Quantcast
Channel: KHO:n päätökset
Viewing all 1716 articles
Browse latest View live

Article 2

$
0
0

Tienvarsimainoksia koskeva valitus (Lohja)

Taltionumero: 4565
Antopäivä: 20.9.2017

Asia Maantieasiaa koskeva valitus

Valittaja A

Päätös, jota valitus koskee

Helsingin hallinto-oikeus 27.1.2016 nro 16/0038/5

Asian aikaisempi käsittely

A on hakenut maantielain 52 §:n mukaisia poikkeuslupia yhdeksälle eri kohteita koskevalle tienvarsimainokselle valtatien 1 varrelle Lohjalla kiinteistöjen Tulimaa ja Tonttula alueilla.

Uudenmaan elinkeino- liikenne- ja ympäristökeskus on 17.11.2014 lähettänyt mainoksille poistokehotuksen.

Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on 4.3.2015 antamillaan päätöksillä (Nro PIRELY/643/2015/2, Nro PIRELY/644/2015/2, Nro PIRELY/645/2015/2, Nro PIRELY/646/2015/2, Nro PIRELY/647/2015/2, Nro PIRELY/662/2015/2, Nro PIRELY/663/2015/2, Nro PIRELY/664/2015/2 ja Nro PIRELY/665/2015/2) hylännyt A:n hakemukset tienvarsimainosten sijoittamiseksi valtatie 1:lle. Päätökset ovat korvanneet aikaisemmat lupapäätökset.

Päätösten perusteluosioiden mukaan tienvarsimainoksen poikkeusluvan tarpeellisuusharkinnassa käytetään kokonaisharkintaa, jonka keskeisinä elementteinä ovat liikenneturvallisuus, eettinen liikenneympäristö, läheisyysperiaate sekä kohteen ja tienvarsimainoksen sijainti.

Maantiellä tienkäyttäjää opastetaan ensisijaisesti tieviitoituksen opastemerkeillä, jolloin kohteeseen perille löytäminen perustuu toimivaan tieverkon viitoittamiseen sekä osoitejärjestelmän mukaiseen tie- tai katunimeen, osoitenumeroon ja opastuskarttaan. Tärkeää on myös, että yritys markkinoinnissaan kertoo selkeät ajo-ohjeet asiakkailleen olemassa olevan maantieviitoituksen perusteella.

Pääsääntöisesti mainostettavan kohteen tulee sijaita joko tien välittömässä läheisyydessä tai korkeintaan noin 1,5 km etäisyydellä tiestä, jonka varrella mainos sijaitsee. Kysymyksessä olevien mainosten tarpeellisuutta ei siten voida perustella liikenteen opastuksen kannalta. Taajamiin opastetaan tienviitoituksella, jonka perusteella tienkäyttäjä hakeutuu kohteeseen.

Paikallisen muovialan yrityksen outlet-myymälä sijaitsee ABC Lohjan yhteydessä. ABC Lohja on opastettu palvelukohdeopasteilla valtatieltä 1.

Tienvarsimainos voi olla matkailun kannalta tarpeellinen, jos se informoi valtakunnallisesti merkittävästä tai uudesta matkailukohteesta tai on esimerkiksi kunnan tai kaupungin tervetuloa-taulu.

Kun otetaan huomioon hakemusten mukaisten mainostaulujen sisältämä informaatio, mainoksissa on kysymys pelkästään mainostajan toimintaan liittyvästä liiketaloudellisesta syystä tapahtuvasta mainonnasta. Mainostettavasta yrityksestä on saatavilla tietoa muutoinkin kuin tienvarsimainoksella, eikä mainos ole tarpeen myöskään yrityksen toiminnan tunnetuksi tekemisen kannalta sen vuoksi, että sen toimiala olisi tuntematon tai yrityksen toiminta vasta alkuvaiheessa.

Valtatie 1 (E18) on kokonaisuudessaan moottoritietä. Moottoriväylillä ei pääsääntöisesti sallita tienvarsimainontaa korkean nopeustason ja suurten liikennemäärien vuoksi. Moottoriväylät ovat liikenneturvallisuuden kannalta kriittisiä tienvarsimainonnan kannalta, koska niillä ajoneuvon kuljettaja joutuu keskittymään ajosuorituksiin erityisen huolellisesti ja seuraamaan toisten tienkäyttäjien tekemisiä. Tienvarsimainos saattaa näillä teillä viedä ajoneuvonkuljettajan huomion liiaksi muualle ja siten heikentää liikenneturvallisuutta.

Lisäksi mainosten sijoituspaikat sijaitsevat Eurooppa- ja TEN-tieverkkoon (TEN=Trans European Network) kuuluvan maantien varrella. Suomi on säätänyt asetuksen kansainvälisistä pääliikenneväylistä tehdyn eurooppalaisen sopimuksen voimaansaattamisesta. Sopimuksessa määritellään E-tieverkko ja laatuvaatimukset sekä suositukset E-tieverkon eri tieluokille. Sopimuksessa mainitaan, että esteettiset ja turvallisuusnäkökohdat huomioon ottaen tienvarsimainontaa pitäisi välttää kansainvälisillä pääteillä. Tämän vuoksi E- ja TEN -tieverkolla käytetään kriittisempää lupaharkintaa kuin muulla tieverkolla.

ELY-keskus korostaa, että koko valtatien 1 (E18) osuudella tienvarsimainosten poikkeuslupaharkinnassa käytetään yhdenmukaisia perusteita, joissa erityinen painoarvo on sillä, että kysymyksessä oleva tie on kokonaisuudessaan moottoritietä ja erityisesti Eurooppa- ja TEN-tieverkkoa. Liikenneturvallisuuden heikentymisriskiä pidetään siis siinä määrin merkittävänä moottoritieverkolla, että tienvarsimainontaan kyseisillä teillä suhtaudutaan erittäin kriittisesti. ELY-keskus on tehnyt päätökset kokonaisharkinnan perusteella, ottaen päätöksessään erityisesti huomioon liikenneturvallisuuden sekä yrittäjien yhden mukaisen ja tasapuolisen kohtelun tienvarsimainosten sisältö ja sijoituspaikat huomioiden.

Pirkanmaan ELY-keskus on soveltanut asiassa maantielain 52 §:ää ja Liikenneviraston ohjetta tienvarsimainonnasta 15/2010.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Helsingin hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt A:n valituksen Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätöksestä.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Maantielain 52 §:n 1 momentin mukaan asemakaava-alueen ulkopuolella sekä asemakaava-alueella maankäyttö- ja rakennuslain 83 §:n 4 momentin mukaisella liikennealueella on kielletty maantien käyttäjille tarkoitettujen ulkomainosten asettaminen. Tienpitoviranomainen voi myöntää poikkeuksen tästä kiellosta, jos sitä on pidettävä liikenteen opastuksen tai matkailun kannalta tai muusta sellaisesta syystä tarpeellisena.

Hallituksen esityksen (HE 17/2004 vp) 52 §:n yksityiskohtaisten perustelujen mukaan poikkeamisvaltaa käyttäessään tienpitoviranomainen harkitsee poikkeuksen tarpeellisuutta suhteessa liikenneturvallisuuteen. Tienpitoviranomainen voisi myöntää poikkeusluvan, jos lupaa on pidettävä liikenteen opastuksen tai matkailun kannalta tarpeellisena. Liikenteen opastuksen tarve arvioidaan tiellä liikkujan kannalta kohteen löydettävyytenä. Jos kohteeseen on olemassa tieliikennelainsäädännön mukainen opastus, ei tienvarsimainokselle ole yleensä tarvetta. Poikkeusluvan myöntämisen kokonaisharkintaa korostaa se, että liikenteen opastuksen ja matkailun lisäksi voitaisiin tarpeellisuusharkinnassa ottaa huomioon muita perusteita.

Oikeudellinen arviointi ja lopputulos

Kysymyksessä olevat, maantien käyttäjille tarkoitetut tienvarsimainokset sijoittuvat moottoritien varrelle ja myös Eurooppa- ja TEN-tieverkkoon kuuluvan maantien varrelle. Tienvarsimainontaa tällaisilla paikoilla ei pääsääntöisesti ole sallittu korkean nopeustason ja suurten liikennemäärien vuoksi.

Liikenneviraston ohjeen 15/2010 mukaan taajamassa olevat yritykset eivät yleensä voi saada poikkeuslupaa, ellei kysymyksessä ole ainoa kyseistä tienkäyttäjäpalvelua tarjoava yritys tai maakunnallisesti merkittävä kohde. Kysymyksessä olevien kohteiden osalta ei tällaisesta ole osoitettu olevan kyse.

Hallinto-oikeus toteaa, etteivät mainostaulut kysymyksessä olevissa tapauksissa myöskään ole liikenteen opastuksen tai matkailun kannalta tarpeen. Mainostaulujen sijoittaminen haetuille paikoille moottoritien varrelle ei ole myöskään liikenneturvallisuuden kannalta perusteltua. Lisäksi paikallisen muovialan yrityksen outlet-myymälä sijaitsee ABC Lohjan yhteydessä. ABC Lohja on jo opastettu palvelukohdeopasteilla valtatieltä 1.

ELY-keskus on tehnyt päätöksen asiassa kokonaisharkinnan perusteella, eikä se ole ylittänyt harkintavaltaansa päättäessään olla myöntämättä poikkeuslupaa hakemusten mukaisille tienvarsimainoksille. Päätös ei ole lain tai yhdenvertaisuusperiaatteen vastainen eikä se vaaranna perustuslain suojaamaa elinkeinovapautta.

Pirkanmaan ELY-keskuksen päätöksiä ei ole syytä muuttaa.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Perusteluissa mainitut

Hallintolaki 6 §

Suomen perustuslaki 18 § 1 momentti

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Markku Setälä, Taina Pyysaari ja Ilona Nuorteva, joka on myös esitellyt asian.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A on valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja haetut poikkeusluvat myönnetään.

Vaatimustensa tueksi A on lausunut muun ohella seuraavaa:

Mainokset ovat olleet paikoillaan 10–20 vuotta ja ne sijaitsevat alueella, jolla ei ole erityisiä ympäristö- tai maisema-arvoja. Mainosten sijoittelu ottaa huomioon Liikenneviraston ohjeessa 15/2010 ja ELY-keskuksen ohjeessa "poikkeamislupahakemus tienvarsimainokselle" mainitun ohjeistuksen liikenneturvallisuuden osalta. Mainostaulut ovat tärkeitä ja tarpeellisia paikallisen matkailun, yrittäjyyden ja tienkäyttäjien kannalta.

Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valituksen johdosta antamassaan lausunnossa vaatinut, että A:n vaatimukset hylätään kokonaan perusteettomina.

A on antanut vastaselityksen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian. Valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöstä ei muuteta.

Perustelut

Maantielain (505/2005) 52 §:ää on muutettu lailla maantielain muuttamisesta (566/2016), joka on tullut voimaan 15.8.2016. Valituksenalaisella hallinto-oikeuden päätöksellä on ratkaistu A:n valitus, joka on koskenut Pirkanmaan ELY-keskuksen 4.3.2015 tekemiä yhdeksää päätöstä. Pirkanmaan ELY-keskuksen päätökset on annettu ennen maantielain 52 §:n muutoksen voimaantuloa.

Korkeimmassa hallinto-oikeudessa on arvioitavana Pirkanmaan ELY-keskuksen edellä mainittujen päätösten lainmukaisuus. Lainmukaisuutta arvioidaan ELY-keskuksen päätöksentekohetkellä voimassa olleen lain, eli maantielain 52 §:n (503/2005) kannalta. Nyt kysymyksessä olevassa asiassa ei siten sovelleta uutta maantielain 52 §:ää (566/2016). Mikäli hakija haluaa asian uudelleen arvioitavaksi muuttuneen maantielain 52 §:n mukaisesti, asiasta on tehtävä pykälän mukaiset ilmoitukset Pirkanmaan ELY-keskukselle.

Edellä lausuttuun nähden ja kun muutoin otetaan huomioon edellä ilmenevät hallinto-oikeuden päätöksen perustelut ja perusteluissa mainitut oikeusohjeet sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Pekka Vihervuori sekä oikeusneuvokset Hannu Ranta, Mika Seppälä, Kari Tornikoski ja Jaakko Autio. Asian esittelijä Marko Nurmikolu.


Article 1

$
0
0

Tienvarsimainoksia koskeva valitus (Lohja)

Taltionumero: 4566
Antopäivä: 20.9.2017

Asia Maantieasiaa koskeva valitus

Valittajat A ja B

Päätös, jota valitus koskee

Helsingin hallinto-oikeus 12.4.2016 nro 16/0287/5

Asian aikaisempi käsittely

A on hakenut maantielain 52 §:n mukaista poikkeuslupaa tienvarsimainoksille valtatien 1 varrelle Lohjalla. Mainostettavana kohteena on eri kohteita.

Uudenmaan ELY-keskus on lähettänyt 6.5.2014 A:lle mainosten poistokehotuksen, dnro 609/2014/UUD/1, koskien tieosoitteissa: 1/11/2950/vasen, 1/11/2880/oikea, 1/11/2920/oikea ja 1/11/2940/oikea sijaitsevia mainoksia. A ei ole määräaikaan 13.6.2014 mennessä poistanut luvattomia tienvarsimainoksia eikä osoittanut niiden luvallisuutta.

Tienvarsimainosten luvallisuuden selvittelyn yhteydessä kävi ilmi, että A on vuonna 2006 toimittanut Uudenmaan tiepiirille hakemuksen ulkomainosten sijoittamisesta Lohja-Lohjanharju moottoritien (E18) varteen Lohjan kaupungissa.

Uudenmaan tiepiiri on 7.11.2006 päivätyllä kirjeellä pyytänyt A:ta toimittamaan selvityksen alueelleen sijoitettujen mainostaulujen sisällöstä, jotta Uudenmaan tiepiiri voi tehdä asiassa poikkeamislupapäätöksen.

Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on päätöksellään 8.6.2015 nro PIRELY/1963/2015 hylännyt A:n hakemuksen tienvarsimainosten sijoittamiselle valtatielle 1.

Maantienlain 52 §:n mukainen harkinta tienvarsimainonnan poikkeuslupamenettelyssä lähtee mainoksen sisällöstä. Jollei kuvia mainoksista ole käytettävissä, ei tienpitoviranomainen voi tehdä lain edellyttämää harkintaa. Koska ELY-keskuksen arkistosta ei löydy edellä mainittuun täydennyspyyntöön 7.11.2006 mahdollisesti toimitettua täydennystä, Pirkanmaan ELY-keskus on hallintolain mukaisesti pyytänyt 8.4.2015 ja 5.5.2015 päivätyillä täydennyspyynnöillä A:ta toimittamaan määräaikaan mennessä kuvat tienvarsimainoksista, joiden poikkeuslupa-asian käsittely on vireillä. A ei ole toimittanut pyydettyjä kuvia. Koska maantielain 52 §:n mukaista harkintaa ei ole voitu tehdä, ei hakemuksen kohteena oleville tienvarsimainoksille ole voitu myöntää poikkeuslupaa.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Helsingin hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt A:n ja B:n valituksen ELY-keskuksen päätöksestä.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Sovellettavat oikeusohjeet ja lain esityöt

Maantielain 52 §:n 1 momentin mukaan asemakaava-alueen ulkopuolella sekä asemakaava-alueella maankäyttö- ja rakennuslain 83 §:n 4 momentin mukaisella liikennealueella on kielletty maantien käyttäjille tarkoitettujen ulkomainosten asettaminen. Tienpitoviranomainen voi myöntää poikkeuksen tästä kiellosta, jos sitä on pidettävä liikenteen opastuksen tai matkailun kannalta tai muusta sellaisesta syystä tarpeellisena. Saman pykälän 2 momentin mukaan mainos ja ilmoitus on laadittava ja sijoitettava siten, että se sopeutuu mahdollisimman hyvin ympäristöön.

Hallintolain 6 §:n mukaan viranomaisen on kohdeltava hallinnossa asioivia tasapuolisesti sekä käytettävä toimivaltaansa yksinomaan lain mukaan hyväksyttäviin tarkoituksiin. Viranomaisen toimien on oltava puolueettomia ja oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden. Niiden on suojattava oikeusjärjestyksen perusteella oikeutettuja odotuksia.

Hallintolain 22 §:n mukaan jos viranomaiselle toimitettu asiakirja on puutteellinen, viranomaisen on kehotettava lähettäjää määräajassa täydentämään asiakirjaa, jollei se ole tarpeetonta asian ratkaisemiseksi. Asiakirjan lähettäjälle on ilmoitettava, miten asiakirjaa on täydennettävä.

Hallintolain 31 §:n 1 momentin mukaan viranomaisen on huolehdittava asian riittävästä ja asianmukaisesta selvittämisestä hankkimalla asian ratkaisemiseksi tarpeelliset tiedot sekä selvitykset. Saman pykälän 2 momentin mukaan asianosaisen on esitettävä selvitystä vaatimuksensa perusteista. Asianosaisen on muutoinkin myötävaikutettava vireille panemansa asian selvittämiseen.

Hallituksen maantielakia koskevan esityksen (HE 17/2004 vp) mukaan poikkeamisvaltaa käyttäessään tienpitoviranomainen harkitsee poikkeuksen tarpeellisuutta suhteessa liikenneturvallisuuteen. Tienpitoviranomainen voisi myöntää poikkeusluvan, jos lupaa on pidettävä liikenteen opastuksen tai matkailun kannalta tarpeellisena. Liikenteen opastuksen tarve arvioidaan tiellä liikkujan kannalta kohteen löydettävyytenä. Poikkeusluvan myöntämisen kokonaisharkintaa korostaa, että liikenteen opastuksen ja matkailun lisäksi voitaisiin tarpeellisuusharkinnassa ottaa huomioon muita perusteita.

Oikeudellinen arviointi ja lopputulos

Pirkanmaan ELY-keskus on päätöksessään todennut, että maantienlain 52 §:n mukainen harkinta tienvarsimainonnan poikkeuslupamenettelyssä lähtee mainoksen sisällöstä. Jollei kuvia mainoksista ole käytettävissä, ei tienpitoviranomainen voi tehdä lain edellyttämää harkintaa. Hallinto-oikeus toteaa, että poikkeuslupa myönnetään kokonaisharkinnan perusteella erityisesti liikenneturvallisuus huomioon ottaen. Mainosten kuvilla ja koolla on merkitystä kokonaisharkinnassa. Näin ollen ELY-keskus on voinut edellyttää valittajan täydentävän hakemustaan (oikeastaan lausuntopyyntö 6.10.2004) täydennyspyynnöissä mainituin tavoin. Koska A ei ole täydentänyt hakemustaan ELY-keskuksen varattua siihen tilaisuuden täydennyspyynnöillään vuonna 2015, Pirkanmaan ELY-keskus on voinut hylätä A:n hakemuksen.

Valituksessa tarkoitettujen mainostaulujen asettaminen on lähtökohtaisesti kiellettyä. Hallinto-oikeus toteaa, että A:lle ei ole koskaan myönnetty poikkeuslupaa mainosten pystyttämiseen. A:n mahdollisesti saamilla suullisilla viesteillä ei ole oikeudellisesti sitovaa merkitystä, koska menettely poikkeuslupakäsittelyssä on kirjallista. Tämän vuoksi ja koska hallintolain 6 §:n perusteella suojataan vain oikeusjärjestyksen perusteella oikeutettuja odotuksia, A:lle ei ole voinut syntyä perusteltua aihetta olettaa, että hänellä olisi tienpitoviranomaisten lupa mainostaulujen sijoittamiseen. Sillä, että mainokset ovat ilman tarvittavaa lupaa olleet 10 vuotta maastossa nähtävissä ja alueella on tehty katselmuksia, ei ole asiassa sellaista merkitystä, että haettu lupa tämän johdosta tulisi myöntää.

Asiassa ei ole ilmennyt, että päätös loukkaisi valittajien yhdenvertaisuutta tai että päätös olisi muutoin lainvastainen. Pirkanmaan ELY-keskus ei ole ylittänyt harkintavaltaansa eikä sen päätöstä ei ole syytä muuttaa.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Perusteluissa mainitut

Hallintolaki 19 §

Muutoksenhaku

Maantielain 105 §:n 3 momentin mukaan tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.

Valitusosoitus on liitteenä (HLL valituslupa).

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Markku Setälä, Taina Pyysaari ja Ilkka Hartikainen, joka on myös esitellyt asian.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A ja B ovat valituksessaan vaatineet, että hallinto-oikeuden ja Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätökset kumotaan ja asia palautetaan ELY-keskukselle uudelleen käsiteltäväksi ja poikkeuslupa myönnettäväksi. Lisäksi ELY-keskus/valtio on velvoitettava korvaamaan valittajan oikeudenkäyntikulut hallinto-oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Vaatimustensa tueksi A ja Bovat vedonneet asiassa aikaisemmin esittämäänsä ja lisäksi lausuneet muun ohella seuraavaa:

Hakemuksen hylkääminen on ollut virheellinen sillä perusteella, että selvitystä ei ole annettu. Mainosten koosta ja sisällöstä on annettu jo vuonna 2006 kirjallinen selvitys tieviranomaisille. Tällöin asiasta on myös keskusteltu puhelimen välityksellä. Lisäksi Uudenmaan ELY-keskuksen mainoksen poistokehotuksessa 5.6.2014 on ollut kuvat mainostauluista, tiedot niiden koosta, sisällöstä ja sijoituspaikasta.

Mainostaulut ovat saaneet olla paikoillaan noin 10 vuotta ennen kuin niiden poistokehotus on annettu. A on hakenut lupaa mainostauluille ensimmäisen kerran lokakuussa 2004 ja saanut hakemukseen vastauksen tienpitäjältä joulukuussa 2004. Vastauksessa on esitetty asioita, jotka vaikuttavat taulujen sijoittamiseen.

Mainostaulut sijoittuvat molemmin puolin valtatietä meluvallien päälle yksityistien ylikulkusillan viereen. Valtatieltä ei siten ole mitään maisemaa, johon mainosten pitäisi sopeutua. Alueella ei ole asemakaavaa, mutta se on rakennettu hyvin tiiviiksi taaja-asutusalueeksi.

Vastaavanlaisia mainostauluja on valta- ja maanteiden varsilla lukuisia myös Lohjalla.

Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on antanut valituksen johdosta lausunnon, jossa se on esittänyt, että valitus hylätään.

A ja B ovat antaneet asiassa vastaselityksen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1. Korkein hallinto-oikeus oikaisee hallinto-oikeuden päätökseen liitetyn valitusosoituksen, jonka mukaan hallinto-oikeuden päätöksestä voi valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan. Korkein hallinto-oikeus tutkii asian A:n ja B:n hallinto-oikeuden päätöksestä tekemänä valituksena.

2. Valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöstä ei muuteta.

3. Oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva vaatimus hylätään.

Perustelut

1. Maantielain 105 §:n 3 momentin (999/2015) mukaan hallinto-oikeuden päätökseen saa hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.

Maantielain 105 §:ää on muutettu maantielain muuttamisesta annetulla lailla (999/2015), joka on tullut voimaan 1.1.2016. Lain 999/2015 siirtymäsäännöksen mukaan muutoksenhaussa ennen viimeksi mainitun lain voimaantuloa annettuun hallintopäätökseen sovelletaan mainitun lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.

Koska Pirkanmaan ELY-keskuksen päätös asiassa on tehty 8.6.2015, on asiassa tullut muutoksenhaun osalta soveltaa maantielain (505/2005) 105 §:n 1 momenttia sen alkuperäisessä muodossa. Sen mukaan maantielain nojalla tehtyyn päätökseen haetaan muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään, jollei maantielain 87 §:stä muuta johdu. Tienpitoviranomaisen päätöksestä maantielain 37 §:ssä, 38 §:n 2 momentissa, 40 §:n 2 momentissa, 47 §:ssä, 48 §:n 2 momentissa ja 52 §:ssä tarkoitetuissa tapauksissa valitetaan siihen hallinto-oikeuteen, jonka tuomiopiirissä päätöksessä tarkoitettu liittymä, ylityskohta, kiinteistö taikka mainos tai ilmoitus sijaitsee.

Hallintolainkäyttölain 9 §:n mukaan hallinto-oikeuden päätöksestä saa valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Muutoksenhaussa ei tarvita valituslupaa. Tämän vuoksi hallinto-oikeuden päätökseen liitetty virheellinen valitusosoitus on poistettava ja valittajan valituslupahakemus ja valituskirjelmä tutkittava korkeimmassa hallinto-oikeudessa valituksena.

2. Maantielain (505/2005) 52 §:ää on muutettu lailla maantielain muuttamisesta (566/2016), joka on tullut voimaan 15.8.2016. Valituksenalaisella hallinto-oikeuden päätöksellä on ratkaistu A:n ja B:n valitus, joka on koskenut Pirkanmaan ELY-keskuksen 8.6.2015 tekemää päätöstä. Pirkanmaan ELY-keskuksen päätös on annettu ennen maantielain 52 §:n muutoksen voimaantuloa.

Korkeimmassa hallinto-oikeudessa on arvioitavana Pirkanmaan ELY-keskuksen edellä mainitun päätöksen lainmukaisuus. Lainmukaisuutta arvioidaan ELY-keskuksen päätöksentekohetkellä voimassa olleen lain, eli maantielain 52 §:n (503/2005) kannalta. Nyt kysymyksessä olevassa asiassa ei siten sovelleta uutta maantielain 52 §:ää (566/2016). Mikäli hakijat haluavat asian uudelleen arvioitavaksi muuttuneen maantielain 52 §:n mukaisesti, asiasta on tehtävä pykälän mukaiset ilmoitukset Pirkanmaan ELY-keskukselle.

Edellä lausuttuun nähden ja kun otetaan huomioon edellä ilmenevät hallinto-oikeuden päätöksen perustelut ja perusteluissa mainitut oikeusohjeet sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.

3. Asian näin päättyessä ja kun otetaan huomioon hallintolainkäyttölain 74 §, A:lle ja B:lle ei ole määrättävä maksettavaksi korvausta oikeudenkäyntikuluista korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Pekka Vihervuori sekä oikeusneuvokset Hannu Ranta, Mika Seppälä, Kari Tornikoski ja Jaakko Autio. Asian esittelijä Marko Nurmikolu.

Article 0

$
0
0

Asemakaavan hyväksymistä koskevat valitukset (Raasepori)

Taltionumero: 4580
Antopäivä: 20.9.2017

Asia Asemakaavan hyväksymistä koskevat valitukset

Valittajat 1. Bostads Ab Vita Svanen 1

2. A ja B

Päätös, jota valitukset koskevat

Helsingin hallinto-oikeus 31.8.2016 nro 16/0743/5

Asian aikaisempi käsittely

Raaseporin kaupunginvaltuusto on 8.6.2015 (§ 56) tekemällään päätöksellä hyväksynyt asemakaavan muutoksen (Kauppasatama, asemakaavan muutos). Asemakaavan muutoksella muodostuu korttelit 85 ja 86 sekä tori-, satama-, yhdyskuntateknisen huollon-, rautatie-, pysäköinti- ja katualuetta.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Helsingin hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään, siltä osin kuin asiasta on korkeimmassa hallinto-oikeudessa kysymys, hylännyt Bostads Ab Vita Svanen 1:n sekä A:n ja B:n valitukset kaupunginvaltuuston päätöksestä.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään tältä osin seuraavasti:

Sovellettavat oikeusohjeet

Maankäyttö- ja rakennuslain 9 §:n 1 momentin mukaan kaavan tulee perustua kaavan merkittävät vaikutukset arvioivaan suunnitteluun ja sen edellyttämiin tutkimuksiin ja selvityksiin. Kaavan vaikutuksia selvitettäessä otetaan huomioon kaavan tehtävä ja tarkoitus. Pykälän 2 momentin mukaan kaavaa laadittaessa on tarpeellisessa määrin selvitettävä suunnitelman ja tarkasteltavien vaihtoehtojen toteuttamisen ympäristövaikutukset, mukaan lukien yhdyskuntataloudelliset, sosiaaliset, kulttuuriset ja muut vaikutukset. Selvitykset on tehtävä koko siltä alueelta, jolla kaavalla voidaan arvioida olevan olennaisia vaikutuksia.

Maankäyttö- ja rakennuslain 32 §:n 1 momentin mukaan maakuntakaava on ohjeena laadittaessa ja muutettaessa yleiskaavaa ja asemakaavaa sekä ryhdyttäessä muutoin toimenpiteisiin alueiden käytön järjestämiseksi.

Maankäyttö- ja rakennuslain 50 §:n mukaan alueiden käytön yksityiskohtaista järjestämistä, rakentamista ja kehittämistä varten laaditaan asemakaava, jonka tarkoituksena on osoittaa tarpeelliset alueet eri tarkoituksia varten ja ohjata rakentamista ja muuta maankäyttöä paikallisten olosuhteiden, kaupunki- ja maisemakuvan, hyvän rakentamistavan, olemassa olevan rakennuskannan käytön edistämisen ja kaavan muun ohjaustavoitteen edellyttämällä tavalla.

Maankäyttö- ja rakennuslain 54 §:n 1 momentin mukaan asemakaavaa laadittaessa on maakuntakaava ja oikeusvaikutteinen yleiskaava otettava huomioon siten kuin siitä samassa laissa säädetään.

Maankäyttö- ja rakennuslain 54 §:n 2 momentin mukaan asemakaava on laadittava siten, että luodaan edellytykset terveelliselle, turvalliselle ja viihtyisälle elinympäristölle, palvelujen alueelliselle saatavuudelle ja liikenteen järjestämiselle. Rakennettua ympäristöä ja luonnonympäristöä tulee vaalia eikä niihin liittyviä erityisiä arvoja saa hävittää. Kaavoitettavalla alueella tai sen lähiympäristössä on oltava riittävästi puistoja tai muita lähivirkistykseen soveltuvia alueita.

Maankäyttö- ja rakennuslain 54 §:n 3 momentin mukaan asemakaavalla ei saa aiheuttaa kenenkään elinympäristön laadun sellaista merkityksellistä heikkenemistä, joka ei ole perusteltua asemakaavan tarkoitus huomioon ottaen. Asemakaavalla ei myöskään saa asettaa maanomistajalle tai muulle oikeuden haltijalle sellaista kohtuutonta rajoitusta tai aiheuttaa sellaista kohtuutonta haittaa, joka kaavalle asetettavia tavoitteita tai vaatimuksia syrjäyttämättä voidaan välttää.

Maankäyttö- ja rakennuslain 54 §:n 4 momentin mukaan jos asemakaava laaditaan alueelle, jolla ei ole oikeusvaikutteista yleiskaavaa, on asemakaavaa laadittaessa soveltuvin osin otettava huomioon myös mitä yleiskaavan sisältövaatimuksista säädetään.

Maankäyttö- ja rakennuslain 39 §:n 2 momentin mukaan yleiskaavaa laadittaessa on otettava huomioon:

1) yhdyskuntarakenteen toimivuus, taloudellisuus ja ekologinen kestävyys;

2) olemassa olevan yhdyskuntarakenteen hyväksikäyttö;

3) asumisen tarpeet ja palveluiden saatavuus;

4) mahdollisuudet liikenteen, erityisesti joukkoliikenteen ja kevyen liikenteen, sekä energia-, vesi- ja jätehuollon tarkoituksenmukaiseen järjestämiseen ympäristön, luonnonvarojen ja talouden kannalta kestävällä tavalla;

5) mahdollisuudet turvalliseen, terveelliseen ja eri väestöryhmien kannalta tasapainoiseen elinympäristöön;

6) kunnan elinkeinoelämän toimintaedellytykset;

7) ympäristöhaittojen vähentäminen;

8) rakennetun ympäristön, maiseman ja luonnonarvojen vaaliminen; sekä

9) virkistykseen soveltuvien alueiden riittävyys.

Maankäyttö- ja rakennuslain 57 §:n 1 momentin mukaan asemakaavassa voidaan antaa määräyksiä, joita kaavan tarkoitus ja sen sisällölle asetettavat vaatimukset huomioon ottaen tarvitaan asemakaava-aluetta rakennettaessa tai muutoin käytettäessä (asemakaavamääräykset). Asemakaavamääräykset voivat koskea muun ohella haitallisten ympäristövaikutusten estämistä tai rajoittamista.

Maankäyttö- ja rakennuslain 62 §:n 1 momentin mukaan kaavoitusmenettely tulee järjestää ja suunnittelun lähtökohdista, tavoitteista ja mahdollisista vaihtoehdoista kaavaa valmisteltaessa tiedottaa niin, että alueen maanomistajilla ja niillä, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa, sekä viranomaisilla ja yhteisöillä, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään (osallinen), on mahdollisuus osallistua kaavan valmisteluun, arvioida kaavoituksen vaikutuksia ja lausua kirjallisesti tai suullisesti mielipiteensä asiasta.

Maankäyttö- ja rakennuslain 65 §:n 1 momentin mukaan kaavaehdotus on asetettava julkisesti nähtäville. Nähtäville asettamisesta on tiedotettava kaavan tarkoituksen ja merkityksen kannalta sopivalla tavalla. Kunnan jäsenille ja osallisille on varattava tilaisuus esittää mielipiteensä asiassa (muistutus).

Maankäyttö- ja rakennuslain 71 c §:n mukaan vähittäiskaupan suuryksiköiden ensisijainen sijaintipaikka on keskusta-alue, ellei muu sijainti kaupan laatu huomioon ottaen ole perusteltu. Pykälän 2 momentin mukaan merkitykseltään seudullisen vähittäiskaupan suuryksikön sijoittaminen maakuntakaavan keskustatoiminnoille tarkoitetun alueen ulkopuolelle edellyttää, että vähittäiskaupan suuryksikön sijoituspaikaksi tarkoitettu alue on maakuntakaavassa erityisesti osoitettu tähän tarkoitukseen.

Maankäyttö- ja rakennuslain 91 b §:n 1 momentin mukaan kunta voi tehdä kaavoitukseen ja kaavojen toteuttamiseen liittyviä sopimuksia (maankäyttösopimus). Maankäyttösopimuksissa ei voida kuitenkaan sitovasti sopia kaavojen sisällöstä. Pykälän 2 momentin mukaan maankäyttösopimus voidaan osapuolia sitovasti tehdä vasta sen jälkeen, kun kaavaluonnos tai -ehdotus on ollut julkisesti nähtävillä. Tämä ei koske sopimusten tekemistä kaavoituksen käynnistämisestä. Pykälän 3 momentin mukaan maankäyttösopimuksesta tiedotetaan kaavan laatimisen yhteydessä.

Kaava-alue, kaavoitustilanne ja kaavamuutoksen tarkoitus

Kaava-alue sijaitsee Tammisaaren keskustassa noin 300 metriä Tammisaaren rautatieasemasta länteen. Lännessä alue rajautuu Pohjanpitäjänlahteen, pohjoisessa Candelininkatuun, kaakossa Pohjoiseen Rantakatuun ja lounaassa Ystadinkatuun.

Alueella on voimassa asemakaava, joka on hyväksytty 3.11.2008. Asemakaavassa alue on osoitettu liikerakennusten korttelialueeksi (KL-1) sekä pysäköinti- ja rautatiealueeksi (LR). Liikerakennusten korttelialue ei ole toteutunut. Voimassaolevassa asemakaavassa suunnittelualueen kokonaiskerrosala on noin 6 500 k-m2. Vesialueet on kaavassa osoitettu merkinnöillä LV-2, LV-3 ja W.

Alueella ei ole voimassa oikeusvaikutteista yleiskaavaa.

Kaava-alue on maakuntakaavassa osoitettu taajamatoimintojen ja keskustatoimintojen alueeksi sekä satama-, yhdysrata-, kulttuuriympäristön- tai maiseman vaalimisen kannalta tärkeäksi alueeksi tai kohteeksi ja Natura 2000 -verkostoon kuuluvaksi tai ehdotetuksi alueeksi. Lisäksi aluetta koskee viheryhteystarvemerkintä. Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaavassa alueelle on osoitettu seutukeskus -kohdemerkintä.

Kaavamuutoksen tarkoituksena on mahdollistaa kauppakeskuksen (vähittäiskaupan suuryksikön) rakentaminen Pohjoissatamaan siten, että rautatietunneli kulkee kauppakeskuksen läpi.

Asemakaavamuutoksen pääasiallinen sisältö

Kaavassa on osoitettu kaksi liikennerakennusten korttelialuetta (KM), joille saa sijoittaa vähittäiskaupan suuryksikön. Candelininkadun puoleisen korttelialueen suurin sallittu kerrosluku on pääosin III ja rannanpuoleisen päädyn osalta II. Rakennusten vesikaton tai rakennuksen muun ylimmän osan suurimmat korkeusasemat vaihtelevat välillä +12.0–+22.0. Korttelin 85 rakennusoikeus on 4 000 k-m2. Lisäksi kortteliin on osoitettu pysäköintiä varten rakennusoikeutta 19 000 k-m2.

Rautatien eteläpuolelle sijoittuvan KM-korttelin rakennusoikeus on 13 500 k-m2 ja suurin sallittu kerroskorkeus IV.

Kaavan yleisten määräysten mukaan rakennusoikeudesta enintään 20 000 k-m² voidaan käyttää vähittäiskaupan liike- ja toimistotiloja varten, josta enintään 4 000 k-m² voidaan käyttää päivittäistavarakaupan liike- ja toimistotiloja varten. Päivittäistavarakaupan liike- ja toimistotilojen yhteyteen saa samaan liiketilaan päivittäistavaran kanssa rakentaa erikoiskaupan tiloja.

KM-kortteleiden välinen alue on osoitettu rautatiealueeksi merkinnöillä LR-1 ja LR. LR-1-aluetta koskee seuraava kaavamääräys:

"Rautatiealue, jonka päälle saa rakentaa korttelin 85 ohjeelliseen tonttiin 1 kuuluvan yksikerroksisen ulokkeen. Ulokkeen alalla saa rakentaa kansirakenteita ja kortteliin kuuluvia rakennuksia. Liikennealueelle saa sijoittaa päällerakentamisen edellyttämiä kantavia rakenteita, jotka eivät haittaa liikennealueen käyttöä. Päällerakentajan tulee ennen rakentamista neuvotella Liikenneviraston kanssa. Ennen rakennusluvan myöntämistä suunnitelmasta on pyydettävä Liikenneviraston ja liikenteen turvallisuusviraston lausunto. Rautatiealueelle sijoittuvan rakentamisen ja rakenteiden suunnittelussa on otettava huomioon mahdollisen onnettomuustilanteen palo-, räjähdys- ja törmäyskuormat. Lisäksi on suunnittelussa otettava huomioon tunnelissa tapahtuvan allaspalon varalta tehtävät toimenpiteet, estettävä vaarallisten aineiden kulkeutuminen sisätiloihin sekä varmistettava vaarallisten aineiden kerääminen tunnelista. Tunneli on varustettava sammutusjärjestelmällä. Kannen alle tulee jättää riittävä vapaa korkeus rautatien edellyttämille rakenteille."

Kaavaan kuuluvaa vesialuetta koskevat seuraavat merkinnät: Vesialue (W), pienvenesatama (LV-3), venesataman tai pienvenesataman alueen osa, jolle saa sijoittaa venelaitureita (lv) ja vesialueena säilytettävä venesataman tai pienvenesataman alueen osa. Vesialue on osoitettu Natura 2000 -verkostoon kuuluvaksi alueeksi.

LV-3-aluetta koskevan kaavamääräyksen mukaan alueelle saa rakentaa alueen toimintaa palvelevia rakennuksia osoitetuille osa-alueille. Alueelle saa sijoittaa polttoaineen jakeluaseman veneliikennettä varten.

Asemakaavassa on lisäksi osoitettu tiettyjä kohteita suojelumerkinnöin ja kaavan yleisissä määräyksissä on kulttuurihistoriallisten arvojen osalta määrätty muun ohella seuraavaa:

"Asemakaava-alue liittyy Tammisaaren kulttuurihistoriallisesti arvokkaaseen ympäristökokonaisuuteen maisemallisesti keskeisellä paikalla. Alueen ominaispiirteet on otettava huomioon rakennuksiin ja muuhun ympäristöön vaikuttavien toimien suunnittelussa ja toteuttamisessa. Uudisrakentaminen tulee suunnitella siten, että muutos tukee alueen kulttuurihistoriallisen arvon säilymistä. Uusien rakennusten ja rakennelmien arkkitehtuurin, materiaalien, kattomuodon ja värityksen on sopeuduttava ympäristöön. Alueen tarkemman suunnittelun ja alueen rakennuksiin ja ympäristöön vaikuttavien toimenpiteiden yhteydessä on kuultava museoviranomaista."

Oikeudellinen arviointi

Hallinto-oikeuden tutkimisvalta

Kuntalain 90 §:n 2 momentin perusteella valituksen saa tehdä sillä perusteella, että: 1) päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä; 2) päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa; tai 3) päätös on muuten lainvastainen.

Kaupunginvaltuustolla on kunnan itsehallinnon perusteella ja maankäyttö- ja rakennuslain asettamissa rajoissa oikeus päättää siitä, minkälainen kaava suunnittelualueelle laaditaan. Koska kunnallisvalitusta ei voi tehdä tarkoituksenmukaisuusperusteella, asemakaava ei voi olla lainvastainen sillä perusteella, että kaavamuutokselle ei ole esitetty riittäviä perusteita tai että valittajien käsityksen mukaan alueen maankäyttö olisi ollut tarkoituksenmukaisempaa suunnitella toisin. Tästä syystä myöskään valituksissa esitettyjä muita mahdollisia suunnitteluvaihtoehtoja ei hallinto-oikeuden päätöksessä arvioida, vaan hallinto-oikeus ottaa kantaa vain siihen, onko päätös edellä mainitussa lainkohdassa tarkoitetulla tavalla lainvastainen.

Vuorovaikutusmenettely ja suunnitteluvaraussopimus (Bostads Ab Vita Svanen 1)

Siltä osin kuin valituksessa on vedottu siihen, ettei tehtyjä muistutuksia ole otettu huomioon, hallinto-oikeus toteaa, että kaavoitusmenettelyyn liittyvän vuorovaikutuksen pääasiallisena tarkoituksena on mahdollistaa asiaan osallisten mielipiteiden saattaminen kaavoittajan tietoon ja turvata maankäyttö- ja rakennuslain 62 §:n tavoite osallistumismahdollisuudesta kaavan valmisteluun. Osallistumista ja vuorovaikutusta koskevalla sääntelyllä ei rajoiteta valtuuston toimivaltaa päättää kaavan sisällöstä maankäyttö- ja rakennuslain ja muiden lakien asettamissa rajoissa. Vuorovaikutusmenettelyllä ei myöskään sidota kaavan sisältöä kuulemisten yhteydessä esitettyihin mielipiteisiin. Se, etteivät annetut muistutukset ole johtaneet kaavaehdotuksen muuttamiseen, ei tee menettelyä lainvastaiseksi.

Hallinto-oikeus toteaa selvyyden vuoksi, että kaupunginhallituksen 3.6.2013 (§ 291) tekemän päätöksen, jolla kaupunginhallitus on hyväksynyt kaupungin ja rakennusliikkeen välisen suunnitteluvaraussopimuksen, lainmukaisuus ei voi tulla tutkittavaksi nyt kysymyksessä olevasta asemakaavan muutosta koskevasta päätöksestä valitettaessa. Kun otetaan huomioon, että maankäyttösopimuksella ei voida sitovasti sopia kaavan sisällöstä, kaavan hyväksymistä koskeva päätös ei voi olla lainvastainen myöskään sillä valituksessa esitetyllä perusteella, että kaavassa on osoitettu enemmän rakennusoikeutta kuin alueella voimassa olleeseen kaavaan pohjautuva alkuperäinen suunnitteluvaraussopimus olisi edellyttänyt. Kaupunki on näin ollen harkintavaltansa puitteissa ja ottaen huomioon vähittäiskaupan suuryksiköiden sijoittumista koskevat säännökset, joista yhtiön valituksessa ei ole kysymys, voinut päättää alueelle osoitettavan rakennusoikeuden määrästä.

Kaavaa varten laaditut selvitykset

Kaavaan liittyvien selvitysten tulee olla riittävän yksityiskohtaiset, jotta niiden perusteella voidaan arvioida kaavan sisällön lainmukaisuutta.

Kaavamuutosta laadittaessa on tehty muun ohella seuraavat selvitykset: Kauppasataman liikenneselvitys (AIRIX Ympäristö Oy 18.12.2013), Toimivuustarkastelut liittymissä Ajurinpuisto/Candelininkatu sekä Ajurinpuisto/Rautatienkatu/Tehtaankatu, Raaseporin kaupunki (FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy), Kauppasataman maisemahistoriallinen selvitys (FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy 30.10.2014), Tammisaaren kauppasatama, riskienarviointi (Sweco Ympäristö Oy 27.1.2015), Vaaranarviointi, Raaseporin kaupunki/Riskianalyysin laatiminen, VAK-kuljetukset rautatiellä (päivitys kommentointia varten) (Sweco Industry Oy/Tapio Nurmi 4.2.2015) ja Kauppasataman rakentamisen vaikutus keskustan elinvoimaisuuteen (FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy 31.1.2014) ja Selvitys kaupan sijoittumisesta Tammisaareen (AIRIX Ympäristö Oy 29.11.2013).

Lisäksi kaava-asiakirjoihin sisältyy kuvaliite, jossa on visualisoitu kaavamuutoksen mahdollistaman hankkeen vaikutuksia eri ilmansuunnista (Kauppasatama, asemakaavan muutos, ehdotus 27.5.2015 (FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy).

Vähittäiskaupan suuryksikön sijoittumista koskevat säännökset ja vaikutukset lähialueen palveluihin (A ja B)

A:n ja B:n valituksessa viitattu maankäyttö- ja rakennuslain 71 b § koskee vähittäiskaupan suuryksiköitä koskevia erityisiä sisältövaatimuksia maakunta- ja yleiskaavalle. Mainittu säännös ei tule sovellettavaksi nyt kysymyksessä olevassa asemakaavan muutosta koskevassa asiassa. Muutoksen edellytyksenä ei myöskään ole oikeusvaikutteisen yleiskaavan laatiminen alueelle. Kun suunniteltu kauppakeskus sijoittuu maankäyttö- ja rakennuslain 71 c §:ssä tarkoitetulle keskusta-alueelle, kaava ei muutoinkaan valituksessa esitetyillä perusteilla ole vähittäiskaupan suuryksiköiden sijoittumista koskevien säännösten vastainen.

Vähittäiskaupan suuryksikköjen sijoittumista koskevat nimenomaiset säännökset huomioon ottaen keskusta-alueelle osoitetun kauppakeskuksen mahdollistavaa kaavaa ei voida pitää maankäyttö- ja rakennuslain 54 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla palvelujen alueellista saatavuutta tai lain 39 §:n 2 momentissa tarkoitettujen olemassa olevan yhdyskuntarakenteen hyväksikäyttöä tai palveluiden saatavuutta koskevien sisältövaatimusten vastaisena, vaikka kauppakeskuksen toteuttaminen saattaa sinällään heikentää varsin laajankin alueen lähipalveluiden saatavuutta, jos palvelut siirtyvät kauppakeskukseen tai muusta syystä loppuvat.

Vaikutukset Natura-alueelle, luonnonympäristön huomioon ottaminen ja YVA-arvioinnin suorittamista koskeva vaatimus (A ja B)

Hallinto-oikeus toteaa, että asiassa saadun selvityksen mukaan suunnittelualueella ei esiinny sellaisia erityisiä luontoarvoja, joihin kaavaratkaisun mahdollistamalla rakentamisella olisi kaavamääräykset huomioon ottaen merkittäviä vaikutuksia.

Valituksessa tarkoitetulla kauppakeskuksen rakentamisella tai satama-alueen pienvenekäytön jonkinasteisella lisääntymisellä ei voida katsoa olevan sellaisia jo olevan satama-alueen ulkopuolelle ulottuvia vaikutuksia, että niitä olisi tullut erikseen selvittää tai että niiden johdosta olisi tullut laatia Natura-arviointi. Hallinto-oikeus toteaa, että ympäristövaikutusten arvioinnista annettujen säännösten perusteella asiassa ei ole myöskään ollut tarvetta näiden säännösten mukaiselle menettelylle.

Radan kattaminen (A ja B)

Radan kattamiseen liittyviä riskejä on käsitelty ja arvioitu kaavaselostuksessa sekä edellä viitatuissa riskianalyyseissä. Kun otetaan huomioon erilaisten riskien hallintaa ja niihin varautumista koskevat kaavamääräykset, joita laadittaessa on otettu huomioon valmisteluvaiheessa saadut viranomaislausunnot, asiassa ei ole ilmennyt perusteita katsoa, että asemakaavan muutos olisi tältä osin maankäyttö- ja rakennuslain 54 §:n 2 momentin terveellisen ja turvallisen tai liikenteen järjestämistä koskevien sisältövaatimusten vastainen.

Liikenteen järjestäminen (Bostads Ab Vita Svanen 1 ja A ja B)

Liikenteen järjestämistä koskevissa selvityksissä on arvioitu liikenteen lisääntymisen vaikutuksia ja keinoja, joilla liikennemäärän kasvun vaikutuksia voidaan lieventää. Laadittujen selvitysten perusteella voidaan riittävässä määrin arvioida liikenteen lisääntymisen vaikutuksia. Kun otetaan huomioon, että asemakaavassa on suunniteltu kaavan osoittaman rakentamisen edellyttämät yhteydet ja niiden liittyminen olemassa olevaan katuverkkoon, asemakaava täyttää liikenteen järjestämistä koskevat maankäyttö- ja rakennuslain 54 §:n 2 momentin vaatimukset.

Kulttuuriympäristö ja maisema (Bostads Ab Vita Svanen 1)

Kaava-alueen rakennettuun ympäristöön ja maisemaan liittyviä arvoja on käsitelty aluetta koskevassa maisemahistoriallisessa selvityksessä.

Kun otetaan huomioon alueen sijainti ympäröivän alueen osalta jo rakentuneessa kaupunkiympäristössä sekä se, että kaavamääräykset edellyttävät muun ohella, että uudisrakentaminen tulee suunnitella siten, että muutos tukee alueen kulttuurihistoriallisen arvon säilymistä sekä rakennusten ja rakennelmien ympäristöön sopeutumista koskevat määräykset, asemakaava täyttää tältä osin maankäyttö- ja rakennuslain 54 §:n 2 momentin rakennettua ympäristöä ja siihen liittyviä erityisiä arvoja koskevat asemakaavan sisältövaatimukset.

Lähiympäristön muut muutokset (Bostads Ab Vita Svanen 1)

Asemakaavan muutos mahdollistaa osin kaava-alueen lähinaapurustoa korkeamman ja ympäristön toteutuneesta asuinkortteleiden rakentamista kokonsa puolesta huomattavasti kookkaampien rakennusten rakentamisen. Kun otetaan huomioon, että aiemmin voimassa ollutta kaavaa tehokkaamman rakentamisen vaikutuksia on osaltaan pyritty minimoimaan sijoittamalla Candelininkadun puoleiselle sivulle matalampaa rakentamista, maiseman tai näkymien muutosta ei voida pitää maankäyttö- ja rakennuslain 54 §:n 3 momentissa tarkoitettuina elinympäristön laadun merkityksellisenä heikentymisenä tai kohtuuttomana haittana.

Kaavan mahdollistaman rakentamisen aikaiset vaikutukset (A ja B)

Kaupungin keskusta-alueelle sijoittuva valituksenalainen asemakaavamuutos ei voi olla lainvastainen sen vuoksi, että kaavan toteuttamisesta ja alueen rakentamisesta aiheutuu tilapäistä ja rakentamiseen liittyvää tavanomaisena pidettävää haittaa ympäristölle ja sen asukkaille. Rakentamiseen ryhtyvän tulee varmistua siitä, että luvanvaraiset maansiirto-, louhinta- ja räjäytystyöt toteutetaan turvallisesti ja niitä sääntelevien lakien ja määräysten mukaisesti.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Perusteluissa mainitut

Kuntalaki (365/1995) 90 §

Kuntalaki (410/2015) 147 § 1 momentti

Maankäyttö- ja rakennuslaki 204 §

Laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä 4 § ja 6 §

Valtioneuvoston asetus ympäristövaikutusten arviointimenettelystä 6 §

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Markku Setälä, Taina Pyysaari ja Petteri Leppikorpi, joka on myös esitellyt asian.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

1. Bostads Ab Vita Svanen 1 on valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden ja kaupunginvaltuuston päätökset kumotaan. Asiassa on toimitettava katselmus.

Vaatimustensa tueksi yhtiö on viitannut asiassa aiemmin lausumaansa sekä esittänyt lisäksi muun ohella seuraavaa:

Maankäyttö- ja rakennuslain edellyttämä vuorovaikutus ei ole toteutunut asemakaavan muutosta laadittaessa. Vuorovaikutusmenettely on ollut pelkkä muodollisuus, eikä sillä ole ollut todellista vaikutusta kaavaratkaisun sisältöön. Kaavamuutoksen mahdollistama rakennusoikeuden lisäys ei perustu kaavaprosessiin, vaan yksityisen rakennusyhtiön etujen turvaamiseen.

Kaavaprosessissa ei ole riittävästi selvitetty kauppakeskuksen vaihtoehtoisia sijoituspaikkoja. Kaupungin laatima selvitys on ollut puutteellinen, eikä muita taajama-alueella sijaitsevia mahdollisia sijoituspaikkoja ole huomioitu.

Kaavamuutos vaikuttaisi merkittävästi yhtiön asuinympäristöön. Liikenne Candelininkadulla lisääntyisi merkittävästi ja tästä aiheutuisi pakokaasupäästöjä sekä meluhaittaa. Kauppakeskuksen aukioloajat ovat laajat ja kauppakeskuksen huoltoliikennettä on myös aukioloaikojen ulkopuolella. Kauppakeskuksen toteuttaminen vaikuttaisi merkittävästi kaupunkikuvaan ja peittäisi yhtiön asukkaiden merinäköalan. Kaavamuutos tarkoittaisi siten yhtiön asukkaiden elinympäristön laadun merkityksellistä heikkenemistä.

Katselmuksen toimittaminen asiassa on tarpeen, koska kaavamuutoksen asumisympäristölle aiheuttamat muutokset on mahdollista todeta ainoastaan paikan päällä.

2. A ja B ovat valituksessaan vaatineet, että hallinto-oikeuden ja kaupunginvaltuuston päätökset kumotaan.

Vaatimustensa tueksi A ja B ovat uudistaneet hallinto-oikeudessa esittämänsä valitusperusteet sekä esittäneet lisäksi muun ohella seuraavaa:

Asemakaava on laadittu alueelle, jolla ei ole voimassa oikeusvaikutteista yleiskaavaa. Asemakaavaa laadittaessa on tullut ottaa huomioon soveltuvin osin myös, mitä yleiskaavan sisältövaatimuksista säädetään. Maankäyttö- ja rakennuslain 71 b §:ssä on vähittäiskaupan suuryksikköä koskevat sisältövaatimukset yleiskaavalle, ja myös mainitussa pykälässä asetetut vaatimukset olisi tullut ottaa asemakaavan muutosta laadittaessa huomioon. Asemakaavan muutoksen myötä nykyiset lähipalvelut heikkenisivät tai häviäisivät. Kauppakeskuksen rakentaminen merkitsisi lisäksi sitä, että asiointimatkat eivät olisi enää kohtuullisia eivätkä liikenteestä aiheutuvat haitalliset vaikutukset mahdollisimman vähäisiä. Kauppakeskuksen rakentaminen myös lisäisi yksityisautoilua.

Junaradan kattamista koskevia riskejä ei ole riittävästi selvitetty esimerkiksi terrorismin riskin osalta. Myöskään kauppakeskuksen ja pienvenesataman johdosta lisääntyvän vesiliikenteen vaikutuksia merialueelle tai Natura 2000 -alueelle ei ole selvitetty asianmukaisesti.

Ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun valtioneuvoston asetuksen mukaan ympäristövaikutusten arviointimenettelyä on sovellettava kaukoliikenteen rautateiden rakentamiseen. Ympäristövaikutusten arviointimenettely kysymyksessä olevassa asiassa olisi siten ollut tarpeen.

Raaseporin kunnanhallitus on antanut valitusten johdosta selitykset, joissa se on esittänyt valitusten hylkäämistä.

Bostads Ab Vita Svanen 1 on antanut vastaselityksen.

A ja B ovat antaneet vastaselityksen.

Bostads Ab Vita Svanen 1 on toimittanut lisäkirjelmän.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1. Bostads Ab Vita Svanen 1:n vaatimus katselmuksen toimittamisesta hylätään.

2. Valitukset hylätään. Helsingin hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Perustelut

1. Vaatimus katselmuksen toimittamisesta

Hallintolainkäyttölain 41 §:n mukaan asian selvittämiseksi voidaan toimittaa katselmus. Kun otetaan huomioon perusteet, joiden vuoksi Bostads Ab Vita Svanen 1 on pyytänyt katselmuksen toimittamista, sekä asiakirjoista saatava selvitys, katselmuksen toimittaminen ei ole asian selvittämiseksi tarpeen.

2. Valitusten hylkääminen

2.1 Bostads Ab Vita Svanen 1:n valitus

Kun otetaan huomioon edellä ilmenevät hallinto-oikeuden päätöksen perustelut ja perusteluissa mainitut oikeusohjeet sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen muuttamiseen ei ole perusteita.

2.2 A:n ja B:n valitus

Maankäyttö- ja rakennuslain 9 a lukua (319/2011) koskevien lain esitöiden (HE 309/2010 vp) mukaan vähittäiskaupan sijainnin ohjausta koskevien säännösten keskeisenä tavoitteena on kaupallisten palvelujen saatavuuden ja saavutettavuuden turvaaminen. Toinen vähittäiskaupan sijainnin ohjauksen keskeinen tavoite on keskusta-alueiden tukeminen kaupan sijaintipaikkana. Tavoitteena on, että maankäytön suunnittelulla luodaan yhtäältä edellytyksiä kaupallisten palveluiden tarjonnalle keskusta-alueille ja toisaalta se, ettei suunnitteluratkaisuilla edistetä sellaista kehitystä, joka on omiaan heikentämään keskusta-alueen olemassa olevaa palvelutarjontaa.

Kysymyksessä olevalla asemakaavan muutoksella mahdollistetaan vähittäiskaupan suuryksikön toteuttaminen maankäyttö- ja rakennuslain 71 c §:ssä tarkoitetulle keskusta-alueelle. Asemakaavan yleisten määräysten mukaan rakennusoikeudesta enintään 20 000 k-m² voidaan käyttää vähittäiskaupan liike- ja toimistotiloja varten, josta enintään 4 000 k-m² voidaan käyttää päivittäistavarakaupan liike- ja toimistotiloja varten.

Asemakaavamuutosta laadittaessa on muun ohella selvitetty kaavaratkaisun vaikutuksia liikenteeseen, keskustan elinvoimaisuuteen sekä kaupan sijoittumiseen Tammisaaressa. Kaupan mitoitus perustuu laadittuihin selvityksiin, ja selvityksissä arvioituun lisäliiketilan tarpeeseen. Kaava-ratkaisulla ei laadittujen selvitysten perusteella ole erityisen haitallisia vaikutuksia Tammisaaren muiden päivittäistavaramyymälöiden toimintaedellytyksiin.

Kaavamuutos sijoittuu alueelle, jolla ei ole voimassa oikeusvaikutteista yleiskaavaa. Kaavamuutosta laadittaessa on tehty yleiskaavatasoinen tarkastelu, jonka perusteella asemakaava täyttää maankäyttö- ja rakennuslain 39 §:n 2 momentin mukaiset olemassa olevan yhdyskuntarakenteen hyväksikäyttöä ja palveluiden saatavuutta koskevat sisältövaatimukset. Laadittujen selvitysten perusteella kaavamuutos täyttää myös maankäyttö- ja rakennuslain 54 §:n 2 momentin sisältövaatimuksen, jonka mukaan asemakaava on laadittava siten, että luodaan edellytyksen palvelujen alueelliselle saatavuudelle. Kaavamuutoksen hyväksymistä koskevaa päätöstä ei edellä mainittu huomioon ottaen ole pidettävä lainvastaisena sillä perusteella, että kaavaa laadittaessa ei ole erikseen arvioitu maakunta- ja yleiskaavoille maankäyttö- ja rakennuslain 71 b §:ssä asetettuja erityisiä sisältövaatimuksia koskien vähittäiskaupan suuryksiköitä.

Kaavaratkaisun perusteena olevien selvitysten riittävyys arvioidaan maankäyttö- ja rakennuslain 9 §:n ja maankäyttö- ja rakennusasetuksen 1 §:n perusteella. Maankäyttö- ja rakennuslaki tai ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (YVA-menettely) annettu laki ei edellytä kaavan vaikutusten arvioimista YVA-menettelyssä, eikä kaavoitus ole sidottu mahdollisesti toimitettuun YVA-menettelyyn. Laadittu ympäristövaikutusten arviointiselostus ja arviointimenettelyyn liittyvät selvitykset voidaan kuitenkin ottaa huomioon kaavan selvitysaineistona. Vaikka kaavaratkaisun mahdollistamien hankkeiden toteuttaminen saattaa edellyttää YVA-menettelyn toimittamista, YVA-menettely ei kuitenkaan ole asemakaavan hyväksymisen edellytyksenä.

Tämän vuoksi ja kun muutoin otetaan huomioon edellä ilmenevät hallinto-oikeuden päätöksen perustelut ja perusteluissa mainitut oikeusohjeet sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Pekka Vihervuori sekä oikeusneuvokset Hannu Ranta, Mika Seppälä, Kari Tornikoski ja Jaakko Autio. Asian esittelijä Petri Hellstén.

Article 2

$
0
0

Venesataman laajentamista koskeva vesitalouslupa-asia (Kustavi)

Taltionumero: 4636
Antopäivä: 22.9.2017

Asia Vesitalousasiaa koskevat valitukset

Valittajat 1. A, B ja C
2. Kustavin Matkailu Oy

Päätös, jota valitus koskee

Vaasan hallinto-oikeus 9.9.2016 n:o 16/0177/2

Asian aikaisempi käsittely

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on päätöksellään 22.4.2015 n:o 71/2015/2 myöntänyt Kustavin Matkailu Oy:lle luvan Lootholman vierasvenesataman laitureiden osittaiseen pysyttämiseen, pidentämiseen ja uusien laitureiden rakentamiseen hakemuksen ja sen täydennyksen sekä 1.10.2014 päivätyn asemapiirustuksen ”Satama SX12-2,4 Lootholma Kustavi” (mittakaava 1:500) mukaisesti Kustavin kunnassa. Päätöksen mukaisten uusien venepaikkojen yhteismäärä on enintään 101.

Kiinteistöjen Riskelä ja Tuiskula omistajille on määrätty korvaukset lupamääräyksessä 4. Hankkeesta ei ennalta arvioiden aiheudu muuta vesilain mukaan korvattavaa edunmenetystä.

Luvan saajan on noudatettava vesilain säännöksiä ja seuraavia lupamääräyksiä.

Laitureiden pysyttäminen ja rakentaminen

1. Pysytettävät ja rakennettavat laiturit nrot 1–4 ovat betoniponttonilaitureita ja rannanmyötäinen laituri nro 5 on kalliokiinnitys- ja paalulaituri. Kaikkien laitureiden leveys on enintään 3,0 m.

Laituria nro 1 pidennetään 50 m:stä 12 m:llä ja sen päähän lisätään poikittainen 24 m pitkä osa.

Laituria nro 2 pidennetään 40 m:stä 24 m:llä ja sen päähän lisätään poikittainen 24 m pitkä osa.

Laiturin nro 3 rannan puoleinen noin 20 m:n pituinen alkuosa ja sen päässä jo oleva noin 10 m:n pituinen poikittainen osa pysytetään sekä laituria pidennetään 42 m pitkällä osalla, joka taittuu noin 35 m:n etäisyydellä rannasta 127 asteen kulmassa pohjoiseen päin, ja laiturin päähän lisätään poikittainen 24 m pitkä osa.

Polttoainelaituria nro 4 pidennetään sen kummastakin päästä 25 m:n pituisella rannasta ulospäin suuntautuvalla osalla, joista itäisemmän osan osittain jo olemassa oleva rakenne pysytetään.

Rannanmyötäisen laiturin nro 5 kokonaispituus on 200 m, josta rakennettavan laituriosan pituus on 162,5 m ja pysytettävän jo rakennetun laituriosan pituus on 37,5 m.

Töiden suorittaminen

2. Rakennustyöt on tehtävä siten ja sellaisena aikana, että vesialueelle ja sen käytölle sekä vesiympäristölle aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa ja häiriötä. Ponttonilaitureiden ankkurointivälineet ja ankkuripainot eivät saa mataloittaa tai haitata käytössä olevia vesireittejä tai turvalaitteita.

3. Rakennustöiden päätyttyä töiden jäljet on siistittävä sekä alueet muutoinkin saatettava asianmukaiseen ja maisemallisesti hyväksyttävään kuntoon.

Korvaukset

4. Luvan saajan on ennen rakennustöihin ryhtymistä maksettava kiinteistöjen Riskelä 304-426-1-12 ja Tuiskula 304-426-1-1 omistajille korvauksena kiinteistöjen virkistyskäytölle aiheutuvasta haitasta 2 000 euroa kummankin kiinteistön osalta.

Maksun viivästyessä viivästyneelle määrälle on maksettava vuotuista viivästyskorkoa, joka on seitsemän prosenttiyksikköä korkeampi kuin kulloinkin voimassa oleva korkolain 12 §:ssä tarkoitettu viitekorko.

5. Töiden suorittamisesta mahdollisesti aiheutuva, välittömästi ilmenevä edunmenetys on viivytyksettä korvattava asianomaiselle edunmenettäjälle.

Jos hankkeesta aiheutuu edunmenetys, jota lupaa myönnettäessä ei ole ennakoitu ja josta luvan saaja on vesilain säännösten mukaisesti vastuussa, eikä asiasta sovita, voidaan edunmenetyksestä vaatia tämän päätöksen estämättä korvausta hakemuksella aluehallintovirastossa.

Kunnossapito, käyttö ja jätehuolto

6. Luvan saajan on huolehdittava venesataman ja sen rakenteiden pitämisestä asianmukaisessa kunnossa.

7. Luvan saajan on laadittava venesataman käyttöä koskevat säännöt mukaan lukien määräys ajasta, jolloin satamassa tulisi vallita hiljaisuus, ja nimettävä henkilö, joka vastaa näiden sääntöjen noudattamista koskevasta valvonnasta. Säännöt sekä vastuullisen henkilön nimi ja yhteystiedot on ilmoitettava 15.6.2015 mennessä Kustavin kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle ja niiden on myös oltava nähtävillä venesatamassa.

8. Venesatama-aluetta on hoidettava asianmukaisesti ympäristön roskaantumisen ja pilaantumisen ehkäisemiseksi. Venesatama-alueen jätehuolto on järjestettävä siten, kuin merenkulun ympäristönsuojelulaissa säädetään.

Töiden aloittaminen ja toteuttaminen

9. Hankkeen toteuttamiseen on ryhdyttävä kahden vuoden kuluessa ja hanke on toteutettava olennaisilta osin kuuden vuoden kuluessa siitä lukien, kun tämä päätös on tullut lainvoimaiseksi. Muuten lupa raukeaa.

Ilmoitukset

10. Töiden aloittamisesta on etukäteen ilmoitettava kirjallisesti Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueelle, Kustavin kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle ja tarkoituksenmukaisella tavalla asianomaisille vesialueiden ja maanomistajille.

11. Hankkeen valmistumisesta on 60 päivän kuluessa ilmoitettava kirjallisesti Etelä-Suomen aluehallintovirastolle, Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueelle, Liikenneviraston Meriväyläyksikölle ja Kustavin kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle.

Aluehallintovirasto on perustellut päätöstään seuraavasti:

Hankkeen tarkoitus

Laitureiden pidentäminen, rakentaminen ja jo rakennettujen laitureiden pysyttäminen ovat tarpeen Lootholman vierasvenesataman veneiden kiinnitystä, polttoaineen jakelua ja muuta venesataman palveluiden käyttöä varten. Venesatama on kesäaikaan vilkkaassa käytössä ja sen nykyiset laiturit ovat usein täynnä. Venepaikkojen tarve alueella on lisääntynyt ja tulee edelleen lisääntymään, kun voimassa olevan ranta-asemakaavan mukaisesti alueelle rakennetaan runsaasti uusia lomahuoneistoja.

Kaavoitus ja vesienhoitosuunnitelma

Hanke on alueella voimassa olevan ranta-asemakaavan mukainen eikä se vaikuta haitallisesti Kokemäenjoen–Saaristomeren–Selkämeren vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelman tavoitteiden saavuttamiseen.

Hankkeesta saatava hyöty

Ranta-asemakaavassa hankkeen vesialue on merkitty yleiseksi venevalkama-alueeksi LV, jolle saa rakentaa muun muassa laitureita veneiden kiinnityspoijuineen, ja maa-alue on merkitty matkailua palvelevien rakennusten korttelialueeksi RM1. Lisäksi lähistölle on kaavoitettu alueita loma-asuntoja, matkailua ja hotellia varten. Venepaikkojen tarve alueella kasvaa olennaisesti. Nämä toiminnot muodostavat kokonaisuuden, jonka toteutumisesta on luvan saajalle huomattava taloudellinen hyöty.

Hankkeesta aiheutuvat menetykset

Hankealueella on jo toiminnassa oleva Lootholman vierasvenesatama. Hankkeen mukaisesta venesataman laajentamisesta ja siihen sisältyvistä laitureiden rakentamistöistä ei aiheudu sanottavaa haittaa veden laatuun, virtausoloihin, maisemaan, kalakantoihin tai kalastukseen, vesiliikenteeseen, yleiseen virkistyskäyttöön tai muuhun vesialueen käyttöön.

Hanke ja laajennetun vierasvenesataman käyttö aiheuttaa jonkin verran lisähaittaa salmen vastapäisellä puolella sijaitsevien kiinteistöjen Riskelä ja Tuiskula virkistyskäytölle, koska uusi laituri nro 3 sekä laitureiden nrot 1 ja 2 pidennysosat sijaitsevat lähempänä kyseisiä kiinteistöjä, kuin aiemmassa Lootholman vierasvenesatamaa koskevassa Länsi-Suomen vesioikeuden päätöksessä nro 70/1990/4 olevat laiturit nrot 1 ja 2. Tämä lisähaitta määrätään korvattavaksi lupamääräyksessä 4. Arvioidessaan virkistyskäytön lisähaitan korvausmääriä aluehallintovirasto on ottanut huomioon korvauksia alentavana tekijänä, että vuonna 1990 hankealueella voimassa olleessa rantakaavassa venesataman vesialueella ei ollut nykyisen ranta-asemakaavan yleisen venevalkama-alueen merkintää LV eikä mitään muutakaan merkintää. Lisäksi venesataman käytön aikaisia haittoja pyritään vähentämään lupamääräyksellä 7. Muuta vesilain mukaan korvattavaa edunmenetystä ei hankkeesta ennalta arvioiden aiheudu.

Alueiden käyttöoikeus

Kustavin kunta Länsi-Suomen vesioikeuden päätöksen n:o 70/1990/4 luvan haltijana on antanut hankkeelle suostumuksen. Siusluodon kylän yhteisen vesialueen 304-426-876-1 osakaskunta on antanut hankkeelle suostumuksen ja luvan saajalle pysyvän käyttöoikeuden laitureita ja niihin kuuluvia venepaikkoja varten tarvittavaan vesialueeseen. Luvan saaja on vuokrannut Ammattiliitto Pro ry:ltä venesataman maa-alueen toistaiseksi.

Intressivertailu

Hankkeesta yleisille tai yksityisille eduille saatava hyöty on huomattava verrattuna siitä yleisille tai yksityisille eduille koituviin menetyksiin. Luvan myöntämiselle on siten edellytykset.

Sovelletut säännökset

Vesilaki 3 luku 4 § 1 momentti 2 kohta, 5, 6, 7, 8, 10 ja 18 §, 11 luku 21 § sekä 13 luku 1, 7, 9, 11, 16 ja 17 §

Valmistelulupa

Aluehallintovirasto on oikeuttanut Kustavin Matkailu Oy:n ryhtymään hankkeen toteuttamista valmisteleviin toimenpiteisiin betoniponttonilaitureiden nrot 1–4 rakentamisen osalta jo ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista. Luvan saajan on ennen toimenpiteisiin ryhtymistä asetettava Lounais-Suomen aluehallintoviraston peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualueelle 3 000 euron suuruinen vakuus niiden vahinkojen, haittojen ja kustannusten korvaamisesta, jotka päätöksen kumoaminen tai luvan määräysten muuttaminen voi aiheuttaa. Lupamääräyksen 4 mukaiset korvaukset on suoritettava ennen valmisteleviin toimenpiteisiin ryhtymistä.

Päätöksen perustelujen mukaan alueella on lisääntynyttä venepaikkojen tarvetta ja rakennustyöt on myös niistä aiheutuvien haittojen vähentämiseksi tarpeen tehdä ennen veneilykauden alkua. Töiden lykkääntymisestä aiheutuisi luvan saajalle huomattavaa haittaa ja edunmenetystä.

Valmistelevat toimenpiteet voidaan suorittaa tuottamatta muulle vesien käytölle tai luonnolle ja sen toiminnalle huomattavaa haittaa. Luvassa tarkoitetut työt ovat sellaisia, että niiden suorittamisen jälkeen olot voidaan olennaisilta osin palauttaa entisen veroisiksi siinä tapauksessa, että lupapäätös kumotaan tai sen määräyksiä muutetaan.

