Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavana oli kysymys siitä, oliko erityisen tarkastuksen toimittamista haettu aluehallintovirastolta asunto-osakeyhtiölain edellyttämällä tavalla. Erityisen tarkastuksen toimittamista oli asunto-osakeyhtiön varsinaisessa yhtiökokouksessa ehdottanut kaksi osakkeenomistajaa, jotka yhteensä omistivat 16,66 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista. Varsinaisessa yhtiökokouksessa oli kuitenkin päätetty, että erityisen tarkastuksen toimittamista koskeva asia siirretään ylimääräisessä yhtiökokouksessa käsiteltäväksi.

Korkein hallinto-oikeus katsoi asunto-osakeyhtiölain 9 luvun 13 §:n sanamuoto ja lain esityöt sekä asiassa esitetty selvitys huomioon ottaen, että erityisen tarkastuksen toimittamista koskevaa ehdotusta oli käsitelty ja kannatettu asunto-osakeyhtiön varsinaisessa yhtiökokouksessa lain edellyttämällä tavalla. Koska ehdotuksen olivat tehneet yhteensä riittävän omistusosuuden omaavat osakkeenomistajat, asiasta ei ole ollut tarpeen toimittaa äänestystä. Koska erityisen tarkastuksen toimittaminen ei myöskään edellytä yhtiökokouksen päätöstä, ehdotuksen siirtämisellä ylimääräisessä yhtiökokouksessa käsiteltäväksi ei ollut asiassa merkitystä. Asunto-osakeyhtiölain 9 luvun 13 §:ssä mainitut yhtiökokouskäsittelyä ja kannatusta koskevat edellytykset olivat täyttyneet jo varsinaisessa yhtiökokouksessa. Tämän vuoksi korkein hallinto-oikeus kumosi hallinto-oikeuden päätöksen ja palautti asian hallinto-oikeudelle uudelleen käsiteltäväksi erityisen tarkastuksen toimittamista koskevien muiden edellytysten selvittämiseksi.

Asunto-osakeyhtiölaki 9 luku 13 §

Päätös, jota valitus koskee

Hämeenlinnan hallinto-oikeus 1.4.2016 nro 16/0311/3

Asian aikaisempi käsittely

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on 28.11.2014 tekemällään päätöksellä hylännyt B:n hakemuksen erityisen tarkastuksen toimittamisesta Asunto-osakeyhtiö A:n hallinnosta vuosilta 2008-2012.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Hämeenlinnan hallinto-oikeus on kumonnut aluehallintoviraston päätöksen ja palauttanut asian aluehallintovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.

Hallinto-oikeus on hylännyt B:n sekä Asunto-osakeyhtiö A:n oikeudenkäyntikuluvaatimukset.

Hallinto-oikeus on selostettuaan asunto-osakeyhtiölain 9 luvun 13 §:n ja hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin säännökset perustellut päätöstään siltä osin kuin korkeimmassa hallinto-oikeudessa on kysymys seuraavasti:

Erityisen tarkastuksen määrääminen

Esitetty selvitys

Aluehallintovirastolle toimitettuihin asiakirjoihin on liitetty 29.4.2013 päivätty kutsu Asunto-osakeyhtiö A:n varsinaiseen yhtiökokoukseen 14.5.2013. Kutsussa ei ole mainittu, että kokouksessa tultaisiin käsittelemään erityisen tarkastuksen toimittamista koskevaa ehdotusta.

Varsinaisen yhtiökokouksen 14.5.2013 pöytäkirjan 6-kohta on koskenut työjärjestyksen hyväksymistä. Pöytäkirjaan merkityn mukaan työjärjestykseen esitettiin kokouksessa käsiteltäväksi B:n ja C:n toimesta kaksi asiaa. Toinen näistä oli äänestys erityisen tarkastuksen toimittamisesta yhtiön hallinnosta ja kirjanpidosta viideltä vuodelta. Lisäksi pöytäkirjaan on merkitty, että erittely tarkennetaan myöhemmin (liite 13). Edelleen pöytäkirjaan merkityn mukaan yhtiökokous päätti, että yhtiössä pidetään ylimääräinen yhtiökokous, jossa nämä asiat käsitellään.

B on vaatinut erityisen tarkastuksen toimittamista aluehallintovirastolle 10.6.2013 saapuneella hakemuksella. B:n mukaan erityisen tarkastuksen toimittamista koskevaa ehdotusta ei ole otettu yhtiökokouksen 14.5.2013 esityslistalle.

Aluehallintovirasto on lähetteellään 26.6.2013 varannut Asunto-osakeyhtiö A:n hallitukselle tilaisuuden tulla kuulluksi B:n hakemuksen johdosta. Yhtiön antaman vastineen mukaan B ei ole voinut hakea erityistä tarkastusta, koska edellytys ehdotuksen käsittelemisestä yhtiökokouksessa 14.5.2013 puuttuu. Yhtiökokouksen 14.5.2013 pöytäkirjan liitteestä 13 ilmenee myös, että B ja hänen asiakumppaninsa eivät ole yksilöineet vaatimustaan.

Aluehallintovirasto ei ole varannut B:lle tilaisuutta lausua yhtiön vastineesta.

Asunto-osakeyhtiö A:n ylimääräisen yhtiökokouksen 2.8.2013 päivätyssä kutsussa on kokouksen asialistalle kohtaan 8.1 merkitty käsiteltäväksi B:n esittämä erityistilin- ja toiminnantarkastus, jonka tulee koskea erityisesti seuraavia seikkoja:

- huoneistojen pohjakerrokseen teetetyt lattialämmitykset taloyhtiön kustannuksella

- yhtiön putkiremontin yhteydessä maksetut hyvitykset osakkaille, putkiremontin kustannusten jakautuminen osakkaiden kesken sekä hyvitysten maksamisperiaatteet

- taloyhtiön kunnossapitovastuulle kuuluvien putkien jättäminen korjaamatta

- putkiremontin toteutus. Onko putkiremontti toteutettu tehtyjen laillisten päätösten mukaisesti ja asunto-osakeyhtiölakia noudattaen

- lämmönjakohuoneen hallintaoikeus ja vuokraus osakkaalta.

Asunto-osakeyhtiö A:n ylimääräinen yhtiökokous on pidetty 19.8.2013. Kokouspöytäkirjan mukaan kohdassa 8 on käsitelty B:n ehdotus erityisen tarkastuksen toimittamisesta. Pöytäkirjasta ilmenee, että isännöitsijä on kertonut arviohinnan erityiselle tarkastukselle. Äänestyksen jälkeen yhtiökokous on päättänyt olla kannattamatta B:n ehdotusta. B on aluehallintovirastolle 17.9.2013 saapuneessa sähköpostiviestissään ilmoittanut vaativansa edelleen erityisen tarkastuksen toimittamista Asunto-osakeyhtiö A:ssa. Tämän varmistamiseksi B on ilmoituksensa mukaan yhdessä C:n kanssa vaatinut erityisen tarkastuksen toimittamista yhtiön ylimääräisessä yhtiökokouksessa 19.8.2013. B on lisäksi ilmoittanut lähettäneensä sähköpostiviestinsä erityisen tarkastuksen toimittamista koskevan vaatimuksensa varmistamiseksi, koska hän ei ollut vielä saanut ylimääräisen yhtiökokouksen pöytäkirjaa ja kokouksesta oli pian kulunut kuukausi. Aluehallintovirastolle 18.9.2013 saapuneessa sähköpostiviestissään B on ilmoittanut lähettävänsä 19.8.2013 pidetyn ylimääräisen yhtiökokouksen pöytäkirjan sen saatuaan, jotta voidaan varmistaa, että erityinen tarkastus voidaan toimittaa, mikäli hänen varsinaisessa yhtiökokouksessa vaatimansa erityinen tarkastus ei jostakin syystä etenisi.

Oikeudellinen arviointi

Yhtiökokouksen pöytäkirja on luonteeltaan todisteluasiakirja, jonka sisältö osoittaa kokouksen kulun, jollei muuta osoiteta. Asunto-osakeyhtiö A:n 14.5.2013 pidetyn varsinaisen yhtiökokouksen pöytäkirjan mukaan kyseisessä kokouksessa ei ole käsitelty osakas B:n tekemää ehdotusta erityisen tarkastuksen toimittamisesta, vaan kyseinen asia on päätetty käsitellä myöhemmin yhtiön ylimääräisessä yhtiökokouksessa. Pöytäkirjan mukaan päätös on ollut yksimielinen. Koska erityisen tarkastuksen toimittamista koskevaa ehdotusta ei ole käsitelty asunto-osakeyhtiölain 9 luvun 13 §:n tarkoittamalla tavalla yhtiökokouksessa ennen hakemuksen toimittamista aluehallintovirastolle 10.6.2013, aluehallintoviraston olisi tullut jättää kyseinen hakemus tutkimatta.

Asunto-osakeyhtiö A:n ylimääräisessä yhtiökokouksessa 19.8.2013 B on tehnyt ehdotuksen erityisen tarkastuksen toimittamisesta yhtiön hallinnosta ja kirjanpidosta edeltäneiltä viideltä vuodelta. Ehdotuksen perustelut oli merkitty kokouskutsuun. Aluehallintovirastoon 17.9. ja 18.9.2013 lähettämissään sähköpostiviesteissä B on ilmoittanut edelleen vaativansa erityisen tarkastuksen määräämistä toimitettavaksi. Siltä varalta, ettei hänen aikaisempi hakemuksensa menestyisi B on ilmoittanut vaativansa erityisen tarkastuksen määräämistä toimitettavaksi ylimääräisessä yhtiökokouksessa 19.8.2013 tekemänsä ehdotuksen perusteella. Tätä B:n myöhempää hakemusta ei ole käsitelty aluehallintovirastossa, eikä Asunto-osakeyhtiö A:lle myöskään ole varattu tilaisuutta tulla kuulluksi kyseisen hakemuksen johdosta. Ylimääräisen yhtiökokouksen 19.8.2013 pöytäkirjasta ei ilmene, että yhtiön hallitus olisi tuolloin antanut selvitystä B:n ehdotuksensa perusteluina esittämiin epäselvyyksiin. Aluehallintovirastolle yhtiö on antanut vastineensa B:n ensimmäisen hakemuksen johdosta. Kun myöskään yhtiön hallinto-oikeudelle antama selitys ei sisällä yhtiön kannanottoa B:n myöhemmän hakemuksen perusteisiin, hallinto-oikeus palauttaa asian aluehallintovirastolle uudelleen käsiteltäväksi. Ennen asian ratkaisemista aluehallintoviraston tulee varata Asunto-osakeyhtiö A:lle tilaisuus lausua B:n 19.8.2013 pidetyssä ylimääräisessä yhtiökokouksessa esittämistä perusteista erityiselle tarkastukselle.

Oikeudenkäyntikulut

B on hakenut muutosta aluehallintoviraston päätökseen olla määräämättä erityistä tarkastusta toimitettavaksi Asunto-osakeyhtiö A:ssa. Asia on ollut osakkeenomistajalle tärkeä. Asian lopputulos huomioon ottaen B:tä ei ole syytä määrätä korvaamaan yhtiön selityksen antamisesta aiheutuneita kuluja siitä huolimatta, että hallinto-oikeus on Asunto-osakeyhtiö A:n tavoin katsonut, että B:n ensimmäinen hakemus olisi tullut jättää tutkimatta.

Asian lopputulos huomioon ottaen myöskään Asunto-osakeyhtiö A:ta ei voida velvoittaa korvaamaan B:n oikeudenkäyntikuluja.

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Maija-Liisa Marttila, Riitta Jokioinen ja Marja Tuominen, joka on myös esitellyt asian.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

B on valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden ja aluehallintoviraston päätökset kumotaan ja että erityinen tarkastus määrätään toimitettavaksi Asunto-osakeyhtiö A:ssa siten kuin varsinaisessa yhtiökokouksessa on 14.5.2013 esitetty ja myöhemmin tarkennettu. Lisäksi asiassa syntyneet oikeudenkäyntikulut on korvattava. Asunto-osakeyhtiö A on velvoitettava korvaamaan erityisestä tarkastuksesta aiheutuvat kulut, erityistä tarkastusta hakeneiden oikeudenkäyntikulut ja edunvalvontakulut korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen.

B on perustellut vaatimuksiaan muun ohella seuraavasti:

Erityisen tarkastuksen toimittamista on vaadittu asunto-osakeyhtiölain 9 luvun 13 §:n mukaisesti. Hakemus erityisen tarkastuksen toimittamisesta on pantu vireille Asunto-osakeyhtiö A:n varsinaisessa yhtiökokouksessa 14.5.2013 tehdyn ehdotuksen perusteella. Varsinaisen yhtiökokouksen puheenjohtaja on allekirjoituksellaan vahvistanut, että osakkaat, jotka omistavat yli kymmenesosan yhtiön osakekannasta, ovat varsinaisessa yhtiökokouksessa esittäneet kirjallisen vaatimuksen erityisen tarkastuksen toimittamisesta. Sittemmin hakemusta on täydennetty ylimääräisessä yhtiökokouksessa 19.8.2013 esitettyjen tarkennusten johdosta.

Aluehallintovirasto on valituksen johdosta antamassaan lausunnossaan todennut muun ohella seuraavasti:

Nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa aluehallintovirasto on katsonut, että erityistä tarkastusta on ehdotettu ja kannatettu asunto-osakeyhtiölain mukaisesti varsinaisessa yhtiökokouksessa 14.5.2013. Siten hakemusta 10.6.2013 ei ole tullut jättää tutkimatta. Aluehallintovirastolle 17.9.2013 toimittamassaan kirjelmässä B on tuonut esiin, että hän vaatii edelleen erityisen tarkastuksen toimittamista. Kirjelmässä on esitetty samat vaatimukset kuin 10.6.2013 tehdyssä hakemuksessa. B on Asunto-osakeyhtiö A:n ylimääräisessä yhtiökokouksessa 17.9.2013 vaatinut pöytäkirjaan kirjattavaksi, että kokouksessa vahvistetaan hänen varsinaisessa yhtiökokouksessa 14.5.2013 esittämä vaatimus erityisen tarkastuksen toimittamisesta. Kirjelmän katsominen uudeksi hakemukseksi voinee siinä käytettyjen ilmaisujen perusteella olla liian pitkälle menevä tulkinta. Ottaen huomioon, että hakijalta peritään suoritemaksu sekä ensimmäisestä että uudesta hakemuksesta, ei viranomainen voi epäselvässä tapauksessa tulkita hakijan tarkoittavan tehdä uuden maksullisen hakemuksen. B ei ole myöskään korkeimmalle hallinto-oikeudelle toimittamassaan valituksessa ilmaissut, että hän olisi tehnyt uuden hakemuksen 17.9.2013.

B ei ole esittänyt korkeimmalle hallinto-oikeudelle mitään sellaista uutta selvitystä, jonka perusteella asiaa olisi syytä arvioida toisin kuin aluehallintoviraston päätöksessä.

Asunto-osakeyhtiö A on selityksessään todennut muun ohella seuraavasti:

Valitus tulee hylätä. Riippumatta siitä, arvioidaanko B:n samansisältöisiä hakemuksia yhtiökokouksessa 14.5.2013 tai 19.8.2013 tehdyn ehdotuksen perusteella, erityisen tarkastuksen toimittamiselle ei ole painavia syitä. Lisäksi vaatimus koskien erityisestä tarkastuksesta aiheutuvia kustannuksia tulee jättää tutkimatta. B on myös velvoitettava korvaamaan yhtiön oikeudenkäyntikulut asiassa.

B on antanut vastaselityksen. B yhtyy aluehallintoviraston näkemykseen siitä, että hänen hakemustaan ei ole tullut jättää tutkimatta. B kuitenkin katsoo, että erityisen tarkastuksen toimittamiselle on painava syy. B luopuu muista vaatimuksistaan, koska ne voidaan käsitellä yhtiökokouksessa erityisen tarkastuksen valmistuttua. Asunto-osakeyhtiö A:n vaatimus yhtiön oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta tulee hylätä aiheettomana.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus kumoaa hallinto-oikeuden päätöksen erityisen tarkastuksen toimittamista koskevilta osin ja palauttaa asian hallinto-oikeudelle uudelleen käsiteltäväksi.

Perustelut

Asunto-osakeyhtiölain 9 luvun 13 §:n 1 momentin mukaan osakkeenomistaja voi hakea yhtiön kotipaikan aluehallintovirastolta erityisen tarkastuksen toimittamista yhtiön hallinnosta ja kirjanpidosta tietyltä päättyneeltä ajanjaksolta taikka tietyistä toimenpiteistä tai seikoista. Edellytyksenä on, että ehdotusta on yhtiökokouksessa käsitelty ja kannatettu 2 momentissa tarkoitetulla tavalla. Hakemus aluehallintovirastolle on tehtävä kuukauden kuluessa yhtiökokouksesta. Pykälän 2 momentin mukaan ehdotus tarkastuksen toimittamisesta on tehtävä varsinaisessa yhtiökokouksessa tai siinä yhtiökokouksessa, jossa asiaa kokouskutsun mukaisesti on käsiteltävä. Hakemus voidaan tehdä, jos osakkeenomistajat, joilla on vähintään yksi kymmenesosa kaikista osakkeista tai yksi kolmasosa kokouksessa edustetuista osakkeista, ovat ehdotusta kannattaneet.

Hallituksen esityksen Eduskunnalle uudeksi asunto-osakeyhtiölainsäädännöksi (HE 24/2009 vp) asunto-osakeyhtiölain 9 luvun 13 §:ää koskevien yksityiskohtaisten perusteluiden mukaan pykälässä ehdotetaan säädettäväksi erityisestä tarkastuksesta voimassa olevan lain 68 §:ää vastaavalla tavalla. Säännöksen sanamuotoa on kuitenkin jossakin määrin muutettu sen asian osoittamiseksi, että erityinen tarkastus voidaan määrätä vain viranomaisen toimesta ja että yhtiökokouskäsittelyllä ei sinänsä ole hakemuksen kannalta muuta merkitystä kuin osoittaa riittävää kannatusta hankkeelle. Yhtiökokouksen enemmistö ei voi pätevästi päättää toi-mittaa erityistä tarkastusta. Jos tällainen päätös tehdään, on kysymys jostakin muusta asiasta, esimerkiksi yhtiön tilintarkastajalle annetusta erityistä ohjeesta. Enemmistön päätöksellä ei myöskään ole vaikutusta viranomaisen erityisen tarkastuksen toimittamista kohdistuvaan harkintaan.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavana on kysymys siitä, onko erityisen tarkastuksen toimittamista haettu aluehallintovirastolta asunto-osakeyhtiölain edellyttämällä tavalla.

Asunto-osakeyhtiö A:nvarsinaisen yhtiökokouksen pöytäkirjan 14.5.2013 kohdan 6 mukaan kokouksessa on esitetty käsiteltäväksi B:n ja C:n toimesta kaksi asiaa, joista toinen on ollut äänestys erityisen tarkastuksen toimittamisesta yhtiön hallinnosta ja kirjanpidosta viideltä vuodelta, mistä erittely tarkennetaan myöhemmin. Tältä osin pöytäkirjassa viitataan liiteasiakirjaan 13, joka on B:n ja C:n varsinaiselle yhtiökokoukselle 14.5.2013 osoittama asiakirja, jossa B on omasta ja valtakirjalla C:n puolesta vaatinut lisättäväksi yhtiökokouksessa käsiteltäviin asioihin muun ohella äänestyksen erityistarkastuksen toimittamisesta yhtiön hallinnosta ja kirjanpidosta viideltä vuodelta. B ja C omistavat yhteensä 16,66 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista. Yhtiökokouksen puheenjohtaja on allekirjoituksellaan vahvistanut vaatimuksen esitetyksi. Yhtiökokouksessa on sittemmin päätetty, että yhtiössä pidetään ylimääräinen yhtiökokous, jossa nämä asiat käsitellään.

Korkein hallinto-oikeus katsoo, että erityisen tarkastuksen toimittamista koskevaa ehdotusta on käsitelty ja kannatettu Asunto-osakeyhtiö A:n varsinaisessa yhtiökokouksessa 14.5.2013 edellä selostetulla tavalla siten kuin asunto-osakeyhtiölaki edellyttää. Koska ehdotuksen ovat teh-neet yhteensä riittävän omistusosuuden omaavat osakkeenomistajat, asiasta ei ole ollut tarpeen toimittaa äänestystä. Koska erityisen tarkastuksen toimittaminen ei myöskään edellytä yhtiökokouksen päätöstä, ehdotuksen siirtämisellä ylimääräisessä yhtiökokouksessa käsiteltäväksi ei ole asiassa merkitystä. Asunto-osakeyhtiölain 9 luvun 13 §:ssä mainitut yhtiökokouskäsittelyä ja kannatusta koskevat edellytykset ovat täyttyneet varsinaisessa yhtiökokouksessa. Näin ollen korkein hallinto-oikeus katsoo, että aluehallintovirasto on voinut tutkia B:n hakemuksen 10.6.2013.

Tämän vuoksi hallinto-oikeuden päätös on kumottava ja asia palautettava hallinto-oikeudelle uudelleen käsiteltäväksi erityisen tarkastuksen toimittamista koskevien muiden edellytysten selvittämiseksi. Hallinto-oikeuden tulee asian ratkaistessaan lausua myös korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyistä oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevista vaatimuksista.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Irma Telivuo, Leena Äärilä, Vesa-Pekka Nuotio, Antti Pekkala ja Leena Romppainen. Asian esittelijä Stina-Maria Lund.

Asia Kirkollisasiaa koskeva valitus

Valittaja A:n seurakunnan kirkkoneuvosto

Päätös, jota valitus koskee

Hämeenlinnan hallinto-oikeus 17.8.2015 nro 15/0613/3

Asian aikaisempi käsittely

A:n seurakunnan kirkkoneuvosto on 1.10.2014 (§ 116) päättänyt irtisanoa B:n toimistosihteerin virasta.

Kirkkoneuvosto on 2.12.2014 (§ 152) hylännyt B:n oikaisuvaatimuksen.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Hämeenlinnan hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään B:n valituksesta, siltä osin kuin nyt on kysymys, kumonnut A:n seurakunnan kirkkoneuvoston päätökset 1.10.2014 ja 2.12.2014 sekä hylännyt seurakunnan oikeudenkäyntikuluvaatimuksen.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Keskeiset sovellettavat säännökset ja niiden tulkintaperiaatteet

Kirkkolain 6 luvun 50 §:n 1 momentin mukaan työnantaja ei saa irtisanoa virkasuhdetta viranhaltijasta johtuvasta syystä ilman asiallista ja painavaa syytä. Tällaisena syynä irtisanomiselle voidaan pitää virkasuhteeseen liittyvien velvoitteiden vakavaa rikkomista sekä sellaisten viranhaltijan henkilöön liittyvien työntekoedellytysten olennaista muuttumista, joiden vuoksi viranhaltija ei enää kykene selviytymään tehtävistään. Syyn asiallisuutta ja painavuutta arvioitaessa on otettava huomioon työnantajan ja viranhaltijan olosuhteet kokonaisuudessaan.

Saman pykälän 3 momentin mukaan viranhaltijaa, joka on laiminlyönyt virkasuhteesta johtuvien velvollisuuksiensa täyttämisen tai rikkonut niitä, ei kuitenkaan saa irtisanoa ennen kuin hänelle on varoituksella annettu mahdollisuus korjata menettelynsä.

Kirkkolain 6 luvun 51 §:n mukaan irtisanominen on tehtävä 50 §:ssä säädetyllä perusteella kohtuullisen ajan kuluessa siitä, kun irtisanomisen peruste on tullut irtisanomisesta päättävän viranomaisen tietoon.

Kirkkolain muuttamista koskevan hallituksen esityksen (HE 41/2012 vp) yksityiskohtaisten perustelujen mukaan kirkkolain 6 luvun 51 §:ssä ei määriteltäisi aikaa täsmällisesti, vaan säännös ehdotetaan jätettäväksi joustavaksi, koska kohtuullinen aika voi vaihdella olosuhteista riippuen. Työnantajalla tulisi kuitenkin olla vähintään muutaman viikon harkinta-aika arvioida sitä, onko irtisanomiselle riittävät perusteet. Toisaalta viranhaltijan kannalta ei olisi kohtuullista, että työnantaja voi vedota useita kuukausia aikaisemmin työnantajan tietoon tulleisiin seikkoihin. Työnantajan harkinta-aika alkaisi kulua yleensä siitä, kun irtisanomisesta päättävä työnantajan edustaja, yksittäinen viranhaltija tai monijäseninen toimielin on riittävällä varmuudella saanut tiedon niistä tosiseikoista, joihin viranhaltijan irtisanominen perustuu, ja jos syy on jatkuva, siitä kun syy on lakannut. Viranhaltijan esimiehen tai monijäsenisen toimielimen esittelijän olisi kohtuullisessa ajassa saatettava tietoonsa tulleet irtisanomiseen mahdollisesti vaikuttavat seikat toimivaltaisen päättävän viranomaisen tietoon.

Kirkkoneuvoston päätöksessä 1.10.2014 selostetut irtisanomisperusteet

1. B harhautti esimiestä työnantajan kustantamaan oppisopimuskoulutukseen liittyvissä asioissa.

B järjesti esimiehen pois näyttönsä arviointitilaisuudesta ja antoi virheellistä tietoa esimiehelle ja oppilaitokselle. B ei useista pyynnöistä huolimatta näyttänyt esimiehelle oppisopimuskoulutuksen portfoliokansi- ota/työnäytteitä, joiden perusteella B:n näyttöjä oli arvioitu. Toistaiseksi ei voida poissulkea sitä mahdollisuutta, että B on esittänyt omina opinnäytetöinään toisten viranhaltijoiden laatimia selvityksiä ja esityksiä.

2. B:n vastuulla olevista puhelinasioista löytyi runsaasti epäselvyyksiä ja ohjeiden vastaista toimintaa. Uudet, ehjät ja rikkinäiset matkapuhelimet olivat keskenään sekaisin ja säilytys oli epäasiallista. B:n luoma taulukko seurakunnan omistamista puhelimista ja niiden käyttäjistä ei ollut ajan tasalla ja tiedot olivat epäloogisia ja ristiriitaisia.

Keväällä 2013 C:n kirkon hälytysliittymä lakkasi yllättäen toimimasta. Myöhemmin kävi ilmi, että B oli antanut kirkon hälytysliittymän hautausmaan kausityöntekijän käyttöön ja hälytysjärjestelmä oli siitä syystä lakannut toimimasta.

Puhelinlaskujen tarkastuksen yhteydessä selvisi, että B oli tehnyt puhelinten hankinnan yhteydessä määräaikaisia liittymäsopimuksia, vaikka talousjohtaja oli nimenomaan kieltänyt kaikkien niin sanottujen kytkykauppojen tekemisen. B oli kirjannut hankkimansa puhelimet Soneran järjestelmässä sattumanvaraisesti jollekulle työntekijälle. Puhelinlaskuissa olevat puhelin- ja liittymätiedot olivat ristiriitaisia.

Muun muassa edellä mainituista syistä seurakunnan puhelinasiat, -liittymät ja -laskut olivat B:n jäljiltä sekaisin. Puhelimien numerot, nimet ja käyttöpaikat olivat eri asiakirjoissa ristiriitaisia. B:n aiheuttamat epäselvyydet ja sekaannukset puhelinasioissa ovat aiheuttaneet seurakunnalle ylimääräisiä kustannuksia.

3. B:n vastuulla olevat atk-asiat.

B oli useiden vuosien ajan hankkinut atk-pientarvikkeet eri liikkeistä, vaikka kyseiset tarvikkeet kuuluivat Tampereen IT-keskuksen kanssa solmitun sopimuksen piiriin. B:n menettelystä on aiheutunut ylimääräisiä kustannuksia seurakunnalle.

B on toiminut vastoin sovittua työnjakoa ja yhteistyötä Tampereen IT-keskuksen kanssa. B:lle on esimerkiksi toistuvasti jouduttu muistuttamaan, että seurakunnan henkilökunta ottaa ongelmissaan yhteyttä suoraan Tampereen IT-keskuksen Helpdeskiin. B on siitä huolimatta ohjeistanut henkilökuntaa hoitamaan asiat hänen kauttaan.

B on laiminlyönyt huolehtia henkilökunnan käyttäjäoikeuksien dokumentoinnista esimiehen useista pyynnöistä huolimatta.

B on kesäkuussa 2014 lähettänyt atk-asioita koskevaa, mutta sekavaa ja kysyttyihin asioihin kuulumatonta sähköpostia esimiehelleen. B oli myös yhteydessä joihinkin seurakunnan työntekijöihin paljastaen heille luottamuksellisia tietoja kolmansista osapuolista.

Kaiken ilmenneen perusteella on syytä epäillä, onko B kykenevä huolehtimaan organisaation atk-asioista tehtävänkuvauksensa mukaisesti itsenäisesti.

Kirkkoneuvoston päätöksessä on lisäksi selostettu esimiehen B:lle 13.6.2011, 8.11.2011, 27.1.2012 ja 7.11.2012 antamat huomautukset.

Irtisanomisperusteisiin vetoaminen

B on valituksessaan esittänyt, että työnantaja ei ole vedonnut irtisanomisperusteisiin kohtuullisessa ajassa, koska B on ennen irtisanomista ollut yli vuoden ajan virkavapaalla. Kirkkoneuvoston päätöksen 1.10.2014 § 116 mukaan B on ollut virkavapaalla 28.8.2013– 7.9.2014. Hänelle on 8.9.2014 annettu tiedoksi irtisanomismenettelyn aloittamista koskeva selvityspyyntö ja irtisanomisesta on päätetty 1.10.2014.

Kirkkolain muutoksen esitöiden mukaan lain 6 luvun 51 §:ssä tarkoitetun työnantajan harkinta-ajan katsottaisiin yleensä alkavan kulua siitä, kun irtisanomisesta päättävä taho on riittävällä varmuudella saanut tiedon irtisanomisen perusteena olevista tosiseikoista. Esillä olevassa asiassa toimivalta irtisanomiseen on ollut kirkkoneuvostolla. Monijäseninen toimielin saa tietonsa asioista viime kädessä omalta esittelijältään. Edellä selostetussa hallituksen esityksessä onkin katsottu, että myös viranhaltijan esimiehen tai monijäsenisen toimielimen esittelijän olisi kohtuullisessa ajassa saatettava tietoonsa tulleet mahdolliseen irtisanomiseen johtavat seikat päättävän viranomaisen tietoon. B:n esimies on ollut talousjohtaja D, joka myös on toiminut kirkkoneuvoston esittelijänä. Irtisanomisperusteen tulemisella hänen tietoonsa on näin ollen olennainen merkitys arvioitaessa sitä, onko perusteeseen vedottu kohtuullisessa ajassa.

Oppisopimuskoulutukseen liittyvä irtisanomisperuste

B on toimistosihteerin virassa ollessaan osallistunut datanomi-tutkinnon oppisopimuskoulutukseen. Kirkkoneuvoston hallinto-oikeudelle antaman lausunnon mukaan talousjohtaja D on pyytänyt tietoja B:n koulutuksen taustoista, sisällöstä, tarpeesta ja muiden vastaavaa koulutusta suorittavien henkilöiden töiden järjestelyistä sekä liiketoimintaosion näytön arvioijan vaihtumisesta tai vaihtamisesta. Lausunnon liitteinä 18–20 on talousjohtaja D:n ja koulutuksen järjestäjätahojen välisiä sähköpostiviestejä ajalta 7.6.–19.8.2013. Sähköpostiviesteistä ilmenee, että kirkkoneuvoston päätöksessä mainittu näytön arviointitilaisuus on ollut 11.12.2012 ja D:lle on 19.8.2013 lähetetty hänen pyytämänsä näyttömateriaali. B:n esimies on siten tullut tietoiseksi irtisanomisen perusteena mainituista oppisopimuskoulutukseen liittyvistä seikoista viimeistään elokuussa 2013.

Puhelinasioihin liittyvä irtisanomisperuste

Kirkkoneuvoston hallinto-oikeudelle antaman lausunnon mukaan B:n sijaisena toiminut E on lokakuussa 2013 ohjeistanut koko henkilökuntaa puhelinten palautuksista. Kun myös voidaan todeta, että puhelinten säilytystapa on ollut taloustoimistossa nähtävissä, puhelinten palautukseen ja säilytykseen liittyneiden seikkojen on katsottava olleen B:n esimiehen tiedossa jo syksyllä 2013.

Irtisanomisperusteena on yleisesti mainittu puhelinasioiden, puhelinliittymien ja puhelinlaskujen olleen B:n jäljiltä sekaisin. Kirkkoneuvoston hallinto-oikeudelle antaman lausunnon liitteenä 7 olevasta, työsuojeluilmoitukseen 17.6.2013 annetusta vastineesta ilmenee, että puhelinjärjestelmä ja operaattori ovat vaihtuneet 7.3.2012. Tätä edeltävällä viikolla B on ollut lomalla ja E on joutunut selvittämään asioita. Vastineessa todetaan myös, että puhelinkeskuskansiossa on kesäkuussa 2013 edelleen kopioita/eri versioita eri taulukoista ja asiat ovat sekaisin. Vastineen ovat allekirjoittaneet muun muassa talousjohtaja D ja henkilöstöpäällikkö E. Saman lausunnon mukaan E on ryhtynyt hoitamaan puhelinasioita B:n sijaisena tämän jäätyä sairauslomalle ja tällöin on käynyt ilmi, että B:n huolimattomuuden vuoksi C:n kirkon hälytysliittymä oli lakannut toimimasta. Puhelinliittymiä ja muutoinkin puhelinasioita koskevien epäselvyyksien on siten katsottava tulleen B:n esimiehen tietoon viimeistään syksyn 2013 aikana.

Kirkkoneuvoston lausunnon mukaan B:n väärinkäytösten ja puutteiden vakavuutta kuvaa se, että tilintarkastaja on joutunut toteamaan niistä raporteissaan. Tilintarkastajan mukaan tarkastuksen aikana on käynyt yhden työntekijän toimintatavoissa ilmi ristiriitaisuuksia annettuihin ohjeisiin verrattuna. Seurakunnalle on aiheutunut ylimääräisiä kuluja seurakunnan normaaleista toimintaperiaatteista poiketen tehdyistä sopimuksista ja hankinnoista koskien matkapuhelimia ja niiden liittymiä. Kirkkoneuvoston lausunnossa on tältä osin viitattu lausunnon liitteenä olevaan tilintarkastajan yhteenvetoon tilikauden aikaisesta tarkastuksesta 9.–10.9. ja 18.11.2013. A:n seurakunnan internet-sivuilla olevan kirkkoneuvoston pöytäkirjan mukaan tilintarkastusmuistio on todettu vastaanotetuksi kirkkoneuvoston kokouksessa 29.1.2014. Normaaleista hankintaperiaatteista poikenneet puhelinhankinnat ovat siten tulleet kirkkoneuvoston tietoon viimeistään vuoden 2014 alussa.

Atk-asioihin liittyvä irtisanomisperuste

Kirkkoneuvoston lausunnon mukaan B ei tarkistanut, mitkä hankinnat kuuluvat IT-keskuksen palvelupakettiin, vaan hankki ulkopuolisilta tavarantoimittajilta atk-pientarvikkeita, jotka olisivat kuuluneet IT-keskuksen palvelupakettiin ja IT-keskus olisi toimittanut kyseiset tarvikkeet seurakunnalle veloituksetta. B ylitti hankinnoissa valtuutensa muun muassa harjoittamalla hyväntekeväisyyttä toimistotarvikehankintojen yhteydessä. Vastauksena B:n valituksen liitteen hankintoja koskevaan 6-kohtaan kirkkoneuvosto on viitannut vuoden 2011 tapahtumiin. B:n menettely hankinnoissa on siten ollut työnantajan tiedossa jo vuonna 2011 ja B:lle on tuolloin myös annettu huomautus asiaan liittyen. Työnantaja ei ole yksilöinyt tämän jälkeen tapahtuneita hankintaepäselvyyksiä. Kirkkoneuvoston lausunnossa on viitattu IT-keskuksen tietohallintopäällikön sähköpostiviestissään esittämään näkemykseen.

Tämä on lausunnon mukaan kuitenkin esitetty vasta helmikuussa 2015, joten tällöin mahdollisesti ilmi tulleet seikat eivät ole voineet olla irtisanomisen perusteena. B:n tekemien hankintojen on katsottava tulleen esimiehen tietoon muun muassa laskutuksesta johtuen suhteellisen pian hankinnan jälkeen. B on ollut virkavapaalla 28.8.2013 alkaen, eikä hänen ole esitetty tehneen tämän jälkeen hankintoja seurakunnalle, joten hallinto-oikeus katsoo atk-hankintoihin liittyneiden seikkojen tulleen B:n esimiehen tietoon viimeistään syksyn 2013 aikana.

B:n ei ole esitetty ohjeistaneen henkilökuntaa atk-asioissa virkavapautensa aikana ja kirkkoneuvosto on lausunnossaan viitannut tältä osin ainoastaan vuoden 2011 tapahtumiin. Näin ollen hallinto-oikeus katsoo, että irtisanomisperusteissa mainittu IT-keskuksen kanssa sovitun työnjaon ja yhteistyön vastainen toiminta on ollut työnantajan tiedossa viimeistään syksyllä 2013.

Kirkkoneuvoston lausunnon mukaan esimies on pyytänyt useita kertoja B:tä laatimaan B:n vastuulle kuuluvan dokumentoinnin henkilökunnan käyttäjäoikeuksista. Asia on ollut B:llä hoitamatta ainakin vuodesta 2009 lähtien. B:n jäätyä pitkälle sairauslomalle vuoden 2013 syksyllä esimies on antanut tehtävän B:n sijaisena atk-asioissa toimivalle E:lle. Tämä on kirkkoneuvoston lausunnon mukaan selvittänyt ja hoitanut dokumentoinnin henkilökunnan käyttäjäoikeuksista. Näin ollen se seikka, että B ei ollut dokumentoinut henkilökunnan käyttäjäoikeuksia, on myös tullut esimiehen tietoon viimeistään syksyllä 2013.

Hallinto-oikeuden johtopäätös

Edellä selostetuilla perusteilla pääosan B:n irtisanomisen perusteiksi ilmoitetuista oppisopimuskoulutukseen sekä B:n vastuulla olleisiin puhelin- ja atk-asioihin liittyneistä tosiseikoista on katsottava tulleen B:n esimiehen tietoon syksyllä 2013. Tilikauden aikaisessa tarkastuksessa ilmi tulleet seikat ovat tulleet kirkkoneuvoston tietoon viimeistään tammikuussa 2014. Näin ollen on katsottava, että työnantajalla on jo loppuvuonna 2013 ja viimeistään tammikuussa 2014 ollut tiedossaan tosiseikat, joiden perusteella se on voinut harkita irtisanomiskynnyksen ylittymistä.

Kirkkoneuvosto on irtisanonut B:n 1.10.2014 eli noin kahdeksan kuukauden kuluttua siitä, kun edellä selostettujen irtisanomisen perusteena käytettyjen seikkojen on katsottava viimeistään tulleen työnantajan tietoon. Irtisanomisperusteeseen ei ole vedottu kohtuullisessa ajassa. Kirkkoneuvosto on näin ollen menettänyt oikeutensa irtisanoa B:n virkasuhteen edellä selostetuilla perusteilla.

Kesäkuun 2014 tapahtumat

Sähköpostiviestit

Kirkkoneuvoston päätöksessä 1.10.2014 § 116 on atk-asioita koskevan irtisanomisperusteen kohdalla myös todettu B:n lähettäneen esimiehelleen sekavaa ja kysyttyihin asioihin liittymätöntä sähköpostia.

Kirkkoneuvoston hallinto-oikeudelle antaman lausunnon liitteenä 22 on kolme B:n 3.6.2014 muun muassa D:lle lähettämää sähköpostiviestiä. Niistä ensimmäisessä B on kertonut saaneensa E:ltä tekstiviestillä kysymyksen B:n käytössä olleesta nettitikusta. B on ilmoittanut käyneensä 3.6.2014 seurakuntakeskuksessa nettitikkuun liittyen. Tällöin hän on huomannut aikaisemmin lukittuna olleen laatikostonsa olevan auki. B:n sähköpostiviesti on muutoin sisältänyt pohdintaa lukitun laatikoston ja kaapin avaamisesta ja huolta muun muassa tietoturvasta, koska B oli säilyttänyt käyttäjätunnuksiaan lukollisessa kaapissa. Kaksi muuta B:n sähköpostiviestiä samalta päivältä ovat myös käsitelleet lukittujen laatikostojen ja kaappien avaamista työntekijän sairausloman aikana.

Edellä selostettujen sähköpostiviestien lähettäminen esimiehelle ei ole ollut sellainen teko, jota voitaisiin pitää asiallisena ja painavana syynä B:n virkasuhteen irtisanomiseen.

Luottamukselliset tiedot

Kirkkoneuvoston irtisanomispäätöksessä on myös vedottu siihen, että B on ollut yhteydessä joihinkin seurakunnan työntekijöihin paljastaen heille luottamuksellisia tietoja kolmansista osapuolista. Kirkkoneuvoston lausunnon mukaan B soitti seurakuntapuutarhuri F:lle 5.6.2014 ja tämän alaiselle 4.6.2014 ja puheluiden aikana puhui seurakunnan henkilökuntaan kuuluvien henkilöiden arkaluontoisista henkilötiedoista sekoittaen eri henkilöt toisiinsa. Selvityksenä tästä kirkkoneuvosto on esittänyt lausunnon liitteenä 28 talousjohtaja D:n muistiinpanot 3.–11.6.2014 ja liitteenä 29 F:n muistiinpanot 5.6.2014. D on muistiinpanojensa mukaan keskustellut seurakuntapuutarhuri F:n kanssa 5.6.2014. Tällöin F on kertonut B:n soittaneen hänelle 4.6.2014 ja muun muassa kysyneen, mitä mieltä F on luottamusmies G:stä sekä kritisoineen G:tä ja paljastaneen G:tä koskevia luottamuksellisia tietoja. F:n muistiinpanojen mukaan B on soittanut hänelle ja kertonut kolmannen osapuolen kertoneen, että F suunnittelee toimenpiteitä neljättä osapuolta kohtaan sekä halunnut tietää, mitä on tekeillä. F on todennut B:lle, ettei hän ymmärrä, mistä on kyse. F:llä ei ole mitään tekemistä kyseisen henkilön (neljäs osapuoli) kanssa, eikä hän edes muista, milloin olisi tämän viimeksi nähnyt. F on myös todennut B:lle, että tämän tietolähde tai B itse sekoittaa F:n johonkin toiseen henkilöön.

Valituksensa lisäyksessä B on kiistänyt paljastaneensa kolmansia osapuolia koskevia luottamuksellisia asioita ulkopuolisille.

Edellä selostetuista F:n muistiinpanoista ilmenee, että B, joka tuolloin on ollut virkavapaalla jo yli yhdeksän kuukauden ajan, on kertonut F:lle toiselta henkilöltä kuulemastaan asiasta. F:n muistiinpanoista ei ilmene, mitä tietoja B on hänelle kertonut keskustelun kohteena olleesta henkilöstä. D, joka on kuullut asiasta F:ltä, on muistiinpanoissaan todennut B:n paljastaneen luottamusmies G:tä koskevia luottamuksellisia tietoja. Näistäkään muistiinpanoista ei ilmene, mistä tiedoista on ollut kyse. Kirkkoneuvoston päätöksen perusteena olleista selvityksistä ei näin ollen ilmene, mitä tietoja B:n kertomaan asiaan on sisältynyt, eikä tietojen mahdollista luottamuksellisuutta ole tästä syystä voitu arvioida. Asiassa ei näin ollen ole selvitetty B:n rikkoneen virkasuhteeseensa kuuluvaa salassapitovelvollisuutta siten, että työnantajalla olisi tällä perusteella ollut oikeus irtisanomiseen.

Yhteenveto

Pääosa B:n virkasuhteen irtisanomisperusteena esitetyistä seikoista on ennen irtisanomista ollut työnantajan tiedossa niin pitkään, ettei irtisanomista näillä perusteilla voida katsoa tehdyn kirkkolain 6 luvun 51 §:n tarkoittamalla tavalla kohtuullisessa ajassa. Irtisanomisperusteena on vedottu myös kesäkuussa 2014 sattuneisiin tapahtumiin. Näistä tapahtumista esitettyjen selvitysten perusteella työnantajalla ei kuitenkaan voida katsoa olleen asiallisia ja painavia syitä B:n virkasuhteen irtisanomiseen. Kirkkoneuvoston päätökset ovat näin ollen lainvastaisia ja ne on siksi kumottava.

Oikeudenkäyntikulut

Asian lopputulos huomioon ottaen A:n seurakunnan oikeudenkäyntikuluja ei määrätä korvattavaksi.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Perusteluissa mainitut sekä

Kirkkolaki 24 luku 4 § ja 16 §

Hallintolainkäyttölaki 51 § 2 momentti ja 74 §

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Maija-Liisa Marttila, Marja Tuominen, joka on myös esitellyt asian, ja Anneli Aura.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A:n seurakunnan kirkkoneuvosto on valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja irtisanomispäätös saatetaan voimaan. Lisäksi kirkkoneuvosto on vaatinut, että B velvoitetaan korvaamaan seurakunnan oikeudenkäyntikulut laillisine korkoineen sekä hallinto-oikeuden että korkeimman hallinto-oikeuden osalta.

Kirkkoneuvosto on esittänyt valituksensa tueksi muun ohella seuraavaa:

Hallinto-oikeuden perustelut ovat virheellisiä siltä osin kuin ne koskevat B:n laiminlyöntien työnantajan tietoon tulemisen ajankohtaa ja kesällä 2014 ilmenneiden tietoturvan laiminlyöntien vakavuutta.

Tilanne selvisi kokonaisuudessaan seurakunnalle B:n virkavapauden aikana. B oli saanut aikanaan huomautuksen toimistotarvikehankinnoista, mutta nyt kysymys oli niihin liittymättömistä IT-keskuksen ja seurakunnan työnjaon mukaisista tarvikkeista. B:n sopimuksenvastainen menettely selvisi A:n seurakunnalle vasta keväällä 2014. Tietohallintopäällikkö antoi tarkentavan kirjallisen selvityksen keväällä 2015, jotta se voitiin toimittaa hallinto-oikeudelle kirjallisena selvityksenä.

C:n kirkon hälytysliittymän tilanne selvisi vasta keväällä 2014, kun seurakuntapuutarhuri kysyi B:n tehtäviä hoitaneelta sijaiselta, annetaanko hautausmaan kesätyöntekijän käyttöön kesäksi 2014 sama liittymä kuin kesällä 2013. Vasta tällöin havaittiin sen olevan C:n kirkon hälytysjärjestelmään tarkoitettu liittymä. Puhelinasioiden sekavuuden laajuus selvisi vähitellen syksyn 2013 ja kevään 2014 aikana sijaisen selvitellessä asioita oman työnsä ohella.

Sähköpostiviestien lähettäminen kesäkuussa 2014 ei sinänsä ollut irtisanomisperuste, vaan viestistä ilmennyt vakava tietoturvaohjeiden vastainen toiminta. Mokkulan antaminen lainaksi on vakava tietoturvaohjetta rikkova menettely. Lisäksi B kertoo sähköpostissaan säilyttäneensä pankkikortin ja sen tunnusluvun sekä ohjelmien käyttäjätunnukset ja salasanat samassa paikassa, vaikka B:n tehtäviin ATK:sta ja tietoturvasta vastaavana on kuulunut ohjeiden antaminen ja ohjeiden noudattamisen valvonta koko työyhteisössä.

Puhelinasioihin, ATK-asioihin ja tietoturva-asioihin liittyvät seikat ja oppisopimuskoulutukseen liittyvä harhauttaminen ovat tulleet työnantajalle tietoon vähitellen sijaisen hoitaessa B:n työtehtäviä tämän virkavapauksien aikana.

B haki tavallisesti virkavapautta välittömästi vakavan laiminlyönnin tai valheen tultua ilmi. B oli virkavapailla lääkärintodistusten nojalla 19.–30.6.2013 sekä 22.–26.7.2013. Vuosilomalla hän oli 1.–21.7.2013. Pitkä yhdenjaksoinen virkavapaus alkoi 28.8.2013 lääkärien antamien asiantuntijalausuntojen nojalla jatkuen aina 7.9.2014 saakka. Yhdenjaksoisen virkavapauden syynä on ollut B:n keskivaikea tai vaikea masennus. Työsuorituksen vakavien laiminlyöntien ja puutteiden vuoksi työnantaja käynnisti menettelyn B:n työkyvyn arvioimiseksi syyskuussa 2013.

Kun sairauden mahdollisuus työsuorituksen vakaviin laiminlyönteihin oli saatu poissuljetuksi, työnantaja on aloittanut irtisanomismenettelyn B:n palattua 8.9.2014 työhön.

Keskeinen kysymys asiassa on oikeudellinen, eli onko irtisanomismenettely katsottava aloitetuksi kohtuullisessa ajassa, kun sen aloittamista on viivästyttänyt viranhaltijan sairauden aikainen työkykyarvioprosessi. Seurakunta ei ole käynnistänyt irtisanomisprosessia ennen kuin on selvinnyt, että viranhaltijan terveydentila ei ole ollut laiminlyöntien ja virheiden syynä.

B on antanut valituksen johdosta selityksen. B on muun ohella todennut, että irtisanominen on tapahtunut seurakunnan päätöksellä 1.10.2014. Tämän irtisanomisasian yhteydessä ei voida ottaa huomioon asioita, jotka eivät ole olleet irtisanomisen perusteina. Irtisanomisen perusteiksi ei voida esittää jälkikäteen uusia asioita.

Työnantajalla on ollut tieto työkykyarviosta käytössään syksyllä 2013. B:n oikeusturvan kannalta ei voida hyväksyä menettelyä, että lääkäri jatkaa sairauslomaa ja tätä kautta seurakunta saa lisää aikaa valmistella irtisanomista siten, että irtisanomisen perusteina käytettävät perusteet pysyvät merkitystään menettämättä voimassa.

Kirkkoneuvostolle on toimitettu selitys tiedoksi.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1. Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian. Valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöstä ei muuteta.

2. Kirkkoneuvoston oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva vaatimus hylätään.

Perustelut

1. Kun otetaan huomioon edellä ilmenevät hallinto-oikeuden päätöksen perustelut ja perusteluissa mainitut oikeusohjeet sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen muuttamiseen ei ole perusteita pääasian eikä oikeudenkäyntikulujen osalta.

2. Asian näin päättyessä ja kun otetaan huomioon hallintolainkäyttölain 74 §, kirkkoneuvostolle ei ole määrättävä maksettavaksi korvausta oikeudenkäyntikuluista korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Eija Siitari, Antti Pekkala, Maarit Lindroos, Taina Pyysaari ja Kirsti Kurki-Suonio. Asian esittelijä Anneli Tulikallio.

Asia Rakennuslupaa koskevat valituslupahakemukset

Muutoksenhakijat 1) Asunto-Osakeyhtiö Laukonlinna, Asunto Oy Laukonhovi ja Asunto-osakeyhtiö Laukonkulma

2) A ja hänen 24 asiakumppaniaan

Päätös, jota valituslupahakemukset koskevat

Hämeenlinnan hallinto-oikeus 22.3.2017 nro 17/0093/2

Asian vaiheet

Tampereen ympäristö- ja rakennusjaosto on 30.8.2016 (§ 121) tekemällään päätöksellä hyväksynyt Tampereen Palvelukiinteistöt Oy:n rakennuslupahakemuksen liikerakennuksen (Laukontorin paviljonki) rakentamiseksi Tampereen kaupungissa osoitteessa Laukontori 21 sijaitsevalle tontille 837-103-459-1.

Hämeenlinnan hallinto-oikeus on jättänyt tutkimatta Asunto-Osakeyhtiö Laukonlinnan, Asunto Oy Laukonhovin ja Asunto-osakeyhtiö Laukonkulman sekä A:n ja hänen 24 asiakumppaninsa valitukset.

Muutoksenhakijat ovat hakeneet lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä.

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Eija Mäkelä, Virpi Juujärvi ja Maria Kuusinen, joka on myös esitellyt asian.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Valituslupahakemukset hylätään. Korkein hallinto-oikeus ei siten anna ratkaisua valituksiin.

Sen perusteella, mitä muutoksenhakijat ovat esittäneet ja mitä asiakirjoista muutoin ilmenee, asian saattamiseen korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavaksi ei ole maankäyttö- ja rakennuslain 190 §:n 3 momentissa ja hallintolainkäyttölain 13 §:n 2 momentissa säädettyä valitusluvan myöntämisen perustetta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riitta Mutikainen, Hannu Ranta ja Kari Tornikoski. Asian esittelijä Vesa Manninen.

Asia Ympäristölupaa koskeva valitus

Valittaja Kemin Eko-Romu Oy

Päätös, jota valitus koskee

Vaasan hallinto-oikeus 4.5.2016 nro 16/0209/3

Asian taustaa

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on 3.12.2013 viraston ympäristölupavastuualueella ympäristönsuojelulain (86/2000) nojalla tehdyllä päätöksellä nro 114/2013/1 myöntänyt Kemin Eko-Romu Oy:lle ympäristöluvan jätteiden käsittelylaitoksen toimintaan Kemin kaupungin Ajoksessa.

Luvassa on vakuuden asettamisesta määrätty seuraavasti:

Toiminnanharjoittajan on asetettava Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle vakuus asianmukaisen jätehuollon varmistamiseksi joko omavelkaisena takauksena, jonka edunsaaja on ELY-keskus, takausvakuutuksena tai pankkitalletuksena.

Vakuuden suuruus on esikäsittelyä edellyttävien jätejakeiden osalta 200 €/t ja lajiteltujen ja esikäsiteltyjen hyödynnettäväksi toimittamista odottavien jätteiden osalta 50 €/t. Vakuus on asetettava viipymättä päätöksen lainvoimaiseksi tulemisen jälkeen, kuitenkin siten, että asetettava vakuussumma on vähintään 200 000 euroa.

Takausvakuutuksen on oltava niin sanottu first demand -takuu, jonka yksilöidyn euromäärän takuun antaja on velvollinen suorittamaan edunsaajalle sen ensimmäisestä vaatimuksesta. Pankkitalletuksesta on toimitettava ELY-keskukselle talletustodistus kuittaamattomuussitoumuksella ELY-keskuksen hyväksi. Vakuuden antajan on oltava luotto-, vakuutus- tai muu ammattimainen rahoituslaitos, jolla on kotipaikka Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa. Vakuuden irtisanomisesta ja ehtoihin ja voimassaoloon liittyvistä muutoksista on ilmoitettava todisteellisesti valvontaviranomaiselle. Vakuus on toimitettava kuukauden kuluessa päätöksen voimaantulosta.

Luvan saajan on kolmen kuukauden kuluttua päätöksen lainvoimaiseksi tulemisesta tehtävä ELY-keskukselle kuormakirjanpitoihin ja tarvittaessa alueella tehtäviin mittauksiin perustuva selvitys alueella olevan jätteen todellisesta määrästä ja laadusta. ELY-keskus voi tarkentaa vakuuden määrää tehdyn selvityksen perusteella ja muulloinkin todellisten jätemäärätietojen perusteella siten, että kokonaissumma vastaa edellä mainituilla tonnihinnoilla laskien alueella varastoituna olevan jätteen kokonaismäärää.

Vakuutta voi hakea palautettavaksi aluehallintovirastolta, kun toiminnanharjoittaja on täyttänyt sille säädetyt ja määrätyt velvoitteet.

Asian aikaisempi käsittely

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on 7.3.2014 viraston ympäristölupavastuualueella ympäristönsuojelulain (86/2000) nojalla tehdyllä päätöksellä nro 17/2014/1 hylännyt Kemin Eko-Romu Oy:n hakemuksen siltä osin kuin se koski määräajan pidentämistä vakuuden asettamisen osalta. Yhtiö oli 27.1.2014 jättänyt aluehallintovirastolle hakemuksen vakuuden asettamiseen ja jätteen käsittelyn seuranta- ja tarkkailusuunnitelman päivittämiseen liittyvien määräaikojen pidentämiseksi.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Vaasan hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt Kemin Eko-Romu Oy:n vaatimuksen katselmuksen toimittamisesta ja yhtiön valituksen aluehallintoviraston päätöksestä.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään pääasian osalta seuraavasti:

Jätteen käsittelytoiminnalta vaadittavasta vakuudesta ja vakuuden määrästä sekä sen asettamisesta ja voimassaolosta säädetään ympäristönsuojelulain (86/2000) 43 a–43 c §:ssä (647/2011).

Ympäristönsuojelulain 43 c §:n 2 momentin mukaan vakuus on asetettava ympäristöluvassa osoitetun toimivaltaisen valvontaviranomaisen eduksi ennen toiminnan aloittamista.

Ympäristönsuojelulain 58 §:ssä säädetään luvan muuttamisen edellytyksistä ja asian käsittelyssä noudatettavasta menettelystä.

Ympäristönsuojelulain 115 §:n 1 momentin mukaan, jos ympäristöluvan määräyksen noudattaminen annetussa määräajassa tuottaa luvanhaltijalle hänestä riippumattomista syistä huomattavia vaikeuksia eikä määräyksen noudattamisen lykkääntymisestä aiheudu ympäristön merkittävän pilaantumisen vaaraa, lupaviranomainen voi hakemuksesta pidentää määräaikaa enintään kolmella vuodella.

Asiassa on kysymys Pohjois-Suomen aluehallintoviraston 3.12.2013 Kemin Eko-Romu Oy:lle myöntämässä ympäristöluvassa jätteen käsittelytoiminnalta vaaditusta vakuudesta, joka toiminnanharjoittajan on ympäristönsuojelulain 43 c §:n 2 momentin mukaan tullut asettaa valvontaviranomaisena toimivan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen eduksi ennen toiminnan aloittamista. Ympäristölupapäätös on lainvoimainen.

Hallinto-oikeus katsoo, että Kemin Eko-Romu Oy on 24.1.2014 päiväämässään sekä Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle osoittamassaan ja myös Pohjois-Suomen aluehallintovirastolle toimittamassaan hakemuksessa vaatinut ympäristölupapäätöksessä vaaditun vakuuden määrän uudelleen arvioimista sekä vakuuden asettamisajankohdan myöhentämistä.

Aluehallintovirasto on valituksen kohteena olevalla päätöksellään hylännyt luvan haltijan hakemuksen. Valituksen kohteena olevan päätöksen perusteluista on pääteltävissä, että aluehallintovirasto ei ole hakemuksen perusteella pitänyt ympäristöluvan muuttamista vakuutta koskevan määräyksen osalta mahdollisena.

Asiakirjoista saatavan selvityksen mukaan kyse on sellaisesta jätteen käsittelytoiminnasta, jolta on ympäristönsuojelulain 43 a - 43 c §:ien mukaan vaadittava vakuus. Vakuus on asetettava ennen toiminnan aloittamista. Hallinto-oikeus katsoo kuten aluehallintovirasto, että vakuuden asettamisajankohdan osalta kyse ei ole ympäristönsuojelulain 115 §:ssä tarkoitetusta lupamääräyksessä asetettavasta määräajasta, jota voitaisiin pidentää.

Luvan haltija ei ole valittanut ympäristölupapäätöksestä, joten päätös on asiakirjojen mukaan tullut lainvoimaiseksi runsaat kolme viikkoa ennen hakemuksen vireilletuloa. Luvan haltija on perustellut hakemustaan lähinnä yhtiön taloudellisella tilanteella. Jätteiden käsittelytoimintaa on harjoitettu alueelta 1990-luvun alkupuolelta lähtien, joten kyse on olemassa olevan toiminnan jatkamisesta. Yllä esitetyn perusteella ja koska luvassa vaadittava vakuus on lain mukaan asetettava ennen lupapäätöksen mukaisen toiminnan aloittamista, hallinto-oikeus katsoo, että luvan haltijan hakemus on voitu hylätä.

Hallinto-oikeus toteaa, että valittajayhtiölle myönnetyn lainvoimaisen ympäristöluvan määräysten, kuten tässä tapauksessa vakuuden asettamista koskevan määräyksen, noudattamisen valvonta kuuluu ympäristönsuojelulain mukaisena valvontaviranomaisena toimivan Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen toimivaltaan.

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Päivi Jokela, Sauli Viitasaari ja Petri Forma. Esittelijä Linda Strömman.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Kemin Eko-Romu Oy on valituksessaan vaatinut, että ympäristölupapäätöksen vakuutta koskevaa määräystä muutetaan siten, että vakuuden määrää alennetaan ja vakuuden määrää arvioitaessa otetaan huomioon myös hyötykäyttöön menevä kierrätysraaka-aine. Vakuuden määräksi tulee asettaa korkeintaan 30 000 euroa. Vakuuden asettamisen määräaikaa on pidennettävä kolmella vuodella, eli 31.1.2019 asti.

Yhtiö on perustellut vaatimuksiaan muun ohella seuraavasti:

Aluehallintovirasto on ympäristölupapäätöksessään 3.12.2013 velvoittanut yhtiön asettamaan vakuuden määrältään liian suurena. Pohjois-Suomen aluehallintoviraston vakuuden määrää koskevat ratkaisut eivät ole linjassa muiden aluehallintovirastojen vakuutta koskevien ratkaisujen kanssa.

Vakuuden suuruutta määrättäessä ei ole otettu huomioon hyötykäyttöön menevää kierrätysraaka-ainetta. Kierrätetylle teräkselle, kuparilangalle, sähkömoottoreille ynnä muille on olemassa vakiintuneet markkinat ja ostaja noutaa tavarat suoraan toiminnanharjoittajalta. Vakuussumman ei siten tarvitse kattaa näiden jakeiden kuljetus- ja käsittelykustannuksia. Toiminnanharjoittaja realisoi aktiivisesti hallinnassaan olevaa kierrätysraaka-ainetta.

Vakuuden määrä ei perustu todelliseen materiaalin määrään. Toiminnanharjoittajalla on ollut murskain osittaisessa käytössä kaksi vuotta ja se kykenee näin ollen omatoimisesti käsittelemään puutavaran ja kierrätysmateriaalin alueella. Varastoissa oleva materiaalin määrä on pienentynyt ja pienenee jatkuvasti.

Yhtiö on ympäristölupapäätöksessä velvoitettu lukuisiin toimenpiteisiin. Vakuuden asettaminen vaaditun suuruisena ja vaaditussa määräajassa estäisi ympäristölupapäätöksessä asetettujen velvoitteiden täyttämisen.

Kemin Eko-Romu Oy:lle on vahvistettu 11.11.2015 yrityssaneerauslain mukainen saneerausohjelma, jonka kesto on seitsemän vuotta. Saneerausohjelma päättyy vuonna 2022. Saneerausmenettelyn johdosta vakuuden asettaminen ulkopuolisella rahoituksella on mahdotonta.

Vakuutta koskeva lupamääräys tulee lainvoimaiseksi vasta, kun korkein hallinto-oikeus on antanut vakuutta koskevassa asiassa päätöksen. Hallinto-oikeuden päätös on virheellinen siltä osin kuin päätöksen perusteluissa on viitattu päätöksen lainvoimaisuuteen. Ympäristölupapäätös ei saa samanlaista pysyvyyttä kuin hallintopäätökset yleensä.

Vakuuden asettamisajankohta on sellainen lupapäätöksessä asetettu määräaika, jota voidaan pidentää.

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on antanut valituksen johdosta lausunnon, jossa todetaan muun ohella seuraavaa:

Toiminnanharjoittajan laitosalueella on varastoituna suuret määrät sekalaisia jätteitä, joiden asianmukaista käsittelyä ei voida toteuttaa toiminnanharjoittajan esittämällä määrällä tilanteessa, jossa toimet pitää toteuttaa asetetulla vakuudella.

Ympäristönsuojelulain (86/2000) 43 c §:n 1 momentin mukaan vakuudeksi hyväksytään takaus, vakuutus tai pantattu talletus. Jätteiden käyttäminen vakuutena ei voi tulla kyseeseen, koska konkurssitilanteessa ei voida olla varmoja, että arvoltaan positiivisia jätteitä olisi realisoitavissa. Edelleen 43 c §:n 2 momentin mukaan vakuus tulee asettaa ympäristöluvassa osoitetun toimivaltaisen valvontaviranomaisen eduksi ennen toiminnan aloittamista.

Kemin ympäristöjaosto on antanut valituksen johdosta vastineen.

Kemin kaupunginhallitus on antanut valituksen johdosta vastineen, jossa se on viitannut ympäristöjaoston antamaan vastineeseen.

Kemin Eko-Romu Oy on antanut lausunnon ja vastineiden johdosta vastaselityksen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian. Valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Perustelut

Sovellettavat säännökset ja esityöt

Ympäristönsuojelulain (86/2000) 43 a §:n (647/2011) mukaan jätteen käsittelytoiminnan harjoittajan on asetettava vakuus asianmukaisen jätehuollon, tarkkailun ja toiminnan lopettamisessa tai sen jälkeen tarvittavien toimien varmistamiseksi.

Ympäristönsuojelulain 43 b §:n (647/2011) 1 momentin mukaan vakuuden on oltava riittävä 43 a §:ssä säädettyjen toimien hoitamiseksi ottaen huomioon toiminnan laajuus, luonne ja toimintaa varten annettavat määräykset.

Ympäristönsuojelulain 43 c §:n (647/2011) 1 momentin mukaan ympäristöluvassa on annettava tarpeelliset määräykset 43 a §:ssä säädetystä vakuudesta ja sen asettamisesta.

Sanotun pykälän 2 momentin mukaan vakuus on asetettava ympäristöluvassa osoitetun toimivaltaisen valvontaviranomaisen eduksi ennen toiminnan aloittamista.

Ympäristönsuojelulain 115 §:ssä säädetään erikseen lupamääräykseen liittyvän määräajan pidentämisestä. Sanotun pykälän 1 momentin mukaan lupaviranomainen voi hakemuksesta pidentää määräaikaa enintään kolmella vuodella, jos ympäristöluvan määräyksen noudattaminen annetussa määräajassa tuottaa luvanhaltijalle hänestä riippumattomista syistä huomattavia vaikeuksia eikä määräyksen noudattamisen lykkääntymisestä aiheudu ympäristön merkittävän pilaantumisen vaaraa. Pykälän 2 momentin mukaan pykälän nojalla ei saa pidentää määräaikaa, jos pidentäminen on vastoin ympäristönsuojelulakia, jätelakia tai niiden nojalla annettua asetusta taikka Suomea sitovia kansainvälisiä velvoitteita.

Jätteen käsittelytoiminnalta vaadittavaa vakuutta koskevat ympäristönsuojelulain 43 a–43 c §:n säännökset lisättiin ympäristönsuojelulakiin 1.5.2012 voimaan tulleella lailla (647/2011), mutta jo tätä ennen jätteen käsittely- ja hyödyntämistoiminnan harjoittajan oli tullut asettaa vakuus asianmukaisen jätehuollon varmistamiseksi.

Muutoslain voimaantulosäännöksen 2 momentin mukaan lain voimaan tullessa vireillä olevat ympäristölupahakemukset käsitellään lain voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten mukaisesti. Jätteen käsittelytoiminnan harjoittajalta vaadittavaan vakuuteen sovelletaan kuitenkin 43 a–43 c §:ää.

Hallituksen esityksessä eduskunnalle ympäristönsuojelu- ja vesilainsäädännön uudistamiseksi (HE 84/1999 vp) on ympäristönsuojelulain 115 §:ää koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa todettu, että pykälän 1 momentin nojalla lupaviranomainen voisi hakemuksesta myöntää poikkeuksen ympäristöluvan jonkin määräyksen noudattamisesta, jos noudattaminen annetussa määräajassa tuottaisi luvanhakijalle hänestä riippumattomista syistä huomattavia vaikeuksia. Määräajan pidentämisestä ei saisi kuitenkaan aiheutua ympäristön merkittävän pilaantumisen vaaraa. Yksityiskohtaisista perusteluista käy lisäksi ilmi, että säännöksen taustalla on ollut vesilain (264/1961) 10 luvun 26 §:n säännös, jonka nojalla ympäristöministeriö saattoi pidentää luvassa vesien pilaantumisen ehkäisemiseksi määrätyn toimenpiteen suorittamiseksi asetettua määräaikaa. Vesilain 10 luvun 26 §:n mukaan määräajan pidentäminen oli mahdollista, jos toimenpiteen toteuttaminen kävi sanotussa ajassa taloudellisesti kohtuuttoman raskaaksi taikka tarvikkeiden puutteen vuoksi tai muusta tällaisesta syystä tuotti huomattavia vaikeuksia.

Saatu selvitys ja oikeudellinen arviointi

Kemin Eko-Romu Oy:lle 3.12.2013 myönnettyä ympäristölupaa ja yhtiön 27.1.2014 aluehallintovirastossa vireille tullutta luvan muuttamista koskevaa hakemusta käsiteltäessä on tullut soveltaa ympäristönsuojelulakiin 1.5.2012 voimaan tulleella lainmuutoksella (647/2011) lisättyjä 43 a–43 c §:n vakuutta koskevia säännöksiä.

Pohjois-Suomen aluehallintoviraston 3.12.2013 antaman päätöksen mukaan Kemin Eko-Romu Oy:n on tullut asettaa vähintään 200 000 euron suuruinen vakuus viipymättä päätöksen lainvoimaiseksi tulemisen jälkeen. Päätös on tullut lainvoimaiseksi 2.1.2014, minkä jälkeen Lapin elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus on 10.1.2014 lähettänyt Kemin Eko-Romu Oy:lle pyynnön asettaa lupapäätöksen mukainen vakuus.

Ympäristönsuojelulain 115 §:n esityöt ja säännöksen tausta huomioon ottaen lainkohdan tarkoituksena on mahdollistaa määräajan pidentäminen tilanteissa, joissa toiminnallisten lupamääräysten noudattamiseen liittyy luvanhaltijasta riippumattomista syistä teknisiä tai taloudellisia vaikeuksia. Jätteen käsittelytoiminnalta vaadittavaa vakuutta koskeva ympäristönsuojelulain sääntely ja toisaalta edellä mainittu ympäristön- suojelulain 115 §:n tausta ja tarkoitus huomioon ottaen aluehallintoviraston 3.12.2013 antaman päätöksen vakuuden asettamista koskevassa määräyksessä ei ole ollut kysymys sellaisesta määräyksen noudattamista koskevasta määräajasta, jota lupaviranomainen voi ympäristönsuojelulain 115 §:n nojalla pidentää.

Luvanhaltijalla on kuitenkin aina mahdollisuus hakea myönnetyn ympäristöluvan muuttamista. Kemin Eko-Romu Oy on 27.1.2014 aluehallintovirastossa vireille tulleella hakemuksellaan näin ollen voinut pyytää näiden ympäristöluvan vakuutta koskevien määräysten muuttamista. Tällaisella luvan muuttamista koskevalla hakemuksella ei kuitenkaan lähtökohtaisesti ole vaikutusta lainvoimaisen ympäristölupapäätöksen täytäntöönpanoon.

Kemin Eko-Romu Oy on pyytänyt lykkäystä vakuuden asettamiselle 31.1.2019 saakka. Lisäksi yhtiö on vaatinut vakuuden määrään alentamista siten, että vakuuden määrää arvioitaessa otetaan huomioon myös hyötykäyttöön menevä kierrätysraaka-aine. Yhtiö on katsonut, että vakuuden määrä ei perustu todelliseen materiaalin määrään.

Ympäristöluvan mukaan yhtiön on tullut tehdä kolmen kuukauden kuluttua lupapäätöksen lainvoimaiseksi tulemisesta kuormakirjanpitoihin ja tarvittaessa alueella tehtäviin mittauksiin perustuva selvitys alueella olevan jätteen todellisesta määrästä ja laadusta. Yhtiö ei ole hakenut ympäristöluvan muuttamista tämän selvitysvelvoitteen osalta. Yhtiö ei ole kuitenkaan esittänyt selvitystä sen toiminta-alueella olevan jätteen todellisesta määrästä ja laadusta taikka mahdollisen hyödynnettävän jätteen taloudellisesta arvosta. Yhtiö ei siten ole hakemuksessaan esittänyt sellaisia perusteita, että ympäristöluvan vakuutta koskevia määräyksiä olisi syytä muuttaa.

Lopputulos

Tämän vuoksi ja kun muutoin otetaan huomioon edellä ilmenevät hallinto-oikeuden päätöksen perustelut ja siinä mainitut oikeusohjeet sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Kuusiniemi, Hannu Ranta, Mika Seppälä, Taina Pyysaari ja Jaakko Autio sekä ympäristöasiantuntijaneuvokset Harri Koivusalo ja Kirsi Kostamo. Asian esittelijä Tuire Taina.

Tavaramerkin rekisteröinti vilpillisessä mielessä oli rekisteröintiesteenä sillä tavalla ehdoton, ettei rekisteröintiä vastaan väitteen tehneen oikeus vedota samankaltaisen tavaramerkin ennen rekisteröintihakemuksen jättöpäivää tapahtuneeseen käyttöön riippunut siitä, oliko kysymys sen omasta vai kolmannen taholta tapahtuneesta käytöstä.

Tavaramerkkilaki 14 § 1 momentti (996/1983) 7 kohta (1715/1995)

HE 24/2016 vp

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi jäsenvaltioiden tavaramerkkilainsäädännön lähentämisestä 2008/95/EY 3 artikla 2 kohta d alakohta

C-529/07, Chocoladenfabriken Lindt & Sprüngli, ECLI:EU:C:2009:361

Vrt. KHO 2010:75

Päätös, josta valitetaan

Markkinaoikeus 14.7.2015 nro 502/15

Asian aikaisempi käsittely

A:lle on hänen 2.1.2012 tekemästään hakemuksesta 15.3.2012 rekisteröity tavaramerkki nro 254883 Humsecgrid seuraaville palveluille:

Luokka 41 Koulutus; koulutuksen järjestäminen; ajanviete; urheilu- ja kulttuuritoiminnat.

Luokka 42 Tieteelliset ja teknologiset palvelut sekä niihin liittyvä tutkimus ja suunnittelu; teolliset analyysi- ja tutkimuspalvelut; tietokonelaitteistojen ja -ohjelmistojen suunnittelu ja kehittäminen.

Luokka 45 Oikeudelliset palvelut; turvallisuuspalvelut omaisuuden ja ihmisten suojaamiseksi; muiden tarjoamat henkilökohtaiset ja sosiaaliset palvelut yksilöiden tarpeiden täyttämiseksi.

Patentti- ja rekisterihallitus on 14.6.2013 tekemällään päätöksellä hylännyt Kuopio Innovation Oy:n edellä mainittua rekisteröintiä vastaan tekemän väitteen.

Väitteentekijä on päätöksen perustelujen mukaan vedonnut tavaramerkkilain 14 §:n 1 momentin 7 kohtaan ja todennut, että rekisteröintiä nro 254883 Humsecgrid on haettu vilpillisessä mielessä. Väitteentekijä on osoittanut, että rekisteröinnin nro 254883 haltija on ollut osallisena projektissa, josta on käytetty lyhennettä HumSecGrid ja että projektilla on ollut kotisivut www.humsecgrid.org. Väitteentekijä ei kuitenkaan ole osoittanut, että merkkiä Humsecgrid olisi käytetty tavaramerkkinä hakemuksen tarkoittamille palveluille silloin, kun rekisteröintiä nro 254883 koskeva hakemus tehtiin 2.1.2012. Tämän vuoksi tavaramerkkilain 14 §:n 1 momentin 7 kohta ei tule sovellettavaksi.

Kuopio Innovation Oy on valittanut päätöksestä Patentti- ja rekisterihallituksen valituslautakuntaan. Asia on patentti- ja rekisterihallituksen valitusasioiden käsittelystä annetun lain eräiden säännösten kumoamisesta annetun lain (113/2013) 2 §:n nojalla siirtynyt markkinaoikeuden käsiteltäväksi hallintolainkäyttölaissa säädetyllä tavalla.

