Patentti- ja rekisterihallitus ja markkinaoikeus olivat pitäneet taajuusmuuttajan pulssinleveysmodulointia koskevan patentin selitystä riittävän selvänä ja keksintöä esitettyyn tekniikan tasoon nähden uutena ja keksinnöllisenä. Markkinaoikeuden päätöksestä valittanut väitteentekijä oli esittänyt, että alan ammattilaisen päättelykykyä oli pidettävä selityksen selvyyttä ja keksinnöllisyyttä arvioitaessa samantasoisena.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että sen arviointi, onko keksintö esitetty patenttijulkaisussa niin selvästi, että alan ammattilainen voi sen perusteella käyttää keksintöä, oli tehtävä eri tavalla kuin sen arviointi, oliko keksintö alan ammattilaiselle niin ilmeinen, että se ei täyttänyt patentoinnille asetettua olennaisen eron eli keksinnöllisyyden edellytystä.

Alan ammattilainen tutustui patenttijulkaisua lukiessaan dokumentoituun ratkaisuun, jonka piirteitä hänen ei tarvitse itse keksiä. Kysymys oli tällöin julkaisusta ilmenevien tietojen soveltamisesta käytännön ratkaisun toteuttamiseksi.

Keksinnöllisyysarviointia suoritettaessa lähdettiin puolestaan siitä, että arvioinnin kohteena oleva keksintö ei kuulunut alan ammattilaisen tunteman tekniikan tasoon. Alan ammattilainen rinnastui tällöin keksijään. Keksijällä ei ollut valmista dokumentaatiota tai mallia sovellettavaksi, vaan kysymys oli siitä, päätyisikö hän oma-aloitteisesti, oman ammattitaitonsa ja pelkästään entuudestaan tuntemansa tekniikan tason varassa patenttijulkaisun mukaiseen ratkaisuun.

Alan ammattilaisella oletettiin siten olevan kummassakin tapauksessa samat perustiedot ja -taidot, mutta koska patenttijulkaisussa kuvatun ratkaisun soveltaminen yleistietojen pohjalta oli olennaisesti helpompaa kuin uuden keksinnön kehittäminen, keksintöä voitiin pitää riittävän selvästi kuvattuna, vaikka keksinnön kaikkia yksityiskohtia ei olisi selostettu.

Kysymyksessä olevaa patenttia ei ollut perusteita kumota sillä perusteella, että patentin selitys ei olisi ollut riittävän selvä.

Patenttilaki 2 § 1 momentti, 8 § 2 momentti ja 25 § 1 momentti 1‒2 kohta

Asian ovat ratkaisseet presidentti Pekka Vihervuori, oikeusneuvokset Niilo Jääskinen, Alice Guimaraes-Purokoski, Outi Suviranta ja Anne Nenonen sekä yli-insinöörineuvokset Kenneth Holmberg ja Raimo Sepponen. Asian esittelijä Kristina Björkvall.

Asia Julkista hankintaa koskeva valitus

Valittaja Maanrakennus Jari Knuuttila Oy

Päätös, jota valitus koskee

Markkinaoikeus 14.6.2016 nro 352/16

Asian aikaisempi käsittely

Kauhavan kaupunki (jäljempänä myös hankintayksikkö) on ilmoittanut 1.9.2015 julkaistulla kansallisella hankintailmoituksella avoimella menettelyllä toteutettavasta Mäki-Hannuksen hiihtosillan rakentamisesta kokonaisvastuu-urakkana.

Kauhavan kaupungin tekninen lautakunta on 27.11.2015 tekemällään hankintapäätöksellä (§ 62) sulkenut muun ohella Maanrakennus Jari Knuuttila Oy:n tarjouskilpailusta puuttuvan soveltuvuuden perusteella ja valinnut Seinäjoen Kiintorakenne Oy:n tarjouksen.

Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on hankintayksikön ilmoituksen mukaan ollut 250 000 euroa.

Markkinaoikeuden ratkaisu

Markkinaoikeus, jossa Maanrakennus Jari Knuuttila Oy on ollut valittajana, Kauhavan kaupunki vastapuolena ja Seinäjoen Kiintorakenne Oy kuultavana, on valituksenalaisella päätöksellään jättänyt Maanrakennus Jari Knuuttila Oy:n vahingonkorvausvaatimuksen tutkimatta ja hylännyt yhtiön valituksen muilta osin sekä velvoittanut Maanrakennus Jari Knuuttila Oy:n korvaamaan Kauhavan kaupungin oikeudenkäyntikulut 2 000 eurolla.

Markkinaoikeus on, siltä osin kuin korkeimmassa hallinto-oikeudessa on kysymys, perustellut päätöstään seuraavasti:

Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Hankintalain 89 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan muun ohella, mitä hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentissa säädetään.

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen valittaja saa pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Sen sijaan olisi kohtuutonta, jos hankintayksikkö joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa kokonaan vahinkonaan. Valittaja on näin ollen velvoitettava korvaamaan hankintayksikön oikeudenkäyntikulut markkinaoikeuden kohtuulliseksi harkitsemalla määrällä.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Maanrakennus Jari Knuuttila Oy (jäljempänä myös yhtiö)on valituksessaan vaatinut, että korkein hallinto-oikeus ensisijaisesti kumoaa markkinaoikeuden päätöksen kokonaisuudessaan ja poistaa markkinaoikeuden yhtiölle määräämän velvollisuuden korvata Kauhavan kaupungin oikeudenkäyntikuluja 2 000 eurolla. Lisäksi Maanrakennus Jari Knuuttila Oy on vaatinut, että korkein hallinto-oikeus kumoaa hankintapäätöksen ja kieltää tai keskeyttää sen täytäntöönpanon.

Maanrakennus Jari Knuuttila Oy on vielä vaatinut, että korkein hallinto-oikeus velvoittaa hankintayksikön korjaamaan virheellisen menettelynsä valitsemalla urakoitsijaksi Maanrakennus Jari Knuuttila Oy:n sekä määrää hankintayksikön neuvottelemaan Maanrakennus Jari Knuuttila Oy:n kanssa hankkeen toteutusajankohdan muutoksesta aiheutuvista kustannusmuutoksista. Mikäli kustannusmuutoksista ei päästä sopimukseen, tulee korkeimman hallinto-oikeuden määrätä hankintayksikkö kilpailuttamaan hankinta uudelleen ja maksamaan Maanrakennus Jari Knuuttila Oy:lle hyvitysmaksuna 38 000 euroa. Mikäli hankintasopimus on tehty eikä korkein hallinto-oikeus keskeytä täytäntöönpanoa, tulee korkeimman hallinto-oikeuden määrätä hankintayksikkö maksamaan Maanrakennus Jari Knuuttila Oy:lle hyvitysmaksuna 38 000 euroa.

Maanrakennus Jari Knuuttila Oy on lisäksi vaatinut, että korkein hallinto-oikeus velvoittaa hankintayksikön korvaamaan Maanrakennus Jari Knuuttila Oy:n arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 15 900 eurolla.

Kauhavan kaupunki (jäljempänä myös hankintayksikkö) on valituksen johdosta antamassaan selityksessä vaatinut valituksen hylkäämistä ja markkinaoikeuden päätöksen voimassapitämistä.

Maanrakennus Jari Knuuttila Oy onantanut selityksen johdosta vastaselityksen, joka on lähetetty tiedoksi Kauhavan kaupungille.

Kauhavan kaupunki on toimittanut korkeimmalle hallinto-oikeudelle teknisen lautakunnan 16.3.2017 tekemän päätöksen § 18 hankinnan keskeyttämisestä latu-uran uuden linjauksen ja lähtöpaikan sekä rakentamisen määrärahojen puutteen vuoksi.

Kauhavan kaupungin keskeyttämispäätös on lähetetty tiedoksi Seinäjoen Kiintorakenne Oy:lle.

Maanrakennus Jari Knuuttila Oy on keskeyttämispäätöksen johdosta antamassaan lausumassa esittänyt muun ohella seuraavaa:

Maanrakennus Jari Knuuttila Oy ei ole valittanut keskeyttämispäätöksestä, koska keskeyttäminen on voitu esitetyillä perusteilla tehdä. Valituksenalaisen asian käsittelyssä on kuitenkin otettava huomioon, että keskeyttämispäätös on tehty vasta, kun asia on edennyt korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jolloin virheellisestä hankintamenettelystä seuranneesta valitusprosessista on aiheutunut yhtiölle kustannuksia.

Maanrakennus Jari Knuuttila Oy on pitänyt voimassa vaatimuksensa oikeudenkäyntikulujen korvaamisen osalta. Maanrakennus Jari Knuuttila Oy on ensisijaisesti uudistanut vaatimuksensa valitusprosessissa aiheutuneiden kulujen korvaamisesta ja vaatinut toissijaisesti, että molemmat osapuolet pitävät valitusprosessista aiheutuneet kustannukset vahinkonaan.

Maanrakennus Jari Knuuttila Oy:n lausuma on lähetetty tiedoksi Kauhavan kaupungille ja Seinäjoen Kiintorakenne Oy:lle.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1. Maanrakennus Jari Knuuttila Oy:n valituksesta lausuminen raukeaa pääasian osalta.

2. Maanrakennus Jari Knuuttila Oy:n valitus hylätään siltä osin kuin se koskee markkinaoikeuden päätöstä hylätä Maanrakennus Jari Knuuttila Oy:n vaatimus oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta markkinaoikeudessa ja velvoittaa Maanrakennus Jari Knuuttila Oy korvaamaan Kauhavan kaupungin oikeudenkäyntikuluja markkinaoikeudessa. Markkinaoikeuden päätöstä oikeudenkäyntikulujen korvaamisen osalta ei muuteta.

3. Kauhavan kaupunki velvoitetaan vaatimus enemmälti hyläten korvaamaan Maanrakennus Jari Knuuttila Oy:n oikeudenkäyntikulut korkeimmassa hallinto-oikeudessa 2 000 eurolla.

4. Lausuminen hankintapäätöksen täytäntöönpanon kieltämistä tai keskeyttämistä koskevasta vaatimuksesta raukeaa.

Perustelut

1. Pääasia

Kauhavan kaupungin tekninen lautakunta on 27.11.2015 tekemällään hankintapäätöksellä (§ 62) sulkenut Maanrakennus Jari Knuuttila Oy:n tarjouskilpailusta ja valinnut urakoitsijaksi Seinäjoen Kiintorakenne Oy:n.

Maanrakennus Jari Knuuttila Oy on valittanut kyseisestä hankintapäätöksestä markkinaoikeuteen. Yhtiö on valituksessaan muun ohella esittänyt, että hankintayksikkö on menetellyt virheellisesti sulkiessaan yhtiön tarjouskilpailusta puuttuvan soveltuvuuden vuoksi ja että soveltuvuusvaatimukset ovat olleet yksilöimättömät.

Markkinaoikeus on valituksenalaisella päätöksellään vahingonkorvausvaatimuksen tutkimatta jätettyään hylännyt yhtiön valituksen muilta osin ja velvoittanut yhtiön korvaamaan hankintayksikön oikeudenkäyntikulut kohtuulliseksi harkituilla 2 000 eurolla.

Maanrakennus Jari Knuuttila Oy on valittanut markkinaoikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Hankintayksikkö on 16.3.2017 tekemällään päätöksellä (§ 18) päättänyt keskeyttää hankinnan latu-uran uuden linjauksen ja lähtöpaikan sekä rakentamisen määrärahojen puutteen vuoksi.

Maanrakennus Jari Knuuttila Oy on hankinnan keskeyttämistä koskevan päätöksen tiedoksi saatuaan toimittanut korkeimmalle hallinto-oikeudelle lausuman, jossa yhtiö on ilmoittanut pitävänsä voimassa vaatimuksensa oikeudenkäyntikulujen korvaamisen osalta.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että esillä olevassa asiassa hankintayksikkö on 16.3.2017 tekemällään päätöksellä tosiasiallisesti poistanut 27.11.2015 tekemänsä hankintapäätöksen ja keskeyttänyt hankintamenettelyn markkinaoikeuden päätöksestä tehdyn valituksen ollessa vireillä korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Hankintapäätöksen poistaminen ja hankintamenettelyn keskeyttäminen on tarkoittanut sitä, ettei hankintaa enää toteuteta hankintapäätöksen perusteella.

Maanrakennus Jari Knuuttila Oy:llä ei näin ollen ole enää oikeudellista tarvetta saada asiassa korkeimman hallinto-oikeuden aineellista ratkaisua siitä, oliko hankintayksikkö menetellyt 27.11.2015 tehdyn hankintapäätöksen osalta yhtiön esittämin tavoin julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti. Hankintayksikön poistettua hankintapäätöksensä korkein hallinto-oikeus ei voi enää sen osalta myöskään määrätä hankintayksikölle julkisista hankinnoista annetussa laissa (348/2007 myöhempine muutoksineen, hankintalaki) säädettyä seuraamusta.

Edellä esitetyn johdosta 27.11.2015 tehty hankintapäätös on menettänyt oikeudellisen merkityksensä Maanrakennus Jari Knuuttila Oy:n kannalta, ja yhtiö on hankinnan keskeyttämistä koskevan päätöksen tiedoksi saatuaan vaatinut korkeimmassa hallinto-oikeudessa enää muutosta markkinaoikeuden päätöksen lopputulokseen oikeudenkäyntikulujen osalta sekä oikeudenkäyntikulujaan korvattavaksi korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Korkeimmassa hallinto-oikeudessa ei ole Maanrakennus Jari Knuuttila Oy:n valituksen johdosta kysymys hankinnan keskeyttämistä koskevan päätöksen lainmukaisuudesta. Näin ollen lausuminen Maanrakennus Jari Knuuttila Oy:n valituksesta raukeaa pääasian osalta.

Asiassa on tämän jälkeen kysymys ainoastaan oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevista vaatimuksista.

2. Oikeudenkäyntikulut markkinaoikeudessa

Hankintalain 89 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan, mitä hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 ja 2 momentissa säädetään.

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Harkittaessa julkisen asianosaisen korvausvelvollisuutta on pykälän 2 momentin mukaan otettava erityisesti huomioon, onko oikeudenkäynti aiheutunut viranomaisen virheestä.

Kun otetaan huomioon, että korkeimmassa hallinto-oikeudessa ei edellä todetun mukaisesti ole Maanrakennus Jari Knuuttila Oy:n valituksen johdosta arvioitavana kysymys hankintapäätöksen lainmukaisuudesta, mikä on ollut markkinaoikeuden päätöksen lopputuloksen ja siten myös oikeudenkäyntikuluja koskevan ratkaisun perustana, ei ole kohtuutonta, että Maanrakennus Jari Knuuttila Oy on joutunut markkinaoikeudessa pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan ja että Maanrakennus Jari Knuuttila Oy on velvoitettu korvaamaan Kauhavan kaupungin oikeudenkäyntikuluja markkinaoikeudessa. Markkinaoikeuden päätöksen muuttamiseen oikeudenkäyntikulujen korvaamisen osalta ei ole perusteita.

3. Oikeudenkäyntikulut korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Kauhavan kaupunki on keskeyttänyt hankintamenettelyn vasta sen jälkeen, kun Maanrakennus Jari Knuuttila Oy on tehnyt valituksen korkeimmalle hallinto-oikeudelle. Näin ollen asian lopputuloksesta huolimatta olisi kohtuutonta, jos Maanrakennus Jari Knuuttila Oy joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa korkeimmassa hallinto-oikeudessa vahinkonaan kokonaisuudessaan. Tämän vuoksi Kauhavan kaupunki on hankintalain 89 §:n ja hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 ja 2 momentin nojalla velvoitettava korvaamaan Maanrakennus Jari Knuuttila Oy:n oikeudenkäyntikulut korkeimmassa hallinto-oikeudessa korkeimman hallinto-oikeuden kohtuulliseksi harkitsemalla määrällä edellä ratkaisuosasta ilmenevällä tavalla.

4. Täytäntöönpanon kieltämistä tai keskeyttämistä koskeva vaatimus

Asian tultua tällä päätöksellä ratkaistuksi ei täytäntöönpanon kieltämistä tai keskeyttämistä koskevasta vaatimuksesta ole tarpeen lausua.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Niilo Jääskinen, Eija Siitari, Outi Suviranta, Antti Pekkala ja Maarit Lindroos. Asian esittelijä Hannamaria Nurminen.

Asia Ranta-asemakaavan hyväksymistä koskeva valitus

Valittajat A, B, C, D, E, F, G ja H

Päätös, jota valitus koskee

Helsingin hallinto-oikeus 30.9.2016 nro 16/0836/5

Asian aikaisempi käsittely

Hangon kaupunginvaltuusto on 9.12.2014 (§ 65) tekemällään päätöksellä hyväksynyt Björkskärin ranta-asemakaavan 1.12.2014 päivätyn piirustuksen mukaisena.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Helsingin hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään, siltä osin kuin asiasta on korkeimmassa hallinto-oikeudessa kysymys, Hangon ympäristöyhdistys ry:n ja Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) valituksista kumonnut Hangon kaupunginvaltuuston päätöksen.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään tältä osin seuraavasti:

Sovelletut oikeusohjeet

(---)

Maankäyttö- ja rakennuslain 24 §:n 2 momentin mukaan maakunnan suunnittelussa ja muussa alueiden käytön suunnittelussa on huolehdittava valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden huomioon ottamisesta siten, että edistetään niiden toteuttamista.

Maankäyttö- ja rakennuslain 42 §:n 1 momentin mukaan yleiskaava on ohjeena laadittaessa ja muutettaessa asemakaavaa sekä ryhdyttäessä muutoin toimenpiteisiin alueiden käytön järjestämiseksi.

Maankäyttö- ja rakennuslain 54 §:n 1 momentin mukaan asemakaavaa laadittaessa on maakuntakaava ja oikeusvaikutteinen yleiskaava otettava huomioon siten kuin siitä edellä säädetään. Pykälän 2 momentin mukaan asemakaava on laadittava siten, että luodaan edellytykset terveelliselle, turvalliselle ja viihtyisälle elinympäristölle, palvelujen alueelliselle saatavuudelle ja liikenteen järjestämiselle. Rakennettua ympäristöä ja luonnonympäristöä tulee vaalia eikä niihin liittyviä erityisiä arvoja saa hävittää. Kaavoitettavalla alueella tai sen lähiympäristössä on oltava riittävästi puistoja tai muita lähivirkistykseen soveltuvia alueita. Pykälän 3 momentin mukaan asemakaavalla ei saa aiheuttaa kenenkään elinympäristön laadun sellaista merkityksellistä heikkenemistä, joka ei ole perusteltua asemakaavan tarkoitus huomioon ottaen.

Maankäyttö- ja rakennuslain 73 §:n 1 momentin mukaan laadittaessa yleiskaavaa tai asemakaavaa (ranta-asemakaava) pääasiassa loma-asutuksen järjestämiseksi, ranta-alueelle on sen lisäksi, mitä yleis- tai asemakaavasta muutoin säädetään, katsottava, että

1) suunniteltu rakentaminen ja muu maankäyttö sopeutuu rantamaisemaan ja muuhun ympäristöön;

2) luonnonsuojelu, maisema-arvot, virkistystarpeet, vesiensuojelu ja vesihuollon järjestäminen sekä vesistön, maaston ja luonnon ominaispiirteet otetaan muutoinkin huomioon; sekä

3) ranta-alueille jää riittävästi yhtenäistä rakentamatonta aluetta.

Pykälän 2 momentin mukaan ranta-asemakaavasta on muutoin voimassa, mitä asemakaavasta säädetään.

(---)

Ranta-asemakaava-alueen sijainti ja kaavan tavoitteet

Kaavaselostuksen mukaan Björkskärin ranta-asemakaava-alue sijaitsee Tvärminnen kyläkeskuksen länsipuolella Tvärminnentien molemmin puolin noin 10 kilometriä itään Hangon kaupungin keskustasta. Ranta-asemakaava-alueen pinta-ala on 100,7 ha, josta 72,1 ha on maa-alueita ja 28,6 ha vesialueita. Ranta-asemakaavan rantaviivan pituus on 5,55 km (muunnettuna 4,3 km). Kaavaselostuksen mukaan ranta-asemakaava on tullut vireille maanomistajien aloitteesta.

Kaavaselostuksen mukaan ranta-asemakaavan tavoitteena on järjestellä alueen olemassa oleva loma- ja kiinteä asutus sekä sijoittaa alueelle uutta loma- ja kiinteää asutusta kaupungin vastaavissa hankkeissa käytettyjen mitoitusnormien puitteissa ottaen huomioon alueen arvokas luonnonympäristö, olemassa olevat suojelualueet sekä vanha kulttuuriympäristö. Koska alue liittyy suoraan Tvärminnen kyläasutukseen, voidaan pieni osa uudesta asutuksesta kaavaselostuksen mukaan suunnitella ympärivuotisena asutuksena. Kaavaselostuksessa ranta-asemakaavan erityisenä tavoitteena mainitaan lisäksi muun ohella alueen suunnitteleminen siten, että kaikki päärakennukset voidaan liittää alueelle samanaikaisesti suunniteltavaan ja rakennettavaan LPS-paineviemäriverkostoon.

Ranta-asemakaavan sisältö

Kaavaselostuksen mukaan ranta-asemakaavassa osoitetaan yhteensä 19 loma-asuntojen ja erillispientalojen korttelialuetta (RA, R-1 ja AO), joissa on yhteensä 45 rakennuspaikkaa. Kaavassa osoitetaan yhteensä 35 RA-rakennuspaikkaa, joista 10 on ennestään rakennettuja, ja lisäksi kaksi R-1-korttelialuetta, joissa sallitaan enintään kuusi päärakennusta, joista neljä on rakennettu. AO-rakennuspaikkoja kaavassa osoitetaan yhteensä 10, joista seitsemän on rakennettuja ja kolme uusia. Lisäksi kaavassa osoitetaan asuntovaunualue (RV). RV-alue jakautuu kahteen osaan siten, että varsinainen asuntovaunu- ja autoalue on Tvärminnentien pohjoispuolella sekä saunan rakennusala ja laituri tien eteläpuolella.

RA-korttelialueita koskevan kaavamääräyksen mukaan kullekin tontille saa rakentaa yhden yksikerroksisen ja yksiasuntoisen loma-asunnon, jonka kerrosala saa olla enintään 130 k-m², yhden enintään 25 k-m² suuruisen saunarakennuksen sekä talousrakennuksia. Saunan ja talousrakennusten yhteenlaskettu kerrosala saa olla enintään 70 k-m². R-1-korttelialueita koskevan kaavamääräyksen mukaan korttelialueelle saa rakentaa kaavamerkinnällä osoitetun määrän erillisiä yksikerroksisia loma-asuntoja. Korttelialueelle saa rakentaa yhden erillisen saunarakennuksen ja muita tarpeellisia talousrakennuksia osoitetun kerrosalan puitteissa. Erillisen loma-asunnon enimmäiskoko on 150 k-m² ja saunarakennuksen enimmäiskerrosala on 40 k-m². AO-korttelialueita koskevan kaavamääräyksen mukaan kullekin tontille saa rakentaa yhden enintään puolitoistakerroksisen ja yksiasuntoisen asuinrakennuksen, jonka kerrosala saa olla enintään 200 k-m², yhden enintään 25 k-m² suuruisen erillisen saunarakennuksen sekä talousrakennuksia. Saunan ja talousrakennusten yhteenlaskettu kerrosala saa olla enintään 100 k-m². Jos tontilla on suojeltu päärakennus, saa rakentaa sivuasunnon sallitun rakennusoikeuden puitteissa.

Tvärminnentien pohjoispuolella olevalla RV-alueella saa kaavamääräysten mukaan olla enintään 25 asuntovaunua taikka asuntoautoa (25 ap). Alueelle saa rakentaa 20 k-m² suuruisen huoltorakennuksen, 25 k-m² suuruisen saunarakennuksen sekä 80 k-m² suuruisen toimisto- ja kokoontumisrakennuksen. Rantasaunan rakennusalamerkintä (ts 25) osoitetaan Tvärminnentien eteläpuolelle.

Ranta-asemakaavassa osoitetaan luonnonsuojelualueeksi (SL) luonnonsuojelulain nojalla suojeltu Balget-Storstrandenin ranta- ja vesialue. Alue osoitetaan kaavassa myös Natura 2000 -verkostoon kuuluvaa aluetta tarkoittavalla merkinnällä (nat). Muilta osin korttelialueiden ulkopuoliset ranta-alueet osoitetaan kaavassa pääasiassa maa- ja metsätalousalueeksi, jolla on erityisiä ympäristöarvoja (MY). MY-alueita koskevan kaavamääräyksen mukaan avohakkuut on kielletty, rantakasvillisuus- ja puusto on säilytettävä ja alueen luontoselvityksessä todetut luonnonarvot on säilytettävä. Lisäksi kaavassa osoitetaan luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeitä alueita (luo), joita koskevan kaavamääräyksen mukaan alueen luontoarvot on säilytettävä, eikä alueelle saa sijoittaa uusia rakennelmia tai laitteita.

Ranta-asemakaavan MY-alueille osoitetaan kaavassa rakennusaloja, joille saa sijoittaa saunarakennuksen (ts), nimettyjen korttelialueiden käyttöön. Lisäksi kaavassa osoitetaan lähivenepaikkoja (lv-1) nimettyjen korttelialueiden käyttöön.

Ranta-asemakaavan yleisten määräysten mukaan alueen ympäristö ja maastomuodot tulee säilyttää pääosin luonnonmukaisina. Rakennusten ja rannan välissä on säilytettävä suojapuustoa.

Yleisten määräysten mukaan rakennusten alimman lattiatason tulee olla vähintään +2,8 m keskiveden korkeustason yläpuolella. Tämä koskee myös olemassa olevien asuinrakennusten uusimista tai uudelleen rakentamista, mutta ei lämpöeristämättömiä sauna- ja talousrakennuksia.

Yleisten määräysten mukaan uudet asuin- ja lomarakennukset on liitettävä kaupungin yleiseen viemäriverkostoon. Saunarakennusta, jota ei ole liitetty painevesijohtoon, ei tarvitse liittää viemäriverkostoon. Kaikki jätevedet on käsiteltävä kaupungin ympäristöviranomaisten vahvistamalla tavalla. Jätevesiä ei saa johtaa mereen. Jos loma-asuntoa ei voida teknisistä tai taloudellisista syistä liittää viemäriverkostoon, on vesikäymälän asentaminen rakennukseen kiellettyä. Kaava-alueen rannoilla ei saa tehdä ruoppauksia. Ruoppaus on mahdollista vesilain mukaisen ilmoitus- tai lupamenettelyn kautta edellyttäen, että hanke ei heikennä Natura-alueen valinnan perusteena olleita luontotyyppejä.

Yleisten määräysten mukaan uusien laitureiden rakentaminen kaava-alueelle ei ole sallittua ilman vesilain mukaista lupamenettelyä. Uudet laiturit tulee pääasiallisesti sijoittaa LV- tai lv-1-merkityille alueille ja siten, että vähintään kahden tai useamman rakennuspaikan taikka kiinteistön venepaikat sijoitetaan kyseiselle kaavassa osoitetulle lähivenepaikalle. Laituri tulee, jos mahdollista, rakentaa rannan suuntaisena. Laituria, laituripenkerettä taikka aallonmurtajaa ei saa ulottaa ulommaksi kuin 15 m olemassa olevasta rantaviivasta.

Asian oikeudellinen arviointi

(---)

2. Ranta-asemakaavan sisältöä koskevat valitusperusteet

2.1 Yleiskaavan ohjausvaikutus

Yhdistyksen valituksen mukaan ranta-asemakaava on yleiskaavan vastainen koska alueelle muodostuu taaja-asutusta. ELY-keskuksen valituksen mukaan yleiskaava ei ole ollut riittävästi ohjeena ranta-asemakaavaa laadittaessa, koska alueelle on osoitettu varsin runsaasti rakentamista.

Ranta-asemakaava-alueella on voimassa 4.2.1987 vahvistettu Hangon kaupungin rantayleiskaava. Pääosa Tvärminnentien eteläpuolisesta ranta-asemakaava-alueesta on rantayleiskaavassa osoitettu harvan loma-asutuksen alueeksi (RA²). Muilta osin ranta-asemakaava-alue on rantayleiskaavassa osoitettu maa- ja metsätalousvaltaiseksi alueeksi (M) ja maa-, vesi- tai vesijättöalueeksi, joka on luonnonsuojelulle ja linnustolle arvokas (W¹) lukuun ottamatta ranta-asemakaava-alueen itäreunaa, joka on rantayleiskaavassa osoitettu kyläkeskuksen alueeksi (AT). Ranta-asemakaava rajoittuu idässä Tvärminnen kylän osayleiskaavaan.

Rantayleiskaavan RA²-aluetta koskevan kaavamääräyksen mukaan alueelle ei saa suunnitella rakennuslain (370/58) 4 §:ssä tarkoitettuja uusia taaja-asutusalueita. Kuitenkin jo olemassa oleville taaja-asutusalueille soveltuva täydennysrakentaminen on perustelluista syistä sallittua.

Rantayleiskaavassa on osoitettu tiheän loma-asutuksen alueita merkinnällä RA¹ ja harvan loma-asutuksen alueita merkinnällä RA². Yleiskaavamääräyksen mukaan tiheän loma-asutuksen alueelle saa suunnitella myös rakennuslain (370/58) 4 §:ssä tarkoitettua taaja-asutusta.

Rantayleiskaavan selostuksen mukaan RA¹-merkinnällä on osoitettu eräät jo olemassa olevat taaja-asutusloma-alueet. RA²-alueiksi on osoitettu mannermaalla yleensä laajahkoina aluevarauksina tavanomaiselle harvalle loma-asutukselle tarkoitetut alueet. Selostuksen mukaan alueet ovat jo suurelta osin sanotussa käytössä. Selostuksessa on todettu, että RA²-alueelle saa periaatteessa rakentaa haja-asutusta varten, mikäli rakennusjärjestyksen rakentamisedellytykset ovat voimassa. Uutta taaja-asutusta ei ilman erityistä syytä tulisi alueelle suunnitella. Sen sijaan täydennysrakentaminen taaja-asutustakin varten voidaan perustelluista syistä sallia olemassa oleville taaja-asutusalueille.

Edellä lausuttu huomioon ottaen hallinto-oikeus toteaa, että yleiskaavaan sisällytetyillä hajarakennusoikeutta koskevilla määräyksillä ei ole sallittu taaja-asutuksen muodostumista RA²-alueella. Ranta-asemakaavassa on kuitenkin osoitettu Tvärminnentien eteläpuoliselle rantayleiskaavan RA²-alueelle varsin tiheää rakentamista. Ranta-asemakaavan selostuksen kuvasta ”Björkskär ranta-asemakaavan perusrakenne” käy ilmi, että ranta-asemakaavan korttelialueilla 5, 6, 7, 9 ja 19 on vanhaa olemassa olevaa asutusta. Ranta-asemakaavassa on kuitenkin osoitettu rantayleiskaavan RA²-alueelle merkittävästi määrin myös uusia rakennuspaikkoja. Erityisesti Väktanbergetin alueelle, jossa on ennestään vain yksi rakennettu rakennuspaikka, on osoitettu ranta-asemakaavassa 10 uutta loma-asunnon rakennuspaikkaa. Näin ollen hallinto-oikeus katsoo, ettei voimassa oleva Hangon kaupungin rantayleiskaava ole ollut riittävästi ohjeena ranta-asemakaavaa laadittaessa. Tämän vuoksi kaupunginvaltuuston päätös on lainvastaisena kumottava.

(---)

Yhteenveto

Hallinto-oikeus kumoaa Hangon ympäristöyhdistys ry:n ja Uudenmaan ELY-keskuksen valituksista kaupunginvaltuuston Björkskärin ranta-asemakaavan hyväksymistä koskevan päätöksen, koska Hangon kaupungin rantayleiskaava ei edellä tässä päätöksessä kohdassa 2.1 esitetyillä perusteilla ole ollut maankäyttö- ja rakennuslain 42 §:n 1 momentissa ja 54 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla ohjeena ranta-asemakaavaa laadittaessa. Koska useita eri maanomistajia käsittävä ranta-asemakaavan maankäyttöratkaisu muodostaa kokonaisuuden, kaavan hyväksymistä koskeva päätös kumotaan valituksissa vaaditun mukaisesti kokonaan.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Perusteluissa mainitut ja

Maankäyttö- ja rakennuslaki 74 §

Kuntalaki (365/1995) 90 § (1375/2007)

Kuntalaki (410/2015) 147 § 1 mom.

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Markku Setälä, Jaana Moilanen ja Jukka Reinikainen, joka on myös esitellyt asian.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A ja hänen asiakumppaninsa ovat valituksessaan vaatineet, että Helsingin hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja Hangon kaupunginvaltuuston päätöksestä tehdyt valitukset hylätään.

Vaatimustensa tueksi A ja hänen asiakumppaninsa ovat esittäneet muun ohella seuraavaa:

Hangon rantayleiskaava on vahvistettu rakennuslain (370/1958) voimassa ollessa vuonna 1987. Björkskärin ranta-asemakaavaa hyväksyttäessä on sen sijaan sovellettu nykyisin voimassa olevaa maankäyttö- ja rakennuslakia. Ranta-alueiden rakentamista koskevat maankäyttö- ja rakennuslain säännökset poikkeavat merkittävästi Hangon rantayleiskaavaa vahvistettaessa voimassa olleista rakennuslain säännöksistä. Rantayleiskaava on siten pidettävä ilmeisen vanhentuneena.

Hangon rantayleiskaavan kaavamääräyksissä mainittuja harvan loma-asutuksen ja taaja-asutuksen käsitteitä on arvioitava yleiskaavan voimaantuloajankohtana noudatettujen tulkintakäytäntöjen mukaisesti. Sisäasiainministeriön yleiskirjeen numero 5 vuodelta 1970 mukaan ranta-alueelle sai rakentaa 4–5 loma-asuntoa/kilometri ilman rantakaavaa. Rakennuslain 123 d §:ssä (626/1969) tarkoitetun haja-asutuskaavan käsite muodostui oikeuskäytännössä sellaiseksi, että siihen saattoi sisältyä 5–10 vapaa-ajanasuntoa kilometriä kohden kaavaratkaisusta riippuen, ja kuitenkin niin, että rakennuspaikkoja sai olla vain yksi noin yhtä hehtaaria kohti. Björkskärin ranta-asemakaava on näiden periaatteiden mukainen.

Björkskärin ranta-asemakaavan mitoituksessa on noudatettu samoja periaatteita kuin muissakin Hangon rantayleiskaavan alueelle sijoittuvissa ranta-asemakaavoissa, jotka ovat jo lainvoimaisia. Kaavapäätöksen kumoaminen hallinto-oikeuden päätöksessä esitetyillä perusteilla on siten vastoin maanomistajien tasapuolisen kohtelun vaatimusta. Hallinto-oikeus on soveltanut maankäyttö- ja rakennuslain 42 § 1 momenttia virheellisesti tavalla, joka on maanomistajien kannalta kohtuuton. Hallinto-oikeuden päätös on tästä syystä kumottava.

Hangon kaupunginhallitus on antanut selityksen, jossa se on ilmoittanut yhtyvänsä valituksessa esitettyyn.

Hangon ympäristöyhdistys ry on antanut selityksen, jossa se on esittänyt valituksen hylkäämistä.

ELY-keskus on antanut lausunnon, jossa se on esittänyt valituksen hylkäämistä.

A ja hänen asiakumppaninsa ovat antaneet vastaselityksen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian. Valitus hylätään. Helsingin hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Perustelut

Hangon kaupungin rantayleiskaava on vahvistettu vuonna 1987 ja se on ollut voimassa Björkskärin ranta-asemakaavaa hyväksyttäessä. Rantayleiskaava on tullut ottaa ranta-asemakaavaa laadittaessa huomioon maankäyttö- ja rakennuslain 42 §:n 1 momentissa ja 54 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla. Yleiskaavan ilmeistä vanhentuneisuutta koskeva maankäyttö- ja rakennuslain 42 §:n 4 momentti (230/2017) on tullut voimaan vasta 1.5.2017, eikä se siten tule tässä asiassa sovellettavaksi.

Suomen perustuslain 6 §:stä ilmenevää yhdenvertaisuusperiaatetta on sovellettava myös maankäyttö- ja rakennuslain mukaisessa kaavoituksessa. Yhdenvertaisuusperiaatteesta ei kuitenkaan johdu, että kaupungin aikaisempaa ranta-alueiden kaavoituskäytäntöä, jossa yleiskaavan ohjausvaikutus on mitoituksen osalta mahdollisesti sivuutettu maanomistajien eduksi, voitaisiin tässä tapauksessa pitää perusteena ranta-asemakaavan lainmukaisuudelle.

Tämän vuoksi ja kun muutoin otetaan huomioon edellä ilmenevät hallinto-oikeuden päätöksen perustelut ja perusteluissa mainitut oikeusohjeet sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Pekka Vihervuori sekä oikeusneuvokset Hannu Ranta, Mika Seppälä, Kari Tornikoski ja Jaakko Autio. Asian esittelijä Petri Hellstén.

Kunnan ympäristö- ja rakennuslautakunta oli vesihuoltolain nojalla velvoittanut kiinteistön omistajat tekemään sopimuksen kiinteistön liittämisestä vesiosuuskunnan vesijohtoon kahden kuukauden kuluessa mainitun päätöksen tiedoksisaamisesta. Jäljennös sopimuksesta oli toimitettava edellä mainitun ajan kuluessa lautakunnalle. Päävelvoitteen noudattamisen tehosteeksi oli asetettu sakon uhka.

Hallinto-oikeus oli kumonnut lautakunnan päätöksen sillä perusteella, että lautakunnalla ei ollut ollut toimivaltaa velvoittaa kiinteistön omistajia sopimuksen tekemiseen.

Vesihuoltolaissa ei ole nimenomaisesti säädetty, että kiinteistön omistajalla on velvollisuus tehdä sopimus kiinteistön liittämisestä vesihuoltolaitoksen verkostoon. Korkein hallinto-oikeus totesi, että vesihuoltolaissa kiinteistön omistajalle säädettyä velvollisuutta liittää kiinteistö vesihuoltolaitoksen vesijohtoon ja vastaavasti myös viemäriin ei kuitenkaan voida toteuttaa ilman, että kiinteistön omistajan ja vesihuoltolaitoksen välillä on ensin tehty tästä liittämisestä ja sen yksityiskohdista sopimus. Sopimusta oli siten pidettävä liittämisvelvollisuuden täyttämisen välttämättömänä edellytyksenä. Sopimuksen tekemisestä ja sen tarkemmasta sisällöstä säädetään vesihuoltolaissa, mutta sopimusta on kuitenkin lain esityötkin huomioon ottaen pidettävä luonteeltaan yksityisoikeudellisena. Vesihuoltolaissa tarkoitetulla valvontaviranomaisella on vesihuoltolain nojalla toimivalta määrätä kiinteistön omistaja täyttämään liittämisvelvollisuutensa. Koska tämä kiinteistön omistajalle vesihuoltolaissa säädetty liittämisvelvollisuus sisältää kaikissa tapauksissa myös luonteeltaan yksityisoikeudellisen sopimuksen tekemisen kiinteistön liittämisestä vesihuoltolaitoksen verkostoon, valvontaviranomaisen päätöstä, jossa oli velvoitettu tällaisen sopimuksen tekemiseen, ei voitu vesihuoltolain sääntely huomioon ottaen pitää lainvastaisena sillä perusteella, että valvontaviranomaisella ei olisi ollut tähän toimivaltaa.

Edellä mainituilla perusteilla korkein hallinto-oikeus kumosi hallinto-oikeuden päätöksen.

Vesihuoltolaki 10 ja 29 §

Ks. vastaavasti dn:ot 2118, 2120, 2122-2124/1/16.

Päätös, josta valitetaan

Itä-Suomen hallinto-oikeus 31.5.2016 n:o 16/0159/3

Asian aikaisempi käsittely

Kuopion ympäristö- ja rakennuslautakunta on 12.6.2014 tekemällään päätöksellä (§ 63) velvoittanut A:n ja B:n osoitteessa Aurinkorannantie 4 sijaitsevan kiinteistön (297-465-1-74) omistajina tekemään sopimuksen kiinteistön liittämisestä Pohjois-Soisalon vesiosuuskunnan vesijohtoon kahden kuukauden kuluessa mainitun päätöksen tiedoksi saamisesta. Jäljennös sopimuksesta rakentamisaikatauluineen on toimitettava edellä mainitun ajan kuluessa ympäristö- ja rakennuslautakunnalle.

Lautakunta on asettanut päävelvoitteen noudattamisen tehosteeksi A:lle ja B:lle kummallekin erikseen 5 000 euron uhkasakon.

Lautakunta on lisäksi määrännyt, että päätöstä on noudatettava mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta, ellei valitusviranomainen toisin määrää.

Lautakunta on päätöksessään todennut muun ohella, että korkein hallinto-oikeus on 13.3.2013 antamallaan päätöksellä hylännyt kiinteistönomistajien valituksen, joka on koskenut kiinteistön liittämistä vesiosuuskunnan vesijohtoverkostoon. Kiinteistön omistajat ovat kaupungin ympäristö- ja rakennusvalvontapalvelujen selvityspyynnön johdosta 5.2.2014 ilmoittaneet, että kiinteistöä ei olla liittämässä vesiosuuskunnan vesijohtoverkostoon. Kiinteistön omistajille on 2.4.2014 lähetetty selvitys- ja kuulemispyyntö liittymisvelvollisuuden laiminlyönnistä ja tässä yhteydessä mainittu myös mahdollisista pakkokeinoista. Kiinteistön omistajien toimittamissa selvityksissä ei ollut mainintaa siitä, millä aikataululla kiinteistö liitettäisiin vesiosuuskunnan vesijohtoverkostoon.

Lautakunta on päätöksensä perusteluissa viitaten samalla uhkasakkolain ja hallintolain säännöksiin lausunut muun ohella, että vesihuoltolain 10 §:n nojalla vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella oleva kiinteistö on liitettävä laitoksen vesijohtoon. Koska kiinteistön omistajat ovat laiminlyöneet liittymisvelvollisuutensa, ympäristö- ja rakennuslautakunnalla on vesihuoltolain 29 §:n nojalla oikeus määrätä kiinteistön omistajat täyttämään velvollisuutensa. Velvoitetuilla A:lla ja B:llä on kiinteistön omistajina oikeudellinen ja tosiasiallinen mahdollisuus noudattaa asetettua velvoitetta.

Asian käsittely hallinto-oikeudessa

A ja B ovat valituksessaan Itä-Suomen hallinto-oikeudelle vaatineet, siltä osin kuin nyt on kysymys, että ympäristö- ja rakennuslautakunnan päätös kumotaan lainvastaisena ja päätöksen täytäntöönpano kielletään.

Vaatimustensa tueksi A ja B ovat esittäneet seuraavaa:

Pohjois-Soisalon vesiosuuskunnan toiminta-alueella olevat kuopiolaiset asukkaat on pakotettu liittymään vesiosuuskuntaan. Muiden kaupungin alueella toimivien vesiosuuskuntien osalta käytäntö vaihtelee. Kuntalaisia ei ole kohdeltu yhdenvertaisesti ja tasapuolisesti.

Asiassa ei ole ennen päätöksentekoa selvitetty, pystyykö Pohjois-Soisalon vesiosuuskunta takaamaan kiinteistölle riittävästi laadukasta vettä vesihuoltolain 8 §:n mukaisesti. Kuopion Vesi ei pysty toimittamaan Pohjois-Soisalon vesiosuuskunnalle sen tarvitsemaa vesimäärää.

Asiassa ei ole myöskään selvitetty, seuraako kiinteistön liittämisestä vesiosuuskunnan vesijohtoon liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikan hävittämistä tai heikentämistä. Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle on ilmoitettu 13.10.2011 ja Pohjois-Savon Metsäkeskukselle 17.10.2011 liito-oravien esiintymisestä kyseisellä kiinteistöllä. Liito-oravakartoitusta ei pystytä tekemään kahdessa kuukaudessa.

Lautakunnan päätös on ollut puutteellinen yhteystietojen osalta ja tiedoksiantoa koskeva todistus on ollut tulkinnanvarainen valitusajan alkamisen ja valituksen tekemiseen oikeutettujen tahojen osalta.

Lautakunnan päätös on päävelvoitteen asettamisen osalta uhkasakkolain 6 §:n 3 momentti huomioon ottaen epäselvä ja tulkinnanvarainen. Päätöksestä ei käy selkeästi ilmi, velvoitetaanko kiinteistön omistajat kahden kuukauden kuluessa tekemään sopimus liittymisestä vesiosuuskuntaan vai liittämään kiinteistö vesiosuuskunnan vesijohtoon. Ne ovat kaksi eri asiaa. Sopimus ehkä voidaan saada tehtyä kahdessa kuukaudessa, mutta kiinteistön liittämistä vesijohtoverkkoon ei voida toteuttaa kahdessa kuukaudessa. Myöskään sopimuksen sisältöön ei ole otettu kantaa. Päätökset, jotka koskevat kiinteistöjen liittämistä vesijohtoverkostoon, olisi tullut käsitellä ja ratkaista kaikkien samalla alueella sijaitsevien seitsemän kiinteistön osalta samaan aikaan.

Korkein hallinto-oikeus on päätöksessään KHO 2013:131 katsonut, että kunta ei voi hyväksyä uudelle vesiosuuskunnalle toiminta-aluetta alueelle, jolla jo toimii samaa palvelua tuottava vesilaitos. Vastaavasti nyt kysymyksessä olevalla alueella on jo toimiva vesilaitos eli Aurinkorannan Vesi, jonka Vehmersalmen kunta on perustanut ja luovuttanut seitsemälle kiinteistölle korvausta vastaan vuonna 1987. Pohjois-Soisalon vesiosuuskunta on tullut alueelle myöhemmin.

Kuopion ympäristö- ja rakennuslautakunta on antanut lausunnon A:n ja B:n hallinto-oikeudelle tekemän valituksen johdosta. Lautakunta on esittänyt, että valitus hylätään. Lisäksi lautakunta on lausunut muun ohella seuraavaa:

Lautakunnan päätöksessä on ollut kyse vesihuoltolaissa säädetyn liittämisvelvollisuuden laiminlyömisestä (päävelvoite), jonka toteuttamiseksi on päätetty asettaa uhkasakkolain mukainen uhkasakko. Lautakunnan päätös ei ole vesihuoltolaissa säädettyjen kiinteistön liittämisvelvollisuutta tai liittämisvelvollisuudesta vapauttamista koskevien säännösten tai näiden osalta esitettyjen valitusperusteiden vuoksi lainvastainen tai muutoin virheellinen.

Lautakunnan päätöksessä kiinteistön omistajat on velvoitettu tekemään sopimus kiinteistön liittämisestä vesiosuuskunnan vesijohtoverkostoon. Kiinteistön varsinainen liittäminen vesiosuuskunnan vesijohtoverkostoon on mahdollista toteuttaa päätöksessä todetun määräajan jälkeen.

Vesiosuuskunnan antamien tietojen mukaan sen toteuttaminen on mahdollista tehdä olemassa olevan tieyhteyden välittömässä läheisyydessä. Lautakunnan päätöksestä ei siten aiheudu väitettyä liito-oravien lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittämistä tai heikentämistä. Uhkasakon asettamista koskevan päätöksen tekemisen kannalta ei ole merkitystä sillä, milloin ja missä laajuudessa Pohjois-Savon ELY-keskus on mahdollisesti tulevaisuudessa tekemässä mainitun kiinteistön läheisyydessä liito-oravayhdyskunnan kartoitusta.

Asiassa ei ole merkitystä sillä, miten toisessa kunnassa tai toisen kunnan vahvistamalla toiminta-alueella kiinteistö on liitettävä Pohjois-Soisalon vesiosuuskunnan vesijohtoverkostoon. Asiassa ei ole myöskään merkitystä valituksessa viitatulla korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisulla KHO 2013:131. A:n ja B:n kiinteistö ei kuulu kahden eri vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen piiriin, koska valituksessa mainittu niin sanottu Aurinkorannan Vesi ei ole vesihuoltolaitos eikä sille ole vahvistettu omaa toiminta-aluetta. Asiassa ei siten ole kyse päällekkäisistä toiminta-alueista.

A:n ja B:n valituksessa on esitetty, että Pohjois-Soisalon vesiosuuskunta ei kykenisi vesihuoltolain mukaisesti toimittamaan kiinteistön liittämisen myötä kiinteistölle vettä. Kaupunki katsoo, että vesihuoltolaitoksen vahvistettu toiminta-alue täyttää kaikilta osin vesihuoltolain vaatimukset ja vesihuoltolain 9 §:n mukaisesti vesihuoltolaitos huolehtii toiminta-alueellaan vesihuollosta asianmukaisesta järjestämisestä vesihuoltolain ja yhdyskuntakehityksen tarpeiden mukaisesti. Asiassa ei ole esitetty sellaista olosuhteiden muutosta tai uutta selvitystä, johon perustuen ympäristö- ja rakennuslautakunnan tulisi uhkasakkolain 12 §:n 2 momentin mukaisesti poistaa valituksenalainen päätös ja käsitellä uhkasakon asettamista koskeva asia kokonaan tai osittain uudelleen.

Lautakunnan päätöksestä käy uhkasakkolain 6 §:n mukaisesti ilmi, mihin asianosaiset on velvoitettu ja mihin mennessä päävelvoitetta (liittämisvelvollisuus) on noudatettava. Lautakunnan päätöksessä asetettua määräaikaa kiinteistön liittämiselle ei voida pitää valittajien kannalta miltään osin ajallisesti yllättävänä tai muutoinkaan kohtuuttomana. Asianosaisia on kuultu ennen uhkasakon asettamista uhkasakkolain 22 §:n ja hallintolain 34 §:n mukaisesti. Uhkasakko on tullut uhkasakkolain 7 §:n 1 momentin mukaisesti asettaa kummallekin kiinteistön omistajalla erikseen.

Uhkasakon asettamispäätös on määrätty asian laatu ja asiassa esille tulleet seikat sekä olosuhteet kokonaisuudessaan huomioon ottaen heti täytäntöön pantavaksi. Päätöksen täytäntöönpanoa koskevan määräyksen antaminen on ollut tarpeen asian laatu ja laajuus sekä muut asiassa esille tuodut seikat ja olosuhteet huomioon ottaen.

A ja B ovat antaneet vastineen hallinto-oikeudelle. He ovat vastineessaan muun ohella lausuneet, että kiinteistö täyttää vesihuoltolain 11 §:n liittämisvelvollisuudesta vapauttamisen edellytykset.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Itä-Suomen hallinto-oikeus on, siltä osin kuin nyt on kysymys, valituksenalaisella päätöksellään A:n ja B:n valituksesta kumonnut Kuopion ympäristö- ja rakennuslautakunnan päätöksen.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään tältä osin seuraavasti:

Päätöksen tiedoksianto

Siltä osin kuin valittajat ovat väittäneet, että tiedoksiantoa koskevaan todistukseen tehtyjen merkintöjen tulkinnanvaraisuuden vuoksi valitusajan alkaminen on ilmoitettu epäselvästi, hallinto-oikeus toteaa, että tiedoksiannossa tapahtunut virhe ei ole peruste kumota hallintopäätöstä, vaan tiedoksiannon lainmukaisuudella on merkitystä valitusajan alkamisen kannalta. Valituksenalainen päätös on annettu kummallekin valittajalle tiedoksi uhkasakkolain edellyttämällä tavalla ja tiedoksiantomerkintöjen perusteella on todettavissa, että valitus on tehty ennen valitusajan päättymistä.

Sovellettavat säännökset

Vesihuoltolain muuttamista koskevan lain (681/2014) siirtymäsäännöksen mukaan ennen tämän lain voimaantuloa hyväksytyllä vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella, jossa laitos on ryhtynyt toimenpiteisiin vesihuollosta huolehtimiseksi, kiinteistön liittämisvelvollisuus laitoksen vesijohtoon ja viemäriin määräytyy 31 päivään joulukuuta 2018 asti tämän lain voimaan tullessa voimassa olleen 10 §:n mukaisesti. Vesihuoltolain 10 §:n (119/2001) 1 momentin ensimmäisen virkkeen mukaan vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella oleva kiinteistö on liitettävä laitoksen vesijohtoon ja viemäriin.

Vesihuoltolain 29 §:n 1 momentin mukaan valvontaviranomainen voi kieltää sitä, joka rikkoo tätä lakia tai sen nojalla annettua säännöstä, jatkamasta tai toistamasta säännöksen vastaista menettelyä taikka määrätä hänet täyttämään velvollisuutensa. Pykälän 3 momentin mukaan ennen kiellon tai määräyksen antamista valvontaviranomaisen on mahdollisuuksien mukaan neuvoteltava tämän lain tai sen nojalla annettua säännöstä rikkoneen kanssa.

Vesihuoltolain 30 §:n 1 momentin mukaan valvontaviranomainen voi tehostaa 29 §:n nojalla antamaansa kieltoa tai määräystä uhkasakolla tai uhalla, että tekemättä jätetty toimenpide teetetään laiminlyöjän kustannuksella taikka että toiminta keskeytetään tai kielletään. Pykälän 2 momentin mukaan uhkasakkoon, teettämisuhkaan ja keskeyttämisuhkaan sovelletaan muutoin, mitä uhkasakkolaissa säädetään.

