KHO:2017:93

Tekijänoikeuden haltijoita edustavien järjestöjen valtiolta tekijänoikeuslain 26 a §:n nojalla saamia yksityisen kopioinnin hyvityksiä ei ollut pidettävä arvonlisäveron soveltamisalaan kuuluvana palvelun myynnistä suoritettuna vastikkeena. Näin ollen järjestöjen ei ollut suoritettava arvonlisäveroa saamastaan hyvityksestä. Äänestys 4–1.

Keskusverolautakunnan ennakkoratkaisu ajalle 1.9.2016–31.12.2017.

Arvonlisäverolaki 1 § 1 momentti 1 kohta, 17 §, 18 § 2 momentti sekä 45 § 1 momentti 5 kohta ja 3 momentti

Neuvoston direktiivi yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä 2006/112/EY 2 artikla 1 kohta c alakohta, 24 artikla 1 kohta ja 25 artikla

Tekijänoikeuslaki 12 § 1 momentti, 26 a § ja 26 b §

Neuvoston ja parlamentin direktiivi tekijänoikeuden ja lähioikeuksien tiettyjen piirteiden yhdenmukaistamisesta tietoyhteiskunnassa 2001/29/EY 2 artikla ja 5 artikla 2 kohta b alakohta

Päätös, josta valitetaan

Keskusverolautakunnan päätös 1.9.2016 nro 38/2016

Asian käsittely keskusverolautakunnassa

Ennakkoratkaisuhakemus

Hakijat (A ry, B ry, C ry ja D ry) ovat esittäneet ennakko­ratkaisuhakemuksessaan muun ohella seuraavaa:

Vuoteen 2014 asti yksityisen kopioinnin hyvitys (hyvitysmaksu) kerät­tiin tallennuslaitteiden ja -alustojen myyntihinnoissa. X ry hoiti vuoden 2014 loppuun saakka hyvitysmaksujen keräämisen ja hyvitysvarojen jakamisen tekijöille opetus- ja kulttuuriministeriön hyväksymänä järjestönä.

Vuoden 2015 alusta lukien valtio on maksanut tekijöille hyvitystä teosten kappaleiden valmistamisesta yksityiseen käyttöön. Hyvitys maksetaan valtion talousarvioon otettavasta määrärahasta tekijänoikeus­järjes­töjen kautta. Samalla tallennuslaitteiden ja -alustojen hintoihin sisältynyt hyvitysmaksu on poistunut.

Muutos perustui lakiin 19.12.2014/1171, jolla muutettiin tekijän­oikeus­lakia (404/1961) siten, että uuden tekijänoikeuslain 26 a §:n mukaan valtio maksaa tekijöille hyvitystä teoksen kappaleiden valmistamisesta yksityiseen käyttöön. Lain 26 a §:n 1 momentin mukaan hyvitys maksetaan opetus- ja kulttuuriministeriön vuosittain hyväksy­män hyvitysvarojen käyttösuunnitelman mukaisesti suorana hyvityksenä teosten tekijöille ja välillisenä hyvityksenä tekijöille heidän yhteisiin tarkoituksiinsa. Lain 26 b §:n 2 momentin mukaan hyvitys maksetaan tekijöille lukuisia tietyn alan Suomessa käytettyjen teosten tekijöitä edustavan järjestön välityksellä.

Arvonlisäverolakia ei kuitenkaan muutettu samassa yhteydessä kun tekijänoikeuslakia muutettiin. Tällä hetkellä voimassa olevan arvonlisäverolain 45 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaan veroa ei suoriteta tekijänoikeuslakiin perustuvan oikeuden luovuttamisesta tai oikeuden perusteella saadusta korvauksesta tekijänoikeuslain 19 a §:n, 26, 26 a, 26 i tai 47 a §:ssä tarkoitetuissa tilanteissa. Arvonlisäverolain 45 §:n 3 momentin mukaan verottomuus ei kuitenkaan koske tekijänoikeuden haltijoita edustavan järjestön oikeuden luovuttamisesta tai oikeuden perusteella saamia korvauksia.

Kukin hakijoista on arvonlisäverolain 45 §:n 3 momentissa tarkoitettu tekijänoikeuden haltijoita edustava järjestö ja jokainen hakijoista on arvonlisäverovelvollinen harjoittamastaan liiketoiminnasta.

