KHO:2019:14

Aluehallintovirasto oli kunnan hakemuksesta määrännyt vedenottamoille suoja-alueen ja antanut aluetta koskevat suoja-aluemääräykset. Vedenottamoiden lähisuojavyöhykettä koskevan suoja-aluemääräyksen mukaan alueella tuli maa-aineslain mukaan luvanvaraiseen maa-ainesten ottamiseen hakea myös vesilain mukainen aluehallintoviraston lupa. Saman suoja-aluemääräyksen mukaan maa-ainesten ottaminen oli kielletty luonnontilaisilta alueilta paitsi silloin, kun se luiskien loiventamisen vuoksi oli välttämätöntä.

Lähisuojavyöhykkeellä pääosin sijaitsevan kiinteistön omistajat vaativat suoja-alueen hakijan velvoittamista korvaamaan taloudellisena tappiona edunmenetys, joka aiheutui suoja-aluemääräyksestä johtuvasta maa-ainesten ottamisen estymisestä.

Maa-ainesten ottaminen edellytti lähtökohtaisesti maa-aineslain mukaista lupaa riippumatta siitä, sijaitsiko kiinteistö vedenottamon suojavyöhykkeellä. Suoja-aluemääräyksestä seurasi, että maa-ainesten ottaminen edellytti maa-aineslain mukaisen luvan lisäksi vesilain mukaista lupaa niiden ottamiseen. Mikäli maa-aineksia aiottiin ottaa suoja-aluemääräyksen vastaisella tavalla, tarvittiin ennen maa-aineslain mukaista lupaa vielä vesilain 4 luvun 12 §:n 2 momentin mukainen lupaviranomaisen poikkeus suoja-aluemääräyksestä.

Arvioitaessa sitä, aiheutuiko suoja-aluemääräyksestä korvattavaa edunmenetystä, oli otettava huomioon, että maa-ainesten ottaminen, jonka estymisen perusteella korvausta haettiin, oli luvanvaraista toimintaa, jota voitiin harjoittaa ainoastaan, mikäli oikeudelliset edellytykset toiminnan harjoittamiselle täyttyivät. Maa-ainesten ottamisen sallittavuus kiinteistöltä ratkaistiin siten lopullisesti vasta mainituissa poikkeus- ja lupamenettelyissä. Ennen näissä menettelyissä annettuja ratkaisuja ei voitu ottaa kantaa siihen, aiheutuuko suoja-aluemääräyksestä maanomistajille korvattavaa edunmenetystä.

Vesilaki 4 luku 12 § 1 ja 2 momentti

Päätös, josta valitetaan

Vaasan hallinto-oikeus 25.10.2017 nro 17/0340/2

Asian aikaisempi käsittely

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on päätöksellään 5.9.2014 nro 145/2014/2 vesilain 4 luvun 11 ja 12 §:ien nojalla Harjavallan kaupungin teknisen viraston hakemuksesta muuttanut Länsi-Suomen vesioikeuden 19.8.1982 antamassa päätöksessä nro 10/1982 D Hiittenharjun ja Järilänvuoren pohjavedenottamoille määrättyä suoja-aluetta ja suoja-aluemääräyksiä sekä määrännyt Santamaan vedenottamolle suoja-alueen hakemukseen liitetyn 15.10.2013 päivätyn suunnitelmakartan mukaisesti Harjavallan ja Kokemäen kaupungeissa. Yhteinen suoja-alue käsittää vedenottamoalueet sekä lähi- ja kaukosuojavyöhykkeen. Suoja-aluemääräysten muuttamisesta ja suoja-alueen laajentamisesta ei ennalta arvioiden aiheudu kenellekään vesilain mukaan korvattavaa edunmenetystä. Päätöstä on määrätty noudatettavaksi mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta.

Suoja-alueella on määrätty noudatettavaksi seuraavia alueen käyttöä koskevia määräyksiä, ellei aluehallintovirasto erikseen tai ympäristönsuojelulain mukaisen lupa-asian yhteydessä myönnä lupaa poiketa niistä.

Nyt kysymyksessä olevilta osin määräykset kuuluvat seuraavasti:

Kaukosuojavyöhyke

= = =

5) Maa-ainesten ottaminen on kielletty pohjavedenpinnan alapuolelta lukuun ottamatta vanhan ottoalueen jälkihoitoon liittyvää ottoa ja suojelutoimenpiteitä. Alueella tulee maa-aineslain mukaan luvanvaraiseen maa-ainesten ottamiseen hakea myös vesilain mukainen aluehallintoviraston lupa. Jo avatulla maa-ainesten ottoalueella maakerroksen paksuus ylimmän tutkitun luonnollisen pohjavedenpinnan yläpuolella on oltava vähintään neljä metriä.

= = =

Lähisuojavyöhyke

= = =

19) Alueella tulee maa-aineslain mukaan luvanvaraiseen maa-ainesten ottamiseen hakea myös vesilain mukainen aluehallintoviraston lupa. Kotitarveotosta tulee ottomäärästä riippumatta tehdä maa-aineslain 23 a §:n mukainen ilmoitus valvontaviranomaiselle.

Maa-ainesten ottaminen on kielletty luonnontilaisilta alueilta paitsi silloin, kun se luiskien loiventamisen vuoksi on välttämätöntä. Jo avatulla ottoalueella maakerroksen paksuus ylimmän tutkitun luonnollisen pohjavedenpinnan yläpuolella on oltava vähintään 6 metriä.
= = =

Aluehallintovirasto on päätöksensä perusteluissa muun ohella todennut, että Länsi-Suomen vesioikeus (jäljempänä vesioikeus) on päätöksellään nro 10/1982 D vahvistanut Hiittenharjun ja Järilänvuoren pohjavedenottamoille suoja-alueet. Suoja-alueen vahvistamisen jälkeen alueelle on rakennettu uusi Santamaan pohjavedenottamo, joka sijaitsee mainittujen vedenottamoiden kaukosuojavyöhykkeellä. Sille ei ole vahvistettu erillistä suoja-aluetta.

Järilänvuoren pohjavesialueelle vuonna 1992 laaditun ja vuonna 2008 päivitetyn suojelusuunnitelman mukaan suoja-alueelle on sijoitettu pohjaveden laatua vaarantavaa toimintaa suoja-aluemääräyksistä huolimatta. Suunnitelmassa on lisäksi arvioitu, että Hiittenharjun ja Järilänvuoren vedenottamoiden suojavyöhykkeiden suoja-aluemääräykset eivät vastaa nykyisiä suojeluvaatimuksia.