Markkinaoikeuden ratkaisu

Markkinaoikeus on, toimitettuaan 16.10.2014 valmistelevan suullisen käsittelyn ja 28.11.2014 suullisen käsittelyn, valituksenalaisella päätöksellään kumonnut Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksen ja palauttanut asian Patentti- ja rekisterihallitukselle tavaramerkin nro 254883 Humsecgrid rekisteröinnin kumoamista varten.

Markkinaoikeus on velvoittanut A:n korvaamaan Kuopio Innovation Oy:n oikeudenkäyntikulut 25 000 eurolla viivästyskorkoineen.

Markkinaoikeus on hylännyt muut asiassa esitetyt oikeudenkäynti- ja asianosaiskulujen korvaamista tarkoittavat vaatimukset.

Markkinaoikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Asian tausta

Asiassa esitetyn perusteella Pelastusopiston koordinoimassa ja TEKESin rahoittamassa projektissa "Tieto- ja viestintäteknologian liiketoimintamahdollisuudet siviilikriisinhallinnassa" on otettu käyttöön tunnukset HumanSecurityGrid ja Humsecgrid kuvaamaan kyseistä projektia. Tunnukset on kehitetty projektiin osallistuneiden yhteisenä työnä ja asiassa esitetyn mukaan tunnus Humsecgrid on syntynyt 22.1.2010 projektiin osallistuneiden tahojen välisen sähköpostikirjeenvaihdon tuloksena.

Asianosaiset ovat yksimielisiä siitä, että edellä mainitussa TEKES-projektissa mukana olleet tahot ovat voineet käyttää projektin puitteissa tunnuksia HumanSecurityGrid ja Humsecgrid. Mainittuja tunnuksia on esitetty käytetyn projektin piirissä järjestettyjen erilaisten tilaisuuksien yhteydessä.

Projekti on saanut rahoitusta elokuun 2011 loppuun ja projekti on jatkunut vielä loppuraportin jättämiseen saakka marraskuuhun 2011. Kuopio Innovation Oy on ollut osallisena kyseisessä projektissa ja sillä on ollut edustaja projektin johtoryhmässä. Projektin johtoryhmään on lisäksi muun ohella kuulunut A DfA-verkostoyhdistys ry:n edustajana.

Kysymyksenasettelu

Asiassa on kysymys siitä, onko A hakiessaan 2.1.2012 tavaramerkin Humsecgrid rekisteröintiä ollut tavaramerkkilain 14 §:n 1 momentin 7 kohdan tarkoittamalla tavalla vilpillisessä mielessä ja tuleeko kyseinen tavaramerkkirekisteröinti tämän vuoksi kumota.

Oikeusohjeet

Tavaramerkkilain 14 §:n 1 momentin 7 kohdan mukaan tavaramerkkiä ei saa rekisteröidä, jos se on sekoitettavissa tavaran tunnusmerkkiin, jota toinen käyttää hakemusta tehtäessä, ja hakija tehdessään hakemuksen tiesi käytöstä eikä ole käyttänyt merkkiään ennen kuin toista tunnusmerkkiä ryhdyttiin käyttämään.

Jäsenvaltioiden tavaramerkkilainsäädännön lähentämisestä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/95/EY (tavaramerkkidirektiivi) johdanto-osan neljännessä perustelukappaleessa esitetyn perusteella jäsenvaltioiden tavaramerkkilainsäädäntöä ei vaikuta tarpeelliselta lähentää täydellisesti, vaan riittävää on lähentää niitä kansallisia säännöksiä, jotka välittömimmin vaikuttavat sisämarkkinoiden toimintaan. Johdanto-osan kuudennessa perustelukappaleessa esitetyn perusteella jäsenvaltioiden olisi saatava vapaasti säätää mitättömäksi julistamiseen liittyvästä menettelyn muodosta sekä siitä, tulisiko aikaisempiin oikeuksiin vedota rekisteröintimenettelyssä vai mitättömäksi julistamisessa noudatettavassa menettelyssä vai molemmissa menettelyissä. Edelleen johdanto-osan kuudennessa perustelukappaleessa esitetyn mukaan jäsenvaltioiden olisi saatava vapaasti päättää tavaramerkin mitättömäksi julistamisen vaikutuksista. Johdanto-osan kahdeksannen perustelukappaleen mukaan niiden päämäärien saavuttaminen, joihin tällä lainsäädännön lähentämisellä pyritään, edellyttää, että rekisteröidyn tavaramerkin saamisen ja säilyttämisen edellytykset ovat kaikissa jäsenvaltioissa pääsääntöisesti samat.

Edellä todetun perusteella tavaramerkkilain 14 §:n 1 momentin 7 kohtaa tulkittaessa ja sovellettaessa on otettava huomioon tavaramerkkidirektiivin sääntely ja sitä koskeva oikeuskäytäntö. Kun tavaramerkkidirektiivin tulkinnassa otetaan huomioon yhteisön tavaramerkistä annettu neuvoston asetus (EY) N:o 207/2009 (yhteisön tavaramerkkiasetus), myös yhteisön tavaramerkkiasetuksen soveltamista koskeva oikeuskäytäntö on otettava nyt käsillä olevan asian arvioinnissa huomioon (erityisesti vilpillisen mielen käsitteen yhtenäisen tulkinnan osalta, ks. unionin tuomioistuimen tuomio Malaysia Dairy Industries, C-320/12, EU:C:2013:435, 29, 34 ja 36 kohta).

Tavaramerkkidirektiivin 3 artiklan 2 kohdan d alakohdan mukaan tavaramerkkiä ei saa rekisteröidä tai, jos se on rekisteröity, se on julistettava mitättömäksi, mikäli hakija on rekisteröintihakemuksen tehdessään ollut vilpillisessä mielessä. Yhteisön tavaramerkkiasetuksen 52 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaan yhteisön tavaramerkki julistetaan mitättömäksi, jos hakija on jättänyt tavaramerkkiä koskevan hakemuksen vilpillisessä mielessä.

Vilpillisen mielen arvioinnin osalta unionin tuomioistuin on oikeuskäytännössään katsonut, että arvioitaessa sitä, onko hakija ollut vilpillisessä mielessä, kansallisen tuomioistuimen on otettava huomioon kaikki kyseiseen tapaukseen liittyvät merkitykselliset tekijät, jotka olivat olemassa jätettäessä hakemusta merkin rekisteröimiseksi yhteisön tavaramerkiksi (esim. tuomio Chocoladenfabriken Lindt & Sprüngli, C-529/07, EU:C:2009:361, 53 kohta). Arvioinnissa on etenkin otettava huomioon se, että hakija tietää tai hänen pitäisi tietää, että kolmas käyttää vähintään yhdessä jäsenvaltiossa samalle tai samankaltaiselle tavaralle samaa merkkiä tai samankaltaista merkkiä, joka on sekoitettavissa merkkiin, jonka rekisteröimistä haetaan. Lisäksi arvioinnissa on otettava huomioon hakijan aikomus estää tätä kolmatta jatkamasta tällaisen merkin käyttöä, ja sen oikeudellisen suojan aste, joka kolmannen merkillä ja rekisteröitäväksi haetulla merkillä on. Edellä mainitussa unionin tuomioistuimen ratkaisussa on myös todettu, että arvioitaessa vilpillisen mielen olemassaoloa on otettava huomioon hakijan aikomus rekisteröintihakemusta jätettäessä, mitä subjektiivista seikkaa arvioidaan kyseiseen tapaukseen liittyvien objektiivisen olosuhteiden perusteella (tuomio Chocoladenfabriken Lindt & Sprüngli, C-529/07, EU:C:2009:361, 41 ja 42 kohta). Edelleen kyseisessä ratkaisussa on todettu, että aikomus estää kolmatta markkinoimasta tuotetta voi tietyissä olosuhteissa merkitä sitä, että hakija on vilpillisessä mielessä, ja näin on etenkin silloin, kun myöhemmin ilmenee, että hakija on rekisteröinyt merkin yhteisön tavaramerkiksi aikomattakaan käyttää sitä eli yksinomaan estääkseen kolmannen pääsyn markkinoille (tuomio Chocoladenfabriken Lindt & Sprüngli, C-529/07, EU:C:2009:361, 43 ja 44 kohta).

Asian arviointi

Kuten edellä on todettu, tunnusten HumanSecurityGrid ja Humsecgrid kehittäminen on tapahtunut Pelastusopiston koordinoimaan ja TEKESin rahoittamaan projektiin "Tieto- ja viestintäteknologian liiketoimintamahdollisuudet siviilikriisinhallinnassa" osallistuneiden yhteisenä työnä. Projektiin on osallistunut muun ohella Kuopio Innovation Oy ja projektin johtoryhmään ovat kuuluneet muun ohella Kuopio Innovation Oy:n edustaja sekä A DfA-verkostoyhdistys ry:n edustajana.

Kummallakin edellä mainitulla tunnuksella on tarkoitettu kuvata samaa asiaa, eli kyseistä TEKESin rahoittamaa projektia, tunnuksen Humsecgrid muodostaessa eräänlaisen lyhennyksen tunnukseen HumanSecurityGrid sisältyneistä sanoista.

Edelleen edellä todetulla tavalla asianosaiset ovat yksimielisiä siitä, että edellä mainitun TEKESin rahoittaman projektin puitteissa kyseisessä projektissa mukana olleet tahot ovat voineet käyttää tunnuksia HumanSecurityGrid ja Humsecgrid. Asiassa esitetyn mukaan mainittuja tunnuksia on myös käytetty projektin piirissä järjestettyjen erilaisten tilaisuuksien yhteydessä.

Asiassa esitetyn mukaan Kuopio Innovation Oy on edellä mainitun TEKESin rahoittaman projektin ohella käynnistänyt 21.4.2011 hankkeen, jota on kutsuttu nimellä HumanSecurityGrid. Tähän hankkeeseen liittyen Kuopio Innovation Oy:n on esitetty käyttäneen mainittua tunnusta HumanSecurityGrid logomuodossa ainakin seuraavissa yhteyksissä:

- 23.5.2011 lähetetyssä sähköpostiviestissä otsikolla "KUTSU HumanSecurityGrid -työpajaan 1.6. klo 10–15, Kuopio";

- 8.9.2011 lehdistötiedotteessa, jossa on ilmoitettu Kuopio Innovation Oy:n ja Kriisinhallintakeskuksen yhteistyöstä. Tiedotteessa on todettu, että: "Yhteistyö on alkanut kansallisen HumanSecurityGrid-verkoston käynnistämisellä Kuopiossa";

- 15.9.2011 lähetetyssä sähköpostiviestissä / kutsussa otsikolla KUTSU: Haastavien alueiden liiketoimintamahdollisuudet -seminaari, 28.9.2011 Kuopiossa. Kutsussa on mainittu HumanSecurityGrid-projektit ja esitetty Kuopio Innovation Oy yhtenä HumanSecurityGrid-verkoston toteuttajana;

- 20.12.2011 lähetetyssä sähköpostiviestissä / kutsussa otsikolla: KUTSU: HumanSecurityGrid – Kriisialueiden ja kehittyvien maiden liiketoimintamahdollisuudet – seminaari 9.2.2012. Kutsussa on mainittu, että "HumanSecurityGrid on Kuopio Innovationin kansallisen osaamiskeskuksen terveyden, hyvinvoinnin, elintarvikekehityksen ja ympäristön osaamisalojen yhteishanke".

Markkinaoikeus toteaa, että kaikissa edellä kerrotuissa yhteyksissä Kuopio Innovation Oy on käyttänyt tunnusta HumanSecurityGrid keskenään yhdenmukaisella tavalla logomuodossa. Edellä mainitun voidaan katsoa osoittavan, että Kuopio Innovation Oy on käyttänyt tunnusta HumanSecurityGrid tavaramerkinomaisesti edellä mainitun TEKESin rahoittaman projektin loppuvaiheessa ja vielä projektin päättymisen jälkeenkin ennen kuin A oli 2.1.2012 hakenut tavaramerkin Humsecgrid rekisteröintiä. Mainitun Kuopio Innovation Oy:n taholta tapahtuneen tunnuksen HumanSecurityGrid tavaramerkinomaisen käytön on myös osoitettu jatkuneen säännöllisesti vielä senkin jälkeen, kun A oli hakenut tavaramerkin Humsecgrid rekisteröintiä.

Edellä selostetulla tavalla tavaramerkin rekisteröinnin kumoaminen tavaramerkkilain 14 §:n 1 momentin 7 kohdan nojalla edellyttää, että tavaramerkin hakijan on tavaramerkin rekisteröintiä hakiessaan katsottava olleen mainitussa lainkohdassa tarkoitetulla tavalla vilpillisessä mielessä.

Kuten edellä on todettu, tunnusten HumanSecurityGrid ja Humsecgrid kehittäminen on tapahtunut Pelastusopiston koordinoimaan ja TEKESin rahoittamaan projektiin "Tieto- ja viestintäteknologian liiketoimintamahdollisuudet siviilikriisinhallinnassa" osallistuneiden yhteisenä työnä. Projektiin on osallistunut muun ohella Kuopio Innovation Oy ja projektin johtoryhmään ovat kuuluneet muun ohella Kuopio Innovation Oy:n edustaja sekä A DfA-verkostoyhdistys ry:n edustajana.

Kummallakin edellä mainitulla tunnuksella on edellä todetulla tavalla tarkoitettu alun perin kuvata samaa asiaa, eli kyseistä TEKESin rahoittamaa projektia, tunnuksen Humsecgrid muodostaessa eräänlaisen lyhennyksen tunnukseen HumanSecurityGrid sisältyneistä sanoista. Markkinaoikeus katsoo, että tunnuksia HumanSecurityGrid ja Humsecgrid on myös pidettävä samankaltaisina ja toisiinsa sekoitettavina, sillä niillä on edellä kuvatulla tavalla sama merkityssisältö, ne ovat lausuntatavaltaan lähellä toisiaan, tunnusten alkaessa ja päättyessä samalla tavalla sekä lisäksi sisältäessä saman tavun sanan keskellä, sekä ne lisäksi samoja osia sisältävinä muistuttavat toisiaan paljon ulkonäöltään, vaikka toinen tunnus onkin pidempi.

Mainitusta TEKESin rahoittamasta projektista edellä esitetty huomioon ottaen A:n on, tavaramerkin Humsecgrid rekisteröintiä hakiessaan, katsottava olleen tietoinen tunnusten HumanSecurityGrid ja Humsecgrid yhteen ja samaan projektiin viitanneesta yhteisestä alkuperästä sekä siitä, että edellä mainitun TEKESin rahoittaman projektin yhteydessä kyseisessä projektissa mukana olleet tahot ovat voineet käyttää tunnuksia HumanSecurityGrid ja Humsecgrid. A ei ole myöskään kiistänyt tienneensä edellä mainitun TEKESin rahoittaman projektin yhteydessä tapahtuneeksi esitetystä tunnusten HumanSecurityGrid ja Humsecgrid käytöstä.

A on lisäksi kertonut saaneensa Kuopio Innovation Oy:ltä edellä mainitun kutsun Kuopio Innovation Oy:n 1.6.2011 järjestämään työpajaan sekä 20.12.2011 lähetetyn kutsun HumanSecurityGrid-seminaariin. A:n on siten katsottava olleen tietoinen myös Kuopio Innovation Oy:n toimesta tapahtuneesta tunnuksen HumanSecurityGrid käyttämisestä. Kuopio Innovation Oy:n HumanSecurityGrid-hanke on käsittänyt muun muassa koulutusta erityisesti turvallisuuspalveluista ja niihin liittyvistä ohjelmistoista eli palveluita, jotka kuuluvat niihin palveluluokkiin, joihin tavaramerkki Humsecgrid on rekisteröity. Tavaramerkkiä Humsecgrid on näin haettu samoille tai samankaltaisille palveluille, joille Kuopio Innovation Oy on käyttänyt tunnusta HumanSecurityGrid.

A on markkinaoikeudessa esittänyt, että hän olisi käyttänyt ja että hänellä olisi jatkossa myös aikomus käyttää tavaramerkkejä HumanSecurityGrid ja Humsecgrid omassa toiminnassaan. A ei ole kuitenkaan esittänyt näyttöä sanottujen merkkien käytöstään tai aikomuksestaan niiden käyttämiseen.

Markkinaoikeus sen sijaan toteaa, että A on käytännössä välittömästi tavaramerkkiä Humsecgrid koskeneen rekisteröintihakemuksen tekemisen jälkeen tammikuussa 2012 ottanut Kuopio Innovation Oy:öön yhteyttä ja vaatinut korvausta toukokuussa edellisenä vuonna hakemansa tavaramerkin HumanSecurityGrid käyttämisestä.

Edellä esitetyt seikat huomioon ottaen markkinaoikeus katsoo, että A on ollut tavaramerkin Humsecgrid rekisteröintiä 2.1.2012 hakiessaan tavaramerkkilain 14 §:n 1 momentin 7 kohdassa tarkoitetulla tavalla vilpillisessä mielessä.

Niillä A:n esittämillä seikoilla, että Kuopio Innovation Oy ei olisi oman yhtiöjärjestyksensä perusteella ollut oikeutettu rekisteröimään tavaramerkkejä taikka että sen yhtiöjärjestys jollakin tavalla kieltäisi sitä saamasta oikeuksia tuloksiin kehityshankkeissa, joihin se osallistuu, ei ole katsottava olevan merkitystä arvioitaessa sitä, onko A ollut tavaramerkkilain 14 §:n 1 momentin 7 kohdassa tarkoitetulla tavalla vilpillisessä mielessä. Tavaramerkkilain 14 §:n 1 momentin 7 kohdassa tarkoitetun vilpillisen mielen arvioinnin kannalta ei ole katsottava olevan merkitystä myöskään sillä, onko tavaramerkki ollut vakiinnutettu vai ei.

Patentti- ja rekisterihallituksen valituksenalainen päätös on näin ollen kumottava ja asia on palautettava Patentti- ja rekisterihallitukselle tavaramerkin Humsecgrid rekisteröinnin kumoamista varten.

Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen A saa pitää oikeudenkäynti- ja asianosaiskulunsa vahinkonaan. Sen sijaan asian laatu, valittajalle varsin paljon tarpeelliseksi katsottavia toimenpiteitä aiheuttanut suullinen käsittely sekä markkinaoikeuden ratkaisun lopputulos huomioon ottaen olisi kohtuutonta, jos Kuopio Innovation Oy joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan kokonaisuudessaan. Mainitut seikat huomioon ottaen markkinaoikeus harkitsee Kuopio Innovation Oy:n kohtuulliseksi oikeudenkäyntikulujen korvaukseksi A:n myöntämän 25 000 euroa.

Asian ovat ratkaisseet markkinaoikeuden jäsenet Jussi Karttunen, Petri Rinkinen ja Jaakko Ritvala.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A on valituksessaan vaatinut, että markkinaoikeuden päätös kumotaan ja Patentti- ja rekisterihallituksen päätös saatetaan voimaan sekä että Kuopio Innovation Oy velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa markkinaoikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa 42 080 eurolla laillisine korkoineen.

Valittaja on viitannut kaikkeen markkinaoikeudelle esittämäänsä kirjalliseen aineistoon ja markkinaoikeuden vastaanottamaan henkilötodisteluun sekä esittänyt vaatimustensa tueksi muun ohella seuraavaa:

Kuopio Innovation Oy on julkisomisteinen kehitysyhtiö, jonka toiminnan tarkoituksena ei ole voiton tuottaminen. Yhtiön toimialana on yhtiöjärjestyksen 2 §:n mukaan osallistua korkean osaamisen ja innovaatioiden hyödyntämistä yritystoiminnassa edistäviin hankkeisiin tarjoamalla sanotunlaisiin hankkeisiin asiantuntijapalveluja.

Projektien tuloksena mahdollisesti syntyvät innovaatiot, kaupalliset sovellukset sekä niihin liittyvät immateriaalioikeudet jäävät yhtiöjärjestyksen mukaan kehityshankkeiden kolmansille osapuolille. Kuopio Innovation Oy ei yhtiöjärjestystään noudattaessaan voi olla edunsaajana tuloksiin sellaisista kehityshankkeista, joihin se osallistuu.

Kuopio Innovation Oy:n yhtiöjärjestykseen sisältyy osakeyhtiölain 1 luvun 5 §:n mukaisesti määräys, että yhtiön toiminnan tarkoituksena on muu kuin voiton tuottaminen osakkailleen. Kuopio Innovation Oy ei siten voisi edes hakea nyt riidanalaiseksi saatetun tavaramerkin rekisteröintiä käytettäväksi omassa elinkeinotoiminnassaan.

Kuopio Innovation Oy:ltä puuttuu asiassa perusteltu oikeudellinen intressi ja oikeussuojan tarve. Perusteena yhtiön valitukselle markkinaoikeudelle on ollut estää A:ta käyttämästä rekisteröimäänsä tavaramerkkiä. Kuopio Innovation Oy ei yhtiöjärjestyksensä mukaan ole oikeutettu harjoittamaan liiketoimintaa elinkeinotoimintana. Yhtiö ei julkisomisteisena intressitahona ole oman yhtiöjärjestyksensä eikä TEKESin rahoitusehtojen mukaan oikeutettu vaatimaan immateriaalioikeuksia omaksi yksinoikeudekseen.

Markkinaoikeus on kuitenkin lain sanamuodon ja lain tarkoittaman tutkimustuen ehtojen vastaisesti todennut, ettei tällä olisi asiassa oikeudellista merkitystä. Pelkästään tällä perusteella markkinaoikeuden päätös on ilmeisesti lainvastainen.

Tavaramerkkilain 2 §:ssä tarkoitettu tavaramerkin vakiintuminen edellyttää yleensä ajallisesti usean vuoden ja alueellisesti koko maan kattavaa käyttöä elinkeinotoiminnassa ennalta määräämättömän ajan. Lain ensisijaisena tarkoituksena on antaa vakiintumisen kautta saavutettava yksinoikeuden suoja tavaramerkkiin tapauksissa, joissa tavaramerkkiä ei ole laillisessa järjestyksessä jo rekisteröity.

Vakiintumisen tunnusmerkkeinä ovat tavaramerkkilain 2 §:n 3 momentin mukaan vakiintuminen tässä maassa/Suomessa, tunnettuus asianomaisissa elinkeino- tai kuluttajapiireissä eli kohderyhmässä sekä vakiintuneisuus haltijan tavaroiden erityisenä tunnuksena.

Yksikään näistä tunnusmerkeistä ei Kuopio Innovation Oy:n osalta täyty. Yhtiö on esittänyt käyttäneensä muutamia kertoja vuoden 2011 aikana HumanSecurityGrid-nimitystä, josta ei ole nyt kysymys. Yhtiö on myös esittänyt omistavansa Humsecgrid.org-verkkosivuston, mutta ei ole näyttänyt väitteen pitävän paikkaansa. Tämä ei täytä vakiintumiselta edellytettävää käyttöä elinkeinotoiminnassa koskevaa edellytystä. Kuopio Innovation Oy:n yhtiöjärjestyksen mukaisesti ei myöskään voi olla kysymys yhtiön tavaroiden tai palvelujen erityisestä tunnusmerkistä.

Nämä tosiseikat markkinaoikeus on jättänyt kokonaan huomioon ottamatta päätösharkinnassaan.

Kuopio Innovation Oy on perustanut vaatimuksensa rekisteröinnin kumoamiseksi tavaramerkkilain 14 §:n 1 momentin 7 kohtaan. Jotta sanotun lainkohdan mukaisesti voisi syntyä tavaramerkin rekisteröimisen este, tulee merkin olla lain 1 ja 2 §:n mukaisessa käytössä. Vakiintuneen käytön tulee täyttää 2 §:n tarkoittamat ja oikeuskäytännössä ilmenevät vakiintumisen tunnusmerkit.

Kuopio Innovation Oy:n markkinaoikeudessa väitteidensä tueksi esittämät seikat eivät täytä sanottuja edellytyksiä. Asiassa ratkaisevaa on pääsäännön eli aikaprioriteettiperiaatteen soveltaminen. Käsiteltävässä asiassa aikaprioriteetti ratkeaa A:n 2.1.2012 jättämän rekisteröintihakemuksen perusteella.

Tavaramerkki ei ole hakemusajankohtana ollut laissa tarkoitetulla, vakiintumista osoittavalla tavalla toisen käytössä. Kuopio Innovation Oy:n tämän ajankohdan jälkeen tapahtuneessa tavaramerkin käytöstä esittämä näyttö on asiaan vaikuttamatonta. Itse asiassa hakemusajankohdan jälkeinen käyttö on ollut toisen omistaman tavaramerkin luvatonta käyttöä. Samoin perustein argumentointi rekisteröinnin hakijan mahdollisesta vilpillisestä mielestä on asiaan vaikuttamatonta ja tarpeetonta.

Markkinaoikeus toteaa päätöksessään, ettei A ole esittänyt näyttöä Humsecgrid-tavaramerkin käytöstä omassa liiketoiminnassa. A on kuitenkin esittänyt, että näytön esittäminen tältä osin johtaisi hänet sopimusrikkomukseen yhteistyöosapuoltensa kanssa ja että on perusteltu vaara, että Kuopio Innovation Oy saattaisi käyttää oikeudelle esitettyjä tietoja omaksi edukseen. Markkinaoikeus ei kuitenkaan ole ottanut kantaa tähän kysymykseen, vaikka se on nimenomaisesti oikeudelle esitetty. Koska asia on hallintomenettelylain, oikeastaan hallintolainkäyttölain, mukaisesti käsiteltävä ja liikesalaisuuksien turvaamiskysymykseen olisi markkinaoikeuden tullut ottaa kantaa viran puolesta, on asiassa tapahtunut tuomiovirhe, jonka perusteella markkinaoikeuden päätös on kumottava.

Patentti- ja rekisterihallitus on valituksen johdosta antamassaan lausunnossa viitannut asiassa aiemmin esittämäänsä sekä katsonut, ettei valituskirjelmässä ole esitetty mitään sellaista, joka antaisi aiheen muuttaa valituksenalaista päätöstä.

Sovellettaessa tavaramerkkilain 14 §:n 1 momentin 7 kohdan säännöstä, sillä onko väitteentekijällä oikeudellista intressiä tai oikeussuojan tarvetta, ei ole merkitystä asiassa. Kyseessä oleva lainkohta ei myöskään edellytä, että tunnusmerkki olisi vakiintunut toiselle, vaan riittää, että toinen käytti tunnusmerkkiä silloin, kun merkkiä koskeva hakemus tehtiin, ja hakija oli tietoinen tästä käytöstä, eikä itse ollut käyttänyt merkkiä ennen kuin toista tunnusmerkkiä ryhdyttiin käyttämään.

Kuopio Innovation Oy on selityksessään vaatinut, että korkein hallinto-oikeus hylkää valituksessa esitetyt vaatimukset kokonaisuudessaan ja velvoittaa valittajan korvaamaan yhtiön oikeudenkäyntikulut korkeimmassa hallinto-oikeudessa 5 598,60 eurolla viivästyskorkoineen.

Yhtiö on esittänyt vaatimustensa tueksi muun ohella seuraavaa:

Valituskirjelmässä ei ole esitetty mitään sellaista, joka antaisi aihetta muuttaa valituksen kohteena olevaa markkinaoikeuden päätöstä.

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä on katsottu, etteivät liiketoiminnan yleishyödylliset vaikuttimet rajoita tavaramerkin käyttöön perustuvaa oikeutta. Muun muassa asiassa C-442/07 (Verein Radetzky-Orden) annetun tuomion mukaan "…se seikka, että järjestö ei pyri voitontavoitteluun, ei sulje pois sitä, ettei tavaramerkin käytön päämääränä voisi olla luoda, ja jäljempänä säilyttää markkinaosuutta sen tavaroille ja palveluille". Lisäksi Patentti- ja rekisterihallituksen antamissa rekisteröintiohjeissa on yleisesti määritelty, että tavaramerkin hakijana voi olla esimerkiksi yritys, yhteisö tai yksityishenkilö.

Yhtiö voi omistaa tavaramerkkejä sekä saada tavaramerkin käyttöön perustuvan oikeuden. Yhtiön liiketoiminnan luonne ei siten poissulje sitä, että sillä on tavaramerkkilain 14 §:n 1 momentin 7 kohdan nojalla oikeus saada vilpittömän mielen suojaa tunnuksen aikaisemman käytön perusteella. Myös Patentti- ja rekisterihallitus on todennut edellä sanotun 12.11.2015 antamassaan lausumassa. Valituksessa esitetyillä väitteillä koskien Kuopio Innovation Oy:n liiketoiminnan luonnetta ei ole merkitystä asian arvioinnin kannalta.

Tavaramerkkilain esitöissä (HE 128/1962 vp) viitataan lain 14 §:n 1 momentin 7 kohdan osalta siihen, että vakiinnuttamista vähäisempään käyttöön vedoten voidaan estää sitä, joka on ollut tietoinen kyseisestä käyttämisestä, saamasta samanlaista tavaramerkkiä suojatuksi rekisteröinnillä. Tällöin on mahdollista jatkaa aikaisempaa käyttöä ja rekisteröidä tai vakiinnuttaa merkki vilpillisessä mielessä olevan kilpailijan jäljittelytoimista huolimatta.

Tavaramerkkilain tarkoituksena on evätä sellainen vilpillinen menettely, jossa kolmas saatuaan tietää toisen osapuolen ryhtyneen käyttämään tunnusmerkkiä, hakemalla samanlaisen merkin rekisteröintiä, kiiruhtaisi hankkimaan itselleen oikeuden tuon käytön kieltämiseen estääkseen toista vakiinnuttamasta tai rekisteröimästä merkkiään. Säännöksen mukaan ei siis vaadita, että toisen merkki on rekisteröintiä haettaessa jo vakiintunut. Riittävää on se, että toinen on hakijan tieten käyttänyt merkkiä, johon hakijan merkki voidaan sekoittaa, mikäli kyse on samoista tavara- tai palvelulajeista.

Edellä sanotun valossa valituksessa esitetyt vakiintumista koskevat väitteet ovat ilmeisen epäolennaisia asian arvioinnin kannalta.

Tavaramerkkilain 14 §:n 1 momentin 7 kohdan mukaan tavaramerkin aikaisempaan käyttöön vedoten voidaan estää sitä, joka on ollut tietoinen kyseisestä käytöstä, saamasta samanlaista tavaramerkkiä suojatuksi rekisteröinnillä. Aikaisemman tunnusmerkin vähäinenkin tavaramerkinomainen käyttö ennen hakemuspäivää voi riittää muodostamaan rekisteröinnin esteen.

Esteen syntyminen edellyttää lisäksi rekisteröinnin hakijan tietoisuutta aikaisemmasta käytöstä. Valittajan vilpillinen mieli on asian arvioinnin kannalta merkityksellinen seikka.

Koska vakiintumisella ei ole merkitystä asian arvioinnin kannalta, tulee huomata, ettei valittaja ole valituksessaan edes väittänyt, että markkinaoikeus olisi muilta osin arvioinut asiassa esitettyä näyttöä virheellisesti hakemuspäivää edeltävältä ajalta. Markkinaoikeus on arvioinut asiassa esitetyn näytön oikein.

Valittaja ei ole kiistänyt tietoisuuttaan aikaisemmasta käytöstä tai sitä, että se on pyrkinyt estämään yhtiötä käyttämästä olennaisesti samaa tunnusmerkkiä. Markkinaoikeus on perustellusti katsonut valittajan toimineen vilpillisessä mielessä.

Valittaja ei ole pyytänyt markkinaoikeutta ratkaisemaan liikesalaisuuksia koskevaa seikkaa. Ylipäätään valittaja ei ole valituksen kohteena olevan asian käsittelyn aikana edes väittänyt käyttäneensä riidan kohteena olevaa tunnusta ennen yhtiön käytön alkamista. Siten valittajan myöhempää käyttöä koskevilla väitteillä ei ole merkitystä asian arvioinnin kannalta.

Joka tapauksessa valittajalla olisi ollut asian käsittelyn aikana mahdollisuus esittää väitetystä käytöstä näyttöä liikesalaisuuksista huolimatta muun muassa peittämällä asiakirjoista liikesalaisuuksia koskevat kohdat tai pyytäen markkinaoikeutta antamaan asiakirjoja koskevan salassapitomääräyksen oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain (370/2007) 10 §:n nojalla.

Markkinaoikeus ei ole syyllistynyt tuomiovirheeseen, kun se ei ole ottanut kantaa kysymykseen, jota sille ei ole edes esitetty. Valituksessa esitettyjä liikesalaisuuksia koskevia väitteitä ei voida pitää uskottavina. Todennäköistä on, että liikesalaisuuksiin vetoamalla vain pyritään peittämään sitä tosiasiaa, ettei valittajalla ole olemassa näyttöä merkin käytöstä.

Valittajan oikeudenkäyntikululaskua voidaan pitää kokonaisuudessaan huomattavan suurena. Yhtiö kiistää oikeudenkäyntikuluvaatimuksen paitsi perusteeltaan myös määrältään 5 000 euroa ylittävin osin.

Valittaja on toiminut valituksen kohteena olevaa tavaramerkkiä hakiessaan vilpillisessä mielessä. Siten asiassa voidaan pitää kohtuuttomana, että yhtiö joutuisi kärsimään asiasta aiheutuneet kulut omana vahinkonaan. Valittaja on velvollinen korvaamaan yhtiön oikeudenkäyntikulut myös korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

A ei ole käyttänyt hyväkseen hänelle varattua tilaisuutta vastaselityksen antamiseen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian.

1. Valitus hylätään. Markkinaoikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

2. A määrätään korvaamaan Kuopio Innovation Oy:n oikeudenkäyntikulut korkeimmassa hallinto-oikeudessa 5 598,60 eurolla viivästyskorkoineen. Viivästyskorko määräytyy korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tämän korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen antamisesta.

A:n oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva vaatimus hylätään.

Perustelut

1. Pääasia

1.1 Kysymyksenasettelu

Markkinaoikeus on valituksenalaisesta päätöksestään ilmenevin perustein katsonut, että A on ollut tavaramerkin Humsecgrid rekisteröintiä 2.1.2012 hakiessaan tavaramerkkilain 14 §:n 1 momentin 7 kohdassa (1714/1995) tarkoitetulla tavalla vilpillisessä mielessä. Päätöksen mukaan niillä A:n esittämillä seikoilla, että Kuopio Innovation Oy ei olisi oman yhtiöjärjestyksensä perusteella ollut oikeutettu rekisteröimään tavaramerkkejä taikka että sen yhtiöjärjestys jollakin tavalla kieltäisi sitä saamasta oikeuksia tuloksiin kehityshankkeissa, joihin se osallistuu, ei ole katsottava olevan merkitystä arvioitaessa sitä, onko A ollut tavaramerkkilain 14 §:n 1 momentin 7 kohdassa tarkoitetulla tavalla vilpillisessä mielessä. Tavaramerkkilain 14 §:n 1 momentin 7 kohdassa tarkoitetun vilpillisen mielen arvioinnin kannalta ei ole katsottava olevan merkitystä myöskään sillä, onko tavaramerkki ollut vakiinnutettu vai ei.

Markkinaoikeuden päätös on A:n valituksen mukaan virheellinen siltä osin kuin edellä mainittuja seikkoja on pidetty merkityksettöminä asiassa. A on vaatinut valituksen kohteena olevan päätöksen kumoamista lisäksi sillä perusteella, että markkinaoikeus ei ole ottanut viran puolesta kantaa siihen, ettei A ole esittämänsä mukaan voinut liikesalaisuuksiaan paljastamatta esittää selvitystä omasta tavaramerkin Humsecgrid käytöstään.

1.2 Sovellettavat oikeusohjeet

Tavaramerkkilain tässä asiassa sovellettavan 1 §:n (39/1993) 1 momentin (56/2000) mukaan rekisteröinnillä saadaan yksinoikeus tavaramerkkiin erityiseksi tunnusmerkiksi myytäviksi tarjottavien tai muutoin elinkeinotoiminnassa liikkeeseen laskettavien tavaroiden erottamiseksi toisten tavaroista. Pykälän 3 momentin (39/1993) mukaan, mitä tavaramerkkilaissa säädetään tavaroista, on vastaavasti voimassa palveluista.

Tavaramerkkilain 14 §:n 1 momentin (996/1983) 7 kohdan (1715/1995) mukaan tavaramerkkiä ei saa rekisteröidä, jos se on sekoitettavissa tavaran tunnusmerkkiin, jota toinen käyttää hakemusta tehtäessä, ja hakija tehdessään hakemuksen tiesi käytöstä eikä ole käyttänyt merkkiään ennen kuin toista tunnusmerkkiä ryhdyttiin käyttämään.

Jäsenvaltioiden tavaramerkkilainsäädännön lähentämisestä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/95/EY (jäljempänä tavaramerkkidirektiivi) 3 artiklan 2 kohdan d alakohdan mukaan jäsenvaltio voi säätää, että tavaramerkkiä ei saa rekisteröidä tai, jos se on rekisteröity, että se on julistettava mitättömäksi, mikäli hakija on rekisteröintihakemuksen tehdessään ollut vilpillisessä mielessä.

Vastaavasti Euroopan yhteisön tavaramerkistä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 207/2009 (jäljempänä tavaramerkkiasetus) 52 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaan yhteisön tavaramerkki julistetaan mitättömäksi virastolle tehdyllä vaatimuksella tai loukkauskanteeseen kohdistuvalla vastakanteella, jos hakija on jättänyt tavaramerkkiä koskevan hakemuksen vilpillisessä mielessä. Tavaramerkkiasetus N:o 207/2009 on aikaisemman tavaramerkkiasetuksen N:o 40/94 kodifioitu toisinto, kuitenkin niin, että tavaramerkkiasetuksen N:o 207/2009 edellä selostettu 52 artiklan 1 kohdan b alakohta oli tavaramerkkiasetuksessa N:o 40/94 51 artiklan 1 kohdan b alakohta.

Edellä mainittuja kansallisen tavaramerkkilain säännöksiä on 1.9.2016 voimaan tulleella lailla (616/2016) muutettu seuraavasti:

Tavaramerkkilaissa säädetään lain 1 §:n 1 momentin mukaan yksinoikeudesta tavaroita ja palveluita varten elinkeinotoiminnassa käytettävään tavaramerkkiin. Mitä laissa säädetään tavaroista, koskee pykälän 2 momentin mukaan myös palveluita.

Tavaramerkkilain 14 §:n 1 momentin 8 kohdan mukaan tavaramerkkiä ei rekisteröidä, jos tavaramerkin hakija on tehnyt rekisteröintihakemuksen vilpillisessä mielessä.

Hallituksen esityksestä tavaramerkkilain edellä mainituksi muuttamiseksi (HE 24/2016 vp) ilmenee, että muutos on tehty tavaramerkkilain 1 luvun pykälien muuttamiseksi vastaamaan nykyistä paremmin tavaramerkkidirektiiviä ja unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä.

Sanotun hallituksen esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa on todettu muun ohella, että lain 14 §:n 1 momentin 8 kohta muotoiltaisiin uudelleen. Kohdassa säädettäisiin, ettei tavaramerkkiä saa rekisteröidä, jos tavaramerkin hakija on rekisteröintihakemuksen tehdessään ollut vilpillisessä mielessä. Säännöksen tarkoituksena on muun muassa estää toisen tavaramerkin tai muun tunnuksen käyttö vilpillisessä mielessä, vaikka toinen merkki ei saisikaan yksinoikeussuojaa rekisteröinnin tai vakiinnuttamisen perusteella.

Kuten edellä olevasta tavaramerkkilain 1.9.2016 voimaantullutta muutosta (616/2016) koskevasta selvityksestä ilmenee, muutos on tehty tavaramerkkilain 1 luvun pykälien muuttamiseksi vastaamaan nykyistä paremmin tavaramerkkidirektiiviä ja unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä. Muutoksella ei ole ollut tarkoitus muuttaa vallinnutta oikeustilaa. Muutetut säännökset niitä koskevine hallituksen esityksen (HE 24/2016 vp) yksityiskohtaisine perusteluineen voidaan siten ottaa aikaisempia tavaramerkkilain säännöksiä sovellettaessa huomioon.

Euroopan unionin tuomioistuin on tavaramerkkiasetusta koskevassa ratkaisukäytännössään tuonut esiin (tuomio Chocoladenfabriken Lindt & Sprüngli, C-529/07, ECLI:EU:C:2009:361, 53 kohta), että arvioitaessa sitä, onko hakija ollut vilpillisessä mielessä, kansallisen tuomioistuimen on otettava huomioon kaikki kyseiseen tapaukseen liittyvät merkitykselliset tekijät, jotka olivat olemassa jätettäessä hakemusta merkin rekisteröimiseksi. Arvioinnissa on etenkin otettava huomioon se, että hakija tietää tai hänen pitäisi tietää, että kolmas käyttää vähintään yhdessä jäsenvaltiossa samalle tai samankaltaiselle tavaralle samaa merkkiä tai samankaltaista merkkiä, joka on sekoitettavissa merkkiin, jonka rekisteröimistä haetaan.

Hakijan vilpillisen mielen arvioimiseksi on unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisussa esitetyin tavoin (tuomio SA.PAR. v. SMHV – Salini Costruttori (GRUPPO SALINI), T-321/10, ECLI:EU:T:2013:372, 28 kohta) tutkittava hakijan aikomus sellaisena kuin se voidaan päätellä muun ohella seuraavien seikkojen perusteella: objektiiviset olosuhteet ja hakijan todelliset teot, hakijan toimenkuva tai asema, ne tiedot, jotka hakijalla oli aikaisemman merkin käytöstä.

1.3 Kuopio Innovation Oy:n puhevalta asiassa

Kuopio Innovation Oy:n yhtiöjärjestyksen 2 §:n mukaan yhtiön toimialana on kehittää edellytyksiä korkean osaamisen ja uusien innovaatioiden hyödyntämiselle yritystoiminnassa tarjoamalla projekti- ja asiantuntijapalveluita, edistämällä toimijoiden yhteistyötä sekä toteuttamalla valtakunnallisia ja alueellisia kehittämisohjelmia. Yhtiö toimii sekä kehittynyttä teknologiaa käyttävien jo olemassa olevien tai perustettavien yritysten kehittämiseksi että yhtiöiden osaamis- ja innovaatiotason kohottamiseksi. Yhtiö edistää kansainvälistymisvalmiuksien lisäämistä. Yhtiö voi toteuttaa tarkoitustaan yhteistyössä yliopistojen, korkeakoulujen sekä muiden koulutus- ja tutkimuslaitosten, julkisten organisaatioiden ja elinkeinoelämän kanssa. Yhtiön tarkoituksena ei ole voiton tuottaminen osakkeenomistajilleen. Yhtiön tuottama voitto on käytettävä yhtiön toiminnan kannalta tarkoituksenmukaiseen toimintaan. Yhtiö voi vastaanottaa osakkeita, osuuksia ja kiinteistöjä sekä käydä niillä kauppaa.

Unionin tuomioistuin on asiassa C-442/07, Verein Radetzky-Orden, antamassaan tuomiossa (ECLI:EU:C:2008:696) tulkitessaan tavaramerkkidirektiivin 89/104/ETY 12 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua tosiasiallisen käytön käsitettä todennut, että tavaroiden tai palveluiden tarjoaminen voittoa tavoittelematta ei ole ratkaisevaa arvioitaessa, käyttääkö aatteellinen yhdistys tavaramerkkiä tosiasiallisesti. Tuomiossa on todettu, että se, että aatteellinen yhdistys käyttää tavaramerkkiä pelkästään yksityisissä tilaisuuksissa tai ilmoittaakseen niistä tai markkinoidakseen niitä, on tavaramerkin sisäistä käyttöä eikä direktiivin mainitussa säännöksessä tarkoitettua tosiasiallista käyttöä. Edelleen tuomion mukaan direktiivin mainittua säännöstä on tulkittava siten, että tavaramerkkiä käytetään tosiasiallisesti muun ohella silloin, kun aatteellinen yhdistys käyttää tavaramerkkiä suhteissaan yleisöön ilmoittaessaan tapahtumista, liikeasiakirjoissaan sekä mainosmateriaalissaan (tuomion 16, 22 ja 24 kohta).

Korkein hallinto-oikeus pitää asiassa esitetyn asiakirjaselvityksen, johon sisältyy muun ohella Human Security Grid -tunnuksen tai -logon sisältäviä kutsuja myös yhtiön ulkopuolisille tahoille tarkoitettuihin kokouksiin sekä yleisölle avoimiin koulutustilaisuuksiin, sekä mainitussa unionin tuomioistuimen tuomiossa esitettyjen tulkintakannanottojen perusteella selvänä, että Kuopio Innovation Oy on siitä huolimatta, ettei yhtiö yhtiöjärjestyksensä mukaan tavoittele osakkeenomistajilleen voittoa, sellainen taho, joka voi harjoittaa tavaramerkkilaissa tarkoitettua elinkeinotoimintaa ja siinä yhteydessä hallita ja käyttää tavaramerkkioikeuksia. Human Security Grid -tunnusta ei siten ole käytetty yksinomaan yhtiön sisäisesti edellä mainitussa unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla. Yhtiöjärjestyksestä ei ilmene tavaramerkkien hallinnalle tai käytölle muutakaan estettä.

Mitä sitten tulee vilpilliseen mieleen tavaramerkin rekisteröinnin esteenä, niin korkein hallinto-oikeus on tosin ratkaisussaan KHO 2010:75 katsonut, että vilpillinen mieli on relatiivinen rekisteröintieste, joka voidaan ottaa tutkittavaksi ainoastaan sellaisen tahon väitteen tai vaatimuksen johdosta, joka vetoaa omaan rekisteröintihakemusta ennen tapahtuneeseen tavaramerkin käyttöön. Unionin tuomioistuin on asiassa C-529/07, Chocoladenfabriken Lindt & Sprüngli, antamassaan tuomiossa kuitenkin todennut, että tavaramerkkiasetuksen N:o 40/94 51 artiklan 1 kohdan b alakohdasta ilmenee, että vilpillinen mieli on yksi yhteisön tavaramerkin ehdottomista mitättömyysperusteista, joten siihen voidaan vedota sisämarkkinoiden harmonisointivirastossa (nykyään Euroopan unionin teollisoikeuksien virasto) tai tavaramerkin loukkaamista koskevan kanteen yhteydessä nostetussa vastakanteessa (tuomion 34 kohta).

Unionin tuomioistuimen mainittu tuomio huomioon ottaen Kuopio Innovation Oy voi vastustaa vilpillisessä mielessä tapahtunutta tavaramerkkirekisteröintiä siitä riippumatta, perustaako se väitteensä tai vaatimuksensa omaan tai jonkin muun tahon toimesta ennen A:n rekisteröintihakemusta tapahtuneeseen tavaramerkin käyttöön. Yhtiö on tämän vuoksi ja joka tapauksessa aikaisemman tavaramerkkinsä käytön perusteella voinut vedota siihen, että A on tehnyt tavaramerkin rekisteröintihakemuksen vilpillisessä mielessä.

1.4 Kuopio Innovation Oy:n käyttämän tunnuksen vakiintumattomuus

Tavaramerkkilain 14 §:n 1 momentin (996/1983) 7 kohdassa (1715/1995) säädetään tavaramerkin vilpillisen rekisteröinnin osalta muun ohella, että tavaramerkki on sekoitettavissa toisen käyttämään tunnusmerkkiin. Säännöksen soveltamisen edellytyksenä ei ole tavaramerkin vakiintuminen, eikä tavaramerkin vakiintumisesta säädetä myöskään voimassa olevan tavaramerkkilain 14 §:n 1 momentin 8 kohdassa tai tavaramerkkidirektiivin 2008/95 3 artiklan 2 kohdan d alakohdassa, jota nykyisin voimassa oleva säännös on tarkoitettu vastaamaan.

Edellä mainitussa hallituksen esityksessä (HE 24/2016 vp) todetaan päinvastoin, että uuden säännöksen tarkoituksena on muun muassa estää toisen tavaramerkin tai muun tunnuksen käyttö vilpillisessä mielessä, vaikka toinen merkki ei saisikaan yksinoikeussuojaa rekisteröinnin tai vakiinnuttamisen perusteella.

A:n esittämä vaatimus, jonka mukaan vakiinnuttamattoman tavaramerkin käyttöä ei voitaisi ottaa tavaramerkkilain 14 §:n 1 momentin (996/1983) 7 kohtaa (1715/1995) sovellettaessa huomioon, on siten lakiin perustumaton.

1.5 A:n liikesalaisuuksista lausuminen

A on esittänyt itse käyttäneensä valituksen kohteena olevaa tavaramerkkiä ennen rekisteröintihakemuksen jättämistä, mutta ilmoittanut, että hän ei voisi liikesalaisuuksia paljastamatta esittää selvitystä käytöstä.

Oikeudenkäynnin julkisuudesta hallintotuomioistuimissa annetun lain (381/2007) 1 §:n mukaan oikeudenkäynti ja oikeudenkäyntiasiakirjat ovat julkisia, jollei mainitussa laissa toisin säädetä. Saman lain 8 §:n mukaan oikeudenkäyntiasiakirjan julkisuudesta ja salassapidosta on voimassa, mitä asiakirjan julkisuudesta viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa tai muussa laissa säädetään.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että asiakirjan julkisuudesta tai salassa pitämisestä on hallintolainkäytössä päätettävä tapauskohtaisesti siitä erikseen säädetyin tavoin.

Asiakirjoista saatavan selvityksen mukaan A ei ole esittänyt asiaa markkinaoikeudessa käsiteltäessä selvitystä siitä, että hän olisi aiemmin käyttänyt tavaramerkkiä. Markkinaoikeus ei näin ollen ole voinut ottaa kantaa selvityksen mahdolliseen salassapitoon. Markkinaoikeuden päätös ei ole lainvastainen silläkään perusteella, että siinä ei ole lausuttu mahdollisesta salassapidosta.

1.6 Lopputulos

Edellä esitetyillä perusteilla ja kun muutoin otetaan huomioon korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, markkinaoikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.

2. Oikeudenkäyntikulut

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun lopputulos huomioon ottaen olisi kohtuutonta, jos Kuopio Innovation Oy joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Tämän vuoksi A on hallintolainkäyttölain 74 §:n nojalla määrättävä korvaamaan yhtiön oikeudenkäyntikulut korkeimmassa hallinto-oikeudessa edellä ratkaisuosasta ilmenevällä tavalla.

Asian näin päättyessä ja kun otetaan huomioon hallintolainkäyttölain 74 §, A:lle ei ole määrättävä maksettavaksi korvausta oikeudenkäyntikuluista korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Niilo Jääskinen, Eija Siitari, Alice Guimaraes-Purokoski, Outi Suviranta, Anne Nenonen, Maarit Lindroos, Taina Pyysaari ja Kirsti Kurki-Suonio. Asian esittelijä Kristina Björkvall.

Asia Ympäristölupaa koskeva valitus

Valittajat Valkon kyläyhdistys ry ja Loviisan Seudun Eränkävijät ry

Päätös, jota valitus koskee

Vaasan hallinto-oikeus 18.3.2016 nro 16/0130/3

Asian aikaisempi käsittely

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on 26.6.2014 viraston ympäristölupavastuualueella ympäristönsuojelulain (86/2000) nojalla tehdyllä päätöksellä nro 110/2014/2 Loviisan Vesiliikelaitoksen hakemuksesta tarkistanut Länsi-Suomen ympäristölupaviraston Vårdön jätevedenpuhdistamon toiminnalle 18.10.2004 antaman toistaiseksi voimassa olevan ympäristöluvan lupamääräykset.

Ympäristölupa koskee hakemuksen mukaisten Loviisan keskustan ja Ruotsinpyhtään alueen sekä myöhemmin myös Pernajan alueen yhdyskuntajätevesien ja puhdistamolle toimitettavien sako- ja umpikaivolietteiden lupamääräysten mukaista käsittelyä puhdistamossa ja käsiteltyjen jätevesien johtamista nykyisessä purkupaikassa Suomenlahden Loviisanlahteen.

Puhdistamon mitoituksen mukainen asukasvastineluku on noin 11 100 yhdyskuntajätevesistä annetun valtioneuvoston asetuksen (888/2006) 2 §:n 4 kohdassa määritellyllä tavalla laskettuna.

Lupaan on liitetty päätöksestä tarkemmin ilmenevät lupamääräykset 1–17.

Päätöksen mukaan toiminnanharjoittajan on viimeistään 31.12.2021 jätettävä Etelä-Suomen aluehallintovirastolle hakemus lupamääräysten tarkistamiseksi. Hakemukseen on liitettävä yhteenveto tehdyistä käyttö-, päästö- ja vaikutustarkkailuista, arvio parhaan käyttökelpoisen tekniikan ja käytännön soveltamisesta toiminnassa sekä muut ympäristönsuojeluasetuksen 8–12 §:ssä mainitut selvitykset soveltuvin osin.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Vaasan hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt Valkon kyläyhdistys ry:n ja Loviisan Seudun Eränkävijät ry:n aluehallintoviraston päätöksestä tekemän valituksen.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Jätevesien purkupaikka

Asiakirjojen mukaan Loviisassa Värdön niemellä meren tuntumassa sijaitseva jätevedenpuhdistamo on ollut alueella vuodesta 1969. Vuonna 1974 puhdistamo on saneerattu kemialliseksi saostuslaitokseksi ja vuonna 2001 se on uusittu täysin biologis-kemialliseksi laitokseksi.

Värdön jätevedenpuhdistamolle on 22.12.2003 haettu ympäristönsuojelulain mukaista ympäristölupaa. Luvan myöntämisen edellytysten arvioimisen jälkeen Länsi-Suomen ympäristölupavirasto on 18.10.2004 antamallaan päätöksellä nro 57/2004/1 myöntänyt Värdön jätevedenpuhdistamolle toistaiseksi voimassa olevan ympäristöluvan hakemussuunnitelmassa tarkoitettujen jätevesien ja sakokaivolietteiden käsittelyyn sekä käsitellyn jäteveden johtamiseen Loviisanlahteen. Vuotuisen kalatalousmaksun suuruudeksi on määrätty 4 200 euroa. Ympäristölupavirasto on katsonut, että toiminnasta ei aiheudu sellaista ennalta arvioitavissa olevaa vesien pilaantumiseen liittyvää vahinkoa, josta päätöksessä olisi määrättävä korvauksia.

Vuonna 2012 Loviisan Vesiliikelaitos on lupapäätöksessä ympäristönsuojelulain 55 §:n 2 momentin nojalla annetun määräyksen mukaisesti hakenut jätevedenpuhdistamon voimassa olevan ympäristöluvan lupamääräysten tarkistamista.

Valituksen kohteena on siten aluehallintoviraston päätös, jossa luvan haltijan tekemän hakemuksen perusteella on tarkistettu vuonna 2004 myönnetyn ympäristöluvan lupamääräykset vastaamaan puhdistamon nykytilannetta ja voimassa olevia säännöksiä. Lupaviranomaisen päätösharkinta kohdistuu siten vain lupamääräyksiin eikä lupaa tarkistettaessa lähtökohtaisesti voida ratkaista puhdistamon tai sen purkuputken paikan sijaintia. Purkupaikan siirtäminen muutoksenhakijoiden esittämällä tavalla edellyttäisi jätevedenpuhdistamon voimassa olevan ympäristöluvan muuttamista.

Vesistöpäästöjä ja niiden tarkkailua koskevat lupamääräykset

Jätevedenpuhdistamon käsitellyt jätevedet johdetaan noin 800 metrin pituista purkuputkea pitkin Värdön saaren itäpuolella olevan Loviisanlahden suulle. Loviisanlahden edustalla on saariston ulkomerestä erottava Hudöfjärden. Veden syvyys purkupaikalla on asiakirjojen mukaan noin 3,5 metriä. Vuonna 2013 valmistuneen vesien ekologisen tilan luokitteluehdotuksen mukaan Loviisanlahden vesimuodostuma on luokiteltu ekologiselta tilaltaan välttäväksi.

Fosfori saostetaan kemiallisesti sekä rinnakkaissaostuksella että jälkikäsittelyssä flotaatiolla, joka on otettu käyttöön vuonna 2010. Puhdistamon toimintaa on tehostettu teknisen veden, välppäyksen, kalkin annostelun ja ferrosulfaatin liuotuksen osalta. Myös typenpoistoon tähtäävään ajotapaan on kiinnitetty huomiota käyttämällä ulkopuolista asiantuntija-apua. Vuoden 2011 typenpoistotulosten mukaan toimenpiteet ovat olleet tehokkaita.

Tarkastetut jäteveden käsittelyä ja vesistöpäästöjä koskevat lupamääräykset 1 ja 2 on annettu merialueen rehevöitymisen vähentämiseksi. Tämän on katsottu edellyttävän mahdollisimman tehokasta fosforin ja typen poistoa. Päästöraja-arvoja sekä päästöjen ehkäisemistä ja rajoittamista koskevat lupamääräykset on annettu siten, että ne perustuvat parhaaseen käyttökelpoiseen tekniikkaan.

Ympäristöluvassa on annettu puhdistamon toiminnan, jätevesien käsittelytulosten sekä jätevesien johtamisen vesistövaikutusten valvontaa koskevia lupamääräyksiä. Aikaisempaa tiukemmat 1.1.2010 voimaantulleet puhdistustehovaatimukset on pidetty ennallaan. Uudenmaan ympäristökeskus on ympäristövaikutusten tarkkailua koskevan lupamääräyksen 15 perusteella 10.10.2005 hyväksynyt Värdön jätevedenpuhdistamon 29.4.2005 päivätyn vesistötarkkailuohjelman, jota on muutettu 24.10.2006 pohjaeläinlinjojen 2 ja 3 sijainnin osalta. Tarkastetut lupamääräykset 13 ja 15 koskevat käyttö- ja päästötarkkailua sekä ympäristövaikutusten tarkkailua. Lupamääräyksessä 15 on määrätty vesistötarkkailuohjelmaan tehtävistä täsmennyksistä. Lupamääräyksien 13 ja 15 mukainen tarkkailusuunnitelma ja -ohjelma voidaan tarkentaa ja muuttaa elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen hyväksymällä tavalla edellyttäen, että tämä ei heikennä tarkkailun luotettavuutta, kattavuutta tai lupamääräysten noudattamisen valvottavuutta.

Kun edellä mainitun lisäksi otetaan huomioon, että kyse on alueella jo pitkään jatkuneesta toiminnasta, hallinto-oikeus katsoo, että asiaa ei ole syytä palauttaa virtausolosuhteiden selvittämistä varten.

Muutoksenhakijoiden 2.2.2015 saapuneessa sähköpostiviestissään esittämien ympäristölupa-asiakirjojen hankkiminen ei ole tämän ympäristöluvan lupamääräysten tarkistamista koskevan asian selvittämisen kannalta tarpeen.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Ympäristönsuojelulaki (86/2000) 41 §, 42 §, 43 § 1 ja 3 momentti, 46 § ja 55 § 2 momentti

Hallintolainkäyttölaki 33 §

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Päivi Jokela, Varpu Kujanpää ja Reeta-Kaisa Eriksson. Esittelijä Taija Randen.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Valkon kyläyhdistys ry ja Loviisan Seudun Eränkävijät ry ovat valituksessaan vaatineet, että asiaa tulee ratkaista uudelleen hallinto-oikeudessa tai aluehallintovirastossa hallintolain 50 §:n mukaisesti.

Yhdistykset ovat perustelleet vaatimuksiaan muun ohella seuraavasti:

Yhdistykset ovat hakeneet muutosta Vårdön jätevesiputkiston purkupisteen siirtämiseksi ulommas. Purkupiste on paikassa, jossa ravinteet ja saasteet leviävät virkistyskäytössä oleville rannoille niitä liaten ja vettä samentaen.

Aluehallintovirasto antoi päätöksensä lupamääräystensä tarkistamiseksi 26.6.2014. Yhdistykset lähettivät tätä päätöstä koskevan kirjelmän 28.7.2014. Kirjelmän tulkittiin olevan valitus, ja asia eteni Vaasan hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeudelle antamansa vastaselityksen liitteenä yhdistykset toimittivat joukon asiakirjoja, joissa osoitettiin alueella vallitsevan residuaalivirtauksen olemassaolo ja se, että sitä ei ole otettu huomioon purkupisteen paikkaa määritettäessä.

Näyttö virtausten olemassaolosta on saatu Loviisan ydinvoimalan käytön ja suunniteltujen ydinvoimalaprojektien yhteydessä. Kyseinen residuaalivirtaus on yleisessä tiedossa, mutta 1960–1970-luvuilla asiasta tiedettiin hyvin niukasti. Siksi on toimittu vääräksi osoitetun olettaman mukaan. Kun näyttö virtauksesta on vakuuttava, tulisi asia ottaa uudelleen ratkaistavaksi hallintolain asiavirheen korjaamista koskevan 50 §:n mukaisesti.

Valkon kyläyhdistys ry ja Loviisan Seudun Eränkävijät ry ovat toimittaneet täydennyspyynnön johdosta lisäselvitystä.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on ilmoittanut, että se anna lausuntoa valituksen johdosta.

Loviisan rakennus- ja ympäristölautakunta on antanut valituksen johdosta vastineen, jossa se on viitannut hallinto-oikeudelle antamaansa lausuntoon.

Loviisan Vesiliikelaitos on antanut valituksen johdosta vastineen, jossa se on viitannut ympäristölupahakemukseensa ja sen täydennykseen sekä aluehallintovirastolle antamiinsa vastineisiin.

Valkon kyläyhdistys ry ja Loviisan Seudun Eränkävijät ry ovat toimittaneet vastineiden johdosta vastaselityksen.

Loviisan kaupunki ja Porvoon kaupungin terveydensuojeluviranomainen ovat yhdistysten pyynnöstä toimittaneet lisäselvitystä.

Valkon kyläyhdistys ry ja Loviisan Seudun Eränkävijät ry ovat toimittaneet lisäselvitystä.

Valittajien lisäkirjoitukset on lähetetty tiedoksi Loviisan Vesiliikelaitokselle.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1. Korkein hallinto-oikeus ei tutki Valkon kyläyhdistys ry:n ja Loviisan Seudun Eränkävijät ry:n vaatimusta asian palauttamisesta käsiteltäväksi hallintolain 50 §:n mukaisena asiana.

2. Korkein hallinto-oikeus lisää ympäristölupaan uuden lupamääräyksen 18, joka kuuluu seuraavasti:

Selvitys purkupaikkavaihtoehdoista

18. Loviisan Vesiliikelaitoksen tulee toimittaa Etelä-Suomen aluehallintovirastolle viimeistään 31.12.2019 tai sitä ennen mahdollista jätevedenpuhdistamon toiminnan laajentamista koskevan hakemuksen yhteydessä selvitys jätevesien purkupaikkavaihtoehdoista. Lupaviranomainen voi täydentää lupaa selvityksen perusteella.

Valitus hylätään enemmälti. Hallinto-oikeuden päätöstä ei muutoin muuteta.

Perustelut

1. Tutkimatta jättäminen

Valkon kyläyhdistys ry ja Loviisan Seudun Eränkävijät ry ovat esittäneet vaatimuksen siitä, että asia tulisi käsitellä hallintolain 50 §:n mukaisesti uudelleen hallinto-oikeudessa tai aluehallintovirastossa. Hallintolain 50 §:n 1 momentin nojalla viranomainen voi poistaa virheellisen päätöksensä ja ratkaista asian uudelleen muun ohella silloin, jos päätös perustuu selvästi virheelliseen tai puutteelliseen selvitykseen tai asiaan on tullut sellaista uutta selvitystä, joka voi olennaisesti vaikuttaa päätökseen. Hallintolain 52 §:n 1 momentin mukaan viranomainen käsittelee korjaamisasian omasta aloitteestaan tai asianosaisen vaatimuksesta. Hallintolain 53 §:n 3 momentin mukaan päätökseen, jolla viranomainen on hylännyt virheen korjaamista koskevan vaatimuksen, ei saa hakea muutosta valittamalla. Asiavirheen korjaamista koskevan vaatimuksen tutkiminen ei näin ollen kuulu korkeimman hallinto-oikeuden toimivaltaan.

2. Pääasiaratkaisu

Sovellettavat oikeusohjeet

Ympäristönsuojelulain (86/2000) 6 §:n 1 momentin mukaan ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttava toiminta on mahdollisuuksien mukaan sijoitettava siten, ettei toiminnasta aiheudu pilaantumista tai sen vaaraa ja että pilaantumista voidaan ehkäistä. Pykälän 2 momentin mukaan toiminnan sijoituspaikan soveltuvuutta arvioitaessa on otettava huomioon 1) toiminnan luonne ja pilaantumisen todennäköisyys sekä onnettomuusriski; 2) alueen ja sen ympäristön nykyinen ja tuleva, oikeusvaikutteisessa kaavassa osoitettu käyttötarkoitus ja aluetta koskevat kaavamääräykset; ja 3) muut mahdolliset sijoituspaikat alueella.

Ympäristönsuojelulain 6 §:n 1 momentin perusteluissa (HE 84/1999 vp) todetaan muun ohella, että kaikki ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavat toiminnot tulisi mahdollisuuksien mukaan sijoittaa siten, että ympäristön pilaantuminen voidaan ehkäistä. Säännös olisi lähtökohta kaikkien pilaantumisen vaaraa aiheuttavien toimintojen sijoittamisessa. Sijoittumispaikkaa koskevaan harkintaan rinnastuisi esimerkiksi jäteveden johtamisessa purkupaikan valinta. Momentin mukaan haittojen syntymisen ehkäisyssä on tärkeää toiminnan oikea sijoittuminen. Toiminnan sijoittaminen ja muut toiminnan haitallisten vaikutusten ehkäisytoimet muodostaisivat kokonaisuuden. Pykälän 1 momentin perussääntöä arvioitaisiin ottaen huomioon 2 momentissa mainitut seikat.

Ympäristönsuojelulain 42 §:n 1 momentin mukaan luvan myöntäminen edellyttää, ettei toiminnasta, asetettavat lupamääräykset ja toiminnan sijoituspaikka huomioon ottaen, aiheudu yksinään tai yhdessä muiden toimintojen kanssa terveyshaittaa, merkittävää muuta ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa, ympäristönsuojelulain 7–9 §:ssä kiellettyä seurausta, erityisten luonnonolosuhteiden huonontumista taikka vedenhankinnan tai yleiseltä kannalta tärkeän muun käyttömahdollisuuden vaarantumista toiminnan vaikutusalueella taikka eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 §:n 1 momentissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta.

Ympäristönsuojelulain 50 §:n 2 momentin mukaan ympäristöluvassa on 42 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettua pilaantumisen merkittävyyttä arvioitaessa otettava huomioon, mitä vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä annetun lain mukaisessa vesienhoitosuunnitelmassa ja merenhoitosuunnitelmassa on esitetty toiminnan vaikutusalueen vesien tilaan ja käyttöön liittyvistä seikoista.

Ympäristönsuojelulain 43 §:n 1 momentin mukaan luvassa on annettava tarpeelliset määräykset muun muassa päästöistä, päästöraja-arvoista, päästöjen ehkäisemisestä ja rajoittamisesta sekä päästöpaikan sijainnista, jätteistä sekä niiden määrän ja haitallisuuden vähentämisestä, toimista häiriö- ja muissa poikkeuksellisissa tilanteissa sekä muista toimista, joilla ehkäistään, vähennetään tai selvitetään pilaantumista, sen vaaraa tai pilaantumisesta aiheutuvia haittoja. Pykälän 3 momentin mukaan lupamääräyksiä annettaessa on otettava huomioon toiminnan luonne, sen alueen ominaisuudet, jolla toiminnan vaikutus ilmenee, toiminnan vaikutus ympäristöön kokonaisuutena, pilaantumisen ehkäisemiseksi tarkoitettujen toimien merkitys ympäristön kokonaisuuden kannalta sekä tekniset ja taloudelliset mahdollisuudet toteuttaa nämä toimet.

Ympäristöluvan lupamääräysten säännönmukainen tarkistamismenettely on poistettu lainsäädännöstä 1.5.2015 voimaan tulleella ympäristönsuojelulain (527/2014) muutoksella (423/2015). Mainitun muutoslain (423/2015) voimaantulosäännöksen mukaan ennen lain voimaantuloa annetussa ympäristölupapäätöksessä määrätty lupamääräysten tarkistamista koskeva velvoite raukeaa. Valvontaviranomaisen on säännöllisessä valvonnassa arvioitava uuden lain 89 §:n (423/2015) mukaisesti tällaisen luvan muuttamisen tarve viimeistään vuoden kuluessa siitä ajankohdasta, jolloin luvan tarkistamista koskeva hakemus oli määrä jättää lupaviranomaiselle. Ennen muutoslain voimaantuloa vireille tullut lupa-asia käsitellään muutoin noudattaen ennen lain voimaantuloa voimassa olleita säännöksiä, ei kuitenkaan kumottavaa 71 §:ää.

Saatu selvitys ja oikeudellinen arviointi

Tässä asiassa on kysymys vanhan ympäristönsuojelulain (86/2000) nojalla myönnetyn toistaiseksi voimassa olevan luvan lupamääräysten tarkistamisesta. Aluehallintovirasto oli mainitun lain nojalla tekemässään lupapäätöksessä määrännyt luvan saajan viimeistään 31.12.2021 tekemään hakemuksen lupamääräysten tarkistamiseksi. Uuden ympäristönsuojelulain muutoksen johdosta tämä lupamääräysten tarkistamista koskeva velvoite raukeaa. Muilta osin asiassa sovelletaan kuitenkin edelleen vanhan ympäristönsuojelulain säännöksiä.

Loviisan Vesiliikelaitos on 1.10.2012 hakenut Vårdön jätevedenpuhdistamon voimassa olevan ympäristöluvan lupamääräysten tarkistamista. Vårdön jätevedenpuhdistamo on Loviisan kaupungin keskuspuhdistamo, jolle johdetaan hakemuksen mukaan noin 8 800 asukkaan jätevedet. Puhdistamon mitoituksen mukainen asukasvastineluku on 11 100. Puhdistamon tulokuormitus on lupahakemuksen mukaisessa tilanteessa ollut mitoitusarvojen suuruusluokkaa.

Vårdön jätevedenpuhdistamon käsitellyt jätevedet johdetaan Loviisanlahden suulle noin 800 metrin etäisyydelle rannasta. Veden syvyys purkupaikalla on lupahakemuksen mukaan muutama metri. Purkupaikasta etelään sijaitsevalla Hudofjärdenillä veden syvyys on 12–20 metriä. Jätevedenpuhdistamon vesistövaikutuksia pienentää lupahakemuksen mukaan veden hyvä vaihtuvuus lahden suualueella. Hakemuksessa ei ole esitetty tarkempaa tietoa vesien virtaussuunnista tai ydinvoimalan lauhdevesien vaikutuksesta jätevesien purkupaikan lähistöllä. Puhdistamon ravinnepäästöt vaikuttavat kuitenkin omalta osaltaan vesialueen rehevyystasoon, ja sen kautta kalaston rakenteeseen ja pohjaeläinten lajikoostumukseen.

Ympäristönsuojelulain 6 §:n mukaan toiminnan sijoituspaikan soveltuvuutta arvioitaessa huomioon tulee ottaa muun ohella toiminnan luonne. Jätevedenpuhdistamoa koskevassa ympäristölupa-asiassa toiminnan luonteen huomioon ottaminen voi vaikuttaa siten, että mahdollisuudet päätyä myöhemmin aiemmasta poikkeavaan jätevesien purkupaikkaa koskevaan sijoittamisratkaisuun ovat väljemmät kuin itse laitoksen sijoituspaikan valinnassa.

Loviisanlahden ja Keipsalon rannikkovesien ekologinen tila on vuosia 2016–2021 koskevan Kymijoen-Suomenlahden vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelman mukaan välttävä. Vesienhoidon tavoitteena on näiden rannikkovesien hyvän ekologisen tilan saavuttaminen vuoteen 2027 mennessä. Puhdistamosta ja jätevesien purkupaikasta etelään ja länteen sijoittuu Natura 2000 -alue Pernajanlahtien ja Pernajan saariston merensuojelualue (FI0100078), joka on valittu vesienhoitosuunnitelmassa erityiseksi alueeksi eli alueeksi, jolla on pintavesiin liittyviä merkittäviä suojeluarvoja. Natura-alueeseen kuuluva Hästö-Gyltön luonnonsuojelualue sijaitsee lähimmillään noin kaksi kilometriä länteen purkupaikasta.

Loviisan Vesiliikelaitos on lupahakemuksessaan kuvannut suunnitelmiaan sulkea Pernajan alueen jätevedenpuhdistamot ja johtaa jätevedet siirtoviemärissä Vårdön puhdistamolle. Siirtoviemäriin liittyy myös uusia vesiosuuskuntia. Nämä aiheuttavat puhdistamolle lisävirtaamaa noin 25 prosenttia ja lisäkuormaa (BOD) noin 20 prosenttia. Tämän on katsottu tarkoittavan, että ainakin puhdistamon biologisen osan kapasiteettia on lisättävä lähtökohtaisesti 1–2 uudella käsittelylinjalla.

Puhdistamon laajennus tulee lisäämään Loviisanlahden suulle kohdistuvaa kuormitusta. Vaikka vesistötarkkailun tulosten perusteella jätevesien haitat purkualueella ovat vähäisiä, kuormituksen kasvaessa purkuvesistön tila, veden käyttötarkoitus sekä vesienhoitosuunnitelmassa esitetyt tavoitteet edellyttävät, että purkupaikan siirtoa nykyistä vähemmän haittoja aiheuttavaan paikkaan on selvitettävä. Ennen asianmukaista vaihtoehtoisia purkupaikkoja koskevaa selvitystä ja vaihtoehtojen vertailua ei ole mahdollista ottaa kantaa siihen, voidaanko purkupaikka määrätä valittajien vaatimusten mukaisesti siirrettäväksi uuteen paikkaan.

Näin ollen asiassa on ympäristönsuojelulain 43 §:n nojalla tarpeen asettaa toiminnanharjoittajalle velvoite laatia selvitys vaihtoehtoisista purkupaikoista. Selvitys tulee ensisijaisesti toimittaa aluehallintovirastolle jätevedenpuhdistamon toiminnan laajentamista koskevan hakemuksen yhteydessä. Koska toiminnan laajentamisen aikataulusta ja tarpeesta hakea toiminnan muuttamiselle ympäristönsuojelulain (527/2014) 29 §:n nojalla lupaa ei ole tässä vaiheessa varmuutta, tulee selvitys näistä seikoista riippumatta toimittaa aluehallintovirastolle viimeistään 31.12.2019.

Edellä lausutuilla perusteilla ja kun otetaan huomioon korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, lupaan on lisättävä purkupaikkavaihtoehtojen selvittämistä koskeva uusi lupamääräys 18. Hallinto-oikeuden päätöksen muuttamiseen enemmälti ei ole perusteita.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Kuusiniemi, Hannu Ranta, Mika Seppälä, Taina Pyysaari ja Jaakko Autio sekä ympäristöasiantuntijaneuvokset Harri Koivusalo ja Kirsi Kostamo. Asian esittelijä Tuire Taina.

Asia Ranta-asemakaavaa koskeva valitus

Valittaja UPM-Kymmene Oyj

Päätös, jota valitus koskee

Hämeenlinnan hallinto-oikeus 20.10.2016 nro 16/0479/2

Asian aikaisempi käsittely

Lopen kunnanvaltuusto on 28.9.2015 tekemällään päätöksellä (§ 53) hyväksynyt pienten vesistöjen ranta-asemakaavan ja ranta-asemakaavan muutoksen.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Hämeenlinnan hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään, siltä osin kuin nyt on kysymys, A:n valituksesta kumonnut kunnanvaltuuston päätöksen.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään tältä osin seuraavasti:

Sovellettavat oikeusohjeet

Maankäyttö- ja rakennuslain 9 §:n 1 momentin mukaan kaavan tulee perustua kaavan merkittävät vaikutukset arvioivaan suunnitteluun ja sen edellyttämiin tutkimuksiin ja selvityksiin. Kaavan vaikutuksia selvitettäessä otetaan huomioon kaavan tehtävä ja tarkoitus.