Ennakkoratkaisuhakemuksen käsittelyn aikana on saatu muun muassa seuraava lisäselvitys:

Yksityisen kopioinnin hyvitys suoritetaan opetus- ja kulttuuriministeriön hyväksymän hyvitysvarojen käyttösuunnitelman mukaisesti. Käyttö­suun­nitelma hyväksytään vuosittain. Siinä määritellään 1) suoran ja välillisen hyvityksen osuudet, 2) eri oikeudenhaltijaryhmien osuudet suorasta hyvityksestä, sekä 3) välillisen hyvityksen saajat ja käyttötar­koitukset. Lain mukaan hyvitysvarat jaetaan joko suorana hyvityksenä tekijöille (käytännössä tekijänoikeuden yhteishallinnointijärjestöjen kautta) tai välillisenä hyvityksenä tekijöiden yhteisiin tarkoituksiin (tämäkin osuus yhteishallinnointi- tai muiden tekijänoikeusalan järjestöjen kautta).

Ennakkoratkaisukysymys

Pidetäänkö voimassa olevan tekijänoikeuslain 26 a §:ssä tarkoitetun yksityisen kopioinnin hyvityksen (hyvitysmaksu) suorittamista valtion talousarviomäärärahasta tekijöille tekijänoikeuden haltijoita edustavien järjestöjen (hakijat) välityksellä näiden järjestöjen arvonlisäverolain 45 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla suorittamana verollisen palve­lun myyntinä valtiolle, vai onko kysymys vain mainittujen järjestöjen välityksellä tapahtuvasta hyvitysmaksujen suorittamisesta valtion talousarviomäärärahasta tekijöille, mikä ei järjestöjen (hakijat) osalta ole palvelun myyntiä?

Keskusverolautakunnan ennakkoratkaisu

Yksityisen kopioinnin hyvityksen (hyvitysmaksu) suorittamista valtion talousarvion määrärahasta tekijänoikeuden haltijoita edustaville järjestöille on pidettävä vastikkeena arvonlisäverollisen palvelun suorittamisesta.

Ennakkoratkaisu on annettu ajalle 1.9.2016–31.12.2017.

Keskusverolautakunta on selostettuaan soveltamansa säännökset perustellut antamaansa ennakkoratkaisua seuraavasti:

Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeus­käytännön (ks. esim. asia C-151/13, Le Rayon d’Or) mukaan arvon­lisäveroa on kannettava "vastikkeellisesta palvelujen suorituksesta". Palvelun suoritus on vastikkeellinen ja siten arvonlisäverollinen ainoas­taan sillä edellytyksellä, että palvelun suorittajan ja vastaanottajan välillä on oikeussuhde, johon liittyvät suoritukset ovat vastavuoroisia ja että palvelun suorittajan saama korvaus on todellinen vastasuoritus vastaan­ottajalle suoritetusta palvelusta. Palvelun suorituksen katsominen "vastikkeelliseksi" suoritukseksi ei edellytä, että suoritusta koskeva vastike saadaan suoraan sen vastaanottajalta, vaan vastike voidaan saada myös kolmannelta. Jos palvelulle on tyypillistä muun muassa se, että palvelun suorittaja on jatkuvassa valmiudessa palvelun suorittamiseen, ei ole tarpeen näyttää, että maksu liittyy mihinkään yksilöllisesti mitoi­tettuun ja asiakkaan pyynnöstä suoritettuun palveluun. Näin ollen se, että palvelua ei ole määritelty etukäteen tai mitoitettu yksilöllisesti ja että maksu maksetaan kiinteämääräisen maksun muodossa, ei sellaisenaan heikennä suoraa yhteyttä suoritetun palvelun ja siitä saadun vastikkeen välillä.

