Asia Rakennuslupaa koskeva valitus

Valittajat A:n kuolinpesän osakkaat B ja C, D, E, F, G, H ja yhteisen vesialueen osakas I

Päätös, jota valitus koskee

Helsingin hallinto-oikeus 5.1.2017 nro 17/0005/5

Asian aikaisempi käsittely

Lohjan johtava rakennustarkastaja on 3.3.2016 tekemällään päätöksellä (§ 77) myöntänyt X:lle ja Y:lle rakennusluvan noin 20 m²:n suuruisen varaston rakentamiseen ja tieyhteyden louhintaan Lohjan kaupungin Karstun kylässä sijaitsevalle kiinteistölle Suviranta 444-413-10-151.

Rakennuslupa on myönnetty muun ohella seuraavin ehdoin:

– Maisemallisesti merkittävä kallio-osuus (asemapiirroksessa esitetty numerolla 7) tulee säilyä suunnitelman mukaisesti.

– Ennen louhinnan aloittamista hakijan tulee ottaa lähinaapurien käyttövesikaivoista, joiden etäisyydet ovat noin 50–100 metriä louhinta-alueesta, vesinäyte ja vedenpinnan korkeustieto mahdollisia jatkotoimenpiteitä varten. Tiedot tulee toimittaa Lohjan ympäristönsuojelun tulosalueelle.

– Louhinnassa käytetty vesi tulee johtaa selkeytysaltaiden/suodatuksen kautta maaperään. Louhintavettä ei saa päästää suoraan järveen. Louhintavesien käsittelystä tulee esittää erillinen suunnitelma Lohjan ympäristönsuojelun tulosalueelle vähintään kaksi viikkoa ennen louhinnan aloittamista.

– Uuteen pengerrykseen tulee kylvää nurmisiementä tai vastaavaa ja istuttaa pensaita tai muuta vastaavaa paljasta maata peittävää kasvillisuutta alueen maisemoinnin ja kasvettumisen edistämiseksi.

– Louhinta tulee tehdä joutuisasti yhteen menoon ja sellaisena ajankohtana, josta on mahdollisimman vähän haittaa naapurustolle ja luonnolle ja alueella pesiville eläinlajeille.

Lohjan ympäristö- ja rakennuslautakunta on 14.4.2016 tekemällään päätöksellä (§ 38) hylännyt A:n kuolinpesän osakkaiden B:n ja C:n, D:n, E:n, F:n, G:n, H:n ja yhteisen vesialueen osakkaan I:n oikaisuvaatimuksen johtavan rakennustarkastajan päätöksestä.

A:n kuolinpesän osakkaat B ja C ja heidän asiakumppaninsa ovat valittaneet hallinto-oikeudelle ja vaatineet, että ympäristö- ja rakennuslautakunnan ja johtavan rakennustarkastajan päätökset kumotaan. Toissijaisesti asia tulee palauttaa lautakuntaan uudelleen käsiteltäväksi. Alueella tulee suorittaa maastokatselmus.

Valittajat ovat perustelleet valitustaan muun ohella seuraavasti:

Kuulemista ei ole suoritettu maankäyttö- ja rakennuslaissa säädetyn mukaisesti. Kiinteistöjen Suviranta, Lamminpelto ja Laaksola rajapyykkien sijainti on epäselvä. Asemapiirros ei vastaa maastomerkintöjä eikä siten louhittavan kiven määrää. Louhittavan kiven määrä on todennäköisesti suurempi kuin lupahakemuksen liitteissä annetaan ymmärtää. Velvoite erityissuunnitelmista ei käy ilmi rakennuslupapäätöksestä. Vaikka tien räjäytys ja louhinta tapahtuvat luvan saaneen kiinteistöllä, voi toimenpiteillä olla mittavia vaikutuksia ympäröiville rakennuksille sekä ympäristölle, kuten järvelle ja kaivoille. Valittajat ovat viitanneet Lohja‒Muurla-moottoritien rakentamisen yhteydessä havaittuun vuosia kestäneeseen veden samenemiseen ja sinilevämuodostukseen.

Ympäristö- ja rakennuslautakunta on antanut lausunnon, X ja Y selityksen ja muutoksenhakijat vastaselityksen.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Helsingin hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt valittajien vaatimuksen katselmuksen toimittamisesta sekä kumonnut ja poistanut johtavan rakennustarkastajan 3.3.2016 tekemän päätöksen § 77 ja ympäristö- ja rakennuslautakunnan 14.4.2016 tekemän päätöksen § 38 tieyhteyden louhinnan osalta ja hylännyt rakennuslupahakemuksen tältä osin tarpeettomana.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Katselmus

Hallintolainkäyttölain 41 §:n mukaan asian selvittämiseksi voidaan toimittaa katselmus. Kun otetaan huomioon asiakirjoista saatava selvitys, katselmuksen toimittaminen ei ole asian selvittämiseksi tarpeen.

Sovellettavat oikeusohjeet

Maankäyttö- ja rakennuslain 113 §:n 1 momentin mukaan rakennus on asumiseen, työntekoon, varastointiin tai muuhun käyttöön tarkoitettu kiinteä tai paikallaan pidettäväksi tarkoitettu rakennelma, rakenne tai laitos, joka ominaisuuksiensa vuoksi edellyttää viranomaisvalvontaa turvallisuuteen, terveellisyyteen, maisemaan, viihtyisyyteen, ympäristönäkökohtiin taikka muihin tämän lain tavoitteisiin liittyvistä syistä.

Maankäyttö- ja rakennuslain 125 §:n 1 momentin mukaan rakennuksen rakentamiseen on oltava rakennuslupa. Rakennuslupa tarvitaan myös pykälässä määriteltyihin korjaus- ja muutostöihin sekä rakennuksen tai sen osan käyttötarkoituksen olennaiseen muuttamiseen.

Maankäyttö- ja rakennuslain 128 §:n 1 momentin mukaan maisemaa muuttavaa maanrakennustyötä, puiden kaatamista tai muuta näihin verrattavaa toimenpidettä ei saa suorittaa ilman lupaa (toimenpiderajoitus) asemakaava-alueella, yleiskaava-alueella, jos yleiskaavassa niin määrätään, eikä alueella, jolla on voimassa 53 §:ssä tarkoitettu rakennuskielto asemakaavan laatimiseksi tai jolle yleiskaavan laatimista tai muuttamista varten on niin määrätty.

Asiassa saatu selvitys ja oikeudellinen arviointi

Valituksenalainen rakennuslupa on myönnetty varaston rakentamiseen ja tieyhteyden louhintaan. Valittajien valituksessaan ja vastaselityksessään esittämän mukaan heidän tarkoituksenaan ei ole ollut valittaa varaston rakentamisesta. Asiassa on siten hallinto-oikeudessa kysymys rakennusluvasta siltä osin, kun se on myönnetty noin 50 metrin pituisen kiinteistön 10:151 sisäisen tieyhteyden rakentamiseen. Tien rakentaminen edellyttää louhintatyötä. Rakennettavan tien leveys on kolme metriä ja louhittavan kiviaineksen määrä on noin 125 m³. Rakennuspaikka sijaitsee oikeusvaikutuksettoman Karstun osayleiskaavan loma-asuntojen alueella (RA).

Ympäristö- ja rakennuslautakunta on katsonut, että hankkeella on maankäyttö- ja rakennuslain 113 §:n mukaista ympäristöllistä vaikutusta, mistä syystä hakemus on käsitelty rakennuslupa-asiana.

Hallinto-oikeus toteaa, että kiinteistön sisäinen kulkuyhteys ei ole maankäyttö- ja rakennuslain 113 §:ssä tarkoitettu rakennelma, rakenne tai laitos. Kulkuyhteyden toteuttaminen ei näin ollen edellytä rakennuslupaa, vaikka kulkuyhteyden sijainti esitetäänkin asemapiirroksessa.

Alueella ei ole asemakaavaa eikä oikeusvaikutteista yleiskaavaa. Asiakirjoista ei ilmene, että alueella olisi voimassa myöskään maankäyttö- ja rakennuslain 128 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettua rakennuskieltoa. Kysymyksessä olevan tieyhteyden rakentaminen ei siten edellytä maisematyölupaakaan.

Koska kysymyksessä olevan tieyhteyden rakentaminen ei edellytä mitään maankäyttö- ja rakennuslain mukaista lupaa, on ympäristö- ja rakennuslautakunnan päätös kumottava ja poistettava ja rakennuslupahakemus hylättävä tältä osin. Koska rakennuslupapäätös on kumottu ja poistettu tieyhteyden rakentamisen osalta, ei tässä asiassa ole tarvetta lausua muutoksenhakijoiden valituskirjelmässä esittämistä valitusperusteista. Hallinto-oikeus toteaa kuitenkin, että mahdollisiin räjäytys- ja louhintatöihin rakennuspaikalla sovelletaan räjäytys- ja louhintatyön turvallisuudesta annettua valtioneuvoston asetusta.

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Markku Setälä ja Jukka Reinikainen. Esittelijä Annamari Laakkonen.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A:n kuolinpesän osakkaat B ja C ja heidän asiakumppaninsa ovat valituksessaan ensisijaisesti vaatineet, että asian käsittelyä lykätään, kunnes vuonna 2015 toteutetusta rasitetiehankkeesta aiheutuneet erimielisyydet on ratkaistu. Toissijaisesti valittajat ovat vaatineet, että Helsingin hallinto-oikeuden päätös kumotaan tai sitä tarkennetaan riittäviltä osin siten, että mahdolliset vesi-, ympäristö-, kiinteistö- ja henkilövahingot sekä liikennemeluhaitta kyetään riittävin tavoin ja varmuudella estämään. Vaihtoehtoisesti asia tulee palauttaa Helsingin hallinto-oikeudelle uudelleen käsiteltäväksi tai siirtää se Vaasan hallinto-oikeuden käsiteltäväksi. Mikäli asia palautetaan Helsingin hallinto-oikeudelle, asiassa tulee järjestää katselmus.

Vaatimustensa tueksi valittajat ovat esittäneet muun ohella seuraavaa:

Hankkeen toteuttajalla on asiassa täysi toimenpidevapaus, vaikka työ tehdään suojeltavan järven rannan välittömässä läheisyydessä ja alueella, jossa jopa vähäisen puuvajan rakentamiseen vaaditaan poikkeuslupa. Hiukoonlampi on pieni ja matala järvi. Sen rannat ovat pääosin erittäin jyrkkää ja korkeaa peruskalliota. Suvirannan kiinteistön kohdalla järven ja kallion välissä on vain pieni rantakaistale, josta osa on vesijättömaata ja osa jyrkkää kalliota tai kalliopohjaa. Suunniteltu parkkipaikka sijaitsisi vain noin 15 metrin päässä vesirajasta.

Järven rannalla on runsaasti ympärivuotiseen asumiseen tarkoitettuja kiinteistöjä sekä vapaa-ajan asuntoja. Laaja louhinta- ja räjäytystyö rannan välittömässä läheisyydessä voisi aiheuttaa vesistölle mittavaa ja pitkäkestoista haittaa. Lisäksi järven ja sen ympäristön monimuotoiselle luonnolle sekä naapureille aiheutuisi liikennemelusta kallioisella rannalla pysyvää haittaa.

Lamminpellon, Laaksolan ja Suvirannan kiinteistöjen yhteinen rajapyykki sijaitsee suunnitellulla räjäytystyömaalla. Asemapiirustukseen merkitty tie kulkee naapurikiinteistön puolelta eikä tielinjaus vastaa kiinteistöjen rajoja, vaikuttaen näin louhittavan kiven määrään. Kyseisellä alueella virtaa myös luonnontilainen noro. Suvirannan kiinteistön puolella alue on korkeaa kalliota ja suoraan alueen alapuolella on suhteellisen äkkijyrkkä pudotus, järven ranta ja vesijättömaa noin 10 metrin päässä.

Lohjan vetovoimalautakunnan lupajaosto (aiemmin ympäristö- ja rakennuslautakunta) on antanut selityksen.

X ja Y ovat antaneet selityksen.

Valittajat ovat antaneet vastaselityksen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus kumoaa Helsingin hallinto-oikeuden päätöksen ja viivytyksen välttämiseksi, asiaa hallinto-oikeudelle palauttamatta, ottaa asian välittömästi tutkittavakseen. Hallinto-oikeudelle tehty vaatimus katselmuksen toimittamisesta ja valitus hylätään ja johtavan rakennustarkastajan 3.3.2016 tekemä päätös (§ 77) ja ympäristö- ja rakennuslautakunnan 14.4.2016 tekemä päätös (§ 38) tieyhteyden louhinnan osalta saatetaan voimaan.

Perustelut

Katselmusvaatimus

Hallintolainkäyttölain 41 §:n mukaan asian selvittämiseksi voidaan toimittaa katselmus. Kun otetaan huomioon perusteet, joiden vuoksi muutoksenhakijat ovat pyytäneet katselmuksen toimittamista, sekä asiakirjoista saatava selvitys, katselmuksen toimittaminen ei ole asian selvittämiseksi tarpeen.

Sovellettavat oikeusohjeet

Maankäyttö- ja rakennuslain 125 §:n 1 momentin mukaan rakennuksen rakentamiseen on oltava rakennuslupa.

Maankäyttö- ja rakennuslain 126 §:n 1 momentin mukaan rakennusluvan sijasta rakentamiseen voidaan hakea toimenpidelupa sellaisten rakennelmien ja laitosten, kuten maston, säiliön ja piipun pystyttämiseen, joiden osalta lupa-asian ratkaiseminen ei kaikilta osin edellytä rakentamisessa muutoin tarvittavaa ohjausta.

Pykälän 2 momentin 1 virkkeen mukaan toimenpidelupa tarvitaan lisäksi sellaisen rakennelman tai laitoksen pystyttämiseen ja sijoittamiseen, jota ei pidetä rakennuksena, jos toimenpiteellä on vaikutusta luonnonoloihin, ympäröivän alueen maankäyttöön taikka kaupunki- tai maisemakuvaan.

Maankäyttö- ja rakennuslain 133 §:n 1 momentin mukaan rakennuslupahakemuksen vireilletulosta on ilmoitettava naapurille, jollei ilmoittaminen hankkeen vähäisyys tai sijainti taikka kaavan sisältö huomioon ottaen ole naapurin edun kannalta ilmeisen tarpeetonta. Naapurilla tarkoitetaan viereisen tai vastapäätä olevan kiinteistön tai muun alueen omistajaa ja haltijaa. Samanaikaisesti on asian vireilläolosta sopivalla tavalla tiedotettava myös rakennuspaikalla.

Maankäyttö- ja rakennuslain 134 a §:n 1 momentin mukaan rakennusvalvontaviranomainen voi määrätä rakennusluvassa, aloituskokouksessa tai erityisestä syystä rakennustyön aikana laadittavaksi ja toimitettavaksi rakennushankkeen laadun tai laajuuden vuoksi tarpeellisia erityissuunnitelmia.

Maankäyttö- ja rakennuslain 136 §:n 1 momentin mukaan rakennusluvan myöntämisen edellytyksenä asemakaava-alueen ulkopuolella on, että:

1) rakennuspaikka täyttää 116 §:n vaatimukset;

2) rakentaminen täyttää sille 117 §:ssä säädetyt sekä muut tämän lain mukaiset tai sen nojalla asetetut vaatimukset;

3) rakentaminen täyttää 135 §:n 3–6 kohdassa asetetut vaatimukset;

4) teiden rakentaminen tai vedensaannin taikka viemäröinnin järjestäminen ei saa aiheuttaa kunnalle erityisiä kustannuksia; sekä

5) maakuntakaavasta tai yleiskaavasta johtuvat 33 ja 43 §:n mukaiset mahdolliset rajoitukset otetaan huomioon.

Maankäyttö- ja rakennuslain 141 §:n mukaan lupapäätökseen voidaan ottaa tarpeelliset määräykset. Määräykset voivat koskea muun ohessa rakennustyön tai toimenpiteen suorittamista ja niistä mahdollisesti aiheutuvien haittojen rajoittamista.

Oikeudellinen arviointi ja lopputulos

Lohjan johtava rakennustarkastaja on päätöksellään 3.3.2016 (§ 77) myöntänyt X:lle ja Y:lle rakennusluvan varaston rakentamiseen ja tieyhteyden louhintaan Lohjan kaupungissa sijaitsevalle kiinteistölle Suviranta 444-413-10-151. Alueella ei ole voimassa asemakaavaa eikä oikeusvaikutteista yleiskaavaa.

Rakennushankkeessa on täällä kysymys kiinteistön sisäisen tieyhteyden rakentamisesta, mikä tieliittymän sijainnista johtuen edellyttää kallion louhimista. Louhittavan kiviaineksen määräksi on arvioitu noin 125 m³, ja se on tarkoitus käyttää pääasiassa kiinteistön pengerryksiin ja tiepohjiin. Korkein hallinto-oikeus katsoo, että tieyhteyden louhiminen edellyttää käsiteltävänä olevassa tapauksessa alueen maasto-olosuhteet huomioiden toimenpidelupaa. Nyt kysymyksessä olevassa tilanteessa, jossa tieyhteys toteutetaan kiinteänä osana rakennushanketta, jolle on myönnetty maankäyttö- ja rakennuslain 125 §:n 1 momentissa tarkoitettu rakennuslupa, ei erillinen toimenpidelupa ole kuitenkaan tarpeen, vaan lupa louhintaan on voitu myöntää rakennusluvan yhteydessä. Koska hallinto-oikeudella on ollut asiasta erilainen näkemys, hallinto-oikeuden päätös on kumottava.

Koska lupa tien rakentamiseen on myönnetty varaston rakennusluvan yhteydessä, tien rakentamisedellytyksiä tulee arvioida rakennusluvan myöntämisedellytysten pohjalta. Hankkeesta esitetty selvitys ja rakennuslupapäätökseen liitetyt ehdot huomioon ottaen tien rakentamisesta ei aiheudu merkittäviä ympäristövaikutuksia. Rakennushanke täyttää muutoinkin maankäyttö- ja rakennuslain 136 §:n mukaiset rakennusluvan myöntämisen edellytykset. Naapureiden kuuleminen on esitetyn selvityksen perusteella suoritettu maankäyttö- ja rakennuslain 133 §:n mukaisesti.

Hallinto-oikeudelle tehty valitus on edellä sanotun perusteella hylättävä ja johtavan rakennustarkastajan 3.3.2016 tekemä päätös (§ 77) ja ympäristö- ja rakennuslautakunnan 14.4.2016 tekemä päätös (§ 38) tieyhteyden louhinnan osalta saatettava voimaan.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Kuusiniemi, Riitta Mutikainen, Mika Seppälä, Kari Tornikoski ja Jaakko Autio. Asian esittelijä Vesa Manninen.

Asiassa oli kysymys muutoksenhausta rehtorin kunnallisena viranhaltijana perusopetuslain 19 §:n nojalla tekemään päätökseen, jolla oli rajoitettu muutoksenhakijan oikeutta päästä seuraamaan opetusta. Muutoksenhakija oli hakenut päätökseen muutosta ensin kunnan sivistyslautakunnalle tekemällään oikaisuvaatimuksella ja sitten valittamalla sivistyslautakunnan päätöksestä hallinto-oikeuteen. Korkeimman hallinto-oikeuden oli ensin ratkaistava, sovelletaanko asiaan perusopetuslain 42 e §:n säännöstä, jolla muutoksenhakua korkeimpaan hallinto-oikeuteen oli rajoitettu valituslupajärjestelmällä. Tuon 1.1.2016 voimaan tulleen säännöksen mukaan, jollei mainitussa laissa toisin säädetä, hallinto-oikeuden päätökseen saa hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että perusopetuslaissa ei ole erikseen säädetty muutoksenhausta opetuksen järjestäjän perusopetuslain 19 §:n nojalla tekemiin päätöksiin. Korkein hallinto-oikeus totesi edelleen, että opetuksen järjestäjän perusopetuslain 19 §:n nojalla tekemään päätökseen haetaan muutosta opetuksen järjestäjän luonteen perusteella yleisten muutoksenhakua koskevien säännösten mukaan joko kunnallisvalituksella kuntalain mukaisesti tai hallintovalituksella hallintolainkäyttölain mukaisesti. Esillä olevassa asiassa muutosta oli siten haettu kuntalain mukaisesti ensin oikaisuvaatimuksella lautakunnalta ja sitten kunnallisvalituksella hallinto-oikeudelta.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että perusopetuslain 42 e §:n säännös tulee sovellettavaksi haettaessa muutosta hallinto-oikeuden päätökseen, joka koskee opetuksen järjestäjän perusopetuslain 19 §:n nojalla tekemää päätöstä. Perusopetuslain 42 e §:n soveltuvuutta arvioitaessa merkitystä ei ollut sillä, haetaanko päätökseen yleisten muutoksenhakua koskevien säännösten mukaan muutosta hallinto-oikeudelta kunnallisvalituksella vai hallintovalituksella.

Perusopetuslaki 19 § ja 42 e §

Ks. myös KHO 2013:159

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Niilo Jääskinen, Outi Suviranta, Timo Räbinä, Pekka Aalto ja Maarit Lindroos. Asian esittelijä Riitta Kreula.

Maahanmuuttovirasto oli hylännyt turvapaikanhakijan hakemuksen ulkomaalaislain 101 §:ssä tarkoitetulla tavalla ilmeisen perusteettomana. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen ja totesi, että hakemuksen on katsottava olleen ilmeisen perusteeton. Oikeusavun palkkioperusteista annetun valtioneuvoston asetuksen (palkkioasetus) 7 a §:n 2 momentin mukaan asiakohtainen palkkio hallinto-oikeudessa ilmeisen perusteettoman hakemuksen kohdalla on 400 euroa.

Asiamies oli vaatinut hallinto-oikeudessa palkkiota 1 300 euroa sillä perusteella, että hallinto-oikeudessa toimitetun suullisen käsittelyn vuoksi asia oli laadultaan ja laadultaan erityisen vaativa. Tällöin sovellettavaksi tulisi palkkioasetuksen 7 a §:n 1 momentti. Hallinto-oikeus katsoi, että palkkioasetuksen sanamuoto ei mahdollistanut 400 euroa korkeamman palkkion maksamista.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että oikeusapulain 17 a §:n mukaan avustajalle vahvistetaan kohtuullinen asiakohtainen palkkio. Toisaalta palkkioasetuksen 7 a §:n 2 momentin sanamuoto ei esillä olevassa tilanteessa mahdollistanut 400 euroa suuremman asiakohtaisen palkkion maksamista. Kyseessä olevan asian laadun ja laajuuden vaatima työpanos huomioon ottaen palkkioasetuksen 7 a §:n 2 momentin soveltaminen johtaisi tässä tapauksessa kohtuuttoman matalan palkkion vahvistamiseen avustajalle ja siten ristiriitaan oikeusapulain 17 a §:n kanssa. Ristiriitaa ei ollut mahdollista poistaa palkkioasetuksen tulkinnalla.

Korkein hallinto-oikeus jätti palkkioasetuksen 7 a §:n 2 momentin tässä yksittäistapauksessa soveltamatta perustuslain 107 §:n nojalla. Asia tuli avustajalle asiasta hallinto-oikeudessa aiheutuvan työmäärän perusteella rinnastaa laadultaan ja laajuudeltaan erityisen vaativaan asiaan. Korkein hallinto-oikeus vahvisti, että avustajalle tuli oikeusapulain 17 a §:n perusteella maksaa hallinto-oikeudessa suoritetuista toimenpiteistä vaadittu 1 300 euron palkkio.

Suomen perustuslaki 107 §

Oikeusapulaki 17 a §

Oikeusavun palkkioperusteista annettu valtioneuvoston asetus 7 a § 1 ja 2 momentti

Ulkomaalaislaki 101 §

Päätös, josta valitetaan

Helsingin hallinto-oikeus 15.2.2018 nro 18/0149/71

Asian aikaisempi käsittely

Maahanmuuttovirasto on 24.5.2017 hylännyt Irakin kansalaisen A:n kansainvälistä suojelua ja oleskelulupaa koskevan hakemuksen. Hakemus on katsottu ilmeisen perusteettomaksi. Lisäksi Maahanmuuttovirasto on päättänyt käännyttää A:n kotimaahansa Irakiin sekä määrännyt hänet kolmen vuoden pituiseen koko Schengen-aluetta koskevaan maahantulokieltoon. Maahanmuuttoviraston päätöksestä ilmenee, että kysymyksessä oli A:n toinen turvapaikkahakemus.

Varsinais-Suomen oikeusaputoimisto on 31.5.2017 myöntänyt A:lle oikeusapua ulkomaalaisasiassa 24.5.2017 lukien ilman perusomavastuuta ja määrännyt hänen avustajakseen oikeustieteen maisteri B:n.

A on valituksessaan hallinto-oikeudelle vaatinut muun ohella, että asiassa toimitetaan suullinen käsittely.

B on hallinto-oikeudessa vaatinut avustajan tehtävistään asiakohtaisena palkkiona 1 300 euroa. B on perustellut palkkiovaatimustaan hallinto-oikeudessa järjestetyllä suullisella käsittelyllä.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään, toimitettuaan suullisen käsittelyn, hylännyt A:n valituksen Maahanmuuttoviraston päätöksestä. Hallinto-oikeus on päätöksensä perusteluissa todennut, että hakemus on katsottava ilmeisen perusteettomaksi, ja Maahanmuuttovirasto on voinut hylätä A:n turvapaikkaa ja oleskelulupaa koskevan hakemuksen.

Samalla hallinto-oikeus on määrännyt, että B:lle maksetaan valtion varoista asiakohtaisena palkkiona 400 euroa, joka jää valtion vahingoksi.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään avustajan palkkion osalta muun ohella seuraavasti:

Huolimatta siitä, että asiassa on toimitettu suullinen käsittely, minkä vuoksi asiaa voitaisiin pitää laadultaan ja laajuudeltaan erityisen vaativana, hallinto-oikeus on katsonut, että oikeusavun palkkioperusteista annetun valtioneuvoston asetuksen sanamuoto ei mahdollista 400 euroa korkeamman palkkion maksamista asiassa, jossa on kyse ilmeisen perusteettomasta hakemuksesta.

Sovellettuina oikeusohjeina hallinto-oikeus on maininnut ulkomaalaislain 101 §:n, oikeusapulain 17, 17 a ja 18 §:n sekä oikeusavun palkkioperusteista annetun valtioneuvoston asetuksen 7 a §:n 1 momentin ja 11 §:n.

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Marja Viima, Hanna Lähdeniemi ja Mari Tarro-Achamyelehe. Esittelijä Henna Salovaara.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

1. A on pääasian osalta pyytänyt valitusluvan myöntämistä ja maasta poistamisen täytäntöönpanon kieltämistä.

Merkitään, että korkein hallinto-oikeus on välipäätöksellään 2.3.2018 taltionumero 998 hylännyt A:n hakemuksen maasta poistamisen täytäntöönpanon kieltämisestä.

A on toimittanut lisäselvitystä.

2. B on pyytänyt valitusluvan myöntämistä avustajalle maksettavan palkkion osalta. B on vaatinut, että hänelle määrätään maksettavaksi palkkiona valittajan avustamisesta hallinto-oikeudessa 1 300 euroa.

B on perustellut vaatimustaan muun ohella seuraavasti:

Hallinto-oikeuden määräämä 400 euron palkkio on ilmeisen kohtuuton, kun otetaan huomioon asian hoitamiseen kulunut aika ja tehdyt toimenpiteet. Toimenpiteitä ovat olleet asiaan perehtyminen, valituskirjelmän laatiminen, lisäselvitysten toimittaminen, yhteydenpito päämieheen, suullisen käsittelyn päivämäärästä sopiminen, suulliseen käsittelyyn valmistautuminen ja todistajien haastatteleminen, suulliseen käsittelyyn osallistuminen, kirjallisen loppulausunnon laatiminen ja päätöksen tiedoksianto sekä valituslupahakemukseen liittyvistä seikoista kertominen päämiehelle. Avustajan ei ole ollut mahdollista kieltäytyä toimenpiteistä tai luopua toimeksiannosta siinä vaiheessa, kun on käynyt selväksi, että ajankäyttö tulisi olemaan kymmeniä tunteja. Lain soveltamisen ja tulevan oikeuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi on tärkeää saada korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu avustajan palkkion osalta.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1. Valituslupahakemus hylätään pääasian osalta. Korkein hallinto-oikeus ei siten anna ratkaisua A:n valitukseen.

2. Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan oikeusavun osalta ja tutkii valituksen tältä osin. Hallinto-oikeuden päätöstä muutetaan avustajan palkkion osalta siten, että avustajalle hyväksytään maksettavaksi valtion varoista päämiehensä avustamisesta hallinto-oikeudessa 400 euron sijaan vaatimuksen mukaisesti palkkiona 1 300 euroa.

Perustelut

1. A:n valitus

Sen perusteella, mitä asiassa on esitetty ja mitä asiakirjoista muutoin ilmenee, asian saattamiseen korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavaksi ei ole ulkomaalaislain 196 §:ssä säädettyä valitusluvan myöntämisen perustetta.

2. B:n valitus avustajalle maksettavasta palkkiosta

2.1 Sovellettavat säännökset

Oikeusapulain 17 a §:n mukaan kansainvälistä suojelua koskevassa asiassa yksityiselle avustajalle vahvistetaan kohtuullinen asiakohtainen palkkio avustajan tehtävien hoitamisesta. Valtioneuvoston asetuksella säädetään tarkemmin asiakohtaisen palkkion määrästä.

Oikeusavun palkkioperusteista annetun valtioneuvoston asetuksen (palkkioasetus, 716/2016) 7 a §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan avustajalle maksetaan kansainvälistä suojelua koskevassa asiassa tehtävään käytetyn ajan perusteella maksettavan palkkion sijasta asiakohtainen palkkio hallinto-oikeudessa käsiteltävässä asiassa 800 euroa ja, jos asia on laadultaan ja laajuudeltaan erityisen vaativa, 1 300 euroa.

Saman pykälän 2 momentin mukaan palkkio on kuitenkin 400 euroa hallinto-oikeudessa käsiteltävässä asiassa, jos kyse on ulkomaalaislain 101 §:ssä tarkoitetusta ilmeisen perusteettomasta hakemuksesta, 102 §:ssä tarkoitetusta uusintahakemuksesta tai 103 §:ssä tarkoitetusta asian tutkimatta jättämisestä.

Suomen perustuslain 107 §:n mukaan, jos asetuksen tai muun lakia alemmanasteisen säädöksen säännös on ristiriidassa perustuslain tai muun lain kanssa, sitä ei saa soveltaa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa.

2.2 Oikeusapulain muutoksen (650/2016) ja oikeusavun palkkioperusteista annetun valtioneuvoston asetuksen muutoksen (716/2016) valmisteluaineisto

Ulkomaalaislain ja eräisiin siihen liittyvien lakien muuttamisesta eduskunnalle annetun hallituksen esityksen (HE 32/2016 vp) yleisperustelujen mukaan oikeusapulain 17 a §:n mukaisen kiinteän asiakohtaisen palkkion eli taksan säätäminen kansainvälistä suojelua koskeviin asioihin selkeyttäisi ja tehostaisi palkkiolaskujen käsittelyä hallintotuomioistuimissa ja oikeusaputoimistoissa. Hallituksen esityksen pääasiallisena tavoitteena on luoda edellytyksiä sille, että kansainvälistä suojelua koskevat valitusasiat olisi mahdollista käsitellä aikaisempaa joutuisammin. Kansainvälistä suojelua koskevassa asiassa yksityiselle avustajalle vahvistettaisiin kohtuullinen asiakohtainen palkkio avustajan tehtävien hoitamisesta. Kiinteiden palkkioiden käyttö nopeuttaa ja selkiyttää käsittelyprosessia sekä on omiaan hillitsemään kustannusten kasvua.

Oikeusavun palkkioperusteista annetun valtioneuvoston asetuksen muutosta koskevan oikeusministeriön perustelumuistion 23.8.2016 OM 7/33/2016 mukaan vaikka kyse on selvästi yksilöitävästä asiaryhmästä, eivät avustajan tarpeelliset toimenpiteet ole kaikissa hoidettavissa asioissa niin yhdenmukaiset, että kohtuullinen korvaus olisi aina samansuuruinen. Tämän vuoksi esitetään tuomioistuinvaiheeseen asioiden laadun ja laajuuden perusteella kolmea erisuuruista palkkiota sekä hallinto-oikeudessa että korkeimmassa hallinto-oikeudessa käsiteltävissä asioissa. Erityisesti niin sanotut nopeutetun menettelyn asiat ovat selkeästi yksinkertaisimpia ja vievät vähiten aikaa, joten koko prosessin osalta näille on ehdotettu alempi palkkiotaksa.

2.3 Kysymyksenasettelu

Asiassa on kysymys siitä, voidaanko ulkomaalaislain 101 §:n mukaista ilmeisen perusteetonta hakemusta koskevassa asiassa, jossa on hallinto-oikeudessa pidetty suullinen käsittely, katsoa palkkioasetuksen 7 a §:n 2 momentissa säädetty asiakohtainen palkkio 400 euroa kohtuulliseksi korvaukseksi avustajalle hänen asiassa suorittamistaan toimenpiteistä.

Lisäksi on kysymys siitä, että jos palkkioasetuksen mukaisen asiakohtaisen palkkion ei voida katsoa muodostuvan tällaisessa tilanteessa avustajalle kohtuulliseksi, voidaanko palkkioasetusta tulkitsemalla päästä kohtuulliseen lopputulokseen vai tulisiko kyseinen lainkohta jättää soveltamatta sillä perusteella, että sen soveltaminen johtaisi ristiriitaan oikeusapulain 17 a §:ssä säädetyn palkkion kohtuullisuusvaatimuksen kanssa.

2.4 Oikeudellinen arviointi

Oikeusapulain 17 a §:n mukaan avustajalle vahvistetaan kohtuullinen asiakohtainen palkkio. Samassa pykälässä on annettu asetuksenantovaltuus, jonka pohjalta asiakohtaiset palkkiot on säädetty valtioneuvoston asetuksella. Pykälän sanamuodosta ja sitä koskevasta hallituksen esityksestä käy ilmi, että tarkoituksena on ollut palkkiolaskujen selkeyttämisen ja tehostamisen ohella myös se, että vahvistettavat asiakohtaiset palkkiot kattavat kohtuullisen korvauksen avustajalle kaikista hänen suorittamistaan toimenpiteistä.

Hallinto-oikeus on katsonut valituksenalaisella päätöksellään valittajan kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen olleen ulkomaalaislain 101 §:ssä tarkoitetuin tavoin ilmeisen perusteeton ja määrännyt vaatimuksen enemmälti hyläten avustajalle maksettavaksi edellä mainitun palkkioasetuksen säännöksen mukaisen asiakohtaisen palkkion 400 euroa. Hallinto-oikeus on perusteluissaan todennut, että koska asiassa on toimitettu suullinen käsittely, asiaa voitaisiin pitää laadultaan ja laajuudeltaan erityisen vaativana, mutta palkkioasetuksen sanamuoto ei mahdollista 400 euroa korkeamman palkkion maksamista asiassa.

Korkein hallinto-oikeus toteaa samoin kuin hallinto-oikeus, että palkkioasetuksen 7 a §:n 2 momentin sanamuoto ei mahdollista 400 euroa suuremman asiakohtaisen palkkion maksamista avustajalle hallinto-oikeudessa asian laadun ja laajuuden perusteella tilanteessa, jossa kyse on ilmeisen perusteettomasta hakemuksesta, joka ratkaistaan ulkomaalaislain 104 §:n mukaisesti nopeutetussa menettelyssä. Asetuksen muuttamista koskevasta perustelumuistiosta käy ilmi, että säännöstä laadittaessa ei ole otettu huomioon, että eräissä tilanteissa myös nopeutetun menettelyn asiat voivat erityisesti ajankäytön osalta vaatia avustajalta sellaisia toimenpiteitä, että säännöksen mukaisen alemman palkkiotaksan mukainen asiakohtainen korvaus saattaa muodostua yksittäisessä tapauksessa avustajalle kohtuuttoman matalaksi.

Korkein hallinto-oikeus katsoo kuten hallinto-oikeus, että tässä tapauksessa, jossa hallinto-oikeudessa on pidetty suullinen käsittely, asiaa on pidettävä palkkioasetuksen 7 a §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla laadultaan ja laajuudeltaan erityisen vaativana. Asian laatu ja laajuus ovat edellyttäneet avustajalta sellaista työpanosta, että palkkioasetuksen mukaista alempaa palkkiota ei voida pitää kohtuullisena korvauksena avustajan suorittamista toimenpiteistä. Näin ollen avustajan palkkion määrääminen palkkioasetuksen 7 a §:n 2 momentin mukaan olisi tässä tapauksessa oikeusapulain 17 a §:ssä säädetyn asiakohtaisen palkkion kohtuullisuusvaatimuksen vastaista.

Koska oikeusapulain 17 a §:n nojalla annetun palkkioasetuksen perusteella avustajalle maksettavat palkkiot on säännelty yksityiskohtaisesti eri tilanteita varten, palkkioasetusta ei ole mahdollista tulkita siten, että nopeutetussa menettelyssä ratkaistun hakemuksen osalta voitaisiin asian ollessa laadultaan ja laajuudeltaan erityisen vaativa soveltaa palkkioasetuksen 7 a §:n 1 momentin 2 kohdan mukaista korkeampaa palkkioita tai maksaa palkkio jollakin muulla perusteella korotettuna.

Kyseessä olevan asian laadun ja laajuuden vaatima työpanos huomioon ottaen palkkioasetuksen 7 a §:n 2 momentin soveltaminen johtaisi tässä tapauksessa edellä todetulla tavalla kohtuuttoman matalan palkkion vahvistamiseen avustajalle ja siten ristiriitaan oikeusapulain 17 a §:n kanssa. Edellä todetulla tavalla tässä tapauksessa syntyvää ristiriitaa ei ole mahdollista poistaa palkkioasetuksen tulkinnalla. Näin ollen palkkioasetuksen 7 a §:n 2 momentti on tässä yksittäistapauksessa jätettävä soveltamatta perustuslain 107 §:n nojalla.

2.5 Lopputulos

Koska asia on hallinto-oikeudessa ollut avustajalle asiasta aiheutuvan työmäärän perusteella laadultaan ja laajuudeltaan rinnastettavissa palkkioasetuksen 7 a §:n 1 momentin mukaiseen erityisen vaativaan asiaan, korkein hallinto-oikeus vahvistaa B:lle maksettavaksi kohtuullisena korvauksena avustajan tehtävästä hallinto-oikeudessa palkkioasetuksen 7 a §:n 2 momentin perusteella vahvistetun 400 euron asiakohtaisen palkkion sijaan oikeusapulain 17 a §:n perusteella 1 300 euron suuruisen palkkion.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Anne E. Niemi, Janne Aer, Petri Helander, Tuomas Kuokkanen, Taina Pyysaari, Anne Nenonen ja Kirsti Kurki-Suonio. Asian esittelijä Elina Nyholm.

Turvapaikanhakija oli Somalian kansalainen ja kotoisin Galgaduudin maakunnasta. Hakija oli kansainvälisen suojelun perusteena vedonnut uhkaan al-Shabaabin taholta. Maahanmuuttovirasto oli hylännyt hakijan kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen.

Hallinto-oikeus oli hylännyt hakijan valituksen turvapaikan osalta, mutta kumonnut Maahanmuuttoviraston päätöksen muilta osin ja palauttanut asian sille uudelleen käsiteltäväksi.

Hallinto-oikeus oli katsonut, ettei asiassa voida riittävällä varmuudella poissulkea sitä mahdollisuutta, että hakija herättäisi kotialueelleen palatessaan yksittäisten al-Shabaabin jäsenten huomiota, kun otettiin erityisesti huomioon hänen kielteinen suhtautumisensa al-Shabaabiin, hänen aiempi haluttomuutensa liittyä järjestöön sekä hänen isäänsä kohdistunut painostus Koraanin opettamiseen liittyen. Tämän vuoksi ja hakijan kotialuetta koskeva ajantasainen maatieto ja hakijan henkilökohtaiset olosuhteet kokonaisuudessaan huomioon ottaen hallinto-oikeus oli katsonut, että hakija olisi Somaliaan palautettuna kotialueellaan ulkomaalaislain 88 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla vaarassa kärsiä vakavaa haittaa (toissijainen suojelu).

Maahanmuuttovirasto pyysi lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä ja katsoi valituksessaan, että hallinto-oikeuden päätöksessä oli sovellettu virheellisesti 88 §:n 1 momentin johdantokappaleen ja 3 kohdan mukaisia toissijaisen suojelun myöntämisen edellytyksiä.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että ulkomaalaislain 88 §:n 1 momentin mukaan toissijaisen suojelun myöntämisen edellytyksenä on, että asiassa on esitetty merkittäviä perusteita uskoa hakijan joutuvan kotialueelle palatessaan todelliseen vaaraan kärsiä vakavaa haittaa. Kun hallinto-oikeus oli päätöksessään katsonut toissijaisen suojelun myöntämisen edellytysten täyttyvän sillä perusteella, ettei asiassa voida riittävällä varmuudella poissulkea mahdollisuutta hakijaan hänen kotialueellaan kohdistuvasta huomiosta ja vaarasta, hallinto-oikeuden ratkaisu ei tältä osin ollut ulkomaalaislain 88 §:n 1 momentissa toissijaisen suojelun myöntämiselle säädetyn edellytyksen mukainen.

Korkein hallinto-oikeus arvioi hakijan kotialueen turvallisuustilanteen ja hakijan henkilökohtaisten olosuhteiden perusteella, oliko asiassa esitetty merkittäviä perusteita uskoa, että hakija joutuisi kotialueelleen palautettuna todelliseen vaaraan kärsiä vakavaa haittaa. Kun otettiin huomioon hakijan isän asema Koraanikoulun opettajana ja häneen al-Shabaabin taholta kohdistunut erityisen kiinnostus sekä se, että hakija vastusti al-Shabaabin käsityksiä ja oli kieltäytynyt liittymästä järjestöön, korkein hallinto-oikeus katsoi, että asiassa oli merkittäviä perusteita uskoa, että hakija olisi kotialueellaan vaarassa kärsiä mielivaltaisesta väkivallasta johtuvaa vakavaa ja henkilökohtaista vaaraa. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muutettu.

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2011/95/EU vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelemiseksi kansainvälistä suojelua saaviksi henkilöiksi, pakolaisten ja henkilöiden, jotka voivat saada toissijaista suojelua, yhdenmukaiselle asemalle sekä myönnetyn suojelun sisällölle (uudelleenlaadittu määritelmädirektiivi) 2 artikla f alakohta ja 15 artikla c alakohta

Ulkomaalaislaki 88 § 1 momentti ja 147 §

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Anne E. Niemi, Janne Aer, Tuomas Kuokkanen, Anne Nenonen ja Kirsti Kurki-Suonio. Asian esittelijä Ari Koskinen.

Päätös, josta valitetaan: Viestintävirasto 24.4.2015 Dnro 15/961/2015

Viestintävirasto oli televisio- ja radiolähetystoiminnan tukkumarkkinoita koskevassa päätöksessään määritellyt merkitykselliset hyödykemarkkinat ja maantieteelliset markkinat ja katsonut Digita Oy:llä edelleen olevan huomattavan markkinavoiman (HMV) asema antennipaikkaan ja -kapasiteettiin pääsyn, televisiolähetyspalveluiden ja valtakunnallisten radiolähetyspalvelujen tukkumarkkinoilla. Virasto oli asettanut Digitalle useita huomattavan markkinavoiman velvollisuuksia.

Asiassa oli kysymys Viestintäviraston viestintämarkkinalain kumoamisen jälkeen ensimmäistä kertaa tekemästä huomattavaa markkinavoimaa koskevasta päätöksestä ja siinä asetetuista velvoitteista. Kun otettiin huomioon, että viestintämarkkinalakiin perustuvat teleyritysten oikeudet ja velvollisuudet jäivät voimaan, kunnes Viestintävirasto oli ensimmäistä kertaa tehnyt tietoyhteiskuntakaaren mukaisen päätöksen huomattavasta markkinavoimasta ja sen seurauksena asettanut teleyrityksille tietoyhteiskuntakaaren mukaiset oikeudet ja velvollisuudet, Viestintäviraston oli tullut soveltaa valituksenalaista päätöstä tehdessään ja sen osana olevaa menetelmämuistiota laatiessaan tietoyhteiskuntakaaren säännöksiä.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että Viestintävirasto oli määritellyt televisio- ja radiolähetyspalvelujen tukkumarkkinat ja merkitykselliset hyödykemarkkinat sekä maantieteelliset markkinat tietoyhteiskuntakaaren ja puitedirektiivin sekä komission direktiivin nojalla antamien suositusten mukaisesti. Lisäksi korkein hallinto-oikeus katsoi, että Digitalla oli huomattava markkinavoiman asema antennipaikkaan ja -kapasiteettiin pääsyn, televisiolähetyspalveluiden ja valtakunnallisten radiolähetyspalvelujen tukkumarkkinoilla ja tämän vuoksi Viestintäviraston oli tullut asettaa Digitalle tietoyhteiskuntakaaren mukaisia huomattavan markkinavoiman velvollisuuksia.

Korkein hallinto-oikeus katsoi myös, että Viestintäviraston Digitalle asettamat huomattavan markkinavoiman velvollisuudet olivat valtaosin tietoyhteiskuntakaaren mukaisia ja oikeassa suhteessa tavoiteltavaan päämäärään nähden. Viestintävirasto oli toiminut harkintavaltansa rajoissa lukuun ottamatta antennipaikan vuokraamiselle mastokohtaisesti määrättyä enimmäishintaa siltä osin kuin kysymys oli säänneltyyn toimintaan sitoutuneen pääoman kohdistamisesta, mikä oli ratkaistava tosiasiakysymyksenä. Kun kuitenkin otettiin huomioon, että asiassa ei ollut esitetty riittävää selvitystä säänneltyyn toimintaan sitoutuneen pääoman kohdentamisesta sekä se, että enimmäishintaa koskeva velvollisuus oli päättynyt 24.4.2018, asiassa ei ollut enää syytä kumota Viestintäviraston päätöstä ja palauttaa asiaa Viestintäviraston käsiteltäväksi päälähetysasemien mastokohtaisten antennipaikan vuokrauksen enimmäishintojen uudelleen määrittämiseksi siltä osin kuin kysymys oli päälähetysasemien lähestymiskatoksiin ja huoltotiloihin sitoutuneen pääoman kohdentamisesta. Näin ollen lausuminen Digitan valituksesta raukesi tältä osin. Muilta osin korkein hallinto-oikeus katsoi päätöksestään ilmenevin perustein, että Viestintäviraston päätös ei ollut Digitan esittämillä perusteilla lainvastainen. Näiltä osin valitus hylättiin.

Asiassa oli myös ratkaistavana, vaikuttiko Viestintäviraston päätös Yleisradio Oy:n, MTV Oy:n ja Sanoma Finland Oy:n asemaan ja oliko päätöksellä siten katsottava olleen välitön vaikutus mainittujen yhtiöiden oikeuksiin tai etuihin. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että Viestintäviraston Digitalle osoittama huomattavan markkinavoiman päätös voi vaikuttaa mainittujen yhtiöiden asemaan televisio- ja radiolähetyspalvelujen markkinoilla puitedirektiivin 4 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla, sellaisena kuin unionin tuomioistuin on mainittua säännöstä oikeuskäytännössään tulkinnut. Valituksenalaisen päätöksen voitiin siten katsoa vaikuttavan välittömästi mainittujen yhtiöiden oikeuksiin ja etuihin hallintolainkäyttölain 6 §:n 1 momentin mukaisesti ja Yleisradiolla, MTV:llä ja Sanomalla oli siten katsottava olevan oikeus valittaa Viestintäviraston tekemästä huomattavan markkinavoiman päätöksestä.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että Viestintävirasto ei ollut Yleisradion, MTV:n ja Sanoman esittämällä tavalla menetellyt lainvastaisesti, kun se ei ollut asettanut Digitalle tukkutason valtakunnallisille radiolähetyspalveluille päätöksessä asetettujen velvollisuuksien lisäksi muita velvollisuuksia kuin hinnaston ja toimitusehtojen julkaisua koskevan velvoitteen, ja että Viestintävirasto oli voinut poistaa aikaisemmat analogista valtakunnallista radiolähetyspalvelua koskevat velvoitteet. Viestintävirasto ei ollut menetellyt lainvastaisesti myöskään siltä osin, kun se ei ollut asettanut televisiolähetyspalveluiden tukkumarkkinoille enimmäishintaa. Näin ollen Yleisradion, MTV:n ja Sanoman yhteinen valitus hylättiin.

Keskeiset sovelletut oikeusohjeet ja muu huomioon otettava aineisto

Kansallinen lainsäädäntö:

Laki sähköisen viestinnän palveluista (aikaisemmin tietoyhteiskuntakaari) 1 §, 3 § 8 ja 9 kohta, 51 §, 52 § 1, 3 ja 4 momentti, 53 § 1–4 momentti, 56 § 1 ja 3 momentti, 68 § 1 ja 2 momentti, 69 § 1 ja 3 momentti, 71 § 1–5 momentti, 82 § 1 ja 2 momentti, 308 § 1 momentti, 310 § 1 momentti 4 kohta, 312 § 1 momentti, 315 § 1 ja 2 momentti, 351 § 1 momentti, 352 § 1 ja 4 momentti

Laki korkeimmasta hallinto-oikeudesta 2 §

Hallintolainkäyttölaki 6 §, 22 § ja 26 § 1 momentti

Hallintolaki 6 §, 11 §, 31 § 1 momentti, 34 § 1 momentti, 36 §, 44 § 1 momentti 3 kohta, 45 § 1 momentti, 47 § 1 momentti, 49 § 1 ja 3 momentti, 54 § 1 momentti, 57 § 1 momentti, 60 § 1 momentti

Laki sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa 18 § 1 ja 3 momentti, 19 § 1 ja 2 momentti

Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta 11 § 1 momentti ja 2 momentti 1 kohta, 24 § 1 momentti 20 kohta, 26 § 1 momentti 2 kohta

Laki verkkoinfrastruktuurin yhteisrakentamisesta ja -käytöstä 3 § 1 momentti

Unionin oikeus:

Euroopan unionin perusoikeuskirja 47 artikla 1 kohta

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi sähköisten viestintäverkkojen ja -palvelujen yhteisestä sääntelyjärjestelmästä 2002/21/EY, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 2009/140/EY (puitedirektiivi) 4 artikla 1 kohta, 5 artikla 1 ja 3 kohta, 6 artikla 1 kohta, 7 artikla 3 ja 4 kohta, 5 kohta a alakohta, 6 ja 7 kohta, 7 a artikla 1 kohta, 8 artikla 1, 2 ja 5 kohta, 14 artikla 2 kohta, 15 artikla 2 ja 3 kohta, 16 artikla 1, 3, 4 ja 6 kohta a alakohta

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi sähköisten viestintäverkkojen ja niiden liitännäistomintojen käyttöoikeuksista ja yhteenliittämisestä 2002/19/EY, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 2009/140/EY (käyttöoikeusdirektiivi) 2 artikla 2 kohta a alakohta, 8 artikla 2 ja 4 kohta, 12 artikla 1 ja 2 kohta, 13 artikla 1 ja 2 kohta

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2014/61/EU toimenpiteistä nopeiden sähköisten viestintäverkkojen käyttöönoton kustannusten vähentämiseksi 1 artikla 4 kohta

Oikeuskäytäntö:

KHO 2014:157

KHO 2012:58

KHO 7.5.2012, taltionumero 1115

Asia C-282/13, T-Mobile Austria, EU:C:2015:24

Asia C-140/13, Altman ym, EU:C:2014:2362

Asia C-28/15, Koninklijke KPN ym., EU:C:2016:692

Asia C-277/16, Polkomtel, EU:C:2017:989

Muu huomioon otettava aineisto:

Komission suositus sähköisten viestintäverkkojen ja -palvelujen yhteisestä sääntelyjärjestelmästä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/21/EY mukaisesti ennakkosääntelyn alaisiksi tulevista merkityksellisistä tuote- ja palvelumarkkinoista sähköisen viestinnän alalla (2014/710/EU) 2 kohta

Euroopan komission ohjeet markkina-analyysiä ja huomattavan markkinavoiman arvioimista varten sähköisen viestinnän verkkoja ja palveluja koskevassa yhteisön sääntelyjärjestelmässä (2002/C 165/03) 1, 7, 20, 24, 25, 27, 28, 31, 72, 75, 78– 80, 114, 117, 118, 135 ja 145 kohta

Korkeimman hallinto-oikeuden päätös on erillisenä liitetiedostona.

Korkeimman hallinto-oikeuden päätös

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Niilo Jääskinen, Eija Siitari, Alice Guimaraes-Purokoski, Taina Pyysaari ja Timo Räbinä. Asian esittelijä Riitta Hämäläinen.

A Oy, joka harjoitti pääasiallisena toimintanaan arvonlisäverollista liiketoimintaa, toimi lisäksi Opetushallituksen valvonnan alaisena ammatillisena erikoisoppilaitoksena ja oli saanut tätä varten opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämän ammatillisen lisäkoulutuksen järjestämisluvan. Luvan mukaan koulutuksen järjestäjä voi järjestää ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa (631/1998) tarkoitettua ammattitutkintoon ja erikoisammattitutkintoon valmistavaa koulutusta ja muuta ammatillista lisäkoulutusta ammatillisessa erikoisoppilaitoksessa. A Oy sai tätä koulutustoimintaansa varten valtion tukea. Erikoisoppilaitos toimi A Oy:n sisäisenä yksikkönä.

Saamansa luvan perusteella A Oy järjesti ammatillista lisäkoulutusta omille työntekijöilleen. Lisäksi A Oy järjesti peruskursseja henkilöille, jotka todennäköisesti tultiin myöhemmin palkkaamaan A Oy:n palvelukseen. Lisäkoulutus ja peruskurssit olivat niille osallistuville maksuttomia. A Oy osti koulutuspalveluja alihankintana B Oy:ltä, joka laskutti tuottamistaan palveluista A Oy:tä. Asiassa oli kysymys siitä, oliko A Oy:llä oikeus vähentää B Oy:ltä ostamiinsa koulutuspalveluihin sisältyvät arvonlisäverot.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että A Oy:llä oli oikeus vähentää B Oy:n veloituksiin sisältyvä arvonlisävero siltä osin kuin koulutus käsitti A Oy:n palveluksessa olevan henkilökunnan lisä- ja täydennyskoulutusta. Sillä seikalla, että A Oy sai koulutukseen lain nojalla valtion tukea, ei ollut vähennysoikeuden suhteen merkitystä.

Sen sijaan siltä osin kuin koulutus kohdistui henkilöihin, jotka koulutuksen aikana eivät olleet A Oy:n palveluksessa, A Oy:n erikoisoppilaitoksena harjoittaman toiminnan katsottiin rinnastuvan sellaisiin lain nojalla koulutusta järjestäviin tai lain nojalla valtion tukea saaviin oppilaitoksiin, joilla ei ollut oikeutta vähentää ostoihinsa sisältyvää arvonlisäveroa. Kun otettiin huomioon myös verotuksen neutraalisuuden periaate, A Oy:llä ei ollut oikeuttaa vähentää B Oy:n veloituksiin sisältyvää arvonlisäveroa mainituilta osin. Äänestys 4–1.

Keskusverolautakunnan ennakkoratkaisu ajalle 21.4.2017–31.12.2018.

Arvonlisäverolaki 1 § 1 momentti 1 kohta, 2 § 1 momentti, 18 § 2 momentti, 39 § 1 momentti, 40 § sekä 102 § 1 ja 2 momentti

Neuvoston direktiivi yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä 2006/112/EY 2 artikla 1 kohta c alakohta, 24 artikla 1 kohta, 132 artikla 1 kohta i alakohta ja 168 artikla a alakohta

Päätös, jota valitus koskee

Keskusverolautakunnan päätös 21.4.2017 nro 24/2017

Asian käsittely keskusverolautakunnassa

Ennakkoratkaisuhakemus

A Oy, jäljempänä myös yhtiö, ja C Oy ovat esittäneet ennakkoratkaisuhakemuksessaan muun ohella seuraavaa:

A Oy:n Ilmailuopiston toiminta

A Oy toimii Opetushallituksen valvonnan alaisena ammatillisena erikoisoppilaitoksena ja yhtiö on saanut tätä varten opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämän ammatillisen lisäkoulutuksen järjestämisluvan, jonka mukaan koulutuksen järjestäjä voi järjestää ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa (631/1998) tarkoitettua ammattitutkintoon ja erikoisammattitutkintoon valmistavaa koulutusta ja muuta ammatillista lisäkoulutusta ammatillisessa erikoisoppilaitoksessa. Yhtiö saa tätä koulutustoimintaansa varten valtion tukea.

Saamansa koulutusluvan perusteella A Oy järjestää ammatillista lisäkoulutusta omalle henkilökunnalleen. Koulutuksista vastaa A Oy:n Ilmailuopisto (jäljempänä myös Ilmailuopisto), joka on A Oy:n sisällä oleva kustannuspaikka. llmailuopiston kirjanpito on järjestetty A Oy:ssä siten, että kaikki kyseiseen valtion tukeen oikeuttavaan koulutukseen liittyvät tuotot ja kulut kirjataan llmailuopiston kustannuspaikalle. Muun kuin valtion tukeen oikeuttavan koulutuksen kustannukset kirjataan A Oy:n kyseisten liiketoimintayksikköjen kustannuspaikoille. Kustannukset muodostuvat sekä koulutusta alihankintana tuottavan B Oy:n A Oy:lle laatimista arvonlisäverollisista laskuista että A Oy:n omien yksiköiden koulutuksen aiheuttamista kustannuksista.

A Oy järjestää opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämän koulutuslupansa perusteella ammatillista lisäkoulutusta omille työntekijöilleen. Kaikki järjestettävä koulutus kohdistuu A Oy:n omaan henkilöstöön, joten yhtiö ei myy lainkaan arvonlisäverosta vapautettuja koulutuspalveluja ulkopuolisille tahoille eikä myöskään muille konserniyhtiöille. A Oy ostaa alihankintana koulutuspalvelua B Oy:ltä, joka laskuttaa tuottamastaan palvelusta A Oy:tä. Kuten koulutustoimintaan myönnetyn valtion tuen myöntämisen tarkoituksena on, A Oy hyödyntää valtiolta saamaansa koulutustukea koulutuksen järjestämisestä aiheutuvien kustannusten kattamiseen, joita ovat muun muassa A Oy:lle itselleen muodostuvat kustannukset ja B Oy:n laskut tämän alihankintana tuottamista koulutuspalveluista. B Oy tuottaa A Oy:lle myös muita kuin valtion tukeen oikeuttavia koulutuksia, mutta valtion tukea ei kohdisteta näihin kuluihin.

Teknillinen koulutus

A Oy:n konserniyhtiö C Oy vastaa itse oman henkilökuntansa kouluttamisesta ja sen kustannuksista. C Oy raportoi omat koulutusmääränsä ja koulutuskustannuksensa vuosittain A Oy:n llmailuopistolle. C Oy kartoittaa itse tarvitsemansa teknisen koulutuksen ja työntekijöidensä koulutustarpeet ja järjestää itse koulutuksen. Tekniikan kouluttajat ovat C Oy:n palkkalistoilla.

Ilmailuopisto allokoi tekniseen koulutukseen kohdistuneen valtion tuen tältä osin C Oy:lle. Allokoitavan valtion tuen määrä perustuu C Oy:n Ilmailuopistolle lähettämiin tietoihin koulutusmääristä ja valtion tuen osuus maksetaan C Oy:lle vuosittain vuoden lopussa.

Matkustamohenkilökunnan peruskurssit

A Oy järjestää myös matkustamohenkilökunnan peruskursseja. Kurssilla opiskelijat perehdytetään yhtiön toimintatapoihin ja he saavat valmiudet toimia turva-, ensiapu- ja palvelutilanteissa. Kurssin turvallisuus- ja ensiapuaiheet ovat sisällöltään ilmailuviranomaisen määrittelemiä. Kurssin jälkeen opiskelijalla on perusvalmiudet ja ammatillinen pätevyys ammattitekniseen osaamiseen. Kurssi on opiskelijalle maksuton. Kurssi kuuluu opintotuen ja aikuiskoulutusrahan piiriin.

Osa koulutuksesta tähtää myös A Oy:n oman asiakaspalvelukulttuurin oppimiseen ja koulutukseen hyväksytyt henkilöt tullaan palkkaamaan A Oy:n palvelukseen. Kysymyksessä on siis A Oy:n tulevan henkilökunnan koulutus. Koulutuspalvelu ostetaan B Oy:ltä, joten B Oy toimii Ilmailuopiston alihankkijana ja laskuttaa Ilmailuopistoa koulutuspalvelusta arvonlisäverollisella laskulla.

A Oy:ssä suoritettu verotarkastus

A Oy:ssä suoritetussa verotarkastuksessa verotarkastajat kiinnittivät arvonlisäverotuksen näkökulmasta huomiota Ilmailuopiston toimintaan. Verotarkastajien näkemyksen mukaan kysymys olisi A Oy:n järjestämästä arvonlisäverottomasta lakisääteisestä koulutuksesta, johon liittyvistä kustannuksista ei olisi vähennysoikeutta. Kustannusten ei katsottu liittyvän A Oy:n verolliseen liiketoimintaan. Lisäksi verotarkastuskertomuksessa on katsottu, että B Oy:n olisi tullut laskuttaa alihankintana tuotettu osa koulutuksen kustannuksista A Oy:ltä ja että myöskään A Oy:n tytäryhtiöillä ei olisi oikeutta vähentää arvonlisäveroja, jotka kohdistuvat valtion osuuden piirissä olevan koulutuksen järjestämiseen. Verotarkastajat eivät kuitenkaan esittäneet asiassa maksuunpanoa, koska tämä asia oli tutkittu jo edellisissä tarkastuksissa.

Verotarkastajat ovat kuitenkin ymmärtäneet Ilmailuopiston toiminnan virheellisesti. A Oy ei myy kenellekään – eli ei myöskään tytäryhtiöilleen – arvonlisäverosta vapautettuja koulutuspalveluja, joihin liittyvät kustannukset olisivat vähennyskelvottomia, vaan kysymys on nimenomaan A Oy:n oman henkilökunnan kouluttamisesta sen A Oy:lle suorittamiin työtehtäviin liittyen. Verotarkastajien viittaus B Oy:n laskutukseen tytäryhtiölle ja laskun vähennyskelvottomuuteen tytäryhtiöillä liittynee B Oy:n laskutukseen A Oy:n sisällä oleville kustannuspaikoille, jotka ovat osa A Oy:tä. Päinvastoin kuin verotarkastuskertomuksessa on todettu, B Oy:n laskutus on siis ollut osoitettu nimenomaan koulutusluvan omaavalle A Oy:lle eikä yhdellekään toiselle konserniyhtiölle. Näin ollen alihankintalaskutus on käsitelty aivan oikein.

C Oy on 1.7.2014 lähtien organisoinut itse omien työntekijöidensä koulutustarpeet ja huolehtinut heidän koulutuksesta omalla henkilökunnallaan. Näin ollen C Oy ei osta koulutuspalveluja B Oy:ltä eikä myöskään Ilmailuopistolta.

B Oy:n koulutuspalveluveloitukset A Oy:ltä

A Oy:n saamassa koulutuksen järjestämisluvassa ei määritellä tarkemmin, miten A Oy:n tulee koulutus järjestää, joten A Oy voi ostaa koulutuspalvelua myös alihankintana. Kuten Verohallinnon koulutuspalvelujen arvonlisäverotusta koskevassa ohjeessakin todetaan, koulutusten järjestäjät voivat hankkia osia koulutuksiin muilta yrityksiltä ja yhteisöiltä.

A Oy saa B Oy:ltä arvonlisäverollisen laskun B Oy:n alihankintana tuottamista koulutuspalveluista. Lasku on arvonlisäverollinen, sillä B Oy ei ole arvonlisäverolain 39 §:n mukaisten arvonlisäverosta vapautettujen koulutuspalvelujen tuottaja, eikä sen alihankintana järjestämä koulutus toteuta mitään B Oy:lle koulutustoimen harjoittajana laissa tai lain mukaisessa toimiluvassa määriteltyjä koulutustehtäviä. Alihankintapalvelujen myyjän, jolla ei ole lain mukaista toimilupaa tai jonka toiminta ei perustu lakiin, harjoittama koulutuspalvelujen myynti on arvonlisäverollista.

Arvonlisäverotuksessa lähtökohtana on laaja vähennysoikeus. Arvonlisäverolain 102 §:n mukaan verovelvollinen saa vähentää verollista liiketoimintaansa varten toiselta verovelvolliselta ostamastaan tavarasta tai palvelusta suoritettavan veron. Pääsääntöisesti siis kaikki arvonlisäverollista liiketoimintaa varten verollisina hankitut tuotantopanokset ovat vähennyskelpoisia. Lähtökohtana on, että verovelvollisen vähennysoikeus määräytyy verovelvollisen oman toiminnan perusteella.

A Oy ostaa B Oy:ltä koulutuspalvelua oman henkilökuntansa kouluttamiseen, jotta henkilökunta voisi suorittaa työtehtäviään yhtiön arvonlisäverovähennykseen oikeuttavassa liiketoiminnassa. Myös matkustamohenkilökunnan peruskurssille valitut osallistujat ovat tulevia A Oy:n työntekijöitä. A Oy:n Ilmailuopisto järjestää työntekijöilleen nimenomaan täydentävää ammattikoulutusta, jolloin heidän työtehtäviään varten tapahtuvan koulutuksen kustannukset ovat työnantajalle arvonlisäverolain 102 §:n nojalla vähennyskelpoisia verolliseen liiketoimintaan liittyvinä hankintoina. Kysymys ei ole vähennyskelvottomista työntekijöiden yksityiskulutukseksi katsottavista työtehtäviin liittymättömistä koulutuksista.

A Oy ei myy arvonlisäverottomiksi katsottavia koulutuspalveluja ulkopuolisille eli A Oy ei harjoita arvonlisäverolain 40 §:ssä tarkoitettua arvonlisäverosta vapautettujen koulutuspalvelujen tuottamista ulkopuolisille. Näin ollen A Oy:lle ei myöskään synny koulutuspalvelujen myynnistä verotonta liikevaihtoa, johon voisi liittyä vähennyskelvottomia kustannuksia. Kysymys on ainoastaan siitä, että valtio myöntää A Oy:lle tukea sen omalle henkilökunnalleen järjestämään ammatilliseen täydennyskoulutukseen.

Se, että A Oy käyttää saamaansa valtion tukea B Oy:n sille osoittamien koulutuspalvelulaskujen maksamiseen, ei vaikuta A Oy:n vähennysoikeuteen. Valtion tuki on nimenomaan tarkoitettu koulutuskustannusten kattamiseen ja koulutuksen järjestämiseen on mahdollista käyttää alihankkijoita.

Valtionavun allokoiminen C Oy:lle

C Oy järjestää itse oman henkilökuntansa ammatillisen täydennyskoulutuksen omalla henkilökunnallaan ja vastaa tästä syntyvistä koulutuskustannuksista. llmailuopisto allokoi valtion tukea C Oy:lle näihin sen järjestämiin koulutuksiin ja tätä varten C Oy lähettää järjestämiinsä koulutusmääriin perustuvan laskelman Ilmailuopistolle vuosittain vuoden lopussa. C Oy:n Ilmailuopistolle lähettämässä laskelmassa ei ole kysymys palvelun vastikkeellisesta myynnistä A Oy:lle, vaan kysymyksessä on pelkän valtionavun allokoiminen, joka on arvonlisäveron soveltamisalan ulkopuolinen toimi. C Oy ei myöskään luovuta mitään palvelua tuen alun perin myöntäneelle valtiolle. A Oy:llä ja C Oy:llä ei ole keskenään tähän liittyen minkäänlaista oikeudellista vastavuoroista suhdetta. Kysymys on siten arvonlisäverodirektiivin ja arvonlisäverolain soveltamisalan ulkopuolelle jäävästä toimesta.

Ennakkoratkaisukysymykset

1. Voiko A Oy vähentää B Oy:ltä alihankintana valtion myöntämään tukeen liittyvän ja Ilmailuopiston kustannuspaikalle kirjaamaansa koulutuspalveluostoon sisältyvän arvonlisäveron?

2. Käsitelläänkö A Oy:n C Oy:lle allokoima koulutuksiin liittyvä valtion tuki arvonlisäverolain soveltamisalan ulkopuolisena eränä?

Keskusverolautakunnan ennakkoratkaisu

1. A Oy ei voi vähentää B Oy:ltä alihankintana valtion myöntämään tukeen liittyvän ja Ilmaisuopiston kustannuspaikalle kirjaamansa koulutuspalveluostoon sisältyvää arvonlisäveroa.

2. A Oy:n C Oy:lle maksamaa vastiketta ei voida käsitellä arvonlisäverolain soveltamisalan ulkopuolisena eränä.

Ennakkoratkaisu on annettu ajalle 21.4.2017–31.12.2018.

Keskusverolautakunta on, selostettuaan soveltamansa säännökset sekä korkeimman hallinto-oikeuden ja unionin tuomioistuimen (EUT) asiaan liittyvää oikeuskäytäntöä, lausunut päätöksensä perusteluina muun ohella seuraavaa:

Ennakkoratkaisukysymys 1

A Oy:llä on hakemuksessa kuvatulla tavalla opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämä lupa, jonka mukaan se voi järjestää ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa tarkoitettua ammattitutkintoon ja erikoisammattitutkintoon valmistavaa koulutusta ja muuta ammatillista lisäkoulutusta oppilaitosmuotoisena sekä oppisopimuskoulutuksena.

A Oy:n järjestämä opetus on opiskelijoille maksutonta. Koulutus on lakisääteistä ja se rahoitetaan lain perusteella valtionavulla. Yhtiön suorittamista koulutuspalveluista ei veloiteta opiskelijoita ja ainoa taloudellinen suoritus asiaan liittyen on lain nojalla saatava valtionapu.

Keskusverolautakunta katsoo, että A Oy:n lakisääteinen valtionavulla rahoitettava koulutustoiminta ei ole arvonlisäverolain soveltamisalaan kuuluvaa toimintaa. Yhtiön koulutustoiminnan katsotaan olevan arvonlisäverolain soveltamisalaan kuulumatonta toimintaa.

A Oy:n hankinnat B Oy:ltä liittyvät suoraan sen harjoittamaan lakisääteiseen valtion varoin avustettavaan koulutustoimintaan. A Oy ei siten voi vähentää B Oy:ltä alihankintana valtion myöntämään tukeen liittyvää ja Ilmailuopiston kustannuspaikalle kirjaamaa koulutuspalveluostoon sisältyvää arvonlisäveroa. Vähennysoikeuden kannalta merkitystä ei ole sillä, katsotaanko yhtiön toiminta arvonlisäveron soveltamisalan ulkopuoliseksi toiminnaksi vai verosta vapautetuksi toiminnaksi eikä sillä, että yhtiö harjoittaa myös verollista liiketoimintaa.

Ennakkoratkaisukysymys 2

A Oy:llä on lupa toimia ammatillisen koulutuspalvelun tarjoajana ja sitä avustetaan tästä toiminnasta valtion varoin. Yhtiö ostaa koulutuspalvelun alihankintana C Oy:ltä. C Oy:llä ei ole lupaa toimia ammatillisten koulutuspalvelujen tarjoajana eikä sitä avusteta tästä toiminnasta valtion varoin. C Oy ei ole koulutuksen järjestäjä eikä valtionavustuksen saaja. C Oy:n järjestämä koulutuspalvelu ei näin ollen täytä verottoman koulutuspalvelun edellytyksiä.

Ollakseen arvonlisäverolain soveltamisalan ulkopuolinen erä A Oy:n C Oy:lle suorittaman maksun pitäisi olla sellainen maksusuoritus, joka ei ole vastiketta mistään palvelusta. C Oy kuitenkin suorittaa A Oy:lle koulutuspalvelun, josta se saa vastikkeen. C Oy saa A Oy:ltävastikkeen koulutuksen järjestämisestä eli niin sanotusti allokaationa suhteellisen osuuden A Oy:lle maksetuista valtiontuista.

Keskusverolautakunta katsoo, että kysymys on A Oy:n C Oy:ltä alihankkimista koulutuspalveluista eli C Oy:n suorittamasta vastikkeellisesta verollisesta palvelumyynnistä. A Oy:n C Oy:lle maksamaa korvausta ei siten voida käsitellä arvonlisäverolain soveltamisalan ulkopuolisena eränä.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Yhtiöt ovat yhteisessä valituksessaan vaatineet, että keskusverolautakunnan päätös kumotaan ja uutena ennakkoratkaisuna lausutaan kohdan 1. osalta, että A Oy:llä on oikeus vähentää B Oy:ltä ostamaansa koulutuspalveluun sisältyvä arvonlisävero, ja kohdan 2. osalta, että A Oy:n C Oy:lle allokoima koulutuksiin liittyvä valtion tuki tulee käsitellä arvonlisäverolain soveltamisalan ulkopuolisena eränä.

Vaatimustensa tueksi yhtiöt ovat esittäneet muun ohella seuraavaa:

B Oy:n koulutuspalveluveloitukset A Oy:ltä

Keskusverolautakunta toteaa päätöksensä perusteluissa, että A Oy:n hankinnat B Oy:ltä liittyisivät suoraan yhtiön harjoittamaan lakisääteiseen valtion varoin avustettavaan koulutustoimintaan eikä A Oy:llä näin ollen olisi oikeutta vähentää koulutuspalveluostoon sisältyvää arvonlisäveroa. Keskusverolautakunta ei ole ymmärtänyt yhtiön koulutustoiminnan luonnetta oikein. Toisin kuin keskusverolautakunta toteaa, A Oy:n koulutuspalveluhankinnat B Oy:ltä liittyvät suoraan yhtiön arvonlisäveron vähennykseen oikeuttavaan liiketoimintaan. A Oy ostaa B Oy:ltä koulutuspalvelua nimenomaan oman henkilökuntansa kouluttamiseen, jotta henkilökunta voisi suorittaa työtehtäviään yhtiön arvonlisäverovähennykseen oikeuttavassa liiketoiminnassa. Myös matkustamohenkilökunnan peruskurssin läpäisevät osallistujat ovat A Oy:ntyöntekijöiksi valittuja. Yhtiön Ilmailuopisto järjestää työntekijöilleen nimenomaan täydentävää ammattikoulutusta, jolloin heidän työtehtäviään varten tapahtuvan koulutuksen kustannukset ovat työnantajalle arvonlisäverolain 102 §:n nojalla vähennyskelpoisia verolliseen liiketoimintaan liittyvinä hankintoina. Kysymys ei ole vähennyskelvottomista työntekijöiden yksityiskulutukseksi katsottavista työtehtäviin liittymättömistä koulutuksista tai tutkinnoista.

Keskusverolautakunta ei ole päätöksessään ottanut huomioon, että A Oy ei myy arvonlisäverottomiksi katsottavia koulutuspalveluja ulkopuolisille eli yhtiö ei harjoita arvonlisäverolain 40 §:ssä tarkoitettua arvonlisäverottomien koulutuspalvelujen tuottamista ulkopuolisille. Näin ollen A Oy:lle ei myöskään synny koulutuspalvelujen myynnistä verotonta liikevaihtoa tai koulutuspalvelujen vastikkeetonta luovuttamista, johon voisi liittyä vähennyskelvottomia kustannuksia. A Oy ei siis ole vastaavanlainen lakisääteisten koulutuspalvelujen tuottaja kuin arvonlisäverolain 40 §:n mukaista koulutusta tarjoavat yleiset oppilaitokset. Kysymys on ainoastaan siitä, että valtio myöntää A Oy:lle tukea sen omalle henkilökunnalleen järjestämään ammatilliseen täydennyskoulutukseen.

A Oy:n saama valtion tuki on tarkoitettu koulutuksen kustannusten kattamiseen. Näin ollen yhtiö voi käyttää saamaansa valtion tukea ostaakseen B Oy:ltä tarvitsemaansa koulutuspalvelua, eikä tällä ole vaikutusta oston arvonlisäveron vähennysoikeuteen.

Vaikka kysymys on lakisääteisesti avustettavasta koulutuksesta yhtiön omille työntekijöille, tällä ei ole vaikutusta yhtiöntähän koulutukseen ostamien alihankintapalvelujen vähennysoikeuteen, koska yhtiö ei myy eikä luovuta vastikkeetta näitä koulutuspalveluja kenellekään ulkopuoliselle. Vastoin keskusverolautakunnan näkemystä koulutuksen alihankintakustannukset eivät liity mihinkään yhtiön harjoittamaan verottomaan tai arvonlisäveron soveltamisalan ulkopuoliseen liiketoimintaan vaan yhtiön omaan verolliseen liiketoimintaan.

Alihankintana ostettu koulutuspalvelu liittyy suoraan A Oy:n omien työntekijöiden ammatissaan tarvitsemaansa tietotaitoon, esimerkiksi lentäjiä koulutetaan lentämään uudenlaisella konetyypillä. Tällöin koulutuksella on olennainen merkitys nimenomaan A Oy:nliiketoiminnan kannalta, jotta työntekijät pystyvät suoriutumaan työtehtävistään yhtiön muuttuneessa liiketoimintaympäristössä. Näin ollen henkilökunnan koulutuskuluilla on suora ja välitön yhteys yhtiön koko liiketoimintaan. Tällöin on selvää, että nämä koulutuskustannukset ovat osa yhtiön palvelujen eli lentolippujen hinnanmuodostusta. Kuten korkein hallinto-oikeus on päätöksessään 4.6.2003 taltionumero 1376 todennut, niin verolliseen toimintaan saatu tuki ei vaikuta hankintojen vähennysoikeuteen eli yhtiön omaan verolliseen liiketoimintaan liittyvä koulutustuki ei vaikuta yhtiön hankintojen vähennysoikeuteen. Toisin kuin keskusverolautakunnan päätöksessä todetaan, koulutuskustannukset eivät kohdistu yhtiöllä lakisääteiseen koulutustoimintaan arvonlisäverolain 40 §:n merkityksessä.

Valtionavun allokoiminen C Oy:lle

Keskusverolautakunta on päätöksessään katsonut, että A Oy:n C Oy:lle maksamaa tukiosuutta ei voida pitää arvonlisäverolain soveltamisalan ulkopuolisena eränä. Keskusverolautakunta perustelee ratkaisuaan sillä, että yhtiön C Oy:lle suorittaman maksun pitäisi olla sellainen maksusuoritus, joka ei ole vastiketta mistään palvelusta, jotta yhtiön allokoimaa valtion tukea voitaisiin pitää arvonlisäverolain soveltamisalan ulkopuolisena eränä.

Keskusverolautakunta ei ole ymmärtänyt asian luonnetta oikein eikä siis ole ratkaisua tehdessään ottanut huomioon, että C Oy järjestää itse oman henkilökuntansa ammatillisen täydennyskoulutuksen omalla henkilökunnallaan ja vastaa itse tästä syntyvistä koulutuskustannuksista. C Oy ei siis järjestä eikä tuota koulutuspalveluja A Oy:lle, joten C Oy ei myy mitään palvelua A Oy:lle, mistä tämä maksaisi vastiketta C Oy:lle. C Oy:n Ilmailuopistolle lähettämän laskelman perusteella ainoastaan määritellään C Oy:lle allokoitava valtion tuen määrä, joka on arvonlisäverolain soveltamisalan ulkopuolinen toimi. C Oy ei myöskään luovuta mitään palvelua tuen alun perin myöntäneelle valtiolle, sillä C Oy järjestää itse oman henkilökuntansa koulutuksen omalla henkilökunnallaan. Näin ollen esillä olevassa asiassa on nimenomaan kysymys keskusverolautakunnan mainitsemasta tilanteesta, jossa A Oy:nsaaman valtionapuosuuden allokoiminen tapahtuu C Oy:lle ilman minkäänlaista vastasuoritusta ja molemminpuolista vuorovaikutussuhdetta. Se, onko A Oy:llä oikeus allokoida saamaansa valtion tukea C Oy:lle, on toinen asia, mutta sillä ei ole vaikutusta erän arvonlisäverokäsittelyyn.

C Oy ei siis luovuta mitään palvelua A Oy:lle eikä A Oy puolestaan saa mitään vastineeksi valtion tukiosuuden allokoinnista C Oy:lle. A Oy:llä ja C Oy:llä ei ole keskenään tähän liittyen minkäänlaista oikeudellista vastavuoroista suhdetta. A Oy ei järjestä eikä organisoi millään tavalla C Oy:n henkilökunnan koulutusta, vaan C Oy järjestää kaiken itse. Toisin kuin keskusverolautakunta on katsonut, kysymys on arvonlisäveron soveltamisalan ulkopuolelle jäävästä suorituksesta.

Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö on valituksen johdosta antamassaan vastineessa viitannut muun ohella arvonlisäverolain ja arvonlisäverodirektiivin säännöksiin sekä korkeimman hallinto-oikeuden ja EUT:n asiaan liittyvään oikeuskäytäntöön sekä esittänyt lisäksi muun ohella seuraavaa:

Korkeimman hallinto-oikeuden oikeuskäytännön perusteella pelkästään valtion budjetoimin varoin suoritettu koulutus on arvonlisäveron soveltamisalan ulkopuolista toimintaa. Kysymys ei tällöin ole arvonlisäveron soveltamisalaan kuuluvasta verosta vapautetusta liiketoiminnasta. A Oy:n tukeen oikeuttava koulutustoiminta on näin ollen arvonlisäveron soveltamisalan ulkopuolista toimintaa. EUT:n oikeuskäytännön perusteella tilanteessa, jossa suoritus jää arvonlisäveron soveltamisalan ulkopuolelle, arvonlisäverosääntelyä ei sovelleta. Tämän vuoksi nyt käsillä olevassa asiassa ei ole esimerkiksi tarpeen pohtia arvonlisäveron vähennysoikeutta koskevan kysymyksen osalta sitä, kumman tarpeita eli A Oy:n työnantajana vai sen työntekijän tarpeita koulutus palvelee.

Oikeudenvalvontayksikön käsityksen mukaan käsillä olevan asian tosiseikkojen perusteella voidaan todeta, että A Oy:n hankkiman koulutuspalvelun objektiivinen sisältö vastaa arvonlisäveron soveltamisalan ulkopuolisen koulutustoiminnan tarpeisiin. Siten A Oy:n koulutuspalveluhankinta ei hankintana toisaalta kohdistu suoraan ja välittömästi yhtiön harjoittamaan vähennykseen ja palautukseen oikeuttavaan arvonlisäveron soveltamisalaan kuuluvaan toimintaan.

Oikeuskäytännön perusteella C Oy:n palvelusuorituksen katsomiseksi verolliseksi myynniksi edellyttää sitä, että C Oy:n katsotaan kouluttaessaan omaa henkilöstöään suorittavan vastikkeellisen palvelusuorituksen. Asiassa on siten pohdittava, onko tällainen tulkinta mahdollinen käsillä olevan asian olosuhteissa.

A Oy:n oikeus vähentää B Oy:ltä ostetun koulutuspalvelun arvonlisävero

A Oy:n oikeus vähentää koulutuskulujensa arvonlisävero edellyttää, että nämä hankinnat kohdistuvat suoraan ja välittömästi yhtiön vähennykseen tai palautukseen oikeuttavaan toimintaan. Tällaista suoraa ja välitöntä yhteyttä verolliseen ja vähennykseen oikeuttavaan toimintaan ei ole, jos hankinnat kohdistuvat A Oy:n arvonlisäveron soveltamisalan ulkopuoliseen toimintaan, tai yhtiön harjoittamaan arvonlisäveron soveltamisalaan kuuluvaan, mutta verosta vapautettuun toimintaan, tai jos yhtiö on pelkästään maksajan asemassa eli kolmas osapuoli.

Tilanne, jossa verollista ja vähennykseen oikeuttavaa toimintaa harjoittava toimija saa yleistukea tähän toimintaansa, on erotettava tilanteesta, jossa verollista ja vähennykseen oikeuttavaa toimintaa harjoittava taho harjoittaa myös arvonlisäveron soveltamisalan ulkopuolista toimintaa saaden tuen tämän toiminnan harjoittamiseen. Kun arvonlisäveron soveltamisalan ulkopuolista toimintaa harjoittava koulutuksen järjestäjä tekee hankintoja tähän toimintaan liittyen, näillä hankinnoilla ei ole suoraa ja välitöntä yhteyttä tällaista toimintaa harjoittavan tahon muutoin harjoittamaan verolliseen liiketoimintaan.

Asiassa ei ole tarpeen tarkastella asiaa siitä näkökulmasta, kohdistuuko A Oy:n hankinta arvonlisäveron soveltamisalaan kuuluvaan, mutta verosta vapautettuun koulutustoimintaan. Tällaiseksi toiminnaksi katsominen edellyttäisi valtiolta saadun rahasuorituksen pitämistä vastikkeena verollisten koulutuspalvelujen tuottamisesta. A Oy ei harjoita arvonlisäveron soveltamisalaan kuuluvien, mutta verosta vapautettujen koulutuspalvelujen myyntiä eikä valtion tukea voida pitää vastasuorituksena. Mikäli valtion tuki olisi A Oy:n koko toimintaan kohdistuva yleistuki, lähtökohdan tulisi olla, että valtion avustuksin harjoitettu koulutustoiminta ei olisi erotettavissa A Oy:n arvonlisäveron soveltamisalaan kuuluvasta toiminnasta. Käsillä olevan asian tosiseikkojen perusteella tulkinta ei voi olla tämä. Yhtiö ei saa valtiolta yleistukea koko toimintaansa vaan ne varat, joita koulutustoimintaan allokoidaan, on nimenomaan tarkoitettu käytettäväksi tässä toiminnassa. Yhtiön tilanne on siten erilainen sellaisen toimijan tilanteeseen nähden, joka kouluttaa henkilökuntaansa yleistukien avulla.

Oikeudenvalvontayksikkö pitää selvänä, että tilanteessa, jossa arvonlisäveron soveltamisalan ulkopuolista koulutustoimintaa tuottava taho hankkii ulkopuoliselta taholta koulutuksen alihankintana, tämä hankinta on kyseisen koulutustoiminnan hankkijan oma hankinta, eikä tällaista hankkijaa voida siten pitää vain kolmantena osapuolena. Näin on, kun hankkija on itse se taho, jolla on oikeus myöntää tutkinto opiskelijalle ja joka vastaa koulutuksesta. A Oy:n vähennysoikeus alihankkijan koulutuspalveluostosta jää siis saamatta pelkästään sen vuoksi, että kysymys on A Oy:n osalta arvonlisäveron soveltamisalan ulkopuolisen toiminnan harjoittamisesta ja hankinta palvelee tätä toimintaa.

Sillä seikalla, että koulutettavat henkilöt tulevat A Oy:n palvelukseen tai jo ovat sen palveluksessa, ei ole asiassa merkitystä. Yhtiönkouluttamat henkilöt voivat periaatteessa siirtyä myös toisen työnantajan palvelukseen ja hyödyntää saamansa koulutuksen myöhemmin muun työnantajan palveluksessa. Vastaavasti yhtiö voisi harjoittaa liiketoimintaa ilman omaa ilmailualan koulutusyksikköä. Toisaalta koulutusorganisaatio voisi olla olemassa kokonaan erillään yhtiöstä. Siten koulutustoiminta voidaan erottaa yhtiön varsinaisesta lentoliikennetoiminnasta.

C Oy:n palvelusuorituksen vastikkeellisuus

Vaikka C Oy kouluttaa A Oy:n kautta C Oy:lle allokoidun rahasumman turvin vain omaa henkilöstöään, C Oy:n suorittama koulutuspalvelu voi tästä huolimatta olla vastikkeellinen palvelusuoritus. Vastikkeellisuusedellytys täyttyy, mikäli arvonlisäveron soveltamisalan ulkopuolella toimiva koulutuksen järjestäjä ostaa tätä toimintaa varten koulutuksen ulkopuoliselta järjestäjältä. Vaikka koulutettavat olisivat ulkopuolisen järjestäjän työntekijöitä, toteutettu koulutus voi silti liittyä arvonlisäveron soveltamisalan ulkopuolella toimivan tahon vastuulla olevaan koulutukseen ja tämän vuoksi arvonlisäveron soveltamisalan ulkopuolelle jäävää toimintaa harjoittava taho maksaa koulutuksesta palkkion alihankkijalle. Käsillä olevassa asiassa se seikka, että tukiraha käytetään C Oy:n työntekijöiden koulutukseen osoittaa, että kysymys on A Oy:n arvonlisäveron soveltamisalan ulkopuolisen toiminnan mukaisesta koulutuksesta.

Alihankkija voisi toisaalta muutoinkin vastiketta vastaan luovuttaa päämiehelleen myös palvelun, joka käsittää alihankkijan omien työntekijöiden koulutuksen päämiehen edellyttämän koulutusohjelman mukaisesti. Keskusverolautakunnan ennakkoratkaisussa on kuitenkin tällaiseen tilanteeseen nähden esillä olennaisena tosiseikkana se, että koulutus liittyy A Oy:n arvonlisäveron soveltamisalan ulkopuoliseen koulutustoimintaan.

Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö on esittänyt valituksen hylkäämistä.

Yhtiötovat antamassaan vastaselityksessä uudistaneet asiassa aikaisemmin esittämänsä ja vaatimansa sekä esittäneet lisäksi muun ohella seuraavaa:

A Oy:n oikeus vähentää B Oy:ltä ostetun koulutuspalvelun arvonlisävero

Toisin kuin Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö vastineessaan esittää, A Oy:n oman henkilökunnan koulutusmenot eivät ole erotettavissa yhtiön vähennykseen oikeuttavasta liiketoiminnasta ja niillä on suora ja välitön yhteys yhtiön vähennykseen oikeuttavaan toimintaan. Kaikki yhtiön ostamat koulutuspalvelut perustuvat siihen, minkälaista koulutusta yhtiön henkilökunta milloinkin tarvitsee voidakseen suoriutua vähennykseen oikeuttavaan liiketoimintaan liittyvistä työtehtävistään. A Oy ei järjestä mitään koulutusta kenenkään muun tahon intressien perusteella eli yhtiö ei toimi perinteisen ulkopuolisille koulutuspalveluja järjestävän tuottajan tavoin.

Valtion maksamassa koulutustuessa on kysymys A Oy:n oman henkilökunnan kouluttamiseen annetusta tuesta, jolla katetaan koulutuksen aiheuttamia kustannuksia (sisäisiä ja ulkoisia). Vastaavanlaista tukea saavat myös useat muut suomalaiset yhtiöt, joten yhtiölle jää epäselväksi, mitä oikeudenvalvontayksikkö tarkoittaa lausuessaan, että yhtiön tilanne on erilainen sellaisen toimijan tilanteeseen nähden, joka kouluttaa henkilökuntaansa yleistukien avulla. Yhtiön käsityksen mukaan muut vastaavaa tukea saavat yhtiöt kohdistavat saamansa valtion tuen vastaavalla tavalla oman henkilökuntansa kouluttamiseen. Myös koulutustuen määräytymisperusteet ovat jo lakisääteisestikin kaikilla tukea saavilla samanlaiset.

Sillä ei ole asiassa merkitystä, ostaako tuen saanut yhtiö koulutuksen sisältöä ulkopuoliselta palveluntarjoajalta vai ovatko kouluttajat yhtiön omassa palveluksessa. Jos tällä seikalla olisi merkitystä, A Oy voisi organisoida koulutustoiminnan tuottamisen toisin (esimerkiksi fuusioida B Oy:n A Oy:öön), jolloin ostoa ulkopuoliselta palveluntuottajalta ei tulisi ja vähennysoikeuden olemassaoloa ei tarvitsisi edes miettiä. Mikäli A Oy toimisi kokonaan ilman omaa ilmailualan koulutusyksikköä ja ostaisi palvelut ulkopuoliselta koulutuspalvelujen tuottajalta, hankinta liittyisi tällöin vastaavalla tavalla yhtiön verollisen liiketoiminnan henkilökunnan työssään tarvitsemaan koulutukseen, jolloin hankinnan arvonlisävero olisi vähennyskelpoinen. Sillä ei siis ole asiassa merkitystä, miten koulutuksen järjestäminen on toteutettu, eikä tällä perusteella voida todeta, etteikö koulutus liittyisi A Oy:n vähennykseen oikeuttavaan liiketoimintaan.

Oikeudenvalvontayksikön mielestä sillä, että koulutus kohdistuu A Oy:n omaan henkilökuntaan, ei olisi asiassa merkitystä perustellen tätä sillä, että koulutuksen saanut työntekijä voi hyödyntää saamaansa koulutusta jälkeenpäin myös toisen työnantajan palveluksessa. Näinhän on tilanne käytännössä aina, kun työnantaja kouluttaa työntekijöitään. Koulutus palvelee kuitenkin sillä hetkellä työnantajan etua ja työntekijä hyödyntää saamaansa koulutusta työnantajan hyväksi.

C Oy:n suorituksen arvonlisäverokäsittely

Oikeudenvalvontayksikkö ilmeisesti katsoo, että C Oy myy omalla henkilökunnallaan itselleen tuottaman palvelun A Oy:lle, josta A Oy maksaa korvauksena allokoimansa valtion tuen osuuden. A Oy siis edellyttäisi, että C Oy kouluttaisi omaa henkilökuntaansa tietyn koulutusohjelman mukaisesti. Oikeudenvalvontayksikön näkemyksen mukaan ilmeisesti tässäkin tilanteessa olisi siis kysymys A Oy:n harjoittamasta arvonlisäveron soveltamisalan ulkopuolisesta koulutustoiminnasta. Toisaalta oikeudenvalvontayksikkö on kuitenkin A Oy:n osalta katsonut, että yhtiö ei harjoita koulutuspalvelujen myyntiä. Näin ollen A Oy ei siis osta C Oy:ltä mitään koulutuspalvelua, jonka se luovuttaisi takaisin C Oy:lle. Oikeudenvalvontayksikön näkemys näyttäisi siis olevan tältä osin ristiriitainen.

Kuten asiassa on aikaisemmin esitetty, niin C Oy kartoittaa itse oman henkilökuntansa koulutustarpeet ja järjestää itse omalla henkilökunnallaan tarvittavan koulutuksen. A Oy ei siis ole asettanut C Oy:lle mitään vaatimuksia siitä, minkälaista koulutusta sen tulee henkilökunnalleen järjestää. A Oy ei myöskään luovuta mitään koulutuspalvelua C Oy:lle. C Oy huolehtii koulutuksesta täysin itsenäisesti ja vastaa koulutuksesta mahdollisesti syntyneistä hankinnoista. Näin ollen A Oy:n C Oy:lle allokoimaa valtion tukea ei voida pitää vastikkeena mistään C Oy:n A Oy:lle tuottamasta palvelusta, jolloin tukea ei voida myöskään pitää arvonlisäveron soveltamisalaan kuuluvana verollisena eränä.

Vastaselitys on lähetetty tiedoksi Veronsaajien oikeudenvalvontayksikölle.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian.

1. A Oy:n valitus

A Oy:n valitus hyväksytään ennakkoratkaisukysymyksen 1. osalta siltä osin kuin siinä on kysymys yhtiön palveluksessa olevien työntekijöiden kouluttamisesta aiheutuvista kustannuksista. Keskusverolautakunnan päätös kumotaan tältä osin ja uutena ennakkoratkaisuna lausutaan, että A Oy:llä on oikeus vähentää B Oy:ltä ostamansa koulutuspalvelun hankintahintaan sisältyvä arvonlisävero siltä osin kuin kysymys on A Oy:n palveluksessa olevien työntekijöiden kouluttamisesta.

A Oy:n valitus hylätään ennakkoratkaisukysymyksen 1. osalta siltä osin kuin siinä on kysymys matkustamohenkilökunnan peruskurssien järjestämisestä aiheutuvista kustannuksista. Keskusverolautakunnan päätöksen lopputulosta ei tältä osin muuteta.

2. C Oy:n valitus

C Oy:n valitus hyväksytään ennakkoratkaisukysymyksen 2. osalta. Keskusverolautakunnan päätös kumotaan tältä osin ja uutena ennakkoratkaisuna lausutaan, että A Oy:n C Oy:lle allokoima koulutukseen liittyvä valtion tuki on käsiteltävä arvonlisäveron soveltamisalan ulkopuolisena eränä, josta ei ole suoritettava arvonlisäveroa.

Perustelut

Sovellettavat säännökset

Arvonlisäverolain 1 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan arvonlisäveroa suoritetaan valtiolle liiketoiminnan muodossa Suomessa tapahtuvasta tavaran ja palvelun myynnistä. Lain 2 §:n 1 momentin pääsäännön mukaan velvollinen suorittamaan arvonlisäveroa (verovelvollinen) 1 §:ssä tarkoitetusta myynnistä on tavaran tai palvelun myyjä. Lain 18 §:n 2 momentin mukaan palvelun myynnillä tarkoitetaan palvelun suorittamista tai muuta luovuttamista vastiketta vastaan.

Arvonlisäverolain 39 §:n 1 momentin mukaan veroa ei suoriteta koulutuspalvelun myynnistä. Arvonlisäverosta vapautettu koulutuspalvelu on määritelty lain 40 §:ssä.

Arvonlisäverolain 102 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan verovelvollinen saa vähentää verollista liiketoimintaa varten toiselta verovelvolliselta ostamastaan tavarasta tai palvelusta suoritettavan veron taikka ostosta arvonlisäverolain 8 a–8 d tai 9 §:n perusteella suoritettavan veron. Saman pykälän 2 momentin mukaan verollisella liiketoiminnalla tarkoitetaan toimintaa, joka arvonlisäverolain mukaan aiheuttaa tavaran tai palvelun myyjälle verovelvollisuuden.

Yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annetun neuvoston direktiivin 2006/112/EY (arvonlisäverodirektiivi) 2 artiklan 1 kohdan a ja c alakohdan mukaan arvonlisäveroa on suoritettava verovelvollisen tässä ominaisuudessaan jäsenvaltion alueella suorittamasta vastikkeellisesta tavaroiden luovutuksesta ja palvelujen suorituksesta.

Arvonlisäverodirektiivin 14 artiklan 1 kohdan mukaan "tavaroiden luovutuksella" tarkoitetaan aineellisen omaisuuden omistajalle kuuluvan määräämisvallan siirtoa. Direktiivin 24 artiklan 1 kohdan mukaan "palvelujen suorituksella" tarkoitetaan liiketointa, joka ei ole tavaroiden luovutus.

Arvonlisäverodirektiivin 132 artiklan 1 kohdan i alakohdan mukaan jäsenvaltioiden on vapautettava arvonlisäverosta lasten ja nuorten opetus, koulu- ja yliopisto-opetus, ammattikoulutus ja ammatillinen uudelleenkoulutus sekä niihin suoraan liittyvien palvelujen suoritukset ja tavaroiden luovutukset, joita suorittavat näitä tehtäviä saaneet julkisoikeudelliset laitokset tai muut laitokset, joilla kyseisen jäsenvaltion mukaan on vastaavia päämääriä.

Arvonlisäverodirektiivin 168 artiklan a alakohdan mukaan siltä osin kuin tavaroita ja palveluja käytetään verovelvollisen verollisiin liiketoimiin, verovelvollisella on oikeus siinä jäsenvaltiossa, jossa tämä suorittaa kyseiset liiketoimet, vähentää verosta, jonka tämä on velvollinen maksamaan arvonlisäveron, joka on kyseisen jäsenvaltion alueella maksettava tai maksettu tavaroista tai palveluista, jotka toinen verovelvollinen on luovuttanut tai luovuttaa tälle.

1. A Oy:n valitus (ennakkoratkaisukysymys 1.)

Asian taustaa

Ennakkoratkaisuhakemuksen mukaan lentoliikennetoimintaa harjoittava A Oy toimii Opetushallituksen valvonnan alaisena ammatillisena erikoisoppilaitoksena. Yhtiö on saanut tätä varten opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämän ammatillisen lisäkoulutuksen järjestämisluvan, jonka mukaan koulutuksen järjestäjä voi järjestää ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa (631/1998) tarkoitettua ammattitutkintoon ja erikoisammattitutkintoon valmistavaa koulutusta ja muuta ammatillista lisäkoulutusta ammatillisessa erikoisoppilaitoksessa. Yhtiö saa tätä koulutustoimintaansa varten opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009)mukaista valtionavustusta käyttökustannuksiinsa. Koulutuksista vastaa A Oy:n Ilmailuopisto, joka on yhtiön sisäinen kustannuspaikka.

Koulutuksen kustannukset muodostuvat yhtiön omien yksiköiden kustannuksista sekä koulutusta yhtiön alihankkijana tuottavan B Oy:n veloituksista. Asiassa on kysymys siitä, onko yhtiöllä oikeus vähentää viimeksi mainitun yhtiön veloituksiin sisältyvä arvonlisävero.

Yhtiön palveluksessa olevan henkilöstön koulutus

Ennakkoratkaisuhakemuksen mukaan yhtiö järjestää Ilmailuopiston puitteissa yhtiön palveluksessa olevan henkilöstön täydennyskoulutusta, josta yhtiön valituksessa on esimerkkinä mainittu lentäjien kouluttaminen uuden konetyypin lentämiseen.

Henkilöstön ammattitaidon kehittämiseen ja täydentämiseen tähtäävän koulutuksen kustannukset ovat sinänsä arvonlisäverolain 102 §:n 1 momentissa tarkoitettuja verollista liiketoimintaa varten suoritettuja kustannuksia. Asiassa on ratkaistavana, vaikuttaako arvonlisäverolain 102 §:ssä säädettyyn vähennysoikeuteen se, että koulutuksesta vastaa yhtiön sisällä toimiva Ilmailuopisto, joka ammatillisena erikoisoppilaitoksena saa koulutuskustannuksiinsa valtionavustusta.

Arvonlisäverolain 39 §:n mukaan arvonlisäveroa ei suoriteta koulutuspalvelujen myynnistä. Arvonlisäverosta vapautetut koulutuspalvelut on määritelty lain 40 §:ssä. Tällaisten koulutuspalvelujen myyjillä ei ole oikeutta vähentää koulutuspalvelujen suorittamista varten tehtyihin hankintoihin sisältyvää arvonlisäveroa. Korkein hallinto-oikeus on vakiintuneessa oikeuskäytännössään, esimerkiksi ratkaisussaan KHO 2009:84, katsonut, ettei koulutuksenantajan saamaa lakiin perustuvaa valtionavustusta ole pidettävä vastikkeena koulutuspalvelujen myynnistä. Kun A Oy:n henkilöstö ei asiakirjojen mukaan suorita yhtiölle korvausta saamastaan koulutuksesta, yhtiön ei voida katsoa harjoittavan arvonlisäverolain 39 §:ssä tarkoitettua koulutuspalvelujen myyntiä.

Kun kysymyksessä on yhtiön oman henkilöstön koulutus, koulutuksen ei ole katsottava muodostavan yhtiön arvonlisäverotettavasta lentoliikennetoiminnasta erillistä arvonlisäveron soveltamisalan ulkopuolista toimintaa. B Oy:n A Oy:lle suorittamilla palveluilla on katsottava olevan suora ja välitön yhteys A Oy:n harjoittamaan arvonlisäveron soveltamisalaan kuuluvaan vähennykseen oikeuttavaan liiketoimintaanja niiden on katsottava objektiivisesti liittyvän mainittuun toimintaan. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan se seikka, että osa hankinnan kustannuksista katetaan julkisin varoin, ei vaikuta hankinnan sisältämän veron vähennysoikeuteen, mikä ilmenee muun muassa tuomioistuimen asiassa C-126/14, Sveda, antamasta tuomiosta.

Edellä esitetyillä perusteilla on katsottava, että A Oy:llä on oikeus vähentää B Oy:n veloituksiin sisältyvä arvonlisävero siltä osin kuin veloitukset koskevat A Oy:n palveluksessa olevan henkilöstön lisä- ja täydennyskoulutusta. Keskusverolautakunnan päätös on tältä osin kumottava ja uutena ennakkoratkaisuna lausuttava edellä korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisuosasta ilmenevällä tavalla.

Matkustamohenkilökunnan peruskurssit

A Oy järjestää matkustamohenkilökunnan peruskursseja, joissa opiskelijat saavat valmiudet toimia turva-, ensiapu- ja palvelutilanteissa. Kurssin turvallisuus- ja ensiapuvaiheet ovat sisällöltään ilmailuviranomaisen määrittelemiä. Kurssin jälkeen opiskelijalla on perusvalmiudet ja ammatillinen pätevyys ammattitekniseen osaamiseen. Kurssi on opiskelijoille maksuton ja se kuuluu opintotuen ja aikuiskoulutusrahan piiriin. Osa koulutuksesta tähtää myös yhtiön oman asiakaspalvelukulttuurin oppimiseen. Ennakkoratkaisuhakemuksen mukaan koulutukseen hyväksytyt henkilöt tullaan palkkaamaan yhtiön palvelukseen.

