KHO:2019:27

A:lle oli sairaalan vuodeosastohoidon jälkeen myönnetty sosiaalihuoltolain (710/1982) mukainen palveluasuminen 13.2.2015 alkaen. Käräjäoikeus määräsi 26.2.2015 B:n, joka oli A:n poika, A:n edunvalvojaksi tämän omaisuutta ja taloudellisia asioita koskevissa oikeustoimissa. A kuoli 3.7.2015.

Sosiaali- ja terveyslautakunta hylkäsi 26.5.2015 tekemällään päätöksellä B:n A:n puolesta tekemän oikaisuvaatimuksen ja katsoi, että A:ta ei voitu hänen avuntarpeensa huomioon ottaen pitää vammaispalveluasetuksen 11 §:ssä tarkoitettuna palveluasumiseen oikeutettuna vaikeavammaisena henkilönä.

B haki A:n edunvalvojana muutosta hoidon järjestämistä koskevaan päätökseen hallinto-oikeudessa 23.6.2015 vireille tulleella valituksella sillä perusteella, että A:n hoito olisi tullut järjestää samassa asumispalveluyksikössä vammaispalvelulain nojalla ja siten maksutta eikä sosiaalihuoltolain nojalla maksullisena. Päätöksessään 11.11.2015 hallinto-oikeus lausui, että asian käsittely hallinto-oikeudessa raukesi, koska A oli kuollut.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että A:n elinaikana hallinto-oikeudessa vireille tullut valitus asumispalvelujen järjestämisestä sosiaalihuoltolain tai vammaispalvelulain nojalla oli sisältänyt sovellettavaa lakia koskevan kysymyksen johdosta myös vaatimuksen palveluiden järjestämistä maksutta. Kun valituksessa oli kysymys siten myös taloudellisesta etuudesta tai velvoitteesta, maksuvelvollisen kuoltua asian käsittelyn aikana hänen sijaansa olivat tulleet hänen oikeudenomistajansa. Hallinto-oikeuden olisi tullut tutkia A:n edunvalvojan tekemä valitus ja antaa asiaratkaisu. Hallinto-oikeuden päätös oli siten perustunut hallintolainkäyttölain 63 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla ilmeisesti väärään lain soveltamiseen, joka oli voinut olennaisesti vaikuttaa päätökseen. Korkein hallinto-oikeus purki viran puolesta hallinto-oikeuden edellä tarkoitetun päätöksen, otti hallinto-oikeudelle tehdyn valituksen välittömästi tutkittavakseen ja hylkäsi valituksen.

Hallintolainkäyttölaki 6 § 1 momentti, 63 § ja 64 § 1 momentti

L vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 8 § 2 momentti

L sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista 4 § 1 momentti 5 kohta

Päätös, josta valitetaan

Turun hallinto-oikeus 19.4.2016 nro 16/0210/2

Asian tausta ja aikaisempi käsittely

1. Palveluiden järjestämistä koskeva viranhaltijan päätös ja siihen kohdistuva muutoksenhaku

X:n käräjäoikeus on 26.2.2015 tekemällään päätöksellä määrännyt mainitusta päivästä alkaen B:n toimimaan vuonna 1953 syntyneen äitinsä A:n edunvalvojana tämän omaisuutta ja taloudellisia asioita koskevissa oikeustoimissa.

Y:n sosiaali- ja terveyslautakunnan alainen viranhaltija on 26.3.2015 tekemällään päätöksellä myöntänyt A:lle sosiaalihuoltolain (710/1982) 17, 22 ja 23 §:n mukaisen palveluasumisen asumispalveluyksikkö D:ssä 7.4.2015 alkaen.

Y:n sosiaali- ja terveyslautakunta on 26.5.2015 tekemällään päätöksellä hylännyt B:n A:n puolesta tekemän oikaisuvaatimuksen ja katsonut, että A:ta ei voida hänen avuntarpeensa huomioon ottaen pitää vammaispalveluasetuksen 11 §:n tarkoittamana palveluasumiseen oikeutettuna vaikeavammaisena henkilönä.