Ennakkoratkaisuhakemuksessa tarkoitettu yksityisen kopioinnin hyvitys­maksu on tekijänoikeuslain 26 a §:n perusteella maksettu korvaus. Hyvitysmaksun maksamisesta säädetään tekijänoikeuslaissa, joten hyvitysmaksun maksajan eli valtion ja hyvitysmaksun saajien eli tekijän­oikeus­järjestöjen ja tekijöiden välille muodostuu oikeussuhde, johon liittyvät suoritukset ovat vastavuoroisia. Valtio suorittaa hyvitysmaksun yksityiseen käyttöön teoksen kappaleita valmistavan kuluttajan puolesta. Opetus- ja kulttuuriministeriön hyväksymä tutkimuslaitos tekee tutki­musta hyvitysmaksun oikean määrän määrittelemiseksi, jotta hyvitys­maksu vastaisi mahdollisimman tarkasti teoksen yksityistä kappaleen valmistamista. Hyvitysmaksua on siten pidettävä vastikkeena oikeudesta valmistaa teoksen kappaleita yksityiseen käyttöön. Tekijät luovuttavat tämän oikeuden tekijänoikeusjärjestöille, jotka luovuttavat sen edelleen valtiolle.

Arvonlisäverolain 45 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaan tekijän­oikeus­lain 26 a §:n perusteella maksettu korvaus on arvonlisäveroton. Arvon­lisäverolain 45 §:n 3 momentin mukaan arvonlisäverottomuus ei kuiten­kaan koske tilanteita, joissa korvaus maksetaan tekijänoikeuden haltijoi­ta edustavalle järjestölle. Tekijänoikeuden haltijoita edustavan järjestön on siten suoritettava arvonlisäveroa valtion talousarvioon otetusta määrä­rahasta maksetusta yksityisen kopioinnin hyvitysmaksusta.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö on valituksessaan vaatinut, että keskusverolautakunnan päätös kumotaan ja uutena ennakkoratkaisuna lausutaan, että yksityisen kopioinnin hyvitysmaksu tekijänoikeuden haltijoita edustaville järjestöille ei ole vastiketta arvonlisäverollisen palvelun suorittamisesta. Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö on lisäksi esittänyt, että korkein hallinto-oikeus pyytää ennakkoratkaisun unionin tuomioistuimelta sen varmistamiseksi, onko yksityisen kopioinnin hyvitysmaksu vastike vastikkeellisesta palvelun suorituksesta.

Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö on esittänyt vaatimustensa perusteina muun ohella seuraavaa:

Oikeustila on muuttunut olennaisesti siitä, kun hyvitysmaksut sisältyivät tallennusalustojen myyntihintoihin ja tätä kautta veron perusteeseen. Vastikkeellinen palvelun suoritus edellyttää, että on olemassa palvelun suoritus. On kuitenkin tulkinnanvaraista, tapahtuuko käsillä olevassa tilanteessa ylipäänsä palvelun suoritusta. Näin sen vuoksi, että oikeu­della kopioida tekijänoikeuden alainen tuote omaan käyttöön estetään se, että tekijä ei voi rajoittaa tai kieltää teoksen kopiointia omaan käyttöön. Kyse on siten itse tekijänoikeutta määrittävästä sääntelystä eli tekijä ei pysty kieltämään teoksensa kopiointia yksityiseen käyttöön. Tästä näkökulmasta voidaan tulkita, että valtion tekijänoikeusjärjestölle maksama korvaus on pelkkä maksu vailla todellista vastasuoritusta eli oikeuden luovutusta. Tämä tulkinta ei ole ristiriidassa sen kanssa, että tekijänoikeus itsessään määritellään laissa ja että korvaukset tämän laissa määritellyn oikeuden luovutuksesta ovat arvonlisäveron soveltamisalaan kuuluvia suorituksia.

Oikeudenvalvontayksikkö ei myöskään kyseenalaista sitä, etteikö kyse olisi lähtökohtaisesti palvelun myynnistä silloinkin, kun ostajana on valtio, joka tekee hankintoja yleisen edun hyväksi. Oikeudenvalvonta­yksikkö ei kyseenalaista sitäkään, etteikö valtio sinällään voisi olla myös pelkän maksajan asemassa muutoin vastikkeellista palvelun suoritusta koskien. Käsillä olevassa asiassa valituksen kohteena on siten vain se, onko tekijänoikeusjärjestöille suoritettu hyvitysmaksu teoksen kappa­leiden valmistuksesta yksityiseen käyttöön vastikkeen sijasta pelkkä hyvitys. Jos asian tulkitaan olevan näin, ei ole olemassa mitään palvelun suoritusta, jonka tekijänoikeusjärjestö luovuttaisi ja jonka valtio maksaisi ostajana/kolmantena osapuolena.