Pohjaveden suojelutason varmistamiseksi ja suoja-alueen laajentamiseksi Santamaan vedenottamolle on laadittu esitys vedenottamoiden suojavyöhykkeistä ja suoja-aluemääräyksistä. Vedenottamoiden suojavyöhykkeiden ja suoja-aluemääräysten päivittämisellä pyritään turvaamaan pohjaveden määrällinen ja laadullinen riittävyys ja ennaltaehkäisemään pohjaveteen kohdistuvia riskejä.

Järilänvuoren, Hiittenharjun ja Santamaan pohjavedenottamot ovat tärkeitä Harjavallan kaupungin ja Nakkilan kunnan vedenhankinnalle. Vedenottamoista tuotettavaa vettä ei voi lyhyellä aikavälillä korvata ilman talousveden jakeluhäiriöitä.

Yhteisen, kaikkia kolmea vedenottamoa koskevan suoja-alueen määrääminen lähi- ja kaukosuojavyöhykkeineen on tarpeen veden laadun ja pohjavesiesiintymän antoisuuden turvaamiseksi. Paras suojeluteho voidaan saavuttaa, kun suoja-alue määräyksineen kattaa koko sen alueen, jolta vesi pääasiallisesti muodostuu. Uusi suoja-alue on riittävä turvaamaan vedenottamoilta otettavan veden hyvän laadun. Suoja-alueen rajauksessa on otettu huomioon alueen kiinteistörajat eikä aluetta ole määrätty laajemmaksi kuin on välttämätöntä.

Päätöksessä on annettu vedenoton turvaamiseksi tarpeelliset määräykset suojatoimenpiteistä, muista suoja-alueen käytön rajoituksista ja määräysten noudattamisen valvonnasta. Suoja-aluemääräyksillä ei rajoiteta alueella jo olemassa olevaa toimintaa enempää kuin on välttämätöntä pohjaveden laadun ja määrän turvaamiseksi. Suoja-alueen rajojen määräämisestä ja määräysten asettamisesta ei aiheudu vesilain mukaan korvattavaa edunmenetystä.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Vaasan hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään aluehallintoviraston päätöksestä tehtyjen valitusten johdosta, siltä osin kuin korkeimmassa hallinto-oikeudessa on kysymys, muuttanut aluehallintoviraston päätöksen lupamääräykset 5 ja 19 kuulumaan seuraavasti (muutokset kursiivilla):
= = =

5) Maa-ainesten ottaminen on kielletty pohjavedenpinnan alapuolelta lukuun ottamatta vanhan ottoalueen jälkihoitoon liittyvää ottoa ja suojelutoimenpiteitä. (uusi kappale)

Alueella tulee maa-aineslain mukaan luvanvaraiseen maa-ainesten ottamiseen hakea myös vesilain mukainen aluehallintoviraston lupa. Määräys ei koske voimassa oleviin maa-aineslupiin perustuvaa, jo aloitettua maa-ainesten ottoa. Jo avatulla maa-ainesten ottoalueella maakerroksen paksuus ylimmän tutkitun luonnollisen pohjavedenpinnan yläpuolella on oltava vähintään neljä metriä.

= = = = = = = =

19) Alueella tulee maa-aineslain mukaan luvanvaraiseen maa-ainesten ottamiseen hakea myös vesilain mukainen aluehallintoviraston lupa. Määräys ei koske voimassa oleviin maa-aineslupiin perustuvaa, jo aloitettua maa-ainesten ottoa. Kotitarveotosta tulee ottomäärästä riippumatta tehdä maa-aineslain 23 a §:n mukainen ilmoitus valvontaviranomaiselle.

Maa-ainesten ottaminen on kielletty luonnontilaisilta alueilta paitsi silloin, kun se luiskien loiventamisen vuoksi on välttämätöntä. Jo avatulla ottoalueella maakerroksen paksuus ylimmän tutkitun luonnollisen pohjavedenpinnan yläpuolella on oltava vähintään 6 metriä.

= = = = = = = =

Hallinto-oikeus on hylännyt muiden ohella A:n ja B:n kuolinpesien valituksen aluehallintoviraston päätöksestä.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään, siltä osin kuin nyt on kysymys, seuraavasti:

= = =

Suoja-alueen laajentamisen perusteet ja suoja-alueen ulottuvuus

Vesilain 4 luvun 11 §:n 1 momentin mukaan lupaviranomainen voi veden ottamista koskevassa päätöksessä tai erikseen määrätä pohjaveden ottamon ympärillä olevan alueen suoja-alueeksi. Suoja-alue voidaan määrätä, jos alueen käyttöä on tarpeen rajoittaa veden laadun tai pohjavesiesiintymän antoisuuden turvaamiseksi. Suoja-aluetta ei saa määrätä laajemmaksi kuin on välttämätöntä. Vaatimuksen tai hakemuksen suoja-alueen määräämisestä voi tehdä hankkeesta vastaava, valvontaviranomainen tai asianosainen.

Vesilain 4 luvun 12 §:n 1 momentin mukaan suoja-alueen määräämistä koskevassa päätöksessä on annettava vedenoton turvaamiseksi tarpeelliset määräykset suojatoimenpiteistä, muista suoja-alueen käytön rajoituksista ja määräysten noudattamisen valvonnasta (suoja-aluemääräykset). Määräykset eivät saa olla ankarampia kuin on välttämätöntä. Määräyksistä toiselle johtuva edunmenetys on vedenottamon omistajan tai haltijan korvattava.

Pykälän 2 momentin (587/2011) mukaan lupaviranomainen voi yksittäistapauksessa hakemuksesta myöntää poikkeuksen suoja-aluemääräyksistä. Poikkeuksen myöntämisestä ympäristölupa-asian yhteydessä säädetään ympäristönsuojelulain 39 §:n 4 momentissa.

Pykälän 3 momentin mukaan mitä 3 luvun 21 §:ssä säädetään lupamääräysten tarkistamisesta, koskee soveltuvin osin suoja-aluemääräyksiä.