Vaikka Ilmailuopiston toiminnan voidaan myös tältä osin katsoa välillisesti palvelevan A Oy:n verollista liiketoimintaa, toiminnasta aiheutuvilla kustannuksilla ei ole katsottava olevan suoraa ja välitöntä yhteyttä mainittuun toimintaan eikä sen voida katsoa objektiivisesti liittyvän siihen. Kun matkustamohenkilökunnan peruskursseille osallistujat eivät ole kurssin aikana A Oy:n palveluksessa vaan sen sijaan opintotuen ja aikuiskoulutusrahan piirissä, A Oy:n Ilmailuopiston erikoisoppilaitoksena harjoittama ja valtion tuella avustettu toiminta on tältä osin rinnastettavissa sellaisten lain nojalla koulutustoimintaa harjoittavien tai lain nojalla valtionavustusta saavien yritysten tai yhteisöjen harjoittamaan koulutustoimintaan, joilla ei ole oikeutta vähentää hankintoihinsa sisältyvää arvonlisäveroa.

Näin ollen ja kun otetaan huomioon myös verotuksen neutraalisuuden periaate, A Oy:llä ei ole oikeutta vähentää B Oy:n veloituksiin sisältyvää arvonlisäveroa siltä osin kuin veloitukset kohdistuvat matkustamohenkilökunnan peruskursseilla annettuun koulutukseen. Keskusverolautakunnan päätöksen lopputulosta ei tältä osin ole syytä muuttaa.

2. C Oy:n valitus (ennakkoratkaisukysymys 2.)

Asiassa on ennakkoratkaisuhakemuksen mukaan kysymys siitä, käsitelläänkö A Oy:n C Oy:lle allokoimaa koulutuksiin liittyvää valtion tukea arvonlisäveron soveltamisalan ulkopuolisena eränä. Hakemuksen mukaan A Oy:n konserniyhtiö C Oy vastaa itse oman henkilökuntansa kouluttamisesta ja sen kustannuksista. C Oy kartoittaa itse tarvitsemansa teknisen koulutuksen ja työntekijöidensä koulutustarpeet. Tekniikan kouluttajat ovat C Oy:n palkkalistoilla. Yhtiön esittämän selvityksen mukaan C Oy:n henkilöstö ei osallistu A Oy:n Ilmailuopiston koulutusohjelmiin eikä Ilmailuopisto muutoinkaan vastaa koulutuksen järjestämisestä tai osallistu siihen.

Ennakkoratkaisuhakemuksen mukaan C Oy raportoi omat koulutusmääränsä ja koulutuskustannuksensavuosittain A Oy:n Ilmailuopistolle. Ilmailuopisto allokoi tekniseen koulutukseen kohdistuneen valtion tuen tältä osin C Oy:lle ja maksaa kyseisen osuuden C Oy:lle vuosittain vuoden lopussa. C Oy ei harjoita koulutustoimintaa lain nojalla eikä saa siihen lain nojalla valtion avustusta.

Yhtiön antaman selvityksen mukaan osa A Oy:n saamasta valtion tuesta siis kohdistuu tekniseen koulutukseen ja tältä osin A Oy allokoi valtion tuen C Oy:lle. Tällä perusteella olisi perusteltua katsoa, kuten keskusverolautakunta on päätöksessään katsonut, että A Oy ostaa tämän teknisen koulutuksen C Oy:ltä, jolloin C Oy:lle allokoitu osuus olisi C Oy:n saamaa vastiketta koulutuspalvelujen myynnistä A Oy:lle. Asiassa on kuitenkin otettava huomioon, että saadun selvityksen mukaan A Oy ei itse eikä esimerkiksi alihankkijansa B Oy:n toimesta osallistu koulutuksen suunnitteluun tai järjestämiseen sekä se, että kysymys on C Oy:n omille työntekijöilleen järjestämästä koulutuksesta. Asiassa ei ole esitetty, että C Oy:n koulutusta saava henkilöstö olisi A Oy:n Ilmailuopiston opiskelijoina koulutusta saadessaan.

Edellä esitetyillä perusteilla A Oy:n C Oy:lle allokoiman valtiontukiosuuden ei ole katsottava olevan vastiketta C Oy:n A Oy:lle myymästä palvelusta, vaan mainittua määrää on pidettävä arvonlisäveron soveltamisalan ulkopuolisena eränä. Näin ollen keskusverolautakunnan päätös on kumottava siltä osin kuin se koskee C Oy:lle annettua ennakkoratkaisua ja uutena ennakkoratkaisuna lausuttava edellä korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisuosasta ilmenevällä tavalla.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Pekka Vihervuori sekä oikeusneuvokset Hannele Ranta-Lassila, Leena Äärilä, Mikko Pikkujämsä ja Antti Pekkala. Asian esittelijä Marita Eeva.

Äänestyslausunto

Eri mieltä olleen oikeusneuvos Mikko Pikkujämsän äänestyslausunto:

”Hylkään A Oy:n valituksen kokonaisuudessaan ja siis myös siltä osin kuin kysymys on yhtiön palveluksessa olevien työntekijöiden kouluttamisesta. Muilta osin olen samaa mieltä kuin enemmistö. Siltä osin kuin olen enemmistön kanssa eri mieltä, lausun perusteluinani seuraavaa.

Perustelut

Ennakkoratkaisu on annettu ajalle 21.4.2017–31.12.2018. Ennakkoratkaisua annettaessa on ollut voimassa opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 32 §:n 1 momentti (1410/2014), jonka mukaan muun ohella ammatillisen koulutuksen yksikköhintoja korotetaan yksityisen koulutuksen järjestäjän osalta siten, että korotus vastaa yksityisten koulutuksen järjestäjien maksamien arvonlisäverojen osuutta yksityiselle koulutuksen järjestäjälle aiheutuneista arvonlisäverottomista kustannuksista mainitussa koulutusmuodossa.

Saman lain 32 i §:n 1 momentin (883/2017) mukaan, joka on tullut voimaan 1.1.2018 ja siis ennakkoratkaisun voimassaoloaikana, yksityiselle ammatillisen koulutuksen järjestäjälle korvataan arvonlisäverolain (1501/1993) 39 ja 40 §:ssä tarkoitettuihin koulutuspalveluihin sekä muuhun kuin liiketaloudelliseen toimintaan liittyviin hankintoihin ja toimitilavuokriin sisältyvien arvonlisäverojen osuus koulutuksen järjestäjälle aiheutuneista kustannuksista. Korvaus perustuu viimeksi toteutuneen vahvistetun tilinpäätöksen tietoihin.

Mainittu lainmuutos merkitsee sitä, että yksityiselle ammatillisen koulutuksen järjestäjälle korvataan toteutuneet arvonlisäverokustannukset täysimääräisesti eikä vero voi jäädä koulutuksen järjestäjälle lopulliseksi kustannukseksi. Aiemmassa, vielä vuonna 2017 voimassa olleessa rahoitusjärjestelmässä arvonlisävero korvattiin yksityiselle ammatillisen koulutuksen järjestäjälle keskimääräisiin kustannuksiin perustuen, jolloin menettely ei kohdistanut korvausta suoraan sille koulutuksenjärjestäjälle, jolle kustannus oli aiheutunut. Näin ollen kunkin koulutuksen järjestäjän saama korvaus saattoi ylittää tai alittaa todellisuudessa aiheutuneet kustannukset.

Sekä ennakkoratkaisun antamisen aikana voimassa olleen että nykyisen rahoitusjärjestelmän tausta-ajatuksena on, että yksityisen ammatillisen koulutuksen järjestäjä ei arvonlisäverolain mukaan voi vähentää koulutuspalveluihin liittyviin hankintoihin sisältyvää arvonlisäveroa. Arvonlisäveron huomioon ottaminen erityissäännöksin rahoitusjärjestelmässä on nimittäin tarpeen vain tämän edellytyksen vallitessa.

Nyt on kysymys siitä, onko arvonlisäverolakia myös A Oy:n kohdalla sovellettava mainitun tausta-ajatuksen mukaisesti.

Ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain 2 §:n (788/2014) 1 ja 2 momentin mukaan, jotka ovat olleet voimassa ennakkoratkaisua annettaessa, ammatillisen aikuiskoulutuksen tarkoituksena on ylläpitää ja kohottaa väestön ammatillista osaamista, antaa opiskelijoille valmiuksia yrittäjyyteen, kehittää työelämää ja vastata sen osaamistarpeisiin sekä edistää työllisyyttä ja tukea elinikäistä oppimista. Ammatillisen aikuiskoulutuksen tarkoituksena on lisäksi antaa mahdollisuus ammattitaidon osoittamiseen sen hankkimistavasta riippumatta sekä edistää tutkintojen tai niiden osien suorittamista.

Ammatillisesta koulutuksesta annetun lain (531/2017), joka on tullut voimaan 1.1.2018, 2 §:n 1 ja 2 momentissa ammatillisten tutkintojen ja ammatillisen koulutuksen tarkoitus on ilmaistu lähes samasanaisesti kuin äsken mainituissa säännöksissä.

Aikuiskoulutuksen lainmukainen päätarkoitus liittyy koulutuspalvelujen suuntaamiseen väestölle. Vaikka A Oy:n järjestämä ammatillinen koulutus saattaa palvella yhtiön arvonlisäverollista liiketoimintaa, mitä enemmistö on painottanut, tämä ei kuitenkaan voi olla valtion varoin rahoitetun koulutuksen päätarkoitus. A Oy:n on katsottava luovuttavan sen pääliiketoimintaan nähden erillisiä koulutuspalveluita koulutukseen osallistuville opiskelijoille myös silloin, kun opiskelijat kuuluvat yhtiön henkilöstöön.

Kuten keskusverolautakunta on todennut, vähennysoikeuden kannalta ei ole tällöin merkitystä sillä, katsotaanko yhtiön toiminta koulutuspalveluista maksettavan vastikkeen puuttuessa arvonlisäveron soveltamisalan ulkopuoliseksi toiminnaksi vai sellaiseksi soveltamisalaan sinänsä kuuluvaksi toiminnaksi, josta maksettuna vastikkeena on tosin pidettävä A Oy:n saamaa valtionavustusta mutta joka on kuitenkin vapautettu arvonlisäverosta arvonlisäverolain 39 ja 40 §:n mukaisena koulutuspalveluna. Yhtiöllä ei ole kummassakaan tapauksessa oikeutta vähentää B Oy:ltä alihankintana valtion myöntämään tukeen liittyvään koulutuspalveluostoon sisältyvää arvonlisäveroa, minkä vuoksi katson, ettei keskusverolautakunnan päätöksen lopputulosta ole tältä osin syytä muuttaa.”

Asia Ympäristölupaa koskeva valitus

Valittaja Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen esikunta

Päätös, jota valitus koskee

Vaasan hallinto-oikeus 14.10.2016 nro 16/0217/2

Asian aikaisempi käsittely

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on päätöksellään 2.2.2015 nro 23/2015/1 myöntänyt ympäristönsuojelulain (86/2000) 28 §:n mukaisen luvan Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen esikunnan Lupinmäen ampumaradan toimintaan Haminan kaupungissa kiinteistöillä 75-408-12-0, 75-408-1-23, 75-408-3-20, 75-408-1-11 ja 75-408-3-11.

Lupapäätökseen on sisältynyt 27 lupamääräystä. Lupamääräys 5 ja lupamääräyksen 6 ensimmäinen kappale ovat kuuluneet seuraavasti:

5. Radoilla suoritettavien ammuntojen aiheuttama melutaso ei saa ylittää A-painotettuna enimmäisäänitasona impulssiaikavakiolla (L_AImax) määritettynä melutasoa 65 dB lähimpien asumiseen käytettävien rakennusten piha-alueilla 1.1.2019 alkaen.

Radoilla suoritettavien ammuntojen aiheuttama melutaso ei saa ylittää A-painotettuna enimmäisäänitasona impulssiaikavakiolla (L_AImax) määritettynä melutasoa 60 dB lähimpien loma-asumiseen käytettävien rakennusten piha-alueilla 1.1.2019 alkaen.

Melumittauksista on annettu jäljempänä määräys 17. Raja-arvo katsotaan ylitetyksi, kun vähintään 10 laukauksen mittaustulosten keskiarvo on suurempi kuin raja-arvo. Raja-arvo katsotaan alitetuksi, kun mittaustulosten keskiarvo on pienempi tai yhtä suuri kuin raja-arvo.

6. Ampumaratojen meluntorjuntaa on parannettava hakemuksessa esitetyillä meluntorjuntatoimenpiteillä (”Lupinmäen ampumarata, Meluntorjuntaselvitys”, Akukon Oy, 21.5.3013 ja Lupinmäen ampumaradat, täydennys ympäristölupahakemukseen, meluntorjuntatoimenpiteet, FCG 4.7.2013) siten, etteivät edellä annetun määräyksen 5 mukaiset raja-arvot ylity 31.12.2018 jälkeen. Mikäli monitoimiradan 7b meluntorjuntaa ei paranneta, se on poistettava käytöstä 31.12.2018 mennessä.

= = =

Aluehallintovirasto on perustellut lupamääräyksiä 5 ja 6 muun ohella seuraavasti:

Määräys meluraja-arvoista ja meluntorjunnasta on annettu melusta aiheutuvan kohtuuttoman rasituksen ja terveyshaitan ehkäisemiseksi läheisillä vakituiseen ja loma-asumiseen käytettävillä kiinteistöillä. Puolustusvoimien melulle altistuvien analyysin (Ramboll, 12.12.2011) mukaan Lupinmäen ampumaradan enimmäisäänitason > 65 dB(L_AImax) melualueella asui vuonna 2011 vakituisesti 73 ihmistä ja enimmäisäänitason > 60 dB(L_AImax) melualueen sisään jäi 26 vapaa-ajan asuntoa. Ampumaratojen ympäristövaikutusten hallinta (Suomen ympäristö 4/2014) -julkaisun mukaisten BAT-suositusten mukaan melutilanne Lupinmäen ampumaradan ympäristössä ei ole hyväksyttävä ja ampumaradalla tarvitaan mittavia meluntorjuntatoimia. Toimenpidesuosituksissa on otettu äänitason lisäksi huomioon myös vuosittaiset laukausmäärät.

Määräyksen mukaan melutaso ei saa ylittää ampumaratojen aiheuttaman melutason ohjearvoista annetun valtioneuvoston päätöksen (53/1997) mukaista melutasoa L_AImax asumiseen käytettävillä alueilla (65 dB) eikä loma-asumiseen käytettävillä alueilla (60 dB). Enimmäisäänitasot eivät saa ylittyä yksittäis- eikä ryhmäammunnoissa. = = =

Lupinmäen ampumaratojen melun leviämisen ja häiritsevyyden arvioinnissa on huomioitu erityisesti melumallinnus sekä laukausmäärät. Melumittauksia Lupinmäen ratojen ympäristössä tehtiin kolmena päivänä. Ampumaratojen ympäristövaikutusten hallinta (Suomen ympäristö 4/2014) julkaisun mukaan pitkäkin mittaussarja voi tuottaa mittaustuloksiin suuren, jopa yli 10 dB:n, vaihteluvälin. Mittaukset ja mallinnus myös antavat osin ristiriitaisia tuloksia: mittausten mukaan esimerkiksi monitoimiradan 7a aiheuttama melu ylitti ohjearvot reilusti (ka. 73 dB) mittauspisteessä 4, mutta meluntorjuntasuunnitelmassa esitetyn mallinnuksen mukaan ohjearvot eivät ylity eikä radalla ole meluntorjuntatarvetta. Melumallinnukseen perustuvat meluntorjuntatoimet tulee todentaa ja tarvittaessa meluntorjuntaa on parannettava edelleen.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Vaasan hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään, siltä osin kuin nyt on kysymys, puolustusvoimien logistiikkalaitoksen esikunnan valituksen johdosta valituksen enemmälti hyläten muuttanut lupamääräykset 5 ja 6 kuulumaan seuraavasti (muutokset kursiivilla):

”5. Radoilla suoritettavien ammuntojen aiheuttama melutaso ei saa ylittää A-painotettuna enimmäisäänitasona impulssiaikavakiolla (L_AImax) määritettynä melutasoa 65 dB lähimpien asumiseen käytettävien rakennusten piha-alueilla 1.1.2019 alkaen.

Radoilla suoritettavien ammuntojen aiheuttama melutaso ei saa ylittää A-painotettuna enimmäisäänitasona impulssiaikavakiolla (L_AImax) määritettynä melutasoa 65 dB lähimpien loma-asumiseen käytettävien rakennusten piha-alueilla 1.1.2019 alkaen. Teknis-taloudellinen selvitys mahdollisuuksista vähentää melutasoa lähimpien loma-asumiseen käytettävien rakennusten piha-alueilla tasolle L_AImax 60 dB on esitettävä valvontaviranomaiselle 1.1.2019 mennessä. Selvityksessä on tarkasteltava myös ammunnasta ympäristössä aiheutuvia päiväajan (klo 7–22) L_Aeq 55 dB:n, 50 dB:n ja 45 dB:n melutasoja tyypillisenä ammuntapäivänä.

Edellä mainitut 65 dB:n enimmäisäänitasot ovat tavoitteellisia ammuttaessa radan 3 (kiväärirata) 300 metrin etäisyydeltä.

Melumittauksista on annettu jäljempänä määräys 17. Raja-arvo katsotaan ylitetyksi, kun vähintään 10 laukauksen mittaustulosten keskiarvo on suurempi kuin raja-arvo. Raja-arvo katsotaan alitetuksi, kun mittaustulosten keskiarvo on pienempi tai yhtä suuri kuin raja-arvo.”

”6. Ampumaratojen meluntorjuntaa on parannettava hakemuksessa esitetyillä meluntorjuntatoimenpiteillä (”Lupinmäen ampumarata, Meluntorjuntaselvitys”, Akukon Oy, 21.5.2013 ja Lupinmäen ampumaradat, täydennys ympäristölupahakemukseen, meluntorjuntatoimenpiteet, FCG 4.7.2013) siten, etteivät edellä annetun määräyksen 5 mukaiset raja-arvot ylity 31.12.2018 jälkeen. (Poistettu tekstiä).

Haulikkoratojen 8a–8c meluntorjuntaa on parannettava esimerkiksi meluntorjuntaselvityksessä (21.5.2013) ehdotetuilla tavoilla. (Poistettu tekstiä).

(Poistettu kappale)

Kaikkien käytössä olevien ratojen meluvyöhykkeet on todennettava toteutettujen meluntorjuntatoimenpiteiden rakentamisen jälkeen tehtävillä melumittauksilla jäljempänä annetun määräyksen 17 mukaisesti.”

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään nyt kyseessä olevilta osin seuraavasti:

Sovellettuja oikeusohjeita

Uusi ympäristönsuojelulaki (527/2014) on tullut voimaan 1.9.2014. Kyseisen lain 229 §:n mukaan tällöin vireillä ollut asia käsitellään ja ratkaistaan, jollei uuden lain voimaantulo- ja siirtymäsäännöksistä muuta johdu, vanhan ympäristönsuojelulain (86/2000) säännösten mukaisesti. Nyt sovelletaan vanhaa ympäristönsuojelulakia.

Vanhan ympäristönsuojelulain 43 §:n 1 momentin mukaan luvassa on annettava tarpeelliset määräykset 1) päästöistä, päästöraja-arvoista, päästöjen ehkäisemisestä ja rajoittamisesta sekä päästöpaikan sijainnista, 2) jätteistä sekä niiden määrän ja haitallisuuden vähentämisestä, 3) toimista häiriö- ja muissa poikkeuksellisissa tilanteissa, 4) toiminnan lopettamisen jälkeisistä toimista, kuten alueen kunnostamisesta ja päästöjen ehkäisemisestä sekä 5) muista toimista, joilla ehkäistään, vähennetään tai selvitetään pilaantumista, sen vaaraa tai pilaantumisesta aiheutuvia haittoja. Pykälän 3 momentin mukaan lupamääräyksiä annettaessa on otettava huomioon toiminnan luonne, sen alueen ominaisuudet, jolla toiminnan vaikutus ilmenee, toiminnan vaikutus ympäristöön kokonaisuutena, pilaantumisen ehkäisemiseksi tarkoitettujen toimien merkitys ympäristön kokonaisuuden kannalta sekä tekniset ja taloudelliset mahdollisuudet toteuttaa nämä toimet.

Vanhan ympäristönsuojelulain 46 §:n 1 momentin mukaan luvassa on annettava tarpeelliset määräykset muun muassa toiminnan käyttötarkkailusta, päästöjen ja toiminnan vaikutusten tarkkailusta. Toiminnanharjoittaja voidaan myös määrätä antamaan valvontaa varten tarpeellisia tietoja.

(= = =)

Lupamääräystä 5 koskevat muutokset ja hylätyt vaatimukset

Hallinto-oikeus on lieventänyt lupamääräyksen 5 raja-arvoa siten, että maksimimelutaso loma-asumiseen käytettävien kiinteistöjen osalta on nostettu 60 desibelistä 65 desibeliin. Poikkeaminen ympäristölupapäätöksissä yleisesti käytettävästä valtioneuvoston päätöksen (53/1997) mukaisesta melutason ohjearvosta on mahdollista, sillä toiminta alueella on vakiintunutta eivätkä lähiasukkaat ole käytettävissä olevien tietojen mukaan valittaneet meluhaitasta. Toiminnanharjoittajalle 60 desibelin maksimimelutaso on nykyisten selvitysten perusteella haasteellista saavuttaa.

Hallinto-oikeus on myös lieventänyt lupamääräystä radan 3 osalta. 300 metrin tasalta ammuttaessa 65 dB:n maksimimelutaso ylittynee. Lupahakemukseen liittyvien selvitysten mukaan laukausmäärä 300 metrin tasalta jää kuitenkin melko vähäiseksi ollen noin 5 % kyseisen radan laukausmäärästä eikä melurasitus tämän vuoksi muodostu kohtuuttoman suureksi ja 65 dB:n maksimimelutaso voidaan määrätä tavoitteelliseksi tässä vaiheessa.

Valituksessa on vaadittu enimmäisäänitason sallimista 70 dB:iin asti lähimpien asumiseen käytettävien rakennusten piha-alueilla. Vaatimus poikkeaa ampumaratojen ympäristölupapäätöksissä sovellettavasta käytännöstä. Hallinto-oikeus arvioi, että määrätty 65 dB maksimimelutaso ei vaatimuksena edellytä luvanhakijalta kohtuuttomia kustannuksia ainakaan niillä radoilla, jotka ovat keskeisiä puolustusvoimien omalle toiminnalle. Aikaa meluntorjuntatoimien suorittamiselle on myös annettu vuoden 2018 loppuun asti. Perusteita maksimimelutason raja-arvon korottamiselle tai maksimimelutasojen asettamiseksi tavoitteellisiksi ei ole, kun otetaan huomioon radan laajat käyttöajat ja suuret vuosittaiset laukausmäärät sekä lähistöllä oleva runsas vakituinen ja vapaa-ajanasutus.

Arvioitaessa ampumamelusta aiheutuvaa haittaa lähiasutukselle on tässä tapauksessa tarkasteltava myös ammunnasta aiheutuvaa keskiäänitasoa. Lupinmäen ampumaradalla vuosittainen ammuntamäärä on suuri, noin 400 000 laukausta ja radan ympärillä on runsaasti asutusta. Keskiäänitasoja on tarpeen arvioida samalla, kun tehdään selvitystä mahdollisuuksista vähentää edelleen ammunnasta aiheutuvaa melua. Hallinto-oikeus on tämän vuoksi lisännyt lupamääräykseen 5 keskiäänitasojen selvittämistä koskevan velvoitteen.

Lupamääräyksen 5 viimeiseen kappaleeseen vaadittua muutosta ei ole valituksessa tarkemmin perusteltu. Hallinto-oikeus katsoo, että määräystä raja-arvon ylittymisen tai alittamisen toteamisesta melumittauksin vähintään 10 laukauksen mittaustuloksen keskiarvosta ei ole syytä muuttaa. Kyseinen lupamääräyksen kappale ja siihen liittyvä lupamääräys 17 ovat ampumaratoja koskevan BAT-oppaan (Ampumaratojen ympäristövaikutusten hallinta, Suomen ympäristö 4/2014) sekä Ampumaratamelun mittaamisesta annetun ohjeen (Ympäristöministeriön ympäristöopas 61/1999) mukaisia.

(= = =)

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Marja Lampi, Pirjo-Liisa Saloranta ja Raija Uusi-Niemi. Esittelijä Matti Suontausta.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen esikunta on valituksessaan vaatinut, että lupamääräyksen 5 ensimmäinen kappale muutetaan kuulumaan seuraavasti (muutokset kursiivilla):

”Radoilla suoritettavien ammuntojen aiheuttama melutaso ei saa ylittää AI-enimmäisäänitasoa L_AImax 70 dB lähimpien asumiseen käytettävien rakennusten piha-alueilla kahden vuoden kuluttua päätöksen antamisesta lukien.”

Mikäli katsotaan, ettei raja-arvoa voida määrätä vaadituin tavoin, tulisi lupapäätöksessä lupamääräyksen 5 ensimmäisessä kappaleessa asetettu raja-arvo 65 dB lähimpien asumiseen käytettävien rakennusten piha-alueilla asettaa tavoitteellisena arvona.

Lupamääräyksen toiseen kappaleeseen lisätty velvollisuus laatia teknistaloudellinen selvitys on kumottava.

Lisäksi lupamääräyksen neljäs kappale on muutettava kuulumaan seuraavasti (muutokset kursiivilla):

”Melumittauksista on annettu jäljempänä määräys 17. Raja-arvo katsotaan ylitetyksi, kun kaikkien hyväksytyissä olosuhteissa mitattujen laukausten AI-enimmäisäänitasojen keskiarvo on suurempi kuin raja-arvo. Raja-arvo katsotaan alitetuksi, kun mittaustulosten AI-enimmäisäänitasojen keskiarvo on pienempi tai yhtä suuri kuin raja-arvo.”

Vaatimuksensa tueksi valittaja on esittänyt muun ohella seuraavaa:

Ampumaratojen aiheuttaman melutason ohjearvoista annetun valtioneuvoston päätöksen (53/1997) 2 §:n 1 momentin mukaan ampumaradan aiheuttamien meluhaittojen ehkäisemiseksi ja ympäristön viihtyisyyden turvaamiseksi on ohjeena, että melutaso ei saa ylittää A-painotettuna enimmäistasona impulssiaikavakiolla (L_AImax) määritettynä asumiseen käytettävillä alueilla 65 desibeliä ja loma-asumiseen käytettävillä alueilla 60 desibeliä. Valituksenalaisessa päätöksessä asumiseen käytettävien alueiden ohjearvo 65 dB on luvassa määrätty raja-arvoksi, mutta ohjearvoista on poikettu loma-asumisen osalta (+5 dB).

Mainitun valtioneuvoston päätöksen 1 §:n mukaan päätöstä sovelletaan ampumaratojen aiheuttamien meluhaittojen ehkäisemiseksi ja ympäristön viihtyisyyden turvaamiseksi maankäytön ja rakentamisen suunnittelussa sekä rakentamisen lupamenettelyissä. Melutason ohjearvot on siten annettu maankäytön ja rakentamisen suunnittelua sekä rakentamisen lupamenettelyä varten, eikä niiden perusteella ole tarkoitettu arvioitavan terveys- ja viihtyisyyshaittaa. Toisaalta päätöksessä mainitut ohjearvot ovat ohjeellisia eivätkä sitovia. Lupaviranomaisella on mahdollisuus asettaa ympäristöluvassa myös muunlaisia ohje- tai raja-arvoja. Raja-arvo on luonteeltaan ehdoton, eikä sitä saa ylittää. Tästä syystä meluntorjunnan mitoitukseen ja mallintamiseen on sisällytettävä varmuusvara. Todellisuudessa raja-arvo vaatii lukuarvoa alemman melutason. Tämä on yksi peruste sille, että raja-arvon tulisi olla L_AImax 70 dB.

Valtioneuvoston päätöksen 3 §:n mukaan ohjearvoja sovellettaessa on otettava huomioon ampumaratatoiminnan luonne, kuten ampuma-ajat, laukausmäärät ja ampumalajit, sekä 2 §:ssä tarkoitetun alueen todellinen tai suunniteltu käyttö ja merkitys. Lupinmäen ampumarata on Haminassa toimivan Reserviupseerikoulun toiminnan kannalta ehdottoman välttämätön. Ampumarata-alue on Kymenlaakson maakuntakaavassa merkitty puolustusvoimien alueeksi (EP).

Raja-arvoa 65 dB olisi mahdollista korottaa asumiseen käytettävien alueiden osalta 70 dB:iin. Näin on tehty myös Vaasan hallinto-oikeuden 27.3.2013 antamassa päätöksessä n:o 13/0076/1 koskien Vekaranjärven ampumaradan ympäristölupaa sekä Etelä-Suomen aluehallintoviraston 13.11.2014 antamassa päätöksessä n:o 228/2014/1 koskien Tyrrin ampumaradan ympäristölupaa.

Lupinmäen ampumaradan 65 dB:n melualueen sisäpuolella on tällä hetkellä 32 asuinrakennusta, joissa on 69 asukasta. Ampumaradan läheisyydessä olevien kiinteistöjen omistajat eivät ole viime vuosina tehneet yhtään meluhäiriöilmoitusta ampumaradan toiminnasta.

Lupinmäen ampumaradalla on vuosina 2013 ja 2014 tehty mittavia meluntorjuntatoimenpiteitä. Kivääriradalle 1 on rakennettu uusi C-tyypin katos ja taustavallia on korotettu useita metrejä. Kivääriradan 2 olemassa oleva katos on parannettu C-tyypin katokseksi. Meluntorjuntarakenteiden kustannukset ovat olleet yhteensä 600 000 euroa. Näillä toimenpiteillä ratojen 1 ja 2 melua on pystytty vähentämään niin paljon, että 70 dB ei ylity näiden ratojen osalta vakituisilla asuintaloilla eikä loma-asunnoilla. Vastaavanlaisilla rakenteilla saavutettaneen myös muilla radoilla alle 70 dB melutaso, mutta ei alle 65 dB:n melutasoa.

Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen esikunta on arvioinut yhteistyössä ulkopuolisen asiantuntijan (Akukon) kanssa sitä, millaisilla meluntorjuntatoimenpiteillä raja-arvon 65 dB saavuttaminen voisi olla mahdollista. Arvion mukaan liikemaali-, kohdistus-, monitoimiradoille olisi tehtävä mittavat (+10 m) sivu- ja päätyvallien korotukset, jotta pohjoisen ja idän suunnassa päästäisiin raja-arvoon. Raja-arvon saavuttaminen edellyttäisi myös liikemaali- ja kohdistusradan katosten meluntorjuntarakenteiden tekemistä. Lisäksi haulikkoradoille olisi rakennettava vähintään 15 metriä korkeat meluvallit ampumasuuntiin. Tällaiset rakenteet eivät ole ympäristöministeriön julkaiseman selvityksen Paras käyttökelpoinen tekniikka (BAT) – Ampumaratojen ympäristövaikutusten hallinta, Suomen ympäristö 4/2014, jäljempänä BAT-selvitys, mukaisia. Lajiratojen meluntorjunnan suunnitteluperusteena 70 dB L_AImax on riittävä ja toteuttavissa kohtuullisin meluntorjuntarakentein.

Tässä vaiheessa ei ole mahdollista laatia täsmällisiä arvioita meluntorjunnan kustannuksista, joilla 65 dB:n raja-arvon sisäpuolelle ei jäisi asukkaita eikä vapaa-ajan asuntoja. Selvää kuitenkin on, että raja-arvon saavuttaminen edellyttäisi jo tehtyjen meluvallien huomattavaa korottamista ja lajiratojen paikkojen uudelleen järjestelyä. Raja-arvon saavuttamiseksi radoille tulisi rakentaa meluntorjuntarakenteita (katos, vallit/esteet), joiden arvioidut kustannukset ovat yhteensä noin kaksi miljoonaa euroa.

Kohtuullisin kustannuksin toteutettavilla meluntorjuntatoimenpiteillä päästäneen tilanteeseen, jossa yli 70 dB melualueelle jää kaksi asuinrakennusta, joissa on seitsemän asukasta. Näidenkin asukkaiden asuminen alueella tulisi mahdollistaa.

Raja-arvon 65 dB tarpeellisuus voidaan kyseenalaistaa myös siitä syystä, että edellä mainitun BAT-selvityksen mukaan ampumamelun haittavaikutukset liittyvät elinympäristön viihtyisyyteen eikä muita mahdollisia, terveyteen liittyviä vaikutuksia ole voitu tutkimuksin havaita. Lupinmäen ampumaradan toiminnasta aiheutuvasta melusta ei ole tehty häiriöilmoituksia viime vuosien aikana. Tämä huomioon ottaen voidaan perustellusti kyseenalaistaa tarve rajoittaa meluhaittaa, sillä alueen asukkaat eivät mitä ilmeisimmin koe melua kohtuuttomana. Tätä tukee myös se, että vuonna 2010 laaditun, asukkaiden äänimaisemakokemuksia ampumaratojen melualueilla käsittelevän progradu -tutkielman mukaan ampumamelun häiritseväksi kokevien määrä lisääntyy merkittävästi, kun laukausten maksimiäänitaso ylittää 70 dB L_AImax.

Vekaranjärven ampumaradan ympäristöluvassa asetettiin meluraja-arvo 65 dB loma-asuinkiinteistöjen piha-alueilla. Mittavista meluntorjuntatoimenpiteistä huolimatta raja-arvon 65 dB alueelle jäi yhdeksän loma-asuinkiinteistöä. Ampumaradan toiminnan turvaamiseksi puolustusvoimat joutui käynnistämään maanhankintatoimenpiteet loma-asuinkiinteistöjen hankkimiseksi valtion omistukseen. Seitsemän kiinteistön omistajaa myi kiinteistönsä vapaaehtoisesti, kahden kiinteistön osalta on parhaillaan vireillä puolustusministeriön lunastuslupahakemus.

Puolustusvoimien pyrkimyksenä on mahdollistaa sekä ampumaradan toiminnan että olemassa olevan asutuksen jatkuminen alueella. Tavoitteena on välttää sellaisen tilanteen syntyminen, jossa ympäristöluvan johdosta jouduttaisiin käynnistämään vastaavanlaisia toimenpiteitä kuin Vekaranjärvellä. Maanhankintatoimenpiteiden tulisi olla viimesijainen keino. Ympäristölupamääräykset eivät saisi tosiasiallisesti johtaa näin mittaviin toimenpiteisiin alueilla, joissa asukkaat eivät mitä ilmeisimmin koe aiheutuvan meluhaittaa. Tällaisen toimenpiteen käynnistäminen voi koitua alueen asukkaiden kannalta kohtuuttomaksi.

Lupamääräyksessä asetettu raja-arvo on kohtuuttoman tiukka ottaen huomioon toiminnasta aiheutuva meluhaitta ja lupamääräyksen käytännön toteuttamismahdollisuudet.

Hallinto-oikeuden päätöksessä on asetettu velvollisuus 1.1.2019 mennessä laatia teknis-taloudellinen selvitys mahdollisuuksista vähentää melutasoa lähimpien loma-asumiseen käytettävien rakennusten piha-alueilla tasolle L_AImax 60 dB. Selvityksessä on tarkasteltava myös ammunnasta ympäristössä aiheutuvia päiväajan (klo 7–22) L_Aeq 55 dB:n, 50 dB:n ja 45 dB:n melutasoja tyypillisenä ammuntapäivänä. Selvityksen laatiminen on tarkoituksetonta, sillä ympäristöluvan muut määräykset ovat riittävät toiminnanharjoittajan selvilläolovelvollisuuden täyttämiseksi.

Lupamääräyksen 5 viimeisessä kappaleessa raja-arvo tulisi katsoa ylitetyksi, kun kaikkien hyväksytyissä olosuhteissa mitattujen laukausten AI-enimmäisäänitasojen keskiarvo on suurempi kuin raja-arvo. Raja-arvo tulisi katsoa alitetuksi, kun mittaustulosten AI-enimmäisäänitasojen keskiarvo on pienempi tai yhtä suuri kuin raja-arvo, sillä raja-arvon ylittymisen määrittäminen vain 10 laukauksen äänitason mittauksella ei ole riittävää.

Mallilaskenta tuottaa tuloksen, joka edustaa pitkän ajan mittausten keskiarvoa. Yksittäiset mittaustulokset ovat tämän keskiarvon molemmin puolin. Mallilaskennalla määritetty melualueen rajaus edustaa sitä äänitasoa, jota verrataan ympäristöluvassa annettuun raja-arvoon. Tämä johtuu siitä, ettei käytännössä ole mahdollista tehdä jokaisessa altistuvassa kohteessa riittävän pitkiä mittaussarjoja (30 mittausta) luotettavan äänitason määrittämiseksi.

Melun laskentamallia käytetään ampumaratamelun selvittämisessä ja arvioinnissa laajalti ja kokemukset sen käytöstä ovat olleet hyviä. Mallilaskennan tulisi olla ensisijainen ja yleensä yksinään riittävä ampumaratamelun selvitys- ja arviointimenetelmä. Mallilaskennan tuloksen tulee olla se, jota verrataan melun ohje- tai raja-arvoon. Puolustusvoimien meluasiantuntijoille ja muun muassa meluselvitysten laatimisessa käytetyille asiantuntijatahoille on kertynyt laaja-alaista osaamista ampumarata-melun laskenta- ja mittaustuloksista ja niiden keskinäisestä suhteesta. Saadut kokemukset antavat vankan tuen laskennan suositellulle ensisijaisuudelle.

Yksittäinen mittaus (10 laukausta), vaikka se olisi tehty täysin mittausohjeen mukaisesti, ei ole riittävän luotettava menetelmä määrittämään kohteen äänitasoa ja sitä, ylittyykö asetettu raja-arvo. Näin epävarmalla menetelmällä ratkaistaan taloudellisilta vaikutuksiltaan liian suuri asia. Vaikka melun mallilaskennasta ei ole annettu viranomaisohjetta, saatujen kokemusten mukaan mallilaskennan tulosten perusteella voidaan luotettavasti osoittaa, ylittyykö raja-arvo vai ei.

Etelä-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupavastuualue on antanut valituksen johdosta lausunnon.

Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue on antanut valituksen johdosta lausunnon, jossa on viitattu aiemmin lausuttuun ja esitetty lisäksi muun ohella seuraavaa:

Vaasan hallinto-oikeuden päätöksessä on lupamääräystä 5 kohtuullistettu toiminnanharjoittajan kannalta siten, että 65 dB:n enimmäisäänitaso asumiseen tai loma-asumiseen käytettävien rakennusten piha-alueilla on tavoitteellinen ammuttaessa radalla 3 (kiväärirata) 300 metrin etäisyydeltä. Lievennystä on perusteltu suhteellisen vähäisillä ampumamäärillä. ELY-keskus on tähän ratkaisuun tyytynyt, mutta ei edelleenkään näe mahdollisuutta lieventää lupamääräystä niin, että raja-arvo asetettaisiin 70 dB:iin. Myöskään toiminnanharjoittajan valitusasiakirjoihin liittämä tutkielma ”Asukkaiden äänimaisemakokemukset ampumaratojen melualueilla” ei tue enimmäisäänitasoa koskevan raja-arvon nostamista 70 dB:iin. Tutkielman päätelmissä on todettu muun muassa, että 70 dB:n alueella häiriötä koetaan enemmän kuin muualla melualueella tai juuri melualueen ulkopuolella. Toiminnanharjoittaja on viitannut tässä yhteydessä myös muun muassa Tyrrin ampumaratatoiminnalle asetettuihin raja-arvoihin. ELY-keskus on tähdentänyt, että kysymyksessä olevassa tapauksessa enimmäisäänitason 70 dB:n raja-arvo on asetettu koskemaan yksittäisiä asuinrakennuksia, asuinalueille raja-arvo on 65 dB.

Meluntorjuntatoimenpiteitä koskeva kustannusarvio (kokonaiskustannukset kaksi miljoonaa euroa) pienenee ainakin lyhyellä aikavälillä, sillä radalta 3 aiheutuva enimmäisäänitaso 65 dB on asetettu tavoitteelliseksi. Tarve radan 3 meluntorjuntatoimenpiteille ainakin osittain poistuu tai siirtyy mahdollisesti myöhemmin toteutettavaksi. Radan 3 osuudeksi meluntorjuntatoimenpiteistä on toiminnan harjoittaja arvioinut 400 000 euroa. Mikäli jäljelle jäävien meluntorjuntakustannusten katsotaan muodostuvan aikataulullisesti kohtuuttomiksi, voitaneen harkita meluntorjuntatoimenpiteiden jakamista esimerkiksi kolmelle vuodelle.

Toiminnanharjoittaja on vaatinut, että raja-arvon ylittymistä ja alittumista arvioidaan kaikkien hyväksytyssä olosuhteissa mitattujen laukausten AI-enimmäisäänitasojen keskiarvon perusteella. Lupapäätöksen ja Vaasan hallinto-oikeuden päätöksen mukaan asiaa arvioidaan kunkin mittauskerran osalta erikseen. Tältä osin päätöstä ei ole sinällään asian valvottavuuden vuoksi tarpeen muuttaa. Yksittäisen mittaussarjan tulokset, varsinkin jos raja-arvo ylittyy, osoittavat jo tarpeen arvioida meluntorjuntatoimenpiteiden riittävyyttä tarkemmin. Koska päätöksissä on edellytetty suoritettavaksi kuusi mittaussarjaa, valvova viranomainen arvioi kuitenkin toteutettujen meluntorjuntatoimenpiteiden riittävyyden lopullisesti kaikkien mittaussarjojen tulosten perusteella.

Haminan kaupungin terveydensuojeluviranomaiselle on varattu tilaisuus vastineen antamiseen valituksen johdosta. Vastinetta ei ole annettu.

Haminan ympäristölautakunta on ilmoittanut, että se ei anna valituksen johdosta vastinetta.

Haminan kaupunginhallitukselle on varattu tilaisuus vastineen antamiseen valituksen johdosta. Vastinetta ei ole annettu.

Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen esikunta on antanut vastaselityksen, jonka mukaan valituksessa esitetyssä kustannusarviossa on jo otettu huomioon se, että enimmäisäänitaso 65 dB on tavoitteellinen radan 3 osalta. Kustannusarvio 400 000 euroa on suunniteltu käytettävän ratojen 4–7 meluntorjuntaan. Se, että määräaikaa meluntorjuntatoimenpiteiden toteuttamiselle voitaisiin ELY-keskuksen lausunnon mukaan pidentää, ei ratkaise ongelmaa vaan ainoastaan siirtää sitä parilla vuodella eteenpäin.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian.

Lupamääräyksen 5 ensimmäinen ja toinen kappale muutetaan seuraavasti (muutokset kursiivilla). Muutettuna lupamääräys kuuluu näiltä osin seuraavasti:

”5. Radoilla suoritettavien ammuntojen aiheuttama melutaso ei saa ylittää A-painotettuna enimmäisäänitasona impulssiaikavakiolla (L_AImax) määritettynä melutasoa 65 dB lähimpien asumiseen ja lähimpien loma-asumiseen käytettävien rakennusten piha-alueilla 1.1.2020 alkaen. Asumiseen käytettävien rakennusten piha-alueilla, joilla meluselvityksen mukaan (Akukon 21.5.2013) melutaso on ylittänyt 75 dB, melutaso ei saa ylittää mainitun ajankohdan jälkeen arvoa L_AImax 70 dB.

Toiminnanharjoittajan on tehtävä teknistaloudellinen selvitys mahdollisuuksista vähentää melutasoa lähimpien loma-asutukseen käytettävien rakennusten piha-alueilla tasolle L_AImax 60 dB ja lähimpien asumiseen käytettävien rakennusten piha-alueilla tasolle 65 dB. Selvityksessä on tarkasteltava myös ammunnasta ympäristössä aiheutuvia päiväajan (klo 7–22) L_Aeq 55 dB:n, 50 dB:n ja 45 dB:n melutasoja tyypillisenä ammuntapäivänä. Selvitys on esitettävä ympäristölupaviranomaiselle 1.1.2022 mennessä. Lupaviranomainen voi muuttaa tai täsmentää lupaa selvityksen johdosta.”

Lisäksi muutetaan lupamääräyksen 6 ensimmäisen kappale, sellaisena kuin se hallinto-oikeuden päätöksessä osittain muutettuna, kuulumaan seuraavasti:

6. Ampumaratojen meluntorjuntaa on parannettava hakemuksessa esitetyillä meluntorjuntatoimenpiteillä ("Lupinmäen ampumarata, meluntorjuntaselvitys", Akukon Oy, 21.5.2013 ja Lupinmäen ampumaradat, täydennys ympäristölupahakemukseen, meluntorjuntatoimenpiteet, FCG 4.7.2013) siten, etteivät edellä annetun määräyksen 5 mukaiset raja-arvot ylity 1.1.2020 jälkeen.

Valitus hylätään enemmälti. Vaasan hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muutoin muuteta.

Perustelut

Asiassa sovellettavan ympäristönsuojelulain (86/2000) 42 §:n 1 momentin mukaan luvan myöntäminen edellyttää, ettei toiminnasta, asetettavat lupamääräykset ja toiminnan sijoituspaikka huomioon ottaen, aiheudu yksinään tai yhdessä muiden toimintojen kanssa muun ohella 1) terveyshaittaa tai 5) eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 §:n 1 momentissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta.

Lain 43 §:n 3 momentin mukaan lupamääräyksiä annettaessa on muun ohella otettava huomioon toiminnan luonne, sen alueen ominaisuudet, joilla toiminnan vaikutus ilmenee, toiminnan vaikutus ympäristöön kokonaisuutena, pilaantumisen ehkäisemiseksi tarkoitettujen toimien merkitys ympäristön kokonaisuuden kannalta sekä tekniset ja taloudelliset mahdollisuudet toteuttaa nämä toimet.

Asiassa saadun selvityksen mukaan ampumaradan laukausäänistä on aiheutunut varsin korkeita melutasoja (L_AImax) radan lähistöllä sijaitsevien asuinrakennusten ja loma-asuntojen rakennusten piha-alueilla. Lähtökohtana on pidettävä, että ampumaratojen aiheuttaman melutason ohjearvoista annetun valtioneuvoston päätöksen (53/1997) mukaisten melutasojen ylittymisestä voidaan katsoa aiheutuvan terveyshaittaa tai eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 §:ssä tarkoitettua kohtuutonta rasitusta. Tämän vuoksi ei ole mahdollista hyväksyä pysyvästi valituksessa esitettyä vaatimusta enimmäismelutason raja-arvon korottamisesta tai enimmäismelutason asettamista vain tavoitteellisesti.

Valtioneuvoston päätöksessä on toisaalta kysymys ohjearvotasoista, minkä vuoksi vanhaa toimintaa koskevaa ympäristölupaa myönnettäessä on mahdollista soveltaa ohjearvoja siten, että niiden tavoite voidaan saavuttaa tarkoituksenmukaisia määräaikoja noudattaen. Lupinmäen ampumaradan vuosittainen laukausmäärä on kuitenkin varsin suuri, yli 400 000 laukausta, minkä vuoksi valtioneuvoston päätöksen laukausäänen ohjearvotasojen saavuttamiselle ei voida asettaa pitkää siirtymäaikaa.

Melutasoa koskevia lupamääräyksiä asetettaessa on otettava huomioon, että Lupinmäen ampumaradan toiminta on jatkunut alueella jo pitkään varsin samantasoisena. Rata on osoitettu maakuntakaavassa ampumaratatoimintaan ja alueen lähiympäristössä on ollut vanhoja asuinrakennuksia ja muita loma-asuntoja. Alueelle ei ole suunnitteilla uusia asuinalueita tai loma-asuntojen alueita. Ampumarata-alueen ja sen lähialueen maankäyttö on suhteellisen vakiintunutta. Toiminnan aiheuttamasta melusta huolimatta toiminnasta ei ole asiakirjoista saatavan selvityksen perusteella esitetty ympäristönsuojelulain valvontaviranomaisille vaatimuksia toimintaan puuttumisesta. Lisäksi asiakirjoista saadun selvityksen mukaan eräiden asuinrakennusten kohdalla on melun leviämismallien ja melumittauksien tuloksissa selvästi eroja. Ympäristölupa on koskenut olemassa olevaa ampumaradan toimintaa, joka liittyy erityisesti varusmiesten kouluttamiseen. Sitä on pidettävä merkittävänä yleisenä etuna. Saadun selvityksen mukaan rataa on tosin hyödynnetty myös harrastusampumatoiminnassa. Varusmiesten ampumaharjoittelu alueella on tapahtunut normaalin virka-ajan puitteissa. Ampumaradalla on tehty ja suunnitteilla on toimenpiteitä meluntorjunnan parantamiseksi. Mainittujen toimenpiteiden kustannukset ovat arvioitavissa suhteellisen suuriksi ja toimenpiteiden tekninen toteuttaminen on osin vaativaa.

Edellä mainittujen näkökohtien vuoksi on mahdollista määrätä melutason raja-arvot tulemaan voimaan kohtuullisen siirtymäajan kuluttua. Vaasan hallinto-oikeus on muuttanut raja-arvojen voimaantuloa erityisesti loma-asuntojen osalta. Vastaavasti on perusteltua muuttaa määräystä myös asuinrakennusten osalta.

Korkein hallinto-oikeus on muuttanut määräystä 5 edellä ratkaisuosasta ilmenevällä tavalla siten, että määräyksen ensimmäisessä kappaleessa on todettu melutason raja-arvot eri alueilla. Määräyksessä on otettu huomioon myös ohjearvojen ylittyminen eräiden asuinrakennusten alueilla, joilla ei siten sovellettaisi L_AImax 65 dB:n raja-arvoa samaan aikaan kuin muilla alueilla. Ensi vaiheessa raja-arvo L_AImax 70 dB on saavutettava näillä alueilla samaan aikaan kuin loma-asuntojen alueilla raja-arvo L_AImax 65 dB. Tehtäväksi määrättyjen toimenpiteiden toteuttamisen jälkeen nämä raja-arvot on arvioitu saavutettavan. Määräaikaa asetettaessa on otettu huomioon valituksen käsittelyyn kulunut aika.

Määräystä 5 on lisäksi muutettu siten, että tehtävä selvitys koskee alempien raja-arvotasojen saavuttamista. Määräaika selvityksen tekemiselle on asetettu ottaen huomioon ylityksen suuruus ja selvitysten tekemiseen tarvittava aika. Määräajan pituudesta ei myöskään arvioida aiheutuvan suoranaista terveyshaittaa lähialueilla asuville. Koska kysymys on toiminnan jatkamisen edellytyksiin liittyvän selvityksen tekemisestä, selvitys on ympäristönsuojelulain 55 §:n 3 momentin mukaan tehtävä lupaviranomaiselle eikä vain valvontaviranomaiselle. Lupaviranomaisen on selvityksen perusteella tarvittaessa muutettava määräyksiä vastaamaan ohjearvoja tai täydennettävä lupaa toimintaa rajoittavilla uusilla määräyksillä.

Korkein hallinto-oikeus on valituksen johdosta muuttanut määräystä 5 hyväksyen valituksen osittain. Kun määräystä 5 on muutettu, on päätöksen johdonmukaisuuden vuoksi muutettava myös määräyksen 6 ensimmäiseen kappaleeseen sisältyvää määräaikaa.

Muut vaatimukset ja asian lopputulos

Kun muutoin otetaan huomioon edellä ilmenevät hallinto-oikeuden päätöksen perustelut siltä osin kuin nyt on kysymys sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen muutoin ei ole perusteita.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Kuusiniemi, Hannu Ranta, Mika Seppälä, Kari Tornikoski ja Jaakko Autio sekä ympäristöasiantuntijaneuvokset Olli Dahl ja Kirsi Kostamo. Asian esittelijä Irene Mäenpää.

Lääkkeiden hintalautakunta oli vahvistanut glargininsuliinia vaikuttavana aineena sisältävän pitkävaikutteisen diabeteslääkkeen rajoitetun perus- ja erityiskorvattavuuden ja vahvistanut kysymyksessä olevalle valmisteelle kohtuullisen tukkuhinnan. Hakemus, jonka mukaan peruskorvattavuus olisi ollut rajoittamaton ja erityiskorvattavuus joko rajoittamaton tai vähemmän rajoitettu kuin päätöksen mukaan, oli kuukauden ylimenovaihetta lukuun ottamatta tullut päätöksellä hylätyksi.

Korkein hallinto-oikeus hylkäsi hakijan lääkkeiden hintalautakunnan päätöksestä tekemän valituksen.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että lääkkeiden hintalautakunta ei ollut toiminut kuulemisvelvollisuutensa vastaisesti, kun se oli toimivaltansa perusteella omasta aloitteestaan rajoittanut lääkevalmisteen peruskorvattavuutta sekä sen erityiskorvattavuutta hakijan esittämää tiukemmin, varaamatta hakijalle tilaisuutta lausua rajoituksesta.

Lääkkeiden hintalautakunnalla oli peruskorvattavuuden rajoittamista koskevan sairausvakuutuslain 6 luvun 6 §:n 1 momentin ja erityiskorvattavuuden rajoittamista koskevan sairausvakuutuslain 6 luvun 9 §:n 2 momentin nojalla ollut toimivalta omasta aloitteestaan rajoittaa valmisteen perus- ja erityiskorvattavuutta, vaikka sen käsiteltävänä oli ollut valittajan perus- ja erityiskorvattavuutta sekä kohtuullisen tukkuhinnan vahvistamista koskeva hakemus.

Valittajalle ei ollut voinut syntyä luottamuksensuojaa lääkkeiden hintalautakunnan aiemmasta samaa valmistetta koskeneesta päätöksestä, jolla valmisteen perus- ja erityiskorvattavuus oli 11 kuukauden määräajaksi vahvistettu rajoittamattomana diabeteksen hoitoon. Lääkkeiden hintalautakunta ei ollut muun ohella markkinatilanteen muuttuessa sidottu aikaisemmissa päätöksissään tekemiinsä kannanottoihin.

Lääkkeiden hintalautakunnan päätöksen lainmukaisuuden kannalta ratkaisevaa oli, oliko päätöksen mukaiseen rajoitukseen esitetty riittävät hoidolliset ja taloudelliset perusteet.

Lääkevalmisteen laajasta käytöstä aiheutuvien kustannusten kohtuullisuutta oli arvioitava sairausvakuutuslain 6 luvun 6 §:n 1 momentin 2 kohdan ja 9 §:n 2 momentin nojalla ottaen huomioon mainitun luvun 7 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetut saman sairauden hoidossa käytettävien vastaavien lääkevalmisteiden hinnat Suomessa. Valmisteen käytöstä aiheutuvia kustannuksia oli voitu verrata muuhun samaa vaikuttavaa ainetta sisältävään valmisteeseen ja tämän biosimilaariin, joita voitiin pitää kysymyksessä olevaa valmistetta vastaavina.

Lääkkeiden hintalautakunta oli esittämillään perusteilla voinut päätyä katsomaan, että kysymyksessä olevan valmisteen laajasta käytöstä voisi aiheutua sairausvakuutuslain 6 luvun 6 §:n 1 momentissa tarkoitettuja kohtuuttomia kustannuksia verrattuna valmisteella saavutettavaan hyötyyn.

Päätöstä ei ollut perusteita pitää hallintolain 45 §:n 1 momentin vastaisesti perustelemattomana sillä perusteella, että lääkkeiden hintalautakunta ei ollut yksityiskohtaisesti vertaillut valittajan hakemuksensa tueksi esittämiä perusteita valituksenalaisesta päätöksestä ilmeneviin, valmisteen rajoitettua perus- ja erityiskorvattavuutta koskeviin perusteisiin.

Sairausvakuutuslaki 6 luku 5 § 1 momentti, 6 §, 7 § 1 momentti ja 9 §

Hallintolaki 6 §, 31 § 1 momentti, 32 §, 34 § 1 momentti ja 45 § 1 momentti

Päätös, josta valitetaan

Lääkkeiden hintalautakunta 3.11.2016 nro 336/1/2016

Asian aikaisempi käsittely

Sanofi-Aventis Deutscland GmbH on hakenut uusintahakemuksella Toujeo-valmisteelle peruskorvattavuutta sekä erityiskorvattavuutta ja kohtuullisen tukkuhinnan vahvistamista seuraavasti:

Ehdotus 1

Myyntiluvan numero; Valmiste; Pakkauskoko; Vnr; Tukkuhinta, €

EU/1/00/133/035; Toujeo 300 yksikköä/ml injektio-neste, liuos, esitäytetty kynä; 5 x 1,5 ml; 479186; [---]

Erityiskorvattavuutta haetaan ylemmässä erityiskorvausluokassa sairaudessa diabetes.

Ehdotus 2

Myyntiluvan numero; Valmiste; Pakkauskoko; Vnr; Tukkuhinta, €

EU/1/00/133/035; Toujeo 300 yksikköä/ml injektio-neste, liuos, esitäytetty kynä; 5 x 1,5 ml; 479186; 67,58

Rajoitettua erityiskorvattavuutta haetaan ylemmässä erityiskorvausluokassa sairaudessa diabetes, kun kyseessä on aikuisten diabetes mellituksen hoito (tyyppi 1 ja tyyppi 2) ja potilaat eivät ole hyvässä hoitotasapainossa tai heillä esiintyy hypoglykemioita muun insuliinihoidon aikana (NPH, glargininsuliini 100, detemirinsuliini tai degludekinsuliini).

Vaikuttava aine: glargininsuliini

Kansaneläkelaitos ja LKT, sisätautiopin dosentti A ovat antaneet lääkkeiden hintalautakunnan pyynnöstä hakemuksen johdosta lausuntonsa.

Lääkkeiden hintalautakunnan ratkaisu

Lääkkeiden hintalautakunta on valituksenalaisella päätöksellään hakemuksen muilta osin hyläten vahvistanut Toujeo-valmisteen peruskorvattavuuden, erityiskorvattavuuden ja kohtuullisen tukkuhinnan ajalle 1.12.2016‒31.12.2016 ja rajoitetun peruskorvattavuuden, rajoitetun erityiskorvattavuuden ja kohtuullisen tukkuhinnan ajalle 1.1.2017‒31.12.2017 seuraavasti:

Valmisteelle vahvistetaan kohtuullinen tukkuhinta seuraavasti:

Myyntiluvan numero; Valmiste; Pakkauskoko; Vnr; Tukkuhinta, €

EU/1/00/133/035; Toujeo 300 yksikköä/ml injektio-neste, liuos, esitäytetty kynä; 5 x 1,5 ml; 479186; 67,58

Ajalla 1.12.2016‒31.12.2016 valmisteen korvattavuus määräytyy päätöksen antamisajankohtana voimassaolevan valmisteyhteenvedon mukaan. Valmiste on yhteenvedossa hyväksytyn käyttöaiheen mukaisessa sairauden hoidossa peruskorvattava (40 %) ja erityiskorvattava ylemmässä erityiskorvausluokassa (100 %) sairaudessa diabetes.

Ajalla 1.1.2017‒31.12.2017 valmiste on rajoitetusti peruskorvattava (40 %) aikuisten vaikeahoitoisen diabetes mellituksen hoidossa, kun muun glargininsuliinihoidon aikana esiintyy toistuvia tai vakavia hypo-glykemioita. Lisäksi valmiste on rajoitetusti erityiskorvattava ylemmässä erityiskorvausluokassa (100 %) sairaudessa diabetes, kun kyseessä on aikuisten vaikeahoitoisen diabetes mellituksen hoito ja muun glargininsuliinihoidon aikana esiintyy toistuvia tai vakavia hypoglykemioita.

(---)

Lääkkeiden hintalautakunta on perustellut päätöstään seuraavasti:

Sairausvakuutuslain 6 luvun 5 §:n 1 momentin mukaan lääkevalmisteen peruskorvattavuudesta päätettäessä lääkkeiden hintalautakunnan tulee ottaa huomioon lääkkeen hoidollinen arvo. Sairausvakuutuslain 6 luvun 9 §:n 1 momentin mukaan lääkevalmiste voidaan hyväksyä erityiskorvattavaksi, kun valmiste on hyväksytty peruskorvattavaksi ja valmisteen hoidollisesta arvosta vaikean ja pitkäaikaisen sairauden hoidossa ja hyödyllisyydestä hoitovaihtoehtoihin verrattuna on riittävästi käyttökokemusta ja tutkimustietoa. Lainkohdan mukaan erityiskorvattavuudesta päätettäessä otetaan huomioon sairauden laatu ja että lääkevalmisteen hoidollisesta arvosta, välttämättömyydestä, korvaavasta tai korjaavasta vaikutustavasta, tarpeellisuudesta ja taloudellisuudesta on riittävästi käyttökokemusta ja tutkimustietoa. Lisäksi päätöstä tehtäessä on otettava huomioon lääkkeiden erityiskorvauksiin käytettävissä olevat varat.

Sairausvakuutuslain 6 luvun 6 §:n 1 momentin mukaan lääkkeiden hintalautakunta voi rajoittaa lääkevalmisteen peruskorvattavuuden tarkoin määriteltyihin käyttöaiheisiin, jos lääkkeen käytössä ja tutkimuksessa on osoitettu merkittävää hoidollista arvoa tietyissä sairaustiloissa, ja: 1) kyse on erityisen kalliista lääkkeestä, joka on välttämätön vakavan sairauden hoidossa ja jonka lääketieteellisesti perustellusta käytöstä aiheutuisi vakuutetulle peruskorvattuna oikeus sairausvakuutuslain 5 luvun 8 §:ssä tarkoitettuun lisäkorvaukseen; tai 2) lääkkeestä laajassa käytössä aiheutuisi kohtuuttomia kustannuksia saavutettavaan hyötyyn nähden.

Sairausvakuutuslain 6 luvun 9 §:n 2 momentin mukaan lääkevalmisteen erityiskorvattavuutta koskeva päätös voidaan rajoittaa koskemaan vain sairauden tiettyä muotoa tai vaikeusastetta. Mitä sairausvakuutuslain 6 luvussa säädetään peruskorvattavuuden rajoittamisesta, noudatetaan soveltuvin osin myös erityiskorvattavuuden rajoittamiseen.

Toujeo-valmisteen lisäksi Suomessa on käytössä useita pitkä- ja ylipitkävaikutteisia insuliinivalmisteita. Hakijan selvityksistä ja uusista hintaehdotuksista huolimatta Toujeo-valmisteesta laajassa käytössä aiheutuvien kustannusten kohtuullisuuteen suhteessa valmisteella saavutettavaan hyötyyn [nähden] liittyy epävarmuutta.

Hakemusvalmisteen edellisen hakemuskäsittelyn jälkeen korvausjärjestelmään on hyväksytty Lantus-valmistetta vastaava glargininsuliinia 100 U/ml sisältävä Abasaglar-valmiste. Abasaglar-valmisteen on tutkimuksissa osoitettu vastaavan laadultaan sekä teholtaan ja turvallisuudel- taan Lantus-valmistetta. Toujeo 300 U/ml -valmisteen on kliinisissä tutkimuksissa osoitettu olevan samanarvoinen (non-inferior) glargininsuliini 100 U/ml -valmisteen kanssa vaikutuksessa sokeritasapainoon mitattuna HbA1c-arvon alentamisella lähtötasosta, mutta tarvittavat insuliiniannokset olivat [---] prosenttia suuremmat. Tyypin 2 diabeetikoilla 300 U/ml -valmiste aiheutti vähemmän yöllisiä hypoglykemiatapahtumia ja painonnousua kuin 100 U/ml -valmiste. Myös pidempiaikaisissa seurantatutkimuksissa tyypin 2 diabeetikoilla tarvittava insuliiniannos on ollut 300 U/ml -vahvuutta käyttäneillä [---] prosenttia suurempi kuin 100 U/ml -vahvuutta käyttäneillä riippuen muusta diabeteslääkityksestä. Hakijan toimittaman, Kansaneläkelaitoksen aineistoon perustuvan, selvityksen mukaan Toujeon annos oli tyypin 1 diabeetikoilla [---] prosenttia korkeampi ja tyypin 2 diabeetikoilla [---] prosenttia korkeampi kuin glargininsuliinin 100 U/ml -vahvuutta käyttäneillä potilailla. Hakijan selvityksestä ei kuitenkaan käy ilmi, mitä muita lääkkeitä potilailla on mahdollisesti ollut samanaikaisesti käytössään tai miltä osin vertailtavat potilasjoukot mahdollisesti eroavat toisistaan.

Vertailevaa tutkimustietoa muihin insuliinianalogeihin ei ole käytettävissä.

Ylipitkävaikutteisten insuliinianalogien kustannukset ovat huomattavasti korkeammat kuin pitkävaikutteista NPH-insuliinia sisältävien valmisteiden kustannukset. Toujeo-valmisteen lähimpinä vertailuvalmisteina voidaan pitää muita glargininsuliinia sisältäviä valmisteita, joiden kanssa Toujeo-valmisteen on kuuden kuukauden kliinisissä tutkimuksissa osoitettu olevan samanarvoinen (non-inferior) HbA1c-arvolla mitattuna. Toujeo-valmisteelle ehdotetulla tukkuhinnalla glargininsuliinihoito tulee insuliiniyksikköä kohti laskettuna noin [---] prosenttia kalliimmaksi ja valmisteyhteenvedossa mainittu Toujeon annossuhde huomioiden noin [---] prosenttia kalliimmaksi kuin edullisimmalla glargininsuliinivalmisteella hintaehdotuksesta riippuen. Myös hakijan toimittaman selvityksen mukaan Toujeon annos on ollut korkeampi kuin glargininsuliinin 100 U/ml -vahvuutta käyttäneillä potilailla. Kustannusvertailua tehtäessä on otettu huomioon, että lääkkeiden hintalautakunta ei ole pitänyt Lantus-valmisteelle ehdotettuja tukkuhintoja kohtuullisina, mutta on vahvistanut sen tukkuhinnat lyhyeksi määräajaksi potilaiden hoidon jatkuvuuden turvaamiseksi.

LKT, sisätautiopin dosentti A on asiantuntijalausunnossaan (4.10.2016) käynyt läpi Toujeo-valmisteen tutkimusnäyttöä. A toteaa lausunnossaan, että Toujeo 300 U/ml on teholtaan ja turvallisuudeltaan verrattavissa glargin 100 U/ml insuliiniin. Toujeon vaikutusaika on selkeästi pitempi ja sen huipukkuus on matalampi. Keskeisessä tehomuuttujassa HbA1c:ssä ei ole eroa glargin 100 U/ml insuliiniin. Toujeon annostelun ajankohta on joustavampaa kuin glargin 100 U/ml:n ja painon nousu hoidon aikana jonkin verran vähäisempää. Erityisesti yöllisen hypoglykemian riski on Toujeo-hoidon aikana matalampi kuin glargin 100 U/ml -hoidon aikana. A toteaa, että muihin insuliinianalogeihin vertaaminen on ongelmallista tutkimusnäytön puutteen takia.

A:n mukaan käytännössä on vaikea nimetä potilasryhmää, jonka voisi kliinisin piirtein määrittää ilman edeltävää hoitoa glargin 100 U/ml insuliinilla hyötyvän merkitsevästi Toujeosta. A katsoo, että glargin 100 U/ml hoidon aikana ilmaantuva (yö)hypoglykemiataipumus tiukkaan hoitotasapainoon pyrittäessä on perusteltu syy vaihtaa Toujeoon, kun muut syyt (keskeisimpänä liian suuri basaali-insuliiniannos) on poissuljettu. A:n mukaan hypoglykemia on insuliinihoidon keskeisiä ongelmia, ja on monia potilasryhmiä, joille hypoglykemian ilmaantumisella voi olla hankalat seuraukset. Ilman tiukkaa glukoositasapainotavoitetta Toujeo on A:n mukaan mitä ilmeisimmin toimiva vaihtoehto potilasryhmille, joille hypoglykemia on merkittävä riski ja perusinsuliinin pitkävaikutteisuus ja vähäinen huipukkuus ovat merkityksellisiä. Lisäksi A toteaa lausunnossaan, että tyypin 1 diabeetikoilla Toujeon tutkimusnäyttö on valitettavan ohut, mutta koska tyypin 1 diabeteksessa hypoglykemia on hyvin tavallinen ilmiö, Toujeo lienee hyvä vaihtoehto, vaikkakin lisänäyttöä kaivataan.

A pitää Toujeota tarpeellisena valmisteena täydentämään käytössä olevaa perusinsuliinivalikoimaa, mutta toteaa, että valmisteen edut eivät kuitenkaan ole niin merkittävät, että toimivaa hoitoa glargin 100 U/ml olisi syytä vaihtaa ilman osoitettua kliinistä perusinsuliiniin liittyvää ongelmaa. A katsoo myös, että glargin 100 U/ml on insuliinihoidon aloitukseen hyvin soveltuva insuliinianalogi sekä tyypin 1 ja tyypin 2 diabeetikoille.

Käytettävissä olevan tutkimustiedon ja lääkkeiden hintalautakunnan pyytämän asiantuntijalausunnon perusteella sekä vertailuvalmisteiden kustannuksissa tapahtuneet muutokset huomioon ottaen lääkkeiden hintalautakunta katsoo, että Toujeo-valmisteen laajasta käytöstä aiheutuu kohtuuttomia kustannuksia saavutettavaan hyötyyn nähden. Edellä sanotun johdosta hakijan ehdottaman rajoitetun erityiskorvattavuuden lisäksi myös valmisteen peruskorvattavuus on perusteltua rajoittaa. Lautakunta katsoo, että Toujeo-valmisteen rajoitettu peruskorvattavuus ja rajoitettu erityiskorvattavuus sairaudessa diabetes ovat perusteltuja edellä kuvatun mukaisesti aikuisten vaikeahoitoisen diabetes mellituksen hoidossa, kun muun glargininsuliinihoidon aikana esiintyy toistuvia tai vakavia hypoglykemioita.

Korvattavuuden tullessa rajoitetuksi tukkuhinnan kohtuullisuuden arviointi on tehty hakijan toissijaisen tukkuhintaehdotuksen mukaisena.

Lääkkeiden hintalautakunnan soveltamat oikeusohjeet

Sairausvakuutuslaki 5 luku 4‒6 §, 6 luku 1 §, 4‒7, 8, 9, 11, 12, 25 ja 26 §

Valtioneuvoston asetus lääketieteellisin perustein vaikeiksi ja pitkäaikaisiksi arvioitavista sairauksista, joiden lääkehoidon kustannuksista sairausvakuutuslain 5 luvun 5 §:n 2 momentin perusteella korvataan 65 tai 100 prosenttia

Merkitään, että lääkkeiden hintalautakunta on 8.12.2016 tekemällään päätöksellä hylännyt Sanofi Oy:n vaatimuksen sen edellä selostetun 3.11.2016 tekemän päätöksen korjaamisesta hallintolain 50 §:n 1 ja 3 kohdan nojalla.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Sanofi-Aventis Deutschland GmbH on valituksessaan vaatinut, että korkein hallinto-oikeus ensisijaisesti muuttaa valituksenalaista päätöstä siten, että Toujeo-valmisteelle vahvistetaan peruskorvattavuus, erityiskorvattavuus ja kohtuullinen tukkuhinta vaihtoehdon 1 mukaisesti, tai toissijaisesti siten, että Toujeo-valmisteelle vahvistetaan peruskorvattavuus, erityiskorvattavuus ja kohtuullinen tukkuhinta vaihtoehdon 2 mukaisesti, tai kolmassijaisesti kumoaa päätöksen ja palauttaa asian lääkkeiden hintalautakunnan käsiteltäväksi. Lääkkeiden hintalautakunta on velvoitettava korvaamaan valittajan oikeudenkäyntikulut laillisine viivästyskorkoineen.

Valittaja on esittänyt vaatimustensa tueksi muun ohella seuraavaa:

Lääkkeiden hintalautakunta on todennut, että Toujeo-valmisteen laajasta käytöstä aiheutuisi kohtuuttomia kustannuksia hyötyyn nähden. Hintalautakunta on siksi vahvistanut Toujeo-valmisteen perus- ja erityiskorvattavuuden aikuisten vaikeahoitoisen diabetes mellituksen hoitoon ainoastaan silloin, kun muun glargininsuliinihoidon aikana esiintyy toistu- via tai vakavia hypoglykemioita. Korvattavuutta on rajoitettu huomattavasti enemmän kuin mitä valittaja oli ehdottanut. Lääkkeiden hintalautakunnan asettama rajoitus on sairausvakuutuslain 6 luvun 6 §:n ja 9 §:n 2 momentin vastainen.

Sairausvakuutuslain esitöiden (HE 97/2005 vp) mukaan sairausvakuutuslain 6 luvun 6 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaisesta tilanteesta on kysymys ennen kaikkea silloin, kun "lääkkeen hoidollinen arvo on todennettu tiettyyn sairauteen tai sen oireeseen, ja tätä laajamittaisempi käyttö johtaisi kohtuuttomiin kokonaiskustannuksiin saavutettavaan hyötyyn nähden". Valittaja katsoo, että nämä edellytykset eivät täyty.

Korkein hallinto-oikeus on oikeuskäytännössään korostanut, että lääkkeiden hintalautakunnan tulee lääkevalmisteen korvattavuutta rajoittavassa päätöksessä kuvata, millä tavoin se on ottanut huomioon kysymyksessä olevan valmisteen hoidollisen arvon (korkeimman hallinto-oikeuden päätökset 11.9.2007 taltionumerot 2293 ja 2298).

Toujeo-valmisteen hoidollinen arvo on todennettu päätöksessä määrättyä laajemmin. Lääkkeiden hintalautakunnalle toimitettu asiantuntija-aineisto ja tutkimusnäyttö tukevat voimakkaasti sitä, että Toujeon perus- ja erityiskorvattavuus olisi tullut vahvistaa vaihtoehdon 1 tai vähintään vaihtoehdon 2 mukaisessa laajuudessa.

Toujeo-valmisteella on NPH-insuliineihin verrattuna kaikki samat edut kuin muilla pitkävaikutteisilla insuliinianalogeilla. Sillä saavutetaan tyypin 1 diabeteksessa parempi glukoositasapaino vähemmillä hypoglykemioilla kuin NPH-insuliineilla ja tyypin 2 diabeteksessa hieman vähäisempi määrä hypoglykemioita kuin NPH-insuliineilla. Näitä tutkimusnäyttöön perustuvia havaintoja ei ole päätöksessä tai esitysmuistiossa kiistetty.

Vertailtaessa pitkävaikutteisia insuliinianalogeja keskenään näyttö ensinnäkin osoittaa, että Toujeo-valmisteella saavutetaan monissa tapauksissa parempia hoitotuloksia kuin glargininsuliini 100 yksikköä/ml -valmisteilla eli Lantus- ja Abasaglar-valmisteilla. Toujeon vaikutus on pitkäkestoisempi ja tasaisempi, mistä seuraa hypoglykemiariskin väheneminen entisestään. Lääkkeiden hintalautakunnalle toimitetut käytännön diabeteshoitoa antavien lääkäreiden lausunnot osoittavat, että verensokerin tasaisuus ja hypoglykemioiden väheneminen siirryttäessä glargininsuliini 100 yksikköä/ml -valmisteista Toujeoon on monissa tapauksissa olennaisesti parantanut potilaiden elämänlaatua, vähentänyt etenkin yöhypoglykemioita ja niiden pelkoa sekä rajoittanut painonnousua.

Tutkimusnäyttöä Toujeo-valmisteesta suhteessa muihin pitkävaikutteisiin insuliinianalogeihin eli detemir- ja degludekinsuliineihin on niukasti. Valmisteiden välillä on selkeitä eroja muun muassa farmakokineettisessä ja -dynaamisessa profiilissa, päiväannosten määrässä ja annoskoossa. Siten merkityksellisen kliinisen vertailunäytön saaminen ei ole edes mahdollista. Asiantuntijalausunnoissa on korostettu potilaiden hoitovasteiden yksilöllisten erojen ratkaisevan, onko paras insuliinivalinta glargin-, detemir- vai degludekinsuliini.

Myös dosentti A:n asiantuntijalausunnossa on todettu Toujeon olevan "mitä ilmeisimmin toimiva vaihtoehto potilasryhmille, joille hypoglykemia on merkittävä riski ja vähäinen huipukkuus merkityksellistä. Näitä ovat iäkkäät (erityisesti kotisairaanhoidon muistihäiriöiset potilaat), munuaisten vajaatoimintaa potevat ja sydänsairaat sekä muut monisairaat diabetesta sairastavat ja vaikkapa kuljetusammatissa toimivat".

Kysymystä Toujeon hyödyistä suhteessa detemirinsuliineihin on käsitelty lääkkeiden hintalautakunnalle toimitetussa lääketieteen lisensiaatti B:n lausunnossa, jossa on tuotu esiin, että Levemir-valmisteesta Toujeoon vaihtaminen on perusteltua erityisesti Levemirin annoksen riittämättömyyden ja vaikutushuippujen tuottaessa potilaalle ongelmia.

Toujeo-valmisteen hoidollinen arvo aikuisten diabeteksen hoidossa on siis osoitettu aiemmasta insuliini- tai muusta lääkehoidosta riippumatta. Tätä puoltaa vahvasti myös se, että lääkkeiden hintalautakunta vahvisti marraskuussa 2015 Toujeo-valmisteelle rajoittamattoman perus- ja erityiskorvattavuuden käyttöaiheen mukaisen sairauden hoidossa sekä kohtuullisen tukkuhinnan. Lääkkeiden hintalautakunta ei ole edes esittänyt, että Toujeon hoidollista arvoa olisi syytä pitää vähäisempänä nyt kuin marraskuussa 2015. Lääkkeiden hintalautakunta on vielä elo- ja syyskuussa 2016 valittajalle toimittamissaan lisäselvityspyynnöissä todennut pitävänsä Toujeon korvattavuutta perusteltuna ainakin peruskorvattavuuden osalta, mikä myös tukee tätä johtopäätöstä.

Päätöksessä perus- ja erityiskorvattavuudelle asetettu rajoitus on joka tapauksessa perusteettoman laaja. Mikäli Toujeon hoidollista arvoa syystä tai toisesta pidettäisiin välttämättömänä tarkastella niin, että Toujeo tulisi korvata ainoastaan niin sanottuna toisen linjan valmisteena, siis jos aiempi insuliinihoito ei toimi, aiempaa hoitoa koskevan rajoituksen tulisi kattaa glargininsuliinin ohella myös muut tarjolla olevat insuliinivalmisteet eli NPH-insuliinit sekä detemir- ja degludekinsuliinit.

Valittaja pitää erityisen ongelmallisena sitä, että esimerkiksi detemirinsuliinihoidossa huonosta hoitotasapainosta tai yöhypoglykemioista kärsivälle potilaalle olisi korvattavuuden edellytyksenä pakko määrätä glargininsuliini 100 yksikköä/ml -valmistetta ennen Toujeoon siirtymistä. Tämä tuottaisi potilaalle merkittävää hoitotasapainon heikkenemisen uhkaa ja hoitohenkilökunnalle vaivaa ja koko terveydenhuollon resurssien kuormittamista sekä kustannuksia vailla hoidollisia hyötyjä. Perusinsuliinin vaihtaminen toiseen vaatii aina 1‒2 lääkäri- ja hoitajakäyntiä, joilla keskustellaan perusinsuliinin käytöstä sekä diabeteksen hoidosta ja opetetaan uuden insuliinikynän käyttö. Yleensä diabeetikot käyvät lääkärissä noin kerran vuodessa, jos hoidossa ei ole ongelmia tai tehostamisen tarvetta.

Valittaja katsoo toisin kuin lääkkeiden hintalautakunta, että kummankaan vaihtoehdon mukaisia kokonaiskustannuksia ei voida pitää kohtuuttomina.

Valittajan esittämien vaihtoehtojen mukaiset tukkuhinnat ovat muihin Euroopan talousalueen maihin verrattuna keskitasoa (vaihtoehto 2) tai matalimpien joukossa (vaihtoehto 1), mikä yksinään saattaa väitteen kustannusten kohtuuttomuudesta kyseenalaiseksi. Lääkkeiden hintalautakunta on sivuuttanut päätöksessään muiden ETA-maiden hintojen merkityksen.

Toujeon edullisuutta voidaan tarkastella myös Maailman terveysjärjestö WHO:n suositellun laskennallisen insuliinin päiväannostuksen (DDD, defined daily dose) 40 yksikköä mukaan laskettuna. Toujeo on ehdotetuilla tukkuhinnoilla useita korvattavia kilpailijoitaan selvästi edullisempi per yksikkö.

Päätöksen varsinainen perustelu Toujeon laajemman korvattavuuden kustannusten väitetylle kohtuuttomuudelle on olennaisesti harhaanjohtava. Päätöksen mukaan Toujeo-valmisteelle ehdotetulla tukkuhinnalla glargininsuliinihoito tulisi insuliiniyksikköä kohti laskettuna noin [---] prosenttia kalliimmaksi ja valmisteyhteenvedossa mainittu Toujeon annossuhde huomioiden noin [---] prosenttia kalliimmaksi kuin edullisimmalla glargininsuliinivalmisteella hintaehdotuksesta riippuen.

Annossuhteeseen liittyvällä maininnalla viitataan ilmeisesti siihen, että Toujeon valmisteyhteenvedon mukaan siirryttäessä glargininsuliinista 100 yksikköä/ml Toujeo-valmisteeseen suurempi Toujeo-annos (noin [---] prosenttia) voi olla tarpeen tavoitellun plasman glukoositason saavuttamiseksi. Tämä valmisteyhteenvedon kohta koskee ainoastaan siirtymistä Toujeoon alhaisemman vahvuuden glargininsuliinista, eikä yhteenvedossa todeta, että suurempi annoskoko olisi aina tai edes useimmiten tarpeen. Päinvastoin lääkkeiden hintalautakunnalle toimitetuissa asiantuntijalausunnoissa on käytännön kokemusten perusteella katsottu, että tyypillisesti Toujeon annos on etenkin tyypin 1 diabeteksen kohdalla samaa tasoa tai jopa pienempi kuin glargininsuliinilla 100 yksikköä/ml. Tyypin 2 diabeteksessakin annoskoon kasvattaminen on tarpeen vain yksittäistapauksissa.

Myös vuonna 2016 Suomesta kerättyjen, Toujeo-valmisteen todellisia korvattuja annosmääriä koskevien Kansaneläkelaitoksen myyntitietojen perusteella annoskoko kasvaa huomattavasti valmisteyhteenvedossa mainittuja lukuja vähemmän, keskimäärin noin [---] prosenttia.

Edellä mainittujen havaintojen nojalla valmisteyhteenvedon varovainen maininta mahdollisesti tarpeen olevasta suuremmasta annoksesta ei voi olla ratkaisevassa asemassa arvioitaessa Toujeo-valmisteen korvattavuuden kokonaiskustannusten mahdollista kohtuuttomuutta.

Johtopäätös kustannusten kohtuuttomuudesta näyttäytyy myös ongelmallisena ottaen huomioon, että valittaja on esittänyt kaksi vaihtoehtoista korvattavuus- ja tukkuhintamallia. Vaihtoehdon 1 mukainen tukkuhinta olisi ollut edullisempi kuin esimerkiksi ilman rajoituksia korvattavien Lantus- ja Levemir-valmisteiden tukkuhinnat. Kansaneläkelaitoksen myyntitiedot osoittavat, että kaikki diagnoosit huomioon ottaen Toujeon käyttäminen muodostui edullisemmaksi kuin Lantuksen.

Käytännössä kohtuuttomuusarvio näyttää perustuvan yksinomaan siihen, että Abasaglar-biosimilaarivalmisteelle on joulukuussa 2015 vahvistettu tukkuhinta, joka on noin [---] prosenttia matalampi kuin Toujeolle vaihtoehdon 1 mukaan ehdotettu hinta. Toistaiseksi Abasaglarin käyttö on ollut lääkealan tietopalvelujen mukaan sen edullisesta hinnasta huolimatta varsin vähäistä.

Sairausvakuutuslain 6 luvun 6 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettu kustannusten kohtuuttomuus ei voi perustua pelkästään hoidollisilta ominaisuuksiltaan heikomman biosimilaarin (tässä tapauksessa siis vahvuudeltaan 100 yksikköä/ml glargininsuliinin) markkinoilletuloon.

Päätöksen linjaus on erityisen ongelmallinen ottaen huomioon, että eduskunnan joulukuussa 2016 sairausvakuutuslakiin sisällyttämien uusien sääntöjen mukaan uudelle biosimilaarivalmistelle hyväksytty kohtuullinen tukkuhinta voi olla enintään 70 prosenttia vastaavalle valmisteelle hyväksytystä tukkuhinnasta. Järjestelmän logiikan kannalta ei voida hyväksyä sitä, että [---] prosentin hintaero hoidollisilta ominaisuuksiltaan heikompaan biosimilaariin johtaisi kustannusten katsomiseen kohtuuttomiksi, vaikka valmiste olisi hinnoiteltu biosimilaaria vastaavaa alkuperäisvalmistetta edullisemmin (tässä vaihtoehdon 1 hinnoittelu suhteessa Lantus-valmisteen hinnoitteluun).

Myös oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että korvattavuuspäätöksen lähtökohtana tulee olla lääkevalmisteen hoidollinen arvo eikä päätöksenteon tule siis perustua ainakaan ensisijaisesti taloudellisiin seikkoihin. Tätä on perusteltu muun muassa sairausvakuutuslain 1 luvun 1 §:sta ilmenevällä lain yleisellä tarkoituksella turvata vakuutetun oikeus korvaukseen "tarpeellisista sairauden hoidon aiheuttamista kustannuksista".

Toujeo-valmisteen rajoitusta laajempi, valmisteen hoidollisen arvon mukainen käyttö ei näistä syistä voi aiheuttaa kohtuuttomia kustannuksia saavutettavaan hyötyyn nähden.

Lääkkeiden hintalautakunnan päätös rikkoo myös hallintolain 6 §:n tasapuolisuusperiaatetta. Korkein hallinto-oikeus on oikeuskäytännössään korostanut, että lääkkeiden hintalautakunnan päätöksenteon tulee olla yhdenvertaista ja johdonmukaista suhteessa muille myyntiluvan haltijoille annettuihin ja muita valmisteita koskeneisiin päätöksiin ja että käsittelyssä olevaa tapausta tulee asianmukaisesti verrata aiempiin tapauksiin (korkeimman hallinto-oikeuden päätös 11.1.2008 taltionumero 34).

Päätöksellä on rajoitettu Toujeo-valmisteen perus- ja erityiskorvattavuus tilanteeseen, jossa muun glargininsuliinihoidon aikana esiintyy toistuvia tai vakavia hypoglykemioita. Tätä on keskeisesti perusteltu dosentti A:n asiantuntijalausunnolla, jota lääkkeiden hintalautakunta on tulkinnut korostetun tiukasti. Lausuntoa on tulkittu jopa olennaisesti laajentaen, kun otetaan huomioon, että A:lle ei ole esitetty kysymyksiä Toujeon eduista suhteessa detemir- tai degludekinsuliineihin tai siitä, milloin Toujeoon siirtyminen muista insuliinivalmisteista voi olla perusteltua.

Lääkkeiden hintalautakunta on tulkinnut huomattavasti sallivammin dosentti A:n samana päivänä antamaa lausuntoa vahvistaessaan Toujeon kanssa kilpailevalle Levemir-detemirinsuliinivalmisteelle 3.11.2016 korvattavuuden ja kohtuullisen tukkuhinnan. Levemir-valmisteesta antamassaan lausunnossa A on tehtävänantonsa mukaisesti maininnut eräitä Levemirin etuja glargininsuliini 100 yksikköä/ml -valmisteisiin nähden. Enimmäkseen nämä edut ovat samoja kuin Toujeolla vastaaviin valmisteisiin nähden.

Tämän jälkeen dosentti A on kuitenkin korostanut, että mikään hänen näkemänsä hoitosuositus "ei oikein ole kyennyt esittämään perustellusti, millä kriteereillä voisi ennakoida suotuisampaa hoitovastetta detemirinsuliinille kuin glargininsuliinille". Lisäksi hän on todennut, että vaihtoja detemir- ja glargininsuliinivalmisteiden välillä tapahtuu käytännössä molempiin suuntiin. A:lta ei ole kysytty Levemir-valmisteen etuja suhteessa glargininsuliini 300 yksikköä/ml -valmisteeseen eli käytännössä Toujeoon, eikä hän ole tätä koskevia näkemyksiä esittänyt.

Dosentti A ei siis ole suhtautunut Levemir-valmisteeseen juurikaan positiivisemmin suhteessa glargininsuliini 100 yksikköä/ml -valmisteisiin kuin Toujeo-valmisteeseen suhteessa samoihin valmisteisiin. A ei ole lausunut Toujeon ja Levemirin keskinäisistä suhteista tai paremmuudesta kummassakaan asiassa antamassaan lausunnossa.

Tästä huolimatta Levemirille on vahvistettu rajoittamaton perus- ja erityiskorvattavuus, vaikka Toujeon perus- ja erityiskorvattavuutta on olennaisesti rajoitettu. Ratkaisulle ei ole löydettävissä perustetta dosentti A:n lausunnosta tai muusta tausta-aineistosta etenkin ottaen huomioon, että valittajan molemmissa vaihtoehdoissa Toujeolle esittämä hinnoittelu on alittanut Levemirille hyväksytyn hinnan.

Lääkkeiden hintalautakunta on tosin vedonnut Toujeo-päätöksessään Lantus-valmisteen osalta siihen, ettei ole pitänyt valmisteelle ehdotettuja tukkuhintoja kohtuullisina, mutta on vahvistanut tukkuhinnat lyhyeksi määräajaksi potilaiden hoidon jatkuvuuden turvaamiseksi. Toujeo-päätökseen ei ole sisällytetty vastaavaa mainintaa Levemir-valmisteesta. Lääkkeiden hintalautakunta on kuitenkin 3.11.2016 tekemässään päätöksessa vahvistanut Levemirille peruskorvattavuuden, erityiskorvattavuuden ja kohtuullisen tukkuhinnan samaan tapaan kuin Lantukselle 31.3.2017 saakka samantapaisin perusteluin.

Levemir-valmisteen korvattavuuden ja tukkuhinnan verrattain lyhyt voimassaolo ei kuitenkaan poista edellä kuvattua epätasapuolisuutta eikä sille voi muutoinkaan antaa tässä asiassa suurta merkitystä.

Ensinnäkin Levemirilla käydään kauppaa edellä kuvatuin ehdoin useita kuukausia, ja Toujeo-valmistetta koskevan päätöksen voimassaolo päättyy ainoastaan yhdeksän kuukautta Levemiria koskevan päätöksen voimassaolon jälkeen. Toiseksi valittaja ei voi tässä vaiheessa tietää, minkä suuruisen tukkuhinnan ja minkä laajuisen korvattavuuden lääkkeiden hintalautakunta mahdollisesti myöhemmin hyväksyy Levemirille. Kolmanneksi korkein hallinto-oikeus on aiemmin kiinnittänyt huomiota lyhyisiin, esimerkiksi kolmen kuukauden mittaisiin korvattavuus- ja tukkuhintapäätösten voimassaoloaikoihin, joita se on pitänyt ainakin tietyissä oloissa lainvastaisina. Jos Levemirin myyntiluvan haltija hakisi muutosta korvattavuuspäätökseensä, valituksella voisi olla mahdollisuudet menestyä.

Siten valittaja ei ole voinut tietää, millaisina ja kuinka pitkälle ulottuvina kilpailevan pitkävaikutteisen insuliinivalmisteen korvattavuus ja tukkuhinta lopulta vahvistetaan. Valittajan oikeussuoja edellyttää tasapuolista ja yhdenmukaista kohtelua suhteessa muihin pitkävaikutteisia insuliinivalmisteita koskeviin päätöksiin.

Hintalautakunnan valittajalle osoittaman lisäselvityspyynnön sekä dosentti A:lle osoittaman lausuntopyynnön kysymyksenasetteluista ilmenee, että Toujeon korvattavuuden ja tukkuhinnan käsittelyssä on painotettu erittäin voimakkaasti valmisteen ominaisuuksien selvittämistä suhteessa glargininsuliini 100 yksikköä/ml -valmisteisiin. Sama koskee Levemir-valmistetta koskevan hakemuksen käsittelyä, kuten dosentti A:lle osoitetun lausuntopyynnön kysymyksenasettelu tuossa asiassa osoittaa. Lääkkeiden hintalautakunta olisi saamansa selvityksen perusteella kuitenkin voinut ratkaista asian jomman kumman valittajan esittämän vaihtoehdon mukaisesti. Päätöksen lopputulos huomioon ottaen, lääkkeiden hintalautakunta on laiminlyönyt selvittää Toujeo-valmisteen ominaisuuksia erityisesti suhteessa detemir- ja degludekinsuliineihin. Lääkkeiden hintalautakunnan olisi tullut arvioida, voitaisiinko potilaan insuliini suoraan vaihtaa lääkärin näin harkitessa detemir- tai degludekinsuliinista korvattavaan Toujeo-valmisteeseen. Vaikka kliinisiä tutkimuksia näiden erilaisten pitkävaikutteisten insuliinianalogien keskinäisestä paremmuudesta ei ole juurikaan saatavilla eikä niiden laatiminen välttämättä ole edes mahdollista, lääkkeiden hintalautakunnan olisi tullut selvittää, olisiko Toujeo-valmiste käytännön hoitotyössä tehtyjen havaintojen perusteella tai muista syistä perusteltua säilyttää korvattavana myös siirryttäessä siihen suoraan NPH-, detemir- tai degludekinsuliinista. Jos lääkkeiden hintalautakunta olisi päätynyt näissä arvioinneissaan kielteiseen lopputulokseen, kanta olisi tullut perustella. Kun näin ei ole tehty, lääkkeiden hintalautakunta on menetellyt hallintolain 31 §:n mukaisen selvittämisvelvollisuutensa ja hallintolain 45 §:n mukaisen perusteluvelvollisuutensa vastaisesti.

Lisäksi valittajaa ei ole missään vaiheessa kuultu Toujeo-valmisteelle päätöksessä asetetusta perus- ja erityiskorvattavuuden rajoituksesta.

Valittajaa on kuultu menettelyn aiemmassa vaiheessa päätösluonnoksesta, jossa tällainen rajoitus ei ollut esillä, vaan päätösluonnoksessa esitettiin hakemuksen hylkäämistä tukkuhinnan kohtuuttomuuden vuoksi. Valittajalla on lisäksi ollut mahdollisuus lausua dosentti A:n asiantuntijalausunnosta.

Koska rajoitus on ollut dosentti A:n lausunnon ja asian aiempien vaiheiden perusteella yllättävä ja valittajalle merkityksellinen, valittajaa olisi hallintolain 34 §:n 1 momentin nojalla tullut nimenomaisesti kuulla Toujeon perus- ja erityiskorvattavuudelle kaavaillusta rajoituksesta ennen päätöksen tekemistä.

Valituksenalaisen päätöksen säilyttäminen voimassa tarkoittaisi, että siirtyminen korvattavan Toujeo-valmisteen käyttäjäksi edellyttäisi kaikissa olosuhteissa glargininsuliini 100 yksikköä/ml -valmisteen kokeilemista potilaalla silloinkin, kun positiivinen hoitovaste ei ole todennäköinen. Tämä menettely johtaisi potilaiden elämänlaadun ja hoitotasapainon heikkenemiseen. Todennäköisesti se ei myöskään olisi kokonaisuudessaan edullisempaa kuin korvattavuuden ja tukkuhinnan vahvistaminen Toujeo-valmisteelle jommankumman esitetyn vaihtoehdon mukaisesti.

Sairausvakuutuslain esitöiden mukaan korvattavuutta voidaan rajoittaa "[lääkevalmisteelle] hyväksytyn käyttöaiheen sisällä tarkoin määriteltyihin sairaustiloihin". Se, mitä hoitoa potilas on aiemmin saanut, ei voine sisältyä sairaustilan määritelmään. Toujeo-valmisteen kohdalla omaksuttu rajoituksen muoto on siis ristiriidassa esitöiden soveltamisohjeen kanssa. Tämäntyyppisen edeltävää hoitoa koskevan rajoituksen tulisi olla mahdollinen vain poikkeuksellisesti erityisen painavasta syystä, jos silloinkaan.

Jos korkein hallinto-oikeus katsoo toisin kuin valittaja, että se ei voi sisällöllisesti muuttaa lääkkeiden hintalautakunnan päätöstä, päätös tulee kumota ja asia palauttaa uuteen käsittelyyn.

Lääkkeiden hintalautakunta on valituksen johdosta antamassaan lausunnossa katsonut, ettei valituksessa ole esitetty hyväksyttäviä perusteita muuttaa valituksenalaista päätöstä. Hintalautakunta on esittänyt, että valitus hylätään kaikilta osin perusteettomana. Hintalautakunta on lisäksi kiistänyt valittajan esittämän oikeudenkäyntikuluvaatimuksen perusteineen sekä esittänyt muun ohella seuraavaa:

Lääkkeiden hintalautakunta on katsonut valituksenalaisessa päätöksessään, että käytössä olleen tutkimustiedon ja lääkkeiden hintalautakunnan pyytämän asiantuntijalausunnon perusteella sekä vertailuvalmisteiden kustannuksissa tapahtuneet muutokset huomioon ottaen Toujeo-valmisteen laajasta käytöstä aiheutuu kohtuuttomia kustannuksia saavutettavaan hyötyyn nähden. Lautakunta on katsonut, että valmisteen peruskorvattavuutta ja erityiskorvattavuutta on ollut perusteltua rajoittaa.

Sairausvakuutuslaissa peruskorvattavuuden edellytyksenä oleva hoidollinen arvo on Toujeo 300 U/ml -valmisteen kohdalla kiistaton asia. Sairausvakuutuslain mukaiset peruskorvattavuuden ja rajoitetun peruskorvattavuuden edellytykset poikkeavat kuitenkin toisistaan. Rajoitetussa korvattavuudessa on kysymys kokonaisuudesta, jossa otetaan huomioon 1) lääkkeen hoidollinen arvo haetussa korvattavuuden laajuudessa, 2) se, aiheutuuko lääkkeen laajasta käytöstä kohtuuttomia kustannuksia saavutettavaan hyötyyn nähden, sekä 3) se, onko valmisteen hoidollinen arvo merkittävää tietyissä sairaustiloissa.

Hintalautakunta on Toujeo 300 U/ml -valmisteen hoidollista arvoa arvioidessaan katsonut, että käytettävissä olevan tiedon mukaan Toujeo 300 U/ml -valmisteesta ihon alle pistettynä glargininsuliinin imeytyminen on hitaampaa, pitkäkestoisempaa sekä tasaisempaa verrattuna glargininsuliiniin 100 U/ml. Nämä ominaisuudet huomioidenkin Toujeo 300 U/ml -valmisteen on kliinisissä tutkimuksissa osoitettu olevan vertailukelpoinen (non-inferior) glargininsuliini 100 U/ml -valmisteen kanssa vaikutuksessa sokeritasapainoon mitattuna HbAlc-arvon alentamisella lähtötasosta, mutta tarvittavat insuliiniannokset olivat [---] prosenttia suuremmat. Myös hakemukseen oheistettujen pidempiaikaisten seurantatutkimusten perusteella tyypin 2 diabeetikoilla tarvittava insuliiniannos on ollut 300 U/ml -vahvuutta käyttäneillä [---] prosenttia suurempi kuin 100 U/ml -vahvuutta käyttäneillä riippuen muusta diabeteslääkityksestä. Arvioinnissaan hintalautakunta totesi edelleen, että tyypin 2 diabeetikoilla 300 U/ml -valmiste aiheutti vähemmän yöllisiä hypoglykemiatapahtumia ja painonnousua kuin 100 U/ml -valmiste.

Tutkimusnäytön puutteen vuoksi Toujeo 300 U/ml -valmisteen vertaaminen muihin insuliinianalogeihin kuin glargininsuliinin pienempään vahvuuteen on ongelmallista. Myös valittaja itse myöntää, että tutkimusnäyttöä Toujeo-valmisteesta suhteessa muihin pitkävaikutteisiin insuliinianalogeihin eli detemir- ja degludekinsuliineihin on niukasti. Tällaista tutkimusnäyttöä ei siis ole ollut hintalautakunnan käytettävissä päätöstä tehtäessä eikä Sanofi Oy ole sellaista hakemuksessaan esittänyt. Hintalautakunnan päätöksestäkin ilmenevän A:n arvion mukaan Toujeo 300 U/ml -valmisteen tutkimusnäyttö tyypin 1 diabeetikoilla on valitettavan ohut.

Toujeo 300 U/ml -valmisteesta aiheutuvien kustannusten vuoksi hintalautakunta oli katsonut tarpeelliseksi selvittää, millaisille potilasryhmille Toujeo 300 U/ml -valmiste olisi edelleen tarpeellinen vaihtoehto. Myyntilupaviranomaisen arviointilausunnossa sekä hintalautakunnan pyytämässä asiantuntijalausunnossa nostettiin esille potilaat, joilla esiintyy hypoglykemioita ja joille Toujeo 300 U/ml -valmisteen voitiin katsoa tuovan lisäarvoa glargininsuliini 100 U/ml -valmisteeseen verrattuna. Myyntilupaviranomainen oli arviossaan muun muassa todennut, että glargininsuliini 300 U/ml -valmisteella tehdyt tutkimukset eivät osoittaneet tasaisemmasta pitoisuusprofiilista johtuvia merkittäviä kliinisiä etuja 100 U/ml -valmisteeseen nähden, mutta joillakin potilailla hypoglykemioiden väheneminen voi olla tärkeää, jolloin valmisteella on lisäarvoa. Hintalautakunnan käytössä päätöksentekohetkellä ollut tutkimusnäyttö tuki tätä näkemystä ja hintalautakunta katsoikin, että lääkkeen hoidollinen arvo oli sairausvakuutuslain tarkoittamalla tavalla merkittävää sairaustiloissa, joissa aikuisilla diabetespotilailla esiintyy toistuvia tai vakavia hypoglykemioita muun glargininsuliinihoidon aikana.

Hintalautakunta katsoi valituksenalaisessa päätöksessään, että sairausvakuutuslain 6 luvun 6 §:n 1 momentin ja 9 §:n 2 momentin mukaiset edellytykset rajoitetulle korvattavuudelle täyttyivät Toujeo 300 U/ml -valmisteen kohdalla niin tietyssä sairaustilassa osoitetun merkittävän hoidollisen arvon kuin lääkkeestä laajassa käytössä aiheutuvien, saavutettavaan hyötyyn nähden kohtuuttomien kustannustenkin osalta.

Hintalautakunta käsittelee korvattavuus- ja tukkuhinta-asiat myyntiluvan haltijoiden toimittamien hakemusten ja niissä esitettyjen tietojen perusteella. Tämä tarkoittaa sitä, että kukin myyntiluvan haltija esittää perustelunsa ehdottamalleen korvattavuudelle ja tukkuhinnalle. Toujeo 300 U/ml -valmisteen käyttöaihe ja farmakokineettinen profiili poikkeavat Levemir-valmisteesta ja saatujen asiantuntijakannanottojen perusteella Levemir-valmiste on tarpeellinen muun muassa lapsilla ja nuorilla diabetespotilailla. Hintalautakunta ei ole Levemir-valmisteen korvattavuutta ja tukkuhintaa marraskuussa 2016 käsitellessään pitänyt Levemirin myyntiluvan haltijan valmisteelleen ehdottamia tukkuhintoja kohtuullisina. Potilaiden hoidon jatkuvuuden turvaamiseksi hintalautakunta on kuitenkin vahvistanut Levemir-valmisteelle korvattavuuden ja kohtuullisen tukkuhinnan maaliskuun 2017 loppuun saakka samaan tapaan kuin glargininsuliinia 100 U/ml sisältävälle Lantus-valmisteelle.

Valittajan toimittama tutkimusnäyttö ei tue näkemystä, jonka mukaan se, että esimerkiksi detemirinsuliinihoidossa huonosta hoitotasapainosta tai yöhypoglykemioista kärsivälle potilaalle olisi korvattavuuden edellytyksenä pakko määrätä glargininsuliini 100 U/ml -valmistetta ennen Toujeoon siirtymistä, tuottaisi potilaalle merkittävää hoitotasapainon heikkenemisen uhkaa ja hoitohenkilökunnalle vaivaa ja koko terveydenhuollon resurssien kuormittamista sekä kustannuksia vailla hoidollisia hyötyjä. Toujeo 300 U/ml -valmisteesta on käytettävissä vertailevaa tutkimustietoa ainoastaan glargininsuliini 100 U/ml -valmisteeseen. Myyntilupaviranomainenkin on arviossaan todennut, että valmiste tuo lisäarvoa 100 U/ml -valmisteeseen nähden lähinnä potilailla, joilla hypoglykemioiden väheneminen on tärkeää. Hintalautakunnan pyytämän asiantuntijalausunnon mukaan käytännössä on vaikea tunnistaa potilasryhmää, jonka voisi kliinisin piirtein määrittää ilman edeltävää hoitoa glargininsuliini 100 U/ml -valmisteella hyötyvän merkitsevästi Toujeo 300 U/ml -valmisteesta. Ilman osoitettua kliinistä ongelmaa ei ole perusteltua siirtyä käyttämään kustannuksiltaan kalleinta glargininsuliinivalmistetta.

Suomessa on Toujeo 300 U/ml -valmisteen lisäksi käytössä useita pitkä- ja ylipitkävaikutteisia insuliinivalmisteita. Toujeo 300 U/ml -valmisteesta ei edelleenkään ollut käytettävissä vertailevaa tutkimustietoa muihin insuliinianalogeihin.