Pykälän 2 momentin mukaan kaavaa laadittaessa on tarpeellisessa määrin selvitettävä suunnitelman ja tarkasteltavien vaihtoehtojen toteuttamisen ympäristövaikutukset, mukaan lukien yhdyskuntataloudelliset, sosiaaliset, kulttuuriset ja muut vaikutukset. Selvitykset on tehtävä koko siltä alueelta, jolla kaavalla voidaan arvioida olevan olennaisia vaikutuksia.

Maankäyttö- ja rakennuslain 54 §:n 2 momentin mukaan asemakaava on laadittava siten, että luodaan edellytykset terveelliselle, turvalliselle ja viihtyisälle elinympäristölle, palvelujen alueelliselle saatavuudelle ja liikenteen järjestämiselle. Rakennettua ympäristöä ja luonnonympäristöä tulee vaalia eikä niihin liittyviä erityisiä arvoja saa hävittää. Kaavoitettavalla alueella tai sen lähiympäristössä on oltava riittävästi puistoja tai muita lähivirkistykseen soveltuvia alueita.

Pykälän 3 momentin mukaan asemakaavalla ei saa aiheuttaa kenenkään elinympäristön laadun sellaista merkityksellistä heikkenemistä, joka ei ole perusteltua asemakaavan tarkoitus huomioon ottaen. Asemakaavalla ei myöskään saa asettaa maanomistajalle tai muulle oikeuden haltijalle sellaista kohtuutonta rajoitusta tai aiheuttaa sellaista kohtuutonta haittaa, joka kaavalle asetettavia tavoitteita tai vaatimuksia syrjäyttämättä voidaan välttää.

Maankäyttö- ja rakennuslain 73 §:n 1 momentin mukaan laadittaessa yleiskaavaa tai asemakaavaa (ranta-asemakaava) pääasiassa loma-asutuksen järjestämiseksi ranta-alueelle on sen lisäksi, mitä yleis- tai asemakaavasta muutoin säädetään, katsottava, että:

1) suunniteltu rakentaminen ja muu maankäyttö sopeutuu rantamaisemaan ja muuhun ympäristöön;

2) luonnonsuojelu, maisema-arvot, virkistystarpeet, vesiensuojelu ja vesihuollon järjestäminen sekä vesistön, maaston ja luonnon ominaispiirteet otetaan muutoinkin huomioon; sekä

3) ranta-alueille jää riittävästi yhtenäistä rakentamatonta aluetta.

Kaava-aluetta ja kaavaa koskeva selvitys

Kaava-alueen sijainti ja kaavan tavoitteet

Kaava-alue muodostuu kuuden UPM-Kymmene Oyj:n omistaman tilan ranta-alueesta (Antintalo 433-401-19-51, Salkoperä 433-401-19-52, Metsäpirtti 433-411-1-963, Salmio 433-411-1-1321, Kyminreuna 433-412-1-30 ja Kalamaja 433-413-5-24) sekä Lopen kunnan omistamasta tilan Metsola 433-412-1-33 ranta-alueesta. Kaava-alue sijaitsee Kaartjoen, Kurtlammin, Iso-Lukkarin, Vahteristonlammin, Nummilammin, Kaatian, Kontolammin, Rautajoen, Miehulammin, Luotlammin, Yli-Kalvanan sekä Myllylammin ja siihen liittyvän Alijoen rannalla. Lisäksi suunnittelualueeseen sisältyy Punelian järven lounaisrantaa ja Sakarajärven lounais- ja luoteisrantaa, joiden osalta kysymys on ranta-asemakaavan muuttamisesta. Kaava-alueen pinta-ala on 171,8 hehtaaria, josta kaavamuutoksen osuus on noin 30 hehtaaria.

UPM-Kymmene Oyj omistaa Lopen alueella useita tuhansia hehtaareja maita, joiden rannoista pääosa on kaavoitettu aiempina vuosikymmeninä kunnan yleiskaavoissa ja maanomistajan laatimissa ranta-asemakaavoissa. Kaavan tarkoituksena on osoittaa vielä kaavoittamattomille edellä mainituille tiloille kuuluva rakennusoikeus lomarakennuspaikkoina. Rakennusoikeutta siirtämällä rikkonaisille vesistöalueille pyritään jättämään mahdollisimman pitkiä rakentamiselta vapaita alueita ja kokonaan rakentamattomia vesistöjä (muun muassa Kaartjoki, Rautajoki ja pienet lammet).

Kaava-alueen suunnittelutilanne

Kanta-Hämeen maakuntakaavassa kaava-alue sijoittuu osittain Punelian - Kaartjärven kulttuurimaisema-alueelle (ma). Puneliajärven sekä pienempien kaava-alueeseen kuuluvien vesistöjen (Nummilammi, Vahteristonlammi ja Iso-Lukkari) väliin sijoittuu arvokas harjumuodostelma (Luutasuon Pernunummen harju, MYg 58). Kaartjoelle on osoitettu ohjeellinen melontareitti.

Kaava-alueella ei ole voimassa oikeusvaikutteista yleiskaavaa.

Kaava-alueella Punelian järven lounaisosassa sekä Sakarajärven lounais- ja luoteisosassa on voimassa ranta-asemakaava, jossa alueet on osoitettu maa- ja metsätalousalueeksi (M).

Mitoitusperusteet

Kaavaselostuksen mukaan mitoituksessa on noudatettu Lopen kunnanvaltuuston vuonna 2008 hyväksymiä yleis- ja ranta-asemakaavoituksessa sekä suunnittelutarveratkaisuissa noudatettavia mitoitusperusteita. Ohjeen mukaan rantarakennusoikeus perustuu rantaviivan muunnettuun pituuteen. Rantaviivan pituuden määrittämisestä erilaisten vesistöjen osalta on annettu yksityiskohtaisia ohjeita. Ohjeessa on vielä todettu, että rakennusoikeutta isojen järvien rannoilla (muun muassa Punelia) on kuusi loma-asuntoa muunnettua rantaviivan kilometriä kohden. Keskikokoisten järvien (muun muassa Sakara) rannalla rakennusoikeutta on viisi loma-asuntoa muunnettua rantaviivan kilometriä kohden. Muiden järvien, lampien ja jokien rannalla rakennusoikeuden mitoitus on neljä loma-asuntoa muunnettua rantaviivan kilometriä kohden.

Ohjeen mukaan saman maanomistajan eri tiloja käsitellään rakennusoikeuden määrityksessä ja sijoittelussa yhtenä tilana. Lisäksi mitoituksessa noudatetaan niin sanottua kantatilaperiaatetta, oikeastaan emätilaperiaatetta. Tällä tarkoitetaan sitä, että maanomistajien tasapuolisen kohtelun turvaamiseksi tilan jäljellä oleva rakennusoikeus määritetään siten, että emätilan alueella 31.12.1969 jälkeen erotetut rakennuspaikat, rakennetut asunnot ja loma-asunnot sekä myönnetyt rakennus- ja poikkeamisluvat luetaan käytetyksi rakennusoikeudeksi, joka kohdistuu nykyisiin tiloihin sen mukaan, mitkä ovat saaneet hyödyn rakennuspaikoista. Rasitus kohdistuu siten siihen tilaan, josta rakennuspaikat on muodostettu ja kyseisestä tilasta myöhemmin muodostettuihin tiloihin. Muodostetut rakennuspaikat eivät pienennä emätilasta aiemmin muodostettujen tilojen rakennusoikeutta. Emätilan käyttämäksi rakennusoikeudeksi luetaan emätilan alueella sijaitsevat 31.12.1969 mennessä rakennetut maatilat, asunnot ja loma-asunnot.

Rakennusoikeuden määrä

Kaavaselostuksen mukaan kaava-alueella on luonnollista rantaviivaa 10,503 kilometriä ja Lopen kunnanvaltuuston ohjeiden mukaista muunnettua rantaviivaa 4,727 kilometriä. Kaava-alueelle on osoitettu yhteensä 19 omarantaista rantarakennuspaikkaa, joista yksi on osoitettu Lopen kunnan omistamalle tilalle. Rakennustiheydeksi on muodostunut 4,02 rantarakennuspaikkaa muunnettua rantaviivan kilometriä kohden. Kaavaselostuksen mukaan kaava-alueeseen kuuluvat tilat ovat emätiloja.

Kaavaselostukseen on oheistettu Lopen kunnan kaavoitusohjeen perusteella laadittu selvitys kaava-alueeseen sisältyvien vesistöjen rakennusoikeudesta. Selvityksen mukaan rakennuspaikkoja on tilan Metsäpirtti alueella sijaitsevalla Kaartjoella (2), tilan Kalamaja alueella sijaitsevilla Iso-Lukkarilla (1) ja Vahteristonlammilla (2), tilan Salmio alueella sijaitsevilla Kaatialla (2), Kontolammilla (5), Myllylammilla (1) ja Rautajoella (1), tilan Antintalo alueella sijaitsevilla Luotlammilla (3) ja Yli-Kalvanalla (1) sekä Lopen kunnan omistaman tilaan Metsola kuuluvalla Sakarajärvellä (1).

Rakennuspaikkoja ei mitoitusperusteiden mukaan synny lainkaan Kurtlammille, Nummilammille, Alijoelle ja Miehulammille.

Kaavassa osoitettu rakennusoikeus

Korttelialue numero yksi sijaitsee Kontolammin koillisosassa tilan Salmio alueella. Korttelialue muodostuu kolmesta omarantaisesta lomarakennuspaikasta (RA).

Korttelialue numero kaksi sijaitsee Puneliajärven lounaisosassa tilan Antintalo alueella. Korttelialue muodostuu neljästä omarantaisesta lomarakennuspaikasta (RA).

Korttelialue numero kolme sijaitsee Puneliajärven lounaisosassa tilan Antintalo alueella. Korttelialue muodostuu kolmesta omarantaisesta lomarakennuspaikasta (RA).

Korttelialue numero neljä sijaitsee Sakarajärven luoteisosassa Ruotsinkylänlahden pohjoisrannalla tilan Antintalo alueella. Korttelialue muodostuu kahdesta omarantaisesta lomarakennuspaikasta (RA).

Korttelialue numero viisi sijaitsee Sakarajärven lounaisosassa Katajahuhdanlahden kaakkoispuolella tilan Antintalo ja Lopen kunnan omistaman tilan Metsola alueilla. Korttelialue muodostuu kolmesta omarantaisesta lomarakennuspaikasta (RA).

Korttelialue numero kuusi sijaitsee Luotlammin koillisrannalla tilan Antintalo alueella. Korttelialue muodostuu neljästä omarantaisesta lomarakennuspaikasta (RA).

Kaava-alueeseen kuuluvat ranta-alueet, joille ei ole osoitettu rakennusoikeutta, on osoitettu maa- ja metsätalousalueeksi (M). Maiseman ja luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaille alueille sekä geologisille kohteille on osoitettu merkintä ma, luo tai ge. Lisäksi Rautajoella sijaitseva muinaismuisto on osoitettu merkinnällä sm.

Luontoselvitykset

Kaava-alueesta laaditun luontoselvityksen 10.8.2013 mukaan Sakarajärven luoteisosan niemessä sijaitsevassa korttelissa 4 on löytynyt huomioon otettavia luontoarvoja. Niemen eteläosassa sijaitseva kalliojyrkänne ja sen alusmetsä on metsälain 10 §:ssä tarkoitettu elinympäristö. Niemi jatkuu pengertietä pitkin Isosaareen. Niemen ja Isosaaren välinen salmi on kasvamassa yhteen. Isosaaren pohjoisosassa on monimuotoista puustoa ja vesirajassa esiintyy tervaleppävyö. Monimuotoisin puusto sijaitsee Isosaaren itäisimmässä osassa, joka ei kuulu suunnittelualueeseen. Isosaaren eteläosan rantavyöhyke on erittäin monimuotoinen ja rehevä, ja siellä on eri-ikäistä ja monikerroksellista puustoa. Rannassa on rytivyöhyke ja idempänä niemen ja Isosaaren välisessä salmessa on rantaluhtaa.

Kohteita on arvioitu neliportaisella luokituksella. Arvoluokkaan kaksi kuuluu huomioitavia tai jokseenkin merkittäviä luontoarvoja (paikallinen taso) ja arvoluokkaan kolme jokseenkin merkittäviä tai merkittäviä luonto- tai maisema-arvoja (paikallinen taso-seututaso). Luontoselvityksessä kalliojyrkänteen alue on sijoitettu arvoluokkaan kolme ja Isosaaren pohjois- ja etelärannat arvoluokkaan kaksi. Luontoselvityksen mukaan alueelle ei tulisi osoittaa rakentamista ja sinne tulisi harkita jopa luonnonsuojelualueen perustamista.

Hallinto-oikeuden johtopäätökset

(= = =)

Rakennusoikeuden siirtäminen (A:n valitus)

Hallinto-oikeuden arvioitavana on kysymys siitä, onko rakennusoikeutta voitu siirtää Punelian, Sakarajärven ja Luotlammin rannoille kaavalla muodostuviin kortteleihin 2, 3, 4, 5 ja 6.

Karttatarkastelun perusteella korttelialueet 2 ja 3 katkaisisivat pitkähkön vapaa-alueen Punelian itärannalla. Korttelialue 4 sijoittuisi Sakarajärven kapeaan niemeen. Korttelialue 5 sijoittuisi Sakarajärven lounaisrannalle olemassa olevan tiiviisti rakennetun ranta-alueen jatkeeksi. Luotlammilla on mitoituslaskelman perusteella oikeus kolmeen rakennuspaikkaan. Kaavassa Luotlammin koillisosassa sijaitsevaan kortteliin on osoitettu neljä rakennuspaikkaa.

Rakennusoikeuden siirtämisellä Kaartjoen, Iso-Lukkarin, Vahteristonlammien, Kaatian, Myllylammin, Rautajoen ja Yli-Kalvolan rannoilta on mahdollistettu laajojen ranta-alueiden jääminen rakentamisesta vapaaksi. Rakennusoikeuden siirtämiselle ja keskittämiselle on tältä osin olemassa hyväksyttävät maankäytölliset perusteet.

UPM-Kymmene omistaa suuren osan Kontolammin ranta-alueesta, ja rannalla sijaitsee jo useita rantarakennuspaikkoja. Mitoituslaskelman perusteella maanomistajalla on oikeus viiteen rakennuspaikkaan. Kaavassa Kontolammille on osoitettu vain kolme rakennuspaikkaa ja loput kaksi on siirretty. Tähän nähden ja kun otetaan huomioon, että kysymys on jo rakennetusta ranta-alueesta, rakennuspaikkojen siirrolle ei voi katsoa olevan vastaavaa edellisessä kappaleessa selostettua perustetta. Lopen kunnan kaavoitusta koskevassa ohjeessa on kuitenkin todettu, että saman maanomistajan eri tiloja käsitellään rakennusoikeuden määrityksessä ja sijoittelussa yhtenä tilana. Tähän nähden valtuusto on harkintavaltansa puitteissa voinut hyväksyä rakennusoikeuden siirtämisen myös Kontolammilta.

Se, että rakennusoikeuden siirtämiselle on esitetty asianmukaiset perusteet, ei kuitenkaan yksin riitä takaamaan siirtojen lainmukaisuutta. Rakennusoikeutta ollaan siirtämässä tiiviisti rakennettujen Punelian ja Sakaran rannoille alueille, jotka voimassa olevassa ranta-asemakaavassa on osoitettu rakentamisesta vapaaksi maa- ja metsätalousalueeksi (M). Nyt kysymyksessä olevien rakennusoikeuden siirtojen lainmukaisuutta arvioitaessa on otettava huomioon erityisesti myös se, että rakennusoikeuden tasapuolinen jakaminen ja riittävien vapaa-alueiden osoittaminen on määritelty voimassa olevissa kaavoissa ja että tiheän rakentamisen seurauksena rakentamiselle osoitettavissa olevat alueet ovat vähentyneet. Rakennusoikeuksien siirrolla voi siten olla vaikutusta myös muiden maanomistajien rakentamismahdollisuuksiin.

Kaava-aineistoon ei sisälly selvitystä siitä, kuinka paljon Punelian ja Sakarajärven rannoille on osoitettu rakennusoikeutta ja vastaavasti rakentamisesta vapaita alueita. Pelkkään silmämääräiseen karttatarkasteluun perustuvaa arviota ei jo toteutuneen rakentamisen määrän vuoksi voida pitää riittävänä selvityksenä siitä, että kaavassa on maankäyttö- ja rakennuslain 73 §:n edellyttämällä tavalla jätetty riittävästi yhtenäistä rakentamatonta rantaa Punelian ja Sakarajärven rannoille. Kaava-aineistosta ei myöskään selviä, onko kyseisten järvien rannoilla vielä maanomistajia, joilla on käyttämätöntä rakennusoikeutta. Kaavaselvitysten perusteella ei voida varmistua, onko alueen maanomistajia kohdeltu tasapuolisesti.

Kaavapäätös on perustunut puutteellisiin selvityksiin, joten se on lainvastaisena kumottava. Koska vesistöalueita ja rakennusoikeuden siirtämistä on arvioitu kokonaisuutena, kaavapäätös on kumottava kaikilta osin.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Perusteluissa mainitut

Kuntalaki (365/1995) 90 § (1375/2007)

Kuntalaki (410/2015) 147 §

Maankäyttö- ja rakennuslaki 54 § 4 momentti ja 74 § 1 ja 2 momentti

Suomen perustuslaki 6 §

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Ulla-Maarit Heljasvuo, Elina Tanskanen (eri mieltä) ja Ville Härmä. Esittelijä Ria Savolainen.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

UPM-Kymmene Oyj kaavan laatimisesta huolehtineena maanomistajana on valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja kunnanvaltuuston päätöksestä tehty valitus hylätään.

Vaatimustensa tueksi UPM-Kymmene Oyj on esittänyt muun ohella seuraavaa:

Lopen kunnan mitoitusperusteita on noudatettu kaavatyössä siten, että niin sanottuja mitoituskertoimia on hieman alennettu alkuperäisestä. Lopputuloksena on hyvin maltillinen mitoitus, jonka mukainen rakennusoikeus on sijoitettu kokonaisuuden kannalta ympäristöön parhaiten soveltuville paikoille.

Kaavaselostuksen yhteydessä on yksityiskohtainen mitoitustaulukko. Tekstiosasta ilmenee, miksi kaikki pienet vesistöt on otettu mukaan kyseessä olevaan ranta-asemakaavaan ja myös se, onko rakennuspaikkoja siirretty pienempien vesistöjen rannalta Punelian, Sakaran ja Luotlammin rannoille. Kaavaselostuksessa on tarkemmin perusteltu myös, miksi rakennuspaikat on sijoitettu kullekin rannalle.

Punelialla kyse on kaavamuutoksesta, jossa käsitellään noin 800 metriä rantaviivaa. Rakennuspaikkojen merkittävistä siirroista huolimatta kyseiselle rantaviivan osuudelle jää edelleen puolet vapaata rantaviivaa. Kyseiset 7 rakennuspaikkaa kortteleissa 2 ja 3 on sijoitettu siten, etteivät ne aiheuta haittaa paikallisille luontoarvoille, vastarannan loma-asutukselle tai yleiselle virkistyskäytölle. UPM-Kymmene Oyj:n omistukseen jää edellä mainitun alueen kaakkoispuolelle vapaaksi rannaksi yli kilometrin mittainen Salkoperän lahden ympäristö ja maisemallisesti arvokas Punelialle työntyvä niemi Pikku Salkoperän eteläpuolella. Edellä mainittujen ranta-asemakaavan M-alueiden lisäksi yleiskaava-alueelle jää järven pohjoisosaan merkittävästi vapaita rantoja myös UPM-Kymmene Oyj:n omistukseen, kuten Punelian ainoat pienet saaret sekä yli kahden kilometrin pituisen vapaan yhtenäisen rantaviivan omaava harjujakso Pikku-Punelian ja Punelian välisellä alueella. UPM-Kymmene Oyj:n omistukseen jäisivät kaavamuutoksen jälkeen edelleen Punelian merkittävimmät vapaan rannan jaksot, joilla on mahdollista liikkua jokamiehenoikeuksin.

Ranta-asemakaavan vaikutusten arviointi laajemmin Punelian ja Sakaran vesistöillä ei perustu pelkkään silmämääräiseen tarkasteluun, kuten hallinto-oikeuden päätöksessä todetaan. Kaavaa laadittaessa on otettu huomioon lähialueen lainvoimaiset kaavat. Niiden sisällön ja taustaselvitysten tarkkaa sisällyttämistä uuden kaavan selvityksiin ei ole aiemmin vaadittu, eikä se olisi perusteltua. Punelian maankäyttö on ratkaistu ja muiden tilojen rakennuspaikkojen siirtomahdollisuudet tutkittu järven yleiskaavassa sekä UPM-Kymmene Oyj:n järven eteläosaan laadituttamassa ranta-asemakaavassa. Kaavoittamatta on ainoastaan noin 600 metrin matka nyt kaavoitetun alueen pohjoispuolella.

Sakaralla on UPM-Kymmene Oyj:n osalta kyse kaavamuutoksesta, joka käsittää noin 1 800 metriä rantaviivaa. Rakennuspaikkojen merkittävistä siirroista huolimatta kyseisille rantaviivan osuuksille muun muassa Vanhankylänlahdelle, Isosaareen ja Katajahuhdanlahdelle jää vapaata rantaa yli 85 prosenttia. Sakaran rantojen maankäyttö on ratkaistu ja muidenkin tilojen rakennuspaikkojen siirtomahdollisuudet tutkittu pääosin UPM-Kymmene Oyj:n järven länsiosaan laadituttamassa ranta-asemakaavassa sekä neljässä muussa yksityisen maanomistajan teettämässä laajassa ranta-asemakaavassa.

Ranta-asemakaavassa esitetyt rakennusoikeuksien siirrot eivät voi uhata muiden kyseisten vesistöjen maanomistajien mahdollisuutta käsitellä omia maitaan kunnan yhteisillä mitoitusperiaatteilla. Punelia ja Sakara ovat vesistöalueen kookkaimpia järviä, joiden sietokyky on huomattavasti pienvesiä korkeampi.

Kun otetaan huomioon, että keskittämällä pienten vesistöjen rakennusoikeutta viiteen kortteliin kaava-alueelle on voitu jättää hyvin pitkiä rakentamisesta kokonaan vapaita rantaviivaosuuksia, ranta-asemakaavassa on maankäyttö- ja rakennuslain 73 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla otettu riittävästi huomioon luonnonsuojelu, maisema-arvot virkistystarpeet, vesiensuojelu ja vesienhuollon järjestäminen sekä vesistön, maaston ja luonnon ominaispiirteet. Lisäksi ranta-alueille on jäänyt mainitun momentin 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla riittävästi yhtenäistä rakentamatonta aluetta.

Hallinto-oikeuden vaatimat selvitykset Punelian ja Sakaran osalta on jo tehty olemassa olevissa kaavoissa ja ne sisältyvät ranta-asemakaavan perusselvityksiin. Lisäselvitykset naapureiden alueilla nyt käsiteltävillä vesistöillä eivät toisi lisäarvoa vaikutusten arviointiin. Hallinto-oikeuden päätöksen noudattaminen johtaisi helposti siihen, että ranta-asemakaavoja voitaisiin laatia ainoastaan alueille, joilla on jo yleiskaava. Hallinto-oikeuden päätöksessä on liioiteltu rakennuspaikkojen siirtojen vaikutusta ja merkitystä kaavaratkaisussa. Siirroilla ei ole vaikutusta muiden maanomistajien rakentamismahdollisuuksiin.

Ranta-asemakaavojen laatimisen yhteydessä ei voida selvittää koko järvien luonnonolosuhteita tai tehdä laajemmalla alueella ranta-asemakaavojen tasoisia selvityksiä. Selvitykset eivät voisi olla tulevia muiden maanomistajien kaavaratkaisuja sitovia.

Hallinto-oikeuden päätös poistaa maanomistajalta maankäyttö- ja rakennuslain 74 §:n mukaisen oikeuden ranta-asemakaavan laatimiseen. Valituksen kohteena olevalla kaavalla ei ole vaikutusta kaava-alueen ulkopuolisiin maanomistajiin, eikä heitä siten ole voitu tällä kaavalla asettaa eriarvoiseen asemaan.

Lopen kunnanhallitus on antanut selityksen.

A on antanut selityksen.

UPM-Kymmene Oyj on antanut vastaselityksen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian. Valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöstä ei muuteta.

Perustelut

Kun otetaan huomioon edellä ilmenevät hallinto-oikeuden päätöksen perustelut ja perusteluissa mainitut oikeusohjeet sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen muuttamiseen ei ole perusteita.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Kuusiniemi, Hannu Ranta, Mika Seppälä, Kari Tornikoski ja Jaakko Autio. Asian esittelijä Joonas Ahtonen.

Asia Ympäristölupaa koskeva valitus

Valittaja Kemiönsaaren Vesi

Päätös, jota valitus koskee

Vaasan hallinto-oikeus 5.10.2016 nro 16/0497/3

Asian aikaisempi käsittely

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on 29.1.2015 viraston ympäristölupavastuualueella ympäristönsuojelulain (86/2000) nojalla tehdyllä päätöksellä nro 7/2015/2 myöntänyt Kemiönsaaren Vedelle ympäristöluvan Taalintehtaan jätevedenpuhdistamon laajentamiseksi ja tarkistanut Lounais-Suomen ympäristökeskuksen jätevedenpuhdistamon toiminnalle 19.12.2003 antaman toistaiseksi voimassa olevan ympäristöluvan nro 110 YLO lupamääräyksiä.

Ympäristölupa koskee hakemuksen mukaisten Kemiönsaaren viemäröintialueiden jätevesien ja puhdistamolle toimitettavien sako- ja umpikaivolietteiden lupamääräysten mukaista käsittelyä puhdistamossa. Puhdistamolle ei saa johtaa uusia jätevesiä ennen kuin puhdistamon laajennus on suoritettu ja Varsinais-Suomen ELY-keskus on hyväksynyt laajennustoimenpiteet.

Jätevedet johdetaan nykyisessä purkupaikassa Falköfjärdeniin. Seuraavan lupamääräysten tarkistamisen yhteydessä luvanhaltijan on tehtävä selvitys vaihtoehtoisista purkupaikoista ja esitettävä hakemus purkupaikan siirtämisestä haitattomampaan paikkaan.

Laajennetun puhdistamon mitoituksen mukainen asukasvastineluku on 4 400 yhdyskuntajätevesistä annetun valtioneuvoston asetuksen (888/2006) 2 §:n 4 kohdassa määritellyllä tavalla laskettuna.

Hakemuksen ja lupamääräysten mukaisesta toiminnasta ei ennalta arvioiden aiheudu sellaista ennakolta arvioitavissa olevaa, vesistön pilaantumisesta aiheutuvaa vahinkoa, joka tässä päätöksessä olisi määrättävä korvattavaksi. Kalataloushaittojen ehkäisemiseksi määrätään kalatalousmaksu.

Aluehallintoviraston päätös sisälsi lupamääräykset 1–18.

Päätöksen mukaan toiminnanharjoittajan on viimeistään 31.12.2019 jätettävä Etelä-Suomen aluehallintovirastolle hakemus lupamääräysten tarkistamiseksi ja jätevesien purkupaikan siirtämiseksi.

Hakemukseen on liitettävä esitys nykyistä haitattomammasta purkupaikasta, yhteenveto tehdyistä käyttö-, päästö- ja vaikutustarkkailuista, arvio parhaan käyttökelpoisen tekniikan ja käytännön soveltamisesta toiminnassa sekä muut ympäristönsuojeluasetuksessa mainitut selvitykset soveltuvin osin.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Vaasan hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään, siltä osin kuin asiassa nyt on kysymys, sille tehtyjen valitusten johdosta valitukset muutoin hyläten lisännyt päätökseen uuden lupamääräyksen 19 (muutokset kursiivilla):

19. Toiminnanharjoittajan on viimeistään 31.12.2019 jätettävä Etelä-Suomen aluehallintovirastolle hakemus jätevesien purkupaikan siirtämiseksi nykyistä haitattomampaan paikkaan.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään täällä kysymyksessä olevilta osin seuraavasti:

Sovelletut oikeusohjeet

Ympäristönsuojelulain (86/2000) 41 §:n 1 momentin mukaan ympäristölupa myönnetään, jos toiminta täyttää ympäristönsuojelulain ja jätelain sekä niiden nojalla annettujen asetusten vaatimukset.

Ympäristönsuojelulain 42 §:n 1 momentin mukaan luvan myöntäminen edellyttää, ettei toiminnasta, asetettavat lupamääräykset ja toiminnan sijoituspaikka huomioon ottaen, aiheudu yksinään tai yhdessä muiden toimintojen kanssa terveyshaittaa, merkittävää muuta ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa, ympäristönsuojelulain 7-9 §:ssä kiellettyä seurausta, erityisten luonnonolosuhteiden huonontumista taikka vedenhankinnan tai yleiseltä kannalta tärkeän muun käyttömahdollisuuden vaarantumista toiminnan vaikutusalueella taikka eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 §:n 1 momentissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta.

Ympäristönsuojelulain 43 §:n 1 momentin mukaan luvassa on annettava tarpeelliset määräykset muun muassa päästöistä, päästöraja-arvoista, päästöjen ehkäisemisestä ja rajoittamisesta sekä päästöpaikan sijainnista, jätteistä sekä niiden määrän ja haitallisuuden vähentämisestä, toimista häiriö- ja muissa poikkeuksellisissa tilanteissa sekä muista toimista, joilla ehkäistään, vähennetään tai selvitetään pilaantumista, sen vaaraa tai pilaantumisesta aiheutuvia haittoja. Pykälän 3 momentin mukaan lupamääräyksiä annettaessa on otettava huomioon toiminnan luonne, sen alueen ominaisuudet, jolla toiminnan vaikutus ilmenee, toiminnan vaikutus ympäristöön kokonaisuutena, pilaantumisen ehkäisemiseksi tarkoitettujen toimien merkitys ympäristön kokonaisuuden kannalta sekä tekniset ja taloudelliset mahdollisuudet toteuttaa nämä toimet. Päästöraja-arvoa sekä päästöjen ehkäisemistä ja rajoittamista koskevien lupamääräysten tulee perustua parhaaseen käyttökelpoiseen tekniikkaan. Lupamääräyksissä ei kuitenkaan saa velvoittaa käyttämään vain tiettyä määrättyä tekniikkaa. Lisäksi on tarpeen mukaan otettava huomioon energian ja materiaalien käytön tehokkuus sekä varautuminen onnettomuuksien ehkäisemiseen ja niiden seurausten rajoittamiseen.

Asiassa esitetty selvitys

Taalintehtaan nykyinen puhdistamo on valmistunut vuonna 2008. Puhdistamolle on johdettu Taalintehtaan taajaman ja sen lähialueiden sekä kirkonkylän ja Björkbodan taajamien yhteensä noin 2 000 asukkaan asumisjätevedet. Kirkonkylän jätevedenpuhdistamo on suljettu vuonna 2010 ja sen jälkeen vedet on johdettu Taalintehtaan puhdistamolle. Kemiön kirkonkylän ja Lammalan jätevedenpuhdistamot on tarkoitus sulkea lähivuosina, minkä jälkeen Taalintehtaan puhdistamo on Kemiönsaaren ainoa jätevedenpuhdistamo. Puhdistamon toiminta-alueen viemäriverkoston kokonaispituus vuonna 2013 oli noin 168 kilometriä. Verkostoa on viime vuosina rakennettu erillisviemäröintinä keskimäärin 7–15 kilometriä vuodessa. Laajennuksen yhteydessä puhdistamon varsinaista prosessia ei muuteta, mutta kapasiteettia lisätään tarpeellisilta osin. Lisäksi varaudutaan typenpoiston tehostamiseen metanolin syötöllä ja puhdistetun jäteveden desinfiointiin kemiallisesti.

Asumisjätevesien lisäksi puhdistamolle on lokakuusta 2010 lähtien johdettu myös Abloy Oy:n Björkbodan tehtaan esikäsiteltyjä prosessijätevesiä. Puhdistamolle vastaanotetaan myös haja-asutuksen sako- ja umpikaivolietteitä. Kemiön kirkonkylän puhdistamolla lietteille on tarkoitus rakentaa vastaanottoasema, jossa ne välpätään ja johdetaan tasausaltaan kautta hallitusti siirtoviemärilinjaa pitkin Taalintehtaan puhdistamolle. Toiminta-alueen ulkopuolelta Kemiönsaaren Veden viemäriverkostoon on liittynyt muun muassa Puolustusvoimien Kemiön varikko-osasto, jonka jätevedet käsitellään Taalintehtaalla. Hakemuksessa on arvioitu, että vuonna 2030 viemäriverkoston piiriin kuuluu 5 100 asukasta. Kun tähän lisätään sakokaivolietteet, arvioidaan Taalintehtaalla puhdistettavan 7 500 asukkaan jätevedet vuonna 2030. Biologisen hapenkulutuksen (BOD) perusteella laskettu keskimääräinen asukasvastineluku on vuonna 2011 ollut 2 600. Laajennuksen jälkeen puhdistamon biologisen hapenkulutuksen mukaan laskettu asukasvastineluvun (AVL) mukainen mitoitus on noin 4 400.

Taalintehtaan jätevedenpuhdistamon käsitellyt jätevedet johdetaan 1 400 metrin pituisella purkuputkella Falkö fjärdeniin Björkholmenin ja Tallholmenin väliselle merialueelle. Hakemuksen mukaan purkuputken päästä lähimmän saaren rantaan on noin 200 metriä. Purkuputken vaikutusalueella on useita vakituisessa käytössä olevia asuntoja. Lähimerialuetta kuormittavat myös FNsteel Dalwire Oy:n käsitellyt prosessijätevedet. Lisäksi Falkö fjärdenin merialuetta kuormittavat kalankasvatus, hajakuormitus, Suomenlahdelta tuleva kuormitus, vapaa-ajanasutus sekä jonkin verran myös haja-asutus. Kahden lähimmän kalankasvatuslaitoksen fosforikuormitukseen verrattuna jätevedenpuhdistamolta tulevan fosforikuormituksen osuus on ollut 13 prosenttia. Puhdistamon typpikuormitus on ollut hieman kalankasvatuksen typpikuormitusta suurempi. Puhdistamon vaikutuksia merialueeseen on seurattu kahdesti vuodessa kolmella havaintoasemalla, joista purkuputken ja uloimman havaintoaseman etäisyys on noin 2,4 kilometriä. Ravinnepitoisuudet ovat kohonneet vuosien mittaan kaikilla havaintoasemilla, mikä kertoo merialueen yleisestä rehevöitymiskehityksestä. Erot veden laadussa ovat olleet pieniä eikä jätevesien vaikutusta ole ollut havaittavissa. Lähimmällä havaintoasemalla alhaiset happipitoisuudet ovat toistuneet hieman useammin kuin vertailuasemilla. Veden hygieeninen laatu on ollut erinomainen kaikilla vertailuasemilla. Koska näytteet on otettu vain kaksi kertaa vuodessa, mahdollisten ohijuoksutusten vaikutus veden laatuun on voinut jäädä havaitsematta. Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueen lausunnon mukaan Falkö fjärdenin ekologinen tila on tällä hetkellä tyydyttävä ja hyvä tila tulisi olla saavutettuna vuoteen 2027 mennessä. Kokemäenjoen-Saaristomeren-Selkämeren vesienhoitosuunnitelmassa on esitetty pintavesien toimenpideyhdistelmiksi asutuksen osalta muun muassa siirtoviemärien rakentaminen ja viemäriverkostojen laajentaminen. Haja-asutuksesta aiheutuvan ravinnekuormituksen vähentämisessä ensisijainen lisätoimenpide on viemäröinnin ja jätevesien käsittelyn keskittäminen vesihuollon ja ympäristön kannalta järkevästi.

Tarkasteluvälillä 2009–2012 puhdistamo on toiminut typpireduktiota lukuun ottamatta pääosin hyvin. Vuoden 2012 ensimmäisellä vuosipuoliskolla jouduttiin tekemään ohituksia, jonka vuoksi lupaehdot täyttyivät ainoastaan COD_cr-pitoisuuden osalta. Hakemuksen mukaan puhdistamolle on ominaista talvella erittäin kylmät jätevedet, tyypillisesti tammi–huhtikuun välisenä aikana noin 4 ºC, mistä johtuen laitoksella ei ole käytännössä mahdollista ylläpitää täydellistä nitrifikaatiota läpi talven ja typpireduktio jää talvella jonkin verran kesäaikaa alhaisemmaksi. Laajennuksen jälkeen Taalintehtaan puhdistamolla tullaan käsittelemään nykyistä enemmän jätevesiä. Kun Kemiön ja Lammalan jätevedenpuhdistamot suljetaan, Taalintehtaan keskimääräinen tulokuormitus kasvaa noin 50 prosenttia. Vuoteen 2030 mennessä Taalintehtaan tulokuormituksen arvioidaan lisääntyvän virtaaman osalta noin 80 prosenttia ja lika-ainekuormituksen osalta noin 100 prosenttia nykyiseen verrattuna. Lähtevän veden pitoisuuksien ja reduktioiden arvioidaan olevan nykyisellä tasolla kokonaistyppeä lukuun ottamatta, jonka käsittelytehokkuuden arvioidaan hakemuksen ja lupamääräysten mukaisesti toimittaessa nousevan vuosina 2009–2012 toteutuneesta 40–59 prosentista 60–65 prosenttiin.

Hallinto-oikeuden arviointi ja johtopäätökset

(---)

Lisätty uusi lupamääräys 19

Hallinto-oikeus toteaa, että ympäristönsuojelulain muuttamisesta annetulla 1.5.2015 voimaan tulleella lailla (423/2015) on kumottu ympäristönsuojelulain (527/2014) 71 § koskien määräystä lupamääräysten tarkistamiseksi. Ympäristönsuojelulain muuttamisesta annetun lain siirtymäsäännöksen mukaan ennen lain voimaantuloa annetussa ympäristölupapäätöksessä määrätty lupamääräysten tarkistamisvelvoite raukeaa. Valvontaviranomaisen on kuitenkin säännöllisessä valvonnassa arvioitava lain (423/2015) 89 §:n mukainen tällaisen luvan muuttamisen tarve viimeistään vuoden kuluessa siitä ajankohdasta, jolloin luvan tarkistamista koskeva hakemus oli määrä jättää lupaviranomaiselle. Edellä todetun johdosta valituksenalaiseen päätökseen asetettu määräys lupamääräysten tarkistamishakemuksen toimittamisesta 31.12.2019 mennessä on rauennut.

Puhdistamon laajennus lisää Falkö fjärdeniin kohdistuvaa kuormitusta. Vaikka vesistötarkkailun tulosten perusteella jätevesien haitat purkualueella ovat vähäisiä, kuormituksen kasvaessa purkuvesistön tila, veden käyttötarkoitus sekä vesienhoitosuunnitelmassa esitetyt tavoitteet edellyttävät, että purkupaikan siirto nykyistä vähemmän haittoja aiheuttavaan paikkaan on jatkossa selvitettävä. Näin ollen asiassa on ympäristönsuojelulain 43 §:n nojalla tarpeen asettaa toiminnanharjoittajalle velvoite laatia selvitys vaihtoehtoisista purkupaikoista, jonka perusteella toiminnanharjoittajan on viimeistään 31.12.2019 jätettävä Etelä-Suomen aluehallintovirastolle hakemus jätevesien purkupaikan siirtämisestä haitattomampaan paikkaan. Uutta purkupaikkaa koskevan hakemuksen toimittamisvelvollisuus siirretään luvan tarkistamista koskevasta määräyksestä uuteen lupamääräykseen. Jotta laajennetun puhdistamon vesistövaikutuksista saadaan riittävästi tietoa, hallinto-oikeus katsoo, että asiassa ei ole edellytyksiä selvityksen laatimisajankohdan aikaistamiseen muutoksenhakijoiden vaatimalla tavalla.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Ympäristönsuojelulaki (86/2000) 41 § 1 momentti, 42 § 1 momentti, 43 § 1 ja 3 momentti sekä 52 § 2 momentti

Laki vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä 28 §

Valtioneuvoston asetus yhdyskuntajätevesistä (888/2006)

Ympäristönsuojelulaki (527/2014) 199 § 1 ja 2 momentti sekä 201 § 1 momentti

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Petri Forma, Varpu Kujanpää ja Hanna Nieminen-Finne. Esittelijä Taija Randen.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Kemiönsaaren Vesi on valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden päätöstä muutetaan siltä osin kuin hallinto-oikeus on lisännyt Etelä-Suomen aluehallintoviraston myöntämään ympäristölupaan uuden lupamääräyksen 19. Lupamääräys 19 tulee muuttaa kuulumaan seuraavasti:

"Toiminnanharjoittajan on viimeistään 31.12.2019 jätettävä Etelä-Suomen aluehallintovirastolle hakemus jätevesien purkupaikan siirtämisestä haitattomampaan paikkaan ja liitettävä hakemukseen selvitys mahdollisista vaihtoehtoisista purkupaikoista ja niiden tarpeesta."

Muutoksenhakija on perustellut vaatimustaan muun ohella seuraavasti:

Hallinto-oikeuden päätöksen perusteella jää epäselväksi, onko hakija uuden lupamääräyksen 19 nojalla velvollinen tekemään hakemuksen jätevesien purkupaikan siirtämisestä haitattomampaan paikkaan ilman, että hakemus sisältää selvityksen vaihtoehtoisista purkupaikoista. Näin on siksi, että vertaileva selvitys mainitaan vain päätöksen perusteluissa.

Luvan muuttamisen tarpeen arviointi edellyttää, että esitetään selvitys vaihtoehtoisista purkupaikoista, ja niiden perusteella voidaan tehdä kokonaisarviointi tilanteesta. Toimitettavaan selvitykseen tulisi sisältyä ympäristönsuojelulliset ja vesitaloudelliset näkökohdat huomioiva arviointi ja vertailu nykyisen purkupaikan osalta uuden hakemuksen jättämisajankohtana, vastaava vertailu muina purkupaikkoina varteenotettaviin vaihtoehtoihin sekä purkupaikan mahdollista siirtoa koskevan hankkeen toteuttamissuunnitelma kustannusarvioineen, mahdollinen toteuttamisaikataulu sekä arvio hankkeen hyödyistä ja haitoista. Viranomaisen tulisi toimitettavan selvityksen perusteella arvioida, onko ylipäätään olemassa nykyistä purkupaikkaa haitattomampia vaihtoehtoja jätevesien johtamiseksi vesistöön.

Mikäli tällaista selvitystä ei olisi tarkoitus toimittaa aluehallintovirastolle purkupaikan siirtoa koskevan hakemuksen yhteydessä, ei olisi myöskään mahdollista arvioida, onko purkupaikan siirtäminen haitattomampaan paikkaan perusteltua. Tällöin hallinto-oikeuden päätöksen määräys tulisi sellaisenaan panna täytäntöön ilman minkäänlaista asian kokonaisharkintaa tai arviota purkupaikan siirron perusteista.

Hallinto-oikeuden päätös ei vastaa uuden lupamääräyksen osalta aikaisempaa aluehallintoviraston päätöstä eikä muuttuneen ympäristönsuojelulain 89 §:n mukaista luvan muuttamisen tarpeen arviointia koskevaa määräystä (423/2015).

On epätodennäköistä, että hallinto-oikeuden tarkoituksena olisi ollut muuttaa päätöksellään sisällöllisesti aluehallintoviraston päätöksessä ollutta lupamääräyksen tarkistamista koskevaa määräystä. Päinvastoin voidaan katsoa, että hallinto-oikeuden tarkoituksena on ollut velvoittaa hakija selvittämään ympäristönsuojelullisista lähtökohdista käsin purkupaikan siirtäminen jatkossa nykyistä vähemmän haittoja aiheuttavaan paikkaan.

Jotta hallinto-oikeuden päätöksen sisältö olisi mahdollisimman selkeä eikä aiheuttaisi myöhemmin tulkintaepäselvyyksiä, tulee perusteluosassa esitetyn näkyä itse luparatkaisussa.

Lupaehtojen tulisi myös olla linjassa muiden vastaavien laitosten lupaehtojen kanssa.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on antanut valituksen johdosta lausunnon, jossa se on viitannut antamaansa lupapäätökseen ja sen perusteluihin sekä hallinto-oikeuden päätökseen. Valituksessa ei ole esitetty mitään sellaista uutta, mikä antaisi aihetta päätyä hallinto-oikeuden päätöksestä poikkeavaan lopputulokseen.

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on antanut valituksen johdosta lausunnon, jossa se viittaa asiassa aikaisemmin aluehallintovirastolle ja hallinto-oikeudelle antamiinsa lausuntoihin.

Kemiönsaaren kunnanhallitus on antanut valituksen johdosta vastineen, jossa se on viitannut Kemiönsaaren Veden valitukseen ja katsonut, ettei siihen ole lisättävää.

Kemiönsaaren rakennus- ja ympäristövalvontalautakunta on antanut valituksen johdosta vastineen, jossa se on todennut, että valituksessa esitetty vaatimus lupamääräyksen 19 muuttamisesta on perusteltu. Jotta Kemiönsaaren Vesi tekemiensä selvitysten perusteella voi ratkaista sen purkupaikan, joka on haitattomampi kuin nykyinen, on perusteltua sisällyttää vertailuun myös nykyinen purkupaikka.

Kemiönsaaren kunnan terveydensuojeluviranomainen on ilmoittanut, että se ei anna vastinetta valituksen johdosta.

Asunto-osakeyhtiö Dragsfjärdin Marikari ja sen hallinto-oikeuden päätöksestä ilmenevät asiakumppanit ovat antaneet valituksen johdosta vastineen, jossa todetaan muun ohella seuraavaa:

Aluehallintovirasto ja hallinto-oikeus ovat perustelluista syistä päätyneet samansisältöiseen purkupaikan siirtoa koskevaan velvoitteeseen. Luvanhakija ei valittanut aluehallintoviraston päätöksestä hallinto-oikeuteen. Vasta korkeimmassa hallinto-oikeudessa tehtynä valitusta ei tulisi tutkia. Jos valitus tutkitaan, se tulisi perusteettomana hylätä, koska lupaviranomaisen ja hallinto-oikeuden päätöksissä on esitetty asianmukaiset perusteet purkupaikan selvittämis- ja siirtovelvollisuudelle.

Lupamääräykseen 19 vaaditun lisäyksen tarkoituksena on vesittää vaadittu purkupaikkaselvitys. Hallinto-oikeuden päätökseen sisältyvä lupamääräys ei kuitenkaan ole lupaviranomaisen ratkaisuun verrattuna uusi, vaan vastaa täysin aluehallintoviraston päätöksen sisältöä.

Långö-Apelholm -seura ry on antanut valituksen johdosta vastineen, jossa se on todennut, että hallinto-oikeuden päätöstä ei ole valituksen johdosta syytä muuttaa. Hallinto-oikeuden lisäämä uusi lupamääräys 19 on vesiensuojelun kannalta merkittävä. Nykyinen purkupaikka ei voi olla vaihtoehtona silloin, kun tarkoituksena on vähentää Falkön lahden kuormitusta.

Falkö rf on antanut valituksen johdosta vastineen, jossa se on todennut, että hallinto-oikeuden päätöstä ei ole valituksen johdosta syytä muuttaa. Nykyinen purkupaikka ei voi olla esitettävien vaihtoehtojen joukossa. Pistekuormituksen haitoista Falkö fjärdenillä on esitetty lupakäsittelyn aikana tietoja aluehallintovirastolle ja hallinto-oikeudelle. Jätevesien keskittäminen Taalintehtaalle lisää jätevesikuormitusta Falkö fjärdenille 65 prosenttia ja typpikuormitusta 45 prosenttia vuosien 2010–2015 keskiarvoista. Suomen saaristo ja varsinkin Suomen etelärannikon suljetut saaristoaltaat ovat erittäin herkkiä paikalliselle kuormitukselle. Tästä syystä myös Falkö fjärden on hyvin riippuvainen paikallisesta kuormituksesta. Nykyinen purkupaikka ei ole sopiva koko Kemiönsaaren kunnan jätevesille.

A:lle ja B:lle on varattu tilaisuus vastineen antamiseen valituksen johdosta.

Kemiönsaaren Vesi on antanut lausuntojen ja vastineiden johdosta vastaselityksen, jossa se on katsonut, että sillä ei ole asian johdosta lisättävää.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1. Asunto-osakeyhtiö Dragsfjärdin Marikarin ja sen asiakumppaneiden vaatimus valituksen jättämisestä tutkimatta hylätään.

2. Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian. Korkein hallinto-oikeus muuttaa valituksen enemmälti hyläten lupamääräyksen 19 kuulumaan seuraavasti (muutokset kursiivilla):

19. Toiminnanharjoittajan on viimeistään 31.12.2019 jätettävä Etelä-Suomen aluehallintovirastolle hakemus jätevesien purkupaikan siirtämisestä haitattomampaan paikkaan ja liitettävä hakemukseen selvitys mahdollisista vaihtoehtoisista purkupaikoista.

Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei enemmälti muuteta.

Perustelut

1. Tutkimatta jättämistä koskevan vaatimuksen hylkääminen

Asunto-osakeyhtiö Dragsfjärdin Marikari ja sen asiakumppanit ovat vastineessaan vaatineet, että Kemiönsaaren Veden valitus tulee jättää tutkimatta, koska Kemiönsaaren Vesi ei ole hakenut muutosta Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätökseen, johon sisältyi samansisältöinen purkupaikan siirtoa koskeva velvoite kuin hallinto-oikeuden lisäämään uuteen lupamääräykseen 19.

Ympäristöluvan lupamääräysten säännönmukainen tarkistamismenettely on poistettu lainsäädännöstä 1.5.2015 voimaan tulleella ympäristönsuojelulain (527/2014) muutoksella (423/2015). Ympäristönsuojelulain muutoslakia koskenut hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ympäristönsuojelulain ja maa-aineslain muuttamisesta (HE 257/2014 vp) on annettu eduskunnalle 18.11.2014, joten sanottu lainmuutos on ollut Kemiönsaaren Veden ennakoitavissa aluehallintoviraston päätöksen valitusaikana. Aluehallintoviraston 29.1.2015 annettuun päätökseen sisältynyt lupamääräysten tarkistamista koskevan hakemuksen tekemistä koskeva määräys onkin mainitun muutoslain (423/2015) voimaantulosäännöksen mukaan rauennut, kun Kemiönsaaren Veden jätevedenpuhdistamon ympäristölupaa koskevien valitusten käsittely on ollut hallinto-oikeudessa kesken. Hallinto-oikeuden päätös on edellä kuvatussa tilanteessa merkinnyt Kemiönsaaren Veden kannalta sellaista muutosta aluehallintoviraston päätökseen ja sen luvan tarkistamista koskeneen määräyksen voimassaoloon, että Kemiönsaaren Vedellä on oikeus valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä.

2. Lupamääräyksen 19 muuttaminen

Kemiönsaaren Vesi on valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden lisäämää uutta lupamääräystä 19 täydennetään siten, että siitä käy ilmi, että purkupaikan siirtämistä koskevaan hakemukseen tulee liittää myös selvitys vaihtoehtoisista purkupaikoista. Valituksessa on katsottu, että ilman tällaista lisäystä ei ole mahdollista arvioida, onko purkupaikan siirtäminen haitattomampaan paikkaan perusteltua.

Ympäristönsuojelulain (527/2014) 89 §:n (423/2015) 1 momentin mukaan toiminnanharjoittaja voi hakea ympäristöluvan muuttamista. Luvan muuttamista koskevaan toiminnanharjoittajan hakemukseen sovelletaan, mitä 39 §:ssä säädetään lupahakemuksesta.

Ympäristönsuojelulain 39 §:n (256/2017) 2 momentin mukaan hakemukseen on liitettävä lupaharkinnan kannalta tarpeellinen selvitys toiminnasta, sen vaikutuksista, asianosaisista ja muista merkityksellisistä seikoista. Pykälän 3 momentin mukaan hakemuksen laatijalla on oltava riittävä asiantuntemus. Hakemuksesta on käytävä tarvittaessa ilmi, mihin aineistoon ja laskenta-, tutkimus- tai arviointimenetelmään annetut tiedot perustuvat. Pykälän 4 momentin mukaan tarkempia säännöksiä hakemuksen sisällöstä ja sen sähköisestä tekemisestä sekä hakemukseen liitettävistä lupaharkinnan kannalta tarpeellisista selvityksistä annetaan valtioneuvoston asetuksella.

Ympäristönsuojelulain 39 §:ssä ja sen nojalla ympäristönsuojelusta annetussa valtioneuvoston asetuksessa (713/2014) säädetään siitä selvityksestä, joka lupahakemukseen on liitettävä. Haettaessa muutosta jätevesien purkupaikkaan voidaan mahdollisia vaihtoehtoisia purkupaikkoja koskevaa selvitystä pitää lupaharkinnan kannalta tarpeellisena. Selvityksessä voidaan tällöin myös verrata vaihtoehtoisia purkupaikkoja nykyiseen purkupaikkaan. Lupamääräyksen 19 täydentämiseen vaihtoehtoisia purkupaikkoja koskevan selvityksen osalta valituksessa esitetyllä tavoin ei näin ollen ole estettä, ja määräyksen selventäminen on perusteltua.

Valituksessa on lisäksi vaadittu, että lupamääräykseen 19 lisättäisiin myös viittaus vaihtoehtoisen purkupaikan tarvetta koskevaan selvitykseen. Luvan muuttamista hakeva toiminnanharjoittaja voi liittää lupahakemukseen halutessaan myös muuta selvitystä kuin edellä mainituissa ympäristönsuojelulain ja valtioneuvoston asetuksen säännöksissä edellytetään. Kun Kemiönsaaren Vesi ei kuitenkaan ole vaatinut lupamääräyksen 19 muuttamista siltä osin kuin siinä velvoitetaan tekemään hakemus jätevesien purkupaikan siirtämiseksi nykyistä haitattomampaan paikkaan, ei lupamääräyksen 19 täydentäminen tältä osin ole tarpeen.

Tämän vuoksi ja kun muutoin otetaan huomioon edellä ilmenevät hallinto-oikeuden päätöksen perustelut ja siinä mainitut oikeusohjeet sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen enemmälti ei ole perusteita.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Kuusiniemi, Hannu Ranta, Mika Seppälä, Taina Pyysaari ja Jaakko Autio sekä ympäristöasiantuntijaneuvokset Harri Koivusalo ja Kirsi Kostamo. Asian esittelijä Tuire Taina.

Asia Valitus ympäristönsuojelulain ja vesilain yhteiskäsittelyn piiriin kuuluvassa asiassa

Valittaja Lappland Goldminers Oy:n konkurssipesä

Päätös, jota valitus koskee

Vaasan hallinto-oikeus 21.3.2016 nro 16/0060/2

Asian taustaa

Pohjois-Suomen ympäristölupavirasto on 4.7.2006 antamallaan päätöksellä nro 68/06/01 myöntänyt SacanMining Oy:lle Sodankylän kunnan Pahtavaaran alueelle toistaiseksi voimassa olevan ympäristöluvan ja vesitalousluvan.

Ympäristölupaviraston päätökseen sisältyi 28 lupamääräystä, joista lupamääräys 2 kuului seuraavasti:

2. Patojen 2 ja 3 välinen alue on muutettava selkeytysaltaaksi, josta vesi on palautettava takaisin rikastamon raakavedeksi. Selkeytysaltaasta saa johtaa vettä sen alapuolisen pintavalutuskentän kautta vesistöön tilanteissa, joissa kaikkea vettä ei ole mahdollista palauttaa prosessiin.

Vesien kierrätys on oltava käytössä 30.9.2007. Tätä ennen vedet saa johtaa padon 3 alapuolisen pintavalutuskentän kautta vesistöön. Suunnitelma vesien kierrätyksen toteuttamisesta on toimitettava Lapin ympäristökeskukselle viimeistään 1.11.2006.

Rakennettavan selkeytysaltaan pohjalta on poistettava orgaaniset maakerrokset. Massat on varastoitava siten, että niitä voidaan hyödyntää kaivostoiminnan lopettamisen yhteydessä tehtävissä maisemointitöissä.

Vaasan hallinto-oikeus on 10.4.2008 päätöksellään n:o 08/0092/1 muuttanut lupamääräyksen 2 kuulumaan seuraavasti:

2. Patojen 2 ja 3 välisen alueen on oltava selkeytysaltaana, josta vesi on palautettava takaisin rikastamon raakavedeksi. Selkeytysaltaasta saa johtaa vettä sen alapuolisen pintavalutuskentän kautta vesistöön tilanteissa, joissa kaikkea vettä ei ole mahdollista palauttaa prosessiin.

Vesien kierrätys on oltava käytössä 1.1.2009 tai viimeistään ennen kuin toimintaa myöhemmin jatketaan. Tätä ennen vedet saa johtaa padon 3 alapuolisen pintavalutuskentän kautta vesistöön. Suunnitelma vesien kierrätyksen toteuttamisesta on toimitettava Lapin ympäristökeskukselle 1.10.2008 tai viimeistään kolme kuukautta ennen toiminnan jatkamista.

Selkeytysaltaan pintaan nousevat turvelautat on poistettava vuosittain. Mikäli altaan vesipintaa nostetaan nykyisestä tasosta, on veden alle jääviltä uusilta alueilta poistettava orgaaniset maakerrokset ja varastoitava ne siten, että niitä voidaan hyödyntää kaivostoiminnan lopettamisen yhteydessä tehtävissä maisemointitöissä.

Korkein hallinto-oikeus on 8.9.2009 päätöksellään taltionumero 2216 muuttanut lupamääräyksen 2 toisen kappaleen kuulumaan seuraavasti:

2. (---)

Vesien kierrätys on oltava käytössä 1.2.2010 tai viimeistään ennen kuin toimintaa myöhemmin jatketaan. Tätä ennen vedet saa johtaa padon 3 alapuolisen pintavalutuskentän kautta vesistöön. Suunnitelma vesien kierrätyksen toteuttamisesta on toimitettava Lapin ympäristökeskukselle 1.11.2009 tai viimeistään kolme kuukautta ennen toiminnan jatkamista.

(---)

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on 8.3.2010 päätöksellään nro 13/10/1 antanut Lappland Goldminers Oy:lle jatkoaikaa veden kierrätyksen aloittamiselle 1.11.2010 saakka.

Asian aikaisempi käsittely

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on 2.7.2014 viraston ympäristölupavastuualueella ympäristönsuojelulain (86/2000) nojalla tehdyllä päätöksellä nro 68/2014/1 muuttanut Lappland Goldminers Oy:n hakemuksesta yhtiön Pahtavaaran kaivoksen ympäristö- ja vesitalousluvan lupamääräystä 2 määräaikojen osalta sekä täydentänyt lupamääräystä 2 rikastamolla käytettävää pesu- ja huuhteluvettä koskevalla määräyksellä.

Aluehallintovirasto on hylännyt yhtiön hakemuksen siltä osin kuin siinä on vaadittu vesienkierrätyksen lopettamista.

Toiminnassa on määrätty noudatettavaksi päätöksessä annettujen lupamääräysten lisäksi toimintaa koskevien lainvoimaisten ympäristölupapäätösten lupamääräyksiä niiltä osin kuin niitä ei ole aluehallintoviraston antamalla päätöksellä korvattu. Siltä varalta, että kierrätettäviä prosessivesiä puhdistetaan, aluehallintovirasto on määrännyt puhdistusprosessissa muodostuvat lietteet (19 08 13) luokiteltavaksi vaarallisiksi jätteiksi ja niiden jatkokäsittelyssä noudatettavaksi jätelain ja jätteistä annetun valtioneuvoston asetuksen määräyksiä.

Aluehallintoviraston päätöksellä muutettu lupamääräys 2 kuuluu seuraavasti:

2. Patojen 2 ja 3 välisen alueen on oltava selkeytysaltaana, josta vesi on palautettava takaisin rikastamon prosessivedeksi. Selkeytysaltaasta saa johtaa vettä sen alapuolisen pintavalutuskentän kautta vesistöön tilanteissa, joissa kaikkea vettä ei ole mahdollista palauttaa prosessiin.

Rikastamotilojen pesu- ja huuhteluvetenä saa käyttää muuta kuin selkeytysaltaasta palautettavaa vettä.

Vesien kierrätys on oltava käytössä 15.4.2015 alkaen. Siihen asti selkeytysaltaasta saa johtaa tarpeen mukaan vettä padon 3 sen alapuolisen pintavalutuskentän kautta vesistöön.

Selkeytysaltaan pintaan nousevat turvelautat on poistettava vuosittain. Mikäli altaan vesipintaa nostetaan nykyisestä tasosta, on veden alle jääviltä uusilta alueilta poistettava orgaaniset maakerrokset ja varastoitava ne siten, että niitä voidaan hyödyntää kaivostoiminnan lopettamisen yhteydessä tehtävissä maisemointitöissä.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Vaasan hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt Lappland Goldminers Oy:n konkurssipesän valituksen ja oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevan vaatimuksen. Aluehallintoviraston päätöstä ei ole muutettu muutoin kuin lupamääräyksen 2 kolmannessa kappaleessa olevan määräajan osalta, minkä jälkeen kyseinen kappale kuuluu seuraavasti (muutokset kursiivilla):

Vesien kierrätys on oltava käytössä yhdeksän (9) kuukauden kuluttua siitä, kun ylläpitotilassa olevan kaivoksen toiminta käynnistyy uudelleen. Siihen asti selkeytysaltaasta saa johtaa tarpeen mukaan vettä padon 3 sen alapuolisen pintavalutuskentän kautta vesistöön.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Sovelletut oikeusohjeet

Ympäristönsuojelulain (86/2000) 3 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan parhaalla käyttökelpoisella tekniikalla tarkoitetaan mahdollisimman tehokkaita ja kehittyneitä, teknisesti ja taloudellisesti toteuttamiskelpoisia tuotanto- ja puhdistusmenetelmiä ja toiminnan suunnittelu-, rakentamis-, ylläpito- sekä käyttötapoja, joilla voidaan ehkäistä toiminnan aiheuttama ympäristön pilaantuminen tai tehokkaimmin vähentää sitä.

Saman pykälän 2 momentin mukaan tekniikka on teknisesti ja taloudellisesti toteuttamiskelpoista silloin, kun se on saatavissa käyttöön yleisesti ja sitä voidaan soveltaa asianomaisella toiminnan alalla kohtuullisin kustannuksin. Parhaan käyttökelpoisen tekniikan määrittelyssä huomioon otettavista seikoista säädetään tarkemmin asetuksella.

Ympäristönsuojelulain 28 §:n 3 momentin mukaan luvan saaneen toiminnan päästöjä tai niiden vaikutuksia lisäävään tai muuhun olennaiseen toiminnan muuttamiseen on oltava lupa. Lupaa ei kuitenkaan tarvita, jos muutos ei lisää ympäristöön kohdistuvia vaikutuksia tai riskejä eikä lupaa toiminnan muutoksen vuoksi ole tarpeen tarkistaa.

Ympäristönsuojelulain 43 §:n 1 momentin mukaan 1-5 kohtien mukaan luvassa on annettava tarpeelliset määräykset: päästöistä, päästöraja-arvoista, päästöjen ehkäisemisestä ja rajoittamisesta sekä päästöpaikan sijainnista, jätteistä sekä niiden määrän ja haitallisuuden vähentämisestä, toimista häiriö- ja muissa poikkeuksellisissa tilanteissa, toiminnan lopettamisen jälkeisistä toimista, kuten alueen kunnostamisesta ja päästöjen ehkäisemisestä ja muista toimista, joilla ehkäistään, vähennetään tai selvitetään pilaantumista, sen vaaraa tai pilaantumisesta aiheutuvia haittoja.

Saman pykälän 3 momentin (647/2011) mukaan lupamääräyksiä annettaessa on otettava huomioon toiminnan luonne, sen alueen ominaisuudet, jolla toiminnan vaikutus ilmenee, toiminnan vaikutus ympäristöön kokonaisuutena, pilaantumisen ehkäisemiseksi tarkoitettujen toimien merkitys ympäristön kokonaisuuden kannalta sekä tekniset ja taloudelliset mahdollisuudet toteuttaa nämä toimet. Päästöraja-arvoa sekä päästöjen ehkäisemistä ja rajoittamista koskevien lupamääräysten tulee perustua parhaaseen käyttökelpoiseen tekniikkaan. Lupamääräyksissä ei kuitenkaan saa velvoittaa käyttämään vain tiettyä määrättyä tekniikkaa. Lisäksi on tarpeen mukaan otettava huomioon energian ja materiaalien käytön tehokkuus sekä varautuminen onnettomuuksien ehkäisemiseen ja niiden seurausten rajoittamiseen.

Ympäristönsuojeluasetuksen (169/2000) 37 §:n 1 momentin mukaan ympäristönsuojelulain 3 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitetun parhaan käyttökelpoisen tekniikan sisältöä arvioitaessa on otettava huomioon muun ohessa 4) muodostuvien päästöjen laatu, määrä ja vaikutus, 8) parhaan käyttökelpoisen tekniikan käyttöön ottamiseen liittyvä aika ja toiminnan suunnitellun aloittamisajankohdan merkitys sekä päästöjen ehkäisemisen ja rajoittamisen kustannukset ja hyödyt, 10) teollisessa mittakaavassa käytössä olevat tuotantoa ja päästöjen hallintaa koskevat menetelmät; 11) tekniikan ja luonnontieteellisen tiedon kehitys; ja 12) Euroopan yhteisöjen komission tai kansainvälisten toimielinten julkaisemat tiedot parhaasta käyttökelpoisesta tekniikasta.

Asiassa saatu selvitys

Pahtavaaran kultakaivoksen toimintaa koskevan ympäristö- ja vesitalousluvan lupamääräyksessä 2 edellytetään patojen 2 ja 3 välisellä selkeytysaltaalla käsitellyn veden kierrättämistä rikastamon raakavedeksi. Lupamääräyksen 2 mukaan selkeytysaltaasta saa johtaa vettä sen alapuolisen pintavalutuskentän kautta vesistöön ainoastaan tilanteissa, joissa kaikkea vettä ei ole mahdollista palauttaa prosessiin. Aluehallintovirasto myönsi 8.3.2010 antamallaan päätöksellä jatkoaikaa kierrätyksen aloittamiselle 1.11.2010 saakka. Yhtiö toimitti vesien kierrättämistä koskevan vesienhallintasuunnitelman ELY-keskukselle 27.8.2010, jonka ELY-keskus hyväksyi päätöksellään 21.9.2010. Kaivosalueelle rakennettiin vesien kierrättämisen mahdollistavat kierrätyspumppaamo sekä putkilinja pumppaamolta rikastamon raakavesialtaalle.

Hakemussuunnitelman mukaan Pahtavaaran rikastamon rikastusprosessi on niin sanottu märkäprosessi, jossa malmi lietetään jauhatuksen aikana ja pidetään lietteenä rikasteeksi ja jätteeksi saakka. Prosessivettä esiintyy muun muassa myllyssä, luokituspiirissä, painovoimapiirissä, vaahdotuspiirissä ja jätealueella sekä niihin tarvittavissa pumpuissa, pumppukaivoissa ja putkilinjoissa. Kaivoksen rikastusprosessi on rakenteeltaan avoin ja edellyttää laitteistojen jatkuvaa tarkkailua sekä erilaisia huolto- ja korjaustoimenpiteitä, jolloin työntekijät voivat joutua kosketuksiin prosessiveden kanssa. Hakija on katsonut, että prosessiveden eriyttäminen muusta vedestä on vaikeaa nykyisessä rikastusprosessissa ja että prosessin hallinta ja tehokas toiminta vaikeutuvat, mikäli valvontakohteita vähennetään suojilla ja kapseloinneilla. Erillinen huuhteluvesilinja on kuitenkin mahdollista rakentaa raakavesilinjaan.

Pahtavaaran kaivoksen selkeytysaltaalla käsitellyn veden kierrätyskelpoisuudesta annetussa Lapin Vesitutkimus Oy:n raportissa (30.10.2012) todetaan, että padon 3 yläpuolelle kertyvän veden on havaittu sisältävän asbestikuituja ja sinileviä määriä, joiden terveysvaikutuksia kierrätysvetenä käytettäessä ei voida sulkea pois. Sinilevän esiintyminen ajoittuu kesäkaudelle, mutta asbestikuitujen esiintyminen vedessä ei liity vuodenaikojen vaihteluun, vaan malmin sisältämään tremoliittiin.

Yhtiö toimitti 22.1.2013 ELY-keskukselle hakemuksen, jossa vaadittiin lupaa poiketa veden kierrättämisestä. Vaatimukseen oli liitetty Pohjois-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen lausunto, jonka mukaan työt, joissa työntekijät altistuvat asbestikuiduille ovat kiellettyjä. Asbestityöt on tehtävä siten, että työntekijöiden työstä johtuva altistuminen asbestille on mahdollisimman vähäistä ja aina alle säädetyn raja-arvon. Jos kierrätysvettä käytetään tiloissa ja tuotantoprosesseissa, joissa sitä roiskuu pinnoille, niiden kuivuttua asbestikuidut alkavat leijua ilmassa altistaen työntekijöitä. Työntekijöiden asbestialtistumisen torjuntatoimenpiteenä on eräissä tapauksissa jouduttu luopumaan prosessitilojen pesuissa prosessiveden käyttämisestä, jotta työilman asbestipitoisuus on saatu pidettyä raja-arvojen alapuolella. Selkeytysaltaalla käsitellyn kierrätysveden käyttöä työpaikalla ei lausunnossa pidetty työturvallisuuslain mukaisena.

Asiakirjoista saadun selvityksen mukaan kaivoksella suoritetaan säännöllisesti hengitysilman asbestipitoisuuksien mittauksia. Keskimääräiset kokonaisasbestikuitumäärät ovat olleet noin 0,05 kuitua/cm³, kun työsuojelumääräysten mukainen raja-arvo on 0,1 kuitua/cm³ hengitysilmaa kahdeksan tunnin keskiarvona. Pölyävä asbesti luokitellaan ongelmajätteeksi syöpävaarallisuutensa vuoksi. Muiden ominaisuuksiensa puolesta asbestijäte voidaan luokitella pysyväksi jätteeksi, joka ei muun muassa liukene, pala tai hajoa biologisesti eikä reagoi muiden aineiden kanssa aiheuttaen näin vaaraa terveydelle tai ympäristölle ja josta ei pitkänkään ajan kuluessa tapahdu olennaisia muita fysikaalisia, kemiallisia tai biologisia muutoksia.

Veden kierrätys on ollut vuoden 2010 lopulta lähtien toiminnassa vain vähäisiä aikoja. Sinilevähavaintojen jälkeen veden kierrätys ei ole ollut toiminnassa enää lokakuun 2011 jälkeen. Hakemuksen mukaan prosessivettä käytetään noin 1,1 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Prosessivesi otetaan Sovasjoesta ja osin louhoksen kuivanapitovesistä. Prosessivettä käytetään myös rikastamon tilojen pesuun hakijan ilmoituksen mukaan noin 240 kuutiometriä päivässä.

Kierrätysveden puhdistamiseksi käytettäviä menetelmiä ovat hakijan mukaan muun muassa kemiallinen saostus (flotaatio) ja hiekkasuodatus (+aktiivihiilisuodatus), kemiallinen saostus ja kalvopuhdistus sekä kiintoaineen poisto, otsonointi ja aktiivihiilisuodatus. Hakijan ilmoittamat investointikustannukset puhdistusprosessin ollessa kemiallinen saostus selkeytyksellä täydennettynä hiekka- tai aktiivihiilisuodatuksella ovat suuruusluokaltaan 1,4–1,5 miljoonaa euroa. Sisällytettäessä prosessiin kalvosuodatus asbestin tehokkaammaksi poistamiseksi, investointikustannuksen suuruusluokaksi on arvioitu 1,7–2 miljoonaa euroa. Käyttökustannuksiksi on arvioitu kemiallisen saostuksen ja hiekka-/aktiivihiilisuodatuksen osalta 25 000–35 000 euroa, ultrasuodatuksen osalta 50 000 euroa ja nanosuodatuksen osalta 180 000 euroa vuodessa.

Pintavalutuskentälle kohdistuva hakemussuunnitelman mukainen vesistökuormitus on seuraava (kg/a):

Taulukko Muu päätös 5024/2017

Vuosina 2010–2012 kaivoksen jätevesien vaikutukset sen alapuolisiin tarkkailuvesistöihin ovat kokonaisuutena tarkastellen olleet suhteellisen vähäisiä. Koserusojassa sähkönjohtavuudet, kokonaistyppipitoisuudet ja nitraattinitriittityppipitoisuudet ovat kuitenkin ajoittain kohonneet jätevesien vaikutuksesta johtuen. Ojaveden sähkönjohtavuus on ollut ajoittain pintavesien yleistä tasoa jonkin verran korkeampi. Kannushaarassa ja Ala-Postojoessa jätevesivaikutukset ovat olleet vähäisiä.

Kysymyksenasettelu

Asiassa on valituksessa esitettyjen perusteiden johdosta ratkaistava, onko Pahtavaaran kultakaivoksen vesi- ja ympäristöluvassa toteutettavaksi määrätty prosessiveden kierrättäminen lupamääräyksen edellyttämällä tavalla parasta käyttökelpoista tekniikkaa ja onko asbestikuituja sekä ajoittain sinilevää sisältävän prosessiveden kierrättämistä edellyttävää lupamääräystä 2 toiminnan ympäristövaikutukset huomioon ottaen muutettava valittajan vaatimalla tavalla.

Oikeudellinen arviointi

Korkeimman hallinto-oikeuden 8.9.2009 antama päätös, jolla Lappland Goldminers Oy:n valitus Pohjois-Suomen ympäristölupaviraston myöntämän ja hallinto-oikeuden päätöksellä muutetun Pahtavaaran kaivoksen ympäristö- ja vesitalousluvan lupamääräyksen 2 poistamisesta on hylätty ei kielteisenä päätöksenä ole saanut oikeusvoiman luonteista pysyvyyttä. Näin ollen ja kun valituksessa on esitetty kyseisen päätöksen jälkeen saatua lisäselvitystä muun ohessa kaivoksen vesienhallinnan ympäristövaikutuksista, joka selvitys voi vaikuttaa ratkaistavan asian lopputulokseen, korkeimman hallinto-oikeuden yllä mainittu päätös ei sinällään estä valituksen kohteena olevan päätöksen muuttamista valituksessa vaaditulla tavalla.

Valituksessa on todettu, että parhaan käyttökelpoisen tekniikan käyttöönotto määritellään direktiivissä 2010/75/EU teollisuuden päästöistä (yhtenäistetty ympäristön pilaantumisen ehkäiseminen ja vähentäminen, jäljempänä teollisuuspäästödirektiivi). Valituksessa katsotaan, että direktiivin 15 artiklan 4 kohdan teollisuuslaitokselle voidaan määrätä yleistä lievemmät päästörajat. Saman kohdan mukaan tätä voidaan soveltaa erityisesti silloin, kun parhaan käyttökelpoisen tekniikan edellyttämät lupamääräykset johtaisivat suhteettoman korkeisiin kustannuksiin verrattuna saavutettavaan ympäristönsuojelulliseen hyötyyn.