Sovelletut säännökset

Vesilaki 3 luku 16 ja 17 §

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Vaasan hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään, toimitettuaan asiassa 2.9.2016 katselmuksen, hyläten A:n ja hänen asiakumppaniensa valituksen aluehallintoviraston päätöksestä muutoin, muuttanut lupamääräystä 1 laitureiden numero 2 ja 3 osalta. Lupamääräys 1 kuuluu muutetussa muodossaan seuraavasti (muutokset kursiivilla):

1. Pysytettävät ja rakennettavat laiturit nrot 1–4 ovat betoniponttonilaitureita ja rannanmyötäinen laituri nro 5 on kalliokiinnitys- ja paalulaituri. Kaikkien laitureiden leveys on enintään 3,0 m.

Laituria nro 1 pidennetään 50 m:stä 12 m:llä ja sen päähän lisätään poikittainen 24 m pitkä osa.

Laituria nro 2 pidennetään 40 m:stä 24 m:llä.

Laiturin nro 3 rannan puoleinen noin 20 m:n pituinen alkuosa pysytetään sekä laituria pidennetään 15 m pitkällä osalla siten, että laiturin kokonaispituus on 35 m.

Polttoainelaituria nro 4 pidennetään sen kummastakin päästä 25 m:n pituisella rannasta ulospäin suuntautuvalla osalla, joista itäisemmän osan osittain jo olemassa oleva rakenne pysytetään.

Rannanmyötäisen laiturin nro 5 kokonaispituus on 200 m, josta rakennettavan laituriosan pituus on 162,5 m ja pysytettävän jo rakennetun laituriosan pituus on 37,5 m.

Hallinto-oikeus on hylännyt A:n ja hänen asiakumppaniensa vaatimuksen oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Sovellettavat oikeusohjeet

Vesilain 2 luvun 7 §:n mukaan vesitaloushanke on toteutettava sekä vesivaroja ja vesialueita muutoin käytettävä siten, ettei siitä aiheudu vältettävissä olevaa yleisen tai yksityisen edun loukkausta, jos hankkeen tai käytön tarkoitus voidaan saavuttaa ilman kustannusten kohtuutonta lisääntymistä kokonaiskustannuksiin ja aiheutettavaan vahingolliseen seuraukseen verrattuna.

Vesilain 3 luvun 4 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan lupa vesitaloushankkeelle myönnetään, jos hankkeesta yleisille tai yksityisille eduille saatava hyöty on huomattava verrattuna siitä yleisille tai yksityisille eduille koituviin menetyksiin.

Vesilain 3 luvun 5 §:n 1 momentin mukaan lupa-asiaa ratkaistaessa on otettava huomioon asemakaava.

Vesilain 3 luvun 6 §:n 1 momentin mukaan luvan myöntämisen edellytyksiä harkittaessa vesitaloushankkeesta yleiselle edulle aiheutuvia hyötyjä ja menetyksiä arvioidaan yleiseltä kannalta. Arvioinnissa voidaan käyttää raha-arvoa, jos hyödyn tai menetyksen suuruus voidaan määrittää rahassa.

Vesilain 3 luvun 7 §:n 1 momentin mukaan luvan myöntämisen edellytyksiä harkittaessa vesitaloushankkeesta saatavana yksityisenä hyötynä otetaan huomioon maa- tai vesialueen tai muun omaisuuden tuottavuuden tai käytettävyyden parantumisesta aiheutuva omaisuuden käyttöarvon lisääntyminen sekä hankkeen toteuttamisesta välittömästi saatava muu etu.

Saman pykälän 2 momentin mukaan hankkeesta aiheutuvana yksityisenä menetyksenä otetaan huomioon: 1) hakijalle myönnettävät käyttö- tai lunastusoikeudet; 2) kustannukset sellaisista vahingoista ja käyttöoikeuksista, joista hakija on hankkeen toteuttamiseksi erikseen sopinut asianosaisen kanssa, ja vastaavassa tarkoituksessa hakijalle vapaaehtoisesti luovutettujen alueiden hankkimiskustannukset; sekä 3) muut hankkeeseen osallistumattomalle taholle ja tässä laissa tarkoitetulle ojituksen passiiviosakkaalle aiheutuvat menetykset.

Vesilain 3 luvun 10 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan lupapäätöksessä on annettava tarpeelliset määräykset hankkeesta ja sen toteuttamisesta aiheutuvien haittojen välttämisestä siten kuin 2 luvun 7 ja 8 §:ssä säädetään.

Vesilain 13 luvun 1 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan hankkeesta vastaava on velvollinen korvaamaan tämän lain tai siihen perustuvan luvan nojalla suoritetusta tai suoritettavasta toimenpiteestä aiheutuvan edunmenetyksen siten kuin tässä luvussa säädetään, jos edunmenetys aiheutuu luvan mukaisesta vesitaloushankkeesta.

Vesilain 13 luvun 9 §:n 1 momentin mukaan jollei muualla tässä laissa toisin säädetä, 1 §:ssä tarkoitettuna edunmenetyksenä korvataan: 1) edunmenetys, joka aiheutuu tämän lain nojalla myönnetystä käyttöoikeudesta tai oikeudesta lunastaa omaksi kiinteää tai irtainta omaisuutta; 2) kiinteän tai irtaimen omaisuuden tai sen osan muusta kuin 1 kohdassa mainitusta syystä aiheutuva menettäminen, vahingoittuminen tai huononeminen, omaisuuden käytön estyminen tai vaikeutuminen, sen tuoton vähentyminen, edellä mainituista seikoista aiheutuva arvon aleneminen sekä omistusoikeuteen perustuvan muunkin varallisuusarvoisen edun menettäminen mukaan lukien omaisuuden siirtämisestä ja toisenlaiseksi muuttamisesta koituvat kustannukset; 3) 1 tai 2 kohdassa tarkoitetusta edunmenetyksestä johtuva, samalle omistajalle kuuluvan muun kiinteän tai irtaimen omaisuuden käyttöarvon väheneminen tai arvon alentuminen tai rakennuksen tai muun omaisuuden siirtämisestä tai uudelleen rakentamisesta koituvat kustannukset; 4) rasite- tai nautintaoikeuden, vesivoiman käyttöoikeuden, kalastusoikeuden sekä niihin verrattavan muun erityisen oikeuden menettäminen, sen käyttämisen estyminen tai vaikeutuminen samoin kuin sellaiseen oikeuteen perustuvan muunkin varallisuusarvoisen edun menettäminen; vuokraan perustuvan oikeuden osalta kuitenkin vain siltä osin, kuin vuokralaisella ei ole oikeutta 21 §:ssä säädettyyn vuokramaksun alennukseen; 5) rakennuksen tai muun rakennelman, laitteen tai kaluston käyminen osittain tai kokonaan hyödyttömäksi 4 kohdassa tarkoitetun edunmenetyksen takia; 6) muuhun kuin omistusoikeuteen tai 4 kohdassa tarkoitettuun erityiseen oikeuteen perustuvan, edun käyttäjälle tarpeellisen veden saannin tai vesialueen tai sen rannan muun tärkeän käyttämismahdollisuuden estyminen tai huomattava vaikeutuminen; 7) porotalouden tai ammattimaisen kalastuksen estyminen tai vaikeutuminen muissakin kuin edellä tarkoitetuissa tapauksissa; ja 8) liikkeen harjoittamisen keskeytyminen toimenpiteen kohteeksi joutuneella kiinteistöllä sekä sellaiselta kiinteistöltä muuttamisesta johtuvat kustannukset.

Vesilain 13 luvun 11 §:n 1 momentin mukaan edellä 9 §:n 1 momentin 1–5 kohdassa tarkoitetusta edunmenetyksestä on määrättävä täysi korvaus, jollei 4 momentista tai 12 §:stä muuta johdu.

Asiassa saatu selvitys

Hankkeessa on kyse toiminnassa olevan Lootholman vierasvenesataman laitureiden pysyttämisestä, pidentämisestä ja uuden laiturin rakentamisesta. Hakemukseen sisältyy neljä betoniponttonilaituria ja rannan myötäinen laituri. Ponttonilaiturit on hakemuksessa numeroitu lännestä itään siten, että läntisin laituri on numero 4, joka on polttoainelaituri, ja sen itäpuolella ovat laiturit 1, 2 ja 3. Ponttonilaitureiden 1–3 päähän on tarkoitus toteuttaa poikittainen laituri. Hakemuksen mukaiset ponttonilaiturit ovat voimassa olevan luvan mukaisten olemassa olevien laitureiden jatkoja lukuun ottamatta laituria 3, joka on uusi laituri.

Vierasvenesatamalle laitureineen on myönnetty vesilain mukainen lupa vuonna 1990, jota on vesiylioikeuden päätöksellä muutettu ponttonilaiturin 2 osalta, laituri oli määrätty lyhennettäväksi ja käännettäväksi länteen päin, nyt muutoksenhakijoina olevien A:n, B:n ja C:n kiinteistöille aiheutuvien haittojen vähentämiseksi.

Hankkeen tarkoituksena on Lootholman vierasvenesataman laajentaminen. Voimassa olevan luvan mukainen vierasvenepaikkojen kokonaismäärä on 60. Hakemusten mukaisten uusien venepaikkojen yhteismäärä on 101.

Hanke kohdistuu alueeseen, joka on 30.5.2011 hyväksytyllä ranta-asemakaavan muutoksella kaavoitettu venevalkama-alueeksi (LV). Venevalkama-alueelle saa rakentaa laitureita venesäilytyspaikkoineen ja vesibussien laiturin sekä asettaa veneiden kiinnityspoijuja. Sataman maa-alue on ranta-asemakaavassa osoitettu matkailua palvelevien rakennusten korttelialueeksi RM1. Ranta-asemakaavan muutoksella vuonna 2011 sataman läheisyyteen on kaavoitettu alueita loma-asuntoja, matkailua palvelevia rakennuksia ja hotellia varten.

Muutoksenhakijoina olevien A:n ja C:n kiinteistö Riskelä RN:o 1:12 ja B:n kiinteistö Tuiskula RN:o 1:1 sijaitsevat Lootholman satama-alueesta katsottuna salmen vastakkaisella rannalla. Sataman ja kiinteistöjen välissä on julkinen veneväylä.

Karttatarkastelun perusteella laituri 2 on nykytilanteessa noin 115 metrin etäisyydellä kiinteistön Riskelä RN:o 1:12 rannasta, mikä hakemuksen mukaisen hankkeen toteutuessa tulisi pienenemään noin 90 metriin. Laituri 3 on nykytilanteessa noin 120 metrin päässä kiinteistön Tuiskula RN:o 1:1 rannasta, mikä hankkeen toteutuessa tulisi pienenemään noin 75 metriin.

Oikeudellinen arviointi

Hankealue on ranta-asemakaavan muutoksella vuonna 2011 osoitettu venevalkama-alueeksi ja samalla vierasvenesataman läheisyyteen on kaavassa osoitettu loma-asuntoalueita ja muita matkailua palvelevia alueita. Lootholmaan on suunniteltu loma-asunnoista koostuvaa saaristolaiskylää. Hallinto-oikeuden katselmuksessa saatujen havaintojen mukaan loma-asuntorakentaminen on läheisyydessä jo aloitettu. Vierasvenesataman venepaikkojen tarve on lisääntynyt ja lisääntyy edelleen. Kuten aluehallintovirasto on todennut, nämä maankäytölliset muutokset huomioon ottaen, sataman ja sen läheisyyden toiminnot muodostavat kokonaisuuden, jonka toteutumisesta on luvansaajalle huomattava taloudellinen hyöty.

Asiakirjojen ja hallinto-oikeuden katselmuksessa tehtyjen havaintojen mukaan erityisesti vierasvenesataman ponttonilaiturin 2 pidentäminen ja uuden ponttonilaiturin 3 rakentaminen hakemuksessa tarkoitetulla tavalla aiheuttavat lisähaittaa muutoksenhakijoiden kiinteistön virkistyskäytölle.

Salmi on suhteellisen kapea ja laiturin 2 poikittaisen osan venepaikat poijuineen olisivat osittain suoraan kiinteistön Riskelä RN:o 1:12 rantaa vastapäätä. Laiturin 3 pysyttäminen ja uuden jatko-osan rakentaminen hakemuksen mukaisesti johtaisi siihen, että venepaikat poijuineen olisivat suoraan kiinteistön Tuiskula RN:o 1:1 rantaa vastapäätä ja huomattavan lähellä.

Asiakirjojen ja katselmuksessa saatujen havaintojen perusteella hallinto-oikeus arvioi, että hankkeen tarkoitus voidaan toteuttaa muutoksenhakijoiden kiinteistöjen virkistyskäyttöä vähemmän haitaten siten, että laituri 2 toteutetaan niin sanottuna pistolaiturina ilman suunniteltua poikittaista osaa ja vastaavasti myös laituri 3 toteutetaan pistolaiturina ilman poikittaista osaa ja enintään 35 metrin pituisena.

Ponttonilaiturin 1 pidennys hankesuunnitelman mukaisesti ei laiturin suunnasta johtuen johda siihen, että ankkuroidut veneet tulisivat juurikaan lähemmäksi muutoksenhakijoiden rantoja nykytilanteeseen verrattuna.

Polttoainelaituri 4 sijaitsee muutoksenhakijoiden kiinteistöiltä katsottuna laiturin 1 takana, eikä sen pidennyksestä siten voida katsoa aiheutuvan muutoksenhakijoille sanottavaa lisähaittaa. Rantaviivaa myötäilevästä laiturista 5 ei myöskään voida katsoa aiheutuvan muutoksenhakijoille merkittävää menetystä.

Hallinto-oikeus on edellä esitetyn perusteella muuttanut lupamääräystä 1 ratkaisuosiosta ilmenevällä tavalla.

Näin ollen hallinto-oikeus katsoo kuten aluehallintovirasto, että hankkeesta saatava hyöty on katsottavissa vesilain 3 luvun 4 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla huomattavaksi siitä aiheutuviin haittoihin nähden.

Kun otetaan huomioon kyseessä olevan laiturihankkeen mittasuhteet ja vesialueen olosuhteet, aluehallintoviraston päätöksessä määrättyjä korvauksia ei hallinto-oikeuden lupamääräyksiin tekemät muutokset huomioon ottaen, ole syytä korottaa.

Valmistelulupa

Asiassa ei ole ilmennyt syytä valmistelulupaa koskevan päätöksen täytäntöönpanon keskeyttämiselle. Aluehallintoviraston päätöksessä mainituilla perusteilla valmisteluluvan myöntämisen edellytykset ovat olleet olemassa.

Sovellettu oikeusohje

Vesilaki 3 luku 17 § 3 momentti

Perustelut oikeudenkäyntikuluratkaisun osalta

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Hallinto-oikeuden ratkaisu huomioon ottaen ei ole kohtuutonta, että muutoksenhakijat joutuvat pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Marjatta Korsbäck, Kirsi Stark ja Susanna Airiola. Esittelijä Patrick Sahlström.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

1. A ja hänen asiakumppaninsa ovat valituksessaan vaatineet, että Vaasan hallinto-oikeuden päätöstä muutetaan siten, että lupa kumotaan laitureiden 2 ja 3 jatkeiden osalta mukaan lukien laiturin 3 vanha luvaton rannanpuoleinen osa sekä mainittujen laitureiden välisen rannansuuntaisen laiturin osalta. Toissijaisesti he ovat vaatineet, että aluehallintoviraston päätöstä muutetaan siten, että korvaus valittajien kiinteistöjen virkistyskäytölle aiheutuvasta haitasta korotetaan 90 000 euroon kummankin kiinteistön osalta. Korvausvaatimusta alennetaan 30 prosentilla, mikäli päätöstä muutetaan vesiylioikeuden päätöksen sisältämän rajauksen mukaisesti.

Valittajat ovat lisäksi vaatineet, että aluehallintoviraston päätöksen täytäntöönpano valmisteluluvan osalta kielletään. Erityisesti vaatimus koskee laitureiden 2 ja 3 lisärakentamista ja laiturin 3 aikaisemman, luvattoman rannanpuoleisen osan sekä niiden välisen rannanmyötäisen laiturin osalta. Vielä he ovat vaatineet, että Kustavin Matkailu Oy velvoitetaan korvaamaan heidän oikeudenkäyntikulunsa hallinto-oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Vaatimustensa tueksi valittajat ovat uudistaneet aikaisemmin esittämänsä ja ovat lisäksi lausuneet muun ohella seuraavaa:

Hallinto-oikeus on päätöksessään oikeansuuntaisesti vähentänyt itäisimpien laitureiden (n:ot 2 ja 3) uusien osien etäisyyttä valittajien kiinteistöistä. Kysymys ei ole pelkästään laitureista vaan myös niihin kiinnittyvistä veneistä, jotka lisäävät laiturien ulottuvuutta erittäin huomattavasti ja joiden liikkuminen pitkälle ulottuviin laitureihin vastaavasti työntyy yhä lähemmäksi valittajien rannan edustalle. Hallinto-oikeuden päätös on laitureiden n:ot 2 ja 3 osalta edelleen vesiylioikeuden 21.2.1991 antaman lainvoimaisen päätöksen vastainen. Olosuhteet alueella eivät ole muuttuneet, mutta veneiden määrä on lisääntynyt. Vaikka alueella voimassa olevassa ranta-asemakaavassa hankkeen vesialue on merkitty yleiseksi venevalkama-alueeksi LV, se ei merkitse sitä, että laiturihankkeesta ei aiheutuisi vesioikeudellisia haittoja.

Myös rannanmyötäinen, ELY-keskuksen laskelmien mukaan erittäin pitkä (300 m) laituri n:o 5 on vesiylioikeuden päätöksen hengen vastainen. Se lisää huomattavasti venekapasiteettia, joka on syynä valittajien muistutuksiin ja muutoksenhakemuksiin.

Myös sataman kokonaiskapasiteetilla on valittajille suuri merkitys, vaikka etäämpänä olevista kahdesta laiturista ei näihin lähimpiin verrattuna ole vastaavaa haittaa. Kapasiteetti kuitenkin tuo runsaasti liikennettä, joka kiertää pitkälle ulottuvat laiturit valittajien rannan edustalta ja ajautuu näin kulkemaan hyvin lähelle valittajien omia pieniä yksityislaitureita.

Vesiylioikeuden päätös muodostaa edelleen ranta-asemakaavasta riippumattomat kriteerit, joilla venesataman toiminnan ulottuvuus tulee vesitaloudelliselta kannalta arvioida. Myös ranta-asemakaavaa laadittaessa on tuota päätöstä tullut noudattaa.

Venesataman kokonaiskapasiteetin lisääntyminen lisää haitan määrää ja kumuloituu laiturien ulottuvuushaitan kanssa, minkä vuoksi toissijaisesti vaaditun korvauksen määräämiseen on perusteita.

2. Kustavin Matkailu Oy on valituksessaan vaatinut, että Vaasan hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätös saatetaan voimaan.

Vaatimustensa tueksi yhtiö on uudistanut asiassa aikaisemmin lausumansa.

Etelä-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupavastuualue on antanut valituksen johdosta lausunnon. Aluehallintoviraston tietoon ei ole tullut päätöksen antamisen jälkeen mitään sellaista uutta, mikä antaisi aihetta aluehallintoviraston päätöksen muuttamiseen miltään osin. Hallinto-
oikeuden ratkaisussa ei ole sanottu, mikä olisi uusien venepaikkojen
yhteismäärä lupamääräykseen 1 tehtyjen muutosten jälkeen.

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue on antanut valitusten johdosta vastineen. ELY-keskus on todennut A:n ja hänen asiakumppaniensa valituksen johdosta, että ELY-keskuksen Vaasan hallinto-oikeudelle vastineessaan esittämät mittatiedot on annettu osoittamaan hakemuksen mukaisten laitureiden sijaintia ja etäisyyttä valittajien kiinteistöihin nähden. ELY-keskus ei vastineessaan ole ottanut kantaa laitureiden pidennyksistä aiheutuvan muutoksen suuruuteen, eikä myöskään valittajien väittämiin asemapiirroksen puutteellisuuksiin.

Kustavin Matkailu Oy:n valituksen johdosta ELY-keskuksella ei ole lisättävää asiassa jo esittämäänsä.

Kustavin Matkailu Oy on antanut A:n ja hänen asiakumppaniensa valituksen sekä annetun lausunnon ja vastineen johdosta vastineen. Yhtiö on vaatinut valituksen ja siinä esitettyjen vaatimusten hylkäämistä perusteettomina. Lupapäätöksessä on myönnetty lupa 200 metrin, ei 300 metrin, pituisen rannan myötäisen laiturin rakentamiseen. Lisäksi kyseinen rannan myötäinen laituri on pikemminkin rantabulevardi, joka lisää rannassa kulkevien turvallisuutta, kuin veneiden kiinnittymiseen tarkoitettu laituri. Rannan myötäiseen laituriin on luvassa merkitty 12 kylkikiinnityspaikkaa. Myös kaikki muut venepaikat on määritelty luvassa, ja karttaliitteistä selviää, ettei valittajiin nähden lähimpään kulmaan ole asetettu poijuja, vaan kylkipaikka, jottei valittajien esittämää tunkeutumista syntyisi. Toissijaisen korvausvaatimuksen määrä on täysin perusteeton. Koska kyseessä on olemassa olevan satama-alueen laajennus, mahdollinen lisähaitta on vähäinen. Luvassa määrätty korvaus on riittävä mahdollisesta haitasta.

A ja hänen asiakumppaninsa ovat antaneet Kustavin Matkailu Oy:n sekä annetun lausunnon ja vastineen johdosta vastineen, jossa he ovat esittäneet Kustavin Matkailu Oy:n valituksen hylkäämistä. Aluehallintoviraston päätöksen mukaiset laiturit veneiden kiinnittymis- ja tukeutumismanöövereineen toisivat myös salmen muun vesiliikenteen entistä lähemmäksi valittajien rantoja, jolloin laitureiden käytöstä ja vesiliikenteestä aiheutuvasta pakkautumisesta valittajien rantojen tuntumaan aiheutuu liikenne-, melu- ja maisemahaitan lisääntymistä. Toimenpiteisiin sisältyy myös rannansuuntaisen laiturin n:o 5 rakentaminen. Kysymys on kokonaisuudessaan noin 300 metrin pituisesta rakennelmasta. Siihen kuuluu myös hakijan vanha pistolaituri (asemapiirroksessa vanha laituri). Hallinto-oikeuden päätöksen mukaisena venepaikkojen yhteismäärän poistuma ei ole hakijalle kohtuuton. Hakija voisi vaivatta sijoittaa sataman läntisimpään päähän lisää venepaikkoja tarpeensa mukaan.

Kustavin Matkailu Oy on antanut vastaselityksen A:n ja hänen asiakumppaniensa vastineen johdosta.

A ja hänen asiakumppaninsa ovat antaneet vastaselityksen Kustavin Matkailu Oy:n vastineen johdosta.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian.

1. Valitukset hylätään. Vaasan hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

2. A:n ja hänen asiakumppaniensa vaatimus oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta korkeimmassa hallinto-oikeudessa hylätään.

3. Lausuminen A:n ja hänen asiakumppaniensa valmisteluluvan täytäntöönpanon kieltämistä koskevasta vaatimuksesta raukeaa.

Perustelut

1. A:n ja hänen asiakumppaniensa valitus

Kun otetaan huomioon edellä ilmenevät hallinto-oikeuden päätöksen perustelut, niissä viitatut aluehallintoviraston päätöksen perustelut ja perusteluissa mainitut oikeusohjeet sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen muuttamiseen A:n ja hänen asiakumppaniensa valituksesta ei ole perusteita.

Kustavin Matkailu Oy:n valitus

Hallinto-oikeus, joka on toimittanut asiassa katselmuksen, on päätöksessään arvioinut, että hankkeen tarkoitus voidaan toteuttaa hallinto-oikeudessa muutoksenhakijoina olleiden kiinteistöjen Riskelä RN:o 1:12 ja Tuiskula RN:o 1:1 virkistyskäyttöä vähemmän haitaten siten, että laituri 2 toteutetaan pistolaiturina ilman suunniteltua poikittaista osaa ja että vastaavasti myös laituri 3 toteutetaan pistolaiturina ilman poikittaista osaa ja enintään 35 metrin pituisena.

Kun otetaan huomioon hallinto-oikeuden päätöksessä lausutut perustelut vastapäisen rannan tiloille Riskelä RN:o 1:12 ja Tuiskula RN:o 1:1 hankkeesta hakemuksen mukaisesti rakennettuna aiheutuvista virkistyskäyttöhaitoista, ei vesilain 3 luvun 4 §:n 1 momentin 2 kohta ja 2 luvun 7 § huomioon ottaen ole edellytyksiä hakemuksen hyväksymiseen hakemuksen mukaisessa laajuudessa.

Näillä perusteilla ja kun muutoin otetaan huomioon edellä ilmenevät hallinto-oikeuden päätöksen perustelut, niissä viitatut aluehallintoviraston päätöksen perustelut ja perusteluissa mainitut oikeusohjeet sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen yhtiön valituksesta ei ole perusteita.

2. Asian näin päättyessä ja kun otetaan huomioon hallintolainkäyttölain 74 §, A:lle ja hänen asiakumppaneilleen ei ole määrättävä maksettavaksi korvausta oikeudenkäyntikuluista korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

3. Asian tultua tällä päätöksellä ratkaistuksi ei täytäntöönpanon kieltämistä koskevasta vaatimuksesta ole tarpeen lausua.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Kuusiniemi, Hannu Ranta, Mika Seppälä, Kari Tornikoski ja Jaakko Autio sekä ympäristöasiantuntijaneuvokset Mikael Hildén ja Riku Vahala. Asian esittelijä Irene Mäenpää.

KHO:2017:148

$
0
0

Ulkomaalaisasia – Kansainvälinen suojelu – Uusi turvapaikkaperuste – Turvapaikkaperusteen esittämisen ajankohta – Seksuaalinen suuntautuminen – Henkilökohtaisen uskottavuuden arviointi – Suullinen käsittely

Taltionumero: 4639
Antopäivä: 22.9.2017

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavana oli muun ohella, missä tilanteissa turvapaikanhakijan uskottavuuden arviointi edellyttää suullisen käsittelyn toimittamista hallinto-oikeudessa turvapaikanhakijan valituksen johdosta, jos seksuaaliseen suuntautumiseen vedotaan kansainvälisen suojelun perusteena ensi kerran vasta tuomioistuinvaiheessa.

Irakista oleva miespuolinen turvapaikanhakija A oli hallinto-oikeudessa esittänyt turvapaikkaperusteena aikaisemmin Maahanmuuttovirastossa esittämiensä seikkojen lisäksi, että hänellä on ollut sukupuolista kanssakäymistä myös miesten kanssa. Turvapaikkapuhuttelussa hän oli nimenomaisesti kieltänyt tämän asian, johon hänelle lähetetyssä uhkauskirjeessä oli viitattu.

Hallinto-oikeus hylkäsi valittajan pyynnön suullisen käsittelyn järjestämisestä ilmeisen tarpeettomana. Homoseksuaalisuuteen liittyvän turvapaikkaperusteen esittäminen vasta tuomioistuinvaiheessa sekä valittajan turvapaikkapuhuttelussa ja tuomioistuinvaiheessa esittämän kertomuksen välinen ristiriita ovat hallinto-oikeuden päätöksen perusteluiden mukaan heikentäneet kertomuksen uskottavuutta.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että turvapaikanhakijalta voidaan lähtökohtaisesti edellyttää, että hän esittää jo hakemusvaiheessa kaikki kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksensa perusteet. Hakemuksen tueksi myöhemmin tuomioistuinvaiheessa esitettäviä uusia perusteita ja niiden uskottavuutta arvioidaan tapauskohtaisesti. Kuten hakemusvaiheessakin esitettyjen perusteiden osalta, pelkkä väitteen esittäminen ei ole riittävää, vaan väitteen tueksi on esitettävä omakohtaista selvitystä. Lisäksi on esitettävä asianmukainen syy sille, miksi jotain merkityksellistä seikkaa ei ollut nostettu esiin aikaisemmassa vaiheessa.

Tässä tapauksessa valittaja oli esittänyt perusteluja sille, miksi hän ei ollut tuonut homoseksuaalisuuttaan esille turvapaikkapuhuttelussa ja miksi hän oli tuolloin nimenomaisesti kiistänyt asian. Hän on vielä korkeimmassa hallinto-oikeudessa täydentänyt kertomustaan omakohtaisilla tiedoilla sukupuoli- ja seurustelusuhteistaan sekä lisätiedoilla niistä syistä, miksi hän ei ollut kertonut seksuaalisesta suuntautumisestaan turvapaikkapuhuttelussa.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että homoseksuaalisuuteen vetoamisen ajankohdalle tai asian kiistämiselle turvapaikkapuhuttelussa ei tässä tapauksessa voinut antaa sellaista merkitystä, että pelkästään ne johtaisivat valittajan kertomuksen arvioimiseen epäluotettavaksi. Valittajan henkilökohtaisen uskottavuuden arviointi olisi edellyttänyt suullisen käsittelyn toimittamista ja valittajan henkilökohtaista kuulemista. Hallinto-oikeuden ei olisi tullut hylätä vaatimusta suullisen käsittelyn toimittamisesta. Hallinto-oikeuden päätös kumottiin ja asia palautettiin hallinto-oikeudelle suullisen käsittelyn toimittamista varten ja sen jälkeen uudelleen ratkaistavaksi.

Suomen perustuslaki 9 § 4 momentti

Euroopan ihmisoikeussopimus 3 artikla

Euroopan unionin perusoikeuskirja 18 ja 19 artikla

Direktiivi 2013/32/EU kansainvälisen suojelun myöntämistä tai poistamista koskevista yhteisistä menettelyistä 46 artikla

Direktiivi 2011/95/EU vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelemiseksi kansainvälistä suojelua saaviksi henkilöiksi, pakolaisten ja henkilöiden, jotka voivat saada toissijaista suojelua, yhdenmukaiselle asemalle sekä myönnetyn suojelun sisällölle 4 artikla

Ulkomaalaislaki 87 § 1 momentti, 87 a § 1 momentti, 87 b §, 88 § 1 momentti, 88 a § (323/2009) 1 momentti, 88 e § ja 147 §

Hallintolainkäyttölaki 33 §, 37 § 1 momentti ja 38 § 1 momentti

Päätös, josta valitetaan

Helsingin hallinto-oikeus 7.11.2016 nro 16/0671/73

Asian aikaisempi käsittely

Maahanmuuttovirasto on päätöksellään 23.2.2016 hylännyt Irakin kansalaisen A:n (jäljempänä valittaja) turvapaikkaa ja oleskelulupaa koskevan hakemuksen ja päättänyt käännyttää hänet kotimaahansa Irakiin. Maahanmuuttovirasto on määrännyt valittajalle 30 päivän ajan vapaaehtoiselle maasta poistumiselle.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt pyynnön suullisen käsittelyn toimittamisesta ja valituksen Maahanmuuttoviraston päätöksestä.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Uutta turvapaikkapuhuttelua koskeva vaatimus

Ulkomaalaislain 7 §:n 2 momentin mukaan viranomaisen on huolehdittava asian selvittämisestä. Asianosaisen on esitettävä selvitystä vaatimuksensa perusteista ja muutoinkin myötävaikutettava oman asiansa selvittämiseen.

Ulkomaalaislain 97 §:n 3 momentin (194/2015) mukaan Maahanmuuttovirasto suorittaa turvapaikkapuhuttelun, jossa suullisesti selvitetään hakijan perusteet häneen kotimaassaan tai pysyvässä asuinmaassaan kohdistuneesta vainosta tai muista oikeudenloukkauksista ja niiden uhkista.

Valittajalle on 29.10.2015 pidetty turvapaikkapuhuttelu, josta laaditun pöytäkirjan mukaan valittajalla on ollut mukanaan oikeudellinen avustaja. Puhuttelun aluksi on varmistettu, että valittaja on saanut omalla kielellään asiakirjan, jossa on kerrottu puhuttelun tarkoitus, osapuolten oikeudet ja velvollisuudet sekä varmistettu, että hän on nämä ymmärtänyt. Valittajalta ja tulkilta on edelleen lisäksi tiedusteltu, ymmärtävätkö he toisiaan.

Puhuttelussa valittajaa on pyydetty kertomaan syistä, joiden vuoksi hän on hakenut turvapaikkaa Suomesta ja joiden vuoksi hän ei voi palata kotimaahansa. Valittajalta on lisäksi tiedusteltu, onko hänellä muita syitä, miksi hän olisi kansainvälisen suojelun tarpeessa. Myös valittajan avustajalle on tarjottu mahdollisuus esittää kysymyksiä valittajalle. Lopuksi valittajalta on vielä kysytty, onko hänellä jotain lisättävää puhutteluun liittyen.

Hallinto-oikeus katsoo, että edellä esitetyn perusteella Maahanmuuttoviraston järjestämä turvapaikkapuhuttelu on täyttänyt sille ulkomaalaislaissa asetetut vaatimukset. Asian palauttamiselle Maahanmuuttovirastolle uuden turvapaikkapuhuttelun järjestämiseksi ei siten ole aihetta.

Suullinen käsittely

Kun otetaan huomioon jäljempänä ilmenevät perusteet, joihin valittaja on kansainvälisen suojelun ja oleskeluluvan saamiseksi vedonnut, asian käsittelyn eri vaiheissa suullisesti ja kirjallisesti esitetty selvitys ja käytettävissä oleva maatietous, suullisessa käsittelyssä ei ole saatavissa sellaista selvitystä, joka olisi asiakirjoista ilmenevän ja valittajan esittämän lisäksi tarpeen asian selvittämiseksi ja ratkaisemiseksi. Näin ollen suullisen käsittelyn järjestäminen on hallintolainkäyttölain 38 §:ssä tarkoitetulla tavalla ilmeisen tarpeetonta.

Asiassa saatu selvitys

Valittaja on etniseltä taustaltaan arabi, uskonnoltaan shiiamuslimi ja hän on kotoisin Bagdadista, jonne hän on muuttanut noin yhden vuoden ikäisenä Etelä-Irakin Basrasta. Hän on vedonnut kansainvälisen suojelun perusteenaan ääri-islamistien häneen kohdistamaan uhkaan, joka johtuu hänen muusikon ammatistaan ja vapaamielisestä elämäntavastaan. Valittaja on Bagdadissa asunut Madinat as-Sadrin kaupunginosassa, jonka asukkaat ovat hyvin uskonnollisia. Valittajan työn luonne urkuja soittavana ja samalla alkoholia juovana muusikkona on ollut alueen asukkaiden tiedossa. Valittajan ammattia ja hänen elämäntapaansa ei ole hyväksytty hänen kaupunginosassaan, vaan niitä on pidetty sopimattomina ja saastaisina. Valittajaa on uhattu lähettämällä hänelle elokuussa 2012 uhkauskirje, jonka saamisesta kymmenen päivän kuluttua häntä on ammuttu kadulla käteen ja jalkoihin. Valittaja on saanut välikohtauksessa ampumahaavat sekä murtumat jalkoihinsa. Valittaja ei tiedä, ketkä häntä ovat ampuneet tai mitä tahoa ampujat ovat edustaneet, mutta hän muistaa heidän saapuneen paikalle kahdella autolla ja peittäneen kasvonsa mustilla maskeilla. Valittajan mukaan kyse on ollut terroristiryhmästä.

Parannuttuaan ampumavammoistaan valittaja on jatkanut työskentelyään muusikkona yökerhoissa ja yksittäisessä teatteriesityksessä. Valittaja on saanut 24.12.2014 teatteriesityksen jälkeen uhkauskirjeen, jossa on kerrottu hänen hautansa olevan valmis, valittajan juovan alkoholia, harrastavan seksiä ja olevan samanlainen kuin homo. Pelästyttyään saamaansa uhkauskirjettä valittaja on lopettanut yökerhoesiintymisensä, mutta jatkanut soittamista teatteriesityksissä. Valittaja ei osaa nimetä häntä joulukuussa 2014 uhannutta tahoa. Hän ei ole joutunut oikeudenloukkauksien tai uhkailujen kohteeksi uhkauskirjeen saamisen ja kesäkuun 2015 välisenä aikana, jolloin hän poistui Irakista hakeakseen kansainvälistä suojelua Suomesta.

Valittaja on hallinto-oikeudelle toimittamassaan valituksessa ilmoittanut harrastavansa seksiä myös miesten kanssa, jonka vuoksi häntä on kutsuttu uhkauskirjeessä samanlaiseksi kuin homo. Valittaja on hänelle järjestetyssä turvapaikkapuhuttelussa erityisesti kieltänyt olevansa homoseksuaali, mutta myöntänyt muiden uhkauskirjeessä esitettyjen väitteiden pitävän paikkansa.

Maahanmuuttovirasto on pyytänyt valittajaa toimittamaan kehossaan olevia ampumavammoja koskevan lääkärinlausunnon 30.11.2015 mennessä. Valittaja ei ole toimittanut lääkärinlausuntoa annettuun määräaikaan mennessä. Valittaja on 12.5.2016 toimittanut hallinto-oikeudelle 8.12.2015 päivätyn yleislääkäri RV:n laatiman lääkärinlausunnon, jonka perusteella valittajan kertoman vammojen syntytavan ja hänessä olevien fyysisesti nähtävissä olevien vammojen välillä ei ole ristiriitaa. Valittaja on lisäksi toimittanut hallinto-oikeudelle 13.1.2016 päivätyn uhkauskirjeen ja sen käännöksen sekä USB-muistitikun, joka sisältää audio- ja videotiedostoja valittajan esittämästä musiikista.

Asian arviointi ja hallinto-oikeuden johtopäätökset

Irakin turvallisuustilanne on säilynyt epävakaana, vaikkakin konfliktit ovat pääosin keskittyneet alueille, jotka ovat Isisin hallussa. Irakin hallinto on pyrkinyt edesauttamaan kansallisen sovinnon aikaansaamista erilaisin keinoin, ja päivittäisen elämän ja peruspalveluiden jonkinasteinen toimivuus on tuotu esille maata koskevissa raporteissa. Myös Bagdadissa on edelleen esiintynyt terroritekoja, ja uhrilukujen on raportoitu olleen suurimpia Bagdadin maakunnassa. Lähteiden mukaan Isisillä on aktiivisia operaatioita Bagdadin kaupungin rajojen sisälläkin. Bagdadin maakunta on kuitenkin Irakin turvallisuusjoukkojen hallinnassa. Lisäksi Bagdadin keskustan tietyillä alueilla voimassa ollut ulkonaliikkumiskielto on lopetettu helmikuussa 2015, jolloin turvallisuusvastuu alueilla on samalla siirretty Irakin armeijalta poliisille. (Landinfo, Temanotat, Irak: Bagdad – sikkerhetssituasjon per februar 2015, 13 Februar 2015; United Nations Security Council, Third report of the Secretary-General pursuant to paragraph 6 of resolution 2169 (2014), 1.5.2015; U.S. Department of State: Country Reports on Human Rights Practices for 2015 – Iraq, 13 April 2016; UK Home Office, Country Information and Guidance, Iraq: Security Situation in Baghdad, the south and the Kurdistan Region of Iraq (KRI), August 2016 ja Institute for the Study of War, Control of the Terrain in Iraq, August 25, 2016)

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on todennut, että vaikka Bagdadin kaupungin yleinen turvallisuustilanne on huonontunut, kaupungissa esiintyvän väkivallan aste ei ole kuitenkaan sellaisella tasolla, että palauttamisen voitaisiin yksin tällä perusteella katsoa rikkovan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklaa. (J.K. ja muut v. Ruotsi, 23 August 2016)

Hallinto-oikeus katsoo Maahanmuuttoviraston tavoin, että valittaja on kotimaassaan joutunut ammutuksi ampumavälikohtauksessa. Kertomusta tukee valittajan hallinto-oikeudelle toimittama lääkärinlausunto. Valittaja on kertonut ampujien olleen terroristiryhmän jäseniä ja ampumisen johtuneen hänen ammatistaan muusikkona. Valittajaan ei ole vuonna 2012 kohdistunut hänen saamansa uhkauskirjeen ja ampumistapauksen lisäksi muita uhkauksia tai oikeudenloukkauksia. Valittajaa on uhattu seuraavan kerran joulukuussa 2014 hänelle lähetetyllä uhkauskirjeellä hänen esiinnyttyään teatteriesityksessä. Hän on tämän jälkeen lopettanut esiintymisen yökerhoissa, mutta jatkanut teatteriesityksessä. Valittajaa ei ole elokuun 2012 ja joulukuun 2014 välisenä aikana mitenkään uhattu, eikä hän ole tuolloin joutunut oikeudenloukkausten kohteeksi. Valittaja on myös oleskellut Bagdadissa joulukuun 2014 ja kesäkuun 2015 välisen ajan jatkaen ammattinsa harjoittamista ilman, että häntä oltaisiin mitenkään uhattu. Valittajaa uhkaavat tahot eivät ole vuonna 2012 tapahtuneen ampumisen jälkeen lähestyneet valittajaa muutoin kuin kirjeitse. Ottaen huomioon kaiken edellä mainitun hallinto-oikeus katsoo, että valittajan joutuminen terroristiryhmien tekemien oikeudenloukkausten kohteeksi ammattinsa vuoksi ei ole perustellusti todennäköistä.

Valittaja on asiansa hallintovaiheessa kertonut ääri-islamistien uhkaavan häntä hänen muusikon ammattinsa vuoksi. Hallinto-oikeudelle asian tuomioistuinvaiheessa toimitetun uhkauskirjeen jäljennöksen mukaan hänen oma --------heimonsa uhkaa häntä hänen muusikon ammattinsa, vapaamielisen elämäntyylinsä ja alkoholinkäyttönsä vuoksi. Väitteen ilmeneminen vasta asian tuomioistuinvaiheessa heikentää sen uskottavuutta. Uuteen uhkaan ja perusteeseen ei ole myöskään vedottu valituksessa liitteen lisäksi mitenkään.

Hallinto-oikeus katsoo, että sille toimitettu uhkauskirjeen jäljennös ja siitä teetetty käännös eivät anna aihetta tarkastella valittajan asiaa toisin.

Valittaja on hänelle järjestetyssä turvapaikkapuhuttelussa erityisesti kieltänyt olevansa homoseksuaali, kuten hänelle lähetetyssä uhkauskirjeessä on väitetty. Hän on turvapaikka-asiansa tuomioistuinvaiheessa ilmoittanut harrastavansa seksiä myös miesten kanssa. Tämän väitteen esittäminen vasta asian tuomioistuinvaiheessa, sekä valittajan turvapaikkapuhuttelussa esittämän kertomuksen ja tuomioistuinvaiheessa esittämän väitteen välinen ristiriita heikentävät väitteen uskottavuutta. Hallinto-oikeus katsoo, että valittajan ei voida katsoa myöskään tämän väitteen takia olevan vaarassa joutua oikeudenloukkausten kohteeksi kotimaahansa palatessaan.

Edellä esitetyn perusteella ja kun otetaan lisäksi huomioon Maahanmuuttoviraston päätöksessä esille tuotu asiaan liittyvä maatietous, jota saatavilla olevien lähteiden mukaan on edelleen pidettävä ajantasaisena, valittaja ei ole tehnyt todennäköiseksi, että hänellä olisi ulkomaalaislain 87 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla perustellusti aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi kotimaassaan. Asiassa ei ole myöskään ilmennyt sellaisia seikkoja, joiden vuoksi olisi merkittäviä perusteita uskoa valittajan joutuvan kotimaassaan todelliseen vaaraan kärsiä vakavaa haittaa ulkomaalaislain 88 §:n 1 momentin 1 tai 2 kohdissa tarkoitetulla tavalla. Valittajalle ei näin ollen voida antaa turvapaikkaa tai myöntää oleskelulupaa 88 §:n 1 momentin 1 tai 2 kohdassa tarkoitetun toissijaisen suojelun perusteella.

Hallinto-oikeus katsoo, ettei turvallisuustilanne valittajan kotikaupungissa Bagdadissa ole siihen liittyvä mielivaltaisen väkivallan aste huomioon ottaen sellainen, että siitä aiheutuisi ulkomaalaislain 88 §:ssä tarkoitettua vakavaa ja henkilökohtaista vaaraa. Valittajalle ei näin ollen voida myöntää oleskelulupaa myöskään 88 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetun toissijaisen suojelun perusteella.

Maahanmuuttovirasto on katsonut, että valittaja olisi Bagdadin turvallisuustilanteesta saatavien tietojen perusteella kotipaikkaansa palatessaan humanitaarisen suojelun tarpeessa. Maahanmuuttovirasto on kuitenkin katsonut, että valittajalla on sisäisen paon mahdollisuus Etelä-Irakin alueelle.

Ulkomaalaislain 88 e §:n mukaan turvapaikka tai 88 ja 88 a §:ssä tarkoitettu oleskelulupa voidaan jättää myöntämättä ulkomaalaiselle, jos hänellä ei ole jossain kotimaansa tai pysyvän asuinmaansa osassa perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi tai todellista vaaraa joutua kärsimään vakavaa haittaa tai jos hänellä on jossain kotimaansa tai pysyvän asuinmaansa osassa mahdollisuus saada suojelua 88 d §:ssä tarkoitetulla tavalla. Lisäksi hänen on voitava turvallisesti ja laillisesti päästä maan kyseiseen osaan ja hänen on voitava kohtuudella edellyttää oleskelevan siellä. Pykälän 2 momentin mukaan arvioitaessa, onko osa maata 1 momentin mukainen, huomiota on kiinnitettävä kyseisessä osassa vallitseviin yleisiin olosuhteisiin ja hakijan henkilökohtaisiin olosuhteisiin.

Valtiot voivat vedota turvallisten alueiden olemassaoloon vain tietyin edellytyksin. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on oikeuskäytännössään muun ohella katsonut, että henkilöllä, jonka edellytetään turvautuvan sisäiseen pakoon, täytyy olla mahdollisuus matkustaa ja päästä alueelle sekä asettua asumaan asianomaiselle alueelle. Muutoin karkotus saattaa tuoda esille Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklan mukaisen kysymyksen etenkin, jos on vaaraa siitä, että henkilö päätyisi alueelle, jolla häntä kohdeltaisiin kaltoin. (Salah Sheekh v. Alankomaat, 2007)

Sisäisen paon mahdollisuutta harkittaessa UNHCR:n (Guidelines on International Protection: Internal Flight or Relocation Alternative within the Context of Article 1A(2) of the 1951 Convention and/or 1967 Protocol relating to the Status of Refugees, 23 July 2003) mukaan ensin on harkittava, onko sisäinen pako asianosaiselle mahdollinen vaihtoehto sekä sisäisen paon kohtuullisuus, millä tarkoitetaan sitä, voiko asianosainen viettää kyseisellä alueella suhteellisen normaalia elämää ilman kohtuuttomia vaikeuksia.

Etelä-Irakin turvallisuustilanne on suhteellisen vakaa. Väkivaltaa alueella on vähemmän kuin muualla Irakissa. Väkivaltaisuuksia, kuten autopommi-iskuja, esiintyy kuitenkin edelleen. Lisäksi yksittäisiin henkilöihin, kuten poliittisten puolueiden jäseniin, uskontokuntien ja heimojen merkkihenkilöihin, hallinnon työntekijöihin ja asiantuntijoihin on kohdistunut kostotoimina kaappauksia, murhia sekä sektaarista väkivaltaa. Etelä-Irakin maakunnat ovat Irakin turvallisuusjoukkojen hallinnassa, ja eteläisissä maakunnissa on maan sisäisesti siirtymään joutuneita henkilöitä suhteellisen vähän. Kerbalan, Qadissiyan, Babylonin ja Najafin maakuntien on kuitenkin raportoitu rajoittaneen alueilleen pääsyä esimerkiksi päästämällä alueille vain henkilöitä, joilla on tukija tai sukulaisia siellä. Tarvittavien henkilöllisyysasiakirjojen puute voi vaikeuttaa uudelle alueelle rekisteröitymistä ja rajoittaa pääsyä erilaisten taloudellisten ja kansalaisoikeuksien piiriin. Terveyspalveluita on silti verraten helposti saatavilla. UNHCR:n toukokuussa 2016 julkaistussa raportissa on yleisellä tasolla todettu, että sisäistä pakoa ei tulisi lähtökohtaisesti edelleenkään soveltaa irakilaisiin turvapaikanhakijoihin. (International Organization for Migration, Country Fact Sheet: Iraq, August 2014; UN Office for the Coordination of Humanitarian Affairs (OCHA), Iraq IDP Crisis, Situation report No. 10, 30 August – 5 September 2014; UK Home Office, Country Information and Guidance, Iraq: Security Situation, November 2015; UNHCR, Relevant COI for Assessments on the Availability of an Internal Flight or Relocation Alternative (IFA/IRA) in Baghdad for Sunni Arabs from ISIS-Held Areas, May 2016; Institute for the Study of War, Control of the Terrain in Iraq, August 25, 2016; UK Home Office, Country Information and Guidance, Iraq: Security Situation in Baghdad, the south and the Kurdistan Region of Iraq (KRI), August 2016 ja UK Home Office, Country Information and Guidance, Iraq: Return/Internal relocation, August 2016)

Kuten edellä on todettu, valittajalla ei ole kotimaahansa palatessaan aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi tai todellista vaaraa joutua kärsimään vakavaa haittaa. Maatietouden perusteella Etelä-Irakissa vallitsevat yleiset olosuhteet eivät myöskään muodosta estettä sisäiselle paolle. Irakin perustuslain 44 artiklan mukaan Irakin kansalaiset ovat vapaita muuttamaan ja asumaan missä tahansa Irakissa. Etelä-Irakissa sijaitsee kaksi kansainvälistä lentokenttää, joten valittajan on mahdollista matkustaa ja päästä eteläisille alueille turvallisesti. Asiassa ei ole tullut ilmi, että valittajan ei olisi mahdollista päästä ja asettua jonkin Etelä-Irakissa sijaitsevan maakunnan alueelle. Myös valittajan asema nuorena, terveenä, työkykyisenä ja shiialaisena miehenä mahdollistaa lähtökohtaisesti hänen asettumisensa Etelä-Irakiin. Vaikka valittajalla ei ole sukulais- tai tukiverkostoa Etelä-Irakissa, hallinto-oikeus katsoo Maahanmuuttoviraston tavoin, että valittajan voidaan hänen henkilökohtaisista olosuhteistaan kokonaisuudessaan saatu selvitys huomioon ottaen ulkomaalaislain 88 e §:n tarkoittamalla tavalla kohtuudella edellyttää asettuvan asumaan Etelä-Irakiin. Hänen ei edellä mainituista syistä voida katsoa olleen ulkomaalaislain 88 a §:ssä (323/2009) tarkoitetulla tavalla humanitaarisen suojelun tarpeessa.

Perusteita oleskeluluvan myöntämiseksi ulkomaalaislain 52 §:n 1 momentissa tarkoitetusta yksilöllisestä inhimillisestä syystä ei ole ilmennyt.

Kun otetaan huomioon edellä mainitut ja muut asiassa esitetyt seikat kokonaisuudessaan, hallinto-oikeus katsoo, että valittaja on voitu määrätä käännytettäväksi Irakiin.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Perusteluissa mainitut

Ulkomaalaislaki 146, 147 ja 148 §

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Taina Hakkarainen, Susanna Päivänsäde ja Sanna Knuutinen. Esittelijä Joona Miettinen.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä ja vaatinut maasta poistamisen täytäntöönpanon kieltämistä. Valittaja on vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja asia palautetaan Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi oleskeluluvan myöntämiseksi ensisijaisesti kansainvälisen suojelun ja toissijaisesti yksilöllisen inhimillisen syyn perusteella. Hän on myös vaatinut, että korkein hallinto-oikeus toimittaa suullisen käsittelyn.

Vaatimusten tueksi on valituskirjelmässä ja sen täydennyksissä esitetty muun ohella seuraavaa:

Asiassa on järjestettävä uusi turvapaikkapuhuttelu. Valittajaan on yritetty vaikuttaa turvapaikkapuhuttelussa, kun hänelle on heti sen aluksi huudettu. Tämän jälkeen turvapaikkapuhuttelun tunnelma on ollut kireä. Valittajan on ollut vaikea kertoa kuulumisestaan seksuaalivähemmistöön. Lisäksi puhuttelupöytäkirjaan on tullut poikkeuksellisen paljon virheitä, joita on yritetty korjata pöytäkirjan tarkastusvaiheessa.

Valittaja on vapaamielinen taiteilija ja muusikko. Hän on Bagdadissa joutunut islamilaisen valtion uhkailemaksi ja häntä on ammuttu. Valittaja on soittanut yökerhoissa kaikenlaista, erityisesti länsimaista, musiikkia. Maahanmuuttovirasto on arvioinut virheellisesti hänen esittämänsä musiikin luonteen. Valittajaa on uhkailukirjeessä syytetty alkoholin käytöstä, seksin harrastamisesta, sanottu homoksi ja syytetty jumalattomasta toiminnasta sekä sanottu siaksi. Valittaja on ollut sukupuolisuhteessa myös miesten kanssa. Hän kuuluu seksuaalivähemmistöön. Siksi häntä on kutsuttu kirjeessä homoksi.

Maahanmuuttovirasto on hyväksynyt valittajan kertomuksensa ampumavälikohtauksesta tosiseikaksi. Ampumahaavat ja ampuminen osoittavat valittajaan kohdistuvan uhkan vakavuutta. Asiassa on siten merkittäviä perusteita uskoa, että jos valittaja palautetaan kotimaahansa, hän joutuisi todelliseen vaaraan kärsiä vakavaa haittaa. Hän on myös kykenemätön ja vaaran vuoksi haluton turvautumaan sanotun maan suojeluun. Valittaja on päätetty käännyttää Irakiin. Hänen ei ole turvallista palata sinne.

Irakissa hallinto on uskonnollistunut jatkuvasti, eikä se hyväksy vapaamielistä käytöstä tai vähemmistöjä. Kansanjoukot ja puolisotilaalliset ryhmittymät ovat syyllistyneet ihmisoikeusloukkauksiin. Nyt samat tahot toimivat Irakin valtion armeijan kanssa yhteistyössä. Militiat ovat ottaneet kohteeksi vähemmistöuskontoiset, mutta myös muut vähemmistöön kuuluvat. Militiat ovat tähän asti toimineet puolisotilaallisina väkivaltaisina järjestöinä, mutta nyt ne ovat liittyneet Hasd Al Shaabin alle, jolla on Irakin armeijan rinnalla virallinen asema. Irakin virallinen armeija ei kykene hallitsemaan puolisotilaallisten järjestöjen toimintaa.

Valittajalla on oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin, riippumattomaan ja puolueettomaan ja lisäksi oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin. Valittaja haluaa kertoa asioista tarkemmin. Hän haluaa, että hänen asiansa tutkitaan perusteellisesti ja otetaan uudelleen Maahanmuuttovirastossa käsiteltäväksi. Asiassa on järjestettävä suullinen käsittely valittajan kuulemiseksi.

Valittaja on huomannut olevansa homoseksuaalinen noin 14-vuotiaana. Turvapaikkapuhuttelussa ja poliisikuulustelussa oli naistulkki, jolla oli huivi. Valittaja ei halunnut loukata tätä eikä sen vuoksi kertonut asiasta. Hän pelkäsi myös, että tulkki kertoo asiasta eteenpäin.

Valittajalla oli Irakissa neljä vuotta kestänyt seksisuhde X -nimisen miehen kanssa. Suhde päättyi vuonna 2008. Valittajan entinen miesystävä tapettiin vuonna 2010, kun hänen sukunsa sai tietää asiasta.

Valittaja on käynyt Bagdadissa alueella, jossa voi tavata muita homoseksuaaleja. Ennen lähtöään Irakista valittajalla oli kuusi kuukautta kestänyt suhde Y-nimisen miehen kanssa. Valittajalla on myös Suomessa suhde syyrialaisen pojan kanssa.

Maahanmuuttovirasto on antanut lausunnon, jossa on esitetty muun ohella seuraavaa:

Maatiedon mukaan homoseksuaalisista suhteista epäillyt miehet ovat oikeudenloukkausten vaarassa Irakissa. Valittaja on kertonut ensimmäisen kerran olleensa homoseksuaalisissa suhteissa hallinto-oikeudelle toimittamassaan valituksessa. Vasta tuomioistuinvaiheessa esitetyn uuden turvapaikkaperusteen uskottavuus on lähtökohtaisesti kyseenalainen. Valittajan tapauksessa seksuaalisuuteen liittyvän väitteen uskottavuutta heikentää edelleen se, että valittaja on 29.10.2015 järjestetyssä turvapaikkapuhuttelussa kertonut, että hänestä Irakissa esitetyt väitteet homoseksuaalisesta käyttäytymisestä eivät ole pitäneet paikkaansa. Valittaja on puhuttelussa esittänyt tämän kannan samalla, kun hän on todennut, että homoseksuaalisista suhteista esitettyjen syytösten yhteydessä esitetyt väitteet alkoholin juomisesta ja seksin harrastamisesta pitävät paikkansa.

Valittaja on selittänyt ristiriitaa puhuttelussa kertomansa ja hallinto-oikeudelle osoitetussa valituksessa esitetyn välillä toteamalla, ettei voinut kertoa seksuaalisesta suuntautumisestaan, koska turvapaikkapuhuttelun ilmapiiri on ollut kireä. Valittajan mahdollisesti kireänä kokema ilmapiiri ei selitä sitä, minkä takia valittaja olisi totuudenvastaisesti kertonut puhuttelussa, etteivät hänestä esitetyt väitteet homoseksuaalisesta käyttäytymisestä pitäisi paikkaansa, varsinkin kun hän on kertonut avoimesti, että hänestä esitetyt väitteet Irakissa epäsuotavina pidettävistä alkoholin juomisesta ja avioliiton ulkopuolisten seksuaalisten suhteiden harrastamisesta ovat pitäneet paikkansa. Valittaja on turvapaikkapuhuttelussa ilmaissut ymmärtäneensä turvapaikanhakijan oikeudet ja velvollisuudet puhuttelussa ja valittaja on näin ollen ollut tietoinen siitä, että hänen tulee kertoa totuudenmukaisesti kaikista hänen asiaansa liittyvistä seikoista ja kaikista turvapaikkaperusteistaan. Valittajalla on ollut turvapaikkapuhuttelussaan läsnä avustaja, jonka tehtävänä on auttaa valittajaa kertomaan omista turvapaikkaperusteistaan. Turvapaikkapuhuttelusta tehty pöytäkirja on luettu valittajalle hänen äidinkielellään ja hänellä on ollut mahdollisuus tehdä pöytäkirjaan lisäyksiä ja korjauksia. Lisäksi valittajalla ja hänen avustajallaan on ollut mahdollisuus toimittaa lisäyksiä ja korjauksia turvapaikkapuhuttelussa esitettyyn myös puhuttelun jälkeen. Kaikki edellä mainittu huomioiden valittajan väitettä sukupuolivähemmistöön kuulumisesta ei voida pitää uskottavana.

Valittajalle on esitetty yksi uhkaus vuonna 2012, jossa häntä on syytetty siitä, että hän olisi "kuten homoseksuaali". Maahanmuuttovirasto ei ole hyväksynyt tosiseikkana valittajaan kohdistuneen ampumisen liittymistä tähän uhkaukseen, eikä valittajan kertomusta häneen myöhemmin kohdistuneesta uhkauksesta. Ottaen myös huomioon, ettei valittajan väite hänen seksuaalisesta suuntautumisestaan ole uskottava, asiassa ei ole esitetty merkittäviä perusteita uskoa, että valittajaa pidettäisiin hänen kotimaassaan homoseksuaalina tai että häneen voisi tästä syystä kohdistua vakavien oikeudenloukkausten vaara.

Valittaja ei ole käyttänyt hänelle varattua tilaisuutta vastaselityksen antamiseen.

Merkitään, että korkein hallinto-oikeus on päätöksellään 25.1.2017 taltionumero 308 kieltänyt maasta poistamisen täytäntöönpanon, kunnes korkein hallinto-oikeus on ratkaissut valituslupahakemuksen tai asiassa toisin määrätään.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii asian.

Hallinto-oikeuden päätös kumotaan. Asia palautetaan hallinto-oikeudelle suullisen käsittelyn toimittamiseksi ja sen jälkeen uudelleen ratkaistavaksi.

Perustelut

Kysymyksenasettelu

Asiassa on kysymys siitä, onko valittajalla seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi perustellusti aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi kotimaassaan Irakissa tai onko esitetty merkittäviä perusteita uskoa, että hän homoseksuaalisuutensa vuoksi joutuisi siellä todelliseen vaaraan kärsiä vakavaa haittaa. Tähän liittyen on ratkaistava, missä tilanteissa turvapaikanhakijan uskottavuuden arviointi edellyttää suullisen käsittelyn toimittamista hallinto-oikeudessa turvapaikanhakijan valituksen johdosta, jos seksuaaliseen suuntautumiseen vedotaan kansainvälisen suojelun perusteena ensi kerran vasta tuomioistuinvaiheessa eikä tuomioistuin palauta asiaa uudelleen käsiteltäväksi.

Perus- ja ihmisoikeudet

Suomen perustuslain 9 §:n 4 momentin mukaan ulkomaalaisen oikeudesta tulla Suomeen ja oleskella maassa säädetään lailla. Ulkomaalaista ei saa karkottaa, luovuttaa tai palauttaa, jos häntä tämän vuoksi uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus tai muu ihmisarvoa loukkaava kohtelu.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklan mukaan ketään ei saa kiduttaa, eikä kohdella tai rangaista epäinhimillisellä tai halventavalla tavalla.

Euroopan unionin perusoikeuskirjan 18 artikla koskee oikeutta turvapaikkaan. Perusoikeuskirjan 19 artikla koskee suojaa palauttamis-, karkottamis- ja luovuttamistapauksissa.

Euroopan unionin oikeus

Uudelleenlaadittu menettelydirektiivi

Euroopan parlamentti ja neuvosto ovat 26.6.2013 antaneet direktiivin 2013/32/EU kansainvälisen suojelun myöntämistä tai poistamista koskevista yhteisistä menettelyistä (niin kutsuttu uudelleenlaadittu menettelydirektiivi).

Uudelleenlaaditun menettelydirektiivin 46 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että hakijoilla on oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin tuomioistuimessa muutoksen hakemiseksi päätökseen, joka koskee heidän tekemäänsä kansainvälistä suojelua koskevaa hakemusta (– –).

Artiklan 3 kohdan mukaan edellä olevan 1 kohdan noudattamiseksi jäsenvaltioiden on varmistettava, että tehokkaat oikeussuojakeinot sisältävät sekä tosiseikkojen että oikeudellisten seikkojen ex nunc -tutkimisen kaikilta osin, mukaan lukien tarvittaessa kansainvälisen suojelun tarpeen tutkiminen direktiivin 2011/95/EU mukaisesti, ainakin muutoksenhakumenettelyissä ensimmäisessä oikeusasteessa.

Uudelleenlaadittu määritelmädirektiivi

Euroopan parlamentti ja neuvosto ovat 13.12.2011 antaneet direktiivin 2011/95/EU vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelemiseksi kansainvälistä suojelua saaviksi henkilöiksi, pakolaisten ja henkilöiden, jotka voivat saada toissijaista suojelua, yhdenmukaiselle asemalle sekä myönnetyn suojelun sisällölle (niin kutsuttu uudelleenlaadittu määritelmädirektiivi).

Uudelleenlaaditun määritelmädirektiivin 4 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat katsoa, että hakija on velvollinen esittämään mahdollisimman pian kaikki kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen perusteiksi tarvittavat seikat. Jäsenvaltio on velvollinen yhteistyössä hakijan kanssa arvioimaan kaikki hakemukseen liittyvät olennaiset seikat.

Direktiivin 4 artiklan 3 kohdan mukaan kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen arviointi on suoritettava tapauskohtaisesti, ja se käsittää:

a) kaikki alkuperämaahan silloin, kun jäsenvaltiot tekevät hakemusta koskevan päätöksen, liittyvät asiaan vaikuttavat tosiseikat, mukaan luettuina alkuperämaan lait ja asetukset ja tapa, jolla niitä sovelletaan;

b) hakijan esittämät asiaan vaikuttavat lausumat ja asiakirjat, mukaan luettuina tiedot siitä, onko hakija joutunut tai voiko hän joutua vainotuksi tai kärsimään vakavaa haittaa;

c) hakijan asema ja henkilökohtaiset olosuhteet, kuten tausta, sukupuoli ja ikä, jotta voidaan arvioida, onko hakijan henkilökohtaisten olosuhteiden perusteella niitä tekoja, joiden kohteeksi hakija on joutunut tai voisi joutua, pidettävä vainona tai vakavana haittana (– –).

Sovellettavat säännökset kansainvälisen suojelun osalta

Ulkomaalaislain säännökset esitöineen

Direktiivi 2011/95/EU on pantu kansallisesti täytäntöön lailla ulkomaalaislain muuttamisesta (422/2014). Mainittua lakia koskevassa hallituksen esityksessä (HE 9/2014 vp) todetaan muun ohella, että tavoitteena on saattaa kansallinen lainsäädäntö vastaamaan määritelmädirektiiviä ja että valtaosa uudelleenlaadittuun määritelmädirektiiviin tehdyistä muutoksista ei aiheuta Suomessa lainmuutostarvetta.

Ulkomaalaislain 87 §:n 1 momentin mukaan maassa oleskelevalle ulkomaalaiselle annetaan turvapaikka, jos hän oleskelee kotimaansa ulkopuolella sen johdosta, että hänellä on perustellusti aihetta pelätä joutuvansa siellä vainotuksi alkuperän, uskonnon, kansallisuuden, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen tai poliittisen mielipiteen johdosta, ja jos hän pelkonsa vuoksi on haluton turvautumaan sanotun maan suojeluun.

Ulkomaalaislain 87 a §:n 1 momentin mukaan vainoksi katsotaan teot, jotka ovat laatunsa tai toistuvuutensa vuoksi sellaisia, että ne loukkaavat vakavasti perustavanlaatuisia ihmisoikeuksia. Vainoksi katsotaan myös vakavuudeltaan vastaava kertymä sellaisia tekoja, joihin kuuluu ihmisoikeusloukkauksia.

Ulkomaalaislain 87 b §:n 1 momentin mukaan vainon syitä arvioitaessa otetaan huomioon ainakin alkuperään, uskontoon, kansallisuuteen ja poliittiseen mielipiteeseen sekä tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumiseen liittyvät tekijät siten kuin jäljempänä pykälässä säädetään.

Pykälän 3 momentin mukaan vainon syitä arvioitaessa tiettynä yhteiskunnallisena ryhmänä voidaan pitää ryhmää:

1) jonka jäsenillä on sellainen yhteinen tausta, muu luontainen ominaisuus tai usko, joka on ryhmän jäsenten identiteetin taikka omantunnon kannalta niin keskeinen ominaisuus, ettei heitä voida vaatia luopumaan siitä; ja

2) jonka ympäröivä yhteiskunta mieltää muusta yhteiskunnasta erottuvaksi.

Pykälän 4 momentin mukaan yhteiskunnallisen ryhmän yhteisenä ominaisuutena voi olla myös seksuaalinen suuntautuminen, joka ei kuitenkaan vainon syitä arvioitaessa voi merkitä rikollisena pidettäviä tekoja. Yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumista tai tällaisen ryhmän piirteitä määritettäessä on lisäksi otettava huomioon sukupuoli-identiteetti ja muut sukupuoleen liittyvät seikat.

Pykälän 5 momentin mukaan arvioitaessa, onko hakijalla perusteltu pelko joutua vainotuksi, merkitystä ei ole sillä, onko hakijalla todellisuudessa alkuperään, uskontoon, kansallisuuteen, yhteiskunnalliseen tai poliittiseen ryhmään liittyviä piirteitä, jotka johtavat vainoon, jos vainon harjoittaja kuitenkin arvioi hakijalla olevan tällaisia piirteitä.

Ulkomaalaislain 88 §:n 1 momentin mukaan maassa oleskelevalle ulkomaalaiselle myönnetään oleskelulupa toissijaisen suojelun perusteella, jos 87 §:n mukaiset edellytykset turvapaikan antamiselle eivät täyty, mutta on esitetty merkittäviä perusteita uskoa, että jos ulkomaalainen palautetaan kotimaahansa tai pysyvään asuinmaahansa, hän joutuisi todelliseen vaaraan kärsiä vakavaa haittaa, ja hän on kykenemätön tai sellaisen vaaran vuoksi haluton turvautumaan sanotun maan suojeluun. Vakavalla haitalla tarkoitetaan:

1) kuolemanrangaistusta ja teloitusta;

2) kidutusta tai muuta epäinhimillistä tai ihmisarvoa loukkaavaa kohtelua tai rangaistusta;

3) mielivaltaisesta väkivallasta kansainvälisen tai maan sisäisen aseellisen selkkauksen yhteydessä johtuvaa vakavaa ja henkilökohtaista vaaraa.

Ulkomaalaislain 88 a §:n (323/2009) 1 momentin mukaan maassa oleskelevalle ulkomaalaiselle myönnetään oleskelulupa humanitaarisen suojelun perusteella, jos 87 tai 88 §:n mukaisia edellytyksiä turvapaikan tai toissijaisen suojelun antamiselle ei ole, mutta hän ei voi palata kotimaahansa tai pysyvään asuinmaahansa siellä tapahtuneen ympäristökatastrofin takia taikka siellä vallitsevan huonon turvallisuustilanteen vuoksi, joka voi johtua kansainvälisestä tai maan sisäisestä aseellisesta selkkauksesta tai vaikeasta ihmisoikeustilanteesta.

Ulkomaalaislain 88 e §:n 1 momentin mukaan turvapaikka tai 88 ja 88 a §:ssä tarkoitettu oleskelulupa voidaan jättää myöntämättä ulkomaalaiselle, jos hänellä ei ole jossain kotimaansa tai pysyvän asuinmaansa osassa perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi tai todellista vaaraa joutua kärsimään vakavaa haittaa tai jos hänellä on jossain kotimaansa tai pysyvän asuinmaansa osassa mahdollisuus saada suojelua 88 d §:ssä tarkoitetulla tavalla. Lisäksi hänen on voitava turvallisesti ja laillisesti päästä maan kyseiseen osaan ja hänen on voitava kohtuudella edellyttää oleskelevan siellä. Pykälän 2 momentin mukaan arvioitaessa, onko osa maata 1 momentin mukainen, huomiota on kiinnitettävä kyseisessä osassa vallitseviin yleisiin olosuhteisiin ja hakijan henkilökohtaisiin olosuhteisiin.

Ulkomaalaislain 147 §:n mukaan ketään ei saa käännyttää, karkottaa tai pääsyn epäämisen seurauksena palauttaa alueelle, jolla hän voi joutua kuolemanrangaistuksen, kidutuksen, vainon tai muun ihmisarvoa loukkaavan kohtelun kohteeksi, eikä alueelle, jolta hänet voitaisiin lähettää sellaiselle alueelle.

Sovellettavat säännökset hallintolainkäyttömenettelyn osalta

Hallintolainkäyttölain 33 §:n 1 momentin mukaan valitusviranomaisen on huolehdittava siitä, että asia tulee selvitetyksi, ja tarvittaessa osoitettava asianosaiselle tai päätöksen tehneelle hallintoviranomaiselle, mitä lisäselvitystä asiassa tulee esittää. Pykälän 2 momentin mukaan valitusviranomaisen on hankittava viran puolesta selvitystä siinä laajuudessa kuin käsittelyn tasapuolisuus, oikeudenmukaisuus ja asian laatu sitä vaativat.

Hallintolainkäyttölain 37 §:n 1 momentin mukaan asian selvittämiseksi toimitetaan tarvittaessa suullinen käsittely. Siinä voidaan kuulla asianosaisia, päätöksen tehnyttä tai muuta viranomaista, todistajia ja asiantuntijoita sekä vastaanottaa muuta selvitystä.

Hallintolainkäyttölain 38 §:n 1 momentin (433/1999) mukaan hallinto-oikeuden on toimitettava suullinen käsittely, jos yksityinen asianosainen pyytää sitä. Asianosaisen pyytämä suullinen käsittely voidaan jättää toimittamatta, jos vaatimus jätetään tutkimatta tai hylätään heti tai jos suullinen käsittely on asian laadun vuoksi tai muusta syystä ilmeisen tarpeeton.

Oikeuskäytäntöä

Euroopan unionin tuomioistuin

Unionin tuomioistuimen yhdistetyissä asioissa A, B ja C (C-148/13, C-149/13 ja C-150/13) antamassa tuomiossa oli kyse siitä, oliko direktiivin 2004/83/ EY (niin kutsuttu aiempi määritelmädirektiivi) 4 artiklaa, joka vastaa sisällöltään uudelleen laaditun määritelmädirektiivin 2011/95/EU 4 artiklaa, tulkittava siten, että (– –) viranomaisten (– –) on kyseisen artiklan nojalla noudatettava tiettyjä rajoja arvioidessaan tosiseikkoja ja olosuhteita, jotka koskevat turvapaikanhakijan, jonka hakemus perustuu sukupuolisesta suuntautumisesta johtuvan vainon pelkoon, väitettä kyseisestä suuntautumisestaan.

Unionin tuomioistuin totesi, että turvapaikanhakijan lausumat sukupuolisesta suuntautumisestaan voivat turvapaikkahakemusten erityisen asiayhteyden perusteella olla vain lähtökohta direktiivin 2004/83/EY 4 artiklassa säädetyssä tosiseikkojen ja olosuhteiden selvitysprosessissa (tuomion kohta 49).