Päätöksentekohetkellä korvausjärjestelmään kuului Toujeo 300 U/ml -valmisteeseen verrattuna sekä kalliimpia että edullisempia hoitovaihtoehtoja. Ylipitkävaikutteisten insuliinianalogien kustannukset olivat kaiken kaikkiaan huomattavasti korkeammat kuin pitkävaikutteista NPH-insuliinia sisältävien valmisteiden kustannukset. Sekä tutkimusnäyttö että valmisteiden sisältämä sama vaikuttava aine tuki vahvasti hintalautakunnan näkemystä, jonka mukaan Toujeo 300 U/ml -valmisteen lähimpinä vertailuvalmisteina voitiin pitää muita samaa vaikuttavaa lääkeainetta, glargininsuliinia, sisältäviä valmisteita, joiden kanssa valmisteen oli kuuden kuukauden kliinisissä tutkimuksissa osoitettu olevan vertailukelpoinen (non-inferior) HbA1c-arvolla mitattuna. Lisäksi muiden insuliinianalogien korvattavuutta oli joko rajoitettu Toujeo 300 U/ml -valmistetta selvästi suppeammaksi, korvattavuuskäsittely oli kesken tai korvattavuus oli vahvistettu poikkeuksellisesti potilaiden hoidon jatkuvuuden turvaamiseksi.

Päätöksessä esitetyn mukaisesti Toujeo 300 U/ml -valmisteelle ehdotetulla tukkuhinnalla glargininsuliinihoito tuli insuliiniyksikköä kohti laskettuna noin [---] prosenttia kalliimmaksi ja valmisteyhteenvedossa mainittu Toujeon annossuhde huomioiden noin [---] prosenttia kalliimmaksi kuin edullisimmalla glargininsuliinivalmisteella hintaehdotuksesta riippuen. Myös vuoden hoidon jälkeen tyypin 2 diabeetikoilla tarvittava insuliiniannos oli kliinisissä seurantatutkimuksissa 300 U/ml -vahvuutta käyttäneillä edelleen selvästi suurempi kuin 100 U/ml -vahvuutta käyttäneillä. Toujeo 300 U/ml -valmisteen annos oli suurempi myös hakijan toimittaman selvityksen mukaan glargininsuliinia käyttäneillä potilailla Suomessa.

Lautakunta katsoi, että ETA-maiden hintavertailussa Toujeo 300 U/ml -valmisteelle Suomeen ehdotettu tukkuhinta on hintavertailun keskivaiheilla.

Valituksenalaisessa päätöksessä esitetyt annoksiin liittyvät tiedot perustuvat Sanofi Oy:n hakemuksessaan esittämiin tietoihin, ei hintalautakunnan oletuksiin. Kuten hintalautakunnan päätökseen liittyvistä asiakirjoista käy ilmi Toujeo 300 U/ml -valmisteen tarvittavat insuliiniannokset olivat myyntilupatutkimuksissa [---] prosenttia suuremmat kuin glargininsuliini 100 U/ml -valmisteella. Myös pidempiaikaisissa seurantatutkimuksissa tyypin 2 diabeetikoilla tarvittava insuliiniannos on ollut 300 U/ml -vahvuutta käyttäneillä [---] prosenttia suurempi kuin 100 U/ml -vahvuutta käyttäneillä riippuen muusta diabeteslääkityksestä. Nämä tiedot raportoidaan valittajan toimittamissa tutkimusjulkaisuissa: Riddle MC ym. Diabetes, Obesity and Metabolism 17: 835–842, 2015 ja Yki-Järvinen H ym. Diabetes, Obesity and Metabolism 17: 835–842, 2015. Vaikuttaa siltä, että valittaja on epähuomiossa jättänyt kirjaamatta edellä olevan tiedon, vaikka sitä voidaan systemaattisemman seurannan ja raportoinnin perusteella pitää annosten vertailtavuuden näkökulmasta luotettavampana, koska käytettävissä on myös tietoa vertailtavien hoitojen potilasryhmistä ja heidän taustoistaan.

Valittajan uusintahakemuksessaan toimittama selvitys Toujeo 300 U/ml -valmisteen ja glargininsuliini 100 U/ml -valmisteen käytetyistä annoksista Suomessa perustuu Kansaneläkelaitokselta saatuun aineistoon. Tämänkin selvityksen mukaan Toujeo 300 U/ml -valmisteen annos oli korkeampi kuin glargininsuliini 100 U/ml -valmisteella: tyypin 1 diabeetikoilla [---] prosenttia korkeampi ja tyypin 2 diabeetikoilla [---] prosenttia korkeampi. Annosvertailuihin liittyy epävarmuutta, sillä hakijan selvityksestä ei käy ilmi, mitä muita lääkkeitä potilailla on mahdollisesti ollut samanaikaisesti käytössään tai miten vertailtavat potilasjoukot mahdollisesti eroavat toisistaan. Taustatietojen suppeuden vuoksi myös valittajan toimittamissa asiantuntijalausunnoissa esitettyihin annostietoihin liittyy epävarmuutta. Eri glargininsuliinivalmisteilla tarvittaviin annoksiin saman hoitotason saavuttamiseksi liittyi päätöksentekohetkellä epävarmuutta, jonka vuoksi hintalautakunta piti perusteltuna ottaa annosten vertailtavuuteen liittyvän seikan huomioon arvioidessaan Toujeo 300 U/ml -valmisteesta aiheutuvia kustannuksia ja valmisteelle ehdotetun tukkuhinnan kohtuullisuutta.

Hintalautakunnan tekemä perusteltu johtopäätös siitä, että jotakin valmistetta pidetään lähempänä vertailuvalmisteena kuin jotakin toista, ei voi johtaa sellaiseen näkemykseen, että muita saman sairauden hoitoon tarkoitettuja hoitovaihtoehtoja ei olisi otettu huomioon päätöksenteossa. Vertailussa mukana olleet perusinsuliinit sisälsivät kuitenkin eri vaikuttavia lääkeaineita, joiden farmakokineettiset ja farmakodynaamiset ominaisuudet erosivat toisistaan. Myös valmisteiden käyttöaiheissa, korvattavuuden laajuudessa ja korvattavuuden voimassaolossa oli eroja. Lautakunta korostaa, että se ei ole pitänyt Lantus-valmisteen eikä Levemir-valmisteen ajalle 1.12.2016-31.3.2017 vahvistettuja tukkuhintoja kohtuullisina, mutta on katsonut, että potilaiden hoidon jatkuvuuden turvaamisen näkökulmasta oli perusteltua vahvistaa korvattavuus vielä lyhyeksi määräajaksi, jotta potilailla olisi mahdollisuus keskustella käyttämänsä lääkkeen korvattavuustilanteesta hoitavan lääkärin kanssa. Hintalautakunta on siis päätöksenteossaan käsitellyt Lantus- ja Levemir-valmisteita samalla tavalla. Lautakunta on myös asiakirjoissaan perustellut, miksi se on katsonut, että nimenomaan samaa vaikuttavaa lääkeainetta sisältävä glargininsuliini on lautakunnan näkemyksen mukaan Toujeo 300 U/ml -valmisteen lähin vertailuvalmiste. Toujeo 300 U/ml -valmisteesta oli käytettävissä vertailevaa tutkimusnäyttöä ainoastaan glargininsuliinin toiseen vahvuuteen, jonka kanssa Toujeo 300 U/ml -valmisteen oli osoitettu olevan vertailukelpoinen verensokeritasapainolla mitattuna. Valmisteet sisältävät samaa vaikuttavaa lääkeainetta ja myyntiluvan haltija on aikanaan hakenut Toujeo 300 U/ml -valmisteen korvattavaksi glargininsuliini 100 U/ml -valmisteen uutena vahvuutena.

Valittaja on virheellisesti katsonut, että valituksenalaisessa päätöksessä tai esitysmuistiossa ei ole juurikaan käsitelty asetettua rajoitusta laajamittaisemman käytön kokonaiskustannusten kohtuuttomuutta.

Esitysmuistiossa on muun muassa todettu, että Toujeo-valmisteelle ehdotetuilla tukkuhinnoilla glargininsuliinihoito tulee insuliiniyksikköä kohti laskettuna noin [---] prosenttia kalliimmaksi ja valmisteyhteenvedossa mainittu Toujeon annossuhde huomioiden noin [---] prosenttia kalliimmaksi kuin edullisimmalla glargininsuliinivalmisteella hintaehdotuksesta riippuen. Myös hakijan toimittaman selvityksen mukaan Toujeon annos on ollut korkeampi kuin glargininsuliinin 100 U/ml -vahvuutta käyttäneillä potilailla. Edellä mainitun perusteella on selvää, että potentiaalinen käyttäjäjoukko Toujeo 300 U/ml -valmisteella on erittäin suuri ja kustannusero samaa vaikuttavaa lääkeainetta sisältävään valmisteeseen merkittävä, kun lisäksi otetaan huomioon valmisteella saavutettava rajallinen lisähyöty samaa vaikuttavaa lääkeainetta sisältävään ver- tailuvalmisteeseen verrattuna. Kyse on myös vuosia jatkuvasta pitkäaikaisesta lääkehoidosta. Laajassa käytössä Toujeo 300 U/ml -valmisteesta olisi aiheutunut yhteiskunnalle kohtuuttomia kustannuksia valmisteen käytöllä potilaille saavutettaviin hyötyihin nähden.

Hallituksen esityksellä, jossa käsiteltiin muun muassa korvausjärjestelmään hyväksyttävän ensimmäisen biosimilaarin kohtuulliseksi katsottavaa tukkuhintaa, ei ole mitään merkitystä esillä olevassa asiassa. Lisäksi hakijan mainitsema hintaero alkuperäisvalmisteen ja biosimilaarin välillä koskee ainoastaan tilannetta, kun ensimmäinen biosimilaari hyväksytään korvausjärjestelmään. Mainittu hintaero ei ole arvioinnin peruste, kun kyseisten valmisteiden tukkuhinnan kohtuullisuutta arvioidaan myöhemmin uudelleen uusintahakemusten yhteydessä. Valittaja jättää myös mainitsematta, että samassa hallituksen esityksessä esitettiin, että hintalautakunnan tulee ottaa uudelleen arvioitavaksi lääkevalmisteen tukkuhinnan kohtuullisuus, kun tukkuhinnan voimassa ollessa korvausjärjestelmään tulee kaupan oleva samaa vaikuttavaa lääkeainetta sisältävä lääkevalmiste tai biosimilaarivalmiste.

Valituskirjelmässä on myös väärä tieto degludekinsuliinin korvattavuudesta. Degludekinsuliinia sisältävä Tresiba-valmiste on rajoitetusti peruskorvattava ja rajoitetusti erityiskorvattava aikuisille tyypin 1 diabetespotilaille, joilla esiintyy toistuvia yöllisiä hypoglykemioita detemir- ja glargininsuliinihoitojen aikana, ei detemir- tai glargininsuliinihoitojen aikana, kuten valituskirjelmässä mainitaan.

Sairausvakuutuslain 6 luvun 7 §:n mukaisessa vertailuvalmisteiden arvioinnissa lähtökohtana on käyttöaihe saman sairauden hoitoon, valmisteilla saavutettavat hyödyt sekä valmisteiden käytöstä aiheutuvat kustannukset. Kyse on kokonaisarvioinnista.

Sairausvakuutuslain 6 luvun 7 §:n mukaan lääkkeiden hintalautakunnan on lisäksi otettava huomioon korvauksiin käytettävissä olevat varat. Yhteiskunnan varoja tulee ohjata toteutettavissa olevaan edullisempaan hoitoon, jotta varoja jäisi käytettäväksi mahdollisimman paljon muuhunkin tärkeään hoitoon. Toujeo-valmisteen käytön maksaessa yhteiskunnalle enemmän kuin vertailuvalmisteiden käytön tulisi Toujeo-valmisteella olla saavutettavissa joitain sellaisia terveyshyötyjä, joita ei voida saavuttaa vertailuvalmisteilla. Lautakunta katsoi, että ehdotettua tukkuhintaa voidaan pitää perusteltuna, kun muun glargininsuliinihoidon aikana esiintyy toistuvia tai vakavia hypoglykemioita.

Hintalautakunta suorittaa sille laissa säädettyä tehtävää, jonka tarkoituksena on vahvistaa sellaiset perusteet sairausvakuutuslain mukaiselle lääkekorvausjärjestelmälle, että potilas saa kohtuullisin kustannuksin käyttöönsä tarvitsemansa lääkehoidon. Käsitellessään Toujeo-valmisteen hakemusta hintalautakunta ei ole menetellyt asiassa lainvastaisesti tai virheellisesti. Edellä esitetyn perusteella ei voida katsoa, että oikeudenkäynti olisi aiheutunut viranomaisen virheestä, kuten hallintolainkäyttölain 74 §:n mukainen korvausvelvollisuus edellyttää.

Valittaja on vastaselityksessään uudistanut valituksessaan esittämänsä ja esittänyt lisäksi muun ohella seuraavaa:

Toujeo-valmisteen hoidollinen arvo diabeteksen hoidossa on todennettu merkittävästi laajemmin kuin lääkkeiden hintalautakunnan asettaman rajoituksen mukaisessa käytössä.

Toujeo-valmisteella on NPH-insuliineihin verrattuna samat edut kuin muilla (yli)pitkävaikutteisilla insuliinianalogeilla eli glargin-, detemir- ja degludekinsuliineilla. Sen on todettu vaikuttavan ihmisen sokeritasapainoon glargininsuliini 100 yksikköä/ml -valmisteiden kanssa vertailukelpoisella (non-inferior) tavalla.

Insuliinianalogeilla saavutetaan tyypin 1 diabeteksessa parempi glukoositasapaino vähemmillä hypoglykemioilla kuin NPH-insuliineilla ja tyypin 2 diabeteksessä hieman vähäisempi määrä hypoglykemioita kuin NPH-insuliineilla. Tyypin 1 diabeteksen hoitoon ei ylipäänsä suositella NPH-insuliineja.

Toujeo-valmisteella saavutetaan monissa tapauksissa parempia hoitotuloksia kuin glargininsuliini 100 yksikköä/ml -valmisteilla eli Lantus- ja Abasaglar-valmisteilla. Toujeon vaikutus on pitkäkestoisempi ja tasaisempi, mistä seuraa hypoglykemiariskin väheneminen entisestään. Lääkkeiden hintalautakunnalle toimitetut käytännön diabeteshoitoa antavien lääkäreiden lausunnot osoittavat, että verensokerin tasaisuus ja hypoglykemioiden väheneminen siirryttäessä glargininsuliini 100 yksikköä/ml -valmisteista Toujeoon on monissa tapauksissa olennaisesti parantanut potilaiden elämänlaatua, vähentänyt etenkin yöhypoglykemioita ja niiden pelkoa sekä rajoittanut painonnousua.

Lääkkeiden hintalautakunnalla on vanhentunut ja virheellinen käsitys siitä, että mukaan hypoglykemioiden väheneminen suhteessa glargininsuliini 100 yksikköä/ml -valmisteisiin koskisi ainoastaan tyypin 2 diabetestä. Lääkkeiden hintalautakunta on vedonnut näkemyksensä tueksi ai- noastaan alkuvuonna 2015 hyväksyttyyn myyntilupaviranomaisen eli Euroopan lääkevirasto EMA:n arviointilausuntoon, vaikka valittaja on toimittanut lääkkeiden hintalautakunnalle tuoreempia tutkimustuloksia. EDITION JP1 -tutkimuksessa vuonna 2016 on erityisesti yöhypoglykemioiden väheneminen osoitettu myös tyypin 1 diabeteksen osalta.

Väitteet, joiden mukaan Toujeo-valmisteen käytöstä saatavat hyödyt suhteessa glargininsuliini 100 yksikköä/ml -valmisteisiin olisivat vähäi- siä tai epävarmoja, ovat heikosti perusteltuja. Esimerkiksi Toujeon hyväksytyssä valmisteyhteenvedossa on selkeästi todettu, että tutkimusten perusteella joustavalla pistosajankohdalla ei ollut vaikutusta glykeemiseen kontrolliin eikä hypoglykemian ilmaantuvuuteen.

Kuten valituksessa on todettu, vuonna 2016 Suomesta kerättyjen Kansaneläkelaitoksen myyntitietojen perusteella annoskoko kasvaa glargin-insuliini 100 U/ml -valmisteesta Toujeoon siirryttäessä noin [---] prosenttia. Tämä kattaa kaikki diabetesdiagnoosit yhdessä, ei pelkästään tyypin 2 diabetesta. Kansaneläkelaitoksen tiedot koskevat todellisia korvattuja annosmääriä. Lisäksi käytännön lääkärityössä tehtyjen havaintojen perusteella annoskoko muuttuu Toujeoon siirryttäessä vain hyvin vähän ja usein jopa pienentyy.

Lausunnossa mainitussa myyntilupaviranomaisen arviointilausunnossa on tuotu erityisesti esille, että edes [---] prosenttia suurempi annoskoko ei johtaisi potilaan hypoglykemiariskin taikka painon kasvun kaltaisiin kliinisiin seurauksiin. Valittaja on tuonut tämän seikan esiin ensimmäistä Toujeo-valmisteen korvattavuushakemusta käsiteltäessä ja lääkkeiden hintalautakunta on hyväksynyt Sanofin näkemyksen.

Joka tapauksessa väitteillä Toujeo-valmisteen hyödyistä suhteessa muihin glarginsinsuliinivalmisteisiin on merkitystä ainoastaan valittajan ensisijaisen vaatimuksen arvioinnissa. Lääkkeiden hintalautakunta on vahvistanut Toujeolle rajoitetun perus- ja erityiskorvattavuuden nimenomaan silloin, kun muun glarginsuliinihoidon aikana esiintyy toistuvia tai vakavia hypoglykemioita. Lääkkeiden hintalautakunta on siis itsekin katsonut Toujeolla olevan mainittujen edellytysten täyttyessä hoidollista arvoa suhteessa muihin glargininsuliinehin.

Valittajan käsityksen mukaan ei ole mahdollista saada täysin vertailukelpoista kliinistä tutkimusnäyttöä siitä, saavutetaanko glarginsuliinivalmisteilla parempia hoitotuloksia kuin detemir- tai degludekinsuliinivalmisteilla. Tämä johtuu eroista muun muassa valmisteiden farmakokineettisissä ja -dynaamisissa profiileissa, päiväannosten määrässä ja annos- koossa. Tyypin 2 diabeteksen hoidossa tehtyjen tutkimushavaintojen mukaan glargininsuliinilla on kuitenkin päästy samaan vaikutukseen kuin detemirinsuliinilla siten, että päivittäisten pistosten määrä on ollut pienempi ja pistospaikkareaktioita on ollut vähemmän.

Asiassa esitetyt asiantuntijalausunnot osoittavat, että Toujeo-valmisteella voidaan käytännön potilastyössä saatujen kokemusten perusteella usein saavuttaa esimerkiksi Levemir-detemirinsuliinivalmistetta parempi hoitovaste. Kriittisimpienkin näkemysten mukaan on tapauskohtaista, saadaanko parempi hoitovaste detemir- vai glargininsuliinilla.

Toujeo-valmistetta koskevissa tutkimustuloksissa on nimenomaisesti havaittu, että Toujeolla on saavutettu glargininsuliini 100 yksikköä/ml -valmistetta suurempi HbA1c-arvon lasku ja pienempi hypoglykemioiden määrä myös silloin, kun potilailla ei ollut aiempaa insuliinilääkitystä. Hintalautakunta on käytännössä sivuuttanut nämä tulokset kokonaan samoin kuin Toujeo-valmistetta koskevassa dosentti A:n asiantuntijalausunnossa valmisteen soveltuvuudesta potilasryhmille lausutun.

Toujeon hoidollinen arvo ei ole sidottu aiempaan glargininsuliinihoitoon taikka ylipäänsä aiempaan insuliinihoitoon.

Asiassa ei ole väitetty, että lääkkeiden hintalautakunnan vahvistettua Toujeolle rajoittamattoman perus- ja erityiskorvattavuuden vuonna 2015 olisi esitetty esimerkiksi uutta tutkimustietoa, joka antaisi aiempaan verrattuna aihetta epäillä Toujeon hoidollista arvoa.

Toujeo-valmisteen hoidollisesta arvosta todettu huomioon ottaen Toujeon laajasta käytöstä tulisi aiheutua huomattavasti muita insuliinianalogeja korkeammat kustannukset, jotta Toujeon korvattavuutta voitaisiin ylipäänsä rajoittaa.

Lääkkeiden hintalautakunnan esittämät annossuhdeluvut ovat mitä todennäköisimmin liioiteltuja. Käytännön kokemusten perusteella Toujeo-valmisteen annoskoko on samaa tasoa glargininsuliini 100 yksikköä/ml -valmisteiden kanssa tai korkeintaan hieman suurempi.

Jos Toujeo-valmisteen käytön kokonaiskustannuksia halutaan verrata muiden valmisteiden vastaaviin, vertailun tulisi kattaa kaikki saman sairauden hoitamiseen käytetyt valmisteet, ei vain glargininsuliineja. Lääkkeiden hintalautakunta on itsekin menetellyt tähän tapaan aiemmin. Vaikka valittajan Toujeolle ehdottamia tukkuhintoja haluttaisiinkin verrata edullisimpaan glargininsuliinivalmisteeseen eli Abasaglar-valmis- teeseen, edullisempaa hintaehdotusta on perustelluinta arvioida [---] prosenttia Abasaglarille hyväksyttyä tukkuhintaa korkeampana. Hinnaneroa ei voida pitää kohtuuttomana ottaen huomioon, että Toujeo on useissa potilasryhmissä hoidolliselta arvoltaan parempi kuin muut glargininsu- liinit.

Hinnaneron arvioinnissa tulee ottaa huomioon myös Abasaglarin luonne biosimilaarivalmisteena, joka on hyväksytty korvattavaksi ensimmäisen kerran helmikuun 2016 alusta. Vaikka tähän asiaan ei sovelleta sairausvakuutuslain 6 luvun 7 b §:ää (9.12.2016/1100), pykälän sisältö antaa suuntaa alkuperäisvalmisteen ja biosimilaarin hyväksyttävästä hintasuhteesta. Pykälän mukaan uuden biosimilaarivalmisteen kohtuullinen tukkuhinta voi olla enintään 70 prosenttia vastaavalle valmisteelle hyväksytystä tukkuhinnasta. Toujeon ja Abasaglarin hinnanero on huomattavasti pienempi, minkä lisäksi Toujeon hoidollinen arvo on Abasaglaria ja muita glargininsuliini 100 yksikköä/ml -valmisteita parempi useissa potilasryhmissä. Abasaglar oli valituksenalaisen päätöksen tekohetkellä ollut korvattavana vain noin kymmenen kuukautta.

Toujeon laajasta käytöstä aiheutuvia kustannuksia ei voida pitää kohtuuttomina. Ehdotetut tukkuhinnat olivat keskimääräisten Euroopan talousalueen hintojen alapuolella.

Lääkkeiden hintalautakunta ei ole perustellut, mihin päätöksessä tehty arvio tukkuhinnan kohtuullisuudesta perustuu ja millä perusteella rajoittamaton korvattavuus johtaisi kustannusten kohtuuttomuuteen. Linjaus on mielivaltainen ottaen huomioon esimerkiksi lääkkeiden hintalautakunnan 9.3.2017 Levemir-detemirinsuliinivalmisteelle vahvistaman rajoituksettoman korvattavuuden ja kohtuullisen tukkuhinnan. Levemirille vahvistettu kohtuullinen tukkuhinta on relevantti arvioitaessa Toujeon hinnan väitettyä kohtuuttomuutta ottaen huomioon, että molempia valmisteita käytetään saman sairauden hoitoon ja niiden erityisedut vastaavat pitkälti toisiaan. Levemirille vahvistetut korvattavuus ja tukkuhinta ovat lääkkeiden hintalautakunnan ilmoittamien tietojen mukaan voimassa lähes 2,5 vuotta. Tämän hyväksyessään lääkkeiden hintalautakunta on mitä ilmeisimmin ottanut lähtökohdaksi, että markkinoilla ei lähitulevaisuudessa ole tapahtumassa kohtuullisuusarviointiin vaikuttavia muutoksia.

Toisaalta vaikka Toujeo-valmisteen korvattavuuden rajoitus katsottaisiin – käytännössä yksinomaan Abasaglar-valmisteen markkinoilletulon vuoksi – lähtökohtaisesti hyväksyttäväksi, lääkkeiden hintalautakunnan asettamassa muodossa rajoitusta olisi pidettävä perusteettomana.

Toujeo-valmisteen hyödyt ovat muun muassa dosentti A:n lausunnosta ilmenevällä tavalla erityisen suuria sellaisten potilaiden kohdalla, joille hypoglykemioiden riskit ovat merkittäviä ja insuliinin vähäinen huipukkuus tärkeää. Toujeon korvattavuuden mahdollisen rajoituksen tulisi koskea näitä potilasryhmiä eikä kytkeytyä aiempaan glargininsuliinihoitoon.

Lääkkeiden hintalautakunta on lausunnossaan vahvistanut, että se ei ole kuullut valittajaa Toujeo-valmisteen perus- ja erityiskorvattavuudelle asettamistaan rajoituksista. Toisin kuin lääkkeiden hintalautakunta esittää, hallintolain 34 §:n mukaista kuulemista ei ole tehnyt tarpeettomaksi se, että valittaja on itse esittänyt toisen tukkuhintaehdotuksensa yhteydessä toisenlaista korvattavuusrajoitusta tai se, että valittaja olisi hintalautakunnan esittämällä tavoin ollut tilanteesta ja viitekehyksestä tietoinen.

Sairausvakuutuslain 6 luvun 6 §:n 1 momentin 2 kohtaa ei voida soveltaa, mikäli korvattavuuden rajoitus tehdään hakijan hakemuksen perusteella. Saman pykälän 2 momentin perusteella hintalautakunta voi rajoittaa peruskorvattavuutta myyntiluvan haltijan hakemuksesta vain, jos kysymys on 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetusta erityisen kalliista lääkkeestä. Lääkkeiden hintalautakunnan asettama rajoitus ja sen perustelut ovat tämä seikka huomioon ottaen olleet erityisen yllättävät. Valittaja ei ole itse pitänyt Toujeo-valmistetta mainitussa säännöksessä tarkoitetulla tavalla erityisen kalliina. Valittaja on esittänyt korvattavuuden rajoittamista ja korkeampaa tukkuhintaa ainoastaan siltä varalta, että lääkkeiden hintalautakunta aiemman päätösluonnoksensa mukaisesti näkisi Toujeolle esitetyssä tukkuhinnassa ongelmia.

Valittajan tietoisuus sairausvakuutuslain sisällöstä ja Toujeo-valmisteen korvattavuushakemusprosessin kuluessa käydyt keskustelut lääkkeiden hintalautakunnan kanssa eivät ole merkityksellisiä kuulemisvelvollisuuden kannalta.

Lääkkeiden hintalautakunta on 3.11.2016 sisällöltään hyvin samankaltaisen selvityksen ja pitkälti samoihin johtopäätöksiin päätyvän dosentti A:n asiantuntijalausuntojen perusteella päätynyt kohtelemaan Levemir-valmistetta selvästi eri tavoin kuin Toujeo-valmistetta. Tasapuolisuusperiaate edellyttää samanlaisten tapausten kohtelua samalla tavoin ja johdonmukaisen ratkaisulinjan noudattamista.

Lääkkeiden hintalautakunta on lisäksi vahvistanut päätöksellään 9.3.2017 Levemir-valmisteelle rajoittamattoman korvattavuuden lähes samalla tukkuhinnalla kuin se vahvisti marraskuussa 2016 Toujeolle voimakkaasti rajoitetun korvattavuuden. Levemiriä koskeva uusi päätös vahvistaa valituksessa esitetyt näkemykset Toujeota koskevan päätöksen syrjivyydestä ja mielivaltaisuudesta.

Lääkkeiden hintalautakunta on menetellyt tasapuolisuusvelvoitteen vastaisesti ylipäänsä jättämällä aiemman linjansa vastaisesti arvioimatta kaikkia (yli)pitkävaikutteisia insuliineja yhtenä joukkona ja poikennut selvästi Toujeo-valmisteen kohtelussa muiden vastaavien valmisteiden kohtelusta Toujeon vahingoksi.

Lääkkeiden hintalautakunnan voidaan katsoa rikkoneen myös hallintolain 45 §:n mukaista velvollisuuttaan antaa perusteltu päätös sairausvakuutuslain 6 luvun 6 §:n mukaisten edellytysten täyttymisen näkökulmasta.

Valittaja on lisäselvityksenä toimittanut julkisen version vastaselityksessä viitatusta Levimir-valmistetta koskevasta päätöksestä ja sen esitysmuistiosta liitteineen sekä esittänyt muun ohella seuraavaa:

Lääkkeiden hintalautakunta on hyväksynyt Levemir-valmisteelle rajoittamattoman perus- ja erityiskorvattavuuden 31.8.2019 saakka ja vahvistanut Levemirin kohtuulliseksi tukkuhinnaksi 44,97 euroa tai 89,94 euroa pakkausta kohden riippuen pakkauskoosta. Sadan yksikön hinnaksi muodostuu 2,998 euroa, mikä on noin 99,8 prosenttia Toujeo-valmisteelle korvattavuuden rajoittamisen yhteydessä vahvistetusta hinnasta (67,58 euroa per pakkaus; 3,004 euroa per sata yksikköä (U)).

Lääkkeiden hintalautakunta on näin ollen pitänyt Levemir-valmisteelle kohtuullisena käytännössä samaa yksikkökohtaista hintaa, jonka se on katsonut johtavan Toujeo-valmisteen kohdalla kohtuuttomiin kokonaiskustannuksiin. Ristiriita on huomattava ja merkitsee Toujeo-valmisteen syrjivää kohtelua.

Levemir-päätös ei sisällä varsinaisia perusteluita. Esitysmuistion perusteella lääkkeiden hintalautakunta on todennut Levemir-valmisteen käytön johtavan kilpailevia valmisteita suurempiin kustannuksiin. Tästä huolimatta valmisteelle ehdotetut tukkuhinnat on hyväksytty korvattavuutta rajoittamatta viittaamalla Levemirin yksittäisiin etuihin verrattuna eräisiin muihin insuliinivalmisteisiin. Toujeo-päätöksessä valmisteen korvattavuutta on olennaisesti rajoitettu huolimatta siitä, että Toujeolla on muihin insuliinivalmisteisiin verrattuna etuja vähintään vastaavasti kuin Levemirillä.

Levemir-päätöksessä ei ole kustannusten kohtuullisuuden arvioinnissa kiinnitetty huomiota Abasaglar-biosimilaarivalmisteeseen ja sen hinnoitteluun vastaavalla tavalla kuin Toujeo-päätöksessä.

Päätöksessä on viitattu dosentti A:n syksyllä 2016 laatimaan asiantuntijalausuntoon sekä Diabetesliitto ry:n ja Tampereen Diabetesyhdistys ry:n talvella 2017 toimittamiin lausuntoihin. Näistä dosentti A:n asiantuntijalausunnossa ja Tampereen Diabetesyhdistys ry:n lausunnossa korostetaan, että on tapaus- ja potilaskohtaista, millä insuliinilla saadaan paras hoitovaste.

Diabetesliitto ry:n lausunnossa on tuotu esiin Levemir-valmisteen annostelun joustavuuteen perustuvia etuja eräissä potilasryhmissä, joskaan niistä ei ole esitetty tutkimusnäyttöä tai muutakaan selvää näyttöä. Liitto on teettänyt verkkosivuillaan Levemiriä koskevan kyselyn, mutta sen ei voida katsoa kertovan mitään esimerkiksi Levemirin ja Toujeon välisistä eroista.

Levemir-päätöksessä omaksuttu linja osoittaa, että Toujeo-valmisteen korvattavuuden rajoittamiselle ei ole todellisuudessa ollut sairausvakuutuslain mukaisia perusteita. Edellä Levemir-päätöksestä todettu vahvistaa myös lääkkeiden hintalautakunnan Toujeo-päätöksessä omaksuman suhtautumisen olevan myös hallintolain 6 §:n mukaisen yhdenvertaisuusperiaatteen vastaista ja syrjivää.

Lääkkeiden hintalautakunnalle on toimitettu tiedoksi valittajan vastaselitys ja lisäselvitys.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1. Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian. Valitus hylätään.

2. Valittajan oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva vaatimus hylätään.

Perustelut

1. Pääasia

1.1 Kysymyksenasettelu

Lääkkeiden hintalautakunta on valituksenalaisella päätöksellään, valittajan Sanofi-Aventis Deutschland GmbH:n hakemuksessa esitetyistä vaatimuksista poiketen vahvistanut Toujeo 300 yksikköä/ml injektio-neste, liuos, esitäytetty kynä -valmisteelle pakkauskoossa 5 x 1,5 ml rajoitetun perus- ja erityiskorvattavuuden sekä valittajan hakemuksessaan toissijaisena esittämän tukkuhinnan 67,58 euroa. Asiassa on yhtiön valituksen johdosta ratkaistavana, onko lääkkeiden hintalautakunta voinut valituksenalaisen päätöksen mukaisesti omasta aloitteestaan ja hankkimansa selvityksen perusteella rajoittaa Toujeo-valmisteen perus- ja erityiskorvattavuutta sekä onko hintalautakunnan tullut erikseen kuulla valittajaa valituksenalaisen päätöksen mukaisesta rajoituksesta. Asiassa on lisäksi kysymys siitä, onko lääkkeiden hintalautakunta hallintolaissa säädetyn mukaisesti kuullut yhtiötä, perustellut päätöksensä ja kohdellut perus- ja erityiskorvattavuuden ja tukkuhinnan vahvistamisasioissa eri hakijoita tasapuolisesti.

1.2 Sovellettavat oikeusohjeet

1.2.1 Sairausvakuutuslaki

Lääkevalmisteen peruskorvattavuus sairauden hoidossa voidaan sairausvakuutuslain 6 luvun 5 §:n 1 momentin mukaan vahvistaa enintään myyntilupaviranomaisen lääkevalmisteelle vahvistaman valmisteyhteenvedon ja siinä hyväksyttyjen käyttöaiheiden mukaisessa laajuudessa. Peruskorvattavuudesta päätettäessä tulee ottaa huomioon lääkkeen hoidollinen arvo.

Sairausvakuutuslain 6 luvun 6 §:n 1 momentin mukaan lääkkeiden hintalautakunta voi rajoittaa lääkevalmisteen peruskorvattavuuden tarkoin määriteltyihin käyttöaiheisiin, jos lääkkeen käytössä ja tutkimuksessa on osoitettu merkittävää hoidollista arvoa tietyissä sairaustiloissa, ja:

1) kyse on erityisen kalliista lääkkeestä, joka on välttämätön vakavan sairauden hoidossa ja jonka lääketieteellisesti perustellusta käytöstä aiheutuisi vakuutetulle peruskorvattuna oikeus 5 luvun 8 §:ssä tarkoitettuun lisäkorvaukseen; tai

2) lääkkeestä laajassa käytössä aiheutuisi kohtuuttomia kustannuksia saavutettavaan hyötyyn nähden.

Mainitun pykälän 2 momentin mukaan lääkkeiden hintalautakunta voi myyntiluvan haltijan hakemuksesta rajoittaa peruskorvattavuuden tarkoin määriteltyihin käyttöaiheisiin tietyissä sairaustiloissa, jos kysymys on 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetusta erityisen kalliista lääkkeestä. Korvattavuuden rajoittamisen edellytyksiä arvioitaessa tulee ottaa huomioon lääkkeen käytössä ja tutkimuksissa osoitettu hoidollinen arvo niissä sairaustiloissa, joita korvattavuuden rajoitus koskee, sekä ehdotetun rajoituksen tarkoituksenmukaisuus lääkehoidon toteutuksen ja lääkekorvausjärjestelmän kannalta.

Sairausvakuutuslain 6 luvun nyt voimassa olevaa 6 §:ää (802/2008) edeltäneen sairausvakuutuslain 6 luvun 2 a §:n säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 97/2005 vp) on käsitelty lääkkeiden hintalautakunnan mahdollisuutta rajoittaa lääkkeen peruskorvattavuutta, jos lääkkeen laajassa käytössä aiheutuisi kohtuuttomia kustannuksia saavutettavaan hyötyyn nähden. Hallituksen esityksessä lausutun mukaan kyse on ennen kaikkea siitä, että lääkkeen hoidollinen arvo on todennettu tiettyyn sairauteen tai sen oireeseen ja tätä laajamittaisempi käyttö johtaisi kohtuuttomiin kokonaiskustannuksiin saavutettavaan hyötyyn nähden. Sairausvakuutuslain 6 luvun nyt voimassa olevien 5 ja 6 §:n säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 100/2008 vp) on todettu, että hintalautakunnan omasta aloitteesta korvattavuus voitaisiin vahvistaa sille hyväksyttyä käyttöaihetta suppeammaksi muun ohella 6 §:n tarkoittamissa tilanteissa.

Lääkevalmisteelle ehdotetun korvausperusteeksi hyväksyttävän tukkuhinnan kohtuullisuutta arvioitaessa otetaan sairausvakuutuslain 6 luvun 7 §:n 1 momentin mukaan huomioon:

1) saman sairauden hoidossa käytettävien vastaavien lääkevalmisteiden hinnat Suomessa;

2) lääkevalmisteen hinnat muissa Euroopan talousalueen maissa;

3) lääkevalmisteen käytöstä aiheutuvat hoitokustannukset ja käytöllä saavutettavat hyödyt potilaan sekä terveyden- ja sosiaalihuollon kokonaiskustannusten kannalta;

4) käytettävissä olevista muista hoitovaihtoehdoista aiheutuvat hyödyt ja kustannukset;

5) korvauksiin käytettävissä olevat varat.

Lääkevalmisteen erityiskorvattavuus voidaan sairausvakuutuslain 6 luvun 9 §:n 1 momentin mukaan myöntää valtioneuvoston asetuksessa määriteltyihin vaikeisiin ja pitkäaikaisiin sairauksiin. Lääkevalmisteen erityiskorvattavuuden edellytyksenä on, että valmiste on hyväksytty peruskorvattavaksi. Lääkevalmiste voidaan hyväksyä erityiskorvattavaksi, kun sen hoidollisesta arvosta vaikean ja pitkäaikaisen sairauden hoidossa ja hyödyllisyydestä hoitovaihtoehtoihin verrattuna on riittävästi käyttökokemusta ja tutkimustietoa. Erityiskorvattavuudesta päätettäessä otetaan huomioon sairauden laatu ja että lääkevalmisteen hoidollisesta arvosta, välttämättömyydestä, korvaavasta tai korjaavasta vaikutustavasta, tarpeellisuudesta ja taloudellisuudesta on riittävästi käyttökokemusta ja tutkimustietoa. Lisäksi päätöstä tehtäessä on otettava huomioon lääkkeiden erityiskorvauksiin käytettävissä olevat varat. (---)

Lääkevalmisteen erityiskorvattavuutta koskeva päätös voidaan pykälän 2 momentin mukaan rajoittaa koskemaan vain sairauden tiettyä muotoa tai vaikeusastetta. Mitä tässä luvussa säädetään peruskorvattavuuden rajoittamisesta, noudatetaan soveltuvin osin myös erityiskorvattavuuden rajoittamisesta.

Erityiskorvattavan lääkevalmisteen kohtuullisen tukkuhinnan vahvistamiseen sovelletaan pykälän 3 momentin mukaan 7 §:ää.

1.2.2 Hallintolaki

Viranomaisen on hallintolain 6 §:n mukaan kohdeltava hallinnossa asioivia tasapuolisesti sekä käytettävä toimivaltaansa yksinomaan lain mukaan hyväksyttäviin tarkoituksiin. Viranomaisen toimien on oltava puolueettomia ja oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden. Niiden on suojattava oikeusjärjestyksen perusteella oikeutettuja odotuksia.

Viranomaisen on hallintolain 31 §:n 1 momentin mukaan huolehdittava asian riittävästä ja asianmukaisesta selvittämisestä hankkimalla asian ratkaisemiseksi tarpeelliset tiedot sekä selvitykset.

Asianosaisen on pykälän 2 momentin mukaan esitettävä selvitystä vaatimuksensa perusteista. Asianosaisen on muutoinkin myötävaikutettava vireille panemansa asian selvittämiseen.

Hallintolain 32 §:n mukaan lausuntoa tai muuta selvitystä koskevassa pyynnössä on yksilöitävä, mistä erityisistä seikoista selvitystä on esitettävä.

Hallintolain 34 §:n 1 momentin mukaan asianosaiselle on pykälän 2 momentissa luetelluin poikkeuksin, joista ei ole nyt kysymys, ennen asian ratkaisemista varattava tilaisuus lausua mielipiteensä asiasta sekä antaa selityksensä sellaisista vaatimuksista ja selvityksistä, jotka saattavat vaikuttaa asian ratkaisuun.

Päätös on hallintolain 45 §:n 1 momentin mukaan 2 momentissa luetelluin poikkeuksin, joista ei nyt ole kysymys, perusteltava. Perusteluissa on ilmoitettava, mitkä seikat ja selvitykset ovat vaikuttaneet ratkaisuun sekä mainittava sovelletut säännökset.

1.3 Valittajan kuuleminen lääkkeiden hintalautakunnassa

Valittaja on pitänyt lääkkeiden hintalautakunnalle kuuluvan kuulemisvelvollisuuden vastaisena sitä, että lääkkeiden hintalautakunta on valituksenalaisella päätöksellä rajoittanut myös peruskorvattavuutta sekä erityiskorvattavuutta huomattavasti enemmän kuin valittajan toissijaisessa vaatimuksessa oli esitetty varaamatta valittajalle mahdollisuutta lausua rajoituksesta.

Lääkkeiden hintalautakunta on perustellut tekemäänsä rajoitusta sairausvakuutuslain 6 luvun 6 §:n 1 momentin 2 kohdalla ja 9 §:n 2 momentilla, jotka oikeuttavat hintalautakunnan rajoittamaan lääkevalmisteen perus- ja erityiskorvattavuutta omasta aloitteestaan. Lääkkeiden hintalautakuntaa ei siten päätöksenteossaan sido hakijan esittämä rajoitus.

Valittajaa on lääkkeiden hintalautakunnan esittämällä tavalla kuultu hakemuksen käsittelyn aikana sekä suullisesti että kirjallisesti useita kertoja. Valittajalla on muun ohella ollut mahdollisuus kommentoida lääkkeiden hintalautakunnan hankkimia Kansaneläkelaitoksen ja LKT, sisätautiopin dosentti A:n asiantuntijalausuntoja. Lääkkeiden hintalautakunta on 9.9.2016 pyytänyt valittajalta lisäselvitystä erityisesti niistä potilasryhmistä, joiden on osoitettu saavuttavan terveyshyötyjä Toujeo-valmisteella glargininsuliinin 100 U/ml-vahvuuteen nähden.

Vaikka edellä mainitusta selvityspyynnöstä ei ole suoraan ilmennyt, että lääkkeiden hintalautakunta on harkinnut korvattavuudelle haettua tiukempaa rajoitusta, korkein hallinto-oikeus katsoo, että valittajan kuuleminen lääkkeiden hintalautakunnassa on täyttänyt hallintolain 34 §:n 1 momentin mukaiset vaatimukset siten, ettei valituksenalaista päätöstä ole perusteita kumota valittajan vaatimalla tavoin kuulemisvirheen perusteella.

1.4 Lääkevalmisteen perus- ja erityiskorvattavuuden rajoittaminen

Lääkkeiden hintalautakunnan valituksenalainen päätös on annettu valittajan käsittelyn aikana viimeksi muuttamaan hakemukseen, jossa Toujeo-valmisteelle on vaadittu ensisijaisesti rajoittamatonta peruskorvattavuutta ja erityiskorvattavuutta ylemmässä erityiskorvausluokassa sairaudessa diabetes sekä tukkuhinnan vahvistamista [---] euroksi ja toissijaisesti rajoittamatonta peruskorvattavuutta ja erityiskorvattavuutta rajoitettuna lisäksi aikuisten diabetes mellituksen hoitoon (tyyppi 1 ja 2) potilaille, jotka eivät ole hyvässä hoitotasapainossa tai joilla esiintyy hypoglykemioita muun insuliinihoidon aikana, sekä tukkuhinnan vahvistamista 67,58 euroksi.

Lääkkeiden hintalautakunta on valituksenalaisella päätöksellään vahvistanut Toujeo-valmisteen kohtuulliseksi tukkuhinnaksi hakijan toissijaisen vaatimuksen mukaisesti 67,58 euroa, mutta poikennut valittajan hakemuksesta siten, että lautakunta on asettanut rajoitetun perus- ja erityiskorvattavuuden edellytykseksi sen, että potilas siirtyy käyttämään Toujeo-valmistetta, kun muun glargininsuliinihoidon aikana esiintyy toistuvia ja vakavia hypoglykemioita.

Valittaja on katsonut, että kun kysymys on ollut sen itsensä esittämästä rajoituksesta, ei lääkkeiden hintalautakunta olisi voinut rajoittaa Toujeo-valmisteen perus- ja erityiskorvattavuutta sairausvakuutuslain 6 luvun 6 §:n 1 momentin 2 kohdan nojalla eli sillä perusteella, että lääkkeestä laajassa käytössä aiheutuisi kohtuuttomia kustannuksia saavutettavaan hyötyyn nähden.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että sairausvakuutuslain 6 luvun 6 §:n 2 momentin mukaisesti myyntiluvan haltija voi pyytää korvattavuuden rajoittamista, jos kysymys on pykälän 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetusta erityisen kalliista lääkkeestä. Tämä ei estä lääkkeiden hintalautakuntaa omasta aloitteestaan rajoittamasta valmisteen perus- ja erityiskorvattavuutta myös sillä sairausvakuutuslain 6 luvun 6 §:n 1 momentin 2 kohdassa säädetyllä perusteella, että lääkkeen laajasta käytöstä aiheutuu kohtuuttomia kustannuksia saavutettavaan hyötyyn nähden.

Korkein hallinto-oikeus katsoo siten, että lääkkeiden hintalautakunnalla on peruskorvattavuuden rajoittamista koskevan sairausvakuutuslain 6 luvun 6 §:n 1 momentin ja erityiskorvattavuuden rajoittamista koskevan sairausvakuutuslain 6 luvun 9 §:n 2 momentin nojalla ollut toimivalta omasta aloitteestaan rajoittaa Toujeo-valmisteen perus- ja erityiskorvattavuutta, vaikka hintalautakunnan käsiteltävänä on ollut valittajan Toujeo-valmisteen perus- ja erityiskorvattavuutta sekä kohtuullisen tukkuhinnan vahvistamista koskeva hakemus. Asiassa on kuitenkin valittajan valituksessaan esittämien perusteiden kannalta arvioitava, ovatko Toujeo-valmisteen perus- ja erityiskorvattavuuden rajoittamisen sairausvakuutuslaissa säädetyt aineelliset edellytykset täyttyneet.

Valittaja on pitänyt lääkkeiden hintalautakunnan päätöstä rajoittaa perus- ja erityiskorvattavuutta perusteettomana siksi, että hintalautakunta ei ollut vastaavasti rajoittanut Toujeo-valmisteen korvattavuutta hintalautakunnan 5.11.2015 antamassa korvattavuutta ja tukkuhintaa koskeneessa päätöksessä eikä valmisteen hoidollinen arvo ole tuon ajankohdan jälkeen muuttunut.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että lääkkeiden hintalautakunnan perus- ja erityiskorvattavuuden rajoittamista koskevan päätöksen arvioinnissa ei ratkaisevaa merkitystä voida antaa sille, että hintalautakunta on nyt kysymyksessä olevaa valituksenalaista päätöstä edeltävästi mainitulla päätöksellään 5.11.2015 jo kertaalleen hyväksynyt Toujeo-valmisteen perus- ja erityiskorvattavuuden rajoittamattomana diabeteksen hoitoon ja vahvistanut valmisteelle kohtuullisen tukkuhinnan. Asiassa esitetyn selvityksen perusteella lääkkeiden hintalautakunnan mainittu aiempi päätös on ollut voimassa 11 kuukauden ajan, ja tuohon päätökseen on sisältynyt tieto siitä, että seuraavassa hakemuksessa hakijan on vertailtava Toujeon annostusta glargininsuliinin 100 U/ml annostukseen ja esitettävä selvitystä potilasjakaumasta diabetestyypeittäin. Valittajalle ei siten ole voinut syntyä luottamuksensuojaa lääkkeiden hintalautakunnan aiemmasta Toujeo-valmistetta koskeneesta päätöksestä.

Korkein hallinto-oikeus toteaa edelleen, että lääkkeiden hintalautakunta ei ole muun ohella markkinatilanteen muuttuessa sidottu aikaisemmissa päätöksissään tekemiinsä kannanottoihin.

Valittaja on edelleen katsonut, että koska sairausvakuutuslain esitöiden mukaan perus- ja erityiskorvattavuuden rajoittamisen tulee kohdistua valmisteen käyttöaiheen sisällä tarkoin määriteltyihin sairaustiloihin, ei lääkkeiden hintalautakunta ole voinut perustaa rajoittamista potilaan aikaisemmin saamaan hoitoon. Toujeo-valmisteen kohdalla omaksuttu rajoituksen muoto on siten ristiriidassa esitöiden soveltamisohjeen kanssa. Tämäntyyppisen edeltävää hoitoa koskevan rajoituksen tulisi valittajan mukaan olla mahdollinen vain poikkeuksellisesti erityisen painavasta syystä, jos silloinkaan.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että sairausvakuutuslain 6 luvun 6 §:n 1 momentin sanamuodon mukaisesti lääkkeiden hintalautakunta voi rajoittaa lääkevalmisteen peruskorvattavuuden tarkoin määriteltyihin käyttöaiheisiin, jos lääkkeen käytössä ja tutkimuksessa on osoitettu merkittävää hoidollista arvoa tietyissä sairaustiloissa. Tällaiseksi käyttöaiheeksi on valituksenalaisessa lääkkeiden hintalautakunnan päätöksessä vahvis tettu se, että potilas siirtyy käyttämään Toujeo-valmistetta, kun muun glargininsuliinihoidon aikana esiintyy toistuvia ja vakavia hypoglykemioita. Lääkkeiden hintalautakunnan päätöstä ei ole sairausvakuutuslain esitöissä lausutun perusteella aihetta pitää mainitun lainkohdan vastaisena. Lääkkeiden hintalautakunnan päätöksen lainmukaisuuden arvioinnin kannalta ratkaisevaa on, onko lääkkeiden hintalautakunnan päätöksen mukaiselle rajoitukselle esitetty riittävät hoidolliset ja taloudelliset perusteet.

Korkein hallinto-oikeus katsoo, että lääkevalmisteen laajasta käytöstä aiheutuvien kustannusten kohtuullisuutta on arvioitava sairausvakuutuslain 6 luvun 6 §:n 1 momentin ja 9 §:n 2 momentin säännösten perusteella ottaen myös huomioon sairausvakuutuslain 6 luvun 7 §:n 1 momentin 1 kohdassa säädetty eli ottaen huomioon saman sairauden hoidossa käytettävien vastaavien lääkevalmisteiden hinnat Suomessa. Lääkkeiden hintalautakunta on siten voinut verrata Toujeo-valmisteen käytöstä aiheutuvia kustannuksia saman sairauden hoidossa käytettävään glargininsuliinia sisältävään Lantus-valmisteeseen ja sen biosimilaariin eli Abasaglar-valmisteeseen, joita voidaan pitää Toujeo-valmisteen kanssa vastaavina valmisteina.

Lääkkeiden hintalautakunnan päätöksestä käy ilmi, että Toujeo-valmistetta koskevan lääkkeiden hintalautakunnan aiemman, 5.11.2015 antaman päätöksen jälkeen markkinoille tullut Abasaglar-valmiste vastaa Lantus-valmistetta, jonka kanssa Toujeo-valmistetta on tutkimuksissa pidetty samanarvoisena. Lääkkeiden hintalautakunnan päätöksestä ilmenee myös, että Toujeo-valmisteen annos on tyypin 1 diabeetikolla [--- ] prosenttia ja tyypin 2 diabeetikoilla [---] prosenttia korkeampi kuin näillä vertailuvalmisteilla. Lääkkeiden hintalautakunnan päätöksestä ilmenee myös, että ylipitkävaikutteisten insuliinianalogien kustannukset ovat huomattavasti korkeammat kuin NPH-insuliinia sisältävien valmisteiden kustannukset ja että Toujeo-valmisteelle ehdotetulla tukkuhinnalla laskettuna glargininsuliinihoito tulee insuliiniyksikköä kohden kalliimmaksi kuin edullisimmalla glargininsuliinivalmisteella.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että lääkkeiden hintalautakunta on voinut näiden päätöksensä perustelujen nojalla päätyä katsomaan, että Toujeo-valmisteen laajasta käytöstä voi aiheutua sairausvakuutuslain 6 luvun 6 §:n 1 momentissa tarkoitettuja kohtuuttomia kustannuksia. Näitä kustannuksia on sairausvakuutuslain 6 luvun 6 §:n 1 momentin mukaisesti tullut verrata saavutettavaan hyötyyn.

Lääkkeiden hintalautakunnan päätöksestä ilmenee, että Toujeo-valmisteen ja muiden glargininsuliinivalmisteiden väliseen hyöty- ja kustannusvertailuun on liittynyt epävarmuutta. Valittaja on korkeimmassa hallinto-oikeudessa vedonnut tältä osin muun ohella sairausvakuutuslain 6 luvun 1.1.2017 voimaan tulleeseen 7 b §:ään, jonka mukaan biosimilaarivalmisteen tukkuhinnaksi voidaan vahvistaa korkeintaan 70 prosenttia alkuperäisvalmisteen tukkuhinnasta. Korkein hallinto-oikeus toteaa, ettei mainitusta lainkohdasta ilmenevästä linjauksesta voi käänteisesti päätellä, ettei lääkkeiden hintalautakunta olisi Toujeo-valmisteen osalta voinut ottaa Abasaglar-biosimilaarivalmistetta hyöty- ja kustannusvertailussa huomioon.

Korkein hallinto-oikeus katsoo edellä lausuttuun nähden, että lääkkeiden hintalautakunta on voinut valituksenalaisen päätöksen mukaisesti ja asiassa hankkimansa selvityksen perusteella omasta aloitteestaan rajoittaa Toujeo-valmisteen perus- ja erityiskorvattavuutta.

1.5 Tasapuolinen kohtelu

Valittajan mukaan lautakunnan päätöksenteossa ei ole menetelty hallintolaissa edellytetyllä tavalla tasapuolisesti verrattuna erityisesti suunnilleen samanhintaiseen ja sittemmin ajalla 1.4.2017‒31.8.2019 rajoittamattomasti perus- ja erityiskorvattavaa Levemir-valmistetta koskevaan päätöksentekoon. Valittajan korkeimmalle hallinto-oikeudelle toimittamasta Levemir-valmisteen korvattavuutta ja tukkuhintaa koskevasta aineistosta ilmenee kuitenkin, että Levemir-valmiste eroaa Toujeo-valmisteesta muun ohella mahdollistamalla lasten ja paljon liikkuvien aikuisten tarvitseman joustavan annostelun.

Korkein hallinto-oikeus katsoo, ettei Toujeo-valmisteen vertailemista valituksenalaisessa päätöksessä ennen kaikkea muihin pitkävaikutteisiin glargininsuliinivalmisteisiin voida pitää virheellisenä myöskään sillä perusteella, että Levemir-valmisteen osalta on toimittu toisin.

Korkein hallinto-oikeus katsoo, että lääkkeiden hintalautakunnan päätöstä ei ole perusteita pitää hallintolain 6 §:ssä tarkoitetun tasapuolista kohtelua koskevan vaatimuksen vastaisena.

1.6 Päätöksen perusteleminen

Päätös tulisi valittajan mukaan kumota, koska siitä ei ilmene perusteita sille, että asetettua rajoitusta laajamittaisemman käytön kokonaiskustannukset olisivat kohtuuttomat.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että asiassa saadun selvityksen mukaan Toujeo-valmiste on hakemuksen mukaisessa laajuudessa täyttänyt sekä perus- että erityiskorvattavuuden edellytykset. Lääkkeiden hintalautakunnan olisi siten tullut hyväksyä hakemus, mikäli hakemuksessa esitettyä tukkuhintaa olisi voitu pitää sairausvakuutuslain 6 luvun 7 §:n 1 momentin mukaisin edellytyksin arvioiden kohtuullisena tai mikäli lääkkeiden hintalautakunta ei olisi käyttänyt sille sairausvakuutuslain 6 luvun 6 §:n 1 momentissa ja 9 §:n 2 momentissa annettua toimivaltaa rajoittaa valmisteen perus- tai erityiskorvattavuutta.

Korkein hallinto-oikeus toteaa edelleen, että lääkkeiden hintalautakunta on vahvistanut Toujeo-valmisteen perus- ja erityiskorvattavuuden päätöksensä mukaisesti rajoitettuna ja lausunut, että hakemus muilta osin hylätään. Näin ollen hintalautakunta ei ole pitänyt hakijan vaihtoehtoisia esityksiä korvattavuuden ja tukkuhinnan vahvistamiseksi hyväksyttävinä.

Lääkkeiden hintalautakunnan valituksenalaisella päätöksellään vahvistama Toujeo-valmisteen tukkuhinta 67,58 euroa on sinänsä ollut valittajan alkuperäisen esityksen ja päätöksen perusteena olevan toissijaisen ehdotuksen mukainen. Lääkkeiden hintalautakunta ei kuitenkaan ole yksityiskohtaisesti vertaillut valittajan hakemuksensa tueksi esittämiä perusteita valituksenalaisesta päätöksestään ilmeneviin, Toujeo-valmisteen rajoitettua perus- ja erityiskorvattavuutta koskeviin perusteisiin. Tästä lääkkeiden hintalautakunnan valituksenalaisen päätöksen perusteluiden puutteellisuudesta huolimatta korkein hallinto-oikeus katsoo, että hintalautakunnan valituksenalaisen päätöksen perusteluista ilmenee hallintolain 45 §:n 1 momentissa edellytetyllä tavalla, mitkä seikat ja selvitykset ovat vaikuttaneet hintalautakunnan ratkaisuun. Päätöksestä käyvät myös ilmi asiassa sovelletut säännökset.

Tämän vuoksi ja kun otetaan huomioon lääkkeiden hintalautakunnan edellä mainittu toimivalta omasta aloitteestaan rajoittaa lääkevalmisteen perus- ja erityiskorvattavuutta, korkein hallinto-oikeus katsoo, että valituksenalaista päätöstä ei ole perusteita pitää hallintolain 45 §:n 1 momentin vastaisesti perustelemattomana.

1.7 Lopputulos

Edellä mainituilla perusteilla ja kun muutoin otetaan huomioon korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys sekä lääkkeiden hintalautakunnan ratkaisu ja sen perustelut, valitus on hylättävä.

2. Oikeudenkäyntikulut

Asian näin päättyessä ja kun otetaan huomioon hallintolainkäyttölain 74 §, Sanofi-Aventis Deutschland GmbH:lle ei ole määrättävä maksettavaksi korvausta oikeudenkäyntikuluista korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Niilo Jääskinen, Alice Guimaraes-Purokoski, Outi Suviranta, Maarit Lindroos ja Toomas Kotkas. Asian esittelijä on Kristina Björkvall.

Kansalaisuuslain mukaan Suomen kansalaisuuden myöntäminen edellyttää luotettavasti selvitettyä henkilöllisyyttä. Sitä, onko kansalaisuutta hakevan henkilöllisyys tullut luotettavasti selvitetyksi, on arvioitava kokonaisharkinnalla.

Ensisijaisesti arviointi perustuu asiakirjoihin. Jos hakijan kotimaasta ei kuitenkaan ole saatavilla luotettavia asiakirjoja, arviointi on tehtävä muun selvityksen kuten hakijan oman kertoman perusteella, jos sitä voidaan pitää luotettavana. Luotettavuuden arviointiin vaikuttaa esimerkiksi se, vastaako hakijan ilmoittama ikä todellisuutta. Tällöin voidaan myös muu kuin hakijan esittämä selvitys ottaa huomioon. Hakijan oleskelulupa-asian yhteydessä mahdollisesti tehty oikeuslääketieteellinen tutkimus iän selvittämiseksi voi olla tällaista muuta kokonaisharkinnassa huomioon otettavaa selvitystä.

Valittaja oli saapunut Suomeen vuonna 2012 ilman henkilöllisyyttä osoittavia asiakirjoja. Hän oli kansalaisuusasian käsittelyn yhteydessä vuonna 2016 ilmoittanut olleensa Suomeen saapuessaan 15-vuotias. Valittajalle oli hänen Suomeen saapuessaan tehty oikeuslääketieteellinen tutkimus, jonka mukaan hän oli ollut tuolloin ainakin 18-vuotias.

Oikeuslääketieteellisellä tutkimuksella iän selvittämiseksi ei voida saada tarkkaa tietoa eikä edes täysin luotettavaa arviota hakijan iästä. Tutkimuksen tulokset voidaan kuitenkin ottaa huomioon arvioitaessa, vastaako hakijan ilmoittama ikä yhtenä henkilöllisyyden määrittämisen kriteerinä todellisuutta. Kun otettiin huomioon valittajan ilmoittaman syntymäajan ja oikeuslääketieteellisen tutkimuksen perusteella arvioidun syntymäajan välinen huomattava ristiriita, valittajan henkilöllisyyttä ei voitu kokonaisuutena arvioiden pitää luotettavasti selvitettynä.

Kansalaisuuslaki 6 §

Ulkomaalaislaki 6 a §

Päätös, josta valitetaan

Helsingin hallinto-oikeus 24.8.2017 nro 17/0619/2

Asian aikaisempi käsittely

Maahanmuuttovirasto ei ole päätöksellään 7.6.2016 (diaarinumero 5723/310/2015) myöntänyt Somalian kansalaiselle A:lle Suomen kansalaisuutta, koska hänen henkilöllisyyttään ei voida pitää luotettavasti selvitettynä.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Helsingin hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt A:n valituksen Maahanmuuttoviraston päätöksestä.

Hallinto-oikeus on perustellut valituksen hylkäämistä seuraavasti:

Sovellettavat oikeusohjeet

Kansalaisuuslain 6 §:n 1 momentin mukaan Suomen kansalaisuuden saaminen edellyttää, että hakijan henkilöllisyys on luotettavasti selvitetty. Pykälän 2 momentin mukaan selvitystä henkilöllisyydestä voidaan esittää asiakirjanäytöllä tai antamalla muutoin luotettavina pidettäviä tietoja asianomaisen henkilön nimestä, syntymäajasta, perhesuhteista, kansalaisuudesta ja muista asian ratkaisemisen kannalta tarpeellisista henkilötiedoista. Henkilöllisyyttä selvitettäessä tulee ottaa huomioon ne tiedot, jotka henkilö on aikaisemmin antanut viranomaiselle omasta ja lapsensa henkilöllisyydestä. Pykälän 3 momentin mukaan, jos ulkomaalainen on vähintään viimeksi kuluneet kymmenen vuotta esiintynyt väestötietojärjestelmästä ilmenevällä henkilöllisyydellä, hänen henkilöllisyyttään pidetään 1 momentin mukaisesti selvitettynä, vaikka hän on aiemmin esiintynyt useammalla kuin yhdellä henkilöllisyydellä.

Asiassa saatu selvitys

Valittaja on ilmoittanut saapuneensa Suomeen 13.4.2012 ja hakenut kansainvälistä suojelua kertoen nimekseen A ja syntymäajakseen 6.1.1997. Valittajalla ei ole ollut henkilöllisyyttään osoittavia asiakirjoja.

Henkilöllisyyden, matkareitin ja maahantulon selvittämiseksi pidetyssä kuulustelussa 11.6.2012 valittaja on kertonut olevansa 15 vuotta ja 6 kuukautta vanha. Syntymäaikansa 6.1.1997 valittaja on kuullut isältään ja äidiltään. Kuulustelussa valittaja ilmoitti käyttäneensä nimeä B matkustaessaan salakuljettajan kanssa. Salakuljettaja oli käskenyt hänen käyttää nimeä, mikäli heidät pysäytettäisiin.

Valittajalle on tehty oikeuslääketieteellinen iän arviointi. Hjelt-instituutin 25.6.2012 päivätyn tutkimustodistuksen esitietojen mukaan valittaja on kertonut olleensa vuonna 2007 mahdollisesti 12-vuotias. Valittajan myöhemmin ilmoittama syntymäaika 6.1.1997 vastaa tutkimushetkellä 15 vuoden ikää. Tutkimustodistuksen mukaan valittajan viisaudenhampaiden ja käden alueen luuston kehitys ovat päättyneet, minkä perusteella on todennäköistä, että valittaja on vähintään 18-vuotias.

Tutkimustulosten perusteella valittajan syntymäajaksi on merkitty 6.1.1994.Valittaja on rekisteröity Suomen väestötietojärjestelmään 3.5.2013 henkilötiedoilla A, syntymäaika 6.1.1994. Valittaja on hakenut Suomen kansalaisuutta väestötietojärjestelmään merkityillä henkilötiedoillaan.

Lisäselvityksessään Maahanmuuttovirastolle valittaja on kertonut, että hänellä ei ole mahdollisuutta selvittää ikäänsä asiakirjoilla, sillä Somaliasta ei ole saatavilla asiakirjaselvitystä. Hän pitää vanhempiensa ja tätinsä, joka oli paikalla valittajan syntyessä, kertomusta syntymäajastaan luotettavana ja oikeana.

Asian oikeudellinen arviointi ja johtopäätökset

Valittaja on vuonna 2012 Suomeen saavuttuaan ilmoittanut nimekseen A ja syntymäajakseen 6.1.1997. Oikeuslääketieteellisen iänmääritystutkimuksen perusteella valittaja on kuitenkin ollut kesäkuussa 2012 todennäköisesti vähintään 18-vuotias. Hallinto-oikeus katsoo, että tutkimustulosta on pidettävä riittävän luotettavana selvityksenä siitä, että valittaja todennäköisesti on eri ikäinen kuin hän itse ilmoittaa olevansa. Valituksessa ja vastaselityksessä oikeuslääketieteellisen iänmäärityksen luotettavuudesta esitetty ei anna aihetta arvioida asiaa toisin. Tämän vuoksi ja kun valittaja ei ole esittänyt luotettavaa asiakirjaselvitystä henkilöllisyydestään, ja hän on myös kertonut esiintyneensä toisella nimellä Suomeen saapuessaan, hänen henkilöllisyyttään ei voida pitää kansalaisuuslain 6 §:n 1 momentin edellyttämällä tavalla luotettavasti selvitettynä. Asiaa ei ole syytä arvioida toisin silläkään perusteella, ettei valittaja kertomansa mukaan ole antanut tahallisesti väärää tietoa, vaan että hän on Suomessa ollessaan kertonut viranomaisille koko ajan sen syntymäajan, jonka on hän perheeltään oppinut tietämään. Koska valittaja ei ole Maahanmuuttoviraston päätöksentekohetkellä 7.6.2016 esiintynyt väestötietojärjestelmästä ilmenevällä henkilöllisyydellään viimeksi kulunutta kymmentä vuotta, hänen henkilöllisyyttään ei voida pitää selvitettynä myöskään kansalaisuuslain 6 §:n 3 momentin perusteella.

Maahanmuuttoviraston päätöstä ei ole syytä muuttaa.

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Anja Sahla, Minna Ruuskanen ja Maarit Alhonnoro. Esittelijä Paula Niemenmaa.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä ja valituksessaan vaatinut, että Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden päätökset kumotaan ja asia palautetaan Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.

Valittaja on viitannut aiemmin esittämäänsä ja perustellut vaatimustaan muutoin muun ohella seuraavasti:

Valittajan kotimaassa Somaliassa ei ole samanlaista väestötietojärjestelmää kuin länsimaissa eikä syntymäajalla ole samanlaista merkitystä. Valittaja on Suomeen tultuaan käyttänyt kaikissa yhteyksissä samaa syntymäaikaa 6.1.1997. Hän on kuullut syntymäajan vanhemmiltaan, mutta hänellä ei ole ymmärrettävistä syistä ollut henkilöllisyyttä osoittavia asiakirjoja mukanaan. Hallinto-oikeus ei ole ainakaan suoraan väittänyt, että valittaja olisi tahallaan antanut väärää tietoa. Nuorena henkilönä hän on kertonut avoimesti, että matkallaan kotimaastaan Suomeen hän on salakuljettajan kehotuksesta matkan aikana muualla ilmoittanut eri nimen.

Keskeinen perustelu hylkäävälle päätökselle on ollut se, että oikeuslääketieteellinen tutkimus osoittaisi, että valittaja on ollut tutkimushetkellä 2012 todennäköisesti vähintään 18-vuotias eli eri ikäinen kuin hän on ilmoittanut. Toisaalta iänmäärityksellä ei ole voitu sulkea pois sitä, että hän olisi ollut tuolloin alaikäinen. Valittaja on itse ollut siinä käsityksessä, että hän on ollut tuolloin 15 vuoden ja 6 kuukauden ikäinen. Iänmääritys ei ole sataprosenttisen luotettava. Iänmäärityksen täsmällistä luotettavuutta rasittavat useat seikat. Ensinnäkin eri väestöryhmät ovat erilaisia. Joissakin etnisissä ryhmissä esimerkiksi kehitys on keskimäärin nopeampaa tai hitaampaa kuin joissakin toisissa. Toiseksi, saman väestöryhmän sisällä esiintyy yksilöllisiä eroavaisuuksia. Kolmanneksi, tutkimustuloksissa ei ollut riittävää vertailuaineistoa asianmukaiseen etniseen ryhmään eli nuoriin somalialaisiin. Valittajan kertomusta ei ole esitetty epäluotettavaksi tai ainakaan vilpillisessä mielessä annetuksi. Asiaa ei voida ratkaista valittajan vahingoksi, jos oikeuslääketieteellinenkään iänmääritys ei voi varmuudella osoittaa valittajan oikeaa syntymäaikaa. Hallinto-oikeus ei ole päätösharkinnassaan antanut riittävästi painoarvoa kansalaisuutta puoltaville seikoille. Harkinnassa tulee noudattaa suhteellisuusperiaatetta ja ratkaista asia epävarmassa tilanteessa muutoksenhakijan eduksi. Muu lopputulos olisi valittajan oikeusturvan kannalta kohtuuton.

Maahanmuuttovirasto on antanut lausunnon. Helsingin yliopiston Hjelt -instituutin oikeuslääketieteen osaston 25.6.2012 antamassa todistuksessa todetaan, että iän arviointi perustuu ranteen, kämmenen ja sormien luiden luutumisasteen ja hampaiden kehitysasteen arvioimiseen. Vaikka tulosten tulkinnassa on huomioitava, ettei käytettävissä ole ollut luotettavaa vertailuaineistoa tutkittavan alkuperäisestä kotimaastaan, tutkimuksessa on kuitenkin huomioitu alueelliset erot ja virhemarginaalit sekä valittajan lapsuudenaikaiset olosuhteet. Lisäksi useampi tutkimustulos on vahvistanut valittajan olevan ilmoittamaansa ikää vanhempi. Näin ollen tutkimustodistuksen perusteella on pidettävä todennäköisenä, että valittaja on ollut tutkimushetkellä vähintään 18-vuotias. Iänmäärittämistutkimuksen tulokset ovat vain vahvistaneet valittajan ikään kohdistuneet epäilyt.

Valittaja on antanut vastaselityksen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii asian. Valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Perustelut

Säännökset

Kansalaisuuslain 6 §:n 1 momentin mukaan Suomen kansalaisuuden saaminen edellyttää, että hakijan henkilöllisyys on luotettavasti selvitetty. Pykälän 2 momentin mukaan selvitystä henkilöllisyydestä voidaan esittää asiakirjanäytöllä tai antamalla muutoin luotettavina pidettäviä tietoja asianomaisen henkilön nimestä, syntymäajasta, perhesuhteista, kansalaisuudesta ja muista asian ratkaisemisen kannalta tarpeellisista henkilötiedoista. Henkilöllisyyttä selvitettäessä tulee ottaa huomioon ne tiedot, jotka henkilö on aikaisemmin antanut viranomaiselle omasta ja lapsensa henkilöllisyydestä.

Ulkomaalaislain 6 a §:n 1 momentin mukaan oleskelulupaa hakevan ulkomaalaisen tai perheenkokoajan iän selvittämiseksi voidaan tehdä oikeuslääketieteellinen tutkimus, jos on olemassa ilmeisiä perusteita epäillä hänen iästään antamiensa tietojen luotettavuutta. Pykälän 2 momentin mukaan tutkimuksen tekeminen edellyttää, että tutkittava on antanut tietoon ja vapaaseen tahtoon perustuvan kirjallisen suostumuksensa siihen. Lisäksi edellytetään hänen huoltajansa tai muun laillisen edustajansa kirjallista suostumusta.

Asiassa saatu selvitys

Valittaja on hakenut Suomesta kansainvälistä suojelua 13.4.2012. Valittaja on ilmoittanut nimekseen A ja syntymäajakseen 6.1.1997. Syntymäaikansa hän on kertonut kuulleensa vanhemmiltaan. Hän on lisäksi turvapaikkapuhuttelussa kertonut käyttäneensä matkallaan Suomeen nimeä B.

Maahanmuuttovirasto on kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelyn yhteydessä epäillyt valittajan olevan ilmoittamaansa vanhempi ulkoisten tekijöiden, esiintymisen ja kielellisen ulosannin vuoksi. Valittajalle on tämän vuoksi tehty ulkomaalaislain 6 a §:ssä tarkoitettu oikeuslääketieteellinen tutkimus iän selvittämiseksi. Helsingin yliopiston Hjelt-instituutin oikeuslääketieteen osaston 25.6.2012 päivätyn tutkimustodistuksen mukaan on todennäköistä, että valittaja on vähintään 18-vuotias. Tutkimustulosten perusteella valittajan syntymäajaksi on merkitty 6.1.1994.

Maahanmuuttovirasto on myöntänyt valittajalle 21.3.2013 oleskeluluvan toissijaisen suojelun perusteella. Valittaja on rekisteröity Suomen väestötietojärjestelmään 3.5.2013 Somalian kansalaisena nimellä A ja syntymäajalla 6.1.1994.

Valittaja on hakenut Suomen kansalaisuutta 13.7.2015 väestötietojärjestelmään merkityillä henkilötiedoillaan. Valittaja on 18.5.2016 täydentänyt hakemustaan ilmoittamalla oikeaksi syntymäajakseen 6.1.1997. Valittaja on samalla ilmoittanut, että hän oli tullut Suomeen väärällä matkustusasiakirjalla, johon hänen nimekseen oli merkitty B.

Oikeudellinen arviointi ja lopputulos

Kansalaisuuslain mukaan Suomen kansalaisuuden myöntäminen edellyttää luotettavasti selvitettyä henkilöllisyyttä. Sitä, onko kansalaisuutta hakevan henkilöllisyys tullut luotettavasti selvitetyksi, on arvioitava kokonaisharkinnalla.

Ensisijaisesti arviointi perustuu asiakirjoihin. Jos hakijan kotimaasta ei kuitenkaan ole saatavilla luotettavia asiakirjoja, arviointi on tehtävä muun selvityksen kuten hakijan oman kertoman perusteella, jos sitä voidaan pitää luotettavana. Luotettavuuden arviointiin vaikuttaa esimerkiksi se, vastaako hakijan ilmoittama ikä todellisuutta. Tällöin voidaan myös muu kuin hakijan esittämä selvitys ottaa huomioon. Hakijan oleskelulupa-asian yhteydessä mahdollisesti tehty oikeuslääketieteellinen tutkimus iän selvittämiseksi voi olla tällaista muuta kokonaisharkinnassa huomioon otettavaa selvitystä.

Valittaja on saapunut Suomeen vuonna 2012 ilman henkilöllisyyttä osoittavia asiakirjoja. Valittaja on kansalaisuusasian käsittelyn yhteydessä vuonna 2016 ilmoittanut olleensa Suomeen saapuessaan 15-vuotias. Valittajalle on hänen Suomeen saapuessaan tehty oikeuslääketieteellinen tutkimus, jonka mukaan hän on ollut tuolloin ainakin 18-vuotias.

Oikeuslääketieteellisellä tutkimuksella iän selvittämiseksi ei voida saada tarkkaa tietoa eikä edes täysin luotettavaa arviota hakijan iästä. Tutkimuksen tulokset voidaan kuitenkin ottaa huomioon arvioitaessa, vastaako hakijan ilmoittama ikä yhtenä henkilöllisyyden määrittämisen kriteerinä todellisuutta. Kun otetaan huomioon valittajan ilmoittaman syntymäajan ja oikeuslääketieteellisen tutkimuksen perusteella arvioidun syntymäajan välinen huomattava ristiriita, valittajan henkilöllisyyttä ei voida kokonaisuutena arvioiden pitää kansalaisuuslain 6 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla luotettavasti selvitettynä.

Tämän vuoksi ja kun muutoin otetaan huomioon edellä ilmenevät hallinto-oikeuden päätöksen perustelut ja perusteluissa mainitut oikeusohjeet sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Kuusiniemi, Riitta Mutikainen, Mika Seppälä, Kari Tornikoski ja Jaakko Autio. Asian esittelijä Liisa Leiniö.

Asia Valitus Suomen talousvyöhykkeen taloudellista hyödyntämistä koskevassa asiassa

Valittaja A

Päätös, jota valitus koskee

Valtioneuvoston yleisistunnon päätös 5.4.2018 nro TEM/1810/08.08.01/2017

Asian aikaisempi käsittely

Valtioneuvosto on yleisistunnossaan tekemällään valituksenalaisella päätöksellä 5.4.2018 antanut siitä ilmenevin ehdoin Nord Stream 2 AG:lle Suomen talousvyöhykkeestä annetun lain 6 §:n mukaisen suostumuksen talousvyöhykkeen hyödyntämiseen kahden noin 374 kilometrin

pituisen ja sisähalkaisijaltaan noin 1,15 metrin mittaisen merenalaisen maakaasuputken rakentamishankkeessa. Valtioneuvoston suostumus on voimassa 50 vuotta, jonka jälkeen se on hakemuksesta uudistettavissa.

Valtioneuvoston päätöksessä on lisäksi hallintolainkäyttölain 31 §:n 2 momenttiin viitaten määrätty, että päätös on täytäntöönpantavissa muutoksenhausta huolimatta, ellei valitusviranomainen toisin määrää.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A on valituksessaan vaatinut, että valtioneuvoston päätös kumotaan ja päätöksen täytäntöönpano keskeytetään. Vaatimusten perusteluina on esitetty muun ohella seuraavaa:

Valtioneuvoston toimivaltaan ei ole kuulunut luovuttaa osaa Suomen valtion alueesta vieraalle valtiolle, vaan asia olisi tullut Suomen perustuslain 4 § huomioon ottaen ratkaista eduskunnassa. Valtioneuvosto on mennyt toimivaltaansa ulommaksi myös luovuttaessaan Suomen suvereenin alueen turvallisuusvalvonnan venäläisille/Nord Stream 2 AG:n venäläiselle emoyhtiölle Gazpromille.

A on ilmoittanut omistavansa 24.5.2017 suorittamansa valtauksen perusteella Suomen talousvyöhykkeellä noin 100 neliökilometrin suuruisen alueen Suomenlahden pohjassa suunniteltujen putkilinjojen kulkureitillä. Mainitun alueen omistusoikeuskysymyksen selvittely on kesken. Valtioneuvosto on myöntänyt suostumuksen talousvyöhykkeen hyödyntämiseen A:n oikeuden sivuuttaen.

Koska valtioneuvoston päätös on lain ja yleisten oikeusperiaatteiden vastainen ja päätös loukkaa A:n oikeutta, hallintolainkäyttölain 31 §:n 2 momentin mukaista edellytystä määrätä päätös täytäntöönpantavaksi lainvoimaa vailla olevana ei ole.

Merkitään, että korkein oikeus on päätöksellään 17.5.2018 Nro 1004 hylännyt A:n valituslupahakemuksen Vantaan käräjäoikeuden maaoikeuden 30.11.2017 antamasta tuomiosta nro 17/21394 koskien A:n lainhuudon hakemista Suomen talousvyöhykkeellä sijaitsevaan alueeseen, asiantunnus MML/296695/71/2017. Maaoikeuden tuomiolla on hylätty A:n valitus maanmittauslaitoksen 26.6.2017 tekemästä päätöksestä, jolla on hylätty A:n hakemus lainhuudon saamiseksi 24.5.2017 päivätyn kiinteistön valtauskirjaksi otsikoidun asiakirjan perusteella noin 100 neliökilometrin suuruiseen alueeseen Suomenlahden pohjassa.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus ei tutki valitusta.

Perustelut

Sovellettavat oikeusohjeet

Suomen talousvyöhykkeestä annetun lain 22 §:n 1 momentin mukaan muutosta valtioneuvoston mainitun lain nojalla tekemään päätökseen haetaan valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään.

Hallintolainkäyttölain 7 §:n mukaan valtioneuvoston yleisistunnon päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että päätös on lainvastainen.

Hallintolainkäyttölain 6 §:n 1 momentin mukaan päätöksestä saa valittaa se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa.

Oikeudellinen arviointi

A on valitusoikeutensa perusteeksi vedonnut siihen, että hän 24.5.2017 suorittamansa valtauksen perusteella omistaa Suomen talousvyöhykkeellä noin 100 neliökilometrin suuruisen alueen Suomenlahden pohjassa suunniteltujen putkilinjojen kulkureitillä. Vantaan käräjäoikeuden maaoikeus on tuomiollaan 30.11.2017 hylännyt A:n valituksen maanmittauslaitoksen 26.6.2017 tekemästä päätöksestä, jolla on hylätty A:n hakemus lainhuudon saamiseksi mainittuun alueeseen. Kiinteistönmuodostamislain 238 §:n 2 momentin mukaan maaoikeuden tuomio tai päätös pannaan täytäntöön niin kuin lainvoimaisen tuomion täytäntöönpanosta säädetään. Korkein oikeus on päätöksellään 17.5.2018 hylännyt A:n valituslupahakemuksen koskien maaoikeuden 30.11.2017 antamaa tuomiota.

A ei omista eikä Suomen talousvyöhykkeestä annetun lain säännökset huomioon ottaen voi omistaakaan aluetta Suomen talousvyöhykkeellä putkilinjan kulkureitillä. Valtioneuvoston valituksenalainen päätös 5.4.2018 ei vaikuta A:n oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun hallintolainkäyttölain 6 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla. Valtioneuvoston päätöstä ei myöskään ole kohdistettu A:han. Edellä lausutun vuoksi A:lla ei ole asiassa valitusoikeutta, minkä vuoksi valitus on jätettävä tutkimatta.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Pekka Vihervuori sekä oikeusneuvokset Kari Tornikoski ja Toomas Kotkas. Asian esittelijä Irene Mäenpää.

Lääkkeiden hintalautakunta oli päättänyt muodostaa viitehintaryhmät lääkevalmisteista, joiden myyntiluvan haltija valittaja oli, ja niiden rinnakkaisvalmisteista, sekä julkaissut päätöksensä valitusosoituksineen verkkosivustollaan.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että lääkkeiden hintalautakunta ei ollut noudattanut 21.6.2017 tekemäänsä viitehintaryhmien muodostamista koskevaa päätöstä tiedoksiantaessaan hallintolain 62 §:n 1 momentissa säädettyä yleistiedoksiantoa koskevaa menettelyä, sillä päätöksestä ei ollut asiassa saadun selvityksen perusteella ilmoitettu virallisessa lehdessä eikä lääkkeiden hintalautakunnan verkkosivustolla olevaan ilmoitukseen ollut sisältynyt tietoa siitä, että tiedoksisaannin katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä ilmoituksen julkaisemisesta virallisessa lehdessä.

Kun valittaja ei ollut myöskään antanut suostumustaan päätöksen sähköiseen tiedoksiantoon sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetun lain 18 §:n 1 momentissa säädetyllä tavoin, valitusaika lääkkeiden hintalautakunnan 21.6.2017 tekemästä viitehintaryhmien muodostamista koskevasta päätöksestä ei ollut edellä kuvatussa tilanteessa valittajan osalta alkanut kulua. Näin ollen valittajan maanantaina 24.7.2017 saapunut valitus oli katsottava tehdyksi määräajassa.

Korkein hallinto-oikeus totesi, ettei lääkkeiden hintalautakunnalla ollut viitehintaryhmän muodostamista koskevan menettelyn summaarisuuden ja massaluontoisuuden vuoksi lähtökohtaisesti velvollisuutta selvittää kunkin viitehintaryhmään sisällytettävän lääkevalmisteen konkreettista kaupanoloa, vaan lautakunnan oli arvioitava viitehintaryhmän muodostamisen edellytyksiä lääkkeiden myyntilupien haltijoilta saamiensa ilmoitusten perusteella. Lääkkeiden hintalautakunnan oli esillä olevassa tapauksessa kuitenkin ollut perusteltua valittajan sille tekemän selvityspyynnön johdosta lisäksi tiedustella rinnakkaisvalmisteiden kaupanoloa rinnakkaisvalmisteiden myyntiluvan haltijan edustajilta.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että lääkkeiden hintalautakunta oli voinut katsoa rinnakkaisvalmisteiden olleen sairausvakuutuslain 6 luvun 19 §:n 3 momentin mukaisesti kaupan hintailmoituksen ajankohtana, kun valmisteet olivat tällöin olleet tukkuliikkeestä saatavilla. Näin ollen lääkkeiden hintalautakunta oli voinut ja sen oli tullutkin muodostaa valituksen kohteena olevat viitehintaryhmät.

Sairausvakuutuslaki 6 luku 18 § 1 momentti, 19 § 2 momentti, 20 § 1 ja 2 momentti, 21 § 1 ja 2 momentti sekä 26 §

Hallintolainkäyttölaki 22 §

Hallintolaki 54 § 1 momentti, 55 § 1 momentti ja 62 §

Laki sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa 18 ja 19 §

Päätökset, joita valitus koskee

1. Lääkkeiden hintalautakunta 21.6.2017 nro 00649/2017

2. Lääkkeiden hintalautakunta 22.6.2017 nro 00651/2017

Asian tausta

Novartis Europharm Limitedille on myönnetty myyntiluvat numero EU/1/98/066/028 lääkevalmisteeseen EXELON 13,3 milligrammaa/24 tuntia, depotlaastari, 30 ja numero EU/1/98/066/030 lääkevalmisteeseen EXELON 13,3 milligrammaa/24 tuntia, depotlaastari, 90.

Ratiopharm GmbH:lle on myönnetty myyntilupa rinnakkaisvalmisteeseen Rivastigmin ratiopharm 13,3 milligrammaa/24 tuntia, depotlaastari 30 ja 90 kappaletta.

Lääkkeiden hintalautakunnan ratkaisut

1. Lääkkeiden hintalautakunta on päätöksellään 21.6.2017 numero 00649/2017 vahvistanut päätöksen liitteessä mainitut viitehintaryhmät, viitehinnat ja viitehintaryhmään sisällytettävät lääkevalmisteet ajalle 1.7.‒30.9.2017.

Päätöksen liitteestä ilmenee, että edellä mainitut Exelon ja Rivastigmin ratiopharm -valmisteet kuuluvat viitehintaryhmään 0016870030 (30 kappaletta) tai 0016870090 (90 kappaletta).

Lääkkeiden hintalautakunnan soveltamat oikeusohjeet

Sairausvakuutuslaki 6 luku 1, 3, 21 ja 26 §

Lääkkeiden hintalautakunnan päätös ratkaisuvallan siirtämisestä lääkkeiden hintalautakunnan johtajalle viitehintajärjestelmää sekä lääkevalmisteen korvattavuutta ja hintaa koskevissa asioissa, annettu 3.12.2015

Päätökseen on liitetty valitusosoitus, jonka mukaan valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

2. Lääkkeiden hintalautakunta on päätöksellään 22.6.2017 numero 00651/2017 sisällyttänyt edellä mainitut Exelon-valmisteet viitehintaryhmään ja vahvistanut niille rajoitetun peruskorvattavuuden ja enimmäistukkuhinnat.

Lääkkeiden hintalautakunta on perustellut päätöstä seuraavasti:

Sairausvakuutuslain 6 luvun 22 §:n mukaan viitehintaryhmään sisällytettävälle valmisteelle on vahvistettava korvattavuus ja enimmäistukkuhinta, jos valmiste ei päätöksentekohetkellä kuulu viitehintaryhmään. Viitehintaryhmään sisällytettävän lääkevalmisteen korvattavuus määritellään sen laajuiseksi kuin se on viitehintaryhmään sisällyttäessä. Viitehintaryhmään sisällytettävän valmisteen enimmäistukkuhinta on sama kuin valmisteelle vahvistettu kohtuullinen tukkuhinta silloin, kun valmiste sisällytetään viitehintaryhmään.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Novartis Europharm Limited/Novartis Finland Oy on korkeimpaan hallinto-oikeuteen 24.7.2017 saapuneessa valituksessaan vaatinut, että lääkkeiden hintalautakunnan 22.6.2017 tekemä päätös numero 00651/2017 kumotaan, tai toissijaisesti, mikäli tämä ei ole mahdollista, että se korjataan, muutetaan tai oikaistaan siinä laajuudessa kuin se on yhtiön esittämin perustein mahdollista.

Vaatimusten tueksi on esitetty muun ohella seuraavaa:

Viitehintaryhmään kuuluvasta edullisimmasta lääkevalmisteesta tulee sairausvakuutuslain 6 luvun 19 §:n mukaan tehdä ilmoitus lääkevalmisteen kauppaan tulemisesta viimeistään 38 päivää ennen viitehintakauden alkamista. Valmisteen on oltava kaupan hintailmoituksen ajankohtana ja valmisteesta on tehtävä sairausvakuutuslain 6 luvun 20 §:n mukainen hintailmoitus.

Sairausvakuutuslain 6 luvun 19 §:ään on sisällytetty kaupanoloa koskeva vaatimus lainmuutoksella, joka tuli voimaan 1.1.2016 alkaen. Lainmuutosta edeltäneessä hallituksen esityksessä on todettu, että viitehinnan määräytymisperusteita oli tarpeen muuttaa siten, että valmisteen olisi oltava kaupan jo sillä hetkeltä, jolloin myyntiluvan haltija tekee 20 §:ssä tarkoitetun hintailmoituksen. Käytännössä valmisteen olisi oltava yleisesti saatavana viimeistään 21 päivää ennen viitehintakauden alkamista (HE 330/2014 vp, s. 29‒30).

Viitehintajärjestelmään on myöhemmin tehty myös rinnakkaistuonti- ja rinnakkaisjakeluvalmisteiden hintailmoituksia koskeva lainmuutos. Tässä yhteydessä hintailmoitusten osalta on todettu, että ne noudattavat vastaavia edellytyksiä kuin muutkin viitehintajärjestelmään kuuluvat valmisteet eli niiden on muun muassa oltava kaupan hintailmoituksen ajankohtana sekä viitehintakaudella (HE 184/2016 vp, s. 43). Viimeisimmän viitehintajärjestelmää koskevan lainmuutoksen yhteydessä ei siis tehty muutoksia hintailmoituksia koskevaan vaatimukseen ja valmisteen kaupanoloa koskevaan vaatimukseen, vaan kyseinen edellytys on tietoisesti pidetty voimassa nykyisessä muodossaan.

Edellä mainitut sairausvakuutuslain edellytykset viitehintaryhmän perustamiselle ovat pakollisia ja niiden kaikkien täyttyminen vaaditaan, jotta rinnakkaisvalmiste (tai mahdollinen muu valmiste) voisi olla muodostamassa viitehintaryhmää. Viitehintaryhmän muodostamisessa käytettävän rinnakkaisvalmisteen tulee muun muassa olla saatavilla paitsi viitehintaryhmän alkaessa myös jo hintailmoitusten jättöhetkellä. Valituksenalaisen päätöksen osalta viitehintaryhmän muodostaneen rinnakkaisvalmisteen olisi tullut olla saatavilla viimeistään 9.6.2017. Valittajan saamien tietojen mukaan viitehintaryhmän muodostanut valmiste on kuitenkin ollut saatavilla vasta 15.6.2017 alkaen eikä sen siten olisi tullut muodostaa viitehintaryhmää 1.7.2017 lukien.

Valittaja on seurannut ennen omien hintailmoitustensa jättämistä myös muiden valmistajien valmisteiden myyntitilannetta. Hintailmoitusten jättöhetkellä muut valmistajat eivät olleet tehneet rivastigmiinilaastareille kauppaantuloilmoitusta eivätkä nämä siten ole olleet saatavilla hintailmoitusten jättöhetkellä. Tähän tietoon luottaen valittaja oletti, ettei Exelon-valmisteelle voi muodostua viitehintaryhmää.

Valittaja havaitsi kesäkuussa, että Exelon-depotlaastarivalmisteet oli merkitty lääkkeiden hintalautakunnan lääkevaihto- ja viitehintalistoille 1.7.2017 alkaen. Tämän johdosta valittaja oli yhteydessä lääkkeiden hintalautakuntaan ja pyysi hintalautakuntaa ottamaan huomioon, ettei viitehintaryhmän perusteena käytetty rinnakkaisvalmiste ollut saatavilla hintailmoitusten määräajan päättyessä. Valittaja pyysi hintalautakuntaa huolehtimaan, ettei rivastigmiinilaastareille muodostuisi viitehintaryhmää 1.7.2017 alkaen.

Lääkkeiden hintalautakunnan edustaja lähetti valittajalle vastaanottokuittauksen edellä mainittuun viestiin, mutta valittaja ei saanut hintalautakunnasta muuta vastausta. Valittaja lähetti viestin uudelleen tiedoksi hintalautakunnalle laajennetulla jakelulla 21.6.2017. Myöhemmin samana päivänä lääkkeiden hintalautakunta oli julkaissut internetsivuillaan viitehintapäätöksiä, joiden mukaan hintalautakunta oli päättänyt viitehintaryhmän perustamisesta rivastigmiinilaastareille vahvuudelle 13,3 milligrammaa/24 tuntia. Valittaja lähetti hintalautakunnalle uuden viestin 21.6.2017 ja ilmoitti, ettei viitehintaryhmää voi muodostua, koska perusteena käytetty rinnakkaisvalmiste ei ollut ollut saatavilla hintailmoitusten jättämisen määräajan päättyessä. Valittaja pyysi vielä tässäkin yhteydessä hintalautakuntaa korjaamaan asian ja julkaisemaan uuden listan rivastigmiinilaastareiden viitehintaryhmästä.

Valitukseen on liitetty kopiot valittajan lääkkeiden hintalautakunnalle lähettämistä sähköpostiviesteistä sekä Tamro Oyj:n asiakaspalvelun 27.6.2017 lähettämä viesti, jossa on vahvistettu, että Rivastigmin Ratiopharm 13,3 mg on ollut toimitettavissa vasta kesäkuun puolivälissä. Lisäksi valitukseen on liitetty kaksi eri sähköpostiviestiketjua, joissa Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus (Fimea) on vahvistanut, että Rivastigmin Ratiopharm -rivastigmiinilaastareille on tehty kauppaantuloilmoitukset 15.6.2017 alkaen. Valitukseen on myös liitetty otteet Suomen Apteekkariliiton ylläpitämästä Lääkevalmisteiden tiedostosta (Taksa). Taksajärjestelmä päivitetään kaksi kertaa kuukaudessa. Ensimmäisessä järjestelmästä otetussa otteessa 1.6.2017 Rivastigmin Ratiopharm -depotlaastaria ei mainita tarjolla olevana lääkevalmisteena. Toisessa tilannetta 15.6.2017 kuvaavassa otteessa Rivastigmin Ratiopharm -depotlaastarit ovat päivittyneet Taksa-järjestelmään, koska ne on tuotu markkinoille 15.6.2017 alkaen.

Valitukseen liitetyt asiakirjat ja viestit osoittavat, että valituksen kohteena oleva päätös on tehty virheellisesti, koska viitehintajärjestelmän perusteena käytetty rinnakkaisvalmiste on tuotu markkinoille vasta kuusi vuorokautta hintailmoituksille asetetun määräajan päättymisen jälkeen.

Lääkkeiden hintalautakunnan olisi edellä kuvatussa tilanteessa tullut tarkastaa viitehintaryhmän perusteena käytetyn rinnakkaisvalmisteen saatavilla oleminen hintailmoitusten jättöhetkellä viimeistään sen jälkeen, kun valittaja on yksilöidysti ilmoittanut viitehintaryhmän perustamiseen liittyvän edellytyksen puuttumisesta.

Korkeimman hallinto-oikeuden kannanoton saaminen tilanteeseen on tärkeää, jotta lääkealan toimijoille ja hintalautakunnalle selkiytyy, miten sairausvakuutuslain viitehintaryhmän määräytymisperusteita tulee käytännössä tulkita ja kenen vastuulle määräytymisperusteiden täyttymisen tarkastaminen kuuluu. Korkeinta hallinto-oikeutta pyydetään myös arvioimaan, onko edellä kuvatussa tilanteessa hintalautakunnan tietoon saatettu riittävän yksityiskohtaisesti viitehintaryhmän määräytymisperusteiden puutteellisuus ja mihin toimenpiteisiin hintalautakunnan olisi tämän johdosta tullut ryhtyä.

Lääkkeiden hintalautakunta on valituksen johdosta antamassaan lausunnossa katsonut, että valitus kohdistuu väärään päätökseen. Mikäli korkein hallinto-oikeus katsoo valituksen kohdistuvan myös 21.6.2017 annettuun päätökseen, lääkkeiden hintalautakunta on todennut toimineensa sairausvakuutuslaissa ja sen perusteluissa edellytetyllä tavalla arvioidessaan Rivastigmin ratiopharm 13,3 milligrammaa/24 tuntia depotlaastarivalmisteen kaupanoloa hintailmoituksen ajankohtana ja viitekaudella.

Lausunnossa on esitetty lisäksi muun ohella seuraavaa:

Lääkkeiden hintalautakunta on tehnyt 21.6.2017 päätöksen numero 00649/2017 viitehintaryhmistä, viitehinnoista ja viitehintaryhmiin sisällytettävistä lääkevalmisteista viitehintakaudelle 1.7.‒30.9.2017. Päätöksessä on arvioitu viitehintaryhmien muodostumisen edellytykset. Tästä päätöksestä ei ole valitettu ja se on lääkkeiden hintalautakunnan näkemyksen mukaan lainvoimainen.

Valitus koskee lääkkeiden hintalautakunnan valmistekohtaista päätöstä 22.6.2017 numero 00651/2017, jolla Exelon 13,3 milligrammaa/24 tuntia depotlaastarivalmisteen pakkaukset on sisällytetty viitehintaryhmiin ja niille vahvistettu korvattavuus ja enimmäistukkuhinta 1.7.2017 alkaen. Päätöksessä ei ole ratkaistu viitehintaryhmän muodostumisen edellytyksiä, mitä valituksessa käsitellään. Valituksessa ei ole esitetty perusteluita, miksi Exelon-valmistetta ei olisi tullut sisällyttää sairausvakuutuslain 6 luvun 22 §:n nojalla viitehintaryhmiin, jotka on muodostettu 21.6.2017 annetulla päätöksellä.

Sairausvakuutuslain 6 luvun 20 §:n 3 momentissa on ollut kaupanoloa koskeva vaatimus viitehintajärjestelmän 1.4.2009 tapahtuneesta käyttöön otosta lähtien. Valituksessa mainitulla sairausvakuutuslain muutoksella vain aikaistettiin kaupanolovaatimusta siten, että valmisteen tuli olla kaupan jo hintailmoituksen jättöaikana, kun aikaisemmin valmisteen tuli olla kaupan vasta viitehintakauden alkaessa. Se, että kaupanolosta vastaa myyntiluvan haltija, ei ole muuttunut.

Heinäkuussa 2017 alkaneen viitehintakauden alussa lääkkeiden viitehintajärjestelmään kuului 3 185 lääkepakkausta. Ottaen huomioon viitehintajärjestelmässä käsiteltävien lääkepakkausten suuri määrä on lainsäädännössä lähdetty siitä, että menettely perustuu myyntiluvan haltijoiden ilmoituksiin.

Lääkkeiden hintalautakunnan 21.6.2017 tekemä päätös on perustunut myyntiluvan haltijoiden hintalautakunnalle sairausvakuutuslaissa säädetyssä määräajassa toimittamiin hintailmoituksiin sekä Fimealta saatuihin tietoihin määräajassa tehdyistä kauppaantuloilmoituksista. Hintalautakunnalle tehtävässä pakkauskohtaisessa hintailmoituksessa myyntiluvan haltija ilmoittaa tukkuhinnan, joka lääkepakkauksella on voimassa viitehintakauden alkaessa. Lisäksi hintailmoituksessa myyntiluvan haltijan on vahvistettava, onko lääkepakkaus yleisesti saatavilla hintailmoituksen ajankohtana ja tulevan viitehintakauden ajan. Fimealta saadun tiedon mukaan kauppaantuloilmoitus on tehty sairausvakuutuslaissa säädetyssä määräajassa, mutta välitetystä tiedosta ei ilmene kauppaan tuonnin ajankohtaa. Kauppaan tuonnin ajankohdasta tai sen välittämisestä hintalautakunnalle ei ole säädetty sairausvakuutuslaissa. Lääkepakkauksen saatavuus hintailmoituksen ajankohtana ja tulevan viitehintakauden aikana perustuu näin ollen myyntiluvan haltijan hintailmoituksessa esittämään tietoon.

Viitehintakaudelle 1.7.‒30.9.2017 tehtyjen hintailmoitusten määräpäivä oli perjantai 9.6.2017. Mainittuun määräpäivään mennessä myyntiluvan haltijoiden tuli ilmoittaa lääkkeiden hintalautakunnalle viitehintajärjestelmään sisällytettävien valmisteiden 1.7.2017 voimaan tuleva tukkuhinta sekä ilmoittaa, oliko valmistetta yleisesti saatavana tulevan viitehintakauden ajan ja hintailmoituksen ajankohtana. Myyntiluvan haltijan tuli ilmoittaa nämä tiedot pakkauskohtaisesti. Kaksi myyntiluvan haltijaa, toisena niistä ratiopharm GmbH, teki hintailmoitukset rivastigmiiniä sisältävistä depotlaastarivalmisteista määräaikaan mennessä. Laastareita oli kolme eri vahvuutta: 4,6, 9,5 ja 13,3 milligrammmaa/24 tuntia.

Maanantaina 12.6.2017 Novartis Europharm Limited otti yhteyttä sähköpostilla lääkkeiden hintalautakuntaan ja pyysi ottamaan huomioon toisen myyntiluvan haltijan lääkevalmisteen (Rivastigmin ratiopharm, rinnakkaisvalmiste) saatavuuden viitehintajärjestelmää koskevissa päätöksissä. Lisäksi yhtiö oli yhteydessä hintalautakuntaan myöhemmin, kuten valituksesta käy ilmi. Myös ratiopharm GmbH:in edustaja otti yhteyttä hintalautakuntaan 12.6.2017 ja ilmoitti, että Rivastigmin ratiopharm -depotlaastareiden erävapautusdokumentaatio oli hintailmoitusten jättöhetken jälkeen todettu osin puutteelliseksi ja näin ollen hintailmoituksessa ollut saatavuustieto tiettyjen pakkausten kohdalla oli virheellinen. Virheellinen saatavuusilmoitus koski yhtiön mukaan valmisteen kahta pienintä vahvuutta, mutta ei suurinta vahvuutta. Puhelinkeskustelun aikana ratiopharm GmbH:lle ilmoitettiin, että mikäli lääkepakkausta ei ole ollut tukkuliikkeestä apteekkien tilattavissa hintailmoituksen tekemisen ajankohtana 9.6.2017, pakkausta ei voi ilmoittaa saatavilla olevaksi hintailmoituksessa ja yrityksen tulee korjata tieto välittömästi.

Käydyn puhelinkeskustelun jälkeen ratiopharm GmbH toimitti selvityksen virheellisesti annetuista saatavuustiedoista. Selvitys sisälsi korjatut tiedot Rivastigmin ratiopharm -depotlaastareiden kahden pienimmän vahvuuden osalta. Hintalautakunnalla ei ollut syytä kyseenalaistaa myyntiluvan haltijan ilmoituksia kolmannen vahvuuden osalta. Koska ratiopharm GmbH oli määräaikaan mennessä ilmoittanut Rivastigmin ratiopharm 13,3 mg/24 h depotlaastarivalmisteen 30 ja 90 laastaria sisältäville pakkauksille 1.7.2017 voimaan tulevat tukkuhinnat ja vahvistanut pakkausten saatavuuden hintailmoituksen ajankohtana ja viitehintakauden ajan, viitehintaryhmän muodostumisen edellytykset 1.7.2017 alkavalle viitehintakaudelle täyttyivät.

Viitehintaryhmän muodostumisen edellytysten täytyttyä lääkkeiden hintalautakunta on 22.6.2017 tekemällään päätöksellä sisällyttänyt Exelon 13,3 milligrammaa/24 tuntia depotlaastarivalmisteen 30 ja 90 laastaria sisältävät pakkaukset viitehintaryhmiin ja vahvistanut niille korvattavuuden ja enimmäistukkuhinnan 1.7.2017 alkaen, koska ne eivät päätöksentekohetkellä kuuluneet vielä viitehintaryhmiin.

