KHO:2018:87

Nigerian kansalainen A oli hakenut Suomessa turvapaikkaa häntä Espanjassa uhkaavien oikeudenloukkausten perusteella. Maahanmuuttovirasto oli jättänyt hakemuksen tutkimatta ja käännyttänyt A:n Espanjaan. Hallinto-oikeus oli kumonnut Maahanmuuttoviraston päätöksen ja palauttanut asian virastolle uudelleen käsiteltäväksi. Hallinto-oikeus totesi, että A:n oli hänen kertomansa perusteella katsottava hakeneen kansainvälistä suojelua Suomesta suhteessa Espanjaan siellä kokemansa kohtelun perusteella. Koska kysymys ei ollut kansainvälisen suojelun hakemisesta suhteessa A:n kotimaahan, A:n turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastuussa oleva valtio ei määräytynyt vastuunmäärittämisasetuksen mukaisesti eikä hakemusta ollut voitu jättää tutkimatta ulkomaalaislain 103 §:n 1 momentin 2 kohdan nojalla.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että kansainvälisen suojelun piiriin eivät lähtökohtaisesti kuulu ulkomaalaisen oleskelumaassa tapahtuneet oikeudenloukkaukset. Kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelyn yhteydessä tutkitaan kysymys siitä, onko ulkomaalaiselle myönnettävä turvapaikka tai toissijaista suojelua hänen kansalaisuusvaltiossaan uhkaavan vainon tai vakavan haitan vuoksi. Jos ulkomaalainen oleskelee kansalaisuusvaltionsa ulkopuolella, hänelle ei voida myöntää turvapaikkaa tai toissijaista suojelua, vaikka ulkomaalainen olisi oikeudenloukkausten vaarassa muualla kuin kansalaisuusvaltiossaan, elleivät nämä oikeudenloukkaukset ole samalla osoitus valittajaa hänen kansalaisuusvaltiossaan uhkaavasta vainosta tai vakavasta vaarasta.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että oleskelumaassa mahdollisesti tapahtuneet oikeudenloukkaukset eivät suoraan vaikuttaneet vastuunmäärittämisasetuksen mukaiseen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelyvastuun määräytymiseen. Korkeimman hallinto-oikeuden oikeuskäytännössä (KHO 2012:18 ja 2015:130) aikaisemmin omaksuttu toisensuuntainen tulkinta johti vastuunmäärittämisasetuksen periaatteiden vastaiseen lopputulokseen, eikä tuota tulkintaa ollut pidettävä perusteltuna. Espanjaa kohtaan esitetyt väitteet oli kuitenkin tutkittava palautuskiellon kannalta.

Euroopan parlamentin ja Euroopan unionin neuvoston asetuksen (EU) N:o 604/2013 kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön johonkin jäsenvaltioon jättämän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisperusteiden ja -menettelyjen vahvistamisesta (uudelleenlaadittu vastuunmäärittämisasetus, ns. Dublin III), 1 artikla, 2 artikla, 3 artiklan 1-2 kohta, 12 artiklan 4 kohta ja 17 artiklan 1 kohta.

Vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelemiseksi kansainvälistä suojelua saaviksi henkilöiksi, pakolaisten ja henkilöiden, jotka voivat saada toissijaista suojelua, yhdenmukaiselle asemalle sekä myönnetyn suojelun sisällölle annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/95/EU (ns. uudelleenlaadittu määritelmädirektiivi),1 artiklan a kohta sekä e, g ja h alakohdat.

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2013/32/EU kansainvälisen suojelun myöntämistä ja poistamista koskevista yhteisistä menettelyistä (ns. uudelleenlaadittu menettelydirektiivi), 33 artiklan 1 kohta

Ulkomaalaislain 3 §:n 13 kohta, 87 §:n 1 momentti, 88 §:n 1 momentti, 101 §:n 1 kohta, 103 § ja 147 §

Euroopan unionin tuomio asiassa C-394-/12, Abdullahi, 10.12.2013

Vrt. KHO 2012:18 ja 2015:130

Päätös, josta valitetaan

Maahanmuuttovirasto on päätöksellään 25.1.2017 hylännyt Nigerian kansalaisen A:n oleskelulupaa koskevan hakemuksen sekä jättänyt hakemuksen kansainvälistä suojelua koskevilta osin tutkimatta. Maahanmuuttovirasto on päättänyt käännyttää A Espanjaan ja on määrännyt, ettei hän saa kahden vuoden kuluessa päätöksen päiväyksestä lukien uudelleen saapua Suomeen.

Maahanmuuttoviraston päätöksestä käy ilmi seuraavaa:

Hakemus

A on Maahanmuuttoviraston turvapaikkakuulustelussa kertonut, että hän on hakenut kansainvälistä suojelua Itävallasta vuonna 2008. Hän sai Itävallasta kielteisen päätöksen, jonka jälkeen Itävallan viranomaiset pyysivät häntä poistumaan maasta. A matkusti kertomansa mukaan Itävallasta vuonna 2010 Espanjaan, jossa hän asui noin viiden vuoden ajan. A kertoi, että Espanja on myöntänyt hänelle oleskeluluvan, jonka voimassaoloaika on päättynyt 10.6.2016. A kertoi, että hän avioitui Espanjan kansalaisen D:n kanssa, josta hän on sittemmin eronnut. Hänen entinen aviomiehensä ei ole hänen lastensa isä, mutta hänen lapsensa ovat saaneet Espanjan kansalaisuuden hänen entisen puolisonsa kautta. A:n lasten isän nimi on E. A on kertonut, että Espanjassa asuessaan hänen sisarensa oli huolehtinut hänen lapsistaan. Vuonna 2016 A matkusti Espanjasta Itävaltaan, jossa hän yritti uusia turvapaikkahakemuksensa. Tämän epäonnistuttua A matkusti Itävallasta 28.6.2016 Suomeen käyttäen väärennettyjä henkilöllisyysasiakirjoja.

A katsoi, että hänen hakemuksensa tulisi käsitellä Suomessa, koska hän joutui työskentelemään entisen puolisonsa pakottamana prostituoituna Espanjassa. A kertoi, että hänen entinen puolisonsa oli huumeriippuvainen ja prostituutiolla saaduilla varoilla oli tarkoitus rahoittaa tämän huumausaineiden käyttöä. Espanja ei ole A:lle turvallinen maa hänen entisen aviomiehensä takia. A kertoi, että hänen entinen aviomiehensä on kuristanut häntä kaksi kertaa ja tämä on uhannut myös hänen lapsiaan. Mies on uhannut viedä A:n lapset häneltä pois äidilleen ja uhannut tappaa A:n, jos hän ei toimisi prostituoituna tämän lukuun. A kertoi, että hän ei ole kääntynyt asiassa Espanjan viranomaisten puoleen.