Uhkasakkolain 6 §:n 1 momentin mukaan uhkasakko asetetaan määräämällä päävelvoite asianosaisen noudatettavaksi sakon uhalla. Kunkin päävelvoitteen tehosteeksi on asetettava eri uhkasakko. Pykälän 2 momentin mukaan uhkasakko asetetaan markkamäärältään kiinteänä tai siten, että sen suuruus määräytyy ajan kulumisen mukaan (juokseva uhkasakko). Pykälän 3 momentin mukaan asettamispäätöksestä on käytävä selvästi ilmi, mihin asianosainen on velvoitettu ja milloin, mihin mennessä tai mistä lähtien päävelvoitetta on noudatettava. Määräajan pituutta harkittaessa on otettava huomioon päävelvoitteen laatu ja laajuus, velvoitetun mahdollisuus noudattaa sitä sekä muut asiaan vaikuttavat seikat.

Asiassa saatu selvitys

Vehmersalmen kunta on aikanaan rakentanut omistamalleen kiinteistölle Aurinkoranta RN:o 1:46 vedenottamon runkolinjoineen turvaamaan kunnan myymien, niin sanotulle Aurinkoranta-alueelle muodostettujen kiinteistöjen vedensaannin. Vedenottamo runkolinjoineen on sittemmin luovutettu kiinteistöstä Aurinkoranta RN:o 1:46 muodostettujen seitsemän kiinteistön omistajille. Kiinteistöjen tunnukset ovat 297-465-1-48, 297-465-1-49, 297-465-1-50, 297-465-1-53, 297-465-1-55, 297-465-1-74 ja 297-465-1-75.

Vehmersalmen kunnanvaltuusto on 20.12.2004 hyväksynyt Pohjois-Soisalon vesiosuuskunnan vesijohtoverkoston toiminta-alueen, johon myös kyseessä olevat kiinteistöt kuuluvat.

Kiinteistöjen omistajat ovat hakeneet Kuopion ympäristöjohtajalta vapautusta velvollisuudesta liittää kiinteistöt Pohjois-Soisalon vesiosuuskunnan vesijohtoon. Ympäristöjohtaja on 30.8.2010 tekemillään päätöksillä (3-9 §:t) hylännyt hakemukset. Kuopion hallinto-oikeus on 7.9.2011 antamallaan päätöksellä nro 11/0319/3 hylännyt kiinteistön omistajien yhteisellä valituskirjelmällä tekemän valituksen ympäristöjohtajan päätöksistä. Korkein hallinto-oikeus on 13.3.2013 antamallaan päätöksellä taltionumero 937 pysyttänyt hallinto-oikeuden päätöksen. Kiinteistöt tuli liittää Pohjois-Soisalon vesiosuuskunnan vesijohtoon 30.11.2013 mennessä.

Kiinteistöjä ei ollut valituksenalaisen päätöksen tekemiseen mennessä liitetty vesiosuuskunnan vesijohtoon.

Kiinteistön 297-465-1-74 omistavat A ja B.

Oikeudellinen arviointi

Asiassa on ensin arvioitava, onko Kuopion ympäristö- ja rakennuslautakunta voinut vesihuoltolain 10 §:n (119/2001), 29 §:n ja 30 §:n nojalla velvoittaa valittajat kiinteistön 297-465-1-74 omistajina tekemään sopimuksen kiinteistön liittämisestä Pohjois-Soisalon vesiosuuskunnan vesijohtoon ja toimittamaan lautakunnalle jäljennöksen sopimuksesta rakentamisaikatauluineen päätöksessä asetetussa määräajassa sekä asettaa kyseisen määräyksen tehosteeksi uhkasakon.

Hallinnollisten pakkokeinojen käytöstä vesihuoltolain mukaisissa asioissa säädetään vesihuoltolain 29 §:ssä ja 30 §:ssä. Kyseisten lainkohtien perusteella valvontaviranomaisella on toimivalta muun muassa määrätä se, joka rikkoo vesihuoltolakia tai sen nojalla annettua säännöstä, täyttämään vesihuoltolain mukaisen velvollisuutensa sekä tehostaa antamaansa määräystä uhkasakolla. Vesihuoltolain 4 §:n (1488/2009) mukaan vesihuoltolain mukaisena valvontaviranomaisena toimii muun muassa kunnan ympäristönsuojeluviranomainen. Kuopion kaupungin hallintosäännön 9 §:n 3 kohdasta käy ilmi, että kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisena toimii ympäristö- ja rakennuslautakunta.

Vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella olevan kiinteistön omistaja on vesihuoltolain 10 §:n (119/2001) 1 momentin perusteella velvollinen liittämään kiinteistönsä vesihuoltolaitoksen vesijohtoon ja viemäriin. Hallinto-oikeus toteaa, että valittajien velvollisuus liittää kiinteistö 297-465-1-74 Pohjois-Soisalon vesiosuuskunnan vesijohtoon on lainvoimaisesti ratkaistu korkeimman hallinto-oikeuden 13.3.2013 antamalla päätöksellä. Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen mukaan kiinteistö on tullut liittää Pohjois-Soisalon vesiosuuskunnan vesijohtoon 30.11.2013 mennessä. Asiassa saadun selvityksen perusteella valittajat eivät ole noudattaneet korkeimman hallinto-oikeuden päätöstä valituksenalaisen päätöksen antamiseen mennessä.

Hallinto-oikeus toteaa, että valvontaviranomainen voi vesihuoltolain 29 §:n ja 30 §:n nojalla velvoittaa kiinteistön omistajan, joka ei noudata vesihuoltolain 10 §:n (119/2001) mukaista velvoitettaan, liittämään kiinteistönsä määräajassa vesihuoltolaitoksen vesijohtoon ja viemäriin sekä tehostaa määräystä uhkasakolla. Nyt kysymyksessä olevassa asiassa ympäristö- ja rakennuslautakunta on kuitenkin päätöksellään velvoittanut valittajat kiinteistön omistajina uhkasakon uhalla tekemään sopimuksen kiinteistön liittämisestä vesihuoltolaitoksen vesijohtoon. Kiinteistön liittämistä vesihuoltolaitoksen vesijohtoon koskevan sopimuksen tekemisessä on kysymys sopijapuolten välisestä yksityisoikeudellisesta oikeustoimesta. Vaikka sopimuksen tekeminen sinänsä on tosiasiallinen edellytys liittämisvelvollisuuden täyttämiseksi, ei vesihuoltolain 10 §:ssä (119/2001) ole säädetty vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella olevan kiinteistön omistajalle velvollisuutta tällaisen sopimuksen tekemiseen.

Hallinto-oikeuden käsityksen mukaan ympäristö- ja rakennuslautakunnalla ei edellä mainituista syistä ole ollut vesihuoltolain 10 §:n (119/2001), 29 §:n ja 30 §:n nojalla toimivaltaa velvoittaa valittajia tekemään sopimusta kiinteistön liittämisestä Pohjois-Soisalon vesiosuuskunnan vesijohtoon uhkasakon uhalla. Valituksenalainen päätös on lainvastaisena kumottava.

Asian näin päättyessä lausunnon antaminen valittajien esittämistä valitusperusteista raukeaa.

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Riikka Tiainen, Paula Vesterinen ja Tarja Kangasmaa, joka on myös esitellyt asian.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Kuopion ympäristö- ja rakennuslautakunta on valituksessaan vaatinut, että Itä-Suomen hallinto-oikeuden päätös kumotaan, korkein hallinto-oikeus ottaa asian välittömästi käsiteltäväkseen, A:n ja B:n valitus hallinto-oikeuden päätöksestä hylätään ja Kuopion ympäristö- ja rakennuslautakunnan päätös saatetaan voimaan. Lisäksi ympäristö- ja rakennuslautakunta on vaatinut, että A ja B velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan kaupungille asiassa korkeimmassa hallinto-oikeudessa aiheutuvat oikeudenkäyntikulut laillisine korkoineen.

Vaatimustensa tueksi lautakunta on esittänyt seuraavaa:

Ympäristö- ja rakennuslautakunta on 12.6.2014 (§ 63) velvoittanut A:n ja B:n kiinteistön 297-465-1-74 omistajina täyttämään vesihuoltolaissa säädetyn velvollisuuden kiinteistön liittämisestä Pohjois-Soisalon vesiosuuskunnan kanssa päätöksessä todetussa määräajassa. Lautakunta on mainitussa päätöksessä asettanut päävelvoitteen noudattamisen tehosteeksi kummallekin kiinteistön omistajalle erikseen 5 000 euron suuruisen uhkasakon. Lautakunta on tehnyt asiassa päätöksen, koska A ja B eivät olleet noudattaneet korkeimman hallinto-oikeuden 13.3.2013 antamaa päätöstä.

Hallinto-oikeus on tulkinnut virheellisesti ympäristö- ja rakennuslautakunnan päätöstä. Vaikka sopimuksen tekeminen on hallinto-oikeuden mukaan sinänsä tosiasiallinen edellytys liittämisvelvollisuuden täyttämiseksi, hallinto-oikeus on todennut, että vesihuoltolain 10 §:ssä ei säädetä vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella olevan kiinteistön omistajalle velvollisuutta tällaisen sopimuksen tekemiseen. Hallinto-oikeuden käsityksen mukaan ympäristö- ja rakennuslautakunta ei ole ollut toimivaltainen velvoittamaan kiinteistön omistajia tekemään sopijapuolten välistä yksityisoikeudellista oikeustointa (sopimusta) kiinteistön liittämisestä Pohjois-Soisalon vesiosuuskunnan vesijohtoon sakon uhalla. Hallinto-oikeus on tulkinnut asiaa pelkästään päätöksen sanamuodon mukaisesti. Hallinto-oikeuden päätöksessä ei ole otettu huomioon asian laatua, siinä todettuja tosiseikkoja ja niiden perusteella tehtyä johtopäätöstä. Hallinto-oikeuden tekemät johtopäätökset ovat virheellisiä eivätkä ne kaikilta osin perustu voimassa olevaan lainsäädäntöön ja valvontaviranomaisten käytettävissä oleviin keinoihin, joista on säädetty vesihuoltolain 29-30 §:ssä.

Ympäristö- ja rakennuslautakunnan päätöksessä on uhkasakkolain 1 §:n mukaisena päävelvoitteena kiinteistön vesihuoltolaissa säädetty liittämisvelvollisuus, joka on laiminlyöty. Päätös koskee kiinteistön laissa säädettyä liittymisvelvollisuutta. Ympäristö- ja rakennuslautakunta on päätöksellään vesihuoltolain 29-30 §:n ja uhkasakkolain 7 §:n 1 momentin mukaisesti velvoittanut kiinteistön omistajat täyttämään kiinteistön liittämisvelvollisuuden toiminta-alueella toimivan vesihuoltolaitoksen eli Pohjois-Soisalon vesiosuuskunnan kanssa.

Kaupunki ei ole kysymyksessä olevalla alueella vesihuoltolaitoksen omistaja eikä ympäristö- ja rakennuslautakunta ole ollut päätöstä tehdessään tietoinen, miten vesihuoltolaitos on toteuttanut alueella vesijohtoverkostonsa ja miten vesiosuuskunta käytännössä toimii alueella. Näin ollen lautakunta ei ole voinut tehdä vesiosuuskuntaa kuulematta tosiasiallisesti vesiosuuskuntaa sitovaa päätöstä. Lautakunnan toimivaltaan kuuluu ainoastaan velvoittaa päävelvoitteena kiinteistön omistajat tosiasiallisesti sopimaan kiinteistön liittämisestä vesiosuuskunnan vesijohtoon sakon uhalla. Näin ollen kiinteistöä koskevan liittymissopimuksen tekeminen vesiosuuskunnan kanssa täyttää vesihuoltolaissa säädetyn kiinteistön liittymisvelvoitteen. Asiassa ei ole merkitystä sillä, milloin kiinteistön sisäisen putkiston liittäminen vesiosuuskunnan vesijohtoverkostoon tosiasiassa tapahtuu. Tämä kiinteistön tosiasiallisen liittämisen ajankohdasta päättäminen kuuluu vesiosuuskunnalle. Vesiosuuskunta voi siten liittää kiinteistön verkostoonsa heti tai yhtä aikaa muiden lähialueen kiinteistöjen kanssa tai vasta kun rakenteilla olevan vesijohtoverkoston rakennustyöt antavat siihen tosiasiallisen mahdollisuuden. Näin ollen kiinteistön liittäminen voi tapahtua sen jälkeen, kun vesiosuuskunta on rakentanut vesijohtoverkoston sellaiseen valmiuteen tai kuntoon, jotta kiinteistön liittäminen verkostoon on mahdollista.

Ympäristö- ja rakennuslautakunnalla ei ole ollut päätöstä tehdessään tarkempaa tietoa siitä, missä vaiheessa vesiosuuskunnan verkoston rakentaminen oli kysymyksessä olevalla alueella ja miten kiinteistö oli liitettävissä. Edelleen vesiosuuskunta on verkostoa rakentaessaan voinut tehdä tarpeidensa mukaisia teknisiä ynnä muita ratkaisuja, jotka asettavat rajoitteita verkostoon liittymisessä. Lautakunnan tiedossa ei ole esimerkiksi vesiosuuskunnan vesijohtoverkoston putkiston koko, verkoston tarkka liittymiskohta tai -tapa tai muut liittymisputkiston tekniset vaatimukset. Lisäksi osapuolten kesken tehtävässä sopimuksessa on ratkaistava eri rakenteiden yllä- ja kunnossapitovastuut sekä vaaranvastuu vesiosuuskunnan ja liittyvän kiinteistön välillä. Nämä yksityiskohtaiset liittymisehdot ratkaistaan erikseen kiinteistön omistajien ja vesiosuuskunnan kesken tehtävässä liittymissopimuksessa ja liittymän rakentamisessa.

Ympäristö- ja rakennuslautakunta on todennut, että kiinteistön omistajien on vesihuoltolaissa säädetyn kiinteistön liittämisvelvollisuuden täyttämiseksi tosiasiallisesti sovittava kiinteistön liittämisestä Pohjois-Soisalon vesiosuuskunnan vesijohtoon päätöksestä todetussa määräajassa. Lautakunnalla ei ole lakisääteistä oikeutta tehdä yksipuolista ja osapuolia sitovaa päätöstä kiinteistön liittymisen tarkasta ajankohdasta ja toteutustavasta. Päätös ei siten velvoita yksityisoikeudellisen sopimuksen tekemiseen vaan vesihuoltolaissa säädetyn velvoitteen eli kiinteistön liittämisen toteuttamiseen. Kiinteistön liittäminen vesijohtoon ei voi tapahtua vesiosuuskuntaa sitovasti yksin viranomaisen määräyksestä, vaan se edellyttää aina vesiosuuskunnan tietoisuutta ja myötävaikutusta. Käytännössä vesiosuuskunnan myötävaikutus tapahtuu kiinteistön omistajien ja vesiosuuskunnan kesken erikseen tehtävällä liittymissopimuksella ja kiinteistön putkiston kytkennällä.

Koska ympäristö- ja rakennuslautakunta ei ole tietoinen siitä, onko Pohjois-Soisalon vesiosuuskunta rakentanut vesijohtoverkoston valmiiksi koko toiminta-alueelle vai onko se vasta rakentamassa vesijohtoverkostoa, kaupunki on päättänyt velvoittaa A:n ja B:n sopimaan kiinteistönsä liittämisestä Pohjois-Soisalon vesiosuuskunnan vesijohtoon kahden kuukauden kuluessa tehdyn päätöksen tiedoksisaannista. Päätöksessä on siten vesihuoltolain 29-30 §:n säännösten edellyttämällä tavalla velvoitettu kiinteistön omistajat täyttämään kiinteistön liittämisvelvollisuus ja tämän päävelvoitteen tehosteeksi on kummallekin omistajalle asetettu erikseen uhkasakkolain 7 §:n 1 momentin vaatimukset huomioon ottaen 5 000 euron suuruinen uhkasakko.

Vesiosuuskunta on hallinto-oikeuden tekemän päätöksen jälkeen ilmoittanut kaupungille, että kiinteistön omistajat eivät ole täyttäneet kiinteistön liittämisvelvollisuutta, vaikka vesiosuuskunnan verkosto on jo rakennettu. Kiinteistön omistajat ovat tehneet kiinteistönsä osalta liittymissopimuksen, mutta he ovat kieltäytyneet kytkemästä kiinteistön putkistoa vesiosuuskunnan vesijohtoon.

A ja B ovat antaneet valituksen johdosta selityksen. A ja B ovat vaatineet, että ympäristö- ja rakennuslautakunnan valitus ja vaatimus oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta hylätään. Kuopion kaupunki on velvoitettava korvaamaan A:lle ja B:lle selityksen antamisesta aiheutuneet oikeudenkäyntikulut laillisine viivästyskorkoineen. Lisäksi A ja B ovat esittäneet seuraavaa:

Ympäristö- ja rakennuslautakunta tulkitsee vesihuoltolakia siten, että liittymissopimuksen tekeminen on sama asia kuin kiinteistön liittäminen vesihuoltolaitoksen vesijohtoon. Toisaalta lautakunta katsoo, että valvovalla viranomaisella ei ole oikeutta tehdä päätöstä kiinteistön liittymisajasta tai -tavasta.

A ja B ovat tehneet Pohjois-Soisalon vesiosuuskunnan kanssa kaupungin määräämän liittymissopimuksen 17.9.2014. Kiinteistö on liitetty vesijohtoon.

A ja B ovat liittäneet selityksensä oheen 16.5.2016 päivätyn vesihuollon rakentamissuunnitelman sekä 10.6.2016 päivätyn laskun vesijohtoliittymän liittymismaksun osasuorituksesta.

Kuopion ympäristö- ja rakennuslautakunta on antanut vastaselityksen. Lautakunta on vastaselityksessään muun ohella lausunut, että Pohjois-Soisalon vesiosuuskunta on 1.9.2016 lähettämässään sähköpostiviestissä ilmoittanut, että A:n ja B:n kiinteistöä ei ole liitetty vesiosuuskunnan vesijohtoverkkoon. Vaikka kysymyksessä olevan kiinteistön osalta on tehty liittymä- ja käyttösopimukset, omistajat ovat kesäkuussa 2016 riitauttaneet sopimukset. Asiassa ei ole ollut kysymys uhkasakon asettamisesta pelkän yksityisoikeudellisen sopimuksen tekemiseksi. Asiaa on käsitelty hallinnon lainalaisuusperiaate huomioon ottaen eli siten, että mainittu julkisen vallan käyttö on perustunut voimassa olevaan lainsäädäntöön. Lautakunnan päätös on koskenut kiinteistön liittämisvelvollisuuden laiminlyöntiä, joka on edelleen olemassa.

Kuopion ympäristö- ja rakennuslautakunnanvastaselitys on toimitettu tiedoksi A:lle ja B:lle.

A ja B ovat toimittaneet Kuopion ympäristö- ja rakennuslautakunnanvastaselityksen johdosta lisäkirjelmän, jossa he ovat esittäneet muun ohella, että lautakunnan päätöksessä päävelvoitteena ei ole kiinteistön vesihuoltolaissa säädetyn liittämisvelvoitteen täyttäminen, vaan liittymissopimuksen tekeminen. Ne ovat kaksi eri asiaa.

A ja B ovat liittäneet lisäkirjelmäänsä 11.7.2016 päivätyn pöytäkirjan Pohjois-Soisalon vesiosuuskunnan Aurinkorannan alueella 30.6.2016 tekemästä loppukatselmuksesta ja 26.5.2017 päivätyn Pohjois-Soisalon vesiosuuskunnan laskun verkoston hoitovastikkeesta.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian.

1. Hallinto-oikeuden päätös kumotaan siltä osin kuin Kuopion ympäristö- ja rakennuslautakunnan päätös on kumottu. A:n ja B:n valitus ympäristö- ja rakennuslautakunnan päätöksestä otetaan asiaa hallinto-oikeudelle palauttamatta välittömästi tutkittavaksi. Valitus hylätään. Kuopion ympäristö- ja rakennuslautakunnan päätös saatetaan voimaan siten, että päätöksessä velvoitteen noudattamiselle asetettu määräaika alkaa tämän korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen antamisesta.

2. Kuopion ympäristö- ja rakennuslautakunnan sekä A:n ja B:n vaatimukset oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta korkeimmassa hallinto-oikeudessa hylätään.

Perustelut

1. Pääasiaratkaisu

1.1 Lähtökohta ja kysymyksenasettelu korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Hallintotuomioistuimen on valitusasiaa käsitellessään selvitettävä, onko viranomaisella ollut toimivaltaa valituksen kohteena olevan päätöksen tekemiseen siitä riippumatta, onko tähän kysymykseen valituksessa nimenomaisesti vedottu.

Tästä lähtökohdasta asiassa on ensin otettava kantaa siihen, onko hallinto-oikeuden tullut kumota Kuopion ympäristö- ja rakennuslautakunnan päätös sillä perusteella, että lautakunnalla ei ole ollut toimivaltaa päätöksen tekemiseen.

Mikäli tältä osin päädytään toiseen johtopäätökseen kuin hallinto-oikeus, asiassa on tämän jälkeen otettava kantaa niihin A:n ja B:n hallinto-oikeudelle tekemässä valituksessa esitettyihin valitusperusteisiin, joista hallinto-oikeus ei ole lausunut.

1.2 Sovellettavat oikeusohjeet

Vesihuoltolain 3 §:n (119/2001) mukaan mainitussa laissa tarkoitetaan vesihuoltolaitoksella laitosta, joka huolehtii yhdyskunnan vesihuollosta (3 kohta) ja vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella aluetta, jolla vesihuoltolaitos huolehtii vesihuollosta sen mukaan kuin mainitussa laissa säädetään (4 kohta). Saman lain 8 §:n (119/2001) 1 momentin mukaan kunta hyväksyy alueellaan toimivalle vesihuoltolaitokselle toiminta-alueen.

Vesihuoltolain 6 §:n 1 momentin mukaan kiinteistön omistaja tai haltija vastaa kiinteistönsä vesihuollosta sen mukaan kuin mainitussa laissa ja muussa laissa säädetään.

Vesihuoltolain 10 §:ssä (119/2001) säädetään kiinteistön liittämisestä vesihuoltolaitoksen verkostoon. Pykälän 1 momentin mukaan vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella olevan kiinteistön omistaja on velvollinen liittämään kiinteistönsä vesihuoltolaitoksen vesijohtoon ja viemäriin.

Vesihuoltolain 11 §:ssä (1488/2009) säädetään liittämisvelvollisuudesta vapauttamisesta. Pykälän 1 momentin mukaan kunnan ympäristönsuojeluviranomainen myöntää hakemuksesta kiinteistölle vapautuksen 10 §:ssä tarkoitetusta liittämisvelvollisuudesta mainitussa pykälässä säädetyin perustein.

Vesihuoltolain 21 §:ssä (119/2001) säädetään siitä, miten sopimus kiinteistön liittämisestä vesihuoltolaitoksen verkostoon on tehtävä.

Hallituksen esityksessä vesihuoltolainsäädännön uudistamiseksi (HE 85/2000 vp) todetaan 21 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa muun ohella, että säännöksen samoin kuin koko luvun lähtökohtana on, että vesihuoltolaitoksen ja asiakkaan välinen suhde perustuisi liittämisvelvollisuudesta huolimatta luonteeltaan yksityisoikeudelliseen sopimukseen.

Vesihuoltolain 29 §:n § 1 momentin mukaan valvontaviranomainen voi kieltää sitä, joka rikkoo mainittua lakia tai sen nojalla annettua säännöstä, jatkamasta tai toistamasta säännöksen vastaista menettelyä taikka määrätä hänet täyttämään velvollisuutensa. Pykälän 3 momentin mukaan ennen kiellon tai määräyksen antamista valvontaviranomaisen on mahdollisuuksien mukaan neuvoteltava mainitun lain tai sen nojalla annettua säännöstä rikkoneen kanssa.

Vesihuoltolain 30 §:n 1 momentin mukaan valvontaviranomainen voi tehostaa 29 §:n nojalla antamaansa kieltoa tai määräystä uhkasakolla.

1.3 Asiassa saatu selvitys

A:n ja B:n omistama kiinteistö (297-465-1-74) sijaitsee niin sanotulla Aurinkorannan alueella, joka kuuluu vedenjakelun osalta 20.12.2004 tehdyllä lainvoimaisella päätöksellä hyväksyttyyn Pohjois-Soisalon vesiosuuskunnan toiminta-alueeseen.

A ja B ovat hakeneet vesihuoltolain 11 §:ssä tarkoitettua vapautusta velvollisuudesta liittää mainittu kiinteistö Pohjois-Soisalon vesiosuuskunnan vesijohtoverkostoon. Kuopion ympäristöjohtaja on 30.8.2010 tekemällään päätöksellä hylännyt A:n ja B:n hakemuksen. Kuopion hallinto-oikeus on 7.9.2011 antamallaan päätöksellä nro 11/0319/3 hylännyt A:n ja B:n valituksen ympäristöjohtajan päätöksestä, jolla heidän hakemuksensa on hylätty. Korkein hallinto-oikeus on 13.3.2013 antamallaan päätöksellä taltionumero 937 hylännyt A:n ja B:n valituksen hallinto-oikeuden päätöksestä.

Kuopion ympäristö- ja rakennusvalvonta on edellä mainitun korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen jälkeen pyytänyt A:lta ja B:ltä selvitystä heidän kiinteistönsä liittämisestä Pohjois-Soisalon vesiosuuskunnan vesijohtoverkostoon. A ja B ovat vastauksenaan 5.2.2014 ilmoittaneet, että kiinteistöä ei olla liittämässä vesiosuuskunnan vesijohtoverkostoon. A:lle ja B:lle on vielä 2.4.2014 lähetetty selvitys- ja kuulemispyyntö asian johdosta ja tässä yhteydessä mainittu myös mahdollisista pakkokeinoista. A ja B eivät ole selvitys- ja kuulemispyynnön johdosta toimittamissaan selvityksissä ilmoittaneet, millä aikataululla kiinteistö liitettäisiin vesiosuuskunnan vesijohtoverkostoon.

Kuopion ympäristö- ja rakennuslautakunta on 12.6.2014 tekemällään päätöksellä velvoittanut A:n ja B:n vesihuoltolain 10 ja 29 §:n nojalla tekemään sopimuksen kiinteistön liittämisestä Pohjois-Soisalon vesiosuuskunnan vesijohtoverkostoon määräajassa ja toimittamaan jäljennöksen sopimuksesta saman määräajan kuluessa ympäristölautakunnalle. Päävelvoitteen tehosteeksi on asetettu sakon uhka.

Korkeimmalle hallinto-oikeudelle toimitetuista asiakirjoista myös ilmenee, että A ja B ovat 17.9.2014 allekirjoittaneet Pohjois-Soisalon vesiosuuskunnan kanssa liittymissopimuksen ja muun muassa heidän omistamallaan kiinteistöllä on pidetty 30.6.2016 Pohjois-Soisalon vesiosuuskunnan toimittama loppukatselmus.

1.4 Oikeudellinen arviointi

1.4.1 Lautakunnan päätöksessä asetettu velvoite ja lautakunnan toimivalta

A:lla ja B:llä on edellä selostetuissa olosuhteissa ollut vesihuoltolain 10 §:ssä säädetty velvollisuus liittää omistamansa kiinteistö Pohjois-Soisalon vesiosuuskunnan vesijohtoverkostoon. Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä 13.3.2013 taltionumero 937 on lisäksi lainvoimaisesti ratkaistu, että vesihuoltolain 11 §:ssä säädettyjä edellytyksiä vapauttaa kiinteistö tästä liittämisvelvollisuudesta ei ole ollut. Korkein hallinto-oikeus myös tässä yhteydessä selvyyden vuoksi toteaa, että mainittu päätös on koskenut nimenomaan edellytyksiä vapauttaa kiinteistö liittämisvelvollisuudesta, joten päätöksellä ei ole otettu oikeudellisesti sitovasti kantaa siihen, missä määräajassa kiinteistö on tullut liittää vesihuoltolaitoksen vesijohtoon. Tämä asia on tullut ratkaista mahdollisesti myöhemmin vireille tulevan hallintopakkoasian yhteydessä.

Kuopion ympäristö- ja rakennuslautakunta on nyt esillä olevassa hallintopakkoasiassa edellä mainitun korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen jälkeen ja A:ta ja B:tä kuultuaan velvoittanut vesihuoltolain 10 ja 29 §:n nojalla A:n ja B:n tekemään sopimuksen kiinteistön liittämisestä Pohjois-Soisalon vesiosuuskunnan vesijohtoon ja toimittamaan jäljennöksen sopimuksesta lautakunnalle. Selvyyden vuoksi korkein hallinto-oikeus toteaa, että tässä päävelvoitteessa ei ole ollut kysymys A:n ja B:n velvoittamisesta liittymään osuuskuntaan.

Hallinto-oikeus on valituksenalaisessa päätöksessään todennut, että kiinteistön liittämistä vesihuoltolaitoksen vesijohtoon koskevan sopimuksen tekemisessä on kysymys sopijapuolten välisestä yksityisoikeudellisesta oikeustoimesta. Edelleen hallinto-oikeus on todennut, että vesihuoltolaissa ei ole säädetty kiinteistön omistajalle velvollisuutta tällaisen sopimuksen tekemiseen, vaikka sopimuksen tekeminen on tosiasiallinen edellytys liittämisvelvollisuuden täyttämiseksi. Hallinto-oikeus on näistä syistä katsonut, että lautakunnalla ei ole ollut toimivaltaa velvoittaa A:ta ja B:tä tekemään puheena olevaa sopimusta. Hallinto-oikeus on tällä perusteella kumonnut lautakunnan päätöksen.

Asiassa on pidettävä riidattomana, että A ja B eivät olleet ennen edellä mainittua ympäristö- ja rakennuslautakunnan päätöstä liittäneet puheena olevaa kiinteistöään Pohjois-Soisalon vesiosuuskunnan vesijohtoon. Vesihuoltolain 10 ja 29 § huomioon ottaen lautakunnalla on siten lähtökohtaisesti ollut lainmukaiset perusteet määrätä A ja B täyttämään liittämisvelvollisuutensa.

Vesihuoltolaissa ei ole nimenomaisesti säädetty, että kiinteistön omistajalla on velvollisuus tehdä sopimus kiinteistön liittämisestä vesihuoltolaitoksen verkostoon. Vesihuoltolaissa kiinteistön omistajalle säädettyä velvollisuutta liittää kiinteistö vesihuoltolaitoksen vesijohtoon ja vastaavasti myös viemäriin ei kuitenkaan voida toteuttaa ilman, että kiinteistön omistajan ja vesihuoltolaitoksen välillä on ensin tehty tästä liittämisestä ja sen yksityiskohdista sopimus. Sopimusta on siten pidettävä liittämisvelvollisuuden täyttämisen välttämättömänä edellytyksenä. Sopimuksen tekemisestä ja sen tarkemmasta sisällöstä säädetään vesihuoltolaissa, mutta sopimusta on kuitenkin lain esityötkin huomioon ottaen pidettävä luonteeltaan yksityisoikeudellisena. Vesihuoltolaissa tarkoitetulla valvontaviranomaisella on vesihuoltolain nojalla toimivalta määrätä kiinteistön omistaja täyttämään liittämisvelvollisuutensa. Koska tämä kiinteistön omistajalle vesihuoltolaissa säädetty liittämisvelvollisuus sisältää kaikissa tapauksissa myös luonteeltaan yksityisoikeudellisen sopimuksen tekemisen kiinteistön liittämisestä vesihuoltolaitoksen verkostoon, valvontaviranomaisen päätöstä, jossa on velvoitettu tällaisen sopimuksen tekemiseen, ei voida vesihuoltolain sääntely huomioon ottaen pitää lainvastaisena sillä perusteella, että valvontaviranomaisella ei olisi tähän toimivaltaa.

Edellä mainituilla perusteilla ja koska hallinto-oikeudella on ollut lautakunnan toimivallasta toinen käsitys, hallinto-oikeuden päätös on kumottava.

Hallinto-oikeus ei ole lautakunnan päätöksen tiedoksiantoa lukuun ottamatta lausunut A:n ja B:n valituksessa esitetyistä valitusperusteista. Korkein hallinto-oikeus on viivästyksen välttämiseksi ottanut A:n ja B:n valituksen tältä ja myös muilta osin välittömästi tutkittavakseen.

1.4.2 A:n ja B:n valitus hallinto-oikeudelle

Asiassa ei ole kysymys vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen määräämisestä tai edellytyksistä myöntää vapautus vesihuoltolaissa säädetystä velvollisuudesta liittää kiinteistö vesihuoltolaitoksen verkostoon. Näin ollen niillä valitusperusteilla, jotka liittyvät mainittuihin, jo lainvoimaisesti ratkaistuihin kysymyksiin, ei ole tämän asian ratkaisun kannalta oikeudellista merkitystä.

Lautakunnan päätöksen sisällön osalta korkein hallinto-oikeus viittaa edellä kohdassa 1.4.1 lausuttuun. Päätös ei ole lainvastainen sillä perusteella, että siinä asetettua päävelvoitetta olisi pidettävä tulkinnanvaraisena. Kun otetaan huomioon edellä kohdassa 1.3 lausuttu, päätös ei ole lainvastainen myöskään valituksessa esitetyillä kuntalaisten tasapuoliseen kohteluun tai asioiden käsittelyjärjestykseen liittyvillä valitusperusteilla. Lautakunnalla ei ole ollut velvollisuutta ottaa kantaa sopimuksen sisältöön eikä liittämisen yksityiskohtaiseen toteuttamiseen ja aikatauluun.

Lautakunnan päätöksestä ei voi välittömästi seurata luonnonsuojelulain 49 §:n 1 momentissa tarkoitettua mahdollisten liito-oravien lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittämistä tai heikentämistä. Luonnonsuojelulain 49 §:n 1 momentissa säädetty kielto on joka tapauksessa noudatettavana liittämisvelvollisuutta koskevasta päätöksestä riippumatta.

Tämän vuoksi ja kun myös otetaan huomioon, mitä hallinto-oikeus on lausunut päätöksen tiedoksiantoa koskevan valitusperusteen osalta sekä asiassa esitetyt vaatimukset ja saatu selvitys, A:n ja B:n valitus on hylättävä ja lautakunnan päätös ratkaisuosasta ilmenevästi saatettava voimaan.

2. Oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevat vaatimukset

Asian laatuun nähden ja kun otetaan huomioon hallintolainkäyttölain 74 §, ei ole kohtuutonta, että Kuopion kaupunki korkeimman päätöksen lopputuloksesta huolimatta joutuu korkeimmassa hallinto-oikeudessa pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Kun otetaan huomioon korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen lopputulos ja hallintolainkäyttölain 74 §, A:lle ja B:lle ei ole määrättävä korvausta oikeudenkäyntikuluista korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Kuusiniemi, Riitta Mutikainen, Mikko Pikkujämsä, Kari Tornikoski ja Jaakko Autio. Asian esittelijä Irene Mäenpää (eriävä mielipide).

Esittelijän eriävä mielipide

Esittelyn jälkeen ilmoitti asian esittelijä esittelijäneuvos Irene Mäenpää pöytäkirjaan merkittäväksi, että hänen esityksensä asian ratkaisemiseksi seuraava:

1. Esitykseni oli, että Kuopion ympäristö- ja rakennuslautakunnan valitus hylätään ja hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

2. Esitykseni oli, että Kuopion kaupunki velvoitetaan korvaamaan A:lle ja B:lle, heidän oikeudenkäyntikuluvaatimuksensa enemmälti hyläten, selityksen antamisesta korkeimmalle hallinto-oikeudelle aiheutuneina oikeudenkäyntikuluina 100 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen siitä lähtien, kun kuukausi on kulunut tämän päätöksen antopäivästä.

3. Esitykseni oli, että Kuopion ympäristö- ja rakennuslautakunnan oikeudenkäyntikulujen korvaamista korkeimmassa hallinto-oikeudessa koskeva vaatimus hylätään.

Ratkaisuehdotukseni perusteluiksi esitän seuraavaa:

1. Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä 13.3.2013 taltionumero 937 on lainvoimaisesti ratkaistu, että vesihuoltolain 11 §:ssä säädettyjä edellytyksiä vapauttaa kiinteistö saman lain 10 §:ssä tarkoitetusta kiinteistön liittämisvelvollisuudesta vesihuoltolaitoksen vesijohtoon ei ole ollut. Mainittu päätös on koskenut vain edellytyksiä vapauttaa kiinteistö liittämisvelvollisuudesta. Päätöksellä ei ole oikeudellisesti sitovasti ratkaistu sitä, missä määräajassa kiinteistö on tullut liittää vesihuoltolaitoksen vesijohtoon.

Lautakunnan nyt kysymyksessä olevalla päätöksellä kiinteistön omistajat on velvoitettu tekemään sopimus kiinteistön liittämisestä Pohjois-Soisalon vesiosuuskunnan vesijohtoon kahden kuukauden kuluessa päätöksen tiedoksisaamisesta. Jäljennös sopimuksesta rakentamisaikatauluineen tulee toimittaa edellä mainitun määräajan kuluessa ympäristö- ja rakennuslautakunnalle.

Ympäristö- ja rakennuslautakunta on valituksessaan korkeimmalle hallinto-oikeudelle esittänyt, että se ei ole ollut päätöstä tehdessään tietoinen, miten vesihuoltolaitos on käytännössä toteuttanut alueella vesijohtoverkostonsa. Lautakunta on sen vuoksi katsonut, että sen toimivaltaan kuuluu päävelvoitteena ainoastaan velvoittaa kiinteistön omistajat sakon uhalla tosiasiallisesti sopimaan kiinteistön liittämisestä vesiosuuskunnan vesijohtoon ja että kiinteistöä koskevan liittymissopimuksen tekeminen täyttää vesihuoltolaissa säädetyn liittämisvelvollisuuden. Lautakunnan mukaan asiassa ei ole merkitystä sillä, milloin kiinteistön putkiston liittäminen vesiosuuskunnan vesijohtoon tosiasiassa tapahtuu. Lautakunta on katsonut, että lautakunnalla ei ole lakisääteistä oikeutta tehdä yksipuolista ja osapuolia sitovaa päätöstä kiinteistön liittämisen ajankohdasta. Lautakunnan mukaan kiinteistön varsinainen liittäminen vesiosuuskunnan vesijohtoverkostoon on mahdollista toteuttaa päätöksessä todetun määräajan jälkeen. Lautakunnan käsityksen mukaan kiinteistön konkreettinen liittäminen vesijohtoon jää vesihuoltolaitoksen ja liittyjän väliseksi asiaksi.

Vesihuoltolain 10 §:n (119/2001) 1 momentin ensimmäisen virkkeen mukaan vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella oleva kiinteistö on liitettävä laitoksen vesijohtoon ja jätevesiviemäriin. Pykälässä säädettynä velvoitteena on kiinteistön liittäminen vesihuoltolaitoksen verkostoon. Vesihuoltolain 10 §:ssä (119/2001) ei ole säädetty vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella olevan kiinteistön omistajalle velvollisuutta sopimuksen tekemiseen kiinteistön liittämiseksi vesihuoltolaitoksen verkostoon. Vesihuoltolain 29 §:n 1 momentin mukaan valvontaviranomainen voi kieltää sitä, joka rikkoo tätä lakia tai sen nojalla annettua säännöstä, jatkamasta tai toistamasta säännöksen vastaista menettelyä taikka määrätä hänet täyttämään velvollisuutensa. Lautakunnan päätöksessä asetetun velvoitteen lainmukaisuuden ja vesihuoltolain 10 §:n 1 momentissa tarkoitetun velvoitteen laiminlyöntiä koskevassa hallintopakkoasiassa vesihuoltolain 29 §:n 1 momentin mukaisen valvontaviranomaisen toimivallan arvioimisen kannalta ratkaisevaa on, mitä liittämisvelvollisuudesta vesihuoltolain 10 §:n 1 momentissa on säädetty.

Vesihuoltolain 10 §:n 1 momentissa tarkoitettu kiinteistön liittämisvelvollisuus vesihuoltolaitoksen verkostoon, tässä tapauksessa vesijohtoon, tarkoittaa kiinteistön konkreettista liittämistä (putkiston kytkeminen) laitoksen verkostoon. Hallituksen esityksestä vesihuoltolainsäädännön uudistamiseksi (HE 85/2000) yksityiskohtaisissa perusteluissa 10 §:n kohdalla todetaan muun ohella, että liittymisoikeuden ja -velvollisuuden korvaisi liittämisvelvollisuus. Lisäksi mainitussa kohdassa on kiinteistön viemäriverkkoon liittämisen osalta todettu muun ohella, että liittämisvelvollisuudella varmistettaisiin asumisjätevesien asianmukainen viemäröinti ja jätevesien puhdistaminen myös asemakaava-alueiden ulkopuolisissa taajamissa. Tämän voidaan tulkita tarkoittavan kiinteistön (putkiston) konkreettista liittämistä vesihuoltolaitoksen verkostoon. Valituksenalaisessa asiassa on kysymys kiinteistön vesijohtoon liittämiseen velvoittamisesta, mutta vesihuoltolain 10 §:n 1 momentissa tarkoitettua kiinteistön liittämisvelvollisuutta on arvioitava samoin vesijohtoon ja viemäriin liittämisen osalta.

Pelkästään velvoittaminen yksityisoikeudellisen sopimuksen tekemiseen kiinteistön liittämiseksi verkostoon ei täytä vesihuoltolain 10 §:n 1 momentissa tarkoitettua kiinteistön vesihuoltolaitoksen verkostoon liittämisvelvollisuutta, eikä mahdollinen sopimuksen tekeminen vielä osoita kiinteistön liittämistä vesihuoltolaitoksen verkostoon.

Katson, kuten hallinto-oikeus, että lautakunnalla ei hallinto-oikeuden päätöksessä lausutuilla perusteilla ole vesihuoltolain 10 §:n (119/2001), 29 §:n ja 30 §:n nojalla toimivaltaa velvoittaa kiinteistön omistajaa tekemään yksityisoikeudellista sopimusta kiinteistön liittämisestä Pohjois-Soisalon vesiosuuskunnan vesijohtoon sakon uhalla.

Näillä perusteilla ja kun muutoin otetaan huomioon edellä ilmenevät hallinto-oikeuden päätöksen perustelut ja perusteluissa mainitut oikeusohjeet sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, katson, että hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei ole perusteita muuttaa.

2. Koska edellä esittämääni lopputulokseen nähden olisi hallintolainkäyttölain 74 § huomioon ottaen kohtuutonta, että A ja B joutuisivat pitämään korkeimmassa hallinto-oikeudessa aiheutuneet oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan, esitykseni A:lle ja B:lle selityksen antamisesta aiheutuneiksi kohtuullisiksi oikeudenkäyntikuluiksi on 100 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen siitä lähtien, kun kuukausi on kulunut tämän päätöksen antopäivästä.

3. Asian näin päättyessä ja kun otetaan huomioon hallintolainkäyttölain 74 §, katson, että Kuopion kaupungille ei ole määrättävä maksettavaksi korvausta oikeudenkäyntikuluista korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Asia Valitus kiinteistön siivoamista koskevassa hallintopakkoasiassa

Valittaja Asunto Oy Iin Lampikujan Helmi

Päätös, jota valitus koskee

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus 30.5.2017 nro 17/0141/1

Asian aikaisempi käsittely

Asunto Oy Iin Lampikujan Helmi (jäljempänä asunto-osakeyhtiö) on pyytänyt Oulunkaaren ympäristölautakuntaa ryhtymään toimenpiteisiin Iin kunnan Etelä-Iin kylässä sijaitsevalla Vaihtorannan tilalla (kiinteistötunnus 139-401-11-210) kortteleissa 129 ja 129a sijaitsevien kuuden rivitalorakennuksen piha-alueelle haudattujen rakennusjätteiden poistamiseksi.

Oulunkaaren ympäristölautakunta on 1.12.2015 (§ 54) tekemällään päätöksellä velvoittanut Rakennusliike Häyrynen Oy:n siivoamaan pois rivitalojen sokkelien ulkopuolisessa maantäytössä olevat, rivitalojen rakennusaikana roskatut maa-ainekset, joissa on ilmennyt erilaista rakennusjätettä. Lautakunta on antanut seuraavat määräykset:

1. Käytännön työn järjestelyistä yhtiön tulee sopia asunto-osakeyhtiön kanssa.

2. Sokkelin ulkopuolisesta maantäytöstä lähtevä roskaantunut maa-aines tulee poistaa ja kuljettaa lailliselle jätteenkäsittelyalueelle.

3. Roskaantuneen maa-aineksen tilalle tulee vaihtaa puhdas mineraalimaa-aines, esimerkiksi hiekka, ja palauttaa maanpinta vastaavaan kuntoon, mitä se on ollut ennen maanvaihtoa.

4. Maanvaihtotyö tulee tehdä viimeistään kuuden kuukauden kuluttua siitä ajankohdasta lukien, kun ympäristölautakunnan siivoamisvelvoitetta koskeva päätös on saanut lainvoiman.

Päätöksensä perusteluissa ympäristölautakunta on todennut, että ympäristöön ei saa jättää lasia, peltiä, muovia, paperia eikä muutakaan roskaa niin, että siitä aiheutuu haittaa terveydelle, epäsiisteyttä, maiseman rumentumista, viihtyisyyden vähentymistä ja niihin rinnastettavaa muuta haittaa yleiselle tai yksityiselle edulle. Se, jonka toiminnasta tai menettelystä aiheutuu roskaantumista, on velvollinen puhdistamaan roskaantuneen alueen. (Jätehuoltolaki 673/1978, 5 luku 32 § ja 33 §). Sovellettuina oikeusohjeina ympäristölautakunnan päätöksessä on lisäksi mainittu jätelain (646/2011) 75 §, 137 § ja 149 §.

Rakennusliike Häyrynen Oy on vaatinut ympäristölautakuntaa oikaisemaan päätöksensä.

Oulunkaaren ympäristölautakunta on 28.1.2016 (§ 4) tekemällään päätöksellä hylännyt oikaisuvaatimuksen. Päätöksensä perusteluissa ympäristölautakunta on lausunut, että 1.12.2015 tehtyä päätöstä ei ole syytä muuttaa. Ympäristölautakunta on toimivaltainen viranomainen käsittelemään roskaantumisasiaa (jätelaki 75 §). Asia ei ole vanhentunut. Kysymyksessä olevien rivitalojen rakentajana vuosina 1983–1985 ollut Rakennusliike Häyrynen Oy on edelleen toiminnassa, ja yhtiö on edelleen vastuussa Lampikujan rivitalojen perustusten läheisyydessä olevista peitetyistä rakennusjätteistä. Siistimisvelvoitetta koskeva päätös perustuu rivitalojen rakennusaikana voimassa olleen jätehuoltolain (673/1978 ja 117/1981) ja nykyisin voimassa olevan jätelain (646/2011) säännöksiin. Koska kyseinen roskaamisasia on tapahtunut jätehuoltolain aikana, jätelain 149 §:n 6 momentin siirtymäsäännös huomioon ottaen roskaamista koskeva asia käsitellään jätehuoltolain säännösten mukaisesti.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään Rakennusliike Häyrynen Oy:n valituksen johdosta poistanut Oulunkaaren ympäristölautakunnan 28.1.2016 (§ 4) päätökseen liitetyn virheellisen valitusosoituksen, jättänyt yhtiön valituksen ympäristölautakunnan päätöksestä toimivaltaansa kuulumattomana tutkimatta ja siirtänyt asian Vaasan hallinto-oikeuden käsiteltäväksi.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Sovellettavat säännökset ja hallituksen esitys

Uusi ympäristönsuojelulaki (527/2014) on tullut voimaan 1.9.2014 ja sillä on kumottu vanha ympäristönsuojelulaki (86/2000). Lain 229 §:n 1 momentin mukaan hallintoviranomaisessa tai tuomioistuimessa lain voimaan tullessa vireillä olevat asiat käsitellään ja ratkaistaan lain voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten mukaisesti, jollei jäljempänä toisin säädetä. Lain 237 §:n mukaan velvollisuuteen puhdistaa ennen uuden ympäristönsuojelulain voimaantuloa pilaantunut maaperä sovelletaan 133 §:ää, jos pilaantuminen on aiheutettu 31 päivän joulukuuta 1993 jälkeen.

Ympäristönsuojelulainsäädännön voimaanpanosta annetun lain (113/2000) 22 §:n 1 momentin mukaan ennen (1.3.2000 voimaan tulleen) ympäristönsuojelulain voimaantuloa tapahtuneeseen maaperän pilaantumiseen sovelletaan ympäristönsuojelulain 12 luvun säännöksiä, jos pilaantuminen on aiheutettu jätelain voimaantulon jälkeen. Muuhun maaperän pilaantumiseen sovelletaan aiemmin voimassa olleita säännöksiä ottaen huomioon, mitä jätelain (1072/1993) 77 §:ssä säädetään. Asian käsittelyyn ja menettelyyn sovelletaan kuitenkin ympäristönsuojelulakia.

Hallituksen esityksessä eduskunnalle ympäristönsuojelulaiksi ja laeiksi eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta (HE 214/2013) uutta ympäristönsuojelulakia koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa on 237 §:n osalta todettu muun ohella, että pykälässä säädettäisiin maaperän pilaantumiseen sovellettavista säännöksistä vastaavasti kuin voimaanpanolain 22 §:ssä. Jos pilaantuminen on tapahtunut ennen vuodenvaihdetta 1994, eli ennen kumotun jätelain (1072/1993) voimaantulopäivää, sovelletaan vastuuseen aiempia eli jätehuoltolain (673/1978) säännöksiä. Menettelyn osalta vanhoja säännöksiä ei kuitenkaan sovellettaisi, vaan asian käsittelyssä noudatettaisiin tätä lakia.

Ympäristönsuojelulain (527/2014) 190 §:n 1 momentin mukaan tämän lain nojalla annettuun viranomaisen päätökseen saa hakea valittamalla muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään.

Jätelain (1072/1993) 77 §:n 2 momentin mukaan roskaantumiseen ja maaperän saastumiseen, joka on tapahtunut ennen jätelain voimaantuloa (1.1.1994), sovelletaan jätelain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.

Asian oikeudellinen arviointi ja johtopäätös

Asunto Oy Iin Lampikujan Helmi on pyytänyt 5.5.2015 päivätyllä kirjelmällä Oulunkaaren ympäristölautakunnalta toimenpiteitä asunto-osakeyhtiön kiinteistöllä olevan roskaantuneen maaperän siivoamiseksi. Muun muassa Iin kunnan ympäristönsuojelulain (527/2014) 22 §:ssä tarkoitettuna ympäristönsuojeluviranomaisena toimiva Oulunkaaren ympäristölautakunta on 1.12.2015 (§ 54) ja 28.1.2016 (§ 4) tekemillään päätöksillä velvoittanut Rakennusliike Häyrynen Oy:n siivoamaan pois Etelä-Iin kylässä sijaitsevalla Vaihtorannan tilalla (kiinteistötunnus 139-401-11-210) kortteleissa 129 ja 129a sijaitsevien kuuden rivitalorakennuksen piha-alueella olevan maa-aineksen siihen rakennusaikana vuosina 1983–1985 haudattujen rakennusjätteiden poistamiseksi ja vaihtamaan pilaantunut maa-aines puhtaaseen mineraalimaa-ainekseen. Määräys pilaantuneen maa-aineksen poistamisesta ja vaihtamisesta on annettu jätehuoltolain (673/1978) 32 ja 33 §:n nojalla. Edellä mainitussa hallituksen esityksessä todetaan ympäristönsuojelulain 237 §:n osalta yksityiskohtaisissa perusteluissa, että jätehuoltolain aikana tapahtunutta maaperän pilaantumista koskevan asian käsittelyyn sovelletaan tuon uuden eli nykyisin voimassa olevan ympäristönsuojelulain säännöksiä. Edellä lausuttu ja mainitun lain 190 §:n 1 momentissa säädetty huomioon ottaen ympäristölautakunnan valituksenalaiseen päätökseen haetaan valittamalla muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään.

Sovelletut oikeusohjeet

Perusteluissa mainitut

Hallintolainkäyttölaki 30 §

Oulunkaaren ympäristölautakunnan johtosääntö 3 § (Pudasjärven kaupunginvaltuusto 30.3.2009, § 28)

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Aino Oksala, Martti Raunio ja Marja-Riitta Tuisku, joka on myös esitellyt asian.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Asunto Oy Iin Lampikujan Helmi on valituksessaan vaatinut, että Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja asia palautetaan hallinto-oikeudelle uudelleen käsiteltäväksi Rakennusliike Häyrynen Oy:n valituksen ratkaisemiseksi.