A ry on valituksen johdosta anta­massaan vastineessa esittänyt yhtyvänsä Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön esittämiin vaatimuk­siin ennakkoratkaisun muuttamisesta valituksessa vaaditulla tavalla sekä ennakkoratkaisupyynnön tekemisestä unionin tuomioistuimelle.

B ry on valituksen johdosta antamassaan vastineessa esittänyt yhtyvänsä Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön esittämään vaatimuk­seen ennakkoratkaisun muuttamisesta valituksessa vaaditulla tavalla.

C ry:lle ja D ry:lle on varattu tilaisuus antaa vastine. Vastineita ei ole annettu.

Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö on antamassaan vastaselityksessä uudistanut asiassa aikaisemmin esittämänsä ja vaatimansa.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian.

1. Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön vaatimus ennakkoratkaisun pyytämisestä unionin tuomioistuimelta hylätään.

2. Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön valitus hyväksytään. Keskusvero­lautakunnan päätös kumotaan ja uutena ennakkoratkaisuna lausutaan, että yksityisen kopioinnin hyvitysmaksu tekijänoikeuden haltijoita edustaville järjestöille ei ole vastiketta arvonlisäverollisen palvelun suorittamisesta.

Perustelut

1. Ennakkoratkaisun pyytäminen unionin tuomioistuimelta

Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö on pyytänyt, että asiassa pyydetään Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 267 artiklassa tarkoitettu ennakkoratkaisu unionin tuomio­istuimelta yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annetun neuvoston direktiivin 2006/112/EY tulkinnasta.

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että velvollisuutta tehdä SEUT 267 artiklassa tarkoitettu ennakkoratkaisupyyntö ei ole silloin, jos kansallisessa tuomioistuimessa ei esiinny todellista epäilyä unionin tuomioistuimen olemassa olevan oikeuskäytännön soveltamis­mahdolli­suudesta asiaan tai jos on täysin selvää, miten unionin oikeutta on kyseisessä tilanteessa asianmukaisesti sovellettava.

Kun otetaan huomioon ne perusteet, joilla korkein hallinto-oikeus on ratkaissut asian, asiassa ei ole tullut esille sellaista kysymystä, jonka johdosta ennakkoratkaisupyynnön tekeminen olisi tarpeen. Tätä koskeva Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön pyyntö on siten hylättävä.

2. Pääasiaa koskeva ratkaisu

Sovellettavat säännökset ja niiden esitöitä

Arvonlisäverolaki

Arvonlisäverolain 1 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan arvonlisäveroa suoritetaan valtiolle liiketoiminnan muodossa Suomessa tapahtuvasta tavaran ja palvelun myynnistä.

Arvonlisäverolain 17 §:n mukaan tavaralla tarkoitetaan aineellista esinettä sekä sähköä, kaasua, lämpö- ja jäähdytysenergiaa ja muuta niihin verrattavaa energiahyödykettä. Palvelulla tarkoitetaan kaikkea muuta, mitä voidaan myydä liiketoiminnan muodossa.

Arvonlisäverolain 18 §:n 2 momentin mukaan palvelun myynnillä tarkoitetaan palvelun suorittamista tai muuta luovuttamista vastiketta vastaan.

Arvonlisäverolain 45 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaan arvonlisäveroa ei suoriteta tekijänoikeuslakiin perustuvan oikeuden luovuttamisesta tai oikeuden perusteella saadusta korvauksesta tekijänoikeuslain 19 a, 26, 26 a, 26 i tai 47 a §:ssä tarkoitetuissa tilanteissa.

Arvonlisäverolain 45 §:n 3 momentin (758/2008) mukaan edellä 1 momentin 3–5 kohdassa tarkoitettu arvon­lisäverottomuus ei koske tekijänoikeuden haltijoita edustavan järjestön oikeuden luovuttamisesta tai oikeuden perusteella saamia korvauksia.