A vastustaa käännyttämistään ja maahantulokieltoon määräämistä.

Terveydentilasta kysyttäessä A on kertonut, että hänellä on matala verenpaine, johon hänellä on lääkitys ja että hän saa stressaantuneena päänsärkykohtauksia.

Lisäselvitykset

Maahanmuuttovirasto on 2.8.2016 esittänyt A:a otettavaksi ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmään. (– –)

Joutsenon vastaanottokeskus on 31.8.2016 tekemällään päätöksellä ottanut A:n ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmään. Hämeen poliisilaitos on ottanut yhteyttä auttamisjärjestelmään 9.8.2016 ja ilmoittanut, että A on tehnyt rikosilmoituksen 8.8.2016 ihmiskaupasta. Tutkintailmoituksen rikosnimikkeeksi on kirjattu ihmiskauppaa. Poliisilaitos on ilmoittanut tutkinnan päättämisestä ihmiskauppa-asiassa. Asian käsittely on siirretty Espanjan poliisille.

(– –)

Asetuksen mukaiset pyynnöt ja vastaukset

Espanja on ilmoittanut 27.9.2016, että A ja hänen lapsensa tunnetaan Espanjassa. A ei ole hakenut kansainvälistä suojelua Espanjasta. A:lle on myönnetty Espanjassa oleskelulupa ajalle 4.8.2010–16.6.2015. Hän on hakenut pysyvää oleskelulupaa, johon hän sai kielteisen päätöksen 29.6.2015. Suomen tekemä takaisinottopyyntö 26.9.2016: vastaanottajavaltio Espanja, esitetty 12.4 artiklan perusteella. Espanja on vastannut pyyntöön 14.10.2016 myönteisesti 12.4 artiklan perusteella.

Espanjan viranomaisten vastauksesta 14.11.2016 on ilmennyt, että lapset B ja C ovat syntyneet Espanjassa ja molemmilla on espanjalaiset henkilökortit, joten he ovat molemmat Espanjan kansalaisia.

Perustelut

Ulkomaalaislain 103 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan kansainvälistä suojelua koskeva hakemus voidaan jättää tutkimatta, kun A voidaan lähettää toiseen valtioon, joka vastuuvaltion määrittämisestä annetun neuvoston asetuksen mukaan on vastuussa turvapaikkahakemuksen käsittelystä.

A ja hänen lapsensa tunnetaan Espanjassa. Hänen lapsensa ovat Espanjan kansalaisia. Koska A:lle on myönnetty Espanjassa oleskelulupa, Espanja on vastuunmäärittämisasetuksen 12 artiklan 4 kohdan mukaan vastuussa A:n turvapaikkahakemuksen käsittelystä. Koska vastuunmäärittämisasetuksen 3 artiklan 1 kohdan mukaan vain yksi ainoa jäsenvaltio tutkii turvapaikkahakemuksen, ei A:n hakemusta ole tutkittu aineellisesti Suomessa.

A on otettu 31.8.2015 ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmään. Espanja on hyväksynyt kansainvälisen rikollisuuden vastaisen ns. Palermon pöytäkirjan, ihmiskaupan, erityisesti naisten ja lasten kaupan ehkäisemisestä, torjumisesta ja rankaisemisesta. Espanja on myös allekirjoittanut Euroopan neuvoston yleissopimuksen ihmiskaupan vastaisesta toiminnasta, joka velvoittaa sen ratifioineita maita luomaan samantyyppisen järjestelmän kuin direktiivi 2004/81/Ey. Tämän ns. uhridirektiivin perusteella myönnetään oleskelulupa yhteistyötä toimivaltaisten viranomaisten kanssa tekeville kolmansien maiden kansalaisille, jotka ovat ihmiskaupan uhreja tai jotka ovat joutuneet laittomassa maahantulossa avustamisen kohteiksi. Maahanmuuttoviraston tietojen mukaan Espanjan viranomaisilla on kokemusta ihmiskaupan uhrien tunnistamisesta, ihmiskaupparikosten tutkimisesta ja oleskeluluvan myöntämisestä ja siihen liittyvän sosiaalisen suojan ja avustuksen antamisesta ihmiskaupan uhreille. Mahdollisella uhrilla on myös tosiasiallinen mahdollisuus päästä tukitoimien piiriin.

Pelkästään se, että A on otettu ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmään, ei ole peruste oleskeluluvan myöntämiselle ulkomaalaislain 52 §:n perusteella. Poliisiasian tietojärjestelmään 21.12.2016 tehdyn rekisteritarkastuksen mukaan A:n asiaan liittyvästä mahdollisesta ihmiskaupparikoksesta ei ole vireillä esitutkintaa Suomessa. Esitutkinta Suomessa on päätetty ja asia on siirretty Espanjan toimivaltaisen viranomaisen toimenpiteiden varaan. Esitutkintaa ihmiskaupasta ei ole vireillä Suomessa, joten perusteita oleskeluluvan myöntämiselle ulkomaalaislain 52 a §:n kohdan nojalla ei ole ollut. A:n ei myöskään katsota olevan erityisen haavoittuvassa asemassa, joten oleskelulupaa ulkomaalaislain 52 a §:n 2 momentin perusteella ei voida myöntää. A:lla ja hänen lapsillaan on mahdollisuus kääntyä Espanjan terveydenhoitoviranomaisten puoleen heidän terveydentilaansa liittyvissä ongelmissa. Mikäli A tai hänen lapsensa kokevat Espanjassa uhkauksia tai muita oikeudenloukkauksia A:n entisen aviopuolison taholta, hänellä on mahdollisuus kääntyä Espanjan poliisi- tai oikeusviranomaisten puoleen.

A:n asiassa ei ole ilmennyt ulkomaalaislain 94 §:n 3 momentissa tarkoitettuja perusteita oleskeluluvan myöntämiseksi. A:n maassa oleskelun jatkaminen edellyttäisi oleskelulupaa, jota hänelle ei ole myönnetty, mikä on ulkomaalaislain 148 §:n 2 momentin mukainen käännyttämisperuste.