Hallituksen esityksen (HE 277/2009 vp) yksityiskohtaisissa perusteluissa vesilain 4 luvun 11 pykäläksi on muun ohessa todettu, että vanhan vesilain voimassaoloaikana pohjavedenottamoiden suoja-alueita ei juurikaan perustettu. Useissa tilanteissa pohjaveden pilaamiskieltoa ja muuttamiskieltoa sekä maaperän pilaamiskieltoa on sellaisenaan pidetty riittävinä mekanismeina turvaamaan veden laatu. Veden ottamiseen käytettävien alueiden suojelua koskevaa sääntelyä on tarpeen selventää. Tarpeellisiksi katsotut rajoitukset tulee toteuttaa suoja-aluesääntelyn puitteissa, joka tarjoaa oikeudellisen perustan tarpeellisten käytönrajoitusten asettamiselle. Suoja-aluemääräyksillä voidaan yksilöidä ne toimenpiteet, joita pohjaveden pilaamis- ja muuttamiskiellot, suojelusuunnitelmat sekä vesilain säännökset huomioon ottaen on suoja-alueella rajoitettava. Menettelystä on sekin hyöty, että käytönrajoituksista mahdollisesti aiheutuvat korvauskysymykset voidaan käsitellä suoja-alueen perustamisen yhteydessä. Hallituksen esityksessä on edelleen todettu tarkoituksena olevan, että suoja-alue perustetaan ainoastaan niissä tilanteissa, joissa veden laadun tai vesiesiintymän antoisuuden turvaaminen sitä edellyttää. Veden laadun turvaamisella tarkoitetaan vedenhankintakäyttöön otetun raakavesiesiintymän säilymistä terveydellisesti turvallisena ja vedenhankintakäyttöön soveltuvana. Vesiesiintymän antoisuus puolestaan viittaa toimenpiteisiin, jotka saattavat heikentää vesiesiintymän määrällistä antoisuutta. Suoja-aluetta ei saisi määrätä laajemmaksi kuin veden laadun tai pohjavesiesiintymän turvaaminen veden ottamishankkeen näkökulmasta edellyttää.

Suoja-alueen määrääminen on nähtävä osana vedenottamishankkeen kokonaisuutta. Suoja-alue on määrättävä, jos se on tarpeen toimintaedellytysten varmistamiseksi. Suoja-aluetta ei tule määrätä, jos toiminnan harjoittamisen turvaaminen ei sitä edellytä. Kyse ei ole hankkeesta vastaavan harkintavallan piiriin kuuluvasta seikasta siinä mielessä, että hankkeesta vastaava voisi päättää suoja-alueen perustamisen tarpeellisuudesta. Mahdolliset suoja-alueen perustamisesta johtuvat korvausvelvollisuudet ovat osa hankkeen toteuttamiskustannuksia. Vesihuoltolaitokset voivat sisällyttää nämä kustannukset vesihuollosta perittäviin maksuihin.

Asiassa saadun selvityksen mukaan Länsi-Suomen vesioikeus määräsi 19.8.1982 antamallaan päätöksellä Hiittenharjun ja Järilänvuoren pohjavedenottamoiden ympärille suoja-alueen. Suoja-alueen muodostivat vedenottamoalue, lähisuojavyöhyke ja kaukosuojavyöhyke, joita koskevat päätöksestä ilmenevät suoja-aluemääräykset. Kaukosuojavyöhykettä koskevan määräyksen a) mukaan muun ohessa maa-aineksen ottoa ei saanut ulottaa syvemmälle kuin yhden metrin päähän ylimmästä pohjavedenpinnasta eikä alueelle määräyksen b) mukaan saanut rakentaa mm. huoltoasemaa tai muitakaan vesien suojelusta annetussa asetuksessa tarkoitettuja laitoksia. Lähisuojavyöhykkeellä mm. maa-aineksen ottoa ei määräyksen f) nojalla saanut ulottaa tason N₆₀ +30 m alapuolelle.

Suoja-aluepäätöksen antamisen jälkeen alueelle rakennettiin uusi Santamaan pohjavedenottamo, jolle ei ole vahvistettu erillistä suoja-aluetta. Santamaan pohjavedenottamo sijaitsee yllä mainittujen vedenottamoiden kaukosuojavyöhykkeellä. Järilänvuoren pohjavesialueelle on laadittu vuonna 1992 suojelusuunnitelma, jota on päivitetty vuonna 2008. Suojelusuunnitelman mukaan suoja-alueelle on sijoitettu pohjaveden laatua vaarantavaa toimintaa suoja-aluemääräyksistä huolimatta. Suunnitelmassa on lisäksi arvioitu, että Hiittenharjun ja Järilänvuoren vedenottamoiden suojavyöhykkeiden nykyiset suoja-aluemääräykset eivät vastaa nykyisiä suojeluvaatimuksia. Pohjaveden suojelutason väärinkäsitysten välttämiseksi ja suoja-alueen laajentamiseksi Santamaan vedenottamolle on laadittu uusi esitys vedenottamoiden suojavyöhykkeistä ja suoja-aluemääräyksistä. Vedenottamoiden suojavyöhykkeiden ja suoja-aluemääräysten päivittämisellä pyritään turvaamaan pohjaveden määrällinen ja laadullinen riittävyys ja ennaltaehkäisemään pohjaveteen kohdistuvia riskejä.

Luvan hakija on pitänyt Hiittenharjun, Järilänvuoren ja Santamaan pohjavedenottamoiden merkitystä Harjavallan kaupungin ja Nakkilan kunnan vedenhankinnassa merkittävänä eikä ottamoista otettavaa pohjavettä voi hakijan ilmoituksen mukaan korvata lyhyellä aikavälillä ilman talousveden jakeluhäiriöitä.

Järilanvuoren pohjavesialue on osa luoteen–kaakon -suuntaista pitkittäisharjujaksoa. Alueen kokonaispinta-ala on noin 24 km² ja pohjaveden muodostumisalueen pinta-ala 15,7 km². Alueella on arvioitu muodostuvan pohjavettä noin 10 000 m³/d. Pohjavesialue soveltuu hyvin vedenhankintaan lukuun ottamatta alueen pohjoisosaa, jossa pohjaveden kupari-, nikkeli- ja kadmiumpitoisuudet ovat korkeita. Järilänvuoren harjun ydinosasta on näkyvissä vain kapea jakso muodostuman keskiosassa. Harjun ydin on kivistä soraa ja hiekkaa, mikä johtaa hyvin vettä. Pohjavedenpinta Järilänvuoren alueella on 14–20 m:n syvyydellä maanpinnasta tasolla +30–33 m. Lisäksi harjun reunaosissa on orsivesikerroksia, jotka ovat tasolla +43–44,5 m.