Teollisuuspäästödirektiivi on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä ympäristönsuojelulailla (527/2014). Direktiivin mukaan parhaan käyttökelpoisen tekniikan aikaisempaa yhdenmukaisemman soveltamisen turvaamiseksi komission päätökset asettavat sitovia päästöraja-arvoja. Teollisuuspäästödirektiivi oli määrä saattaa osaksi kansallista lainsäädäntöä viimeistään 7 päivänä tammikuuta 2013. Ympäristönsuojelulaki (527/2014) on tullut voimaan 1 päivänä syyskuuta 2014. Hallinto-oikeudessa uuden ympäristönsuojelulain voimaan tullessa vireillä olleena asiana nyt kysymyksessä oleva juttu on käsiteltävä ja ratkaistava ympäristönsuojelulain (86/2000) säännösten mukaan. Teollisuuspäästödirektiiviä ei sen 2 artiklan perusteella sovelleta kaivostoimintaan, joten direktiivin voimaansaattamisen myöhästymisellä ei tässä tilanteessa ole merkitystä myöskään periaatteessa mahdollisen EU-oikeuden tulkintavaikutuksen kautta eikä lupahakemuksessa tarkoitetulle toiminnalle voida antaa yleistä lievempiä päästömääräyksiä teollisuuspäästödirektiivin perusteella.

Parhaalla käyttökelpoisella tekniikalla tarkoitetaan mahdollisimman tehokkaita ja kehittyneitä, teknisesti ja taloudellisesti toteuttamiskelpoisia tuotanto- ja puhdistusmenetelmiä, joilla voidaan ehkäistä toiminnan aiheuttama ympäristön pilaantuminen tai tehokkaimmin vähentää sitä. Tekniikka on käyttökelpoinen, jos se on otettavissa käyttöön yleisesti kyseisellä toimialalla. Käyttökelpoisuusvaatimus edellyttää menetelmiä, jotka on kehitetty sellaisessa mittakaavassa, että ne ovat käyttöön otettavissa teollisuuden alalla taloudellisesti ja teknisesti kannattavasti ottaen lisäksi huomioon saatavat ympäristönsuojelun hyödyt. Käyttökelpoisuuteen kuuluu lisäksi, että tekniikkaa voidaan käyttää tai tuottaa Suomessa kohtuullisin ehdoin.

Rikastusprosessin kokonaispäästöt vesiin koostuvat ulos juoksutetusta vesimäärästä ja veden sisältämistä ainepitoisuuksista. Päästöjä voidaan pienentää vähentämällä juoksutettavan veden määrää ja/tai tehostamalla veden puhdistusta. Kaivosalaa koskevan BAT-vertailuasiakirjan (Reference Document on Best Available Techniques for Management of Tailings and Waste-Rock in Mining Activities, January 2009) kohdan 4.3.11.1 ja Suomen ympäristökeskuksen julkaisun "Metallimalmikaivosten parhaat ympäristökäytännöt" mukaan parasta ympäristökäytäntöä ja parasta käyttökelpoista tekniikkaa kaivosten rikastusprosessien hallinnassa on lisätä veden sisäistä kierrätystä ja vähentää tuoreveden ottoa. Prosessivesien kierrätys on kaivannaisteollisuudessa yleisesti käytössä ja parasta käyttökelpoista tekniikkaa, joihin lupamääräysten tulee lähtökohtaisesti perustua.

Valituksessa on katsottu, että vedenkierrätys ei ole ainoa tapa toteuttaa parasta käyttökelpoista tekniikkaa. Ympäristönsuojelulain 43 §:n 3 momentin mukaan päästöjen ehkäisemistä ja rajoittamista koskevien lupamääräysten tulee perustua parhaaseen käyttökelpoiseen tekniikkaan. Lupamääräyksissä ei kuitenkaan saa velvoittaa käyttämään vain tiettyä määrättyä tekniikkaa. Sanotusta huolimatta ympäristöluvan hakijan tulee lupaharkinnan kannalta riittävästi yksilöidä se parhaaseen käyttökelpoiseen tekniikkaan perustuva ratkaisu, joka toiminnassa on tarkoitus ottaa käyttöön. Luvan hakija ei ole esittänyt prosessiveden kierrätykselle vaihtoehtoista tapaa tai vaihtoehtoista puhdistusmenetelmää parhaan käyttökelpoisen tekniikan toteuttamiseksi.

Kaivoksen rikastamossa prosessoitava malmi sisältää tremoliittia 12–20 prosenttia, eli prosessivedessä on joka tapauksessa asbestikuituja ja rikastamotilojen ilmassa malmikivestä peräisin olevaa kiviainespölyä ja siten myös asbestikuituja. Kaivoksella käytettävässä märkäprosessissa asbestikuidut lähtökohtaisesti pysyvät kiinni kosteassa lietteessä ja vedessä, jollei liete pääse kuivumaan tai vesi haihtumaan. Saadun selvityksen mukaan selvästi kohonneita kuitupitoisuuksia ei ole mittauksissa todettu.

Sinilevää on esiintynyt selkeytysaltaassa kesäkaudella. Sinilevien lajimääritykset on tehty, mutta tarkempia tietoja niiden myrkyllisyydestä ei ole. Kierrätysveden käytön ei ole osoitettu aiheuttaneen rikastamotiloissa kohonneita ilman sinileväpitoisuuksia tai sinilevien tuottamien myrkyllisten yhdisteiden pitoisuuksia. Sinilevien esiintyminen prosessivedessä ja niistä mahdollisesti aiheutuvan haitan suuruus on osaltaan verrannollinen siihen, kuinka hyvin kierrätettävä vesi puhdistetaan.

Lupamääräys 2 veden kierrättämisestä on annettu ympäristönsuojelullisista syistä ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi ja vähentämiseksi. Kierrättämällä vettä prosessissa ehkäistään ja vähennetään muun ohessa kiintoaineen, ravinteiden, asbestin ja sinilevän joutumista alapuoliseen vesistöön. Samalla vähennetään myös puhtaan raakaveden oton tarvetta Sovasjoesta sekä prosessiveden johtamista alapuoliseen vesistöön. Veden kierrätyksellä on mahdollista vähentää kuormitusta lievästi rehevässä Koserusojassa. Hakemuksen mukaisesta prosessiveden jatkuvasta johtamisesta Koserusojaan ilman kierrättämistä aiheutuisi todennäköisesti Koserusojan ravinnepitoisuuksien lisääntymistä ja rehevöitymistä.

Hallinto-oikeus arvioi, että rikastamotyöntekijöiden altistusta asbestikuiduille tai sinilevien mahdollisesti tuottamille myrkyllisille yhdisteille kierrätysveden käytön seurauksena voidaan aluehallintoviraston päätöksestä ilmenevästi minimoida estämällä vesiroiskeiden pääsy rikastamotilaan esimerkiksi prosessia edelleen sulkemalla, puhdistamalla prosessissa käytettävää kierrätysvettä sekä lisäämällä tarkoitukseen sopivien suojainten käyttöä ja rikastusprosessin valvontaa. Muutetussa lupamääräyksessä 2 rikastamotilojen pesu- ja huuhteluvetenä on sallittu käyttää myös muuta kuin selkeytysaltaasta palautettavaa vettä. Erillisen huuhteluvesilinjan rakentaminen on teknisesti toteutettavissa ja hakemuksessa esille tuotuja jäätymisongelmia voidaan ehkäistä teknisin toimenpitein. Kaivoksen maantieteellinen sijainti, paikalliset ympäristöolosuhteet ja kaivoksen toteutetut aluerakenteet eivät estä parasta käyttökelpoista tekniikkaa edustavan prosessiveden kierrättämisen käyttöä kuvatuissa olosuhteissa. Puhtaan pesu- ja huuhteluveden käytöllä on mahdollista ehkäistä asbestikuiduista ja sinilevistä mahdollisesti aiheutuvia ongelmia.

Sinilevän ja sen yhdisteiden esiintymistä prosessivedessä voi olla mahdollista vähentää paitsi levää kemiallisesti poistamalla, myös esimerkiksi vähentämällä fosforia selkeytysaltaan vedestä esimerkiksi ferrisulfaatin avulla kohtuullisin kustannuksin. Fosforin poistosta ja siitä aiheutuvista kustannuksista eikä sinilevän kemiallisesta hävittämisestä ole esitetty suunnitelmaa. Hakemuksessa esitetyt investoinnit kierrätysveden puhdistamiseksi, kuten kemiallinen saostus selkeytyksellä täydennettynä hiekka- tai aktiivihiilisuodatuksella, suuruusluokaltaan 1,4–1,5 miljoonaa euroa, ovat luvan saajan intressissä lähinnä työturvallisuuden varmistamisen vuoksi. Kun mainittuja puhdistusmenetelmiä ei ole edellytetty otettavaksi käyttöön ympäristöluvassa kaivostoiminnassa aiheutuvien päästöjen vähentämiseksi, niistä aiheutuvia kustannuksia ei nyt kysymyksessä olevan asian punninnassa ole pidettävä varsinaisina ympäristönsuojeluasetuksen 37 §:n 1 momentin 8) kohdassa tarkoitettuina päästöjen ehkäisemisen ja rajoittamisen kustannuksina.

Valituksessa on edelleen katsottu, että prosessiveden kierrättämistä tarkoittava määräys on vastoin hallintolain (434/2003) 6 §:n mukaista suhteellisuusperiaatetta ja Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 5 artiklaan sisältyvää EU-oikeuden suhteellisuusperiaatetta. Hallintolain (434/2003) 6 §:n mukaan viranomaispäätöksen on oltava tavoiteltavaan päämäärään nähden oikeassa suhteessa. EU-oikeuden suhteellisuusperiaatteen mukaan EU ei toiminnassaan saa ylittää sitä, mikä on tarpeen perustamissopimuksen tavoitteiden saavuttamiseksi. Toiminnan sisällön ja toimintatapojen on toisin sanoen oltava suhteessa tavoiteltavaan päämäärään. Suhteellisuusperiaate on osa sekä kansallista että ylikansallista viranomaistoimintaa.

Asiassa on kysymys parasta käyttökelpoista tekniikkaa koskevien säännösten soveltamisesta hakemuksen kohteena olevaan hankkeeseen. Unionin oikeuteen perustuva parhaan käyttökelpoisen tekniikan vaatimus on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä ympäristönsuojelulailla, jonka yllä mainitut säännökset pitävät sisällään suhteellisuusharkintaa. Ympäristönsuojelulaki on erityislaki suhteessa valituksessa esiin tuotuun hallintolakiin, eikä aluehallintoviraston päätöksellä muutettua lupamääräystä 2 ole asiaa kokonaisuutena harkiten katsottava hallintolain tai unionin oikeuden suhteellisuusperiaatteen vastaiseksi.

Vaikka Pahtavaaran kaivoksen prosessivedessä on asbestikuituja ja ajoittain sinilevää, ympäristölupavirasto (oikeastaan aluehallintovirasto) on asiassa saatu selvitys ja toiminnan ympäristövaikutukset huomioon ottaen voinut päätöksessään mainituilla perusteilla hylätä prosessiveden kierrättämisen lopettamista tarkoittavan hakemuksen.

Hallinto-oikeus on hyväksynyt valittajan toissijaisen vaatimuksen lupamääräyksen mukaisten toimenpiteiden toteuttamisen määräajan jatkamisesta.

Oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva vaatimus

Asian laatuun nähden, ja kun otetaan huomioon hallintolainkäyttölain 74 §, Lappland Goldminers Oy:n konkurssipesälle ei ole määrättävä maksettavaksi korvausta oikeudenkäyntikuluista hallinto-oikeudessa.

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Marja Lampi, Juha Väisänen ja Pertti Piippo, joka on myös esitellyt asian.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Lappland Goldminers Oy:n konkurssipesä on valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden ja aluehallintoviraston päätökset kumotaan ja lupamääräys 2 muutetaan kuulumaan seuraavasti:

"Patojen 2 ja 3 välisen alueen on oltava selkeytysaltaana, josta vettä saa johtaa sen alapuolisen pintavalutuskentän kautta vesistöön.

Selkeytysaltaan pintaan nousevat turvelautat on poistettava vuosittain. Mikäli altaan vesipintaa nostetaan nykyisestä tasosta, on veden alle jääviltä uusilta alueilta pois otettava orgaaniset maakerrokset ja varastoitava ne siten, että niitä voidaan hyödyntää kaivostoiminnan lopettamisen yhteydessä tehtävissä maisemointitöissä."

Lisäksi konkurssipesä on vaatinut, että aluehallintovirasto velvoitetaan korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut hallinto-oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Konkurssipesä on perustellut vaatimuksiaan muun ohella seuraavasti:

Pohjois-Suomen ympäristölupavirasto myönsi 4.7.2006 Lappland Goldminers Oy:n Pahtavaaran kultakaivokselle ympäristö- ja vesitalousluvan. Luvan tultua lainvoimaisiksi ja Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (jäljempänä ELY-keskus) hyväksyttyä vuonna 2010 vesienkierrätystä koskevan suunnitelman kaivosalueelle rakennettiin vesien kierrättämisen mahdollistavat väliaikaiset rakenteet, kuten padolla 3 sijaitseva kierrätyspumppaamo sekä putkilinja kierrätyspumppaamolta rikastamon raakavesialtaalle. Vesien kierrättäminen kuitenkin keskeytettiin, koska rikastamon jäteveden epäiltiin sisältävän asbestia. Lisaksi silmämääräisten arvioiden sekä myös laboratorioanalyysien perusteella selkeytysaltaalla esiintyi kesäaikana runsaita sinileväkukintoja. Väliaikainen pumppausjärjestely ei myöskään mahdollistanut talviaikaista käyttöä putken jäätymisen ja altaassa olevan veden vähäisen määrän vuoksi.

Lappland Goldminers Oy lähetti Lapin ELY-keskukselle 8.11.2012 poikkeamislupahakemuksen, jossa haettiin poikkeusta veden kierrättämisestä sen sisältämien sinilevä- ja asbestipitoisuuksien johdosta. Tässä prosessissa myös aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue antoi lausunnon, jossa todettiin kierrätysveden sisältävän sinilevää ja tremoliittiasbestia ja että kierrätysveden käyttö työpaikalla ei ole työturvallisuuslain mukaista.

Poikkeamislupahakemuksen johdosta 13.2.2013 antamassaan lausunnossa Lapin ELY-keskus totesi, että yhtiön tulisi hakea veden kierrätyksen osalta lupaehtojen muuttamista aluehallintovirastolta.

Pahtavaaran kaivoksen prosessivesien kierrätykselle asetetut lupamääräykset eivät ole ympäristönsuojelulain vaatimuksen mukaisesti parhaan käyttökelpoisen tekniikan mukaisia. Vedenkierrätys ei ole ainoa tapa toteuttaa parasta käyttökelpoista tekniikkaa kaivoksen vesien johtamisessa. Parhaan käyttökelpoisen tekniikan huomioon ottaminen lupamääräyksissä ei tarkoita tietyn tekniikan määräämistä jokaisen toiminnanalan laitoksen käytettäväksi. Lupamääräyksissä on suoritettava tapauskohtaista harkintaa, ja toisaalta ympäristönsuojelulain 43 §:n 3 momentti kieltää tietyn tekniikan noudatettavaksi määräämisen. Lupamääräystä annettaessa ei ole riittävästi selvitetty, onko vesienkierrätys ollut tarpeellinen nyt kyseessä olevassa tapauksessa.

Hallinto-oikeuden päätöksessä on viitattu kaivosalan BAT-vertailuasiakirjaan (Reference Document on Best Available Techniques for Management of Tailings and Waste-Rock in Mining Activities, January 2009) josta käy myös ilmi, ettei vertailuasiakirjassa mainittua parasta käyttökelpoista tekniikkaa ole tarkoitettu sovellettavaksi poikkeuksetta jokaisessa toimialan laitoksessa. Vertailuasiakirjan otsikon "Techniques to reduce emissions to water" on lueteltu lukuisia eri tapoja vähentää päästöjä vesistöihin. Vesienkierrätys on näistä tavoista vain yksi.

Vastaavasti Suomen ympäristökeskuksen julkaisussa "Metallimalmikaivosten parhaat ympäristökäytännöt" on todettu, että kaivosalueen suunnittelussa on selvitettävä malmin rikastuksessa tarvittava prosessiveden määrä, prosessiveden otto luonnon pintavesistä ja sisäisen kierrätyksen mahdollisuus. Suomessa ei ole vielä missään otettu käyttöön kaivosta, jonka prosessivesijärjestelmä olisi täysin suljettu.

Vertailuasiakirjassa korostetaan, että myös sovellettaessa lähtökohtaisesti vesienkierrätystä parhaana käyttökelpoisena tekniikkana voidaan vesistöihin johtaa sellaisia vesiä, joiden kierrättäminen ei ole mahdollista. Veden asbesti- ja sinileväpitoisuus olisi perustellusti katsottavissa sellaiseksi syyksi, joka estää vedenkierrätyksen Pahtavaaran laitoksessa. Arvioitaessa parhaan käyttökelpoisen tekniikan valintaa on työntekijöiden altistus terveysvaaroille yksi keskeinen näkökohta.

Aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen joulukuussa 2012 antamassa lausunnossa on tältä osin todettu seuraavaa: "työsuojelun vastuualue toteaa selkeytysaltaalla käsitellystä kierrätysvedestä, mikä sisältää sinilevää ja tremoliittiasbestia, että sen käyttö työpaikalla ei ole työturvallisuuslain (738/2002) mukaista. Työpaikalla on toimittu oikein keskeyttämällä kierrätysveden käyttö, jotta siitä työntekijöille aiheutuvat vaara- ja haittatekijät on poistettu."

Vesienkierrätyksen ongelmallisuutta korostaa Pahtavaarassa vielä se, että kaivoksen malminkäsittelyprosessissa käytetään niin sanottua vaahdotusrikastusmenetelmää. Menetelmän toiminta heikkenee olennaisesti käytettäessä runsaasti kierrätysvettä, jossa on aiemmilta käyttökerroilta kertyneitä epäpuhtauksia, kuten suodatusta haittaavia kuituja.

Hallinto-oikeus ei ole ottanut päätöksessään huomioon sille tehdyssä valituksessa esitettyjä maantieteellisiä seikkoja siten kun kaivosalan BATvertailuasiakirja edellyttää. Sijainnin ja paikallisten ympäristötekijöiden merkitys on kaivosalalla korostunut. Sijainnista määrääminen on erittäin rajattua, koska malmi on louhittava siellä, missä se on. Korkeiden kuljetuskustannusten vuoksi myös rikastamotoiminnan on lähes aina oltava kohtuullisen matkan päässä kaivoksesta.

Parhaan käyttökelpoisen tekniikan arvioinnissa keskeisintä on sen tarkoituksen eli mahdollisimman vähäisten päästöjen toteutuminen. Pintavalutuskenttämenetelmä täyttää tältä osin Suomen ympäristökeskuksen julkaisun "Metallimalmikaivosten parhaat ympäristökäytännöt" vaatimuksen siitä, että luonnon vesistöön juoksutettavan veden laatu ei aiheuta merkittävää pilaantumista alapuolisessa vesistössä.

Pahtavaaran kaivoksen selkeytysaltaasta pintavalutuskentän kautta johdettujen vesien vaikutuksia on voitu käytännössä seurata Koserusojaan sekä Ala-Postojokeen Koserusojan suun ylä- ja alapuolisten näytepisteiden kautta. Vaikka vesienkierrätys on vuosina 2010–2012 ollut toiminnassa hyvin epäsäännöllisesti, jätevesien vaikutukset alapuolisiin tarkkailuvesistöihin ovat jääneet kokonaisuutena tarkastellen vähäisiksi tai olemattomiksi.

Tarkkailun perusteella pintavalutuskentän vuoden keskimääräinen teho on kokonaistypen osalta vaihdellut vuosina 2010–2013 noin 25-50 prosentin välillä. Kokonaisfosforin osalta kentän pidätysteho on vuodesta 2011 lähtien ollut hyvällä tasolla, 50 prosentin molemmin puolin. Kiintoaineesta kenttä on vuosina 2011–2012 pidättänyt keskimäärin 74–78 prosenttia.

Vesien johtaminen Koserusojaan ei aiheuta vesistötarkkailun mukaan merkittävää ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa, joten syytä vesienkierrätysvaatimuksen sisällyttämiseen lupaan ei ole.

Pintavalutuskenttä pidättää myös huomattavan osan selkeytysaltaalta tulevan veden asbestikuiduista, eivätkä kentän alapuolisesta vesistöstä otetut näytteet ole sisältäneet kuituja. Pahtavaaran kaivoksen selkeytysaltaan asbestikuitumäärästä litraa kohden ei ole tarkkaa tietoa, mutta pintavalutuskentän alapuolisesta vesistöstä otetuista näytteistä ei ole löydetty asbestia. Tämä viittaa siihen, että pintavalutuskenttä sitoo itseensä varsin tehokkaasti altaalta tulevaa asbestia, eikä vesistölle aiheudu tämän vuoksi haittaa.

Pintavalutuskenttä mitä todennäköisimmin on pidättänyt ja pidättää jatkossakin merkittävän osan kukintovaiheessa olevista sinilevistä itseensä. Pahtavaaran kaivoksen toimintaympäristössä on otettava huomioon, että vesi johdetaan altaasta virtaavaan veteen. Veden virtausnopeuden ja lämpötilan on havaittu vaikuttavan merkittävästi sinileväkukintoihin. Voimakkaampi virtaus ja matalampi lämpötila vähentävät kukintoja. Virtavesissä ei esiinny lämpötilakerrostuneisuutta, joka usein vaikuttaa kukintojen syntymiseen. Virtaavassa vedessä myös solujen kyky muodostaa laajoja kukintomattoja on luonnollisesti heikompaa jo suoraan veden liikkeen vuoksi.

Lisäksi veden virtaus usein lisää sen sameutta, mikä edelleen vaikeuttaa sinilevien valonsaantia. Sinilevien mahdollinen kulkeutuminen selkeytysaltaasta selvästi virtaavampaan veteen tarkoittaisi edellä kuvatun kaltaisten mekanismien kautta sinilevien kannalta keskeisten olosuhteiden selvää heikkenemistä ja niiden mahdollisesti aiheuttavien haittojen vähenemistä.

Parhaan käyttökelpoisen tekniikan kustannusta on verrattava sillä saavutettaviin ympäristöhyötyihin. Tarkasteltaessa vedenkierrätyksellä ja pintavalutuskenttämenetelmillä vesistöön aiheutuvaa kuormitusta voidaan havaita, että kuormitus jää molemmilla menetelmillä hyvin vähäiseksi.

Hallintolain 6 §:n suhteellisuusperiaatteen mukaan hallintotoimien on oltava oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden, eli välttämättömiä, oikeasuhtaisia ja kohtuullisia. Näistä mikään ei toteudu vesienkierrätysvaatimuksen kohdalla.

Hallinto-oikeus on katsonut päätöksessään virheellisesti, ettei hakija olisi esittänyt prosessiveden kierrätykselle vaihtoehtoista tapaa tai vaihtoehtoista puhdistusmenetelmää parhaan käyttökelpoisen tekniikan toteuttamiseksi. Luvan muuttamista koskevassa hakemuksessa on tuotu esiin, että vesistöön kohdistuvaa kuormitusta voidaan vähentää vesienkierrätystä vastaavasti johtamalla selkeytysaltaalla käsitellyt vedet pintavalutuskentän kautta alapuoliseen vesistöön.

Hallinto-oikeus on lisäksi virheellisesti katsonut, että Pahtavaaran kaivoksen työntekijöiden suojelemiseksi tehtävän puhdistuksen kustannukset eivät olisi sellaisia kustannuksia, jotka tulee ottaa parhaan käyttökelpoisen tekniikan arvioinnissa huomioon ympäristönsuojeluasetuksen (169/2000) 37 §:n 1 momentin 8 kohdan nojalla. Koska vedenkierrättäminen ilman takaisin otettavan veden puhdistamista asbestista ja sinilevästä ei ole mahdollista aiheuttamatta riskiä työntekijöiden terveydelle, puhdistusmenetelmien kulut on otettava huomioon arvioitaessa parhaan käyttökelpoisen tekniikan kustannusta.

Lisaksi ympäristönsuojelulain 42 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan ympäristöluvan myöntäminen edellyttää, ettei toiminnasta, asetettavat lupamääräykset ja toiminnan sijoituspaikka huomioon ottaen, aiheudu yksinään tai yhdessä muiden toimintojen kanssa terveyshaittaa. Siten toiminnanharjoittaja on joka tapauksessa nimenomaan ympäristönsuojelulain nojalla velvollinen ottamaan terveyshaitat huomioon toiminnassaan. Olisi kestämätöntä ottaa terveyshaitta huomioon lupaharkinnassa, mutta sivuuttaa se parhaan käyttökelpoisen tekniikan arvioinnissa.

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on ilmoittanut, että se ei anna valituksen johdosta lausuntoa.

Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on antanut valituksen johdosta lausunnon, jossa se on todennut muun ohella seuraavaa:

Hallinto-oikeuden päätös ja lupamääräykset ovat perusteltuja. Lupapäätöksessä on otettu huomioon ELY-keskuksen lausunnot yhtiön muutoslupahakemuksesta.

Prosessivesien kierrätys on kaivannaisteollisuudessa yleisesti käytössä. Rikastusprosessissa veden kierrätyksen lisääminen on parasta ympäristökäytäntöä ja parasta käyttökelpoista tekniikkaa. Veden kierrätyksellä vähennetään alapuolisen vesistön kuormitusta ja puhtaan tuoreveden oton tarvetta.

Kaivostoiminnassa parhaan käyttökelpoisen tekniikan osalta passiivisilla puhdistusmenetelmillä tarkoitetaan - kuten hakijankin esittämissä asiakirjoissa on kuvattu - esimerkiksi rakennettuja kosteikkoaltaita, imeytyskenttiä, reaktiivisia ojia tai muita vastaavia rakenteita, joiden toiminta on suunniteltua, hallittua ja seurattavissa. Pahtavaaran osalta kyse ei ole tällaisesta menetelmästä, ja pois johdettavien vesien tulee olla jo ennen pintavalutuskentälle johtamista riittävän puhtaita. Veden kierrätyksellä on mahdollista vähentää kuormitusta lievästi rehevässä Koserusojassa. Nyt esimerkiksi kiintoainepitoisuus on ajoittain ollut lupamääräyksen sallimaa (10 mg/l, virtaamapainotteinen kiintoaineen hehkutusjäännös, neljännesvuosikeskiarvona) korkeampi. Alueen olosuhteet vaihtelevat huomattavasti, ja sinne kertyvät ravinteet ja haitta-aineet voivat olosuhteiden muuttuessa myös lähteä liikkeelle kuormittaen alapuolista vesistöä. Muun muassa tämän vuoksi myös pintavalutuskentälle johdettavalle vedelle asetetaan raja-arvot.

Lappland Goldminers Oy:n konkurssipesä on antanut lausunnon johdosta vastaselityksen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian.

1. Valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöstä ei muuteta.

2. Lappland Goldminers Oy:n oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva vaatimus hylätään.

Perustelut

1. Kun otetaan huomioon edellä ilmenevät hallinto-oikeuden päätöksen perustelut ja perusteluissa mainitut oikeusohjeet sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen muuttamiseen ei ole perusteita.

2. Asian näin päättyessä ja kun otetaan huomioon hallintolainkäyttölain 74 §, Lappland Goldminers Oy:lle ei ole määrättävä maksettavaksi korvausta oikeudenkäyntikuluista korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Kuusiniemi, Hannu Ranta, Mika Seppälä, Taina Pyysaari ja Jaakko Autio sekä ympäristöasiantuntijaneuvokset Harri Koivusalo ja Kirsi Kostamo. Asian esittelijä Tuire Taina.

Yhtiö oli markkinaoikeudessa vaatinut hyvitysmaksun määräämistä perustellen sitä muun ohella tarjousten vertailun virheellisyydellä kahden alavertailuperusteen osalta.

Yhtiö oli vasta korkeimmassa hallinto-oikeudessa laajentanut valitustaan esittämällä hankintayksikön selitykseen antamassaan vastaselityksessä, että tarjousten vertailu oli ollut virheellistä myös kuuden muun alavertailuperusteen osalta.

Asia olisi yhtiön tarjousten vertailun virheellisyyden perusteiksi korkeimmassa hallinto-oikeudessa esittämien seikkojen perusteella tullut arvioitavaksi huomattavasti laajemmin kuin asia oli ollut käsiteltävänä markkinaoikeudessa.

Asia jätettiin tutkimatta siltä osin kuin yhtiö oli korkeimmassa hallinto-oikeudessa esittänyt uusia tarjousten vertailun virheellisyyden perusteita, joita se ei ollut esittänyt markkinaoikeudessa. Asia oli näiden perusteiden esittämisen johdosta muuttunut hallintolainkäyttölain 27 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla toiseksi.

Hallintolainkäyttölaki 27 § 2 momentti

Päätös, josta valitetaan

Markkinaoikeus 7.3.2014 nro 148/14

Asian aikaisempi käsittely

HUS-Kiinteistöt Oy (jäljempänä myös hankintayksikkö) on ilmoittanut 28.5.2013 julkaistulla EU-hankintailmoituksella rajoitetulla menettelyllä toteutettavasta neljän sairaalavälinepesukoneen hankinnasta Meilahden välinehuoltokeskukseen.

HUS-Kiinteistöt Oy on 19.9.2013 tekemällään hankintapäätöksellä (tunnus ”Työ nro 120 102”) valinnut Franke Medical Oy:n tarjouksen.

Hankintailmoituksen mukaan hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on ollut noin 250 000 – 275 000 euroa.

Clinichem Oy Ltd (jäljempänä myös Clinichem) on valittanut hankintapäätöksestä markkinaoikeuteen ja siellä vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa HUS-Kiinteistöt Oy:n maksamaan sille hyvitysmaksuna 47 434 euroa sekä saamatta jääneistä pesukoneiden kuljettimien ja siirtolaitteiden varaosa- ja huoltopalveluista toimitusta seuraavien 10 vuoden ajalta yhteensä 187 500 euroa. Lisäksi Clinichem on vaatinut, että hankintayksikkö velvoitetaan korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut 4 800 eurolla ja Franke Medical Oy 1 550 eurolla, molemmat määrät viivästyskorkoineen.

Markkinaoikeus on 8.11.2013 antamallaan välipäätöksellä sallinut hankintapäätöksen täytäntöönpanon.

Markkinaoikeuden ratkaisu

Markkinaoikeus, jossa Clinichem Oy Ltd on ollut valittajana, HUS-Kiinteistöt Oy vastapuolena ja Franke Medical Oy kuultavana, on jättänyt tutkimatta Clinichem Oy Ltd:n vahingonkorvausvaatimuksen, hylännyt Clinichem Oy Ltd:n valituksen sekä velvoittanut Clinichem Oy Ltd:n korvaamaan HUS-Kiinteistöt Oy:n oikeudenkäyntikulut 3 705 eurolla viivästyskorkoineen.

Markkinaoikeus on lausunut päätöksensä perusteluina seuraavan:

Vahingonkorvausvaatimus

Valittaja on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa hankintayksikön suorittamaan sille vahingonkorvauksena 187 500 euroa.

Julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) 107 §:n 3 momentin mukaan vahingonkorvausta koskevissa asioissa toimivaltainen tuomioistuin on oikeudenkäymiskaaren 10 luvun mukainen alioikeus. Valittajan vahingonkorvausvaatimus on näin ollen jätettävä markkinaoikeuden toimivaltaan kuulumattomana tutkimatta.

Pääasiaratkaisun perustelut

Oikeusohjeet

Hankintalain 2 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on käytettävä hyväksi olemassa olevat kilpailuolosuhteet, kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia tasapuolisesti ja syrjimättä sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.

Hankintalain 40 §:n 1 momentin mukaan tarjouspyyntö on tehtävä kirjallisesti ja laadittava niin selväksi, että sen perusteella voidaan antaa yhteismitallisia ja keskenään vertailukelpoisia tarjouksia.

Hankintalain 46 §:n 1 momentin mukaan tarjoajan tulee tarjouksessaan osoittaa tarjoamansa tavaran, palvelun tai rakennusurakan olevan tarjouspyynnössä esitettyjen vaatimusten mukainen. Tarjouspyyntöä tai tarjousmenettelyn ehtoja vastaamattomat tarjoukset on suljettava tarjouskilpailusta.

Hankintalain 62 §:n 1 momentin mukaan tarjouksista on hyväksyttävä se, joka on hankintayksikön kannalta kokonaistaloudellisesti edullisin hankinnan kohteeseen liittyvien vertailuperusteiden mukaan.

Asian arviointi

Mallikappaleen toimittaminen

Valittaja on esittänyt, että voittaneen tarjoajan tarjous olisi tullut sulkea tarjouskilpailusta tarjouspyynnön vastaisena, sillä voittanut tarjoaja ei ollut toimittanut kolmitasoista mallipesutelinettä välinehuoltoon vertailua varten. Lisäksi valittaja on vedonnut siihen, ettei voittanut tarjoaja ollut toimittanut myöskään tarjouspyynnön kohdassa ”Sairaalavälineiden pesukoneen välineiden käytettävyys” mainittua pesutelineen mallikappaletta tutustuttavaksi, minkä lisäksi tilaajalle ja käyttäjälle olisi tullut suoda mahdollisuus tutustua laitteisiin.

Tarjouspyynnön sivulla 1 on tarjouksen ehdottomista minimivaatimuksista todettu seuraavaa: ”Tarjous tulee antaa tarjouspyynnön mukaisesti ilman tarjouspyynnön vastaisia ehtoja. Tarjouspyynnön vastaisia ehtoja sisältävät tarjoukset hylätään. Tarjouspyyntöasiakirjojen mukana olevassa laitespesifikaatiotaulukossa on esitetty ehdottomat minimivaatimukset.”

Lisäksi tarjouspyynnön liitteenä olevan hankintaohjelman kohdassa 15.1 on tarjouksen hylkäämisestä todettu: ”Tarjous hylätään, ellei se ole tarjouspyyntöasiakirjojen mukainen tai jos se sisältää tarjouspyynnön vastaisia ehtoja. Tarjous hylätään myös perusteilla, joita on lueteltu julkisia hankintoja koskevassa laissa tai hankintamääräyksissä.”

Tarjouspyynnön liitteenä olevassa taulukossa ”KSL Laadun vertailuperusteet” on todettu mallikappaleiden toimittamisesta ja laitteisiin tutustumisesta seuraavaa:

”Sairaalavälineiden pesukoneen varusteiden käytettävyys

Arvioidaan pesukoneiden pesutelineiden lapojen irrotettavuus puhdistusta varten. Otetaan huomioon eduksikatsottavana, että irrotukseen ei tarvita työkaluja, vääntövoimaa ja irrotusta ei tarvitse tehdä ahtaissa väleissä. Mikäli lapojen irrotus voidaan tehdä em. kuvauksen mukaisesti saa tarjous 5 pistettä, muut tarjoukset suhteutetaan siihen. Arviointi edellyttää, että tilaaja ja käyttäjä voivat tutustua laitteisiin. Laitetoimittaja toimittaa pesutelineen mallikappaleen tarjouksen jättöpäivästä seuraavana päivänä Meilahden välinehuoltoon. (8.8.2013)”;

”Sairaalavälineiden pesukoneen pesutelineiden käytettävyys

Arvioidaan pesutelineiden täyttö ja purku sekä telineen liittäminen pullo tai letkusuuttimin. Mikäli telineiden täyttö ei vaadi lisätyövaiheita ja telineiden liittäminen suuttimiin ei vaadi lisätyökaluja, vääntövoimaa tai työtä ei tarvitse tehdä ahtaassa välissä on se eduksi katsottavaa. Mikäli työ voidaan tehdä em. kuvauksen mukaisesti saa tarjous 5 pistettä, muut tarjoukset suhteutetaan siihen. Arviointi edellyttää, että tilaaja ja käyttäjät voivat tutustua laitteisiin. Laitetoimittaja toimittaa kolmitasoisen pesutelineen mallikappaleen tarjouksen jättöpäivästä seuraavana päivänä Meilahden välinehuoltoon. (8.8.2013)”.

Lisäksi tarjouspyynnön liitteenä olevan hankintaohjelman kohdassa 16.1.1 on laadullisen vertailun perusteista todettu: ”Ominaisuuksien vertailussa otetaan huomioon sairaalapesukoneiden osalta laitekohtaisesti ja hankintakokonaisuuksittain määritellyt tekijät. Vertailu tehdään tarjouksessa annettujen tietojen sekä mahdollisen laitteisiin tutustumisen ja koekäytön perusteella. Mikäli jokin laatuarviointiin vaikuttava numeerinen tekijä ei selviä tarjouksesta, se arvioidaan 0 arvoiseksi.”

Edellä selostetun perusteella on todettavissa, ettei ”KSL Laadun vertailuperusteet” -taulukko ole sisältynyt tarjouspyyntöasiakirjoihin kuuluneeseen laitespesifikaatiotaulukkoon. Näin ollen ”KSL Laadun vertailuperusteet” -taulukon kohdassa ”Sairaalavälineiden pesukoneen pesutelineiden käytettävyys” esitetyn maininnan kolmitasoisen pesutelineen mallikappaleen toimittamisesta hankintayksikölle tai kohdassa ”Sairaalavälineiden pesukoneen varusteiden käytettävyys” esitetyn maininnan pesutelineen mallikappaleen toimittamisesta hankintayksikölle ei ole katsottava kuuluneen tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisiin laitespesifikaatiotaulukossa esitettyihin ehdottomiin minimivaatimuksiin.

Osaltaan osoituksena siitä, ettei tarjouspyyntöasiakirjoissa ole katsottava edellytetyn mallikappaleen toimittamista ehdottomana edellytyksenä tarjouksen hyväksymiselle, voidaan pitää myös hankintaohjelman kohdassa 16.1.1 käytettyä ilmaisua, jonka mukaan ”vertailu tehdään tarjouksessa annettujen tietojen sekä mahdollisen laitteisiin tutustumisen ja koekäytön perusteella”. Viimeksi mainitun ilmaisun mukaan hankintayksikkö on nimittäin itsekin pitänyt laitteisiin tutustumista ainoastaan ”mahdollisena”.

Edellä mainituilla perusteilla markkinaoikeus katsoo, ettei mallikappaleen toimittaminen ole ollut ehdoton edellytys tarjouksen hyväksymiselle tarjousvertailuun ja ettei hankintayksikkö ole toiminut hankintasäännösten vastaisesti hyväksyessään voittaneen tarjoajan tarjouksen tarjousvertailuun, vaikka se ei olekaan toimittanut kyseisiä mallikappaleita.

Asennuspaikkaan tutustuminen

Valittaja on toiseksi esittänyt, että voittaneen tarjoajan tarjous olisi tullut sulkea tarjouskilpailusta tarjouspyynnön vastaisena myös sen perusteella, ettei voittanut tarjoaja ollut osallistunut tarjouspyynnössä edellytettyyn asennuskohteeseen tutustumiseen.

Tarjouspyyntöasiakirjoihin sisältyneessä laitespesifikaatiotaulukossa on asennuspaikkaan tutustumisen osalta todettu: ”Tarjoajan tulee pystyä osoittamaan käyneensä tutustumassa asennuspaikkaan ennen tarjouksen jättämistä. Tarvittaessa HUS-Kiinteistöt Tuija Tommola järjestää tutustumismahdollisuuden.”

Tutustumisen toteuttamisen osalta edellä mainitussa kohdassa on siten katsottava lähdetyn siitä, että tutustuminen on voitu toteuttaa HUS-Kiinteistöt Oy:n osoittaman henkilön kanssa tarkemmin sovittavalla tavalla ja ajankohtana. Sanotun tarjouspyyntöasiakirjojen kohdan ei siten ole katsottava edellyttäneen, että kaikkien tarjoajien olisi tullut osallistua samaan tutustumistilaisuuteen.

Asiassa ilmenneen mukaan voittanut tarjoaja on sopinut tutustumiskäynnistä HUS-Kiinteistöt Oy:n osoittaman henkilön kanssa ja käynyt tutustumassa asennuspaikkaan ennen tarjouksensa jättämistä.

Se, että hankintayksikkö on varannut voittaneelle tarjoajalle mahdollisuuden käydä tutustumassa asennuspaikkaan eri ajankohtana kuin muut tarjoajat, on perustunut tarjouspyyntöasiakirjoissa nimenomaisesti kaikille tarjoajille varattuun mahdollisuuteen. Asiassa ei ole myöskään ilmennyt, että hankintayksikön kyseinen menettely olisi jotenkin ollut omiaan suosimaan voittanutta tarjoajaa hankintasäännösten vastaisesti.

Edellä mainituilla perusteilla markkinaoikeus katsoo, ettei hankintayksikkö ole toiminut hankintasäännösten vastaisesti hyväksyessään voittaneen tarjoajan tarjouksen tarjousvertailuun, vaikka sen edustaja ei olekaan osallistunut samaan tutustumistilaisuuteen kuin muiden tarjoajien edustajat.

Väite tarjouksen parantelusta

Valittaja on lisäksi esittänyt, että voittanut tarjoaja olisi parannellut tarjoustaan hankintalain vastaisesti mainitsemallaan tarjouksessaan harhaanjohtavasti, että hankintayksikön käytössä olisi voittaneen tarjoajan mallitelineitä.

Asiassa ilmenneen mukaan voittanut tarjoaja on tarjouksensa kohdassa ”Laadun vertailuperusteet” ilmoittanut ”Sairaalavälineiden pesukoneen varusteiden käytettävyys” -kohdassa ”Vrt. Käytössä olevat pesutelineet Meilahden välinehuollossa. Mallitelineet käytössä.” sekä ”Sairaalavälineiden pesukoneen pesutelineiden käytettävyys” -kohdassa ”Telineet käytössä nykyisessä välinehuollossa”.

Asiassa ilmenneen mukaan hankintayksikkö on antanut voittaneelle tarjoajalle molemmista edellä mainituista kohdista nolla pistettä.

Edellä esitettyyn nähden markkinaoikeus katsoo, ettei hankintayksikön mainitulla menettelyllään ole katsottava suosineen voittanutta tarjoajaa taikka toimineen valittajaa tai muita tarjoajia kohtaan muutoin epätasapuolisesti ja syrjivästi. Hankintayksikön ei siten tältäkään osin ole katsottava menetelleen hankintasäännösten vastaisesti.

Johtopäätös

Edellä mainituilla perusteilla hankintayksikkö ei ole menetellyt hankinnassaan valittajan esittämin tavoin julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti. Valitus on näin ollen hylättävä.

Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Hankintalain 89 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan, mitä hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 ja 2 momentissa säädetään.

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Harkittaessa julkisen asianosaisen korvausvelvollisuutta on pykälän 2 momentin mukaan otettava erityisesti huomioon, onko oikeudenkäynti aiheutunut viranomaisen virheestä.

Asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen valittaja saa pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Sen sijaan olisi kohtuutonta, jos hankintayksikkö joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Valittaja on näin ollen velvoitettava korvaamaan hankintayksikön määrältään kohtuulliset oikeudenkäyntikulut.

Asian ovat ratkaisseet markkinaoikeuden jäsenet Jussi Karttunen, Petri Rinkinen ja Jaakko Ritvala.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Valitus ja sen täydennys

Clinichem Oy Ltd on vaatinut, että korkein hallinto-oikeus kumoaa markkinaoikeuden päätöksen. Lisäksi Clinichem on vaatinut, että korkein hallinto-oikeus määrää HUS-Kiinteistöt Oy:n maksamaan sille hyvitysmaksuna 47 434 euroa ja 187 500 euroa. Clinichem on vielä vaatinut, että korkein hallinto-oikeus velvoittaa HUS-Kiinteistöt Oy:n korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut markkinaoikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Clinichem on uudistanut asiassa aiemmin lausumansa. Voittaneen tarjoajan tarjous ei ole vastannut tarjouspyyntöä, koska voittanut tarjoaja ei ole toimittanut kolmitasoista mallipesutelinettä tarjousten vertailua varten. Voittanut tarjoaja on pyrkinyt jälkikäteen parantamaan tarjoustaan viittaamalla Meilahden sairaalassa käytössä olleisiin mallitelineisiin. Voittanut tarjoaja ei ole myöskään tutustunut tarjottavien välineiden sijoituspaikkaan Meilahden sairaalan välinehuollon tiloissa.

Asiassa ei ole noudatettu hankintalain 2 §:n 1 momentin säännöstä tasapuolisesta ja syrjimättömästä kohtelusta eikä hallintolain 6 §:n mukaisia hyvän hallinnon periaatteita.

Markkinaoikeus on päätöksessään katsonut, että KSL Laadun vertailuperusteet -taulukko ei ole sisältynyt tarjouspyyntöasiakirjoihin kuuluneeseen laitespesifikaatiotaulukkoon ja ehdottomiin minimivaatimuksiin. Tällä ei ole olennaista merkitystä asiassa. Se, että hankintayksikkö on pitänyt käytettävyysvertailua mahdollisena laitteisiin tutustumisen osalta, ei merkitse, että laitteisiin tutustuminen olisi tämänkaltaisessa hankinnassa jonkinlainen ”ekstraplus”-mahdollisuus, vaan ennen kaikkea olennainen osa koko hankinnan ydintä. Hankintayksikkö on toiminut hankintalain vastaisesti hyväksyessään voittaneen tarjoajan tarjouksen tarjousvertailuun ilman mallikappaleen toimittamista.

Voittanut tarjoaja ei ole tutustunut asennuskohteeseen. Tutustumismahdollisuus on varattu kaikille samanaikaisesti. Se, että voittaneelle tarjoajalle on annettu mahdollisuus tutustua asennuskohteeseen eri aikaan muiden tarjoajien kanssa, osoittaa, että voittanutta tarjoajaa on keinotekoisesti suosittu muiden tarjoajien kustannuksella.

Clinichem on markkinaoikeudessa lisäselvityksissään yksiselitteisesti todennut molempien rahallisten vaatimusten olevan hyvitysvaatimuksia. Clinichem on tehnyt parhaansa muotoillakseen vaatimuksensa oikein, joten vääriin sanamuotoihin ei tule kiinnittää huomiota.

Selitys

HUS-Kiinteistöt Oy on selityksessään vaatinut, että korkein hallinto-oikeus hylkää valituksen ja velvoittaa Clinichemin korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut viivästyskorkoineen.

HUS-Kiinteistöt Oy on uudistanut asiassa aiemmin esittämänsä. Lisäksi hankintayksikkö on esittänyt muun ohella, että valituksessa ei varsinaisesti edes yritetä kumota sen paremmin hankintayksikön esittämiä kuin markkinaoikeuden päätöksen perusteluja.

Mallipesutelineen toimittaminen ei ole ollut tarjouspyynnön ehdoton vaatimus. Tarjouskilpailun pisteytys on tehty objektiivisesti myös mallitelineiden osalta. Vaikka Clinichem olisi saanut pesutelineen vertailusta täydet laatupisteet ja vaikka voittanut tarjoaja on saanut mainitusta kohdasta nolla pistettä puuttuvan mallitelineen takia, Clinichem ei olisi voittanut tarjouskilpailua.

Kaikkia tarjoajia on kohdeltu yhdenvertaisesti hankintamenettelyn eri vaiheissa.

Tarjouspyynnössä ei ole etukäteen ilmoitettu kohteeseen tutustumisen ajankohtaa eikä tarjouspyynnön vaatimuksena ole ollut, että kaikki tarjoajat tutustuvat asennuspaikkaan samassa tilaisuudessa. Kun otetaan huomioon tutustumiskäynnin lyhyehkö varoitusaika, on täysin normaalia, että jollekulle tarjoajalle voidaan joutua järjestämään toinen ajankohta kohteeseen tutustumiselle. Olisi pikemmin ollut voittanutta tarjoajaa kohtaan syrjivää, jos näin ei olisi menetelty. Kaikkien tarjoajien kanssa on käyty läpi samat asiat. Tarjoajien tutustumiskäynnistä on laadittu muistiot.

Vastaselitys

Clinichem Oy Ltd on vastaselityksessään esittänyt muun ohella, että tarjousten vertailu on ollut virheellinen.

Clinichemin tarjouksen olisi tullut saada alavertailuperusteesta ”Sairaalavälineiden pesukoneen läpimenoaika” 6,8 pistettä kuuden pisteen sijaan. Voittanut tarjoaja on ilmoittanut virheellistä tietoa kokonaispesuajasta. Voittaneen tarjoajan läpimenoajan on katsottava olevan 34 minuuttia ilmoitetun 30 minuutin sijasta.

Clinichemin olisi tullut saada alavertailuperusteesta ”Sairaalavälineiden pesukoneen varusteiden käytettävyys” ja alavertailuperusteesta ”Sairaalavälineiden pesukoneen pesutelineiden käytettävyys” kummastakin 5 pistettä eli yhteensä 10 pistettä. Clinichem on toimittanut vaaditun pesutelineen tarjousten vertailua varten. Voittanut tarjoaja ei ole kyennyt sitä toimittamaan, joten Clinichemin malliteline toimii referenssinä pisteytykselle. Tuotteita ei voida verrata tarjouskilpailun ulkopuolella oleviin tuotteisiin ja muodostaa pisteytystä niiden pohjalle (vanhat pesutelineet). Tarjousten vertailu ja pisteytys voidaan tehdä vain kilpailevien tuotteiden kesken.

Clinichemin tarjouksen olisi tullut saada alavertailuperusteesta ”Käyttökoulutus” 5 pistettä. Clinichem on toimittanut otteen käyttöohjeesta, koska on olettanut, että vain energianäkökulman huomioon ottava osio on relevantti.

Clinichemin tarjous on saanut alavertailuperusteesta ”Määräaikaishuollot” huollon kohteiden määrittelyn osalta 2 pistettä voittaneen tarjoajan tarjouksen saadessa 5 pistettä. Perusteluna on esitetty, että voittaneessa tarjouksessa on osoitettu tarkemmin huollettavat kohteet. Molemmat tarjoajat ovat hinnoitelleet huollot seitsemäksi vuodeksi lähes samoin hinnoin. Koska laitteiden huollot on määritelty lähes pesukoneiden elinkaaren loppuun kiinteillä hinnoilla, ei ole perusteltua, että huoltokohteiden määrittelyllä on näin suuri merkitys kokonaistaloudellisuuden osalta. Koska tarjouspyynnössä ei ole pyydetty ilmoittamaan mahdollisia vikaantumiskohteita vaan huoltokohteita, tilaajan riski ei kasva, koska huollot ovat jo kiinteästi hinnoiteltuja. Myös huollon läpimenoajalla tulisi olla merkitystä. Clinichemin huollon läpimenoaika on ollut noin 60 prosenttia lyhyempi kuin voittaneella tarjoajalla.

Clinichemin tarjouksen olisi tullut saada alavertailuperusteesta ”Sairaalavälineiden pesukoneen tuotteiden kuivaus” vähintään 5 pistettä. Jos on olemassa vapaata kapasiteettia kuivausta varten, 11 minuutin erolla ei voi olla 10 pisteen vaikutusta kokonaistaloudelliseen edullisuuteen.

Clinichemin tarjouksen olisi tullut saada alavertailuperusteesta ”Huollon toimivuus” huollon henkilömäärän osalta 3 pistettä. Tarjousten vertailussa on todettu, että kummallakin tarjoajalla on ollut 24 tunnin vasteaika ja että Clinichemillä on huoltopiste Helsingissä sekä Kausalassa ja voittaneella tarjoajalla on kaksi huoltopistettä Vantaalla. Tarjouksen pisteytys huoltohenkilöstön osalta pääkaupunkiseutuperusteisesti on ollut kyseenalaista. Se, että Clinichemillä on kaksi henkilöä pääkaupunkiseudulla ja neljä Kausalassa, joka sijaitsee noin 130 kilometrin päästä Meilahden sairaalasta, ei voi vaikuttaa pisteytykseen, koska todettu 24 tunnin vasteaika toteutuu. Noin puolentoista tunnin ajomatka ei saisi vaikuttaa siten, että Clinichemin tarjous on saanut 1 pisteen ja voittaneen tarjoajan tarjous 3 pistettä. Tarjousten vertailu on ollut syrjivä.

Alavertailuperusteessa ”Huollon toimivuus” on arvioitu myös huollon pätevyyttä. Tarjousvertailun mukaan voittaneella tarjoajalla on ISO 13485 -sertifikaatti. Pisteytystä annettaessa on todettu, että mainittu järjestelmä pitää sisällään henkilöstön pätevyyden arvioinnin. Sertifikaatti on nimenomaan voittaneella tarjoajalla, ei sen alihankintayrityksillä, joten pisteytys on annettu väärin perustein. Clinichemillä on käytössään ISO 9001:2008 -laatujärjestelmä ”Terveydenhuollon ja laboratorioiden laitteiden ja hygieniatuotteiden, sekä teollisuuden mittaus- ja säätötekniikan kehittäminen valmistus, myynti sekä huolto”. Olennaisena osana ovat jatkuva henkilöstön osaamisen kehittäminen ja henkilöstön pätevyyden arvioiminen. Tämän lisäksi huoltohenkilöstö on saanut laitteen valmistajalta täyden ja täsmällisen laitekohtaisen koulutuksen, joka mittaa osaamista riidanalaisissa laitteissa paremmin kuin geneerinen ISO 13485. Clinichemin tarjoukselle tulisi antaa 3 pistettä ja voittaneen tarjoajan tarjoukselle 1 piste.

Clinichemillä ei ole ollut tarjoushetkellä käytössään ISO 14001 -ympäristösertifikaattia. Clinichem on kuitenkin toimittanut vapaamuotoisen selostuksen, josta on käynyt ilmi, kuinka yritys toimii ISO 14001 -ympäristösertifikaatin mukaisesti. Koska kysymyksessä on ollut selostus, on epäoikeudenmukaista olettaa, että tarjoaja tietää, kuinka laaja sen pitää olla, koska sitä ei ole mitenkään etukäteen määritelty. Tämän lisäksi Clinichemin päämiehellä ja laitteen valmistajalla on ollut ISO 13485 -sertifikaatti, jota on arvostettu myös voittaneen tarjoajan pisteytyksessä. Clinichemin tulisi saada vapaamuotoisesta selostuksesta 2 pistettä.

Hankintayksikön olisi tullut laadun osalta antaa tarjousvertailussa Clinichemin tarjoukselle painotettuna 4,27 pistettä ja voittaneen tarjoajan tarjoukselle 4,32 pistettä. Kun painotettuihin laatupisteisiin lisätään hintapisteet, Clinichemin tarjous olisi saanut vähintään 9,27 pistettä ja voittaneen tarjoajan tarjous 8,72 pistettä. Clinichem olisi siten voittanut tarjouskilpailun.

Lisäselitys

HUS-Kiinteistöt Oy lisäselityksessään ilmoittanut oikeudenkäyntikulujensa määrän ja esittänyt muun ohella seuraavaa:

Clinichem on vasta korkeimmassa hallinto-oikeudessa esittänyt hankintayksikön suorittamaa eri osa-alueiden pisteytystä virheelliseksi. Clinichemin väitteet ovat jo tämän vuoksi epäuskottavia. Clinichem on aikaisemmin ymmärtänyt ja hyväksynyt hankintayksikön tarjouspyynnön sisällön ja hankintayksikön sen perusteella suorittaman pisteytyksen ja vertailun samoin kuin hankintayksikkö. Laadunvertailuperusteet-lomakkeessa on ilmoitettu arviointiperusteet. Clinichem ei ole esittänyt kommentteja arviointiperusteista ennen kuin vasta nyt, joten Clinichem on ne aiemmin ymmärtänyt.

HUS-Kiinteistöt Oy:n ja Granlund Oy:n tekemän tarjousten vertailun pohjana on käytetty spesifikaatiotaulukon tietoja ja laitetoimittajien antamia tietoja laadunvertailutaulukkoon. Voittanut tarjoaja on tarjouksen liitteenä olleessa täydennetyssä laadunvertailutaulukossa ilmoittanut ohjelma-ajaksi 30 minuuttia. Sairaalavälineiden pesukoneen läpimenoaikaa koskeva tieto on tarkistettu voittaneen tarjoajan tarjouksen liitteen 3 ohjelmakuvauksista sivulta 6, jossa on laitteen kaikkien vakio-ohjelmien prosessiajat. Ilmoitettu aika 30 minuuttia on ohjelman P5 prosessiaika ja kyseisen ohjelman vaiheet täyttävät laatuperusteissa ja laitespesifikaatioissa pyydetyt ohjelmavaiheet.

Mallipesutelineen toimittaminen ei ole ollut tarjouspyynnön ehdoton vaatimus. Meilahden välinehuollon ammattilaiset ovat vertailleet Clinichemin pesukoneen varusteet ja pesukoneiden pesutelineet. Tarjouskilpailun pisteytys on tehty objektiivisesti myös mallitelineiden osalta. Laadun vertailuperusteessa on ilmoitettu vertailun kohteena oleva tarve sairaalavälineiden pesukoneen pesutelineen käytettävyydelle. Toimitettuja mallipesutelineitä on verrattu ilmoitettuun tarpeeseen hankintapäätöksen liitteenä 2 olevassa pöytäkirjassa 20.9.2013 ja kyseisen pöytäkirjan liitteessä 1. Tarjouskilpailussa ei ole ilmoitettu, että hankintayksikkö vertailee toimitettuja mallikappaleita keskenään. Hankinnassa ei voida edellyttää eikä Clinichem voi myöskään vaatia, että sen toimittama mallikappale toimisi referenssinä. Täysien pisteiden saamiseksi ei ole riittänyt pelkästään mallikappaleiden koekäyttöön toimitus. HUS-Kiinteistöt Oy ei ole myöskään hyväksynyt, että Clinichemin olisi kuulunut saada täydet pisteet alavertailuperusteista ”Sairaalavälineiden pesukoneen varusteiden käytettävyys” ja ”Sairaalavälineiden pesukoneen pesutelineiden käytettävyys”. Hankintayksikkö on markkinaoikeudelle toimittamassaan vastineessaan todennut, että vaikka Clinichem olisi saanut mallitelineestä täydet pisteet, se olisi hävinnyt kilpailun.

Kummallakaan tarjoajalla ei ole ollut vaadittua suomenkielistä energianäkökulman huomioivaa käyttöohjetta tarjouksensa liitteenä. Tämän vuoksi alavertailuperusteesta ”Käyttökoulutus” on molempien tarjoajien tarjouksille annettu 0 pistettä.

HUS-Kiinteistöt Oy on valinnut kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen vertailussa, jossa laadun painoarvo on ollut 50 prosenttia ja hinnan 50 prosenttia. Samalla perusteella on käsitelty huollon kokonaistaloudellisuutta. Määräaikaishuollon pisteytyksen arvioinnissa on painotettu huollon alin kokonaishinta 5 pisteellä ja huollon kohteiden määrittely 5 pisteellä. Voittaneen tarjoajan tarjouksessa on laajasti ja yksityiskohtaisesti kerrottu huoltokohteet ja tarvittavat tehtävät, jolloin tarjousten vertailussa on muodostunut käsitys, että ennakkohuolto on mietitty huolella ja tarjoajalla on tarkka käsitys ennakkohuollon merkityksestä. Clinichemin vastaava selvitys on ollut erittäin ylimalkainen eikä ole antanut hankintayksikölle kuvaa laadukkaasta, suunnitelmallisesta huollosta, jolla varmistetaan laitteiden toimivuus ennakoivasti, mikä myös säästää huoltokustannuksia.

Voittaneen tarjoajan huoltokustannukset ovat olleet hinnaltaan halvemmat. Pisteet on laskettu ilmoitettujen tietojen mukaisesti. Voittanut tarjoaja on ilmoittanut takuuajan jälkeisen huollon neljälle pesukoneelle olevan 3 000 euroa. Clinichem on ilmoittanut tarjouksessaan vuosihuollon takuuajan jälkeen 880 euroa pesukoneelta eli neljältä koneelta 3 520 euroa. Tarjousten vertailussa on laskettu halvin huollon hinta x 5 / kalliimpi hinta, jolloin on saatu Clinichemille pistearvo 4,2 pistettä. Muusta huollon laadullisesta kuvauksesta voittaneen tarjoajan tarjous on saanut 5 pistettä ja Clinichemin tarjous 2 pistettä. Clinichemin tarjous on siten saanut kohdasta ”Määräaikaishuollot” yhteensä 6,2 pistettä ja voittaneen tarjoajan tarjous 10 pistettä.

Huollon läpimenoajalla ei ole laitoksen toimintaan vaikuttavaa merkitystä, koska pesukoneen huoltaminen tapahtuu vain huolto-ohjelman mukaisesti kerran vuodessa. Näin ollen huollon kokonaisvaikutus on yhden koneen kapasiteettivajaus muutamana päivänä vuodessa. Pesukoneen jatkuvan prosessin läpimenoajassa olevalla erolla on sen sijaan huomattava merkitys koko laitoksen konekapasiteetin riittävyyteen. Esimerkiksi 10 minuutin erolla yhden pesukoneen jatkuvassa pesuprosessissa saadaan neljällä pesukoneella ja 14 tunnin toiminta-ajalla päivittäiseksi eroksi noin 700 minuuttia, joka käytännössä tarkoittaa yhden pesukoneen pesukapasiteetin lisäystä.

Alavertailuperusteessa ”Huollon toimivuus” on painotettu vasteaika 2 pisteellä, huoltopisteen läheisyys 2 pisteellä, huollon henkilömäärä 3 pisteellä, huollon pätevyys 3 pisteellä eli yhteensä 10 pisteellä. Hankintayksikkö on ilmoittanut arvioivansa lähintä huoltopistettä eli myös huollon organisaatiota kyseisessä toimipisteessä. Molemmat tarjoajat ovat saaneet 2 pistettä sekä vasteajasta että huoltotoimipisteen läheisyydestä, mutta voittaneella tarjoajalla on huolto organisoitu siten, että pääkaupunkiseudulla eli lähimmässä huoltopisteessä on enemmän huollon henkilökuntaa kuin Clinichemillä.

Voittaneella tarjoajalla on ISO 13485:2003 -standardin mukainen sertifioitu laatujärjestelmä, jonka VTT arvioi säännöllisesti, sisältäen henkilökunnan pätevyyden arvioinnin. Kyseessä on laatujärjestelmä, vaikka Clinichem on toisin väittänyt. ISO 13485:2003 -standardi asettaa yritykselle erityisvaatimuksia, joita ISO 9001 -laatujärjestelmässä ei ole. Nämä erityispiirteet ovat esimerkiksi riskienhallinta, turvallisuus, jäljitettävyys, dokumentointi, henkilöstön pätevyys ja jatkuvan parantamisen periaate. ISO 9001 -laatujärjestelmä riittää jälleenmyyjälle, mutta ISO 13485 on parempi ja vaativampi järjestelmä valmistaville yrityksille sen erityisvaatimusten osalta.

Voittaneen tarjoajan huoltohenkilökunnalla on pohjakoulutuksena insinööritasoinen koulutus. Sen oma huolto-organisaatio koostuu neljästä huoltomiehestä, joilla on auditoitu huollon pätevyys. Clinichem ei ole esittänyt, että sen omalla huolto-organisaatiolla olisi auditoitu huollon pätevyys. Molemmat laitetoimittajat ilmoittavat kouluttavansa alihankkijansa. Hankintayksikkö on antanut tämän vuoksi enemmän pisteitä sille toimittajalle, jolla on auditoitu huollon pätevyys.

Hankintayksikön kokemus Clinichemin aikaisempien laitetoimitusten takuuaikaisen huollon toimivuudesta ja pätevyydestä on ollut huono. Pääkaupunkiseudun huolto ei ole toiminut sovitun mukaisesti, kuten ei myöskään Kausalan huolto. Tämän Clinichem on myöntänyt järjestäessään yhteistyökokouksen HUS-Kiinteistöt Oy:n ja Clinichemin laitteiden käyttäjien kanssa syksyllä 2012.

Voittaneelle tarjoajalle on myönnetty ISO 14001 -ympäristösertifikaatti ja ISO 13485 -standardin mukainen sertifioitu laatujärjestelmä. Ympäristönäkemys-kohdassa voittaneen tarjoajan pisteet on annettu ISO 14001 -ympäristösertifikaatista, ei ISO 13485 -laatusertifikaatista. Pisteiden saamiseksi ei ole riittänyt, että Clinichemin päämiehellä on ISO 13485 -laatusertifikaatti, koska hankintayksikkö on pyytänyt tarjoavan yrityksen ympäristöjärjestelmää EMAS tai ISO 14001.

Clinichem on myöntänyt, ettei sillä ole ollut vaadittua ympäristösertifikaattia, eikä tarjousasiakirjoista ole löytynyt vapaamuotoista selvitystä. Clinichem on viitannut tarjouksessaan ”Ympäristönäkökulmaa” kysyttäessä tarjoustekstiin Energia, Pakkaus, Sertifikaatit, eikä tätä voida katsoa yhdenkään pisteen arvoiseksi vapaamuotoiseksi selvitykseksi kohtaan ”Ympäristönäkökulma”.

Hyvitysmaksuvaatimus on perusteeton ja määrältään kohtuuton. Selvitystä Clinichemin katteesta ei ole esitetty. Korvausvaade 10 vuoden ajalta saamatta jääneistä varaosa- ja huoltopalveluista on perusteeton eikä mainitun vaateen käsittely edes kuulu korkeimman hallinto-oikeuden toimivaltaan. Hankinnan kohteena ei myöskään ole ollut 10 vuoden huolto- ja varaosapalvelut.

Clinichem Oy Ltd ei ole käyttänyt sille varattua tilaisuutta antaa lisävastaselitys.

Muut selvitykset

HUS-Kiinteistöt Oy on toimittanut oikeudenkäyntikulujensa määrää koskevan selvityksen, joka on lähetetty tiedoksi Clinichem Oy Ltd:lle.

Clinichem Oy Ltd on toimittanut oikeudenkäyntikulujensa määrää koskevan selvityksen, joka on lähetetty tiedoksi HUS-Kiinteistöt Oy:lle.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1. Korkein hallinto-oikeus ei tutki asiaa siltä osin kuin Clinichem Oy Ltd on vasta korkeimmassa hallinto-oikeudessa esittänyt uusia tarjousten vertailun virheellisyyttä koskevia perusteita.

2. Korkein hallinto-oikeus on muutoin tutkinut asian.

Korkein hallinto-oikeus hylkää Clinichem Oy Ltd:n valituksen. Markkinaoikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta pääasian eikä oikeudenkäyntikulujen osalta.

3. Korkein hallinto-oikeus hylkää Clinichem Oy Ltd:n ja HUS-Kiinteistöt Oy:n vaatimukset oikeudenkäyntikulujensa korvaamisesta korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Perustelut

1. Vasta korkeimmassa hallinto-oikeudessa tarjousten vertailun virheellisyydelle esitetyt perusteet

Clinichem Oy Ltd on jo markkinaoikeudessa esittänyt vaatimustensa tueksi perusteita, jotka koskevat tarjousten vertailun virheellisyyttä. Asiassa on ensinnä harkittava, muuttavatko valitusajan jälkeen täällä esitetyt tarjousten vertailun virheellisyyttä koskevat perusteet asian hallintolainkäyttölain 27 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla toiseksi. Toiseksi asiassa on harkittava, tuleeko asia uusien perusteiden johdosta täällä harkittavaksi laajemmin kuin se on ollut käsiteltävänä markkinaoikeudessa.

Hallintolainkäyttölain 27 §:n 2 momentin mukaan valittaja saa valitusajan päättymisen jälkeen esittää uusia perusteita vaatimuksensa tueksi, jollei asia sen johdosta muutu toiseksi.

Hallintolainkäyttölakia koskevan hallituksen esityksen (HE 217/1995 vp s. 53) yksityiskohtaisissa perusteluissa on 27 §:n kohdalla todettu muun ohella, että pykälässä ei säänneltäisi hallintomenettelyn ja ensimmäisen valitusasteen välisestä suhteesta eli siitä, missä määrin valituksen laajuuteen vaikuttaa se, missä laajuudessa asia on ollut vireillä hallintopäätöstä tehtäessä. Sääntelyn ulkopuolelle jäisi myös ensi asteen valituksen ja jatkovalituksen välinen suhde. Toisaalta pykälän sääntely heijastaa kuitenkin niitä periaatteita, jotka vaikuttavat näiden kysymysten ratkaisuun.

Hallintolainkäyttölain 27 §:n 2 momentissa kielletään esittämästä valitusajan päätyttyä sellaisia uusia perusteita, joiden johdosta asia muuttuu toiseksi. Lain esitöiden mukaan (HE 217/1995 vp s. 54) käytännössä tulkintaongelmana on, milloin uusi oikeustosiseikka johtaa asian muuttumiseen toiseksi.

Vaikka valituksen muuttamista koskeva hallintolainkäyttölain 27 § koskee vain ensi asteen valitusta, lainkohdasta ilmeneviä periaatteita voidaan kuitenkin soveltaa myös ensi asteen valituksen ja jatkovalituksen väliseen suhteeseen.

Muutoksenhakumenettelyn lähtökohtana on, että vaatimukset ja niiden perusteet esitetään jo siinä vaiheessa, kun hankintapäätöksestä valitetaan ensimmäiseen valitusasteeseen, tässä tapauksessa markkinaoikeuteen. Kun otetaan huomioon oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin sisältyvä vaatimus oikeudenkäynnin joutuisuudesta ja asianosaisten tasapuolisesta kohtelusta, lähtökohtaisesti ei ole perusteltua, että asia tulee vasta jatkovalituksessa esitettyjen perusteiden johdosta korkeimmassa hallinto-oikeudessa tutkittavaksi laajemmin kuin se on tutkittu ensimmäisessä valitusasteessa. Tämä on oikeusastejärjestyksen lähtökohta.

Clinichem on markkinaoikeudessa vaatinut hyvitysmaksun määräämistä perustellen sitä muun ohella tarjousten vertailun virheellisyydellä alavertailuperusteiden ”Sairaalavälineiden pesukoneen varusteiden käytettävyys” ja ”Sairaalavälineiden pesukoneen pesutelineiden käytettävyys” osalta.

Clinichem on vasta korkeimmassa hallinto-oikeudessa laajentanut valitustaan esittämällä hankintayksikön selitykseen antamassaan vastaselityksessä, että tarjousten vertailu on ollut virheellistä myös alavertailuperusteiden ”Sairaalavälineiden pesukoneen läpimenoaika”, ”Sairaalavälineiden pesukoneen tuotteiden kuivaus”, ”Käyttökoulutus”, ”Määräaikaishuollot”, ”Huollon toimivuus” ja ”Ympäristönäkökulma” osalta.

Clinichem on jo valituksessaan markkinaoikeudelle sinänsä esittänyt tarjousten vertailun virheellisyyttä koskevan valitusperusteen. Asia tulisi Clinichemin tarjousten vertailun virheellisyyden perusteiksi korkeimmassa hallinto-oikeudessa esittämän perusteella kuitenkin arvioitavaksi huomattavasti laajemmin kuin asia on ollut käsiteltävänä markkinaoikeudessa.

Korkeimman hallinto-oikeuden tehtävänä ei ole oikeusastejärjestys huomioon otettuna ensimmäisenä oikeusasteena tutkia tarjousten vertailun virheellisyyttä vasta täällä esitettyjen uusien perusteiden kannalta. Tarjousten vertailun virheellisyyden arviointi näiden uusien perusteiden kannalta ei myöskään ole tarpeen potentiaalisten tarjoajien suojaamiseksi, mikä sinänsä voisi oikeuttaa hankinta-asioissa asian tutkimisen korkeimmassa hallinto-oikeudessa laajemmalti kuin markkinaoikeudessa. Tämän vuoksi asia on jätettävä tutkimatta siltä osin kuin Clinichem Oy Ltd on korkeimmassa hallinto-oikeudessa esittänyt uusia tarjousten vertailun virheellisyyden perusteita, joita se ei ollut esittänyt markkinaoikeudessa. Asia on näiden perusteiden esittämisen johdosta muuttunut hallintolainkäyttölain 27 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla toiseksi.

2. Valitusperusteet markkinaoikeudessa

2.1 Voittaneen tarjoajan tarjous ja asennuspaikkaan tutustuminen

Korkein hallinto-oikeus katsoo markkinaoikeuden päätöksestä mallikappaleen toimittamista, asennuspaikkaan tutustumista ja tarjouksen parantelua koskevien valitusperusteiden osalta lausutusta ilmenevillä perusteluilla sekä perusteluissa mainittujen oikeusohjeiden nojalla, että voittaneen tarjoajan tarjous on ollut tarjouspyynnön mukainen ja ettei hankintayksikkö ole näiltä osin menetellyt hankintasäännösten vastaisesti.

2.2 Tarjousten vertailu ja hankintapäätöksen perusteleminen

2.2.1 Asian ottaminen korkeimmassa hallinto-oikeudessa välittömästi ratkaistavaksi

Clinichem Oy Ltd on markkinaoikeudessa esittänyt, että mallitelineen arviointia ei ole tehty tarjouspyyntöasiakirjoissa esitetyn mukaisesti, että mallitelineen arvioinnissa on käytetty muita ennalta ilmoittamattomia arviointiperusteita ja ettei hankintapäätösasiakirjoista ole käynyt ilmi, mihin pisteytys on perustunut.

Markkinaoikeus ei ole päätöksensä perusteluissa lausunut edellä mainituista tarjousten vertailun virheellisyyttä ja hankintapäätöksen perustelemattomuutta koskevista valitusperusteista. Tämän vuoksi markkinaoikeuden päätös olisi näiltä osin kumottava ja asia olisi palautettava markkinaoikeudelle uudelleen käsiteltäväksi. Enemmän viivästyksen välttämiseksi korkein hallinto-oikeus ottaa asian kuitenkin näiltä osin välittömästi ratkaistavakseen.

2.2.2 Sovellettavat säännökset

Julkisista hankinnoista annetun lain (348/2007 myöhempine muutoksineen, hankintalaki) 2 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on käytettävä hyväksi olemassa olevat kilpailuolosuhteet, kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia tasapuolisesti ja syrjimättä sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.

Hankintalain 62 §:n 1 momentin mukaan tarjouksista on hyväksyttävä se, joka on hankintayksikön kannalta kokonaistaloudellisesti edullisin hankinnan kohteeseen liittyvien vertailuperusteiden mukaan, tai se, joka on hinnaltaan halvin. Kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen vertailuperusteina voidaan käyttää esimerkiksi laatua, hintaa, teknisiä ansioita, esteettisiä ja toiminnallisia ominaisuuksia, ympäristöystävällisyyttä, käyttökustannuksia, kustannustehokkuutta, myynnin jälkeistä palvelua ja teknistä tukea, huoltopalveluja, toimituspäivää tai toimitus- tai toteutusaikaa taikka elinkaarikustannuksia.

Saman pykälän 3 momentin mukaan käytettäessä valintaperusteena kokonaistaloudellista edullisuutta vertailuperusteet ja niiden suhteellinen painotus on ilmoitettava hankintailmoituksessa tai tarjouspyyntöasiakirjoissa. Painotus voidaan ilmaista myös ilmoittamalla kohtuullinen vaihteluväli. Jos vertailuperusteiden suhteellisen painotuksen ilmaiseminen ei ole perustellusti mahdollista, vertailuperusteet on ilmoitettava tärkeysjärjestyksessä.

Hankintalain 73 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on tehtävä ehdokkaiden ja tarjoajien asemaan vaikuttavista ratkaisuista sekä tarjousmenettelyn ratkaisusta kirjallinen päätös, joka on perusteltava. Pykälän 2 momentin mukaan päätöksestä tai siihen liittyvistä asiakirjoista on käytävä ilmi ratkaisuun olennaisesti vaikuttaneet seikat, joita ovat ainakin ehdokkaan, tarjoajan tai tarjouksen hylkäämisen perusteet sekä ne perusteet, joilla hyväksyttyjen tarjousten vertailu on tehty.