Ennen päätöksentekoa lääkkeiden hintalautakunta on ottanut huomioon saamansa yhteydenotot ja selvitykset niin valittajan kuin kilpailevan yrityksenkin taholta.

Valittaja on lääkkeiden hintalautakunnan lausunnon johdosta antamassaan vastaselityksessä todennut saaneensa tiedoksi valituksen kohteeksi ilmoitetun päätöksen ja tehnyt valituksen siihen liitetyn muutoksenhakuohjeen mukaisesti. Molemmat lääkkeiden hintalautakunnan tekemät päätökset liittyvät samaan asiakokonaisuuteen. On selvää, että molempia rasittavat samat muodolliset esteet viitehintaryhmän muodostamisessa.

Valittaja on valitukseensa ja sen liitteisiin viitaten katsonut, että asiassa on edelleen syytä arvioida, onko lääkkeiden hintalautakunta täyttänyt selvittämisvelvollisuutensa riittävällä tavalla saatuaan yksilöidyn ilmoituksen viitehintaryhmän muodostamisen puutteista. Sairausvakuutuslain ja sen esitöiden valossa on arvioitava, onko päätös voitu perustaa yksinomaan rinnakkaisvalmisteen edustajan antamaan ilmoitukseen, vaikka asia olisi ollut mahdollista selvittää myös toiselta viranomaiselta, jolle kauppaantuloilmoitukset tulee tehdä.

Ratiopharm GmbH/Ratiopharm Oy on antanut Novartis Finland Oy:n valituksen, lääkkeiden hintalautakunnan lausunnon ja Novartis Finland Oy:n vastaselityksen johdosta selityksen, jossa on esitetty muun ohella seuraavaa:

Ratiopharm Oy on asianmukaisesti tehnyt sairasvakuutuslain 6 luvun 20 §:n 5 momentin mukaiset hintailmoitukset ja ilmoittanut viitehintakauden alussa (1.7.2017) voimaan tulevat tukkuhinnat Rivastigmin ratiopharm -valmisteen vahvuuksille 4,6, 9,5 ja 13,3 milligrammaa/24 tuntia. Viitehintailmoitukset on tehty kaikkien vahvuuksien osalta 30 ja 90 depotlaastarin pakkauskokovaihtoehdoille. Viitehintailmoitukset tehtiin sähköisesti Kansaneläkelaitoksen (Kela) asiointipalvelussa määräaikaan perjantaihin 9.6.2017 mennessä sillä olettamuksella, että ne muodostavat viitehintaryhmät 1.7.2017 alkavalla viitehintakaudella.

Valmisteen kaikki vahvuudet ja pakkauskoot saapuivat tukkuliike Tamroon 30.5.2017. Toimituksen mukana tullut erävapautusdokumentaatio oli tarkastettu myyntiluvan haltijan sisäisessä laatujärjestelmässä 9.6.2017 mennessä. Vaatimus valmisteen yleisesti saatavilla olemisesta viitehintailmoitusten jättöpäivänä oli tiedossa myös myyntiluvan haltijan laatujärjestelmässä. Tarkastuksen yhteydessä erävapautusdokumentaatio todettiin valmisteen vahvuuksien 4,6 ja 9,5 milligrammaa/24 tuntia osalta puutteelliseksi, mistä johtuen näiden kahden vahvuuden pakkauksia ei voitu vapauttaa myyntiin viitehintailmoitusten jättöpäivänä. Valmisteen vahvimman vahvuuden 13,3 milligrammaa/24 tuntia erävapautusdokumentaation todettiin olevan kunnossa. Perjantaina 9.6.2017 myyntiin on siten vapautettu ainoastaan Rivastigmin ratiopharm -valmisteen 13,3 milligrammaa/24 tuntia 30 ja 90 depotlaastarin pakkaukset.

Tämän seurauksena ratiopharm Oy on heti seuraavana mahdollisena arkipäivänä, maanantaina 12.6.2017, ilmoittanut lääkkeiden hintalautakunnalle ensin puhelimitse ja sitten sähköpostitse, ettei Rivastigmin ratiopharm depotlaastarin kahden vahvuuden, 4,6 ja 9,5 milligrammaa/24 tuntia, yleisesti saatavilla oloa koskeva ehto täyty, ja sen vuoksi pyytänyt hintalautakuntaa ottamaan huomioon "ei saatavilla" -statusmuutoksen näiden vahvuuksien molempien pakkauskokojen viitehintailmoituksiin.

Lääkkeiden hintalautakunnan 5.2.2016 myyntiluvan haltijoille lähettämässä tiedotteessa, joka koski muutoksia viitehinnan määräytymisperusteissa 1.4.2016 alkavasta viitehintakaudesta lähtien, on ohjeistettu viitehinnan määrittävän edullisimman lääkevalmisteen yleisestä saatavuudesta hintailmoituksen ajankohtana. Valmisteen voidaan sen mukaan katsoa olevan yleisesti saatavilla, kun se on tilattavissa tukkuliikkeestä.

Ratiopharm Oy:n näkemyksen mukaan Rivastigmin ratiopharm 13,3 milligrammaa/24 tuntia depotlaastarit ovat olleet tämän määritelmän mukaan viitehintailmoitusten jättöpäivänä yleisesti saatavilla.

Kauppaantuloilmoitukset on tehty Fimealle viitehintajärjestelmän aikataulujen mukaisesti 18.5.2017. Valmiste on ilmoitettu 15.6.2017 voimaan tulevalle lääketaksalle. Taksalla olo ei määrittele vaatimusta yleisestä saatavuudesta viitehintailmoituksen ajankohtana. Asiassa on pyritty ottamaan parhaalla mahdollisella tavalla huomioon vuoden 2016 alussa voimaan tulleen sairausvakuutuslain muutos ja sen vaikutus viitehinnan määräytymisperusteisiin.

Valittaja on ratiopharm GmbH:n antaman selityksen johdosta antamassaan vastaselityksessä todennut, että selityksessä on kuvattu ratiopharm GmbH:n toimenpiteitä suhteessa hintalautakuntaan ja tukkuliikkeeseen. Selityksessä ei sen sijaan ole esitetty selvitystä kauppaantuloilmoituksesta Fimealle, joka on lääkelain 27 §:n mukaan tehtävä kahdeksan arkipäivää ennen myynnin alkamista.

Rivastigmin ratiopharm rivastigmiinilaastareita koskevat kauppaantuloilmoitukset on, kuten valituksesta ilmenee, tehty 15.6.2017 alkaen. Asia on tarkastettu Fimeasta viimeisen kerran sähköpostiviestillä 9.6.2017 ja varmistettu, että ilmoituksiin ei ole tehty muutoksia. Lisäksi Tamro Oyj:n asiakaspalvelusta on vahvistettu, että Rivastigmin ratiopharm depotlaastarin vahvin vahvuus on ollut toimitettavissa vasta kesäkuun puolivälissä.

Rivastigmin ratiopharm depotlaastarien saatavilla oloa tulee arvioida ratiopharmin Fimealle antaman kauppaantuloilmoituksen perusteella sekä Tamro Oyj:n ilmoittaman tosiasiallisen toimitettavuuden perusteella. Selityksessä kuvatuilla tiedoilla ei ole vaikutusta valituksen ja valituksen kohteena olevan päätöksen arviointiin.

Valittajan asiassa antamat vastaselitykset on toimitettu lääkkeiden hintalautakunnalle tiedoksi.

Lääkkeiden hintalautakunta on korkeimman hallinto-oikeuden kehotettua hintalautakuntaa esittämään selvitystä 21.6.2017 antamansa päätöksen tiedoksiannosta ja erityisesti siitä, onko päätöksen julkaisemisesta hintalautakunnan verkkosivustolla ilmoitettu valittajalle ja onko hintalautakunta mahdollisesti saanut valittajalta sähköisen tiedoksiannon edellytyksenä olevan suostumuksen, esittänyt selvityksenään muun ohella seuraavaa:

Jo hallituksen esityksessä HE 100/2008 vp on viitehintajärjestelmän osalta otettu lähtökohdaksi sähköinen menettely.

Lääkkeiden hintalautakunta vahvistaa lääkevalmisteiden viitehintaryhmät, viitehintaryhmille asetettavat viitehinnat ja viitehintaryhmiin sisällytettävät valmisteet. Tämä niin sanottu yleinen viitehintaryhmiä koskeva päätös perustuu lääkeyritysten vuosineljänneksittäin tekemiin hintailmoituksiin.

Hintailmoitus toimitetaan Kansaneläkelaitokselle (Kela), joka välittää hintailmoitukset lääkkeiden hintalautakunnalle ja lääkkeiden hintatietoja ylläpitäville toimijoille.

Ottaen huomioon viitehintajärjestelmässä käsiteltävien lääkepakkausten suuri määrä (yli 3 000 kappaletta) ja asianosaisten yritysten suuri määrä (yli 30 kappaletta) on viitehintajärjestelmän toimeenpanossa lähdetty siitä, että päätös annetaan tiedoksi yleistiedoksiantona. Menettely toistetaan neljä kertaa vuodessa tiukassa aikataulussa ja asianosaiset yritykset vaihtelevat sen mukaan miten lääkeyritykset itse tekevät hintailmoituksia.

Päätöksen antamisesta sähköisessä muodossa ja muutoksen hakemisesta kerrotaan lääkkeiden hintalautakunnan verkkosivuilla. Viitehintajärjestelmän käyttöönoton yhteydessä lääkeyrityksille järjestettiin myös koulutusta. Viitehintajärjestelmän perustamisesta lähtien viitehintajärjestelmää koskevista asioista on tiedotettu tiedottein ja lääkkeiden hintalautakunnan verkkosivuilla.

Valittaja on pannut viitehintajärjestelmän kullakin viitehintakaudella tehtävät hintailmoituksensa vireille sähköisesti vuodesta 2009, ja hyväksynyt menettelyn jo tuolloin. Valittajalta tai muilta asianosaisilta ei ole erikseen pyydetty suostumusta päätöksen sähköiseen tiedoksiantoon. Viitehintajärjestelmän käyttöönotosta lähtien päätökset on annettu neljä kertaa vuodessa tiedoksi lääkkeiden hintalautakunnan verkkosivuilla.

Valittaja on jo ennen päätöksen tiedoksi antamista seurannut hyvin aktiivisesti kyseisen viitehintaryhmän muodostumista. Muun muassa valituskirjelmästä ja sen liitteinä olevista sähköposteista käy selvästi ilmi, että valittaja on tullut tietoiseksi valitusosoituksen sisältävästä päätöksestä heti päätöksen antamispäivänä 21.6.2017 vierailtuaan tuolloin lääkkeiden hintalautakunnan verkkosivuilla.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on tutkinut valituksen sekä lääkkeiden hintalautakunnan 21.6.2017 tekemään päätökseen numero 00649/2017 että sen 22.6.2017 tekemään päätökseen numero 00651/2017 kohdistuvana. Valitus hylätään.

Perustelut

1. Valituksen tutkiminen

1.1 Kysymyksenasettelu

Valittaja on valituksessaan yksilöinyt valituksensa koskevan lääkkeiden hintalautakunnan 22.6.2017 tekemää päätöstä numero 00651/2017, jolla lääkevalmisteet EXELON 13,3 milligrammaa/24 tuntia, depotlaastari, 30 kappaletta on sisällytetty viitehintaryhmään 0016870030 ja 90 kappaletta viitehintaryhmään 0016870090.

Valituksen on valittajan valituksessaan esittämien perusteiden nojalla kuitenkin katsottava kohdistuvan oikeastaan ja varsinaisesti lääkkeiden hintalautakunnan 21.6.2017 tekemään päätökseen numero 00649/2017, jolla mainitut viitehintaryhmät on muodostettu viitehintakaudeksi 1.7.‒30.9.2017. Lääkkeiden hintalautakunta on korkeimmalle hallinto-oikeudelle antamassaan lausunnossaan katsonut, että valittaja ei ole valittanut tästä päätöksestä ja että tämä päätös on lainvoimainen. Valittaja on korkeimmalle hallinto-oikeudelle antamassaan vastaselityksessä katsonut lääkkeiden hintalautakunnan päätösten 21.6.2017 ja 22.6.2017 koskevan samaa kokonaisuutta ja hintalautakunnan virheiden koskettavan molempia päätöksiä.

Asiassa on siten ensin tutkittava, onko valitus saapunut korkeimpaan hallinto-oikeuteen valituksen tekemiselle varatussa määräajassa.

1.2 Sovellettavat oikeusohjeet

Lääkkeiden hintalautakunnan päätökseen tyytymätön saa sairausvakuutuslain 6 luvun 26 §:n mukaan hakea siihen muutosta korkeimmalta hallinto-oikeudelta siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään. Valitus on hallintolainkäyttölain 22 §:n mukaan tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Valitusaikaa laskettaessa tiedoksisaantipäivää ei oteta lukuun.

Viranomaisen on hallintolain 54 §:n 1 momentin mukaan annettava tekemänsä päätös viipymättä tiedoksi asianosaiselle ja muulle tiedossa olevalle, jolla on oikeus hakea siihen oikaisua tai muutosta valittamalla.

Tiedoksianto toimitetaan hallintolain 55 §:n 1 momentin mukaan tavallisena tai todisteellisena tiedoksiantona taikka, jos sitä ei voida edellä tarkoitetuin tavoin toimittaa, yleistiedoksiantona. Yleistiedoksiantoa voidaan pykälän 2 momentin mukaan käyttää myös silloin, kun asiakirja on annettava tiedoksi yli kolmellekymmenelle tiedossa olevalle henkilölle tai kun henkilöiden lukumäärää ei tiedetä.

Hallintolain 62 §:n 1 momentin mukaan yleistiedoksiannossa asiakirja pidetään määrätyn ajan vastaanottajan nähtävillä viranomaisessa. Asiakirjan nähtäville asettamisesta on pykälän 2 momentin mukaan ilmoitettava virallisessa lehdessä ja sen lisäksi viranomaisen ilmoitustaululla tai sellaisessa sanomalehdessä, josta vastaanottajan voidaan otaksua parhaiten saavan tiedon. Ilmoituksesta on käytävä ilmi, mitä asia koskee sekä maininta siitä, missä ja mihin ajankohtaan saakka asiakirja pidetään nähtävillä. Ilmoituksessa on pykälän 3 momentin mukaan todettava, että tiedoksisaannin katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä ilmoituksen julkaisemisesta virallisessa lehdessä.

Sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetun lain 18 §:n 1 momentin mukaan asiakirja, joka lain mukaan toimitetaan postitse saantitodistusta vastaan tai muuten todisteellisesti, voidaan asianosaisen suostumuksella antaa tiedoksi myös sähköisenä viestinä, ei kuitenkaan telekopiona tai vastaavalla tavalla. Viranomaisen on tällöin ilmoitettava, että asiakirja on asianosaisen tai tämän edustajan noudettavissa viranomaisen osoittamalta palvelimelta, tietokannasta tai muusta tiedostosta.

Pykälän 2 momentin mukaan asianosaisen tai tämän edustajan on tunnistauduttava asiakirjaa noutaessaan. Tunnistautumisessa on tällöin käytettävä tunnistautumistekniikkaa, joka on tietoturvallinen ja todisteellinen.

Pykälän 3 momentin mukaan asiakirja katsotaan annetun tiedoksi, kun asiakirja on noudettu viranomaisen 1 momentin mukaisesti osoittamalta yhteydeltä. Jos asiakirjaa ei ole noudettu seitsemän päivän kuluessa viranomaisen ilmoituksesta, tiedoksiannossa noudatetaan, mitä siitä muualla laissa säädetään.

1.3 Oikeudellinen arviointi

Viitehintaryhmien muodostamista koskevaa päätöstä ei ole lääkkeiden hintalautakunnalta saadun tiedon mukaan annettu tiedoksi muulla tavalla kuin julkaisemalla se sähköisessä muodossa hintalautakunnan verkkosivustolla. Päätökseen on liitetty valitusosoitus sekä muodostettuja viitehintaryhmiä koskeva luettelo. Lääkkeiden hintalautakunta on pitänyt mainittua menettelyä korkeimmalle hallinto-oikeudelle antamansa selvityksen mukaan yleistiedoksiantona. Valittajan suostumusta päätöksen sähköiseen tiedoksiantamiseen lääkkeiden hintalautakunnalla ei ole antamansa selvityksen mukaan ollut.

Valituksesta ilmenee, että valittaja on saanut tiedon lääkkeiden hintalautakunnan viitehintaryhmiä koskevasta luettelosta jo päätöksentekopäivänä 21.6.2017 vieraillessaan tuolloin lääkkeiden hintalautakunnan verkkosivuostolla.

Korkein hallinto-oikeus katsoo, että lääkkeiden hintalautakunta ei ole noudattanut 21.6.2017 tekemäänsä viitehintaryhmien muodostamista koskevaa päätöstä tiedoksiantaessaan hallintolain 62 §:n 1 momentissa säädettyä yleistiedoksiantoa koskevaa menettelyä, sillä päätöksestä ei ole asiassa saadun selvityksen perusteella ilmoitettu virallisessa lehdessä eikä lääkkeiden hintalautakunnan verkkosivustolla olevaan ilmoitukseen ole sisältynyt tietoa siitä, että tiedoksisaannin katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä ilmoituksen julkaisemisesta virallisessa lehdessä.

Valittaja ei ole myöskään antanut suostumustaan päätöksen sähköiseen tiedoksiantoon sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetun lain 18 §:n 1 momentissa säädetyllä tavalla.

Korkein hallinto-oikeus katsoo, ettei valitusaika lääkkeiden hintalautakunnan 21.6.2017 tekemästä viitehintaryhmien muodostamista koskevasta päätöksestä ollut edellä kuvatussa tilanteessa valittajan osalta alkanut kulua. Näin ollen valittajan maanantaina 24.7.2017 saapunut valitus on katsottava tehdyksi määräajassa. Valitus on siten tutkittava myös tätä päätöstä koskevana.

2. Viitehintaryhmien muodostamisen edellytykset

2.1 Sovellettavat oikeusohjeet, esityöt ja ohjeet

Hallintolain 31 §:n 1 momentin mukaan viranomaisen on huolehdittava asian riittävästä ja asianmukaisesta selvittämisestä hankkimalla asian ratkaisemiseksi tarpeelliset tiedot ja selvitykset.

Sairausvakuutuslain 6 luvun 18 §:n 1 momentin mukaan lääkevalmisteiden viitehintaryhmä muodostetaan korvattavista, keskenään vaihtokelpoisista, myyntiluvallisista lääkevalmisteista edellyttäen, että muodostettavaan viitehintaryhmään sisältyy vähintään yksi kaupan oleva korvattava rinnakkaisvalmiste, rinnakkaistuontivalmiste tai rinnakkaisjakeluvalmiste.

Viitehinta lasketaan sairausvakuutuslain 6 luvun 19 §:n 2 momentin mukaan edullisimman viitehintaryhmään sisällytettävän lääkevalmisteen arvonlisäverollisesta vähittäishinnasta. Mainitussa momentissa tarkoitettuna edullisimpana lääkevalmisteena pidetään pykälän 3 momentin mukaan lääkevalmistetta, josta on tehty lääkelain 27 §:ssä tarkoitettu ilmoitus lääkevalmisteen kauppaan tulemisesta viimeistään 38 päivää ennen viitehintakauden alkamista, joka on kaupan hintailmoituksen ajankohtana ja josta on tehty tämän luvun 20 §:n mukainen hintailmoitus.

Myyntiluvan haltijan on sairausvakuutuslain 6 luvun 20 §:n 1 momentin mukaan ilmoitettava hintailmoitusmenettelyyn kuuluvan lääkevalmisteen tukkuhinta lääkkeiden hintalautakunnalle (hintailmoitus). Hintailmoitus on pykälän 2 momentin mukaan tehtävä, kun lääkkeiden hintalautakunta on julkaissut hintailmoitusmenettelyn piiriin kuuluvien lääkevalmisteiden luettelon. Hintailmoitus on tehtävä viimeistään 21 päivää ennen viitehintakauden alkua.

Sairausvakuutuslain 6 luvun 21 §:n 1 momentin mukaan lääkkeiden hintalautakunta vahvistaa lääkevalmisteiden viitehintaryhmät, viitehintaryhmille asetettavat viitehinnat ja viitehintaryhmiin sisällytettävät valmisteet vuosineljänneksittäin. Kukin vuosineljännes muodostaa viitehintakauden. Päätös on pykälän 2 momentin mukaan tehtävä viimeistään seitsemän päivää ennen viitehintakauden alkua. Päätös tulee voimaan vuosineljänneksen alusta ja se on voimassa vuosineljänneksen loppuun. Päätettäessä lääkevalmisteen sisällyttämisestä viitehintaryhmään kullekin valmisteelle vahvistetaan viitehintakauden alkaessa voimassa oleva tukkuhinta ja arvonlisäverollinen vähittäishinta.

Viitehintajärjestelmästä säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä eduskunnalle laeiksi muun muassa sairausvakuutuslain muuttamisesta (HE 100/2008 vp) esitetään sairausvakuutuslain 6 luvun 18 §:ää koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa muun muassa, että viitehintaryhmä tulee laissa määriteltyjen edellytysten täyttyessä perustaa. Rinnakkaisvalmisteen kaupanoloa koskevan edellytyksen katsottaisiin täyttyvän, jos lääkevalmisteen myyntiluvan haltija ilmoituksellaan vahvistaisi valmisteen olevan apteekissa saatavilla seuraavan vuosineljänneksen alkaessa. Viitehintajärjestelmän toimivuuden kannalta lääkeyrityksillä tulisi olla lääkevalmistetta varastossa vähintään viitehintakauden kulutusta vastaava määrä, jotta sen kannattaisi hintailmoituksessaan vahvistaa valmisteen olevan kaupan. Lääkkeiden hintalautakunnalla ei olisi mahdollisuutta yksityiskohtaisemmin selvittää lääkevalmisteen saatavuutta. Tältä osin menettelyssä jouduttaisiin turvautumaan lääkeyritysten omaan ilmoitukseen. Laissa säädetty edellytys katsottaisiin täyttyvän myyntiluvan haltijan vakuutuksella valmisteen saatavuudesta.

Hintailmoituksen tekemisvelvollisuutta koskevan sairausvakuutuslain 6 luvun 20 §:ää koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa todetaan muun ohella, että myyntiluvan haltijan on hintailmoituksessa vahvistettava, että valmiste on yleisesti saatavilla viitehintakauden alkaessa. Tavoitteena on, että myyntiluvan haltijalla olisi varastossa lääkevalmistetta viitehintakauden kulutusta vastaava määrä.

Sairausvakuutuslain 6 luvun 21 §:ää koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa todetaan muun ohella, että lääkkeiden hintalautakunta arvioi myyntiluvan haltijoiden tekemien hintailmoitusten perusteella viitehintaryhmän perustamisen edellytykset, vahvistaa viitehinnan ja päättää viitehintaryhmiin sisällytettävistä valmisteista. Viitehintaryhmälle 18 §:ssä asetettujen edellytysten täyttyessä hintalautakunta perustaa viitehintaryhmät. Tämän jälkeen perustettaville viitehintaryhmille tulee määritellä viitehinta sekä määritellä viitehintaryhmiin sisällytettävät valmisteet.

Hallituksen esityksessä muun muassa sairausvakuutuslain muuttamisesta (HE 330/2014 vp), joka johti lain 6 luvun 19 §:n muuttamiseen siten, että edullisimman viitehintaryhmään sisällytettävän lääkevalmisteen tulee olla kaupan viitehintakauden alkamisen sijasta hintailmoituksen ajankohtana, on mainitun pykälän yksityiskohtaisissa perusteluissa todettu muun ohella, että muutoksella pyritään parantamaan viitehintajärjestelmän toimivuutta. Lääkevalmisteen kaupanolo viitehintakauden alkaessa perustuu aina myyntiluvan haltijan arvioon ja eräissä tapauksissa tämä on johtanut tilanteisiin, että valmiste ei ole ollutkaan saatavana viitehintakauden alkaessa myyntiluvan haltijan ilmoituksesta huolimatta. Tämän vuoksi on tarpeen muuttaa viitehinnan määrittävän valmisteen määräytymisperusteita siten, että valmisteen olisi oltava kaupan jo sillä hetkellä, jolloin myyntiluvan haltija tekee 20 §:ssä tarkoitetun hintailmoituksen. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että valmisteen olisi oltava yleisesti saatavana viimeistään 21 päivää ennen viitehintakauden alkamista.

Lääkkeiden hintalautakunta on mainittuun sairausvakuutuslain muutokseen liittyvässä tiedotteessaan 2.2.2016 ilmoittanut, että valmisteen voidaan katsoa olevan yleisesti saatavilla, kun se on tilattavissa tukkuliikkeestä. Myyntiluvan haltija voi ilmoittaa valmisteensa olevan kaupan vain siinä tapauksessa, että valmiste on hintailmoituksen tekohetkellä ja edelleen viitehintakauden alkaessa yleisesti saatavilla.

2.3 Tosiseikat ja oikeudellinen arviointi

Rivastagmin ratiopharm -valmisteet ovat sellaisia Exelon-valmisteiden rinnakkaisvalmisteita, että niistä on voitu muodostaa lääkkeiden hintalautakunnan 21.6.2017 tekemän päätöksen mukaiset viitehintaryhmät, jos niistä on sairausvakuutuslain 6 luvun 19 §:n 3 momentin mukaisesti ensinnä tehty lääkelain 27 §:ssä tarkoitettu ilmoitus lääkevalmisteen kauppaan tulemisesta viimeistään 38 päivää ennen viitehintakauden alkamista. Näin ollen esillä olevassa asiassa ilmoitus kauppaan tulemisesta on tullut tehdä heinäkuussa 2017 alkanutta viitehintakautta edeltäen viimeistään 24.5.2017. Toiseksi näiden valmisteiden on saman momentin mukaisesti tullut olla kaupan hintailmoituksen ajankohtana. Kolmanneksi näistä valmisteista on tullut tehdä sairausvakuutuslain 6 luvun 20 §:n mukainen hintailmoitus. Hintailmoitus on sairausvakuutuslain 6 luvun 20 §:n 2 momentin mukaisesti tehtävä 21 päivää ennen viitehintakauden alkamista eli esillä olevassa asiassa hintailmoitus on tullut tehdä viimeistään 9.6.2017.

Asiassa on riidatonta, että Rivastagmin ratiopharm -valmisteita koskeva kauppaantuloilmoitus on tehty Fimealle 18.5.2017 eli yli 38 päivää ennen viitehintakauden alkamista 1.7.2017 ja että hintailmoitus on tehty lääkkeiden hintalautakunnalle 9.6.2017 mennessä eli 21 päivää ennen viitahintakauden alkamista.

Asian ratkaisemisen kannalta on siten keskeistä, onko lääkkeiden hintalautakunta voinut katsoa, että kysymyksessä olevat rinnakkaisvalmisteet ovat hintailmoituksen tekemisen ajankohtana eli 9.6.2017 olleet sairausvakuutuslain 6 luvun 19 §:n 3 momentin mukaisesti kaupan.

Fimealle tehdyn kauppaantuloilmoituksen sisältö on valittajan Fimealta saaman tiedon mukaan ollut, että valmisteet ovat olleet kaupan vasta 15.6.2017 lukien.

Rinnakkaisvalmisteen myyntiluvan haltija on korkeimmalle hallinto-oikeudelle antamassaan selityksessä ilmoittanut, että valmisteet ovat saapuneet tukkuliike Tamroon 30.5.2017 ja että toimituksen mukana tullut erävapautusdokumentaatio on tarkastettu myyntiluvan haltijan sisäisessä laatujärjestelmässä 9.6.2017 mennessä. Valittaja ei ole näitä tietoja kiistänyt, mutta on katsonut, että valmisteiden on tästä huolimatta katsottava olleen kaupan kauppaantuloilmoituksen mukaisesti vasta 15.6.2017 lukien.

Sairausvakuutuslain viitehintajärjestelmää koskevien säännösten edellä selostetuista esitöistä ilmenee, että valmisteen kaupanoloa hintailmoituksen tekohetkellä koskevan edellytyksen tarkoituksena on varmistaa, että valmistetta on viitehintakauden alkaessa varmasti saatavilla. Asiassa saadun selvityksen mukaan lääkkeiden hintalautakunta on 2.2.2016 julkaisemassaan tiedotteessa ilmoittanut, että viitehintaryhmän määrittämän edullisimman valmisteen voidaan katsoa olevan yleisesti saatavilla, kun se on tilattavissa tukkuliikkeestä.

Korkein hallinto-oikeus katsoo, että lääkkeiden hintalautakunta on esillä olevassa asiassa voinut katsoa rinnakkaisvalmisteiden olleen sairausvakuutuslain 6 luvun 19 §:n 3 momentin mukaisesti kaupan hintailmoituksen ajankohtana eli 9.6.2017, kun valmisteet ovat tällöin olleet tukkuliikkeestä tilattavissa. Näin ollen lääkkeiden hintalautakunta on voinut ja sen on tullutkin muodostaa valituksen kohteena olevat viitehintaryhmät 21.6.2017 tehdyllä päätöksellä.

Valituksen johdosta on vielä arvioitava, onko lääkkeiden hintalautakunta toiminut asiassa hallintolain 31 §:n 1 momentin mukaisen viranomaisen selvittämisvelvollisuuden mukaisesti.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että viitehintaryhmän muodostamista sekä viitehintojen ja viitehintaryhmään sisällytettävien lääkevalmisteiden vahvistamista koskevan menettelyn summaarisuuden ja massaluontoisuuden vuoksi lääkkeiden hintalautakunnalla ei ole lähtökohtaisesti velvollisuutta selvittää kunkin viitehintaryhmään sisällytettävän lääkevalmisteen konkreettista kaupanoloa, vaan lautakunta voi arvioida viitehintaryhmän muodostamisen edellytyksiä lääkkeiden myyntilupien haltijoilta saamiensa ilmoitusten perusteella.

Esillä olevassa asiassa Novartis Finland Oy on tehnyt lääkkeiden hintalautakunnalle selvityspyynnön, jonka johdosta lääkkeiden hintalautakunta on tiedustellut kysymyksessä olevien rinnakkaisvalmisteiden kaupanoloa ratiopharm GmbH:n edustajilta. Lääkkeiden hintalautakunnan on näissä olosuhteissa ollut perusteltua menettelyn lähtökohtaisesta summaarisuudesta ja massaluontoisuudesta huolimatta Novartis Finland Oy:n tekemän selvityspyynnön johdosta tiedustella rinnakkaisvalmisteen kaupanoloa rinnakkaisvalmisteen myyntiluvan haltijalta. Lääkkeiden hintalautakunta ei siten ole laiminlyönyt asiassa hallintolain 31 §:n 1 momentista johtuvaa selvittämisvelvollisuuttaan.

3. Exelon-valmisteiden sisällyttäminen viitehintaryhmiin

Viitehintaryhmään sisällytettävälle valmisteelle on sairausvakuutuslain 6 luvun 22 §:n mukaan vahvistettava korvattavuus ja enimmäistukkuhinta, jos valmiste ei päätöksentekohetkellä kuulu viitehintaryhmään. Viitehintaryhmään sisällytettävän lääkevalmisteen korvattavuus määritellään pykälän 2 momentin mukaan sen laajuiseksi kuin se on viitehintaryhmään sisällytettäessä. Viitehintaryhmään sisällytettävän valmisteen enimmäistukkuhinta on pykälän 3 momentin mukaan sama kuin valmisteelle vahvistettu kohtuullinen tukkuhinta silloin, kun valmiste sisällytetään viitehintaryhmään.

Kun kysymyksessä olevista Exelon ja Rivastigmin ratiopharm -valmisteista on edellä todetulla tavalla tullut muodostaa viitehintaryhmät viitehintakaudelle 1.7.‒30.9.2017, lääkkeiden hintalautakunnan on tullut sisällyttää Exelon-valmisteet niihin sekä vahvistaa valmisteiden korvattavuus ja enimmäistukkuhinnat. Valittaja ei ole esittänytkään, että hintalautakunnan 22.6.2017 tekemä päätös ei olisi sairausvakuutuslain 6 luvun 22 §:n mukainen.

4. Johtopäätös ja lopputulos

Edellä lausutuilla perusteluilla ja kun muutoin otetaan huomioon edellä ilmenevät lääkkeiden hintalautakunnan päätösten perustelut ja niissä mainitut oikeusohjeet sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, lääkkeiden hintalautakunnan valituksenalaiset päätökset eivät ole hallintolainkäyttölain 7 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla lainvastaisia.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Niilo Jääskinen, Alice Guimaraes-Purokoski, Outi Suviranta, Pekka Aalto ja Maarit Lindroos. Asian käsittelijä Kristina Björkvall.

Markkinaoikeus oli asiassa, joka koski verkkokalvon hoitamiseksi laserilla tarkoitetun järjestelmän hyödyllisyysmallirekisteröintiä, tutkinut rekisteröinnin haltijan markkinaoikeudessa esittämät uudet suojavaatimukset, mutta hylännyt tämän suullisen käsittelyn toimittamista koskevan vaatimuksen sekä valituksen Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksestä, jolla rekisteröinti oli julistettu kokonaisuudessaan mitättömäksi.

Korkein hallinto-oikeus katsoi kuten markkinaoikeus, että hyödyllisyysmallioikeudesta annetusta laista, Patentti- ja rekisterihallituksesta annetusta laista tai hallintolainkäyttölaista ei aiheutunut estettä uusien muutettujen suojavaatimusten esittämiselle valituksen yhteydessä.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että hyödyllisyysmallioikeutta koskeva asia on lähtökohtaisesti luonteeltaan siten pääosin tekninen, että suullisen käsittelyn toimittaminen on ilmeisen tarpeetonta. Asiassa oli kuitenkin olennaista sen arvioiminen, aiheutuivatko hyödyllisyysmallin ja estejulkaisujen mukaisten järjestelmien väliset erot niiden teknisistä piirteistä vai niillä toteutettavista hoitomenetelmistä, jotka eivät sellaisenaan voineet olla hyödyllisyysmallioikeuden kohteena. Korkein hallinto-oikeus katsoi hyödyllisyysmallioikeuteen liittyvät omaisuudensuojapiirteet huomioon ottaen, että asiaa ei ollut voitu pitää luonteeltaan siten pääosin teknisenä, että suullisen käsittelyn toimittamista markkinaoikeudessa olisi voitu pitää asiassa ilmeisen tarpeettomana.

Korkein hallinto-oikeus totesi edelleen, että uutuudenesteen muodostaa hyödyllisyysmallille samoin kuin patenteille sellainen julkaisu, josta suojavaatimuksessa esitetyn keksinnön kaikki tekniset piirteet ilmenevät yhtenä kokonaisuutena. Ne tekniset piirteet, joiden osalta valituksen kohteena oleva keksintö erosi estejulkaisussa kuvatusta järjestelmästä, eivät sillä perusteella, että ne liittyivät keksinnön mukaisella järjestelmällä toteuttavaan hoitoon, olleet luonteeltaan sillä tavoin hoitomenetelmää kuvaavia, ettei niitä olisi tullut ottaa keksinnön uutuutta arvioitaessa huomioon.

Korkein hallinto-oikeus kumosi Patentti- ja rekisterihallituksen ja markkinaoikeuden päätökset ja palautti asian Patentti- ja rekisterihallitukselle uudelleen käsiteltäväksi.

Laki hyödyllisyysmallioikeudesta 1 § 1 momentti, 2 § 1 momentti, 6 § 2 momentti, 11 §, 19 § 1 momentti ja 21 § 1 momentti

Laki oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa 4 luku 14 § 1 momentti ja 16 §

Hallintolainkäyttölaki 27 § 2 momentti, 37 § 1 momentti ja 38 § 1 momentti

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomiot 10.12.2009 Koottummel v. Itävalta ja 15.1.2016 Mitkova v. FYROM

Kts. KHO 19.9.1997 taltionumero 2294 (lrs) ja KHO 2017:96, vrt. KHO 2013:80

Päätös, josta valitetaan

Markkinaoikeus 7.6.2016 nro 336/16

Asian aikaisempi käsittely

The Board of Trustees of the Leland Stanford Junior University, jäljempänä myös LSJU)on 20.2.2012 hakenut keksinnön "Järjestelmä potilaan silmän verkkokalvon hoitamiseksi laserilla" rekisteröintiä hyödyllisyysmalliksi. Hakemus on tehty muuntamalla patenttihakemuksesta EP 04812972.0, jolle oli pyydetty etuoikeus 24.12.2003 tehdystä patenttihakemuksesta US 10/745954 P.

Patentti- ja rekisterihallitus on päätöksellään 19.4.2012 rekisteröinyt hyödyllisyysmallin numerolla FI 9630.

Patentti- ja rekisterihallitus on päätöksellään 31.7.2014 Valon Lasers Oy:n vaatimuksesta julistanut hyödyllisyysmallin kokonaisuudessaan mitättömäksi. Päätöksen mukaan hyödyllisyysmallin suojavaatimuksen 1 mukainen järjestelmä potilaan silmän verkkokalvon hoitamiseksi laserilla ei ole uusi eikä se eroa selvästi aiemmin tunnetusta tekniikasta.

Päätöksestä ilmenee, että se perustuu mitätöintivaatimuksen tekijän esittämiin julkaisuihin US 2003179344 A (J1) ja JP 2001149403 (J2), koska muita mitätöintivaatimuksen tekijän esittämiä julkaisuja ei ole pidetty merkityksellisinä päätöksenteon kannalta.

Päätöksen kohteena ovat olleet rekisteröidyn hyödyllisyysmallin FI 9630 mukaiset suojavaatimukset 1‒20. Hakijan toimittamia vaihtoehtoisia suojavaatimusehdotuksia ei ole hyväksytty, koska niille ei ole löytynyt tukea perusasiakirjoista.

Päätöksen perusteluissa on todettu, että julkaisuista J1 ja J2 tunnetaan suojavaatimuksen 1 kaikki piirteet. Suojavaatimus ei siten ole uusi, eikä se eroa selvästi aiemmin tunnetusta tekniikasta.

Kumpikin julkaisu J1 ja J2 liittyy hieman erilaisen ongelman ratkaisuun kuin keksintö. Julkaisu J1 liittyy laitteistoon silmän tutkimiseen, johon laitteistoon kuuluu välineet silmän hoitamiseksi laserilla. Julkaisun J2 ratkaisu tavoittelee mahdollisimman tasaista hoitotulosta laserilla.

Kummankin julkaisun ratkaisussa hoitotuloksen optimoinnissa käytetään apuna kohdistuslaseria, jolla luodaan näkyvä kohdistuskuvio verkkokalvolle. Julkaisussa J1 kohdistuskuvio on mattomainen koostuen kuitenkin täsmällisistä, ennakkoon määritetyistä täplistä, joihin hoitosäde kohdistetaan. Julkaisussa J2 kohdistuskuvio voi olla nauhamainen, spiraali tai jokin muu muoto. Kohdistuskuvion muodolla tai toteutustavalla ei ole merkitystä uutuuden arvioinnin suhteen, koska suojavaatimuksessa 1 mainitaan vain yleinen termi "kohdistuskuvio", ei sitä, millä perusteilla kohdistuskuvio luodaan.

Näyttäisi siltä, että keksintö kohdistuu erityisesti hoitotuloksen kannalta optimaalisen kohdistuskuvion luomiseen, vaikka se ei käy ilmi vaatimuksista.

Olennaista on nimenomaan se, että kaikki suojavaatimuksen 1 mukaiset piirteet löytyvät kummastakin julkaisusta J1 ja J2, vaikka julkaisuissa esitetyt ratkaisut ovatkin käytännössä hieman erilaisia.

Markkinaoikeuden ratkaisu

Markkinaoikeus on valituksenalaisella päätöksellään, siltä osin kuin nyt on kysymys, hyläten Valon Lasers Oy:n esittämän tutkimatta jättämistä koskevan vaatimuksen tutkinut The Board of Trustees of the Leland Stanford Junior Universityn Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksestä tekemän valituksen sekä hylännyt valituksessa esitetyn suullisen käsittelyn toimittamista koskevan pyynnön ja valituksen.

Markkinaoikeus on perustellut päätöstään tältä osin seuraavasti:

Asian tutkiminen

LSJU on asiaa markkinaoikeudessa käsiteltäessä vaatinut, että valituksenalainen Patentti- ja rekisterihallituksen päätös 31.7.2014 kumotaan ja hyödyllisyysmallin numero 9630 rekisteröinti pidetään voimassa valittajan 8.12.2014 markkinaoikeudelle toimittamien muutettujen suojavaatimusten mukaisessa muodossa. Valittaja on viimeksi mainitut suojavaatimukset markkinaoikeudelle toimittaessaan ilmoittanut nimenomaisesti, että kyseinen suojavaatimusasetelma korvaa valittajan toimesta aikaisemmin esitetyt suojavaatimusasetelmat.

Valon Lasers Oy on esittänyt, että hyödyllisyysmallilain 20 §:n 1 momentin mukaan LSJU:n olisi tullut antaa lausumansa ja mahdolliset muutetut suojavaatimukset jo Patentti- ja rekisterihallitukselle mitättömäksi julistamista koskevan asian käsittelyn yhteydessä Patentti- ja rekisterihallituksen asettamaan määräaikaan mennessä. Tämän vuoksi nyt tarkasteltavina olevat LSJU:n vasta 8.12.2014 markkinaoikeudelle valituskäsittelyn yhteydessä antamat muutetut suojavaatimukset tulee jättää myöhään esitettyinä tutkimatta.

Edellä esitetyn valossa asiassa on siten kysymys siitä, voidaanko LSJU:n vaatimus hyödyllisyysmallin numero 9630 rekisteröinnin pitämisestä voimassa valittajan 8.12.2014 markkinaoikeudelle toimittamien muutettujen suojavaatimusten mukaisessa muodossa tutkia.

Oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetun lain 4 luvun 16 §:n 1 momentin, oikeastaan 16 §:n, mukaan siltä osin kuin mainitussa laissa taikka lain 1 luvun 4 §:n 1 momentin 1 tai 5–14 kohdassa mainituissa laeissa ei toisin säädetä, valitusasian käsittelyyn markkinaoikeudessa sovelletaan, mitä hallintolainkäyttölaissa säädetään.

Hyödyllisyysmallilaissa tai Patentti- ja rekisterihallituksesta annetussa laissa ei ole uusien perusteiden esittämistä koskevaa rajoitusta valitettaessa Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksestä hyödyllisyysmallin rekisteröinnin mitättömäksi julistamista koskevassa asiassa eli valitusasiassa markkinaoikeuteen.

Hallintolainkäyttölaissa ei ole säännöstä siitä, saako valituksessa esittää uusia perusteita suhteessa hallintomenettelyssä esitettyihin. Hallintolainkäyttölain valituksen muuttamista koskevan 27 §:n 2 momentin mukaan valittaja saa valitusajan päättymisen jälkeen esittää uusia perusteita vaatimuksensa tueksi, jollei asia sen johdosta muutu toiseksi.

Markkinaoikeus toteaa, että LSJU on 20.2.2012 hakenut hyödyllisyysmallioikeutta keksinnölle nimeltä "Järjestelmä potilaan silmän verkkokalvon hoitamiseksi laserilla". Patentti- ja rekisterihallituksen julistettua Valon Lasers Oy:n hakemuksesta hyödyllisyysmallin rekisteröinnin mitättömäksi kokonaan valituksenalaisella päätöksellään 31.7.2014, LSJU on edellä selostetulla tavalla markkinaoikeudessa vaatinut, että Patentti- ja rekisterihallituksen päätös kumotaan ja että hyödyllisyysmallin rekisteröinti pidetään voimassa LSJU:n markkinaoikeudelle 8.12.2014 toimittamien muutettujen suojavaatimusten mukaisessa muodossa.

LSJU:n on siten katsottava vaatineen markkinaoikeudessa lähtökohtaisesti edelleen Patentti- ja rekisterihallitukselta alun perin hakemansa hyödyllisyysmallioikeuden rekisteröintiä. Asian käsittelyyn sovellettavista säännöksistä ei ole katsottava johtuvan estettä sille, että valittaja esittää valituskäsittelyn yhteydessä markkinaoikeudessa kysymyksessä olevassa hyödyllisyysmallihakemuksessa tarkoitetun keksinnön osalta uudet muutetut suojavaatimukset. Näin ollen LSJU:n valituksen tutkimiselle ei ole Valon Lasers Oy:n esittämin tavoin estettä.

Edellä esitetty huomioon ottaen markkinaoikeus katsoo, että Valon Lasers Oy:n vaatimus valituksen tutkimatta jättämisestä on hylättävä.

Pyyntö suullisen käsittelyn toimittamisesta

Valittaja on pyytänyt, että asiassa toimitetaan suullinen käsittely markkinaoikeudessa siinä tapauksessa, että asiaa ei voida ratkaista valittajan esittämien vaatimusten mukaisesti.

Oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetun lain 4 luvun 14 §:n 1 momentin mukaan suullisen käsittelyn toimittamiseen valitusasiassa sovelletaan, mitä hallintolainkäyttölain 37 ja 38 §:ssä säädetään.

Hallintolainkäyttölain 37 §:n 1 momentin mukaan asian selvittämiseksi toimitetaan tarvittaessa suullinen käsittely. Mainitun lain 38 §:n 1 momentin mukaan asiassa on toimitettava suullinen käsittely, jos yksityinen asianosainen pyytää sitä. Asianosaisen pyytämä suullinen käsittely voidaan jättää toimittamatta, jos vaatimus jätetään tutkimatta tai hylätään heti tai jos suullinen käsittely on asian laadun vuoksi tai muusta syystä ilmeisen tarpeeton.

Valittaja on pyytänyt suullisen käsittelyn toimittamista ainoastaan sen varalta, että asiaa ei voida ratkaista sen esittämien vaatimusten mukaisesti, esittämättä muutoin varsinaisia perusteita sille, minkä vuoksi suullisen käsittelyn toimittaminen olisi asiassa tarpeen.

Edellä esitettyyn nähden ja kun otetaan huomioon hallintolainkäyttölain 37 §:n 1 momentti ja 38 §:n 1 momentti, markkinaoikeus katsoo, ettei asiassa ole asian selvittämiseksi tarpeen toimittaa suullista käsittelyä. Valittajan pyyntö suullisen käsittelyn toimittamisesta on siten hylättävä.

Pääasiaratkaisun perustelut

1 Sovellettavat oikeusohjeet

Hyödyllisyysmallilain 1 §:n 1 momentin mukaan se, joka on tehnyt keksinnön, tai se, jolle keksijän oikeus on siirtynyt, voi hakemuksesta saada hyödyllisyysmallioikeuden keksintöön ja siten yksinoikeuden sen ammattimaiseen hyväksikäyttöön sen mukaan kuin mainitussa laissa säädetään. Pykälän 4 momentin 3 kohdan mukaan hyödyllisyysmallioikeutta ei voi saada menetelmiin.

Hyödyllisyysmallilain 2 §:n 1 momentin mukaan keksinnön tulee olla uusi siihen verrattuna, mikä on tullut tunnetuksi ennen hyödyllisyysmallioikeutta koskevan hakemuksen tekemispäivää ja lisäksi selvästi erota siitä.

Hyödyllisyysmallilain säätämiseen johtaneiden lainvalmistelutöiden (HE 232/1990 vp) mukaan hyödyllisyysmallin keksinnöllisyysvaatimus on alhaisempi kuin patentilta vaadittava keksinnöllisyys. Selvällä erolla tarkoitetaan, että keksintö ei saa olla aivan ilmeisesti johdettavissa aikaisemmin tunnetusta eikä ratkaisu saa olla itsestään selvä keskitason ammattimiehelle.

Hyödyllisyysmallilain 6 §:n 2 momentin mukaan hyödyllisyysmallioikeutta koskevan hakemuksen (hyödyllisyysmallihakemus) tulee sisältää keksinnön selitys ja tarvittavat kuvat sekä täsmällisesti ilmaistuna se, mitä halutaan suojata (suojavaatimus). Selityksen tulee olla niin selvä, että ammattimies voi sen perusteella käyttää keksintöä.

Hyödyllisyysmallilain 11 §:n mukaan hyödyllisyysmallihakemusta ei saa muuttaa siten, että hyödyllisyysmallioikeus tulisi koskemaan jotakin, mikä ei käynyt selville alkuperäisestä hakemuksesta.

Hyödyllisyysmallilain 19 §:n 1 momentin mukaan hyödyllisyysmallin rekisteröinti tulee julistaa kokonaan tai osittain mitättömäksi sitä koskevan vaatimuksen johdosta muun ohella, jos rekisteröinti tarkoittaa keksintöä, joka ei täytä mainitun lain 1 §:n 2–4 momentissa ja 2 §:ssä säädettyjä vaatimuksia; tai jos rekisteröinti tarkoittaa keksintöä, jota ei ole esitetty niin selvästi, että ammattimies voi sen perusteella käyttää keksintöä; taikka jos hyödyllisyysmallioikeus koskee sellaista, mikä ei käynyt selville alkuperäisestä hakemuksesta.

Hyödyllisyysmallilain 21 §:n 1 momentin mukaan rekisteriviranomaisen on julistettava hyödyllisyysmallin rekisteröinti mitättömäksi, jos siihen on mainitun lain 19 §:n 1 momentissa säädetty peruste. Jos hyödyllisyysmallioikeuden haltija on toimittanut uuden suojavaatimuksen, se on mitätöinnin kohteena.

2 Kysymyksessä olevan hyödyllisyysmallin mukainen keksintö

Edellä selostetulla tavalla valittaja on markkinaoikeudessa vaatinut kysymyksessä olevan hyödyllisyysmallin pitämistä voimassa valittajan 8.12.2014 markkinaoikeudelle toimittamien muutettujen suojavaatimusten mukaisessa muodossa, joiden valittaja on ilmoittanut korvaavan valittajan toimesta aikaisemmin esitetyt suojavaatimusasetelmat.

Edellä mainittu, markkinaoikeudessa tarkasteltavana oleva valittajan 8.12.2014 markkinaoikeudelle toimittama suojavaatimusasetelma muodostuu itsenäisestä suojavaatimuksesta 1 sekä epäitsenäisistä suojavaatimuksista 2–18.

Valittajan 8.12.2014 markkinaoikeudelle toimittaman suojavaatimusasetelman itsenäinen suojavaatimus 1 kuuluu seuraavasti:

"1. Järjestelmä potilaan silmän verkkokalvon hoitamiseksi laserilla, johon järjestelmään kuuluu:

kohdistuslähde (411), joka on järjestetty tuottamaan kohdistussäde näkyvän kohdistuskuvion muodostamiseksi, joka kohdistuskuvio on järjestetty sisältämään useita erillisiä mainitulle verkkokalvolle projisoitavia täpliä; ja laserlähde (513), joka on järjestetty tuottamaan, vasteena käyttäjän toimenpiteeseen, lasersäde laserenergia-annosten antamiseksi vähintään kahteen hoidettavaan pisteeseen mainitulla verkkokalvolla mainittujen täplien kohdalla, tunnettu siitä, että hoidettavat pisteet ovat erillään toisistaan, ja että järjestelmään kuuluu skanneri lasersäteen liikuttamiseksi yhdestä hoidettavasta pisteestä toiseen hoidettavaan pisteeseen ja kohdistussäteen liikuttamiseksi yhdestä täplästä toiseen täplään ja kaikkien mainittujen laserenergia-annosten antamiseksi hoidettaviin pisteisiin, jotka vastaavat kohdistuskuvion erillisiä täpliä, oleellisesti peräkkäin alle 1 sekunnissa."

(---)

6 Uutuus ja keksinnöllisyys

6.1 Tunnettu tekniikka

Asiaa markkinaoikeudessa käsiteltäessä on tunnetun tekniikan osalta viitattu ensinnäkin seuraaviin valituksenalaisessa Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksessä mainittuihin viitejulkaisuihin:

J1: US-patenttihakemus 2003/0179344 A1

J2: JP-patenttijulkaisu 2001-149403 A2

Edellä mainitun lisäksi Valon Lasers Oy on asiaa markkinaoikeudessa käsiteltäessä viitannut seuraaviin jo Patentti- ja rekisterihallitukselle mitättömäksi julistamista koskevan asian käsittelyn yhteydessä esittämiinsä viitejulkaisuihin:

US-patenttihakemus 2002/0099362 A1

WO-patenttihakemus 01/37769 A1

EP-patenttihakemus 1210915 A2.

6.2 Itsenäisen suojavaatimuksen 1 mukaisen keksinnön uutuus ja keksinnöllisyys

Valon Lasers Oy on asiaa markkinaoikeudessa käsiteltäessä muun ohella esittänyt, että kysymyksessä olevaa 8.12.2014 markkinaoikeudelle toimitetun suojavaatimusasetelman itsenäisen suojavaatimuksen 1 mukaista keksintöä ei ole pidettävä uutena edellä mainituista viitejulkaisuista J1 ja J2 tunnettuun tekniikkaan nähden.

Edellä mainitussa viitejulkaisussa J1 kuvataan laitteisto, johon kuuluu silmän verkkokalvon kuvantamiseen ja tutkimiseen tarkoitettu, skannaavin laserein (38, 40) toteutettu oftalmoskooppi, verkkokalvoa hoitavat laserlaitteet (52, 54) sekä edellä mainittuja laitteita ja niiden optiikkaa yhdistävä opto-mekaaninen järjestely. Mainitun viitejulkaisun J1 mu kaan (kappaleet 0026 ja 0111) kulloinkin käsiteltävä verkkokalvon alue muodostuu esimerkiksi 10 x 10 hoitopistettä käsittävästä verkosta. Viitejulkaisun J1 mukaan toinen hoitolaser (54) voi toimia myös kohdistuslaserina. Viitejulkaisussa J1 kuvataan lisäksi menetelmiä, joilla hoitolasereiden säteiden sijainti verkkokalvolla on kuvattavissa.

Markkinaoikeus toteaa, että edellä mainitusta viitejulkaisusta J1 ei kuitenkaan ilmene, että kohdistuslaser tuottaisi verkkokalvolle useista erillisistä täplistä muodostuvan näkyvän kohdistuskuvion. Valon Lasers Oy on viitannut erityisesti viitejulkaisun J1 kuvioon 9 a ja kappaleeseen 0026. Näissä esitetään kuitenkin ainoastaan se, että hoidettava alue muodostuu vierekkäisistä hoitopisteistä. Mainitusta viitejulkaisusta J1 ei ilmene, että esimerkiksi kuviossa 9 a esitetty hoitopistekuvio projisoitaisiin verkkokalvolle. Viitejulkaisusta J1 pikemminkin ilmenee (kappaleet 0118, 0128 ja 0130–0136 sekä kuvio 6), että kohdistuslaser tuottaa verkkokalvolle yhden näkyvän kohdistuspisteen, jota voidaan liikuttaa akusto-optisen demodulaattorin avulla.

Edellä esitetty huomioon ottaen markkinaoikeus katsoo, että edellä mainitusta viitejulkaisusta J1 ei ilmene kaikkia kysymyksessä olevan itsenäisen suojavaatimuksen 1 piirteitä. Itsenäisen suojavaatimuksen 1 mukaista keksintöä on siten pidettävä uutena mainittuun viitejulkaisuun J1 verrattuna.

Edellä mainitussa viitejulkaisussa J2 esitetään järjestelmä, johon kuuluu kohdistuslähde näkyvän, erillisistä täplistä koostuvan kohdistuskuvion muodostamiseksi verkkokalvolle sekä laserlähde laserenergia-annosten antamiseksi vähintään kahteen verkkokalvolla olevaan hoidettavaan pisteeseen, jotka sijaitsevat mainittujen täplien kohdalla. Lisäksi viitejulkaisun J2 mukaiseen järjestelmään kuuluu skanneri kohdistussäteen ja hoitosäteen liikuttamiseksi hoidettavasta pisteestä toiseen kaikkien laserenergia-annosten antamiseksi hoidettaviin pisteisiin peräkkäin alle 1 sekunnissa.

Markkinaoikeus toteaa, että edellä mainitun viitejulkaisun J2 mukaan kohdistuslaserilla muodostettu kohdistuskuvio ei sisällä kaikkia hoidettavia pisteitä, vaan ainoastaan hoidettavan alueen ääriviivan muodostavat pisteet (kuvio 5a). Hoidettavat pisteet peittävät koko sen alueen, joka määräytyy mainittujen kohdistustäplien rajaamana (kuvio 5b). Kysymyksessä olevan itsenäisen suojavaatimuksen 1 mukainen järjestelmä eroaa edellä mainitun viitejulkaisun J2 mukaisesta järjestelmästä myös siinä, että hoidettavat pisteet ovat erillään toisistaan.

Markkinaoikeus edelleen toteaa, että edellä mainitut erot kysymyksessä olevan itsenäisen suojavaatimuksen 1 mukaisen järjestelmän ja edellä mainitun viitejulkaisun J2 mukaisen järjestelmän välillä liittyvät ensisijaisesti hoitomenetelmään, jossa hoidettavat kohteet halutaan määrittää yksittäisinä pisteinä. Sinänsä itse hoitotoimenpide toteutetaan myös viitejulkaisun J2 mukaisella järjestelmällä automaattisesti pulssitetun lasersäteen avulla piste pisteeltä siten, että hoitojakso on kestoltaan alle 1 sekuntia. Kysymyksessä olevaan itsenäiseen suojavaatimukseen 1 sisältyvien, erillisten hoitopisteiden avulla suoritettavaan hoitomenetelmään liittyvien toiminnallisten piirteiden ei siten ole katsottava tuovan mainitun itsenäisen suojavaatimuksen 1 mukaiseen järjestelmään sellaisia teknisiä piirteitä, jotka erottaisivat sen edellä mainitun viitejulkaisun J2 perusteella tunnetusta. Viitejulkaisun J2 mukaisen järjestelmän on näin ollen katsottava soveltuvan myös kysymyksessä olevaan itsenäiseen suojavaatimukseen 1 sisältyvien toimintojen ja erillisin hoitopistein toteutettavan hoidon suorittamiseen.

Edellä esitetty huomioon ottaen markkinaoikeus katsoo, että kysymyksessä olevan itsenäisen suojavaatimuksen 1 mukainen järjestelmä ei ole uusi siihen nähden, mikä on tullut tunnetuksi edellä mainitusta viitejulkaisusta J2. Näin ollen itsenäisen suojavaatimuksen 1 mukainen järjestelmä ei myöskään eroa hyödyllisyysmallilaissa tarkoitetulla tavalla selvästi siitä, mikä on tullut tunnetuksi sanotusta viitejulkaisusta J2.

7 Johtopäätös

Kuten edellä on todettu, kysymyksessä oleva hyödyllisyysmalli koostuu itsenäisestä suojavaatimuksesta 1 sekä epäitsenäisistä suojavaatimuksista 2–18. Edellä todetulla tavalla itsenäisen suojavaatimuksen 1 mukainen keksintö ei ole uusi siihen verrattuna, mikä on tullut tunnetuksi edellä mainitun viitejulkaisun J2 perusteella, eikä siten myöskään eroa selvästi sanotusta viitejulkaisusta J2. Näin ollen itsenäisen suojavaatimuksen 1 mukainen keksintö ei ole rekisteröitävissä hyödyllisyysmallina. Asiassa ei siten ole tarpeen lausua edellä mainittujen epäitsenäisten suojavaatimusten hyväksyttävyydestä hyödyllisyysmallina. Valitus on näin ollen hylättävä.

Asian ovat ratkaisseet markkinaoikeuden jäsenet Jussi Karttunen, Petri Rinkinen, Erkki Tiala ja Timo Joutsenoja.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

The Board of Trustees of the Leland Stanford Junior University on hakenut lupaa valittaa markkinaoikeuden päätöksestä oikeuskäytännön yhtenäisyyden perusteella ja valituksessaan vaatinut, että korkein hallinto-oikeus kumoaa Patentti- ja rekisterihallituksen ja markkinaoikeuden päätökset ja palauttaa asian Patentti- ja rekisterihallitukselle hyödyllisyysmallirekisteröinnin FI 9630 saattamiseksi voimaan tai markkinaoikeudelle hyödyllisyysmallin keksinnön uutuuden tutkimiseksi suhteessa julkaisuun J2.

Valittaja on perustellut vaatimuksiaan muun ohella seuraavasti:

Markkinaoikeus on päätöksessään ensin todennut, että viitejulkaisun J2 mukainen kohdistuskuvio koostuu erillisistä täplistä ja että laserenergia-annoksia annetaan vähintään kahteen hoidettavaan pisteeseen, jotka sijaitsevat mainittujen (erillisten) täplien kohdalla. Seuraavaksi markkinaoikeus kuitenkin toteaa, että viitejulkaisun J2 kohdistuskuvio (i) ei sisällä kaikkia hoidettavia pisteitä, vaan ainoastaan hoidettavan alueen ääriviivan, (ii) hoidettavat pisteet peittävät ääriviivan sisälle jäävän alueen, ja (iii) keksintö eroaa viitejulkaisusta J2 myös siinä, että hoidettavat pisteet ovat erillään toisistaan.

Nämä toteamukset ovat keskenään osittain ristiriitaisia. Lisäksi niistä ilmenee, että keksintö eroaa usean piirteen osalta viitejulkaisun J2 mukaisesta ratkaisusta, jolloin keksintö täyttää ainakin uutuuskriteerin. Markkinaoikeuden suorittama uutuuden arviointi ei vastaa tavanomaista käytäntöä. Asialla on jo tämän vuoksi merkittävä ennakkotapausarvo.

Markkinaoikeus on päätöksessään todennut, että itsenäinen suojavaatimus 1 on selvästi määritelty laitevaatimukseksi ja että keksinnön on katsottava tarkoittavan laitetta (järjestelmää) eikä menetelmää. Tämä vastaa Patentti- ja rekisterihallituksen markkinaoikeudelle antamassaan lausunnossa toteamaa.

Tästä huolimatta markkinaoikeus tulkitsee viitejulkaisua J2 siinä kuvatun menetelmän pohjalta, ja toteaa, että erot suojavaatimuksen l ja viitejulkaisun J2 mukaisen järjestelmän välillä liittyvät ensisijaisesti hoitomenetelmään. Markkinaoikeus näyttäisi näin ollen ulottavan keksintöä määrittelevän suojavaatimuksen 1 suojapiirin menetelmään, jota ei hyödyllisyysmallioikeudella voi suojata. Tämä on vastoin sitä, mitä Patentti- ja rekisterihallitus on lausunnossaan todennut.

Markkinaoikeuden tulkinnassa ei oteta huomioon, että suojavaatimuksen 1 mukaisia piirteitä ei ilmene viitejulkaisusta J2. Kun markkinaoikeus on todennut, että viitejulkaisun J2 mukainen järjestelmä voisi soveltua keksinnön toteuttamiseksi, kyseessä on jo keksinnöllisyyden, eli tässä tapauksessa selvän eron tulkitsemisesta.

Hyödyllisyysmalli koskee järjestelmää, jossa käyttäjä näkee erillisistä pisteistä koostuvan kohdistuskuvion ja josta käyttäjä tietää, että hoito kohdistuu näihin erillisiin pisteisiin, sillä kohdistaminen tapahtuu piste pisteeltä. Suojavaatimus 1 mahdollistaa sen, että käyttäjä voi määritellä kohdistuskuvion siten, että hoitoa ei kohdisteta verkkokalvon niihin osiin, joita ei tulisi vahingoittaa.

Viitejulkaisu J2 ei opeta eikä ehdota hoitokonseptia, joka perustuu erillisistä pisteistä koostuvaan kohdistuskuvioon. Järjestelmän käyttäjä näkee yhtenäisen ääriviivan siitä alueesta, jota hoidetaan. Kohdistuskuvio käsittää jatkuvan ääriviivan, joka muodostetaan hoidettavan alueen ympärille ja jota hoitovaiheessa säteilytetään kokonaisuudessaan. Tarkoituksena on verkkokalvon ääriviivan sisälle jäävän alueen tasainen ja yhtenäinen hoito. Säteilytystä annetaan tietyn määräajan yhtäjaksoisesti. Julkaisussa ei kuitenkaan mainita säteilytyksen kokonaisaikaa. Tämä johtaa laajan niin sanottuun scotomatan, eli sokeiden pisteiden ja myös arpien muodostukseen verkkokalvolle. Nämä laajenevat ajan myötä edelleen.

Markkinaoikeuden valituksenalaisessa päätöksessä ei käsitellä selvää eroa koskevaa edellytystä. Markkinaoikeus vaikuttaisi sekoittaneen uutuuden ja selvän eron arvioinnin keskenään.

Keksinnön järjestelmässä hoitavia laserenergia-annoksia annetaan vain erillisistä pisteistä koostuvan kohdistuskuvion määrittämiin erillisiin kohtiin. Muu alue verkkokalvosta jää koskemattomaksi eikä potilas huomaa haittavaikutuksia hoidosta. Vastaavaa ei esitetä viitejulkaisussa J2 tai ole siitä johdettavissa taikka keskitason ammattimiehelle itsestään selvää.

Valittaja on valituksen täydennyksessä vaatinut aiemmin esittämänsä lisäksi, että asiassa toimitetaan suullinen käsittely, mikäli asia palautetaan markkinaoikeuteen.

Täydennyksessä on lisäksi esitetty muun ohella seuraavaa:

Asiassa on kysymys hyödyllisyysmallilla suojatun keksinnön uutuuden arvioimisesta ja ennen kaikkea suhteessa sellaisiin toiminnallisiin piirteisiin, joilla on sekä teknisiä että ei-teknisiä vaikutuksia.

Markkinaoikeus on arvioinut uutuuden käsitettä virheellisesti katsoessaan, että suojavaatimuksen 1 ja estejulkaisun J2 välillä olevat erot liittyvät ensisijaisesti hoitomenetelmään ja ovat siten luonteeltaan ei-teknisiä.

Vaihtoehtoisen suojavaatimuksen 1 määrittelemälle keksinnölle on estejulkaisusta J2 huolimatta myönnetty eurooppapatentti EP 1701651 B1. Lisäksi Patentti- ja rekisterihallitus on ensimmäisessä lausunnossaan markkinaoikeudelle katsonut, että vaihtoehtoinen uusi suojavaatimus 1 on uusi ja eroaa selvästi aiemmin tunnetusta tekniikasta. Toisessa lausunnossaan Patentti- ja rekisterihallitus on pitänyt vaatimuksia selvinä ja hyväksyttävinä. Myös patenttivirastojen selkeä näkemys on, että suojavaatimuksen mukainen järjestelmä eroaa selvästi ennestään tunnetusta tekniikasta.

Patenttia ei ole muunnettu hyödyllisyysmalliksi puuttuvan keksinnöllisyyden vuoksi, vaan jotta haltija saisi nopeasti voimaan suojan potentiaalisia patentin loukkaajia vastaan.

Vaikka markkinaoikeus on tarkastellut vain hyödyllisyysmallin uutuutta, asiassa on kysymys myös vuosikirjaratkaisun KHO 2015:58 oikeusohjeiden soveltamisesta hoitomenetelmään liittyvässä tuotteessa. Koska keksinnön avulla saavutetaan merkittäviä etuja, on markkinaoikeus poikennut mainitun ratkaisun linjasta.

Käsillä oleviin oikeuskysymyksiin ei löydy kannanottoa oikeuskäytännöstä, jossa on käsitelty lähinnä selvää eroa tunnettuun tekniikkaan nähden (KHO 2015:58, MAO 899/15, MAO 929/15, MAO 205/16, MAO 295/15 ja MAO 654/15). Koska patentoitavien ja hyödyllisyysmallilla suojattavien keksintöjen uutuuden arvioimisen tulisi olla samanlaista, on ratkaisulla merkitystä myös patenttilain soveltamisen kannalta.

Hyödyllisyysmallioikeudesta annetun lain 1 § 1 ja 3 momentissa on suljettu suojan ulkopuolelle patenttilaissa tarkoitetut henkisen työn tulokset. Patentin voi saada mihin tekniikan alaan tahansa liittyvään keksintöön, jota voidaan käyttää teollisesti. Patenttilain valmistelutöiden mukaan sanalla "teollinen" on tarkoitus olla hyvin laaja merkitys siten, että se kattaa myös muita elinkeinoja kuin varsinaisen teollisuuden. Koska hyödyllisyysmallisuojan on tarkoitus koskea samanlaisia keksintöjä kuin mitä patenttilaissa tarkoitetaan, on hyödyllisyysmallioikeudesta annetussa laissa edellytettyä teollista käyttökelpoisuutta tulkittava siten, että suojan voi saada mihin tahansa tekniikan alaan liittyvään keksintöön.

Patenttilain mukaan keksinnöksi ei katsota kirurgista tai terapeuttista käsittelyä tai diagnoosia tarkoittavaa menetelmää, joka kohdistetaan ihmisiin tai eläimiin. Patentti voidaan kuitenkin myöntää tuotteeseen, joka on tarkoitettu käytettäväksi jossakin edellä mainituista menetelmistä.

Koska hyödyllisyysmallioikeutta ei voi saada menetelmiin, ei hyödyllisyysmallioikeudesta annetussa laissa ole viittausta lääketieteellisiin menetelmiin tai niissä käytettäviin tuotteisiin. Koska hyödyllisyysmallisuojan on kuitenkin tarkoitus koskea patenttilain mukaisia keksintöjä, on selvää, että myös kirurgista tai terapeuttista käsittelyä tai diagnoosia tarkoittavissa menetelmissä käytettävälle tuotteelle/laitteelle/järjestelmälle voi saada hyödyllisyysmallisuojan, vaikka pelkkää menetelmää ei voidakaan suojata.

Markkinaoikeus on toteamistaan suojavaatimuksen 1 ja julkaisun J2 mukaisen menetelmän välisistä eroista huolimatta katsonut, että suojavaatimuksen 1 mukainen järjestelmä ei olisi uusi, koska erot liittyvät ensisijaisesti hoitomenetelmään. Markkinaoikeuden mukaan erot eivät siis toisi suojavaatimuksen 1 mukaiseen menetelmään sellaisia teknisiä piirteitä, jotka erottaisivat sen julkaisun J2 perusteella tunnetusta.

Valittaja katsoo, että kysymyksessä olevat piirteet ovat selvästi teknisiä piirteitä, koska ne liittyvät suoraan laitteen fyysiseen (tekniseen) toimintaan eli piste kohdistetaan eri tavalla estejulkaisussa J2 kuin hyödyllisyysmallissa. Vaikka jokin piirre liittyy sekä laitteeseen että menetelmään, ei sitä pitäisi jättää ottamatta huomioon. Riittää, että piirteellä on ainakin yksi tekninen merkitys, kuten pisteiden kohdistamisella tietyllä fyysisellä tavalla on.

Lääketieteellisissä menetelmissä käytettäviä laitteita ja tuotteita koskevat patentti- ja suojavaatimukset käsittävät lähes väistämättä toiminnallisia piirteitä. Sillä, miten kyseisiä piirteitä käsitellään uutuuden arvioinnissa, on siksi suuri merkitys tällaisten laitteiden ja tuotteiden patenteilla ja hyödyllisyysmalleilla suojaamisen kannalta.

Markkinaoikeus on soveltanut lakia virheellisesti toteamalla, että fyysisen teknisen toiminnan liittyminen myös menetelmään tekisi piirteestä "ensisijaisesti" (ei-teknisen) menetelmäpiirteen tai muutoin merkityksettömän.

Markkinaoikeus on tulkinnut velvollisuutta järjestää suullinen käsittely lain sanamuodon ja tarkoituksen vastaisesti. Suullinen käsittely voidaan jättää järjestämättä lähinnä vain, jos siihen on erityisen painava syy tai se on ilmeisen tarpeetonta. Asianosainen on lähtökohtaisesti oikeutettu suulliseen käsittelyyn, jos katsoo oikeusturvansa sitä edellyttävän. Asia ei ole ollut luonteeltaan sillä tavoin yksinkertainen tai itsestään selvä, että pyyntö suullisesta käsittelystä olisi tullut hylätä.

Suojavaatimuksen 1 mukaisen ja julkaisusta J2 tunnetun järjestelmän erot liittyvät myös hoitomenetelmään, mutta tätä ei voida pitää perusteena erottavien piirteiden sulkemiseksi pois uutuuden tarkastelusta. Monessa tapauksessa tällaisten toiminnallisten määritteiden käyttäminen on välttämätöntä keksinnön oikeuttaman suojapiirin saavuttamiseksi. Kun suojattava laite liittyy hoitomenetelmän käyttöön, sisältyy vaatimukseen lähes väistämättä sellaisia toiminnallisia piirteitä, jotka liittyvät itse hoitomenetelmään. Jos markkinaoikeuden tulkinta hyväksyttäisiin, rajaisi se käytännössä hoitomenetelmissä käytettävät laitteet kokonaan pois suojattavien keksintöjen joukosta, mikä olisi vastoin lainsäätäjän tarkoitusta.

Suojavaatimuksen 1 mukaisen järjestelmän ja julkaisun J2 mukaisen järjestelmän erot ovat selkeästi teknisiä piirteitä. Kuten Patentti- ja rekisterihallitus on lausunnossaan todennut, julkaisussa J2 hoidettavat pisteet eivät ole erillään toisistaan, eivätkä hoidettavat pisteet siten vastaa kohdistuskuvion erillisiä täpliä. Lisäksi julkaisu J2 ei esitä piirrettä, jonka mukaan kaikki laserenergia-annokset annetaan alle 1 sekunnissa. Kaikki nämä piirteet liittyvät järjestelmän fyysiseen toimintaan. Erottavilla piirteillä on siten tekninen vaikutus.

Keksinnön määrittelyn kannalta viittaus verkkokalvoon on välttämätön. Kyseinen viittaus liittää toki piirteen hoitomenetelmään, mutta tämä ei poista piirteen teknistä luonnetta. Piirteiden merkityksellisyyttä ei voida myöskään määrittää arvioimalla niiden ensi- tai toissijaisuutta. Riittää, että piirteellä on mainitunlainen vaikutus.

Lisäksi markkinaoikeuden mukaan viitejulkaisun J2 järjestelmä soveltuisi suojavaatimukseen 1 sisältyvien toimintojen ja erillisin hoitopistein toteutettavan hoidon suorittamiseen. Suojavaatimuksessa 1 kuitenkin määritellään, että järjestelmä on järjestetty toimimaan tietyllä tavalla. Se ei siis ainoastaan ole soveltuva verkkokalvon hoitamiseen kuvatulla tavalla, vaan myös järjestetty toimimaan määritellyllä tavalla. Keksinnön uutuus ja keksinnöllisyys liittyvät nimenomaisesti tähän tekniseen vaikutukseen. Julkaisussa J2 esitetty järjestelmä on järjestetty toimimaan eri tavalla, kuten markkinaoikeuskin toteaa.

Sopivilla muutoksilla järjestelmän toimintaan myös julkaisun J2 järjestelmä saattaisi kenties soveltua suojavaatimukseen 1 sisältyvien toimintojen suorittamiseen. Kun julkaisun J2 järjestelmää käytetään julkaisussa kuvatulla tavalla, se ei täytä suojavaatimuksen 1 määritelmiä.

Vaikka keksinnön ja tunnetun tekniikan välisillä eroilla on hoidollinenkin merkitys, se ei poista niiden teknisiä vaikutuksia eikä näitä piirteitä voida sivuuttaa uutuuden arvioinnissa.

Korkein hallinto-oikeus on vuosikirjaratkaisussaan 2015:58 todennut, että hyödyllisyysmallilla suojattavan keksinnön keksinnöllisyysvaatimuksen täyttämiseen riittää se, ettei keksintö ole aivan ilmeisesti johdettavissa aikaisemmin tunnetusta eikä itsestään selvä keskitason ammattimiehelle. Viitejulkaisu J2 ei sisällä minkäänlaista vihjettä, jonka perusteella keskitason ammattimies päätyisi muokkaamaan järjestelmää suojavaatimuksen 1 mukaiseksi. Näin ollen vaatimuksen 1 mukaisen järjestelmän ja julkaisusta J2 tunnetun järjestelmän välillä on vähintäänkin hyödyllisyysmallilain tarkoittama selvä ero.

Patentti- ja rekisterihallitus on valituksen johdosta antamassaan lausunnossa muun ohella seuraavilla perusteilla katsonut, että vaatimuksessa 1 esitetty järjestelmä on laitevaatimus, että vaatimuksen 1 kaikki piirteet ovat järjestelmän teknisiä piirteitä ja että vaatimus on uusi verrattuna tunnettuun tekniikkaan ja eroaa siitä selvästi:

Esillä oleva keksintö on selvästi määritelty järjestelmäksi, joka rajaa vaatimuksen suojapiirin nimenomaan vastaavaan järjestelmään, konkreettiseen laitteeseen. Suojapiiri ei siten voi kohdistua menetelmään. Menetelmä on riippumaton käytetystä järjestelmästä. Se, että suojapiirin piirteissä voi olla menetelmäksi tulkittavia piirteitä, ei muuta asiaa. Tiukasti tulkiten mikä tahansa järjestelmän tai laitteen piirre voitaisiin tulkita myös menetelmäpiirteeksi, koska menetelmässä toteutetaan yleisellä tasolla järjestelmän tai laitteen toteuttamia piirteitä.

Markkinaoikeuden kanta, jonka mukaan erillisten hoitopisteiden määrittäminen ja projisoiminen sekä hoitoaika, joka on alle 1 sekunti, olisivat menetelmäpiirteitä, vaikka koko vaatimus ei kohdistu menetelmään, jättää huomiotta sen, että kummatkin piirteet ovat teknisiä piirteitä, jotka toteutetaan vaatimuksen 1 mukaisella järjestelmällä. Kummatkin ovat olennaisia, laitteiston toimintaa määritteleviä piirteitä, jotka myös määrittelevät keksinnön ytimen.

Pulssimaisesti toimiva järjestelmä on erilaisesta tekniikasta ja lopputuloksesta johtuen eri asia kuin esimerkiksi jatkuvatoiminen järjestelmä.

Samalla tavalla hoidettavien pisteiden erillisyys on järjestelmän ominaisuus, koska se kertoo, miten laseria ohjataan. Hoidettavat pisteet voidaan generoida myös satunnaisesti tai määritellä alueina, kuten tunnetussa tekniikassa on tehty. Hoidettavien pisteiden määrittäminen on osa järjestelmää, koska järjestelmällä nimenomaan ohjataan laseria, jolla määritellyt pisteet hoidetaan.

Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen KHO 2013:80 mukaan hyödyllisyysmallin 5675 vaatimuksen 1 piirre "1‒2 tuntia ennen tilaisuuden alkua" on jätetty menetelmäpiirteenä huomioon ottamatta. Mainittu piirre on hyvin epämääräinen eikä siitä käy ilmi, mikä sen tekninen merkitys on. Päätöksen mukaan sille ei yksinään voitaisi saada hyödyllisyysmallioikeutta, mikä on tulkittavissa siten, että jos vaatimuksen ainoa ero tunnettuun tekniikkaan on menetelmäpiirre ilman selvää teknistä merkitystä, vaatimus ei ole hyväksyttävissä.

Käsiteltävänä olevan hyödyllisyysmallin 9630 piirre "mainittujen laserenergia-annosten antamiseksi hoidettaviin pisteisiin oleellisesti peräkkäin ja alle 1 sekunnissa" on täsmällinen ja sen tekninen merkitys on selvä. Mitä nopeampi hoitoaika on, sitä parempi hoitotulos on, koska sitä vähemmän potilaan liikkeet ehtivät vaikuttaa hoitotulokseen.

Patentti- ja rekisterihallituksen hyödyllisyysmallimääräyksen 11 §:n mukaan on selvää, että suojavaatimus 1 määrittelee järjestelmän, vaikka siinä määritellään lisäksi järjestelmän toimintaa. Järjestelmän toiminnalliset piirteet ovat olennainen osa järjestelmää.

Patentti- ja rekisterihallituksen lausunnoissa ja markkinaoikeuden päätöksessä on todettu, että hyödyllisyysmallissa esitetty keksintö verrattuna julkaisuun J1 on uusi ja eroaa siitä selvästi. Julkaisu J1 liittyy laitteistoon silmän tutkimiseen, johon laitteistoon kuuluu välineet silmän hoitamiseksi laserilla.

Julkaisu J2 edustaa lähintä tekniikan tasoa. Keksintö on uusi verrattuna julkaisuun J2. Vaatimuksessa 1 muodostettu kohdistuskuvio sisältää kaikki hoidettavat pisteet, kun taas julkaisun J2 mukaan kohdistuslaserilla muodostetaan vain hoidettavan alueen ääriviivat. Vaatimuksessa 1 hoidettavat pisteet ovat erillään toisistaan, kun taas julkaisun J2 mukaan hoidettavat pisteet muodostavat yhtenäisen alueen.

Julkaisun J2 mukainen ratkaisu tavoittelee mahdollisimman tasaisen hoitotuloksen tuottamista laserilla ja ratkaisee eri ongelman kuin vaatimuksen 1 mukainen ratkaisu.

Hyödyllisyysmallin 9630 ratkaisu liittyy siihen, miten hoidetaan silmänpohjan yksittäisiä pisteitä. Tavoitteena on tarkempi hoitotulos verrattuna vanhoihin ja käytössä oleviin ratkaisuihin, joissa laserilla hoidetaan laajoja alueita kerralla, kuten julkaisun J2 mukaisessa ratkaisussa.

Lasersäde on aina pistemäinen ja se kohdistetaan johonkin pisteeseen. Vaikka esimerkiksi julkaisussa J1 ei ole erikseen mainittu laserin pistemäisyyttä, se on silti implisiittisesti selvää. Vaikka laserin pistemäisyys on mainittu julkaisussa J2, niin silti tarkoituksena on hoitaa pistettä suurempi, yhtenäinen alue kerralla, ei yksittäisiä, erillisiä pisteitä, kuten vaatimuksessa 1 on esitetty.

Varsinkin pisteiden erillisyys on koko keksinnön ydin, joka erottaa sen selvästi tunnetusta tekniikasta. Tunnetussa tekniikassa käsitellään kokonaisia alueita, ei yksittäisiä pisteitä, vaikka lääketieteellisesti on parempi käsitellä nimenomaan hoitoa vaativat pisteet. Silmänpohjan laserhoitoa vaativat sairaudet eivät kohdistu koko silmän pohjaan, vaan erityisesti silmänpohjan verisuoniin sekä tiettyihin ongelmallisiin pisteisiin. Suojavaatimus 1 eroaa selvästi tunnetusta tekniikasta, koska hoito keskitetään niihin pisteisiin, jotka hoitoa vaativat.

Julkaisun J2 mukainen järjestelmä vaatisi täysin uuden ohjelmoinnin sekä luultavasti myös uudet komponentit, jotka soveltuvat pistemäiseen hoitoon. Lisäksi, jonkun on pitänyt keksiä, että hoidon voi tehdä myös toisin. Suojavaatimuksen 1 mukainen järjestelmä eroaa selvästi julkaisun J2 mukaisesta järjestelmästä.

Markkinaoikeuden tulkinta, jonka mukaan itsenäinen vaatimus 1 ei ole uusi, koska sen uudet piirteet liittyvät "ensisijaisesti hoitomenetelmään" on poikkeuksellinen, vaikka erottavat piirteet todella olisivat menetelmäpiirteitä. Hyödyllisyysmallioikeudesta annetussa laissa, -asetuksessa tai -määräyksissä ei ole säädetty vaatimusten yksittäisten piirteiden tulkinnasta. Esimerkiksi patenttihakemusten käsittelyprosessissa uutuudenarviointi tehdään aina koko vaatimukselle. Ainoastaan epätekniset piirteet voidaan jättää huomiotta.

Patenttilain 1 §:ssä kielletään ainoastaan hoitomenetelmät, ei hoitomenetelmäpiirteiden sisältymistä järjestelmä- tai laitevaatimuksiin. Hoitomenetelmäpiirteet ovat useimmiten myös teknisiä, joten niitä ei jätetä patenttivaatimusten kohdalla huomiotta uutuuden tai keksinnöllisyyden arvioinnissa samalla tapaa kuin epäteknisiä piirteitä. Vaatimuksen 1 piirteet, jotka markkinaoikeus on tulkinnut menetelmäpiirteiksi, ovat myös teknisiä piirteitä, jotka pitää ehdottomasti ottaa mukaan uutuudenarviointiin.

Teknisten piirteiden jättäminen pois uutuudenarvioinnista on myös loogisesti väärin. Jos ja kun järjestelmässä tai järjestelmän toiminnassa on piirteitä, jotka erottavat sen aiemmin tunnetusta tekniikasta, järjestelmä on loogisesti uusi. Mikä tahansa uusi tekninen piirre tuo koko vaatimukselle uutuuden.

Tekninen piirre tarkoittaa mitä tahansa piirrettä, jolla on tekninen vaikutus ja joka voidaan toteuttaa teknisesti. Siksi piirteet, jotka vaikuttavat menetelmäpiirteiltä, ovat myös teknisiä piirteitä, jos ne ovat osa laitetta tai järjestelmää. Vaatimuksessa 1 todetut erot tunnettuun tekniikkaan ovat teknisiä, koska ne toteutetaan vaatimuksen 1 mukaisella järjestelmällä. Esimerkiksi se, että hoidettavat pisteet ovat toisistaan erillään, on järjestelmän laserin ohjaukseen liittyvä todellinen, tekninen piirre, jota ilman keksintö ei toimisi halutulla tavalla.

Esimerkiksi järjestelmän piirteen täsmennys "retinopatiasta kärsivä" on epätekninen, koska järjestelmän toiminta ei mitenkään riipu potilaan retinopatiasta. Kyseistä piirrettä ei epäteknisyyden takia otettaisi huomioon keksinnön uutuuden arvioinnissa.

Sama analyysi koskee keksinnöllisyydenarviointia. Vaatimuksen 1 tapauksessa uudet piirteet eroavat selvästi tunnetusta tekniikasta, koska ne muuttavat olennaisella tavalla keksinnön toimintaa verrattuna tunnettuun tekniikkaan. Lisäksi julkaisun J2 perusteella ei voi päätellä, miten sen mukaista järjestelmää pitäisi muuttaa, jotta se toimisi vaatimuksessa 1 kuvatulla tavalla.

Valon Lasers Oy on selityksessään vaatinut, että korkein hallinto-oikeus ensisijaisesti hylkää valituslupahakemuksen tai toissijaisesti hylkää valituksessa esitetyt vaatimukset ja pitää hyödyllisyysmallin kokonaisuudessaan mitättömänä.

Yhtiö on perustellut vaatimuksiaan muun ohella seuraavasti:

Markkinaoikeuden ratkaisun perustelut vastaavat tavallista uutuudenestearviointikäytäntöä. Kysymys on ollut markkinaoikeuden toimivaltaan kuuluvasta päätösharkinnasta ja asian arvioinnista.

Markkinaoikeus ei ole sekoittanut uutuudenarviointia ja selvän eron tulkitsemista keskenään. Patentti- ja rekisterihallituksen Patenttikäsikirja 2015 -julkaisusta ilmenee, että laitteen, tai tässä tapauksessa järjestelmän, käyttötarkoitus otetaan huomioon piirteiden tulkinnassa. Näin ollen tunnetusta tekniikasta löytyvää järjestelmää, jota voidaan käyttää vaatimuksessa mainittuun käyttötarkoitukseen, on pidettävä uutuuden esteenä. Näin myös markkinaoikeus on asiaa arvioinut.

Markkinaoikeus on tulkinnut lakia virheellisesti ottamalla huomioon valittajan toimittamat uudet muutetut suojavaatimukset, vaikka hyödyllisyysmallioikeudesta annetun lain 20 §:n 1 momentin mukaan valittajan olisi tullut antaa lausumansa ja mahdolliset muutetut suojavaatimukset jo Patentti- ja rekisterihallitukselle mitättömäksi julistamista koskevan asian käsittelyn yhteydessä asetettuun määräaikaan mennessä. Tämä vastaa säännöstä koskevassa hallituksen esityksessä (HE 56/2008 vp) lausuttua. Valittajan toimittamat uudet vaihtoehtoiset suojavaatimukset tulee jättää huomioon ottamatta.

Hyödyllisyysmallin piirre 1.9 (kaikki laserenergia-annokset annetaan alle 1 sekunnissa) on menetelmäpiirre eikä se siten ole suojattavissa hyödyllisyysmallilla. Hyödyllisyysmallien osalta laitteen tai järjestelmän käyttö rinnastetaan menetelmään. Toimenpiteen suorittaminen laitetta käyttämällä tietyssä ajassa kuvaa järjestelmällä suoritettavaa menetelmää eikä muodosta järjestelmän laitepiirrettä.

Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen KHO 2013:80 mukaisesti kysymyksessä on siis menetelmäpiirre, joka ei voi vaikuttaa keksinnöllisyysarviointiin tai selvän eron arviointiin. Hyödyllisyysmallin mukainen ratkaisu ei muutoinkaan ole uusi eikä eroa selvästi tekniikan tasosta. Ilman piirrettä 1.9 uutuuden ja selvän eron puute korostuu.

Viitejulkaisu J2 on uutuudeneste hyödyllisyysmallin rekisteröinnille. Markkinaoikeuden esittämä argumentaatio, jossa hyödyllisyysmallin vaatimuksen 1 teknisiä piirteitä verrataan julkaisusta J2 eksplisiittisesti ja implisiittisesti ilmeneviin opetuksiin vastaa Patenttikäsikirjasta ilmenevää ja muutoinkin vakiintunutta käytäntöä. Huomiota on kiinnitettävä teknisiin piirteisiin, vaikka vaatimus katsottaisiinkin kokonaisuutena laitteeksi. Myös laitteen tai järjestelmän käyttö rinnastetaan menetelmään, joka ei kuulu hyödyllisyysmallilla suojattavien keksintöjen piiriin.

Vallitsevan käytännön mukaan keksintö jaetaan sen oleellisiin piirteisiin, joista ainoastaan teknisillä piirteillä on suojauksen kannalta merkitystä. Epäteknisillä piirteillä ei voi olla uutuusvaikutusta. Menetelmäpiirteet ovat hyödyllisyysmallioikeudesta annetun lain kannalta epäteknisiä.

Hyödyllisyysmallin suojavaatimuksen 1 hoitomenetelmäpiirteillä ei ole kokonaisratkaisun kannalta uutuusvaikutusta. Myös valittaja näkee erillisistä pisteistä koostuvan kohdistuskuvion olevan hoitokonsepti, tai terapeuttiseen käsittelyyn kohdistuva konsepti. Viitejulkaisussa J2 esitetään kohdistuskuvion muodostaminen. Hyödyllisyysmallin hoitopisteiden projisointi ja niiden hoitaminen voidaan tehdä vastaavalle alueelle ja vastaavalla laitteistolla kuin viitejulkaisussa J2:ssa esitetään. Tämä tukee sitä, että hoitopisteiden määrittely on laitteen käyttöön liittyvää ja siten hoitomenetelmäpiirre ja edelleen ei-tekninen piirre.

Mikäli hyödyllisyysmalli ei ole uusi suhteessa julkaisuun J2, hyödyllisyysmalli ei voi käsittää selvää eroa suhteessa julkaisuun J2. Vallitsevan käytännön valossa epätekniset piirteet eivät voi tuoda kokonaisratkaisulle selvää eroa. Käytäntö vastaa suomalaista ja EP-tason patenttikäytäntöä. Yksittäiset epätekniset piirteet eivät voi osallistua keksinnöllisyyden arviointiin, vaikka ratkaisu kokonaisuutena katsottaisiinkin tekniseksi.

Täten sillä, katsotaanko itsenäisen suojavaatimuksen 1 määrittävän laitteen, ei ole selvän eron arvioinnin kannalta merkitystä. Alan ammattimiehelle, joka on perehtynyt silmänhoitoon tarkoitettuihin lasereihin, epätekniset hoitoon liittyvät piirteet ovat ilmeisiä tapoja järjestää laite tiettyihin hoitotilanteisiin ja konsepteihin. Tekniikan tason perusteella on tyypillistä mainita soveltuva käyttöyhteys, kuten viitejulkaisuissa J2 ja hyödyllisyysmallissa molemmissa mainitaan, mutta jättää kuvaamatta kaikkia mahdollisia tapoja konfiguroida laite. Tämän alueen katsotaan olevan alan ammattilaiselle implisiittisesti selvää tai vähintään ilmeistä laitteen teknisen kuvauksen valossa.

Viitejulkaisusta J1 ilmenevät kaikki kysymyksessä olevan itsenäisen suojavaatimuksen 1 piirteet. Viitejulkaisu J1 esittää erityisesti tietokoneavusteisen algoritmipohjaisen simulaation lasersäteen etenemisen ja seuraamisen määrittämiseksi. Järjestelmä ei rajaudu täplien tietynsuuntaisen peräkkäiseen hoitamiseen eikä se käsitä varsinkaan täplien muodostaman kohdistuskuvion/-alueen "maalaamista". Julkaisu pyrkii pikemminkin juuri päinvastaiseen: se pyrkii täpliin kohdistuvaan hoitoon rajaten juuri määritettyjen täplien ulkopuolisen alueen ei-hoidettavaksi.

Edelleen viitejulkaisu J1 esittää, että kohdistuskuvion muoto ja täplien määrä ovat muutettavissa. Kohdistuskuvion täplät ovat selvästi erillisiä, vaikka olisivatkin toistensa vieressä. Täplien/pisteiden väliin jää koskematonta aluetta eli verkkokalvoa, joten yhtenäistä mattoa ei muodostu. Viitejulkaisussa J1 myös korostetaan kohdistus- ja hoitokuvioiden pistemäisyyttä ("pattern of spots" tms.). Tämä ei olisi perusteltua, mikäli tarkoituksena olisikin indikoida yhtenäisen viiva- tai muun sellaisen kuvion käyttämistä.

Erityisesti myös valittajan esiin nostama piirre hoidon suorittamisesta "alle 1 sekunnissa" on esitetty viitejulkaisussa (implisiittistä lyhyen kiertoajan perusteella). Piirteen teknisyydestä riippumatta se on ollut jo tekniikan tasossa tunnettua tietoa.

Koska viitejulkaisusta J1 ilmenevät kaikki hyödyllisyysmallin suojavaatimuksen 1 mukaiset piirteet, keksintö ei ole uusi.

Viitejulkaisu J1 esittää järjestelmän ja laitteiston, joka on sovellettavissa hyödyllisyysmallin mukaiseen ratkaisuun. Vaikka katsottaisiinkin, ettei julkaisussa esitetä eksplisiittisesti kaikkia hyödyllisyysmallin piirteitä, alan ammattilaiselle on selvää, että se esittää hyödyllisyysmallin tekniset laiteosat, jotka voidaan järjestää silmän hoitamiseksi laserilla halutun hoitotavan tai -menetelmän mukaisesti. Itsenäisen suojavaatimuksen 1 mukainen järjestelmä ei täten myöskään eroa selvästi siitä, mikä on tullut tunnetuksi viitejulkaisusta J1.

Hyödyllisyysmallin suojavaatimuksessa 1 kuvattu ratkaisu ei myöskään eroa selvästi tekniikan tasosta, kun ratkaisua verrataan julkaisuissa US 2002099362, WO 01/37769 Al tai EP 1210915 A2 esitettyihin ratkaisuihin.

EPO:n käsittelyllä ei ole käsillä olevan hyödyllisyysmallin väitetyn pätevyyden kannalta merkitystä. Lisäksi hyödyllisyysmallia vastaavaa EP-patenttia vastaan on tehty kolme eri väitettä ja väitekäsittely on käynnissä. Myöskään EP-patentin pätevyyttä ei ole siten vielä lopullisesti ratkaistu.

Suomen ja EPO:n käytäntöjen mukaan patenttisuoja voidaan saada keksinnölle, joka yhdistää teknisiä ja epäteknisiä piirteitä. Patentoitavuuden arvioinnin yhteydessä tarkkuutta kiinnitetään kuitenkin siihen, että keksinnön ei-teknisillä piirteillä ei ole vaikutusta kokonaisratkaisun uutuuden tai keksinnöllisyyden kannalta. Vastaava tarkastelu- ja arviointitapa soveltuu myös hyödyllisyysmallin tarkasteluun.

Valittaja on vastaselityksessään uudistanut vaatimuksensa ja esittänyt muun ohella seuraavaa:

Valituskäsittelyn aikana toimitettujen muutettujen tai toissijaisten suojavaatimusten huomioon ottamiselle ei ole estettä. Hyödyllisyysmallioikeudesta annetun lain 20 §:n 1 momenttia ei voida sanatarkasti soveltaa rekisteriviranomaisen päätöstä seuraavaan valituskäsittelyyn. Uusien suojavaatimusten tutkimista valituskäsittelyn aikana on perusteltu esimerkiksi markkinaoikeuden ratkaisussa MAO 530/16, jossa markkinaoikeus hylkäsi vaatimuksen toissijaisten vaatimusten tutkimatta jättämisestä.

Uusien vaatimusten tutkiminen on myös vakiintuneen oikeuskäytännön mukaista. Esimerkiksi tapauksessa KHO 2013:80 myös korkeimpaan hallinto-oikeuteen toimitetut uudet suojavaatimukset tutkittiin.

Myös patenttien väitekäsittelyjä koskevissa valituksissa oikeuskäytäntö on vastaava.

Ottaessaan huomioon valittajan toimittamat uudet muutetut suojavaatimukset, markkinaoikeus on siis tulkinnut lakia oikein ja toiminut vakiintuneen oikeuskäytännön mukaisesti.

Hyödyllisyysmallin suojavaatimuksen 1 kohteena on "Järjestelmä potilaan silmän verkkokalvon hoitamiseksi laserilla". Vaatimus kohdistuu järjestelmään, ei menetelmään. Kuten markkinaoikeus on päätöksensään todennut suojavaatimuksen piirrettä 1.9 (kaikki laserenergia-annokset annetaan alle 1 sekunnissa) on pidettävä niin sanottuna toiminnallisena piirteenä, jollaisen käyttämiselle tuote- tai laitevaatimuksissa ei ole estettä.

Jos vaatimuksen kohteena olisi esimerkiksi "Hoitolaitteiston käyttö potilaan silmän verkkokalvon hoitamiseksi laserilla", kyseessä olisi menetelmä. Esillä olevassa tapauksessa näin ei kuitenkaan ole. Järjestelmän toimintaa kuvaava piirre ei tee vaatimuksesta 1 käyttö- tai menetelmävaatimusta.

Suojavaatimusta on lisäksi tarkasteltava kokonaisuutena. Suojavaatimus 1 kohdistuu selvästi järjestelmään, mikä tekee siitä laitevaatimuksen. Yksittäinen piirre ei mitenkään voisi muuttaa vaatimusta menetelmävaatimukseksi.

Ratkaisussa KHO 2013:80 aikamääreellä "1‒2 tuntia ennen tilaisuuden alkua" ei ollut mitään selkeää teknistä vaikutusta, vaan se on liittynyt liiketoimintamenetelmän toimintaan. Se, että palvelimena toimiva kannettava tietokone on sovitettu vastaanottamaan tietokannan kopio jonkin tietyn ajanjakson sisällä, ei ole vaatinut minkäänlaisia tietokoneeseen tehtäviä teknisiä muutoksia. Ratkaisu ei ole sellaisenaan sovellettavissa käsillä olevaan tilanteeseen, jossa piirre "kaikki laserenergia-annokset annetaan alle 1 sekunnissa" on selkeästi toiminnallinen tekninen piirre, joka liittyy järjestelmän fyysiseen toimintaan.

Patenttivaatimukset voidaan jakaa menetelmävaatimuksiin sekä laite- ja tuotevaatimuksiin. Hyödyllisyysmallien ollessa kyseessä, ainoastaan laite- ja tuotevaatimukset voivat olla hyväksyttävissä. Järjestelmävaatimus kuuluu selkeästi tähän kategoriaan.

Valon Lasers Oy ei ole esittänyt perusteluja sille, että hyödyllisyysmallilain kannalta asiaa arvioiden menetelmäpiirteet olisivat epäteknisiä. Se, että menetelmät on suljettu suojattavien keksintöjen ulkopuolelle, ei sinänsä tee menetelmistä epäteknisiä. Lisäksi suojavaatimuksessa 1 ei ole menetelmäpiirteitä, vaan järjestelmää kuvaavia toiminnallisia piirteitä. Tällaisten piirteiden käyttö on hyödyllisyysmallimääräyksen 11 §:n ja vakiintuneen oikeuskäytännön mukaista.

Näin ollen tekniset, toiminnalliset piirteet ovat merkityksellisiä uutuudenarvioinnissa. Tekniset piirteet erottavat vaatimuksen 1 mukaisen järjestelmän julkaisusta J2 tunnetusta järjestelmästä, ja vaatimuksen 1 mukainen järjestelmä on siten uusi.

Kuten valituksessa täydennyksineen on esitetty, myös selvä ero on olemassa. Viitejulkaisu J2 ei sisällä minkäänlaista vihjettä, jonka perusteella keskitason ammattimies päätyisi muokkaamaan järjestelmää suojavaatimuksen 1 mukaiseksi.

Julkaisusta J1 ei käy ilmi kaikki suojavaatimuksen 1 piirteet. Siitä ei ilmene piirteitä, joiden mukaan hoidettavat pisteet ovat erillään toisistaan tai että kaikki laserenergia-annokset annetaan alle 1 sekunnissa. J1 ei myöskään esitä, että hoidettavat pisteet vastaavat kohdistuskuvion erillisiä täpliä. Suojavaatimuksen 1 mukainen keksintö on siis uusi viitejulkaisusta J1 tunnettuun tekniikkaan verrattuna.

Vaikka julkaisu J1 käsittäisikin hyödyllisyysmallin tekniset laiteosat, ei viitejulkaisu J1 sisällä minkäänlaista vihjettä, jonka perusteella keskitason ammattimies päätyisi muokkaamaan järjestelmää suojavaatimuksen 1 mukaiseksi.

Valon Lasers Oy:n viittaamia muita julkaisuja on käsitelty jo Patentti- ja rekisterihallituksessa. Niillä ei ole merkitystä suojavaatimuksen 1 uutuuden ja selvän eron arvioimisen kannalta.

Asiassa ei haeta suojaa vaatimuksen yksittäisille piirteille, vaan vaatimuksen määrittelemälle kokonaisuudelle. Suojavaatimuksen 1 kiistanalaisissa piirteissä on kysymys toiminnallisista järjestelmän piirteistä. Kyseiset piirteet määrittävät vaatimuksen suojapiiriä samalla tavalla kuin rakenteellisetkin piirteet.

Jotta vaihtoehtoiset ratkaisut voitaisiin kattaa ja hakija saisi keksinnölleen sen ansaitseman suojapiirin, joudutaan vaatimuksissa monesti käyttämään toiminnallisia piirteitä, sillä pelkkien rakenteellisten piirteiden käyttö johtaisi helposti monia vaihtoehtoja luetteleviin ja kohtuuttoman pitkiin ja vaikeasti ymmärrettäviin vaatimuksiin.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii asian.

1. Valon Lasers Oy:n vaatimus valittajan markkinaoikeudelle esittämien suojavaatimusten tutkimatta jättämisestä hylätään.

2. Valitus hylätään siltä osin kuin se koskee suullisen käsittelyn toimittamista markkinaoikeudessa. Markkinaoikeuden päätöksen lopputulosta ei tältä osin muuteta.

3. Pääasian osalta markkinaoikeuden ja Patentti- ja rekisterihallituksen päätökset kumotaan ja asia palautetaan Patentti- ja rekisterihallitukselle uudelleen käsiteltäväksi sen arvioimiseksi, täyttääkö keksintö markkinaoikeudessa esitettyjen suojavaatimusten mukaisena hyödyllisyysmallioikeudesta annetun lain 2 §:ssä asetetun selvän eron vaatimuksen siten, että hyödyllisyysmalli FI 9630 voidaan pysyttää muutettujen suojavaatimusten mukaisena voimassa.

Perustelut

1. Markkinaoikeudelle toimitettujen suojavaatimusten tutkiminen

The Board of Trustees of the Leland Standford Junior University on esittänyt asiaa markkinaoikeudessa käsiteltäessä 8.12.2014 hyödyllisyysmallia koskevat uudet, muutetut suojavaatimukset.

Valon Lasers Oy on korkeimmassa hallinto-oikeudessa, kuten markkinaoikeudessakin, esittänyt, että mainittuja valittajan vasta markkinaoikeudelle toimittamia uusia suojavaatimuksia ei tulisi ottaa vasta asian valituskäsittelyn yhteydessä esitettyinä asian arvioinnissa huomioon.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että uusien muutettujen hyödyllisyysmallin suojavaatimusten esittämisen salliminen asian edettyä valitusasteeseen on jo ratkaisusta KHO 19.9.1997 taltionumero 2294 alkaen ollut täysin vakiintuneen oikeuskäytännön mukaista. Tämä on todettu viimeksi korkeimman hallinto-oikeuden vuosikirjapäätöksessä KHO 2017:96, jossa korkein hallinto-oikeus on kuitenkin katsonut, ettei muutettujen suojavaatimusten esittäminen korkeimmassa hallinto-oikeudessa sinänsä muodosta perustetta valitusluvan myöntämiselle. Esillä olevassa asiassa ei ole kysymys mainitussa vuosikirjapäätöksessä kysymyksessä ollutta tilannetta vastaavasta tilanteesta, sillä uudet muutetut suojavaatimukset on tässä asiassa esitetty jo asiaa markkinaoikeudessa käsiteltäessä.