Direktiivin 4 artiklan 1 kohdan sanamuodosta ilmenee, että tämän selvityksen yhteydessä jäsenvaltiot voivat katsoa, että hakija on velvollinen esittämään mahdollisimman pian kaikki kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen perusteiksi tarvittavat seikat, ja jäsenvaltio puolestaan arvioi yhteistyössä hakijan kanssa kaikki hakemukseen liittyvät olennaiset seikat (tuomion kohta 50).

Tuomiossaan unionin tuomioistuin lausui, että direktiivin 2004/83/EY 4 artiklan 3 kohdan c alakohtaa ja direktiivin 2005/85/EY 13 artiklan 3 kohdan a alakohtaa on tulkittava siten, että ne ovat esteenä sille, että viranomaiset arvioivat hakijan hakemuksensa tueksi esittämiä lausumia ja asiakirjoja tai muita todisteitapelkkiin stereotyyppisiin käsityksiin homoseksuaaleista perustuvilla kuulusteluilla. Unionin tuomioistuin lausui, että määritelmädirektiivin 4 artiklaa, luettuna perusoikeuskirjan 7 artiklan valossa, on tulkittava siten, että se on esteenä sille, että tällaisen selvityksen yhteydessä viranomaiset kuulustelevat turvapaikanhakijaa yksityiskohtaisesti tämän seksuaalisista tottumuksista. Lisäksi unionin tuomioistuimen mukaan määritelmädirektiivin 4 artiklaa luettuna perusoikeuskirjan 1 artiklan valossa, on tulkittava siten, että se on esteenä sille, että mainitun selvityksen yhteydessä kyseiset viranomaiset hyväksyvät näytöksi esimerkiksi sen, että asianomainen turvapaikanhakija suorittaa homoseksuaalisia tekoja, alistuu "testeihin" homoseksuaalisuutensa selvittämiseksi tai esittää todisteina videotallenteita tällaisista teoista.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätöksessä 19.4.2016 A.N. v. Ranska (12956/15) oli kysymys senegalilaismiehen, joka oli vedonnut homoseksuaalisuudesta johtuvaan vainon vaaraan, palauttamisesta kotimaahansa. Ihmisoikeustuomioistuin hylkäsi valituksen ilmeisen perusteettomana. Ihmisoikeustuomioistuin totesi, että tosiseikkojen todentaminen asioissa on usein hankalaa. Ihmisoikeustuomioistuin lausui, että kansalliset viranomaiset pystyvät parhaiten arvioimaan valittajan kertomuksen uskottavuutta, jos viranomaisilla on ollut mahdollisuus nähdä ja kuulla häntä sekä arvioida hänen käyttäytymistään. Tältä osin ihmisoikeustuomioistuin huomautti, että valittajaa oli kuultu suullisesti sekä ensimmäisessä asteessa että valitustuomioistuimessa (Cour nationale du droit d’asile), ja että hänen kertomustaan oli molemmissa suullisissa kuulemisissa pidetty epäluotettavana (tuomion kohta 43).

Korkein hallinto-oikeus

KHO 2016:174 Tansanian kansalainen A oli tullut Suomeen opiskelijana vuonna 2005. Hänelle oli myönnetty oleskelulupa opiskelua varten heinäkuuhun 2010 ja työntekijän oleskelulupa toukokuuhun 2012 asti, jonka jälkeen A:n vireille panemat jatko-oleskelulupaa koskevat hakemukset oli hylätty. Maahanmuuttovirasto oli huhtikuussa 2014 päättänyt A:n karkottamisesta kotimaahansa. Hallinto-oikeus oli marraskuussa 2014 jättänyt karkottamista koskevasta Maahanmuuttoviraston päätöksestä tehdyn valituksen tutkimatta sen vuoksi, ettei sitä ollut tehty säädetyssä määräajassa. Tämän jälkeen A oli hakenut kansainvälistä suojelua perusteenaan hänen homoseksuaalina kotimaassaan kohtaamansa vaikeudet.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, ettei A:n homoseksuaalisuuteen vetoamisen ajankohdalle voitu antaa merkitystä arvioitaessa hänen kertomuksensa uskottavuutta. A:n opiskeluun ja työntekoon perustuneet aiemmat oleskelulupahakemukset eivät olleet edellyttäneet seksuaalisen suuntautumisen esille tuomista.

Asiassa oli kaikki Tansaniaan liittyvät asiaan vaikuttavat tosiseikat ja A:n henkilökohtaiset olosuhteet huomioon ottaen selvitettävä, muodostaako A:n väitetty homoseksuaalisuus Tansaniassa sellaisen uhan, että hän voi perustellusti pelätä henkilökohtaisen tilanteensa valossa tosiasiallisesti joutuvansa vainoksi katsottavien tekojen kohteeksi, tai onko merkittäviä perusteita uskoa, että hän joutuisi todelliseen vaaraan kärsiä vakavaa haittaa kotimaassaan.

KHO 2017:63 Iranista kotoisin oleva turvapaikanhakija oli Maahanmuuttovirastolle tekemässään kansainvälistä suojelua koskevassa hakemuksessa vedonnut haluunsa kääntyä kristinuskoon. Myöhemmin turvapaikanhakija oli kastettu ja hän oli toimittanut hallinto-oikeudelle selvitystä kristityksi kääntymisestään sekä pyytänyt, että asiassa järjestetään suullinen käsittely.

Hallinto-oikeus oli ratkaissut asian turvapaikanhakijan eduksi kirjallisen aineiston perusteella järjestämättä pyydettyä suullista käsittelyä. Hallinto-oikeus oli valituksenalaisessa päätöksessään lyhyesti todennut, ettei asiassa ollut syytä epäillä turvapaikanhakijan kristillistä vakaumusta.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että henkilökohtaisen uskottavuuden arvioinnin, varsinkin kun kyse on uskonnollisen kääntymisen aitoudesta, voitiin katsoa edellyttävän valitusvaiheessa hakijan itsensä suullista kuulemista samoin kuin mahdollisten todistajien kuulemista. Uskonnollista kääntymistä ei voitu ottaa kansainvälisen suojelun perusteeksi ilman, että oltiin riittävällä tavalla selvitetty kääntymisen aitoutta niin omantunnonkysymyksenä kuin elämäntapana. Samalla voitiin selvittää sitä, millainen käsitys henkilöllä itsellään oli kääntyneiden asemasta kotimaassaan ja miten hän aikoi uskontoa kotimaassa harjoittaa.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, ettei turvapaikanhakijan esittämästä kirjallisesta aineistosta ollut käynyt ilmi sellaista kirjallista selvitystä, jonka perusteella hallinto-oikeus oli voinut ratkaista kysymyksen uskonnollisesta kääntymisestä suoraan toisin kuin Maahanmuuttovirasto. Asian ratkaiseminen turvapaikanhakijan uskottavuuden osalta oli edellyttänyt suullisen käsittelyn toimittamista ja turvapaikanhakijan henkilökohtaista kuulemista. Asian selvittäminen hallinto-oikeudessa ei ollut ollut valitusasian ratkaisun kannalta riittävää. Tämän vuoksi hallinto-oikeuden päätös oli kumottava ja asia palautettava hallinto-oikeudelle suullisen käsittelyn toimittamiseksi ja sen jälkeen uudelleen ratkaistavaksi.

Asiassa saatua selvitystä

Valittaja on Irakin kansalainen ja hän on kotoisin Bagdadista, jonne hän on muuttanut noin yhden vuoden ikäisenä Etelä-Irakin Basrasta. Valittaja on Maahanmuuttovirastolle jättämässään kansainvälistä suojelua ja oleskelulupaa koskeva hakemuksessa vedonnut kansainvälisen suojelun perusteenaan ääri-islamistien häneen kohdistamaan uhkaan, joka johtuu hänen muusikon ammatistaan ja vapaamielisestä elämäntavastaan. Hän on ilmoittanut saaneensa uhkauskirjeitä.

Turvapaikkapuhuttelussa valittaja on kertonut saaneensa vuonna 2012 uhkauskirjeen, jossa on muun ohella sanottu hänen olevan kuten homo. Valittaja on häneltä asiaa kysyttäessä kieltänyt olevansa homoseksuaali, mutta myöntänyt muiden uhkauskirjeessä esitettyjen väitteiden pitävän paikkansa.

Valittaja on valituksessaan hallinto-oikeudelle lisännyt turvapaikkapuhuttelussa kertomaansa, että hän on ollut sukupuolisuhteissa myös miesten kanssa.

Oikeudellinen arviointi

Kun kansainvälisen suojelun perusteena vedotaan seksuaaliseen suuntautumiseen ja tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumiseen sekä siihen liittyvään vainon vaaraan, on arvioitava, onko valittaja osoittanut uskottavasti olevansa homoseksuaali.

Seksuaalisen suuntautumisen merkitys kansainvälisen suojelun perusteena riippuu myös turvapaikanhakijan kotimaan olosuhteista.

Homoseksuaalisuus ei ole Irakissa lailla kiellettyä, mutta monet irakilaiset suhtautuvat siihen hyvin kielteisesti ja pitävät homoseksuaalisuutta islamin vastaisena. Erityisesti Keski- ja Etelä-Irakin maakunnissa on raportoitu seksuaalivähemmistöjä kohtaan suunnatusta väkivallasta, johon saattavat syyllistyä uhrien omaiset, ääriryhmät ja joissakin tapauksissa myös viranomaiset. Viranomaiset eivät voi yleisesti ottaen tarjota tehokasta suojelua oikeudenloukkauksia vastaan. Ihmiset, jotka ovat tai joiden epäillään olevan homoseksuaaleja, kohtaavat myös sosiaalisia paineita ja syrjintää sekä voivat joutua kunniamurhien kohteeksi perheidensä taholta, jotka haluavat näin palauttaa perheen maineen. (UN High Commissioner for Refugees (UNHCR), UNHCR Eligibility Guidelines for Assessing the International Protection Needs of Asylum-Seekers from Iraq, 31 May 2012.)

Irakissa LHBTI-ihmisiä vastaan rikoksia tehneitä henkilöitä ei ole tunnistettu, pidätetty tai asetettu syytteeseen, vaikka uhkaukset ja väkivallanteot LHBTI-ihmisiä vastaan ovat jatkuneet. Stigman, häirinnän ja potentiaalisten väkivallantekojen vuoksi LHBTI-organisaatiot eivät ole toimineet avoimesti. LHBTI-ihmisiin on kohdistunut väärinkäyttöä ja väkivaltaa heidän oman perheensä taholta ja ei-valtiollisilta tahoilta. LHBTI-ihmiset ovat olleet heidän ryhmäänsä kohdistetun väkivallan ja kunniaväkivallan kohteina. Jotkin kansalaisjärjestöt ovat ylläpitäneet suojakoteja hyökkäystä pelkääville henkilöille. Turvakodit ovat saaneet uhkauksia ja joutuneet säännöllisesti muuttamaan osoitettaan turvallisuussyistä. YK:n Irakin avustusoperaatio UNAMI on kertonut homoseksuaalin surmasta Bagdadissa heinäkuussa 2016 tämän seksuaalisen suuntautumisen vuoksi. Tekijöiden on kerrottu olevan aseellisten ryhmien tunnettuja jäseniä. Jotkut aseelliset ryhmät ovat aloittaneet homoseksuaalien vastaisen kampanjan Bagdadissa, ja UNAMI:n mukaan heinäkuun 2016 jälkeen on kadonnut ainakin kolme LHBTI-ihmistä. (U.S. Department of State: Country Reports on Human Rights Practices for 2016 – Iraq, 3 March 2017.)

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että Irakia koskevan maatietouden vuoksi ei voida sulkea pois sitä, että valittajan mahdollinen seksuaalinen suuntautuminen aiheuttaisi hänelle ulkomaalaislain 6 luvussa määritellyn kansainvälisen suojelun tarpeen. Tämän vuoksi on merkitystä sillä, onko valittaja uskottavasti osoittanut olevansa homoseksuaali.

Valittaja ei ole turvapaikkahakemuksensa käsittelyn yhteydessä Maahanmuuttovirastossa vedonnut kansainvälisen suojelun perusteena seksuaaliseen suuntautumiseensa, vaikka hän on Maahanmuuttoviraston turvapaikkapuhuttelussa kertonut saaneensa vuonna 2012 uhkauskirjeen, jossa on viitattu hänen homoseksuaalisuuteensa. Sen sijaan hän on sitä häneltä kysyttäessä kiistänyt olevansa seksuaalisesta suuntautumiseltaan homoseksuaali. Valittaja on kuitenkin hallinto-oikeudessa esittänyt, että hänen kansainvälisen suojelun perusteensa ovat jääneet puutteellisesti selvityiksi Maahanmuuttovirastossa. Hän on täydentänyt kertomustaan sillä, että hän on ollut sukupuolisuhteissa myös miesten kanssa, minkä seikan vuoksi häntä on kutsuttu uhkauskirjeessä samanlaiseksi kuin homo. Valittaja on myös vaatinut suullisen käsittelyn toimittamista hallinto-oikeudessa.

Hallinto-oikeus on pitänyt valittajan kertomusta kokonaisuutena arvioiden epäluotettavana. Homoseksuaalisuuteen liittyvän turvapaikkaperusteen esittäminen vasta tuomioistuinvaiheessa sekä valittajan turvapaikkapuhuttelussa ja tuomioistuinvaiheessa esittämän kertomuksen välinen ristiriita ovat hallinto-oikeuden päätöksen perusteluiden mukaan heikentäneet kertomuksen uskottavuutta. Hallinto-oikeus on myös katsonut, että valittajan ei voida katsoa kyseisen väitteen takia olevan vaarassa joutua oikeudenloukkausten kohteeksi kotimaahansa palatessaan. Hallinto-oikeus on hylännyt valituksen kirjallisen aineiston perusteella järjestämättä valittajan pyytämää suullista käsittelyä katsottuaan, että suullisen käsittelyn toimittaminen on ilmeisen tarpeetonta.

Turvapaikanhakijalta voidaan lähtökohtaisesti edellyttää, että hän esittää jo hakemusvaiheessa kaikki kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksensa perusteet. Hakemuksen tueksi myöhemmin tuomioistuinvaiheessa esitettäviä uusia perusteita ja niiden uskottavuutta arvioidaan tapauskohtaisesti. Kuten hakemusvaiheessakin esitettyjen perusteiden osalta, pelkkä väitteen esittäminen ei ole riittävää, vaan väitteen tueksi on esitettävä omakohtaista selvitystä. Lisäksi on esitettävä asianmukainen syy sille, miksi jotain merkityksellistä seikkaa ei ollut nostettu esiin aikaisemmassa vaiheessa.

Tässä tapauksessa valittaja on tuonut vasta hallinto-oikeudessa esille olevansa homoseksuaali. Valittaja on myös esittänyt perusteluja sille, miksi hän ei tuonut asiaa esille turvapaikkapuhuttelussa ja miksi hän oli puhuttelussa nimenomaisesti kiistänyt tämän asian. Valittaja on vielä korkeimmassa hallinto-oikeudessa täydentänyt kertomustaan omakohtaisilla tiedoilla sukupuoli- ja seurustelusuhteistaan sekä lisätiedoilla niistä syistä, miksi hän ei ole kertonut seksuaalisesta suuntautumisestaan turvapaikkapuhuttelussa.

Korkein hallinto-oikeus katsoo, että homoseksuaalisuuteen vetoamisen ajankohdalle ei tässä tapauksessa voida antaa sellaista merkitystä, että pelkästään se johtaisi valittajan kertomuksen arvioimiseen epäluotettavaksi. Myöskään sille seikalle, että valittaja on vielä turvapaikkapuhuttelussa kiistänyt olevansa homoseksuaali, ei ole voitu antaa ratkaisevaa merkitystä arvioitaessa valittajan myöhemmin ilmoittaman seksuaalisen suuntautumisen luotettavuutta.

Seksuaalinen suuntautumien on ominaisuus, joka määritellään tunteiden kohteen ja oman sukupuolen perustella. Ymmärrys seksuaalisesta suuntautumisesta voi olla vain henkilöllä itsellään. Henkilön oma kertomus on pääasiallinen ja usein myös ainoa selvitys arvioitaessa seksuaalista suuntautumista koskevan väitteen uskottavuutta. Seksuaalisen suuntautumisen ottaminen kansainvälisen suojelun perusteeksi edellyttää muun ohella, että seksuaalisen suuntautumisen aitoutta on riittävällä tavalla selvitetty.

Suullisessa käsittelyssä olisi nyt puheena olevassa asiassa ollut mahdollista selvittää tarkemmin muun ohella valittajan väitetyn seksuaalisen identiteetin muodostumista sekä sitä, miten hän on sen tuonut esiin kotimaassaan ja sitä, mitä seuraamuksia siitä on hänelle aiheutunut tai voisi aiheutua.

Edellä todettuun nähden ja kun otetaan huomioon asiassa esitetty selvitys kokonaisuudessaan, korkein hallinto-oikeus katsoo, että valittajan vaatima suullinen käsittely hallinto-oikeudessa ei ole ollut ilmeisen tarpeeton sillä tavoin kuin hallintolainkäyttölain 38 §:n 1 momentissa tarkoitetaan. Korkein hallinto-oikeus katsoo, että valittajan henkilökohtaisen uskottavuuden arviointi puheena olevassa asiassa olisi edellyttänyt suullisen käsittelyn toimittamista ja valittajan henkilökohtaista kuulemista. Hallinto-oikeuden ei näin ollen olisi tullut hylätä vaatimusta suullisen käsittelyn toimittamisesta.

Edellä mainituilla perusteilla hallinto-oikeuden päätös on kumottava ja asia on palautettava hallinto-oikeudelle suullisen käsittelyn toimittamista varten ja sen jälkeen uudelleen ratkaistavaksi.

Oikeusapu

Avustajalle oikeusapulain nojalla maksettava määrä hyväksytään vaatimuksen mukaisena. Tämä määrä jää valtion vahingoksi.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Anne E. Niemi, Sakari Vanhala, Petri Helander, Mikko Puumalainen ja Tuomas Kuokkanen. Asian esittelijä Juuso Peltonen.

Article 0

$
0
0

Pengertien rakentamista koskeva vesitalouslupa-asia (Parainen)

Taltionumero: 4663
Antopäivä: 22.9.2017

Asia Vesitalousasiaa koskeva valitus

Valittajat A, B ja C

Päätös, jota valitus koskee

Vaasan hallinto-oikeus 3.5.2016 n:o 16/0098/2

Asian aikaisempi käsittely

C, B ja A ovat hakemuksessaan pyytäneet vesilain mukaista lupaa pengertien rakentamiseen Korppoon pääsaarelta Kyrklandetilta Katilot-saareen omistamalleen kiinteistölle Katilot 445-630-1-226 Paraisten kaupungissa sekä oikeutta ryhtyä hankkeen toteuttamista valmisteleviin toimenpiteisiin jo ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista. Hakemuksen mukaan suunnitellun tien kokonaispituus on noin 270 m ja siitä noin 55 m on vesi- ja vesijättöalueelle sijoittuvaa pengerosuutta. Yhteisestä vesialueesta jää pengertien alle 530 m2 penkereen pohjan mukaisesti laskettuna. Pengertien harjan yläpinnan leveys on 4 m ja korkeus keskivedenkorkeudesta noin 2 m.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on päätöksellään 19.12.2014 n:o 245/2014/2 on hylännyt hakemuksen.

Aluehallintovirasto on perustellut päätöstään seuraavasti:

Pengertien rakentamisella on tarkoitus helpottaa kulkuyhteyttä Katilot-saareen hakijoiden omistamalle kiinteistölle Katilot 445-630-1-226 ja siten parantaa kiinteistön virkistyskäyttöolosuhteita. Nykyään saareen kuljetaan vedenkorkeudesta riippuen joko jalan tai veneellä. Hanke nostaisi saaressa sijaitsevan hakijoiden kiinteistön arvoa. Katilot-saaren toisen kiinteistön Kimpale 445-630-1-225 omistajat ovat muistutuksessaan todenneet, että suunniteltu pengertien linjaus vesi- ja vesijättöalueella on liian massiivinen ja haitallinen ja että tien rakentaminen tulisi hyödyttämään vain hakijoita kiinteistön Katilot omistajina.

Ruovikon poisto, pintamaan kaivu ja vesialueen ruoppaus sekä pengertien rakentaminen vesi- ja vesijättöalueelle aiheuttaisivat työnaikaista veden samentumista. Pengertie heikentäisi vedenvaihtuvuutta ja vedenlaatua Katilot-saaren ja Korppoon pääsaaren välisellä vesialueella molemmilla puolilla tietä, mikä lisäisi vesialueen rehevöitymistä, ruovikoitumista ja muuta kasvillisuutta ja heikentäisi siten ranta- ja vesialueiden soveltumista virkistyskäyttöön. Pengertien poikki asennettava yksi halkaisijaltaan 1 200 mm:n rumpuputki ei ole riittävä turvaamaan vedenvaihtuvuutta vesi- ja vesijättöalueella etenkään keskivedenkorkeutta suuremmilla vedenkorkeuksilla. Alueen riittävää vedenvaihtuvuutta ei ole mahdollista turvata edes useammalla samankokoisella tai yhdellä suuremmalla rumpuputkella.

Pengertien rakentaminen sekä tarvittavat rantakallioiden louhinnat aiheuttaisivat työnaikaista häiriötä Korppoon pääsaaren puoleisilla naapurikiinteistöillä ja yhteisellä vesialueella. Massiiviset tierakenteet rumentaisivat luonnontilaista merellistä vesimaisemaa. Aluehallintovirasto on katsonut, että pengertien rakentamisesta ja käytöstä aiheutuisi lähinnä kiinteistöjen arvon alentumisena, ranta- ja vesialueiden virkistyskäyttöolosuhteiden heikentymisenä, tieliikenteestä aiheutuvina haittoina ja vesimaisemahaittoina sanottavaa suurempi yksityisen edun loukkaus erityisesti Korppoon pääsaaren puolella sijaitsevien kiinteistöjen Uusitalo 445-630-1-463, Kesäranta 445-630-1-151 ja Saunala 445-630-1-302 omistajille tai haltijoille sekä yhteisen vesialueen Vattenområdet 445-630-876-2 osakaskiinteistöjen omistajille, jotka eivät ole antaneet suostumustaan hankkeen toteuttamiseen.

Aluehallintovirasto on katsonut, että hankkeesta saatava hyöty kohdistuu vain hakijoiden omistamaan kiinteistöön Katilot 445-630-1-226 nostamalla saaressa sijaitsevan vapaa-ajan kiinteistön ja sen kahden rakennuspaikan arvoa sekä parantamalla kiinteistön käyttömukavuutta ja virkistyskäyttöolosuhteita. Näillä hyödyillä ei ole merkitystä yleiseltä kannalta katsottuna. Kiinteistö on käyttökelpoinen tarkoitukseensa ilman pengertien rakentamistakin. Kaavoissa ei ole suunniteltu pengertieyhteyttä. Hankkeesta saatava yksityinen hyöty ei siten ole huomattava. Hankkeesta aiheutuvat haitat erityisesti vedenvaihtuvuuden heikentymisenä saarten välisellä vesialueella, vesialueen rehevöitymisenä ja vesimaiseman muuttumisena ovat yleiseltä kannalta katsottuna huomattavat.

Edellä sanotun perusteella aluehallintovirasto on katsonut, että hankkeesta yleisille ja yksityisille eduille saatava hyöty ei ole huomattava verrattuna siitä yleisille ja yksityisille eduille koituviin menetyksiin. Luvan myöntämisen edellytyksiä ei siten ole.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Vaasan hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt A:n ja hänen asiakumppaniensa valituksen aluehallintoviraston päätöksestä sekä heidän oikeudenkäyntikuluvaatimuksensa.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Sovelletut oikeusohjeet

Vesilain (587/2011) 3 luvun 4 §:ssä säädetään vesilain mukaisen luvan myöntämisen yleisistä edellytyksistä. Tässä tapauksessa hankkeen voidaan katsoa aiheuttavan sellaista yleisen tai yksityisen edun loukkausta, että luvan myöntämisen edellytyksenä on edellä mainitun pykälän ensimmäisen momentin toisen kohdan mukaan se, että hankkeesta yleisille tai yksityisille eduille saatavan hyödyn tulee olla huomattava verrattuna siitä yleisille tai yksityiselle eduille koituviin menetyksiin.

Vesilain 3 luvun 6 §:n mukaan yleiselle edulle aiheutuvia hyötyjä ja menetyksiä arvioidaan yleiseltä kannalta ja arvioinnissa on otettava huomioon muun muassa, mitä vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä annetun lain mukaisessa vesienhoitosuunnitelmassa ja merenhoitosuunnitelmassa on esitetty hankkeen vaikutusalueen vesien tilaan ja käyttöön liittyvistä seikoista.

Vesilain 3 luvun 7 §:n mukaan yksityisenä hyötynä otetaan huomioon maa- tai vesialueen tai muun omaisuuden tuottavuuden tai käytettävyyden parantumisesta aiheutuva omaisuuden käyttöarvon lisääntyminen sekä hankkeen toteuttamisesta välittömästi saatava muu etu.

Hankkeesta aiheutuvana yksityisenä menetyksenä otetaan huomioon:

1) hakijalle myönnettävät käyttö- ja lunastusoikeudet;

2) kustannukset sellaisista vahingoista ja käyttöoikeuksista, joista hakija on hankkeen toteuttamiseksi erikseen sopinut asianosaisen kanssa ja vastaavassa tarkoituksessa hakijalle vapaaehtoisesti luovutettujen alueiden hankkimiskustannukset; sekä

3) muut hankkeeseen osallistumattomalle taholle aiheutuvat menetykset.

Vesilain 2 luvun 7 §:n mukaan vesitaloushanke on toteutettava sekä vesivaroja ja vesialueita muutoin käytettävä siten, ettei siitä aiheudu vältettävissä olevaa yleisen tai yksityisen edun loukkausta, jos hankkeen tai käytön tarkoitus voidaan saavuttaa ilman kustannusten kohtuutonta lisääntymistä kokonaiskustannuksiin ja aiheutettavaan vahingolliseen seuraukseen verrattuna.

Asiassa saatu selvitys

Hyödyt

Hankkeesta saatava hyöty ilmenee hakijan kiinteistöllä sijaitsevien kahden vapaa-ajanrakennuksen käytettävyyden helpottumisena ja kiinteistön arvon nousuna. Valittajan esittämien selvitysten mukaan alueella sijaitsevien rakentamattomien rantakiinteistöjen arvo on mantereella noin puolitoistakertainen verrattuna saaressa ilman tieyhteyttä sijaitsevaan kiinteistöön.

Valittajan mukaan kulkeminen saarikiinteistölle on nykyään hankalaa, johtuen Kyrklandetin jyrkästä ja kivikkoisesta kalliorannasta sekä Kyrklandetin ja Katilot-saaren välillä olevasta vesi- ja vesijättöalueesta, joka on matalan veden aikana kuivillaan, mutta korkean veden aikana vaatii kahlaamista tai veneellä kulkua. Nykyinen ylityspaikka sijaitsee salmen kapeimmassa kohdassa ja vesi-/vesijättöalueen leveys on tässä kohtaa noin 30 m. Ylityspaikalla on pitkospuut.

Hankkeesta ei voida katsoa koituvan vesilain tarkoittamaa yksityistä hyötyä Katilot-saaressa sijaitsevan toisen kiinteistön omistajille, koska he vastustavat hanketta.

Haitat

Suunniteltu tielinjaus kulkee noin 30 metrin päässä nykyisen ylityspaikan länsipuolella kohdalla, missä Kyrklandetin puolella oleva tierasitealue tulee rantaan. Penkereen pituus vesi- ja vesijättöalueella on 55 m. Suunnitellun pengertien harjan yläpinnan leveys on 4 m ja korkeus keskivedenkorkeudesta noin 2 m.

Keskivedenkorkeudella ja sitä alemmilla vedenkorkeuksilla salmen kapein kohta on maankohoamisen ja umpeenkasvun myötä kuivillaan eikä salmessa virtaa vettä. Korkeammilla vedenkorkeuksilla salmessa on virtausta. Katilot-saarta ja ruovikkoaluetta ympäröivät merialueet ovat kuitenkin melko avoimia, joten salmen virtausoloilla ei ole merkittävää vaikutusta ympäröivien vesialueiden tilaan. Korkean veden aikainen vedenvaihtuminen on suunniteltu turvattavan penkereeseen asennettavalla läpimitaltaan 1,2 m:n rummulla. Hanke saattaa jossain määrin lisätä alueen rehevöitymistä paikallisesti, kun korkeanveden aikainen vedenvaihtuvuus salmessa vähenee, mutta vaikutukset jäänevät vähäisiksi ja rajoittuvat lähinnä suunnitellun penkereen ja nykyisen ylityspaikan väliselle vajaan 2 000 m2:n alueelle, joka on jo nykyiselläänkin umpeenkasvanut.

Suunniteltu pengerrakenne on massiivinen ja penkereen tasausviivan korkeus on noin 2 m keskimääräisen vedenpinnan yläpuolella ja noin 80 cm vuonna 2015 havaitun vedenkorkeusennätyksen yläpuolella. Suunnitelman mukainen penger jäisi osittain alueella kasvavan ruovikon peittoon. Korkeilta rantatörmiltä penger on kuitenkin nähtävissä, mutta toisaalta rannat ovat puustoiset ja lähimmiltäkään rakennuspaikoilta ei ole suoraa näköyhteyttä pengeralueelle. Meren puolelta katsottaessa hankealue jää pääosin Katilot saaren taakse piiloon. Suunnitelman mukaisesti toteutettuna penkereen kuitenkin voidaan katsoa olevan niin massiivinen rakenne luonnonkauniissa saaristomaisemassa, että siitä aiheutuu jossain määrin maisemallista haittaa.

Hankealue on matalaa ja ruovikoitunutta aluetta, jolla ei ole merkitystä virkistyskäyttö- tai kalastusalueena, joten hankkeesta aiheutuva virkistyskäyttöhaitta ei ole sanottava.

Penkereen rakentamisesta aiheutuisi työnaikaista haittaa veden paikallisena samentumisena ja työmaaliikenteen aiheuttamana häiriönä. Rakennustyö olisi kuitenkin mahdollista ajoittaa virkistyskäyttöajan ulkopuolelle, jolloin mainitut haitat jäisivät vähäisiksi.

Hankkeen toteuttamiskustannuksia ei oteta huomioon edun menetyksenä intressivertailussa, lukuun ottamatta vesilain 3 luvun 7 §:n toisen momentin ensimmäisessä ja toisessa kohdassa tarkoitettuja korvauksia vahingoista ja käyttöoikeuksista.

Oikeudellinen arviointi

Hallinto-oikeudessa on ratkaistavana kysymys siitä, täyttyykö hankkeessa vesilain 3 luvun 4 §:n ensimmäisen momentin toisessa kohdassa asetettu luvan myöntämisen edellytys eli onko hankkeesta yleisille tai yksityisille eduille saatava hyöty huomattava verrattuna siitä yleisille tai yksityisille eduille koituviin menetyksiin ja toisaalta täyttääkö hanke vesilain 2 luvun 7 §:ssä säädetyn haitan minimointivelvollisuuden.

Hallinto-oikeus katsoo saatujen selvitysten ja lausuntojen perusteella, että hankkeesta ei aiheudu sanottavaa haittaa yleiselle edulle eikä hanke oleellisesti vaikuta vesienhoitosuunnitelman mukaisen tavoitteen saavuttamiseen. Intressivertailussa ovat siten vastakkain hankkeesta hakijalle koituva yksityinen hyöty ja asianosaisille aiheutuva yksityinen haitta. Kiistatonta on, että hankkeesta koituu hyötyä hakijan kiinteistöllä sijaitsevien kahden lomarakennuksen käytettävyyden parantumisena sekä kiinteistön arvon nousuna. Hallinto-oikeus katsoo kuitenkin, että selvitysten tuloksia kiinteistön arvon puolitoistakertaistumisesta ei voida suoraan sellaisenaan soveltaa yksittäistapaukseen ja jo rakennettuun kiinteistöön. Hyötyä arvioitaessa on toisaalta otettava huomioon, että hakijan kiinteistö on käyttökelpoinen ilman tieyhteyden rakentamistakin ja nykyistä noin 100–150 metrin jalankulkuyhteyttä saareen olisi mahdollista parantaa huomattavasti pienimuotoisemmin toimin kuin nyt suunniteltu pengertie.

Merkittävin hankkeesta aiheutuva haitta on massiivisen rakenteen aiheuttama maisemallinen haitta. Penger on suunniteltu niin korkeaksi, että harja on noin 80 cm ylempänä kuin koskaan havaittu ennätysvedenkorkeus. Hallinto-oikeus katsoo, että hankkeen tarkoitus olisi mahdollista saavuttaa huomattavasti suunniteltua matalammallakin penkereellä, jolloin maisemahaitta jäisi vähäiseksi. Pengertie olisi pääosin käytettävissä, vaikka sen harja peittyisikin hyvin poikkeuksellisilla vedenkorkeuksilla veden alle. Poikkeukselliset vedenkorkeudet ajoittuvat tyypillisesti talvikaudelle, jolloin vapaa-ajanasunnon käyttö on vähäistä. Vedenvaihtuvuuden vähenemisen aiheuttamaa haittaa olisi mahdollista edelleen pienentää lisäämällä rumpujen määrää tai toteuttamalla ylikulku siltarakenteena.

Johtopäätökset

Hallinto-oikeus katsoo edellä olevaan perustuen, että hankkeesta aiheutuva hyöty ei ole suurempi kuin siitä yksityiselle edulle aiheutuva haitta, ja kulkuyhteyden parantaminen saareen on mahdollista toteuttaa myös haitattomammalla tavalla aiheuttamatta vältettävissä olevaa yleisen tai yksityisen edun loukkausta. Sen johdosta luvan myöntämisen edellytyksiä hakemuksen mukaiselle hankkeelle ei ole ja valitus on hylättävä.

Oikeudenkäyntikulut

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Mitä tässä pykälässä ja 75 §:ssä säädetään asianosaisesta, voidaan soveltaa myös päätöksen tehneeseen hallintoviranomaiseen. Harkittaessa julkisen asianosaisen korvausvelvollisuutta on otettava erityisesti huomioon, onko oikeudenkäynti aiheutunut viranomaisen virheestä.

Muutoksenhakijat ovat vaatineet, että aluehallintovirasto määrätään korvaamaan heidän oikeudenkäyntikulunsa. Annettu pääasiaratkaisu huomioon ottaen ja koska oikeudenkäynti hallinto-oikeudessa ei ole aiheutunut hallintolainkäyttölain 74 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla aluehallintoviraston virheestä, vaatimus aluehallintoviraston velvoittamisesta korvaamaan valittajien oikeudenkäyntikulut hallinto-oikeudessa on hylätty.

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Marja Lampi, Marjatta Korsbäck ja Susanna Airiola, joka on myös esitellyt asian.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A ja hänen asiakumppaninsa ovat valituksessaan vaatineet, että Vaasan hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja valittajille myönnetään heidän hakemansa vesitalouslupa pengertien rakentamiseksi, tai toissijaisesti asia palautetaan Etelä-Suomen aluehallintovirastolle uudelleen käsiteltäväksi. Lisäksi he ovat vaatineet, että Etelä-Suomen aluehallintovirasto velvoitetaan korvaamaan valittajien oikeudenkäyntikulut hallinto-oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa laillisine korkoineen.

Vaatimustensa tueksi muutoksenhakijat ovat esittäneet muun ohella seuraavaa:

Hallinto-oikeus on arvioinut pengertiehankkeen maisemavaikutusten haitallisuutta virheellisesti. Tien rakentamisesta ei aiheudu sanottavia maisemahaittoja, koska umpeen kasvaneelle salmialueelle rakennettava penger jää ruovikoiden suojaan. Tien näkyminen lähiympäristöön käy ilmi valitukseen liitetyistä valokuvaliitteistä. Suunniteltu tielinjaus sijaitsee korkeakasvuisen ruovikon keskellä, joka estää näköyhteyden tiealueelle lähes joka suunnasta. Valittajien omistama Katilot-tila on ainoa kiinteistö, jolla sijaitsevalta rakennukselta olisi näköyhteys pengertielle. Merelle päin pengertie ei näkyisi lainkaan, koska tie jää mereltä katsottuna piiloon Katilot-saaren taakse.

Hallinto-oikeuden tulkinta siitä, että pengertie ei sopisi ”luonnonkauniiseen saaristomaisemaan” on virheellinen. Niiltä alueilta Kyrklandetin puolen rantatörmiltä, joihin pengertie näkyisi, avautuu näkymä ruovikkoiseen salmeen, jossa kulkee jo entuudestaan pitkospuureitti Katilot-saareen. Ruovikoitunutta salmea yksinään ei voida pitää erityisiä varjeltavia kauneusarvoja sisältävänä.

Lisäksi Korppoon pääsaaren rannoilla ja ympäröivässä saaristossa on tiivistä loma-asutusta, joten alueen rantamaisemaa ei voida pitää sillä tavalla luonnontilaisena, että pengertie muuttaisi tai rumentaisi sitä sanottavasti. Laiturit, rantamökit, venevajat, sillat ja penkereet kuuluvat luontevasti osaksi Korppoon saaristomaisemaa.

Paraisten kaupunginvaltuuston 9.12.2014 (§ 106) hyväksymässä Korppoon rantayleiskaavassa ei ole osoitettu ainoatakaan rakennuspaikkaa alueille, jolla valittajien tieoikeus sijaitsee eikä sellaisille paikoille, joille pengertie näkyisi.

Luvan myöntämisen edellytykset perustuvat oikeusharkintaan, eli lupa on myönnettävä, jos myöntämisen edellytykset ovat olemassa. Valittajien asiassa esittämän selvityksen ja hallinto-oikeuden tulkinnan mukaisesti pengertiehanke ei aiheuttaisi sanottavaa haittaa vesiympäristölle eikä maisemalle. Koska pengertiehanke ei sanottavasti loukkaa yleistä tai yksityistä etua, edellytykset luvan myöntämiselle ovat olemassa jo vesilain 3 luvun 4 §:n 1 momentin 1 kohdan perusteella.

Pengertiehankkeesta ei olisi haittaa vesiympäristölle, hankealueelle ei aiheutuisi virkistyskäyttöhaittaa ja rakennustyön aikaiset haitat olisivat rajoitettavissa vähäisiksi. Ainoa haitta, joka hallinto-oikeuden tulkinnan mukaan hankkeesta aiheutuisi, olisi maisemahaitta. Pengertien maisemavaikutus olisi kuitenkin nähtävissä vain hyvin rajatulta alueelta eikä ruovikkoisen ja umpeenkasvaneen alueen halki kulkevan matalan tierakennelman voida katsoa rumentavan maisemaa merkittävästi.

Pengertiehanke parantaisi Katilot-saaren käytettävyyttä merkittävästi. Saarelle kuljetaan tällä hetkellä jalan alas hankealueen Kyrklandetin puoleista rantaa, joka on jyrkkää kalliota ja erittäin kivikkoinen. Jalankulkuyhteys on pitempi kuin hallinto-oikeuden toteama 100–150 metriä, arviolta noin 300 metriä. Jalan kulkeminen etenkin kantamusten kanssa kallioita pitkin on vaivalloista ja vaarallista, eikä käytännössä onnistu huonommin liikkuvilta henkilöiltä lainkaan. Pengertie mahdollistaisi kulkemisen autolla Katilot-saaren loma-asuntojen pihaan saakka. Hankkeen parantava vaikutus Katilot-saaren tilojen käytettävyyteen olisi huomattavan suuri, minkä hallinto-oikeuskin on todennut.

Valittajat ovat lisäksi viitanneet valituksessaan hallinto-oikeudelle käsittelemiinsä saarikiinteistöjen arvoa koskeviin tutkimuksiin. Tutkimusten perusteella tieyhteys saarikiinteistölle nostaa kiinteistön arvon noin 1,5-kertaiseksi. Hallinto-oikeus on katsonut, ettei kyseisten selvitysten tuloksia kiinteistön arvon puolitoistakertaistumisesta voida suoraan sellaisenaan soveltaa yksittäistapaukseen ja jo rakennettuun kiinteistöön. Kuitenkin hallinto-oikeuden mukaan on kiistatonta, että hankkeesta koituisi hyötyä kiinteistön arvon nousuna. Hallinto-oikeudelle esitetyt hintatutkimukset osoittavat kuitenkin selvästi, että silloin kun muut hintaan vaikuttavat tekijät vakioidaan, tieyhteydellä on yleisesti ottaen erittäin suuri vaikutus saarikiinteistöjen arvoon. Pengertien vaikutus myös Katilot-saaren kiinteistöjen arvoon olisi huomattava.

Vaikka tilan Kimpale (445-630-1-225) omistajat vastustavat hanketta, vastustus ei muuta sitä tosiasiaa, että pengertie helpottaisi vapaa-ajan asumiskäytössä olevalle Kimpale-tilalle kulkemista ja nostaisi tilan arvoa. Pengertie ei näkyisi miltään osin Kimpale-tilalle eivätkä tiestä mahdollisesti aiheutuvat maisemavaikutukset kohdistuisi Kimpale-tilaan. Hallinto-oikeuden olisi päätöksessään intressipunnintaa tehdessään tullut huomioida hankkeesta yksityisille eduille saatavana hyötynä myös Kimpale-tilalle koituva etu.

Intressivertailussa punnittavaksi tulevat huomattava yksityinen hyöty eli Katilot-saaren käytettävyyden merkittävä parantuminen ja saaren kiinteistöjen huomattava arvonnousu, ja yleiset menetykset eli ruovikkomaiseman muuttuminen. Hallinto-oikeus on arvioinut hyötyjen ja menetysten välistä suhdetta virheellisesti katsoessaan, ettei luvan myöntämiselle ole edellytyksiä. Hankkeesta aiheutuva yksityinen hyöty on moninkertainen verrattuna hankkeesta aiheutuviin menetyksiin eli maisemamuutokseen ruovikkoalueella.

Hallinto-oikeuden esittämät vaihtoehtoiset tavat kulkutien toteuttamiseksi saareen edellyttäisivät myös hankealueelle toteutettavia rakenteita, jotka näkyisivät paikoin Kyrklandetin rantapenkereille joka tapauksessa. Valittajien näkemyksen mukaan miten tahansa toteutetut kulkutierakenteet saareen muuttaisivat ruovikkomaisemaa jossain määrin, eikä pengertietä voida mataluutensa ja suojaisen sijaintinsa vuoksi pitää erityisesti maisemaa rumentavana rakenteena.

Jos kulkutie salmen yli toteutettaisiin ainoastaan jalan kuljettavana, tielle olisi kuljettava edelleen Kyrklandetin jyrkkiä rantakallioita pitkin. Kallioille olisi toteutettava jyrkkiä porrasrakennelmia kulkemisen helpottamiseksi. Portaiden kulkeminen olisi vaikeaa erityisesti kantamusten kanssa ja huonosti liikkuville henkilöille käytännössä mahdotonta. Jalan kuljettavan kulkuväylän toteuttaminen salmen yli ei tosiasiassa juurikaan parantaisi saaren käytettävyyttä.

Etelä-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupavastuualue on antanut valituksen johdosta lausunnon.

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue on antanut valituksen johdosta lausunnon. ELY-keskuson viitannutasiassa aluehallintovirastolle ja hallinto-oikeudelle antamiinsa lausuntoihin. ELY-keskuksella ei ole valituksen johdosta aiemmin esittämäänsä muuta lisättävää kuin tarkennus Rymättylän ja Houtskarin välisen vesimuodostuman vesienhoitosuunnitelman mukaiseen ekologiseen tilaan, joka 2. suunnittelukauden luokituksen mukaan on tyydyttävä. Tilaluokka ei ole muuttunut.

D ja hänen asiakumppaninsa ovat antaneet valituksen johdosta vastineen, jossa on esitetty valituksen hylkäämistä. Lisäksi he ovat esittäneet muun ohella, että hallinto-oikeus on arvioinut vähättelevästi, ettei lähimmiltä rakennuspaikoilta ole suoraan näköyhteyttä pengeralueelle, ja todennut virheellisesti, että hanke saattaisi jossain määrin lisätä rehevöitymistä paikallisesti. Hankkeen toteuttaminen estäisi veden virtauksen salmessa ja pahentaisi rehevöitymistä. Pengertiehanke estäisi yhteisen vesialueen omistajien harkitseman salmen vesialueen ruoppaushankkeen salmen kunnostamiseksi. Korkean veden aikaan sekä kevät-, syksy- ja talviaikaan näköyhteys pengertiehankkeen suunnitellulle paikalle on esteetön varsinkin länteen päin avautuvalta laajahkolta vesialueelta. Hankkeen toteuttaminen pilaisi läntiseltä merialueelta näkyvää puustomaisemaa ja aiheuttaisi kohtuuttoman suurta kallion louhintaa ranta-alueilla. Vedenkorkeuden vaihteluista johtuen virtausta on ympäri vuoden eikä salmen kapeintakaan kohtaa voi sanoa kokonaan umpeenkasvaneeksi. Hanke loukkaisi sitä vastustavien naapureiden oikeuksia heikentämällä maisemakuvaa, vesien laatua ja virkistyskäyttöä.

Pääsaarella Uusitalo-tilalla sijaitsevalta autojen pysäköintipaikalta kävely metsäpolkua rantaan kapeimpaan kohtaan salmen ylitykseen kestää vain noin kolme minuuttia. Jyrkimpään rantaan viettävään kalliokohtaan ovat Kimpale-tilan omistajat useita vuosia pingoittaneet kulkua helpottamaan köyden ja viimeksi on rakennettu helppokulkuiset portaat rantaan. Salmen niitetystä ylikulkukohdasta on saattanut päästä joko parilla aironvedolla soutaen tai toisesta paikasta pitkospuita pitkin. Saareen tulo kestää yhteensä noin viisi minuuttia autolta. Katilot-tilalle pääsee myös läheisestä Verkanin vierasvenesatamasta moottoriveneellä parissa minuutissa.

Suunniteltu 55 metrin pituinen pengertie on ylimitoitettu pieneen saareen. Jos pengertiehanke toteutuisi, kulkuoikeutta käyttäisivät hakijoiden kolmen perheen lisäksi kiinteistön hallintaoikeuden haltija autoineen. Hakijoiden haluama autoliikenne ei sovellu pienelle saarelle.

E ja F ovat antaneet valituksen johdosta vastineen, jossa on esitetty valituksen hylkäämistä. Lisäksi he ovat esittäneet muun ohella, että pengertiehanke on kohtuuttoman suuri ja tarpeeton pienen saaren yhden rakennuspaikan kahden loma-asunnon virkistystarpeisiin. Alue tulisi säilyttää luonnonmukaisena. Hanke estää salmen luonnollisen veden virtauksen ja vaikeuttaa naapuritilojen virkistyskäyttöä sekä aiheuttaa maisemahaittaa. Korppoon pääsaarella sijaitsevalta tilan Kesäranta 445-630-1-151 koko ranta-alueelta on näköyhteys vastapäiseen Katilot-saareen.

A ja hänen asiakumppaninsa ovat antaneet vastaselityksen, jossa he ovat uudistaneet vaatimuksensa. Lisäksi he ovat esittäneet muun ohella, että hankealueen ruovikko peittää pengertien kaikkina vuodenaikoina veden korkeudesta riippumatta, eikä pengertiellä olisi tosiasiallista vaikutusta rantamaisemaan. Vastineissa esitetty mahdollisuus salmen ruoppaamiseen on nostettu esiin vasta pengertietä koskevan prosessin yhteydessä. Kun Kimpale-tilan omistajat ovat korostaneet helppoa pääsyä saareen pitkospuita pitkin, salmen ruoppaaminen vaikeuttaisi saareen kulkemista huomattavasti. Suunnitellut ruoppaustoimet eivät ole uskottavia. Salmen on annettu kasvaa umpeen vuosikymmeniä, eikä ruoppaushanketta kohtaan ole esitetty kiinnostusta ennen pengertiehanketta.

Valittajien hallinto-oikeudelle esittämä filosofian tohtori Sanna Sopasen (Ramboll Finland Oy) asiantuntijalausunto hankkeen vesistövaikutuksista ja ELY-keskuksen lausunto huomioon ottaen hankkeella ei ole olennaista vaikutusta salmen virtausoloihin. Salmi ruovikoituu ja muuttuu kuivaksi maaksi joka tapauksessa. Ruoppauksella ainoastaan hidastettaisiin tätä kehitystä. Kun salmen virtauksella ei ole merkitystä ympäröivien vesialueiden yleiseen tilaan, ruoppaaminen olisi epätarkoituksenmukaista.

Valituksenalaisessa vesitalousasiassa on kysymys vain tiehankkeen 55 metrin mittaisen vesijätön ylittävän pengertien rakentamisesta Katilot-saareen Korppoon pääsaarelta. Tien toteuttamiseksi vaadittavat manneralueella tapahtuvat toimenpiteet tai valittajien kiinteistöllä toteutettavat rakennushankkeet eivät liity kysymyksessä olevaan vesilain mukaiseen lupa-asiaan. Siltä osin kuin pengertie sijoittuu vesialueelle, rakentamiseen ei sisälly kallion louhintaa. Vuodelta 1958 peräisin olevassa Katilot-tilan kauppakirjassa on myönnetty oikeus ajoneuvokulkuisen tien sekä sillan rakentamiseen mantereelta saarelle.

Kiinteistöltä Kesäranta saattaisi olla mahdollista nähdä pengertielle vain kiinteistön rantaviivan läntisimmästä osasta. Muilta osin Katilot-saaresta näkyvät Kesäranta-kiinteistölle saaren rannat ja salmen ruovikkoa. Kesäranta-kiinteistön rakennuspaikoilta ja pihapiiristä pengertielle ei olisi näkyvyyttä. Ilmakuvasta käy ilmi, että pengertiehankkeella ei olisi tosiasiallista vaikutusta Kesärannan tilalta aukeavaan merimaisemaan.

G, H ja I tilojen Saunala 445-630-1-302 ja Aulila 445-630-1-206 nykyisinä omistajina, J, K, E, F, L, M, D ja N, O ja P sekä vielä erikseen M tilan Uusitalo 445-630-1-463 ja L tilan Heikkilä 445-630-1-245 omistajina ovat omasta aloitteestaan tänne toimittamissaan, 22.7.2016 saapuneissa kirjoituksissaan esittämillään perusteilla ilmoittaneet yhteisen vesialueen 445-630-876-2 osakastilojen omistajina vastustavansa pengertiehanketta ja pyytäneet, että kirjelmissä esitetyt seikat otettaisiin huomioon asiassa tehtyä valitusta käsiteltäessä.

Kirjoitukset on toimitettu tiedoksi A:lle ja hänen asiakumppaneilleen.

Merkitään, että korkein hallinto-oikeus on päätöksellään 1.3.2017 taltionumero 873Korppoon rantayleiskaavaa koskevassa valitusasiassa D;n ja hänen asiakumppaniensa valituksesta kumonnut Turun hallinto-oikeuden ja Paraisten kaupunginvaltuuston päätökset tilan Katilot RN:o 1:226 eteläosaan osoitetun toisen rakennuspaikan osalta. Korkein hallinto-oikeus on päätöksensä perusteluissa muun ohella lausunut, että korkein hallinto-oikeus on Katilotin tilan RN:o 1:226 poikkeamisasiaa koskevassa päätöksessään 28.1.2015 taltionumero 193 todennut, että tilalla on yksi lomarakennuspaikka, jolla on kaksi loma-asuntoa. Kaavaselostuksesta ilmenevien mitoitusperusteiden mukaan Katilotin tilalle ei kuulu toista rakennuspaikkaa. Tämän vuoksi kaupunginvaltuuston ja hallinto-oikeuden päätökset on kumottu siltä osin kuin tilalle RN:o 1:226 on kaavassa osoitettu toinen rakennuspaikka.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian.

1. Valitus hylätään. Vaasan hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

2. A:n ja hänen asiakumppaniensa oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva vaatimus hylätään.

Perustelut

1.Sovellettavat säännökset

Vesilain 3 luvun 4 §:n 1 momentin mukaan lupa vesitaloushankkeelle myönnetään, jos:

1) hanke ei sanottavasti loukkaa yleistä tai yksityistä etua; tai
2 kohdan mukaan lupa vesitaloushankkeelle myönnetään, jos hankkeesta yleisille tai yksityisille eduille saatava hyöty on huomattava verrattuna siitä yleisille tai yksityisille eduille koituviin menetyksiin.

Vesilain 3 luvun 5 §:n 1 momentin mukaan lupa-asiaa ratkaistaessa on otettava huomioon asemakaava. Lisäksi on otettava huomioon, mitä maankäyttö- ja rakennuslaissa säädetään maakuntakaavan ja yleiskaavan oikeusvaikutuksista. Pykälän 2 momentin mukaan lupa-asiaa ratkaistaessa on katsottava, ettei lupa merkittävästi vaikeuta kaavan laatimista.

Vesilain 3 luvun 6 §:n 1 momentin mukaan luvan myöntämisen edellytyksiä harkittaessa vesitaloushankkeesta yleiselle edulle aiheutuvia hyötyjä ja menetyksiä arvioidaan yleiseltä kannalta. Arvioinnissa voidaan käyttää raha-arvoa, jos hyödyn tai menetyksen suuruus voidaan määrittää rahassa.

Saman pykälän 2 momentin mukaan arvioinnissa on otettava huomioon, mitä vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä annetun lain mukaisessa vesienhoitosuunnitelmassa ja merenhoitosuunnitelmassa on esitetty hankkeen vaikutusalueen vesien tilaan ja käyttöön liittyvistä seikoista.

Vesilain 3 luvun 7 §:n 1 momentin mukaan luvan myöntämisen edellytyksiä harkittaessa vesitaloushankkeesta saatavana yksityisenä hyötynä otetaan huomioon maa- tai vesialueen tai muun omaisuuden tuottavuuden tai käytettävyyden parantumisesta aiheutuva omaisuuden käyttöarvon lisääntyminen sekä hankkeen toteuttamisesta välittömästi saatava muu etu.

Saman pykälän 2 momentin mukaan hankkeesta aiheutuvana yksityisenä menetyksenä otetaan huomioon: 1) hakijalle myönnettävät käyttö- tai lunastusoikeudet; 2) kustannukset sellaisista vahingoista ja käyttöoikeuksista, joista hakija on hankkeen toteuttamiseksi erikseen sopinut asianosaisen kanssa, ja vastaavassa tarkoituksessa hakijalle vapaaehtoisesti luovutettujen alueiden hankkimiskustannukset; sekä 3) muut hankkeeseen osallistumattomalle taholle ja tässä laissa tarkoitetulle ojituksen passiiviosakkaalle aiheutuvat menetykset.

Vesilain 3 luvun 10 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan lupapäätöksessä on annettava tarpeelliset määräykset hankkeesta ja sen toteuttamisesta aiheutuvien haittojen välttämisestä siten kuin 2 luvun 7 ja 8 §:ssä säädetään.

Vesilain 2 luvun 7 §:n mukaan vesitaloushanke on toteutettava sekä vesivaroja ja vesialueita muutoin käytettävä siten, ettei siitä aiheudu vältettävissä olevaa yleisen tai yksityisen edun loukkausta, jos hankkeen tai käytön tarkoitus voidaan saavuttaa ilman kustannusten kohtuutonta lisääntymistä kokonaiskustannuksiin ja aiheutettavaan vahingolliseen seuraukseen verrattuna.

Vesilain 13 luvun 1 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan hankkeesta vastaava on velvollinen korvamaan tämän lain tai siihen perustuvan luvan nojalla suoritetusta tai suoritettavasta toimenpiteestä aiheutuvan edunmenetyksen siten kuin tässä luvussa säädetään, jos edunmenetys aiheutuu luvan mukaisesta vesitaloushankkeesta.

Oikeudellinen arvio

G:n ja hänen asiakumppaniensa, J:n ja hänen asiakumppaniensa sekä M:n ja L:n omasta aloitteesta korkeimmalle hallinto-oikeudelle toimitetut kirjoitukset on osaltaan otettu asiassa huomioon.

Valituksenalaisessa vesitalousasiassa on kysymys tiehankkeen noin 55 metrin mittaisen vesi- ja vesijättöalueen ylittävän pengertien rakentamisesta Katilot-saareen Korppoon pääsaarelta. Kysymyksessä olevassa vesitalousasiassa ei ratkaista yksityistielain mukaista tielinjausta ja oikeutta tien rakentamiseen maa-alueella koskevia kysymyksiä.

Suunnitelman mukaisen yhteiselle vesi- ja vesijättöalueelle sijoitettavan tiepenkereen rakentaminen vaikuttaa alueen vesimaisemaan ja salmen veden virtaukseen sekä ranta- ja vesialueiden virkistyskäyttöolosuhteisiin. Korkein hallinto-oikeus katsoo, samoin kuin hallinto-oikeus, että hankkeesta aiheutuu vesilain 3 luvun 4 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettua suurempi yleisen tai yksityisen edun loukkaus, joten luvan myöntämisen edellytykset on ollut arvioitava saman pykälän 1 momentin 2 kohdan mukaisesti intressivertailussa. Mainitun lainkohdan mukaan luvan myöntämisen edellytyksenä on, että rakentamisesta saatava hyöty on siitä johtuvaan vahinkoon, haittaan ja muuhun edunmenetykseen verrattuna huomattava.

Vesilain mukaisen luvan myöntämisen edellytysten harkinta on oikeusharkintaa. Lupa on myönnettävä, jos luvan myöntämisen oikeudelliset edellytykset ovat olemassa. Luvan myöntämisen edellytykset ratkaistaan vesilain 3 luvun 4 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaisen etuvertailun perusteella. Lainkohdassa tarkoitettu etuvertailu perustuu lupahakemuksen kohteena oleviin toimenpiteisiin, jolloin ainoastaan niistä johtuvat edut ja haitat on otettava huomioon. Hankkeesta yleiselle edulle aiheutuvat hyödyt ja menetykset on arvioitava siten kuin saman luvun 6 §:ssä säädetään ja hankkeesta saatavat yksityiset hyödyt ja aiheutuvat menetykset on arvioitava siten kuin saman luvun 7 §:ssä säädetään.

Vain yksityistä etua palveleva hanke voi tapauskohtaisesti hankkeen luonteen vuoksi tuottaa lupaharkinnassa huomioon otettavia hyötyjä myös yleiselle edulle ja sellaiselle kiinteistölle, jonka omistaja ei ole hakijana (esimerkiksi järven vedenkorkeuden nostaminen, yhteinen kuivatushanke). Vesilain mukaisessa lupaharkinnassa yksityiset hyödyt ja menetykset arvioidaan kiinteistökohtaisesti. Valituksessa tarkoitetussa hankkeessa on kyse vain yksityistä etua palvelevasta tiepenkereestä saareen, ja sen hyötynä on pidettävä vain lomakiinteistön virkistyskäyttöedellytysten parantumista ja tämän seurauksena arvon nousua. Hankkeen hyötyjä on tässä tapauksessa kuitenkin arvioitava vain hakijan omistaman kiinteistön kannalta, kun asiassa saadun selvityksen mukaan toisella saaressa olevalla kiinteistöllä ei ole rasitetta pengeralueeseen eikä muutakaan selvitystä ole siitä, että kiinteistön käytössä voitaisiin hyödyntää pengertä. Kiinteistön omistajat ovat vastustaneet hanketta, eikä vesilain mukaan heitä voida pengerhankkeessa myöskään velvoittaa osallistumaan hankkeeseen. Siten vesilain mukaisena hyötynä ei voida ottaa huomioon lupaharkinnassa pengertiestä mahdollisesti aiheutuvaa kulun helpottumista Katilot-saaren molemmille kiinteistöille ja niiden virkistyskäytön paranemista.

Siitä huolimatta, mitä hallinto-oikeuden päätöksen kohdan Asiassa saatu selvitys alakohdassa Haitat on hankkeessa etuvertailussa huomioon otettavista haitoista lausuttu, korkein hallinto-oikeus katsoo osittain toisin kuin hallinto-oikeus, että suunnitellun pengertien rakentamisesta aiheutuisi luonnonmukaisessa saaristolaisympäristössä ranta- ja vesialueiden virkistyskäyttöolosuhteiden sekä vesimaiseman heikentymistä erityisestiKorppoon pääsaaren puolella sijaitsevien kiinteistöjen Uusitalo 445-630-1-463 ja Saunala 445-630-1-302 omistajille tai haltijoille, sekä osittain myös tilalle Kesäranta 445-630-1-151.

Hallinto-oikeuden päätöksessä muutoin lausutut perustelut ja se, ettei ajoyhteyttä saareen ole osoitettu yleiskaavassa, huomioon ottaen hankkeesta vain luvanhakijoiden kiinteistölle koituvaa hyötyä ei voida pitää hankkeeseen osallistumattomille yksityisille tahoille aiheutuviin haittoihin verrattuna huomattavana.

Näillä perusteilla ja kun lisäksi muutoin otetaan huomioon edellä ilmenevät hallinto-oikeuden päätöksen perustelut ja perusteluissa mainitut
oikeusohjeet sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.

2. Asian näin päättyessä ja kun otetaan huomioon hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentti, A:lle ja hänen asiakumppaneilleen ei ole määrättävä korvausta oikeudenkäyntikuluista korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Kuusiniemi, Hannu Ranta, Mika Seppälä, Kari Tornikoski ja Jaakko Autio sekä ympäristöasiantuntijaneuvokset Mikael Hildén ja Riku Vahala. Asian esittelijä Irene Mäenpää.

Article 1

$
0
0

Maankäyttö ja rakentaminen – Rakennusvalvonta – Valituslupa – Uhkasakon alentaminen

Taltionumero: 4699
Antopäivä: 25.9.2017

Hallinto-oikeus oli hylännyt valituksen päätöksestä, jolla uhkasakko oli tuomittu maksettavaksi maankäyttö- ja rakennuslain 182 §:n nojalla asetetun velvoitteen jäätyä täyttämättä, mutta oli kuitenkin alentanut maksettavaksi tuomitun uhkasakon määrää.

Koska hallinto-oikeus oli hylännyt valituksen siltä osin kuin asiasta oli korkeimmassa hallinto-oikeudessa kysymys, valituksen tutkiminen korkeimmassa hallinto-oikeudessa edellytti valituslupaa. Valituslupahakemus hylättiin hallintolainkäyttölain 13 §:n 2 momentin nojalla.

Maankäyttö- ja rakennuslaki 182 § ja 190 § 3 momentti

Hallintolainkäyttölaki 13 § 2 momentti

Ks. myös KHO 4.5.2016/1839

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riitta Mutikainen, Hannu Ranta ja Kari Tornikoski. Asian esittelijä Vesa Manninen.

Article 0

$
0
0

Turvetuotannon ympäristölupaa koskeva asia (Kötyskäsaarenneva ja Iso Vehkaneva, Kruunupyy ja Kaustinen)

Taltionumero: 4710
Antopäivä: 25.9.2017

Asia Ympäristölupaa koskeva valitus

Valittaja Oy Alholmens Kraft Ab

Päätös, jota valitus koskee

Vaasan hallinto-oikeus 29.3.2016 nro 16/0139/1

Asian aikaisempi käsittely

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on päätöksellään 16.9.2014 n:o 171/2014/1 tarkistanut Oy Alholmens Kraft Ab:n Kötyskäsaarennevan ja Ison Vehkanevan ympäristöluvan lupamääräykset ja myöntänyt toistaiseksi voimassa olevan ympäristöluvan noin 61,5 ha:n suuruiseen lisäalueen turvetuotantoon Kruunupyyn ja Kaustisen kunnissa Perhonjoen vesistöalueella hakemukseen liitetyn suunnitelman ja sen täydennysten mukaisesti siten muutettuna kuin lupamääräyksistä ilmenee. Turvetuotantoalueen pinta-ala auma-alueineen on noin 216,5 ha.

Päätös sisältää lupamääräykset 1–17, joista lupamääräyksen 2 kappaleet 1–3 sekä lupamääräys 14 kuuluvat seuraavasti:

2. Tuotantoalueen vedet on johdettava hakemuksen liitteenä 2 olevan tuotantosuunnitelmakartan nro 837-3-05 mukaisesti sarkaojarakenteiden, virtausta säätävien patojen ja laskeutusaltaiden kautta sekä käsiteltävä ympärivuotisesti pintavalutuskentällä sekä muutoin hakemussuunnitelmasta ilmenevällä tavalla.

Pintavalutuskentän pinta-alan on oltava vähintään 5,9 % sen valuma-alueen pinta-alasta.

Sarkaojien päissä on oltava lietesyvennys, lietteenpidätin ja päisteputket. Kokoojaojiin on rakennettava virtausta säätelevät padot. Laskeutusaltaissa on oltava pintapuomit ja purkupään virtaamaa padottava rakenne. Laskeutusaltaiden ja pintavalutuskenttien on oltava mitoitusohjeiden mukaisia. Tuotantoalueen ojia, laskeutusaltaita tai muita rakenteita ei saa kaivaa kivennäismaahan saakka. Mikäli laskeutusaltaat kaivetaan kivennäismaahan saakka, on kaivumaat kalkittava ja huolehdittava siitä, ettei altaiden vesipintaa lasketa kivennäismaakerroksen alapuoliselle tasolle muulloin kuin lietteen poiston yhteydessä. Kuntoonpanon jälkeen tehdyistä kaivutöistä on vuosittain ilmoitettava Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle.

= = =

14. Vesistötarkkailu on toteutettava Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen 14.3.2013 hyväksymän Perhonjoen ja Kälviän yhteistarkkailuohjelman 2013–2016 mukaisesti. Tarkkailuohjelman päätyttyä hankkeen vaikutuksia on tarkkailtava vuosittain Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen hyväksymällä tavalla.

Kalataloustarkkailu on tehtävä Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kalatalousviranomaisen 7.2.2014 hyväksymän Perhonjoen ja Kälviän kalataloudellisen yhteistarkkailuohjelman 2013–2016 mukaisesti. Tarkkailuohjelman päätyttyä hankkeen kalataloudellisia vaikutuksia on tarkkailtava vuosittain Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kalatalousviranomaisen hyväksymällä tavalla.

Tarkkailusuunnitelmia voidaan muuttaa elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen hyväksymällä tavalla edellyttäen, että muutokset eivät heikennä tulosten luotettavuutta tai tarkkailun kattavuutta.

Tarkkailujen vuosiraportit on toimitettava Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueelle, Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kalatalousviranomaiselle sekä Kruunupyyn ja Kaustisen kuntien ympäristönsuojeluviranomaisille. Kalataloustarkkailun tulokset on lisäksi toimitettava Perhonjoen kalastusalueelle. Tarkkailujen tulokset on vaadittaessa annettava niiden nähtäväksi, joiden oikeuteen tai etuun tiedot saattavat vaikuttaa. Tarkkailutulosten yhteenvedoissa on esitettävä tarkkailussa esiintyneet epävarmuustekijät sekä analyyseissä ja tulosten laskennassa käytetyt menetelmät.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Vaasan hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään, siltä osin kuin nyt on kysymys, Oy Alholmens Kraft Ab:n aluehallintoviraston päätöksestä tekemän valituksen enemmälti hyläten muuttanut lupamääräyksen 2 kolmannen kappaleen, minkä jälkeen kappale kuuluu seuraavasti (muutos kursiivilla):

Sarkaojien päissä on oltava lietesyvennys, lietteenpidätin ja päisteputket. Kokoojaojiin on rakennettava virtausta säätelevät padot. Laskeutusaltaissa on oltava pintapuomit ja purkupään virtaamaa padottava rakenne. Laskeutusaltaiden ja pintavalutuskenttien on oltava mitoitusohjeiden mukaisia. Lisäalueen ojia, laskeutusaltaita tai muita rakenteita ei saa kaivaa kivennäismaahan saakka. Mikäli laskeutusaltaat kaivetaan kivennäismaahan saakka, on kaivumaat kalkittava ja huolehdittava siitä, ettei altaiden vesipintaa lasketa kivennäismaakerroksen alapuoliselle tasolle muulloin kuin lietteen poiston yhteydessä. Kuntoonpanon jälkeen tehdyistä kaivutöistä on vuosittain ilmoitettava Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään valituksenalaisilta osin seuraavasti:

Sovellettavat oikeusohjeet

Ympäristönsuojelulain (86/2000) 5 §:n 1 momentin mukaan toiminnanharjoittajan on oltava riittävästi selvillä toimintansa ympäristövaikutuksista, ympäristöriskeistä ja haitallisten vaikutusten vähentämismahdollisuuksista (selvilläolovelvollisuus).

Ympäristönsuojelulain 41 §:n 1 momentin mukaan ympäristölupa myönnetään, jos toiminta täyttää ympäristönsuojelulain ja jätelain sekä niiden nojalla annettujen asetusten vaatimukset.

Ympäristönsuojelulain 42 §:n 1 momentin mukaan luvan myöntäminen edellyttää, ettei toiminnasta, asetettavat lupamääräykset ja toiminnan sijoituspaikka huomioon ottaen, aiheudu yksinään tai yhdessä muiden toimintojen kanssa terveyshaittaa, merkittävää muuta ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa, ympäristönsuojelulain 7–9 §:ssä kiellettyä seurausta, erityisten luonnonolosuhteiden huonontumista taikka vedenhankinnan tai yleiseltä kannalta tärkeän muun käyttömahdollisuuden vaarantumista toiminnan vaikutusalueella tai eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 §:n 1 momentissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta.

Ympäristönsuojelulain 43 §:n 1 momentin mukaan luvassa on annettava tarpeelliset määräykset muun muassa: päästöistä, päästöraja-arvoista, päästöjen ehkäisemisestä ja rajoittamisesta sekä päästöpaikan sijainnista; muista toimista, joilla ehkäistään, vähennetään tai selvitetään pilaantumista, sen vaaraa tai pilaantumisesta aiheutuvia haittoja.

Saman pykälän 3 momentin mukaan lupamääräyksiä annettaessa on otettava huomioon toiminnan luonne, sen alueen ominaisuudet, jolla toiminnan vaikutus ilmenee, toiminnan vaikutus ympäristöön kokonaisuutena, pilaantumisen ehkäisemiseksi tarkoitettujen toimien merkitys ympäristön kokonaisuuden kannalta sekä tekniset ja taloudelliset mahdollisuudet toteuttaa nämä toimet. Päästöraja-arvoa sekä päästöjen ehkäisemistä ja rajoittamista koskevien lupamääräysten tulee perustua parhaaseen käyttökelpoiseen tekniikkaan. Lupamääräyksissä ei kuitenkaan saa velvoittaa käyttämään vain tiettyä määrättyä tekniikkaa.

Ympäristönsuojelulain 50 §:n 2 momentin mukaan luvassa on 42 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettua pilaantumisen merkittävyyttä arvioitaessa otettava huomioon, mitä vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä annetun lain mukaisessa vesienhoitosuunnitelmassa tai merenhoitosuunnitelmassa on esitetty toiminnan vaikutusalueen vesien ja meriympäristön tilaan ja käyttöön liittyvistä seikoista.

Saatu selvitys

Voimassa olevan ympäristöluvan mukaan Kötyskäsaarennevan ja Ison Vehkanevan turvetuotantoalueen pinta-ala on 154,8 hehtaaria. Valituksenalaisella päätöksellä on myönnetty lupa turvetuotantoon yhteensä 61,5 hehtaarin lisäalueilla.

Kötyskäsaarenneva ja Iso Vehkaneva sijaitsevat Perhonjoen vesistöalueen Ullavanjoen alaosan valuma-alueella. Ullavanjoen valuma-alue on noin 413 km2 laskussa Isojärveen. Kötyskäsaarennevan ja Iso Vehkanevan kohdalla Ullavanjoen valuma-alue on noin 380 km2 . Ullavanjoen valuma-alueesta on suoalueita arviolta 49 % ja peltoalueita arviolta 5 %. Ullavanjoen keskivirtaama on 3,3 m3/s, alivirtaama 0,1 m3/s ja ylivirtaama 44 m3/s.

Kuivatusvedet käsitellään ennen lasketusaltaaseen johtamista jokaisen sarkaojan päässä sarkaoja-altaalla ja sihtiputkella. Kuivatusvedet johdetaan sarkaojista kokoojaojien, virtaamansäätöpatojen ja lasketusaltaiden kautta pintavalutuskentälle. Pintavalutuskentältä vedet johdetaan metsäojien kautta Ullavanjokeen. Pintavalutuskentällä käsitellään lisäksi Vähä Vehkanevan tuotantoalueen vesiä 15 hehtaarin alalta.

Kötyskäsaarennevan ja Iso Vehkanevan ojittamattoman ympärivuotisesti toimivan pintavalutuskentän ala on 14,8 hehtaaria. Pintavalutuskentän ala on 4,1 % pintavalutuskentän valuma-alueesta ja 6,2 % tuotantoalueesta.

= = =

Lupamääräys 2

Lupamääräyksen 2 kivennäismaahan kaivamista koskeva määräys koskee koko tuotantoaluetta. Valituksen mukaan tuotannossa olevilla alueilla ojitus on jo pääosin tehty kivennäismaan tasolle. Voimassa olevassa ympäristöluvassa ei ole ollut kuivatussyvyyttä koskevaa määräystä. Vuoden 2009 tarkkailuraportin mukaan Kötyskäsaarennevalta ja Iso Vehkanevalta lähtevän veden happamuus on ollut hyvällä tasolla. Tuotannossa olevalla alueella ja lisäalueella tehdyt kairaukset osoittivat, että alueella on hienojakoista pohjamaata, joka on luokiteltavissa potentiaalisesti happamiin sulfaattimaihin. Näin ollen lisäalueen osalta on syytä pitää lupamääräys 2 voimassa.

= = =

Johtopäätös

Näillä ja muutoin aluehallintoviraston päätöksessä mainituilla perusteilla hallinto-oikeus katsoo, ettei aluehallintoviraston päätöksen lupamääräyksiä ole valituksissa esitetyistä perusteista johtuen syytä enemmälti muuttaa.

