Asia Kunnallisasiaa koskeva valitus

Valittajat Nyrölän kyläyhdistys ry, A, B, C ja D

Päätös, jota valitus koskee

Hämeenlinnan hallinto-oikeus 15.9.2017 nro 17/0578/3

Asian aikaisempi käsittely

Jyväskylän sivistyslautakunta on 27.4.2016 tekemällään päätöksellä (§ 37) päättänyt lakkauttaa Nyrölän koulun 1.8.2016 lukien.

Sivistyslautakunta on 15.6.2016 tekemällään päätöksellä (§ 53) hylännyt Nyrölän kyläyhdistys ry:n ja sen asiakumppaneiden sivistyslautakunnan päätöksestä tekemän oikaisuvaatimuksen.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Hämeenlinnan hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään, siltä osin kuin nyt on kysymys, hylännyt Nyrölän kyläyhdistyksen ja sen asiakumppaneiden valituksen sivistyslautakunnan päätöksestä 15.6.2016 (§ 53).

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään tältä osin seuraavasti:

Vaikutusmahdollisuuksien varaamista ja tiedottamista koskevat valitusperusteet

Sovellettavat säännökset

Hallintolain 41 §:n 1 momentissa säädetään, että milloin asian ratkaisulla voi olla huomattava vaikutus muiden kuin asianosaisten elinympäristöön, työntekoon tai muihin oloihin, viranomaisen tulee varata näille henkilöille mahdollisuus saada tietoja asian käsittelyn lähtökohdista ja tavoitteista sekä lausua mielipiteensä asiasta.

Pykälän 2 momentin mukaan asian vireilläolosta ja vaikutusmahdollisuuksien varaamisesta on ilmoitettava asian merkityksen ja laajuuden kannalta sopivalla tavalla.

Pykälän 3 momentin mukaan asian vireilläolosta ei tarvitse ilmoittaa muun muassa silloin kun se on ilmeisen tarpeetonta.

Hallintolain 42 §:n mukaan tiedot suullisesti esitetyistä vaatimuksista ja selvityksistä, jotka saattavat vaikuttaa asian ratkaisuun, on kirjattava tai muulla tavoin rekisteröitävä.

Kuntalain (365/1995) 29 §:n 1 momentin mukaan kunnan on tiedotettava asukkailleen kunnassa vireillä olevista asioista, niitä koskevista suunnitelmista, asioiden käsittelystä, tehdyistä ratkaisuista ja niiden vaikutuksista.

Esitetty selvitys

Kaupunki on järjestänyt Nyrölän koulun tulevaisuudesta keskustelutilaisuuden Nyrölän koululla 20.4.2016 kello 18.00 alkaen. Tilaisuudesta on ilmoitettu oppilaiden huoltajille sähköpostilla Wilma-järjestelmän kautta 11.4.2016. Ilmoituksessa on todettu koulun oppilasmäärän vähenevän ensi syksynä ja kerrottu, että asian valmistelussa ollaan päätymässä siihen, että koulun jatkolle ei ole nykyisellä oppilasmäärällä taloudellisia edellytyksiä ja koulun oppilaat siirtyisivät Tikkakoskelle syksyllä 2016. Kaupunki on 12.4.2016 toimittanut oppilaiden huoltajille ja tiedotusvälineille tiedotteen, jossa on ollut tarkempia tietoja asian käsittelyn lähtökohdista, tavoitteista ja aikataulusta sekä koululla järjestettävästä keskustelutilaisuudesta. Asiasta on uutisoitu seuraavana päivänä paikkakunnalla yleisesti ilmestyvässä Keskisuomalaisessa.

Keskustelutilaisuudessa palvelujohtaja on selvittänyt asian valmistelun senhetkistä tilannetta, perusteita koulun lakkauttamiselle, kuljetusjärjestelyitä, lakkauttamisen taloudellisia vaikutuksia ja valtuuston hyväksymiä pienten koulujen kriteereitä. Tikkakosken yhtenäiskoulun rehtori on tilaisuudessa kertonut alueen kuljetusjärjestelyistä ja koulun lakkauttamisen varalle laadituista suunnitelmista. Oppilaiden huoltajat ovat saaneet tilaisuudessa esittää asiasta mielipiteitään, joiden perusteella tilaisuudesta laadittuun muistioon on kirjattu yhteenvedonomaisesti keskusteluissa esille nousseita asioita. Tilaisuudessa on jätetty 14 oppilaiden vanhempien kirjallista kannanottoa. Toimialajohtaja on tilaisuudessa kehottanut toimittamaan muun kirjallisen aineiston kaupungin kirjaamoon viimeistään maanantaina 25.4.2017. Sivistyslautakunnalle on lähetetty ennen asian ratkaisua 13 kannanottoa tai selvitystä. Lisäksi sivistyslautakunnalle oli ennen edellä mainittua kuulemistilaisuutta toimitettu kaksi kannanottoa koulun toiminnan jatkamisen puolesta.

Oikeudellinen arviointi

Koulun lakkauttamisella voi olla huomattava vaikutus muiden kuin asianosaisten elinympäristöön, työntekoon tai muihin oloihin. Näille henkilöille on siten pitänyt hallintolain 41 §:n mukaisesti varata mahdollisuus saada tietoja koulun lakkauttamisen lähtökohdista ja tavoitteista sekä lausua mielipiteensä asiasta.

Oppilaiden vanhempien ja Nyrölän kylän muiden asukkaiden on ollut mahdollista esittää Nyrölän koululla järjestetyssä keskustelutilaisuudessa näkemyksensä asiasta paikalla olleille viranhaltijoille ja kahdelle sivistyslautakunnan jäsenelle. Edellä mainitusta keskustelutilaisuudesta laadittuun muistioon ei ole yksityiskohtaisesti kirjattu tilaisuudessa esitettyjen puheenvuorojen sisältöä. Tilaisuudesta poissa olleiden sivistyslautakannan jäsenten on kuitenkin ollut mahdollista saada tarkempia tietoja kaupungin asukkaiden mielipiteistä sivistyslautakunnalle toimitetuista lukuisista kirjallisista kannanotoista. Valituksessa on väitetty, että näistä kannanotoista vain kaksi olisi ollut esillä sivistyslautakunnan kokouksessa 27.4.2016. Vaikka kaupunki ei ole julkaissut Internetissä muita saatuja kannanottoja ja selvityksiä, ovat ne sivistyslautakunnan lausunnon mukaan olleet sivistyslautakunnan jäsenten käytettävissä. Näiden kannanottojen saapumisesta oli myös mainittu toimialajohtajan päätösesityksessä. Edellä todetun perusteella ei voida katsoa, että oppilaiden huoltajien ja muiden kaupungin asukkaiden vaikuttamismahdollisuuksien käyttäminen olisi estynyt edellä käsiteltyjen, valituksessa esille tuotujen seikkojen johdosta.

Kaupungille toimitetuissa kirjallisissa mielipiteissä on esitetty lukuisia kriittisiä huomautuksia koulun lakkauttamisen perusteiksi ilmoitetuista seikoista ja lakkauttamisen seurauksista. Esitettyjen kannanottojen määrästä ja niiden perusteluista on pääteltävissä, että kaupungin asukkailla on ollut vaikuttamismahdollisuuksien käyttämiselle varatun noin kahden viikon aikana mahdollista saada riittävästi tietoja mielipiteen ilmaisemista varten ja että he ovat myös voineet käyttää vaikuttamismahdollisuuksiaan.

Saadun selvityksen perusteella jää epäselväksi, onko valituksessa mainitussa lääkärintodistuksien salaamisessa ollut kyse kyseisiä asiakirjoja koskevien tietopyyntöjen epäämisestä vai ainoastaan siitä, ettei asiakirjoja ole julkaistu kaupungin Internet-sivuilla. Kyseiset asiakirjat eivät joka tapauksessa ole olleet koulun lakkauttamista koskevan esityksen perusteena, eikä kaupungin voida niitä koskevilla toimenpiteillään katsoa estäneen kaupungin asukkaita saamasta tietoja koulun lakkauttamista koskevan asian käsittelyn lähtökohdista ja tavoitteista tai lausumasta mielipidettään asiasta. Kunnan päätösten valmisteluaineiston julkaiseminen Internetissä on kuntalain (365/1995) 29 §:ssä tarkoitettua tiedottamista. Kunnan harkinnassa on, miten ja missä laajuudessa tällaista tiedottamista toteutetaan. Kaupunki on mainitun harkintavaltansa nojalla voinut päättää, että kysymyksessä olevia lääkärintodistuksia ei valituksessa tarkoitetusta suostumuksesta huolimatta julkaista Internetissä sivistyslautakunnan pöytäkirjan liitteinä.

Nyrölän koulun oppilaiden huoltajille ja muille asiaan osallisille on edellä todetuin tavoin annettu selvitys koulun lakkauttamista koskevan asian käsittelyn lähtökohdista ja perusteista 20.4.2016 pidetyssä tiedotus- ja kuulemistilaisuudessa, ja he ovat voineet esittää asiasta mielipiteensä sekä kyseisessä tilaisuudessa että erikseen kirjallisesti. Jyväskylän kaupunki on hallintolain 41 §:n mukaisesti varannut kyseisessä lainkohdassa tarkoitetuille henkilöille mahdollisuuden saada tietoja asian käsittelyn lähtökohdista ja tavoitteista. Kaupungin menettely vaikuttamismahdollisuuksien varaamisessa on näillä ja muilla edellä todetuilla perusteilla täyttänyt kyseisen lainkohdan asettamat vähimmäisvaatimukset.

Sivistyslautakunnan päätös ei ole syntynyt riittävien vaikutusmahdollisuuksien varaamatta jättämisen tai tiedottamisen puutteiden vuoksi virheellisessä järjestyksessä.

Valmistelun riittävyyttä koskevat valitusperusteet

Kuntalaissa ei ole tarkemmin säädetty, miten lautakunnan päätösten valmistelu tapahtuu. Hallintolain 31 §:n mukaan viranomaisen on huolehdittava asian riittävästä ja asianmukaisesta selvittämisestä hankkimalla asian ratkaisemiseksi tarpeelliset tiedot ja selvitykset.

Sivistyslautakunnan päätöksen 27.4.2016 § 37 pohjana olleen toimialajohtajan päätösehdotuksen perusteluissa on selvitetty perusteita koulun lakkauttamiselle ja arvioitu valtuuston 22.4.2013 pienten koulujen toiminnan jatkamiselle asettamien kriteerien täyttymistä. Päätösesityksen mukaan opetusresurssin valmistelussa on arvioitu, että lukuvuonna 2016–2017 Nyrölän koulussa olisi 16 oppilasta luokilla 1–4. Esityksen mukaan koulun lakkauttaminen saattaisi säästää perusopetuksen käyttötalouden menoja 200 000 eurolla vuodessa. Päätösehdotuksen perusteluissa on katsottu, että Nyrölän koulun oppilasmäärän kehityksen ja Sepän lukion käytössä Tikkakosken yhtenäiskoululla aiemmin olleiden tilojen vapautumisen vuoksi on perusteltua lakkauttaa Nyrölän koulu ja siirtää sen oppilaat Tikkakosken yhtenäiskoululle. Sivistyslautakunnan kokousasiakirjoissa ovat olleet toimialajohtajan esityksen lisäksi kaupungin asukkaiden ja muiden henkilöiden kaupungille toimittamat kirjalliset kannanotot, muistio kuulemistilaisuudesta ja selvitys Nyrölän koulun käyttötalouden tunnusluvuista. Viimeksi mainitussa asiakirjassa on vertailun vuoksi esitetty myös kaupungin muiden pienten koulujen osalta tietoja muun muassa oppilaiden ja henkilöstön määristä, oppilasennusteista, tilavuokrista, siivouskustannuksista ja kaupungin kustannuksella kuljetettavien oppilaiden määristä.

Toimialajohtajan päätösesityksestä ilmenee, että laskelmat koulun lakkauttamisella saavutettavista säästöistä koskevat lakkauttamisen vuoksi säästyviä perusopetuksen käyttötalouden menoja. Sivistyslautakunnan lausunnon mukaan arvio säästyvistä tilakustannuksista perustuu siihen, että sivistyksen toimiala maksaa koulun tilojen käytöstä kaupungin Tilapalvelut-liikelaitokselle 65 700 euroa vuodessa. Rakennuksessa sijaitsevan asunnon vuokratuotot eivät myöskään ole sisältyneet sivistyksen toimialan käyttötalouteen. Sivistyslautakunta on lausunnossaan katsonut, että kyläläisten lahjoitusten pois jäämisen vaikutusta ruokahuollon kustannuksiin on vaikea arvioida. Valituksessa esitettyjen tietojen perusteella on joka tapauksessa arvioitavissa, ettei kyseisellä seikalla ole koulun lakkauttamisella tavoiteltavien säästöjen suuruusluokan vuoksi ollut olennaista merkitystä asiassa. Arvio koulun lakkauttamisella saavutettavista säästöistä on henkilöstömenojen osalta perustunut siihen, että koululla työskennelleen määräaikaisen viranhaltijan virkasuhdetta ei jatketa. Lakkaavan koulun oppilaat on ollut tarkoitus sijoittaa olemassa oleviin opetusryhmiin, eikä asiassa ole ilmennyt, että koulun lakkauttaminen olisi aiheuttanut tarvetta palkata uutta opetushenkilöstöä tai lisätä tuntiopettajien opetustuntien määrää.

Toimialajohtajan päätösehdotuksen perusteluissa on selostettu Tilapalvelut-liikelaitokselta saatuja tietoja rakennuksen kunnossa ilmenneistä puutteista ja epäkohdista. Päätösehdotusta ei kuitenkaan ole perusteltu koulurakennuksen kunnostustarpeilla ja niiden kustannuksilla, vaan perusteluissa on päinvastoin tuotu esiin, että kiinteistön korjaustarve ei ole merkittävä.

Nyrölän koulussa on järjestetty opetusta perusopetuksen vuosiluokkien 1–4 oppilaille. Valituksessa tarkoitettuja 5. luokalla syksyllä 2016 aloittavia kahta oppilasta ei ollut otettu Nyrölän koulun oppilaiksi, eikä kaupunki ole myöskään perusopetuslain mukaan ollut velvollinen osoittamaan heille koulupaikkaa sellaisesta koulusta, jossa ei yleensä järjestetä opetusta 5. luokan oppilaille. Oppilasmäärän ilmoittamista seuraavan lukuvuoden arvioidun todellisen oppilasmäärän mukaisena ei voida pitää valituksessa väitetyllä tavalla harhaanjohtavana. Lisäksi tieto siitä, että oppilaiden vanhemmilla on ollut toisenlainen käsitys oppilasmäärän oikeasta laskentatavasta, on ilmennyt sivistyslautakunnalle toimitetuista kirjallisista kannanotoista, ja se on siten ollut sivistyslautakunnan käytettävissä päätöstä tehtäessä.

Asian ratkaisevan toimielimen toimivaltaan kuuluu arvioida, pitääkö se suoritettua valmistelua sisällöllisesti riittävänä asian ratkaisemiseksi. Sivistyslautakunta on asiassa suoritetun valmistelun pohjalta ottanut asian ratkaistavakseen ja pitänyt siten asiassa saamiaan selvityksiä riittävinä, jotta se on voinut päättää Nyrölän koulun lakkauttamisesta. Asian valmistelua ja esittelyä ei edellä todetun perusteella voida pitää sillä tavoin puutteellisena tai harhaanjohtavana, ettei sivistyslautakunnalla olisi ollut edellytyksiä arvioida toimialajohtajan esityksen sisältöä ja merkitystä. Sivistyslautakunnalla on edellä selostetun asian valmistelun perusteella ollut asian ratkaisemiseksi tarpeelliset tiedot ja selvitykset.

Laissa ei ole säädetty, että kouluverkkoa koskevien ratkaisujen valmistelun yhteydessä tulisi tehdä erillinen selvitys asian ratkaisun vaikutuksista lapsiin. Lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen 3 artiklan 1 kappaleen mukaan hallintoviranomaisten toimissa, jotka koskevat lapsia, on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu. Kaupunki on edellä kerrotuin tavoin ennen asian ratkaisemista varannut asianomaisten koulun oppilaiden huoltajille mahdollisuuden saada tietoja asian käsittelyn lähtökohdista ja tavoitteista sekä lausua mielipiteensä asiasta. Valituksenalaisen asian valmistelussa on lisäksi valituksenalaisen päätöksen perusteluista ja sivistyslautakunnan lausunnosta ilmenevän perusteella kiinnitetty huomiota myös lasten etuun liittyviin näkökohtiin. Asian valmistelua ja sivistyslautakunnan päätöstä koulun lakkauttamisesta ei edellä lausuttu huomioon ottaen voida pitää lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen vastaisena.

Sivistyslautakunnan päätös koulun lakkauttamisesta ei ole syntynyt puutteellisen valmistelun vuoksi virheellisessä järjestyksessä.

Päätöksen sisällöllinen lainmukaisuus

Kuntalain (365/1995) 90 §:n 2 momentin mukaan kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että:

1) päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä;

2) päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa; tai

3) päätös on muuten lainvastainen.

Perusopetuslain 6 §:n 1 momentin mukaan opetus tulee kunnassa järjestää siten, että oppilaiden matkat ovat asutuksen, koulujen ja muiden opetuksen järjestämispaikkojen sijainti sekä liikenneyhteydet huomioon ottaen mahdollisimman turvallisia ja lyhyitä. Esiopetusta järjestettäessä tulee lisäksi ottaa huomioon, että opetukseen osallistuvilla lapsilla on mahdollisuus käyttää päivähoitopalveluita.

Hallintolain 6 §:n mukaan viranomaisen on kohdeltava hallinnossa asioivia tasapuolisesti sekä käytettävä toimivaltaansa yksinomaan lain mukaan hyväksyttäviin tarkoituksiin. Viranomaisen toimien on oltava puolueettomia ja oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden. Niiden on suojattava oikeusjärjestyksen perusteella oikeutettuja odotuksia.

Sivistyslautakunnan päätöksen 27.4.2016 § 37 esittelytekstissä on todettu, että kaupungin talouden on tavoitteena olla tasapainossa vuoteen 2017 mennessä ja keskeinen talouden tasapainottamisen keino on palveluverkkojen jatkuva kehitystyö. Esittelytekstin mukaan Nyrölän koulun oppilasmääräkehityksen ja Tikkakosken koulun tilamäärän vuoksi on perusteltua lakkauttaa Nyrölän koulu ja siirtää oppilaat Tikkakosken yhtenäiskouluun, jonne he mahtuvat ja jonne oppilaiden kuljetukset ovat järjestettävissä järkevästi toiminta ja kustannukset huomioiden. Esittelytekstissä on arvioitu, että koulun lakkauttamisella olisi mahdollista säästää perusopetuksen käyttötalouden menoja noin 200 000 euroa vuodessa. Sivistyslautakunnan valituksenalaisen päätöksen esittelytekstissä säästöjen suuruudeksi on arvioitu noin 180 000 euroa. Esittelytekstissä on kuljetusjärjestelyjen osalta todettu muun muassa, että syksyllä 2016 Nyrölään saadaan uusi linja-autoreitti, jolloin oppilaat pääsevät Nyrölästä Tikkakoskelle kouluun myös kello yhdeksäksi, mikä tulee vähentämään taksikuljetusten määrää. Esittelytekstin mukaan lukujärjestykset pyritään tekemään niin, että pienten oppilaiden koulupäivät ovat mahdollisimman lyhyet, ja kaikkien oppilaiden osalta huolehditaan siitä, että lakisääteiset koulumatkaan käytetyt ajat eivät ylity.

Opetuksen järjestäjänä toimivan kunnan harkinnasta riippuu, ylläpitääkö se esimerkiksi tiheää kouluverkkoa perusopetuksen antamiseksi vai järjestääkö se opetuksen antamisen tapahtuvaksi harvemmissa toimintayksiköissä koulukuljetusjärjestelyjen avulla. Nyrölän kylän sijainnin ja asiakirjoista ilmenevän selvityksen perusteella ei ole aihetta olettaa, että koulukuljetuksia ei olisi Nyrölän koulun lakatessa enää mahdollista järjestää perusopetuslain salliman oppilaan päivittäisen koulumatkan enimmäiskeston puitteissa. Tarvittaessa kaupungin on mahdollista lisätä taksin käyttöä kuljetusten järjestämisessä, kuten sivistyslautakuntakin on valituksenalaisen päätöksensä perusteluissa huomauttanut. Asiassa esitetty selvitys ei muutoinkaan osoita, että kaupunki ei kykenisi koulun lakkaamisen jälkeen järjestämään oppilaiden opetusta lain edellyttämällä tavalla.

Kunta päättää sille kuuluvan itsehallinnon nojalla palveluverkoistaan. Tähän päätösvaltaan kuuluu myös sen arvioiminen, onko tehtävä ratkaisu kunnan asukkaiden edun mukainen. Nyrölän koulun lakkauttamista on perusteltu sen pienellä oppilasmäärällä ja sillä, että Tikkakosken yhtenäiskoulusta oli vapautunut tiloja perusopetuksen käyttöön. Kaupunki on näistä syistä katsonut tarkoituksenmukaiseksi lakkauttaa Nyrölän koulun säästöjen aikaan saamiseksi. Sivistyslautakunta on voinut tässä tarkoituksessa päättää koulun lakkauttamisesta. Se, onko päätöksellä todellisuudessa saatavissa tavoitellun suuruisia säästöjä, koskee päätöksen tarkoituksenmukaisuutta.

Sivistyslautakunta on tehnyt päätöksensä koulun lakkauttamisesta sille kuuluvan harkintavallan nojalla ja rajoissa. Päätös ei ole valituksessa esitetyillä perusteilla syntynyt virheellisessä järjestyksessä eikä muutenkaan lainvastainen. Sivistyslautakunnan päätökseen ei voi hakea muutosta kunnallisvalituksin tarkoituksenmukaisuusperusteella.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Perusteluissa mainitut

Perusopetuslaki 32 § 2 momentti

Kuntalaki (410/2015) 147 § 1 momentti

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Maija-Liisa Marttila, Jussi-Pekka Lajunen, joka on myös esitellyt asian, ja Riikka Kolkkala.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Nyrölän kyläyhdistys ry ja sen asiakumppanit ovat valituksessaan vaatineet, että hallinto-oikeuden ja sivistyslautakunnan päätökset kumotaan. Vaatimuksensa tueksi muutoksenhakijat ovat esittäneet, että virkamiehet ovat antaneet virheellisiä tietoja mediaan. Tiedotusvälineille annettuja virheellisiä tietoja yhteensä 1,5 miljoonan euron kouluun kohdistuvista korjauksista ei ole missään vaiheessa oikaistu ja näin ollen koulu on saatu näyttämään vain suurelta kuluerältä suurelle yleisölle. Tietoja ei ole oikaistu myöskään sivistyslautakunnalle missään vaiheessa.

Jyväskylän sivistyslautakunta on antanut lausunnon.

Nyrölän kyläyhdistys ry ja sen asiakumppanit ovat antaneet vastaselityksen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian. Valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöstä ei muuteta.

Perustelut

Kun otetaan huomioon edellä ilmenevät hallinto-oikeuden päätöksen perustelut ja perusteluissa mainitut oikeusohjeet sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen muuttamiseen ei ole perusteita.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Pekka Vihervuori sekä oikeusneuvokset Kari Kuusiniemi, Hannu Ranta, Mika Seppälä ja Jaakko Autio. Asian esittelijä Joonas Ahtonen.

A oli tyttärensä B:n ollessa X:n kaupungin lastensuojelun järjestämässä jälkihuollossa ja asuessa Y:n kaupungissa maksanut tämän yksityisellä lääkärillä käynnistä aiheutuneet terveydenhoitokulut. A oli jälkikäteen vaatinut X:n kaupungin sosiaalitoimelta, että se korvaa hänelle nämä terveydenhoitokulut. X:n kaupungin viranhaltija oli hylännyt A:n vaatimuksen ja X:n sosiaali- ja terveyslautakunta hänen oikaisuvaatimuksensa.

A oli valittanut sosiaali- ja terveyslautakunnan päätöksestä hallinto-oikeuteen ja vaatinut, että X:n sosiaalitoimi velvoitetaan korvaamaan mainitut terveydenhoitokulut. Hallinto-oikeus oli hylännyt A:n valituksen.

Korkein hallinto-oikeus katsoi A:n valituksen johdosta, että asiassa ei ollut kysymys lastensuojelulaissa tarkoitetun jälkihuollon kustannusten korvaamisesta eikä jälkihuollon sisällöstä, vaan jälkihuollossa olevan lapsen vanhemman hankkimien terveydenhuollon palvelujen käyttämisestä aiheutuneiden lapsen terveydenhoitokulujen korvaamisesta. Korkein hallinto-oikeus totesi, että lastensuojelulaissa ei ole erikseen säädetty jälkihuollossa olevan lapsen vanhemman ja lapsen jälkihuollosta vastaavan kunnan välisestä lapsen terveydenhoitokulujen jälkikäteisen korvausasian ratkaisemisesta.

Korkein hallinto-oikeus katsoi lisäksi, että X:n sosiaali- ja terveyslautakunta ei ollut voinut A:ta oikeudellisesti sitovalla tavalla hylätä A:n edellä tarkoitettua korvausvaatimusta. X:n sosiaali- ja terveyslautakunnan oli näin ollen katsottava päätöksessään ainoastaan esittäneen kannanottonsa asiassa. A:n X:n kaupungin sosiaalitoimeen kohdistamassa vaatimuksessa B:n terveydenhoitokulujen korvaamisesta oli siten kysymys sellaisesta julkisoikeudellista maksuvelvollisuutta koskevasta riidasta, joka on hallintolainkäyttölain 69 §:n 1 momentin nojalla käsiteltävä hallintoriita-asiana. Hallinto-oikeuden ei tämän vuoksi olisi tullut käsitellä asiaa valituksena X:n sosiaali- ja terveyslautakunnan päätöksestä.

Korkein hallinto-oikeus kumosi ja poisti hallinto-oikeuden päätöksen sekä jätti A:n hallinto-oikeudelle tekemän valituksen tutkimatta. Enemmän viivästyksen välttämiseksi asiaa ei enää ollut syytä siirtää asiassa alueellisesti toimivaltaiselle hallinto-oikeudelle hallintoriitana käsiteltäväksi, vaan korkein hallinto-oikeus otti asian välittömästi käsiteltäväkseen.

B oli X:n kaupungin toimesta järjestetyssä jälkihuollossa ollessaan asunut Y:n kaupungissa, joka oli ollut lastensuojelulain 16 b §:ssä tarkoitettu sijoituskunta. Y:n kaupungin tai sen sairaanhoitopiirin, johon Y:n kaupunki kuului, olisi siten tullut järjestää B:n tarvitsemat terveydenhuollon palvelut, joista syntyneiden kustannusten korvaamisesta X:n kaupunki olisi sijoittajakuntana ollut vastuussa Y:n kaupungille.

Lastensuojelulain 16 b §:n 2 momentti ja terveydenhuoltolain 69 § huomioon ottaen A:n vaatimus oli kohdistettu väärään kuntaan. Asiaa ei tältä osin antanut aihetta arvioida toisin se, mitä sijoittajakunnan tai sen sairaanhoitopiirin, johon se kuuluu, korvausvastuusta sijoituskunnan tai sen sairaanhoitopiirin, johon se kuuluu, järjestämistä terveydenhuollon palveluista on niiden välisessä suhteessa säädetty.

A:n hallintoriitana käsiteltävä hakemus oli siten hylättävä.

Äänestys 5–1–2 (koko jaoston istunto).

Lastensuojelulaki 16 § 1 momentti, 16 a § 1 ja 3 momentti, 16 b §, 76 § 1 momentti, 90 § 1 ja 3 momentti ja 92 § 1 momentti

Terveydenhuoltolaki 69 § (1326/2010)

Hallintolainkäyttölaki 69 § ja 70 § 1 momentti

Hallinto-oikeuslaki 2 § (430/1999)

Valtioneuvoston päätös hallinto-oikeuksien tuomiopiireistä (490/1999) 1 §

Valtioneuvoston päätös maakunnista (799/2009) 1 §

Päätös, josta valitetaan

Vaasan hallinto-oikeus 11.9.2015 nro 15/0415/1

Asian aikaisempi käsittely

X:n kaupungin sosiaalityöntekijä oli päätöksellään 12.11.2012 hylännyt A:n hakemuksen tämän jälkihuollossa olevan lapsen B:n yksityisesti hankittuun terveydenhoitoon liittyvien terveydenhoitokulujen 92,30 euroa korvaamisesta.

Päätöksen perustelujen mukaan B oli saanut palvelua perusterveydenhuollossa ja A:n antaman selvityksen mukaan sieltä saatu lääkitys oli alkanut auttamaan.

X:n sosiaali- ja terveyslautakunta oli 6.2.2013 tekemällään päätöksellä (§ 6) hylännyt A:n tekemän oikaisuvaatimuksen.

Päätöstä on perusteltu seuraavasti: B on ollut sijoitettuna maaliskuusta 2009 nuorisokodissa Z:n kunnassa. Huostaanotto on purettu 1.3.2012. B asuu Y:n kaupungissa, ja hänelle on järjestetty X:n lastensuojelun toimesta jälkihuoltoa.

A tai B ei ole ottanut yhteyttä B:n asioista vastaavaan sosiaalityöntekijään ja kertonut hänelle B:n sormen tilasta. A on varannut ajan yksityislääkärille keskustelematta asiasta ensin sosiaalityöntekijän kanssa. Yksityislääkärin palkkion korvaamisesta ei ollut sovittu etukäteen. B oli saanut antibioottikuurin kirurgian poliklinikalta kolme päivää ennen yksityislääkärin vastaanotolla käyntiä. Yksityislääkäri oli todennut, että B:n saamalla antibioottikuurilla oli toivottu vaikutus sormen tulehdukseen. Yksityislääkärin vastaanotolla käyminen ei ollut siinä tilanteessa välttämätöntä, eikä sosiaalitoimella ole velvollisuutta korvata lääkärinpalkkiota.

A on valittanut sosiaali- ja terveyslautakunnan päätöksestä Vaasan hallinto-oikeuteen ja vaatinut, että sosiaali- ja terveyslautakunnan ja viranhaltijan päätökset kumotaan ja että X:n sosiaalitoimi velvoitetaan korvaamaan lääkärinpalkkio 92,30 euroa B:n lääkärissä käynnistä. Hän on vaatinut lisäksi, että X:n sosiaalitoimi velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa asiassa 100 eurolla.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Vaasan hallinto-oikeus on hylännyt A:n valituksen X:n sosiaali- ja terveyslautakunnan päätöksestä ja hänen vaatimuksensa oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

B on ollut huostaanotettu ja sijoitettuna maaliskuusta 2009 nuorisokodissa Z:n kunnassa. Huostaanotto on purettu 1.3.2012. B asuu Y:n kaupungissa, ja hänelle on järjestetty X:n lastensuojelun toimesta jälkihuoltoa. Hän on sittemmin vuonna 2013 täyttänyt 18 vuotta.

A on hakenut selvityksensä mukaan 5.10.2012 syntyneiden, tuolloin alaikäisen tyttärensä B:n terveydenhoitokulujen, yksityislääkärin palkkion, 92,30 euroa korvaamista X:n kaupungin sosiaali- ja terveystoimelta.

X:n kaupungin sosiaali- ja terveystoimen sosiaalityöntekijän päätöksen 12.11.2012 perusteluista ilmenee, että B on saanut kipeän ja tulehtuneen sormen vuoksi palvelua perusterveydenhuollossa, ja A:n antaman selvityksen mukaan perusterveydenhoidosta saatu lääkitys oli alkanut auttamaan.

Valituksenalaisen X:n sosiaali- ja terveyslautakunnan päätöksen perusteluista ilmenee, että A tai B eivät ole ottaneet yhteyttä B:n asioista vastaavaan sosiaalityöntekijään ja kertoneet hänelle B:n sormen tilasta. A on varannut ajan yksityislääkärille keskustelematta asiasta ensin sosiaalityöntekijän kanssa.

Hallinto-oikeus katsoo, että näissä oloissa, ja ottaen huomioon asiakirjoista saatava selvitys, B:n jälkihuollosta vastuussa olevan X:n kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnan korvausvelvollisuus A:n valintansa mukaan järjestämästä B:n lääkärikäynnin kustannuksista on ollut harkinnanvarainen. Sosiaali- ja terveyslautakunnalla ei ole ollut velvollisuutta korvata vaadittuja kustannuksia. A:n valitus on näin ollen hylättävä.

[– –]

Asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen ei ole kohtuutonta, että A joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Oikeudenkäynti ei ole aiheutunut viranomaisen virheestä.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Lastensuojelulaki 36 § ja 76 § 1 momentti

Hallintolainkäyttölaki 74 §

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Jorma Niemitalo, Kristiina Kerttula ja Pirjo Joutsenlahti. Esittelijä Pirjo Pentinmäki.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A on valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden, X:n sosiaali- ja terveyslautakunnan ja X:n kaupungin viranhaltijan päätökset kumotaan ja että X:n kaupungin sosiaalitoimi velvoitetaan korvaamaan B:n terveydenhoitokuluina lääkärinpalkkio 92,30 euroa.

A on lisäksi vaatinut, että X:n sosiaalitoimi velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa hallinto-oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Vaatimustensa tueksi A on viitannut aikaisemmin lausumaansa, asiakirja-aineistoon ja B:n kirjelmiin sekä esittänyt muun ohella seuraavaa:

B oli syksyllä 2012 jälkihuollossa, ja jälkihuoltaja tapasi häntä viikoittain. Aikaisempi leikkaus huomioon ottaen jälkihuollon olisi tullut syksyllä 2012 kiinnittää huomiota sormen parantumattomuuteen ja B:n saamaan lääkitykseen. Myös vastaavan sosiaalityöntekijän olisi pitänyt huolehtia alaikäisen B:n terveydentilasta sormileikkausten jälkeen.

Sosiaalitoimi tai jälkihuoltotyöntekijä on laiminlyönyt B:n terveydentilasta huolehtimisen sekä ensimmäisen leikkauksen että jälkimmäisen leikkauksen jälkeen. Sosiaalitoimella on ollut huolenpitovastuu alaikäisestä lapsesta. Sosiaalitoimi ei ole voinut jättää B:n terveydentilasta huolehtimista täysin B:n omalle vastuulle. Sosiaalitoimi ei ole järjestänyt B:lle tilanteen vaatimia tarpeellisia terveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon palveluita. X:n sosiaalitoimi on laiminlyönyt velvollisuutensa. Sosiaalitoimi ei ole edistänyt lapsen etua.

B oli saanut ajan kirurgian poliklinikalle vasta 24.10.2012. Ottaen huomioon aikaisemmin tulleen verenmyrkytyksen A oli katsonut, etteivät he voineet odottaa lähes kuukautta, vaan B:lle varattiin aika yksityiselle lääkärille. Tilanne oli kiireellinen. Lääkäri ei osannut 5.10.2012 varmuudella sanoa, auttaako senhetkinen lääkitys.

Kysymys ei ole avohuollon tukitoimenpiteestä vaan tosiasiallisesta terveydenhoidosta. Tapaturmaan liittyvät terveydenhoitokulut eivät ole harkinnanvaraisia ja määrärahasidonnaisia. Hallinto-oikeus ei hahmota lastensuojelun kokonaisuutta, ja sen päätös perustuu virheellisiin lainkohtiin. Hallinto-oikeuden suhtautuminen on ollut puolueellista ja siten syrjivää. Hallinto-oikeus ei ole selvittänyt asiaa riittävästi eikä käsitellyt asiaa viivytyksettä.

X:n sosiaalitoimen tulisi asiakaskirjauksin osoittaa, miten se on huolehtinut vastuustaan jälkihuollossa olevan nuoren terveydenhoidosta. Vasta tämän jälkeen voidaan arvioida, ovatko nyt kysymyksessä olevat kulut harkinnanvaraisia. X:n sosiaalitoimi ei ole esittänyt selvitystä toimenpiteistä, joihin se on ryhtynyt B:n terveydentilan selvittämiseksi.

X:n sosiaalitoimi tulee velvoittaa toimittamaan asiakaskirjaukset, asiakassuunnitelmat ja niihin liittyvät kirjaukset.

Asiassa tulee ottaa huomioon perustuslain säännökset, Euroopan ihmisoikeussopimus, YK:n lapsen oikeuksia koskeva yleissopimus, lastensuojelulain asiassa merkitykselliset säännökset ja hallintolain säännökset.

A:n oikeudenkäyntikulut on korvattava. Kysymys on viranomaisen virheestä, koska sosiaalitoimi on laiminlyönyt huostaanotetun jälkihuollossa olevan nuoren terveydenhoidon.

X:n kaupungin sosiaali- ja terveystoimi on antanut selityksen, jonka mukaan hallinto-oikeuden päätöstä ei ole syytä muuttaa eikä sosiaali- ja terveystoimea tule velvoittaa korvaamaan A:n oikeudenkäyntikuluja. Selityksessä on esitetty muun ohella seuraavaa:

A:n tytär B oli aikaisemmin saanut perusterveydenhuollon puolelta hoitoa eli muun muassa lääkityksen, jonka vaikutus oli ollut nähtävissä.

B on antanut valituksen ja X:n kaupungin sosiaali- ja terveystoimen selityksen johdosta selityksen, jossa hän on esittänyt muun ohella seuraavaa:

Ensimmäisen sormileikkauksen jälkeen sosiaalitoimi ja jälkihuolto eivät huolehtineet eivätkä avustaneet B:tä mitenkään, vaikka B:llä oli verenmyrkytys.

Sosiaalitoimi ja jälkihuolto eivät kyselleet myöskään syksyllä 2012 sormesta mitään eivätkä seuranneet sen paranemista. Kirurgian erikoislääkärikään ei pystynyt vielä 5.10.2012 varmuudella sanomaan, auttaisiko saatu lääkekuuri. Sosiaalitoimi ei tiennyt lääkityksistä, eikä sormea ollut sosiaalitoimessa nähty.

A on antanut vastaselityksen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1. Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian. Vaasan hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja poistetaan sekä A:n hallinto-oikeudelle tekemä valitus jätetään tutkimatta. Korkein hallinto-oikeus ottaa asian viivästyksen välttämiseksi välittömästi hallintoriitahakemuksena käsiteltäväkseen. Korkein hallinto-oikeus hylkää hakemuksen.

2. A:n oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva vaatimus hylätään.

Perustelut

1. Pääasia

1.1 Asiaan liittyvät oikeusohjeet

Lastensuojelulaki

Lastensuojelulain 16 §:n 1 momentin mukaan lastensuojelun järjestämisestä vastaa lapsen tai nuoren kotikunta. Jos se kunta, jossa lapsi tai nuori pääasiallisesti asuu, ei kotikuntalain (201/1994) 2 §:n tai 3 §:n 1 kohdan mukaan ole hänen kotikuntansa, lastensuojelun järjestämisestä vastaa lapsen tai nuoren asuinkunta.

Lastensuojelulain 16 a §:n 1 momentin mukaan lastensuojelun kustannuksista vastaa lapsen kotikunta, ellei muualla laissa toisin säädetä.

Saman pykälän 3 momentin mukaan lapsen sijaishuollon kustannuksista vastaa se kunta, jossa lapsen sijaishuollon järjestämisen tarve on syntynyt. Jälkihuollon kustannuksista vastaa se kunta, joka on vastannut sijaishuollon kustannuksista.

Lastensuojelulain 16 b §:n 1 momentin mukaan kunnan, jossa lapsi tai nuori on avohuollon tukitoimena tai sijaishuoltoon sijoitettuna taikka jälkihuollossa (sijoituskunta), on järjestettävä yhteistyössä 16 §:n 1 momentin tai 17 §:n mukaan vastuussa olevan kunnan (sijoittajakunta) kanssa lapselle tai nuorelle hänen huollon tai hoidon tarpeensa edellyttämät palvelut ja tukitoimet. Järjestetyistä palveluista ja tukitoimista aiheutuneet kustannukset sijoituskunta on oikeutettu perimään sijoittajakunnalta.

Saman pykälän 2 momentin mukaan sijoituskunnan velvollisuudesta järjestää edellä 1 momentissa tarkoitetussa tilanteessa avohuollon tukitoimena tai sijaishuoltoon sijoitetun taikka jälkihuollossa olevan lapsen tai nuoren tarvitsemat terveydenhuollon palvelut sekä terveydenhuollon palveluista aiheutuvien kustannusten korvaamisesta säädetään terveydenhuoltolain (1326/2010) 69 §:ssä.

Lastensuojelulain 76 §:n 1 momentin mukaan kunnan on järjestettävä jälkihuolto lapsen tai nuoren tuen tarpeisiin perustuva 30 §:n 4 momentin mukainen asiakassuunnitelma huomioon ottaen tukemalla lasta tai nuorta sekä hänen vanhempiaan ja huoltajiaan sekä henkilöä, jonka hoidossa ja kasvatuksessa lapsi tai nuori on, siten kuin tämän lain avohuollon tukitoimia koskevassa 7 luvussa, perhehoitajien tukemista huollon siirron jälkeen koskevassa 46 §:n 2 momentissa, ihmissuhteita ja yhteydenpitoa koskevassa 54 §:ssä sekä tässä luvussa säädetään.

Lastensuojelulain 90 §:n 1 momentissa on säädetty, mihin lastensuojelulain nojalla tehtyyn päätökseen saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen. Pykälän 3 momentin (88/2010) mukaan, ellei lastensuojelulaissa toisin säädetä, sovelletaan muutoksenhakuun muutoin, mitä sosiaalihuoltolaissa ja hallintolainkäyttölaissa säädetään.

Lastensuojelulain 92 §:n 1 momentissa on säädetty siitä, mihin mainitun lain nojalla annettuun hallinto-oikeuden päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Terveydenhuoltolaki

Terveydenhuoltolain 69 §:n (1326/2010) 1 momentin mukaan, jos lapsi tai nuori on sijoitettu lastensuojelulain (417/2007) perusteella kotikuntansa ulkopuolelle, on lastensuojelulain 16 b §:ssä tarkoitetun sijoituskunnan tai sen sairaanhoitopiirin, johon sijoituskunta kuuluu, järjestettävä lapselle tai nuorelle hänen tarvitsemansa terveydenhuollon palvelut. Palvelut on järjestettävä yhteistyössä lastensuojelulain 16 tai 17 §:n mukaan vastuussa olevan kunnan (sijoittajakunta) kanssa.

Saman pykälän 2 momentin mukaan järjestettäessä terveydenhuollon palveluja lastensuojelun asiakkaana olevalle perheelle, hoitoon pääsy on järjestettävä 51–53 §:ssä tarkoitettujen hoitoon pääsyä koskevien säännösten mukaisesti ottaen huomioon, mitä lastensuojelulaissa säädetään perheen oikeudesta saada palveluja.

Saman pykälän 3 momentin mukaan, jos sijoituskunta tai sairaanhoitopiirin kuntayhtymä on järjestänyt 1 momentissa tarkoitettuja palveluja, on sijoittajakunnan tai sen sairaanhoitopiirin, johon sijoittajakunta kuuluu, suoritettava hoidon järjestäjälle aiheutuneita kustannuksia vastaava korvaus. Korvaus saa olla enintään palvelun tuottamisesta aiheutuvien kustannusten suuruinen. Korvauksesta vähennetään hoidosta suoritettu maksu ja muut toimintatulot.

Hallintolainkäyttölaki

Hallintolainkäyttölain 69 §:n 1 momentin mukaan julkisoikeudellista maksuvelvollisuutta tai muuta julkisoikeudellisesta oikeussuhteesta aiheutuvaa velvollisuutta tai oikeutta koskevan riidan samoin kuin hallintosopimusta koskevan riidan, johon haetaan viranomaisen ratkaisua muuten kuin muutoksenhakuteitse (hallintoriita-asia), käsittelee hallinto-oikeus. Pykälän 2 momentin mukaan hakemus, jolla hallintoriita pannaan vireille, on toimitettava hallinto-oikeudelle. Hakemuskirjelmässä on mainittava toimenpide, jota vaaditaan, sekä vaatimuksen perusteet.

Hallintolainkäyttölain 70 §:n 1 momentin mukaan, jos vaatimus kohdistuu valtioon, kuntaan tai muuhun julkisoikeudelliseen oikeushenkilöön, asian käsittelee se hallinto-oikeus, jonka tuomiopiirissä tällaisen oikeushenkilön puhevaltaa käyttävän viranomaisen tai toimielimen toimipaikka sijaitsee.

Hallinto-oikeuksien tuomiopiireihin liittyvät oikeusohjeet asian tullessa vireille hallinto-oikeudessa

Hallinto-oikeuslain 2 §:n (430/1999) mukaan hallinto-oikeuksien tuomiopiireistä säädetään valtioneuvoston päätöksellä.

Hallinto-oikeuksien tuomiopiireistä annetun valtioneuvoston päätöksen (490/1999) 1 §:n mukaan Vaasan hallinto-oikeuden tuomiopiiriin kuuluu muun ohella Keski-Pohjanmaan maakunta (5 kohta) ja Rovaniemen hallinto-oikeuden tuomiopiiriin Lapin maakunta (8 kohta).

Maakunnista annetun valtioneuvoston päätöksen (799/2009) 1 §:n mukaan Keski-Pohjanmaan maakunnan alueeseen kuuluu muun ohella X:n kaupunki ja Lapin maakunnan alueeseen muun ohella Y:n kaupunki.

1.2 Tosiseikat

B oli Vaasan hallinto-oikeuden päätöksellä 8.1.2010 otettu X:n sosiaali- ja terveyslautakunnan huostaan ja sijoitettu sijaishuoltoon Z:n kunnassa sijaitsevaan nuorisokotiin. Hänen huostassapitonsa oli lopetettu 1.3.2012. X:n sosiaali- ja terveyslautakunnan päätöksen 6.2.2013 mukaan B on asunut Y:n kaupungissa, ja hänelle on järjestetty X:n lastensuojelun toimesta jälkihuoltoa. Väestötietojärjestelmästä saatavan tiedon mukaan B:n kotikunta on 17.12.2008–16.2.2014 ollut Y.

A on tyttärensä B:n ollessa X:n lastensuojelun toimesta järjestetyssä jälkihuollossa ja asuessa Y:n kaupungissa maksanut syksyllä 2012 tämän yksityisellä lääkärillä käynnistä aiheutuneet terveydenhoitokulut. A on jälkikäteen vaatinut X:n kaupungin sosiaalitoimelta, että se korvaa hänelle nämä terveydenhoitokulut.

1.3 Kysymyksenasettelu

Esillä olevassa asiassa on ensin ratkaistava, haetaanko tässä jälkihuollossa olevan lapsen terveydenhoitokulujen korvausta koskevassa asiassa oikaisuvaatimuksen hylkäävään päätökseen muutosta valituksella hallinto-oikeuteen vai onko mainittua päätöstä pidettävä oikeudelliselta luonteeltaan viranomaisen kannanottona ja siten korvauksen hakijaan nähden oikeudellisesti sitomattomana, jolloin asiassa käytettävä oikeussuojakeino on valituksen sijasta hallintoriitahakemuksen tekeminen hallinto-oikeudelle.

1.4 Oikeudellinen arviointi

Asian käsittelyjärjestys

Korkein hallinto-oikeus katsoo, että asiassa ei ole kysymys lastensuojelulaissa tarkoitetun jälkihuollon kustannusten korvaamisesta eikä jälkihuollon sisällöstä vaan jälkihuollossa olevan lapsen vanhemman hankkimien terveydenhuollon palvelujen käyttämisestä aiheutuneiden lapsen terveydenhoitokulujen korvaamisesta. Korkein hallinto-oikeus toteaa, että lastensuojelulaissa ei ole erikseen säädetty jälkihuollossa olevan lapsen vanhemman ja lapsen jälkihuollosta vastaavan kunnan välisestä lapsen terveydenhoitokulujen jälkikäteisen korvausasian ratkaisemisesta.

Korkein hallinto-oikeus katsoo lisäksi, että X:n sosiaali- ja terveyslautakunta ei ole voinut A:ta oikeudellisesti sitovalla tavalla päättää hylätä A:n vaatimusta korvata nyt kysymyksessä olevia B:n terveydenhoitokuluja jälkikäteisesti A:lle. X:n sosiaali- ja terveyslautakunnan on näin ollen katsottava päätöksessään ainoastaan esittäneen kannanottonsa asiassa.

Edellä todettu huomioon ottaen A:n X:n kaupungin sosiaalitoimeen kohdistamassa vaatimuksessa B:n terveydenhoitokulujen korvaamisesta on kysymys sellaisesta julkisoikeudellista maksuvelvollisuutta koskevasta riidasta, joka on hallintolainkäyttölain 69 §:n 1 momentin nojalla käsiteltävä hallintoriita-asiana.

Vaasan hallinto-oikeuden ei tämän vuoksi olisi tullut käsitellä asiaa valituksena X:n sosiaali- ja terveyslautakunnan päätöksestä. Vaasan hallinto-oikeuden päätös tulee siten kumota ja poistaa sekä A:n Vaasan hallinto-oikeudelle tekemä valitus jättää tutkimatta. Enemmän viivästyksen välttämiseksi asiaa ei kuitenkaan enää ole syytä siirtää asiassa alueellisesti toimivaltaiselle hallinto-oikeudelle hallintoriitana käsiteltäväksi, vaan korkein hallinto-oikeus ottaa asian välittömästi käsiteltäväkseen.

Asian käsittely hallintoriita-asiana korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Lastensuojelulain 16 b §:n 2 momentin ja terveydenhuoltolain 69 §:n perusteella lapsen sijoituskunnan tai sen sairaanhoitopiirin, johon sijoituskunta kuuluu, on järjestettävä lapselle hänen tarvitsemansa terveydenhuollon palvelut yhteistyössä sijoittajakunnan kanssa.

Esillä olevassa asiassa B on X:n kaupungin toimesta järjestetyssä jälkihuollossa ollessaan asunut Y:n kaupungissa, joka on ollut lastensuojelulain 16 b §:ssä tarkoitettu sijoituskunta. Y:n tai sen sairaanhoitopiirin, johon Y kuuluu, olisi siten tullut järjestää hänen tarvitsemansa terveydenhuollon palvelut, joista syntyneiden kustannusten korvaamisesta X:n kaupunki olisi sijoittajakuntana ollut vastuussa Y:lle.

A on vaatinut X:n kaupungin sosiaalitointa korvaamaan kysymyksessä olevat terveydenhoitokulut. Vaatimus on edellä todettu huomioon ottaen kohdistettu väärään kuntaan. Asiaa ei tältä osin anna aihetta arvioida toisin se, mitä sijoittajakunnan tai sen sairaanhoitopiirin, johon se kuuluu, korvausvastuusta sijoituskunnan tai sen sairaanhoitopiirin, johon se kuuluu, järjestämistä terveydenhuollon palveluista on niiden välisessä suhteessa säädetty.

1.5 Lopputulos

Edellä mainituilla perusteilla A:n hallintoriitana käsiteltävä hakemus on hylättävä.

2. Oikeudenkäyntikulut

Asian näin päättyessä ja kun otetaan huomioon hallintolainkäyttölain 74 §, A:lle ei ole määrättävä maksettavaksi korvausta oikeudenkäyntikuluista korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Pekka Vihervuori sekä oikeusneuvokset Niilo Jääskinen, Eija Siitari, Alice Guimaraes-Purokoski, Outi Suviranta, Taina Pyysaari, Maarit Lindroos ja Kirsti Kurki-Suonio. Asian esittelijä Annina Nieminen.

Äänestyslausunnot ja esittelijän eriävä mielipide

Eri mieltä olleen oikeusneuvos Kirsti Kurki-Suonion äänestyslausunto:

”Kumoan ja poistan hallinto-oikeuden päätöksen. Enemmän viivästyksen välttämiseksi otan A:n hallinto-oikeuteen tekemän valituksen välittömästi käsiteltäväksi. Enemmistön ratkaisu huomioon ottaen en voi lausua valituksesta enemmälti.

Velvollisena lausumaan oikeudenkäyntikuluja koskevasta vaatimuksesta enemmistön pääasiaratkaisun pohjalta olen niiden osalta samalla kannalla kuin enemmistö.

Perustelut

B on aiemmin ollut otettuna X:n sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen huostaan. Nyt kysymyksessä olevan terveydenhuoltokulun syntymisen ajankohtana vuonna 2012 X:n sosiaali- ja terveyslautakunta on järjestänyt B:lle jälkihuoltoa. B:n äiti A on tämän jälkihuoltovelvollisuuden perusteella vaatinut, että X:n sosiaali- ja terveyslautakunta korvaa hänelle yksityisellä lääkärillä käynnistä aiheutuneet kustannukset.

Katson, että kysymyksessä oleva A:n vaatimus terveydenhoitokulujen korvaamisesta on koskenut muutoksenhakua viranomaispäätökseen, jolla on päätetty lastensuojelulain 76 §:n ja 36 §:n mukaisen jälkihuollon sisällöstä. Näin ollen asia on tullut käsitellä hallinto-oikeudessa X:n sosiaali- ja terveyslautakunnan päätöstä 6.2.2013 koskevana hallintovalituksena, kuten hallinto-oikeus on tehnyt.

Hallinto-oikeuslain 7 §:n 1 momentin 1 kohdan ja lastensuojelulain 3 §:n perusteella lastensuojelulain 76 §:ssä tarkoitettujen asioiden käsittelyyn ja ratkaisemiseen osallistuu hallinto-oikeudessa asiantuntijajäsen. Koska hallinto-oikeus on käsitellyt ja ratkaissut esillä olevan asian muussa kokoonpanossa, sen päätös on kumottava ja poistettava. Katson, että enemmän viivytyksen välttämiseksi asiaa ei kuitenkaan olisi syytä palauttaa hallinto-oikeudelle uudelleen toimivaltaisessa kokoonpanossa käsiteltäväksi ja ratkaistavaksi, vaan A:n hallinto-oikeudelle tekemä valitus tulisi ratkaista suoraan korkeimmassa hallinto-oikeudessa.”

Eri mieltä olleen oikeusneuvos Taina Pyysaaren äänestyslausunto, johon oikeusneuvos Outi Suviranta yhtyi:

”Kumoan ja poistan hallinto-oikeuden päätöksen. Enemmän viivästyksen välttämiseksi otan A:n hallinto-oikeuteen tekemän valituksen välittömästi käsiteltäväksi. Enemmistön ratkaisu huomioon ottaen en lausu valituksesta enemmälti.

Velvollisena lausumaan oikeudenkäyntikuluja koskevasta vaatimuksesta enemmistön pääasiaratkaisun pohjalta olen niiden osalta samalla kannalla kuin enemmistö.

Perustelut

B on aiemmin ollut otettuna X:n sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen huostaan. Nyt kysymyksessä olevan terveydenhuoltokulun syntymisen ajankohtana vuonna 2012 X:n sosiaali- ja terveyslautakunta on järjestänyt B:lle jälkihuoltoa. B:n äiti A on tämän jälkihuoltovelvollisuuden perusteella vaatinut, että X:n sosiaali- ja terveyslautakunta korvaa hänelle yksityisellä lääkärillä käynnistä aiheutuneet kustannukset. A:n vaatimus perustuu ennen kaikkea siihen, ettei X:n sosiaali- ja terveyslautakunta ole täyttänyt sille jälkihuoltoon liittyvänä kuuluvaa velvollisuuttaan huolehtia lapsen viemisestä lääkäriin.

Ottaen huomioon A:n vaatimuksen perusteet katson, että A:n vaatimus terveydenhoitokulujen korvaamisesta on ollut ratkaistavissa viranomaispäätöksellä, joka koskee lastensuojelulain 76 §:n ja 36 §:n mukaista jälkihuollon sisältöä. Näin ollen asia on tullut käsitellä hallinto-oikeudessa X:n sosiaali- ja terveyslautakunnan päätöstä 6.2.2013 koskevana hallintovalituksena, kuten hallinto-oikeus on tehnyt.

Kysymys ei ole minusta siitä, että A vaatisi sen perusteettoman edun palauttamista, jonka terveydenhuollon järjestämisestä vastuussa oleva kunta olisi saanut vanhemman kustannuksella. Lisäksi huomioon ottaen lastensuojelulain säännökset sijoittajakunnan ja sijoituskunnan välisestä kustannusvastuun jaosta myös mainittu perusteetonta etua koskeva vaatimus olisi ollut kohdistettavissa X:n kaupunkiin.

En myöskään katso, että A:n vaatimusta olisi pidettävä yleisen tuomioistuimen toimivaltaan kuuluvana vahingonkorvausvaatimuksena, joka perustuisi X:n lastensuojeluviranomaisten taikka terveydenhuoltopalvelujen järjestämisestä Z:n kunnassa tai Y:n kuapungissa vastaavien viranomaisten laiminlyöntiin, vaikka A perustelee vaatimustaan myös erilaisilla viranomaisten laiminlyönneillä.

Kuitenkin hallinto-oikeuslain 7 §:n 1 momentin 1 kohdan ja lastensuojelulain 3 §:n perusteella lastensuojelulain 76 §:ssä tarkoitettujen asioiden käsittelyyn ja ratkaisemiseen osallistuu hallinto-oikeudessa asiantuntijajäsen. Koska hallinto-oikeus on käsitellyt ja ratkaissut esillä olevan asian muussa kokoonpanossa, sen päätös on kumottava ja poistettava. Katson, että enemmän viivytyksen välttämiseksi asiaa ei kuitenkaan olisi syytä palauttaa hallinto-oikeudelle uudelleen toimivaltaisessa kokoonpanossa käsiteltäväksi ja ratkaistavaksi, vaan A:n hallinto-oikeudelle tekemä valitus tulisi ratkaista suoraan korkeimmassa hallinto-oikeudessa.”

Asian esittelijän Annina Niemisen esitys asian ratkaisemiseksi oli samansisältöinen kuin oikeusneuvos Taina Pyysaaren äänestyslausunto.

A oli tyttärensä B:n ollessa otettuna X:n kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnan huostaan ja sijoitettuna sijaishuoltoon Z:n kunnassa sijaitsevaan nuorisokotiin maksanut tämän terveydenhoitokuluja. A:n X:n kaupungin sosiaalitoimeen jälkikäteen kohdistamassa vaatimuksessa B:n terveydenhoitokulujen korvaamisesta oli kysymys sellaisesta julkisoikeudellista maksuvelvollisuutta koskevasta riidasta, joka on hallintolainkäyttölain 69 §:n 1 momentin nojalla käsiteltävä hallintoriita-asiana.

B:n sijoituskuntana olleen Z:n kunnan olisi tullut järjestää B:n tarvitsemat terveydenhuollon palvelut, joista syntyneiden kustannusten korvaamisesta X:n kaupunki olisi sijoittajakuntana ollut vastuussa Z:n kunnalle. A:n X:n kaupungin sosiaalitoimeen kohdistama korvausvaatimus oli kohdistettu väärään kuntaan.

Lastensuojelulaki 16 § 1 momentti, 16 a § 1 ja 3 momentti, 16 b § (88/2010), 45 § 1 momentti, 49 § 1 momentti, 90 § 1 ja 3 momentti (88/2010) ja 92 § 1 momentti

Kansanterveyslaki 14 b § (418/2007) ja 24 § (293/2006) 2 momentti (418/2007)

Hallintolainkäyttölaki 69 § ja 70 § 1 momentti

Hallinto-oikeuslaki 2 § (430/1999)

Valtioneuvoston päätös hallinto-oikeuksien tuomiopiireistä (490/1999) 1 §

Valtioneuvoston päätös maakunnista (799/2009) 1 §

Ks. myös KHO 2018:89.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Pekka Vihervuori sekä oikeusneuvokset Niilo Jääskinen, Eija Siitari, Alice Guimaraes-Purokoski, Outi Suviranta (eri mieltä), Taina Pyysaari, Maarit Lindroos ja Kirsti Kurki-Suonio (eri mieltä). Äänestys 6–2 (koko jaoston istunto).