Ulkomaalaislain 147 §:n 1 momentin mukaan käännyttämistä tai maasta karkottamista koskevassa päätöksessä määrätään vähintään seitsemän ja enintään kolmenkymmenen päivän aika, jonka kuluessa ulkomaalainen voi poistua maasta vapaaehtoisesti. Saman pykälän 2 momentin mukaan aikaa vapaaehtoiseen paluuseen ei määrätä, kun kysymys on 103 §:ssä tarkoitetusta kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tutkimatta jättämisestä.

Ulkomaalaislain 150 §:n 1 momentin mukaan maahantulokielto määrätään, jos aikaa vapaaehtoiselle paluulle ei ole 147 a §:n 2 momentin nojalla määrätty, jollei 146 §:stä muuta johdu.

Maahanmuuttovirasto on A:n käännyttämisestä ja maahantulokiellosta päätettäessä ottanut huomioon kaikki asiaan vaikuttavat seikat ja olosuhteet kokonaisuudessaan. A voidaan käännyttää hänen hakemuksensa käsittelystä vastuussa olevaan valtioon ilman, että hän voi joutua siellä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklassa tarkoitetun epäinhimillisen kohtelun taikka perustuslain 9 §:n 4 momentissa tai ulkomaalaislain 147 §:ssä tarkoitetun kohtelun kohteeksi tai että hänet voitaisiin lähettää sieltä sellaiselle alueelle.

Maahantulokieltoa ja sen pituutta määrätessään Maahanmuuttovirasto on ottanut huomioon lisäksi sen, ettei A:lla ole sellaisia perhe- tai työsiteitä Suomeen, joiden hoitamista maahantulokielto kohtuuttomasti vaikeuttaisi. Maahanmuuttovirasto ei ole määrännyt vapaaehtoisen paluun aikaa ja on määrännyt maahantulokiellon, koska kyse on 103 §:ssä tarkoitetusta hakemuksen tutkimatta jättämisestä.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään kumonnut Maahanmuutoviraston päätöksen ja palauttanut asian virastolle uudelleen käsiteltäväksi. Hallinto-oikeus on katsonut, että asiassa ei ole ilmennyt aihetta kieltää valituksenalaisen päätöksen täytäntöönpanoa.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

A:n kertomus

A on 28.6.2016 hakenut Suomesta turvapaikkaa, koska hänen entinen espanjalainen miehensä on pahoinpidellyt ja uhannut häntä sekä hänen lapsiaan Espanjassa. A on kertonut, ettei voi palata Nigeriaan, koska siellä kristityt ja muslimit tappelevat, ja hänen perheensäkin on paennut Nigeriassa sisäisesti. A on kertonut hakeneensa turvapaikkaa Itävallasta vuonna 2008 ja saaneensa siellä kielteisen päätöksen vuonna 2010, jolloin hän on muuttanut Espanjaan ja mennyt siellä naimisiin espanjalaisen miehen kanssa. A on kertonut eronneensa aviopuolisostaan 2015, heidän oltuaan erillään noin kolme vuotta.

A on hänelle 26.7.2016 pidetyssä turvapaikkakuulustelussa lisännyt turvapaikkaperusteisiinsa, että hän on asunut miehensä kanssa erillään, mutta he ovat tapailleet toisiaan. A on kertonut miehen hankkineen lapsille viisumin ja sillä varjolla saaneen houkuteltua A:n muuttamaan takaisin yhteen. Mies on käskenyt A:n hankkia hänelle rahaa ja uhannut, ettei hanki lapsille oleskelulupaa, jos ei saa rahaa. Mies on myös uhannut myydä kaikki asunnosta.

Asian arviointi ja hallinto-oikeuden johtopäätökset

A on Nigerian kansalainen. Hän on hakenut kansainvälistä suojelua Suomesta 28.6.2016. Hänelle on asiassa esitetyn selvityksen mukaan myönnetty Espanjassa oleskelulupa, joka on päättynyt 10.6.2015. A on saapunut Suomeen kahden alaikäisen lapsensa kanssa, jotka ovat Espanjan kansalaisia.

Hallinto-oikeus toteaa, että A:n on hänen kertomansa perusteella katsottava hakeneen kansainvälistä suojelua Suomesta suhteessa Espanjaan siellä kokemansa kohtelun perusteella. Koska kysymys ei ole ollut kansainvälisen suojelun hakemisesta suhteessa A:n kotimaahan, A:n turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastuussa oleva valtio ei määräydy vastuunmäärittämisasetuksen mukaisesti eikä hakemusta ole voitu jättää tutkimatta ulkomaalaislain 103 §:n 1 momentin 2 kohdan nojalla. Näin ollen Maahanmuuttoviraston päätös on ollut kumottava ja asia palautettava virastolle uudelleen käsiteltäväksi.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Hallintolainkäyttölaki 32 §

Ulkomaalaislaki 103 § 2 kohta ja 147 §

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 604/2013 kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön johonkin jäsenvaltioon jättämän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisperusteiden ja -menettelyjen vahvistamisesta

KHO 2015:130

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Taina Hakkarainen ja Juho Lehtimäki. Esittelijä Anna Kurronen.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Maahanmuuttovirasto on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä sekä valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja Maahanmuuttoviraston päätös saatetaan voimaan.

Maahanmuuttovirasto on esittänyt, että korkein hallinto-oikeus pyytää ennakkoratkaisua Euroopan unionin tuomioistuimelta. Ennakkoratkaisua tulisi pyytää vastuunmäärittämisasetuksen 604/2013/EU soveltamisalasta eli sen 1 artiklan sekä 2 artiklan b alakohdan tulkinnasta.

Maahanmuuttovirasto on esittänyt perusteluina vaatimuksilleen muun ohella seuraavaa:

A on hakenut kansainvälistä suojelua Euroopan unionin alueella Suomessa. Hänellä on Nigerian kansalaisuus, joten hakemuksen perusteella on arvioitava ensinnäkin, voidaanko hänelle antaa turvapaikka, koska hän oleskelee Nigerian ulkopuolella sen johdosta, että hänellä on perustellusti aihetta pelätä joutuvansa Nigeriassa vainotuksi alkuperän, uskonnon, kansallisuuden, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen tai poliittisen mielipiteen johdosta, ja jos hän pelkonsa vuoksi on haluton turvautumaan Nigerian suojeluun. Toiseksi on arvioitava, voidaanko hänet todeta toissijaista suojelua saavaksi henkilöksi, koska on esitetty merkittäviä perusteita uskoa, että jos hänet palautetaan Nigeriaan, hän joutuisi todelliseen vaaraan kärsiä vakavaa haittaa, ja hän on kykenemätön tai sellaisen vaaran vuoksi haluton turvautumaan Nigerian suojeluun (ulkomaalaislaki 87 ja 88 §).