Vaatimuksensa tueksi muutoksenhakija on esittänyt seuraavaa:
Hallinto-oikeus on arvioinut tilannetta oikeudellisesti väärin katsoessaan, että rakennusjätteiden maahan hautaamisessa olisi menettelynä kyse jätehuoltolain (673/1978) aikana tapahtuneesta maaperän pilaantumisesta, jonka asian käsittelyyn sovelletaan nykyisin voimassa olevan ympäristönsuojelulain säännöksiä. Kyse on kuitenkin jätehuoltolain aikana tapahtuneesta roskaamisesta, joka asia tulee käsitellä nykyisin voimassa olevan jätelain (646/2011) säännösten mukaisesti niin kuin ympäristölautakunta on oikein tehnytkin.

Ympäristönsuojelulakia sovelletaan kyseisen lain 2 §:n mukaan teolliseen ja muuhun toimintaan, josta aiheutuu tai saattaa aiheutua ympäristön pilaantumista. Pilaantuneen maaperän ja pohjaveden puhdistamisesta säädetään ympäristönsuojelulain 14 luvussa, jonka 133 §:n mukaan se, jonka toiminnasta on aiheutunut maaperän tai pohjaveden pilaantumista, on velvollinen puhdistamaan pilaantuneen maaperän ja pohjaveden (pilaantunut alue) siihen tilaan, ettei siitä voi aiheutua vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle.

Tässä tapauksessa yhtiön menettelyssä ei ole kyse edellä kuvatusta maaperän pilaantumisesta, eikä asian käsittelyyn sovelleta ympäristönsuojelulakia. Ympäristölautakunta ei ole tehnyt havaintoja maaperän pilaantumisesta, eikä tällaista ole väitetty tapahtuneenkaan. Ympäristölautakunta ei myöskään ole päätöksellään määrännyt poistamaan pilaantunutta maa-ainesta niin kuin hallinto-oikeus on virheellisesti todennut, vaan se on määrännyt yhtiön poistamaan roskaantuneen maa-aineksen.

Kuten asiasta ilmenee, yhtiö on haudannut Asunto Oy Iin Lampikujan Helmin piha-alueelle rivitalojen rakentamisvuosina 1983–1985 lahoavaa puujätettä, muovijätteitä, styroxin palasia ynnä muuta rakennusjätettä. Varsinkin orgaanisen lahoavan puujätteen on todettu aiheuttavan hajuongelmia huoneistoihin. Ympäristölautakunnan edustajat ovat käyneet Asunto Oy:n piha-alueella katselmuksessa 20.5.2015, jonka jälkeen ympäristölautakunta on 1.12.2015 antanut yhtiölle määräyksen poistaa roskaantunut maa-aines ja vaihtaa roskaantuneen maa-aineksen tilalle puhdas maa-aines.

Ympäristölautakunta on arvioinut asiaa oikein ja katsonut, että rakennusjätteiden hautaamista on menettelynä arvioitava ensisijaisesti sen lainsäädännön valossa, joka on ollut voimassa jätteiden hautaamishetkellä. Rakennusjätteet on haudattu piha-alueelle vuosina 1983–1985, jolloin sovellettavana on ollut jätehuoltolaki. Jätehuoltolain 32 §:n roskaamiskiellon vastaista on ollut jättää ympäristöön lasia, peltiä, muovia, paperia ja muuta roskaa tai likaa taikka käytöstä poistettua ainetta niin, että siitä aiheutuu haittaa terveydelle, epäsiisteyttä, maiseman rumentumista, viihtyisyyden vähentymistä ja niihin rinnastettavaa muuta haittaa yleiselle tai yksityiselle edulle. Ympäristölautakunta on todennut aivan oikein, että yhtiön toimesta tapahtunut rakennusjätteiden hautaaminen maahan vuosina 1983–1985 on ollut tämän roskaamiskieltoa koskevan pykälän vastaista.

Jätehuoltolaki on kumottu jätelailla (1072/1993), ja nykyisin voimassa on jätelaki (646/2011). Voimassa olevan jätelain roskaantumista koskevan 72 §:n mukaan ympäristöön ei saa jättää jätettä, hylätä konetta, laitetta, ajoneuvoa, alusta tai muuta esinettä eikä päästää ainetta siten, että siitä voi aiheutua epäsiisteyttä, maiseman rumentumista, viihtyisyyden vähentymistä, ihmisen tai eläimen loukkaantumisen vaaraa tai muuta niihin rinnastettavaa vaaraa tai haittaa (roskaamiskielto). Ympäristölautakunta on todennut aivan oikein, että yhtiön rakennusjätteiden hautaaminen on nyt voimassa olevankin roskaamiskiellon vastaista.

Voimassa olevan jätelain 73 §:n mukaan roskaajan on poistettava roskaava esine tai aine ympäristöstä ja muutoinkin siivottava roskaantunut alue. Saman lain 75 §:n mukaan kunnan ympäristönsuojeluviranomainen voi määrätä siivoamisvelvollisen täyttämään velvollisuutensa ja 137 §:n mukaan tämän lain nojalla annettuun viranomaisen päätökseen haetaan muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään. Hallintolainkäyttölain 12 §:n mukaan valitus tehdään sille hallinto-oikeudelle, jonka tuomiopiirissä on sen viranomaisen toimialue, jonka päätöksestä valitetaan.

Edellä lausuttu huomioon ottaen asiaa on ympäristölautakunnassa käsitelty oikein kumotun jätehuoltolain (676/1978) roskaamista ja nykyisen jätelain mukaista roskaantumista koskevana asiana ja valitusosoitus on annettu oikean sisältöisenä. Rakennusliike Häyrynen Oy:n valituksen käsittely kuuluu Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle, eikä valitusosoitusta olisi tullut poistaa, jättää mainitun yhtiön valitusta toimivaltaan kuulumattomana tutkimatta ja siirtää Vaasan hallinto-oikeudelle.

Rakennusliike Häyrynen Oy on antanut valituksen johdosta vastineen. Yhtiö on vaatinut valituksen hylkäämistä. Asunto Oy Iin Lampikujan Helmi on velvoitettava korvaamaan vastineen antajan oikeudenkäyntikulut 300 eurolla laillisine korkoineen kuukauden kuluttua päätöksen antopäivästä lukien.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös kumotaan Asunto Oy Iin Lampikujan Helmin valituksen johdosta ja asia palautetaan mainitulle hallinto-oikeudelle uudelleen käsiteltäväksi Rakennusliike Häyrynen Oy:n valituksen ratkaisemiseksi. Lisäksi Oulunkaaren ympäristölautakunnan päätös 28.1.2016 (§ 4) kumotaan ja poistetaan. Samalla lautakunnan päätökseen 1.12.2015 (§ 54) sisältynyt oikaisuvaatimusohje poistetaan. Hallinto-oikeuden tulee päätöksessään antaa ratkaisu myös Rakennusliike Häyrynen Oy:n korkeimmassa hallinto-oikeudessa esittämään oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevaan vaatimukseen.

Perustelut

Sovellettavat säännökset

Jätelain (646/2011) 75 §:n (Siivoamisesta määrääminen) 1 momentin mukaan kunnan ympäristönsuojeluviranomainen voi määrätä siivoamisvelvollisen täyttämään velvollisuutensa.

Jätelain 149 §:n 6 momentin mukaan roskaantumiseen, joka on tapahtunut ennen 1 päivää tammikuuta 1994, sovelletaan ennen vuoden 1993 jätelain voimaantuloa voimassa olleita säännöksiä.

Jätelain 137 §:n (528/2014) 1 momentin mukaan viranomaisen mainitun lain nojalla annettuun päätökseen haetaan muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään, jollei jäljempänä mainitussa laissa toisin säädetä. Jätehuoltolain (673/1978) 32 §:n (203/1987) mukaan ympäristöön ei saa jättää lasia, peltiä, muovia, paperia eikä muutakaan roskaa tai likaa taikka käytöstä poistettua esinettä tai ainetta niin, että siitä aiheutuu haittaa terveydelle, epäsiisteyttä, maiseman rumentumista, viihtyisyyden vähentymistä tai niihin rinnastettavaa muuta haittaa yleiselle tai yksityiselle edulle (roskaamiskielto).

Saman lain 33 §:n 1 momentin mukaan se, jonka toiminnasta tai menettelystä aiheutuu roskaantumista, on velvollinen puhdistamaan roskaantuneen alueen.

Asian vaiheet, oikeudellinen arvio ja lopputulos

Asunto Oy Iin Lampikujan Helmi on pyytänyt 5.5.2015 päivätyllä kirjelmällä Oulunkaaren ympäristölautakunnalta toimenpiteitä asunto-osakeyhtiön kiinteistöllä olevan roskaantuneen maaperän siivoamiseksi. Muun muassa Iin kunnan ympäristönsuojeluviranomaisena toimiva Oulunkaaren ympäristölautakunta on 1.12.2015 (§ 54) tekemällään päätöksellä jätelain (646/2011) 75 §:n ja jätehuoltolain (673/1978) 32 ja 33 §:n nojalla velvoittanut Rakennusliike Häyrynen Oy:n poistamaan Etelä-Iin kylässä sijaitsevalla Vaihtorannan tilalla (kiinteistötunnus 139-401-11-210) kortteleissa 129 ja 129a sijaitsevien kuuden rivitalorakennuksen piha-alueella olevan roskaantuneen maa-aineksen siihen rakennusaikana vuosina1983–1985 haudattujen rakennusjätteiden poistamiseksi ja vaihtamaan roskaantuneen maa-aineksen puhtaaseen mineraalimaa-ainekseen. Kysymystä siitä, sovelletaanko maaperään haudattuihin jätteisiin roskaamiskieltoa koskevia jätelain säännöksiä vai maaperän pilaamiskieltoa koskevia ympäristönsuojelulain säännöksiä ei ratkaista pelkästään sen perusteella, onko jäte jätetty maan pinnalle vai peitetty maa-aineksella. Asia ratkaistaan sen mukaan, onko kysymyksessä sellainen maaperän pilaantuminen, joka edellyttää maa-aineksen puhdistamista. Ensisijainen lainvastaisuus liittyy tällöin roskaantumiskiellon vastaisuuteen, joskin maaperän pilaamisen vaarasta voi olla kysymys liitännäisesti, vaikka pääasia olisikin roskaantuneen alueen siivoaminen. Tapauskohtaisesti esimerkiksi jätetäytön poistamiseen voi liittyä myös maa-ainesten poistamista ja vaihtamista, jos se on siivoamisen teknisen toteuttamisen kannalta tarpeen. Se, onko kysymys roskaamisesta vai maaperän pilaamisesta, määrittää myös sen viranomaisen, joka on toimivaltainen määräämään puhdistamisesta.

Asiakirjoista saatavan selvityksen mukaan tässä tapauksessa maaperään haudatut jätteet sisältävät tavanomaista rakennusjätettä. Nyt käsillä olevassa asiassa ei ole ilmennyt sellaisia seikkoja, jotka viittaisivat alueen maaperän pilaantumiseen tai sellaiseen maaperän laadun huononemiseen, josta aiheutuisi ympäristönsuojelulain 16 §:ssä tarkoitettuja haitallisia vaikutuksia ympäristölle tai terveydelle, vaikka rakennusaikaisten jätteiden lahoamisesta onkin aiheutunut hajuhaittoja. Asiassa on kysymys ainakin pääosin sellaisesta jätelain 75 §:ssä tarkoitetusta roskaantumisesta, joka on aiheutunut jätehuoltolain (673/1978) voimassaoloaikana ja jossa jäte ja roskat on peitetty maa-aineksella. Tällaisen roskaantuneen alueen puhdistamisesta päättää kunnan ympäristönsuojeluviranomainen. Ympäristölautakunnan on edellä lausutun mukaisesti tullut käsitellä asia jätelain mukaisena roskaamisasiana.

Rakennusliike Häyrynen Oy:n valitusta ei näin ollen ole voitu jättää tutkimatta hallinto-oikeuden päätöksessä lausutuilla perusteilla. Kun hallinto-oikeudella on ollut toimivallastaan valituksenalaisessa asiassa toinen käsitys, hallinto-oikeuden päätös on kumottava ja asia palautettava Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle uudelleen käsiteltäväksi Rakennusliike Häyrynen Oy:n valituksen ratkaisemiseksi.

Jätelain 137 §:n (528/2014) 1 momentin mukaan viranomaisen tämän lain nojalla annettuun päätökseen haetaan muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään, jollei jäljempänä mainitussa laissa toisin säädetä. Tähän nähden muutoksen hakeminen ympäristölautakunnan 1.12.2015 tekemään päätökseen (§ 54) ei ole edellyttänyt oikaisuvaatimuksen tekemistä ympäristölautakunnalle. Ympäristölautakunnan päätöksestä roskaantumista koskevassa asiassa on tullut valittaa mainitun säännöksen mukaisesti hallinto-oikeuteen. Tähän nähden Oulunkaaren ympäristölautakunnan päätös 28.1.2016 (§ 4) on kumottava ja poistettava sekä oikaisuvaatimusohje poistettava.

Oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva vaatimus

Hallinto-oikeuden tulee ottaen huomioon hallintolainkäyttölain 75 §:n 2 momentin ja oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 16 §:n 2 momentin asian ratkaistessaan lausua myös korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetystä oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevasta vaatimuksesta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Kuusiniemi, Hannu Ranta, Mika Seppälä, Kari Tornikoski ja Jaakko Autio. Asian esittelijä Irene Mäenpää.

Perusturvakuntayhtymän johtava sosiaalityöntekijä oli samalla päätöksellään rajoittanut lapsen yhteydenpitoa isovanhempiinsa A:han ja B:hen. Päätös oli lähetetty tiedoksi A:lle ja B:lle yhteisellä saantitodistuskirjeellä, jonka A oli vastaanottanut.

Hallinto-oikeus oli jättänyt myöhässä saapuneena tutkimatta A:n ja B:n mainitusta päätöksestä tekemän yhteisen valituksen.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että johtava sosiaalityöntekijä oli ratkaissut samassa päätöksessään kaksi yhteydenpidon rajoittamista koskevaa asiaa ja että päätöksen tiedoksianto olisi tullut toimittaa kummallekin isovanhemmalle erikseen. Kysymys ei ollut hallintolain 56 §:n 2 momentissa tarkoitetusta tilanteesta, jossa sama asia koskee kahta tai useampaa asianosaista yhteisesti.

Valitusaika ei ollut B:n osalta alkanut kulua siitä, kun A oli saanut päätöksen todisteellisesti tiedokseen.

Hallinto-oikeuden ei olisi tullut jättää valitusta myöhässä saapuneena tutkimatta B:n tekemänä. Tämän vuoksi asia oli tältä osin palautettava hallinto-oikeudelle uudelleen käsiteltäväksi.

Äänestys 4–1.

Hallintolainkäyttölaki 22 §

Hallintolaki 54 § 1 momentti, 55 § 1 momentti, 56 § 2 momentti ja 60 § 1 momentti

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Niilo Jääskinen, Eija Siitari, Outi Suviranta, Anne Nenonen ja Maarit Lindroos. Asian esittelijä Annina Nieminen.

Yleisten töiden lautakunta oli hyväksynyt katusuunnitelman, jossa oli muun ohella osoitettu kahdesta vierekkäisestä noin 80 metriä pitkästä kaistasta muodostuva kuorma-autojen pysäköintialue.

Asiassa oli kysymys siitä, pohjautuiko katusuunnitelma, jossa asemakaavassa katualueeksi osoitetulle alueelle oli sijoitettu edellä mainittu kuorma-autojen pysäköintialue, riittävällä tavalla asemakaavaan sekä siitä, sopeutuiko katusuunnitelmalla hyväksytty katu muutoin asemakaavan mukaiseen ympäristöönsä.

Kun asemakaava-alueelle sijoitettavat pysäköintialueet oli lähtökohtaisesti osoitettava asemakaavassa erillisellä kaavamerkinnällä, pysäköintipaikkojen ja -alueiden osoittaminen katusuunnitelmassa katualueelle oli mahdollista ainoastaan siinä tapauksessa, että pysäköintipaikat ja -alueet sopeutuivat ympäristövaikutuksiltaan asemakaavan mukaiseen ympäristöönsä ja pysäköintipaikkojen osoittamista katualueelle voitiin pitää asemakaavan tarkoituksen ja tavoitteiden mukaisena.

Katusuunnitelmassa esitetty kuorma-autojen pysäköintialue sijoittui kokonaisuudessaan asemakaavassa osoitetulle katualueelle, asemakaavassa ohjeellisena osoitetun toisen ajoradan kohdalle. Pysäköintialueen oli lautakunnan mukaan tarkoitettu olevan käytössä vain siihen saakka, kunnes liikennemäärien kasvu edellytti kadun toisen ajoradan toteuttamista. Asemakaavassa ei ollut erikseen osoitettu pysäköintialuetta katualueelle.

Asemakaavassa osoitettu katu oli alueellinen kokoojakatu, joka palveli kaupungin osa-alueen sisäistä liikennettä sekä alueen yhteyksiä päätieverkkoon. Katualueen käyttämisestä aiheutuva melu oli otettu huomioon katualueen viereen sijoittuvien rakennusten sijoittelussa siten, että piha-alueet jäävät suojaan melulta. Rakennusten seinärakenteiden ääneneristävyysvaatimukseksi liikennemelua vastaan oli esitetty asemakaavassa vähintään 30 dB(A).

Katusuunnitelmassa osoitettu kuorma-autojen pysäköintialue oli tarkoitettu yleiseen pysäköintiin. Pysäköintialueesta ja sen käytöstä valittajayhtiön hallitsemalle kiinteistölle aiheutuvia haittavaikutuksia oli pyritty ehkäisemään istutuksin sekä olevaa puustoa säilyttämällä. Kun pysäköintialueen sijoittaminen kadun toisen ajoradan kohdalle ei myöskään ympäristövaikutuksiltaan poikennut olennaisesti asemakaavaa laadittaessa arvioiduista katualueen käyttämisestä aiheutuvista vaikutuksista, katusuunnitelman mukaisen kadun oli katsottava pohjautuvan riittävällä tavalla asemakaavaan, sopeutuvan asemakaavan mukaiseen ympäristöönsä sekä täyttävän toimivuuden, turvallisuuden ja viihtyvyyden vaatimukset. Kadun toisen ajoradan kohdalle sijoittuvaa pysäköintialuetta ei voitu pitää myöskään asemakaavan tavoitteiden vastaisena ottaen huomioon, että liikenteen tarve ei asiassa esitetyn selvityksen perusteella vielä edellyttänyt kaksiajorataisen kadun rakentamista.

Äänestys 4–1

Maankäyttö- ja rakennuslaki 55 § ja 85 §

Maankäyttö- ja rakennusasetus 41 §

Ks. ja vrt. KHO 5.8.1999 T 1939

Päätös, josta valitetaan

Helsingin hallinto-oikeus 24.8.2016 nro 16/0730/5

Asian aikaisempi käsittely

Helsingin yleisten töiden lautakunta on 19.5.2015 (§ 244) tekemällään päätöksellä hyväksynyt Mellunmäentien numero 30173/1, Länsimäentien numerot 30174/1-2, Kontulantien numero 30235/1, Pallaksentien numero 30106/1, Pallaksenpolun numero 30172/1, Hetanaukion numero 30272/1 ja Jänkäpolun numero 30105/1 katusuunnitelmat.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Helsingin hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt Asunto Oy Varhelanhakan valituksen yleisten töiden lautakunnan päätöksestä.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Sovellettavat oikeusohjeet

Maankäyttö- ja rakennuslain 85 §:n mukaan katu rakennetaan kunnan hyväksymän suunnitelman mukaisesti. Katu on suunniteltava ja rakennettava siten, että se sopeutuu asemakaavan mukaiseen ympäristöönsä ja täyttää toimivuuden, turvallisuuden ja viihtyvyyden vaatimuksen.

Maankäyttö- ja rakennusasetuksen 41 §:n 1 momentin mukaan katusuunnitelmassa tulee esittää katualueen käyttäminen eri tarkoituksiin sekä kadun sopeutuminen ympäristöön ja vaikutukset ympäristökuvaan, jos se alueen tai rakentamistoimenpiteen luonteen vuoksi on tarpeen. Pykälän 2 momentin mukaan katusuunnitelmasta tulee käydä ilmi kadun liikennejärjestelyperiaatteet, kuivatus ja sadevesien johtaminen, kadun korkeusasema ja päällystemateriaali sekä tarvittaessa istutukset ja pysyväisluonteiset rakennelmat ja laitteet.

Asiassa saatu selvitys

Asiassa on kyse Mellunmäentien, Länsimäentien, Kontulantien, Pallaksentien, Pallaksenpolun, Hetanaukion ja Jänkäpolun katusuunnitelmien hyväksymisestä. Valittaja on hakenut muutosta päätökseen Länsimäentien katusuunnitelmaan välillä Aarteenetsijäntie–Laakavuorentie kuuluvan pysäköintialueen osalta, joka on esitetty piirustuksessa numero 30174/2.

Katusuunnitelman selostuksen mukaan Länsimäentie on nykyinen katu, jota parannetaan vastaamaan kadun itäpuolelle rakentuvan uuden Mellunmäen keskuksen ja bussiterminaalin liikenteellisiä tarpeita. Kadun pääasialliset käyttäjät ovat alueen asukkaat, bussiterminaalin ja metroaseman syöttöliikenteen käyttäjät. Länsimäentie on alueellinen kokoojakatu, johon liittyvät nykyiset tonttikadut Aarteenetsijäntie ja Laakavuorentie. Länsimäentien katualueen leveys vaihtelee 41,0 metristä 57,0 metriin. Ajoradan leveys on 8,0–9,0 metriä. Katualueen itäreunalle rakennetaan ajoradasta erotettu 3,0 metriä leveä pyörätie ja 2,0 metriä leveä jalkakäytävä. Länsimäentien länsipuolelle tehdään kuorma-autojen pysäköintialue.

Oikeudellinen arviointi

Yleisten töiden lautakunnan päätöksessä on siitä lähemmin ilmenevin tavoin vastattu valittajan muistutuksessaan esittämiin seikkoihin ja esitetty muun ohella perusteet kuorma-autojen pysäköintialueen sijoittamiselle katusuunnitelman mukaiselle paikalle. Katusuunnitelmassa ja sen selostuksessa on esitetty Länsimäentien liikenteelliset ratkaisut. Hallinto-oikeus katsoo, että lautakunnan päätös on perusteltu hallintolain 45 §:n edellyttämällä tavalla.

Maankäyttö- ja rakennuslain 60 §:n säännöksessä, joka muun ohella edellyttää asemakaavan ajanmukaisuuden arviointia eräissä tapauksissa ennen rakennusluvan myöntämistä, ei ole säädetty vastaavanlaista edellytystä katusuunnitelman hyväksymiselle. Näin ollen yleisten töiden lautakunnan päätös ei ole lainvastainen valituksessa esitetyllä asemakaavan vanhentuneisuutta ja sen ajanmukaisuuden arvioinnin puuttumista koskevalla perusteella.

Asemakaavojen 8350 ja 9020 laatimisen yhteydessä on tiealueen käyttämisestä aiheutuva melu otettu huomioon rakennusten sijoittelussa siten, että piha-alueet jäävät suojaan melulta. Lisäksi asemakaavoissa seinärakenteiden ääneneristävyysvaatimukseksi on esitetty vähintään 30 dB(A) liikennemelua vastaan. Hallinto-oikeus toteaa, ettei pysäköintialueen käytön melu- ja päästövaikutusten voida arvioida poikkeavan sillä tavoin asemakaavassa arvioiduista tiealueen käyttämisestä aiheutuvista melu- ja ympäristövaikutuksista, että katusuunnitelman olisi tältä osin katsottava vaativan erillisiä lisäselvityksiä.

Länsimäentien katusuunnitelmassa esitetty kuorma-autojen pysäköintialue sijoittuu kokonaisuudessaan asemakaavan 9020 osoittaman katualueen sisään. Kaavassa ei ole erikseen osoitettu pysäköintialuetta katualueelle, mutta lähtökohtaisesti pysäköintipaikkojen sijoittaminen katusuunnitelmassa katualueelle on mahdollista. Pysäköintialueen on katusuunnitelmassa tarkoitettu olevan käytössä vain siihen saakka, kun sen paikalle asemakaavassa ohjeellisena osoitettu Länsimäentien toinen ajorata toteutetaan. Tämä ei ole este suunnitelman hyväksymiselle, koska liikenteen tarpeen ei ole esitetty vielä edellyttävän kaksiajorataisen Länsimäentien rakentamista. Korttelin 47303 puoleisella osalla katualuetta olevaa nykyistä puustoa on katusuunnitelmassa osoitettu säilytettäväksi ja sen ja pysäköintipaikkojen väliin on osoitettu tehtäväksi eri korkuisia pensasistutuksia. Tämä kasvillisuus ehkäisee katualueen pysäköintipaikoista korttelialueelle aiheutuvaa haittaa. Pysäköintipaikat eivät etäisyydeltään rakennuksiin sijaitse myöskään vastoin sitä periaatetta, mitä asemakaavassa edellytetään korttelin 47303 sisäisten pysäköintipaikkojen osalta. Kun nyt puheena oleva pysäköintialue sijoittuu kaavan mukaiselle katualueelle, hallinto-oikeus katsoo, että katusuunnitelma riittävällä tavalla pohjautuu asemakaavaan. Katusuunnitelman mukaisen kadun on siten katsottava sopeutuvan asemakaavan mukaiseen ympäristöönsä sekä täyttävän toimivuuden, turvallisuuden ja viihtyvyyden vaatimukset. Suunnitelma täyttää sisällöltään myös maankäyttö- ja rakennusasetuksen 41 §:n vaatimukset.

Koska pysäköintipaikan etäisyys valittajan kiinteistöllä sijaitsevasta rakennuksesta ilmenee katusuunnitelmasta ja lautakunnan lausunnosta, ei etäisyyden enempään mittaamiseen ennen valituksen ratkaisemista ole aihetta.

Hallinto-oikeus toteaa lisäksi, että lautakunnalla ei katusuunnitelman hyväksymistä koskevan asian yhteydessä ole ollut velvollisuutta selvittää mahdollisuuksia sijoittaa pysäköintialue valittajan vastaselityksessään esittämille vaihtoehtoisille sijoituspaikoille. Valituksessa mainitulla Helsingin kaupungin ilmansuojeluohjelmalla ei ole oikeudellista merkitystä katusuunnitelman hyväksymisen edellytyksenä.

Lautakunnan päätöstä ei ole syytä muuttaa.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Perusteluissa mainitut

Maankäyttö- ja rakennuslaki 50 §

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Markku Setälä, Ilkka Hartikainen ja Minna Ruuskanen, joka on myös esitellyt asian.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Asunto Oy Varhelanhaka on pyytänyt lupaa valittaa Helsingin hallinto-oikeuden päätöksestä. Valituksessaan yhtiö on vaatinut, että hallinto-oikeuden ja Helsingin yleisten töiden lautakunnan päätökset kumotaan Länsimäentietä koskevien katusuunnitelmien numerot 30174/1 ja 30174/2 osalta. Asia on palautettava lautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi.

Vaatimustensa tueksi Asunto Oy Varhelanhaka on esittänyt muun ohella seuraavaa:

Valituksenalaisten katusuunnitelmien mukaan Länsimäentien katualueelle osoitetaan kuorma-autojen pysäköintialue, joka sijoittuu kahdessa 70–80 metriä pitkässä rivissä valittajayhtiön asuinkerrostalorakennuksen eteen.

Länsimäentien katualueen asemakaavat 8350 ja 9020 on laadittu 1980-luvun alkupuolella. Asemakaavassa ei ole merkintää pysäköintialueesta, eikä asemakaavaa laadittaessa ole arvioitu liikenteen päästöjä ja meluhaittoja yhtä tarkasti kuin nykysuunnittelussa. Katusuunnitelmasta aiheutuu valittajayhtiölle sellaisia vaikutuksia, joita asemakaavasta ei ole ollut odotettavissa. Raskaiden ajoneuvojen käynnistämisestä tulee erityyppisiä melu- ja saastehaittoja kuin ohi ajavista autoista.

Asemakaavan tarkoituksena on tuoda riittävän yksityiskohtaisella tavalla esiin suunniteltu maankäyttö. Muun muassa liikenneväyliä ja pysäköintialueita koskevat omat kaavamerkintänsä. Pysäköintialueiden ja liikenneväylien vaikutukset poikkeavat lisäksi siinä määrin toisistaan, että pysäköintialueiden sijoittaminen tulisi perustua asemakaavatarkasteluun eikä vain katusuunnitelmaan.

Katusuunnitelma on asemakaavan 9020 vastainen eikä asemakaava ohjaa riittävällä tavalla katusuunnitelman tekemistä. Katusuunnitelma ei täytä myöskään viihtyisyyden ja turvallisuuden vaatimuksia.

Helsingin yleisten töiden lautakunta on antanut selityksen, jossa se on viitannut asiassa aiemmin lausumaansa, esittänyt valituksen hylkäämistä sekä lausunut lisäksi muun ohella seuraavaa:

Mellunmäen keskuksen alueella on voimassa kolme asemakaavaa: kaava 8350, kaava 9020 ja kaava 12026. Viimeksi mainittu asemakaava on tullut voimaan 23.11.2012.

Asemakaavaan 12026 liittyvässä kaavaselostuksessa on selvitetty asemakaavamuutoksen edellyttämät liikennejärjestelyt ja niiden vaikutukset ympäröivään alueeseen. Kaavaselostuksen liikennesuunnitelmassa Länsimäentien länsireunaan välille Aarteenetsijäntie–Laakavuorentie on esitetty uusi kuorma-autojen pysäköintialue. Pysäköintialue korvaa tontin 47329/1 ja Mellunmäen tulevan bussiterminaalin alta poistuvat nykyiset kuorma-autojen pysäköintipaikat. Asemakaavan 9020 mukainen läntinen ajorata on tarkoitus toteuttaa myöhemmin liikennemäärien kasvaessa.

Asemakaavassa pysäköintitarvetta varten varattava alue voidaan osoittaa muun muassa kaavamerkinnöin LP, LPY, LPA ja LTA. Näiden lisäksi pysäköintialueita voidaan rakentaa myös katualueeksi merkityille alueille.

Kyseessä oleva katualueen osa on asemakaavassa 9020 varattu nelikaistaiselle pääkadulle eli moottoriajoneuvoliikenteelle. Näin ollen se soveltuu myös ajoneuvojen pysäköintiin. Ympäristö- ja meluvaikutuksia on arvioitu asemakaavan laadinnan yhteydessä ja asemakaavassa 9020 on tällä perusteella ohjattu rakennusten sijoittelua sekä kiinnitetty huomiota rakennusten ja rakenteiden ääneneristävyyteen liikennemelua vastaan. Raskaan liikenteen pysäköintialueen ei voida katsoa aiheuttavan ratkaisevasti erilaista tai erisuuruista haittaa kuin moottoriliikenteelle tarkoitetun nelikaistaisen pääkatuluokkaisen katualueen. Katusuunnitelma sopeutuu ympäristöönsä ja täyttää lain vaatimukset toimivuudesta, terveellisyydestä ja viihtyisyydestä.

Asunto Oy Varhelanhaka on antanut vastaselityksen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii valituksen. Valitus hylätään. Helsingin hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Perustelut

Kysymyksenasettelu

Asiassa on korkeimmassa hallinto-oikeudessa Asunto Oy Varhelanhakan valituksesta ratkaistavana kysymys siitä, pohjautuuko katusuunnitelma, jossa asemakaavassa katualueeksi osoitetulle alueelle on sijoitettu kuorma-autojen pysäköintialue, riittävällä tavalla asemakaavaan sekä siitä, sopeutuuko katusuunnitelmalla hyväksytty katu muutoin asemakaavan mukaiseen ympäristöönsä.

Oikeudellinen arviointi ja lopputulos

Katusuunnitelma-alueen asemakaava numero 9020 on vahvistettu vuonna 1986. Kaavan vahvistamisajankohtana voimassa olleen rakennuslain (370/1958) 35 §:n 1 momentin sekä 36 §:n 1 momentin perusteella katuja ja muita yleisiä liikenneväyliä varten määrätyt alueet ja ajoneuvojen pysäköintipaikkoja varten määrätyt alueet oli osoitettava eri kaavamerkinnöillä. Rakennuslaki on kumottu 1.1.2000 voimaan tulleella maankäyttö- ja rakennuslailla. Maankäyttö- ja rakennuslain 55 §:ssä ei kumotusta rakennuslaista poiketen lain tasolla tyhjentävästi säännellä niitä pääkäyttötarkoituksia, joihin eri alueet voidaan asemakaavassa osoittaa. Maankäyttö- ja rakennuslain mukaisissa kaavoissa käytettävistä merkinnöistä säädetään ympäristöministeriön asetuksella 342/2000. Mainitun asetuksen perusteella katualueille ja pysäköintiin tarkoitetuille alueille on kuitenkin edelleen omat erilliset kaavamerkintänsä.

Asemakaavassa ei yleensä määrätä katualueen sisäisistä järjestelyistä, vaan ne tarkentuvat kunnan hyväksymässä katusuunnitelmassa. Katusuunnitelmassa voidaan osoittaa myös yleiseen pysäköintiin tarkoitettuja pysäköintipaikkoja esimerkiksi kadunvarsipysäköinnin muodossa, vaikka niitä ei olisi asemakaavassa erityisesti osoitettu. Koska asemakaava-alueelle sijoitettavat pysäköintialueet on kuitenkin lähtökohtaisesti osoitettava asemakaavassa erillisellä kaavamerkinnällä, pysäköintipaikkojen ja -alueiden osoittaminen katusuunnitelmassa katualueelle on mahdollista ainoastaan siinä tapauksessa, että pysäköintipaikat ja -alueet sopeutuvat ympäristövaikutuksiltaan asemakaavan mukaiseen ympäristöönsä ja pysäköintipaikkojen osoittamista katualueelle voidaan pitää asemakaavan tarkoituksen ja tavoitteiden mukaisena.

Länsimäentien katusuunnitelmassa esitetty kuorma-autojen pysäköintialue sijoittuu kokonaisuudessaan asemakaavassa 9020 osoitetulle katualueelle, asemakaavassa ohjeellisena osoitetun toisen ajoradan kohdalle. Pysäköintialueen on lautakunnan mukaan tarkoitettu olevan käytössä vain siihen saakka, kunnes liikennemäärien kasvu edellyttää Länsimäentien toisen ajoradan toteuttamista. Asemakaavassa ei ole erikseen osoitettu pysäköintialuetta katualueelle.

Katusuunnitelmassa osoitettu pysäköintialue sijoittuu Asunto Oy Varhelanhakan hallitseman tontin ja Länsimäentien väliselle alueelle, lähimmillään noin 11,5 metrin etäisyydelle yhtiön rakennuksesta. Yhtiön tontin korkeusasema on noin 2–4 metriä katua korkeammalla. Yhtiön rakennuksen ja pysäköintialueen välissä olevaa nykyistä puustoa on katusuunnitelmassa osoitettu säilytettäväksi ja yhtiön rakennuksen ja pysäköintipaikkojen väliin on lisäksi osoitettu tehtäväksi eri korkuisia pensasistutuksia.

Länsimäentie on alueellinen kokoojakatu, joka palvelee kaupungin osa-alueen sisäistä liikennettä sekä alueen yhteyksiä päätieverkkoon. Katualueen käyttämisestä aiheutuva melu on otettu huomioon asemakaavan 8350 alueelle sijoittuvien rakennusten sijoittelussa siten, että piha-alueet jäävät suojaan melulta. Rakennusten seinärakenteiden ääneneristävyysvaatimukseksi liikennemelua vastaan on esitetty asemakaavassa vähintään 30 dB(A).

Kuorma-autojen pysäköintialueen käytöstä lähialueille aiheutuvat ympäristövaikutukset ovat meluhaitan ja pakokaasupäästöjen osalta osittain toisen tyyppisiä kuin tiealuetta käyttävistä ohiajavista ajoneuvoista aiheutuvat melu- ja pakokaasupäästövaikutukset. Kun asemakaavaa laadittaessa on kuitenkin varauduttu vilkasliikenteisen Länsimäentien toisen ajoradan toteuttamiseen, pysäköintialueen käytöstä aiheutuvien ympäristövaikutusten ei voida katsoa olennaisesti poikkeavan asemakaavassa arvioiduista katualueen käyttämisestä aiheutuvista vaikutuksista.

Katusuunnitelmassa osoitettu kuorma-autojen pysäköintialue on suunnitelma-asiakirjojen mukaan tarkoitettu yleiseen pysäköintiin. Pysäköintialueesta ja sen käytöstä Asunto Oy Varhelanhakan hallitsemalle kiinteistölle aiheutuvia haittavaikutuksia on pyritty ehkäisemään istutuksin sekä olevaa puustoa säilyttämällä. Koska pysäköintialueen sijoittaminen Länsimäentien toisen ajoradan kohdalle ei myöskään ympäristövaikutuksiltaan olennaisesti poikkea asemakaavaa laadittaessa arvioiduista tiealueen käyttämisestä aiheutuvista vaikutuksista, katusuunnitelman mukaisen kadun on katsottava pohjautuvan riittävällä tavalla asemakaavaan ja sopeutuvan asemakaavan mukaiseen ympäristöönsä. Katu täyttää myös toimivuuden, turvallisuuden ja viihtyvyyden vaatimukset. Länsimäentien toisen ajoradan kohdalle sijoittuvaa pysäköintialuetta ei voi pitää myöskään asemakaavan tavoitteiden vastaisena ottaen huomioon, että liikenteen tarve ei asiassa esitetyn selvityksen perusteella vielä edellytä kaksiajorataisen Länsimäentien rakentamista.

Tämän vuoksi ja kun muutoin otetaan huomioon edellä ilmenevät hallinto-oikeuden päätöksen perustelut ja siinä mainitut oikeusohjeet sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riitta Mutikainen, Hannu Ranta, Mika Seppälä, Kari Tornikoski ja Taina Pyysaari. Asian esittelijä Petri Hellstén. Asiaa ratkaistaessa on toimitettu äänestys.

Eri mieltä olleen oikeusneuvos Mika Seppälän äänestyslausunto:

”Myönnän valitusluvan ja tutkin valituksen. Kumoan Helsingin hallinto-oikeuden ja Helsingin kaupungin yleisten töiden lautakunnan päätökset.

Perustelu

Yhdyn enemmistön päätöksen perusteluihin viiden ensimmäisen kappaleen osalta ja perustelen asiaa lisäksi seuraavasti:

Kysymyksessä oleva pysäköintialue on tarkoitettu katusuunnitelman selostuksen mukaan raskaiden ajoneuvojen (kuorma-autojen) pysäköintiä varten. Kuorma-autojen pysäköinti on katusuunnitelmassa sijoitettu kahteen 80 metriä pitkään pysäköintikaistaan, jotka on erotettu ajoradasta erotuskaistalla. Katusuunnitelman mukainen pysäköintialue on siten suhteellisen laaja mahdollistaen yli kymmenen kuorma-auton pysäköinnin kerrallaan. Kuorma-autojen pysäköinnin ohjaamista keskittämällä pysäköintiä mainitussa laajuudessa ei voida rinnastaa esimerkiksi kadunvarsipysäköintiin, vaan aluetta voidaan pitää katuverkosta erillisenä toimintana.

Kuorma-autojen pysäköinnistä aiheutuu erilaisia ympäristöhaittoja, kuten melua ja pakokaasupäästöjä. Raskaiden ajoneuvojen käynnistykseen liittyy myös aina muun muassa jarrujen kompressorien vuoksi joutokäyntiä, joka voi ajoittua yöaikaan (22.00–07.00). Raskaan ajoneuvon moottorin melu on yleensä pienitaajuista moottorin kierrosluvun ollessa pieni, jolloin melu on myös usein kapeakaistaista. Raskaiden ajoneuvojen peruutukseen liittyy myös varoitusääni. Pakokaasupäästöjä hallitaan toisaalta moottorin esilämmityksellä, mutta pakokaasuhaitat voivat kylmänä vuodenaikana käynnistyksen yhteydessä silti olla tavanomaista suurempia. Pysäköintialueelta aiheutuvia haittoja ei voida täysin rinnastaa edellä mainituista syistä ohi ajavasta ajoneuvosta aiheutuvaan haittaan, kun vielä otetaan huomioon pysäköintialueen läheisyys lähimpään asuinrakennukseen.

Selostuksen mukaan tarkoitus on ollut korvata tontin 47329/1 ja bussiterminaalin alle jäävä nykyinen kuorma-autojen pysäköintialue. Kysymys on tällöin tosiasiallisesti muutoin suunnitelmallisesti järjestetyn toiminnan siirtämisestä toiseen paikkaan. Pysäköintialue on suunnitelman mukaan tarkoitettu tilapäiseksi, kunnes Länsimäentie toteutetaan nelikaistaisena. Pysäköintialueen sijainti alueella jää tällöin riippumaan muusta katuverkon kehittämisestä. Pysäköintipaikkojen toteuttaminen esitettyyn paikkaan asemakaavan mukaiselle katualueelle on siten kokonaisuudessaan ennakoimatonta.

Edellä todettu huomioon ottaen nyt kysymyksessä olevan pysäköintialueen toteuttamiseen liittyy pysäköintialuetta laajempia alueiden käytön suunnitteluun kuuluvia näkökohtia, minkä vuoksi pysäköintipaikan sijoittaminen olisi edellyttänyt kaavallista tarkastelua. Pysäköintialueen toteuttaminen katusuunnitelman mukaisena ei siten sovellu ympäristövaikutuksiltaan asemakaavan mukaiseen ympäristöönsä ja pysäköintipaikkaa ei voida pitää asemakaavan tarkoituksen ja tavoitteiden mukaisena.

Hallinto-oikeuden ja yleisten töiden lautakunnan päätökset on kumottava maankäyttö- ja rakennuslain 85 §:n vastaisena.”

Rakennusluvan hakija oli asian ollessa vireillä hallinto-oikeudessa toimittanut hallinto-oikeudelle muutetun asemapiirroksen, jossa rakennuslupahakemuksen kohteena olevan tuulivoimalan sijaintia oli muutettu rakennuslupapäätöksen yhteydessä hyväksyttyyn asemapiirrokseen verrattuna noin 50 metrillä.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että hallintotuomioistuimen tehtävänä on rakennuslupapäätöksestä tehdyn hallintovalituksen johdosta tutkia kunnan rakennusvalvontaviranomaisen tekemän päätöksen lainmukaisuus. Vaikka hallintotuomioistuin voi hallintovalituksena tutkittavassa asiassa tietyin edellytyksin myös muuttaa kunnan rakennusvalvontaviranomaisen tekemän päätöksen sisältöä, rakennuksen sijainti on kuitenkin sellainen rakennusluvan keskeisiin myöntämisedellytyksiin liittyvä seikka, jota ei voida muuttaa arvioimatta rakennusluvan myöntämisedellytykset kokonaisuudessaan uudelleen. Koska tuulivoimalan rakennuslupapäätöksen yhteydessä hyväksytty sijainti oli rakennusluvan myöntämisen perusteena olleen suunnittelutarveratkaisun ehtojen vastainen, hallinto-oikeuden ja kunnan ympäristölautakunnan päätökset oli kumottava ja asia oli palautettava kunnan rakennusvalvontaviranomaiselle uudelleen käsiteltäväksi.

Maankäyttö- ja rakennuslaki 125 § 1 momentti, 134 § 1 momentti, 137 §

Hallintolainkäyttölaki 51 § 1 momentti

Asian ovat ratkaisseet presidentti Pekka Vihervuori sekä oikeusneuvokset Hannu Ranta, Mika Seppälä, Kari Tornikoski ja Jaakko Autio. Asian esittelijä Petri Hellstén.

Asia Tuulivoimaloiden rakennuslupia koskeva valituslupahakemus ja valitus

Valittajat A - JJ, kaikki yhdessä

Päätös, jota valitus koskee

Hämeenlinnan hallinto-oikeus 23.9.2016 nro 16/0411/2

Asian aikaisempi käsittely

Hartolan ympäristölautakunta kunnan rakennusvalvontaviranomaisena on 27.8.2015 (§ 61 ja 62) tekemillään päätöksillä hyväksynyt Ilmatar Hartola Oy:n rakennuslupahakemukset kahden V126-3.3 MW tuulivoimalan (Vestas Wind Systems A/S) rakentamiseksi Hartolan kunnan Putkijärven kylässä sijaitsevalle tilalle Seesvaara RN:o 5:35. Lupapäätös § 61 koskee tuulivoimalaa nro 1 ja § 62 koskee tuulivoimalaa nro 2.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Hämeenlinnan hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään, siltä osin kuin asiasta on korkeimmassa hallinto-oikeudessa kysymys, tutkinut A:n ja hänen asiakumppaneidensa valituksen vain Q:n sekä R:n ja S:n tekemänä ja jättänyt valituksen muiden hallinto-oikeudelle toimitetusta valituskirjelmästä ilmenevien valittajien osalta tutkimatta.

Hallinto-oikeus on enemmän viivästyksen välttämiseksi määrännyt, että tuulivoimala nro 2 on sijoitettava siten, että se täyttää suunnittelutarveratkaisupäätöksen lupaehdoissa edellytetyt Uudenmaan ELY-keskuksen lausunnossa esitetyt vähimmäisetäisyydet yhdystiestä 6134 ja muilta osin hylännyt A:n ja hänen asiakumppaneidensa valituksen.

Hallinto-oikeus on Ilmatar Hartola Oy:n valituksesta lisäksi poistanut ympäristölautakunnan päätökseen 27.8.2015 § 61 (tuulivoimala nro 1) ja päätöksen 27.8.2015 § 62 (tuulivoimala nro 2) liitetyn ehdon siitä, että uuden lupahakemuksen tulee sisältää uuden tuulivoimalan melu- ja välkemallinnukset sekä ehdon ympäristöluvan lainvoimaisuudesta aloituskokouksessa. Muilta osin hallinto-oikeus hylännyt Ilmatar Hartola Oy:n valitukset.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään näiltä osin seuraavasti:

Valitusoikeus

Sovellettavat oikeusohjeet

Maankäyttö- ja rakennuslain 192 §:n 1 momentin mukaan valitusoikeus rakennuslupapäätöksestä on:

1) viereisen tai vastapäätä olevan alueen omistajalla ja haltijalla;

2) sellaisen kiinteistön omistajalla ja haltijalla, jonka rakentamiseen tai muuhun käyttämiseen päätös voi olennaisesti vaikuttaa;

3) sillä, jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa; sekä

4) kunnalla.

Valitusoikeuden perusteista esitetty selvitys ja hallinto-oikeuden johtopäätökset

Karttatarkastelun perusteella Q:n omistama tila Purri 81-410-2-231 sijaitsee alle 400 metrin etäisyydellä tuulivoimalasta nro 1 ja alle 800 metrin etäisyydellä tuulivoimalasta nro 2. Tila Purri rajautuu tilaan jolle tuulivoimalat rakennetaan. Tilan lähimmät osat sijoittuvat alueelle, jolla vuoden 2013 meluselvityksen mukaan melutaso ylittää 40 dB. Edellä mainitut seikat huomioon ottaen Q:lla on valitusoikeus molempien tuulivoimaloiden rakennuslupien osalta.

R ja S ovat ilmoittaneet valitusoikeutensa perustuvan muun muassa heidän omistamaansa tilalla Mutkala 81-410-5-24 sijaitsevaan loma-asuntoon. Karttatarkastelun perusteella tilan Mutkala loma-asunto sijaitsee noin 850 metrin etäisyydellä tuulivoimalasta nro 2 ja noin kilometrin etäisyydellä tuulivoimalasta nro 1. Vuoden 2013 meluselvityksen mukaan tilan Mutkala melutaso on 38,3 dB. Tuulivoimaloiden rakennuslupapäätökset voivat olennaisesti vaikuttaa R:n ja S:n kiinteistön rakentamiseen tai muuhun käyttämiseen. Heillä on siten valitusoikeus molempien tuulivoimaloiden rakennuslupien osalta.

T:n ja U:n omistama tila Kinkkula 81-410-5-41 sijaitsee noin kilometrin etäisyydellä tuulivoimalasta nro 2 ja noin 1,1 kilometrin etäisyydellä tuulivoimalasta nro 1. Tilalla sijaitsee asuinrakennus ja talousrakennuksia. Vuoden 2013 meluselvityksen mukaan tila Kinkkula sijoittuu alueelle, jolla melutaso on alle 40 dB ja yli 35 dB. Valittajien omistama tila ei rajoitu tuulivoimaloiden rakennuspaikkana olevaan tilaan. Rakentaminen perustuu myös suunnittelutarveratkaisuun, jonka yhteydessä on jo osaltaan ratkaistu rakentamisen soveltuvuus alueelle. Valittajien omistaman kiinteistön sekä sillä sijaitsevien rakennusten etäisyys tuulivoimaloista sekä laaditut meluselvitykset huomioon ottaen tuulivoimaloiden rakennuslupapäätökset eivät olennaisesti vaikuta heidän kiinteistönsä rakentamiseen tai muuhun käyttämiseen. Päätökset eivät myöskään välittömästi vaikuta näiden valittajien oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun.

L, M, N, O ja P ovat ilmoittaneet olevansa jakamattoman kuolinpesän osakkaina tilan Ylä-Sorvali 172-403-3-26 omistajia ja haltijoita. Tila Ylä-Sorvali sijaitsee lähimmillään noin 700 metrin etäisyydellä tuulivoimaloista ja tilan asuinrakennus- ja talousrakennukset noin kilometrin etäisyydellä tuulivoimaloista. Vuoden 2013 meluselvityksen mukaan tilan Ylä-Sorvali rakennusten kohdalla melutaso on 37,1 dB. Osa tilasta sijaitsee alueella, jolla melutaso on alle 40 dB ja yli 35 dB ja osa tilasta alueella, jolla melutaso on alle 45 dB ja yli 40 dB. Valittajien omistama tila ei rajoitu tuulivoimaloiden rakennuspaikkana olevaan tilaan. Rakentaminen perustuu myös suunnittelutarveratkaisuun, jonka yhteydessä on jo osaltaan ratkaistu rakentamisen soveltuvuus alueelle. Valittajien omistaman kiinteistön sekä sillä sijaitsevien rakennusten etäisyys tuulivoimaloista sekä laaditut meluselvitykset huomioon ottaen tuulivoimaloiden rakennuslupapäätökset eivät olennaisesti vaikuta heidän kiinteistönsä rakentamiseen tai muuhun käyttämiseen. Päätökset eivät myöskään välittömästi vaikuta näiden valittajien oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun.

K on ilmoittanut valitusoikeutensa perustuvan siihen, että hänellä on avio-oikeuteen perustuva hallintaoikeus KK:n omistamiin tiloihin. K:lla ei avio-oikeuden perusteella ole valitusoikeutta asiassa.

Muiden valittajien tilat sijaitsevat selvästi yli kilometrin etäisyydellä tuulivoimaloista. Rakentaminen perustuu haettuun suunnittelutarveratkaisuun. Asiaa ratkaistessaan hallinto-oikeus on ottanut huomioon, mitä tässä päätöksessä on myöhemmin lausuttu tuulivoimaloiden melumallinnuksesta. Viimeksi mainitut valittajat eivät ole rakennuspaikan viereisen tai sitä vastapäätä olevan alueen omistajia tai haltijoita. Valittajien omistamien tai hallitsemien kiinteistöjen etäisyys rakennuspaikasta sekä laaditut meluselvitykset huomioon ottaen tuulivoimalan rakennuslupapäätökset eivät olennaisesti vaikuta heidän kiinteistöjensä rakentamiseen tai muuhun käyttämiseen. Päätökset eivät myöskään välittömästi vaikuta näiden valittajien oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun. Myöskään se seikka, että tuulivoimala mahdollisesti sijaitsee valittajien väittämällä tavalla viranomaisohjeiden vastaisesti liian lähellä yleistä tiealuetta, ei anna valittajille valitusoikeutta asiassa. Rakennuslupaa koskevasta valitusoikeudesta on tyhjentävästi säädetty maankäyttö- ja rakennuslain 192 §:ssä. Valittajien viittaama maankäyttö- ja rakennuslain 193 § liittyy suunnittelutarveratkaisua koskevaan valitusoikeuteen eikä sitä sovelleta rakennuslupa-asiassa, koska hankkeelle on haettu ja myönnetty suunnittelutarveratkaisu. Sillä seikalla, onko suunnittelutarveratkaisu lainvoimainen ei ole oikeudellista merkitystä asiassa.

Naapureiden kuuleminen

Maankäyttö- ja rakennuslain 133 §:n 1 momentin mukaan rakennuslupahakemuksen vireilletulosta on ilmoitettava naapurille, jollei ilmoittaminen hankkeen vähäisyys tai sijainti taikka kaavan sisältö huomioon ottaen ole naapurin edun kannalta ilmeisen tarpeetonta. Naapurilla tarkoitetaan viereisen tai vastapäätä olevan kiinteistön tai muun alueen omistajaa ja haltijaa. Samanaikaisesti on asian vireilläolosta sopivalla tavalla tiedotettava myös rakennuspaikalla.