B on A:n edunvalvojana vaatinut hallinto-oikeudessa 23.6.2015 vireille tulleessa valituksessaan, että Y:n sosiaali- ja terveyslautakunnan päätös kumotaan. Valituksessa on vaadittu, että A:lle myönnetään palveluasuminen vaikeavammaisten asumispalveluyksikkö D:ssä vammaispalvelulain nojalla. Valituksessa todetaan muun ohella, että vaikeavammaiselle henkilölle vammaispalvelulain nojalla järjestetyt asumispalvelut ovat maksuttomia.

A on kuollut 3.7.2015.

Y:n sosiaali- ja terveyslautakunta on 25.8.2015 hallinto-oikeudelle valituksen johdosta antamassaan selityksessä todennut muun ohella, että A:n siirtymiseen terveyskeskussairaalasta ensin 13.2.2015 palvelutalo C:hen ja sieltä edelleen 7.4.2015 asumispalveluyksikkö D:hen ei ole liittynyt muutosta A:n terveydellisessä tilanteessa. Asumispalveluyksikkö D:ssä on ollut vastaavantyyppiset sairaanhoidolliset valmiudet A:n hoitamiseen kuin terveyskeskussairaalassa. Lautakunta on katsonut, että A:n palveluasumista ei ole voitu järjestää vammaispalvelulain mukaisena avohuoltona ja asuminen asumispalveluyksikkö D:ssä on siten tullut toteuttaa ja on myös tosiasiallisesti toteutunut sosiaalihuoltolain mukaisena laitospalveluna, mikä on ollut A:n terveyden ja turvallisuuden kannalta parhaaksi katsottu vaihtoehto.

B on antanut asiassa vastaselityksen 20.9.2015, jonka liitteenä on muun ohella viranhaltijan 1.4.2015 tekemä asiakasmaksua koskeva päätös sekä laskut myönnetyistä palveluista.

Turun hallinto-oikeus on 11.11.2015 antamassaan päätöksessä nro 15/0690/2 todennut, että asian käsittely hallinto-oikeudessa raukeaa, koska A on kuollut 3.7.2015.

Muutoksenhakua koskevassa ohjauksessaan hallinto-oikeus on todennut, että hallintolainkäyttölain 5 §:n 1 momentin mukaan päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla.

2. Asiakasmaksua koskeva viranhaltijan päätös ja siihen kohdistuva muutoksenhaku

Y:n sosiaali- ja terveyslautakunnan alainen viranhaltija on 1.4.2015 tekemällään päätöksellä vahvistanut A:n palveluasumisen asiakasmaksuksi 296,90 euroa kuukaudessa. Päätös on koskenut ajanjaksoa 1.3.2015–31.3.2016.

Y:n sosiaali- ja terveyslautakunta on 29.9.2015 tekemällään päätöksellä hylännyt viranhaltijan päätöksestä 15.4.2015 tehdyn oikaisuvaatimuksen. Lautakunta on päätöksensä perusteluissa todennut muun ohella, että palveluiden järjestämistä koskeva valitusasia on vireillä Turun hallinto-oikeudessa. Jos hallinto-oikeus katsoisi, että A:lla olisi oikeus saada palveluasuminen vammaispalvelulain perusteella, myös viranhaltijapäätöstä 1.4.2015 tulee muuttaa laskutusperusteen osalta hallinto-oikeuden päätöstä vastaavasti.

Lautakunta on todennut myös, että A on niin vaikeasti vammautunut, että asumispalvelu on tullut toteuttaa sosiaalihuoltolain mukaisena laitoshoitona. Vammaispalvelulain 8 §:n 2 momentin mukaan kunnalla ei ole erityistä velvollisuutta vammaispalvelulain mukaisen palveluasumisen järjestämiseen, jos vaikeavammaisen henkilön riittävää huolenpitoa ei voida turvata avohuollon toimenpitein.