Kansainvälisen suojelun antamista koskeva arvio tehdään tulevaisuuteen nähden ja olettaen, että A palaisi kotimaahansa Nigeriaan. Tällöin ei ole merkitystä sillä, onko henkilöllä oleskeluoikeus johonkin muuhun valtioon. A voi perustella hakemustaan sellaisilla tapahtumilla, jotka ovat sattuneet Espanjassa, jolloin arvioidaan, onko A:lla niiden vuoksi perustellusti aihetta pelätä joutua vainotuksi Nigeriassa tai todelliseen vaaraan kärsiä vakavaa haittaa Nigeriassa. Espanjan tapahtumien perusteella ei kuitenkaan voida arvioida vastoin ulkomaalaislain sanamuotoa, voisiko A olla pakolainen tai toissijaista suojelua saava henkilö suhteessa Espanjaan. Kansainvälisen suojelun tarpeen arvioinnissa selvitetään, voiko A saada suojelua kotimaassaan Nigeriassa Nigerian viranomaisilta. Espanjan viranomaiset eivät siten ole asiassa ulkomaalaislain 88 d §:ssä tarkoitettuja suojelun tarjoajia, vaikka ongelmat olisivat tapahtuneet Espanjassa. A:n asiassa ei missään vaiheessa tai missään valtiossa tule arvioitavaksi, voisiko A olla pakolainen tai toissijaista suojelua saava henkilö suhteessa Espanjaan, jonka kansalainen hän ei ole. Perusteet, joilla A hakee kansainvälistä suojelua, ovat syntyneet vasta kotimaasta lähdön jälkeen, joten kyse on ulkomaalaislain 88 b §:n mukaisesta lähdön jälkeisestä kansainvälisen suojelun tarpeesta. Tällöin ei ole olennaista, onko A alun perin lähtenyt kotimaasta saadakseen kansainvälistä suojelua vai muusta syystä.

Vastuunmäärittämisasetuksen soveltamisalaan kuuluvat kaikki kolmansien maiden kansalaisten sekä kansalaisuudettomien henkilöiden kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset, joilla he hakevat suojelua unionin alueella. Näissä hakemuksissa kansainvälisen suojelun tarve tutkitaan aina suhteessa muuhun valtioon kuin unionin jäsenvaltioon, mikä tarkoittaa, ettei ole merkitystä missä valtiossa hakemus tutkitaan. Tämä on se perustavaa laatua oleva lähtökohta, jolle Dublin-järjestelmä on rakennettu ja minkä takia sitä ei koskaan voida soveltaa unionin kansalaisiin. Jos A:n hakemus suhteessa Nigeriaan tutkittaisiin Espanjassa, se tutkittaisiin edelleen Nigeriaan nähden. Espanjassa tutkiminen ei tarkoita sitä, että Espanjan viranomaiset arvioisivat itseään vainoa harjoittavana tahona tai suojelua tarjoavana tahona.

A on vapaaehtoisesti asettunut asumaan Espanjaan, mutta tällä ei ole olennaista merkitystä, sillä A:lla on edelleen Nigerian kansalaisuus. Siinä tilanteessa, että A käännytettäisiin Espanjaan, on kuitenkin otettava huomioon palautuskiellon vastaisen kohtelun riski Espanjassa. Tässä arviossa otetaan huomioon, pystyvätkö Espanjan viranomaiset tarjoamaan tehokasta suojelua oikeudenkäyttöpiirissään oleville henkilöille heidän kansalaisuudestaan tai oleskelustatuksestaan riippumatta. Kyse ei kuitenkaan ole kansainvälisen suojelun tarpeen tutkimisesta suhteessa Espanjaan, vaan Espanjan kyvystä pitää yllä yleistä järjestystä ja turvallisuutta.

A on antanut selityksen. Suojelun tarvetta on A:n kokonaistilanne huomioon ottaen hallinto-oikeuden päätöksestä ilmenevällä tavalla arvioitava suhteessa Espanjaan ja hänen siellä kohtaamiinsa oikeudenloukkauksiin. Tämän vuoksi, kuten hallinto-oikeus on oikein todennutkin, turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastuussa oleva valtio ei määräydy vastuunmäärittämisasetuksen mukaisesti, eikä hakemusta ole näin ollen voitu jättää tutkimatta ulkomaalaislain 103 §:n 1 momentin 2 kohdan nojalla.

Maahanmuuttovirasto on vastaselityksessään uudistanut asiassa aikaisemmin lausumansa.

A:lle on lähetetty Maahanmuuttoviraston vastaselitys tiedoksi.

A on toimittamassaan lisäselvityksessä esittänyt, etteivät hänen lapsensa pääse Espanjassa kouluun, koska hänellä ei ole voimassa olevaa oleskelulupaa.

Maahanmuuttovirasto on 23.11.2017 ilmoittanut, että A on lastensa kanssa palannut oma-aloitteisesti Suomeen. Heidät oli käännytetty 27.3.2017 Dublin-asetuksen nojalla Espanjaan, koska hallinto-oikeus ei ollut kieltänyt käännytyksen täytäntöönpanoa.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii asian.

1. Vaatimus ennakkoratkaisun pyytämisestä unionin tuomioistuimelta hylätään.

2. Maahanmuuttoviraston valituksesta Helsingin hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja Maahanmuuttoviraston päätös saatetaan voimaan.

Perustelut

1. Ennakkoratkaisun pyytäminen

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että velvollisuutta tehdä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 267 artiklassa tarkoitettu ennakkoratkaisupyyntö ei ole silloin, jos kansallisessa tuomioistuimessa ei esiinny todellista epäilyä unionin tuomioistuimen olemassa olevan oikeuskäytännön soveltamismahdollisuudesta asiaan tai jos on täysin selvää, miten unionin oikeutta on kyseisessä tilanteessa asianmukaisesti sovellettava.