Pohjaveden muodostumisalueen pohjaveden virtaukseen ja virtauskuvaan vaikuttaa harjuselänteen länsiosan alla ja länsipuolella oleva syvä kallioperän painanne, jossa olevien maakerrosten paksuus on 50–70 metriä. Pohjaveden päävirtaussuunta on kaakosta luoteeseen harjujakson suuntaisesti. Pohjavedet purkautuvat pääosin Kokemäenjokeen Lammaisten vedenottamon alueelta pohjavesialueen pohjoispäästä.

Harjavallan kaupungin Hiittenharjun vedenottamo on otettu käyttöön vuonna 1980. Länsi-Suomen vesioikeus on vuonna 1981 myöntänyt luvan ottaa siitä pohjavettä vuosikeskiarvona 3 000 m³/d. Lupa koskee Hiittenharjun ja Järilänvuoren vedenottamoiden yhteenlaskettua vedenottomäärää. Hiittenharjun vedenottamon kapasiteetti on 3 000 m³/d. Vuonna 2012 Hiittenharjun vedenottamolta pumpattiin pohjavettä 1 060 m³/d. Harjavallan kaupungin omistama, mutta Kokemäen kaupungin alueella sijaitseva Järilänvuoren vedenottamo on otettu käyttöön vuonna 1971. Vesioikeus on vuonna 1981 myöntänyt luvan pumpata ottamolta pohjavettä 3 000 m³/d Hiittenharjun vedenottamon vedenotto mukaan laskettuna. Määrä on sama kuin Järilänvuoren vedenottamon kapasiteetti. Vuonna 2012 Järilänvuoren vedenottamolta pumpattiin vettä 940 m³/d. Santamaan vedenottamo on Nakkilan kunnan omistuksessa, mutta sen käytöstä vastaa Harjavallan kaupunki. Vedenottamo sijaitsee Kokemäen kaupungin alueella. Vedenottamo on otettu käyttöön vuonna 1993. Länsi-Suomen ympäristölupavirasto on vuonna 2006 myöntänyt luvan nostaa ottamolta pumpattavan vesimäärän 2 900 m³:iin/d kuukausikeskiarvona laskettuna. Vuonna 2012 vedenottamolta pumpattiin vettä noin 740 m³/d. Vedenottamoiden vesi on laadultaan tasalaatuista ja pohjavedenottoon soveltuvaa.

Järilänvuoren pohjavesialueella sijaitsevat lisäksi STEP Oy:n Outokummun vedenottamo, jolta on lupa ottaa pohjavettä 3 500 m³/d vuosikeskiarvona sekä Lammaisten vedenottamo, joka on poistettu käytöstä vuonna 1980 kohonneiden kadmiumpitoisuuksien vuoksi. Järilänvuoren pohjavesialueen eteläreunaan rajoittuvalla Koomankangas-llmijärvi pohjavesialueella Kokemäen kaupungin alueella sijaitsevat lisäksi Huovin- tien vedenottamo (vedenottolupa 1 000 m³/d), Kooman vedenottamo (vedenottolupa 1 300 m³/d) ja Ilmijärven vedenottamo (vedenottolupa 2 000 m³/d).

Hakija on pitänyt suojavyöhykkeiden päivittämistä tarpeellisena, koska aikaisemman päätöksen määräykset eivät vastaa nykyisiä suojeluvaatimuksia. Järilänvuoren pohjavesialueelle laaditun suojelusuunnitelman (2008) mukaan vedenottamoiden nykyisellä suoja-alueella on useita pohjaveden laatua mahdollisesti uhkaavia maankäyttömuotoja ja riskitoimintoja, kuten maa-ainesten otto, liikenne ja ampumarata. Osa toiminnoista on sijoitettu alueelle suoja-aluepäätöksen jälkeen.

Hiittenharjun, Järilänvuoren ja Santamaan pohjavedenottamoille on rajattu yhteinen kauko- ja lähisuojavyöhyke pääosin kiinteistörajojen mukaan sekä omat vedenottamoalueet. Suoja-alueen pohjoisreunan osalta aluerajaus perustuu Hiittenharjun ja Järilänvuoren vedenottamoiden voimassa olevaan suoja-aluerajaukseen. Etelään mentäessä suoja-alueen rajaus perustuu Santamaan vedenottamolle Köyliö-Ulvilan harjuselvityksessä arvioituun suoja-aluerajaukseen.

Kokemäen kaupungin puolella mentäessä kaukosuojavyöhykkeen itäreunaa on levitetty koko pohjavesien muodostumisalueen leveydelle, koska muodostumisalueen itäreunalla on riskitoimintoja ja pohjavesi virtaa alueelta kohti vedenottamoita. Kaukosuojavyöhykkeen eteläreunaa on jatkettu Järilänvuorentielle asti, koska tien pohjoispuolella on lukuisia riskitoimintoja ja pohjavesi virtaa tien suunnasta kohti vedenottamoita. Lähisuojavyöhykettä on laajennettu Santamaan vedenottamon länsi-, itä- ja eteläpuolelle siten, että pohjaveden viipymä lähisuojavyöhykkeen rajalta vedenottamolle on noin 2 kuukautta. Lähisuojavyöhykkeen pinta-ala on noin 151 ha ja kaukosuojavyöhykkeen pinta-ala noin 534 ha. Suoja-alueella on joko kokonaan tai osittain yhteensä 94 kiinteistöä. Vedenottamoille on rajattu alueet siten, että Hiittenharjun vedenottamoalue on noin 3,1 ha, Järilänvuoren vedenottamoalue noin 1,5 ha ja Santamaan vedenottamoalue noin 1,0 ha.

Oikeudellisena arviointinaan hallinto-oikeus toteaa, että vuonna 2008 valmistuneen Järilänvuoren ja Koomankankaan-Ilmiinjärven pohjavesialueiden suojelusuunnitelman mukaan Järilänvuoren pohjavesialueella yhteenlaskettu sorakuoppien pinta-ala on ollut noin 152 ha, eli noin 20 % vedenottamoiden silloisesta suoja-alueesta. ELY-keskuksen käytettävissä olevien tietojen mukaan pohjaveden laatua ei ole Järilänvuoren soranottoalueilla soranottajien toimesta seurattu säännöllisesti eikä käytettävissä ole pitkän aikavälin seurantatietoja soranottoalueiden pohjaveden laadusta. Pohjaveden suojelutason varmistamiseksi ja suoja-alueen laajentamiseksi Santamaan vedenottamolle on laadittu esitys vedenottamoiden suojavyöhykkeistä ja suoja-aluemääräyksistä.