Valituksen mukaan tilojen Ikuri (81-410-5-33) ja Mutkala (81-410-5-24) omistajia eikä Joutsan kuntaa ole kuultu. Rakennuspaikka on osa pinta-alaltaan noin 74 hehtaarin suuruisesta tilasta Seesvaara (81-410-5-33). Tilat Mutkala ja Ikuri eivät rajoitu tilaan Seesvaara. Kun rakennuspaikan ja tilojen Ikuri ja Mutkala välissä sijaitsee muita tiloja, ei kyse ole maankäyttö- ja rakennuslain 133 §:n tarkoittamasta naapurista. Kun vielä otetaan huomioon, että rakennuslupahakemusten vireilletulosta on kuulutettu ja samalla varattu asianosaisille tilaisuus muistutuksen tekemiseen, asiassa ei ole tapahtunut menettelyvirhettä.

Joutsan kunta ei rajoitu tilaan Seesvaara. Se, ettei Joutsan kuntaa ole A:n ja hänen asiakumppaneidensa esittämällä tavalla kuultu, ei loukkaa valittajien oikeutta, eikä päätös voi siten tulla kumotuksi kyseisellä valitusperusteella.

Pääasia

Sovellettavat oikeusohjeet

Maankäyttö- ja rakennuslain 33 §:n 1 momentin mukaan maakuntakaavassa virkistys- tai suojelualueeksi taikka liikenteen tai teknisen huollon verkostoja tai alueita varten osoitetulla alueella on voimassa rakentamista koskeva rajoitus. Rakentamisrajoituksen aluetta voidaan kaavassa erityisellä määräyksellä laajentaa tai supistaa.

Maankäyttö- ja rakennuslain 33 §:n 2 momentin mukaan alueella, jolla rakentamisrajoitus on voimassa, ei lupaa rakennuksen rakentamiseen saa myöntää siten, että vaikeutetaan maakuntakaavan toteutumista.

Maankäyttö- ja rakennuslain 116 §:n 2 momentin mukaan rakennuspaikan tulee asemakaava-alueen ulkopuolella olla tarkoitukseen sovelias, rakentamiseen kelvollinen ja riittävän suuri, kuitenkin vähintään 2 000 neliömetriä. Rakennuspaikan soveliaisuutta ja kelvollisuutta harkittaessa on muun muassa otettava huomioon, ettei rakennuspaikalla ole tulvan, sortuman tai vyörymän vaaraa. Lisäksi rakennukset on voitava sijoittaa riittävälle etäisyydelle kiinteistön rajoista, yleisistä teistä ja naapurin maasta.

Maankäyttö- ja rakennuslain 116 §:n 3 momentin mukaan rakennuksen etäisyydestä asemakaava-alueen ulkopuolella toisen omistamaan tai hallitsemaan maahan ja sillä olevaan rakennukseen säädetään asetuksella.

Maankäyttö- ja rakennusasetuksen 57 §:n 3 momentin mukaan rakennusta ei saa asemakaava-alueen ulkopuolella ilman asianomaisen suostumusta rakentaa viittä metriä lähemmäksi toisen omistamaa tai hallitsemaa maata eikä kymmentä metriä lähemmäksi rakennusta, joka on toisen omistamalla tai hallitsemalla maalla, ellei siihen ole erityistä syytä.

Maankäyttö- ja rakennuslain 117 §:n 1 momentin mukaan rakennuksen tulee soveltua rakennettuun ympäristöön ja maisemaan sekä täyttää kauneuden ja sopusuhtaisuuden vaatimukset.

Maankäyttö- ja rakennuslain 135 §:n 1 momentin mukaan rakennus­luvan myöntämisen edellytyksenä asemakaava-alueella on, että:

----

3) rakennus soveltuu paikalle;

4) rakennuspaikalle on käyttökelpoinen pääsytie tai mahdollisuus sellaisen järjestämiseen;

5) vedensaanti ja jätevedet voidaan hoitaa tyydyttävästi ja ilman haittaa ympäristölle; sekä

6) rakennusta ei sijoiteta tai rakenneta niin, että se tarpeettomasti haittaa naapuria tai vaikeuttaa naapurikiinteistön sopivaa rakentamista.

Maankäyttö- ja rakennuslain 136 §:n 1 momentin mukaan rakennus­luvan myöntämisen edellytyksenä asemakaava-alueen ulkopuolella on, että:

1) rakennuspaikka täyttää 116 §:n vaatimukset;

2) rakentaminen täyttää sille 117 §:ssä säädetyt sekä muut tämän lain mukaiset tai sen nojalla asetetut vaatimukset;

3) rakentaminen täyttää 135 §:n 3–6 kohdassa asetetut vaatimukset;

4) teiden rakentaminen tai vedensaannin taikka viemäröinnin järjestäminen ei saa aiheuttaa kunnalle erityisiä kustannuksia; sekä

5) maakuntakaavasta tai yleiskaavasta johtuvat 33 ja 43 §:n mukaiset mahdolliset rajoitukset otetaan huomioon.

Maankäyttö- ja rakennuslain 141 §:n mukaan lupapäätökseen voidaan ottaa tarpeelliset määräykset. Määräykset voivat koskea muun ohessa rakennustyön tai toimenpiteen suorittamista ja niistä mahdollisesti aiheutuvien haittojen rajoittamista.

Maankäyttö- ja rakennusasetuksen 64 §:n 1 momentin mukaan jos rakennuslupaa tai toimenpidelupaa haetaan maston rakentamiseen, lupa­hakemukseen on liitettävä:

1) selvitys hankkeen vaikutuksista maisemaan ja naapureihin;

2) selvitys hakijan lähimmistä suunnitelluista muista mastoista; sekä

3) selvitys siitä, onko maston tarkoitusta palvelevia yleiseen televerkkoon jo kuuluvan maston vapaita antennipaikkoja käytettävissä.

Maankäyttö- ja rakennusasetuksen 64 §:n 2 momentin mukaan mitä 1 momentin 1 ja 2 kohdassa säädetään, koskee soveltuvin osin lupahakemusta tuulivoimalan rakentamiseen.

Maankäyttö- ja rakennusasetuksen 89 §:n mukaan rakennuslupa voidaan myöntää lainvoimaa vailla olevan poikkeamispäätöksen perusteella. Rakennusluvassa on tällöin määrättävä, ettei rakentamista saada aloittaa ennen kuin poikkeamispäätös on tullut lainvoimaiseksi.

Maankäyttö- ja rakennusasetuksen 90 §:n mukaan maankäyttö- ja rakennuslain 137 §:ssä tarkoitettuja rakennusluvan erityisiä edellytyksiä suunnittelutarvealueella ratkaistaessa sovelletaan tämän luvun säännöksiä.

Hartolan kunnan rakennusjärjestys

Valituksenalaisten päätösten tekemishetkellä voimassa olleen Hartolan kunnan rakennusjärjestyksen rakennusten soveltumista rakennettuun ympäristöön ja maisemaan koskevan kohdan 3.2 mukaan uudisrakennuksen on sijoituksensa, kokonsa, muotonsa, ulkomateriaalinsa ja -värinsä puolesta sopeuduttava noudatettuun rakennustapaan ja olevaan rakennuskantaan. Rakennettaessa ranta-alueilla tai avoimeen maastoon tulee erityistä huomiota kiinnittää rakennuksen korkeusasemaan, muotoon, ulkomateriaaleihin ja väritykseen. Maisemallisesti merkittävillä peltoalueilla rakentaminen tulee sijoittaa mahdollisuuksien mukaan olemassa olevien pihapiirien ja metsäsaarekkeiden tuntumaan. Rakennusten sijainnin rakennuspaikalla tulee olla sellainen, että maiseman luonnonmukaisuus mahdollisuuksien mukaan säilyy. Rakentamisessa on mahdollisuuksien mukaan säilytettävä rakennuspaikan luonnonmukaisuus sekä säästettävä arvokkaita kasvillisuuden reunavyöhykkeitä, luonnon merkittäviä kauneusarvoja ja erikoisia luonnonesiintymiä. Rakennusten tulee muodostaa ympäristökuvaltaan sopusuhtainen kokonaisuus. Hartolan kunnan rakennusjärjestyksen mukaan seuraavia määräyksiä vanhasta rakennusjärjestyksestä sovelletaan vain ennen 1.9.1990 vahvistetuilla rakennuskaava-alueilla.

Hartolan kunnan rakennusjärjestyksen 38 §:n mukaan maanviljelys- tai metsätalousalueeksi kaavassa osoitetulle (MV, MM) sekä maatilan talouskeskuksen alueelle saa rakentaa ainoastaan maanviljelystä, karjanhoitoa tai metsätaloutta palvelevia rakennuksia. Näille alueille saa rakentaa myös maatilan talouskeskuksen välittömästi liittyviä maatilamatkailuun käytettäviä tiloja. Rakennuspaikan pinta-alan on oltava vähintään kaksi hehtaaria. Ympäristölautakunta voi kuitenkin erityisestä syystä sallia rakentamisen pienemmällekin rakennuspaikalle, jos se on alaltaan yksi hehtaari.

Tuulivoimarakentamista koskeva viranomaisohjeistus

Ympäristöministeriö on antanut ohjeen "Tuulivoimarakentamisen suunnittelu" (ympäristöhallinnon ohjeita 4/2012). Ohjeen mukaan tuulivoimarakentamisen suunnitteluohjearvot ovat riskienhallinnan ja suunnittelun apuväline. Niiden avulla voidaan tunnistaa tuulivoimarakentamiseen parhaiten soveltuvat alueet. Näillä suunnitteluohjearvoilla pyritään varmistamaan, ettei tuulivoimaloista aiheudu kohtuutonta häiriötä ja että esimerkiksi asuntojen sisämelutasot pysyvät asumisterveysohjeen mukaisina. Ohjeessa esitettyjen suunnitteluohjearvojen mukaan asumiseen käytettävillä alueilla, loma-asumiseen käytettävillä alueilla taajamissa ja virkistysalueilla melutaso ei saisi ylittää ulkona melun A-painotetun ekvivalenttitason (LAeq) päiväohjearvoa (klo 7–22) 45 dB eikä yöohjearvoa

(klo 22–7) 40 dB. Loma-asumiseen käytettävillä alueilla taajamien ulkopuolella, leirintäalueilla ja luonnonsuojelualueilla melutaso ei saisi ylittää päiväohjearvoa 40 dB eikä yöohjearvoa 35 dB. Mikäli tuulivoimalan ääni on laadultaan erityisen häiritsevää eli ääni on tarkastelupisteessä soivaa (tonaalista), kapeakaistaista tai impulssimaista tai se on selvästi sykkivää (amplitudimoduloitua eli äänen voimakkuus vaihtelee ajallisesti), lisätään laskenta- tai mittaustulokseen 5 dB ennen suunnitteluohjearvoon vertaamista. Ohjeen mukaan sisämelutasot voidaan arvioida ulkomelutasojen perusteella ottamalla huomioon rakennusten vaipan ääneneristävyys.

Ympäristöministeriö on ympäristönsuojelulain (86/2000) 108 §:n ja 117 §:n nojalla antanut ohjeen tuulivoimaloiden melun mallintamisesta (2/2014). Ohje on tullut voimaan 28.2.2014 ja on voimassa toistaiseksi. Ohjetta voidaan hyödyntää meluvaikutusten ja melulle altistumisen arvioinnissa ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä, yksityiskohtaisessa kaavoituksessa, rakennuslupaharkinnassa ja ympäristölupamenettelyssä. Melumallinnuksen epävarmuus sisällytetään laskennan lähtöarvoina käytettyyn tuulivoimaloiden melupäästön lukuarvoon. Ohjeen kohdassa, joka koskee melumallinnusta ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä ja yksityiskohtaisessa kaavoituksessa todetaan, että tuulivoimalan tai tuulivoima-alueen tuulivoimaloiden melumallinnuksen lähtöarvoina käytetään ympäristöministeriön mittausohjeen mukaisesti mitattuja tai valmistajan standardin IEC TS 61400–14 mukaisesti ilmoittamia tuulivoimaloiden melupäästön (äänitehotaso) takuuarvoja. Äänen mahdollinen kapeakaistaisuus ja pienitaajuisten komponenttien osuus äänen spektrissä selvitetään. Melun impulssimaisuuden ja merkityksellisen sykinnän (amplitudimodulaatio) vaikutukset sisältyvät lähtökohtaisesti valmistajan ilmoittamiin melupäästön takuuarvoihin, eikä niiden tarkastelua tässä yhteydessä edellytetä. Sanktio voidaan huomioida laskennan lähtöarvoissa, mikäli tiedetään tuulivoimalan melupäästön sisältävän kapeakaistaisia/tonaalisia komponentteja ja voidaan arvioida näiden erityispiirteiden olevan kuulohavainnoin erotettavissa ja ohjeistuksen mukaisesti todennettavissa melulle altistuvalla alueella. Kapeakaistaisuus/ tonaalisuus arvioidaan ympäristöministeriön tuulivoimaloiden melupäästön mittausohjeen mukaan. Muussa tapauksessa sanktiota ei sovelleta melun mallinnuksessa. Melun aiheuttaman haittavaikutuksen katsotaan minimoituvan, kun tuulivoimarakentamisen päivä- ja yöajan keskiäänitason suunnitteluohjearvot alittuvat tarkastelupisteessä.

Ohjeen 2/2014 mukaan maanpinnan tai vesialueen absorption ja heijastuksen vaikutus mallinnetaan tuulivoimalakohtaisesti seuraavista kahdesta vaihtoehdosta paremmin soveltuvalla tavalla käyttäen standardin ISO 9613-2 yleisen menetelmän (General method of calculation) mukaisia vakioituja vaikutuskertoimen arvoja:

• Vaikutuskerroin on 0, kun tuulivoimala sijaitsee kokonaan veden ympäröimänä (offshore tuulivoimalat)

• Vaikutuskerroin on maa-alueella 0,4 ja vesialueella (meri, järvet, lammet) 0, kun tuulivoimala sijaitsee maa- tai rannikkoalueella. Jokia ja puroja ei mallinneta vesialueina.

Ohjeen 2/2014 mukaan tuulivoima-alueen yksittäisen tuulivoimalan perustusten sijaitessa yli 60 metriä korkeammalla suhteessa melulle altistuvan kohteen maanpinnan korkeuteen (esimerkiksi vaaralla tai tunturin laella olevat voimalat) kyseessä olevan voimalan melupäästön takuuarvoon lisätään 2 dB.

Rakennuspaikkaa koskeva selvitys

Hankkeessa on kysymys kahden V126-3.3 MW tuulivoimalan (Vestas Wind Systems A/S) rakentamisesta Hartolan kunnan Putkijärven kylässä sijaitsevalle tilalle Seesvaara RN:o 5:35. Tilan pinta-ala on noin 74 hehtaaria. Tuulivoimaloiden napakorkeus on 140 metriä ja kokonaiskorkeus 203 metriä. Ilmatar Hartola Oy on selityksen liitteenä toimittanut uuden asemapiirroksen, jossa tuulivoimalan nro 2 sijainti on muuttunut kauemmaksi Vuorenkyläntiestä. X-koordinaatin osalta muutos on 52 metriä ja Y-koordinaatin osalta 4 metriä. Tuulivoimala nro 1 sijaitsee lähimmillään noin 100 metrin etäisyydellä naapurin rajasta ja lähes 700 metrin etäisyydellä Vuorenkyläntiestä.

Päijät-Hämeen maakuntakaavassa 2006 alueeseen ei kohdistu maankäytöllisiä varauksia. Rakennuspaikan eteläpuolella on matkailupalvelujen alue (RM) ja kyläalue (AT). Kyläaluetta koskevan kaavamerkinnän mukaan aluesuunnittelussa on muun ohella otettava huomioon vapaa-ajan asuminen ja turvattava merkittävien maisema- ja kulttuuriarvojen säilyminen. Maakuntakaavassa on tuulivoimaloiden itäpuolella osoitettu Vuorenkyläntie merkinnällä merkittävä yhdystie (yt 12). Kaavamääräyksen mukaan tiealueilla on voimassa MRL 33 §:n mukainen ehdollinen rakentamisrajoitus.

Rakennuspaikka sijaitsee Hartolan pohjoisosassa Vuorenkyläntien varrella Kinkkulanmäen alueella lähellä Joutsan kunnan rajaa. Rakennuspaikka on tavanomaisessa maa- ja metsätalouskäytössä. Alueella ei ole yleiskaavaa eikä asemakaavaa. Haja-asutus on keskittynyt Vuorenkyläntien varrelle rakennuspaikan eteläpuolella sijaitsevan Vuorenkylän kyläalueelle ja toisaalta sen pohjoispuolelle Joutsan kunnan alueelle. Karttatarkastelun perusteella lähimmät asuin- ja lomarakennukset sijaitsevat noin 800 metrin etäisyydellä tuulivoimaloista.

Hankkeesta laaditut selvitykset

Ramboll Oy on laatinut tuulivoimahankkeesta 19.12.2013 päivätyn ympäristöselvityksen. Selvityksen mukaan tuulivoimaloille vievät rakentamis- ja huoltotiet toteutetaan mahdollisimman pitkälti jo olemassa olevaa tieverkostoa hyödyntäen. Parannettavina teinä on esitetty tuulivoimaloille vievät huoltotiet. Suunnittelualueella tai sen välittömässä läheisyydessä ei sijaitse valtakunnallisesti arvokkaita maisema- tai kulttuuriympäristöalueita ja -kohteita. Kinkkulanmäen eteläpuolella noin kilometrin etäisyydellä sijaitsee maakunnallisesti arvokas Vuorenkylän pohjoisosan kulttuurimaisema. Hankkeen osalta ei muodostu yhteisvaikutuksia melun tai välkkeen osalta suunniteltujen noin 2 kilometrin etäisyydellä olevien Purnuvuoren tuulivoimalaitosten kanssa.

Ramboll Oy on laatinut 17.12.2013 päivätyn kasvillisuus- ja lepakkoselvityksen. Alue ei ole lepakoille tärkeä elinympäristö eikä alueella esiinny huomionarvoista kasvilajistoa.

Ramboll Oy on laatinut 10.12.2013 päivätyn melumallinnuksen, jossa on mallinnettu voimaloiden melutasot SoundPlan 7.1 -melulaskentaohjelmalla ISO 9613-2 -melulaskentamallia käyttäen. Ohjelma on niin sanottu 3D-malli, jossa laskennat suoritetaan kolmiulotteisessa maastoaineistossa. Malli ottaa huomioon muun muassa maastomuodot sekä etäisyysvaimentumisen, ilman ääniabsorption esteet, heijastukset sekä maanpinnan absorptio-ominaisuudet. Mallissa ei ole huomioitu metsäkasvillisuutta melua vaimentavana tekijänä. Tuulivoimalalaitosmallina käytettiin Vestas V126-3.3 MW melutietoja. Valmistajan ilmoituksen mukaan äänitehotaso on 107,5 dB. Melupäästö on mitattu mittausstandardin IEC 61400-11 ed. 3 2012 mukaan. Laitosvalmistaja on arvioinut 1/3-oktaavikaistatiedot Vestas V112-3.0MW -laitoksen tietojen pohjalta. Melukuvassa olevat vyöhykkeet on laskettu maaperän vaikutuskertoimella G=0, joka yliarvioi melutason Kinkkulanmäen pohjoispuolella. Melua kuvaavaan kuvaan on merkitty myös mallinnusohjeistuksen mukaisella (maaston korkeuserot alle 40 m) maaperän vaikutuskertoimella G=0,4 lasketut melutasot. Mallinnustulokset on esitetty ilman häiritsevyys- tai muita korjauksia.

VTT:n raportin mukaan suunnitteluohjearvoihin verrattaessa ei huomioida laskennan epävarmuutta, kun käytetään ohjeistuksen mukaisia vakioituja laskentaparametreja. Laskennan koko epävarmuus on tällöin sisällytetty melupäästön taattuun tai ilmoitettuun arvoon. Mallinnuksessa käytetty melupäästön arvo ei ole taattu melupäästöarvo, vaan vastaavan voimalaitoksen melupäästön perusteella arvioitu arvo. Mallinnukseen ei ole tehty häiritsevyyskorjauksia mahdollisen impulssimaisuuden, kapeakaistaisuuden tai erityisen voimakkaan amplitudimodulaation osalta, koska ympäristöministeriön mukaan korjaukset lisätään siinä tapauksessa, että melun voidaan todeta sisältävän kyseisiä ominaisuuksia. Tällaisia tilanteita esiintyy tyypillisesti vain poikkeavissa sääolosuhteissa ja niiden esiintyminen voidaan luotettavasti todeta ainoastaan mittauksilla. Lisäksi VTT:n raportin (VTT-R-04565-13) ja ympäristöministeriön meluasiantuntijan kannanoton mukaisesti rakennuslupavaiheen melumallinnuksessa ei tarkastella impulssimaisuuden tai amplitudimodulaation vaikutuksia. Vestasin arvion mukaan mallinnuksessa käytetty laitosmalli ei aiheuta merkittävää kapeakaistaista melua.

Melumallinnuksesta laaditun kartan perusteella yksi loma-asunto sijaitsee alueella, jolla ylittyy ympäristöministeriön ohjeen 4/2012 mukainen yöohjearvo 35 dB(A). Lisäksi yksi vakituinen asunto sijaitsee alueella, jolla ylittyy päiväohjearvo 40 dB(A). Mallinnuksessa on käytetty maa­perän vaikutuskertoimena 0. Käyttämällä kerrointa 0,4 melutasoksi saadaan meluarvoksi 38,3 dB loma-asunnon osalta ja 39,7 dB vakituisen asunnon osalta.

A asiakumppaneineen on toimittanut Ramboll Oy:n laatiman 6.7.2015 päivätyn melumallinnuksen. Mallinnus on tehty Vestas V126-3.3MW tuulivoimalalle ja mallinnuksessa kokonaisäänitehotaso on 106,0 dB, kun laitoksessa on sahalaitainen lavan jättöreuna. Vestas on antanut takuun selvityksessä mainitulle kokonaisäänitehotasolle. Meluvyöhykkeet eroavat Ramboll Oy:n aikaisemmin laatiman selvityksen mukaisista meluvyöhykkeistä.

Suunnittelutarveratkaisu

Hartolan ympäristölautakunta on päätöksellään 8.5.2014 § 20 hyväksynyt Ilmatar Hartola Oy:n suunnittelutarveratkaisua koskevan hakemuksen kahden 2–5 megawatin nimellistehoisen tuulivoimalan rakentamiseksi Hartolan kunnan Putkijärven kylässä sijaitsevalle tilalle Seesvaara RN:o 5:35. Ympäristölautakunta on hyväksynyt hakemuksen seuraavin ehdoin:

- Tuulivoimaloiden sijoittelussa käytetään Uudenmaan ELY-keskuksen lausunnossa esitettyjä vähimmäisetäisyyksiä.

- Alueella sijaitseva metsälain 10 §:n nojalla suojeltu ruohokorpi tulee ottaa huomioon tuulivoimaloiden ja niille johtavien huoltoteiden sijainteja suunniteltaessa, jotta ruohokorven luonnontilaisuutta ei vaaranneta. Ruohokorpi tulee merkitä rakentamisen ajaksi maastoon.

- Ennen rakennusluvan hakemista hakijan tulee toimittaa kuntaan puolustusvoimilta pyytämänsä lausunto siitä, millä ehdoilla alueelle voi rakentaa tuulivoimaa.

- Hakijan on haettava lupa lentoesteen asettamiseksi Liikenteen turvallisuusvirasto Trafilta Finavian lausunnon mukaan.

- Hakijan on selvitettävä maantien 6134 soveltuvuus tuulivoiman osien kuljettamiseen. Hakijan on haettava erikoiskuljetuslupa Pirkanmaan ELY-keskukselta hyvissä ajoin ennen kuljetusten aloittamista.

Hämeenlinnan hallinto-oikeus on 28.4.2015 antamallaan päätöksellä numero 15/0158/2 tutkinut valituksen seitsemän valittajan tekemänä ja hylännyt sen. Korkein hallinto-oikeus ei ole 2.2.2016 antamallaan päätöksellä taltionumero 259 myöntänyt valituslupaa asiassa.

Hallinto-oikeuden johtopäätökset

Suunnittelutarveratkaisu

Hanketta koskevalla suunnittelutarveratkaisulla on ratkaistu se, että rakennusluvan erityiset edellytykset tuulivoimalan sijoittamiseen kysymyksessä olevalle alueelle ovat olemassa. Rakennuslupa-asiaa käsiteltäessä ei uudelleen ratkaista maankäyttö- ja rakennuslain 137 §:n edellytysten täyttymistä. Näitä edellytyksiä ovat muun muassa kaavoitukselle mahdollisesti aiheutuva haitta, hankkeen sopivuus maisemalliselta kannalta sekä luonnon- tai kulttuuriympäristön arvojen huomioon ottaminen.

Selvitysten riittävyys

Hankkeen ei ole arvioitu aiheuttavan yhteisvaikutuksia melun tai välkkeen osalta noin kahden kilometrin etäisyydelle suunniteltujen Purnuvuoren tuulivoimalaitosten kanssa. Hankkeen yhteydessä ei ole esitetty selvitystä naapurikunnan puolella sijaitsevista Luhangan Latamäen kuudesta tuulivoimalasta. Valittajien mukaan tuulivoimalat sijaitsevat noin 4 kilometrin etäisyydellä. Kun otetaan huomioon näiden tuulivoimaloiden etäisyys rakennuspaikasta, ei hakijan ole tarvinnut tältä osin esittää tarkempaa selvitystä näistä tuulivoimaloista.

Suunnittelutarveratkaisulla on jo ratkaistu rakennusluvan erityisten edellytysten täyttyminen alueella. Asiassa ei ole ilmennyt, että näitä edellytyksiä tulisi rakennuslupaa myönnettäessä arvioida toisin. Hankkeen vaikutuksia on rakennuslupahakemuksessa maankäyttö- ja rakennuslain ja -asetuksen edellyttämällä tavalla riittävästi selvitetty niin, että rakennusluvan myöntämisen muidenkin edellytysten arviointi on ollut mahdollista.

Maakuntakaava

Vireillä olevalla maakuntakaavalla ei ole oikeudellista merkitystä rakennuslupa-asiaa ratkaistaessa. Tuulivoimala nro 1 sijaitsee etäällä Vuorenkyläntiestä, eikä luvan myöntäminen vaikeuta A:n ja hänen asiakumppaneidensa väittämällä tavalla voimassa olevan maakuntakaavan tiealuevarauksen toteutumista. Tuulivoimalan nro 2 osalta rakentamisen sijoittuminen riittävän etäälle tien suoja-alueesta on ratkaistu jo lainvoimaisessa suunnittelutarveratkaisussa.

Rakennuspaikka

Tuulivoimaloiden sijoittamista koskevissa säännöksissä tai viranomaisten antamissa ohjeissa ja määräyksissä ei ole mainintaa metrimääräisistä suojaetäisyyksistä lähimpiin häiriintyviin kohteisiin. Myöskään tuulivoimaloiden välisestä etäisyydestä ei ole annettu sitovia määräyksiä. Maankäyttö- ja rakennuslaissa tai -asetuksessa ei ole erityisiä säädöksiä tuulivoimalan vähimmäisetäisyydestä naapurikiinteistön rajaan. Rakennusluvan laillisuutta arvioitaessa on otettava huomioon maankäyttö- ja rakennusasetuksessa säädetyt yleiset rakennusten vähimmäisetäisyyksiä koskevat säädökset. Naapurikiinteistöjä ei ole kaavoitettu rakentamiseen. Tuulivoimalan rakennuspaikan etäisyydestä edellä esitetty selvitys huomioon ottaen hanke on tältä osin lainmukainen. Tilan Seesvaara suuri pinta-ala huomioon ottaen rakennuspaikka on riittävän suuri. Hallinto-oikeus toteaa lisäksi, että rakennuspaikalla ei tule sovellettavaksi Hartolan kunnan rakennusjärjestyksen 38 §, koska alueella ei ole voimassa ennen 1.9.1990 vahvistettua rakennuskaavaa.

Tie

Ympäristöselvityksen perusteella parannettavia teitä ovat vain tuulivoimaloille vievät huoltotiet. Lisäksi rakennuspaikkana oleva tila Seesvaara rajautuu Vuorenkyläntiehen. Tähän nähden voidaan arvioida, että rakennuspaikalle on käyttökelpoinen pääsytie tai mahdollisuus sellaisen järjestämiseen. Myöskään teiden rakentamisen ei voida olettaa aiheuttavan kunnalle erityisiä kustannuksia.

Soveltuvuus rakennettuun ympäristöön ja maisemaan sekä kauneuden ja sopusuhtaisuuden vaatimukset

Suunnittelutarveratkaisulla on jo ratkaistu, että hakemuksen mukaisten tuulivoimaloiden sijoittaminen kysymyksessä olevalle alueelle on sopivaa maisemalliselta kannalta. Tuulivoimala soveltuu rakennettuun ympäristöön ja maisemaan sekä täyttää kauneuden ja sopusuhtaisuuden vaatimukset myös maankäyttö- ja rakennuslain 136 §:n edellyttämällä tavalla. Hanke ei myöskään ole Hartolan kunnan rakennusjärjestyksen vastainen.

TV-lähetykset ja matkapuhelinyhteydet

Lupaehdoissa on edellytetty, että hankkeeseen ryhtynyt taho asentaa TV ja/tai radiolähetysten häiriötilanteessa vahvistimet ja todentaa lähetysten toimivuuden mittauksin. Matkapuhelinyhteyksien osalta luvassa ei ole annettu erityisiä määräyksiä. Hallinto-oikeuden käsityksen mukaan hakemuksen mukaisen tuulivoimalan rakentaminen ei tältä osin kuitenkaan tarpeettomasti haittaa naapuria maankäyttö- ja rakennuslain tarkoittamalla tavalla.

Melu

Hanketta koskevalla suunnittelutarveratkaisulla on ratkaistu, että rakennusluvan erityiset edellytykset tuulivoimalan sijoittamiselle kysymyksessä olevalle alueelle ovat olemassa. Rakennuslupahakemus ja nyt lainvoimainen suunnittelutarveratkaisu ovat perustuneet samaan vuoden 2013 meluselvitykseen. Meluselvityksessä ei ole käytetty niin sanottua takuuarvoa. Valmistajan arvion mukaan mallinnuksessa käytetty laitosmalli ei aiheuta merkittävää kapeakaistaista melua ja melun kapeakaistainen luonne vähenee etäisyyden kasvaessa melulähteestä. Tuulivoimalan ei ole ilmoitettu aiheuttavan ohjeessa tarkoitettua amplitudimoduloitunutta tai kapeakaistaista melua. Asiassa ei ole ilmennyt sellaisia seikkoja, joiden perusteella tehtyä meluselvitystä olisi melun häiritsevyyskorjausten osalta arvioitava toisin kuin suunnittelutarveratkaisun yhteydessä. Vastaavalla tavalla voidaan todeta Ympäristöhallinnon ohjeen 2/2014 mahdollistavan vaikutuskertoimen 0,4 käyttämisen maa-alueilla. Myöskään sisämelutasoja ei ole tarvinnut erikseen selvittää, vaan ne on voitu arvioida Ympäristöministeriön ohjeen 4/2012 mukaisesti ottamalla huomioon rakennusten vaipan ääneneristävyys. Mallinnuksen perusteella on voitu arvioida, ettei sisämelutaso nouse maankäyttö- ja rakennuslain vastaiseksi.

Melumallinnuksessa on ilmoitettu korkeuseroksi yli 40 metriä. Asiakirjoista saatavan selvityksen perusteella ne rakennukset, joissa korkeusero tuulivoimaloiden perustuksiin on yli 60 metriä sijaitsevat kuitenkin niin kaukana, ettei ohjeen mukaisella 2 dB:n lisäyksellä voida katsoa olevan ratkaisevaa merkitystä asiassa.

Edellä kerrotun perusteella ja kun lisäksi otetaan huomioon mitä suunnittelutarveratkaisussa on sanottu melusta, tuulivoimaloista ei ennalta arvioiden aiheudu sellaisia meluvaikutuksia ympäröivälle asutukselle, että hanke olisi maankäyttö- ja rakennuslain vastainen.

Etäisyys varalaskupaikasta

A asiakumppaneineen ovat tuoneet esille, että puolustusvoimat on lausunnossaan edellyttänyt 12 kilometrin etäisyyttä Joutsan varalaskupaikasta ja tuulivoimalan nro 2 etäisyys on noin 11,7 km. Kyseinen seikka ei loukkaa A ja hänen asiakumppaneidensa oikeutta, eikä päätös voi siten tulla kumotuksi tällä perusteella.

Lupaehdot

(---)

Tuulivoimalan ympäristöluvan tarve arvioidaan ympäristönsuojelulain ja -asetuksen säännösten perusteella. Ympäristölupa-asian ratkaiseminen on rakennuslupa-asian ratkaisemisesta erillinen menettely, eikä rakennuslupa-asian käsittelyn yhteydessä ratkaista hankkeen ympäristöluvan tarvetta. Rakennusluvan ja ympäristöluvan osalta ei ole säädetty erityistä etusijajärjestystä. Tähän nähden lautakunnan asettama ehto ympäristöluvan lainvoimaisuudesta ennen aloituskokousta on sellainen ehto, jota rakennusluvan yhteydessä ei ole voitu asettaa ja ehto on poistettava. Mahdollisen ympäristöluvan tarve ratkaistaan eri menettelyssä.

Tuulivoimalan nro 2 sijainti

Ilmatar Hartola Oy on selityksessään ilmoittanut tuulivoimalan nro 2 osalta uuden sijainnin. Enemmän viivästyksen välttämiseksi hallinto-oikeus määrää, että tuulivoimala nro 2 on sijoitettava suunnittelutarveratkaisupäätöksen lupaehdoissa edellytetyllä tavalla.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Perusteluissa mainitut

Maankäyttö- ja rakennuslaki 134 §

Maankäyttö- ja rakennusasetus 65 §

Muutoksenhakua koskeva ohje

Siltä osin kuin hallinto-oikeus on muuttanut valituksenalaisia päätöksiä, tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. (---)

Muilta osin tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan. (---)

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Ulla-Maarit Heljasvuo, Elina Tanskanen ja Ville Härmä, joka on myös esitellyt asian.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A ja hänen asiakumppaninsa ovat pyytäneet lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä. Valituksessaan he ovat vaatineet, että Hämeenlinnan hallinto-oikeuden ja Hartolan ympäristölautakunnan päätökset kumotaan ja Ilmatar Hartola Oy:n rakennuslupahakemukset hylätään. Asia on toissijaisesti palautettava Hartolan ympäristölautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi. Valitus on tutkittava myös niiden valittajien osalta, joiden valituksen hallinto-oikeus on jättänyt tutkimatta. Rakennuslupapäätösten täytäntöönpano on kiellettävä.

Vaatimustensa tueksi A ja hänen asiakumppaninsa ovat viitanneet asiassa aiemmin esittämäänsä sekä lausuneet lisäksi muun ohella seuraavaa:

Tuulivoimalalle nro 2 on myönnetty rakennuslupa vastoin 8.5.2014 tehdyssä suunnittelutarveratkaisussa määrättyä vähimmäisetäisyyttä Vuorenkyläntiehen. Vaikka rakennuksen sijainti on määriteltävä rakennusluvassa täsmällisesti, hallinto-oikeus on päätöksessään määritellyt tuulivoimalan nro 2 sijainnin ainoastaan siten, että voimala on sijoitettava suunnittelutarveratkaisupäätöksen lupaehdoissa edellytetyllä tavalla.

Hallinto-oikeus on päätöksellään kumonnut rakennusluvista lupaehdon, jonka mukaan aloituskokouksen pitämisen edellytyksenä oli ympäristöluvan lainvoimaisuus. Hallinto-oikeus ei ole huomioinut, että ympäristölautakunta on jo rakennuslupien hyväksymistä edeltävässä päätöksenteossa tosiasiallisesti ratkaissut ympäristöluvan tarpeen ja sitonut ympäristölupakäsittelyn osaksi rakennuslupia koskevaa päätöksentekoa. Ympäristölupa-asiaa ei siten voida rakennuslupien lainmukaisuutta vaarantamatta irrottaa rakennuslupakäsittelystä.

Rakennuslupien tulee perustua nimenomaan rakennettavaksi valittua tuulivoimalamallia koskeviin melumallinnuksiin. Hallinto-oikeus on arvioinut tuulivoimaloiden vaatimaa suojaetäisyyttä asutukseen ainoastaan suunnittelutarveratkaisua varten 10.12.2013 laaditun melumallinnuksen perusteella, eikä ole lainkaan huomioinut rakennuslupahakemuksia varten 6.7.2015 laadittua melumallinnusta.

Suunnittelutarveratkaisua varten 10.12.2013 laadittu melumallinnus on ympäristöhallinnon ohjeen 2/2014 vastainen, koska siinä ei ole käytetty lähtöarvona laitosvalmistajan ilmoittamaa takuuarvoa. Melumallinnuksen lähtöarvo ei ole perustunut laitevalmistajan antamaan dokumenttiin, vaan se on arvioitu. Tästä huolimatta ympäristöhallinnon ohjeiden mukaista 2 dB:n lisäystä käytettyyn melupäästöarvoon ei ole tehty. Myöskään lähialueen asuinrakennusten ja voimaloiden perustusten yli 60 metrin korkeuserosta johtuvaa 2 dB:n lisäystä melupäästön lähtöarvoon ei ole tehty, eikä melun kapeakaistaisuutta ja amplitudimodulaatiota ole huomioitu. Meluselvityksestä puuttuu lisäksi pienitaajuista melua ja sisämelua koskevat mallinnukset. 10.12.2013 laadittua melumallinnusta ei edellä mainittu huomioon ottaen voida pitää riittävänä meluselvityksenä rakennuslupavaiheessa.

6.7.2015 laaditussa melumallinnuksessa todetaan, että laitosmallin suurin A-painotettu kokonaisäänitehotaso on 106,0 dB ja että laitevalmistaja on antanut takuun selvityksessä mallinnettujen voimalaitosten kokonaisäänitehotasoille. Lisäksi mallinnuksessa on viitattu dokumenttiin, josta laitemallin melutiedot ilmenevät. Kyseisessä dokumentissa ei kuitenkaan ole esitetty standardin IEC 61400-14 mukaisia takuuarvoja, eikä takuuarvoja ole dokumentissa kerrotuilla tiedoilla mahdollista edes laskea. Ympäristölautakunta on laiminlyönyt selvitysvelvollisuutensa, koska se ei ole tarkistanut melumallinnuksen perusteena olevia tietoja. Kun mallinnuksen lähtöarvona käytetty kokonaisäänitehotaso ei ole ympäristöhallinnon ohjeessa tarkoitettu takuuarvo, olisi mallinnuksen lähtöarvoon tullut lisätä 2 dB:n varmuusarvo. 6.7.2015 laaditussa melumallinnuksessa on lisäksi käytetty sahalaitalapaisen laitosmallin melupäästöarvoa, vaikka rakennusluvat on myönnetty sileälapaiselle laitosmallille. Melun kapeakaistaisuutta ja amplitudimodulaatiota ei ole tässäkään melumallinnuksessa huomioitu ja pienitaajuisen melun mallintaminen on suoritettu ainoastaan yhden rakennuksen osalta. Koska melumallinnus perustuu virheellisiin lähtöarvoihin ja se on lisäksi laadittu eri laitosmallille kuin mille rakennusluvat on myönnetty, se ei anna oikeaa kuvaa tuulivoimaloiden meluvaikutuksista. Oikeilla lähtöarvoilla laaditussa melumallinnuksessa melun leviämisetäisyys olisi lähes kaksinkertainen ja melumallinnus olisi osoittanut meluarvojen ylittyvän vähintään 1 500 metrin etäisyydellä tuulivoimaloista. Melutasot lähimmissä rakennuksissa olisivat tällöin jo 8 dB suuremmat kuin 6.7.2015 laaditun melumallinnuksen tulokset osoittavat.

Yli 200 metriä korkeiden tuulivoimaloiden rakentaminen huomattavasti ympäristöään korkeammalle paikalle Vuorenkylän vanhaan kylämaisemaan on maankäyttö- ja rakennuslain 136 ja 137 §:ien sekä Hartolan kunnan rakennusjärjestyksen vastaista. Tuulivoimalat sijaitsevat lisäksi 11,2 ja 11,7 kilometrin etäisyydellä Joutsan varalaskupaikasta. Näin ollen puolustusvoimien 16.10.2014 päivätyssä lausunnossa esitetty vaatimus vähintään 12 kilometrin etäisyydestä Joutsan varalaskupaikkaan ei täyty.

Mikäli valittajien valitusoikeus määritetään hanketta varten laadittujen melumallinnusten perusteella, on tässä arvioinnissa huomioitava melumallinnuksien puutteet ja virheet. Valitusoikeus tulee olla niillä valittajilla, joiden kiinteistöillä melun suunnitteluohjearvot todennäköisesti ylittyisivät melumallinnusten virheiden korjaamisen jälkeen.

Hartolan ympäristölautakunta on antanut selvityksen, jossa se on esittänyt valituksen hylkäämistä sekä lausunut lisäksi muun ohella seuraavaa:

Rakennuslupapäätökset perustuvat lainvoimaiseen suunnittelutarveratkaisuun, jossa on käsitelty tuulivoimaloiden rakentamisen edellytykset. Hallinto-oikeuden päätöksessä mainittua tuulivoimalan nro 2 sijaintimuutosta koskeva asemapiirroksen päivitys on hyväksytty 30.11.2016.

Ilmatar Hartola Oy:lle on varattu tilaisuus selityksen antamiselle. Selitystä ei ole annettu.

A ja hänen asiakumppaninsa ovat antaneet vastaselityksen.

A ja hänen asiakumppaninsa ovat vielä toimittaneet 31.3.2017 ja 31.5.2017 päivätyt lisäkirjoitukset.

Hartolan ympäristölautakunta on korkeimman hallinto-oikeuden pyynnöstä toimittanut tuulivoimalan nro 2 sijaintimuutosta koskevan rakennustarkastajan 30.11.2016 (§ 121) tekemän päätöksen sekä siihen liittyvän asemapiirroksen.

A ja hänen asiakumppaninsa ovat toimittaneet 7.9.2017 päivätyn lisäkirjoituksen.

A:n ja hänen asiakumppaneidensa vastaselitys sekä lisäkirjoitukset on lähetetty tiedoksi Hartolan ympäristölautakunnalle sekä Ilmatar Hartola Oy:lle. Hartolan rakennustarkastajan 30.11.2016 (§ 121) tekemä päätös on lähetetty tiedoksi A:lle ja hänen asiakumppaneilleen sekä Ilmatar Hartola Oy:lle.

A ja hänen asiakumppaninsa ovat vielä toimittaneet 22.9.2017 päivätyn lisäkirjoituksen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1. Korkein hallinto-oikeus oikaisee hallinto-oikeuden päätökseen liitetyn muutoksenhakuohjauksen kuulumaan seuraavasti:

Siltä osin kuin hallinto-oikeus on jättänyt valituksen tutkimatta, päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan. Muilta osin päätökseen saa hakea muutosta valittamalla.

2. Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian A:n, B:n, C:n, D:n, E:n, F:n, G:n, H:n, I:n, J:n, K:n, L:n, M:n, N:n, O:n, P:n, T:n, U:n, V:n, W:n, X:n, Y:n, Z:n, Å:n, Ä:n, Ö:n, AA:n, BB:n, CC:n, DD:n, EE:n, FF:n, GG:n, HH:n, II:n ja JJ:n osalta valituslupa-asiana. Valituslupaa ei myönnetä. Korkein hallinto-oikeus ei siten anna ratkaisua A:n ja hänen edellä mainittujen 35 asiakumppaninsa valitukseen.

Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian Q:n sekä R:n ja S:n valituksesta valitusasiana.

3. Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätös kumotaan siltä osin kuin se koskee tuulivoimalalle nro 2 myönnettyä rakennuslupaa. Hartolan ympäristölautakunnan 27.8.2015 (§ 62) tekemä päätös kumotaan ja asia palautetaan tältä osin ympäristölautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi.

4. Valitus hylätään tuulivoimalaa nro 1 koskevaa Hartolan ympäristölautakunnan päätöstä 27.8.2015 (§ 61) koskevilta osin. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei tältä osin muuteta.

5. Täytäntöönpanon kieltämistä koskeva vaatimus hylätään tuulivoimalaa nro 2 koskevan rakennuslupapäätöksen osalta. Lausuminen täytäntöönpanon kieltämistä koskevasta vaatimuksesta raukeaa tuulivoimalaa nro 1 koskevan rakennuslupapäätöksen osalta.

Perustelut

1. Muutoksenhaku hallinto-oikeuden päätökseen

Maankäyttö- ja rakennuslain 190 §:n 3 momentin mukaan rakennuslupa-asiassa hallinto-oikeuden päätökseen, jolla valitus on jätetty tutkimatta tai jolla ei ole muutettu valituksen kohteena ollutta viranomaisen päätöstä, saa hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.

Hallinto-oikeus on jättänyt A:n ja hänen asiakumppaneidensa valituksen muiden kuin Q:n sekä R:n ja S:n tekemänä tutkimatta. Siltä osin kuin hallinto-oikeus on jättänyt valituksen tutkimatta, valituksen tutkiminen korkeimmassa hallinto-oikeudessa edellyttää maankäyttö- ja rakennuslain 190 §:n 3 momentti huomioon ottaen, että korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.

Hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään Ilmatar Hartola Oy:n valituksesta poistanut kaksi Hartolan ympäristölautakunnan tekemiin rakennuslupapäätöksiin sisältynyttä lupaehtoa sekä lisäksi määrännyt tuulivoimalan nro 2 sijaintia muutettavaksi. Hallinto-oikeus on siten maankäyttö- ja rakennuslain 190 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla muuttanut valituksen kohteina olleita kunnan viranomaisen päätöksiä ja niillä valittajilla, joiden valituksen hallinto-oikeus on tutkinut, on oikeus hakea hallinto-oikeuden päätökseen muutosta valittamalla.

Hallinto-oikeuden päätökseen liitetty muutoksenhakuohjaus on edellä lausuttu huomioon ottaen oikaistava kuulumaan siten, että siltä osin kuin hallinto-oikeus on jättänyt valituksen tutkimatta, päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja muilta osin päätökseen saa hakea muutosta valittamalla.

2. Valituslupahakemuksen hylkääminen

Sen perusteella, mitä asiassa on esitetty ja mitä asiakirjoista muutoin ilmenee, asian saattamiseen korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavaksi ei ole maankäyttö- ja rakennuslain 190 §:n 3 momentissa ja hallintolainkäyttölain 13 §:n 2 momentissa säädettyä valitusluvan myöntämisen perustetta.

3. Tuulivoimalaa nro 2 koskevan rakennuslupapäätöksen kumoaminen

Hartolan ympäristölautakunnan 8.5.2014 (§ 20) tekemällä suunnittelutarveratkaisua koskevalla päätöksellä on ratkaistu, että edellytykset kahden tuulivoimalan sijoittamiselle kysymyksessä olevalle alueelle ovat olemassa. Mainitun suunnittelutarveratkaisun ehtojen mukaan tuulivoimaloiden sijoittelussa käytetään Uudenmaan ELY-keskuksen lausunnossa esitettyjä vähimmäisetäisyyksiä.

Uudenmaan ELY-keskus on 24.4.2014 antamassaan lausunnossa todennut, että tuulivoimalan pienin sallittu etäisyys maantiestä on voimalan kokonaiskorkeus lisättynä maantien suoja-alueen leveydellä. Tuulivoimaloiden kokonaiskorkeus on rakennushakemukseen liitettyjen pääpiirustusten perusteella 203 metriä, ja maantien suoja-alueen leveydeksi on Uudenmaan ELY-keskuksen lausunnossa todettu 20 metriä maantien keskilinjasta. Rakennettavien tuulivoimaloiden vähimmäisetäisyydeksi maantien keskilinjasta muodostuu näin ollen 223 metriä.

Tuulivoimaloiden nro:t 1 ja 2 sijainnit on esitetty 2.6.2015 päivätyssä huoltotie- ja nostoalue yleiskartassa, joka on hyväksytty rakennuslupapäätösten yhteydessä rakentamisessa noudatettavaksi. Mainitun piirustuksen mukaan tuulivoimalan nro 2 etäisyys maantiestä 6134 (Vuorenkyläntie) on noin 180 metriä. Tuulivoimalan nro 2 rakennuslupapäätöksen yhteydessä hyväksytty sijainti ei siten täytä suunnittelutarveratkaisussa asetettua ehtoa vähimmäisetäisyydestä Vuorenkyläntiehen.

Rakennusluvan hakija on rakennuslupapäätöksen tekemisen jälkeen, asian ollessa vireillä Hämeenlinnan hallinto-oikeudessa toimittanut hallinto-oikeudelle 1.12.2015 päivätyn muutetun hankkeen asemapiirroksena toimivan huoltotie- ja nostoalue yleiskartan, jossa tuulivoimalan nro 2 sijaintia on muutettu noin 50 metriä kauemmas Vuorenkyläntiestä.

Rakentamisessa noudatettavat pääpiirustukset hyväksytään maankäyttö- ja rakennuslain 134 §:n 1 momentin mukaan rakennusluvan myöntämisen yhteydessä. Rakennuslupapäätöksessä tarkoitetun rakennuksen sijainti on yksi keskeisistä pääpiirustuksissa esitettävistä seikoista. Huoltotie- ja nostoalue yleiskartta on tässä tapauksessa toiminut hankkeen asemapiirroksena.

Hallintotuomioistuimen tehtävänä on rakennuslupapäätöksestä tehdyn hallintovalituksen johdosta tutkia kunnan rakennusvalvontaviranomaisen tekemän päätöksen lainmukaisuus. Vaikka hallintotuomioistuin voi hallintovalituksena tutkittavassa asiassa tietyin edellytyksin myös muuttaa kunnan rakennusvalvontaviranomaisen tekemän päätöksen sisältöä, rakennuksen sijainti on kuitenkin sellainen rakennusluvan keskeisiin myöntämisedellytyksiin liittyvä seikka, jota ei voida muuttaa arvioimatta rakennusluvan myöntämisedellytyksiä kokonaisuudessaan uudelleen. Hallinto-oikeus ei tämän vuoksi ole voinut määrätä tuulivoimalan nro 2 sijainnin muuttamisesta.

Kun otetaan huomioon, että Ilmatar Hartolan Oy:n rakennuslupahakemuksen tarkoittama hanke ei ole ollut tuulivoimalan nro 2 sijainnin osalta ympäristölautakunnan 8.5.2014 (§ 20) tekemän suunnittelutarveratkaisun ehtojen mukainen, edellytyksiä rakennuslupahakemuksen hyväksymiselle tuulivoimalan nro 2 osalta ei ole ollut. Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätös on tästä syystä kumottava tuulivoimalaa nro 2 koskevalta osin ja myös Hartolan ympäristölautakunnan 27.8.2015 (§ 62) tekemä tuulivoimalaa nro 2 koskeva rakennuslupapäätös on kumottava ja asia on palautettava tuulivoimalan nro 2 sijaintimuutosta koskevan asian käsittelemistä varten Hartolan ympäristölautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi.

Hartolan rakennustarkastajan 30.11.2016 (§ 121) tekemällä päätöksellä ei ole merkitystä arvioitaessa nyt muutoksenhaun kohteena olevien päätösten lainmukaisuutta.

4. Valituksen hylkääminen tuulivoimalaa nro 1 koskevan rakennuslupapäätöksen osalta

4.1 Etäisyys Joutsan varalaskupaikkaan

Hartolan ympäristölautakunnan 8.5.2014 (§ 20) tekemän suunnittelutarveratkaisun ehtojen mukaan ennen rakennusluvan hakemista hakijan tulee toimittaa kuntaan puolustusvoimilta pyytämänsä lausunto siitä, millä ehdoilla alueelle voi rakentaa tuulivoimaa.

Rakennuslupien hakija on hankkinut puolustusvoimilta 16.10.2014 päivätyn lausunnon, jossa todetaan, että puolustusvoimat ei vastusta suunnitelman mukaisten tuulivoimaloiden rakentamista Hartolan Kinkkulanmäen alueelle. Hankkeen jatkosuunnittelussa on lausunnon mukaan kuitenkin huomioitava, että Joutsan varalaskupaikkaan vähintään 12 kilometrin etäisyys säilyy.

A:n ja hänen asiakumppaneidensa valituksen mukaan tuulivoimalat sijaitsevat varalaskupaikan keskipisteestä mitattuna 11,2 (voimala nro 1) ja 11,7 (voimala nro 2) kilometrin etäisyydellä Joutsan varalaskupaikasta. Tuulivoimalat sijoittuvat pohjois–etelä suuntaisen Valtatie 4:n länsipuolelle.

Ottaen huomioon, että tuulivoimaloiden etäisyys Joutsan varalaskupaikasta on mittaustavasta riippuen lähes 12 kilometriä, eikä asiassa esitetystä selvityksestä muutoinkaan ilmene, että tuulivoimalan nro 1 sijoittamisesta rakennuslupapäätöksessä esitetyllä tavalla aiheutuisi haittaa varalaskupaikan käyttämiselle, tuulivoimalalle nro 1 myönnettyä rakennuslupaa on tältä osin pidettävä suunnittelutarveratkaisun ehtojen mukaisena.