Asian esittelijä Annina Nieminen (eriävä mielipide = vähemmistön äänestyslausunto).

Asiassa oli kyse uusintahakemuksesta, jossa uutena turvapaikkaperusteena oli esitetty, että valittaja oli kotimaassaan uhattuna homoseksuaalisuutensa takia. Maahanmuuttovirasto ei ollut uuden turvapaikkapuhuttelun jälkeen tekemällään päätöksellä antanut valittajalle turvapaikkaa eikä oleskelulupaa. Maahanmuuttovirasto oli katsonut valittajan hakemuksen ilmeisen perusteettomaksi, koska tämän esittämät väitteet seksuaalisesta suuntautumisesta olivat selvästi epäuskottavia.

Valittaja oli valituksessaan hallinto-oikeudelle pyytänyt suullisen käsittelyn toimittamista voidakseen kertoa homoseksuaalisuudestaan sekä homoseksuaalien oloista ja kohtelusta kotimaassaan Irakissa. Lisäksi valittaja oli viitannut toimittamaansa videotallenteeseen, joka esitti hänen seksuaalista kanssakäymistään toisen miehen kanssa.

Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen suullista käsittelyä pitämättä. Hallinto-oikeus oli pitänyt sinänsä mahdollisena, että valittaja oli ollut seksuaalisessa kanssakäymisessä miesten kanssa. Kuitenkin hallinto-oikeuden mukaan valittajan kertomus tämän väitetystä homoseksuaalisuudesta oli ollut erittäin suppea, pintapuolinen ja epäuskottava. Hallinto-oikeus ei myöskään hyväksynyt valittajan toimittamaa videotallennetta todisteeksi.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että hallinto-oikeus oli pitänyt valittajan kertomusta tämän homoseksuaalisuudesta mahdollisena, joskin epäuskottavana. Nyt puheena olevassa asiassa suullisessa käsittelyssä olisi ollut mahdollista selvittää tarkemmin valittajan väitetyn seksuaalisen identiteetin muodostumista sekä sitä, miten hän on sen tuonut esiin kotimaassaan ja mitä seuraamuksia siitä on hänelle aiheutunut tai voisi aiheutua. Henkilökohtaisen kuulemisen perusteella olisi voitu myös arvioida, mikä merkitys videotallenteella on selvityksenä asiassa. Tähän nähden valittajan henkilökohtaista uskottavuutta ei ollut voitu luotettavalla tavalla arvioida ilman mahdollisuutta tulla henkilökohtaisesti kuulluksi hallinto-oikeudessa.

Edellä todettuun nähden korkein hallinto-oikeus katsoi, että valittajan pyytämä suullinen käsittely hallinto-oikeudessa ei ole ollut ilmeisen tarpeeton hallintolainkäyttölain 38 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla. Kun kysymys oli suullisen käsittelyn toimittamisesta valittajan uskottavuuden arvioimiseksi, olennaista merkitystä ei ollut sillä seikalla, että hakemus oli katsottu ilmeisen perusteettomaksi. Hallinto-oikeuden ei näin ollen olisi tullut hylätä vaatimusta suullisen käsittelyn toimittamisesta. Hallinto-oikeuden ei myöskään olisi tullut kieltäytyä käyttämästä selvityksenä valittajan toimittamaa videotallennetta. Tämän vuoksi hallinto-oikeuden päätös oli kumottava ja asia oli palautettava hallinto-oikeudelle suullisen käsittelyn toimittamiseksi ja sen jälkeen uudelleen ratkaistavaksi.

Ulkomaalaislaki 87 § 1 momentti, 87 a § 1 momentti, 87 b §, 88 § 1 momentti, 101 § ja 147 §

Hallintolainkäyttölaki 33 §, 37 § 1 momentti ja 38 § 1 momentti

Helsingin hallinto-oikeus 7.2.2018 nro 18/0119/71

Asian aikaisempi käsittely

Maahanmuuttovirasto on päätöksellään 28.6.2017 hylännyt Irakin kansalaisen A:n (jäljempänä valittaja) turvapaikkaa ja oleskelulupaa koskevan hakemuksen. Turvapaikkahakemus on katsottu ilmeisen perusteettomaksi. Maahanmuuttovirasto on päättänyt käännyttää valittajan kotimaahansa Irakiin ja määrännyt, että valittaja ei saa kolmen vuoden kuluessa päätöspäivämäärästä lukien uudelleen saapua Suomeen tai muuhun Schengen-valtioon.

Valittaja on uusien perusteiden johdosta järjestetyssä turvapaikkapuhuttelussa kertonut, että hän on uhattuna kotimaassaan homoseksuaalisuutensa vuoksi. Maahanmuuttovirasto ei ole hyväksynyt tosiseikkana, että valittaja olisi homoseksuaali. Näin ollen virasto ei ole hyväksynyt myöskään tosiseikkana sitä, että valittaja olisi vaarassa joutua vakavien oikeudenloukkausten kohteeksi kotimaassaan kertomistaan syistä.

Maahanmuuttovirasto on katsonut, että valittajan hakemus on ilmeisen perusteeton, koska hänen esittämänsä väitteet koskien seksuaalista suuntautumistaan sekä siihen liittyvää uhkaa ovat selvästi epäuskottavia. Asiassa on ollut lisäksi perusteltua aihetta epäillä, että valittaja on tehnyt uusintahakemuksensa vain viivyttääkseen tai estääkseen lainvoimaiseksi tulleen päätöksen täytäntöönpanoa, joka merkitsisi valittajan maasta poistamista.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt A:n pyynnön suullisen käsittelyn toimittamisesta ja valituksen Maahanmuuttoviraston päätöksestä.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Suullinen käsittely

Valittaja on pyytänyt suullisen käsittelyn järjestämistä voidakseen kertoa seksuaalisuudestaan sekä homoseksuaalien oloista ja kohtelusta kotimaassaan Irakissa. Maahanmuuttoviraston päätöksestä ilmenevän ajantasaisen maatiedon ja vallitsevan oikeuskäytännön mukaan seksuaalivähemmistöön kuuluvat ovat Irakissa vaarassa joutua oikeudenloukkausten kohteeksi. Homoseksuaalien asemasta Irakissa ei näin ollen ole tarpeen esittää hallinto-oikeudelle selvitystä. Siltä osin kuin kyse on valittajan omasta seksuaalisuudesta, hallinto-oikeus toteaa, että valittaja on jo turvapaikkapuhuttelussa saanut kertoa vapaasti seksuaalisesta suuntautumisestaan eikä hän ole valituksessaan tuonut esiin mitään sellaista, minkä vuoksi hänen kuulemisensa tuomioistuimessa olisi tarpeen. Valittajan turvapaikkapuhuttelussa kertoma keskittyy seksuaali-identiteetin kuvailuun seksuaalisen kanssakäymisen kautta, eikä tästä ole tarpeen esittää hallinto-oikeudelle selvitystä.

Kun otetaan huomioon perusteet, joihin valittaja on kansainvälisen suojelun ja oleskeluluvan saamiseksi vedonnut, asian käsittelyn eri vaiheissa esitetty selvitys ja jäljempänä ilmenevät seikat, joihin hallinto-oikeuden päätös perustuu, suullisessa käsittelyssä ei ole saatavissa sellaista selvitystä, joka olisi asiakirjoista ilmenevän ja valittajan esittämän lisäksi tarpeen asian selvittämiseksi ja ratkaisemiseksi. Näin ollen suullisen käsittelyn toimittaminen on hallintolainkäyttölain 38 §:ssä tarkoitetulla tavalla ilmeisen tarpeetonta.

Pääasia

Valittaja on valituksessaan kummeksunut sitä, ettei Maahanmuuttovirasto ole ottanut vastaan valittajan todisteeksi esittämää videotallennetta, jossa valittaja on kertomansa mukaan seksuaalisessa kanssakäymisessä miespuolisen henkilön kanssa ja joka valittajan mukaan todistaa hänen olevan homoseksuaali.

Hallinto-oikeus katsoo, ettei videotallennetta ole valittajan siitä antaman kuvauksen perusteella pidettävä sellaisena, että sen voitaisiin katsoa selventävän hänen seksuaalista suuntautumistaan ulkomaalaislain 7 §:n 2 momentissa ja 98 §:ssä tarkoitetulla tavalla. Seksuaalista kanssakäymistä sisältävien videotallenteiden vastaanottamista on lisäksi pidettävä Euroopan unionin perusoikeuskirjan 1 artiklan suojaamaa ihmisarvoa loukkaavana. Tällaisten videotallenteiden vastaanottaminen todisteena johtaisi edelleen tosiasiallisesti siihen, että myös muut seksuaaliseen suuntautumiseensa turvapaikkaperusteena vetoavat henkilöt saattaisivat tuntea olevansa pakotettuja esittämään vastaavia todisteita. Kun lisäksi otetaan huomioon intiimeistä videotallenteista Unionin tuomioistuimen yhdistetyissä asioissa C-148/13, C-149/13 ja C-150/13 antamassa tuomiossa lausuttu, hallinto-oikeus toteaa, ettei Maahanmuuttoviraston ole tullut hyväksyä videotallennetta todisteeksi.

Suhtautuminen omaan seksuaaliseen suuntautumiseen vaihtelee yksilöllisesti eikä erilaisuuteen tai yhteiskuntaan sopeutumattomuuteen liittyvien tunteiden puuttumisesta voida yksinään tehdä sukupuoli-identiteetin uskottavuutta koskevia johtopäätöksiä. Valittajan seksuaalista suuntautumista arvioidessa keskeistä on valittajan oma kertoma seksuaalisesta identiteetistään ja sen muodostumisesta. Valittajalle on 26.5.2017 pidetty turvapaikkapuhuttelu, jossa on kattavasti esitetty kysymyksiä koskien hänen seksuaalista identiteettiään ja sen muodostumista sekä hänellä olleita suhteita. Valittajalle esitetyt kysymykset eivät ole olleet abstrakteja tai vaikeasti ymmärrettäviä. Lisäksi turvapaikkapuhuttelupöytäkirjaan on useaan kohtaan merkitty tulkin tarkentavan tai selittävän kysymystä valittajalle.

Valittajan turvapaikkapuhuttelussa kertoma seksuaalisesta heräämisestään, seksuaali-identiteetistään sekä kumppaneistaan on suppea ja jää hyvin yleiselle tasolle. Valittaja on puhuttelussa kuvannut seksuaalista identiteettiään lähinnä seksin harrastamisen kautta. Naapurin poikaa ja Suomessa oleskelevaa miesystäväänsä valittaja on kuvaillut hyvin yleisellä tasolla ja kertomuksessa on painottunut seksuaalinen kanssakäyminen heidän kanssaan.

Hallinto-oikeus toteaa, että turvapaikanhakijan on pyrittävä myötävaikuttamaan asiansa selvittämiseen ja siihen liittyen hänen tulisi kertoa mahdollisimman varhain perusteensa kansainväliselle suojelulle. Mikäli hän vetoaa uuteen seikkaan vasta asian käsittelyn myöhemmässä vaiheessa, tulee hänen esittää hyväksyttävä syy tälle. Valittaja ei ole esittänyt uskottavaa syytä sille, minkä vuoksi hän ei ole kertonut homoseksuaalisuudestaan jo Suomeen saapuessaan ja kansainvälistä suojelua ensimmäisen kerran hakiessaan, vaan vasta korkeimman hallinto-oikeuden antaman päätöksen jälkeen huhtikuussa 2017 tilanteessa, jossa häntä on uhannut käännytys kotimaahansa. Valittaja on Maahanmuuttoviraston puhuttelussa kertonut, että häntä on ujostuttanut kertoa seksuaalisesta suuntautumisestaan samasta maasta kotoisin olevan tulkin läsnä ollessa ja ettei hän ole Suomeen saapuessaan tiennyt miten homoseksuaaleihin täällä suhtaudutaan. Valittaja on kertonut olleensa pakotettu kertomaan asiasta sen vuoksi, että hän sai kielteisen päätöksen ja häneltä lakkautettiin vastaanottopalvelut. Valituskirjelmän mukaan valittaja ei ole uskaltanut kertoa asiasta edes avustajalleen.

Vaikka seksuaalisuus on henkilökohtainen ja arkaluonteinen asia ja siitä kertominen voi ymmärrettävästi olla vaikeaa, ei voida pitää uskottavana, ettei valittaja olisi uskaltanut kertoa seksuaalisesta suuntautumisestaan ensimmäisessä turvapaikkapuhuttelussa 12.5.2016 tai myöhemmin eri valitusasteissa, etenkin kun otetaan huomioon, että valittaja on puhuttelupöytäkirjan mukaan avoimesti kertonut vastaanottokeskuksessa etsivänsä miesten seuraa ja käyvänsä yhdessä vastaanottokeskuksen muiden miesten kanssa miehille suunnatuissa tapaamispaikoissa. Hallinto-oikeus ei myöskään pidä uskottavana, ettei valittaja olisi homoseksuaalina selvittänyt ennen Suomeen saapumistaan, miten Suomessa suhtaudutaan seksuaalivähemmistöihin.

Hallinto-oikeus pitää valittajan seksuaalikäyttäytymisestä kertoman perusteella sinänsä mahdollisena, että valittaja on seksuaalisessa kanssakäymisessä miesten kanssa. Seksuaali-identiteettiin kuuluu kuitenkin muutakin kuin pelkkä seksin harrastaminen. Valittaja on itsekin kertonut, että hänen mainitsemassaan seksuaalista kanssakäymistä miesten kanssa tarjoavassa tapaamispaikassa käyvät kaikki vastaanottokeskuksen miehet. Hallinto-oikeus pitää Maahanmuuttoviraston tavoin valittajan kertomusta hänen väitetystä homoseksuaalisuudestaan erittäin suppeana, pintapuolisena ja epäuskottavana. Näin ollen valittajan ei voida katsoa olevan uhattuna kotimaassaan seksuaalisesta suuntautumisestaan johtuen.

Valittajan hakemus on Maahanmuuttoviraston päätöksessä lausutuilla perusteilla katsottava ilmeisen perusteettomaksi. Maahanmuuttovirasto on siten voinut hylätä valittajan turvapaikkaa ja oleskelulupaa koskevan hakemuksen.

Kun otetaan huomioon Maahanmuuttoviraston päätöksessä lausuttu sekä kaikki asiaan vaikuttavat seikat ja olosuhteet kokonaisuudessaan, valittaja on voitu määrätä käännytettäväksi kotimaahansa ja määrätä kolmen vuoden maahantulokieltoon. Valitusvaiheessa esiin tuodut seikat eivät anna aihetta arvioida asiaa toisin.

Sovelletut oikeusohjeet

Ulkomaalaislaki 87, 88, 98, 101, 104, 146, 147, 148 ja 150 §

Hallintolainkäyttölaki 38 §

Asian on ratkaissut hallinto-oikeuden jäsen Taina Hakkarainen. Esittelijä Riitta Vaartio.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä ja vaatinut maasta poistamisen täytäntöönpanon kieltämistä. Valittaja on vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja asia palautetaan Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi oleskeluluvan myöntämiseksi ensisijaisesti kansainvälisen suojelun ja toissijaisesti toissijaisen suojelun perusteella. Hän on myös vaatinut, että korkein hallinto-oikeus toimittaa asiassa suullisen käsittelyn tai toissijaisesti palauttaa asian hallinto-oikeuteen suullisen käsittelyn toimittamiseksi.

Valittaja on esittänyt perusteluina vaatimuksilleen muun ohella seuraavaa:

Hallinto-oikeus on päätöksessään todennut pitävänsä valittajan kertomaa seksuaalisesta suuntautumisesta epäuskottavana. Arvio on väärä. Valittaja on esittänyt hallinto-oikeudelle tehdyssä valituksessa uskottavan syyn sille, miksi hän ei ole kertonut homoseksuaalisuudestaan ensimmäisen turvapaikkaprosessin yhteydessä vaan vasta huhtikuussa 2017.

Hallinto-oikeuden päätöksessä esitetystä poiketen valittaja ei ole kertonut avoimesti kaikille vastaanottokeskuksessa asuville henkilöille, että on homoseksuaali. Valittaja pikemmin pyrkii yleisesti salaamaan homoseksuaalisuutensa maanmiehiltään, koska pelkää heitä. Valittaja on turvapaikkapuhuttelussa kertomassaan viitannut muihin seksuaalivähemmistöön kuuluviin henkilöihin. Se, että valittaja on uskaltanut jossain määrin kertoa samassa tilanteessa oleville ja samantapaisen identiteetin jakaville henkilöille seksuaalisesta suuntautumisestaan, ei tarkoita, että valittajan olisi tullut uskaltaa kertoa asiasta viranomaisille, joita kohtaan valittajalla täysin ymmärrettävästi on epäluuloa, tai muille oman viiteryhmänsä ulkopuolisille henkilöille.

Hallinto-oikeus on pitänyt myös epäuskottavana, ettei valittaja olisi selvittänyt ennen Suomeen saapumistaan, miten Suomessa suhteudutaan seksuaalivähemmistöihin. On erikoista olettaa, että kotimaastaan paenneella henkilöllä olisi kieltä osaamattomana etukäteen käytännössä mahdollisuutta selvittää mahdollisesti sattumanvaraisesti valikoituneen kohdemaan suhtautumista seksuaalivähemmistöihin erityisesti, kun kyseessä ei ole itsestään selvä tai suoraviivainen kysymys suomalaisessakaan yhteiskunnassa, eivätkä suomalaisetkaan suhtaudu aiheeseen yhdenmukaisesti.

Hallinto-oikeus on pitänyt valittajan kertomusta seksuaalisesta suuntautumisesta epäuskottavana ja todennut, että seksuaali-identiteettiin kuuluu muutakin kuin seksin harrastaminen. Valittaja on ollut puhuttelussa ilman avustajaa, eikä hänelle ole missään vaiheessa puhuttelua selitetty käytettyjä termejä tai avattu, mistä valittajan halutaan kertovan, kun on kyse hänen seksuaalisen suuntautumisensa selvittämisestä. Valittaja on ymmärtänyt, että puhuttelussa hänen haluttiin kertovan seksielämästään ja seksin harrastamisesta. Valittaja ei ole ollut tietoinen, että termit "seksuaalinen suuntautuminen" ja "seksuaalisuus" käsitetään Suomessa laajemmin. Valittajan seksuaaliseen identiteettiin kuuluu muutakin kuin seksuaalinen kanssakäyminen, mutta valittaja ei ole ymmärtänyt, että hänen halutaan puhuttelussa kertovan myös näistä muista seikoista.

Hallinto-oikeus ei ole pitänyt valittajan esittämää uskottavana, joten asiassa on ollut kyse ensisijaisesti valittajan kertomuksen uskottavuuden arvioinnista. Turvapaikkapuhutteluun liittyy erityisesti seksuaalivähemmistöihin kuuluvien henkilöiden tapauksessa useita haasteita, jotka ovat voineet vaikuttaa siihen, miten valittaja on asiaansa selvittänyt. Suullisella käsittelyllä hallinto-oikeudessa olisi ollut saatavissa sellaista selvitystä, joka olisi ollut tarpeen asian selvittämiseksi. Vastoin hallinto-oikeuden kantaa suullisen käsittelyn toimittaminen ei ole ollut ilmeisen tarpeetonta, eikä hallinto-oikeuden olisi tullut ratkaista asiaa toimittamatta suullista käsittelyä.

Asiassa on myös ilmennyt uusia tosiseikkoja, jotka tekevät suullisen käsittelyn toimittamisen välttämättömäksi. Valittaja on alkanut seurustella miehen kanssa ja asuu tämän poikaystävänsä kanssa, vaikka onkin virallisesti kirjoilla vastaanottokeskuksessa. Valittajan poikaystävä on valmis todistamaan parisuhteestaan valittajaan. Suullisen käsittelyn toimittaminen on välttämätöntä todistajan kuulemiseksi.

Valittaja on toimittanut korkeimmalle hallinto-oikeudelle HESETA:n vastaavan yhteisötyöntekijän 1.3.2018 päivätyn lausunnon.

Merkitään, että korkein hallinto-oikeus on välipäätöksellään 2.3.2018 taltionumero 994 kieltänyt maasta poistamisen täytäntöönpanon, kunnes korkein hallinto-oikeus on ratkaissut valituslupahakemuksen tai asiassa toisin määrätään.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii asian.

Hallinto-oikeuden päätös kumotaan. Asia palautetaan hallinto-oikeudelle suullisen käsittelyn toimittamiseksi ja sen jälkeen uudelleen ratkaistavaksi.

Perustelut

1. Kysymyksenasettelu

Asiassa on kansainvälisen suojelun osalta kysymys siitä, onko valittajalla seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi perustellusti aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi kotimaassaan Irakissa tai onko esitetty merkittäviä perusteita uskoa, että hän homoseksuaalisuutensa vuoksi joutuisi siellä todelliseen vaaraan kärsiä vakavaa haittaa. Hallinto-oikeuden ratkaisun vuoksi asiassa on korkeimmassa hallinto-oikeudessa kyse siitä, edellyttääkö turvapaikanhakijan uskottavuuden arviointi suullisen käsittelyn toimittamista hallinto-oikeudessa turvapaikanhakijan valituksen johdosta, jos seksuaaliseen suuntautumiseen vedotaan kansainvälisen suojelun perusteena ensi kerran vasta uusintahakemuksen yhteydessä.

2. Sovellettavat säännökset

2.1 Ulkomaalaislaki

Ulkomaalaislain 87 §:n 1 momentin mukaan maassa oleskelevalle ulkomaalaiselle annetaan turvapaikka, jos hän oleskelee kotimaansa ulkopuolella sen johdosta, että hänellä on perustellusti aihetta pelätä joutuvansa siellä vainotuksi alkuperän, uskonnon, kansallisuuden, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen tai poliittisen mielipiteen johdosta, ja jos hän pelkonsa vuoksi on haluton turvautumaan sanotun maan suojeluun.

Ulkomaalaislain 87 a §:n 1 momentin mukaan vainoksi katsotaan teot, jotka ovat laatunsa tai toistuvuutensa vuoksi sellaisia, että ne loukkaavat vakavasti perustavanlaatuisia ihmisoikeuksia. Vainoksi katsotaan myös vakavuudeltaan vastaava kertymä sellaisia tekoja, joihin kuuluu ihmisoikeusloukkauksia.

Ulkomaalaislain 87 b §:n 1 momentin mukaan vainon syitä arvioitaessa otetaan huomioon ainakin alkuperään, uskontoon, kansallisuuteen ja poliittiseen mielipiteeseen sekä tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumiseen liittyvät tekijät siten kuin jäljempänä pykälässä säädetään.

Pykälän 3 momentin mukaan vainon syitä arvioitaessa tiettynä yhteiskunnallisena ryhmänä voidaan pitää ryhmää:

1) jonka jäsenillä on sellainen yhteinen tausta, muu luontainen ominaisuus tai usko, joka on ryhmän jäsenten identiteetin taikka omantunnon kannalta niin keskeinen ominaisuus, ettei heitä voida vaatia luopumaan siitä; ja

2) jonka ympäröivä yhteiskunta mieltää muusta yhteiskunnasta erottuvaksi.

Pykälän 4 momentin mukaan yhteiskunnallisen ryhmän yhteisenä ominaisuutena voi olla myös seksuaalinen suuntautuminen, joka ei kuitenkaan vainon syitä arvioitaessa voi merkitä rikollisena pidettäviä tekoja. Yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumista tai tällaisen ryhmän piirteitä määritettäessä on lisäksi otettava huomioon sukupuoli-identiteetti ja muut sukupuoleen liittyvät seikat.

Pykälän 5 momentin mukaan arvioitaessa, onko hakijalla perusteltu pelko joutua vainotuksi, merkitystä ei ole sillä, onko hakijalla todellisuudessa alkuperään, uskontoon, kansallisuuteen, yhteiskunnalliseen tai poliittiseen ryhmään liittyviä piirteitä, jotka johtavat vainoon, jos vainon harjoittaja kuitenkin arvioi hakijalla olevan tällaisia piirteitä.

Ulkomaalaislain 88 §:n 1 momentin mukaan maassa oleskelevalle ulkomaalaiselle myönnetään oleskelulupa toissijaisen suojelun perusteella, jos 87 §:n mukaiset edellytykset turvapaikan antamiselle eivät täyty, mutta on esitetty merkittäviä perusteita uskoa, että jos ulkomaalainen palautetaan kotimaahansa tai pysyvään asuinmaahansa, hän joutuisi todelliseen vaaraan kärsiä vakavaa haittaa, ja hän on kykenemätön tai sellaisen vaaran vuoksi haluton turvautumaan sanotun maan suojeluun. Vakavalla haitalla tarkoitetaan:

1) kuolemanrangaistusta ja teloitusta;

2) kidutusta tai muuta epäinhimillistä tai ihmisarvoa loukkaavaa kohtelua tai rangaistusta;

3) mielivaltaisesta väkivallasta kansainvälisen tai maan sisäisen aseellisen selkkauksen yhteydessä johtuvaa vakavaa ja henkilökohtaista vaaraa.

Ulkomaalaislain 101 §:n mukaan hakemus voidaan katsoa ilmeisen perusteettomaksi, jos

1) perusteeksi ei ole esitetty 87 §:n 1 momentissa tai 88 §:n 1 momentissa mainittuja taikka muita sellaisia perusteita, jotka liittyvät palautuskieltoihin, tai esitetyt väitteet ovat selvästi epäuskottavia;

2) hakijan ilmeisenä tarkoituksena on käyttää väärin turvapaikkamenettelyä:

--

c) tekemällä hakemuksensa vain viivyttääkseen tai estääkseen sellaisen jo tehdyn tai välittömästi odotettavissa olevan päätöksen täytäntöönpanoa, joka merkitsisi hänen poistamistaan maasta.

Ulkomaalaislain 147 §:n mukaan ketään ei saa käännyttää, karkottaa tai pääsyn epäämisen seurauksena palauttaa alueelle, jolla hän voi joutua kuolemanrangaistuksen, kidutuksen, vainon tai muun ihmisarvoa loukkaavan kohtelun kohteeksi, eikä alueelle, jolta hänet voitaisiin lähettää sellaiselle alueelle.

2.2 Hallintolainkäyttölaki

Hallintolainkäyttölain 33 §:n 1 momentin mukaan valitusviranomaisen on huolehdittava siitä, että asia tulee selvitetyksi, ja tarvittaessa osoitettava asianosaiselle tai päätöksen tehneelle hallintoviranomaiselle, mitä lisäselvitystä asiassa tulee esittää. Pykälän 2 momentin mukaan valitusviranomaisen on hankittava viran puolesta selvitystä siinä laajuudessa kuin käsittelyn tasapuolisuus, oikeudenmukaisuus ja asian laatu sitä vaativat.

Hallintolainkäyttölain 37 §:n 1 momentin mukaan asian selvittämiseksi toimitetaan tarvittaessa suullinen käsittely. Siinä voidaan kuulla asianosaisia, päätöksen tehnyttä tai muuta viranomaista, todistajia ja asiantuntijoita sekä vastaanottaa muuta selvitystä.

Hallintolainkäyttölain 38 §:n 1 momentin mukaan hallinto-oikeuden on toimitettava suullinen käsittely, jos yksityinen asianosainen pyytää sitä. Asianosaisen pyytämä suullinen käsittely voidaan jättää toimittamatta, jos vaatimus jätetään tutkimatta tai hylätään heti tai jos suullinen käsittely on asian laadun vuoksi tai muusta syystä ilmeisen tarpeeton.

3. Oikeuskäytäntöä

Euroopan unionin tuomioistuin

Unionin tuomioistuimen asiassa C-348/16 Moussa Sacko antamassa tuomiossa oli kyse siitä, oliko direktiiviä 2013/32 (ns. uudelleenlaadittu menettelydirektiivi) tulkittava siten, että siinä sallitaan (--) menettely, jossa turvapaikka-asiaa käsittelevä oikeusviranomainen voi hylätä turvapaikanhakijan muutoksenhaun – turvapaikkahakemuksista vastaavan hallintoviranomaisen hylättyä hänen hakemuksensa perusteellisen tutkimuksen ja puhuttelun jälkeen – suoraan, kuulematta hakijaa uudestaan, mikäli kanne on ilmeisen perusteeton ja hallintoviranomaisen kielteinen päätös niin ollen väistämätön.

Unionin tuomioistuin lausui, että direktiiviä 2013/32/EU ja erityisesti sen 12, 14, 31 ja 46 artiklaa, luettuna yhdessä Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklan kanssa, on tulkittava siten, etteivät ne ole esteenä sille, että kansallinen tuomioistuin, jonka käsiteltävänä on selvästi perusteettoman kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen hylkäämispäätöstä koskeva oikeussuojakeino, hylkää sen hakijaa kuulematta, jos tosiasialliset olosuhteet eivät herätä minkäänlaista epäilyä kyseisen päätöksen perusteltavuudesta, edellyttäen yhtäältä, että hakijalle on kyseisen direktiivin 14 artiklan mukaisesti ensimmäisen asteen päätökseen liittyvässä menettelyssä annettu mahdollisuus hänen kansainvälistä suojelua koskevaan hakemukseensa liittyvään henkilökohtaiseen puhutteluun ja että kyseisestä puhuttelusta, silloin kun tällainen on toimitettu, laadittu pöytäkirja tai sanatarkka selostus on kyseisen direktiivin 17 artiklan 2 kohdan mukaisesti saatavilla hakijan asiakirjakansion yhteydessä, ja toisaalta, että oikeussuojakeinoa käsittelevä tuomioistuin voi määrätä tällaisen kuulemisen toimitettavaksi, jos se pitää sitä tarpeellisena sekä tosiseikkojen että oikeudellisten seikkojen tutkimiseksi ex nunc kaikin osin siten kuin kyseisen direktiivin 46 artiklan 3 kohdassa säädetään.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätöksessä 19.4.2016 A.N. v. Ranska (12956/15) oli kysymys senegalilaismiehen, joka oli vedonnut homoseksuaalisuudesta johtuvaan vainon vaaraan, palauttamisesta kotimaahansa. Ihmisoikeustuomioistuin hylkäsi valituksen ilmeisen perusteettomana. Ihmisoikeustuomioistuin totesi, että tosiseikkojen todentaminen asioissa on usein hankalaa. Ihmisoikeustuomioistuin lausui, että kansalliset viranomaiset pystyvät parhaiten arvioimaan valittajan kertomuksen uskottavuutta, jos viranomaisilla on ollut mahdollisuus nähdä ja kuulla häntä sekä arvioida hänen käyttäytymistään. Tältä osin ihmisoikeustuomioistuin huomautti, että valittajaa oli kuultu suullisesti sekä ensimmäisessä asteessa että valitustuomioistuimessa (Cour nationale du droit d’asile), ja että hänen kertomustaan oli molemmissa suullisissa kuulemisissa pidetty epäluotettavana (tuomion kohta 43).

Korkein hallinto-oikeus

KHO 2017:120 Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavana oli muun ohella, missä tilanteissa turvapaikanhakijan uskottavuuden arviointi edellyttää suullisen käsittelyn toimittamista hallinto-oikeudessa turvapaikanhakijan valituksen johdosta, jos hänen turvapaikkahakemuksensa on hylätty muun muassa sillä perusteella, ettei hakijan kertomusta homoseksuaalisuudestaan ole hyväksytty.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että seksuaalinen suuntautumien on ominaisuus, joka määritellään tunteiden kohteen ja oman sukupuolen perustella. Ymmärrys seksuaalisesta suuntautumisesta voi olla vain henkilöllä itsellään. Henkilön oma kertomus on pääasiallinen ja usein myös ainoa näyttö arvioitaessa seksuaalista suuntautumista koskevan väitteen uskottavuutta. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että suullisessa käsittelyssä olisi ollut mahdollista selvittää tarkemmin muun ohella valittajan väitetyn seksuaalisen identiteetin muodostumista sekä sitä, miten hän on sen tuonut esiin kotimaassaan ja mitä seuraamuksia siitä on hänelle aiheutunut tai voisi aiheutua.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että valittajan vaatima suullinen käsittely hallinto-oikeudessa ei ollut ollut ilmeisen tarpeeton sillä tavoin kuin hallintolainkäyttölain 38 §:n 1 momentissa tarkoitetaan. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että valittajan henkilökohtaisen uskottavuuden arviointi olisi edellyttänyt suullisen käsittelyn toimittamista ja valittajan henkilökohtaista kuulemista. Hallinto-oikeuden ei näin ollen olisi tullut hylätä vaatimusta suullisen käsittelyn toimittamisesta.

KHO 2017:148 Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavana oli muun ohella, missä tilanteissa turvapaikanhakijan uskottavuuden arviointi edellyttää suullisen käsittelyn toimittamista hallinto-oikeudessa turvapaikanhakijan valituksen johdosta, jos seksuaaliseen suuntautumiseen vedotaan kansainvälisen suojelun perusteena ensi kerran vasta tuomioistuinvaiheessa.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että homoseksuaalisuuteen vetoamisen ajankohdalle tai asian kiistämiselle turvapaikkapuhuttelussa ei tässä tapauksessa voinut antaa sellaista merkitystä, että pelkästään ne johtaisivat valittajan kertomuksen arvioimiseen epäluotettavaksi. Valittajan henkilökohtaisen uskottavuuden arviointi olisi edellyttänyt suullisen käsittelyn toimittamista ja valittajan henkilökohtaista kuulemista. Hallinto-oikeuden ei olisi tullut hylätä vaatimusta suullisen käsittelyn toimittamisesta. Hallinto-oikeuden päätös kumottiin ja asia palautettiin hallinto-oikeudelle suullisen käsittelyn toimittamista varten ja sen jälkeen uudelleen ratkaistavaksi.

KHO 2018:52 Korkeimmassa hallinto-oikeudessa oli kysymys valittajan seksuaalista suuntautumista koskevan näytön arvioinnista. Arvioitavaksi tuli muun ohella valittajan korkeimmalle hallinto-oikeudelle toimittaman kuva- ja videoaineiston hyväksyttävyys ja merkitys näyttönä.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että vapaan todistelun periaatteen ja valittajan menettelyllisten oikeuksien kannalta asiassa ei ollut mahdollista päätyä johtopäätökseen, jonka mukaan korkein hallinto-oikeus voisi kokonaan kieltäytyä ottamasta vastaan valittajan oma-aloitteisesti esittämää aineistoa, jolla hän pyrki osoittamaan olevansa oikeutettu kansainväliseen suojeluun.

Korkein hallinto-oikeus korosti, että esillä olevassa kansainvälistä suojelua koskevassa asiassa oli kysymys valittajan seksuaalisesta suuntautumisesta ja identiteetistä laajemmin, eikä siitä, oliko hän mahdollisesti tehnyt yksittäisiä homoseksuaalisia tekoja. Esitetyn kaltaisella kuva- ja videoaineistolla ei voitu horjuttaa sitä arviota, joka perustui erityisesti valittajan itsensä eri vaiheissa, muun ohessa hallinto-oikeuden suullisessa käsittelyssä, kertomaan. Valittajan esittämällä kuva- ja videoaineistolla ei ollut arvioinnissa merkitystä.

4. Oikeudellinen arviointi ja lopputulos

Valittaja on toisen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen yhteydessä vedonnut kansainvälisen suojelun perusteena seksuaaliseen suuntautumiseensa.

Kun kansainvälisen suojelun perusteena vedotaan seksuaaliseen suuntautumiseen ja tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumiseen sekä siihen liittyvään vainon vaaraan, on arvioitava, onko valittaja osoittanut uskottavasti olevansa homoseksuaali. Seksuaalisen suuntautumisen merkitys kansainvälisen suojelun perusteena riippuu myös turvapaikanhakijan kotimaan olosuhteista.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että Irakia koskevan maatietouden vuoksi ei voida sulkea pois sitä, että valittajan mahdollinen seksuaalinen suuntautuminen aiheuttaisi hänelle ulkomaalaislain 6 luvussa määritellyn kansainvälisen suojelun tarpeen. Tämän vuoksi on merkitystä sillä, onko valittaja uskottavasti osoittanut olevansa homoseksuaali.

Maahanmuuttovirasto on pitänyt valittajan kertomusta yleisluontoisena ja yksityiskohdattomana ja katsonut, että turvapaikkahakemus on ilmeisen perusteeton, koska valittajan esittämät väitteet koskien hänen seksuaalista suuntautumistaan sekä siihen liittyvää uhkaa ovat selvästi epäuskottavia.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että turvapaikanhakijalta voidaan lähtökohtaisesti edellyttää, että hän esittää ensimmäistä kertaa kansainvälistä suojelua hakiessaan kaikki kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksensa perusteet. Hakemuksen tueksi myöhemmin esitettäviä uusia perusteita ja niiden uskottavuutta arvioidaan tapauskohtaisesti. Kuten hakemusvaiheessakin esitettyjen perusteiden osalta, pelkkä väitteen esittäminen ei ole riittävää, vaan väitteen tueksi on esitettävä omakohtaista selvitystä. Lisäksi on esitettävä asianmukainen syy sille, miksi jotain merkityksellistä seikkaa ei ollut nostettu esiin aikaisemmassa vaiheessa.

Korkeimman hallinto-oikeuden oikeuskäytännössä on katsottu, että henkilön oma kertomus on pääasiallinen ja usein myös ainoa selvitys arvioitaessa seksuaalista suuntautumista koskevan väitteen uskottavuutta (KHO 2017:120 ja KHO 2017:148). Seksuaalisesta käyttäytymisestä voidaan esittää videotallenteita, mutta tällaisen selvityksen merkitys on yleensä vähäinen verrattuna siihen arvioon, joka perustuu henkilön itsensä asian käsittelyn eri vaiheissa kertomaan (KHO 2018:52).

Tässä tapauksessa valittaja on esittänyt perusteluja sille, miksi hän ei tuonut asiaa esille jo ensimmäistä kertaa turvapaikkaa hakiessaan. Valittaja on vielä korkeimmassa hallinto-oikeudessa täydentänyt kertomustaan ja ilmoittanut seurustelevansa miehen kanssa, joka on valmis todistamaan parisuhteestaan valittajaan. Korkein hallinto-oikeus katsoo, että homoseksuaalisuuteen vetoamisen ajankohdalle ei tässä tapauksessa voida antaa sellaista merkitystä, että pelkästään sen vuoksi valittajan kertomus voitaisiin arvioida epäluotettavaksi.

Valittaja on valituksessaan hallinto-oikeudelle pyytänyt suullisen käsittelyn toimittamista voidakseen kertoa homoseksuaalisuudestaan sekä homoseksuaalien oloista ja kohtelusta kotimaassaan Irakissa. Lisäksi valittaja on viitannut toimittamaansa videotallenteeseen, joka esittää hänen seksuaalista kanssakäymistään toisen miehen kanssa. Hallinto-oikeus on pitänyt sinänsä mahdollisena, että valittaja on ollut seksuaalisessa kanssakäymisessä miesten kanssa. Kuitenkin hallinto-oikeuden mukaan valittajan kertomus hänen väitetystä homoseksuaalisuudestaan on ollut erittäin suppea, pintapuolinen ja epäuskottava. Hallinto-oikeus ei myöskään ole hyväksynyt valittajan toimittamaa videotallennetta todisteeksi.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että hallinto-oikeus on pitänyt valittajan kertomusta tämän homoseksuaalisuudesta mahdollisena, joskin epäuskottavana. Nyt puheena olevassa asiassa suullisessa käsittelyssä olisi ollut mahdollista selvittää tarkemmin valittajan väitetyn seksuaalisen identiteetin muodostumista sekä sitä, miten hän on sen tuonut esiin kotimaassaan ja mitä seuraamuksia siitä on hänelle aiheutunut tai voisi aiheutua. Henkilökohtaisen kuulemisen perusteella olisi voitu myös arvioida, mikä merkitys videotallenteella on selvityksenä asiassa. Tähän nähden valittajan henkilökohtaista uskottavuutta ei ole voitu luotettavalla tavalla arvioida ilman mahdollisuutta tulla henkilökohtaisesti kuulluksi hallinto-oikeudessa.

Edellä todettuun nähden korkein hallinto-oikeus katsoo, että valittajan pyytämä suullinen käsittely hallinto-oikeudessa ei ole ollut ilmeisen tarpeeton hallintolainkäyttölain 38 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla. Kun kysymys on suullisen käsittelyn toimittamisesta valittajan uskottavuuden arvioimiseksi, olennaista merkitystä ei ole sillä seikalla, että hakemus on katsottu ilmeisen perusteettomaksi. Hallinto-oikeuden ei näin ollen olisi tullut hylätä vaatimusta suullisen käsittelyn toimittamisesta. Hallinto-oikeuden ei myöskään olisi tullut kieltäytyä käyttämästä selvityksenä valittajan toimittamaa videotallennetta. Tämän vuoksi hallinto-oikeuden päätös on kumottava ja asia palautettava hallinto-oikeudelle suullisen käsittelyn toimittamiseksi ja sen jälkeen uudelleen ratkaistavaksi.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Janne Aer, Petri Helander, Taina Pyysaari, Anne Nenonen ja Pekka Aalto. Asian esittelijä Anna Mähönen.

Poliisi oli 27.4.2017 ottanut rautatieasemalla tajuttoman oloisen koiran eläinsuojelulain 44 §:n mukaisena kiireellisenä toimenpiteenä pois tämän päihtyneiltä omistajilta. Koira oli kärsinyt vakavasta nestehukasta ja levon puutteesta. Asiakirjoista ilmeni lisäksi, että koiran omistajat asuivat asuntolassa, jossa ei saanut pitää koiraa, ja että omistajien edellinen koira oli vuotta aiemmin otettu vakavien laiminlyöntien seurauksena pois omistajiltaan. Kun otettiin huomioon poliisin havaitsemat akuutit puutteet koiran hoidossa ja koiran omistajista edellä kerrottu, kaupungineläinlääkäri oli voinut arvioida koiran omistajien olevan kykenemättömiä hoitamaan koiraansa sillä tavoin, ettei sen hyvinvointi vaarannu. Näin ollen kaupungineläinlääkäri oli voinut 3.5.2017 tekemällään jatkopäätöksellä eläinsuojelulain 44 §:n nojalla päättää, ettei koiraa palauteta omistajilleen.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Pekka Vihervuori sekä oikeusneuvokset Kari Kuusiniemi, Hannu Ranta, Mika Seppälä ja Jaakko Autio. Asian esittelijä Joonas Ahtonen.

Lastensuojelun johtava sosiaalityöntekijä oli lastensuojelulain tarkoittamalla yhteydenpidon rajoittamista koskevalla päätöksellään rajoittanut lapsen yhteydenpitoa äitiinsä muun ohella niin, että jos lapsi ei palaa kotilomalta sovittuna päivänä sijaishuoltopaikkaan, hän viettää seuraavan viikonlopun sijaishuoltopaikassa.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että lapsen oikeus tavata vanhempiaan esimerkiksi vierailemalla sijaishuoltopaikan ulkopuolella on turvattu lastensuojelulain 54 §:ssä. Lastensuojelulaissa säädetyllä yhteydenpidon rajoittamista koskevalla päätöksellä rajoitetaan lapselle Suomen perustuslaissa perusoikeutena turvattua yksityiselämän suojaa ja sillä puututaan myös Euroopan ihmisoikeussopimuksessa turvattuun lapsen ja vanhemman yksityis- ja perhe-elämän suojaan.

Lastensuojelulaissa säädettyä rajoitustoimenpidettä voidaan käyttää vain laissa säädettyjen edellytysten täyttyessä ja vain säännöksestä ilmenevään, siinä hyväksyttyyn tarkoitukseen ja vain siinä määrin kuin se on sijaishuollon tarkoituksen toteutumisen kannalta välttämätöntä. Rajoituksen käyttäminen seuraamuksena on siten kiellettyä.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että lapsen ja vanhempien välistä yhteydenpitoa voidaan rajoittaa jo tapahtuneiden seikkojen perusteella. Yhteydenpidon rajoittamisen perusteena ei siten voida käyttää lapsen ja hänen vanhempansa mahdollista käyttäytymistä tulevaisuudessa. Mainittu lastensuojeluviranomaisen päätös oli sisältänyt etukäteen annetun, lapsen ja mahdollisesti myös hänen vanhempansa myöhemmästä käyttäytymisestä riippuvan ehdollisen ja rangaistuksen luonteisen yhteydenpidon rajoittamista koskevan määräyksen, joka rajoittaa lapsen perusoikeuksia. Antaessaan tällaisen ehdollisen ja rangaistuksen luonteisen määräyksen lastensuojeluviranomainen oli ylittänyt laissa säädetyn toimivaltansa, minkä vuoksi lastensuojeluviranomaisen päätös oli tältä osin lainvastaisena kumottava ja poistettava.

Suomen perustuslaki 10 § 1 momentti

Euroopan ihmisoikeussopimus 8 artikla 1 kohta

Yleissopimus lapsen oikeuksista 9 artikla 3 kohta

Hallintolaki 6 §

Lastensuojelulaki 54 § 1 momentti, 62 § 1, 2 ja 4 momentti

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Niilo Jääskinen, Timo Räbinä, Pekka Aalto, Maarit Lindroos ja Toomas Kotkas. Asian esittelijä Annina Nieminen.

Muutoksenhakija oli maankäyttö- ja rakennuslain 182 §:n 1 momentin nojalla velvoitettu sakon uhalla poistamaan asemakaava-alueen tontille tuomansa ympäristöä rumentavat tarvikkeet. Muutoksenhakija ei kiinteistörekisterin tietojen mukaan omistanut tai hallinnut tonttia. Koska muutoksenhakija kuitenkin asui tontilla ja maksoi tontin omistavalle kaupungille tontinvuokraa vastaavaa korvausta, hänellä oli uhkasakkolain 7 §:n 1 momentissa tarkoitettu oikeudellinen ja tosiasiallinen mahdollisuus noudattaa päävelvoitetta. Siistimisvelvoite ja sen tehosteeksi rakennusvalvonta-asiassa asetettu uhkasakko voitiin siten kohdistaa tonttia tosiasiasiassa hallitsevaan muutoksenhakijaan, vaikka hänen tontin hallintaan oikeuttava vuokrasopimuksensa oli jo päättynyt.

Muutoksenhakija vaati oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämistä ja esitti, että edellä mainitussa rakennusvalvonta-asiaan liittyvässä uhkasakkomenettelyssä oli kysymys oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä annetussa laissa tarkoitetusta hallinnollisesta seuraamuksesta. Muutoksenhakijan mukaan oikeudenkäynnin kestona huomioon otettava aika oli siten mainitun lain 5 §:n 3 momentin mukaisesti alkanut jo silloin, kun hänelle oli kerrottu uhkasakon määräämisen mahdollisuudesta.

Hallinnollisella seuraamuksella tarkoitetaan oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä annetussa laissa rangaistuksen luonteista seuraamusta. Lain esitöistä ilmenee, että laissa tarkoitettu hallinnollinen seuraamus rinnastuu rikosoikeudelliseen seuraamukseen. Uhkasakkomenettelyä, johon kuuluvat uhkasakon asettaminen ja päävelvoitteen jäätyä noudattamatta uhkasakon tuomitseminen maksettavaksi, ei kuitenkaan ole tarkoitettu rangaistusluonteiseksi seuraamukseksi, vaan sen tavoitteena on varmistaa päävelvoitteen noudattaminen ja ympäristön palauttaminen lainvastaista menettelyä edeltäneeseen tilaan. Uhkasakon asettamista rakennusvalvonta-asiassa ei siten voitu pitää oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä annetussa laissa tarkoitettuna rikosoikeudelliseen seuraamukseen rinnastettavissa olevana hallinnollisena seuraamuksena. Asiassa oli sovellettava oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä annetun lain 5 §:n 2 momentin pääsääntöä, jonka mukaan hallintolainkäyttöasiassa oikeudenkäynnin kestona huomioon otettava aika alkaa, kun vireillepanoasiakirja on toimitettu asianomaiselle tuomioistuimelle.

Maankäyttö- ja rakennuslaki 182 § 1 momentti

Uhkasakkolaki 7 § 1 momentti

Laki oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä 2 a § ja 5 § 2 ja 3 momentti

Ks. KHO 2016:96

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riitta Mutikainen, Hannu Ranta, Mika Seppälä, Kari Tornikoski ja Jaakko Autio. Asian esittelijä Joonas Ahtonen.

Asia Lainvoiman saaneen päätöksen purkamista koskeva hakemus ja kantelu

Hakija A Oy

Päätös, jota hakemus koskee

Korkein hallinto-oikeus on 28.8.2015 antamallaan päätöksellä taltionumero 2280 jättänyt yhtiön valituslupahakemuksen myöhään tehtynä tutkimatta. Asia oli koskenut A Oy:n vuonna 2010 toimitettua verotuksen oikaisua verovelvollisen vahingoksi verovuodelta 2006.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A Oy on tänne 2.11.2015 saapuneessa hakemuksessa vaatinut, että korkein hallinto-oikeus poistaa hallintolainkäyttölain 59 §:ssä säädetyllä tavalla päätöksensä, jolla se on jättänyt tutkimatta yhtiön valituslupahakemuksen ja valituksen, ja katsoo valituslupahakemuksen ja valituksen tulleen vireille laissa säädetyn määräajan kuluessa, tai vaihtoehtoisesti purkaa päätöksensä hallintolainkäyttölain 63 §:n säädetyllä tavalla.

Korkein hallinto-oikeus ei ollut tutkinut hakemuksen kohteena olevassa päätöksessään A Oy:n valituslupahakemusta ja valitusta verotusta koskevassa asiassa sillä perusteella, että se katsoi valituslupahakemuksen ja valituksen saapuneen myöhästyneenä.

Yhtiö on lausunut muun ohella, ettei se ole saanut muutoksenhaun kohteena ollutta hallinto-oikeuden päätöstä tiedoksi 31.12.2014 niin kuin korkeimman hallinto-oikeuden päätöksessä lausutaan. Posti oli luovuttanut päätöksen sisältämän lähetyksen virheellisesti yhtiön tiloissa olleelle vartiointiliikkeen työntekijälle, jolla ei ole ollut A Oy:n ja Securitaksen välisen sopimuksen nojalla sen enempää kuin A Oy:n ja Postinkaan välisen sopimuksen nojalla oikeutta sen vastaanottamiseen. Postin hallussa on vartiointiliikkeen työntekijän kuittauksella varustettu todistus tiedoksiannosta tälle henkilölle.

Postin ja A Oy:n välinen sopimus perustuu tiedoksiannon osalta olennaisesti Postin vakioehtoihin. Sopimus ei ole oikeuttanut Postia antamaan kirjettä Securitaksen henkilökuntaan kuuluvalle. Tiedoksiannon lainvastaisuudesta ei siis ole epäilystä.

Yhtiö on saanut päätöksen tiedoksi vasta 5.1.2015, kun A Oy:n toimitusjohtaja on saanut päätöksen tiedoksi vartiointiliikkeen kautta. Yhtiön tehtävänä ja vastuulla ei voi olla selvittää postin sähköisestä lähetysten seurantajärjestelmästä, milloin lähetys on merkitty luovutetuksi vastaanottajalle. Korkeimman hallinto-oikeuden päätökset KHO:2014:99 ja KHO:2014:100 eivät anna oikeansisältöisiä tulkintaohjeita nyt hakemuksen kohteena olevan päätöksen tiedoksisaantiin.

Posti Group Oyj on korkeimmalle hallinto-oikeudelle antamassaan selvityksessä lausunut muun ohella, että saantitodistuksella varustettujen kirjelähetysten luovuttaminen tapahtuu tavallisesti Postin omissa toimipisteissä ja asiamiesposteissa. Selvityspyynnön kohteena olevassa tapauksessa saantitodistuskirje on lähetetty A Oy:lle osoitteeseen Mannerheimintie X, 00XX0 Helsinki. Tälle yritykselle kyseiseen osoitteeseen osoitetut lähetykset on sovittu C Oy:n ja Postin (tuolloin Itella) välisellä sopimuksella kuljetettavaksi perille osoitteeseen. Jakelupalveluun on sisältynyt kaikkien mainittuun jakeluosoitteeseen osoitettujen postilähetysten jakelu. Näin ollen myös kuitattavat lähetykset kuten saantitodistuskirjeet on viety vastaanottajalle perille eikä vastaanottajan ole tarvinnut noutaa niitä Postin toimipisteestä.

Kyseinen saantitodistuskirje on Postin lähetystenseurannan järjestelmästä saatavilla olevien tietojen mukaan luovutettu vastaanottajalle 31.12.2014 klo 09:48:05. Kirjeen lähettämisajankohdasta on kulunut niin paljon aikaa, että luovutustapahtumaa koskevia tietoja ei ole enää täydellisesti saatavilla. Nouto- ja jakelupalvelusta kyseiselle yritykselle vuonna 2014 vastannut työntekijä ei ole enää Postin palveluksessa.

Vuonna 2014 voimassa olleiden Postin yleisten sopimusehtojen kohdassa 10.4 on ehdot lähetysten luovuttamisesta yhteisön ja yrityksen puolesta toimivalle. Ehtojen mukaan yhteisö ja yritys vastaavat siitä, että niiden puolesta toimivat vain siihen oikeutetut. Tarvittaessa Itella/Posti varmistaa, että lähetys luovutetaan yhteisön tai yrityksen palveluksessa olevalle tai sen tehtäviä toimeksi saaneena hoitavalle. Tarvittaessa kuittaajan tulee esittää valtakirja tai selvitys nimenkirjoitusoikeudestaan.

Käytäntö yrityskiinteistöihin tapahtuvassa jakelupalvelussa on ollut, että lähetysten vastaanottopaikassa on henkilö, jolla on esimerkiksi asemavaltuutuksen nojalla kuittausoikeus yritykselle saapuviin kirjattuihin lähetyksiin. Erityisesti näin on toimittu, kun kiinteistössä on useita yrityksiä ja aulapalvelua hoitaa mahdollisesti ulkoistettu palveluntarjoaja, eikä Postin työntekijällä ole pääsyä kiinteistössä aulatiloja edemmäs. Edellä kuvatuista seikoista johtuen Posti Oy ei pysty enää selvittämään, oliko sen ja A Oy:n välillä sovittu lähetysten nouto- ja jakelupalvelussa noudatettavista käytännöistä muuta, kuin mitä asiakirjoihin liitetyistä sopimuksista käy ilmi.

A Oy on antanut vastineen ja Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö vastaselityksen. Yhtiö on antanut sen jälkeen vastineen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus hylkää kantelun ja purkuhakemuksen.

Perustelut

Sovellettavat säännökset

Hallintolainkäyttölain 59 §:n 1 momentin mukaan päätös voidaan kantelun johdosta poistaa:

1) jos sille, jota asia koskee, ei ole annettu tilaisuutta tulla kuulluksi ja päätös loukkaa hänen oikeuttaan;

2) jos asiaa käsiteltäessä on tapahtunut muu menettelyvirhe, joka on voinut olennaisesti vaikuttaa päätökseen; tai

3) jos päätös on niin epäselvä tai puutteellinen, ettei siitä käy selville, miten asia on ratkaistu.

Hallintolainkäyttölain 63 §:n 1 momentin mukaan lainvoiman saanut päätös voidaan purkaa:

1) jos asiassa on tapahtunut menettelyvirhe, joka on voinut olennaisesti vaikuttaa päätökseen;

2) jos päätös perustuu ilmeisesti väärään lain soveltamiseen tai erehdykseen, joka on voinut olennaisesti vaikuttaa päätökseen; tai

3) jos asiaan on tullut sellaista uutta selvitystä, joka olisi olennaisesti voinut vaikuttaa päätökseen, eikä hakijasta johdu, että uutta selvitystä ei ole aikanaan esitetty.

Oikeudellinen arviointi

Hallintolainkäyttölain 55 §:n 1 momentin viittaussäännöksen johdosta hallinto-oikeuden päätös on tullut antaa tiedoksi todisteellisesti siten kuin hallintolain 60 §:ssä säädetään. Viimeksi mainitun lainkohdan mukaan lähtökohtana on tiedoksiannon toimittaminen postitse saantitodistusta vastaan. Hallintolain 57 §:n 1 momentin mukaan todisteellinen tiedoksianto yhteisölle tai säätiölle toimitetaan henkilölle, jolla on oikeus ottaa vastaan sen puolesta tiedoksiantoja.

Kuten Posti Group Oyj:n korkeimmalle hallinto-oikeudelle antamasta lausunnosta ilmenee, saantitodistuksella varustettujen kirjelähetysten luovuttaminen tapahtuu tavallisesti Postin omissa toimipisteissä ja asiamiesposteissa. Tällaisessa tilanteessa Postin toimipisteen tai asiamiespostin toimihenkilöllä on velvollisuus tarkistaa, että lähetys luovutetaan henkilölle, joka on oikeutettu noutamaan lähetyksen. Tämän tiedoksiantomenettelyn on katsottava olevan osa tuomioistuinmenettelyä ja tiedoksiannossa tapahtunut virhe saattaa muodostaa hallintolainkäyttölain 59 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetun menettelyvirheen, joka voi olennaisesti vaikuttaa päätökseen, eli tässä tapauksessa siihen, että valitus jätetään myöhästyneenä tutkimatta.

Nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa Posti Group Oyj (tuolloinen Itella) ja A Oy ovat kuitenkin sopineet, että kaikki yhtiölle osoitteeseen Mannerheimintie X, 00XX0 Helsinki, osoitettu posti toimitetaan Postin/Itellan toimesta yhtiölle mainittuun osoitteeseen. Tämä sopimus on koskenut myös saantitodistuksella varustettuja kirjelähetyksiä, jotka on siis toimitettu yhtiölle mainittuun osoitteeseen, eikä yhtiön edustajan ole tarvinnut hakea niitä Postin toimipaikasta. Sopimuksen vakioehtojen mukaan ”yhteisö tai yritys vastaavat siitä, että niiden puolesta toimivat vain siihen oikeutetut. Tarvittaessa Itella/Posti varmistaa, että lähetys luovutetaan yhteisön tai yrityksen palveluksessa olevalle tai sen tehtäviä toimeksi saaneena hoitavalle. Tarvittaessa kuittaajan tulee esittää valtakirja tai selvitys nimenkirjoitusoikeudestaan.”

Mainitulla sopimuksella on siis poikettu yleisesti käytössä olevasta saantitodistuksella varustettujen kirjeiden tiedoksiantotavasta. Kysymyksessä on Postin/Itellan ja yhtiön välinen yksityisoikeudellinen sopimus. Tällaisen sopimuksen perusteella tapahtuvan tiedoksiannon ei voida katsoa kuuluvan tuomioistuinmenettelyyn. Mainitunlaisen sopimuksen mahdollisesta rikkomisesta ei aiheudu hallintolainkäyttölain 59 §:n 1 momentin 2 kohdassa tai 63 §:n 1 momentin 1 kohdassa mainittua menettelyvirhettä. Hakemuksessa tarkoitettu päätös ei ole perustunut hallintolainkäyttölain 63 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuun väärään lain soveltamiseen. Asiassa ei ole myöskään annettu sellaista hallintolainkäyttölain 63 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettua uutta selvitystä, jota ei olisi voitu esittää jo säännönmukaisen muutoksenhaun yhteydessä.