Korkein hallinto-oikeus katsoo kuten markkinaoikeus, että hyödyllisyysmallioikeudesta annetusta laista, Patentti- ja rekisterihallituksesta annetusta laista tai hallintolainkäyttölaista ei johdu estettä uusien muutettujen suojavaatimusten esittämiselle asian edettyä valitusasteeseen.

Asian ei siten voida katsoa pelkästään uusien muutettujen suojavaatimusten esittämisen johdosta muuttuvan hallintolainkäyttölain 27 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla toiseksi. Hyödyllisyysmallioikeudesta annetun lain 11 §:n mukaisesti uusien muutettujen suojavaatimusten esittäminen ei voi johtaa siihen, että hyödyllisyysmallioikeus tulisi niiden takia koskemaan jotakin, mikä ei käynyt selville alkuperäisestä hakemuksesta. Hakija ei siten voi suojavaatimuksia muuttamalla laajentaa hyödyllisyysmallioikeuden alaa alkuperäiseen hakemukseen nähden takautuvasti.

Korkein hallinto-oikeus katsoo, että markkinaoikeus on muutoin päätöksestään ilmenevillä perusteilla voinut Valon Lasers Oy:n vaatimuksen hyläten katsoa, ettei asiassa ole ollut estettä hyödyllisyysmalliasian valituskäsittelyn yhteydessä muutettujen suojavaatimusten tutkimiselle.

2. Suullinen käsittely markkinaoikeudessa

Markkinaoikeus on hylännyt valittajan markkinaoikeudessa esittämän pyynnön suullisen käsittelyn toimittamisesta siltä varalta, että sen vaatimuksia ei voida kirjallisessa menettelyssä hyväksyä. Markkinaoikeus on perustellut pyynnön hylkäämistä sillä, ettei valittaja ollut esittänyt varsinaisia perusteita sille, minkä vuoksi suullisen käsittelyn toimittaminen olisi asiassa tarpeen, sekä koska suullinen käsittely ei ollut asian selvittämiseksi tarpeen.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että markkinaoikeus on mainitsemansa oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetun lain 4 luvun 14 §:n ja hallintolainkäyttölain 38 §:n nojalla asianosaisen pyynnöstä lähtökohtaisesti velvollinen toimittamaan suullisen käsittelyn. Vaikka asianosaisen on hallintolainkäyttölain 38 §:n 3 momentin mukaisesti ilmoitettava, minkä vuoksi suullisen käsittelyn toimittaminen on tarpeen ja mitä selvitystä hän esittäisi suullisessa käsittelyssä, ei säännöksestä yksinään johdu, että asiaa ensi asteessa käsittelevä tuomioistuin voisi hylätä asianosaisen esittämän suullisen käsittelyn toimittamista koskevan pyynnön yksinomaan sen vuoksi, että pyynnölle on esitetty vähäiset perustelut.

Suullisen käsittelyn toimittamista koskeva pyyntö voidaan sen sijaan hylätä hallintolainkäyttölain 38 §:n 1 momentin mukaisesti, jos suullinen käsittely on asian laadun vuoksi tai muusta syystä ilmeisen tarpeeton.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että hyödyllisyysmallioikeutta koskeva asia on lähtökohtaisesti luonteeltaan siten pääosin tekninen, että suullisen käsittelyn toimittaminen on asiassa ilmeisen tarpeetonta (ks. EIT tapaus Koottummel v. Itävalta, tuomio 10.12.2009, 19 kohta siinä viitattuine oikeuskäytäntöineen ja tapaus Mitkova v. FYROM, tuomio 15.1.2016, 58 kohta).

Esillä olevassa asiassa riidanalaista markkinaoikeudessa on ollut muun ohella, onko markkinaoikeudessa esitettyjen uusien muutettujen suojavaatimusten mukaista hyödyllisyysmallia pidettävä hyödyllisyysmallioikeudesta annetun lain 2 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla uutena estejulkaisuissa J1 ja J2 esitettyyn verrattuna ja lisäksi eroaako kysymyksessä oleva hyödyllisyysmalli selvästi näistä estejulkaisuista. Olennaista asiassa on tässä suhteessa ollut sen arvioiminen, johtuvatko mahdolliset estejulkaisujen J1 ja J2 sekä kysymyksessä olevan hyödyllisyysmallin erot patentti- tai hyödyllisyysmallioikeudella suojattavien järjestelmien teknisistä piirteistä vai onko kysymys ollut järjestelmän avulla toteutettavista erilaisista hoitomenetelmistä, jotka eivät sellaisenaan voi olla hyödyllisyysmallioikeuden kohteena. Näistä seikoista on mahdollista esittää suullisessa käsittelyssä esimerkiksi asiantuntijakuulemisin asian ratkaisemisen kannalta olennaista lisäselvitystä. Korkein hallinto-oikeus katsoo hyödyllisyysmallioikeuteen liittyvät omaisuudensuojapiirteet huomioon ottaen, että näissä oloissa asiaa ei voida pitää luonteeltaan siten pääosin teknisenä, että suullisen käsittelyn toimittamista markkinaoikeudessa olisi voitu pitää asiassa ilmeisen tarpeettomana.

Markkinaoikeuden ei olisi siten tullut esittämillään perusteilla hylätä valittajan vaatimusta suullisen käsittelyn toimittamisesta.

Kun kuitenkin huomioon otetaan korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen lopputulos, markkinaoikeuden päätöstä ei ole tällä perusteella syytä kumota ja asiaa palauttaa markkinaoikeuteen suullisen käsittelyn toimittamiseksi.

3. Pääasia

3.1 Keksinnön uutuus verrattuna estejulkaisuihin J1 ja J2

Markkinaoikeus on päätöksessään lausumillaan perusteilla katsonut, ettei viitejulkaisusta J1 ilmene kaikkia valituksen kohteena olevan hyödyllisyysmallin suojavaatimuksen 1 piirteitä. Hyödyllisyysmallin mukaista keksintöä on siten pidetty uutena julkaisusta J1 ilmenevään tekniikan tasoon nähden.

Korkein hallinto-oikeus katsoo, ettei keksinnön uutuutta verrattuna julkaisusta J1 ilmenevään järjestelmään ole Valon Lasers Oy:n korkeimmassa hallinto-oikeudessa esittämän perusteella perusteita arvioida toisin kuin markkinaoikeus on tehnyt.

Markkinaoikeus on viitejulkaisun J2 osalta todennut sen mukaisen järjestelmän eroavan hyödyllisyysmallin suojavaatimuksen 1 mukaisesta järjestelmästä siten, että kohdistuslaserilla muodostettu kohdistuskuvio ei sisällä kaikkia hoidettavia pisteitä, vaan ainoastaan hoidettavan alueen ääriviivan muodostavat pisteet. Hoidettavat pisteet peittävät koko sen alueen, joka määräytyy mainittujen kohdistustäplien rajaamana, jolloin ne eivät myöskään ole suojavaatimuksen 1 mukaisesti erillään toisistaan.

Mainitut, suojavaatimusta 1 viitejulkaisun J2 mukaisesta tekniikasta erottavat piirteet ovat markkinaoikeuden päätöksen mukaan kuitenkin hoitomenetelmään liittyviä toiminnallisia piirteitä eivätkä sellaisia teknisiä piirteitä, joiden perusteella suojavaatimuksen 1 mukaista keksintöä olisi pidettävä uutena. Markkinaoikeus on edelleen todennut, että viitejulkaisun J2 mukaisen järjestelmän on katsottava soveltuvan hyödyllisyysmallin suojavaatimukseen 1 sisältyvien toimintojen ja erillisin hoitopistein toteutettavan hoidon suorittamiseen.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että hyödyllisyysmallin mukaisen keksinnön uutuutta arvioidaan samoin perustein kuin patentilla suojattavan keksinnön uutuutta. Uutuudenesteen muodostaa siten samoin kuin patenttien osalta sellainen julkaisu, josta suojavaatimuksessa esitetyn keksinnön kaikki tekniset piirteet ilmenevät yhtenä kokonaisuutena. Jokaisen teknisen piirteen tulee ilmetä uutuudenesteestä joko suoraan ilmaistuna tai implisiittisesti siten, että piirteen voidaan yksiselitteisesti ja varmasti päätellä sisältyvän estejulkaisuun. Estejulkaisua on tulkittava niin kuin kyseisen alan ammattimies ymmärsi sen estejulkaisun julkistamisajankohtana. Esimerkiksi järjestelmälle ilmaistu käyttötarkoitus ei sinänsä muodosta tunnetun tekniikan tasosta erottavaa piirrettä, mutta käyttötarkoitus on otettava sen piirteiden tulkinnassa huomioon.

Hyödyllisyysmallioikeudesta annetun lain 1 §:n 4 momentin 3 kohta kieltää hyödyllisyysmallisuojan myöntämisen menetelmälle. Tästä ei kuitenkaan seuraa, ettei hyödyllisyysmallilla voitaisi suojata esimerkiksi keksintöä, jota kuvataan suojavaatimuksessa myös sen käyttöön liittyvillä menetelmäpiirteillä, jos nämä ovat osa laitetta tai järjestelmää ja voidaan toteuttaa teknisesti.

Korkein hallinto-oikeus katsoo, että ne piirteet, joiden osalta valituksen kohteena oleva keksintö hyödyllisyysmallin suojavaatimuksen 1 kuvauksen mukaisena eroaa viitejulkaisussa J2 kuvatusta järjestelmästä, eivät sillä perusteella, että ne liittyvät keksinnön mukaisella järjestelmällä toteuttavaan hoitoon, ole luonteeltaan sillä tavoin menetelmää kuvaavia, ettei niitä tulisi ottaa keksinnön uutuutta arvioitaessa huomioon. Lasersäteiden kohdistaminen erillisten pisteiden avulla eikä säteilytettävä alue rajaamalla on keksinnöllä suojattavan järjestelmän toimintaan liittyvä tekninen piirre, jota ei voida pitää hoitomenetelmänä.

Korkein hallinto-oikeus katsoo siten toisin kuin markkinaoikeus, että hyödyllisyysmallin mukaista keksintöä on suojavaatimuksessa 1 määriteltynä pidettävä uutena myös verrattuna julkaisuun J2.

3.2 Keksinnöllisyys ja muut tekniikan tasoa esittävät julkaisut

Katsoessaan, että valituksen kohteena oleva keksintö ei ole uusi verrattuna viitejulkaisuista J1 ja J2 ilmenevään tekniikan tasoon, markkinaoikeus ei ole ottanut enää erikseen kantaa siihen, onko keksintö niihin verrattuna keksinnöllinen. Korkein hallinto-oikeus katsoo, että markkinaoikeus on sinänsä voinut asian lopputulokseen markkinaoikeudessa nähden näin tehdä.

Valon Lasers Oy on korkeimmassa hallinto-oikeudessa esittänyt, ettei valituksen mukainen keksintö täytä näistä julkaisuista ilmenevä tekniikka huomioon ottaen ainakaan hyödyllisyysmallin rekisteröinnin edellytyksenä olevaa selvän eron vaatimusta.

Valon Lasers Oy on lisäksi esittänyt, että keksintö olisi vailla keksinnöllisyyttä myös sen Patentti- ja rekisterihallitukselle toimittamat julkaisut US 2002099362, WO 01/37769 A1 tai EP 1210915 A2 huomioon ottaen. Patentti- ja rekisterihallitus on päätöksessään pitänyt näitä julkaisuja merkityksettöminä asiassa, ja markkinaoikeus ei ole niitä lainkaan käsitellyt.

3.3 Johtopäätös ja lopputulos

Näillä perusteilla markkinaoikeuden päätös, jonka mukaan valituksen kohteena oleva keksintö ei täytä hyödyllisyysmallioikeudesta annetun lain 2 §:n 1 momentissa säädettyä uutuusvaatimusta, on kumottava ja asia palautettava Patentti- ja rekisterihallitukselle uudelleen käsiteltäväksi hyödyllisyysmallin keksinnöllisyyden kannalta arvioitavaksi siten kuin edellä ratkaisuosiosta ilmenee.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Niilo Jääskinen, Alice Guimaraes-Purokoski, Timo Räbinä, Pekka Aalto ja Maarit Lindroos sekä yli-insinöörineuvokset Raimo Sepponen ja Jukka Seppälä. Asian esittelijä on Kristina Björkvall.

Asia Ympäristölupaa koskevat valitukset

Valittajat 1. A ja hänen 80 asiakumppaniaan

2. Lemminkäinen Infra Oy

3. Kirkkonummen ympäristöyhdistys ry

Päätös, jota valitus koskee

Vaasan hallinto-oikeus 23.3.2017 nro 17/0111/1

Asian taustaa

Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on 3.5.2011 (UUDELY/44/07.04/2010) päättänyt, että Lemminkäinen Infra Oy:n, Destia Oy:n ja Oy Göran Hagelberg Ab:n Kirkkonummen Vuohimäki-Överbyn alueelle suunnittelemiin kiviaineshankkeisiin ei sovelleta ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain (468/1994) tarkoittamaa ympäristövaikutusten arviointimenettelyä. ELY-keskuksen päätös on perustunut lupahakemuksiin, joiden mukaan Lemminkäinen Infra Oy on suunnitellut ottavansa vuosittain 56 700 kiintokuutiometriä maa-aineksia 5,5 hehtaarin suuruiselta alueelta, Destia Oy 42 000 kiintokuutiometriä 5 hehtaarin suuruiselta alueelta ja Oy Göran Hagelberg Ab 92 500 kiintokuutiometriä yhteensä 18,9 hehtaarin suuruiselta alueelta. Yhteensä hankkeiden vuosittainen suunniteltu maa-ainestenotto on ollut 191 200 kiintokuutiometriä ja louhinta-alueen yhteenlaskettu pinta-ala 29,4 hehtaaria.

Kirkkonummen rakennus- ja ympäristölautakunta on 31.1.2012 antamallaan päätöksellä myöntänyt Lemminkäinen Infra Oy:lle ympäristönsuojelulain (86/2000) 28 §:n mukaisen, viisitoista vuotta voimassa olevan ympäristöluvan kiviaineksen louhinnalle ja murskaukselle sekä asfaltin valmistukselle Kirkkonummen kunnan Vuohimäki-Överbyn alueella sijaitsevalla kiinteistöllä Råskogen 257-496-5-204.

Vaasan hallinto-oikeus on päätöksellään 11.12.2012 numero 12/0611/3 A:n ja hänen asiakumppaniensa valituksesta kumonnut Kirkkonummen rakennus- ja ympäristölautakunnan päätöksen sekä siihen sisältyvän aloittamisluvan ja palauttanut asian puutteellisten selvitysten vuoksi rakennus- ja ympäristölautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi. Hallinto-oikeuden päätöksen mukaan lautakunnan tuli varata luvan hakijalle tilaisuus täydentää hakemustaan. Hallinto-oikeus on katsonut, että hanke yksin tai yhdessä Destia Oy:n ja Oy Göran Hagelberg Ab:n hankkeiden kanssa ei ole edellyttänyt ympäristövaikutusten arviointimenettelyä.

Korkein hallinto-oikeus on päätöksellään 20.5.2014 taltionumero 1639 hylännyt A:n ja hänen asiakumppaniensa valituksen hallinto-oikeuden päätöksestä. Valituksessa oli vaadittu hallinto-oikeuden päätöksen muuttamista niin, että ympäristövaikutusten arviointimenettely määrätään toimitettavaksi Lemminkäinen Infra Oy:n, Destia Oy:n ja Oy Göran Hagelberg Ab:n louhinnan ja murskauksen yhteisvaikutusten selvittämiseksi.

Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on päätöksellään 18.11.2015 (UUDELY/3661/2015) päättänyt, että Lemminkäinen Infra Oy:n, Destia Oy:n ja Oy Göran Hagelberg Ab:n maa-ainestenottohankkeisiin sekä Kyrkslätt Skytteförening KSF r.f.:n ampumaratahankkeeseen ja Kantvikin alueen tehdaslaajennuksen maanrakennustyöhön Kirkkonummen Vuohimäki-Överbyn alueella ei ole sovellettava ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain (468/1994) mukaista ympäristövaikutusten arviointimenettelyä. ELY-keskuksen päätös on perustunut lupahakemuksiin, joiden mukaan Lemminkäinen Infra Oy on suunnitellut ottavansa vuosittain 56 700 kiintokuutiometriä maa-aineksia 5,5 hehtaarin suuruiselta alueelta, Destia Oy 34 000 kiintokuutiometriä 5,8 hehtaarin suuruiselta alueelta ja Oy Göran Hagelberg Ab 68 500 kiintokuutiometriä yhteensä 12,3 hehtaarin suuruiselta alueelta. Yhteensä hankkeiden vuosittainen suunniteltu maa-ainestenotto on hakemusten mukaan ollut 159 200 kiintokuutiometriä vuodessa ja louhinta-alueen yhteenlaskettu pinta-ala 23,6 hehtaaria.

Asian aikaisempi käsittely

Kirkkonummen rakennus- ja ympäristölautakunta on 22.4.2016 antamallaan päätöksellä (12.4.2016 § 83) myöntänyt Lemminkäinen Infra Oy:lle ympäristönsuojelulain (86/2000) 28 §:n mukaisen toistaiseksi voimassa olevan ympäristöluvan kallion louhintaan ja kiviaineksen murskaukseen Kirkkonummen kunnan Vuohimäki-Överbyn alueella sijaitsevalle kiinteistölle Råskogen 257-496-5-204.

Toiminnassa on noudatettava päätöksessä annettuja lupamääräyksiä ja lisäksi hakemuksessa, siihen toimitetuissa täydennyksissä sekä lausuntoihin annetuissa vastineissa ilmoitettuja asioita.

Lupapäätös sisältää määräykset 1–17, joista määräykset 1–6 ja 13 kuuluvat seuraavasti:

Melu ja tärinä

1. Haetusta toiminnasta aiheutuva, asumiseen käytettävillä alueilla, virkistysalueilla taajamissa ja taajamien välittömässä läheisyydessä sekä hoito- tai oppilaitoksia palvelevilla alueilla melutaso ei saa ylittää ulkona melun A-painotetun ekvivalenttitason (L_Aeq) päiväohjearvoa (klo 7–22) 55 dB, kuitenkin huomioiden jo alueella oleva taustamelutaso melun A-painotetun ekvivalenttitason (L_Aeq) päiväohjearvo (klo 7–22) sallittuna maksimitasona tie- ja raideliikenteen melualueilla.

Räjäytysreikien poraukseen tulee käyttää porauspuomin melukoteloinnilla varustettua porauskalustoa.

Valvontaviranomainen voi antaa tarvittaessa lisämääräyksiä meluntorjunnasta.

2. Poraaminen on tehtävä arkipäivisin kello 7.00 ja 18.00 välisenä aikana.

Rikotus on tehtävä arkipäivisin kello 8.00 ja 16.00 välisenä aikana.

Murskaaminen on tehtävä arkipäivisin kello 7.00 ja 21.00 välisenä aikana.

Kuormaaminen ja kuljetus on tehtävä arkipäivisin kello 7.00 ja 21.00 välisenä aikana.

Räjäytykset on tehtävä arkipäivisin kello 8.00 ja 18.00 välisenä aikana.

Edellä mainittuja työvaiheita ei saa tehdä viikonloppuina eikä arkipyhinä.

3. Meluntorjunnan rakenteet tulee toteuttaa toiminnanharjoittajan esittämien meluvallisuunnitelmien mukaan. Suunnitelmassa esitetyt meluvallit tulee olla rakennettuna ennen porauksen tai murskauslaitoksen toiminnan aloittamista. Meluvallin rakentamiseen on sallittua käyttää myös muualta tuotavaa pilaantumatonta maa-ainesta, jos se on hakemuksessa yksilöity niin. Muualta tuotavan maa-aineksen osalta valvontaviranomaiselle on etukäteen ilmoitettava tuotava määrä, maa-aineksen alkuperä ja selvitys sen pilaantumattomuudesta. Maa-aineksista tehtyä meluvallia ei saa rakentaa suon päälle.

4. Louhittavalta alueelta 500 metrin etäisyyden sisällä olevien rakennusten perustukset on tarkistettava ennen toiminnan aloittamista.

Pöly

5. Silmin havaittavaa kivi/maa-ainespölyä kiviaineksen (räjäytysreikien) porauksesta, ylisuurten lohkareiden rikotuksesta tai murskauslaitoksen toiminnasta, ei saa kulkeutua sen kiinteistön ulkopuolelle mihin tämän luvan mukainen toiminta-alue sijoittuu. Toiminnasta muutkaan työvaiheet toiminta-alueella huomioiden aiheutuvien hiukkasten (PM10) pitoisuus ilmassa asumiseen käytettävillä alueilla ei saa ylittää ilmanlaatua koskevassa, ympäristönsuojelulain nojalla säädettyä, asetuksessa (VNA 38/2011) annettua raja-arvoa. Valvontaviranomaisen määräyksestä tulee luvanhaltijan teettää ilmanlaadun hiukkaspitoisuuden mittaus tarvittaessa.

6. Pölyn leviäminen on estettävä vaikuttamalla rakenteisiin, joista pölyä muodostuu, sekä vaikuttamalla tarvittaessa pölyä aiheuttavaan materiaaliin. Murskauslaitteiden koteloinnit, porauslaitteen kotelointi ja pölynkeräys sekä valmius aloittaa kastelu vedellä välittömästi pölyämisen esiinnyttyä ovat esimerkiksi hyväksyttäviä keinoja.

Tarkkailu ja raportointi

13. Vuohimäen alueen kiinteistöjen 257-496-5-263 (Oy Göran Hagelberg Ab), 257-496-5-204 (Lemminkäinen Infra Oy) ja 257-419-1-24 (Destia Oy) toimijoiden ensimmäisestä toiminnasta lähtien melua on seurattava yhteensä viidestä (5) pisteestä kiinteistöiltä (257-496-5-378, 257-496-5-308, 257-496-5-229, 257-496-5-273 ja 257-419-1-30) piha-alueelta jatkuvatoimisilla melumittareilla seuraavan kahden (2) vuoden ajan. Suunnitelma melutarkkailun toteuttamisesta pitää toimittaa valvontaviranomaiselle kuukausi (1 kk), ennen toiminnan aloittamista.

Melumittaus on suoritettava siten, että se täyttää ympäristöministeriön ohjeen 1/1995 "Ympäristömelun mittaaminen" vaatimukset tai samasta asiasta mahdollisesti annetun uudemman vaatimustason.

Tarkkailusta tulee toimittaa valvontaviranomaiselle puolivuosittaiset raportit kuukauden kuluessa edellisen puolivuotiskauden päättymisestä. Raportista tulee ilmetä mitä toimintoja tarkkailujaksolla on toiminta-alueilla ollut. Tarkkailuvelvoite on luvanhaltijoille yhteisvastuullinen. Valvontaviranomainen voi vaatia seurantatietojen toimittamista keneltä tahansa alueen toimijalta. Toimija, jolla ei ole ollut tarkkailujaksolla toimintaa, on silti velvollinen osallistumaan yhteistarkkailuvelvoitteeseen.

Lupapäätökseen sisältyy ympäristönsuojelulain (86/2000) 101 §:n mukainen oikeus aloittaa louhinta ja murskaus lupapäätöksen mukaisesti muutoksenhausta huolimatta, mikäli hakija asettaa 27 000 euron suuruisen hyväksyttävän vakuuden.

Vaasan hallinto-oikeus on 5.7.2016 antamallaan välipäätöksellä numero 16/0317/1 kieltänyt rakennus- ja ympäristölautakunnan päätöksen täytäntöönpanon.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Vaasan hallinto-oikeus on valituksenalaisen päätöksensä käsittelyratkaisussa hylännyt A:n ja hänen asiakumppaniensa vaatimuksen katselmuksen toimittamisesta.

Hallinto-oikeus on pääasiaratkaisussaan A:n ja hänen asiakumppaniensa, Lemminkäinen Infra Oy:n ja Kirkkonummen ympäristöyhdistyksen valitukset muutoin hyläten, muuttanut ympäristöluvan määräaikaiseksi ja rajannut pienemmäksi alueen, jolla ympäristöluvan tarkoittamaa toimintaa saa harjoittaa. Sallittu toiminta-alue ilmenee hallinto-oikeuden päätökseen liitetystä karttapiirroksesta.

Luvan voimassaoloa koskeva määräys kuuluu muutettuna seuraavasti:

28. LUVAN VOIMASSAOLO

Lupa on voimassa vuoden 2025 loppuun tai, jos hakemus toiminnan jatkamiseksi on tehty määräajassa, kunnes jatkohakemus on lainvoimaisesti ratkaistu. Jos toimintaa halutaan jatkaa, on uusi hakemus jätettävä vuoden 2024 loppuun mennessä ja siinä esitettävä selvitys louhoksen aiheuttamasta melusta, louhosten yhteismelusta sekä louhosten melualueen kokonaismelusta sekä vielä selvitys louhosten vaikutusalueen luonnonarvoista ja louhintahankkeiden vaikutuksesta niihin.

Lisäksi hallinto-oikeus on muuttanut lupamääräykset 1, 2, 13 ja 15 kuulumaan seuraavasti (muutokset kursiivilla):

1. Haetusta toiminnasta aiheutuva, asumiseen käytettävillä alueilla, virkistysalueilla taajamissa ja taajamien välittömässä läheisyydessä sekä hoito- tai oppilaitoksia palvelevilla alueilla melutaso ei saa ylittää ulkona melun A-painotetun ekvivalenttitason (L_Aeq) päiväohjearvoa (klo 7-22) 55 dB, kuitenkin huomioiden jo alueella oleva taustamelutaso melun A-painotetun ekvivalenttitason (L_Aeq) päiväohjearvo (klo 7-22) sallittuna maksimitasona tie- ja raideliikenteen melualueilla.

Luvan saajan tulee yhdessä edellä kohdassa Merkintä mainittujen kahden muun luvan saajan kanssa varmistaa esimerkiksi toimintoja vuorottamalla, porrastamalla tai muulla tavalla, että näiden samalla alueella olevien kolmen hankkeen yhteismelu ei ylitä edellisessä kappaleessa määrättyä melutason raja-arvoa.

(Poistettu tekstiä.)

Valvontaviranomainen voi antaa tarvittaessa lisämääräyksiä meluntorjunnasta.

2. Murskauslaitos on sijoitettava vähintään 400 m:n etäisyydelle lähimmästä häiriintyvästä kohteesta.

Poraaminen on tehtävä arkipäivisin kello 7.00 ja 18.00 välisenä aikana.

Rikotus on tehtävä arkipäivisin kello 8.00 ja 16.00 välisenä aikana.

Murskaaminen on tehtävä arkipäivisin kello 7.00 ja 18.00 välisenä aikana.

Kuormaaminen ja kuljetus on tehtävä arkipäivisin kello 7.00 ja 21.00 välisenä aikana.

Räjäytykset on tehtävä arkipäivisin kello 8.00 ja 16.00 välisenä aikana.

Edellä mainittuja työvaiheita ei saa tehdä viikonloppuina eikä arkipyhinä.

(---)

13. Vuohimäen alueen kiinteistöjen 257-496-5-263 (Oy Göran Hagelberg Ab), 257-496-5-204 (Lemminkäinen Infra Oy) ja 257-419-1-24 (Destia Oy) toimijoiden aiheuttamaa melua on seurattava (poistettu tekstiä) kiinteistöjen 257-496-5-378, 257-496-5-308, 257-496-5-229, 257-496-5-273 ja 257-419-1-30 piha-alueilla vuosittain vähintään kaksi kertaa siten kuin mainitut yhtiöt ovat hakemustensa liitteenä olevassa 1.4.2016 päivätyssä esityksessä melutarkkailuohjelmaksi esittäneet. (liite 2)

Melumittaus on suoritettava siten, että se täyttää ympäristöministeriön ohjeen 1/1995 "Ympäristömelun mittaaminen" vaatimukset tai melun mittaamisesta mahdollisesti annetun uudemman ohjeen vaatimukset.

Melumittauksesta tulee toimittaa valvontaviranomaiselle raportti kuukauden kuluessa mittauksesta. Raportista tulee ilmetä mitä toimintoja mittauksen aikana on toiminta-alueilla ollut. Mittauksista tulee lisäksi laatia vuosittain erillinen yhteenvetoraportti, jossa esitetään eri mittauskertojen tulokset ja arvioidaan kiviaineksen ottamisen vaikutusta mittauspisteiden melutilanteeseen. Tarkkailuvelvoite on luvanhaltijoille yhteisvastuullinen. Valvontaviranomainen voi vaatia seurantatietojen toimittamista keneltä tahansa alueen toimijalta. Toimija, jolla ei ole ollut tarkkailujaksolla toimintaa, on silti velvollinen osallistumaan yhteistarkkailuvelvoitteeseen.

(---)

15. Toiminnanharjoittajan on ennen toiminnan aloittamista selvitettävä louhittavasta alueesta alle 300 metrin etäisyydellä olevat talousveden pora- ja rengaskaivot sekä alle 500 metrin etäisyydellä olevat talousveden porakaivot. Näistä tulee laatia selvitys, joka sisältää vähintään tiedot kaivon tarkasta sijainnista, rakenteesta, kaivon rakenteiden kunnosta, vesipinnan korkeudesta rengaskaivossa, porakaivon syvyydestä ja alle 3 vuotta vanha kaivoveden analyysiraportti mikä sisältää vähintään sosiaali- ja terveysministeriön asetuksessa pienten yksiköiden talousveden laatuvaatimuksista ja valvontatutkimuksista (401/2001) liitteessä 1 taulukossa 3 lueteltujen aineiden pitoisuudet ja lisäksi nitraatti- ja nitriittitypen pitoisuus (NO₃-N ja NO₂-N) sekä öljyhiilivetyjen pitoisuus jakeisiin jaoteltuna. Raportti on toimitettava valvontaviranomaiselle kuukauden (1 kk) kuluttua näytteiden ottamisesta.

Hallinto-oikeus on hylännyt A:n ja hänen asiakumppaniensa sekä Lemminkäinen Infra Oy:n vaatimukset oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta.

Hallinto-oikeus on todeten, että asian käsittelyyn sovelletaan ympäristönsuojelulakia (86/2000) sekä kivenlouhimojen, muun kivenlouhinnan ja kivenmurskaamojen ympäristönsuojelua koskevaa asetusta (800/2010) perustellut päätöstään muutoin seuraavasti:

Katselmus

Kun otetaan huomioon asiassa annettu kirjallinen selvitys, katselmuksen toimittaminen asian ratkaisemiseksi on ilmeisen tarpeetonta.

Sovellettava laki ja asetus

Ympäristönsuojelulain (527/2014) 229 §:n 1 momentin mukaan hallintoviranomaisessa lain voimaan tullessa vireillä olevat asiat käsitellään ja ratkaistaan lain voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten mukaisesti. Pykälän 2 momentin mukaan, jos muutoksenhakutuomioistuin kumoaa päätöksen, johon on sovellettava lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä ja palauttaa asian kokonaisuudessaan uudelleen käsiteltäväksi, asia käsitellään ja ratkaistaan ympäristönsuojelulain (527/2014) säännösten mukaisesti.

Vaasan hallinto-oikeus on päätöksellään 11.12.2012 kumonnut Lemminkäinen Infra Oy:lle myönnetyn ympäristöluvan ja palauttanut asian lautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi. Koska ympäristölupahakemus on lain 527/2014 voimaan tullessa 1.9.2014 ollut vireillä lupaviranomaisessa eikä 229 §:n 2 momenttia ole sovellettava, kun palauttaminen on tapahtunut ennen uuden lain voimaantuloa, asia on tullut ratkaista ympäristönsuojelulain 86/2000 mukaisesti.

Kivenlouhimojen, muun kivenlouhinnan ja kivenmurskaamojen ympäristönsuojelua koskeva valtioneuvoston asetus (800/2010 ns. MURAUS-asetus) on tullut voimaan 16.9.2010. Asetuksen 14 §:n 3 momentin mukaan asetusta sovelletaan 1.1.2018 lukien asetuksen 2 momentissa mainittuun asetuksen soveltamisalaan kuuluvaan toimintaan, jolla on asetuksen voimaan tullessa ollut ympäristölupa. Pykälän 4 momentin mukaan asetusta sovelletaan myös sen voimaan tullessa vireillä olevaan edellä mainittua toimintaa koskevaan ympäristölupa-asiaan, jota ei ole kuulutettu.

Koska kyse on uudesta käsittelystä, joka edellyttää uutta kuulutusta, on palautuksen jälkeinen kuulutusajankohta ratkaiseva MURAUS-asetuksen soveltamisen kannalta. Asetusta on sovellettava käsiteltäessä lupa-asiaa uudelleen hallinto-oikeuden 11.12.2012 tekemän palautuspäätöksen jälkeen.

Sovellettavat säännökset

Ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain 4 §:n 1 momentin mukaan ympäristövaikutusten arviointimenettelyä sovelletaan hankkeisiin ja niiden muutoksiin, joista Suomea velvoittavan kansainvälisen sopimuksen täytäntöön paneminen edellyttää arviointia taikka joista saattaa aiheutua merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia Suomen luonnon ja muun ympäristön erityispiirteiden vuoksi. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä arvioitavista hankkeista ja niiden muutoksista säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.

Saman pykälän 2 momentin mukaan arviointimenettelyä sovelletaan lisäksi yksittäistapauksessa sellaiseen hankkeeseen tai jo toteutetun hankkeen muuhunkin kuin 1 momentissa tarkoitettuun olennaiseen muutokseen, joka todennäköisesti aiheuttaa laadultaan ja laajuudeltaan, myös eri hankkeiden yhteisvaikutukset huomioon ottaen, 1 momentissa tarkoitettujen hankkeiden vaikutuksiin rinnastettavia merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia.

Ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain 5 §:n 2 momentin mukaan arviointimenettelyä ei sovelleta 4 §:n 2 momentissa tarkoitettuun hankkeeseen tai toteutetun hankkeen muutokseen, jos kyse ei ole valtion rajat ylittävistä ympäristövaikutuksista ja jos vaikutukset on selvitetty muun lain mukaisessa menettelyssä tässä laissa edellytetyllä tavalla ja selvityksistä on kuultu kaikkia niitä, joiden oloihin tai etuihin hanke saattaa vaikuttaa, sekä yhteisöjä ja säätiöitä, joiden toimialaa hankkeen vaikutukset saattavat koskea.

Ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun asetuksen 6 §:n 2 b) kohdan mukaan arviointimenettelyä sovelletaan kiven, soran tai hiekan ottoon, kun louhinta- tai kaivualueen pinta-ala on yli 25 hehtaaria tai otettava ainesmäärä vähintään 200 000 kiintokuutiometriä vuodessa.

Ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 §:n 2 momentin mukaan ympäristölupahakemukseen on liitettävä lupaharkinnan kannalta tarpeellinen selvitys toiminnasta, sen vaikutuksista, asianosaisista ja muista merkityksellisistä seikoista siten kuin asetuksella tarkemmin säädetään.

Ympäristönsuojelulain 41 §:n 1 momentin mukaan ympäristölupa myönnetään, jos toiminta täyttää ympäristönsuojelulain ja jätelain sekä niiden nojalla annettujen asetusten vaatimukset. Saman pykälän 3 momentin mukaan lupa-asiaa ratkaistaessa on noudatettava, mitä luonnonsuojelulaissa ja sen nojalla säädetään.

Ympäristönsuojelulain 42 §:n 1 momentin mukaan luvan myöntäminen edellyttää, ettei toiminnasta, asetettavat lupamääräykset ja toiminnan sijoituspaikka huomioon ottaen, aiheudu yksinään tai yhdessä muiden toimintojen kanssa 1) terveyshaittaa; 2) merkittävää muuta ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa; 3) maaperän, pohjaveden tai meren pilaantumista; 4) erityisten luonnonolosuhteiden huonontumista taikka vedenhankinnan tai yleiseltä kannalta tärkeän muun käyttömahdollisuuden vaarantumista toiminnan vaikutusalueella taikka 5) eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 §:n 1 momentissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta.

Ympäristönsuojelulain 43 §:n 1 momentin mukaan luvassa on annettava tarpeelliset määräykset: 1) päästöistä, päästöraja-arvoista, päästöjen ehkäisemisestä ja rajoittamisesta sekä päästöpaikan sijainnista; 2) jätteistä sekä niiden määrän ja haitallisuuden vähentämisestä; 3) toimista häiriö- ja muissa poikkeuksellisissa tilanteissa; 4) toiminnan lopettamisen jälkeisistä toimista, kuten alueen kunnostamisesta ja päästöjen ehkäisemisestä; 5) muista toimista, joilla ehkäistään, vähennetään tai selvitetään pilaantumista, sen vaaraa tai pilaantumisesta aiheutuvia haittoja.

Eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 §:n 1 momentin mukaan kiinteistöä, rakennusta tai huoneistoa ei saa käyttää siten, että naapurille, lähistöllä asuvalle tai kiinteistöä, rakennusta tai huoneistoa hallitsevalle aiheutuu kohtuutonta rasitusta ympäristölle haitallisista aineista, noesta, liasta, pölystä, hajusta, kosteudesta, melusta, tärinästä, säteilystä, valosta, lämmöstä tai muista vastaavista vaikutuksista.

Luonnonsuojelulain 39 §:n 1 momentin mukaan kiellettyä on rauhoitettuihin eläinlajeihin kuuluvien yksilöiden 1) tahallinen tappaminen tai pyydystäminen; 2) pesien sekä munien ja yksilöiden muiden kehitysasteiden ottaminen haltuun, siirtäminen toiseen paikkaan tai muu tahallinen vahingoittaminen; ja 3) tahallinen häiritseminen, erityisesti eläinten lisääntymisaikana, tärkeillä muuton aikaisilla levähdysalueilla tai muutoin niiden elämänkierron kannalta tärkeillä paikoilla.

Luonnonsuojelulain 49 §:n 1 momentin mukaan luontodirektiivin IV (a) tarkoitettuihin eläinlajeihin, kuten liito-orava, kuuluvien yksilöiden lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kielletty.

Luonnonsuojelulain 65 §:n 1 momentin mukaan jos hanke tai suunnitelma joko yksistään tai tarkasteltuna yhdessä muiden hankkeiden ja suunnitelmien kanssa todennäköisesti merkittävästi heikentää valtioneuvoston Natura 2000 -verkostoon ehdottaman tai verkostoon sisällytetyn alueen niitä luonnonarvoja, joiden suojelemiseksi alue on sisällytetty tai on tarkoitus sisällyttää Natura 2000 -verkostoon, hankkeen toteuttajan tai suunnitelman laatijan on asianmukaisella tavalla arvioitava nämä vaikutukset. Sama koskee sellaista hanketta tai suunnitelmaa alueen ulkopuolella, jolla todennäköisesti on alueelle ulottuvia merkittäviä haitallisia vaikutuksia.

Luonnonsuojelulainsäädännön uudistamiseksi eduskunnalle annetun hallituksen esityksen (HE 79/1996) luonnonsuojelulain 65 §:ää koskevien yksityiskohtaisten perustelujen mukaan luonnonsuojelulain mukaisella arvioinnilla ei tarkoiteta samaa kuin tiettyihin muotoihin ja menettelytapoihin sidottua arviointimenettelyä kuin ympäristövaikutusten arviointia koskevassa laissa. Tässä tarkoitettu arviointi voisi olla huomattavasti kevyempi. Se olisi kuitenkin tehtävä asianmukaisella tavalla. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että hankkeen tai suunnitelman vaikutukset luonnonsuojelualueeseen arvioidaan hyväksyttävällä menetelmällä, ja että tulokset käyvät selvästi ilmi asiakirjoista.

Kivenlouhimojen, muun kivenlouhinnan ja kivenmurskaamojen ympäristönsuojelusta annetun valtioneuvoston asetuksen (800/2010) 3 §:n 2 momentin mukaan kivenlouhimo, muu kivenlouhinta ja kivenmurskaamo on sijoitettava siten, että melua tai pölyä aiheuttavan toiminnon etäisyys asumiseen tai loma-asumiseen käytettävään rakennukseen tai sen välittömässä läheisyydessä sijaitsevaan oleskeluun tarkoitettuun piha-alueeseen tai muuhun häiriölle alttiiseen kohteeseen on vähintään 300 metriä. Asetuksen 7 §:n mukaan toiminnasta syntyvä melu ei saa häiriöille alttiissa kohteissa ylittää melutason ohjearvoista annetussa valtioneuvoston päätöksessä (993/1992) säädettyjä ulkomelun ohjearvoja. Asetuksen 8 §:n 3 momentin mukaan ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi ympäristöluvassa voidaan erityisestä syystä antaa toiminta-ajoista 1 ja 2 momentissa säädettyä ankarampia määräyksiä.

Melutason ohjearvoista annetun valtioneuvoston päätöksen (993/1992) 2 §:n mukaan asumiseen käytettävillä alueilla, virkistysalueilla taajamissa ja taajamien välittömässä läheisyydessä sekä hoito- tai oppilaitoksia palvelevilla alueilla on ohjeena, että melutaso ei saa ylittää ulkona melun A-painotetun ekvivalenttitason (L_Aeq) päiväohjearvoa (klo 7–22) 55 dB eikä yöohjearvoa (klo 22–7) 50 dB. Pykälän 4 mukaan, jos melu on luonteeltaan iskumaista tai kapeakaistaista, mittaus- tai laskentatulokseen lisätään 5 dB ennen sen vertaamista edellä 2 §:ssä mainittuun ohjearvoon.

Hankkeiden laatu

Kirkkonummen rakennus- ja ympäristölautakunta on myöntänyt ympäristöluvan kolmelle louhinta- ja murskaushankkeelle, joista nyt kyseessä oleva hanke on yksi. Laitokset sijaitsevat Vuohimäen ja Överbyn kylissä rantaradan kahta puolen osaksi radan ja louhosten eteläpuolella olevan Jorvaksentien melualueella. Kaikki kolme louhosta sijaitsevat alueella, joka Kirkkonummen lainvoimaisessa yleiskaavassa 2020 on osoitettu pienteollisuudelle (PT). Kaavaselostuksen mukaan ”alue varataan yksityisille palveluille, hallinnolle, teollisuudelle ja muulle yritystoiminnalle”.

Lemminkäinen Infra Oy:n hanke käsittää kallion louhintaa ja kiviaineksen murskausta. Alue sijaitsee välittömästi rantaradan eteläpuolella. Kirkkonummen kunnan rakennus- ja ympäristölautakunta on 12.4.2016 myöntänyt Lemminkäinen Infra Oy:lle toistaiseksi voimassa olevan ympäristöluvan ja maa-ainesluvan, joka on voimassa 15 vuotta. Ottamisalueen pinta-ala on maa-aineslupahakemuksen mukaan 5,5 hehtaaria ja otettava määrä 850 000 kiintokuutiometriä. Ympäristölupahakemuksen mukainen ottomäärä on keskimäärin 50 000 t/v ja enimmillään 200 000 t/v. Murskattavan kiviaineksen kokonaismäärä 15 vuoden toiminta-aikana on yhteensä 2 050 000 t. Toiminta on uutta.

Destia Oy:n hanke tarkoittaa olemassa olevan louhoksen laajentamista uudelle alueelle. Alue on Lemminkäinen Infra Oy:n louhosalueen eteläpuolella Jorvaksentien pohjoispuolella. Toiminta käsittää kallion louhintaa ja murskausta sekä maa- ja kiviaineksen käsittelyä. Kirkkonummen kunnan rakennus- ja ympäristölautakunta on 12.4.2016 myöntänyt Destia Oy:lle maa-ainesluvan kymmeneksi vuodeksi sekä toistaiseksi voimassa olevan ympäristöluvan. Ottamisalueen pinta-ala on maa-aineslupahakemuksen mukaan 15,6 ha ja louhittava kokonaismäärä 340 000 kiintokuutiometriä, keskimäärin 34 000 kuutiometriä vuodessa. Ympäristölupahakemuksen mukaan mursketta tuotetaan keskimäärin 200 000 t/v, enimmillään 400 000 t/v.

Oy Göran Hagelberg Ab:n hanke käsittää kallion louhintaa ja murskausta uudella alueella. Hagelbergin alue on rantaradan pohjoispuolella, radan ja Stormossenin välissä. Kirkkonummen kunnan rakennus- ja ympäristölautakunta on 12.4.2016 myöntänyt Oy Göran Hagelberg Ab:lle maa-ainesluvan kymmeneksi vuodeksi sekä toistaiseksi voimassa olevan ympäristöluvan. Maa-aineslupahakemuksen mukaan ottamisalueen pinta-ala on 18,8 ha, joka jakaantuu kahteen osa-alueeseen. Hakemuksen mukaan louhitaan 10 vuoden aikana yhteensä 685 000 kiintokuutiometriä 12,3 ha suuruisella alueella. Ympäristölupahakemuksen mukaan tarkoitus on murskata keskimäärin 250 000 t/v ja enimmillään 400 000 t/v.

Selvitysten riittävyys

Edellä mainittujen kolmen hankkeen luvanhakijat ovat yhdessä selvittäneet toiminnasta aiheutuvan melun, joka on mallinnettu kullekin hankkeelle erikseen ja kaikille kolmelle yhdessä. Lautakunnan pyynnöstä hakijat ovat vielä täydentäneet hakemuksiaan kolmen louhoksen, liikennemelun ja Destian alueen itäpuolelle sijoittuvan ampumaradan yhteismelun mallinnuksella.

Hakijat ovat yhdessä selvittäneet louhosten vaikutusalueiden kasvillisuutta, linnustoa ja perhoslajistoa. Lisäksi on erikseen selvitetty liito-oravan ja lepakkolajien esiintymistä vaikutusalueella. Hakemuksiin on liitetty Kirkkonummen kunnan kattava yleisselvitys luontoarvoista sekä selvitys ekologisista käytävistä.

Melumallinnuksiin sisältyvät tarvittavat meluesteet, joiden sijainti ja korkeus on mainittu meluselvityksissä. Tarkempaa selvitystä meluesteiden rakenteesta ei ole esitetty. Louhosalueen hulevesien johtamista koskevassa, hakemukseen liitetyssä Lemminkäinen Infra Oy:n ja Destia Oy:n yhteisessä suunnitelmassa on todettu, ettei louhoksilla ole merkittävää vaikutusta vastaanottavien ojien vesitasapainoon eikä selkeytysaltaalle ole tarvetta. Oy Göran Hagelberg Ab:n hakemuksen mukaan ottoalueen pintavedet johdetaan Stormossenille selkeytysaltaiden kautta, jolloin suolle ei aiheudu kiintoainekuormitusta. Hakijan arvio on, etteivät louhosalueen vedet käytännössä vaikuta suon vesitasapainoon.

Lemminkäinen Infra Oy:n ja Destia Oy:n hakemuksiin on liitetty hakijoiden yhteinen, 3.7.2014 päivätty ympäristövaikutusten tarkkailusuunnitelma. Oy Göran Hagelberg Ab:n hakemukseen on liitetty 7.10 2014 päivätty esitys ympäristövaikutusten seurantaohjelmaksi. Kaikki kolme hakijaa ovat 1.4.2016 toimittaneet yhteisen esityksen melun yhteistarkkailun järjestämisestä.

Hallinto-oikeus katsoo, että hakemus täydennyksineen sisältää riittävällä tarkkuudella esitetyt ympäristönsuojelulain 35 §:ssä ja ympäristönsuojeluasetuksessa edellytetyt lupaharkinnan kannalta tarpeelliset ja riittävät tiedot.

Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen (YVA)

YVA-menettelyn soveltaminen on ratkaistu korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä 20.5.2014 taltionumero 1639, jonka mukaan nyt kysymyksessä oleviin kolmeen hankkeeseen ei ole sovellettava ympäristövaikutusten arviointimenettelyä.

Uudenmaan ELY-keskus on 18.11.2015 antamassaan päätöksessä, joka koskee päätöksessä mainittuja Vuohimäen alueelle suunniteltuja louhinta- ja murskaushankkeita (mukaan lukien nyt kysymyksessä olevat kolme hanketta) ja ampumarataa, että hankkeet tai niiden yhteisvaikutus eivät edellytä ympäristövaikutusten arviointimenettelyä.

Hallinto-oikeus toteaa, että nyt ratkaistavat hankkeet vastaavat sekä pinta-alaltaan että louhemäärältään edellä korkeimman hallinto-oikeuden päätöksessä tarkoitettuja hankkeita. Mikään kolmesta louhoshankkeesta ei ylitä YVA-asetuksessa säädettyä pakollisen YVA-menettelyn rajaa, joka on 25 hehtaarin ottoalue tai 200 000 kiintokuutiometrin vuosittainen ottomäärä. Yhdessä nämä kolme louhosta ylittävät sekä pinta-alarajan että ottomäärän rajan. Kolmen hakijan louhokset ovat kuitenkin toisistaan riippumattomia hankkeita, jotka voidaan toteuttaa ajallisesti erikseen ja joiden vaikutusalueet eivät ole täysin yhteneväiset. Hallinto-oikeus katsoo tämän takia, että hankkeet eivät muodosta sellaista kokonaisuutta johon ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen olisi pakollista. Asiassa ei ole ilmennyt myöskään syytä edellyttää määräyksenvaraista ympäristövaikutusten arviointimenettelyä ennen lupapäätöksen tai -päätösten tekemistä. Hankkeiden yhteisvaikutukset ovat riittävästi selvitettävissä ympäristönsuojelulain mukaisessa lupamenettelyssä.

Luonnonsuojelulain 65 §:n mukainen arviointi

Hankealueiden pohjoispuolella sijaitsee Meiko-Lappträskin Natura 2000 -alue (FI0100021), joka lähimmillään on noin kilometrin päässä pohjoisimman, eli Hagelbergin louhoksen alueesta. Alueen suojelun perusteena ovat karut järvet, erilaiset suotyypit ja metsät sekä näihin luontotyyppeihin kuuluvia lintuja ja lisäksi liito-orava. Louhinta ja murskaus ei vaikuta välittömästi Natura-alueen luontoarvoihin. Etäisyys huomioon ottaen myöskään hankkeiden melu- ja pölypäästöt eivät vaikuta siten, että hankkeet voisivat merkittävästi heikentää alueella suojeltuja luontoarvoja.

Hankkeiden eteläpuolella, lähimmillään noin viiden kilometrin päässä on Kirkkonummen saariston Natura-alue (FI10 100026 ja FI10 100105), jonka tarkoituksena on suojella saaristoluonnon luontotyyppejä, lähinnä metsiä, ja linnustoa. Myöskään tämän alueen luonnonarvoihin louhokset eivät vaikuta heikentävästi.

Hallinto-oikeus toteaa, että hankealueiden länsipuolinen pääosin rakentamaton alue Siuntion kunnan rajalla toimii yhteyskäytävänä kahden Natura-alueen välillä ja että yhteydellä voi olla merkitystä kummankin alueen luonnonarvojen säilymiselle. Kokonaisuutena kuitenkin luonnonsuojelulain mukainen vaikutusten arviointi on tarpeeton, mutta alueita yhdistävän käytävän säilyminen on varmistettava luvassa.

Kaava

Louhokset sijaitsevat alueella, joka Kirkkonummen yleiskaavassa 2020, jonka kunnanvaltuusto on hyväksynyt 18.12.1997 ja korkein hallinto-oikeus vahvistanut 13.9.2000, on merkitty yritystoiminnan alueeksi (PT). Kaavaselostuksen mukaan PT-alueet on varattu palveluille, hallinnolle ja teollisuudelle. Vaasan hallinto-oikeuden päätöksessä 11.12.2012, jolla hallinto-oikeus palautti nyt kyseessä olevat asiat uudelleen käsiteltäviksi, hallinto-oikeus on todennut, että hanketta ei ole sijoitettu asemakaavan tai muun kaavan vastaisesti. Asiassa ei ole ilmennyt syytä tulkita voimassa olevan kaavan sisältöä toisin.

Luontoarvot

Louhoksen vaikutusalueella tehdyn luontoselvityksen mukaan alueella ei esiinny sellaisia harvinaisia tai suojeltuja luontotyyppejä tai lajeja, jotka olisivat luvan myöntämisen esteenä.

Lemminkäisen ja Destian louhosten länsipuolella olevassa puronotkossa on selvitysten mukaan liito-oravan elinalue. Toinen liito-oravan esiintymä on Oy Göran Hagelberg Ab:n louhoksen eteläpuolella, louhoksen ja radan välisellä alueella. Hallinto-oikeus arvioi, että louhoksen ulottaminen hakemuksen mukaisesti noin 60 metrin päähän purosta heikentäisi liito-oravan esiintymää siinä määrin, että sen elinpiirin säilyminen olisi uhattuna. Kyseessä olisi luonnonsuojelulain 49 §:ssä tarkoitettu kielletty lisääntymis- tai levähdyspaikan heikentäminen. Kun lisäksi louhosten länsipuolisella metsäalueella on merkitystä riista- ja muiden eläinlajien käyttämänä kulkukäytävänä edellä mainitun Meiko-Lappträskin alueen ja rannikon välillä, on tarpeen rajoittaa toiminta-alueita siten, että louhosten länsipuolelle jää riittävän leveä käytävä. Hallinto-oikeus pitää riittävänä Kirkkonummen kaavoitus- ja liikennejärjestelmäpalveluiden esittämää noin 250 metrin levyistä aluetta. Hallinto-oikeus on rajannut toiminta-alueita päätökseen liitetyn kartan mukaisesti.

Edellä mainittujen alueiden merkitys tulee myöhemmin arvioida uudelleen, minkä vuoksi hallinto-oikeus on muuttanut ympäristöluvan määräaikaiseksi.

Melu (Lupamääräykset 1 ja 2)

Hakemukseen liitetyn meluselvityksen mukaan kolmen louhoksen yhteismelu ulottuu lähimmille asuinkiinteistöille siten, että toiminnan eri vaiheissa 45–50 dB tai 50–55 dB päivämelun vyöhyke ulottuu lähimpien asuinrakennusten pihamaille. Hallinto-oikeus pitää meluselvitystä luotettavana, mutta toteaa, että selvityksessä ei ole arvioitu laskennallisen melun epävarmuutta. Melulaskennassa ei ole myöskään huomioitu, että osa melusta on iskumaista tai kapeakaistaista. Kun nämä tekijät otetaan huomioon, vaikka laskelman mukaan keskimääräinen melutaso ei ylitä luvassa määrättyä raja-arvoa 55 dB, voi todellinen melutaso kuitenkin ylittää määrätyn raja-arvon.

Useat hankkeen vaikutusalueen asuinrakennukset sijaitsevat Jorvaksentien ja rantaradan meluvyöhykkeellä siten, että päivämelutaso jo ilman nyt kyseessä olevia hankkeita on 50–55 dB, joidenkin talojen kohdalla jopa 55–60 dB.

Lautakunta on määrännyt, että hankkeesta johtuva melutaso ei saa ylittää muun muassa asuinkiinteistöjen kohdalla 55 dB (L_Aeq), kuitenkin huomioiden jo alueella oleva taustamelutaso melun A-painotetun ekvivalenttitason (L_Aeq) päiväohjearvo (klo 7–22) sallittuna maksimitasona tie- ja raideliikenteen melualueilla.

Ympäristönsuojelulain 42 §:n mukaan luvan myöntämisen edellytys on muun muassa, että toiminnasta yhdessä muiden toimintojen kanssa ei aiheudu terveyshaittaa, merkittävää ympäristön pilaantumista tai naapuruussuhdelaissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta. Kohtuuttomana rasituksena on oikeuskäytännössä vakiintuneesti pidetty valtioneuvoston päätöksessä 993/1992 säädettyjen melutasojen ylittymistä. Valtioneuvoston päätöksen mukainen päivämelun taso 55 dB on luvassa määrätty raja-arvoksi. Kyseessä olevien louhosten melualue on osin päällekkäinen Jorvaksentien ja rantaradan melualueiden kanssa. Tällä alueella vallitseva melutaso ylittää paikoin jo ilman louhosten tuomaa lisämelua mainitussa valtioneuvoston päätöksessä säädetyn raja-arvon. Koska luvan saaneet hankkeet eivät yksinään eivätkä yhdessä muun melurasituksen kanssa saa aiheuttaa YSL 42 §:n vastaisia seurauksia, louhoshankkeesta ei saa aiheutua vallitsevan melutason nousua siellä, missä vallitseva melutaso jo ennestään ylittää määrätyn tason.

Kun otetaan huomioon melulaskennan epävarmuus ja melun iskumaisuus lähimpien kiinteistöjen kohdalla, hallinto-oikeus toteaa, että kokonaismelu päiväsaikaan alueella todennäköisesti ylittää 55 dB tason lähimpien kiinteistöjen kohdalla ja että myös louhoksista aiheutuva melu erikseen tai yhdessä joidenkin asuinrakennusten kohdalla voi ylittää tämän tason. Tämän takia on tarpeen määrätä toiminnalle riittävä etäisyys lähimpiin häiriintyviin kohteisiin. Koska murskauslaitoksen päivittäinen käyttöaika on pitkä ja murskaamon sijoitus on valinnainen louhosalueella, määräys annetaan murskauslaitosta koskevana.

Louhosten aiheuttama melu vaihtelee eri työvaiheissa ja kukin työvaihe kestää rajatun ajan. Louhosten yhteismelu riippuu taas siitä, mitkä toiminnot ovat samanaikaisesti käynnissä. Sen varmistamiseksi, että yhteismelu pysyy luvassa määrätyssä rajassa, hallinto-oikeus on lisännyt lupamääräykseen 1 velvoitteen sovittaa kolmen hankkeen kesken työvaiheita niin, että hankkeista aiheutuva yhteismelu pysyy luvassa määrätyn 55 dB rajan alapuolella lähimpien asuintalojen kohdalla. Toiminnanharjoittajat voivat keskenään sopia toimintojen ja työvaiheiden porrastamisesta tai muista toimista joilla varmistetaan, että toimintojen yhteismelu ei ylitä luvassa määrättyä melutason raja-arvoa. Erillinen määräys koteloidun porauspuomin käyttämisestä ei ole tarpeen. Melumääräyksen perusteella toiminnanharjoittaja on velvollinen käyttämään kaikki tarpeelliset keinot varmistamaan, että melun raja-arvo ei ylity, tarvittaessa myös koteloitua porauspuomia.

Toiminta-aikojen rajoittaminen on tarpeen melupäästöjen rajoittamiseksi. Ottaen huomioon alueella vallitseva melutaso ja lupamääräyksessä 1 asetettu päivämelun rajoitus, hallinto-oikeus katsoo, että lupamääräyksessä 2 annettuja toiminta-aikoja on tarpeen lyhentää. Lyhytkestoinen räjäytysääni, vaikka se ei vaikuta paljon laskennalliseen kokonaismeluun, on erityisen häiritsevä. Murskaus on meluisa ja pitkäkestoinen työvaihe, joka vaikuttaa eniten kokonaismeluun. Hallinto-oikeus on siksi lyhentänyt näiden työvaiheiden toiminta-aikoja ratkaisuosasta ilmenevästi. Toiminta-aikojen pidentäminen Lemminkäinen Infra Oy:n vaatimalla tavalla johtaisi hallinto-oikeuden arvion mukaan siihen, että lupamääräyksessä 1 asetettujen melurajojen noudattaminen ei olisi mahdollista. Yhtiön vaatimus toiminta-aikojen pidentämisestä on siten hylättävä.

Luvassa on määrätty, että meluesteet on tehtävä ennen toiminnan aloittamista. Valvontaviranomainen voi antaa tarkempia ohjeita meluesteistä ja luvan määräyksiä tältä osin on pidettävä riittävinä.

Melutarkkailu (Lupamääräys 13)

Hankkeen aiheuttaman melutason varmistamiseksi ja lupamääräysten noudattamisen valvonnan takia on tarpeen mitata melua lähimmillä kiinteistöillä. Jatkuvatoiminen melumittaus tuottaa suuren määrän tietoa alueen kokonaismelun vaihtelusta. Yksittäisen melulähteen erottaminen mittausaineistosta on kuitenkin vaikeaa. Hallinto-oikeus arvioi, että toistuva kertamittaus, jossa mittaaja on paikalla todentamassa taustamelun muutoksia, on tässä tapauksessa luotettavampi tapa selvittää louhinnan ja murskauksen melua.

Hakija on esittänyt suunnitelman melutarkkailuohjelmaksi. Hallinto-oikeus on tarkentanut melun mittaamista koskevaa lupamääräystä 13 niin, että mittaus on tehtävä louhosten toiminta-aikana vuosittain kaksi kertaa vuodessa. Muilta osin suunnitelmaa on pidettävä riittävänä. Suunnitelma on hallinto-oikeuden päätöksen liitteenä 2.

Kaivoveden tarkkailu (Lupamääräys 15)

Louhostoiminta saattaa vaikuttaa lähialueen kaivoihin kalliossa olevien halkeamien ja murrosten kautta. Muutos pohjaveden tasossa tai virtauksessa voi vaikuttaa kaivon veden korkeuteen tai veden laatuun. Lisäksi räjäytyksissä vapautuvat typpiyhdisteet saattavat kulkeutua pohjaveden mukana kaivoihin ja työmaakoneiden öljyvuodoista saattaa öljyjakeita levitä myös kaivoveteen. Näitä muutoksia on vaikea arvioida etukäteen. Luvansaajan ja mahdollisten haitankärsijöiden oikeussuojan takia on tarpeen, että toiminnanharjoittaja selvittää lähialueen kaivojen sijainnin ja tilan ennen toiminnan aloittamista.

Hallinto-oikeus on tämän takia selventänyt kaivojen tarkkailua koskevaa lupamääräystä ja lisännyt tarkkailtaviin suureisiin typpiyhdisteet ja mineraaliöljyn jakeet, jotka tyypillisesti voivat levitä louhostoiminnassa maaperään ja pohjaveteen.

Muut seikat

Luvassa on annettu määräykset pölyn leviämisen estämisestä, hulevesien johtamisesta ja käsittelystä sekä toimenpiteistä pohjaveden pilaantumisen estämiseksi. Hallinto-oikeus katsoo, että ympäristöluvassa annetut määräykset ovat riittävät.

Aloittamisluvan vakuus

Koska hallinto-oikeus on antamallaan välipäätöksellä kieltänyt toiminnan aloittamisen muutoksenhausta huolimatta, aloittamisluvan vakuudesta lausuminen raukeaa.

Oikeudenkäyntikulut

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Mitä tässä pykälässä ja 75 §:ssä säädetään asianosaisesta, voidaan soveltaa myös päätöksen tehneeseen hallintoviranomaiseen. Saman pykälän 2 momentin mukaan harkittaessa julkisen asianosaisen korvausvelvollisuutta on otettava erityisesti huomioon, onko oikeudenkäynti aiheutunut viranomaisen virheestä.

Oikeudenkäynti ei ole aiheutunut lupaviranomaisen virheestä. Asian laatu ja asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen ei ole kohtuutonta, että muutoksenhakijat joutuvat pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Perusteluissa mainitut

Ympäristönsuojelulaki (86/2000) 35 § 2 momentti, 41 § 1 ja 3 momentti, 42 § 1 momentti ja 43 § 1 momentti

Laki naapuruussuhteista 17 § 1 momentti

Laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä 4 § 1 ja 2 momentti, 5 § 2 momentti ja 6 § 2 b) kohta

Luonnonsuojelulaki 39 § 1 momentti, 49 § 1 momentti ja 65 § 1 momentti

Valtioneuvoston asetus (800/2010) kivenlouhimojen, muun kivenlouhinnan ja kivenmurskaamojen ympäristönsuojelusta

Valtioneuvoston päätös (993/1992) melutason ohjearvoista

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Sinikka Kangasmaa, Jan Eklund ja Anneli Järvenpää, joka on myös esitellyt asian.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

1. A asiakumppaneineen on vaatinut, että Vaasan hallinto-oikeuden ja Kirkkonummen rakennus- ja ympäristölautakunnan päätökset kumotaan ja ympäristölupahakemus hylätään. Kieltoa aloittaa päätöksen täytäntöönpano on jatkettava, kunnes asia on lainvoimaisesti ratkaistu. Alueella on tarvittaessa tehtävä katselmus. Kunta on määrättävä korvaamaan valittajien oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi erikseen esitettävän laskun mukaan.

Vaatimustensa tueksi A asiakumppaneineen on esittänyt muun ohella seuraavaa:

Luvan myöntämiselle ei hakemuksen täydentämisestä huolimatta ole ollut edellytyksiä, vaan asiassa on tullut esiin uutta tietoa, joka edellyttää hakemusten hylkäämistä.

Vaasan hallinto-oikeuden päätös sisältää virheitä. Valittajien joukossa on henkilöitä, joiden hallitsema loma-asunto sijaitsee 200 metrin päässä Oy Göran Hagelberg Ab:lle myönnetyn luvan mukaisesta louhinta-alueesta. Hallinto-oikeuden päätöksissä ja meluselvityksissä kiinteistö on virheellisesti otettu huomioon vakituisena asuntona, eikä lomarakennuksille määrättyä alhaisempaa melurajaa (45 dB) ole huomioitu. Loma-asuntoja sijaitsee myös Lillåkerintiellä Siuntion puolella sekä Storträskin rannalla. Hallinto-oikeuden päätöksissä loma-asuntojen merkitykseen ei ole otettu lainkaan kantaa, vaikka niihin olisi sovellettava vakituista asutusta alhaisempaa ohjearvoa. Alueen soveltuvuus lepakoille on todettu kunnan teettämässä luontoselvityksessä, mutta varsinaista lepakkoselvitystä ei ole tehty.

Vaasan hallinto-oikeuden päätös sisältää puutteita. Päätöksessä on ohitettu vaatimus kaavatilanteen merkityksen arvioinnista. Yleiskaava on tullut voimaan vanhan rakennuslain ja -asetuksen aikaan, jolloin myös kaavaselostus on ollut osa kaavaa ja on otettava huomioon. Yleiskaavan selostuksessa todetaan yleisluontoisen PT-merkinnän edellyttävän tarkempaa kaavoitusta. Rakennus- ja ympäristölautakunnan toimivaltaan ei kuulu yksittäisen lupa-asian yhteydessä päättää alueen tarkemmasta käytöstä, joka yleiskaavalla on määrätty kaavoituksen tehtäväksi. Ekologisen yhteyden sijaintia ja leveyttä ei myöskään kuuluisi määrätä yksittäisen lupa-asian yhteydessä, vaan kaavoituksella, jolloin kunnan alueidenkäytön ja luontoarvojen kokonaisuus on paremmin huomioitavissa.

Yleiskaavan PT-merkintä ei mahdollista laajamittaista ja pitkäkestoista louhinta- ja murskaustoimintaa, kun otetaan huomioon kaavaselostuksen sitovat käyttöperiaatteet. Kaavamääräysten mukaan alueelle voisi sijoittua myös virkistys- ja puistoalueita. Louhintaa ei voida pitää välttämättömänä kaavan toteuttamiseksi.

Ympäristönsuojelulain mukaan sijoituspaikan soveltuvuuden arvioinnissa on huomioitava myös lähialueen kaavatilanne ja ympäristö. Koska ekologinen yhteys kulkee osittain Siuntion puolella ja alueen läheisyydessä on asemakaava-alue, virkistysalue, asumiseen osoitettuja alueita ja suojeltavia alueita sekä maa- ja metsätalousvaltaista aluetta, jolla on ulkoilun ohjaustarvetta ja/tai ympäristöarvoja, olisi keskeistä tarkastella kaavatilannetta aiempaa laajemmin. Suunnitellut louhimot vaikeuttaisivat lähialueiden käyttöä niille varattuun tarkoitukseen ja vähentäisivät merkittävästi viihtyisyysarvoa. Kunta on myöntänyt hankealueen lähialueelle lukuisia rakennuslupia asuinrakentamiseen. Siuntion kunnan puolella noin 1,1 kilometrin päässä sijaitsee kerrostaloalue, jossa asuu noin 170 asukasta. Hallinto-oikeus ei antanut merkitystä Kirkkonummen kunnanhallituksen lausunnolle, jossa on esitetty tarve kaavoittaa alue uudelleen yhteistyössä Siuntion kunnan kanssa. Myös maakuntakaavaan tehty muutosehdotus Stormossenin merkitsemiseksi suojelualueeksi olisi otettava huomioon.

Sijoituspaikan soveltuvuuden arviointi on jätetty tekemättä ja varovaisuusperiaate ottamatta huomioon.

Hankealueen lähellä on yleiskaavassa virkistysalueeksi osoitettu alue, jolla tulisi soveltaa alhaisempaa melutason ohjearvoa. Alhaisempaa ohjearvoa tulisi vastaavasti soveltaa myös maakuntakaavassa suojelualueiksi ehdotettuihin alueisiin sekä liito-oravien lisääntymis- ja levähdyspaikkoihin.

Maakuntakaavassa osa hankealueesta on merkitty alueeksi, jolla on kiviainesvarantoja, mutta ei kuitenkaan maa-ainestenottoalueeksi. Myöskään kiviainevarantomerkintä ei kata Destian eteläistä ottamisaluetta ja Hagelbergin itäistä ottamisaluetta, jotka ovat lähimpänä asutusta. Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavaehdotuksessa Stormossen ja sen eteläkärki Malmmossen, joka jää Hagelbergin kahden ottamisalueen väliin, on merkitty suojeltavaksi alueeksi (sl) Kirkkonummen kunnanhallituksen esittämän mukaisesti. Louhimotoiminta edellyttää suurten vesimassojen käyttöä pölyn leviämisen ehkäisemiseksi, joten on epärealistista väittää, ettei toiminnalla ole vaikutuksia herkille suoalueille. Myös MURAUS-asetus edellyttää 300 metrin etäisyyttä suojelualueille.

MURAUS-asetuksen 3 §:n mukaan melua tai pölyä aiheuttavan toiminnon etäisyys asumiseen tai loma-asumiseen käytettävään rakennukseen tai sen välittömässä läheisyydessä sijaitsevaan oleskeluun tarkoitettuun piha-alueeseen tai muuhun häiriölle alttiiseen kohteeseen on oltava vähintään 300 metriä. Hagelbergille ja Destialle myönnetyt luvat ovat MURAUS-asetuksen vastaisia alle 300 metrin etäisyydellä olevan asutuksen tai piha-alueiden takia. Hakijat eivät ole selvittäneet etäisyyksiä piha-alueisiin ja muihin häiriintyviin kohteisiin eikä asiasta ole tarkkoja piirustuksia.

Vaasan hallinto-oikeuden päätöksessä ei oteta kantaa muiden häiriintyvien kohteiden kuin asuinrakennusten ja piha-alueiden merkitykseen kun arvioidaan MURAUS-asetuksessa säädettyä 300 metrin ehdotonta etäisyyttä. Liito-oravien elinalue, kantatie 51:n eteläpuolinen virkistysalue sekä Stormossenin ja Malmmossenin suot ja ekologinen yhteys täyttävät häiriintyvän kohteen tunnusmerkit. Kaikki hankkeet ovat MURAUS-asetuksen vastaisia myös tällä perusteella.

Hallinto-oikeus on käsitellyt puutteellisesti haitankärsijöiden kokonaiskuormitusta, kun otetaan huomioon kiviaineshankkeiden yhteisvaikutukset ja alueen muu terveyshaitta. Alueen herkkyys on jätetty ottamatta huomioon. Louhinta ja murskaus eivät sovellu alueelle niiden haitallisten ympäristövaikutusten takia. Hallinto-oikeuden päätöksen perusteella on mahdotonta valvoa toimintojen luvanmukaisuutta ja vaikutuksia jälkikäteen.

Ympäristömelun keskeiset vaikutukset terveyteen ilmenevät häiritsevyytenä, puheviestinnän häiriönä, oppimisen ja muistin häiriöinä, kohonneena verenpaineena ja sepelvaltimotautina. Toiminnan aiheuttama melu on omiaan aiheuttamaan ympäristöluvan myöntämisen esteenä olevaa terveyshaittaa eli terveyshäiriötä ja sairautta sekä vähentämään merkittävästi elinympäristön terveellisyyttä.

Melumallinnusten on ilmoitettu perustuvan kokemusperäiseen tietoon eri louhintakohteista. Mallinnusten perusteet ovat siten epäselvät. Tuntitasolla melutasot voivat laskelmien mukaan ylittyä. Todellisuudessa melutasot voivat olla merkittävästi laskelmien arvoja korkeampia yksittäisille haitankärsijöille. Hallinto-oikeus on määrännyt murskauslaitteistot sijoitettavaksi 400 metrin päähän häiriintyvistä kohteista, mutta päätöksessä ei perustella, miten sijoitus vaikuttaa alueen melutasoon. Melumallinnusten lähtökohtana on ollut, että murskauslaitteistot sijoitetaan 400 metrin etäisyydelle, joten hallinto-oikeuden määräys on merkityksetön.

Hallinto-oikeus on jättänyt ottamatta huomioon impulssimelukorjauksen vaikutukset alueen melutasoon. Käytännössä melutasot voivat olla laskennallisia korkeampia. Mallinnuksista puuttuvat myös räjäytysten ja peruutushälyttimien vaikutukset melutasoon. Huomioon ottamatta on jätetty myös osoitteessa Napakelkantie 70 sijaitseva loma-asunto, jonka kohdalla säädösten sallimat melutasot ylittyvät meluselvityksenkin mukaan sekä hankealueen eteläpuolella sijaitsevan virkistysalueen osalla ylittyvä melutason ohjearvo.

Meluesteiden toteuttamisesta ei ole esitetty täsmällisiä tietoja eikä niistä anneta määräyksiä lupapäätöksessä. Meluesteiden toteuttamiseen ja valvontaan liittyy epävarmuustekijöitä.

Meluselvityksen lähtökohdat ovat puutteelliset eikä selvityksellä voida osoittaa, että todelliset melutasot eivät ylittäisi valtioneuvoston päätöksen mukaisia ohjearvoja varsinkaan, kun otetaan huomioon hallinto-oikeuden lupapäätökseen tekemät muutokset. Meluselvityksen laskelmissa on liian monta määrittelemätöntä muuttujaa, jotta selvitystä voitaisiin pitää oikeudellisesti pätevänä perusteena ympäristöluville erityisesti herkkinä käyttömuotoina pidetyillä asuin-, suojelu- ja virkistysalueilla.

Ympäristöluvan keskeistä tehtävää, eli meluhaittojen hallintaa, ei voi jättää hallinto-oikeuden esittämällä tavalla toistensa kanssa kilpailevien toiminnanharjoittajien keskinäisten sopimusten varaan. Kilpailulaki kieltää elinkeinonharjoittajien väliset sopimukset, joilla rajoitetaan tai valvotaan tuotantoa tai markkinointia. Hallinto-oikeuden edellyttämiä sopimuksia voidaan pitää tällaisina kilpailulain kieltäminä sopimuksina.

Melumittaus on edellytetty tehtäväksi kaksi kertaa vuodessa. Mittauskertojen määrä ei ole riittävä turvaamaan asukkaiden oikeussuojaa, kun otetaan huomioon, että osa asunnoista kärsii jo nyt yli 55 dB:n meluhaitasta ja moni asuinrakennus on lähellä tätä rajaa. Jatkuvatoimisia melumittauksia ei voida korvata yksittäisillä mittauksilla, joiden perusteella ei voida arvioida todellisia meluarvoja.

Meluselvityksistä puuttuu melutason ohjearvoista annetun valtioneuvoston päätöksen 4 §:ssä edellytetty impulssimelukorjaus. Vaasan hallinto-oikeuden tekemillä muutoksilla toimintaa ei voida harjoittaa ilman lainvastaisia seurauksia alueen asukkaille ja luonnolle.

Toiminnan lainmukaisuus olisi selvitettävä ja varmistettava riittävällä todennäköisyydellä ennen luvan myöntämistä. Luvan voimassaolon rajaamisella ei ole voitu korvata tällaista puutetta. Hakijoiden esittämät selvitykset lähimmistä häiriintyvistä kohteista ovat puutteellisia, eikä niissä ole otettu huomioon läheisiin loma-asuntoihin, virkistysalueeseen ja suojeltaviin kohteisiin soveltuvaa alempaa melutason ohjearvoa 45 dB. Luvat eivät täytä MURAUS-asetuksen vaatimuksia.

Vaasan hallinto-oikeuden tekemät muutokset johtavat käytännössä siihen, että hakijoiden suunnitelmat meluvalleista eivät enää voi toteutua. Mitään piirustuksia siitä, onko hanke enää toteuttamiskelpoinen, ei ole.

Toiminnasta aiheutuu myös pölyhaittaa, jota ei ole selvitetty.

Korkeimman hallinto-oikeuden tulisi ottaa kantaa hankealueen länsipuolella sijaitsevan ekologisen yhteyden asemaan ja suojaan. Määrätty 250 metrin leveys on riittämätön. Kyseessä on maakunnallinen yhteys, jonka leveyden tulisi olla 500 metriä. Ekologinen yhteys muodostaa ympäristönsuojelulaissa tarkoitetun erityisen luonnonolosuhteen, joka mahdollistaa lajien leviämisen luonnon ydinalueelta toiselle. Louhinta-alueet sijaitsevat lähes kokonaan ekologisen yhteyden alueella. Ekologisen yhteyden katkeaminen merkitsisi ympäristönsuojelulaissa kiellettyä erityisen luonnonolosuhteen huonontumista.

Liito-oravan elinalueita sijaitsee Lemminkäisen ja Destian louhosten länsipuolella ja Hagelbergin louhoksen eteläpuolella. Hallinto-oikeus on tällä perusteella rajannut toiminta-aluetta, mutta mitään selvyyttä rajauksen vaikutuksesta ei ole. Hallinto-oikeuden päätöksessä ei ole otettu huomioon liito-oravien ja muiden eläinten herkkiä kevät- ja kesäaikaan ajoittuvia pesimisjaksoja. Liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen suojelu tarkoittaa myös pesimärauhaa, jonka kiviainestoiminta rikkoisi ainakin huhti-elokuun välisenä aikana. Liito-oravien suojeltuihin lisääntymis- ja levähdyspaikkoihin tulisi myös soveltaa luonnonsuojelualueita koskevaa 45 dB:n melutason ohjearvoa.

Hankkeet sijaitsevat niin lähellä Meiko-Lappträskin ja Kirkkonummen saariston Natura-alueita, että niillä todennäköisesti olisi luonnonsuojelulain 65 §:n mukaisia merkittäviä haitallisia vaikutuksia Natura-verkostoon. Hankealueen länsipuolinen ekologinen yhteys toimii yhteyskäytävänä kahden Natura-alueen välillä. Hankkeiden vaikutukset Natura 2000 -verkostoon olisi tullut arvioida luonnonsuojelulain 65 §:n edellyttämällä tavalla. Ympäristönsuojelulain 5 §;n 2 momentin mukainen varovaisuusperiaate huomioon ottaen, edellytyksiä ympäristölupien myöntämiseen alueen kiviaineshankkeille ei ole.

Toiminnasta aiheutuisi kohtuutonta rasitusta valittajille toiminnasta aiheutuvan melun, tärinän, haitallisten aineiden, lian, pölyn ja maiseman pilaantumisen vaikutuksesta.

Hallinto-oikeuden johtopäätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tarpeesta on epäjohdonmukainen.

2. Lemminkäinen Infra Oy on valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan siltä osin kuin siinä muutettu luvan voimassa oloaikaa koskevaa lupamääräystä 28 ja lupamääräykseen 2 sisältyviä päivittäisiä murskausaikoja. Kirkkonummen rakennus- ja ympäristölautakunnan päätökseen sisältyneet määräykset on pysytettävä voimassa näiltä osin.

Vaatimustensa tueksi yhtiö on esittänyt muun ohella seuraavaa:

Luvan määräaikaisuutta on perusteltu sillä, että hankkeen vaikutukset hankealueen länsipuolella sijaitsevaan ekologiseen yhteyteen ja junaradan pohjoispuolella sijaitsevaan liito-orava-alueeseen tulee myöhemmin arvioida uudelleen. Tämä ei ole riittävä peruste määrätä ympäristölupaa määräaikaiseksi.

Toimintaa koskeva maa-aineslupa on joka tapauksessa määräaikainen ja voimassa 15 vuotta lainvoimaiseksi tulosta. Ympäristöluvan määräaikaiseksi muuttaminen lyhentää käytännössä valitusten vuoksi lupakautta.

Koska Helsingin hallinto-oikeudessa käsiteltävänä olevasta maa-ainesluvasta tullaan oletettavasti valittamaan myös korkeimpaan hallinto-oikeuteen, maa-aineslupa voi tulla lainvoimaiseksi arviolta kesällä tai syksyllä 2018. Siten maa-aineslupa olisi voimassa vuoteen 2033. Koska koko hakemuksen mukaista kiviainesaluetta ei todennäköisesti ole hyödynnetty niiden noin kahdeksan vuoden aikana, jotka ympäristölupa ehtisi olla voimassa, yhtiö tulisi valituksenalaisen päätöksen mukaisesti jättämään uuden ympäristölupahakemuksen vuoden 2024 loppuun mennessä. Oletettavasti myös jatkolupapäätöksestä valitetaan. Siten riippuen hakemuksen käsittelyajasta ja valituskierrosten kestosta, uusi ympäristölupa voisi olla lainvoimainen mahdollisesti vuonna 2026 tai 2027. Yhtiö pitää hallinto-oikeuden päätöstä luvan määräaikaisuudesta perusteettomana, epäselvänä ja huonona ratkaisuna.

Yhtiön ottoalueella ei ole tehty havaintoja liito-oravista eikä kulkureittejä esiinny yhtiön ottoalueella. Toiminta ei katkaise liito-oravan käyttämiä kulkureittejä. Lupaviranomainen voi ympäristönsuojelulain mukaan tehdä ympäristönsuojelulain nojalla lupaan tarvittavia muutoksia luontoarvojen merkittävyyden muuttuessa, vaikka lupa olisi toistaiseksi voimassa. Lisäksi lupaviranomaisella on mahdollisuus antaa luontoarvoja koskeva selvitysmääräys. Tarkkailumääräyksiä tai lupaa voidaan tarvittaessa muuttaa myös meluvaikutusten osalta. Tarvetta määrätä paljon raskaammasta hallinnollisesta menettelystä, eli lupahakemuksen tekemisestä, ei ole.

Perusteita päivittäisen murskausajan lyhentämiseen ei ole. Hallinto-oikeuden päätöksen perustelut kokonaismelun ohjearvon ylittymisestä päiväsaikaan ovat virheelliset. Lupamääräyksellä 1 on rajoitettu samalla alueella sijaitsevien kiviaineshankkeiden aiheuttamaa yhteismelua riittävästi. Melutasojen toteumaa seurataan melumittauksin lupamääräyksen 13 mukaisesti. Tarvetta muille melupäästöjä rajaaville toimille ei ole.

Meluselvityksessä on otettu huomioon laskennallisen melun epävarmuus sekä tarkasteltu melun impulssimaisuutta ja kapeakaistaisuutta. Impulssimaisuutta ei ole ollut tarpeen huomioida meluselvityksessä, koska impulssimaisuus vähenee selvästi ja lopulta häviää kokonaan etäisyyden kasvaessa melulähteestä.

Meluselvityksessä on todettu, että kaikkien toimijoiden työskennellessä yhtä aikaa ja kun huomioidaan tie- ja junaliikenne sekä yhtiön mahdollisen asfalttiaseman toiminta, aiheutuu kiviainetoiminnasta muutos, jonka vuoksi 55 dB:n raja ylittyy yhden asuintalon (kiinteistö 257-496-5-229) kohdalla. Asuintalo sijaitsee rantaradan pohjoispuolella eikä yhtiön toiminnan aiheuttaman melun vaikutus raja-arvon ylittymiseen ole merkittävä. Kiinteistö on valituksenalaisella päätöksellä hyväksytyn melumittaussuunnitelman piste 1, joten melulle asetettujen raja-arvojen toteutuminen kyseisen kiinteistön kohdalla tulee varmistetuksi lupamääräyksen 13 mukaisilla mittauksilla. Täydennysmeluselvityksen mukaan mahdollisen ampumaradan melu ei kyseisessä pisteessä nosta keskiäänitasoa.

Alueella ei rekisteröinnistä huolimatta ole siirrettävää asfalttiasemaa eikä sellaisen sijoittamisesta alueelle lähitulevaisuudessa ole tietoa.

MURAUS-asetuksessa on säädetty eri työvaiheille sallituista ajoista, kun toiminnan etäisyys melulle alttiisiin kohteisiin on alle 500 metriä. Ympäristölupapäätöksessä on asetettu MURAUS-asetuksessa säädettyä tiukemmat aikarajat murskaukselle, vaikka yhtiön ottoalueelta on lähimpään häiriintyvään kohteeseen 670 metriä. Hallinto-oikeuden päätöksellä murskaukseen sallittua aikaa on lyhennetty entisestään. Erityistä syytä sille, että toiminta-aikaa olisi tullut hallinto-oikeuden päätöksen mukaisesti lyhentää edelleen, ei ole. Toiminnasta ei aiheudu terveyshaittaa, merkittävää ympäristön pilaantumista tai kohtuutonta rasitusta naapureille.

Päivittäisen toiminta-ajan lyhentäminen kolmella tunnilla tarkoittaa merkittävää murskausjakson pidentymistä. Vuosittaisella enimmäismurskausmäärällä murskausjakso pidentyisi 11 viikosta noin 15 viikkoon. Vaasan hallinto-oikeuden tekemä muutos aiheuttaa käytännössä kokonaismelutason nousua, vaikka melutaso jää alle 55 dB:n.

Ympäristölupa lupamääräyksineen täyttää ympäristöluvan myöntämisen edellytykset. Lupaa ei ole syytä muuttaa määräaikaiseksi. Selvitykset, jotka Vaasan hallinto-oikeus on edellyttänyt esitettäväksi uuden lupahakemuksen yhteydessä ovat toteutettavissa esimerkiksi selvityksen antamista koskevalla lupamääräyksellä. Melun osalta vaaditut selvitykset toimitetaan joka tapauksessa valvovalle viranomaiselle vuosittain.

Valituksenalaisessa päätöksessä ei ole huomioitu uusinta meluselvitystä, jonka mukaisesti toimittaessa ei ole tarvetta murskauksen päivittäisten toiminta-aikojen rajoittamiselle.

3. Kirkkonummen ympäristöyhdistys ry on valituksessaan vaatinut, että Vaasan hallinto-oikeuden ja Kirkkonummen rakennus- ja ympäristölautakunnan päätökset kumotaan ja ympäristölupahakemus hylätään. Kunta on määrättävä korvaamaan yhdistyksen oikeudenkäyntikulut 1 500 eurolla.

Vaatimustensa tueksi yhdistys on esittänyt muun ohella seuraavaa:

Rakennus- ja ympäristölautakunta ei ole soveltanut MURAUS-asetusta, vaikka hakemus on kuulutettu uutena vuonna 2015. MURAUS-asetuksessa säädetään, että melua ja pölyä aiheuttavia toimintoja ei saa sijoittaa alle 300 metriä lähemmäksi häiriölle alttiista kohteista. Häiriöille alttiilla kohteilla tarkoitetaan samoja alueita kuin valtioneuvoston päätöksessä melutason ohjearvoista eli asumiseen ja loma-asumiseen käytettäviä alueita, virkistysalueita, ja luonnonsuojelualueita.

Kaikki kolme alueelle suunniteltua hanketta rikkovat MURAUS-asetuksessa säädettyä vähimmäisetäisyysvaatimusta suhteessa asutukseen ja muihin häiriintyviin kohteisiin sekä MURAUS-asetuksen melutason raja-arvoja. Lupamääräyksissä ei ole myöskään säädetty ilmanlaadun tarkkailusta, kuten MURAUS-asetus edellyttää.

Meluselvitykset osoittavat, että melun raja-arvot ylittyisivät läheisissä häiriintyvissä kohteissa. Raja-arvot ylittävää melua on pidettävä ympäristönsuojelulain tarkoittamana merkittävänä ympäristön pilaantumisena tai sen vaarana. Raja-arvot ylittävä melu on myös naapuruussuhdelain tarkoittama kohtuuton rasitus. Ympärivuotisena ja vuosikausia kestävänä meluna kyse on pysyväluonteisesta rasituksesta, joka aiheuttaa kiellettyä terveyshaittaa. Päätöksissä ei ole otettu huomioon taajaman ulkopuolella sijaitsevaa loma-asuntoa, jonka kohdalla loma-asutukselle säädetyt melun raja-arvot ylittyvät. Meluselvityksessä ei ole otettu huomioon melun impulssimaisuutta, peruutusääniä, räjäytysääniä, tai laskennallista virhemarginaalia. Impulssimaisuuden vaikutus ulottuu yleensä noin 300–500 metrin etäisyydelle, mutta voi ulottua kauemmaksikin. Häiriintyvät kiinteistöt sijaitsevat niin lähellä, että impulssikorjaus on tehtävä ja otettava huomioon laskennallinen epävarmuus.

Lähimmillään noin kilometri hankealueen pohjoispuolella sijaitsee Meiko-Lappträskin Natura-alue. Louhimotoiminnan vaikutuksia Natura-alueeseen ei ole arvioitu. Meiko-Lappträskin Natura-alueen suojeluperusteina on samoja suojeltuja lajeja, jotka pesivät suunnitellulla louhinta-alueella tai sen välittömässä läheisyydessä (esimerkiksi liito-orava ja kehrääjä). Lisäksi suunnitellun louhimoalueen kohdalla on riippumattomissa ekologisen verkoston kartoituksissa todettu kulkevan maakunnallisesti tärkeä Natura-alueet yhdistävä ekologinen yhteys Meiko-Lappträskin ja Kirkkonummen saariston Natura-alueiden välillä. Tämä ekologinen yhteys on osa pääkaupunkiseudun viherkehää eikä selvityksien mukaan korvaavia yhteyksiä ole olemassa.

Kyseinen ekologinen yhteys on merkitty myös Kirkkonummen kuntakeskuksen kehityskuvaan 2040, joka ohjaa alueen tulevaa kaavoitusta. Ekologisen yhteyden sekä Natura-alueen ulkopuolisen ympäristön merkitys Natura-alueen suojelulle on todettu myös Metsähallituksen laatimassa Meikon Natura-alueen hoito- ja käyttösuunnitelmasta. Suunnitelmasta käy ilmi, että ihmistoiminnot ja melu aiheuttavat luonnonsuojelualueisiin kohdistuvaa häiriötä, jonka vuoksi Meikon Natura-alueelle tarvitaan puskurivyöhyke ja nyt kyseessä oleva etelään johtava ekologinen yhteys tulee säilyttää. Myös Kirkkonummen kunnan tilaamassa ekologisen verkoston selvityksessä sanotaan selvästi, että alue on Natura-alueen suoja-alue. Alueen luonnonarvojen merkitystä kuvataan myös voimassa olevassa yleiskaavassa, jossa puolet Stormossenin suosta on merkitty MU-merkinnällä, mikä tarkoittaa metsäaluetta, jolla erityisiä luontoarvoja tai ulkoilun ohjaustarvetta. Stormossenin keidassuo on kokonaisuudessaan merkitty maakuntakaavaehdotukseen SL-merkinnällä luonnonsuojelualueeksi.

Nyt kyseessä olevassa tapauksessa on huomattava arvioitaessa melun mahdollisia vaikutuksia alueen lajistolle, että koko Uudenmaan alueella on vain kaksi hiljaisen alueen kriteerit täyttävää aluetta, ja Meiko-Lappträskin Natura-alue on näistä alueista toinen. Näin ollen voimakkaan melun tuominen harvinaisen hiljaisen suojelualueen läheisyyteen ei ole perusteltua ja voi johtaa suojelualueen luonnonarvoja heikentäviin vaikutuksiin. Asia olisi tullut ottaa huomioon myös toiminnan sijaintipaikan sopivuutta arvioitaessa.

Hakijat eivät ole osoittaneet mitään selvitystä suunniteltujen hankkeiden vaikutuksista Meiko-Lappträskin Natura-alueelle. Perusteena on käytetty etäisyyttä, joka on hakemuksissa esitetty virheellisesti. Luonnonsuojelulain mukainen arvio on tehtävä, ellei ole objektiivisin perustein poissuljettua, että hankkeet vaikuttaisivat merkittävästi alueen suojelutavoitteisiin. Arviointi voidaan jättää tekemättä vain siinä tapauksessa, että käytettävissä olevien tietojen valossa ei jää tieteellisesti perusteltua epäilystä vaikutusten syntymättä jäämisestä. Nyt kyseessä olevassa tapauksessa objektiivisin perustein tai oikeuskäytännön mukaan ei voida sulkea pois suunniteltujen hankkeiden merkittäviä haitallisia vaikutuksia Natura-alueen suojeluarvoille, eikä ole mitään varmuutta siitä, että hallinto-
oikeuden tekemä rajaus hankealueen länsilaidalla olisi riittävä luontoarvojen turvaamiseksi.

Louhimohankkeet heikentäisivät Natura-alueiden kytkeytyneisyyttä ja niiden suojeluperusteita merkittävästi ollen luonnonsuojelulaissa säädetyn ja luontodirektiivin 10 artiklan vastaista. Ekologista yhteyttä käyttää elinpiirinään muun muassa Meiko-Lappträskin Natura-alueen suojelun perustana oleva luontodirektiivin liitteen II laji, liito-orava. Yhteyden alueella on suojeltuja eläinlajeja ja luontotyyppejä. Alueella on samoja piirteitä Meiko-Lappträskin Natura-alueen kanssa. Tällainen monimuotoinen ekologinen yhteys turvaa hyvin monenlaisten lajien elinmahdollisuudet laajalla alueella ja sen siirtäminen toisaalle on alueelliset vallitsevat olosuhteet huomioon ottaen ja tutkimustiedon valossa mahdotonta.

Vaasan hallinto-oikeus on päätöksessään todennut, että ekologisella yhteydellä voi olla merkitystä Natura-alueiden luonnonarvojen säilymiselle ja että sen säilyminen on luvassa varmistettava. Hallinto-oikeus on kuitenkin päätöksessään jättänyt täysin huomiotta ympäristönsuojelulain tarkoittaman erityisen luonnonolosuhteen muutoksenhakuperusteena. Lisäksi Vaasan hallinto-oikeus on tulkinnut virheellisesti tarvittavan ekologisen yhteyden riittävän leveyden ja sijainnin. Vaasan hallinto-oikeus on rajannut ottoalueita Kirkkonummen kunnan kaavoituksen esittämän karttakuvan mukaisesti, mikä ei riitä turvaamaan ekologisen yhteyden säilymistä. Ekologisia yhteyksiä koskevien selvityksien mukaisesti yhteyden kapein kohta ei saa ikinä olla leveyttään pidempi. Kapeikot muodostavat pullonkauloja, jotka estävät yhteyden toimivuuden.

Vaasan hallinto-oikeuden päätöksen liitekarttaan ekologinen yhteys on piirretty alueelle, jossa sijaitsee voimajohtoaukea, eli kyseessä ei ole metsäinen tai mahdollisimman luonnontilainen vyöhyke, mikä on lähtökohtana ekologisten yhteyksien tarkoituksenmukaiselle sijainnille. Liitekartan ekologinen yhteys ei vastaa sijainniltaan riippumattomissa selvityksissä osoitettua ekologisen yhteyden linjausta tai Kirkkonummen kuntakeskuksen kehityskuvassa olevaa linjausta, vaan siitä puuttuu selvityksissä osoitettu Meikon Natura-alueelle johtava haarautuva yhteys, joka sijaitsee luonnonarvokokonaisuuden ja Hagelbergin suunnitellun ottamisalueen päällä. Yhteys Natura-alueelle katkeaisi louhinnan seurauksena.

Suunnitellulla hankealueella ja sen vaikutusalueella on lukuisia suojeltuja luontotyyppejä kuten tervaleppäkorpi, pähkinäpensaslehto, keidassuo, metsälain tarkoittamia luontotyyppejä ja luonnontilaisen kaltainen puro. Alueella myös elää ja pesii suojeltuja lajeja, kuten liito-orava, kehrääjä ja kangaskiuru. Alueen pohjaveden pinnan korkeudesta ei ole esitetty tutkittua tietoa, vaikka esimerkiksi kaavoitusta varten tehdyssä luontoselvityksessä on todettu louhimoalueen läheisyydessä todennäköisesti pohjavesivaikutuksesta syntyneitä lampareita ja hakijat arvioivat Stormossenin suoalueella pohjaveden pintatason olevan arviolta suonpinnan tasolla. Räjäytystyöt ja louhinta voivat aiheuttaa pohjaveden pilaantumista tai pohjaveden pinnan tason muutoksia.

Hallinto-oikeuden tekemä toiminta-alueen rajaus ei estä liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikan heikentymistä. Liito-oravan elinpiirille kohdistuu toiminnasta myös suuri meluhaitta, sillä toiminnasta aiheutuisi liito-oravan elinpiirillä noin 80 dB:n melu.

Luonnonsuojelulaki ei tunne tiukasti suojeltujen lajien kohdalla myöskään hallinto-oikeuden esittämää menettelyä, jossa toiminnan vaikutuksia tai alueiden merkitystä suojeltujen lajien kannalta arvioitaisiin takautuvasti toiminnan sallimisen jälkeen, kuten Vaasan hallinto-oikeus on päätöksessään esittänyt. Sitä vastoin suojelussa on noudettava varovaisuusperiaatetta ja myös luonnonsuojelulaissa säädetty rauhoitettuja eläimiä ja kasveja koskeva haittojen vähentämisvelvoite tulisi ottaa huomioon lupaharkinnassa.

Vaasan hallinto-oikeus on päätöksessään virheellisesti todennut, että hakemuksissa olisi erikseen selvitetty lepakkolajien esiintymistä vaikutusalueella. Todellisuudessa mitään lepakkoselvityksiä ei ole tehty tai osoitettu hakemuksissa, vaikka Kirkkonummen kunnan kaavoituksen tueksi teettämässä riippumattomassa luontoselvityksessä (Keiron 2014) todetaan, että suunnitelluilla louhimoalueilla on lepakoille sopivia elinympäristöjä. Yksi tällainen alue sijaitsee Destian suunnitellulla ottoalueella sijaitsevalla Litorinameren muinaisrannan lohkareikkoalueella. Lepakot ovat tiukasti suojeltuja luontodirektiivilajeja ja alueella todistetusti elävät lepakot muodostavat luonnonsuojelulain mukaisen esteen lupien myöntämiselle. Ympäristönsuojelulain mukaan hakemuksissa on esitettävä lupaharkinnan kannalta riittävät tiedot, eikä mitään selvityksiä ole suojeltujen lepakkolajien osalta esitetty.

Louhinnan salliminen alueelle ei ole yleiskaavan mukaista. Maakuntakaavassa vain osalla nyt louhittavaksi suunnitellusta alueesta on kiviainesvarantomerkintä. Merkintä puuttuu lähimpänä olemassa olevaa asutusta sijaitsevilta alueilta. Aluetta ei ole missään kaavassa osoitettu maa-ainesten ottoalueeksi, kuten toiminnanharjoittajat ovat väittäneet. Koko alue on maakuntakaavassa merkitty taajamatoimintojen alueeksi. Ympäristöluvat ovat voimassa olevan oikeusvaikutteisen yleiskaavan kaavamääräyksen ja PT-aluevarausmerkinnän sisältämien maankäyttömuotojen vastaisia ja osin myös ristiriidassa maakuntakaavan kanssa. Toteutuessaan hankkeet vaikeuttaisivat alueen käyttöä yleiskaavan osoittamaan tarkoitukseen.

Vaasan hallinto-oikeus on päätöksessään jättänyt käsittelemättä ympäristönsuojelulain vaatimuksen sijoituspaikan soveltuvuudesta. Toiminnasta aiheutuisi sadoille ihmisille asuin- ja säännöllisessä käytössä olevien virkistysalueiden viihtyisyyden vähentymistä. Alueella on erityisiä luontoarvoja, jotka ovat ympäristön pilaantumiseen herkkiä. Sijoituspaikan sopivuutta arvioitaessa on ympäristönsuojelulain mukaisesti arvioitava myös muut mahdolliset sijoituspaikat alueella. Suunnitellun louhimoalueen läheisyydessä muutaman kilometrin etäisyydellä on jo neljä toiminnassa olevaa louhimoa. Yksi Kirkkonummella vain reilun kilometrin päässä, yksi Siuntiossa ja kaksi Inkoossa. Lähiseudulla on paljon kallioesiintymiä, jotka eivät sijaitse maakunnallisen ekologisen yhteyden, luonnonsuojelualueen, asutuksen tai suojeltujen lajien tai luontotyyppien kannalta kriittisillä alueilla. Mitään perusteita osoittaa louhimotoimintaa nyt esitetylle alueelle ei ole arvioitaessa toiminnan mahdollisuuksia sijoittua muualle lähiseudulle.

Kirkkonummen rakennus- ja ympäristölautakunta on antanut vastineen, jossa se on esittänyt, että valitukset tulee hylätä. Lautakunta on lausunut valitusten johdosta lisäksi muun ohella seuraavaa:

Kaavaselostus ei ole osa yleiskaavaa eikä hanke ole muutoinkaan sijoitettu vastoin voimassa olevaa yleiskaavaa. Kiviainestoiminta ei vaaranna alueen käyttämistä tulevaisuudessa kaavan osoittamaan käyttötarkoitukseen eli yritystoimintaan.

Luvan hakijan on mahdollista täyttää MURAUS-asetuksen vaatimukset hallinto-oikeuden päätöksen mukaisesti. Pelkkä yleiskaavassa kantatien eteläpuolelle osoitettu virkistysaluevaraus ei aiheuta estettä luvan myöntämiselle. MURAUS-asetuksen mukaan virkistysalueella tarkoitetaan virkistysaluetta tai sen osaa, jossa säännöllisesti oleskelee ihmisiä virkistystarkoituksessa. Käytössä on ollut lupaharkinnan kannalta riittävä selvitys. Melutason ohjearvot eivät ylity toiminnan seurauksena, eikä toiminnasta muutoinkaan aiheudu ympäristönsuojelulaissa kiellettyä seurausta. Hanke sijaitsee niin kaukana luonnonsuojelualueista, ettei se voi merkittävästi heikentää niiden suojeltuja luontoarvoja. Pölyn hallinnasta on annettu tarvittavat määräykset.

Jos toiminta-aikoja laajennetaan Lemminkäinen Infra Oy:n valituksesta, tulee samalla palauttaa Vaasan hallinto-oikeuden poistama määräys koteloitujen porauspuomien käyttämisestä.

Vaatimukset oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta tulee hylätä.

Kirkkonummen kaavoitus- ja liikennejärjestelmäpalvelut on antanut valitusten johdosta vastineen. Vastineessa on uudistettu se aikaisemmin lausuttu, että alueelle kohdistuu luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseen liittyviä haasteita, joita ei yleiskaavan laatimisen aikaan 1990-luvulla katsottu tarpeelliseksi selvittää. Kunnan teettämän ekologisia yhteyksiä koskevan selvityksen perusteella louhinta-alueet sijaitsevat lähes kokonaan eläinten ekologisen yhteyden alueella. Kantatie 51:n vireillä olevassa aluevaraussuunnitelmassa tullaan ottamaan kantaa ekologisen yhteyden sijaintiin ja sen turvaamiseksi tarvittaviin toimenpiteisiin, kuten riistan ja liito-oravien kulkuyhteyksien toteuttamiseen. Vaasan hallinto-oikeuden tekemät päätökset ottoalueiden rajauksesta alueen länsiosassa ovat riittäviä ekologisen yhteyden toimivuuden ja riistan kulkuyhteyden kannalta. Eteläisimmän ottoalueen (Destia) eteläisimmän osan louhiminen saattaa vaarantaa liito-oravien ekologisen yhteyden toteuttamisen itä-länsisuunnassa ja haitata tienylitysmahdollisuuden toteuttamiskelpoisuutta. Aluevaraussuunnitelmassa tutkittua tienylityspaikkaa ei ole mahdollista siirtää juurikaan länteen päin maaston topografian ja tiegeometrian vuoksi. Eteläisimmän ottoalueen rajausta tulee tarkastella uudelleen vastineeseen oheistetussa liitteessä esitetyllä tavalla.

Kunnanvaltuuston vuonna 2016 hyväksymän kuntakeskuksen kehityskuvan 2040 mukaan Vuohimäen aluetta on tarkoitus kehittää asuin- ja työpaikka-alueena. Kehityskuvan tavoitteita edistetään ja tarkennetaan alueen kaavoituksessa. Uudenmaan maakuntavaltuusto on hyväksynyt Uudenmaan neljännen vaihemaakuntakaavan, jossa Stormossenin ja Malmmossenin suokokonaisuuden luontoarvot on osoitettu luonnonsuojelualueeksi.

Kirkkonummen kunnanhallitus on antanut valitusten johdosta vastineen.

Espoon seudun ympäristöterveydelle Kirkkonummen kunnan terveydensuojeluviranomaisena on varattu tilaisuus vastineen antamiseen valitusten johdosta. Terveydensuojeluviranomaisella ei ole lisättävää rakennus- ja ympäristölautakunnalle lupahakemuksesta annettuun lausuntoon.