Asiassa ei ole tullut esille sellaista kysymystä, jonka johdosta ennakkoratkaisupyynnön esittäminen olisi edellä mainittu huomioon ottaen tarpeen.

2. Pääasia

Asiassa on kyse siitä, onko kansainvälistä suojelua koskeva hakemus voitu jättää tutkimatta, kun A on esittänyt hakemuksensa perusteeksi oikeudenloukkauksia, jotka eivät ole tapahtuneet hänen kansalaisuusvaltiossaan.

2.1 Oikeuslähteet

2.1.1 Perus- ja ihmisoikeudet

Suomen perustuslain 9 §:n 4 momentin mukaan ulkomaalaisen oikeudesta tulla Suomeen ja oleskella maassa säädetään lailla. Ulkomaalaista ei saa karkottaa, luovuttaa tai palauttaa, jos häntä tämän vuoksi uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus tai muu ihmisarvoa loukkaava kohtelu.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklan mukaan ketään ei saa kiduttaa eikä kohdella tai rangaista epäinhimillisellä tai halventavalla tavalla.

Euroopan unionin perusoikeuskirjan 4 artiklan mukaan ketään ei saa kiduttaa eikä kohdella tai rangaista epäinhimillisellä tai halventavalla tavalla. Perusoikeuskirjan 18 artikla koskee oikeutta turvapaikkaan ja 19 artikla koskee suojaa palauttamis-, karkottamis- ja luovuttamistapauksissa.

2.1.2 Vastuunmäärittämisasetus

Euroopan parlamentti ja neuvosto ovat 26.6.2013 antaneet asetuksen (EU) N:o 604/2013 kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön johonkin jäsenvaltioon jättämän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisperusteiden ja -menettelyjen vahvistamisesta (vastuunmäärittämisasetus, ns. Dublin III).

Asetuksen 1 artiklan mukaan asetuksessa vahvistetaan ne perusteet ja menettelyt, joiden mukaisesti määritellään kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön johonkin jäsenvaltioon jättämän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio, jäljempänä ’hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio’.

Asetuksen 2 artiklan mukaan siinä tarkoitetaan:

a) ’kolmannen maan kansalaisella’ henkilöä, joka ei ole Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 20 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu unionin kansalainen eikä tähän asetukseen Euroopan unionin kanssa tehdyn sopimuksen nojalla osallistuvan valtion kansalainen;

b) ’kansainvälistä suojelua koskevalla hakemuksella’ direktiivin 2011/95/EU 2 artiklan h alakohdassa määriteltyä kansainvälistä suojelua koskevaa hakemusta;

c) ’hakijalla’ kolmannen maan kansalaista tai kansalaisuudetonta henkilöä, joka on tehnyt kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen, jonka johdosta ei vielä ole tehty lopullista päätöstä; ja

d) ’kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelyllä’ toimivaltaisten viranomaisten direktiivin 2013/32/EU ja direktiivin 2011/95/EU mukaisesti suorittamaa kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelyä tai niiden tekemää sitä koskevaa päätöstä tai antamaa määräystä, lukuun ottamatta menettelyjä, joiden mukaisesti määritetään hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva valtio tämän asetuksen mukaisesti.

Asetuksen 3 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on käsiteltävä jokaisen kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön minkä tahansa jäsenvaltion alueella tai rajalla tai kauttakulkualueella tekemä kansainvälistä suojelua koskeva hakemus. Turvapaikkahakemuksen käsittelee yksi ainoa jäsenvaltio, ja tämä jäsenvaltio on se, joka III luvussa esitettyjen perusteiden mukaisesti on vastuussa hakemuksen käsittelystä.

Asetuksen 3 artiklan 2 kohdan toisen kappaleen mukaan jos hakija on mahdotonta siirtää jäsenvaltioon, joka on alun perin nimetty hakemuksen käsittelystä vastuussa olevaksi jäsenvaltioksi, koska on perusteltuja syitä katsoa, että kyseisessä jäsenvaltiossa on turvapaikkamenettelyssä ja hakijoiden vastaanotto-olosuhteissa systeemisiä puutteita, jotka saattavat johtaa Euroopan unionin perusoikeuskirjan 4 artiklassa tarkoitettuun epäinhimilliseen tai halventavaan kohteluun, määrittämisestä vastaavan jäsenvaltion on jatkettava III luvussa vahvistettujen perusteiden tarkastelua sen määrittämiseksi, voidaanko jokin toinen jäsenvaltio nimetä hakemuksen käsittelystä vastuussa olevaksi jäsenvaltioksi.

Asetuksen 12 artiklan 4 kohdan mukaan jos hakijalla on vain yksi tai useampi oleskelulupa, jonka voimassaolo on päättynyt alle kaksi vuotta aiemmin, tai yksi tai useampi viisumi, jonka voimassaolo on päättynyt alle kuusi kuukautta aiemmin, ja jokin kyseisistä asiakirjoista on oikeuttanut hänet saapumaan jonkin jäsenvaltion alueelle, 1, 2 ja 3 kohtaa sovelletaan, kunnes hakija on poistunut jäsenvaltioiden alueelta.

Asetuksen 17 artiklan 1 kohdan ensimmäisen kappaleen mukaan asetuksen 3 artiklan 1 kohdasta poiketen kukin jäsenvaltio voi päättää käsitellä kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön siellä jättämän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen siinäkin tapauksessa, ettei se tässä asetuksessa määriteltyjen perusteiden mukaan ole vastuussa hakemuksen käsittelystä.

2.1.3 Määritelmädirektiivi

Vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelemiseksi kansainvälistä suojelua saaviksi henkilöiksi, pakolaisten ja henkilöiden, jotka voivat saada toissijaista suojelua, yhdenmukaiselle asemalle sekä myönnetyn suojelun sisällölle annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/95/EU (uudelleenlaadittu määritelmädirektiivi) direktiivin 1 artiklan a kohdan mukaan direktiivissä tarkoitetaan ’kansainvälisellä suojelulla’ pakolaisasemaa ja toissijaista suojeluasemaa, sellaisina kuin ne on määritelty e ja g alakohdassa.

Direktiivin 1 artiklan e alakohdassa tarkoitetaan ’pakolaisasemalla’ kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön tunnustamista pakolaiseksi jäsenvaltiossa.