Arvonlisäverolain 45 §:n 3 momentin säännöstä koskevan hallituksen esityksen (HE 159/2008 vp) perusteluissa on todettu muun ohella seuraavaa:

"Tekijänoikeusjärjestöjen kansainvälisen kilpailukyvyn parantamiseksi ja neutraalisuuden lisäämiseksi tekijänkorvausten arvonlisäverotusta ehdotetaan muutettavaksi siten, että tekijänoikeudenhaltijoita edustavien järjestöjen saamat tekijänkorvaukset saatetaan verollisiksi. Tekijöiden ja esiintyjien saamat korvaukset säilyisivät sitä vastoin nykyiseen tapaan verottomina. Ehdotus merkitsisi sitä, että tekijänoikeusjärjestöt olisivat arvonlisäverovelvollisia esiintyvän taiteilijan tai muun julkisen esiintyjän esityksen ääni- tai kuvatallennusta koskevan oikeuden luovuttamisesta taikka oikeuden perusteella saaduista korvauksista sekä tekijän tekijänoikeuslain 1, 4 tai 5 §:ssä tarkoitetun oikeuden luovuttamisesta tai oikeuden perusteella saaduista korvauksista. Sama koskisi tekijänoikeusjärjestön tekijänoikeuksien yhteisvalvonnan piirissä olevasta teosten jälkikäytöstä käyttäjiltä saamia korvauksia tekijänoikeuslain 19 a, 26, 26 a, 26 i tai 47 a §:ssä tarkoitetuissa tilanteissa. Arvonlisäverovelvollinen tekijänoikeusjärjestö veloittaisi tekijänoikeuskorvaukset tekijänoikeuksien käyttäjiltä omana verollisena myyntinään. Se saisi vastaavasti yleisten sääntöjen mukaan vähentää omiin hankintoihinsa sisältyvän arvonlisäveron, kun hankinnat tapahtuvat sen verollista oikeuksien hallinnointia varten eli tekijänoikeuksien luovutuksiin ja korvausten veloittamiseen, valvontaan sekä korvausten tilityksiin tekijänoikeudenhaltijoille ja tekijöiden yhteisiin tarkoituksiin liittyen. Tekijänoikeuksien käyttäjät voisivat vähentää korvaukseen sisältyvän veron, kun kyse on niiden vähennykseen oikeuttavaa liiketoimintaa varten tapahtuneesta hankinnasta."

Arvonlisäverodirektiivi

Yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annetun neuvoston direktiivin 2006/112/EY (arvonlisäverodirektiivi) 2 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaan arvonlisäveroa on suoritettava arvonlisäverovelvollisen tässä ominaisuudessaan jäsenvaltion alueella suorittamasta vastikkeellisesta palvelujen suorituksesta.

Arvonlisäverodirektiivin 24 artiklan 1 kohdan mukaan palvelujen suorituksella tarkoitetaan liiketointa, joka ei ole tavaroiden luovutus.

Arvonlisäverodirektiivin 25 artiklan mukaan palvelujen suoritus voi käsittää muun muassa jonkin seuraavista liiketoimista:

a) aineettoman omaisuuden luovutuksen, riippumatta siitä, perustuuko luovutus saantokirjaan vai ei;

b) velvoitteen pidättyä tietystä teosta tai sietää tiettyä tekoa tai tilaa;

c) palvelun täytäntöönpanon viranomaisen määräyksestä, sen nimissä tai suoraan lain nojalla.

Tietoyhteiskuntadirektiivi

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin tekijänoikeuden ja lähioikeuksien tiettyjen piirteiden yhdenmukaistamisesta tietoyhteiskunnassa 2001/29/EY (tietoyhteiskuntadirektiivi) 2 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on säädettävä, että yksinoikeus sallia tai kieltää suoraan tai välillisesti, tilapäisesti tai pysyvästi, millä keinolla ja missä muodossa tahansa kokonaan tai osittain tapahtuva kappaleen valmistaminen on: a) tekijöillä teostensa osalta; b) esittäjillä esitystensä tallenteiden osalta; c) äänitetuottajilla äänitteidensä osalta; d) elokuvien ensimmäisten tallenteiden tuottajilla elokuviensa alkuperäiskappaleiden ja niiden kopioiden osalta; ja e) yleisradio-organisaatioilla lähetystensä tallenteiden osalta riippumatta siitä, onko kyseessä lähetysten langallinen vai langaton siirto, tai siirto kaapelin tai satelliitin välityksellä.

Tietoyhteiskuntadirektiivin 5 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaan jäsenvaltiot voivat säätää poikkeuksista tai rajoituksista 2 artiklassa säädettyyn kappaleen valmistamista koskevaan oikeuteen, kun kyseessä ovat luonnollisten henkilöiden mille tahansa välineelle valmistamat kappaleet, jotka on tehty yksityiseen käyttöön ja joiden käyttötarkoitus ei ole välittömästi tai välillisesti kaupallinen, edellyttäen, että oikeudenhaltijat saavat sopivan hyvityksen, jonka osalta otetaan huomioon 6 artiklassa tarkoitettujen teknisten toimenpiteiden soveltaminen kyseiseen teokseen tai aineistoon taikka niiden soveltamatta jättäminen.