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Kari Hauru, Sinikka Kangasmaa ja Curt Nyman. Esittelijä Pirjo Pentinmäki.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Oy Alholmens Kraft Ab on valituksessaan vaatinut, että Vaasan hallinto-oikeuden päätöstä muutetaan siten, että lupamääräyksen 2 kolmannesta kappaleesta poistetaan lause: "Lisäalueen ojia, laskeutusaltaita tai muita rakenteita ei saa kaivaa kivennäismaahan saakka." ja korvataan se seuraavalla lisäyksellä:

"Jos lisäalueen ojien kaivu aiotaan ulottaa kivennäismaahan asti alueella, joka lupamääräyksessä 14 edellytetyn selvityksen perusteella sijaitsee happamalla sulfaattimaalla, tulee luvan saajan esittää näitä alueita koskeva yksityiskohtainen suunnitelma happamuudesta tuotanto- ja jälkihoitovaiheiden aikana aiheutuvien haittojen estämiseksi elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen hyväksyttäväksi. Suunnitelman tulee tarvittaessa sisältää ehdotus kaivun vaikutusten tarkkailemisesta. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi suunnitelmassa esitettyjen seikkojen perusteella hyväksyä kivennäismaan pintaan asti ulottuvat ojien kaivutyöt happamalla sulfaattimaalla."

Tähän muutokseen liittyen tarkkailua koskevaan lupamääräykseen 14 on lisättävä seuraava kappale:

"Luvan saajan tulee esittää Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle selvitys happamien sulfaattimaiden esiintymisestä niillä alueilla, jolla turvetuotanto tai ojitus on tarkoitus ulottaa kivennäismaahan saakka."

Vaatimustensa tueksi yhtiö on esittänyt muun ohella seuraavaa:

Lisäalueelle määrätty kivennäismaahan kaivukielto on perusteeton. Lisäalue sijaitsee lähes kokonaisuudessaan sellaisen maalajin (moreeni) alueella, joka ei ole hapanta sulfaattimaata. Lisäalueella hienojakoisten kivennäismaasedimenttien esiintyminen rajoittuu muutamalle pisteelle/rajatuille alueille. Mahdolliset happaman sulfaattimaan alueet sijaitsevat suoaltaan alimmissa osissa ja ovat tutkimuksin rajattavissa.

Kivennäismaahan kaivukielto on korvattava määräyksellä selvittää happamien sulfaattimaiden esiintyminen niillä alueilla, millä turvetuotanto tai ojitus on tarkoitus ulottaa kivennäismaahan saakka ja velvoitteella laatia haittojen estosta suunnitelma, mikäli kaivu ulottuu happamaan pohjamaahan. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen on voitava hyväksyä esitetyn suunnitelman perusteella kaivun ulottaminen happamaan sulfaattimaahan.

Geologian tutkimuskeskuksen raporttien mukaan Kötyskäsaarennevan ja Iso Vehkanevan ja Kivinevan (lisäalue) suoaltaat rajautuvat mäkiseen moreenimaastoon. Kötyskäsaarennevan ja Iso Vehkanevan ja Kivinevan (lisäalue) suoaltaiden rajautuminen moreenialueisiin on todettavissa myös Geologian tutkimuskeskuksen maaperäkartoitustiedoista.

Geologian tutkimuskeskuksen tekemän alustavan suotutkimuksen mukaan lisäalueen (Kivineva) yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (87 %) ja hiekka (12 %). Lisäalueen kuntoonpanosuunnitelmaan tehdyssä tarkassa suotutkimuksessa havaittiin vain muutamalla tutkimuspisteellä/rajatulla alueella suon pohjalla hienojakoisia sedimenttejä (siltti).

Tutkimustulosten perusteella on todettavissa, että lisäalueen ympäristössä maalajina on mannerjäätikön kerrostama moreeni. Moreeni ei sisällä rikkipitoista orgaanista ainesta eikä moreeni siten ole hapanta sulfaattimaata. Mannerjäätikön sulamisen jälkeen Litorinameren vaiheessa lisäalueen suoaltaan alavimpiin osiin kerrostui hienojakoisia sedimenttejä (siltti), jotka voivat olla happamia sulfaattimaita. Lisäalueella hienojakoisten sedimenttien esiintyminen on pienialaista ja rajattua. Lisäalueen ympäristössä kivennäismaa on moreenia. Lisäalueella turpeen alainen kivennäismaa on suurimmilla osalla aluetta moreenia.

Lisäalueen vedet on tuotantosuunnitelmassa johdettu painovoimaisesti (ilman pumppausta) pintavalutuskentälle. Lisäalueen lohkojen 18–24 vedet on johdettu moreenialueen halki kaivettavan laskuojan kautta pintavalutuskentälle. Lisäalueiden lohkojen kuivatus edellyttää laskuojan kaivamista moreenikivennäismaahan.

Lisäalueiden tuotantoalueen lohkojen ojasto (kokoojaoja-, reuna- ja sarkaojat sekä eristysojat) sijoittuvat suurelta osin moreenipohjamaan alueelle. Hienojakoisten sedimenttien (siltti ja savi) pohjamaa-alueet ovat pienialaisia ja sijoittuvat suoaltaan syvimpiin kohtiin.

Lisäalueella suon pohja on epätasainen, sillä suon pohjalla on moreenikumpareita ja -selänteitä. Turvepaksuus vaihtelee epätasaisen pohjan vuoksi lisäalueella 1,3–3,3 metrin välillä. Lisäalueen kuivatus edellyttää moreenikumpareiden kohdalla ojan kaivua kivennäismaahan. Jos ojia ei kaiveta kivennäismaahan, tuotantoalueen turvevaroista jää hyödyntämättä perusteettomasti suuri osa. Hyödyntämättömyys lisää tarvetta avata uusi alue turvetuotantoon ennenaikaisesti. Lisäalueella kivennäismaahan kaivukielto merkitsee myös tarvetta rakentaa alueelle pumppaamo kuivatusvesien johtamiseksi pintavalutuskentälle. Investointitarve pumppaamoon, samalla kun suurta osaa lisäalueen hyödyntämiskelpoisista turvevaroista ei pystytä kivennäismaahan kaivukiellon vuoksi hyödyntämään, merkitsee lisäalueen osalta hankkeen taloudellisen kannattavuuden menetystä ja mahdollisesti estää hankkeen toteutuksen.

Yhtiö on havainnut, että Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto ei uusimmissa turvetuotantoa koskevissa lupapäätöksissään ole määrännyt ehdotonta kaivukieltoa kivennäismaahan. Lupapäätöksissä on määrätty selvittämään tarvittaessa happamien kivennäismaiden esiintyminen ja laatimaan suunnitelma happamuushaittojen estämisestä. Yhtiö on esittänyt tässä valituksessaan vastaavaa menettelyä lisäaluetta koskevissa lupamääräyksissä.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupavastuualue on antanut valituksen johdosta lausunnon, jossa on esitetty seuraavaa:

Valituksessa on esitetty sellaista uutta tietoa, jonka mukaisesti happamia sulfaattimaita koskevien lupapäätösten lupamääräykset ovat valituksenalaisen päätöksen jälkeen muuttuneet siten, että valitus on osittain hyväksyttävissä. Aluehallintovirasto on lisäksi todennut, että happamilla sulfaattimailla sijaitsevien turvetuotantoalueiden happamien vesien torjuntakeinot eivät ole vielä vakiintuneet ja tietämyksen lisääntyessä happamuushaittoja estävien toimenpiteiden kehittyminen on aiheuttanut muutoksia lupamääräysten sisältöön ja lupaharkintaan. Hakijan selvitys tuotantoalueen pohjamaan kumpuilevuudesta ja pohjamaan laadusta tukee osaltaan valitusta.

Aluehallintovirasto on katsonut, että lupamääräystä voidaan muuttaa siten, että niille alueille, joilla kaivu aiotaan ulottaa kivennäismaahan, on laadittava happamien sulfaattimaiden esiintymisestä selvitys viimeistään siinä vaiheessa, kun turvekerroksen paksuus on 40 cm. Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi hyväksyä kivennäismaahan saakka ulottuvan kaivun, mikäli selvityksellä voidaan osoittaa, että kaivualueilla ja niiden kuivatusvaikutusalueilla ei sijaitse happamia sulfaattimaita.

Edellä mainitulla tavalla lupamääräystä muuttamalla voidaan varmistaa, että toiminnasta ei aiheudu tuotanto- tai jälkihoitovaiheessa alapuolista vesistöä happamoittavia kuivatusvesiä.

Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue on antanut valituksen johdosta lausunnon. ELY-keskus on kysymyksessä olevan lupapäätöksen käsittelyssä tuonut esille näkemyksensä Kötyskäsaarennevan ja Iso Vehkanevan lisäalueen (Kivinevan) ottamisesta turvetuotantoon sekä valituksen kohteena olevasta kivennäismaahan ulottuvasta kaivusta lisäalueella. ELY-keskus on viitannut asiassa aiemmin antamiinsa lausuntoihin ja katsonut, että hallinto-oikeuden päätöksen muuttamiseen ei ole perusteita.

Kaustisten kunnanhallitus on antanut yhtiön valituksen johdosta vastineen. Kunta on viitannut asiassa aiemmin antamiinsa lausuntoihin. Aihetta lupamääräysten väljentämiseen valituksessa esitetyllä tavalla ei ole.

Kruunupyyn ympäristölautakunta on antanut yhtiön valituksen johdosta vastineen. Luvansaaja tulee velvoittaa selvittämään lisäalueella happamat sulfaattimaat ainakin alueilla, joilla toimenpiteitä aiotaan ulottaa pohjamaahan. Lupamääräys 2 tulee muotoilla siten, että lisäalueen ojia, laskeutusaltaita tai muita rakenteita ei saa kaivaa pohjamaahan asti happamiksi sulfaattimaiksi luokiteltavilla alueilla. Pohjamaahan kaivu edellyttää selvitystä haittojen estämisestä ja tarkkailusta, mikäli pohjamaahan kaivu sallitaan.

Emmes Retreat avoin yhtiö on ilmoittanut, ettei se anna yhtiön valituksen sekä annettujen lausuntojen ja vastineiden johdosta vastinetta.

Oy Alholmens Kraft Ab on antanut annettujen lausuntojen ja vastineiden johdosta vastaselityksen. Yhtiö on lausunut muun ohella, että aluehallintoviraston lausunnossa hyväksytään yhtiön valituksen vaatimus lupamääräysten muuttamisesta siten, että niillä alueilla, joilla kaivu aiotaan ulottaa pohjamaahan, on laadittava happamien sulfaattimaiden esiintymisestä selvitys. Yhtiön käsityksen mukaan lupamääräystä olisi sovellettava myös laskeutusaltaisiin, jolloin lupamääräyksen 2 kolmannessa kappaleessa tarkoitettuja laskeutusaltaiden kivennäismaakaivumassoja ei tarpeettomasti tulisi määrätä kalkittavaksi eikä altaiden vesipintaa määrätä tarpeettomasti pidettäväksi kivennäismaakerroksen yläpuolisella tasolla silloin, kun kyseessä ei ole sulfaattimaiden alueella oleva laskeu­tusallas.

Aluehallintoviraston lausunnossa mainittu "kuivatusvaikutusalue" on yhtiön mielestä liian laaja käsite todentamaan mahdollista sulfaattimaan happamoitumisaluetta. Yhtiö on katsonut, että lausunnossa mainitun "kuivatusvaikutusalueen" sijasta tulisi hyväksyä kivennäismaahan ulottuva kaivu, kun kaivualueella ja kaivun paljastamilla kivennäismaa-alueilla ei ole sulfaattimaita. Sulfaattimaiden aiheuttamien haittojen torjuntakeinoiksihan on esitetty kaivumassojen peittäminen turpeella tai muulla maa-aineksella, jossa ei ole sulfaattimaata.

Yhtiö on katsonut, että sulfaattimaihin ulottuvalle kaivulle on voitava saada lupa siten, että sen edellytykseksi asetetaan sulfaattimaan sijainnin selvitys ja luvan saajan ELY-keskukselle hyväksyttäväksi esittämä suunnitelma toimenpiteistä, joilla estetään kaivusta aiheutuvat happamuushaitat.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian.

Oy Alholmens Kraft Ab:n valituksesta muutetaan lupamääräyksen 2 kolmatta kappaletta ja lisätään lupamääräykseen 14 uusi viides kappale. Muutettu lupamääräyksen 2 kolmas kappale ja lupamääräyksen 14 uusi viides kappale kuuluvat seuraavasti (muutokset kursiivilla):

2.

Sarkaojien päissä on oltava lietesyvennys, lietteenpidätin ja päisteputket. Kokoojaojiin on rakennettava virtausta säätelevät padot. Laskeutusaltaissa on oltava pintapuomit ja purkupään virtaamaa padottava rakenne. Laskeutusaltaiden ja pintavalutuskenttien on oltava mitoitusohjeiden mukaisia. Lisäalueella kivennäismaahan ulottuva kaivu on laskeutusaltaita lukuun ottamatta sallittu vain, mikäli Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on lupamääräyksen 14 viidennessä kappaleessa tarkoitetun selvityksen tarkastettuaan todennut, että kaivualueella ja sen välittömällä kuivatusvaikutusalueella ei sijaitse happamia sulfaattimaita. Mikäli laskeutusaltaat kaivetaan kivennäismaahan saakka, on kaivumaat kalkittava ja huolehdittava siitä, ettei altaiden vesipintaa lasketa kivennäismaakerroksen alapuoliselle tasolle muulloin kuin lietteen poiston yhteydessä. Kuntoonpanon jälkeen tehdyistä kaivutöistä on vuosittain ilmoitettava Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle.

14. = = =

Luvan saajan tulee viimeistään siinä vaiheessa, kun turvekerroksen paksuus on 40 cm, esittää Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle selvitys happamien sulfaattimaiden esiintymisestä lisäalueella ja kaivualueiden välittömillä kuivatusvaikutusalueilla, mikäli muu kaivu kuin laskeutusaltaiden kaivu on tarkoitus ulottaa kivennäismaahan saakka.

Valitus hylätään enemmälti. Vaasan hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muutoin muuteta.

Perustelut

Kun otetaan huomioon yhtiön valituksessa esitetty selvitys tuotantoalueen pohjamaan kumpuilevuudesta ja pohjamaan laadusta, lupamääräyksen 2 kolmannen kappaleen mukaista kivennäismaahan ulottuvaa kaivukieltoa on muutettava edellä ratkaisuosasta ilmenevällä tavalla sekä lisättävä lupamääräykseen 14 uusi viides kappale. Näin muutettuna luvassa on mahdollistettu lisäalueella kaivu kivennäismaahan asti, mikäli luvansaaja edellä muutettujen lupamääräysten mukaisesti luotettavasti osoittaa, että kaivualueilla ja niiden välittömillä kuivatusvaikutusalueilla ei sijaitse potentiaalisesti happamia sulfaattimaita ja ELY-keskus mainittu selvitys huomioon ottaen katsoo kaivun mahdolliseksi. Tarkempi selvitys on tarpeen erityisesti sen vuoksi, että sulfaattimaat voivat esiintyä suhteellisen pienialaisina ja laikuttain. Lupamääräyksen 2 kolmanteen kappaleeseen sisältyy jo ennestään määräys siitä, miten on meneteltävä, mikäli laskeutusaltaat kaivetaan kivennäismaahan asti potentiaalisten happamien sulfaattimaiden alueella. Siten luvansaajan valituksesta tehty nyt kysymyksessä olevien lupamääräysten muutos ei koske laskeutusaltaiden kaivua potentiaalisten happamien sulfaattimaiden alueella. Selvityksessä on myös otettava huomioon kuivatusvaikutusalueet, jotka sijaitsevat lähellä kaivun kohdetta ja joilla kuivatus voi aiheuttaa happamoittavan kuormituksen syntyä. Muutetun luvan mukaan toimittaessa turvetuotannosta lisäalueella ei ennalta arvioiden myöskään aiheudu luvan esteenä olevaa ympäristönsuojelulain (86/2000) 42 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettua merkittävää ympäristön pilaantumista.

Saadun selvityksen mukaan potentiaalisesti happamilla sulfaattimailla sijaitsevien turvetuotantoalueiden happamien vesien torjuntakeinot eivät ole vielä vakiintuneet. Tämän vuoksi ja kun muutoin otetaan huomioon edellä ilmenevät hallinto-oikeuden päätöksen lupamääräyksen 2 lisäaluetta koskevat perustelut sekä ympäristönsuojelulain (86/2000) 43 §:n 1 momentin 1 ja 5 kohta, korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen yhtiön valituksesta enemmälti ei ole perusteita.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Kuusiniemi, Hannu Ranta, Mika Seppälä, Kari Tornikoski ja Jaakko Autio sekä ympäristöasiantuntijaneuvokset Mikael Hildén ja Riku Vahala. Asian esittelijä Irene Mäenpää.


Article 1

$
0
0

Ulkomaalaisasia – Vastuunmäärittämisasetus (ns. Dublin III) – Hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio – 12 kuukauden määräaika – Vastaanottopyyntö

Taltionumero: 4753
Antopäivä: 27.9.2017

Turvapaikanhakija oli rekisteröity jäsenvaltion ulkorajan laittoman ylityksen johdosta Italiassa. Italia oli siten lähtökohtaisesti vastuunmäärittämisasetuksen 13 artiklan 1 kohdan perusteella vastuussa hakijan turvapaikkahakemuksen käsittelystä. Tämä vastuu päättyi kuitenkin 12 kuukauden kuluttua siitä päivästä, jona luvaton rajan ylittäminen oli tapahtunut.

Asiassa oli ratkaistavana, oliko Italian vastuu hakijan turvapaikkahakemuksen käsittelystä päättynyt, kun hakija oli alle 12 kuukauden kuluessa Italiaan saapumisestaan jättänyt Suomessa turvapaikkahakemuksen, mutta Maahanmuuttovirasto oli esittänyt Italialle vastuunmäärittämisasetuksen 21 artiklan 1 kohtaan perustuvan vastaanottopyynnön vasta 12 kuukauden määräajan jälkeen.

Hallinto-oikeus oli valituksenalaisessa päätöksessään viitannut vastuunmäärittämisasetuksen 13 artiklan 1 kohtaan ja todennut, että Italian vastuu turvapaikanhakijan kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä oli päättynyt 12 kuukauden kuluttua siitä päivästä, kun turvapaikanhakija oli rekisteröity Italiassa. Kun Maahanmuuttovirasto oli esittänyt Italialle vastaanottopyynnön vasta tämän määräajan jälkeen, hallinto-oikeus oli katsonut Suomen olevan vastuussa turvapaikanhakijan kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä.

Korkein hallinto-oikeus totesi, ettei hallinto-oikeus ollut voinut valituksenalaisesta päätöksestä ilmenevällä tavalla ratkaista asiaa pelkästään vastuunmäärittämisasetuksen 13 artiklan 1 kohdan nojalla, vaan asiassa oli otettava huomioon myös vastuunmäärittämisasetuksen 7 artiklan 2 kohta. Sen mukaan hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio määritetään sen tilanteen mukaan, joka oli vallalla hakijan jättäessä ensimmäisen kerran kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksensa jossakin jäsenvaltiossa.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että vastuunmäärittämisasetuksen 13 artiklan 1 kohtaa oli, asetuksen 7 artiklan 2 kohta huomioon ottaen, sovellettava siten, että hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio ratkeaa sen perusteella, oliko turvapaikkahakemus jätetty 12 kuukauden kuluessa rajanylityksestä. Asiassa ei näin ollen ollut merkitystä sillä, että vastuunmäärittämisasetuksen 21 artiklan 1 kohtaan perustuva vastaanottopyyntö oli esitetty vasta 13 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun 12 kuukauden määräajan jälkeen.

Kun turvapaikanhakija oli jättänyt turvapaikkahakemuksensa Suomessa alle 12 kuukauden kuluessa siitä, kun hänet oli rekisteröity Italiassa laittomasta ulkorajan ylityksestä, oli Italia vastuussa hakijan turvapaikkahakemuksen käsittelystä. Hallinto-oikeuden päätös kumottiin ja Maahanmuuttoviraston päätös saatettiin voimaan.

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 604/2013 kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön johonkin jäsenvaltioon jättämän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisperusteiden ja -menettelyjen vahvistamisesta (uudelleenlaadittu vastuunmäärittämisasetus, ns. Dublin III) 3 artikla 1 ja 2 kohta, 7 artikla 1 ja 2 kohta, 13 artikla 1 kohta, 21 artikla 1 kohta

Ulkomaalaislaki 103 § 2 kohta

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Anne E. Niemi, Janne Aer, Petri Helander, Tuomas Kuokkanen ja Mikko Puumalainen. Asian esittelijä Anna Mähönen.

KHO:2017:149

$
0
0

Lahjavero – Verovelvollisuuden alkamisajankohta – Trusti

Taltionumero: 4752
Antopäivä: 27.9.2017

Hakija A oli pyytänyt Verohallinnolta ennakkoratkaisua muun ohella siitä, katsotaanko hänen isänsä B:n Jerseyn saarelle perustamaan trustiin siirretyn varallisuuden ja sen kerryttämän tuoton tulevan A:n omistukseen ja määräysvaltaan perintö- ja lahjaverolain 1 §:n 1 momentissa tarkoitetulla lahjasaannolla sillä hetkellä, kun hän saa varoja tosiasiallisesti haltuunsa trustista.

Hakija oli trustin ainoa ensisijainen edunsaaja. Trusti ei ollut Jerseyllä itsenäinen erillinen oikeussubjekti eikä myöskään erillinen verosubjekti. Järjestelyn erityispiirteen muodosti se, että trustissa oli edunvalvojan lisäksi myös suojelija ja komitea. Komiteaan kuuluivat trustin perustamiskirjan mukaan A ja tämän elossa olevat vanhemmat.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että trustiin siirrettyjä varoja ei voitu pitää Suomen verolainsäädännön soveltamisen kannalta trustin tai sen edunvalvojan omaisuutena. Trustijärjestely ja komitean kokoonpano huomioon ottaen A:n ei kuitenkaan katsottu saaneen lahjaa haltuunsa perintö- ja lahjaverolaissa tarkoitetulla tavalla vielä trustin perustamishetkellä, vaan tämä tapahtui vasta siinä vaiheessa, kun hän sai varallisuuden trustista tosiasiallisesti haltuunsa. Mikäli hakijan isä oli kuitenkin kuollut ennen kuin hakijalle tosiasiallisesti siirrettiin varoja trustista, komitean kokoonpano ja sen myötä hakijan vaikutusvalta trustivarallisuuteen oli tällöin muuttunut ratkaisevasti ennen varojen siirtämistä trustista. Kyseisessä tilanteessa ei voitu enää katsoa, että A saisi lahjan silloin, kun hän sai varat tosiasiallisesti haltuunsa. Ennakkoratkaisu.

Perintö- ja lahjaverolaki 1 § 1 momentti, 20 § 1 momentti ja 39 a § 2 momentti

Vrt. KHO 2013:51

Päätös, josta valitetaan

Helsingin hallinto-oikeus 12.10.2015 nro 15/1440/3

Asian aikaisempi käsittely

A on pyytänyt Verohallinnolta ennakkoratkaisua seuraaviin kysymyksiin:

1. Katsotaanko jäljempänä tarkemmin kuvatulla tavalla trustiin siirretyn varallisuuden tulevan hakijan omistukseen ja määräysvaltaan perintö- ja lahjaverolain 1 §:n 1 momentissa tarkoitetulla lahjasaannolla vasta sillä hetkellä, kun hakija saa sanottuja varoja tosiasiallisesti haltuunsa trustin määräysten mukaisesti?

2. Jos kysymyksessä 1 tarkoitettujen varojen ei katsota tulevan hakijan omistukseen ja määräysvaltaan sillä hetkellä, kun hakija saa sanottuja varoja tosiasiallisesti haltuunsa trustin määräysten mukaisesti, millä hetkellä mainittujen varojen katsotaan tulevan hakijan omistukseen ja määräysvaltaan ja pidetäänkö tuolloin tapahtuvaa saantoa perintö- ja lahjaverolain 1 §:n 1 momentissa tarkoitettuna lahjasaantona?

3. Soveltuuko kysymyksiin 1 tai 2 annettu ennakkoratkaisu myös kysymyksessä 1 tarkoitettujen varojen kerryttämän tuoton siirtymiseen hakijan omistukseen ja määräysvaltaan?

4. Jos kysymyksessä 3 tarkoitetun tuoton siirtymiseen hakijan omistukseen ja määräysvaltaan ei sovelleta kysymyksiin 1 tai 2 annettua ennakkoratkaisua, milloin kysymyksessä 3 tarkoitetun tuoton katsotaan tulevan hakijan omistukseen ja määräysvaltaan ja pidetäänkö tuolloin tapahtuvaa saantoa perintö- ja lahjaverolain 1 §:n 1 momentissa tarkoitettuna lahjasaantona?

5. Onko hakijan maksettava edellä kysymyksissä 1 ja 3 tarkoitettujen varojen saannosta lahjaveroa perintö- ja lahjaverolain 11 §:ssä ja 19 a §:ssä tarkoitetulla tavalla I veroluokkaan sovellettavan asteikon mukaisesti?

6. Mikäli trustin perustaja, hakijan isä, kuolee ennen kuin edellä kysymyksissä 1 tai 3 tarkoitettua varallisuutta tulee hakijan omistukseen ja määräysvaltaan, katsotaanko sanotuissa kysymyksissä tarkoitetun varallisuuden tulevan hakijan omistukseen ja määräysvaltaan siitä huolimatta perintö- ja lahjaverolain 1 §:n 1 momentissa tarkoitetulla lahjasaannolla vasta sillä hetkellä, kun hakija saa sanottuja varoja tosiasiallisesti haltuunsa trustin määräysten mukaisesti?

7. Mikäli ennakkoratkaisu kysymykseen 6 on kielteinen, pidetäänkö jäljempänä tässä hakemuksessa tarkemmin kuvattavaa trustijärjestelyä trustin asettajan eli hakijan isän kuoleman jälkeen perintö- ja lahjaverolain 7 §:ssä tarkoitettuna lykkääväehtoisena perintösaantona?

8. Mikäli ennakkoratkaisu kysymykseen 6 on kielteinen eikä trustijärjestelyä pidetä kysymyksessä 7 tarkoitettuna lykkääväehtoisena perintösaantona, jätetäänkö trustijärjestelyn tarkoittamasta varallisuudesta kuitenkin perintövero määräämättä, kun sillä ei voida katsoa olevan arvoa hakijan kädessä määräysvallan ja siten tosiasiallisen saannon kyseisten varojen osalta täysin puuttuessa?

Verohallinto on 29.12.2014 A:n hakemuksen johdosta antamana ennakkoratkaisuna lausunut:

1. Hakijan katsotaan hakemuksessa kuvatuissa olosuhteissa saavan perintö- ja lahjaverolain 1 §:n 1 momentissa tarkoitetun lahjan silloin, kun hän saa tosiasiallisesti haltuunsa varoja trustista.

2. Verohallinto ei anna ennakkoratkaisua kysymykseen 2 ottaen huomioon kysymykseen 1 annetun ennakkoratkaisun sisältö.

3. Trustiin kuuluvien varojen kerryttämän tuoton osalta hakijan katsotaan saavan perintö- ja lahjaverolain 1 §:n 1 momentissa tarkoitetun lahjan silloin, kun hän saa tosiasiallisesti haltuunsa varoja trustista.

4. Verohallinto ei anna ennakkoratkaisua kysymykseen 4 ottaen huomioon kysymykseen 3 annetun ennakkoratkaisun sisältö.

5. Hakijan on maksettava lahjaveroa I veroluokan mukaisesti edellä kysymyksissä 1 ja 3 tarkoitettujen lahjasaantojen osalta.

6. Hakijan katsotaan saavan varoja trustista perintö- ja lahjaverolain 1 §:n 1 momentin tarkoittamalla lahjasaannolla sillä hetkellä, jolloin hän saa varat tosiasiallisesti haltuunsa, vaikka trustin perustaja, hakijan isä, kuolisi ennen kuin hakija saa trustista varoja haltuunsa.

7. Verohallinto ei anna ennakkoratkaisua kysymykseen 7 ottaen huomioon kysymykseen 6 annetun ennakkoratkaisun sisältö.

8. Verohallinto ei anna ennakkoratkaisua kysymykseen 8 ottaen huomioon kysymykseen 7 annetun ennakkoratkaisun sisältö.

Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö on valittanut ennakkoratkaisusta ja ensisijaisesti vaatinut, että kysymyksiin 1, 3 ja 6 annettu ennakkoratkaisu kumotaan ja uutena ennakkoratkaisuna tältä osin lausutaan:

1. Trustiin siirretyn varallisuuden katsotaan hakemuksessa kuvatuissa olosuhteissa tulleen A:n omistukseen jo trustin perustamishetkellä. Siten A ei saa perintö- ja lahjaverolain 1 §:n 1 momentissa tarkoitettua lahjaa silloin, kun hän saa varoja trustista.

3. Trustiin siirretty omaisuus on A:n omistuksessa. Hänen ei siksi katsota saavan lahjaa, kun trustista siirretään hänelle trustin varojen kerryttämää tuottoa.

6. Trustiin siirretty omaisuus on siirtynyt A:n omistukseen hakemuksessa kuvatuissa olosuhteissa jo trustin perustamishetkellä. Siten hänen ei katsota saavan lahjaa hänen saadessaan varoja trustista. A:n isän mahdollisella kuolemalla ei ole asiassa merkitystä.

Ennakkoratkaisu on muilta osin poistettava. Ennakkoratkaisu on toissijaisesti poistettava kokonaan, koska asiassa ei ole esitetty sen ratkaisemiseksi tarvittavaa selvitystä.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on hylännyt Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön valituksen.

Hallinto-oikeus on selostettuaan perintö- ja lahjaverolain 1 §:n 1 momentin ja 20 §:n 1 momentin sekä lahjanlupauslain 4 §:n 1 momentin säännökset, tosiseikat ja saadun selvityksen perustellut päätöstään seuraavasti:

Asiassa on ratkaistavana kysymys siitä, saako hakija perintö- ja lahjaverolaissa tarkoitetulla tavalla lahjan silloin, kun hän tosiasiallisesti saa haltuunsa varoja trustista vai onko hänen katsottava saaneen trustivarallisuuden haltuunsa jo trustin perustamishetkellä, ja toisaalta myös se, onko hakija esittänyt asiassa riittävän selvityksen ennakkoratkaisun antamiseksi. Kun otetaan huomioon hakijan hallinto-oikeudelle valitusvaiheessa esittämä selvitys ja toisaalta hakemusvaiheessa esitetty selvitys, hallinto-oikeus katsoo, että asiassa on jo ennakkoratkaisua haettaessa esitetty riittävä selvitys ennakkoratkaisun antamiseksi ennakkoratkaisuhakemuksessa esitetyistä kysymyksistä.

Trustin perustamiskirjassa sekä sen lisäyksessä ja täydennyksessä edunvalvojalle määrättyjen tehtävien perusteella edunvalvojalla on laaja harkintavalta toimia edunsaajien ja siten ensisijaisesti hakijan edun mukaisesti trustiomaisuuden hallinnoinnin sekä trustin varojen ja varojen tuoton jakamisen suhteen, kuitenkin trustin asettajan toivomukset huomioon ottaen. Trustin asettajan trustia perustettaessa antama toivomuskirje ilmentää trustin asettajan tahtoa trustivarallisuuden säilyttämisestä ja jaosta. Toivomuskirjeellä ei saadun selvityksen mukaan ole trustin edunvalvojaa suoraan velvoittavaa vaikutusta eikä se oikeudellisesti välittömästi rajoita edunvalvojan harkintavaltaa, vaikka edunvalvoja ottaakin sen tosiasiallisesti huomioon trustia hallinnoidessaan. Toivomuskirjeen ei siitä saatu selvitys huomioon ottaen toisaalta voida myöskään katsoa luovan hakijan oikeutta trustivarallisuuteen trustin perustamiskirjassa asetettua vahvemmaksi muutoin kuin siltä osin, että edunvalvojan voidaan olettaa lähtökohtaisesti jakavan trustivarallisuuden tuottoa hakijalle toivomuskirjeessä esitetyllä tavalla. Trustille asetetun suojelijan tehtävänä on trustin perustamiskirjasta ja sen muutoksesta ilmenevän sekä asiassa esitetyn muun selvityksen perusteella puolestaan lähinnä valvoa edunvalvojaa tämän käyttäessä toimi- ja harkintavaltaansa trustivarallisuuden hallinnoinnissa ja varojen jakamisen suhteen sekä yleisemmin ottaen valvoa edunsaajien etuja. Suojelijalla ei kuitenkaan saadun selvityksen perusteella ole suoranaista määräysvaltaa suhteessa edunvalvojaan. Esitetyn selvityksen perusteella myöskään komitealla ei ole suoranaista määräysvaltaa suojelijaan tai edunvalvojaan nähden.

Hallinto-oikeus katsoo, että asiassa on pidettävä sinänsä riidattomana sitä, että keskeisiä syitä trustin perustamiselle ovat olleet perheen varallisuuden säilymisen turvaaminen sukupolvelta toiselle, hakijan isän omaisuuden osittainen siirtäminen hakijalle sekä trustivarallisuuden tuoton osittainen jakaminen hakijalle trustin ensisijaisena edunsaajana. Samalla riidattomana seikkana on pidettävä myös sitä, ettei trustin perustamisen tosiasiallisena tarkoituksena ole ollut siirtää varallisuutta trustin edunvalvojan omistukseen Suomen oikeusjärjestyksen tarkoittamalla tavalla. Tämän perusteella ei kuitenkaan voida suoraan katsoa hakijan saaneen trustivarallisuutta perintö- ja lahjaverolain 20 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla haltuunsa tai varallisuuden siirtyneen hakijan omistuksen trustia perustettaessa, eikä tätä johtopäätöstä voida hallinto-oikeuden näkemyksen mukaan tehdä myöskään toivomuskirjeen sisällöstä taikka edunvalvojan, suojelijan tai komitean tehtävistä saadun selvityksen perusteella siitäkään huolimatta, että niiden pääasiallisena tarkoituksena on valvoa edunsaajien eli tässä tapauksessa ensi sijassa hakijan etua. Kun otetaan huomioon nyt kyseessä olevan trustin edellä esitetyt erityispiirteet, hallinto-oikeus katsoo, ettei hakijalle ole trustia perustettaessa syntynyt itsenäistä ja muista riippumatonta hallintaoikeutta, määräysvaltaa tai Suomen oikeusjärjestyksen mukaista omistusoikeutta trustivarallisuuteen taikka hakijan saaneen sen jo tällöin perintö- ja lahjaverolain 20 §:n 1 momentin tarkoittamalla tavalla haltuunsa. Edelleen kun otetaan huomioon, ettei hakijalla ole oikeutta itsenäisesti tai edes yhdessä edunvalvojan kanssa päättää trustivarallisuuden käytöstä tai sen luovuttamisesta, ei voida myöskään katsoa, että hakijalle olisi trustia perustettaessa syntynyt trustin omaisuuteen yhdessä edunvalvojan kanssa rinnakkainen tai yhteisomistussuhde ja hakijan tämän johdosta saaneen trustivarallisuuden osittaisesti haltuunsa perintö- ja lahjaverolain 20 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla.

Hallinto-oikeus katsoo, että trustia on saadun selvityksen perusteella pidettävä edellä mainituissa Verohallinnon ohjeissa tarkoitettuna trustina, jossa trustivarojen luovuttaminen edunsaajalle riippuu trustin haltijan harkinnasta, ja että olosuhteet näiltä osin vastaavat korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun KHO 2013:51 mukaista tilannetta, jossa edunvalvojan trustin varallisuutta koskevan määräys- ja harkintavallan johdosta hakijan oli katsottava saavan trustivarallisuutta haltuunsa vasta siinä vaiheessa, kun varojen luovutus tosiasiallisesti tapahtuu hänelle. Kun otetaan huomioon edellä mainittu korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu, sen perustelut ja ratkaisun perusteena sovellettu oikeusohje sekä toisaalta nyt kyseessä olevan trustin edunvalvojan määräys- ja harkintavalta trustivarallisuuteen nähden, hallinto-oikeus katsoo, ettei asiaa ole myöskään nyt kyseessä olevassa asiassa arvioitava toisin lahjanlupauslain 4 §:n säännöksen nojalla. Ennakkoratkaisua ei näin ollen ole Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön valituksen johdosta syytä muuttaa.

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Outi Niemi, Markku Lambert ja Jyri Vesanto, joka on myös esitellyt asian.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä ja valituksessaan vaatinut, että uutena ennakko ratkaisuna lausutaan kysymyksiin 1, 3 ja 6 seuraavasti:

1. Trustiin siirretyn varallisuuden katsotaan hakemuksessa kuvatuissa olosuhteissa tulleen A:n omistukseen jo trustin perustamishetkellä. Siten A ei saa perintö- ja lahjaverolain 1 §:n 1 momentissa tarkoitettua lahjaa silloin, kun hän saa varoja trustista.

3. Trustiin siirretty omaisuus on A:n omistuksessa. Hänen ei siksi katsota saavan lahjaa, kun trustista siirretään hänelle trustin varojen kerryttämää tuottoa.

6. Trustiin siirretty omaisuus on siirtynyt A:n omistukseen hakemuksessa kuvatuissa olosuhteissa jo trustin perustamishetkellä. Siten hänen ei katsota saavan lahjaa hänen saadessaan varoja trustista. A:n isän mahdollisella kuolemalla ei ole asiassa merkitystä.

Ennakkoratkaisu on poistettava muilta osin.

Oikeudenvalvontayksikkö on perustellut vaatimuksiaan muun ohella seuraavasti:

Tapauksessa on kysymys siitä, milloin trustin edunsaajan katsotaan saaneen trustiin siirretyt varat haltuunsa perintö- ja lahjaverolain 20 §:ssä tarkoitetulla tavalla. Asiassa on siten kysymys siitä, kenellä on Suomen oikeusjärjestyksen mukaan omistusoikeus ja määräysvalta trustin omaisuuteen trustin perustamisen jälkeen.

Hallinto-oikeuden ratkaisussa ei ole otettu huomioon nyt käsillä olevan trustijärjestelyn erityispiirteitä. Lisäksi ratkaisussa ei ole riittävästi otettu huomioon niitä seikkoja, joiden osalta nyt käsillä oleva trusti eroaa ratkaisussa KHO 2013:51 käsillä olleesta trustista.

Suomen verolainsäädäntö ei tunne trusteja eikä se sisällä nimenomaisia trusteja koskevia säännöksiä. Verotuskäytännössä on tapauskohtaisesti tutkittu se, mihin trustijärjestelyllä on pyritty ja mitkä ovat olleet trustijärjestelyyn osallisten henkilöiden oikeudet ja velvollisuudet. Trustijärjestelyn oikeusvaikutukset määräytyvät tämän kokonaistarkastelun perusteella.

Järjestely voidaan lahjoituksen täyttymishetken osalta rinnastaa lahjanlupauslain 4 §:ssä säädettyyn tilanteeseen. Ennakkoratkaisuhakemuksen mukaan trusti on peruuttamaton ja edunvalvojan on todettu hoitavan omaisuutta edunsaajan hyväksi.

Kun otetaan huomioon hakijan oikeuksien sisältö suhteessa trustivarallisuuteen, kuten tosiasiallinen määräysvalta ja hallinta, hakijan on katsottava saaneen trustivarallisuuden haltuunsa lahjaverovelkasuhteen synnyttävällä tavalla jo trustin perustamishetkellä. Tätä osoittaa erityisesti myös se, että Suomen oikeusjärjestyksen kannalta trustivarallisuutta ei voida pitää trustin asettajan tai trustin edunvalvojan omaisuutena. Trustivarallisuus ei ole omistajattomassa tilassa.

Trustin edunvalvoja voi sinänsä olla trustivarallisuuden nimellinen omistaja. Tällä ei kuitenkaan ole merkitystä, kun arvioidaan trustiomaisuuden asiallista omistusoikeutta.

Trustissa on niin sanottu suojelija, joka valvoo trustin edunsaajan etuja, jolle annetaan tiedoksi trustin varojen jakoa koskevat päätökset ja jonka valtuutus vaaditaan tiettyihin toimiin. Suojelijalla on myös oikeus erottaa tai vaihtaa edunvalvoja. Suojelijan asettaa komitea, jolta suojelija voi myös kysyä neuvoa. Komitealla puolestaan on oikeus erottaa tai vaihtaa suojelija. Hakijan lisäksi komiteaan kuuluvat hänen vanhempansa. Edunvalvojalla ei ole tosiasiallisesti itsenäistä ja yksinomaista omistajaan rinnastettavaa päätöksentekovaltaa trustin omaisuuteen tai sen jakamiseen edunsaajille.

Edunsaajalla on vahva, edunvalvojan kanssa rinnakkainen omistaja-asema trustin sisältämään omaisuusmassaan nähden jo ennen kuin edunsaaja konkreettisesti saa omaisuutta trustista haltuunsa.

Viime kädessä se, että trustiin on nimetty suojelija ja komitea, kaventaa edunvalvojan itsenäisen määräysvallan käytännössä merkityksettömäksi, erityisesti, kun asiaa tarkastellaan trustin varojen jakamisen kannalta. Tosiasiallinen määräysvalta varallisuusmassaan on hakijalla, vaikka hänen osaltaan eivät kaikki omistusoikeuden osatekijät täyttyisikään.

Trustin tarkoituksena on hoitaa trustiomaisuutta edunsaajan hyväksi ja jakaa varoja edunsaajalle eli hakijalle. Komitean ja edunsaajan etu on yhtenevä trustin tarkoituksen kanssa. Fidusiaariperiaatteen mukaan hakijan pitää siis toimia komiteassa omaksi edukseen trustin tarkoituksen mukaisesti. Tämäkin seikka tukee käsitystä siitä, että omistusoikeus trustivarallisuuteen on siirtynyt hakijalle perintö- ja lahjaverolain 20 §:ssä tarkoitetulla tavalla sillä hetkellä, kun trustin asettaja on siirtänyt varat trustiin. Kysymyksessä ei ole aidosti harkinnanvarainen trusti.

A on antanut vastineen ja vaatinut, että valitus hylätään. Hän on todennut muun ohella, että kysymys on aidosti harkinnanvaraisesta ja siten tältä osin ratkaisua KHO 2013:51 vastaavasta trustista. Harkinnanvaraisen trustin osalta verovelkasuhteen syntyajankohtana pidetään hetkeä, jona edunsaajat saavat varoja trustista. Hakija ei ole saanut trustivarallisuutta haltuunsa ja määräysvaltaansa trustin perustamishetkellä siten, että hän olisi jo tuosta hetkestä alkaen voinut käyttää omistajalle Suomen oikeuden mukaan kuuluvia oikeuksia. Hakijan ei voida katsoa saaneen trustivarallisuutta jo perustamishetkellä perintö- ja lahjaverolain 20 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla haltuunsa.

Oikeudenvalvontayksikön väite, jonka mukaan hakijan kuuluminen komiteaan antaisi hakijalle omistajalle kuuluvan määräys- ja harkintavallan trustivarallisuuteen, sivuuttaa trusteja vahvasti sääntelevän fidusiaarielementin ja trustin oikeudellisen muodon. Suojelijan asettamisella trustiin ei ole vaikutettu edunvalvojan toimivaltaan. Suojelijan asettamisen ei voida myöskään katsoa vaikuttavan ensisijaisena edunsaajana olevan hakijan oikeusasemaan hänen määräysvaltaansa siten lisäten, että hakijan voitaisiin tällä perusteella tosiasiallisesti katsoa saaneen trustivarallisuuden vallintaansa jo trustin perustamisen hetkellä. Oikeudenvalvontayksikkö on lisäksi jättänyt vaille huomiota sen, että trustissa on myös toissijaisia edunsaajia.

Edunvalvoja tekee trustin varojen käyttöä koskevat päätökset. Hän valvoo kaikkien trustin edunsaajien, ei yksinomaan hakijan etua, eikä edunvalvojalla ole tätä tehtävää hoitaessaan oikeudellista velvoitetta toimia toivomuskirjeessä esitettyjen toiveiden mukaisesti. Edunvalvoja voi harkintansa mukaan arvioida tarpeensa toimia tai olla toimimatta asettajan toivomuksia vastaavasti. Trustin asettajan antamasta toivomuskirjeestä ei voida tehdä oikeudellisesti merkityksellisiä johtopäätöksiä trustin harkinnanvaraista luonnetta vastaan puhuvina seikkoina.

Perintö- ja lahjaverolain 20 §:ssä asetetun pääsäännön mukaan lahjaverovelka syntyy hetkellä, jona lahjansaaja saa lahjan haltuunsa. Haltuunotolla tarkoitetaan tässä lahjoituksen täyttymistä siten, että lahjoitus synnyttää oikeusvaikutukset myös suhteessa kolmansiin, esimerkiksi velkojiin. Haltuunoton on oikeuskirjallisuudessa katsottu vastaavan siviilioikeuden traditiota.

Hakijalle ei ole muodostunut trustia perustettaessa eikä sen jälkeenkään omistajan oikeusasemaa trustivarallisuuden suhteen. Hänellä ei ole myöskään ehdotonta toiset poissulkevaa valtaa pitää trustivarallisuutta hallussaan, käyttää sitä hyväkseen tai määrätä siitä kaikin tunnetuin tavoin.

Lahjanlupauslain 4 § ei sovellu nyt ratkaistavana olevaan asiaan. Kyse ei ole hakijan nimiin tehdystä talletuksesta tai merkityistä arvopapereista, vaan trustiin siirretyistä, edunvalvojan tosiasiallisessa määräysvallassa olevista varoista.

Hallintaoikeuden pidättämistä testamenttimääräyksin ei voida rinnastaa varojen sijoittamiseen trustiin edunvalvojan hallinnoitavaksi. Jos jotain rinnastuksia halutaan tehdä, oikeampi vertauskohta olisi jokin suomalaisen oikeus- ja verojärjestelmän tuntema sijoitusinstrumentti, kuten esimerkiksi säästöhenkivakuutus.

Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö on antanut vastaselityksen.

A on antanut lisävastineen, joka on lähetetty Veronsaajien oikeudenvalvontayksikölle tiedoksi.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on myöntänyt valitusluvan ja tutkinut asian.

Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön valitus hyväksytään osittain. Hallinto-oikeuden päätöstä muutetaan ja Verohallinnon ennakkoratkaisu kumotaan kysymyksen 6 osalta. Tältä osin uutena ennakkoratkaisuna lausutaan, että hakijan ei katsota saavan perintö- ja lahjaverolain 1 §:n 1 momentissa tarkoitettua lahjasaantoa sillä hetkellä, kun hän saa varoja trustista tosiasiallisesti haltuunsa, jos trustin perustaja eli hakijan isä on kuollut ennen tätä hetkeä. Muilta osin valitus hylätään ja hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei enemmälti muuteta.

Perustelut

Sovellettavat säännökset

Perintö- ja lahjaverolain 1 §:n 1 mukaan joka perintönä, testamentilla tai lahjana saa omaisuutta, on velvollinen suorittamaan siitä valtiolle veroa sen mukaan, kuin tässä laissa säädetään.

Perintö- ja lahjaverolain 20 §:n 1 momentin mukaan velvollisuus suorittaa lahjaveroa alkaa, kun lahjansaaja on saanut lahjan haltuunsa.

Perintö- ja lahjaverolain 39 a §:n 2 momentin mukaan perintöverosta ennakkoratkaisua voi hakea perinnönjättäjän kuoleman jälkeen kuolinpesän osakas, erityisjälkisäädöksen saaja ja eloonjäänyt puoliso, silloinkin kun tämä ei ole kuolinpesän osakas.

Asiassa esitetty selvitys

Ennakkoratkaisuhakemuksen mukaan hakijan isä B asuu Isossa-Britanniassa ja on siellä yleisesti verovelvollinen. Hän on perustanut Jerseyn saarelle trustin, jonka tarkoituksena on ollut siirtää osa hänen omaisuudestaan seuraavalle sukupolvelle sekä suojata omaisuuden siirtymistä suvun ulkopuolelle. Trustin perustaja (asettaja) B on trustin perustamisen yhteydessä siirtänyt siihen osakkeita ja velkakirjoja vastikkeetta.

Hakija on trustissa ainoa ensisijainen edunsaaja. Perustamiskirjassa on määritelty toissijaisiksi edunsaajiksi ensisijaisen edunsaajan lapset, B ja B:n lapset ja näiden trustit sekä heidän jälkeläisensä. Lisäksi ensisijaisen edunsaajan puoliso on trustista saatavan tuoton osalta toissijainen edunsaaja. Trustin ensisijaisen edunsaajan kuoltua tulee toissijaisista edunsaajista trustin ensisijaisia edunsaajia. Lisäksi trustin edunvalvojalla on oikeus jo aikaisemminkin nimittää trustin ensisijaisia edunsaajia trustin toissijaisten saajien joukosta kirjallisella suostumuksella.

Trustin edunvalvoja (trustee) on trustin asettajaan nähden ulkopuolisen palveluntarjoajan omistama trustiyhtiö, joka on Jersey Financial Services Commissionin valvonnassa. Trusti ei ennakkoratkaisuhakemuksen mukaan ole itsenäinen erillinen oikeussubjekti eikä myöskään erillinen verosubjekti. Trustin edunvalvojan velvollisuutena on hoitaa trustin omaisuutta edunsaajana olevan hakijan hyväksi, ja trustivarallisuuden tuotto kertyy edunsaajan hyväksi. Edunvalvoja on omaisuuden muodollinen omistaja eli tämä voi tehdä omaisuutta koskevia oikeustoimia edunsaajan intressin asettamin rajauksin. Edunsaajalla on trustivarallisuuteen kohdistuva asiallinen omistusoikeus, jota on kuitenkin rajoitettu omaisuuden ollessa edunvalvojan hallinnassa.

Trustissa on komitea, johon perustamiskirjan mukaan kuuluvat hakija ja hakijan elossa olevat vanhemmat eli B ja C sekä hakijan kuoleman jälkeen tietyin edellytyksin hakijan 25 vuotta täyttäneet lapset. Komitea nimittää trustille suojelijan (protector), joka valvoo edunsaajien edun toteutumista ja jolla on oikeus vaihtaa tai erottaa edunvalvoja. Komitealla on puolestaan oikeus vaihtaa suojelija. Trustin perustamiskirjan mukaan suojelijana ei voi toimia asettaja eikä edunvalvoja. Edunvalvojan tulee antaa suojelijalle tiedoksi varojen jakoa koskevat päätökset, ja lisäksi suojelijan suostumus tarvitaan tiettyihin, trustin säännöissä tarkemmin määriteltyihin toimenpiteisiin. Suojelija voi halutessaan kysyä neuvoa komitealta.

B on trustin asettajana esittänyt edunvalvojalle erillisen toivomuskirjeen, jonka mukaantrustin varojen kerryttämää tuottoa voitaisiin jakaa ensisijaisena edunsaajana olevalle hakijalle tämän kohtuullisten kustannusten kattamiseksi. Trustiin laitettua pääomaa ei tulisi jakaa, vaan se tulisi säilyttää perheen tulevia sukupolvia ajatellen. Ennakkoratkaisuhakemuksen mukaan toivomuskirjeellä ei ole oikeudellisesti sitovaa vaikutusta.

Asian arviointi ja johtopäätökset

Ennakkoratkaisukysymykset 7 ja 8

Perintö- ja lahjaverolain 39 a §:n 2 momentin mukaan perintöverotusta koskevaa ennakkoratkaisua voi hakea vasta perinnönjättäjän kuoleman jälkeen. Ennakkoratkaisuhakemus on siten ollut kysymysten 7 ja 8 osalta ennenaikainen, ja Verohallinnon olisi tullut jättää hakemus näiltä osin tutkimatta. Koska kysymyksiin ei kuitenkaan ole annettu ennakkoratkaisua, ennakkoratkaisun poistamiseen ei ole aihetta.

Ennakkoratkaisukysymykset 1 ja 3

A on saanut Verohallinnolta ennakkoratkaisun muun ohella siihen, katsotaanko hänen isänsä B:n Jerseyn saarelle perustamaan trustiin siirretyn varallisuuden ja sen kerryttämän tuoton tulevan hakijan omistukseen ja määräysvaltaan perintö- ja lahjaverolain 1 §:n 1 momentissa tarkoitetulla lahjasaannolla sillä hetkellä, kun hakija saa trustista varoja tosiasiallisesti haltuunsa. Tältä osin asiassa on Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön valituksen johdosta kysymys siitä, katsotaanko trustiin siirretyn varallisuuden tulleen A:n omistukseen jo trustin perustamishetkellä niin, ettei hänen katsota saavan lahjaa enää silloin, kun hän saa trustista varoja tai niiden tuottoa.

Suomen oikeusjärjestelmässä ei ole suoraa vastinetta trustille. Järjestelyn verokohtelua arvioitaessa tulee ottaa huomioon trustin tarkoitus ja trustin perustamisasiakirjoissa annetut määräykset trustiin osallisten henkilöiden oikeuksista, tehtävistä ja toimivaltuuksista. Perusmuotoisessa trustijärjestelyssä trustin perustaja (asettaja) siirtää omaisuutta tietyn luotetun henkilön (edunvalvojan) haltuun niin, että tarkoituksena on edunsaajatahon hyötyminen. Nyt kysymyksessä olevan järjestelyn erityispiirteenä on se, että trustissa on myös suojelija ja komitea.

Asiassa on riidatonta, että B:n tarkoituksena on ollut trustin perustamisen avulla siirtää omaisuuttaan vastikkeetta ennakkoratkaisuhakemuksen tehneelle lapselleen tai toissijaisesti toissijaisille edunsaajille. Tarkoituksena ei ole ollut siirtää varallisuutta trustin edunvalvojan omistukseen siten kuin suomalaisessa oikeusjärjestelmässä omistamisella ymmärretään, vaikka edunvalvoja onkin omaisuuden muodollinen omistaja. Ottaen lisäksi huomioon, että asiassa esitetyn selvityksen mukaan nyt puheena oleva trusti ei ole Jerseyllä itsenäinen erillinen oikeussubjekti eikä myöskään erillinen verosubjekti, korkein hallinto-oikeus katsoo, että trustiin siirrettyjä varoja ei voida pitää Suomen verolainsäädännön soveltamisen kannalta trustin tai sen edunvalvojan omaisuutena.

Trustijärjestelyyn on kuitenkin kiinnitettävä huomiota arvioitaessa, onko trustin ainoan ensisijaisen edunsaajan A:n katsottava saaneen lahjan haltuunsa perintö- ja lahjaverolain 20 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla trustin perustamishetkellä. Trustin edunvalvojan tehtävänä on hoitaa trustiin siirrettyä omaisuutta, eikä A:lla ole tähän omaisuuteen kohdistuvaa määräysvaltaa, vaikka omaisuutta tuleekin hoitaa hänen hyväkseen. Vaikka A on ylintä valtaa trustissa käyttävän komitean jäsen, tämäkään seikka ei komitean edellä mainittu kokoonpano huomioon ottaen merkitse sitä, että hänen voitaisiin katsoa käyttävän trustissa tosiasiallista määräysvaltaa hänen vanhempiensa eläessä.

Näin ollen ei ole perusteita katsoa, että A:n lahjaverovelvollisuus olisi alkanut silloin, kun trusti on perustettu. Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön valitus on hylättävä ennakkoratkaisukysymyksiä 1 ja 3 koskevin osin.

Ennakkoratkaisukysymys 5

Edellä olevan perusteella hakijalle on tullut antaa ennakkoratkaisu hänen esittämäänsä sovellettavaa veroluokkaa koskevaan kysymykseen eikä ennakkoratkaisua ole kysymystä 5 koskevin osin poistettava. Valitus on tältäkin osin hylättävä.

Ennakkoratkaisukysymys 6

A on saanut Verohallinnolta ennakkoratkaisun myös lahjaverovelvollisuuden alkamiseen siinä tapauksessa, että trustin perustaja ja hakijan isä kuolee ennen kuin hakija saa trustista varoja tosiasiallisesti haltuunsa. Tältä osin asiassa on Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön valituksen johdosta tutkittava, onko ennakkoratkaisua muutettava sen vuoksi, ettei A:n katsota saavan lahjaa enää silloin, kun hän saa trustista sinne siirrettyjä varoja tai niiden tuottoa.

Edellä tässä päätöksessä on todettu, ettei A:n lahjaverovelvollisuuden voida katsoa alkaneen vielä silloin, kun trusti on perustettu. Mikäli kuitenkin hakijan isä on tämän jälkeen kuollut, on trustin edellä tarkoitetun komitean kokoonpano samalla ratkaisevasti muuttunut. Komitean muodostavat tällöin A ja hänen äitinsä tai, mikäli viimeksi mainittukin on kuollut, yksin A. Tällaisessa tilanteessa A:lle on katsottava jo muodostuneen huomattava tosiasiallinen määräysvalta trustin varoihin ottaen huomioon, että komitea voi vaihtaa suojelijan, joka voi puolestaan vaihtaa edunvalvojan.

Mainitussa tilanteessa ei voida katsoa, että A saisi varoja haltuunsa perintö- ja lahjaverolain 20 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla vasta silloin, kun edunvalvoja tosiasiallisesti siirtää hänelle trustista varoja tai niiden tuottoa. Hallinto-oikeuden päätöstä on ennakkoratkaisukysymyksen 6 osalta muutettava sekä ennakkoratkaisu tältä osin kumottava ja uutena ennakkoratkaisuna lausuttava edellä päätöslauselmasta ilmenevällä tavalla.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Irma Telivuo, Leena Äärilä, Mikko Pikkujämsä, Antti Pekkala ja Leena Romppainen. Asian esittelijä Paula Makkonen.

KHO:2017:150

$
0
0

Ennakkoratkaisupyyntö unionin tuomioistuimelta – Tavaramerkki – Erottamiskyky – Väritavaramerkki – Kuviotavaramerkki – Kuvio – Väriselitys – Väriyhdistelmä – Graafinen esitys – Käyttönäytön tarve – EU-tuomioistuimen oikeuskäytäntö – EUIPO:n käytäntö

Taltionumero: 4779
Antopäivä: 28.9.2017

Yhtiö oli hakenut värillisen kuvion muodossa esitetyn tavaramerkin rekisteröintiä väritavaramerkiksi. Värejä oli hakemuksessa eritelty kansainvälisesti hyväksytyn väriluokitusjärjestelmän mukaisesti. Patentti- ja rekisterihallitus oli hylännyt hakemuksen sillä perusteella, ettei yhtiö ollut esittänyt riittävän vahvaa käyttönäyttöä, jotta tavaramerkin olisi voitu katsoa tulleen erottamiskykyiseksi väritavaramerkkinä. Markkinaoikeus oli puolestaan hylännyt yhtiön valituksen sillä perusteella, että tavaramerkki ei täyttänyt graafisen esitettävyyden vaatimusta.

Korkein hallinto-oikeus päätti esittää unionin tuomioistuimelle SEUT 267 artiklassa tarkoitetussa ennakkoratkaisupyynnössään seuraavat kysymykset:

1. Onko jäsenvaltioiden tavaramerkkilainsäädännön lähentämisestä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/95/EY 2 artiklaa ja 3 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettua tavaramerkin erottamiskykyä koskevaa edellytystä tulkittaessa annettava merkitystä sille, haetaanko tavaramerkille rekisteröintiä kuviotavaramerkkinä vai väritavaramerkkinä?

2. Jos tavaramerkin luokittelulla väritavaramerkiksi tai kuviotavaramerkiksi on sen erottamiskyvyn arvioinnin kannalta merkitystä, onko tavaramerkki kuviomuotoisesta esitystavastaan huolimatta rekisteröitävissä tavaramerkkihakemuksen mukaisesti väritavaramerkiksi, vai voidaanko se rekisteröidä ainoastaan kuviotavaramerkiksi?

3. Siinä tapauksessa, että tavaramerkkihakemuksessa kuviomuotoisesti esitetyn tavaramerkin rekisteröinti väritavaramerkiksi on mahdollista, edellyttääkö tavaramerkin, joka on hakemuksessa graafisesti kuvattu väritavaramerkin rekisteröinniltä unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä edellytetyllä tarkkuudella (eikä kysymys siten ole värin rekisteröinnistä tavaramerkiksi sellaisenaan, abstraktina, muodottomana tai rajattomana), rekisteröiminen väritavaramerkiksi lisäksi Patentti- ja rekisterihallituksen edellyttämän kaltaisen vahvan tai ylipäätään käyttönäytön esittämistä?

Tavaramerkkilaki 1 § 2 momentti (39/1993) ja 13 § (56/2000)

Tavaramerkkidirektiivi 2008/95/EY 2 artikla ja 3 artikla 1 kohta b alakohta

Unionin tuomioistuimen tuomiot asioissa C-104/01, Libertel (ECLI:EU:C:2003:244) ja C-49/02, Heidelberger Bauchemie (ECLI:EU:C:2004:384) sekä unionin yleisen tuomioistuimen tuomio asiassa T-331/12, Sartorius Lab Instruments (ECLI:EU:T:2014:87)

Kts. myös unionin tuomioistuimen julkisasiamiehen ratkaisuehdotus asiassa C-163/16, Louboutin (ECLI:EU:C:2017:495)

Päätös, josta valitetaan

Markkinaoikeus 31.3.2015 nro 238/15

Oikeudenkäynnin tausta ja kohde

1. Oy Hartwall Ab (jäljempänä myös yhtiö) on Patentti- ja rekisterihallitukselle 20.9.2012 tekemällään hakemuksella nro T201202718 hakenut alla esitetyn merkin rekisteröintiä väritavaramerkkinä tavaroille luokassa 32: Kivennäisvedet.

Kuvio KHO:2017:150

2. Yhtiö on hakenut tavaramerkin rekisteröintiä seuraavin väriselityksin: Merkin värit ovat sininen (PMS 2748, PMS CYAN) ja harmaa (PMS 877).

3. Tavaramerkki koostuu hakemuksen mukaan graafisen kuvauksen esittämällä tavalla sinisestä nauhasta, jonka reunoilla on ohut harmaa reunus.

4. Yhtiö on Patentti- ja rekisterihallituksen välipäätöksen johdosta täsmentänyt hakevansa hakemuksen mukaiselle tavaramerkille rekisteröintiä väritavaramerkkinä eikä kuviotavaramerkkinä.

5. Patentti- ja rekisterihallitus on 5.6.2013 tekemällään päätöksellä hylännyt hakemuksen, koska hakemuksen mukainen tavaramerkki on vailla erottamiskykyä.

6. Päätöksen perusteluissa on todettu muun ohella, että yksinoikeutta tiettyjen värien rekisteröintiin ei voida Patentti- ja rekisterihallituksen vakiintuneen käytännön mukaan myöntää ilman vahvaa näyttöä siitä, että haetut värit olisivat tulleet pitkäaikaisen ja laajamittaisen käytön kautta erottamiskykyisiksi haetuille tavaroille.

7. Yhtiö oli toimittanut virastoon markkinatutkimuksen, jossa vastaajille oli esitetty hakemuksen mukainen tavaramerkki, sekä kahden yhtiön palveluksessa olevan henkilön todistus tavaramerkin käytöstä yhtiön tuotteiden tunnuksena.

8. Päätöksen mukaan markkinatutkimus ei osoittanut pelkkien värien, vaan kuviomerkin tunnettuutta. Esitetty selvitys ei osoittanut haetun väriyhdistelmän olleen niin kauan ja laajalti käytössä hakijan tarjoamien tavaroiden tunnuksena, että se olisi tullut tämän käytön johdosta hakemuspäivään mennessä erottamiskykyiseksi Suomessa.

9. Oy Hartwall Ab on valittanut Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksestä markkinaoikeuteen.

10. Markkinaoikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt yhtiön valituksen.

11. Yhtiö on markkinaoikeuden päätöksen perustelujen mukaan hakenut tavaramerkin rekisteröintiä väriyhdistelmälle. Tavaramerkin graafisesta esityksestä ilmenee sinänsä värimalli, ja värit sininen ja harmaa on täsmennetty sanallisesti sekä sinisen kaksi värisävyä ja harmaa väri nimetty kansainvälisesti hyväksytyn väriluokittelujärjestelmän mukaisesti. Sinisen värisävyt ja harmaa väri on haetussa tavaramerkissä esitetty sommitelmassa, joka koostuu näistä väreistä kolmiulotteisen, poimuilevan ja päistään erilevyisen nauhan muodossa.

12. Markkinaoikeuden mukaan kolmiulotteisesta poimuilevasta värisommitelmasta ei ilmene selkeästi, pysyykö värien osuus koko sommitelman osalta muuttumattomana. Hakemuksessa ei ole myöskään esimerkiksi esitetty, kuinka suuri osuus kullakin värillä on toisiinsa verrattuna tai miten kahdella eri värikoodilla esitetyt sinisen sävyt sommitelmassa ilmenevät.

13. Markkinaoikeus on katsonut, että hakemuksen graafiseen esitykseen ei sisälly systemaattista sommitelmaa, jossa kyseessä olevat värit olisi yhdistetty unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä esitetyn mukaisesti ennalta määrätyllä ja muuttumattomalla tavalla. Haettu väritavaramerkki ei siten täytä tavaramerkin rekisteröintikelpoisuutta koskevia graafisen esityksen vaatimuksia.

14. Koska haettu väritavaramerkki ei täytä tavaramerkkidirektiivin 2 artiklaa vastaavan tavaramerkkilain 1 §:n 2 momentin tavaramerkiltä vaadittavia edellytyksiä, asiassa ei ole markkinaoikeuden mukaan ollut tarpeen tutkia tavaramerkkilain 13 §:ssä mainittuja tavaramerkin erottamiskykyä koskevia edellytyksiä.

15. Yhtiö on valittanut markkinaoikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Tiivistelmä asianosaisten keskeisistä perusteista

16. Oy Hartwall Ab on valituksessaan vaatinut, että markkinaoikeuden ja Patentti- ja rekisterihallituksen päätökset kumotaan ja asia palautetaan Patentti- ja rekisterihallitukselle tavaramerkin rekisteröintiä varten tai markkinaoikeudelle sen tutkimiseksi, onko tavaramerkki hakemuksen mukaisille tavaroille erottamiskykyinen.

17. Markkinaoikeus on yhtiön mukaan soveltanut graafista esitystä koskevaa vaatimusta virheellisesti. Patentti- ja rekisterihallitus on puolestaan samoin kuin yhtiö katsonut, että haetun tavaramerkin graafinen kuvaus on sinänsä asianmukainen.

18. Tavaramerkin graafinen kuvaus on valituksen mukaan yksilöivä ja selkeä. Tavaramerkille haetaan suojaa juuri siinä muodossa kuin sen graafisesta kuvauksesta ilmenee. Suojaa ei haeta pelkälle siniselle tai harmaalle värille kaikissa ajateltavissa olevissa muodoissa. Värien esiintyminen ja mittasuhteet ilmenevät suoraan tavaramerkin graafisesta kuvauksesta ja värien välinen suhde on se, joka kuvauksessa esitetään.

19. Asiassa on yhtiön mukaan tutkittava tavaramerkin erottamiskykyä eikä sen graafista kuvausta.

20. Haettu tavaramerkki on yhtiön mukaan erottamiskykyinen jo itsessään. Merkin kohde on omintakeisesti muotoiltu ja graafinen kuvaus on täsmällisesti ja tarkasti määritelty. Tavaramerkki tai sen väritys ei kuvaa kivennäisveden lajia tai ominaisuutta. Käyttönäyttöä ei voida edellyttää vain sen vuoksi, että hakija on määritellyt tavaramerkin väritavaramerkiksi.

21. Valituksen mukaan Sisämarkkinoiden harmonisointiviraston (OHIM, nykyään Euroopan unionin teollisoikeuksien virasto EUIPO) käytäntönä on rekisteröidä tavaramerkki väritavaramerkkinä, jos sillä on riittävä erottamiskyky. Käyttönäyttöä vaaditaan vain tapauksissa, joissa hakemus kohdistuu abstraktiin väriin tai väriyhdistelmiin.

22. Sekä Patentti- ja rekisterihallitus että EUIPO ovat rekisteröineet väritavaramerkkejä, jotka voitaisiin rekisteröidä myös kuviotavaramerkkeinä. Tavaramerkkiä rekisteröitäessä kuviotavaramerkkien ja väritavaramerkkien erottelu on yhtiön mukaan hallinnollinen, eikä sillä ole vaikutusta rekisteröitävyyden edellytyksiin. Ei ole loogista katsoa, että tavaramerkki on omaperäinen ja erottava kuviotavaramerkkinä, mutta väritavaramerkkinä sen erottamiskyky puuttuu kokonaan. Väritavaramerkin esittäminen kuviomuodossa tekee sen graafisesta kuvauksesta täsmällisemmän, mikä kaventaa merkin suoja-alaa. Kuviotavaramerkkiä muistuttava väritavaramerkki tulee voida rekisteröidä joko värinä tai sekä värinä että kuviotavaramerkkinä.

23. Hakemuksen mukainen tavaramerkki on valituksen mukaan erottamiskykyinen myös käytön perusteella. Tavaramerkki on tullut tunnetuksi osana yhtiön Novelle-tavaramerkkiä. Patentti- ja rekisterihallitukselle toimitettu markkinatutkimus osoittaa, että merkittävä osa yleisöstä tunnistaa haetun tavaramerkin kivennäisveden tavaramerkkinä Suomessa. Yhtiön toimittama muu näyttö tukee markkinatutkimuksen tuloksia.

24. Patentti- ja rekisterihallitus on valituksen johdosta antamassaan lausunnossa katsonut, ettei valituksenalaista päätöstä ole syytä muuttaa.

25. Lausunnon mukaan yksinoikeutta tiettyjen värien rekisteröintiin ei voida vakiintuneen käytännön mukaan myöntää ilman vahvaa näyttöä siitä, että haetut värit ovat tulleet pitkäaikaisen ja laajamittaisen käytön kautta erottamiskykyisiksi haetuille tavaroille.

26. Esteitä sille, että väritavaramerkin rekisteröintiä haettaisiin hakemuksessa esitetyllä tavalla, ei lausunnon mukaan ole, mutta koska hakija ei ole toimittanut näyttöä siitä, että haettu väriyhdistelmä olisi käytön johdosta tullut erottamiskykyiseksi, se ei ole ollut rekisteröitävissä väritavaramerkkinä.

27. Oy Hartwall Ab on lausunnon johdosta antamassaan vastaselityksessä uudistanut vaatimuksensa. Yhtiön mukaan tavaramerkin graafinen kuvaus täyttää lain ja unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaiset vaatimukset ja tavaramerkki on sellaisenaan erottamiskykyinen väritavaramerkkinä.

28. Yhtiö on esimerkkeinä hakemuksen mukaista tavaramerkkiä vastaavien väritavaramerkkien rekisteröinneistä viitannut EU-tavaramerkkeihin nro 5646823, nro 10072619, nro 355909, nro 1004867, nro 1091368, nro 1060342, nro 1102914, nro 1220479, nro 1221149, nro 13663356, nro 13677448, nro 13930599 ja nro 13970165.

Kansallinen tavaramerkin rekisteröintiä koskeva lainsäädäntö

Sovellettavat oikeusohjeet

29. Asiassa tulee sovellettavaksi tavaramerkkilain muuttamisesta annetulla lailla (616/2016) kumottu tavaramerkkilaki 7/1964 (sellaisena kuin se on esillä olevan asian kannalta olennaisesti viimeksi muutettu lailla 56/2000), jolla on pantu täytäntöön Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 89/104/ETY, nykyään 2008/95/EY jäsenvaltioiden tavaramerkkilainsäädännön lähentämisestä (jäljempänä tavaramerkkidirektiivi). Tavaramerkkilain 1 §:n 2 momentin (39/1993) mukaan tavaramerkkinä voi olla mikä tahansa merkki, joka voidaan esittää graafisesti ja jonka avulla voidaan erottaa elinkeinotoiminnassa liikkeeseen lasketut tavarat toisten tavaroista. Tavaramerkkinä voi olla erityisesti sana mukaan lukien henkilönnimi, kuvio, kirjain, numero taikka tavaran tai sen päällyksen muoto.

30. Rekisteröitävän tavaramerkin tulee tavaramerkkilain 13 §:n (56/2000) mukaan olla omiaan erottamaan haltijan tavarat muiden tavaroista. Tavaran lajia, laatua, paljoutta, käyttötarkoitusta, hintaa taikka valmistuspaikkaa tai -aikaa joko yksinomaan tai ainoastaan vähäisin muunteluin tai lisäyksin ilmaisevaa merkkiä ei sellaisenaan ole katsottava erottamiskykyiseksi. Arvosteltaessa merkin erottamiskykyä on kiinnitettävä huomiota kaikkiin asianhaaroihin ja erityisesti siihen, kuinka kauan ja miten laajalti merkkiä on käytetty.

Unionin oikeuden merkitykselliset säännökset ja oikeuskäytäntö

Tavaramerkkidirektiivi 2008/95/EY

31.Tavaramerkkidirektiivin 2 artiklan mukaan tavaramerkkinä voi olla mikä tahansa merkki, joka voidaan esittää graafisesti, erityisesti sanoin, henkilönnimet mukaan lukien, kuvioin, kirjaimin, numeroin taikka tavaroiden tai niiden päällyksen muodon avulla, jos sellaisella merkillä voidaan erottaa yrityksen tavarat tai palvelut muiden yritysten tavaroista tai palveluista.

32. Tavaramerkkidirektiivin 3 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaan sellaisia merkkejä ei saa rekisteröidä, joilta puuttuu erottuvuus.