Järilänvuoren, Hiittenharjun ja Santamaan pohjavedenottamot ovat tärkeitä Harjavallan kaupungin ja Nakkilan kunnan vedenhankinnalle. Asiassa saadun selvityksen mukaan vedenottamoista tuotettavaa vettä ei voi lyhyellä aikavälillä korvata ilman talousveden jakeluhäiriöitä. Suoja-alueen avulla voidaan turvata vedenottamoilta saatavan veden puhtaana säilyminen. Suoja-aluemääräyksillä on voitu täsmentää laissa jo muutoinkin olevia yleisiä pohjaveden pilaamis- ja muuttamiskieltoja kysymyksessä olevalla alueella. Yhteisen, kaikkia kolmea vedenottamoa koskevan suoja-alueen määrääminen lähi- ja kaukosuojavyöhykkeineen on tarpeen veden laadun ja pohjavesiesiintymän antoisuuden turvaamiseksi. Suoja-alue kattaa koko sen alueen, jolta vesi pääasiallisesti muodostuu. Aluehallintoviraston päätöksellä määrätty suoja-alue on päätöksen perusteluista ilmenevästi riittävä turvaamaan vedenottamoilta otettavan veden hyvän laadun. Suoja-alueen vyöhykkeiden rajauksissa on otettu huomioon alueen kiinteistörajat eikä aluetta ole määrätty laajemmaksi kuin veden laadun tai pohjavesiesiintymän turvaaminen veden ottamishankkeen näkökulmasta edellyttää. Päätöksessä on annettu vedenoton turvaamiseksi tarpeelliset määräykset suojatoimenpiteistä, muista suoja-alueen käytön rajoituksista ja määräysten noudattamisen valvonnasta. Valituksissa ei ole esitetty hyväksyttäviä perusteluja suojavyöhykkeiden rajausten muuttamiseksi. Suoja-aluemääräyksen antamisen esteenä ei ole myöskään se, että maa-ainesten otosta ei toistaiseksi ole aiheutunut korvattavaa vahinkoa.

= = =

Myös lupamääräyksissä 5 ja 19 asetettuja määräyksiä maa-ainesten ottoalueiden maakerrosten minimipaksuudesta ylimmän tutkitun luonnollisen pohjavedenpinnan yläpuolella on pidettävä pohjavesialueen olosuhteista saatu selvitys kokonaisuutena huomioon ottaen lainmukaisina. Määräyksiä ei kyseisiltä osin ole pidettävä ankarampina, kuin vedenoton turvaamiseksi on välttämätöntä ja tarpeellista. Aluehallintovirasto ei ole ollut sidottu luvan hakijan esitykseen, vaan on harkintavaltansa puitteissa voinut antaa lupamääräysehdotuksessa esitettyä tiukemman määräyksen kaukosuojavyöhykkeellä sijaitsevalla ottoalueella noudatettavasta maakerroksen minimivahvuudesta ylimmän tutkitun luonnollisen pohjavedenpinnan yläpuolella. Aluehallintoviraston päätöstä on perusteltu pääasiaratkaisusta ilmenevästi eikä ratkaisua ole kyseiseltä osin pidettävä perustuslain omaisuuden suojaa ja elinkeinovapautta koskevien 15 ja 18 §:n säännösten vastaisena, kun otetaan huomioon, että määräysten tarpeellisuutta pohjaveden pilaantumisen ja antoisuuden vähenemisen torjumiseksi on punnittava suhteessa vastuuta ympäristöstä koskevaan perustuslain 20 §:n säännökseen.

= = =

Lupamääräysten 5 ja 19 kirjoitusasu edellyttäisi maa-aineslain mukaan luvanvaraiseen maa-ainesten ottamiseen haettavaksi myös vesilain mukaisen aluehallintoviraston luvan kaikkien, myös jo maa-ainesluvan saaneiden hankkeiden osalta. Osa maa-ainesten ottolupiin perustuvista hankkeista on asiakirjaselvityksen mukaan loppumassa, jolloin vesilain mukaisen luvan edellyttäminen näiltä hankkeilta ei olisi suhteellisuusperiaatteen mukaan perusteltua. Kun lisäksi otetaan huomioon maa-aineslain 3 §:n 1 momentin 4 kohdan säännöksessä ja vesilain 3 luvun 2 §:n 1 momentin säännöksissä luvan haltijoille säädetty velvollisuus hakea vesilain mukaista lupaa ja luottamuksensuojan periaate, joka rajoittaa edunsuovien päätösten peruuttamista taannehtivin vaikutuksin, hallinto-oikeus on Rudus Oy:n, Noormarkun Murske Oy:n ja C:n valituksista lieventänyt lupamääräyksissä 5 ja 19 määrättyä velvollisuutta vesilain mukaisen aluehallintoviraston luvan hakemiseen siten, että muutettuna määräys ei koske voimassa oleviin maa-aineslupiin perustuvaa, jo aloitettua maa-ainesten ottoa. Muutettuina lupamääräyksiä 5 ja 19 ei ole pidettävä ankarampina kuin pohjaveden suojelun kannalta on välttämätöntä.

Edunmenetysten korvattavuus

Poikkeuksena vesilain 13 luvun 9 §:n 1 momentissa säädetystä korvattavien edunmenetysten luettelosta vesilain 4 luvun 12 §:n 1 momentin erityissäännöksen viimeisen virkkeen mukaan suoja-aluemääräyksistä toiselle johtuva edunmenetys on vedenottamon omistajan tai haltijan korvattava.

Hallituksen esityksen perusteluissa vesilaiksi on todettu, että lähtökohtaisesti vesilain mukaisen korvauksen määrääminen edellyttää edunmenetyksen kytkeytymistä vesistön tilan tai kiinteistön fyysiseen muutokseen. Taloudellisista edunmenetyksistä, jotka eivät ole yhteydessä esinevahinkoon, ei ole vesilain mukaan määrätty korvauksia.