Sen jälkeen, kun hallinto-oikeus oli päätöksessään 11.11.2015 katsonut, että palveluiden järjestämistä koskeva valitus raukeaa A:n kuoleman johdosta, B on A:n kuolinpesän puolesta tehnyt hallinto-oikeuteen 28.12.2015 vireille tulleen perustevalituksen, jonka mukaan A:lta on peritty asiakasmaksulain vastaisesti asiakasmaksua vaikeavammaisen palveluasumisesta yhteensä 1 077,78 euroa ajalla 13.2.–3.7.2015. Perustevalituksessa on vaadittu, että Y:n kaupunki palauttaa kuolinpesälle virheellisesti perityt 1 077,78 euroa, sillä ne on peritty vastoin asiakasmaksulain 4 §:n 5 kohtaa, jonka mukaan vammaisuuden perusteella järjestetyt palveluasumisen palvelut ovat maksuttomia.

Hallinto-oikeuden ratkaisu asiakasmaksua koskevaan perustevalitukseen

Turun hallinto-oikeus on jättänyt perustevalituksen tutkimatta.

Hallinto-oikeus on lausunut päätöksensä perusteluina seuraavaa:

B on A:n edunvalvojana valittanut Turun hallinto-oikeuteen viranhaltijan päätöksestä, jolla A:lle on myönnetty sosiaalihuoltolain mukaista asumispalvelua ja vaatinut, että A:lle on myönnettävä vammaispalvelulain mukainen palveluasuminen. Valituksen käsittely on A:n kuoleman johdosta rauennut, minkä hallinto-oikeus on todennut päätöksellään 11.11.2015. Valituksessa ei ollut esitetty asiakasmaksujen palauttamista koskevaa vaatimusta.

A on kuollut 3.7.2015 eli ennen kuin nyt kyseessä oleva perustevalitus on tullut vireille hallinto-oikeudessa. Hallintoprosessin asianosaisen kuollessa hänen sijaansa tulevat hänen oikeudenomistajansa, ellei kysymys ole henkilökohtaisesta oikeudesta tai velvollisuudesta, joka ei voi siirtyä toiselle. Kysymys siitä, onko A:lla ollut oikeus sosiaalihuoltolain mukaiseen asumispalveluun vai vammaispalvelulain mukaiseen palveluasumiseen, on luonteeltaan henkilöä koskeva asia, joka ei voi siirtyä toiselle. Asiakasmaksujen palauttamista koskevaa riitaa ei hänen kuollessaan ollut vireillä. Oikeus panna hallintoprosessi vireille ei voi olla asianosaisseuraannon kohteena, koska seuraanto on mahdollinen vain oikeudenkäynnin aikana. Koska A:n oikeus joko sosiaalihuoltolain mukaiseen asumispalveluun tai vammaispalvelulain mukaiseen palveluasumiseen on hänen henkilöään koskeva asia, joka ei voi siirtyä kuolinpesälle, ei kuolinpesällä ole oikeutta saada perustevalituksena asiakasmaksuasiassa tutkituksi tuota samaa kysymystä, eikä näin ollen valittaa jo maksetuista asiakasmaksuista. Hallinto-oikeus ei siten voi tutkia valitusta.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Hallintolainkäyttölaki 51 § 2 momentti

Hallinto-oikeus on antanut muutoksenhakuohjauksen, jonka mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 15 §:n 4 momentin (387/2008) perusteella päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla.

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Hannele Sarell ja Seija Kaijanen. Esittelijä Anna Rantanen.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A:n kuolinpesän puolesta B on 9.5.2016 korkeimpaan hallinto-oikeuteen saapuneessa purkuhakemuksessaan vaatinut, että Turun hallinto-oikeuden päätös 19.4.2016 nro 16/0210/2 puretaan ja kuolinpesän hallinto-oikeudelle tekemä perustevalitus tutkitaan. Toissijaisesti on vaadittu asian palauttamista hallinto-oikeudelle uudelleen käsiteltäväksi.