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö

33. Unionin tuomioistuin on asiassa C-104/01, Libertel, antamassaan tuomiossa (ECLI:EU:C:2003:244, tuomion 23 kohta) arvioinut, voiko väri sellaisenaan olla tavaramerkkidirektiivin 89/104/ETY (jonka kodifioitu toisinto tavaramerkkidirektiivi 2008/95/EU on) 2 artiklassa tarkoitettu tavaramerkki.

34. Väritavaramerkin on Libertel-tuomion mukaan täytettävä kolme edellytystä: (i) sen on muodostettava merkki; (ii) merkki on voitava esittää graafisesti ja (iii) merkillä on voitava erottaa tietyn yrityksen tavarat tai palvelut muiden yritysten tavaroista tai palveluista (tuomion 22 ja 23 kohta, samoin asia C-49/02, Heidelberger Bauchemie, ECLI:EU:C:2004:384, tuomion 22 kohta). Edelleen tuomioistuin on todennut, että väri sellaisenaan voi suhteessa tiettyyn tavaraan tai palveluun muodostaa merkin.

35. Libertel-tuomion mukaan merkki on voitava esittää visuaalisesti erityisesti kuvioiden, viivojen tai kirjoitusmerkkien avulla siten, että merkki voidaan tunnistaa täsmällisesti (tuomion 28 kohta oikeustapausviittauksineen). Graafisen esityksen on oltava selvä, täsmällinen, itsessään täydellinen, sellainen, että siihen on helppo tutustua, ymmärrettävä, kestävä ja objektiivinen (tuomion 29 kohta oikeustapausviittauksineen). Edelleen Libertel-tuomiossa on todettu, että värien kuvaamista kansainvälisesti hyväksytyillä värien yksilöimiskoodeilla voidaan pitää graafisena esityksenä. Tällaisten koodien voidaan katsoa olevan täsmällisiä ja pysyviä.

36. Unionin tuomioistuin on Libertel-tuomiossa todennut, että värillä sellaisenaan ei ole lähtökohtaisesti erottamiskykyä kuin poikkeuksellisissa olosuhteissa, mutta se voi kuitenkin käytössä tulla erottamiskykyiseksi tavaramerkkihakemuksessa mainittujen tavaroiden tai palveluiden osalta (tuomion 67 kohta sekä asiassa C-49/02, Heidelberger Bauchemie, annetun tuomion 39 kohta).

37. Unionin tuomioistuin on asiassa C-49/02, Heidelberger Bauchemie, antamassaan tuomiossa todennut, että graafisen esityksen vaatimuksen tehtävänä on erityisesti täsmentää itse tavaramerkki, jotta voidaan määritellä rekisteröidyn tavaramerkin haltijalleen antaman suojan tarkka koh- de (tuomion 27 kohta). Tuomion mukaan muun ohella kahden tai useamman värin yhdistelmä ilman muotoa tai ääriviivoja ei osoita sellaista täsmällisyyttä ja muuttumattomuutta, jota vaaditaan direktiivin 2 artiklassa (tuomion 34 kohta).

38. Edelleen unionin tuomioistuin on Heidelberger Bauchemie -tuomiossa (tuomion 42 kohta) lausunut, että sellaiset värit tai väriyhdistelmät, jotka halutaan rekisteröidä tavaramerkeiksi abstraktissa ja ääriviivattomassa muodossa ja joiden värisävyt on täsmennetty sanallisesti ja esittämällä värimalli sekä nimetty tarkoin kansainvälisesti hyväksytyn väriluokittelujärjestelmän mukaisesti, voivat muodostaa tavaramerkin direktiivin 2 artiklassa tarkoitetussa mielessä, jos

- osoitetaan, että kyseiset värit tai väriyhdistelmät esiintyvät käyttöyhteydessään todellakin merkkinä, ja jos

- rekisteröintihakemukseen sisältyy systemaattinen sommitelma, jossa kyseessä olevat värit on yhdistetty keskenään ennalta määrätyllä ja muuttumattomalla tavalla.

39. Mainitun tuomion mukaan, vaikka väriyhdistelmä täyttäisi tavaramerkkidirektiivin 89/104/ETY 2 artiklassa asetetut tavaramerkkikelpoisuutta koskevat edellytykset, tavaramerkkien rekisteröimiseen toimivaltaisen viranomaisen on tämän lisäksi tutkittava, täyttääkö kyseinen yhdistelmä muut edellytykset, joista säädetään erityisesti samaisen direktiivin 3 artiklassa, jotta se voitaisiin rekisteröidä tavaramerkiksi rekisteröintiä hakeneen yrityksen tavaroita tai palveluita varten. Tutkimuksessa on otettava huomioon kaikki kyseiseen tapaukseen liittyvät seikat, joihin kuuluu tilanteesta riippuen sen merkin käyttö, jonka rekisteröintiä tavaramerkiksi haetaan. Tällaisessa tutkimuksessa on myös otettava huomioon yleinen etu, jonka mukaan sen tyyppisiä tavaroita tai palveluja, joita varten rekisteröintiä on haettu, tarjoavien toisten toimijoiden mahdollisuutta käyttää värejä ei saa aiheettomasti rajoittaa.

Ennakkoratkaisupyynnön tarve

40. Asiassa on korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistavana, onko Oy Hartwall Ab:n värillisen kuvion muodossa esitetty tavaramerkki rekisteröitävissä väritavaramerkkinä. Asian ratkaisemisen kannalta on olennaista, miten tavaramerkkidirektiivin 2008/95/EY 2 artiklaa ja 3 artiklan b alakohtaa on tulkittava arvioitaessa, täyttyvätkö unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaiset edellytykset väritavaramerkin rekisteröinnille erityisesti väritavaramerkin graafisen kuvauksen ja sen erottamiskyvyn osalta.

41. Toisin kuin unionin tuomioistuimen edellä mainituissa Libertel- ja Heidelberger Bauchemie -tuomioissa taustalla olleissa pääasioissa, esillä olevassa asiassa ei ole kysymys värin tai värien rekisteröinnistä tavaramerkiksi sellaisenaan, abstraktina, muodottomana tai rajattomana. Korkein hallinto-oikeus toteaa, että esillä olevassa asiassa tavaramerkkihakemuksesta ilmenee haetun tavaramerkin graafinen kuvionomainen esitystapa, jota on edelleen täsmennetty kansainvälisesti hyväksytyllä värien yksilöimiskoodilla. Valittajana oleva Oy Hartwall Ab on lisäksi painottanut, että tavaramerkkiä vaaditaan suojattavaksi juuri sellaisena kuin sen tavaramerkkihakemukseen liitetystä graafisesta kuvauksesta ilmenee eikä sen sisältämien värien päättymättömänä vaihteluna.

42. Tähän tähden markkinaoikeuden päätös hylätä Oy Hartwall Ab:n valitus sillä perusteella, että väritavaramerkin graafinen esitysmuoto ei ole ollut riittävän täsmällinen, vaikuttaisi olevan oikeudellisesti ongelmallinen.

43. Vaikka haettu tavaramerkki täyttäisi graafista esitysmuotoa koskevan edellytyksen, on asiassa kuitenkin edelleen ratkaistavana, täyttääkö hakemuksen mukainen merkki unionin oikeudessa väritavaramerkiltä edellytetyn erottamiskykyä koskevan edellytyksen.

44. Unionin yleinen tuomioistuin on tavaramerkkiasetuksen (EY) N:o 207/2009 7 artiklan 1 kohdan b alakohtaa tulkitessaan katsonut, että niin kutsutun sijaintimerkin luokittelu kuviomerkiksi tai kolmiulotteiseksi merkiksi tai erityiseksi tavaramerkkiryhmäksi on merkityksetöntä, kun arvioidaan sen erottamiskykyä (asia T-331/12, Sartorius Lab Instruments ECLI:EU:T:2014:87, 14 ja 15 kohta).

45. Korkeimman hallinto-oikeuden tiedossa ei ole, että unionin tuomioistuin olisi ottanut kantaa kuvionomaisesti esitetyn tavaramerkin rekisteröitävyyteen väritavaramerkiksi tai yleisemminkään siihen, mikä merkitys tavaramerkin luokittelulla tavaramerkkihakemuksessa väritavaramerkiksi tai kuviotavaramerkiksi on sen erottamiskyvyn ja siten rekisteröitävyyden kannalta. Korkein hallinto-oikeus toteaa, että esillä oleva asia vaikuttaisi eroavan unionin tuomioistuimessa vireillä olevasta asiasta C-163/16, Louboutin, jossa julkisasiamies antoi ratkaisuehdotuksen 22.6.2017 (ECLI:EU:C:2017:495). Mainitussa asiassa kysymys on tavaramerkkidirektiivin 3 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitettujen muotoon perustuvien rekisteröinnin esteiden tulkinnasta väritavaramerkkirekisteröinnin yhteydessä.

46. Unionin tuomioistuin on edellä todetusti Libertel- ja Heidelberger Bauchemie -tuomioissaan todennut, että värillä ei ole lähtökohtaisesti erottamiskykyä kuin poikkeuksellisissa olosuhteissa, mutta ne voivat mahdollisesti käytössä tulla erottamiskykyisiksi tavaramerkkihakemuksessa mainittujen tavaroiden ja palveluiden osalta.

47. Patentti- ja rekisterihallituksen mukaan kansallinen rekisterikäytäntö ei salli kuviomerkin rekisteröintiä väritavaramerkiksi ilman, että tavaramerkin väritys olisi osoitettu erottamiskykyiseksi myös sellaisenaan. Patentti- ja rekisterihallitus edellyttää tavaramerkin rekisteröintiä koskevassa käytännössään säännönmukaisesti väritavaramerkeiltä vahvaa käyttönäyttöä.

48. Unionin tuomioistuimen edellä kuvatun väritavaramerkkejä koskevan oikeuskäytännön valossa vaikuttaisi jäävän avoimeksi, voiko sinänsä tavaramerkkihakemuksessa graafisesti asianmukaisesti esitetyn väritavaramerkin rekisteröimisen esteenä pitää sitä, että tavaramerkki ei ole erottamiskykyinen, jos sitä koskien ei ole esitetty riittävän vahvaa käyttönäyttöä.

49. Oy Hartwall Ab:n esimerkkeinä esittämien EU-tavaramerkkien perusteella on pääteltävissä, että kuviotavaramerkin kaltaisen merkin rekisteröinti väritavaramerkiksi on ollut mahdollista EUIPO:ssa.

50. Korkein hallinto-oikeus on edellä kuvatussa tilanteessa epävarma siitä, mikä merkitys tavaramerkin rekisteröintiä koskevassa hakemuksessa esitetylle luokittelulle kuviotavaramerkiksi tai vastaavasti väritavaramerkiksi on annettava esillä olevan kaltaisen tavaramerkin rekisteröinnin kannalta, sekä siitä, edellyttääkö merkin, joka on hakemuksessa graafisesti kuvattu väritavaramerkin rekisteröinniltä edellytettävällä tarkkuudella, rekisteröiminen väritavaramerkiksi Patentti- ja rekisterihallituksen edellyttämän kaltaisen vahvan käyttönäytön esittämistä.

Korkeimman hallinto-oikeuden välipäätös ennakkoratkaisun pyytämisestä unionin tuomioistuimelta

50. Korkein hallinto-oikeus on päättänyt edellä esitetyn perusteella lykätä asian käsittelyä ja pyytää unionin tuomioistuimelta Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 267 artiklan nojalla ennakkoratkaisun tavaramerkkidirektiivin 2008/95/EY 2 artiklan ja 3 artiklan 1 kohdan b alakohdan tulkinnasta. Ennakkoratkaisun pyytäminen on tarpeen tämän korkeimman hallinto-oikeudessa vireillä olevan asian ratkaisemiseksi.

Ennakkoratkaisukysymykset

1. Onko jäsenvaltioiden tavaramerkkilainsäädännön lähentämisestä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/95/EY 2 artiklaa ja 3 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettua tavaramerkin erottamiskykyä koskevaa edellytystä tulkittaessa annettava merkitystä sille, haetaanko tavaramerkille rekisteröintiä kuviotavaramerkkinä vai väritavaramerkkinä?

2. Jos tavaramerkin luokittelulla väritavaramerkiksi tai kuviotavaramerkiksi on sen erottamiskyvyn arvioinnin kannalta merkitystä, onko tavaramerkki kuviomuotoisesta esitystavastaan huolimatta rekisteröitävissä tavaramerkkihakemuksen mukaisesti väritavaramerkiksi, vai voidaanko se rekisteröidä ainoastaan kuviotavaramerkiksi?

3. Siinä tapauksessa, että tavaramerkkihakemuksessa kuviomuotoisesti esitetyn tavaramerkin rekisteröinti väritavaramerkiksi on mahdollista, edellyttääkö tavaramerkin, joka on hakemuksessa graafisesti kuvattu väritavaramerkin rekisteröinniltä unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä edellytetyllä tarkkuudella (eikä kysymys siten ole värin rekisteröinnistä tavaramerkiksi sellaisenaan, abstraktina, muodottomana tai rajattomana), rekisteröiminen väritavaramerkiksi lisäksi Patentti- ja rekisterihallituksen edellyttämän kaltaisen vahvan tai ylipäätään käyttönäytön esittämistä?

Saatuaan unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisun yllä oleviin kysymyksiin korkein hallinto-oikeus antaa lopullisen päätöksen asiassa.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Niilo Jääskinen, Alice Guimaraes-Purokoski, Outi Suviranta, Maarit Lindroos ja Kirsti Kurki-Suonio. Asian esittelijä Kristina Björkvall.

Article 0

$
0
0

Rakennuslupaa koskevat valituslupahakemukset (Tampere, Laukontori)

Taltionumero: 4775
Antopäivä: 28.9.2017

Asia Rakennuslupaa koskevat valituslupahakemukset

Muutoksenhakijat 1) Asunto-Osakeyhtiö Laukonlinna, Asunto Oy Laukonhovi ja Asunto-osakeyhtiö Laukonkulma

2) A ja hänen 24 asiakumppaniaan

Päätös, jota valituslupahakemukset koskevat

Hämeenlinnan hallinto-oikeus 22.3.2017 nro 17/0093/2

Asian vaiheet

Tampereen ympäristö- ja rakennusjaosto on 30.8.2016 (§ 121) tekemällään päätöksellä hyväksynyt Tampereen Palvelukiinteistöt Oy:n rakennuslupahakemuksen liikerakennuksen (Laukontorin paviljonki) rakentamiseksi Tampereen kaupungissa osoitteessa Laukontori 21 sijaitsevalle tontille 837-103-459-1.

Hämeenlinnan hallinto-oikeus on jättänyt tutkimatta Asunto-Osakeyhtiö Laukonlinnan, Asunto Oy Laukonhovin ja Asunto-osakeyhtiö Laukonkulman sekä A:n ja hänen 24 asiakumppaninsa valitukset.

Muutoksenhakijat ovat hakeneet lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä.

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Eija Mäkelä, Virpi Juujärvi ja Maria Kuusinen, joka on myös esitellyt asian.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Valituslupahakemukset hylätään. Korkein hallinto-oikeus ei siten anna ratkaisua valituksiin.

Sen perusteella, mitä muutoksenhakijat ovat esittäneet ja mitä asiakirjoista muutoin ilmenee, asian saattamiseen korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavaksi ei ole maankäyttö- ja rakennuslain 190 §:n 3 momentissa ja hallintolainkäyttölain 13 §:n 2 momentissa säädettyä valitusluvan myöntämisen perustetta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riitta Mutikainen, Hannu Ranta ja Kari Tornikoski. Asian esittelijä Vesa Manninen.

Article 1

$
0
0

Asemakaavaa koskeva asia, Turku, ”Port Aboa”

Taltionumero: 4800
Antopäivä: 29.9.2017

Asia Asemakaavaa koskevat valituslupahakemukset

Muutoksenhakijat 1) Asunto Oy Turun Eteläranta I

2) A

Päätös, jota valituslupahakemukset koskevat

Turun hallinto-oikeus 10.4.2017 nro 17/0119/1

Asian vaiheet

Turun kaupunginvaltuusto on 20.6.2016 tekemällään päätöksellä (§ 127) hyväksynyt asemakaavan ja asemakaavan muutoksen ”Port Aboa”. Asemakaava ja asemakaavan muutos koskee kaupunginosan 042 (Korppolaismäki) puistoa Harus, liikennealuetta Port Aboa ja osaa Pitkäsalmen vesialueesta. Asemakaavalla ja asemakaavan muutoksella muodostuu kaupunginosan 042 (Korppolaismäki) kortteli 28, LV-korttelialue Port Aboa, puisto Harus, katu Lauttarannansilta, osa Pitkäsalmen vesialueesta, silta Lauttarannansilta sekä kaupunginosan 044 (Pihlajaniemi) osa Pitkäsalmen vesialueesta.

Turun hallinto-oikeus on, siltä osin kuin asiasta on korkeimmassa hallinto-oikeudessa kysymys, hylännyt Asunto Oy Turun Eteläranta I:n ja A:n valitukset kaupunginvaltuuston päätöksestä.

Muutoksenhakijat ovat hakeneet lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Valituslupahakemukset hylätään. Korkein hallinto-oikeus ei siten anna ratkaisua valituksiin.

Sen perusteella, mitä muutoksenhakijat ovat esittäneet ja mitä asiakirjoista muutoin ilmenee, asian saattamiseen korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavaksi ei ole valitusluvan myöntämisen perustetta.

Sovelletut oikeusohjeet

Hallintolainkäyttölaki 13 § 2 momentti

Maankäyttö- ja rakennuslaki 188 § 3 momentti

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riitta Mutikainen, Hannu Ranta ja Kari Tornikoski. Asian esittelijä Joonas Ahtonen.

Article 0

$
0
0

Virkasuhteen purkaminen (Puolustusvoimat)

Taltionumero: 4810
Antopäivä: 29.9.2017

Asia Virkasuhteen purkamista koskeva valituslupahakemus ja valitus

Muutoksenhakija Maavoimien esikunta / Maavoimien komentaja

Päätös, jota valituslupahakemus koskee

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus 17.3.2017 nro 17/0154/2

Asian aikaisempi käsittely

Maavoimien esikunta on 14.1.2016 purkanut opistoupseerin virassa palvelevan yliluutnantti A:n virkasuhteen päätöksen tiedoksiannosta lukien ja pidättänyt hänet virantoimituksesta päätöksen lainvoimaiseksi tuloon saakka.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään A:n valituksesta kumonnut Maavoimien esikunnan päätöksen.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Sovelletut oikeusohjeet

Valtion virkamieslain 33 §:n mukaan virkamiehen virkasuhde voidaan heti purkaa, jos virkamies törkeästi rikkoo tai laiminlyö virkavelvollisuuksiaan.

Saman lain 34 §:n 1 momentin mukaan purkamisoikeus raukeaa, jollei syy ole jo aikaisemmin menettänyt merkitystään, kahden viikon kuluttua siitä, kun viranomainen sai tiedon purkamisen aiheesta tai, jos syy on jatkuva, siitä kun saatiin tieto sen lakkaamisesta. Jos purkamista kohtaa pätevä este, saadaan purkaminen toimittaa kahden viikon kuluessa esteen lakkaamisesta.

Mainitun pykälän 2 momentin mukaan, jos purkamista on lykätty asian esitutkinnan tai muun asian vaatiman selvityksen hankkimisen vuoksi, saadaan purkaminen toimittaa kahden viikon kuluessa siitä, kun esitutkinta lopetettiin tai selvitys on hankittu, kuitenkin viimeistään kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun aihe purkamiseen ilmaantui.

Asiassa saatu selvitys

X:n käräjäoikeus on 8.4.2015 tehnyt Jääkäriprikaatille pakkokeinolain 11 luvun 2 §:n mukaisen ilmoituksen siitä, että se on 2.4.2015 antamallaan päätöksellä vanginnut A:n todennäköisin syin epäiltynä törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Ilmoituksessa on todettu, että pakkokeinoasian asiakirjat ja vangitsemispäätös ovat salassapidettäviä.

Maavoimien esikunta on päätöksellään 22.4.2015 pidättänyt A:n virantoimituksesta mahdollisen rikossyytteen ja sen edellyttämien tutkimusten ajaksi. Päätöksen mukaan A:n osalta on käynnissä esitutkinta siinä määrin vakavana pidettävistä rikosepäilyistä, että mahdollisella rikossyytteellä ja sen edellyttämillä tutkimuksilla voi olla vaikutusta hänen edellytyksiinsä hoitaa ammattisotilaana hänelle kuuluvia tehtäviä.

X:n käräjäoikeus on 8.1.2016 tuominnut A:n törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä kolmen vuoden kahdeksan kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Käräjäoikeuden tuomio on tuomiolauselmaa lukuun ottamatta salainen, mutta sen julkisessa selosteessa on kuvattu A:n menettelyä asiassa.

A:n mukaan virkasuhteen purkamisen aihe eli hänen virkavelvollisuuksien vastainen käytöksensä on tullut työnantajan tietoon jo käräjäoikeuden 8.4.2015 tekemästä ilmoituksesta, joten edellä mainitussa lainkohdassa säädetty kuuden kuukauden määräaika tulee laskea tuosta päivästä. Maavoimien esikunta taas on katsonut saaneensa tiedon purkamisen aiheesta vasta käräjäoikeuden tuomiosta.

Oikeudellinen arviointi ja hallinto-oikeuden johtopäätös

Maavoimien esikunta on tehnyt 14.1.2016 virkasuhteen purkamista koskevan päätöksen. Päätös on näin ollen tehty laissa tarkoitetun kahden viikon kuluessa selvityksen saamisesta. Virkamieslain 34 §:n 2 momentissa on purkamisoikeuden raukeamiseen liittyen asetettu lisäksi toinenkin määräaika, jonka mukaan purkaminen tulee kuitenkin toteuttaa siten, että se tehdään viimeistään kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun aihe purkamiseen ilmaantui. Lain sanamuodon perusteella ja ottaen huomioon, että virkasuhteen purkamista koskevat määräajat on tarkoitettu virkamiehen oikeussuojaksi, hallinto-oikeus katsoo, että mainittua kuuden kuukauden määräaikaa ei voida tässä tapauksessa laskea selvityksen saamisesta eli käräjäoikeuden tuomiosta. Maavoimien esikunta on saanut tiedon valittajan menettelystä viimeistään 8.4.2015, jolloin X:n käräjäoikeus on tehnyt Jääkäriprikaatille pakkokeinolain nojalla ilmoituksen siitä, että se on vanginnut valittajan todennäköisin syin epäiltynä törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Tästä laskien virkasuhteen purkamista ei ole toimitettu laissa tarkoitetussa kuuden kuukauden määräajassa.

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Aila Kovala, Anna-Kaisa Marski, joka on myös esitellyt asian, ja Riitta Arjas.

Asian käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Maavoimien esikunta on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä ja valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan.

Maavoimien esikunta on esittänyt valituksensa tueksi muun ohella seuraavaa.

Valituslupahakemus

Asiassa on kysymys erityisesti siitä, mistä ajankohdasta lukien edellä mainitussa lainkohdassa säädetty kuuden kuukauden määräaika lasketaan. Maavoimien esikunnan näkemyksen mukaan sekä lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa että oikeuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi on tärkeätä saattaa edellä mainittu kysymys korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavaksi.

Korkein hallinto-oikeus on vuosikirjaratkaisussaan (KHO 2003:15) kunnallista viranhaltijaa koskevassa vastaavanlaisessa tapauksessa todennut, että viranomaisella oli oikeus odottaa virkasuhteen purkamisedellytysten kannalta merkityksellisen käräjäoikeuden tuomion antamista ennen kuin se teki päätöksen virkasuhteen purkamisesta. Nyt kyseessä olevassa Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden äänestyspäätöksessä asiaa on arvioitu toisin eli edellä mainitun määräajan on katsottu alkaneen jo siitä, kun käräjäoikeuden virkamiestä koskeva vangitsemisilmoitus on saapunut puolustusvoimille.

Sekä työnantajan että virkamiehen kannalta on välttämätöntä, että oikeuskäytäntö näin keskeisessä virkasuhteen perusteisiin ulottuvassa kysymyksessä on yhdenmukainen ja sen vuoksi valitusluvan myöntäminen asiassa on hallintolainkäyttölain 13 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla tärkeätä.

Valitus

Puolustusvoimat on saanut 8.4.2015 tiedon A:n vangitsemisesta todennäköisin syin epäiltynä lapsen törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä, mutta pelkästään tämän ilmoituksen perusteella virkasuhteen purkamisperusteen ei voida vielä katsoa tulleen puolustusvoimien tietoon.

Käräjäoikeuden ilmoituksen perusteella A on 22.4.20125 pidätetty virantoimituksesta, koska A:n osalta on ollut käynnissä esitutkinta siinä määrin vakavina pidettävistä rikosepäilyistä, että mahdollisella rikossyytteellä ja sen edellyttämillä tutkimuksilla on katsottu olevan vaikutusta hänen edellytyksiinsä hoitaa ammattisotilaana hänelle kuuluvia tehtäviä.

Ilmoituksesta ilmeni vain se, että A oli todennäköisin syin vangittu epäiltynä törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. A oli vangittuna vain vajaan kuukauden 4.5.2015 saakka, jolloin hänet vapautettiin tutkintavankeudesta. Puolustusvoimilla ei ollut mitään tietoa perusteesta, jonka vuoksi A oli vapautettu. Tämänkään vuoksi pelkkää ilmoitusta tutkintavankeudesta ei ole voitu pitää perusteena virkasuhteen päättämiselle.

Puolustusvoimilla ei siten ole asian käsittelyn tässä vaiheessa ollut eikä edes ole voinut olla mitään tietoa salassa pidettävän esitutkinnan sisällöstä. Pelkästään rikosepäily ei voi Maavoimien esikunnan näkemyksen mukaan olla tämän kaltaisessa tilanteessa perusteena päätökselle virkasuhteen purkamisesta.

X:n käräjäoikeus on antanut tuomion 8.1.2016. Vasta tämän jälkeen on voitu ryhtyä harkitsemaan perusteita A:n virkasuhteen päättämisestä. Tämä onkin toteutettu välittömästi ja päätös virkasuhteen purkamisesta on tehty 14.1.2016 A:n kuulemisen jälkeen.

Hallinto-oikeuteen tekemässään valituksessa A on viitannut myös ne bis in idem -kieltoon. Hallinto-oikeus ei ole tältä osin ottanut kantaa asiaan hyväksyessään valituksen virkasuhteen purkamiselle säädetyn määräajan ylittämisen johdosta. Virkasuhteen purkamista koskevan säännöksen tarkoituksena on turvata virkatehtävien asianmukainen suorittaminen. Kysymyksessä on siten virkamiesoikeudellinen toimi, jota ei voida rinnastaa rikosoikeudellisiin seuraamuksiin. A:lle tuomitusta rikosoikeudellisesta rangaistuksesta huolimatta hänen virkasuhteensa on voitu purkaa, eikä se ole ollut Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklan mukaisen ne bis in idem -kiellon vastaista.

A on antanut valituksen johdosta selityksen.

Valitusluvan myöntämiselle ei ole edellytyksiä. Korkein hallinto-oikeus on ratkaisussaan 27.2.2009 taltionumero 467 todennut, ettei virkamieslain 34 §:n 2 momentissa tarkoitettua kuuden kuukauden määräaikaa voida laskea selvityksen saamisesta, eli tuomioistuimen ratkaisun tiedoksi saamista koskevasta ajankohdasta. Oikeustila ei siten ole muutoksenhakijan väittämällä tavalla lainkaan epäselvä. Näissä olosuhteissa sillä, että Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on äänestänyt ratkaisustaan, ei ole merkitystä valituslupaperusteen täyttymisen kannalta.

Ratkaistavana olevassa asiassa virkamieslain 34 §:n 2 momentissa tarkoitettu aihe purkamiseen on ilmaantunut viimeistään siinä vaiheessa, kun X:n käräjäoikeus on 8.4.2015 toimittanut Jääkäriprikaatille pakkokeinolaissa tarkoitetun ilmoituksen A:n vangitsemisesta.

Maavoimien esikunnalla on ollut virkamieslain 34 §:n 2 momentin nojalla oikeus lykätä virkasuhteen purkamista esitutkinnan tai muun asian vaatiman selvityksen vuoksi. Sanotuilla syillä lykätty virkasuhteen purkaminen on toimitettava kahden viikon kuluessa siitä, kun esitutkinta lopetettiin tai selvitys saatiin.

Kuuden kuukauden määräaika on lain selvän sanamuodon mukaan täysin erillinen määräaika erilaisine tarkoituksineen kuin edellä selostettu kahden viikon määräaika.

Kuuden kuukauden määräaika alkaa kulua ja kuluu virkasuhteen purkamisperusteena olevan aiheen ilmaantumisesta lukien. Kuuden kuukauden määräajan alkaminen ja sen kuluminen ei riipu millään tavoin siitä, milloin esitutkinta tai muu asian vaatima lisäselvitys valmistuu ja käynnistää momentin ensimmäisessä osassa tarkoitetun kahden viikon määräajan kulumisen. Kuuden kuukauden määräaika voi alkaa, ja tässä tapauksessa on myös käytännössä alkanut, kulua huomattavasti ennen esitutkinnan tai asian vaatiman lisäselvityksen valmistumista.

Maavoimien esikunta on saanut tiedon A:n menettelystä pakkokeinolain mukaisella ilmoituksella 8.4.2015, jonka mukaan A on vangittu todennäköisin syin epäiltynä törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Lainsäätäjä on asettanut virkamieslain 34 §:n 2 momenttiin selkeästi kaksi erillistä määräaikaa. Mikäli lainkohtaa tulkittaisiin muutoksenhakijan tarkoittamalla tavalla, molemmat mainitut määräajat alkaisivat kulua samasta hetkestä. Tällöin toinen määräajoista menettäisi merkityksensä, mikä ei ole eikä voi olla säännöksen tarkoitus.

A:n työnantajalle olisi turvallisuusviranomaisena epäilyksettä voitu viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain nojalla luovuttaa virkasuhteen jatkumisen tai päättämisen kannalta tarpeellisia tietoja esitutkinnasta.

A uudistaa myös esittämänsä valitusperusteen siitä, että virkasuhteen purkaminen rikosepäilyn perusteella rikkoo joka tapauksessa ne bis in idem -periaatetta.

Selitys on lähetetty tiedoksi Maavoimien esikunnalle.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja kumoaa Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätöksen.

Korkein hallinto-oikeus ottaa viivytyksen välttämiseksi asiaa hallinto-oikeudelle palauttamatta välittömästi tutkittavakseen A:n hallinto-oikeudelle tekemän ne bis in idem -periaatteen vastaisuutta koskevan valitusperusteen ja hylkää A:n valituksen.

Perustelut

Sovellettavat oikeusohjeet

Valtion virkamieslain 33 §:n mukaan virkamiehen virkasuhde voidaan heti purkaa, jos virkamies törkeästi rikkoo tai laiminlyö virkavelvollisuuksiaan.

Saman lain 34 §:n 1 momentin mukaan purkamisoikeus raukeaa, jollei syy ole jo aikaisemmin menettänyt merkitystään, kahden viikon kuluttua siitä, kun viranomainen sai tiedon purkamisen aiheesta, tai jos syy on jatkuva, siitä kun saatiin tieto sen lakkaamisesta. Jos purkamista kohtaa pätevä este, saadaan purkaminen toimittaa kahden viikon kuluessa esteen lakkaamisesta.

Mainitun pykälän 2 momentin mukaan, jos purkamista on lykätty asian esitutkinnan tai muun asian vaatiman selvityksen hankkimisen vuoksi, saadaan purkaminen toimittaa kahden viikon kuluessa siitä, kun esitutkinta lopetettiin tai selvitys on hankittu, kuitenkin viimeistään kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun aihe purkamiseen ilmaantui.

Tosiseikat

X:n käräjäoikeus on 8.4.2015 tehnyt Jääkäriprikaatille pakkokeinolain mukaisen ilmoituksen siitä, että se on vanginnut A:n todennäköisin syin epäiltynä törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Ilmoituksessa on todettu, että pakkokeinoasian asiakirjat ja vangitsemispäätös ovat salassapidettäviä.

Maavoimien esikunta on 22.4.2015 pidättänyt A:n virantoimituksesta mahdollisen rikossyytteen ja sen edellyttämien tutkimusten ajaksi.

X:n käräjäoikeus on 8.1.2016 tuominnut A:n törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä kolmen vuoden kahdeksan kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Käräjäoikeuden tuomio on tuomiolauselmaa lukuun ottamatta salainen.

Maavoimien esikunta on tehnyt 14.1.2016 A:n virkasuhteen purkamista koskevan päätöksen.

Oikeudellinen arvio

Asiassa on ensin ratkaistava, onko A:n virkasuhteen purkaminen tehty valtion virkamieslain 34 §:n 2 momentissa säädetyssä kuuden kuukauden määräajassa.

Virkamiehen oikeusturva edellyttää, että kaikki asian ratkaisuun vaikuttavat seikat selvitetään huolellisesti ja asiaa harkitaan riittävästi ennen virkasuhteen päättämisestä koskevan päätöksen tekemistä.

Käräjäoikeuden 8.4.2015 Jääkäriprikaatille tekemä pakkokeinolain mukainen ilmoitus A:n vangitsemisesta on sisältänyt ainoastaan tiedon rikosnimikkeestä. Asian ratkaiseminen virkamiehen oikeusturvan huomioon ottavalla tavalla on vaatinut käräjäoikeuden tuomion odottamista. Korkein hallinto-oikeus katsoo näistä syistä, että käsiteltävänä olevassa asiassa virkasuhteen purkamista koskeva kuuden kuukauden määräaika, samoin kuin kahden viikon määräaikakin, on valtion virkamieslain 34 §:n 2 momentin nojalla alkanut kulua siitä, kun X:n käräjäoikeuden tuomio on annettu. Tästä ajankohdasta luettuna virkasuhteen purkaminen on toimitettu säädetyssä määräajassa.

Hallinto-oikeuden ei siten olisi tullut mainitsemallaan perusteella kumota Maavoimien esikunnan päätöstä.

Edellä todetun perusteella hallinto-oikeuden päätös, jolla Maavoimien esikunnan päätös on kumottu, on kumottava. Asia olisi tämän vuoksi palautettava hallinto-oikeudelle uudelleen käsiteltäväksi siltä osin kuin hallinto-oikeus ei ole lausunut ne bis in idem -periaatteen vastaisuutta koskevasta valitusperusteesta. Viivytyksen välttämiseksi asia on syytä tältä osin ottaa korkeimmassa hallinto-oikeudessa välittömästi tutkittavaksi.

Ne bis in idem

Lakina voimassa olevan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklan 1. kohdan mukaan ketään ei saa saman valtion tuomiovallan nojalla tutkia uudelleen tai rangaista oikeudenkäynnissä rikoksesta, josta hänet on jo lopullisesti vapautettu tai tuomittu syylliseksi kyseisen valtion lakien ja oikeudenkäyntimenettelyn mukaisesti.

Molemmat seuraamukset, tuomioistuimen rikosoikeudenkäynnissä tuomitsema vankeusrangaistus ja Maavoimien esikunnan virkasuhteen purkamista koskeva päätös perustuvat samoihin tekoihin ja molemmissa arvioidaan A:n käyttäytymistä. Päätös A:n virkasuhteen purkamisesta ei kuitenkaan ole Suomen sisäisen lainsäädännön mukaan rikosoikeudellinen seuraamus eikä sellaiseksi tarkoitettu. Näin ollen asiassa ei ole kysymys seuraamuksesta, joka kuuluisi ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklassa säädetyn ne bis in idem -kiellon soveltamisalaan, eikä siis kaksoisrangaistavuudesta, joten A:lle aiemmin tuomittu vankeusrangaistus ei estä hänen virkasuhteensa purkamista.

Lopputulos

Maavoimien esikunta on voinut valtion virkamieslain 33 ja 34 §:n nojalla purkaa A:n virkasuhteen. Maavoimien esikunnan päätös ei ole lainvastainen. A:n valitus Maavoimien esikunnan päätöksestä on näin ollen hylättävä. Maavoimien esikunnan päätös jää siis voimaan.

Oikeusapu

A:lle on myönnetty oikeusapua ilman omavastuuta. Avustajaksi on määrätty asianajaja Jaakko Kuparinen, joka on vaatinut palkkiona 1 398,10 euroa.

Avustajalle maksetaan vaatimus enemmälti hyläten valtion varoista oikeusapulain 17 §:n 1 momentin ja 18 §:n 1 momentin nojalla oikeusavun palkkioperusteista annetun valtioneuvoston asetuksen 2 §:n, 4 §:n 1 momentin ja 6 §:n mukaisena viiden työtunnin perusteella laskettuna asian laatuun ja laajuuteen sekä suoritettuihin toimenpiteisiin nähden hyväksyttävänä palkkiona tarpeellisista toimenpiteistä 550 euroa. Kokonaispalkkioksi, joka sisältää arvonlisäveron 132 euroa, muodostuu siten 682 euroa. Mainittu määrä jää valtion vahingoksi.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Eija Siitari, Antti Pekkala, Maarit Lindroos, Taina Pyysaari ja Kirsti Kurki-Suonio. Asian esittelijä Anneli Tulikallio.

KHO:2017:151

$
0
0

Kokoontumislaki – Yleisötilaisuuden kieltäminen – Ilmeinen lainvastaisuus – Sukupuolisiveellisyyden julkinen loukkaaminen – Rikoslaki – Taide-esitys – Perustuslaki – Ihmisoikeudet – Perusoikeusmyönteinen ja perustuslainmukainen laintulkinta – Sananvapaus – Taiteen vapaus

Taltionumero: 4863
Antopäivä: 3.10.2017

Poliisilaitos oli kokoontumislain 15 §:n 1 kohdan nojalla kieltänyt tilataide-esitykseen sisältyneen kohtauksen, jossa vanhempi nainen istuu ja esityksen päätteeksi makaa alastomana valaistussa lasikopissa. Päätöksen perustelujen mukaan oli ilmeistä, että toiminta täyttää rikoslain 17 luvun 21 §:n sukupuolisiveellisyyden julkista loukkaamista koskevan rikoksen tunnusmerkistön.

Kun otettiin huomioon rikoksen tunnusmerkistön täyttymisen tulkinnanvaraisuus ja perus- ja ihmisoikeussäännöksiin perustuva tarve tulkita myös sananvapautta rajoittavaa kokoontumislain 15 §:ää näissä olosuhteissa perusoikeuksien toteutumista kokonaisuutena parhaiten edistävällä tavalla, ei voitu pitää ilmeisenä, että kohtauksen esittäminen alkuperäisessä muodossaan olisi lainvastaista. Poliisilla ei siten ollut oikeutta ennalta kieltää kohtauksen esittämistä sen suunnitellussa muodossa.

Suomen perustuslaki 12 § 1 momentti ja 16 § 3 momentti

Euroopan ihmisoikeussopimus 10 artikla

Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus 19 artikla 2 ja 3 kappale

Kokoontumislaki 1 §, 2 § 1 momentti, 14 § 1 momentti, 15 §, 20 § ja 22 § 1 momentti

Rikoslaki 17 luku 21 §

Päätös, josta valitetaan

Asia Valitus kokoontumislain mukaisessa asiassa

Valittaja Q-teatteri ry

Päätös, jota valitus koskee

Helsingin hallinto-oikeus 16.12.2015 nro 15/1278/4

Asian aikaisempi käsittely

Helsingin poliisilaitos on päätöksellään 14.11.2014 numero HPL/KLm/265/2014 kokoontumislain 15 §:n 1 kohdan nojalla Q-teatteri ry:n tekemän ilmoituksen johdosta kieltänyt Ceci n`est pas... -tilataideteoksen sunnuntain 16.11.2014 esityksen "Mon corps", jossa vanhempi nainen istuu ja esityksen päätteeksi makaa alastomana valaistussa lasikopissa. Päätöksen perustelujen mukaan on ilmeistä, että toiminta täyttää rikoslain 17 luvun 21 §:n sukupuolisiveellisyyden julkista loukkaamista koskevan rikoksen tunnusmerkistön. Toiminnalla tullaan aiheuttamaan pahennusta ohikulkijoiden, muun muassa lapsiperheiden keskuudessa.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Helsingin hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt Q-teatteri ry:n valituksen.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Sovellettavat säännökset ja lain esityöt

Suomen perustuslain 12 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla. Lailla voidaan säätää kuvaohjelmia koskevia lasten suojelemiseksi välttämättömiä rajoituksia.

Perustuslakien perusoikeussäännösten muuttamista koskevan hallituksen esityksen (HE 309/1993) 12 §:n yksityiskohtaisten perustelujen mukaan säännös turvaisi sananvapauden "kenenkään ennakolta estämättä". Säännös säilyttäisi edelleen mahdollisuuden jälkikäteiseen valvontaan rikos- ja vahingonkorvauslainsäädännön keinoin sekä sananvapauden käyttöä koskevien järjestysluontoisten määräysten antamiseen lailla.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan 1 kohdan mukaan jokaisella on sananvapaus. Tämä oikeus sisältää vapauden pitää mielipiteitä sekä vastaanottaa ja levittää tietoja ja ajatuksia alueellisista rajoista riippumatta ja viranomaisten siihen puuttumatta. Saman artiklan 2 kohdan mukaan, koska näiden vapauksien käyttöön liittyy velvollisuuksia ja vastuuta, se voidaan asettaa sellaisten muodollisuuksien, ehtojen, rajoitusten ja rangaistusten alaiseksi, joista on säädetty laissa ja jotka ovat välttämättömiä demokraattisessa yhteiskunnassa kansallisen turvallisuuden, alueellisen koskemattomuuden tai yleisen turvallisuuden vuoksi, epäjärjestyksen tai rikollisuuden estämiseksi, terveyden tai moraalin suojaamiseksi, muiden henkilöiden maineen tai oikeuksien turvaamiseksi, luottamuksellisten tietojen paljastumisen estämiseksi, tai tuomioistuinten arvovallan ja puolueettomuuden varmistamiseksi.

Suomen perustuslain 13 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus lupaa hankkimatta järjestää kokouksia ja mielenosoituksia sekä osallistua niihin. Saman pykälän 3 momentin mukaan tarkempia säännöksiä kokoontumisvapauden käyttämisestä annetaan lailla.

Suomen perustuslain 16 §:n 3 momentin mukaan tieteen, taiteen ja ylimmän opetuksen vapaus on turvattu.

Kokoontumislain 1 §:n mukaan lain tarkoituksena on turvata perustuslaissa säädetyn kokoontumisvapauden käyttämistä sekä ohjata yleisten kokousten ja yleisötilaisuuksien järjestämistä tarpeellisilla järjestysluonteisilla säännöksillä. Saman lain 3 §:n mukaan yleinen kokous ja yleisötilaisuus on järjestettävä rauhanomaisesti sekä osanottajien tai sivullisten turvallisuutta vaarantamatta ja heidän oikeuksiaan loukkaamatta.

Kokoontumislain 15 §:n 1 kohdan mukaan poliisilla on oikeus kieltää yleisötilaisuuden järjestäminen, jos muut toimenpiteet eivät ole riittäviä ja jos on ilmeistä, että tilaisuuden järjestäminen on lainvastaista tai sen järjestämisessä rikotaan olennaisesti tätä lakia tai sen nojalla annettuja määräyksiä.

Rikoslain 17 luvun 21 §:n mukaan joka tekee julkisesti sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan teon siten, että se aiheuttaa pahennusta, on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä rangaistusta, sukupuolisiveellisyyden julkisesta loukkaamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

Rikoslakia koskeva hallituksen esityksen (HE 6/1997 vp) perustelujen mukaan nykyisessä rikoslain 20 luvun 9 §:n 1 momentissa (16/71) on säännös sukupuolisiveellisyyden julkisesta loukkaamisesta. Rikokseen syyllistyy se, joka julkisesti ryhtyy sukupuolisiveellisyyttä loukkaavaan tekoon ja sillä saa pahennusta aikaan. Rangaistuksena on enintään kuuden kuukauden vankeus tai sakko. Säännöstä on voitu soveltaa lähinnä kolmenlaisissa tapauksissa. Ensinnäkin sitä on sovellettu niin sanottuihin itsensä paljastajiin. Toinen säännöksen soveltamisalue on ollut seksuaalinen kanssakäyminen yleisellä paikalla. Kolmanneksi säännöstä on voitu soveltaa sukupuolisiveellisyyttä loukkaaviin julkisiin esityksiin, esimerkiksi show-esityksiin, jotka sisältävät sukupuoliyhteyttä, ravintoloissa tai muissa vastaavissa paikoissa. Puheena olevaa momenttia vastaavaa säännöstä on pidettävä edelleen tarpeellisena. Kyseinen rikos ei kuitenkaan ole siinä mielessä seksuaalirikos, että se loukkaisi jonkun yksilöllistä oikeutta määrätä omasta seksuaalisuudestaan. Pikemminkin kyseessä on yleiseen järjestykseen kohdistuva rikos, joka herättää sellaista yllättäen tai vastentahtoisesti näkevässä katsojassa ärtymystä. Näin ollen on perusteltua sijoittaa sukupuolisiveellisyyden julkista loukkaamista koskeva säännös samaan yhteyteen kuin pornografiaa koskevat säännökset. Sukupuolisiveellisyyden julkista loukkaamista koskeva rikossäännös soveltuisi myös erilaisiin säädyllisyyden rajat selvästi ylittäviin julkisiin esityksiin. Sellaisia voivat olla esimerkiksi poikkeuksellisen rivojen kirjallisten tekstien esittäminen sähköisessä joukkotiedotusvälineessä tai yleisötilaisuudessa, seksuaalista kanssakäymistä sisältävät show-esitykset ravintolassa tai muussa vastaavassa paikassa taikka taiteellisista syistä perustelemattomien vastaavien kohtausten liittäminen teatteri- tai muuhun vastaavaan esitykseen. Sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan teon rangaistavuus edellyttää, että teko aiheuttaa pahennusta. Edellytykseksi ei voida asettaa yleisen pahennuksen aiheuttamista, koska rikos voi toteutua myös sellaisessa muodossa, jossa yleisönä on vain yksittäisiä ihmisiä. Ellei kukaan teon näkijöistä pahastu, rikoksen tunnusmerkistö ei toteudu, vaikka esimerkiksi ravintolassa toteutettaisiin eroottisesti erittäin rohkea esitys. Näin ollen aiottaessa esittää tällainen ohjelma yleisölle on olosuhteisiin nähden riittävän selkeästi etukäteen ilmoitettava ohjelman luonne sen varmistamiseksi, että ohjelma ei yleisön keskuudessa herättäisi pahennusta.

Asiassa saatu selvitys

Q-teatteri ry on 3.11.2014 tehnyt kokoontumislain mukaisen yleisötilaisuusilmoituksen poliisille 9.–16.11.2014 järjestettävästä Baltic Circle -festivaalista. Yhtenä kolmesta ulkotilassa tapahtuvasta tapahtumasta on ollut Lasipalatsin aukiolle Simonkadun päätyyn pystytettävä Dries Verhoeven: Ceci n`est pas... -tilainstallaatio. Käytännössä se on ollut koko tapahtuma-ajan paikalla oleva lasikoppi, jonka sisällä on tapahtunut päivittäin erilainen kohtaus. Tapahtuma on ollut avoinna 9.11.2014 kello 11–16, 10.–14.11.2014 kello 14–19 ja 15.–16.11.2014 kello 11–16. Sen yleisö on ollut ohikulkijoita. Poliisi on 5.11.2014 katsonut ilmoituksen olevan riittävä, eikä ole nähnyt tarvetta antaa erillistä määräystä tai kieltää jotain esitystä. Maanantaina 10.11.2014 tilataideteoksessa on esiintynyt mies ja nuori tyttö. He ovat istuneet tuolilla tyttö miehen sylissä vähäpukeisina vain alusvaatteet päällä ja lukeneet kirjaa. Paikalle on kello 18.25 soitettu poliisipartio ja ilmoittaja on pitänyt toimintaa lasta vahingoittavana. Poliisi on keskeyttänyt tilaisuuden lastensuojelullisin perustein. Tiistaina 11.11.2014 poliisi on ottanut yhteyttä Q-teatteri ry:n toiminnanjohtajaan. He ovat keskustelleet festivaalin tulevista esityksistä ja silloin on tullut esille, että sunnuntain 16.11.2014 esityksessä, Ceci n`est pas mon corps, vanhempi nainen olisi istunut tuolilla ja maannut lattialla lasikopissa alastomana. Poliisi on 13.11.2014 (Q-teatteri ry:n mukaan 14.11.2014) pidetyssä kokouksessa ilmoittanut, että jos nainen esiintyy alastomana on todennäköistä, että joku ohikulkija pitää esitystä pahennusta aiheuttavana ja soittaa poliisin paikalle. Tällöin poliisipartio todennäköisesti tulisi keskeyttämään toiminnan lainvastaisena ja tekisi tapahtumasta rikosilmoituksen. Toiminta täyttäisi todennäköisesti rikoslain 17 luvun 21 §:n tunnusmerkistön. Poliisi on ilmoittanut, että jos nainen laittaa alushousut ja rintaliivin päälleen, ei toimintaa enää pidettäisi sukupuolisiveellisyyttä loukkaavana. Poliisi on suositellut tätä vaihtoehtoa ja kertonut, että poliisi voi kieltää esityksen, jos nainen esiintyy alastomana. Q-teatteri ry on 14.11.2014 ilmoittanut poliisille, että nainen tulee esiintymään alusasussa ja pyytänyt valituskelpoista kieltopäätöstä alastomana esiintymisestä. Poliisilaitos on päätöksellään kieltänyt Ceci n`est pas... -tilataideteoksen sunnuntain 16.11.2014 esityksen "Mon corps", jossa vanhempi nainen istuu ja esityksen päätteeksi makaa täysin alastomana valaistussa lasikopissa. Päätöksen perustelujen mukaan on ilmeistä, että toiminta täyttää rikoslain 17 luvun 21 §:n sukupuolisiveellisyyden julkista loukkaamista koskevan tunnusmerkistön.

Valituksen liitteenä on toimitettu kirjelmä, jossa on kerrottu Ceci n`est pas... -teoksen taustoista ja tarkoituksesta. Kirjelmän mukaan Ceci n`est pas... -teoksessa hollantilainen taiteilija Dries Verhoeven tuo julkiselle paikalle nähtäville ilmiöitä, joita emme ole yleensä tottuneet näkemään katukuvassa. Hän asettaa näytille kahdeksan "poikkeusta sääntöön", vastakohtana mainoksille ja muulle normaalille kaupunkikuvastolle. Kahdeksan päivän ajan pienessä lasikopissa esitetään päivittäin vaihtuva kohtaus, jossa nähdään ihmisiä aseteltuna äänieristetyn lasin taakse museoesineiden tavoin. Tällä tavalla taiteilija on toivonut avaavansa keskustelun nykyaikamme ristiriidoista satunnaisten ohikulkijoiden kanssa. Yleisön reaktioista kirjoitetaan blogia, jonka tarkoitus on tehdä teoksen herättämistä keskusteluista julkisia.

Kirjelmän mukaan Ceci n`est pas... -teoksen kohtaukset ovat rauhallisia ja esteettisiä, jopa installaatiomaisia. Kuvasto on kuitenkin myös pysäyttävää ja provokatiivista, sillä sen tarkoitus on nostaa esiin tabuja ja ennakkoluuloja. Fyysisen esityksen lisäksi teokseen kuuluu lasikopin seinustaan kiinnitetty päivittäin vaihtuva esittelyteksti, jossa kerrotaan käynnissä olevan kohtauksen aiheesta faktatietoa. Kohtaukset käsittelevät muun muassa kauneutta, rakkautta, äitiyttä, luonnollisuutta, rasismia, pelkoa ja turvallisuutta. Lasipalatsin aukiolla nähtiin teinityttö raskausmahan kanssa, isä ja pikkutyttö vähissä vaatteissa lukemassa satukirjaa, tummaihoinen akrobaatti, pikkupoika istumassa hylsykasan päällä ja kiillottamassa asetta, transsukupuolinen henkilö keinumassa, muslimi rukoilemassa, lyhytkasvuinen nainen baaritiskillä sekä viimeisenä vanha rouva nuoren naisen naamarissa ja peruukissa.

Ceci n`est pas... -tilataideteoksen sunnuntain 16.11.2014 esityksen "Mon corps" (Tämä ei ole minun vartaloni) esittelyteksti on ollut seuraava: Ihmiskehossa alkaa näkyä ikääntymisen merkkejä 20 vuoden iässä. Rappeutumisen aiheuttaa vapaiden radikaalien hyökkäys, joka tuhoaa DNA:n rakennetta. Rypyt aiheutuvat ihon toistuvasta liikkeestä, kuten hymyilystä. Elastiinin määrän lasku suurentaa ihon pinta-alaa esimerkiksi leuan alla. Suomalaisten keski-ikä on 42 vuotta. Luku on nousussa. Ammattivalokuvamallit ovat yhä nuorempia. Ihanneikä mallinuran aloitukselle on 14–19 vuotta.

Asian arviointi ja johtopäätökset

Ceci n`est pas... -tilataideteoksen sunnuntain 16.11.2014 esitys "Mon corps" on esitetty siten, että nainen on ollut esityksessä alusasu päällä. Esityksen kieltäminen on koskenut esityksen esittämistä alkuperäisessä muodossa eli sitä, että nainen olisi esityksessä alastomana. Esityksessä on ollut kyse taiteellisesta ilmaisusta, joka kuuluu sananvapaussäännöksen soveltamisalaan. Kyse ei ole kuitenkaan ollut sananvapauden ydinalueelle kuuluvasta viestinnästä. Hallinto-oikeus on katsonut, että esityksen kieltäminen alkuperäisessä muodossa merkitsee puuttumista Q-teatteri ry:n perustuslain 12 §:n 1 momentissa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan 1 kappaleessa suojattuun sananvapauteen sekä perustuslain 16 §:n 3 momentissa suojattuun taiteen vapauteen. Kokoontumislain 15 § ja rikoslain 17 luvun 21 § muodostavat laissa säädetyn perusteen puuttua yhdistyksen sananvapauteen ja taiteen vapauteen. Rikoslain 17 luvun 21 §:ssä säädetyssä sukupuolisiveellisyyden julkisessa loukkaamisessa on kyse yleiseen järjestykseen kohdistuvasta rikoksesta. Yhdistyksen sananvapauteen puuttumisella on pyritty Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan 2 kappaleessa tarkoitetulla tavalla hyväksyttävään tavoitteeseen eli yleisen järjestyksen turvaamiseen.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (jäljempänä EIT) oikeuskäytännössä on perusvapauksien rajoittamisen oikeutusta punnittu vertaamalla toisaalta perusoikeuden eli tässä taiteen vapauden ja toisaalta suojeltavan oikeushyvän eli tässä epäjärjestyksen estämisen, vallitsevan moraalin sekä muiden henkilöiden oikeuksien suojaamisen painoarvoa keskenään. EIT:n oikeuskäytännössä on edelleen todettu, että EIS 10 artikla suojaa paitsi myönteisinä, vaarattomina tai yhdentekevinä pidettyjä myös valtiota tai jotakin väestönosaa loukkaavia, järkyttäviä ja huolestuttavia tietoja ja ajatuksia. Taideteosten tekijät, levittäjät ja näytteille asettajat osallistuvat kohdaltaan tietojen ja mielipiteiden vaihtoon, mikä on tärkeää demokraattisessa yhteiskunnassa. Näin ollen valtio ei saa aiheettomasti puuttua heidän ilmaisuvapauteensa. Toisaalta artiklan 2 kohdan rajoitukset koskevat myös mainittuja henkilöjä ja heillä on kohdassa tarkoitettuja vastuita ja velvollisuuksia, joiden laajuus riippuu asianomaisen henkilön tapauksesta ja hänen käyttämistään keinoista. Vielä EIT:n oikeuskäytännössä on todettu, että moraalikysymysten arvioinnissa kansallisilla tuomareilla on kansainvälisiä tuomareita paremmat edellytykset ratkaisujen tekemiseen kansallisissa asioissa.

Poliisilaitos on päätöksessä katsonut olevan ilmeistä, että naisen alastomana olo esityksessä olisi täyttänyt sukupuolisiveellisyyden julkista loukkaamista koskevan rikoksen tunnusmerkistön. Asiassa on siten kyse sen arvioimisesta, onko poliisilaitos voinut päätöksen tekohetkellä pitää todennäköisenä sitä, että edellä mainitun rikoksen tunnusmerkistö olisi täyttynyt, jos nainen olisi esiintynyt alastomana. Rikoslain 17 luvun 21 §:ää voidaan soveltaa sukupuolisiveellisyyttä loukkaaviin julkisiin esityksiin. Sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan teon rangaistavuus edellyttää, että teko aiheuttaa pahennusta. Tältä osin on ratkaisevaa merkitystä annettava sille, onko olosuhteisiin nähden riittävän selkeästi etukäteen ilmoitettu ohjelman luonteesta yleisölle.

Kun otetaan huomioon, että kyseessä on ollut maksuton Helsingin Lasipalatsin aukiolla järjestetty esitys ja yleisönä ovat olleet satunnaiset ohikulkijat, joista kaikkien tarkoituksena ei ole ollut olla osallisena Ceci n`est pas mon corps -taideteoksen esityksessä, on selvää, ettei ohjelman luonteesta ole riittävän selkeästi etukäteen ilmoitettu esityksen yleisölle. Lisäksi esityspaikka ei ole sellainen, jossa jatkuvasti esitettäisiin taiteellisia esityksiä. Näin ollen poliisilaitoksella on ollut perusteltua aihetta epäillä, että naisen alastomana olo esityksessä olisi aiheuttanut pahennusta yleisönä olevien ohikulkijoiden keskuudessa. Poliisilaitos on siten esityksen taiteellisesta luonteesta huolimatta ja vaikka esityksellä ei ole ollut sukupuolisiveellisyyttä loukkaavaa tarkoitusta, voinut katsoa olevan ilmeistä, että naisen alastomana olo esityksessä olisi täyttänyt sukupuolisiveellisyyden julkista loukkaamista koskevan rikoksen tunnusmerkistön. Kun lisäksi otetaan huomioon se, että Ceci n`est pas mon corps -tilataideteos on joka tapauksessa saatu esittää, vaikkakin muunneltuna sekä se, että Q-teatteri ry on keskusteltuaan taiteilijan kanssa suostunut esittämään teoksen muunneltuna, poliisilaitoksen päätöksellä ei ole rajoitettu taiteellista ilmaisuvapautta enempää kuin on ollut välttämätöntä yleisen järjestyksen ja muiden henkilöiden oikeuksien turvaamiseksi.

Kun asiassa on ollut ilmeistä, että esityksen esittäminen alkuperäisessä muodossa eli siten, että nainen on esityksessä alastomana, olisi ollut lainvastaista sen johdosta että kyse olisi ollut rangaistavan teon tekemisestä, poliisilaitos on voinut kokoontumislain 15 §:n 1 kohdan nojalla kieltää esityksen esittämisen alkuperäisessä muodossa. EIT:n oikeuskäytännössään sananvapauden rajoituksista asettamat kriteerit huomioon ottaenkin hallinto-oikeus on katsonut, ettei asiassa ole rajoitettu taiteellista ilmaisuvapautta enempää kuin on ollut välttämätöntä suomalaisessa yhteiskunnassa vallitsevan moraalin, muiden henkilöiden oikeuksien ja yleisen järjestyksen turvaamiseksi. Syytä poliisilaitoksen päätöksen muuttamiseen ei ole.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Perusteluissa mainitut

Kokoontumislaki 2 §, 14 § ja 28 §

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin 16.2.2010 Rahmi Akdas v. Turkki, 25.1.2007 Vereinigung Bildender Künstler v. Itävalta ja 25.11.1996 Nigel Wingrove v. Yhdistyneet Kuningaskunnat

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Matti Tamminen, Merja Tarvainen ja Anni Tuomaala, joka on myös esitellyt asian.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Q-teatteri ry on valituksessaan vaatinut hallinto-oikeuden ja poliisilaitoksen päätösten kumoamista ja sen vahvistamista, että Dries Verhoevenin teos Ceci n’est pas... voidaan esittää kokoontumislain 15 ja 22 §:n estämättä julkisessa kaupunkitilassa taiteilijan alun perin tarkoittamassa muodossa, jossa 83-vuotias naisesiintyjä istuu ja makaa alastomana lasikopissa.

Vaatimuksensa tueksi yhdistys on esittänyt muun ohella seuraavaa:

Q-teatteri ry teki kokoontumislain mukaisen ilmoituksen viikon kestäneestä Ceci n’est pas... tila-aikateoksesta, joka koostui päivittäin vaihtuvista kohtauksista samalla esityspaikalla. Tila-aikateoksen ensimmäiseen esityspäivään mennessä poliisi ei reagoinut mitenkään ilmoitukseen, minkä on vakiintuneesti tulkittu tarkoittavan poliisin katsovan yleisötilaisuuden olevan kokoontumislain edellytykset täyttävä. Teoksen viimeisen kohtauksen Ceci n’est pas mon corps esittäminen alkuperäisessä muodossa kiellettiin vasta silloin, kun esityskokonaisuus oli jo käynnissä.

Toukokuussa 2013 Alankomaissa kantaesitettyä teosta oli esitetty ennen vuoden 2014 Baltic Circle -festivaalia Alankomaissa, Itävallassa, Ranskassa, Saksassa ja Sveitsissä täysin vastaavalla tavalla kuin teos oli tarkoitus esittää Helsingissä. Teoksen kohtauksen Ceci n’est pas mon corps katsominen sukupuolisiveellisyyden julkisen loukkaamisen tunnusmerkistön mukaisena estää erään keskeisen eurooppalaisen nykyteatteriesityksen esittämisen suomalaiselle yleisölle sen alkuperäisessä taiteilijan tarkoittamassa muodossa.

Helsingin Kansalaistorilla 7.8.2015 esitettiin Beata Linnen tila-aikateos Encounter with Flies, jossa nuori naistaiteilija seisoi itse alastomana lasikopissa tuhannen kärpäsen kanssa. Poliisi ei kieltänyt esitystä, vaikka se on sukupuolisiveellisyyteen liittyvältä luonteeltaan hyvin samanlainen kuin Ceci n’est pas mon corps. Poliisin erilainen suhtautuminen mainittuihin teoksiin tuo esiin poliisin sensuuritoimien ikäsyrjivän luonteen. Poliisin toimilla on nimenomaisesti pyritty vaientamaan se naiseutta koskeva yhteiskuntapoliittinen sanoma, jota poliisin ennakolta kieltämä taideteos on pyrkinyt käsittelemään.

Teoksen kohtauksen kieltäminen on perustuslain 12 §:ssä ehdottomasti kiellettyä ennakkosensuuria. Kun kokoontumislain 15 § on perustuslain 106 §:ssä tarkoitetulla tavalla ilmeisessä ristiriidassa perustuslain 12 §:ssä taatun ennakkoesteiden kiellon kanssa, on tässä tilanteessa kokoontumislain säännös jätettävä soveltamatta.

Päätös perustuu virheelliseen käsitykseen siitä, että esityksen sisältöön ja sitä kautta ilmaisuvapauden käyttöön puuttuminen kokoontumislain mukaista kielto-oikeutta käyttäen merkitsisi vähäisempää puuttumista ilmaisunvapauteen kuin esityksen keskeyttäminen poliisille kokoontumislaissa tai poliisilaissa annettujen toimivaltuuksien perusteella. Se, että esitys tosiasiallisesti esitettiin sunnuntaina 16.11.2014 poliisin vaatimassa muodossa eli alastomaksi tarkoitettu esiintyjä vaatettaen, ei poista sitä, että poliisi toiminnallaan ennakollisesti sensuroi taideteoksen muotoa ja sisältöä. Esityksen esittäminen muunneltuna ei ole perustunut Baltic Circlen ja taiteilijan suostumuksiin.

Päätös merkitsee perustuslain 16 §:n 3 momentissa kiellettyä puuttumista taiteen vapauteen. Päätös perustuu virheelliseen käsitykseen taiteellisesta ilmaisusta ilmaisunvapauden ydinalueen ulkopuolisena toimintana ja merkitsee perustuslain 12 §:n ja 16 §:n 3 momentissa kiellettyä puuttumista ilmaisunvapauden ydinalueella tapahtuvaan taidetta välineenä käyttävään yhteiskuntapoliittiseen keskusteluun.

Päätös perustuu sukupuolisiveellisyyden julkista loukkaamista koskevan rikoslain 17 luvun 21 §:n virheelliseen tulkintaan. Ceci n’est pas mon corps kohtauksessa ei ole mitään sukupuolisiveellisyyttä loukkaavalla tavalla pahennusta aiheuttavaa. Jos kohtauksessa kuitenkin tulkittaisiin sellaista olevan, olisi siinä kysymys ensisijaisesti sellaisesta ilmaisusta, joka ei sen taiteellisen luonteen perusteella täytä sukupuolisiveellisyyden julkisen loukkaamisen tunnusmerkistöä. Lisäksi kysymys on ilmaisusta, jonka sen taiteellinen luonne oikeuttaa. Rikoksen tunnusmerkistön täyttyminen ei kuitenkaan ole kokoontumislain 15 §:ssä soveltamisen edellyttämällä tavalla ilmeistä. Se, onko jokin teko taiteellisen ilmaisun kannalta perusteltu, on ratkaistava yksittäistapauksellisesti tarkastelemalla kokonaisuutena sitä taiteellista ilmaisua, johon teko liittyy. Tässä arvioinnissa on erityinen painoarvo annettava yleisön ennakko-odotukselle. Ceci n’est pas mon corps kohtauksen yhteydessä on esityksen esillepanon kannalta selvää, että kyseessä on taide-esitys, joka tapahtuu kaupunkitaideteoksille tavanomaisessa esityspaikassa. Koska esiintyjä on sijoitettu erilliseen lasivitriiniin, jonka kyljessä on esitystä kontekstualisoivia tekstejä ja maininta esityksen luonteesta taideteoksena, on jokaiselle teoksen äärelle pysähtyvälle kiistatta selvää, että kyseessä on taiteen kontekstiin sijoittuva esitys. Ceci n’est pas mon corps kohtauksen sekoittaminen sukupuolisiveellisyyden julkisen loukkaamisen tunnusmerkistön mukaisiin tavanomaisiin teonkuvauksiin (kuten itsensäpaljastamistekoon) ei näin ollen ole mahdollista lasivitriinin ja tekstien toimiessa etäännyttävänä kontekstina.

Päätös asettaa taiteellista ilmaisua liian pitkälle kahlitsevan tulkinnan yleisön informointivaatimuksesta ja perustuu virheelliseen käsitykseen Lasipalatsin aukiosta kaupunkitaiteelle epätavallisena esityspaikkana. Yleisön informoimiseksi tulisi riittää, että esitys on selkeästi tunnistettavissa taide-esitykseksi. Vastaavanlaisia alastomuutta sisältäneitä esityksiä on yleisesti esitetty julkisessa katutilassa. Hallinto-oikeuden tulkinta informointivelvollisuudesta estäisi useiden nykyisin ongelmitta katutilassa esitettävien taide-esitysten esittämisen.

Kokoontumislain 15 §:ssä edellytetään, että kiellettävän yleisötilaisuuden on oltava ilmeisen lainvastainen. Säännöksen perusoikeusmyönteinen laintulkinta edellyttää, että tilanteessa, jossa yleisötilaisuudeksi katsottavan taide-esityksen lainvastaisuus on tulkinnanvaraista, poliisi ei voi käyttää kielto-oikeuttaan tai oikeuttaan keskeyttää esitys, vaan mahdolliseen lainvastaisuuteen voidaan puuttua jälkikäteisesti.

Helsingin poliisilaitos on valituksen johdosta antamassaan lausunnossa esittänyt muun ohella seuraavaa:

Tilataideteoksen esittäminen alkuperäisessä muodossaan olisi ollut rikoslain 17 luvun 21 §:n vastaista. Kieltopäätös koski ainoastaan alastomana esiintymistä. Sukupuolisiveellisyyden julkisen loukkaamisen tunnusmerkistön täyttymiseen riittää, että teko aiheuttaa pahennusta. Yhden henkilönkin kokema pahennus voi riittää tunnusmerkistön täyttymiseen. Lain säätämisvaiheessa on otettu huomioon sen vaikutukset perusoikeuksiin kuten sananvapauteen. Jos toiminnan taiteellisuus olisi haluttu teon oikeuttamisperusteeksi, se olisi kirjattu säännökseen.

Yhdistyksen mainitsemasta Kansalaistorilla järjestetystä performanssista "Encounter with Flies" oli tehty poliisille ennakkoon ilmoitus, jossa ei ollut mainintaa siitä, että esiintyjä on alasti. Poliisin tehtävärekisterin mukaan poliisia ei hälytetty paikalle.

Q-teatteri ry on antanut vastaselityksen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että hallinto-oikeuden ja poliisilaitoksen päätökset eivät ole lainmukaisia. Enempi lausuminen asiassa kuitenkin raukeaa, koska tapahtuma on jo järjestetty.

Perustelut

Asiassa merkitykselliset säännökset

Perus- ja ihmisoikeussäännökset

Suomen perustuslain 12 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla. Lailla voidaan säätää kuvaohjelmia koskevia lasten suojelemiseksi välttämättömiä rajoituksia.

Perustuslain 16 §:n 3 momentin mukaan tieteen, taiteen ja ylimmän opetuksen vapaus on turvattu.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan 1 kappaleen mukaan jokaisella on sananvapaus. Tämä oikeus sisältää vapauden pitää mielipiteitä sekä vastaanottaa ja levittää tietoja ja ajatuksia alueellisista rajoista riippumatta ja viranomaisten siihen puuttumatta. Tämä artikla ei estä valtioita tekemästä radio-, televisio- ja elokuvayhtiöitä luvanvaraisiksi. Koska näiden vapauksien käyttöön liittyy velvollisuuksia ja vastuuta, se voidaan artiklan 2 kappaleen mukaan asettaa sellaisten muodollisuuksien, ehtojen, rajoitusten ja rangaistusten alaiseksi, joista on säädetty laissa ja jotka ovat välttämättömiä demokraattisessa yhteiskunnassa kansallisen turvallisuuden, alueellisen koskemattomuuden tai yleisen turvallisuuden vuoksi, epäjärjestyksen tai rikollisuuden estämiseksi, terveyden tai moraalin suojaamiseksi, muiden henkilöiden maineen tai oikeuksien turvaamiseksi, luottamuksellisten tietojen paljastumisen estämiseksi, tai tuomioistuinten arvovallan ja puolueettomuuden varmistamiseksi.

Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen (KP-sopimus) 19 artiklan 2 kappaleen mukaan jokaisella on sananvapaus; tämä oikeus sisältää vapauden hankkia, vastaanottaa ja levittää kaikenlaisia tietoja ja ajatuksia riippumatta alueellisista rajoista joko suullisesti, kirjallisesti tai painettuna taiteellisessa muodossa tahi muulla hänen valitsemallaan tavalla. Artiklan 3 kappaleen mukaan edellisessä kohdassa tarkoitettujen vapauksien käyttö merkitsee erityisiä velvollisuuksia ja erityistä vastuuta. Se voidaan sen tähden saattaa tiettyjen rajoitusten alaiseksi, mutta näiden tulee olla laissa säädettyjä ja sellaisia, jotka ovat välttämättömiä 1) toisten henkilöiden oikeuksien tai maineen kunnioittamiseksi, 2) valtion turvallisuuden tai yleisen järjestyksen ("ordre public"), terveydenhoidon tai moraalin suojelemiseksi.

Kokoontumislain säännökset ja niiden perusteluja

Kokoontumislain 1 §:n mukaan mainitun lain tarkoituksena on turvata perustuslaissa säädetyn kokoontumisvapauden käyttämistä sekä ohjata yleisten kokousten ja yleisötilaisuuksien järjestämistä tarpeellisilla järjestysluonteisilla säännöksillä.

Mainitun lain 2 §:n 1 momentin mukaan lakia sovelletaan yleisiin kokouksiin ja yleisötilaisuuksiin. Yleisötilaisuudella tarkoitetaan pykälän 3 momentin ensimmäisen virkkeen mukaan yleisölle avoimia huvitilaisuuksia, kilpailuja, näytöksiä ja muita niihin rinnastettavia tilaisuuksia, joita ei ole pidettävä yleisinä kokouksina.

Mainitun lain 14 §:n 1 momentin mukaan järjestäjän on tehtävä yleisötilaisuuden järjestämisestä kirjallinen ilmoitus järjestämispaikan poliisille vähintään viisi vuorokautta ennen tilaisuuden alkamista. Poliisi voi hyväksyä myöhemminkin tehdyn ilmoituksen, jos tilaisuuden järjestämisestä ei aiheudu haittaa yleiselle järjestykselle eikä määräajan laiminlyönti vaikeuta kohtuuttomasti poliisille lain mukaan kuuluvien tehtävien täyttämistä.

Mainitun lain 15 §:n mukaan poliisilla on oikeus kieltää yleisötilaisuuden järjestäminen, jos muut toimenpiteet eivät ole riittäviä ja jos on ilmeistä, että:

1) tilaisuuden järjestäminen on lainvastaista tai sen järjestämisessä rikotaan olennaisesti tätä lakia tai sen nojalla annettuja määräyksiä;

2) järjestystä ja turvallisuutta ei voida ylläpitää;

3) tilaisuuden järjestäminen aiheuttaa vaaraa terveydelle tai vahinkoa omaisuudelle; tai

4) tilaisuuden järjestäminen aiheuttaa huomattavaa haittaa sivullisille tai ympäristölle.