Siuntion ympäristö- ja rakennuslautakunnalle on varattu tilaisuus vastineen antamiseen valitusten johdosta. Vastinetta ei ole annettu.

Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on antanut valitusten johdosta lausunnon. ELY-keskus on lausunnossaan katsonut, että hallinto-oikeuden päätös rajoittaa toiminta-aluetta ja muuttaa ympäristölupa määräaikaiseksi on perusteltu. Lisämääräyksiä tulee antaa ottamissuunnitelma-asiakirjojen saattamisesta lupapäätöksen ja hallinto-oikeuden päätöksen mukaisiksi ennen toiminnan aloittamista, hallinto-oikeuden päätöksessä rajatun käytäväalueen merkitsemisestä maastoon, liito-oravan liikkumisessaan käyttämien varttuneiden puiden säilyttämisestä sekä toiminnan seurannasta.

Lupapäätöksessä on annettu määräykset pölyn leviämisen estämisestä ja ilmanlaadusta, mutta ei pölyvaikutusten tarkkailusta. Valvontaviranomaisen määräyksestä luvan haltijan tulee teettää ilmanlaadun hiukkaspitoisuuden mittaus tarvittaessa. MURAUS-asetuksen mukaan yli 500 metrin etäisyydelle sijoittuvia kohteita ei tarvitse tarkkailla, jos voidaan luotettavalla lupaviranomaisen hyväksymällä tavalla osoittaa, että MURAUS-asetuksen 5 §:n mukaiset ilmanlaadun arvot eivät ylity. Päätöksestä ei ilmene, miten tarve hiukkaspitoisuuden mittaukselle määritetään.

Kun huomioidaan, että tilan 257-496-5-273 loma-asunto sijoittuu taajama-alueelle tai sen välittömään läheisyyteen, alueen muiden rakennuksen käyttötarkoitus, sekä liikenteen aiheuttama melutaso alueella, ELY-keskus katsoo, että yksittäistä loma-asumiseen tarkoitettua asuntoa ei voida tulkita loma-asumiseen käytettäväksi alueeksi, jossa tulisi noudattaa tiukempia melun ohjearvoja tai raja-arvoja.

Melun ohjearvoilla on alun perin pyritty rajoittamaan jatkuvaa melua liikenteestä, minkä vuoksi näiden ohjearvojen muuttaminen raja-arvoiksi ympäristöluvissa ei ole ihan ongelmatonta. Impulssimaisuuskorjauksen (+5 dB) tarkoituksena on vähentää haitankärsijöiden mahdollisesti kokemaa kohtuutonta rasitusta. Toimintaa on ympäristöluvassa ja hallinto-oikeuden päätöksellä rajoitettu siten, että louhinnan ja murskauksen meluisinta toiminta-aikaa on rajoitettu virkistyksen kannalta herkimpien aikojen ulkopuolelle (illat ja viikonloput). Toiminta alueella ei ole jatkuvaa ja myös toiminnan sijoittumisesta on annettu määräykset. Lisäksi lupa on muutettu määräaikaiseksi.

ELY-keskuksen mukaan melumittaukset tulee tehdä heti kunkin murskausjakson alkuvaiheessa, jotta voidaan mahdollisimman nopeasti reagoida, mikäli melulle annetut ohjearvot ylittyvät.

A asiakumppaneineen on antanut vastineen Lemminkäinen Infra Oy:n valituksen sekä annettujen vastineiden ja lausunnon johdosta. Vastineen mukaan lupien muuttaminen määräaikaisiksi ei riitä varmistamaan, että toiminta olisi ympäristönsuojelulain mukaista. Lupakauden aikana ehtii aiheutua haittavaikutuksia. Vaasan hallinto-oikeuden päätöksen mukainen ekologisen yhteyden rajaus on liian kapea. Lupaharkinnassa ei ole MURAUS-asetuksen edellyttämällä tavalla huomioitu kaikkia häiriintyviä kohteita. Tällaisia ovat ainakin Stormossenin suo, yleiskaavaan hankealueen eteläpuolelle merkitty lähivirkistysalue, hankealueen länsipuolella kulkeva ekologinen yhteys, liito-oravien lisääntymis- ja levähdyspaikat ja asuinrakennusten piha-alueet. Olisi varmistettava, että kaikkien alueen eri toimintojen yhteismelu ei saisi ylittää 55 dB:n tasoa. Myös yleiskaavan PT-alueella tulee soveltaa melutason ohjearvoja. Toiminta-aikojen rajaaminen on ollut perusteltua, mutta ei riittävää varmistamaan, ettei terveyshaittoja ja vahinkoa luonnolle aiheutuisi. Meluntorjuntasuunnitelmissa ei ole huomioitu meluesteitä virkistysalueille ja muille herkille alueille. Meluesteet lännen suuntaan puuttuvat täysin.

Lemminkäinen Infra Oy on antanut vastineen valitusten sekä annettujen vastineiden ja lausunnon johdosta. Vastineessa esitetään, että A:n ja Kirkkonummen ympäristöyhdistys ry:n valitukset on hylättävä. MURAUS-asetuksen 300 metrin suojaetäisyyttä ja melutason ohjearvoista annetun valtioneuvoston päätöksen mukaista päivätason ohjearvoa ei tule soveltaa Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavaan merkittyyn Stormossenin luonnonsuojelualueeseen. Maakuntavaltuusto on hyväksynyt kokouksessaan (24.5.2017) 4. vaihemaakuntakaavan, mutta maakuntahallitus ei ole vielä päättänyt sen voimaantulosta. Kaavasta on valitettu.

Luonnonsuojelualueita koskeva ohjearvo perustuu siihen oletukseen, että luonnonsuojelualuetta käytetään yleisesti oleskeluun. Hankealueen lähialueita ei käytetä yleisesti oleskeluun. MURAUS-asetuksen esitöiden mukaan pelkkä kaavavaraus ei ole ratkaiseva asetuksen mukaisen suojaetäisyyden määrittämisessä. Stormossenin luonnonsuojelualuetta ei ole perustettu luonnonsuojelulain nojalla. Vaihemaakuntakaavoituksen taustaselvityksistä käy ilmi, että suon merkitseminen luonnonsuojelualueeksi perustuu soidensuojelun täydennysohjelman selvityksiin. Suon suojeluperusteet koskevat siten suon luontoarvoja.

Louhinta- ja murskausalueelta on yli 670 metriä lähimpään asutukseen, ottoalueelta yli 100 metriä 4. vaihemaakuntakaavan luonnonsuojelualuevaraukseen ja noin 400 metriä kantatie 51 eteläpuoliselle yleiskaavan mukaiselle virkistysalueelle.

Valituksissa ei ole otettu huomioon päivitettyä ja täydennettyä meluselvitystä (7.10.2016).

Natura-arvioinnin tekeminen ei ole tarpeen, koska hankkeet eivät todennäköisesti merkittävästi heikennä Natura 2000 -alueiden luonnonarvoja. Natura-alue sijaitsee lähimmillään 1,67 kilometrin päässä yhtiön hankealueesta.

Yhtiön hankealueella on havaittu yksi pohjanlepakon ohilento. Havainto ei muodosta estettä ympäristöluvan myöntämiselle. Liito-oravaselvityksen mukaan liito-oravia tai sen kulkureittejä ei esiinny yhtiön hankealueella. Liito-oravien radioseurannassa on havaittu, että liito-orava pystyy ylittämään Länsiväylän kohdassa, jossa se on kaksikaistainen molempiin suuntiin. Vuohimäen alueella Länsiväylä on yksikaistainen molempiin suuntiin. Samassa selvityksessä liito-oravien ei havaittu häiriintyvän esimerkiksi melusta tai liikenteestä.

Hankealueen länsipuolella sijaitsevaa ekologista yhteyttä ei ole osoitettu maakuntakaavassa.

Hanke ei ole kaavan vastainen. Valituksissa mainitulla Kirkkonummen kuntakeskuksen kehityskuvalla ei ole oikeusvaikutuksia.

Lemminkäinen on samaa mieltä ELY-keskuksen kanssa siitä, että ennen ottamistoiminnan aloittamista ottamissuunnitelmakartat on päivitettävä vastaamaan lopullisia rajauksia. Asia on kuitenkin hoidettavissa viranomaisen ja toiminnanharjoittajien kesken, eikä siitä ole tarvetta määrätä erikseen. Maa-ainesluvan lupamääräyksessä on määrätty ottamisalueen merkitsemisestä maastoon. Varastoalueen pohjoisosan varttuneet haavat pyritään säilyttämään mahdollisuuksien mukaan. Lemminkäinen pyrkii säilyttämään puustoa siten, että mahdollinen liito-oravan kulkuyhteys säilyy. Koska yhtiön hankealueella ei ole liito-oravia, yhtiö ei pidä ELY-keskuksen lausunnossaan esittämää seurantaa osaltaan tarpeellisena.

Ilmanlaadun hiukkaspitoisuuden mittauksesta ei Lemminkäisen hankealueen osalta ole ollut MURAUS-asetuksen perusteella tarvetta määrätä ympäristöluvassa, koska lähimpään häiriintyvään kohteeseen on yli 500 metriä.

Kirkkonummen ympäristöyhdistys ry on antanut vastineen Lemminkäinen Infra Oy:n valituksen sekä vastineiden ja lausunnon johdosta. Vastineen mukaan luvan hakijan väite siitä, että meluselvityksissä ei tarvitse ottaa huomioon melun impulssimaisuutta, on vastoin louhimotoiminnan melun impulssimaisuudesta tehtyjä selvityksiä ja oikeuskäytäntöä. Koska häiriintyviä kohteita on vain muutamien satojen metrien päässä, impulssikorjaus on välttämätön. Aluetta ei ole maakuntakaavassa osoitettu maa-ainestenottoalueeksi, vaan taajamatoimintojen alueeksi ja Stormossenin osalta luonnonsuojelualueeksi. Myös yleiskaavaa on tulkittu väärin.

Alueen kiviaineshankkeet aiheuttavat yhdessä liikenteen melun kanssa melutason nousun yli ohjearvojen useilla kiinteistöillä. Melumallinnukset perustuvat koteloitujen poravaunujen käyttöön. Hallinto-oikeus kumosi määräyksen, joka edellytti koteloitujen porauspuomien käyttämistä. Hankealueen eteläpuolelle kaavaan merkitty virkistysalue on aktiivisessa käytössä ja sitä tulee pitää MURAUS-asetuksen tarkoittamana häiriintyvänä kohteena. ELY-keskuksen tulkinta MURAUS-asetuksen soveltamisesta yksittäiseen loma-asuntoon ei vastaa oikeuskäytäntöä.

A asiakumppaneineen on antanut vastaselityksen Lemminkäinen Infra Oy:n vastineen johdosta. Toisin kuin luvan hakija vastineessaan katsoo, hankealueen läheisyydessä olevat virkistysalueet ovat MURAUS-asetuksen tarkoittamia häiriintyviä kohteita, koska ne ovat lähiseudun asukkaiden tärkeitä ulkoilu- ja oleskelualueita. Vuoden 2016 meluselvitys osoittaa melua, jolla on haitallisia vaikutuksia liito-oravien elinmahdollisuuksiin alueella. Toiminta heikentäisi myös lepakoiden elinolosuhteita luonnonsuojelulain tavoitteiden vastaisesti.

Lemminkäinen Infra Oy on antanut vastaselityksen A:n ja hänen asiakumppaniensa sekä yhdistyksen vastineiden johdosta. Yhtiön hankealueella ei ole lepakoiden päiväpiiloiksi sopivia rakennuksia eikä lepakoille sopivia talvehtimispaikkoja.

Kirkkonummen ympäristöyhdistys ry on antanut vastaselityksen Lemminkäinen Infra Oy:n vastineen johdosta. Lepakkoselvitykset olisi tullut tehdä ennen luparatkaisua. Luontoselvityksessä (Keiron 2014) on osoitettu, että Destia Oy:n hankealueella sijaitseva lohkareikkoalue ja Oy Göran Hagelberg Ab:n hankealueella sijaitseva varttunut metsä ovat lepakoille soveltuvaa elinympäristöä. Kunnan kesällä 2017 tekemä lepakkoselvitys osoittaa, että alueella elää ja saalistaa runsaasti lepakoita. On todennäköistä, että hankkeet johtaisivat lepakkojen lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittämiseen tai heikentämiseen.

Vaasan hallinto-oikeuden tekemä rajaus toiminta-alueeseen ei lisää louhinta-alueen etäisyyttä liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkaan hankealueen eteläosassa. Liito-oravan kulkuyhteys on myös riippuvainenDestia Oy:n suunnitellulla hankealueella sijaitsevasta puustosta. Luvat eivät turvaa kulkuyhteyden säilymistä. Toiminnasta aiheutuva melu ja pöly aiheuttavat haittaa liito-oraville.

Kirkkonummen kunnan ympäristöpäällikkö on toimittanut lisäselvityksenä Kirkkonummen kunnan kesällä 2017 tekemän lepakkoselvityksen. Selvitys on toimitettu muutoksenhakijoille tiedoksi.

A asiakumppaneineen on toimittanut lisälausuman. Muutokset ekologisissa yhteyksissä voivat heijastua myös Natura-alueiden suojeluperusteisiin. Asian käsittelyssä on otettava huomioon Uudenmaan liiton alkuvuodesta 2018 valmistuneen selvityksen tulokset alueen ekologisista yhteyksistä sekä Uudenmaan ELY-keskuksen päätös luonnonsuojelualueen perustamisesta kantatien 51 eteläpuolelle.

Lisälausuma on annettu tiedoksi Lemminkäinen Infra Oy:lle.

Merkitään, että korkein hallinto-oikeus on tänään antamillaan eri päätöksillä ratkaissut valitukset Kirkkonummen Vuohimäki-Överbyn alueelle Destia Oy:lle ja Oy Göran Hagelberg Ab:lle kallion louhintaan ja murskaukseen myönnettyjä ympäristölupia koskevissa asioissa (diaarinumerot 1844/1/17, 1845/1/17, 1894/1/17, 1898/1/17, 1902/1/17 ja 1907/1/17).

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian.

1. A:n ja hänen asiakumppaniensa vaatimus katselmuksen toimittamisesta hylätään.

2. A:n ja hänen asiakumppaniensa sekä Kirkkonummen ympäristöyhdistys ry:n valituksista lupamääräys 5 ja lupamääräyksen 13 ensimmäinen kappale muutetaan kuulumaan seuraavasti (muutokset kursiivilla):

5. Silmin havaittavaa kivi/maa-ainespölyä kiviaineksen (räjäytysreikien) porauksesta, ylisuurten lohkareiden rikotuksesta tai murskauslaitoksen toiminnasta, ei saa kulkeutua sen kiinteistön ulkopuolelle, jolla toimintaa harjoitetaan. Toiminnasta (poistettu tekstiä) aiheutuvien hiukkasten (PM10) pitoisuus ilmassa asumiseen käytettävillä alueilla ei saa ylittää ilmanlaatua koskevassa, ympäristönsuojelulain nojalla säädetyssä asetuksessa VNA 79/2017 annettua raja-arvoa. Toiminnanharjoittajan on viimeistään kuukausi ennen toiminnan aloittamista toimitettava lupaviranomaiselle hyväksyttäväksi suunnitelma toiminnasta aiheutuvien hengitettävien hiukkasten pitoisuuksien tarkkailusta. Suunnitelma voidaan laatia ja tarkkailu järjestää yhdessä Destia Oy:n ja Oy Göran Hagelberg Ab:n kanssa.

13. Vuohimäen alueen kiinteistöjen 257-496-5-263 (Oy Göran Hagelberg Ab), 257-496-5-204 (Lemminkäinen Infra Oy) ja 257-419-1-24 (Destia Oy) toimijoiden aiheuttamaa melua on seurattava kiinteistöjen 257-496-5-378, 257-496-5-308, 257-496-5-229, 257-496-5-273 ja 257-419-1-30 piha-alueilla sekä lisäksi yhden Storträskin rannan ja yhden Lillåkerintien varren vapaa-ajan asunnon piha-alueella vuosittain vähintään neljä kertaa siten kuin mainitut yhtiöt ovat hakemustensa liitteenä olevassa 1.4.2016 päivätyssä esityksessä melutarkkailuohjelmaksi esittäneet. Melumittaus on järjestettävä aina sellaisella toimintajaksolla, jolla murskaus, poraus tai rikotus on samanaikaisesti käynnissä useammalla kuin yhden toimijan alueella.

Lisäksi korkein hallinto-oikeus lisää A:n ja hänen asiakumppaniensa sekä Kirkkonummen ympäristöyhdistys ry:n valituksista lupapäätökseen uuden lupamääräyksen 15 a, joka kuuluu seuraavasti:

15 a. Luvan saajan on ennen toiminnan aloittamista selvitettävä, sijaitseeko toiminta-alueella lepakoiden lisääntymis- tai levähdyspaikkoja. Jos toiminta-alueelta havaitaan lepakoiden lisääntymis- tai levähdyspaikkoja, selvityksessä on arvioitava toiminnan vaikutusta kyseisiin lisääntymis- tai levähdyspaikkoihin. Selvitys on toimitettava Kirkkonummen rakennus- ja ympäristölautakunnalle sekä Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle. Jos hanke selvityksen perusteella aiheuttaisi luonnonsuojelulain 49 §:n 1 momentin vastaisia seurauksia, hanketta ei saa tältä osin toteuttaa ennen kuin luvan saajalle on myönnetty luonnonsuojelulain 49 §:n 3 momentissa tarkoitettu poikkeus.

Muilta osin A:n ja hänen asiakumppaniensa sekä Kirkkonummen ympäristöyhdistys ry:n valitukset hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei näiden valitusten johdosta muilta osin muuteta.

Lemminkäinen Infra Oy:n valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei yhtiön valituksen johdosta muuteta.

3. Vaatimukset oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta hylätään.

4. Lausuminen täytäntöönpanon kieltämistä koskevasta vaatimuksesta raukeaa.

Perustelut

1. Katselmusta koskevan vaatimuksen hylkääminen

Hallintolainkäyttölain 41 §:n mukaan asian selvittämiseksi voidaan toimittaa katselmus. Kun otetaan huomioon perusteet, joiden vuoksi A asiakumppaneineen on pyytänyt katselmuksen toimittamista, sekä asiakirjoista saatava selvitys ja se, että toiminta ei ole vielä käynnistynyt alueella, katselmuksen toimittaminen ei ole asian selvittämiseksi tarpeen.

2. Pääasia

2.1 Sovellettavat säännökset

Ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain (468/1994) 4 §:n 1 momentin mukaan ympäristövaikutusten arviointimenettelyä sovelletaan hankkeisiin ja niiden muutoksiin, joista Suomea velvoittavan kansainvälisen sopimuksen täytäntöönpaneminen edellyttää arviointia taikka joista saattaa aiheutua merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia Suomen luonnon ja muun ympäristön erityispiirteiden vuoksi. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä arvioitavista hankkeista ja niiden muutoksista säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.

Saman pykälän 2 momentin mukaan arviointimenettelyä sovelletaan lisäksi yksittäistapauksessa sellaiseen hankkeeseen tai jo toteutetun hankkeen muuhunkin kuin 1 momentissa tarkoitettuun olennaiseen muutokseen, joka todennäköisesti aiheuttaa laadultaan ja laajuudeltaan, myös eri hankkeiden yhteisvaikutukset huomioon ottaen, 1 momentissa tarkoitettujen hankkeiden vaikutuksiin rinnastettavia merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia.

Pykälän 3 momentin mukaan harkittaessa vaikutusten merkittävyyttä yksittäistapauksessa on sen lisäksi, mitä 2 momentissa säädetään, otettava huomioon hankkeen ominaisuudet ja sijainti sekä vaikutusten luonne. Harkintaperusteista säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.

Ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun valtioneuvoston asetuksen (713/2006) 6 §:n 2 kohdan b alakohdan mukaan hankkeita, joihin sovelletaan arviointimenettelyä ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain 4 §:n 1 momentin nojalla, ovat kiven, soran tai hiekan otto, kun louhinta- tai kaivualueen pinta-ala on yli 25 hehtaaria tai otettava ainesmäärä vähintään 200 000 kiintokuutiometriä vuodessa.

Asetuksen 7 §:n mukaan harkittaessa arviointimenettelyn soveltamista yksittäistapauksessa ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain 4 §:n 2 momentissa tarkoitettuun hankkeeseen on tarkasteltava erityisesti:

1) hankkeen ominaisuuksia, kuten

a) hankkeen koko;

b) yhteisvaikutus muiden hankkeiden kanssa;

c) luonnonvarojen käyttö;

d) jätteiden muodostuminen;

e) pilaantuminen ja muut haitat;

f) onnettomuusriskit ottaen erityisesti huomioon käytettävät aineet ja tekniikat;

2) hankkeen sijaintia, kuten

a) nykyinen maankäyttö;

b) alueen luonnonvarojen suhteellinen runsaus, laatu ja uudistumiskyky;

c) luonnon sietokyky ottaen erityisesti huomioon

- kosteikot,

- rannikkoalueet,

- vuoristo- ja metsäalueet,

- luonnon- ja maisemansuojelualueet,

- lain nojalla luokitellut tai suojellut alueet,

- alueet, joilla yhteisön lainsäädännössä vahvistetut ympäristön tilaa kuvaavat ohjearvot on jo ylitetty,

- tiheään asutut alueet sekä

- historiallisesti, kulttuurisesti tai arkeologisesti merkittävät alueet;

3) vaikutusten luonnetta, kuten

a) vaikutusalueen laajuus ottaen huomioon vaikutuksen kohteena olevan väestön määrä;

b) valtioiden rajat ylittävä vaikutus;

c) vaikutuksen suuruus ja monitahoisuus;

d) vaikutuksen todennäköisyys;

e) vaikutuksen kesto, toistuvuus ja palautuvuus.

Ympäristönsuojelulain (86/2000) 4 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavassa toiminnassa on periaatteena, että menetellään toiminnan laadun edellyttämällä huolellisuudella ja varovaisuudella ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi sekä otetaan huomioon toiminnan aiheuttaman pilaantumisen vaaran todennäköisyys, onnettomuusriski sekä mahdollisuudet onnettomuuksien estämiseen ja niiden vaikutusten rajoittamiseen (varovaisuus- ja huolellisuusperiaate).

Lain 5 §:n 1 momentin mukaan toiminnanharjoittajan on oltava riittävästi selvillä toimintansa ympäristövaikutuksista, ympäristöriskeistä ja haitallisten vaikutusten vähentämismahdollisuuksista (selvilläolovelvollisuus).

Lain 6 §:n 1 momentin mukaan ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttava toiminta on mahdollisuuksien mukaan sijoitettava siten, ettei toiminnasta aiheudu pilaantumista tai sen vaaraa ja että pilaantumista voidaan ehkäistä.

Pykälän 2 momentin mukaan toiminnan sijoituspaikan soveltuvuutta arvioitaessa on otettava huomioon:

1) toiminnan luonne ja pilaantumisen todennäköisyys sekä onnettomuusriski;

2) alueen ja sen ympäristön nykyinen ja tuleva, oikeusvaikutteisessa kaavassa osoitettu käyttötarkoitus ja aluetta koskevat kaavamääräykset;

3) muut mahdolliset sijoituspaikat alueella.

Lain 35 §:n 2 momentin mukaan hakemukseen on liitettävä lupaharkinnan kannalta tarpeellinen selvitys toiminnasta, sen vaikutuksista, asianosaisista ja muista merkityksellisistä seikoista siten kuin asetuksella tarkemmin säädetään.

Lain 41 §:n 1 momentin mukaan ympäristölupa myönnetään, jos toiminta täyttää ympäristönsuojelulain ja jätelain sekä niiden nojalla annettujen asetusten vaatimukset.

Pykälän 3 momentin mukaan lupa-asiaa ratkaistaessa on noudatettava, mitä luonnonsuojelulaissa ja sen nojalla säädetään.

Lain 42 §:n 1 momentin mukaan luvan myöntäminen edellyttää, ettei toiminnasta, asetettavat lupamääräykset ja toiminnan sijoituspaikka huomioon ottaen, aiheudu yksinään tai yhdessä muiden toimintojen kanssa:

1) terveyshaittaa;

2) merkittävää muuta ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa;

3) edellä 7–9 §:ssä kiellettyä seurausta;

4) erityisten luonnonolosuhteiden huonontumista taikka vedenhankinnan tai yleiseltä kannalta tärkeän muun käyttömahdollisuuden vaarantumista toiminnan vaikutusalueella;

5) eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 §:n 1 momentissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta.

Lain 43 §:n 1 momentin mukaan luvassa on annettava tarpeelliset määräykset:

1) päästöistä, päästöraja-arvoista, päästöjen ehkäisemisestä ja rajoittamisesta sekä päästöpaikan sijainnista;

2) jätteistä sekä niiden määrän ja haitallisuuden vähentämisestä;

3) toimista häiriö- ja muissa poikkeuksellisissa tilanteissa;

4) toiminnan lopettamisen jälkeisistä toimista, kuten alueen kunnostamisesta ja päästöjen ehkäisemisestä;

5) muista toimista, joilla ehkäistään, vähennetään tai selvitetään pilaantumista, sen vaaraa tai pilaantumisesta aiheutuvia haittoja.

Pykälän 3 momentin mukaan lupamääräyksiä annettaessa on otettava huomioon toiminnan luonne, sen alueen ominaisuudet, jolla toiminnan vaikutus ilmenee, toiminnan vaikutus ympäristöön kokonaisuutena, pilaantumisen ehkäisemiseksi tarkoitettujen toimien merkitys ympäristön kokonaisuuden kannalta sekä tekniset ja taloudelliset mahdollisuudet toteuttaa nämä toimet. Päästöraja-arvoa sekä päästöjen ehkäisemistä ja rajoittamista koskevien lupamääräysten tulee perustua parhaaseen käyttökelpoiseen tekniikkaan. Lupamääräyksissä ei kuitenkaan saa velvoittaa käyttämään vain tiettyä määrättyä tekniikkaa. Lisäksi on tarpeen mukaan otettava huomioon energian ja materiaalien käytön tehokkuus sekä varautuminen onnettomuuksien ehkäisemiseen ja niiden seurausten rajoittamiseen.

Lain 46 §:n 1 momentin mukaan luvassa on annettava tarpeelliset määräykset toiminnan käyttötarkkailusta sekä päästöjen, toiminnan vaikutusten ja toiminnan lopettamisen jälkeisen ympäristön tilan tarkkailusta. Luvassa on lisäksi annettava tarpeelliset määräykset jätelain 120 §:ssä säädetystä jätehuollon seurannasta ja tarkkailusta sekä jätteen käsittelyn seuranta- ja tarkkailusuunnitelmasta ja sen noudattamisesta. Tarkkailun toteuttamiseksi luvassa on määrättävä mittausmenetelmistä ja mittausten tiheydestä. Luvassa on myös määrättävä siitä, miten seurannan ja tarkkailun tulokset arvioidaan ja miten tulokset toimitetaan valvontaviranomaiselle. Toiminnanharjoittaja voidaan myös määrätä antamaan valvontaa varten muita tarpeellisia tietoja.

Pykälän 4 momentin mukaan luvassa voidaan toiminnanharjoittaja velvoittaa esittämään suunnitelma 1 tai 3 momentissa tarkoitetun seurannan ja tarkkailun tarkemmasta järjestämisestä lupaviranomaisen tai sen määräämän viranomaisen hyväksyttäväksi niin ajoissa, että seuranta ja tarkkailu voidaan aloittaa toiminnan alkaessa tai muuna toiminnan vaikutusten kannalta tarkoituksenmukaisena ajankohtana. Seuranta- ja tarkkailumääräyksiä sekä hyväksyttyä seuranta- ja tarkkailusuunnitelmaa voidaan tarvittaessa muuttaa luvan voimassaolosta huolimatta. Yhteistarkkailun hyväksyneen viranomaisen on muutettava päätöstä, jos yhteistarkkailuun on määrätty osallistumaan uusi toiminnanharjoittaja.

Lain 51 §:n mukaan lupamääräys voi olla tämän ympäristönsuojelulain tai jätelain nojalla annettuun valtioneuvoston asetukseen sisältyvää yksilöityä ympäristönsuojelun vähimmäisvaatimusta ankarampi:

1) luvan myöntämisen edellytysten täyttämiseksi;

2) asetuksella annetun ympäristön laatuvaatimuksen turvaamiseksi;

3) vesien suojelemiseksi; tai

4) parhaan käyttökelpoisen tekniikan noudattamiseksi, jos Euroopan yhteisön säädöksen täytäntöönpanemiseksi annetussa valtioneuvoston asetuksessa näin säädetään.

Lain 52 §:n 1 momentin mukaan ympäristölupa myönnetään asian laadun mukaan toistaiseksi tai määräajaksi.

Ympäristönsuojelulain (527/2014)65 §:n 1 momentin mukaan lupaviranomainen tai 64 §:n mukaisen suunnitelman hyväksynyt viranomainen voi tarvittaessa muuttaa antamiaan tarkkailumääräyksiä tai hyväksymäänsä suunnitelmaa luvan tai suunnitelman voimassaolosta huolimatta. Muutosta koskeva päätös voidaan tehdä päätöksen tehneen viranomaisen omasta aloitteesta tai luvanhaltijan, valvontaviranomaisen, yleistä etua valvovan viranomaisen, kunnan tai haittaa kärsivän asianosaisen taikka 186 §:ssä tarkoitetun rekisteröidyn yhdistyksen tai säätiön vaatimuksesta. Luvanhaltijan muutosta koskevaan hakemukseen sovelletaan 39 §:ää. Asian käsittelyssä noudatetaan, mitä 96 §:ssä säädetään.

Ympäristönsuojeluasetuksen (169/2000) 9 §:n 1 momentin 4, 6 ja 8 kohtien mukaan lupahakemuksen tulee sisältää lupaharkinnan kannalta tarpeelliset tiedot toiminnan tuotannosta, prosesseista, laitteistoista, rakenteista ja niiden sijainnista, tiedot toiminnan päästöjen laadusta ja määrästä veteen, ilmaan ja maaperään sekä toiminnan aiheuttamasta melusta ja tärinästä ja arvio toiminnan eri vaikutuksista ympäristöön.

Pykälän 2 momentin 6 ja 8 kohtien mukaan lupahakemuksen tulee lisäksi sisältää, ottaen huomioon toiminnan luonne ja sen vaikutukset, lupaharkinnan kannalta tarpeelliset seuraavat seikat: yksilöidyt tiedot toiminnan päästölähteistä ja niiden päästöistä sekä melutasosta ja selvitys päästöjen vähentämistä ja puhdistamista koskevista toimista.

Luonnonsuojelulain 10 §:n 1 momentin mukaan luonnonsuojelualueita ovat:

1) kansallispuistot;

2) luonnonpuistot; ja

3) muut luonnonsuojelualueet.

Lain 49 §:n 1 momentin mukaan luontodirektiivin liitteessä IV (a) tarkoitettuihin eläinlajeihin kuuluvien yksilöiden lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kielletty.

Pykälän 3 momentin mukaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi yksittäistapauksessa myöntää luvan poiketa 1 momentin kiellosta sekä 2 momentissa tarkoitettujen eläin- ja kasvilajien osalta 39 §:n, 42 §:n 2 momentin sekä 47 §:n 2 ja 5 momentin kielloista luontodirektiivin artiklassa 16 (1) mainituilla perusteilla. Vastaavasti lintudirektiivin artiklassa 1 tarkoitettujen lintujen osalta voidaan myöntää poikkeus sanotun direktiivin artiklassa 9 mainituilla perusteilla.

Lain 65 §:n 1 momentin mukaan, jos hanke tai suunnitelma joko yksistään tai tarkasteltuna yhdessä muiden hankkeiden ja suunnitelmien kanssa todennäköisesti merkittävästi heikentää valtioneuvoston Natura 2000 -verkostoon ehdottaman tai verkostoon sisällytetyn alueen niitä luonnonarvoja, joiden suojelemiseksi alue on sisällytetty tai on tarkoitus sisällyttää Natura 2000 -verkostoon, hankkeen toteuttajan tai suunnitelman laatijan on asianmukaisella tavalla arvioitava nämä vaikutukset. Sama koskee sellaista hanketta tai suunnitelmaa alueen ulkopuolella, jolla todennäköisesti on alueelle ulottuvia merkittäviä haitallisia vaikutuksia.

Kivenlouhimojen, muun kivenlouhinnan ja kivenmurskaamojen ympäristönsuojelusta annetun valtioneuvoston asetuksen (MURAUS-asetus) 1 §:n mukaan asetuksessa säädetään kivenlouhimon, muun kivenlouhinnan ja kivenmurskaamon ympäristönsuojelun vähimmäisvaatimuksista silloin, kun toimintaan on oltava ympäristölupa.

Asetuksen 3 §:n 1 momentin mukaan toimintaa ei saa sijoittaa alle 400 metrin päähän sairaalasta, päiväkodista, hoito- tai oppilaitoksesta taikka muusta melulle tai pölylle erityisen alttiista kohteesta.

Pykälän 2 momentin mukaan kivenlouhimo, muu kivenlouhinta ja kivenmurskaamo on lisäksi sijoitettava siten, että melua tai pölyä aiheuttavan toiminnon etäisyys asumiseen tai loma-asumiseen käytettävään rakennukseen tai sen välittömässä läheisyydessä sijaitsevaan oleskeluun tarkoitettuun piha-alueeseen tai muuhun häiriölle alttiiseen kohteeseen on vähintään 300 metriä.

Asetuksen 7 §:n mukaan toiminnasta syntyvä melu ei saa häiriöille alttiissa kohteissa ylittää melutason ohjearvoista annetussa valtioneuvoston päätöksessä (993/1992) säädettyjä ulkomelun ohjearvoja.

Asetuksen 8 §:n 1 momentin mukaan, jos toiminnan etäisyys melulle alttiisiin kohteisiin on alle 500 metriä, ei murskaamista, poraamista, rikotusta tai räjäytyksiä eikä kuormauksia tai kuljetuksia saa tehdä viikonloppuisin eikä arkipyhinä, vaan:

1) murskaaminen on tehtävä arkipäivisin kello 7.00 ja 22.00 välisenä aikana;

2) poraaminen on tehtävä arkipäivisin kello 7.00 ja 21.00 välisenä aikana;

3) rikotus on tehtävä arkipäivisin kello 8.00 ja 18.00 välisenä aikana;

4) räjäytykset on tehtävä arkipäivisin kello 8.00 ja 18.00 välisenä aikana; ja

5) kuormaaminen ja kuljetus on tehtävä arkipäivisin kello 6.00 ja 22.00 välisenä aikana.

Pykälän 3 momentin mukaan ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi ympäristöluvassa voidaan erityisestä syystä antaa toiminta-ajoista 1 ja 2 momentissa säädettyä ankarampia määräyksiä.

Asetuksen 13 §:n 1 momentin mukaan, jos toiminnan etäisyys melulle ja pölylle alttiisiin kohteisiin on yli 500 metriä, maasto-olosuhteet ovat erityisen suojaavat ja toiminnanharjoittaja voi luotettavalla, ympäristölupaviranomaisen hyväksymällä tavalla osoittaa, että 5 ja 7 §:ssä tarkoitetut arvot ilmanlaadulle ja melutasolle eivät ylity, ei ympäristöluvassa tarvitse asettaa määräyksiä melun ja hengitettävien hiukkasten pitoisuuksien tarkkailusta.

Asetuksen 14 §:n 2 momentin mukaan kivenlouhimoon, muuhun kivenlouhintaan ja kivenmurskaukseen, jolla on asetuksen voimaan tullessa ympäristölupa sovelletaan asetusta sen 3 §:ää lukuun ottamatta siitä alkaen, kun:

1) toiminnan olennaiseen muuttamiseen on haettava ympäristölupaa ympäristönsuojelulain 28 §:n 3 momentin nojalla;

2) hakemus lupamääräysten tarkistamiseksi on ympäristönsuojelulain 55 §:n 2 momentin mukaisesti tehtävä; tai

3) ympäristölupaa on tarpeen muuttaa ympäristönsuojelulain 58 §:n 1 momentin nojalla.

Pykälän 3 momentin mukaan sen estämättä, mitä 2 momentissa säädetään, asetusta sovelletaan sanotussa momentissa tarkoitettuihin toimintoihin kuitenkin viimeistään 1 päivästä tammikuuta 2018.

Pykälän 4 momentin mukaan asetuksen voimaan tullessa vireillä olevaan kivenlouhimoa, muuta kivenlouhintaa tai kivenmurskausta koskevaan ympäristölupa-asiaan, jota ei ole kuulutettu, sovelletaan asetusta.

Melutason ohjearvoista annetun valtioneuvoston päätöksen 2 §:n 1 momentin mukaan asumiseen käytettävillä alueilla, virkistysalueilla taajamissa ja taajamien välittömässä läheisyydessä sekä hoito- tai oppilaitoksia palvelevilla alueilla on ohjeena, että melutaso ei saa ylittää ulkona melun A-painotetun ekvivalenttitason (L_Aeq) päiväohjearvoa (klo 7–22) 55 dB eikä yöohjearvoa (klo 22–7) 50 dB. Uusilla alueilla on melutason yöohjearvo kuitenkin 45 dB. Oppilaitoksia palvelevilla alueilla ei kuitenkaan sovelleta yöohjearvoja.

Pykälän 2 momentin mukaan loma-asumiseen käytettävillä alueilla, leirintäalueilla, taajamien ulkopuolella olevilla virkistysalueilla ja luonnonsuojelualueilla on ohjeena, että melutaso ei saa ylittää päiväohjearvoa 45 dB eikä yöohjearvoa 40 dB. Loma asumiseen käytettävillä alueilla taajamassa voidaan kuitenkin soveltaa 1 momentissa mainittuja ohjearvoja. Yöohjearvoa ei sovelleta sellaisilla luonnonsuojelualueilla, joita ei yleisesti käytetä oleskeluun tai luonnon havainnointiin yöllä.

2.2 Lupamääräysten muuttaminen

2.2.1 Lupamääräys 5

MURAUS-asetuksen 13 §:n 1 momentin mukaan määräykset hengitettävien hiukkasten pitoisuuksien tarkkailusta voidaan jättää antamatta, jos etäisyys pölylle alttiisiin kohteisiin on yli 500 metriä, maasto-olosuhteet ovat erityisen suojaavat ja toiminnanharjoittaja voi luotettavalla, ympäristölupaviranomaisen hyväksymällä tavalla osoittaa, että asetuksen 5 §:ssä tarkoitetut arvot ilmanlaadulle eivät ylity. Ympäristölupapäätöksessä tulee siten antaa määräykset hiukkaspitoisuuksien tarkkailusta aina, kun etäisyys pölylle alttiisiin kohteisiin on alle 500 metriä ja muulloinkin, elleivät MURAUS-asetuksen 13 §:n 1 momentin edellytykset täyty.

Lemminkäinen Infra Oy:n toiminta-alue on asiakirjojen perusteella yli 500 metrin päässä lähimmästä häiriintyvästä kohteesta. Lemminkäinen Infra Oy:n ja Destia Oy:n toiminta-alueet sijaitsevat kuitenkin vierekkäin siten, että etäisyys lähimpään pölylle alttiiseen kohteeseen Destia Oy:n louhinta-alueelta on alle 500 metriä. Näiden kahden toiminnanharjoittajan toiminnasta aiheutuvia pölyvaikutuksia ei voida luotettavasti erottaa toisistaan. Rakennus- ja ympäristölautakunnan päätöksen lupamääräystä 5, jonka mukaan luvanhaltijan tulee valvontaviranomaisen määräyksestä teettää ilmanlaadun hiukkaspitoisuuden mittaus tarvittaessa, ei voida pitää MURAUS-asetuksen 13 §:n tarkoittamana määräyksenä. Myös Lemminkäinen Infra Oy on velvoitettava esittämään suunnitelma toiminnasta aiheutuvien hengitettävien hiukkasten pitoisuuksien tarkkailusta. Suunnitelma voidaan laatia ja tarkkailu järjestää yhdessä Destia Oy:n ja Oy Göran Hagelberg Ab:n kanssa.

2.2.2 Lupamääräys 13

Ympäristönsuojelulain 5 §:n 1 momentin mukaan toiminnanharjoittajan on oltava riittävästi selvillä toimintansa ympäristövaikutuksista, ympäristöriskeistä ja haitallisten vaikutusten vähentämismahdollisuuksista (selvilläolovelvollisuus). Lain 42 §:n 1 momentin mukaan luvan myöntäminen edellyttää muun muassa, että toiminnasta ei, asetettavat lupamääräykset ja toiminnan sijoituspaikka huomioon ottaen, aiheudu yksinään tai yhdessä muiden toimintojen kanssa muun muassa terveyshaittaa tai eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 §:n 1 momentissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta.

Asiassa saadun selvityksen perusteella nyt kyseessä oleva hanke tulee sijaitsemaan alueella, joka jo valmiiksi kärsii liikenteen melusta. Samalle alueelle on lisäksi haettu ympäristölupia myös muille kiviaineshankkeille sekä ampumaradalle. Kuten edellä on todettu, tällaisissa olosuhteissa on varmistuttava siitä, että toiminnasta ei yhdessä alueen muiden melulähteiden kanssa aiheudu sellaista kohtuutonta melurasitusta, joka muodostaisi esteen ympäristöluvan myöntämiselle.

Jotta varmistetaan, että alueen kiviainestoiminnoista ei yhdessä aiheudu edellä mainittua luvan myöntämisen esteenä olevaa rasitusta, on kaikkien kolmen hankkeen melua tarkkailtava hallinto-oikeuden päätöksen liitteenä olevan suunnitelman mukaisesti. Lupamääräystä 13 on kuitenkin tarkennettava ratkaisuosasta ilmenevällä tavalla siten, että tarkkailukertoja on vuosittain vähintään neljä ja että tarkkailua suoritetaan aina sellaisella toimintajaksolla, jolla alueella on käynnissä eniten melua aiheuttavia toimintoja eli murskausta, porausta tai rikotusta useammalla kuin yhdellä toiminta-alueella. Näin saadaan luotettavampia tietoja melun yhteisvaikutuksista. Jos tarkkailu osoittaa, että melun raja-arvot eivät ole vaarassa ylittyä, voi lupaviranomainen muuttaa tarkkailun tiheyttä ympäristönsuojelulain (527/2014) 65 §:n mukaisesti.

Meluselvitysten mukaan alueen kiviainestoiminnoista aiheutuva melu ei ylitä Storträskin rannan tai Lillåkerintien loma-asutuksen kohdalla vapaa-ajan asetukselle MURAUS-asetuksen 7 §:ssä säädettyä 45 dB:n raja-arvoa. Mallinnuksiin liittyvät epävarmuudet huomioon ottaen toimintojen meluvaikutuksia on kuitenkin tarpeen tarkkailla myös yhdessä edustavassa pisteessä Storträskin rannan ja Lillåkerintien varren loma-asutuksen kohdalla, jotta varmistetaan raja-arvojen noudattaminen näilläkin alueilla sekä kokonaiskuvan saaminen meluvaikutuksista.

2.2.3 Lupamääräys 15 a

Kirkkonummen kunta on teettänyt kaavoituksen tausta-aineistoksi selvityksen, jossa kartoitettiin muun muassa lepakoille soveltuvia elinympäristöjä Kirkkonummella. Kyseisessä selvityksessä kaksi lepakoille soveltuvaa elinympäristöä on paikannettu Vuohimäki-Överbyn alueelle suunniteltujen kiviaineshankkeiden tuntumaan. Selvitys on yleispiirteinen, eikä siinä ole tarkasteltu lepakoiden lisääntymis- ja levähdyspaikkojen esiintymistä sopivien elinympäristöjen alueella.

Kirkkonummen kunnan kesällä 2017 tekemän lepakkoselvityksen mukaan hankealueella esiintyy pohjanlepakoita ja viiksisiippoja tai isoviiksisiippoja. Kyseiset lepakkolajit ovat luontodirektiivin liitteessä IV (a) mainittuja lajeja, joiden lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on luonnonsuojelulain 49 §:n 1 momentin mukaan suoraan lain nojalla kielletty. Selvityksen mukaan lepakoiden päiväpiilot sijaitsevat yleensä ruokailualueiden lähellä ja lepakot saattavat käyttää lisääntymis- ja levähdyspaikkoinaan alueella olevia kolopuita. Selvityksen mukaan sen selvittäminen, käyttävätkö lepakot alueen kolopuita, vaatisi lisätutkimuksia, kuten myös sen selvittäminen, käyttävätkö lepakot alueen luonnonkivikoita talvehtimiseen.

Asiakirjoista ei ilmene, että lepakoiden lisääntymis- ja levähdyspaikkojen, kuten päiväpiilojen ja talvehtimispaikkojen esiintymistä alueella olisi selvitetty kiviaineshankkeita varten tehtyjen luontoselvitysten yhteydessä. Koska kunnan teettämien selvitysten mukaan alueella esiintyy lepakoita, jotka muun muassa ruokailevat alueella ja että lepakoiden lisääntymis- ja levähdyspaikat tyypillisesti sijaitsevat niiden ruokailualueiden lähellä, on tarpeen varmistua ennen toiminnan aloittamista siitä, onko alueella lepakoiden lisääntymis- ja levähdyspaikkoja sekä siitä, miten kiviainestoiminta vaikuttaisi niihin.

2.3 Valitusten hylkääminen muilta osin

2.3.1 Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltuminen

Muutoksenhaun kohteena oleva ympäristölupa on myönnetty Kirkkonummen Vuohimäki-Överbyn alueelle, jolle on samanaikaisesti myönnetty ympäristölupa myös kahdelle muulle hankkeelle, joihin kuuluu kallion louhintaa ja murskausta. Hankkeille on samana päivänä myönnetty myös maa-ainesluvat. Lemminkäinen Infra Oy:n hankkeen louhinta-alue on pinta-alaltaan 5,5 hehtaaria ja otettavan aineksen määrä on 56 700 kiintokuutiometriä vuodessa. Destia Oy:n hankkeen louhinta-alue on pinta-alaltaan 5,8 hehtaaria ja otettavan aineksen määrä on 34 000 kiintokuutiometriä vuodessa. Oy Göran Hagelberg Ab:n louhinta-alue koostuu kahdesta osa-alueesta, jotka ovat pinta-alaltaan yhteensä 12,3 hehtaaria ja otettavan aineksen määrä on 68 500 kiintokuutiometriä vuodessa. Hankkeiden yhteenlaskettu louhinta-alueiden pinta-ala on 23,6 hehtaaria ja otettavan aineksen määrä yhteensä 159 200 kiintokuutiometriä vuodessa.

Ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain (468/1994) 4 §:n 1 momentin mukaan ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä arvioitavista hankkeista säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksella. Ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun valtioneuvoston asetuksen (713/2006) 6 §:n 2 kohdan b alakohdan mukaan kiven, soran tai hiekan ottoon sovelletaan ympäristövaikutusten arviointimenettelyä, kun louhinta- tai kaivualueen pinta-ala on yli 25 hehtaaria tai otettava ainesmäärä vähintään 200 000 kiintokuutiometriä vuodessa. Mihinkään Vuohimäen alueen kolmesta kiviaineshankkeesta ei pinta-alan tai otettavan aineksen määrän perusteella ole sovellettava ympäristövaikutusten arviointimenettelyä.

Ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain 4 §:n 2 momentin mukaan arviointimenettelyä sovelletaan lisäksi yksittäistapauksessa sellaiseen hankkeeseen, joka todennäköisesti aiheuttaa laadultaan ja laajuudeltaan, myös eri hankkeiden yhteisvaikutukset huomioon ottaen, 1 momentissa tarkoitettujen hankkeiden vaikutuksiin rinnastettavia merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia. Tapauskohtaisen ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen edellyttäisi, että Vuohimäki-Överbyn alueen kiviaineshankkeiden vaikutukset vastaisivat sellaisen hankkeen vaikutuksia, johon ympäristövaikutusten arviointimenettelyä olisi sen koon puolesta säännönmukaisesti sovellettava. Harkinnassa tulee ottaa huomioon myös muut samalle alueelle sijoittuvat toiminnot, kuten kiviaineshankkeiden läheisyyteen suunniteltu ampumarata.

Vuohimäki-Överbyn alueen kiviaineshankkeilla voi olla lähialueeseen kohdistuvia ympäristövaikutuksia, joita tulee tarkastella myös yhdessä ympäristöluvan myöntämisedellytysten arvioinnin ja riittäviä lupamääräyksiä koskevan harkinnan yhteydessä. Hankkeilla on kuitenkin eri omistajat ja ne ovat toisistaan toiminnallisesti erillisiä. Hankkeiden toteuttamisaikataulut eivät myöskään ole sidottuja toisiinsa. Lemminkäinen Infra Oy:n ja Destia Oy:n hankealueet sijaitsevat rantaradan eteläpuolella ja Oy Göran Hagelberg Ab:n hankealue rantaradan pohjoispuolella. Alueiden sijoittumisen vuoksi myös niiden vaikutukset suuntautuvat eri tavoin. Hankkeilla ei voida katsoa yhdessäkään olevan sellaisia merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia, jotka rinnastuisivat sellaisiin kiviaineshankkeisiin, joihin ympäristövaikutusten arviointimenettelyä on säännönmukaisesti sovellettava.

Kiviaineshankkeiden keskeinen yhteisvaikutus on melu. Näin ollen tapauskohtaisen ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamista arvioitaessa on tarpeen huomioida myös muut melua aiheuttavat toiminnot alueella. Tällaisena voidaan pitää kiviaineshankkeiden itä- ja kaakkoispuolelle suunniteltua ampumaratahanketta. Asiakirjoista saatavan selvityksen mukaan ampumaratatoiminnan melu ei merkittävästi lisää meluhaittaa häiriintyvissä kohteissa. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen ei siten ole tarpeen myöskään ottaen huomioon kiviainestoiminnan ja ampumaradan aiheuttamat yhteisvaikutukset.

2.3.2 Natura-vaikutusten arvioinnin tarve

Luonnonsuojelulain 65 §:n 1 momentin mukaan, jos hanke tai suunnitelma joko yksistään tai tarkasteltuna yhdessä muiden hankkeiden ja suunnitelmien kanssa todennäköisesti merkittävästi heikentää valtioneuvoston Natura 2000 -verkostoon ehdottaman tai verkostoon sisällytetyn alueen niitä luonnonarvoja, joiden suojelemiseksi alue on sisällytetty tai on tarkoitus sisällyttää Natura 2000 -verkostoon, hankkeen toteuttajan tai suunnitelman laatijan on asianmukaisella tavalla arvioitava nämä vaikutukset.

Noin kilometrin päässä pohjoisimmasta Vuohimäki-Överbyn alueelle suunnitellusta eli Oy Göran Hagelberg Ab:n hankealueesta sijaitsee Meiko-Lappträskin Natura-alue. Kyseisen alueen suojeluperusteena ovat alueen luontotyypit sekä luontodirektiivin liitteessä II mainittu liito-orava. Alueen suojeluperusteena eivät ole alueella esiintyvät lintulajit eikä aluetta ole sisällytetty Natura-verkostoon lintudirektiivin perusteella.

Vuohimäki-Överbyn alueen kiviainestoiminnan vaikutuksia Meiko-Lappträskin Natura-alueeseen ei ole erikseen arvioitu. Toiminnalla ei kuitenkaan voida arvioida olevan merkittäviä heikentäviä vaikutuksia Natura-alueen luontotyyppeihin taikka liito-oravalle soveltuviin elinympäristöihin tai lajin yksilöihin Meiko-Lappträskin Natura-alueella, kun otetaan huomioon kiviainestoimintojen vaikutuksista saatu selvitys ja hankealueen etäisyys suhteessa Natura-alueeseen. Näin ollen ympäristöluvan myöntäminen ei ole edellyttänyt luonnonsuojelulain 65 §:n 1 momentissa tarkoitetun arvion tekemistä.

2.3.3 Toiminnan meluvaikutukset

Ympäristönsuojelulain 41 §:n 1 momentin mukaan ympäristölupa on myönnettävä, jos toiminta täyttää ympäristönsuojelulain ja jätelain sekä niiden nojalla annettujen asetusten vaatimukset. Ympäristönsuojelulain 35 §:n 2 momentin mukaan hakemukseen on liitettävä muun muassa lupaharkinnan kannalta tarpeellinen selvitys toiminnasta ja sen vaikutuksista.

Kiviainestenottohankkeissa keskeinen vaikutus on toiminnasta aiheutuva melu. MURAUS-asetuksen 7 §:n mukaan toiminnasta syntyvä melu ei saa häiriöille alttiissa kohteissa ylittää melutason ohjearvoista annetussa valtioneuvoston päätöksessä säädettyjä ulkomelun ohjearvoja. Kyseisen valtioneuvoston päätöksen mukaan asumiseen käytettävillä alueilla on ohjeena, että melutaso ei saa ylittää ulkona melun A-painotetun ekvivalenttitason (L_Aeq) päiväohjearvoa (klo 7–22) 55 dB. Loma-asumiseen käytettävillä alueilla, leirintäalueilla, taajamien ulkopuolella olevilla virkistysalueilla ja luonnonsuojelualueilla on ohjeena, että melutaso ei saa ylittää päiväohjearvoa 45 dB. Lupahakemuksessa tulisikin osoittaa, että toiminnassa voidaan noudattaa MURAUS-asetuksen mukaisia raja-arvoja. Kun kysymys on hakemusvaiheesta, eikä toiminta alueella ole vielä käynnistynyt, hakemuksessa voidaan kuitenkin esittää vain toiminnan meluvaikutuksia koskeva arvio. Raja-arvojen noudattaminen varmistetaan toiminnan käynnistyttyä riittävällä tarkkailulla ja valvonnalla.

Vuohimäki-Överbyn alueelle on myönnetty ympäristö- ja maa-ainesluvat samana päivänä kolmelle kiviaineshankkeelle. Ympäristönsuojelulain 42 §:n 1 momentin mukaan ympäristölupaharkinnassa tulee ottaa huomioon myös eri toimintojen yhteisvaikutukset. Lupahakemukseen on liitetty 5.2.2013 päivätty meluselvitys, jossa on mallinnettu kaikkien kolmen Vuohimäki-Överbyn alueelle suunnitellun kiviaineshankkeen meluvaikutuksia erikseen sekä toimintojen yhteisvaikutuksia kolmessa eri toimintavaiheessa. Selvityksen mukaan mikään hanke yksin tai kaikkien hakkeiden yhteisvaikutus ei riittävillä melunhallintatoimenpiteillä mallinnetuissa tilanteissa johda MURAUS-asetuksen 7 §:n mukaisten raja-arvojen ylittymiseen.

Alueen kiviaineshankkeiden yhteisvaikutusten huomioon ottamisen lisäksi lupaharkinnassa tulee kiinnittää huomiota muihin alueen toimintoihin, joilla voi olla yhteisvaikutuksia häiriintyvissä kohteissa. Tällaisia toimintoja ovat kiviainestenottoalueiden länsi- ja kaakkoispuolelle suunniteltu ampumarata sekä alueen tie- ja raideliikenne. Lupahakemusta on täydennetty 28.8.2015 päivätyllä asiakirjalla, jossa on arvioitu ampumaratatoiminnan ja liikenteen melun sekä kiviaineshankkeiden aiheuttaman melun yhteisvaikutuksia.

Nyt puheena oleva alue sijaitsee kantatien 51 ja rantaradan välittömässä läheisyydessä. Lähimmät kiviainestoiminnan melulle alttiit kohteet sijaitsevat alueella, jolla melutaso liikenneväylien vaikutuksesta jo tälläkin hetkellä ylittää vakituiselle ja loma-asutukselle säädetyt melutason ohjearvot. Vaikka kiviainestoiminnasta aiheutuva melutaso ei näillä alueilla ylittäisikään MURAUS-asetuksen 7 §:n mukaisia raja-arvoja, luvan myöntäminen edellyttää, että liikenteen ja kiviainestoimintojen yhteismelu alueella ei muodostu sellaiseksi, josta aiheutuisi terveyshaittaa tai eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 §:n 1 momentissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta. Tämä seikka on huomioitu lupamääräyksessä 1, jonka mukaan kiviainestoiminta ei saa johtaa melutasojen kasvuun liikenteen melualueella. Meluselvityksen täydennyksen mukaan kiviainestoiminta ei lisää niiden kiinteistöjen määrää, joilla MURAUS-asetuksen 7 §:n mukaiset raja-arvot ylittyvät jo valmiiksi liikennemelun vuoksi. Selvityksen liitekarttojen mukaan kiviainestoiminta aiheuttaa enintään 1–2 dB:n kasvun melutasossa lähimmissä häiriintyvissä kohteissa, joissa myös liikenteen aiheuttama melurasitus on suurin. Meluselvityksen täydennyksen mukaan suunnitellun ampumaratatoiminnan vaikutus melutilanteeseen kiviainesten ottotoiminnan aikana on vähäinen.

Lisäksi Vaasan hallinto-oikeudelle on toimitettu 7.10.2016 päivätty meluselvityksen päivitys, jossa on huomioitu myös Lemminkäinen Infra Oy:n suunnittelema asfalttiasematoiminta sekä arvioitu muun muassa impulssimaisuuskorjauksen tekemisen tarvetta. Melun impulssimaisuus riippuu useista eri tekijöistä eikä päästölähteessä impulssimainen melu aina ole kuultavissa impulssimaisena enää häiriölle alttiissa kohteessa. Selvityksen mukaan impulssimaisuuskorjauksen tekemiselle ei ole tarvetta melulähteen ja häiriintyvien kohteiden välisen etäisyyden vuoksi sekä siitä johtuen, että impulssimaista melua aiheuttavan rikotuksen melutaso jää alueen muuta melua selvästi alhaisemmalle tasolle. Melun impulssimaisuuteen voidaan vaikuttaa myös toimintojen sijoittelulla. Lemminkäinen Infra Oy:n louhinta-alueelta on noin 700 metriä lähimpään häiriintyvään kohteeseen. Kun otetaan huomioon melulähteen ja häiriintyvän kohteen välinen etäisyys sekä meluselvityksen päivityksessä esitetyt seikat, ei impulssimaisuuskorjauksen tekemiseen ole tässä tapauksessa ollut tarvetta. Melun mahdollinen impulssimaisuus on kuitenkin otettava huomioon melun tarkkailussa ja tarvittaessa lisättävä impulssimaisuuskorjaus mittaustulokseen ennen tuloksen vertaamista MURAUS-asetuksen 7 §:n mukaiseen raja-arvoon.

Vuohimäki-Överbyn alueen kiviaineshankkeilla on kolme eri toiminnanharjoittajaa. Hankkeet ovat luonteeltaan kausittaisia siten, että toimintaa harjoitetaan vain osan vuotta. Toiminta voi ajoittain olla kokonaan keskeytyneenä. Hankkeet etenevät toisistaan riippumatta. Hankkeiden lupaharkintaa varten on kuitenkin toimitettu yhteinen melumallinnus, jotta lupaharkinnassa on voitu arvioida toimintojen yhteisvaikutuksia.

Mallinnusten mukaiset tilanteet, joissa toiminta on käynnissä kaikilla kolmella alueella samanaikaisesti siten, että kaikkien toiminnanharjoittajien alueella käynnissä ovat eniten melua aiheuttavat työvaiheet ja toiminta tapahtuu melun leviämisen kannalta pahimmassa mahdollisessa paikassa, ovat kuitenkin hankekokonaisuuden luonteen vuoksi käytännössä epätodennäköisiä. Tällaiset tilanteet voidaan välttää paitsi asianmukaisilla melunhallintatoimenpiteillä myös hankkeiden eri toimintojen ajoittamisella siten, että melun yhteisrasitus naapureille ei muodostu kohtuuttomaksi. Näin ollen tässä tapauksessa myös toimintojen meluhaittojen rajoittamiseen tähtäävä jaksottaminen voidaan ottaa huomioon, kun arvioidaan luvan myöntämisen edellytysten täyttymistä. Kun vielä otetaan huomioon luvan määräaikaisuus, Vaasan hallinto-oikeuden päätöksellä edellytetty toimintojen yhteensovittaminen yhdessä riittävän tarkkailun kanssa varmistaa, että kiviainestoimintojen meluvaikutukset eivät muodostu vaikutusalueen asukkaille kohtuuttomaksi.

Valituksissa on viitattu yksittäiseen loma-asuntoon, jonka kohdalla melutasojen ohjearvoista annetun valtioneuvoston päätöksen mukaiset loma-asutukseen käytettävään alueeseen sovellettavat melutason ohjearvot ylittyvät. Asiakirjoista saatavan selvityksen perusteella kyseisen loma-asumiseen käytettävän kiinteistön kohdalla melutason ohjearvot ylittyvät jo yksin liikenteen aiheuttaman melun perusteella. Tällaisessa tilanteessa on pidettävä riittävänä, että lupamääräyksillä on varmistettu, että kiviaineshankkeiden aiheuttama melu ei johda melutason olennaiseen nousuun kyseisellä kiinteistöllä.

Vuohimäki-Överbyn louhinta- ja murskausalueiden läheisyydessä sijaitsevaa, maakuntakaavassa suojelualueeksi osoitettua Stormossenin suoaluetta, jota ei kuitenkaan ole vielä perustettu luonnonsuojelulain nojalla suojelualueeksi tai kiviainesalueiden ympäristöön paikannettuja liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkoja ei ole pidettävä MURAUS-asetuksen tarkoittamina häiriölle alttiina kohteina eikä niihin ole sovellettava raja-arvoina melutason ohjearvoista annetun valtioneuvoston päätöksen (993/1992) mukaisia luonnonsuojelualueisiin ja taajamien ulkopuolisiin virkistysalueisiin sovellettavia ohjearvoja. Raja-arvoja ei myöskään sovelleta pelkän kaavamerkinnän perusteella yleiskaavassa virkistysalueeksi osoitetulla alueella.

Hankealueen eteläpuolelle on Kirkkonummen kunnan aloitteesta perustettu Uudenmaan ELY-keskuksen 20.2.2018 tekemällä päätöksellä, eli muutoksenhaun kohteena olevan ympäristöluvan myöntämisen jälkeen, luonnonsuojelulain 24 §:n 1 momentin nojalla yksityinen luonnonsuojelualue. Suojelualueen lähin osa-alue sijaitsee Destia Oy:n toiminta-alueen eteläpuolella. Suojelualueen ja kiviaineshankealueen välissä kulkee kantatie 51.

MURAUS-asetuksen 7 §:n mukaan toiminnasta syntyvä melu ei saa häiriöille alttiissa kohteissa ylittää melutason ohjearvoista annetussa valtioneuvoston päätöksessä säädettyjä ulkomelun ohjearvoja. Valtioneuvoston päätöksessä on säädetty ohjearvot myös luonnonsuojelualueille. Koska edellä mainittua luonnonsuojelualuetta ei ollut lupaharkinnan aikaan vielä perustettu, sitä ei ole voitu ottaa huomioon nyt muutoksenhaun kohteena olevan ympäristöluvan myöntämisen edellytysten täyttymistä harkittaessa.

Melutason ohjearvoista annettua päätöstä on alun perin tarkoitettu sovellettavaksi erityisesti maankäytön suunnittelussa ja uusien toimien sijoittamisessa. Ohjearvojen soveltaminen MURAUS-asetuksen 7 §:n mukaisesti sitovina raja-arvoina ei ole käytännön soveltamistilanteiden kannalta ongelmatonta, jos toiminnan ympäristön olosuhteet muuttuvat. MURAUS-asetuksen mukaisia luvan myöntämisen edellytyksiä tuleekin arvioida ensi sijassa lupapäätöksentekohetken olosuhteiden valossa. Myöhemmin mahdollisesti muuttuvat olosuhteet voidaan ottaa huomioon toiminnan valvonnassa.

Korkein hallinto-oikeus arvioi muutoksenhaun kohteena olevan ympäristölupapäätöksen lainmukaisuutta jälkikäteen tarkastelemalla lähtökohtaisesti sitä, ovatko luvan myöntämisen edellytykset päätöksentekohetkellä olleet olemassa. Päätöksen lainmukaisuutta arvioitaessa voidaan kuitenkin ottaa huomioon myös asiassa saatu uusi selvitys kuten tieto hankealueen läheisyyteen perustetusta luonnonsuojelualueesta.

Kohteen suojelu perustuu alueella esiintyviin luontotyyppeihin ja kasvillisuuteen. Suojeluperusteina ei mainita melulle herkkiä eläinlajeja. Asiakirjoihin kuuluvien meluselvitysten mukaan luonnonsuojelualueisiin sovellettava melutason ohjearvo 45 dB ylittyy suojelualueella kantatien 51 aiheuttaman liikennemelun vuoksi tälläkin hetkellä. Kysymyksessä ei siten ole erityisen hiljainen alue, jonka olosuhteisiin tai suojeluperusteisiin kiviainestoiminnan melu aiheuttaisi olennaisia muutoksia. Luonnonsuojelualueen perustaminen hankealueen eteläpuolelle ympäristöluvan myöntämisen jälkeen ei edellytä lupapäätöksen kumoamista.

2.3.4 Kaavan huomioon ottaminen

Asiassa sovellettavana olevan vanhan ympäristönsuojelulain 42 §:n 2 momentin mukaan toimintaa ei saa sijoittaa asemakaavan vastaisesti. Sijoittamisessa on lisäksi noudatettava, mitä 6 §:ssä säädetään. Ympäristönsuojelulain 6 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaan toiminnan sijoituspaikan soveltuvuutta arvioitaessa on otettava huomioon alueen ja sen ympäristön nykyinen ja tuleva, oikeusvaikutteisessa kaavassa osoitettu käyttötarkoitus ja aluetta koskevat kaavamääräykset. Ympäristönsuojelulain säätämistä koskevan hallituksen esityksen (HE 84/1999 vp) mukaan yleispiirteisten kaavojen merkitys lupaharkinnassa riippuu erityisesti kaavan maankäyttövarauksen erityisyydestä ja maankäyttöratkaisujen kokonaisuudesta.

Suunniteltu kiviaineshanke sijaitsee alueella, joka on yleiskaavassa osoitettu PT-merkinnällä yritystoiminnan alueeksi, joka varataan yksityisille palveluille, hallinnolle, teollisuudelle ja muulle yritystoiminnalle. Kaavaselostuksen mukaan merkintää on käytetty kaikilla huomattavilla työpaikka-alueilla riippumatta siitä, millaisia työpaikkoja niille sijoittuu. Siten esimerkiksi perinteisillä teollisuusalueilla ja toimistovaltaisilla alueilla on sama merkintä. Hankealueen ympäristössä sijaitsee yleiskaavassa asumiseen ja virkistykseen osoitettuja alueita.

Alueella voimassa olevan yleiskaavan PT-merkintä mahdollistaa monenlaisten toimintojen sijoittamisen alueelle maankäytön tarkemmassa suunnittelussa. Toiminnalle myönnetty lupa on määräaikainen ja se sisältää muun muassa toiminnan meluvaikutuksia koskevat raja-arvot ja kattavat tarkkailumääräykset, joilla varmistetaan, ettei yleiskaavassa virkistysalueeksi tai asuinkäyttöön osoitetuilla alueilla aiheudu seurauksia, jotka vaikeuttaisivat kyseisten alueiden käyttöä.

Lupaharkinnassa on ympäristönsuojelulain 6 §:n 2 momentin 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla otettu huomioon alueen ja sen ympäristön nykyinen ja tuleva, oikeusvaikutteisessa kaavassa osoitettu käyttötarkoitus ja aluetta koskevat kaavamääräykset.

2.3.5 Toiminta-aikojen rajoittaminen ja luvan muuttaminen määräaikaiseksi

Ympäristönsuojelulain 52 §:n 1 momentin mukaan ympäristölupa voidaan myöntää myös määräajaksi. Nyt puheena oleva lupa on myönnetty toistaiseksi voimassa olevana, mutta Vaasan hallinto-oikeus on muuttanut luvan määräaikaiseksi. Luvan voimassaoloa koskevan määräyksen mukaan toiminnan jatkamista koskevassa uudessa hakemuksessa on muun ohella esitettävä selvitys louhoksen aiheuttamasta melusta, louhosten yhteismelusta sekä louhosten melualueen kokonaismelusta. Määräaikaisuutta on tosin nimenomaisesti perusteltu tarpeella arvioida toiminnan vaikutukset toiminta-alueen länsipuolella sijaitsevaan liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkaan ja ekologiseen käytävään uudelleen.

Ympäristönsuojelulain säätämistä koskevan hallituksen esityksen (HE 84/1999 vp) mukaan luvan voimassaolo ratkaistaan tapauskohtaisesti ottaen huomioon toiminnan luonne ja vaikutusalueen ominaisuudet kokonaisuudessaan. Luvan määräaikaisuutta puoltaviksi seikoiksi voidaan katsoa esimerkiksi se, että toiminnan vaikutuksia ei voida ennalta luotettavasti arvioida. Oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että määräaikainen lupa voi tulla kysymykseen esimerkiksi silloin, kun alue on luonnontilaisuuden tai alueeseen kohdistuvan muun kuormituksen vuoksi erityisen herkkä lisäkuormitukselle.

Korkein hallinto-oikeus katsoo, että Lemminkäinen Infra Oy:n toiminnalle myönnetty lupa on voitu muuttaa määräaikaiseksi. Luvan määräaikaisuutta tässä tapauksessa edellyttää erityisesti toiminnan lähialueen asutukseen kohdistuvien meluvaikutusten hallinta. Kysymyksessä on nykyisinkin meluisa alue, jossa on huolehdittava siitä, että eri melulähteistä aiheutuva yhteismelu ei aiheuta alueen asukkaille terveyshaittaa tai kohtuutonta rasitusta. Vaikka toimitettuja meluselvityksiä onkin pidettävä lupaharkinnan kannalta riittävinä, toiminta-alueen ominaispiirteiden huomioiminen edellyttää luvan muuttamista määräaikaiseksi.

Määräaikaisuutta ei sen sijaan voida perustella tarpeella tarkastella uudelleen toiminnan vaikutuksia esimerkiksi läheiseen liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkaan, jonka osalta on jo ennen toiminnan aloittamista varmistuttava siitä, että toiminnalla ei ole kyseistä lisääntymis- ja levähdyspaikkaa heikentäviä vaikutuksia.

Ympäristönsuojelulain (86/2000) 51 §:n mukaan lupamääräys voi olla ympäristönsuojelulain nojalla annettuun valtioneuvoston asetukseen sisältyvää yksilöityä ympäristönsuojelun vähimmäisvaatimusta ankarampi muun muassa luvan myöntämisen edellytysten täyttämiseksi. MURAUS-asetuksen 1 §:n mukaan asetuksella säädetään ympäristönsuojelun vähimmäisvaatimuksista. Myös MURAUS-asetuksen 8 §:n 3 momentissa on nimenomaisesti todettu, että ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi ympäristöluvassa voidaan erityisestä syystä antaa toiminta-ajoista asetuksessa säädettyä ankarampia määräyksiä. Hallinto-oikeus on voinut esittämillään perusteilla määrätä MURAUS-asetuksessa säädettyä lyhyemmistä toiminta-ajoista.

2.3.6 Täydentävät perustelut

Kun muutoin otetaan huomioon edellä ilmenevät hallinto-oikeuden päätöksen perustelut, korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen muilta kuin edellä kohdassa 2.2 lausutuilta osin ei ole perusteita.

3. Oikeudenkäyntikulut

Vuohimäki-Överbyn alueelle suunniteltujen kolmen kiviaineshankkeen ympäristölupaprosessi on ollut monitahoinen ja tulkinnanvarainen asiakokonaisuus, joten kysymyksessä ei ole tilanne, jossa lupaviranomaisen voitaisiin katsoa menetelleen virheellisesti, vaikka lupapäätöstä onkin muutettu. Näin ollen asian laatuun nähden ja kun otetaan huomioon hallintolainkäyttölain 74 §, A:lle ja hänen asiakumppaneillensa tai Kirkkonummen ympäristöyhdistys ry:lle ei ole määrättävä maksettavaksi korvausta oikeudenkäyntikuluista korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

4. Täytäntöönpanon kieltäminen

Asian tultua tällä päätöksellä ratkaistuksi ei täytäntöönpanon kieltämistä koskevasta vaatimuksesta ole tarpeen lausua.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riitta Mutikainen, Hannu Ranta, Mika Seppälä, Kari Tornikoski ja Jaakko Autio sekä ympäristöasiantuntijaneuvokset Olli Dahl ja Olli Malve. Asian esittelijä Hanna Lehtinen.

Asiat Ympäristölupaa koskevat valitukset

Valittajat 1. A ja hänen 80 asiakumppaniaan

2. Destia Oy

3. Kirkkonummen ympäristöyhdistys ry

Päätös, jota valitus koskee

Vaasan hallinto-oikeus 23.3.2017 nro 17/0123/1

Asian taustaa

Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on 3.5.2011 (UUDELY/44/07.04/2010) päättänyt, että Lemminkäinen Infra Oy:n, Destia Oy:n ja Oy Göran Hagelberg Ab:n Kirkkonummen Vuohimäki-Överbyn alueelle suunnittelemiin kiviaineshankkeisiin ei sovelleta ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain (468/1994) tarkoittamaa ympäristövaikutusten arviointimenettelyä. ELY-keskuksen päätös on perustunut lupahakemuksiin, joiden mukaan Lemminkäinen Infra Oy on suunnitellut ottavansa vuosittain 56 700 kiintokuutiometriä maa-aineksia 5,5 hehtaarin suuruiselta alueelta, Destia Oy 42 000 kiintokuutiometriä 5 hehtaarin suuruiselta alueelta ja Oy Göran Hagelberg Ab 92 500 kiintokuutiometriä yhteensä 18,9 hehtaarin suuruiselta alueelta. Yhteensä hankkeiden vuosittainen suunniteltu maa-ainestenotto on ollut 191 200 kiintokuutiometriä ja louhinta-alueen yhteenlaskettu pinta-ala 29,4 hehtaaria.

Kirkkonummen rakennus- ja ympäristölautakunta on 31.12.2011 antamallaan päätöksellä myöntänyt Destia Oy:lle ympäristönsuojelulain (86/2000) 28 §:n mukaisen kymmenen vuotta voimassa olevan ympäristöluvan kiviaineksen louhinnalle ja louheen murskaukselle, asfalttiaseman toiminnalle, puretun päällysteen välivarastoinnille ja hyötykäytölle sekä maa-aineksen ja mullan seulonnalle, sekoitukselle ja välivarastoinnille Kirkkonummen kunnan Vuohimäki-Överbyn alueella sijaitsevalla kiinteistöllä Getberg 257-419-1-24.

Vaasan hallinto-oikeus on päätöksellään 11.12.2012 numero 12/0610/3 A:n ja hänen asiakumppaniensa valituksesta kumonnut Kirkkonummen rakennus- ja ympäristölautakunnan päätöksen sekä siihen sisältyvän aloittamisluvan ja palauttanut asian puutteellisten selvitysten vuoksi rakennus- ja ympäristölautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi. Hallinto-oikeuden päätöksen mukaan lautakunnan tuli varata luvan hakijalle tilaisuus täydentää hakemustaan. Hallinto-oikeus on katsonut päätöksessään, että hanke yksin tai yhdessä Lemminkäinen Infra Oy:n ja Oy Göran Hagelberg Ab:n hankkeiden kanssa ei ole edellyttänyt ympäristövaikutusten arviointimenettelyä.

Korkein hallinto-oikeus on päätöksellään 20.5.2014 taltionumero 1636 hylännyt A:n ja hänen asiakumppaniensa valituksen hallinto-oikeuden päätöksestä. Valituksessa oli vaadittu hallinto-oikeuden päätöksen muuttamista niin, että ympäristövaikutusten arviointimenettely määrätään toimitettavaksi Oy Göran Hagelberg Ab:n, Destia Oy:n ja Lemminkäinen Infra Oy:n louhinnan ja murskauksen yhteisvaikutusten selvittämiseksi.

Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on päätöksellään 18.11.2015 (UUDELY/3661/2015) päättänyt, että Lemminkäinen Infra Oy:n, Destia Oy:n ja Oy Göran Hagelberg Ab:n maa-ainestenottohankkeisiin sekä Kyrkslätt Skytteförening KSF r.f.:n ampumaratahankkeeseen ja Kantvikin alueen tehdaslaajennuksen maanrakennustyöhön Kirkkonummen Vuohimäki-Överbyn alueella ei ole sovellettava ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain (468/1994) mukaista ympäristövaikutusten arviointimenettelyä. ELY-keskuksen päätös on perustunut lupahakemuksiin, joiden mukaan Lemminkäinen Infra Oy on suunnitellut ottavansa vuosittain 56 700 kiintokuutiometriä maa-aineksia 5,5 hehtaarin suuruiselta alueelta, Destia Oy 34 000 kiintokuutiometriä 5,8 hehtaarin suuruiselta alueelta ja Oy Göran Hagelberg Ab 68 500 kiintokuutiometriä yhteensä 12,3 hehtaarin suuruiselta alueelta. Yhteensä hankkeiden vuosittainen suunniteltu maa-ainestenotto on hakemusten mukaan ollut 159 200 kiintokuutiometriä vuodessa ja louhinta-alueen yhteenlaskettu pinta-ala 23,6 hehtaaria.

Asian aikaisempi käsittely

Kirkkonummen rakennus- ja ympäristölautakunta on 22.4.2016 antamallaan päätöksellä (12.4.2016 § 85) myöntänyt Destia Oy:lle ympäristönsuojelulain (527/2014) 27 §:n mukaisen toistaiseksi voimassa olevan ympäristöluvan Kirkkonummen kunnan Vuohimäki-Överbyn alueella sijaitsevalle kiinteistölle Getberg 257-419-1-24 hakemuksen mukaisesti kallion louhintaan, jossa kiviainesta käsitellään vähintään 50 päivää, siirrettävälle murskauslaitokselle, jonka toiminta-aika on yhteensä vähintään 50 päivää ja rakentamisessa syntyneen puhtaan maa- ja kiviaineksen muuhun käsittelyyn kuin sijoittamiseen kaatopaikalle, kun käsiteltävän aineksen määrä on alle 50 000 tonnia vuodessa.

Toiminnassa on noudatettava päätöksessä annettuja lupamääräyksiä ja lisäksi hakemuksessa, siihen toimitetuissa täydennyksissä sekä lausuntoihin annetuissa vastineissa ilmoitettuja asioita.

Lupapäätökseen on sisältynyt määräykset 1–17, joista määräykset 1–6 ja 13 kuuluvat seuraavasti:

Melu ja tärinä

1. Haetusta toiminnasta aiheutuva, asumiseen käytettävillä alueilla, virkistysalueilla taajamissa ja taajamien välittömässä läheisyydessä sekä hoito- tai oppilaitoksia palvelevilla alueilla melutaso ei saa ylittää ulkona melun A-painotetun ekvivalenttitason (L_Aeq) päiväohjearvoa (klo 7–22) 55 dB, kuitenkin huomioiden jo alueella oleva taustamelutaso melun A-painotetun ekvivalenttitason (L_Aeq) päiväohjearvo (klo 7–22) sallittuna maksimitasona tie- ja raideliikenteen melualueilla.

Räjäytysreikien poraukseen tulee käyttää porauspuomin melukoteloinnilla varustettua porauskalustoa.

Valvontaviranomainen voi antaa tarvittaessa lisämääräyksiä meluntorjunnasta.

2. Poraaminen on tehtävä arkipäivisin kello 7.00 ja 18.00 välisenä aikana.

Rikotus on tehtävä arkipäivisin kello 8.00 ja 16.00 välisenä aikana.

Murskaaminen on tehtävä arkipäivisin kello 7.00 ja 21.00 välisenä aikana.

Kuormaaminen ja kuljetus on tehtävä arkipäivisin kello 7.00 ja 21.00 välisenä aikana.

Räjäytykset on tehtävä arkipäivisin kello 8.00 ja 18.00 välisenä aikana.

Edellä mainittuja työvaiheita ei saa tehdä viikonloppuina eikä arkipyhinä.

3. Meluntorjunnan rakenteet tulee toteuttaa toiminnanharjoittajan esittämien meluvallisuunnitelmien mukaan. Suunnitelmassa esitetyt meluvallit tulee olla rakennettuna ennen porauksen tai murskauslaitoksen toiminnan aloittamista. Meluvallin rakentamiseen on sallittua käyttää myös muualta tuotavaa pilaantumatonta maa-ainesta, jos se on hakemuksessa yksilöity niin. Muualta tuotavan maa-aineksen osalta valvontaviranomaiselle on etukäteen ilmoitettava tuotava määrä, maa-aineksen alkuperä ja selvitys sen pilaantumattomuudesta. Maa-aineksista tehtyä meluvallia ei saa rakentaa suon päälle.

4. Louhittavalta alueelta 500 metrin etäisyyden sisällä olevien rakennusten perustukset on tarkistettava ennen toiminnan aloittamista.

Pöly

5. Silmin havaittavaa kivi/maa-ainespölyä kiviaineksen (räjäytysreikien) porauksesta, ylisuurten lohkareiden rikotuksesta tai murskauslaitoksen toiminnasta, ei saa kulkeutua sen kiinteistön ulkopuolelle mihin tämän luvan mukainen toiminta-alue sijoittuu. Toiminnasta muutkaan työvaiheet toiminta-alueella huomioiden aiheutuvien hiukkasten (PM10) pitoisuus ilmassa asumiseen käytettävillä alueilla ei saa ylittää ilmanlaatua koskevassa, ympäristönsuojelulain nojalla säädettyä, asetuksessa (VNA 38/2011) annettua raja-arvoa. Valvontaviranomaisen määräyksestä tulee luvanhaltijan teettää ilmanlaadun hiukkaspitoisuuden mittaus tarvittaessa.

6. Pölyn leviäminen on estettävä vaikuttamalla rakenteisiin, joista pölyä muodostuu, sekä vaikuttamalla tarvittaessa pölyä aiheuttavaan materiaaliin. Murskauslaitteiden koteloinnit, porauslaitteen kotelointi ja pölynkeräys sekä valmius aloittaa kastelu vedellä välittömästi pölyämisen esiinnyttyä ovat esimerkiksi hyväksyttäviä keinoja.

Tarkkailu ja raportointi

13. Vuohimäen alueen kiinteistöjen 257-496-5-263 (Oy Göran Hagelberg Ab), 257-496-5-204 (Lemminkäinen Infra Oy) ja 257-419-1-24 (Destia Oy) toimijoiden ensimmäisestä toiminnasta lähtien melua on seurattava yhteensä viidestä (5) pisteestä kiinteistöiltä (257-496-5-378, 257-496-5-308, 257-496-5-229, 257-496-5-273 ja 257-419-1-30) piha-alueelta jatkuvatoimisilla melumittareilla seuraavan kahden (2) vuoden ajan. Suunnitelma melutarkkailun toteuttamisesta pitää toimittaa valvontaviranomaiselle kuukausi (1 kk), ennen toiminnan aloittamista.

Melumittaus on suoritettava siten, että se täyttää ympäristöministeriön ohjeen 1/1995 "Ympäristömelun mittaaminen" vaatimukset tai samasta asiasta mahdollisesti annetun uudemman vaatimustason.

Tarkkailusta tulee toimittaa valvontaviranomaiselle puolivuosittaiset raportit kuukauden (1 kk) kuluessa edellisen puolivuotiskauden päättymisestä. Raportista tulee ilmetä mitä toimintoja tarkkailujaksolla on toiminta-alueilla ollut. Tarkkailuvelvoite on luvanhaltijoille yhteisvastuullinen. Valvontaviranomainen voi vaatia seurantatietojen toimittamista keneltä tahansa alueen toimijalta. Toimija, jolla ei ole ollut tarkkailujaksolla toimintaa, on silti velvollinen osallistumaan yhteistarkkailuvelvoitteeseen.

Lupapäätökseen sisältyy ympäristönsuojelulain (527/2014) 199 §:n mukainen lupa aloittaa louhinta ja murskaus muutoksenhausta huolimatta, mikäli hakija asettaa 78 000 euron suuruisen hyväksyttävän vakuuden.

Vaasan hallinto-oikeus on 5.7.2016 antamallaan välipäätöksellä numero 16/0318/1 kieltänyt rakennus- ja ympäristölautakunnan päätöksen täytäntöönpanon.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Vaasan hallinto-oikeus on valituksenalaisen päätöksensä käsittelyratkaisussa hylännyt A:n ja hänen asiakumppaniensa vaatimuksen katselmuksen toimittamisesta.

Hallinto-oikeus on pääasiaratkaisussaan A:n ja hänen asiakumppaniensa, Destia Oy:n ja Kirkkonummen ympäristöyhdistyksen valitukset muutoin hyläten, muuttanut ympäristöluvan määräaikaiseksi ja rajannut pienemmäksi alueen, jolla ympäristöluvan tarkoittamaa toimintaa saa harjoittaa. Sallittu toiminta-alue ilmenee hallinto-oikeuden päätökseen liitetystä karttapiirroksesta.

Luvan voimassaoloa koskeva määräys kuuluu muutettuna seuraavasti:

28. LUVAN VOIMASSAOLO

Lupa on voimassa vuoden 2025 loppuun tai, jos hakemus toiminnan jatkamiseksi on tehty määräajassa, kunnes jatkohakemus on lainvoimaisesti ratkaistu. Jos toimintaa halutaan jatkaa, on uusi hakemus jätettävä vuoden 2024 loppuun mennessä ja siinä esitettävä selvitys louhoksen aiheuttamasta melusta, louhosten yhteismelusta sekä louhosten melualueen kokonaismelusta sekä vielä selvitys louhosten vaikutusalueen luonnonarvoista ja louhintahankkeiden vaikutuksesta niihin.

Lisäksi hallinto-oikeus on muuttanut lupamääräykset 1, 2, 13 ja 15 kuulumaan seuraavasti (muutokset kursiivilla):

1. Haetusta toiminnasta aiheutuva, asumiseen käytettävillä alueilla, virkistysalueilla taajamissa ja taajamien välittömässä läheisyydessä sekä hoito- tai oppilaitoksia palvelevilla alueilla melutaso ei saa ylittää ulkona melun A-painotetun ekvivalenttitason (L_Aeq) päiväohjearvoa (klo 7–22) 55 dB, kuitenkin huomioiden jo alueella oleva taustamelutaso melun A-painotetun ekvivalenttitason (L_Aeq) päiväohjearvo (klo 7–22) sallittuna maksimitasona tie- ja raideliikenteen melualueilla.

Luvan saajan tulee yhdessä edellä kohdassa Merkintä mainittujen kahden muun luvan saajan kanssa varmistaa esimerkiksi toimintoja vuorottamalla, porrastamalla tai muulla tavalla, että näiden samalla alueella olevien kolmen hankkeen yhteismelu ei ylitä edellisessä kappaleessa määrättyä melutason raja-arvoa.

(Poistettu tekstiä.)

Valvontaviranomainen voi antaa tarvittaessa lisämääräyksiä meluntorjunnasta.

2. Murskauslaitos on sijoitettava vähintään 400 m:n etäisyydelle lähimmästä häiriintyvästä kohteesta.

Poraaminen on tehtävä arkipäivisin kello 7.00 ja 18.00 välisenä aikana.

Rikotus on tehtävä arkipäivisin kello 8.00 ja 16.00 välisenä aikana.

Murskaaminen on tehtävä arkipäivisin kello 7.00 ja 18.00 välisenä aikana.

Kuormaaminen ja kuljetus on tehtävä arkipäivisin kello 7.00 ja 21.00 välisenä aikana.

Räjäytykset on tehtävä arkipäivisin kello 8.00 ja 16.00 välisenä aikana.

Edellä mainittuja työvaiheita ei saa tehdä viikonloppuina eikä arkipyhinä.

(---)

13. Vuohimäen alueen kiinteistöjen 257-496-5-263 (Oy Göran Hagelberg Ab), 257-496-5-204 (Lemminkäinen Infra Oy) ja 257-419-1-24 (Destia Oy) toimijoiden aiheuttamaa melua on seurattava (poistettu tekstiä) kiinteistöjen 257-496-5-378, 257-496-5-308, 257-496-5-229, 257-496-5-273 ja 257-419-1-30 piha-alueilla vuosittain vähintään kaksi kertaa siten kuin mainitut yhtiöt ovat hakemustensa liitteenä olevassa 1.4.2016 päivätyssä esityksessä melutarkkailuohjelmaksi esittäneet. (liite 2)

Melumittaus on suoritettava siten, että se täyttää ympäristöministeriön ohjeen 1/1995 "Ympäristömelun mittaaminen" vaatimukset tai melun mittaamisesta mahdollisesti annetun uudemman ohjeen vaatimukset.

Melumittauksesta tulee toimittaa valvontaviranomaiselle raportti kuukauden kuluessa mittauksesta. Raportista tulee ilmetä mitä toimintoja mittauksen aikana on toiminta-alueilla ollut. Mittauksista tulee lisäksi laatia vuosittain erillinen yhteenvetoraportti, jossa esitetään eri mittauskertojen tulokset ja arvioidaan kiviaineksen ottamisen vaikutusta mittauspisteiden melutilanteeseen. Tarkkailuvelvoite on luvanhaltijoille yhteisvastuullinen. Valvontaviranomainen voi vaatia seurantatietojen toimittamista keneltä tahansa alueen toimijalta. Toimija, jolla ei ole ollut tarkkailujaksolla toimintaa, on silti velvollinen osallistumaan yhteistarkkailuvelvoitteeseen.

(---)

15. Toiminnanharjoittajan on ennen toiminnan aloittamista selvitettävä louhittavasta alueesta alle 300 metrin etäisyydellä olevat talousveden pora- ja rengaskaivot sekä alle 500 metrin etäisyydellä olevat talousveden porakaivot. Näistä tulee laatia selvitys, joka sisältää vähintään tiedot kaivon tarkasta sijainnista, rakenteesta, kaivon rakenteiden kunnosta, vesipinnan korkeudesta rengaskaivossa, porakaivon syvyydestä ja alle 3 vuotta vanha kaivoveden analyysiraportti mikä sisältää vähintään Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksessa pienten yksiköiden talousveden laatuvaatimuksista ja valvontatutkimuksista (401/2001) liitteessä 1 taulukossa 3 lueteltujen aineiden pitoisuudet ja lisäksi nitraatti- ja nitriittitypen pitoisuus (NO₃-N ja NO₂-N) sekä öljyhiilivetyjen pitoisuus jakeisiin jaoteltuna. Raportti on toimitettava valvontaviranomaiselle kuukauden (1 kk) kuluttua näytteiden ottamisesta.

Hallinto-oikeus on hylännyt A:n ja hänen asiakumppaniensa sekä Destia Oy:n vaatimukset oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta.

Hallinto-oikeus on todeten, että asian käsittelyyn sovelletaan ympäristönsuojelulakia (527/2014) sekä kivenlouhimojen, muun kivenlouhinnan ja kivenmurskaamojen ympäristönsuojelua koskevaa asetusta (800/2010) perustellut päätöstään muutoin seuraavasti:

Katselmus

Kun otetaan huomioon asiassa annettu kirjallinen selvitys, katselmuksen toimittaminen asian ratkaisemiseksi on ilmeisen tarpeetonta.

Sovellettava laki ja asetus

Ympäristönsuojelulain (527/2014) 229 §:n 1 momentin mukaan hallintoviranomaisessa lain voimaan tullessa vireillä olevat asiat käsitellään ja ratkaistaan lain voimaan tullessa olleiden säännösten mukaisesti. Pykälän 2 momentin mukaan, jos muutoksenhakutuomioistuin kumoaa päätöksen, johon on sovellettava lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä, ja palauttaa asian kokonaisuudessaan uudelleen käsiteltäväksi, asia käsitellään ja ratkaistaan ympäristönsuojelulain (527/2014) säännösten mukaisesti.

Vaasan hallinto-oikeus on päätöksellään 11.12.2012 kumonnut Destia Oy:lle myönnetyn ympäristöluvan ja palauttanut asian lautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi. Destia Oy on toimittanut Kirkkonummen kunnan ympäristölupaviranomaiselle uuden 28.8.2015 päivätyn hakemuksen, jossa yhtiö on muuttanut/täydentänyt aiempaa hakemustaan. Koska lupahakemusta on muutettu, asia on tullut ratkaista 1.9.2014 voimaan tulleen ympäristönsuojelulain 527/2014 mukaisesti.

Kivenlouhimojen, muun kivenlouhinnan ja kivenmurskaamojen ympäristönsuojelua koskeva valtioneuvoston asetus (800/2010 ns. MURAUS-asetus) on tullut voimaan 16.9.2010. Asetuksen 14 §:n 3 momentin mukaan asetusta sovelletaan 1.1.2018 lukien asetuksen 2 momentissa mainittuun asetuksen soveltamisalaan kuuluvaan toimintaan, jolla on asetuksen voimaan tullessa ollut ympäristölupa. Pykälän 4 momentin mukaan asetusta sovelletaan myös sen voimaan tullessa vireillä olevaan edellä mainittua toimintaa koskevaan ympäristölupa-asiaan, jota ei ole kuulutettu.

Koska kyse on uudesta käsittelystä, joka edellyttää uutta kuulutusta, on palautuksen jälkeinen kuulutusajankohta ratkaiseva MURAUS-asetuksen soveltamisen kannalta. Asetusta on sovellettava käsiteltäessä lupa-asiaa uudelleen hallinto-oikeuden 11.12.2012 tekemän palautuspäätöksen jälkeen.

Sovellettavat säännökset

Ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain 4 §:n 1 momentin mukaan ympäristövaikutusten arviointimenettelyä sovelletaan hankkeisiin ja niiden muutoksiin, joista Suomea velvoittavan kansainvälisen sopimuksen täytäntöön paneminen edellyttää arviointia taikka joista saattaa aiheutua merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia Suomen luonnon ja muun ympäristön erityispiirteiden vuoksi. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä arvioitavista hankkeista ja niiden muutoksista säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.

Saman pykälän 2 momentin mukaan arviointimenettelyä sovelletaan lisäksi yksittäistapauksessa sellaiseen hankkeeseen tai jo toteutetun hankkeen muuhunkin kuin 1 momentissa tarkoitettuun olennaiseen muutokseen, joka todennäköisesti aiheuttaa laadultaan ja laajuudeltaan, myös eri hankkeiden yhteisvaikutukset huomioon ottaen, 1 momentissa tarkoitettujen hankkeiden vaikutuksiin rinnastettavia merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia.

Ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain 5 §:n 2 momentin mukaan arviointimenettelyä ei sovelleta 4 §:n 2 momentissa tarkoitettuun hankkeeseen tai toteutetun hankkeen muutokseen, jos kyse ei ole valtion rajat ylittävistä ympäristövaikutuksista ja jos vaikutukset on selvitetty muun lain mukaisessa menettelyssä tässä laissa edellytetyllä tavalla ja selvityksistä on kuultu kaikkia niitä, joiden oloihin tai etuihin hanke saattaa vaikuttaa, sekä yhteisöjä ja säätiöitä, joiden toimialaa hankkeen vaikutukset saattavat koskea.

Ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun asetuksen 6 §:n 2 b) kohdan mukaan arviointimenettelyä sovelletaan kiven, soran tai hiekan ottoon, kun louhinta- tai kaivualueen pinta-ala on yli 25 hehtaaria tai otettava ainesmäärä vähintään 200 000 kiintokuutiometriä vuodessa.

Ympäristönsuojelulain (527/2014) 39 §:n 2 momentin hakemukseen on liitettävä lupaharkinnan kannalta tarpeellinen selvitys toiminnasta, sen vaikutuksista, asianosaisista ja muista merkityksellisistä seikoista. Jos hakemus koskee ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetussa laissa (468/1994) tarkoitettua toimintaa, hakemukseen on liitettävä mainitun lain mukainen arviointiselostus ja yhteysviranomaisen lausunto arviointiselostuksesta ennen päätöksentekoa. Hakemukseen on lisäksi tarvittaessa liitettävä luonnonsuojelulain (1096/1996) 65 §:ssä tarkoitettu arviointi.

Ympäristönsuojelulain 48 §:n 2 momentin mukaan ympäristölupa on myönnettävä, jos toiminta täyttää tämän lain ja jätelain sekä niiden nojalla annettujen säännösten vaatimukset. Saman pykälän 3 momentin mukaan lupa-asiaa ratkaistaessa on noudatettava, mitä luonnonsuojelulaissa ja sen nojalla säädetään.

Ympäristönsuojelulain 49 §:n 1 momentin mukaan ympäristöluvan myöntäminen edellyttää, ettei toiminnasta, asetettavat lupamääräykset ja toiminnan sijoituspaikka huomioon ottaen, aiheudu yksinään tai yhdessä muiden toimintojen kanssa muun muassa 1) terveyshaittaa, 2) merkittävää muuta 5 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettua seurausta tai sen vaaraa, 3) 16–18 §:ssä kiellettyä seurausta, 4) erityisten luonnonolosuhteiden huonontumista taikka vedenhankinnan tai yleiseltä kannalta tärkeän muun käyttömahdollisuuden vaarantumista toiminnan vaikutusalueella tai 5) eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 §:n 1 momentissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta.

Ympäristönsuojelulain 52 §:n 1 momentin mukaan ympäristöluvassa on annettava tarpeelliset määräykset 1) päästöistä, päästöraja-arvoista, päästöjen ehkäisemisestä ja rajoittamisesta sekä päästöpaikan sijainnista; 2) maaperän ja pohjavesien pilaantumisen ehkäisemisestä; 3) jätteistä sekä niiden määrän ja haitallisuuden vähentämisestä; 4) toimista häiriö- ja muissa poikkeuksellisissa tilanteissa; 5) toiminnan lopettamisen jälkeisestä alueen kunnostamisesta ja päästöjen ehkäisemisestä sekä muista toiminnan lopettamisen jälkeisistä toimista; 6) muista toimista, joilla ehkäistään tai vähennetään ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa.

Eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 §:n 1 momentin mukaan kiinteistöä, rakennusta tai huoneistoa ei saa käyttää siten, että naapurille, lähistöllä asuvalle tai kiinteistöä, rakennusta tai huoneistoa hallitsevalle aiheutuu kohtuutonta rasitusta ympäristölle haitallisista aineista, noesta, liasta, pölystä, hajusta, kosteudesta, melusta, tärinästä, säteilystä, valosta, lämmöstä tai muista vastaavista vaikutuksista.

Luonnonsuojelulain 39 §:n 1 momentin mukaan kiellettyä on rauhoitettuihin eläinlajeihin kuuluvien yksilöiden 1) tahallinen tappaminen tai pyydystäminen; 2) pesien sekä munien ja yksilöiden muiden kehitysasteiden ottaminen haltuun, siirtäminen toiseen paikkaan tai muu tahallinen vahingoittaminen; ja 3) tahallinen häiritseminen, erityisesti eläinten lisääntymisaikana, tärkeillä muuton aikaisilla levähdysalueilla tai muutoin niiden elämänkierron kannalta tärkeillä paikoilla.

Luonnonsuojelulain 49 §:n 1 momentin mukaan luontodirektiivin IV (a) tarkoitettuihin eläinlajeihin, kuten liito-orava, kuuluvien yksilöiden lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kielletty.

Luonnonsuojelulain 65 §:n 1 momentin mukaan jos hanke tai suunnitelma joko yksistään tai tarkasteltuna yhdessä muiden hankkeiden ja suunnitelmien kanssa todennäköisesti merkittävästi heikentää valtioneuvoston Natura 2000 -verkostoon ehdottaman tai verkostoon sisällytetyn alueen niitä luonnonarvoja, joiden suojelemiseksi alue on sisällytetty tai on tarkoitus sisällyttää Natura 2000 -verkostoon, hankkeen toteuttajan tai suunnitelman laatijan on asianmukaisella tavalla arvioitava nämä vaikutukset. Sama koskee sellaista hanketta tai suunnitelmaa alueen ulkopuolella, jolla todennäköisesti on alueelle ulottuvia merkittäviä haitallisia vaikutuksia.

Luonnonsuojelulainsäädännön uudistamiseksi Eduskunnalle annetun hallituksen esityksen (HE 79/1996) luonnonsuojelulain 65 §:ää koskevien yksityiskohtaisten perustelujen mukaan luonnonsuojelulain mukaisella arvioinnilla ei tarkoiteta samaa kuin tiettyihin muotoihin ja menettelytapoihin sidottua arviointimenettelyä kuin ympäristövaikutusten arviointia koskevassa laissa. Tässä tarkoitettu arviointi voisi olla huomattavasti kevyempi. Se olisi kuitenkin tehtävä asianmukaisella tavalla. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että hankkeen tai suunnitelman vaikutukset luonnonsuojelualueeseen arvioidaan hyväksyttävällä menetelmällä, ja että tulokset käyvät selvästi ilmi asiakirjoista.

Kivenlouhimojen, muun kivenlouhinnan ja kivenmurskaamojen ympäristönsuojelusta annetun valtioneuvoston asetuksen (800/2010) 3 §:n 2 momentin mukaan kivenlouhimo, muu kivenlouhinta ja kivenmurskaamo on sijoitettava siten, että melua tai pölyä aiheuttavan toiminnon etäisyys asumiseen tai loma-asumiseen käytettävään rakennukseen tai sen välittömässä läheisyydessä sijaitsevaan oleskeluun tarkoitettuun piha-alueeseen tai muuhun häiriölle alttiiseen kohteeseen on vähintään 300 metriä. Asetuksen 7 §:n mukaan toiminnasta syntyvä melu ei saa häiriöille alttiissa kohteissa ylittää melutason ohjearvoista annetussa valtioneuvoston päätöksessä (993/1992) säädettyjä ulkomelun ohjearvoja. Asetuksen 8 §:n 3 momentin mukaan ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi ympäristöluvassa voidaan erityisestä syystä antaa toiminta-ajoista 1 ja 2 momentissa säädettyä ankarampia määräyksiä.

Melutason ohjearvoista annetun valtioneuvoston päätöksen (993/1992) 2 §:n mukaan asumiseen käytettävillä alueilla, virkistysalueilla taajamissa ja taajamien välittömässä läheisyydessä sekä hoito- tai oppilaitoksia palvelevilla alueilla on ohjeena, että melutaso ei saa ylittää ulkona melun A-painotetun ekvivalenttitason (L_Aeq) päiväohjearvoa (klo 7–22) 55 dB eikä yöohjearvoa (klo 22–7) 50 dB. Pykälän 4 mukaan jos melu on luonteeltaan iskumaista tai kapeakaistaista, mittaus- tai laskentatulokseen lisätään 5 dB ennen sen vertaamista edellä 2 §:ssä mainittuun ohjearvoon.

Hankkeiden laatu

Kirkkonummen rakennus- ja ympäristölautakunta on myöntänyt ympäristöluvan kolmelle louhinta- ja murskaushankkeelle, joista nyt kyseessä oleva hanke on yksi. Laitokset sijaitsevat Vuohimäen ja Överbyn kylissä rantaradan kahta puolen osaksi radan ja louhosten eteläpuolella olevan Jorvaksentien melualueella. Kaikki kolme louhosta sijaitsevat alueella, joka Kirkkonummen lainvoimaisessa yleiskaavassa 2020 on osoitettu pienteollisuudelle (PT). Kaavaselostuksen mukaan ”alue varataan yksityisille palveluille, hallinnolle, teollisuudelle ja muulle yritystoiminnalle”.

Lemminkäinen Infra Oy:n hanke käsittää kallion louhintaa ja kiviaineksen murskausta. Alue sijaitsee välittömästi rantaradan eteläpuolella. Kirkkonummen kunnan rakennus- ja ympäristölautakunta on 12.4.2016 myöntänyt Lemminkäinen Infra Oy:lle toistaiseksi voimassa olevan ympäristöluvan ja maa-ainesluvan, joka on voimassa 15 vuotta. Ottamisalueen pinta-ala on maa-aineslupahakemuksen mukaan 5,5 hehtaaria ja otettava määrä 850 000 kiintokuutiometriä. Ympäristölupahakemuksen mukainen ottomäärä on keskimäärin 50 000 t/v ja enimmillään 200 000 t/v. Murskattavan kiviaineksen kokonaismäärä 15 vuoden toiminta-aikana on yhteensä 2 050 000 t. Toiminta on uutta.

Destia Oy:n hanke tarkoittaa olemassa olevan louhoksen laajentamista uudelle alueelle. Alue on Lemminkäisen Infra Oy:n louhosalueen eteläpuolella Jorvaksentien pohjoispuolella. Toiminta käsittää kallion louhintaa ja murskausta sekä maa- ja kiviaineksen käsittelyä. Kirkkonummen kunnan rakennus- ja ympäristölautakunta on 12.4.2016 myöntänyt Destia Oy:lle maa-ainesluvan kymmeneksi vuodeksi sekä toistaiseksi voimassa olevan ympäristöluvan. Ottamisalueen pinta-ala on maa-aineslupahakemuksen mukaan 15,6 ha ja louhittava kokonaismäärä 340 000 kiintokuutiometriä, keskimäärin 34 000 kuutiometriä vuodessa. Ympäristölupahakemuksen mukaan mursketta tuotetaan keskimäärin 200 000 t/v, enimmillään 400 000 t/v.