Direktiivin 1 artiklan g alakohdassa ’toissijaisella suojeluasemalla’ kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön tunnustamista jäsenvaltiossa henkilöksi, joka voi saada toissijaista suojelua.

Direktiivin 1 artiklan h alakohdan mukaan direktiivissä tarkoitetaan ’kansainvälistä suojelua koskevalla hakemuksella’ kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön esittämää pyyntöä saada suojelua jostakin jäsenvaltiosta, kun hakijan voidaan katsoa tarkoittavan pakolaisasemaa tai toissijaista suojeluasemaa ja kun hakija ei nimenomaisesti pyydä tämän direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle jäävää muunlaista suojelua, jota voidaan pyytää erikseen.

2.1.4 Menettelydirektiivi

Kansainvälisen suojelun myöntämistä tai poistamista koskevista yhteisistä menettelyistä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2013/32/EU (uudelleenlaadittu menettelydirektiivi) johdanto-osan 53 perustelukappaleen mukaan direktiivi ei koske jäsenvaltioiden välisiä menettelyjä, joista säädetään kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön johonkin jäsenvaltioon jättämän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisperusteiden ja -menettelyjen vahvistamisesta 26 päivänä kesäkuuta 2013 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) N:o 604/2013.

Direktiivin 33 artiklan 1 kohdan mukaan niiden tapausten lisäksi, joissa hakemusta ei asetuksen (EU) No 604/2013 mukaisesti tutkita, jäsenvaltiot eivät ole velvollisia tutkimaan, voidaanko hakijaa pitää henkilönä, joka voi saada kansainvälistä suojelua direktiivin 2011/95/EU mukaisesti, kun hakemukselta katsotaan puuttuvan tutkittavaksi ottamisen edellytykset tämän artiklan mukaisesti.

2.1.5 Ulkomaalaislaki

Ulkomaalaislain 3 §:n 13 kohdan mukaan laissa tarkoitetaan kansainvälisellä suojelulla pakolaisasemaa tai toissijaista suojeluasemaa.

Ulkomaalaislain 87 §:n 1 momentin mukaan maassa oleskelevalle ulkomaalaiselle annetaan turvapaikka, jos hän oleskelee kotimaansa tai pysyvän asuinmaansa ulkopuolella sen johdosta, että hänellä on perustellusti aihetta pelätä joutuvansa siellä vainotuksi alkuperän, uskonnon, kansallisuuden, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen tai poliittisen mielipiteen johdosta, ja jos hän pelkonsa vuoksi on haluton turvautumaan sanotun maan suojeluun.

Ulkomaalaislain 88 §:n 1 momentin mukaan maassa oleskelevalle ulkomaalaiselle myönnetään oleskelulupa toissijaisen suojelun perusteella, jos 87 §:n mukaiset edellytykset turvapaikan antamiselle eivät täyty, mutta on esitetty merkittäviä perusteita uskoa, että jos ulkomaalainen palautetaan kotimaahansa tai pysyvään asuinmaahansa, hän joutuisi todelliseen vaaraan kärsiä vakavaa haittaa, ja hän on kykenemätön tai sellaisen vaaran vuoksi haluton turvautumaan sanotun maan suojeluun.

Ulkomaalaislain 101 §:n (194/2015) 1 kohdan mukaan hakemus voidaan katsoa ilmeisen perusteettomaksi, jos perusteeksi ei ole esitetty 87 §:n 1 momentissa tai 88 §:n 1 momentissa mainittuja taikka muita sellaisia perusteita, jotka liittyvät palautuskieltoihin, tai esitetyt väitteet ovat selvästi epäuskottavia.

Ulkomaalaislain 103 § (194/2015) mukaan kansainvälistä suojelua koskeva hakemus voidaan jättää tutkimatta, jos hakija:

1) on saapunut sellaisesta 99 §:ssä määritellystä turvallisesta turvapaikkamaasta tai 99 a §:ssä määritellystä turvallisesta kolmannesta maasta, jonne hänet voidaan palauttaa;

2) voidaan lähettää toiseen valtioon, joka vastuuvaltion määrittämisestä annetun neuvoston asetuksen mukaan on vastuussa turvapaikkahakemuksen käsittelystä;

3) on saanut kansainvälistä suojelua toisessa Euroopan unionin jäsenvaltiossa, johon hänet voidaan lähettää; taikka

4) on tehnyt 102 §:ssä tarkoitetun uusintahakemuksen, joka ei sisällä uusia asian ratkaisuun vaikuttavia perusteita maahan jäämiselle.

Ulkomaalaislain 147 § (1214/2013) mukaan ketään ei saa käännyttää, karkottaa tai pääsyn epäämisen seurauksena palauttaa alueelle, jolla hän voi joutua kuolemanrangaistuksen, kidutuksen, vainon tai muun ihmisarvoa loukkaavan kohtelun kohteeksi, eikä alueelle, jolta hänet voitaisiin lähettää sellaiselle alueelle.

2.2 Oikeuskäytäntöä

2.2.1 Unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä

Unionin tuomioistuimen suuren jaoston 10.12.2013 antamassa tuomiossa asiassa C-394/12, Abdullahi, on todettu muun ohella, että yhteinen eurooppalainen turvapaikkajärjestelmä luotiin tilanteessa, jossa voitiin olettaa kaikkien siihen osallistuvien valtioiden – olivatpa ne sitten jäsenvaltioita tai kolmansia valtiota – noudattavan perusoikeuksia, myös niitä, jotka perustuvat Geneven yleissopimukseen ja vuoden 1967 pöytäkirjaan sekä Euroopan ihmisoikeussopimukseen, sekä jäsenvaltioiden voivan saavuttaa keskinäisen luottamuksen tältä osin (tuomion 52 kohta). Yksi vastuunmäärittämisasetuksen päätavoitteista on vahvistaa selkeä ja toimiva menettely, jossa voidaan määrittää nopeasti turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio, jotta voidaan taata turvapaikanhakijoille pääsy pakolaisaseman määrittämistä koskeviin menettelyihin ja jotta ei vaaranneta turvapaikkahakemusten käsittelyn nopeutta koskevan tavoitteen saavuttamista (59 kohta). Tuomion 60 kohdan mukaan tilanteessa, jossa jäsenvaltio suostuu vastaanottoon, turvapaikanhakija voi riitauttaa tämän perusteen valinnan vain vedoten siihen, että kyseisen jäsenvaltion turvapaikkamenettelyyn ja turvapaikanhakijoiden vastaanotto-olosuhteisiin liittyy sellaisia systeemisiä puutteita, jotka ovat uskottavia perusteita uskoa, että turvapaikanhakija altistuisi todelliselle vaaralle joutua perusoikeuskirjan 4 artiklassa tarkoitetun epäinhimillisen tai halventavan kohtelun kohteeksi.