Edellä mainituissa vesilain esitöissä on edelleen todettu muun muassa, että korvausvelvollisuudesta annettu vesilain 4 luvun 12 §:n 1 momentin säännös vastaa vanhan vesilain 9 luvun 19 §:n 2 momenttia. Korvausvelvollisuuden piiriin eivät kuulu sellaiset edunmenetykset, jotka aiheutuvat voimassa olevasta lainsäädännöstä. Korvausvastuu voi syntyä niistä edunmenetyksistä, jotka ovat aiheutuneet rajoituksista, jotka asettavat voimassa olevaan lainsäädäntöön nähden pidemmälle meneviä rajoituksia. Eräissä tilanteissa saattaa olla tulkinnanvaraista, johtuuko mahdollinen toiminnanrajoitus ja siitä aiheutuva edunmenetys lakiin perustuvasta velvollisuudesta vaiko suoja-aluemääräyksestä. Näissä tapauksissa ratkaisu joudutaan tekemään tapauskohtaisesti. Esimerkiksi maaperän ja pohjaveden pilaamiskieltojen osalta suuntaviivoja toiminnan estymisen arvioinnin osalta voidaan hakea oikeuskäytännöstä. Mahdolliset suoja-alueen perustamisesta johtuvat korvausvelvollisuudet ovat hallituksen esityksen mukaan osa hankkeen toteuttamiskustannuksia. Vesihuoltolaitokset voivat sisällyttää nämä kustannukset vesihuollosta perittäviin maksuihin.

Vesilain 13 luvun 1 §:n säännös edellyttää suoja-aluemääräyksistä mahdollisesti määrättävien korvausten ratkaisemista lähtökohtaisesti asiaa koskevassa päätöksessä tai erityisestä syystä myöhemmin luvan saajan hakemusasian täydennyksenä vireille panemassa, korvauksien määräämistä koskevassa hakemusasiassa siten kuin vesilain 11 luvun 18 §:n 3 momentin säännöksestä ilmenee.

= = = A:n ja B:n kuolinpesät = = = ovat vaatineet, että hallinto-oikeus velvoittaa luvan hakijan korvaamaan suoja-aluemääräyksistä aiheutuvan edunmenetyksen siltä varalta, että valittajien vaatimukset suoja-aluemääräysten kumoamisesta tai muuttamisesta hylätään.

Aluehallintovirasto ei ole edellyttänyt luvan hakijaa toimittamaan ottoaluekohtaista selvitystä luvan hakijan ehdottamien uusien suoja-aluemääräysten aiheuttamista edunmenetyksistä.

Maa-ainesten ottamisen kannalta aluehallintoviraston osittain muutettu päätös määrää avatuilla ottoalueilla maakerrosten minimivahvuudeksi ylimmän pohjavedenpinnan yläpuolella kaukosuoja-alueella neljä metriä ja lähisuoja-alueella kuusi metriä ja kieltää lähisuoja-alueella maa-ainesten ottamisen luonnontilaisilta alueilta. Kun useissa kaukosuoja-alueella sijaitsevissa maa-ainesten ottoluvissa on jo määrätty maakerrosten minimivahvuudeksi ylimmän pohjavedenpinnan yläpuolella neljä metriä, suoja-aluemääräys ei aseta kyseisillä alueilla uusia rajoituksia maa-ainesten otolle. Suurimmat välittömät vaikutukset suoja-aluemääräyksistä kohdistuvat maa-ainesten ottoon lähisuoja-alueilta, joille on määrätty maakerrosten minimivahvuudeksi ylimmän pohjavedenpinnan yläpuolella kuusi metriä ja kielto maa-ainesten ottoon lähisuoja-alueiden luonnontilaisilta alueilta.

Maaperän ja pohjaveden pilaamiskieltojen osalta oikeuskäytäntö muun muassa polttonesteiden jakeluasemien sijoittamisesta tärkeille pohjavesialueille on vakiintunutta. Pohjaveden pilaamiskieltoon on vakiintuneesti tulkittu sisältyvän myös vaaran aiheuttamisen kiellon, jolloin toiminnan ei tarvitse aiheuttaa konkreettista pilaantumista ollakseen pohjaveden pilaamiskiellon vastaista. Polttonesteiden jakeluasemien sijoittamista tärkeille pohjavesialueille ei ole vakiintuneesti pidetty mahdollisena ilman poikkeuksellisia perusteita, joiden vallitessa pohjaveden pilaantumisriski on riittävästi suljettu pois.

Hallinto-oikeus toteaa, että vesilain 4 luvun 12 §:n 1 momentin säännöksessä tarkoitetun korvauksen määräämisen edellytyksenä ei ole edunmenetyksen kytkeytyminen vesistön tilan tai kiinteistön fyysiseen muutokseen. Maaperän ja pohjaveden pilaamiskieltoja koskevassa oikeuskäytännössä vaaran aiheuttamisen kieltoon perustuva toiminnan rajoittaminen on vakiintuneesti katsottu lakiin perustuvaksi ratkaisuksi. Hallinto-oikeus arvioi vesilain esityöt ja maaperän ja pohjaveden pilaamiskieltoja koskeva vakiintunut oikeuskäytäntö huomioon ottaen, että vesilain 4 luvun 12 §:n 1 momentin säännöksessä tarkoitetun korvauksen määräämisen edellytyksenä olisi suoja-alueen määrääminen tarkoitustaan tiukemmin määräyksin ja tarkoitustaan selvästi laaja-alaisempana. Nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa suoja-alueita ei voida katsoa määrätyn laajemmiksi kuin veden laadun ja pohjavesiesiintymän turvaaminen alueen veden ottamishankkeiden näkökulmasta edellyttää eikä suoja-aluemääräysten katsoa asettavan voimassa olevaan lainsäädäntöön nähden pidemmälle meneviä rajoituksia. Näin ollen aluehallintoviraston ratkaisua olla määräämättä korvausta vesilain 4 luvun 12 §:n 1 momentin säännöksessä tarkoitetuista edunmenetyksistä ei ole syytä muuttaa.

Lopputulos

Edellä lausutuilla perusteilla ja kun otetaan huomioon hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, aluehallintoviraston päätöksen lopputuloksen muuttamiseen enemmälti ei ole perusteita.