Oy Göran Hagelberg Ab:n hanke käsittää kallion louhintaa ja murskausta uudella alueella. Hagelbergin alue on rantaradan pohjoispuolella, radan ja Stormossenin välissä. Kirkkonummen kunnan rakennus- ja ympäristölautakunta on 12.4.2016 myöntänyt Oy Göran Hagelberg Ab:lle maa-ainesluvan kymmeneksi vuodeksi sekä toistaiseksi voimassa olevan ympäristöluvan. Maa-aineslupahakemuksen mukaan ottamisalueen pinta-ala on 18,8 ha, joka jakaantuu kahteen osa-alueeseen. Hakemuksen mukaan louhitaan 10 vuoden aikana yhteensä 685 000 kiintokuutiometriä 12,3 ha suuruisella alueella. Ympäristölupahakemuksen mukaan tarkoitus on murskata keskimäärin 250 000 t/v ja enimmillään 400 000 t/v.

Selvitysten riittävyys

Edellä mainittujen kolmen hankkeen luvanhakijat ovat yhdessä selvittäneet toiminnasta aiheutuvan melun, joka on mallinnettu kullekin hankkeelle erikseen ja kaikille kolmelle yhdessä. Lautakunnan pyynnöstä hakijat ovat vielä täydentäneet hakemuksiaan kolmen louhoksen, liikennemelun ja Destian alueen itäpuolelle sijoittuvan ampumaradan yhteismelun mallinnuksella.

Hakijat ovat yhdessä selvittäneet louhosten vaikutusalueiden kasvillisuutta, linnustoa ja perhoslajistoa. Lisäksi on erikseen selvitetty liito-oravan ja lepakkolajien esiintymistä vaikutusalueella. Hakemuksiin on liitetty Kirkkonummen kunnan kattava yleisselvitys luontoarvoista sekä selvitys ekologisista käytävistä.

Melumallinnuksiin sisältyvät tarvittavat meluesteet, joiden sijainti ja korkeus on mainittu meluselvityksissä. Tarkempaa selvitystä meluesteiden rakenteesta ei ole esitetty. Louhosalueen hulevesien johtamista koskevassa, hakemukseen liitetyssä Lemminkäinen Infra Oy:n ja Destia Oy:n yhteisessä suunnitelmassa on todettu, ettei louhoksilla ole merkittävää vaikutusta vastaanottavien ojien vesitasapainoon eikä selkeytysaltaalle ole tarvetta. Oy Göran Hagelberg Ab:n hakemuksen mukaan ottoalueen pintavedet johdetaan Stormossenille selkeytysaltaiden kautta, jolloin suolle ei aiheudu kiintoainekuormitusta. Hakijan arvio on, etteivät louhosalueen vedet käytännössä vaikuta suon vesitasapainoon.

Lemminkäinen Infra Oy:n ja Destia Oy:n hakemuksiin on liitetty hakijoiden yhteinen, 3.7.2014 päivätty ympäristövaikutusten tarkkailusuunnitelma. Oy Göran Hagelberg Ab:n hakemukseen on liitetty 7.10 2014 päivätty esitys ympäristövaikutusten seurantaohjelmaksi. Kaikki kolme hakijaa ovat 1.4.2016 toimittaneet yhteisen esityksen melun yhteistarkkailun järjestämisestä.

Hallinto-oikeus katsoo, että hakemus täydennyksineen sisältää riittävällä tarkkuudella esitetyt ympäristönsuojelulain 35 §:ssä ja ympäristönsuojeluasetuksessa edellytetyt lupaharkinnan kannalta tarpeelliset ja riittävät tiedot.

Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen (YVA)

YVA-menettelyn soveltaminen on ratkaistu korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä 20.5.2014 taltionumero 1636, jonka mukaan nyt kysymyksessä oleviin kolmeen hankkeeseen ei ole sovellettava ympäristövaikutusten arviointimenettelyä.

Uudenmaan ELY-keskus on 18.11.2015 antamassaan päätöksessä, joka koskee päätöksessä mainittuja Vuohimäen alueelle suunniteltuja louhinta- ja murskaushankkeita (mukaan lukien nyt kysymyksessä olevat kolme hanketta) ja ampumarataa, että hankkeet tai niiden yhteisvaikutus eivät edellytä ympäristövaikutusten arviointimenettelyä.

Hallinto-oikeus toteaa, että nyt ratkaistavat hankkeet vastaavat sekä pinta-alaltaan että louhemäärältään edellä korkeimman hallinto-oikeuden päätöksessä tarkoitettuja hankkeita. Mikään kolmesta louhoshankkeesta ei ylitä YVA-asetuksessa säädettyä pakollisen YVA-menettelyn rajaa, joka on 25 hehtaarin ottoalue tai 200 000 kiintokuutiometrin vuosittainen ottomäärä. Yhdessä nämä kolme louhosta ylittävät sekä pinta-alarajan että ottomäärän rajan. Kolmen hakijan louhokset ovat kuitenkin toisistaan riippumattomia hankkeita, jotka voidaan toteuttaa ajallisesti erikseen ja joiden vaikutusalueet eivät ole täysin yhteneväiset. Hallinto-oikeus katsoo tämän takia, että hankkeet eivät muodosta sellaista kokonaisuutta johon ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen olisi pakollista. Asiassa ei ole ilmennyt myöskään syytä edellyttää määräyksenvaraista ympäristövaikutusten arviointimenettelyä ennen lupapäätöksen tai -päätösten tekemistä. Hankkeiden yhteisvaikutukset ovat riittävästi selvitettävissä ympäristönsuojelulain mukaisessa lupamenettelyssä.

Luonnonsuojelulain 65 §:n mukainen arviointi

Hankealueiden pohjoispuolella sijaitsee Meiko-Lappträskin Natura 2000 -alue (FI0100021), joka lähimmillään on noin kilometrin päässä pohjoisimman, eli Hagelbergin louhoksen alueesta. Alueen suojelun perusteena ovat karut järvet, erilaiset suotyypit ja metsät sekä näihin luontotyyppeihin kuuluvia lintuja ja lisäksi liito-orava. Louhinta ja murskaus ei vaikuta välittömästi Natura-alueen luontoarvoihin. Etäisyys huomioon ottaen myöskään hankkeiden melu- ja pölypäästöt eivät vaikuta siten, että hankkeet voisivat merkittävästi heikentää alueella suojeltuja luontoarvoja.

Hankkeiden eteläpuolella, lähimmillään noin viiden kilometrin päässä on Kirkkonummen saariston Natura-alue (FI10 100026 ja FI10 100105), jonka tarkoituksena on suojella saaristoluonnon luontotyyppejä, lähinnä metsiä, ja linnustoa. Myöskään tämän alueen luonnonarvoihin louhokset eivät vaikuta heikentävästi.

Hallinto-oikeus toteaa, että hankealueiden länsipuolinen pääosin rakentamaton alue Siuntion kunnan rajalla toimii yhteyskäytävänä kahden Natura-alueen välillä ja että yhteydellä voi olla merkitystä kummankin alueen luonnonarvojen säilymiselle. Kokonaisuutena kuitenkin luonnonsuojelulain mukainen vaikutusten arviointi on tarpeeton, mutta alueita yhdistävän käytävän säilyminen on varmistettava luvassa.

Kaava

Louhokset sijaitsevat alueella, joka Kirkkonummen yleiskaavassa 2020, jonka kunnanvaltuusto on hyväksynyt 18.12.1997 ja korkein hallinto-oikeus vahvistanut 13.9.2000, on merkitty yritystoiminnan alueeksi (PT). Kaavaselostuksen mukaan PT-alueet on varattu palveluille, hallinnolle ja teollisuudelle. Vaasan hallinto-oikeuden päätöksessä 11.12.2012, jolla hallinto-oikeus palautti nyt kyseessä olevat asiat uudelleen käsiteltäviksi, hallinto-oikeus on todennut, että hanketta ei ole sijoitettu asemakaavan tai muun kaavan vastaisesti. Asiassa ei ole ilmennyt syytä tulkita voimassa olevan kaavan sisältöä toisin.

Luontoarvot

Louhoksen vaikutusalueella tehdyn luontoselvityksen mukaan alueella ei esiinny sellaisia harvinaisia tai suojeltuja luontotyyppejä tai lajeja, jotka olisivat luvan myöntämisen esteenä.

Lemminkäisen ja Destian louhosten länsipuolella olevassa puronotkossa on selvitysten mukaan liito-oravan elinalue. Toinen liito-oravan esiintymä on Oy Göran Hagelberg Ab:n louhoksen eteläpuolella, louhoksen ja radan välisellä alueella. Hallinto-oikeus arvioi, että louhoksen ulottaminen hakemuksen mukaisesti noin 60 metrin päähän purosta heikentäisi liito-oravan esiintymää siinä määrin, että sen elinpiirin säilyminen olisi uhattuna. Kyseessä olisi luonnonsuojelulain 49 §:ssä tarkoitettu kielletty lisääntymis- tai levähdyspaikan heikentäminen. Kun lisäksi louhosten länsipuolisella metsäalueella on merkitystä riista- ja muiden eläinlajien käyttämänä kulkukäytävänä edellä mainitun Meiko-Lappträskin alueen ja rannikon välillä, on tarpeen rajoittaa toiminta-alueita siten, että louhosten länsipuolelle jää riittävän leveä käytävä. Hallinto-oikeus pitää riittävänä Kirkkonummen kaavoitus- ja liikennejärjestelmäpalveluiden esittämää noin 250 metrin levyistä aluetta. Hallinto-oikeus on rajannut toiminta-alueita päätökseen liitetyn kartan mukaisesti.

Edellä mainittujen alueiden merkitys tulee myöhemmin arvioida uudelleen, minkä vuoksi hallinto-oikeus on muuttanut ympäristöluvan määräaikaiseksi.

Melu (Lupamääräykset 1 ja 2)

Hakemukseen liitetyn meluselvityksen mukaan kolmen louhoksen yhteismelu ulottuu lähimmille asuinkiinteistöille siten, että toiminnan eri vaiheissa 45–50 dB tai 50–55 dB päivämelun vyöhyke ulottuu lähimpien asuinrakennusten pihamaille. Hallinto-oikeus pitää meluselvitystä luotettavana, mutta toteaa, että selvityksessä ei ole arvioitu laskennallisen melun epävarmuutta. Melulaskennassa ei ole myöskään huomioitu, että osa melusta on iskumaista tai kapeakaistaista. Kun nämä tekijät otetaan huomioon, vaikka laskelman mukaan keskimääräinen melutaso ei ylitä luvassa määrättyä raja-arvoa 55 dB, voi todellinen melutaso kuitenkin ylittää määrätyn raja-arvon.

Useat hankkeen vaikutusalueen asuinrakennukset sijaitsevat Jorvaksentien ja rantaradan meluvyöhykkeellä siten, että päivämelutaso jo ilman nyt kyseessä olevia hankkeita on 50–55 dB, joidenkin talojen kohdalla jopa 55–60 dB.

Lautakunta on määrännyt, että hankkeesta johtuva melutaso ei saa ylittää muun muassa asuinkiinteistöjen kohdalla 55 dB (L_Aeq), kuitenkin huomioiden jo alueella oleva taustamelutaso melun A-painotetun ekvivalenttitason (L_Aeq) päiväohjearvo (klo 7–22) sallittuna maksimitasona tie- ja raideliikenteen melualueilla.

Ympäristönsuojelulain 42 §:n (oikeastaan 49 §:n) mukaan luvan myöntämisen edellytys on muun muassa, että toiminnasta yhdessä muiden toimintojen kanssa ei aiheudu terveyshaittaa, merkittävää ympäristön pilaantumista tai naapuruussuhdelaissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta. Kohtuuttomana rasituksena on oikeuskäytännössä vakiintuneesti pidetty valtioneuvoston päätöksessä 993/1992 säädettyjen melutasojen ylittymistä. Valtioneuvoston päätöksen mukainen päivämelun taso 55 dB on luvassa määrätty raja-arvoksi. Kyseessä olevien louhosten melualue on osin päällekkäinen Jorvaksentien ja rantaradan melualueiden kanssa. Tällä alueella vallitseva melutaso ylittää paikoin jo ilman louhosten tuomaa lisämelua mainitussa valtioneuvoston päätöksessä säädetyn raja-arvon. Koska luvan saaneet hankkeet eivät yksinään eivätkä yhdessä muun melurasituksen kanssa saa aiheuttaa YSL 42 §:n vastaisia seurauksia, louhoshankkeesta ei saa aiheutua vallitsevan melutason nousua siellä, missä vallitseva melutaso jo ennestään ylittää määrätyn tason.

Kun otetaan huomioon melulaskennan epävarmuus ja melun iskumaisuus lähimpien kiinteistöjen kohdalla, hallinto-oikeus toteaa, että kokonaismelu päiväsaikaan alueella todennäköisesti ylittää 55 dB tason lähimpien kiinteistöjen kohdalla ja että myös louhoksista aiheutuva melu erikseen tai yhdessä joidenkin asuinrakennusten kohdalla voi ylittää tämän tason. Tämän takia on tarpeen määrätä toiminnalle riittävä etäisyys lähimpiin häiriintyviin kohteisiin. Koska murskauslaitoksen päivittäinen käyttöaika on pitkä ja murskaamon sijoitus on valinnainen louhosalueella, määräys annetaan murskauslaitosta koskevana.

Louhosten aiheuttama melu vaihtelee eri työvaiheissa ja kukin työvaihe kestää rajatun ajan. Louhosten yhteismelu riippuu taas siitä, mitkä toiminnot ovat samanaikaisesti käynnissä. Sen varmistamiseksi, että yhteismelu pysyy luvassa määrätyssä rajassa, hallinto-oikeus on lisännyt lupamääräykseen 1 velvoitteen sovittaa kolmen hankkeen kesken työvaiheita niin, että hankkeista aiheutuva yhteismelu pysyy luvassa määrätyn 55 dB rajan alapuolella lähimpien asuintalojen kohdalla. Toiminnanharjoittajat voivat keskenään sopia toimintojen ja työvaiheiden porrastamisesta tai muista toimista joilla varmistetaan, että toimintojen yhteismelu ei ylitä luvassa määrättyä melutason raja-arvoa. Erillinen määräys koteloidun porauspuomin käyttämisestä ei ole tarpeen. Melumääräyksen perusteella toiminnanharjoittaja on velvollinen käyttämään kaikki tarpeelliset keinot varmistamaan, että melun raja-arvo ei ylity, tarvittaessa myös koteloitua porauspuomia.

Toiminta-aikojen rajoittaminen on tarpeen melupäästöjen rajoittamiseksi. Ottaen huomioon alueella vallitseva melutaso ja lupamääräyksessä 1 asetettu päivämelun rajoitus, hallinto-oikeus katsoo, että lupamääräyksessä 2 annettuja toiminta-aikoja on tarpeen lyhentää. Lyhytkestoinen räjäytysääni, vaikka se ei vaikuta paljon laskennalliseen kokonaismeluun, on erityisen häiritsevä. Murskaus on meluisa ja pitkäkestoinen työvaihe, joka vaikuttaa eniten kokonaismeluun. Hallinto-oikeus on siksi lyhentänyt näiden työvaiheiden toiminta-aikoja ratkaisuosasta ilmenevästi.

Luvassa on määrätty, että meluesteet on tehtävä ennen toiminnan aloittamista. Valvontaviranomainen voi antaa tarkempia ohjeita meluesteistä ja luvan määräyksiä tältä osin on pidettävä riittävinä.

Melutarkkailu (Lupamääräys 13)

Hankkeen aiheuttaman melutason varmistamiseksi ja lupamääräysten noudattamisen valvonnan takia on tarpeen mitata melua lähimmillä kiinteistöillä. Jatkuvatoiminen melumittaus tuottaa suuren määrän tietoa alueen kokonaismelun vaihtelusta. Yksittäisen melulähteen erottaminen mittausaineistosta on kuitenkin vaikeaa. Hallinto-oikeus arvioi, että toistuva kertamittaus, jossa mittaaja on paikalla todentamassa taustamelun muutoksia, on tässä tapauksessa luotettavampi tapa selvittää louhinnan ja murskauksen melua.

Hakija on esittänyt suunnitelman melutarkkailuohjelmaksi. Hallinto-oikeus on tarkentanut melun mittaamista koskevaa lupamääräystä 13 niin, että mittaus on tehtävä louhosten toiminta-aikana vuosittain kaksi kertaa vuodessa. Muilta osin suunnitelmaa on pidettävä riittävänä. Suunnitelma on hallinto-oikeuden päätöksen liitteenä 2.

Kaivoveden tarkkailu (Lupamääräys 15)

Louhostoiminta saattaa vaikuttaa lähialueen kaivoihin kalliossa olevien halkeamien ja murrosten kautta. Muutos pohjaveden tasossa tai virtauksessa voi vaikuttaa kaivon veden korkeuteen tai veden laatuun. Lisäksi räjäytyksissä vapautuvat typpiyhdisteet saattavat kulkeutua pohjaveden mukana kaivoihin ja työmaakoneiden öljyvuodoista saattaa öljyjakeita levitä myös kaivoveteen. Näitä muutoksia on vaikea arvioida etukäteen. Luvansaajan ja mahdollisten haitankärsijöiden oikeussuojan takia on tarpeen, että toiminnanharjoittaja selvittää lähialueen kaivojen sijainnin ja tilan ennen toiminnan aloittamista.

Hallinto-oikeus on tämän takia selventänyt kaivojen tarkkailua koskevaa lupamääräystä ja lisännyt tarkkailtaviin suureisiin typpiyhdisteet ja mineraaliöljyn jakeet, jotka tyypillisesti voivat levitä louhostoiminnassa maaperään ja pohjaveteen.

Muut seikat

Luvassa on annettu määräykset pölyn leviämisen estämisestä, hulevesien johtamisesta ja käsittelystä sekä toimenpiteistä pohjaveden pilaantumisen estämiseksi. Hallinto-oikeus katsoo, että ympäristöluvassa annetut määräykset ovat riittävät.

Aloittamisluvan vakuus

Koska hallinto-oikeus on antamallaan välipäätöksellä kieltänyt toiminnan aloittamisen muutoksenhausta huolimatta, aloittamisluvan vakuudesta lausuminen raukeaa.

Oikeudenkäyntikulut

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Saman pykälän 2 momentin mukaan harkittaessa julkisen asianosaisen korvausvelvollisuutta on otettava erityisesti huomioon, onko oikeudenkäynti aiheutunut viranomaisen virheestä.

Oikeudenkäynti ei ole aiheutunut lupaviranomaisen virheestä. Asian laatu ja asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen ei ole kohtuutonta, että muutoksenhakijat joutuvat pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Perusteluissa mainitut

Ympäristönsuojelulaki (527/2014) 39 § 2 momentti, 48 § 2 ja 3 momentti, 49 § 1 momentti ja 52 § 1 momentti

Laki naapuruussuhteista 17 § 1 momentti

Laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä 4 § 1 ja 2 momentti, 5 § 2 momentti ja 64 § 2 b) kohta

Luonnonsuojelulaki 39 § 1 momentti, 49 § 1 momentti ja 65 § 1 momentti

Valtioneuvoston asetus (800/2010) kivenlouhimojen, muun kivenlouhinnan ja kivenmurskaamojen ympäristönsuojelusta

Valtioneuvoston päätös (993/1992) melutason ohjearvoista

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Sinikka Kangasmaa, Jan Eklund ja Anneli Järvenpää, joka on myös esitellyt asian.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

1. A asiakumppaneineen on vaatinut, että Vaasan hallinto-oikeuden ja Kirkkonummen rakennus- ja ympäristölautakunnan päätökset kumotaan ja ympäristölupahakemus hylätään. Kieltoa aloittaa päätöksen täytäntöönpano on jatkettava, kunnes asia on lainvoimaisesti ratkaistu. Alueella on tarvittaessa tehtävä katselmus. Kunta on määrättävä korvaamaan valittajien oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi erikseen esitettävän laskun mukaan.

Vaatimustensa tueksi A asiakumppaneineen on esittänyt muun ohella seuraavaa:

Luvan myöntämiselle ei hakemuksen täydentämisestä huolimatta ole ollut edellytyksiä, vaan asiassa on tullut esiin uutta tietoa, joka edellyttää hakemusten hylkäämistä.

Vaasan hallinto-oikeuden päätös sisältää virheitä. Valittajien joukossa on henkilöitä, joiden hallitsema loma-asunto sijaitsee 200 metrin päässä Oy Göran Hagelberg Ab:lle myönnetyn luvan mukaisesta louhinta-alueesta. Hallinto-oikeuden päätöksissä ja meluselvityksissä kiinteistö on virheellisesti otettu huomioon vakituisena asuntona, eikä lomarakennuksille määrättyä alhaisempaa melurajaa (45 dB) ole huomioitu. Loma-asuntoja sijaitsee myös Lillåkerintiellä Siuntion puolella sekä Storträskin rannalla. Hallinto-oikeuden päätöksissä loma-asuntojen merkitykseen ei ole otettu lainkaan kantaa, vaikka niihin olisi sovellettava vakituista asutusta alhaisempaa ohjearvoa. Alueen soveltuvuus lepakoille on todettu kunnan teettämässä luontoselvityksessä, mutta varsinaista lepakkoselvitystä ei ole tehty.

Vaasan hallinto-oikeuden päätös sisältää puutteita. Päätöksessä on ohitettu vaatimus kaavatilanteen merkityksen arvioinnista. Yleiskaava on tullut voimaan vanhan rakennuslain ja -asetuksen aikaan, jolloin myös kaavaselostus on ollut osa kaavaa ja on otettava huomioon. Yleiskaavan selostuksessa todetaan yleisluontoisen PT-merkinnän edellyttävän tarkempaa kaavoitusta. Rakennus- ja ympäristölautakunnan toimivaltaan ei kuulu yksittäisen lupa-asian yhteydessä päättää alueen tarkemmasta käytöstä, joka yleiskaavalla on määrätty kaavoituksen tehtäväksi. Ekologisen yhteyden sijaintia ja leveyttä ei myöskään kuuluisi määrätä yksittäisen lupa-asian yhteydessä, vaan kaavoituksella, jolloin kunnan alueiden käytön ja luontoarvojen kokonaisuus on paremmin huomioitavissa.

Yleiskaavan PT-merkintä ei mahdollista laajamittaista ja pitkäkestoista louhinta- ja murskaustoimintaa, kun otetaan huomioon kaavaselostuksen sitovat käyttöperiaatteet. Kaavamääräysten mukaan alueelle voisi sijoittua myös virkistys- ja puistoalueita. Louhintaa ei voida pitää välttämättömänä kaavan toteuttamiseksi.

Ympäristönsuojelulain mukaan sijoituspaikan soveltuvuuden arvioinnissa on huomioitava myös lähialueen kaavatilanne ja ympäristö. Koska ekologinen yhteys kulkee osittain Siuntion puolella ja alueen läheisyydessä on asemakaava-alue, virkistysalue, asumiseen osoitettuja alueita ja suojeltavia alueita sekä maa- ja metsätalousvaltaista aluetta, jolla on ulkoilun ohjaustarvetta ja/tai ympäristöarvoja, olisi keskeistä tarkastella kaavatilannetta aiempaa laajemmin. Suunnitellut louhimot vaikeuttaisivat lähialueiden käyttöä niille varattuun tarkoitukseen ja vähentäisivät merkittävästi viihtyisyysarvoa. Kunta on myöntänyt hankealueen lähialueelle lukuisia rakennuslupia asuinrakentamiseen. Siuntion kunnan puolella noin 1,1 kilometrin päässä sijaitsee kerrostaloalue, jossa asuu noin 170 asukasta. Hallinto-oikeus ei antanut merkitystä Kirkkonummen kunnanhallituksen lausunnolle, jossa on esitetty tarve kaavoittaa alue uudelleen yhteistyössä Siuntion kunnan kanssa. Myös maakuntakaavaan tehty muutosehdotus Stormossenin merkitsemiseksi suojelualueeksi olisi otettava huomioon.

Sijoituspaikan soveltuvuuden arviointi on jätetty tekemättä ja varovaisuusperiaate ottamatta huomioon.

Hankealueen lähellä on yleiskaavassa virkistysalueeksi osoitettu alue, jolla tulisi soveltaa alhaisempaa melutason ohjearvoa. Alhaisempaa ohjearvoa tulisi vastaavasti soveltaa myös maakuntakaavassa suojelualueiksi ehdotettuihin alueisiin sekä liito-oravien lisääntymis- ja levähdyspaikkoihin.

Maakuntakaavassa osa hankealueesta on merkitty alueeksi, jolla on kiviainesvarantoja, mutta ei kuitenkaan maa-ainestenottoalueeksi. Myöskään kiviainevarantomerkintä ei kata Destian eteläistä ottamisaluetta ja Hagelbergin itäistä ottamisaluetta, jotka ovat lähimpänä asutusta. Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavaehdotuksessa Stormossen ja sen eteläkärki Malmmossen, joka jää Hagelbergin kahden ottamisalueen väliin, on merkitty suojeltavaksi alueeksi (sl) Kirkkonummen kunnanhallituksen esittämän mukaisesti. Louhimotoiminta edellyttää suurten vesimassojen käyttöä pölyn leviämisen ehkäisemiseksi, joten on epärealistista väittää, ettei toiminnalla ole vaikutuksia herkille suoalueille. Myös MURAUS-asetus edellyttää 300 metrin etäisyyttä suojelualueille.

MURAUS-asetuksen 3 §:n mukaan melua tai pölyä aiheuttavan toiminnon etäisyys asumiseen tai loma-asumiseen käytettävään rakennukseen tai sen välittömässä läheisyydessä sijaitsevaan oleskeluun tarkoitettuun piha-alueeseen tai muuhun häiriölle alttiiseen kohteeseen on oltava vähintään 300 metriä. Hagelbergille ja Destialle myönnetyt luvat ovat MURAUS-asetuksen vastaisia alle 300 metrin etäisyydellä olevan asutuksen tai piha-alueiden takia. Hakijat eivät ole selvittäneet etäisyyksiä piha-alueisiin ja muihin häiriintyviin kohteisiin eikä asiasta ole tarkkoja piirustuksia.

Vaasan hallinto-oikeuden päätöksessä ei oteta kantaa muiden häiriintyvien kohteiden kuin asuinrakennusten ja piha-alueiden merkitykseen kun arvioidaan MURAUS-asetuksessa säädettyä 300 metrin ehdotonta etäisyyttä. Liito-oravien elinalue, kantatie 51:n eteläpuolinen virkistysalue sekä Stormossenin ja Malmmossenin suot ja ekologinen yhteys täyttävät häiriintyvän kohteen tunnusmerkit. Kaikki hankkeet ovat MURAUS-asetuksen vastaisia myös tällä perusteella.

Hallinto-oikeus on käsitellyt puutteellisesti haitankärsijöiden kokonaiskuormitusta, kun otetaan huomioon kiviaineshankkeiden yhteisvaikutukset ja alueen muu terveyshaitta. Alueen herkkyys on jätetty ottamatta huomioon. Louhinta ja murskaus eivät sovellu alueelle niiden haitallisten ympäristövaikutusten takia. Hallinto-oikeuden päätöksen perusteella on mahdotonta valvoa toimintojen luvanmukaisuutta ja vaikutuksia jälkikäteen.

Ympäristömelun keskeiset vaikutukset terveyteen ilmenevät häiritsevyytenä, puheviestinnän häiriönä, oppimisen ja muistin häiriöinä, kohonneena verenpaineena ja sepelvaltimotautina. Toiminnan aiheuttama melu on omiaan aiheuttamaan ympäristöluvan myöntämisen esteenä olevaa terveyshaittaa eli terveyshäiriötä ja sairautta sekä vähentämään merkittävästi elinympäristön terveellisyyttä.

Melumallinnusten on ilmoitettu perustuvan kokemusperäiseen tietoon eri louhintakohteista. Mallinnusten perusteet ovat siten epäselvät. Tuntitasolla melutasot voivat laskelmien mukaan ylittyä. Todellisuudessa melutasot voivat olla merkittävästi laskelmien arvoja korkeampia yksittäisille haitankärsijöille. Hallinto-oikeus on määrännyt murskauslaitteistot sijoitettavaksi 400 metrin päähän häiriintyvistä kohteista, mutta päätöksessä ei perustella, miten sijoitus vaikuttaa alueen melutasoon. Melumallinnusten lähtökohtana on ollut, että murskauslaitteistot sijoitetaan 400 metrin etäisyydelle, joten hallinto-oikeuden määräys on merkityksetön.

Hallinto-oikeus on jättänyt ottamatta huomioon impulssimelukorjauksen vaikutukset alueen melutasoon. Käytännössä melutasot voivat olla laskennallisia korkeampia. Mallinnuksista puuttuvat myös räjäytysten ja peruutushälyttimien vaikutukset melutasoon. Huomioon ottamatta on jätetty myös osoitteessa Napakelkantie 70 sijaitseva loma-asunto, jonka kohdalla säädösten sallimat melutasot ylittyvät meluselvityksenkin mukaan sekä hankealueen eteläpuolella sijaitsevan virkistysalueen osalla ylittyvä melutason ohjearvo.

Meluesteiden toteuttamisesta ei ole esitetty täsmällisiä tietoja eikä niistä anneta määräyksiä lupapäätöksessä. Meluesteiden toteuttamiseen ja valvontaan liittyy epävarmuustekijöitä.

Meluselvityksen lähtökohdat ovat puutteelliset eikä selvityksellä voida osoittaa, että todelliset melutasot eivät ylittäisi valtioneuvoston päätöksen mukaisia ohjearvoja varsinkaan, kun otetaan huomioon hallinto-oikeuden lupapäätökseen tekemät muutokset. Meluselvityksen laskelmissa on liian monta määrittelemätöntä muuttujaa, jotta selvitystä voitaisiin pitää oikeudellisesti pätevänä perusteena ympäristöluville erityisesti herkkinä käyttömuotoina pidetyillä asuin-, suojelu- ja virkistysalueilla.

Ympäristöluvan keskeistä tehtävää, eli meluhaittojen hallintaa, ei voi jättää hallinto-oikeuden esittämällä tavalla toistensa kanssa kilpailevien toiminnanharjoittajien keskinäisten sopimusten varaan. Kilpailulaki kieltää elinkeinonharjoittajien väliset sopimukset, joilla rajoitetaan tai valvotaan tuotantoa tai markkinointia. Hallinto-oikeuden edellyttämiä sopimuksia voidaan pitää tällaisina kilpailulain kieltäminä sopimuksina.

Melumittaus on edellytetty tehtäväksi kaksi kertaa vuodessa. Mittauskertojen määrä ei ole riittävä turvaamaan asukkaiden oikeussuojaa, kun otetaan huomioon, että osa asunnoista kärsii jo nyt yli 55 dB:n meluhaitasta ja moni asuinrakennus on lähellä tätä rajaa. Jatkuvatoimisia melumittauksia ei voida korvata yksittäisillä mittauksilla, joiden perusteella ei voida arvioida todellisia meluarvoja.

Meluselvityksistä puuttuu melutason ohjearvoista annetun valtioneuvoston päätöksen 4 §:ssä edellytetty impulssimelukorjaus. Vaasan hallinto-oikeuden tekemillä muutoksilla toimintaa ei voida harjoittaa ilman lainvastaisia seurauksia alueen asukkaille ja luonnolle.

Toiminnan lainmukaisuus olisi selvitettävä ja varmistettava riittävällä todennäköisyydellä ennen luvan myöntämistä. Luvan voimassaolon rajaamisella ei ole voitu korvata tällaista puutetta. Hakijoiden esittämät selvitykset lähimmistä häiriintyvistä kohteista ovat puutteellisia, eikä niissä ole otettu huomioon läheisiin loma-asuntoihin, virkistysalueeseen ja suojeltaviin kohteisiin soveltuvaa alempaa melutason ohjearvoa 45 dB. Luvat eivät täytä MURAUS-asetuksen vaatimuksia.

Vaasan hallinto-oikeuden tekemät muutokset johtavat käytännössä siihen, että hakijoiden suunnitelmat meluvalleista eivät enää voi toteutua. Mitään piirustuksia siitä, onko hanke enää toteuttamiskelpoinen, ei ole.

Toiminnasta aiheutuu myös pölyhaittaa, jota ei ole selvitetty.

Korkeimman hallinto-oikeuden tulisi ottaa kantaa hankealueen länsipuolella sijaitsevan ekologisen yhteyden asemaan ja suojaan. Määrätty 250 metrin leveys on riittämätön. Kyseessä on maakunnallinen yhteys, jonka leveyden tulisi olla 500 metriä. Ekologinen yhteys muodostaa ympäristönsuojelulaissa tarkoitetun erityisen luonnonolosuhteen, joka mahdollistaa lajien leviämisen luonnon ydinalueelta toiselle. Louhinta-alueet sijaitsevat lähes kokonaan ekologisen yhteyden alueella. Ekologisen yhteyden katkeaminen merkitsisi ympäristönsuojelulaissa kiellettyä erityisen luonnonolosuhteen huonontumista.

Liito-oravan elinalueita sijaitsee Lemminkäisen ja Destian louhosten länsipuolella ja Hagelbergin louhoksen eteläpuolella. Hallinto-oikeus on tällä perusteella rajannut toiminta-aluetta, mutta mitään selvyyttä rajauksen vaikutuksesta ei ole. Hallinto-oikeuden päätöksessä ei ole otettu huomioon liito-oravien ja muiden eläinten herkkiä kevät- ja kesäaikaan ajoittuvia pesimisjaksoja. Liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen suojelu tarkoittaa myös pesimärauhaa, jonka kiviainestoiminta rikkoisi ainakin huhti-elokuun välisenä aikana. Liito-oravien suojeltuihin lisääntymis- ja levähdyspaikkoihin tulisi myös soveltaa luonnonsuojelualueita koskevaa 45 dB:n melutason ohjearvoa.

Hankkeet sijaitsevat niin lähellä Meiko-Lappträskin ja Kirkkonummen saariston Natura-alueita, että niillä todennäköisesti olisi luonnonsuojelulain 65 §:n mukaisia merkittäviä haitallisia vaikutuksia Natura-verkostoon. Hankealueen länsipuolinen ekologinen yhteys toimii yhteyskäytävänä kahden Natura-alueen välillä. Hankkeiden vaikutukset Natura 2000 -verkostoon olisi tullut arvioida luonnonsuojelulain 65 §:n edellyttämällä tavalla. Ympäristönsuojelulain 5 §;n 2 momentin mukainen varovaisuusperiaate huomioon ottaen, edellytyksiä ympäristölupien myöntämiseen alueen kiviaineshankkeille ei ole.

Toiminnasta aiheutuisi kohtuutonta rasitusta valittajille toiminnasta aiheutuvan melun, tärinän, haitallisten aineiden, lian, pölyn ja maiseman pilaantumisen vaikutuksesta.

Hallinto-oikeuden johtopäätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tarpeesta on epäjohdonmukainen.

2. Destia Oy on valituksessaan vaatinut, että Vaasan hallinto-oikeuden päätöstä muutetaan siten, että lupa myönnetään toistaiseksi voimassa olevana; lupamääräyksessä 2 ei erikseen määrätä toimintojen sijoittumista yli 400 metrin etäisyydelle lähimmästä häiriintyvästä kohteesta; ja lupa murskaustoiminnalle myönnetään kello 21.00 asti ja räjäytyksille kello 18.00 asti.

Vaatimustensa tueksi Destia Oy on esittänyt muun ohella seuraavaa:

Ympäristölupa myönnetään pääsääntöisesti toistaiseksi voimassaolevana. Luvan myöntäminen määräaikaisena edellyttäisi, että määräaikaisuudelle on erityinen syy. Erityistä syytä määräaikaiselle ympäristöluvalle ei ole, joten oikeudellisia edellytyksiä määrätä ympäristölupa määräaikaiseksi ei ole. Kiviainesten oton ympäristövaikutukset ovat tunnettuja ja toiminta on perinteistä ja pysyvää. Toiminnassa noudatetaan parhaan käyttökelpoisen tekniikan periaatetta. Toiminnan ympäristövaikutusten arviointi ei ole vaikeaa. Toiminnan vaikutukset liito-oravan elinympäristöön on mahdollista vaatia selvitettäväksi asettamalla selvittämistä koskeva lupamääräys. Toistaiseksi voimassa olevan luvan myöntämisedellytykset ovat siten olemassa ja lupa on määrättävä olemaan voimassa toistaiseksi.

Myös vanhan ympäristönsuojelulain mukainen käytäntö oli, että määräaikaisenkin ympäristöluvan voimassaoloaika oli yleensä 10 vuotta. Nyt muutoksenhakujen takia lupa-ajaksi jää vain 6–7 vuotta. Hallinto-oikeuden päätös ei vastaa uuden ympäristönsuojelulain periaatetta toistaiseksi voimassa olevasta ympäristöluvasta. Hallinto-oikeuden päätös luvan määräämisestä määräaikaiseksi on suhteettoman ankara, koska samaan lopputulokseen eli viereisen liito-orava-alueen olosuhteiden selvittäminen ja selvityksen tulosten huomioon ottaminen toiminnassa, on mahdollista järjestää lupamääräyksin.

Määräys sijoittaa murskauslaitos vähintään 400 metrin etäisyydelle lähimmästä häiriintyvästä kohteesta ei perustu voimassa olevaan lainsäädäntöön, sillä lähistöllä ei sijaitse melulle tai pölylle erityisen altista kohdetta eivätkä melutason raja-arvot ole vaarassa ylittyä. Määräys on tarpeeton, minkä takia hallinto-oikeuden asettama metrimääräinen lisäys lupamääräykseen on poistettava. Lupamääräysten on ympäristönsuojelulain 52 §:n mukaan oltava tarpeellisia. Koska toiminta ei aiheuta melun raja-arvojen ylittymistä, ei lupamääräykseen lisätylle maininnalle 400 metrin suojaetäisyydestä ole perusteita.

Hakemusasiakirjoista käy ilmi, että alle 500 metrin etäisyydellä koko valittajan toiminnan sijaintipaikasta sijaitsee kaksi vakituista asuinrakennusta (etäisyys louhinta-alueeseen noin 370 metriä ja noin 440 metriä) ja yksi loma-asumiseen tarkoitettu rakennus (etäisyys noin 490 metriä). Nämä sijaitsevat toiminta-alueen eteläpuolella, Båtvikintien varrella. Hakemuksessa esitetyt etäisyydet on laskettu louhittavan alueen rajasta lukien. Murskauslaitos ei sijaitse toiminta-alueen rajalla, minkä takia etäisyys murskauslaitokseen on em. etäisyyksiä suurempi. MURAUS-asetuksen 3 §:n 2 momentin mukaan valituksenalaista toimintaa ei saa sijoittaa 300 metriä lähemmäs asumiseen tai loma-asumiseen käytettävää rakennusta tai sen välittömässä läheisyydessä sijaitsevaa piha-aluetta. Toiminta ei hakemuksen mukaisesti sijoitu alle 300 metrin etäisyydelle edellä mainituista kohteista. Melun raja-arvot on meluntorjuntarakenteet ja –toimenpiteet huomioon ottaen mahdollista saavuttaa jo alle 400 metrin etäisyydellä ja etäisyysmääritys on siksi tarpeeton. Toiminta on suunniteltu siten, että meluvallin ja louhintasuuntien avulla sekä kalusto oikein sijoittamalla melun raja-arvot alitetaan. Toiminnanharjoittajalle on jätettävä mahdollisuus valita keinot, joilla melun osalta toiminnassa noudatetaan raja-arvoja.

MURAUS-asetuksen toiminta-ajat on tarkoitettu yleisesti noudatettavaksi eikä niistä tule ilman erityisiä perusteita poiketa toiminnanharjoittajan vahingoksi. Murskaus- ja räjäytystoiminnalle asetetuille säädöksiä tiukemmille aikarajoituksille ei ole perusteita. Toiminnanharjoittajilla on velvollisuus noudattaa melutason raja-arvoja lupamääräyksen 1 perusteella. Käytännössä on erittäin epätodennäköistä, että kaikki toiminnat kaikilla toiminta-alueilla olisivat samanaikaisesti käynnissä. Samanaikaista toimintaa hallinto-oikeus on jo rajoittanut lupamääräykseen 1 asettamallaan lisäyksellä, jonka mukaan toiminnanharjoittajat ovat velvollisia lupamääräyksen 1 perusteella keskenään sopimaan toimintojen ja työvaiheiden porrastamisesta siten, etteivät melutason raja-arvot ylity kokonaismelun takia. Toiminta-aikojen rajoittaminen on mahdollista ainoastaan siinä tapauksessa, että se olisi tarpeen ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi. Hallinto-oikeuden perusteluista ilmenee, että tavoitteena on kokonaismelun rajoittaminen. Kokonaismelun rajoittamiseksi toiminta-aikojen rajoittaminen ei ole tarpeen.

Koska jo lupamääräyksen 1 mukaan kokonaismelu ei ylity, ei enempien määräysten antaminen ole tarpeen. Yhtiö viittaa meluselvityksen täydennykseen (Ramboll 7.10.2016). Meluselvityksen tuloksiin on kirjattu, että louhinnan edetessä melulähteiden paikat muuttuvat. Selvityksessä mallinnettiin melu kolmessa louhinnan eri etenemisvaiheessa, joissa kunkin toimijan osalta toiminta tapahtuu melun leviämisen kannalta pahimmassa arvioidussa paikassa. Pahin tilanne, jollainen selvityksessä on mallinnettu, tarkoittaa esimerkiksi tilannetta, jolloin poraus sijoittuu maastollisesti korkealle ja samanaikaisesti tehdään kiviaineksen rikotusta ja murskausta. Laskennallisessa meluselvityksessä korkealla kallion päällä sijaitseva pora aiheuttaa melun leviämiskarttaan laajan meluvyöhykkeen ja peittää alleen murskauksen leviämisvyöhykkeet. Käytännössä todennäköisin vallitseva tilanne on, että toiminnassa on joko murskaus tai poraus. Pelkän murskauksen tai porauksen melua ei ole erikseen mallinnettu, vaan lupaharkintaa varten on haluttu tarkastella nimenomaan pahinta mahdollista teoreettista tilannetta.

Yhtiön murskaus sijaitsee pohjois-, länsi- ja eteläsuuntaan kalliorintausten ja etelän suunnassa lisäksi meluvallin takana. Voidaan perustellusti arvioida, että murskausmelun leviäminen ympäristöön on porausta vähäisempää ja kaiken kaikkiaan hyvin hallittavissa meluesteiden ja murskauslaitoksen oikean sijoittelun avulla. Useimmissa tosiasiallisissa tilanteissa melun leviäminen on siten meluselvityksessä esitettyä vähäisempää. Toiminta on urakkaluonteista, joten alueella tulee olemaan myös runsaasti aikoja, jolloin toimintaa ei ole käynnissä lainkaan. Räjäytysten häiritsevyyttä arvioitaessa on otettava huomioon myös se, että räjäytyksiä tosiasiassa on 3–4 kertaa vuodessa. Hallinto-oikeuden lupamääräykseen 1 tekemän lisäyksen takia meluselvityksessä kuvattua pahinta tilannetta ei voi enää syntyä.

Meluselvityksessä on otettu huomioon, että osa melusta on syntypisteessään iskumaista tai kapeakaistaista. Impulssimaisuus pienenee etäisyyden kasvaessa tai mikäli näköyhteys kohteen ja äänilähteen välillä katkeaa. Vuohimäki-Överbyn kiviainesalueella häiriintyvien kohteiden ja äänilähteen välissä on esteitä, kuten kalliorintaukset, muut luontaiset maastonmuodot, meluvallit ja varastokasoja. Kaikkien toimijoiden osalta sekä rikotus että murskaus sijoittuvat ympäristön asuintaloihin ja vapaa-ajan asuntoihin nähden meluvallien ja rintauksen taakse ja pääsääntöisesti etäälle äänilähteistä. Vaikka melu olisi luonteeltaan iskumaista tai kapeakaistaista sen syntypaikassa eli äänilähteen kohdalla, se ei enää ole luonteeltaan impulssimaista tai kapeakaistaista kiinteän melun leviämistä estävän esteen takana. Myös etäisyys vaimentaa melua, minkä vuoksi melu ei enää ole luonteeltaan iskumaista tai kapeakaistaista satojen metrien etäisyydellä äänilähteestä. Meluselvityksen laskentatuloksiin ei ole ollut tarpeen lisätä melun 5 dB:n impulssimaisuuskorjausta.

Toiminta-aikojen rajoituksille ei myöskään ole perusteita, sillä etäisyys lähimpään häiriintyvään kohteeseen on pääosin yli 500 metriä. Toiminta-aikoja ei ole MURAUS-asetuksen mukaan tarvetta rajoittaa lainkaan, jos melulle alttiit kohteet sijaitsevat yli 500 metrin päässä.

3. Kirkkonummen ympäristöyhdistys ry on valituksessaan vaatinut, että Vaasan hallinto-oikeuden ja Kirkkonummen rakennus- ja ympäristölautakunnan päätökset kumotaan ja ympäristölupahakemus hylätään. Kunta on määrättävä korvaamaan yhdistyksen oikeudenkäyntikulut 1 500 eurolla.

Vaatimustensa tueksi yhdistys on esittänyt muun ohella seuraavaa:

Rakennus- ja ympäristölautakunta ei ole soveltanut MURAUS-asetusta, vaikka hakemus on kuulutettu uutena vuonna 2015. MURAUS-asetuksessa säädetään, että melua ja pölyä aiheuttavia toimintoja ei saa sijoittaa alle 300 metriä lähemmäksi häiriölle alttiista kohteista. Häiriöille alttiilla kohteilla tarkoitetaan samoja alueita kuin valtioneuvoston päätöksessä melutason ohjearvoista eli asumiseen ja loma-asumiseen käytettäviä alueita, virkistysalueita, ja luonnonsuojelualueita.

Kaikki kolme alueelle suunniteltua hanketta rikkovat MURAUS-asetuksessa säädettyä vähimmäisetäisyysvaatimusta suhteessa asutukseen ja muihin häiriintyviin kohteisiin sekä MURAUS-asetuksen melutason raja-arvoja. Lupamääräyksissä ei ole myöskään säädetty ilmanlaadun tarkkailusta, kuten MURAUS-asetus edellyttää.

Meluselvitykset osoittavat, että melun raja-arvot ylittyisivät läheisissä häiriintyvissä kohteissa. Raja-arvot ylittävää melua on pidettävä ympäristönsuojelulain tarkoittamana merkittävänä ympäristön pilaantumisena tai sen vaarana. Raja-arvot ylittävä melu on myös naapuruussuhdelain tarkoittama kohtuuton rasitus. Ympärivuotisena ja vuosikausia kestävänä meluna kyse on pysyväluonteisesta rasituksesta, joka aiheuttaa kiellettyä terveyshaittaa. Päätöksissä ei ole otettu huomioon taajaman ulkopuolella sijaitsevaa loma-asuntoa, jonka kohdalla loma-asutukselle säädetyt melun raja-arvot ylittyvät. Meluselvityksessä ei ole otettu huomioon melun impulssimaisuutta, peruutusääniä, räjäytysääniä, tai laskennallista virhemarginaalia. Impulssimaisuuden vaikutus ulottuu yleensä noin 300–500 metrin etäisyydelle, mutta voi ulottua kauemmaksikin. Häiriintyvät kiinteistöt sijaitsevat niin lähellä, että impulssikorjaus on tehtävä ja otettava huomioon laskennallinen epävarmuus.

Lähimmillään noin kilometri hankealueen pohjoispuolella sijaitsee Meiko-Lappträskin Natura-alue. Louhimotoiminnan vaikutuksia Natura-alueeseen ei ole arvioitu. Meiko-Lappträskin Natura-alueen suojeluperusteina on samoja suojeltuja lajeja, jotka pesivät suunnitellulla louhinta-alueella tai sen välittömässä läheisyydessä (esimerkiksi liito-orava ja kehrääjä). Lisäksi suunnitellun louhimoalueen kohdalla on riippumattomissa ekologisen verkoston kartoituksissa todettu kulkevan maakunnallisesti tärkeä Natura-alueet yhdistävä ekologinen yhteys Meiko-Lappträskin ja Kirkkonummen saariston Natura-alueiden välillä. Tämä ekologinen yhteys on osa pääkaupunkiseudun viherkehää eikä selvityksien mukaan korvaavia yhteyksiä ole olemassa.

Kyseinen ekologinen yhteys on merkitty myös Kirkkonummen kuntakeskuksen kehityskuvaan 2040, joka ohjaa alueen tulevaa kaavoitusta. Ekologisen yhteyden sekä Natura-alueen ulkopuolisen ympäristön merkitys Natura-alueen suojelulle on todettu myös Metsähallituksen laatimassa Meikon Natura-alueen hoito- ja käyttösuunnitelmasta. Suunnitelmasta käy ilmi, että ihmistoiminnot ja melu aiheuttavat luonnonsuojelualueisiin kohdistuvaa häiriötä, jonka vuoksi Meikon Natura-alueelle tarvitaan puskurivyöhyke ja nyt kyseessä oleva etelään johtava ekologinen yhteys tulee säilyttää. Myös Kirkkonummen kunnan tilaamassa ekologisen verkoston selvityksessä sanotaan selvästi, että alue on Natura-alueen suoja-alue. Alueen luonnonarvojen merkitystä kuvataan myös voimassa olevassa yleiskaavassa, jossa puolet Stormossenin suosta on merkitty MU-merkinnällä, mikä tarkoittaa metsäaluetta, jolla erityisiä luontoarvoja tai ulkoilun ohjaustarvetta. Stormossenin keidassuo on kokonaisuudessaan merkitty maakuntakaavaehdotukseen SL-merkinnällä luonnonsuojelualueeksi.

Nyt kyseessä olevassa tapauksessa on huomattava arvioitaessa melun mahdollisia vaikutuksia alueen lajistolle, että koko Uudenmaan alueella on vain kaksi hiljaisen alueen kriteerit täyttävää aluetta, ja Meiko-Lappträskin Natura-alue on näistä alueista toinen. Näin ollen voimakkaan melun tuominen harvinaisen hiljaisen suojelualueen läheisyyteen ei ole perusteltua ja voi johtaa suojelualueen luonnonarvoja heikentäviin vaikutuksiin. Asia olisi tullut ottaa huomioon myös toiminnan sijaintipaikan sopivuutta arvioitaessa.

Hakijat eivät ole osoittaneet mitään selvitystä suunniteltujen hankkeiden vaikutuksista Meiko-Lappträskin Natura-alueelle. Perusteena on käytetty etäisyyttä, joka on hakemuksissa esitetty virheellisesti. Luonnonsuojelulain mukainen arvio on tehtävä, ellei ole objektiivisin perustein poissuljettua, että hankkeet vaikuttaisivat merkittävästi alueen suojelutavoitteisiin. Arviointi voidaan jättää tekemättä vain siinä tapauksessa, että käytettävissä olevien tietojen valossa ei jää tieteellisesti perusteltua epäilystä vaikutusten syntymättä jäämisestä. Nyt kyseessä olevassa tapauksessa objektiivisin perustein tai oikeuskäytännön mukaan ei voida sulkea pois suunniteltujen hankkeiden merkittäviä haitallisia vaikutuksia Natura-alueen suojeluarvoille, eikä ole mitään varmuutta siitä, että hallinto-oikeuden tekemä rajaus hankealueen länsilaidalla olisi riittävä luontoarvojen turvaamiseksi.

Louhimohankkeet heikentäisivät Natura-alueiden kytkeytyneisyyttä ja niiden suojeluperusteita merkittävästi ollen luonnonsuojelulaissa säädetyn ja luontodirektiivin 10 artiklan vastaista. Ekologista yhteyttä käyttää elinpiirinään muun muassa Meiko-Lappträskin Natura-alueen suojelun perustana oleva luontodirektiivin liitteen II laji, liito-orava. Yhteyden alueella on suojeltuja eläinlajeja ja luontotyyppejä. Alueella on samoja piirteitä Meiko-Lappträskin Natura-alueen kanssa. Tällainen monimuotoinen ekologinen yhteys turvaa hyvin monenlaisten lajien elinmahdollisuudet laajalla alueella ja sen siirtäminen toisaalle on alueelliset vallitsevat olosuhteet huomioon ottaen ja tutkimustiedon valossa mahdotonta.

Vaasan hallinto-oikeus on päätöksessään todennut, että ekologisella yhteydellä voi olla merkitystä Natura-alueiden luonnonarvojen säilymiselle ja että sen säilyminen on luvassa varmistettava. Hallinto-oikeus on kuitenkin päätöksessään jättänyt täysin huomiotta ympäristönsuojelulain tarkoittaman erityisen luonnonolosuhteen muutoksenhakuperusteena. Lisäksi Vaasan hallinto-oikeus on tulkinnut virheellisesti tarvittavan ekologisen yhteyden riittävän leveyden ja sijainnin. Vaasan hallinto-oikeus on rajannut ottoalueita Kirkkonummen kunnan kaavoituksen esittämän karttakuvan mukaisesti, mikä ei riitä turvaamaan ekologisen yhteyden säilymistä. Ekologisia yhteyksiä koskevien selvityksien mukaisesti yhteyden kapein kohta ei saa ikinä olla leveyttään pidempi, kuten tässä tapauksessa on, sillä kapeikot muodostavat pullonkauloja, jotka estävät yhteyden toimivuuden.

Vaasan hallinto-oikeuden päätöksen liitekarttaan ekologinen yhteys on piirretty alueelle, jossa sijaitsee voimajohtoaukea, eli kyseessä ei ole metsäinen tai mahdollisimman luonnontilainen vyöhyke, mikä on lähtökohtana ekologisten yhteyksien tarkoituksenmukaiselle sijainnille. Liitekartan ekologinen yhteys ei vastaa sijainniltaan riippumattomissa selvityksissä osoitettua ekologisen yhteyden linjausta tai Kirkkonummen kuntakeskuksen kehityskuvassa olevaa linjausta, vaan siitä puuttuu selvityksissä osoitettu Meikon Natura-alueelle johtava haarautuva yhteys, joka sijaitsee luonnonarvokokonaisuuden ja Hagelbergin suunnitellun ottamisalueen päällä. Yhteys Natura-alueelle katkeaisi louhinnan seurauksena.

Suunnitellulla hankealueella ja sen vaikutusalueella on lukuisia suojeltuja luontotyyppejä kuten tervaleppäkorpi, pähkinäpensaslehto, keidassuo, metsälain tarkoittamia luontotyyppejä ja luonnontilaisen kaltainen puro. Alueella myös elää ja pesii suojeltuja lajeja, kuten liito-orava, kehrääjä ja kangaskiuru. Alueen pohjaveden pinnan korkeudesta ei ole esitetty tutkittua tietoa, vaikka esimerkiksi kaavoitusta varten tehdyssä luontoselvityksessä on todettu louhimoalueen läheisyydessä todennäköisesti pohjavesivaikutuksesta syntyneitä lampareita ja hakijat arvioivat Stormossenin suoalueella pohjaveden pintatason olevan arviolta suonpinnan tasolla. Räjäytystyöt ja louhinta voivat aiheuttaa pohjaveden pilaantumista tai pohjaveden pinnan tason muutoksia.

Hallinto-oikeuden tekemä toiminta-alueen rajaus ei estä liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikan heikentymistä. Liito-oravan elinpiirille kohdistuu toiminnasta myös suuri meluhaitta, sillä toiminnasta aiheutuisi liito-oravan elinpiirillä noin 80 dB:n melu.

Luonnonsuojelulaki ei tunne tiukasti suojeltujen lajien kohdalla myöskään hallinto-oikeuden esittämää menettelyä, jossa toiminnan vaikutuksia tai alueiden merkitystä suojeltujen lajien kannalta arvioitaisiin takautuvasti toiminnan sallimisen jälkeen, kuten Vaasan hallinto-oikeus on päätöksessään esittänyt. Sitä vastoin suojelussa on noudettava varovaisuusperiaatetta ja myös luonnonsuojelulaissa säädetty rauhoitettuja eläimiä ja kasveja koskeva haittojen vähentämisvelvoite tulisi ottaa huomioon lupaharkinnassa.

Vaasan hallinto-oikeus on päätöksessään virheellisesti todennut, että hakemuksissa olisi erikseen selvitetty lepakkolajien esiintymistä vaikutusalueella. Todellisuudessa mitään lepakkoselvityksiä ei ole tehty tai osoitettu hakemuksissa, vaikka Kirkkonummen kunnan kaavoituksen tueksi teettämässä riippumattomassa luontoselvityksessä (Keiron 2014) todetaan, että suunnitelluilla louhimoalueilla on lepakoille sopivia elinympäristöjä. Yksi tällainen alue sijaitsee Destian suunnitellulla ottoalueella sijaitsevalla Litorinameren muinaisrannan lohkareikkoalueella. Lepakot ovat tiukasti suojeltuja luontodirektiivilajeja ja alueella todistetusti elävät lepakot muodostavat luonnonsuojelulain mukaisen esteen lupien myöntämiselle. Ympäristönsuojelulain mukaan hakemuksissa on esitettävä lupaharkinnan kannalta riittävät tiedot, eikä mitään selvityksiä ole suojeltujen lepakkolajien osalta esitetty.

Louhinnan salliminen alueelle ei ole yleiskaavan mukaista. Maakuntakaavassa vain osalla nyt louhittavaksi suunnitellusta alueesta on kiviainesvarantomerkintä. Merkintä puuttuu lähimpänä olemassa olevaa asutusta sijaitsevilta alueilta. Aluetta ei ole missään kaavassa osoitettu maa-ainesten ottoalueeksi, kuten toiminnanharjoittajat ovat väittäneet. Koko alue on maakuntakaavassa merkitty taajamatoimintojen alueeksi. Ympäristöluvat ovat voimassa olevan oikeusvaikutteisen yleiskaavan kaavamääräyksen ja PT-aluevarausmerkinnän sisältämien maankäyttömuotojen vastaisia ja osin myös ristiriidassa maakuntakaavan kanssa. Toteutuessaan hankkeet vaikeuttaisivat alueen käyttöä yleiskaavan osoittamaan tarkoitukseen.

Vaasan hallinto-oikeus on päätöksessään jättänyt käsittelemättä ympäristönsuojelulain vaatimuksen sijoituspaikan soveltuvuudesta. Toiminnasta aiheutuisi sadoille ihmisille asuin- ja säännöllisessä käytössä olevien virkistysalueiden viihtyisyyden vähentymistä. Alueella on erityisiä luontoarvoja, jotka ovat ympäristön pilaantumiseen herkkiä. Sijoituspaikan sopivuutta arvioitaessa on ympäristönsuojelulain mukaisesti arvioitava myös muut mahdolliset sijoituspaikat alueella. Suunnitellun louhimoalueen läheisyydessä muutaman kilometrin etäisyydellä on jo neljä toiminnassa olevaa louhimoa. Yksi Kirkkonummella vain reilun kilometrin päässä, yksi Siuntiossa ja kaksi Inkoossa. Lähiseudulla on paljon kallioesiintymiä, jotka eivät sijaitse maakunnallisen ekologisen yhteyden, luonnonsuojelualueen, asutuksen tai suojeltujen lajien tai luontotyyppien kannalta kriittisillä alueilla. Mitään perusteita osoittaa louhimotoimintaa nyt esitetylle alueelle ei ole arvioitaessa toiminnan mahdollisuuksia sijoittua muualle lähiseudulle.

Kirkkonummen rakennus- ja ympäristölautakunta on antanut vastineen, jossa se on esittänyt, että valitukset tulee hylätä. Lautakunta on lausunut valitusten johdosta lisäksi muun ohella seuraavaa:

Kaavaselostus ei ole osa yleiskaavaa eikä hanke ole muutoinkaan sijoitettu vastoin voimassa olevaa yleiskaavaa. Kiviainestoiminta ei vaaranna alueen käyttämistä tulevaisuudessa kaavan osoittamaan käyttötarkoitukseen eli yritystoimintaan.

Luvan hakijan on mahdollista täyttää MURAUS-asetuksen vaatimukset hallinto-oikeuden päätöksen mukaisesti. Pelkkä yleiskaavassa kantatien eteläpuolelle osoitettu virkistysaluevaraus ei aiheuta estettä luvan myöntämiselle. MURAUS-asetuksen mukaan virkistysalueella tarkoitetaan virkistysaluetta tai sen osaa, jossa säännöllisesti oleskelee ihmisiä virkistystarkoituksessa. Käytössä on ollut lupaharkinnan kannalta riittävä selvitys. Melutason ohjearvot eivät ylity toiminnan seurauksena, eikä toiminnasta muutoinkaan aiheudu ympäristönsuojelulaissa kiellettyä seurausta. Pölyn hallinnasta on annettu tarvittavat määräykset. Hanke sijaitsee niin kaukana luonnonsuojelualueista, ettei se voi merkittävästi heikentää niiden suojeltuja luontoarvoja.

Jos toiminta-aikoja laajennetaan Destia Oy:n valituksesta, tulee samalla palauttaa Vaasan hallinto-oikeuden poistama määräys koteloitujen porauspuomien käyttämisestä.

Vaatimukset oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta tulee hylätä.

Kirkkonummen kunnanhallitus on antanut valitusten johdosta vastineen.

Kirkkonummen kaavoitus- ja liikennejärjestelmäpalvelut on antanut valitusten johdosta vastineen.Vastineessa on uudistettu se aikaisemmin lausuttu, että alueelle kohdistuu luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseen liittyviä haasteita, joita ei yleiskaavan laatimisen aikaan 1990-luvulla katsottu tarpeelliseksi selvittää. Kunnan teettämän ekologisia yhteyksiä koskevan selvityksen perusteella louhinta-alueet sijaitsevat lähes kokonaan eläinten ekologisen yhteyden alueella. Kantatie 51:n vireillä olevassa aluevaraussuunnitelmassa tullaan ottamaan kantaa ekologisen yhteyden sijaintiin ja sen turvaamiseksi tarvittaviin toimenpiteisiin, kuten riistan ja liito-oravien kulkuyhteyksien toteuttamiseen. Vaasan hallinto-oikeuden tekemät päätökset ottoalueiden rajauksesta alueen länsiosassa ovat riittäviä ekologisen yhteyden toimivuuden ja riistan kulkuyhteyden kannalta. Eteläisimmän ottoalueen (Destia) eteläisimmän osan louhiminen saattaa vaarantaa liito-oravien ekologisen yhteyden toteuttamisen itä-länsisuunnassa ja haitata tienylitysmahdollisuuden toteuttamiskelpoisuutta. Aluevaraussuunnitelmassa tutkittua tienylityspaikkaa ei ole mahdollista siirtää juurikaan länteen päin maaston topografian ja tiegeometrian vuoksi. Eteläisimmän ottoalueen rajausta tulee tarkastella uudelleen vastineeseen oheistetussa liitteessä esitetyllä tavalla.

Kunnanvaltuuston vuonna 2016 hyväksymän kuntakeskuksen kehityskuvan 2040 mukaan Vuohimäen aluetta on tarkoitus kehittää asuin- ja työpaikka-alueena. Kehityskuvan tavoitteita edistetään ja tarkennetaan alueen kaavoituksessa. Uudenmaan maakuntavaltuusto on hyväksynyt Uudenmaan neljännen vaihemaakuntakaavan, jossa Stormossenin ja Malmmossenin suokokonaisuuden luontoarvot on osoitettu luonnonsuojelualueeksi.

Siuntion ympäristö- ja rakennuslautakunnalle on varattu tilaisuus vastineen antamiseen valitusten johdosta. Vastinetta ei ole annettu.

Espoon seudun ympäristöterveydelle Kirkkonummen kunnan terveydensuojeluviranomaisena on varattu tilaisuus vastineen antamiseen valitusten johdosta. Terveydensuojeluviranomaisella ei ole lisättävää rakennus- ja ympäristölautakunnalle lupahakemuksesta annettuun lausuntoon.

Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on antanut valitusten johdosta lausunnon. ELY-keskus on lausunnossaan katsonut, että hallinto-oikeuden päätös rajoittaa toiminta-aluetta ja muuttaa ympäristölupa määräaikaiseksi on perusteltu. Lisämääräyksiä tulee antaa ottamissuunnitelma-asiakirjojen saattamisesta lupapäätöksen ja hallinto-oikeuden päätöksen mukaisiksi ennen toiminnan aloittamista, hallinto-oikeuden päätöksessä rajatun käytäväalueen merkitsemisestä maastoon, liito-oravan liikkumisessaan käyttämien varttuneiden puiden säilyttämisestä sekä toiminnan seurannasta.

Lupapäätöksessä on annettu määräykset pölyn leviämisen estämisestä ja ilmanlaadusta, mutta ei pölyvaikutusten tarkkailusta. Valvontaviranomaisen määräyksestä luvan haltijan tulee teettää ilmanlaadun hiukkaspitoisuuden mittaus tarvittaessa. MURAUS-asetuksen mukaan yli 500 metrin etäisyydelle sijoittuvia kohteita ei tarvitse tarkkailla, jos voidaan luotettavalla lupaviranomaisen hyväksymällä tavalla osoittaa, että MURAUS-asetuksen 5 §:n mukaiset ilmanlaadun arvot eivät ylity. Osa alueen asutuksesta sijaitsee alle 500 metrin etäisyydellä toiminta-alueesta. Päätöksestä ei ilmene, miten tarve hiukkaspitoisuuden mittaukselle määritetään.

Kun huomioidaan, että tilan 257-496-5-273 loma-asunto sijoittuu taajama-alueelle tai sen välittömään läheisyyteen, alueen muiden rakennuksen käyttötarkoituksen, sekä liikenteen aiheuttaman melutason alueella, ELY-keskus katsoo, että yksittäistä loma-asumiseen tarkoitettua asuntoa ei voida tulkita loma-asumiseen käytettäväksi alueeksi, jossa tulisi noudattaa tiukempia melun ohjearvoja tai raja-arvoja.

Melun ohjearvoilla on alun perin pyritty rajoittamaan jatkuvaa melua liikenteestä, minkä vuoksi näiden ohjearvojen muuttaminen raja-arvoiksi ympäristöluvissa ei ole ihan ongelmatonta. Impulssimaisuuskorjauksen (+5 dB) tarkoituksena on vähentää haitankärsijöiden mahdollisesti kokemaa kohtuutonta rasitusta. Toimintaa on ympäristöluvassa ja hallinto-oikeuden päätöksellä rajoitettu siten, että louhinnan ja murskauksen meluisinta toiminta-aikaa on rajoitettu virkistyksen kannalta herkimpien aikojen ulkopuolelle (illat ja viikonloput). Toiminta alueella ei ole jatkuvaa ja myös toiminnan sijoittumisesta on annettu määräykset. Lisäksi lupa on muutettu määräaikaiseksi.

ELY-keskuksen mukaan melumittaukset tulee tehdä heti kunkin murskausjakson alkuvaiheessa, jotta voidaan mahdollisimman nopeasti reagoida, mikäli melulle annetut ohjearvot ylittyvät.

A asiakumppaneineen on antanut vastineen Destia Oy:n valituksen sekä annettujen vastineiden ja lausunnon johdosta. Vastineen mukaan lupien muuttaminen määräaikaisiksi ei riitä varmistamaan, että toiminta olisi ympäristönsuojelulain mukaista. Lupakauden aikana ehtii aiheutua haittavaikutuksia. Vaasan hallinto-oikeuden päätöksen mukainen ekologisen yhteyden rajaus on liian kapea. Lupaharkinnassa ei ole MURAUS-asetuksen edellyttämällä tavalla huomioitu kaikkia häiriintyviä kohteita. Tällaisia ovat ainakin Stormossenin suo, yleiskaavaan hankealueen eteläpuolelle merkitty lähivirkistysalue, hankealueen länsipuolella kulkeva ekologinen yhteys, liito-oravien lisääntymis- ja levähdyspaikat ja asuinrakennusten piha-alueet. Olisi varmistettava, että kaikkien alueen eri toimintojen yhteismelu ei saisi ylittää 55 dB:n tasoa. Myös yleiskaavan PT-alueella tulee soveltaa melutason ohjearvoja. Toiminta-aikojen rajaaminen on ollut perusteltua mutta ei riittävää varmistamaan ettei terveyshaittoja ja vahinkoa luonnolle aiheutuisi. Meluntorjuntasuunnitelmissa ei ole huomioitu meluesteitä virkistysalueille ja muille herkille alueille. Meluesteet lännen suuntaan puuttuvat täysin.

Destia Oy on antanut vastineen valitusten sekä annettujen vastineiden ja lausunnon johdosta. Vastineessa esitetään, että toisin kuin valittajat väittävät, louhinta-alueet eivät sijaitse enimmäkseen ekologisen yhteyden alueella. Destian hanke sijoittuu osittain lännessä metsäiselle ekologisen yhteyden alueelle. Keiron Oy:n raportissa on esitetty suosituksena, että kunnallisten ekologisten yhteyksien tulee olla etenkin taajamarakenteen ulkopuolella mahdollisimman leveitä (esim. 200–500 metriä). Hallinto-oikeus on leventänyt ekologiselle yhteydelle varattavaa aluetta 50 metrillä ja ekologisen yhteyden leveys on nyt hallinto-oikeuden päätöksen mukaisesti 250 metriä. Ekologinen yhteys täyttää Keiron Oy:n suosituksessa esitetyt tavoitteet. Alue sijaitsee kokonaan Kirkkonummen puolella ja Kirkkonummen puolella sijaitseva ekologisen yhteyden alue on itsessään riittävä. Tämän lisäksi Siuntion kunnan puoleinen alue on luonnontilaista, mikä käytännössä leventää luonnontilaista aluetta merkittävästi. Suojavyöhykkeellä ei kaadeta puustoa eikä alueelle läjitetä pintamaita. Hankkeen vaikutukset ekologiseen yhteyteen ovat vähäiset. Ekologisia yhteyksiä on arvioitu maakunnan tasolla viimeksi Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavaehdotusta laadittaessa. Uudenmaan maakuntahallitus on hyväksynyt 19.9.2016 kaavaehdotuksen viheryhteyksien osalta. Kaavaehdotuksessa eikä 24.5.2017 hyväksytyssä neljännessä vaihemaakuntakaavassa ole osoitettu viheryhteysaluetta hankealueen välittömään läheisyyteen.

Liito-oravaselvityksen (23.4.2014) mukaan louhittavilla alueilla ei ole tehty liito-oravahavaintoja eikä niillä esiinny liito-oravalle soveltuvaa puustoa. Melutaso ottotoiminnan johdosta ylittää 45 dB ainakin osalla liito-oravien ydinalueesta, mutta kyseinen melutaso ylittyy jo nykyisen tie- ja rataliikenteen vaikutuksesta. Viimeaikaisten tutkimusten perusteella liito-oravan tiedetään sopeutuneen elämään myös meluisassa kaupunkiympäristössä ja liikkuvan toistuvasti melualueilla. Koska suunniteltu ottotoiminta on urakkaluonteista, liito-oravalle ei kohdistu jatkuvia haittavaikutuksia. Kantatietä 51 koskeva aluevaraussuunnitelmassa on merkintä puuistutuksista, joilla parannetaan liito-oravien tienylitysmahdollisuuksia kantatien 51 yli. Aluevaraussuunnitelma ei ole maantielain tarkoittama yleissuunnitelma tai tiesuunnitelma, vaan näitä edeltävän vaiheen esisuunnitelma, jolla ei ole suoranaisia oikeusvaikutuksia. Luontoselvityksen mukaan liito-oravalle mahdollinen tienylityspaikka sijaitsee yhtiön lupahakemuksessakin esitetyn, tunnetun elinpiirin eli puronotkon etelä-kaakkoispuolella. Mahdollisena tienylityspaikkana ei selvityksissä pidetty kohtaa, joka oli merkitty liito-oravan huomioivaksi ylityspaikaksi kantatien 51 aluevaraussuunnitelmassa. Aluevaraussuunnitelman määritelmän nojalla kyseistä ylityspaikkaa voidaankin pitää periaatteellisena, jolloin tarkemmassa suunnittelussa tutkitaan soveltuva ylityspaikka. Louhintaa ei uloteta tiealueeseen saakka eikä puustoa kaadeta louhinta-alueen ulkopuolelta. Suunnitellulla maa-ainesten ottamisella ei edellä olevan mukaisesti ole vaikutuksia liito-oravaan.

Ympäristölupahakemukseen liitetyissä luontoselvityksissä on otettu huomioon lepakoiden esiintymismahdollisuudet, ja johtopäätös on ollut, että alueella ei ole havaittu lepakoita. Kirkkonummen kunnan toteuttaman lepakkoselvityksen mukaan yhtiön toiminta-alueella on havaittu yksi ohilentävä pohjanlepakko. Toiminnalla ei ole vaikutusta lepakoihin.

Toiminta ei ole kaavan vastaista. Toiminta-alue on Kirkkonummen yleiskaavassa osoitettu yritystoiminnan alueeksi (PT).Yleiskaava on luonteeltaan yleispiirteinen kaava, jossa osoitetaan alueiden pääkäyttötarkoitus. Yleiskaavan kaavaselostuksen mukaan palveluja, virkistysalueita, puistoja, liikenneväyliä ja pysäköintialueita ja yhdyskuntateknisen huollon alueita voidaan sijoittaa yleiskaavan mukaisille AK-, A-, AP- ja PT-alueille. On todennäköistä, että tarkemmassa suunnittelussa asuinalueiden yhteyteen kaavoitetaan palveluja ja virkistysalueita ja yritystoiminnan yhteyteen liikenneväyliä ja yhdyskuntateknisen huollon alueita. Kaavaselostus ei siten vaikuta millään tavalla toiminnan hyväksyttävyyteen kaavoituksen kannalta.

Uudenmaan neljänteen vaihemaakuntakaavaan on merkitty muun muassa maakunnalliset luonnonsuojelualueet. Destian hankealueelle ei ole merkitty luonnonsuojelualueita tai uusia viheryhteystarpeita. Valittajien toteamus siitä, ettei Destian eteläistä ottamisaluetta ole merkitty Uudenmaan ensimmäisessä vaihemaakuntakaavassa kiviainesvarantoalueeksi, pitää paikkansa, mutta se ei tarkoita, etteikö aluetta voisi sellaiseen käyttää. Ensimmäisen vaihemaakuntakaavan mukaisesti on kiinnitettävä huomiota kiviaineisten ottoedellytysten säilymiseen siihen varatuilla alueilla.

Toiminta ei sijoitu alle 300 metrin etäisyydelle asumiseen tai loma-asumiseen käytettävästä rakennuksesta tai niiden välittömässä läheisyydessä sijaitsevasta oleskeluun tarkoitetusta pihapiiristä. Kantatie 51:n eteläpuolelle kaavassa osoitettu virkistysalue ei estä toiminnan sijoittamista hakemuksen mukaiselle paikalle. Maakuntakaavassa luonnonsuojelualueeksi osoitettu Malmmossenin suojelualue sijaitsee yhtiön ottoalueesta pohjoiseen rantaradan toisella puolella.

Hakemusasiakirjoista käy ilmi, että alle 500 metrin etäisyydellä koko valittajan toiminnan sijaintipaikasta sijaitsee kaksi vakituista asuinrakennusta (etäisyys louhinta-alueeseen noin 370 metriä ja noin 440 metriä) ja yksi loma-asumiseen tarkoitettu rakennus (etäisyys noin 490 metriä). Nämä sijaitsevat toiminta-alueen eteläpuolella, Båtvikintien varrella.

Toisin kuin ympäristöyhdistys on todennut, lupamääräyksissä 5 ja 6 on säädetty ilmaan leviävistä päästöistä ja niiden rajoittamisesta. Erikseen on vielä mainittu, että valvontaviranomainen voi tarvittaessa määrätä luvanhaltijan teettämään ilmanlaadun hiukkaspitoisuuden mittauksen.

Asiassa on otettava huomioon melun häiritsevyyttä arvioitaessa se, että murskauslaitos ja muut maa- ja kiviaineksen käsittelytoiminnot sijoitetaan alueen pohjatasolle, jolloin maastonmuodot, murskekasat ja kallioseinämät estävät melun leviämistä. Lisäksi valittajan ottosuunnitelmassa alueen kaakkoisosaan esitetty meluvalli rajoittaa melun leviämistä tehokkaasti lähimpien asuin- ja lomarakennusten suuntaan. Meluselvityksestä käy myös ilmi, että mallinnuksessa on käytetty tilannetta, jossa kaikki toiminnot kaikilla toiminta-alueilla ovat yhtä aikaa käynnissä. Tämä on erittäin epätodennäköinen tilanne, joten useimmiten kiviainestoiminnan melu on pienempää kuin mitä meluselvityksessä on esitetty. Alueelle suunniteltujen toimintojen aiheuttama yhteismelu on selvitetty.

Melumallinnuksen mukaan kiviainestoiminnasta aiheutuva melu ei ylitä MURAUS-asetuksen mukaisia raja-arvoja yhdenkään vakituisen asuintalon tai loma-asunnon kohdalla, kun toteutetaan mallinnuksessa huomioidut meluesteet. Tämä koskee sekä kunkin toimijan erikseen aiheuttamaa melua että kaikkien toimijoiden yhteismelua. Päivitetyssä melumallinnuksessa (7.10.2016) osoitteessa Napakelkantie 70 sijaitseva kiinteistö on huomioitu vapaa-ajan asuntona. Vapaa-ajan asunto sijaitsee taajamassa muiden asuintalojen tapaan. Vaatimus porauspuomin koteloinnista ei ollut tarpeen, koska se ei perustu parhaaseen käyttökelpoiseen tekniikkaan. Impulssimaisuus pienenee etäisyyden kasvaessa tai mikäli näköyhteys kohteen ja äänilähteen välillä katkeaa. Kaikkien toimijoiden osalta sekä rikotus että murskaus sijoittuvat ympäristön asuintaloihin ja vapaa-ajan asuntoihin nähden meluvallien ja rintauksen taakse ja pääsääntöisesti etäälle äänilähteistä. Siten äänilähteen ja häiriintyvän kohteen väliin jää este, joka katkaisee impulssimaisuuden. Meluselvityksen laskentatuloksiin ei ole ollut tarpeen lisätä melun 5 dB:n impulssikorjausta.

Kukin toiminnanharjoittaja on joka tapauksessa velvollinen osoittamaan, että melun raja-arvot alitetaan myös toiminnan aikana. Hallinto-oikeuden päätöksen lupamääräyksen 1 vaatimalle toiminnanharjoittajien yhteistoiminnalle kokonaismelun torjunnassa ei näin ollen ole tarvetta, vaan jokaiselle toiminnanharjoittajalle on jätettävä mahdollisuus itse ratkaista millaisilla keinoilla toiminta ei ylitä melun raja-arvoja. Tuotannon urakkaluonteisuudesta johtuen käytännössä todennäköisin vallitseva tilanne on, että alueella on kerrallaan käynnissä yhden toimijan murskaus ja/tai poraus tai että toimintaa ei ole lainkaan. Toisin kuin valituksissa spekuloidaan, useimmissa tosiasiallisissa tilanteissa ympäristöön leviävä melu on siten meluselvityksessä esitettyä vähäisempää. Melulaskennassa oletuksena on melun leviämiselle suotuisa myötätuuli äänilähteestä kaikkiin ilmansuuntiin. Tästäkin syystä melusta ympäristöön aiheutuva rasitus on todellisuudessa vähäisempää kuin laskentamallin mukainen maksimimelutilanne.

Jatkuvatoiminen mittaaminen ei sovellu urakoittain tai vain osan aikaa vuodesta käynnissä olevaan toimintaan. Jatkuvatoimista mittausta ei myöskään ole mahdollista toteuttaa ympäristöministeriön mittausohjeen mukaisesti. Meluntarkkailuohjelmassa esitetty tarkkailu on riittävää meluhaittojen torjumiseksi.

Kirkkonummen ympäristöyhdistys ry on antanut vastineen Destia Oy:n valituksen ja vastineiden sekä lausunnon johdosta. Destia Oy:n suunniteltu ottoalue sijaitsee lähempänä kuin 300 metrin päässä lähimmän asuinrakennuksen oleskeluun tarkoitetusta piha-alueesta. Luvan hakijan väite siitä, että meluselvityksissä ei tarvitse ottaa huomioon melun impulssimaisuutta, on vastoin louhimotoiminnan melun impulssimaisuudesta tehtyjä selvityksiä ja oikeuskäytäntöä. Koska häiriintyviä kohteita on vain muutamien satojen metrien päässä, impulssikorjaus on välttämätön. Aluetta ei ole maakuntakaavassa osoitettu maa-ainestenottoalueeksi vaan taajamatoimintojen alueeksi ja Stormossenin osalta luonnonsuojelualueeksi. Myös yleiskaavaa on tulkittu väärin.

Alueen kiviaineshankkeet aiheuttavat yhdessä liikenteen melun kanssa melutason nousun ohjearvojen yli useilla kiinteistöillä. Melumallinnukset perustuvat koteloitujen poravaunujen käyttöön. Hallinto-oikeus kumosi määräyksen, joka edellytti koteloitujen porauspuomien käyttämistä. Hankealueen eteläpuolelle kaavaan merkitty virkistysalue on aktiivisessa käytössä ja sitä tulee pitää MURAUS-asetuksen tarkoittamana häiriintyvänä kohteena. ELY-keskuksen tulkinta MURAUS-asetuksen soveltamisesta yksittäiseen loma-asuntoon ei vastaa oikeuskäytäntöä.

A asiakumppaneineen on antanut vastaselityksen Destia Oy:n vastineen johdosta. Toisin kuin luvan hakija vastineessaan katsoo, hankealueen läheisyydessä olevat virkistysalueet ovat MURAUS-asetuksen tarkoittamia häiriintyviä kohteita, koska ne ovat lähiseudun asukkaiden tärkeitä ulkoilu- ja oleskelualueita. Vuoden 2016 meluselvitys osoittaa melua, jolla on haitallisia vaikutuksia liito-oravien elinmahdollisuuksiin alueella. Toiminta heikentäisi myös lepakoiden elinolosuhteita luonnonsuojelulain tavoitteiden vastaisesti.

Destia Oy on antanut vastaselityksen A:n ja hänen asiakumppaniensa sekä yhdistyksen vastineiden johdosta. Perusteita luvan määräaikaisuudelle ei ole. Yhtiö on esittänyt riittävät ja luotettavat selvitykset toiminnan vaikutuksista. Hallinto-oikeuden päätöksen mukainen 250 metriä leveä ekologinen yhteys on riittävä. Yhteys ei ole maakunnallinen eikä sitä ole merkitty maakuntakaavaan. Metsämaa jatkuu luonnontilaisena Siuntion kunnan puolelle. Toiminta ei heikennä liito-oravan menestymismahdollisuuksia. Yhtiö on toiminut alueella vuodesta 1987 lähtien ja alueelta on jo otettu kiviaineksia noin 500 000 m³. Kantatien 51 eteläpuolella sijaitseva yleiskaavassa virkistysalueeksi osoitettu alue ja liito-oravan elinympäristöt eivät ole MURAUS-asetuksen tarkoittamia erityisesti häiriintyviä kohteita. Hallinto-oikeuden määräys murskauslaitoksen sijainnista estää laitoksen sijoittamisen melun estämisen kannalta parhaaseen paikkaan. Yhtiön suunnitelma-alueella ei ole rakennuksia, luolia tai kivenkoloja taikka muita lepakoiden päiväpiiloiksi tai talvehtimispaikoiksi soveltuvia paikkoja. Louhittavaksi suunnitellun alueen metsät ovat kalliomännikköjä ja niiden reunusmetsiä. Toiminta ei heikennä aluetta lepakoiden yöaikaisena saalistusalueena. Hakija on valmis toimimaan lepakoiden säilymisen puolesta esimerkiksi hankkimalla alueelle riittävän määrän lepakonpönttöjä.

Kirkkonummen ympäristöyhdistys ry on antanut vastaselityksen Destia Oy:n vastineen johdosta. Lepakkoselvitykset olisi tullut tehdä ennen luparatkaisua, etenkin, kun alueella oli havaittu lepakoille sopivia elinympäristöjä ja lepakoita oli havaittu alueella. Luontoselvityksessä (Keiron 2014) on osoitettu, että Destia Oy:n hankealueella sijaitseva lohkareikkoalue ja Oy Göran Hagelberg Ab:n hankealueella sijaitseva varttunut metsä ovat lepakoille soveltuvaa elinympäristöä. Kunnan kesällä 2017 tekemä lepakkoselvitys osoittaa, että alueella elää ja saalistaa runsaasti lepakoita. On todennäköistä, että hankkeet johtaisivat lepakkojen lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittämiseen tai heikentämiseen.

Vaasan hallinto-oikeuden tekemä rajaus toiminta-alueeseen ei lisää louhinta-alueen etäisyyttä liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkaan hankealueen eteläosassa. Liito-oravan kuluyhteys on myös riippuvainen Destia Oy:n suunnitellulla hankealueella sijaitsevasta puustosta. Luvat eivät turvaa kulkuyhteyden säilymistä. Toiminnasta aiheutuva melu ja pöly aiheuttavat haittaa liito-oraville.

Kirkkonummen kunnan ympäristöpäällikkö on toimittanut lisäselvityksenä Kirkkonummen kunnan kesällä 2017 tekemän lepakkoselvityksen. Selvitys on toimitettu muutoksenhakijoille tiedoksi.

A asiakumppaneineen on toimittanut lisälausuman. Muutokset ekologisissa yhteyksissä voivat heijastua myös Natura-alueiden suojeluperusteisiin. Asian käsittelyssä on otettava huomioon Uudenmaan liiton alkuvuodesta 2018 valmistuneen selvityksen tulokset alueen ekologisista yhteyksistä sekä Uudenmaan ELY-keskuksen päätös luonnonsuojelualueen perustamisesta kantatien 51 eteläpuolelle.

Lisälausuma on annettu tiedoksi Destia Oy:lle.

Merkitään, että korkein hallinto-oikeus on tänään antamillaan eri päätöksillä ratkaissut valitukset Kirkkonummen Vuohimäki-Överbyn alueelle Lemminkäinen Infra Oy:lle ja Oy Göran Hagelberg Ab:lle kallion louhintaan ja murskaukseen myönnettyjä ympäristölupia koskevissa asioissa (diaarinumerot 1842/1/17, 1845/1/17, 1900/1/17 ja 1901/1/17, 1902/1/17 ja 1907/1/17).

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian.

1. A:n ja hänen asiakumppaniensa vaatimus katselmuksen toimittamisesta hylätään.

2. A:n ja hänen asiakumppaniensa sekä Kirkkonummen ympäristöyhdistys ry:n valituksista lupamääräys 5 ja lupamääräyksen 13 ensimmäinen kappale muutetaan kuulumaan seuraavasti (muutokset kursiivilla):

5. Silmin havaittavaa kivi/maa-ainespölyä kiviaineksen (räjäytysreikien) porauksesta, ylisuurten lohkareiden rikotuksesta tai murskauslaitoksen toiminnasta, ei saa kulkeutua sen kiinteistön ulkopuolelle, jolla toimintaa harjoitetaan. Toiminnasta (poistettu tekstiä) aiheutuvien hiukkasten (PM10) pitoisuus ilmassa asumiseen käytettävillä alueilla ei saa ylittää ilmanlaatua koskevassa, ympäristönsuojelulain nojalla säädetyssä asetuksessa VNA 79/2017 annettua raja-arvoa. Toiminnanharjoittajan on viimeistään kuukausi ennen toiminnan aloittamista toimitettava lupaviranomaiselle hyväksyttäväksi suunnitelma toiminnasta aiheutuvien hengitettävien hiukkasten pitoisuuksien tarkkailusta. Suunnitelma voidaan laatia ja tarkkailu järjestää yhdessä Lemminkäinen Infra Oy:n ja Oy Göran Hagelberg Ab:n kanssa.

13. Vuohimäen alueen kiinteistöjen 257-496-5-263 (Oy Göran Hagelberg Ab), 257-496-5-204 (Lemminkäinen Infra Oy) ja 257-419-1-24 (Destia Oy) toimijoiden aiheuttamaa melua on seurattava kiinteistöjen 257-496-5-378, 257-496-5-308, 257-496-5-229, 257-496-5-273 ja 257-419-1-30 piha-alueilla sekä lisäksi yhden Storträskin rannan ja yhden Lillåkerintien varren vapaa-ajan asunnon piha-alueella vuosittain vähintään neljä kertaa siten kuin mainitut yhtiöt ovat hakemustensa liitteenä olevassa 1.4.2016 päivätyssä esityksessä melutarkkailuohjelmaksi esittäneet. Melumittaus on järjestettävä aina sellaisella toimintajaksolla, jolla murskaus, poraus tai rikotus on samanaikaisesti käynnissä useammalla kuin yhden toimijan alueella.

Lisäksi korkein hallinto-oikeus lisää A:n ja hänen asiakumppaniensa sekä Kirkkonummen ympäristöyhdistys ry:n valituksista lupapäätökseen uuden lupamääräyksen 15 a, joka kuuluu seuraavasti:

15 a. Luvan saajan on ennen toiminnan aloittamista selvitettävä, sijaitseeko toiminta-alueella lepakoiden lisääntymis- tai levähdyspaikkoja. Jos toiminta-alueelta havaitaan lepakoiden lisääntymis- tai levähdyspaikkoja, selvityksessä on arvioitava toiminnan vaikutusta kyseisiin lisääntymis- tai levähdyspaikkoihin. Selvitys on toimitettava Kirkkonummen rakennus- ja ympäristölautakunnalle sekä Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle. Jos hanke selvityksen perusteella aiheuttaisi luonnonsuojelulain 49 §:n 1 momentin vastaisia seurauksia, hanketta ei saa tältä osin toteuttaa ennen kuin luvan saajalle on myönnetty luonnonsuojelulain 49 §:n 3 momentissa tarkoitettu poikkeus.

Muilta osin A:n ja hänen asiakumppaniensa sekä Kirkkonummen ympäristöyhdistys ry:n valitukset hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei näiden valitusten johdosta muilta osin muuteta.

Destia Oy:n valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei yhtiön valituksen johdosta muuteta.

4. Vaatimukset oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta hylätään.

5. Lausuminen täytäntöönpanon kieltämistä koskevasta vaatimuksesta raukeaa.

Perustelut

1. Katselmusta koskevan vaatimuksen hylkääminen

Hallintolainkäyttölain 41 §:n mukaan asian selvittämiseksi voidaan toimittaa katselmus. Kun otetaan huomioon perusteet, joiden vuoksi A asiakumppaneineen on pyytänyt katselmuksen toimittamista, sekä asiakirjoista saatava selvitys, ja se, että toiminta ei ole vielä käynnistynyt alueella, katselmuksen toimittaminen ei ole asian selvittämiseksi tarpeen.

2. Pääasia

2.1 Sovellettavat säännökset

Ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain (468/1994) 4 §:n 1 momentin mukaan ympäristövaikutusten arviointimenettelyä sovelletaan hankkeisiin ja niiden muutoksiin, joista Suomea velvoittavan kansainvälisen sopimuksen täytäntöönpaneminen edellyttää arviointia taikka joista saattaa aiheutua merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia Suomen luonnon ja muun ympäristön erityispiirteiden vuoksi. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä arvioitavista hankkeista ja niiden muutoksista säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.

Saman pykälän 2 momentin mukaan arviointimenettelyä sovelletaan lisäksi yksittäistapauksessa sellaiseen hankkeeseen tai jo toteutetun hankkeen muuhunkin kuin 1 momentissa tarkoitettuun olennaiseen muutokseen, joka todennäköisesti aiheuttaa laadultaan ja laajuudeltaan, myös eri hankkeiden yhteisvaikutukset huomioon ottaen, 1 momentissa tarkoitettujen hankkeiden vaikutuksiin rinnastettavia merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia.

Pykälän 3 momentin mukaan harkittaessa vaikutusten merkittävyyttä yksittäistapauksessa on sen lisäksi, mitä 2 momentissa säädetään, otettava huomioon hankkeen ominaisuudet ja sijainti sekä vaikutusten luonne. Harkintaperusteista säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.

Ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun valtioneuvoston asetuksen (713/2006) 6 §:n 2 kohdan b alakohdan mukaan hankkeita, joihin sovelletaan arviointimenettelyä ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain 4 §:n 1 momentin nojalla, ovat kiven, soran tai hiekan otto, kun louhinta- tai kaivualueen pinta-ala on yli 25 hehtaaria tai otettava ainesmäärä vähintään 200 000 kiintokuutiometriä vuodessa.

Asetuksen 7 §:n mukaan harkittaessa arviointimenettelyn soveltamista yksittäistapauksessa ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain 4 §:n 2 momentissa tarkoitettuun hankkeeseen on tarkasteltava erityisesti:

1) hankkeen ominaisuuksia, kuten

a) hankkeen koko;

b) yhteisvaikutus muiden hankkeiden kanssa;

c) luonnonvarojen käyttö;

d) jätteiden muodostuminen;

e) pilaantuminen ja muut haitat;

f) onnettomuusriskit ottaen erityisesti huomioon käytettävät aineet ja tekniikat;

2) hankkeen sijaintia, kuten

a) nykyinen maankäyttö;

b) alueen luonnonvarojen suhteellinen runsaus, laatu ja uudistumiskyky;

c) luonnon sietokyky ottaen erityisesti huomioon

- kosteikot,

- rannikkoalueet,

- vuoristo- ja metsäalueet,

- luonnon- ja maisemansuojelualueet,

- lain nojalla luokitellut tai suojellut alueet,

- alueet, joilla yhteisön lainsäädännössä vahvistetut ympäristön tilaa kuvaavat ohjearvot on jo ylitetty,

- tiheään asutut alueet sekä

- historiallisesti, kulttuurisesti tai arkeologisesti merkittävät alueet;

3) vaikutusten luonnetta, kuten

a) vaikutusalueen laajuus ottaen huomioon vaikutuksen kohteena olevan väestön määrä;

b) valtioiden rajat ylittävä vaikutus;

c) vaikutuksen suuruus ja monitahoisuus;

d) vaikutuksen todennäköisyys;

e) vaikutuksen kesto, toistuvuus ja palautuvuus.

Ympäristönsuojelulain 6 §:n mukaan toiminnanharjoittajan on oltava selvillä toimintansa ympäristövaikutuksista, ympäristöriskeistä ja niiden hallinnasta sekä haitallisten vaikutusten vähentämismahdollisuuksista (selvilläolovelvollisuus).

Lain 11 §:n 1 momentin mukaan ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttava toiminta on mahdollisuuksien mukaan sijoitettava siten, että toiminnasta ei aiheudu pilaantumista tai sen vaaraa ja pilaantuminen voidaan ehkäistä.

Pykälän 2 momentin mukaan toiminnan sijoituspaikan soveltuvuutta arvioitaessa on otettava huomioon toiminnan:

1) luonne, kesto, ajankohta ja vaikutusten merkittävyys sekä pilaantumisen todennäköisyys ja onnettomuusriski;

2) vaikutusalueen herkkyys ympäristön pilaantumiselle;

3) merkitys elinympäristön terveellisyyden, ja viihtyisyyden kannalta;

4) sijoituspaikan ja vaikutusalueen nykyinen ja oikeusvaikutteisen kaavan osoittama käyttötarkoitus;

5) muut mahdolliset sijoituspaikat alueella.

Lain 12 §:n mukaan luvanvaraista tai rekisteröitävää toimintaa ei saa sijoittaa asemakaavan vastaisesti. Lisäksi alueella, jolla on voimassa maakuntakaava tai oikeusvaikutteinen yleiskaava, on katsottava, ettei toiminnan sijoittaminen vaikeuta alueen käyttämistä kaavassa varattuun tarkoitukseen.

Lain 20 §:n 1 kohdan mukaan ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavassa toiminnassa on periaatteena, että menetellään toiminnan laadun edellyttämällä huolellisuudella ja varovaisuudella ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi sekä otetaan huomioon toiminnan aiheuttaman pilaantumisen vaaran todennäköisyys, onnettomuusriski sekä mahdollisuudet onnettomuuksien estämiseen ja niiden vaikutusten rajoittamiseen (varovaisuus- ja huolellisuusperiaate).

Lain 39 §:n 2 momentin mukaan hakemukseen on liitettävä lupaharkinnan kannalta tarpeellinen selvitys toiminnasta, sen vaikutuksista, asianosaisista ja muista merkityksellisistä seikoista. Jos hakemus koskee ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetussa laissa (252/2017) tarkoitettua toimintaa, hakemukseen on liitettävä mainitun lain mukainen ympäristövaikutusten arviointiselostus ja yhteysviranomaisen perusteltu päätelmä ennen päätöksentekoa. Hakemukseen on lisäksi tarvittaessa liitettävä luonnonsuojelulain 65 §:ssä tarkoitettu arviointi.

Lain 48 §:n 2 momentin mukaan ympäristölupa on myönnettävä, jos toiminta täyttää ympäristönsuojelulain ja jätelain sekä niiden nojalla annettujen säännösten vaatimukset.

Pykälän 3 momentin mukaan lupa-asiaa ratkaistaessa on noudatettava, mitä luonnonsuojelulaissa ja sen nojalla säädetään.

Lain 49 §:n 1 momentin mukaan ympäristöluvan myöntäminen edellyttää, ettei toiminnasta, asetettavat lupamääräykset ja toiminnan sijoituspaikka huomioon ottaen, aiheudu yksinään tai yhdessä muiden toimintojen kanssa:

1) terveyshaittaa;

2) merkittävää muuta 5 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettua seurausta tai sen vaaraa;

3) 16–18 §:ssä kiellettyä seurausta;

4) erityisten luonnonolosuhteiden huonontumista taikka vedenhankinnan tai yleiseltä kannalta tärkeän muun käyttömahdollisuuden vaarantumista toiminnan vaikutusalueella;

5) eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 §:n 1 momentissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta;

6) olennaista heikennystä edellytyksiin harjoittaa saamelaisten kotiseutualueella perinteisiä saamelaiselinkeinoja tai muutoin ylläpitää ja kehittää saamelaiskulttuuria taikka olennaista heikennystä kolttien elinolosuhteisiin tai mahdollisuuksiin harjoittaa kolttalaissa tarkoitettuja luontaiselinkeinoja koltta-alueella.

Lain 52 §:n 1 momentin mukaan ympäristöluvassa on annettava tarpeelliset määräykset:

1) päästöistä, päästöraja-arvoista, päästöjen ehkäisemisestä ja rajoittamisesta sekä päästöpaikan sijainnista;

2) maaperän ja pohjavesien pilaantumisen ehkäisemisestä;

3) jätteistä sekä niiden määrän ja haitallisuuden vähentämisestä;

4) toimista häiriö- ja muissa poikkeuksellisissa tilanteissa;

5) toiminnan lopettamisen jälkeisestä alueen kunnostamisesta ja päästöjen ehkäisemisestä sekä muista toiminnan lopettamisen jälkeisistä toimista;

6) muista toimista, joilla ehkäistään tai vähennetään ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa.

Pykälän 3 momentin mukaan lupamääräyksiä annettaessa on otettava huomioon toiminnan luonne, sen alueen ominaisuudet, jolla toiminnan vaikutus ilmenee, toiminnan vaikutus ympäristöön kokonaisuutena, ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi tarkoitettujen toimien merkitys ympäristön kokonaisuuden kannalta sekä tekniset ja taloudelliset mahdollisuudet toteuttaa nämä toimet. Päästöraja-arvoa sekä päästöjen ehkäisemistä ja rajoittamista koskevien lupamääräysten tulee perustua parhaaseen käyttökelpoiseen tekniikkaan. Lupamääräyksissä ei kuitenkaan saa velvoittaa käyttämään vain tiettyä tekniikkaa. Lisäksi on tarpeen mukaan otettava huomioon energian ja materiaalien käytön tehokkuus sekä varautuminen onnettomuuksien ehkäisemiseen ja niiden seurausten rajoittamiseen.

Lain 62 §:n 1 momentin mukaan ympäristöluvassa on annettava tarpeelliset määräykset päästöjen ja toiminnan tarkkailusta sekä toiminnan vaikutusten ja toiminnan lopettamisen jälkeisen ympäristön tilan tarkkailusta. Luvassa on lisäksi annettava tarpeelliset määräykset jätelain 120 §:ssä säädetystä jätehuollon seurannasta ja tarkkailusta sekä jätteen käsittelyn seuranta- ja tarkkailusuunnitelmasta ja sen noudattamisesta.

Lain 64 §:n 1 momentin mukaan ympäristöluvassa voidaan määrätä, että toiminnanharjoittajan on esitettävä 62 §:n mukaisen seurannan ja tarkkailun tai 63 §:n mukaisen yhteistarkkailun järjestämisestä erillinen suunnitelma lupaviranomaisen, valvontaviranomaisen tai kalatalousviranomaisen hyväksyttäväksi. Suunnitelma on toimitettava viranomaiselle niin ajoissa, että seuranta ja tarkkailu voidaan aloittaa toiminnan alkaessa tai muuna toiminnan vaikutusten kannalta tarkoituksenmukaisena ajankohtana. Suunnitelman esittämiseen sovelletaan, mitä 39 §:ssä säädetään ympäristöluvan hakemisesta.

Lain 65 §:n 1 momentin mukaan lupaviranomainen tai 64 §:n mukaisen suunnitelman hyväksynyt viranomainen voi tarvittaessa muuttaa antamiaan tarkkailumääräyksiä tai hyväksymäänsä suunnitelmaa luvan tai suunnitelman voimassaolosta huolimatta. Muutosta koskeva päätös voidaan tehdä päätöksen tehneen viranomaisen omasta aloitteesta tai luvanhaltijan, valvontaviranomaisen, yleistä etua valvovan viranomaisen, kunnan tai haittaa kärsivän asianosaisen taikka 186 §:ssä tarkoitetun rekisteröidyn yhdistyksen tai säätiön vaatimuksesta. Luvanhaltijan muutosta koskevaan hakemukseen sovelletaan 39 §:ää. Asian käsittelyssä noudatetaan, mitä 96 §:ssä säädetään.

Lain 70 §:n 1 momentin mukaan lupamääräys voi olla ympäristönsuojelulain tai jätelain nojalla annettuun valtioneuvoston asetukseen sisältyvää yksilöityä ympäristönsuojelun vähimmäisvaatimusta ankarampi, jos se on tarpeen:

1) luvan myöntämisen edellytysten täyttämiseksi;

2) valtioneuvoston asetuksella säädetyn ympäristönlaatuvaatimuksen turvaamiseksi;

3) parhaan käyttökelpoisen tekniikan noudattamiseksi.

Lain 87 §:n 1 momentin mukaan ympäristöluvan myöntämistä koskeva päätös määrätään olemaan voimassa toistaiseksi. Se voidaan kuitenkin määrätä olemaan voimassa määräajan toiminnanharjoittajan hakemuksesta tai jos siihen on toiminnan erityisiin ominaisuuksiin, siinä käytetyn tekniikan tai käytettyjen menetelmien uutuuteen tai toiminnan haitallisten vaikutusten arvioinnin vaikeuteen liittyvä painava syy. Määräaikainen ympäristölupa raukeaa määräajan päättyessä, jollei lupapäätöksessä ole toisin määrätty.

Ympäristönsuojelusta annetun valtioneuvoston asetuksen 3 §:n 1 momentin 4, 6 ja 8 kohdan mukaan lupahakemuksessa on oltava: lupaharkinnan kannalta tarpeelliset tiedot toiminnan tuotannosta, prosesseista, laitteistoista, rakenteista ja niiden sijainnista; tiedot toiminnan päästöjen laadusta ja määrästä veteen, ilmaan ja maaperään sekä toiminnan aiheuttamasta melusta ja tärinästä ja arvio toiminnan vaikutuksista ympäristöön.

Pykälän 2 momentin 6 ja 8 kohtien mukaan lupahakemuksessa on lisäksi oltava, jos se on toiminnan luonne ja vaikutukset huomioon ottaen lupaharkinnan kannalta tarpeellista, yksilöidyt tiedot toiminnan päästölähteistä ja niiden päästöistä sekä melutasosta ja selvitys päästöjen vähentämistä ja puhdistamista koskevista toimista.

Luonnonsuojelulain 10 §:n 1 momentin mukaan luonnonsuojelualueita ovat:

1) kansallispuistot;

2) luonnonpuistot; ja

3) muut luonnonsuojelualueet.

Lain 49 §:n 1 momentin mukaan luontodirektiivin liitteessä IV (a) tarkoitettuihin eläinlajeihin kuuluvien yksilöiden lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kielletty.

Pykälän 3 momentin mukaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi yksittäistapauksessa myöntää luvan poiketa 1 momentin kiellosta sekä 2 momentissa tarkoitettujen eläin- ja kasvilajien osalta 39 §:n, 42 §:n 2 momentin sekä 47 §:n 2 ja 5 momentin kielloista luontodirektiivin artiklassa 16 (1) mainituilla perusteilla. Vastaavasti lintudirektiivin artiklassa 1 tarkoitettujen lintujen osalta voidaan myöntää poikkeus sanotun direktiivin artiklassa 9 mainituilla perusteilla.

Lain 65 §:n 1 momentin mukaan, jos hanke tai suunnitelma joko yksistään tai tarkasteltuna yhdessä muiden hankkeiden ja suunnitelmien kanssa todennäköisesti merkittävästi heikentää valtioneuvoston Natura 2000 -verkostoon ehdottaman tai verkostoon sisällytetyn alueen niitä luonnonarvoja, joiden suojelemiseksi alue on sisällytetty tai on tarkoitus sisällyttää Natura 2000 -verkostoon, hankkeen toteuttajan tai suunnitelman laatijan on asianmukaisella tavalla arvioitava nämä vaikutukset. Sama koskee sellaista hanketta tai suunnitelmaa alueen ulkopuolella, jolla todennäköisesti on alueelle ulottuvia merkittäviä haitallisia vaikutuksia.