4.2 Meluvaikutukset

Hartolan ympäristölautakunnan 8.5.2014 (§ 20) tekemällä suunnittelutarveratkaisulla on ratkaistu, että rakennusluvan erityiset edellytykset tuulivoimaloiden sijoittamiselle kysymyksessä olevalle alueelle ovat olemassa. Suunnittelutarveratkaisu on perustunut hankkeen meluvaikutuksia koskevan arvioinnin osalta 10.12.2013 laadittuun Ramboll Finland Oy:n melumallinnukseen.

Tuulivoimaloiden melun mallintamista koskevan ympäristöministeriön ohjeen 2/2014 mukaan rakennuslupaharkinnassa tarkastellaan vain toteutettavaksi valittua vaihtoehtoa. Uutta melumallinnusta ei tarvita, mikäli valittu ratkaisu on joku jo edellisessä vaiheessa tarkastelluista suunnitteluvaihtoehdoista ja valitun vaihtoehdon on todettu alittavan suunnittelu- tai tunnusarvon.

Vuonna 2013 laadittua melumallinnusta on päivitetty Ramboll Finland Oy:n 6.7.2015 laatimalla melumallinnuksella. Molemmat melumallinnukset on tehty Vestas V126-3.3 MW laitosmallilla. Vuoden 2015 mallinnus koskee kuitenkin laitosmallia, jossa on sahalaitaiset lavan jättöreunat.

Vuonna 2013 laaditussa melumallinnuksessa on käytetty lähtöarvona äänitehotasoa 107,5 dB, joka ei ole ympäristöministeriön ohjeissa 4/2012 ja 2/2014 tarkoitettu takuuarvo. Mallinnuksessa todetaan, että mallinnuksessa käytetty arvo ei ole taattu melupäästöarvo, vaan vastaavan voimalaitoksen melupäästön perusteella arvioitu arvo. Melumallinnus on kuitenkin katsottu suunnittelutarveratkaisusta päätettäessä riittävän luotettavaksi hankkeen vaikutusten arvioinnin kannalta.

Vuonna 2015 laaditussa melumallinnuksessa, joka koskee sahalaitaisilla lavan jättöreunoilla varustettua laitosmallia, mallinnuksen lähtöarvona on käytetty kokonaisäänitehotasoa 106 dB. Melumallinnuksessa todetaan, että voimalavalmistaja on antanut takuun selvityksessä mallinnettujen voimalaitosten kokonaisäänitehotasolle. Mallinnuksessa on ympäristöministeriön ohjeen 2/2014 edellyttämällä tavalla otettu huomioon alueen korkeuserot ja tehty ohjeessa edellytetyt korjaukset niiden kiinteistöjen osalta, joiden korkeusero tuulivoimaloiden perustuksiin on yli 60 metriä. Mallinnuksessa todetaan, että kohteet joissa korjaus tulee kysymykseen, sijaitsevat verrattain kaukana tuulivoimaloista, eikä korjauksella ole siten olennaista vaikutusta melutasoihin.

A ja hänen asiakumppaninsa ovat liittäneet valitukseensa diplomi-insinööri Denis Siposen 1.4.2016 päivätyn asiantuntijalausunnon, jossa todetaan, että vuonna 2015 laaditussa melumallinnuksessa mainitut mallinnetun laitosmallin melutietoja koskevat dokumentit eivät sisällä tietoa kyseisen laitosmallin lähtömelun takuuarvotasosta. Mainittu asiantuntijalausunto ei kuitenkaan sinällään osoita, että mallinnuksessa käytetty melutason lähtöarvo olisi virheellinen.

Hartolan ympäristölautakunnan rakennuslupapäätös 27.7.2015 (§ 61) koskee voimalamallia Vestas V126-3.3 MW. Päätöksessä ei ole yksilöity, tarkoitetaanko sileälapaista voimalamallia vai sahalaitaisilla lavan jättöreunoilla varustettua voimalamallia. Koska vuoden 2015 mallinnuksessa käytetty voimalatyyppi ei asiassa esitetyn selvityksen perusteella ylitä meluvaikutuksiltaan suunnittelutarveratkaisua laadittaessa arvioitua voimalatyyppiä ja kumpaakin voimalatyyppiä käytettäessä melutasot ovat melumallinnusten perusteella vakituisella asutuksella tai yksittäisten loma-asuntojen kohdalla alle 40 dB ja loma-asuntoalueiden kohdalla melutaso alittaa 35 dB, rakennuslupapäätöstä ei ole pidettävä lainvastaisena sillä perusteella, että siinä ei ole yksilöity, koskeeko rakennuslupa sileälapaista vai sahalaitaisilla lavan jättöreunoilla varustettua voimalamallia.

Kun edelleen otetaan huomioon tuulivoimaloiden meluvaikutuksista saatu selvitys kokonaisuudessaan, nyt arvioitavana olevan tuulivoimalan nro 1 rakentamisen ei voida ennalta arvioiden katsoa aiheuttavan maankäyttö- ja rakennuslain 135 §:n 1 momentin 6 kohdassa tarkoitettua tarpeetonta haittaa naapurille tai vaikeuttavan naapurikiinteistön sopivaa rakentamista.

4.3 Täydentävät perustelut ja lopputulos

Tämän vuoksi ja kun muutoin otetaan huomioon edellä ilmenevät hallinto-oikeuden päätöksen perustelut sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen tuulivoimalalle nro 1 myönnettyä rakennuslupaa koskevilta osin ei ole perusteita.

5. Rakennuslupapäätösten täytäntöönpanon kieltämistä koskeva vaatimus

Tuulivoimalaa nro 2 koskeva ympäristölautakunnan päätös on edellä ratkaisukohdasta 3 ilmenevällä tavalla kumottu ja asia on palautettu ympäristölautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi. Rakennusluvan hakijalle ei ole myönnetty maankäyttö- ja rakennuslain 144 §:ssä tarkoitettua oikeutta rakennustöiden aloittamiseen ennen rakennuslupapäätöksen lainvoimaisuutta, eikä rakennuslupapäätös ole muutoinkaan täytäntöön pantavissa. Täytäntöönpanon kieltämistä koskevan määräyksen antamiselle tuulivoimalan nro 2 osalta ei siten ole perusteita.

Valituksen tultua hylätyksi tuulivoimalan nro 1 rakennuslupaa koskevan ympäristölautakunnan päätöksen osalta lausuminen täytäntöönpanon kieltämistä koskevasta vaatimuksesta raukeaa tältä osin.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Pekka Vihervuori sekä oikeusneuvokset Hannu Ranta, Mika Seppälä, Kari Tornikoski ja Jaakko Autio. Asian esittelijä Petri Hellstén.

Lyhyt ratkaisuseloste 30.10.2017/5488

Hallinto-oikeus oli jättänyt maankäyttö- ja rakennuslain 193 §:n nojalla tutkimatta muutoksenhakijoiden valituksen neljän tuulivoimalan rakentamista koskevasta suunnittelutarveratkaisusta. Asiassa oli korkeimmassa hallinto-oikeudessa kysymys siitä, millä tavoin kyseessä olevaan tuulivoimarakentamiseen mahdollisesti liittyvä kaavallisen suunnittelun tarve oli otettava huomioon muutoksenhakijoiden valitusoikeutta määriteltäessä. Asiassa oli erityisesti arvioitavana, merkitsikö mahdollisen kaavallisen suunnittelun tarve sitä, että valitusoikeus suunnittelutarveratkaisusta tällaisessa tilanteessa olisi myös niillä, joilla olisi valitusoikeus kaavapäätöksestä. Mikäli valitusoikeus määräytyisi kuten kaavavalituksessa, valitusoikeus olisi kaikilla kunnan jäsenillä. Samalla myös valituslaji muuttuisi kunnallisvalitukseksi.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että mikäli valitusoikeus suunnittelutarveratkaisua koskevasta päätöksestä voisi tietyissä tilanteissa määräytyä kuten kaavavalituksissa, tämä merkitsisi merkittävää poikkeamista maankäyttö- ja rakennuslain asiaryhmäkohtaisesta valitusoikeussääntelystä. Näin ollen tällaiselle tulkinnalle, jota myöskään lain sanamuoto ei mahdollistanut, olisi oltava erityisen painavat muutoksenhakijoiden oikeusturvan toteutumiseen liittyvät perusteet. Koska maankäyttö- ja rakennuslain 193 §:n perusteella määräytyvien valittamiseen oikeutettujen määrittelemisessä oli mahdollista ottaa laajasti huomioon suunnittelutarveratkaisulla mahdollistetun hankkeen erityispiirteet ja arvioidut vaikutukset, sellaisia erityisen painavia muutoksenhakijoiden oikeusturvaan liittyviä perusteita, jotka edellyttäisivät valitusoikeuden tulkitsemista edellä mainitussa pykälässä säädettyä laajemmin, ei katsottu olevan.

Maankäyttö- ja rakennuslaki 137 §, 188 § 1 momentti ja 193 §

Ks. ja vrt. esimerkiksi KHO 2009:48, jossa valitusoikeus rakennuslupa-asiassa määräytyi maankäyttö- ja rakennuslain 193 §:n eikä 192 §:n mukaisesti, kun hanke edellytti poikkeuslupaa.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Kuusiniemi, Riitta Mutikainen, Mika Seppälä, Taina Pyysaari ja Jaakko Autio. Asian esittelijä Petri Hellstén.

Asia Ympäristölupaa koskeva valitus

Valittaja A, B, C, D, E, F, G, H, I, J, K, L, M, N, O, P, Q ja R

Päätös, jota valitus koskee

Vaasan hallinto-oikeus 2.9.2016 nro 16/0427/3

Asian taustaa

Hämeenlinnan ympäristö- ja rakennuslautakunta oli 4.10.2010 antamallaan päätöksellä (22.9.2010, § 170) myöntänyt S:lle ympäristöluvan Hämeenlinnan kaupungin Ilmoilan kylässä sijaitsevalla Vähä-Sipilän tilalla 109-443-6-37 olevan 923 lihasian sikalan toimintaan.

Vaasan hallinto-oikeus oli päätöksellään 31.5.2012 nro 12/0361/2 kumonnut ympäristö- ja rakennuslautakunnan päätöksen ja hylännyt ympäristölupahakemuksen siltä osin kuin tilan eläinmäärä ylitti 622 lihasikaa. Sijoituspaikkaluvan mukaisen, eläinmäärältään 622 lihasikaa käsittävän eläinsuojan osalta asia oli palautettu ympäristö- ja rakennuslautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi.

Korkein hallinto-oikeus oli päätöksellään 5.7.2013 taltionumero 2320, luvan hakijan S:n valituksen johdosta, muuttanut hallinto-oikeuden päätöstä eläinmäärän osalta siten, että oli kumonnut ympäristö- ja rakennuslautakunnan päätöksen ja hylännyt ympäristölupahakemuksen siltä osin kuin tilan eläinmäärä ylitti 711 lihasikaa. Eläinmäärältään 711 lihasikaa käsittävän eläinsuojan osalta asia oli palautettu ympäristö- ja rakennuslautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi sen mukaisesti kuin hallinto-oikeuden päätöksestä oli ilmennyt.

Asian aikaisempi käsittely

Hämeenlinnan ympäristö- ja rakennuslautakunta on päätöksellään 29.9.2014 (17.9.2014, § 121) myöntänyt S:lle toistaiseksi voimassa olevan ympäristöluvan 711 lihasian sikalan toimintaan Hämeenlinnan Hauhon kaupunginosan Ilmoilan kylässä sijaitsevalle kiinteistölle Vähä-Sipilä 109-443-6-37. Toimintaa on harjoitettava hakemuksessa esitetyllä tavalla, ellei lupamääräyksissä toisin määrätä.

Päätökseen sisältyvät seuraavat lupamääräykset:

1. Sikalaan saa sijoittaa enintään 711 lihasikaa.

Lannan varastointi ja käsittely

2. Sikalan toiminnassa muodostuva lanta, virtsa, pesuvedet ja muut jätevedet on varastoitava vesitiiviissä varastointitiloissa, joihin mahtuu 12 kuukauden aikana kertyvä lanta eli luvan mukaisella eläinmäärällä ja hakemuksen mukaisessa tilanteessa vähintään 1 422 m³ hyötytilavuutta lietelannalle sekä 120 m³ tilavuutta sikalan pesuvesille. Kattamattomissa säiliöissä on varattava lisäksi sadevesitilavuutta. Tilan on huolehdittava varastointitilavuuden riittämisestä.

3. Lanta ja pesuvedet on varastoitava, käsiteltävä ja hyödynnettävä siten, ettei niitä joudu peltolevityksen lisäksi muuhun ympäristöön eikä naapureille aiheuteta kohtuutonta rasitusta.

Ravinteiden päästöt pinta- ja pohjavesiin on rajoitettava mahdollisimman vähiin muun muassa seuraavin toimenpitein. Rakenteiden ja laitteiden tulee olla sellaisia, ettei lannan kuljetuksen, varastointitilojen tyhjennyksen tai siirron aikana tapahdu vuotoja. Sikalarakennusten ja lietesäiliöiden salaojitus on järjestettävä siten, että vesinäytteiden ottaminen kuivatusvesistä on mahdollista. Vahingon tai onnettomuuden seurauksena ympäristöön joutunut lanta on välittömästi korjattava talteen. Lannan kuormaaminen ajoneuvoon tulee tehdä tiivispohjaisella alustalla. Rakenteiden ja laitteiden on lisäksi oltava sellaisia, ettei tyhjennysten, siirtojen ja kuljetusten aikana pääse tapahtumaan vuotoja.

4. Lantavarastot tulee tyhjentää vuosittain. Tyhjennyksen yhteydessä on tarkistettava lantavarastojen kunto ja havaitut puutteet on korjattava välittömästi.

5. Lietesäiliöissä tulee olla säiliön altapäin täyttöä varten tarpeelliset rakennelmat ja laitteet. Tilakeskuksen lietesäiliö tulee pitää katettuna kiinteällä katteella.

6. Lanta ja pesuvedet on hyödynnettävä lannoitteena pellolla. Niitä voidaan tämän lisäksi myös toimittaa käsiteltäväksi ympäristöluvan omaavaan laitokseen. Toiminnanharjoittajalla tulee olla jatkuvasti käytettävissä lannanlevitykseen soveltuvaa peltoa eläinmäärään nähden riittävästi siten, että lantaa ei levitetä fosforiluvultaan korkeille pelloille. Lannan levitykseen tarvittava peltoala on tämän luvan mukaisen eläinmäärän mukaan vähintään (711:9) 79 hehtaaria.

7. Toiminnanharjoittajan on tehtävä lanta-analyysi lannan ravinnesisällön selvittämiseksi. Lannan ravinnesisältö on selvitettävä toiminnan alkaessa ja sen jälkeen vähintään 5 vuoden välein.

8. Lantaa ei saa levittää luokitelluille pohjavesialueille eikä tulvaherkille pelloille. Suojaetäisyyden talousvesikaivoista tulee olla vähintään 30 metriä ja maaston korkeussuhteista, kaivon rakenteesta ja maalajista riippuen jopa 100 metriä. Kaivon yläpuolella olevalle pelto-osalle tulee jättää suurempi suojaetäisyys kuin minimi edellyttää. Vesistöjen rantaan on jätettävä 20 metrin suojavyöhyke ja valtaojien varrelle 10 metriä leveä vyöhyke, jota ei lannoiteta.

9. Luvan haltijan on tiedotettava lannan vastaanottajille lannan varastointia, käsittelyä, kuljetusta ja levitystä koskevista lupamääräyksistä.

Hajuhaitan vähentäminen

10. Eläinten pito, sikalarakennusten ilmanvaihto sekä lannan käsittely ja varastointi on järjestettävä ja hoidettava siten, ettei toiminnasta aiheudu naapureille kohtuutonta rasitusta.

11. Lannan käsittely- ja levitysajankohtaa sekä levityspellon sijaintia valittaessa tulee ottaa huomioon ympäristöviihtyisyystekijät ja naapureille aiheutuva hajuhaitta. Lannan käsittelyä ja levitystä tulee välttää yleisinä juhlapäivinä ja juhlatilaisuuksien aikana. Ammoniakin haihtumisen vähentämiseksi lanta tulee levittää ensisijaisesti viileällä ja tyynellä säällä. Lanta tulee mullata välittömästi levityksen yhteydessä (Nitraattiasetus liite 3) multaavaa lietevaunua käyttäen.

12. Sikalan poistoilman kautta ympäristöön aiheutuvaa hajuhaittaa on vähennettävä kiinnittämällä huomiota muun muassa ruokintaan, sikalan siisteyteen, lämpötilaan, kosteuteen ja riittävään poistoilmahormien korkeuteen. Hajuhaittojen torjunnassa on toteutettava luvan hakijan esittämät toimenpiteet kuten veden ionisointilaitteen käyttö. Lietekuiluissa oleva liete tulee pyrkiä jäähdyttämään alle +10 ºC lämpötilaan.

13. Sikalan eteläpuolelle, Mustamäen tien varteen, liitekartan osoittamaan paikkaan (lautakunnan päätöksen liite 6), tulee istuttaa hajusuojapuustoa välittömästi päätöksen tultua lainvoimaiseksi.

Jätteet ja kemikaalit

14. Kuolleet eläimet ja muu eläinjäte on toimitettava eläinjätteen käsittelylaitokseen (Honkajoki Oy tms.) maa- ja metsätalousministeriön määräämällä tavalla. Sian raadot on säilytettävä asianmukaisessa ja tiiviissä kylmäkontissa.

15. Toiminnassa on ensisijaisesti huolehdittava siitä, että jätettä syntyy mahdollisimman vähän. Jätteet (muun muassa rehuraaka-aineet, polttonesteet ja kemikaalit) on käsiteltävä ja varastoitava tilalla siten, etteivät ne aiheuta terveyshaittaa, epäsiisteyttä, roskaantumista eikä muutakaan haittaa ympäristölle. Syntyvä jäte tulee mahdollisuuksien mukaan käyttää uudelleen tai kierrättää, tai mikäli tämä ei ole mahdollista, jätteet tulee toimittaa hyödynnettäviksi muulla tavoin. Hyötykäyttöön kelpaamattomat jätteet tulee toimittaa käsiteltäviksi kaatopaikalle tai sellaiseen jätteiden vastaanottopaikkaan, jonka ympäristöluvassa kyseisen jätteen vastaanotto on hyväksytty.

Kiinteistön jätehuollossa tulee noudattaa Hämeenlinnan kaupungin jätehuoltomääräyksiä. Kaikki toiminnassa syntyvät jätteet tulee lajitella, säilyttää erillään toisistaan ja toimittaa käsiteltäviksi asianmukaisen luvan omaavalle vastaanottajalle. Vaaralliset jätteet, kuten liuottimet, öljyt, loisteputket ja paristot, tulee varastoida lukituissa tiloissa ja toimittaa keräykseen vähintään kerran vuodessa. Syntyvien ja varastoitujen jätteiden määristä ja toimituspaikoista on pidettävä kirjaa ja yhteenveto kirjanpidosta on toimitettava lupaviranomaiselle vuosiraportin yhteydessä. Kirjanpito on pyydettäessä esitettävä valvontaviranomaiselle.

Polttoainesäiliöiden tulee soveltua käyttötarkoitukseensa ja niiden kuntoa tulee tarkastaa riittävän usein ja varautua mahdolliseen vuotoon. Säiliö tulee varustaa suoja-altaalla sekä lapon- ja ylitäytönestimellä siten, ettei polttoainetta pääse valumaan maaperään mahdollisten vuotojen yhteydessä. Yli 450 litran öljysäiliöissä tulee olla tunnuskilpi, jossa mm. säiliön ikä on ilmoitettu (Valtioneuvoston asetus vaarallisten kemikaalien käsittelyn ja varastoinnin valvonnasta 20.12.2012/855).

Muut määräykset

16. Tuotantolaitoksen sosiaalitiloissa syntyvät pesuvedet ja WC:n jätevedet tulee käsitellä talousvesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla annetun valtioneuvoston asetuksen (542/2003) mukaisesti. WC:n jätevesiä ei saa johtaa lietelantasäiliöön. Jätevesijärjestelmää koskeva suunnitelma tulee toimittaa Hämeenlinnan kaupungin Rakennusvalvonta- ja ympäristöyksikköön 1.11.2014 mennessä.

17. Toiminnanharjoittajan on seurattava toimialaansa liittyvän parhaan käyttökelpoisen tekniikan kehittymistä ja varauduttava tilan oloihin soveltuvan tällaisen tekniikan käyttöönottoon.

18. Toiminnanharjoittajalla on oltava aina saatavilla riittävästi ympäristövahinkojen torjuntalaitteita ja -tarvikkeita. Tilalla on varastoitava turvetta (tai vastaavaa imukykyistä ainetta) mahdollisiin liete- tai öljyvuotoihin varautumiseksi. Sellaisista häiriö- ja onnettomuustilanteista, jotka saattavat aiheuttaa merkittävää haittaa ympäristölle, on heti ilmoitettava valvovalle viranomaiselle.

19. Toiminnanharjoittajan tulee selvittää mahdollisuuksia vesiensuojelurakenteiden kuten laskeutusaltaiden ja kosteikoiden perustamiseen pelto-ojiin (suurin osa kylän pelloista on Vekurinojan vaikutuspiirissä).

Tarkkailu- ja raportointimääräykset

20. Toiminnanharjoittajan on pidettävä kirjaa eläinsuojan toiminnasta. Yhteenveto edellisen vuoden kirjanpidosta tulee toimittaa kunnalliselle ympäristölupaviranomaiselle vuosittain maaliskuun loppuun mennessä. Vuosiyhteenvedossa tulee olla ainakin seuraavat tiedot:

- eläinmäärät

- lantamäärät, lannanlevitysalat ja levitysajankohdat sekä lannan ravinnetasot

- jäljennökset uusista tai muutetuista lannan vastaanottosopimuksista

- tiedot ammoniakkipäästöistä

- hajukirjanpito

- kuolleiden eläinten määrä, varastointipaikka ja toimituspaikat

- vaarallisen jätteen määrä ja toimituspaikat sekä muissa jätelajeissa tapahtuneet merkittävimmät muutokset

- laitoksen toiminnassa tapahtuneet häiriötilanteet ja muut poikkeukselliset tilanteet sekä toimenpiteet sellaisessa tilanteessa.

21. Toiminnanharjoittajan tulee tarkkailla lietesäiliöiden salaojavesien laatua ja kiinteistön kaivojen talousvettä. Salaojavesistä vesinäyte tulee ottaa kerran kolmessa vuodessa sellaisena ajankohtana, jolloin salaojissa virtaa vettä, ja kaivosta kerran viidessä vuodessa. Vesinäytteistä tulee tutkia väri, sameus, pH, sähkönjohtavuus, COD_Mn, kokonaiskovuus, rauta, mangaani, nitraatti-, nitriitti- ja ammoniumtyppi, kokonaisfosfori, suolistoperäiset enterokokit, koliformiset bakteerit ja lämpökestoiset koliformiset bakteerit. Analyysitulokset tulee toimittaa kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle kuukauden kuluessa analyysitulosten valmistumisesta.

22. Toiminnanharjoittajan tulee tarkkailla hajun määrää ja leviämistä sekä pitää siitä kirjaa. Luvanhaltijan on osallistuttava Hämeenlinnan alueen ilmanlaadun yhteistarkkailuun ja tarvittaessa muihin alueella tehtäviin päästöjen ympäristövaikutuksia koskeviin selvityksiin.

23. Toiminnanharjoittajan vaihtumisesta ja tuotannon muuttamisesta, pitkäaikaisesta keskeyttämisestä tai lopettamisesta on ilmoitettava valvontaviranomaiselle ja kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle.

24. Tuotannon loppuessa tai keskeytyessä on varastoitu lanta ja muut jätteet toimitettava asianmukaiseen hyötykäyttöön tai keräykseen.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Vaasan hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään Iso-Sipilän ja hänen asiakumppaneidensa valituksen ympäristö- ja rakennuslautakunnan päätöksestä 29.9.2014 (17.9.2014, § 121) muutoin hyläten muuttanut lupamääräyksen 10 kuulumaan seuraavasti (muutos kursiivilla):

10. Eläinten pito, sikalarakennusten ilmanvaihto sekä lannan käsittely ja varastointi on järjestettävä ja hoidettava siten, ettei toiminnasta aiheudu naapureille kohtuutonta rasitusta. Toiminnanharjoittajan on oltava selvillä toimintansa parhaan käyttökelpoisen tekniikan (BAT) kehittymisestä ja varauduttava parhaan käyttökelpoisen tekniikan käyttöönottoon.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Kuuleminen

Ympäristönsuojelulain 37 §:n mukaan lupaviranomaisen on ennen asian ratkaisemista varattava niille, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea (asianosainen), tilaisuus tehdä muistutuksia lupa-asian johdosta.

Ympäristönsuojeluasetuksen (169/2000) 17 §:n 2 momentin mukaan lupaviranomainen voi lupa-asian selvittämiseksi tarvittaessa järjestää neuvotteluja muun muassa hakijan kanssa.

Asiakirjojen mukaan muutoksenhakijoille on ilmoitettu ympäristölupahakemuksesta ja heille on varattu tilaisuus tulla kuulluksi. Suurin osa muutoksenhakijoista on jättänyt muistutuksen. Ympäristö- ja rakennus-lautakunta on kuullut muutoksenhakijoita ympäristönsuojelulaissa edellytetyllä tavalla. Kuulemisessa ei ole katsottava menetellyn virheellisesti sen johdosta, että muutoksenhakijoille, toisin kuin toiminnanharjoittajalle, ei ole varattu tilaisuutta lausua käsitystään hakemuksesta poikkeavista toimintavaihtoehdoista, kun toiminnanharjoittaja ei ole muuttanut hakemustaan. Suomen Perustuslain 21 §:n 2 momentissa tarkoitettua oikeutta tulla kuulluksi ja hyvän hallinnon takeita koskevaa periaatetta ei ole loukattu eikä rakennus- ja ympäristölautakunnan päätöstä ole tämän johdosta syytä kumota.

Pääasia

Sovellettavat oikeusohjeet

Ympäristölupa on ympäristönsuojelulain (86/2000) 41 §:n 1 momentin mukaan myönnettävä, jos toiminta täyttää ympäristönsuojelulain ja jätelain sekä niiden nojalla annettujen asetusten vaatimukset.

Ympäristönsuojelulain 42 §:n 1 momentin mukaan luvan myöntäminen edellyttää, ettei toiminnasta, asetettavat lupamääräykset ja toiminnan sijoituspaikka huomioon ottaen, aiheudu yksinään tai yhdessä muiden toimintojen kanssa terveyshaittaa, merkittävää muuta ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa, ympäristönsuojelulain 7–9 §:ssä kiellettyä seurausta, erityisten luonnonolosuhteiden huonontumista taikka vedenhankinnan tai yleiseltä kannalta tärkeän muun käyttömahdollisuuden vaarantumista toiminnan vaikutusalueella taikka eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 §:n 1 momentissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta. Pykälän 2 momentin mukaan toimintaa ei saa sijoittaa asemakaavan vastaisesti. Lisäksi sijoittamisessa on noudatettava, mitä 6 §:ssä säädetään.

Ympäristönsuojelulain 6 §:n 1 momentin mukaan ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttava toiminta on mahdollisuuksien mukaan sijoitettava siten, ettei toiminnasta aiheudu pilaantumista tai sen vaaraa ja että pilaantumista voidaan ehkäistä. Pykälän 2 momentin mukaan toiminnan sijoituspaikan soveltuvuutta arvioitaessa on otettava huomioon toiminnan luonne ja pilaantumisen todennäköisyys sekä onnettomuusriski, alueen ja sen ympäristön nykyinen ja tuleva, oikeusvaikutteisessa kaavassa osoitettu käyttötarkoitus ja aluetta koskevat kaavamääräykset sekä muut mahdolliset sijoituspaikat alueella.

Eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 §:n 1 momentin mukaan kiinteistöä, rakennusta tai huoneistoa ei saa käyttää siten, että naapurille, lähistöllä asuvalle tai kiinteistöä, rakennusta tai huoneistoa hallitsevalle aiheutuu kohtuutonta rasitusta ympäristölle haitallisista aineista, noesta, liasta, pölystä, hajusta, kosteudesta, melusta, tärinästä, säteilystä, valosta, lämmöstä tai muista vastaavista vaikutuksista.

Ympäristönsuojelulain 43 §:n 1 momentin mukaan luvassa on muun muassa annettava tarpeelliset määräykset pilaantumisen ehkäisemiseksi, vähentämiseksi ja selvittämiseksi. Pykälän 3 momentin mukaan lupamääräyksiä annettaessa on otettava huomioon toiminnan luonne, sen alueen ominaisuudet, jolla toiminnan vaikutus ilmenee, toiminnan vaikutus ympäristöön kokonaisuutena, pilaantumisen ehkäisemiseksi tarkoitettujen toimien merkitys ympäristön kokonaisuuden kannalta sekä tekniset ja taloudelliset mahdollisuudet toteuttaa nämä toimet. Päästöraja-arvoa sekä päästöjen ehkäisemistä ja rajoittamista koskevien lupamääräysten tulee perustua parhaaseen käyttökelpoiseen tekniikkaan. Lupamääräyksissä ei kuitenkaan saa velvoittaa käyttämään vain tiettyä määrättyä tekniikkaa.

Ympäristönsuojelulain 3 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan parhaalla käyttökelpoisella tekniikalla tarkoitetaan mahdollisimman tehokkaita ja kehittyneitä, teknisesti ja taloudellisesti toteuttamiskelpoisia tuotanto- ja puhdistusmenetelmiä ja toiminnan suunnittelu-, rakentamis-, ylläpito- sekä käyttötapoja, joilla voidaan ehkäistä toiminnan aiheuttama ympäristön pilaantuminen tai tehokkaimmin vähentää sitä. Pykälän 2 momentin mukaan tekniikka on teknisesti ja taloudellisesti toteuttamiskelpoista silloin, kun se on saatavissa käyttöön yleisesti ja sitä voidaan soveltaa asianomaisella toiminnan alalla kohtuullisin kustannuksin. Parhaan käyttökelpoisen tekniikan määrittelyssä huomioon otettavista seikoista säädetään tarkemmin asetuksella.

Kotieläintalouden ympäristönsuojeluohjeen (Ympäristöhallinnon ohje 1/2010) mukaan Suomen kansallisen parhaan käyttökelpoisen tekniikan (BAT) asiakirja (Suomen ympäristö -sarja numerot 564/2002 ja 708/2004) sisältää muun muassa sikakarjatalouden parhaan käyttökelpoisen tekniikan kuvaukset. Siinä todetaan muun muassa, että hajupäästöön voidaan vaikuttaa tuotantoketjun monessa vaiheessa alkaen ruokinnan ja tuotantorakennuksen tarkasta suunnittelusta aina lantasäiliöiden muotoiluun ja kattamisen sekä lannan peltolevityksen menetelmiin asti. Hajupäästön ehkäisyssä tuotantojärjestelmissä tehtävät muutokset ovat yleensä kustannustehokkaampia kuin poistoilman hajua vähentävät tekniikat. Eläinsuojien poistoilma voidaan käsitellä erilaisilla suodattimilla tai pesureilla. Menetelmistä riippuen voidaan saavuttaa jopa 90 % hajunpoistoteho. Suodatusmenetelmien käyttö voi olla perustelluinta tuotantoyksiköissä, jotka sijaitsevat lähellä tiivistä asutusta. Asiakirjassa todetaan kuitenkin, että tällaisesta poistoilman käsittelystä on hyvin vähän käyttökokemusta Suomessa ja että se on melko harvinaista muuallakin. Asiakirjan mukaan siitä, mikä on tässä yhteydessä parasta käyttökelpoista tekniikkaa, ei voida tietojen ja käyttökokemusten puutteessa antaa yksiselitteistä vastausta.

Saatu selvitys

Eläinsuojan vanhin osa on tuhoutunut tulipalossa marraskuussa 2010. Sen korvaamiseksi on vuonna 2012 rakennettu uusi osa, jossa on 320 eläinpaikkaa. Vanhassa osassa on 532 eläinpaikkaa. Lupahakemus koskee 711 lihasikapaikkaa, mikä vastaa toiminnalle Hämeenlinnan seudun kansanterveystyön kuntainliiton terveyslautakunnan päätöksellä 23.7.1981 § 338 myönnetyn sijoituspaikkaluvan eläinmäärää. Aikaisempaan tilanteeseen verrattuna uudisrakennus on sijoitettu hieman kauemmaksi lähimmästä häiriintyvästä kohteesta, muuten etäisyydet lähimpiin häiriintyviin kohteisiin ovat pysyneet kutakuinkin samoina. Etäisyys rakennuksen eläinsuojana toimivasta osasta lähimpään kiinteistöön 109-443-6-39 on noin 60 metriä ja kiinteistöllä sijaitsevaan vapaa-ajanasuntoon on noin 100 metriä. Etäisyys lähimmän naapurin omistamalla kiinteistöllä 109-443-5-22 sijaitsevaan asuinrakennukseen on runsaat 100 metriä. Asiakirjoissa olevat eroavaisuudet etäisyyksissä riippuvat mittaustavasta. Alle 200 metrin etäisyydellä eläinsuojasta sijaitsee noin 20 asuin- tai vapaa-ajan kiinteistöä ja alle 400 metrin etäisyydellä yli 30 asuin- tai vapaa-ajan kiinteistöä.

Ympäristölupahakemuksessa luvan hakija on ilmoittanut tehneensä seuraavat toimenpiteet hajuhaitan vähentämiseksi vuosien 2010–2013 aikana: vanhan osan tuloilmakanavien uusimisen; tuloilmakanavan rakentamisen uuden sikalaosan välikatolle, joka mahdollistaa tuloilman ottamisen varjonpuolelta; kellolaitteilla toimivan sadetusjärjestelmän asentamisen; lietesäiliön kattamisen; poistoilmahormien korottamisen ja ilman pyörimisliikkeen pysäyttävien levyjen asentamisen poistoilmahormeihin; Shoushuu-Kan -vedenkäsittelylaitteen käyttöön ottamisen; vanhan lietesäiliön korvaamisen vuonna 2014 rakennetulla etälietesäiliöllä; valkuaisruokinnan optimoimisen, automaattiruokkijoiden käyttöönoton; multaavan lietevaunun hankkimisen; kuperalla lattialla olevien osarakokarsinoiden ja syvien lietekuilujen (1 m) rakentamisen uuteen osaan; rehun sulavuutta parantavan Stabilizer Pig L -hapon lisäämisen rehuun sekä jäähdytysputkien asentamisen kaikkiin lietekouruihin.

Oikeudellinen arvio

Hallinto-oikeus toteaa asiassa esitetyn selvityksen perusteella, että sikalasta aiheutuu lähiympäristön asuin- ja vapaa-ajan kiinteistöille merkittävää hajuhaittaa, jota ei kuitenkaan voida pitää kohtuuttomana. Kun lisäksi otetaan huomioon, että sikalalla on vuonna 1975 myönnetty ja vuonna 1981 muutettu sijoituspaikkalupa ja kyseessä on toiminnan jatkaminen muutetun sijoituspaikkaluvan mukaisella eläinmäärällä ja että ympäristön olosuhteet eivät ole merkittävästi muuttuneet sijoituspaikkaluvan muuttamisen jälkeen, ei asiassa ole ilmennyt sellaisia syitä, joiden vuoksi alueella jo pitkään toiminutta sikalaa koskeva ympäristölupahakemus olisi tullut hylätä.

Ympäristöluvassa on annettava tarpeelliset määräykset päästöjen ehkäisemisestä ja rajoittamisesta. Näiden lupamääräysten tulee perustua parhaaseen käyttökelpoiseen tekniikkaan. Parhaalla käyttökelpoisella tekniikalla tarkoitetaan mahdollisimman tehokkaita ja kehittyneitä, teknisesti ja taloudellisesti toteuttamiskelpoisia tuotanto- ja puhdistusmenetelmiä ja toiminnan suunnittelu-, rakentamis-, ylläpito- sekä käyttötapoja, joilla voidaan ehkäistä toiminnan aiheuttama ympäristön pilaantuminen tai tehokkaimmin vähentää sitä.

Hallinto-oikeus katsoo sen perusteella, mitä edellä on lausuttu Suomen kansallisen parhaan käyttökelpoisen tekniikan asiakirjan osalta, että poistoilman käsittelyä tarkoittavaa teknistä ratkaisua ei voida tässä tapauksessa pitää sellaisena ympäristönsuojelulaissa tarkoitettuna parhaana käyttökelpoisena tekniikkana, jonka käyttöönottoon toiminnanharjoittaja voitaisiin lupamääräyksin velvoittaa. Koska toiminnanharjoittajan on kuitenkin oltava selvillä toimialansa parhaan käyttökelpoisen tekniikan kehittymisestä ja kun otetaan huomioon, mitä aiemmin on lausuttu sikalasta ympäristölle aiheutuvasta hajuhaitasta, on lupamääräystä 10 syytä täydentää ratkaisuosasta ilmenevällä tavalla.

Edellä mainitun perusteella ja kun otetaan huomioon hajun rajoittamiseksi sikalassa ja sen toiminnassa toteutetut toimenpiteet sekä valituksenalaisessa ympäristöluvassa annetut lupamääräykset ja niihin hallinto-oikeudessa tehty muutos, hallinto-oikeus katsoo, ettei toiminnasta hakemuksen ja lupamääräysten mukaisesti toimittuna aiheudu terveyshaittaa, merkittävää muuta ympäristön pilaantumista, erityisten luonnonolosuhteiden huonontumista, vedenhankinnan vaarantumista tai muutakaan ympäristönsuojelulain 42 §:n 1 momentissa tarkoitettua ympäristön pilaantumista taikka eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 §:n 1 momentissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta. Näin ollen ympäristönsuojelulain 42 §:ssä säädetyt edellytykset luvan myöntämiselle ovat täyttyneet.

Toiminnasta mahdollisesti aiheutuviin haittoihin sekä lupamääräysten noudattamatta jättämiseen voidaan tarvittaessa puuttua ympäristönsuojelulain valvontaa ja hallintopakkoa koskevien säännösten nojalla.

Lupamääräysten tarkistaminen

Ympäristöluvan lupamääräysten säännönmukainen tarkistamismenettely on poistettu lainsäädännöstä 1.5.2015 voimaan tulleella ympäristönsuojelulain (527/2014) muutoksella (423/2015). Mainitun lainmuutoksen voimaantulosäännöksen mukaan ennen lain voimaantuloa annetussa ympäristölupapäätöksessä määrätty lupamääräysten tarkistamista koskeva velvoite raukeaa.

Tässä asiassa on kysymys vanhan ympäristönsuojelulain (86/2000) nojalla myönnetystä toistaiseksi voimassa olevasta ympäristöluvasta. Ympäristö- ja rakennuslautakunta on määrännyt, että hakemus lupamääräyksen tarkistamiseksi on tehtävä 1.11.2024 mennessä. Uuden ympäristönsuojelulain muutoksen johdosta tämä lupamääräysten tarkistamista koskeva velvoite raukeaa.

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Petri Forma, Merja Manninen ja Linda Strömman, joka on myös esitellyt asian. Asiaa ratkaistaessa on toimitettu äänestys.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A ja hänen asiakumppaninsa ovat valituksessaan vaatineet ensisijaisesti, että hallinto-oikeuden ja ympäristö- ja rakennuslautakunnan päätökset kumotaan ja lupahakemus hylätään. Toissijaisesti valittajat ovat vaatineet, että toimintaa rajoitetaan olennaisesti kesän ajaksi ja hajuhaitan torjunnasta annetaan tarkat lupamääräykset. Lisäksi muutoksenhakijat ovat vaatineet, että asiassa toimitetaan katselmus.

Vaatimustensa tueksi valittajat ovat esittäneet muun ohella seuraavaa:

Sikalatoiminnalla ei ole aiempaa lainvoimaista ympäristölupaa. Olosuhteet ovat muuttuneet sijoituspaikkaluvan myöntämisen jälkeen. Sikalaan on tehty peruskorjaukset vuosina 1988 ja 2006, jolloin sikala muutettiin yhdistelmäsikalasta lihasikalaksi. Sikalan muutos jatkuvan kierron periaatteella toimivaksi vuonna 2009 ei ole vähentänyt hajua. Sikalassa on jatkuvasti merkittävä määrä isoja sikoja, jotka vaativat tehokkaan ilmanvaihdon. Hajun määrä ei ole vähentynyt käytännössä juuri ollenkaan. Sikojen lukumäärän väheneminen ei ole suoraan verrannollinen hajun määrään. Tämä voidaan todeta sekä hajuvalitusten määrän merkittävästä lisääntymisestä vuodesta 2009 lähtien että hajukirjanpitojen perusteella.

Hajuhaitta on kohtuuton. Ulkona oleskelu, ruokailu, pyykinkuivaus ja ovien auki pitäminen on hajuhaitan vuoksi mahdotonta. Käytännössä hajuhaitta on jokapäiväistä. Tuulen suunnista johtuen voimakkaimman hajun esiintymisajankohtaa on mahdotonta ennustaa etukäteen. Tämä tekee hajuhaitasta erityisen rasittavan. Haju rajoittaa asuinkiinteistöjen ja vapaa-ajan asuntojen käyttöä niille ajateltuun tarkoitukseen. Haju haittaa kylän yhteisen rannan virkistyskäyttöä.

Hajuhaitoista on valitettu viranomaiselle ensimmäisen kerran kesällä 2001. Sen jälkeen ympäristöasiantuntija on puuttunut hajuhaittaan lukuisia kertoja. Hajuhaitoista on tehty runsaasti ilmoituksia ympäristötoimeen. Naapurustossa on ryhdytty pitämään hajukirjanpitoa. Ympäristöasiantuntijan toimeksiannosta kesällä 2014 ulkopuolinen henkilö on tehnyt tarkkaa kirjanpitoa. Toiminnanharjoittaja ei ole kehotuksista huolimatta suostunut asentamaan hajunpoistolaitteistoa.

Muualla EU:n alueella (muun muassa Saksassa) voimassa olevien hajuohjeiden mukaan havaittavaa hajua saa esiintyä korkeintaan 10 % kokonaisajasta asuinalueella. Tanskassa vastaava luku on 1 %. Viihtyvyyshaitan taustatasona pidetään 10 %:n asukasosuutta, joka kokee hajun häiritsevänä. S:n sikalan vaikutusalueella hajuhaitasta kärsivien osuus on noin 50 %. Eurooppalaisissa hajututkimuksissa 3–5 %:n esiintymistiheys aiheuttaa asukkaiden keskuudessa selvää viihtyvyyshaittaa. Edellä mainitut seikat sekä kohteessa pidetyt hajupäiväkirjat osoittavat, että haju koetaan sikalan lähiympäristössä kohtuuttomana. Sekä naapureiden että ulkopuolisen henkilön tekemissä hajuseurannoissa hajuesiintyvyys on jopa yli 50 %.

Sikalan sijainti on täysin poikkeuksellinen tiheästi asutun kylän keskellä arvokkaassa, vanhassa kulttuurimaisemassa ison järvialueen läheisyydessä. Hämeenlinnan viranomaispalvelujen suorittaman riskiarvioinnin ja ympäristö- ja rakennuslautakunnan vahvistaman riskiluokituksen perusteella S:n sikala kuuluu ylimpään luokkaan, jonka tarkastustiheys on kerran kahdessa vuodessa. Sikalan toiminta on riittämättömät lupamääräykset huomioon ottaen sopimatonta kyseiselle paikalle. Toiminta aiheuttaa haittaa luonnolle ja sen toiminnoille, kulttuuriarvojen vähentymistä, ympäristön yleisen viihtyvyyden vähentymistä ja vahinkoa ja haittaa omaisuuden käytölle. Kyseiselle paikalle ei voida lain mukaan myöntää ympäristölupaa sikalatoiminnan harjoittamiseen, kun otetaan huomioon paikan sopimattomuus, siitä aiheutuvat häiriöt ja se, että lupamääräyksillä ei voida katsoa olevan mahdollista rajoittaa toiminnasta aiheutuvaa kohtuutonta hajuhaittaa.

S:n sikalasta alle 200 metrin etäisyydellä on kaikkiaan 21 asuinkiinteistöksi merkittyä rakennusta ja alle 300 metrin etäisyydellä 25 asuinrakennusta. Lähimmillään sikalarakennus sijoittuu 38 metrin päähän naapurikiinteistön rajasta.

Toiminnanharjoittajan tekemät hormien korotukset eivät ole vähentäneet hajuhaittaa haitankärsijöiden kiinteistöjen alueella, koska hormien korotuksen vaikutusalue on pääasiassa alle 50 metriä sikalasta eli S:n oma piha-alue ja kaksi vuokrakäytössä olevaa kiinteistöä. Tutkimuksissa on todettu ison emakkosikalan hajuhaitan ulottuneen kilometrin etäisyydelle sekä keskikokoisessa sikalassa aina kolmensadan metrin etäisyydelle.

Sikalan sijainti ei ole ongelmaton, kun se sijaitsee kyläkeskuksessa notkelmassa. Sikala sijaitsee noin viisi metriä alempana kuin monet valittajien kiinteistöt. Hieman kauempana sikalasta haju laskeutuu alas.

Hajusta tehdyt naapureiden valitukset, hajuseuranta ja hallinto-oikeuden päätös 31.5.2012 eivät tue toiminnanharjoittajan väitettä siitä, että käytetyllä BAT-tekniikalla sikalan aiheuttamaa hajua olisi voitu vähentää.

Toiminnanharjoittaja väittää käyttämiensä menetelmien vähentäneen merkittävästi ammoniakkipäästöjä. Tällaiselle väitteelle ei ole perusteita, koska mitään mittauksia tai selvityksiä ei ole tehty.

Aiemmassa hallinto-oikeuden päätöksessä todettiin, että S:n sikalan ympäristöhaittoja ei voida ehkäistä lupamääräysten ja niihin liittyvien teknisten ja rakenteellisten ratkaisujen avulla tai muillakaan arvioitavissa olevilla toimenpiteillä.

Ympäristöluvan lupamääräykset ovat riittämättömiä ja epämääräisiä ja niiden valvonta on puutteellista. Hallinto-oikeuden lupamääräykseen 10 tekemä muutos on tehoton. Vaikka toiminnanharjoittajalla on velvollisuus seurata uusien tekniikoiden kehittymistä, niin ongelmaksi muodostuu paikallisen viranomaisen keinot saada uudet tekniikat käyttöön ja erityisesti valvoa niiden käyttöönottoa ja vaikutusta, kun vielä ympäristöluvan lupamääräysten säännönmukainen tarkistamismenettely on poistettu lainsäädännöstä. Näkemykset tekniikoiden tehosta ja soveltuvuudesta saattavat vaihdella hyvinkin paljon. Tietyt tekniikat soveltuvat joihinkin kohteisiin paremmin ja toisiin huonommin. Paikallisella viranomaisella on riittämättömät keinot valvoa BAT-tekniikan käyttöönottoa. Resurssit eivät riitä tehokkaaseen valvontaan esimerkiksi hajun osalta. Lupamääräysten epämääräisyys korostaa ongelmaa.

Sikalan paikka on äärimmäisen haasteellinen ja haitankärsijöiden määrä on suuri. Tämän vuoksi lupamääräysten pitää olla erittäin tiukat. Valittajat ovat lisäksi viitanneet muihin samalle kylälle suunniteltuihin hankkeisiin, joille ei ole myönnetty ympäristölupaa lähistöllä olevalle asutukselle aiheutuvien haittojen perusteella.

Kuuleminen on tapahtunut perustuslain 21 §:n vastaisesti. Kuuleminen ei täytä lain tarkoittamaa hyvän hallinnon vaatimusta. Luvanhakijaa on kuultu mahdollisista ratkaisuvaihtoehdoista. Valittajien ja kuntalaisten tasavertaisen kohtelun kannalta on arveluttavaa se, että mikään näistä annetuista vaihtoehdoista ei sopinut luvanhakijalle ja mikään vaihtoehdoista ei tullut lautakunnan esittelijän päätösesitykseksi lautakunnassa. Haitankärsijöiden olisi tullut saada esittää oma päätösesityksensä lautakunnalle. Luvanhakija on saanut tällä menettelyllä määritellä päätösehdotuksen ja päätöksen.

Hämeenlinnan ympäristö- ja rakennuslautakunta on valituksen johdosta antamassaan vastineessa esittänyt seuraavaa:

Hämeenlinnan kaupungin viranomaispalvelujen riskiluokituksessa S:n sikala on korkeimmassa riskiluokassa ja kohde tarkastetaan kerran kahdessa vuodessa. Viimeisin tarkastus toteutettiin 13.10.2016. Tarkastuksessa ympäristöasiat oli asianmukaisesti hoidettu. Hajuhaitan osalta kehotettiin omistajaa toimimaan edelleen hajuhaitan vähentämiseksi ja jatkamaan aloittamaansa hajukirjanpitoa. Viranomaispalveluihin on tullut vuonna 2016 kaksi ilmoitusta hajuhaitasta ja lisäksi Tarkastaja-ohjelmaan on kertynyt muita suoritteita kohteen valvontaan liittyen. Valituksessa esitetyt asiat ovat olleet ympäristönsuojeluviranomaisen tiedossa jo ympäristölupaa myönnettäessä.

Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on ilmoittanut, ettei se anna lausuntoa valituksen johdosta.

S on valituksen ja lautakunnan vastineen johdosta antamassaan vastineessa esittänyt muun ohella seuraavaa:

Ympäristöluvan myöntämisen edellytykset täyttyvät. Lihasikalan pitäminen kesäisin tyhjänä ei ole nykyisessä sikaketjussa käytännöllisesti ja taloudellisesti mahdollista.

Sikalan koossa ja toiminnassa ei ole tapahtunut oleellisia muutoksia vuoden 1981 jälkeen. Eläinmäärä on ennallaan ja sikalarakennuksen koko ei ole kasvanut. Sikala on toiminut jatkuvalla kierrolla suurimman osa ajasta vuoden 1981 jälkeen.

Sikalaan tulee tällä hetkellä uusi porsaserä kolmen viikon välein. Vastaavasti kolmen viikon välein tyhjenee yksi kasvatusosasto. Keskimääräinen kasvatusaika on noin 100 päivää. Sikojen ikä sikalassa on siis noin 50 päivää ja keskipaino 65 kg. Sikalassa ei ole jatkuvasti merkittävää määrää isoja sikoja, jotka vaatisivat tehokkaan ilmanvaihdon.

Hajuhaitan kokemiseen vaikuttavat sekä fysikaaliset että henkilökohtaiset tekijät. Suuri osa sikalan lähialueen asukkaista ei koe sikalaa häiritsevänä.

Sikalan sijainti ei ole poikkeuksellinen. Kotieläintalous on Ilmoilan kylän alueella vakiintunutta ja tavanomaista. Suuri osa alueen vakituiseen asumiseen käytetyistä kiinteistöistä liittyy maatalouden harjoittamiseen.

Kyse ei ole uuden tai laajennettavan sikalan ympäristölupahakemuksesta.

Sikala sijaitsee lähimmillään, sikalan ulkoseinästä mitattuna, 60 metrin päässä naapurikiinteistön rajasta. Lähin asuinkelpoinen rakennus on 100 metrin etäisyydellä.

Väitteet toteutettujen hajua rajoittavien toimenpiteiden tehottomuudesta eivät pidä paikkaansa. Monet naapurit ovat kertoneet, että hajuhaitta on olennaisesti pienentynyt toimenpiteiden ansiosta. Lietealtaan kevyellä kattamisella voidaan merkittävästi vähentää hajukuormaa.

Viittaus hallinto-oikeuden aiempaan päätökseen ei ole relevantti, koska siinä oli kyse toiminnan laajentamisesta.

A ja hänen asiakumppaninsa ovat antaneet vastaselityksen sekä toimittaneet lisäselvitystä. Vastaselitys ja lisäselvitys on lähetetty tiedoksi S:lle.

S on toimittanut lisäselvitystä, joka on lähetetty tiedoksi A:lle ja hänen asiakumppaneilleen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1. Korkein hallinto-oikeus ei tutki valitusta M:n tekemänä. Korkein hallinto-oikeus on muutoin tutkinut asian.

2. Korkein hallinto-oikeus hylkää vaatimuksen katselmuksen toimittamisesta.

3. Korkein hallinto-oikeus valituksen enemmälti hyläten täydentää hallinto-oikeuden päätöksellä muutettua lupamääräystä 10 seuraavasti (täydennys kursiivilla):

”10. Eläinten pito, sikalarakennusten ilmanvaihto sekä lannan käsittely ja varastointi on järjestettävä ja hoidettava siten, ettei toiminnasta aiheudu naapureille kohtuutonta rasitusta. Toiminnanharjoittajan on oltava selvillä toimintansa parhaan käyttökelpoisen tekniikan (BAT) kehittymisestä ja varauduttava parhaan käyttökelpoisen tekniikan käyttöönottoon.