2.2.2 Korkeimman hallinto-oikeuden oikeuskäytäntöä

KHO 2012:18 Kolmannen maan kansalainen A oli hakenut Suomessa kansainvälistä suojelua. A oli saapunut Suomeen toisesta EU-maasta (Liettua), jossa tapahtuneiksi väitettyihin oikeudenloukkauksiin hän oli hakemuksessaan vedonnut. Maahanmuuttovirasto oli hylännyt A:n oleskelulupahakemuksen sekä jättänyt tutkimatta A:n kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen ja päättänyt käännyttää hänet Liettuaan. Maahanmuuttovirasto oli katsonut Liettuan A:lle turvalliseksi turvapaikkamaaksi. Samasta syystä A:n kansainvälistä suojelua hänen kotimaahansa nähden ei ollut tutkittu. Korkein hallinto-oikeus katsoi, ettei kansainvälistä suojelua koskevaa asiaa voida käsitellä Liettuassa, kun sen perusteeksi on esitetty samassa maassa koetut oikeudenloukkaukset. Hallinto-oikeuden oli tullut kumota Maahanmuuttoviraston päätös ja palauttaa asia sille uudelleen käsiteltäväksi.

KHO 2015:130 Kolmannen valtion kansalainen, jolla oli voimassa oleva oleskelupa Italiassa, haki Suomesta kansainvälistä suojelua suhteessa Italiaan. Kysymys ei ollut vastuunmäärittämisasetuksessa tarkoitetusta turvapaikkahakemuksesta. Turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastuussa oleva valtio ei näin ollen määräytynyt mainitun asetuksen mukaisesti eikä hakemusta voitu jättää Suomessa tutkimatta ulkomaalaislain 103 §:n 1 momentin 2 kohdan nojalla. Kun lisäksi otettiin huomioon, että turvapaikkaperusteeksi oli esitetty Italiassa koetut oikeudenloukkaukset, hakemusta ei voitu jättää tutkimatta sillä perusteella, että se olisi voitu käsitellä Italiassa. Hakemus tuli edellä lausuttu huomioon ottaen tutkia Suomessa. Hakemuksen tutkimista ei estänyt se seikka, että asiassa ei ollut esitetty perusteita kansainvälisen suojelun saamiseen suhteessa kansalaisuusvaltioon eikä asiassa myöskään ilmennyt, etteikö turvapaikanhakija voisi turvautua kansalaisuusvaltion suojeluun. Mainittu seikka tuli ottaa huomioon arvioitaessa sitä, oliko Suomen valtiolla velvollisuutta antaa turvapaikanhakijalle kansainvälistä suojelua ja voidaanko hänet palauttaa kansalaisuusvaltioonsa siinä tapauksessa, että hänelle ei myönnetä oleskelulupaa Suomessa.

3. Oikeudellinen arvio ja lopputulos

Nigerian kansalainen A on hakenut Suomessa turvapaikkaa häntä Espanjassa uhkaavien oikeudenloukkausten perusteella. Maahanmuuttovirasto on jättänyt hakemuksen tutkimatta ja käännyttänyt A:n Espanjaan.

3.1 Vastuu kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä

Kolmannen maan kansalaisen tekemän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva valtio määritellään sen mukaisesti kuin vastuunmäärittämisasetuksessa on säädetty. Kansainvälistä suojelua koskevalla hakemuksella tarkoitetaan vastuunmäärittämisasetuksen 2 artiklan h kohdan mukaan kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön esittämää pyyntöä saada pakolaisasema tai toissijainen suojeluasema. Vastuunmäärittämisasetuksen 3 artiklasta ilmenee, että kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen voi käsitellä vain yksi jäsenvaltio.

Ulkomaalaislaissa kansainvälinen suojelu määritellään samalla tavoin kuin vastuunmäärittämisasetuksessa. Kansainvälistä suojelua koskeva hakemus voidaan siten tutkia Suomessa edellyttäen, että Suomi on vastuunmäärittämisasetuksen mukaan vastuussa hakemuksen käsittelystä. Vastuunmäärittämisasetuksen mukaisesta hakemuksen käsittelyvastuusta poiketaan asetuksen 3 artiklan 2 kohdan nojalla siinä tapauksessa, että vastuussa olevan jäsenvaltion turvapaikkajärjestelmässä on systeemisiä puutteita, minkä vuoksi ulkomaalaista ei voida siirtää toiseen jäsenvaltioon. Jäsenvaltio voi myös käsitellä kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen vastuunmäärittämisasetuksen 17 artiklan harkintavaltalausekkeen nojalla.

Espanja on myöntänyt A:lle oleskeluluvan, jonka voimassaolo on päättynyt 16.6.2015. A on hakenut kansainvälistä suojelua sillä perusteella, että häntä uhkaavat Espanjassa oikeudenloukkaukset yksityishenkilön taholta. A ei ole vedonnut kansainvälisen suojelun perusteina vainon tai vakavan haitan vaaraan kansalaisuusvaltiossaan Nigeriassa. Korkeimman hallinto-oikeuden oikeuskäytännössä (KHO 2012:18 ja 2015:130) on katsottu, ettei kansainvälistä suojelua koskevaa asiaa voida käsitellä tietyssä maassa silloin, kun sen perusteeksi on esitetty samassa maassa koetut oikeudenloukkaukset. Asiassa on kuitenkin nyt Maahanmuuttoviraston valituslupahakemuksen johdosta ratkaistavana kysymys siitä, miten toisessa jäsenvaltiossa tapahtuneet oikeudenloukkaukset on otettava huomioon päätettäessä siitä, tuleeko kansainvälistä suojelua koskeva hakemus käsitellä Suomessa vai siirretäänkö hakemuksen käsittely tuohon toiseen jäsenvaltioon.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että kansainvälisen suojelun piiriin eivät lähtökohtaisesti kuulu ulkomaalaisen oleskelumaassa tapahtuneet oikeudenloukkaukset. Kansainvälistä suojelua koskevista ulkomaalaislain 87 ja 88 §:stä ilmenee, että turvapaikka tai toissijainen suojeluasema voidaan myöntää ulkomaalaiselle, joka on kansalaisuusvaltiossaan vainon tai vakavan haitan vaarassa. Kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelyn yhteydessä tutkitaan siten kysymys siitä, onko ulkomaalaiselle myönnettävä turvapaikka tai toissijaista suojelua hänen kansalaisuusvaltiossaan uhkaavan vainon tai vakavan haitan vuoksi. Kansainvälisen suojelun antamiseen on tarvetta silloin, kun ulkomaalainen ei voi turvautua kansalaisuusvaltionsa suojeluun. Jos ulkomaalainen oleskelee kansalaisuusvaltionsa ulkopuolella, hänelle ei voida myöntää turvapaikka tai toissijaista suojelua, vaikka ulkomaalainen olisi oikeudenloukkausten vaarassa muualla kuin kansalaisuusvaltiossaan, elleivät nämä oikeudenloukkaukset ole samalla osoitus valittajaa hänen kansalaisuusvaltiossaan uhkaavasta vainosta tai vakavasta vaarasta.