Yhtiön hakemuksen tueksi ei näin ollen ole esitetty sellaisia syitä, joiden johdosta siihen voitaisiin suostua. Tämän vuoksi hakemus on hylättävä.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Pekka Vihervuori sekä oikeusneuvokset Irma Telivuo, Leena Äärilä, Mikko Pikkujämsä ja Antti Pekkala. Asian esittelijä Liisa Tähtinen.

Äänestyslausunnot

Oikeusneuvos Antti Pekkalan äänestyslausunto:

”Tutkin hakemuksen kanteluna ja purkuhakemuksena ja hylkään sen.

Perustelut

Hallinto-oikeuden päätös on annettu yhtiölle tiedoksi saantitodistusmenettelyä käyttäen. Hallinto-oikeuteen palautuneen lähettäjän saantitodistuksen mukaan päätös on annettu tiedoksi 31.12.2014 osoitteessa Mannerheimintie X, 00XX0 Helsinki aulapalvelussa työskennelleelle A:lle. A ja tiedoksiantaja B ovat myös allekirjoittaneet saantitodistuksen. Tiedoksisaantiajankohta on käynyt ilmi myös Itella Oyj:n/ Posti Oy:n sähköisestä lähetysten seurantajärjestelmästä.

Katson, ettei A:ta ole pidettävä sellaisena hallintolain 57 §:n 1 momentissa tarkoitettuna henkilönä, jolla on oikeus ottaa vastaan yhtiön puolesta tiedoksiantoja. Asiassa on kuitenkin otettava huomioon Posti Oy:n 12.12.2017 antama selvitys, jonka mukaan erityisesti kiinteistöissä, joissa on useita yrityksiä ja aulapalvelua hoitaa ulkoistettu palveluntarjoaja, käytäntönä jakelupalvelussa on ollut, että vastaanottopaikassa on henkilö, jolla on esimerkiksi asemavaltuutuksen nojalla kuittausoikeus yrityksille saapuviin kirjattuihin lähetyksiin. Lisäksi valitusasiakirjoissa olevan Aulan toiminta- ja palveluohje -nimisen asiakirjan mukaan aulapalvelun tehtäviin kuuluvat muun ohella kiinteistöllä oleville yrityksille, mukaan lukien A Oy, tulevan postin avaaminen, lajittelu ja jako. Näissä olosuhteissa katson, että A:lle 31.12.2014 tapahtuneessa tiedoksiannossa on kysymys hallintolain 61 §:ssä tarkoitetusta sijaistiedoksiannosta ja että aulapalvelussa työskennellyttä A:ta on pidettävä pykälän 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettuna vastaanottajana olevan yhteisön palveluksessa olevaan toimihenkilöön rinnastettavana henkilönä, jolle saantitodistuskirje on voitu luovuttaa.

Hallintolain 61 §:n 3 momentin mukaan tiedoksisaannin katsotaan tapahtuneen kolmantena päivänä sijaistiedoksiantoa koskevan tiedoksiantotodistuksen osoittamasta päivästä. Kun sijaistiedoksianto on tapahtunut 31.12.2014, yhtiön on katsottava saaneen hallinto-oikeuden päätöksen tiedokseen 3.1.2015. Valituslupahakemus olisi siten tullut toimittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen tai Helsingin hallinto-oikeuteen viimeistään tiistaina 4.3.2015. Valituslupahakemus on saapunut tänne 6.3.2015 eli valitusajan päätyttyä. Korkeimmassa hallinto-oikeudessa ei ole tapahtunut hallintolainkäyttölain 59 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettua menettelyvirhettä, kun se on jättänyt valituslupahakemuksen myöhästyneenä tutkimatta. Korkeimman hallinto-oikeuden päätös ei myöskään perustu hallintolainkäyttölain 63 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuun ilmeisesti väärään lain soveltamiseen tai erehdykseen, joka on voinut olennaisesti vaikuttaa päätökseen.”

Oikeusneuvos Mikko Pikkujämsän äänestyslausunto:

”Tutkin hakemuksen kanteluna. Hyväksyn kantelun ja poistan korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen 28.8.2015 taltionumero 2280, jolla yhtiön valituslupahakemus on jätetty myöhään tehtynä tutkimatta.

Perustelut

Hallintolainkäyttölain 63 §:n 3 momentin mukaan purkua ei saa hakea, jos päätöksestä voidaan samalla perusteella tehdä perustevalitus tai kantelu. Koska hakemuksessa on vedottu menettelyvirheeseen, joka saman lain 59 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan muodostaa kanteluperusteen, ja koska hakemus on tehty kantelulle varatun määräajan puitteissa, on hakemus tutkittava yksinomaan kanteluna.

Hallintolainkäyttölain 55 §:n 1 momentin viittaussäännöksen johdosta hallinto-oikeuden päätös on tullut antaa tiedoksi todisteellisesti siten kuin hallintolain 60 §:ssä säädetään. Viimeksi mainitun lainkohdan mukaan lähtökohtana on tiedoksiannon toimittaminen postitse saantitodistusta vastaan. Hallintolain 57 §:n 1 momentin mukaan todisteellinen tiedoksianto yhteisölle tai säätiölle toimitetaan henkilölle, jolla on oikeus ottaa vastaan sen puolesta tiedoksiantoja.

Katson asiassa selvitetyksi, että A:lla, jolle päätös on annettu tiedoksi, ei ole ollut valtuutuksen johdosta tai muullakaan perusteella oikeutta ottaa vastaan tiedoksiantoja yhtiön puolesta. Tämän vuoksi päätöstä ei ole annettu yhtiölle laillisesti tiedoksi 31.12.2014, jolloin A on kuitannut saantitodistuslähetyksen vastaanotetuksi.

Aulapalvelussa työskennelleenä henkilönä A on tosin ollut rinnastettavissa yhtiön palveluksessa olevaan henkilöön niin, että asiakirja on voitu luovuttaa hänelle hallintolain 61 §:n mukaisena sijaistiedoksiantona, mutta Postilta pyydetystä selvityksestä ei riittävällä varmuudella ilmene, että todisteellisen tiedoksiannon vastaanottajaa tai tämän edustajaa ei ole tavoitettu, mitä sijaistiedoksiannon käyttäminen mainitun lainkohdan mukaan edellyttää. Mahdollisesta sijaistiedoksiannosta ei myöskään ole laadittu pykälän 2 momentin vaatimukset täyttävää tiedoksiantotodistusta, koska yhtiölle jääneeseen saantitodistuksen kappaleeseen ei esitetyn selvityksen mukaan ole merkitty mitään lainkohdan edellyttämistä tiedoista, joita ovat tiedoksiannon toimittaja ja kenelle asiakirja on luovutettu sekä tiedoksiannon ajankohta. Tämän vuoksi päätöstä ei ole katsottava annetun tiedoksi sijaistiedoksiannoinkaan.

Hallinto-oikeuden päätöksen tiedoksiantaminen saantitodistuksin on luettava osaksi tuomioistuinmenettelyä ja siinä tapahtunutta virhettä pidettävä menettelyvirheenä siitä huolimatta, että toimenpiteestä on tuomioistuimen puolesta huolehtinut Posti tuomioistuimen ulkopuolisena täytäntöönpanoapulaisena. Jättäessään valituslupahakemuksen tutkimatta korkein hallinto-oikeus on toiminut sellaisen nyt virheelliseksi osoittautuneen olettamuksen varassa, että hallinto-oikeuden päätös olisi annettu 31.12.2014 tiedoksi lain vaatimusten mukaisesti henkilölle, jolla on ollut oikeus tiedoksiannon vastaanottamiseen. Se seikka, että tiedoksiannon virheellisyys ei ole tällöin ollut korkeimman hallinto-oikeuden havaittavissa, ei poista virheen merkitystä eikä voi johtaa arvioon, jonka mukaan virhettä ei olisi lainkaan tapahtunut.

Johtopäätökseni edellä olevan perusteella on, että asiaa käsiteltäessä on tapahtunut sellainen menettelyvirhe, joka on olennaisesti vaikuttanut korkeimman hallinto-oikeuden 28.8.2015 tekemään päätökseen siten, että päätös on poistettava.”

Oikeusneuvos Irma Telivuon äänestyslausunto:

”Tutkin hakemuksen kanteluna ja purkuhakemuksena ja hylkään sen.

Perustelut

Sovellettavat säännökset

Hallintolainkäyttölain 59 §:n 1 momentin mukaan päätös voidaan kantelun johdosta poistaa:

1) jos sille, jota asia koskee, ei ole annettu tilaisuutta tulla kuulluksi ja päätös loukkaa hänen oikeuttaan;

2) jos asiaa käsiteltäessä on tapahtunut muu menettelyvirhe, joka on voinut olennaisesti vaikuttaa päätökseen; tai

3) jos päätös on niin epäselvä tai puutteellinen, ettei siitä käy selville, miten asia on ratkaistu.

Hallintolainkäyttölain 60 §:n 1 momentin mukaan kantelu tehdään sille viranomaiselle, jolle päätöksestä tämän tai muun lain taikka asetuksen nojalla säännönmukaisesti valitetaan. Jollei tällaista viranomaista ole, kantelu tehdään korkeimmalle hallinto-oikeudelle.

Saman pykälän 2 momentin mukaan kantelu on tehtävä 59 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetussa tapauksessa kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun kantelija sai tiedon päätöksestä, ja 59 §:n 1 momentin 2 kohdassa mainitun seikan perusteella samassa ajassa siitä, kun päätös sai lainvoiman.

Hallintolainkäyttölain 63 §:n 1 momentin mukaan lainvoiman saanut päätös voidaan purkaa:

1) jos asiassa on tapahtunut menettelyvirhe, joka on voinut olennaisesti vaikuttaa päätökseen;

2) jos päätös perustuu ilmeisesti väärään lain soveltamiseen tai erehdykseen, joka on voinut olennaisesti vaikuttaa päätökseen; tai

3) jos asiaan on tullut sellaista uutta selvitystä, joka olisi olennaisesti voinut vaikuttaa päätökseen, eikä hakijasta johdu, että uutta selvitystä ei ole aikanaan esitetty.

Hallintolainkäyttölain 63 §:n 3 momentin mukaan purkua ei saa hakea, jos päätöksestä voidaan samalla perusteella tehdä perustevalitus tai kantelu.

Asian oikeudellinen arvio ja johtopäätös

Asiassa on sekä tehty hallintolainkäyttölain 59 §:ssä tarkoitettu kantelu että haettu hallintolainkäyttölain 63 §:ssä tarkoitettua purkua. Hakemus on tehty hallintolainkäyttölain 60 §:n 2 momentissa säädetyssä ajassa. Siltä osin kuin asiassa on vedottu menettelyvirheeseen hakemus on näin olleen tutkittava kanteluna. Muutoin hakemus on tutkittava purkua koskevana.

Hakemus kohdistuu korkeimman hallinto-oikeuden päätökseen. Tästä syystä katson, että nyt on tutkittava, onko asiaa korkeimmassa hallinto-oikeudessa käsiteltäessä tapahtunut hallintolainkäyttölain 59 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettu menettelyvirhe.

Korkein hallinto-oikeus on jättänyt valituslupahakemuksen myöhästyneenä tutkimatta, koska saantitodistuksen mukaan Helsingin hallinto-oikeuden päätös oli annettu yhtiölle tiedoksi 31.12.2014 ja tuosta päivästä laskettuna yhtiön valituslupahakemus oli saapunut korkeimpaan hallinto-oikeuteen valitusajan päätyttyä.

Kun päätös annetaan tiedoksi saantitodistusmenettelyä käyttäen, saantitodistus osoittaa tiedoksiantopäivämäärän. Korkeimmassa hallinto-oikeudessa ei ole tapahtunut hallintolainkäyttölain 59 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettua menettelyvirhettä, kun se on jättänyt myöhästyneenä tutkimatta valituslupahakemuksen sillä perusteella, että tiedoksiantoa koskevan saantitodistuksen perusteella valituslupahakemus on saapunut myöhässä.

Korkeimman hallinto-oikeuden päätös ei myöskään perustu hallintolainkäyttölain 63 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuun ilmeisesti väärään lain soveltamiseen tai erehdykseen, joka on voinut olennaisesti vaikuttaa päätökseen.

Yhtiö on nyt esittänyt selvitystä siitä, että henkilö, joka on allekirjoittanut saantitodistuksen, ei olisi ollut yhtiön valtuuttama. Ottamatta kantaa siihen, mikä merkitys tälle selvitykselle olisi annettava katson, että kysymys on sellaisesta selvityksestä, jonka yhtiö olisi voinut antaa jo valituslupaa hakiessaan. Kysymys ei näin ollen ole hallintolainkäyttölain 63 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetusta uudesta selvityksestä.

Yhtiön hakemuksen tueksi ei näin ollen ole esitetty sellaisia syitä, joiden johdosta siihen, kun otetaan huomioon hallintolainkäyttölain 59 §:n 1 momentti ja 63 §:n 1 momentti, voitaisiin suostua. Tämän vuoksi hakemus on hylättävä.”

Asian esittelijän esittelijäneuvos Liisa Tähtisen päätösesitys asian ratkaisemiseksi oli samansisältöinen kuin oikeusneuvos Irma Telivuon äänestyslausunto.

Maaseutuvirasto oli ilmoittanut avoimella menettelyllä puitejärjestelynä toteutettavasta Neuvo 2020 - Maatilojen neuvontajärjestelmän neuvontapalveluja koskevasta hankinnasta. Maaseutuvirasto oli päätöksellään sulkenut valittajan tarjouksen tarjouskilpailusta tarjouspyyntöä vastaamattomana.

Markkinaoikeus katsoi, että neuvontapalvelussa oli kysymys julkisista hankinnoista annetussa laissa tarkoitetusta markkinaoikeuden toimivaltaan kuuluvasta julkisesta hankinnasta, tutki valituksen ja hylkäsi sen.

Unionin tuomioistuimen asiassa antaman tuomion (C-9/17) mukaan hankintadirektiivissä tarkoitettuna julkista hankintaa koskevana sopimuksena ei ollut pidettävä nyt kysymyksessä olevan kaltaista maatilojen neuvontajärjestelmää, jossa julkinen yksikkö valitsi kaikki talouden toimijat, jotka täyttivät tarjouspyynnössä asetetut soveltuvuusvaatimukset ja jotka olivat suorittaneet hyväksyttävästi kyseisessä tarjouspyynnössä mainitun tentin, vaikka yhtään uutta toimijaa ei voitu hyväksyä kyseisen järjestelmän rajattuna voimassaoloaikana.

Unionin tuomioistuin katsoi tuomiossaan muun ohella, ettei kysymys ollut julkista hankintaa koskevasta sopimuksesta, koska Maaseutuvirasto ei ollut ilmoittanut tarjouspyynnössä hankintadirektiivissä tarkoitettuja hankintasopimuksen tekoperusteita, joilla tarjouksia olisi voitu vertailla ja asettaa järjestykseen.

Korkein hallinto-oikeus katsoi ennakkoratkaisun saatuaan, ettei Maaseutuviraston näin toteutetussa neuvontapalvelua koskevassa järjestelyssä ollut kysymys hankintalaissa tarkoitetusta julkisesta hankinnasta, jota koskevan valituksen tutkiminen kuuluisi markkinaoikeuden toimivaltaan. Markkinaoikeuden olisi tullut jättää valitus tutkimatta. Tämän vuoksi korkein hallinto-oikeus kumosi markkinaoikeuden päätöksen. Kun otettiin huomioon, että Maaseutuvirasto oli perustellut tarjouksen poissulkemista yksinomaan hankintalakiin tukeutuen, myös Maaseutuviraston päätös kumottiin ja asia palautettiin Maaseutuvirastolle uudelleen käsiteltäväksi.

Laki julkisista hankinnoista (348/2007) 5 § 1, 4 ja 15 kohta

Laki maatalouden tukien toimeenpanosta (192/2013) 6 § 1 momentti (501/2014), 8 § 1 momentti 7 kohta (1361/2014), 37 § (501/2014), 44 § (501/2014), 45 § (501/2014)

Laki eräistä ohjelmaperusteisista viljelijäkorvauksista (1360/2014) 10 § 1 ja 3 momentti

Julkisia rakennusurakoita sekä julkisia tavara- ja palveluhankintoja koskevien sopimusten tekomenettelyjen yhteensovittamisesta annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2004/18/EY 1 artikla 2 kohta a alakohta

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1305/2013 Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahasto) tuesta maaseudun kehittämiseen ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1698/2005 kumoamisesta 15 artikla

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1306/2013 yhteisen maatalouspolitiikan rahoituksesta, hallinnoinnista ja seurannasta ja neuvoston asetusten (ETY) N:o 352/78, (EY) N:o 165/94, (EY) N:o 2799/98, (EY) N:o 814/2000, (EY) N:o 1290/2005 ja (EY) N:o 485/2008 kumoamisesta 12–15 artikla

Komission täytäntöönpanoasetus (EU) N:o 808/2014 Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahasto) tuesta maaseudun kehittämiseen annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1305/2013 soveltamissäännöistä johdanto-osa 7 perustelukappale ja 7 artikla

Ks. KHO 2016:209 (ennakkoratkaisupyyntö)

Euroopan unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-9/17, Tirkkonen (EU:C:2018:142)

Päätös, josta valitetaan

Markkinaoikeus 7.9.2015 nro 607/15

Asian aikaisempi käsittely

Maaseutuvirasto on 16.9.2014 julkaistulla kansallisella hankintailmoituksella ilmoittanut avoimella menettelyllä puitejärjestelynä toteutettavasta Neuvo 2020 - Maatilojen neuvontajärjestelmän neuvontapalveluja koskevasta hankinnasta ajalle 1.1.2015–31.12.2020.

Maaseutuvirasto on päätöksellään 18.12.2014 (dnro 4556/25/2014) sulkenut tarjouspyyntöä vastaamattomana Maria Tirkkosen neuvontapalvelusta tekemän, sisältökokonaisuutta ”Tuotantoeläimet, terveydenhuoltosuunnitelmat” koskevan tarjouksen tarjouskilpailusta.

Markkinaoikeuden ratkaisu

Markkinaoikeus, jossa Tirkkonen on ollut valittajana ja Maaseutuvirasto vastapuolena, on hylännyt Tirkkosen valituksen.

Markkinaoikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Valituksen tutkiminen

Arvioinnin lähtökohdat

Julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) 94 §:n 1 momentin perusteella markkinaoikeuden toimivaltaan kuuluu tutkia, onko hankinnassa menetelty hankintalain tai sen nojalla annettujen säännösten taikka pykälässä mainittujen muiden säännösten vastaisesti. Asiassa on siten ensi vaiheessa arvioitavana, onko asiassa kyse hankintalaissa tarkoitetusta hankinnasta, jota koskevan valituksen tutkiminen kuuluu markkinaoikeuden toimivaltaan.

Hankintalain 5 §:n 1 kohdan mukaan hankintasopimuksella tarkoitetaan kirjallista sopimusta, joka on tehty yhden tai usean hankintayksikön ja yhden tai usean toimittajan välillä ja jonka tarkoituksena on rakennusurakan toteuttaminen, tavaran hankinta tai palvelun suorittaminen taloudellista vastiketta vastaan. Pykälän 4 kohdan mukaan palveluhankintasopimuksella tarkoitetaan muuta kuin julkista rakennusurakkaa tai julkista tavarahankintaa koskevaa sopimusta, jonka kohteena on palvelujen suorittaminen.

Hankintalain esitöiden (HE 50/2006 vp s. 50) mukaan sopimusta ei ole katsottava hankintasopimukseksi, jos sen pääasiallisena tarkoituksena on muun toiminnan kuin hankinnan toteuttaminen. Määritelmän mukaisesti hankintasopimuksella tulisi olla taloudellista arvoa. Taloudellista arvoa voidaan katsoa olevan sopimuksella, josta maksetaan rahallinen korvaus tai joka oikeuttaa tarjoajan muuhun hankintayksikön myöntämään taloudelliseen hyötyyn.

Hankintalain 31 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on valittava toimittajat puitejärjestelyyn avoimella tai rajoitetulla menettelyllä. Hankintayksikkö voi valita puitejärjestelyyn toimittajat myös sanotun lain 25 §:ssä säädetyin edellytyksin neuvottelumenettelyllä tai tekemällä 27 §:ssä säädetyin edellytyksin suorahankinnan.

Valittaja on viitannut asiassa julkisista hankinnoista ja direktiivin 2004/18/EY kumoamisesta 26.2.2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/24/EU (uusi hankintadirektiivi) johdanto-osan kappaleeseen 4. Kyseisessä kappaleessa on muun ohella todettu, että koska julkinen toiminta on yhä monimuotoisempaa, on tarpeen määritellä selvemmin itse hankinnan käsite. Kyseinen selvennys ei saisi kuitenkaan johtaa tämän direktiivin soveltamisalan laajentamiseen julkisia rakennusurakoita sekä julkisia tavara- ja palveluhankintoja koskevien sopimusten tekomenettelyjen yhteensovittamisesta 31.3.2004 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/18/EY (hankintadirektiivi) soveltamisalaan nähden. Unionin hankintasäännöillä ei pyritä sääntelemään kaikkia julkisten varojen käytön muotoja vaan ainoastaan sellaista käyttöä, joka on tarkoitettu vastikkeelliseen rakennusurakoiden, tavaroiden tai palvelujen hankkimiseen hankintasopimuksella.

Samassa kohdassa on lisäksi todettu, että tilanteita, joissa kaikilla tietyt edellytykset täyttävillä toimijoilla on erotuksetta oikeus harjoittaa tiettyä toimintaa, kuten asiakkaan valinnanvapauteen perustuvat järjestelmät ja palvelusetelijärjestelmät, ei olisi pidettävä hankintana vaan pelkästään lupajärjestelminä (esimerkiksi lääkkeiden myyntiluvat tai lääkintäpalveluja koskevat luvat).

Uuden hankintadirektiivin johdanto-osan kohdassa 61 on puitejärjestelyjen osalta todettu, että puolueettomiin perusteisiin sen määrittämiseksi, mikä puitejärjestelyn osapuolena olevista talouden toimijoista suorittaa tietyn tehtävän, esimerkiksi toimittaa tavarat tai palvelut luonnollisten henkilöiden käyttöön, voivat kaikki ehdot sisältävien puitejärjestelyjen yhteydessä kuulua asianomaisten luonnollisten henkilöiden tarpeet tai valinta.

Asiassa esitetyn selvityksen perusteella hankinta perustuu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseen (EU) N:o 1305/2013 Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahaston) tuesta maaseudun kehittämiseen ja neuvoston asetukseen (EY) N:o 1698/2005 kumoamisesta (maaseutuasetus).

Maaseutuasetuksen 15 artiklassa säädetään neuvonta-, tilanhoito- ja lomituspalveluista. Artiklan 3 kohdan mukaan tämän toimenpiteen mukaiset tuensaajat on valittava tarjouspyynnöillä. Valintamenettelyyn on sovellettava julkisia hankintoja koskevaa lainsäädäntöä, ja sen on oltava avoin sekä julkisille että yksityisille elimille. Sen on oltava puolueeton, ja sen ulkopuolelle on jätettävä hakijat, joihin liittyy eturistiriitoja.

Maatalouden tukien toimeenpanosta annetun lain (toimeenpanolaki) 44 §:n mukaan maaseutuasetuksen 15 artiklassa tarkoitettua neuvontapalvelua antavat Maaseutuviraston valitsemat neuvojat. Toimeenpanolain 45 §:n 1 momentin mukaan neuvojat valitaan noudattaen, mitä julkisista hankinnoista annetussa laissa (348/2007) säädetään. Neuvojat valitaan ja hyväksytään määräajaksi, joka päättyy Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman 2014–2020 voimassaolon päättyessä. Pykälän 2 momentin mukaan valitsemisen ja hyväksymisen edellytyksenä on, että neuvojalla on neuvontatehtävän laatuun ja laajuuteen nähden riittävä asiantuntemus. Neuvojan tulee lisäksi täyttää lain 46 §:ssä säädetyt kelpoisuusehdot.

Hankinnan kohde ja tarjouspyyntö

Tarjouspyynnöllä on pyydetty tarjouksia maatilojen neuvontajärjestelmän neuvontapalvelujen tuottamisesta. Tarjouspyynnön mukaan hankinta toteutetaan puitejärjestelynä hankintalain mukaisesti. Puitejärjestelyyn palveluntarjoajat valitaan hankintalain 65 §:n mukaisen avoimen menettelyn kautta. Tarjouspyynnössä on edelleen todettu, että puitejärjestely muodostetaan siten, että hankinnan keskeiset ehdot vahvistetaan puitejärjestelyssä. Erilliset hankinnat tehdään ilman eri kilpailutusta siten, että neuvontapalveluun oikeutettu viljelijä/maankäyttäjä tilaa neuvontapalvelun siltä neuvojalta, jonka arvioi parhaiten vastaavan kysymyksessä olevaan neuvontatarpeeseen.

Tarjouspyynnön mukaan puitejärjestelyssä sovitaan niistä ehdoista, joilla neuvontapalveluun oikeutettu viljelijä/maankäyttäjä voi puitejärjestelyn keston aikana hankkia neuvontapalveluita palveluntarjoajalta. Tarjouspyynnössä on lisäksi ilmoitettu, että erilliset hankinnat tehdään ilman eri kilpailutusta siten, että neuvontapalveluun oikeutettu viljelijä/maankäyttäjä tilaa neuvontapalvelun siltä neuvojalta, jonka arvioi parhaiten vastaavan kyseessä olevaan neuvontatarpeeseen.

Vastikkeesta on tarjouspyynnössä ilmoitettu, että Neuvo 2020 - maatilojen neuvontajärjestelmän mukaiselle neuvonnalle tullaan säätämään valtioneuvoston asetuksella tuntikorvaus.

Tarjouspyynnön mukaan kilpailutus toteutetaan niin sanottuna käänteisenä tarjouskilpailuna, jolloin kokonaistaloudellisen edullisuuden valintaperusteena käytetään ainoastaan laatutekijöitä. Neuvontapalvelun palvelutarpeet huomioon ottaen puitejärjestelyyn valitaan tarjouspyynnön mukaan tarjouskilpailun perusteella kaikki neuvojat, jotka täyttävät tarjouspyynnössä ja sen liitteissä edellytetyt kelpoisuusehdot ja vähimmäisvaatimukset. Lisäksi tarjouspyynnössä on ilmoitettu, että hankintapäätös tehdään ehdollisena siten, että hankintapäätöksellä ehdollisesti hyväksytty neuvoja valitaan neuvontajärjestelmään sillä edellytyksellä, että neuvoja suorittaa hyväksytysti tarjouspyynnössä kuvaillun erillisen tentin.

Markkinaoikeuden arvio

Markkinaoikeus toteaa edellä selvitetyn perusteella, että hankinnan kohteena on palvelu, jonka järjestämisvastuu on hankintayksikkönä toimivalla Maaseutuvirastolla. Palvelua hankitaan hankintayksikön ulkopuolisilta toimijoilta ja kilpailutuksen tavoitteena on sopimus, joka solmitaan hankintayksikön ja toimittajien välillä. Palvelusta maksetaan myös korvaus, josta pääosan maksaa hankintayksikkö. Jotta tarjoaja on tullut valituksi puitejärjestelyyn, on annetun tarjouksen tullut täyttää tarjouksen kohteena olleiden sisältökokonaisuuksien osalta tarjouspyynnössä asetetut tarjoajan soveltuvuutta koskevat vaatimukset kuin myös neuvontapalvelua koskevat vähimmäisvaatimukset. Markkinaoikeus katsoo, ettei kyse ole lupajärjestelmästä, vaan hankintalaissa tarkoitetusta, markkinaoikeuden toimivaltaan kuuluvasta julkisesta hankinnasta. Valitus on siten tutkittava.

Pääasiaratkaisun perustelut

Hankintalain 2 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on käytettävä hyväksi olemassa olevat kilpailuolosuhteet, kohdeltava hankintamenettelyyn osallistujia tasapuolisesti ja syrjimättä sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.

Hankintalain 21 §:n 3 momenttiin sisältyvän viittaussäännöksen nojalla asiassa sovellettavaksi tulevan hankintalain 46 §:n 1 momentin mukaan tarjoajan tulee tarjouksessaan osoittaa tarjoamansa palvelun olevan tarjouspyynnössä esitettyjen vaatimusten mukainen. Tarjouspyyntöä tai tarjousmenettelyn ehtoja vastaamattomat tarjoukset on suljettava tarjouskilpailusta.

Hankintalain 69 §:n 1 momentin ensimmäisen virkkeen mukaan tarjouspyyntö on laadittava niin selväksi, että sen perusteella voidaan antaa yhteismitallisia ja keskenään vertailukelpoisia tarjouksia.

Tarjouspyynnön kohdassa 5.1 on muun ohella ilmoitettu, että tarjoajan soveltuvuuteen liittyvät vähimmäisvaatimukset, tarjottavaan palveluun liittyvät vähimmäisvaatimukset ja tarjoajalta vaaditut selvitykset on kuvattu tarjouspyynnössä ja tarjouspyynnön liitteen tarjouslomakkeessa.

Tarjouspyynnön kohdan 8 mukaan tarjotun palvelun on oltava hankintailmoituksen, tarjouspyynnön ja sen liitteiden sekä mahdollisten tarkennusten sisällön mukainen ja tarjoukseen on liitettävä kaikki pyydetyt selvitykset. Kyseisen tarjouspyynnön kohdan mukaan tarjousten tarjouspyynnönmukaisuuden tarkistuksessa käytetään pyydettyjä selvityksiä sekä tarjousta kokonaisuudessaan. Mainitussa kohdassa on lisäksi ilmoitettu, että tarjouskilpailusta suljetaan pois ne tarjoukset, jotka eivät ole tarjouspyynnön mukaisia tai tarjousmenettelyn ehtojen mukaisia.

Tarjouspyynnön liitteenä 2 on ollut tarjouslomake, joka on tullut täyttää ja palauttaa tarjouksen mukana. Mainitun lomakkeen ohjeen mukaan tarjouslomakkeen kohdissa 4 ja 5 on asetettu tarjoajia ja palveluita koskevia vähimmäisvaatimuksia, joiden tulee täyttyä. Ohjeen mukaan vaatimuksiin tulee vastata ”kyllä” tai tarjoajan tarjous suljetaan tarjouskilpailusta.

Edellä mainitun lomakkeen kohta 7 on otsikoitu nimellä ”tarjousten muotovaatimusten ja tarjouspyynnön mukaisuuden täyttyminen”. Kyseisessä kohdassa on erikseen ollut teksti ”tarjoaja täyttää”. Vielä mainitussa kohdassa on esitetty kolme kysymystä, jotka ovat liittyneet muun ohella siihen, hyväksyykö tarjoaja hankintasopimusmallissa esitetyt sopimusehdot. Tarjoajan on tullut merkitä lomakkeelle ”kyllä” tai ”ei”. Asiassa selvitetyn mukaan valittaja ei ole täyttänyt kyseistä kohtaa.

Markkinaoikeus toteaa, että tarjouslomakkeella on kohdassa 7 selvästi ilmoitettu, että nimenomaan tarjoajan on täytettävä mainittu lomakkeen kohta. Tarjouspyyntö ei ole ollut tältä osin valittajan väittämällä tavalla epäselvä.

Markkinaoikeus toteaa, että tarjoaja kantaa vastuun siitä, että sen tarjous on tarjouspyynnössä esitettyjen vaatimusten mukainen. Valittajan tarjouksessa ei ole tarjouspyynnössä edellytetyin tavoin ilmoitettu hyväksyntää sopimusehdoille, eikä hankintayksikkö ole valittajan tarjouksen perusteella voinut varmistua siitä, että se sitoutuu noudattamaan vaadittuja sopimusehtoja. Tarjouspyynnön kohtaan 7 sisältyvä maininta, jonka mukaan tarjouksen tarjouspyynnönmukaisuutta ei arvioida ainoastaan mainitun kohdan perusteella, vaan arviointiin vaikuttaa koko tarjouksen sisältö, ei ole merkinnyt sitä, että tarjoaja on voinut jättää kohdan 7 tyhjäksi. Sanottu maininta on tulkittava pikemminkin siten, ettei kohdassa 7 annettuja ilmoituksia välttämättä pidetä riittävinä ja että muualla tarjouspyynnössä edellytetyt selvitykset on kohdassa 7 annetuista ilmoituksista huolimatta toimitettava.

Valittajan tarjous ei näin ollen ole ollut mainitulta osin tarjouspyynnön mukainen. Valittajan tarjouksen tarjouspyynnön vastaisuudessa on ollut kysymys tarjouksen vertailukelpoisuuteen vaikuttaneesta seikasta. Näin ollen hankintayksikkö on voinut sulkea valittajan tarjouksen tarjouskilpailusta tarjouspyynnön vastaisena.

Edellä mainituilla perusteilla hankintayksikkö ei ole menetellyt hankinnassaan valittajan esittämin tavoin julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti. Valitus on näin ollen hylättävä.

Asian ovat ratkaisseet markkinaoikeuden jäsenet Pertti Virtanen, Markus Mattila ja Sanna Holkeri.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Valitus

Tirkkonen on valituksessaan vaatinut, että korkein hallinto-oikeus kumoaa markkinaoikeuden päätöksen ensisijaisesti sillä perusteella, että kysymyksessä ei ole ollut julkinen hankinta, ja toissijaisesti sillä perusteella, että valittajan tarjouksen sulkeminen tarjouskilpailusta on ollut julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaista. Valittaja on lisäksi vaatinut, että Maaseutuvirasto velvoitetaan korjaamaan virheellinen menettelynsä.

Valittaja on esittänyt perusteluina vaatimuksilleen muun ohella seuraavaa:

Maaseutuviraston neuvontapalvelua koskevassa järjestelyssä ei ole kysymys julkisista hankinnoista annetun lain soveltamisalaan kuuluvasta hankinnasta vaan lupajärjestelmästä, joka jää hankinnan käsitteen ulkopuolelle. Maaseutuvirasto hyväksyy palveluntuottajat järjestelmään, mutta palvelunkäyttäjä valitsee itse palveluntuottajan. Maaseutuvirasto ei käytä tarkoituksenmukaisuus- tai tarveharkintaa palveluntuottajien määrän rajoittamiseksi, vaan kaikki laadulliset edellytykset täyttävät palveluntarjoajat saavat tarjota palvelua asiakkaille ehtojen sallimissa rajoissa. Lisäksi Maaseutuvirasto suorittaa palvelusta saman hinnan palveluntuottajasta riippumatta.

Mikäli korkein hallinto-oikeus katsoo, ettei neuvontapalvelu ole julkinen hankinta, palveluntuottajia valittaessa on voitu toimia hallintolain ja hyvän hallintotavan mukaisesti. Tällöin valittajan tarjousta ei olisi tarvinnut sulkea tarjouskilpailusta rastien puuttumisen vuoksi, vaan asiakirjoja olisi voitu täsmentää hallinnossa yleisesti noudatettavien periaatteiden mukaisesti. Maaseutuviraston tulisi myös muuttaa valittajan tarjouksen poissulkemispäätöstä, koska sitä on perusteltu hankintalailla.

Markkinaoikeuden päätös tulee toissijaisesti kumota sillä perusteella, että valittajan tarjouksen sulkeminen tarjouskilpailusta on ollut hankintasäännösten vastaista.

Tarjouspyyntöön sisältyneessä tarjouslomakkeessa on todettu ohjeena muun ohella seuraavaa: ”Tarjouslomakkeen kohdissa 4 (4.1–4.5) ja 5 (5.1–5.3) on asetettu tarjoajia/neuvojia ja palvelua koskevia vähimmäisvaatimuksia, joiden tulee täyttyä. Vaatimuksiin tulee vastata 'kyllä' tai tarjoaja suljetaan pois tarjouskilpailusta.”

Valittaja on vastannut kaikkiin edellä mainittuihin kohtiin ”kyllä” ja toimittanut tarjouksensa yhteydessä vaaditun aineiston ja vaaditut liitteet. Valittaja ei ole tehnyt muutoksia sopimukseen tai esittänyt varaumia sopimusehtojen hyväksymisen suhteen, vaan valittaja on tarjouksen antamalla vastannut tarjouspyyntöön ja hyväksynyt sen ehdot varauksetta.

Tarjouslomakkeen kohtaa 7 ”Tarjouksen muotovaatimusten ja tarjouspyynnön mukaisuuden täyttyminen” ei ole mainittu lomakkeessa vähimmäisvaatimuksena. Kyseisessä kohdassa on todettu muun ohella seuraavaa: ”Tämän kohdan perusteella arvioidaan tarjouksen vastaavuutta tarjouspyynnön muotovaatimuksiin nähden. Tarjouksen tarjouspyynnönmukaisuutta ei arvioida ainoastaan tämän kohdan perusteella, vaan arviointiin vaikuttaa koko tarjouksen sisältö.”

Tarjouslomake on ollut epäselvä, koska sen ohjeissa ei ole neuvottu täyttämään kohtaa 7, eikä kyseistä kohtaa ole merkitty myöskään vähimmäisvaatimukseksi. Maaseutuvirasto ei ole arvioinut valittajan tarjousta kokonaisuutena tarjouslomakkeen mukaisesti, vaan on tehnyt poissulkemispäätöksen rastin puuttumisen perusteella. Tarjouslomakkeen kohdan 7 kysymykset on muotoiltu siten, että niistä on saanut käsityksen, että ne on tarkoitettu hankintayksikön vastattaviksi.

Selitys

Maaseutuvirasto on valituksen johdosta antamassaan selityksessä vaatinut, että valitus hylätään.

Maaseutuvirasto on uudistanut asiassa aiemmin esittämänsä ja lisäksi perustellut vaatimuksiaan muun ohella seuraavasti:

Kyseessä on julkinen hankinta eikä lupajärjestelmä. Neuvo 2020 - Maatilojen neuvontajärjestelmä on osa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa 2014–2020 ja perustuu Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahasto) tuesta maaseudun kehittämiseen ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1698/2005 kumoamisesta annettuun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseen (EU) N:o 1305/2013 (maaseutuasetus). Neuvontapalvelu on maaseutuasetuksen 15 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukainen toimenpide.

Lisäksi yhteisen maatalouspolitiikan rahoituksesta, hallinnoinnista ja seurannasta ja neuvoston asetusten (ETY) N:o 352/78, (EY) N:o 165/94, (EY) N:o 2799/98, (EY) N:o 814/2000, (EY) N:o 1290/2005 ja (EY) N:o 485/2008 kumoamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1306/2013 (horisontaaliasetus) 12–14 artiklassa säädetään maatilojen neuvontajärjestelmästä, joka jäsenvaltioiden on perustettava. Suomessa neuvontajärjestelmä on perustettu tämän velvoitteen johdosta maaseutuasetuksen mukaisena toimenpiteenä.

Maaseutuasetuksen 15 artiklan 3 kohdan mukaantuensaajat on valittava tarjouspyynnöillä ja valintamenettelyyn on sovellettava julkisia hankintoja koskevaa lainsäädäntöä.

Edellä tarkoitetusta tuensaajasta on säädetty eräistä ohjelmaperusteisista viljelijäkorvauksista annetun lain 10 §:n 3 momentissa, jonka mukaan korvaus maksetaan maatalouden tukien toimeenpanosta annetun lain 45 §:n mukaisesti hyväksytylle neuvojalle, tai jos tämä on toisen palveluksessa, hänen työnantajalleen.

Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahasto) tuesta maaseudun kehittämiseen annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1305/2013 soveltamissäännöistä annetun komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 808/2014 (komission täytäntöönpanoasetus) 7 artiklassa säädetään neuvontapalveluja tarjoavien viranomaisten tai elinten valinnasta. Artiklan mukaan maaseutuasetuksen 15 artiklan 3 kohdassa tarkoitetuissa tarjouspyynnöissä on noudatettava julkisia hankintoja koskevia sovellettavia unionin ja kansallisia sääntöjä ja niissä on otettava asianmukaisesti huomioon se, missä määrin hakijat täyttävät kyseisessä artiklassa tarkoitetut pätevyysvaatimukset.

Lisäksi maatilojen neuvontajärjestelmän toimeenpanosta säädetään maatalouden tukien toimeenpanosta annetun lain (toimeenpanolaki) 45 §:ssä, jonka 1 momentin mukaan neuvojat valitaan noudattaen, mitä julkisista hankinnoista annetussa laissa (348/2007) säädetään. Toimeenpanolain 44 §:n mukaan Maaseutuvirasto valitsee neuvojat.

Maaseutuvirasto on horisontaaliasetuksen 7 artiklan mukaisena maksajavirastona vastuussa maaseuturahaston menojen hallinnoinnista ja valvonnasta. Jos komissio toteaa, ettei menoja ole toteutettu unionin sääntöjen mukaisesti, se voi päättää tällaisten menojen jättämisestä unionin rahoituksen ulkopuolelle. Tämän vuoksi Maaseutuviraston on tullut noudattaa maaseutuasetuksen 15 artiklassa asetettua velvollisuutta noudattaa julkisista hankinnoista annettuja säännöksiä.

Kysymyksessä on vastikkeellinen hankinta, jossa Maaseutuvirasto suorittaa palveluntuottajille vastiketta palvelujen suorittamisesta. Maaseutuvirasto on tarjouspyynnössä asettanut tarjoajien soveltuvuudelle ja neuvontapalveluille vähimmäisvaatimuksia. Palveluntuottajan ja Maaseutuviraston välillä on hankintasopimus, jonka perusteella palvelua tuotetaan.

Maaseutuvirasto on menetellyt hankintalain mukaisesti sulkiessaan valittajan tarjouksen tarjouskilpailusta tarjouspyyntöä vastaamattomana.

Tarjouslomake ei ole ollut epäselvä. Tarjouslomakkeen kohdassa 7 on selvästi ilmoitettu, että tarjoajan on tullut täyttää kyseinen kohta. Tarjoajan on tullut sanotussa kohdassa ilmoittaa, hyväksyykö hän liitteenä olevat sopimusehdot. Tarjouspyynnössä on mainittu, että liitteessä esitetyt sopimusehdot ovat tarjouspyynnön ehdottomia vaatimuksia eikä niihin ole sallittua tehdä muutoksia tai varaumia.

Tarjouslomakkeen alussa kohdassa ”Ohjeita tarjouslomakkeen täyttämiseen” on mainittu, että kohdissa 4 ja 5 on asetettu vähimmäisvaatimuksia, joiden tulee täyttyä, ja vaatimuksiin tulee vastata ”kyllä”. Tämä ei poissulje sitä, että myös kohta 7 on tullut täyttää.

Tarjouslomakkeen mainintaa tarjouksen tarjouspyynnönmukaisuuden arvioinnista on tulkittava siten, että kohdassa 7 annettuja ilmoituksia ei välttämättä pidetä riittävinä ja muualla tarjouspyynnössä edellytetyt selvitykset on kohdassa 7 annetuista ilmoituksista huolimatta toimitettava.

Tarjoaja kantaa vastuun siitä, että tarjous on tarjouspyynnössä esitettyjen vaatimusten mukainen. Valittaja ei ole täyttänyt tarjouslomakkeen kohtaa 7. Valittajan tarjouksessa ei siten ole tarjouspyynnössä edellytetyin tavoin ilmoitettu hyväksyntää sopimusehdoille, eikä Maaseutuvirasto ole valittajan tarjouksen perusteella voinut varmistua siitä, että valittaja sitoutuu noudattamaan sopimusehtoja.

Maaseutuvirastolla on tarjoajien yhdenvertaisen kohtelun ja julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden perusteella ollut oikeus sulkea valittajan tarjous tarjouskilpailusta. Maaseutuvirasto on hylännyt kaikki tarjoukset, joissa tarjoajat ovat täyttäneet tarjouslomakkeen kohdan 7 puutteellisesti tai ovat jättäneet kohdan 7 kokonaan täyttämättä.

Vastaselitys

Valittaja on selityksen johdosta antamassaan vastaselityksessä lausunut muun ohella seuraavaa:

Vastikkeellisuus ei ole merkityksellinen tekijä, koska myös lupajärjestelmissä viranomainen maksaa vastiketta palvelusta. Uuden hankintadirektiivin mukaan valinnanvapausjärjestelmiin ei sovelleta julkisia hankintoja koskevia säännöksiä.

Vaikka hanketta koskevat ohjeet ja säännöt velvoittaisivat hankintalain mukaiseen kilpailuttamiseen, tämä ei tee järjestelystä hankintalain mukaista hankintaa. Maaseutuviraston olisi pitänyt ratkaista asia hallintolain ja hyvän hallintotavan mukaisesti eikä sulkea tarjouksia tarjouskilpailusta hankintalain nojalla. Korkeimman hallinto-oikeuden tulisi siten todeta, että esillä olevassa neuvontapalvelussa ei ole kysymys julkisesta hankinnasta.

Vastaselitys on lähetetty tiedoksi Maaseutuvirastolle.

Muut lausumat

Valittaja on toimittanut lausuman, jossa on esitetty muun ohella seuraavaa:

Unionin tuomioistuin on asiassa C-410/14, Falk Pharma, katsonut, ettei tuossa tapauksessa kysymyksessä ollut julkinen hankinta. Myöskään esillä olevassa asiassa ei ole kysymys julkisesta hankinnasta, koska tarjoajien valintaelementti on puuttunut.

Maaseutuvirasto on valittajan lausuman johdosta antamassaan lausumassa esittänyt muun ohella seuraavaa:

Tuomiossa C-410/14 ei ole ollut kysymyksessä vastaavantyyppinen tilanne, koska nyt hankinnan kohteena olevaan neuvontapalveluun ei ole mahdollista liittyä sen koko voimassaoloajan eikä hankinnasta ole puuttunut tarjoajien valintaelementtiä.

Valittaja on Maaseutuviraston lausuman johdosta antanut lausuman, joka on lähetetty tiedoksi Maaseutuvirastolle.

Ennakkoratkaisupyyntö

Korkein hallinto-oikeus on välipäätöksellään 22.12.2016 taltionumero 5446 lykännyt asian käsittelyä ja pyytänyt unionin tuomioistuimelta Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 267 artiklan nojalla ennakkoratkaisun seuraavaan kysymykseen:

”Onko hankintadirektiivin 2004/18/EY 1 artiklan 2 kohdan a alakohtaa tulkittava siten, että direktiivissä tarkoitettu julkisia hankintoja koskevan sopimuksen määritelmä kattaa sellaisen sopimusjärjestelyn,

- jolla julkinen yksikkö aikoo hankkia palveluja markkinoilta ennalta rajatulle sopimuskaudelle tekemällä tarjouspyyntöön liitetyn puitesopimusluonnoksen mukaisin ehdoin sopimuksia kaikkien sellaisten talouden toimijoiden kanssa, jotka täyttävät tarjouspyyntöasiakirjoissa asetetut tarjoajan soveltuvuutta ja tarjottavaa palvelua koskevat yksilöidyt vaatimukset sekä suorittavat hyväksyttävästi tarjouspyynnössä tarkemmin kuvatun tentin ja

- johon ei ole mahdollista liittyä enää sopimuskauden voimassaoloaikana?”

Unionin tuomioistuimen tuomio

Unionin tuomioistuin on asiassa C-9/17 Tirkkonen antamansa tuomion (EU:C:2018:142) tuomiolauselmassa lausunut seuraavaa:

”Julkisia rakennusurakoita sekä julkisia tavara- ja palveluhankintoja koskevien sopimusten tekomenettelyjen yhteensovittamisesta 31.3.2004 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/18/EY 1 artiklan 2 kohdan a alakohtaa on tulkittava siten, että kyseisessä direktiivissä tarkoitettuna julkista hankintaa koskevana sopimuksena ei ole pidettävä pääasiassa kyseessä olevan kaltaista maatilojen neuvontajärjestelmää, jossa julkinen yksikkö valitsee kaikki talouden toimijat, jotka täyttävät tarjouspyynnössä asetetut soveltuvuusvaatimukset ja jotka ovat suorittaneet hyväksyttävästi kyseisessä tarjouspyynnössä mainitun tentin, vaikka yhtään uutta toimijaa ei voida hyväksyä kyseisen järjestelmän rajattuna voimassaoloaikana.”

Jatkokäsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Valittajalle on varattu tilaisuus lausua edellä mainitusta unionin tuomioistuimen tuomiosta ja sen vaikutuksista hänen vaatimuksiinsa. Valittaja on lausumassaan esittänyt muun ohella seuraavaa:

Valittaja on valituksessaan vaatinut, että korkein hallinto-oikeus kumoaa markkinaoikeuden päätöksen ensisijaisesti sillä perusteella, että kysymyksessä ei ole ollut julkinen hankinta, ja toissijaisesti sillä perusteella, että valittajan poissulkeminen menettelystä on ollut hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaista.

Unionin tuomioistuin on tuomiossaan katsonut, ettei Maaseutuviraston menettely ole muodostanut julkista hankintamenettelyä. Tämä kanta sitoo korkeinta hallinto-oikeutta. Valitus on siten ratkaistava ensisijaisella valitusperusteella. Markkinaoikeuden virheellinen päätös tulee kumota.

Maaseutuvirasto on perustanut poissuljentapäätöksensä virheellisesti hankintalain soveltamiseen. Maaseutuviraston ei olisi tullut hylätä tarjousta tällä perusteella, vaan valittajalle olisi tullut varata mahdollisuus täsmentää tarjoustaan yhden puuttuvan rastin osalta hallintolain nojalla, ja hänet olisi tullut hyväksyä järjestelyyn.

Maaseutuvirasto on markkinaoikeuskäsittelyn aikana vahvistanut, ettei hankintapäätöksen täytäntöönpano estä Tirkkosen valintaa palveluntuottajaksi myöhemmässä vaiheessa, jos poissulkeminen todetaan virheelliseksi. Tämä on todettu myös hankintapäätöksen täytäntöönpanon sallimista koskevassa markkinaoikeuden päätöksessä.

Valittaja on pyytänyt, että korkein hallinto-oikeus lausuu poissuljentapäätöksen virheellisyydestä, väärän lain soveltamisesta ja siitä, että asiaan olisi tullut soveltaa hallintolakia.

Maaseutuvirasto ei ole käyttänyt sille varattua tilaisuutta lausua unionin tuomioistuimen tuomiosta eikä valittajan lausumasta.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Markkinaoikeuden ja Maaseutuviraston päätökset kumotaan ja asia palautetaan Maaseutuvirastolle uudelleen käsiteltäväksi.

Perustelut

Kysymyksenasettelu korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Tirkkonen on korkeimmassa hallinto-oikeudessa vaatinut, että markkinaoikeuden päätös kumotaan ensisijaisesti sillä perusteella, ettei Maaseutuviraston neuvontapalvelua koskevassa järjestelyssä ole ollut kysymyksessä julkinen hankinta.

Julkisista hankinnoista annetun lain (348/2007 myöhempine muutoksineen, hankintalaki) 94 §:n 1 momentin perusteella markkinaoikeuden toimivaltaan kuuluu tutkia, onko hankinnassa menetelty hankintalain tai sen nojalla annettujen säännösten taikka pykälässä mainittujen muiden säännösten vastaisesti.

Asiassa on siten korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistavana kysymys siitä, onko Maaseutuviraston neuvontapalvelua koskevassa järjestelyssä ollut kysymys hankintalaissa tarkoitetusta julkisesta hankinnasta, jota koskevan valituksen tutkiminen kuuluu markkinaoikeuden toimivaltaan.

Oikeusohjeet

Julkisia rakennusurakoita sekä julkisia tavara- ja palveluhankintoja koskevien sopimusten tekomenettelyjen yhteensovittamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (hankintadirektiivi) 2004/18/EY 1 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaan julkisia hankintoja koskevilla sopimuksilla tarkoitetaan rahallista vastiketta vastaan tehtyjä kirjallisia sopimuksia, jotka on tehty yhden tai useamman taloudellisen toimijan ja yhden tai useamman hankintaviranomaisen välillä ja joiden tarkoituksena on tässä direktiivissä tarkoitettu rakennusurakan toteuttaminen, tavaran hankinta tai palvelun suorittaminen.

Hankintalain 5 §:n 1 kohdan mukaan hankintasopimuksella tarkoitetaan kirjallista sopimusta, joka on tehty yhden tai usean hankintayksikön ja yhden tai usean toimittajan välillä ja jonka tarkoituksena on rakennusurakan toteuttaminen, tavaran hankinta tai palvelun suorittaminen taloudellista vastiketta vastaan. Pykälän 4 kohdan mukaan palveluhankintasopimuksella tarkoitetaan muuta kuin julkista rakennusurakkaa tai julkista tavarahankintaa koskevaa sopimusta, jonka kohteena on palvelujen suorittaminen. Pykälän 15 kohdan mukaan puitejärjestelyllä tarkoitetaan yhden tai usean hankintayksikön ja yhden tai usean toimittajan välistä sopimusta, jonka tarkoituksena on vahvistaa tietyn ajan kuluessa tehtäviä hankintasopimuksia koskevat ehdot, kuten hinnat ja suunnitellut määrät.

Maatalouden tukien toimeenpanosta annetun lain (192/2013, toimeenpanolaki) 6 §:n 1 momentin (501/2014) mukaan Maaseutuvirasto vastaa tukijärjestelmien ja Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman toimeenpanon suunnittelusta, toteutuksesta, kehittämisestä ja seurannasta sekä varojen käytön asianmukaisesta hallinnosta ja valvonnasta. Maaseutuvirasto ohjaa ja valvoo tukijärjestelmien toimeenpanoa sekä muita viranomaisia näiden hoitaessa yhteisen maatalouspolitiikan rahoituksesta, hallinnoinnista ja seurannasta ja neuvoston asetusten (ETY) N:o 352/78, (EY) N:o 165/94, (EY) N:o 2799/98, (EY) N:o 814/2000, (EY) N:o 1290/2005 ja (EY) N:o 485/2008 kumoamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1306/2013 (horisontaaliasetus) 7 artiklan nojalla maksajaviraston vastuulle kuuluvia tehtäviä.

Lisäksi Maaseutuvirasto vastaa tukeen liittyvien menojen tarkastamisesta ja hyväksymisestä, maksujen suorittamisesta sekä muista tukijärjestelmiin liittyvistä hallinnollisista tehtävistä.

Toimeenpanolain 8 §:n 1 momentin 7 kohdan (1361/2014) mukaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus tekee päätöksen eräistä ohjelmaperusteisista viljelijäkorvauksista annetun lain 10 §:ssä tarkoitetusta maatilojen neuvonnan korvauksesta.

Toimeenpanolain 37 §:n (501/2014) mukaan Maaseutuvirasto toimii horisontaaliasetuksen 7 artiklassa tarkoitettuna maksajavirastona.

Toimeenpanolain 44–50 §:ssä (501/2014) on säädetty maatilojen neuvontajärjestelmän toimeenpanosta. Lain 44 §:n mukaan Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahasto) tuesta maaseudun kehittämiseen ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1698/2005 kumoamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1305/2013 (maaseutuasetus) 15 artiklassa ja horisontaaliasetuksen 12 artiklassa tarkoitettua neuvontapalvelua antavat Maaseutuviraston valitsemat neuvojat.

Toimeenpanolain 45 §:n 1 momentin mukaan neuvojat valitaan noudattaen, mitä julkisista hankinnoista annetussa laissa (348/2007) säädetään. Neuvojat valitaan ja hyväksytään määräajaksi, joka päättyy Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman 2014–2020 voimassaolon päättyessä. Pykälän 2 momentin mukaan valitsemisen ja hyväksymisen edellytyksenä on, että neuvojalla on neuvontatehtävän laatuun ja laajuuteen nähden riittävä asiantuntemus. Neuvojan tulee lisäksi täyttää lain 46 §:ssä säädetyt kelpoisuusehdot.

Eräistä ohjelmaperusteisista viljelijäkorvauksista annetun lain (1360/2014) 10 §:n 1 momentin mukaan korvausta maatilojen neuvontaan voidaan myöntää maaseutuasetuksen 15 artiklassa ja horisontaaliasetuksen 12 artiklassa tarkoitetusta maatilojen neuvonnasta. Pykälän 3 momentin mukaan korvaus maksetaan maatalouden tukien toimeenpanosta annetun lain (192/2013) 45 §:n mukaisesti hyväksytylle neuvojalle, tai jos tämä on toisen palveluksessa, hänen työnantajalleen.

Maatilojen neuvontapalveluista on säädetty horisontaaliasetuksen 12–15 artiklassa ja maaseutuasetuksen 15 artiklassa.

Maaseutuasetuksen 15 artiklan 3 kohdan mukaan tuensaajat, eli neuvontapalvelun tarjoajat, on valittava tarjouspyynnöillä. Valintamenettelyyn on sovellettava julkisia hankintoja koskevaa lainsäädäntöä ja sen on oltava avoin sekä julkisille että yksityisille elimille. Sen on oltava puolueeton ja sen ulkopuolelle on jätettävä hakijat, joihin liittyy eturistiriitoja.

Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahasto) tuesta maaseudun kehittämiseen annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1305/2013 soveltamissäännöistä annetun komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 808/2014 (komission täytäntöönpanoasetus) johdanto-osan 7. perustelukappaleen mukaan, jotta valituksi tulisi parhaan vastineen rahoille tarjoava palveluntarjoaja, neuvontapalveluita tarjoavien viranomaisten tai yksiköiden valinnassa olisi noudatettava sovellettavia kansallisia julkisia hankintoja koskevia säännöksiä.

Komission täytäntöönpanoasetuksen 7 artiklan mukaan maaseutuasetuksen 15 artiklan 3 kohdassa tarkoitetuissa tarjouspyynnöissä on noudatettava julkisia hankintoja koskevia sovellettavia unionin ja kansallisia sääntöjä. Niissä on otettava asianmukaisesti huomioon se, missä määrin hakijat täyttävät kyseisessä artiklassa tarkoitetut pätevyysvaatimukset.

Tarjouspyyntö

Maaseutuvirasto on pyytänyt tarjouspyynnöllä tarjouksia Neuvo 2020 - Maatilojen neuvontajärjestelmän mukaisten neuvontapalvelujen tuottamisesta.

Tarjouspyynnössä on todettu, että Neuvo 2020 - Maatilojen neuvontajärjestelmä on osa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa 2014–2020 (maaseutuohjelma) ja se perustuu maaseutuasetukseen. Hankittavaa neuvontapalvelua tarjotaan viljelijöille ja ympäristökorvauksiin sisältyvän ympäristösopimuksen tehneille muille maankäyttäjille. Neuvontakäynnit korvataan kilpailutuksessa hyväksytyille neuvojille toteuman mukaisesti.

Tarjouspyynnön mukaan maatilojen neuvontajärjestelmästä on lisäksi säädetty horisontaaliasetuksessa.

Tarjouspyynnössä on todettu, että tarjouskilpailu on avoin sekä julkisille että yksityisille neuvojille. Tarjouskilpailun tavoitteena on löytää palveluntuottajia, jotka täyttävät maaseutuasetuksen 15 artiklan kolmannen kohdan ja horisontaaliasetuksen 13 artiklan ensimmäisen kohdan mukaiset vaatimukset, joiden mukaan neuvojien tulee olla säännöllisesti koulutettuja ja päteviä, ja heillä tulee olla neuvontakokemusta. Neuvontatoiminnan tulee myös olla luotettavaa niillä aloilla, joilla neuvontaa annetaan.