Toiminnanharjoittajan on viiden vuoden kuluessa tämän päätöksen lainvoimaisuudesta toimitettava lupaviranomaiselle selvitys parhaan käyttökelpoisen tekniikan mukaisista toimista sikalan hajuhaittojen ehkäisemisessä. Selvityksessä on tarkasteltava hajupäästöjä ja hajun leviämistä ehkäisevien menetelmien investointi- ja käyttökustannuksia sekä menetelmien tehokkuutta haittojen ehkäisemiseksi. Lupaviranomainen voi selvityksen perusteella täsmentää lupamääräyksiä tai täydentää lupaa hajuhaittojen ehkäisemiseksi.”

Perustelut

1. M ei ole valittamalla hakenut muutosta lautakunnan päätökseen. Hänellä ei tämän vuoksi ole oikeutta tehdä valitusta hallinto-oikeuden päätöksestä korkeimmalle hallinto-oikeudelle. Tämän vuoksi valitus on hänen tekemänään jätettävä tutkimatta.

2. Hallintolainkäyttölain 41 §:n mukaan asian selvittämiseksi voidaan toimittaa katselmus. Kun otetaan huomioon asiakirjoista saatava selvitys, katselmuksen toimittaminen ei ole asian selvittämiseksi tarpeen.

3. Hakemuksen mukainen toiminta on melko laajamittaista ja etäisyys lähimpiin asuinrakennuksiin on lyhyt. Sikatuotannon hajuhaitat koetaan usein erityisen häiritseviksi.

Toiminnanharjoittaja on jo toteuttanut useita toimenpiteitä hajuhaittojen vähentämiseksi. Lautakunta ei ole päätöksellään edellyttänyt luvan saajaa ryhtymään muihin toimenpiteisiin hajuhaittojen vähentämiseksi. Valittajien mukaan hajuhaitta ei ole vähentynyt. Asutuksen läheisyys ja sijainti huomioon ottaen toiminnan sijoituspaikka on ongelmallinen, minkä vuoksi hajuhaittojen ehkäisemisen on oltava mahdollisimman tehokasta.

Jo käyttöön otettujen, hajuhaittaa ehkäisevien toimenpiteiden tehosta ei ole selvää näyttöä. Toisaalta eläinsuojien hajuhaittojen ehkäisemiseen soveltuvat menetelmät myös kehittyvät jatkuvasti. On mahdollista, että jatkossa sikalassa olisi mahdollista ottaa käyttöön muitakin menetelmiä, kuten veden korkeapainesuihkutus, hajuhaitan ehkäisemiseksi.

Ympäristö- ja rakennuslautakunnan päätöksessä on määrätty, että hakemus lupamääräysten tarkistamiseksi on tehtävä viimeistään 1.11.2014. Ympäristöluvan lupamääräysten säännönmukainen tarkistamismenettely on poistettu lainsäädännöstä 1.5.2015 voimaan tulleella ympäristönsuojelulain (527/2014) muutoksella (423/2015). Mainitun muutoslain (423/2015) voimaantulosäännöksen mukaan ennen lain voimaantuloa annetussa ympäristölupapäätöksessä määrätty lupamääräysten tarkistamista koskeva velvoite raukeaa. Toiminnanharjoittajalla ei siis ole ympäristölupapäätökseen perustuvaa velvollisuutta tehdä hakemusta lupamääräysten tarkistamiseksi määräaikaan mennessä.

Edellä sanottu huomioon ottaen on tarpeen määrätä luvan saaja ympäristönsuojelulain (86/2000) 43 §:n 1 momentin 5 kohdan ja 55 §:n 3 momentin nojalla määräajan kuluessa esittämään selvitys mahdollisista käytettävissä olevista menetelmistä hajuhaittojen ehkäisemiseksi edelleen. Lupaviranomaisen on selvityksen perusteella, ottaen lisäksi huomioon lupamääräyksen 20 mukainen hajukirjanpito, arvioitava, onko tarpeen täsmentää lupamääräyksiä tai muutoin täydentää lupaa.

Tämän vuoksi ja kun muutoin otetaan huomioon edellä ilmenevät hallinto-oikeuden päätöksen perustelut ja siinä mainitut oikeusohjeet sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen enemmälti ei ole perusteita.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riitta Mutikainen, Hannu Ranta, Mika Seppälä, Kari Tornikoski ja Jaakko Autio sekä ympäristöasiantuntijaneuvokset Janne Hukkinen ja Rauno Pääkkönen. Asian esittelijä Liisa Selvenius-Hurme.

Kunnan jätehuoltoviranomaisena toimiva lautakunta oli tehnyt päätöksen, jossa edellytettiin jätteen kuljettajia toimittamaan jätelain 39 §:n mukaiset tiedot sähköisesti muokattavassa muodossa. Päätöstä ei ollut annettu jätehuoltomääräyksenä eikä kysymys ollut hallintopakkoasiassa annetusta päätöksestä. Päätöstä oli sen sijaan pidettävä lautakunnan periaateluontoisena kannanottona ja se oli rinnastettavissa muun asian, kuten jätehuoltomääräysten, valmisteluun. Koska lautakunnan päätös ei sisältänyt lopullista hallintoasian ratkaisua, se ei ollut valituskelpoinen.

Jätelaki 39 §, 91 § 1 momentti, 92 § 1 momentti, 126 §, 143 §

Hallintolainkäyttölaki 5 § 1 momentti

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riitta Mutikainen, Hannu Ranta, Mika Seppälä, Kari Tornikoski ja Taina Pyysaari. Asian esittelijä Hanna Lehtinen.

Asia Ympäristölupaa koskeva valitus

Valittaja Osuuskauppa Varuboden - Osla Handelslag

Päätös, jota valitus koskee

Vaasan hallinto-oikeus 8.12.2016 nro 16/0630/3

Asian aikaisempi käsittely

Porvoon rakennus- ja ympäristölautakunta on päätöksellään 25.2.2014 § 31 hylännyt Osuuskauppa Varuboden - Osla Handelslagin ympäristölupahakemuksen, joka on koskenut Porvoon kaupungissa kiinteistöllä 638-22-427-3 sijaitsevan jakeluasematoiminnan muuttamista.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Vaasan hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään 8.12.2016 nro 16/0630/3 hylännyt Osuuskauppa Varuboden - Osla Handelslagin valituksen rakennus- ja ympäristölautakunnan päätöksestä.

Hallinto-oikeus on, siltä osin kuin nyt on kysymys, perustellut päätöstään seuraavasti:

Sovellettavia oikeusohjeita ja lain esityöt

Ympäristönsuojelulain (86/2000) 41 §:n 1 momentin mukaan ympäristölupa myönnetään, jos toiminta täyttää ympäristönsuojelulain ja jätelain sekä niiden nojalla annettujen asetusten vaatimukset. Pykälän 2 momentin mukaan lupaviranomaisen on tutkittava asiassa annetut lausunnot ja tehdyt muistutukset sekä luvan myöntämisen edellytykset. Lupaviranomaisen on muutoinkin otettava huomioon mitä yleisen ja yksityisen edun turvaamiseksi säädetään.

Ympäristönsuojelulain (86/2000) 42 §:n 1 momentin mukaan ympäristöluvan myöntäminen edellyttää, ettei toiminnasta, asetettavat lupamääräykset ja toiminnan sijoituspaikka huomioon ottaen, aiheudu yksinään tai yhdessä muiden toimintojen kanssa 1) terveyshaittaa, 2) merkittävää muuta ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa, 3) ympäristönsuojelulain 7–9 §:ssä tarkoitettua kiellettyä seurausta, 4) erityisten luonnonolosuhteiden huonontumista taikka vedenhankinnan tai yleiseltä kannalta tärkeän muun käyttömahdollisuuden vaarantumista toiminnan vaikutusalueella eikä 5) eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 §:n 1 momentissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta. Pykälän 2 momentin mukaan toimintaa ei saa sijoittaa asemakaavan vastaisesti. Sijoittamisessa on lisäksi noudatettava, mitä 6 §:ssä säädetään.

Ympäristönsuojelulain (86/2000) 6 §:n 1 momentin mukaan ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttava toiminta on mahdollisuuksien mukaan sijoitettava siten, ettei toiminnasta aiheudu pilaantumista tai sen vaaraa ja että pilaantuminen voidaan ehkäistä. Pykälän 2 momentin mukaan toiminnan sijoituspaikan soveltuvuutta arvioitaessa on otettava huomioon 1) toiminnan luonne ja pilaantumisen todennäköisyys sekä onnettomuusriski, 2) alueen ja sen ympäristön nykyinen ja tuleva, oikeusvaikutteisessa kaavassa osoitettu käyttötarkoitus ja aluetta koskevat kaavamääräykset sekä 3) muut mahdolliset sijoituspaikat alueella.

Ympäristönsuojelulain 6 §:n 2 momentin osalta hallituksen esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa (hallituksen esitys ympäristönsuojelu- ja vesilainsäädännön uudistamiseksi 84/1999 vp) on todettu muun muassa, että sijoituspaikan hyväksyttävyyteen vaikuttaisi mahdollinen toimintaan liittyvä onnettomuusriski. Esimerkiksi polttonesteiden jakeluasemaan voi liittyä erityinen riski, jos se sijoitetaan tärkeälle tai muulle vedenhankintaan soveltuvalle pohjavesialueelle.

Ympäristönsuojelulain (86/2000) 8 §:n 1 momentin mukaan ainetta tai energiaa ei saa panna tai johtaa sellaiseen paikkaan tai käsitellä siten, että 1) tärkeällä tai muulla vedenhankintakäyttöön soveltuvalla pohjavesialueella pohjavesi voi käydä terveydelle vaaralliseksi tai sen laatu muutoin oleellisesti huonontua, 2) toisen kiinteistöllä oleva pohjavesi voi käydä terveydelle vaaralliseksi tai kelpaamattomaksi tarkoitukseen, johon sitä voitaisiin käyttää taikka 3) toimenpide vaikuttamalla pohjaveden laatuun muutoin saattaisi loukata yleistä tai yksityistä etua (pohjaveden pilaamiskielto).

Edellä mainitussa hallituksen esityksessä on muun muassa mainittu, että ympäristönsuojelulain 8 §:ssä oleva pohjaveden pilaamiskieltosäännös vastaisi entistä vesilain 1 luvun 22 §:ää. Pohjaveden pilaamiskiellon vastaiselta toiminnalta ei edellytettäisi konkreettisen pilaantumisen aiheutumista.

(---)

Toiminnan laatu ja sijainti

Porvoon kaupungin ympäristönsuojelulautakunta on 27.8.1996 § 62 myöntänyt Oy Esso Ab:lle ympäristölupamenettelylain mukaisen toistaiseksi voimassa olevan ympäristöluvan, joka on sisältänyt terveydensuojelulaissa tarkoitetun sijoitusluvan polttonesteiden jakeluasematoiminnalle. Osuuskauppa Varuboden - Osla Handelslag on ostanut kyseisen jakeluasematoiminnan ja yhtiö on vuonna 2008 velvoitettu hakemaan toiminnalle ympäristönsuojelulain mukainen ympäristölupa. Ympäristölupahakemus, josta puheena olevassa asiassa on kyse, on tullut vireille 14.7.2011.

Kyseessä olevan jakeluaseman käyttämä tontti on vuonna 1995 vahvistetussa asemakaavassa merkitty yhdistettyjen huoltoasemarakennusten ja liikerakennusten korttelialueeksi (LH/KL). Korttelialueelle saa sijoittaa huoltoaseman sekä liikerakennuksen. Asemakaavassa ei ole huomioitu tontin sijaintia pohjavesialueella. Jakeluasema sijaitsee vedenhankinnan kannalta tärkeällä Porvoon I luokan pohjavesialueella (nro 0161251 A). Sijoituspaikka on pohjaveden varsinaisella muodostumisalueella. Asiakirjoista saatavan selvityksen mukaan etäisyys jakeluasemasta lähimpään vedenottamoon, joka on Linnamäen varavedenottamo, on noin 1,2 kilometriä. Vedenottamo sijaitsee jakeluasemasta pohjoiskoilliseen.

Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen 30.11.2012 päivätyn lausunnon mukaan pohjaveden virtaussuunta on jakeluaseman alueelta pohjavesialueen ydinharjuun päin ja vedenottamosta saatujen käyttökokemusten perusteella edelleen Linnamäen vedenottamon suuntaan silloin, kun ottamo on tehokkaassa käytössä. Kun vedenottamo ei ole käytössä ja pohjaveden pinta on lähellä luonnontilaista tasoa, jakeluasemalta peräisin olevat pohjavedet virtaavat itään ja edelleen etelään poispäin vedenottamosta. Lausunnon mukaan jakeluasema sijaitsee pohjavesialueella ruhjelaakson länsireunalla, jonne on kertynyt paksulti hyvin vettä johtavia maakerroksia. Vedenottamo saa vetensä ruhjelaaksoon kerrostuneesta harjusta.

Hakemusasiakirjojen mukaan kiinteistöllä sijaitsevan myymälän ja pesuhallirakennuksen toiminta jatkuisi entisellään. Vanha jakeluasemakatos, mittarikenttä ja täyttöpaikka sekä erillinen vanha D-asema purettaisiin laitteineen ja säiliöineen. Aseman tekninen toteutus on tarkoitus tehdä jakeluasema-asetuksen 444/2010 ja jakeluasemastandardin SFS 3352 mukaan. Palavien nesteiden varasto muodostuisi kolmesta maanalaisesta säiliöstä putkistoineen. Varastossa olisi yhteensä 100 m­ palavia nesteitä. Jakeluasema on tarkoitus rakentaa siten, että se on kokonaan säiliöaltaan sisällä. Mittareiden imuputkistot ja mittareiden asennuskaivot olisivat kokonaan kahden HPDE-kalvon sekä bentoniittimaton päällä. Polttoaineputkistot olisivat kaksoisvaippaputkia ja niitä valvottaisiin 24 tuntia vuorokaudessa. Asiakirjoista saatavan selvityksen perusteella jakeluaseman rakenteiden perustamissyvyydet ulottuisivat noin 4–4,4 metrin syvyydelle maanpinnasta.

FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy:n 15.10.2013 päivätyn selvityksen mukaan jakeluaseman alueella esiintyy maanpinnasta alkaen pääosin 2–3 metrin paksuinen hiekkaa ja soraa oleva maakerros, jonka alla on noin 2–3 metrin paksuinen kerros, joka koostuu pääosin savesta, siltistä, savisesta siltistä ja silttisestä hiekasta. Tämän maa-aineskerroksen alla on kairauksissa todettu olevan hiekkaa. Hiekkakerros alkaa maanpinnasta lukien noin 3–5 metrin syvyydestä ja jatkuu aina kalliopinnan päällä olevaan 1–1,5 metrin paksuiseen moreenikerrokseen asti. Asiakirjoista saatavien tietojen mukaan kalliopinta on noin 14–20 metrin syvyydellä maanpinnasta.

Jakeluaseman alueella tehdyn pilaantuneisuuden perusselvityksen yhteydessä alueelle asennettiin kaksi orsivesiputkea (HP 1 ja HP 2) sekä kaksi pohjavesiputkea (HP 3 ja HP 4). Orsivedenpinnan korkeus 17.5.2011 on putkessa HP 1 ollut +15,04 ja putkessa HP 2 +13,46. Pohjavedenpinnan korkeus 20.6.2011 on putkessa HP 3 ollut +0,144 ja putkessa HP 4 +0,131. Jakeluaseman maanpinta on tasolla +16–17 metriä merenpinnan yläpuolella, joten orsivesikerros on noin 2–3,5 metrin syvyydellä maanpinnasta. Varsinaisen pohjavesipinnan taso on noin 16–17 metrin syvyydellä maanpinnasta. Alueelta otettujen maanäytteiden rakeisuuskäyrien perusteella on arvioitu, että alueen hiekan vedenläpäisevyys on 10^-6 m/s ja savi-silttikerroksen 10^-10 m/s.

Orsivesiputkista 17.5.2011 otettujen vesinäytteiden perusteella molemmissa putkissa todettiin kohonneita öljyhiilivetypitoisuuksia. Pitoisuudet olivat korkeampia putkessa HP 2 keskiraskaiden öljyhiilivetyjen pitoisuuden ollessa 0,95 mg/l ja raskaiden öljyhiilivetyjen pitoisuuden ollessa 4,1 mg/l. Havaintoputkessa HP 1 vastaavat pitoisuudet olivat 0,79 mg/l ja 0,13 mg/l. Pohjavedestä 20.6.2011 otetuissa vesinäytteissä todettiin havaintoputkessa HP 3 kohonnut MTBE:n pitoisuus 0,029 mg/l.

Luvan myöntämisen edellytykset

Hakemuksessa on kysymys toiminnassa olevasta polttonesteiden jakeluasemasta, jolla ei ole aikaisempaa ympäristölupaa. Ympäristönsuojelulain kannalta kysymys on kokonaan uudesta luvasta, ja ympäristölupaharkinnassa hanketta arvioidaan uuden polttonesteiden jakeluaseman sijoittamisena kyseiselle alueelle. Siten toiminnan ympäristövaikutukset arvioidaan ympäristönsuojelulain vaatimusten mukaisesti.

Ympäristöluvan myöntämisen edellytykset ratkaistaan tapauskohtaisen lupaharkinnan perusteella. Toiminnan sijoituspaikkaa valittaessa on toiminnan luonteen ja pilaantumisen todennäköisyyden lisäksi otettava huomioon myös onnettomuusriski.

Kun otetaan huomioon ympäristönsuojelulain 42 §:n 1 momentin 3 kohta, on ympäristönsuojelulain 8 §:n 1 momentissa tarkoitettu pohjaveden pilaamiskiellon vastainen seuraus aina ympäristöluvan myöntämisen ehdoton este. Pohjaveden pilaamiskielto koskee kaikkea maaperässä olevaa, ympäristönsuojelulain 8 §:n 1 momentissa suojattua pohjavettä, eikä ainoastaan vedenottamoiden alueiden pohjavettä.

Pohjaveden pilaamiskielto sisältää vaaran aiheuttamisen kiellon, eikä toiminnan tarvitse aiheuttaa konkreettista pilaantumista ollakseen pohjaveden pilaamiskiellon vastaista. Ympäristönsuojelulain säännökset ja lain perustelut huomioon ottaen polttonesteiden jakeluaseman sijoittaminen tärkeälle pohjavesialueelle ei edellä lausuttuun nähden ole mahdollista ilman poikkeuksellisia perusteita, joiden vallitessa pohjaveden pilaantumisriski on riittävästi suljettu pois.

Huoltoasemien teknistä rakennetta koskevan jakeluasemastandardin SFS 3352 vaatimustason tai sitä vastaavan tasoisten vaatimusten mukainen suojaratkaisu ei nykyisen geotekniikan alan tietämys huomioon ottaen automaattisesti poista pohjaveden pilaantumisen vaaraa pohjavesialueella. Standardissa esitetyn tekniikan noudattaminen ei myöskään sellaisenaan takaa, että jakeluasema voidaan sijoittaa pohjavesialueelle. Teknisten ratkaisujen lisäksi riskinarvioinnissa on otettava huomioon myös alueen sijainti ja hydrogeologiset olosuhteet. Jakeluasema sijoittuu keskelle pohjaveden muodostumisaluetta, jossa alueen maaperä on vettä hyvin läpäisevää hiekkaa ja pohjaveden virtaussuunta on kohti vedenottamoa silloin, kun vedenotto on käynnissä. Alueella esiintyy maaperätutkimusten perusteella orsivesikerros, johon suunnitellut maanalaiset rakenteet sijoittuisivat. Orsivesikerros on muodostunut savi-silttikerroksen yläpuolelle noin 2–3,5 metrin syvyydelle maanpinnasta. Alueelta otettujen pohjavesinäytteiden perusteella savi-silttikerros ei ole täysin vettä pidättävä, koska sen alapuolisesta pohjavedestä on havaittu kohonneita MTBE-pitoisuuksia.

Hallinto-oikeus katsoo, että asiakirjojen perusteella ei ole voitu riittävän luotettavasti päätellä, ovatko jakeluaseman suojaustoimenpiteet, vaikka ne yleisesti vähentävätkin pilaantumisriskiä, riittävän tehokkaita estämään jakeluasematoiminnan haitallisia vaikutuksia edellä tarkoitetulle tärkeälle pohjavesiesiintymälle. Pilaantumisriski on mahdollisissa onnettomuus- ja muissa poikkeuksellisissa tilanteissa vielä suurempi. Poikkeuksellisista tilanteista, joissa polttoainepäästöjä voi kulkeutua jakeluasema-alueen ulkopuolelle, aiheutuvaa pohjaveden pilaantumisen vaaraa ei ole riittävästi arvioitu kyseessä olevan sijoituspaikan ja sen ympäristön olosuhteissa. Pilaantumisriskiä lisää tässä tapauksessa jakeluaseman sijainti pohjavesialueella ruhjelaakson länsireunalla ja alueen hyvin vettä johtava maaperä.

Pohjaveden pilaantumisen vaaraa ei voida alueen maaperä- ja pohjavesiolosuhteissa ehkäistä riittävän tehokkaasti asiassa esillä olleilla suojaustoimenpiteillä. Näin ollen ympäristönsuojelulain 42 §:n 1 momentin 3 ja 4 kohdassa tarkoitetut luvan myöntämisen edellytykset ovat puuttuneet. Haettua ympäristölupaa ei siten ole voitu ympäristönsuojelulain 41 §:n 1 momentti huomioon ottaen myöntää.

(---)

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Johan Hagman, Juha Väisänen ja Reeta-Kaisa Eriksson, joka on myös esitellyt asian.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Osuuskauppa Varuboden - Osla Handelslag on valituksessaan vaatinut ensisijaisesti, että Vaasan hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja ympäristölupa myönnetään soveltuvin lupamääräyksin. Muutoksenhakija on vaatinut toissijaisesti, että Vaasan hallinto-oikeuden ja Porvoon rakennus- ja ympäristölautakunnan päätökset kumotaan ja asia palautetaan lautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi.

Vaatimustensa tueksi Osuuskauppa Varuboden - Osla Handelslag on esittänyt seuraavaa:

Lautakunnan ja hallinto-oikeuden päätöksissä mainituilla perusteilla lupahakemusta ei ole voitu hylätä. Jos ympäristölupaa ei voida myöntää korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä, asia tulee palauttaa lautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi. Polttonesteiden jakeluasematoiminnan sijoittaminen pohjavesialueelle on mahdollista, jos voidaan tapauskohtaisen arvion perusteella osoittaa, että pohjaveden pilaantumisen vaara on suljettu pois siten, että luvan myöntämisen edellytykset täyttyvät. Kohteen olosuhteissa pohjaveden pilaantumisriski on mahdollista sulkea riittävästi pois esitetyillä suojausratkaisuilla.

Jakeluaseman suojausrakenteet tullaan kokonaan uusimaan eikä merkittävää pilaantumista ole aiheutunut nykyisilläkään suojaratkaisuilla. Maaperän 2–3 metrinen savi-, siltti ja silttinen hiekkakerros vähentää pohjaveden pilaantumisriskiä. Luvan myöntämiselle kohteeseen on painavia syitä, koska asema sijaitsee liikenteellisesti keskeisellä paikalla, jossa huoltoasemapalveluille on tyypillisesti kysyntää.

Pohjaveden suojaukset toteutetaan Vaasan hallinto-oikeudelle tehdyn ilmoituksen mukaisesti jakeluasemastandardin SFS 3352 6. painoksen mukaan sekä kauppa- ja teollisuusministeriön jakeluasemapäätöstä (415/1998) noudattaen. Kaikki jakeluasematoiminnot sijoitetaan maaperään rakennettavan, HDPE-kalvosta ja bentoniittimatosta koostuvan altaan päälle. Polttonestesäiliöt ovat standardin SFS-EN 12285-1 mukaisia kaksoisvaippasäiliöitä, jotka on varustettu automaattisella sekä pinnanmittaus- että välitilanvalvontavuodon ilmaisujärjestelmällä. Polttonestevarasto muodostuu kolmesta maanalaisesta terässäiliöstä, joissa on yhteensä 100 m³ palavia nesteitä. Säiliöiden koot ovat 35 m³ + 15 m³ (jaettu säiliö yhteensä 50 m³), 30 m³ ja 20 m³. Säiliöt asennetaan betonilaatan päälle. Jakeluaseman alueella pintakerroksena toimii tiivis betonilaatta, joka estää polttoaineen imeytymisen maaperään. Säiliöiden täyttöpaikan ja mittarikentän alueella maanpinta nostetaan siten, että pihan kallistuksin sadevedet voidaan johtaa sadevesikaivoihin. Täyttöpaikan ja jakelualueen vedet ohjataan sadevesikaivojen, hiekanerotuskaivojen, öljynerottimen ja näytteenottokaivon kautta jätevesijärjestelmään. Kaikki viemäröinnit toteutetaan kaksivaippaisena. Onnettomuustilanteessa pilaantuneen veden kulku voidaan katkaista. Jakelukatoksen ja jakelualueen ulkopuoliset hulevedet johdetaan alueen sadevesijärjestelmään.

Rakenteiden valvontaa varten mittarikentän, täyttöpaikan ja säiliön kalvon kohdalle asennetaan huokosilmaputkistot, kaivot ja huokosilma-anturit. Säiliöiden HDPE-altaaseen asennetaan salaojaputkisto ja säiliömonttuun myös pumppukaivo/hiilivetyjen tarkkailukaivo, josta tilannetta voi seurata myös manuaalisesti. Huokosilma-anturit kytketään jatkuvaan ympärivuorokautiseen valvontaan. Samoin imuputkien, täyttöputkien, ilmaputkien välitilan, säiliöiden välitilan- ja öljynerottimen valvonta ja pinnanmittausjärjestelmät kytketään jatkuvan valvonnan piiriin. Bensiinihöyryjen keräysjärjestelmä asennetaan sekä polttoainesäiliöihin että mittareihin. Siten bensiinihöyryt kerätään säiliöiden täytön yhteydessä ja asiakastankkausten yhteydessä. Jakeluaseman rakentaminen, laitteiden asennus, putkitukset, kalvotukset ja koeponnistukset toteutetaan valvotusti ja dokumentoidaan. Toiminnan tarkkailua varten laaditaan tarkkailuohjelma näytteiden ottoineen.

Valitukseen liitetty selvitys purettujen jakeluasemien maaperän pilaantuneisuuden arvioinnista osoittaa, että kauppa- ja teollisuusministeriön jakeluasemapäätöksen mukaisesti rakennetuilla asemilla ei ollut aiheutunut maaperän pilaantumista. Nyt suunnitellut rakenteet ovat olennaisesti kehittyneempiä ja riskittömämpiä, joten voidaan todeta, että rakenteet estävät tehokkaasti pilaantumista.

Jakeluasemastandardin SFS 3352 rakennemallin 7 mukaan rakennettavien jakeluasemien riskeistä laaditun arvion johtopäätös on, että jakeluaseman alueella tapahtuvan säiliöauton onnettomuuden tai polttonestesäiliön täytön yhteydessä tapahtuvien vahinkojen seurauksena aiheutuvat päästöt suojaamattomaan maaperään ovat hyvin epätodennäköisiä. Hyvin pienen todennäköisyyden, päästön havaittavuuden ja torjuntamahdollisuuksien takia pohjaveden pilaantumisen riski todettiin merkityksettömäksi. Standardiehdotuksen mukaisella jakeluasemalla suojatulla alueella tapahtuvista polttoneste- tai öljyvuodoista ei voi kulkeutua haitta-aineita pohjaveteen niin, että niillä olisi haitallinen vaikutus pohjaveden laatuun. Suojausjärjestelmässä on useita tasoja ja koko järjestelmän vikaantumisen todennäköisyys on hyvin pieni. Valvontajärjestelmät ilmaisevat nopeasti vaaratilanteet, jolloin ehkäisevät toimenpiteet ovat mahdollisia.

Valitukseen on liitetty HDPE-kalvon pitkäaikaiskestävyyttä koskeva selvitys, jonka mukaan kalvon merkittävin vanhenemisprosessi on hapettuminen. Peitetty HDPE-kalvo kestää hapettumatta lähes 500 vuotta. HDPE-kalvon materiaalin kestävyys on jakeluaseman pohjavedensuojausrakenteilta vaaditun käyttöiän kannalta selvästi riittävä eikä käyttökohteelle tavanomainen kemiallinen kuormitus heikennä kalvon kestävyyttä. Valmistuksen aikaisella systemaattisella laadunvalvonnalla karsitaan raaka-aineen ja valmistuksen laatupoikkeamat. Kalvon toimintaa ja pitkäaikaiskestävyyttä heikentävät mahdolliset työnaikaiset virheet tai käytön aikana kalvoon kohdistuvat mekaaniset kuormitukset. Tiivistyskalvon tehokkuutta voidaan lisätä käyttämällä yhdistelmärakennetta, jolloin kalvon yksittäisen vauriokohdan vaikutus suojauksen tehokkuuteen ei ole yhtä merkittävä. Tutkimusten mukaan yhdistelmärakenne on tuhansia kertoja tehokkaampi kuin kalvo yksinään. Jakeluasemastandardin (SFS 3352, 2014) mukaan yhdistelmärakennetta käytetäänkin herkille alueille rakennettavissa toissijaisissa suojausrakenteissa.

Lisäksi valitukseen on liitetty selvitys koskien haihtuvien yhdisteiden kulkeutumista suojarakenteen läpi. Selvityksen mukaan kokonaisuutena arvioiden polttonesteiden VOC-yhdisteiden kulkeutuminen diffuusion vaikutuksesta toissijaisen suojarakenteen läpi ei osoittautunut merkitykselliseksi pohjaveden laatua vaarantavaksi tekijäksi. Selvityksessä oletettiin, että pohjaveden pinta on välittömästi toissijaisen suojarakenteen alla, mikä liioittelee todellista vaikutusta.

Hakija on esittänyt tehokkaat suojaratkaisut, jotka estävät maaperään mahdollisesti pääsevien polttonesteiden kulkeutumisen pohjaveteen. Hallinto-oikeus ei ole ottanut huomioon alueen olosuhteita eikä arvioinut tapauskohtaisesti luvan myöntämisen edellytyksiä. Selvitykset osoittavat, että merkitystä ei ole sillä, että jakeluaseman maanalaiset rakenteet sijoittuisivat orsivesikerroksen kohdalle. Sen sijaan orsivesikerroksen alapuolella oleva noin 2–3 metrin paksuinen savi-, siltti- ja silttinen hiekkakerros sekä pohjaveden virtaussuunnat vähentävät pohjaveden pilaantumisriskiä. Kohteen olosuhteissa on poikkeuksellisia perusteita, joiden vallitessa pohjaveden pilaantumisriski on riittävästi suljettu pois.

Hallinto-oikeus on perustellut, että onnettomuustilanteiden aiheuttamaa riskiä ei ole riittävästi arvioitu sijoituspaikan ja sen ympäristön olosuhteissa. Ympäristölupahakemukseen on kuitenkin liitetty jakeluasemastandardin rakennemallin 7 mukaisia pohjavesialueelle sijoittuvia jakeluasemia koskeva riskinarviointi, joka soveltuu myös ABC Deli Näsin jakeluaseman riskien arviointiin. Muutoksenhakija on valmis laatimaan onnettomuustilanteita koskevan täydentävän riskinarvion, jossa on lisäksi otettu huomioon kohteen sijoituspaikka ja sen ympäristön olosuhteet. Asia olisi myös tullut palauttaa rakennus- ja ympäristölautakunnalle lisäselvityksen hankkimista varten. Hallintolaki edellyttää, että viranomainen selvittää asian.

Lupa-asian käsittelyssä ei olisi tullut arvioida toiminnan sijoituspaikan soveltuvuutta. Toiminnalle on voimassa oleva ympäristölupamenettelylain mukainen lupa. Lupaa on haettu toiminnan muuttamiseen tavalla, joka nostaisi ympäristönsuojelun tasoa.

Porvoon rakennus- ja ympäristölautakunta on antanut vastineen, jonka mukaan valitus tulee hylätä. Luvan myöntämisen edellytykset ovat puuttuneet. Hakemusasiakirjojen perusteella on voitu päätellä, että suojaustoimet eivät ole riittävän tehokkaita estämään toiminnan haitallisia vaikutuksia tärkeälle pohjavesiesiintymälle. Suojaustoimien riittämättömyys koskee aseman normaalitoimintaa, joten lupapäätöksen tekeminen ei olisi edellyttänyt poikkeuksellisten tilanteiden aiheuttamien riskien tarkempaa selvittämistä.

Kysymys on uuden luvan hakemisesta, jolloin on tullut arvioida myös sijoituspaikan soveltuvuus. Muutoksenhakija on itse vuonna 2008 esittänyt hakevansa uutta lupaa vuonna 2011.

Porvoon terveydensuojelulautakunta on antanut lausunnon.

Porvoon Vesi on antanut vastineen.

Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on antanut lausunnon.

Osuuskauppa Varoboden - Osla Handelslag on antanut vastaselityksen, jossa viitataan ympäristöministeriön 22.2.2017 ELY-keskuksille osoittamaan kirjeeseen, jonka tarkoituksena on, että pohjavesialueille sijoittuvien jakeluasemien lupaharkinnassa huomioitaisiin tapauskohtaisesti sijaintipaikan olosuhteet ja riskienhallinta.

Lausunnoissa ei ole otettu huomioon sitä, että muutoksenhakija on ilmoittanut noudattavansa vuonna 2014 voimaan tullutta jakeluasemastandardin 6. painosta. Pohjavesialueille kehitettyä erityisrakennemallia on edelleen kehitetty joissain uusimmissa kohteissa, joissa lupa toiminnalle on myönnetty. Uusina suojauselementteinä on esitetty toista bentoniittikerrosta alimmaksi suojarakenteeksi kaivannossa sekä jakelu- ja täyttöalueen ympäröimistä reunakorokkeilla, jotta päästöt voidaan onnettomuustilanteissakin johtaa öljynerottimin ja sulkuventtiilein varustettuihin viemärikaivoihin. Hakija toteaa, että se hyväksyy tällaisen lisäyksen myös tässä asiassa ja sitoutuu ne toteuttamaan.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian. Valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Perustelut

Ympäristönsuojelulainsäädännön voimaanpanosta annetun lain (113/2000) 4 §:n 1 momentin mukaan vesilain, jätelain, eräistä naapuruussuhteista annetun lain (26/1920), jätehuoltolain (673/1978), terveydenhoitolain (469/1965) 2 §:ssä mainitun lain nojalla annettua lupaa tai siihen rinnastettavaa päätöstä, joka on voimassa ympäristönsuojelulain voimaan tullessa, on noudatettava, jollei tässä laissa toisin säädetä. Luvan saaneeseen toimintaan rinnastetaan myös toiminta, johon ei ole ollut tarpeen hakea lupaa sen vuoksi, että se on sijoitettu asema- tai rakennuskaavan mukaisesti.

Ympäristönsuojelulainsäädännön voimaanpanosta annetun lain 5 §:n 2 momentin mukaan ympäristölupaa on haettava koko toimintaan, jos toiminnan muuttamiseen tarvitaan ympäristönsuojelulain 28 §:n 3 momentin nojalla lupa tai aiemmin myönnetyssä luvassa on määrätty luvan tarkistamisesta määräajassa.

Edellä selostetut säännökset huomioon ottaen nyt kysymyksessä oleva ympäristölupahakemus on tullut käsitellä samassa laajuudessa kuin kokonaan uutta toimintaa koskeva hakemus. Lupaharkinnan on tullut sisältää myös sijoituspaikan soveltuvuuden arviointi.

Ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 §:n mukaan ympäristölupahakemukseen on liitettävä lupaharkinnan kannalta tarpeellinen selvitys toiminnasta, sen vaikutuksista, asianosaisista ja muista merkityksellisistä seikoista. Lupaviranomainen ja muutoksenhakutuomioistuin voivat pyytää hakijalta lisäselvitystä ja hankkia oma-aloitteisestikin selvitystä luvan edellytysten ja sisällön kannalta merkityksellisistä seikoista. Luvan hakijalla on kuitenkin aina tästä riippumatta ensisijainen vastuu osoittaa luvan edellytysten olemassaolo.

Asiassa esillä olleen selvityksen perusteella toimintaan voi liittyä pohjaveden pilaantumisen vaara. Kun hakemusaineistossa ei ole esitetty sijoituspaikan ja sen ympäristön olosuhteet huomioon ottavaa selvitystä pohjaveden pilaantumisen vaaran riittävän tehokkaasta ehkäisemisestä, lupa on tullut jättää myöntämättä ja Vaasan hallinto-oikeuden on tullut hylätä valitus palauttamatta asiaa lautakunnalle. Hallinto-oikeuden tai rakennus- ja ympäristölautakunnan päätökset eivät estä Osuuskauppa Varuboden - Osla Handelslagia laittamasta vireille uutta lupahakemusta täydennetyillä selvityksillä.

Tämän vuoksi ja kun lisäksi otetaan huomioon Vaasan hallinto-oikeuden päätöksen edellä ilmenevät perustelut ja päätöksessä sovelletut oikeusohjeet sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetty selvitys, joka ei anna aihetta arvioida pohjaveden pilaantumisen vaaraa toisin kuin hallinto-oikeus, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riitta Mutikainen, Hannu Ranta, Mika Seppälä, Kari Tornikoski ja Jaakko Autio sekä ympäristöasiantuntijaneuvokset Janne Hukkinen ja Rauno Pääkkönen. Asian esittelijä Hanna Lehtinen.

Asia Ympäristölupaa koskeva valitus

Valittaja Kukonlinna Oy

Päätös, jota valitus koskee

Vaasan hallinto-oikeus 28.12.2016 nro 16/0691/3

Asian taustaa

Hollolan ympäristölautakunta on päätöksellään 8.5.2001 § 50 sallinut X Ky:n jatkaa poltonesteiden jakelutoimintaa Hollolassa sijaitsevalla kiinteistöllä RN:o 4:74 vanhalla paikallaan säiliötilavuutta lisäämättä päätöksestä ilmenevin lupamääräyksin 10 vuoden ajan, minkä jälkeen toiminnanharjoittajan tuli panna vireille uusi ympäristölupahakemus.

Vaasan hallinto-oikeus on päätöksellään 22.3.2002 nro 02/0136/2 valitukset enemmälti hyläten muuttanut lautakunnan päätöksen lupamääräyksiä1–9. Lupamääräys 9 kuului:

"Ennen luvan kymmenen vuoden voimassaoloajan päättymistä on haettava uusi lupa."

Korkein hallinto-oikeus on päätöksellään 5.2.2004 taltionumero 238 Hämeen ympäristökeskuksen valituksen enemmälti hyläten muuttanut maaperän ja pohjaveden suojaamistoimenpiteitä koskenutta lupamääräystä 1.

Asian aikaisempi käsittely

Lahden seudun ympäristölautakunta on päätöksellään 27.5.2014 § 43 hylännyt Kukonlinna Oy:n ympäristölupahakemuksen, joka on koskenut edellä mainittua Hollolassa kiinteistöllä 98-409-4-74 sijaitsevaa polttonesteiden jakeluasemaa.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Vaasan hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt Kukonlinna Oy:n valituksen Lahden seudun ympäristölautakunnan päätöksestä.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Sovellettavia oikeusohjeita ja lain esityöt

Ympäristönsuojelulain (86/2000) 4 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavassa toiminnassa on periaatteena, että menetellään toiminnan laadun edellyttämällä huolellisuudella ja varovaisuudella ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi sekä otetaan huomioon toiminnan aiheuttaman pilaantumisen vaaran todennäköisyys, onnettomuusriski sekä mahdollisuudet onnettomuuksien estämiseen ja niiden vaikutusten rajoittamiseen (varovaisuus- ja huolellisuusperiaate).

Ympäristönsuojelulain 41 §:n 1 momentin mukaan ympäristölupa myönnetään, jos toiminta täyttää ympäristönsuojelulain ja jätelain sekä niiden nojalla annettujen asetusten vaatimukset. Pykälän 2 momentin mukaan lupaviranomaisen on tutkittava asiassa annetut lausunnot ja tehdyt muistutukset sekä luvan myöntämisen edellytykset. Lupaviranomaisen on muutoinkin otettava huomioon mitä yleisen ja yksityisen edun turvaamiseksi säädetään.

Ympäristönsuojelulain 42 §:n 1 momentin mukaan ympäristöluvan myöntäminen edellyttää, ettei toiminnasta, asetettavat lupamääräykset ja toiminnan sijoituspaikka huomioon ottaen, aiheudu yksinään tai yhdessä muiden toimintojen kanssa 1) terveyshaittaa, 2) merkittävää muuta ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa, 3) ympäristönsuojelulain 7–9 §:ssä tarkoitettua kiellettyä seurausta, 4) erityisten luonnonolosuhteiden huonontumista taikka vedenhankinnan tai yleiseltä kannalta tärkeän muun käyttömahdollisuuden vaarantumista toiminnan vaikutusalueella eikä 5) eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 §:n 1 momentissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta. Pykälän 2 momentin mukaan toimintaa ei saa sijoittaa asemakaavan vastaisesti. Sijoittamisessa on lisäksi noudatettava, mitä 6 §:ssä säädetään.

Ympäristönsuojelulain 6 §:n 1 momentin mukaan ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttava toiminta on mahdollisuuksien mukaan sijoitettava siten, ettei toiminnasta aiheudu pilaantumista tai sen vaaraa ja että pilaantuminen voidaan ehkäistä. Pykälän 2 momentin mukaan toiminnan sijoituspaikan soveltuvuutta arvioitaessa on otettava huomioon 1) toiminnan luonne ja pilaantumisen todennäköisyys sekä onnettomuusriski, 2) alueen ja sen ympäristön nykyinen ja tuleva, oikeusvaikutteisessa kaavassa osoitettu käyttötarkoitus ja aluetta koskevat kaavamääräykset sekä 3) muut mahdolliset sijoituspaikat alueella.

Ympäristönsuojelulain 6 §:n 2 momentin osalta hallituksen esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa (hallituksen esitys ympäristönsuojelu- ja vesilainsäädännön uudistamiseksi 84/1999 vp) on todettu muun muassa, että sijoituspaikan hyväksyttävyyteen vaikuttaisi mahdollinen toimintaan liittyvä onnettomuusriski. Esimerkiksi polttonesteiden jakeluasemaan voi liittyä erityinen riski, jos se sijoitetaan tärkeälle tai muulle vedenhankintaan soveltuvalle pohjavesialueelle.

Ympäristönsuojelulain 8 §:n 1 momentin mukaan ainetta tai energiaa ei saa panna tai johtaa sellaiseen paikkaan tai käsitellä siten, että 1) tärkeällä tai muulla vedenhankintakäyttöön soveltuvalla pohjavesialueella pohjavesi voi käydä terveydelle vaaralliseksi tai sen laatu muutoin oleellisesti huonontua, 2) toisen kiinteistöllä oleva pohjavesi voi käydä terveydelle vaaralliseksi tai kelpaamattomaksi tarkoitukseen, johon sitä voitaisiin käyttää taikka 3) toimenpide vaikuttamalla pohjaveden laatuun muutoin saattaisi loukata yleistä tai yksityistä etua (pohjaveden pilaamiskielto).

Edellä mainitussa hallituksen esityksessä on muun muassa mainittu, että ympäristönsuojelulain 8 §:ssä oleva pohjaveden pilaamiskieltosäännös vastaisi entistä vesilain 1 luvun 22 §:ää. Pohjaveden pilaamiskiellon vastaiselta toiminnalta ei edellytettäisi konkreettisen pilaantumisen aiheutumista.

Toiminnan laatu ja sijainti

Hakemuksen mukaan kyse on toiminnassa olevasta, Hollolassa osoitteessa Tampereentie 333 sijaitsevasta polttonesteiden jakeluasemasta, jolla on harjoitettu jakeluasematoimintaa 1960-luvulta lähtien. Kyseessä olevalle polttonesteiden jakeluasematoiminnalle on 16.5.2001 myönnetty ympäristönsuojelulain mukainen kymmenen vuoden määräaikainen ympäristölupa. Lupaa koskeva korkeimman hallinto-oikeuden päätös on annettu 5.2.2004.

Hakemuksen mukaan kiinteistöllä toimii polttonesteiden jakeluasematoiminnan lisäksi kahvila-ravintola ja myymälä. Jakelumittarit ja automaatit ovat käytössä 24 tuntia vuorokaudessa. Jakeluasemalla on kaksi 2-vaippaista polttonestesäiliötä, joiden tilavuudet ovat 50 m­ ja 42 m­. Lisäksi kiinteistöllä on 30 m­:n 2-vaippainen maanalainen säiliö kiinteistön lämmitysöljyn varastointia varten. Myyntisäiliöt on hankittu ja asennettu vuonna 2004. Kiinteistön lämmitysöljysäiliö on hankittu vuonna 1993 ja se on tarkastettu edellisen kerran vuonna 2011. Hakemuksen mukaan jakelualueet on asfaltoitu ja päällysterakenteen alapuolella on hitsattu 1,0 mm HDPE-kalvo sekä bentoniittimatto (3 kg/m²). Jakeluasemakiinteistöllä olevassa myymälässä varastoidaan kemikaaleja yhteensä noin 1 000–2 000 litraa. Nestekaasua varastoidaan kerrallaan korkeintaan 600 kilogrammaa.

Jakeluasema sijaitsee I luokan Kukonkoivu-Hatsinan pohjavesialueella (0409851) ja pohjaveden muodostumisalueella. Kyseessä on pinta-alaltaan yksi Suomen merkittävimmistä pohjavesialueista. Pohjavesialue on osa I Salpausselän reunamuodostumaa. Pohjavesialueen pinta-ala on 61 km², josta pohjaveden muodostumisaluetta on 48,8 km². Pohjavesialueella on arvioitu muodostuvan pohjavettä noin 45 000 m­/d. Pohjavesialue jakautuu useaan erilliseen valuma-alueeseen.

Maaperä on Teilinkankaan alueella I Salpausselällä, jossa jakeluasema sijaitsee, hiekkaa ja soraa. Asiakirjoista saatavien tietojen mukaan jakeluaseman pohjavesiputken HP1/05 sekä jakeluaseman pohjoispuolella sijaitsevan havaintoputken GTK118 alueella esiintyy hiekkaa ja soraa useamman kymmenen metrin paksuudelta. Jakeluasemakiinteistön kairauspisteessä HP1/05 kairaus on ulotettu noin 30 metrin syvyyteen maanpinnasta ja pisteessä GTK118 kairaus on ulotettu kallioon saakka, lähes 50 metrin syvyyteen maanpinnasta. Pohjavesialueen geologisen rakenneselvityksen (Geologian tutkimuskeskus, 2011) mukaan kallionpinta esiintyy alueella noin tasolla +90...100 metriä.

Jakeluasema-alueella liikennealue on päällystetty ja päällyste estää pohjaveden muodostumisen. Liikennealue rajoittuu kangasmaastoon, jossa maaperä on hyvin vettä läpäisevää. Tällaisessa maaperässä vettä on arvioitu muodostuvan keskimäärin noin 1 000 m­/d/km². Jakeluaseman pohjaveden tarkkailuputkesta HP1/05 ja jakeluaseman siiviläputkikaivosta tehtyjen havaintojen mukaan pohjavesipinta on noin 24 metrin syvyydellä maanpinnasta. Geologisen rakenneselvityksen perusteella alueella ei ole pohjaveden virtausta rajoittavia kalliokynnyksiä. Pohjaveden virtaussuunta on jakeluasemalta etelään kohti Salpausselän eteläreunaa.

Pohjaveden virtaussuunnassa ei sijaitse vedenottamoita tai yksityisiä talousvesikaivoja. Jakeluaseman itäpuolella noin 2,5 kilometrin päässä sijaitseva Ruopan vedenottamo sijaitsee eri valuma-alueella. Jakeluaseman eteläpuolella Siltainojan varressa yli kahden kilometrin etäisyydellä jakeluasemasta sijaitsee 1970-luvulla tutkittu Korpikylän vedenottopaikka.

Kohteen pohjaveden laatua on tarkkailtu määräaikaisen ympäristöluvan lupamääräyksen mukaisesti pohjaveden havaintoputkesta (HP1/05) jakeluaseman eteläpuolella ja aseman pohjoispuolella sijaitsevasta siiviläputkikaivosta. Tämän lisäksi huokosveden laatua on tarkkailtu polttonesteiden jakeluaseman myyntisäiliöiden tarkastuskaivosta ja lämmitysöljysäiliön tarkastuskaivosta. Näytteitä on analysoitu kerran vuodessa vuodesta 2005 vuoteen 2013. Tarkkailutulosten mukaan pohjavedessä ei ole havaittu laboratorion määritysrajan ylittäviä öljyhiilivety-, BTEX- tai oksygenaattipitoisuuksia lukuun ottamatta yhtä 0,05 mg/l öljyhiilivetypitoisuutta 14.6.2007. Myynti- ja lämmitysöljysäiliöaltaissa on todettu 0,11–0,32 mg/l (C10-C40) öljyhiilivetypitoisuuksia kuudessa vesinäytteessä ja kaksi kertaa 1 µg/l pitoisuus ETBE:tä.

Toiminnanharjoittaja on teettänyt 14.10.2013 maaperän pilaantuneisuusselvityksen Ramboll Finland Oy:llä. Kohteessa on aiemmin tehty maaperätutkimuksia vuonna 2000 ja vuonna 2004. Vuonna 2004 vanhojen maanalaisten säiliöiden vaihdon yhteydessä poistettiin pilaantunutta maata 172 tonnia. Ramboll Finland Oy:n vuonna 2013 tehdyssä maaperän pilaantuneisuustutkimuksessa jakelupaikan alueelta otettiin kahdeksasta tutkimuspisteestä maanäytteitä. Kairaukset ulotettiin 2,2–7 metrin syvyydelle maanpinnasta ja näytteenoton yhteydessä tehtiin maalajihavainnot sekä aistinvaraiset havainnot maaperän mahdollisesta pilaantuneisuudesta. Tutkimuspisteistä analysoitiin kahdeksan näytettä kenttämittarilla ja kuusi näytettä laboratoriossa. Näytteistä analysoitiin laboratoriossa öljyhiilivetyjakeet, BTEX-yhdisteet ja bensiinin lisäaineet (oksygenaatit).

Korkein kenttämittarin analyysitulos 490 mg/kg öljyhiilivetyjä on havaittu henkilöautojen jakelualueen alapuolisesta hiekasta syvyydellä 0,8–1,8 metriä. Laboratoriotutkimuksissa öljyhiilivetypitoisuudeksi todettiin 71 mg/kg (C10-C40). Samassa pisteessä on todettu myös 0,06 mg/kg MTBE-pitoisuus (kynnysarvo MTBE:lle ja TAME:lle 0,1 mg/kg). Korkein laboratoriossa analysoitu öljyhiilivetypitoisuus 250 mg/kg (C10-C40) on todettu 4–4,7 metrin syvyydellä maanalaisten säiliöiden eteläpuolella. Kaikki laboratoriomääritysten tulokset ovat jääneet alle valtioneuvoston asetuksen 214/2007 kynnysarvotason 300 mg/kg (C10-C40). Tutkimuksissa ei havaittu kynnysarvotason ylittäviä haitta-ainepitoisuuksia.

Luvan myöntämisen edellytykset

Ympäristöluvan myöntämisen edellytykset ratkaistaan tapauskohtaisen lupaharkinnan perusteella. Toiminnan sijoituspaikkaa valittaessa on toiminnan luonteen ja pilaantumisen todennäköisyyden lisäksi otettava huomioon myös onnettomuusriski.

Kun otetaan huomioon ympäristönsuojelulain 42 §:n 1 momentin 3 kohta, on ympäristönsuojelulain 8 §:n 1 momentissa tarkoitettu pohjaveden pilaamiskiellon vastainen seuraus aina ympäristöluvan myöntämisen ehdoton este. Pohjaveden pilaamiskielto koskee kaikkea maaperässä olevaa, ympäristönsuojelulain 8 §:n 1 momentissa suojattua pohjavettä, eikä ainoastaan vedenottamoiden alueiden pohjavettä.

Pohjaveden pilaamiskielto sisältää vaaran aiheuttamisen kiellon, eikä toiminnan tarvitse aiheuttaa konkreettista pilaantumista ollakseen pohjaveden pilaamiskiellon vastaista. Ympäristönsuojelulain säännökset ja lain perustelut huomioon ottaen polttonesteiden jakeluaseman sijoittaminen tärkeälle pohjavesialueelle ei edellä lausuttuun nähden ole mahdollista, ilman poikkeuksellisia perusteita, joiden vallitessa pohjaveden pilaantumisriski on riittävästi suljettu pois. Maaperä- ja pohjavesitutkimuksin osoitettua virtausyhteyden estävää esimerkiksi kalliokynnystä, joka estäisi pohjaveden virtauksen pohjavesialueen päävarastoon, ei ole tehdyissä tutkimuksissa todettu.