Mainitun lain 20 §:n nojalla poliisi voi tarvittaessa antaa yleisen kokouksen tai yleisötilaisuuden järjestämisestä ennakolta tai tilaisuuden aikana ohjeita ja määräyksiä:

1) yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseksi;

2) terveyden, omaisuuden tai ympäristön vahingoittumisen estämiseksi taikka ympäristölle aiheutuvan haitan rajoittamiseksi;

3) sivullisten oikeuksien turvaamiseksi; sekä

4) liikenteen sujuvuuden turvaamiseksi.

Mainitun lain 22 §:n 1 momentin mukaan yleisötilaisuuden järjestäjän on peruutettava tai keskeytettävä tilaisuus taikka määrättävä se päättymään 15 §:ssä mainituilla perusteilla. Poliisilla ja järjestyksenvalvojalla on vastaavilla perusteilla oikeus estää tai keskeyttää yleisötilaisuus tai määrätä se päättymään, jos muut toimenpiteet eivät ole osoittautuneet riittäviksi. Mitä 1 momentissa säädetään yleisötilaisuudesta, koskee pykälän 2 momentin mukaan vastaavasti tällaiseen tilaisuuteen kuuluvaa ohjelmanumeroa tai muuta tapahtumaa.

Hallituksen esityksessä kokoontumislaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 145/1998 vp) esitettiin 15 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa muun ohella seuraavaa:

"Poliisi voisi kieltää yleisötilaisuuden järjestämisen ennakolta tietyillä laissa tyhjentävästi säädetyillä perusteilla. Kieltomahdollisuus on tarpeen luovuttaessa kokonaan nykyisestä lupajärjestelmästä. Poliisin tulisi kuitenkin ensisijaisesti ohjata yleisötilaisuuksien järjestämistä antamalla järjestäjälle ohjeita ja määräyksiä lakiehdotuksen 20 §:n mukaisesti. Jos nämä toimenpiteet eivät olisi riittäviä ja jos olisi ilmeistä, että tietyt laissa säädetyt perusteet täyttyisivät, poliisi voisi kieltää tilaisuuden järjestämisen kokonaan. Myös nykyisessä käytännössä poliisin antamat ohjeet ja määräykset ovat ensisijaisia ja järjestämisen kieltäminen vasta toissijainen keino. Pykäläehdotukseen sisältyy neljä kieltoperustetta. Poliisi voisi ensinnäkin kieltää yleisötilaisuuden järjestämisen, jos olisi ilmeistä, että tilaisuuden järjestäminen olisi lainvastaista tai sen järjestämisessä rikottaisiin olennaisesti tätä lakia tai sen nojalla annettuja määräyksiä. Tilaisuuden järjestäminen olisi lainvastaista, jos siinä olisi kyse rangaistavan teon tekemisestä tai muuten lainvastaisesta toiminnasta (esim. KHO 1976 A II 48). Tilaisuuden järjestäminen ilman järjestämispaikan omistajan tai haltijan suostumusta olisi myös lainvastaista (esim. KHO 1982 A II 99). Lisäksi tilaisuus voitaisiin kieltää, jos olisi ilmeistä, että sen järjestämisessä rikottaisiin olennaisesti poliisin antamia määräyksiä. Merkitykseltään vähäinen säännösten tai määräysten noudattamatta jättäminen ei muodostaisi säännösehdotuksessa tarkoitettua perustetta järjestämiskiellolle. (= = =)"

"Yleisötilaisuuden kieltäminen olisi poikkeuksellinen menettely. Ensisijaisesti poliisi antaisi järjestäjälle ohjeita ja määräyksiä tilaisuuden järjestämisestä ja vasta viimekätisenä keinona olisi järjestämisen kieltäminen kokonaan. Poliisi tekisi kieltopäätöksen kirjallisesti ja siitä voitaisiin valittaa lakiehdotuksen 28 §:n nojalla. Kieltopäätöstä olisi noudatettava muutoksenhausta huolimatta, jollei valitusviranomainen toisin määräisi."

Rikoslain säännös ja sen perusteluja

Rikoslain 17 luvun 21 §:n mukaan se, joka tekee julkisesti sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan teon siten, että se aiheuttaa pahennusta, on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä rangaistusta, sukupuolisiveellisyyden julkisesta loukkaamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

Mainitun pykälän yksityiskohtaisissa perusteluissa (hallituksen esitys oikeudenkäyttöä, viranomaisia ja yleistä järjestystä vastaan kohdistuvia rikoksia sekä seksuaalirikoksia koskevien säännösten uudistamiseksi, HE 6/1997 vp) esimerkkeinä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavista teoista on mainittu itsensä paljastaminen, seksuaalinen kanssakäyminen julkisella paikalla sekä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavat julkiset esitykset kuten show-esitykset, jotka sisältävät sukupuoliyhteyttä, ravintoloissa tai muissa vastaavissa paikoissa. Perusteluissa on lisäksi todettu, että sukupuolisiveellisyyden julkista loukkaamista koskeva rikossäännös soveltuisi myös erilaisiin säädyllisyyden rajat selvästi ylittäviin julkisiin esityksiin, jollaisia voivat perustelujen mukaan olla esimerkiksi poikkeuksellisen rivojen kirjallisten tekstien esittäminen sähköisessä joukkotiedotusvälineessä tai yleisötilaisuudessa, seksuaalista kanssakäymistä sisältävät show-esitykset ravintolassa tai muussa vastaavassa paikassa taikka taiteellisista syistä perustelemattomien vastaavien kohtausten liittäminen teatteri- tai muuhun vastaavaan esitykseen.

Tosiseikat ja kysymyksenasettelu

Helsingin poliisilaitos on kokoontumislain 15 §:n 1 kohdan nojalla kieltänyt Ceci n`est pas... -tilataideteoksen sunnuntain 16.11.2014 esityksen "Mon corps", jossa vanhempi nainen istuu ja esityksen päätteeksi makaa alastomana valaistussa lasikopissa. Päätöksen perustelujen mukaan on ilmeistä, että toiminta täyttää rikoslain 17 luvun 21 §:n sukupuolisiveellisyyden julkista loukkaamista koskevan rikoksen tunnusmerkistön. Hallinto-oikeus on hylännyt Q-teatteri ry:n valituksen.

Asiassa on Q-teatteri ry:n valituksesta ratkaistavana, onko poliisi voinut kokoontumislain 15 §:n 1 kohdan nojalla kieltää edellä mainitun taiteellisen esityksen esittämisen siinä muodossa kuin taiteilija oli tarkoittanut. Se, että esitys on poliisin vaatimuksen mukaan toteutettu aiotusta poikkeavassa muodossa, on korkeimman hallinto-oikeuden käsityksen mukaan rinnastettava esityksen kieltämiseen. Kysymys ei ole ollut kokoontumislain 20 eikä 22 §:ään perustuvasta ratkaisusta.

Oikeudellinen arviointi

Arvioinnin lähtökohdat

Perustuslain 12 §:n 1 momentissa tarkoitettu sananvapaus suojaa kaikkia erilaisia ilmaisunmuotoja, esittämistapoja ja -muotoja. Sananvapaus antaa poliittisen ilmaisun ohella turvaa muun ohella erilaisille luovan toiminnan ja itseilmaisun muodoille. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytännön perusteella ihmisoikeussopimuksen 10 artikla kattaa esimerkiksi taiteelliset ilmaisut ja kaupalliset tiedotteet (esimerkiksi ratkaisut Müller ja muut v. Sveitsi 24.5.1988 ja Casado Coca v. Espanja 24.2.1994).

Sananvapaussäännöksen laaja soveltamisala ei merkitse, että kaikki viestit olisivat yhtä vahvasti suojattuja puuttumista vastaan. Sananvapaus on perustaltaan poliittinen perusoikeus, ja vahvinta suojaa nauttii puuttumattomuus poliittiseen viestintään. Taiteellisella ilmaisulla voi olla myös selkeä poliittinen tai yhteiskunnallinen ulottuvuus. Pienintä sananvapauden suoja on sen reuna-alueelle ulottuvassa viestinnässä, kuten mainonnassa tai pornografisissa ilmaisuissa.

Sananvapaus perusoikeutena ei ole rajoittamaton. Perusoikeuksien rajoittamiselle on lainsäädäntökäytännössä (perustuslakivaliokunnan mietintö hallituksen esityksestä perustuslakien perusoikeussäännösten muuttamisesta, PeVM 25/1994 vp, s. 5) ja oikeustieteessä kehitetty edellytykset, joiden kaikkien täyttyessä perusoikeutta on mahdollista rajoittaa. Näihin rajoitusedellytyksiin kuuluvat muiden ohella lailla säätämisen vaatimus, täsmällisyys- ja tarkkarajaisuusvaatimus, hyväksyttävyysvaatimus ja suhteellisuusvaatimus. Perusoikeutta rajoittavan lain tulee olla siten täsmällinen ja tarkkarajainen, että asianomainen voi ennalta varmistua esimerkiksi toimintaansa liittyvästä rangaistusseuraamuksen riskistä. Rajoitusperusteiden tulee olla hyväksyttäviä ja itse rajoitusten painavan yhteiskunnallisen tarpeen vaatimia. Rajoituksen tulee olla välttämätön hyväksyttävän tavoitteen saavuttamiseksi eikä se saa ulottua pitemmälle kuin on välttämätöntä tavoitteen saavuttamiseksi. Rajoitusperusteiden arvioinnissa on lisäksi otettava huomioon se, että ne ovat sopusoinnussa kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden kanssa.

Suhteellisuusvaatimus on otettava huomioon sovellettaessa sananvapauden rajoitussäännöksiä yksittäistapauksissa. Tuomioistuimia ja viranomaisia sitoo perusoikeusmyönteisen laintulkinnan periaate. Perusteltavissa olevista tulkintavaihtoehdoista on valittava sellainen, joka parhaiten edistää perusoikeuksien tarkoituksen toteutumista (PeVM 25/1994 vp, s. 4).

Sananvapaussäännökseen sisältyy ennakkoesteiden kielto, joka koskee paitsi julkista valtaa myös muita tahoja. Ennakkoesteiden kiellon piiriin kuuluvat viestien sisällön ennakkotarkastus, sananvapauteen sisältyvien oikeuksien luvanvaraistaminen ja muut ennakollista estettä merkitsevät puuttumiset sananvapauteen (hallituksen esitys perustuslakien perusoikeussäännösten muuttamisesta, HE 309/1993 vp, s. 57). Lailla voidaan sinänsä näissä rajoissa antaa tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä. Perustuslain 12 §:n 1 momentin viimeiseen virkkeeseen sisältyvä kvalifioitu lakivaraus antaa siinä tarkoitetuissa tilanteissa valtuutuksen säätää kuvaohjelmia koskevia, lasten suojelemiseksi välttämättömiä rajoituksia.

Sananvapaussäännös on yhteydessä myös taiteen vapautta koskevaan perustuslain 16 §:n 3 momenttiin. Lainkohta on siirtynyt perustuslakiin sellaisenaan hallitusmuodon 13 §:n 3 momentista. Mainitun lainkohdan yksityiskohtaisissa perusteluissa (HE 309/1993 vp) on esitetty, että taiteessa tulee vallita ilmaisun ja menetelmien vapaus, joka osaltaan edistää ja monipuolistaa yhteiskunnallista keskustelua. Taiteen ilmaisun ja menetelmien vapaus ilmenee myös KP-sopimuksen 19 artiklan 2 kappaleesta.

Taiteen vapaus perusoikeutena mahdollistaa paitsi jokaisen oikeuden ajatusten ja mielipiteen vaihtoon myös yhteiskunnan moniarvoisuuden ja sivistyksen yleisen kehittymisen. Taiteen vapauden on katsottu kuuluvan niin sanottuihin taloudellisiin, sosiaalisiin ja sivistyksellisiin perusoikeuksiin; taiteen vapautta koskevaan perusoikeussäännökseen ei sisälly lakisääteistä rajoitusperustetta. Taiteen vapauden läheinen liittyminen sananvapauteen on todettu muun ohella Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä. Ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan 2 kappaleen sananvapauden rajoitusperusteiden voidaan katsoa soveltuvan myös taiteen vapauden rajoittamiseen. Ihmisoikeustuomioistuimen käytännössä on käsitelty erilaisia rajoitusperusteita, jotka liittyvät esimerkiksi rikollisuuteen yllyttämiseen (Alinak v. Turkki 29.3.2005), maineen tahraamiseen (Lindon, Otchakovsky-Laurens ja July v. Ranska 22.10.2007), sekä sallitut rajat ylittävään säädyllisyyden loukkaamiseen (edellä mainittu ratkaisu Müller ja muut v. Sveitsi sekä Otto-Preminger-Institut v. Itävalta 20.9.1994 ja Karttunen v. Suomi 10.5.2011). Ihmisoikeustuomioistuin on todennut useissa tapauksissa, että kansallisille viranomaisille jää harkintavaltaa erityisesti yleistä moraalia ja uskonnollisia käsityksiä loukkaavien esitysten tulkinnassa.

Ihmisoikeustuomioistuimen käytännössä on useissa tapauksissa katsottu, että taiteen ilmaisuvapaus ei nauti yhtä painavaa suojaa kuin sananvapauden ydinalueeseen kuuluva poliittisten mielipiteiden esittäminen. Taiteellisessa esityksessä yhteiskunnalliset kannanotot kietoutuvat usein esityksen muotoon, jolloin taiteen vapautta ja sananvapautta on tulkittava samansuuntaisesti. Kun taiteelliseen esitykseen liittyy selvästi yhteiskunnallinen sanoma, on rajoitusperusteita tulkittava erityisen suppeasti sananvapauden rajoitusperusteiden kautta.

Poliisilaitoksen päätöksen lainmukaisuuden arviointi

Asiassa on arvioitava, onko poliisilaitos voinut kokoontumislain 15 §:n 1 kohdan nojalla kieltää taide-esityksen esittämisen lainvastaisena. Kieltäminen on edellyttänyt, että lainvastaisuus on ilmeistä.

Yhdistyksen tekemässä kokoontumislain mukaisen yleisötilaisuuden järjestämistä koskeneessa ilmoituksessa tarkoitettu esitys nauttii sananvapauden suojaa ja sitä koskee myös taiteen vapautta koskeva perusoikeussäännös. Taide-esityksen kieltäminen ennakolta kokoontumislain 15 §:n nojalla merkitsee sananvapauden käytön ennakollista kieltämistä ja puuttumista taiteen vapauteen. Asiaa arvioitaessa on näin ollen kiinnitettävä huomiota perusoikeuksien rajoittamista koskeviin edellytyksiin sekä perusoikeusmyönteisen tulkinnan vaatimukseen.

Perusoikeuksista poikkeamista koskevat tai niiden käyttöä rajoittavat edellytykset on otettava huomioon jo lakia säädettäessä. Kokoontumislaki on säädetty ennen nykyisin voimassa olevaa perustuslakia, mutta kuitenkin hallitusmuodon perusoikeussäännösten uudistamisen jälkeen. Sananvapauden suojaa ja taiteen vapautta koskevat perusoikeudet ovat jo kokoontumislakia säädettäessä olleet nykymuodossaan voimassa.

Kokoontumislain tarkoituksena on lain 1 §:n mukaan turvata kokoontumisvapauden toteuttaminen sekä antaa sen toteuttamista koskevia järjestysluonteisia säännöksiä. Laissa ja sen esitöissä ei ole lähemmin tarkasteltu lain suhdetta perustuslain 12 §:n 1 momentissa säädettyyn sananvapauteen (ilmaisuvapauteen) tai perustuslain 16 §:n 3 momentissa säädettyyn taiteen vapauteen.

Mahdollisuudesta rajoittaa muun ohella sananvapauden käyttämistä kieltämällä yleisötilaisuuden järjestäminen on säädetty laissa (kokoontumislain 15 §). Mainitussa pykälässä on pyritty täsmällisesti, tarkkarajaisesti ja tyhjentävästi yksilöimään ne perusteet, joiden nojalla kieltäminen on mahdollista.

Kokoontumislain 15 §:ssä on lueteltu ne perusteet, joiden vallitessa poliisi voi kieltää yleisötilaisuuden järjestämisen. Mahdollisuus ennalta laissa säädetyn ilmoituksen pohjalta kieltää yleisötilaisuuden järjestäminen on perustuslain 12 §:n 1 momentin ja etenkin siihen sisältyvän ennakkoesteiden kiellon kannalta merkittävä poikkeus perusoikeusjärjestelmästä. Tätä korostetaan myös pykälän sanamuodossa, jonka mukaan kieltäminen on mahdollista vain, jos muut toimenpiteet eivät ole riittäviä ja jos on ilmeistä, että tilaisuudesta aiheutuisi jokin pykälän neljässä kohdassa mainituista seurauksista.

Sananvapauden käytön ja taiteen vapauden rajoittaminen edellyttää, että rajoitus on painavan yhteiskunnallisen tarpeen vaatima. Rajoitusedellytysten arvioinnissa on otettava huomioon myös se, kuinka lähelle sananvapauden ydinaluetta kyseinen ilmaisuvapauden käyttäminen sijoittuu, kuinka voimakkaat intressit vaikuttavat rajoittamisen puolesta ja minkälaisia seurauksia muille perusoikeussuojaa nauttiville oikeuksille tai eduille aiheutuisi, jos esitystä ei voitaisi kieltää.

Nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa poliisilaitos on päätöksessään katsonut olevan ilmeistä, että tilaisuuden järjestäminen on lainvastaista sen vuoksi, että toiminta täyttää rikoslain 17 luvun 21 §:ssä säädetyn sukupuolisiveellisyyden julkista loukkaamista koskevan rikoksen tunnusmerkistön.

Puuttuminen sananvapauden käyttämiseen ennalta on perustuslain 12 §:n 1 momentissa kielletty. Yhteiskunnalliset edut sananvapauden käyttämiseen liittyen turvataan lähinnä mahdollisuudella kieltää jokin jo käynnissä oleva yleisötilaisuus ja rangaistusuhalla. Sukupuolisiveellisyyden julkinen loukkaaminen on rangaistavaa. Teon rangaistavuus arvioidaan jälkikäteen ensi kädessä toimivaltaisessa käräjäoikeudessa. Poliisilla tai sen päätöksestä tehtävää valitusta ratkaisevalla hallintotuomioistuimella ei ole toimivaltaa sitovasti arvioida teon rangaistavuutta ennalta. Kokoontumislain 15 §:n 1 kohtaa sovellettaessa rangaistustunnusmerkistön täyttymisen tulee olla ilmeistä eli selvää. Tähän nähden poliisin mahdollisuutta ennakkoon kokoontumislain nojalla kieltää sananvapauden piiriin kuuluvan esityksen esittäminen esityksen lainvastaisuuden perusteella on tulkittava äärimmäisen suppeasti. Rikoksen tunnusmerkistön täyttymisestä ei saa jäädä järkevää epäilystä.

Nyt kyseessä oleva taide-esitys, jossa vanha nainen istuu ja makaa lasikopissa alasti nuoren naisen naamari kasvoillaan ja peruukki päässään, ei vastaa rikoslain 17 luvun 21 §:n perusteluissa mainittuja teonkuvauksia. Lasikoppi ja siihen liittyvät tekstit ovat selkeästi tunnistettavissa taideteokseksi. Ceci n'est pas... -teoksen kuvauksen mukaan sen kuvasto on pysäyttävää ja provokatiivista. Poliisin kieltämän Mon corps -kohtauksen kuvauksen ja sitä esittävän valokuva-aineiston perusteella on mahdollista, että kohtaus voi herättää sen näkevissä henkilöissä ärsyyntymistä ja pahennusta. Tästä huolimatta korkein hallinto-oikeus katsoo, ettei ole selvää, että kohtausta olisi pidettävä rikoslain 17 luvun 21 §:ssä ja sen perusteluissa tarkoitetulla tavalla säädyllisyyden rajat selvästi ylittävänä esityksenä.

Poliisin päätöksessä sovellettujen kokoontumislain ja rikoslain säännösten tavoitteena on ylläpitää sukupuolisiveellisyyttä ja laajemmin yhteiskuntamoraalia sekä samalla estää väljästi määritellyn yksityiselämän suojan piiriin kuuluvien tunteiden loukkaaminen. Kysymys ei ole painoarvoltaan merkittävimpiin kuuluvien yhteiskunnallisten tarpeiden ja etujen suojaamisesta. Myös esityksen toteuttamistapa ja -paikka ovat ilmoituksen perusteella olleet sellaiset, ettei sen sukupuolisiveellisyyttä mahdollisesti loukkaava vaikutus ole ollut poikkeuksellisen vakava.

Kysymyksessä on taiteellinen esitys, jolla saadun selvityksen mukaan on myös yhteiskunnallinen sanoma. Vaikka esityksessä käytettävä ilmaisu ei sijoitu aivan sananvapauden ydinalueeseen poliittisen vaikuttamistarkoituksensa puolesta, esitys ei ole rinnastettavissa sananvapauden reuna-alueille sijoittuvaan mainontaan tai pornografiaan.

Edellä sanotun perusteella ja perusoikeusmyönteisen tulkinnan vaatimus huomioon ottaen korkein hallinto-oikeus katsoo, että on ollut tulkinnanvaraista, olisiko rikoksen tunnusmerkistö täyttynyt, jos esitys olisi esitetty alkuperäisessä muodossaan. Tämän vuoksi ja kun lisäksi otetaan huomioon tarve tulkita myös sananvapautta ja taiteen vapautta rajoittavaa kokoontumislain 15 §:ää näissä olosuhteissa perusoikeuksien toteutumista kokonaisuutena parhaiten edistävällä tavalla, ei poliisilaitos ole voinut pitää ilmeisenä sitä, että kohtauksen esittäminen alkuperäisessä muodossaan olisi lainvastaista.

Kuten hallinto-oikeuden päätöksen perusteluissa on lausuttu, kokoontumislain 15 § ja rikoslain 17 luvun 21 § muodostavat sinänsä laissa säädetyn perusteen puuttua yhdistyksen sananvapauteen ja taiteen vapauteen. Yhdistyksen sananvapauteen puuttumisella on sinänsä pyritty Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan 2 kappaleessa tarkoitetulla tavalla hyväksyttävään tavoitteeseen eli yleisen järjestyksen turvaamiseen, eli ihmisoikeussopimuksen sanamuotoja käyttäen epäjärjestyksen estämiseen, moraalin suojaamiseen ja muiden henkilöiden oikeuksien turvaamiseen. Ihmisoikeussopimuksen näkökulmasta arvioitavaksi jää, onko sananvapauden rajoitusta pidettävä nyt kyseessä olevan tapauksen seikat huomioon ottaen välttämättömänä demokraattisessa yhteiskunnassa hyväksyttävän tavoitteen saavuttamiseksi. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on oikeuskäytännössään (esimerkiksi Grigoriades v. Kreikka 25.11.1997) korostanut, että sananvapauden rajoituksia tulee tulkita supistavasti.

Poliisilla on mahdollisuus kokoontumislain 22 §:n nojalla keskeyttää ilmeisen lainvastainen yleisötilaisuus. Tällaista jälkikäteistä puuttumista on pidettävä lievempänä puuttumisena sananvapauteen kuin tilaisuuden ennakollista kieltämistä. Koska rikoksen tunnusmerkistön täyttyminen on edellä kuvatulla tavalla ollut tulkinnanvaraista ja koska poliisilla olisi ollut mahdollisuus myös jälkikäteiseen puuttumiseen, ei kohtauksen ennakollista kieltämistä voida pitää myöskään Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla välttämättömänä.

Edellä esitettyjä näkökohtia punniten kokoontumislain 15 §:n 1 kohtaa on perustuslainmukaisesti tulkittava siten, että poliisilla ei ole ollut oikeutta ennalta kieltää puheena olevaa esitystä sen suunnitellussa muodossa. Tämän vuoksi asiassa ei ole tarpeen ottaa kantaa yhdistyksen valitusperusteeseen, jonka mukaan mainitun kokoontumislain kohdan soveltaminen olisi Suomen perustuslain 106 §:ssä tarkoitetulla tavalla ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa.

Lopputulos

Edellä lausutuilla perusteilla ja kun otetaan huomioon korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden ja poliisilaitoksen päätökset ovat olleet lainvastaiset. Ne olisi siten kumottava. Koska yhdistyksen tekemässä ilmoituksessa tarkoitettu tapahtuma on jo järjestetty, enempään lausumiseen valituksessa esitetyn johdosta ei ole perusteita.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Kuusiniemi, Hannu Ranta, Mika Seppälä, Kari Tornikoski ja Jaakko Autio. Asian esittelijä Liisa Selvenius-Hurme.


Article 3

$
0
0

Kunnan viranhaltijan valintaa koskeva valitus (Järvenpää), samasta päätöksestä myös lyhyt ratkaisuseloste

Taltionumero: 4878
Antopäivä: 4.10.2017

Asia Kunnan viranhaltijan valintaa koskeva valitus

Valittaja Järvenpään kaupunginhallitus

Päätös, jota valitus koskee

Helsingin hallinto-oikeus 25.2.2015 nro 15/0151/2

Asian aikaisempi käsittely

Järvenpään kaupungin kehitysjohtaja on 11.7.2013 tekemällään päätöksellä (§ 15) valinnut kaavoituspäällikön virkaan arkkitehti A:n 16.9.2013 alkaen.

Järvenpään kaupunginhallitus on 9.9.2013 tekemällään päätöksellä (§ 159) hylännyt virkaa hakeneen B:n oikaisuvaatimuksen.

B on Helsingin hallinto-oikeudelle 19.9.2013 tekemässään valituksessa vaatinut, että edellä mainitut päätökset kumotaan ja että Järvenpään kaupunki velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa.

Järvenpään kaupungin kehitysjohtaja on 25.9.2013 tekemällään päätöksellä (§ 18) kumonnut 11.7.2013 tekemänsä päätöksen (§ 15) virheellisessä järjestyksessä syntyneenä. Samalla päätöksellä kehitysjohtaja on päättänyt valita A:n kaavoituspäällikön virkaan määräajaksi 16.9.2013–15.3.2014.

Järvenpään kaupunginhallitus on 18.11.2013 tekemällään päätöksellä (§ 218) hylännyt B:n oikaisuvaatimuksen siltä osin kuin se on kohdistunut kehitysjohtajan päätökseen, jolla kehitysjohtaja on kumonnut aikaisemmin tekemänsä päätöksen. Kaupunginhallitus on, siltä osin kuin oikaisuvaatimus on kohdistunut kaavoituspäällikön viran määräaikaiseen täyttämiseen, jättänyt B:n oikaisuvaatimuksen tutkimatta, koska B ei ole tuossa asiassa asianosainen.

Kaupunginhallituksen päätöksen perusteluissa on muun ohella todettu, että valinta on tehty kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 4 §:n 3 momentin nojalla, jonka mukaan virkasuhteeseen voidaan ottaa ilman hakumenettelyä muun muassa silloin, kun kysymyksessä on sijaiseksi tai avoinna olevaan virkasuhteeseen ottaminen määräajaksi. Kehitysjohtaja on edellä mainitun säännöksen nojalla valinnut henkilön virkaan määräajaksi ilman julkista hakumenettelyä. Aiempi julkinen hakumenettely on kumoutunut asiassa tapahtuneen menettelyvirheen vuoksi. Koska oikaisuvaatimuksen tehnyt Tuusulan kunnan jäsen B ei ole kaavoituspäällikön määräaikaista valintaa koskevassa asiassa kuntalain 92 §:n mukaan asianosainen, tulee hänen oikaisuvaatimuksensa tältä osin jättää tutkittavaksi ottamatta.

B on Helsingin hallinto-oikeudelle 2.12.2013 tekemässään valituksessa vaatinut muun ohella, että kehitysjohtajan 25.9.2013 tekemä päätös (§ 18) ja kaupunginhallituksen 18.11.2013 tekemä päätös (§ 218) kumotaan ja että Järvenpään kaupunki velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Helsingin hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään kumonnut B:n valituksista Järvenpään kaupungin kehitysjohtajan päätökset 11.7.2013 (§ 15) ja 25.9.2013 (§ 18) sekä Järvenpään kaupunginhallituksen päätökset 9.9.2013 (§ 159) ja 18.11.2013 (§ 218). Lisäksi hallinto-oikeus on velvoittanut Järvenpään kaupungin korvaamaan B:n oikeudenkäyntikulut molemmissa valitusasioissa yhteensä 800 eurolla.

Hallinto-oikeus on lausunut päätöksensä perusteluina näiltä osin seuraavaa:

Kehitysjohtajan päätös 11.7.2013 § 15 ja kaupunginhallituksen päätös 9.9.2013 § 159

Järvenpään kaupungin 1.1.2013 voimaan tulleen hallintosäännön 37 §:n mukaan kaupunginhallitus valitsee hallintojohtajan, talousjohtajan, henkilöstöjohtajan ja tilajohtajan sekä palvelualueiden asiakkuusjohtajat ja kaupunkikehityksen avainalueiden johtajat. Edellä mainittujen viranhaltijoiden valinnasta enintään yhdeksi vuodeksi päättää kuitenkin kyseisen palvelualueen tai yksikön johtaja.

Järvenpään kaupunginhallituksen 17.12.2012 (§ 289) hyväksymän kaupunkikehityksen toimintasäännön kohdassa 5 luetellaan kaupunkikehityksen avainalueet. Asemakaavoitus on yksi kaupunkikehityksen seitsemästä avainalueesta. Asemakaavoitus-yksikköä johtaa kaavoituspäällikkö.

Kehitysjohtajan päätöksen 25.9.2013 § 18 mukaan käytännössä kaupunkikehityksen organisaatio oli vuoden 2013 alusta täsmentynyt siten, että avainalueita on kolme: elinkeino- ja työllisyyspalvelut, maankäyttöpalvelut ja rakennusvalvonta. Asemakaavoitus on toimintayksikkö. Kaupunkikehityksen toimintasääntö ei kuitenkaan päätöstä tehtäessä ole ollut ajan tasalla.

Edellä selostetuista Järvenpään kaupungin säännöistä ilmenee, että kaavoituspäällikkö on kaupunkikehityksen yhden avainalueen johtaja ja kaupunkikehityksen avainalueiden johtajan valitsee kaupunginhallitus, kuitenkin niin, että valinnasta enintään yhdeksi vuodeksi päättää kulloinkin kysymyksessä olevan yksikön johtaja, kaupunkikehityksen osalta kehitysjohtaja. Kehitysjohtaja on näin ollen ylittänyt toimivaltansa tehdessään päätöksen kaavoituspäällikön viran täyttämisestä toistaiseksi. Tämän vuoksi hallinto-oikeus kumoaa kehitysjohtajan päätöksen 11.7.2013 § 15 ja sitä koskevan B:n oikaisuvaatimuksen johdosta tehdyn kaupunginhallituksen päätöksen 9.9.2013 § 159. Koska päätökset ovat tulleet kumotuiksi ei ole tarpeen lausua muista B:n esittämistä valitusperusteista.

Kehitysjohtajan päätös 25.9.2013 § 18 ja kaupunginhallituksen päätös 18.11.2013 § 218

Kaupunginhallituksen päätöksessä 18.11.2013 § 218 on tuotu esiin, että kehitysjohtajan 11.7.2013 tekemää valintapäätöstä koskevan oikaisuvaatimuskäsittelyn 9.9.2013 jälkeen oli käynyt ilmi, että kehitysjohtajan päätös oli syntynyt virheellisessä järjestyksessä sen vuoksi, että kaavoituspäälliköllä ei ollut toimivaltaa tehdä sanottua päätöstä. Tämän vuoksi kehitysjohtaja oli päätöksellään 25.9.2013 § 18 kumonnut alkuperäisen 11.7.2013 tekemänsä virkavalintapäätöksen. Kaupunginhallituksen mukaan kyse ei ole ollut B:n esittämästä asiavirheen korjaamisesta, koska alkuperäinen päätös oli syntynyt virheellisessä järjestyksessä.

Yleisesti voidaan todeta, että pelkkä päätöksen virheellisyys ei suoraan johda viranomaisen oikeuteen kumota päätöstään. Kumoamiselle on säädetty lisäedellytyksiä ja huomioon on otettava muun ohella prosessioikeudellisesta oikeusvoimaopista ja luottamuksensuojan periaatteesta johtuvat rajoitukset.

Kaavoituspäällikön virka on kehitysjohtajan 11.7.2013 tekemällä päätöksellä täytetty vakinaisesti. Kehitysjohtaja on tämän jälkeen kumonnut päätöksensä toimivaltavirheen vuoksi ja valinnut saman henkilön virkaan kuuden kuukauden määräajaksi. Hallinto-oikeus toteaa, että virkavalintapäätökset ovat luonteeltaan sellaisia, joilla annetaan asianosaiselle jokin etuus tai oikeus. Perinteisen oikeusvoimaopin mukaan edunsuovaan tai oikeuden luovaan päätökseen liittyy päätöksen pysyvyys. Päätösten pysyvyyteen kytkeytyy puolestaan luottamuksensuojan periaate. Yksityisen tulee voida luottaa viranomaisten toiminnan oikeellisuuteen ja viranomaisten tekemien päätösten pysyvyyteen. Tähän nähden kehitysjohtaja ei ole voinut oma-aloitteisesti kumota alkuperäistä valintapäätöstään 11.7.2013 § 15. Tämän vuoksi päätös 25.9.2013 siltä osin kuin sillä on kumottu alkuperäinen valintapäätös on kumottava. Kun kehitysjohtaja ei ole edellä mainitusta johtuen voinut kumota aikaisempaa toistaiseksi tekemäänsä valintapäätöstä, ei hän myöskään ole voinut samanaikaisesti valita henkilöä samaan virkaan määräaikaisesti. Näin ollen kumoutuu myös kehitysjohtajan samalla päätöksellä päättämä viran täyttäminen määräajaksi. Kun päätös 25.9.2013 on tullut kumotuksi, on myös päätöksestä oikaisuvaatimuksen johdosta tehty kaupunginhallituksen päätös 18.11.2013 § 218 kumottava.

Koska kaupunginhallituksen mukaan alkuperäistä virkavalintapäätöstä ei ole kumottu hallintolain asiavirheen korjaamista koskevien säännösten nojalla, asiassa ei ole tarpeen lausua B:n asiavirheen korjaamista koskevasta valitusperusteesta. Koska päätökset ovat tulleet kumotuiksi, ei ole myöskään tarpeen lausua muista B:n esittämistä valitusperusteista.

Oikeudenkäyntikuluvaatimukset

Annetut ratkaisut huomioon ottaen olisi kohtuutonta, jos B joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa kokonaan vahinkonaan. Hallinto-oikeus harkitsee kohtuulliseksi korvattavien oikeudenkäyntikulujen määräksi 800 euroa.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Perusteluissa mainitut

Kuntalaki (365/1995) 90 § (1375/2007) ja 100 § (844/1996)

Hallintolainkäyttölaki 74 § 1 ja 2 momentti

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Anja Sahla, Rita Ruuhimäki ja Kaija Sarasma, joka on myös esitellyt asian.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Järvenpään kaupunginhallitus on valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan siltä osin kuin sillä kumottu Järvenpään kaupungin kehitysjohtajan päätös 25.9.2013 (§ 18) ja Järvenpään kaupunginhallituksen päätös 18.11.2013 (§ 218). Lisäksi kaupunki on vaatinut hallinto-oikeuden päätöksen kumoamista siltä osin kuin Järvenpään kaupunki on velvoitettu korvaamaan B:n oikeudenkäyntikulut.

Järvenpään kaupunki on esittänyt vaatimustensa tueksi muun ohella seuraavaa:

Hallinto-oikeuden päätös on mainituilta osin lainvastainen. Hallinto-oikeus on viitannut päätöksessään oikeusvoimaoppiin, päätösten pysyvyyteen ja luottamuksensuojan periaatteeseen. Hallinto-oikeus ei ole päätöksessään viitannut hallintolain säännöksiin viranomaisen mahdollisuudesta korjata virhe.

Hallinto-oikeus on ilmeisesti perustanut ratkaisunsa siihen, että Järvenpään kaupunginhallitus on päätöksensä 18.11.2013 (§ 218) esittelytekstissä todennut, ettei kehitysjohtajan päätöksessä ole ollut kysymys asiavirheen korjaamisesta. Kysymys on ollut kuitenkin juuri hallintolain 50 §:n mukaisesta päätöksestä, jolla on korjattu asiavirhe. Virkanimityspäätöksen kumoaminen on koitunut ainoastaan sen asianosaisen vahingoksi, joka on tullut virkaan valituksi. Virkaan valittu on antanut menettelyyn suostumuksensa ottaessaan vastaan määräaikaisen viran.

Hallinto-oikeus ei voi perustaa ratkaisuaan yleisiin oikeusperiaatteisiin, kun tilanteeseen soveltuu selkeä lainsäännös.

Oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuudelle ei ole perusteita. Viranomainen on nimenomaan pyrkinyt välttämään oikeudenkäynnin korjaamalla oma-aloitteisesti virheensä.

B ei ole käyttänyt hänelle varattua tilaisuutta antaa selitys.

A ei ole käyttänyt hänelle varattua tilaisuutta antaa selitys.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1. Korkein hallinto-oikeus kumoaa Järvenpään kaupunginhallituksen valituksesta Helsingin hallinto-oikeuden päätöksen siltä osin kuin hallinto-oikeus on kumonnut Järvenpään kaupungin kehitysjohtajan 25.9.2013 tekemän päätöksen (§ 18) ja Järvenpään kaupunginhallituksen 18.11.2013 tekemän päätöksen (§ 218).

Enemmän viivästyksen välttämiseksi B:n tekemä oikaisuvaatimus kehitysjohtajan päätöksestä 25.9.2013 (§ 18) ja B:n hallinto-oikeudelle 2.12.2013 tekemä valitus kaupunginhallituksen 18.11.2013 tekemästä päätöksestä (§ 218) otetaan välittömästi tutkittavaksi palauttamatta asiaa hallinto-oikeudelle.

Korkein hallinto-oikeus kumoaa B:n tekemästä oikaisuvaatimuksesta Järvenpään kaupungin kehitysjohtajan päätöksen 25.9.2013 (§ 18) ja valituksesta Järvenpään kaupunginhallituksen päätöksen 18.11.2013 (§ 218).

B:n hallinto-oikeudelle tekemä valitus hylätään muutoin.

2. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta siltä osin kuin Järvenpään kaupunki on velvoitettu korvaamaan B:n oikeudenkäyntikulut.

Perustelut

1. Pääasia

1.1 Ratkaistavat kysymykset

Asiassa tulee Järvenpään kaupunginhallituksen valituksesta ensiksi ratkaistavaksi, onko Järvenpään kaupungin kehitysjohtaja voinut hallintolain 50 §:n nojalla kumota tekemänsä päätöksen viranhaltijan virkasuhteeseen toistaiseksi ottamisesta eli vakinaiseen virkaan nimittämisestä ja päättää kyseiseen virkasuhteeseen määräajaksi ottamisesta eli viran määräaikaisesta täyttämisestä. Asiassa on selvää, että kehitysjohtajan toimivaltaan ei ole kuulunut päättää vakinaisesta virantäytöstä.

Jos hallinto-oikeuden päätös kumotaan tältä osin, asiassa tulee seuraavaksi ratkaistavaksi, onko asia palautettava hallinto-oikeudelle uudelleen käsiteltäväksi vai otetaanko hallinto-oikeudelle valituksen tehneen B:n valitus viivästyksen välttämiseksi suoraan korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistavaksi.

Mikäli näin menetellään, on samalla otettava huomioon, että hallinto-oikeudessa ei ole annettu asiaratkaisua B:n valitukseen määräaikaisesta virantäytöstä. Hallinto-oikeus on hylännyt B:n valituksen oikaisuvaatimukseen annetusta päätöksestä, jolla B:n oikaisuvaatimus on jätetty tutkimatta. Tutkimatta jättämisen perusteena on ollut se, että Tuusulan kunnasta kotoisin olevaa B:tä ei ole pidetty määräaikaisen virantäytön osalta asianosaisena.

B:n oikaisuvaatimus on koskenut muun ohella sitä, että viran määräaikaista täyttämistä koskevaa viranhaltijan ratkaisua ei ole perusteltu. B:n valitus hallinto-oikeudessa on koskenut muun ohella sitä, että hänen oikaisuvaatimustaan ei olisi tullut jättää tutkimatta.

1.2 Sovellettavat oikeusohjeet

Hallintolain 45 §:n 1 momentin mukaan päätös on perusteltava. Perusteluissa on ilmoitettava, mitkä seikat ja selvitykset ovat vaikuttaneet ratkaisuun sekä mainittava sovelletut säännökset.

Pykälän 2 momentin mukaan päätöksen perustelut voidaan jättää esittämättä, jos:

1) tärkeä yleinen tai yksityinen etu edellyttää päätöksen välitöntä antamista;

2) päätös koskee kunnallisen monijäsenisen toimielimen toimittamaa vaalia;

3) päätös koskee vapaaehtoiseen koulutukseen ottamista tai sellaisen edun myöntämistä, joka perustuu hakijan ominaisuuksien arviointiin;

4) päätöksellä hyväksytään vaatimus, joka ei koske toista asianosaista eikä muilla ole oikeutta hakea päätökseen muutosta; taikka

5) perusteleminen on muusta erityisestä syystä ilmeisen tarpeetonta.

Hallintolain 49 g §:n(581/2010) 1 momentin mukaan oikaisuvaatimuspäätöksessä on annettava perusteltu ratkaisu oikaisuvaatimuksessa esitettyihin vaatimuksiin. Oikaisuvaatimuspäätöksen perustelemiseen ei sovelleta mainitun lain 45 §:n 2 momenttia.

Hallintolain 50 §:n (581/2010) 1 momentin mukaan viranomainen voi poistaa virheellisen päätöksensä ja ratkaista asian uudelleen, jos:

1) päätös perustuu selvästi virheelliseen tai puutteelliseen selvitykseen;

2) päätös perustuu ilmeisen väärään lain soveltamiseen;

3) päätöstä tehtäessä on tapahtunut menettelyvirhe; tai

4) asiaan on tullut sellaista uutta selvitystä, joka voi olennaisesti vaikuttaa päätökseen.

Pykälän 2 momentin mukaan päätös voidaan korjata 1 momentin 1–3 kohdassa tarkoitetussa tilanteessa asianosaisen eduksi tai vahingoksi. Päätöksen korjaaminen asianosaisen vahingoksi edellyttää, että asianosainen suostuu päätöksen korjaamiseen. Asianosaisen suostumusta ei kuitenkaan tarvita, jos virhe on ilmeinen ja se on aiheutunut asianosaisen omasta menettelystä. Päätös voidaan korjata 1 momentin 4 kohdassa tarkoitetussa tilanteessa ainoastaan asianosaisen eduksi.

Hallintolain säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen (HE 72/2002 vp) yksityiskohtaisissa perusteluissa on 50 §:n kohdalla lausuttu muun ohella, että asiavirheestä on kysymys silloin, kun asiaan kuuluvat tosiseikat on selvitetty virheellisesti tai puutteellisesti taikka lakia on sovellettu väärin. Viranomaisen itseoikaisua koskeva keskeinen uudistus olisi se, että päätöksen tehneelle viranomaiselle annettaisiin mahdollisuus oikaista myös asian käsittelyssä tapahtunut menettelyvirhe ja ratkaista asia uudelleen. Menettelyvirheellä tarkoitetaan virhettä viranomaisen menettelyssä eli sitä, että päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä. Virhe saattaa koskea esimerkiksi viranomaisen väärää kokoonpanoa, kuulemisvirhettä tai päätöksen perustelemista koskevaa virhettä.

Lisäksi hallituksen esityksessä (HE 72/2002 vp) on lausuttu, että säännöksestä käy ilmi, ettei muutoksenhaun tai muun menettelyn vireilläolo estä viranomaista korjaamasta tekemäänsä päätöstä.

Hallintolain muuttamista koskevan hallituksen esityksen (HE 226/2009 vp) yleisperusteluissa on lausuttu muun ohella, että asiavirheen korjaaminen merkitsee sitä, että viranomainen poistaa virheellisen päätöksensä ja ratkaisee asian uudelleen, jolloin asiassa annetaan uusi päätös. Edellytyksenä asiavirheen korjaamiselle on hallintolain mukaan se, että päätös perustuu selvästi virheelliseen tai puutteelliseen selvitykseen taikka ilmeisen väärään lain soveltamiseen taikka päätöstä tehtäessä on tapahtunut menettelyvirhe (50 § 1 momentti).

Hallituksen esityksen mukaan itseoikaisumahdollisuus kytketään lähtökohtaisesti ainoastaan selvimpiin virheisiin. Laissa ei nimenomaisesti edellytetä menettelyvirheen selvyyttä tai ilmeisyyttä, joskaan korjaamiseen ei vallitsevan tulkinnan mukaan liene aihetta, jos menettelyvirhe on vähäinen, eikä se ole voinut vaikuttaa päätöksen sisältöön. Päätös voidaan korjata asianosaisen eduksi tai vahingoksi. Korjaamismenettelyyn voidaan ryhtyä, vaikka päätös olisi jo lainvoimainen. Myöskään päätöksen täytäntöönpano ei estä tähän menettelyyn ryhtymistä. Päätöksessä olevan virheen korjaaminen ja muutoksenhaku ovat toisistaan erillisiä järjestelmiä. Jos korjattavaan päätökseen on haettu oikaisua tai muutosta tai siitä on vireillä erikseen säädetty menettely, korjaamisasian käsiteltäväksi ottamisesta on ilmoitettava ja siinä tehty päätös toimitettava tälle viranomaiselle.

Edellä mainitun hallituksen esityksen (HE 226/2009 vp) yksityiskohtaisissa perusteluissa on 50 §:n kohdalla todettu muun ohella, että oikaisuvaatimuksen käsittely on samassa viranomaisessa ensisijainen päätöksen korjaamismenettelyyn nähden, koska viranomaisella on velvollisuus ratkaista oikaisuvaatimus. Kun oikaisuvaatimus on tehty, päätöksen muuttamisen tulee tapahtua oikaisuvaatimuksen johdosta, vaikka muutos olisi tehtävissä korjausmenettelyssä. Menettelytavat eivät ole valinnaisia. Oikaisuvaatimuksen vireilläolo ei kuitenkaan estäisi päätöksen korjaamista sellaisella perusteella, johon oikaisuvaatimuksessa ei ole vedottu. Valituksen vireilläolo ei puolestaan estä päätöksen korjaamista hallintoviranomaisessa. Hallintoviranomainen voi suorittaa korjauksen silloinkin, kun päätöksestä on tehty oikaisuvaatimus.

Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain (viranhaltijalaki) 3 §:n 1 momentin mukaan viranhaltija otetaan virkasuhteeseen toistaiseksi tai määräajaksi.

Pykälän 2 momentin mukaan viranhaltija voidaan ottaa määräajaksi vain viranhaltijan omasta pyynnöstä tai jos määräajaksi ottamisesta on erikseen säädetty taikka tehtävän luonne, sijaisuus, avoinna olevaan virkasuhteeseen kuuluvien tehtävien hoidon järjestäminen tai muu näihin rinnastettava kunnan toimintaan liittyvä määräaikaista virkasuhdetta edellyttävä seikka sitä vaatii.

Viranhaltijalain 4 §:n 1 momentin mukaan virkasuhteeseen ottaminen edellyttää julkista hakumenettelyä, jollei jäljempänä toisin säädetä.

Pykälän 3 momentin mukaan virkasuhteeseen voidaan 1 momentista poiketen ottaa ilman hakumenettelyä muun ohella, kun kysymyksessä on sijaiseksi tai avoinna olevaan virkasuhteeseen ottaminen määräajaksi.

Viranhaltijalain 50 §:n 1 momentin mukaan työnantajan tämän lain nojalla tekemään päätökseen haetaan muutosta siten kuin kuntalaissa oikaisuvaatimuksen tekemisestä ja kunnallisvalituksesta säädetään.

Kuntalain (365/1995) 90 §:n (1375/2007) 1 momentin mukaan valtuuston ja kuntayhtymän 81 §:n 1 momentissa tarkoitetun toimielimen päätökseen sekä kunnanhallituksen, lautakunnan ja johtokunnan oikaisuvaatimuksen johdosta antamaan päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella hallinto-oikeudelta.

Pykälän 2 momentin mukaan valituksen saa tehdä sillä perusteella, että:

1) päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä;

2) päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa; tai

3) päätös on muuten lainvastainen.

Pykälän 3 momentin mukaan valittajan tulee esittää 2 momentissa tarkoitetut valituksen perusteet ennen valitusajan päättymistä.

Kuntalain (365/1995) 92 §:n 1 momentin mukaan oikaisuvaatimuksen ja kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

1.3 Oikeudellinen arviointi

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että viranomainen voi poistaa hallintolain 50 §:n 1 momentin 3 kohdan nojalla virheellisen päätöksensä ja ratkaista asian uudelleen, jos päätöstä tehtäessä on tapahtunut asiavirhe tai menettelyvirhe. Päätös voidaan pykälän 2 momentin mukaan korjata asianosaisen eduksi tai vahingoksi. Päätöksen korjaaminen asianosaisen vahingoksi edellyttää, että asianosainen suostuu päätöksen korjaamiseen. Hallituksen esityksen (HE 226/2009 vp) mukaan virheen korjaaminen merkitsee sitä, että viranomainen poistaa virheellisen päätöksensä ja ratkaisee asian uudelleen, jolloin asiassa annetaan uusi päätös. Valituksen vireilläolo ei myöskään estä päätöksen korjaamista.

Hallituksen esityksen (HE 72/2002 vp) mukaan menettelyvirheellä tarkoitetaan virhettä viranomaisen menettelyssä eli sitä, että päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä. Virhe saattaa koskea esimerkiksi viranomaisen väärää kokoonpanoa, kuulemisvirhettä tai päätöksen perustelemista koskevaa virhettä.

Nyt käsillä olevassa asiassa viranhaltija on kumonnut oman päätöksensä sen johdosta, että viranhaltijalla ei ole ollut toimivaltaa tehdä viran vakinaista täyttämistä koskevaa päätöstä. Koska viranhaltijalla on ollut toisaalta toimivalta päättää saman viran määräaikaisesta täyttämisestä, asiassa on tehty tällainen päätös virkaan valitun henkilön suostumuksella, toisin sanoen sen asianosaisen suostumuksella, jonka vahingoksi alkuperäisen päätöksen kumoaminen tapahtuu. Vakinainen virka on pantu myös uudestaan hakuun.

Korkein hallinto-oikeus katsoo, että viranhaltijan toimivallan ylityksessä on ollut kysymys menettelyvirheestä, joka hallintolain 50 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan on voitu korjata tekemällä uusi päätös. Hallintolain säännösten mukaan menettelyvirheen tehnyt viranhaltija on voinut kumota päätöksensä ja päättää sen jälkeen asiasta uudestaan oman toimivaltansa rajoissa. B:n hallinto-oikeudessa vireillä ollut valitus ei ole ollut esteenä sille, että asiassa on tehty uusi, viran määräaikaista täyttämistä tarkoittava päätös.

B on tehnyt 8.10.2013 kaupunginhallitukselle kehitysjohtajan tekemästä uudesta määräaikaisesta nimityspäätöksestä oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksessaan B on esittänyt muun ohella, että uutta nimityspäätöstä ei ole perusteltu hallintolaissa edellytetyllä tavalla. Kaupunginhallitus on 18.11.2013 jättänyt B:n puuttuvan asianosaisuuden vuoksi oikaisuvaatimuksen tutkimatta siltä osin kuin se on kohdistunut kaavoituspäällikön viran määräaikaiseen täyttämiseen ja hylännyt oikaisuvaatimuksen muilta osin.

B on hallinto-oikeudelle 2.12.2013 tekemässään valituksessa esittänyt valitusperusteinaan muun ohella, että kehitysjohtajalla ei ole ollut toimivaltaa tehdä uutta päätöstä ja ettei oikaisuvaatimusta viran määräaikaisesta täyttämisestä olisi tullut jättää tutkimatta.

Korkein hallinto-oikeus katsoo, että edellä mainituilla perusteilla hallinto-oikeuden päätös on kumottava siltä osin kuin hallinto-oikeus on kumonnut kehitysjohtajan 25.9.2013 tekemän päätöksen ja kaupunginhallituksen 18.11.2013 tekemän päätöksen. Vastaavasti B:n hallinto-oikeudelle 2.12.2013 tekemä valitus on hylättävä siltä osin kuin valituksessa on katsottu, että kehitysjohtajalla ei ole ollut toimivaltaa kumota päätöstään ja tehdä uutta määräaikaista nimityspäätöstä.

Hallinto-oikeus ei ole kumotessaan kehitysjohtajan päätöksen 25.9.2013 ja kaupunginhallituksen päätöksen 18.11.2013 lausunut B:n hallinto-oikeudessa esittämistä muista valitusperusteista, jotka perustuvat osaksi B:n tutkimatta jätetyssä oikaisuvaatimuksessa esitettyyn. Asia olisi tältä osin palautettava hallinto-oikeudelle käsiteltäväksi. Asia on kuitenkin viivytyksen välttämiseksi syytä ottaa korkeimmassa hallinto-oikeudessa välittömästi tutkittavaksi sitä hallinto-oikeudelle palauttamatta.

Korkein hallinto-oikeus katsoo, että B, jonka kotipaikka edellä todetusti ei ole ollut Järvenpää, on ollut vakinaisen viran hakijana asianosainen myös siinä päätöksenteossa, jossa kehitysjohtaja on nimittänyt ilman uutta hakumenettelyä määräaikaiseen virkasuhteeseen vakinaista virkaa hakeneen ja siihen alun perin nimitetyn henkilön. Näin ollen B:n oikaisuvaatimuksen tutkimatta jättäminen on ollut kaupunginhallituksen päätöksessä ilmoitetulla perusteella lainvastaista. Tämän vuoksi kaupunginhallituksen päätös on kumottava siltä osin kuin B:n oikaisuvaatimus on jätetty tutkimatta.

B on oikaisuvaatimuksessaan esittänyt muun ohella, että kehitysjohtaja ei ole päätöksessään 25.9.2013 perustellut A:n valintaa virkasuhteeseen määräajaksi.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että viranhaltijan tekemä nimityspäätös on hallintolain 45 §:n 1 momentin mukaan perusteltava ja perusteluissa on ilmoitettava, mitkä seikat ja selvitykset ovat vaikuttaneet ratkaisuun, sekä mainittava sovelletut säännökset.

Kehitysjohtajan 25.9.2013 tekemää päätöstä, jolla on valittu A kaavoituspäällikön määräaikaiseen virkasuhteeseen, ei ole perusteltu hallintolain 45 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla. Perusteita A:n valinnalle ei ole esitetty myöskään kaupunginhallituksen B:n oikaisuvaatimuksen johdosta antamassa päätöksessä, koska kaupunginhallitus on tältä osin jättänyt oikaisuvaatimuksen tutkimatta. Koska määräaikaiseen virkasuhteeseen nimittämisen perusteita ei ole esitetty nimityspäätöksessä eikä myöskään oikaisuvaatimuksen johdosta annetussa päätöksessä, kehitysjohtajan 25.9.2013 tekemä päätös on kumottava.

Korkein hallinto-oikeus toteaa selvyyden vuoksi, että asiassa ei ole annettava merkitystä sille seikalle, että vakinaisen viran osalta nimitysperusteet on esitetty oikaisuvaatimuksen johdosta annetussa päätöksessä. Hallinto-oikeus on kumonnut B:n valituksen johdosta sekä vakinaisen viran täyttämistä koskeneen päätöksen että oikaisuvaatimuksen hylkäämistä koskeneen päätöksen, eikä Järvenpään kaupunginhallitus ole hakenut näiltä osin muutosta hallinto-oikeuden päätökseen.

Koska kehitysjohtajan päätös 25.9.2013 ja kaupunginhallituksen päätös 18.11.2013 on kumottu, asiassa ei ole tarpeen lausua B:n esittämistä muista valitusperusteista.

2. Oikeudenkäyntikulut

Kaupunginhallitus on valituksessaan vaatinut hallinto-oikeuden päätöksen kumoamista myös siltä osin kuin Järvenpään kaupunki on velvoitettu korvaamaan B:n oikeudenkäyntikulut hallinto-oikeudessa.

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Pykälän 2 momentin mukaan harkittaessa julkisen asianosaisen korvausvelvollisuutta on otettava erityisesti huomioon, onko oikeudenkäynti aiheutunut viranomaisen virheestä.

Kun otetaan huomioon, että Järvenpään kaupunginhallitus ja tekninen johtaja ovat edellä esitetyn mukaisesti menetelleet asiassa osittain virheellisesti, asiassa ei ole syytä muuttaa hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta siltä osin kuin Järvenpään kaupunki on velvoitettu korvaamaan B:lle aiheutuneita oikeudenkäyntikuluja.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Pekka Vihervuori sekä oikeusneuvokset Eija Siitari, Alice Guimaraes-Purokoski, Outi Suviranta ja Maarit Lindroos. Asian esittelijä Riitta Hämäläinen.

Äänestyslausunto

Eri mieltä olleen oikeusneuvos Outi Suvirannan äänestyslausunto:

”Katson korkeimman hallinto-oikeuden päätöksestä ilmenevien oikeusohjeiden perusteella samoin kuin enemmistö, että hallinto-oikeuden päätös tulee kumota siltä osin kuin hallinto-oikeus on kumonnut Järvenpään kaupungin kehitysjohtajan päätöksen 25.9.2013 (§ 18) ja Järvenpään kaupunginhallituksen päätöksen 18.11.2013 (§ 218).

Toisin kuin enemmistö katson, ettei asiassa ole perusteita kumota Järvenpään kehitysjohtajan päätöstä 25.9.2013 (§ 18) eikä Järvenpään kaupunginhallituksen päätöstä 18.11.2013 (§ 218), jolla kaupunginhallitus on ensinnä hylännyt B:n oikaisuvaatimuksen kehitysjohtajan päätöksestä 25.9.2013 (§ 18) siltä osin kuin kehitysjohtaja on korjaamalla poistanut aiemman nimityspäätöksensä ja on toiseksi jättänyt B:n oikaisuvaatimuksen tutkimatta siltä osin kuin kehitysjohtaja on päättänyt kaavoituspäällikön virkasuhteeseen ottamisesta määräajaksi.

Katson samoin kuin kaupunginhallitus ja enemmistö, että kehitysjohtaja on kaavoituspäällikön virkaan otetun suostumuksella voinut hallintolain 50 §:n perusteella korjaamalla poistaa aiemman nimityspäätöksensä, jonka tekemiseen hänellä ei ole ollut toimivaltaa.

Katson edelleen samoin kuin kaupunginhallitus, mutta toisin kuin enemmistö, että B ei ole ollut asianosainen määräaikaiseen virkasuhteeseen ottamista koskevassa asiassa. Kun hänellä ei ole muullakaan perusteella ollut oikeutta tehdä oikaisuvaatimusta päätöksestä tältä osin, kaupunginhallituksen on tullut jättää hänen oikaisuvaatimuksensa tältä osin tutkimatta. Katson siten, ettei B:tä tule pitää asianosaisena määräaikaiseen virkasuhteeseen ottamista koskevassa asiassa sillä perusteella, että hän on ollut virkaa hakeneena asianosainen asiassa, joka on koskenut ottamista kaavoituspäällikön virkaan toistaiseksi ja johon asiaan liittyvän virheellisen päätöksensä kehitysjohtaja on samassa yhteydessä poistanut. Tässä ei ole ollut kysymys tilanteesta, jossa viranhaun perusteella virkasuhteeseen otettaisiin henkilö määräajaksi esimerkiksi kelpoisten hakijoiden puuttuessa, vaan määräajaksi ottamisesta uudessa tilanteessa. Näin ollen katson, että kehitysjohtajan päätös 25.9.2013 (§ 18) ja kaupunginhallituksen päätös 18.11.2013 (§ 218) jäävät voimaan.

Oikeudenkäyntikulujen osalta olen samaa mieltä kuin enemmistö, kun otan huomioon sen, että kehitysjohtaja on korjannut valituksenlaista nimityspäätöstään vasta B:n jo valitettua asiasta hallinto-oikeuteen.”

Article 2

$
0
0

Kunnallisvalitus – Viranhaltijapäätös – Kunnallinen viranhaltija – Virkavaali – Toimivalta toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen ottamisessa – Toimivallan ylitys – Menettelyvirhe – Virheen korjaaminen – Virkasuhteeseen ottaminen määräajaksi – Asianosaisuus

Taltionumero: 4878
Antopäivä: 4.10.2017

Viranhaltija oli kumonnut tekemänsä päätöksen sen johdosta, että hänellä ei ollut ollut toimivaltaa ottaa A:ta kyseiseen virkasuhteeseen toistaiseksi eli päättää vakinaisen viran täyttämisestä. Koska päätöksen tehneellä viranhaltijalla oli toisaalta toimivalta päättää ottamisesta kyseiseen virkasuhteeseen määräajaksi eli päättää saman viran määräaikaisesta täyttämisestä, viranhaltija päätti valita vakinaiseen virkaan valitun A:n suostumuksella tämän määräaikaiseen virkasuhteeseen. Vakinainen virka oli pantu myös uudestaan haettavaksi.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että viranhaltijan toimivallan ylityksessä oli kysymys menettelyvirheestä, joka hallintolain 50 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan oli voitu korjata tekemällä uusi päätös. Menettelyvirheen tehnyt viranhaltija oli voinut kumota päätöksensä ja päättää sen jälkeen asiasta uudestaan oman toimivaltansa rajoissa. Virkaa hakeneen B:n hallinto-oikeudessa vireillä ollut valitus viran vakinaisesta täyttämisestä ei ollut ollut esteenä sille, että asiassa oli tehty uusi päätös viran määräaikaisesta täyttämisestä.

Korkein hallinto-oikeus katsoi myös, että B oli vakinaisen viran hakijana asianosainen myös siinä päätöksenteossa, jossa viranhaltija oli ottanut ilman uutta hakumenettelyä määräaikaiseen virkasuhteeseen vakinaista virkaa hakeneen ja siihen alun perin nimitetyn A:n (tältä osin äänestys 4-1).

Hallintolaki 45 § 1 ja 2 momentti, 49 g §(581/2010) 1 momentti, 50 § (581/2010) 1 ja 2 momentti

Laki kunnallisesta viranhaltijasta 3 § 1 ja 2 momentti, 4 § 1 ja 3 momentti, 50 § 1 momentti

Kuntalaki (365/1995) 90 § (1375/2007) 1–3 momentti ja 92 § 1 momentti

Asian ovat ratkaisseet presidentti Pekka Vihervuori sekä oikeusneuvokset Eija Siitari, Alice Guimaraes-Purokoski, Outi Suviranta ja Maarit Lindroos. Asian esittelijä Riitta Hämäläinen.

KHO:2017:152

$
0
0

Julkinen hankinta – Tarjouspyyntö – Tekninen eritelmä – Vertailuperusteiden asettaminen – Syrjimätön kohtelu

Taltionumero: 4891
Antopäivä: 4.10.2017

Hankintayksikkö oli ilmoittanut passien, henkilökorttien, oleskelukorttien ja oleskelulupakorttien hankinnasta. Tarjouspyyntöasiakirjoissa oli määritelty lupa-asiakirjojen pakolliset vaatimukset sekä lisäominaisuudet, joista sai pisteitä tarjousten vertailussa.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että lisäominaisuuksia ei voitu pitää hankintalain 44 §:n 1 momentissa tarkoitettuina teknisinä eritelminä, joiden täyttyminen olisi ollut tarjouksen tarjouspyynnön mukaisuuden edellytys. Lisäominaisuuksien osalta kysymys oli hankintalain 41 §:n 1 momentin 7 kohdassa ja lain 62 §:n 1 momentissa tarkoitetuista tarjouksen kokonaistaloudellisen edullisuuden vertailuperusteista, jotka liittyivät hankinnan kohteen teknisiin ansioihin ja toiminnallisiin ominaisuuksiin.

Asiassa esitetyn selvityksen perusteella tarjouspyyntöasiakirjoissa vertailuperusteiksi ilmoitetut lisäominaisuudet olivat osaltaan merkityksellisiä teknisiä ansioita ja toiminnallisia ominaisuuksia arvioitaessa lupa-asiakirjojen laatua ja turvallisuutta. Lisäominaisuuksien perusteella hankintayksikkö oli voinut selvittää, mikä tarjouksista oli hankintayksikölle kokonaistaloudellisesti edullisin. Lisäominaisuuksien oli siten katsottava liittyvän hankinnan kohteeseen.

Siitä huolimatta, että lisäominaisuuksien oli katsottava liittyvän hankinnan kohteeseen, asiassa oli vielä unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä todetun mukaisesti yhdenvertaisen kohtelun, syrjintäkiellon ja avoimuuden periaatteen noudattamisen varmistamiseksi selvitettävä, että tarjousten vertailuperusteet olivat puolueettomia.

Lisäominaisuuksissa ei ollut viitattu tiettyyn patenttiin tai patenttihakemukseen tai edes tietyn patentin tai patenttihakemuksen mukaisiin patenttivaatimuksiin, jotka täsmentävät patentin suojapiirin. Lisäominaisuuksia ei myöskään ollut määritelty täysin samoin kuin voittaneen tarjoajan eurooppapatentin ja eurooppapatenttihakemuksen patenttivaatimuksia. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että lisäominaisuuksia oli tästä syystä pidettävä vertailuperusteina puolueettomina, eivätkä ne rinnastuneet sellaisiin unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä tarkoitettuihin hankintasopimuksen tekoperusteisiin, joissa oli potentiaalisia tarjoajia syrjivällä tavalla edellytetty esimerkiksi tietyn laatumerkin käyttämistä. Asiassa esitetyt, osin keskenään ristiriitaiset, asiantuntijalausunnot eivät antaneet aihetta arvioida vertailuperusteiden puolueettomuutta toisin.

Pelkästään se seikka, että vain harva tarjoaja olisi kyennyt tarjoamaan kyseisiä lisäominaisuuksia, ei sellaisenaan merkinnyt tarjoajien yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että tarjouspyyntöä ei ollut pidettävä syrjivänä siinäkään tapauksessa, että vain voittaneella tarjoajalla olisi tosiasiassa ollut mahdollisuus tarjota kysymyksessä olevat lisäominaisuudet. Yhdenvertaisen kohtelun velvoitteesta ei myöskään johtunut, että hankintayksikön olisi tullut vertailuperusteiksi valikoituneiden lisäominaisuuksien ohella antaa tarjousten vertailussa laatupisteitä myös muista, tarjoajan käytössä olevia teknisiä ansioita kuvaavista ominaisuuksista, jotka eivät olleet tarjouspyynnössä edellytetyn mukaisia.

Laki julkisista hankinnoista (348/2007 myöhempine muutoksineen) 1 § 1 momentti, 2 § 1 momentti, 5 § 19 kohta, 40 § 1 momentti, 41 § 1 momentti 7 kohta, 44 § 1 momentti, 2 momentti 2 kohta ja 3 momentti sekä 62 § 1 momentti

Unionin tuomioistuimen tuomio C-368/10, komissio v. Alankomaat (EU:C:2012:284, tuomion 86 ja 87 kohta) sekä tuomio C-513/99, Concordia Bus Finland (EU:C:2002:495, tuomion 85 kohta)

Päätös, josta valitetaan

Markkinaoikeus 22.12.2015 nro 923/15

Asian aikaisempi käsittely

Poliisihallitus (jäljempänä myös hankintayksikkö) on ilmoittanut 5.2.2015 julkaistulla EU-hankintailmoituksella ja 16.4.2015 julkaistulla lisätietoilmoituksella avoimella menettelyllä toteutettavasta passien, henkilökorttien, oleskelukorttien ja oleskelulupakorttien hankinnasta 31.10.2020 päättyvälle sopimuskaudelle ja enintään kahden vuoden optiokaudelle. Hankinnasta on julkaistu ennakkoilmoitus 4.3.2014.

Poliisihallitus on 6.7.2015 tekemällään hankintapäätöksellä valinnut Gemalto Oy:n tarjouksen.

Poliisihallitus on 7.8.2015 tekemällään hankintaoikaisupäätöksellä hylännyt Sagem Segenmark Oy:n hankintaoikaisuvaatimuksen.

Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on hankintailmoituksen mukaan ollut noin 55–65 miljoonaa euroa.

Markkinaoikeus on 4.9.2015 antamallaan välipäätöksellä nro 602/15 hylännyt Poliisihallituksen vaatimuksen hankintapäätöksen täytäntöönpanon sallimisesta.

Hankintasopimus on allekirjoitettu 30.12.2015.

Markkinaoikeuden ratkaisu

Markkinaoikeus, jossa Sagem Segenmark Oy on ollut valittajana, Poliisihallitus vastapuolena ja Gemalto Oy kuultavana, on hylännyt valituksen sekä velvoittanut Sagem Segenmark Oy:n korvaamaan Poliisihallituksen oikeudenkäyntikulut 2 640 eurolla viivästyskorkoineen ja Gemalto Oy:n oikeudenkäyntikulut 15 000 eurolla viivästyskorkoineen.

Markkinaoikeus on selostettuaan soveltamansa oikeusohjeet perustellut päätöstään siltä osin kuin nyt on kysymys seuraavasti:

(- - -)

Vertailuperusteena käytettyjen lisäominaisuuksien asettaminen

Hankintayksikkö on 3.2.2015 päivätyllä tarjouspyynnöllä pyytänyt tarjouksia passien ja henkilökorttien sekä oleskelukorttien ja oleskelulupakorttien valmistamisesta, yksilöimisestä, toimittamisesta ja luovuttamisesta sekä asiakirjojen sirujen hankinnasta, yksilöinnistä, varmenteiden käsittelystä ja hajautetusti yksilöitävien passien yksilöintilaitteisiin liittyvästä palvelusta.

Tarjouspyynnön mukaan valintaperusteena on ollut kokonaistaloudellinen edullisuus. Vertailuperusteina ovat olleet hinta 50 pisteen painoarvolla ja laatu 50 pisteen painoarvolla siten, että laatu on jaettu kolmeen osatekijään. Laatua vertailtaessa on ensimmäisen laadullisen tekijän osalta otettu huomioon noutopaikkaverkoston alueellinen kattavuus, noutopaikallisten kuntien lukumäärä 20 pisteen painoarvolla, toisen laadullisen tekijän osalta noutopaikkaverkoston alueellinen kattavuus, vähimmäismäärän ylittävien noutopaikkojen määrä poliisilaitoksittain 10 pisteen painoarvolla, ja kolmannen laadullisen tekijän osalta lupa-asiakirjojen lisäominaisuudet 20 pisteen painoarvolla.

Tarjouspyynnön kohdan 6.2 mukaan

"Tarjouksen mukana tulee toimittaa tarjousten laadullista vertailua varten tarjouspyynnön liitteen 2 (Tarjouslomake) kohdassa 14 listatut näytteet ja selvitykset."

Tarjouspyynnön liitteenä 2 olevassa tarjouslomakkeessa on viitattu lomakkeella 1B erikseen pyydettyihin selvityksiin ja näytteisiin.

Hankintayksikön 10.4.2015 päivätyn kirjeen ID-1555971608 kohdassa 7.3 täsmennetyn tarjouspyynnön kohdan 7.4 "Laadullinen tekijä 3: Lupa-asiakirjojen lisäominaisuudet, painoarvo 20 pistettä", mukaan:

"Tarjoaja voi saada lupa-asiakirjojen lisäominaisuuksista maksimissaan 20 pistettä tarjousvertailussa. Vähimmäisvaatimukset, pisteytettävät lisäominaisuudet ja vaatimukset ominaisuuksien todentamiseksi on esitetty tarjouspyynnön liitteessä 1B 'Passien ja korttituotteiden vaatimukset'. Selvitys tarjottavista lisäominaisuuksista annetaan tarjouspyynnön liitteenä 1B olevalla lomakkeella 'Lupa-asiakirjojen muotoon, materiaaliin ja turvatekijöihin liittyvät vähimmäisvaatimukset ja lisäominaisuudet'. Lomake palautetaan täydennettynä tarjouksen liitteenä lomakkeen ohjeiden mukaisesti. Lisäksi liitteessä 1B kuvatut näytteet on toimitettava tarjouksen liitteenä ohjeiden mukaisesti.

Tarjouksen arvioinnissa lupa-asiakirjojen lisäominaisuuksia arvostetaan seuraavasti: Paras tarjous saa laadullisen tekijän 3 osalta täydet 20 pistettä ja muut pisteytetään suhteutettuna tähän kaavalla: (Vertailtavan tarjouksen saama pistemäärä / Parhaan tarjouksen saama pistemäärä) * vertailuperusteen painoarvo.

Esimerkki:

Yksikään tarjous ei saa tarjousvertailussa liitteen 1B mukaisista lupa-asiakirjojen lisäominaisuuksista täyttä 20 pistettä. Korkeimman pistemäärän saaneen tarjouksen pisteet vertailuperusteen osalta ovat 18,5 pistettä. Tämä tarjous saa tällöin painotuksen jälkeen täydet 20,00 pistettä. Seuraavaksi korkeimman pistemäärän vertailuperusteen osalta saaneen tarjouksen pisteet ovat 16 pistettä. Tämä tarjous saa tällöin painotuksen jälkeen (16,00 pistettä /18,5 pistettä) * 20 = 17,30 pistettä.

Lopuksi pisteet hinnasta sekä laadullisista tekijöistä 1, 2 ja 3 lasketaan yhteen.

Tarjouskilpailun voittaa se tarjoaja, joka saa korkeimmat yhteispisteet."