Tekijänoikeuslaki

Tekijänoikeuslain 12 §:n 1 momentin mukaan julkistetusta teoksesta saa jokainen valmistaa muutaman kappaleen yksityistä käyttöään varten. Siten valmistettua kappaletta ei ole lupa käyttää muuhun tarkoitukseen.

Tekijänoikeuslain 26 a §:n (1171/2014) 1 momentin mukaan valtio maksaa tekijöille hyvitystä teoksen kappaleiden valmistamisesta yksityiseen käyttöön. Hyvitys maksetaan valtion talousarvioon otettavasta määrärahasta, jonka tulee olla määrältään sellainen, että sitä voidaan pitää kohtuullisena hyvityksenä teosten kappaleiden valmistamisesta yksityiseen käyttöön. Pykälän 2 momentin mukaan yksityistä kappaleen valmistamista ja sen yleisyyttä tutkitaan hyvityksen oikean mitoituksen määrittelemiseksi. Tutkimuksen tekee opetus- ja kulttuuriministeriön hyväksymä puolueeton tutkimuslaitos. Pykälän 3 momentin mukaan valtioneuvosto asettaa opetus- ja kulttuuriministeriön esityksestä neuvottelukunnan, jonka tehtävänä on toimia neuvoa-antavana asiantuntijaelimenä yksityistä kappaleen valmistamista koskevassa tutkimuksessa. Neuvottelukunnan toimikausi on neljä vuotta.

Tekijänoikeuslain 26 b §:n (1171/2014) 1 momentin mukaan hyvitys maksetaan opetus- ja kulttuuriministeriön vuosittain hyväksymän hyvitysvarojen käyttösuunnitelman mukaisesti suorana hyvityksenä teosten tekijöille ja välillisenä hyvityksenä tekijöille heidän yhteisiin tarkoituksiinsa. Pykälän 2 momentin mukaan hyvitys maksetaan tekijöille lukuisia tietyn alan Suomessa käytettyjen teosten tekijöitä edustavan järjestön välityksellä. Järjestön on suoran hyvityksen jakamisessa kohdeltava sekä edustamiaan että järjestön ulkopuolisia tekijöitä yhdenvertaisesti. Pykälän 3 momentin mukaan opetus- ja kulttuuriministeriö valvoo, että hyvityksen käytössä ja edelleen tilittämisessä noudatetaan käyttösuunnitelmaa. Ministeriöllä on oikeus saada järjestöltä tarpeelliset tiedot valvontaa varten.

Tekijänoikeuslain 26 a §:ää (1171/2014) koskevan hallituksen esityksen (HE 249/2014 vp) yleisperusteluissa on todettu muun ohella seuraavaa:

"Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/29/EY tekijänoikeuden ja lähioikeuksien tiettyjen piirteiden yhdenmukaistamisesta tietoyhteiskunnassa, jäljempänä tietoyhteiskuntadirektiivi, mukaan tekijänoikeutta voidaan rajoittaa sallimalla yksityinen kopiointi, jos oikeudenhaltijoille järjestetään kopioinnista sopiva hyvitys (fair compensation). Direktiivissä tarkoitettu hyvitys, joka jäsenvaltion on järjestettävä, jos kappaleen valmistamista koskevaan oikeuteen säädetään direktiivissä sallittu poikkeus tai rajoitus, on korvausta tekijälle tai lähioikeuden haltijalle tekijänoikeudella tai lähioikeudella suojatun aineiston käyttämisestä, tässä tapauksessa aineiston kopioimisesta yksityiseen käyttöön. Direktiivin johdantokappaleen 35 mukaan "tietyissä poikkeus- tai rajoitustapauksissa oikeudenhaltijoiden olisi saatava sopiva hyvitys suojattujen teostensa tai muun aineistonsa käytön korvaamiseksi heille riittävällä tavalla". Mainitun johdantokappaleen mukaan "tällaisen sopivan hyvityksen muotoa, yksityiskohtaisia järjestelyjä ja mahdollista tasoa määritettäessä olisi otettava huomioon kunkin tapauksen erityisolosuhteet. Näitä olosuhteita arvioitaessa käyttökelpoinen peruste voi olla kyseisestä toimesta oikeudenhaltijoille mahdollisesti aiheutuva haitta. "