Purkuhakemuksessa esitettyjä vaatimuksia on perusteltu muun ohella seuraavasti:

Hallinto-oikeuden päätös loukkaa vakavasti kuolinpesän oikeutta. Hallinto-oikeuden päätös perustuu väärään lain soveltamiseen sekä virheisiin.Korkeimman hallinto-oikeuden tulee ensisijaisesti purkaa hallinto-oikeuden päätös ja ratkaista perustevalitus, jotta asiaan saadaan viimeinkin päätös. Toissijaisesti asia tulee palauttaa hallinto-oikeudelle uudelleen käsiteltäväksi.

Hallinto-oikeuden päätöksen mukaan asiakasmaksuja koskevaa riitaa ei A:n eläessä ole ollut vireillä. Sekä päätökseen, jolla A:lle myönnettiin vammaispalvelulain mukaisen palveluasumisen sijasta sosiaalihuoltolain mukainen maksullinen palveluasuminen, että asiakasmaksuja koskevaan päätökseen on erikseen haettu muutosta heti päätösten tekemisen jälkeen.

Asiakasmaksuja koskeva muutoksenhakemus on saapunut Y:n sosiaalilautakuntaan 15.4.2015. A menehtyi 3.7.2015. Sosiaalilautakunta on viivytellyt asiassa puoli vuotta ja antanut päätöksen syyskuussa 2015, ja vasta sen jälkeen, kun sitä on vaadittu. Riita asiakasmaksuista on ollut vireillä A:n kuolinhetkellä, joten hallinto-oikeuden päätös perustuu virheeseen, jonka vuoksi päätös on purettava.

Sosiaalilautakunta on todennut virheellisesti päätöksessään A:n olleen laitoshoidossa ja tähän perustuen hylännyt hakemuksen. A on tosiasiassa ollut palveluasumisessa eikä laitoshoidossa.

Sekä lautakunta että kuolinpesä olivat lautakunnan 29.9.2015 tekemän päätöksen jälkeen siinä käsityksessä, että hallinto-oikeus ratkaisee tuolloin vireillä olleen palveluiden järjestämistä koskevan valitusasian, jossa on ollut kysymys myös palveluiden maksullisuudesta, ja jos hallinto-oikeus hyväksyy valituksen, asiakasmaksua koskeva päätös muutetaan vastaavasti. Koska hallinto-oikeus kuitenkin katsoi palveluiden järjestämistä koskevan valituksen rauenneeksi A:n kuoleman johdosta, kuolinpesän oli turvauduttava asiakasmaksuasiassa perustevalitukseen oikeusturvakeinona.

Asiakasmaksua koskeva riita on ollut vireillä koko ajan. Myös palveluiden järjestämistä koskevassa 23.6.2015 hallinto-oikeudessa vireille tulleessa valituksessa, jolloin A oli ollut elossa, on selkeästi todettu asiakasmaksujen olevan laittomia ja vaadittu niiden palauttamista.

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut ovat suoraan ulosottokelpoisia julkisia maksuja. A:ta koskevat maksut on siten tullut maksaa, vaikka niistä on valitettu. Perustevalitus on oikeusturvakeino väärin perustein perittyjä julkisia maksuja vastaan. Jos purkuhakemuksen kohteena oleva hallinto-oikeuden päätös jäisi voimaan, merkitsisi se tässä asiassa sitä, että asiakasmaksuja koskevaa valitusta ei käsiteltäisi lainkaan tuomioistuimessa määräajassa tehdyistä valituksista huolimatta.