Korkein hallinto-oikeus katsoo, että oleskelumaassa mahdollisesti tapahtuneet oikeudenloukkaukset eivät suoraan vaikuta vastuunmäärittämisasetuksen mukaiseen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelyvastuun määräytymiseen. Korkeimman hallinto-oikeuden oikeuskäytännössä (KHO 2012:18 ja 2015:130) aikaisemmin omaksuttu toisensuuntainen tulkinta johtaa vastuunmäärittämisasetuksen periaatteiden vastaiseen lopputulokseen, eikä tuota tulkintaa ole pidettävä perusteltuna.

A:lla on ollut Espanjassa oleskelulupa, jonka voimassaolo on päättynyt alle kaksi vuotta aiemmin hänen ollessaan Suomessa kansainvälistä suojelua hakemassa. Espanja on siten vastuunmäärittämisasetuksen 12 artiklan 4 kohdan nojalla vastuussa A:n tekemän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä. Tähän käsittelyyn kuuluu sen ratkaiseminen, onko hakemuksen tueksi ylipäänsä esitetty perusteita, joiden nojalla A:lle voidaan myöntää pakolaisasema tai toissijaista suojelua. Vastuunmäärittämisasetuksen soveltamisen osalta ei ole merkitystä sillä seikalla, että A ei ole esittänyt perusteita kansainvälisen suojelun saamiseksi suhteessa kansalaisuusvaltioonsa Nigeriaan. Asian ratkaiseminen kuuluu Espanjalle myös siltä osin, onko hakemus ilmeisen perusteeton. Asiassa ei ole ilmennyt, että Espanjan turvapaikkajärjestelmässä olisi vastuunmäärittämisasetuksen 3 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja systeemisiä puutteita.

3.2 Käännytys Espanjaan palautuskiellon kannalta

Palautuskiellon soveltamisala on kansainvälisen suojelun antamista laajempi, ja palautuskieltoa sovelletaan vakiintuneesti myös palautettaessa ulkomaalainen muuhun kuin hänen kansalaisuusvaltioonsa (KHO 2009:22, KHO 2015:100 ja KHO 2016:53). Muualla kuin kansalaisuusvaltiossa tapahtuneet oikeudenloukkaukset on otettava huomioon palautuskiellon kannalta arvioitaessa sitä, voidaanko ulkomaalainen käännyttää siihen valtioon, joka on vastuussa kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä.

A on vedonnut siihen, että hän on Espanjassa vaarassa yksityishenkilön taholta uhkaavien oikeudenloukkauksien vuoksi. A:a Espanjassa uhkaava oikeudenloukkaus on otettava huomioon harkittaessa voidaanko hänet käännyttää Espanjaan.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että Maahanmuuttoviraston päätöksen mukaan virasto on huolimatta siitä, että An kansainvälistä suojelua koskeva hakemus on jätetty tutkimatta, asianmukaisesti tutkinut kysymyksen siitä, uhkaako A:a Espanjaan palautettuna ihmisarvoa loukkaava kohtelu sekä myös sen, mikä merkitys on asiassa annettava sille, että A on Suomessa otettu ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmään. Maahanmuuttovirasto on katsonut, että A:n siirtäminen Espanjaan ei merkitse hänen kohdallaan palautuskiellon rikkomista. Maahanmuuttovirasto on lisäksi katsonut, että ihmiskaupan uhreilla on Espanjassa tosiasiallinen mahdollisuus päästä ihmiskaupan uhreille tarkoitettujen tukitoimien piiriin. Asiassa ei ole ilmennyt perusteita arvioida palautuskiellon asettamia vaatimuksia toisin eikä palautuskiellon osalta käännyttämiselle ole estettä. Kun A:lla ei ole oleskelulupaa Suomessa eikä muitakaan kiinteitä siteitä tänne, A:n käännyttämistä on pidettävä oikeutettuna toimenpiteenä.

3.3 Lopputulos

Ulkomaalaislain 103 §:n 2 kohdan mukaan kansainvälistä suojelua koskeva hakemus voidaan jättää tutkimatta, jos hakija voidaan lähettää toiseen valtioon, joka vastuuvaltion määrittämisestä annetun neuvoston asetuksen mukaan on vastuussa turvapaikkahakemuksen käsittelystä.

Vastuu kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelyssä on Espanjalla. Kun asiassa ei ole ilmennyt, että hakemuksen siirtämiselle olisi vastuunmäärittämisasetuksen 3 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua estettä, eikä asiassa ole tullut esille asetuksen 17 artiklassa tarkoitettua perustetta ratkaista hakemus Suomessa, niin A:n kansainvälistä suojelua koskeva hakemus on ulkomaalaislain 103 §:n 2 momentin nojalla tullut jättää tutkimatta. A on voitu käännyttää Espanjaan.

Edellä mainituilla perusteilla korkein hallinto-oikeus kumoaa Helsingin hallinto-oikeuden päätöksen, jolla Maahanmuuttoviraston asiassa tekemä päätös on kumottu. Maahanmuuttoviraston päätös saatetaan voimaan.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Anne E. Niemi, Janne Aer, Petri Helander, Tuomas Kuokkanen, Taina Pyysaari, Anne Nenonen ja Kirsti Kurki-Suonio. Esittelijä Jenny Rebold.