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Marja Lampi, Juha Väisänen ja Pertti Piippo, joka on myös esitellyt asian.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A:n ja B:n kuolinpesät ovat valituksessaan vaatineet, että Vaasan hallinto-oikeuden päätös kumotaan tai päätöstä muutetaan siltä osin kuin se koskee valittajien omistaman kiinteistön Lautaviita (271-401-1-29) maa-ainesten ottoa siten, että nykyisin voimassa olevat suoja-aluemääräykset pysytetään voimassa tai vaihtoehtoisesti lähisuojavyöhykettä siirretään siten, että kiinteistö Lautaviita jää sen ulkopuolelle. Mikäli edellä mainittuihin vaatimuksiin ei suostuta, valittajat ovat vaatineet, että hakija velvoitetaan korvaamaan rajoituksen aiheuttama taloudellinen tappio kiinteistön omistajille.

Vaatimustensa tueksi muutoksenhakijat ovat uudistaneet asiassa aikaisemmin lausumansa ja lisäksi esittäneet seuraavaa:

Hallinto-oikeus ei ole ottanut kantaa lähisuojavyöhykkeen aluerajauksen muuttamista koskevaan vaatimukseen. Valittajien kiinteistö Lautaviita sijaitsee paikassa, jonka molemmin puolin maa-ainesten ottoa on harjoitettu runsaasti. Valittajien kiinteistö on jäänyt harjumuotoisena kaistaleena tähän väliin. Ilmakuvassa asia tulee hyvin esiin. Ympäristöseikat huomioon ottaen lähisuojavyöhykkeen aluerajauksen muuttaminen tältä osin olisi perusteltua.

Harjavallan kaupungin tekninen virasto on 18.9.2013 aluehallintovirastossa vireille panemassaan hakemuksessa pyytänyt nyt kysymyksessä olevan suoja-alueen määräämistä. Valittajilla on tuolloin ollut voimassa oleva lupa soran ja hiekan ottoon kiinteistöllä Lautaviita. Korvauksen edellytyksiä tulee tarkastella tuon ajankohdan mukaan. Mainitun ajankohdan huomioon ottaminen tarkastelussa johtaa siihen, että valittajille on syntynyt korvattavaa edunmenetystä. Edellä lausutun perusteella asia tulee palauttaa aluehallintovirastolle korvauksen määrittämistä varten.

Vaasan hallinto-oikeus on perustellut päätöstään muun ohella viittaamalla vakiintuneeseen oikeuskäytäntöön, joka koskee polttonesteiden jakeluasemien sijoittamista pohjavesialueille. Maa-ainesten ottoa ja polttonesteen jakeluasemia ei voida rinnastaa keskenään.

Etelä-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupavastuualue on ilmoittanut, ettei sillä ole valituksen johdosta uutta lausuttavaa.

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue on antanut valituksen johdosta lausunnon. ELY-keskus on lausunut, että suoja-aluepäätöksen lähi- ja kaukosuojavyöhykkeiden rajauksessa on asianmukaisesti huomioitu alueen maaperä- ja pohjavesiolosuhteet eikä ole perusteltua jättää kiinteistöä Lautaviita lähisuojavyöhykkeen ulkopuolelle. Suoja-aluepäätöksen määräykset vastaavat pohjaveden suojelutasoa, joka tulee suoraan lainsäädännöstä pilaantumisen vaaraa aiheuttavien toimien rajoittamiseksi.

Harjavallan kaupungin tekniset palvelut on antanut valituksen johdosta vastineen, jossa on esitetty valituksen hylkäämistä ja hallinto-oikeuden päätöksen pysyttämistä voimassa.

A:n ja B:n kuolinpesät ovat antaneet lausuntojen ja vastineen johdosta vastaselityksen.

Vastaselityksessä on muun ohella todettu, että valittajien kiinteistön molemmilla puolilla on soranottoa tapahtunut huomattavan kauan, eikä se vastaselityksen mukaan ole aiheuttanut vaaraa pohjavesille. Maa-ainestenotto ei aiheuta vaaraa pohjavedelle. Siten tässä tilanteessa rajoituksia on pidettävä ankarampina kuin pohjaveden suojelun kannalta on välttämätöntä. Valittajien edunmenetys otettavan maa-aineksen kokonaismäärän rajoituksen johdosta on arviolta 150 000 euroa. Ottamismäärä pienenee 53 000 kiintokuutiometriä. Kiintokuution hinnaksi valittajat ovat arvioineet 5 euroa.

Merkitään, että korkein hallinto-oikeus on tänään asiassa dn:o 1192/1/18 antamallaan päätöksellä ratkaissut A:n ja B:n kuolinpesien valituksen Vaasan hallinto-oikeuden 22.2.2018 antamasta päätöksestä nro 18/0034/2. Hallinto-oikeus oli mainitulla päätöksellään hylännyt A:n ja B:n kuolinpesien valituksen aluehallintoviraston 15.1.2016 antamasta päätöksestä nro 8/2016/2 vesilain mukaista lupaa maa-aineksen ottamiseen kiinteistöltä Lautaviita (271-401-1-29) Kokemäen kaupungissa koskevassa vesitalousasiassa.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian. Valitus hylätään. Vaasan hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Perustelut

Aiempien suoja-aluemääräysten pysyttäminen ja lähisuojavyöhykkeen rajaus

A:n ja B:n kuolinpesät ovat ensisijaisesti vaatineet, että aiemmat suoja-aluemääräykset pysytetään voimassa tai vaihtoehtoisesti lähisuojavyöhykettä siirretään siten, että kiinteistö Lautaviita (271-401-1-29) jää sen ulkopuolelle.

Kun otetaan huomioon edellä ilmenevät hallinto-oikeuden päätöksen perustelut ja perusteluissa mainitut oikeusohjeet sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen muuttamiseen ei näiltä osin ole perusteita.

Suoja-aluemääräyksistä aiheutuva korvausvelvollisuus

A:n ja B:n kuolinpesät ovat toissijaisesti vaatineet, että hakija velvoitetaan korvaamaan suoja-aluemääräysten aiheuttama taloudellinen tappio kiinteistön omistajille.

Keskeiset sovellettavat säännökset

Vesilain 4 luvun 11 §:n 1 momentin mukaan lupaviranomainen voi veden ottamista koskevassa päätöksessä tai erikseen määrätä pohjaveden ottamon ympärillä olevan alueen suoja-alueeksi. Suoja-alue voidaan määrätä, jos alueen käyttöä on tarpeen rajoittaa veden laadun tai pohjavesiesiintymän antoisuuden turvaamiseksi. Suoja-aluetta ei saa määrätä laajemmaksi kuin on välttämätöntä. Vaatimuksen tai hakemuksen suoja-alueen määräämisestä voi tehdä hankkeesta vastaava, valvontaviranomainen tai asianosainen.