Hallinto-oikeus katsoo, että asiakirjojen perusteella ei ole voitu riittävän luotettavasti päätellä, ovatko jakeluaseman suojaustoimenpiteet, vaikka ne yleisesti vähentävätkin pilaantumisriskiä, riittävän tehokkaita estämään jakeluasematoiminnan haitallisia vaikutuksia edellä tarkoitetulle tärkeälle pohjavesiesiintymälle. Asiakirjoista saatavien tietojen mukaan jakeluaseman rakenteet on asennettu vuonna 2004 eikä asiakirjoissa ole tarkasteltu esimerkiksi rakenteiden pitkäaikaiskestävyyttä eikä jakeluaseman sijainnin aiheuttamaa riskiä. Pohjaveden pilaantumisriski on mahdollisissa onnettomuus- ja muissa poikkeuksellisissa tilanteissa vielä suurempi. Poikkeuksellisista tilanteista, joissa polttoainepäästöjä voi kulkeutua jakeluasema-alueen ulkopuolelle, aiheutuvaa pohjaveden pilaantumisen vaaraa ei ole riittävästi arvioitu kyseessä olevan sijoituspaikan ja sen ympäristön olosuhteissa. Pilaantumisriskiä lisää tässä tapauksessa jakeluaseman sijainti pohjaveden muodostumisalueella ja alueen hyvin vettä johtava ja läpäisevä maaperä.

Pohjaveden pilaantumisen vaaraa ei voida alueen maaperä- ja pohjavesiolosuhteissa ehkäistä riittävän tehokkaasti asiassa esillä olleilla suojaustoimenpiteillä. Näin ollen ympäristönsuojelulain 42 §:n 1 momentin 3 ja 4 kohdassa tarkoitetut luvan myöntämisen edellytykset ovat puuttuneet. Haettua ympäristölupaa ei siten ole voitu ympäristönsuojelulain 41 §:n 1 momentti huomioon ottaen myöntää.

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Johan Hagman, Juha Väisänen ja Reeta-Kaisa Eriksson, joka on myös esitellyt asian.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Kukonlinna Oy on valituksessaan vaatinut ensisijaisesti, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja jakeluasemalle myönnetään ympäristölupa joko toistaiseksi voimassa olevana tai määräaikaisena kymmeneksi vuodeksi. Toissijaisesti asia on palautettava uudelleen käsiteltäväksi ympäristölautakunnalle. Toimivaltainen ympäristölautakunta on ollut vuodesta 2016 lukien Hollolan ympäristölautakunta.

Vaatimustensa tueksi Kukonlinna Oy on esittänyt seuraavaa:

Korkein hallinto-oikeus on päätöksellään 5.2.2004 myöntänyt kohteelle kymmenen vuotta voimassa olevan määräaikaisen ympäristöluvan. Lupamääräysten mukaisilla suojaustoimenpiteillä on mahdollista estää pohjaveden pilaantuminen. Vuosittaisella velvoitetarkkailulla ja vuoden 2013 maaperä- ja pohjavesitutkimuksilla on osoitettu, että suojausrakenteet ovat toimineet eikä pilaantumista ole tapahtunut. Määräaikaisen luvan myöntäminen on tarkoittanut sitä, että myös jatkolupa voidaan myöntää, jos suojausratkaisut osoittautuvat toimiviksi. Vain kymmenen vuoden toiminta-aikaa varten suuria investointeja ei olisi ollut kannattavaa toteuttaa. Ympäristöluvan myöntämiselle on olemassa hydrogeologiset ja tekniset edellytykset.

Ympäristölautakunta on myöntänyt toistaiseksi voimassa olevan ympäristöluvan ainakin seitsemälle muulle jakeluasemalle, jotka sijaitsevat I luokan tärkeällä pohjavesialueella. Kukonlinna Oy:n jakeluaseman suojaustaso ei ole heikompi kuin asemilla, joille lupa on myönnetty. Tutkimuksilla on osoitettu, että maaperä- ja pohjavesiolosuhteet eivät ole esteenä ympäristöluvan myöntämiselle. Määräaikaisen ympäristöluvan voimassaoloaikana suojausrakenteiden on osoitettu toimivan hyvin. Ympäristölautakunta toimii yhdenvertaisuusperiaatteen vastaisesti.

Toisin kuin Vaasan hallinto-oikeus katsoo, ainoana jakelutoiminnan jatkamisen mahdollistavana seikkana ei voida pitää virtausyhteyden estävää kalliokynnystä. Ympäristönsuojelulaki ei kiellä ympäristöluvan myöntämistä tärkeille pohjavesialueille. Vuoden 2010 jälkeen tällaisia lupia on myönnetty kymmeniä.

Pohjaveden virtaussuunnassa jakeluaseman alapuolella ei sijaitse vedenottamoa.

Hollolan kunnan valvontajaosto Hollolan kunnan ympäristönsuojeluviranomaisena on antanut lausunnon, jonka mukaan valituksessa ei ole tuotu esiin seikkoja, joiden perusteella hallinto-oikeuden päätöstä tulisi muuttaa.

Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on antanut lausunnon, jonka mukaan jakeluasematoiminnan jatkamisesta aiheutuisi pohjaveden pilaantumisen vaaraa. Pilaantumisriskiä lisää toiminnan sijoittuminen tärkeälle pohjaveden muodostumisalueelle, alueen helposti vettä ja haitta-aineita läpäisevä maaperä (soraa ja hiekkaa) sekä varastoitavien ja käsiteltävien polttonesteiden suuri määrä. Kyseisissä olosuhteissa pilaantumisen vaaraa ei pystytä poistamaan hakemuksen mukaisilla suojausrakenteilla ja -toimenpiteillä. Edes esitettyjä suojausratkaisuja tehostamalla pilaantumisriskiä ei voida riittävästi sulkea pois. Valituksessa mainitut muut jakeluasemat sijaitsevat pohjaveden muodostumisalueen ulkopuolella paikoilla, joissa pohjaveden pilaantumisriski on maaperä- ja pohjavesiolosuhteista johtuen pienempi.

Päijät-Hämeen pelastuslaitokselle on varattu tilaisuus lausunnon antamiseen.

Kukonlinna Oy on antanut vastaselityksen, jonka mukaan ei voi olla tilannetta, jossa ensi vaiheessa myönnetään ympäristölupa, jonka lupamääräyksiä noudatetaan eikä aiheuteta ympäristöhaittoja, mutta siitä huolimatta toimintaa ei olisi mahdollista jatkaa.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian. Valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Perustelut

Nyt kysymyksessä olevan jakeluaseman toiminnalle on aiemmin myönnetty määräaikainen kymmenen vuoden ympäristölupa. Toiminnan jatkaminen edellyttää uuden ympäristöluvan myöntämistä. Määräaikaisen luvan saanutta toimintaa koskeva jatkohakemus käsitellään vastaavasti kuin uutta toimintaa koskeva hakemus ja luvan myöntämisen edellytykset arvioidaan siten kuin kysymyksessä olisi uusi toiminta. Aikaisempi määräaikainen lupa ei anna toiminnanharjoittajalle luottamuksensuojaa sille, että toiminnalle myönnetään uusi ympäristölupa, vaikka selvitykset osoittaisivatkin, ettei tähän asti harjoitetusta toiminnasta ole aiheutunut pohjaveden eikä maaperän pilaantumista. Lupaharkinta perustuu aina hakemuksen mukaiseen toimintaan ja suunnitellun sijoituspaikan tapauskohtaisiin olosuhteisiin.

Kun otetaan lisäksi huomioon edellä ilmenevät hallinto-oikeuden päätöksen perustelut ja perusteluissa mainitut oikeusohjeet sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riitta Mutikainen, Hannu Ranta, Mika Seppälä, Kari Tornikoski ja Jaakko Autio sekä ympäristöasiantuntijaneuvokset Janne Hukkinen ja Rauno Pääkkönen. Asian esittelijä Hanna Lehtinen.

Asia Kansallispuiston järjestyssääntöä koskeva valitus

Valittaja A, Helsinki

Päätös, jota valitus koskee

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus 28.6.2017 nro 17/0166/1

Asian aikaisempi käsittely

Metsähallitus on päätöksellään 23.2.2017 päättänyt hyväksyä Urho Kekkosen kansallispuiston järjestyssäännön. Järjestyssäännöllä on luonnonsuojelulain 18 §:n 2 momentin nojalla rajoitettu pyöräilyä kansallispuiston alueella.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään jättänyt tutkimatta A:n Metsähallituksen päätöksestä tekemän valituksen valitusoikeuden puuttumisen perusteella.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Luonnonsuojelulain 61 §:n 3 momentin mukaan valitusoikeus on niillä, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea. Muissa kuin korvausta koskevissa asioissa valitusoikeus on myös asianomaisella kunnalla. Muissa kuin korvausta sekä lain 31 §:n ja 48 §:n 2 momentissa tarkoitettua poikkeuslupaa koskevissa asioissa on valitusoikeus myös sellaisella rekisteröidyllä paikallisella tai alueellisella yhteisöllä, jonka tarkoituksena on luonnon- tai ympäristönsuojelun edistäminen. Luonnonsuojeluohjelman hyväksymistä koskevasta valtioneuvoston päätöksestä on valitusoikeus myös mainitunlaisella valtakunnallisella yhteisöllä ja maanomistajien etua valvovalla valtakunnallisella yhteisöllä.

Valittaja on perustellut valitusoikeuttaan sillä, että Metsähallitus on ilman luonnonsuojelulaissa yksilöityjä perusteita eli lainvastaisesti rajoittanut jokamiehenoikeuteen perustuvaa liikkumista polkupyörällä kansallispuistossa. Valittaja on pitänyt itseään asiassa asianosaisena, koska Metsähallituksen päätös mahdollisesti rajoittaa myös hänen liikkumistaan. Valittaja on edelleen vedonnut siihen, että asianosaisuuskysymyksestä huolimatta valtion maa- ja vesiomaisuuden hallintotehtävää hoitavan Metsähallituksen päätös on oltava saatettavissa muutoksenhakutuomioistuimen käsiteltäväksi hallintolainkäyttölain 7 §:ssä (891/2015) säädetyllä tavalla.

Luonnonsuojelulain 61 §:n 3 momentin mukaan valitusoikeuden edellytyksenä on, että asia saattaa koskea valittajan oikeutta tai etua. Sillä perusteella, että valituksenalainen päätös voi mahdollisesti rajoittaa valittajan jokamiehenoikeuteen perustuvaa polkupyörällä tapahtuvaa liikkumista UKK-puiston alueella, päätös ei saata koskea valittajan oikeutta tai etua sillä tavoin, että hänellä olisi asiassa mainitun lainkohdan perusteella valitusoikeus. Valittajan valitusoikeutta asiassa ei voida myöskään perustaa hallintolainkäyttölain 7 §:n säännökseen. Valitus on siten jätettävä puuttuvan valitusoikeuden vuoksi tutkimatta.

(---)

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Luonnonsuojelulaki 61 § 3 momentti

Laki Metsähallituksesta 21 § 1 momentti

Hallintolainkäyttölaki 51 § 2 momentti

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Aino Oksala, Marja-Riitta Tuisku ja Renne Pulkkinen, joka on myös esitellyt asian.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A on valituksessaan vaatinut, että Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle osoitettu valitus tutkitaan ja päätös Urho Kekkosen kansallispuiston järjestyssäännöstä kumotaan siltä osin, kuin siinä ilman luonnonsuojelulaissa tarkoitettuja selvityksiä kielletään polkupyöräily.

Vaatimustensa tueksi A on esittänyt muun muassa seuraavaa:

Pyöräily on jokamiehenoikeus, jonka rajoittamisen pitää perustua lainsäädäntöön. Järjestyssääntöön sisältyvä rajoitus ei perustu luonnonsuojelulain edellyttämiin selvityksiin. Asianosaisuus perustuu siihen, että järjestyssääntö rajoittaa A:n liikkumista kansallispuistossa.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on tutkinut valituksen ja hylkää sen. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Perustelut

A on valituksessaan hallinto-oikeudelle katsonut, että hänellä on asiassa valitusoikeus, koska järjestyssääntö rajoittaa hänen jokamiehenoikeuteen perustuvaa liikkumistaan kansallispuistossa. Asiakirjojen perusteella A ei harjoita alueella elinkeinoa eikä hänellä ole asiaan muutakaan liityntää, joka osoittaisi päätöksen koskevan hänen erityisiä etujaan. Järjestyssäännön hyväksyminen ei näin ollen saata koskea A:n oikeutta tai etua luonnonsuojelulain 61 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla, eikä A:lla ole siten valitusoikeutta asiassa.

Kun muutoin otetaan huomioon hallinto-oikeuden ratkaisusta ilmenevät perustelut ja siinä mainitut lainkohdat, hallinto-oikeuden on tullut jättää valitus tutkimatta. Tämän vuoksi hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Pekka Vihervuori sekä oikeusneuvokset Hannu Ranta, Mika Seppälä, Kari Tornikoski ja Jaakko Autio. Asian esittelijä Hanna Lehtinen.

Maahanmuuttovirasto oli hylännyt A:n turvapaikkaa ja oleskelulupaa koskevan hakemuksen sekä päättänyt käännyttää hänet kotimaahansa Irakiin. A oli valittanut päätöksestä hallinto-oikeuteen ja toimittanut hallinto-oikeudelle kastetodistuksen, jonka mukaan hänet oli kastettu kristinuskoon. Hallinto-oikeus oli kumonnut Maahanmuuttoviraston päätöksen ja palauttanut asian sille uudelleen käsiteltäväksi. Hallinto-oikeus oli hylännyt hallinto-oikeudessa A:n avustajana toimineen yksityisen avustajan vaatimuksen avustajanmääräyksen määräämisestä olemaan voimassa asiaa Maahanmuuttovirastossa käsiteltäessä.

Asiassa oli korkeimmassa hallinto-oikeudessa kysymys avustajanmääräyksen jatkamisesta. Korkein hallinto-oikeus totesi, että oikeusapua ulkomaalaislain mukaisia asioita Maahanmuuttovirastossa käsiteltäessä antaa julkinen oikeusavustaja, ellei oikeusaputoimisto valtion oikeusapu- ja edunvalvontapiireistä annetun lain 12 §:n 1 momentissa säädettyjen edellytysten täyttyessä ohjaa hakijaa yksityisen avustajan puoleen. Ulkomaalaislain 9 §:n 2 momentti (301/2004) sisälsi aiemmin avustajan kelpoisuutta ulkomaalaislain mukaista hallintoasiaa käsiteltäessä koskevan poikkeussäännöksen. Säännös oli 1.9.2016 voimaan tulleella lainmuutoksella 646/2016 kumottu ja hallintoasiaan annettavaa oikeusapua oli uudella säännöksellä rajattu turvapaikkapuhuttelun osalta siten, että oikeusapua voisivat myös ulkomaalaislain mukaisia asioita Maahanmuuttovirastossa käsiteltäessä antaa ensisijaisesti julkiset oikeusavustajat.

Avustajanmääräyksen jatkamisen edellytyksistä asia tuomioistuimelta hallintoviranomaiselle uudelleen käsiteltäväksi palautettaessa säädetään myös ulkomaalaislakiin perustuvien asioiden osalta oikeusapulaissa. Oikeusapulain 13 §:n 3 momentin mukaisen jatkomääräyksen antaminen ei ole sidottu ulkomaalaislain 9 §:n 2 momentin soveltamiseen. Näin ollen määräyksen antaminen ei edellytä sitä, että viimeksi mainitun lainkohdan mukainen tarve avustajan käyttämiseen turvapaikkapuhuttelussa olisi oltava olemassa, vaan määräys koskee asian uudelleen käsittelyä kokonaisuudessaan. Tästä huolimatta tuomioistuimen tulee avustajanmääräyksen jatkamisen edellytyksiä arvioidessaan ottaa huomioon ulkomaalaislain mainitusta säännöksestä ilmenevät periaatteet oikeusavun antamisesta ulkomaalaislain mukaisessa hallintomenettelyssä.

Oikeusapulain 13 §:n 3 momentin tarkoituksena on säännöksen esityöt huomioon ottaen sallia se, että tuomioistuinvaiheessa asiaan perehtynyt yksityinen avustaja voi osallistua asian käsittelyyn myös uudessa hallintomenettelyvaiheessa sen sijaan, että siinä käytettäisiin pääsäännön mukaisesti julkista oikeusavustajaa.

Tässä tapauksessa asia oli kertaalleen tutkittu ja ratkaistu Maahanmuuttovirastossa. Kun asian käsittely Maahanmuuttovirastossa jatkui, kysymys oli siten turvapaikkatutkinnan jatkamisesta. Asiassa oli kysymys ennen kaikkea kristinuskoon kääntyneen turvapaikanhakijan uskonvakaumuksen tutkimisesta turvapaikkapuhuttelussa, mitä oli pidettävä luonteeltaan vaativana toimenpiteenä ja siihen liittyvää avustajan tarvetta ilmeisenä. Hallinto-oikeuden ei olisi tässä tilanteessa tullut hylätä A:n vaatimusta yksityisen avustajansa avustajanmääräyksen jatkamisesta. Tämän vuoksi hallinto-oikeuden päätös oli kumottava siltä osin kuin se oli hylännyt A:n vaatimuksen avustajanmääräyksen jatkamisesta. Korkein hallinto-oikeus asiaa hallinto-oikeudelle palauttamatta määräsi oikeusapulain 13 §:n 3 momentin nojalla, että A:n avustajan määräys oli voimassa asiaa Maahanmuuttovirastossa käsiteltäessä.

Ulkomaalaislaki 9 § 1 ja 2 momentti

Oikeusapulaki 8 § 1 ja 3 momentti sekä 13 § 3 momentti

Päätös, josta valitetaan

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus 26.5.2017 nro 17/0169/4

Asian aikaisempi käsittely

Lappeenrannan oikeusaputoimisto on 10.11.2015 tekemällään päätöksellä myöntänyt A:lle (asiakasnumero ---) oikeusapua 27.10.2015 lukien ja määrännyt hänen avustajakseen varatuomari Liisa Karisen.

Maahanmuuttovirasto on 7.7.2016 tekemällään päätöksellä hylännyt A:n turvapaikkaa ja oleskelulupaa koskevan hakemuksen sekä päättänyt käännyttää hänet kotimaahansa Irakiin.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään A:n (jäljempänä valittaja) valituksesta kumonnut Maahanmuuttoviraston päätöksen ja palauttanut asian virastolle uudelleen käsiteltäväksi.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Perustelut

Valittaja on toimittanut hallinto-oikeudelle 8.4.2017 päivätyn kastetodistuksen, jonka mukaan hänet on kastettu kristinuskoon. Asiassa on esitetty valitusvaiheessa sellaista uutta selvitystä, joka ei ole ollut Maahanmuuttoviraston käytössä sen ratkaistessa asiaa. Hallinto-oikeus ei ota välittömästi ratkaistavakseen, mikä merkitys kyseiselle selvitykselle on annettava, vaan kumoaa valituksenalaisen päätöksen ja palauttaa asian Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.

Oikeusapu

Valittajalle on myönnetty oikeusapua ilman omavastuuta. Valittajan avustajaksi on määrätty varatuomari Liisa Karinen.

Oikeustieteen maisteri Ennamaria Härkönen on pyytänyt, että hänet määrätään valittajan avustajaksi 8.8.2016 lukien. Varatuomari Karinen on 8.8.2016 antanut kirjallisen suostumuksensa avustajan vaihtamiseen.

Varatuomari Ulla Riekki on pyytänyt, että hänet määrätään valittajan avustajaksi 30.3.2017 lukien. Oikeustieteen maisteri Härkönen on 30.3.2017 antanut kirjallisen suostumuksensa avustajan vaihtamiseen.

Varatuomari Liisa Karisen avustajanmääräys peruutetaan pyynnön mukaisesti. Valittajan avustajaksi ajalle 8.8.2016–29.3.2017 määrätään oikeustieteen maisteri Ennamaria Härkönen. Valittajan avustajaksi 30.3.2017 lukien määrätään varatuomari Ulla Riekki.

(---)

Riekki on pyytänyt, että hänen avustajanmääräystään jatketaan, mikäli asia palautetaan Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.

Ulkomaalaislain 9 §:n 2 momentin mukaan oikeusapuun ei kuulu avustajan läsnäolo 97 a §:ssä tarkoitetussa turvapaikkapuhuttelussa, ellei avustajan läsnäolo ole erityisen painavista syistä tarpeen. Mainittua säännöstä koskevissa hallituksen esityksen (HE 32/2016 vp) yksityiskohtaisissa perusteluissa on todettu avustajan kelpoisuuden kansainvälistä suojelua koskevissa ja muissa ulkomaalaisasioissa määräytyvän oikeusapulain mukaan. Kun otetaan huomioon, että oikeusapulain 8 §:n 1 momentin mukaan oikeusapua muissa kuin tuomioistuinasioissa antaa valtion oikeusaputoimistoista annetun lain 10 §:ssä tarkoitettuja tilanteita lukuun ottamatta julkinen oikeusavustaja, Riekille annetun avustajanmääräyksen jatkamiseen asia Maahanmuuttovirastolle palautettaessa ei ole aihetta.

Muut sovelletut oikeusohjeet

Oikeusapulaki 9 § 2 mom, 13 § 3 mom, 17 ja 18 §

Valtioneuvoston asetus oikeusavun palkkioperusteista 2, 4, 4 a ja 6 § sekä 11 § 2 mom

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Merja Velakoski-Kovalainen ja Elina Immonen, joka on myös esitellyt asian.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Valittaja on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä oikeusapua koskevilta osin. Valittaja on vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan siltä osin kuin hallinto-oikeus on päättänyt olla jatkamatta varatuomari Riekin avustajanmääräystä ja avustajanmääräys määrätään jatkumaan Maahanmuuttovirastossa asiaa uudelleen käsiteltäessä.

Valittaja on esittänyt perusteluina vaatimuksilleen muun ohella seuraavaa:

Hallinto-oikeus on virheellisesti perustellut päätöstään ulkomaalaislain 9 §:n 2 momentilla (646/2016). Kyseinen lainkohta ei kuitenkaan koske avustajanmääräyksen jatkamisen edellytyksiä asiaa hallinto-oikeudesta Maahanmuuttovirastoon palautettaessa. Vasta asian palauttamisen jälkeen tulee erikseen pohdittavaksi, onko asiakkaan osalta olemassa lainkohdassa edellytettyjä erityisiä perusteita avustajan läsnäololle uudessa turvapaikkapuhuttelussa. Hallinto-oikeus ei ole ottanut huomioon, että avustajaa tarvitaan muuhunkin kuin pelkkään läsnäoloon turvapaikkapuhuttelussa. Kun avustajanmääräystä jatketaan, asiamies yleensä avustaa hakijaa valmistauduttaessa puhutteluun sekä jälkitoimena tarkistaa yhdessä asiakkaan kanssa puhuttelupöytäkirjan ja korjaa siitä mahdolliset väärinymmärrykset tai virheet tai esittää lisäselvityksiä.

Hallinto-oikeuden päätös ei vastaa vakiintunutta käytäntöä. Käytäntönä on ollut, että palautettaessa asia Maahanmuuttoviraston käsiteltäväksi avustajanmääräystä jatketaan hakijan pyynnöstä. Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on viisi päivää myöhemmin tehnyt samanlaisessa asiassa vastakkaisen ratkaisun.

Valittaja on kääntynyt Pakolaisneuvonta ry:n puoleen ja pyytänyt sieltä oikeudellista apua. Hän toivoo, että varatuomari Riekki Pakolaisneuvonta ry:stä jatkaa hänen avustamistaan. Valittajan avustajaa on jouduttu vaihtamaan johtuen ensimmäisen asiamiehen eläköitymisestä ja osaltaan myös turvapaikkaprosessien pitkästä kestosta. Pakolaisneuvonta ry:llä on sähköinen asiakastietokanta, johon merkitään asiakkaiden kertomukset, tiedot, selvitykset ja asiakirjat, joten avustajan vaihtaminen on toimiston sisällä sujuvaa.

Valittaja kannalta ei ole prosessiekonomisesti tai muutoinkaan järkevää, että hänen tulisi kääntyä uuden lakimiehen ja oikeusaputoimiston puoleen. Valittaja ei halua vaihtaa avustajaa. Turvapaikka-asiassa on kysymys turvapaikanhakijan elämän kannalta korostetun tärkeästä asiasta, jonka vuoksi oikeusturvaa ja avustajan tarvetta ei tule väheksyä. Asiassa on otettava huomioon korostunut oikeusturvariski sekä asiakkaan ja häntä edustamansa toimiston ja asiamiehen välisen luottamuksen erityinen merkitys.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii asian. Hallinto-oikeuden päätös kumotaan siltä osin kuin se on hylännyt valittajan vaatimuksen avustajanmääräyksen jatkamisesta.

Oikeusapulain 13 §:n 3 momentin nojalla määrätään, että avustajan määräys on voimassa asiaa Maahanmuuttovirastossa käsiteltäessä.

Perustelut

Sovellettavat oikeusohjeet

Ulkomaalaislain 9 §:n 1 momentin mukaan ulkomaalaisen oikeudesta saada oikeusapua säädetään oikeusapulaissa (257/2002).

Pykälän 2 momentin mukaan oikeusapuun ei kuulu avustajan läsnäolo 97 a §:ssä tarkoitetussa turvapaikkapuhuttelussa, ellei avustajan läsnäolo ole erityisen painavista syistä tarpeen. Jos hakija on ilman huoltajaa maassa oleva alle 18-vuotias, oikeusapuun kuitenkin kuuluu avustajan läsnäolo turvapaikkapuhuttelussa. (646/2016)

Laki 646/2016 on tullut voimaan 1.9.2016. Lain siirtymäsäännöksen mukaan muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa annettuun päätökseen sovelletaan tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä. Aiemmin voimassa olleen säännöksen (301/2004) mukaan hallintoasiaa käsiteltäessä ulkomaalaiselle määrättynä avustajana voi toimia myös muu lakimieskoulutuksen saanut henkilö kuin julkinen oikeusavustaja.

Hallituksen esityksessä eduskunnalle laeiksi ulkomaalaislain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta (HE 32/2016 vp) on yksityiskohtaisissa perusteluissa todettu ulkomaalaislain 9 §:n 2 momentin osalta muun ohella seuraavaa:

"Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että oikeusapuun ei kuulu avustajan läsnäolo ulkomaalaislain 97 a §:ssä tarkoitetussa turvapaikkapuhuttelussa, ellei avustajan läsnäolo ole erityisen painavista syistä tarpeen. Muutoin oikeus saada oikeusapua myös hallintovaiheessa määräytyisi oikeusapulain mukaan. Säännös koskisi valtion varoista oikeusapulain perusteella annettavaa oikeusapua.

Turvapaikkapuhuttelussa viranomaisella on korostettu selvittämisvelvollisuus, mikä osaltaan vähentää tarvetta käyttää avustajaa. Avustajan läsnäololle turvapaikkapuhuttelussa voisi olla säännöksessä tarkoitetut erityisen painavat syyt, jos viranomaisen selvittämisvelvollisuuskin huomioon ottaen hakija ei hänen henkilöönsä tai tilanteeseensa liittyvästä erityisestä syystä kykene tekemään riittävästi selkoa turvapaikkapuhuttelussa esille tulevista seikoista ja oikeusavun antaminen hakijalle olisi siten aidosti tarpeen, jotta hänen oikeusturvansa turvapaikkapuhuttelussa ei tosiasiallisesti vaarantuisi. Esimerkiksi hakijan erityisen haavoittuva asema, traumatisoituminen, kidutuskokemukset, luku- ja kirjoitustaidottomuus tai alaikäisyys ovat huomioon otettavia seikkoja arvioitaessa hakijan kykyä tehdä asiastaan riittävästi selkoa turvapaikkapuhuttelussa.

Pykälän toisen momentin nykyinen säännös ulkomaalaiselle määrätyn avustajan kelpoisuusvaatimuksista ehdotetaan poistettavaksi. Avustajan kelpoisuus määräytyy tällöin oikeusapulain mukaan kansainvälistä suojelua koskevissa ja muissa ulkomaalaisasioissa. Kaikki ulkomaalaiselle julkisin varoin oikeusapua antavat avustajat tulisivat muutoksen johdosta valvonnan piiriin."

Mainitun hallituksen esityksen yleisperusteluissa lausuttu muun ohella seuraavaa:

"Ulkomaalaislain erityissääntelyä oikeusavun antamisesta ehdotetaan muutettavaksi niin, että oikeusapuun kuuluisi avustajan läsnäolo turvapaikkapuhuttelussa vain, jos se on erityisen painavista syistä tarpeen. Ulkomaalaislain 97 a §:ssä tarkoitetussa turvapaikkapuhuttelussa selvitetään hakijan perusteet kansainvälisen suojelun saamiselle. Ehdotetulla muutoksella ei muutoin puututtaisi ulkomaalaisen oikeuteen saada oikeusapua hallintoasiaa käsiteltäessä, vaan mahdollisuus saada oikeusapua määräytyisi oikeusapulain perusteella. Oikeusapua antaisivat siten ensisijaisesti julkiset oikeusavustajat. Oikeusaputehtävä voidaan valtion oikeusaputoimistoista annetun lain (258/2002) 10 §:n edellytyksillä antaa esimerkiksi yksityisen avustajan hoidettavaksi. Lisäksi hakijalla olisi edelleen oikeus käyttää avustajaa omalla kustannuksellaan myös turvapaikkapuhuttelussa."

Oikeusapulain 8 §:n 1 momentin mukaan oikeusapua antaa julkinen oikeusavustaja. Tuomioistuinasioissa avustajaksi voidaan kuitenkin määrätä myös tehtävään suostumuksensa antanut yksityinen avustaja. Lisäksi yksityinen avustaja voidaan määrätä valtion oikeusaputoimistoista annetun lain 10 §:ssä tarkoitetuissa tilanteissa.

Laki valtion oikeusaputoimistoista on kumottu 1.10.2016 voimaan tulleella lailla valtion oikeusapu- ja edunvalvontapiireistä.

Oikeusapulain 8 §:n 3 momentin mukaan, milloin oikeusavun saaja on itse ehdottanut avustajakseen kelpoisuusvaatimukset täyttävän henkilön, tämä on määrättävä, jolleivät erityiset syyt toisin vaadi.

Hallituksen esityksessä eduskunnalle oikeusapulaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (82/2001 vp) on yksityiskohtaisissa perusteluissa todettu oikeusapulain 8 §:n osalta muun ohella seuraavaa:

"Jos tuomioistuin sitä vastoin palauttaessaan asian viranomaisen uudelleen käsiteltäväksi harkitsee avustajan tarpeen jatkuvan asian palautuksen jälkeisessä menettelyssä, tarkoituksenmukaista on, että sama avustaja jatkaisi tehtävässä. Tämän vuoksi 13 §:n 3 momentissa edelleen säädettäisiin, että asian palauttava tuomioistuin voisi tällöin määrätä yksityisen avustajan jatkamaan tehtävää myös viranomaiskäsittelyssä."

Oikeusapulain 13 §:n 3 momentin mukaan hallintotuomioistuimessa käsiteltävässä asiassa myönnetty oikeusapu ei käsitä aikaisemmassa hallintomenettelyssä eikä hallintolainkäyttölain 1 §:n 2 momentissa tarkoitetussa lainkäyttöviranomaisessa suoritettuja toimenpiteitä eikä vakuutusoikeudessa myönnetty oikeusapu sitä edeltäneen käsittelyn toimenpiteitä. Jos tuomioistuin palauttaa asian hallintoviranomaisen tai edellä tarkoitetun lainkäyttöviranomaisen käsiteltäväksi, yksityiselle avustajalle annettu määräys on voimassa myös tässä viranomaisessa, jos asian palauttava tuomioistuin niin määrää.

Hallituksen esityksessä 82/2001 vp on yksityiskohtaisissa perusteluissa todettu oikeusapulain 13 §:n osalta muun ohella seuraavaa:

"Ehdotuksen 8 §:n mukaan yksityinen avustaja voitaisiin ns. osoitustilanteita lukuunottamatta määrätä vain tuomioistuimissa käsiteltäviin asioihin. Tämä merkitsisi sitä, että yksityisen avustajan määräämisen edellytykset lakkaisivat niissä tapauksissa, joissa tuomioistuin, jossa tapahtuvaa käsittelyä silmällä pitäen yksityinen avustaja on määrätty, palauttaa asian käsiteltäväksi hallinto- tai hallintolainkäyttömenettelyssä sen aiemmin tutkineeseen tai muuhun viranomaiseen. Tällaisia tilanteita voi esiintyä erityisesti hallintolainkäytössä ja vakuutusoikeudessa, mutta myöskin yleisissä tuomioistuimissa ainakin maaoikeusasioissa. Tilanteiden, joissa oikeusapua tarvitaan vielä palautuksen jälkeisessä hallintomenettelyssä tai edellä mainitussa lautakuntakäsittelyssä, voidaan sinänsä olettaa olevan verraten harvinaisia. Sekä oikeusapua saavan oikeusturvan kannalta että oikeusavusta aiheutuviin kokonaiskustannuksiin nähden tarkoituksenmukaista kuitenkin olisi, että yksityisen avustajan määräys ei näissä tapauksissa automaattisesti lakkaisi, vaan asian palauttava tuomioistuin voisi kussakin tapauksessa harkita, olisiko yksityisen avustajan määräyksen voimassa pitämiseen tarvetta vielä palautuksen jälkeisessä menettelyssä. Näitä palautustilanteita silmällä pitäen 3 momentissa edelleen säädettäisiin, että jos tuomioistuin palauttaa asian hallintoviranomaisen tai hallintolainkäyttölain 1 §:n 2 momentissa tarkoitetun lainkäyttöviranomaisen käsiteltäväksi, yksityiselle avustajalle annettu määräys on edelleen voimassa, jos asian palauttava tuomioistuin niin määrää. Palauttavan tuomioistuimen tulisi avustajaa koskevaa ratkaisua viran puolesta tehdessään kiinnittää huomiota palautuksen syyhyn ja asian vaatimiin toimenpiteisiin palautuksen jälkeisessä menettelyssä arvioidessaan tarvetta määrätä avustaja tuohon menettelyyn."

Saatu selvitys

Lappeenrannan oikeusaputoimisto on 10.11.2015 myöntänyt A:lle oikeusapua 27.10.2015 lukien ja määrännyt hänen avustajakseen varatuomari Liisa Karisen.

Maahanmuuttovirasto on 7.7.2016 tekemällään päätöksellä hylännyt valittajan turvapaikkaa ja oleskelulupaa koskevan hakemuksen sekä päättänyt käännyttää hänet kotimaahansa Irakiin. Valittaja on valittanut päätöksestä hallinto-oikeuteen ja toimittanut hallinto-oikeudelle kastetodistuksen, jonka mukaan hänet on kastettu kristinuskoon. Hallinto-oikeus on 26.5.2017 antamallaan päätöksellä kumonnut Maahanmuuttoviraston päätöksen ja palauttanut asian sille uudelleen käsiteltäväksi.

Hallinto-oikeus on peruuttanut varatuomari Karisen avustajanmääräyksen pyynnön mukaisesti ja määrännyt avustajaksi ajalle 8.8.2016–29.3.2017 oikeustieteen maisteri Ennamaria Härkösen ja 30.3.2017 lukien varatuomari Ulla Riekin. Hallinto-oikeus on hylännyt vaatimuksen Riekin avustajanmääräyksen määräämisestä olemaan voimassa asiaa Maahanmuuttovirastossa käsiteltäessä.

Oikeudellinen arviointi

Asiassa on kysymys siitä, määrätäänkö varatuomari Riekki toimimaan valittajan avustajana turvapaikka-asiaa Maahanmuuttovirastossa uudelleen käsiteltäessä.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että oikeusapua ulkomaalaislain mukaisia asioita Maahanmuuttovirastossa käsiteltäessä antaa julkinen oikeusavustaja, ellei oikeusaputoimisto valtion oikeusapu- ja edunvalvontapiireistä annetun lain 12 §:n 1 momentissa säädettyjen edellytysten täyttyessä ohjaa hakijaa yksityisen avustajan puoleen. Ulkomaalaislain 9 §:n 2 momentti (301/2004) sisälsi aiemmin avustajan kelpoisuutta ulkomaalaislain mukaista hallintoasiaa käsiteltäessä koskevan poikkeussäännöksen. Säännös on 1.9.2016 voimaan tulleella lainmuutoksella 646/2016 kumottu ja hallintoasiaan annettavaa oikeusapua uudella säännöksellä rajattu turvapaikkapuhuttelun osalta siten, että oikeusapua voisivat myös ulkomaalaislain mukaisia asioita Maahanmuuttovirastossa käsiteltäessä antaa ensisijaisesti julkiset oikeusavustajat.

Avustajanmääräyksen jatkamisen edellytyksistä asia tuomioistuimelta hallintoviranomaiselle uudelleen käsiteltäväksi palautettaessa säädetään myös ulkomaalaislakiin perustuvien asioiden osalta oikeusapulaissa. Oikeusapulain 13 §:n 3 momentin mukaisen jatkomääräyksen antaminen ei ole sidottu ulkomaalaislain 9 §:n 2 momentin soveltamiseen. Näin ollen määräyksen antaminen ei edellytä sitä, että viimeksi mainitun lainkohdan mukainen tarve avustajan käyttämiseen turvapaikkapuhuttelussa olisi oltava olemassa, vaan määräys koskee asian uudelleen käsittelyä kokonaisuudessaan. Tästä huolimatta tuomioistuimen tulee avustajanmääräyksen jatkamisen edellytyksiä arvioidessaan ottaa huomioon ulkomaalaislain mainitusta säännöksestä ilmenevät periaatteet oikeusavun antamisesta ulkomaalaislain mukaisessa hallintomenettelyssä.

Oikeusapulain 13 §:n 3 momentin tarkoituksena on lainkohdan esityöt huomioon ottaen sallia se, että tuomioistuinvaiheessa asiaan perehtynyt yksityinen avustaja voi osallistua asian käsittelyyn myös uudessa hallintomenettelyvaiheessa sen sijaan, että siinä käytettäisiin pääsäännön mukaisesti julkista oikeusavustajaa.

Tässä tapauksessa asia on kertaalleen tutkittu ja ratkaistu Maahanmuuttovirastossa. Kun asian käsittely Maahanmuuttovirastossa jatkuu, kysymys on siten turvapaikkatutkinnan jatkamisesta. Asiassa on kysymys ennen kaikkea kristinuskoon kääntyneen turvapaikanhakijan uskonvakaumuksen tutkimisesta turvapaikkapuhuttelussa, mitä on pidettävä luonteeltaan vaativana toimenpiteenä ja siihen liittyvää avustajan tarvetta ilmeisenä. Hallinto-oikeuden ei olisi tässä tilanteessa tullut hylätä valittajan vaatimusta varatuomari Riekin avustajanmääräyksen jatkamisesta. Tämän vuoksi hallinto-oikeuden päätös on kumottava siltä osin kuin se on hylännyt valittajan vaatimuksen avustajanmääräyksen jatkamisesta. Korkein hallinto-oikeus asiaa hallinto-oikeudelle palauttamatta määrää oikeusapulain 13 §:n 3 momentin nojalla, että Riekin avustajanmääräys on voimassa asiaa Maahanmuuttovirastossa käsiteltäessä.

Oikeusapu

Varatuomari Riekki on vaatinut ajankäyttöön perustuvana palkkiona ja korvauksena yhteensä 639 euroa. Muutoksenhaku koskee kansainvälistä suojelua koskevaa asiaa. Riekille maksetaan valtion varoista vaatimus enemmälti hyläten:

- asiakohtainen palkkio 400 euroa ja
- tulkkauskuluja 89 euroa.

Sovelletut oikeusohjeet

Oikeusapulaki 17 § 1 momentti, 17 a § ja 18 § 1 momentti
Valtioneuvoston asetus oikeusavun palkkioperusteista 7 a §

Asian ovat ratkaisseet presidentti Pekka Vihervuori sekä oikeusneuvokset Janne Aer, Tuomas Kuokkanen, Mikko Puumalainen ja Pekka Aalto. Asian esittelijä Antti Jukarainen.

Annat beslut 5759/2017

Paliskunnan kokouksessa oli tehty päätös, joka oli koskenut paliskunnan talousarviossa hyväksytyn tokkatöiden enimmäistuntimäärän ylittävien työtuntien korvaamista. Kokouksessa oli katsottu, että ne paliskunnan osakkaat, jotka olivat osallistuneet tokkatöiden tekemiseen, olivat esteellisiä ottamaan osaa tämän asian käsittelyyn.

Paliskunta oli hallintolain 2 §:n 3 momentissa tarkoitettu julkisoikeudellinen yhdistys. Hallintolakia sovellettiin kuitenkin sen toimintaan vain silloin, kun se hoiti julkisia hallintotehtäviä. Tokkatöiden korvaamista koskeva päätöksenteko liittyi paliskunnan normaaliin taloudenhoitoon ja rinnastui siten yksityisoikeudellisissa yhteisöissä tapahtuvaan päätöksentekoon. Hallintolain virkamiehen esteellisyyttä koskevat säännökset eivät tällaisesta asiasta päätettäessä tulleet sovellettaviksi. Paliskunnan kokouksen päätös oli syntynyt virheellisessä järjestyksessä, koska osalta paliskunnan osakkaista oli esteellisyyden perusteella evätty mahdollisuus osallistua päätöksentekoon.

Poronhoitolaki 6 § 1 momentti, 7 § 1 momentti, 13 § 1 momentti, 15 § 1 momentti ja 44 § 3 momentti

Hallintolaki 2 § 3 momentti

Päätös, josta valitetaan

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus 30.9.2016 nro 16/0737/2

Asian aikaisempi käsittely

Vätsärin paliskunnan ylimääräinen kokous on 13.8.2014 päättänyt (§ 4), että budjetin ylittävät 1 392 tokkapaimennustyötuntia jätetään korvaamatta. Talousarviossa olevat 1 000 tokkapaimennustyötuntia maksetaan talousarvioesityksen mukaisesti.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään jättänyt tutkimatta A:n ja B:n valituksiin sisältyneet kanteluluonteiset vaatimukset ja asiakirjojen toimittamista koskevat vaatimukset sekä muilta osin hylännyt valitukset.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään valitusten hylkäämisen osalta seuraavasti:

Esteellisyys

Hallinto-oikeus toteaa, että poronhoitolaki ei sisällä esteellisyyssäännöksiä. Paliskunta on julkisoikeudellinen yhdistys, johon sovelletaan hallintolakia sen hoitaessa julkisia hallintotehtäviä. Tokkatöistä maksettavien korvausten osalta asian on katsottava liittyvän paliskunnan julkisiin hallintotehtäviin.

Hallintolain 27 ja 28 §:stä ilmenee, että monijäsenisen toimielimen jäsen on esteellinen muun muassa, jos hän tai hänen läheisensä on asianosainen, jos asian ratkaisusta on odotettavissa erityistä hyötyä tai vahinkoa hänelle taikka jos luottamus hänen puolueettomuuteensa erityisestä syystä vaarantuu. Esteellinen henkilö ei saa osallistua asian käsittelyyn eikä olla läsnä sitä käsiteltäessä. Hallintolain 29 §:n mukaan monijäsenisen toimielimen jäsenen ja esittelijän esteellisyydestä päättää toimielin.

Paliskunnan lausunnosta ilmenee, että poroisäntä C, hänen veljensä D ja isänsä E sekä varaporoisäntä B ja hänen poikansa A ovat olleet ainoat paliskunnan osakkaat, jotka ovat päässeet poroisännän päätöksellä tekemään tokkatöitä. Muut paliskunnan 29 osakkaasta eivät ole osallistuneet palkallisiin tokkatöihin.

Koska kyse on ollut tokkatöihin osallistuneiden henkilöiden korvauksista päättämisestä, hallinto-oikeus katsoo, että nämä henkilöt ovat olleet esteellisiä asianosaisina osallistumaan päätöksentekoon. Asian käsittelyyn voidaan katsoa sisältyvän myös puheenjohtajan valinta korvausasian käsittelyn ajaksi. Valituksenalaisen päätöksen mukaan A:ta edusti 13.8.2014 pidetyssä paliskunnan ylimääräisessä kokouksessa valtakirjalla F. Paliskunnan lausunnon mukaan F edusti kokouksessa itseään eikä asiassa ollut kyse äänestyksestä, joten hänen osaltaan ei ollut tarvetta jääväykselle.

Esteellisyydestä päättäminen on kuulunut paliskunnan kokoukselle eikä henkilö saa itse osallistua esteellisyytensä käsittelyyn. Valituksenalaisesta päätöksestä ei ilmene, että paliskunnan kokous olisi päättänyt esteellisyydestä. B:n valituksesta ilmenee kuitenkin, että esteellisyydestä oli keskusteltu pitkään ja lopputulema oli, että edellä kerrotut henkilöt oli velvoitettu poistumaan salista asian käsittelyn ajaksi.

Hallinto-oikeus katsoo, ettei paliskunnan päätös ole edellä kerrotun perusteella esteellisyyttä koskevalta osin syntynyt virheellisessä järjestyksessä.

Tokkatöiden korvaaminen

Poronhoitolain 7 §:n 1 momentin mukaan paliskunnan tehtävänä on muun muassa huolehtia siitä, että paliskunnan osakkaiden porot hoide-taan paliskunnan alueella ja että paliskunnan osakkaiden harjoittamaan poronhoitoon kuuluvat työt tulevat tehdyiksi.

Poronhoitolain 12 §:n mukaan paliskunnan osakkaat osallistuvat paliskunnan toimintaan suorittamalla paliskunnalle lukuporojensa mukaisessa suhteessa vuosimaksun. Osakas voi suorittaa vuosimaksun joko tekemällä itse tai teettämällä paliskunnan hallituksen määräämiä poronhoitotöitä taikka rahalla sen mukaan kuin paliskunnan kokouksessa päätetään.

Poronhoitoasetuksen 4 §:n 1 kohdan mukaan paliskunnan varsinaisessa kevätkokouksessa päätetään toimintasuunnitelman sekä tulo- ja menoarvion vahvistamisesta seuraavalle toimikaudelle.

Vätsärin paliskunnan toimintasuunnitelmassa ja talousarviossa poronhoitovuodelle 2013-2014 on tokkapaimennukseen ja petojen torjuntaan arvioitu käytettäväksi 1 000 tuntia. Tätä varten on varattu 17 000 euroa eli 17 euroa tunnilta. Tokkapaimennustunteja on kuitenkin kertynyt yli kaksinkertainen määrä.

Asiassa on käynyt ilmi, ettei tokkapaimennustuntien määrän ylittymistä ja siitä aiheutuvaa talousarvion muutosta ole etukäteen hyväksytty paliskunnan kokouksessa. Talousarvion vahvistamisen yhteydessä ei ole myöskään päätetty, että tokkapaimennustunteja varten varatun määrärahan osoittautuessa riittämättömäksi niiden korvaamiseen voidaan käyttää talousarviossa muihin tarkoituksiin varatuista määrärahoista säästyneitä eriä.

Hallinto-oikeus katsoo, että paliskunta on voinut ylimääräisessä kokouksessaan päättää, ettei tokkapaimennustunteja korvata poronhoitovuoden 2013-2014 määrärahoista siltä osin kuin korvausten määrä ylittää tätä tarkoitusta varten varatun määrärahan.

Tämän päätöksen estämättä korvaamatta jääneitä tokkatyötunteja tehneet voivat edelleen vaatia niistä korvausta paliskunnalta, joka voi niin halutessaan varata korvauksia varten määrärahan jonkin myöhemmän poronhoitovuoden talousarvioon.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Perusteluissa mainitut

Poronhoitolaki 44 § 3 momentti

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Pirjo Pyhäjärvi, Merja Velakoski-Kovalainen ja Minna Manninen, joka on myös esitellyt asian.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A ja B ovat valituksessaan vaatineet, että hallinto-oikeuden ja paliskunnan päätökset kumotaan ja tokkapaimennustyöt maksetaan tehtyjen työtuntien mukaisesti. Toissijaisesti he ovat vaatineet, että asia palautetaan paliskunnalle uudelleen käsiteltäväksi.

A ja B ovat viitanneet asiassa aiemmin esittämäänsä ja perustelleet vaatimuksiaan muun ohella seuraavasti:

C:tä, D:tä, E:tä, B:tä ja A:ta ei tule katsoa esteellisiksi tokkatyötunteja koskevaan päätöksentekoon sillä perusteella, että he ovat tehneet poronhoitolain mukaisia töitä. Esteellisyyttä koskevan asian ratkaisemisessa on otettava huomioon paliskunnan erityinen luonne yhdistyksenä. Kaikilla paliskunnan osakkailla on jonkinlainen saataviin liittyvä suhde paliskuntaan nähden. Niillä osakkailla, jotka osallistuvat poronhoitolain mukaisiin poronhoitotöihin, on usein saatava paliskunnalta. Vastaavasti paliskunnalla on päämaksuja koskevia saatavia kaikilta osakkailta, niin poronhoitotöihin osallistuneilta kuin niihin osallistumattomilta.

Tokkatöihin osallistuneet henkilöt työskentelevät kaikkien osakkaiden hyväksi. Kaikki tehdyt poronhoitotyöt kohdistuvat kaikkien osakkaiden hyödyksi, sillä kaikkien osakkaiden porot ovat sekaisin tokassa eikä tokkatyötä kohdisteta vain omiin poroihin. Myös petojen tappamien porojen etsiminen kohdistuu kaikkien osakkaiden hyväksi. Löydettyään pedon tappaman poron, löytäjä ilmoittaa siitä poroisännälle. Poroisännän ilmoitettua asiasta poron omistajalle tämä tietää hakea korvausta pedon tappamasta porosta ja saa siitä myöhemmin korvauksen.

Hallinto-oikeus ei ole ratkaistessaan esteellisyyskysymystä ottanut huomioon, että poronhoitotöihin osallistumattomat henkilöt hyötyvät itse päätöksestä, jolla päätetään olla maksamatta tehtyjä työtunteja, sillä he ovat siinä tapauksessa saaneet itselleen ilmaista työvoimaa ja hyötyneet toisten kustannuksella. Sen sijaan poronhoitotöihin osallistuneille tällaisesta päätöksestä aiheutuu työtuntien korvaamatta jäämisen lisäksi lisämenetyksiä myös polttoaine- ja moottorikelkkakuluista, mikä on kohtuutonta.

Poronhoitotöihin ovat vuosikausia osallistuneet vain C, D, E, B, A, G, H ja I. Tämä käy ilmi aikaisempien vuosien työ- ja ajopäiväkirjoista. Nämä henkilöt tekevät ammatikseen poronhoitotyötä poromiehinä. Muut paliskunnan osakkaat ovat pääasiassa vanhuksia, eläkkeellä, sairauseläkkeellä tai henkilöitä, jotka eivät omista moottorikelkkaa eivätkä sen vuoksi kykene osallistumaan poronhoitotyöhön. He osallistuvat kuitenkin erotuksiin sekä kokouksiin. Ketään osakasta ei ole kielletty osallistumasta poronhoitotöihin. Lähinnä kysymys on siitä, että poronhoitotöihin ei ole muita halukkaita.

Hallinto-oikeus on todennut ratkaisussaan oikein, että paliskunnan kokous ei ollut päättänyt esteellisyydestä. Hallintolain 29 §:n mukaan esteellisyydestä päättää toimielin. Asiassa on näin ollen tapahtunut menettelyvirhe, koska toimielin ei ole päättänyt esteellisyydestä, vaan esteellisiksi katsotut ajettiin ulos kokouksesta. Esteellisyyttä koskevaa ratkaisua ei niin ollen ole myöskään hallintolain mukaisesti perusteltu eikä jäävättyjä henkilöitä ole asianmukaisesti kuultu asiassa. Se, että asiasta on keskusteltu kokouksessa, on eri asia kuin että asiasta olisi päätetty.

Vätsärin paliskunnalle on varattu tilaisuus vastineen antamiseen valituksen johdosta.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian. Hallinto-oikeuden ja Vätsärin paliskunnan ylimääräisen kokouksen päätökset kumotaan ja asia palautetaan Vätsärin paliskunnalle uudelleen käsiteltäväksi.

Perustelut

Sovellettavat säännökset ja niiden esitöitä

Poronhoitolain 6 §:n 1 momentin mukaan poronhoitoalueella asuvat poronomistajat, joiden poroja 9 §:n 1 ja 2 momentin mukaan hoidetaan paliskunnan alueella (osakkaat), muodostavat paliskunnan.

Poronhoitolain 7 §:n 1 momentin mukaan paliskunnan tehtävänä on huolehtia siitä, että paliskunnan osakkaiden porot hoidetaan paliskunnan alueella ja että paliskunnan osakkaiden harjoittamaan poronhoitoon kuuluvat työt tulevat tehdyiksi, sekä estää paliskunnan osakkaiden poroja tekemästä vahinkoa ja menemästä toisten paliskuntien alueelle samoin kuin suorittaa muutkin sille mainitussa laissa tai sen nojalla annetuissa säännöksissä ja määräyksissä annetut tehtävät.

Poronhoitolain 13 §:n 1 momentin mukaan paliskunnan kokous päättää paliskunnan asioista, jollei jokin asia mainitun lain mukaan kuulu paliskunnan hallituksen tai poroisännän päätettäväksi.

Poronhoitolain 15 §:n 1 momentin mukaan paliskunnan kokouksessa saa osakas äänestää yhtä monella äänellä kuin hänellä on lukuporoja. Kukaan ei kuitenkaan saa äänestää äänimäärällä, joka vastaa yli viittä prosenttia paliskunnan osakkaiden lukuporojen määrästä.