Tarjouspyynnön mukaan hankinta toteutetaan puitejärjestelynä hankintalain mukaisesti ja palveluntarjoajat valitaan puitejärjestelyyn hankintalain 65 §:n mukaisen avoimen menettelyn kautta.

Tarjouspyynnössä on todettu, että puitejärjestely muodostetaan siten, että hankinnan keskeiset ehdot vahvistetaan puitejärjestelyssä. Tarjouspyynnön mukaan erilliset hankinnat tehdään ilman eri kilpailutusta siten, että neuvontapalveluun oikeutettu viljelijä/maankäyttäjä tilaa neuvontapalvelun siltä neuvojalta, jonka arvioi parhaiten vastaavan kysymyksessä olevaan neuvontatarpeeseen. Pääsääntöisesti käytetään lähialueella olevia neuvontapalveluja, mutta perustellusta syystä voidaan käyttää muita neuvojia.

Tarjouspyynnössä on vastikkeen osalta ilmoitettu, että Neuvo 2020 - Maatilojen neuvontajärjestelmän mukaiselle neuvonnalle tullaan säätämään valtioneuvoston asetuksella tuntikorvaus, joka ei sisällä arvonlisäveroa. Maaseutuvirasto edellyttää, että neuvoja sitoutuu antamaan neuvontaa säädetyllä tuntikorvauksella siten, että viljelijän maksettavaksi jää ainoastaan arvonlisäveron määrä.

Tarjouspyynnön mukaan kilpailutus toteutetaan niin sanottuna käänteisenä tarjouskilpailuna, jolloin kokonaistaloudellisen edullisuuden valintaperusteena käytetään ainoastaan laatutekijöitä. Neuvontapalvelun palvelutarpeet huomioon ottaen puitejärjestelyyn valitaan tarjouspyynnön mukaan tarjouskilpailun perusteella kaikki neuvojat, jotka täyttävät tarjouspyynnössä ja sen liitteissä edellytetyt kelpoisuusehdot ja vähimmäisvaatimukset.

Lisäksi tarjouspyynnössä on ilmoitettu, että hankintapäätös tehdään ehdollisena siten, että hankintapäätöksellä ehdollisesti hyväksytty neuvoja valitaan neuvontajärjestelmään sillä edellytyksellä, että neuvoja suorittaa hyväksytysti tarjouspyynnössä kuvatun erillisen tentin, joka on osa valintamenettelyä.

Tarjouspyynnön liitteenä 2 on ollut tarjouslomake, joka on tullut palauttaa täytettynä jokaisen neuvojan osalta. Tarjouslomakkeen kohdan 7 kysymykset ovat liittyneet muun ohella siihen, hyväksyykö tarjoaja puitesopimusluonnoksessa esitetyt sopimusehdot.

Tarjouspyynnön liitteenä on ollut luonnos puitesopimuksesta, joka tehdään Maaseutuviraston ja palveluntuottajan välillä sen jälkeen, kun palveluntuottaja on hankintapäätöksen mukaisesti tullut valituksi sopimustoimittajaksi puitejärjestelyyn.

Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-9/17

Korkeimman hallinto-oikeuden tässä asiassa tekemän ennakkoratkaisupyynnön johdosta unionin tuomioistuin on asiassa C-9/17 Tirkkonen antamassaan tuomiossa (EU:C:2018:142) lausunut seuraavaa:

”Julkisia rakennusurakoita sekä julkisia tavara- ja palveluhankintoja koskevien sopimusten tekomenettelyjen yhteensovittamisesta 31.3.2004 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/18/EY 1 artiklan 2 kohdan a alakohtaa on tulkittava siten, että kyseisessä direktiivissä tarkoitettuna julkista hankintaa koskevana sopimuksena ei ole pidettävä pääasiassa kyseessä olevan kaltaista maatilojen neuvontajärjestelmää, jossa julkinen yksikkö valitsee kaikki talouden toimijat, jotka täyttävät tarjouspyynnössä asetetut soveltuvuusvaatimukset ja jotka ovat suorittaneet hyväksyttävästi kyseisessä tarjouspyynnössä mainitun tentin, vaikka yhtään uutta toimijaa ei voida hyväksyä kyseisen järjestelmän rajattuna voimassaoloaikana.”

Unionin tuomioistuin on lausunut tuomionsa perusteluina muun ohella seuraavaa:

”28 Kuten Euroopan komissio esittää, maatilojen neuvontajärjestelmässä tehdään julkisen yksikön, joka voisi olla direktiivissä 2004/18 tarkoitettu hankintaviranomainen, ja talouden toimijoiden välillä vastikkeellisia sopimuksia, jotka koskevat palvelujen suorittamista, mikä vastaa kyseisen direktiivin 1 artiklan 2 kohdan a alakohdassa mainitun käsitteen 'julkista hankintaa koskeva sopimus' määritelmää.

29 On kuitenkin muistutettava, että direktiivin 2004/18 tarkoituksena oli estää se, että kotimaisia tarjoajia tai ehdokkaita suositaan hankintaviranomaisen tehdessä hankintasopimuksia. Kyseinen vaara liittyy kuitenkin läheisesti yksinoikeuteen, joka seuraa sen toimijan, jonka tarjous on hyväksytty, tai niiden talouden toimijoiden, joiden tarjoukset on hyväksytty, kun kyse on puitejärjestelystä, valinnasta hankintasopimuksen sopimuspuoleksi, mikä on julkisia hankintoja koskevien sopimusten tekomenettelyn tarkoitus (ks. vastaavasti tuomio 2.6.2016, Falk Pharma, C-410/14, EU:C:2016:399, 35 ja 36 kohta).

30 Tässä yhteydessä on mainittava unionin tuomioistuimen jo korostaneen, että tarjouksen ja siis sopimuspuolen valinta on osatekijä, joka kuuluu olennaisesti kyseisen direktiivin mukaiseen julkisia hankintoja koskevia sopimuksia koskevaan kehykseen ja näin ollen sen 1 artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitettuun käsitteeseen 'julkista hankintaa koskeva sopimus' (ks. vastaavasti tuomio 2.6.2016, Falk Pharma, C-410/14, EU:C:2016:399, 38 kohta).

31 Niinpä sellaisen talouden toimijan, jolle annettaisiin hankintasopimukseen perustuva yksinoikeus, nimeämättä jättämisestä seuraa, ettei hankintaviranomaisen toimintaan tarvitse soveltaa direktiivin 2004/18 täsmällisiä säännöksiä sitä varten, että sitä estettäisiin valitsemasta hankintasopimuksen sopimuspuoli kotimaisia toimijoita suosimalla (ks. vastaavasti tuomio 2.6.2016, Falk Pharma, C-410/14, EU:C:2016:399, 37 kohta).

32 Nyt käsiteltävässä asiassa on näin ollen selvitettävä, valitsiko Maaseutuvirasto yhden tarjouksen kaikista niistä tarjouksista, jotka täyttivät sen tarjouspyynnössään asettamat ehdot.

33 Tässä yhteydessä on mainittava ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenevän, että Maaseutuviraston tarkoituksena oli muodostaa suuri, tietyt edellytykset täyttävistä neuvojista koostuva 'pooli'. Koska Maaseutuvirasto valitsee kaikki kyseiset vaatimukset täyttävät ehdokkaat, on selvää – kuten julkisasiamies esittää ratkaisuehdotuksensa 39 kohdassa –, ettei se tee mitään valintaa hyväksymiskelpoisten tarjousten välillä vaan valvoo ainoastaan, että laadulliset perusteet täyttyvät.

34 Se ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenevä seikka, että pääasiassa kyseessä olevaan maatilojen neuvontajärjestelmään pääsy on rajoitettu alustavaan ajanjaksoon, joka päättyy tentin järjestämishetkellä tai viimeistään lopullisen hankintapäätöksen julkaisemiseen, ja että Tirkkosen kaltaisen neuvojan ei ole tästä syystä mahdollista liittyä kyseiseen maatilojen neuvontajärjestelmään, ei voi saattaa tätä arviointia kyseenalaiseksi.

35 Kuten julkisasiamies esittää ratkaisuehdotuksensa 51 ja 52 kohdassa, sillä, ettei pääasiassa kyseessä olevan kaltainen maatilojen neuvontajärjestelmä ole 2.6.2016 annetun tuomion Falk Pharma (C-410/14, EU:C:2016:399) taustalla olevasta asiayhteydestä poiketen jatkuvasti avoinna kiinnostuneille talouden toimijoille, ei näet ole merkitystä. Nyt käsiteltävässä asiassa ratkaiseva osatekijä liittyy siihen, ettei hankintaviranomainen maininnut mitään hankintasopimuksen tekoperustetta, jolla hyväksymiskelpoisia tarjouksia olisi voitu verrata ja asettaa järjestykseen. Tällaisen osatekijän, joka 2.6.2016 annetun tuomion Falk Pharma (C-410/14, EU:C:2016:399) 38 kohdan mukaan kuuluu olennaisesti julkisia hankintoja koskevia sopimuksia koskevaan kehykseen, puuttuessa pääasiassa kyseessä olevan kaltainen maatilojen neuvontajärjestelmä ei voi olla direktiivin 2004/18 1 artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitettu julkista hankintaa koskeva sopimus.

36 Lisäksi on muistutettava, että siinäkin tapauksessa, että tarjoajien soveltuvuuden tarkistaminen ja sopimuspuolen valinta tapahtuisi samanaikaisesti, kyseisiä kahta toimenpidettä on pidettävä kahtena erillisenä toimenpiteenä, joihin sovelletaan eri oikeussääntöjä (ks. vastaavasti tuomio 20.9.1988, Beentjes, 31/87, EU:C:1988:422, 15 ja 16 kohta ja tuomio 24.1.2008, Lianakis ym., C-532/06, EU:C:2008:40, 26 kohta).

37 Niinpä 'hankintasopimuksen tekoperusteina' ei voida pitää perusteita, joilla ei pyritä yksilöimään kokonaistaloudellisesti edullisinta tarjousta vaan jotka liittyvät lähinnä sen arvioimiseen, kykenevätkö tarjoajat täyttämään kyseisen sopimuksen. Perusteiden, jotka koskevat lähinnä kokemusta, pätevyyttä ja resursseja, joilla voidaan taata kyseisen sopimuksen asianmukainen täyttäminen, on nimittäin katsottu liittyvän tarjoajien kykyyn täyttää kyseinen sopimus, eikä niiden ole katsottu olevan 'hankintasopimuksen tekoperusteita', vaikka hankintaviranomainen olisi luokitellut ne sellaisiksi (ks. vastaavasti tuomio 24.1.2008, Lianakis ym., C-532/06, EU:C:2008:40, 30 ja 31 kohta).

38 Tähän päätelmään ei vaikuta ratkaisu, joka omaksuttiin 26.3.2015 annetussa tuomiossa Ambisig (C-601/13, EU:C:2015:204, 31–34 kohta), jossa unionin tuomioistuin totesi olennaisilta osin, että julkisia hankintoja koskevan sopimuksen täyttämisestä vastaavan työryhmän jäsenten pätevyys ja kokemus voivat sisältyä sopimuksen tekoperusteena hankintailmoitukseen tai tarjouspyyntöasiakirjoihin, koska julkista hankintaa koskevan sopimuksen täyttämisen laadukkuus voi riippua ratkaisevasti sopimusta täyttävien henkilöiden ammatillisista ansioista, jotka muodostuvat heidän ammattikokemuksestaan ja heidän koulutuksestaan, varsinkin silloin, kun hankinnan kohteena oleva suoritus on immateriaalinen ja koostuu koulutus- ja neuvontapalveluista.

39 Tätä arviointia on kuitenkin tarkasteltava kyseiseen tuomioon johtaneen asian olosuhteiden valossa eli siinä valossa, että hankintaviranomainen valitsi useista hyväksymiskelpoisista tarjouksista tarjouksen, jonka se aikoi hyväksyä. Pääasiasta poiketen hankintaviranomainen tosiasiallisesti vertaili 26.3.2015 annettuun tuomioon Ambisig (C-601/13, EU:C:2015:204, 11, 13 ja 28–34 kohta) johtaneessa asiassa hyväksymiskelpoisia tarjouksia yksilöidäkseen kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen. Viimeksi mainitussa asiassa ehdotetun työryhmän kokemus oli tarjouksen olennainen ominaisuus eikä pelkästään tarjoajien soveltuvuuden arviointiperuste.

40 Edellä esitetystä arvioinnista seuraa, ettei Maaseutuviraston julkaisemassa tarjouspyynnössä mainittuja vaatimuksia voida pitää direktiivissä 2004/18 tarkoitettuina hankintasopimuksen tekoperusteina.

41 Esitettyyn kysymykseen on kaiken edellä esitetyn perusteella vastattava, että direktiivin 2004/18 1 artiklan 2 kohdan a alakohtaa on tulkittava siten, että kyseisessä direktiivissä tarkoitettuna julkista hankintaa koskevana sopimuksena ei ole pidettävä pääasiassa kyseessä olevan kaltaista maatilojen neuvontajärjestelmää, jossa julkinen yksikkö valitsee kaikki talouden toimijat, jotka täyttävät tarjouspyynnössä asetetut soveltuvuusvaatimukset ja jotka ovat suorittaneet hyväksyttävästi kyseisessä tarjouspyynnössä mainitun tentin, vaikka yhtään uutta toimijaa ei voida hyväksyä kyseisen järjestelmän rajattuna voimassaoloaikana.”

Oikeudellinen arviointi

Unionin tuomioistuimen tässä asiassa antaman tuomion mukaan hankintadirektiivissä tarkoitettuna julkista hankintaa koskevana sopimuksena ei ole pidettävä nyt kyseessä olevan kaltaista maatilojen neuvontajärjestelmää, jossa julkinen yksikkö valitsee kaikki talouden toimijat, jotka täyttävät tarjouspyynnössä asetetut soveltuvuusvaatimukset ja jotka ovat suorittaneet hyväksyttävästi kyseisessä tarjouspyynnössä mainitun tentin, vaikka yhtään uutta toimijaa ei voida hyväksyä kyseisen järjestelmän rajattuna voimassaoloaikana.

Unionin tuomioistuin on tuomiossaan muun ohella katsonut, ettei kysymys ole julkista hankintaa koskevasta sopimuksesta, koska Maaseutuvirasto ei ole ilmoittanut tarjouspyynnössä hankintadirektiivissä tarkoitettuja hankintasopimuksen tekoperusteita, joilla tarjouksia olisi voitu vertailla ja asettaa järjestykseen.

Unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisu huomioon ottaen korkein hallinto-oikeus katsoo, ettei Maaseutuviraston näin toteutetussa neuvontapalvelua koskevassa järjestelyssä ole kysymys hankintalaissa tarkoitetusta julkisesta hankinnasta, jota koskevan valituksen tutkiminen kuuluisi markkinaoikeuden toimivaltaan. Markkinaoikeuden olisi näin ollen tullut jättää Tirkkosen valitus tutkimatta. Tämän vuoksi markkinaoikeuden päätös on kumottava.

Kun otetaan huomioon, että Maaseutuvirasto on perustellut päätöstään Tirkkosen tarjouksen poissulkemisesta yksinomaan hankintalakiin tukeutuen, myös Maaseutuviraston päätös on kumottava. Valituksenalainen asia palautetaan Maaseutuvirastolle uudelleen käsiteltäväksi.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Niilo Jääskinen, Eija Siitari, Alice Guimaraes-Purokoski, Taina Pyysaari ja Timo Räbinä. Asian esittelijä Hannamaria Nurminen.

Hallinto-oikeudessa käsiteltävässä asiassa päämiehelle oli myönnetty oikeusapua omavastuuosuudella. Avustaja oli hallinto-oikeudelle ilmoittanut, että hän ei vaadi päämiehen velvoittamista suorittamaan omavastuuosuutta hänelle. Tämän vuoksi hallinto-oikeus ei ollut päätöksessään lausunut omavastuuosuuden suorittamisesta.

Avustaja vaati hallinto-oikeuden päätöksestä omissa ja päämiehen nimissä tehdyssä valituksessa korkeimmassa hallinto-oikeudessa, että päämies oli velvoitettava suorittamaan oikeusavun omavastuuosuus avustajalle. Koska päämiestä ei ollut hallinto-oikeuden päätöksellä velvoitettu tältä osin mihinkään, korkein hallinto-oikeus katsoi, että päämiehellä ei ollut asiassa oikeussuojan tarvetta, ja valitus oli siten päämiehen tekemänä jätettävä tutkimatta. Koska avustaja oli hallinto-oikeudessa luopunut vaatimasta päämiehen velvoittamista suorittamaan omavastuuosuutta avustajalle, korkein hallinto-oikeus katsoi, että myöskään avustajalla ei ollut asiassa oikeussuojan tarvetta, ja valitus oli siten myös avustajan tekemänä jätettävä tutkimatta.

Hallintolainkäyttölaki 51 § 2 momentti

Kts. myös KHO 29.12.2016 taltionumero 5652

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Eija Siitari, Alice Guimaraes-Purokoski, Outi Suviranta, Timo Räbinä ja Toomas Kotkas. Asian esittelijä Kristina Björkvall.

Asia Valitus ympäristölupa-asiassa

Valittaja Liikelaitos Kokkolan Vesi

Päätös, jota valitus koskee

Vaasan hallinto-oikeus 12.12.2016 nro 16/0638/3

Asian aikaisempi käsittely

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on päätöksellään 17.7.2015 nro 128/2015/1 hylännyt Kokkolan Veden hakemuksen koskien Ullavan uuden jätevedenpuhdistamon rakentamista Kokkolan kaupungin Ullavan kylään tilalle Pumppaamo (272-430-2-2), päätökseen liitetyn asemapiirroksen mukaisella paikalla.

Aluehallintovirasto on päätöksensä perusteluissa muun ohella katsonut, että toiminta todennäköisesti aiheuttaa hajuhaitan muodossa ympäristönsuojelulain (86/2000) 42 §:ssä tarkoitettua merkittävää muuta ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa lähinnä ympäristön yleisen viihtyisyyden vähentymisenä sekä naapuruussuhteista annetun lain 17 §:n 1 momentissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta, kun otetaan huomioon erityisesti hakemuksen mukaisen uuden jätevedenpuhdistamon sijaintipaikka, jätevedenpuhdistamon poistolietteen tyhjentämistiheys ja toistuvuus sekä lyhyet suojaetäisyydet lähimpiin naapureiden asuinrakennuksiin. Hakemuksen täydennyksen 18.5.2015 mukaan toimintaan liittyviä lietteen tyhjennyksiä ja kuljetuksia on 1–2 kertaa kuukaudessa eli 12–24 kertaa vuodessa. Jätevedenpuhdistamosta poistettava liete tyhjennetään imuautolla, ja yhden tyhjennyskerran kesto on noin 0,5–2 tuntia. Toiminnasta aiheutuu lisäksi toistuvaa melu- ja pölyhaittaa liete-, kemikaali- ja jätekuljetusten yhteydessä. Hakemuksen mukaan raskailla ajoneuvoilla tehtäviä kemikaalikuljetuksia on 6 kertaa vuodessa ja jätekuljetuksia kerran kuukaudessa eli 12 kertaa vuodessa.

= = = . Hakemuksen mukaisen jätevedenpuhdistamon toiminnasta aiheutuvia haittoja ja erityisesti poistettavan lietteen tyhjentämisestä ja kuljetuksista aiheutuvaa hajuhaittaa ei lupamääräyksin pystytä riittävästi ehkäisemään. Kyseessä olevaa haittaa voidaan pitää luonteeltaan kohtuuttomana sen toistuvuuden, keston ja pysyvyyden vuoksi.

Hakemuksen mukainen sijoituspaikka ei edellä mainituista syistä täytä ympäristönsuojelulain 6 §:ssä säädettyjä sijoituspaikan valintaa koskevia vaatimuksia eikä hakemuksen mukainen toiminta siten myöskään saman lain 42 §:n 2 momentissa säädettyjä ympäristöluvan myöntämisen edellytyksiä. Ympäristönsuojelulain 6 §:n mukaan sellaiset ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavat toiminnat, joiden ympäristöhaittoja ei voida riittävästi lupamääräyksillä ehkäistä, on sijoitettava siten, ettei toiminnasta aiheudu pilaantumista tai sen vaaraa ja että pilaantumista voidaan ehkäistä. Riittävien suojaetäisyyksien ja toiminnan sijoittumisen sopivuuden huomioon ottaminen on keskeinen toiminnan hyväksyttävyyden peruste, joka tulee ottaa huomioon harkittaessa luvan myöntämisedellytysten täyttymistä, erityisesti kun kyseessä on uutta toimintaa koskeva hakemus. Luvan myöntämisedellytyksiä tutkittaessa on selvitetty, että ympäristönsuojelulain 6 §:n mukaisia vaihtoehtoisia sijoituspaikkoja ei sijaitse lähialueella siten, että hankkeesta ei muodostuisi luvanhakijalle kokonaan uutta hanketta.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Vaasan hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt Liikelaitos Kokkolan Veden valituksen Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston päätöksestä.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Sovellettuja oikeusohjeita

Ympäristönsuojelulain (86/2000) 41 §:n 1 momentin mukaan ympäristölupa myönnetään, jos toiminta täyttää ympäristönsuojelulain ja jätelain sekä niiden nojalla annettujen asetusten vaatimukset.

Ympäristönsuojelulain (86/2000) 42 §:n 1 momentin mukaan luvan myöntäminen edellyttää, ettei toiminnasta, asetettavat lupamääräykset ja toiminnan sijoituspaikka huomioon ottaen, aiheudu yksinään tai yhdessä muiden toimintojen kanssa terveyshaittaa, merkittävää muuta ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa, ympäristönsuojelulain 7–9 §:ssä kiellettyä seurausta, erityisten luonnonolosuhteiden huonontumista taikka vedenhankinnan tai yleiseltä kannalta tärkeän muun käyttömahdollisuuden vaarantumista toiminnan vaikutusalueella taikka eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 §:n 1 momentissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta. Mainitun pykälän 2 momentin mukaan toimintaa ei saa sijoittaa asemakaavan vastaisesti. Sijoittamisessa on lisäksi noudatettava, mitä ympäristönsuojelulain 6 §:ssä säädetään.

Ympäristönsuojelulain (86/2000) 6 §:n 1 momentin mukaan ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttava toiminta on mahdollisuuksien mukaan sijoitettava siten, ettei toiminnasta aiheudu pilaantumista tai sen vaaraa ja että pilaantumista voidaan ehkäistä. Pykälän 2 momentin mukaan toiminnan sijoituspaikan soveltuvuutta arvioitaessa on otettava huomioon toiminnan luonne ja pilaantumisen todennäköisyys sekä onnettomuusriski, alueen ja sen ympäristön nykyinen ja tuleva, oikeusvaikutteisessa kaavassa osoitettu käyttötarkoitus ja aluetta koskevat kaavamääräykset sekä muut mahdolliset sijoituspaikat alueella.

Eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 §:n 1 momentin mukaan kiinteistöä, rakennusta tai huoneistoa ei saa käyttää siten, että naapurille, lähistöllä asuvalle tai kiinteistöä, rakennusta tai huoneistoa hallitsevalle aiheutuu kohtuutonta rasitusta ympäristölle haitallisista aineista, noesta, liasta, pölystä, hajusta, kosteudesta, melusta, tärinästä, säteilystä, valosta, lämmöstä tai muista vastaavista vaikutuksista.

Asiassa esitetty selvitys ja johtopäätökset

Hakemus tarkoittaa uuden jätevedenpuhdistamon sijoittamista Pumppaamon tilalle (272-430-2-2). Uponorin WehoPuts 300 -pienpuhdistamo mitoitettaisiin asukasvastineluvulle 200. Sijoituspaikka on noin 240 metrin etäisyydellä Ullavan kylätaajaman keskustasta. Lähimmät naapurien asuinrakennukset sijaitsevat noin 35, 50, 110 ja 180 metrin etäisyydellä rakennettavasta jätevedenpuhdistamosta. Sijoituspaikasta 200–300 metrin etäisyydellä sijaitsee yhteensä kymmenen asuinrakennusta. Uudessa jätevedenpuhdistamossa käsitellyt jätevedet johdettaisiin noin 275 metrin pituisessa purkuojassa tai purkuputkessa Ullavanjokeen. Rakennettavan puhdistamon liikennemäärien on ilmoitettu pysyvän entisellään nykyiseen puhdistamoon verrattuna. Pääosin liikenne tapahtuu arkipäivisin normaalin työajan puitteissa. Rakennettavasta puhdistamosta liete poistetaan keskimäärin 1–2 kertaa kuukaudessa imuautolla yhden tyhjennyskerran kestäessä noin 0,5–2 tuntia. Kemikaalikuljetuksia puhdistamolle saapuisi noin 6–10 kertaa vuodessa.

Kun kyseessä on uutta toimintaa koskeva hakemus, riittävien suojaetäisyyksien ja toiminnan sijoittumisen sopivuuden huomioon ottaminen on keskeinen toiminnan hyväksyttävyyden peruste. Nämä seikat on otettava huomioon luvan myöntämisedellytyksiä koskevassa harkinnassa. Suunnitellun uuden puhdistamon lähiympäristössä sijaitsee useita asuinrakennuksia, joista lähimpiin ei voida katsoa olevan riittävää suojaetäisyyttä haju- ja meluhaittojen välttämiseksi. Esitetyn sijoituspaikan lähiympäristö on peltoaluetta, jossa haju- ja meluhaitat pääsevät leviämään esteettömästi. Myös liete-, kemikaali- ja jätekuljetukset aiheuttavat toistuvaa haju-, melu- ja pölyhaittaa. Puhdistamon toiminnasta aiheutuvia haittoja, kuten poistettavan lietteen tyhjentämisestä ja kuljetuksista sekä puhdistamon muusta toiminnasta aiheutuvia hajuhaittoja, ei lupamääräyksin pystytä riittävästi ehkäisemään.

Näin ollen on todennäköistä, että puhdistamon toiminta aiheuttaa erityisesti hajuhaitan muodossa ympäristönsuojelulain 42 §:ssä tarkoitettua merkittävää muuta ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa lähinnä ympäristön yleisen viihtyisyyden vähentymisenä sekä naapuruussuhteista annetun lain 17 §:n 1 momentissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta. Hakemuksessa esitetty sijoituspaikka ei näin ollen täytä ympäristönsuojelulain 6 §:ssä ja 42 §:n 2 momentissa säädettyjä sijoituspaikan valintaa koskevia vaatimuksia.

Edellä mainituilla perusteilla hallinto-oikeus katsoo kuten aluehallintovirasto, ettei edellytyksiä ympäristöluvan myöntämiselle hakemuksen mukaiselle toiminnalle esitetylle sijoituspaikalle ole. Näin ollen aluehallintoviraston päätöksen kumoamiseen ja asian palauttamiseen uudelleen käsiteltäväksi ei valituksen johdosta ole syytä.

Sovelletut oikeusohjeet

Perusteluissa mainittujen lisäksi ympäristönsuojelulaki (86/2000) 3 § 1 momentti 1 kohta

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Päivi Jokela, Varpu Kujanpää ja Reeta-Kaisa Eriksson. Esittelijä Taija Randen.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Liikelaitos Kokkolan Vesi on valituksessaan vaatinut, että Vaasan hallinto-oikeuden ja Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston päätökset kumotaan ja asia palautetaan aluehallintovirastoon uudelleen käsiteltäväksi luvan myöntämistä varten.

Liikelaitos on perustellut vaatimuksiaan muun ohella seuraavasti:

Sijoituspaikka ei sijaitse asemakaava-alueella, joten sijoituspaikan valinnan osalta keskeistä on ympäristönsuojelulain 6 §:ssä säädettyjen vaatimusten täyttymisen arviointi. Pykälän mukaan ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttava toiminta on mahdollisuuksien mukaan sijoitettava siten, ettei toiminnasta aiheudu pilaantumista tai sen vaaraa ja että pilaantumista voidaan ehkäistä. Toiminnan sijoituspaikan soveltuvuutta arvioitaessa on otettava huomioon 1) toiminnan luonne ja pilaantumisen todennäköisyys sekä onnettomuusriski, 2) alueen ja sen ympäristön nykyinen ja tuleva, oikeusvaikutteisessa kaavassa osoitettu käyttötarkoitus ja aluetta koskevat kaavamääräykset sekä 3) muut mahdolliset sijoituspaikat alueella. Ympäristönsuojelulain nojalla itsessään ei toiminnan sijoittuminen siten, ettei siitä aiheudu lain 42 §:n 1 momentin 1–5 kohdissa mainittua seurausta, ole luvan myöntämisen edellytys, vaan se tulee mahdollisuuksien mukaan huomioida arvioitaessa edellytysten täyttymistä.

Toiminnan luonteen osalta tulee erityisesti ottaa huomioon, että kyse on pienestä laitoksesta. Jätevedenpuhdistamon haittoja voidaan ehkäistä erilaisin menetelmin ja sijoittuminen on haittojen ehkäisyn kannalta toissijaista. Kokkolan rakennus- ja ympäristölautakunnan ja Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen lausunnoissa on katsottu, että haju- ja meluhaittoja voidaan ehkäistä torjuntatoimilla riittävästi luvan myöntämisen edellytysten täyttymiseksi.

Onnettomuusriskin kannalta nyt kyseessä oleva toiminta ei ole rinnastettavissa hallituksen esityksessä (HE 84/1999 vp) mainittuun esimerkkiin polttonesteiden jakeluaseman sijoittumisesta tärkeälle tai muulle vedenhankintaan soveltuvalle pohjavesialueelle. Toimintaan ei liity onnettomuusriskiä, jonka perusteella sijoituspaikka ei olisi sopiva. Uudella toiminnalla rajoitetaan lisäksi olemassa olevan, Tiaisenkankaan pohjavesialueella sijaitsevan jätevedenpuhdistuslaitoksen toiminnan onnettomuuksista aiheutuvaa riskiä. Luvan myöntämisen edellytysten täyttymistä tulee arvioida kokonaisuutena.

Uusi jätevedenpuhdistamo sijoitettaisiin maakuntakaavan taajamatoimintojen alueelle, kuten nykyinenkin puhdistamo. Taajamatoimintojen alue -merkintä sisältää yhdyskuntateknisen huollon alueet, jollaisena jätevedenpuhdistamoa on pidettävä. Sijoituspaikka ei sijaitse yleiskaava-alueella. Alueen nykyinen ja tuleva käyttötarkoitus ei näin ollen tapauksessa ole luvan myöntämisen esteenä.

Ympäristönsuojelulain 6 §:n 2 momentin 3 kohdalla tarkoitetaan erityisesti vaihtoehtoisia sijoittumiskohtia samalla kiinteistöllä. Vaihtoehtoisten sijoituspaikkojen tulisi sijaita niin lähellä ajateltua sijoittumispaikkaa, ettei tästä aiheutuisi toimintaa suunnittelevalle kokonaan uutta hanketta. Hallituksen esityksen mukaan vaihtoehtoisen sijoittumispaikan tulisi olla ensisijaisesti toiminnanharjoittajan hallussa. Muutoksenhakijalla ei ole hallussaan eikä tiedossaan muita mahdollisia sijoituspaikkoja kyseiselle toiminnalle.

Kyseessä oleva kiinteistö on pieni (904 m²), minkä vuoksi muuttamalla puhdistamon sijaintia kiinteistöllä ei voida katsoa olevan vaikutusta mahdollisen haitan ehkäisemiseen. Luvan myöntämisedellytyksiä tutkittaessa on selvitetty, että vaihtoehtoisia sijoituspaikkoja ei sijaitse lähialueella siten, että hankkeesta ei muodostuisi luvanhakijalle kokonaan uutta hanketta. Esitetty sijoittumispaikka on valittu toteuttamismahdollisuuksien perusteella. Koska sijoituspaikan muutos toiselle kiinteistölle johtaisi kokonaan uuteen hankkeeseen, ei toiminnalle voida katsoa olevan muuta, nyt kyseessä olevaa sijoittumispaikkaa parempaa vaihtoehtoa.

Suunniteltu laitos on pieni ja sijoittuu pääosin maan alle. Normaalitilanteessa puhdistamo ei aiheuta haju- tai meluhaittoja, sillä muun muassa ilmanvaihto tapahtuu suodattamalla hajut aktiivihiilisuodattimen avulla. Haittaa voivat aiheuttaa vain huoltoliikenne, lietesäiliöiden tyhjennys sekä lietteen kuljetus. Ne toteutetaan siten, että haju- ja meluhaittaa aiheutuu mahdollisimman vähän. Tyhjennykset suoritetaan imuautolla. Tyhjennettävä liete on suljetussa tilassa, mutta imuauto itsessään aiheuttaa pientä hajuhaittaa. Tyhjennysajankohdat valitaan tuulen suunta huomioon ottaen siten, että naapureille tyhjennyksestä aiheutuva hajuhaitta minimoidaan. Kaikki kuormaukset ja kuormien purut tapahtuvat tontilla.

Haju- ja meluhaitat ovat rajoitettavissa lupamääräyksillä siten, ettei niistä aiheudu ympäristönsuojelulain 42 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaista merkittävää muuta ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa, naapuruussuhdelain 17 §:n 1 momentissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta tai muutakaan luvan myöntämisen estettä.

Hallituksen esityksen (HE 84/1999 vp) mukaan yleisen viihtyisyyden vähenemisenä esiintyvää pilaantumista tulee tulkita yleisen edun kannalta. Viihtyisyyden vähenemisen tulisi yleensä olla alueellisesti laajaa tai muutoin usean henkilön kannalta haitallista. Nyt kyseessä olevan mahdollisen ja rajoitettavissa olevan haju- ja meluhaitan ei voida katsoa olevan alueellisesti laajaa tai muutoin usean henkilön kannalta haitallista. Vaikka lietteen tyhjennykset mahdollisesti aiheuttavatkin toistuvaa haittaa, ei sen luonnetta kuitenkaan voida kuvata ympärivuotiseksi, sillä tyhjennyskertoja on verrattain harvoin ja ne kestävät lyhyen aikaa.

Hallinto-oikeus ei ole päätöksessään punninnut mahdollisen haitan kohtuuttomuutta. Se, että haitta on todennäköinen, ei kuvasta sen kohtuuttomuutta. Rasituksen kohtuuttomuutta tulee arvioida suhteutettuna yksityisen haitan sietovelvollisuuteen ja yleisen etuun. Jätevedenpuhdistamotoiminta on yleistä etua palvelevaa yhdyskuntateknistä huoltoa. Vähäiset yksityisen edun loukkaukset eivät ole suoraan luettavissa yleisen edun loukkaukseksi. Yksittäisten henkilöiden muodostaman ryhmän ei myöskään tarvitse olla suuri, jotta toiminnan voidaan katsoa palvelevan yleistä etua. Viemäriverkoston piiriin kuuluu ympärivuotisesti noin 180 asukasta sekä koulurakennus, josta viemäriin johdetaan noin 50 henkilön jätevedet lukukausien aikana.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on lausunnossaan katsonut, ettei valituksessa ole esitetty uusia asiaan vaikuttavia seikkoja.

Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue on ilmoittanut, ettei se anna lausuntoa asiassa.

Kokkolan rakennus- ja ympäristölautakunnalle on varattu tilaisuus vastineen antamiseen.

Kokkolan terveydensuojeluviranomaiselle on varattu tilaisuus vastineen antamiseen.

Kokkolan kaupunginhallitukselle on varattu tilaisuus vastineen antamiseen.

A on antanut vastineen, jossa on muun muassa esitetty vaihtoehtoista sijoituspaikkaa puhdistamolle.

B on antanut vastineen, jossa on muun muassa esitetty vaihtoehtoista sijoituspaikkaa puhdistamolle.

C asiakumppaneineen on antanut vastineen, jossa he ovat vastustaneet jätevedenpuhdistamon rakentamista esitettyyn paikkaan naapureille aiheutuvien kohtuuttomien haittojen vuoksi.

Liikelaitos Kokkolan Vesi on antanut vastaselityksen, jonka mukaan sen ja laitetoimittajan käsityksen mukaan normaalisti toimivan puhdistamon ympäristössä ei esiinny jatkuvia hajuhaittoja. Jos haitallista hajua kuitenkin esiintyy, ensisijaisesti pyritään poistamaan haitan aiheuttaja tai jos se ei ole mahdollista, laitteistossa olevat huoltoluukut tiivistetään ja/tai käytetään aktiivihiilisuodatinta hajukaasujen käsittelyyn. Vastaselitykseen on liitetty laitetoimittajan tiedote.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian. Valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Perustelut

Asiakirjoihin ei ole sisältynyt arviota toimintaan liittyvistä mahdollisista häiriöistä. Jätevedenpuhdistamon tekniset ratkaisut huomioon ottaen tällaisten häiriöiden mahdollisuutta ei voida poissulkea. Todennäköistä siten on, että tyhjennyksistä ja kuljetuksista aiheutuvien hajuhaittojen lisäksi mahdollista on puhdistamon toimintahäiriöistä aiheutuva hajuhaitta. Kun lähimmät asuinrakennukset sijaitsisivat puhdistamon välittömässä läheisyydessä, ei toiminnan sijaintipaikka täytä edellä sanottu huomioon ottaen ympäristönsuojelulain (86/2000) 6 §:ssä mainittuja sijaintipaikan edellytyksiä.

Vaihtoehtoisia sijoituspaikkoja arvioitaessa tulee tarvittaessa ottaa huomioon, että kunnalla on julkisyhteisönä erilaisia mahdollisuuksia alueiden hankintaan yhdyskuntateknisiä laitteistoja varten.

Tämän vuoksi ja kun muutoin otetaan huomioon edellä ilmenevät hallinto-oikeuden päätöksen perustelut ja siinä mainitut oikeusohjeet sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Kuusiniemi, Riitta Mutikainen, Hannu Ranta, Mika Seppälä ja Jaakko Autio sekä ympäristöasiantuntijaneuvokset Jukka Horppila ja Kirsi Kostamo. Asian esittelijä Päivi Korkeakoski.

Hallinto-oikeuden päätös kunnallisasiassa oli toimitettu postitse saantitodistusta vastaan valittajalle, joka oli valittanut hallinto-oikeuteen kunnan jäsenenä.

Kuntalain (410/2015) 142 §:ssä säädetään jatkovalituksesta. Sen 2 momentin mukaan valitusaika luetaan siitä, kun ilmoitus päätöksestä on julkaistu. Jos päätös on annettu asianosaiselle erikseen tiedoksi, valitusaika luetaan kuitenkin tiedoksisaannista.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että valitusaika oli kuntalain 142 §:n 2 momentin perusteella luettava erikseen tiedoksi annetun hallinto-oikeuden päätöksen tiedoksisaannista. Kuntalain 142 §:n 2 momentti vastaa aikaisemman kuntalain (365/1995) 97 §:n 2 momenttia sillä erotuksella, että sana asianomainen on muutettu asianosaiseksi. Sen perusteella, mitä uuden kuntalain esitöissä (HE 268/2014 vp) on lain 142 §:ään liittyen todettu, tällä muutoksella ei ole tarkoitettu muuttaa valitusajan alkamista sellaisen muutoksenhakijan osalta, joka alun perin on tehnyt valituksen hallinto-oikeuteen kunnan jäsenenä. Valitusaika kunnan jäsenen jatkovalituksessa korkeimpaan hallinto-oikeuteen alkaa uudenkin kuntalain mukaan kulua siitä, kun hallinto-oikeuden päätös on annettu valittajalle erikseen tiedoksi.

Kuntalaki (410/2015) 142 § 2 momentti

Päätös, josta valitetaan

Hämeenlinnan hallinto-oikeus 18.12.2017 nro 17/0795/3

Hallinto-oikeus on poistanut Hausjärven kunnanvaltuuston päätökseen 20.6.2017 (§ 75) liitetyn valitusosoituksen ja jättänyt valittajien valituksen tutkimatta. Kunnanvaltuusto on mainitulla päätöksellä hyväksynyt kunnanhallituksen antaman selvityksen vastauksena valtuustoaloitteeseen.

Hallinto-oikeuden päätös on lähetetty muutoksenhakijoille postitse saantitodistusta vastaan.

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Maija-Liisa Marttila, Jussi-Pekka Lajunen ja Anneli Aura, joka on myös esitellyt asian.

Asian käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Valittajat ovat yhteisessä valituksessaan vaatineet, että Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja asia tutkitaan sekä Hausjärven kunnanvaltuuston päätös kumotaan. Lisäksi he ovat vaatineet kunnanvaltuuston päätöksen täytäntöönpanon kieltämistä.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus ei tutki valitusta.

Perustelut

Tosiseikat

Muutoksenhakijat ovat hakeneet muutosta hallinto-oikeuden päätökseen valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen tänne 1.2.2018 saapuneella valituskirjelmällä.

Hallinto-oikeuden päätökseen liitetyn valitusosoituksen mukaan valitus on tullut tehdä 30 päivän kuluessa hallinto-oikeuden päätöksen tiedoksisaantipäivästä, sitä päivää lukuun ottamatta. Jos päätöksestä valitetaan kunnan jäsenelle tai kuntayhtymän jäsenkunnalle tai sen jäsenelle kuuluvan valitusoikeuden nojalla, valitusaika luetaan siitä, kun ilmoitus päätöksestä on julkaistu kunnan, kuntayhtymän tai asianomaisten kuntien ilmoitustaululla. Jos päätös on annettu asianomaiselle erikseen tiedoksi, valitusaika luetaan kuitenkin tiedoksisaannista. Valitusosoituksen mukaan tiedoksisaantipäivän osoittaa tiedoksianto- tai saantitodistus.

Hallinto-oikeuden päätöksen jakelutietojen mukaan päätös on lähetetty saantitodistuksin A:n Jätteenkuljetukselle/B:lle, jonka on valituskirjelmän ensimmäisenä allekirjoittajana tullut ilmoittaa tiedoksisaannista asiakumppaneilleen. Päätös on jakelutietojen mukaan erikseen lähetetty saantitodistuksin myös C:n Jätehuolto Ay:lle.

Muutoksenhakijoiden korkeimmalle hallinto-oikeudelle toimittamaan valituskirjelmään ei ole liitetty muutoksenhakijoiden vastaanottajan saantitodistuskappaleita. Valituskirjelmän mukaan A:n Jätteenkuljetus/B on noutanut valituksenalaisen Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätöksen postista 2.1.2018.

Hallinto-oikeudelle palautuneiden saantitodistuskappaleiden mukaan A:n Jätteenkuljetus/B on saanut hallinto-oikeuden päätöksen tiedokseen 31.12.2017 ja C:n Jätehuolto Ay 22.12.2017.

Sovellettavat oikeusohjeet

Hallintolainkäyttölain säännökset

Hallintolainkäyttölain 22 §:n mukaan valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Valitusaikaa laskettaessa tiedoksisaantipäivää ei oteta lukuun.

Saman lain 25 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan valituskirjelmään on liitettävä todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta.

Saman lain 26 §:n 1 momentin mukaan valituskirjelmä on toimitettava valitusajan kuluessa valitusviranomaiselle.

Saman lain 51 §:n 2 momentin mukaan, jos valitusta ei ole tehty määräajassa tai jos asian tai siinä esitetyn vaatimuksen ratkaisemiselle on muu este, valitus tai vaatimus jätetään tutkimatta.

Kuntalain (410/2015) ja aiemman kuntalain (365/1995) säännökset

Kuntalain (410/2015) 142 §:n 1 momentin mukaan hallinto-oikeuden päätöksestä saa valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Kunnan, kuntayhtymän tai asianomaisten kuntien on viipymättä julkaistava ilmoitus päätöksestä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu.

Pykälän 2 momentin mukaan valitusaika luetaan siitä, kun ilmoitus päätöksestä on julkaistu. Jos päätös on annettu asianosaiselle erikseen tiedoksi, valitusaika luetaan kuitenkin tiedoksisaannista.

Kuntalain 144 §:n mukaan oikaisuvaatimukseen ja kunnallisvalitukseen sovelletaan muuten, mitä hallintolaissa ja hallintolainkäyttölaissa säädetään.

Hallituksen esityksessä kuntalaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 268/2014 vp, s.110) on yleisperustelujen jaksossa, joka koskee esityksen tavoitteita ja keskeisiä ehdotuksia, todettu oikaisuvaatimukseen ja kunnallisvalitukseen liittyen seuraavaa:

"Laissa ehdotetaan säädettäväksi oikaisuvaatimuksesta ja kunnallisvalituksesta vastaavasti kuin nykyisin. Päätöksen tiedoksiantoon asianosaiselle sovellettaisiin, mitä siitä on säädetty hallintolaissa ja sähköisestä asioinnista annetussa laissa. Päätöksen tiedoksiantoa kunnan jäsenelle esitetään muutettavaksi siten, että tiedoksianto tapahtuisi pitämällä pöytäkirja nähtävänä yleisessä tietoverkossa."

Samassa hallituksen esityksessä on kuntalain 142 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa todettu muun ohella seuraavaa:

"Pykälässä säädettäisiin pääosin voimassa olevan lain 97 §:ää vastaavasti hallinto-oikeuden päätöksistä valittamisesta korkeimmalle hallinto-oikeudelle. Hallinto-oikeuden päätöksen tiedoksisaantia koskevat säännökset muutettaisiin vastaamaan 139 ja 140 §:n mukaisia tiedoksiantomenettelyjä.

Pykälän 1 momentin mukaan kunnan, kuntayhtymän tai asianosaisten kuntien olisi julkaistava ilmoitus hallinto-oikeuden päätöksestä viipymättä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu. Valitusaika hallinto-oikeuden päätökseen lähtisi kulumaan siitä, kun ilmoitus päätöksestä olisi julkaistu. Tämä koskisi yleensä niitä kunnan jäseniä, jotka voisivat tehdä jatkovalituksen. Jos hallinto-oikeuden päätös annettaisiin erikseen tiedoksi asianosaiselle eli yleensä valittajalle, asianosaisen valitusaika luettaisiin tästä henkilökohtaisesta tiedoksisaannista. Tästä säädettäisiin pykälän 2 momentissa vastaavasti kuin voimassa olevassa laissa."

Aikaisemmin voimassa olleen kuntalain (365/1995) 97 §:n 1 momentin (435/1999) mukaan hallinto-oikeuden päätöksestä valitetaan korkeimmalle hallinto-oikeudelle. Päätöksestä on viipymättä julkaistava ilmoitus kunnan, kuntayhtymän tai asianomaisten kuntien ilmoitustaululla.

Pykälän 2 momentin mukaan valitusaika luetaan siitä, kun ilmoitus päätöksestä on julkaistu. Jos päätös on annettu asianomaiselle erikseen tiedoksi, valitusaika luetaan kuitenkin tiedoksisaannista.

Kuntalain (365/1995) säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 192/1994 vp) on 97 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa todettu muun ohella, että valitusaika tuolloisen lääninoikeuden päätökseen lähtisi kulumaan siitä, kun ilmoitus päätöksestä olisi julkaistu. Tämä koskisi yleensä niitä kunnan jäseniä, jotka voisivat tehdä jatkovalituksen. Jos lääninoikeuden päätös annettaisiin erikseen tiedoksi asianomaiselle eli yleensä valittajalle, asianomaisen valitusaika luettaisiin tästä henkilökohtaisesta tiedoksisaannista.

Oikeudellinen arviointi

Jatkovalitusta koskevassa kuntalain 142 §:ssä hallinto-oikeuden päätöksen tiedoksisaantia koskevat säännökset on muutettu vastaamaan saman lain 139 ja 140 §:n mukaisia tiedoksiantomenettelyjä. Tämä on merkinnyt sitä, että niiden kunnan jäsenten tai kuntayhtymän jäsenkunnan jäsenten, jotka eivät ole olleet valittajina hallinto-oikeudessa, mutta jotka hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen johdosta voivat tehdä jatkovalituksen, valitusaika alkaa kulua siitä, kun ilmoitus hallinto-oikeuden päätöksestä on julkaistu yleisessä tietoverkossa.

Kuntalain 142 §:n 2 momentti vastaa aikaisemman kuntalain 97 §:n 2 momenttia sillä erotuksella, että sana "asianomainen" on muutettu "asianosaiseksi". Korkein hallinto-oikeus katsoo, että kun otetaan huomioon, mitä jatkovalitusta koskevaan 142 §:ään liittyen on uuden kuntalain esitöissä (HE 268/2014 vp) todettu, tällä muutoksella ei ole tarkoitettu muuttaa valitusajan alkamista sellaisen muutoksenhakijan osalta, joka alun perin on tehnyt valituksen hallinto-oikeuteen kunnan jäsenenä. Valitusaika kunnan jäsenen jatkovalituksessa korkeimpaan hallinto-oikeuteen alkaa uudenkin kuntalain mukaan kulua siitä, kun hallinto-oikeuden päätös on annettu valittajalle erikseen tiedoksi.

Valituskirjelmän mukaan A:n Jätteenkuljetus/B on noutanut valituksenalaisen Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätöksen postista 2.1.2018. Hallinto-oikeudelle palautuneiden saantitodistuskappaleiden mukaan A:n Jätteenkuljetus/B on kuitenkin saanut hallinto-oikeuden päätöksen tiedokseen 31.12.2017 ja C:n Jätehuolto Ay 22.12.2017. Hallinto-oikeudelle palautuneisiin saantitodistuskappaleisiin merkittyjä tiedoksisaantipäivämääriä voidaan korkeimman hallinto-oikeuden vuosikirjaratkaisusta KHO 2014:101 ilmenevällä tavalla pitää luotettavana selvityksenä siitä, milloin päätös on annettu tiedoksi valittajille.

Säilyttääkseen puhevaltansa A:n Jätteenkuljetuksen/B:n asiakumppaneineen olisi tullut hallinto-oikeuden päätökseen liitetyn laillisen valitusosoituksen mukaan toimittaa valituskirjelmänsä korkeimpaan hallinto-oikeuteen viimeistään 30. päivänä päätöksen tiedoksisaannista, sitä päivää lukuun ottamatta. A:n Jätteenkuljetus/B asiakumppaneineen on saanut päätöksen tiedokseen 31.12.2017 ja C:n Jätehuolto Ay 22.12.2017. Valituskirjelmä olisi näin ollen tullut toimittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen ensiksi mainittu tiedoksisaantipäivä huomioon ottaen viimeistään tiistaina 30.1.2018 ja viimeksi mainittu tiedoksisaantipäivä huomioon ottaen sattuneen pyhäpäivän johdosta viimeistään maanantaina 22.1.2018. Valituskirjelmä on saapunut tänne torstaina 1.2.2018 ja siis valitusajan päätyttyä. Tämän vuoksi valitus on kuntalain 142 ja 144 §:n sekä hallintolainkäyttölain 22 §:n, 26 §:n 1 momentin ja 51 §:n 2 momentin nojalla jätettävä tutkimatta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Eija Siitari, Alice Guimaraes-Purokoski, Outi Suviranta, Maarit Lindroos ja Toomas Kotkas. Asian esittelijä Riitta Kreula.

Asia Yliopiston hallituksen päätöstä koskeva valituslupahakemus ja valitus

Muutoksenhakija A, Savonlinna

Päätös, jota valituslupahakemus ja valitus koskevat

Itä-Suomen hallinto-oikeus 28.2.2017 nro 17/0036/4

Asian aikaisempi käsittely

Itä-Suomen yliopiston hallitus on 11.4.2016 (§ 4) päättänyt:

1) Siirtää Savonlinnan kampuksella toimivan soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osaston koulutukset nykylaajuudessaan (luokanopettajankoulutus, käsityönopettajankoulutus, kotitalousopettajakoulutus, lastentarhanopettajakoulutus), Savonlinnan normaalikoulun sekä näitä tukevan filosofisen tiedekunnan hallintopalvelukeskuksen, yliopistopalveluiden sekä kirjaston toiminnan Joensuuhun aikaisintaan 1.8.2018 alkaen.

Muutostilanteessa henkilöstön ja opiskelijoiden asemaan ja osallistumiseen kiinnitetään erityistä huomiota. Toistaiseksi voimassa olevissa työsuhteissa oleville työntekijöille pyritään tarjoamaan vastaava tai siihen rinnastettava tehtävä Joensuussa. Opintojen keskeytymätön jatkuminen opiskelupaikkakunnan vaihtuessa pyritään turvaamaan opiskelijoille.

2) Organisoida 1.1.2017 alkaen yliopiston koko hallintohenkilöstön yhteen palveluyksikköön nimeltään Yliopistopalvelut, jota johtaa hallintojohtaja.

Yliopistopalveluiden tulee muodostaa hallintohenkilöstön toimenkuvista ja hallinnollisista prosesseista nykyistä yhtenäisempiä, toimivampia ja tehokkaampia kokonaisuuksia palvelemaan henkilökuntaa ja opiskelijoita. Digitalisaation tuomat mahdollisuudet on pyrittävä hyödyntämään palveluita kehittämällä.

3) Lakkauttaa Aducaten toiminnot Savonlinnan kampuksella 1.1.2017 alkaen ja määrää rehtorin aloittamaan välittömästi toimenpiteet Aducaten talouden tasapainottamiseksi.

4) Liittää terveystieteiden tiedekunnan koe-eläinkeskuksen osaksi tiedekunnan A.I. Virtanen -instituuttia 1.1.2017 alkaen.

5) Liittää yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnan matkailualan opetus- ja tutkimuslaitoksen osaksi tiedekunnan kauppatieteiden laitosta 1.1.2017 alkaen ja siirtää toiminnat Joensuun kampukselle. Toistaiseksi voimassa olevissa työsuhteissa oleville työntekijöille pyritään tarjoamaan vastaava tai siihen rinnastettava tehtävä Joensuussa huomioiden täydentävä rahoitus.

Hallitus on määrännyt rehtorin valmistelemaan näiden päätösten edellyttämät jatkotoimet ja muutokset yliopiston johtosääntöihin.

Rehtori tekee päätökset yt-neuvottelujen kohteena olleista toimenpiteistä aikaisintaan toukokuussa 2016.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Itä-Suomen hallinto-oikeus on, siltä osin kuin korkeimmassa hallinto-oikeudessa on kysymys, jättänyt muiden ohella A:n Itä-Suomen yliopiston hallituksen päätöksestä tekemän valituksen tutkimatta.

Hallinto-oikeus on perustellut ratkaisuaan jättää valitus tutkimatta seuraavasti:

Sovellettavat säännökset

Suomen perustuslain 16 §:n 3 momentin mukaan tieteen, taiteen ja ylimmän opetuksen vapaus on turvattu.

Suomen perustuslain 123 §:n 1 momentin mukaan yliopistoilla on itsehallinto sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään.

Tuomioistuinlain 4 luvun 1 §:n mukaan hallinto-oikeus käsittelee ja ratkaisee ne hallinto-oikeudelliset valitukset, hallintoriita-asiat ja muut asiat, jotka säädetään kuuluviksi sen toimivaltaan hallintolainkäyttölaissa (586/1996) tai muussa laissa.

Yliopistolain 2 §:n 1 momentin mukaan yliopiston tehtävänä on muun ohella antaa tutkimukseen perustuvaa ylintä opetusta.

Yliopistolain 3 §:n 1 momentin mukaan yliopistoilla on itsehallinto, jolla turvataan tieteen, taiteen ja ylimmän opetuksen vapaus. Itsehallintoon kuuluu päätöksenteko-oikeus sisäiseen hallintoon kuuluvista asioista.

Yliopistolain 13 §:stä ja 14 §:n 1 momentista ilmenee, että julkisoikeudellisen yliopiston hallitus kuuluu julkisoikeudellisen yliopiston toimielimiin ja että se on julkisoikeudellisen yliopiston ylin päättävä toimielin. Viimeksi mainitun pykälän 2 momentin mukaan hallituksen tehtävänä on muun ohella päättää yliopiston toiminnan ja talouden keskeisistä tavoitteista, strategiasta ja ohjauksen periaatteista sekä hyväksyä johtosäännöt ja muut vastaavat yleistä järjestäytymistä koskevat määräykset sekä päättää yliopiston toimintarakenteesta. Lisäksi tämän säännöksen 8 kohdan mukaan hallituksen tehtävänä on hyväksyä johtosäännöt ja muut vastaavat yleistä järjestäytymistä koskevat määräykset sekä päättää yliopiston toimintarakenteesta.

Yliopistolain 28 §:n mukaan yliopiston toiminnan ja hallinnon järjestämisestä määrätään yliopiston johtosäännössä ja muissa vastaavissa yliopiston sisäisissä määräyksissä.

Yliopistolain 83 a §:n 1 momentin mukaan muuhun kuin 82 ja 83 §:ssä tarkoitettuun yliopiston hallintoasiassa antamaan päätökseen sekä oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saa hakea muutosta valittamalla siihen hallinto-oikeuteen, jonka tuomiopiirissä yliopiston päätoimipaikka sijaitsee, siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään, jollei muualla laissa toisin säädetä.

Yliopistolain 84 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan yliopiston päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla, jos se koskee opetussuunnitelmaa taikka muuta opetuksen järjestelyä koskevaa määräystä.

Asiasta saatu selvitys ja oikeudellinen arvio

Hallinto-oikeus toteaa, että asiassa on ensin ratkaistava se, onko yliopiston hallituksen päätös valituskelpoinen eli onko se yliopistolain tarkoittama hallintoasiassa annettu päätös, johon voidaan hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeudessa.

Yliopisto on antamassaan lausunnossaan katsonut, että hallituksen tekemä yliopiston rakenteellista kehittämistä koskeva päätös ei ole valituskelpoinen päätös, koska se ei ole päätös hallintoasiassa. Yliopistojen hallituksessa käsiteltäviä valituskelpoisia hallintoasioita ovat ainoastaan opiskeluoikeuden peruuttamista ja opiskelijan määräaikaista erottamista koskevat päätökset. Puheena olevassa asiassa on kysymys Itä-Suomen yliopiston hallituksen tekemästä rakenteellista kehittämistä koskevasta strategisesta päätöksestä. Se on valituksia koskevin osin tehty yliopistolain 14 §:n 2 momentin ja yliopistoilla olevan autonomian perusteella. Yliopiston mukaan olisi perustuslain näkökulmasta ongelmallista, jos yliopiston autonomiaan kuuluvat päätökset toimintarakenteestaan olisivat valituskelpoisia hallintoasioita.

Hallinto-oikeus toteaa aluksi, että Itä-Suomen yliopisto on itsehallinnollinen julkisoikeudellinen laitos. Se on itsenäinen oikeushenkilö eikä kuulu valtionhallintoon. Tämä yliopiston organisatorinen asema on pohjana arvioitaessa sitä, onko kyseessä hallinto-oikeuden toimivaltaan kuuluva hallinto-oikeudellinen asia. Yliopisto hoitaa osana toimintaansa julkisoikeudellisia hallintotehtäviä. Näitä tehtäviä hoitaessaan yliopiston tekemät päätökset ovat hallintoasiaa koskevia päätöksiä.

Yliopistolakia koskevassa hallituksen esityksessä (HE 7/2009 vp) on todettu, että säännökseen lisättäisiin selvyyden vuoksi täsmennys siitä, että muutoksenhakumahdollisuus koskisi yliopiston hallintoasiassa antamia päätöksiä. Muutoksenhakumahdollisuus koskisi siten sellaisia yliopiston toimielimien ja henkilöstön päätöksiä, jotka liittyvät julkisen hallintotehtävän hoitamiseen ja joihin ei sovelleta lain oikaisumenettelyä tai valituskieltoa koskevia säännöksiä. Myös yliopistolain 83 a §:ää koskevan hallituksen esityksen (HE 230/2014 vp) mukaan pykälän 1 momentissa tarkoitetussa muussa yliopiston hallintoasiassa antamassa päätöksessä on kyse sellaisista yliopiston toimielimien ja henkilöstön päätöksistä, jotka liittyvät julkisen hallintotehtävän hoitamiseen.