Hankintalain 73 §:n 2 momenttia koskevan hallituksen esityksen yksityiskohtaisten perustelujen (HE 190/2009 vp, s. 47) mukaan tarjousvertailun osalta perustelut tulee esittää sellaisella tarkkuudella, että tarjoajalle käy ilmi oman tarjouksen sijoittuminen tarjouskilpailussa suhteessa muihin tarjouksiin. Tarjousvertailusta tulee selkeästi ilmetä kaikkien tarjousten osalta, miten niitä on arvioitu kunkin vertailuperusteen osalta. Tarjousvertailusta tulee esimerkiksi käydä ilmi, mihin konkreettisiin tarjouksista ilmenneisiin seikkoihin vertailu on kunkin vertailuperusteen osalta perustunut ja mihin tarjousten piste-erot perustuvat.

2.2.3 Oikeudellinen arviointi

Tarjouspyynnön liitteenä olevan hankintaohjelman kohdassa 16 ”Hankintapäätöksen perusteet” on ilmoitettu, että tarjouksen valintaperusteena on kokonaistaloudellinen edullisuus, jonka vertailuperusteiksi on ilmoitettu hinta ja laatu sekä kummankin painoarvoksi 5. Mainitussa kohdassa on ilmoitettu myös pisteiden laskentakaavat. Tarjouspyynnön liitteessä ”KSL Laadun vertailuperusteet” laatua on ilmoitettu arvioitavan seuraavilla alavertailuperusteilla: sairaalavälineiden pesukoneen kapasiteetti, sairaalavälineiden pesukoneen läpimenoaika, sairaalavälineiden pesukoneen pesutulos, sairaalavälineiden pesukoneen tuotteiden kuivaus, sairaalavälineiden pesukoneen varusteiden käytettävyys, sairaalavälineiden pesukoneen pesutelineiden käytettävyys, robottikirurgiassa käytettävien instrumenttien huolto, käyttökoulutus, määräaikaishuollot, huollon toimivuus ja ympäristönäkökulma. Mainitussa ”KSL Laadun vertailuperusteet” -asiakirjassa on lisäksi ilmoitettu ne seikat, joita alavertailuperusteiden arvioinnissa käytetään.

Hankintayksikkö on kirjannut hankintapäätöksensä perustelut 20.9.2013 päivättyyn pöytäkirjaan, jonka mukaan tarjousten vertailu on tehty 17.9.2013. Lisäksi hankintayksikkö on ”KSL Laadun vertailuperusteet” -asiakirjaan kirjannut yhteenvetona kunkin tarjoajan tarjouksesta kutakin alavertailuperustetta koskevia seikkoja ja lisäksi merkinnyt siihen tarjousten saamat pisteet kunkin alavertailuperusteen osalta.

Mainitun pöytäkirjan mukaan Clinichemin tarjous on saanut tarjousten vertailussa laadun osalta painotettuina pisteinä yhteensä 3,48 pistettä ja voittaneen tarjoajan tarjous 4,4 pistettä. Hinnan osalta Clinichemin tarjous on saanut 5 pistettä ja voittaneen tarjoajan tarjous 4,4 pistettä.

Clinichem on markkinaoikeudessa esittänyt, että sen tarjouksen olisi tarjousten vertailussa tullut saada mallitelineen arvioinnissa laadun alavertailuperusteesta ”Sairaalavälineiden pesukoneen varusteiden käytettävyys” ja alavertailuperusteesta ”Sairaalavälineiden pesukoneen pesutelineiden käytettävyys” kummastakin 2 pisteen sijasta 5 pistettä.

”KSL Laadun vertailuperusteet” -asiakirjassa on ilmoitettu, että alavertailuperustetta ”Sairaalavälineiden pesukoneen varusteiden käytettävyys” arvioidaan seuraavasti:

”Arvioidaan pesukoneiden pesutelineiden lapojen irrotettavuus puhdistusta varten. Otetaan huomioon eduksi katsottavana, että irrotukseen ei tarvita työkaluja, vääntövoimaa ja irrotusta ei tarvitse tehdä ahtaissa väleissä. Mikäli lapojen irrotus voidaan tehdä em. kuvauksen mukaisesti saa tarjous 5 pistettä, muut tarjoukset suhteutetaan siihen. Arviointi edellyttää, että tilaaja ja käyttäjät voivat tutustua laitteisiin. Laitetoimittaja toimittaa pesutelineen mallikappaleen tarjouksen jättöpäivästä seuraavana päivänä Meilahden välinehuoltoon. (8.8.2013)”

Lisäksi edellä mainitussa asiakirjassa on ilmoitettu, että alavertailuperustetta ”Sairaalavälineiden pesukoneen pesutelineiden käytettävyys” arvioidaan seuraavasti:

”Arvioidaan pesutelineiden täyttö ja purku sekä telineen liittäminen pullo tai letkusuuttimiin. Mikäli telineiden täyttö ei vaadi lisätyövaiheita ja telineiden liittäminen suuttimiin ei vaadi työkaluja, vääntövoimaa tai työtä ei tarvitse tehdä ahtaassa välissä on se eduksi katsottavaa. Mikäli työ voidaan tehdä em. kuvauksen mukaisesti saa tarjous 5 pistettä, muut tarjoukset suhteutetaan siihen. Arviointi edellyttää, että tilaaja ja käyttäjät voivat tutustua laitteisiin. Laitetoimittaja toimittaa kolmitasoisen pesutelineen mallikappaleen tarjouksen jättöpäivästä seuraavana päivänä Meilahden välinehuoltoon. (8.8.2013)”

Hankintayksikkö on kirjannut Clinichemin tarjouksesta ”KSL Laadun vertailuperusteet” -yhteenvetoon alavertailuperusteesta ”Sairaalavälineiden pesukoneen varusteiden käytettävyys” osalta seuraavaa:

”Pesukoneen lavat on irrotettavissa ilman työkaluja käsin eikä irroituksessa tarvitse kun pientä vääntövoimaa. Lapojen välissä on riittävä tila työtä varten (kts. lisäselvitys) sekä mallipesutelineet.”

Lisäksi alavertailuperusteen ”Sairaalavälineiden pesukoneen pesutelineiden käytettävyys” osalta hankintayksikkö on kirjannut Clinichemin tarjouksesta seuraavaa:

”Pullojen liittäminen pesutelineeseen on erittäin helppoa pesutelineessä olevien pesusuutinputkien ansiosta. Kevyitä tuotteita varten pesutelineessä on herkästi toimivat ”lukitusklipsit” jotka lukitsevat tuotteet pesun ajaksi. Letkujen päässä on liitinkappaleet jotka mahdollistavat tiiviin liitäntäpinnan pestäville tuotteille. Samoihin liitäntäpintoihin voidaan asentaa useita eri tuotekokoja.”

Hankintayksikkö on tarjousten vertailua koskevassa pöytäkirjassa esittänyt Clinichemin ja voittaneen tarjoajan tarjouksista seuraavaa:

”Sairaalavälineiden pesukoneen varusteiden ja pesutelineiden käytettävyys (kohdat 6 ja 7) vertailuperusteessa pyydettiin laitetoimittajia toimittamaan koekäyttöä varten kolmitasoisen pesutelineen Meilahden välinehuoltoon. Franke ei pystynyt toimittamaan Keski-Euroopan lomasesongin vuoksi telineitä, joten ko. kohdista Franke saa 0 pistettä. Clinichem toimitti ja liitteenä 1 on käyttäjien arvio telineistä ja sen käytettävyydestä, josta Clinichem saa 2+2 pistettä. Käyttäjien perusteluna on myös vertailu käytössä oleviin pesutelineisiin.”

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun vaatimus edellyttää, että hankintayksikkö soveltaa etukäteen ilmoittamiaan vertailuperusteita kaikkiin tarjouksiin tasapuolisesti ja syrjimättä. Vertailussa ei myöskään saa käyttää seikkoja, joita ei ole ilmoitettu tarjouspyynnössä. Hankintapäätöksessä tulee myös perustella se, miten vertailuperusteita on sovellettu.

Kun otetaan huomioon, mitä hankintayksikkö on ilmoittanut tarjouspyyntöasiakirjoissa edellä mainittujen alavertailuperusteiden osalta arvioitavaksi, hankintayksikön laatimista tarjousten vertailua koskevista hankintapäätöksen perusteluista ei ole kuitenkaan käynyt ilmi, millä perusteilla Clinichemin tarjous on pisteytetty. Lisäksi tarjousten vertailua koskevan pöytäkirjan liitteenä 1 olevasta ”Clinichem näytepesutelineen arviointi” -asiakirjasta käy ilmi, että tarjousten vertailussa on arvioitu muitakin seikkoja kuin mitä tarjouspyyntöasiakirjoissa on ilmoitettu arvioitavan. Tarjousten vertailu on siten ollut näiltä osin virheellistä, eikä hankintapäätöstä ole perusteltu hankintalain 73 §:n 2 momentissa edellytetyllä tavalla.

2.2.4 Johtopäätös

Hankintamenettely on ollut tarjousten vertailun ja hankintapäätöksen perustelemisen osalta hankintasäännösten vastaista Clinichem Oy Ltd:n markkinaoikeudessa esittämillä perusteilla. HUS-Kiinteistöt Oy on siten edellä todetuilta osin menetellyt hankinnassaan hankintasäännösten vastaisesti.

Asiassa tulee tämän vuoksi harkittavaksi hankintalain 94 §:n 1 momentissa säädetyn seuraamuksen määrääminen.

2.3 Seuraamusharkinta

Markkinaoikeus on 8.11.2013 antamallaan välipäätöksellä sallinut muutoksenhaun kohteena olevan hankintapäätöksen täytäntöönpanon. Tarjouspyynnön mukaan hankkeen on tullut olla valmis 19.12.2013. Näin ollen ainoana hankintamenettelyn virheellisyyden mahdollisena vaadittuna seuraamuksena voi hankintalain 95 §:n 1 momentti huomioon otettuna tässä asiassa tulla kysymykseen hyvitysmaksu.

Jos hankinnassa on menetelty julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti, hankintayksikkö voidaan hankintalain 94 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan määrätä maksamaan hyvitysmaksu asianosaiselle, jolla olisi ollut todellinen mahdollisuus voittaa tarjouskilpailu virheettömässä menettelyssä.

Hankintayksikkö on menetellyt kysymyksessä olevassa hankinnassaan julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti. Virheettömässä hankintamenettelyssä tarjousten vertailu olisi tehty tarjouspyyntöasiakirjoissa ilmoitetun mukaisesti ja hankintapäätös perusteltu hankintasäännösten mukaisesti.

Kun otetaan huomioon edellä tässä päätöksessä todetut tarjousten vertailun virheellisyydet ja hankintapäätöksen osittainen perustelemattomuus alavertailuperusteiden ”Sairaalavälineiden pesukoneen varusteiden käytettävyys” ja ”Sairaalavälineiden pesukoneen pesutelineiden käytettävyys” osalta sekä toisaalta hankintayksiköllä tarjousten vertailussa oleva harkintavalta, asiassa ei kuitenkaan ole riittävän luotettavasti todettavissa, että Clinichem Oy Ltd:llä olisi ollut todellinen mahdollisuus voittaa tarjouskilpailu virheettömässä menettelyssä. Hyvitysmaksun määräämisen edellytykset eivät näin ollen täyty. Valitus on näin ollen hylättävä.

Tämän vuoksi markkinaoikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole pääasian eikä oikeudenkäyntikulujen korvaamisen osalta perusteita.

3. Oikeudenkäyntikulut korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Hankintalain 89 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan, mitä hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 ja 2 momentissa säädetään.

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Harkittaessa julkisen asianosaisen korvausvelvollisuutta on pykälän 2 momentin mukaan otettava erityisesti huomioon, onko oikeudenkäynti aiheutunut viranomaisen virheestä.

Hankintamenettely on ollut edellä todetulla tavalla virheellistä. Todettu hankintamenettelyn virheellisyys puoltaisi siten hankintayksikön velvoittamista korvaamaan Clinichem Oy Ltd:n oikeudenkäyntikulut korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Kun otetaan huomioon asian lopputulos, asiassa ei ole kuitenkaan katsottava olevan hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla kohtuutonta, että Clinichem Oy Ltd joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Kun otetaan huomioon asian laatu ja asiassa saatu selvitys, ei myöskään ole kohtuutonta, että HUS-Kiinteistöt Oy korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksesta huolimatta joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Niilo Jääskinen, Matti Halén, Eija Siitari, Alice Guimaraes-Purokoski, Outi Suviranta, Anne Nenonen ja Maarit Lindroos. Asian esittelijä Riitta Hämäläinen.

Valittaja oli Suomessa ollessaan esiintynyt samoilla henkilötiedoilla. Suomeen tullessaan hän oli kuitenkin esittänyt viranomaisille henkilöllisyytensä osoittamiseksi kaksi asiakirjaa, jotka Keskusrikospoliisin rikostekninen laboratorio oli sittemmin todennut väärennetyiksi, eikä valittaja ollut asiakirjat esittäessään tai myöhemminkään ilmaissut niiden olevan väärennöksiä. Näin ollen hänen henkilöllisyyttään ei ollut voitu kokonaisuutena arvioiden pitää kansalaisuuslain 6 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla luotettavasti selvitettynä. Valittajan myöhemmin esittämä Irakin kansalaisuustodistus, johon oli merkitty valittajan kertoman mukainen syntymävuosi mutta ei syntymäpäivämäärää, ei antanut aihetta arvioida asiaa toisin.

Esiintyminen johdonmukaisesti samoilla henkilötiedoilla säädetyn määräajan mahdollistaa henkilöllisyyden pitämisen selvitettynä. Valittaja ei kuitenkaan ollut vielä Maahanmuuttoviraston päätöksentekohetkellä esiintynyt väestötietojärjestelmästä ilmenevällä henkilöllisyydellään kansalaisuuslain 6 §:n 3 momentin mukaista viimeksi kulunutta kymmentä vuotta. Valittaja voi hakea Suomen kansalaisuutta uudelleen, kun edellä todettu kymmenen vuoden aika on kulunut umpeen.

Kansalaisuuslaki 6 §

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Kuusiniemi, Riitta Mutikainen, Mika Seppälä, Taina Pyysaari ja Jaakko Autio. Asian esittelijä Liisa Leiniö.

Asia Asiakirjajulkisuutta koskeva valitus

Valittaja Mikko Haapanen

Päätös, jota valitus koskee

Helsingin hallinto-oikeus 13.4.2016 nro 16/0307/5

Asian aikaisempi käsittely

Yleisradion toimittaja Mikko Haapanen on 26.4.2013 pyytänyt saada Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymältä (HUS-kuntayhtymä) kopiot HUS-Kuvantamisen radiologisen PACS-tietojärjestelmän (Agfa Impax 6.5 -järjestelmä) hankintaan liittyvistä asiakirjoista ja järjestelmän testausraportista liitteineen. Haapanen on 13.5.2013 täsmentänyt tarkoittavansa kesäkuussa 2012 valmistunutta Impax 6.5 -järjestelmän testausraporttia. Lisäksi Haapanen on pyytänyt saada sopimuksen, jolla HUS-kuntayhtymä ja GE Healthcare Finland Oy (GE) sopivat PACS-järjestelmän keskeytynyttä kilpailutusta koskevan kiistansa. Haapanen on lisäksi 14.5.2013 pyytänyt Agfa HealthCare Finland Oy Ab:n (Agfa) HUS-kuntayhtymälle toimittaman tarjouspyynnön (oikeastaan tarjouksen) liitteen 1 kohdassa 49 viitatun tarjouksen liitteen 2 sekä voimassa olevat sopimukset PACS-järjestelmän päivityksestä ja ylläpidosta.

HUS-kuntayhtymän toimitusjohtaja on päätöksellään 22.5.2013 (§ 65) luovuttanut Haapaselle pyydetyt asiakirjat lukuun ottamatta seuraavia asiakirjoja:

1. HUS-kuntayhtymän ja GE:n välinen sopimus 30.12.2010

2. Agfan tarjouksen (FI-T-11-002-R4) liitteet 2, 4, 8, 11 ja 12

3. Agfan ja HUS:n välisen PACS-järjestelmän päivityssopimuksen liitteet 3 ja 4 sekä liitteen 10 (tarjous FI-T-11-002-R4) alaliitteet 2, 4, 8, 11, 12 sekä tarjouksen lisäselvennykset

4. Agfan ja HUS:n välisen PACS-järjestelmän ylläpitosopimuksen liitteet 6 (tukipalvelukuvaus), 7 (varajärjestelmän toiminnallisuus), 8 (tarjous FI-T-11-002-R4) alaliitteet 2, 4, 8, 11, 12 sekä tarjouksen lisäselvennykset ja 10 (Agfa salassapitositoumus)
5. Testausraportit.

Mikko Haapanen on valittanut HUS-kuntayhtymän toimitusjohtajan päätöksestä Helsingin hallinto-oikeudelle.

Helsingin hallinto-oikeus on päätöksellään 5.11.2014 numero 14/0832/5 siirtänyt asian HUS-kuntayhtymän hallitukselle viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 33 §:ssä tarkoitetun päätöksen tekemistä varten.

HUS-kuntayhtymän hallitus on päätöksellään 11.12.2014 (§ 185) päättänyt olla luovuttamatta Haapaselle kuntayhtymän toimitusjohtajan päätöksessä lueteltuja asiakirjoja.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Helsingin hallinto-oikeus on päätöksellään 13.4.2016 ratkaissut Mikko Haapasen HUS-kuntayhtymän hallituksen päätöksestä 11.12.2014 tekemän valituksen seuraavalla tavalla:

Hallituksen päätös on kumottu seuraavilta osin ja Haapanen on oikeutettu saamaan seuraavat tiedot:

1. Sovintosopimuksen § 782/2010 HUS-Röntgenin ja GE Healthcare Finland Oy:n välillä 30.12.2010 seuraavat osat: Sopimuksen otsikko-osa ja osapuolet, kohta 1 (Määritelmät) kokonaisuudessaan, kohta 2 (Taustaa) kokonaisuudessaan, kohta 3 (Sopimuksen tarkoitus) kokonaisuudessaan, kohta 4 (Riita) kokonaisuudessaan, kohta 5.1 kokonaisuudessaan, kohta 5.4 kokonaisuudessaan, kohta 5.5 kokonaisuudessaan, kohta 7 kokonaisuudessaan, kohta 8 kokonaisuudessaan ja kohta 9 kokonaisuudessaan sekä sopimuksen liite 1 kokonaisuudessaan ja liite 5 kokonaisuudessaan.

2. Agfa HealthCare Finland Oy Ab:n ja HUS-Röntgenin välisen PACS-järjestelmän päivityssopimuksen (§ 217/12.4.2011) liite 4 (salassapitositoumus) lukuun ottamatta sitoumuksen tekstikappaletta 2.

Haapasen valitus on hylätty muutoin.

Hallinto-oikeuden päätöksen perusteluina on edellä tarkoitetuilta osin lausuttu seuraavaa:

Sovellettuja oikeusohjeita ja julkisuuslain esitöitä

Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (julkisuuslaki) 5 §:n 4 momentin mukaan lakia sovelletaan viranomaisissa työskentelevien sekä viranomaisten ja niiden lukuun toimivien yksityisten ja yhteisöjen välisiä neuvotteluja, yhteydenpitoa ja muuta niihin verrattavaa viranomaisten sisäistä työskentelyä varten laadittuihin asiakirjoihin vain, jos asiakirjat sisältävät sellaisia tietoja, että ne arkistolainsäädännön mukaan on liitettävä arkistoon. Jos asiakirjat kuitenkin liitetään arkistoon, viranomainen voi määrätä, että tietoja niistä saa antaa vain viranomaisen luvalla.

Julkisuuslain 9 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus saada tieto viranomaisen asiakirjasta, joka on julkinen.

Julkisuuslain 10 §:n mukaan salassa pidettävästä viranomaisen asiakirjasta tai sen sisällöstä saa antaa tiedon vain, jos niin erikseen tässä laissa säädetään. Kun vain osa asiakirjasta on salassa pidettävä, tieto on annettava asiakirjan julkisesta osasta, jos se on mahdollista niin, ettei salassa pidettävä osa tule tietoon.

Julkisuuslain 17 §:n 1 momentin mukaan viranomainen on tämän lain mukaisia päätöksiä tehdessään ja muutoinkin tehtäviään hoitaessaan velvollinen huolehtimaan siitä, että tietojen saamista viranomaisen toiminnasta ei lain 1 ja 3 § huomioon ottaen rajoiteta ilman asiallista ja laissa säädettyä perustetta eikä enempää kuin suojattavan edun vuoksi on tarpeellista ja että tiedon pyytäjiä kohdellaan tasapuolisesti. Pykälän 2 momentin mukaan asiakirjasalaisuutta koskevia säännöksiä sovellettaessa on lisäksi otettava huomioon, onko asiakirjan salassapitovelvollisuus riippumaton asiakirjan antamisesta johtuvista tapauskohtaisista vaikutuksista (vahinkoedellytyslausekkeeton salassapitosäännös) vai määräytyykö julkisuus asiakirjan antamisesta johtuvien haitallisten vaikutusten perusteella (julkisuusolettamaan perustuva salassapitosäännös) vai edellyttääkö julkisuus sitä, ettei tiedon antamisesta ilmeisesti aiheudu haitallisia vaikutuksia (salassapito-olettamaan perustuva salassapitosäännös).

Julkisuuslain 22 §:n 1 momentin mukaan viranomaisen asiakirja on pidettävä salassa, jos se tässä tai muussa laissa on säädetty salassa pidettäväksi tai jos viranomainen lain nojalla on määrännyt sen salassa pidettäväksi taikka jos se sisältää tietoja, joista on lailla säädetty vaitiolovelvollisuus.

Julkisuuslain 24 §:n 1 momentin mukaan salassa pidettäviä asiakirjoja ovat, jollei erikseen toisin säädetä;

7) henkilöiden, rakennusten, laitosten, rakennelmien sekä tieto- ja viestintäjärjestelmien turvajärjestelyjä koskevat ja niiden toteuttamiseen vaikuttavat asiakirjat, jollei ole ilmeistä, että tiedon antaminen niistä ei vaaranna turvajärjestelyjen tarkoituksen toteutumista;

8) asiakirjat, jotka koskevat onnettomuuksiin tai poikkeusoloihin varautumista, väestönsuojelua taikka turvallisuustutkintalain (525/2011) mukaista tutkintaa, jos tiedon antaminen niistä vahingoittaisi tai vaarantaisi turvallisuutta tai sen kehittämistä, väestönsuojelun toteuttamista tai poikkeusoloihin varautumista, vaarantaisi turvallisuustutkinnan tai sen tarkoituksen toteutumisen, vaarantaisi tiedon saantia tutkintaa varten taikka loukkaisi onnettomuuden, vaaratilanteen tai poikkeuksellisen tapahtuman uhrien oikeuksia tai heidän muistoaan tai läheisiään;

17) asiakirjat, jotka sisältävät tietoja valtion, kunnan tai muun julkisyhteisön tai 4 §:n 2 momentissa tarkoitetun yhteisön, laitoksen tai säätiön liike- tai ammattisalaisuudesta, samoin kuin sellaiset asiakirjat, jotka sisältävät tietoja muusta vastaavasta liiketoimintaa koskevasta seikasta, jos tiedon antaminen niistä aiheuttaisi mainituille yhteisöille, laitoksille tai säätiöille taloudellista vahinkoa tai saattaisi toisen samanlaista tai muutoin kilpailevaa toimintaa harjoittavan julkisyhteisön tai yksityisen parempaan kilpailuasemaan tai heikentäisi julkisyhteisön tai 4 §:n 2 momentissa tarkoitetun yhteisön, laitoksen tai säätiön mahdollisuuksia edullisiin hankintoihin tai sijoitus-, rahoitus- ja velanhoitojärjestelyihin; 20) asiakirjat, jotka sisältävät tietoja yksityisestä liike- tai ammattisalaisuudesta, samoin kuin sellaiset asiakirjat, jotka sisältävät tietoja muusta vastaavasta yksityisen elinkeinotoimintaa koskevasta seikasta, jos tiedon antaminen niistä aiheuttaisi elinkeinonharjoittajalle taloudellista vahinkoa, ja kysymys ei ole kuluttajien terveyden tai ympäristön terveellisyyden suojaamiseksi tai toiminnasta haittaa kärsivien oikeuksien valvomiseksi merkityksellisistä tiedoista tai elinkeinonharjoittajan velvollisuuksia ja niiden hoitamista koskevista tiedoista.

Tietopyyntö

Haapanen on pyytänyt saada HUS-Röntgenin ja GE Healthcare Finland Oy:n välisen sovintosopimuksen sekä Agfa HealthCare Finland Oy Ab:n PACS-tietojärjestelmään liittyviä asiakirjoja.

Oikeudellinen arviointi ja hallinto-oikeuden johtopäätökset

Julkisuuslain 24 §:n 1 momentti sisältää luettelon yleisimmistä salassapitoperusteista. Kuten saman lain 17 §:n 1 momentista ilmenee salassapidosta päätettäessä on kuitenkin otettava huomioon, ettei tietojen saamista viranomaisen toiminnasta lain 1 ja 3 §:t huomioon ottaen rajoiteta ilman asiallista ja laissa säädettyä perustetta eikä enempää kuin suojattavan edun vuoksi on tarpeellista. Lain 17 §:n 2 momentin mukaan päätöksenteossa on lisäksi otettava huomioon, onko asiakirjan salassapitovelvollisuus riippumaton asiakirjan antamisesta johtuvista tapauskohtaisista vaikutuksista.

HUS on hylännyt Haapasen tietopyynnön pääosin sillä perusteella, että asiakirjat sisältävät Agfan liike- ja ammattisalaisuuksia. Hallinto-oikeus toteaa, että hallituksen esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa julkisuuslaiksi (HE 30/1998 vp) on lain 24 §:n 1 momentin 20 kohdan osalta todettu, että liike- tai ammattisalaisuutta ei laissa ole tarkemmin määritelty. Liikesalaisuudella tarkoitetaan yleensä taloudellisluonteisia, lähinnä kaupankäynnin alaan kuuluvia yrityksen salaisuuksia. Liikesalaisuuteen sisältyy myös yrityskokemusten eli niin sanotun "know-hown" suoja. Tämä on kokemukseen perustuvaa taitoa tiedon hyväksikäytössä. Liikesalaisuus voi olla myös tekninen salaisuus. Liike- ja ammattisalaisuudet olisivat ehdotuksen mukaan salassa pidettäviä ilman lisäedellytyksiä. Lakiehdotuksen mukaan toiminnan harjoittajan salassapitotahto ei ole yksistään ratkaiseva, vaan viranomaisen on arvioitava asiaan liittyvät salassapitointressit kokonaisuutena. Viranomaisen on kuitenkin asianmukaista erityisesti epäselvissä tapauksissa kuulla yrittäjää sekä ottaa arvioinnissa huomioon yrittäjän salassapitotahto sekä yrittäjän tiedon antamisen vaikutuksista esittämät selvitykset.

Päätöksessä asiakirjojen on katsottu sisältävän myös HUS:n julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 17 kohdassa tarkoitettuja liike- ja ammattisalaisuuksia sekä tietoja muusta vastaavasta liiketoimintaa koskevasta seikasta, josta tiedon antaminen aiheuttaisi taloudellista vahinkoa, vaikuttaisi haitallisesti julkisyhteisön kilpailuasemaan tai heikentäisi mahdollisuuksia edullisiin hankintoihin. Liike- ja ammattisalaisuuksien osalta salassapito on ehdoton. Muiden tietojen osalta salassapito perustuu julkisuusolettamaan. Hallinto-oikeus toteaa, että lainkohdan salassapitoperusteena on julkinen taloudellinen etu.

Asiakirjojen julkisuudesta

1. Sovintosopimus § 782/2010 HUS-Röntgenin ja GE Healthcare Finland Oy:n välillä, 30.12.2010

Asiassa on kyse Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän, HUS-Röntgenin ja GE Healthcare Finland Oy:n välillä 30.12.2010 allekirjoitetusta sopimuksesta, jolla on sovittu osapuolten PACS-hankintasopimukseen liittyvät erimielisyydet. Sopimuksesta on laadittu julkinen tiedote.

Kysymyksessä oleva sopimus sisältää tavanomaisten sopimuksen yksilöinti- ja määritelmätietojen lisäksi tietoja muun ohella sovinnon kohteena olevista erimielisyyksistä, osapuolten vaatimuksista, korvauksesta, haastehakemuksesta luopumisesta ja sopimuksen purkamisesta. Sopimus sisältää salassapitoehdon. Sopimuksessa on lisäksi viisi liitettä; kanteesta luopumista koskeva kirjelmä, laskuluettelo, osapuolten velvoitteita koskeva asiakirja, pankkitakausta koskeva asiakirja sekä sopimusta koskeva julkinen tiedote.

Hallinto-oikeus toteaa, että salassapitoehdolla ei ole ratkaisevaa merkitystä asiassa, koska viranomaisen asiakirjoja koskevaan tietopyyntöön sovelletaan sopimusmääräyksestä huolimatta julkisuuslain säännöksiä.

Hallinto-oikeus toteaa edelleen, ettei sopimusta kokonaisuutena ole yksinomaan luonteensa vuoksi ja sillä perusteella, että siitä ilmenevät osapuolten erimielisyydet ja tehty sovinto, katsottava salassa pidettäväksi liike- ja ammattisalaisuudeksi.

Hallinto-oikeus katsoo, etteivät sopimus ja sen liitteet, siltä osin kuin niitä on edellä ratkaisuosassa todetuilta osin pidettävä julkisina, sisällä GE:n tai HUS:n liike- tai ammattisalaisuuksia. Erityisesti sellaisena ei voida pitää sovintosopimuksen kohtaan 4 sisältyvää selvitystä sopimuksen kohteena olevasta riidasta. Tietojen antaminen asiakirjojen julkisesta osasta on mahdollista niin, ettei salassa pidettävä osa tule tietoon ja asiakirjat ovat salassa pidettävien osien peittämisen jälkeenkin sellaisia, että niiden sisältö on ymmärrettävissä oikein. Haapasella on siten oikeus saada tieto asiakirjoista edellä ratkaisuosassa todetuilta osin.

Muilta osin hallinto-oikeus katsoo, että sopimus ja sen liitteet sisältävät GE:n ja HUS:n liike- ja ammattisalaisuuksia, jotka kuuluvat ehdottoman salassapidon piiriin. Näiltä osin Haapasella ei ole oikeutta saada tietoa asiakirjoista. Hallinto-oikeus toteaa, että edellä mainittuna liikesalaisuutena on pidettävä valituksessa erikseen mainittua sovitun korvauksen määrää. Samoin HUS-kuntayhtymä on voinut liike- ja ammattisalaisuuksina jättää antamatta Haapaselle tiedon sovintosopimukseen sisältyvistä molemminpuolisista sitoumuksista kuten maksuehdoista, sovintosopimuksen liitteenä olevista laskuista, osapuolten velvoitteista projektin päättämisessä ja pankkitakauksista.

2. Agfa HealthCare Finland Oy Ab:n tarjouksen FI-T-11-002-R2 (oikeastaan FI-T-11-002-R4) liitteet 2, 4, 8, 11 ja 12 sekä tarjouksen lisäselvennykset

2.1 Tarjouksen liite 2 Keskitetty IMPAX PACS ja raportointi, Järjestelmäkuvaus

Järjestelmäkuvaus sisältää yksityiskohtaista tietoa muun ohella kuvien arkistointiin, jakeluun ja hallintaan tarvittavista laitteistoista ja ohjelmistoista, järjestelmän arkkitehtuurista, tuotekuvauksen, klusterit ja pääkomponentit. Hallinto-oikeus toteaa, että asiakirjasta ilmenevät tekniset ja järjestelmää kokonaisuudessaan koskevat tiedot ovat luonteeltaan tyypillisesti liikesalaisuuksia. Asiakirjan sisältämät tiedot ovat Agfan liikesalaisuuksia ja asiakirja on kokonaisuudessaan salassa pidettävä.

2.2 Tarjouksen liite 4 Projekti- ja käyttöönottosuunnitelma (Agfa)

Asiakirjasta ilmenevät yksityiskohtaisesti projektin lähtökohdat, sen sisältö ja toteutus. Asiakirja sisältää Agfan liikesalaisuuksina pidettäviä teknisiä tietoja. Lisäksi siitä ilmenee Agfan liikesalaisuuksina pidettäviä taloudellis-hallinnollisia toimintatapoja ja yhtiön tietotaidon piiriin kuuluvia seikkoja. Asiakirja on siten kokonaisuudessaan salassa pidettävä.

2.3 Tarjouksen liite 8 Hardware and Software Client requirements

Asiakirja sisältää yksityiskohtaisia tietoja asiakkaan laitteille ja ohjelmistoille asetettavista teknisistä vaatimuksista. Tietoja on pidettävä Agfan liikesalaisuuksina. Asiakirja on kokonaisuudessaan salassa pidettävä.

2.4 Tarjouksen liite 11 Pohjoismainen ylläpitopalvelu

Asiakirjassa esitetään järjestelmän ylläpito- ja tukipalvelut. Siitä ilmenevät muun ohella tukipyynnön tekeminen, vakavuustasot ja vasteajat. Kysymyksessä on Agfan sisäistä toiminnan järjestämistä kuvaava asiakirja. Tietoja on pidettävä Agfan tietotaidon piiriin kuuluvina seikkoina ja siten yhtiön liike- ja ammattisalaisuuksina. Asiakirja on kokonaisuudessaan salassa pidettävä.

2.5 Tarjouksen liite 12 Lisenssiluettelo

Lisenssiluettelosta ilmenevät projektissa käytössä olevat lisenssit kokonaisuudessaan. Kysymyksessä olevat tiedot ovat Agfan liike- ja ammattisalaisuuksia. Asiakirja on kokonaisuudessaan salassa pidettävä.

2.6 Tarjouksen lisäselvennykset

Tarjouksen lisäselvennykset sisältävät yksityiskohtaista teknistä tietoa muun ohella järjestelmän rakenteesta, laitteistosta ja toiminnasta. Tiedot ovat Agfan liike- ja ammattisalaisuuksia. Asiakirjat sisältävät myös yhtiön tietotaitoa koskevia tietoja. Asiakirjat ovat kokonaisuudessaan salassa pidettäviä.

3. Agfa HealthCare Finland Oy Ab:n ja HUS-Röntgenin välisen PACS-järjestelmän päivityssopimuksen (§ 217/12.4.2011) liitteet 3 ja 4

3.1 Sopimuksen liite 3 Agfa Impax 6.5 käyttöönottoprojekti – projektisuunnitelma (HUS)

Projektisuunnitelmasta ilmenevät muun ohella projektin päämäärät ja tavoiteltavat hyödyt, arvio vaikutuksista toimintaan, riskit, aikataulu ja resurssit, käyttöönoton varmistaminen sekä budjetti ja kustannusten hallinta. Suunnitelma sisältää yksityiskohtaisia tietoja PACS-järjestelmän eri osista ja niiden toiminnasta sekä projektin toteuttamisesta. Suunnitelmaan sisältyy myös yleisiä, projektisuunnittelulle tyypillisiä tietoja suunnittelussa huomioon otettavista seikoista. Hallinto-oikeus katsoo, että projektisuunnitelma kokonaisuutena arvioiden sisältää HUS:n ja Agfan liikesalaisuuksina pidettäviä teknisiä ja tietotaitoon perustuvia tietoja. Asiakirja on kokonaisuudessaan salassa pidettävä.

3.2 Sopimuksen liite 4 Salassapitositoumus (NDA)

Salassapitositoumuksen tarkoituksena on suojata osapuolten salassa pidettävät luottamukselliset tiedot, mukaan lukien liikesalaisuudet. Hallinto-oikeus toteaa, että sitoumuksen sisältö sinänsä on salassa pidettävä vain siinä tapauksessa, että se itsessään sisältää julkisuuslain nojalla salassa pidettäviä tietoja.

Asiakirjan toisesta tekstikappaleesta ilmenee tietoja, jotka liittyvät tietojärjestelmän turvajärjestelyihin. Turvajärjestelyjen osalta asiakirjojen julkisuuteen liittyy julkisuuslaissa vahinkoedellytyslauseke, jonka mukaan olettamana on salassapito. Tietoja näistä asiakirjoista voitaisiin antaa, jos olisi ilmeistä, ettei siten vaaranneta turvajärjestelyjen toteutumista. Hallituksen esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa julkisuuslaiksi (HE 30/1998 vp) on lain 24 §:n 1 momentin 7 kohdan osalta todettu muun ohella, että tietojärjestelmien turvajärjestelyihin kuuluvat paitsi fyysistä suojausta koskevat tiedot myös käytettävät suojaustekniikat, salasanat ja lokijärjestelmät, joiden avulla kirjataan järjestelmän käyttöä. Tietojärjestelmien kuvaukset voivat vaikuttaa turvajärjestelyjen toteutumiseen. Yksityiskohtaiset tekniset kuvaukset ovat siten säännönmukaisesti salaisia. Hallinto-oikeus arvioi, ettei ole ilmeistä, ettei tietojen antaminen tietojärjestelmien turvajärjestelyistä vaaranna turvajärjestelyjen tarkoituksen toteutumista.

Liite 4 on siten osittain salassa pidettävä, ja HUS-kuntayhtymä on voinut kieltäytyä tietojen antamisesta tältä osin. Muilta osin salassapitositoumus sisältää tavanomaisia, salassapitositoumukselle tyypillisiä ehtoja, joita ei voida pitää osapuolten liike- tai ammattisalaisuuksina eikä niistä myöskään ilmene salassa pidettäviä tietoja tietojärjestelmän turvajärjestelyistä. Tietojen antaminen sitoumuksen julkisesta osasta on mahdollista niin, ettei salassa pidettävä osa tule tietoon. Asiakirja on salassa pidettävien osien peittämisen jälkeenkin sellainen, että sen sisältö on ymmärrettävissä oikein. Haapasella on oikeus saada tieto asiakirjan julkisesta osasta edellä ratkaisuosassa todetuilta osin.

4. Agfan ja HUS:n välisen PACS-järjestelmän ylläpitosopimuksen liite 7 (varajärjestelmän toiminnallisuus)

4.1 Ylläpitosopimuksen liite 7 Varajärjestelmä, järjestelmäkuvaus

Järjestelmäkuvaus sisältää yksityiskohtaista tietoa muun ohella järjestelmäratkaisusta, arkkitehtuurista, verkkoratkaisuista, varajärjestelmän laitteistosta ja ohjelmistoista sekä vaatimuksista. Järjestelmäkuvauksesta ilmenee myös tietojärjestelmien turvajärjestelyjä koskevia tietoja sekä tietoja poikkeusoloihin varautumisesta. Hallinto-oikeus katsoo, että asiakirjasta ilmenevät tekniset ja järjestelmää kokonaisuudessaan koskevat tiedot ovat Agfan liikesalaisuuksia. Asiakirja sisältää myös tietoja tietojärjestelmien turvajärjestelyistä eikä ole ilmeistä, että tiedon antaminen niistä ei vaaranna turvajärjestelyjen tarkoituksen toteutumista. Hallinto-oikeus arvioi, että tiedon antaminen poikkeusoloihin varautumista koskevista tiedoista vahingoittaisi tai vaarantaisi niiden tarkoituksen toteutumisen. Asiakirja on siten kokonaisuudessaan salassa pidettävä.

5. Testausraportit

Testausraportit on koottu PACS-tietojärjestelmän tilaajan (HUS) sekä järjestelmän toimittajan (Agfa) suorittamista testeistä. Osapuolet ovat testanneet järjestelmää projektin aikana eri vaiheissa: testausjakson aikana, käyttöönottohetkellä sekä käyttöönoton jälkeen.

Testausraportit sisältävät tietojärjestelmän turvajärjestelyjä sekä onnettomuuksiin ja poikkeusoloihin varautumista koskevia tietoja. Testausraporteista käy ilmi muun ohella palvelinten ja tietokantojen tarkkoja verkko-osoitteita, verkkoporttimäärityksiä, modaliteettitietoja, käyttäjätunnuksia ja kirjautumissalasanoja sekä varajärjestelmän arkkitehtuuritietoja. Testausmateriaali on tuotettu potilastietojärjestelmästä. HUS:n lausunnon mukaan testausasiakirjat arkistoidaan arkistonmuodostamissuunnitelman mukaisesti.

HUS on päätöksessään muun ohella katsonut, että testausraportit ovat viranomaisen sisäisen työskentelyn asiakirjoja, joihin ei sovelleta julkisuuslakia. Hallituksen esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa julkisuuslaiksi (HE 30/1998 vp) on lain 5 §:n 4 momentin osalta muun ohella todettu, että julkisuuslakia sovellettaisiin viranomaisissa työskentelevien sekä viranomaisten ja niiden toimeksiannosta toimivien yksityisten tai yhteisöjen välisiä neuvotteluja, yhteydenpitoa tai muuta viranomaisten sisäistä työskentelyä varten laadittuihin asiakirjoihin vain, jos ne sisältävät sellaisia tietoja, että ne arkistolainsäädännön mukaan on liitettävä arkistoon. Viranomaisissa toimivien välistä yhteydenpitoa varten laadituilla asiakirjoilla tarkoitetaan viranomaisen sisäisiä kokouksia tai sisäistä hallintoa varten laadittuja viestejä, tiedotteita, muistioita, pöytäkirjoja ja muita sellaisia asiakirjoja. Viranomaisen lukuun toimeksiantotehtäviä suorittavien ja viranomaisissa toimivien neuvottelua ja muuta yhteydenpitoa varten laadittuja asiakirjoja pidettäisiin ehdotuksen mukaan viranomaisen sisäisinä asiakirjoina.

Hallituksen esityksessä todetaan edelleen, että merkittävä osa momentissa tarkoitetusta aineistosta on vapaamuotoisia tiedotteita tai muita keskusteluja korvaavia viestejä, joita ei käytännössä edes luetteloida tai arkistoida. Asiakirjat jäisivät lain soveltamisalan ulkopuolelle, jos ne eivät sisällä sellaisia tietoja, että ne tulisi arkistolainsäädännön mukaan liittää arkistoon. Muita momentissa tarkoitettuja sisäistä työskentelyä varten laadittuja asiakirjoja olisivat muun muassa henkilöstön virkistystoimintaa koskevat ja muut niihin rinnastettavat asiakirjat sekä esimerkiksi työajan seurantajärjestelmät samoin kuin viranomaisen vapaamuotoiseen rutiiniasioiden viestintään käytettävät muistiinpanoluonteisia asiakirjoja sisältävät tai välittävät järjestelmät.

Testausraportit perustuvat HUS:n ja Agfan suorittamiin PACS-järjestelmän testeihin ja niihin on yhteenvedonomaisesti koottu testeissä esille tulleet järjestelmän toimintaan liittyvät havainnot. Hallinto-oikeus katsoo, ettei kysymys ole julkisuuslain 5 §:n 4 momentissa tarkoitetusta viranomaisen sisäisen työskentelyn asiakirjasta.

Tieto- ja viestintäjärjestelmien turvajärjestelyjä koskevien tietojen salassapito perustuu salassapito-olettamaan. Tiedot ovat salassa pidettäviä, jollei ole ilmeistä, että tiedon antaminen niistä ei vaaranna turvajärjestelyjen tarkoituksen toteutumista. Kun otetaan huomioon tietojärjestelmän luonne osana HUS:n tietojärjestelmiä, hallinto-oikeus katsoo, ettei ole ilmeistä, että tiedon antaminen ei vaaranna turvajärjestelyjen tarkoituksen toteutumista.

Onnettomuuksiin tai poikkeusoloihin varautumista koskevien asiakirjojen salassapito perustuu julkisuusolettamaan. Asiakirjat ovat salassa pidettäviä, jos tiedon antaminen niistä vahingoittaisi tai vaarantaisi turvallisuutta tai poikkeusoloihin varautumista. Hallinto-oikeus katsoo, kun otetaan huomioon HUS:n toiminnan luonne ja laajuus, että tiedon antaminen testausasiakirjoista ilmenevistä onnettomuuksiin tai poikkeusoloihin varautumista koskevista tiedoista vahingoittaisi tai vaarantaisi turvallisuutta tai poikkeusoloihin varautumista.

Testausraporteista ilmenee yksityiskohtaisia teknisiä tietoja PACS-järjestelmän rakenteesta ja toiminnasta sekä testauksen toteuttamiseen käytetyistä menetelmistä. Hallinto-oikeus toteaa, että testausraportit sisältävät myös julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 20 kohdassa tarkoitettuja tietoja Agfan liike- tai ammattisalaisuuksista, jotka kuuluvat ehdottoman salassapidon piiriin. Asiakirjat sisältävät lisäksi HUS:n julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 17 kohdassa tarkoitettuja liike- tai ammattisalaisuuksia, jotka myös kuuluvat ehdottoman salassapidon piiriin. Asiakirjat sisältävät lisäksi tietoja HUS:n muusta liikesalaisuutta vastaavasta liiketoimintaa koskevasta seikasta, jonka salassapito perustuu julkisuusolettamaan. Hallituksen esityksen julkisuuslaiksi yksityiskohtaisissa perusteluissa on julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 17 kohdan osalta todettu muun ohella, että julkisuus voisi edellä tarkoitetuissa tilanteissa myös aiheuttaa yhteisölle ja sen jäsenille aiheettomia menetyksiä. Samalla julkisyhteisöön nähden kilpailutilanteessa olevat saisivat perusteetonta etua, jota ne eivät saisi, jos kilpakumppani olisi yksityinen. Julkisyhteisön taloudellinen etu on tämän vuoksi rinnastettu yksityisen taloudelliseen etuun. Suoran vahinkoedellytyslausekkeen mukaan salassapito edellyttää suojeltavan edun konkreettista vaarantumista, joten lähtökohtana on asiakirjan julkisuus. Kun otetaan huomioon, että PACS-järjestelmässä on kysymys HUS:lle yksilöllisesti tehdystä ja suunnitellusta ohjelmistosta, hallinto-oikeus katsoo, että tiedon antaminen testausraporteista aiheuttaisi HUS:lle julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 17 kohdassa tarkoitettua vahinkoa. Testausraportit ovat siten kokonaisuudessaan salassa pidettäviä.

Asian lopputulos

Hallinto-oikeus katsoo, että kysymyksessä olevat ja päätöksen ratkaisuosassa luetellut asiakirjat sisältävät sellaisia julkisiksi katsottavia tietoja, jotka voidaan antaa valittajalle siten, ettei salassa pidettävä asiakirjan osa tule tietoon. Julkisen tiedon antaminen asiakirjoista ei myöskään aiheuta väärinymmärryksen vaaraa. Edellä lausuttu huomioon ottaen valittajalle on luovutettava edellä ratkaisuosassa mainitut julkisiksi katsottavat tiedot.

Muilta osin hallinto-oikeus katsoo, ettei Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin hallitus ole rajoittanut tietojen saantia ilman asiallista ja laissa säädettyä perustetta eikä enempää kuin suojattavan edun vuoksi on ollut tarpeellista. Päätöksen muuttamiseen muilta osin ei ole syytä.

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Ilkka Hartikainen, Taina Pyysaari ja Riikka Valli-Jaakola, joka on myös esitellyt asian.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Mikko Haapanen on valituksessaan vaatinut, että Helsingin hallinto-oikeuden päätös kumotaan siten, että hän saa nähtäväkseen kaikki pyytämänsä asiakirjat julkisuuslain edellyttämässä laajuudessa.

Vaatimuksen perusteluina on esitetty muun ohella seuraavaa:

HUS-Kuvantamisen radiologisessa PACS-tietojärjestelmässä on ollut runsaasti vikoja, joista Yleisradio on uutisoinut keväästä 2013 lähtien. Järjestelmä otettiin käyttöön, vaikka se ei läpäissyt kaikkia käyttöönottotestejä.

Valitus koskee erityisesti testausraportteja. Hallinto-oikeuden päätöksen perusteella vaikuttaa siltä, että HUS-kuntayhtymä ei ole toimittanut sille kaikkia järjestelmän testaukseen liittyviä raportteja, joita Haapanen on pyytänyt saada nähtäväksi. Jos olisi, hallinto-oikeus olisi tuskin pitänyt perusteltuna testausraporttien salaamista kokonaisuudessaan.

Testausraportti, joka on päivätty 14.6.2012, sisältää Haapasen saamien luotettavien tietojen mukaan valituksessa siteeratun yleisluonteisen yhteenvedon järjestelmän vajavaisesta käyttövalmiudesta. Yleisluonteiset lausumat eivät voi olla liike- tai ammattisalaisuuksia, ne eivät vaaranna järjestelmän turvajärjestelyjä tai onnettomuuksiin ja poikkeusoloihin varautumista tai sisällä muutenkaan sen kaltaista tietoa, joka edellyttäisi testausraporttien täydellistä salaamista. Asiakirjoja ei tule salata enempää kuin suojattavan edun vuoksi on tarpeellista.

HUS-kuntayhtymä on selityksessään vaatinut, että valitus hylätään ja hallinto-oikeuden päätös pysytetään perusteluineen. Selityksessä on lisäksi vaadittu, että Yleisradio/Haapanen velvoitetaan korvaamaan kuntayhtymän oikeudenkäyntikulut laillisine korkoineen.

HUS-kuntayhtymä on uudistanut hallinto-oikeudessa esittämänsä, viitannut hallinto-oikeuden päätökseen ja esittänyt muun ohella seuraavaa:

Haapanen on saanut pyytämänsä hankintaan liittyvät julkiset asiakirjat.

Testausraportit koostuvat asiakirjakokonaisuudesta, joka on koottu PACS-tietojärjestelmän tilaajan HUS-kuntayhtymän ja järjestelmän toimittajan Agfa HealthCare Finland Oy Ab:n suorittamista testeistä. Osapuolet ovat testanneet järjestelmää projektin aikana erityisen testausjakson aikana, käyttöönottohetkellä ja myös sen jälkeen. Samoja testejä on toistettu ja uusittu, mutta toisaalta myös uusia ja aiemmin toistamattomia testejä on tehty.

Testausmateriaalia on runsaasti, ja se on toimitettu hallinto-oikeudelle. Tämä materiaali sisälsi erityisesti HUS:n tekemien testien tuloksia. Materiaalissa ei ollut Agfan omia testejä, koska ne eivät kuuluneet alkuperäisen tietopyynnön piiriin.

Haapanen on valituksessaan siteerannut olettamaansa 14.6.2012 päivättyä testausraporttia. PACS-tietojärjestelmäprojekti on ollut mittava ja sen kuluessa on käsitelty runsaasti erilaisia dokumentteja. Osa materiaalista on ollut organisaation sisäisiä dokumentteja, kuten muistiinpanoja, työpapereita ja sisäisiä sähköposteja. Projektin viralliset testausraportit on luonteensa vuoksi käsitelty projektiryhmässä ja tarvittaessa hankkeen johtoryhmässä, jonka jälkeen niistä on vasta tullut julkisia viranomaisen laatimia arkistoitavia asiakirjoja. Sisäistä keskustelua testauksista ja niiden onnistumisesta on varmasti käyty, mutta lähtökohtaisesti tällaiset keskustelut eivät ole julkisuuslaissa tarkoitettuja viranomaisen asiakirjoja. Sisäisistä työpapereista voi olla testauksen aikana myös useampia eri versioita, joita yksittäiset henkilöt ovat kommentoineet. Jo tämänkin takia lopullisena viranomaisen asiakirjana tulee pitää projektiryhmässä tai hankkeen johtoryhmässä hyväksyttyjä asiakirjoja.

HUS-kuntayhtymä ei voi täysin yksiselitteisesti tietää, mihin asiakirjaan Haapanen on valituksessaan viitannut. Hänen mainitsemassaan asiakirjassa esitetyt viittaukset edustavat mitä todennäköisimmin yksittäisen ihmisen/ihmisten sen hetkisiä näkemyksiä, joita projektiryhmän jäsenet ovat käyneet sisäisesti läpi testausten aikana. Kysymyksessä on todennäköisesti vain pelkkä sisäinen työpaperi tuon hetkisestä tilanteesta. Haapasen siteeraamia virkkeitä sisältävää virallista dokumenttia ei ole käsitelty ja hyväksytty hankkeen projektiryhmässä tai muutoinkaan käsitelty viranomaisessa. Kysymyksessä ei ole julkinen viranomaisen laatima ja hyväksymä asiakirja vaan julkisuuslain 5 §:n 3 momentin 2 kohdassa tarkoitettu dokumenttiluonnos. Näin ollen julkisuuslain 9 §:n 1 momentin mukainen oikeus saada tieto viranomaisen asiakirjasta ei koske sitä. Asiakirja voi myös mahdollisesti sisältää julkisuuslain 24 §:n perusteella salassa pidettäviä tietoja.

HUS-kuntayhtymä on toimittanut kaiken virallisen viranomaisen asiakirjoiksi tulkittavan testausmateriaalin hallinto-oikeudelle.

Testausraporteista käy ilmi muun muassa tarkkoja tietoliikennettä koskevia tietoja, tarkkoja tietoja potilastietojärjestelmä PACS:sta ja sen järjestelmäarkkitehtuurista, modaliteettitietoja ja -asetuksia, yksityiskohtaisia kuvauksia sanomaliikenteestä ja siihen liittyvistä järjestelmistä, tarkkoja kuvauksia potilastietojen käytön keräävästä järjestelmästä, käyttäjänimiä, käyttäjätunnuksia ja salasanatietoja edellä kuvattuihin palvelunosiin, varajärjestelmän arkkitehtuuritietoja ja tietoja varajärjestelyistä, palvelinten nimitietoja, verkko-osoitteita (TCP-IP-osoitteita), nimipalvelimessa olevia nimimäärityksiä, tietoja tietoliikenneporteista, työasemien nimitietoja, kuvantamislaitteiden teknisiä tietoja, käyttölokin toimintaperiaatetietoja ja tietoja itse lokijärjestelystä sekä tietoa tutkimusten näkymärajausten toteuttamisesta.

Testausraportit sisältävät HUS-kuntayhtymän ja Agfan liikesalaisuuksia ja myös tietojärjestelmän turvajärjestelyjä sekä onnettomuuksiin ja poikkeusoloihin varautumista koskevia julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 7 ja 8 kohdan perusteella salassa pidettäviä tietoja. Asiantuntija kykenee päättelemään raporteista HUS:n tietojärjestelmien järjestelyistä sekä kuvantamislaitteista sellaisia tietoja, jotka eivät ole julkisia. Tietojen joutuminen ulkopuoliselle johtaa merkittävään tietoturvariskiin, koska niiden avulla olisi mahdollista hakkeroida HUS:n tietojärjestelmää jopa tietoverkon ulkopuolelta.

Hallinto-oikeudelle toimitetut testausasiakirjat ovat tyypillisesti työtiedostomuotoisia ja ne on lähtökohtaisesti laadittu sisäiseen käyttöön, jonka vuoksi ne sisältävät edellä mainittuja tietoja. Testausmateriaali on tuotettu potilastietojärjestelmästä, joka sisältää potilastietoja. Ulkopuolisen henkilön pääsy testausraporttien kohteena olevaan järjestelmään vaarantaisi potilastietojen luottamuksellisuuden sekä pahimmassa tapauksessa myös potilasturvallisuuden.

GE Healthcare Finland Oy:lle on varattu tilaisuus selityksen antamiseen.

Agfa HealthCare Finland Oy Ab on selityksessään vaatinut, että valitus hylätään, viitannut aikaisemmin esittämäänsä ja lausunut muun ohella seuraavaa:

Hallinto-oikeuden päätös on pääosin oikea. Asiakirjapyynnön kohteena olevat asiakirjat sisältävät runsaasti tietoja järjestelmien teknisestä toiminnasta ja rakenteesta. Tällaiset tiedot ovat julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 7 ja 20 kohtien perusteella salassa pidettäviä. Asiakirjojen julkiseksi tulo vaarantaisi olennaisesti PACS-järjestelmän tietoturvan.

Osajulkisuuden toteuttaminen ei ole mahdollista asiakirjapyynnön kohteena olevien asiakirjojen osalta siten, että ne olisivat oikein luettavissa tai ymmärrettävissä niiden sisältämien liike- ja ammattisalaisuuksien peittämisen jälkeen.

Yhtiöllä ei ole tietoa siitä, mihin asiakirjoihin Haapanen valituksensa perusteluissa on viitannut.

Haapanen on vastaselityksessään esittänyt muun ohella seuraavaa:

Haapasen lähdesuojan nojalla saamat tiedot osoittavat aukottomasti, että on olemassa 14.6.2012 päivätty Impax 6.5. -järjestelmän testausraportti. Kysymys ei ole sisäisen työskentelyn asiakirjasta, johon ei sovellettaisi julkisuuslakia. Asiakirja on kirjoitettu järjestelmän käyttöönoton jälkeen, eikä kysymys ole projektiryhmän jäsenten "sen hetkisistä näkemyksistä", vaan loppuyhteenvedosta. Se sisältää sekä järjestelmän osien että järjestelmän kokonaisuuden valmiuden arviointia.

Hallinto-oikeuden päätöksen muotoilusta voidaan päätellä, että yhteenvedonomaisia raportteja on tehty ja ainakin osa niistä on toimitettu sen arvioitavaksi. Hallinto-oikeus on kuitenkin päätynyt katsomaan, ettei ole ilmeistä, että tiedon antaminen ei vaaranna turvajärjestelyjen tarkoituksen toteutumista. Haapanen on vaatinut luovutettavaksi raportin tai raporttien ne kohdat, jotka eivät sisällä salassa pidettäviä yksityiskohtia, jotka voisivat vaarantaa turvajärjestelyt tai jotka eivät sisällä muuten salassa pidettäviä seikkoja.

Kysymys on potilasturvallisuudesta ja julkisen hankinnan arvioinnista. Salaamispäätöksestä valittaminen on perusteltua potilasturvallisuuden edistämiseen liittyvän tiedotustarpeen johdosta. Oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuus ei siten voi tulla kysymykseen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian.

1. Valitus hylätään. Helsingin hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

2. HUS-kuntayhtymän vaatimus oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta korkeimmassa hallinto-oikeudessa hylätään.

Perustelut

1. Pääasiaratkaisu

Mikko Haapasen jatkovalituksen johdosta korkeimmassa hallinto-oikeudessa on ratkaistavana, ovatko ne asiakirjat tai niiden osat, joiden osalta Helsingin hallinto-oikeus on hylännyt hänen valituksensa HUS-kuntayhtymän hallituksen päätöksestä, luovutettava viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain perusteella Haapaselle. Korkein hallinto-oikeus on tutustunut näihin asiakirjoihin.

Näiden asiakirjojen lisäksi Haapanen on valituksessaan korkeimmalle hallinto-oikeudelle viitannut 14.6.2012 päivättyyn testausraporttiin. Tällaista testausraporttia ei ole niiden asiakirjojen joukossa, jotka ovat olleet hallinto-oikeuden käytettävissä sen käsitellessä Haapasen valitusta eikä hallinto-oikeuden päätös sitä koske. Asiakirja ei ole myöskään korkeimman hallinto-oikeuden käytettävissä. Näistä syistä korkein hallinto-oikeus ei voi tällä päätöksellään ottaa kantaa tämän mahdollisen asiakirjan julkisuusasemaan miltään osin.

HUS-kuntayhtymä on selityksessään korkeimmalle hallinto-oikeudelle ilmoittanut, ettei se voi yksiselitteisesti tietää, mihin asiakirjaan Haapanen on viitannut. Haapasen esittämään nähden ei kuitenkaan voida pitää pois suljettuna, etteikö asiakirja olisi olemassa ja HUS-kuntayhtymän hallussa. Korkein hallinto-oikeus toteaa, että Haapanen voi niin halutessaan esittää HUS-kuntayhtymälle pyynnön saada tämä asiakirja.

Kun muilta osin otetaan huomioon edellä ilmenevät Helsingin hallinto-oikeuden päätöksen perustelut ja päätöksessä mainitut oikeusohjeet sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.

2. Oikeudenkäyntikulujen korvaamista korkeimmassa hallinto-oikeudessa koskeva ratkaisu

Asian laatuun nähden ja kun otetaan huomioon hallintolainkäyttölain 74 §, Haapasta ei ole määrättävä korvaamaan HUS-kuntayhtymän oikeudenkäyntikuluja korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Kuusiniemi, Riitta Mutikainen, Hannu Ranta, Mika Seppälä ja Kari Tornikoski. Asian esittelijä Mikko Rautamaa.

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle (ELY-keskus) esitetty asiakirjapyyntö koski kaikkea postin tai sähköpostin välityksellä tapahtunutta kirjeenvaihtoa ympäristöministeriön ja ELY-keskuksen sekä sanotuissa viranomaisissa toimivien virkamiesten välillä koskien Talvivaara Sotkamo Oy:n tai Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj:n toimintaa ja valvontaa aikavälillä 1.1.2011–23.1.2015. ELY-keskus luovutti asiakirjapyynnön esittäjälle arkistoidun (ELY-keskuksen diaariin kirjatun) aineiston, mutta ei kirjaamattomia sähköpostiviestejä katsoen, että ne jäävät julkisuuslain soveltamisalan ulkopuolelle mainitun lain 5 §:n 4 momentin perusteella. Luovuttamatta jätetty aineisto käsitti lähes 200 sähköpostiviestiä. Asiassa oli ratkaistavana, voitiinko eri viranomaisissa toimivien virkamiesten välisen viestinnän tuloksena syntyneitä asiakirjoja pitää julkisuuslain 5 §:n 4 momentissa tarkoitettuina sisäisen työskentelyn asiakirjoina.

Luovuttamatta jätettyjä, saman hallinnonalan viranomaisissa toimivien virkamiesten välisiä sähköpostiviestejä voitiin luonnehtia ennemminkin yksittäisten virkamiesten keskinäisiksi kuin viranomaisten väliseksi viestienvaihdoksi. Sisällöltään ja tarkoitukseltaan viestit olivat pääosin mielipiteen- tai tietojenvaihdoksi luonnehdittavia. Sähköpostiviestintä oli viranomaisten ja virkamiesten välisessä neuvotteluluonteisessa yhteydenpidossa huomattavasti keskeisemmässä asemassa kuin julkisuuslain tullessa voimaan vuonna 1999. Kun vielä otettiin huomioon, että julkisuuslain 5 §:n 4 momentin tarkoituksena on turvata virkamiesten välisen kommunikoinnin ja mielipiteidenvaihdon vapautta, kysymyksessä olevia sähköpostiviestejä oli pidettävä lainkohdassa tarkoitettuina viranomaisten sisäistä työskentelyä varten laadittuina asiakirjoina. Sähköpostiviesteihin tutustumisen perusteella voitiin lisäksi arvioida, että kokonaisuutena arvioituna ne eivät sisältäneet sellaisia tietoja, että ne arkistolainsäädännön mukaan oli liitettävä arkistoon. Luovuttamatta jätettyihin sähköpostiviesteihin ei siten julkisuuslain 5 §:n 4 momentin perusteella sovellettu mainittua lakia.

Esittelijän eriävä mielipide.

Suomen perustuslaki 12 § 2 momentti

Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki) 1 § 1 momentti, 3 §, 5 § 2 ja 4 momentit, 9 § 1 momentti, 11 § ja 17 § 1 momentti

Arkistolaki 6 § 1 momentti ja 7 § 2 momentti

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi viranomaisten toiminnan julkisuudesta ja siihen liittyviksi laeiksi (HE 30/1998 vp)

Päätös, josta valitetaan

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus 28.12.2016 nro 16/0433/1

Asian aikaisempi käsittely

Asianajaja Markus Kokko on 23.1.2015 päivätyllä kirjelmällä pyytänyt saada Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta (ELY-keskus) muun ohella jäljennökset kaikesta postin tai sähköpostin välityksellä tapahtuneesta kirjeenvaihdosta ympäristöministeriön ja ELY-keskuksen sekä sanotuissa viranomaisissa toimivien virkamiesten välillä koskien Talvivaara Sotkamo Oy:n tai Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj:n toimintaa ja valvontaa aikavälillä 1.1.2011-23.1.2015. Pyyntöä on 9.2.2015 täydennetty muun ohella toteamalla, että Asianajotoimisto Borenius Oy edustaa Talvivaaran kaivoksen toimintaan liittyvässä rikosoikeudenkäynnissä muun muassa Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj:n toimitusjohtajaa Pekka Perää.

Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on päätöksessään 15.5.2015 todennut toimittaneensa 2.2.2015 Kokolle pyydetyltä ajalta materiaalin, joka on arkistoitu eli kirjattu ELY-keskuksen diaariin. ELY-keskus on tämän jälkeen todennut päätöksenään, ettei se anna tietoa pyydetyistä kirjaamattomista sähköposteista, koska ne jäävät viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (julkisuuslaki) soveltamisalan ulkopuolelle lain 5 §:n 4 momentin nojalla.

Päätöksen perusteluissa on viitattu mainitun lainkohdan lisäksi arkistolain 7 §:n 2 momenttiin ja todettu muun ohella seuraavaa:

Asiakirjat ovat kirjaamattomien sähköpostien osalta valtion viranomaisissa työskentelevien välistä yhteydenpitoa, johon ei sisälly sellaista tietoa, jonka vuoksi asiakirjat arkistolainsäädännön mukaan olisi liitettävä arkistoon. Viranomaisen sisäisen työskentelyn määritelmän kannalta ei ole merkitystä sillä, että virkamiehet työskentelevät valtion sisällä eri viranomaisissa eli ELY-keskuksessa ja ympäristöministeriössä. Viranomaisten välinen alustavia ja epävirallisia kommentteja tai näkemyksiä sisältävä kirjeenvaihto ei ole ollut viranomaisessa vireillä olleiden ja sen myötä ratkaistavien asioiden kannalta sisällöltään siten keskeistä, että sähköpostiviestit olisi tullut liittää arkistoon. Myös julkisuuslakia koskevissa lainvalmisteluasiakirjoissa (HE 30/1998) on todettu, että tarkoitus on ollut säilyttää viranomaisten kommunikointi- ja mielipiteenvaihtomahdollisuudet viranomaistoiminnan turvaamiseksi.

Ministeriöllä tai muilla viranomaisilla ei ole suoraa määräysvaltaa aluehallintoon, ja Talvivaaran kaivosta koskevissa asioissa tehdyt ratkaisut ovat olleet ELY-keskuksen itsenäisesti tekemiä. Ministeriön tehtävä hallinnonalansa toiminnan yleisenä ohjaajana edellyttää aktiivista yhteydenpitoa alaishallinnon ja ministeriön virkamiesten kesken. Lisäksi ympäristöministeriön asiantuntijat myös kouluttavat alaishallinnon virkamiehiä substanssikysymyksissä, kuten valvonnassa. Edellä mainitusta yhteydenpidosta osa tapahtuu puhelimitse tai erilaisissa tilaisuuksissa, kun taas osa kommunikoinnista käydään sähköpostin välityksellä. Se seikka, että keskustelu on eräissä tapauksissa käyty sähköpostin välityksellä eli kirjallisessa muodossa, ei muodosta näiden viestien sisällöstä muussa muodossa käytyä keskustelua painavampaa tai relevantimpaa siten, että juuri sähköpostimuodossa käydyt keskustelut olisi tullut merkityksensä vuoksi liittää arkistoon, minkä myötä yhteydenpito tulisi myös julkisuuslain nojalla virkamiehen asiakirjaksi sellaisena pyydettäessä luovutettavaksi. Nämä vapaamuotoiset viestit ovat korvanneet viranomaisten välisiä keskusteluja.

Virkamiesten välisissä arkistoimattomissa sähköposteissa kyse on ollut epävirallisesta yhteydenpidosta, joka on sisältänyt esimerkiksi kommentteja käytännön järjestelyistä tilaisuuksiin tai vierailuihin liittyen sekä mielipiteen vaihtoa ja keskustelua, joka on tietosisällöltään vähämerkityksellistä ja jota ei ole tullut arkistoida kiinteästi päätöksentekoon liittyvänä valmisteluna. Jotta tämä materiaali olisi tullut julkiseksi, viestien olisi tullut muodostaa itsenäinen, merkittävän ratkaisun tai suunnitelman vaihtoehtoja, perusteita ja vaikutuksia kuvaava kokonaisuus. Sähköposteihin ei sisälly eivätkä ne muodosta tällaista materiaalia, eivätkä ne myöskään liity kiinteästi päätöksentekoon. Pyydettyihin kirjaamattomiin sähköposteihin ei ole viitattu missään Talvivaaran valvontaa tai toimintaa koskevissa asiakirjoissa tai päätöksissä. Tietosisällöltään vähämerkityksellinen osa sisäisen työskentelyn asiakirjoista jää julkisuuslain soveltamisalan ulkopuolelle.

Edellä esitetyin perustein tietoa kirjaamattomista sähköposteista ei luovuteta.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt Markus Kokon ja Pekka Perän valituksen Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätöksestä.

Hallinto-oikeuden päätöksen perusteluina on lausuttu seuraavaa:

Sovellettavat oikeusohjeet

Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (julkisuuslaki) 5 §:n 2 momentin mukaan viranomaisen asiakirjalla tarkoitetaan viranomaisen hallussa olevaa asiakirjaa, jonka viranomainen tai sen palveluksessa oleva on laatinut taikka joka on toimitettu viranomaiselle asian käsittelyä varten tai muuten sen toimialaan tai tehtäviin kuuluvassa asiassa. Viranomaisen laatimana pidetään myös asiakirjaa, joka on laadittu viranomaisen antaman toimeksiannon johdosta, ja viranomaiselle toimitettuna asiakirjana asiakirjaa, joka on annettu viranomaisen toimeksiannosta tai muuten sen lukuun toimivalle toimeksiantotehtävän suorittamista varten.

Julkisuuslain 5 §:n 4 momentin mukaan lakia sovelletaan viranomaisissa työskentelevien sekä viranomaisten ja niiden lukuun toimivien yksityisten ja yhteisöjen välisiä neuvotteluja, yhteydenpitoa ja muuta niihin verrattavaa viranomaisten sisäistä työskentelyä varten laadittuihin asiakirjoihin vain, jos asiakirjat sisältävät sellaisia tietoja, että ne arkistolainsäädännön mukaan on liitettävä arkistoon.

Julkisuuslakia koskevan hallituksen esityksen (HE 30/1998 vp) yksityiskohtaisissa perusteluissa on lain 5 §:n 4 momentin osalta todettu muun ohella, että viranomaisissa toimivien välistä yhteydenpitoa varten laadituilla asiakirjoilla tarkoitetaan viranomaisen sisäisiä kokouksia tai sisäistä hallintoa varten laadittuja viestejä, tiedotteita, muistiota, pöytäkirjoja ja muita sellaisia asiakirjoja. Merkittävä osa momentissa tarkoitetusta aineistosta on vapaamuotoisia tiedotteita tai muita keskusteluja korvaavia viestejä, joita ei käytännössä edes luetteloida tai arkistoida. Asiakirjat jäisivät lain soveltamisalan ulkopuolelle, jos ne eivät sisällä sellaisia tietoja, että ne tulisi arkistolainsäädännön mukaan liittää arkistoon. Säännöksen tarkoituksena on turvata mahdollisuus viranomaisissa toimivien mielipiteen vaihtoon ja muuhun normaaliin kommunikointiin.

Arkistolain 7 §:n 2 momentin mukaan arkistotointa on hoidettava siten, että se tukee arkistonmuodostajan tehtävien suorittamista sekä yksityisten ja yhteisöjen oikeutta saada tietoja julkisista asiakirjoista, että yksityisten ja yhteisöjen oikeusturva samoin kuin tietosuoja on otettu asianmukaisesti huomioon ja että yksityisten ja yhteisöjen oikeusturvaan liittyvien asiakirjojen saatavuus on varmistettu sekä että asiakirjat palvelevat tutkimuksen tiedon lähteinä.

Oikeudellinen arviointi

Asiassa on kysymys siitä, onko Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) voinut julkisuuslain 5 §:n 4 momentin perusteella kieltäytyä luovuttamasta valittajille ELY-keskuksen ja ympäristöministeriön sekä näissä työskentelevien virkamiesten välisiä kirjaamattomia sähköpostiviestejä koskien Talvivaara Sotkamo Oy:n tai Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj:n toimintaa ja valvontaa asiakirjapyynnössä mainitulta ajalta. Mikäli on katsottava, että sähköpostiviestit ovat mainitussa lainkohdassa tarkoitettuja asiakirjoja, joita ei ole liitettävä arkistoon, asiassa on tämän jälkeen vielä arvioitava, olisiko sähköpostiviestit tullut luovuttaa valittajille sillä perusteella, että niiden luovuttaminen on Pekka Perän ja muiden rikosasian vastaajina olevien oikeusturvan toteutumisen kannalta välttämätöntä.

Julkisuuslain 5 §:n 4 momentin tarkoituksena on turvata mahdollisuus viranomaisissa toimivien mielipiteen vaihtoon ja kommunikointiin. Säännöstä on sen sanamuodon tai hallituksen esityksessä lausutun perusteella perusteltua tulkita siten, että se soveltuu niin yhden viranomaisen sisällä tapahtuvaan kuin myös useamman eri viranomaisen virkamiesten väliseen kommunikointiin. Säännöksen soveltamisen rajoittaminen valituksessa esitetyllä tavalla vain yhden viranomaisen sisällä tapahtuvaan kommunikointiin johtaisi lainkohdan tarkoituksen vastaiseen lopputulokseen.

Hallinto-oikeus on asiaa ratkaistessaan tutustunut ELY-keskuksen hallinto-oikeudelle antamansa lausunnon liitteenä toimittamiin sähköpostiviesteihin, joiden julkisuuden määräytymisestä asiassa on kysymys. Sikäli kuin hallinto-oikeudelle toimitetussa aineistossa on kysymys Talvivaaran kaivoksen toimintaan ja valvontaan liittyvästä ELY-keskuksen ja ympäristöministeriön virkamiesten välisestä sähköpostiviestinvaihdosta, sähköpostiviestien sisältö koostuu virkamiesten välisestä mielipiteiden, näkemysten ja tietojen vaihdosta, ajankohtaisen tilanteen ja julkisuudessa esiin tulleiden asioiden toisilleen informoinnista sekä muunlaisesta vapaamuotoisesta keskustelusta. Viesteihin sisältyy myös kutsuja erilaisiin Talvivaaran kaivoksen tilannetta käsitteleviin tilaisuuksiin ja tilaisuuksien käytännön järjestelyjä koskevaa informaatiota. Viesteissä esitetyt Talvivaaran kaivoksen tilanteeseen liittyvät näkemykset ja kommentit sekä viesteihin sisältyvä keskustelu muutoinkin ovat luonteeltaan alustavia ja/tai epävirallisia. Viestien sisällön perusteella niihin sisältyvä yhteydenpito ei ole suoraan liitettävissä minkään yksittäisen ELY-keskuksessa vireillä olleen asian valmisteluun.

Asiakirjapyynnön kohteena olevissa viesteissä niiden sisältö huomioon ottaen on katsottava olevan kysymys julkisuuslain 5 §:n 4 momentin osalta hallituksen esityksessä tarkoitetuista keskustelua korvaavista viesteistä ja vapaamuotoisista tiedotteista. Sähköpostiviestejä on tähän nähden pidettävä sellaisina viranomaisen sisäistä työskentelyä varten laadittuina asiakirjoina, joita ei arkistolainsäädännön mukaan, julkisuusperiaatteen tarkoituksen toteutuminenkaan huomioon ottaen, ole tarkoitettu liitettäväksi arkistoon. Kysymys on näin ollen asiakirjoista, joihin ei julkisuuslain 5 §:n 4 momentin säännös huomioon ottaen sovelleta julkisuuslakia. Vastaselityksessä viitatusta arkistolain 6 §:n 1 momentin säännöksestä ei seuraa velvollisuutta arkistoida kaikkia viranomaisen toiminnan yhteydessä syntyneitä asiakirjoja, eikä mainittu lainkohta anna aihetta päätyä tässä asiassa toisenlaiseen lopputulokseen.