Saman luvun 12 §:n 1 momentin mukaan suoja-alueen määräämistä koskevassa päätöksessä on annettava vedenoton turvaamiseksi tarpeelliset määräykset suojatoimenpiteistä, muista suoja-alueen käytön rajoituksista ja määräysten noudattamisen valvonnasta (suoja-aluemääräykset). Määräykset eivät saa olla ankarampia kuin on välttämätöntä. Määräyksistä toiselle johtuva edunmenetys on vedenottamon omistajan tai haltijan korvattava.

Saman pykälän 2 momentin mukaan lupaviranomainen voi yksittäistapauksessa hakemuksesta myöntää poikkeuksen suoja-aluemääräyksistä. Poikkeuksen myöntämisestä ympäristölupa-asian yhteydessä säädetään ympäristönsuojelulain 47 §:n 4 momentissa.

Asiassa saatu selvitys

Lautaviidan kiinteistö sijaitsee pääosin aluehallintoviraston päätöksen mukaisella lähisuojavyöhykkeellä ja pieneltä osin itäosaltaan kaukosuojavyöhykkeellä. Kiinteistöllä ei ole voimassa olevaa maa-ainesten ottolupaa. Kiinteistöllä aiemmin olleen maa-ainesluvan voimassaolo on päättynyt 31.5.2015. Kiinteistöltä on aiemmin otettu vähäisessä määrin maa-aineksia. Alue on vedenhankintaa varten tärkeää pohjavesialuetta.

Lähisuojavyöhykettä koskeva suoja-aluemääräys 19, sellaisena kuin hallinto-oikeus on sen muuttanut, kuuluu seuraavasti:

"19) Alueella tulee maa-aineslain mukaan luvanvaraiseen maa-ainesten ottamiseen hakea myös vesilain mukainen aluehallintoviraston lupa. Määräys ei koske voimassa oleviin maa-aineslupiin perustuvaa, jo aloitettua maa-ainesten ottoa. Kotitarveotosta tulee ottomäärästä riippumatta tehdä maa-aineslain 23 a §:n mukainen ilmoitus valvontaviranomaiselle.

Maa-ainesten ottaminen on kielletty luonnontilaisilta alueilta paitsi silloin, kun se luiskien loiventamisen vuoksi on välttämätöntä. Jo avatulla ottoalueella maakerroksen paksuus ylimmän tutkitun luonnollisen pohjavedenpinnan yläpuolella on oltava vähintään 6 metriä."

Oikeudellinen arviointi ja lopputulos

Asiassa on kysymys vesilain 4 luvun 12 §:n 1 momentissa tarkoitetun korvausvelvollisuuden arvioimisesta. Korvausta on vaadittu erityisesti suoja-aluemääräyksestä 19 johtuvasta edunmenetyksestä sillä perusteella, että Lautaviidan kiinteistön alueen määrääminen pääosin lähisuojavyöhykkeeksi estää maa-ainesten ottamisen kiinteistöltä ja siitä aiheutuu kuolinpesille taloudellista vahinkoa.

Maa-ainesten ottaminen edellyttää lähtökohtaisesti maa-aineslain mukaista lupaa riippumatta siitä, sijaitseeko kiinteistö vedenottamoille määrätyllä suojavyöhykkeellä. Maa-aineshankkeen sijainnilla vedenhankintaa varten tärkeällä pohjavesialueella on pohjaveden suojelutarpeesta johtuen aina merkitystä harkittaessa maa-ainesluvan myöntämisedellytyksiä ja vaadittavaa suojakerrospaksuutta.

Lähisuojavyöhykettä koskevasta suoja-aluemääräyksestä seuraa, että maa-ainesten ottaminen Lautaviidan kiinteistöltä edellyttää maa-aineslain mukaisen luvan lisäksi vesilain mukaista lupaa niiden ottamiseen. Mikäli maa-aineksia aiotaan ottaa suoja-aluemääräyksen vastaisella tavalla, tarvitaan ennen maa-aineslain mukaista lupaa vielä vesilain 4 luvun 12 §:n 2 momentin mukainen lupaviranomaisen poikkeus suoja-aluemääräyksestä.

Arvioitaessa sitä, aiheutuuko suoja-aluemääräyksestä korvattavaa edunmenetystä, on otettava huomioon, että maa-ainesten ottaminen, jonka estymisen perusteella korvausta haetaan, on luvanvaraista toimintaa, jota voidaan harjoittaa ainoastaan, mikäli oikeudelliset edellytykset toiminnan harjoittamiselle täyttyvät. Maa-ainesten ottamisen sallittavuus kiinteistöltä ratkaistaan siten lopullisesti vasta edellä selostetuissa poikkeus- ja lupamenettelyissä. Ennen näissä menettelyissä annettuja ratkaisuja ei voida ottaa kantaa siihen, aiheutuuko suoja-aluemääräyksestä kuolinpesille korvattavaa edunmenetystä.

Sillä seikalla, että Lautaviidan kiinteistöllä on suoja-aluepäätöstä tehtäessä ollut maa-aineslupa, jonka voimassaolo on sittemmin päättynyt, ei ole merkitystä suoja-aluepäätöksestä aiheutuvaa korvausvelvollisuutta arvioitaessa. Myöskään sillä valituksessa esitetyllä seikalla, että suojakerrospaksuus Lautaviidan kiinteistön alueella on nyt suurempi kuin aluetta koskeneissa aikaisemmin voimassa olleissa suoja-aluemääräyksissä, ei ole tässä vaiheessa korvausvelvollisuuden kannalta ratkaisevaa merkitystä.

Kun otetaan huomioon edellä lausuttu, hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei ole syytä muuttaa siltä osin kuin hallinto-oikeus on hylännyt A:n ja B:n kuolinpesien vaatimuksen korvauksen määräämisestä.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riitta Mutikainen, Hannu Ranta, Mika Seppälä, Kari Tornikoski ja Jaakko Autio sekä ympäristöasiantuntijaneuvokset Olli Dahl ja Olli Malve. Asian esittelijä Irene Mäenpää.