Yliopiston toimielimen tekemä päätös on siis lähtökohtaisesti valituskelpoinen siinä tapauksessa, että kyseessä on hallintoasiassa annettu päätös, joka liittyy julkisen hallintotehtävän hoitamiseen. Sitä, mikä on hallintoasia, ei ole määritelty laissa. Hallituksen esityksessä hallintolaiksi ja laiksi hallintolainkäyttölain muuttamiseksi (HE 72/2002 vp) lausutaan s. 49 seuraavaa: "Ehdotetussa 1 momentissa mainittu hallintoasian käsite vastaisi lähtökohdistaan sen vakiintunutta merkityssisältöä. Hallintoasioita olisivat siten kaikki sellaiset asiat, jotka liittyvät jonkin hallinnollisen ratkaisun tekemiseen. Viranomaisen ratkaisu voi olla nimenomainen hallintopäätös, mutta myös esimerkiksi esitys, lausunnon antaminen tai suunnitelman hyväksyminen. Hallintoasia voi olla myös hallinnon sisäinen asia, jolloin sen vaikutukset jäävät hallintokoneiston sisälle." Oikeuskirjallisuudessa esimerkiksi Olli Mäenpää luonnehtii teoksessaan Hallintoprosessioikeus (2007) s. 123 hallintoasiaa seuraavasti: "Hallintolainkäyttölaissa tarkoitettuja hallintoasioita ovat esitetyn perusteella hallintopäätöksen tekeminen, oikeushallintoasiat, välitön julkisen vallan käyttö, tosiasiallinen hallintotoiminta ja julkisten palvelujen toteuttaminen samoin kuin viranomaisen sisäinen ja taloudellinen toiminta – varsinaisia yksityisoikeudellisia oikeustoimia lukuun ottamatta – sekä oikaisu- ja korjausmenettely."

Edellä lausutun perusteella hallinto-oikeus katsoo, että hallintoasia voi olla muukin viranomaisessa käsiteltävä asia kuin sellainen, jossa on kysymys jonkun oikeudesta, velvollisuudesta ja edusta ja vastaavasti hallintoasiassa tehty päätös muukin viranomaisen päätös kuin edellä mainittua asiaa koskeva päätös.

Yliopiston tehtävästä ylimmän opetuksen antajana on nimenomaisesti säädetty yliopistolain 3 §:n 1 momentissa. Yliopistolaissa ei ole säädetty tarkemmin yliopistojen toiminta-alueista tai asetettu muutoinkaan yliopistoille alueellisia tai paikallisia velvoitteita. Sen sijaan yliopistolain 28 §:stä käy ilmi, että yliopiston toimivaltaan kuuluu oman toimintansa järjestäminen. Puheena olevan kirjallisessa muodossa esitetyn päätöksen on tehnyt yliopistolakiin toimivaltansa perustava yliopiston toimielin. Voimassa olevaa yliopistolakia koskevasta hallituksen esityksestä ei käy ilmi, että hallintoasian käsite olisi ollut tarkoitus rajata vain jonkun oikeuksia, velvollisuuksia tai etua koskevissa hallintoasioissa tehtyihin päätöksiin. Näiden seikkojen perusteella hallinto-oikeus katsoo, että yliopiston hallitus on päätöstä tehdessään hoitanut julkista hallintotehtäväänsä ja että kysymyksessä on hallintoasiassa tehty päätös.

Edellä lausutun jälkeen kysymyksessä olevaa päätöstä on tarkasteltava yliopistolain 84 §:ssä säädettyjen valituskieltojen valossa. Hallinto-oikeus katsoo, että kysymyksessä on yliopistolain 84 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettu opetuksen järjestämiseen ja yliopiston yleiseen järjestäytymiseen liittyvä päätös, johon ei saa hakea muutosta valittamalla. B:n ja hänen asiakumppaneittensa esiin tuomilla Savonlinnan normaalikouluun liittyvillä seikoilla ei ole oikeudellista merkitystä tässä asiassa. Normaalikoulun osalta asiassa on ollut kysymys yliopiston päätöksestä, jolla yliopisto on omalta osaltaan päättänyt tämän koulun toiminnan lakkauttamisesta. Yliopisto ei voi yksin tekemällään päätöksellä lopettaa normaalikoulun toimintaa, jos säännökset edellyttävät myös opetusministeriön tekemää päätöstä, mutta sen on mahdollista tuoda ilmi oma kantansa. Päätökseen ei edellä lausutun perusteella saa hakea sanotun lainkohdan perusteella muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen.

Valitusten tutkimista koskevaa kysymystä ei ole aihetta arvioida toisin myöskään valittajien heidän valitusoikeudestaan tai oikeusturvan tarpeestaan esittämän johdosta. Kysymyksessä oleva päätös ei koske välittömästi valittajien oikeutta tai etua hallintolainkäyttölain 6 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla, vaikka C ja D toimivat Savonlinnan kampuksella yliopiston työntekijöinä, A ja hänen asiakumppaninsa ovat Savonlinnan normaalikoulun lasten vanhempia, yliopiston opiskelijoita ja henkilökuntaa sekä Savonlinnan kaupungissa kuntalaisina veronmaksajia ja B asiakumppaneineen Savonlinnan normaalikoulun lasten vanhempia ja päätöksellä voi tätä kautta olla tosiasiallista vaikutusta valittajien elämään. Valittajille ei voida johtaa oikeutta muutoksenhakuun myöskään perustuslain 21 §:n 1 momentin oikeusturvaa koskevasta säännöksestä tai perustuslain 6 §:n yhdenvertaisuutta tai 16 §:n sivistyksellisiä oikeuksia koskevista säännöksistä. Kunta on velvollinen järjestämään sen alueella asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta sekä oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuonna esiopetusta, joten päätös ei uhkaa oppilaiden oikeutta maksuttomaan perusopetukseen. Edellä lausuttu huomioiden valitukset on jätettävä tutkimatta.

Kun valitukset jäävät edellä lausutun perusteella tutkimatta, enempi lausuminen valittajien esittämistä valitusperusteista ja -perusteluista raukeaa.

(---)

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Perusteluissa mainitut ja

Hallintolainkäyttölaki 51 § 2 momentti

Yliopistolaki 1 § 1 ja 2 momentti ja 88 §

Perusopetuslaki 4 § 1 momentti ja 8 §

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Jukka Hartikainen, Jaana Malinen ja Marika Turunen. Esittelijä Toni Nykänen.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A on hakenut lupaa valittaa Itä-Suomen hallinto-oikeuden päätöksestä. Valituksessaan hän on vaatinut, että Itä-Suomen hallinto-oikeuden ja Itä-Suomen yliopiston hallituksen päätökset kumotaan.

A on esittänyt hakemuksensa ja vaatimuksensa tueksi muun ohella seuraavaa:

Asia on lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa tärkeää saattaa korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavaksi. Hallinto-oikeus ei ratkaisussaan ole soveltanut niitä hallinlainkäyttölain ja yliopistolain kohtia, joihin hallinto-oikeudelle tehdyssä valituksessa on viitattu. Kysymys on yliopiston hallituksen tekemästä yliopistolain 83 a §:ssä tarkoitetusta hallintopäätöksestä, joka vaikuttaa hallintolainkäyttölain 4 ja 5 §:ssä tarkoitetulla tavalla välittömästi valituksen tekijöiden oikeuteen ja etuun.

A:n asiakumppaneineen hallinto-oikeudelle tekemän valituksen mukaan päätös koskee A:n etua, oikeutta ja velvollisuutta seuraavilla perusteilla. Hän on normaalikoulun kahden oppilaan vanhempi. Päätöksellä normaalikoulun opetus siirretään 130 kilometrin päähän Joensuuhun, eli tosiasiallisesti normaalikoulun toiminta lopetetaan. Hän on myös yliopiston opiskelija. Hänet pakotetaan siirtymään Joensuun kampukselle, mistä aiheutuu merkittäviä kustannuksia. Hän on veronmaksaja, ja päätös toteutuessaan johtaa Savonlinnan ajautumiseen kriisikunnan asemaan.

Yliopiston hallituksen päätös on valituksesta tarkemmin ilmenevillä perusteilla lainvastainen.

Itä-Suomen yliopisto on antanut selityksen. Yliopisto on ensisijaisesti katsonut, että asiassa ei ole kysymys julkisen hallintotehtävän hoitamisesta eikä siinä yhteydessä hallintoasiassa annetusta päätöksestä, josta voisi valittaa yliopistolain 83 a §:n perusteella. Toissijaisesti yliopisto on yhtynyt hallinto-oikeuden päätöksessä esitettyihin perusteluihin.

Yliopistolain 30 §:n 1 momentin mukaan yliopistossa ja ylioppilaskunnassa sovelletaan hallintolakia näiden hoitaessa julkista hallintotehtävää. Lainsäätäjä on halunnut nimenomaisesti korostaa, että kaikki toiminta yliopistoissa ei ole julkisen hallintotehtävän hoitamista, koska hallintolain soveltamista yliopiston toiminnassa on rajoitettu. Yksiselitteistä vastausta sille, mikä toiminta yliopistoissa on julkisen hallintotehtävän hoitamista, ei oikeuskirjallisuudessa tai lainsäädännössä ole annettu. Arvioitaessa sitä, onko valituksenalaisessa yliopiston hallituksen päätöksessä kysymys julkisen hallintotehtävän hoitamisesta ja hallintoasiassa tehdystä päätöksestä, merkitystä on annettava ainakin seuraaville seikoille:

- yliopiston perustuslaillinen autonomia

- yliopiston ja sen hallituksen muista julkisoikeudellisista laitoksista poikkeavat roolit

- hallituksen strategiaan ja talouteen painottuvat tehtävät, jotka eivät ole tyypillistä julkisen hallintotehtävän hoitamista tai päätöksiä hallintoasioissa

- hallituksen tehtävät ja niihin liittyvä henkilöiden oikeussuojan tarve

- hallituksen jäsenten osakeyhtiötyyppinen huolellisuus- ja lojaliteettivelvoite sekä niihin liittyvä henkilökohtainen vahingonkorvausvastuu

- A:n asianosaisuuden puuttuminen.

Yliopistolaissa määriteltyjen yliopiston hallituksen tehtävien kautta voidaan todeta, että osa yliopiston hallituksen päätöksestä on julkisen hallintotehtävän hoitamista ja osa ei.

Keskeinen kysymys esillä olevassa asiassa on, onko Itä-Suomen yliopiston hallitus tehdessään valituksenalaisen päätöksensä yliopistolain 14 §:n 1 momentin 1 kohdan ja 8 kohdan perusteella hoitanut julkista hallintotehtävää ja antanut päätöksen hallintoasiassa, jolloin päätös olisi yliopistolain 83 a §:n nojalla valituskelpoineen.

Yliopiston näkemyksen mukaan kysymys on yliopiston opetusta ja tutkimusta tukevasta yliopiston toimintarakennetta koskevasta päätöksestä, joka on perustunut edellä mainittuihin yliopistolain säännöksiin ja yliopiston hallituksen strategisiin näkemyksiin asiasta. Kysymys on tältä osin sellaisesta päätöksenteosta, johon ei sovelleta hallintolakia, eikä päätös siten ole valituskelpoinen.

Yliopiston hallituksen käsittelemät hallintoasiat liittyvät ainoastaan yksittäisen opiskelijan julkisoikeudellisesti määriteltyihin oikeuksiin, etuihin ja velvollisuuksiin, kuten opiskeluoikeuden peruuttaminen ja opiskelijan määräaikainen erottaminen. Muita tehtäviään hoitaessaan yliopiston hallitus ei tee päätöstä hallintoasiassa.

Olisi ongelmallista, jos hallintoasian käsittely tulkittaisiin liian laajasti ja yliopiston strategista päätöksentekoa ja taloutta koskevat päätökset katsottaisiin hallintoasian käsittelyksi. Niiden osalta on käytössä yliopistolain 20–22 §:ssä tarkoitetut oikeussuojakeinot, eikä hallintoasioihin liittyvää muutoksenhakua tulisi esitetyssä laajuudessa ulottaa yliopiston hallituksen päätöksiin. Muutoin tilanne olisi ongelmallinen yliopiston perustuslaissa turvatun autonomian kannalta. Pelkästään yliopistolain 84 §:ssä säädetyt suppeat valituskiellot, joihin hallinto-oikeus on valituksenalaisen ratkaisunsa rakentanut, eivät riitä turvaamaan yliopiston autonomiaa ja hallituksen mahdollisuuksia hoitaa lakisääteisiä tehtäviään yliopiston edun mukaisesti.

Itä-Suomen yliopiston valituksenalaisessa päätöksessä ei voi olla kysymys hallintoasiassa annetusta päätöksestä eikä päätös siten ole yliopistolain 83 a §:n perusteella valituskelpoinen.

A ei ole käyttänyt hänelle varattua tilaisuutta vastaselityksen antamiseen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan. Valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Perustelut

Sovellettavat säännökset

Suomen perustuslain säännökset

Suomen perustuslain 21 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi.

Perustuslain 123 §:n 1 momentin mukaan yliopistoilla on itsehallinto sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään.

Yliopistolain säännökset

Yliopistolain 3 §:n 1 momentin mukaan yliopistoilla on itsehallinto, jolla turvataan tieteen, taiteen ja ylimmän opetuksen vapaus. Itsehallintoon kuuluu päätöksenteko-oikeus sisäiseen hallintoon kuuluvista asioista.

Yliopistolain 14 §:n 1 momentin mukaan julkisoikeudellisen yliopiston ylin päättävä toimielin on hallitus. Pykälän 2 momentin 1 kohdan mukaan hallituksen tehtävänä on päättää yliopiston toiminnan ja talouden keskeisistä tavoitteista, strategiasta ja ohjauksen periaatteista sekä saman momentin 8 kohdan mukaan hyväksyä johtosäännöt ja muut vastaavat yleistä järjestäytymistä koskevat määräykset sekä päättää yliopiston toimintarakenteesta.

Yliopistolain 28 §:n mukaan yliopiston toiminnan ja hallinnon järjestämisestä määrätään yliopiston johtosäännössä ja muissa vastaavissa yliopiston sisäisissä määräyksissä.

Yliopistolain 82 §:ssä säädetään oikaisumenettelystä ja 83 §:ssä valituksesta opiskelijoiden oikeusturvalautakuntaan.

Yliopistolain 83 a §:n 1 momentin mukaan muuhun kuin 82 ja 83 §:ssä tarkoitettuun yliopiston hallintoasiassa antamaan päätökseen sekä oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saa hakea muutosta valittamalla siihen hallinto-oikeuteen, jonka tuomiopiirissä yliopiston päätoimipaikka sijaitsee, siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään, jollei muualla laissa toisin säädetä.

Yliopistolain 84 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan yliopiston päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla, jos se koskee johtosääntöä tai muuta yleistä määräystä.

Yliopistolain 84 a §:n mukaan, jollei muualla laissa toisin säädetä, hallinto-oikeuden päätökseen saa hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.

Hallintolainkäyttölain päätöksen valituskelpoisuutta koskeva säännös

Hallintolainkäyttölain 5 §:n 1 momentin mukaan päätöksellä, josta saa valittaa, tarkoitetaan toimenpidettä, jolla asia on ratkaistu tai jätetty tutkimatta.

Oikeudellinen arviointi ja lopputulos

Esillä olevassa asiassa on korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistavana, olisiko Itä-Suomen hallinto-oikeuden tullut tutkia A:n valitus Itä-Suomen yliopiston hallituksen päätöksestä 11.4.2016 (§ 4), joka koskee muun ohella yliopiston Savonlinnan kampuksen toimintojen, mukaan lukien Savonlinnan normaalikoulun, siirtämistä Joensuuhun.

Korkein hallinto-oikeus katsoo, että esillä olevassa yliopiston hallituksen päätöksessä on nyt esillä olevilta osiltaan kysymys yliopistolain 3 §:ssä tarkoitetusta yliopiston sisäiseen hallintoon kuuluvasta ja lain 14 §:n 2 momentin 8 kohdassa tarkoitetusta yliopiston yleistä järjestäytymistä ja toimintarakennetta koskevasta asiasta. Yliopistolain 28 §:stä yhdessä lain 84 §:n 1 momentin 2 kohdan kanssa ilmenee, että päätöksiä, jotka yleisesti koskevat yliopiston toiminnan ja hallinnon järjestämistä, ei ole yliopistolain perusteella pidettävä valituskelpoisina päätöksinä. Oikeuskäytännössä ja oikeuskirjallisuudessa hallinnon sisäistä järjestämistä sekä välittömästi vain valtion viranomaisen järjestysmuotoa ja rakennetta koskevia päätöksiä ei ole myöskään vanhastaan pidetty hallintolainkäyttölain 5 §:n 1 momentissa tarkoitettuina valituskelpoisina päätöksinä (ks. esimerkiksi Pekka Hallberg - Pirkko Ignatius - Heikki Kanninen: Hallintolainkäyttölaki, Helsinki 1997, s. 89–90; Olli Mäenpää: Hallintoprosessioikeus, Helsinki 2007, s. 157–158). Edellä todettuun nähden yliopiston hallituksen päätöstä ei ole pidettävä hallintolainkäyttölain 5 §:n 1 momentissa tarkoitettuna päätöksenä, josta saa valittaa.

Korkein hallinto-oikeus katsoo lisäksi, että yliopiston hallituksen päätöksessä ei ole ollut kysymys A:n perustuslain 21 §:n 1 momentissa tarkoitetuista oikeuksista tai velvollisuuksista, vaikka päätökset ovatkin välillisesti voineet vaikuttaa hänen oikeusasemaansa.

Näillä perusteilla ja kun otetaan huomioon hallintolainkäyttölain 51 §:n 2 momentti, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Eija Siitari, Outi Suviranta, Timo Räbinä, Pekka Aalto ja Maarit Lindroos. Asian esittelijä Riitta Kreula.

Itä-Suomen yliopiston hallitus oli päättänyt Savonlinnan kampuksen eri toimintojen siirtämisestä Joensuuhun.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että yliopiston hallituksen päätöksessä oli kysymys yliopistolain 3 §:ssä tarkoitetusta yliopiston sisäiseen hallintoon kuuluvasta ja lain 14 §:n 2 momentin 8 kohdassa tarkoitetusta yliopiston yleistä järjestäytymistä ja toimintarakennetta koskevasta asiasta. Yliopistolain 28 §:stä yhdessä lain 84 §:n 1 momentin 2 kohdan kanssa ilmeni, että päätöksiä, jotka yleisesti koskevat yliopiston toiminnan ja hallinnon järjestämistä, ei ollut yliopistolain perusteella pidettävä valituskelpoisina päätöksinä. Oikeuskäytännössä ja oikeuskirjallisuudessa hallinnon sisäistä järjestämistä sekä välittömästi vain valtion viranomaisen järjestysmuotoa ja rakennetta koskevia päätöksiä ei ollut myöskään vanhastaan pidetty hallintolainkäyttölain 5 §:n 1 momentissa tarkoitettuina valituskelpoisina päätöksinä (ks. esimerkiksi Pekka Hallberg - Pirkko Ignatius - Heikki Kanninen: Hallintolainkäyttölaki, Helsinki 1997, s. 89–90; Olli Mäenpää: Hallintoprosessioikeus, Helsinki 2007, s. 157–158).

Korkein hallinto-oikeus myönsi asiassa valitusluvan ja pysytti hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen jättää A:n valitus tutkimatta.

Hallintolainkäyttölaki 5 § 1 momentti

Yliopistolaki 3 §, 14 § 2 momentti 8 kohta, 28 § ja 84 § 1 momentti 2 kohta

Päätös on julkaistu myös muuna päätöksenä.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Eija Siitari, Outi Suviranta, Timo Räbinä, Pekka Aalto ja Maarit Lindroos. Asian esittelijä Riitta Kreula.

Sairaalassa potilaana olleelta henkilöltä oli takavarikoitu huumausaineita. Tieto henkilön olemisesta potilaana terveydenhuollon toimintayksikössä oli julkisuuslain perusteella salassa pidettävä. Tämä tieto kuului terveydenhuollon ammattihenkilön ja hänen palveluksessaan tai muuten hänen apunaan toimivan henkilön oikeudenkäymiskaaren mukaisen todistamiskiellon piiriin. Poliisilaitoksen tietopyynnön perusteena olleessa rikosepäilyssä ei ollut kysymys sellaisesta oikeudenkäymiskaaressa tarkoitetusta rikoksesta, johon todistamiskieltoa ei sovellettaisi. Tämän vuoksi poliisilaitoksella ei ollut poliisilain perusteella oikeutta saada sairaanhoitopiiriltä huumausaineiden takavarikointia koskevaan asiakirjaan sisältyvää tietoa potilaan henkilöllisyydestä.

Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annettu laki (julkisuuslaki) 9 § 1 momentti, 10 §, 22 § 1 momentti, 24 § 1 momentti 25 kohta ja 29 § 1 momentti 1 kohta
Poliisilaki 4 luku 2 § 1 momentti
Oikeudenkäymiskaari 17 luku 14 § ja 22 § 2 momentti

Päätös, josta valitetaan

Hämeenlinnan hallinto-oikeus 4.1.2017 nro 17/0016/3

Asian aikaisempi käsittely

Sisä-Suomen poliisilaitoksen rikoskomisario on 22.4.2016 päivätyllä tietopyynnöllä pyytänyt Pirkanmaan sairaanhoitopiiriä luovuttamaan poliisilaitokselle poliisilain 4 luvun 2 §:n 1 momentin nojalla sairaanhoitopiirin hallussa olevan asiakirjan taikka tiedon, josta ilmenee, keneltä vartijat ovat Acutassa 18.2.2016 suoritetussa turvatarkastuksessa avustaessaan ottaneet epäillyt huumausaineet haltuunsa. Tällainen asiakirja on esimerkiksi Securitaksen haltuunottopöytäkirja tai tehtäväilmoitus. Securitaksesta on poliisille ilmoitettu, että sillä ei ole hallussaan pyydettyä asiakirjaa ja että asiakirjaa säilytetään sairaanhoitopiirin tiloissa. Pyyntö ei koske varsinaisia potilasasiakirjoja.

Tietopyynnössä on lausuttu lisäksi muun ohella seuraavaa:

Poliisille on 18.2.2016 kello 14.22 vartijoiden toimesta ilmoitettu, että Acutassa on potilaan repusta löytynyt 78 ekstaasitablettia ja 11 LSD-lappua. Vartijat ovat luovuttaneet aineet poliisille, joka on kirjannut haltuunotosta takavarikkopöytäkirjan, ja rikosepäilystä on kirjattu rikosilmoitus 5680/R/8969/16, epäilty huumausainerikos.

Pyydetty henkilöllisyystieto on tarpeellinen huumausainerikoksen selvittämiseksi ja pakkokeinolain 7 luvun 12 §:n mukaisen takavarikkoa koskevan ilmoittamisvelvollisuuden täyttämiseksi.

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän johtajaylilääkäri on päätöksellään 17.5.2016 (§ 64) hylännyt tietopyynnön.

Päätöksen perustelujen mukaan tietopyynnössä ei ole esitetty sellaista perustetta, jota varten tiedot tulisi luovuttaa. Asiassa ei ole kysymys törkeän rikoksen epäilystä, alaikäiseen kohdistuvasta rikoksesta eikä potilaan asemasta ja oikeuksista annetussa laissa tarkoitetusta henkeä tai terveyttä vaarantavasta uhkatilasta. Tietopyynnössä ei ole tuotu esille myöskään muuta vakavaa yleistä syytä, jonka perusteella tieto voitaisiin luovuttaa.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Hämeenlinnan hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt Sisä-Suomen poliisilaitoksen valituksen Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän johtajaylilääkärin päätöksestä.

Hallinto-oikeuden päätöksen perusteluina on lausuttu seuraavaa:

Sovellettavat säännökset

Julkisuuslain säännökset

Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (julkisuuslaki) 9 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus saada tieto viranomaisen asiakirjasta, joka on julkinen.

Julkisuuslain 22 §:n 1 momentin mukaan viranomaisen asiakirja on pidettävä salassa, jos se tässä tai muussa laissa on säädetty salassa pidettäväksi tai jos viranomainen lain nojalla on määrännyt sen salassa pidettäväksi taikka jos se sisältää tietoja, joista on lailla säädetty vaitiolovelvollisuus.

Julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 25 kohdan mukaan salassa pidettäviä viranomaisen asiakirjoja ovat, jollei erikseen toisin säädetä, muun ohessa asiakirjat, jotka sisältävät tietoja henkilön terveydentilasta tai vammaisuudesta taikka hänen saamastaan terveydenhuollon ja kuntoutuksen palvelusta.

Julkisuuslain 29 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan viranomainen voi antaa toiselle viranomaiselle tiedon salassa pidettävästä asiakirjasta, jos tiedon antamisesta tai oikeudesta tiedon saamiseen on laissa erikseen nimenomaisesti säädetty.

Poliisilain säännös esitöineen

Poliisilain 4 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan poliisilla on päällystöön kuuluvan poliisimiehen pyynnöstä oikeus saada viranomaiselta ja julkista tehtävää hoitamaan asetetulta yhteisöltä poliisille kuuluvan tehtävän suorittamiseksi tarpeelliset tiedot ja asiakirjat maksutta ja salassapitovelvollisuuden estämättä, jollei sellaisen tiedon tai asiakirjan antamista poliisille tai tietojen käyttöä todisteena ole laissa nimenomaisesti kielletty tai rajoitettu.

Poliisilain esitöiden (HE 224/2010 vp) mukaan edellä mainittu säännös vastaa asiallisesti aiemman poliisilain (493/1995) 35 §:n 1 momenttia. Viimeksi mainittua lakia koskevassa hallituksen esityksessä (HE 57/1994 vp) on sittemmin poliisilain (493/1995) 35 §:ksi tulleen säännöksen yksityiskohtaisissa perusteluissa lausuttu muun ohella seuraavaa:

"Poliisi voi tarvita virkatehtävissään myös sellaisia tietoja, jotka muu viranomainen on saanut siihen hoito-, asiakas- tai luottamussuhteessa olevalta henkilöltä. [Tällaisessa] tapauksessa poliisin tiedonhankinnan tarpeellisuus on harkittava sitä silmällä pitäen, ettei esimerkiksi sosiaali- ja terveysviranomaisia velvoiteta luovuttamaan tietojaan niin yleisesti, että yleisön luottamus näihin viranomaisiin vaarantuisi.

Tietojensaantia viranomaiselta koskevat säännökset eivät kuitenkaan oikeuttaisi poliisia saamaan muulta viranomaiselta todistelutarkoituksiin sellaista tietoa, jonka tuo viranomainen on saanut henkilöltä, joka olisi oikeutettu kieltäytymään kokonaan todistamasta asiassa.

[– –]

Pykälässä määritelty tietojensaantioikeus syrjäyttäisi muualla laissa säädetyt salassapitovelvollisuudet, ellei salassapitovelvollisuutta koskevassa säännöksessä nimenomaan kielletä tietojen luovuttamista poliisille. Kielto voidaan ilmaista myös luettelemalla tietojensaantiin oikeutetut viranomaiset mainitsematta poliisia niiden joukossa.

Jos kysymyksessä olevien tietojen käyttö todisteena on kielletty tai sitä on rajoitettu, poliisilla olisi oikeus saada tiedot vain sellaisiin tarkoituksiin, joissa niiden käyttö on todistelukieltoja ja -rajoituksia koskevien säännösten mukaan sallittua."

Oikeudenkäymiskaaren säännökset ja esityöt

Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 14 §:n 1 momentin mukaan lääkäri tai muu terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa tai sen nojalla annetussa asetuksessa tarkoitettu terveydenhuollon ammattihenkilö ei saa todistaa henkilön tai hänen perheensä terveydentilaa koskevasta arkaluonteisesta tiedosta tai muusta henkilön tai perheen salaisuudesta, josta hän asemansa tai tehtävänsä perusteella on saanut tiedon, ellei se, jonka hyväksi salassapitovelvollisuus on säädetty, suostu todistamiseen.

Saman pykälän 2 momentin mukaan tuomioistuin voi velvoittaa 1 momentissa tarkoitetun henkilön todistamaan, jos syyttäjä ajaa syytettä rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi vuotta vankeutta.

Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 22 §:n 2 momentin mukaan sillä, joka on saanut 14 §:n 1 momentissa tarkoitetun tiedon toimiessaan lainkohdassa tarkoitetun henkilön palveluksessa tai muuten hänen apunaan, on vastaava velvollisuus tai oikeus kieltäytyä todistamasta kuin vastaavassa lainkohdassa tarkoitetulla henkilöllä.

Lakivaliokunta on oikeudenkäymiskaaren 17 luvun ja siihen liittyvän todistelua yleisissä tuomioistuimissa koskevan lainsäädännön uudistamiseksi annetun hallituksen esityksen (HE 46/2014 vp) johdosta antamassaan mietinnössä (LaVM 19/2014 vp) lausunut oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 22 §:n 2 momentin osalta seuraavaa:

"Momentti tulisi sovellettavaksi muiden kuin terveydenhuollon ammattihenkilöiden kohdalla, joita koskee luvun 14 §. Käytännössä kysymykseen voisivat tulla esimerkiksi sihteerit, vastaanottovirkailijat sekä laskutuksesta ja arkistoinnista huolehtivat henkilöt. Momentin soveltamista yksittäisessä tapauksessa on harkittava perusteluissa mainitun lähtökohdan valossa: salassapito-oikeutta tai -velvollisuutta ei pidä voida kiertää niin, että kuullaan esimerkiksi lääkärin asemesta hänen alaistaan tai apuna toiminutta henkilöä. Apuna toimiminen ei ole myöskään sidottu henkilön muodolliseen asemaan, kuten palveluksessa olemiseen."

Oikeudellinen arviointi

Johtajaylilääkärin hallinto-oikeudelle antamasta lausunnosta ilmenee, että tietopyynnön kohteena oleva henkilö on ollut hoidettavana Tampereen yliopistollisen sairaalan Ensiapu Acutan eristyshuoneessa, missä yksityisen vartiointiliikkeen palvelussa oleva vartija on suorittanut hänelle sairaalan toimeksiannosta tarkastuksen, takavarikoinut epäillyt huumausaineet ja laatinut takavarikoinnista asiakirjan, jonka julkisuudesta ja salassa pidosta nyt on kyse. Hallinto-oikeus on tutustunut mainittuun asiakirjaan, joka sisältää tiedot takavarikoiduista aineista ja asiakkaan nimestä, vartijan nimikirjaimet ja allekirjoituksen sekä tiedon poliisimiehestä, jolle aineet on luovutettu. Mainittu takavarikointia koskeva asiakirja on laadittu sairaanhoitopiirin lomakepohjalle ja se on täytetty kahtena kappaleena, joista toinen on jäänyt asiakkaalle ja toinen sairaalalle.

Tiedon antaminen edellä mainittuun asiakirjaan merkitystä sairaalan asiakkaan nimestä paljastaisi tiedon siitä, että kyseinen henkilö on ollut asiakirjasta ilmenevänä ajankohtana potilaana Tampereen yliopistollisessa sairaalassa. Tällainen tieto on henkilön saamaa terveydenhuollon palvelua koskevana tietona julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 25 kohdan mukaan salassa pidettävä riippumatta siitä, sisältyykö se potilaan asemasta ja oikeuksista annetussa laissa tarkoitettuun potilasasiakirjaan vai ei.

Asiassa on seuraavaksi arvioitava, onko poliisilla poliisilain 4 luvun 2 §:n 1 momentin perusteella oikeus saada pyydetty salassa pidettävä tieto hoidettavana olleen potilaan henkilöllisyydestä. Säännöksen sanamuodon mukaan poliisilla olisi salassapitovelvollisuudesta poiketen tiedonsaantioikeus, jollei sellaisen tiedon tai asiakirjan antamista poliisille tai tietojen käyttöä todisteena ole laissa nimenomaisesti kielletty tai rajoitettu.

Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 14 §:ssä on säädetty lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattihenkilön todistamiskiellosta. Saman luvun 22 §:n 2 momentissa on säädetty lääkärin palveluksessa tai apuna toimineelle samanlaajuinen todistamiskielto. Ensiavussa potilaalle tarkastuksen suorittanutta yksityisen vartiointiliikkeen vartijaa on mahdollista perustellusti pitää mainitussa säännöksessä tarkoitettuna lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattihenkilön apuna toimineena henkilönä. Tämän lisäksi on huomattava, että poliisin pyytämä tieto on salassapidolla suojattavaa henkilöä hoitaneen terveydenhuollon toimintayksikön hallussa ja että tietopyyntö on esitetty tuon yksikön toiminnasta vastaavalle kuntayhtymälle. Tiedon antamisesta todistamiskiellolla suojattavalle edulle aiheutuvan haitan kannalta poliisin tietopyyntöön suostuminen on verrattavissa tilanteeseen, jossa sairaalan henkilökuntaan kuuluvaa kuullaan todistajana potilasta koskevasta salassa pidettävästä seikasta. Poliisilaitoksen pyytämän tiedon on näistä syistä katsottava kuuluvan terveydenhuollon ammattihenkilöitä ja näiden apuna toimivia koskevan todistamiskiellon piiriin. Esitetyn selvityksen perusteella tietopyynnön perusteena olevassa rikosepäilyssä ei ole kyse sellaisesta oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 14 §:n 3 momentissa tarkoitusta rikoksesta, jonka kohdalla mainittujen henkilöiden todistamiskielto väistyisi.

Koska poliisilaitoksen pyytämän tiedon käyttäminen todisteena tietopyynnössä ilmoitettuun tarkoitukseen on edellä esitetyn mukaisesti laissa kielletty, poliisilaitoksella ei ole oikeutta saada pyytämäänsä salassa pidettävää tietoa poliisilakiin perustuvan tiedonsaantioikeutensa nojalla. Johtajaylilääkäri on siten voinut hylätä poliisilaitoksen tietopyynnön.

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Maija-Liisa Marttila, Elina Ranz, joka on myös esitellyt asian, ja Jussi-Pekka Lajunen.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Sisä-Suomen poliisilaitos on pyytänyt lupaa valittaa Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätöksestä ja valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän johtajaylilääkärin päätökset kumotaan ja kuntayhtymä velvoitetaan luovuttamaan tietopyynnön kohteena oleva asiakirja tai tieto poliisilaitokselle.

Vaatimusten perusteluina on uudistettu aikaisemmin esitetty ja lausuttu muun ohella seuraavaa:

Keskeisin tulkintakysymys asiassa on se, onko poliisin nyt pyytämä henkilön nimeä koskeva tieto sellainen tieto, joka on potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain (potilaslaki), terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain tai julkisuuslain nojalla pidettävä salassa. Poliisi ei ole pyytänyt huumerepun omistajan potilas- tai hoitosuhdetietoja vaan ainoastaan tietoa hänen nimestään. Koska näin saatavaa nimitietoa ei ilman lisätietoja pystytä yhdistämään potilastietoon tai hoitosuhteeseen, henkilön yksityisyyden suoja ei vaarantuisi.

Tietopyynnön kohteena ei ole potilaslain 13 §:ssä tarkoitettu potilasasiakirjoihin sisältyvä tieto, vaan muunlainen teknistyyppinen tieto, joka ei nauti samanlaista suojaa kuin potilastieto. Kysymys on Tampereen yliopistollisen sairaalan ensiapupiste Acutan tiloista vartiointiliikkeen toimesta löydetyn ja huumausaineita sisältäneen repun omistajaa koskevasta tiedosta. Vartiointiliikkeen kirjaama ja toimeksiantajalleen sairaanhoitopiirille luovuttama tieto ei ilmaise edes sitä, onko repun omistaja ollut ensiavussa potilaana. Näissä tiloissa oleskelee myös muita kuin potilaan asemassa olevia henkilöitä. Salassapitosäännökset eivät kata kaikkien jossakin terveydenhuollon toimipisteessä oleskelevien henkilöiden tietoja. Kaikki terveydenhuoltoviranomaisen hallussa olevat tiedot eivät myöskään automaattisesti kuulu salassapitovelvollisuuden piiriin.

Poliisi ei missään vaiheessa ole pyytänyt muuta kuin nimitietoa, joskin johtajaylilääkärin hallinto-oikeudelle antamasta lausunnosta ilmeni, että tietopyynnön kohteena oleva henkilö oli ollut hoidettavana Tampereen yliopistollisessa sairaalassa. Hallinto-oikeus on yhdistänyt tämän uutena asiana tietoonsa tulleen seikan aiempaan tietopyyntöön ja katsonut, että tiedon antaminen repun omistajan nimestä paljastaisi hänen hoitosuhteensa. Tietopyynnön oikeellisuutta on kuitenkin arvioitava prosessin alussa käsillä olleiden seikkojen perustalta.

Poliisi joutuu normaalissa rikostutkintatyössään tekemään säännöllisesti tietopyyntöjä sosiaali- ja terveydenhuoltoviranomaisille. Yleensä kysymys on muiden kuin erittäin törkeiden rikosten selvittämisestä. Usein näissä tietopyynnöissä ei ole kysymys potilaaseen tai hänen hoitosuhteeseensa liittyvistä salassa pidettävistä tiedoista vaan teknisluonteisista tiedoista kuten tässäkin tapauksessa.

Mikäli salassa pidettävien tietojen piiri määritellään sosiaali- ja terveydenhuollossa yhtä laajasti kuin nykyisin on yhä useammin tapana, aiheutuu tästä kasvavia vaikeuksia poliisin lakisääteisten tehtävien hoitamiselle. Tietojen aiempaa laajempi salassa pitäminen näyttäisi pohjautuvan paitsi oikeudenkäymiskaaren 17 luvun muutokseen, myös sosiaali- ja terveysministeriön omaksumaan tiukkaan laintulkintaan.

Kärjistäen voidaan jopa väittää, että mikäli kaikkien sosiaali- tai terveydenhuollon toimipaikassa oleskelevien henkilöllisyyteen liittyvä tieto olisi kattavasti ja kategorisesti salassa pidettävää, tulisi esimerkiksi sairaaloista käytännössä rikosvastuusta vapaita alueita erittäin törkeitä rikoksia lukuun ottamatta.

Poliisilla on poliisilain 4 luvun 2 §:n 1 momentin nojalla katsottava olevan oikeus saada kuntayhtymältä se asiakirja tai tieto, josta ilmenee, keneltä vartijat ovat Acutassa 18.2.2016 suorittamassaan turvatarkastuksessa ottaneet poliisille luovutetut huumausaineet haltuunsa.

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän johtajaylilääkäri on selityksenään viitannut Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle antamaansa lausuntoon, jossa hän oli esittänyt muun ohella seuraavaa:

Potilaslain mukaisesti potilasasiakirjoihin sisältyvät tiedot ovat salassa pidettäviä. Tietoja voidaan luovuttaa sivulliselle vain potilaan suostumuksen tai lakiin perustuvan oikeuden perusteella. Terveydenhuollon asiakkaan (potilaan) tietojen suojaa sääntelevät myös julkisuuslaki ja laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä. Julkisuuslain perusteella jo tieto terveydenhuollon palvelusta (asiakkuus) on salassa pidettävä. Vakiintuneen tulkinnan mukaan myös tieto potilaan hoitosuhteesta on salassa pidettävä. Salassapito ei rajaudu pelkästään hoitosuhteen sisältötietojen salassapitoon.

Terveydenhuolto voi luovuttaa salassa pidettäviä potilastietoja poliisille useissa eri laissa säädetyissä tilanteissa. Tietoja voidaan luovuttaa, mikäli poliisi ilmoittaa tietopyynnössä tutkivansa törkeän rikoksen epäilyä. Terveydenhuollon ammattihenkilöllä on velvollisuus ilmoittaa asiasta poliisille, kun ammattihenkilö on hoitotoiminnan yhteydessä saanut tietoja, joiden perusteella on syytä epäillä alaikäiseen kohdistunutta seksuaali- tai pahoinpitelyrikosta. Potilaslakiin on vuonna 2015 tehty muutos, jonka mukaan terveydenhuollon ammattihenkilö tai muu terveydenhuollon toimintayksikössä työskentelevä taikka sen tehtäviä suorittava henkilö saa salassapitovelvollisuuden estämättä ilmoittaa poliisille henkeen tai terveyteen kohdistuvan uhkan arviointia ja uhkaavan teon estämistä varten välttämättömät tiedot, jos henkilö tämän lain mukaisia tehtäviä hoitaessaan on saanut tietoja olosuhteista, joiden perusteella hänellä on syytä epäillä jonkun olevan vaarassa joutua väkivallan kohteeksi.

Terveydenhuollon salassapitosäännökset eivät suojaa henkilöitä sellaisissa tilanteissa, joissa henkilö esimerkiksi piiloutuu terveydenhuollon tiloihin ilman hoidon tarvetta. Samaten esimerkiksi tilanteissa, joissa henkilö syyllistyy rikokseen sairaalaa kohtaan, voidaan epäillyn nimi luovuttaa poliisille. Kaikkia mahdollisia tietojenluovutustilanteita ei ole voitu säännellä laissa, mutta niissäkin täytyy olla kysymys hyvin painavasta intressistä, jonka suojaamista varten potilastietojen salassapidon täytyy väistyä.

Tulkinnanvaraisia tietojenluovutustilanteita ovat ne, joissa poliisin tietopyyntö koskee muun kuin törkeän rikoksen tutkintaa. Nyt on kysymys juuri tällaisen tilanteen ratkaisemisesta. Poliisilaitoksen tietopyynnössä ei esitetä mitään suoraan lakiin perustuvaa luovutusperustetta vaan pyyntöä perustellaan muilla rikoksen selvittämiseen liittyvillä perusteilla. On mahdollista, että painava yleinen etu tai esimerkiksi muun henkilön merkittävä suojan tarve oikeuttaa tietojen luovuttamiseen poliisille niin, että potilaan yksityisyyden suoja väistyy. Näissä tilanteissa on kysymys yleisen edun ja potilaan edun vertailusta. Käsillä olevassa tilanteessa poliisi ei ole esittänyt tällaista painavaa perustetta. Jotta terveydenhuolto voi oikeutetusti ja perustellusti tietoja luovuttaa, on poliisin tietopyynnössä kyettävä tuomaan tarvittavat perustelut esille.

Asiakirja, jonka tiedoista nyt on kysymys, ei ole potilasasiakirja. Tieto potilaan henkilöllisyydestä on kuitenkin yksityisyystieto ja potilaslain mukaan lähtökohtaisesti salassa pidettävä. Potilas on ollut hoidossa eristyshuoneessa, minkä vuoksi sairaalan toimeksiannosta turvallisuustehtäviä hoitavan vartiointiliikkeen työntekijä on tehnyt hänelle tarkastuksen, takavarikoinut epäillyt huumausaineet ja laatinut takavarikoinnista asiakirjan. Näin ollen asiakirjan sisältämät salassa pidettävät tiedot kuuluvat potilaslain mukaisen salassapidon piiriin.

Terveydenhuollon velvollisuus suojata potilaana olleen henkilön henkilöllisyyttä ja poliisin tiedonhankintatarpeet ovat välillä ristiriidassa keskenään. Nyt käsillä olevaan tilanteeseen liittyy useita tulkintakysymyksiä. Tämän vuoksi terveydenhuollon on ollut toimittava varovaisuusperiaatteen mukaisesti.

Sisä-Suomen poliisilaitos on vastaselityksessään uudistanut valituslupahakemuksessa ja valituksessa esittämänsä.

Korkein hallinto-oikeus on lähettänyt johtajaylilääkärille tiedoksi poliisilaitoksen vastaselityksen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii asian.

Valitus hylätään. Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Perustelut

Sovellettavat oikeusohjeet ja lain esityöt

Julkisuuslaki

Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (julkisuuslaki) 9 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus saada tieto viranomaisen asiakirjasta, joka on julkinen.

Julkisuuslain 10 §:n mukaan salassa pidettävästä viranomaisen asiakirjasta tai sen sisällöstä saa antaa tiedon vain, jos niin erikseen mainitussa laissa säädetään. Kun vain osa asiakirjasta on salassa pidettävä, tieto on annettava asiakirjan julkisesta osasta, jos se on mahdollista niin, ettei salassa pidettävä osa tule tietoon.

Julkisuuslain 22 §:n 1 momentin mukaan viranomaisen asiakirja on pidettävä salassa, jos se mainitussa tai muussa laissa on säädetty salassa pidettäväksi tai jos viranomainen lain nojalla on määrännyt sen salassa pidettäväksi taikka jos se sisältää tietoja, joista on lailla säädetty vaitiolovelvollisuus.

Julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 25 kohdan mukaan salassa pidettäviä viranomaisen asiakirjoja ovat, jollei erikseen toisin säädetä, muun ohessa asiakirjat, jotka sisältävät tietoja henkilön terveydentilasta tai vammaisuudesta taikka hänen saamastaan terveydenhuollon ja kuntoutuksen palvelusta.

Julkisuuslain 29 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan viranomainen voi antaa toiselle viranomaiselle tiedon salassa pidettävästä asiakirjasta, jos tiedon antamisesta tai oikeudesta tiedon saamiseen on laissa erikseen nimenomaisesti säädetty.

Poliisilaki

Poliisilain 4 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan poliisilla on päällystöön kuuluvan poliisimiehen pyynnöstä oikeus saada viranomaiselta ja julkista tehtävää hoitamaan asetetulta yhteisöltä poliisille kuuluvan tehtävän suorittamiseksi tarpeelliset tiedot ja asiakirjat maksutta ja salassapitovelvollisuuden estämättä, jollei sellaisen tiedon tai asiakirjan antamista poliisille tai tietojen käyttöä todisteena ole laissa nimenomaisesti kielletty tai rajoitettu.

Poliisilakia koskevan hallituksen esityksen (HE 224/2010 vp) yksityiskohtaisten perustelujen mukaan edellä mainittu säännös vastaa asiallisesti aiemman poliisilain (493/1995) 35 §:n 1 momenttia. Viimeksi mainittua lakia koskevassa hallituksen esityksessä (HE 57/1994 vp) on sittemmin poliisilain (493/1995) 35 §:ksi tulleen säännöksen yksityiskohtaisissa perusteluissa lausuttu muun ohella seuraavaa:

"Poliisi voi tarvita virkatehtävissään myös sellaisia tietoja, jotka muu viranomainen on saanut siihen hoito-, asiakas- tai luottamussuhteessa olevalta henkilöltä. [Tällaisessa] tapauksessa poliisin tiedonhankinnan tarpeellisuus on harkittava sitä silmällä pitäen, ettei esimerkiksi sosiaali- ja terveysviranomaisia velvoiteta luovuttamaan tietojaan niin yleisesti, että yleisön luottamus näihin viranomaisiin vaarantuisi.

Tietojensaantia viranomaiselta koskevat säännökset eivät kuitenkaan oikeuttaisi poliisia saamaan muulta viranomaiselta todistelutarkoituksiin sellaista tietoa, jonka tuo viranomainen on saanut henkilöltä, joka olisi oikeutettu kieltäytymään kokonaan todistamasta asiassa.

(- - -)

Pykälässä määritelty tietojensaantioikeus syrjäyttäisi muualla laissa säädetyt salassapitovelvollisuudet, ellei salassapitovelvollisuutta koskevassa säännöksessä nimenomaan kielletä tietojen luovuttamista poliisille. Kielto voidaan ilmaista myös luettelemalla tietojensaantiin oikeutetut viranomaiset mainitsematta poliisia niiden joukossa.

Jos kysymyksessä olevien tietojen käyttö todisteena on kielletty tai sitä on rajoitettu, poliisilla olisi oikeus saada tiedot vain sellaisiin tarkoituksiin, joissa niiden käyttö on todistelukieltoja ja -rajoituksia koskevien säännösten mukaan sallittua."

Oikeudenkäymiskaari

Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 14 §:n 1 momentin mukaan lääkäri tai muu terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa tai sen nojalla annetussa asetuksessa tarkoitettu terveydenhuollon ammattihenkilö ei saa todistaa henkilön tai hänen perheensä terveydentilaa koskevasta arkaluonteisesta tiedosta tai muusta henkilön tai perheen salaisuudesta, josta hän asemansa tai tehtävänsä perusteella on saanut tiedon, ellei se, jonka hyväksi salassapitovelvollisuus on säädetty, suostu todistamiseen. Pykälän 2 momentin mukaan tuomioistuin voi velvoittaa 1 momentissa tarkoitetun henkilön todistamaan, jos syyttäjä ajaa syytettä rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi vuotta vankeutta.

Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 22 §:n 2 momentin mukaan sillä, joka on saanut 14 §:n 1 momentissa tarkoitetun tiedon toimiessaan lainkohdassa tarkoitetun henkilön palveluksessa tai muuten hänen apunaan, on vastaava velvollisuus tai oikeus kieltäytyä todistamasta kuin vastaavassa lainkohdassa tarkoitetulla henkilöllä.

Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun ja siihen liittyvän todistelua yleisissä tuomioistuimissa koskevan lainsäädännön uudistamiseksi annetun hallituksen esityksen (HE 46/2014 vp) yksityiskohtaisissa perusteluissa on 14 §:n 1 momentin kohdalla lausuttu muun ohella seuraavaa:

"Henkilön terveydentilaa koskevat tiedot kuuluvat yksityisyyden suojan ydinalueelle. Lisäksi on syytä kiinnittää potilaan ja lääkärin tai muun momentissa mainitun henkilön luottamuksellisen suhteen suojaamiseen siinä tarkoituksessa, että potilas voi saada tarvitsemaansa hoitoa ja lääkitystä pelkäämättä häntä koskevien tietojen tulemista ilmi.

Luottamuksen ja yksityisyyden turvaamisen kannalta on olennaista, että arkaluonteisia tietoja voi tulla esiin koko hoitosuhteen aikana alkaen ensimmäisestä lääkärinkäynnistä jatkuen hoidon ja kuntoutuksen sekä sen jälkeen otettavan lääkityksen ajan. Siksi ei ole perusteltua sitoa todistamiskieltoa henkilön ammattinimikkeeseen. Esimerkiksi arkaluonteisia tietoja voi tulla psykologin tai psykoterapeutin tietoon, samaten kuntoutuksesta huolehtivan ammattihenkilön ja apteekissa toimivien tietoon. Siksi olennaisinta ei olisi ammattinimike, vaan terveydenhuollon ammattihenkilön tietoon tulleiden tietojen laatu. Selvää on, ettei todistamiskieltoa voida hyväksyä kierrettävän esimerkiksi niin, että kuullaan hoitotoimenpiteestä määränneen lääkärin asemesta sitä, joka käytännössä huolehtii toimenpiteen täytäntöönpanosta, kuten fysioterapeuttia.

Ratkaisussa KKO 2011:91 on todettu asian luonnetta koskevana tulkintana olevan, että todistamiskielto koskisi seikkoja, joiden ilmaiseminen olisi potilaalle vahingollista. Ratkaisussa on toisaalta painotettu yksityisyyden ja luottamuksellisen tiedonvaihdon suojaa ja katsottu, että salassapitovelvollisuutta tulisi tulkita laajasti. Voimassa olevan lain mukaista asian luonnetta viittaavaa edellytystä ei enää laissa olisi, vaan se korvattaisiin henkilön terveydentilaa koskevalla arkaluonteisella tiedolla ja muulla henkilön tai hänen perheensä salaisuudella. Käytettyä käsitteistöä siten yhdenmukaistettaisiin oikeudenkäynnistä yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 9 §:n 1 momentin 2 kohdan kanssa, jonka mukaan oikeudenkäyntiasiakirja on pidettävä salassa siltä osin kuin se sisältää arkaluonteisia terveydentilaa koskevia tietoja.

Lähtökohtana edelleen olisi korkeimman oikeuden ratkaisussa omaksuttu kanta siitä, että todistamiskielto koskisi tietoja, joiden paljastaminen olisi potilaalle vahingollista ja jotka siksi yleensä halutaan pitää salassa. Objektiivisesti arvioiden potilaan kannalta selvästi edullisia tietoja ei siten koskisi todistamiskielto. Luottamussuhteen ja yksityisyyden suojan vuoksi potilaan näkökulmaan on kuitenkin kiinnitettävä erityistä huomiota etenkin, koska aina ei voida sanoa, millaisen tiedon paljastuminen voidaan yleisesti hyväksytysti katsoa haitalliseksi ja millaisen tiedon paljastumista potilas pitäisi itselleen haitallisena."

Lakivaliokunnan mietinnössä (LaVM 19/2014 vp) on oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 14 §:n 1 momentin osalta lausuttu seuraavaa:

"Ehdotetun 1 momentin mukaan lääkärit ja muut terveydenhuollon ammattihenkilöt eivät pääsäännön mukaan saa todistaa henkilön tai hänen perheensä terveydentilaa koskevasta arkaluonteisesta tiedosta tai muusta henkilön tai perheen salaisuudesta.

Henkilön terveydentilaa koskevat seikat ovat yleisen salassapitovelvollisuuden alaisia. Todistamiskiellon osalta on kuitenkin punnittava oikeudenkäyntiin liittyvän näytön saamisen tarvetta suhteessa esimerkiksi yksityiselämään. Tältä osin merkitystä on myös sillä, että oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain (370/2007) 9 §:n mukaan istunto voidaan pitää suljetuin ovin käsiteltäessä henkilön terveydentilaan liittyviä seikkoja. Tällaisia tietoja sisältävät oikeudenkäyntiasiakirjat voidaan lain 24 §:n mukaan määrätä salassa pidettäviksi.

Ehdotettu arkaluonteisuuden käsite vastaisi oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 9 §:n 1 momentin 2 kohtaa. Sitä on käsitelty mainitun pykälän perusteluissa (HE 13/2006 vp, s. 40-41). Niiden mukaan henkilön yksityiselämään, terveydentilaan, vammaisuuteen tai sosiaalihuoltoon liittyvää tietoa ei oikeudenkäynnin korostetusta julkisuudesta johtuen tarvitse sinällään suojata niin voimakkaasti kuin tiedon ollessa muun viranomaisen kuin tuomioistuimen hallussa. Esimerkiksi pahoinpitelyasian asianomistajaa koskeva lääkärintodistus on tyypillisesti sellainen asiakirja, joka ei ole lain mukaan muutoin kuin poikkeuksellisesti suoraan lain nojalla salassa pidettävä. Arkaluonteisista terveydentilatiedoista olisi pahoinpitelyasiassa kysymys lähinnä esimerkiksi silloin, jos pahoinpitely olisi aiheuttanut asianomistajalle mielenterveyteen liittyviä sairauksia tai vammat ilmenisivät sukuelimien alueella.

Valiokunnan mukaan todistamiskieltoa ei tule laajentaa ehdotettua laajemmin kysymyksiin, joissa ei ole painavaa intressiä rajoittaa todistelua."

Lakivaliokunnan mietinnössä on oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 22 §:n 2 momentin osalta lausuttu seuraavaa:

"Ehdotetun pykälän 2 momentin mukaan mm. asianajajan ja lääkärin palveluksessa olevalla tai apuna toimineella on sama oikeus kieltäytyä todistamasta kuin asianajajalla tai lääkärillä. Momentti tulisi sovellettavaksi muiden kuin terveydenhuollon ammattihenkilöiden kohdalla, joita koskee luvun 14 §. Käytännössä kysymykseen voisivat tulla esimerkiksi sihteerit, vastaanottovirkailijat sekä laskutuksesta ja arkistoinnista huolehtivat henkilöt. Momentin soveltamista yksittäisessä tapauksessa on harkittava perusteluissa mainitun lähtökohdan valossa: salassapito-oikeutta tai -velvollisuutta ei pidä voida kiertää niin, että kuullaan esimerkiksi lääkärin asemesta hänen alaistaan tai apuna toiminutta henkilöä. Apuna toimiminen ei ole myöskään sidottu henkilön muodolliseen asemaan, kuten palveluksessa olemiseen."

Lähtökohta

Sisä-Suomen poliisilaitoksen tietopyyntö Pirkanmaan sairaanhoitopiirille on koskenut asiakirjaa tai tietoa, josta ilmenee, keneltä vartijat olivat Tampereen yliopistollisen sairaalan ensiavussa Acutassa 18.2.2016 suoritetussa turvatarkastuksessa ottaneet sittemmin poliisille luovutetut huumausaineet haltuunsa. Tietopyynnön mukaan pyydetty henkilöllisyystieto on tarpeellinen huumausainerikoksen selvittämiseksi ja pakkokeinolain 7 luvun 12 §:n mukaisen takavarikkoa koskevan ilmoittamisvelvollisuuden täyttämiseksi.

Asiassa on kysymys henkilön terveyteen liittyvän tiedon suojan ulottuvuudesta tilanteessa, jossa käsillä on myös intressi selvittää epäilty rikos.

Oikeudellinen arviointi

Tieto siitä, että henkilö on ollut terveydenhuollon toimintayksikössä potilaana, on julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 25 kohdassa tarkoitettu henkilön terveydentilaa tai saamaa terveydenhuollon palvelua koskeva tieto, joka sanotun lainkohdan perusteella on salassa pidettävä.

Poliisilaitoksen asiassa pyytämä henkilöllisyystieto ilmenee Tampereen yliopistollisen sairaalan hallussa olevasta sairaanhoitopiirin lomakepohjalle laaditusta vartijan täyttämästä asiakirjasta, joka koskee huumausaineiksi epäiltyjen aineiden takavarikointia ja luovuttamista poliisille. Korkein hallinto-oikeus on tutustunut tähän asiakirjaan.

Asiakirjasta itsestään ei ilmene, onko henkilö, jolta huumausaineet on takavarikoitu, ollut sairaalassa potilaana vai muussa tarkoituksessa. Kysymys ei myöskään ole potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain mukaisesta potilasasiakirjasta, joka olisi mainitun lain perusteella salassa pidettävä.

Poliisilaitoksen tietopyynnön mukaan vartijat olivat ilmoittaneet poliisille, että huumausaineet oli löydetty potilaan repusta. Näissä olosuhteissa asian arvioinnissa on lähtökohdaksi otettava, että poliisilaitoksen pyytämä edellä tarkoitetusta asiakirjasta ilmenevä henkilöllisyystieto on julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 25 kohdan perusteella salassa pidettävä. Tieto siitä, että kysymyksessä oleva henkilö on ollut sairaalassa nimenomaan potilaana, ilmenee lisäksi Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän johtajaylilääkärin päätöksestä ja lausunnosta hallinto-oikeudelle.

Asiassa on seuraavaksi arvioitava, onko poliisilaitoksella poliisilain 4 luvun 2 §:n 1 momentin perusteella oikeus saada pyytämänsä salassa pidettävä tieto hoidettavana olleen potilaan henkilöllisyydestä. Säännöksen mukaan poliisilla on oikeus saada viranomaiselta ja julkista tehtävää hoitamaan asetetulta yhteisöltä poliisille kuuluvan tehtävän suorittamiseksi tarpeelliset tiedot ja asiakirjat salassapitovelvollisuuden estämättä, jollei sellaisen tiedon tai asiakirjan antamista poliisille tai tietojen käyttöä todisteena ole laissa nimenomaisesti kielletty tai rajoitettu.

Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 14 §:ssä säädetään lääkärin ja muun terveydenhuollon ammattihenkilön todistamiskiellosta. Pykälän 1 momentin mukaan terveydenhuollon ammattihenkilö ei saa todistaa muun ohella henkilön tai hänen perheensä terveydentilaa koskevasta arkaluonteisesta tiedosta, josta hän asemansa tai tehtävänsä perusteella on saanut tiedon, ellei se, jonka hyväksi salassapitovelvollisuus on säädetty, suostu todistamiseen. Pykälän 2 momentin mukaan tuomioistuin voi velvoittaa 1 momentissa tarkoitetun henkilön todistamaan, jos syyttäjä ajaa syytettä rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi vuotta vankeutta. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 22 §:n 2 momentissa säädetään terveydenhuollon ammattihenkilön palveluksessa tai muuten apuna toimineelle samanlaajuinen todistamiskielto ja -velvollisuus.

Henkilön yksityisyyden suojan toteutumisen kannalta on olennaista, että tieto henkilön hoitosuhteesta terveydenhuollon toimintayksikköön jää hänen niin halutessaan luottamukselliseksi. Tällaisen tiedon luottamukselliseksi jääminen on lisäksi keskeinen tekijä koko terveydenhuoltojärjestelmän yleisiä toimintaedellytyksiä ajatellen. Tähän nähden poliisilaitoksen pyytämä henkilöllisyystieto on oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 14 §:n 1 momentissa tarkoitettu henkilön terveydentilaa koskeva arkaluonteinen tieto, jota sanotun lainkohdan ja oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 22 §:n 2 momentin mukainen todistamiskielto koskee. Asiakirjoista ilmenevän selvityksen perusteella tietopyynnön perusteena olevassa rikosepäilyssä ei ole kysymys sellaisesta oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 14 §:n 2 momentissa tarkoitusta rikoksesta, jonka kohdalla mainittu todistamiskielto väistyisi.

Koska poliisilaitoksen pyytämän tiedon käyttäminen todisteena tietopyynnössä ilmoitettuun tarkoitukseen on edellä esitetyn mukaisesti laissa kielletty, poliisilaitoksella ei ole oikeutta saada pyytämäänsä salassa pidettävää henkilöllisyystietoa poliisilakiin perustuvan tiedonsaantioikeutensa nojalla. Johtajaylilääkäri on siten voinut hylätä poliisilaitoksen tietopyynnön.

Lopputulos

Edellä lausutun vuoksi ja kun otetaan huomioon korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Pekka Vihervuori sekä oikeusneuvokset Kari Kuusiniemi, Hannu Ranta, Mika Seppälä ja Jaakko Autio. Asian esittelijä Mikko Rautamaa.

Se, että rakennuspaikka sijaitsi Natura 2000 -verkostoon kuuluvalla alueella, ei sellaisenaan edellyttänyt ELY-keskuksen lausunnon pyytämistä rakennuslupahakemuksesta. Koska alue oli kuitenkin sisällytetty myös valtioneuvoston 20.12.1990 tekemällä periaatepäätöksellä hyväksyttyyn valtakunnalliseen rantojensuojeluohjelmaan, rakennuslupahakemuksesta olisi tullut pyytää ELY-keskuksen lausunto. Asiassa oli tämän vuoksi tapahtunut menettelyvirhe, joka oli voinut olennaisesti vaikuttaa päätökseen. Hallinto-oikeuden oli ELY-keskuksen kantelun johdosta tullut poistaa rakennuslupapäätös, jolla rakennuspaikalle oli myönnetty rakennuslupa vapaa-ajanasunnolle.

Maankäyttö- ja rakennuslaki 133 § 3 momentti

Maankäyttö- ja rakennusasetus 60 § 1 momentti

Hallintolainkäyttölaki 59 § 1 momentti

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Kuusiniemi, Riitta Mutikainen, Mika Seppälä, Kari Tornikoski ja Jaakko Autio. Asian esittelijä Vesa Manninen.

Asia Hyödyllisyysmallin rekisteröintiä koskeva valitus

Valittaja Forchem Oy, Rauma

Päätös, jota valitus koskee

Markkinaoikeus 17.12.2015 nro 899/15

Asian tausta ja aikaisempi käsittely

Arizona Chemical on 9.2.2011 hakenut hyödyllisyysmallia keksinnölle nimeltä ”Rasvahappokoostumus”. Hakemus on muunnettu patenttihakemuksesta 20022129, joka on tehty 3.12.2002.

Patentti- ja rekisterihallitus on rekisteröinyt 22.3.2011 Arizona Chemicalille edellä mainitun hakemuksen tarkoittaman hyödyllisyysmallin numerolla 9153.

Forchem Oy on 8.7.2011 tehnyt Patentti- ja rekisterihallitukselle vaatimuksen Arizona Chemicalin hyödyllisyysmallin numero 9153 rekisteröinnin julistamisesta kokonaan mitättömäksi.

Arizona Chemical on toimittanut 17.10.2011 rekisteröinnin mitättömäksi julistamista koskevan vaatimuksen käsittelyn aikana Patentti- ja rekisterihallitukselle muutetut suojavaatimukset ja pyytänyt hyödyllisyysmallin rekisteröinnin pysyttämistä voimassa sanottujen muutettujen suojavaatimusten mukaisena.

Patentti- ja rekisterihallitus on 7.11.2012 tekemällään päätöksellä julistanut hyödyllisyysmallin numero 9153 rekisteröinnin mitättömäksi osittain ja pysyttänyt sanotun hyödyllisyysmallin rekisteröinnin voimassa Arizona Chemicalin 17.10.2011 Patentti- ja rekisterihallitukselle toimittamien supistettujen suojavaatimusten mukaisessa muodossa.

Forchem Oy on valittanut päätöksestä patentti- ja rekisterihallituksen valituslautakuntaan.

Asia on patentti- ja rekisterihallituksen valitusasioiden käsittelysä annetun lain kumoamisesta annetun lain (1130/2013) voimaanpanosta annetun lain 2 §:n nojalla siirtynyt markkinaoikeuden käsiteltäväksi hallintolainkäyttölaissa säädetyllä tavalla.

Markkinaoikeuden ratkaisu

Markkinaoikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt valituksen.

Markkinaoikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

1 Kysymyksenasettelu

Asiassa on ensisijaisesti kyse siitä, onko kysymyksessä olevien suojavaatimusten mukainen keksintö esitetty hyödyllisyysmallioikeudesta annetun lain (hyödyllisyysmallilaki) 6 §:n edellyttämällä tavalla niin selvästi, että alan ammattimies voi selityksen perusteella käyttää keksintöä, ja onko suojavaatimuksissa ilmaistu täsmällisesti se, mitä kysymyksessä olevalla hyödyllisyysmallilla halutaan suojata. Toiseksi asiassa on kyse siitä, onko mainittujen suojavaatimusten mukainen keksintö uusi ja eroaako se olennaisesti siitä, mikä on tunnettua tekniikan tason mukaisista ratkaisuista.

2 Sovellettavat oikeusohjeet

Hyödyllisyysmallilain 1 §:n 1 momentin mukaan se, joka on tehnyt keksinnön, tai se, jolle keksijän oikeus on siirtynyt, voi hakemuksesta saada hyödyllisyysmallioikeuden keksintöön ja siten yksinoikeuden sen ammattimaiseen hyväksikäyttöön sen mukaan kuin mainitussa laissa säädetään.

Hyödyllisyysmallilain 2 §:n 1 momentin mukaan keksinnön tulee olla uusi siihen verrattuna, mikä on tullut tunnetuksi ennen hyödyllisyysmallioikeutta koskevan hakemuksen tekemispäivää ja lisäksi selvästi erota siitä.

Hyödyllisyysmallilain säätämiseen johtaneiden lainvalmistelutöiden (HE 232/1990 vp) mukaan hyödyllisyysmallin keksinnöllisyysvaatimus on alhaisempi kuin patentilta vaadittava keksinnöllisyys. Selvällä erolla tarkoitetaan, että keksintö ei saa olla aivan ilmeisesti johdettavissa aikaisemmin tunnetusta eikä ratkaisu saa olla itsestään selvä keskitason ammattimiehelle.

Hyödyllisyysmallilain 6 §:n 2 momentin mukaan hyödyllisyysmallihakemuksen tulee sisältää keksinnön selitys ja tarvittavat kuvat sekä täsmällisesti ilmaistuna se, mitä halutaan suojata (suojavaatimus). Selityksen tulee olla niin selvä, että ammattimies voi sen perusteella käyttää keksintöä.

Hyödyllisyysmallilain 19 §:n 1 momentin mukaan hyödyllisyysmallin rekisteröinti tulee julistaa kokonaan tai osittain mitättömäksi sitä koskevan vaatimuksen johdosta, jos rekisteröinti tarkoittaa keksintöä, joka ei täytä mainitun lain 1 §:n 2–4 momentissa ja 2 §:ssä säädettyjä vaatimuksia tai rekisteröinti tarkoittaa keksintöä, jota ei ole esitetty niin selvästi, että ammattimies voi sen perusteella käyttää keksintöä.

Hyödyllisyysmallilain 21 §:n 1 momentin mukaan rekisteriviranomaisen on julistettava hyödyllisyysmallin rekisteröinti mitättömäksi, jos siihen on mainitun lain 19 §:n 1 momentissa säädetty peruste. Jos hyödyllisyysmallioikeuden haltija on toimittanut uuden suojavaatimuksen, se on mitätöinnin kohteena.

3 Kysymyksessä olevan hyödyllisyysmallin kohteena oleva keksintö

Valituksenalaisen Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksen mukaisesti kysymyksessä oleva hyödyllisyysmallin rekisteröinti on pysytetty voimassa rekisteröinnin haltijan 17.10.2011 antamien suojavaatimusten mukaisena. Edellä mainitut suojavaatimukset käsittävät itsenäisen mäntyöljyrasvahappokoostumusta koskevan suojavaatimuksen 1 ja siihen liittyvät epäitsenäiset suojavaatimukset 2–12, itsenäisen, polttoaineen lisäainetta koskevan suojavaatimuksen 13 sekä itsenäisen polttoainetta koskevan suojavaatimuksen 14 ja siihen liittyvät epäitsenäiset suojavaatimukset 15–17.

Kysymyksessä oleva keksintö on määritelty edellä mainitussa itsenäisessä suojavaatimuksessa 1 seuraavasti:

”1. Mäntyöljyrasvahappokoostumus tunnettu siitä, että koostumus sisältää:

i) enemmän kuin 10 % C18:3-rasvahappoja,

ii) enemmän kuin 30 % C18:2-rasvahappoja,

iii) vähemmän kuin 35 % C18:1-rasvahappoja,

iv) vähemmän kuin 1,5 % tyydyttyneitä rasvahappoja,

v) enemmän kuin 90 % tyydyttymättömiä rasvahappoja,

vi) vähemmän kuin 1 % C18:0-rasvahappoja, ja

vii) vähemmän kuin 2 % hartsihappoja,

aikaansaamaan koostumuksen parannetun matalien lämpötilojen stabiilisuuden ja että mainitun mäntyöljyrasvahappokoostumuksen samennuspiste on alhaisempi kuin -4 ºC.”

Kysymyksessä oleva keksintö on määritelty edellä mainitussa itsenäisessä suojavaatimuksessa 13 seuraavasti:

”13. Suojavaatimuksen 1 mukaista mäntyöljyrasvahappokoostumusta käsittävä polttoaineen lisäaine tunnettu siitä, että se on stabiili lämpötilassa alle -4 ºC.”

Kysymyksessä oleva keksintö on määritelty edellä mainitussa itsenäisessä suojavaatimuksessa 14 seuraavasti:

”14. Mäntyöljyrasvahappolisäaineen sisältävä polttoaine tunnettu siitä, että mainittu polttoaine sisältää tehokkaan määrän suojavaatimuksen 1 mukaista matalissa lämpötiloissa stabiilia mäntyöljyrasvahappo-voitelunparantajaa, joka on stabiili lämpötilassa alle -4 ºC.”

4 Selityksen riittävyys ja suojavaatimusten täsmällisyys

Valittaja on esittänyt, että kysymyksessä olevaa keksintöä ei ole esitetty niin selvästi, että alan ammattimies voisi selityksen perusteella käyttää keksintöä ja päästä kysymyksessä olevan itsenäisen suojavaatimuksen 1 mukaiseen koostumukseen. Edelleen valittaja on esittänyt, että itsenäisen suojavaatimuksen 1 perusteella on epäselvää, saavutetaanko suojavaatimuksen mukainen samennuspiste aina suojavaatimuksessa määritellyillä rasvahappojen pitoisuuksilla vai tarvitaanko haluttuun samennuspisteeseen pääsemiseksi lisävalintoja.

Markkinaoikeus toteaa, että kysymyksessä olevan hyödyllisyysmallin selityksessä (s. 10) on nimenomaisesti määritelty, että ”mäntyöljyrasvahapot” tarkoittavat raakamäntyöljystä tislaamalla saatavia rasvahappoja. Selityksessä (s. 7) on myös todettu, että valmistuksessa käytettävä raakamäntyöljy valitaan sen rasvahappokonsentraation ja -tyypin perusteella, koska tislauksen aikana tapahtuu vain pieniä muutoksia. Edelleen selityksessä (s. 10) on selostettu ne tavanomaiset tislausvaiheet, jotka kuuluvat kysymyksessä olevan koostumuksen valmistukseen. Selityksen mukaan haluttu rasvahappokoostumus voidaan valmistaa myös sekoittamalla eri lähteistä saatuja rasvahappoja.

Kysymyksessä olevan hyödyllisyysmallin suojavaatimuksissa on puolestaan esitetty täsmälliset raja-arvot tiettyjen, koostumukseen sisältyvien rasvahappojen määrille (painoprosentteina rasvahappokoostumuksen kokonaispainosta). Myös tavoiteltu koostumuksen samennuspiste on esitetty täsmällisenä lukuarvona, jonka on katsottava toteutuvan suojavaatimuksen mukaisilla koostumuksilla.

Lisäksi hyödyllisyysmallin selityksessä (s. 5–6, yhtälö I) on esitetty, miten rasvahappojen konsentraatioiden perusteella on laskettavissa koostumuksen samennuspistettä kuvaava samennuspistekertoimen arvo.

Edellä esitetty huomioon ottaen markkinaoikeus katsoo, että alan ammattimies voi selityksen perusteella ilman kohtuutonta vaivaa ja tutkimustyötä käyttää keksintöä ja valmistaa kysymyksessä olevan hyödyllisyysmallin mukaista mäntyöljyrasvahappokoostumusta. Edelleen myös hyödyllisyysmallin suojavaatimuksissa on katsottava ilmaistun täsmällisesti se, mitä hyödyllisyysmallilla halutaan suojata.

Valittaja on edellä mainitun lisäksi esittänyt, kuinka hyödyllisyysmallin selityksen esimerkeissä 1 ja 2 tislaamalla saadut koostumukset eivät ole kysymyksessä olevan itsenäisen suojavaatimuksen 1 mukaisia.

Markkinaoikeus toteaa, että hyödyllisyysmallin rekisteröinnin mitättömäksi julistamista koskevaa asiaa Patentti- ja rekisterihallituksessa käsiteltäessä Arizona Chemical on toimittanut muutetut suojavaatimukset. Tässä yhteydessä suojavaatimuksia on rajoitettu siten että, esimerkkien koostumukset eivät sinänsä vastaa täysin kysymyksessä olevan suojavaatimusasetelman itsenäisen suojavaatimuksen 1 mukaista koostumusta. Hyödyllisyysmallin selitystä ja siinä esitettyjä esimerkkejä kokonaisuutena tarkasteltaessa kyseistä seikkaa ei ole kuitenkaan pidettävä merkityksellisenä sen suhteen, voiko alan ammattimies selityksen perusteella käyttää keksintöä.

5 Uutuus ja keksinnöllisyys

5.1 Tunnettu tekniikka

Asiaa markkinaoikeudessa käsiteltäessä on tunnetun tekniikan osalta viitattu seuraaviin valituksenalaisessa Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksessä mainittuihin viitejulkaisuihin:

D1 Tuotetiedot, Sylfat®2LT, tammikuu 2000

D2 Tuotetiedot, Sylfat®2LT, helmikuu 2003

D3 Rasvahappokoostumuksen GC-analyysi, marraskuu 2007

D4 Sylfat®2LT Hintatiedot, joulukuu 1999

D5 Sähköpostiviestit A. Purcellin ja R. Caprottin välillä, 2007

D6 Kopio ASTM Standarditestausmenetelmästä D5771

D7 Forchem Oy, Tuotekuvaus, 1994

D8 EP 1209215 A2

D9 "Tall Oil and its Uses", Pulp Chemicals Association (1965), sivut 1–3, 12–19 ja 30–33

D10 J. M. F. Nogueira: Refining and Separation of Crude Tall- Oil Components; Separation Science and Technology, 31(17), sivut 2307–2316, 1996

D11 B. Holmbom: Constituents of Tall Oil, A Study of Tall Oil Processes and Products; Academic Dissertation; the Faculty of Chemical Engineering of the Åbo Akademi; 1978

D12 Investigations in Turkish Tall Oil, 1979, s. 15–19, 26–35, 60–67, 122–124.

Valittaja on lisäksi viitannut valituksessaan seuraaviin viitejulkaisuihin:

D13 D. G. Hayes et al.: Urea-Based Fractionation of Seed Oil Samples Containing Fatty Acids and Acylglycerols of Polyunsaturated and Hydroxy Fatty Acids, JAOCS, vol.77, no.2(2000)

D14 M. Snåre: Development of Next Generation Biodiesel Technology – Catalytic Deoxygenation of Renewables, Åbo Akademi University, väitöskirja, 2006, sivu 3 sekä viitteet.

5.2 Itsenäisen suojavaatimuksen 1 uutuus

Valittaja on esittänyt, että kysymyksessä olevan itsenäisen suojavaatimuksen 1 mukaista keksintöä ei olisi pidettävä uutena edellä mainittuun viitejulkaisuun D13 nähden. Valittaja on viitannut mainitun viitejulkaisun D13 taulukossa 4 esitettyyn koostumukseen B3-e. Kyseinen koostumus B3-e sisältää rasvahappoa C18:3 52,6 prosenttia ja rasvahappoa C18:2 46,3 prosenttia. Mainittujen rasvahappojen sulamispisteistä on pääteltävissä, että myös koostumuksen samennuspiste on kysymyksessä olevan itsenäisen suojavaatimuksen 1 mukaisesti alhaisempi kuin -4 ºC.

Kysymyksessä olevan hyödyllisyysmallin itsenäinen suojavaatimus 1 kohdistuu mäntyöljyrasvahappokoostumukseen. Hyödyllisyysmallin selityksessä on nimenomaisesti määritelty, että mäntyöljyrasvahapoilla tarkoitetaan raakamäntyöljystä tislaamalla saatavia rasvahappoja. Edellä mainittu viitejulkaisu D13 koskee sen sijaan muun ohella erilaisten siemenöljyjen koostumuksia ja mainittujen siemenöljyjen urea-pohjaista fraktiointia. Mainitusta viitejulkaisusta D13 ei tunneta mäntyöljyrasvahappojen koostumuksia.

Edellä esitetty huomioon ottaen markkinaoikeus katsoo, että kysymyksessä olevan itsenäisen suojavaatimuksen 1 mukainen mäntyöljyrasvahappokoostumus on uusi siihen nähden, mikä on tunnettua edellä mainitusta viitejulkaisusta D13.

5.3 Itsenäisen suojavaatimuksen 1 keksinnöllisyys

Valittaja on esittänyt, että kysymyksessä olevan itsenäisen suojavaatimuksen 1 mukainen keksintö ei eroa selvästi siitä, mikä on ollut tunnettua valituksenalaisessa Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksessä mainittujen viitejulkaisujen D8 ja D1 yhdistelmän perusteella. Viitejulkaisun D8 osalta valittaja on viitannut erityisesti siinä esitettyyn esimerkkiin (kappale 0064) ja taulukkoon (Tabelle 1, kappale 0065) ja edellä mainituissa kohdissa esitettyyn koostumukseen A1.

Edellä mainittu viitejulkaisu D8 koskee polttoaineen lisäaineena käytettävää, paraffiinidispersanttia sisältävää rasvahappokoostumusta, jolla pyritään saamaan aikaan hyvät voitelevuusominaisuudet sekä hyvä stabiilisuus alhaisissa lämpötiloissa. Markkinaoikeus toteaa, että mainitussa viitejulkaisussa D8 on annettu vain monityydyttymättömien rasvahappojen kokonaismäärä (60 prosenttia) ja oleiinihapon (C18:1) määrä (30 prosenttia). Edellä mainittu koostumus A1 on puolestaan mäntyöljyrasvahappokoostumus, joka sisältää 30 prosenttia oleiinihappoa (C18:1), 60 prosenttia linoli- ja muita monityydyttymättömiä rasvahappoja sekä 4 prosenttia tyydyttyneitä rasvahappoja.

Edellä mainitussa viitejulkaisussa D1 on puolestaan kyse tuote-esitteestä, joka koskee SYLFAT®2LT-nimistä mäntyöljykoostumusta. Kyseisen esitteen mukaan mainittu koostumus on valmistettu puhdistamalla valikoiduista raakamäntyöljylajeista. Viitejulkaisun D1 mukainen koostumus sisältää 30 prosenttia oleiinihappoa (C18:1), 64 prosenttia linoli- ja muita monityydyttymättömiä rasvahappoja sekä 2 prosenttia tyydyttyneitä rasvahappoja.

Valittaja on edellä mainitun viitejulkaisun D1 osalta viitannut lisäksi siihen, että viitejulkaisun D1 mukainen koostumus olisi ollut valituksenalaisessa Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksessä mainitun viitejulkaisun D3 mukaisen analyysin kohteena, ja viitannut tämän tueksi myös sanotussa päätöksessä mainittuihin viitejulkaisuihin D2, D4 ja D5. Markkinaoikeus toteaa, että mainituista viitejulkaisuista ensinnäkin viitejulkaisu D4 käsittää ainoastaan kopioita sähköpostiviesteistä, joissa on käsitelty edellä mainitussa viitejulkaisussa D1 mainitun tuotteen hinta- ja teknisiä tietoja. Itse rasvahappokoostumuksen osalta viitejulkaisu D4 ei sisällä mitään uutta viitejulkaisusta D1 ilmenevään nähden. Viitejulkaisujen D2, D3 ja D5 osalta on puolestaan todettavissa, etteivät ne ole tulleet julkisiksi ennen kysymyksessä olevan hyödyllisyysmallihakemuksen tekemispäivää. Muutoinkaan viimeksi mainituista viitejulkaisuista ei kuitenkaan ilmene mitään sellaista, jonka perusteella olisi todettavissa, että edellä mainitun viitejulkaisun D3 mukainen analyysi on koskenut edellä mainitun viitejulkaisun D1 tarkoittamaa rasvahappokoostumusta. Edellä lausuttuun nähden ei viitejulkaisun D1 ja sen mukaisen rasvahappokoostumuksen osalta jäljempänä suoritettavassa tarkastelussa ole annettavissa merkitystä edellä mainituille viitejulkaisuille D2–D5.

Markkinaoikeus toteaa, että edellä mainitussa viitejulkaisussa D8 on annettu vain monityydyttymättömien rasvahappojen kokonaismäärä (60 prosenttia) ja oleiinihapon (C18:1) määrä (30 prosenttia), joista laskettuna tyydyttymättömien rasvahappojen kokonaismäärä on lähellä kysymyksessä olevan itsenäisen suojavaatimuksen 1 mukaista määrää (> 90 prosenttia). Viitejulkaisussa D8 ei ole kuitenkaan esitetty erikseen monityydyttymättömien rasvahappojen C18:3 ja C18:2 osuutta. Rasvahapon C18:3 osalta mainitussa viitejulkaisussa D8 ei ole myöskään esitetty mitään sen vaikutuksesta kylmäominaisuuksiin. Myös viitejulkaisussa D8 esitetyn koostumuksen A1 tyydyttyneiden rasvahappojen määrä (4 prosenttia) poikkeaa selvästi kysymyksessä olevan itsenäisen suojavaatimuksen 1 mukaisesta määrästä (˂ 1,5 prosenttia).

Myös edellä mainitun viitejulkaisun D1 mukainen koostumus eroaa kysymyksessä olevan itsenäisen suojavaatimuksen 1 mukaisesta koostumuksesta samalla tavalla kuin edellä käsitellyn viitejulkaisun D8 mukainen koostumus. Viitejulkaisussa D1 ei myöskään ole käsitelty erityisesti rasvahapon C18:3 merkitystä koostumuksen kylmäominaisuuksille. Mainittu viitejulkaisu D1 ei siten sisällä edellä mainittuun viitejulkaisuun D8 nähden mitään vaihtoehtoista ratkaisua hyvien kylmäominaisuuksien saavuttamiseksi. Viitejulkaisu D1 ei myöskään sisällä mitään sellaista, jonka olisi katsottava motivoivan alan ammattimiestä luopumaan mainitun viitejulkaisun D8 mukaisesta paraffiinidispersantin käytöstä.

Edellä mainittujen viitejulkaisujen D8 ja D1 yhdistelmän ei edellä lausutun valossa ole siten katsottava antavan mitään lisäopetusta siihen nähden, mikä käy ilmi jo mainittuja viitejulkaisuja yksinäänkin tarkasteltaessa.

Edellä esitetty huomioon ottaen markkinaoikeus katsoo, että kysymyksessä oleva itsenäisen suojavaatimuksen 1 mukainen koostumus eroaa selvästi siitä, mikä on tunnettua niin edellä mainitusta viitejulkaisusta D8 kuin edellä mainitusta viitejulkaisusta D1 samoin kuin mainittujen viitejulkaisujen D8 ja D1 yhdistelmän perusteella.

6 Johtopäätös

Valituksessa ei ole esitetty sellaisia perusteita, joiden nojalla kysymyksessä olevan hyödyllisyysmallin rekisteröinti olisi julistettava mitättömäksi. Valitus on näin ollen hylättävä.

Asian ovat ratkaisseet markkinaoikeuden jäsenet Jussi Karttunen, Reima Jussila, Erkki Tiala ja Pekka Salomaa.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Forchem Oy on valituksessaan vaatinut, että markkinaoikeuden päätös kumotaan ja hyödyllisyysmalli 9153 julistetaan mitättömäksi kokonaisuudessaan.

Forchem Oy on perustellut vaatimuksiaan muun ohella seuraavasti:

Keksinnön riittävä kuvaus

Itsenäisen suojavaatimuksen 1 mukaista keksintöä ei ole kuvattu hyödyllisyysmallissa riittävän tarkasti, jotta alan ammattimies voisi sen perusteella käyttää keksintöä, eli päästä suojavaatimuksen mukaiseen koostumukseen.

Suojavaatimuksen 1 perusteella on epäselvää, saavutetaanko suojavaatimuksen mukainen samennuspiste aina suojavaatimuksessa määritellyillä rasvahappojen pitoisuuksilla, vai tarvitaanko haluttuun samennuspisteeseen pääsemiseksi lisävalintoja.

Yhtälö I

Samennuspistearvon ennustamiseen käytettävä yhtälö I on puutteellinen. Yhtälö ei kuvaa tapaa, jolla päästään suojavaatimuksen mukaiseen koostumukseen. Yhtälö on vain tapa, jolla olemassa olevan koostumuksen samennuspistearvoa voi mahdollisesti ennustaa, mikäli tarkkaa arvoa ei haluta tai pystytä mittaamaan.

Yhtälö ei anna luotettavaa arvoa, vaan esimerkkien perusteella arvo voi vaihdella paljonkin. Selityksen esimerkkien 1, 2, 4 ja 6 koostumukset ovat alkuperäisten suojavaatimusten mukaan olleet keksinnön mukaisia.

Näiden mitatut samennuspistearvot ovatkin olleet alhaiset vaihdellen -11 ºC:n ja -18 ºC:n välillä. Koostumusten yhtälöllä I lasketut samennuspistekertoimet vaihtelevat kuitenkin merkittävästi 0,25 ja -0,52 välillä.

Näin ollen koostumuksilla, joiden konsentraatiot aikoinaan sisältyivät annettuihin rajoihin, ja joiden samennuspisteet eroavat toisistaan korkeintaan 7 asteella, on kuitenkin yhtälön I mukaisesti samennuspistekertoimet, jotka vaihtelevat suuresti. Vaihteluväli on 0,77 ja se eroaa hyödyllisyysmallin selityksessä annetusta rajasta 0,28.

Tarkasteltaessa yhtälön I konsentraatiokertoimia voidaan myös nähdä, että hartsihappojen (jotka eivät ole rasvahappoja) merkitys yhtälön lopputulokseen on toiseksi suurin kaikista yhtälön komponenteista (kerroin H=17), ja että suojavaatimuksessa 1 mainitsemattomien C16:0-rasvahappojen merkitys (kerroin A=6,2) on suurempi kuin suojavaatimuksessa mainittujen C18:3-rasvahappojen merkitys (kerroin G=-5,1). Vastaavasti, tyydyttyneisiin rasvahappoihin kuuluvien (ja näin ollen merkityksellisten) C20:0-rasvahappojen merkitys yhtälön samennuspistekertoimeen on melkein olematon (kerroin D=0,075).

Kun kaikki nämä yhtälön piirteet yhdistetään, voidaan todeta, että jo hyödyllisyysmallijulkaisu on sellaisenaan osoittanut, ettei yhtälö I sovellu samennuspistearvon laskemiseen. Samaan ennustus(epä-)tarkkuuteen voi päästä vain arvioimalla koostumuksen eri rasvahappojen osuuksia.

Rasvahappojen lähteet

Hyödyllisyysmallin selitysosassa esitetyt perusteet rasvahappokoostumuksen aikaan saamiseen ovat ristiriitaiset.

Suojavaatimuksen 1 kohde on ”Mäntyöljyrasvahappokoostumus”, jonka käsitteen alan ammattimies voisi ilman hyödyllisyysmallin selitysosan apua tulkita eri tavoin. Se voisi tarkoittaa;

a) koostumusta, joka koostuu rasvahapoista, jotka ovat peräisin mäntyöljystä;

b) koostumusta, jonka komponenteista ainakin rasvahapot ovat peräisin mäntyöljystä;

c) koostumusta, joka sisältää, muiden rasvahappojen ja muiden komponenttien ohella, sellaisia rasvahappoja, jotka ovat peräisin mäntyöljystä tai

d) koostumusta, joka sisältää, muiden komponenttien ohella, rasvahappoja, jotka tyypiltään vastaavat sellaisia rasvahappoja, joita löytyy mäntyöljystä.

Patentti- ja rekisterihallinnon lausunnossa sekä markkinaoikeuden päätöksessä on todettu ristiriitaisesti selitykseen viitaten, että haluttuun mäntyöljyrasvahappokoostumukseen voitaisiin päästä vain tislaamalla raakamäntyöljyä mutta toisaalta myös sekoittamalla eri lähteistä saatavia rasvahappoja. Suojavaatimuksen 1 kohdassa halutaan yhtäältä rajoittaa rasvahappolähde ainoastaan raakamäntyöljyyn ja toisaalta laajentaa suojaa koskemaan useista lähteistä saatuja rasvahappoja.

Rasvahappokoostumuksen aikaan saamiseen viittaavien kohtien ristiriita todistaa, että hyödyllisyysmallin selitysosa tukee edellä mainittua vaihtoehtoa d).

Rasvahappokoostumuksen aikaan saaminen

Selityksen perusteella on selvää, että tavoitteena on lopullinen rasvahappokoostumus, jossa on paljon C18:3- ja C18:2-rasvahappoja, ja jonka samennuspiste on alle -4 ºC.

Hyödyllisyysmallin selityksen perusteella käy myös ilmi, että suojavaatimuksen 1 mukainen koostumus olisi mahdollista saada aikaan joko tislaamalla raakamäntyöljystä, mikä edellyttää sopivan raakamäntyöljyn valintaa, tai sekoittamalla vain sopivia, eri lähteistä saatuja rasvahappoja.

Ensimmäisen valmistustavan ongelmana on, ettei se aina anna haluttua lopputulosta. Esimerkiksi selitysosan sivun 7 (viimeinen kappale) edullisen raakamäntyöljyn selitys ja esimerkki antavat ristiriitaiset opetukset raakamäntyöljyn valintavaiheesta.

Selitysosan sivun 7 raakamäntyöljyn valintaa käsittelevä kappale on myös puutteellinen siltä osin, että siinä mainitaan vain osa rasvahappotyypeistä.

Mainitsematta jäävät kaikki hyödyllisyysmallin alkuperäisessä suojavaatimuksessa 1 mainitut konsentraatiot, jotka ovat kuitenkin hyödyllisyysmallin perusteella merkittäviä, koska selitysosan mukaan on mahdollista ennustaa melko tarkkaan tislatun mäntyöljyrasvahappokoostumuksen rasvahappojakauma alkuperäisen raakamäntyöljyn rasvahappokonsentraation ja –tyypin perusteella, koska tislauksen aikana tapahtuu vain pieniä muutoksia.

Ei voida olettaa, että raakamäntyöljyn rasvahappokonsentraatiot ovat täysin lopullista rasvahappokoostumusta vastaavia, koska muutoksia kuitenkin tapahtuu. Muutokset jäävät kuitenkin epäselviksi, erityisesti kun hyödyllisyysmallin esimerkin 1 raakamäntyöljyn tislaukset antavat erilaiset lopulliset rasvahappokoostumukset esimerkeissä 1 ja 2. Näissä lopullisissa rasvahappokoostumuksissa muun muassa tyydyttyneiden rasvahappojen kokonaiskonsentraatiot eroavat toisistaan huomattavasti.

Hyödyllisyysmallin suojavaatimuksen 1 mukaisen rasvahappokoostumuksen aikaansaamiseen tarvittava raakamäntyöljyn valintavaihe on siten puutteellisesti kuvattu.

Pohjoismaiset mäntyöljytislaajat ovat tislanneet, ja siis valinneet, selitysosan mukaista raakamäntyöljyä jo vuosikymmenten ajan, sillä skandinaavinen mäntyöljy on selitysosan mukaista.

Esimerkit

Hyödyllisyysmallin esimerkit eivät tue suojavaatimusten mukaista keksintöä. Suojavaatimukseen 1 17.10.2011 tehdyt lisärajoitukset eivät ole teknisiä piirteitä.

Markkinaoikeuden päätöksessä on esitetty, että alan ammattimies voisi selityksen perusteella käyttää keksintöä siitä huolimatta, että esimerkeissä 1 ja 2 tislatut koostumukset eivät sisälly hyödyllisyysmallin itsenäisen suojavaatimuksen 1 rajoihin.

Tämä voisi olla kohtuullinen tulkinta, mikäli alan ammattimiehelle olisi selvää, mitkä edut saavutetaan suojavaatimukseen tehdyillä lisärajoituksilla, joiden perusteella näiden esimerkkien koostumukset jäivät suojavaatimuksen suojapiirin ulkopuolelle.

Tarkasteltaessa selitysosaa ja esimerkkejä kokonaisuutena, käy ilmi, että esimerkkien koostumuksilla saavutetaan kaikki halutut edut. Esimerkkien 1, 2, 4 ja 6 koostumusten mitatut samennuspisteet ovat riittävän alhaiset. Hyödyllisyysmallin selitysosan mukaan näillä esimerkkien koostumuksilla on siten haluttu ”matalien lämpötilojen stabiilisuus”.

Hyödyllisyysmallista puuttuu selkeästi piirteet, jotka selventäisivät kuinka suojavaatimuksen 1 mukainen koostumus on mahdollista saavuttaa ja millainen olisi sen konsentraatiojakauma. Keksintö ei ole riittävän tarkasti kuvattu.

Uutuus

Suojavaatimuksen tulkinta

Hyödyllisyysmallin selityksen mukaan keksinnön rasvahappokoostumuksen rasvahapot saadaan mäntyöljystä, kasvirasvahapoista ja/tai eläinrasvahapoista.

Koska käsite ”vähemmän kuin” voidaan tulkita avoimeksi rajaksi, joka sisältää arvon 0 %, voidaan suojavaatimuksen 1 kyseiset käsitteet sisältävät kohdat poistaa suojavaatimuksesta. Jäljelle jäisi vain suojavaatimuksen mukaan välttämättömät rasvahapot. Tällä tavalla saadaan suojavaatimuksen 1 suojapiiriin sisältyvä suoritusmuoto, jonka mukaan koostumus sisältää pelkästään:

i) enemmän kuin 10 % C18:3-rasvahappoja,

ii) enemmän kuin 30 % C18:2-rasvahappoja, ja

iii) enemmän kuin 90 % tyydyttymättömiä rasvahappoja.

Tarvittavaa C18:3- ja C18:2-rasvahappojen seosta on kuvattu lukemattomissa julkaisuissa, kuten viitejulkaisussa D13.

Hyödyllisyysmallin selitysosan perusteella käsite mäntyöljyrasvahappokoostumus ei rajoitu koostumukseen, jonka rasvahapot välttämättä olisivat peräisin mäntyöljystä, vaan käsite viittaa koostumukseen, jonka rasvahapot vastaavat tyypiltään sellaisia rasvahappoja, joita löytyy mäntyöljystä. Näitä rasvahappoja löytyy myös kasvirasva- ja eläinrasvalähteistä.

Julkaisu D13 uutuudenesteenä

Edellä esitetyn pohjalta, hyödyllisyysmallin itsenäisen suojavaatimuksen 1 aihepiiri sekä suojavaatimusten 13 ja 14 aihepiirit, jotka viittaavat mainittuun suojavaatimukseen 1, ovat tunnettuja viitejulkaisusta D13.

Esimerkiksi julkaisun D13 taulukossa 4 kuvataan tämänkaltainen koostumus (B3-e), joka C18:3- ja C18:2-rasvahappojen lisäksi sisältää ainoastaan jäämiä tyydyttyneistä rasvahapoista. Kyseisen koostumuksen rasvahapot ovat peräisin purasruohon öljystä, eli kasvilähteestä. Kyseisen B3-e-koostumuksen C18:3-rasvahappopitoisuus on 52,6 % (eli >10 %) ja sen C18:2-rasvahappopitoisuus on 46,3 % (eli >30 %). Koska näiden yhteenlasketuksi kokonaispitoisuudeksi tulee 98,9 %, myös kolmas välttämätön piirre täyttyy (eli tyydyttymättömiä rasvahappoja on >90 %).

Tyypillisesti käytettävä C18:3-rasvahappo on linoleenihappo (julkaisun D13 taulukossa 4 on käytetty γ-linoleenihappoa), ja tyypillisesti käytettävä C18:2-rasvahappo on linolihappo.

Julkaisun D12 taulukosta 17 voidaan nähdä, että kyseisiä linoleeni- ja linoli-rasvahappoja löytyy myös mäntyöljystä (tai raakamäntyöljystä), joten kyseessä on hyödyllisyysmallin selitysosan mukainen mäntyöljyrasvahappokoostumus.

Mäntyöljyn rasvahappoja on kuvattu myös julkaisuissa D9, D10 ja D11.

Linoleenihapon sulamispiste on tunnetusti –17 °C. Vastaavasti, linolihapon sulamispiste on tunnetusti –9 °C. Kyseiset sulamispisteet ovat ominaisuuksia, jotka sekä hyödyllisyysmallin rasvahapoilla että julkaisun D13 rasvahapoilla on ollut. Näiden tukena voidaan myös esittää julkaisun D14 ote väitöskirjasta, jossa on yhteenvetona mainittu sulamispistearvot, jotka olivat alan ammattimiehen tiedossa selkeästi ennen hyödyllisyysmallin alkupäivää.

Voidaan olettaa, että kyseisiä julkaisun D13 kahta komponenttia sekoittamalla saadaan aikaan koostumus, jonka samennuspiste ei ole ainakaan merkittävästi korkeampi kuin linolihapon sulamispiste. Alan ammattimies olettaisikin, että kyseisen julkaisun D13 monityydyttymättömien rasvahappojen seoksen samennuspiste olisi -9 °C ja -17 °C välillä.

Tähän seikkaan viitataan myös hyödyllisyysmallin selitysosassa mainitsemalla, että nämä monityydyttymättömät komponentit ovat ne, jotka antavat matalan samennuspisteen ja parannetun matalien lämpötilojen stabiilisuuden.

Etenkin koska julkaisun D13 seoksessa on selkeästi enemmän sekä C18:3- että C18:2-rasvahappoja kuin hyödyllisyysmallin mukaan vaaditaan, voidaan siis olettaa, että tällä seoksella on vielä alhaisempi samennuspistearvo kuin hyödyllisyysmallin esimerkkikoostumuksilla ja vastaavasti vielä parempi matalien lämpötilojen stabiilisuus.

Hyödyllisyysmallin suojavaatimuksen 1 (ja siihen viittaavien vaatimusten) kaikki olennaiset piirteet käyvät ilmi julkaisusta D13, jolloin suojavaatimuksen aihepiiriltä puuttuu uutuus ja hyödyllisyysmallirekisteröinti tulisi julistaa mitättömäksi.

Selvä ero

Hyödyllisyysmallin itsenäisen suojavaatimuksen 1 aihepiiri, sekä suojavaatimusten 13 ja 14 aihepiirit, jotka viittaavat mainittuun suojavaatimukseen 1, eivät eroa selvästi tunnetusta tekniikasta.

D8 edustaa lähintä tunnettua tekniikkaa, koska se koskee mäntyöljyrasvahappokoostumusta (sisältäen muun muassa edellä mainitun linolihapon), ja koska siinä pyritään saavuttamaan parannettu stabiliteetti, erityisesti kylmässä säässä (D8, [0001], sekä [0064], koostumus A1).

D8 kuvaa (käyttäen mahdollisuuksien mukaan suojavaatimuksen 1 terminologiaa) mäntyöljyrasvahappokoostumusta (D8, s. 17, koostumus A1), tunnettu siitä, että koostumus sisältää

i) ja ii) 60 % (eli enemmän kuin 30 % + 10 %) C18:2-rasvahappoja ja C18:3-rasvahappoja, (D8, s. 17, koostumus A1)

iii) vähemmän kuin 35 % C18:1-rasvahappoja, (30 % D8, s. 17, koostumus A1)

iv) vähemmän kuin 5 % tyydyttyneitä rasvahappoja (D8, s. 3, rivi 34), esim. 4 % (D8, s. 17, koostumus A1),

v) vähintään 90 % tyydyttymättömiä rasvahappoja, (D8, s. 3, rivi 36),

aikaansaamaan koostumuksen parannetun matalien lämpötilojen stabiilisuuden (D8, s. 2 – 3), ja että mainitun mäntyöljyrasvahappokoostumuksen jähmepiste on < -9 °C (D8, s. 17 – 19, erityisesti taulukko 1, koostumus V1).

Julkaisu D8 sisältää suoritusmuodon, jonka mukaan koostumus sisältää mainittujen rasvahappojen lisäksi 0,01 % dispersanttia. Tämän suoritusmuodon mukaisen dispersantin aiheuttama muutos kokonaispitoisuuksissa on merkityksetön, eikä kyseistä pitoisuutta ole merkitty jäljempänä esitettyihin arvoihin.

Dispersantti johtaa siihen, etteivät koostumuksen yhteen lasketut rasvahappopitoisuudet välttämättä anna tulokseksi 100 %, mutta sama pätee myös hyödyllisyysmallin suojavaatimuksen 1 pitoisuuksiin.

Käsite ”rasvahappokoostumus” voi merkitä myös rasvahappoja sisältävää (ei rasvahapoista koostuvaa) koostumusta, ja toiseksi, suojavaatimuksessa 1 erikseen mainitut hartsihapot eivät myöskään ole rasvahappoja, ja niitä voi sisältyä koostumukseen jopa lähes 2 % (eli selkeästi enemmän kuin 0,01 %).

Mainitsemattomia komponentteja voi sisältyä myös suojavaatimuksen 1 mukaiseen koostumukseen. Esimerkiksi koostumuksen valmistamisen raaka-aineeksi soveltuva puu sisältää yhdisteitä, jotka vastaavat julkaisun D8 komponenttia, eli polaarisia typpeä sisältäviä yhdisteitä.

Edes samanlaisen, dispersantiksi soveltuvan yhdisteen käyttö ei ole poissuljettu hyödyllisyysmallissa, eikä muita mahdollisesti samennuspisteen arvoon vaikuttavia yhdisteitä.

Koska suojavaatimuksen 1 mukaan, mäntyöljyrasvahappokoostumus voi sisältää niinkin vähän kuin 90 % rasvahappoja, muita komponentteja voi olla läsnä jopa 10 %.

Taulukko 1 kuvaa niitä pääasiallisia piirteitä, joiden perusteella suojavaatimus 1 eroaa julkaisusta D8. Koska hyödyllisyysmallin haltijakin on myöntänyt, että julkaisun koostumusta A1 voidaan verrata hyödyllisyysmallin koostumukseen, sitä käytetään seuraavassa vertailuun.

Taulukko 1. Hyödyllisyysmallin suojavaatimuksen 1 ja julkaisun D8 koostumuksen A1 vertailu

Suojavaatimus 1; D8, A1

< 1,5 % tyydyttyneitä rasvahappoja (RH:ja); 4 % tyydyttyneitä RH:ja

> 90 % tyydyttymättömiä RH:ja; 90 % tyydyttymättömiä RH:ja

< 1 % C18;0 RH:ja; ?

< 2 % hartsihappoja; ?

Hyödyllisyysmallin mukaan, kaikkien koostumuksen piirteiden yhteinen ominaisuus on, että ne antavat koostumukselle sen matalien lämpötilojen stabiilisuuden, erityisesti alhaisen samennuspisteen, joka suojavaatimuksen 1 mukaan on alle -4 °C.

Ei kuitenkaan ole osoitettu mikä näistä piirteistä antaisi juuri halutut ominaisuudet. Selitysosassa edullisia pitoisuuksia on esitetty pitkä lista, mutta tämän listan läpikäyminen ja eri vaihtoehtojen kokeilu olisi kohtuutonta alan ammattimiehelle.

Julkaisun D8 taulukosta 1 (esimerkit V1 ja V8) voidaan nähdä, että koostumuksella A1, joka sisältää 90 % tyydyttymättömiä rasvahappoja ja 4 % tyydyttyneitä rasvahappoja, on jähmepiste, joka on -9 °C, ja samennuspiste, joka on -27 °C, jolloin koostumuksella A1 selkeästi on matalien lämpötilojen stabiilisuus.

Mainittu koostumuksen A1 samennuspiste on mitattu naftassa, jolloin viitejulkaisun ja hyödyllisyysmallin arvot ovat vaikeasti verrattavissa.

Toista mainittua arvoa, eli jähmepistettä, ei kuitenkaan ole mitattu tässä liuottimessa. Julkaisut D1 ja D2 koskevat hyvin samankaltaista mäntyöljyrasvahappokoostumusta kuin hyödyllisyysmallin suojavaatimuksissa on kuvattu. Näissä on esitetty rasvahappokoostumukselle sekä sen samennuspiste että sen jähmepiste.

Julkaisujen D1 ja D2 perusteella jähmepiste, joka on -9 °C (eli sama kuin D8:ssa), vastaa samennuspistettä, joka on -6 °C (eli suojavaatimuksen mukainen, alle -4 °C).

Näin ollen, hyödyllisyysmallilla ratkaistava ongelma on tuottaa vaihtoehtoinen tapa, jolla saadaan parannettu matalien lämpötilojen stabiilisuus (ja haluttu samennuspiste).

Tällainen vaihtoehtoinen tapa on valmistaa julkaisun D1 kuvaama tuote. D1 sellaisenaan antaa vaihtoehtoisen tavan saavuttaa parannettu matalien lämpötilojen stabiilisuus, koska D1:n koostumus antaa samennuspisteen, joka on noin –6 °C.

Koska julkaisujen D1 ja D8 koostumukset vastaavat hyvin läheisesti toisiaan, ja koska niillä saavutettavat jähmepisteet ovat identtiset, alan ammattimies yhdistäisi näiden opetukset.

D1:n kuvaama tuote täyttää myös suojavaatimuksen 1 rasvahappojakauman tekniset ehdot.

Julkaisun D1

- tyydyttyneiden rasvahappojen pitoisuus on 2 % (suojavaatimuksen raja-arvo: alle 1,5 %),

- C18:1-rasvahappojen pitoisuus on 30 % (alle 35 %), ja

- monityydyttymättömien rasvahappojen pitoisuus on 64 % (yli 10 % C18:3 + yli 30 % C18:2 = yli 40 %), jolloin

- tyydyttymättömien rasvahappojen kokonaispitoisuus on 94 % (yli 90 %),

- hartsihappojen pitoisuus on vaihdellut välillä 1,0 – 2,0, ja tyypilliseksi arvoksi on esitetty 1,8 (alle 2 %).

Julkaisusta D2 puolestaan käy ilmi, että tyydyttyneiden rasvahappojen pitoisuus, joka tyypillisesti on 2, voi (tavallisen vaihtelun piirissä) olla jopa 2,5, jolloin oikea vaihteluväli on 1–2,5 %.

D2 kuvaa vastaavaa tuotetta kuin D1, paitsi että D2 on laadittu myöhemmin (2003). Kuten D1:n ja D2:n vertailusta käy ilmi, mitään olennaisia muutoksia ei ole voinut tapahtua vuosien 2000 ja 2003 välillä koostumuksen olennaisiin piirteisiin. Julkaisut D4 ja D5 osoittavat myös, ettei olennaisia muutoksia ole tehty.

On hyvin tunnettua, että tällaiset pitoisuudet vaihtelevat, esimerkiksi vuodenaikojen vaihtumisen myötä.

Vastaavasti, samennuspistearvojen mittausten tarkkuuksiin on jätettävä vaihteluväli, kuten käy ilmi julkaisusta D6.

Ainoat epäselväksi jäävät seikat liittyen D1:n sisältöön, ovat C18:0-rasvahappojen pitoisuus sekä monityydyttymättömien rasvahappojen jakauma.

Julkaisun D3 perusteella, julkaisun D1 koostumuksen C18:0-pitoisuus on kuitenkin ollut hyvin lähellä arvoa 1, ja kun otetaan huomioon tyydyttyneiden rasvahappojen pitoisuuden vaihteluväli, tämä arvo täyttää suojavaatimuksen ehdon.

Julkaisun D3 perusteella myös mainittu D1:n koostumuksen monityydyttymättömien rasvahappojen jakauma täyttää suojavaatimuksen ehdot. Laskettuna kahden suoritetun analyysin tulosten keskiarvona, C18:2- ja C18:3-rasvahappojen pitoisuudet ovat 48,47 % ja vastaavasti 10,525 %. Nämä pyöristyvät hyödyllisyysmallin suojavaatimuksen 1 mukaisesti arvoihin 48 % ja 11 % ja siten täyttävät selkeästi patenttivaatimuksen 1 raja-arvot.

Edelleen koska julkaisu D1 todistaa, että mainittu vaikutus saadaan aikaan myös tämän julkaisun koostumuksella, jakauman valinta patenttivaatimuksen 1 määrittelemällä tavalla on katsottava umpimähkäiseksi.

Näin ollen hyödyllisyysmallin suojavaatimus 1 ja siihen viittaavat vaatimukset ei eroa selvästi julkaisujen D8 ja D1 yhdistelmästä, jolloin hyödyllisyysmallirekisteröinti tulisi julistaa mitättömäksi.

Myös julkaisun D7 sisältämä koostumus VALKE TOFA 2 vastaa läheisesti hyödyllisyysmallin suojavaatimuksen 1 mukaista koostumusta, jolloin sitä voidaan käyttää esteenä hyödyllisyysmallin selvälle erolle, yhdistettynä julkaisuun D8.

Patentti- ja rekisterihallitus on valituksen johdosta antamassaan lausunnossa katsonut, että ei ole syytä muuttaa markkinaoikeuden valituksenalaista päätöstä. Patentti- ja rekisterihallitus on perustellut vaatimustaan muun ohella seuraavasti:

Koska viitejulkaisut D2, D3, D5 ja D14 eivät ole olleet julkisia kohteena olevan hakemuksen tekemispäivänä 3.12.2002, ei niitä ole otettu huomioon lausunnossa.

Suojavaatimukset sisältävät kolme itsenäistä suojavaatimusta (1, 13 ja 14). Valituksen kohteena olevan hyödyllisyysmallin suojavaatimus 1 kohdistuu nimenomaan mäntyöljyrasvahappokoostumukseen ja näin ollen koko hyödyllisyysmallin suojapiiri kohdistuu mäntyöljyrasvahappokoostumukseen.

Suojavaatimusta tulkittaessa voidaan selitystä käyttää apuna. Hyödyllisyysmallin selityksen sivulla 10 on määritelty, että mäntyöljyrasvahapot tarkoittaa raakamäntyöljystä tislaamalla saatavia rasvahappoja.

Hyödyllisyysmallin selityksen sivulla 4 mainitaan, että rasvahapot saadaan mäntyöljystä, kasvirasvahaposta ja/tai eläinrasvahapoista. Valituksen kohteena oleva hyödyllisyysmalli on saatettu vireille muuntamalla patenttihakemus hyödyllisyysmalliksi. Kyseinen patenttihakemus on alun perin kohdistunut laajempaan rasvahappokoostumukseen, josta suojapiiri on supistunut mäntyöljyrasvahappokoostumukseen jo ennen patenttihakemuksen muuntamista hyödyllisyysmalliksi. Kun vaatimusten suojapiiriä supistetaan, saattaa hakemuksen selitykseen jäädä vaatimusten suojapiirin ulkopuolelle kuuluvia osia, koska selityksen korjaus on hakijalle hyödyllisyysmallimäärityksissä suotu mahdollisuus. Suojavaatimus kuitenkin määrittelee hyödyllisyysmallin suojapiirin selityksen sijaan. Hyödyllisyysmallisuojaa ei haeta rasvahappokoostumukselle vaan mäntyöljyrasvahappokoostumukselle. Rasvahappojen lähde ei siten ole ristiriitainen.

Valituksenalaisesta päätöksestä ilmeten selityksessä on tuotu esille, että valmistuksessa käytettävä raakamäntyöljy valitaan sen rasvahappokonsentraation ja -tyypin perusteella, koska tislauksessa tapahtuu vain pieniä muutoksia. Lisäksi selityksessä on tuotu esille ne tavanomaiset tislausvaiheet, jotka kuuluvat esillä olevan koostumuksen valmistukseen. Ei ole syytä olettaa, että alan ammattimies ei pystyisi valmistamaan suojavaatimuksessa 1 määritellyn samennuspisteen omaavaa mäntyöljyrasvahappokoostumusta.

Hakemuksen selityksessä tuodaan esille, että samennuspistearvon ennustamiseen käytetty yhtälö I on kehitetty käytettäväksi määrittelemään, onko jollakin annetulla rasvahappokoostumuksella todennäköisesti halutut matalien lämpötilojen ominaisuudet. Lisäksi tuodaan esille, että jos yllämainitun yhtälön mukaan lasketulla koostumuksella on alhainen Cp_fac eli arvo alle 0,4 koostumuksella on todennäköisesti matalien lämpötilojen ominaisuuksia. Cp_fac -arvo 0,28 viittaa koostumuksella olevan samennuspiste alle -9°C, mitä on pidetty erittäin hyvänä arvona mataliin lämpötiloihin.

Yhtälössä esitetyn arvon 0,28 ei ole sanottu osoittavan, vaan viittaavan koostumuksen samennuspisteen olevan -9°C.

Alan ammattimies voi selityksen perusteella ilman kohtuutonta vaivaa ja tutkimustyötä käyttää keksintöä ja valmistaa hyödyllisyysmallin mukaista mäntyöljyrasvahappokoostumusta.

Hyödyllisyysmallin alkuperäisessä suojavaatimuksessa 1 mainitut konsentraatiot on mainittu alkuperäisissä suojavaatimuksissa ja patenttihakemuksen alkuperäisissä patenttivaatimuksissa. Näin ollen ne olisi voitu siirtää osaksi selitystä.

Muutettuja suojavaatimuksia on rajoitettu siten, että suoritusesimerkkien koostumukset eivät sinänsä vastaa täysin kyseessä olevan suojavaatimusasetelman itsenäisen suojavaatimuksen 1 mukaista koostumusta.

Hyödyllisyysmallin selitystä ja siinä esitettyjä suoritusesimerkkejä kokonaisuutena tarkasteltaessa kyseistä seikkaa ei ole kuitenkaan pidettävä merkityksellisenä sen suhteen, voiko alan ammattimies selityksen perusteella käyttää keksintöä. Alan ammattimies voi selityksen perusteella ilman kohtuutonta vaivaa ja tutkimustyötä käyttää keksintöä ja valmistaa hyödyllisyysmallin mukaista mäntyöljyrasvahappokoostumusta.

Julkaisusta D13 ei tunneta mäntyöljyrasvahappojen koostumuksia. Valituksen kohteena olevan itsenäisen suojavaatimuksen 1 määrittelemä mäntyöljyrasvahappokoostumus on uusi siihen nähden, mikä on tunnettua julkaisusta D13.

Hyödyllisyysmallin itsenäisen suojavaatimuksen 1 määrittelemä mäntyrasvahappokoostumus eroaa selvästi ennestään tunnetusta, kun tarkastellaan julkaisua D8 yhdessä julkaisun D1 tai D7 kanssa.

Arizona Chemical on valituksen johdosta antamassaan lausunnossa vaatinut, että valitus hylätään. Arizona Chemical on perustellut vaatimustaan muun ohella seuraavasti:

Arizona Chemical on samaa mieltä patentti- ja rekisterihallituksen lausunnossaan esittämistä perusteluista ja johtopäätöksestä.

Valittaja ei ole tuonut valituksessaan esille mitään sellaista, minkä takia alan ammattimies ei voi selityksen perusteella käyttää keksintöä tai miksi suojavaatimusten ei tulisi katsoa olevan uusia ja eroavan selvästi tunnetusta tekniikasta.

Valittaja esittänyt vain väittämiä keksinnön riittämättömästä kuvauksesta ilman, että siitä olisi esitetty todisteita.

Suojavaatimuksen epäselvyys ei ole peruste rekisteröinnin mitätöinnille. Valittaja pyrkii väitteellään samennuspisteen saavuttamisen epäselvyyteen liittyen viittaamaan hyödyllisyysmallilain 19 §:n 1 momenttiin. Kysymys on kuitenkin siitä, onko selityksessä riittävä kuvaus, jotta ammattimies pystyy sen perusteella käyttämään keksintöä.

Keksinnön arvioinnissa on keskeistä tietää keksinnön tausta ja miten siihen päädyttiin. Pitkän tuotekehityksen tuloksena keksijät tekivät havainnon, että tietyt rasvahappokoostumukset saavat aikaan halutut matalien lämpötilojen ominaisuudet. Lisäksi havaittiin, että näitä rasvahappokoostumuksia voidaan löytää mäntyöljyn rasvahapoista. Nämä rasvahapot saavat aikaan paremmat matalien lämpötilojen ominaisuudet kuin ne, joita oli saavutettu tähän asti rasvahappokemiassa.

Keksinnön tekohetkellä mäntyöljyn rasvahappojen tislaaminen ja siitä syntyvät monet tuotteet olivat sinänsä hyvin tunnettuja. Nyt keksinnön mukaan tehdyt raaka-aineen valinta ja koostumuksen kriittisten komponenttien pitoisuuksien määrittely suojavaatimuksen 1 mukaisesti johtivat kuitenkin haluttuun tavoitteeseen eli kylmäominaisuuksien parantumiseen. Suojavaatimuksessa 1 on siis määritelty ne keksinnön kannalta olennaiset piirteet, jotka erottavat saadun mäntyöljyrasvahappokoostumuksen aiemmin tunnetuista koostumuksista ja joiden avulla syntyi selvä ero tunnettuihin koostumuksiin.