Valittajilla ei siten ole julkisuuslain säännösten mukaiseen yleisöjulkisuuteen tai asianosaisjulkisuuteen perustuvaa oikeutta saada tietoa pyytämiensä kirjaamattomien sähköpostiviestien sisällöstä. ELY-keskus on voinut hylätä asiakirjapyynnön tällä perusteella.

Arvioitaessa valittajien oikeutta saada pyytämänsä aineisto rikosoikeudenkäyntiin liittyvän oikeusturvan toteuttamiseksi on otettava huomioon, että julkisuuslaissa tarkoitetun asiakirjapyynnön käsittelyn yhteydessä hallintoviranomaisessa ei voida täsmällisesti arvioida yksittäisen asiakirjan merkitystä rikosasian oikeudenkäynnissä. Oikeudenmukainen oikeudenkäynti rikosasiassa toteutuu syytetyn oikeudella saada tieto koko oikeudenkäyntiaineistosta ja viime kädessä asiakirjan editiovelvollisuudella, josta määrää rikosasiaa käsittelevä tuomioistuin. Kysymys siitä, onko sähköpostiviestinvaihdolla katsottava olevan merkitystä rikosoikeudenkäynnissä vastaajina olevien oikeusturvan kannalta, on ratkaistu Kainuun käräjäoikeuden Pekka Perän esittämän editiopyynnön johdosta 29.7.2015 antamalla päätöksellä.

Kun otetaan huomioon edellä todettu, valituksenalaista päätöstä ei ole valituksessa esitetyillä perusteilla syytä muuttaa tai kumota.

Hallinto-oikeuden päätöksessä on mainittu sovellettuina oikeusohjeina perusteluissa mainittujen lisäksi julkisuuslain 1 §:n 1 momentti, 9 §:n 1 momentti ja 11 §.

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Aino Oksala, Martti Raunio ja Renne Pulkkinen, joka on myös esitellyt asian.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Markus Kokko ja Pekka Perä ovat valituksessaan vaatineet, että Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden ja Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätökset kumotaan ja ELY-keskus velvoitetaan luovuttamaan pyydetyt asiakirjat taikka toissijaisesti asia palautetaan ELY-keskukselle uudelleen käsiteltäväksi.

Vaatimuksen perusteluina on esitetty muun ohella seuraavaa:

Pekka Perälle ja kahdelle muulle henkilölle on Talvivaara Sotkamo Oy:n toimintaan liittyvässä rikosoikeudenkäynnissä vaadittu rangaistusta rikoslain 48 luvun 2 §:n mukaisesta törkeästä ympäristön turmelemisesta. Lisäksi syyttäjät ovat vaatineet, että vastaajat tulee tuomita yhteisvastuullisesti menettämään rikoksella saavutettavana hyötynä valtiolle yhteensä 13 308 970,61 euroa. Kysymyksessä on siis vakava rikossyyte, jonka seuraukset voivat olla yksityishenkilön näkökulmasta erittäin raskaat ja merkittävät.

Arvioitaessa sitä, täyttääkö vastaajien toiminta haastehakemuksen mukaisen teonkuvauksen sekä haastehakemuksessa yksilöidyn rikoksen tunnusmerkistön, on olennaista arvioida myös sitä, minkälaista Talvivaaran kaivostoimintaa koskeva viranomaisvalvonta on ollut ja minkälaisen oikeudellisen viitekehyksen tämän valvontatehtävän suorittaminen on luonut vastaajille. Oikeudenkäynnissä keskeisessä roolissa tuleekin olemaan se, miten Talvivaaran kaivoksen toimintaa koskevaa ympäristö- ja vesitalouslupapäätöstä on tullut tulkita ja miten ELY-keskuksen valvonta on ohjannut vastaajien toimia.

Valvovan viranomaisen ensisijainen keino puuttua ympäristöluvan varaiseen toimintaan on käyttää hallintopakkokeinoja. ELY-keskus on johdonmukaisesti hylännyt ulkopuolisten tahojen vaatimukset Talvivaaran kaivoksen toimintaa koskevissa hallintopakkoasioissa, mutta tästä huolimatta se on kuitenkin itse tehnyt tutkintapyynnön ympäristörikoksesta poliisille. ELY-keskuksen valvontatoimien epäjohdonmukaisuus on tarpeen selvittää asian rikosoikeudellista arviointia varten. Asian selvittämisessä on olennaista tarkastella muun muassa sitä, millaista ohjausta ELY-keskus on saanut ympäristöministeriöltä kaivoksen valvontaan liittyen.

Muutoksenhakijoilla on syytä epäillä, että ympäristöministeriön näkökannat tarvittavista toimenpiteistä ovat poikkeuksellisen voimakkaasti vaikuttaneet ELY-keskuksen toimintaan kaivoksen valvonnassa ja erityisesti rikosilmoituksen tekemiseen. Ministeriön vahvasta ohjauksesta kertovat ympäristöministeri Ville Niinistön julkisuudessa esittämät kannanotot, joihin myös oikeuskansleri on ottanut kantaa. Ministeriö on lisäksi julkaissut erillisen selvityksen Talvivaaran valvonnasta. Selvityksessä kritisoidaan voimakkaasti ELY-keskuksen toimintaa. Ympäristöministeriön menettelyä voidaan pitää hyvin poikkeuksellisena.

Rikosoikeudenkäynnissä vastaajina olevien henkilöiden oikeusturvan toteutumisen näkökulmasta on välttämätöntä saada käyttöön ELY-keskuksen ja ympäristöministeriön välinen Talvivaaran kaivoksen valvontaan liittyvä viestinvaihto.

ELY-keskukseen saapuneet viestit ovat sen hallussa ja toimitettu sille asian käsittelyä varten tai muuten sen toimialaan tai tehtäviin kuuluvassa asiassa, jolloin ne on katsottava julkisuuslain 5 §:n 2 momentin mukaisiksi viranomaisen asiakirjoiksi. ELY-keskuksen lähettämät viestit ympäristöministeriölle ovat viranomaisen laatimia asiakirjoja, jotka on niin ikään katsottava viranomaisen asiakirjoiksi.

Hallinto-oikeuden ratkaisun mukaan julkisuuslain 5 §:n 4 momenttia on tulkittava siten, että se soveltuu niin yhden viranomaisen sisällä tapahtuvaan kuin myös useamman viranomaisen virkamiesten väliseen kommunikointiin. Arvioidessaan viestinvaihtoa hallinto-oikeus ei ole ottanut huomioon, että kysymyksessä olevat viranomaiset ovat samanaikaisesti itsenäisiä, toisistaan erillisiä viranomaisia mutta toisaalta tulosohjauksesta johtuen vahvassa keskinäisessä hierarkiasuhteessa. Ympäristöministeriön ja ELY-keskuksen keskinäinen suhde on luonut nyt puheena olevassa asiassa tilanteen, jossa on vahvaa epäilystä siitä, että ELY-keskus on joutunut sellaisen ministeriön ohjauksen alaiseksi, jolla on ollut tosiasiallista vaikutusta ELY-keskuksen toimintaan. On perustelu syy epäillä ja olettaa, että ministeriön ja ELY-keskuksen välinen viestinvaihto ei ole hallinto-oikeuden päätöksessä tarkoitettua kahden viranomaisen välistä mielipiteenvaihtoa, vaan ministeriön harjoittamaa tosiasiallista ohjausta ELY-keskuksessa vireillä olevan yksittäisen asian käsittelyssä. Viestinvaihdon seurauksena syntyneitä asiakirjoja on yllä perustelluista syistä johtuen pidettävä julkisuuslain 5 §:n 2 momentin mukaisina viranomaisen asiakirjoina, joihin sovelletaan julkisuuslakia.

ELY-keskukseen saapuneet viestit ovat kiistämättä liittyneet sen tehtäviin ja sieltä lähteneet viestit syntyneet sen toiminnan yhteydessä. Julkisuuslain esitöissä ja oikeuskirjallisuudessa on lähdetty siitä, että sulkemalla viranomaisen sisäisen työskentelyn asiakirjat julkisuuslain soveltamisen ulkopuolelle ei ole tarkoitettu kaventaa valmistelun julkisuutta tai mahdollisuutta saada tietoja viranomaisen perusteluvelvollisuuden piiriin kuuluvista seikoista.

Muutoksenhakijoiden oikeusturvan toteutumisen näkökulmasta on tärkeää, että kaikki perusteet ja vaikuttimet ELY-keskuksen päätökselle tehdä tutkintapyyntö saadaan selvitettyä. ELY-keskus on ollut nyt puheena olevassa asiassa ympäristönsuojelulain mukainen valvontaviranomainen sekä asianomistaja rikosasiassa. Asetelmasta johtuen laajaa asiakirjajulkisuutta puoltava perusoikeusmyönteinen tulkinta on oltava soveltamisen lähtökohtana, jotta vastaajien oikeusturva sekä puolustautumismahdollisuudet rikosasiassa toteutuisivat.

Tutkintapyynnössä ilmoituksen tekemisen syyksi yksilöidään erityisesti Talvivaaran kaivoksen sulfaatti- ja mangaanipäästöt sekä niiden vaikutukset ympäristössä. Kainuun käräjäoikeuden päätöksestä 29.7.2015 ilmenee, että ELY-keskuksella on tutkintapyyntöä edeltävältä ajalta hallussaan yksi asiakirjapyynnössä yksilöity viesti. Se koskee Talvivaaran kaivoksen purkuvesistöjen sulfaatti- ja mangaanipitoisuuksia, siis juuri niitä seikkoja, joihin tutkintapyynnön tekeminenkin on perustettu. Edellä esitetyn perusteella on selvää, että ELY-keskuksen ja ympäristöministeriön välillä on ollut viestintää Talvivaaran kaivoksen valvontaan liittyen ja viestinvaihto on ainakin osin koskenut nimenomaan tutkintapyynnön tekemisen perusteena olevia seikkoja. Siltäkin osin kuin viestinvaihto on koskenut esimerkiksi tapaamisia koskevia järjestelyjä, viesteillä voi olla muutoksenhakijoille merkitystä, koska niiden perusteella voi olla mahdollista tehdä tarkentavia asiakirjapyyntöjä esimerkiksi tapaamisista laadituista pöytäkirjoista tai niissä käsitellystä aineistosta, jotka liittyvät tutkintapyynnön tekemiseen.

Ministeriön ELY-keskukseen kohdistamalla ohjauksella on olennainen merkitys arvioitaessa Perän ja muiden vastaajien asemaa vireillä olevassa rikosprosessissa. Asiakirjapyynnön kohteena olevat viestit olisi tullut arkistolain 6 §:n 1 momentin ja 7 §:n 2 momentin mukaan arkistoida.

Hallinto-oikeus ei ole huomioinut riittävällä tavalla asianosaisjulkisuuden merkitystä ja on siten osaltaan estänyt vastaajien oikeusturvan toteutumista rikosasiassa. Viestienvaihdolla on julkisuuslain 11 §:n tarkoittamalla tavalla voinut olla tosiasiallista vaikutusta ELY-keskuksen valvontatoimenpiteisiin ja erityisesti tutkintapyynnön tekemiseen. Kun otetaan huomioon rikosprosessissa vaadittujen seuraamusten ankaruus ja se, että pyydetyillä asiakirjoilla voi olla vaikutusta rikosprosessin vireilletuloon ja lopputulokseen, ELY-keskuksen valvontatoimilla on mitä suurimmassa määrin ollut vaikutusta vastaajien oikeuteen, etuun ja velvollisuuteen.

Hallinto-oikeuden päätöksessä julkisuusolettamaa koskevaa poikkeusta on tulkittu laajentavasti eikä päätöksestä ilmene, millä tavalla julkisuuslainsäädännön keskeisten periaatteiden, oikeusvaltioperiaatteen ja perusoikeusmyönteisen laintulkinnan vaatimukset on huomioitu arvioinnissa ja lopputuloksessa. Hallinto-oikeus on pyrkinyt tulkitsemaan julkisuuslain 5 §:n 4 momenttia erityisen laajasti siksi, että viranomaiset eivät ole mieltäneet sähköpostiviestien voivan tulla julki. Tämä ei kuitenkaan ole salassapitoperuste tai peruste tulkita mainittua säännöstä laajentavasti.

Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on lausunnossaan esittänyt, että valitus hylätään. ELY-keskus on viitannut hallinto-oikeudelle antamaansa lausuntoon ja esittänyt muun ohella seuraavaa:

ELY-keskus on jättänyt ensimmäisen Talvivaaran kaivosta koskevan ilmoituksen poliisille esitutkintaa varten elokuussa 2011. Jo valituksessa viitattujen ympäristöministerin toimintaa koskevan oikeuskanslerin päätöksen 21.2.2013 ja Talvivaaraselvityksen (ympäristöministeriön raportti 2/2013) ajankohdista voidaan havaita, että valvontaviranomaisen toiminnan ei jätetyn esitutkintapyynnön suhteen ole perusteltua valituksessa esitetyin tavoin epäillä perustuneen ulkopuolisiin käskyihin tai toimeksiantoihin. Pyydetyt sähköpostit eivät sisällä muutoksenhakijoiden olettamaa tietoa, eli tietoa siitä, että ELY-keskus olisi saanut ympäristöministeriöltä epäasiallista ohjausta tai tavanomaisesta yhteydenpidosta poikkeavaa viestintää liittyen Talvivaaran kaivoksen valvontaan tai esitutkintapyynnön tekemiseen.

Sanottu pätee myös muutoksenhakijoiden erityisesti viittaamaan, ainoaan ajalta ennen elokuuta 2011 peräisin olevaan sähköpostiin. Siinä on lähetetty linkki ELY-keskuksen tiedotteeseen 17.5.2011, jossa on muun ohella todettu, että Talvivaaran kaivoksen jätevesi on sisältänyt ennakoitua enemmän sulfaatteja, rautaa ja mangaania ja että sulfaatin ja mangaanin pitoisuudet ovat nousseet huomattavasti luonnontilaiseen verrattuna.

Nämä valvontaviranomaisen havaitsemat ennakoidusta poikenneet ympäristövaikutukset ovat seikkoja, jotka ovat olleet perusteena ympäristönsuojelulain 94 §:n perusteella jätetylle esitutkintailmoitukselle. Sitä ei ole jätetty ympäristöministeriön käskyjen tai viestinnän johdosta.

Muutoksenhakijat vaativat asiakirjoja oikeudenkäyntiä varten jo kesällä 2015 Kainuun käräjäoikeudelta. Se hylkäsi vaatimuksen katsoen, että hakijan oikeuden puolustautua ja esittää todistelua asiassaan voidaan katsoa toteutuvan sekä tosiasiallisesti että myös yhtäläisin edellytyksin muiden oikeudenkäynnin osapuolten kanssa ilman vaadittujen sähköpostien luovuttamista. Asiakirjojen saamisen tarve rikosoikeudelliseen menettelyyn liittyvänä oikeusturvakysymyksenä on siis jo ratkaistu.

Pyydetyt asiakirjat eivät ole sisältönsä perusteella arkistointia edellyttäviä, ja niiden käsittelyssä on noudatettu hallinnossa sovellettua tavanomaista käytäntöä. Vapaamuotoista keskustelua korvaavat yleisluontoiset, alustavat, epäviralliset ja mihinkään valvontaviranomaisessa vireillä olevaan asiaan liittymättömät ja sellaisina arkistoimattomat asiakirjat eivät kuulu julkisuuslain 5 §:n 4 momentti huomioon ottaen lain soveltamisalaan.

Markus Kokko ja Pekka Perä ovat vastaselityksessään esittäneet muun ohella seuraavaa:

Sillä, onko asiakirja toimitettu viranomaiselle sähköpostin muodossa, ei ole merkitystä arvioitaessa asiakirjan kuulumista julkisuuslain soveltamisalan piiriin. ELY-keskuksen toteamus siitä, että asiakirjojen arkistoimatta jättäminen vastaisi hallinnossa sovellettua tavanomaista käytäntöä, antaa aiheen olettaa, ettei se ole mieltänyt sähköpostiliikenteessä syntyvien asiakirjojen kuuluvan arkistointivelvoitteen tai julkisuuslain soveltamisalan piiriin. Julkisuusperiaatteen toteutumisen kannalta on kuitenkin ensisijaisen tärkeää, että viranomaisessa syntyneet tai sille toimitetut sähköpostiviestit katsotaan viranomaisen toimintaan liittyviksi julkisiksi asiakirjoiksi siitäkin huolimatta, että viestiin sisältyy mahdollisesti myös vapaamuotoisempaa keskustelua.

ELY-keskukselle vireillä olevan asian käsittelyä varten tai muuten sen toimialaan tai tehtäviin kuuluvassa asiassa toimitetut asiakirjat tai esimerkiksi ELY-keskuksen sisäistä työskentelyä varten mutta samalla sille sen tehtävien johdosta tai toiminnan yhteydessä saapuneet taikka syntyneet asiakirjat kuuluvat julkisuuslain soveltamisalaan. Ottaen huomioon ympäristöministeriön ja ELY-keskuksen välisen hierarkiasuhteen, ELY-keskuksen valvontaroolin suhteessa Talvivaaraan sekä ympäristöministerin ja eräiden ministeriön virkamiesten esittämät näkökannat Talvivaarasta, ministeriön ja ELY-keskuksen välisiä sähköpostiviestejä on pidettävä julkisuuslain soveltamisalaan kuuluvina asiakirjoina.

Vaikka asiakirjat olisi virkamiesten välisen vapaamuotoisemman viestinvaihdon seurauksena katsottava julkisuuslain 5 §:n 4 momentin mukaisiksi asiakirjoiksi, niiden tietosisältö edellyttää arkistointia arkistolain mukaisesti. Oikeusvaltio- ja julkisuusperiaatteen kannalta olisi kestämätöntä, että viranomainen voisi jättää sen tehtävien johdosta tai toiminnan yhteydessä syntyneet asiakirjat arkistoimatta yksinomaan siitä syystä, että ne ovat saapuneet tai syntyneet sähköpostiviesteinä tai siitä syystä, että niihin sisältyy virkamiesten välistä keskustelua.

Se, että viranomaisen ja sen toiminnan ohjauksesta vastaavan ministeriön välinen asiakirjaliikenne on toteutettu sähköpostiviestein ja se, että sähköpostiliikenne sisältää viranomaisen tehtävien hoitoon liittyvien asioiden hoitamisen lisäksi mahdollisesti arkistointivelvoitteen ulkopuolelle kuuluvaa keskustelun korvaavaa viestinvaihtoa, ei ole julkisuuslain mukainen peruste jättää kokonaisia asiakirjoja tai asiakirjakokonaisuuksia lain soveltamisalan ulkopuolelle. Se ei myöskään ole arkistolain mukainen peruste jättää asiakirjoja kokonaan arkistoimatta.

ELY-keskuksen tarkoittamalla Kainuun käräjäoikeuden ratkaisulla ei ole oikeudellista merkitystä nyt puheena olevassa asiassa, joka ratkaistaan julkisuuslain mukaisesti.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian.

Valitus hylätään. Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Perustelut

Sovellettavat lainkohdat

Suomen perustuslain 12 §:n 2 momentin mukaan viranomaisen hallussa olevat asiakirjat ja muut tallenteet ovat julkisia, jollei niiden julkisuutta ole välttämättömien syiden vuoksi lailla erikseen rajoitettu. Jokaisella on oikeus saada tieto julkisesta asiakirjasta ja tallenteesta.

Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (julkisuuslaki) 1 §:n 1 momentin mukaan viranomaisten asiakirjat ovat julkisia, jollei mainitussa tai muussa laissa erikseen toisin säädetä.

Julkisuuslain 3 §:n mukaan mainitussa laissa säädettyjen tiedonsaantioikeuksien ja viranomaisten velvollisuuksien tarkoituksena on toteuttaa avoimuutta ja hyvää tiedonhallintatapaa viranomaisten toiminnassa sekä antaa yksilöille ja yhteisöille mahdollisuus valvoa julkisen vallan ja julkisten varojen käyttöä, muodostaa vapaasti mielipiteensä sekä vaikuttaa julkisen vallan käyttöön ja valvoa oikeuksiaan ja etujaan.

Julkisuuslain 5 §:n 2 momentin mukaan viranomaisen asiakirjalla tarkoitetaan viranomaisen hallussa olevaa asiakirjaa, jonka viranomainen tai sen palveluksessa oleva on laatinut taikka joka on toimitettu viranomaiselle asian käsittelyä varten tai muuten sen toimialaan tai tehtäviin kuuluvassa asiassa. Viranomaisen laatimana pidetään myös asiakirjaa, joka on laadittu viranomaisen antaman toimeksiannon johdosta, ja viranomaiselle toimitettuna asiakirjana asiakirjaa, joka on annettu viranomaisen toimeksiannosta tai muuten sen lukuun toimivalle toimeksiantotehtävän suorittamista varten.

Julkisuuslain 5 §:n 4 momentin mukaan lakia sovelletaan viranomaisissa työskentelevien sekä viranomaisten ja niiden lukuun toimivien yksityisten ja yhteisöjen välisiä neuvotteluja, yhteydenpitoa ja muuta niihin verrattavaa viranomaisten sisäistä työskentelyä varten laadittuihin asiakirjoihin vain, jos asiakirjat sisältävät sellaisia tietoja, että ne arkistolainsäädännön mukaan on liitettävä arkistoon. Jos asiakirjat kuitenkin liitetään arkistoon, viranomainen voi määrätä, että tietoja niistä saa antaa vain viranomaisen luvalla.

Julkisuuslain 17 §:n 1 momentin mukaan viranomainen on mainitun lain mukaisia päätöksiä tehdessään ja muutoinkin tehtäviään hoitaessaan velvollinen huolehtimaan siitä, että tietojen saamista viranomaisen toiminnasta ei lain 1 ja 3 § huomioon ottaen rajoiteta ilman asiallista ja laissa säädettyä perustetta eikä enempää kuin suojattavan edun vuoksi on tarpeellista ja että tiedon pyytäjiä kohdellaan tasapuolisesti.

Arkistolain 6 §:n 1 momentin mukaan arkistoon kuuluvat asiakirjat, jotka ovat saapuneet arkistonmuodostajalle sen tehtävien johdosta tai syntyneet arkistonmuodostajan toiminnan yhteydessä.

Arkistolain 7 §:n 2 momentin mukaan arkistotointa on hoidettava siten, että se tukee arkistonmuodostajan tehtävien suorittamista sekä yksityisten ja yhteisöjen oikeutta saada tietoja julkisista asiakirjoista, että yksityisten ja yhteisöjen oikeusturva samoin kuin tietosuoja on otettu asianmukaisesti huomioon ja että yksityisten ja yhteisöjen oikeusturvaan liittyvien asiakirjojen saatavuus on varmistettu sekä että asiakirjat palvelevat tutkimuksen tiedon lähteinä.

Lain esityöt

Julkisuuslakia koskevan hallituksen esityksen (HE 30/1998 vp s. 33) yleisperusteluissa todetaan julkisuusperiaatteen soveltamisalan laajentamista koskevassa jaksossa muun ohella seuraavaa:

”Ehdotettu laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta on rakennettu viranomaisten erillisyyden periaatteelle. Viranomaiset ovat lakia sovellettaessa toisiinsa nähden itsenäisiä. Tällä on merkitystä erityisesti valmistelun julkisuuden kannalta. Esimerkiksi viranomaisen toiselle viranomaiselle toimittamat lausunnot, aloitteet ja muut kirjelmät tulisivat yleensä julkisiksi välittömästi sen jälkeen, kun ne on allekirjoitettu, jollei kysymys ole salassa pidettäväksi säädetystä asiakirjasta.”

Mainitun hallituksen esityksen 2 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa (s. 46) todetaan seuraavaa:

”Viranomaisilla tulee myös hyvän valmistelun varmistamiseksi olla mahdollisuus sisäiseen mielipiteenvaihtoon ja vaihtoehtojen etsintään, ilman että keskeneräisistä asiakirjoista olisi velvollisuutta antaa kopioita”.

Mainitun hallituksen esityksen 5 §:n 2 momentin yksityiskohtaisissa perusteluissa (s. 55) lausutaan seuraavaa:

”Kysymys on viranomaisen asiakirjasta, vaikka se olisi lähetetty suoraan viranomaisessa toimivalle virkamiehelle tai viranomaisen toimeksiannosta toimivalle. Siten se, onko asiakirja tullut viranomaiselle kirjaamon kautta ei vaikuta asiakirjan luonteeseen viranomaisen asiakirjana. Virkamiehen on toimitettava hänelle lähetetty asiakirja kirjattavaksi.”

Mainitun hallituksen esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa (s. 57-58) todetaan julkisuuslain 5 §:n 4 momentin osalta muun ohella seuraavaa:

”Pykälän 4 momentti koskee sellaisia viranomaisen sisäisen toiminnan asiakirjoja, jotka eivät salassapitosäännösten noudattamista koskevia velvoitteita lukuun ottamatta kuuluisi lain soveltamisalaan.

(- - -)

Viranomaisissa toimivien välistä yhteydenpitoa varten laadituilla asiakirjoilla tarkoitetaan viranomaisen sisäisiä kokouksia tai sisäistä hallintoa varten laadittuja viestejä, tiedotteita, muistioita, pöytäkirjoja ja muita sellaisia asiakirjoja. Viranomaisen lukuun toimeksiantotehtäviä suorittavien ja viranomaisissa toimivien neuvottelua ja muuta yhteydenpitoa varten laadittuja asiakirjoja pidettäisiin ehdotuksen mukaan viranomaisen sisäisinä asiakirjoina.

Merkittävä osa momentissa tarkoitetusta aineistosta on vapaamuotoisia tiedotteita tai muita keskusteluja korvaavia viestejä, joita ei käytännössä edes luetteloida tai arkistoida. Asiakirjat jäisivät lain soveltamisalan ulkopuolelle, jos ne eivät sisällä sellaisia tietoja, että ne tulisi arkistolainsäädännön mukaan liittää arkistoon. Arkistolain soveltamisala vastaa lakiehdotuksen soveltamisalaa. Arkistotointa on arkistolain mukaan hoidettava siten, että se tukee arkistonmuodostajan tehtävien suorittamista sekä yksityisten ja yhteisöjen oikeutta saada tietoja julkisista asiakirjoista. Arkistotoimelta edellytetään myös, että yksityisten ja yhteisöjen oikeusturva samoin kuin tietosuoja on otettu asianmukaisesti huomioon ja että yksityisten ja yhteisöjen oikeusturvaan liittyvien asiakirjojen saatavuus on varmistettu sekä että asiakirjat palvelevat tutkimusta tiedon lähteinä. (- - -)

Lainsäädännössä, muun muassa hallintomenettelylaissa, säädetään velvollisuudesta perustella päätökset ja asiakirjoihin merkittävistä tiedoista. Ehdotus ei kaventaisi mahdollisuuksia saada tietoja perusteluvelvollisuuden piiriin kuuluvien asioiden ratkaisuun vaikuttavista tai sen perusteita koskevista tiedoista. Momentissa ei siten ole kysymys asiakirjoista, jotka kuvaisivat julkisen vallan käyttämistä, eikä niitä siten voida pitää julkisuusperiaatteen toteutumisen kannalta keskeisinä asiakirjoina. Säännöstä on pidettävä välttämättömänä selkeyssyistä sekä viranomaisissa toimivien mielipiteen vaihdon ja muiden normaalien kommunikointimahdollisuuksien turvaamiseksi.

(- - -)

Virkamiesten ja vastaavasti viranomaisen toimeksiantotehtävää suorittavan ja viranomaisen edustajien välisen kommunikoinnin ja mielipitei-denvaihdon vapauden säilyttäminen on välttämätöntä viranomaisen toiminnan turvaamiseksi. Rajoitusperustetta harkittaessa on otettu huomioon hallitusmuodon 10 §:n 2 momentti sekä perusoikeuksien rajoituksia koskevat yleiset opit, joita on lähemmin selostettu lakiehdotuksen 24 §:n perusteluissa. Koska hyvää ja monipuolista valmistelua sekä virkamiesten vapaata mielipiteenvaihtoa voidaan pitää tärkeinä yleisinä etuina ja koska rajoitus tulee sovellettavaksi vain arkistointivelvollisuuden ulkopuolelle jääviin asiakirjoihin, säännöksen mukaisen tiedonsaannin rajoituksen voidaan katsoa olevan mahdollinen hallitusmuodon 10 §:n 2 momentin sekä perusoikeuksien rajoittamista koskevien yleisten oppien mukaan. Ulkomaisissa julkisuutta koskevissa laeissa, kuten Ruotsin painovapausasetuksen 2 luvun 9 §:ssä, vastaavan tyyppiset asiakirjat on säännönmukaisesti rajattu julkisuuslainsäädännön soveltamisalan ulkopuolelle.”

Oikeuskirjallisuus

Wallin ja Konstari (Julkisuus- ja salassapitolainsäädäntö, 2000) toteavat: ”Sisäisen työskentelyn asiakirjat ovat tyypillisimmillään virkamiesten välisiä vapaamuotoisia viestejä ja keskusteluja korvaavia kirjallisia kommentteja. Myös monet esivalmisteluun kuuluvat alustavat luonnokset, joiden pohjalta käydään keskustelua, voivat kuulua tähän ryhmään.” (- - -) ”Viranomaisten sisäistä työskentelyä varten laadittuina ja lain soveltamisalan ulkopuolelle jäävinä asiakirjoina ei voida välttämättä pitää päätöksentekoa ohjaaviksi tarkoitettuja ohjeita, joita usein kutsutaan sisäisiksi ohjeiksi”.

Mäenpää (Julkisuusperiaate, 3. uud. painos 2016) toteaa: ”Tyypillisiä sisäisen työskentelyn asiakirjoja ovat päätöksentekoa valmistelevien henkilöiden väliset alustavat ja epäviralliset kommentit, niihin verrattavat tiedotteet ja sähköpostiviestit sekä työn ohjausta tarkoittavat yksittäiset suppea-alaiset työnjohto- ja valvontamääräykset. Niihin kuuluvat myös pelkästään viraston sisäistä hallintoa varten laaditut asiakirjat sekä tekniset neuvottelu- ja valmisteluasiakirjat, joilla ei ole vaikutusta käsiteltävän asian sisältöön. (- - -). Sisäisen työskentelyn asiakirjat sisältävät usein alustavia arvioita ja näkemyksiä erilaisista vaihtoehdoista ja ratkaisumahdollisuuksista.”

Muutoksenhaun kohde

Asianajaja Markus Kokon Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle esittämä asiakirjapyyntö on koskenut kaikkea postin tai sähköpostin välityksellä tapahtunutta kirjeenvaihtoa ympäristöministeriön ja ELY-keskuksen sekä sanotuissa viranomaisissa toimivien virkamiesten välillä koskien Talvivaara Sotkamo Oy:n tai Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj:n toimintaa ja valvontaa aikavälillä 1.1.2011-23.1.2015. ELY-keskus on luovuttanut Kokolle arkistoidun (ELY-keskuksen diaariin kirjatun) aineiston, mutta ei kirjaamattomia sähköpostiviestejä katsoen, että ne jäävät julkisuuslain soveltamisalan ulkopuolelle mainitun lain 5 §:n 4 momentin perusteella. Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on hylännyt Kokon ja Pekka Perän valituksen ELY-keskuksen päätöksestä.

Korkein hallinto-oikeus on tutustunut siihen lähes 200 sähköpostiviestiä käsittävään aineistoon, jota ELY-keskus ei ole luovuttanut.

Oikeudellinen arviointi ja lopputulos

Viranomaisen hallussa olevat, sen tai sen palveluksessa olevan laatimat tai sille asian käsittelyä varten tai muuten sen toimialaan tai tehtäviin kuuluvassa asiassa toimitetut asiakirjat ovat julkisuuslain 5 §:n 2 momentissa tarkoitettuja viranomaisen asiakirjoja, joihin mainittua lakia pääsääntöisesti sovelletaan. Julkisuuslain 5 §:n 4 momentin perusteella eräisiin viranomaisten sisäistä työskentelyä varten laadittuihin asiakirjoihin mainittua lakia sovelletaan kuitenkin vain tietyin lainkohdassa mainituin edellytyksin.

Julkisuuslain 5 §:n 4 momentin sanamuodon perusteella on tulkinnanvaraista, tarkoitetaanko siinä yksinomaan sellaisia asiakirjoja, joita ei ole lähetetty viranomaisen ulkopuolelle vai voivatko myös eri viranomaisten tai niissä työskentelevien välisen viestinnän yhteydessä syntyneet asiakirjat olla lainkohdassa tarkoitettuja viranomaisten sisäistä työskentelyä varten laadittuja asiakirjoja, joihin julkisuuslakia ei sovelleta.

Julkisuuslain 5 §:n 4 momentissa julkisuuslain soveltamisalaan säädettyä poikkeusta on tulkittava perustuslain 12 §:n 2 momentissa turvattu julkisuusperiaate huomioon ottaen suppeasti. Tulkinnassa on otettava myös huomioon julkisuuslain 3 ja 17 §. Toiselta puolen asiaa arvioitaessa on otettava huomioon, että viranomaisten ja niissä toimivien virkamiesten välisen yhteydenpidon toimintaympäristö on merkittävästi muuttunut julkisuuslain säätämisajasta muun ohella sähköpostiviestien käytön myötä. Sinänsä asiakirjan luonnetta ei ratkaise se, onko kysymyksessä sähköpostiviesti tai se, onko asiakirja toimitettu viranomaisen kirjaamoon.

Ympäristöministeriö ohjaa ympäristöministeriöstä annetun valtioneuvoston asetuksen (1286/2015) ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista annetun lain (897/2009) mukaan ELY-keskusten toimintaa toimialallaan. Vaikka ELY-keskukset ja ympäristöministeriö ovatkin itsenäisiä virastoja, niissä toimivat virkamiehet ovat tyypillisesti myös epävirallisesti yhteydessä toisiinsa eri viranomaisiin jakaantuneiden virkamiesten asiantuntemuksen hyödyntämiseksi. Yksittäisen virkamiehen antama asiantuntijaneuvo, tilannetieto tai tiedustelu ei sellaisenaan aina ole viranomaisen lopulliseksi tarkoitettu kannanotto mihinkään asiaan. Ministeriön virkamiehet voivat myös antaa alustavia asiantuntija-arvioita sellaista asiaa varten, joka ratkaistaan lopullisesti ELY-keskuksessa. Tällaiset alustavat kannanotot liittyvät tällöin vielä keskeneräiseen asiaan ja ovat osa keskinäistä kommunikaatiota.

Nyt kysymyksessä olevia sähköpostiviestejä voidaan luonnehtia ennemminkin yksittäisten virkamiesten keskinäisiksi kuin viranomaisten väliseksi viestienvaihdoksi. Sisällöltään ja tarkoitukseltaan viestit ovat pääosin mielipiteen- tai tietojenvaihdoksi luonnehdittavia. Sähköpostiviestintä on viranomaisten ja virkamiesten välisessä neuvotteluluonteisessa yhteydenpidossa huomattavasti keskeisemmässä asemassa kuin julki-suuslain tullessa voimaan vuonna 1999. Lain tullessa voimaan mielipiteidenvaihto tapahtui useimmiten puhelimitse, jolloin keskustelusta ei synny asiakirjaa. Kun vielä otetaan huomioon, että julkisuuslain 5 §:n 4 momentin tarkoituksena on turvata virkamiesten välisen kommunikoinnin ja mielipiteidenvaihdon vapaus, kysymyksessä olevia saman hallinnonalan viranomaisissa toimivien virkamiesten välisiä sähköpostiviestejä on pidettävä lainkohdassa tarkoitettuina viranomaisten sisäistä työskentelyä varten laadittuina asiakirjoina. Sähköpostiviesteihin tutustumisen perusteella voidaan lisäksi arvioida, että kokonaisuutena arvioituna ne eivät sisällä sellaisia tietoja, että ne arkistolainsäädännön mukaan on liitettävä arkistoon. Sähköpostiviesteihin ei siten edellä esitettyjen näkökohtien punninnan perusteella julkisuuslain 5 §:n 4 momentin mukaan ole sovellettava mainittua lakia.

Lopuksi korkein hallinto-oikeus vielä muutoksenhakijoiden oikeussuojan tarpeeseen liittyen toteaa, että he ovat pyytäneet asiakirjoja rikosasian oikeudenkäynnissä käytettäväksi. Tällaisessa oikeudenkäynnissä tuomioistuin voi asettamalla oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 12 §:ssä säädetyn editiovelvollisuuden velvoittaa osapuolet esittämään oikeudenkäynnissä asiakirjoja, joilla on merkitystä todisteena. Editiovelvollisuus voidaan ulottaa sellaisiinkin asiakirjoihin, joihin julkisuuslakia ei sovelleta (KKO 2012:27). Oikeudenmukainen oikeudenkäynti rikosasiassa toteutuu syytetyn oikeudella saada tieto koko oikeudenkäyntiaineistosta ja viime kädessä asiakirjan editiovelvollisuudella, josta määrää rikosasiaa käsittelevä tuomioistuin. Kainuun käräjäoikeus on antanut 29.7.2015 ratkaisun (15/267) Perän editiovaatimukseen. Päätökseen on liitetty muutoksenhakuohjaus.

Edellä lausutun vuoksi ja kun muutoin otetaan huomioon edellä ilmenevät Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätöksen perustelut, päätöksessä mainitut oikeusohjeet sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Kuusiniemi, Riitta Mutikainen, Hannu Ranta, Mika Seppälä ja Kari Tornikoski. Asian esittelijä Mikko Rautamaa.

Esittelijän eriävä mielipide

Asian esittelijän esittelijäneuvos Mikko Rautamaan esitys asian ratkaisemiseksi oli seuraava:

”Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden ja Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätökset kumotaan ja asia palautetaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle uudelleen käsiteltäväksi.

Perustelut

Sovellettavat lainkohdat

Suomen perustuslain 12 §:n 2 momentin mukaan viranomaisen hallussa olevat asiakirjat ja muut tallenteet ovat julkisia, jollei niiden julkisuutta ole välttämättömien syiden vuoksi lailla erikseen rajoitettu. Jokaisella on oikeus saada tieto julkisesta asiakirjasta ja tallenteesta.

Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (julkisuuslaki) 1 §:n 1 momentin mukaan viranomaisten asiakirjat ovat julkisia, jollei mainitussa tai muussa laissa erikseen toisin säädetä.

Julkisuuslain 3 §:n mukaan mainitussa laissa säädettyjen tiedonsaantioikeuksien ja viranomaisten velvollisuuksien tarkoituksena on toteuttaa avoimuutta ja hyvää tiedonhallintatapaa viranomaisten toiminnassa sekä antaa yksilöille ja yhteisöille mahdollisuus valvoa julkisen vallan ja julkisten varojen käyttöä, muodostaa vapaasti mielipiteensä sekä vaikuttaa julkisen vallan käyttöön ja valvoa oikeuksiaan ja etujaan.

Julkisuuslain 5 §:n 2 momentin mukaan viranomaisen asiakirjalla tarkoitetaan viranomaisen hallussa olevaa asiakirjaa, jonka viranomainen tai sen palveluksessa oleva on laatinut taikka joka on toimitettu viranomaiselle asian käsittelyä varten tai muuten sen toimialaan tai tehtäviin kuuluvassa asiassa. Viranomaisen laatimana pidetään myös asiakirjaa, joka on laadittu viranomaisen antaman toimeksiannon johdosta, ja viranomaiselle toimitettuna asiakirjana asiakirjaa, joka on annettu viranomaisen toimeksiannosta tai muuten sen lukuun toimivalle toimeksiantotehtävän suorittamista varten.

Julkisuuslain 5 §:n 4 momentin mukaan lakia sovelletaan viranomaisissa työskentelevien sekä viranomaisten ja niiden lukuun toimivien yksityisten ja yhteisöjen välisiä neuvotteluja, yhteydenpitoa ja muuta niihin verrattavaa viranomaisten sisäistä työskentelyä varten laadittuihin asiakirjoihin vain, jos asiakirjat sisältävät sellaisia tietoja, että ne arkistolainsäädännön mukaan on liitettävä arkistoon. Jos asiakirjat kuitenkin liitetään arkistoon, viranomainen voi määrätä, että tietoja niistä saa antaa vain viranomaisen luvalla.

Julkisuuslain 17 §:n 1 momentin mukaan viranomainen on mainitun lain mukaisia päätöksiä tehdessään ja muutoinkin tehtäviään hoitaessaan velvollinen huolehtimaan siitä, että tietojen saamista viranomaisen toiminnasta ei lain 1 ja 3 § huomioon ottaen rajoiteta ilman asiallista ja laissa säädettyä perustetta eikä enempää kuin suojattavan edun vuoksi on tarpeellista ja että tiedon pyytäjiä kohdellaan tasapuolisesti.

Lain esityöt

Julkisuuslakia koskevan hallituksen esityksen (HE 30/1998 vp) yleisperusteluissa todetaan julkisuusperiaatteen soveltamisalan laajentamista koskevassa jaksossa muun ohella, että ”ehdotettu laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta on rakennettu viranomaisten erillisyyden periaatteelle. Viranomaiset ovat lakia sovellettaessa toisiinsa nähden itsenäisiä. Tällä on merkitystä erityisesti valmistelun julkisuuden kannalta. Esimerkiksi viranomaisen toiselle viranomaiselle toimittamat lausunnot, aloitteet ja muut kirjelmät tulisivat yleensä julkisiksi välittömästi sen jälkeen, kun ne on allekirjoitettu, jollei kysymys ole salassa pidettäväksi säädetystä asiakirjasta.”

Mainitun hallituksen esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa todetaan julkisuuslain 5 §:n 4 momentin osalta muun ohella seuraavaa:

”Pykälän 4 momentti koskee sellaisia viranomaisen sisäisen toiminnan asiakirjoja, jotka eivät salassapitosäännösten noudattamista koskevia velvoitteita lukuun ottamatta kuuluisi lain soveltamisalaan.

Momentin mukaan lakia sovellettaisiin viranomaisissa työskentelevien sekä viranomaisten ja niiden toimeksiannosta toimivien yksityisten tai yhteisöjen välisiä neuvotteluja, yhteydenpitoa tai muuta viranomaisten sisäistä työskentelyä varten laadittuihin asiakirjoihin vain, jos ne sisältävät sellaisia tietoja, että ne arkistolainsäädännön mukaan on liitettävä arkistoon.

Viranomaisissa toimivien välistä yhteydenpitoa varten laadituilla asiakirjoilla tarkoitetaan viranomaisen sisäisiä kokouksia tai sisäistä hallintoa varten laadittuja viestejä, tiedotteita, muistioita, pöytäkirjoja ja muita sellaisia asiakirjoja. Viranomaisen lukuun toimeksiantotehtäviä suorittavien ja viranomaisissa toimivien neuvottelua ja muuta yhteydenpitoa varten laadittuja asiakirjoja pidettäisiin ehdotuksen mukaan viranomaisen sisäisinä asiakirjoina.

Merkittävä osa momentissa tarkoitetusta aineistosta on vapaamuotoisia tiedotteita tai muita keskusteluja korvaavia viestejä, joita ei käytännössä edes luetteloida tai arkistoida. Asiakirjat jäisivät lain soveltamisalan ulkopuolelle, jos ne eivät sisällä sellaisia tietoja, että ne tulisi arkistolainsäädännön mukaan liittää arkistoon. Arkistolain soveltamisala vastaa lakiehdotuksen soveltamisalaa. Arkistotointa on arkistolain mukaan hoidettava siten, että se tukee arkistonmuodostajan tehtävien suorittamista sekä yksityisten ja yhteisöjen oikeutta saada tietoja julkisista asiakirjoista. Arkistotoimelta edellytetään myös, että yksityisten ja yhteisöjen oikeusturva samoin kuin tietosuoja on otettu asianmukaisesti huomioon ja että yksityisten ja yhteisöjen oikeusturvaan liittyvien asiakirjojen saatavuus on varmistettu sekä että asiakirjat palvelevat tutkimusta tiedon lähteinä. (- - -)

Lainsäädännössä, muun muassa hallintomenettelylaissa, säädetään velvollisuudesta perustella päätökset ja asiakirjoihin merkittävistä tiedoista. Ehdotus ei kaventaisi mahdollisuuksia saada tietoja perusteluvelvollisuuden piiriin kuuluvien asioiden ratkaisuun vaikuttavista tai sen perusteita koskevista tiedoista. Momentissa ei siten ole kysymys asiakirjoista, jotka kuvaisivat julkisen vallan käyttämistä, eikä niitä siten voida pitää julkisuusperiaatteen toteutumisen kannalta keskeisinä asiakirjoina. Säännöstä on pidettävä välttämättömänä selkeyssyistä sekä viranomaisissa toimivien mielipiteen vaihdon ja muiden normaalien kommunikointimahdollisuuksien turvaamiseksi.

(- - -)

Muita momentissa tarkoitettuja sisäistä työskentelyä varten laadittuja asiakirjoja olisivat muun muassa henkilöstön virkistystoimintaa koskevat ja muut niihin rinnastettavat asiakirjat sekä esimerkiksi työajan seurantajärjestelmät samoin kuin viranomaisen vapaamuotoiseen rutiiniasioiden viestintään käytettävät muistiinpanoluonteisia asiakirjoja sisältävät tai välittävät järjestelmät.

Virkamiesten ja vastaavasti viranomaisen toimeksiantotehtävää suorittavan ja viranomaisen edustajien välisen kommunikoinnin ja mielipiteidenvaihdon vapauden säilyttäminen on välttämätöntä viranomaisen toiminnan turvaamiseksi. Rajoitusperustetta harkittaessa on otettu huomioon hallitusmuodon 10 §:n 2 momentti sekä perusoikeuksien rajoituksia koskevat yleiset opit, joita on lähemmin selostettu lakiehdotuksen 24 §:n perusteluissa. Koska hyvää ja monipuolista valmistelua sekä virkamiesten vapaata mielipiteenvaihtoa voidaan pitää tärkeinä yleisinä etuina ja koska rajoitus tulee sovellettavaksi vain arkistointivelvollisuuden ulkopuolelle jääviin asiakirjoihin, säännöksen mukaisen tiedonsaannin rajoituksen voidaan katsoa olevan mahdollinen hallitusmuodon 10 §:n 2 momentin sekä perusoikeuksien rajoittamista koskevien yleisten oppien mukaan. Ulkomaisissa julkisuutta koskevissa laeissa, kuten Ruotsin painovapausasetuksen 2 luvun 9 §:ssä, vastaavan tyyppiset asiakirjat on säännönmukaisesti rajattu julkisuuslainsäädännön soveltamisalan ulkopuolelle.”

Muutoksenhaun kohde

Asianajaja Markus Kokon Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle esittämä asiakirjapyyntö on koskenut kaikkea postin tai sähköpostin välityksellä tapahtunutta kirjeenvaihtoa ympäristöministeriön ja ELY-keskuksen sekä sanotuissa viranomaisissa toimivien virkamiesten välillä koskien Talvivaara Sotkamo Oy:n tai Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj:n toimintaa ja valvontaa aikavälillä 1.1.2011-23.1.2015. ELY-keskus on luovuttanut Kokolle arkistoidun (ELY-keskuksen diaariin kirjatun) aineiston, mutta ei kirjaamattomia sähköpostiviestejä katsoen, että ne jäävät julkisuuslain soveltamisalan ulkopuolelle mainitun lain 5 §:n 4 momentin perusteella. Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on hylännyt Kokon ja Pekka Perän valituksen ELY-keskuksen päätöksestä.

Korkein hallinto-oikeus on tutustunut siihen lähes 200 sähköpostiviestiä käsittävään aineistoon, jota ELY-keskus ei ole luovuttanut.

Oikeudellinen arviointi ja lopputulos

Julkisuuslain tarkoitus on toteuttaa perustuslain 12 §:n 2 momentissa perusoikeutena turvattua julkisuusperiaatetta. Julkisuusperiaate koskee lainkohdan mukaan kaikkia viranomaisen hallussa olevia asiakirjoja ja tallenteita. Julkisuutta voidaan rajoittaa lailla vain välttämättömien syiden vuoksi. Näistä lähtökohdista julkisuuslakia on sitä sovellettaessa tulkittava tavalla, joka edistää julkisuusperiaatteen toteutumista perusoikeutena viranomaistoiminnassa.

Viranomaisen hallussa olevat, sen tai sen palveluksessa olevan laatimat tai sille asian käsittelyä varten tai muuten sen toimialaan tai tehtäviin kuuluvassa asiassa toimitetut asiakirjat ovat julkisuuslain 5 §:n 2 momentissa tarkoitettuja viranomaisen asiakirjoja, joihin mainittua lakia pääsääntöisesti sovelletaan. Julkisuuslain 5 §:n 4 momentin perusteella eräisiin viranomaisten sisäistä työskentelyä varten laadittuihin asiakirjoihin mainittua lakia sovelletaan kuitenkin vain tietyin lainkohdassa mainituin edellytyksin.

Julkisuuslain 5 §:n 4 momentin sanamuodon perusteella on tulkinnanvaraista, tarkoitetaanko siinä yksinomaan sellaisia asiakirjoja, joita ei ole lähetetty viranomaisen ulkopuolelle vai voivatko myös eri viranomaisten tai niissä työskentelevien välisen viestinnän yhteydessä syntyneet asiakirjat olla lainkohdassa tarkoitettuja viranomaisten sisäistä työskentelyä varten laadittuja asiakirjoja, joihin julkisuuslakia ei sovelleta.

Tätä kysymystä koskevan arvioinnin yhtenä lähtökohtana on pidettävä sitä, että julkisuuslaki rakentuu viranomaisten erillisyyden periaatteelle, kuten myös sitä, että julkisuusperiaatteesta johtuen asiakirjojen julkisuutta rajoittavaa julkisuuslain 5 §:n 4 momenttia tulee tulkita suppeasti. Hallituksen esityksen (HE 30/1998 vp) yksityiskohtaisissa perusteluissa sanotun lainkohdan osalta lausuttu ei myöskään tue sitä näkemystä, että lainkohdassa olisi tarkoitettu muunkinlaisia neuvotteluja, yhteydenpitoa ja muuta niihin verrattavaa sisäistä työskentelyä kuin viranomaisen omassa piirissä tapahtuvaa. Tähän nähden julkisuuslain 5 §:n 4 momenttia on perustelluinta tulkita siten, ettei sen voida katsoa koskevan viranomaiselta toiselle lähetettyjä asiakirjoja kuten nyt kysymyksessä olevia sähköpostiviestejä. Ne eivät jää julkisuuslain 5 §:n 4 momentin perusteella julkisuuslain soveltamisalan ulkopuolelle vaan niihin sovelletaan mainittua lakia. ELY-keskus ei siten ole voinut hylätä asiakirjapyyntöä sen päätöksessä mainitulla perusteella.

Edellä lausutun vuoksi ja kun otetaan huomioon korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden ja ELY-keskuksen päätökset on kumottava ja asia on palautettava ELY-keskukselle asiakirjapyynnön ratkaisemiseksi noudattaen julkisuuslain säännöksiä tiedon antamisesta viranomaisen asiakirjasta.”

Asia Julkista hankintaa koskeva valitus

Valittaja Uudenmaan sairaankuljetus Oy

Päätös, jota valitus koskee

Markkinaoikeus 26.6.2015 nro 455/15

Asian aikaisempi käsittely

HUS-Logistiikka liikelaitos on ilmoittanut 29.1.2014 julkaisemallaan EU-ennakkoilmoituksella ja 3.4.2014 julkaisemallaan avointa menettelyä koskevalla kansallisella hankintailmoituksella HYKS-sairaanhoito-alueen Vantaan ja Keravan (HYKS Peijaksen alue) ensihoidon D-kiireellisyysluokan tehtävien hankinnasta alustavan arvion mukaan neljäksi vuodeksi alkaen vuoden 2015 alusta. Tarjouspyynnön mukaan sopimuksen voimassaoloa voidaan jatkaa erillisellä sopimuksella molempien osapuolten näin halutessa 1.1.2019 alkaen kuuden kuukauden irtisanomisajalla, kuitenkin niin, että sopimus on voimassa enintään 31.12.2020 asti.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HYKS-sairaanhoitoalueen lautakunta on 3.6.2014 tekemällään hankintapäätöksellä (§ 48) valinnut Med Group Ensihoitopalvelu Oy:n tarjouksen ja sulkenut Uudenmaan sairaankuljetus Oy:n tarjouskilpailusta.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HYKS-sairaanhoitoalueen lautakunta on Uudenmaan sairaankuljetus Oy:n hankintaoikaisuvaatimuksen johdosta 19.8.2014 tekemällään hankintaoikaisupäätöksellä (§ 56) ottanut Uudenmaan sairaankuljetus Oy:n tarjouksen mukaan tarjousvertailuun, suorittanut uuden tarjousvertailun ja valinnut edelleen Med Group Ensihoitopalvelu Oy:n tarjouksen.

Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo varsinaisella sopimuskaudella on hankintapäätöksen mukaan ollut noin 1,25 miljoonaa euroa.

Markkinaoikeuden ratkaisu

Markkinaoikeus, jossa Uudenmaan sairaankuljetus Oy on ollut valittajana, Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä vastapuolena sekä Med Group Ensihoitopalvelu Oy kuultavana, on valituksenalaisella päätöksellään jättänyt tutkimatta Uudenmaan sairaankuljetus Oy:n valituksen hankintayksikön 3.6.2014 tekemästä hankintapäätöksestä (markkinaoikeuden diaarinumero 2014/581) ja hylännyt Uudenmaan sairaankuljetus Oy:n valituksen hankintayksikön 19.8.2014 tekemästä hankintaoikaisupäätöksestä (markkinaoikeuden diaarinumero 2014/724). Lisäksi markkinaoikeus on hylännyt Uudenmaan sairaankuljetus Oy:n vaatimuksen oikeudenkäyntikulujensa korvaamisesta.

Markkinaoikeus on, siltä osin kuin korkeimmassa hallinto-oikeudessa on kysymys, perustellut päätöstään seuraavasti:

Asia dnro 2014/581

Valituksen tutkiminen

Hankintayksikkö on hankintaoikaisupäätöksellä 19.8.2014 § 56 muuttanut asiassa 2014/581 muutoksenhaun kohteena olevaa hankintapäätöstä 3.6.2014 [§ 48] siten, että valittajan tarjous on otettu mukaan tarjousvertailuun. Hankintayksikkö on hankintaoikaisupäätöksellä suorittanut uuden tarjousvertailun. Vaikka tarjouskilpailun lopputulos ei ole muuttunut, hankintaoikaisupäätöksen ja hankintayksikön suorittaman uuden tarjousvertailun on katsottava merkinneen sitä, että hankintayksikkö on tehnyt asiassa uuden hankintapäätöksen ja siten tosiasiallisesti poistanut aiemman 3.6.2014 tekemänsä hankintapäätöksen. Tämän vuoksi hankintaa ei tässä hankintamenettelyssä tosiasiallisesti enää voida toteuttaa 3.6.2014 tehdyn hankintapäätöksen perusteella.

Valittajalla ei hankintapäätöksen 3.6.2014 [§ 48] osalta enää ole oikeussuojan tarvetta eikä tarvetta saada asiassa markkinaoikeuden perusteltua päätöstä siitä, oliko hankintayksikkö mainitun hankintapäätöksen osalta menetellyt valittajan väittämin tavoin julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti. Markkinaoikeus ei voi poistetun hankintapäätöksen osalta myöskään määrätä hankintayksikölle hankintalaissa säädettyä seuraamusta. Näin ollen valittajien hankintayksikön 3.6.2014 tekemään hankintapäätökseen [§ 48] kohdistama valitus on jätettävä tutkimatta.

Asia dnro 2014/724

Hankintalain 2 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on käytettävä hyväksi olemassa olevat kilpailuolosuhteet, kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia tasapuolisesti ja syrjimättä sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.

Sähköinen tarjous

Valittaja on esittänyt, että hankintayksikkö on syrjinyt valittajaa siltä osin kuin tarjouspyynnössä on edellytetty tarjouksen lähettämistä sähköisesti Tarjouspalvelu.fi-toimittajaportaalista, eikä tarjouspyynnössä ole mainittu muuta tarjouksen toimittamistapaa, kuten tarjouksen toimittamista fyysisesti. Valittajan mukaan syrjivää on ollut myös, että kyseinen tarjousportaali ei ole toiminut valittajan käyttämän internet-selaimen kanssa ja että tarjouksia ei ole ollut mahdollista täydentää tarjousajan puitteissa tarjouksen jättämisen jälkeen.

Hankintalain 51 §:n [1 momentin] mukaan hankintamenettelyyn liittyvät ilmoitukset ja tietojenvaihto on toimitettava hankintayksikön valinnan mukaan joko kirjeitse, telekopiolla tai sähköisiä välineitä käyttäen. Valittujen viestintävälineiden on oltava yleisesti käytettävissä, eivätkä ne saa rajoittaa toimittajien mahdollisuutta osallistua hankintamenettelyyn. Pykälän esitöiden (HE 50/2006 vp s. 94−95) mukaan hankintayksikkö voisi päättää käytettävistä viestintätavoista ottaen huomioon hankinnan kohteen ja laajuuden. Viestintävälineiden valinnassa olisi erityisesti huomioitava syrjimättömyys, minkä vuoksi viestintävälineiden tulisi olla yleisesti käytettävissä olevia.

Julkisista hankinnoista annetun valtioneuvoston asetuksen (hankinta-asetus) 19 §:n [1 momentin] mukaan kansallisten ja EU-kynnysarvojen ylittävissä hankinnoissa tietojen toimittamisessa käytettävien sähköisten välineiden ja niiden teknisten vaatimusten on oltava syrjimättömiä, yleisesti saatavilla ja yhteensopivia yleisesti käytössä olevan tieto- ja viestintäteknologian kanssa.

Sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetun lain 8 §:n mukaan sähköinen viesti toimitetaan viranomaiselle lähettäjän omalla vastuulla.

Tarjousmenettelyn kaikissa vaiheissa on noudatettava sekä tarjoajien yhdenvertaisen kohtelun periaatetta että avoimuuden periaatetta sen varmistamiseksi, että kaikilla tarjoajilla on samat mahdollisuudet tarjoustensa ehtojen laatimisessa.

Käsillä olevassa tarjouskilpailussa tarjous on tarjouspyyntöasiakirjojen mukaan tullut kokonaisuudessaan toimittaa Tarjouspalvelu.fi-portaalin kautta. Markkinaoikeus katsoo, että hankintayksikkö on edellä todetun mukaisesti voinut harkintavaltansa puitteissa vapaasti valita, että tarjoukset tulee toimittaa hankintayksikölle yleisesti käytössä olevaa sähköistä tarjousportaalia käyttäen.

Hankintayksikkö on esittänyt selvitystä siitä, että sähköisen järjestelmän käytössä ei tarjousaikana ole esiintynyt ongelmia. Muut tarjoajat ovat lähettäneet tarjouksensa kysymyksessä olevaa sähköistä järjestelmää käyttäen, eikä hankintayksikön mukaan kukaan muu tarjoaja ole esittänyt kohdanneensa ongelmia tarjouksen lähettämisessä. Asiassa esitetyn selvityksen mukaan, mitä valittaja ei ole kiistänyt, voittanut tarjoaja on lähettänyt tarjouksensa hankintayksikölle ongelmitta käyttäen samaa internet-selainta kuin valittaja.

Käytetyn tarjousportaalin etusivulla on ollut ohje, jonka mukaan, mikäli tarjouksen tekijä haluaa kysyä palvelun käytöstä lisätietoja tai tarvitsee teknistä apua palvelun käyttöön liittyen, hän voi ottaa yhteyttä tekniseen tukeen sivun alareunassa olevan linkin kautta tai siinä ilmoitetun sähköpostiosoitteen kautta taikka ilmoitettuun puhelinnumeroon soittamalla.

Valittajalle on 2.5.2014 lähetetty tarjouspalvelusta vahvistus tarjouksen lähettämisestä. Vahvistusviestissä on tiedot tarjouksen kohteena olevasta palvelusta, tarjouksen jättäjän yhteystiedot ja tarkka tarjouksen saapumisaika sekä linkki tarjouspalveluun tallentuneeseen tarjoukseen. Tarjouksen lähettäjää on muistutettu tarjouksen tarkistamisesta seuraavasti: ”Tarkistathan tarjouksesi tiedot huolellisesti! Voit muokata niitä vielä tarjouksen jätön määräaikaan asti.”

Asiassa ei ole ilmennyt, että valittaja olisi tarjousaikana ottanut yhteyttä hankintayksikköön tai sähköisen järjestelmän ylläpitäjään mahdollisten ongelmien vuoksi. Valittaja on täydentänyt tarjoustaan sen jälkeen, kun se on lähettänyt tarjouksensa sähköisesti hankintayksikölle, lähettämällä sähköpostissa täydentäviä tietoja tarjoukseensa. Nämä tiedot on otettu huomioon tarjousta käsiteltäessä.

Edellä todetuin perustein asiassa ei ole tullut esille seikkoja, joiden perusteella olisi katsottava, että hankintayksikön valitsema sähköinen tarjousten toimitustapa olisi ollut syrjivä. Näin ollen markkinaoikeus katsoo, että tarjouspyyntö ei tarjousten lähettämistä koskevien vaatimusten osalta ole vaarantanut tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun periaatteen noudattamista.

Tarjouksen täydentäminen

Valittaja on esittänyt hankintayksikön menetelleen valittajaa syrjivästi, kun valittaja on vasta hankintaoikaisupäätöksestä saanut tiedon, että sen tarjouksesta ovat puuttuneet tarjousvertailussa pisteytyksen perusteina olleet osaamisenhallintajärjestelmän kuvaus ja riskienhallintaraportti. Valittaja olisi lähettänyt puuttuvat asiakirjat mukaan toiseen tarjousvertailuun, jos hankintayksikkö olisi ilmoittanut valittajalle niiden puuttumisesta.

Markkinaoikeus toteaa, että valittaja on tarjouksessaan ilmoittanut sillä olevan sekä osaamisenhallintajärjestelmä että riskienhallintaraportti. Valittaja ei kuitenkaan ole liittänyt osaamisenhallintajärjestelmän kuvausta ja riskienhallintaraporttia tarjoukseensa.

Oikeuskäytännössä on vakiintuneesti katsottu tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun periaatteen edellyttävän, että tarjouksia arvioidaan sellaisina kuin ne on toimitettu hankintayksikölle tarjousten jättämiselle asetettuun määräaikaan mennessä. Tarjoaja kantaa vastuun tarjouksensa sisällöstä. Annettujen tarjousten jälkikäteinen muuttaminen tai täydentäminen on pääsääntöisesti kielletty. Tarjoajien tasapuolinen ja syrjimätön kohtelu edellyttää, ettei yhdellekään tarjoajalle anneta mahdollisuutta parantaa tarjoustaan.

Hankintayksikön on tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun turvaamiseksi tarjousten vertailussa tullut arvioida valittajan tarjousta sellaisena kuin se on tarjousaikana hankintayksikölle toimitettu. Näin ollen hankintayksikkö ei ole menetellyt valittajaa syrjivästi, kun se ei ole varannut valittajalle mahdollisuutta täydentää tarjoustaan näiltä osin.

(- - -)

Johtopäätös

Edellä mainituilla perusteilla markkinaoikeus katsoo, että hankintayksikkö ei ole menetellyt julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti. Valitus on näin ollen hylättävä.

Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Hankintalain 89 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan, mitä hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentissa säädetään.

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Asioissa annetut ratkaisut huomioon ottaen valittaja saa pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Asian ovat ratkaisseet markkinaoikeuden jäsenet Kimmo Mikkola, Markus Mattila ja Marco Grönroos.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Valitus

Uudenmaan sairaankuljetus Oy on valituksessaan vaatinut, että markkinaoikeuden päätös kumotaan kokonaisuudessaan ja Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä velvoitetaan korjaamaan virheellinen menettelynsä ottamalla Uudenmaan sairaankuljetus Oy:n tarjous mukaan uuteen tarjousvertailuun sisältäen puuttuviksi ilmoitetut liitteet tai järjestämällä kokonaan uusi tarjouskilpailu. Uudenmaan sairaankuljetus Oy on lisäksi vaatinut, että Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä velvoitetaan korvaamaan yhtiön oikeudenkäyntikulut markkinaoikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa viivästyskorkoineen. Yhtiö on vielä vaatinut, että markkinaoikeuden päätöksen täytäntöönpano kielletään siihen saakka, kunnes asia on korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistu.

Uudenmaan sairaankuljetus Oy on perusteluina vaatimuksilleen esittänyt muun ohella seuraavaa:

Valituksen tutkimatta jättäminen markkinaoikeudessa

Markkinaoikeuden olisi tullut tutkia Uudenmaan sairaankuljetus Oy:n valitus, joka on kohdistunut 3.6.2014 tehtyyn hankintapäätökseen (markkinaoikeuden asia diaarinumero 2014/581), koska yhtiön markkinaoikeudelle tekemät valitukset ovat liittyneet oleellisesti samaan kokonaisuuteen.

Markkinaoikeus on katsonut virheellisesti, että valittajalla ei olisi ollut enää oikeussuojan tarvetta 3.6.2014 tehdyn hankintapäätöksen osalta sen johdosta, että hankintayksikkö on 19.8.2014 tekemällään hankintaoikaisupäätöksellä ottanut valittajan tarjouksen mukaan tarjousvertailuun. Kuten asiakirjoista käy ilmi, hankintayksikkö ei ole ilmoittanut valittajalle siinä yhteydessä, että myös muita tarjouksen liitteitä on jäänyt puuttumaan kuin ne, joiden perusteella valittajan tarjous on alun perin suljet- tu tarjouskilpailusta. Mikäli tällainen tieto olisi ollut valittajan käytettävissä, se olisi voinut arvioida hankintaoikaisupyyntöään toisella tavalla.

Sähköinen tarjouspalvelu ainoana tarjouksen toimittamistapana

Hankintamenettelyssä voidaan sinänsä käyttää hankintayksikön valitsemaa tapaa tarjouksen toimittamiseen. Ainoastaan sähköisesti mahdollistettu tarjouksen jättäminen on kuitenkin syrjivä ja EU-oikeuden vastainen menettely, koska tarjouksen jättäjällä ei ole mahdollisuutta poistaa vastuutaan sähköisen viestin perillemenosta ja on tunnettua, että sähköisessä viestien lähettämisessä on riskejä, joihin lähettäjä ei voi vaikuttaa. Myös unionin toimielimet noudattavat periaatetta, jossa sähköiset palvelut tukevat hankintaprosessia, mutta itse tarjousasiakirjat on jätettävä kirjallisina sattumanvaraisten virheiden välttämiseksi.

Tarjouksen tekijällä tulee sähköisen tarjouksen jättämisen lisäksi olla mahdollisuus varmistaa tarjouksensa perillemeno viemällä se itse hankintayksikköön, ja tästä mahdollisuudesta tulee ilmoittaa tarjouspyynnössä. Tämä on lähetysten perillemenoa koskevien eri säännösten tarkoitus ja sähköisen viestinnän tavoitteiden mukainen menettely. Ilman tätä mahdollisuutta tarjouksen jättäjä ei voi poistaa vastuutaan tarjouksen tai sen osan perillemenosta.

Valittajalla on ollut sekä täydellinen paperiversio että täydellinen sähköinen versio selvästi edullisimmasta ja muutenkin hankintayksikön tarpeisiin hyvin soveltuvasta tarjouksesta, mutta tarjouspyyntö ei ole sisältänyt mahdollisuutta toimittaa paperiversiota riskittömästi hankintayksikköön. Mikäli välitystavassa olisi ollut tavanomaisia vaihtoehtoja, tarjous olisi voitu toimittaa hankintayksikölle sähköisessä muodossa esimerkiksi levykkeellä tai muistitikulla.

Kysymyksessä olevassa asiassa ei voida katsoa, että tarjouksen jättämistä koskevat ohjeet olisivat olleet tekniikkaneutraaleja, koska vain yhdellä tekniikalla jätetyt tarjoukset ovat olleet mahdollisia.

Sähköisen tarjouspalvelun toimivuus

Hankintamenettely on ollut syrjivää myös sen johdosta, että hankinnassa käytetyt sähköiset laitteet ja niiden tekniset ominaisuudet eivät ole olleet yhteentoimivia yleisesti käytössä olevien viestintäteknologisten tuotteiden, kuten valittajan käyttämän Safari-internetselaimen, kanssa.

Julkisista hankinnoista ja direktiivin 2004/18/EY kumoamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/24/EU (uusi hankintadirektiivi) 22 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmis- tettava, että kaikessa sanotun direktiivin mukaisessa viestinnässä ja tietojenvaihdossa, erityisesti tarjousten sähköisessä toimittamisessa, käytetään sähköisiä viestintämuotoja mainitun artiklan vaatimusten mukaisesti. Sähköisessä muodossa tapahtuvassa viestinnässä käytettävien välineiden ja laitteiden sekä niiden teknisten ominaisuuksien on oltava syrjimättömiä, yleisesti saatavilla ja yhteentoimivia yleisesti käytössä olevien tieto- ja viestintäteknologisten tuotteiden kanssa, eivätkä ne saa rajoittaa talouden toimijoiden mahdollisuuksia osallistua hankintamenettelyyn.

Valittajan mahdollisuuksia on oleellisella tavalla rajoittanut se, että hankintayksikön käyttämät välineet, laitteet ja niiden tekniset ominaisuudet eivät ole olleet yhteentoimivia yleisesti käytetyn Safari-internetselaimen kanssa. Kyseisen internetselaimen käyttö olisi tullut hyväksyä tarjouskilpailussa.

Tarjouspalvelu.fi-toimittajaportaalin teknisissä vaatimuksissa on mainittu Safari-internetselain ja sen päivitysohjeet. Ohjeet ovat kuitenkin ehkä olleet osin tulkinnanvaraiset, eikä ohjeiden tulkinnanvaraisuutta saa lukea tarjouksen jättäjän vahingoksi.

Teknisissä vaatimuksissa ei ole nimetty Safari-internetselainta sopivaksi selaimeksi, mikä saattaa olla syynä liitteiden puuttumiseen valittajan tarjouksesta. Mikäli katsotaan, että kyseinen selain ei ole ollut soveltuva tarjouksen jättämiseen, on hankintamenettely ollut valittajaa syrjivä, koska uuden hankintadirektiivin (2014/24/EU) mukaan hankintamenettelyssä käytettävien teknisten ominaisuuksien tulee olla yhteentoimivia yleisesti käytössä olevien viestintäteknologisten tuotteiden kanssa.

Valittajan markkinaoikeudelle toimittamat todisteet osoittavat sähköisen tarjouspalvelun toimimattomuuden ja Safari-internetselainta koskevien ohjeiden epäselvyyden. Ohjeet ovat olleet epäselvät siltä osin kuin ne ovat koskeneet Safari-internetselaimen käyttöä. Kyseisen internetselaimen päivitysohjeet on annettu, mutta selain ei silti ole ollut yhteensopiva toimittajaportaalin kanssa.

Toisin kuin markkinaoikeuden päätöksessä on todettu, hankintayksikkö ei ole esittänyt selvitystä sähköisen tarjouspalvelun toimivuudesta tarjousta jätettäessä. Palvelun ylläpitäjän ilmoitusta ei voida pitää riittävänä selvityksenä. Jo se, että valittaja on joutunut turvautumaan sähköpostiin lähettäessään lisäselvitystä tarjouksen jättämisen jälkeen, mutta määräajan puitteissa, osoittaa, että sähköinen tarjouspalvelu ei ole toiminut edellytetyllä tavalla. Yksistään se, että valittaja ei ole reklamoinut puutteesta, ei poista hankintayksikön vastuuta.

Valittaja on toimittanut markkinaoikeudelle hankintayksikön 7.6.2015 ilmoituksen, joka osoittaa, että sähköisessä tarjouspalvelussa esiintyy häiriöitä. Mikäli osa tarjouksen liitteistä ei ole tarjousta jätettäessä saapunut hankintayksikköön, se on johtunut sähköisen tarjouspalvelun virheestä. Sillä ei ole asiassa merkitystä, onko valittaja suostunut sähköisen palvelun käyttämiseen. Silläkään ei ole merkitystä, että sähköisen tarjouspalvelun ylläpitäjä on ilmoittanut, että palvelussa ei ole todettu häiriöitä, koska myöhempi 7.6.2015 havainto samasta hankintayksiköstä ja yleinen elämänkokemus osoittavat, että sähköisissä palveluissa esiintyy häiriöitä.

Valittajan tarjouksen väitetty puutteellisuus

Valittajan tarjousta ei ole otettu mukaan 3.6.2014 tehdyn hankintapäätöksen tarjousvertailuun sillä perusteella, että tarjous on hankintayksikön mukaan ollut puutteellinen. Kun valittajan tarjous on otettu 19.8.2014 tehdyllä hankintaoikaisupäätöksellä mukaan uuteen tarjousvertailuun, on käynyt ilmi, että hankintayksikön mukaan tarjouksesta on puuttunut muitakin liitteitä kuin mitä 3.6.2014 tehdyssä hankintapäätöksessä on ilmoitettu. Kyseisistä puutteista ei ole ilmoitettu valittajalle siinä yhteydessä, kun valittajalle on ilmoitettu tarjouskilpailusta poissulkemisesta.

Valittajan tarjous ei ole ollut puutteellinen, vaan tarjousaineisto on saapunut hankintayksikölle täydellisenä. Mikäli valittajan tarjouksen kuitenkin katsotaan olleen puutteellinen, tarjouksen puutteellisuus on johtunut tarjouspyynnön epäselvyydestä ja sähköisen tarjouspalvelun toimimattomuudesta.

Hankintayksikön toiminta on ollut epäjohdonmukaista. Jo ottamalla valittajan tarjouksen mukaan uuteen tarjousvertailuun hankintayksikkö on myöntänyt, että alun perin puuttuviksi ilmoitetut tarjouksen liitteet eivät ole jääneet puuttumaan valittajan syyksi katsottavasta seikasta johtuen. Johdonmukainen ja oikeudellisesti kestävä menettely siinä yhteydessä olisi ollut kertoa valittajalle, oliko muitakin liitteitä katsottu puuttuvan ja pyytää valittajaa täydentämään tarjoustaan uutta vertailua varten. Nyt uusi tarjousvertailu on tapahtunut valittajan ollessa perustellusti siinä uskossa, että koko edellytetty aineisto oli mukana uudessa vertailussa.

Tarjouksen sisällön tarkistaminen ja täydentäminen tarjousaikana

Valittajalla ei ole ollut mahdollisuutta tarkistaa tarjouksensa sisältöä sähköisessä palvelussa tarjouksen jättämisen ja tarjouksen jättämiselle varatun määräajan välisenä aikana. Tarjousta ei ole myöskään voinut muuttaa tai täydentää toimittajaportaalissa tarjousten jättämiselle varatussa mää- räajassa sen jälkeen, kun tarjous on kerran lähetetty. Hankintamenettely on ollut tältäkin osin virheellistä.

Kaikki vaaditut tiedot ja asiakirjat ovat olleet hankintayksikön käytettävissä useita päiviä ennen tarjouksen jättöajan päättymistä, mutta sähköisen tarjouspalvelun yhteenvedon puuttuminen ei ole antanut tarjouksen jättäjälle mahdollisuutta todeta asiakirjojen puuttumista. Valittaja on ladannut kaikki asiakirjat ohjeiden mukaisesti. Teknisen häiriön mahdollisuus on otettava huomioon valittajan eduksi.

Valittaja on Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HYKS-sairaanhoitoalueen lautakunnan 3.6.2014 kokoukseen toimittamassaan liitemateriaalissa todennut, että toimittajaportaali ei ole toiminut tarjousta jätettäessä siten, että siitä olisi näkynyt tarjouksen yhteenveto, josta tarjouksen sisällön olisi voinut tarkistaa. Palvelu ei ole toiminut edellytetyllä tavalla myöskään, kun valittajan puolesta on 29.5.2014 useaan otteeseen yritetty tarkistaa jätetyn tarjouksen sisältö. Tarjouspalvelu.fi-toimittajaportaalissa on 29.5.2014 ollut ilmoitus, jonka mukaan portaalin toiminnassa on ollut huoltotöitä kyseisenä iltapäivänä. Valittajan tarkistukset ovat ulottuneet ajallisesti kuitenkin myös selvästi näiden huoltotöiden ilmoitetun päättymisajan jälkeiseen aikaan.