Tarjouspyynnön liitteessä 1B on ilmoitettu lupa-asiakirjojen muotoon, materiaaliin ja turvatekijöihin liittyvät vähimmäisvaatimukset ja lisäominaisuudet. Liitteessä 1B on todettu muun ohella seuraavaa:

"• Kirjaimella 'l' (lisäominaisuus) merkityt ominaisuudet ovat lisäominaisuuksia, joita tarjoaja voi tuotteelle tarjota. Tarjottavien lisäominaisuuksien hinnan on sisällyttävä tarjottavan tuotteen hintaan, joka ilmoitetaan tarjouspyynnön liitteellä 3.

• Tarjoajan antama selvitys tarjottavista lisäominaisuuksista ('l') vaikuttaa tarjouksen vertailuun tarjouspyynnön kohdan 7.4 mukaisesti. Kunkin lisäominaisuuden antama pistemäärä näkyy taulukossa lisäominaisuuden kohdalla (max 20 pistettä).

• Joissakin kohdissa edellytetään myös selvityksen toimittamista tarjouksen liitteenä. Selvitykseen tulee selkeästi merkitä, mihin vähimmäisvaatimukseen tai lisäominaisuuteen selvitys liittyy (esimerkiksi 'Liite 1B, taulukko I: selvitys 2A', 'Liite 1B, taulukko I: selvitys 2B' jne.).

• Joissakin kohdissa edellytetään myös näytemateriaalin toimittamista liitteenä. Ellei tuotteesta voi toimittaa yhtä kaikkia yksityiskohtia sisältävää mallinäytettä, voi sen sijasta toimittaa osamalleja eri yksityiskohdista. Malleihin tulee selkeästi merkitä, mitä yksityiskohtia milläkin näytteellä pyritään havainnollistamaan (esimerkiksi 'Liite 1B, taulukko I: näyte 3C', 'Liite 1B, taulukko II: näyte 2P' jne.). Mallinäytteiden ei tarvitse olla tätä tarjousta varten laadittuja näytteitä eikä esimerkiksi mallissa olevan kuvion tai värisävyjen tarvitse olla samoja kuin lopullisessa tuotteessa tulee olemaan. Muiden kuin yksilöintiin liittyvien mallinäytteiden tulee ensisijaisesti olla peräisin siitä tuotantolaitoksesta, jossa sitä vastaava lopullinen tuote tullaan valmistamaan. Jollei tämä ole mahdollista, vaaditaan mallinäytteen lisäksi yksityiskohtainen selvitys siitä, miten mallinäytettä vastaava ominaisuus tullaan toteuttamaan tuotantoon käytettävässä tuotantolaitoksessa. Tarjoajalta ei edellytetä, että tarjouksen osana oleva yksilöintilaitos on toiminnassa tarjouksenjättöhetkellä, joten yksilöintiin liittyviä näytteitä ei tarvitse yksilöidä lopullisella tuotantojärjestelmällä. Tarjoajan on kuitenkin sitouduttava siihen, että tarjottavassa tuotantopalvelussa ylletään parhaaseen yksilöintilaatuun, josta sille on tarjousten arvioinnissa myönnetty pisteitä, tai parempaan. Tarjoajan tulee toimittaa sellaiset mallinäytteet, joiden laatutasoon Tarjoaja sitoutuu tuotannossaan.

• Mikäli vaadittu näyte on toimitettu tarjotun lisäominaisuuden todentamista varten, ei kyseisestä lisäominaisuudesta saa lisäpisteitä, jos mallinäytteestä ei ole kyseistä lisäturvatekijää todettavissa."

Liitteen 1B taulukon I "Passituotteiden muotoon, materiaaliin ja turvatekijöihin liittyvät vähimmäisvaatimukset ja lisäominaisuudet" kohdan 8L mukaan:

"Henkilötietosivulla tulee olla läpinäkyvä ikkuna, johon laserkaiverretaan henkilön kuva. Ikkunan on oltava vähintään 18 mm korkea ja 13 mm leveä ja siihen yksilöitävän kuvan tulee olla vähintään 15 mm korkea."

Liitteen 1B taulukon I kohdan 8M mukaan:

"Jos mahdollista, tämän taulukon kohdassa 'Henkilötietosivun painatus, materiaali ja turvatekijät, kohta L.' mainittu ikkuna voi sisältää metalloidun kerroksen, johon henkilön kuva laserkaiverretaan negatiivina. Metallikerros laseroidaan pois niin, että valoa vasten tarkasteltuna kuva näkyy normaalisti ja valo pääsee läpi alueilta, jotka halutaan näkyvän vaaleina.

Selvitys liitteeksi:

• Näyte metalloidun kerroksen sisältävästä ikkunasta, johon henkilön kuva on laserkaiverrettu negatiivina."

Liitteen 1B taulukon I kohdan 9G mukaan:

"Jos mahdollista, henkilötietosivun ja sen kääntöpuolen välissä olevassa särmässä voi olla laserkaiverruksella tuotettua pientä tekstiä.

Selvitys liitteeksi:

• Näyte henkilötietosivun ja sen kääntöpuolen särmään laserkaiverretusta tekstistä."

Liitteen 1B taulukon II "Henkilökorttien, oleskelulupakorttien ja oleskelukorttien muotoon, materiaaliin ja turvatekijöihin liittyvät vähimmäisvaatimukset ja lisäominaisuudet" kohdan 2Q mukaan:

"Asiakirjassa tulee olla läpinäkyvä ikkuna, johon laserkaiverretaan henkilön kuva. Ikkunan on oltava vähintään 12 mm korkea ja 12 mm leveä ja siihen yksilöitävän kuvan tulee olla vähintään 10 mm korkea."

Liitteen 1B taulukon II kohdan 2R mukaan:

"Jos mahdollista, tämän taulukon kohdassa 'Painatus, materiaali ja turvatekijät, kohta Q.' mainittu ikkuna voi sisältää metalloidun kerroksen, johon henkilön kuva laserkaiverretaan negatiivina. Metallikerros laseroidaan pois niin, että valoa vasten tarkasteltuna kuva näkyy normaalisti ja valo pääsee läpi alueilta, jotka halutaan näkyvän vaaleina.

Selvitys liitteeksi:

• Näyte metalloidun kerroksen sisältävästä ikkunasta, johon henkilön kuva on laserkaiverrettu negatiivina."

Liitteen 1B taulukon II kohdan 3E mukaan:

"Jos mahdollista, kortin etu- ja kääntöpuolen välissä olevassa särmässä voi olla laserkaiverruksella tuotettua pientä tekstiä.

Selvitys liitteeksi:

• Näyte kortin etu- ja kääntöpuolen särmään laserkaiverretusta tekstistä."

Tarjouspyynnön kohdan 5.2 mukaan tarjoajilla on ollut mahdollisuus esittää tarjouspyyntöä ja tarjousmenettelyä koskevia kirjallisia kysymyksiä. Kysymyskierroksia on ollut kaksi. Ensimmäisen kysymyskierroksen kysymykset 14, 27 ja 29 ovat liittyneet nyt kysymyksessä oleviin lisäominaisuuksiin:

"3.14 Kysymys ja vastaus nro 14

Kysymys:

Osa turvaominaisuuksista, jotka on määritelty liitteessä 1B ja joita on mahdollisuus tarjota, ovat suojattuja patenteilla. Niiden käyttäminen tarkoittaa mahdollisesti lisenssikustannusta toimittajille, jotka eivät omista kyseisen ominaisuuden patenttia. Voiko toimittaja tarjota vastaavanlaista saman turvallisuustason tuoteominaisuutta vai voiko hankintayksikkö mahdollisesti vahvistaa, että lisenssikustannusta ei sisällytetä hintaan, jonka perusteella hintakilpailun voittaja määritellään.

Vastaus:

Hankintayksikön tavoitteena on saada laadukas tuote, joka edustaa uusinta teknistä kehitystä ja parasta laatua. Tätä tarkoitusta varten hankintayksikkö on pyrkinyt määrittelemään lupa-asiakirjojen materiaaliin ja muotoon liittyvät vähimmäisvaatimukset siten, että hankintayksikön käsityksen mukaan tavoite on saavutettavissa. Pisteytettävät lisäominaisuudet, joita tarjoaja voi halutessaan tarjota, on valittu samoin perustein. Määritellyt lupa-asiakirjojen ominaisuudet eivät edellytä mitään tiettyä tuotemerkkiä.

Vaatimusmäärittelyissä on kiinnitetty erityistä huomiota siihen, että ne mahdollistavat laajan kilpailun. Määrittelyiden mukaiset pakolliset vähimmäisvaatimukset ja lisäominaisuudet edustavat sellaista tekniikkaa, joka on hankintayksikön käsityksen mukaan turvapainajina toimivien tarjoajien saatavilla.

Jotta tarjoukset ovat vertailukelpoisia ja vertailu voidaan tehdä läpinäkyvin perustein, on hankintayksikkö laatinut tyhjentävän listan pisteytettävistä lisäominaisuuksista. Jos tarjoaja haluaa tarjota jonkin listassa olevan vapaavalintaisen ominaisuuden, tulee ominaisuuden lisäämisestä lupa-asiakirjalle syntyvät kustannukset sisältyä tarjottavaan lupa-asiakirjan yksikköhintaan ja se tulee näin ollen osaksi vertailuhintaa. Kaikki lisäominaisuudet ovat tarjoajalle vapaavalintaisia eikä niitä tarvitse tarjota."

– –

"3.27 Kysymys ja vastaus nro 27

Kysymys:

Liite 1 B, Passien ja korttituotteiden vaatimukset

Osa lisäominaisuuksista on patentoituja (esim. 8M ja 9G) ja ovat vain yhden Tarjoajan toimitettavissa. Lisäpisteillä etu syntyy vain ko. Tarjoajalle. Onko mahdollista muuttaa kaikki patentoidut ja tekijänoikeudelliset ominaisuudet vain yhteen lisäominaisuushinnoittelu osioon. Tarjoaja saa lisäpisteet tällöin oikeutetusti innovatiivisuudesta ja kehitystyöstä.

Vastaus:

Ks. vastaus kysymykseen numero 14."

– –

"3.29 Kysymys ja vastaus nro 29

Kysymys:

Liite 1 B, Passien ja korttituotteiden vaatimukset

Korttien vaatimuksissa on useita patentoituja ja tekijänoikeudellisia ominaisuuksia, joita vain yksi Tarjoaja pystyy tarjoamaan (esim. 2P, 2R ja 3E). Vain yksi Tarjoaja voi saada lisäominaisuuksista pisteet.

Onko mahdollista muuttaa kaikki patentoidut ja tekijänoikeudelliset ominaisuudet vain yhteen lisäominaisuushinnoittelu osioon? Tarjoaja saa lisäpisteet tällöin oikeutetusti innovatiivisuudesta ja kehitystyöstä.

Vastaus:

Ei ole mahdollista muuttaa. Ks. kysymys ja vastaus numero 14."

Toisen kysymyskierroksen kysymys 12 on myös liittynyt nyt kysymyksessä oleviin lisäominaisuuksiin:

"3.11 Kysymys ja vastaus nro 12

Kysymys:

Viittaamme julkisista hankinnoista annetun lain 44 §:ään koskien hankinnan teknistä määrittelyä. – –

Tarjoajan käsityksen mukaan Liitteen 1B kohdat 8M ja 9G passituotteiden vaatimuksissa sekä kohdat 2R ja 3E korttituotteiden vaatimuksissa suosivat perusteetta tiettyä tarjoajaa koska Gemalton ja Trübin yhdistyminen on johtanut siihen, että muilla tarjoajilla ei ole mahdollisuutta tarjota lisäominaisuuksia ja vaikka ne ovat vapaaehtoisia, niiden pisteyttäminen johtaa suosimiseen.

Tämän johdosta näkemyksemme on, että Poliisihallituksen tulisi keskeyttää meneillään oleva tarjouskilpailu ja täydentää/muokata vaatimuksia, jotta kaikilla tarjoajilla olisi yhdenvertaiset mahdollisuudet menestyä tarjouskilpailussa.

Edellä mainittu huomioiden, esitämme seuraavat täydentävät kysymykset liittyen passien, henkilökorttien ja oleskelulupakorttien kilpailutukseen. Kysymyksissä viitataan Liitteen 1B numerointeihin ja ne kaikki koskevat 'lisäominaisuuksiksi' luokiteltuja kohtia.

Vastaus:

Hankintayksikön tavoitteena on saada laadukas tuote, joka edustaa uusinta teknistä kehitystä ja parasta laatua. Tätä tarkoitusta varten hankintayksikkö on pyrkinyt määrittelemään lupa-asiakirjojen materiaaliin ja muotoon liittyvät vähimmäisvaatimukset ja pisteytettävät lisäominaisuudet siten, että hankintayksikön käsityksen mukaan tämä tavoite on saavutettavissa. Jotta tarjoukset ovat vertailukelpoisia ja vertailu voidaan tehdä läpinäkyvin perustein, on hankintayksikkö laatinut tyhjentävän listan pisteytettävistä lisäominaisuuksista. Jos tarjoaja haluaa tarjota jonkin listassa olevan vapaavalintaisen ominaisuuden, tulee ominaisuuden lisäämisestä lupa-asiakirjalle syntyvien kustannusten sisältyä tarjottavaan lupa-asiakirjan yksikköhintaan ja se tulee näin ollen osaksi vertailuhintaa. Tällä mekanismilla hankintayksikkö pyrkii hinta-laatusuhteeltaan parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen.

Poliisihallitus toteaa yleisesti, ettei tekninen vaatimus ole hankintalain ja vallitsevan oikeuskäytännön mukaisesti syrjivä pelkästään siitä syystä, että alalla on Suomessa tai kansainvälisesti arvioituna vain yksi tai muutama tarjoaja. Jos edellytetty ratkaisu on uusi ja innovatiivinen, voi alalle tulla uusia yrittäjiä tai myös muut tarjoajat voivat kehittää tuotteitaan. Hankintayksikön ei näin ollen ole pakko sopeuttaa tarjouspyynnön ehtoja olemassa olevaan tarjontaan, jos hankkeessa perustellusti pyritään hankintayksikön tarpeita palvelevaan lopputulokseen.

Esitettyyn kysymykseen viitaten Poliisihallitus toteaa, etteivät kysymyksen kohteena olevat yksittäiset vaatimukset muodosta teknisten ominaisuuksien vähimmäisvaatimuksia vaan ovat teknisessä vaatimuksessa määriteltyjä lisäominaisuuksia, joita tarjoaja voi halutessaan tarjota saadakseen lisäpisteitä. Poliisihallitus on hankintayksikkönä määritellyt lukuisia lisäpisteitä mahdollistavia lisäominaisuuksia mahdollistaakseen tasapuolisen ja yhdenvertaisen lisäominaisuuksien tarjoamisen kaikille markkinoilla oleville tarjoajille. Lisäominaisuudet on pisteytetty hankintayksikön näkemyksen mukaisella sopivalla painoarvolla, ja kysymyksen kohteena olevien lisäominaisuuksien lisäpistemäärällä listalla on useita saman tai jopa korkeamman pistemäärän ominaisuuksia."

Asian arviointi

Valittaja on esittänyt, että tarjouspyyntö on ollut syrjivä, koska laadulliseksi vertailuperusteeksi asetetuista lisäominaisuuksista ominaisuuksia 8M, 2R, 9G ja 3E ei ole voinut tarjota ilman, että loukkaa Gemalto Oy:n eurooppapatenttia EP 2665607 ja eurooppapatenttihakemusta EP 2129532. Tarjouspyynnössä olisi tullut sallia muut vastaavat turvaominaisuudet täyttävien lisäominaisuuksien tarjoaminen.

Tarjouspyynnön liitteessä 1B "Lupa-asiakirjojen muotoon, materiaaliin ja turvatekijöihin liittyvät vähimmäisvaatimukset ja lisäominaisuudet" on määritelty pakolliset vaatimukset, joiden on täytynyt täyttyä, tai tarjoaja on suljettu tarjouskilpailusta, sekä lisäominaisuudet, joita on voinut tarjota ja joista on saanut pisteitä tarjouspyynnössä ilmoitetulla tavalla. Markkinaoikeus toteaa, että asiassa on valituksessa esitetyn johdosta kysymys liitteen 1B taulukossa I (passituotteet) ja taulukossa II (henkilökortit, oleskelulupakortit ja oleskelukortit) tarkoitetuista lisäominaisuuksista 8M, 2R, 9G ja 3E. Taulukon I kohdassa 8M ja taulukon II kohdassa 2R on esitetty, että kohdissa tarkoitettu ikkuna voi sisältää metalloidun kerroksen, johon henkilön kuva laserkaiverretaan negatiivina. Metallikerros laseroidaan pois niin, että valoa vasten tarkasteltuna kuva näkyy normaalisti ja valo pääsee läpi alueilta, jotka halutaan näkyvän vaaleina. Taulukon I kohdassa 9G ja taulukon II kohdassa 3E on esitetty, että kohdissa tarkoitetussa särmässä voi olla laserkaiverruksella tuotettua pientä tekstiä.

Hankintayksiköllä on oikeus kartoittaa eri vaihtoehtoja ennen lopullisen tarjouspyynnön laatimista. Hankintalainsäädäntö ei ole esteenä sille, että hankinnan kohteen määrittelemisen tueksi esimerkiksi markkinakartoituksella selvitetään alan tarjontaa. Hankintayksiköllä on hankintalain esitöissä esitetyn mukaisesti mahdollisuus käydä myös teknistä vuoropuhelua esimerkiksi potentiaalisten tarjoajien ja teknisten asiantuntijatahojen kanssa. Tekninen vuoropuhelu ei saa kuitenkaan johtaa kilpailun estymiseen tai vaarantaa tarjoajien tasapuolista ja syrjimätöntä kohtelua. Muutoinkin hankintamenettelyn kaikissa vaiheissa on noudatettava tarjoajien yhdenvertaisen kohtelun ja avoimuuden periaatetta.

Hankintayksikkö on hankinnasta julkaistun ennakkoilmoituksen mukaisesti järjestänyt keväällä 2014 markkinakartoituksen, jonka tavoitteena on ollut saada tietoa passien ja henkilökorttien uusimmista turvaominaisuuksista ja tuotekehittelystä. Asiassa toimitetun selvityksen mukaan markkinakartoitukseen ovat osallistuneet muun ohella valittaja ja sen emoyhtiöt sekä Gemalto Oy. Markkinakartoituksessa osallistujille on varattu tilaisuus kertoa näkemyksiä parhaista ratkaisuista liittyen passien ja henkilökorttien turvaominaisuuksiin ja niiltä on pyydetty vastausta tiettyihin turvatekijöitä koskeviin kysymyksiin. Markkinaoikeus katsoo, ettei asiassa ole ilmennyt, että markkinakartoitus olisi vaarantanut tarjoajien yhdenvertaisen kohtelun periaatteen toteutumisen.

Hankintalain säännökset eivät sääntele hankinnan sisältöä tai hankinnan tarkoituksenmukaisuutta. Hankintayksiköllä on harkintavaltaa määritellä tarjouspyyntöasiakirjoissa hankinnan kohde ja tarjouksen valintaperusteena käytetyn kokonaistaloudellisen edullisuuden vertailuperusteet. Tarjouskilpailuun osallistuvien tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun turvaamiseksi hankinnan kohde ja tarjouksen valintaan vaikuttavat seikat tulee kuitenkin kuvata tarjouspyynnössä sellaisella tarkkuudella, että tarjoajat tietävät jo tarjouksia laatiessaan, millä seikoilla on merkitystä tarjouskilpailua ratkaistaessa ja että tarjouspyyntö tuottaa yhteismitallisia ja vertailukelpoisia tarjouksia.

Hankintayksikön ilmoituksen mukaan se on laatinut tarjouspyynnön vaatimukset lupa-asiakirjojen pakollisista vähimmäisvaatimuksista ja lisäturvatekijöistä yhdessä keskusrikospoliisin Rikosteknisen laboratorion asiakirjatutkijoiden sekä rajavartiolaitoksen asiantuntijoiden kanssa. Rikosteknisessä laboratoriossa muun ohella tutkitaan eri viranomaisten toimeksiannosta väärennetyiksi epäiltyjä asiakirjoja. Asiassa esitetyn Rikosteknisen laboratorion lausunnon mukaan lisäominaisuuksiin 8M, 9G, 2R ja 3E on päädytty turvatekijöihin liittyvän harkinnan perusteella. Rikosteknisen laboratorion lausunnon mukaan esimerkiksi Stereo Laser Image tekniikkaa ei ole valittu lupa-asiakirjoihin liittyvistä tarkoituksenmukaisuussyistä eikä Lasink-tekniikkaa turvatekijöihin liittyvistä syistä.

Teknistä vaatimusta ei voida lähtökohtaisesti pitää syrjivänä, vaikka alalla olisi vain yksi tai muutama vaaditunlaisen tuotteen tarjoaja. Hankintayksikön ei hankintaa koskevien oikeusohjeiden perusteella tarvitse sopeuttaa tarjouspyynnön ehtoja olemassa olevaan tarjontaan, jos hankkeessa perustellusti pyritään hankintayksikön tarpeita palvelevaan lopputulokseen. Hankintayksiköllä on oikeus pyrkiä tekemään myös sellaisia hankintoja, jotka osaltaan rohkaisevat markkinoiden tuotetarjontaa kehittymään käyttäjien tarpeita palvelevaan suuntaan. Hankintamenettelyä ei voida pitää virheellisenä myöskään sen vuoksi, että yksittäisen tarjouskilpailuun osallistuneen yrityksen valikoima ei sisällä hankintayksikön tarvetta vastaavaa ratkaisua. Tarjoajalla on mahdollisuus kehittää omaa tarjontaansa tai ostaa puuttuvia ratkaisuja ja osaamista muilta toimittajilta.

Tarjouspyyntöasiakirjoissa ei ole mainittu tiettyä valmistajaa tai tiettyä alkuperää olevia tavaroita, eikä viitattu tavaramerkkiin, patenttiin, tuotetyyppiin, alkuperään, erityiseen menetelmään tai tuotantoon siten, että viittaus suosisi tai syrjisi tiettyjä tarjoajia tai tavaroita. Markkinaoikeus katsoo lisäksi hankinnan teknisten eritelmien laatimisesta esitetyn selvityksen perusteella, että hankinnassa on perustellusti pyritty hankintayksikön tarpeita palvelevaan lopputulokseen ja että lisäominaisuuksia koskevat vaatimukset ovat olleet hankinnan kannalta perusteltuja.

Edellä esitetty huomioon ottaen hankintamenettelyä ei voida pitää virheellisenä myöskään sen vuoksi, ettei valittaja ole suoraan voinut tarjota hankintayksikön tarvetta vastaavaa ratkaisua eikä valittaja ole voinut toimittaa lisäominaisuuksien todentamiseksi vaadittuja näytteitä. Hankintayksikkö on saanut tarjouskilpailussa vain kaksi tarjousta. Ottaen huomioon puheena olevan hankinnan rajoittuminen Suomen alueelle ja hankintayksikön ilmoitus tarjousten määrästä aiemmissa vastaavissa tarjouskilpailussa tarjouspyynnön ei tästäkään syystä ole näytetty johtaneen kilpailun rajoittumiseen.

Markkinaoikeus toteaa vielä, että valittaja, hankintayksikkö ja Gemalto Oy ovat toimittaneet markkinaoikeuteen asiantuntijalausuntoja siitä, onko lisäominaisuudet ollut mahdollista toteuttaa loukkaamatta Gemalto Oy:n eurooppapatenttia EP 2665607 ja eurooppapatenttihakemusta EP 2129532. Ottaen kysymyksessä olevat asiantuntijalausunnot huomioon markkinaoikeus toteaa, ettei voida katsoa, että lisäominaisuudet on voinut toteuttaa ainoastaan eurooppapatentissa EP 2665607 ja eurooppapatenttihakemuksessa EP 2129532 tarkoitetuilla teknologioilla.

Asiassa ei näin ollen ole osoitettu, että tarjouspyyntö olisi suosinut Gemalto Oy:tä tai syrjinyt valittajaa taikka perusteettomasti rajoittanut kilpailua. Hankintayksikkö on edellä todetuilla perusteilla voinut harkintavaltansa puitteissa asettaa puheena olevat lisäominaisuudet vertailuperusteeksi. Julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden perusteella ei voida myöskään vaatia, että hankintayksikön olisi tullut sallia lisäominaisuuksia vastaavien turvaominaisuuksien tarjoaminen. Vastaavia turvaominaisuuksia tarkoittavien lisäominaisuuksien salliminen olisi lisäksi voinut johtaa siihen, että tarjouspyyntö ei olisi tuottanut yhteismitallisia ja vertailukelpoisia tarjouksia ja että hankintayksikölle olisi jäänyt rajoittamaton valinnanvapaus tarjousten vertailun toteuttamisessa.

Edellä esitetyn perusteella markkinaoikeus katsoo, ettei hankintayksikkö ole menetellyt hankintasäännösten vastaisesti vertailuperusteet asettaessaan.

Johtopäätös

Edellä mainituilla perusteilla hankintayksikkö ei ole menetellyt hankinnassaan valittajan esittämin tavoin julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti. Valitus on näin ollen hylättävä.

Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Hankintalain 89 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan muun ohella, mitä hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentissa säädetään.

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen valittaja saa pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Sen sijaan olisi kohtuutonta, jos hankintayksikkö ja Gemalto Oy joutuisivat pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Valittaja on näin ollen velvoitettava korvaamaan hankintayksikön määrältään kohtuulliset oikeudenkäyntikulut ja Gemalto Oy:n oikeudenkäyntikulut markkinaoikeuden kohtuulliseksi arvioimalla määrällä. Gemalto Oy:n tarpeellisiksi katsottavien oikeudenkäyntikulujen kohtuullista määrää arvioidessaan markkinaoikeus on ottanut huomioon asian hankintaoikeudellisen laadun ja laajuuden vaatiman työmäärän sekä sen, että Gemalto Oy on toimittanut lausunnon lisäksi markkinaoikeuteen kaksi lausumaa ilman, että markkinaoikeus on niitä pyytänyt.

Markkinaoikeuden soveltamat oikeusohjeet

Laki julkisista hankinnoista (348/2007) 2 § 1 momentti, 40 § 1 momentti, 41 § 1 momentti 1 kohta, 44 § 1 momentti, 2 momentti 2 kohta ja 3 momentti

Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi julkisista hankinnoista sekä vesi- ja energiahuollon, liikenteen ja postipalveluiden alalla toimivien yksiköiden hankinnoista (HE 50/2006 vp), s. 89–90.

Asian ovat ratkaisseet markkinaoikeuden jäsenet Sami Myöhänen, Ville Parkkari ja Saini Siitarinen.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Valitus

Sagem Segenmark Oy on valituksessaan vaatinut, että korkein hallinto-oikeus:

1) toimittaa asiassa suullisen käsittelyn;

2) kumoaa markkinaoikeuden päätöksen;

3) ensisijaisesti kumoaa hankintapäätöksen ja velvoittaa Poliisihallituksen keskeyttämään hankintamenettelyn ja kilpailuttamaan hankinnan uudelleen;

4) toissijaisesti määrää hankintasopimuksen tehottomaksi tai mikäli tämä ei ole mahdollista, lyhentää sopimuskauden päättymään myöhemmin esitettävänä ajankohtana;

5) kolmassijaisesti velvoittaa Poliisihallituksen maksamaan valittajalle hyvitysmaksua;

6) velvoittaa Poliisihallituksen korvaamaan valittajan oikeudenkäyntikulut markkinaoikeudessa 68 444,45 eurolla viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua markkinaoikeuden päätöksestä; sekä

7) velvoittaa Poliisihallituksen korvaamaan valittajan oikeudenkäyntikulut korkeimmassa hallinto-oikeudessa viivästyskorkoineen.

Sagem Segenmark Oy on lisäksi vaatinut, että korkein hallinto-oikeus määrää, että markkinaoikeuden päätöstä ei saa panna täytäntöön valituksen ollessa vireillä korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Sagem Segenmark Oy on esittänyt perusteluina vaatimuksilleen muun ohella seuraavaa:

Suullisen käsittelyn toimittaminen

Suullinen käsittely on asian laadun vuoksi tarpeellinen sen selvittämiseksi, voiko lisäpisteitä tuottavan ominaisuuden toteuttaa muillakin markkinoilla saatavilla olevilla keinoilla tai ominaisuuksilla kuin voittaneen tarjoajan eurooppapatentilla ja eurooppapatenttihakemuksella. Markkinaoikeus ei ole arvioinut sille esitettyjä asiantuntijalausuntoja, vaan se on kategorisesti luottanut poliisihallinnon alaisen Rikosteknisen laboratorion lausuntoon. Asiassa tulisi kuulla nimettyjä asiantuntijoita suullisesti ja varata mahdollisuus esittää heille kysymyksiä. Suullisessa käsittelyssä tulisi myös selvittää, onko syrjivä tekninen eritelmä otettu tarjouspyyntöön syrjivän teknisen vuoropuhelun johdosta.

Tarjouspyynnön syrjivyys

Tarjouspyyntö on ollut syrjivä. Ainoastaan voittanut tarjoaja on voinut tarjota tarjouspyynnön liitteessä 1B edellytettyjä lisäominaisuuksia 8M ja 2R sekä 9G ja 3E ja saada niiden osalta pisteitä tarjousten vertailussa. Jos kyseisiä yhtä tarjoajaa suosivia vertailuperusteita ei olisi käytetty, valittaja olisi voittanut tarjouskilpailun.

Voittaneella tarjoajalla on eurooppapatentti EP 2665607, joka on mahdollistanut lisäominaisuuksien 8M ja 2R tarjoamisen, sekä eurooppapatenttihakemus EP 2129532, joka on mahdollistanut lisäominaisuuksien 9G ja 3E tarjoamisen. Ainoastaan näillä voittaneen tarjoajan hallussa olevilla suojatuilla teknologioilla on voinut täyttää hankintayksikön lisäominaisuuksille 8M ja 2R sekä 9G ja 3E asettamat kriteerit. Vaihtoehtoiset menetelmät eivät ole olleet mahdollisia rikkomatta patenttisuojaa. Hankintayksikön on tarjouspyyntöä laatiessaan täytynyt olla tietoinen siitä, että kyseiset lisäominaisuudet on suojattu tai niiden suojaaminen on vireillä.

Lisensointi ei ole ollut kilpailutilanteessa kaupallisesti mahdollista. Lisensoimalla kysymyksessä olevat teknologiat voittanut tarjoaja olisi huonontanut asemaansa tarjouskilpailussa, eikä ole uskottavaa, että rationaalinen toimija olisi näin menetellyt. Teknologian lisensointia ei olisi ollut myöskään aikataulusyistä mahdollista toteuttaa. Hankintayksikkö on edellyttänyt mallikappaleiden toimittamista tarjouksen mukana ja potentiaalinen teknologian lisensoiminen, koneiden rakentaminen, asennus tuotantojärjestelmään ja säätö sekä mallikappaleiden valmistus ei olisi ollut mahdollista ennen tarjouksen jättämistä.

Hankintayksikkö ja voittanut tarjoaja ovat esittäneet, että voittaneen tarjoajan eurooppapatentti ja eurooppapatenttihakemus eivät käytännössä anna suojaa kysymyksessä olevien lisäominaisuuksien osalta. Toisaalta voittanut tarjoaja on esittänyt, että valittaja olisi voinut nimenomaan lisensoida lisäominaisuuksiin tarvittavat oikeudet siltä.

Markkinaoikeus ei ole päätöksessään perustellut, miksi se on päätynyt katsomaan, että kysymyksessä olevat lisäominaisuudet olisi voinut toteuttaa rikkomatta voittaneen tarjoajan eurooppapatenttia ja eurooppapatenttihakemusta. Valittajan asiassa esittämä päinvastainen asiantuntijanäyttö on täysin sivuutettu.

Tarjoajilla on ollut mahdollisuus esittää hankintayksikölle tarjouspyyntöä koskevia tarkentavia kysymyksiä kahdella kysymyskierroksella. Valittaja on kysynyt hankintayksiköltä, voiko se tarjota vastaavanlaista saman turvallisuustason tuoteominaisuutta. Hankintayksikkö ei ole tätä hyväksynyt.

Tarjouskilpailussa on alun perin ollut mukana monia potentiaalisia tarjoajia. Se, että ainoastaan voittanut tarjoaja on voinut tarjota kysymyksessä olevia lisäominaisuuksia, on ollut omiaan aiheuttamaan sen, että hankintayksikkö on lopulta saanut vain kaksi tarjousta.

Valittaja on lisäksi viitannut korkeimmalle hallinto-oikeudelle toimittamaansa oikeustieteen tohtori, yritysjuridiikan professori Petri Kuoppamäen antamaan asiantuntijalausuntoon.

Lisäominaisuudet 8M ja 2R

Voittaneen tarjoajan eurooppapatentti EP 2665607 on mahdollistanut lisäominaisuuksien 8M ja 2R tarjoamisen ja estänyt muita tarjoajia tarjoamasta kyseisiä lisäominaisuuksia.

Tarjouspyynnön lisäominaisuuskuvauksen mukaan kortissa/passin henkilötietosivussa oleva ikkuna voi sisältää metalloidun kerroksen, johon henkilön kuva laserkaiverretaan negatiivina, ja tämä metallikerros laseroidaan pois niin, että valoa vasten tarkasteltuna kuva näkyy normaalisti ja valo pääsee läpi alueilta, joiden halutaan näkyvän vaaleina. Tarjouspyynnössä on lisäksi edellytetty, että henkilökortti ja passin henkilötietosivu valmistetaan polykarbonaattimateriaalista.

Eurooppapatentin EP 2665607 ainoa itsenäinen vaatimus 1 kuuluu suomeksi:

"1. Menetelmä monikerroksisen tietovälineen (1) valmistamiseksi, jossa tietovälineessä on ensimmäinen kerros (8), joka käsittää yläsivun, jonka päälle on sovitettu tämän yläsivun osittain peittävä läpinäkymätön kerros, ja toinen kerros (6), joka on sovitettu ensimmäisen kerroksen päälle ja on ainakin läpinäkymättömän kerroksen osa-alueella läpinäkyvä, jolloin läpinäkymätöntä kerrosta poistetaan laserilla osittain niin paljon, että läpinäkymätön kerros käsittää ainakin yhden aukon, ja jolloin läpinäkymätön kerros on metallikerros, tunnettu siitä, että ensimmäinen kerros (8) ja toinen kerros (6) on tehty muovista ja että mainittu laserilla työstetty läpinäkymätön kerros on sovitettu muutoin ainakin alueittain läpinäkymättömän ydinkerroksen (7) ikkunaan."

Voittaneen tarjoajan eurooppapatentti suojaa ratkaisun, jossa kahden muovikerroksen väliin sijoitettua metallikerrosta työstetään laserilla saaden siitä osittain läpinäkyvä ja joka sovitetaan läpinäkymättömän metallikerroksen ikkunaan. Polykarbonaatti on tunnetusti muovia, joten tämän materiaalin ja metallikerroksen yhdistäminen laserkaiverrukseen lisäominaisuuksien määrittelemällä tavalla loukkaisi väistämättä voittaneen tarjoajan patenttia.

Jotta lisäominaisuusvaatimus ei olisi ollut syrjivä, se olisi tullut määritellä yleisemmin esimerkiksi "vaikeasti väärennettävän henkilökuvan laserkaivertaminen polykarbonaatista valmistettuun ID-dokumenttiin". Tällaisen ominaisuuden valittaja olisi voinut tarjota esimerkiksi omistamallaan Stereo Laser Image -tekniikalla tai Lasink-menetelmällä.

Lisäominaisuudet 9G ja 3E

Voittaneen tarjoajan eurooppapatenttihakemus EP 2129532 on mahdollistanut lisäominaisuuksien 9G ja 3E tarjoamisen ja estänyt muita tarjoajia tarjoamasta kyseisiä lisäominaisuuksia.

Tarjouspyynnön lisäominaisuuskuvauksen mukaan kortin/passin henkilötietosivun särmässä voi olla laserkaiverruksella tuotettua pientä tekstiä.

Eurooppapatenttihakemuksen EP 2129532 itsenäiset patenttivaatimukset kuuluvat seuraavasti:

"1. Secure identification document having two main surfaces (S1, S2 ; S3, S4) and at least one edge, and comprising at least two constitution layers (20,22 ; 24,26 ; 32,33,34), characterized in that said edge is marked with written data (23 ; 27 ; 31 ; 35).

(- - -)

7. Method for securing an identification document, said document having two main surfaces (S1, S2 ; S3, S4) and at least one edge, and comprising at least two constitution layers (20,22 ; 24,26 ; 32,33,34), characterized in that it comprises the steps of marking said edge with data (23 ; 27 ; 31 ; 35)."

Patenttihakemuksen itsenäinen vaatimus 1 hakee suojaa kaksikerroksiselle henkilötietosivulle, jossa on kaksi sivua ja särmä, johon on kirjoitettu pientä tekstiä. Epäitsenäinen vaatimus 4 täsmentää kirjoituksen olevan laserkaiverrettu. Patenttihakemuksen itsenäinen vaatimus 7 hakee suojaa menetelmälle tekstin tuottamiseksi särmään. Epäitsenäinen vaatimus 9 tarkentaa menetelmän laserkaivertamiseen.

Voittaneen tarjoajan eurooppapatenttihakemus on sen etuoikeushakemuksen EP 1970211 jättämisaikana muotoiltu hyvin laajasti. Vaikka nykyisessä patenttihakemuksessa on tehty tiettyjä täsmennyksiä etuoikeushakemukseen nähden, valittajan on kuitenkin mahdotonta tietää, myönnetäänkö patentti sellaisenaan tai mitä täsmennyksiä voittanut tarjoaja tulee patenttiin tekemään. Nykyisessä muodossaan patenttihakemus kattaa täysin hankintayksikön asettamat vaatimukset lisäominaisuuksille 9G ja 3E.

Valittajan ei ole ollut kaupallisesti järkevää ryhtyä kehittämään patenttihakemuksen suojapiiriin sijoittuvia teknisiä ratkaisuja. Vuodesta 2009 lähtien valittaja on joutunut liiketoiminnassaan ja tuotekehityksessään ottamaan huomioon patenttihakemuksen vaatimukset niiden laajimmassa muodossa.

Patenttihakemus koskee nimenomaan ID-dokumentin särmään laserkaivertamista eikä vain tiettyä tapaa tehdä tämä laserkaivertaminen. On selvää, että voittanut tarjoaja on ollut ainoa tarjoaja, joka on pystynyt tarjoamaan kysymyksessä olevan lisäominaisuuden.

Muiden vastaavien ominaisuuksien salliminen

Tarjouspyynnössä olisi tullut sallia myös vastaavien saman turvallisuustason tuoteominaisuuksien tarjoaminen. Valittajalla ja muilla potentiaalisilla tarjoajilla olisi ollut tarjota vaihtoehtoisia ja yhtä turvallisia lisäominaisuuksia nyt tarjouspyyntöön otettujen lisäominaisuuksien vaihtoehdoiksi. Näitä vaihtoehtoisia ja vähintään yhtä turvallisilla asiakirjan suojaustekniikoilla toteutettavia turvaominaisuuksia ei kuitenkaan ole voinut tarjota, koska lisäpisteet on ollut mahdollista saada ainoastaan voittaneen tarjoajan suojaamilla ominaisuuksilla.

Turvatekijöiden ominaisuuksien arviointi olisi tullut tehdä osana markkinakartoitusta ja tarjouspyynnön valmistelua. Hankintayksikön olisi pitänyt kuvata tarjouspyynnössä liitteen 1B turvatekijöiden vaatimukset siten, että muutkin tarjoajat kuin voittanut tarjoaja olisivat pystyneet täyttämään lisäominaisuuksiin liittyvät tuoteominaisuudet.

Kilpailevien tarjoajien eri teknisillä ratkaisuilla toteutettujen vaihtoehtojen vertailuun liittyy käytännössä aina arvioon tai arvostukseen liittyviä tekijöitä. Hankintasäännösten mukaan tämä haaste on ratkaistava panostamalla riittävästi tarjousvertailuun. Näitä tarjousvertailuun luontaisesti liittyviä haasteita ei voida pyrkiä poistamaan siten, että jo ennakkoon suljetaan tietyn ominaisuuden osalta kaikki paitsi yksi tarjoaja tarjouskilpailun ulkopuolelle.

Valittajan Stereo Laser Image -tekniikalla ja Lasink-menetelmällä olisi saavutettu vähintään sama suojaustaso väärentämistä vastaan kuin tarjouspyynnössä määritellyillä lisäominaisuuksilla. Stereo Laser Image tekniikalla passeihin ja kortteihin olisi voitu tuottaa vaikeasti väärennettävissä oleva, erillinen kolmiulotteinen kuva henkilöstä, mikä kuva paljastaa helposti, jos pääkuvaa on muokattu, ja stereokuvan muokkaaminen rikkoo kolmiulotteisen vaikutelman. Lasink-tekniikalla olisi voitu tuottaa laserkaivertamalla passin ja kortin varsinaiseen henkilökuvaan erityinen värimatriisi täynnä mikrometrisen paksuisia väriviivoja. Nyt kysymyksessä olevassa hankintamenettelyssä hankintayksikkö ei ole kuitenkaan sallinut vastaavan turvatason tuoteominaisuuksien tarjoamista.

Lisäominaisuuksien vaikutus tarjouskilpailun lopputulokseen

Lisäominaisuuksista saatujen pisteiden merkitys tarjouskilpailun lopputulokseen on ollut ratkaiseva. Valittaja on saanut tarjouskilpailussa 92,17 pistettä. Voittanut tarjoaja on saanut 93,89 pistettä. Kysymyksessä olevista lisäominaisuuksista on ollut mahdollista saada 2,5 pistettä.

Ilman voittaneen tarjoajan lisäpisteitä sen eurooppapatentilla suojatuista ominaisuuksista 8M ja 2R valittaja olisi voittanut tarjouskilpailun 0,3 pisteellä. Jos voittanut tarjoaja ei olisi saanut pisteitä myöskään sen vireillä olevan eurooppapatenttihakemuksen mukaisista lisäominaisuuksista 9G ja 3E, valittaja olisi voittanut 0,88 pisteellä.

Molemmat tarjoajat ovat saaneet lisäominaisuuksista lähes täydet pisteet. Eroavaisuudet voittaneen tarjoajan hyväksi ovat liittyneet ainoastaan kysymyksessä oleviin lisäominaisuuksiin. Valittajalla olisi ollut todellinen mahdollisuus voittaa tarjouskilpailu virheettömässä menettelyssä.

Poliisihallituksen selitys

Poliisihallitus on antanut selityksen täytäntöönpanon kieltämistä koskevan vaatimuksen johdosta. Poliisihallitus on ilmoittanut, että se on 30.12.2015 tehnyt hankintasopimuksen voittaneen tarjoajan kanssa.

Poliisihallitus on valituksen johdosta antamassaan selityksessä vaatinut, että valitus hylätään ja Sagem Segenmark Oy velvoitetaan korvaamaan täysimääräisesti Poliisihallituksen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut korkeimmassa hallinto-oikeudessa 2 310 eurolla viivästyskorkoineen.

Poliisihallitus on esittänyt perusteluina vaatimuksilleen muun ohella seuraavaa:

Suullinen käsittely ja mahdolliset seuraamukset asiassa

Suullinen käsittely ei ole asiassa tarpeellinen. Asiaan ei liity mitään sellaista selvitettävää, jonka selvittäminen ei onnistuisi kirjallisessa menettelyssä.

Valittajan vaatiman tehottomuusseuraamuksen ja sopimuskauden lyhentämistä koskevan seuraamuksen edellytykset eivät täyty asiassa. Valittajan vaatimista seuraamuksista ainoastaan hyvitysmaksuseuraamus on teoreettisesti mahdollinen. Senkään edellytykset eivät kuitenkaan täyty, koska hankintamenettely ei ole ollut syrjivä.

Vertailuperusteiden asettaminen

Korkealaatuisten lupa-asiakirjojen hankinnalla on suuri merkitys muun ohella matkustusturvallisuudelle ja henkilöllisyyden suojaamiselle. Hankinnalla on pyritty varmistamaan, että kulloinkin käytössä olevissa lupa-asiakirjoissa on viimeisimmät tehokkaat turvatekijät, jotta uskottavan väärennöksen valmistaminen olisi mahdollisimman hankalaa tai ainakin kallista.

Tarjouspyyntö ei ole ollut syrjivä. Hankintayksikkö on kiinnittänyt erityistä huomiota siihen, että tarjousten vertailuperusteet ovat mahdollistaneet laajan kilpailun. Lupa-asiakirjojen teknisten ominaisuuksien sekä sallittujen lisäturvatekijöiden määrittelyssä on ollut lähtökohtana lupa-asiakirjan korkea laatu, lupa-asiakirjan käytettävyys sekä hankintayksikön omaan laadunvarmistukseen ja tuotannon seurantaan liittyvät seikat. Lisäominaisuudet on määritelty yhdessä keskusrikospoliisin Rikosteknisen laboratorion asiakirjatutkijoiden sekä Rajavartiolaitoksen asiantuntijoiden kanssa sekä markkinakartoituksen perusteella.

Hankintayksikkö ei ole vaatinut mitään tiettyä tuotenimeä tai patentilla suojattua ominaisuutta, vaan se on kuvannut sitä tekniikkaa, jota tarjoajat pystyvät tarjoamaan ja joka täyttää vaatimuksen mahdollisimman korkeatasoisista turvatekijöistä ja tekee tuotteiden väärentämisen mahdollisimman vaikeaksi. Lisäominaisuuksia koskevat vaatimukset edustavat sellaista tekniikkaa, joka on ollut tarjoajien saatavilla joko oman kehitystyön tai lisenssin perusteella.

Kaikki lisäominaisuudet ovat olleet tarjoajille vapaavalintaisia. Jos tarjoaja on halunnut tarjota jonkin vapaavalintaisen lisäominaisuuden, siitä syntyvät kustannukset on tullut sisällyttää lupa-asiakirjan yksikköhintaan, ja kustannus on näin ollen tullut osaksi tarjoajan vertailuhintaa. Lisäksi on huomattava, että lisäominaisuudet kokonaisuutena ovat edustaneet 20 prosenttia kaikista vertailuperusteista, ja valituksen kohteena olevat lisäominaisuudet yhteensä vain 2,5 prosenttia. Muita vertailuperusteita ovat olleet hinta 50 prosentin sekä noutopaikkaverkoston kattavuus yhteensä 30 prosentin painoarvolla. Vertailun lopputuloksessa on siten ollut suuri merkitys hinnalla, josta voittanut tarjoaja on saanut täydet 50 pistettä ja valittaja painotetut 44,48 pistettä. Valittaja on myös saanut voittanutta tarjoajaa huomattavasti paremmat pisteet noutopaikkaverkoston kattavuudesta.

Kun otetaan huomioon muut tarjouspyynnön mukaiset vertailuperusteet sekä niiden keskinäinen painoarvo vertailun lopputuloksessa, ei voida katsoa, että yksinomaan valituksen kohteena olevien lisäominaisuuksien merkitys voittaneen tarjoajan kokonaispistemäärässä olisi ollut niin merkityksellinen, että tarjouspyynnön katsottaisiin rikkovan tarjoajien tasapuolista kohtelua ja olevan syrjivä. Siinäkään tapauksessa, että korkein hallinto-oikeus katsoisi, että vain yhdellä tarjoajalla on ollut mahdollisuus tarjota valituksessa tarkoitetut lisäominaisuudet, tarjouspyyntöä ei ole pidettävä syrjivänä.

Muiden vastaavien ominaisuuksien salliminen

Hankintayksikkö on edellyttänyt, että tarjottavien lisäominaisuuksien tulee olla tarjouspyynnön liitteessä 1B kuvattujen määritelmien mukaisia. Tarjoukset eivät olisi olleet vertailukelpoisia, jos hankintayksikkö olisi sallinut lisäominaisuudet, jotka eivät olisi olleet tarjouspyynnön liitteen 1B mukaisia, mutta jotka olisivat tarjoajan käsityksen mukaan turvanneet samaa asiaa. Tällöin hankintayksikön olisi tullut tarjousten vertailussa arvioida ensinnäkin sitä, vastaako vaihtoehtoinen turvatekijä tarjouspyynnössä määritellyn turvatekijän tarkoitusta ja toiseksi sitä, onko kyseessä saman turvallisuustason turvatekijä.

Jos hankintayksikkö olisi hyväksynyt valittajan vaatimuksen vaihtoehtoisten ominaisuuksien tarjoamisesta, se olisi toiminut tarjouspyynnön vastaisesti ja sitä kautta myös hankintalain vastaisesti. Lisäksi, koska hankintayksikkö ei ole hakenut mitään yksittäistä tekniikkaa, vaan se on määritellyt lisäominaisuudet siten, että niiden vaatimukset voidaan toteuttaa usealla eri tekniikalla tai menetelmällä, olisi muillakin tarjoajilla kuin voittaneella tarjoajalla ollut mahdollisuus tarjota kyseisiä lisäominaisuuksia.

Hankinnalla on pyritty varmistamaan uusimpien ominaisuuksien käyttö suomalaisissa lupa-asiakirjoissa, koska myös väärentäjien taidot kehittyvät jo jonkin aikaa käytössä olleiden ominaisuuksien uskottavassa väärentämisessä. Tästä syystä kaikki samaa asiaa suojaavat turvatekijät eivät voi olla laadultaan yhtä hyviä ja turvatasoltaan tarjouspyynnössä esitettyjä ominaisuuksia vastaavia.

Voittaneen tarjoajan eurooppapatentti ja eurooppapatenttihakemus

Asiassa ei ole kysymys patenttiriidasta, vaan julkista hankintaa koskevasta valituksesta. Hankintayksikkö kuitenkin toteaa, että tarjouspyynnön lisäominaisuudet 8M ja 2R on määritelty huomattavasti voittaneen tarjoajan eurooppapatentin EP 2665607 patenttivaatimuksia laajemmin, ja ne on siten voinut toteuttaa patentin suojapiiriä loukkaamatta. Eurooppapatentin patenttihakemus on lisäksi ollut muun yhtiön kuin voittaneen tarjoajan omistuksessa silloin, kun hankintailmoitus on julkaistu, eikä hankintayksikkö näin ollen ole tälläkään perusteella voinut suosia voittanutta tarjoajaa.

Voittaneen tarjoajan eurooppapatenttihakemuksen EP 2129532 suojapiiri on huomattavasti lisäominaisuuksien 9G ja 3E määritelmiä suppeampi, joten se ei ole estänyt tarjoamasta lisäominaisuuksien mukaista tuotetta. Patenttihakemuksen etuoikeushakemus on jäänyt lopullisesti sillensä vuonna 2009, ja varsinainen patenttihakemus on tehty huomattavasti suppeammassa muodossa sekä selityksen että patenttivaatimusten osalta. Euroopan patenttisopimuksen mukaan hakija ei voi enää palata etuoikeushakemuksen laajempaan suojapiiriin. Hankintayksikön tehtäviin ei myöskään kuulu arvioida, minkä laajuinen patentti monimutkaisen patentointiprosessin päätteeksi mahdollisesti myönnetään.

Väitetty kilpailun rajoittaminen

Tarjouspyyntö on koskenut laajaa kokonaisuutta, joka on sisältänyt lupa-asiakirjojen valmistamisen lisäksi niiden yksilöinnin ja jakelun sekä hajautetusti yksilöitävien passikirjojen yksilöintilaitteet ja näiden huoltopalvelun. Lupa-asiakirjojen yksilöinnin on tapahduttava Suomen rajojen sisäpuolella, ja jakelu sisältää passien ja henkilökorttien luovuttamisen suoraan lupa-asiakirjojen haltijoille tarjoajan jakelupisteistä koko manner-Suomen alueella.

Kun otetaan huomioon hankintaan sisältyvä laaja palvelukokonaisuus ja Suomen pieni markkina-alue, tarjoajien lukumäärästä ei voida tehdä johtopäätöstä, että kysymyksessä olevat lisäominaisuudet olisivat olleet omiaan rajoittamaan tarjoajien määrää. Poliisihallituksen aikaisemmissa lupa-asiakirjahankinnoissa on ollut kahdesta kolmeen tarjoajaa.

Gemalto Oy:n selitys

Gemalto Oy on antanut selityksen täytäntöönpanon kieltämistä koskevan vaatimuksen johdosta.

Gemalto Oy on valituksen johdosta antamassaan selityksessä vaatinut, että valitus hylätään ja Sagem Segenmark Oy velvoitetaan korvaamaan täysimääräisesti Gemalto Oy:n arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut korkeimmassa hallinto-oikeudessa 24 557,50 eurolla viivästyskorkoineen.

Gemalto Oy on esittänyt perusteluina vaatimuksilleen muun ohella seuraavaa:

Suullinen käsittely ja mahdolliset seuraamukset asiassa

Suullinen käsittely on asiassa tarpeeton. Kyse on tavallisesta julkista hankintaa koskevasta oikeudenkäynnistä, jossa ei ole tarpeen kuulla todistajia tai järjestää katselmusta. Osapuolet ovat markkinaoikeusvaiheessa toimittaneet useita patentteja koskevia asiantuntijalausuntoja, jotka ovat korkeimman hallinto-oikeuden käytettävissä. Suullinen käsittely ei tuo asiaan mitään sellaista, jota ei saavuteta kirjelmillä.

Valittajan vaatimukset hankintasopimuksen tehottomaksi julistamisesta ja sopimuskauden lyhentämisestä ovat lakiin perustumattomia. Valittaja ei ole missään vaiheessa asian käsittelyä edes väittänyt, että hankinta olisi tehty suorahankintana, että hankintapäätöksen teon jälkeistä odotusaikaa olisi rikottu tai että hankintasopimus olisi tehty asian ollessa vireillä markkinaoikeudessa.

Hankintamenettelyn väitetty syrjivyys

Hankintayksikkö on järjestänyt keväällä 2014 markkinakartoituksen saadakseen tietoa tunnistautumisasiakirjojen uusimmista turvaominaisuuksista ja tuotekehityksestä. Kartoitukseen ovat osallistuneet kaikki alan keskeiset toimijat Suomessa mukaan lukien valittaja ja sen omistavien konserniyhtiöiden edustajat. Markkinakartoitus on toteutettu avoimesti ja syrjimättömällä tavalla. Voittanut tarjoaja ei ole markkinakartoituksen aikana esitellyt valituksen kohteena olevien lisäominaisuuksien 8M ja 2R mukaista teknologiaa hankintayksikölle, mikä käy ilmi voittaneen tarjoajan markkinaoikeudelle toimittaman lisälausuman liitteenä olevasta esittelymateriaalista.

Hankintayksiköllä on laaja harkintavalta vertailuperusteiden asettamisessa. Lisäominaisuuksien määrittäminen on perustunut tarkkaan harkittuun punnintaan ja turvallisuuden takaamisen tarpeeseen. Vertailuperusteet ovat liittyneet hankinnan kohteeseen sekä olleet luonteeltaan yksiselitteisiä ja syrjimättömiä.

Yhdessäkään lisäominaisuuden kuvauksessa ei ole mainittu tiettyä valmistajaa tai tiettyä alkuperää olevia tavaroita, eikä niissä ole millään tavoin viitattu patenttiin, tuotetyyppiin, alkuperään, erityiseen menetelmään tai tuotantoon siten, että viittaus suosisi tai syrjisi tiettyjä tarjoajia tai tavaroita. Lisäominaisuuksien kuvauksissa on kuvattu toivottuja ratkaisuja pelkästään yleisellä tasolla.

Tarjouspyynnössä yksilöityjä lisäominaisuuksia 8M, 2R, 3E ja 9G koskevia ratkaisuja on kuvattu useassa patentissa ja kyseisiä ratkaisuja voidaan pitää yleisesti tunnettuina. Voittaneen tarjoajan patenttioikeuksista huolimatta valittaja olisi siten voinut tarjota kyseisiä lisäominaisuuksia omassa tarjouksessaan. Lisäominaisuudet ovat myös olleet markkinatoimijoiden saatavilla erilaisin järjestelyin, esimerkiksi ostamalla, lisensoimalla tai alihankkimalla tarvittavat ratkaisut tai tuottamalla lisäominaisuudet vaihtoehtoisilla tekniikoilla.

Syrjiviksi väitettyjen lisäominaisuuksien lisäksi tarjouspyynnössä on määritelty monia muita lisäominaisuuksia, joista olisi voinut saada yhtä paljon tai enemmän pisteitä tarjousten vertailussa. Valituksen kohteena olevat lisäominaisuudet ovat edustaneet ainoastaan 2,5 prosenttia kokonaispisteistä.

Lisäominaisuudet ovat lisäksi edustaneet painoarvoltaan vain pientä osaa tarjouspyynnön vertailuperusteista. Valittaja on hävinnyt tarjouskilpailun sen vuoksi, että sen tarjous on ollut lähes 6 miljoonaa euroa kalliimpi kuin voittaneen tarjoajan tarjous.

Hankintayksikkö ei ole voinut tietää tarjouspyyntöä laatiessaan, että juuri voittaneen tarjoajan hallussa tulisi olemaan yksi mahdollinen teknologia lisäominaisuuksien 8M ja 2R tarjoamiseksi. Voittanut tarjoaja on saanut tämän teknologian yrityskaupalla, joka on julkistettu vasta tarjouspyynnön julkistamisen jälkeen. Suosimistarkoitusta ei siten ole voinut edes teoriassa olla suhteessa voittaneeseen tarjoajaan.

Väite kilpailun rajoittumisesta

Tarjouskilpailu on koskenut korkean teknologian tuotteita, joiden osalta kilpailu perustuu suurelta osin uusien teknologioiden kehittämiseen ja niiden suojaamiseen immateriaalioikeuksilla. Tämä selittää sen, miksi lupa-asiakirjoja koskevissa tarjouskilpailuissa on säännönmukaisesti vain muutamia osallistujia.

Tarjouskilpailussa lisähaasteen tarjoajille on tuonut asiakirjojen toimituspaikkoihin liittyvät vaatimukset, jotka ovat tehneet tarjouskilpailuun osallistumisesta vaikeaa sellaisille kansainvälisille toimijoille, joilla ei ole suomalaisten jakeluverkkojen ja logistiikkaketjujen tuntemusta.

Käsillä olevalla toimialalla tarjouskilpailuihin osallistuminen edellyttää säännönmukaisesti teknologioiden lisensointia. Esimerkiksi voittanut tarjoaja on joutunut tarjouskilpailun yhteydessä hyödyntämään Jura JSP GmbH:n patentilla suojattua teknologiaa. Kilpailu toimialalla tapahtuu juuri patentoitavien teknologioiden kehittämisellä. Valittaja ei kuitenkaan ole kysymyksessä olevan kilpailutuksen yhteydessä lähestynyt voittanutta tarjoajaa lisensoinnin tiimoilta mahdollisesti sen vuoksi, että tämä olisi nostanut valittajan tarjoushintaa. Markkinoilla olisi lisäksi ollut vaihtoehtoisia teknologioita lisäominaisuuksien toteuttamiseksi. Lisäominaisuudet olisivat olleet saatavilla myös alihankintana.

Valittajan esittämät vaihtoehtoiset tekniikat

Valittajan esittämällä analyysillä Stereo Laser Image tekniikasta ja Lasink-menetelmästä ei ole merkitystä asian ratkaisemisen kannalta. Asettaessaan tarjouspyynnön pakolliset vaatimukset ja kokonaistaloudellisen edullisuuden vertailuperusteet hankintayksikkö tekee kokonaisarvioinnin, jossa joudutaan painottamaan kokonaisvaltaisesti eri asioita. Korkean teknologian matkustusasiakirjojen osalta tämä tarkoittaa myös kaikkien eri ominaisuuksien yhteisvaikutusten huomioon ottamista.

Lisäominaisuuksien tuottamisesta aiheutuu myös kustannuksia, jotka ovat sisältyneet voittaneen tarjoajan vertailuhintaan. Siksi jälkikäteen ei voida arvioida ainoastaan yhtä ominaisuutta, vaan on otettava huomioon koko tarjouspyynnön vaatimusten mukaisen ratkaisun tekninen toimivuus ja sen vaikutus tarjoajien hinnoitteluun.

Vastaselitys

Sagem Segenmark Oy on antanut Poliisihallituksen ja Gemalto Oy:n täytäntöönpanon kieltämistä koskevien selitysten johdosta vastaselityksen, joka on lähetetty tiedoksi Poliisihallitukselle ja Gemalto Oy:lle.

Sagem Segenmark Oy on Poliisihallituksen ja Gemalto Oy:n pääasiaa koskevien selitysten johdosta antamassaan vastaselityksessä esittänyt muun ohella seuraavaa:

Suullinen käsittely

Valittaja on esittänyt riittävät perusteet suullisen käsittelyn toimittamiseksi. Asianosaiset ovat esittäneet toisistaan poikkeavia asiantuntijalausuntoja. Markkinaoikeuden päätöksestä ei ilmene, millä perusteilla se on katsonut, ettei voittaneen tarjoajan patentin ja patenttihakemuksen hyödyntäminen ole ollut tarpeen kysymyksessä olevien teknisten eritelmien vaatimusten toteuttamiseksi.

Markkinaoikeuden ratkaisun pääasiallinen perustelu, eli viittaus hankintayksikön alaisen Rikosteknisen laboratorion kantaan asiassa, ei ole organisatorisesta yhteydestä johtuen sellainen puolueeton ja riippumaton selvitys, johon markkinaoikeus on voinut kantansa perustaa. Suullinen käsittely on tarpeen sen arvioimiseksi, ovatko tekniset eritelmät estäneet valittajaa saamasta lisäpisteitä ja olisiko jokin muu tekninen ratkaisu, jota ei ole suojattu patenteilla, täyttänyt kysymyksessä olevien lisäominaisuusvaatimusten tavoitteet.

Seuraamuksista

Valittajan vaatimukset sopimuksen määräämisestä tehottomaksi ja sopimuskauden lyhentämisestä perustuvat EU-oikeudellisen tehokkuusperiaatteen toteutumiseen. EU-oikeudellinen tehokkuusperiaate edellyttää, että kansalliset tuomioistuimet tekevät toimivaltansa rajoissa kaiken mahdollisen ottamalla huomioon kansallisen oikeuden kokonaisuudessaan ja soveltamalla siinä hyväksyttyjä tulkintatapoja taatakseen unionin oikeuden täyden tehokkuuden ja päätyäkseen ratkaisuun, joka on unionin oikeudessa tavoitellun päämäärän mukainen.

Kun hankintasopimus on tehty ennen markkinaoikeuden päätöksen lainvoimaiseksi tuloa, valittajalle ei ole jäänyt todellista mahdollisuutta vaatia reaalikeinojen määräämistä korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Tätä ei voida pitää unionin oikeuden tehokkuusperiaatteen mukaisena. Muussa tapauksessa toimimalla mahdollisimman nopeasti ennen asian lainvoimaista ratkaisemista tai valituksen vireille tuloa, syrjivän tarjouskilpailun järjestänyt hankintayksikkö ja voittanut tarjoaja saisivat estettyä valittajan oikeusturvan toteutumisen.

Hankintayksikön olisi pitänyt odottaa, esittääkö valittaja valitusajan kuluessa markkinaoikeuden päätöksen täytäntöönpanon kieltämistä koskevan vaatimuksen ja mikä on korkeimman hallinto-oikeuden päätös asiassa. Hankintayksikkö ei ole kuitenkaan halunnut odottaa asian ratkaisua, vaan on kiirehtinyt solmimaan hankintasopimuksen voittaneen tarjoajan kanssa ottaen tietoisen riskin täytäntöönpanon kieltämisestä. Korkeimmalla hallinto-oikeudella on hallintolainkäyttölain nojalla oikeus kieltää markkinaoikeuden päätöksen täytäntöönpano. Hankintalain 106 §:n mukaan markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.

Markkinakartoituksen avoimuus ja syrjimättömyys

Valittaja ei ole tarkoittanut, että hankintayksikön pitäisi varoa markkinakartoitusten tekemistä. Hankintayksikön täytyy kuitenkin ottaa myös markkinakartoituksen yhteydessä huomioon, etteivät markkinakartoituksen perusteella laaditut teknisten eritelmien määrittelyt vaaranna tarjoajien tasapuolista ja syrjimätöntä kohtelua. Markkinakartoituksen järjestäminen ei ole oikeutus tarjoajien syrjimiselle.

Markkinakartoituksen jälkeen hankintayksikkö on valinnut lisäpisteominaisuudet siten, että ne on ollut mahdollista toteuttaa vain yhden tarjoajan hallussa olevalla teknologialla.

Tarjouspyynnön syrjivyys ja voittaneen tarjoajan suosiminen

Hankintayksikön olisi tullut jo tarjouspyyntöä laatiessaan arvioida, miten se laatii tekniset eritelmät siten, että ne eivät ole syrjiviä, ja mitkä turvatekijät turvaavat samaa asiaa. Hankintayksikkö ei voi puolustuksenaan vedota siihen, että mikäli se olisi valittajan esittämän kysymyksen jälkeen sallinut vastaavanlaisen saman turvallisuustason tuoteominaisuuden tarjoamisen, tarjoukset eivät olisi olleet vertailukelpoisia.

Valittajan esittämissä asiantuntijalausunnoissa on selvästi todettu, että valittaja ei ole voinut käytännössä toteuttaa lisäpisteominaisuuksia 8M ja 2R loukkaamatta voittaneen tarjoajan eurooppapatenttia EP 2665607 eikä lisäpisteominaisuuksia 3E ja 9G loukkaamatta voittaneen tarjoajan eurooppapatenttihakemusta EP 212953. Näin ollen vain voittaneella tarjoajalla on ollut mahdollisuus tarjota kyseiset lisäominaisuudet.

On selvää, että hankintayksikkö ei olisi voinut kesken hankintamenettelyn muuttaa tarjouspyynnössä edellytettyjä turvatekijöitä. Hankintayksikön olisi kuitenkin tullut viimeistään siinä vaiheessa, kun valittaja on esittänyt kysymyksensä, keskeyttää hankintamenettely ja laatia uusi tarjouspyyntö. Valittaja on tuonut kysymyksillään hankintayksikön tietoon sen, että tarjouspyynnön liitteen 1B määrittelyt ovat syrjiviä.

Asian arvioinnissa ei ole merkitystä sillä, onko hankintayksikkö voinut suosia juuri voittanutta tarjoajaa vai ei. Jos toiminnallisuuksien määrittely tosiasiallisesti johtaa siihen, että tekninen eritelmä suosii jotakin tarjoajaa ja syrjii muita, hankintamenettely on toteutettu hankintalain vastaisesti.

Syrjintä jossakin tarjouspyynnön osassa johtaa siihen, että koko tarjouspyyntö on ollut syrjivä. Voittaneen tarjoajan ja valittajan välinen 2,5 pisteen ero on ratkaissut tarjouskilpailun voiton.

Välillinen syrjintä

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan kiellettyä ei ole ainoastaan suora syrjintä, vaan myös välillinen syrjintä. Välillisellä syrjinnällä tarkoitetaan tilanteita, joissa syrjintä ei ole heti havaittavaa ja ilmeistä, mutta olosuhteista seuraa, että tiettyjä toimittajia suositaan.

Voittaneen tarjoajan eurooppapatentti ja eurooppapatenttihakemus ovat estäneet lisäominaisuuksien 8M ja 2R sekä 9G ja 3E toteuttamisen. Vaikka tarjouspyynnössä ei ole viitattu mihinkään tiettyyn patenttiin, hankintayksikkö on kuvannut lisäominaisuusvaatimuksissaan sanasta sanaan kyseisellä patentilla ja patenttihakemuksella suojattujen ominaisuuksien määrittelyn. Jos hankintayksikkö olisi toiminut huolellisesti, se olisi tarjouspyynnössään sallinut myös vastaavien turvaominaisuuksien tarjoamisen.

Suhteellisuusperiaate ja kilpailuperiaate

Mikäli sama kyseisen ominaisuuden tuottama lisäarvo voidaan toteuttaa muillakin markkinoilla saatavilla olevilla keinoilla tai ominaisuuksilla, tietyn patentin suojaaman teknologian määrittely toteutustavaksi, joko suoraan tai välillisesti, rikkoo suhteellisuusperiaatetta. Tämä johtuu siitä, että hankintayksikkö on tällöin heikentänyt muiden mahdollisten yhtä hyvien, saman suojatason tuottavien ratkaisuvaihtoehtojen menestystä tarjouskilpailussa.

Vaikka hankintayksiköllä on oikeus asettaa hankinnan teknisissä vaatimuksissa tavoitteeksi tietty uusi ja hyvinkin korkean tason tuote, jota ehkä vain muutama tarjoaja pystyy tarjoamaan, hankintayksiköllä ei kuitenkaan ole oikeutta rajoittaa kyseeseen tulevia teknisiä vaihtoehtoja yhtään enempää kuin mikä objektiivisesti tarkastellen on ehdottoman välttämätöntä. Mikäli näin menetellään, rikotaan kilpailuperiaatetta.

Hankintayksikkö ei ole kyennyt näyttämään sitä, etteikö tarjoajien vähäisyys olisi johtunut ainakin osaksi myös lisäominaisuuksia koskevista teknisistä eritelmistä. Monet potentiaaliset tarjoajat ovat kiinnittäneet hankintamenettelyn aikana huomiota siihen, että tarjouspyynnön mukainen hankinta edellyttää patentoituja ominaisuuksia.

Poliisihallitukselle ja Gemalto Oy:lle on lähetetty tiedoksi Sagem Segenmark Oy:n vastaselitys.

Muut kirjelmät ja selvitykset

Gemalto Oy on antanut Sagem Segenmark Oy:n täytäntöönpanon kieltämistä koskevan vastaselityksen johdosta lisäselityksen, joka on lähetetty tiedoksi Sagem Segenmark Oy:lle.

Sagem Segenmark Oy on toimittanut oikeudenkäyntikulujaan koskevan selvityksen, joka on lähetetty tiedoksi Poliisihallitukselle ja Gemalto Oy:lle.

Poliisihallitus on toimittanut oikeudenkäyntikulujaan koskevan selvityksen, joka on lähetetty tiedoksi Sagem Segenmark Oy:lle ja Gemalto Oy:lle.

Gemalto Oy on toimittanut oikeudenkäyntikulujaan koskevan selvityksen, joka on lähetetty tiedoksi Sagem Segenmark Oy:lle ja Poliisihallitukselle.

Poliisihallitus on toimittanut lisälausuman, jossa se on esittänyt muun ohella seuraavaa:

Valittajan oikeudenkäyntikuluvaatimus sisältää suuren määrän kulueriä, jotka eivät kuulu oikeudenkäynnissä korvattaviksi kuluiksi. Valittajan esittämä oikeudenkäyntikuluvaatimus on lisäksi määrältään täysin suhteeton ottaen huomioon käsiteltävänä olevan asian laatu ja laajuus, ja se tulee ensisijaisesti hylätä kokonaisuudessaan.

Sagem Segenmark Oy:lle on lähetetty tiedoksi Poliisihallituksen lisälausuma.

Gemalto Oy on toimittanut lisälausuman, jossa se on esittänyt muun ohella seuraavaa:

Valittajan vaatimukset sopimuksen tehottomuudesta ja sopimuskauden lyhentämisestä eivät perustu sen enempää Suomen oikeuteen kuin EU-oikeuteen.

Suomen hankintalaissa olevat oikeussuojakeinot perustuvat oikeussuojadirektiiviin, joka jättää direktiiveille ominaiseen tapaan jäsenvaltioille harkintavaltaa sen suhteen, miten direktiivi saatetaan osaksi kansallista oikeutta. EU-lainsäätäjä ei siten ole edes pyrkinyt sellaiseen maksimaaliseen oikeussuojan tehokkuuteen, jossa tehottomuusseuraamus olisi kaikissa tilanteissa käytettävissä. Pätemättömyyssääntely on tietoisesti rajattu koskemaan hankintalain tärkeimpiä rikkomuksia, kuten kiellettyjä suorahankintoja tai odotusajan noudattamatta jättämistä. Lisäksi jäsenvaltioille on jätetty yksityiskohtaisen sääntelyn osalta harkintavaltaa, koska jäsenvaltioiden oikeusjärjestykset eroavat siinä, miten tehtyyn sopimukseen voidaan puuttua jälkikäteen.

Suomen lainsäätäjä on oikeussuojadirektiivin mukaisesti säätänyt pätemättömyysseuraamuksen ja sopimuskauden lyhentämisen koskemaan niitä rikkomuksia, joihin se direktiivin mukaan tulee liittää. Lainsäätäjä on yksityiskohtaisesti punninnut yhtäältä oikeussuojan tarvetta ja toisaalta oikeussuhteiden pysyvyyden suojaa ja valinnut tämän jälkeen EU-oikeuden mukaisen sääntelyratkaisun. Ei voi olla niin, että yleinen EU-oikeudellinen tehokkuusperiaate syrjäyttää EU-lainsäätäjän ja kansallisen lainsäätäjän punnitseman lainsäädäntöratkaisun.

Sagem Segenmark Oy:lle on lähetetty tiedoksi Gemalto Oy:n lisälausuma.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1. Korkein hallinto-oikeus hylkää Sagem Segenmark Oy:n vaatimuksen suullisen käsittelyn toimittamisesta.

2. Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian. Sagem Segenmark Oy:n valitus hylätään. Markkinaoikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta pääasian eikä oikeudenkäyntikulujen osalta.

3. Sagem Segenmark Oy:n korkeimmassa hallinto-oikeudessa aiheutuneiden oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva vaatimus hylätään.

Sagem Segenmark Oy velvoitetaan korvaamaan Poliisihallituksen oikeudenkäyntikulut korkeimmassa hallinto-oikeudessa 2 310 eurolla viivästyskorkoineen. Viivästyskorko määräytyy korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen antamisesta.