Hallituksen esityksen tekijänoikeuslain 26 a §:ää koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa on todettu muun ohella seuraavaa: "Pykälän 1 momentin mukaan valtio maksaisi tekijöille hyvitystä teoksen kappaleiden valmistamisesta yksityiseen käyttöön. Hyvitys maksettaisiin valtion talousarvioon otettavasta määrärahasta. Määrärahan tulisi olla määrältään sellainen, että sitä voidaan pitää kohtuullisen suuruisena hyvityksenä teosten kappaleiden valmistamisesta yksityiseen käyttöön. Hyvityksellä tarkoitetaan tietoyhteiskuntadirektiivin 5 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaista hyvitystä (fair compensation, suomeksi sopiva hyvi­tys), joka oikeudenhaltijoiden tulisi saada, kun jäsenvaltio säätää rajoituksen kappaleen valmistamista koskevaan oikeuteen luonnolliselle henkilölle yksityiseen käyttöön."

Aiemmin voimassa olleen tekijänoikeuslain 26 a §:n (821/2005) mukaan, jos yleisön keskuuteen levitettäväksi valmistetaan tai tuodaan maahan ääni- tai kuvanauha taikka muu laite, johon teos voidaan tallentaa ja jota merkittävässä määrin käytetään teoksen kappaleen valmistamiseen yksityiseen käyttöön, valmistajan tai maahantuojan on suoritettava laitteen esitysajan tai tallennuskapasiteetin perusteella vahvistettava maksu käytettäväksi hyvityksenä teosten tekijöille sekä tekijöiden yhteisiin tarkoituksiin. Hyvitys maksetaan tekijöille lukuisia tietyn alan Suomessa käytettyjen teosten tekijöitä edustavan järjestön välityksellä.

Oikeudellinen arviointi ja johtopäätös

Edellä selostetun tietoyhteiskuntadirektiivin 2 artiklan mukaan tekijällä on yksinoikeus sallia tai kieltää kappaleen valmistaminen teoksestaan. Jäsenvaltio voi direktiivin 5 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaan kuitenkin rajoittaa tätä tekijän yksinoikeutta luonnollisten henkilöiden yksityiskäyttöönsä valmistamien kappaleiden osalta. Rajoittamisen edellytyksenä mainitun artiklan mukaan on, että tekijänoikeudenhaltijat saavat sopivan hyvityksen (fair compensation).

Tekijänoikeuslain 12 §:n 1 momentissa on tietoyhteiskuntadirektiivin sallimalla tavalla rajoitettu tekijän yksinoikeutta teokseensa säätämällä jokaisen oikeudesta valmistaa teoksesta kappaleita yksityistä käyttöä varten. Tekijänoikeuslain 26 a §:ssä säädetään valtion varoista tekijälle maksettavasta hyvityksestä teoksen kappaleiden valmistamisesta yksityiseen käyttöön. Lain 26 b §:n mukaan hyvitys maksetaan tekijöille lukuisia tietyn alan Suomessa käytettyjen teosten tekijöitä edustavan järjestön välityksellä.

Asiassa on Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön valituksesta kysymys siitä, onko valtion budjettivaroistaan tekijänoikeuden haltijoita edustaville järjestöille tekijänoikeuslain 26 a §:n nojalla maksamaa hyvitystä pidettävä arvonlisäveron soveltamisalaan kuuluvana palvelun myynnistä suoritettavana vastikkeena.

Arvonlisäverodirektiivin 24 artiklan 1 kohdassa ja sen kanssa yhdenmukaisesti tulkittavassa arvonlisäverolain 17 §:ssä palvelun käsite on määritelty poissuljennalla siten, että palvelun suoritus on liiketoimi, joka ei ole tavaroiden luovutus. Arvonlisäverodirektiivin 25 artiklan mukaan palvelun suoritus voi käsittää muun muassa aineettoman omaisuuden luovutuksen, velvoitteen pidättyä tietystä teosta taikka sietää tiettyä tekoa tai tilaa tai palvelun täytäntöönpanon viranomaisen määräyksestä, sen nimissä tai suoraan lain nojalla.