Mikäli toimittajaportaali olisi toiminut edellytetyllä tavalla, valittaja olisi pystynyt tarkistamaan tarjouksensa sisällön ja tarvittaessa täydentämään tarjoustaan. Tarjous on jätetty kolme päivää ennen tarjousten jättämiselle asetetun määräajan umpeutumista.

Lisäaineiston lähettäminen sähköpostitse osoittaa sen, että valittaja ei ole voinut täydentää tarjoustaan toimittajaportaalin kautta. Se, että muut tarjoajat ovat saaneet tarjouksensa täydellisinä perille käyttäen vaadittua välitystapaa, ei ole asian oikeudellisen arvioinnin kannalta merkityksellistä.

Tarjoaja on tarjouksessaan ilmoittanut hyväksyvänsä sopimusluonnoksen itseään sitovaksi. Hankintasopimusluonnoksessa on määritelty yhtiöltä edellytettävät suunnitelmat. Hankintasopimusluonnos on pätemisjärjestyksessä ylimpänä. Hyväksymällä nimenomaisesti luonnoksen, tarjouksen jättäjä on samalla vahvistanut noudattavansa siinä edellytettyjä vaatimuksia sisäisessä toiminnassaan.

Tarjousta ei oikeuskäytännön mukaan tule sulkea tarjouskilpailusta, jos puutteet tarjouksessa ovat merkityksettömiä. Valittajan tarjouksessa olleet puutteet ovat olleet tarjousten vertailukelpoisuuden, hankintayksi- kön mahdollisten sopimusriskien ja tarjoajien tasavertaisen kohtelun kannalta merkityksettömiä. Valittajalla olisi ollut hankintalain 94 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitetulla tavalla todellinen mahdollisuus voittaa tarjouskilpailu virheettömässä menettelyssä.

Selitykset

Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä on valituksen johdosta antamassaan selityksessä vaatinut, että valitus hylätään ja Uudenmaan sairaankuljetus Oy velvoitetaan korvaamaan Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän oikeudenkäyntikulut korkeimmassa hallinto-oikeudessa 2 000 eurolla viivästyskorkoineen.

Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä on uudistanut markkinaoikeudessa esittämänsä ja esittänyt lisäksi perusteluina vaatimuksilleen muun ohella seuraavaa:

Valituksen tutkimatta jättäminen markkinaoikeudessa

Markkinaoikeus on jättänyt valittajan 3.6.2014 tehtyyn hankintapäätökseen kohdistuvan valituksen tutkimatta (markkinaoikeuden asia diaarinumero 2014/581). Markkinaoikeuden tutkimatta jättämistä koskevaa päätöstä ei tule muuttaa.

Sähköinen tarjouspalvelu ja tarjouksen täydentäminen

Hankintamenettely ei ole ollut syrjivää. Valittaja on saanut 2.5.2014 sähköpostiinsa vahvistuksen tarjouksen jättämisestä, linkin tarjoukseen ja kehotuksen tarkistaa tarjouksen tiedot huolellisesti. Valittajan väite siitä, ettei tarjouksen jättäjällä ole ollut mahdollisuutta tarkistaa tarjouksensa sisältöä sekä muokata ja täydentää tietoja jälkikäteen, on virheellinen. Tarjouspalvelu.fi-toimittajaportaalin viestissä on myös ilmoitettu, että tietoja voi muokata määräaikaan asti. Valittaja on myös täydentänyt tarjoustaan sähköpostitse ennen tarjousten jättämiselle asetettua määräpäivää, ja täydennys on otettu huomioon tarjousten vertailussa. Mikäli tarjoaja voisi täydentää tarjoustaan tarjousten jättämiselle asetetun määräajan päättymisen jälkeen, olisi menettely muita tarjoajia kohtaan syrjivää.

Tarjouspalvelun tiedoissa on mainittu käytön tekniset vaatimukset ja ne selaimet, joiden toimivuudesta otetaan vastuu. Järjestelmän käyttö on tuettu yleisesti käytössä olevien internetselainten Microsoft Internet Explorer, Mozilla Firefox sekä Google Chrome kahdella uusimmalla versiolla. Kyseisten ohjelmien lataus ja päivitys on maksutonta, ja se- lainten käyttö on auditoitu. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö muitakin selaimia voisi käyttää, mutta tarjouspalvelua ei ole testattu muilla kuin mainituilla selaimilla.

Kysymyksessä oleva järjestelmä on laajasti käytössä HUS:n ja muiden hankintayksiköiden hankinnoissa. Tarjouspalvelu.fi-järjestelmässä ei ole kysymyksessä olevana ajankohtana ollut toimintahäiriötä. Tämä käy ilmi järjestelmätoimittaja Cloudian 30.5.2014 ja 6.10.2014 päivätyistä ilmoituksista. Järjestelmän sivuilla on lisäksi puhelinnumero, josta saa apua, jos ongelmia ilmenee. Mikäli tarjouksen jättäjä on huomannut tarjousta jättäessään epäselvyyksiä, on hänellä ollut mahdollisuus ottaa yhteyttä järjestelmän ylläpitäjään tai hankintayksikköön.

Sähköistyminen on ollut Euroopan komission keskeisiä painopisteitä jo pitkään. Myös uusi hankintadirektiivi (2014/24/EY) sisältää velvoitteen ottaa käyttöön sähköiset viestintävälineet julkisissa hankinnoissa.

Tarjouksen toimittamistapa

Hankintailmoitus on sisältänyt linkin kilpailutusjärjestelmään. Tarjouspyynnössä on ollut selkeät ohjeet tarjouksen toimittamisesta.

Sähköinen tarjous toimitetaan hankintayksikölle lähettäjän omalla vastuulla sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetun lain 8 §:n mukaisesti. Kuten järjestelmätoimittaja Cloudia Oy:n edustajan 6.10.2014 päivätystä selvityksestä käy ilmi, kysymyksessä olevalla viikolla tarjouspalvelussa ei ole ollut suunniteltuja eikä äkillisiä huoltokatkoja.

Oikeuskäytännössä on katsottu, että tarjousmenettelyn kaikissa vaiheissa on noudatettava sekä tarjoajien yhdenvertaisen kohtelun periaatetta että avoimuuden periaatetta sen varmistamiseksi, että kaikilla tarjoajilla on samat mahdollisuudet tarjoustensa ehtojen laatimisessa. Tarjouspyynnössä tarjousten jättämiselle asetetun määräajan noudattaminen varmistaa sen, että kaikilla tarjoajilla on sama aika tarjousten valmisteluun.

Hankintailmoitus ja tarjouspyyntö eivät ole olleet puutteellisia tai virheellisiä. Tarjouksen toimittamistapa ei ole ollut syrjivä. Tarjousten toimitusosoite on ilmaistu hankintailmoituksessa selkeästi. Hankintayksikkö on varmistanut käyttämänsä kilpailutusjärjestelmän käyttötuelta, ettei tarjousten tarjouspyynnön mukaisena jättöaikana ole ollut teknisiä ongelmia, jotka olisivat estäneet tarjouksen jättämisen. Valittajan tarjousaikana lähettämä sähköposti on otettu huomioon tarjousten vertailussa. Tarjouksen puutteet ovat tarjoajan omalla vastuulla.

Tarjousten vertailu

Oikeuskäytännössä on vakiintuneesti katsottu tarjoajien tasapuolisen kohtelun periaatteen edellyttävän, että tarjouksia arvioidaan sellaisina kuin ne on toimitettu hankintayksikölle tarjouksen jättämiselle asetettuun määräaikaan mennessä.

Hankintayksikkö ei ole voinut ottaa tarjousvertailussa huomioon tarjousajan päättymisen jälkeen tulleita tarjousasiakirjoja, koska se olisi muita tarjoajia kohtaan syrjivää. Hankintayksikkö on ottanut valittajan tarjouksen vertailuun sellaisena kuin se on toimitettu tarjousaikana. Hankintayksikkö ei näin menetellessään ole toiminut syrjivästi tai muutoinkaan hankintalain vastaisesti.

Tarjousten vertailu on tehty tarjouspyynnön mukaisia vertailuperusteita käyttäen valittajan tarjousten jättämiselle asetetun määräajan päättymiseen mennessä tarjousportaalin kautta toimittaman sekä sähköpostin välityksellä jättämän tarjouksen perusteella.

Täytäntöönpanokieltoa koskeva vaatimus

Ensihoitopalvelua koskevan hankintapäätöksen väliaikaista täytäntöönpanoa ei ole palvelun luonteen vuoksi voitu lykätä. Hankintayksikkö on 4.9.2014 allekirjoittanut hankintamenettelyyn osallistuneen Med Group Ensihoitopalvelu Oy:n kanssa hankintalain 93 §:n mukaisen väliaikaisen sopimuksen. Hankintayksiköllä on oikeus irtisanoa sopimus korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun johdosta ilman irtisanomisaikaa, mikäli menettely todetaan virheelliseksi. Koska sopimus on voimassa väliaikaisena, täytäntöönpanokielto ei tästä syystä ole tarpeen.

Med Group Ensihoitopalvelu Oy on valituksen johdosta antamassaan selityksessä vaatinut, että valittajan vaatimukset hylätään.

Med Group Ensihoitopalvelu Oy on perusteluina vaatimuksilleen esittänyt muun ohella seuraavaa:

Hankintapäätös ja tarjousvertailu on tehty huolellisesti ja asianmukaisesti. Tarjoajia on kohdeltu tasapuolisesti ja syrjimättä.

Tarjoajan vastuulla on varmistaa, että tarjous kaikkine liitteineen on perillä hankintayksikössä määräaikaan mennessä. Olisi muita tarjoajia kohtaan syrjivää, mikäli yksi tarjoaja saisi mahdollisuuden täydentää tarjoustaan määräajan päätyttyä.

Valittajan väite siitä, että tarjousportaalin käyttäminen olisi ollut teknisesti mahdotonta tarjousten jättöhetkellä, ei ole uskottava. Med Group Ensihoitopalvelu Oy on onnistunut jättämään tarjouksensa ilman teknisiä ongelmia käyttäen samaa Safari-internetselainta kuin mitä valittaja on ilmoittanut käyttäneensä. Med Group Ensihoitopalvelu Oy:llä on kokemusta useista sadoista tarjouskilpailuista, joissa on käytetty sähköisiä tarjousportaaleja, eikä yhtiö ole koskaan kokenut valittajan esittämiä teknisiä ongelmia.

Vastaselitys

Uudenmaan sairaankuljetus Oy:lle on varattu tilaisuus vastaselityksen antamiseen Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän ja Med Group Ensihoitopalvelu Oy:n selitysten johdosta, mutta vastaselitystä ei ole annettu.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1. Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian. Uudenmaan sairaankuljetus Oy:n valitus hylätään. Markkinaoikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

2. Korkein hallinto-oikeus hylkää Uudenmaan sairaankuljetus Oy:n vaatimuksen oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Uudenmaan sairaankuljetus Oy velvoitetaan korvaamaan Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän oikeudenkäyntikulut korkeimmassa hallinto-oikeudessa 2 000 eurolla viivästyskorkoineen. Viivästyskorko määräytyy korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen antamisesta.

3. Lausuminen täytäntöönpanon kieltämistä koskevasta vaatimuksesta raukeaa.

Perustelut

1. Pääasia

1.1 Asian vaiheet

Hankinta on koskenut HYKS-sairaanhoitoalueen Vantaan ja Keravan (HYKS Peijaksen alue) ensihoidon D-kiireellisyysluokan tehtäviä.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HYKS-sairaanhoitoalueen lautakunta on hankintapäätöksellään 3.6.2014 (§ 48) sulkenut valittajan tarjouskilpailusta katsottuaan, ettei yhtiö ole täyttänyt tarjouspyynnössä asetettuja tarjoajan soveltuvuutta koskevia vaatimuksia sen johdosta, että yhtiön tarjous ei ole sisältänyt kaikkia vaadittuja tarjousasiakirjoja, ja valinnut Med Group Ensihoitopalvelu Oy:n tarjouksen.

Uudenmaan sairaankuljetus Oy on 23.6.2014 valittanut markkinaoikeuteen 3.6.2014 tehdystä hankintapäätöksestä (§ 48) ja vaatinut hankintapäätöksen kumoamista ja hankintayksikön velvoittamista korjaamaan virheellinen menettelynsä. Yhtiö on valituksessaan esittänyt muun ohella, että sen tarjous ei ole ollut puutteellinen, tai jos on ollut, puutteellisuus on johtunut tarjouspyynnön epäselvyydestä. Valittajan mukaan tarjouksen puutteellisuudet ovat olleet niin vähäisiä, ettei niillä ole ollut vaikutusta tarjousten vertailukelpoisuuteen.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HYKS-sairaanhoitoalueen lautakunta on valittajan hankintaoikaisuvaatimuksen johdosta tekemällään hankintaoikaisupäätöksellä 19.8.2014 (§ 56) muuttanut 3.6.2014 tekemäänsä hankintapäätöstä (§ 48) siten, että valittajan tarjous on otettu mukaan tarjousvertailuun. Hankintapäätöksen lopputulosta ei ole uuden tarjousvertailun tekemisen jälkeen muutettu.

Markkinaoikeus on valituksenalaisessa päätöksessään todennut, että hankintayksikkö on hankintaoikaisupäätöksellä 19.8.2014 suorittanut uuden tarjousvertailun. Markkinaoikeuden mukaan, vaikka tarjouskilpailun lopputulos ei ole muuttunut, hankintaoikaisupäätöksen ja hankintayksikön suorittaman uuden tarjousvertailun on katsottava merkinneen sitä, että hankintayksikkö on tehnyt asiassa uuden hankintapäätöksen ja siten tosiasiallisesti poistanut aiemman 3.6.2014 tekemänsä hankintapäätöksen.

Markkinaoikeus on jättänyt valittajan 3.6.2014 tehtyyn hankintapäätökseen kohdistuvan valituksen tutkimatta sillä perusteella, ettei valittajalla enää ole oikeussuojan tarvetta eikä tarvetta saada asiassa markkinaoikeuden perusteltua päätöstä siitä, oliko hankintayksikkö mainitun hankintapäätöksen osalta menetellyt valittajan väittämin tavoin julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti. Markkinaoikeus on lisäksi todennut päätöksessään, että markkinaoikeus ei voi poistetun hankintapäätöksen osalta myöskään määrätä hankintayksikölle hankintalaissa säädettyä seuraamusta.

Markkinaoikeus on hylännyt valittajan 19.8.2014 tehtyyn hankintaoikaisupäätökseen kohdistuvan valituksen. Markkinaoikeus on päätöksessään katsonut, ettei hankintayksikkö ole valittajan esittämillä perusteilla menetellyt julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti.

Valittaja on korkeimmalle hallinto-oikeudelle tekemässään valituksessa vaatinut muun ohella markkinaoikeuden päätöksen kumoamista ja hankintayksikön velvoittamista korjaamaan virheellinen menettelynsä ottamalla valittajan tarjous mukaan uuteen tarjousvertailuun sisältäen puuttuviksi ilmoitetut liitteet tai järjestämällä kokonaan uusi tarjouskilpailu.

1.2 Oikeusohjeet

1.2.1 Hankintalaki ja hankinta-asetus

Asiassa sovelletaan julkisista hankinnoista annettua lakia (348/2007 myöhempine muutoksineen, hankintalaki) ja julkisista hankinnoista annettua valtioneuvoston asetusta (614/2007 myöhempine muutoksineen, hankinta-asetus).

Hankinnan kohteena oleva ensihoitopalvelu kuuluu hankintalain liitteen B mukaisiin toissijaisiin palveluhankintoihin. Hankinnan arvo ylittää selvästi hankintalain 16 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaisen palveluhankintoja koskevan EU-kynnysarvon.

Hankintalain 21 §:n 2 momentin mukaan liitteen B palveluhankintoihin sovelletaan, mitä lain I, III ja IV osassa säädetään. Näihin hankintoihin sovelletaan lisäksi, mitä ehdokkaan ja tarjoajan oikeudellisesta muodosta 60 §:ssä, tarjouskilpailuun osallistumisesta ryhmittymänä 61 §:ssä, poikkeuksellisen alhaisista tarjouksista 63 §:ssä ja hankintayksikön antaman tuen huomioon ottamisesta tarjousten vertailussa 64 §:ssä säädetään.

Hankintalain 21 §:n 3 momentin mukaan, kun liitteen B palveluhankinnat ylittävät lain 16 §:n 1 momentin 1 tai 2 kohdassa tarkoitetun EU-kynnysarvon, niihin on lisäksi sovellettava, mitä lain 35 §:ssä säädetään jälki-ilmoitusvelvollisuudesta ja suorahankintojen ilmoittamisesta, 44–46 §:ssä teknisistä eritelmistä, ympäristöominaisuuksia koskevista teknisistä eritelmistä ja tarjoajan esittämästä näytöstä, 77 §:ssä odotusajasta, 78 §:ssä poikkeuksista odotusajan noudattamisesta sekä 79 §:ssä suorahankinnan ilmoittamisesta ja hankintasopimuksen tekemisestä.

Asiassa ei markkinaoikeuden toteamasta poiketen tule sovellettavaksi hankintalain 51 §:n 1 momentti.

Hankintalain 2 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on käytettävä hyväksi olemassa olevat kilpailuolosuhteet, kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia tasapuolisesti ja syrjimättä sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.

Hankintalain 80 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikkö voi itse poistaa virheellisen päätöksensä tai peruuttaa muun hankintamenettelyssä tehdyn ratkaisun, jolla on oikeudellisia vaikutuksia ehdokkaiden tai tarjoajien asemaan, ja ratkaista asian uudelleen (hankintaoikaisu), jos päätös tai muu hankintamenettelyssä tehty ratkaisu perustuu lain soveltamisessa tapahtuneeseen virheeseen.

Hankintalain 81 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikkö voi ottaa hankintaoikaisun käsiteltäväkseen omasta aloitteestaan tai asianosaisen vaatimuksesta. Hankintayksikön on ilmoitettava hankintaoikaisun vireilletulosta välittömästi niille, joita asia koskee.

Hankinta-asetuksen 19 §:n 1 momentin mukaan kansallisten ja EU-kynnysarvojen ylittävissä hankinnoissa tietojen toimittamisessa käytettävien sähköisten välineiden ja niiden teknisten vaatimusten on oltava syrjimättömiä, yleisesti saatavilla ja yhteensopivia yleisesti käytössä olevan tieto- ja viestintäteknologian kanssa.

1.2.2 Hallintolaki ja sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annettu laki

Hallintolain 17 §:n 1 momentin mukaan asiakirja toimitetaan asiassa toimivaltaisen viranomaisen asiointiosoitteeseen lähettäjän omalla vastuulla. Jos asiakirjan toimittamiselle on asetettu määräaika, lähettäjän on huolehdittava siitä, että asiakirja saapuu viranomaiseen määräajassa.

Sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetun lain 8 §:n mukaan sähköinen viesti toimitetaan viranomaiselle lähettäjän omalla vastuulla.

1.2.3 Uusi hankintadirektiivi 2014/24/EU

Valittaja on korkeimmalle hallinto-oikeudelle toimittamassaan valituksessa viitannut vaatimustensa tueksi julkisista hankinnoista ja direktiivin 2004/18/EY kumoamisesta annettuun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviin 2014/24/EU (uusi hankintadirektiivi) ja erityisesti direktiivin 22 artiklan 1 kohtaan.

Direktiivin 22 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että kaikessa sanotun direktiivin mukaisessa viestinnässä ja tietojenvaihdossa, erityisesti tarjousten sähköisessä toimittamisessa, käytetään sähköisiä viestintämuotoja mainitun artiklan vaatimusten mukaisesti. Sähköisessä muodossa tapahtuvassa viestinnässä käytettävien välineiden ja laitteiden sekä niiden teknisten ominaisuuksien on oltava syrjimättömiä, yleisesti saatavilla ja yhteentoimivia yleisesti käytössä olevien tieto- ja viestintäteknologisten tuotteiden kanssa, eivätkä ne saa rajoittaa talouden toimijoiden mahdollisuuksia osallistua hankintamenettelyyn.

Kysymyksessä olevasta hankinnasta on 29.1.2014 julkaistu EU-ennakkoilmoitus ja 3.4.2014 kansallinen hankintailmoitus. Uusi hankintadirektiivi 2014/24/EU on annettu 26.2.2014, ja määräaika direktiivin saattamiseksi osaksi kansallista lainsäädäntöä on päättynyt 18.4.2016. Koska hankintamenettely on aloitettu ennen kuin määräaika uuden hankintadirektiivin 2014/24/EU saattamiseksi osaksi kansallista oikeusjärjestystä on päättynyt, kyseinen direktiivi ei tule sovellettavaksi asiassa (ks. unionin tuomioistuimen tuomio C-324/14, Partner Apelski Dariusz, tuomion 84–86 kohta).

1.3 Oikeudellinen arviointi

1.3.1 Kysymyksenasettelu

Asiassa on korkeimmassa hallinto-oikeudessa Uudenmaan sairaankuljetus Oy:n valituksesta ratkaistavana, onko markkinaoikeus menetellyt lainmukaisesti jättäessään tutkimatta yhtiön valituksen hankintapäätöksestä tilanteessa, jossa hankintayksikkö on asian ollessa vireillä markkinaoikeudessa hankintaoikaisupäätöksellään tosiasiassa poistanut hankintapäätöksen. Lisäksi asiassa on ratkaistavana, onko hankintayksikkö menetellyt hankintaoikaisupäätöksen osalta valittajan esittämillä perusteilla julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti.

1.3.2 Hankintapäätöstä koskevan valituksen tutkiminen markkinaoikeudessa

Esillä olevassa asiassa hankintayksikkö on hankintaoikaisupäätöksellään 19.8.2014 tosiasiassa poistanut hankintapäätöksen 3.6.2014 valituksen hankintapäätöksestä ollessa vireillä markkinaoikeudessa. Hankintapäätöksen poistaminen on tarkoittanut, että HYKS-sairaanhoitoalueen Vantaan ja Keravan (HYKS Peijaksen alue) ensihoidon D-kiireellisyysluokan tehtäviä koskevaa hankintaa ei enää toteuteta mainitun hankintapäätöksen perusteella. Hankintapäätös on siten sen jälkeen, kun hankintapäätöstä koskeva valitus oli jo tullut vireille markkinaoikeudessa, menettänyt oikeudellisen merkityksensä valittajan kannalta.

Markkinaoikeus on jättänyt Uudenmaan sairaankuljetus Oy:n hankintapäätöstä 3.6.2014 koskevan valituksen tutkimatta perustellen ratkaisuaan sillä, että yhtiöllä ei ole ollut oikeussuojan tarvetta eikä tarvetta saada asiassa markkinaoikeuden perusteltua päätöstä siitä, oliko hankintayksikkö mainitun hankintapäätöksen osalta menetellyt valittajan väittämin tavoin julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti. Hankintayksikön tosiasiassa poistettua hankintapäätöksensä markkinaoikeus ei voinut enää sen osalta myöskään määrätä hankintayksikölle hankintalaissa säädettyä seuraamusta.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että valittajalla on valittaessaan hankintapäätöksestä markkinaoikeuteen ollut tältä osin oikeussuojan tarve ja että edellytykset tutkia valitus markkinaoikeudessa ovat tuolloin täyttyneet. Hankintapäätöstä koskevan valituksen ollessa vireillä markkinaoikeudessa asiaintila on kuitenkin muuttunut hankintayksikön tehtyä valittajan hankintaoikaisuvaatimuksen johdosta hankintaoikaisupäätöksen, jolla se on tosiasiassa poistanut 3.6.2014 hankintapäätöksen ja ottanut valittajan tarjouksen tarjousvertailuun. Hankintapäätöksen lopputulosta ei ole muutettu. Hankintaoikaisupäätöksen hankintalain mukaisuus on Uudenmaan sairaankuljetus Oy:n valituksesta markkinaoikeudessa tutkittu, ja hankintaoikaisupäätös on katsottu hankintasäännösten mukaiseksi.

Hankintaa ei edellä todetun mukaisesti tosiasiallisesti enää voida toteuttaa 3.6.2014 tehdyn hankintapäätöksen perusteella. Valittajan oikeussuoja on kysymyksessä olevan hankintamenettelyn osalta tullut turvatuksi sillä, että yhtiön hankintaoikaisupäätöksestä tekemä valitus on tutkittu. Valittajalla ei ole katsottava oikeussuojansa kannalta olleen oikeudellista intressiä saada asiassa tämän lisäksi markkinaoikeuden ratkaisua siitä, oliko hankintayksikkö menetellyt hankintapäätöksen 3.6.2014 osalta yhtiön esittämin tavoin julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti.

Kun valittajalla on ollut oikeussuojan tarve sen valittaessa markkinaoikeuteen hankintapäätöksestä 3.6.2014 ja kun tämä asiaintila on muuttunut valituksen tekemisen jälkeen markkinaoikeuden käsittelyn aikana, markkinaoikeuden ei olisi tullut jättää yhtiön valitusta hankintapäätöksestä tutkimatta vaan todeta, että lausuminen valituksesta raukeaa.

1.3.3 Sähköisen tarjouspalvelun väitetty syrjivyys

Valittajan mukaan se, että tarjouksen on voinut toimittaa ainoastaan sähköisen Tarjouspalvelu.fi-toimittajaportaalin kautta, on ollut syrjivää. Valittajan mukaan tarjouspyynnössä olisi tullut antaa mahdollisuus toimittaa tarjous muullakin tavalla, kuten viemällä tarjous hankintayksikköön. Valittaja on lisäksi esittänyt, että hankintamenettely on ollut syrjivää, koska hankinnassa käytetty sähköinen tarjouspalvelu ei ole ollut yhteen- sopiva yleisesti käytössä olevien viestintäteknologisten tuotteiden, kuten valittajan käyttämän Safari-internetselaimen, kanssa. Valittaja on vielä esittänyt, että toimittajaportaalin teknisten vaatimusten ohjeet ovat olleet osin tulkinnanvaraiset.

Tarjouspyynnön mukaan tarjoukset on tullut lähettää liitteineen sähköisesti Tarjouspalvelu.fi-toimittajaportaalista. Tarjouspyyntöasiakirjoissa ei ole sallittu vaihtoehtoisia tarjouksen toimittamistapoja.

Asiassa saadun selvityksen perusteella Tarjouspalvelu.fi-toimittajaportaalin teknisten ohjeiden kohdassa ”Internet-selain” on ilmoitettu internetselainten Microsoft Internet Explorer, Mozilla Firefox ja Google Chrome kaksi uusinta versiota. Jäljempänä kohdassa ”Ohjeet selainversion päivittämiseen ja välimuistin tyhjentämiseen palvelun sujuvan käytön varmistamiseksi” on 
edellä mainittujen internetselainten lisäksi mainittu Safari-internetselain ja ilmoitettu linkki internet-osoitteeseen, jossa selaimen voi päivittää.

Korkein hallinto-oikeus katsoo, että tarjoajien on toimittajaportaalin teknisten ohjeiden perusteella tullut ymmärtää, että palvelun käyttö on tuettu ainoastaan ohjeiden kohdassa ”Internet-selain” erikseen mainitulla kolmella selaimella. Toimittajaportaalin ohjeita ei ole tältä osin pidettävä valittajan esittämällä tavalla tulkinnanvaraisina sen johdosta, että jäljempänä selainten päivittämistä koskevassa kohdassa on mainittu myös valittajan käyttämä Safari-internetselain.

Tarjouspalvelu.fi-toimittajaportaalia on ollut mahdollista käyttää kolmella yleisesti saatavilla olevalla internetselaimella. Toimittajaportaalin on katsottava täyttävän hankinta-asetuksen 19 §:n 1 momentin vaatimuksen, jonka mukaan tietojen toimittamisessa käytettävien sähköisten välineiden ja niiden teknisten vaatimusten on oltava syrjimättömiä, yleisesti saatavilla ja yhteensopivia yleisesti käytössä olevan tieto- ja viestintäteknologian kanssa. Näin ollen korkein hallinto-oikeus katsoo, ettei Tarjouspalvelu.fi-toimittajaportaalin käyttäminen ainoana tarjouksen toimittamistapana ole ollut valittajan esittämällä tavalla syrjivää.

1.3.4 Sähköisen tarjouspalvelun väitetty toimimattomuus

Valittaja on esittänyt, ettei sillä ole ollut mahdollisuutta tarkistaa tarjouksensa sisältöä sähköisessä palvelussa tarjouksen jättämisen ja tarjouksen jättämiselle varatun määräajan välisenä aikana ja että sen tarjouksen puutteellisuus on johtunut toimittajaportaalin toimimattomuudesta. Valittajan mukaan hankintayksikkö ei ole esittänyt selvitystä toimittajaportaa- lin toimivuudesta eikä järjestelmän ylläpitäjänä toimivan Cloudia Oy:n ilmoitusta voida pitää riittävänä selvityksenä palvelun toimivuudesta. Valittajan mukaan jo se, että valittaja on joutunut turvautumaan sähköpostiin lähettäessään lisäselvitystä tarjouksen jättämisen jälkeen, osoittaa, että sähköinen tarjouspalvelu ei ole toiminut edellytetyllä tavalla.

Tarjouspalvelu.fi-toimittajaportaalin etusivulla on ollut ohje, jonka mukaan, mikäli tarjouksen tekijä haluaa kysyä palvelun käytöstä lisätietoja tai tarvitsee teknistä apua palvelun käyttöön liittyen, hän voi ottaa yhteyttä tekniseen tukeen sivun alareunassa olevan linkin kautta tai siinä ilmoitetun sähköpostiosoitteen kautta taikka ilmoitettuun puhelinnumeroon soittamalla.

Valittajalle on 2.5.2014 lähetetty tarjouspalvelusta vahvistus tarjouksen lähettämisestä. Vahvistusviestissä on ollut tiedot tarjouksen kohteena olevasta palvelusta, tarjouksen jättäjän yhteystiedot ja tarkka tarjouksen saapumisaika sekä linkki tarjouspalveluun tallentuneeseen tarjoukseen. Tarjouksen lähettäjää on muistutettu tarjouksen tarkistamisesta seuraavasti: ”Tarkistathan tarjouksesi tiedot huolellisesti! Voit muokata niitä vielä tarjouksen jätön määräaikaan asti.” Toimittajaportaalissa on siten ollut mahdollista tarkistaa tarjouksen sisältö ja muokata tarjousta tarjousten jättämiselle asetetun määräajan kuluessa.

Hankintayksikön toimittamasta selvityksestä käy ilmi, että toimittajaportaalin ylläpitäjänä toimiva Cloudia Oy on ilmoittanut, ettei sen järjestelmissä ole ollut 5.5.2014 edeltävällä viikolla (viikko 18) suunniteltuja eikä äkillisiä huoltokatkoja ja että aiheeseen liittyen ei ole kirjattu tukipyyntöä. Selvityksen mukaan, mikäli tarjoaja on ottanut asiasta yhteyttä puhelimitse, on asia ratkaistu puhelimessa.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että toimittajaportaalissa ei ole asiassa saadun selvityksen perusteella ollut toimintahäiriöitä kysymyksessä olevana tarjousaikana. Muissa tarjouskilpailuissa mahdollisesti ilmenneillä toimintahäiriöillä ei ole merkitystä nyt kysymyksessä olevassa asiassa. Myöskään se seikka, että valittaja on täydentänyt tarjoustaan sähköpostitse tarjousten jättämiselle asetetussa määräajassa, ei osoita, että toimittajaportaali ei olisi toiminut esillä olevassa tarjouskilpailussa. Saadun selvityksen perusteella valittaja ei ole myöskään tarjousaikana ottanut yhteyttä hankintayksikköön tai toimittajaportaalin ylläpitäjään mahdollisten teknisten häiriöiden vuoksi.

Valittajan tarjous on 19.8.2014 tehdyllä hankintaoikaisupäätöksellä otettu mukaan tarjousvertailuun. Hankintayksikkö on ottanut tarjousten vertailussa huomioon valittajan hankintayksikölle sähköpostitse ennen tarjousajan päättymistä toimittaman tarjouksen täydennyksen.

Hankintalaissa säännellyn tarjouskilpailumenettelyn lähtökohtana on, että tarjoaja vastaa tarjouksensa sisällöstä. Hankintayksikön on tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun turvaamiseksi tullut tarjousten vertailussa arvioida valittajan tarjousta sellaisena kuin se on toimitettu hankintayksikölle tarjousaikana. Hankintayksikkö ei ole menetellyt valittajaa syrjivästi, kun se ei ole varannut valittajalle mahdollisuutta täydentää tarjoustaan. Näin ollen korkein hallinto-oikeus katsoo, kuten markkinaoikeus, ettei hankintayksikkö ole menetellyt hankinnassaan valittajan esittämillä perusteilla julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti.

1.3.5 Johtopäätös ja lopputulos

Tämän vuoksi ja kun otetaan huomioon korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, markkinaoikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.

2. Oikeudenkäyntikulut korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Hankintalain 89 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan muun ohella, mitä hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentissa säädetään.

Asian näin päättyessä ja kun otetaan huomioon hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentti, Uudenmaan sairaankuljetus Oy:lle ei ole määrättävä maksettavaksi korvausta oikeudenkäyntikuluista korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun lopputulos huomioon ottaen olisi kohtuutonta, jos Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Tämän vuoksi Uudenmaan sairaankuljetus Oy on hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin nojalla velvoitettava korvaamaan Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän oikeudenkäyntikulut korkeimmassa hallinto-oikeudessa viivästyskorkoineen edellä ratkaisuosasta ilmenevällä tavalla.

3. Täytäntöönpanon kieltämistä koskeva vaatimus

Asian tultua tällä päätöksellä ratkaistuksi ei täytäntöönpanon kieltämistä koskevasta vaatimuksesta ole tarpeen lausua.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Pekka Vihervuori sekä oikeusneuvokset Alice Guimaraes-Purokoski, Outi Suviranta, Maarit Lindroos ja Kirsti Kurki-Suonio. Asian esittelijä Riikka Innanen.

Asia Julkista hankintaa koskeva valitus

Valittaja Med Group Oy

Päätös, jota valitus koskee

Markkinaoikeus 3.2.2016 nro 50/16

Asian aikaisempi käsittely

Vasa Sjukvårdsdistrikt Samkommun-Vaasan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (jäljempänä myös hankintayksikkö) on ilmoittanut 1.7.2014 julkaistulla kansallisella hankintailmoituksella avoimella menettelyllä toteutettavasta Vaasan keskussairaalan yhteispäivystyksen perusterveydenhuollon lääkäripalveluita koskevasta hankinnasta ajalle 1.10.2014–30.9.2016 ja mahdolliselle 12 kuukauden optiokaudelle.

Vaasan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän johtaja on 19.8.2014 tekemällään hankintapäätöksellä (§ 40) valinnut Med Group Oy:n tarjouksen.

Vaasan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän johtaja on 10.3.2016 tekemällään päätöksellä keskeyttänyt hankinnan.

Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on hankintayksikön ilmoituksen mukaan ollut noin 6 000 000 euroa.

Markkinaoikeuden ratkaisu

Markkinaoikeus, jossa Attendo Terveyspalvelut Oy on ollut valittajana, Vasa Sjukvårdsdistrikt Samkommun-Vaasan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä vastapuolena ja Med Group Oy kuultavana, on valituksenalaisella päätöksellään Attendo Terveyspalvelut Oy:n valituksesta kumonnut Vaasan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän johtajan 19.8.2014 tekemän han- kintapäätöksen (§ 40) ja kieltänyt Vasa Sjukvårdsdistrikt Samkommun-Vaasan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymää tekemästä hankintasopimusta sanotun päätöksen perusteella tai panemasta sitä muutoin täytäntöön asettamansa 100 000 euron sakon uhalla. Lisäksi markkinaoikeus on velvoittanut Vasa Sjukvårdsdistrikt Samkommun-Vaasan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän korvaamaan Attendo Terveyspalvelut Oy:n oikeudenkäyntikulut 5 000 eurolla viivästyskorkoineen sekä hylännyt Attendo Terveyspalvelut Oy:n vaatimuksen hyvitysmaksun määräämisestä maksettavaksi. Markkinaoikeus on hylännyt Vasa Sjukvårdsdistrikt Samkommun-Vaasan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän ja Med Group Oy:n vaatimukset oikeudenkäyntikulujensa korvaamisesta.

Markkinaoikeus on, siltä osin kuin korkeimmassa hallinto-oikeudessa on kysymys, perustellut päätöstään seuraavasti:

Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Hankintalain 89 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan, mitä hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 ja 2 momentissa säädetään.

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Harkittaessa julkisen asianosaisen korvausvelvollisuutta on pykälän 2 momentin mukaan otettava erityisesti huomioon, onko oikeudenkäynti aiheutunut viranomaisen virheestä.

Asiassa annettu pääasiaratkaisu ja hankintayksikön virheellinen menettely huomioon ottaen olisi kohtuutonta, mikäli valittaja joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa kokonaan vahinkonaan. Hankintayksikkö on näin ollen velvoitettava korvaamaan valittajan oikeudenkäyntikulut markkinaoikeuden kohtuulliseksi harkitsemalla määrällä. Asian näin päättyessä hankintayksikkö ja kuultava saavat pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Asian ovat ratkaisseet markkinaoikeuden jäsenet Anne Ekblom-Wörlund, Ville Parkkari ja Markus Mattila.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Med Group Oy on 7.3.2016 korkeimpaan hallinto-oikeuteen toimittamassaan valituksessa vaatinut, että korkein hallinto-oikeus kumoaa markkinaoikeuden päätöksen ja toteaa Vaasan Sairaanhoitopiirin kunta- yhtymän johtajan 19.8.2014 tekemän hankintapäätöksen (§ 40) olleen hankintasäännösten mukainen. Med Group Oy on lisäksi vaatinut, että Vasa Sjukvårdsdistrikt Samkommun-Vaasan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä velvoitetaan korvaamaan täysimääräisesti yhtiön oikeudenkäyntikulut korkeimmassa hallinto-oikeudessa viivästyskorkoineen.

Vasa Sjukvårdsdistrikt Samkommun-Vaasan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä on valituksen johdosta antamassaan selityksessä viitannut asiassa aikaisemmin lausumaansa sekä ilmoittanut, että valituksen kohteena oleva 19.8.2014 tehty hankintapäätös (§ 40) on Vaasan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän johtajan 10.3.2016 tekemällä päätöksellä peruutettu markkinaoikeuden päätöksen edellyttämällä tavalla ja että uusi tarjouskilpailu on valmisteltavana.

Attendo Terveyspalvelut Oy on 25.4.2016 toimittanut korkeimmalle hallinto-oikeudelle hankinnan keskeyttämistä koskevan päätöksen ja selityksen. Attendo Terveyspalvelu Oy on selityksessään vaatinut, että markkinaoikeuden päätöstä ei muuteta ja Med Group Oy velvoitetaan korvaamaan Attendo Terveyspalvelut Oy:n oikeudenkäyntikulut korkeimmassa hallinto-oikeudessa 750 eurolla viivästyskorkoineen.

Attendo Terveyspalvelut Oy on viitannut asiassa aikaisemmin lausumaansa ja esittänyt lisäksi muun ohella seuraavaa:

Valituksenalainen hankinta on keskeytetty 10.3.2016 hankintayksikön tekemällä hankinnan keskeyttämispäätöksellä, joka on annettu tarjoajille tiedoksi sähköpostilla 14.3.2016. Attendo Terveyspalvelut Oy tai valittaja eivät ole määräajassa valittaneet hankintayksikön tekemästä hankinnan keskeyttämispäätöksestä, joten keskeyttämispäätös on saanut lainvoiman. Myös hankintayksikkö on vahvistanut keskeyttämispäätöksen tulleen lainvoimaiseksi. Koska hankinta on lainvoimaisesti keskeytetty, valittajan tekemällä valituksella ei ole enää juridista perustetta. Näin ollen valittajan tekemä valitus tulee hylätä ilmeisen perusteettomana ja vailla oikeudellista perustaa olevana.

Med Group Oy on 11.5.2016 korkeimmalle hallinto-oikeudelle toimittamassaan lisälausumassa ilmoittanut vastustavansa Attendo Terveyspalvelut Oy:n oikeudenkäyntikuluvaatimusta perusteeltaan ja määrältään.

Vasa Sjukvårdsdistrikt Samkommun-Vaasan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymälle ja Attendo Terveyspalvelut Oy:lle on lähetetty tiedoksi Med Group Oy:n lisälausuma.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1. Med Group Oy:n valituksesta lausuminen raukeaa pääasian osalta.

2. Med Group Oy:n ja Attendo Terveyspalvelut Oy:n oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevat vaatimukset hylätään.

Perustelut

1. Pääasia

Vasa Sjukvårdsdistrikt Samkommun-Vaasan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä on ilmoittanut 1.7.2014 julkaistulla kansallisella hankintailmoituksella avoimella menettelyllä toteutettavasta Vaasan keskussairaalan yhteispäivystyksen perusterveydenhuollon lääkäripalveluita koskevasta hankinnasta.

Vaasan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän johtaja on 19.8.2014 tekemällään hankintapäätöksellä (§ 40) valinnut Med Group Oy:n tarjouksen.

Markkinaoikeus on valituksenalaisella päätöksellään Attendo Terveyspalvelut Oy:n valituksesta kumonnut Vaasan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän johtajan 19.8.2014 tekemän hankintapäätöksen (§ 40) ja kieltänyt Vasa Sjukvårdsdistrikt Samkommun-Vaasan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymää tekemästä hankintasopimusta sanotun päätöksen perusteella tai panemasta sitä muutoin täytäntöön asettamansa 100 000 euron sakon uhalla.

Med Group Oy on 7.3.2016 valittanut markkinaoikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen ja vaatinut muun ohella, että korkein hallinto-oikeus kumoaa markkinaoikeuden päätöksen ja toteaa Vaasan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän johtajan 19.8.2014 tekemän hankintapäätöksen (§ 40) olleen hankintasäännösten mukainen.

Vaasan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän johtaja on 10.3.2016 tekemällään päätöksellä keskeyttänyt hankinnan. Päätöksessä hankinnan keskeyttämistä on perusteltu seuraavasti:

"Hankintalain 348/2007 73 a §:n mukaan hankintamenettely voidaan keskeyttää vain todellisesta ja perustellusta syystä. Hankintamenettelyn keskeyttämistä koskevaan ratkaisuun sovelletaan, mitä hankintaa koskevasta päätöksestä säädetään 73 §:ssä.

Hankintalain esitöiden (HE 182/2010) mukaan keskeyttämisen syyn arvioinnissa hankintayksikön tulee kiinnittää huomiota siihen, perustuuko hankintamenettelyn keskeyttäminen todellisiin syihin, ja siihen, vaikuttaisiko ratkaisu syrjivästi ehdokkaisiin tai tarjoajiin. Oikeuskäytännössä hankintamenettelyn keskeyttämiseen on suhtauduttu suhteellisen sallivasti.

Oikeuskäytännössä ja -kirjallisuudessa todellisina syinä on pidetty muun muassa:

• Hankintamenettelyssä on havaittu olennainen virhe, eikä virhettä voida korjata muutoin kuin keskeyttämällä hankinta ja käynnistämällä kokonaan uusi tarjouskilpailu.
• Kaikki tarjoukset ylittävät ennalta määritellyn budjetin.
• Kilpailua ei syntynyt, koska saatiin vain yksi tarjouspyynnön mukainen tarjous/vain yksi osallistumishakemus.

Tässä tapauksessa ainakin viimeinen yllä mainituista keskeyttämisen perusteista täyttyy; toisen tarjoajan hylkääminen markkinaoikeuden edellyttämällä tavalla johtaa tilanteeseen, jossa VSHP:llä on vain yksi tarjouspyynnön vaatimukset täyttävä tarjous. Näin ollen hankintalain (348/2007) 1–2 §:n tavoittelemaa kilpailutilannetta ei ole saatu aikaan eikä hankintayksikkö ole myöskään voinut suorittaa riittävää vertailua hintojen tai muiden ominaisuuksien kesken (mm. KHO 20.9.2007 taltionumero 2365, KHO 28.11.2001 taltio 2973, MAO 102–103/09).

Vaasan keskussairaalan yhteispäivystys on tämän lisäksi laatinut kuluvan vuoden talousarvionsa tähänastisen palveluntuottajan hinnoittelun pohjalta. Attendo Terveyspalvelut Oy:n merkittävästi korkeampi hinnoittelu tarkoittaisi, ettei näiden lääkäripalveluiden ostoon varattu määräraha riittäisi koko toimintavuodelle. Voidaan siis katsoa, että myös toinen keskeyttämisen peruste on olemassa.

Hankinnan keskeyttämiselle on siten lainsäädännön tarkoittama perusteltu syy. Ratkaisu ei vaikuta syrjivästi tarjoajiin."

Attendo Terveyspalvelut Oy on 25.4.2016 toimittanut korkeimmalle hallinto-oikeudelle hankinnan keskeyttämistä koskevan päätöksen ja selityksen, jossa yhtiö on vaatinut, että markkinaoikeuden päätöstä ei muuteta ja Med Group Oy velvoitetaan korvaamaan Attendo Terveyspalvelut Oy:n oikeudenkäyntikulut korkeimmassa hallinto-oikeudessa viivästyskorkoineen.

Med Group Oy on hankinnan keskeyttämistä koskevan päätöksen tiedoksi saatuaan toimittanut korkeimmalle hallinto-oikeudelle lisälausuman, jossa yhtiö on ilmoittanut vastustavansa Attendo Terveyspalvelut Oy:n oikeudenkäyntikuluvaatimusta perusteeltaan ja määrältään.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että esillä olevassa asiassa hankintayksikkö on 10.3.2016 tekemällään päätöksellä tosiasiallisesti poistanut 19.8.2014 tekemänsä hankintapäätöksen ja keskeyttänyt hankintamenettelyn markkinaoikeuden päätöksestä tehdyn valituksen ollessa vireillä korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Med Group Oy ei ole valittanut hankintayksikön 10.3.2016 tekemästä hankinnan keskeyttämispäätöksestä. Hankintapäätöksen 19.8.2014 poistaminen ja hankintamenettelyn keskeyttäminen on tarkoittanut, että hankintaa ei enää toteuteta mainitun hankintapäätöksen perusteella. Med Group Oy:llä ei näin ollen ole enää oikeudellista intressiä saada asiassa korkeimman hallinto-oikeuden aineellista ratkaisua siitä, oliko hankintayksikkö menetellyt mainitun hankintapäätöksen osalta markkinaoikeuden katsomalla tavalla julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti.

Edellä esitetyn johdosta hankintapäätös 19.8.2014 on menettänyt oikeudellisen merkityksensä Med Group Oy:n kannalta, ja yhtiö on hankinnan keskeyttämistä koskevan päätöksen tiedoksi saatuaan vastustanut enää Attendo Terveyspalvelut Oy:n oikeudenkäyntikuluvaatimusta perusteeltaan ja määrältään. Korkeimmassa hallinto-oikeudessa ei ole Med Group Oy:n valituksesta kysymys hankinnan keskeyttämistä koskevan päätöksen lainmukaisuudesta. Näin ollen lausuminen Med Group Oy:n valituksesta ei pääasian osalta ole tarpeen.

2. Oikeudenkäyntikulut korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Hankintalain 89 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan muun ohella, mitä hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentissa säädetään.

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Asian näin päättyessä ja kun otetaan huomioon hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentti, Med Group Oy:lle ei ole määrättävä maksettavaksi korvausta oikeudenkäyntikuluista korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Asian laatuun nähden ja kun otetaan huomioon hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentti, Attendo Terveyspalvelut Oy:lle ei ole määrättävä maksettavaksi korvausta oikeudenkäyntikuluista korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Pekka Vihervuori sekä oikeusneuvokset Alice Guimaraes-Purokoski, Outi Suviranta, Maarit Lindroos ja Kirsti Kurki-Suonio. Asian esittelijä Riikka Innanen.

Patentti- ja rekisterihallitus oli hylännyt tavaramerkin rekisteröintiä koskevan hakemuksen sekaannusvaaran perusteella. Markkinaoikeus oli pysyttänyt Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksen lopputuloksen sillä perusteella, että sekaannusvaara oli kahden esterekisteröinnin osalta olemassa, jolloin hakijan esittämästä kolmatta esterekisteröintiä koskevasta rekisteröintisuostumuksesta ei ollut tarvetta lausua. Hakijan esitettyä korkeimmalle hallinto-oikeudelle lisäksi kahta muutakin esterekisteröintiä koskevat rekisteröintisuostumukset korkein hallinto-oikeus myönsi valitusluvan muun painavan syyn perusteella, kumosi Patentti- ja rekisterihallituksen ja markkinaoikeuden päätökset ja palautti asian Patentti- ja rekisterihallitukselle tavaramerkin rekisteröintiä varten.

Tavaramerkkilaki 14 § 2 momentti (1715/1995)

Laki oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa 7 luku 2 § 1 ja 3 momentti

Hallintolainkäyttölaki 13 § 2 momentti

Päätös, josta valitetaan

Markkinaoikeus 28.12.2015 numero 943/15

Asian aikaisempi käsittely

Patentti- ja rekisterihallitus on 10.4.2014 tekemällään päätöksellä hylännyt Abloy Oy:n 20.6.2013 tekemän hakemuksen numero T201301742 tavaramerkin DOMUS rekisteröinnistä seuraaville tavaroille:

Luokka 6 Oven painikkeet (metalliset)

Luokka 20 Oven painikkeet (ei-metalliset)

Rekisteröitäväksi haettu merkki on päätöksen perustelujen mukaan, siltä osin kuin nyt on kysymys, sekoitettavissa luokan 6 tavaroiden osalta samoja ja samankaltaisia tavaroita varten rekisteröityyn yhteisön tavaramerkkiin numero 1429927 DOMUS sekä yhteisön tavaramerkkeihin numero 1262088 DOMUS (kuviomerkki) ja numero 395921 DOMUS (kuviomerkki).

Markkinaoikeuden ratkaisu

Markkinaoikeus on muutoksenhaun kohteena olevalla päätöksellään, siltä osin kuin täällä on kysymys, hylännyt Abloy Oy:n Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksestä tekemän valituksen luokan 6 tavaroiden osalta.

Markkinaoikeus on mainitsemillaan perusteilla tältä osin lausunut johtopäätöksenään seuraavaa:

Rekisteröitäväksi haettu merkki DOMUS on sekoitettavissa yhteisön tavaramerkkeihin numero 1429927 DOMUS ja numero 395921 DOMUS (kuvio) luokassa 6, minkä vuoksi valitus on näiltä osin hylättävä.

Kun Abloy Oy:n valituksen hyväksymiselle on todettu este, asiassa ei ole tarvetta lausua Abloy Oy:n markkinaoikeudessa esittämästä yhteisön tavaramerkin numero 1262088 DOMUS (kuvio) haltijan suostumuksesta haetun merkin DOMUS rekisteröimiseksi.

Asian ovat ratkaisseet markkinaoikeuden jäsenet Anne Ekblom-Wörlund, Sami Myöhänen ja Markus Mattila.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Abloy Oy on muutoksenhakukirjelmässään todennut asiassa olevan tarve lausua valittajan esittämästä suostumuksesta sekä muutoin kirjelmässään esittämillään perusteilla vaatinut, että korkein hallinto-oikeus myöntää asiassa valitusluvan, kumoaa Patentti- ja rekisterihallituksen ja markkinaoikeuden päätökset ja palauttaa asian Patentti- ja rekisterihallitukselle hakemuksen T201301742 mukaisen tavaramerkin rekisteröintiä varten.

Patentti- ja rekisterihallitus on antanut valituksen johdosta lausunnon.

Yhtiö on oheistanut vastaselitykseensä suostumuskirjat koskien esteeksi asetettuja merkkejä numero 1429927 DOMUS ja numero 395921 DOMUS (kuvio) ja esittänyt, että tavaramerkki voidaan nyt rekisteröidä, joten aiemmat päätökset tulee kumota ja asia palauttaa Patentti- ja rekisterihallitukselle. Yhtiö on vedonnut myös ratkaisuun KHO 6.6.2014 taltionumero 1828, jossa asia rekisteröinnin esteen poistumisen johdosta palautettiin Patentti- ja rekisterihallitukselle.

Yhtiö on tänne 13.7.2017 saapuneessa valituslupahakemuksen täydennyksessä esittämiinsä rekisteröintisuostumuksiin perustuen esittänyt, että valitusluvan myöntämiseen on myös muu painava syy.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan muun painavan syyn perusteella ja tutkii asian siltä osin kuin kysymys on tavaramerkkihakemuksen hyväksymisestä sillä perusteella, että estemerkin 1429927 DOMUS ja estemerkin 395921 DOMUS (kuvio) haltijat ovat antaneet suostumuksensa haetun tavaramerkin rekisteröimiselle luokassa 6 oven painikkeet (metalliset).

Valituslupahakemus hylätään prejudikaattiperusteella esitettynä muilta osin.

Patentti- ja rekisterihallituksen ja markkinaoikeuden päätökset kumotaan ja asia palautetaan Patentti- ja rekisterihallitukselle tavaramerkin DOMUS rekisteröintiä varten hakemuksen numero T201301742 mukaisesti metallisille oven painikkeille luokassa 6.

Perustelut

Markkinaoikeus on päätöksessään tavaramerkkilain 6 §:n 1 momentin (996/1993) ja 14 §:n 1 momentin (996/1983) 9 kohdan (56/2000) nojalla katsonut, että rekisteröitäväksi haettu merkki DOMUS on sekoitettavissa yhteisön tavaramerkkeihin numero 1429927 DOMUS ja numero 395921 DOMUS (kuvio) luokassa 6.

Tavaramerkkilain 14 §:n 2 momentin (1715/1995, nykyään 14 §:n 3 momentti) mukaan niissä tapauksissa, joita tarkoitetaan pykälän 1 momentin 4‒9 kohdassa, voidaan rekisteröinti toimittaa, jos se, jonka oikeudesta on kysymys, suostuu siihen, eikä 1 momentista muutoin johdu estettä rekisteröinnille.

Tavaramerkkilain 20 §:n 1 momentin mukaan, jos hakemus täyttää sille asetetut vaatimukset eikä asiassa ole ilmennyt estettä rekisteröinnille, rekisteriviranomaisen on rekisteröitävä tavaramerkki ja rekisteröinnistä on kuulutettava.

Abloy Oy on jo markkinaoikeudessa esittänyt EU-tavaramerkin numero 1262088 DOMUS (kuvio) haltijan antaman suostumuksen hakemuksen numero T201301742 hyväksymiselle metallisille oven painikkeille luokassa 6.

Yhtiö on korkeimmalle hallinto-oikeudelle antamansa vastaselityksen yhteydessä esittänyt vastaavat rekisteröintisuostumukset myös EU-tavaramerkkien numero 1429927 DOMUS ja numero 395921 DOMUS (kuvio) haltijoilta.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että asia on korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitettyjen rekisteröintisuostumusten vuoksi tullut uuteen tilaan. Kaikki edellä mainitut rekisteröintiesteet 1262088 DOMUS (kuvio), numero 1429927 DOMUS ja numero 395921 DOMUS (kuvio) väistyvät esitettyjen rekisteröintisuostumusten johdosta siten, ettei tavaramerkin DOMUS rekisteröinnille hakemuksen mukaisesti metallisille oven painikkeille luokassa 6 ole enää estettä.

Markkinaoikeuden ja Patentti- ja rekisterihallituksen päätökset on tämän vuoksi tavaramerkkilain 20 §:n 1 momentin perusteella kumottava ja asia palautettava Patentti- ja rekisterihallitukselle siten kuin ratkaisukohdasta ilmenee.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Niilo Jääskinen, Alice Guimaraes-Purokoski, Outi Suviranta, Maarit Lindroos ja Taina Pyysaari. Asian esittelijä Kristina Björkvall.

Annat beslut 5101/2017

Patentti- ja rekisterihallitus oli hylännyt numeroista muodostuvan merkin 12 rekisteröintiä tavaramerkiksi oven painikkeille tavaraluokissa 6 ja 20 koskevan hakemuksen sillä perusteella, että merkin 12 voitiin ymmärtää ilmaisevan kysymyksessä olevien tavaroiden paljoutta ja hintaa. Markkinaoikeus oli hylännyt hakijan valituksen Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksestä.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että numeroista muodostuva tavaramerkki voitiin rekisteröidä tavaramerkiksi, mutta se oli lähtökohtaisesti heikosti erottamiskykyinen. Koska ei ollut kohtuudella odotettavissa, että kohderyhmään kuuluva kuluttaja yhdistäisi merkin 12 oven painikkeiden määrään tai hintaan tai katsoisi sen kuvaavan muutenkaan mainittujen tavaroiden ominaispiirteitä, sitä ei ollut pidettävä niiden tavaramerkkinä niin erottamiskyvyttömänä, että sen rekisteröinti olisi tullut evätä. Korkein hallinto-oikeus kumosi markkinaoikeuden ja Patentti- ja rekisterihallituksen päätökset ja palautti asian Patentti- ja rekisterihallitukselle tavaramerkin rekisteröintiä varten.

Tavaramerkkilaki 1 § 2 momentti (39/1993), 13 § (56/2000) ja 20 § 1 momentti

Tavaramerkkilaki 3 ja 13 §

HE 24/2016 vp

Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-51/10 P, Agencja Wydawnicza Technopol v. SMHV (ECLI:EU:C:2011:139)

Päätös, josta valitetaan

Markkinaoikeus 6.7.2015 nro 491/15

Asian aikaisempi käsittely

Patentti- ja rekisterihallitus on 13.3.2014 tekemällään päätöksellä hylännyt Abloy Oy:n 20.6.2013 tekemän hakemuksen nro T201301748 tavaramerkin 12 rekisteröinnistä seuraaville tavaroille:

Luokka 6 Oven painikkeet (metalliset)

Luokka 20 Oven painikkeet (ei-metalliset)

Patentti- ja rekisterihallitus on perustellut päätöstään, siltä osin kuin korkeimmassa hallinto-oikeudessa on kysymys, seuraavasti:

Rekisteröitäväksi haettu merkki on ilman erottamiskykyä. Merkki muodostuu vain numerosta 12, jonka voidaan ymmärtää ilmaisevan hakemuksen tarkoittamien tavaroiden paljoutta ja hintaa. Haettua merkkiä ei näin ollen hakemuksen tarkoittamien tavaroiden kohderyhmässä mielletä niiden kaupallista alkuperää ilmaisevaksi tunnukseksi vaan näitä tavaroita kuvaavaksi ilmaukseksi. Merkki ei siten ole omiaan erottamaan hakijan tavaroita muiden vastaavista tavaroista.

Vastineessaan viraston antamaan välipäätökseen hakija on todennut, että haetun merkin muodostava numero 12 on rekisteröintikelpoinen ja sellaisenaan erottamiskykyinen merkki. Hakija on vedonnut siihen, että tavaramerkkilain 1 §:n 2 momentin sanamuodon mukaan numero voi olla tavaramerkkinä ja että hakijan viittaaman EU-tuomioistuimen käytännön (Euroopan unionin tuomioistuimen tuomio C-51/10 P ja Euroopan yleisen tuomioistuimen tuomio T-176/10) mukaan erottamiskykyä on arvioitava suhteessa kuhunkin tavaraan.

Hakijan viittaamassa tuomion C-51/10 P 52 kohdassa todetaan, että pelkästään numeroista koostuvan merkin rekisteröinti voidaan evätä sillä perusteella, että se kuvaa määrää, jos on "kohtuudella odotettavissa, että kohdeyleisön mielestä näillä numeroilla ilmoitettu määrä luonnehtii niitä tavaroita tai palveluja, joita varten rekisteröintiä haetaan." Virasto katsoo, että haetun merkin ollessa numero 12, joka on yhtä kuin tusina ja joka on yleisesti käytetty kappalemitta, on kohtuudella odotettavissa, että hakemuksen tarkoittamien tavaroiden kohderyhmä mieltää merkin ilmaisevan näiden tavaroiden määrää ja näin ollen niiden yhtä ominaisuutta.

Hakijan viittaaman Euroopan yleisen tuomioistuimen tuomion T-176/10 osalta virasto toteaa, että kyseinen tapaus koski merkkien välistä sekoitettavuusarviointia ja että siinä arvioitiin sanaelementin "seven" erottamiskykyä osana useammasta sanasta muodostuvaa sanamerkkiä. Vaikka yleinen tuomioistuin katsoikin sanan "seven" olevan erottamiskykyinen riidanalaisen hakemuksen kattamille luokan 14 ja 18 tavaroille, virasto katsoo, että kyseinen hakemus ja nyt puheena oleva hakemus, joka koskee merkkiä 12 ja oven painikkeita luokissa 6 ja 20, eivät ole analogisia.

Markkinaoikeuden ratkaisu

Markkinaoikeus on muutoksenhaun kohteena olevalla päätöksellään hylännyt Abloy Oy:n Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksestä tekemän valituksen.

Markkinaoikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Kysymyksenasettelu

Asiassa on kyse siitä, onko haettua merkkiä 12 pidettävä sellaisenaan erottamiskykyisenä luokan 12, oikeastaan luokan 6, tavaroille "oven painikkeet, metalliset" sekä luokan 20 tavaroille "oven painikkeet, ei-metalliset".

Oikeusohjeet

Tavaramerkkilain 1 §:n 2 momentin mukaan tavaramerkkinä voi olla mikä tahansa merkki, joka voidaan esittää graafisesti ja jonka avulla voidaan erottaa elinkeinotoiminnassa liikkeeseen lasketut tavarat toisten tavaroista. Tavaramerkkinä voi olla erityisesti sana mukaan lukien henkilönnimi, kuvio, kirjain, numero taikka tavaran tai sen päällyksen muoto.

Tavaramerkkilain 13 §:n mukaan rekisteröitävän tavaramerkin tulee olla omiaan erottamaan haltijan tavarat muiden tavaroista. Tavaran lajia, laatua, paljoutta, käyttötarkoitusta, hintaa taikka valmistuspaikkaa tai aikaa joko yksinomaan tai ainoastaan vähäisin muunteluin tai lisäyksin ilmaisevaa merkkiä ei sellaisenaan ole katsottava erottamiskykyiseksi. […] Arvosteltaessa merkin erottamiskykyä on kiinnitettävä huomiota kaikkiin asianhaaroihin ja erityisesti siihen, kuinka kauan ja miten laajalti merkkiä on käytetty.

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä on katsottu, että merkin koostuminen pelkistä numeroista ei sellaisenaan estä sen rekisteröintiä. Edelleen unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä on katsottu, että se, että merkki muodostuu numeroista, joita ei ole muunneltu graafisesti ja joita rekisteröinnin hakija ei näin ollen ole tyylitellyt luovasti tai taiteellisesti, ei myöskään sellaisenaan estä sitä, että tämä merkki voidaan rekisteröidä tavaramerkiksi (ks. tuomio Agencja Wydawnicza Technopol v. SMHV, C-51/10 P, EU:C:2011:139, 29 ja 31 kohta). Edelleen unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä on katsottu, että koska merkit, jotka koostuvat pelkästään numeroista, yleensä samaistetaan lukuihin, niitä voidaan käyttää elinkeinotoiminnassa muun muassa määrän osoittamiseen. Jotta pelkästään numeroista koostuvan merkin rekisteröinti voidaan evätä sillä perusteella, että se kuvaa määrää, on kuitenkin oltava kohtuudella odotettavissa, että kohdeyleisön mielestä näillä numeroilla ilmoitettu määrä luonnehtii niitä tavaroita tai palveluja, joita varten rekisteröintiä haetaan (ks. tuomio Agencja Wydawnicza Technopol v SMHV, EU:C:2011:139, [51 ja] 52 kohta). Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä on lisäksi yhteisön tavaramerkistä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 207/2009 (kodifioitu toisinto, jäljempänä yhteisön tavaramerkkiasetus) 7 artiklan 1 kohdan c alakohdan osalta katsottu, että rekisteröintihakemuksen hylkäämiseksi ei ole tarpeen, että merkkiä todellisuudessa käytetään rekisteröinnin hakemisajankohtana kuvailemiseen, vaan riittävää on, että merkkiä voidaan käyttää tällä tavoin (ks. tuomio Agencja Wydawnicza Technopol v SMHV, EU:C:2011:139, 38 kohta).

Erottamiskyvyn arviointi

Tavaramerkin erottamiskykyä arvioitaessa on otettava huomioon yhtäältä ne tavarat tai palvelut, joita varten merkki halutaan rekisteröidä, ja toisaalta se, miten kohdeyleisö ymmärtää merkin.

Nyt kyseessä olevien tavaroiden, oven painikkeiden, voidaan katsoa olevan tavallisille kuluttajille suunnattuja. Kohdeyleisön on siten käsillä olevassa tapauksessa katsottava muodostuvan tavallisista suomalaisista kuluttajista.

Markkinaoikeus toteaa, että myytäessä tuotteita useamman kappaleen sisältävissä pakkauksissa tai muutoin yhdessä, 12 on yleisesti käytetty lukumäärä. Oven painikkeet ovat tuotteita, joita voidaan myydä joko yksittäin tai useampia painikkeita sisältävissä pakkauksissa. Oven painikkeita voidaan myydä myös tarjouksissa, jotka käsittävät useampia kappaleita painikkeita.

Kuten edellä on selostettu, unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä on pelkästään numeroista koostuvien merkkien osalta todettu, että tällaiset merkit yleensä samaistetaan lukuihin, joita voidaan käyttää elinkeinotoiminnassa muun muassa määrän osoittamiseen. Markkinaoikeus katsoo, että vastaavan voidaan katsoa olevan esitettävissä myös siihen, mitä tulee pelkästään numeroista koostuvien merkkien käyttämisestä tavaran tai palvelun hinnan osoittamiseen.

Markkinaoikeus toteaa, että oven painikkeet ovat tuotteita, joiden hinta voi hyvinkin olla 12 euroa.

Edellä esitetty huomioon ottaen markkinaoikeus katsoo olevan kohtuudella odotettavissa, että kohdeyleisön mielestä numero 12 luonnehtii kysymyksessä olevien tavaroiden, oven painikkeiden, määrää tai hintaa.

Kuten edellä unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön osalta on selostettu, yhteisön tavaramerkkiasetuksen 7 artiklan 1 kohdan c alakohdan osalta on katsottu, ettei rekisteröintihakemuksen hylkäämiseksi ole tarpeen, että merkkiä todellisuudessa käytetään rekisteröinnin hakemisajankohtana kuvailemiseen, vaan riittävää on, että merkkiä voidaan käyttää tällä tavoin. Näin ollen ei asiassa ole katsottava olevan merkitystä myöskään sillä, myydäänkö oven painikkeita tosiasiassa 12 kappaleen pakkauksissa tai onko oven painikkeiden hinta todellisuudessa 12 euroa.

Edellä esitetyillä perusteilla markkinaoikeus katsoo, että haettu merkki 12 ei ole tavaramerkkilain 13 §:ssä tarkoitetulla tavalla erottamiskykyinen kysymyksessä oleville tavaroille eli oven painikkeille luokissa 12, oikeastaan 6, tai 20. Valitus on näin ollen hylättävä.

Asian ovat ratkaisseet markkinaoikeuden jäsenet Jussi Karttunen, Petri Rinkinen ja Reima Jussila.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Abloy Oy on vaatinut, että korkein hallinto-oikeus myöntää asiassa valitusluvan, kumoaa Patentti- ja rekisterihallituksen ja markkinaoikeuden päätökset ja palauttaa asian Patentti- ja rekisterihallitukselle tavaramerkin rekisteröimiseksi hakemuksen T201301748 mukaisena tai palauttaa asian markkinaoikeudelle sen tutkimiseksi, onko haettu merkki erottamiskykyinen suhteessa sen tarkoittamiin tavaroihin eli oven painikkeisiin luokissa 6 ja 20.

Yhtiö on perustellut vaatimuksiaan muun ohella seuraavasti:

Tavaramerkkihakemus koskee asiaa, josta ei ole annettu sellaista korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisua, jossa sovellettaisiin unionin tuomioistuimien oikeuskäytäntöä. Suomessa noudatettu hyvin rajoittavaksi luonnehdittavissa oleva käytäntö poikkeaa usei[n]den muiden jäsenmaiden käytännöstä.

Valitukseen liitetyn International Trademark Association -järjestön (INTA) tekemän selvityksen mukaan Suomi on yksi maista, joissa erottamiskyvyn arviointia ei ole suoritettu suhteessa tavaraan, vaan numeroita on pidetty kategorisesti erottamiskyvyttöminä, koska niillä voidaan aina ilmoittaa tavaran määrä ja hinta. Selvityksessä viitataan Patentti- ja rekisterihallituksen ratkaisuun vuodelta 2010, joka koskee tavaramerkkiä 2015.

Aivan viimeaikaisessa käytännössään Patentti- ja rekisterihallitus on hieman lieventänyt tulkintaansa ja esimerkiksi numero 3020 on rekisteröity riippulukoille. Numeron suojaamisen oikeudelliset edellytykset ovat kuitenkin Suomessa epäselvät. Sisämarkkinoiden harmonisointivirasto (OHIM, nykyään Euroopan unionin teollisoikeuksien virasto EUIPO) pitää numeroita rutiininomaisesti erottamiskykyisinä, jos niillä ei ole suoraa kuvailevaa merkitystä.

Käsillä olevassa asiassa markkinaoikeus viittaa unionin tuomioistuimen käytäntöön, mutta tulkitsee lakia kuitenkin käytännössä edelleen samalla tavalla kuin yllä mainitussa ratkaisussa.

On tunnettua, että numeroita käytetään usein välittämään suoraa tietoa tavaran tai palvelun ominaisuudesta. Esimerkiksi numero 044 on kuvaileva telekommunikaatiolle (suuntanumero) tai 32 vaatteille (esimerkiksi housujen vyötärön koko). Käsillä olevalla tavaramerkillä ei ole yhteyttä itse tavaraan ja sitä on pidettävä erottamiskykyisenä.

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä (muun muassa C-51/10 P, 52 kohta) ilmenee, ettei numeron kuvailevuuden osoittamiseen riitä se, että numerolla voidaan ilmaista tavaran määrä tai hinta. Numero on erottamiskyvytön ainoastaan, jos on "kohtuudella odotettavissa, että kohdeyleisön mielestä näillä numeroilla ilmoitettu määrä luonnehtii niitä tavaroita tai palveluja."

Markkinaoikeuden ratkaisussa rinnastetaan oven painikkeet tavallisiin kulutustavaroihin kuten oluttölkkeihin tai kananmuniin, joita myydään ja voidaan myydä 12 kappaleen erissä. Lisäksi markkinaoikeus rinnastaa hintamerkinnän tavaramerkkiin. Numeron 12 erottamiskykyä ei ole arvioitu suhteessa hakemuksen kohteena oleviin tavaroihin.

Markkinaoikeus on hiljattain katsonut, että "Suomen pakastetuin jäätelö" on erottamiskykyinen tavaramerkki, koska tällainen kielenkäyttö ei ole tavanomaista. Tässä ratkaisussa merkitystä ei annettu sille, että ilmaisua voitaisiin käyttää kuvailemaan jäätelöä, jota Suomessa pakastetaan paljon, tai sille, että iskulause suoraan ilmoittaa tällaisen asian. Abloy Oy:n hakemukseen on sovellettu erilaista ja rajoittavampaa erottamiskyvyn arviointia.

Haettua merkkiä on käytetty Suomen markkinoilla vuodesta 1980 saakka painikkeen tavaramerkkinä. Merkki on tämän käytön seurauksena vakiintunut. Valitus koskee kuitenkin merkin erottamiskykyä sellaisenaan. Tavaramerkki 12 on rekisteröintikelpoinen numero, joka on erottamiskykyinen suhteessa kyseessä oleviin tavaroihin eikä näytön esittäminen merkin vakiintumisesta ole tarpeen.

Merkin rekisteröintikelpoisuus ilmenee jo tavaramerkkilain 1 §:n 2 momentin sanamuodosta, jonka mukaan tavaramerkkinä voi olla muun ohella numero.

Unionin tuomioistuimen tuomion C-265/09 P mukaan numeron erottamiskykyä on arvioitava samojen kriteerien mukaan kuin muiden sanatavaramerkkien (33‒39 kohta). Myös unionin yleisen tuomioistuimen mukaan numero voi olla alkujaan erottamiskykyinen (T-176/10, 36 kohta, T-187/10, 38 ja 49 kohta).

Tuomioista ilmenee, ettei rekisteriviranomainen voi nojautua olettamiin rekisteröintikyvyttömyydestä eli olettaa, että kuluttajat eivät tyypillisesti miellä numeroa tavaramerkiksi tai että numerolla aina viitataan tavaran määrään. Numeron erottamiskykyä on arvioitava suhteessa kuhunkin tavaraan (C-51/10 P, T-176/10, 36 kohta).

Kaikki spekulointi muilla numeroilla kuin numerolla 12 on tarpeetonta ja arviointi on kohdistettava oven painikkeisiin eikä "tuotteisiin".

Numero 12 on lähtökohtaisesti tuulesta temmattu. Numerolla ei ilmaista ovenpainikkeen lajia, kokoa, laatua tai muuta kuvailevaa ominaisuutta. Numero 12 ei myöskään ole ymmärrettävissä kappalemääräksi eikä tällä numerolla voida uskottavasti viestiä tällaisesta asiasta.

Merkityksellinen kohdeyleisö koostuu tavallisista kuluttajista. Sisäovien painikkeet myydään pakkauksissa, joissa on kaksi kahvaa eli pari painikkeita. Ulko-ovien painikkeet taas myydään yleensä yksittäin. Painikkeita ei myydä eikä voida myydä kuluttajille "12 kappaleen pakkauksissa".

Ovenpainikkeet myydään yksitellen tai pareittain sen vuoksi, että painikkeet asennetaan oviin tarpeen mukaan eli juuri sen mukaan kuinka moneen oveen niitä tarvitaan. Kun kuluttajan ostotarve kohdistuu johonkin täsmälliseen määrään oven painikkeita, kuluttajille tarjotaan painikkeet myytäväksi pareittain tai yksitellen.

Erityisen epäuskottavaa on, että painikkeita myytäisiin tai voitaisiin myydä 12 kappaleen erissä. Sellaista teoreettista kohderyhmää, jonka taloon teoreettisesti menisi juuri 12 ovenpainiketta, ei voida pitää esimerkkinä "tavallisista kuluttajista". On myös epäuskottavaa, että tarjoukset kohdistettaisiin tällaiselle teoreettiselle kohderyhmälle. Tarjoukset kohdistetaan massayleisölle tavoitteena myydä tuotetta mahdollisimman paljon eikä teoreettiselle marginaaliyleisölle.

Numero 12 ei myöskään ole mikään rakennusalan standardi kappaleiden määrä tai ylipäätänsä luku, joka ilmoittaisi jonkin kuvailevan asian kyseessä olevasta tavarasta. Näin ollen ei ole todellista ja uskottavaa, että painikkeita voitaisiin myydä markkinaoikeuden päätöksessä esitetyllä tavalla, tai kohtuullista olettaa, että kuluttajat mieltäisivät luvun 12 suoraan ja välittömästi tavaran ominaisuutta luonnehtivaksi. Kun luku on kohtuullisen huolelliselle ja tarkkaavaiselle kuluttajalle normaalilogiikan vastainen, se on erottamiskykyinen kyseessä oleville tavaroille.