Y:n sosiaali- ja terveyslautakunta on antanut selityksen. Y:n terveyskeskuksen sairaalassa pidetyssä A:n jatkohoitoa koskevassa tapaamisessa 5.2.2015 oli otettu vastaan suullinen hakemus. Tapaamisen perusteella hakemukseen oli kirjattu laitoshoidon tarve. Tässä tilanteessa vuodeosastolla oli keskusteltu laitoshoidosta, sillä terveydenhuollon ammattilaisen näkökulmasta potilaan terveydentila oli ollut laitoshoitoa vaativaa. Tapaamisen 5.2.2015 yhteydessä oli myös laadittu palvelusuunnitelma, jonka mukaan A oli täysin vuoteeseen hoidettava, ja hän tarvitsi hoitopaikan, jossa hän saa riittävän perushoidon. Hakemuksen liitteenä olleen lääkärintodistuksen 28.1.2015 mukaan potilaan toimintakyky oli viimeisimmän aivoinfarktin jäljiltä jäänyt heikoksi eikä kuntoutusta ollut odotettavissa.

Viranhaltija oli 13.2.2015 tehnyt tehostetun palveluasumisen päätöksen sosiaalihuoltolain 17 §:n sekä 22–23 §:n mukaan. Maksusitoumus myönnettiin C-nimiseen palvelutaloon.

Viranhaltija on 26.3.2015 tehnyt uuden tehostetun palveluasumista koskevan päätöksen sosiaalihuoltolain 17 §:n ja 22–23 §:n mukaan. A haluttiin siirtää kaupungin omaan yksikköön. Siirto tehtiin 7.4.2015. A:n omaisten kanssa käytiin keskustelua siirrosta. Asiakaskertomuksen mukaan ennen siirtoa B oli 16.3.2015 soittanut ja kertonut, että omaisten mielestä A:lle kuuluisi vammaispalvelulain mukainen asuminen. Palvelutalon esimieheltä oli vireille tulleen oikaisuvaatimuksen jälkeen tiedusteltu A:n tilannetta. Esimiehen lausunnon mukaan A oli täysin vuodepotilas.

Vammaispalvelulain 8 §:n 2 momentin mukaan kunnalla ei ole erityistä velvollisuutta palveluasumisen järjestämiseen, jos vaikeavammaisen henkilön riittävää huolenpitoa ei voida turvata avohuollon toimenpitein. Hallituksen esityksen (HE 166/2008 vp) mukaan maininta laitoshoidon tarpeesta esteenä palveluasumisen järjestämiselle korvattaisiin mainitulla muotoilulla. Ottaen huomioon A:n avuntarve, häntä ei ole voitu pitää vammaispalveluasetuksen 11 §:ssä tarkoittamana sellaisena palveluasumiseen oikeutettuna henkilönä, joka tarvitsisi palveluasumista suoriutuakseen tavanomaisista elämän toiminnoista.

B on antanut vastaselityksen.

Vastaselitys on lähetetty tiedoksi Y:n sosiaali- ja terveyslautakunnalle.

Merkitään, että korkeimpaan hallinto-oikeuteen on hankittu Turun hallinto-oikeuden 11.11.2015 antamaa päätöstä nro 15/0690/2 koskevat asiakirjat.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1. Korkein hallinto-oikeus purkaa viran puolesta Turun hallinto-oikeuden päätöksen 11.11.2015 nro 15/0690/2. Enemmän viivästyksen välttämiseksi ja asiaa hallinto-oikeudelle palauttamatta korkein hallinto-oikeus ottaa tutkittavakseen A:n puolesta edunvalvoja B:n hallinto-oikeudelle tekemän valituksen. Valitus hylätään.

2. Turun hallinto-oikeuden päätöstä 19.4.2016 nro 16/0210/2 koskeva purkuhakemus hylätään.

Perustelut

1. Turun hallinto-oikeuden päätöksen 11.11.2015 purkaminen

1.1 Sovellettavat säännökset

Hallintolainkäyttölain 6 §:n 1 momentin mukaan päätöksestä saa valittaa se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa.