Sagem Segenmark Oy velvoitetaan korvaamaan, vaatimukset enemmälti hyläten, Gemalto Oy:n oikeudenkäyntikulut korkeimmassa hallinto-oikeudessa 6 000 eurolla viivästyskorkoineen. Viivästyskorko määräytyy korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen antamisesta.

4. Lausuminen täytäntöönpanon kieltämistä koskevasta vaatimuksesta raukeaa.

Perustelut

1. Suullisen käsittelyn toimittaminen

Hallintolainkäyttölain 37 §:n 1 momentin mukaan asian selvittämiseksi toimitetaan tarvittaessa suullinen käsittely.

Sagem Segenmark Oy on pyytänyt korkeimmassa hallinto-oikeudessa suullisen käsittelyn toimittamista asiassa. Yhtiön mukaan suullinen käsittely on asian laadun vuoksi tarpeellinen sen selvittämiseksi, olisiko lisäpisteitä tuottavan ominaisuuden voinut toteuttaa muillakin markkinoilla saatavilla olevilla keinoilla tai ominaisuuksilla kuin voittaneen tarjoajan eurooppapatentilla ja eurooppapatenttihakemuksella. Suullisessa käsittelyssä tulisi yhtiön mukaan myös selvittää, onko syrjiväksi esitetty tekninen eritelmä perustunut syrjivään tekniseen vuoropuheluun.

Kun otetaan huomioon perusteet, joiden vuoksi Sagem Segenmark Oy on pyytänyt suullisen käsittelyn toimittamista, selvitys, jota yhtiö on ilmoittanut siinä esittävänsä, asiakirjoista asian ratkaisemiseksi muutoin saatava selvitys, sekä jäljempänä kohdassa 2 olevan pääasiaa koskevan korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun perustelut, korkein hallinto-oikeus katsoo, että suullisen käsittelyn toimittaminen ei ole hallintolainkäyttölain 37 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla tarpeen asian selvittämiseksi. Sagem Segenmark Oy:n vaatimus suullisen käsittelyn toimittamisesta on siten hylättävä.

2. Pääasia

2.1 Kysymyksenasettelu

Asiassa on ratkaistavana, onko Poliisihallituksen tarjouspyyntö ollut tarjouspyynnön liitteessä 1B ilmoitettujen eräiden lupa-asiakirjojen lisäominaisuuksia koskevien vertailuperusteiden 8M, 2R, 9G ja 3E osalta julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastainen.

2.2 Oikeusohjeet

Asiassa sovellettavan julkisista hankinnoista annetun lain (348/2007 myöhempine muutoksineen, jäljempänä hankintalaki) 1 §:n 1 momentin mukaan valtion ja kuntien viranomaisten sekä muiden hankintayksiköiden on kilpailutettava hankintansa siten kuin hankintalaissa säädetään. Pykälän 2 momentin mukaan lain tavoitteena on tehostaa julkisten varojen käyttöä, edistää laadukkaiden hankintojen tekemistä sekä turvata yritysten ja muiden yhteisöjen tasapuolisia mahdollisuuksia tarjota tavaroita, palveluita ja rakennusurakointia julkisten hankintojen tarjouskilpailuissa.

Hankintalain 2 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on käytettävä hyväksi olemassa olevat kilpailuolosuhteet, kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia tasapuolisesti ja syrjimättä sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.

Hankintalain 5 §:n 19 kohdan mukaan teknisellä eritelmällä tarkoitetaan hankinnan kohteena olevan tuotteen, palvelun tai materiaalien ominaisuuksien määrittelyä; tällaisia ominaisuuksia ovat muun muassa laatua tai ympäristönsuojelun tasoa, suunnittelua, vaatimustenmukaisuutta ja käyttöön soveltuvuutta sekä tuotteen käytön arviointia, tuotteen turvallisuutta ja mittoja, myyntinimityksiä, termistöä, tunnuksia, testausta ja testausmenetelmiä, pakkauksen merkitsemisen, etiketöinnin, käyttöohjeiden ja tuotantoprosessien ja menetelmien sekä vaatimuksenmukaisuuden arviointimenetelmiä koskevat vaatimukset; julkisissa rakennusurakoissa teknisin eritelmin määriteltäviä ominaisuuksia ovat lisäksi suunnitteluun, kustannuslaskentaan, testaukseen ja tarkastukseen liittyvät säännöt, työn hyväksymisehdot, rakennusmenetelmät sekä rakennustekniikat ja muut valmiiseen työhön ja materiaaleihin tai niiden osiin liittyvät tekniset edellytykset.

Hankintalain 40 §:n 1 momentin mukaan tarjouspyyntö on tehtävä kirjallisesti ja laadittava niin selväksi, että sen perusteella voidaan antaa yhteismitallisia ja keskenään vertailukelpoisia tarjouksia.

Hankintalain 41 §:n 1 momentin 7 kohdan mukaan tarjouspyynnössä tai soveltuvin osin hankintailmoituksessa on oltava tarjouksen valintaperuste sekä käytettäessä kokonaistaloudellista edullisuutta tarjouksen vertailuperusteet ja niiden suhteellinen painotus tai kohtuullinen vaihteluväli taikka poikkeuksellisissa tapauksissa vertailuperusteiden tärkeysjärjestys.

Hankintalain 44 §:n 1 momentin mukaan hankinnan sisältöä kuvaavat tekniset eritelmät on esitettävä hankintailmoituksessa tai tarjouspyynnössä. Teknisten eritelmien on mahdollistettava tarjoajille yhtäläiset mahdollisuudet osallistua tarjouskilpailuun. Tekniset eritelmät eivät saa perusteettomasti rajoittaa kilpailua julkisissa hankinnoissa. Mainitun pykälän 2 momentin 2 kohdan mukaan tekniset eritelmät on laadittava sellaisten suorituskykyä tai toiminnallisia ominaisuuksia koskevien vaatimusten perusteella, jotka ovat riittävän täsmällisiä hankinnan kohteen määrittämiseen ja tarjouksen valintaan. Pykälän 3 momentin mukaan teknisissä eritelmissä ei saa mainita tiettyä valmistajaa tai tiettyä alkuperää olevia tavaroita. Teknisessä eritelmässä ei myöskään saa viitata tavaramerkkiin, patenttiin, tuotetyyppiin, alkuperään, erityiseen menetelmään tai tuotantoon siten, että viittaus suosii tai syrjii tiettyjä tarjoajia tai tavaroita. Tällainen viittaus on poikkeuksellisesti sallittu vain, jos hankintasopimuksen kohdetta ei ole mahdollista riittävän täsmällisesti ja selvästi kuvata muutoin. Viittaukseen on liitettävä ilmaisu "tai vastaava".

Hankintalain 62 §:n 1 momentin mukaan tarjouksista on hyväksyttävä se, joka on hankintayksikön kannalta kokonaistaloudellisesti edullisin hankinnan kohteeseen liittyvien vertailuperusteiden mukaan, tai se, joka on hinnaltaan halvin. Kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen vertailuperusteina voidaan käyttää esimerkiksi laatua, hintaa, teknisiä ansioita, esteettisiä ja toiminnallisia ominaisuuksia, ympäristöystävällisyyttä, käyttökustannuksia, kustannustehokkuutta, myynnin jälkeistä palvelua ja teknistä tukea, huoltopalveluja, toimituspäivää tai toimitus- tai toteutusaikaa taikka elinkaarikustannuksia.

Hankintalain esitöissä (HE 50/2006 vp) on 62 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa todettu, että kokonaistaloudellisen edullisuuden vertailuperusteiden asettaminen on hankintayksikön harkittavissa. Vertailuperusteiden on liityttävä hankinnan kohteeseen, oltava objektiivisia ja syrjimättömiä eivätkä ne saa antaa hankintayksikölle rajoittamatonta valinnanvapautta.

2.3 Keskeiset tosiseikat

Hankintayksikkö on järjestänyt keväällä 2014 markkinakartoituksen, jonka tavoitteena on ollut saada tietoa passien ja henkilökorttien uusimmista turvaominaisuuksista ja tuotekehittelystä. Asiassa saadun selvityksen mukaan markkinakartoitukseen ovat osallistuneet muun ohella valittaja ja sen emoyhtiöt sekä voittanut tarjoaja. Markkinakartoituksessa osallistujille on varattu tilaisuus kertoa näkemyksiä parhaista ratkaisuista liittyen passien ja henkilökorttien turvaominaisuuksiin ja niiltä on pyydetty vastauksia tiettyihin turvatekijöitä koskeviin kysymyksiin.

Hankintayksikkö on 3.2.2015 päivätyllä tarjouspyynnöllä pyytänyt tarjouksia passien ja henkilökorttien sekä oleskelukorttien ja oleskelulupakorttien valmistamisesta, yksilöimisestä, toimittamisesta ja luovuttamisesta sekä asiakirjojen sirujen hankinnasta, yksilöinnistä, varmenteiden käsittelystä ja hajautetusti yksilöitävien passien yksilöintilaitteisiin liittyvästä palvelusta.

Tarjouksen valintaperusteena on ollut kokonaistaloudellinen edullisuus, jonka vertailuperusteina ovat olleet hinta 50 prosentin ja laatu 50 prosentin painoarvolla. Laatua vertailtaessa on ensimmäisen laatuvertailuperusteen osalta otettu huomioon noutopaikkaverkoston alueellinen kattavuus, noutopaikallisten kuntien lukumäärä 20 prosentin painoarvolla, toisen laatuvertailuperusteen osalta noutopaikkaverkoston alueellinen kattavuus, vähimmäismäärän ylittävien noutopaikkojen määrä poliisilaitoksittain 10 prosentin painoarvolla, ja kolmannen laatuvertailuperusteen osalta lupa-asiakirjojen lisäominaisuudet 20 prosentin painoarvolla.

Tarjouspyynnön kohdassa 7.4 "Laadullinen tekijä 3: Lupa-asiakirjojen lisäominaisuudet, painoarvo 20 pistettä" on ilmoitettu muun ohella kyseisen vertailuperusteen pisteytystapa. Tarjouspyynnön kohtaa 7.4 on tarkennettu hankintayksikön 10.4.2015 päivätyllä kirjeellä ID-1555971608. Kirjeessä on todettu muun ohella seuraavaa:

"Tarjouksen arvioinnissa lupa-asiakirjojen lisäominaisuuksia arvostetaan seuraavasti: Paras tarjous saa laadullisen tekijän 3 osalta täydet 20 pistettä ja muut pisteytetään suhteutettuna tähän kaavalla: (Vertailtavan tarjouksen saama pistemäärä / Parhaan tarjouksen saama pistemäärä) * vertailuperusteen painoarvo.

(- - -)

Lopuksi pisteet hinnasta sekä laadullisista tekijöistä 1, 2 ja 3 lasketaan yhteen.

Tarjouskilpailun voittaa se tarjoaja, joka saa korkeimmat yhteispisteet."

Pisteytettävät lisäominaisuudet on esitetty tarjouspyynnön liitteen 1B "Passien ja korttituotteiden vaatimukset" taulukoissa I ja II. Taulukoissa on ilmoitettu yhteensä 29 lisäominaisuutta, joista kunkin osalta on voinut saada 0,25–3 pistettä. Liitteessä 1B on todettu, että tarjottavien lisäominaisuuksien hinnan on sisällyttävä tarjottavan tuotteen hintaan.

Liitteen 1B taulukon I "Passituotteiden muotoon, materiaaliin ja turvatekijöihin liittyvät vähimmäisvaatimukset ja lisäominaisuudet" kohdassa 8L on todettu seuraavaa:

"Henkilötietosivulla tulee olla läpinäkyvä ikkuna, johon laserkaiverretaan henkilön kuva. Ikkunan on oltava vähintään 18 mm korkea ja 13 mm leveä ja siihen yksilöitävän kuvan tulee olla vähintään 15 mm korkea."

Liitteen 1B taulukon I kohdassa 8M on todettu seuraavaa:

"Jos mahdollista, tämän taulukon kohdassa 'Henkilötietosivun painatus, materiaali ja turvatekijät, kohta L' mainittu ikkuna voi sisältää metalloidun kerroksen, johon henkilön kuva laserkaiverretaan negatiivina. Metallikerros laseroidaan pois niin, että valoa vasten tarkasteltuna kuva näkyy normaalisti ja valo pääsee läpi alueilta, jotka halutaan näkyvän vaaleina.

Selvitys liitteeksi:

• Näyte metalloidun kerroksen sisältävästä ikkunasta, johon henkilön kuva on laserkaiverrettu negatiivina."

Liitteen 1B taulukon I kohdassa 9G on todettu seuraavaa:

"Jos mahdollista, henkilötietosivun ja sen kääntöpuolen välissä olevassa särmässä voi olla laserkaiverruksella tuotettua pientä tekstiä.

Selvitys liitteeksi:

• Näyte henkilötietosivun ja sen kääntöpuolen särmään laserkaiverretusta tekstistä."

Liitteen 1B taulukon II "Henkilökorttien, oleskelulupakorttien ja oleskelukorttien muotoon, materiaaliin ja turvatekijöihin liittyvät vähimmäisvaatimukset ja lisäominaisuudet" kohdassa 2Q on todettu seuraavaa:

"Asiakirjassa tulee olla läpinäkyvä ikkuna, johon laserkaiverretaan henkilön kuva. Ikkunan on oltava vähintään 12 mm korkea ja 12 mm leveä ja siihen yksilöitävän kuvan tulee olla vähintään 10 mm korkea."

Liitteen 1B taulukon II kohdassa 2R on todettu seuraavaa:

"Jos mahdollista, tämän taulukon kohdassa 'Painatus, materiaali ja turvatekijät, kohta Q' mainittu ikkuna voi sisältää metalloidun kerroksen, johon henkilön kuva laserkaiverretaan negatiivina. Metallikerros laseroidaan pois niin, että valoa vasten tarkasteltuna kuva näkyy normaalisti ja valo pääsee läpi alueilta, jotka halutaan näkyvän vaaleina.

Selvitys liitteeksi:

• Näyte metalloidun kerroksen sisältävästä ikkunasta, johon henkilön kuva on laserkaiverrettu negatiivina."

Liitteen 1B taulukon II kohdassa 3E on todettu seuraavaa:

"Jos mahdollista, kortin etu- ja kääntöpuolen välissä olevassa särmässä voi olla laserkaiverruksella tuotettua pientä tekstiä.

Selvitys liitteeksi:

• Näyte kortin etu- ja kääntöpuolen särmään laserkaiverretusta tekstistä."

Asiassa merkitykselliset tarjoajien hankintayksikölle hankintamenettelyn aikana esittämät kysymykset ja niihin annetut vastaukset käyvät ilmi markkinaoikeuden päätöksestä.

Voittaneen tarjoajan eurooppapatentin EP 2665607 itsenäisen patenttivaatimuksen 1 suomenkielinen käännös kuuluu seuraavasti:

"1. Menetelmä monikerroksisen tietovälineen (1) valmistamiseksi, jossa tietovälineessä on ensimmäinen kerros (8), joka käsittää yläsivun, jonka päälle on sovitettu tämän yläsivun osittain peittävä läpinäkymätön kerros, ja toinen kerros (6), joka on sovitettu ensimmäisen kerroksen päälle ja on ainakin läpinäkymättömän kerroksen osa-alueella läpinäkyvä, jolloin läpinäkymätöntä kerrosta poistetaan laserilla osittain niin paljon, että läpinäkymätön kerros käsittää ainakin yhden aukon, ja jolloin läpinäkymätön kerros on metallikerros, tunnettu siitä, että ensimmäinen kerros (8) ja toinen kerros (6) on tehty muovista ja että mainittu laserilla työstetty läpinäkymätön kerros on sovitettu muutoin ainakin alueittain läpinäkymättömän ydinkerroksen (7) ikkunaan."

Voittaneen tarjoajan eurooppapatenttihakemuksen EP 2129532 itsenäinen patenttivaatimus 1 kuuluu seuraavasti:

"1. Secure identification document having two main surfaces (S1, S2 ; S3, S4) and at least one edge, and comprising at least two constitution layers (20,22 ; 24,26 ; 32,33,34), characterized in that said edge is marked with written data (23 ; 27 ; 31 ; 35) that are etched into said edge by means of a laser beam, said written data overlapping said constitution layers (20,22 ; 24,26 ; 32,33,34), in order to prevent a fraudulent delamination of said document."

Lisäksi eurooppapatenttihakemuksessa on itsenäinen menetelmävaatimus 4, joka käsittää oleellisesti samat elementit patenttivaatimuksen 1 kanssa.

2.4 Oikeudellinen arviointi

Markkinaoikeuden päätöksessä todetulla tavalla hankintayksiköllä on oikeus kartoittaa markkinoilla olevia eri vaihtoehtoja ja käydä teknistä vuoropuhelua esimerkiksi potentiaalisten tarjoajien ja teknisten asiantuntijatahojen kanssa ennen lopullisen tarjouspyynnön laatimista. Korkein hallinto-oikeus katsoo, kuten markkinaoikeus, ettei asiassa ole ilmennyt, että markkinakartoitus olisi vaarantanut tarjoajien yhdenvertaisen kohtelun periaatteen toteutumista. Tarjouspyyntöä ei voida lähtökohtaisesti pitää sillä perusteella tarjoajia syrjivänä, että siihen on sisällytetty hankintayksikön markkinakartoituksen avulla alan toimijoilta selville saamia hankinnan kohteen teknistä toteutusta edistäviä vertailuperusteita.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että kysymyksessä olevan tarjouspyynnön liitteen 1B taulukon I mukaisia passituotteita koskevia lisäominaisuuksia 8M ja 9G sekä liitteen 1B taulukon II mukaisia henkilökortteja, oleskelulupakortteja ja oleskelukortteja koskevia lisäominaisuuksia 2R ja 3E ei voida pitää hankintalain 44 §:n 1 momentissa tarkoitettuina teknisinä eritelminä, joiden täyttyminen olisi ollut tarjouksen tarjouspyynnön mukaisuuden edellytys. Liitteen 1B lisäominaisuuksien 8M, 2R, 9G ja 3E osalta kysymys on hankintalain 41 §:n 1 momentin 7 kohdassa ja lain 62 §:n 1 momentissa tarkoitetuista tarjouksen kokonaistaloudellisen edullisuuden vertailuperusteista, jotka liittyvät hankinnan kohteen teknisiin ansioihin ja toiminnallisiin ominaisuuksiin.

Vaikka lisäominaisuuksien tarjoaminen ei ole ollut välttämätöntä, on niillä voinut olla ratkaiseva merkitys tarjouskilpailun lopputuloksen kannalta. Tämän vuoksi esillä olevan asian arvioinnissa ei voida antaa merkitystä sille, että lisäominaisuuksista saatavien pisteiden painoarvo on ollut tarjouksen kokonaistaloudellista edullisuutta arvioitaessa vähäinen.

Hankintayksiköllä on harkintavaltaa tarjousten vertailuperusteiden määrittämisessä. Hankintayksikkö saa siten käyttää haluamiaan vertailuperusteita tarjousten vertailussa ja myös painottaa ja pisteyttää vertailuperusteet haluamallaan tavalla. Vertailuperusteiden on kuitenkin liityttävä hankinnan kohteeseen, oltava objektiivisia ja syrjimättömiä eivätkä ne saa antaa hankintayksikölle rajoittamatonta valinnanvapautta.

Hankinnan kohteena ovat olleet Suomen passit, henkilökortit, oleskelukortit ja oleskelulupakortit, joiden hankinnalla on katsottava olevan hankintayksikön esittämällä tavalla suuri merkitys muun ohella matkustusturvallisuudelle ja henkilöllisyyden suojaamiselle. Hankinnalla on hankintayksikön mukaan pyritty varmistamaan, että lupa-asiakirjoissa on viimeisimmät tehokkaat turvatekijät, jotta uskottavan väärennöksen valmistaminen olisi mahdollisimman hankalaa ja kallista.

Asiassa esitetyn selvityksen perusteella tarjouspyynnön liitteessä 1B vertailuperusteiksi ilmoitetut lisäominaisuudet 8M, 9G, 2R ja 3E ovat osaltaan merkityksellisiä teknisiä ansioita ja toiminnallisia ominaisuuksia arvioitaessa lupa-asiakirjojen laatua ja turvallisuutta. Lisäominaisuuksien perusteella hankintayksikkö on voinut selvittää, mikä tarjouksista on hankintayksikölle kokonaistaloudellisesti edullisin. Lisäominaisuuksien on siten katsottava liittyvän hankinnan kohteeseen (ks. myös tuomio C-368/10, komissio v. Alankomaat, EU:C:2012:284, 86 kohta).

Siitä huolimatta, että lisäominaisuuksien on katsottava liittyvän hankinnan kohteeseen, asiassa on vielä unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä todetun mukaisesti yhdenvertaisen kohtelun, syrjintäkiellon ja avoimuuden periaatteen noudattamisen varmistamiseksi selvitettävä, että tarjousten vertailuperusteet ovat puolueettomia. Tällä varmistetaan, että tarjouksia vertaillaan ja arvioidaan puolueettomasti ja siten todellisen kilpailun olosuhteissa (mainittu tuomio C-368/10, komissio v. Alankomaat, 87 kohta).

Kysymyksessä olevissa tarjouspyynnön liitteen 1B lisäominaisuuksissa ei ole viitattu tiettyyn patenttiin tai patenttihakemukseen tai edes tietyn patentin tai patenttihakemuksen mukaisiin patenttivaatimuksiin, jotka täsmentävät patentin suojapiirin. Lisäominaisuuksia ei myöskään ole määritelty täysin samoin kuin eurooppapatentin EP 2665607 ja eurooppapatenttihakemuksen EP 2129532 patenttivaatimuksia. Korkein hallinto-oikeus katsoo, että lisäominaisuuksia on tästä syystä pidettävä vertailuperusteina puolueettomina, eivätkä ne rinnastu sellaisiin unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä tarkoitettuihin hankintasopimuksen tekoperusteisiin, joissa on potentiaalisia tarjoajia syrjivällä tavalla edellytetty esimerkiksi tietyn laatumerkin käyttämistä (mainittu tuomio C-368/10, komissio v. Alankomaat). Asiassa esitetyt, osin keskenään ristiriitaiset, asiantuntijalausunnot eivät anna aihetta arvioida vertailuperusteiden puolueettomuutta toisin.

Pelkästään se seikka, että vain harva tarjoaja kykenisi tarjoamaan kyseisiä lisäominaisuuksia, ei sellaisenaan merkitse tarjoajien yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista (tuomio C-513/99, Concordia Bus Finland, EU:C:2002:495, 85 kohta). Korkein hallinto-oikeus katsoo, että tarjouspyyntöä ei ole pidettävä syrjivänä siinäkään tapauksessa, että vain voittaneella tarjoajalla olisi tosiasiassa ollut mahdollisuus tarjota kysymyksessä olevat lisäominaisuudet. Yhdenvertaisen kohtelun velvoitteesta ei myöskään johdu, että hankintayksikön tulisi vertailuperusteiksi valikoituneiden lisäominaisuuksien ohella antaa tarjousten vertailussa laatupisteitä myös muista, tarjoajan käytössä olevia teknisiä ansioita kuvaavista ominaisuuksista, jotka eivät ole tarjouspyynnössä edellytetyn mukaisia.

Markkinaoikeuden päätöksessä esitetyillä perusteilla asiaa ei ole syytä arvioida toisin myöskään sen perusteella, että hankintayksikkö on saanut tarjouskilpailussa vain kaksi tarjousta.

Edellä esitetyn perusteella hankintayksikön ei ole katsottava menetelleen valittajan esittämillä perusteilla lupa-asiakirjojen lisäominaisuuksia koskevan vertailuperusteen asettamisessa ja tarjousten vertailussa julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti.

2.5 Pääasian lopputulos

Edellä olevan perusteella ja kun muutoin otetaan huomioon edellä ilmenevät markkinaoikeuden päätöksen perustelut ja perusteluissa mainitut oikeusohjeet sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, markkinaoikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.

3. Oikeudenkäyntikulut korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Asian näin päättyessä ja kun otetaan huomioon hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentti, Sagem Segenmark Oy:lle ei ole määrättävä maksettavaksi korvausta oikeudenkäyntikuluista korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun lopputulos huomioon ottaen olisi kohtuutonta, jos Poliisihallitus joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Tämän vuoksi Sagem Segenmark Oy on hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin nojalla velvoitettava korvaamaan Poliisihallituksen oikeudenkäyntikulut korkeimmassa hallinto-oikeudessa viivästyskorkoineen edellä ratkaisuosasta ilmenevällä tavalla.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun lopputulos huomioon ottaen olisi kohtuutonta, jos Gemalto Oy joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan kokonaisuudessaan. Tämän vuoksi Sagem Segenmark Oy on hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin nojalla velvoitettava korvaamaan Gemalto Oy:n oikeudenkäyntikulut korkeimmassa hallinto-oikeudessa kohtuulliseksi harkitulla määrällä viivästyskorkoineen edellä ratkaisuosasta ilmenevällä tavalla.

4. Täytäntöönpanon kieltämistä koskeva vaatimus

Asian tultua tällä päätöksellä ratkaistuksi ei markkinaoikeuden päätöksen täytäntöönpanon kieltämistä koskevasta vaatimuksesta ole tarpeen lausua.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Eija Siitari, Alice Guimaraes-Purokoski, Outi Suviranta, Anne Nenonen ja Maarit Lindroos. Asian esittelijä Riikka Innanen.

KHO:2017:153

$
0
0

Vesiasia – Hallintopakko – Vesialue – Vesijätön lunastus – Vesialueen täyttö – Läjitys

Taltionumero: 4882
Antopäivä: 4.10.2017

ELY-keskus oli vesilain valvontaviranomaisena pannut aluehallintovirastossa vireille hakemuksen, jossa se oli vaatinut ennallistamistoimia vesilain vastaisen vesialueen täytön vuoksi. Hakemuksen mukaan täyttö oli tehty vuoden 2007 jälkeen ja ennen vuoden 2013 lokakuuta. Hallintopakkohakemuksessa tarkoitettua aluetta oli vesijätön lunastustoimituksessa vuonna 2014 pidetty kiinteistön edustalle muodostuneena vesijättöalueena. Alue oli lunastettu ja liitetty kiinteistöön. Toimitus oli lainvoimainen. Aluehallintovirasto oli hylännyt ELY-keskuksen hakemuksen, koska hakemuksen kohteena olevaa aluetta oli pidettävä maa-alueena vesijätön lunastustoimituksen perusteella. Hallinto-oikeus oli samalla perusteella hylännyt ELY-keskuksen valituksen aluehallintoviraston päätöksestä.

Siltä osin kuin hallintopakkohakemuksen kohteena olevat toimenpiteet oli tehty ennen vuotta 2012, toimenpiteiden lainmukaisuutta oli arvioitava vanhan vesilain (264/1961) säännösten mukaisesti.

Kysymys siitä, oliko ELY-keskuksen hakemuksen kohteena oleva alue luettava vanhaa vesilakia sovellettaessa maa- vai vesialueeksi, määräytyi mainitun lain 1 luvun 6 §:n 1 momentin nojalla. Mainitun säännöksen mukaan vesialueen rajana maata vastaan pidettiin keskivedenkorkeuden korkeuden mukaista rantaviivaa. Jos vedenkorkeus oli pysyvästi muuttunut, määrättiin sanottu raja muutoksen jälkeen todettavien vedenkorkeuksien mukaan. Vanhan vesilain 1 luvun 15 §:n 1 momentissa tarkoitettu ilman asianmukaista lupaa kielletty vesiympäristön muutos tai seuraus oli siis voinut kohdistua myös maa-alueeseen tämän alueen kuuluessa vesiympäristöön.

Kiinteistömuodostamislain mukainen vesijätön lunastustoimitus ei edellä lausuttu huomioon ottaen saanut sellaista oikeusvoimaa, että vanhaan vesilakiin perustuvan hallintopakon käyttäminen ei edes lähtökohtaisesti olisi ollut mahdollista siinä tilanteessa, että hallintopakon kohteena oleva alue oli toimituksessa liitetty vesijättönä osaksi kiinteistöä. Tähän nähden pelkästään sillä seikalla, että nyt kysymyksessä ollut alue oli liitetty kiinteistöön vesijättöalueena, ei ollut oikeudellisesti ratkaisevaa merkitystä arvioitaessa sitä, oliko mahdollisesta vesialueen täytöstä voinut aiheutua vanhan vesilain 1 luvun 15 §:n 1 momentissa tarkoitettu lupaa edellyttänyt muutos tai seuraus.

Kun aluehallintovirastolla ja hallinto-oikeudella oli ollut tästä asiasta toinen käsitys eikä hallintopakon edellytyksiä ollut käsitelty asianmukaisessa laajuudessa vesilain säännösten nojalla, aluehallintoviraston ja hallinto-oikeuden päätökset oli kumottava ja asia oli palautettava aluehallintovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.

Vesilaki 14 luku 4 § 1 momentti

Vesilaki (264/1961) 1 luku 1, 6 ja 15 §

Päätös, josta valitetaan

Vaasan hallinto-oikeus 6.4.2016 n:o 16/0066/2

Asian aikaisempi käsittely

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue (ELY-keskus) on 19.3.2015 vesilain valvontaviranomaisena Etelä-Suomen aluehallintovirastossa vireille panemassaan hallintopakkohakemuksessa vaatinut, että A ja B Kaarinan kaupungin Harvaluodossa sijaitsevan kiinteistön Liisteri 202-484-2-92 omistajina velvoitetaan sakon uhalla poistamaan Liisterin kiinteistön edustalle luvattomasti läjitetyt ruoppausmassat karttaliitteeseen merkityltä 1 000 m2:n alueelta vesistön luonnollista pohjaa myöten viimeistään vuoden kuluessa päätöksen lainvoimaiseksi tulemisesta.

Hallintopakkohakemuksen mukaan Liisterin kiinteistön rannan eteen yhteiselle vesialueelle 202-484-876-1 on tehty ruoppausläjityksenä rannasta ulkoneva ja rantaviivaa muuttava niemeke. Liisterin kiinteistön 202-484-2-92 edustalle tehty läjitys on hakemuksen mukaan tehty vuoden 2007 jälkeen ja ennen vuoden 2013 lokakuuta. Maanmittauslaitoksen 27.5.2014 toimittamassa vesijätön lunastuksessa Liisterin tilan edustan vesialueelle tehdyt läjitykset on lunastettu Liisterin tilaan vesijättönä, vaikka kyseessä ei ole ollut luonnollisesti syntynyt vesijättö. Rantaviivaa on vesijätön lunastustoimituksessa muutettu vesilain säännösten vastaisesti. Kyse on merkityksettömän pientä määrää suuremmasta määrästä ruoppausmassoja, jotka huomattavasti muuttavat virtausolosuhteita ja rantaviivaa alueella. Sen vuoksi läjitys on vesilain vastainen.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto
on päätöksellään 26.5.2015 n:o 102/2015/2 hylännyt ELY-keskuksen hallintopakkohakemuksen.


Aluehallintovirasto on perustellut päätöstään seuraavasti:

Vesijätön lunastus on kiinteistötoimitus, jolla vesijättö liitetään yleensä osaksi rantakiinteistöä. Toimituksessa ratkaistaan lunastamisen edellytykset, määritellään lunastettava alue sekä määrätään vesijätön omistajalle maksettavat korvaukset lunastetusta vesijättöalueesta. Kiinteistönmuodostamislain 38 §:n mukaan omistusoikeus vesijättöön ratkaistaan vesijätön lunastustoimituksessa.

Kiinteistönmuodostamislain 60 §:n 1 momentissa säädetään että, jos kiinteistön kohdalla on yhteistä vesijättöä, taikka kiinteistön kohdalle on sen muodostamisen jälkeen syntynyt yksityistä vesijättöä, joka vaikeuttaa huomattavasti kiinteistön käyttämistä tai jota voidaan tarkoituksenmukaisesti käyttää vain kiinteistön yhteydessä, kiinteistön omistajalla on oikeus lunastaa vesijättö tai osa siitä.

Alue, jota hallintopakkohakemuksessa on vaadittu poistettavaksi, on kiinteistötoimituksessa toimitusnumero 2014-467294 vesijättönä erotettu yhteisestä vesialueesta (202-484-876-1) ja liitetty kiinteistöön Liisteri (202-484-2-92). Vesijätön lunastustoimitus on lainvoimainen ja kiinteistön Liisteri omistajille on tämän saannon perusteella 15.7.2014 myönnetty lainhuuto. Tämän vuoksi poistettavaksi vaadittu alue on maa-aluetta ja osa kiinteistöä Liisteri.

Vesijätön lunastustoimituksesta olisi voinut valittaa maaoikeuteen se, jolla kiinteistönmuodostamislain säännösten perusteella on puhevalta. Tässä menettelyssä olisi tutkittu muun ohella, onko lunastustoimituksen lopputulos lainmukainen. Aluehallintovirasto ei lähtökohtaisesti voi arvioida, onko vesijätön lunastustoimituksessa kohteena ollut alue tuolloin ollut vesijättöä vai ei, ja harkintavaltaansa käyttäen voisi vesilain hallintopakkosäännöksiä soveltaen määrätä alueen poistettavaksi vesialueen luvattomana täyttönä. Hallintopakkohakemuksen hyväksyminen tarkoittaisi tosiasiallisesti velvoitetta muuttaa kaivamalla osa kiinteistön maa-alueesta vesilain tarkoittamaksi vesialueeksi. Oikeudelliset edellytykset hallintopakkohakemuksen hyväksymiselle puuttuvat.


Aluehallintoviraston soveltama oikeusohje

Vesilaki 14 luku 4 §


Asian käsittely hallinto-oikeudessa


Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus)
on valituksessaan hallinto-oikeudelle vaatinut, että Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätös kumotaan ja että ELY-keskuksen vireille panema hallintopakkohakemus hyväksytään.


Vaatimuksensa tueksi ELY-keskus on esittänyt seuraavaa:

Aluehallintoviraston päätöksen perustelut ovat virheelliset. Vesialueen muuttaminen täyttämällä maa-alueeksi on vesilain mukaan pääsääntöisesti luvanvaraista. Maanmittaustoimituksessa on vesijättönä lunastettu ruoppausmassoista vesilain vastaisesti tehtyä täyttöaluetta. Vesijättöä on maan kohoamisen, vesialueen liettymisen ja umpeen kasvamisen tai vedenpinnan laskemisen seurauksena vesialueesta maa-alueeksi muuttunut alue. Ruoppausmassoista tehty vesialueen täyttö ei kuitenkaan ole vesijättöä.

Arvioitaessa, onko kyseessä vesilain vastainen vesialueen täyttö ja onko sen vuoksi tarvetta ryhtyä vesilain mukaisiin toimenpiteisiin laillisen tilan palauttamiseksi, ei sillä seikalla, että täytetty alue mahdollisesti on lunastettu vesijättönä kiinteistöön, ole ratkaisevaa merkitystä. ELY-keskus on viitannut kantansa tueksi korkeimman hallinto-oikeuden päätökseen KHO 31.12.2002 taltionumero 3507 ja Vaasan hallinto-oikeuden päätökseen 30.3.2007 n:o 07/0108/1. Vesijätön lunastamisen edellytyksiä kiinteistönmuodostamista koskevan lainsäädännön kannalta on arvioitu esimerkiksi korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 1990:101. Vesialueen täyttämisen yhteydessä säännönmukaisesti esille nousevia kysymyksiä vesilain 3 luvun 2 §:n tarkoittamista haitoista yleiselle ja yksityiselle edulle ei voida käsitellä eikä ratkaista vesijätön lunastamista koskevassa maanmittaustoimituksessa. Asianosaisten piiri on maanmittaustoimituksissa huomattavasti rajoitetumpi kuin vesilain mukaisessa lupakäsittelyssä.


Hallintopakkoasiassa annettavalla päätöksellä annetaan ratkaisu kysymykseen siitä, miten vesilakia on esillä olevassa tapauksessa sovellettava, ei kysymykseen maanmittaustoimituksen ratkaisun oikeellisuudesta. ELY-keskuksen tehtäviin kuuluvan vesilain valvontatehtävän asianmukaisen toteuttamisen ja kansalaisten oikeusturvan kannalta on erittäin tärkeää, että on olemassa yhtenäinen tulkinta siitä, voidaanko vesilain mukaisella hallintopakolla määrätä poistettavaksi vesijättönä kiinteistöön lunastettu vesilain vastaisesti tehty täyttöalue.

A ja B ovat antaneet vastineen, jossa he ovat katsoneet, että ELY-keskuksen valitus on aiheeton. A ja B ovat viitanneet maanmittauslaitoksen vesijätön lunastustoimituksen pöytäkirjaan. A ja B ovat omistaneet kiinteistön yli 20 vuotta ja nyt kysymyksessä oleva alue on ollut koko ajan vesijättömaata. Sille on läjitetty vähäinen 80 m3:n ruoppausmassa. Saatuaan 27.11.2013 ELY-keskuksen kirjeen ruoppausmassojen poistamisesta, A ja B ovat ryhtyneet toimiin vesijättömaan lunastamiseksi. Maanmittauslaitos on voinut arvioida, onko kysymyksessä vesijättö vai ruoppausmassoilla täytetty vesialue.

Kaarinan kaupungin ympäristönsuojelulautakunta on antanut vastineen, jossa se on katsonut, että ELY-keskuksen valitus on aiheellinen ja Etelä-Suomen aluehallintoviraston valituksenalainen päätös tulisi kumota.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on todennut lausuntonaan, että sillä ei ole lisättävää päätökseensä.

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on antanut vastaselityksen. Maanmittaustoimituksessa, jossa vesialueelle tehty täyttö lunastetaan vesijättönä kiinteistöön liitettäväksi, ei ratkaista täytöstä mahdollisesti aiheutunutta vesilain 3 luvun 2 §:ssä tarkoitettua edunmenetystä ja/tai haittaa vesialueelle tai maalle. Täytöstä mahdollisesti aiheutuneet edunmenetykset tulee ratkaista vesilain mukaisessa lupakäsittelyssä, jossa asianosaisia kuullaan riittävän laajasti. Valtion valvontaviranomaisena Varsinais-Suomen ELY-keskus katsoo, että vesialueen täytöillä on pääsääntöisesti oltava vesilain mukainen lupa.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Vaasan hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt ELY-keskuksen valituksen aluehallintoviraston päätöksestä.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Vesilain (587/2011) 14 luvun 4 §:n 1 momentin mukaan jos joku rikkoo vesilakia taikka sen nojalla annettua säännöstä tai määräystä, lupaviranomainen voi 1) kieltää häntä jatkamasta tai toistamasta säännöksen tai määräyksen vastaista menettelyä, 2) määrätä hänet täyttämään velvollisuutensa tai 3) määrätä hänet oikaisemaan sen, mitä säännösten tai määräysten vastaisesti on tehty.

ELY-keskuksen hallintopakkohakemus kohdistuu alueeseen, jonka osalta on suoritettu vesijätön lunastustoimitus (toimitus 2014-467294, lopettamispäivä 27.5.2014). Hallintopakkohakemuksen tarkoittamaa aluetta on toimituksessa pidetty kiinteistön Liisteri edustalle muodostuneena vesijättöalueena, ja tämän vesijättöalueen A ja B ovat kyseisessä kiinteistötoimituksessa lunastaneet ja se on liitetty heidän omistamaansa kiinteistöön Liisteri. Toimitus on lainvoimainen.

ELY-keskuksen hallintopakkohakemuksessa on katsottu, että lunastettu alue ei ollut luonnollisesti syntynyttä vesijättöä, ja vaadittu ruoppausmassojen poistamista vesistön luonnollista pohjaa myöten.

Hallinto-oikeus toteaa, että vesilain mukaan vesialueen rajana maata vastaan pidetään keskivedenkorkeuden mukaista rantaviivaa. Samaa periaatetta sovelletaan kiinteistönmuodostamislain mukaisissa toimituksissa (kiinteistönmuodostamislain 105 a §). Myös näkemys siitä, että lunastettavan vesijätön tulee olla luonnollisesti syntynyt, on vakiintunut vesijättöjen lunastustoimituksissa.

Maanmittauslaitos on viranomainen, jonka toimivaltaan kuuluu vesijätön lunastustoimituksessa määrittää vesijätön ulottuvuus. Oikeusvarmuus vaatii, että sen lainvoimainen ratkaisu asetetaan lähtökohdaksi myöhemmissä päätöksissä. ELY-keskuksen vaatimus merkitsisi käytännössä, että maa-aluetta olisi muutettava vesialueeksi.

Edellytyksiä ELY-keskuksen hallintopakkohakemuksen hyväksymiselle ei näin ollen ole ollut ja ELY-keskuksen valitus tulee hylätä.


Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Vesilaki 2 luku 2 § 1 momentti ja 14 luku 4 § 1 momentti

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Marjatta Korsbäck, Mauri Kerätär ja Kirsi Stark (eri mieltä). Esittelijä Matti Suontausta.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue (ELY-keskus) on valituksessaan vaatinut, että Vaasan hallinto-oikeuden ja Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätökset kumotaan ja ELY-keskuksen vireille panema hallintopakkohakemus hyväksytään.

Vaatimuksensa tueksi ELY-keskus on uudistanut vaatimuksensa perusteeksi asiassa aluehallintovirastolle ja hallinto-oikeudelle esittämänsä ja lisäksi esittänyt seuraavaa:

Vaasan hallinto-oikeuden päätös poikkeaa aiemmasta vakiintuneesti noudatetusta vesilain tulkinnasta, jonka mukaan vesijätön lunastustoimituksen ratkaisulle ei ole annettu ratkaisevaa merkitystä arvioitaessa sitä, onko vesialuetta täytetty vesilain säännösten vastaisesti. Vesialueen täyttäminen vaatii vesilain mukaisen luvan, jos siitä voi aiheutua vesilain 3 luvun 2 §:n 1 momentissa tarkoitettu muutos, jolla on lainkohdassa mainittuja haitallisia seurauksia. Vesilain 3 luvun 2 §:n 2 momentin mukaan myös yksityiselle hankkeesta aiheutuva edunmenetys voi aiheuttaa luvantarpeen, jos hankkeesta haittaa kärsivä ei ole antanut hankkeeseen suostumustaan.

Vesijätön lunastustoimituksen asianosaisia ovat kiinteistönmuodostamislain (554/1995) 17 §:n 1 momentin nojalla toimituksen hakija ja vesialueen omistaja. Edes toimituksen hakijan omistaman kiinteistön naapurikiinteistön omistaja ei ole vesijätön lunastustoimituksessa asianosainen, sillä toimitus ei yleensä koske häntä välittömästi. Oikeus hakea muutosta vesijätön lunastustoimituksessa tehtyyn päätökseen on kiinteistönmuodostamislain 231 §:n 1 momentin mukaan vain asianosaisella, ei siis naapurikiinteistön omistajalla eikä vesilain valvontaviranomaisella. Vesijätön lunastustoimituksen asianosaisten piiri on siten erittäin suppea. Toimituksessa ratkaistaan keskeisinä kysymyksinä vain lunastettavan vesijätön ulottuvuus ja vesijätöstä vesialueen omistajalle maksettavan korvauksen määrä. Toimituksessa ei voida miltään osin ratkaista kysymyksiä, jotka koskevat lunastettavan vesijättöalueen ja sen käytön ympäristölle ja naapurikiinteistöjen omistajille mahdollisesti aiheuttamia vesilain tarkoittamia haittoja ja niiden korvaamista haitankärsijöille.

Vesijätön lunastusta haetaan usein vasta sen jälkeen kun ranta-aluetta on voimakkaasti muutettu maansiirtotöillä. Lunastushakemuksen käynnistää monesti se, että vesilain valvontaviranomainen joko selvityspyynnöin tai kehotuksin puuttuu sen tietoon tulleeseen mahdollisesti lainvastaiseen vesialueen täyttämiseen. Käsillä olevassa tapauksessa valvontaviranomainen on puuttunut asiaan 27.11.2013 päivätyllä kehotuksella ja vesijätön lunastustoimitus on tullut vireille Maanmittauslaitokseen 27.1.2014 saapuneella hakemuksella. Tällaisessa tilanteessa on sen selvittäminen, miltä osin kyseessä on luonnollisesti syntynyt vesijättö ja miltä osin vesistöä täyttämällä syntynyt maa-alue, usein erittäin vaikeaa, joskus lähes mahdotonta. Vesijättöä lunastettaessa ei lunastajan ja vesialueen omistajan välillä ole yleensä riitaa siitä, mikä on lunastettavan vesijätön laajuus. Uusi kiinteistöraja voikin tällaisessa tilanteessa helposti määräytyä asianosaisten sopimuksen mukaisesti, jolloin lunastettavaan alueeseen voi tulla sisällytetyksi myös vesialuetta täyttämällä syntynyttä maa-aluetta, mikä ei ole vesijätön lunastamista koskevien säännösten mukaista. Edellä mainituilla toimituksen asianosaisilla ei luonnollisesti useimmiten ole mitään tarvetta hakea muutosta toimitukseen.

Nyt esillä olevassa tapauksessa on ilmakuvakartan perusteella riidattomasti havaittavissa, että kiinteistöön Liisteri (202-484-2-92) lunastamalla liitetty vesijättö poikkeaa laajuudeltaan ja muodoltaan huomattavasti naapurikiinteistöjen rantojen edustalle luonnollisesti muodostuneesta vesijätöstä. Jos vesijätön lunastustoimituksen lopputulokselle annetaan aluehallintoviraston ja Vaasan hallinto-oikeuden päätösten mukaisesti ratkaiseva merkitys arvioitaessa, onko vesialuetta täytetty vesilain säännösten vastaisesti, ei vesilain valvontaviranomaisella ja vesilain tarkoittamilla haitankärsijöillä ole käytännössä mitään mahdollisuuksia saada vesilain vastaiseksi katsomaansa tilannetta oikaistuksi.

ELY-keskukselle valvontaviranomaisena tulee toistuvasti kyselyjä ja toimenpidepyyntöjä tapauksista, joissa kaivumassoja on sijoitettu kaislikkoon ja siten mahdollisesti vesialueelle niin, että niistä saattaa aiheutua vesilain 3 luvun 2 §:ssä tarkoitettua haittaa. ELY-keskus vesilain valvontaviranomaisena on katsonut velvollisuudekseen huolehtia siitä, että hankkeen vesilain mukaisen luvan tarve näissä tapauksissa selvitetään. Useimmiten on kyse yksityiselle aiheutuvasta edunmenetyksestä, jolloin haitankärsijä ohjataan itse hakemaan asiaan korjausta aluehallintovirastolta. Mikäli hankkeen voidaan katsoa loukkaavan myös yleistä etua, ELY-keskus on itse ryhtynyt valvontatoimiin.

Vesilain valvontaviranomaisten toiminnan ennustettavuuden ja tasapuolisuuden turvaamiseksi sekä kansalaisten oikeusturvan kannalta on tarpeen, että korkein hallinto-oikeus antaa perustellun ratkaisun kysymykseen siitä, mikä on vesijätön lunastustoimituksessa tehdyn ratkaisun merkitys arvioitaessa sitä, onko vesialueen täyttäminen tapahtunut vesilain säännösten vastaisesti.

Etelä-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupavastuualue on antanut valituksen johdosta lausunnon. Aluehallintovirasto on viitannut päätökseensä ja sen perusteluihin sekä hallinto-oikeuden päätökseen ja katsonut, että ELY-keskuksen valituksessa ei ole esitetty mitään sellaista uutta, minkä johdosta olisi aihetta päätyä hallinto-oikeuden päätöksestä poikkeavaan lopputulokseen.

Aluehallintovirasto on lisäksi lausunut seuraavaa:

Vaasan hallinto-oikeuden päätös ei poikkea sen aikaisemmasta tulkinnasta koskien vesijätön lunastustoimituksen merkitystä arvioitaessa vesilain hallintopakkoa koskevien säännösten soveltamista vesialueen täyttöihin.

On harvinaista, että hallintopakkomenettelyn mahdollistamin pakkotoimin olisi vaadittu ennallistamaan kiinteistöön vesijätön lunastustoimituksessa vesijättönä liitetty alue. Aluehallintovirastossa on kuitenkin ollut ainakin kaksi sellaista asiaa vireillä, tosin yksityisten asianosaisen vireillepanemina. Nämä hakemukset on hylätty sillä perusteella, että hallintopakkohakemuksen kohteena ollut alue on vesijätön lunastustoimituksessa liitetty kiinteistöön.

Aluehallintovirasto on päätöksellään 6.3.2013 n:o 49/2013/2 hylännyt hallintopakkohakemuksen, joka koski niemekkeen muotoisen vesialueen täytön poistamista vesialueelta, sillä perusteella, että alue oli vesijätön lunastustoimituksessa liitetty kiinteistöön. Kiinteistö, johon vesijättö on liitetty, sijaitsee melko etäällä rannasta. Vaasan hallinto-oikeus pysytti päätöksellään 3.6.2014 n:o 14/0325/3 aluehallintoviraston päätöksen ja korkein hallinto-oikeus päätöksellään 12.5.2015 taltionumero 1247 pysytti Vaasan hallinto-oikeuden päätöksen asiassa.

Aluehallintovirasto on päätöksellään 13.6.2014 n:o 97/2014/2 hylännyt hallintopakkohakemuksen rannan täytön poistamiseksi vesialueelta sillä perusteella, että alue oli vesijätön lunastustoimituksessa liitetty rantakiinteistöön. Vaasan hallinto-oikeus pysytti päätöksellään 23.11.2015 nro 15/0325/2 aluehallintoviraston päätöksen. Päätös ei ole lainvoimainen.

Puuttuminen jälkikäteen vesilain mukaisin pakkotoimin jo lainvoiman saaneeseen vesijätön lunastustoimituksen lopputulemaan, määräämällä tällainen alue ennallistettavaksi poistamalla se vesialueen luonnollisen pohjan tasoon, johtaisi varsin merkittävään ja täysin hallitsemattomaan kiinteistöoikeudelliseen epävarmuuteen.

Kaarinan ympäristönsuojelulautakunta on antanut valituksen johdosta vastineen. Lautakunta on katsonut, että ELY-keskuksen valitus on aiheellinen. Hallinto-oikeuden ja aluehallintoviraston päätökset tulee kumota ja ELY-keskuksen vireille panema hallintopakkohakemus hyväksyä. Vesilain noudattamisen valvonta vaikeutuu huomattavasti, jos hallinto-oikeuden ja aluehallintoviraston tulkinnat pysyvät voimassa ja jos yksityisille vesi- ja ranta-alueiden haltijoille aiheutuu tulkinnan johdosta huomattavia haittoja. Esimerkiksi kyseisessä tapauksessa kysymys ei ole luonnollisesta vesijätön muodostumisesta, vaan ilmeisesti eri aikoina tehtyjen luvattomien läjitysten aiheuttamasta rantaviivan muutoksesta, joka on johtanut täyttöjen jälkeen vesijätön lunastustoimitukseen.

A ja B ovat antaneet valituksen, lausunnon ja vastineen johdosta vastineen, jossa on esitetty muun ohella seuraavaa:

ELY-keskuksen valituksessa esitetään, että ilmakuvakartan perusteella on riidattomasti havaittavissa, että kiinteistön Liisteri 202-484-2-92 lunastamalla liitetty vesijättö poikkeaa laajuudeltaan ja muodoltaan huomattavasti naapurikiinteistöjen rantojen edustalle luonnollisesti muodostuneesta vesijätöstä. Pelkän ilmakuvakartan perusteella ei kuitenkaan voida riidattomasti tätä seikkaa havaita. Merikartasta vuodelta 1982 ilmenee, että rantojen edustan vesijättömaat ovat muodostuneet jo aikaisemmin. Merikortista vuodelta 1971 ilmenee, että lahden alue on kokonaisuudessaan alavaa (0,6 m). Vesijättömaan lunastuspöytäkirjassa on todettu, että kiinteistöjen välinen alue on pääosin luonnontilaista, alavaa, hyvin pehmoista ja heinikkoista.

ELY-keskuksen valitukseen oheistettu ilmakuvakartta on ilmeisesti otettu keväällä, koska siinä ei ole havaittavissa alueella normaalisti olevia kaislikkoalueita. Keväisin vedenkorkeus voi olla 30–50 cm normaalia vedenkorkeutta alempana. Lisäksi joinakin talvina jäät katkovat vanhat kaislikot, jolloin ylhäältä katsottuna alavat maat, jotka todellisuudessa ovat kaislikoita, näyttävät kiinteältä maalta. Paikalla käynnillä saatu havainto antaa luotettavamman kuvan alueesta kuin pelkkä ilmakuva. Paikalla ovat käyneet tilannetta havainnoimassa sekä maanmittauslaitoksen että ELY-keskuksen edustajat.

Kiinteistöt Liisteri RN:o 2:78 ja Liisteri II RN:o 10:25 on merkitty vuonna 1969 maarekisteriin. Niemenkärki on merkitty maarekisterikarttaan. ELY-keskus on väittänyt, että virtaukset estyvät kiinteistöstä Liisteri RN:o 2:92 johtuen. Vastineeseen liitetyistä valokuvista käy ilmi edellä mainitun niemenkärjen kummallakin puolella oleva yli 20 metrin pituinen ruovikkoalue. Veden korkeus noin 10 metrin päässä on 0,30 metriä. Myös yli 50 vuotta vanha puusto käy ilmi kuvista. Lisäksi vesijätön lunastustoimitus on saanut lainvoiman. Huomioon on otettava, että ruoppaus- ja läjitysmäärät ovat olleet pieniä, eikä poistettavaa aluetta voida täsmällisesti määrittää.

ELY-keskus on antanut vastaselityksen annettujen lausunnon ja vastineiden johdosta. ELY-keskus on uudistanut ja lausunut muun ohella, että aluehallintoviraston lausunnossa mainituista päätöksistä ei voida tehdä sellaista johtopäätöstä, että vesilain mukainen hallintopakkohakemus ilman lupaa tehdyn täytön poistamiseksi voidaan asiaa enempää tutkimatta hylätä yksinomaan sillä perusteella, että täyttöalue on sittemmin vesijätön lunastustoimituksessa liitetty maa-alueena kiinteistöön.

Valituksenalaisessa asiassa aluehallintovirasto ja hallinto-oikeus ovat hylänneet hallintopakkohakemuksen yksinomaan sillä perusteella, että nyt kysymyksessä oleva alue on lainvoiman saaneessa vesijätön lunastustoimituksessa liitetty viereiseen kiinteistöön ja on siten maa-aluetta. Aluehallintovirasto on tehnyt päätöksensä vastapuolta kuulematta ja varaamatta ELY-keskukselle tilaisuutta lausua mahdollisesta vastineesta. Asiassa on siten jäänyt riittävästi selvittämättä, onko hakemuksen kohteena ollut alue luonnollisesti syntynyttä vesijättöä vai ilman lupaa täytettyä vesialuetta.

Hallinpakkohakemuksen hyväksyminen ei automaattisesti merkitse sitä, että luvattomasti tehty vesialueen täyttö tulee määrätä poistettavaksi. Hallintopakkopäätöksiin on varsin usein sisältynyt määräys, jonka mukaan täyttö on poistettava tiettyyn ajankohtaan mennessä, ellei sitä ennen ole saatu lupaa täytön pysyttämiseen. Mahdollisessa lupamenettelyssä varataan asianosaiselle tilaisuus esittää kannanottonsa täytön pysyttämisestä ja lupapäätöksessä voidaan asettaa tarpeellisia määräyksiä täytöstä vesiympäristölle ja naapurikiinteistöille aiheutuvien haittojen estämiseksi tai vähentämiseksi.

ELY-keskuksen vastaselitys on lähetetty tiedoksi A:lle ja B:lle.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian.

Vaasan hallinto-oikeuden ja Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätökset kumotaan ja asia palautetaan Etelä-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupavastuualueelle uudelleen käsiteltäväksi.

Perustelut


Sovellettavat oikeusohjeet

Uusi vesilaki (587/2011) on tullut voimaan 1.1.2012 ja sillä on kumottu vanha vesilaki (264/1961).

Vesilain (587/2011) 14 luvun 4 §:n 1 momentin mukaan, jos joku rikkoo vesilakia taikka sen nojalla annettua säännöstä tai määräystä, lupaviranomainen voi 1) kieltää häntä jatkamasta tai toistamasta säännöksen tai määräyksen vastaista menettelyä, 2) määrätä hänet täyttämään velvollisuutensa tai 3) määrätä hänet oikaisemaan sen, mitä säännösten tai määräysten vastaisesti on tehty.

Vesilain (587/2011) 19 luvun 6 §:n mukaan lain 14 luvun säännöksiä valvonnasta ja hallintopakosta sovelletaan myös niihin vesitaloushankkeisiin, joille on myönnetty lupa tai oikeus tai jotka on aloitettu ennen mainitun lain voimaantuloa.

Edellä mainittu siirtymäsäännös tarkoittaa, että ennen uuden vesilain voimaantuloa tehtyä tekoa arvioidaan vanhan vesilain mukaan, mutta mahdolliset velvoitteet loukkauksista määrätään uuden vesilain hallintopakkosäännösten mukaisesti. Siltä osin kuin hallintopakkohakemuksen kohteena olevat toimenpiteet on tehty ennen vuotta 2012, toimenpiteiden lainmukaisuutta on arvioitava vanhan vesilain (264/1961) 1 luvun 15 §:n säännösten mukaisesti.

Vesilain (264/1961) 1 luvun 15 §:n 1 momentin mukaan, jollei jäljempänä olevista säännöksistä tai niiden nojalla annetusta luvasta muuta johdu, vesistöstä ei saa johtaa vettä tai ryhtyä vesistössä tai maalla muuhun toimenpiteeseen siten, että siitä tai sen seurauksena voi aiheutua sellainen vesistön aseman, syvyyden, vedenkorkeuden, vedenjuoksun tai muu vesiympäristön muutos, joka

1) aiheuttaa vahinkoa tai haittaa toisen vesialueelle, kalastukselle, maalle, rakennukselle tai muulle omaisuudelle;

2) aiheuttaa tulvan vaaraa, yleistä vedenvähyyttä tai vesiluonnon ja sen toiminnan vahingollista muuttumista;

3) melkoisesti vähentää luonnon kauneutta, ympäristön viihtyisyyttä, kulttuuriarvoja tai vesistön käyttökelpoisuutta vedenhankintaan tahi sen soveltuvuutta virkistyskäyttöön;

4) huonontaa vesistön puhdistautumiskykyä tai muuttaa valtaväylää tai vaikeuttaa yleisen kulku- tai uittoväylän käyttämistä;

5) aiheuttaa vaaraa terveydelle; taikka

6) muulla edellä mainittuun verrattavalla tavalla loukkaa yleistä etua (vesistön muuttamiskielto).

Vesilain (264/1961) 2 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan rakentamiseen on hankittava aluehallintoviraston lupa, jos rakentamisesta tai rakennelman käyttämisestä saattaa aiheutua vesilain 1 luvun 12–15 §:ssä tarkoitettu muutos tai seuraus.

Asiassa saatu selvitys

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on vesilain valvontaviranomaisena aluehallintovirastossa vireille panemassaan hakemuksessa vaatinut ennallistamistoimia vesilain vastaisen vesialueen täytön vuoksi. Liisterin kiinteistön 202-484-2-92 edustalla yhteisen vesialueen 202-484-876-1 täyttö on hakemuksen mukaan tehty vuonna 2007 tai sen jälkeen ja ennen vuoden 2013 lokakuuta.

ELY-keskuksen hallintopakkohakemus kohdistuu alueeseen, jonka osalta on suoritettu vesijätön lunastustoimitus (toimitus 2014-467294, lopettamispäivä 27.5.2014). Toimituksessa Liisterin kiinteistöön on lunastettu 1 264 m2 yhteisestä vesialueesta 202-484-876-1. Lunastustoimituksen pöytäkirjan perusteluissa kohdassa ”Alueen luonne vesijättönä” on muun ohella lausuttu seuraavaa: ”Vesijätön käsitettä ei määritellä lainsäädännössä, mutta yleisesti vesijätöiksi katsotaan maankohoamisen, umpeenkasvamisen tai muun luonnollisen syyn johdosta maaksi muuttuneet vesialueet. Sama koskee luvallisesti tapahtuneen järvenlaskun jälkeen maa-alueeksi muuttunutta vesialuetta. Keinotekoisesti täyttämällä syntyneitä maa-alueita ei sitä vastoin pidetä vesijättönä.” Lunastustoimituksen pöytäkirjan perustelujen mukaan ei ole estettä lunastaa hakijan kiinteistön edustalla olevaa aluetta vesijättönä.

Hallintopakkohakemuksen tarkoittamaa aluetta on vesijätön lunastustoimituksessa pidetty Liisterin kiinteistön edustalle muodostuneena vesijättöalueena. Alue on lunastettu ja liitetty Liisterin kiinteistöön. Toimitus on lainvoimainen. Lunastustoimitus on rekisteröity 28.6.2014 kiinteistörekisteriin ja Liisterin kiinteistön omistajille on lunastuksen perusteella 15.7.2014 myönnetty lainhuuto.

A ja B ovat ELY-keskuksen valituksen johdosta antamassaan selityksessä hallinto-oikeudelle ilmoittaneet, että Liisterin tilan edustalla olevalle vesijätölle, joka selityksen liitekartan mukaan on kuulunut yhteiselle vesialueelle 202-484-876-1, on läjitetty ruoppausmassoja 80 m3. Ruoppaus on A:n ja B:n mukaan tehty vuonna 2007.

Oikeudellinen arviointi ja lopputulos

Asiassa on A:n ja B:n hallinto-oikeudelle antama selitys huomioon ottaen riidatonta, että Liisterin kiinteistön edustalla sijainneelle vesijätölle on A:n ja B:n toimesta ainakin jossain määrin läjitetty ruoppausmassoja. Läjityksen johdosta on mahdollisesti jossain määrin täytetty myös vesialuetta.

Aluehallintovirasto on hylännyt ELY-keskuksen vesilain nojalla tekemän hallintopakkohakemuksen ruoppausmassojen poistamisesta yksinomaan sillä perusteella, että hakemuksen kohteena oleva alue on kiinteistönmuodostamislain mukaisessa lainvoimaisessa toimituksessa erotettu vesijättönä yhteisestä vesialueesta ja liitetty Liisterin kiinteistöön.

Kysymys siitä, onko ELY-keskuksen hakemuksen kohteena oleva alue luettava vanhaa vesilakia (264/1961) sovellettaessa maa- vai vesialueeksi, määräytyy mainitun lain 1 luvun 6 §:n 1 momentin nojalla. Mainitun säännöksen mukaan vesialueen rajana maata vastaan pidetään keskivedenkorkeuden korkeuden mukaista rantaviivaa. Jos vedenkorkeus on pysyvästi muuttunut, määrätään sanottu raja muutoksen jälkeen todettavien vedenkorkeuksien mukaan. Vanhan vesilain 1 luvun 15 §:n 1 momentissa tarkoitettu ilman asianmukaista lupaa kielletty vesiympäristön muutos tai seuraus on siis voinut kohdistua myös maa-alueeseen tämän alueen kuuluessa vesiympäristöön.

Kiinteistönmuodostamislain mukainen vesijätön lunastustoimitus ei edellä lausuttu huomioon ottaen saa sellaista oikeusvoimaa, että vanhaan vesilakiin perustuvan hallintopakon käyttäminen ei edes lähtökohtaisesti olisi mahdollista siinä tilanteessa, että hallintopakon kohteena oleva alue on toimituksessa liitetty vesijättönä osaksi kiinteistöä. Tähän nähden pelkästään sillä seikalla, että nyt kysymyksessä oleva alue on liitetty kiinteistöön vesijättöalueena, ei ole oikeudellisesti ratkaisevaa merkitystä arvioitaessa sitä, onko mahdollisesta vesialueen täytöstä ja ruoppausmassojen muusta läjittämisestä alueelle voinut aiheutua vanhan vesilain 1 luvun 15 §:n 1 momentissa tarkoitettu lupaa edellyttänyt muutos tai seuraus.

Kun aluehallintovirastolla ja hallinto-oikeudella on ollut tästä asiasta toinen käsitys eikä hallintopakon edellytyksiä ole käsitelty asianmukaisessa laajuudessa vesilain säännösten nojalla, päätökset on kumottava ja asia on palautettava aluehallintovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.

ELY-keskuksen hallintopakkohakemuksen johdosta on selvitettävä ja arvioitava vanhan vesilain säännösten nojalla, onko tehdystä läjityksestä aiheutunut vesialueen täyttämistä siten kuin hakemuksessa on esitetty. Vastaavasti on myös selvitettävä, onko muusta vesijättöalueelle tehdystä läjityksestä aiheutunut sellaisia vesilain vastaisia seurauksia, joiden johdosta olisi annettava hallintopakkomääräyksiä. Lunastustoimituksen yhteydessä saatu selvitys voidaan ottaa asiassa osaltaan huomioon.

Korkein hallinto-oikeus toteaa lisäksi selvyyden vuoksi, että asian palauttaminen uudelleen käsiteltäväksi asian selvittämiseksi ei välttämättä merkitse sitä, että aluehallintoviraston on annettava vesilain 14 luvun 4 §:n 1 momentissa tarkoitettu hallintopakkomääräys, vaan aluehallinto-viraston tulee harkita, mikä merkitys kaikelle asiassa saatavalle selvitykselle on annettava hallintopakon edellytysten kannalta. ELY-keskukselle on varattava tarvittaessa tilaisuus täydentää hallintopakkohakemustaan siltä osin kuin asiassa on epäselvyyttä tehtyjen toimenpiteiden laajuudesta ja vaikutuksista.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riitta Mutikainen, Hannu Ranta, Mika Seppälä, Vesa-Pekka Nuotio ja Taina Pyysaari sekä ympäristöasiantuntijaneuvokset Janne Hukkinen ja Olli Malve. Asian esittelijä Irene Mäenpää.

Esittelijän eriävä mielipide


Esittelyn jälkeen ilmoitti asian esittelijä esittelijäneuvos Irene Mäenpää pöytäkirjaan merkittäväksi, että hänen esityksensä asian ratkaisemiseksi oli seuraava:

A ja B ovat ELY-keskuksen valituksen johdosta antamassaan selityksessä hallinto-oikeudelle ilmoittaneet, että Liisterin tilan edustalla olevalle vesijätölle, joka selityksen liitekartan mukaan on kuulunut yhteiselle vesialueelle 202-484-876-1, on läjitetty ruoppausmassoja 80 m3. Ruoppaus oli A:n ja B:n mukaan tehty vuonna 2007.

A:n ja B:n hallinto-oikeudelle antama selitys huomioon ottaen on riidatonta, että Liisterin kiinteistön edustan vesijätölle on A:n ja B:n toimesta jossain määrin läjitetty ruoppausmassoja.

Se seikka, onko mahdollinen täyttö- tai läjitysalue vanhan vesilain kannalta ollut luettava maa- vai vesialueeksi, määräytyy vanhan vesilain (264/1961) 1 luvun 6 §:n 1 momentin mukaan. Vanhaa vesilakia sovellettaessa pidetään vesialueen rajana maata vastaan keskivedenkorkeuden korkeuden mukaista rantaviivaa. Jos vedenkorkeus on pysyvästi muuttunut, määrätään sanottu raja muutoksen jälkeen todettavien vedenkorkeuksien mukaan. Arvioitaessa luvan tarvetta vanhan vesilain 1 luvun 15 §:ssä säädetyn vesistön muuttamiskiellon perusteella on sinänsä otettava huomioon myös maalla suoritettavan toimenpiteen vaikutukset vesiympäristöön.

ELY-keskuksen hallintopakkohakemuksen mukaan kysymyksessä olevan kiinteistön eteen vesialueelle on tehty ruoppausläjityksenä rantaviivaa muuttava niemeke. ELY-keskus on katsonut, että vesijätön lunastustoimituksessa rantaviivaa on tältä osin muutettu vesilain säännösten vastaisesti. Hallintopakkohakemuksessa tarkoitettu vesistön luonnollista pohjaa myöten poistettavaksi vaadittu alue on nykyisin kokonaisuudessaan lainvoimaisessa vesijätön lunastustoimituksessa lunastettu Liisterin tilaan ja on osa Liisterin kiinteistöön kuuluvaa maa-aluetta. Valituksenalaisessa asiassa ei voida tutkia vesijätön lunastustoimituksen lainmukaisuutta. ELY-keskuksen hallintopakkohakemuksessa ei ole väitetty, että hakemuksessa tarkoitetusta läjityksestä muutoin aiheutuisi vanhan vesilain 1 luvun 15 §:ssä tarkoitettuja seurauksia.

Vesijätön lunastustoimitus ei toisaalta saa sellaista oikeusvoimaa, että vesilain mukaisen hallintopakon käyttäminen ei olisi mahdollista, vaikka toimituksen kohteena oleva alue on muuttunut osaksi maakiinteistöä. Näkemys siitä, että lunastettavan vesijätön tulee olla luonnollisesti syntynyt, on kuitenkin vakiintunut vesijättöjen lunastustoimituksissa, kuten hallinto-oikeus päätöksessään on lausunut. Se seikka, että hallintopakkohakemuksessa tarkoitettua aluetta on lainvoimaisessa vesijätön lunastustoimituksessa pidetty Liisterin kiinteistön edustalle muodostuneena vesijättönä, voidaan valituksenalaisessa asiassa ottaa selvityksenä huomioon arvioitaessa sitä, onko hakemuksessa tarkoitetusta yhteisen vesialueen läjityksestä saattanut aiheutua vanhan vesilain 1 luvun 15 §:n 1 momentissa tarkoitettu lupaa edellyttänyt vesiympäristön muutos ja harkittaessa, onko asiassa vesilain 14 luvun 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun hallintopakon hyväksymisen edellytyksiä tällä perusteella. Katson, että asiassa on näissä oloissa edellytykset arvioida ratkaistavana olevan hallintopakkohakemuksen oikeudelliset edellytykset asiakirjoista saatavan selvityksen perusteella. Edellä esitettyyn nähden asiassa ei ole vesilain 14 luvun 4 §:n 1 momentti huomioon ottaen perusteita hallintopakkohakemuksen hyväksymiseen hakemuksessa esitettyjen perusteiden johdosta.

Näillä perusteilla ja kun lisäksi muutoin otetaan huomioon hallinto-oikeuden päätöksen perustelut ja perusteluissa mainitut oikeusohjeet sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, katson, että hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei ole perusteita muuttaa.

Article 0

$
0
0

Ulkomaalaisasia – Vastuunmäärittämisasetus (ns. Dublin III) – Hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio – Harkintavaltalauseke – Kokonaisharkinta

Taltionumero: 4927
Antopäivä: 5.10.2017

Maahanmuuttovirasto oli jättänyt tutkimatta Iranin kansalaisen A:n kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen ja päättänyt käännyttää hänet vastuunmäärittämisasetuksen nojalla Bulgariaan. Sitä ennen A oli avioitunut Suomessa jatkuvalla oleskeluluvalla oleskelevan afganistanilaisen miehen B kanssa, ja pariskunnalle oli syntynyt lapsi C.

Mikään vastuunmäärittämisasetuksen perusteista ei johtanut siihen, että Suomi olisi asetuksen nojalla suoraan vastuussa kansanvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä.

Asiassa oli seuraavaksi ratkaistavana, oliko kolmannen maan kansalaisen A:n omasta ja alaikäisen lapsensa puolesta Suomessa jättämä kansainvälistä suojelua koskeva hakemus EU:n vastuunmäärittämisasetuksen pääsäännöstä poiketen käsiteltävä saman asetuksen sisältämän harkintavaltalausekkeen nojalla Suomessa ottaen huomioon kaikki asian olosuhteet.

Asiassa saadun sosiaalityön yhteenvedon mukaan A:lla oli masennusta ja itsetuhoisia ajatuksia. Hän oli saanut aikoja psykologille ja etsinyt itselleen apua. Perheyhteys A:n ja C:n sekä B:n ja hänen vanhempien lastensa kanssa oli vahva.

Korkein hallinto-oikeus arvioi, että A:n psyykkisestä terveydentilasta saadun selvityksen perusteella hän oli tuen tarpeessa. Hän oli käynyt Suomessa psykologin vastaanotolla ja hänen kohdallaan on tehty jatkosuunnitelma sekä fyysisen että psyykkisen hyvinvoinnin tueksi. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että tilanteessa oli sekä valittajaan itseensä että hänen lapseensa liittyviä sellaisia perhe-elämän suojaan ja lapsen etuun liittyviä humanitaarisia syitä, että heidän turvapaikkahakemuksensa tuli käsitellä Suomessa.

Euroopan parlamentin ja Euroopan unionin neuvoston asetuksen (EU) N:o 604/2013 kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön johonkin jäsenvaltioon jättämän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisperusteiden ja -menettelyjen vahvistamisesta (uudelleenlaadittu vastuunmäärittämisasetus, ns. Dublin III), johdanto-osan perustelukappaleet 13, 14, 17, 32 ja 39 sekä vastuunmäärittämisasetuksen 1 artikla, 2 artiklan 1 g kohta, 3 artiklan 1 kohta, 6 artiklan 1 kohta, 7 artiklan 2 kohta, 12 artiklan 2 kohta, 16 artikla, 17 artikla ja 20 artiklan 3 kohta,

Ulkomaalaislaki 103 §:n 2 kohta, 146 § 1 momentti ja 148 §:n 2 momentti

Unionin tuomioistuimen tuomio yhdistetyissä asioissa C-411/10 ja C-493/10, kohdat 55, 64‒ 66 ja 68

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Matti Pellonpää, Anne E. Niemi, Janne Aer, Petri Helander ja Tuomas Kuokkanen. Asian esittelijä Anna Mähönen.

Viewing all 1716 articles
Browse latest View live