Poronhoitolain 44 §:n 3 momentin mukaan paliskunnan kokouksen päätökseen poronomistaja saa hakea muutosta hallinto-oikeudelta, jos päätös loukkaa hänen oikeuttaan tai on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka muutoin on lainvastainen. Muutoksenhaussa noudatetaan, mitä hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään.

Hallintolain 2 §:n 3 momentin mukaan lakia sovelletaan valtion liikelaitoksissa, julkisoikeudellisissa yhdistyksissä sekä yksityisissä niiden hoitaessa julkisia hallintotehtäviä.

Hallituksen esityksessä poronhoitolaiksi (HE 244/1989 vp) todetaan poronhoitolain 6 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa muun ohella seuraavaa:

"Oikeudelliselta luonteeltaan paliskunta olisi lakiehdotuksen perusteella katsottava julkisoikeudelliseksi yhteisöksi, jonka osakkaat ovat poronomistajia. Osakkaat eivät olisi henkilökohtaisesti vastuussa paliskunnan velvoitteista. Paliskunta on oikeushenkilö, ja lakiehdotukseen on otettu kaikki paliskuntaa koskevat keskeisimmät säännökset. Paliskunta ei näin ollen ole yhdistyslain (503/89) mukainen yhdistys eikä myöskään yhtiö tai osuuskunta. Toisaalta paliskuntaa koskevat lakiehdotuksen säännökset on laadittu siten, että paliskunta organisatoriselta rakenteeltaan mahdollisimman suuressa määrin olisi samankaltainen kuin muut yhteisöt."

Hallituksen esityksessä hallintolaiksi ja laiksi hallintolainkäyttölain muuttamisesta (HE 72/2002 vp) on hallintolain 2 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa todettu ensinnäkin, että pääsäännön mukaan lain soveltaminen määräytyisi tehtävien laadun perusteella. Lisäksi perusteluissa on pykälän 3 momentin osalta todettu, että hallintolaki koskisi julkisoikeudellisia yhdistyksiä niiden hoitaessa julkisia hallintotehtäviä. Laki ei siten tulisi sovellettavaksi säännöksessä tarkoitetun yhdistyksen harjoittamassa liiketoiminnassa eikä muussakaan yksityisoikeudellisin perustein järjestetyssä toiminnassa. Hallituksen esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa on esimerkkinä julkisoikeudellisista yhdistyksistä mainittu myös muun ohella paliskunnat.

Saatu selvitys

Vätsärin paliskunnan 13.8.2014 pitämän ylimääräisen yleisen kokouksen 4 §:n kohdalla oli käsitelty työpäiväkirjojen hyväksymistä poronhoitovuodelta 2013–2014. Pöytäkirjanotteen mukaan poroisäntä C, varaporoisäntä ja työnjohtaja B sekä E ja D jääväsivät itsensä asian käsittelyn ajaksi (intressijäävi).

A ja B ovat valituksessaan katsoneet paliskunnan kokouksessa mainitun asiakohdan käsittelyssä tapahtuneen menettelyvirheen, kun osakkaiden esteellisyydestä ei ollut tehty päätöstä, vaikka siitä oli esitetty eriäviä näkemyksiä. Vätsärin paliskunnan hallinto-oikeudelle antamasta lausunnosta käy puolestaan ilmi, että A:tä, B:tä, E:tä ja D:tä on pidetty paliskunnan ylimääräisessä kokouksessa esteellisinä osallistumaan asian käsittelyyn.

A ja B ovat valituksessaan lisäksi katsoneet, että hallinto-oikeus ja paliskunta ovat tulkinneet paliskunnan osakkaiden esteellisyyttä väärin ja paliskunnan päätös on tästä syystä syntynyt virheellisessä järjestyksessä.

Oikeudellinen arviointi ja lopputulos

Poronhoitolain 44 §:n 3 momentin mukaan poronomistaja saa hakea muutosta paliskunnan kokouksen päätökseen hallinto-oikeudelta muun ohella silloin, jos päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä.

Poronhoitolaissa ei säädetä paliskunnan osakkaan esteellisyydestä. Poronhoitolain esitöissä paliskuntaa on luonnehdittu erityiseksi julkisoikeudelliseksi yhteisöksi. Paliskunnan on todettu olevan jotain muuta kuin yhdistys, yhtiö tai osuuskunta, mutta muistuttavan kuitenkin niitä organisatoriselta rakenteeltaan. Hallintolain esitöissä paliskunnan on katsottu olevan hallintolain 2 §:n 3 momentissa tarkoitettu julkisoikeudellinen yhdistys, jossa hallintolakia sovelletaan sen hoitaessa julkisia hallintotehtäviä. Hallintolaki ei sen sijaan tule sovellettavaksi julkisoikeudellisen yhdistyksen yksityisoikeudellisin perustein järjestetyssä toiminnassa.

Paliskunnan kokous tekee poronhoitolain nojalla erityyppisiä päätöksiä, joista osaan sisältyy julkisen vallan käyttöä, mutta monet rinnastuvat sisällöltään edellä mainituissa yksityisoikeudellisissa yhteisöissä tehtäviin päätöksiin. Hallintolain ja sen esteellisyyssäännösten soveltaminen määräytyy lain 2 §:n 3 momentin mukaisesti paliskunnassa ratkaistavana olevan asian laadun perusteella.

Vätsärin paliskunnan ylimääräisen kokouksen 4 §:n kohdalla on päätetty työpäiväkirjojen hyväksymisestä poronhoitovuodelta 2013–2014. Tehty päätös on muun ohella koskenut paliskunnan talousarviossa hyväksytyn tokkatöiden enimmäistuntimäärän ylittävien työtuntien korvaamista poronhoitovuoden 2013–2014 määrärahoista.

Kokouksen 4 §:n kohdalla tehdyllä päätöksellä on poronhoitovuoden 2013–2014 talousarvion ja tilinpäätöksen osalta ollut vaikutusta koko paliskunnan talouteen ja siten sen kaikkiin osakkaisiin siitä riippumatta, ovatko he osallistuneet tokkatöihin. Tokkatöiden korvaamista koskeva päätöksenteko liittyy paliskunnan normaaliin taloudenhoitoon ja rinnastuu siten yksityisoikeudellisissa yhteisöissä tapahtuvaan päätöksentekoon. Hallintolain virkamiehen esteellisyyttä koskevat säännökset eivät siten tällaisesta asiasta päätettäessä tule sovellettaviksi.

Aiheettomasta oma-aloitteisesta jääväämisestä ei sellaisenaan oikeuskäytännön ja oikeuskirjallisuuden perusteella lähtökohtaisesti seuraa, että päätös syntyisi virheellisessä järjestyksessä. Vaikka esteellisyydestä nyt kysymyksessä olevassa asiassa ei ole paliskunnan kokouksen pöytäkirjan mukaan tehty kokouksessa nimenomaista päätöstä, edellä selostetun selvityksen perusteella kokouksessa on tosiasiallisesti katsottu esteellisiksi ottamaan osaa asian käsittelyyn ne paliskunnan osakkaat, jotka ovat osallistuneet tokkatöiden tekemiseen. Kysymys ei siten ole ollut oma-aloitteisesta itsensä jääväämisestä.

Vätsärin paliskunnan kokouksen päätös on siten syntynyt virheellisessä järjestyksessä, koska osalta paliskunnan osakkaista on esteellisyyden perusteella evätty mahdollisuus osallistua päätöksentekoon. Esteellisiksi katsottujen henkilöiden lukumäärä ja äänimäärä huomioon ottaen tällä virheellisellä menettelyllä on voinut olla merkitystä tokkatöiden korvaamista koskevan asian käsittelyn kannalta.

Tämän vuoksi ja kun otetaan huomioon korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden ja paliskunnan ylimääräisen kokouksen päätökset on kumottava ja asia palautettava Vätsärin paliskunnalle uudelleen käsiteltäväksi. Tällöin muista valitusperusteista ei ole tarpeen lausua.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Kuusiniemi, Riitta Mutikainen, Mika Seppälä, Kari Tornikoski ja Jaakko Autio. Asian esittelijä Tuire Taina.

Löytötavaratoimisto A Oy:n toiminta kohdistui löytötavaralain 5 §:n 1 momentissa tarkoitettuihin laitoslöytöihin. Asiassa oli kyse siitä, millaisia korvauksia löytötavaratoimisto saa periä tällaisten löytötavaroiden omistajilta.

Aluehallintovirasto oli kehottanut A Oy:tä muuttamaan korvauskäytäntöään siltä osin kuin yhtiö oli perinyt löytötavaroiden omistajilta tasasuuruisen toimitusmaksun löytötavaran toimittamisesta ja erillisen ilmoitusmaksun löytötavaran löytymisestä sekä lisännyt perimäänsä yleiseen säilytyskustannukseen 24 %:n arvonlisäveron. Aluehallintovirasto oli asettanut kehotuksensa tehosteeksi uhkasakon.

Hallinto-oikeus katsoi yhtiön aluehallintoviraston päätöstä koskevan valituksen hyläten, ettei löytötavaratoimisto saa periä löytötavaralaissa ja -asetuksessa mainitsemattomia maksuja. Laitoslöydöstä ei voida periä löytötavaralain 10 §:ssä mainittuja löydöstä aiheutuneiden kulujen korvausta, koska pykälän kulukorvaussäännöstä ei sovelleta laitoslöytöihin. Löytötavaralain 11 §:ssä tarkoitettuja erityisestä kuljetuksesta, arvioinnista, hoidosta ja säilytyksestä aiheutuneita kustannuksia voidaan periä vain, jos juuri kyseisen löytötavaran osalta voidaan osoittaa erityisiä kustannuksia aiheutuneen. Yleisten säilytyskustannusten asetuksessa säädettyyn enimmäismäärään, joka on viisi prosenttia esineen käyvästä arvosta ja korkeintaan 17 euroa, ei ole lisättävä mahdollista arvonlisäveroa.

Korkein hallinto-oikeus hylkäsi A Oy:n hallinto-oikeuden päätöksestä tekemän valituksen ja pysytti hallinto-oikeuden päätöksen voimassa.

Löytötavaralaki 5 § 1 momentti, 10 § 1 ja 2 momentti, 11 § 1 momentti, 23 §, 25 § 1 momentti ja 25 a § 2 ja 3 momentti

Löytötavara-asetus 8 §

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Irma Telivuo, Leena Äärilä, Mikko Pikkujämsä, Vesa-Pekka Nuotio ja Antti Pekkala. Asian esittelijä Anna Heikkilä.

Asia Maa-aineslupaa koskevat valitukset

Valittajat 1) A ym.

2) B

Päätös, jota valitukset koskevat

Hämeenlinnan hallinto-oikeus 30.6.2016 nro 16/0292/2

Asian aikaisempi käsittely

Sastamalan rakennuslautakunta on päätöksellään 12.5.2015 (§ 33) myöntänyt Destia Oy:lle maa-aineslain 4 §:n mukaisen luvan kalliokiviaineksen ottamiseen Sastamalan kaupungin Yliskallion kylässä sijaitsevalta tilalta Iilivuoren kallioalue RN:o 20:13. Otettavan aineksen määrä on 230 000 m³. Päätös on voimassa 12.5.2025 saakka.

Rakennuslautakunta on vahvistanut hakijan esittämän ottamissuunnitelman noudatettavaksi seuraavin lupamääräyksin:

- Hakijan on noudatettava laatimaansa ottamissuunnitelmaa ja sen täydennyksiä.

- Valvontaviranomaisena toimii Sastamalan kaupungin rakennuslautakunta. Valvontaa suorittaa säännöllisin väliajoin rakennusvalvontatoimisto.

- Valmistelevien toimenpiteiden valmistuttua, ennen maa-ainesten ottamiseen ryhtymistä tulee valvontaviranomaiselta pyytää alkutarkastusta.

- Alue on viimeisteltävä luvan voimassaoloaikana ottamissuunnitelmassa esitetyn mukaisesti.

- Ennen luvan voimassaoloajan päättymistä on valvontaviranomaiselta pyydettävä lopputarkastusta.

- Maa-ainesluvan haltijan tulee ilmoittaa lupaviranomaiselle otetun aineksen määrä ja laatu vuosittain viimeistään tammikuun 31. päivänä.

- Hakemuksen tarkastamisesta, asianosaisten kuulemisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta on suoritettava voimassa olevan taksan mukainen maksu.

- Maa-ainesten ottaminen voidaan aloittaa lupapäätöksen tultua lainvoimaiseksi.

Päätöksen perustelujen mukaan kyseisen maa-aineksen ottaminen ja ottamisen järjestely eivät ole ristiriidassa maa-aineslain 3 §:ssä säädettyjen rajoitusten kanssa. Maa-ainesten ottosuunnitelma on maa-aineslain 5 §:n mukainen ja se sisältää 11 §:n edellyttämät selvitykset toimenpiteistä, joilla hankkeesta aiheutuvia haittoja vältetään ja rajoitetaan. Maa-aineslain 6 §:n mukaan lupa ainesten ottamiseen on myönnettävä, jos asianmukainen ottamissuunnitelma on esitetty eikä ottaminen tai sen järjestely ole ristiriidassa 3 §:ssä säädettyjen rajoitusten kanssa. Muistutuksissa esitetyt seikat on huomioitu lupapäätöstä tehtäessä niiltä osin kuin ne käsittelevät maa-aineslain mukaisia asioita. Esimerkiksi melu, pöly ja liikenneasiat ratkaistaan muun lainsäädännön nojalla. Kuulemisen on viranomainen toimittanut maa-aineslain 13 §:n mukaisesti. Hakija on täydentänyt hakemustaan myös huomautuksista saamansa palautteen vaikutuksesta.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Hämeenlinnan hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään, jättäen tutkimatta esitetyt vahingonkorvausvaatimukset, hylännyt muun ohella A:n ja hänen asiakumppaniensa ja B:n valitukset rakennuslautakunnan päätöksestä.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

1. Vahingonkorvausvaatimukset

Hallinto-oikeuslain 3 §:n mukaan hallinto-oikeus käsittelee ja ratkaisee ne hallinto-oikeudelliset valitukset, hallintoriita-asiat ja muut asiat, jotka säädetään kuuluviksi sen toimivaltaan hallintolainkäyttölaissa tai muussa laissa.

= = = ja B:n esittämien vahingonkorvausvaatimusten ratkaiseminen ei kuulu Hämeenlinnan hallinto-oikeuden toimivaltaan.

2. Pääasia

Sovellettavat oikeusohjeet

Maa-aineslain 3 §:n 1 momentin mukaan tässä laissa tarkoitettuja aineksia ei saa ottaa niin, että siitä aiheutuu:

1) kauniin maisemakuvan turmeltumista;

2) luonnon merkittävien kauneusarvojen tai erikoisten luonnonesiintymien tuhoutumista;

3) huomattavia tai laajalle ulottuvia vahingollisia muutoksia luonnonolosuhteissa; tai

4) tärkeän tai muun vedenhankintakäyttöön soveltuvan pohjavesialueen veden laadun tai antoisuuden vaarantuminen, jollei siihen ole saatu vesilain mukaista lupaa.

Saman pykälän 4 momentin mukaan ottamispaikat on sijoitettava ja ainesten ottaminen järjestettävä niin, että ottamisen vahingollinen vaikutus luontoon ja maisemakuvaan jää mahdollisimman vähäiseksi ja että maa-ainesesiintymää hyödynnetään säästeliäästi ja taloudellisesti eikä toiminnasta aiheudu asutukselle tai ympäristölle vaaraa tai kohtuullisin kustannuksin vältettävissä olevaa haittaa.

Maa-aineslain 5 §:n 2 momentin mukaan suunnitelmaa laadittaessa on tarvittavassa laajuudessa selvitettävä vallitsevat luonnonolosuhteet, ainesten määrä ja laatu sekä hankkeen vaikutukset ympäristöön ja luonnonolosuhteisiin.

Maa-aineslain 6 §:n 1 momentin mukaan lupa ainesten ottamiseen on myönnettävä, jos asianmukainen ottamissuunnitelma on esitetty eikä ottaminen tai sen järjestely ole ristiriidassa 3 §:ssä säädettyjen rajoitusten kanssa. Asiaa harkittaessa on otettava huomioon myös lupamääräysten vaikutus.

Maa-aineslain 13 §:n 1 momentin mukaan maa-aineslupaa koskevan hakemuksen johdosta on kuulutettava kunnan ilmoitustaululla 30 päivän ajan. Tämän ohella kunnan on varattava ottamisalueen sisältävään kiinteistöön rajoittuvien kiinteistöjen ja muiden alueiden omistajille ja haltijoille tilaisuus tulla kuulluiksi, paitsi milloin se on ilmeisen tarpeetonta.

Hallintolain 45 §:n 1 momentin mukaan päätös on perusteltava. Perusteluissa on ilmoitettava, mitkä seikat ja selvitykset ovat vaikuttaneet ratkaisuun sekä mainittava sovelletut säännökset.

Asiassa saatu selvitys ja hallinto-oikeuden johtopäätökset

Lupamenettely

Valituksissa on esitetty, että asiassa on tapahtunut kuulemisvirhe, koska kuulemista ei ole suoritettu uudelleen sen jälkeen, kun lupahakemusta on ensimmäisellä kuulemiskierroksella saatujen lausuntojen ja mielipiteiden johdosta muutettu. Lisäksi on esitetty, että päätöksen perustelut ovat puutteelliset.

Luvanhakija on muuttanut maa-aineslupahakemustaan ensimmäisen kuulemiskierroksen jälkeen rajoittamalla vuosittaisen toiminta-aikansa 1.4.–31.8. ja 23.12.–6.1. välisten aikojen sekä Pirkanmaan koulujen syys- ja hiihtolomaviikkojen ulkopuolelle. Lisäksi murskeen varastoalue on siirretty Ahvenjärventien alkupäähän, jolloin kaikki murskeenkuljetus Ahvenjärventiellä tapahtuisi jo murskausurakan yhteydessä tai joka tapauksessa vuosittaisen toiminta-ajan puitteissa ja muulloin Ahvenjärventiellä ei olisi liikennettä. Hakemusta on täydennetty meluselvityksellä ja luettelolla lähialueen rakennetuista kiinteistöistä.

Hakemukseen tehtyjen muutosten johdosta hanke ei ole muuttunut toiseksi. Muutosten johdosta hankkeen ympäristövaikutukset ovat pienentyneet. Näin ollen lupapäätöstä ei ole syytä kumota sen johdosta, ettei muutosten johdosta ole järjestetty uutta kuulemista.

Lautakunnan päätösperusteluissa on todettu, että kyseisen maa-aineksen ottaminen ja ottamisen järjestely eivät ole ristiriidassa maa-aineslain 3 §:ssä säädettyjen rajoitusten kanssa. Tätä ei ole perusteluissa perusteltu tarkemmin. Kun otetaan kuitenkin huomioon lautakunnan päätöksen kertoelmaosaan toiminnasta ja sen vaikutuksista sekä asiassa annetuista lausunnoista, mielipiteistä ja vastineista kirjattu, on päätös kokonaisuudessaan perusteltu hallintolain edellyttämällä tavalla.

Selvitysten riittävyys

Valituksissa on esitetty, että ottamistoiminnan vaikutusta luonnonarvoihin ja vesistöihin sekä toiminnan meluvaikutuksia ei ole riittävästi selvitetty.

Suomen Luontotieto Oy on tehnyt suunnittelualueen luontoarvojen perusselvityksen kesällä 2014. Suunnitellulta louhosalueelta ja sen välittömästä lähiympäristöstä selvitettiin luonnonsuojelulain 29 §:n tarkoittamat suojeltavat luontotyypit, metsälain 10 §:n tarkoittamat erityisen tärkeät elinympäristöt ja vesilain suojelemat pienvesikohteet. Lisäksi tehtiin liito-orava-, linnusto- ja lepakkoselvitykset. Pirkanmaan ELY-keskus on hakemuksen johdosta 3.3.2015 antamassaan lausunnossa todennut, että luontoselvitykset on tehty tutkittavien kohteiden kannalta oikeaan aikaan, luontoselvitykset ovat riittävät ja ne on toteutettu asianmukaisesti.

Meluselvityksessä on tarkasteltu toiminnan alkuvaihetta, välivaihetta sekä toiminnan loppuvaihetta sekä alueelta lähtevän ja sinne tulevan raskaan liikenteen meluvaikutuksia Iilivuorentiellä ja Ahvenjärventiellä. Laskentatilanteet on valittu siten, että ne kuvastavat eniten melua tuottavia tilanteita häiriintyvien kohteiden kannalta ja antavat mahdollisimman hyvän kuvan melun leviämisestä ottamisen eri vaiheissa.

Kun otetaan hakijan luontoselvityksen lisäksi huomioon asiassa annetut lausunnot ja muistutukset, erityisesti alueen linnuston osalta, lupa-asiaa ratkaistaessa on riittävästi selvitetty alueen luonnonarvot sekä suunnitellun hankkeen vaikutukset alueen kasvi- ja eläinlajeihin, luonnon monimuotoisuuteen sekä vesistöihin. Kun otetaan lisäksi huomioon asetetut lupamääräykset sekä jatkossa tässä päätöksessä hankkeen ympäristövaikutuksista lausuttava, ennen asian ratkaisemista on riittävästi selvitetty hankkeen vaikutukset ympäristöön, luonnonolosuhteisiin ja häiriintyviin kohteisiin.

Luvan myöntämisedellytykset

Toiminnan yleiskuvaus

Rakennuslautakunta on myöntänyt Destia Oy:lle maa-aineslain 4 §:n mukaisen luvan kalliokiviaineksen ottamiseen Sastamalan kaupungin Yliskallion kylässä sijaitsevalta tilalta Iilivuoren kallioalue RN:o 20:13. Otettavan aineksen määrä on 230 000 m³. Vuotuinen otto vaihtelee käyttötarpeen mukaan. Lupahakemuksen mukaan ottamisalueen pinta-ala on 3,6 ha ja suunnitelma-alueen pinta-ala 9,23 ha. Maa-ainesten ottoa harjoitetaan ottamissuunnitelman mukaan jaksoittain. Toimintajaksoja on 1–3 vuoden välein. Lupahakemuksen täydennyksen mukaan toimintavuosina jaksoja on yleensä yksi, harvoin kaksi. Toimintajakson pituus vaihtelee 3–8 viikkoon. Keskimääräisenä tuotantovuonna toimintaa on 5–6 viikkoa.

Hankealueella on ollut aiemmin lupa 28 000 m³ktr kalliokiven ottoon 0,5 ha:n ottamisalueelta. Luvan on myöntänyt Mouhijärven kunnanhallitus päätöksellään 3.5.2004 § 158. Hämeenlinnan hallinto-oikeus on päätöksellään 14.6.2005 numero 05/0388/2 hylännyt kyseiseen päätökseen kohdistuneet valitukset. Hallinto-oikeuden päätöksen perusteluissa on muun ohella todettu, että suunniteltu ottamisalue ei sisällä sen kaltaisia maisemaelementtejä, joita voitaisiin pitää erikoisina. Kalliojyrkänteitä esiintyy ympäristössä useita. Kalliolta avautuvassa kaukomaisemassa ei ole erityisiä kauneusarvoja huolimatta siitä, että kalliolta näkee kauaksi. Maa-ainesten ottamisesta ei tämän vuoksi aiheudu kauniin maisemakuvan tai erikoisten luonnonesiintymien turmeltumista taikka tuhoutumista. Päätöksen perustelujen mukaan kun otetaan huomioon ottamisalueen pieni koko, ottamisen järjestäminen niin, ettei sitä tehdä kesäaikana, toiminta-ajan rajoittamisesta annetut lupamääräykset sekä muut lupapäätöksessä annetut lupamääräykset, ottamistoiminnasta ei ennalta arvioiden aiheudu asutukselle tai ympäristölle vaaraa tai kohtuullisin kustannuksin vältettävissä olevaa haittaa. Korkein hallinto-oikeus ei ole päätöksellään 2.3.2006 taltionumero 433 muuttanut hallinto-oikeuden päätöstä. Mainittu maa-aineslupa on päättynyt 11.11.2012. Alueelta ei ole luvan aikana louhittu kiviainesta.

Pirkanmaan ELY-keskus on lupahakemuksen johdosta 3.3.2015 antamassaan lausunnossa todennut, että maa-ainesten ottaminen voi alueella olla mahdollista ilman, että siitä ennalta arvioiden aiheutuu ympäristölle maa-aineslain, vesilain tai luonnonsuojelulain tarkoittamaa haittaa.

Sastamalan ympäristölautakunta on päätöksellään 16.6.2015 § 55 myöntänyt nyt kyseessä olevalle toiminnalle ympäristöluvan kallion louhintaan ja murskaukseen siirrettävällä murskaamolla. Toiminnalle on asetettu muun ohella ilmapäästöjä, melua ja tärinää, pintavesien käsittelyä ja toiminnan tarkkailua koskevat lupamääräykset. Osa maa-aineslupapäätöksestä valittaneista henkilöistä on valittanut myös ympäristölupapäätöksestä. Valitusten käsittely on kesken Vaasan hallinto-oikeudessa.

Maakuntakaava ja maakuntakaavaehdotus

Alueella ei ole voimassa yleis- tai asemakaavaa. Voimassa olevassa Pirkanmaan maakuntakaavassa hankealueella ei ole aluevarauksia. Hanke ei siten ole voimassa olevan maakuntakaavan vastainen.

Pirkanmaan maakuntakaava 2040 on ehdotusvaiheessa. Kaavaehdotus on ollut lausunnolla huhti-toukokuussa 2016. Kaavaehdotuksessa hankealue sijaitsee laajalla MK-alueella eli ekosysteemipalvelujen kannalta merkittävällä maa- ja metsätalousalueella. Kaavamääräysehdotuksen mukaan merkinnällä osoitetaan maakunnallisesti merkittävät laajat yhtenäiset luonnon ydinalueet tai luonnon- ja kulttuuriympäristöjen kokonaisuudet, joilla on tarvetta retkeilyn ja ulkoilun järjestämiseen. Alueet ovat osa maakunnan ekologista verkostoa, ja ne tukevat luonnonympäristöjen kytkeytyvyyttä, säilymistä ja virkistyskäyttöä. Merkintä ei rajoita alueen maa- ja metsätalouskäyttöä tai käyttöä vakituiseen tai loma-asumiseen. Suunnittelumääräyksen mukaan maankäytön suunnittelussa ja toteuttamisessa tulee huomioida luonnon monimuotoisuuden ja muiden luontoarvojen säilyminen sekä välttää luonnonympäristöjen pirstoutumista.

Pirkanmaan maakuntakaavan 2040 taustaselvityksenä on Pirkanmaan POSKI-hanke (Pohjaveden suojelun ja kiviaineshuollon yhteensovittamishanke) 2012–2015. Iilivuoret on POSKI-hankkeessa luokiteltu maa-ainesten ottoon soveltumattomaksi alueeksi. Iilivuoren alueen luokittelu ottoon soveltumattomaksi alueeksi perustuu POSKI-hankkeen yhteydessä tehtyyn Luonto- ja maisemakartoitukseen alustavilla maakuntakaavan 2040 maa-ainesten ja kalliokiviainesten ottoalueilla (Pirkanmaan liitto, 2015). Kartoituksessa selvitettiin, onko kiviainesten ottamiseen alustavasti soveltuviksi arvioiduilla alueilla sellaisia merkittäviä geologisia, biologisia tai maisemallisia arvoja, joiden suojelu voi olla ristiriidassa mahdollisen kiviainesten ottamistoiminnan kanssa tai jotka voivat vaikuttaa alueiden merkitsemiseen maakuntakaavaan kalliokiviainesten ottamisalueina. Iilivuorten alue on inventoinnissa jaoteltu kolmeen osa-alueeseen. Suunniteltu kallionottoalue sijoittuu keskimmäiseen osa-alueeseen 3_E keskiosa. Sen osalta syy soveltumattomuuteen on POSKI-hankkeen paikkatietoaineistojen mukaan sijainti maakuntakaavan MK-alueella ja se, että alue on Sastamalan kaavassa osoitettu muun muassa hiljaiseksi alueeksi. Sastamalan kaavasuunnittelijan lupahakemuksen johdosta antamasta lausunnosta on pääteltävissä, että Sastamalan kaavalla tarkoitetaan oikeusvaikutuksetonta, mutta kaupunginvaltuuston ohjeellisena hyväksymää Sastamalan kaupunkirakennesuunnitelmaa 2030, jossa alue on merkitty metsäluontoon tukeutuvaksi virkistysalueeksi ja hiljaiseksi alueeksi. Iilivuorten kahden muun osa-alueen ottoon soveltumattomuuden syyksi on Pirkanmaan liiton inventoinnissa todettu eteläisen osa-alueen osalta etäisyys vapaa-ajan asutukseen ja pohjoisen osa-alueen osalta kartoituksessa havaittu maisema Uuhisuolle sekä lähes luonnontilainen kalliometsä.

Valmisteilla oleva maakuntakaava, sen taustaselvitykset tai ohjeellisena hyväksytty kaupunkirakennesuunnitelma eivät voi sellaisenaan muodostaa estettä maa-ainesluvan myöntämiselle. Ne voidaan kuitenkin ottaa selvityksenä huomioon arvioitaessa luvan myöntämisedellytysten täyttymistä. Kun otetaan huomioon maakuntakaavaehdotuksen MK-aluevarauksen ja Sastamalan kaupunkirakennesuunnitelman virkistysalueen ja hiljaisen alueen aluevarauksien laajuus sekä POSKI-hankkeen luonto- ja maisemakartoituksen tuloksista nimenomaan ottamisalueen osalta edellä todettu, eivät nämä selvitykset ole olleet esteenä luvan myöntämiselle.

Maisema- ja luontovaikutukset

Toiminta sijaitsee laajalla metsäisellä alueella. Alueen puusto on poistettu vuonna 2007 ja alueella kasvaa matala mänty-koivutaimikko. Suurin osa alueesta on niukkahumuksista kalliota. Varsinaista avokalliota on vain alueen pohjoisreunassa sijaitseva silokalliojyrkänne.

Suunnitellun louhinta-alueen korkeimmat kohdat sijoittuvat noin tasolle +130.00 (N2000) ja lähialueen korkein kohta noin tasolle +138.00. Ottamisalue ei kohoa ympäröivää maastoa merkittävästi korkeammalle. Näin ollen ottamistoiminnalla on vain vähäinen merkitys kaukomaisemassa. Suunniteltu ottamisalue ei sisällä sen kaltaisia maisemaelementtejä, joita voitaisiin pitää erikoisina. POSKI-hankkeen luonto- ja maisemakartoituksessa ei mainita suunnitellulla ottamisalueella erityisiä luonto- tai maisema-arvoja. Iilivuorten aluetta ei ole mainittu myöskään POSKI-hankkeen arvokkaiden geologisten muodostelmien (arvokkaat kallioalueet) selvityksessä.

Luontoselvityksen mukaan inventoidulla alueella ei ole luonnonsuojelulain 29 §:n tai vesilain mukaisia suojeltavia luontotyyppejä tai kohteita. Alueen pienialaiset soistumat ovat metsälain 10 §:n tarkoittamia erityisen arvokkaita elinympäristöjä ja ne tulee jättää metsänkäsittelytoimenpiteiden ulkopuolelle. Koko suunniteltu louhosalue lähiympäristöineen on metsätalouskäytössä ja valtaosa alueesta on avohakkuualuetta. Suunnittelualueella ei ole perinnemaisemia tai perinnebiotooppeja eikä vanhaan kulttuuriin sidoksissa olevaa kasvilajistoa. Alueelta ei löytynyt uhanalaista putkilokasvilajistoa ja ympäristön perusteella uhanalaisen putkilokasvilajiston esiintyminen on epätodennäköistä. Alueella ei havaittu liito-oravia. Vesistökohteiden puuttuminen estää viitasammakoiden sekä uhanalaisen sudenkorentolajiston esiintymisen alueella. Lähialueella havaittiin pesimäaikaan kolme lintudirektiivin liitteen I lintulajia (teeri, palokärki ja helmipöllö ). Alueella ei havaittu lepakoita, eikä alueella ole lepakoille sopivia talvehtimispaikkoja, kuten louhikoita. Luontoselvityksen mukaan alueelle suunniteltu kiviaineksen otto ei hävitä merkittäviä luontokohteita.

Pirkanmaan ELY-keskus on lupahakemuksen johdosta 3.3.2015 antamassaan lausunnossa todennut, että ottamisalueen läheisiltä järviltä, Ahvenjärveltä ja Saarijärveltä, on 1980- ja 1990-luvulla tehdyt havainnot luonnonsuojelulailla rauhoitetusta kuikasta. Ahvenjärvi sijaitsee lähimmillään noin 850 metrin etäisyydellä ja Saarijärvi noin 640 metrin etäisyydellä suunnitellusta ottoalueesta. Lajin esiintyminen järvillä on epävarmaa ja toiminnalla ei arvioida olevan haitallisia vaikutuksia lajille.

Edellä mainittujen havaintojen lisäksi ELY-keskuksen luontotietoa sisältävän tietojärjestelmän mukaan hankealueella tai sen välittömässä läheisyydessä ei ole suojelualueita tai ELY-keskuksen tiedossa olevia muita erityisiä luontoarvoja. ELY-keskus on 13.3.2015 antanut uuden lausunnon, jonka mukaan lupahakemuksen johdosta tehdyissä muistutuksissa viitattu Uuhisuon sääksen pesäpuu on luonnonsuojelulain 39 §:n 2 momentin tarkoittama rauhoitettu suuren petolinnun pesäpuu. Ainakaan meluavimpia toimintoja kuten porausta, räjäytystä ja rikotusta, ei tule sallia 1.4.–31.8. välisenä aikana. Meluhaitan arvioimiseksi tulee tehdä ennen luvan myöntämistä meluselvitys, koska sääksen suojaetäisyys on riippuvainen alueen ominaisuuksista. Toiminnan aikarajoituksella (1.4.–31.8) varmistetaan, ettei hankkeen myötä heikennetä Uuhisuon linnustollista arvoa.

Luontoselvityksessä ei ole havaittu alueella linnustoa lukuun ottamatta erityisiä luontoarvoja. Maa-ainesluvassa on kielletty ottaminen huhtikuun alusta elokuun loppuun. Näin ollen ja kun otetaan huomioon, että ottamisalueen etäisyys Uuhisuon lähimmistä ojittamattomista osista on noin 350 m, ottamisesta ei voida katsoa aiheutuvan haittaa lähistöllä esiintyville linnuille.

Edellä mainituilla perusteilla ottamisen vaikutukset alueen maisema- ja luonnonarvoihin eivät ole olleet esteenä luvan myöntämiselle.

Vesistövaikutukset

Kiinteistö ei sijoitu luokitellulle pohjavesialueelle.

Lähimmät vesistöt, eli Tervalammi, Ahvenjärvi, Joutsijärvi ja Saarijärvi, sijoittuvat noin 440–1 000 metrin etäisyydelle louhinta-alueesta. Ottamissuunnitelmassa on todettu, että koska alueen pohja louhitaan kaltevaksi, alueelle ei kerry vesiä eikä alueelle ole näin ollen tarvetta tehdä laskeutusallasta. Pääosa alueella syntyvistä pintavesistä imeytyy suoraan maaperään sekä murskekasoihin. Alueen pohja viettää luoteeseen, joten alueelle tulevat sade- ja sulamisvedet virtaavat luoteispuolelle. Lisäksi ottamissuunnitelmassa on esitetty toimenpiteet polttoainevuotojen estämiseksi. Lupahakemuksen täydennyksenä hakija on esittänyt, että mikäli hulevesiä alkaisi kuitenkin kertyä, alueen lounaiskulmaan mitoitetaan riittävä laskeutusallas ja hulevesien laaduntarkkailusta tehdään suunnitelma. Ympäristöluvan lupamääräyksessä 8 on edellytetty, että hulevesiä varten alueen lounaiskulmaan suunnitellusta laskeutusaltaasta, hulevesien käsittelystä ja laaduntarkkailusta tulee toimittaa suunnitelma ennen toiminnan aloittamista valvontaviranomaiselle.

Edellä mainituilla perusteilla ja kun otetaan huomioon louhinta-alueen koko sekä toiminta-ajat samoin kuin se, että vesistöjä ja pohjavettä koskevat asiat tulevat erityisesti tutkittaviksi toimintaa koskevassa ympäristölupamenettelyssä, ottamisesta ei ennalta arvioiden aiheudu vaaraa pohjavedelle eikä vesistöille.

Vaikutukset asutukseen

Ottamisalueen etäisyys lähimpiin loma-asuntoihin on noin 800 m.

Meluselvityksen mukaan laskentatulosten perusteella ottotoimintojen ollessa käynnissä loma-asutukselle asetettu 45 dB:n ohjearvo ylittyy ottotoiminnan alku- ja keskivaiheilla louhinta-alueen eteläpuolella olevien kolmen lomarakennuksen kohdalla. Ottotoiminnan loppupuolella ohjearvo ei enää ylity, koska louhintarintaus ja nouseva maasto vaimentavat toimintojen aiheuttamaa melua. Lupahakemuksen täydennyksen mukaan melun leviämistä estetään tekemällä louhinta-alueen etelärajalle meluselvityksessä osoitettuun paikkaan vähintään 4 metriä korkea meluvalli. Meluselvityksen mukaan hankealueen itäpuolella maaston voimakas nousu vaimentaa toiminnan aiheuttaman melun leviämistä alueen itäpuolelle. Hankkeen suunniteltu ottamissuunta (länsi - itä) on paras mahdollinen tämä huomioiden, sillä tällöin sekä louhintarintaus että louhinta-alueen itäpuolen maaston nousu suojaavat Ahvenjärveä ympäröivää loma-asutusta hankealueen melulta. Selvityksen mukaan kiviaineksen kuljetus ei aiheuta melutasojen ohjearvojen ylityksiä Ahvenjärventietä lähinnä olevien asuin- tai lomarakennuksien kohdalla.

Lupahakemuksen täydennyksen mukaan ensimmäisen toimintajakson aikana suoritetaan melumittaukset Joutsijärven pohjoisrannan kiinteistöillä ja Ahvenjärven pohjoisrannalla. Rajoittamalla vuosittainen toiminta-aika 1.4.–31.8. ja 23.12.–6.1. välisten aikojen sekä Pirkanmaan koulujen syys- ja hiihtolomaviikkojen ulkopuolelle varmistetaan, että loma-asutukselle ja virkistyskäytölle koituvat haitat jäävät mahdollisimman vähäisiksi.

Kun otetaan huomioon asutuksen etäisyys ottamisalueesta, toiminta-aikoja koskevat rajoitukset ja se, että toiminnan aiheuttamat melu- ja pölyhaitat tulevat tarkemmin tutkittaviksi toimintaa koskevan ympäristöluvan yhteydessä, ottamistoiminnasta ei ennalta arvioiden aiheudu asutukselle maa-aineslain 3 §:n 4 momentissa tarkoitettua kohtuullisin kustannuksin vältettävissä olevaa haittaa. Tähän nähden myöskään ottamisen toiminta-aikojen muuttamiseen tai melu- ja pölyvaikutusten tarkkailuvelvoitteiden lisäämiseen vaadituilla tavoilla ei ole perusteita.

Liikennevaikutukset

Iilivuoren kallioalueelle liikennöidään Ahvenjärventien ja Iilivuorentien kautta. Ottamissuunnitelman mukaan alueelle johtavaa tiestöä parannetaan tarvittaessa. Aktiivisina aikoina liikennettä alueelle on noin 30–40 autoa vuorokaudessa. Louhinta ja murskaus ja niihin liittyvät kuljetukset on rajattu lupahakemuksen täydennyksen mukaan siten, että niihin liittyvä liikenne, mukaan lukien pora- ja murskauskaluston kuljetukset, tapahtuu syys-talviaikaan, kun tie on kantava.

Ottamistoiminnasta johtuva liikennöinti yleisellä tiellä ei sellaisenaan voi muodostaa estettä maa-ainesluvan myöntämiselle. Mahdollista yksityisteiden käyttöä ja kunnossapitoa koskevat asiat puolestaan ratkaistaan yksityisistä teistä annetussa laissa säädetyssä järjestyksessä. Myöskään liikenneturvallisuus tai teiden kunnossapitoon liittyvät seikat eivät voi tulla maa-ainesluvan myöntämisen yhteydessä tutkittaviksi eikä hallinto-oikeuden toimivaltaan kuulu antaa näitä seikkoja koskevia ohjeita tai määräyksiä.

Nyt kysymyksessä olevat liikenneolosuhteet ja ottamistoimintaan liittyvä liikenteen määrä huomioon ottaen liikenteestä ei ennalta arvioiden aiheudu asutukselle tai ympäristölle sellaista haittaa, jota voitaisiin pitää luvan myöntämisen esteenä.

Muut valitusperusteet

Pirkanmaan ELY-keskuksen lausunnon 3.3.2015 mukaan hankealue kuuluu arseeniprovinssiin 1 (GTK tapir), joten kalliokiviaineksen arseenipitoisuutta ei ole tarpeen tutkia. Alueen maaperän laatua on selvitetty riittävästi sen arvioimiseksi, millaiset ottamistoiminnan maa-aineslaissa tarkoitetut vaikutukset ovat.

Ottamisen mahdollisella vaikutuksella ottamisalueen lähiympäristön kiinteistöjen arvoihin ei ole merkitystä maa-ainesluvan myöntämisedellytyksiä harkittaessa.

Luvanmyöntämisedellytysten täyttyessä sillä, että jokin toinen paikka olisi valittajien näkemyksen mukaan tarkoituksenmukaisempi ottamistoiminnan harjoittamiseen, ei ole ratkaisevaa oikeudellista merkitystä asiassa.

Kun otetaan huomioon ottamisalueen etäisyys lähimpiin häiriintyviin kohteisiin ja alueen maastonmuodot, asiassa ei ole tullut esiin sellaisia seikkoja, joiden perusteella ottamisalueen valaistuksesta olisi tarpeen antaa tarkempia määräyksiä.

Yhteenveto

Maa-aineslupa on myönnettävä, jos maa-aineslaissa säädetyt edellytykset luvan myöntämiselle täyttyvät. Luvan saaja on esittänyt asianmukaisen ottamissuunnitelman ja lupaprosessissa on selvitetty suunnitellun ottamistoiminnan vaikutuksia riittävästi. Edellä tässä päätöksessä esitetyt seikat huomioon ottaen maa-ainesten ottaminen ei ole ristiriidassa maa-aineslain 3 §:ssä säädettyjen rajoitusten kanssa eikä luvan myöntäminen ole edellyttänyt nyt asetettuja tiukempia lupamääräyksiä. Sastamalan rakennuslautakunnan päätöstä ei ole valituksissa esitetyillä perusteilla syytä muuttaa.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Perusteluissa mainitut

Maa-aineslaki 11 §

Kuntalaki (365/1995) 90 § (1375/2007)

Kuntalaki (410/2015) 147 §

Hallintolainkäyttölaki 51 § 2 momentti

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Ulla-Maarit Heljasvuo, Eija Mäkelä ja Virpi Juujärvi. Esittelijä Hanna-Maria Schiestl.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

1. A ja hänen asiakumppaninsa ovat valituksessaan vaatineet, että Hämeenlinnan hallinto-oikeuden ja Sastamalan rakennuslautakunnan päätökset kumotaan. Korkeimman hallinto-oikeuden on suoritettava alueella katselmus, jossa voitaisiin todeta maisemalliset muutokset, etäisyydet asutuksesta ja vesistöistä sekä alueen erämainen luonne ja kiviainesten oton vaikutukset.

Vaatimustensa tueksi A ja hänen asiakumppaninsa ovat esittäneet muun ohella seuraavaa:

Louhinnasta ja murskauksesta aiheutuva melu häiritsee alueen luonnonrauhaa. Louhinnasta aiheutuvat häiriöt ovat maakuntakaavan vastaisia. Myös maakuntakaava sekä POSKI-selvitys vahvistavat sen, ettei Iilivuori sovellu kalliokiven ottoon. Hankkeesta aiheutuvat hulevedet pilaavat Uuhisuon, Tervalammen ja Joutsijärven. Myös Ahvenjärvi pilaantuu ja sen virkistyskäytölle tulee haittaa. Osa maisemallisesti arvokkaasta Iilivuoren erämaa-alueesta ulottuu hankealueelle. Lupaa myönnettäessä ei ole huomioitu alueen luonnon monimuotoisuutta, harvinaista eläimistöä ja kasvillisuutta.

Hakemuksen muutoksen jälkeen asiassa olisi tullut järjestää uusi kuuleminen. Rakennuslautakunta ei mitenkään perustele kantaansa, jonka mukaan maa-aineksen ottaminen ja ottamisen järjestely ei olisi ristiriidassa maa-aineslain 3 §:ssä säädettyjen rajoitusten kanssa.

2. B on valituksessaan vaatinut, että Hämeenlinnan hallinto-oikeuden ja Sastamalan rakennuslautakunnan päätökset kumotaan. Lisäksi B on vaatinut täyttä maa-aineslain 9 §:n mukaista korvausta kaikesta toiminnan aiheuttamasta vahingosta ja haitasta hänen omistamansa tilan Pispa RN:o 1:10 metsätaloudelle, rantakaavatonttien arvon alentumisesta ja käytön vaikeutumisesta sekä yhteisen vesialueen heikentymisestä.

Vaatimustensa tueksi B on esittänyt muun ohella seuraavaa:

Maa-ainesten ottaminen ja sen järjestely ovat ristiriidassa maa-aineslain 3 §:ssä ja 1 a §:ssä säädettyjen rajoitusten kanssa. Kuuleminen asiassa on ollut puutteellista, eikä rakennuslautakunta ole mitenkään perustellut, miksi maa-aineksen ottaminen ja ottamisen järjestely eivät ole ristiriidassa maa-aineslain 3 §:ssä säädettyjen rajoitusten kanssa. Esitetty ottamissuunnitelma ei ole asianmukainen.

Pirkanmaan ympäristökeskus on jo aiemmin todennut alueen sisäisesti kauniin, miellyttävän ja vaihtelevan maisemakuvan. Uuteen Pirkanmaan maakuntakaavaan liittyvässä POSKI-selvityksessä todetaan, ettei Iilivuorten alue sovellu kiviaineisten ottoon. Perusteena soveltumattomuuteen on muun muassa näköala Uuhisuolle, asutuksen läheisyys ja lähes luonnontilainen kalliometsä.

Suunniteltu maa-ainesten otto aiheuttaa erikoisen luonnonesiintymän tuhoutumisen, koska Iilivuoret kallionjyrkänteineen, lähialueen järvineen ja sijainniltaan Tervalammin ja keskiosaltaan luonnontilaisen Uuhisuon vierellä on erikoinen ympäristöstään erottuva luonnonesiintymä. Iilivuorten maisemallisesti arvokkain pohjoisosa ulottuu louhinta-alueelle. Luonnontilainen kalliomännikkö tulee tuhoutumaan ottamisen ja murskauksen yhteydessä johtuen pölyn aiheuttamista haitoista ja alueen kuivumisesta.

Luontoarvojen perusselvityksessä havainnoitu alue on kovin suppea (10 ha). Siinä sivuutetaan kokonaan murskausalueen ympäristö, jonne toiminnan haitalliset vaikutukset kohdistuisivat. Sastamalan yhdyskuntasuunnittelun lausunnossa todetaan, ettei Uuhisuon ja Tervalammin luontoarvoja ole esitetty tai arvioitu maa-aineslupahakemuksen liitteenä olevassa luontoselvityksessä, myöskään toiminnan vaikutuksia suoalueeseen ei ole arvioitu.

Lähietäisyydellä Uuhisuolla pesii erittäin uhanalainen ja häiriöherkkä kalasääski. Uuhisuolla, Iilivuorilla ja muuallakin lähiympäristössä pesii ja esiintyy monia uhanalaisia ja lintudirektiivin liitteen I lintulajeja, joiden pesintää tulee turvata erityistoimin. Näitä ovat ainakin teeri, metso, kaakkuri, kuikka, selkälokki, kalatiira, kurki, liro, kapustarinta, kehrääjä, nuolihaukka, viirupöllö, lehtopöllö, hiiripöllö, korppi ja maakotka. Lisäksi alue on hirvien talvilaidunaluetta ja sudet ovat saalistaneet siellä. Alueella on tavattu myös lepakoita ja sammakoita. Kevättalvinen ottotoiminta ja murskeen ajo tulee tuhoamaan metsäkanalintujen soitimen ja pöllöjen pesinnän Iilivuorien ja Uuhisuon ohella laajalti myös alueelle johtavan Ahvenjärventien ympäriltä.

Alueelle johtava kuuden kilometrin pituinen Ahvenjärven metsäautotie ei kestä esitetystä toiminnasta aiheutuvaa liikennettä talvisaikaan, vaan vaurioituu käyttökelvottomaksi.

Ottamisalueen lähiympäristössä sijaitsee kymmeniä vapaa-ajan asuntoja, joille louhinta- ja murskaustoiminta oheistoimintoineen tulee aiheuttamaan vaaraa, haittaa ja kiinteistöjen arvon kohtuutonta alenemista. Toiminnasta aiheutuu eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 §:ssä tarkoitettua pysyvää kohtuutonta rasitusta. Ahvenjärventien alkupäässä on vapaa-ajan asuntojen ohella vakituisen asumisen asuntoja aivan tien vierellä.

Hanke ei ole kestävän kehityksen mukainen. Alueelle tärkeät toiminnot, kuten lomailu, virkistyskäyttö sekä metsätalous, kärsivät kohtuuttomasti esitetyn toiminnan seurauksena. Liikenteen ohella metsätaloudelle vaaraa ja haittaa aiheuttaa murskaustoiminnan synnyttämä pöly metsänkasvulle ja puun arvolle. Hiekkainen puu ei kelpaa metsäteollisuudelle.

Kyseinen ottamisalue olisi Sastamalan kaupunkirakennesuunnitelman ja uuden Pirkanmaan maakuntakaavan luonnon ydinalueen ytimessä, niin sanottu hiljainen alue, minne louhinta- ja murskaustoiminta ei sovellu lainkaan. Lääninhallitus on jo aiemmin kieltänyt moottorikelkalla ajon alueella ja moottoriveneilyn alueen järvillä.

Kokemäenjoen vesiensuojeluyhdistys on todennut Ahvenjärven veden lähes luonnontilaiseksi. Järvi on kuitenkin herkkä pilaantumaan veden heikon puskurointikyvyn vuoksi. Alueella on myös talousvesikaivoja. Vesi pilaantuu kallion louhinnan ja murskauksen seurauksena. Hakemuksessa ei mainita Iilivuorten kiviaineksen arseeni- ja radonpitoisuuksista. Kiviaines saattaa sisältää uraania. Ottamistoiminnan seurauksena näitä vaarallisia aineita kulkeutuisi tuulen, pintavalunnan ja pohjaveden mukana Ahvenjärven lisäksi myös läheiseen Joutsijärveen. Louhinnan suuret räjähdysainemäärät nitraattipäästöineen sekä murskauksen vaatiman suuren polttoainemäärän aiheuttamat päästöt, lisättyinä liikenteen päästöillä, lisäävät järvien ja muun lähialueen kuormitusta.

Sastamalan rakennuslautakunta on antanut lausunnon, jossa se on esittänyt valitusten hylkäämistä.

Destia Oy on valitusten ja rakennuslautakunnan lausunnon johdosta antamassaan selityksessä esittänyt, että valitukset hylätään.

A ja hänen asiakumppaninsa ovat antaneet vastaselityksen.

B on antanut vastaselityksen ja toimittanut lisäselvitystä, jossa hän on muun ohella yhtynyt asiassa esitettyyn katselmuspyyntöön.

Merkitään

Merkitään, että Vaasan hallinto-oikeus on 26.5.2017 tekemällään päätöksellä numero 17/0238/3 pääosin hylännyt muiden ohella A:n ja hänen asiakumppaniensa ja B:n valitukset, jotka ovat koskeneet samalle hankkeelle myönnettyä ympäristönsuojelulain (86/2000) mukaista lupaa.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian.

1. A:n ja hänen asiakumppaniensa sekä B:n vaatimukset katselmuksen toimittamisesta hylätään.

2. Valitukset hylätään. Hallinto-oikeuden päätöstä ei muuteta.

Perustelut

1. Hallintolainkäyttölain 41 §:n mukaan asian selvittämiseksi voidaan toimittaa katselmus. Kun otetaan huomioon perusteet, joiden vuoksi A ja hänen asiakumppaninsa sekä B ovat pyytäneet katselmuksen toimittamista, sekä asiakirjoista saatava selvitys, katselmuksen toimittaminen ei ole asian selvittämiseksi tarpeen.

2. Kun otetaan huomioon edellä ilmenevät hallinto-oikeuden päätöksen perustelut ja perusteluissa mainitut oikeusohjeet sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen muuttamiseen ei ole perusteita.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että maa-aineslain 9 §:n mukaista korvausta on vaadittava erikseen kyseisessä pykälässä tarkoitetussa menettelyssä.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Kuusiniemi, Hannu Ranta, Mika Seppälä, Kari Tornikoski ja Jaakko Autio. Asian esittelijä Marko Nurmikolu.