Hallintolainkäyttölain 63 §:n 1 momentin mukaan lainvoiman saanut päätös voidaan purkaa:

1) jos asiassa on tapahtunut menettelyvirhe, joka on voinut olennaisesti vaikuttaa päätökseen;

2) jos päätös perustuu ilmeisesti väärään lain soveltamiseen tai erehdykseen, joka on voinut olennaisesti vaikuttaa päätökseen; tai

3) jos asiaan on tullut sellaista uutta selvitystä, joka olisi olennaisesti voinut vaikuttaa päätökseen, eikä hakijasta johdu, että uutta selvitystä ei ole aikanaan esitetty.

Hallintolainkäyttölain 63 §:n 2 momentin mukaan päätöstä ei saa purkaa, ellei se loukkaa yksityisen oikeutta tai julkisen edun katsota vaativan päätöksen purkamista.

Hallintolainkäyttölain 64 §:n 1 momentin mukaan päätöksen purkua haetaan korkeimmalta hallinto-oikeudelta. Korkeimmassa hallinto-oikeudessa vireillä olevan asian ratkaisemisen yhteydessä voidaan siihen liittyvä päätös purkaa ilman hakemusta tai esitystä.

Vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain (vammaispalvelulaki) 8 §:n 2 momentin mukaan kunnan on järjestettävä vaikeavammaiselle henkilölle muun ohella palveluasuminen, jos henkilö vammansa tai sairautensa johdosta välttämättä tarvitsee palvelua suoriutuakseen tavanomaisista elämän toiminnoista. Kunnalla ei kuitenkaan ole erityistä velvollisuutta palveluasumisen järjestämiseen, jos vaikeavammaisen henkilön riittävää huolenpitoa ei voida turvata avohuollon toimenpitein.

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 4 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaan sosiaalipalveluista ovat maksuttomia muun ohella vaikeavammaisen palveluasumiseen liittyvät erityispalvelut.

1.2 Asiassa saatu selvitys ja päätöksen purkaminen

Viranhaltija on 13.2.2015 ja 26.3.2015 tekemillään päätöksillä myöntänyt A:lle sosiaalihuoltolain (710/1982) mukaisen palveluasumisen ensin palvelutalo C -nimiseen yksikköön ja sen jälkeen asumispalveluyksikkö D:hen.

Viranhaltija on 1.4.2015 tehdyllä päätöksellä vahvistanut asumispalvelun palvelumaksuksi 296,90 euroa kuukaudessa 1.3.2015 lukien. A:lta on B:n ilmoituksen mukaan peritty palveluasumisen asiakasmaksua 1 077,78 euroa ajalla 13.2.–3.7.2015.

B on A:n edunvalvojana hakenut muutosta 23.6.2015 hallinto-oikeudessa vireille tulleella valituksella palveluiden järjestämistä koskevaan päätökseen sillä perusteella, että kysymyksessä oleva hoito olisi tullut järjestää asumispalveluyksikkö D:ssä maksutta vammaispalvelulain nojalla eikä sosiaalihuoltolain nojalla maksullisena.

Turun hallinto-oikeus on päätöksessään 11.11.2015 nro 15/0690/2 lausunut, että asian käsittely hallinto-oikeudessa raukeaa, koska A on kuollut 3.7.2015.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että A:n elinaikana hallinto-oikeudessa vireille tullut valitus asumispalvelujen järjestämisestä sosiaalihuoltolain tai vammaispalvelulain nojalla on sisältänyt sovellettavaa lakia koskevan kysymyksen johdosta myös vaatimuksen palveluiden järjestämisestä maksutta. Kun valituksessa on siten ollut kysymys myös taloudellisesta etuudesta tai velvoitteesta, maksuvelvollisen kuoltua asian käsittelyn aikana hänen sijaansa tulevat hänen oikeudenomistajansa. Hallinto-oikeuden olisi täten tullut tutkia A:n edunvalvojan B:n valituksesta asia ja antaa asiaratkaisu. Hallinto-oikeuden päätös perustuu siten hallintolainkäyttölain 63 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla ilmeisesti väärään lain soveltamiseen, joka on voinut olennaisesti vaikuttaa päätökseen.