Arvonlisäverodirektiivin 2 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaan arvonlisäveroa on suoritettava vastikkeellisesta palvelujen suorituksesta. Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan palvelujen suoritus on arvonlisäverodirektiivin 2 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitetulla tavalla vastikkeellinen ja näin ollen verollinen ainoastaan sillä edellytyksellä, että palvelun suorittajan ja vastaanottajan välillä on oikeussuhde, johon liittyvät suoritukset ovat vastavuoroisia, ja palvelun suorittajan saama korvaus on todellinen vastasuoritus vastaanottajalle suoritetusta palvelusta (esim. asiassa C-520/14, Gemeente Borsele, annetun tuomion 24 kohta).

Asiassa ei ole edes väitetty, että ennakkoratkaisun hakijoina olevat tekijöitä edustavat järjestöt itse suorittaisivat hyvityksen suorittavalle valtiolle tai kenellekään muullekaan sellaista palvelua, jonka vastikkeena mainittua hyvitystä olisi pidettävä.

Korkein hallinto-oikeus katsoo, toisin kuin keskusverolautakunta, että tekijät eivät ole luovuttaneet oikeutta yksityiseen kopiointiin tekijänoikeusjärjestöille, koska tekijänoikeuslain 12 §:n 1 momentin säännös huomioon ottaen tekijät eivät voi määrätä tästä oikeudesta, vaan kopiointioikeus yksityiseen käyttöön perustuu suoraan lakiin. Näin ollen tekijänoikeusjärjestöjen ei voida katsoa suorittavan hyvitystä vastaan palvelua silläkään perusteella, että oikeus määrätä yksityisestä kopioinnista olisi siirtynyt tekijänoikeusjärjestöille.

Asiassa on vielä arvioitava, mikä merkitys on sillä, että arvonlisäverolain 45 §:n 3 momentin mukaan muun muassa pykälän 1 momentin 5 kohdassa tarkoitettu arvonlisäverottomuus ei koske tekijänoikeuden haltijoita edustavan järjestön oikeuden luovuttamisesta tai oikeuden perusteella saamia korvauksia.

Kuten edellä on todettu, teosten tekijöiden ei voida katsoa siirtäneen oikeutta myöntää lupa yksityiseen kopiointiin tekijänoikeusjärjestöille eivätkä tekijänoikeusjärjestöt siten voi luovuttaa näitä oikeuksia edelleen. Kysymyksessä ei siten ole järjestöjen oikeuden luovuttamisesta saama korvaus. Kun tekijänoikeusjärjestöillä ei ole oikeutta määrätä yksityisestä kopioinnista, valtion maksamaa hyvitystä ei voida myöskään pitää tekijänoikeusjärjestöjen tämän oikeuden perusteella saamana korvauksena. Näin ollen arvonlisäverolain 45 §:n 3 momentin säännös ei ole sovellettavissa nyt kysymyksessä olevaan hyvitykseen.

Edellä esitetyillä perusteilla on katsottava, ettei valtion ennakkoratkaisun hakijoille tekijänoikeuslain nojalla maksama yksityisen kopioinnin hyvitysmaksu ole vastiketta arvonlisäverollisen palvelun suorittamisesta, vaan se jää arvonlisäveron soveltamisalan ulkopuolelle. Tämän vuoksi keskusverolautakunnan päätös on kumottava ja uutena ennakkoratkaisuna lausuttava edellä korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisuosasta ilmenevällä tavalla.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Ahti Vapaavuori, Leena Äärilä, Mikko Pikkujämsä, Vesa-Pekka Nuotio ja Antti Pekkala. Asian esittelijä Marita Eeva.

Äänestyslausunto

Eri mieltä olleen oikeusneuvos Ahti Vapaavuoren äänestyslausunto:

"Katson, ettei ole täysin selvää, miten unionin oikeutta on kyseisessä tilanteessa sovellettava. Sen vuoksi ennakkoratkaisupyynnön tekeminen on asiassa tarpeen. Tämän vuoksi hyväksyn Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön vaatimuksen ennakkoratkaisun pyytämisestä unionin tuomioistuimelta.

Velvoitettuna lausumaan pääasiasta katson, ettei keskusverolautakunnan päätöksen muuttamiseen ole perusteita. Tämän vuoksi hylkään Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön valituksen."