Markkinaoikeuden päätöksessä on esitetty hyvin yksityiskohtaisesti ne hyödyllisyysmallin selityksestä löytyvät perusteet, joiden pohjalta ammattimies pystyisi käyttämään keksintöä.

Selityksen sivulla 10 on nimenomaisesti määritelty, että mäntyöljyrasvahapot tarkoittavat raakamäntyöljystä tislaamalla saatavia rasvahappoja. Lisäksi raakamäntyöljyn tislausta on kuvattu selityksen sivulla 10 riveillä 6–21. On selvää, että raakamäntyöljyn tislaaminen on alan ammattilaiselle hyvin tunnettua ja alan ammattilainen osaa säätää ja optimoida tällaista tislausprosessia, kun hän tietää millaista koostumusta hän pyrkii saamaan aikaiseksi.

Selityksen mukaan valmistusmenetelmässä käytettävä raakamäntyöljy valitaan sen rasvahappokonsentraation ja -tyypin perusteella saamaan aikaan halutun rasvahappokoostumuksen. On mahdollista ennustaa melko tarkkaan tislatun mäntyöljyrasvahappokoostumuksen rasvahappojakauma alkuperäisen raakamäntyöljyn rasvahappokonsentraation ja -tyypin perusteella, koska tislauksen aikana tapahtuu vain pieniä muutoksia.

Suojavaatimuksissa on täsmällisesti esitetty raja-arvot tiettyjen koostumukseen sisältyvien rasvahappojen määrille. Myös tavoiteltu koostumuksen samennuspiste on esitetty täsmällisesti lukuarvona.

Yhtälöä I voidaan hyödyntää arvioimaan sitä, millaisilla koostumuksilla olisi tavoitellun mukainen samennuspiste. Matemaattisesta yhtälöstä voidaan ratkaista mikä tahansa muuttuja, kun muut muuttujat ovat tiedossa. Kun yhtälössä on monta tuntematonta muuttujaa, niitä ei voida ratkaista suoraan ilman lisätietoja, mutta yhtälön avulla voidaan kuitenkin simuloida eri rasvahappojakaumien vaikutusta samennuspistekertoimeen ja näin arvioida eri koostumuksen samennuspistettä. Matemaattisesti tällöin puhutaan ekstrapolaatiosta, jolla tarkoitetaan funktion arvon arvioimista tunnettujen arvojen ulkopuolelta. Näin ollen yhtälöä voidaan hyödyntää halutulla tavalla eli osana raaka-aineen valintaa koskevaa päätöksentekoa.

Yhtälö I on vain yksi lisäkeino, eikä suinkaan ainut selityksessä esitetty opetus raaka-aineen valintaan. Yhtälö I yhdessä selityksessä annettujen muiden opetusten kanssa, antaa riittävän kuvauksen raaka-aineen valinnasta.

Ammattimies voi selityksen perusteella ilman kohtuutonta vaivaa ja tutkimustyötä käyttää keksintöä ja valmistaa suojavaatimuksessa määritellyn keksinnön mukaista mäntyöljyrasvahappokoostumusta.

Hyödyllisyysmallilain 24 §:n ja vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan suojavaatimusta tulkittaessa voidaan selitystä käyttää apuna. On tarpeetonta käydä keskustelua siitä, millaisia tulkintoja voitaisiin tehdä ilman selityksestä saatavaa opetusta.

Keksinnön mukainen mäntyöljyrasvahappokoostumus on valmistettavissa joko tislaamalla raakamäntyöljyä tai sekoittamalla rasvahappoja. Varsinkin sekoittamisen kannalta on oleellista, että lopullinen haluttu tuote on tarkasti ja selkeästi kuvattu hyödyllisyysmallissa. Haluttu rasvahappokoostumus on tarkasti määritelty muokatussa suojavaatimuksessa 1 sekä vielä tarkemmin hyödyllisyysmallin selitysosassa.

Suojavaatimuksessa esitetyssä koostumuksessa on kyse nimenomaan mäntyöljyrasvahappokoostumuksesta. Selityksen sivulla 10 on määritelty, että mäntyöljyrasvahapot tarkoittavat raakamäntyöljystä tislaamalla saatavia rasvahappoja. Tämä koskee myös koostumusta, joka saadaan sekoittamalla rasvahappoja. Hyödyllisyysmalli on saatu muuntamalla aiemmasta patenttihakemuksesta, jossa keksintö oli määritelty laajemmin, ja siksi selitysosassa saattaa olla jäljellä vielä kuvauksia tästä laajemmasta alkuperäisestä keksinnöstä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että nykyisiä supistettuja suojavaatimuksia tulisi tulkita toisin kuin selityksessä on tämän suppeamman keksinnön osalta esitetty.

Valituksessa esitetyn perusteella valittaja on lukenut raakamäntyöljyn valintaa koskevan hyödyllisyysmallin selitysosan kappaleen irrallaan selityksen koko opetuksesta ja tämän jälkeen esittänyt väitteen, että kappaleessa ei mainita kaikkia suojavaatimuksessa esitettyjä komponentteja.

Kyseisessä kappaleessa kuvataan selvästi keksinnön edullisia suoritusmuotoja eli sellaisia, jotka täsmentävät keksintöä. Tässä kohtaa ei toisteta kaikkea sitä, mitä keksinnön on jo sanottu käsittävän. Tällainen tapa esittää asioita hyödyllisyysmallin selitysosassa on täysin vakiintunut.

Esimerkit eivät määrittele hyödyllisyysmallin suojapiiriä, vaan niiden avulla havainnollistetaan keksintöä. Esimerkit eivät myöskään ole ristiriidassa keksinnön kuvauksen kanssa, vaikka suojavaatimuksia onkin myöhemmin rajattu kattamaan vain keksinnön edullisia suoritusmuotoja. Hyödyllisyysmallin esimerkit havainnollistavat edelleen hyödyllisyysmallissa kuvattua keksintöä.

Selitysosassa esitetään riittävästi keinoja, joilla tarkoitettuun lopputulokseen päästään ja alan ammattimies voi selityksen perusteella käyttää keksintöä.

Puuttuvan uutuuden suhteen valittaja viittaa ainoastaan valituksessa esitettyyn julkaisuun D13. Kyseinen julkaisu ei esitä suojavaatimusten mukaista mäntyöljyrasvahappokoostumusta, vaan siinä kuvataan muun muassa rasvahappoja sisältävän siemenöljyn urea-pohjaista fraktiontia. Julkaisussa D13 mainitut öljyt eivät sisällä raakamäntyöljystä tislaamalla saatavia rasvahappoja, eikä julkaisu D13 näin ollen voi olla uutuudeneste suojavaatimukselle 1.

Suojavaatimuksen 1 määrittelemä mäntyrasvahappokoostumus eroaa selvästi ennestään tunnetusta myös, kun tarkastellaan julkaisua D8 yhdessä julkaisun D1 tai D7 kanssa.

Forchem Oy on antamassaan vastaselityksessä uudistanut asiassa aiemmin esittämänsä ja esittänyt lisäksi muun ohella seuraavaa:

Vaikka hyödyllisyysmallin suojavaatimus kohdistuukin mäntyöljyrasvahappokoostumukseen, tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei siihen voisi sisältyä muita ainesosia kuin rasvahappoja tai mäntyöljyrasvahappoja, vaan mäntyöljyrasvahapot ovat osa seosta/koostumusta.

Hyödyllisyysmallin selityksen sivulla 10 on määritelty, että mäntyöljyrasvahapot tarkoittaa raakamäntyöljystä tislaamalla saatavia rasvahappoja. Tämä ei tarkoita sitä, että koostumus olisi saatu tislaamalla raakamäntyöljyä, vaan kuvaa pelkästään yksittäisiä rasvahappoja.

Myös selityksen kuvaus jättää määritelmän avoimeksi. ”Raakamäntyöljystä tislaamalla saatavat rasvahapot” voi tarkoittaa myös sitä, että nämä rasvahapot ovat sellaisia, jotka on mahdollista saada tislaamalla raakamäntyöljyä, vaikka ne olisikin tuotettu muusta lähteestä. Tämä on kohtuullisempi tulkinta, koska hyödyllisyysmallissa ei ole osoitettu, että yksittäiset rasvahapot eroaisivat toisistaan sillä perusteella, miten ne on tuotettu.

Hyödyllisyysmallissa ei ole myöskään osoitettu, että raakamäntyöljystä tislaamalla saatu mäntyöljyrasvahappokoostumus eroaisi muista saman sisällön omaavista rasvahappokoostumuksista. Raakamäntyöljyn tislaus on vain yksi vaihtoehtoinen tapa tuottaa koostumus, joka sisältää tiettyjä rasvahappoja.

Selityksen tislausvaiheet sisältävät tavanomaiset ja hyvin tunnetut käsitteet. Edelleen on listattu hyvin tunnettuja käyttökelpoisia erottamistekniikoita. Nämä käsitteet eivät kuitenkaan kuvaa tapaa, jolla juuri hyödyllisyysmallin suojavaatimuksen 1 koostumus tulisi valmistaa.

Koska kyseessä on vuosikymmenten ajan käytössä ollut menetelmä raakamäntyöljyn käsittelemiseen, on selvä, että alan ammattimies osaisi tislata raakamäntyöljyä, jotta saisi jonkin mäntyöljyrasvahappokoostumuksen lopputulokseksi. Hyödyllisyysmallissa ei kuitenkaan ole kuvattu niitä tislauksen yksityiskohtia, joiden avulla saadaan juuri suojavaatimuksessa 1 kuvattu koostumus.

Ilman mainittuja yksityiskohtia, on oletettavaa, että alan ammattimies saisi tuotettua pelkästään niitä koostumuksia, joita on tuotettu jo vuosikymmenten ajan.

Kuten muun muassa hyödyllisyysmallin esimerkeistä käy ilmi, hyödyllisyysmallissa kuvattu tislaus ei aina anna suojavaatimuksen 1 mukaista lopputulosta. Yksikään esimerkkejä varten suoritettu tislaus ei antanut suojavaatimuksen mukaista lopputulosta.

Kun hyödyllisyysmallissa on kuvattu vain tapa, jolla saadaan tuotettua tavanomainen koostumus, niin millä perusteella alan ammattimiehen tulisi saada aikaan koostumus, jota väitetään tavanomaisesta poikkeavaksi, erityisesti ilman kohtuutonta vaivaa.

Hyödyllisyysmallin selityksessä on mäntyöljyrasvahapot määritelty siten, että ne on saatu tislaamalla raakamäntyöljyä, mutta koostumuksen valmistus ei käy ilmi suojavaatimuksesta.

On mahdollista tislata raakamäntyöljyä rasvahappojen saamiseksi, ja sitten erottaa rasvahapot toisistaan, jotta ne voisi yhdistää sopivissa määrissä halutuksi rasvahapposeokseksi. Tällä vaihtoehtoisella menetelmällä on selkeä lisäetu, koska määrät on helpommin säädettävissä, jolloin sillä saadaan varmuudella koostumus, jolla on halutut ominaisuudet.

Hyödyllisyysmallin haltija on esittänyt, että koostumus voidaan saada aikaan sekoittamalla eri lähteistä saatuja rasvahappoja. Patentti- ja rekisterihallituksen ja hyödyllisyysmallin haltijan tulkinnat ovat vastakkaiset. Rasvahappojen lähde on siten ristiriitainen.

Lopullisen rasvahappokoostumuksen olennaisten komponenttien (eli C18:3- ja C18:2-rasvahappojen) vähimmäispitoisuudet ovat selvät.

Alkuperäisessä suojavaatimuksessa mainittujen komponenttien konsentraatiot -eli selkeästi keksinnön kannalta tärkeimpien komponenttien konsentraatiot, puuttuvat raakamäntyöljyn valintaa koskevista kappaleista hyödyllisyysmallin selitystä.

Konsentraatiot eivät voi olla samat, kun raakamäntyöljy tarkoittaa eri asiaa kuin rasvahappokoostumus.

Haluttu rasvahappokoostumus on mahdoton saada aikaan tislaamalla, jos tislattava raakamäntyöljy ei sisällä näitä tärkeitä komponentteja riittävissä konsentraatioissa.

Näin ollen, raakamäntyöljyn valinnan kannalta on katsottava olennaiseksi, että tärkeimpiä komponentteja, kuten edellä mainittuja C18:3- ja C18:2-rasvahappoja, on läsnä myös raakamäntyöljyssä riittävissä konsentraatioissa, koska tislauksen aikana tapahtuu vain pieniä muutoksia. Tällaisia olennaisia tietoja ei kuitenkaan ole annettu hyödyllisyysmallin selitysosassa. Koska raakamäntyöljyä ei ole mainittu alkuperäisessä suojavaatimuksessakaan, näitä tietoja ei olisi myöskään ollut missään vaiheessa mahdollista kopioida selitykseen.

Puutteelliset esimerkit osoittavat selkeästi sen, että alan ammattimies ei hyödyllisyysmallin selityksen perusteella kohtuullisella vaivalla saa aikaan suojavaatimuksen 1 mukaista koostumusta.

Hyödyllisyysmallissa on kuvattu, että haluttu rasvahappokoostumus halutuilla ominaisuuksilla on mahdollista saada aikaan sopivan raakamäntyöljyn valinnalla ja tislaamalla, mutta kaikki hyödyllisyysmallissa kuvatut, hyödyllisyysmallin haltijan itse suorittamat kokeet, jotka on tehty selitysosan pohjalta, ovat johtaneet koostumukseen, joka ei ole suojavaatimuksen 1 mukainen.

Epäselväksi jää, onko suojavaatimuksen 1 koostumus edes mahdollista saada aikaan selityksen kuvauksen perusteella. Ainakaan selityksessä ei ole kuvattu tapaa, jolla koostumuksen valmistusmenetelmää tulisi muokata, jotta esimerkeissä kuvatut koostumukset saataisiin muutettua suojavaatimuksen 1 mukaisiksi. Alan ammattimieheltä vaadittaisiin täysin kohtuuton määrä vaivaa, jotta hän saisi tuotettua suojavaatimuksen 1 mukaisen koostumuksen.

Jo 1970-luvulla oli tunnettua, että suomalaisen raakamäntyöljyn rasvahapoista on yli 10 prosenttia C18:3 rasvahappoja. Suojavaatimusten mukaista mäntyöljyrasvahappotuotetta on valmistettu jo paljon ennen hyödyllisyysmallin alkupäivää.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian. Valitus hylätään. Markkinaoikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Perustelut

1. Keksinnön toisinnettavuus

1.1 Kaava I

Valittajan mukaan selityksessä esitetty yhtälö I ei sovellu samennuspistearvon laskemiseen. Valittaja on arvostellut yhtälöä muun ohella siitä, ettei se anna luotettavaa arvoa, vaan arvojen vaihteluväli on selityksenkin esimerkeissä suuri eroten hyödyllisyysmallin selityksessä annetusta rajasta 0,28.

Selityksen mukaan yhtälö I on kehitetty käytettäväksi määrittämään, onko jollakin annetulla rasvahappokoostumuksella todennäköisesti halutut matalien lämpötilojen ominaisuudet. Jos yhtälön mukaan laskettuna koostumuksella on alhainen Cp_fac, eli arvo alle 0,4, koostumuksella on todennäköisesti matalien lämpötilojen ominaisuuksia. Cp_fac-arvo alle 0,28 viittaa koostumuksella olevan samennuspiste alle -9 C.

Hyödyllisyysmallin haltijan mukaan yhtälöä I voidaan käyttää hyödyntämään arviota sitä, millaisilla koostumuksilla olisi tavoitellun mukainen samennuspiste. Yhtälön avulla voidaan simuloida eri rasvahappojakaumien vaikutusta samennuspistekertoimeen ja näin arvioida eri koostumuksen samennuspistettä. Edelleen hyödyllisyysmallin haltijan mukaan yhtälöä voidaan hyödyntää osana raaka-aineen valintaa koskevassa päätöksenteossa, ja yhtälö on vain yksi lisäkeino, eikä opetus raaka-aineen valintaan.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että selityksen esimerkkien perusteella samennuspistearvo vaihtelee ja samalla myös samennuspiste kaavan I ja selityksen esittämällä tavalla. Valittajan väitteiden johdosta asiassa ei ole käynyt ilmi, että kaava I ei toimisi selityksessä esitetyllä tavalla ja soveltuisi siinä ilmoitettuun käyttötarkoitukseen.

Korkein hallinto-oikeus katsoo edellä esitettyyn nähden, ettei asiassa ole tullut ilmi mitään seikkoja, joiden perusteella kaavaa I ei voitaisi käyttää selityksessä kuvatulla tavalla tai että selityksen perusteella alan ammattimies ei voisi käyttää keksintöä. Vaikka selityksen esimerkkien 1 ja 2 koostumukset eivät täysin vastaa suojavaatimuksen 1 koostumusta, ei tällä ole katsottava olevan merkitystä keksinnön käytettävyyden kannalta.

1.2 Rasvahappojen lähteet

Valittajan mukaan ”mäntyöljyrasvahappokoostumus” on monitulkintainen ja selityksen mukaan mahdollista olisi, että seos sisältää lisäaineita tai että rasvahapot olisi saatu muista lähteistä kuin tislaamalla raakamäntyöljyä.

Hyödyllisyysmallin itsenäinen suojavaatimus 1 koskee mäntyöljyrasvahappokoostumusta suojavaatimuksessa 1 tarkemmin kuvatusti.

Selityksen mukaan keksinnön mukainen rasvahappokoostumus valmistetaan edullisesti tislaamalla ja fraktioimalla raakamäntyöljyä aikaansaamaan hallitun mäntyöljyrasvahappokoostumuksen. Selityksessä on myös mainintoja siitä, että keksinnön mukainen rasvahappokoostumus valmistetaan myös sekoittamalla eri lähteistä, kuten mäntyöljystä, kasvi- ja eläinrasvasta peräisin olevia rasvahappoja.

Patentti- ja rekisterihallituksen sekä hyödyllisyysmallin haltijan mukaan kyseinen hyödyllisyysmalli on saatu muuntamalla se aiemmasta patenttihakemuksesta, jossa keksintö oli määritelty vielä laajemmin. Tämän vuoksi selitysosassa saattaa olla jäljellä kuvauksia laajemmasta alkuperäisestä keksinnöstä.

Hyödyllisyysmallioikeudesta annetun lain 24 §:n mukaan suojavaatimus määrää hyödyllisyysmallisuojan laajuuden. Suojavaatimusta tulkittaessa voidaan selitystä ja kuvia käyttää apuna.

Hyödyllisyysmallisuojaa on haettu mäntyöljyrasvahappokoostumukselle. Näin ollen on selvää, että kysymys on mäntyöljystä saadusta rasvahappokoostumuksesta, joka selityksen mukaan valmistetaan tislaamalla raakamäntyöljyä tai sekoittamalla mäntyöljystä peräisin olevia rasvahappoja.

Korkein hallinto-oikeus katsoo edellä esitettyyn nähden, ettei mäntyöljyrasvahappokoostumuksesta ole suojavaatimusten ja selityksen perusteella sellaista epäselvyyttä, että alan ammattimies ei voisi käyttää keksintöä. Selitykseen jääneillä aikaisempaa patenttihakemusta koskevilla maininnoilla ei voida katsoa olevan asiassa merkitystä keksinnön käytettävyyden kannalta.

1.3 Rasvahappokoostumuksen aikaan saamisen ohjeet ja selityksen esimerkit

Valittajan mukaan suojavaatimuksen 1 mukaisen rasvahappokoostumuksen aikaansaamiseksi tarvittava raakamäntyöljyn valintavaihe on puutteellisesti kuvattu. Valittaja on muun ohella esittänyt, että raakamäntyöljyn valintaa koskien selitys ja esimerkki 1 ovat ristiriitaisia, raakaöljyn valintaa koskevassa selityksen kappaleessa ei mainita kaikkien vaikuttavien rasvahappojen konsentraatiota ja mitkä tekijät aiheuttavat muutoksia tislaukseen, kun yksikään esimerkkien tislauksesta ei tuota suojavaatimuksen 1 mukaista lopputulosta.

Valittaja on lisäksi esittänyt, että suojavaatimukseen 1 tehdyt lisärajoitukset eivät ole teknisiä piirteitä, sillä esimerkit eivät tue suojavaatimusten mukaista keksintöä. Selitysosaa ja esimerkkejä tarkasteltaessa käy ilmi, että esimerkkien 1, 2, 4 ja 6 koostumuksella saavutetaan kaikki halutut edut.

Kysymys on valittajan väitteiden johdosta sen arvioimisesta, onko keksintö esitetty niin selvästi, että alan ammattimies voi sen perusteella käyttää keksintöä.

Itsenäisessä suojavaatimuksessa 1 on täsmällisesti ilmoitettu raja-arvot tiettyjen rasvahappojen määrille ja tavoiteltu koostumuksen samennuspiste.

Suojavaatimus 1 on muokattu yhdistämällä alkuperäiseen suojavaatimukseen 1 alkuperäisestä suojavaatimuksesta 10 kohdat;

- vähemmän kuin 1 % C18:0- rasvahappoja;

- vähemmän kuin 2 % hartsihappoja;

ja muuttamalla vähemmän kuin 3 % tyydyttyneitä rasvahappoja muotoon vähemmän kuin 1,5 % tyydyttyneitä rasvahappoja.

Selityksessä on kunkin lisäyksen ja muutoksen osalta selostettu, millä pitoisuuksilla kunkin rasvahapon tai hartsihapon osuus on edullisimmillaan haluttuun tavoitteen saavuttamiseksi.

Lisäksi selityksessä on esitetty edellä käsitelty yhtälö I, mitä mäntyöljyrasvahappokoostumuksella tarkoitetaan ja mistä ja miten se on saatavilla sekä muita raakamäntyöljyn valintaan liittyviä ominaisuuksia ja seikkoja. Lisäksi on todettu, että on mahdollista ennustaa melko tarkkaan tislatun mäntyöljyrasvahappokoostumuksen rasvahappojakauma alkuperäisen raakamäntyöljyn rasvahappokonsentraation ja -tyypin perusteella, koska tislauksen aikana tapahtuu vain pieniä muutoksia.

Selityksen sivun 7 viimeisessä kappaleessa on todettu edullisen raakamäntyöljyn sinänsä sisältävän vähemmän kuin 1 prosentin rasvahappoja, jotka ovat tyydyttyneitä rasvahappoja C18 tai suurempia laskettuna rasvahappojen kokonaispainosta. Valittajan mukaan selityksen esimerkissä 1 sanottuja rasvahappoja on kuitenkin 1,9 prosenttia.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että kun selityksessä on selostettu jokaisen kolmen suojavaatimukseen 1 tehdyn lisärajoituksen sisältämän ainesosan pitoisuuksien vaikutusta lopputuloksen saavuttamiseksi, ei asiassa ole perusteita katsoa, että lisäykset eivät olisi keksinnön teknisiä piirteitä.

Korkein hallinto-oikeus toteaa edelleen, että selityksenkin mukaan keksintöä havainnollistetaan esimerkeillä, jotka kuvaavat keksinnön joitakin suoritusmuotoja. Suojavaatimuksia ja selitystä yhdessä tulkittaessa valittajan esiin nostamalla selityksen esimerkin yhden tekijän poikkeamalla selityksen yhdestä muusta kappaleesta ei ole merkitystä sen suhteen, että alan ammattimies voi esityksen perusteella käyttää keksintöä.

Selityksen esimerkeistä käy myös ilmi, että samaa raakamäntyöljyä tislaamalla on saatu selityksen esimerkkien 1 ja 2 tulokset, joissa lähes kaikkien rasvahappojen määrät sinänsä poikkeavat toisistaan. Poikkeamien voidaan kuitenkin todeta olevan vähäisiä. Lisäksi rasvahappokoostumusten samennuspisteet ovat -11 ºC ja -15 ºC ja samennuspistetekijät 0,14 ja 0,25, eli molemmilla voidaan siten sanoa olevan matalien lämpötilojen stabiilisuus ja suojavaatimuksen 1 mukainen samennuspiste.

Kun muidenkin valittajien mainitsemien esimerkkien tarkoituksena on havainnollistaa keksintöä ja kun esimerkit eivät ole ristiriidassa keksinnön kuvauksen kanssa, korkein hallinto-oikeus katsoo edellä esitettyyn nähden, ettei myöskään edellä valittajan mainitsemilla seikoilla esimerkeistä ole merkitystä sen suhteen, että alan ammattimies voi esityksen perusteella käyttää keksintöä.

2. Uutuus ja keksinnöllisyys

2.1 Itsenäisen suojavaatimuksen 1 uutuus

Valittaja on esittänyt, että suojavaatimuksen 1 koostumuksesta voitaisiin poistaa kaikki ne kohdat, jotka käsittävät määrän ”vähemmän kuin”, koska kyseisen kohdan määrä koostumuksesta voi silloin olla 0. Tällöin valittajan käsityksen mukaan mäntyöljyrasvahappokoostumus sisältäisi pelkästään C18:3 ja C18:2 -rasvahappoja.

Edellä todetusti suojavaatimus määrää hyödyllisyysmallisuojan laajuuden. Suojavaatimuksessa 1 lueteltujen kunkin ainesosan pitoisuuksien vaihtelun merkitystä halutun lopputuloksen saavuttamiseksi on selostettu selityksessä. Näin ollen merkityksellisinä on pidettävä kaikkia suojavaatimuksessa 1 mainittuja osatekijöitä. Selityksessä on lisäksi todettu, että merkittävä määrä rasvahappoa selityksessä ja suojavaatimuksessa on 0,1 prosenttia ja että minkä tahansa muun kuin mainittujen rasvahappojen määrä on merkityksetön, jos konsentraatio on vähemmän kuin 0,1 prosenttia. Lisäksi kun kysymys on raakamäntyöljystä tislaamalla saaduista rasvahapoista, on selvää, että lopputuloksena saadaan myös muita kuin valittajan esittämiä rasvahappoja.

Korkein hallinto-oikeus katsoo edellä lausuttuun nähden, ettei suojavaatimuksen 1 muuttamiseen valittajan esittämällä tavalla ole perusteita.

2.2 Itsenäisten suojavaatimusten 1, 13 ja 14 keksinnöllisyys

Valittajan mukaan hyödyllisyysmallin itsenäisen suojavaatimuksen 1 aihepiiri, sekä suojavaatimusten 13 ja 14 aihepiirit, jotka viittaavat suojavaatimukseen 1, eivät selvästi eroa tunnetusta tekniikasta. Valittaja on viitannut uutena seikkana markkinaoikeudessa esitettyyn nähden erityisesti estejulkaisuun D7 yhdistettynä julkaisuun D8.

Estejulkaisu D7 on Forchem Oy:n tuotekuvaus raakamäntyöljytisleestä vuodelta 2004. Valittajan omankaan näkemyksen mukaan kyseisen tuotekuvauksen sanottu koostumus ei täysin vastaa suojavaatimuksen 1 mukaista koostumusta. Koostumukset eroavatkin toisistaan useilta osin. Julkaisu ei myöskään sisällä mitään mainintoja hyvien kylmäominaisuuksien saavuttamisesta tai rasvahappojen tai niiden eri koostumusten merkityksestä koostumuksen kylmäominaisuuksille.

Estejulkaisu D7 ei näin ollen anna mitään lisäopetusta markkinaoikeuden jo käsittelemän viitejulkaisun D8 kanssa siihen nähden, mikä käy ilmi jo mainittuja viitejulkaisuja yksin tarkasteltaessa.

Korkein hallinto-oikeus katsoo edellä lausuttuun nähden, että itsenäisen suojavaatimuksen 1 mukainen koostumus eroaa selvästi siitä, mikä on tunnettua mainitusta viitejulkaisusta D7 myös yhdessä viitejulkaisun D8 kanssa.

3. Lopputulos

Tämän vuoksi ja kun muutoin otetaan huomioon edellä ilmenevät markkinaoikeuden päätöksen perustelut ja perusteluissa mainitut oikeusohjeet sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, markkinaoikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Niilo Jääskinen, Alice Guimaraes-Purokoski, Timo Räbinä, Pekka Aalto ja Maarit Lindroos sekä yli-insinöörineuvokset Raimo Sepponen ja Jukka Seppälä. Asian esittelijä Saija Laitinen.

Maahanmuuttovirasto oli hylännyt Irakista olevan aviopuolisoiden A:n ja B:n kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset. Hallinto-oikeus oli ratkaissut puolisoiden valitukset samana päivänä antamillaan kahdella erillisellä päätöksellä. Miehen (A) osalta valitus oli hylätty. A esitti korkeimmassa hallinto-oikeudessa, että hallinto-oikeus oli palauttanut hänen vaimonsa B:n asian Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi perusteilla, jotka koskivat myös häntä.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että kansainvälisen suojelun perusteena oleva, perheenjäseneen kotimaassaan kohdistuva vaino tai vakava haitta ulottaa vaikutuksensa yleensä myös muihin perheenjäseniin tai koskee heitä samalla tavoin. Myös perhe-elämän suojan periaate ja siihen sisältyvä vaatimus perheen yhtenäisyyden säilyttämisestä on otettava huomioon kansainvälistä suojelua koskevia saman perheen jäsenten hakemuksia käsiteltäessä. Maahanmuuttovirastossa samanaikaisesti vireillä olevat aviopuolisoiden kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset on näin ollen pääsääntöisesti valmisteltava yhdessä ja ratkaistava Maahanmuuttovirastossa samalla kertaa. Päätös hakemuksiin voidaan antaa joko yhteisellä päätöksellä, jos tähän on aviopuolisoiden suostumus, tai erillisillä, samaan aikaan tehtävillä päätöksillä.

Edellä mainitut seikat myös edellyttävät, että Maahanmuuttoviraston päätöksistä hallinto-oikeuteen tehdyt aviopuolisoiden valitukset pääsääntöisesti valmistellaan yhdessä ja ratkaistaan samalla kertaa. Antaessaan ratkaisun aviopuolisoiden valituksiin hallinto-oikeuden on otettava huomioon toiseen aviopuolisoon kohdistuvan vainon tai vakavan haitan ulottuminen myös toiseen aviopuolisoon sekä perhe-elämän suojan periaatteeseen sisältyvä vaatimus perheen yhtenäisyyden säilyttämisestä. Näiden seikkojen vuoksi molempien aviopuolisoiden asiat on pääsääntöisesti palautettava Maahanmuuttoviraston käsiteltäviksi, jos toisen kohdalla ilmenee peruste uudelle käsittelylle. Erilainen ratkaisu voidaan tehdä vain, jos perheyhteys on katkennut asian käsittelyn aikana tai erilaiselle ratkaisulle on muu erityinen syy.

A:n asiassa hallinto-oikeus ei ollut tuonut esiin perusteluja sille, minkä vuoksi A:n asiaa ei palautettu Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi yhdessä A:n puolison B:n asian kanssa. Hallinto-oikeuden ja Maahanmuuttoviraston päätökset kumottiin ja myös A:n asia palautettiin Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.

Suomen perustuslaki 9 § 4 momentti

Euroopan ihmisoikeussopimus 3 ja 8 artikla

Euroopan unionin perusoikeuskirja 4 ja 7 artikla

Ulkomaalaislaki 7 § 3 momentti, 37 § 1 momentti, 97 a § 1 momentti, 98 § ja 146 § 1 momentti

Uudelleenlaadittu määritelmädirektiivi (2011/95/EU) johdanto-osan 36 kohta, 23 artikla

Uudelleenlaadittu menettelydirektiivi (2013/32/EU) 11 artikla 3 kohta

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Anne E. Niemi, Janne Aer, Tuomas Kuokkanen, Taina Pyysaari ja Anne Nenonen. Asian esittelijä Aino Salmi.

Sähkön vähittäismyyjänä toimiva yhtiö oli toimittanut asiakkailleen laskun, jonka loppuosassa oli seuraava otsikoimaton teksti: "Sähkön markkinahinnan muutoksesta johtuen uusi kWh-hintanne 1.1.2015 alkaen on 5,99 snt/kWh ja perusmaksunne 2,99 eur/kk. Molemmat hinnat sisältävät arvonlisäveron."

Energiaviraston päätöksen mukaan ilmoituksen sijoittamista asiakkaan saaman laskun loppuun ilman nimenomaista ilmoitusta siitä, että kysymyksessä on ehtomuutos, ei voitu pitää selkeänä ja asiakkaan kannalta helposti havaittavana tapana ilmoittaa hinnanmuutoksesta. Lisäksi laskun hinnanmuutoksesta kertovassa tekstissä ei ollut mainittu, onko sopijapuolella oikeus halutessaan irtisanoa sopimus ehtomuutoksen takia.

Energiavirasto katsoi päätöksessään sähkön vähittäismyyjänä toimivan yhtiön menetelleen yksipuolisesta sähkönmyyntisopimuksen hinnanmuutoksesta asiakkailleen ilmoittaessaan sähkömarkkinalain 93 §:n 4 momentin vastaisesti ja velvoitti yhtiön palauttamaan asiakkailleen sähkömarkkinalain vastaisesta sopimusehtomuutoksesta aiheutuneet ylimääräiset maksut, jotka se oli veloittanut ennen kuin se on ilmoittanut hintojen muutoksesta asiakkaille mainitun säännöksen mukaisesti.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, kuten markkinaoikeus, ettei Energiaviraston päätös ollut lainvastainen. Energiavirasto oli myös voinut määrätä yhtiön palauttamaan sähkömarkkinalain vastaisesta sopimusehtomuutoksesta aiheutuneet ylimääräiset maksut.

Sähkömarkkinalaki 93 § 4 momentti

Laki sähkö- ja maakaasumarkkinoiden valvonnasta 9 §

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Niilo Jääskinen, Outi Suviranta, Timo Räbinä, Pekka Aalto ja Toomas Kotkas. Asian esittelijä Pasi Yli-Ikkelä.

Maahanmuuttovirasto oli katsonut, että Afganistanin kansalaisella, hazara-alkuperää olevalla A:lla oli perustellusti aihetta pelätä joutuvansa kotialueellaan Wardakin maakunnassa vainotuksi ulkomaalaislain 87 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla. Asiassa oli kysymys siitä, oliko hänellä katsottava olevan ulkomaalaislain 88 e §:n mukainen sisäisen paon mahdollisuus Kabuliin.

Maahanmuuttovirasto oli Afganistanin ja Kabulin turvallisuustilannetta koskevien tietojen perusteella arvioinut, että A:lla oli mahdollisuus turvallisesti ja laillisesti siirtyä asumaan Kabuliin, eikä hän siellä ollut vaarassa joutua henkilökohtaisten ominaisuuksiensa vuoksi vainon tai vakavan haitan kohteeksi. Hallinto-oikeus oli hylännyt Maahanmuuttoviraston päätöksestä tehdyn valituksen ja katsonut, että A:n voitiin kohtuudella edellyttää turvautuvan sisäiseen pakoon Kabuliin.

Korkein hallinto-oikeus katsoi Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden tavoin, että A:lla oli sinänsä mahdollisuus matkustaa ja päästä Kabuliin turvallisesti ja laillisesti. Asiassa oli vielä arvioitava, voitiinko A:n kohtuudella edellyttää oleskelevan Kabulissa. Tältä osin oli arvioitava, voisiko A elää Kabulissa suhteellisen normaalia elämää, joka ei merkittävästi poikkeaisi toisten, samaan väestöryhmän kuuluvien henkilöiden keskimääräisestä tilanteesta.

Korkein hallinto-oikeus arvioi lähtökohtaisesti, että terveen, naimattoman ja työkykyisen miehen voitiin edellyttää oleskelevan Kabulissa siitäkin huolimatta, että hänellä ei ole kaupungissa sukulaisia tai muuta verkostoa. Sisäisen paon kohtuullisuuden arvioinnissa oli kuitenkin kiinnitettävä huomiota henkilön olosuhteisiin kokonaisuudessaan. Merkitystä oli myös sisäisen paon kohteen turvallisuustilanteella, koska turvallisuuden heiketessä edellytykset suhteellisen normaaliin elämään vaikeutuvat.

A oli 19-vuotias, eikä hänellä nuoresta iästään johtuen ollut ammattia tai merkittävää työkokemusta. A:lla ei ollut enää perheenjäseniä tai muuta verkostoa Kabulissa. A kärsi myös vakavista mielenterveysongelmista, joiden korkein hallinto-oikeus arvioi vaikuttavan hänen toimintakykyynsä ja siten merkittävällä tavalla heikentävän hänen edellytyksiään hankkia Kabulissa toimeentulo ja turvata muut, ihmisarvoisen elämän perusedellytyksiin kuuluvat tarpeensa.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, kiinnittäen myös huomiota Kabulin shiia-hazaraväestön heikentyneeseen turvallisuustilanteeseen, ettei A:n voitu kohtuudella edellyttää oleskelevan Kabulissa. Hänellä ei siten ollut ulkomaalaislain 88 e §:ssä tarkoitettua sisäisen paon mahdollisuutta Kabuliin ja näin ollen hänelle oli myönnettävä turvapaikka.

Ulkomaalaislaki 87 §:n 1 momentti, 88 d § ja 88 e §

Päätös, josta valitetaan

Helsingin hallinto-oikeus 11.8.2017 nro 17/0733/72

Asian aikaisempi käsittely

Maahanmuuttovirasto on päätöksellään 19.8.2016 hylännyt Afganistanin kansalaisen A:n (jäljempänä myös hakija ja valittaja) kansainvälistä suojelua ja oleskelulupaa koskevan hakemuksen sekä päättänyt käännyttää hänet kotimaahansa Afganistaniin.

Maahanmuuttovirasto on perustellut päätöstään muun ohella seuraavasti:

Tosiseikat

Hakija on kertonut olevansa Afganistanin kansalainen ja kotoisin Maidan Wardakin läänistä, Jalrizin piirikunnasta, Qalaye Sabzin kylästä. Hän on etniseltä taustaltaan hazara ja uskonnoltaan shiiamuslimi. (– –)

Hakijan kertomus talebanin värväysyrityksestä on ollut johdonmukainen, omakohtainen ja yksityiskohtainen. Esitetty näyttö kokonaisuutena arvioiden Maahanmuuttovirasto hyväksyy tosiseikkana hakijan kertomuksen siitä, että talebanit ovat yrittäneet värvätä hänet joukkoihinsa. Maahanmuuttovirasto hyväksyy tosiseikkana myös sen, että hän voisi kotialueelleen palatessaan olla vaarassa joutua vakavien oikeudenloukkausten kohteeksi.

Maahanmuuttovirasto on arvioinut hakijan mahdollisuudet siirtyä sisäisesti Afganistanissa toiselle alueelle. Hakijan kertomuksen mukaan hän ei voi siirtyä Afganistanissa toiselle alueelle monien syiden vuoksi. Hän on kertonut, että talebanit ovat hänestä kiinnostuneita, koska hän on merkittävästä suvusta. Hakija on kertonut, että hänen isänsä työskenteli ennen kuolemaansa valtion tiedustelupalvelussa ja hänen setänsä työskenteli ennen kuolemaansa myös valtion virkamiehenä. Tämän lisäksi hakija epäilee, että pashtut ilmiantaisivat hänet talebaneille, koska hän on taustaltaan hazara. Lisäksi hakija on todennut, että hänellä ei ole taloudellista mahdollisuutta siirtyä muualle Afganistaniin, sillä kaikki hänen omaisuutensa on hänen kotikylässään.

Afganistanin konfliktissa esiintyy laajaa alueellista ja ajallista vaihtelua. Vuonna 2015 konflikti vaati yli 11 000 siviiliuhria (mukaan lukien haavoittuneet), mikä oli 4 prosenttia enemmän kuin vuonna 2014 sekä suurin määrä sitten vuoden 2009. Siviilikuolemien määrä laski kuitenkin hieman edellisvuodesta. Suurin siviiliuhrien aiheuttaja oli maataistelujen lisääntyminen. Myös yksilöihin kohdistetut tappoiskut, itsemurhaiskut sekä räjähteiden ja raskaiden aseiden käyttö siviilien asuttamilla alueilla aiheuttivat siviiliuhreja. Enemmistö siviiliuhreista oli kapinallisten aiheuttamia. (United Nations Assistance Mission in Afghanistan February 2016. Afghanistan, Annual report 2015. Protection of Civilians in Armed Conflict, jäljempänä UNAMA 2016) NATO-johtoinen Resolute Support -operaatio aloitti toimintansa Afganistanissa 1.1.2015. Operaation tehtävänä on tukea Afganistanin hallitusta saavuttamaan ja ylläpitämään turvallista toimintaympäristöä maan jälleenrakentamiseksi ja demokraattisten rakenteiden vahvistamiseksi sekä avustaa keskushallinnon vaikutusvallan laajentamisessa koko maahan. (Puolustusvoimat 2016. Afganistan (RS)) Konfliktin painopiste on keskittynyt Pakistanin rajalla sijaitseviin eteläisiin ja itäisiin maakuntiin (UNAMA 2016).

Keskimäärin kaksi kolmasosaa YK:n tilastoimista välikohtauksista tapahtuu maan etelä-, kaakkois- ja itäosissa (United Nations Security Council 2016. The Situation in Afghanistan and its Implications for International Peace and Security, 10.6.2016). Konfliktiperäinen turvattomuus on kuluneen vuoden aikana kasvanut huomattavasti maan koillisosassa (UNAMA 2016). Kapinalliset ovat kohdistaneet väkivaltaa muun muassa Afganistanin hallituksen ja kansainvälisten joukkojen tukijoita sekä journalisteja kohtaan (UNHCR Eligibility Guidelines for Assessing the International Protection Needs of Asylum-Seekers from Afghanistan, 19 April 2016, jäljempänä UNHCR 2016). Kun arvioidaan välikohtausten määrää, tyyppiä, intensiteettiä sekä niissä menehtyneiden siviilien määrää ja kulkuyhteyksiä rauhallisille alueille, on tilanne joillakin etelä-, kaakkois-, koillis- ja itäosien alueilla epävakaa ja paikalliselle väestölle turvaton.

Afganistanin oikeuslaitos on suhteellisen toimiva maan suurimmissa kaupunkikeskittymissä, missä maan hallitus on vahva. Maaseuduilla virallinen oikeuslaitos on heikko ja olematon, ja paikalliset kylän vanhimmat tai epämuodolliset shura-neuvostot käsittelevät sekä rikos- että riita-asioita. (International Bar Association: Human Rights Institute (IBAHRI) 2014. The Rule of Law, Democracy and the Legal Profession in the Afghan Context: Challenges and Opportunities ja United States Institute of Peace 2011. Building Dispute Resolution Institutions in Southern Afghanistan. Lessons from The Liaison Office Justice Shuras in Helmand, Uruzgan and Nimruz)

Afganistanissa maan sisäisesti siirtymään joutuneiden määrä nousi vuonna 2015 yli miljoonaan. Suurimpana syynä sisäiseen pakolaisuuteen on aseellinen konflikti. (United Nations High Commissioner for Refugees 2016. Major Situations of Conflict-Induced Displacement in the First Months of 2016, Summary Note for Afghanistan Protection Cluster) Sotatoimet ovat vähentäneet väestön mahdollisuutta saada terveyspalveluita joissakin osissa maata (United Nations Office for the Coordination of Humanitarian Affairs 2015. Humanitarian Needs Overview Afghanistan 2016).

UNHCR:n mukaan sen arvioiminen, onko sisäinen pako tai uudelleen sijoittuminen kohtuullista, tulee tehdä tapauskohtaisesti ottaen huomioon uuden paikkakunnan turvallisuustilanne, ihmisoikeudet ja humanitaarinen tilanne päätöksenteon hetkellä. UNHCR katsoo, että sisäisen paon tai uudelleen sijoittumisen soveltamisessa vaadittavasta ulkopuolisesta tukiverkosta (oma perhe, yhteisö tai heimo) voidaan poiketa nuorten työkykyisten miesten ja työikäisten naimisissa olevien perheiden kohdalla, joiden ei katsota olevan haavoittuvassa asemassa (UNHCR 2016).

Arvioitaessa hakijan mahdollisuutta sisäiseen pakoon muualle Afganistaniin tulee erityisesti huomioida alueen turvallisuustilanne ja alueen viranomaisten toimintamahdollisuudet. Afganistanilaisten turvapaikanhakijoiden kohdalla sisäistä pakoa arvioitaessa tulee tarkasteltavaksi alueeksi Kabul, Herat tai Mazar-i-Sharif ja Afganistanin maakunnat, joissa ei katsota olevan aseellinen selkkaus. Afganistanissa on viranomaissuojelua lähtökohtaisesti saatavilla vainoksi katsottaviin tekoihin Kabulista (Nederland Ministerie van Buitenlandse Zaken 2014.
Algemeen Ambtsbericht Afghanistan, 9/2014). Kabulin turvallisuustilanne on suhteellisen hyvä muihin maakuntiin verrattuna (European Asylum Support Office 2016. EASO Country of Origin Information Report. Afghanistan Security Situation, 1/2016).

Valtion virkamiehillä ja muilla julkisen sektorin työntekijöillä on lisääntynyt riski joutua hallituksen vastaisten ryhmien hyökkäysten kohteiksi niillä alueilla, joilla nämä ryhmät toimivat tai jotka ovat niiden vallassa. Riski on olemassa sekä Kabulissa että maaseutualueilla, vaikkakin riski on suurempi Kabulin ulkopuolella. Iskujen kohteina on ollut erityisesti valtion nimittämiä tuomareita ja syyttäjiä. (UNHCR 2016).

Hakija on kertonut perheensä olevan taustaltaan keskiluokkainen perhe, pienestä kylästä. Hakijan asiassa on jäänyt näyttämättä, että hän olisi korkeasti profiloitunut perhetaustansa vuoksi hänen kotikylänsä ulkopuolella. Esitetty näyttö kokonaisuutena arvioiden Maahanmuuttovirasto ei hyväksy tosiseikkana sitä, että hakija olisi kotimaassaan korkeasti profiloitunut henkilö pelkästään perhetaustansa vuoksi.

Etnisistä vähemmistöistä shiiauskoiset hazarat ovat kohdanneet yhteiskunnallista ja muuta syrjintää erityisesti pashtujen taholta, mutta vähemmistön asemassa on toisaalta tapahtunut merkittävää poliittista ja yhteiskunnallista edistystä. Vaikka yksittäiset väkivaltaisuudet hazaroita kohtaan ovat lisääntyneet viime aikoina, vähemmistön asema nykyhallinnossa on säilynyt vakaana. (UNHCR 2016).

Edellä esitetty maatieto ei tue sellaista käsitystä, jonka mukaan jokainen hazara olisi vaarassa joutua oikeudenloukkausten kohteeksi pelkän etnisen taustansa vuoksi. Maahanmuuttovirasto ei ole edellä hyväksynyt, että hakija olisi kotimaassaan erityisen profiloitunut henkilö. Maahanmuuttovirasto ei näin ollen hyväksy tosiseikkana sitä, että hän olisi kotimaassaan henkilökohtaisesti vaarassa etnisen taustansa vuoksi.

Hakija on työkykyinen ja terve nuori mies. Maahanmuuttovirasto katsoo, että hänen voidaan kohtuudella olettaa pystyvän elättämään itseään. Maahanmuuttovirasto on hyväksynyt tosiseikkana hakijan kertomuksen siitä, että hän on Afganistanin kansalainen. Hänellä on näin ollen laillinen pääsy Kabuliin. Esitetty näyttö kokonaisuutena arvioiden Maahanmuuttoviraston näkemyksen mukaan hakijan voidaan olettaa kohtuudella asettuvan Kabuliin.

Maahanmuuttovirasto on edellä hyväksynyt tosiseikkana hakijan kertomuksen siitä, että hän voisi olla vaarassa joutua oikeudenloukkausten kohteeksi palatessaan kotialueelleen, mutta katsoo, että hänen on mahdollista asettua turvallisesti asumaan Kabuliin, joka on miljoonakaupunki ja jossa hänellä on viranomaissuojelun mahdollisuus.

Oikeudellinen arvio

(– –)

Koska kaikki turvapaikan antamisen edellytykset täyttyvät, Maahanmuutovirasto katsoo, että hakijalla on perustellusti aihetta pelätä joutuvansa kotimaassaan vainotuksi ulkomaalaislain 87 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla.

Afganistanin tilanteesta ja Kabulista saatavien turvallisuustietojen mukaan hakijalla on mahdollisuus turvallisesti ja laillisesti siirtyä asumaan Kabuliin, eikä hän siellä ole vaarassa joutua henkilökohtaisten ominaisuuksiensa vuoksi vainon tai vakavan haitan kohteeksi. Kabulissa ei katsota olevan käynnissä myöskään aseellista selkkausta ja turvallisuustilanne on siinä määrin vakaa, ettei hän ole myöskään vaarassa joutua mielivaltaisen väkivallan kohteeksi alueella oleskelemisen vuoksi. Maahanmuuttovirasto on edellä katsonut, että hakija on terve, työkykyinen, nuori mies. Näin ollen turvapaikka jätetään myöntämättä.

(– –)

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt A:n valituksen Maahanmuuttoviraston päätöksestä.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Perustelut

Valittajan kertomus

Valittaja on Wardakin maakunnasta kotoisin oleva naimaton mies. Hän on uskonnoltaan shiiamuslimi, etniseltä taustaltaan hazara ja hän puhuu äidinkielenään daria. Valittaja on käynyt kuusi vuotta koulua ja työskennellyt serkkunsa kanssa omistamassaan elintarvikekaupassa. Valittajan vanhemmat ovat menehtyneet. Valittajalla on kolme siskoa, joista yksi asuu valittajan kotikylässä, yksi Kabulissa ja yksi Pakistanissa. Valittaja ei tiedä veljensä olinpaikkaa.

(– –)

Valittaja on lisäksi kertonut isänsä ostaneen Kabulista nykyisin yli miljoonan dollarin arvoisen tontin, jonka naapuritontin omistaja otti myö-hemmin käyttöönsä ja rakennutti tontille supermarketin. Asian käsittely oikeudessa on kesken. Valittajaa ei ole suoranaisesti uhkailtu tonttiriidan vuoksi.

Maatietous

Afganistanin turvallisuustilanne on pysynyt arvaamattomana siviilien kantaessa sen pahimmat vaikutukset. Konflikti vaikuttaa enenevässä määrin kaikkiin maan alueisiin ja sen luonne on jatkanut muuttumistaan. Kansainvälisten ISAF-joukkojen vetäytyminen vuonna 2014 on vaikuttanut iskujen lisääntymiseen. Vuonna 2016 siviiliuhrien määrä on kasvanut eniten Afganistanin etelä- ja keskiosissa. Vuoden 2017 ensimmäisellä puoliskolla aseellinen konflikti ympäri Afganistania on vaatinut saman verran siviiliuhreja vuoden 2016 vastaavaan ajankohtaan verrattuna. (UNHCR 2016; UNAMA, Afghanistan - Annual Report 2016, Protection Of Civilians In Armed Conflict, February 2017 ja UNAMA, Afghanistan - Midyear Report 2017, Protection Of Civilians In Armed Conflict, July 2017)

Kansainvälisten toimijoiden tai hallituksen tukijoilla kaikilla tasoilla on Afganistanissa lisääntynyt riski joutua hallituksenvastaisten ryhmien hyökkäysten kohteeksi niillä alueilla, joilla nämä ryhmät toimivat tai jotka ovat niiden vallassa. Talebanien on raportoitu ottavan kohteikseen siviilejä, joiden epäillään tekevän yhteistyötä hallitusta tukevien joukkojen kanssa taikka vakoilevan heille. (UNHCR 2016)

Talebanit kykenevät jäljittämään tavoittelemiaan henkilöitä verkostojensa kautta. Kuitenkin jäljittäminen on heille hankalampaa kaupunkialueilla, kuten Kabulin, Heratin ja Mazar-i-Sharifin kaupungeissa. Matalan profiilin toimijoilla on yleisesti ottaen alhainen riski joutua aseistautuneiden ryhmien iskujen kohteeksi näissä kaupungeissa. (Migrationsverket, Rättsligt ställningstagande angående säkerhetsläget i Afghanistan, 2016-12-08 ja Canada: Immigration and Refugee Board of Canada, Afghanistan: Whether the Taliban has the capacity to pursue individuals after they relocate to another region; their capacity to track individuals over the long term; Taliban capacity to carry out targeted killings (2012-January 2016) 15 February 2016)

Etnisistä vähemmistöistä shiiauskoiset hazarat ovat kohdanneet yhteiskunnallista ja muuta syrjintää erityisesti pataanien taholta, mutta vähemmistön asemassa on toisaalta tapahtunut jonkin verran poliittista ja yhteiskunnallista edistystä talebanien hallinnon kukistuttua. Hazaroihin on kohdistunut kidnappauksia useissa eri maakunnissa, ja heihin kohdistuva häirintä on lisääntynyt talebanien ja muiden hallituksenvastaisten ryhmien taholta. (U.S. Department of State, 2015 Country Reports on Human Rights Practices - Afghanistan, 13 April 2016; U.S. Congressional Research Service, Afghanistan: Politics, Elections, and Government Performance, 12 January 2015 ja UNHCR 2016)

Kabulin turvallisuustilanne on arvioitu suhteellisen hyväksi maakuntiin verrattuna. Vaikka iskut Kabulin alueella ovat määrällisesti korkealla tasolla, on siviileihin kohdistuva vaara asukaslukuun suhteutettuna melko vähäinen. Iskut kohdistuvat pääasiallisesti viranomaisia tai kansainvälisiä toimijoita vastaan. Kabul on etnisesti moninainen kaupunki, jossa melkein kaikki etniset ryhmät ovat edustettuina ilman minkään ryhmän selvää enemmistöä. (EASO Country of Origin Information Report. Afghanistan Security Situation, November 2016)

Asian arviointi ja hallinto-oikeuden johtopäätökset

Maahanmuuttovirasto on hyväksynyt tosiseikkana, että talebanit ovat yrittäneet värvätä valittajan joukkoihinsa ja että valittaja voisi kotialueelleen palatessaan olla vaarassa joutua vakavien oikeudenloukkausten kohteeksi. Maahanmuuttovirasto on katsonut, että valittajalla on perustellusti aihetta pelätä joutuvansa kotialueellaan vainotuksi ulkomaalaislain 87 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla. Maahanmuuttovirasto ei ole hyväksynyt tosiseikkana, että valittaja olisi Afganistanissa korkeasti profiloitunut henkilö pelkästään perhetaustansa vuoksi, eikä sitä, että hän olisi kotimaassaan henkilökohtaisesti vaarassa etnisestä taustastaan johtuen. Maahanmuuttovirasto on katsonut, että valittajan on mahdollista asettua turvallisesti asumaan Kabuliin, joka on miljoonakaupunki ja jossa valittajalla on viranomaissuojelun mahdollisuus. Näin ollen valittajalle ei ole myönnetty turvapaikkaa.

Valittaja on vedonnut siihen, että sisäinen pako ei ole hänelle mahdollinen häneen talebanin taholta kohdistuvan uhkan, etnisestä taustastaan johtuvan vainon ja oikeudenloukkausten vaaran sekä varallisuuden ja tukiverkoston puuttumisesta johtuvan haavoittuvan asemansa takia. Asiassa on siten ensisijaisesti kysymys sen arvioinnista, onko valittajalla ulkomaalaislain 88 e §:ssä tarkoitettu sisäisen paon mahdollisuus Kabuliin.

Ulkomaalaislain 88 e §:n 1 momentin mukaan turvapaikka tai 88 tai 88 a §:ssä tarkoitettu oleskelulupa voidaan jättää myöntämättä ulkomaalaiselle, jos hänellä ei ole jossain kotimaansa tai pysyvän asuinmaansa osassa perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi tai todellista vaaraa joutua kärsimään vakavaa haittaa tai jos hänellä on jossain kotimaansa tai pysyvän asuinmaansa osassa mahdollisuus saada suojelua 88 d §:ssä tarkoitetulla tavalla. Lisäksi hänen on voitava turvallisesti ja laillisesti päästä maan kyseiseen osaan ja hänen on voitava kohtuudella edellyttää oleskelevan siellä. Pykälän 2 momentin mukaan arvioitaessa, onko osa maata 1 momentin mukainen, huomiota on kiinnitettävä kyseisessä osassa vallitseviin yleisiin olosuhteisiin ja hakijan henkilökohtaisiin olosuhteisiin.

Ulkomaalaislain 88 e §:ää on muutettu lainmuutoksella 422/2014. Lainmuutosta koskevan hallituksen esityksen (HE 9/2014 vp) mukaan ehdotetut muutokset vastaavat voimassa olevan ulkomaalaislain perusteluja (HE 166/2007 vp) ja vallitsevaa soveltamiskäytäntöä. Hallituksen esityksen HE 166/2007 vp mukaan sisäisen paon mahdollisuutta arvioitaessa on maan kyseisessä osassa vallitsevat yleiset olosuhteet, kuten turvallisuus- ja ihmisoikeustilanne, otettava kokonaisuudessaan huomioon. Sisäisen paon mahdollisuutta harkittaessa on otettava huomioon myös turvapaikanhakijan henkilökohtaiset olosuhteet. Henkilökohtaisia olosuhteita arvioitaessa huomionarvoisia seikkoja ovat muun muassa hakijan ikä, sukupuoli, terveydentila, perhesuhteet sekä muut häneen liittyvät seikat kuten uskonto ja etninen alkuperä. Myös mahdolliseen haavoittuvaan asemaan liittyvät erityistarpeet on otettava huomioon. On myös selvitettävä, onko hakijalla tosiasialliset mahdollisuudet elää tässä maan osassa. Kuitenkaan pelkästään se seikka, että hakijan elintaso laskisi, ei voi estää hakijan paluuta kyseiselle alueelle.

Sisäisen paon mahdollisuutta harkittaessa UNHCR:n (Guidelines on International Protection: Internal Flight or Relocation Alternative within the Context of Article 1A(2) of the 1951 Convention and/or 1967 Protocol relating to the Status of Refugees, 23 July 2003, jäljempänä UNHCR 2003) mukaan ensin on harkittava, onko sisäinen pako asianosaiselle mahdollinen vaihtoehto sekä sisäisen paon kohtuullisuus, millä tarkoitetaan sitä, voiko asianosainen viettää kyseisellä alueella suhteellisen normaalia elämää ilman kohtuuttomia vaikeuksia.

Asiassa on edellä todetuin perustein ensin arvioitava, onko valittaja Wardakin maakunnan ohella myös Kabulissa vaarassa joutua vainon kohteeksi, tai vaarassa joutua kärsimään vakavaa haittaa. Mikäli tällaista vaaraa ei katsota olevan, seuraavaksi on arvioitava, onko valittajan mahdollista matkustaa ja päästä Kabuliin turvallisesti ja laillisesti.