Turun hallinto-oikeuden päätös 11.11.2015 nro 15/0690/2 loukkaa yksityisen oikeutta hallintolainkäyttölain 63 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla. Tämän johdosta ja huomioon ottaen myös hallintolainkäyttölain 64 §:n 1 momentti, korkein hallinto-oikeus viran puolesta purkaa mainitun hallinto-oikeuden päätöksen.

1.3 Valituksen tutkiminen, oikeudellinen arviointi ja johtopäätös

Korkein hallinto-oikeus tutkii enemmän viivästyksen välttämiseksi, asiaa hallinto-oikeudelle enää palauttamatta, A:n puolesta tehdyn, Turun hallinto-oikeudessa 23.6.2015 vireille tulleen valituksen.

Asiassa saadun selvityksen mukaan A oli syntynyt vuonna 1953. A:n perussairauksina olivat muun ohella diabetes, verenpainetauti sekä Sjögrenin syndroma.

A oli kesällä 2012 saanut aivoinfarktin, josta oli aiheutunut vasemmanpuoleinen hemipareesi. Hänellä oli ollut vuonna 2014 aivorunkoinfarkti. A:ta oli ensin hoidettu E:n yliopistollisessa keskussairaalassa. Sieltä hänet oli siirretty 23.6.2014 F:n keskussairaalaan ja edelleen 30.6.2014 terveyskeskuksen sairaalaan, mistä hän oli siirtynyt hoidettavaksi edellä selostetuin tavoin asumispalveluyksiköihin.

Asiakirjoissa olevan asumispalveluyksikkö D:n esimiehen 6.8.2015 lausunnosta ilmenee muun ohella, että asumispalveluyksikkö D tuottaa tehostettua palveluasumista vaikeavammaisille henkilöille. Yksikössä on myös mahdollisuus tarjota paikka sairaanhoidollista apua tarvitsevalle asiakkaalle. Lausunnon mukaan A tarvitsi jatkuvaa ja pitkäaikaista sairaanhoitoa lausunnosta tarkemmin ilmenevin tavoin. Voinnin heiketessä A siirtyi kotisairaalan asiakkaaksi noin kaksi viikkoa ennen kuolemaansa.

Kun otetaan huomioon A:n terveydentila ja siitä johtuva palvelun tarve ajanjaksolla 13.2.–3.7.2015, hänen riittävä huolenpitonsa on edellyttänyt sairaanhoidollista apua. Ottaen huomioon vammaispalvelulain 8 §:n 2 momentin toisen virkkeen säännös Y:n sosiaali- ja terveyslautakunnalla ei siten ole ollut velvollisuutta järjestää A:n asumista maksuttomana vaikeavammaisen palveluasumisena, vaan A:n palvelu on nyt kysymyksessä olevalta osaltaan tullut toteuttaa ja on myös toteutettu sosiaalihuoltolain mukaisena maksullisena palveluna. A:n puolesta tehty valitus on hylättävä.

2. Turun hallinto-oikeuden päätöksen 19.4.2016 purkamista koskeva hakemus

Koska kysymys palvelun järjestämiseen sovellettavasta laista on tullut ratkaistuksi edellä kohdasta 1 ilmenevällä tavalla, kuolinpesän tekemän purkuhakemuksen tueksi ei ole esitetty hallintolainkäyttölain 63 §:n 1 momentissa tarkoitettuja syitä. Tämän vuoksi purkuhakemus on hylättävä.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Eija Siitari, Alice Guimaraes-Purokoski, Timo Räbinä, Anne Nenonen ja Pekka Aalto. Asian esittelijä Marja-Liisa Judström.