Numeroa 12 on käytetty ovenpainikkeen nimenä vuodesta 1980 saakka ilman, että siihen olisi liitetty mitään kuvailevaa merkitystä. Numeroa 12 ei ole markkinoilla myöskään koskaan käytetty osoittamaan kappalemäärää. Kuten valitukseen liitetystä selvityksestä ilmenee, Saksassa numero 1 on voitu rekisteröidä savukkeille sen estämättä, että savukkeita voitaisiin myydä yksi savuke tai yksi pakkaus kerrallaan, koska savukkeet vakiintuneesti myydään 20 kappaleen, 100 kappaleen tai 200 kappaleen erissä. Sen sijaan numero 200 vakiintuneesti mainitaan esimerkkinä numerosta, jota ei voida rekisteröidä savukkeille siitä syystä, että savukkeita myydään tämän numeron ilmaisemissa erissä ja ylipäätänsä uskottavasti suurissa erissä. Vastaavasti numero 1 ei ilmaise savukkeen tai savukepakkauksen hintaa tai numero 12 ovenpainikkeen hintaa pelkästään sen vuoksi, että numerolla voidaan esittää lukumäärä.

Tavaramerkin suoja merkitsee oikeutta käyttää merkkiä erottamaan tavarat muiden yritysten tavaroista. Markkinaoikeuden ratkaisun mukaan merkinhaltija voisi tavaramerkillä 12 kieltää toista elinkeinonharjoittajaa hinnoittelemasta tuotteen samalla tai samankaltaisella luvulla eli esimerkiksi 12 euroa tai 12,49 euroa. Tavaramerkin haltijalla ei ole tällaista oikeutta, eikä hinnoittelu ole merkityksellinen tekijä numeron erottamiskykyä määriteltäessä.

Tuotteen hinnoittelu ei ole tavaramerkin käyttöä, eikä sillä eroteta elinkeinonharjoittajia toisistaan. Numeron rekisteröimisellä tavaramerkiksi ei edes teoriassa voida luoda sellaista monopolia johonkin tunnukseen, minkä estämiseksi erottamiskykyä koskeva tavaramerkkilain säännös on säädetty. Tuotenimellä ei ilmoiteta eikä voida ilmoittaa oven painikkeen hintaa.

Tuotteen hinnalle ei ole mahdollisuutta tai tarvetta saada tavaramerkkiä, eikä ketään voida estää hinnoittelemasta tuotettaan millä tahansa numerolla. Lisäksi on selvää, että hintaan merkitään aina hinnoittelua osoittava tunnus, kuten euromerkintä tai muu hinnoittelua osoittava tunnus.

Tuotteen hinnoittelua koskevat väitteet eivät siis perustu lakiin. Ei ole uskottavaa esittää, että kohtuullisen rationaaliset ja tarkkaavaiset kuluttajat kohtuudella käsittäisivät tuotenimen 12 tuotteen "hinnaksi".

Koska kuluttajat eivät ymmärrä numeroa 12 tuotteen hinnaksi tai määräksi, vaan ovenpainikkeeksi, jonka nimi on numero 12, haettu merkki on erottamiskykyinen.

Patentti- ja rekisterihallitus on valituksen johdosta antamassaan lausunnossa katsonut, ettei valituskirjelmässä ole esitetty mitään sellaista, joka antaisi aiheen muuttaa valituksenalaista päätöstä, sekä esittänyt muun ohella seuraavaa:

Numero 12 ei ole erottamiskykyinen hakemuksen tarkoittamille tavaroille. Ottaen huomioon, että 12 on yleisesti käytetty lukumäärä myytäessä tuotteita, joita voidaan myydä useamman kappaleen sisältävissä pakkauksissa, ja että oven painikkeet ovat tällaisia tuotteita, ei voida olettaa tavaroiden kohderyhmän tunnistavan pelkkää numeroa 12 tavaroiden kaupallista alkuperää ilmaisevaksi tunnukseksi.

Hinta on tavaroiden paljouden ohella tavaramerkkilain 13 §:ssä mainittu esimerkki tavaroiden ominaispiirteestä, jonka osoittamiseen merkkiä voidaan käyttää. Ottaen huomioon, että oven painikkeet ovat tuotteita, joiden hinta voi olla 12 euroa, voidaan katsoa olevan kohtuudella odotettavissa, että kohdeyleisön mielestä numero 12 luonnehtii myös hakemuksen tarkoittamien tavaroiden hintaa.

Yhtiö on vastaselityksessään uudistanut aiemmin esittämänsä sekä esittänyt lisäksi muun ohella seuraavaa:

Yhtiö on oheistanut 12 todistusta koskien numeron 12 erottamiskykyä oven painikkeille. Todistuksista ilmenee, että keskivertokuluttaja ei ymmärrä numeron 12 viittaavan oven painikkeiden määrään tai hintaan, että tavanomainen määrä painikkeita on yksi tai kaksi, että painikkeita ei myydä 12 kappaleen erissä, koska kuluttaja ei tarvitse niin montaa tai niin suurelle määrälle ei ole tarvetta. Näin ollen 12 on tavaramerkki eikä kuluttaja miellä sitä määrää tai hintaa osoittavaksi merkinnäksi.

Todistusten allekirjoittajat ovat kummeksuneet numerosta 12 esitettyjä väitteitä. Todistajien mukaan kuluttajat "eivät tietenkään" käsitä numeroa 12 pakkauskooksi tai painikkeiden määrään liittyväksi merkinnäksi saati hinnaksi. Väitteet eivät siis vastaa todellisuutta tai sitä, miten keskivertokuluttaja käsittäisi asian.

Pelkästään se, että joku kuluttaja voisi joskus tarvita juuri 12 kappaletta oven painikkeita, ei riitä perusteeksi järjestää 12 kappaleen myyntikampanjaa. Painikkeet myydään vakiintuneesti pienissä erissä, ja numero 12 on keskivertokuluttajalle yllättävä ja epätavallinen.

Olisi kohtuutonta olettaa, että numero 12 luonnehtisi ovenpainikkeiden lajia, laatua tai määrää. Päinvastoin kuin aiemmissa päätöksissä on katsottu, erottamiskykyä arvioitaessa on huomioon otettava, miten keskivertokuluttajan voidaan kohtuudella olettaa asian mieltävän. Koska aiemmissa päätöksissä on sivuutettu sanottu kohtuusarviointi ja käytännön realiteetit, ne ovat virheellisiä.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii asian. Patentti- ja rekisterihallituksen ja markkinaoikeuden päätökset kumotaan ja asia palautetaan Patentti- ja rekisterihallitukselle tavaramerkin 12 rekisteröintiä varten hakemuksen T201301748 mukaisesti oven painikkeille tavaraluokissa 6 (metalliset) ja 20 (ei-metalliset).

Perustelut

Kysymyksenasettelu

Asiassa on Abloy Oy:n valituksen johdosta ratkaistava, onko markkinaoikeus valituksenalaisessa päätöksessä lausumillaan perusteilla voinut pitää merkkiä 12 sellaisenaan erottamiskyvyttömänä luokkien 6 ja 20 oven painikkeiden tavaramerkkinä sillä perusteella, että kohderyhmä saattaa mieltää merkin 12 viittaavan tavaroiden määrään tai hintaan. Asiassa ei ole valituksen johdosta kysymys merkin 12 rekisteröimisestä tavaramerkkinä sillä perusteella, että merkkiä 12 olisi käytetty kauan ja laajalti tavaramerkkihakemuksessa tarkoitettujen tavaroiden tunnuksena (niin kutsuttu käyttönäyttö).

Yhtiö katsoo, ettei markkinaoikeus ole noudattanut unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä, jonka mukaan tavaramerkin erottamiskykyä on arvioitava suhteessa niihin tavaroihin, joille sen rekisteröintiä haetaan. Yhtiön korkeimmassa hallinto-oikeudessa esittämien alan ammatinharjoittajien antamien todistusten mukaan ovien painikkeita ei käytännössä myydä 12 kappaleen pakkauksissa eivätkä kuluttajat ymmärrä merkin 12 viittaavan painikkeiden lukumäärään tai hintaan.

Sovellettavat oikeusohjeet ja esityöt

Tavaramerkkilain 13 §:n (56/2000) mukaan rekisteröitävän tavaramerkin tulee olla omiaan erottamaan haltijan tavarat muiden tavaroista. Tavaran lajia, laatua, paljoutta, käyttötarkoitusta, hintaa taikka valmistuspaikkaa tai aikaa joko yksinomaan tai ainoastaan vähäisin muunteluin tai lisäyksin ilmaisevaa merkkiä ei sellaisenaan ole katsottava erottamiskykyiseksi. Arvosteltaessa merkin erottamiskykyä on kiinnitettävä huomiota kaikkiin asianhaaroihin ja erityisesti siihen, kuinka kauan ja miten laajalti merkkiä on käytetty.

Mainittua säännöstä on 1.9.2016 voimaan tulleella tavaramerkkilain muutosta koskevalla lailla (616/2016) muutettu siten, että merkin katsotaan nykyisen 3 §:n mukaan olevan erottamiskykyinen, jos sen avulla voidaan elinkeinotoiminnassa erottaa tavarat toisen tavaroista. Tavaran lajia, laatua, paljoutta, käyttötarkoitusta, hintaa taikka valmistuspaikkaa tai -aikaa joko yksinomaan tai ainoastaan vähäisin muunteluin tai lisäyksin ilmaisevaa merkkiä ei sellaisenaan ole katsottava erottamiskykyiseksi. Arvosteltaessa merkin erottamiskykyä on kiinnitettävä huomiota kaikkiin asianhaaroihin ja erityisesti siihen, kuinka kauan ja miten laajalti merkkiä on käytetty.

Tavaramerkkilain nyt voimassa olevan 13 §:n mukaan merkki, joka ei ole 3 §:n mukaisesti erottamiskykyinen, ei täytä rekisteröinnin edellytyksiä.

Hallituksen esityksestä tavaramerkkilain edellä mainituksi muuttamiseksi (HE 24/2016 vp) ilmenee, että muutos on tehty tavaramerkkilain 1 luvun pykälien muuttamiseksi vastaamaan nykyistä paremmin tavaramerkkidirektiiviä ja unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä.

Sanotun hallituksen esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa on 3 §:n osalta todettu, että pykälä toisin kuin kumottu 13 § sisältäisi erottamiskyvyn määritelmän. Lisättävä määritelmä tekisi erottamiskyvystä helpommin sovellettavan käsitteen. Pykälän sisältö vastaa olennaisilta osin 13 §:ää. Pykälässä säädettäisiin voimassa olevaa 13 §:ää vastaavasti ja selvyyden vuoksi, että kuvailevaa merkkiä, kuten esimerkiksi tavaran käyttötarkoitusta ilmaisevaa merkkiä, ei ole katsottava erottamiskykyiseksi. Pykälässä mainitut esimerkit eivät kuitenkaan muodostaisi tyhjentävää luetteloa, ja merkki voi olla erottamiskyvytön myös muusta syystä kuin kuvailevuuden johdosta.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että mainitulla tavaramerkkilain muutoksella ei ole ollut tarkoitus muuttaa vallinnutta oikeustilaa. Kysymyksessä olevista tavaramerkkilain muutoksista ei johdu, että tavaramerkin myöntämisen edellytykset olisivat hakijalle epäedullisemmat kuin ne ovat olleet tavaramerkkilain aiemmin voimassa olleiden säännösten mukaan tulkittuna. Muutetut säännökset niitä koskevine hallituksen esityksen (HE 24/2016 vp) yksityiskohtaisine perusteluineen voidaan siten ottaa aikaisempia tavaramerkkilain säännöksiä sovellettaessa huomioon.

Tavaramerkkilain 20 §:n 1 momentin mukaan, jos hakemus täyttää sille asetetut vaatimukset eikä asiassa ole ilmennyt estettä rekisteröinnille, rekisteriviranomaisen on rekisteröitävä tavaramerkki ja rekisteröinnistä on kuulutettava.

Oikeudellinen arviointi

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että tavaramerkkilain 1 §:n 2 momentin (39/1993) mukaan tavaramerkkinä voi muun ohella olla erityisesti numero. Merkin, myös numeroista muodostuvan merkin, rekisteröiminen tavaramerkiksi edellyttää kuitenkin sitä, että merkillä voidaan erottaa yrityksen tavarat tai palvelut muiden yritysten tavaroista tai palveluista.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, kuten yhtiö ja markkinaoikeus, että tavaramerkin erottamiskykyä on arvioitava suhteessa niihin tavaroihin tai palveluihin, joille sen rekisteröintiä on haettu. Tavaramerkin 12 erottamiskykyä on siten arvioitava suhteessa oven painikkeisiin luokassa 6 ja 20 ja siltä kannalta, kuinka tavallisista kuluttajista muodostuvan kohderyhmän voidaan olettaa mieltävän merkin 12 mainittujen tavaroiden tavaramerkkinä.

Korkein hallinto-oikeus toteaa lisäksi, että tavaramerkkilain 13 §:n (56/2000) sisältämä esimerkkiluettelo tavaran ominaisuuksista, joihin viittaavaa tavaramerkkiä on pidettävä itsessään erottamiskyvyttömänä, ei ole tyhjentävä. Säännöksessä asetetaan yleiseksi erottamiskyvyn edellytykseksi, että tavaramerkki on omiaan erottamaan haltijan tavarat muiden tavaroista. Arvosteltaessa merkin erottamiskykyä on pykälän mukaan kiinnitettävä huomiota kaikkiin asianhaaroihin.

Korkein hallinto-oikeus pitää yhtenä tällaisena huomioon otettavana asianhaarana sitä, että pelkästään numeroista muodostuvaa tunnusta ei ole yhtä luontevaa mieltää tavaramerkiksi kuin esimerkiksi sanaa tai kuviota. Koska tällainen tunnus on tästä syystä lähtökohtaisesti heikosti erottamiskykyinen, tunnus voi olla vailla erottamiskykyä silloinkin, kun se ei kuvaile tavaran tai palvelun ominaispiirrettä, kuten sen hintaa tai myyntierän määrää.

Lisäksi unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan rekisteröintihakemuksen hylkääminen tavaramerkkiasetuksen N:o 40/94 tavaramerkkilain 13 §:ää (56/2000) vastaavan 7 artiklan 1 kohdan c alakohdan perusteella ei edellytä, että kyseistä merkkiä todellisuudessa käytetään rekisteröinnin hakemisajankohtana kuvailemiseen, vaan riittävää on, että merkkiä voidaan käyttää tällä tavoin. (C-51/10 P, 38 kohta)

Kun tavaramerkin erottamiskykyä edellä todetusti kuitenkin on arvioitava suhteessa niihin tavaroihin, joille sen suojaa on haettu, on rekisteröinnin epäämisen erottamiskyvyn puutteen perusteella katsottava edellyttävän, että kohderyhmän voidaan arvioida yhdistävän tavaramerkin jollain tavalla kysymyksessä oleviin tavaroihin tai niiden ominaispiirteisiin.

Esillä olevassa tapauksessa on siten arvioitava, onko perustellusti kohtuudella odotettavissa, että oven painikkeiden kohderyhmään kuuluva kuluttaja nähdessään myyntipakkauksessa sinänsä heikosti erottamiskykyisen merkin 12 mieltäisi merkin ilmaisevan kysymyksessä olevien oven painikkeiden määrää tai hintaa eikä tunnusta, jonka avulla sillä merkityt oven painikkeet voidaan erottaa toisten yhtiöiden vastaavista tavaroista (niin kutsuttu alkuperätehtävä).

Yhtiö on esittänyt selvitystä oven painikkeiden tavanomaisista myyntikappalemääristä, mitä yhtiön esittämä alan ammatinharjoittajien antamiin todistuksiin perustuva selvitys tukee siitä huolimatta, että sanotut todistukset koskevat ainoastaan luokkaan 6 kuuluvia metallisia oven painikkeita. Korkein hallinto-oikeus katsoo tämän selvityksen perusteella, ettei voida kohtuudella odottaa, että kohderyhmään kuuluva kuluttaja katsoisi oven painikkeen myyntipakkauksessa näkyvän merkin 12 viittaavan myytävien oven painikkeiden määrään.

Yhtiö ei sinänsä ole esittänyt selvitystä siitä, että tavaramerkkihakemuksessa tarkoitetut oven painikkeet eivät voisi maksaa juuri 12 euroa. Korkein hallinto-oikeus toteaa kuitenkin, että tavaroiden hinnat Suomessa yleisesti ilmoitetaan yhdistettynä euro-sanaan tai euro-sanaa kuvaavaan graafiseen €-valuuttamerkkiin ja lukuna kahden desimaalin tarkkuudella. Tämän vuoksi ei ole kohtuudella odotettavissa, että kohderyhmään kuuluva tavanomaisen tarkkaavainen kuluttaja mieltäisi merkkiä 12 yksinään myöskään oven painikkeen euromääräiseksi hinnaksi. Liioin ei ole kohtuudella odotettavissa, että merkki 12 miellettäisiin ilman sanaa prosenttia tai sitä kuvaavaa merkkiä oven painikkeen hinta-alennusta ilmaisevaksi.

Tämän vuoksi korkein hallinto-oikeus katsoo, ettei ole kohtuudella odotettavissa, että kohderyhmään kuuluva kuluttaja mieltäisi merkin 12 myöskään oven painikkeiden hintaa kuvaavaksi.

Koska asiassa ei ole ilmennyt muutakaan perustetta katsoa, että olisi kohtuudella odotettavissa, että kohdeyleisö katsoisi merkin 12 kuvailevan siinä määrin oven painikkeiden ominaispiirteitä, että sitä olisi pidettävä sellaisten tavaroiden tavaramerkkinä itsessään niin erottamiskyvyttömänä, että sen rekisteröinti olisi tullut evätä, markkinaoikeuden ja Patentti- ja rekisterihallituksen päätökset on tavaramerkkilain 20 §:n 1 momentin perusteella kumottava ja asia palautettava Patentti- ja rekisterihallitukselle siten kuin edellä ratkaisuosiosta ilmenee.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Niilo Jääskinen, Alice Guimaraes-Purokoski, Outi Suviranta, Maarit Lindroos ja Taina Pyysaari. Asian esittelijä Kristina Björkvall.

Hankintayksikkö oli 18.10.2016 tekemällään keskeyttämispäätöksellä tosiasiallisesti poistanut 7.8.2015 tekemänsä hankintapäätöksen ja keskeyttänyt hankintamenettelyn markkinaoikeuden päätöksestä tehdyn valituksen ollessa vireillä korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Hankintapäätöksen 7.8.2015 poistaminen ja hankintamenettelyn keskeyttäminen tarkoitti, että hankintaa ei enää toteuteta mainitun hankintapäätöksen perusteella ja hankintapäätös oli menettänyt oikeudellisen merkityksensä valittajayhtiön kannalta. Yhtiö oli hankinnan keskeyttämistä koskevan päätöksen tiedoksi saatuaan vaatinut korkeimmassa hallinto-oikeudessa enää muutosta markkinaoikeuden päätöksen lopputulokseen oikeudenkäyntikulujen osalta sekä oikeudenkäyntikulujaan korvattavaksi korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Korkeimmassa hallinto-oikeudessa ei ollut valittajan valituksesta kysymys hankinnan keskeyttämistä koskevan päätöksen lainmukaisuudesta. Näin ollen lausuminen valituksesta raukesi pääasian osalta. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että kun korkeimmassa hallinto-oikeudessa ei enää ollut yhtiön valituksesta kysymys hankintapäätöksen lainmukaisuudesta, mikä oli ollut markkinaoikeuden päätöksen lopputuloksen perusteena, ei ollut kohtuutonta, että yhtiö oli joutunut markkinaoikeudessa pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan ja että yhtiö oli markkinaoikeudessa velvoitettu korvaamaan hankintayksikön oikeudenkäyntikulut.

Koska hankintayksikkö oli keskeyttänyt hankintamenettelyn vasta sen jälkeen, kun yhtiö oli tehnyt valituksen korkeimmalle hallinto-oikeudelle, olisi ollut pääasian lopputuloksesta huolimatta kohtuutonta, jos yhtiö olisi joutunut pitämään oikeudenkäyntikulunsa korkeimmassa hallinto-oikeudessa kokonaan vahinkonaan. Hankintayksikkö velvoitettiin korvaamaan yhtiön oikeudenkäyntikuluja korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Laki julkisista hankinnoista (348/2007) 89 §

Hallintolainkäyttölaki 74 § 1 ja 2 momentti

Päätös, josta valitetaan

Markkinaoikeus 16.2.2016 nro 80/16

Asian aikaisempi käsittely

Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä (jäljempänä myös hankintayksikkö) on ilmoittanut 4.11.2014 julkaistulla EU-hankintailmoituksella avoimella menettelyllä toteutettavasta verikeskusautomaattia sekä reagensseja ja huoltoa koskevasta hankinnasta.

Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän Kymenlaakson sairaalapalvelut -liikelaitoksen toimitusjohtaja on 2.3.2015 tekemällään hankintapäätöksellä (päätösnumero 56) valinnut DiaMed Fennica Oy:n tarjouksen.

Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän Kymenlaakson sairaalapalvelut -liikelaitoksen toimitusjohtaja on 16.3.2015 tekemällään hankintaoikaisupäätöksellä (päätösnumero 64) poistanut 2.3.2015 tekemänsä hankintapäätöksen (päätösnumero 56) sekä sulkenut Day Medical Oy:n ja erään kolmannen tarjoajan tarjoukset tarjouskilpailusta tarjouspyynnön vastaisina ja valinnut DiaMed Fennica Oy:n tarjouksen.

Markkinaoikeus on päätöksellään 30.6.2015 nro 467/15 kumonnut Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän Kymenlaakson sairaalapalvelut -liikelaitoksen toimitusjohtajan 16.3.2015 teke- män hankintaoikaisupäätöksen (päätösnumero 64) sekä kieltänyt Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymää tekemästä hankintasopimusta sanotun päätöksen perusteella tai panemasta sitä muutoin täytäntöön asettamansa 30 000 euron sakon uhalla. Markkinaoikeus on lisäksi päätöksessään lausunut, että mikäli Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä aikoo edelleen toteuttaa verikeskusautomaattia sekä reagensseja ja huoltoa koskevan hankinnan julkisena hankintana, sen on arvioitava tarjousten tarjouspyynnön mukaisuus uudelleen, vertailtava tarjoukset uudelleen ja tehtävä uusi perusteltu hankintapäätös ottaen huomioon kyseisessä markkinaoikeuden päätöksessä mainitut seikat.

Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä on 7.8.2015 tekemällään hankintapäätöksellä valinnut DiaMed Fennica Oy:n tarjouksen.

Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän Kymenlaakson sairaalapalvelut -liikelaitoksen toimitusjohtaja on 18.10.2016 tekemällään päätöksellä (päätösnumero 157/2016) keskeyttänyt hankinnan.

Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on hankintayksikön ilmoituksen mukaan ollut noin 390 000 euroa.

Markkinaoikeuden ratkaisu

Markkinaoikeus, jossa Day Medical Oy on ollut valittajana, Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä vastapuolena ja DiaMed Fennica Oy kuultavana, on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt Day Medical Oy:n valituksen ja oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevan vaatimuksen sekä velvoittanut Day Medical Oy:n korvaamaan Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän oikeudenkäyntikulut 1 300 eurolla viivästyskorkoineen.

Markkinaoikeus on, siltä osin kuin korkeimmassa hallinto-oikeudessa on kysymys, perustellut päätöstään seuraavasti:

Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Hankintalain 89 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan muun ohella, mitä hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentissa säädetään.

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen valittaja saa pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Sen sijaan olisi kohtuutonta, jos hankintayksikkö joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Valittaja on näin ollen velvoitettava korvaamaan hankintayksikön määrältään kohtuulliset oikeudenkäyntikulut.

Asian ovat ratkaisseet markkinaoikeuden jäsenet Jussi Karttunen, Petri Rinkinen (eri mieltä) ja Pasi Yli-Ikkelä.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Day Medical Oy on 17.3.2016 korkeimpaan hallinto-oikeuteen toimittamassaan valituksessa vaatinut, että korkein hallinto-oikeus kumoaa markkinaoikeuden päätöksen ja toissijaisesti että Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä määrätään maksamaan yhtiölle hyvitysmaksuna 10 prosenttia hankinnan arvioidusta kokonaisarvosta. Day Medical Oy on lisäksi vaatinut, että Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä velvoitetaan korvaamaan yhtiön oikeudenkäyntikulut markkinaoikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa viivästyskorkoineen. Yhtiö on vielä vaatinut, että korkein hallinto-oikeus määrää, että markkinaoikeuden päätöksen täytäntöönpano kielletään siihen saakka, kunnes asia on korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistu.

Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä on valituksen johdosta antamassaan selityksessä vaatinut, että valitus hylätään ja markkinaoikeuden päätös pysytetään voimassa sellaisenaan.

DiaMed Fennica Oy:lle on lähetetty tiedoksi Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän selitys.

DiaMed Fennica Oy ei ole käyttänyt sille varattua tilaisuutta antaa selitys Day Medical Oy:n valituksesta.

Day Medical Oy ei ole käyttänyt sille varattua tilaisuutta antaa vastaselitys.

Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä on 19.10.2016 toimittanut korkeimpaan hallinto-oikeuteen ilmoituksen hankinnan keskeyttämisestä sekä 18.10.2016 tehdyn päätöksen hankinnan keskeyttämisestä.

Day Medical Oy:lle ja DiaMed Fennica Oy:lle on lähetty tiedoksi Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän ilmoitus hankinnan keskeyttämisestä sekä hankinnan keskeyttämistä koskeva päätös.

Day Medical Oy on hankinnan keskeyttämistä koskevan ilmoituksen johdosta toimittanut lisälausuman ja selvityksen oikeudenkäyntikulujensa määrästä. Day Medical Oy on lisäkirjelmässään vaatinut, että korkein hallinto-oikeus poistaa markkinaoikeuden yhtiölle määräämän velvollisuuden suorittaa korvausta Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymälle markkinaoikeudessa aiheutuneista kuluista. Day Medical Oy on lisäksi vaatinut, että Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä velvoitetaan korvaamaan yhtiön arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut markkinaoikeudessa 2 990 eurolla ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa 1 507,50 eurolla sekä markkinaoikeuden oikeudenkäyntimaksu 244 euroa ja mahdollisesti korkeimmalle hallinto-oikeudelle maksettavaksi tuleva oikeudenkäyntimaksu 244 euroa, yhteensä Day Medical Oy:n ilmoituksen mukaan 4 982,50 euroa viivästyskorkoineen.

Day Medical Oy on esittänyt vaatimustensa tueksi seuraavaa:

Hankintayksikkö on keskeyttänyt hankinnan omista syistään tehden valittajan asiasta käymän prosessin kokonaisuudessaan turhaksi. Hankintayksikkö on siten velvollinen korvaamaan valittajalle aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymälle on lähetetty tiedoksi Day Medical Oy:n lisälausuma ja selvitys oikeudenkäyntikuluista.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1. Day Medical Oy:n valituksesta lausuminen raukeaa pääasian osalta.

2. Day Medical Oy:n valitus hylätään siltä osin kuin se koskee markkinaoikeuden päätöstä hylätä Day Medical Oy:n vaatimus oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta markkinaoikeudessa ja velvoittaa Day Medical Oy korvaamaan Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän oikeudenkäyntikulut markkinaoikeudessa.

3. Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä velvoitetaan, vaatimus enemmälti hyläten, korvaamaan Day Medical Oy:n oikeudenkäyntikulut korkeimmassa hallinto-oikeudessa 1 500 eurolla viivästyskorkoineen. Viivästyskorko määräytyy korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen antamisesta.

4. Lausuminen täytäntöönpanon kieltämistä koskevasta vaatimuksesta raukeaa.

Perustelut

1. Pääasia

Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä on ilmoittanut 4.11.2014 julkaistulla EU-hankintailmoituksella avoimella menettelyllä toteutettavasta verikeskusautomaattia sekä reagensseja ja huoltoa koskevasta hankinnasta.

Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä on 7.8.2015 tekemällään hankintapäätöksellä valinnut DiaMed Fennica Oy:n tarjouksen. Day Medical Oy on valittanut hankintapäätöksestä markkinaoikeuteen.

Markkinaoikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt Day Medical Oy:n valituksen ja velvoittanut yhtiön korvaamaan Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän oikeudenkäyntikulut 1 300 eurolla viivästyskorkoineen.

Day Medical Oy on 17.3.2016 valittanut markkinaoikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen ja vaatinut muun ohella, että markkinaoikeuden päätös kumotaan.

Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän Kymenlaakson sairaalapalvelut -liikelaitoksen toimitusjohtaja on 18.10.2016 tekemällään päätöksellä (päätösnumero 157/2016) keskeyttänyt hankinnan. Päätöksessä hankinnan keskeyttämistä on perusteltu muun ohella seuraavasti:

"Hankinta on Day Medical Oy:n valituksen johdosta korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavana. Kymenlaakson sairaalapalvelujen kliinisen kemian laboratorio yhdistyy HUSLAB:in kanssa 1.1.2017. Jatkossa han- kimme laitteemme uuden organisaation HUSLABin hankintana, uuden organisaation hankintakierrosten kautta. Koska KHO:n päätöstä asiassa ei vielä ole, hankintaa ei ehditä toteuttaa vuonna 2016."

Day Medical Oy on hankinnan keskeyttämistä koskevan päätöksen tiedoksi saatuaan toimittanut korkeimmalle hallinto-oikeudelle lisäkirjelmän, jossa yhtiö on vaatinut, että korkein hallinto-oikeus poistaa markkinaoikeuden yhtiölle määräämän velvollisuuden suorittaa korvausta Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymälle markkinaoikeudessa aiheutuneista kuluista. Day Medical Oy on lisäksi vaatinut, että Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä velvoitetaan korvaamaan yhtiön oikeudenkäyntikulut markkinaoikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa viivästyskorkoineen. Day Medical Oy on todennut, että hankintayksikkö on keskeyttänyt hankinnan omista syistään tehden yhtiön asiasta käymän prosessin kokonaisuudessaan turhaksi. Day Medical Oy on lisäksi esittänyt, että hankintayksikkö on siten velvollinen korvaamaan yhtiölle aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että esillä olevassa asiassa hankintayksikkö on 18.10.2016 tekemällään päätöksellä tosiasiallisesti poistanut 7.8.2015 tekemänsä hankintapäätöksen ja keskeyttänyt hankintamenettelyn markkinaoikeuden päätöksestä tehdyn valituksen ollessa vireillä korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Hankintapäätöksen 7.8.2015 poistaminen ja hankintamenettelyn keskeyttäminen on tarkoittanut, että hankintaa ei enää toteuteta mainitun hankintapäätöksen perusteella. Day Medical Oy:llä ei näin ollen ole enää oikeudellista intressiä saada asiassa korkeimman hallinto-oikeuden aineellista ratkaisua siitä, oliko hankintayksikkö menetellyt mainitun hankintapäätöksen osalta yhtiön valituksessaan alun perin esittämin tavoin julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti. Hankintayksikön poistettua hankintapäätöksensä korkein hallinto-oikeus ei voi enää sen osalta myöskään määrätä hankintayksikölle julkisista hankinnoista annetussa laissa (348/2007, hankintalaki) säädettyä seuraamusta.

Edellä esitetyn johdosta hankintapäätös 7.8.2015 on menettänyt oikeudellisen merkityksensä Day Medical Oy:n kannalta, ja yhtiö on hankinnan keskeyttämistä koskevan päätöksen tiedoksi saatuaan vaatinut korkeimmassa hallinto-oikeudessa enää muutosta markkinaoikeuden päätöksen lopputulokseen oikeudenkäyntikulujen osalta sekä oikeudenkäyntikulujaan korvattavaksi korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Korkeim- massa hallinto-oikeudessa ei ole Day Medical Oy:n valituksesta kysymys hankinnan keskeyttämistä koskevan päätöksen lainmukaisuudesta. Näin ollen lausuminen Day Medical Oy:n valituksesta raukeaa pääasian osalta.

Asiassa on tämän jälkeen enää kysymys valittajan oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevista vaatimuksista.

2. Oikeudenkäyntikulut markkinaoikeudessa

Hankintalain 89 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan, mitä hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 ja 2 momentissa säädetään.

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Harkittaessa julkisen asianosaisen korvausvelvollisuutta on pykälän 2 momentin mukaan otettava erityisesti huomioon, onko oikeudenkäynti aiheutunut viranomaisen virheestä.

Kun otetaan huomioon, että korkeimmassa hallinto-oikeudessa ei enää ole edellä todetun mukaisesti Day Medical Oy:n valituksesta kysymys hankintapäätöksen lainmukaisuudesta, mikä on ollut markkinaoikeuden päätöksen lopputuloksen perustana, ei ole kohtuutonta, että Day Medical Oy on joutunut markkinaoikeudessa pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan ja että Day Medical Oy on velvoitettu korvaamaan Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän oikeudenkäyntikulut markkinaoikeudessa.

3. Oikeudenkäyntikulut korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä on keskeyttänyt hankintamenettelyn vasta sen jälkeen, kun valittaja on tehnyt valituksen korkeimmalle hallinto-oikeudelle. Näin ollen pääasian lopputuloksesta huolimatta olisi kohtuutonta, jos Day Medical Oy joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa korkeimmassa hallinto-oikeudessa vahinkonaan kokonaisuudessaan. Tämän vuoksi Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä on hankintalain 89 §:n ja hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 ja 2 momentin nojalla velvoitettava korvaamaan Day Medical Oy:n oikeudenkäyntikulut korkeimmassa hallinto-oikeudessa korkeimman hallinto-oikeuden kohtuulliseksi harkitsemalla määrällä viivästyskorkoineen.

4. Täytäntöönpanon kieltämistä koskeva vaatimus

Valituksen tultua tällä päätöksellä ratkaistuksi ei täytäntöönpanon kieltämistä koskevasta vaatimuksesta ole tarpeen lausua.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Pekka Vihervuori sekä oikeusneuvokset Alice Guimaraes-Purokoski, Outi Suviranta, Maarit Lindroos ja Kirsti Kurki-Suonio. Asian esittelijä Riikka Innanen.

Kunta oli hakenut lupaa viitasammakon lisääntymispaikan suojelusta poikkeamiselle siirtolapuutarhatyyppisen vapaa-ajanasuntoalueen rakentamiseksi. Vaikka hanketta, jonka tarkoituksena oli kunnan elinvoimaisuuden säilyttäminen, voitiin sinänsä pitää erittäin tärkeän yleisen edun kannalta hyödyllisenä, ei viitasammakon lisääntymispaikan suojelusta poikkeamiselle ollut luontodirektiivin 16 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitettua erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavaa syytä. Näin ollen lupaa suojelusta poikkeamiseen ei voitu myöntää.

Luonnonsuojelulaki 49 § 1 ja 3 momentti

Luontodirektiivi 16 artikla 1 kohta

Päätös, josta valitetaan

Vaasan hallinto-oikeus 29.11.2016 nro 16/0530/1

Asian aikaisempi käsittely

Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on päätöksellään 24.10.2014 Dnro EPOELY/255/07.01/2014 myöntänyt Kuortaneen kunnalle luonnonsuojelulain 49 §:n 3 ja 4 momentin nojalla ja luontodirektiivin artiklassa 16 (1) mainituin perustein luvan poiketa viitasammakon (Rana arvalis) osalta luonnonsuojelulain 39 §:n ja 49 §:n mukaisista rauhoitussäännöksistä Kuortaneen kunnan omistamalla peltoalueella ja Kuortaneenjärven vesialueella puutarhakylähankkeen toteuttamiseksi päätöksestä tarkemmin ilmenevin perustein. Päätös koskee Kuortaneen kunnan omistamaa Kuortaneenkylässä sijaitsevaa tilaa Haavisto RN:o 48:54 ja Kuortaneen osakaskunnan omistamaa yhteistä vesialuetta 300-876-1-0.

Päätöksen mukaan lisääntymis- ja levähdyspaikkaa koskevat ruoppaus- ja rakennustyöt on suoritettava viitasammakon lisääntymis- ja talvehtimisajan ulkopuolella.

Päätöksen mukaan ennen hankkeen käynnistymistä tulee toteuttaa kompensoivia toimia, jotka korvaavat hankkeesta viitasammakkopopulaatiolle aiheutuvat kielteiset vaikutukset. Toimia on seurattava ja niiden on oltava tehokkaita viimeistään hankkeen alkaessa. Kompensoivia toimia ja seurantaa koskevat suunnitelmat on esitettävä etukäteen Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueen hyväksyttäväksi.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Vaasan hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt Suomenselän Luonnonystävät ry:n vaatimuksen katselmuksen toimittamisesta ja yhdistyksen valituksen ELY-keskuksen päätöksestä.

Hallinto-oikeus on perustellut valituksen hylkäämistä seuraavasti:

Luonnonsuojelulain 3 §:n mukaan luonnonsuojelulailla pannaan täytäntöön muun ohella luontotyyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelusta annettu neuvoston direktiivi 92/43/ETY (luontodirektiivi).

Luonnonsuojelulain 5 §:n 1 momentin mukaan lain 1 §:ssä tarkoitettujen tavoitteiden saavuttamiseksi luonnonsuojelussa on tähdättävä maamme luontotyyppien ja luonnonvaraisten eliölajien suotuisan suojelutason saavuttamiseen ja säilyttämiseen. Pykälän 3 momentin mukaan eliölajin suojelutaso on suotuisa, kun laji pystyy pitkällä aikavälillä säilymään elinvoimaisena luontaisissa elinympäristöissään.

Luonnonsuojelulain 49 §:n 1 momentin mukaan luontodirektiivin liitteessä IV (a) tarkoitettuihin eläinlajeihin kuuluvien yksilöiden lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kielletty. Näihin eläinlajeihin kuuluu viitasammakko (Rana arvalis). Saman pykälän 3 momentin mukaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi yksittäistapauksessa myöntää luvan poiketa kiellosta luontodirektiivin artiklassa 16 (1) mainituilla perusteilla.

Luontodirektiivin 16 (1) artiklan c-alakohdan mukaan poikkeus voidaan myöntää, jollei muuta tyydyttävää ratkaisua ole ja jollei poikkeus haittaa kyseisten lajien kantojen suotuisan suojelun tason säilyttämistä niiden luontaisella levinneisyysalueella, kansanterveyttä ja yleistä turvallisuutta koskevista tai muista erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavista syistä, mukaan lukien sosiaaliset ja taloudelliset syyt, sekä jos poikkeamisesta on ensisijaisen merkittävää hyötyä ympäristölle.

Asiassa voidaan ottaa selvityksenä huomioon myös Euroopan unionin komission direktiivin soveltamisesta antama ohje, joka koskee erityisesti suojeltuja lajeja (Guidance document on the strict protection of animal species of Community interest under Habitats Directive 92/43/EEC, Final version February 2007). Tulkintaohje on tarkoitettu kansalaisille ja alueellisille viranomaisille, järjestöille sekä muille luontodirektiivin toimeenpanosta vastaaville tai siihen osallistuville yhtenäisen ymmärryksen varmistamiseksi direktiivin säännösten soveltamisessa.

Asian tausta

Kuortaneen kunta on käynnistänyt niin sanotun puutarhakylän esiselvityshankkeen vuonna 2010. Hankkeen tavoite on tarjota mahdollisuus edulliseen vapaa-ajanasumiseen lähellä Kuortaneenjärveä. Tilalle Haavisto RN:o 48:54 Pennalanlahden rannalla on tarkoitus rakentaa 84 mökin puutarhakylä kunnallistekniikoineen. Hankkeeseen kuuluu rannan ruoppaaminen tilan edustalla ja ruoppausmassojen läjitys tilan alueelle. Ennakkomerkinnässä on 70 tonttia varattu.

Kaavoitusprosessin aikana kiinteistöllä on todettu viitasammakoiden lisääntymisalue. Kuortaneen kunnan toimesta toukokuussa 2013 tehdyn viitasammakkokartoituksen mukaan suunnittelualuetta on pidettävä viitasammakon lisääntymis- ja levähdyspaikkana. Kartoituksessa on todettu, että viitasammakoita esiintyy Pennalan peltoalueen lisäksi yhteensä yhdeksällä tutkimuspisteellä Kuortaneenjärven sekä Kuortaneenjärven koillispuolella olevan lintuvesien suojeluohjelmaan kuuluvan Nisosjärven ympäristössä.

Asian selvittäminen

Hallinto-oikeus katsoo, että asiaa on ennen ELY-keskuksen päätöksen tekemistä selvitetty asianmukaisesti ja lainsäätäjän tarkoittamalla tavalla.

Poikkeamisluvan edellytykset

1. Yleisen edun kannalta erittäin pakottava syy

Tulkintaohjeen mukaan pakottavaa syytä on tulkittava etujen keskinäiseen punnintaan liittyvänä seikkana, jossa on otettava huomioon luontodirektiivin suojelulliset tavoitteet ja toisaalta ne yleiset intressit, joiden vuoksi poikkeus on tarpeen. Erityisesti pitkävaikutteisia yleisiä etuja voidaan pitää sellaisina, joiden vuoksi suojeluarvot voivat väistyä.

Kuortaneen kunta on arvioinut puutarhakylällä olevan toteutuessaan merkittävä vaikutus kunnan elinkeinoelämään sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. ELY-keskus on päätöksessään katsonut, että vapaa-ajan asuntojen tarjonnan lisääminen ja virkistysmahdollisuuksien kehittäminen on yleisen edun kannalta tärkeää.

2. Muun tyydyttävän ratkaisun puuttuminen

Poikkeusluvan myöntäminen edellyttää tyydyttävän muun ratkaisun puuttumista. Luontodirektiivin tulkintaohjeen mukaan vaihtoehtoisten ratkaisujen puute on osoitettava objektiivisin ja toteen näytetyin perustein. Muita ratkaisuja ei voida pitää epätyydyttävinä vain sen vuoksi, että ne aiheuttavat suurempaa vaivaa tai epämukavuutta tai vaatisivat käytäntöjen muuttamista.

Yhdistys on valituksessaan esittänyt, että kunnalla on vaihtoehtoisia maa-alueita puutarhakylän rakentamiseksi, erityisesti iso peltoalue Länsirannalla. Kuortaneen kunta on lausunnossaan esittänyt, että kysymyksessä oleva alue on voimassa olevan kaavamerkinnän mukaan maisemallisesti arvokas peltoalue, joka on säilytettävä rakentamattomana (MA-1). Lisäksi alueella on kaavamerkinnät mahdollinen maakunnallisesti arvokas luontokohde (lintujen levähdyspaikka ja pesimäalue, luo1) sekä rannassa ja vesialueella paikallisesti arvokas luontokohde (luo-3). Tämä alue kunnan mukaan ei siten sovellu käytettäväksi puutarhakylähankkeeseen.

3. Suotuisan suojelutason säilyttäminen

Tulkintaohjeissa on todettu, että suojelutasoa on tarkasteltava sekä laajemmin eliömaantieteellisesti että paikallisella tasolla, ensin kuitenkin kysymyksessä olevan populaation tasolla. Poikkeusluvan vaikutuksia arvioitaessa on tärkeää nykyisen suojelutason lisäksi arvioida myös, miten suojelutaso tulee tulevaisuudessa kehittymään.

Viitasammakko on luokiteltu uhanalaisuusluokituksessa (Suomen lajien uhanalaisuus 2010) luokkaan elinvoimainen (LC).

Toukokuussa 2013 Kuortaneenjärven ympäristössä tehdyn selvityksen mukaan viitasammakon paikallispopulaatioita esiintyy suhteellisen runsaasti. Kolmestatoista tutkitusta ranta-alueesta viitasammakko esiintyi kymmenellä alueella. Viitasammakon kantaa alueella voidaan tämän perusteella pitää vahvana ja viitasammakolle sopivia alueita voidaan arvioida olevan alueella runsaasti. Lisäksi kompensoivilla toimilla tullaan lieventämään haittoja.

Ottaen huomioon, että viitasammakkoesiintymiä on Kuortaneenjärven ympäristössä runsaasti, hallinto-oikeus pitää hyväksyttävänä, että kompensaatiotoimien tarkempi laatu on jätetty myöhemmin päätettäväksi siten kuin valituksenalaisessa päätöksessä on määrätty.

Johtopäätökset

Poikkeusluvan myöntäminen edellyttää, että kaikki kolme edellä mainittua luontodirektiivin 16 (1) artiklan ehtoa täyttyvät.

Hallinto-oikeus katsoo, että hanke on pitkävaikutteinen ja yleisten etujen vuoksi tarpeellinen syy, jonka perusteella luonnonsuojelullisista seikoista voidaan poiketa edellyttäen, että muut edellytykset ovat olemassa.

Asiassa saadun selvityksen perusteella hallinto-oikeus katsoo, että kunnalla ei ole esitetty olevan muuta sellaista aluetta, joka olisi käytettävissä vastaavan vapaa-ajanasumisalueen rakentamiseen eikä muuta tyydyttävää ratkaisua, jolla voitaisiin saavuttaa ne tavoitteet, joita kunta puutarhakylähankkeella tavoittelee.

Hallinto-oikeus katsoo, että Pennalanlahden viitasammakkopopulaation heikentäminen valituksenalaisessa päätöksessä sallitulla tavalla ei vaaranna viitasammakon suotuisaa suojelutasoa eikä kannan kehitystä.

Ottaen huomioon asiassa esitetty selvitys ja poikkeuksen myöntämiselle luontodirektiivin 16 (1) artiklassa säädetyt edellytykset, hallinto-oikeus katsoo, että Kuortaneen kunnalle on voitu myöntää poikkeus luonnonsuojelulain 39 §:n säännöksistä viitasammakon osalta.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Luonnonsuojelulaki 3 §, 4 §, 5 §, 38 § 2 momentti, 39 § 1 momentti ja 49 § 1 momentti ja 3 momentti

Luontodirektiivi 16 (1) artikla

Luonnonsuojeluasetus 18 §

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Sinikka Kangasmaa, Pirjo Joutsenlahti ja Jan-Erik Salo. Esittelijä Susanna Östman.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Suomenselän Luonnonystävät ry on valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden ja ELY-keskuksen päätökset kumotaan ja hakemus hylätään. Vaatimuksensa tueksi yhdistys on esittänyt muun ohella seuraavaa:

Pennalanlahti sijaitsee Kuortaneenjärven eteläosassa Lapuanjoen suistossa. Paikalla on havaittu uhanalaisia, harvinaisia ja direktiivilajeja, erityisesti lintuja. Kohde on tutkitusti Kuortaneenjärven tärkein lintujen muutonaikainen levähdys- ja ruokailualue sekä järven tärkein lintujen pesintäalue. Linnustonsa takia Pennalanlahti kuuluu MAALI-alueeseen (Maakunnallisesti arvokas lintualue). Rannassa ja tulvapellolla sijaitsee optimaalinen elinpaikka laajalle viitasammakkopopulaatiolle. Pennalanlahden rantapellot kuuluvat valtakunnallisesti arvokkaaseen Kuortaneenjärven kulttuurimaisema-alueeseen. Luonto- ja maisemallisten arvojen takia Pennalanlahti on valittu Suomen sadan luontohelmen joukkoon. Valinnat on tehty Suomen satavuotisjuhlavuoden kunniaksi.

Paikkaa uhkaa laaja ruoppaus ja mökkikylän rakentaminen. Kohde on niin alava, että sinne ei voi rakentaa mitään ilman, että maanpintaa korotetaan tuntuvasti. Suuri määrä korotusmaata (35 000 m³) on tarkoitus kaivaa järven pohjasta ruoppaamalla sedimenttejä 4,5 hehtaarin alalta. Toimenpide sijoittuisi aivan keskeisesti Pennalan rannalle. Toteutuessaan rakentaminen ja ruoppaus muuttaisivat täysin luonnonolot sekä järven että rannan puolella tehden viitasammakoiden ja lähes kaikkien muidenkin paikalla nyt elävien lajien elämisen alueella mahdottomaksi.

Hallinto-oikeuden päätöksen perustelut ovat puutteelliset. Hallinto-oikeus on pitänyt kunnan ja ELY-keskuksen tekemää arviota puutarhakylän hyödyistä yleisen edun kannalta erittäin pakottavana syynä. Hallinto-oikeus on jättänyt perustelematta, miksi kyse on yleisen edun kannalta erittäin tärkeästä ja pakottavasta syystä. Tähän ei riitä pelkkä yleinen etu, joka voi olla tärkeä tai tarpeellinen, vaan kriteeri on paljon korkeammalla. Tarpeen tulee olla pakottava, ja se pitää pystyä päätöksessä esittämään.

Kunta ei ole hakemuksessaan esittänyt hankkeen negatiivisia puolia kuten rakentamisen kalleutta. Kaikki kunnan päättäjätkään eivät ole vakuuttuneita hankkeen järkevyydestä.

Yksityisille ihmisille tulvapellolle rakennettava mökkikylä ei voi olla yleisen edun kannalta erittäin pakottava syy hävittää direktiivilajin lisääntymispaikka, arvokas luontokohde ja valtakunnallisesti arvokas maisema-alue. Pakottava syy voisi olla hanke, josta on tuhansille ihmisille päivittäin toistuvaa hyötyä. Alueen olemassa olevista arvoista on kunnalle ja kunnan maineelle enemmän pitkävaikutteisia yleisiä etuja kuin puutarhakylästä.

Yleinen etu ei tarkoita vain taloudellista etua. Luonnon monimuotoisuuden säilyminen paikallisesti ja valtakunnallisesti on elintärkeää. Kuortaneenjärven rannat ovat jo tiheään rakennetut ja ruopatut. Pennalan ranta on viimeisiä rauhallisia rannanpätkiä.

Hallinto-oikeus on päätöksessään tyytynyt kunnan lausuntoon, jonka mukaan yhdistyksen esittämä Nisulan alue ei ole vaihtoehto puutarhakylän sijainnille. Vaihtoehtoista ratkaisua on pohdittu kevyesti ja kapeasti. Koska kyse on kaavoituksesta, vaihtoehtoja on aina olemassa. Viitasammakkopaikkaa heikentävän vaihtoehdon tulee olla aidosti viimeinen vaihtoehto.

Kun ELY-keskus myönsi poikkeamisluvan, kunta oli saanut perintönä Länsirannalla sijaitsevan Nisulan maa-alueen. Perintöasia oli lainvoimainen alkukesällä 2014 ja asia tiedossa jo paljon aiemmin. Suunnitelman vaihtaminen Haaviston pelloilta Länsirannalle Nisulan pelloille olisi vaatinut vaivaa ja epämukavuutta sekä käytäntöjen muuttamista, mutta se olisi ollut mahdollista ja on mahdollista yhä edelleen. Nisulan alueella on luonto- ja maisema-arvoja, mutta Haaviston tilan luontoarvot ovat suuremmat kuin Nisulassa. Kaavassa Haaviston tilan kohdalla on vähemmän luo-merkintöjä kuin Nisulassa, mutta tämä johtuu kaavojen ikäerosta ja luontokartoitusten laatueroista. Molemmat paikat ovat osa valtakunnallisesti arvokasta Kuortaneenjärven kulttuurimaisema-aluetta. Maisema-alueita ollaan nyt päivittämässä, ja kunta on esittänyt Pennalan alueen poistamista kulttuurimaisema-alueesta, vaikka sen maisema-arvot ovat aivan samanlaiset nyt kuin vuonna 1995.

Nyt Nisulan uusi kaava on lainvoimainen. Luontoarvot eivät estäneet suunnitelmia. MA-1-alue on kavennettu, luo-merkintöjä on heikennetty ja niiden pinta-alaa pienennetty ilman, että niiden luontoarvo olisi todellisuudessa heikentynyt. Näin tehden Nisulan rantapellolle saatiin kolme uutta rakennuspaikkaa. Lisäksi Nisulan yläpelloille on tehty varaus kyläalueen täydennysrakentamiselle (At/s).

Hallinto-oikeuden päätöksestä puuttuu populaatiotason tarkastelu. ELY-keskuksen edellyttämät kompensaatiotoimet eivät estä Haaviston tilan viitasammakoiden häviämistä. Syväksi ruopatut rannat eivät enää sovellu kutualueeksi. Tulvapellon korottaminen tuhoaisi pellon kutualueen. Siksi Pennalan viitasammakoiden elämä ruoppauksen ja rakentamisen jälkeen olisi riippuvainen kompensaatioratkaisuista. Kompensaatioiden vaikuttavuutta ei voi etukäteen arvioida, sillä päätöksessä ei annettu mitään osviittaa siitä, millaisia kompensaatiotoimia ELY-keskus aikoo vaatia tai mitä kunta mahdollisesti aikoo tehdä. Epäselvää on, minne kompensaatiolammikot mahtuvat ja miten toimitaan, jos kompensaatiotoimet eivät onnistu.

ELY-keskus on edellyttänyt, että ruoppaus- ja rakennustoimet suoritetaan viitasammakon lisääntymis- ja talvehtimisajan ulkopuolella. Työt pitäisi siten tehdä kesällä. Alkukesällä rantavedessä ja ojissa on nuijapäitä, loppukesällä rantaniityn sammakot survoutuisivat maansiirtokoneiden ja maamassojen alle. Ruoppauksista tulisi huomattavia veden laatuongelmia, sillä maata on tarkoitus ottaa laajalta alalta paljon.

Kompensaatioajatuksella rikotaan hierarkiaa, jonka mukaan ensin pitää hakea keinoja välttää haitta, sitten miettiä haittojen vähentämismahdollisuutta, ennallistamista ja vasta lopuksi kompensaatiotoimia. Kompensaatiolla ei voi ohittaa poikkeamisluvan edellytyksiä, vaan kyseiset kolme kriteeriä on aina täytyttävä. Luonnonsuojelulain 49 § ei tunne kompensaatiota lieventävänä asianhaarana.

Hallinto-oikeuden päätöksessä on tarkasteltu puutteellisesti paikallisen suojelutason säilymistä ja epäselväksi jää, mitä paikallisella tasolla on tarkoitettu. Yhdistyksen mukaan paikallisella tasolla tarkoitetaan Kuortaneenjärven eteläistä osaa, jossa erilliset viitasammakkopopulaatiot voivat olla löyhästi kosketuksissa toisiinsa, eli ne muodostavat metapopulaation. Kunta on tutkinut koko Kuortaneenjärven ja Nisosjärven tarkoituksenaan osoittaa, että kunnan alueella on viitasammakoita Pennalan populaation hävittämisenkin jälkeen.

Hallinto-oikeus ei ole ottanut huomioon yhdistyksen esittämiä tietoja viitasammakon esiintymisestä. Kunnan kartoitus, jonka hallinto-oikeus on ottanut huomioon, arvioi Pennalan populaation liian pieneksi, sillä tutkimus oli Pennalan osalta puutteellinen. Kunnan tulosten perusteella ei voi arvioida Pennalan populaation merkitystä lajin paikallisen suotuisan suojelutason säilymisen kannalta oikein. Yhdistyksen esittämät tiedot on kerätty huolellisesti ja ne ovat päteviä ja oikeita. Ne osoittavat selkeästi, että Pennalan rannan populaatio on Kuortaneenjärven eteläisen osan ylivoimaisesti suurin viitasammakkopopulaatio. Jos se hävitetään, tuhoutuu suurin osa (noin 90 %) koko Kuortaneenjärven eteläisen osan viitasammakoista. Pääpopulaation tuhoutuminen voi heikentää jäljelle jäävien pienempien esiintymien elinvoimaa.

Kunnan kartoituksessa on ollut useita puutteita ja virheitä. Pennalassa sammakoita on kuunneltu vain yhdessä tarkkailupisteessä Haaviston tilan pellolla. Kaikkia kutuääniä ei ole voitu kuulla yhdestä tarkkailupisteestä käsin. Muut rannan kohteet ovat niin pieniä, että ne on voitu kuulla yhdestä tarkkailupisteestä käsin. Kunnan raportissa kerrotaan, että Haaviston havaintopisteessä oli tavattu kuiville jäänyttä kutua. Tästä saattaa syntyä käsitys, että Haaviston tilan pelto olisikin huono kutualue veden pinnan vaihteluiden vuoksi. Viitasammakkojen runsaus tuossa kohteessa osoittaa vastaansanomattomasti, että paikka on erinomainen kutualue. Kunnan kartoituksen perusteella ei voi tehdä johtopäätöksiä lajin yleisyydestä. Havaitut kymmenen viitasammakkokohdetta voivat olla lähes ainoat koko kunnan alueella. Lajin suotuisan suojelutason säilyttämistä ei voi ulkoistaa Nisosjärvelle tai jonnekin muualle. Vaikka paikalliseksi tasoksi laskettaisiin koko kunnankin ala, Pennalan rannan populaation häviäminen tekisi ison loven eläinten määrään.

Kuortaneenjärven eteläisessä osassa on kolme erillistä viitasammakkopopulaatiota. Näistä kolmesta populaatiosta kutuäänten perusteella arvioiden yksilömäärältään ylivoimaisesti suurin on suunnitellun puutarhakylän kohdalla. Suotuisa suojelutaso Kuortaneenjärvellä ei ole turvattu, sillä näihin kaikkiin populaatioihin kohdistuu uhkia.

Pennalan populaatio on suurin sen takia, että viitasammakolle sopiva alue on laaja käsittäen alavan tulvamaan keväisiin kutupuuhiin ja elinpaikaksi kesäisin sekä matalan rannan, joka myös toimii kutupaikkana ja talvehtimisalueena. Jos Pennalan viitasammakkopopulaatio häviää, Kuortaneenjärvelle jää viitasammakoista vain rippeet, jotka ovat ajan myötä vaarassa heikentyä. Eristäytyneet pienet osapopulaatiot ovat tutkitusti herkkiä häviämään kokonaan.

Hallinto-oikeuden laajempi eliömaantieteellinen tarkastelu on ylimalkainen. Viitasammakko on luokiteltu uhanalaisuusluokituksessa luokkaan elinvoimainen. Se, että laji on määritelty valtakunnan tasolla elinvoimaiseksi, ei ole peruste hävittää Pennalan viitasammakkopopulaatiota. Jotta voidaan pohtia Haaviston tilan viitasammakoiden merkitystä laajemmin, pitäisi tietää lajin levinneisyys tarkemmin. Viitasammakon levinneisyystiedot ovat yhä puutteelliset.

Lajin tuleva kehitys on jäänyt hallinto-oikeudelta kokonaan käsittelemättä. Viitasammakkokantojen tulevaa kehitystä on vaikea arvioida, kun tiedot lajin aiemmasta esiintymisestä ovat puutteelliset. Oletettavasti rakentaminen ja ruoppaaminen ovat tuhonneet useita viitasammakkokohteita.

Luontodirektiivi pyrkii lajeja, luontotyyppejä ja ekosysteemejä suojelemalla suojelemaan biodiversiteettiä, joka puolestaan on edellytys inhimillisen kulttuurin olemassaololle. Jos lajisuojelu rajoitettaisiin vain lajeihin, jotka ovat jo uhanalaisia, olisivat suojelutoimet myöhässä, sillä silloin vaurio ekosysteemille olisi jo tapahtunut. Maailmanlaajuisesti tai Euroopan sekä EU:n mittakaavassa sammakkoeläimillä ei mene hyvin. On ensisijaisen tärkeää, että niissä maissa, missä viitasammakon kannan kehitys yhä arvioidaan vakaaksi, lajin elinympäristöjen säilymisestä huolehditaan eikä myönnetä poikkeuslupia löyhin perustein. Siksi yhteenkään poikkeamislupahakemukseen ei pidä suhtautua kevyesti olettaen, että viitasammakkopaikkoja riittää. Viitasammakoiden mukana säästyy myös paljon muuta kosteikon luontoa.

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on valituksen johdosta antamassaan lausunnossa viitannut asiassa aiemmin lausumaansa sekä esittänyt seuraavaa:

ELY-keskus on päätöksessään edellyttänyt kompensoivien toimien toteuttamista ennen hankkeen käynnistymistä. Toimia on seurattava ja niiden on oltava tehokkaita viimeistään hankkeen alkaessa. Kompensoivia toimia ja seurantaa koskevat suunnitelmat on esitettävä etukäteen ELY-keskuksen hyväksyttäväksi. ELY-keskuksen päätöksessään antamien ehtojen kautta voidaan näin varmistaa kompensaation toimivuus ennen hankkeen aloittamista. Mikäli kompensaatiotoimet eivät ole päätösehtojen mukaisia, ei hanketta voida aloittaa. Edellä sanotun perusteella valituksen populaatiotason vaikutuksia käsittelevä kohta on perusteeton.

Kuortaneen kunnanhallitus on valituksen johdosta antamassaan vastineessa vaatinut valituksen hylkäämistä, viitannut asiassa aiemmin lausumaansa sekä esittänyt muun ohella seuraavaa:

Pennalanlahti ei sisälly MAPIO-työryhmän ehdotukseen valtakunnallisesti arvokkaiksi maisema-alueiksi. Yhdistys on korostanut valituksessaan, että Pennalanlahti kuuluu MAALI-alueeseen. MAALI on BirdLife Suomen ja sen alueyhdistysten yhteisvoimin toteuttama hanke, jossa kartoitetaan ja nimetään Suomen maakunnallisesti tärkeät lintualueet. Kyseessä ei siis ole luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettu alue tai muukaan viranomaisten rajaama alue. Kuortaneen kunnan alueella kuuluu lintuvesiensuojeluohjelmaan Vähä-Mulkkujärvi ja Nisoos. Pennalanlahti ei kuulu mihinkään viralliseen suojeluohjelmaan.

Yhdistyksen mukaan Pennalanlahti on luonto- ja maisemallisten arvojen perusteella valittu Suomen sadan luontohelmen joukkoon. Kyse on ilmeisesti Suomen luonnonsuojeluliiton järjestämästä kampanjasta. Kunnanhallituksen tiedossa ei ole, kenen esityksestä Pennalanlahti on kyseiseen joukkoon valittu. Maanomistajan tai vesialueen omistajan mielipidettä esityksestä ei ole kysytty.

Suomenselän Luonnonystävät ry on antanut vastaselityksen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian. Hallinto-oikeuden ja ELY-keskuksen päätökset kumotaan ja kunnan hakemus hylätään.

Perustelut

Sovellettavat oikeusohjeet

Luonnonsuojelulain 49 §:n 1 momentin mukaan luontodirektiivin liitteessä IV (a) tarkoitettuihin eläinlajeihin kuuluvien yksilöiden lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kielletty.

Saman pykälän 3 momentin mukaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi yksittäistapauksessa myöntää luvan poiketa 1 momentin kiellosta luontodirektiivin artiklassa 16 (1) mainituilla perusteilla.

Luontodirektiivin 16 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat poiketa direktiivin liitteessä IV (a) mainittujen lajien lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittämiskiellosta, jollei muuta tyydyttävää ratkaisua ole ja jollei poikkeus haittaa kyseisten lajien kantojen suotuisan suojelun tason säilyttämistä niiden luontaisella levinneisyysalueella:

a) luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelemiseksi ja luontotyyppien säilyttämiseksi;

b) erityisen merkittävien vahinkojen ehkäisemiseksi, jotka koskevat viljelmiä, karjankasvatusta, metsiä, kalataloutta sekä vesistöjä ja muuta omaisuutta;

c) kansanterveyttä ja yleistä turvallisuutta koskevista tai muista erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavista syistä, mukaan lukien sosiaaliset ja taloudelliset syyt, sekä jos poikkeamisesta on ensisijaisen merkittävää hyötyä ympäristölle;

d) näiden lajien tutkimus- ja koulutus-, uudelleensijoittamis- ja uudelleenistuttamistarkoituksessa ja näiden tarkoitusten kannalta tarvittavien lisääntymistoimenpiteiden vuoksi, mukaan lukien kasvien keinotekoinen lisääminen;

e) salliakseen tarkoin valvotuissa oloissa valikoiden ja rajoitetusti tiettyjen liitteessä IV olevien lajien yksilöiden ottamisen ja hallussapidon kansallisten toimivaltaisten viranomaisten määrittelemissä rajoissa.

Viitasammakko on luontodirektiivin liitteessä IV (a) mainittu laji.

Komission ohje luontodirektiivin tulkinnasta

Euroopan komissio on antanut ohjeen, joka koskee luontodirektiivin soveltamista tiukan suojelun kohteena oleviin eläinlajeihin. (Guidance document on the strict protection of animal species of Community interest under the "Habitats Directive" 92/43/EEC, lopullinen versio, helmikuu 2007).

Ohjeen mukaan direktiivin 16 artiklan 1 kohdan mukaisia poikkeamisen edellytyksiä on tulkittava tiukasti ja suppeasti. Kaikkien luontodirektiivin 16 artiklan 1 kohdassa säädettyjen edellytysten tulee täyttyä, jotta poikkeus voidaan myöntää. Ennen sen arvioimista, onko olemassa muuta tyydyttävää vaihtoehtoa ja miten poikkeaminen vaikuttaa suotuisan suojelutason säilyttämiseen, on arvioitava, onko poikkeamiselle olemassa 16 artiklan 1 kohdan a–e alakohdissa mainittu syy:

"Article 16 sets three preconditions, all of which must be complied with before granting a derogation: 1) the demonstration of one or more of the reasons listed in Article 16(1) (a)-(e), 2) the absence of a satisfactory alternative and 3) the assurance that a derogation is not detrimental to the maintenance of populations at a favourable conservation status. Before the second and third preconditions can be examined, precondition 1 must be met: in practical terms, there is little point examining the issue of satisfactory alternatives and impact on conservation status if the actions concerned by the derogation do not come under Article 16(1) (a)-(e)."

Ohjeen mukaan poikkeamisedellytysten soveltamista voidaan mukauttaa luontodirektiivin yleisten tavoitteiden valossa, mutta suhteellisella tarkastelutavalla ei voida ohittaa tai syrjäyttää mitään poikkeamisen edellytyksistä: "Applying proportionality does not overrule or marginalise any of the conditions applying to the derogation scheme but can adapt their application in the light of the overall objective of the Directive." Ohjeen mukaan poikkeamiseen turvautumisen tulee olla viimeinen vaihtoehto.

Ohjeessa on esitetty, että poikkeaminen voi olla helpommin hyväksyttävissä, jos kompensaatiotoimenpiteillä hyvitetään hankkeesta aiheutuvia vaikutuksia. Ohjeessa kuitenkin todetaan, että kompensaatiolla ei voida syrjäyttää mitään 16 artiklan 1 kohdassa säädetystä kolmesta poikkeamisen edellytyksestä.

Saatu selvitys

Kuortaneen kunta on hakenut lupaa poiketa viitasammakon osalta muun muassa luonnonsuojelulain 49 §:n mukaisista rauhoitussäännöksistä Kuortaneen kunnan omistamalla peltoalueella ja Kuortaneenjärven vesialueella puutarhakylähankkeen toteuttamiseksi.

Puutarhakylä on siirtolapuutarhatyyppinen vapaa-ajanasuntoalue. Puutarhakylähankkeen esiselvitysraportin mukaan hankkeen tavoitteena on Kuortaneenjärven ja Kuortaneen vapaa-ajanviettomahdollisuuksien hyödyntäminen nykyaikaisen siirtolapuutarhan muodossa. Hankkeella poistetaan maakunnallista vapaa-ajanasuntotonttien puutetta ja lisätään kasvavan Seinäjoen kaupungin talousalueen ja maaseudun vuorovaikutusta sekä lisätään ranta-alueiden viihtyisyyttä. Alue säilyy myös kuntalaisille avoimena virkistysalueena. Kunnassa laaditun elinkeinovaikutusarvioinnin mukaan hankkeella on sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä merkittäviä positiivisia sosiaalisia ja taloudellisia vaikutuksia kunnan elinkeinoelämän ja yleisen elinvoiman kannalta.

Puutarhakylä on suunniteltu rakennettavaksi Pennalanlahden ranta-alueelle Kuortaneenjärven rannalle. ELY-keskus on päätöksensä perusteluissa todennut, että vuonna 2013 tehdyn viitasammakkoselvityksen ja aiempien havaintojen perusteella suunnittelualue on tulkittava luonnonsuojelulain 49 §:n 1 momentin tarkoittamaksi viitasammakon lisääntymis- ja levähdyspaikaksi.

Asiassa esitetyn selvityksen perusteella viitasammakkoa esiintyy Pennalanlahden lisäksi Kuortaneenjärven ranta-alueilla ainakin yhdeksällä tutkimuspisteellä.

Komissiolle toimitetussa luontodirektiivin toimeenpanoa kaudella 2007-2012 käsitelleessä raportissa viitasammakon suojelutaso Suomessa on arvioitu suotuisaksi ja kannan kehitys vakaaksi. Viimeisimmässä uhanalaisuusluokituksessa viitasammakko on arvioitu Suomessa elinvoimaiseksi lajiksi (Suomen lajien uhanalaisuus 2010, Rassi et al.)

Arvioinnin lähtökohdat

Asiaa ratkaistaessa tulevat sovellettaviksi Suomea sitovat Euroopan unionin oikeuteen perustuvat velvoitteet uhanalaisten eläinlajien suojelusta. Oikeudellisessa harkinnassa on otettava huomioon tähän liittyvän sääntelyn tarkoitus ja tavoitteet. Edellä mainittu komission ohje ei ole oikeudellisesti sitova, mutta se ilmentää komission käsitystä direktiivin tulkinnasta.

Luonnonsuojelulain 49 §:n 3 momentin viittaussäännöksellä on saatettu kansallisesti voimaan luontodirektiivin 16 artiklan 1 kohdassa säädetyt perusteet, joiden nojalla luontodirektiivin liitteessä IV (a) mainittujen lajien suojelusta voidaan yksittäisessä tapauksessa poiketa. Artiklassa asetetaan kolme edellytystä poikkeamiselle: poikkeamiselle on 1 kohdan a–e alakohdissa mainittu syy, muuta tyydyttävää ratkaisua ei ole eikä poikkeus haittaa kyseisten lajien kantojen suotuisan suojelun tason säilyttämistä niiden luontaisella levinneisyysalueella.

Luontodirektiivissä ei mainita kompensaatiotoimenpiteitä suojelusta poikkeamisen edellytyksenä. Poikkeamista koskevaan päätökseen sisällytettävillä kompensaatiotoimenpiteitä koskevilla määräyksillä ei siten voida sivuuttaa 16 artiklassa säädettyjä poikkeamisen edellytyksiä. Korkein hallinto-oikeus lisäksi toteaa, että ELY-keskuksen päätökseen sisältyviä kompensoivia toimia koskeva määräys on niin väljä ja täsmentymätön, ettei sillä muutoinkaan voisi olla merkitystä asian arvioinnissa.

Komission ohjeen mukaisesti poikkeamisedellytysten arvioinnissa voidaan lähteä liikkeelle sen arvioimisesta, onko poikkeamiselle olemassa direktiivin 16 artiklan 1 kohdan a–e alakohdissa mainittu syy. Artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaan poikkeaminen voidaan myöntää erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavista syistä, mukaan lukien sosiaaliset ja taloudelliset syyt. Tämä poikkeamisedellytys on muotoiltu poikkeuksellisen tiukaksi. Kun lisäksi otetaan huomioon, että poikkeamisedellytyksiä on komission ohjeen mukaan tulkittava tiukasti ja suppeasti, tämän poikkeamisedellytyksen täyttymiskynnys asettuu hyvin korkealle.

Se, että lajin suojelutaso alueellisesti, paikallisesti tai koko levinneisyysalueellaan on suotuisa, voi komission ohjeen perusteella jossain määrin vaikuttaa muiden poikkeamisedellytysten tulkintaan. Lähtökohtana kuitenkin on, että jokaisen edellytyksen on täytyttävä itsenäisesti, jotta poikkeus on myönnettävissä.

Poikkeamisedellytysten täyttyminen nyt kyseessä olevassa tilanteessa

Korkeimmassa hallinto-oikeudessa on luonnonsuojeluyhdistyksen valituksesta ratkaistavana, onko ELY-keskus voinut myöntää Kuortaneen kunnalle luonnonsuojelulain 49 §:n 3 momentissa tarkoitetun poikkeuksen viitasammakon lisääntymis- ja levähdyspaikan hävittämis- ja heikentämiskiellosta siirtolapuutarhatyyppisen alueen, niin sanotun puutarhakylän, rakentamiseksi Pennalanlahden alueelle. ELY-keskus on päätöksensä perusteluissa arvioinut, että hankkeella on todennäköisesti kielteisiä vaikutuksia Pennalanlahden paikalliselle viitasammakkopopulaatiolle. Poikkeamisluvan tarve ei ole asiassa riidanalainen.

Kunta on hakemuksessaan esittänyt, että poikkeamiselle on luontodirektiivin 16 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitettu syy.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että kunnan hakemuksessa tarkoitetun puutarhakylähankkeen voidaan katsoa olevan yleisen edun mukainen. Kuten hakemuksessa on esitetty, hankkeella voi toteutuessaan olla kunnan taloudelle merkittäviä ja pitkäaikaisia positiivisia vaikutuksia ja se voi vaikuttaa myönteisesti kunnan elinvoimaisuutteen. Hankkeen tavoitetta eli kunnan elinvoimaisuuden säilymistä voidaan myös pitää erittäin tärkeän yleisen edun kannalta hyödyllisenä. Se, että hanke on hyödyllinen erittäin tärkeän yleisen edun kannalta, ei kuitenkaan vielä yksin riitä poikkeamisen perusteeksi. Luontodirektiivin 16 artiklan 1 kohdan c alakohdan sanamuodon mukaan syyn on lisäksi oltava pakottava.

Paikallinen, kunnan yhdyskuntarakenteen kehittymiseen liittyvä hanke voi sinänsä muodostaa luontodirektiivin 16 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitetun erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavan syyn suojelusta poikkeamiselle. Tämä käy ilmi esimerkiksi korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisusta KHO 2016:140, jossa oli kyse liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikan suojelusta poikkeamisesta koulun rakentamiseksi.

Arvioitaessa nyt kyseessä olevassa tilanteessa poikkeamisen syyn pakottavuutta on ensinnäkin otettava huomioon, että virkistyskäyttö- ja vapaa-ajan asumismahdollisuuksien tarjoaminen ja kehittäminen eivät kuulu kunnan välttämättömiin perustehtäviin, vaikka tällaiset toiminnot sinänsä voivatkin olla kunnan elinvoimaisuuden säilymisen kannalta tärkeitä. Ne eivät siten ole verrattavissa esimerkiksi perusopetuksen tarjoamiseen.

Toiseksi tässä arvioinnissa on otettava huomioon, että komission ohjeen perusteella suojelusta poikkeamisen tulisi olla aidosti viimesijainen vaihtoehto. Korkein hallinto-oikeus katsoo, ettei puutarhakylähanke, sen luonne ja tavoitteet huomioon ottaen, ole sillä tavoin tiettyyn paikkaan ja toteuttamistapaan sidottu, että sen toteuttaminen juuri hakemuksessa esitetyllä tavalla ja sijainnilla olisi välttämätöntä. Kysymys ei ole esimerkiksi siitä, että yhdyskuntarakenne ei mahdollistaisi muunlaisia maankäytön ratkaisuja.

Edellä lausuttuun nähden hankkeen toteuttamiselle siten, että se edellyttää poikkeamista viitasammakon lisääntymispaikan suojelusta, ei ole esitetty pakottavaa syytä. Näistä syistä korkein hallinto-oikeus katsoo, ettei luontodirektiivin nojalla suojellun viitasammakon lisääntymispaikan suojelusta poikkeamiselle ole luontodirektiivin 16 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitettua erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavaa syytä. Lupaa suojelusta poikkeamiseen ei siten voida myöntää.

Näin ollen ja kun otetaan huomioon korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, ELY-keskuksen ja hallinto-oikeuden päätökset on kumottava ja kunnan hakemus suojelusta poikkeamiseksi on hylättävä.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Kuusiniemi, Riitta Mutikainen, Mika Seppälä, Kari Tornikoski ja Jaakko Autio. Asian esittelijä Liisa Selvenius-Hurme.