Talebanit eivät ole ennen yksittäistä, moskeijassa tapahtunutta rekrytointiyritystä tai sen jälkeen kohdistaneet valittajaan uhkauksia tai oikeudenloukkauksia. Valittaja kykeni seuraamuksetta poistumaan rekrytointitilanteesta uskottelemalla talebaneille aloittavansa heidän tukemansa uskonnonopetuksen. Valittajan kotona vuonna 2015 tehty etsintä on valitta-jan kertomuksen perusteella liittynyt ennemminkin talebanien pyrkimykseen löytää toisia tavoittelemiaan henkilöitä kuin henkilökohtaisesti valittajaan tai hänen perheenjäseniinsä. Heihin ei etsintätilanteessa kohdistunut väkivaltaa, uhkauksia tai muitakaan oikeudenloukkauksia. Valittaja ei tiedä, mitä hänen kansainvälisille joukoille työskennelleelle veljelleen on tapahtunut, tai mikä taho on vastuussa veljen mahdollisesta katoamisesta. Tieto siitä, että talebanit olisivat etsineet valittajaa hänen Afganistanista lähtönsä jälkeen, perustuu kuulopuheeseen. Esitetyn selvityksen perusteella valittaja ei ole ollut yhteiskunnallisesti tai uskonnollisesti aktiivinen. Hän ei kertomansa mukaan koskaan kirjautunut opiskelijaksi armeijaan valmistavaan kouluun, vaikka hän suunnitteli hakevansa sinne. Asiassa ei edellä esitetyn perusteella ole katsottava, että valittaja olisi isänsä tai veljensä työn perusteella tai muistakaan häneen henkilökohtaisesti liittyvistä syistä talebanin tai muidenkaan ryhmittymien erityisen mielenkiinnon kohteena ja siten tästä syystä vainon vaarassa kotialueensa lisäksi myös Kabulissa.

Valittaja on valitusvaiheessa vedonnut uutena seikkana siihen, että hänen sisarensa on joutunut talebanien sieppaamaksi, pahoinpitelemäksi ja raiskaamaksi ollessaan kuljettamassa valittajan pyytämiä, perhettään koskevia asiakirjoja Kabuliin. Ottaen huomioon edellä valittajan ja hänen perheenjäsentensä profiloitumisesta suhteessa talebaniin todettu sekä se seikka, että valittajan esittämä selvitys sisarensa sieppauksesta perustuu kokonaisuudessaan kuulopuheeseen, valitusvaiheessa esitetyt uudet seikat eivät anna aihetta arvioida valittajaan talebanin taholta kohdistuvaa uhkaa toisin kuin hallinto-oikeus on edellä tehnyt.

Kabul on etnisesti moninainen kaupunki, jossa millään ryhmällä ei ole selvää enemmistöä. Valittajaan ei ole kohdistunut mitään oikeudenloukkauksia etnisen taustansa perusteella. Valittajan pelko oikeudenloukkausten vaarasta tulevaisuudessa perustuu tältä osin hänen omaan olettamukseensa. Ajantasaisesta maatietoudesta ei ole saatavilla sellaista selvitystä, jonka perusteella voitaisiin arvioida, että hazaroita yleisesti vainottaisiin Kabulissa ulkomaalaislain 87 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla, eikä hazaroiden ole raportoitu olevan siellä hallituksenvastaisten joukkojen erityisen mielenkiinnon kohteena.

Jos valittaja palautetaan tai hän muutoin palaa Afganistaniin, hän voi päästä suoraan Kabuliin. Hänen on siten mahdollista matkustaa ja päästä sisäisen paon kohdealueelle turvallisesti ja laillisesti.

Asiassa on vielä arvioitava, voidaanko valittajan kohtuudella edellyttää oleskelevan Kabulissa. Tässä harkinnassa on kiinnitettävä huomiota sisäisen paon kohdealueella vallitseviin yleisiin olosuhteisiin ja valittajan henkilökohtaisiin olosuhteisiin kokonaisuudessaan.

Kabulin kaupungissa on vuonna 2015 arvioitu asuvan noin 3,7 miljoonaa ihmistä, ja joidenkin arvioiden mukaan kaupungin asukasmäärä on jopa noin 7 miljoonaa ihmistä. Kabulin kaupungista ei ole siirtynyt maan sisäisiä pakolaisia, vaan siitä on muodostunut sisäiselle paolle tärkeä kohde, mikä johtuu palaajien käsityksestä sen vakaammasta turvallisuustilanteesta ja mahdollisuudesta parantaa omia elinolosuhteita. Kabulin on raportoitu vastaanottaneen lähes 40 prosenttia maan sisäisistä pakolaisista vuodesta 2002 lähtien. Kabulissa toimii paljon avustusjärjestöjä, mutta niiden auttamiskyky on voimavarojen puutteen vuoksi rajallinen. Kabulin maakunnan alueella on arvioitu olevan noin 1,8 miljoonaa avuntarvitsijaa vuoden 2017 aikana. Afganistanissa sisäiset pakolaiset keskittyvät urbaaneille alueille, erityisesti Kabuliin ja Jalalabadiin, joiden rajoittunut infrastruktuuri sekä vastaanottokyvyn ja suojan puute voivat aiheuttaa vakavia humanitaarisia riskejä. Dokumentoimattomien henkilöiden tilanne on dokumentoituja pakolaisia vaikeampi. Arviolta noin 55 000 henkilöä asuu Kabulin kaupungissa erilaisissa tilapäismajoituksissa vaikeissa olosuhteissa. Sisäisen paon seuraukset ovat erityisen vaikeat lapsille, joilla ei ole tukiverkostoa, sekä yksinäisille naisille. Humanitaarisen tuen antamisessa on systemaattisia ongelmia naisten ja tyttöjen avustamisen ja suojelun osalta. (EASO Country of Origin Information Report. Afghanistan Security Situation, November 2016; UN Office for the Coordination of Humanitarian Affairs (OCHA), Afghanistan:

Conflict Induced Displacements - Snapshot (1 January – 31 December 2016), 29 January 2017; UN Office for the Coordination of Humanitarian Affairs (OCHA), Afghanistan: Conflict Induced Displacements – Snapshot (as of 14 May 2017), 14 May 2017; UN Office for the Coordination of Humanitarian Affairs (OCHA), Afghanistan 2017 Humanitarian Response Plan, November 2016; UN Office for the Coordination of Humanitarian Affairs (OCHA), Afghanistan: Population Estimate for 2015, 26.8.2015; Migrationsverket, Rättsligt ställnings- tagande angående säkerhetsläget i Afghanistan, 2016-12-08 ja UNHCR 2016)

Kabulin olosuhteista saatava ajantasainen maatietous huomioon ottaen hallinto-oikeus katsoo, etteivät Kabulin yleiset olosuhteet ole esteenä valittajan oleskelulle Kabulissa.

Asiassa on lopuksi arvioitava, voiko valittaja viettää Kabulissa suhteellisen normaalia elämää ilman kohtuuttomia vaikeuksia. Tässä arvioinnissa on kiinnitettävä huomiota valittajan yksilöllisiin olosuhteisiin ja mahdolliseen haavoittuvaan asemaan.

Erikoislääkäri on 10.1.2017 antamassaan lausunnossa todennut valittajalla traumaperäisen stressihäiriön (F43.1), jonka hoitoon on määrätty lääkitys. Erikoislääkäri on todennut valittajan tarvitsevan traumaperäisen stressihäiriön hoitoon vakauttavaa hoitoa ja seurantaa. Lausunnon mukaan valittajalla on muistikuvia traumaattisista tapahtumista, painajaisunia, ahdistuneisuutta koettuja tapahtumia muistuttavissa olosuhteissa, unettomuutta, ärtymystä, keskittymisvaikeuksia, lisääntynyttä valppautta ja liiallista säpsähtelyä. Lisäksi valittaja on kertonut erikoislääkärille masennuksesta, itsetuhoajatuksista sekä univaikeuksista.

Afganistanin konflikti on vaikeuttanut väestön pääsyä perusterveydenhuollon pariin. Väestöstä noin 36 prosentilla ei ole pääsyä perusterveydenhuollon palvelujen piiriin. Afganistaniin palaavilla henkilöillä pääsy terveydenhuollon piiriin on yhtä laaja kuin muulla väestöllä. (UNHCR 2016; UNHCR Afghanistan: Voluntary Repatriation to Afghanistan – 2015. Key Findings of UNHCR Return Monitoring, 1 January – 31 December 2015, April 2016)

Mielenterveyspalvelut kuuluvat Afganistanin kansallisen mielenterveyspalveluita koskevan strategian mukaisesti perusterveydenhuollon piiriin. Mielenterveyspalvelut käsittävät perustason lääkehoidon ja psykososiaalisen neuvonnan (Landinfo, Afghanistan: Psykisk helsevern, 29.1.2015).

Valittajalla diagnosoidun traumaperäisen stressihäiriön oireisiin on niiden vakavuusasteesta saatuun selvitykseen sekä edellä tarkoitettuun maatietouteen nähden katsottava olevan saatavilla hoitoa myös Afganistanissa. Valittaja ei ole esitetyn selvityksen perusteella asunut Kabulissa, eikä hänellä kertomansa mukaan ole siellä enää sukulaisia. Tämä voi sinänsä vaikeuttaa hänen asettumistaan Kabuliin, mutta asiassa ei ole tullut ilmi sellaisia seikkoja, joiden perusteella voitaisiin arvioida valittajan olevan erityisen haavoittuvassa asemassa. Valittaja on asunut koko elämänsä ajan Afganistanissa ja käynyt useita kertoja Kabulissa, jossa hänellä on ystäviä ja tuttavia. Hän puhuu äidinkielenään daria, joka on yksi Afganistanin puhutuimmista kielistä. Valittaja on käynyt kuusi vuotta koulua ja hänellä on aikaisempaa työkokemusta osaksi omistamastaan elintarvikekaupasta. Valittajalla on täysi-ikäisenä ja työkykyisenä naimattomana miehenä mahdollisuus työllistyä ja elättää itsensä Kabulissa. Hallinto-oikeus katsoo, että valittajan voidaan hänen yksilöllisistä olosuhteistaan saatu selvitys huomioon ottaen ulkomaalaislain 88 e §:n tarkoittamalla tavalla kohtuudella edellyttää turvautuvan sisäiseen pakoon Kabuliin. Asiaa kokonaisuutena arvioitaessa turvapaikka on voitu jättää valittajalle myöntämättä.

Ottaen huomioon valittajan terveydentilasta ja siihen Afganistanissa saatavilla olevasta hoidosta edellä todettu, perusteita oleskeluluvan myöntämiseksi ulkomaalaislain 52 §:n 1 momentissa tarkoitetusta yksilöllisestä inhimillisestä syystä ei ole ilmennyt.

Kun otetaan huomioon edellä mainitut ja muut asiassa esitetyt seikat kokonaisuudessaan, hallinto-oikeus katsoo, että valittaja on voitu määrätä käännytettäväksi Afganistaniin. Edellä mainitut seikat huomioon ottaen ulkomaalaislain 146 §:n mukainen kokonaisharkinta ei anna aihetta katsoa asiaa toisin.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Perusteluissa mainitut

Ulkomaalaislaki 147 ja 148 §

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Klaus Järvinen ja Reetta Kannisto. Esittelijä Jenni Hiltunen.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä. Valittaja on vaatinut, että Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden päätökset kumotaan ja asia palautetaan Maahanmuuttovirastolle turvapaikan myöntämiseksi. Valittaja on lisäksi vaatinut, että maasta poistamisen täytäntöönpano kielletään.

Valittaja on esittänyt vaatimuksensa tueksi muun ohella seuraavaa:

Valittaja on peräisin merkittävästä ja tunnetusta suvusta, joka on pitkään toiminut valtion kanssa yhteistyössä Taleban-liikettä vastaan. Valittaja oli ilmoittautunut 16-vuotiaiden armeijaan valmistavaan Harbi Shanzin kouluun, sillä myös hän halusi taistella talebaneja vastaan. Valittaja on turvapaikkapuhuttelussa kertonut yksityiskohtaisesti häneen kohdistuneista uhkauksista. Talebanit olivat muun muassa ottaneet hänet kiinni ja vaatineet häntä luopumaan yhteistyöstä valtion kanssa ja liittymään heihin. Uhkailun jälkeen valittaja pakeni maasta.

Valittaja on Maahanmuuttovirastolta kielteisen turvapaikkapäätöksen saatuaan ottanut yhteyttä sisareensa, pyytänyt tätä hakemaan perheen kotitalosta asiakirjoja ja lähettämään ne valittajalle. Valittajan isää koskevista kahdesta asiakirjasta ilmeni, että isä oli tehnyt töitä valtiolle. Valittajan veljeä koskevista asiakirjoista toinen oli kunniakirja arvokkaasta työstä ja toisessa oli listattuna talebanien taistelijoiden nimiä, joiden yhteystietoja veljen piti hankkia ja toimittaa Yhdysvalloille. Lisäksi mukana oli lomake valittajan ilmoittautumisesta kansanarmeijaan eli Harbi Shanzin kouluun. Lomakkeessa oli kaikki hänen tietonsa ja myös hänen kuvansa.

Valittajan sisaren haettua paperit talebanit olivat pysäyttäneet sisaren auton lähellä kotikylää ja ottaneet sisaren ja tämän autonkuljettajan vangeikseen. Kylän lakimies oli ottanut yhteyttä alueen Taleban-johtajaan, joka oli vahvistanut tapahtuneen. Kylän vanhimmat olivat anoneet alueen Taleban-johtajalta valittajan sisaren ja kuljettajan vapauttamista. Talebanit olivat tällöin sanoneet löytäneensä valittajan sisaren hallussa olevat paperit. Talebanit olivat ilmoittaneet, että perhe on aiheuttanut huomattavasti haittaa talebaneille eikä perheestä jätetä ketään henkiin, ja todenneet valittajan olevan vielä vapaalla jalalla.

Sisar oli vapautunut kylän vanhimpien avulla maksettuaan 42 000 Yhdysvaltain dollaria Taleban-liikkeen johtajalle. Sisar oli ollut siepattuna Ghowrin maakunnassa, ja häntä oli sieppauksen aikana raiskattu ja kidutettu. Hän oli paennut vapautumisensa jälkeen Pakistaniin. Sisaren kunnia tahraantui sieppauksen vuoksi eikä hän siksi halua enää olla valittajan kanssa tekemisissä.

Valittaja on turvapaikkapuhuttelussaan tuonut esille perheensä omistamaa tonttia koskevan riita-asian. Hänen isänsä oli ostanut Kabulista arvokkaan tontin, jonka naapuritontin omistaja oli ottanut omaan käyttöönsä. Asiaa on yritetty sopia naapuritontin omistajan kanssa, mistä johtuen valittaja on ollut häneen yhteydessä elokuussa 2017. Valittajan kieltäydyttyä naapuritontin omistajan tarjouksesta tämä oli uhannut valittajan tappamisella, mikäli valittaja menee Kabuliin. Riitaa Kabulissa hoitavan avustajan veli oli surmattu. Tämä liittyy tonttiriitaan ja valittajaan. Valittajan turvallisuus on vakavassa vaarassa Kabulissa paitsi talebanien vainon myös tonttiriidan vuoksi.

Sisäistä pakoa ei tule soveltaa valittajan kohdalla. Valittaja on profiloitunut perheensä kautta, ja häneen kohdistuu merkittävää ja edelleen jatkuvaa uhkaa talebanien taholta koko Afganistanissa ja myös Kabulissa. Sisaren sieppaus heikensi hänen tilannettaan, sillä Taleban-liike sai yksityiskohtaista tietoa valittajan ilmoittautumisesta armeijaan ja hänen perheensä toiminnasta talebaneja vastaan. Valittajaa on myös uhkailtu tonttiriidan vuoksi.

Sisäisen paon soveltaminen valittajan kohdalla on ristiriidassa UNHCR:n linjauksen kanssa. UNHCR:n mukaan sisäistä pakoa on kriittisesti harkittava henkilöiden kohdalla, joita uhkaa vaino hallituksenvastaisten liikkeiden, kuten Talebanin, taholta. Taleban-liikkeellä on merkittävää operationaalista kapasiteettia ja se tekee iskuja myös alueilla, jotka eivät ole sen efektiivisen vallan alla. Iskuja tehdään myös kaupungeissa. Taleban-liikkeen voimistuminen lisää valittajaan kohdistuvaa riskiä.

Talebaneille kiinnijäämisen riskiä lisää merkittävällä tavalla valittajan hazaratausta. Hazaralaisuus on huomattavissa henkilön ulkonäöstä, mikä tekee heistä helpon kohteen. Talebanit sieppaavat ja tappavat hazaroita systemaattisesti. UNHCR:n raportissa todetaan hazaroihin kohdistuneiden väkivallantekojen merkittävästi lisääntyneen.

Turvallisuusnäkökohtien lisäksi Kabulissa ei ole olemassa muitakaan elämisen edellytyksiä. Valittaja ei ole asunut Kabulissa eikä hänellä ole siellä kunnollista läheisverkostoa. Valittajalla ei myöskään ole taloudellisia mahdollisuuksia elää Kabulissa. Edelleen sisäisen paon vaatimuksen kohtuuttomuutta puoltaa valittajan terveydentila, joka on heikentynyt edelleen.

Valittaja on valituksen täydennyksessä lausunut, että hänen psyykkinen terveydentilansa on niin heikko, ettei häntä voida palauttaa kotimaahansa. Täydennykseen on liitetty 20.9.2017 annettu lääkärinlausunto.

Merkintä

Korkein hallinto-oikeus on 12.10.2017 antamallaan välipäätöksellä taltionumero 5110 kieltänyt maastapoistamisen täytäntöönpanon, kunnes korkein hallinto-oikeus on ratkaissut valituslupahakemuksen tai asiassa toisin määrätään.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii valituksen.

Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden päätökset kumotaan ja asia palautetaan Maahanmuuttovirastolle turvapaikan myöntämiseksi.

Perustelut

Kysymyksenasettelu

Valittajalla on arvioitu olevan turvapaikkaan oikeuttavin tavoin perustellusti aihetta pelätä joutuvansa kotialueellaan Wardakin maakunnassa vainotuksi ulkomaalaislain 87 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla. Asiassa on kysymys siitä, onko hänellä katsottava olevan ulkomaalaislain 88 e §:n mukainen sisäisen paon mahdollisuus Kabuliin.

Sisäisen paon mahdollisuuden osalta on ensin arvioitava, onko valittaja Wardakin maakunnan ohella myös Kabulissa vaarassa joutua vainotuksi tai kärsimään vakavaa haittaa. Jos valittajan ei ole katsottava olevan vainon tai vakavan haitan vaarassa Kabulissa, on vielä arvioitava, onko valittajalla mahdollisuus päästä Kabuliin turvallisesti ja voidaanko hänen kohtuudella edellyttää oleskelevan siellä.

Sovellettavat säännökset esitöineen

Ulkomaalaislain 87 §:n 1 momentin mukaan maassa oleskelevalle ulkomaalaiselle annetaan turvapaikka, jos hän oleskelee kotimaansa tai pysyvän asuinmaansa ulkopuolella sen johdosta, että hänellä on perustellusti aihetta pelätä joutuvansa siellä vainotuksi alkuperän, uskonnon, kansallisuuden, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen tai poliittisen mielipiteen johdosta, ja jos hän pelkonsa vuoksi on haluton turvautumaan sanotun maan suojeluun.

Ulkomaalaislain 88 d §:n mukaan suojelun tarjoaja voi olla sellainen valtio tai valtiota tai huomattavaa osaa sen alueesta valvonnassaan pitävä kansainvälinen järjestö, joka on halukas ja kykenevä tarjoamaan suojelua. Suojelun on oltava tehokasta ja luonteeltaan pysyvää.

Ulkomaalaislain 88 e §:n mukaan turvapaikka tai 88 ja 88 a §:ssä tarkoitettu oleskelulupa voidaan jättää myöntämättä ulkomaalaiselle, jos hänellä ei ole jossain kotimaansa tai pysyvän asuinmaansa osassa perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi tai todellista vaaraa joutua kärsimään vakavaa haittaa tai jos hänellä on jossain kotimaansa tai pysyvän asuinmaansa osassa mahdollisuus saada suojelua 88 d §:ssä tarkoitetulla tavalla. Lisäksi hänen on voitava turvallisesti ja laillisesti päästä maan kyseiseen osaan ja hänen on voitava kohtuudella edellyttää oleskelevan siellä.

Pykälän 2 momentin mukaan arvioitaessa, onko osa maata 1 momentin mukainen, huomiota on kiinnitettävä kyseisessä osassa vallitseviin yleisiin olosuhteisiin ja hakijan henkilökohtaisiin olosuhteisiin.

Ulkomaalaislain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta annetun hallituksen esityksen (HE 166/2007 vp) yksityiskohtaisissa perusteluissa todetaan ulkomaalaislain 88 e §:n (323/2009) osalta seuraavaa:

"Arvioitaessa, onko sisäinen pako mahdollinen, on pykälän 2 momentin mukaan kiinnitettävä huomiota maan kyseisessä osassa vallitseviin yleisiin olosuhteisiin. Sisäinen pako on mahdollista vain, jos henkilöön kohdistunut vaino tai vakava haitta on tapahtunut paikallisesti ja jos on syytä uskoa, että sen aiheuttaja ei voi harjoittaa vainoa tai aiheuttaa vakavaa haittaa alueella, jonne turvapaikanhakija palautettaisiin. Tässä harkinnassa olennaista on se, mikä taho on vainoa harjoittanut tai vakavan haitan aiheuttanut. Jos vainon harjoittaja tai vakavan haitan aiheuttaja on valtio, pääsääntöisesti mikään kyseisen valtion osa ei liene hakijalle turvallinen. Jos vaino tai vakava haitta aiheutuu muun toimijan kuin valtion taholta, on selvitettävä, mitkä ovat toimijan mahdollisuudet tai aikomukset harjoittaa vainoa tai aiheuttaa vakavaa haittaa myös jossain muussa valtion osassa. Tässä yhteydessä on myös arvioitava sitä, mitkä ovat valtion tosiasialliset mahdollisuudet tarjota suojelua tuossa valtion osassa nyt, jos kyseinen valtio ei suojellut hakijaa aiemmin. Sisäisen paon mahdollisuutta arvioitaessa on maan kyseisessä osassa vallitsevat yleiset olosuhteet, kuten turvallisuus- ja ihmisoikeustilanne, otettava kokonaisuudessaan huomioon.

Sisäisen paon mahdollisuutta harkittaessa on otettava huomioon myös turvapaikanhakijan henkilökohtaiset olosuhteet. Henkilökohtaisia olosuhteita arvioitaessa huomionarvoisia seikkoja ovat muun muassa hakijan ikä, sukupuoli, terveydentila, perhesuhteet sekä muut häneen liittyvät seikat kuten uskonto ja etninen alkuperä. Myös mahdolliseen haavoittuvaan asemaan liittyvät erityistarpeet on otettava huomioon. On selvitettävä, onko hänellä laillinen oleskeluoikeus sillä alueella, jonne hänet palautettaisiin ja onko hän siellä suojassa palauttamiselta alueelle, jolla hän olisi vaarassa. On myös selvitettävä, onko hakijalla tosiasialliset mahdollisuudet elää tässä maan osassa. Kuitenkaan pelkästään se seikka, että hakijan elintaso laskisi, ei voi estää hakijan paluuta kyseiselle alueelle. Lisäksi on otettava huomioon, onko henkilön käytännössä mahdollista matkustaa turvallisesti tälle suojelua tarjoavalle alueelle vai onko hänen matkallaan esteitä tai kulkeeko matka sellaisen alueen kautta, jossa häntä uhkaa vaino tai vakavan haitan vaara."

Ulkomaalaislain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta annetun hallituksen esityksen (HE 9/2014 vp) yksityiskohtaisissa perusteluissa todetaan 88 e §:n (422/2014) osalta seuraavaa:

"Pykälää ehdotetaan muutettavaksi määritelmädirektiivin 8 artiklaan tehtyjen muutosten mukaisesti. Voimassa olevan lain 88 e §:n 1 momentin mukaan turvapaikka tai 88 ja 88 a §:ssä tarkoitettu oleskelulupa voidaan jättää myöntämättä ulkomaalaiselle, jos hänellä ei ole jossain kotimaansa tai pysyvän asuinmaansa osassa perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi tai todellista vaaraa joutua kärsimään vakavaa haittaa. Momenttia ehdotetaan täydennettäväksi siten, että turvapaikka tai 88 ja 88 a §:ssä tarkoitettu oleskelulupa voitaisiin jättää myöntämättä myös, jos ulkomaalaisella on jossain kotimaansa tai pysyvän asuinmaansa osassa mahdollisuus saada suojelua 88 d §:ssä tarkoitetulla tavalla.

Edelleen momenttiin lisättäisiin määritelmädirektiivin uusi edellytys, jonka mukaan ulkomaalaisen on voitava turvallisesti ja laillisesti päästä maan kyseiseen osaan. Lisäys vastaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen 11.1.2007 antamaa tuomiota asiassa Salah Sheekh v. Alankomaat (kohta 141). Direktiivi sisältää tuomion sanatarkan sanamuodon: hakijan on voitava turvallisesti ja laillisesti matkustaa kyseiseen osaan maata, hänellä on oltava sinne pääsy ja hänen on voitava kohtuudella olettaa jäävän sinne. Ehdotetussa pykälässä säädettäisiin siitä, että hakijalla on oltava mahdollisuus turvallisesti ja laillisesti päästä maan kyseiseen osaan. Pääseminen sisältäisi siis sekä turvallisen ja laillisen matkustamisen että pääsyn mainitulle alueelle.

Ehdotetut muutokset vastaavat voimassa olevan ulkomaalaislain perusteluja (HE 166/2007 vp) ja vallitsevaa soveltamiskäytäntöä. Direktiivin uuden 27 johdantokappaleen mukaan alkuperämaassa vainoa tai vakavaa haittaa vastaan tarjottavan suojelun pitäisi olla tosiasiallisesti hakijan saatavilla alkuperämaan osassa, mihin hän voi turvallisesti ja laillisesti matkustaa, mihin hänellä on pääsy ja mihin hänen voidaan kohtuudella olettaa jäävän. Kun valtio tai valtion viranomaiset harjoittavat vainoa tai aiheuttavat vakavaa haittaa, ennakko-oletuksena olisi oltava, ettei suojelua tosiasiallisesti ole hakijan saatavilla. Edelleen johdantokappaleen mukaan kun hakija on ilman huoltajaa oleva alaikäinen, tämän edun mukaisten hoito- ja huoltojärjestelyjen saatavuuden olisi kuuluttava sen arviointiin, onko tätä suojelua tosiasiallisesti saatavilla."

UNHCR:n kannanottoja sisäisestä paosta

UNHCR:n vuonna 2003 antamien yleisten suuntaviivojen mukaan sisäisen paon soveltaminen edellyttää kaksiosaista analyysia. Ensin on harkittava, onko sisäinen pako asianomaiselle mahdollinen vaihtoehto, kun otetaan huomioon muun muassa käytännön pääsy alueelle ja sen turvallisuus. Paon toteutettavuutta arvioitaessa on otettava huomioon, onko henkilön mahdollista päästä kohdealueelle käytännöllisesti, turvallisesti ja laillisesti sekä joutuisiko henkilö vainon tai muun vakavan haitan vaaraan kohdealueella. Toiseksi on harkittava sisäisen paon kohtuullisuutta, millä tarkoitetaan sen selvittämistä, voiko asianomainen viettää kyseisellä alueella suhteellisen normaalia elämää ilman kohtuuttomia vaikeuksia. Kohtuullisuutta arvioitaessa on otettava huomioon hakijan henkilökohtaiset olosuhteet kuten ikä, sukupuoli, terveydentila, mahdollinen vammaisuus, perhesiteet, erityinen haavoittuvuus, etniset, kulttuuriset ja uskonnolliset seikat, poliittiset ja sosiaaliset siteet, kieli sekä koulutuksellinen ja ammatillinen tausta ja mahdollisuudet. Myös aiemmat vainon kokemukset on otettava huomioon. (UNHCR 2003)

Sisäisen paon kohdealueen turvallisuustilanteen tulee olla kestävä, ja tarjolla tulee olla suojaa ja pysyvyyttä. Kohdealuetta ei ole pidettävä koh-tuullisena vaihtoehtona, jos perustavanlaatuisten ihmisoikeuksien kunnioittaminen siellä on selvästi kyseenalaista. Arvioitaessa sisäisen paon kohtuullisuutta on otettava huomioon sosioekonomiset olosuhteet, kuten henkilön mahdollisuudet ansaita elanto ja saada asuinsija sekä tarvittaessa terveydenhoitoa kohdealueella. On kohtuutonta edellyttää henkilön siirtyvän alueelle, jossa hän joutuisi elämään äärimmäisessä köyhyydessä tai muutoin hengissäpysymisen kannalta riittämättömissä elinolosuhteissa. Pelkästään taloudellisen tilanteen tai elinolojen heikentyminen ei tee kohdealueelle siirtymistä kohtuuttomaksi. (UNHCR 2003)

UNHCR:n vuonna 2016 antamien Afganistania koskevien suuntaviivojen mukaan sisäistä pakoa on harkittava tapauskohtaisesti ottaen huomioon kohdealueen turvallisuus-, ihmisoikeus- ja humanitaarinen tilanne. Sisäisen paon kohtuullisuutta arvioitaessa on erityisesti otettava huomioon Afganistanissa jo sisäisesti pakolaisena olevien heikot elinolosuhteet ja heidän epävarma ihmisoikeustilanteensa. UNHCR katsoo, että sisäinen pako on kohtuullinen vain, kun henkilöllä on i) pääsy suojaan ja ii) keskeisiin palveluihin kuten sanitaatioon, terveydenhoitoon ja koulutukseen sekä iii) mahdollisuus toimeentuloon. Tämän lisäksi sisäinen pako on kohtuullista vain, kun henkilöllä on kohdealueella perinteinen suvun tai etnisen yhteisön muodostama turvaverkko, jonka voidaan arvioida olevan halukas ja kykenevä aidosti tukemaan hakijaa käytännössä. Turvaverkkoa koskevasta edellytyksestä voidaan ainoastaan poiketa sellaisten naimattomien työkykyisten miesten ja työikäisten avioparien kohdalla, joilla ei ole erityisiä haavoittuvia ominaisuuksia. Tällaiset henkilöt kykenevät tietyissä olosuhteissa pärjäämään ilman suvun ja yhteisön tukiverkostoa kaupunkialueilla, joissa on riittävä perusinfrastruktuuri ja mahdollisuudet tyydyttää elämisen perustarpeet, ja jotka ovat valtion tehokkaan hallinnan alla. Vuosikymmeniä kestävistä sodista, suurista pakolaismääristä ja sisäisestä pakolaisuudesta johtuva perinteisten sosiaalisten rakennelmien murentuminen edellyttää tapauskohtaista arviointia. (UNHCR 2016) Lisäksi UNHCR on lausunut kysymyksestä erikseen yksin olevien naisten ja lasten osalta.

Oikeuskäytäntöä

Korkein hallinto-oikeus on toukokuussa 2017 antamissaan päätöksissä KHO 2017:73 ja KHO 2017:74 arvioinut sisäisen paon mahdollisuutta Kabuliin, kun kyseessä oli lapsiperhe.

Korkein hallinto-oikeus totesi ratkaisussaan KHO 2017:73, että arvioitaessa sisäisen paon mahdollisuutta Kabuliin kysymys oli viime kädessä ulkomaalaislain 88 e §:n 1 momentissa tarkoitetusta sisäisen paon koh-tuullisuutta koskevasta harkinnasta, jossa huomiota oli kiinnitettävä kohdealueella vallitseviin yleisiin olosuhteisiin ja valittajien henkilökohtaisiin olosuhteisiin. Kabulissa vallitsevien olosuhteiden ei katsottu muodostavan yleistä estettä soveltaa sisäisen paon mahdollisuutta lapsiperheisiin tai Afganistanin ulkopuolella pitkään oleskelleisiin afganistanilaisiin. Asiassa oli kuitenkin otettava huomioon kolmilapsisen perheen henkilökohtaiset olosuhteet ja erityisesti se, että perheen jäsenet eivät olleet isän lapsuusvuosia lukuun ottamatta asuneet Afganistanissa, eikä heillä ollut Kabulissa tai muuallakaan Afganistanissa sukulaisten tai muiden tahojen tehokkaaksi katsottavaa turvaverkkoa. Sen sijaan valittajilla oli siteitä Suomeen, jossa perheen äidin kiintiöpakolaisina saapuneet lähisukulaiset jo laillisesti oleskelivat. Asiaa kokonaisuutena arvioitaessa valittajien ei kohtuudella voitu edellyttää turvautuvan sisäiseen pakoon Kabuliin. Myös ulkomaalaislain 146 §:n mukaisessa kokonaisharkinnassa valittajien käännyttämistä vastaan puhuvat seikat olivat käännyttämisen puolesta puhuvia seikkoja painavampia.

Korkein hallinto-oikeus totesi ratkaisussaan KHO 2017:74, että kun valittajien ei voitu katsoa olevan Kabulissa turvapaikan tai toissijaisen suojelun myöntämisen tarpeessa ja heillä oli mahdollisuus matkustaa ja päästä sinne turvallisesti ja laillisesti, arvioitaessa sisäisen paon mahdollisuutta Kabuliin kysymys oli viime kädessä ulkomaalaislain 88 e §:n 1 momentissa tarkoitetusta sisäisen paon kohtuullisuutta koskevasta harkinnasta, jossa huomiota oli kiinnitettävä kohdealueella vallitseviin yleisiin olosuhteisiin ja valittajien henkilökohtaisiin olosuhteisiin. Kabulissa vallitsevien olosuhteiden ei katsottu muodostavan yleistä estettä soveltaa sisäisen paon mahdollisuutta lapsiperheisiin. Valittajat olivat asuneet koko elämänsä Afganistanissa ja heillä oli ainakin ollut Kabulissa lähisukulaisia. Asiaa kokonaisuutena arvioitaessa valittajien voitiin kohtuudella edellyttää turvautuvan sisäiseen pakoon Kabuliin.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on useissa ratkaisuissaan katsonut, ettei Kabulin yleinen turvallisuustilanne ole ollut niin vakava, että se sellaisenaan aiheuttaisi Euroopan ihmisoikeussopimuksen 2 tai 3 artiklan loukkauksen palautettaessa henkilö maahan. Esimerkiksi asiassa A.M. v. Alankomaat 5.7.2016 annetussa tuomioissa oli kysymys henkilön, joka oli alkuperältään hazara, palauttamisesta kotialueelleen Kabuliin. Ihmisoikeustuomioistuin totesi, ettei selvitys osoittanut, että henkilö olisi todellisessa vaarassa joutua alttiiksi ihmisoikeussopimuksen 3 artiklan vastaiselle kohtelulle (tuomion kohta 85). Tuomioistuin totesi, ettei selvitys osoittanut, että henkilön asema olisi huonompi kuin muiden jo Afganistanissa elävien hazaroiden asema. Vaikka tuomioistuin katsoi, että hazaroiden yleinen asema Afganistanissa saattaa olla kaukana täydellisestä, se ei ole niin raastava, että henkilön palauttaminen pelkän hazara-etnisyyden vuoksi johtaisi 3 artiklan loukkaukseen (kohta 86). Afganistanin yleisen turval-lisuustilanteen merkityksen osalta tuomioistuin viittasi asiassa H. ja B. v. Yhdistynyt kuningaskunta 9.4.2013 antamaansa tuomioon ja katsoi, ettei ajantasainenkaan selvitys osoittanut, että palautus rikkoisi Afganistanin yleisen turvallisuustilanteen johdosta mainittua artiklaa (kohta 87).

Ranskan kansallinen turvapaikkatuomioistuin (Cour National du droit d'asile, Décision N° 17045561) on 9.3.2018 antamassaan päätöksessä arvioinut, että mielivaltaisen väkivallan aste Kabulin kaupungissa yltää tasolle, joka sellaisenaan merkitsisi valittajalle todellista uhkaa joutua Kabulissa kärsimään mielivaltaisesta väkivallasta johtuvaa vakavaa haittaa.

Itävallan korkein hallinto-oikeus (Verwaltungsgerichtshof ) on 23.1.2018 antamassaan päätöksessä Ra 2018/18/0001 käsitellyt sisäisen paon edellytyksiä asiassa, jossa kysymys oli Kapisan maakunnasta olevan tadžikki-alkuperää olevan turvapaikanhakijan sisäisen paon mahdollisuutta Kabuliin. Turvapaikanhakija oli työkykyinen, nuori ja paikallista kieltä puhuva oleva mies, jolla oli koulutusta ja kaupallisia taitoja ja joka oli asunut Kabulissa kolme vuotta käydessään siellä koulua. Päätöksessä katsottiin sisäisen paon edellytysten täyttyvän.

Yhdistyneen kuningaskunnan Upper Tribunal (Immigration and Asylum Chamber), jäljempänä UTIAC, on 16.4.2018 antamassaan päätöksessä AS (Safety of Kabul) Afghanistan CG [2018] UKUT 118 (IAC) arvioinut kysymystä paluusta ja sisäisestä paosta Kabuliin. Päätöksen mukaan henkilöllä, joka on Talebanin vähäisen kiinnostuksen kohteena ja joka ei siis ole korkea-arvoinen hallituksen virkamies tai turvallisuusjoukkojen työntekijä tai vakoilija, ei ole Kabulissa perustellusti aihetta pelätä vainoa talebanin taholta.

Otettuaan huomioon Kabulissa vallitsevan turvallisuustilanteen sekä humanitaarisen tilanteen ja siellä asuvan väestön kokemat vaikeudet UTIAC on katsonut, että yleisesti ottaen sisäinen pako Kabuliin ei ole kohtuutonta tai liian vaikeaa naimattomalle, aikuiselle ja terveelle miehelle, vaikka hänellä ei olisi erityisiä suhteita tai turvaverkkoa kaupungissa.

UTIAC on todennut, että kunkin hakijan henkilökohtaiset ominaisuudet on kuitenkin otettava huomioon arvioitaessa sisäisen paon kohtuullisuutta. Huomioon otettavia seikkoja ovat muun ohella henkilön ikä, hänen turvaverkkonsa/suhteidensa luonne Kabulissa/Afganistanissa, fyysinen ja psyykkinen terveys sekä kieli, koulutus ja ammatilliset pätevyydet. Henkilö, jolla on Kabulissa turvaverkko tai erityisiä suhteita kaupunkiin, on paremmassa asemassa sinne palatessaan, mikä voi suojata erityisen haavoittuvassa olevaa henkilöä hänen palatessaan kotimaahansa.

UTIAC on päätöksessään todennut, että vaikka siviiliuhrien ja vaaratilanteiden määrä on Kabulissa kasvanut, turvallisuustilanteella on suora vaikutus vähäiseen osaan kaupungin väestöstä. UTIAC on päätöksessään katsonut, ettei Kabulissa vallitseva turvallisuustilanne yllä sellaiselle tasolle, että sisäinen pako kaupunkiin olisi kohtuuton tai liian vaikea.

Ajantasaista maatietoutta

Afganistanin aseellisessa konfliktissa kuolleiden ja haavoittuneiden siviilien määrä on vuoden 2018 ensimmäisen neljänneksen aikana pysynyt yhtä korkealla tasolla kuin vuonna 2017. Hallituksenvastaisten aseellisten ryhmittymien siviileihin kohdistamista iskuista aiheutuneiden siviiliuhrien määrä ovat kasvanut. Kyseiset ryhmittymätovat vuoden 2018 ensimmäisten kolmen kuukauden aikana aiheuttaneet 1 500 siviilin kuoleman tai loukkaantumisen. Kyseisten ryhmittymien siviileihin tarkoituksellisesti kohdistamista iskuista aiheutuneiden siviiliuhrien määrä on yli kaksinkertainen verrattuna vuoden 2017 vastaavaan ajanjaksoon. (United Nations Assistance Mission in Afghanistan (UNAMA),Protection of Civilians in Armed Conflict, 2018 Quarterly Report).

Vuonna 2017 raportoitiin 3 438 siviilin kuolleen ja 7 015 loukkaantuneen aseellisen konfliktin seurauksena Afganistanissa. Siviiliuhreja oli noin 9 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2016, mikä johtui varsinaisista taisteluista aiheutuneiden siviiliuhrien määrän vähenemisestä. Sen sijaan itsemurhaiskuista ja monimuotoisista iskuista aiheutuneiden siviiliuhrien määrä kasvoi vuonna 2017. Eniten siviiliuhreja kirjattiin Kabulin maakunnassa, pääasiassa Kabulin kaupungissa tapahtuneista iskuista. Kabulin maakunnassa kuoli vuoden 2017 aikana 479 siviiliä ja loukkaantui 1 352 siviiliä. Siviiliuhreista 88 prosenttia kuoli tai loukkaantui Kabulissa tehtyjen itsemurhaiskujen ja monimuotoisten iskujen seurauksena. (United Nations Assistance Mission in Afghanistan (UNAMA), Protection of Civilians in Armed Conflict, Annual Report 2017)

Noin 3,3 miljoonan afganistanilaisen arvioidaan tarvitsevan hätäapua vuonna 2018 (United Nations Office for the Coordination of Humanitarian Affairs, Humanitarian Needs Overview 2018).

Yhdistyneen kuningaskunnan Home Officen raportissa huhtikuulta 2018 todetaan, että Kabulissa vuoden 2017 ensimmäisen kuuden kuukauden aikana kuolleiden ja loukkaantuneiden määrä oli noin 0,02 prosenttia kaupungin asukasmäärästä. (UK Home Office Country Policy and Information Note, Afghanistan: Security and Humanitarian Situation, huhtikuu 2018)

EASO:n (European Asylum Support Office) toukokuussa 2018 julkaiseman Afganistanin turvallisuustilannetta koskevan raportin mukaan suurin määrä Afganistanin siviiliuhreista kirjattiin vuonna 2017 Kabulin maakunnassa. Siviileihin, jotka ovat taustaltaan shiiamuslimeja, kohdistettiin Kabulissa useita tahallisia hyökkäyksiä, joista lähes kaikista Isis otti vastuun. Sekä talebanit että Isis kohdistivat hyökkäyksiä myös Afganistanin kansallisia turvallisuusjoukkoja vastaan. Siviileihin kohdistuneiden hyökkäysten johdosta Kabulin asukkaiden todetaan kokevan enenevästi turvattomuutta liikkuessaan kaupungissa. (EASO Country of Origin Information Report, Afghanistan Security Situation – Update, toukokuu 2018)

EASO:n raportin mukaan talebanit kohdistavat iskunsa muun ohella hallitukselle myötämielisten turvallisuusjoukkojen ja hallituksen – erityisesti puolustusministeriön, sisäministeriön ja oikeusministeriön – virkamiehiin ja työntekijöihin sekä tuomareihin ja syyttäjiin. Talebanin iskut kohdistuvat myös hallitusta tukeviin henkilöihin ja vakoilijoiksi epäiltyihin, kansainvälisten joukkojen kanssa yhteistyötä tekeviin, koulutuksen ja humanitaarisen avustamisen parissa työskenteleviin sekä uskonnollisiin johtajiin ja heimojohtajiin. Talebanit suhtautuvat myös hyvin kielteisesti toimittajiin ja ihmisoikeuksien puolustajiin. Talebanilla arvioidaan olevan Kabulissa noin 1 500 vakoilijaa ja tiedonantajaa. Kabulissa talebanit kohdistavat kuitenkin iskunsa lähinnä korkean profiilin henkilöihin. (EASO Country of Origin Information, Afghanistan: Individuals Targeted by Armed Actors in the Conflict, joulukuu 2017)

Ruotsin maahanmuuttoviraston elokuussa 2017 julkaisemassa, Afganistanin turvallisuustilannetta koskevassa oikeudellisessa kannanotossa todetaan, että siviileihin kohdistuneiden iskujen määrä on Kabulissa vähentynyt, mutta iskut ovat vaatineet enemmän kuolonuhreja. Riski siviilinä joutua iskun uhriksi on kuitenkin pieni. (Lifos, Rättsligt ställningstagande angående säkerhetssituationen i Afghanistan, 29.8.2017)

Norjan Landinfon syyskuussa 2017 julkaisemassa, Kabulin turvallisuustilannetta koskevassa raportissa todetaan, että turvallisuustilanne on vaikeasti ennustettavissa ja nopeasti vaihteleva. Monimuotoiset hyökkäykset ja itsemurhaiskut muodostavat suurimman siviiliväestöön kohdistuvan uhan. Monimuotoiset hyökkäykset kohdistuvat korkean profiilin ja strategisesti tärkeisiin kohteisiin. Kohdistetut tapot ovat vuoden 2014 jälkeen vähentyneet. Talebanin toimintamahdollisuudet Kabulissa ovat rajalliset. Isis on tehnyt iskuja kaupungissa kesästä 2016 alkaen. Isis on muun ohella suorittanut useita hyökkäyksiä shiiauskoisia vastaan. (Landinfo, Temanotat: Afghanistan: Sikkerhetssituasjonen i Kabul by, 29.9.2017)

Landinfo toteaa, että kuolleiden ja loukkaantuneiden määrä Kabulin maakunnassa nousi vuoden 2017 ensimmäisellä puoliskolla noin 26 prosenttia verrattuna vastaavaan ajanjaksoon vuonna 2016. Näistä siviiliuhreista yli puolet sai surmansa tai loukkaantui yhden ja saman iskun seurauksena.

EASO:n raportin mukaan Afganistanissa on runsaasti työttömyyttä ja työmarkkinat ovat haastavat. Myös korkeasti koulutetuilla ja pätevillä työntekijöillä on vaikeuksia löytää työtä, jos heillä ei ole suosittelijaa tai muuta verkostoa. Afganistanin työmarkkinoita leimaa korruptio ja nepotismi. Henkilön verkostoilla ja henkilökohtaisilla suhteilla on yleisesti ottaen enemmän merkitystä työnsaannin kannalta kuin henkilön muodollisella pätevyydellä. Työmarkkinat koostuvat pääasiallisesti ruumiillista työtä sisältävistä tehtävistä ilman vaatimuksia muodollisesta koulutuksesta, mikä heijastaa Afganistanin väestön vähäistä koulutustasoa. Kabulissa sisäisesti siirtymään joutuneet henkilöt, joilla ei ole perheyhteyksiä kaupungissa tai varaa maksaa asunnon vuokrakustannuksia, päätyvät yleensä asumaan teltoissa tai tilapäisissä majoissa leireillä tai epävirallisilla asutusalueilla tai asuttamaan hylättyjä, hallituksen entisiä rakennuksia. (EASO Country of Origin Information Report, Afghanistan Networks, helmikuu 2018)

Islamilaiseksi valtioksi itseään kutsuva ryhmittymä (Afganistanissa tunnettu nimellä IS-Khorasan) on vuodesta 2016 lähtien tehnyt useita iskuja Kabulissa. Iskuja on suunnattu erityisesti Kabulin shiiavähemmistöön. IS-Khorasanin läsnäolo Kabulissa on vahvistunut ja siellä toimivien solujen toiminta on muuttunut yhä suunnitellummaksi ja väkivaltaisemmaksi. Maaliskuussa 2018 IS-Khorasan suoritti shiiojen pyhäkön lähellä iskun, jossa kuoli noin 30 henkilöä. Toisessa maaliskuun aikana tapahtuneessa Kabulin shiiavähemmistöön suunnatussa itsemurhaiskuissa kuoli yhdeksän henkilöä. IS-Khorasan on alkuvuonna 2018 lisäksi tehnyt iskuja, joiden kohteina ovat olleet sairaala ja korkein oikeus. Vaikka IS-Khorasan ei nauti suurta suosiota afganistanilaisten keskuudessa, sen on tehokkaan propagandansa ansiosta arvioitu onnistuneen houkuttelemaan puoleensa tyytymättömiä Taleban-taisteilijoita ja nuoria. (Jamestown Foundation, Islamic State a Deadly Force in Kabul, 6 April 2018, Terrorism Monitor Volume: 16 Issue: 7)

Kabulissa sijaitsevassa äänestäjien rekisteröintikeskuksessa 22.4.2018 tapahtuneessa itsemurhaiskussa kuoli 57 ihmistä ja yli 100 loukkaantui. Isis ilmoittautui iskun tekijäksi. (BBC News, 22.4.2018) Rekisteröintikeskus sijaitsee Kabulin Dasht-e-Barchi-alueella, jossa asuu paljon shiialaisia hazara-vähemmistöön kuuluvia ihmisiä. Isis on ilmoittanut iskun olleen kohdistettu shiiamuslimeihin (Time, 22.4.2018). Sekä talebanin että Isisin arvellaan pyrkivän siviileihin kohdistuvilla iskuilla pelottelemalla estämään ihmisiä äänestämästä lokakuussa 2018 järjestettävissä parlamentti- ja aluevaaleissa.(Al Jazeera, 22.4.2018)

Kabulissa 30.4.2018 tehdyissä kahdessa itsemurhaiskussa kuoli 26 ihmistä ja loukkaantui 45 ihmistä. Iskut sattuivat Shashdarakin alueella, jolla sijaitsee hallintorakennuksia. Jälkimmäisessä iskussa saivat surmansa yhdeksän toimittajaa, jotka olivat tulleet paikalle raportoimaan ensimmäisestä iskusta. Isis ilmoittautui iskujen tekijäksi. (Reuters, 30.4.2018; BBC News, 30.4.2018)

Asiassa saatu selvitys

Valittaja on 19-vuotias, hazara-alkuperää oleva mies. Valittaja on Suomeen saapuessaan ollut 17-vuotias.

Asiassa saadun selvityksen mukaan talebanit ovat yrittäneet värvätä valittajan joukkoihinsa. Maahanmuuttovirasto ja hallinto-oikeus ovat katsoneet valittajan olevan tämän vuoksi kotialueelleen Wardakin maakuntaan palatessaan vaarassa joutua vakavien oikeudenloukkausten kohteeksi. Valittajalla on todettu olevan perustellusti aihetta pelätä joutuvansa kotialueellaan vainotuksi ulkomaalaislain 87 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla.

Valittaja on myös esittänyt, että hän tulee merkittävästä ja tunnetusta perheestä, joka on pitkään toiminut talebaneja vastaan. Valittajan kertoman mukaan talebanien tietoon on lisäksi tullut, että valittaja on ilmoittautunut armeijaan valmistavaan kouluun tarkoituksenaan kouluttautua sotilaaksi ja taistella talebaneja vastaan. Valittaja on esittänyt, että perhetaustastaan ja henkilökohtaisista olosuhteistaan johtuen hän olisi vaarassa joutua Kabulissa talebanien oikeudenloukkausten kohteeksi. Maahanmuuttovirasto ja hallinto-oikeus ovat katsoneet, että valittaja ei ole perhetaustansa vuoksi tai häneen henkilökohtaisesti liittyvistä syistä profiloitunut kotialueensa ulkopuolella ja että hän voi näin ollen turvallisesti oleskella Kabulissa.

Valittaja on lisäksi esittänyt, että hän olisi Kabulissa oikeudenloukkausten vaarassa hänen perheensä omistamaan tonttiin liittyvän riita-asian vuoksi. Valittajan kertoman mukaan riidan toinen osapuoli on esittänyt uhkauksia valittajaa kohtaan.

Valittaja on myös vedonnut siihen, että hänellä ei ole Kabulissa sukulaisista koostuvaa turvaverkkoa, minkä vuoksi hänen ei voida kohtuudella edellyttää oleskelevan Kabulissa, kun vielä otetaan huomioon hänen terveydentilansa. Valittaja on terveydentilansa osalta esittänyt nuorisopsykiatrian ja psykiatrian erikoislääkärin lausunnon, jonka mukaan valittajalla on todettu traumaperäinen stressihäiriö. Hänellä on myös todettu masennusta, itsetuhoajatuksia, toivottomuutta ja univaikeuksia sopien keskivaikeaan tai vaikea-asteiseen masennukseen. Valittajasta on tehty kiireellinen lähete psykiatrian poliklinikalle.

Oikeudellinen arviointi ja lopputulos

Asiassa on ratkaistavana, onko valittajalla katsottava olevan mahdollisuus sisäiseen pakoon Kabuliin ja voidaanko hänen siinä tapauksessa kohtuudella edellyttää oleskelevan siellä.

Asiassa on ensin arvioitava, kohdistuuko valittajaan vainon tai vakavan haitan vaaraa kotimaakuntansa ohella myös Kabulissa. Mikäli häneen ei katsota kohdistuvan vainon tai vakavan haitan vaaraa Kabulissa, on vielä arvioitava, sallivatko Kabulissa vallitsevat olosuhteet yleisesti ottaen sisäisen paon mahdollisuuden soveltamisen, voiko valittaja päästä turvallisesti kaupunkiin ja voidaanko hänen kohtuudella edellyttää oleskelevan siellä. Kyse on sekä sisäisen paon toteutettavuutta että kohtuullisuutta koskevasta harkinnasta, jossa huomiota on kiinnitettävä kohdealueella vallitseviin yleisiin olosuhteisiin ja valittajien henkilökohtaisiin olosuhteisiin kokonaisuudessaan.

Sisäisen paon kohdealueen yleisiä olosuhteita arvioitaessa on otettava huomioon muun ohella väkivaltaisuuksien ja levottomuuksien luonne, maantieteellinen esiintyminen ja intensiteetti sekä ihmisoikeusloukkausten ja humanitaarisen oikeuden loukkausten laajuus. Lisäksi huomiota on kiinnitettävä oikeusjärjestelmän toimivuuteen sekä siihen, missä määrin viranomaiset kykenevät valvomaan aluetta ja turvaamaan kansalaisten turvallisuuden.

Afganistanin konfliktissa esiintyy laajaa alueellista ja ajallista vaihtelua, mutta Kabulin maakunta on pitkään pysynyt valtion viranomaisten kontrollissa ja muuhun maahan verrattuna suhteellisen vakaana. Koska Kabul on hallinnollisesti ja siten myös strategisesti maan tärkein kaupunki, tapahtuu kaupungissa kuitenkin eniten itsemurhaiskuja ja muita, tärkeisiin kohteisiin suunnattuja monimuotoisia iskuja, minkä seurauksena siviiliuhrien määrä on suurin Kabulissa. Kabulin turvallisuustilanteen voidaan edellä mainitun maatiedon perusteella arvioida heikentyneen vuodesta 2017 lähtien. Isis on ollut läsnä kaupungissa vuodesta 2016 ja se on tehnyt muun ohella shiiauskoisia hazaroita kohtaan suunnattuja iskuja, mikä on heikentänyt shiiavähemmistön turvallisuustilannetta. Yksittäisen henkilön riski joutua väkivallan uhriksi on kuitenkin edelleen suhteellisen pieni.

Korkein hallinto-oikeus katsoo hallinto-oikeuden ja Maahanmuuttoviraston päätöksestä ilmenevillä perusteilla sekä edellä mainittuun maatietouteen viitaten, ettei valittajalla ole perustellusti aihetta pelätä joutuvansa Kabulissa vainon tai vakavan haitan kohteeksi talebanin taholta perhetaustansa tai armeijaan valmistavaan koulutukseen hakeutumisen vuoksi. Korkein hallinto-oikeus arvioi myös, ettei valittajan perheen omistaman tontin hallintaan liittyvä vireillä oleva riita-asia aseta valittajaa vaaraan joutua Kabulissa vakavien oikeudenloukkausten kohteeksi. Tältä osin korkein hallinto-oikeus ottaa huomioon sen valittajan kertoman seikan, että riita-asia on saatettu tuomioistuimen käsiteltäväksi.

Korkein hallinto-oikeus katsoo siten, että valittajan olisi sinänsä mahdollista muuttaa Kabuliin ilman, että hän olisi siellä henkilökohtaisten ominaisuuksiensa vuoksi vaarassa joutua vainon tai vakavan haitan kohteeksi. Korkein hallinto-oikeus arvioi myös, ettei Kabulin yleinen turvallisuus- ja humanitaarinen tilanne ole sellainen, että se sellaisenaan asettaisi valittajan vakavaan ja henkilökohtaiseen vaaraan.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että jos valittaja palautetaan tai hän muutoin palaa Afganistaniin, hän voi päästä suoraan Kabuliin. Hänen on siten mahdollista matkustaa ja päästä sisäisen paon kohdealueelle turvallisesti ja laillisesti.

Asiassa on vielä arvioitava, voidaanko valittajan kohtuudella edellyttää oleskelevan Kabulissa. Tältä osin on arvioitava, voisiko valittaja Kabulissa elää suhteellisen normaalia elämää, joka ei merkittävästi poikkeaisi toisten, samaan väestöryhmän kuuluvien henkilöiden keskimääräisestä tilanteesta.

Normaalin elämän puitteisiin voidaan katsoa kuuluvan ainakin mahdollisuus hankkia toimeentulo ja asuinsija, sekä pääsy keskeisiin palveluihin, kuten sanitaatioon ja terveydenhoitopalveluihin. Sisäisen paon kohtuullisuutta arvioitaessa on otettava huomioon valittajan yksilölliset olosuhteet kuten ikä, sukupuoli, terveydentila, perhesuhteet ja sosiaaliset siteet sekä etniset, kulttuuriset, kielelliset ja uskonnolliset seikat sekä koulutukselliset ja ammatilliset olosuhteet. Myös mahdolliseen haavoittuvaan asemaan liittyvät erityistarpeet on otettava asianmukaisesti huomioon. Terveydentilan arvioinnin osalta merkitystä on yhtäältä sillä, voiko henkilö sisäisen paon kohteessa saada tarvitsemaansa hoitoa, mutta toisaalta myös sillä, miten terveydentila vaikuttaa henkilön mahdollisuuksiin turvata itselleen suhteellisen normaalin elämän edellytykset.

Korkein hallinto-oikeus arvioi lähtökohtaisesti, että terveen, naimattoman ja työkykyisen miehen voidaan edellyttää oleskelevan Kabulissa siitäkin huolimatta, että hänellä ei ole kaupungissa sukulaisia tai muuta verkostoa. Sisäisen paon kohtuullisuuden arvioinnissa on kuitenkin kiinnitettävä huomiota henkilön olosuhteisiin kokonaisuudessaan. Merkitystä on myös sisäisen paon kohteen turvallisuustilanteella, koska turvallisuuden heiketessä edellytykset suhteellisen normaaliin elämään vaikeutuvat.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että valittaja on ollut 17-vuotias lähtiessään Afganistanista. Hän on Suomessa ollessaan täysi-ikäistynyt ja on nyt 19-vuotias. Valittaja on kertonut, että hänen perheenjäseniään ei enää asu Kabulissa. Hänellä ei siten olisi perheenjäsenistä tai sukulaisista koostuvaa turvaverkkoa eikä muuta verkostoa tukenaan Kabulissa. Hänellä ei nuoresta iästään johtuen ole myöskään ammattia tai merkittävää työkokemusta.

Valittaja kärsii posttraumaattisesta stressihäiriöstä ja keskivaikeasta/vaikea-asteisesta masennuksesta. Hän on ollut psykiatrian erikoislääkärin seurannassa ja hänelle on syyskuussa 2017 tehty kiireellinen lähete psykiatrian poliklinikalle. Korkein hallinto-oikeus katsoo, että valittajan mielenterveysongelmat vaikuttavat hänen toimintakykyynsä ja siten merkittävällä tavalla heikentävät hänen edellytyksiään hankkia Kabulissa toimeentulo ja turvata muut, ihmisarvoisen elämän perusedellytyksiin kuuluvat tarpeensa.

Korkein hallinto-oikeus katsoo edellä mainitut seikat huomioon ottaen ja kiinnittäen erityistä huomiota Kabulin shiia-hazaraväestön heikentyneeseen turvallisuustilanteeseen, että valittajan ei voida kohtuudella edellyttää oleskelevan Kabulissa. Hänellä ei siten ole ulkomaalaislain 88 e §:ssä tarkoitettua sisäisen paon mahdollisuutta Kabuliin ja näin ollen hänelle on myönnettävä turvapaikka.

Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden päätökset on edellä mainituilla perusteilla kumottava ja asia palautettava Maahanmuuttovirastolle turvapaikan myöntämiseksi.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Anne E. Niemi, Janne Aer, Petri Helander, Taina Pyysaari ja Anne Nenonen. Asian esittelijä Jenny Rebold.