Kivenlouhimojen, muun kivenlouhinnan ja kivenmurskaamojen ympäristönsuojelusta annetun valtioneuvoston asetuksen (MURAUS-asetus) 1 §:n mukaan asetuksessa säädetään kivenlouhimon, muun kivenlouhinnan ja kivenmurskaamon ympäristönsuojelun vähimmäisvaatimuksista silloin, kun toimintaan on oltava ympäristölupa.

Asetuksen 3 §:n 1 momentin mukaan toimintaa ei saa sijoittaa alle 400 metrin päähän sairaalasta, päiväkodista, hoito- tai oppilaitoksesta taikka muusta melulle tai pölylle erityisen alttiista kohteesta.

Pykälän 2 momentin mukaan kivenlouhimo, muu kivenlouhinta ja kivenmurskaamo on lisäksi sijoitettava siten, että melua tai pölyä aiheuttavan toiminnon etäisyys asumiseen tai loma-asumiseen käytettävään rakennukseen tai sen välittömässä läheisyydessä sijaitsevaan oleskeluun tarkoitettuun piha-alueeseen tai muuhun häiriölle alttiiseen kohteeseen on vähintään 300 metriä.

Asetuksen 7 §:n mukaan toiminnasta syntyvä melu ei saa häiriöille alttiissa kohteissa ylittää melutason ohjearvoista annetussa valtioneuvoston päätöksessä (993/1992) säädettyjä ulkomelun ohjearvoja.

Asetuksen 8 §:n 1 momentin mukaan, jos toiminnan etäisyys melulle alttiisiin kohteisiin on alle 500 metriä, ei murskaamista, poraamista, rikotusta tai räjäytyksiä eikä kuormauksia tai kuljetuksia saa tehdä viikonloppuisin eikä arkipyhinä, vaan:

1) murskaaminen on tehtävä arkipäivisin kello 7.00 ja 22.00 välisenä aikana;

2) poraaminen on tehtävä arkipäivisin kello 7.00 ja 21.00 välisenä aikana;

3) rikotus on tehtävä arkipäivisin kello 8.00 ja 18.00 välisenä aikana;

4) räjäytykset on tehtävä arkipäivisin kello 8.00 ja 18.00 välisenä aikana; ja

5) kuormaaminen ja kuljetus on tehtävä arkipäivisin kello 6.00 ja 22.00 välisenä aikana.

Pykälän 3 momentin mukaan ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi ympäristöluvassa voidaan erityisestä syystä antaa toiminta-ajoista 1 ja 2 momentissa säädettyä ankarampia määräyksiä.

Asetuksen 13 §:n 1 momentin mukaan, jos toiminnan etäisyys melulle ja pölylle alttiisiin kohteisiin on yli 500 metriä, maasto-olosuhteet ovat erityisen suojaavat ja toiminnanharjoittaja voi luotettavalla, ympäristölupaviranomaisen hyväksymällä tavalla osoittaa, että 5 ja 7 §:ssä tarkoitetut arvot ilmanlaadulle ja melutasolle eivät ylity, ei ympäristöluvassa tarvitse asettaa määräyksiä melun ja hengitettävien hiukkasten pitoisuuksien tarkkailusta.

Asetuksen 14 §:n 2 momentin mukaan kivenlouhimoon, muuhun kivenlouhintaan ja kivenmurskaukseen, jolla on asetuksen voimaan tullessa ympäristölupa, sovelletaan asetusta sen 3 §:ää lukuun ottamatta siitä alkaen, kun:

1) toiminnan olennaiseen muuttamiseen on haettava ympäristölupaa ympäristönsuojelulain 28 §:n 3 momentin nojalla;

2) hakemus lupamääräysten tarkistamiseksi on ympäristönsuojelulain 55 §:n 2 momentin mukaisesti tehtävä; tai

3) ympäristölupaa on tarpeen muuttaa ympäristönsuojelulain 58 §:n 1 momentin nojalla.

Pykälän 3 momentin mukaan sen estämättä, mitä 2 momentissa säädetään, asetusta sovelletaan sanotussa momentissa tarkoitettuihin toimintoihin kuitenkin viimeistään 1 päivästä tammikuuta 2018.

Pykälän 4 momentin mukaan asetuksen voimaan tullessa vireillä olevaan kivenlouhimoa, muuta kivenlouhintaa tai kivenmurskausta koskevaan ympäristölupa-asiaan, jota ei ole kuulutettu, sovelletaan asetusta.

Melutason ohjearvoista annetun valtioneuvoston päätöksen 2 §:n 1 momentin mukaan asumiseen käytettävillä alueilla, virkistysalueilla taajamissa ja taajamien välittömässä läheisyydessä sekä hoito- tai oppilaitoksia palvelevilla alueilla on ohjeena, että melutaso ei saa ylittää ulkona melun A-painotetun ekvivalenttitason (L_Aeq) päiväohjearvoa (klo 7–22) 55 dB eikä yöohjearvoa (klo 22–7) 50 dB. Uusilla alueilla on melutason yöohjearvo kuitenkin 45 dB. Oppilaitoksia palvelevilla alueilla ei kuitenkaan sovelleta yöohjearvoja.

Pykälän 2 momentin mukaan loma-asumiseen käytettävillä alueilla, leirintäalueilla, taajamien ulkopuolella olevilla virkistysalueilla ja luonnonsuojelualueilla on ohjeena, että melutaso ei saa ylittää päiväohjearvoa 45 dB eikä yöohjearvoa 40 dB. Loma asumiseen käytettävillä alueilla taajamassa voidaan kuitenkin soveltaa 1 momentissa mainittuja ohjearvoja. Yöohjearvoa ei sovelleta sellaisilla luonnonsuojelualueilla, joita ei yleisesti käytetä oleskeluun tai luonnon havainnointiin yöllä.

2.2 Lupamääräysten muuttaminen

2.2.1 Lupamääräys 5

MURAUS-asetuksen 13 §:n 1 momentin mukaan määräykset hengitettävien hiukkasten pitoisuuksien tarkkailusta voidaan jättää antamatta, jos etäisyys pölylle alttiisiin kohteisiin on yli 500 metriä, maasto-olosuhteet ovat erityisen suojaavat ja toiminnanharjoittaja voi luotettavalla, ympäristölupaviranomaisen hyväksymällä tavalla osoittaa, että asetuksen 5 §:ssä tarkoitetut arvot ilmanlaadulle eivät ylity. Ympäristölupapäätöksessä tulee siten antaa määräykset hiukkaspitoisuuksien tarkkailusta aina, kun etäisyys pölylle alttiisiin kohteisiin on alle 500 metriä ja muulloinkin, elleivät MURAUS-asetuksen 13 §:n 1 momentin edellytykset täyty.

Etäisyys Destia Oy:n louhinta-alueelta lähimpiin pölylle alttiisiin kohteisiin on alle 500 metriä. Rakennus- ja ympäristölautakunnan päätöksen lupamääräystä 5, jonka mukaan luvanhaltijan tulee valvontaviranomaisen määräyksestä teettää ilmanlaadun hiukkaspitoisuuden mittaus tarvittaessa, ei voida pitää MURAUS-asetuksen 13 §:n tarkoittamana määräyksenä. Luvan saaja on velvoitettava toimittamaan valvovalle viranomaiselle hyväksyttäväksi suunnitelma hengitettävien hiukkasten pitoisuuksien tarkkailusta. Suunnitelma voidaan laatia yhdessä Lemminkäinen Infra Oy:n ja Oy Göran Hagelberg Ab:n kanssa.

2.2.2 Lupamääräys 13

Ympäristönsuojelulain 6 §:n 1 momentin mukaan toiminnanharjoittajan on oltava riittävästi selvillä toimintansa ympäristövaikutuksista, ympäristöriskeistä ja haitallisten vaikutusten vähentämismahdollisuuksista (selvilläolovelvollisuus). Lain 49 §:n 1 momentin mukaan luvan myöntäminen edellyttää muun muassa, että toiminnasta ei, asetettavat lupamääräykset ja toiminnan sijoituspaikka huomioon ottaen, aiheudu yksinään tai yhdessä muiden toimintojen kanssa muun muassa terveyshaittaa tai eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 §:n 1 momentissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta.

Asiassa saadun selvityksen perusteella nyt kyseessä oleva hanke tulee sijaitsemaan alueella, joka jo valmiiksi kärsii liikenteen melusta. Samalle alueelle on lisäksi haettu ympäristölupia myös muille kiviaineshankkeille sekä ampumaradalle. Kuten edellä on todettu, tällaisissa olosuhteissa on varmistuttava siitä, että toiminnasta ei yhdessä alueen muiden melulähteiden kanssa aiheudu sellaista kohtuutonta melurasitusta, joka muodostaisi esteen ympäristöluvan myöntämiselle.

Jotta varmistetaan, että alueen kiviainestoiminnoista ei yhdessä aiheudu edellä mainittua luvan myöntämisen esteenä olevaa rasitusta, on kaikkien kolmen hankkeen melua tarkkailtava hallinto-oikeuden päätöksen liitteenä olevan suunnitelman mukaisesti. Lupamääräystä 13 on kuitenkin tarkennettava ratkaisuosasta ilmenevällä tavalla siten, että tarkkailukertoja on vuosittain vähintään neljä ja että tarkkailua suoritetaan aina sellaisella toimintajaksolla, jolla alueella on käynnissä eniten melua aiheuttavia toimintoja eli murskausta, porausta tai rikotusta useammalla kuin yhdellä toiminta-alueella. Näin saadaan luotettavampia tietoja melun yhteisvaikutuksista. Jos tarkkailu osoittaa, että melun raja-arvot eivät ole vaarassa ylittyä, voi lupaviranomainen muuttaa tarkkailun tiheyttä ympäristönsuojelulain 65 §:n mukaisesti.

Meluselvitysten mukaan alueen kiviainestoiminnoista aiheutuva melu ei ylitä Storträskin rannan tai Lillåkerintien loma-asutuksen kohdalla vapaa-ajan asetukselle MURAUS-asetuksen 7 §:ssä säädettyä 45 dB:n raja-arvoa. Mallinnuksiin liittyvät epävarmuudet huomioon ottaen toimintojen meluvaikutuksia on kuitenkin tarpeen tarkkailla myös yhdessä edustavassa pisteessä Storträskin rannan ja Lillåkerintien varren loma-asutuksen kohdalla, jotta varmistetaan raja-arvojen noudattaminen näilläkin alueilla sekä kokonaiskuvan saaminen meluvaikutuksista.

2.2.3 Lupamääräys 15 a

Kirkkonummen kunta on teettänyt kaavoituksen tausta-aineistoksi selvityksen, jossa kartoitettiin muun muassa lepakoille soveltuvia elinympäristöjä Kirkkonummella. Kyseisessä selvityksessä kaksi lepakoille soveltuvaa elinympäristöä on paikannettu Vuohimäki-Överbyn alueelle suunniteltujen kiviaineshankkeiden tuntumaan. Selvitys on yleispiirteinen, eikä siinä ole tarkasteltu lepakoiden lisääntymis- ja levähdyspaikkojen esiintymistä sopivien elinympäristöjen alueella.

Kirkkonummen kunnan kesällä 2017 tekemän lepakkoselvityksen mukaan hankealueella esiintyy pohjanlepakoita ja viiksisiippoja tai isoviiksisiippoja. Kyseiset lepakkolajit ovat luontodirektiivin liitteessä IV (a) mainittuja lajeja, joiden lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on luonnonsuojelulain 49 §:n 1 momentin mukaan suoraan lain nojalla kielletty. Selvityksen mukaan lepakoiden päiväpiilot sijaitsevat yleensä ruokailualueiden lähellä ja lepakot saattavat käyttää lisääntymis- ja levähdyspaikkoinaan alueella olevia kolopuita. Selvityksen mukaan sen selvittäminen, käyttävätkö lepakot alueen kolopuita, vaatisi lisätutkimuksia, kuten myös sen selvittäminen, käyttävätkö lepakot alueen luonnonkivikoita talvehtimiseen.

Asiakirjoista ei ilmene, että lepakoiden lisääntymis- ja levähdyspaikkojen, kuten päiväpiilojen ja talvehtimispaikkojen esiintymistä alueella olisi selvitetty kiviaineshankkeita varten tehtyjen luontoselvitysten yhteydessä. Koska kunnan teettämien selvitysten mukaan alueella esiintyy lepakoita, jotka muun muassa ruokailevat alueella ja että lepakoiden lisääntymis- ja levähdyspaikat tyypillisesti sijaitsevat niiden ruokailualueiden lähellä, on tarpeen varmistua ennen toiminnan aloittamista siitä, onko alueella lepakoiden lisääntymis- ja levähdyspaikkoja sekä siitä, miten kiviainestoiminta vaikuttaisi niihin.

2.3. Valitusten hylkääminen muilta osin

2.3.1 Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltuminen

Muutoksenhaun kohteena oleva ympäristölupa on myönnetty Kirkkonummen Vuohimäki-Överbyn alueelle, jolle on samanaikaisesti myönnetty ympäristölupa myös kahdelle muulle hankkeelle, joihin kuuluu kallion louhintaa ja murskausta. Hankkeille on samana päivänä myönnetty myös maa-ainesluvat. Lemminkäinen Infra Oy:n hankkeen louhinta-alue on pinta-alaltaan 5,5 hehtaaria ja otettavan aineksen määrä on 56 700 kiintokuutiometriä vuodessa. Destia Oy:n hankkeen louhinta-alue on pinta-alaltaan 5,8 hehtaaria ja otettavan aineksen määrä on 34 000 kiintokuutiometriä vuodessa. Oy Göran Hagelberg Ab:n louhinta-alue koostuu kahdesta osa-alueesta, jotka ovat pinta-alaltaan yhteensä 12,3 hehtaaria ja otettavan aineksen määrä on 68 500 kiintokuutiometriä vuodessa. Hankkeiden yhteenlaskettu louhinta-alueiden pinta-ala on 23,6 hehtaaria ja otettavan aineksen määrä yhteensä 159 200 kiintokuutiometriä vuodessa.

Ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain (468/1994) 4 §:n 1 momentin mukaan ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä arvioitavista hankkeista säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksella. Ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun valtioneuvoston asetuksen (713/2006) 6 §:n 2 kohdan b alakohdan mukaan kiven, soran tai hiekan ottoon sovelletaan ympäristövaikutusten arviointimenettelyä, kun louhinta- tai kaivualueen pinta-ala on yli 25 hehtaaria tai otettava ainesmäärä vähintään 200 000 kiintokuutiometriä vuodessa. Mihinkään Vuohimäen alueen kolmesta kiviaineshankkeesta ei pinta-alan tai otettavan aineksen määrän perusteella ole sovellettava ympäristövaikutusten arviointimenettelyä.

Ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain 4 §:n 2 momentin mukaan arviointimenettelyä sovelletaan lisäksi yksittäistapauksessa sellaiseen hankkeeseen, joka todennäköisesti aiheuttaa laadultaan ja laajuudeltaan, myös eri hankkeiden yhteisvaikutukset huomioon ottaen, 1 momentissa tarkoitettujen hankkeiden vaikutuksiin rinnastettavia merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia. Tapauskohtaisen ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen edellyttäisi, että Vuohimäki-Överbyn alueen kiviaineshankkeiden vaikutukset vastaisivat sellaisen hankkeen vaikutuksia, johon ympäristövaikutusten arviointimenettelyä olisi sen koon puolesta säännönmukaisesti sovellettava. Harkinnassa tulee ottaa huomioon myös muut samalle alueelle sijoittuvat toiminnot, kuten kiviaineshankkeiden läheisyyteen suunniteltu ampumarata.

Vuohimäki-Överbyn alueen kiviaineshankkeilla voi olla lähialueeseen kohdistuvia ympäristövaikutuksia, joita tulee tarkastella myös yhdessä ympäristöluvan myöntämisedellytysten arvioinnin ja riittäviä lupamääräyksiä koskevan harkinnan yhteydessä. Hankkeilla on kuitenkin eri omistajat ja ne ovat toisistaan toiminnallisesti erillisiä. Hankkeiden toteuttamisaikataulut eivät myöskään ole sidottuja toisiinsa. Lemminkäinen Infra Oy:n ja Destia Oy:n hankealueet sijaitsevat rantaradan eteläpuolella ja Oy Göran Hagelberg Ab:n hankealue rantaradan pohjoispuolella. Alueiden sijoittumisen vuoksi myös niiden vaikutukset suuntautuvat eri tavoin. Hankkeilla ei voida katsoa yhdessäkään olevan sellaisia merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia, jotka rinnastuisivat sellaisiin kiviaineshankkeisiin, joihin ympäristövaikutusten arviointimenettelyä on säännönmukaisesti sovellettava.

Kiviaineshankkeiden keskeinen yhteisvaikutus on melu. Näin ollen tapauskohtaisen ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamista arvioitaessa on tarpeen huomioida myös muut melua aiheuttavat toiminnot alueella. Tällaisena voidaan pitää kiviaineshankkeiden itä- ja kaakkoispuolelle suunniteltua ampumaratahanketta. Asiakirjoista saatavan selvityksen mukaan ampumaratatoiminnan melu ei merkittävästi lisää meluhaittaa häiriintyvissä kohteissa. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen ei siten ole tarpeen myöskään ottaen huomioon kiviainestoiminnan ja ampumaradan aiheuttamat yhteisvaikutukset.

2.3.2 Natura-vaikutusten arvioinnin tarve

Luonnonsuojelulain 65 §:n 1 momentin mukaan, jos hanke tai suunnitelma joko yksistään tai tarkasteltuna yhdessä muiden hankkeiden ja suunnitelmien kanssa todennäköisesti merkittävästi heikentää valtioneuvoston Natura 2000 -verkostoon ehdottaman tai verkostoon sisällytetyn alueen niitä luonnonarvoja, joiden suojelemiseksi alue on sisällytetty tai on tarkoitus sisällyttää Natura 2000 -verkostoon, hankkeen toteuttajan tai suunnitelman laatijan on asianmukaisella tavalla arvioitava nämä vaikutukset.

Noin kilometrin päässä pohjoisimmasta Vuohimäki-Överbyn alueelle suunnitellusta eli Oy Göran Hagelberg Ab:n hankealueesta sijaitsee Meiko-Lappträskin Natura-alue. Kyseisen alueen suojeluperusteena ovat alueen luontotyypit sekä luontodirektiivin liitteessä II mainittu liito-orava. Alueen suojeluperusteena eivät ole alueella esiintyvät lintulajit eikä aluetta ole sisällytetty Natura-verkostoon lintudirektiivin perusteella.

Vuohimäki-Överbyn alueen kiviainestoiminnan vaikutuksia Meiko-Lappträskin Natura-alueeseen ei ole erikseen arvioitu. Toiminnalla ei kuitenkaan voida arvioida olevan merkittäviä heikentäviä vaikutuksia Natura-alueen luontotyyppeihin taikka liito-oravalle soveltuviin elinympäristöihin tai lajin yksilöihin Meiko-Lappträskin Natura-alueella, kun otetaan huomioon kiviainestoimintojen vaikutuksista saatu selvitys ja hankealueen etäisyys suhteessa Natura-alueeseen. Näin ollen ympäristöluvan myöntäminen ei ole edellyttänyt luonnonsuojelulain 65 §:n 1 momentissa tarkoitetun arvion tekemistä.

2.3.3 Toiminnan meluvaikutukset

Ympäristönsuojelulain 48 §:n 2 momentin mukaan ympäristölupa on myönnettävä, jos toiminta täyttää ympäristönsuojelulain ja jätelain sekä niiden nojalla annettujen asetusten vaatimukset. Ympäristönsuojelulain 39 §:n 2 momentin mukaan hakemukseen on liitettävä muun muassa lupaharkinnan kannalta tarpeellinen selvitys toiminnasta ja sen vaikutuksista.

Kiviainestenottohankkeissa keskeinen vaikutus on toiminnasta aiheutuva melu. MURAUS-asetuksen 7 §:n mukaan toiminnasta syntyvä melu ei saa häiriöille alttiissa kohteissa ylittää melutason ohjearvoista annetussa valtioneuvoston päätöksessä säädettyjä ulkomelun ohjearvoja. Kyseisen valtioneuvoston päätöksen mukaan asumiseen käytettävillä alueilla on ohjeena, että melutaso ei saa ylittää ulkona melun A-painotetun ekvivalenttitason (L_Aeq) päiväohjearvoa (klo 7–22) 55 dB. Loma-asumiseen käytettävillä alueilla, leirintäalueilla, taajamien ulkopuolella olevilla virkistysalueilla ja luonnonsuojelualueilla on ohjeena, että melutaso ei saa ylittää päiväohjearvoa 45 dB. Lupahakemuksessa tulisikin osoittaa, että toiminnassa voidaan noudattaa MURAUS-asetuksen mukaisia raja-arvoja. Kun kysymys on hakemusvaiheesta, eikä toiminta alueella ole vielä käynnistynyt, hakemuksessa voidaan kuitenkin esittää vain toiminnan meluvaikutuksia koskeva arvio. Raja-arvojen noudattaminen varmistetaan toiminnan käynnistyttyä riittävällä tarkkailulla ja valvonnalla.

Vuohimäki-Överbyn alueelle on myönnetty ympäristö- ja maa-ainesluvat samana päivänä kolmelle kiviaineshankkeelle. Ympäristönsuojelulain 49 §:n 1 momentin mukaan ympäristölupaharkinnassa tulee ottaa huomioon myös eri toimintojen yhteisvaikutukset. Lupahakemukseen on liitetty 5.2.2013 päivätty meluselvitys, jossa on mallinnettu kaikkien kolmen Vuohimäki-Överbyn alueelle suunnitellun kiviaineshankkeen meluvaikutuksia erikseen sekä toimintojen yhteisvaikutuksia kolmessa eri toimintavaiheessa. Selvityksen mukaan mikään hanke yksin tai kaikkien hakkeiden yhteisvaikutus ei riittävillä melunhallintatoimenpiteillä mallinnetuissa tilanteissa johda MURAUS-asetuksen 7 §:n mukaisten raja-arvojen ylittymiseen.

Alueen kiviaineshankkeiden yhteisvaikutusten huomioon ottamisen lisäksi lupaharkinnassa tulee kiinnittää huomiota muihin alueen toimintoihin, joilla voi olla yhteisvaikutuksia häiriintyvissä kohteissa. Tällaisia toimintoja ovat kiviainestenottoalueiden länsi- ja kaakkoispuolelle suunniteltu ampumarata sekä alueen tie- ja raideliikenne. Lupahakemusta on täydennetty 28.8.2015 päivätyllä asiakirjalla, jossa on arvioitu ampumaratatoiminnan ja liikenteen melun sekä kiviaineshankkeiden aiheuttaman melun yhteisvaikutuksia.

Nyt puheena oleva alue sijaitsee kantatien 51 ja rantaradan välittömässä läheisyydessä. Lähimmät kiviainestoiminnan melulle alttiit kohteet sijaitsevat alueella, jolla melutaso liikenneväylien vaikutuksesta jo tälläkin hetkellä ylittää vakituiselle ja loma-asutukselle säädetyt melutason ohjearvot. Vaikka kiviainestoiminnasta aiheutuva melutaso ei näillä alueilla ylittäisikään MURAUS-asetuksen 7 §:n mukaisia raja-arvoja, luvan myöntäminen edellyttää, että liikenteen ja kiviainestoimintojen yhteismelu alueella ei muodostu sellaiseksi, josta aiheutuisi terveyshaittaa tai eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 §:n 1 momentissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta. Tämä seikka on huomioitu lupamääräyksessä 1, jonka mukaan kiviainestoiminta ei saa johtaa melutasojen kasvuun liikenteen melualueella. Meluselvityksen täydennyksen mukaan kiviainestoiminta ei lisää niiden kiinteistöjen määrää, joilla MURAUS-asetuksen 7 §:n mukaiset raja-arvot ylittyvät jo liikennemelun vuoksi. Selvityksen liitekarttojen mukaan kiviainestoiminta aiheuttaa enintään 1–2 dB:n kasvun melutasossa lähimmissä häiriintyvissä kohteissa, joissa myös liikenteen aiheuttama melurasitus on suurin. Meluselvityksen täydennyksen mukaan suunnitellun ampumaratatoiminnan vaikutus melutilanteeseen kiviainesten ottotoiminnan aikana on vähäinen.

Lisäksi Vaasan hallinto-oikeudelle on toimitettu 7.10.2016 päivätty meluselvityksen päivitys, jossa on huomioitu myös Lemminkäinen Infra Oy:n suunnittelema asfalttiasematoiminta sekä arvioitu muun muassa impulssimaisuuskorjauksen tekemisen tarvetta. Melun impulssimaisuus riippuu useista eri tekijöistä eikä päästölähteessä impulssimainen melu aina ole kuultavissa impulssimaisena enää häiriölle alttiissa kohteessa. Selvityksen mukaan impulssimaisuuskorjauksen tekemiselle ei ole tarvetta melulähteen ja häiriintyvien kohteiden välisen etäisyyden vuoksi sekä siitä johtuen, että impulssimaista melua aiheuttavan rikotuksen melutaso jää alueen muuta melua selvästi alhaisemmalle tasolle. Melun impulssimaisuuteen voidaan vaikuttaa myös toimintojen sijoittelulla. Destia Oy:n toiminta-alueelta on noin 370 metriä lähimpään häiriintyvään kohteeseen. Kun otetaan huomioon melulähteen ja häiriintyvän kohteen välinen etäisyys sekä meluselvityksen päivityksessä esitetyt seikat, ei impulssimaisuuskorjauksen tekemiseen ole tässä tapauksessa ollut tarvetta. Melun mahdollinen impulssimaisuus on kuitenkin otettava huomioon melun tarkkailussa ja tarvittaessa lisättävä impulssimaisuuskorjaus mittaustulokseen ennen tuloksen vertaamista MURAUS-asetuksen 7 §:n mukaiseen raja-arvoon.

Vuohimäen-Överbyn alueen kiviaineshankkeilla on kolme eri toiminnanharjoittajaa. Hankkeet ovat luonteeltaan kausittaisia siten, että toimintaa harjoitetaan vain osan vuotta. Toiminta voi ajoittain olla kokonaan keskeytyneenä. Hankkeet etenevät toisistaan riippumatta. Hankkeiden lupaharkintaa varten on kuitenkin toimitettu yhteinen melumallinnus, jotta lupaharkinnassa on voitu arvioida toimintojen yhteisvaikutuksia.

Mallinnusten mukaiset tilanteet, joissa toiminta on käynnissä kaikilla kolmella alueella samanaikaisesti siten, että kaikkien toiminnanharjoittajien alueella toiminta tapahtuu melun leviämisen kannalta pahimmassa mahdollisessa paikassa, ovat kuitenkin hankekokonaisuuden luonteen vuoksi käytännössä epätodennäköisiä. Tällaiset tilanteet voidaan välttää paitsi asianmukaisilla melunhallintatoimenpiteillä myös hankkeiden eri toimintojen ajoittamisella siten, että melun yhteisrasitus naapureille ei muodostu kohtuuttomaksi. Näin ollen tässä tapauksessa myös toimintojen meluhaittojen rajoittamiseen tähtäävä jaksottaminen voidaan ottaa huomioon, kun arvioidaan luvan myöntämisen edellytysten täyttymistä. Kun vielä otetaan huomioon luvan määräaikaisuus, Vaasan hallinto-oikeuden päätöksellä edellytetty toimintojen yhteensovittaminen yhdessä riittävän tarkkailun kanssa varmistaa, että kiviainestoimintojen meluvaikutukset eivät muodostu vaikutusalueen asukkaille kohtuuttomaksi.

Valituksissa on viitattu yksittäiseen loma-asuntoon, jonka kohdalla melutasojen ohjearvoista annetun valtioneuvoston päätöksen mukaiset loma-asutukseen käytettävään alueeseen sovellettavat melutason ohjearvot ylittyvät. Asiakirjoista saatavan selvityksen perusteella kyseisen loma-asumiseen käytettävän kiinteistön kohdalla melutason ohjearvot ylittyvät jo yksin liikenteen aiheuttaman melun perusteella. Tällaisessa tilanteessa on pidettävä riittävänä, että lupamääräyksillä on varmistettu, että kiviaineshankkeiden aiheuttama melu ei johda melutason olennaiseen nousuun kyseisellä kiinteistöllä.

Vuohimäki-Överbyn louhinta- ja murskausalueiden läheisyydessä sijaitsevaa, maakuntakaavassa suojelualueeksi osoitettua Stormossenin suoaluetta, jota ei kuitenkaan ole vielä perustettu luonnonsuojelulain nojalla suojelualueeksi tai kiviainesalueiden ympäristöön paikannettuja liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkoja ei ole pidettävä MURAUS-asetuksen tarkoittamina häiriölle alttiina kohteina eikä niihin ole sovellettava raja-arvoina melutason ohjearvoista annetun valtioneuvoston päätöksen (993/1992) mukaisia luonnonsuojelualueisiin ja taajamien ulkopuolisiin virkistysalueisiin sovellettavia ohjearvoja. Raja-arvoja ei myöskään sovelleta pelkän kaavamerkinnän perusteella yleiskaavassa virkistysalueeksi osoitetulla alueella.

Hankealueen eteläpuolelle on Kirkkonummen kunnan aloitteesta perustettu Uudenmaan ELY-keskuksen 20.2.2018 tekemällä päätöksellä, eli muutoksenhaun kohteena olevan ympäristöluvan myöntämisen jälkeen, luonnonsuojelulain 24 §:n 1 momentin nojalla yksityinen luonnonsuojelualue. Suojelualueen lähin osa-alue sijaitsee Destia Oy:n toiminta-alueen eteläpuolella. Suojelualueen ja kiviaineshankealueen välissä kulkee kantatie 51.

MURAUS-asetuksen 7 §:n mukaan toiminnasta syntyvä melu ei saa häiriöille alttiissa kohteissa ylittää melutason ohjearvoista annetussa valtioneuvoston päätöksessä säädettyjä ulkomelun ohjearvoja. Valtioneuvoston päätöksessä on säädetty ohjearvot myös luonnonsuojelualueille. Koska edellä mainittua luonnonsuojelualuetta ei ollut lupaharkinnan aikaan vielä perustettu, sitä ei ole voitu ottaa huomioon nyt muutoksenhaun kohteena olevan ympäristöluvan myöntämisen edellytysten täyttymistä harkittaessa.

Melutason ohjearvoista annettua päätöstä on alun perin tarkoitettu sovellettavaksi erityisesti maankäytön suunnittelussa ja uusien toimien sijoittamisessa. Ohjearvojen soveltaminen MURAUS-asetuksen 7 §:n mukaisesti sitovina raja-arvoina ei ole käytännön soveltamistilanteiden kannalta ongelmatonta, jos toiminnan ympäristön olosuhteet muuttuvat. MURAUS-asetuksen mukaisia luvan myöntämisen edellytyksiä tuleekin arvioida ensisijassa lupapäätöksentekohetken olosuhteiden valossa. Myöhemmin mahdollisesti muuttuvat olosuhteet voidaan ottaa huomioon toiminnan valvonnassa.

Korkein hallinto-oikeus arvioi muutoksenhaun kohteena olevan ympäristölupapäätöksen lainmukaisuutta jälkikäteen tarkastelemalla lähtökohtaisesti sitä, ovatko luvan myöntämisen edellytykset päätöksentekohetkellä olleet olemassa. Päätöksen lainmukaisuutta arvioitaessa voidaan kuitenkin ottaa huomioon myös asiassa saatu uusi selvitys kuten tieto hankealueen läheisyyteen perustetusta luonnonsuojelualueesta.

Kohteen suojelu perustuu alueella esiintyviin luontotyyppeihin ja kasvillisuuteen. Suojeluperusteina ei mainita melulle herkkiä eläinlajeja. Asiakirjoihin kuuluvien meluselvitysten mukaan luonnonsuojelualueisiin sovellettava melutason ohjearvo 45 dB ylittyy suojelualueella kantatien 51 aiheuttaman liikennemelun vuoksi tälläkin hetkellä. Kysymyksessä ei siten ole erityisen hiljainen alue, jonka olosuhteisiin tai suojeluperusteisiin kiviainestoiminnan melu aiheuttaisi olennaisia muutoksia. Luonnonsuojelualueen perustaminen hankealueen eteläpuolelle ympäristöluvan myöntämisen jälkeen ei edellytä lupapäätöksen kumoamista.

2.3.4 Kaavan huomioon ottaminen

Ympäristönsuojelulain 12 §:n mukaan luvanvaraista tai rekisteröitävää toimintaa sijoitettaessa on alueella, jolla on voimassa maakuntakaava tai oikeusvaikutteinen yleiskaava, katsottava, ettei toiminnan sijoittaminen vaikeuta alueen käyttämistä kaavassa varattuun tarkoitukseen. Ympäristönsuojelulain säätämistä koskevan hallituksen esityksen mukaan sijoituspaikan sopivuutta arvioitaessa on otettava huomioon maakunta- ja yleiskaavan esittämistavasta johtuva ohjausvaikutuksen yleispiirteisyys.

Suunniteltu kiviaineshanke sijaitsee alueella, joka on yleiskaavassa osoitettu PT-merkinnällä yritystoiminnan alueeksi, joka varataan yksityisille palveluille, hallinnolle, teollisuudelle ja muulle yritystoiminnalle. Kaavaselostuksen mukaan merkintää on käytetty kaikilla huomattavilla työpaikka-alueilla riippumatta siitä, millaisia työpaikkoja niille sijoittuu. Siten esimerkiksi perinteisillä teollisuusalueilla ja toimistovaltaisilla alueilla on sama merkintä. Hankealueen ympäristössä sijaitsee yleiskaavassa asumiseen ja virkistykseen osoitettuja alueita.

Alueella voimassa olevan yleiskaavan PT-merkintä mahdollistaa monenlaisten toimintojen sijoittamisen alueelle maankäytön tarkemmassa suunnittelussa. Toiminnalle myönnetty lupa on määräaikainen ja se sisältää muun muassa toiminnan meluvaikutuksia koskevat raja-arvot ja kattavat tarkkailumääräykset, joilla varmistetaan, ettei yleiskaavassa virkistysalueeksi tai asuinkäyttöön osoitetuilla alueilla aiheudu seurauksia, jotka vaikeuttaisivat kyseisten alueiden käyttöä.

Kiviainestoiminnan sijoittuminen alueelle ei vaikeuta hankealueen tai sen lähialueiden käyttämistä yleiskaavassa varattuun tarkoitukseen.

2.3.5 Toiminta-aikojen rajoittaminen ja luvan muuttaminen määräaikaiseksi

Edellytyksiä määrätä ympäristölupa määräaikaiseksi on tiukennettu ympäristönsuojelulain muutoksella (423/2015). Ympäristönsuojelulain 87 §:n 1 momentin mukaan ympäristölupa voidaan myöntää määräajaksi, jos siihen on toiminnan erityisiin ominaisuuksiin, siinä käytetyn tekniikan tai käytettyjen menetelmien uutuuteen tai toiminnan haitallisten vaikutusten arvioinnin vaikeuteen liittyvä painava syy. Nyt puheena oleva lupa on myönnetty toistaiseksi voimassa olevana, mutta Vaasan hallinto-oikeus on muuttanut luvan määräaikaiseksi. Luvan voimassaoloa koskevan määräyksen mukaan toiminnan jatkamista koskevassa uudessa hakemuksessa on esitettävä selvitys muun ohella louhoksen aiheuttamasta melusta, louhosten yhteismelusta sekä louhosten melualueen kokonaismelusta. Määräaikaisuutta on tosin nimenomaisesti perusteltu tarpeella arvioida toiminnan vaikutukset toiminta-alueen länsipuolella sijaitsevaan liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkaan ja ekologiseen käytävään uudelleen.

Korkein hallinto-oikeus katsoo, että Destia Oy:n toiminnalle myönnetty lupa on voitu muuttaa määräaikaiseksi. Luvan määräaikaisuutta tässä tapauksessa edellyttää erityisesti toiminnan lähialueen asutukseen kohdistuvien meluvaikutusten hallinta. Kysymyksessä on nykyisinkin meluisa alue, jossa on huolehdittava siitä, että eri melulähteistä aiheutuva yhteismelu ei aiheuta alueen asukkaille terveyshaittaa tai kohtuutonta rasitusta. Toiminta-alueen ominaispiirteiden vuoksi ja kun alueelle tullaan sijoittamaan useita hankkeita, toimintojen yhteisvaikutusten arviointi etukäteen on vaikeaa, vaikka meluselvityksiä onkin pidettävä lupaharkinnan kannalta riittävinä. Näiden seikkojen huomioiminen edellyttää luvan muuttamista määräaikaiseksi.

Määräaikaisuutta ei sen sijaan voida perustella tarpeella tarkastella uudelleen toiminnan vaikutuksia esimerkiksi läheiseen liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkaan, jonka osalta on jo ennen toiminnan aloittamista varmistuttava siitä, että toiminnalla ei ole kyseistä lisääntymis- ja levähdyspaikkaa heikentäviä vaikutuksia.

Ympäristönsuojelulain 70 §:n 1 momentin mukaan lupamääräys voi olla ympäristönsuojelulain nojalla annettuun valtioneuvoston asetukseen sisältyvää yksilöityä ympäristönsuojelun vähimmäisvaatimusta ankarampi muun muassa luvan myöntämisen edellytysten täyttämiseksi. MURAUS-asetuksen 1 §:n mukaan asetuksella säädetään ympäristönsuojelun vähimmäisvaatimuksista. Myös MURAUS-asetuksen 8 §:n 3 momentissa on nimenomaisesti todettu, että ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi ympäristöluvassa voidaan erityisestä syystä antaa toiminta-ajoista asetuksessa säädettyä ankarampia määräyksiä. Hallinto-oikeus on voinut esittämillään perusteilla määrätä MURAUS-asetuksessa säädettyä lyhyemmistä toiminta-ajoista sekä murskauslaitoksen sijoittamisesta vähintään 400 metrin päähän häiriintyvistä kohteista.

2.3.6 Täydentävät perustelut

Kun muutoin otetaan huomioon edellä ilmenevät hallinto-oikeuden päätöksen perustelut, korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen muilta kuin edellä kohdassa 2.2 lausutuilta osin ei ole perusteita.

3. Oikeudenkäyntikulut

Vuohimäki-Överbyn alueelle suunniteltujen kolmen kiviaineshankkeen ympäristölupaprosessi on ollut monitahoinen ja tulkinnanvarainen asiakokonaisuus, joten kysymyksessä ei ole tilanne, jossa lupaviranomaisen voitaisiin katsoa menetelleen virheellisesti, vaikka lupapäätöstä onkin muutettu. Näin ollen asian laatuun nähden ja kun otetaan huomioon hallintolainkäyttölain 74 §, A:lle ja hänen asiakumppaneillensa tai Kirkkonummen ympäristöyhdistys ry:lle ei ole määrättävä maksettavaksi korvausta oikeudenkäyntikuluista korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

4. Täytäntöönpanon kieltäminen

Asian tultua tällä päätöksellä ratkaistuksi ei täytäntöönpanon kieltämistä koskevasta vaatimuksesta ole tarpeen lausua.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riitta Mutikainen, Hannu Ranta, Mika Seppälä, Kari Tornikoski ja Jaakko Autio sekä ympäristöasiantuntijaneuvokset Olli Dahl ja Olli Malve. Asian esittelijä Hanna Lehtinen.

Asia Ympäristölupaa koskevat valitukset

Valittaja 1. A ja hänen 80 asiakumppaniaan

2. Kirkkonummen ympäristöyhdistys ry

3. Oy Göran Hagelberg Ab

Päätös, jota valitus koskee

Vaasan hallinto-oikeus 23.3.2017 nro 17/0124/1

Asian taustaa

Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on 3.5.2011 (UUDELY/44/07.04/2010) päättänyt, että Lemminkäinen Infra Oy:n, Destia Oy:n ja Oy Göran Hagelberg Ab:n Kirkkonummen Vuohimäki-Överbyn alueelle suunnittelemiin kiviaineshankkeisiin ei sovelleta ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain (468/1994) tarkoittamaa ympäristövaikutusten arviointimenettelyä. ELY-keskuksen päätös on perustunut lupahakemuksiin, joiden mukaan Lemminkäinen Infra Oy on suunnitellut ottavansa vuosittain 56 700 kiintokuutiometriä maa-aineksia 5,5 hehtaarin suuruiselta alueelta, Destia Oy 42 000 kiintokuutiometriä 5 hehtaarin suuruiselta alueelta ja Oy Göran Hagelberg Ab 92 500 kiintokuutiometriä yhteensä 18,9 hehtaarin suuruiselta alueelta. Yhteensä hankkeiden vuosittainen suunniteltu maa-ainestenotto on ollut 191 200 kiintokuutiometriä ja louhinta-alueen yhteenlaskettu pinta-ala 29,4 hehtaaria.

Kirkkonummen rakennus- ja ympäristölautakunta on 31.1.2012 antamallaan päätöksellä myöntänyt Oy Göran Hagelberg Ab:lle ympäristönsuojelulain 28 §:n mukaisen kymmenen vuotta voimassa olevan ympäristöluvan kiviaineksen louhinnalle ja kiviaineksen murskaukselle Kirkkonummen kunnan Vuohimäki-Överbyn alueella sijaitsevalla kiinteistöllä Överby Skog 257-496-5-263.

Vaasan hallinto-oikeus on päätöksellään 11.12.2012 numero 12/0612/3 muun muassa B:n valituksesta kumonnut Kirkkonummen rakennus- ja ympäristölautakunnan päätöksen sekä siihen sisältyvän aloittamisluvan ja palauttanut asian puutteellisten selvitysten vuoksi rakennus- ja ympäristölautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi. Hallinto-oikeuden päätöksen mukaan lautakunnan tuli varata luvan hakijalle tilaisuus täydentää hakemustaan. Hallinto-oikeus on katsonut päätöksessään, että hanke yksin tai yhdessä Destia Oy:n ja Lemminkäinen Infra Oy:n hankkeiden kanssa ei ole edellyttänyt ympäristövaikutusten arviointimenettelyä.

Korkein hallinto-oikeus on päätöksellään 20.5.2014 taltionumero 1635 hylännyt B:n valituksen hallinto-oikeuden päätöksestä. Valituksessa oli vaadittu hallinto-oikeuden päätöksen muuttamista niin, että ympäristövaikutusten arviointimenettely määrätään toimitettavaksi Oy Göran Hagelberg Ab:n, Destia Oy:n ja Lemminkäinen Infra Oy:n louhinnan ja murskauksen yhteisvaikutusten selvittämiseksi.

Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on päätöksellään 18.11.2015 (UUDELY/3661/2015) päättänyt, että Lemminkäinen Infra Oy:n, Destia Oy:n ja Oy Göran Hagelberg Ab:n maa-ainestenottohankkeisiin sekä Kyrkslätt Skytteförening KSF r.f.:n ampumaratahankkeeseen ja Kantvikin alueen tehdaslaajennuksen maanrakennustyöhön Kirkkonummen Vuohimäki-Överbyn alueella ei ole sovellettava ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain (468/1994) mukaista ympäristövaikutusten arviointimenettelyä. ELY-keskuksen päätös perustuu lupahakemuksiin, joiden mukaan Lemminkäinen Infra Oy on suunnitellut ottavansa vuosittain 56 700 kiintokuutiometriä maa-aineksia 5,5 hehtaarin suuruiselta alueelta, Destia Oy 34 000 kiintokuutiometriä 5,8 hehtaarin suuruiselta alueelta ja Oy Göran Hagelberg Ab 68 500 kiintokuutiometriä yhteensä 12,3 hehtaarin suuruiselta alueelta. Yhteensä hankkeiden vuosittainen suunniteltu maa-ainestenotto on hakemusten mukaan ollut 159 200 kiintokuutiometriä vuodessa ja louhinta-alueen yhteenlaskettu pinta-ala 23,6 hehtaaria.

Asian aikaisempi käsittely

Kirkkonummen rakennus- ja ympäristölautakunta on 22.4.2016 antamallaan päätöksellä (12.4.2016 § 87) myöntänyt Oy Göran Hagelberg Ab:lle ympäristönsuojelulain (86/2000) 28 §:n mukaisen toistaiseksi voimassa olevan ympäristöluvan hakemuksen mukaisesti kallion louhintaan ja kiviaineksen murskaukseen Kirkkonummen kunnan Vuohimäki-Överbyn alueella sijaitsevalle kiinteistölle Överby Skog 257-496-5-263.

Toiminnassa on noudatettava päätöksessä annettuja lupamääräyksiä ja lisäksi hakemuksessa, siihen toimitetuissa täydennyksissä sekä lausuntoihin annetuissa vastineissa ilmoitettuja asioita.

Päätös sisältää lupamääräykset 1–17, joista 1–6 ja 13 kuuluvat seuraavasti:

Melu ja tärinä

1. Haetusta toiminnasta aiheutuva, asumiseen käytettävillä alueilla, virkistysalueilla taajamissa ja taajamien välittömässä läheisyydessä sekä hoito- tai oppilaitoksia palvelevilla alueilla melutaso ei saa ylittää ulkona melun A-painotetun ekvivalenttitason (L_Aeq) päiväohjearvoa (klo 7–22) 55 dB, kuitenkin huomioiden jo alueella oleva taustamelutaso melun A-painotetun ekvivalenttitason (L_Aeq) päiväohjearvo (klo 7–22) sallittuna maksimitasona tie- ja raideliikenteen melualueilla.

Räjäytysreikien poraukseen tulee käyttää porauspuomin melukoteloinnilla varustettua porauskalustoa.

Valvontaviranomainen voi antaa tarvittaessa lisämääräyksiä meluntorjunnasta.

2. Poraaminen on tehtävä arkipäivisin kello 7.00 ja 18.00 välisenä aikana.

Rikotus on tehtävä arkipäivisin kello 8.00 ja 16.00 välisenä aikana.

Murskaaminen on tehtävä arkipäivisin kello 7.00 ja 21.00 välisenä aikana.

Kuormaaminen ja kuljetus on tehtävä arkipäivisin kello 7.00 ja 21.00 välisenä aikana.

Räjäytykset on tehtävä arkipäivisin kello 8.00 ja 18.00 välisenä aikana.

Edellä mainittuja työvaiheita ei saa tehdä viikonloppuina eikä arkipyhinä.

3. Meluntorjunnan rakenteet tulee toteuttaa toiminnanharjoittajan esittämien meluvallisuunnitelmien mukaan. Suunnitelmassa esitetyt meluvallit tulee olla rakennettuna ennen porauksen tai murskauslaitoksen toiminnan aloittamista. Meluvallin rakentamiseen on sallittua käyttää myös muualta tuotavaa pilaantumatonta maa-ainesta jos se on hakemuksessa yksilöity niin. Muualta tuotavan maa-aineksen osalta valvontaviranomaiselle on etukäteen ilmoitettava tuotava määrä, maa-aineksen alkuperä ja selvitys sen pilaantumattomuudesta. Maa-aineksista tehtyä meluvallia ei saa rakentaa suon päälle.

4. Louhittavalta alueelta 500 metrin etäisyyden sisällä olevien rakennusten perustukset on tarkistettava ennen toiminnan aloittamista.

Pöly

5. Silmin havaittavaa kivi/maa-ainespölyä kiviaineksen (räjäytysreikien) porauksesta, ylisuurten lohkareiden rikotuksesta tai murskauslaitoksen toiminnasta, ei saa kulkeutua sen kiinteistön ulkopuolelle mihin tämän luvan mukainen toiminta-alue sijoittuu. Toiminnasta muutkaan työvaiheet toiminta-alueella huomioiden aiheutuvien hiukkasten (PM10) pitoisuus ilmassa asumiseen käytettävillä alueilla ei saa ylittää ilmanlaatua koskevassa, ympäristönsuojelulain nojalla säädettyä, asetuksessa (VNA 38/2011) annettua raja-arvoa. Valvontaviranomaisen määräyksestä tulee luvanhaltijan teettää ilmanlaadun hiukkaspitoisuuden mittaus tarvittaessa.

6. Pölyn leviäminen on estettävä vaikuttamalla rakenteisiin, joista pölyä muodostuu, sekä vaikuttamalla tarvittaessa pölyä aiheuttavaan materiaaliin. Murskauslaitteiden koteloinnit, porauslaitteen kotelointi ja pölynkeräys sekä valmius aloittaa kastelu vedellä välittömästi pölyämisen esiinnyttyä ovat esimerkiksi hyväksyttäviä keinoja.

(---)

13. Vuohimäen alueen kiinteistöjen 257-496-5-263 (Oy Göran Hagelberg Ab), 257-496-5.204 (Lemminkäinen Infra Oy) ja 257-419-1-24 (Destia Oy) toimijoiden ensimmäisestä toiminnasta lähtien melua on seurattava yhteensä viidestä (5) pisteestä kiinteistöiltä (257-496-5-378, 257-496-5-308, 257-496-5-229, 257-496-5-273 ja 257-419-1-30) piha-alueelta jatkuvatoimisilla melumittareilla seuraavan kahden (2) vuoden ajan. Suunnitelma melutarkkailun toteuttamisesta pitää toimittaa valvontaviranomaiselle kuukausi (1 kk), ennen toiminnan aloittamista.

Melumittaus on suoritettava siten, että se täyttää ympäristöministeriön ohjeen 1/1995 "Ympäristömelun mittaaminen" vaatimukset tai samasta asiasta mahdollisesti annetun uudemman vaatimustason.

Tarkkailusta tulee toimittaa valvontaviranomaiselle puolivuosittaiset raportit kuukauden kuluessa edellisen puolivuotiskauden päättymisestä, Raportista tulee ilmetä mitä toimintoja tarkkailujaksolla on toiminta-alueilla ollut. Tarkkailuvelvoite on luvanhaltijoille yhteisvastuullinen. Valvontaviranomainen voi vaatia seurantatietojen toimittamista keneltä tahansa alueen toimijalta. Toimija, jolla ei ole ollut tarkkailujaksolla toimintaa, on silti velvollinen osallistumaan yhteistarkkailuvelvoitteeseen.

Lupapäätökseen sisältyy ympäristönsuojelulain (86/2000) 101 §:n mukainen oikeus aloittaa toiminta muutoksenhausta huolimatta, mikäli hakija asettaa 94 000 suuruisen hyväksyttävän vakuuden.

Vaasan hallinto-oikeus on 5.7.2016 antamallaan välipäätöksellä numero 16/0319/1 kieltänyt rakennus- ja ympäristölautakunnan päätöksen täytäntöönpanon.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Vaasan hallinto-oikeus on valituksenalaisen päätöksensä käsittelyratkaisussa hylännyt A:n ja hänen asiakumppaneidensa vaatimuksen katselmuksen toimittamisesta.

Hallinto-oikeus on pääasiaratkaisussaan A:n ja hänen asiakumppaniensa, Oy Göran Hagelberg Ab:n ja Kirkkonummen ympäristöyhdistyksen valitukset muutoin hyläten, muuttanut ympäristöluvan määräaikaiseksi ja rajannut pienemmäksi alueen, jolla ympäristöluvan tarkoittamaa toimintaa saa harjoittaa. Sallittu toiminta-alue ilmenee hallinto-oikeuden päätökseen liitetystä karttapiirroksesta. Lisäksi hallinto-oikeus on määrännyt, että luvan tarkoittamaa louhintaa ja murskausta ei saa harjoittaa 300 metriä lähempänä asumiseen tai loma-asumiseen tarkoitettua rakennusta tai oleskeluun tarkoitettua piha-aluetta.

Luvan voimassaoloa koskeva määräys kuuluu muutettuna seuraavasti:

28. LUVAN VOIMASSAOLO

Lupa on voimassa vuoden 2025 loppuun tai, jos hakemus toiminnan jatkamiseksi on tehty määräajassa, kunnes jatkohakemus on lainvoimaisesti ratkaistu. Jos toimintaa halutaan jatkaa, on uusi hakemus jätettävä vuoden 2024 loppuun mennessä ja siinä esitettävä selvitys louhoksen aiheuttamasta melusta, louhosten yhteismelusta sekä louhosten melualueen kokonaismelusta sekä vielä selvitys louhosten vaikutusalueen luonnonarvoista ja louhintahankkeiden vaikutuksesta niihin.

Lisäksi hallinto-oikeus on muuttanut lupamääräykset 1, 2, 13 ja 15 kuulumaan seuraavasti (muutokset kursiivilla):

1. Haetusta toiminnasta aiheutuva, asumiseen käytettävillä alueilla, virkistysalueilla taajamissa ja taajamien välittömässä läheisyydessä sekä hoito- tai oppilaitoksia palvelevilla alueilla melutaso ei saa ylittää ulkona melun A-painotetun ekvivalenttitason (L_Aeq) päiväohjearvoa (klo 7–22) 55 dB, kuitenkin huomioiden jo alueella oleva taustamelutaso melun A-painotetun ekvivalenttitason (L_Aeq) päiväohjearvo (klo 7–22) sallittuna maksimitasona tie- ja raideliikenteen melualueilla.

Luvan saajan tulee yhdessä edellä kohdassa Merkintä mainittujen kahden muun luvan saajan kanssa varmistaa esimerkiksi toimintoja vuorottamalla, porrastamalla tai muulla tavalla, että näiden samalla alueella olevien kolmen hankkeen yhteismelu ei ylitä edellisessä kappaleessa määrättyä melutason raja-arvoa.

(Poistettu tekstiä.)

Valvontaviranomainen voi antaa tarvittaessa lisämääräyksiä meluntorjunnasta.

2. Murskauslaitos on sijoitettava vähintään 400 m:n etäisyydelle lähimmästä häiriintyvästä kohteesta.

Poraaminen on tehtävä arkipäivisin kello 7.00 ja 18.00 välisenä aikana.

Rikotus on tehtävä arkipäivisin kello 8.00 ja 16.00 välisenä aikana.

Murskaaminen on tehtävä arkipäivisin kello 7.00 ja 18.00 välisenä aikana.

Kuormaaminen ja kuljetus on tehtävä arkipäivisin kello 7.00 ja 21.00 välisenä aikana.

Räjäytykset on tehtävä arkipäivisin kello 8.00 ja 16.00 välisenä aikana.

Edellä mainittuja työvaiheita ei saa tehdä viikonloppuina eikä arkipyhinä.

(---)

13. Vuohimäen alueen kiinteistöjen 257-496-5-263 (Oy Göran Hagelberg Ab), 257-496-5-204 (Lemminkäinen Infra Oy) ja 257-419-1-24 (Destia Oy) toimijoiden aiheuttamaa melua on seurattava (poistettu tekstiä) kiinteistöjen 257-496-5-378, 257-496-5-308, 257-496-5-229, 257-496-5-273 ja 257-419-1-30 piha-alueilla vuosittain vähintään kaksi kertaa siten kuin mainitut yhtiöt ovat hakemustensa liitteenä olevassa 1.4.2016 päivätyssä esityksessä melutarkkailuohjelmaksi esittäneet. (liite 2)

Melumittaus on suoritettava siten, että se täyttää ympäristöministeriön ohjeen 1/1995 "Ympäristömelun mittaaminen" vaatimukset tai melun mittaamisesta mahdollisesti annetun uudemman ohjeen vaatimukset.

Melumittauksesta tulee toimittaa valvontaviranomaiselle raportti kuukauden kuluessa mittauksesta. Raportista tulee ilmetä mitä toimintoja mittauksen aikana on toiminta-alueilla ollut. Mittauksista tulee lisäksi laatia vuosittain erillinen yhteenvetoraportti, jossa esitetään eri mittauskertojen tulokset ja arvioidaan kiviaineksen ottamisen vaikutusta mittauspisteiden melutilanteeseen. Tarkkailuvelvoite on luvanhaltijoille yhteisvastuullinen. Valvontaviranomainen voi vaatia seurantatietojen toimittamista keneltä tahansa alueen toimijalta. Toimija, jolla ei ole ollut tarkkailujaksolla toimintaa, on silti velvollinen osallistumaan yhteistarkkailuvelvoitteeseen.

(---)

15. Toiminnanharjoittajan on ennen toiminnan aloittamista selvitettävä louhittavasta alueesta alle 300 metrin etäisyydellä olevat talousveden pora- ja rengaskaivot sekä alle 500 metrin etäisyydellä olevat talousveden porakaivot. Näistä tulee laatia selvitys, joka sisältää vähintään tiedot kaivon tarkasta sijainnista, rakenteesta, kaivon rakenteiden kunnosta, vesipinnan korkeudesta rengaskaivossa, porakaivon syvyydestä ja alle 3 vuotta vanha kaivoveden analyysiraportti mikä sisältää vähintään Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksessa pienten yksiköiden talousveden laatuvaatimuksista ja valvontatutkimuksista (401/2001) liitteessä 1 taulukossa 3 lueteltujen aineiden pitoisuudet ja lisäksi nitraatti- ja nitriittitypen pitoisuus (NO₃-N ja NO₂-N) sekä öljyhiilivetyjen pitoisuus jakeisiin jaoteltuna. Raportti on toimitettava valvontaviranomaiselle kuukauden (1 kk) kuluttua näytteiden ottamisesta.

Hallinto-oikeus on hylännyt A:n ja hänen asiakumppaniensa sekä Oy Göran Hagelberg Ab:n vaatimukset oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta.

Hallinto-oikeus on todeten, että asian käsittelyyn sovelletaan ympäristönsuojelulakia (86/2000) sekä kivenlouhimojen, muun kivenlouhinnan ja kivenmurskaamojen ympäristönsuojelua koskevaa asetusta (800/2010) perustellut päätöstään seuraavasti:

Katselmus

Kun otetaan huomioon asiassa annettu kirjallinen selvitys, katselmuksen toimittaminen asian ratkaisemiseksi on ilmeisen tarpeetonta.

Sovellettava laki ja asetus

Ympäristönsuojelulain (527/2014) 229 §:n 1 momentin mukaan hallintoviranomaisessa lain voimaan tullessa vireillä olevat asiat käsitellään ja ratkaistaan lain voimaan tullessa olleiden säännösten mukaisesti. Pykälän 2 momentin mukaan, jos muutoksenhakutuomioistuin kumoaa päätöksen, johon on sovellettava lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä, ja palauttaa asian kokonaisuudessaan uudelleen käsiteltäväksi, asia käsitellään ja ratkaistaan ympäristönsuojelulain (527/2014) säännösten mukaisesti.

Vaasan hallinto-oikeus on päätöksellään 11.12.2012 kumonnut Oy Göran Hagelberg Ab:lle myönnetyn ympäristöluvan ja palauttanut asian lautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi. Koska ympäristölupahakemus on lain 527/2014 voimaan tullessa 1.9.2014 ollut vireillä lupaviranomaisessa eikä 229 §:n 2 momenttia ole sovellettava, kun palauttaminen on tapahtunut ennen uuden lain voimaantuloa, asia on tullut ratkaista ympäristönsuojelulain 86/2000 mukaisesti.

Kivenlouhimojen, muun kivenlouhinnan ja kivenmurskaamojen ympäristönsuojelua koskeva valtioneuvoston asetus (800/2010 ns. MURAUS-asetus) on tullut voimaan 16.9.2010. Asetuksen 14 §:n 3 momentin mukaan asetusta sovelletaan 1.1.2018 lukien asetuksen 2 momentissa mainittuun asetuksen soveltamisalaan kuuluvaan toimintaan, jolla on asetuksen voimaan tullessa ollut ympäristölupa. Pykälän 4 momentin mukaan asetusta sovelletaan myös sen voimaan tullessa vireillä olevaan edellä mainittua toimintaa koskevaan ympäristölupa-asiaan, jota ei ole kuulutettu.

Koska kyse on uudesta käsittelystä, joka edellyttää uutta kuulutusta, on palautuksen jälkeinen kuulutusajankohta ratkaiseva MURAUS-asetuksen soveltamisen kannalta. Asetusta on sovellettava käsiteltäessä lupa-asiaa uudelleen hallinto-oikeuden 11.12.2012 tekemän palautuspäätöksen jälkeen.

Sovellettavat säännökset

Ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain 4 §:n 1 momentin mukaan ympäristövaikutusten arviointimenettelyä sovelletaan hankkeisiin ja niiden muutoksiin, joista Suomea velvoittavan kansainvälisen sopimuksen täytäntöön paneminen edellyttää arviointia taikka joista saattaa aiheutua merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia Suomen luonnon ja muun ympäristön erityispiirteiden vuoksi. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä arvioitavista hankkeista ja niiden muutoksista säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.

Saman pykälän 2 momentin mukaan arviointimenettelyä sovelletaan lisäksi yksittäistapauksessa sellaiseen hankkeeseen tai jo toteutetun hankkeen muuhunkin kuin 1 momentissa tarkoitettuun olennaiseen muutokseen, joka todennäköisesti aiheuttaa laadultaan ja laajuudeltaan, myös eri hankkeiden yhteisvaikutukset huomioon ottaen, 1 momentissa tarkoitettujen hankkeiden vaikutuksiin rinnastettavia merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia.

Ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain 5 §:n 2 momentin mukaan arviointimenettelyä ei sovelleta 4 §:n 2 momentissa tarkoitettuun hankkeeseen tai toteutetun hankkeen muutokseen, jos kyse ei ole valtion rajat ylittävistä ympäristövaikutuksista ja jos vaikutukset on selvitetty muun lain mukaisessa menettelyssä tässä laissa edellytetyllä tavalla ja selvityksistä on kuultu kaikkia niitä, joiden oloihin tai etuihin hanke saattaa vaikuttaa, sekä yhteisöjä ja säätiöitä, joiden toimialaa hankkeen vaikutukset saattavat koskea.

Ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun asetuksen 6 §:n 2 b) kohdan mukaan arviointimenettelyä sovelletaan kiven, soran tai hiekan ottoon, kun louhinta- tai kaivualueen pinta-ala on yli 25 hehtaaria tai otettava ainesmäärä vähintään 200 000 kiintokuutiometriä vuodessa.

Ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 §:n 2 momentin mukaan ympäristölupahakemukseen on liitettävä lupaharkinnan kannalta tarpeellinen selvitys toiminnasta, sen vaikutuksista, asianosaisista ja muista merkityksellisistä seikoista siten kuin asetuksella tarkemmin säädetään.

Ympäristönsuojelulain 41 §:n 1 momentin mukaan ympäristölupa myönnetään, jos toiminta täyttää ympäristönsuojelulain ja jätelain sekä niiden nojalla annettujen asetusten vaatimukset. Saman pykälän 3 momentin mukaan lupa-asiaa ratkaistaessa on noudatettava, mitä luonnonsuojelulaissa ja sen nojalla säädetään.

Ympäristönsuojelulain 42 §:n 1 momentin mukaan luvan myöntäminen edellyttää, ettei toiminnasta, asetettavat lupamääräykset ja toiminnan sijoituspaikka huomioon ottaen, aiheudu yksinään tai yhdessä muiden toimintojen kanssa 1) terveyshaittaa; 2) merkittävää muuta ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa; 3) maaperän, pohjaveden tai meren pilaantumista; 4) erityisten luonnonolosuhteiden huonontumista taikka vedenhankinnan tai yleiseltä kannalta tärkeän muun käyttömahdollisuuden vaarantumista toiminnan vaikutusalueella taikka 5) eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 §:n 1 momentissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta.

Ympäristönsuojelulain 43 §:n 1 momentin mukaan luvassa on annettava tarpeelliset määräykset: 1) päästöistä, päästöraja-arvoista, päästöjen ehkäisemisestä ja rajoittamisesta sekä päästöpaikan sijainnista; 2) jätteistä sekä niiden määrän ja haitallisuuden vähentämisestä; 3) toimista häiriö- ja muissa poikkeuksellisissa tilanteissa; 4) toiminnan lopettamisen jälkeisistä toimista, kuten alueen kunnostamisesta ja päästöjen ehkäisemisestä; 5) muista toimista, joilla ehkäistään, vähennetään tai selvitetään pilaantumista, sen vaaraa tai pilaantumisesta aiheutuvia haittoja.

Eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 §:n 1 momentin mukaan kiinteistöä, rakennusta tai huoneistoa ei saa käyttää siten, että naapurille, lähistöllä asuvalle tai kiinteistöä, rakennusta tai huoneistoa hallitsevalle aiheutuu kohtuutonta rasitusta ympäristölle haitallisista aineista, noesta, liasta, pölystä, hajusta, kosteudesta, melusta, tärinästä, säteilystä, valosta, lämmöstä tai muista vastaavista vaikutuksista.

Luonnonsuojelulain 39 §:n 1 momentin mukaan kiellettyä on rauhoitettuihin eläinlajeihin kuuluvien yksilöiden 1) tahallinen tappaminen tai pyydystäminen; 2) pesien sekä munien ja yksilöiden muiden kehitysasteiden ottaminen haltuun, siirtäminen toiseen paikkaan tai muu tahallinen vahingoittaminen; ja 3) tahallinen häiritseminen, erityisesti eläinten lisääntymisaikana, tärkeillä muuton aikaisilla levähdysalueilla tai muutoin niiden elämänkierron kannalta tärkeillä paikoilla.

Luonnonsuojelulain 49 §:n 1 momentin mukaan luontodirektiivin IV (a) tarkoitettuihin eläinlajeihin, kuten liito-orava, kuuluvien yksilöiden lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kielletty.

Luonnonsuojelulain 65 §:n 1 momentin mukaan jos hanke tai suunnitelma joko yksistään tai tarkasteltuna yhdessä muiden hankkeiden ja suunnitelmien kanssa todennäköisesti merkittävästi heikentää valtioneuvoston Natura 2000 -verkostoon ehdottaman tai verkostoon sisällytetyn alueen niitä luonnonarvoja, joiden suojelemiseksi alue on sisällytetty tai on tarkoitus sisällyttää Natura 2000 -verkostoon, hankkeen toteuttajan tai suunnitelman laatijan on asianmukaisella tavalla arvioitava nämä vaikutukset. Sama koskee sellaista hanketta tai suunnitelmaa alueen ulkopuolella, jolla todennäköisesti on alueelle ulottuvia merkittäviä haitallisia vaikutuksia.

Luonnonsuojelulainsäädännön uudistamiseksi Eduskunnalle annetun hallituksen esityksen (HE 79/1996) luonnonsuojelulain 65 §:ää koskevien yksityiskohtaisten perustelujen mukaan luonnonsuojelulain mukaisella arvioinnilla ei tarkoiteta samaa kuin tiettyihin muotoihin ja menettelytapoihin sidottua arviointimenettelyä kuin ympäristövaikutusten arviointia koskevassa laissa. Tässä tarkoitettu arviointi voisi olla huomattavasti kevyempi. Se olisi kuitenkin tehtävä asianmukaisella tavalla. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että hankkeen tai suunnitelman vaikutukset luonnonsuojelualueeseen arvioidaan hyväksyttävällä menetelmällä, ja että tulokset käyvät selvästi ilmi asiakirjoista.

Kivenlouhimojen, muun kivenlouhinnan ja kivenmurskaamojen ympäristönsuojelusta annetun valtioneuvoston asetuksen (800/2010) 3 §:n 2 momentin mukaan kivenlouhimo, muu kivenlouhinta ja kivenmurskaamo on sijoitettava siten, että melua tai pölyä aiheuttavan toiminnon etäisyys asumiseen tai loma-asumiseen käytettävään rakennukseen tai sen välittömässä läheisyydessä sijaitsevaan oleskeluun tarkoitettuun piha-alueeseen tai muuhun häiriölle alttiiseen kohteeseen on vähintään 300 metriä. Asetuksen 7 §:n mukaan toiminnasta syntyvä melu ei saa häiriöille alttiissa kohteissa ylittää melutason ohjearvoista annetussa valtioneuvoston päätöksessä (993/1992) säädettyjä ulkomelun ohjearvoja. Asetuksen 8 §:n 3 momentin mukaan ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi ympäristöluvassa voidaan erityisestä syystä antaa toiminta-ajoista 1 ja 2 momentissa säädettyä ankarampia määräyksiä.

Melutason ohjearvoista annetun valtioneuvoston päätöksen (993/1992) 2 §:n mukaan asumiseen käytettävillä alueilla, virkistysalueilla taajamissa ja taajamien välittömässä läheisyydessä sekä hoito- tai oppilaitoksia palvelevilla alueilla on ohjeena, että melutaso ei saa ylittää ulkona melun A-painotetun ekvivalenttitason (L_Aeq) päiväohjearvoa (klo 7–22) 55 dB eikä yöohjearvoa (klo 22–7) 50 dB. Pykälän 4 mukaan jos melu on luonteeltaan iskumaista tai kapeakaistaista, mittaus- tai laskentatulokseen lisätään 5 dB ennen sen vertaamista edellä 2 §:ssä mainittuun ohjearvoon.

Hankkeiden laatu

Kirkkonummen rakennus- ja ympäristölautakunta on myöntänyt ympäristöluvan kolmelle louhinta- ja murskaushankkeelle, joista nyt kyseessä oleva hanke on yksi. Laitokset sijaitsevat Vuohimäen ja Överbyn kylissä rantaradan kahta puolen osaksi radan ja louhosten eteläpuolella olevan Jorvaksentien melualueella. Kaikki kolme louhosta sijaitsevat alueella, joka Kirkkonummen lainvoimaisessa yleiskaavassa 2020 on osoitettu pienteollisuudelle (PT). Kaavaselostuksen mukaan ”alue varataan yksityisille palveluille, hallinnolle, teollisuudelle ja muulle yritystoiminnalle”.

Lemminkäinen Infra Oy:n hanke käsittää kallion louhintaa ja kiviaineksen murskausta. Alue sijaitsee välittömästi rantaradan eteläpuolella. Kirkkonummen kunnan rakennus- ja ympäristölautakunta on 12.4.2016 myöntänyt Lemminkäinen Infra Oy:lle toistaiseksi voimassa olevan ympäristöluvan ja maa-ainesluvan, joka on voimassa 15 vuotta. Ottamisalueen pinta-ala on maa-aineslupahakemuksen mukaan 5,5 hehtaaria ja otettava määrä 850 000 kiintokuutiometriä. Ympäristölupahakemuksen mukainen ottomäärä on keskimäärin 50 000 t/v ja enimmillään 200 000 t/v. Murskattavan kiviaineksen kokonaismäärä 15 vuoden toiminta-aikana on yhteensä 2 050 000 t. Toiminta on uutta.

Destia Oy:n hanke tarkoittaa olemassa olevan louhoksen laajentamista uudelle alueelle. Alue on Lemminkäisen Infra Oy:n louhosalueen eteläpuolella Jorvaksentien pohjoispuolella. Toiminta käsittää kallion louhintaa ja murskausta sekä maa- ja kiviaineksen käsittelyä. Kirkkonummen kunnan rakennus- ja ympäristölautakunta on 12.4.2016 myöntänyt Destia Oy:lle maa-ainesluvan kymmeneksi vuodeksi sekä toistaiseksi voimassa olevan ympäristöluvan. Ottamisalueen pinta-ala on maa-aineslupahakemuksen mukaan 15,6 ha ja louhittava kokonaismäärä 340 000 kiintokuutiometriä, keskimäärin 34 000 kuutiometriä vuodessa. Ympäristölupahakemuksen mukaan mursketta tuotetaan keskimäärin 200 000 t/v, enimmillään 400 000 t/v.

Oy Göran Hagelberg Ab:n hanke käsittää kallion louhintaa ja murskausta uudella alueella. Hagelbergin alue on rantaradan pohjoispuolella, radan ja Stormossenin välissä. Kirkkonummen kunnan rakennus- ja ympäristölautakunta on 12.4.2016 myöntänyt Oy Göran Hagelberg Ab:lle maa-ainesluvan kymmeneksi vuodeksi sekä toistaiseksi voimassa olevan ympäristöluvan. Maa-aineslupahakemuksen mukaan ottamisalueen pinta-ala on 18,8 ha, joka jakaantuu kahteen osa-alueeseen. Hakemuksen mukaan louhitaan 10 vuoden aikana yhteensä 685 000 kiintokuutiometriä 12,3 ha suuruisella alueella. Ympäristölupahakemuksen mukaan tarkoitus on murskata keskimäärin 250 000 t/v ja enimmillään 400 000 t/v.

Selvitysten riittävyys

Edellä mainittujen kolmen hankkeen luvanhakijat ovat yhdessä selvittäneet toiminnasta aiheutuvan melun, joka on mallinnettu kullekin hankkeelle erikseen ja kaikille kolmelle yhdessä. Lautakunnan pyynnöstä hakijat ovat vielä täydentäneet hakemuksiaan kolmen louhoksen, liikennemelun ja Destian alueen itäpuolelle sijoittuvan ampumaradan yhteismelun mallinnuksella.

Hakijat ovat yhdessä selvittäneet louhosten vaikutusalueiden kasvillisuutta, linnustoa ja perhoslajistoa. Lisäksi on erikseen selvitetty liito-oravan ja lepakkolajien esiintymistä vaikutusalueella. Hakemuksiin on liitetty Kirkkonummen kunnan kattava yleisselvitys luontoarvoista sekä selvitys ekologisista käytävistä.

Melumallinnuksiin sisältyvät tarvittavat meluesteet, joiden sijainti ja korkeus on mainittu meluselvityksissä. Tarkempaa selvitystä meluesteiden rakenteesta ei ole esitetty. Louhosalueen hulevesien johtamista koskevassa, hakemukseen liitetyssä Lemminkäinen Infra Oy:n ja Destia Oy:n yhteisessä suunnitelmassa on todettu, ettei louhoksilla ole merkittävää vaikutusta vastaanottavien ojien vesitasapainoon eikä selkeytysaltaalle ole tarvetta. Oy Göran Hagelberg Ab:n hakemuksen mukaan ottoalueen pintavedet johdetaan Stormossenille selkeytysaltaiden kautta, jolloin suolle ei aiheudu kiintoainekuormitusta. Hakijan arvio on, etteivät louhosalueen vedet käytännössä vaikuta suon vesitasapainoon.

Lemminkäinen Infra Oy:n ja Destia Oy:n hakemuksiin on liitetty hakijoiden yhteinen, 3.7.2014 päivätty ympäristövaikutusten tarkkailusuunnitelma. Oy Göran Hagelberg Ab:n hakemukseen on liitetty 7.10 2014 päivätty esitys ympäristövaikutusten seurantaohjelmaksi. Kaikki kolme hakijaa ovat 1.4.2016 toimittaneet yhteisen esityksen melun yhteistarkkailun järjestämisestä.

Hallinto-oikeus katsoo, että hakemus täydennyksineen sisältää riittävällä tarkkuudella esitetyt ympäristönsuojelulain 35 §:ssä ja ympäristönsuojeluasetuksessa edellytetyt lupaharkinnan kannalta tarpeelliset ja riittävät tiedot.

Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen (YVA)

YVA-menettelyn soveltaminen on ratkaistu korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä 20.5.2014 taltionumero 1635, jonka mukaan nyt kysymyksessä oleviin kolmeen hankkeeseen ei ole sovellettava ympäristövaikutusten arviointimenettelyä.

Uudenmaan ELY-keskus on 18.11.2015 antamassaan päätöksessä, joka koskee päätöksessä mainittuja Vuohimäen alueelle suunniteltuja louhinta- ja murskaushankkeita (mukaan lukien nyt kysymyksessä olevat kolme hanketta) ja ampumarataa, että hankkeet tai niiden yhteisvaikutus eivät edellytä ympäristövaikutusten arviointimenettelyä.

Hallinto-oikeus toteaa, että nyt ratkaistavat hankkeet vastaavat sekä pinta-alaltaan että louhemäärältään edellä korkeimman hallinto-oikeuden päätöksessä tarkoitettuja hankkeita. Mikään kolmesta louhoshankkeesta ei ylitä YVA-asetuksessa säädettyä pakollisen YVA-menettelyn rajaa, joka on 25 hehtaarin ottoalue tai 200 000 kiintokuutiometrin vuosittainen ottomäärä. Yhdessä nämä kolme louhosta ylittävät sekä pinta-alarajan että ottomäärän rajan. Kolmen hakijan louhokset ovat kuitenkin toisistaan riippumattomia hankkeita, jotka voidaan toteuttaa ajallisesti erikseen ja joiden vaikutusalueet eivät ole täysin yhteneväiset. Hallinto-oikeus katsoo tämän takia, että hankkeet eivät muodosta sellaista kokonaisuutta johon ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen olisi pakollista. Asiassa ei ole ilmennyt myöskään syytä edellyttää määräyksenvaraista ympäristövaikutusten arviointimenettelyä ennen lupapäätöksen tai -päätösten tekemistä. Hankkeiden yhteisvaikutukset ovat riittävästi selvitettävissä ympäristönsuojelulain mukaisessa lupamenettelyssä.

Luonnonsuojelulain 65 §:n mukainen arviointi

Hankealueiden pohjoispuolella sijaitsee Meiko-Lappträskin Natura 2000 -alue (FI0100021), joka lähimmillään on noin kilometrin päässä pohjoisimman, eli Hagelbergin louhoksen alueesta. Alueen suojelun perusteena ovat karut järvet, erilaiset suotyypit ja metsät sekä näihin luontotyyppeihin kuuluvia lintuja ja lisäksi liito-orava. Louhinta ja murskaus ei vaikuta välittömästi Natura-alueen luontoarvoihin. Etäisyys huomioon ottaen myöskään hankkeiden melu- ja pölypäästöt eivät vaikuta siten, että hankkeet voisivat merkittävästi heikentää alueella suojeltuja luontoarvoja.

Hankkeiden eteläpuolella, lähimmillään noin viiden kilometrin päässä on Kirkkonummen saariston Natura-alue (FI10 100026 ja FI10 100105), jonka tarkoituksena on suojella saaristoluonnon luontotyyppejä, lähinnä metsiä, ja linnustoa. Myöskään tämän alueen luonnonarvoihin louhokset eivät vaikuta heikentävästi.

Hallinto-oikeus toteaa, että hankealueiden länsipuolinen pääosin rakentamaton alue Siuntion kunnan rajalla toimii yhteyskäytävänä kahden Natura-alueen välillä ja että yhteydellä voi olla merkitystä kummankin alueen luonnonarvojen säilymiselle. Kokonaisuutena kuitenkin luonnonsuojelulain mukainen vaikutusten arviointi on tarpeeton, mutta alueita yhdistävän käytävän säilyminen on varmistettava luvassa.

Kaava

Louhokset sijaitsevat alueella, joka Kirkkonummen yleiskaavassa 2020, jonka kunnanvaltuusto on hyväksynyt 18.12.1997 ja korkein hallinto-oikeus vahvistanut 13.9.2000, on merkitty yritystoiminnan alueeksi (PT). Kaavaselostuksen mukaan PT-alueet on varattu palveluille, hallinnolle ja teollisuudelle. Vaasan hallinto-oikeuden päätöksessä 11.12.2012, jolla hallinto-oikeus palautti nyt kyseessä olevat asiat uudelleen käsiteltäviksi, hallinto-oikeus on todennut, että hanketta ei ole sijoitettu asemakaavan tai muun kaavan vastaisesti. Asiassa ei ole ilmennyt syytä tulkita voimassa olevan kaavan sisältöä toisin.

Luontoarvot

Louhoksen vaikutusalueella tehdyn luontoselvityksen mukaan alueella ei esiinny sellaisia harvinaisia tai suojeltuja luontotyyppejä tai lajeja, jotka olisivat luvan myöntämisen esteenä.

Lemminkäisen ja Destian louhosten länsipuolella olevassa puronotkossa on selvitysten mukaan liito-oravan elinalue. Toinen liito-oravan esiintymä on Oy Göran Hagelberg Ab:n louhoksen eteläpuolella, louhoksen ja radan välisellä alueella. Hallinto-oikeus arvioi, että louhoksen ulottaminen hakemuksen mukaisesti noin 60 metrin päähän purosta heikentäisi liito-oravan esiintymää siinä määrin, että sen elinpiirin säilyminen olisi uhattuna. Kyseessä olisi luonnonsuojelulain 49 §:ssä tarkoitettu kielletty lisääntymis- tai levähdyspaikan heikentäminen. Kun lisäksi louhosten länsipuolisella metsäalueella on merkitystä riista- ja muiden eläinlajien käyttämänä kulkukäytävänä edellä mainitun Meiko-Lappträskin alueen ja rannikon välillä, on tarpeen rajoittaa toiminta-alueita siten, että louhosten länsipuolelle jää riittävän leveä käytävä. Hallinto-oikeus pitää riittävänä Kirkkonummen kaavoitus- ja liikennejärjestelmäpalveluiden esittämää noin 250 metrin levyistä aluetta. Hallinto-oikeus on rajannut toiminta-alueita päätökseen liitetyn kartan mukaisesti. Oy Göran Hagelberg Ab:n ottoalueen ja radan välinen alue soveltuu liito-oravaselvityksen mukaan huonommin liito-oravan elinalueeksi eikä hallinto-oikeus pidä tarpeellisena sen vuoksi rajata toiminta-aluetta.

Edellä mainittujen alueiden merkitys tulee myöhemmin arvioida uudelleen, minkä vuoksi hallinto-oikeus on muuttanut ympäristöluvan määräaikaiseksi.

Etäisyys naapureihin

Hakemuksen tarkoittaman toiminta-alueen kaakkoispuolella on asuinkiinteistö noin 220 metrin päässä hakemuksessa tarkoitetusta toiminta-alueesta.

Valtioneuvoston asetuksen (800/2010, MURAUS-asetus) mukaan kivenlouhimo ja murskaamo on sijoitettava niin, että etäisyys asumiseen tai loma-asumiseen käytettävään rakennukseen tai sen välittömässä läheisyydessä sijaitsevaan oleskeluun tarkoitettuun piha-alueeseen tai muuhun häiriölle alttiiseen kohteeseen on vähintään 300 metriä. Tässä lupa-asiassa on, kuten edellä on selostettu, sovellettava tätä asetusta.

Louhinta ja murskaus lähempänä kuin 300 metriä lähimmästä asuinrakennuksesta tai sen pihasta olisi valtioneuvoston asetuksen vastaista. Tästä syystä on tarpeen määrätä, että ympäristöluvan tarkoittamalla toiminta-alueella louhinta ja murskaus on sallittu vain vähintään 300 metrin etäisyydellä valtioneuvoston asetuksessa tarkoitetuista häiriintyvistä kohteista.

Melu (Lupamääräykset 1 ja 2)

Hakemukseen liitetyn meluselvityksen mukaan kolmen louhoksen yhteismelu ulottuu lähimmille asuinkiinteistöille siten, että toiminnan eri vaiheissa 45–50 dB tai 50–55 dB päivämelun vyöhyke ulottuu lähimpien asuinrakennusten pihamaille. Hallinto-oikeus pitää meluselvitystä luotettavana, mutta toteaa, että selvityksessä ei ole arvioitu laskennallisen melun epävarmuutta. Melulaskennassa ei ole myöskään huomioitu, että osa melusta on iskumaista tai kapeakaistaista. Kun nämä tekijät otetaan huomioon, vaikka laskelman mukaan keskimääräinen melutaso ei ylitä luvassa määrättyä raja-arvoa 55 dB, voi todellinen melutaso kuitenkin ylittää määrätyn raja-arvon.

Useat hankkeen vaikutusalueen asuinrakennukset sijaitsevat Jorvaksentien ja rantaradan meluvyöhykkeellä siten, että päivämelutaso jo ilman nyt kyseessä olevia hankkeita on 50–55 dB, joidenkin talojen kohdalla jopa 55–60 dB.

Lautakunta on määrännyt, että hankkeesta johtuva melutaso ei saa ylittää muun muassa asuinkiinteistöjen kohdalla 55 dB (L_Aeq), kuitenkin huomioiden jo alueella oleva taustamelutaso melun A-painotetun ekvivalenttitason (L_Aeq) päiväohjearvo (klo 7–22) sallittuna maksimitasona tie- ja raideliikenteen melualueilla.

Ympäristönsuojelulain 42 §:n mukaan luvan myöntämisen edellytys on muun muassa, että toiminnasta yhdessä muiden toimintojen kanssa ei aiheudu terveyshaittaa, merkittävää ympäristön pilaantumista tai naapuruussuhdelaissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta. Kohtuuttomana rasituksena on oikeuskäytännössä vakiintuneesti pidetty valtioneuvoston päätöksessä 993/1992 säädettyjen melutasojen ylittymistä. Valtioneuvoston päätöksen mukainen päivämelun taso 55 dB on luvassa määrätty raja-arvoksi. Kyseessä olevien louhosten melualue on osin päällekkäinen Jorvaksentien ja rantaradan melualueiden kanssa. Tällä alueella vallitseva melutaso ylittää paikoin jo ilman louhosten tuomaa lisämelua mainitussa valtioneuvoston päätöksessä säädetyn raja-arvon. Koska luvan saaneet hankkeet eivät yksinään eivätkä yhdessä muun melurasituksen kanssa saa aiheuttaa ympäristönsuojelulain 42 §:n vastaisia seurauksia, louhoshankkeesta ei saa aiheutua vallitsevan melutason nousua siellä, missä vallitseva melutaso jo ennestään ylittää määrätyn tason.

Kun otetaan huomioon melulaskennan epävarmuus ja melun iskumaisuus lähimpien kiinteistöjen kohdalla, hallinto-oikeus toteaa, että kokonaismelu päiväsaikaan alueella todennäköisesti ylittää 55 dB tason lähimpien kiinteistöjen kohdalla ja että myös louhoksista aiheutuva melu erikseen tai yhdessä joidenkin asuinrakennusten kohdalla voi ylittää tämän tason. Tämän takia on tarpeen määrätä toiminnalle riittävä etäisyys lähimpiin häiriintyviin kohteisiin. Koska murskauslaitoksen päivittäinen käyttöaika on pitkä ja murskaamon sijoitus on valinnainen louhosalueella, määräys annetaan murskauslaitosta koskevana.

Louhosten aiheuttama melu vaihtelee eri työvaiheissa ja kukin työvaihe kestää rajatun ajan. Louhosten yhteismelu riippuu taas siitä, mitkä toiminnot ovat samanaikaisesti käynnissä. Sen varmistamiseksi, että yhteismelu pysyy luvassa määrätyssä rajassa, hallinto-oikeus on lisännyt lupamääräykseen 1 velvoitteen sovittaa kolmen hankkeen kesken työvaiheita niin, että hankkeista aiheutuva yhteismelu pysyy luvassa määrätyn 55 dB rajan alapuolella lähimpien asuintalojen kohdalla. Toiminnanharjoittajat voivat keskenään sopia toimintojen ja työvaiheiden porrastamisesta tai muista toimista joilla varmistetaan, että toimintojen yhteismelu ei ylitä luvassa määrättyä melutason raja-arvoa. Erillinen määräys koteloidun porauspuomin käyttämisestä ei ole tarpeen. Melumääräyksen perusteella toiminnanharjoittaja on velvollinen käyttämään kaikki tarpeelliset keinot varmistamaan, että melun raja-arvo ei ylity, tarvittaessa myös koteloitua porauspuomia.

Toiminta-aikojen rajoittaminen on tarpeen melupäästöjen rajoittamiseksi. Ottaen huomioon alueella vallitseva melutaso ja lupamääräyksessä 1 asetettu päivämelun rajoitus, hallinto-oikeus katsoo, että lupamääräyksessä 2 annettuja toiminta-aikoja on tarpeen lyhentää. Lyhytkestoinen räjäytysääni, vaikka se ei vaikuta paljon laskennalliseen kokonaismeluun, on erityisen häiritsevä. Murskaus on meluisa ja pitkäkestoinen työvaihe, joka vaikuttaa eniten kokonaismeluun. Hallinto-oikeus on siksi lyhentänyt näiden työvaiheiden toiminta-aikoja ratkaisuosasta ilmenevästi. Toiminta-aikojen pidentäminen Oy Göran Hagelberg Ab:n vaatimalla tavalla johtaisi hallinto-oikeuden arvion mukaan siihen, että lupamääräyksessä 1 asetettujen melurajojen noudattaminen ei olisi mahdollista. Yhtiön vaatimus toiminta-aikojen pidentämisestä on siten hylättävä.

Luvassa on määrätty, että meluesteet on tehtävä ennen toiminnan aloittamista. Valvontaviranomainen voi antaa tarkempia ohjeita meluesteistä ja luvan määräyksiä tältä osin on pidettävä riittävinä.

Melutarkkailu (Lupamääräys 13)

Hankkeen aiheuttaman melutason varmistamiseksi ja lupamääräysten noudattamisen valvonnan takia on tarpeen mitata melua lähimmillä kiinteistöillä. Jatkuvatoiminen melumittaus tuottaa suuren määrän tietoa alueen kokonaismelun vaihtelusta. Yksittäisen melulähteen erottaminen mittausaineistosta on kuitenkin vaikeaa. Hallinto-oikeus arvioi, että toistuva kertamittaus, jossa mittaaja on paikalla todentamassa taustamelun muutoksia, on tässä tapauksessa luotettavampi tapa selvittää louhinnan ja murskauksen melua.

Hakija on esittänyt suunnitelman melutarkkailuohjelmaksi. Hallinto-oikeus on tarkentanut melun mittaamista koskevaa lupamääräystä 13 niin, että mittaus on tehtävä louhosten toiminta-aikana vuosittain kaksi kertaa vuodessa. Muilta osin suunnitelmaa on pidettävä riittävänä. Suunnitelma on hallinto-oikeuden päätöksen liitteenä 2.

Kaivoveden tarkkailu (Lupamääräys 15)

Louhostoiminta saattaa vaikuttaa lähialueen kaivoihin kalliossa olevien halkeamien ja murrosten kautta. Muutos pohjaveden tasossa tai virtauksessa voi vaikuttaa kaivon veden korkeuteen tai veden laatuun. Lisäksi räjäytyksissä vapautuvat typpiyhdisteet saattavat kulkeutua pohjaveden mukana kaivoihin ja työmaakoneiden öljyvuodoista saattaa öljyjakeita levitä myös kaivoveteen. Näitä muutoksia on vaikea arvioida etukäteen. Luvansaajan ja mahdollisten haitankärsijöiden oikeussuojan takia on tarpeen, että toiminnanharjoittaja selvittää lähialueen kaivojen sijainnin ja tilan ennen toiminnan aloittamista.

Hallinto-oikeus on tämän takia selventänyt kaivojen tarkkailua koskevaa lupamääräystä ja lisännyt tarkkailtaviin suureisiin typpiyhdisteet ja mineraaliöljyn jakeet, jotka tyypillisesti voivat levitä louhostoiminnassa maaperään ja pohjaveteen.

Muut seikat

Luvassa on annettu määräykset pölyn leviämisen estämisestä, hulevesien johtamisesta ja käsittelystä sekä toimenpiteistä pohjaveden pilaantumisen estämiseksi. Hallinto-oikeus katsoo, että ympäristöluvassa annetut määräykset ovat riittävät.

Aloittamisluvan vakuus

Koska hallinto-oikeus on antamallaan välipäätöksellä kieltänyt toiminnan aloittamisen muutoksenhausta huolimatta, aloittamisluvan vakuudesta lausuminen raukeaa.

Oikeudenkäyntikulut

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Mitä tässä pykälässä ja 75 §:ssä säädetään asianosaisesta, voidaan soveltaa myös päätöksen tehneeseen hallintoviranomaiseen. Saman pykälän 2 momentin mukaan harkittaessa julkisen asianosaisen korvausvelvollisuutta on otettava erityisesti huomioon, onko oikeudenkäynti aiheutunut viranomaisen virheestä.

Oikeudenkäynti ei ole aiheutunut lupaviranomaisen virheestä. Asian laatu ja asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen ei ole kohtuutonta, että muutoksenhakijat joutuvat pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Perusteluissa mainitut

Ympäristönsuojelulaki (86/2000) 35 § 2 momentti, 41 § 1 ja 3 momentti, 42 § 1 momentti ja 43 § 1 momentti

Laki naapuruussuhteista 17 § 1 momentti

Laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä 4 § 1 ja 2 momentti, 5 § 2 momentti ja 6 § 2 b) kohta

Luonnonsuojelulaki 39 § 1 momentti, 49 § 1 momentti ja 65 § 1 momentti

Valtioneuvoston asetus (800/2010) kivenlouhimojen, muun kivenlouhinnan ja kivenmurskaamojen ympäristönsuojelusta

Valtioneuvoston päätös (993/1992) melutason ohjearvoista

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Sinikka Kangasmaa, Jan Eklund ja Anneli Järvenpää, joka on myös esitellyt asian.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

1. A asiakumppaneineen on vaatinut, että Vaasan hallinto-oikeuden ja Kirkkonummen rakennus- ja ympäristölautakunnan päätökset kumotaan ja ympäristölupahakemus hylätään. Kieltoa aloittaa päätöksen täytäntöönpano on jatkettava, kunnes asia on lainvoimaisesti ratkaistu. Alueella on tarvittaessa tehtävä katselmus. Kunta on määrättävä korvaamaan valittajien oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi erikseen esitettävän laskun mukaan.

Vaatimustensa tueksi A asiakumppaneineen on esittänyt muun ohella seuraavaa:

Luvan myöntämiselle ei hakemuksen täydentämisestä huolimatta ole ollut edellytyksiä, vaan asiassa on tullut esiin uutta tietoa, joka edellyttää hakemusten hylkäämistä.

Vaasan hallinto-oikeuden päätös sisältää virheitä. Valittajien joukossa on henkilöitä, joiden hallitsema loma-asunto sijaitsee 200 metrin päässä Oy Göran Hagelberg Ab:lle myönnetyn luvan mukaisesta louhinta-alueesta. Hallinto-oikeuden päätöksissä ja meluselvityksissä kiinteistö on virheellisesti otettu huomioon vakituisena asuntona, eikä lomarakennuksille määrättyä alhaisempaa melurajaa (45 dB) ole huomioitu. Loma-asuntoja sijaitsee myös Lillåkerintiellä Siuntion puolella sekä Storträskin rannalla. Hallinto-oikeuden päätöksissä loma-asuntojen merkitykseen ei ole otettu lainkaan kantaa, vaikka niihin olisi sovellettava vakituista asutusta alhaisempaa ohjearvoa. Alueen soveltuvuus lepakoille on todettu kunnan teettämässä luontoselvityksessä, mutta varsinaista lepakkoselvitystä ei ole tehty.

Vaasan hallinto-oikeuden päätös sisältää puutteita. Päätöksessä on ohitettu vaatimus kaavatilanteen merkityksen arvioinnista. Yleiskaava on tullut voimaan vanhan rakennuslain ja -asetuksen aikaan, jolloin myös kaavaselostus on ollut osa kaavaa ja on otettava huomioon. Yleiskaavan selostuksessa todetaan yleisluontoisen PT-merkinnän edellyttävän tarkempaa kaavoitusta. Rakennus- ja ympäristölautakunnan toimivaltaan ei kuulu yksittäisen lupa-asian yhteydessä päättää alueen tarkemmasta käytöstä, joka yleiskaavalla on määrätty kaavoituksen tehtäväksi. Ekologisen yhteyden sijaintia ja leveyttä ei myöskään kuuluisi määrätä yksittäisen lupa-asian yhteydessä, vaan kaavoituksella, jolloin kunnan alueiden käytön ja luontoarvojen kokonaisuus on paremmin huomioitavissa.

Yleiskaavan PT-merkintä ei mahdollista laajamittaista ja pitkäkestoista louhinta- ja murskaustoimintaa, kun otetaan huomioon kaavaselostuksen sitovat käyttöperiaatteet. Kaavamääräysten mukaan alueelle voisi sijoittua myös virkistys- ja puistoalueita. Louhintaa ei voida pitää välttämättömänä kaavan toteuttamiseksi.

Ympäristönsuojelulain mukaan sijoituspaikan soveltuvuuden arvioinnissa on huomioitava myös lähialueen kaavatilanne ja ympäristö. Koska ekologinen yhteys kulkee osittain Siuntion puolella ja alueen läheisyydessä on asemakaava-alue, virkistysalue, asumiseen osoitettuja alueita ja suojeltavia alueita sekä maa- ja metsätalousvaltaista aluetta, jolla on ulkoilun ohjaustarvetta ja/tai ympäristöarvoja, olisi keskeistä tarkastella kaavatilannetta aiempaa laajemmin. Suunnitellut louhimot vaikeuttaisivat lähialueiden käyttöä niille varattuun tarkoitukseen ja vähentäisivät merkittävästi viihtyisyysarvoa. Kunta on myöntänyt hankealueen lähialueelle lukuisia rakennuslupia asuinrakentamiseen. Siuntion kunnan puolella noin 1,1 kilometrin päässä sijaitsee kerrostaloalue, jossa asuu noin 170 asukasta. Hallinto-oikeus ei antanut merkitystä Kirkkonummen kunnanhallituksen lausunnolle, jossa on esitetty tarve kaavoittaa alue uudelleen yhteistyössä Siuntion kunnan kanssa. Myös maakuntakaavaan tehty muutosehdotus Stormossenin merkitsemiseksi suojelualueeksi olisi otettava huomioon.

Sijoituspaikan soveltuvuuden arviointi on jätetty tekemättä ja varovaisuusperiaate ottamatta huomioon.

Hankealueen lähellä on yleiskaavassa virkistysalueeksi osoitettu alue, jolla tulisi soveltaa alhaisempaa melutason ohjearvoa. Alhaisempaa ohjearvoa tulisi vastaavasti soveltaa myös maakuntakaavassa suojelualueiksi ehdotettuihin alueisiin sekä liito-oravien lisääntymis- ja levähdyspaikkoihin.

Maakuntakaavassa osa hankealueesta on merkitty alueeksi, jolla on kiviainesvarantoja, mutta ei kuitenkaan maa-ainestenottoalueeksi. Myöskään kiviainevarantomerkintä ei kata Destian eteläistä ottamisaluetta ja Hagelbergin itäistä ottamisaluetta, jotka ovat lähimpänä asutusta. Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavaehdotuksessa Stormossen ja sen eteläkärki Malmmossen, joka jää Hagelbergin kahden ottamisalueen väliin, on merkitty suojeltavaksi alueeksi (sl) Kirkkonummen kunnanhallituksen esittämän mukaisesti. Louhimotoiminta edellyttää suurten vesimassojen käyttöä pölyn leviämisen ehkäisemiseksi, joten on epärealistista väittää, ettei toiminnalla ole vaikutuksia herkille suoalueille. Myös MURAUS-asetus edellyttää 300 metrin etäisyyttä suojelualueille.

MURAUS-asetuksen 3 §:n mukaan melua tai pölyä aiheuttavan toiminnon etäisyys asumiseen tai loma-asumiseen käytettävään rakennukseen tai sen välittömässä läheisyydessä sijaitsevaan oleskeluun tarkoitettuun piha-alueeseen tai muuhun häiriölle alttiiseen kohteeseen on oltava vähintään 300 metriä. Hagelbergille ja Destialle myönnetyt luvat ovat MURAUS-asetuksen vastaisia alle 300 metrin etäisyydellä olevan asutuksen tai piha-alueiden takia. Hakijat eivät ole selvittäneet etäisyyksiä piha-alueisiin ja muihin häiriintyviin kohteisiin eikä asiasta ole tarkkoja piirustuksia.

Vaasan hallinto-oikeuden päätöksessä ei oteta kantaa muiden häiriintyvien kohteiden kuin asuinrakennusten ja piha-alueiden merkitykseen kun arvioidaan MURAUS-asetuksessa säädettyä 300 metrin ehdotonta etäisyyttä. Liito-oravien elinalue, kantatie 51:n eteläpuolinen virkistysalue sekä Stormossenin ja Malmmossenin suot ja ekologinen yhteys täyttävät häiriintyvän kohteen tunnusmerkit. Kaikki hankkeet ovat MURAUS-asetuksen vastaisia myös tällä perusteella.

Hallinto-oikeus on käsitellyt puutteellisesti haitankärsijöiden kokonaiskuormitusta, kun otetaan huomioon kiviaineshankkeiden yhteisvaikutukset ja alueen muu terveyshaitta. Alueen herkkyys on jätetty ottamatta huomioon. Louhinta ja murskaus eivät sovellu alueelle niiden haitallisten ympäristövaikutusten takia. Hallinto-oikeuden päätöksen perusteella on mahdotonta valvoa toimintojen luvanmukaisuutta ja vaikutuksia jälkikäteen.

Ympäristömelun keskeiset vaikutukset terveyteen ilmenevät häiritsevyytenä, puheviestinnän häiriönä, oppimisen ja muistion häiriöinä, kohonneena verenpaineena ja sepelvaltimotautina. Toiminnan aiheuttama melu on omiaan aiheuttamaan ympäristöluvan myöntämisen esteenä olevaa terveyshaittaa eli terveyshäiriötä ja sairautta sekä vähentämään merkittävästi elinympäristön terveellisyyttä.

Melumallinnusten on ilmoitettu perustuvan kokemusperäiseen tietoon eri louhintakohteista. Mallinnusten perusteet ovat siten epäselvät. Tuntitasolla melutasot voivat laskelmien mukaan ylittyä. Todellisuudessa melutasot voivat olla merkittävästi laskelmien arvoja korkeampia yksittäisille haitankärsijöille. Hallinto-oikeus on määrännyt murskauslaitteistot sijoitettavaksi 400 metrin päähän häiriintyvistä kohteista, mutta päätöksessä ei perustella, miten sijoitus vaikuttaa alueen melutasoon. Melumallinnusten lähtökohtana on ollut, että murskauslaitteistot sijoitetaan 400 metrin etäisyydelle, joten hallinto-oikeuden määräys on merkityksetön.

Hallinto-oikeus on jättänyt ottamatta huomioon impulssimelukorjauksen vaikutukset alueen melutasoon. Käytännössä melutasot voivat olla laskennallisia korkeampia. Mallinnuksista puuttuvat myös räjäytysten ja peruutushälyttimien vaikutukset melutasoon. Huomioon ottamatta on jätetty myös osoitteessa Napakelkantie 70 sijaitseva loma-asunto, jonka kohdalla säädösten sallimat melutasot ylittyvät meluselvityksenkin mukaan sekä hankealueen eteläpuolella sijaitsevan virkistysalueen osalla ylittyvä melutason ohjearvo.

Meluesteiden toteuttamisesta ei ole esitetty täsmällisiä tietoja eikä niistä anneta määräyksiä lupapäätöksessä. Meluesteiden toteuttamiseen ja valvontaan liittyy epävarmuustekijöitä.

Meluselvityksen lähtökohdat ovat puutteelliset eikä selvityksellä voida osoittaa, että todelliset melutasot eivät ylittäisi valtioneuvoston päätöksen mukaisia ohjearvoja varsinkaan, kun otetaan huomioon hallinto-oikeuden lupapäätökseen tekemät muutokset. Meluselvityksen laskelmissa on liian monta määrittelemätöntä muuttujaa, jotta selvitystä voitaisiin pitää oikeudellisesti pätevänä perusteena ympäristöluville erityisesti herkkinä käyttömuotoina pidetyillä asuin-, suojelu- ja virkistysalueilla.

Ympäristöluvan keskeistä tehtävää, eli meluhaittojen hallintaa, ei voi jättää hallinto-oikeuden esittämällä tavalla toistensa kanssa kilpailevien toiminnanharjoittajien keskinäisten sopimusten varaan. Kilpailulaki kieltää elinkeinonharjoittajien väliset sopimukset, joilla rajoitetaan tai valvotaan tuotantoa tai markkinointia. Hallinto-oikeuden edellyttämiä sopimuksia voidaan pitää tällaisina kilpailulain kieltäminä sopimuksina.

Melumittaus on edellytetty tehtäväksi kaksi kertaa vuodessa. Mittauskertojen määrä ei ole riittävä turvaamaan asukkaiden oikeussuojaa, kun otetaan huomioon, että osa asunnoista kärsii jo nyt yli 55 dB:n meluhaitasta ja moni asuinrakennus on lähellä tätä rajaa. Jatkuvatoimisia melumittauksia ei voida korvata yksittäisillä mittauksilla, joiden perusteella ei voida arvioida todellisia meluarvoja.

Meluselvityksistä puuttuu melutason ohjearvoista annetun valtioneuvoston päätöksen 4 §:ssä edellytetty impulssimelukorjaus. Vaasan hallinto-oikeuden tekemillä muutoksilla toimintaa ei voida harjoittaa ilman lainvastaisia seurauksia alueen asukkaille ja luonnolle.

Toiminnan lainmukaisuus olisi selvitettävä ja varmistettava riittävällä todennäköisyydellä ennen luvan myöntämistä. Luvan voimassaolon rajaamisella ei ole voitu korvata tällaista puutetta. Hakijoiden esittämät selvitykset lähimmistä häiriintyvistä kohteista ovat puutteellisia, eikä niissä ole otettu huomioon läheisiin loma-asuntoihin, virkistysalueeseen ja suojeltaviin kohteisiin soveltuvaa alempaa melutason ohjearvoa 45 dB. Luvat eivät täytä MURAUS-asetuksen vaatimuksia.

Vaasan hallinto-oikeuden tekemät muutokset johtavat käytännössä siihen, että hakijoiden suunnitelmat meluvalleista eivät enää voi toteutua. Mitään piirustuksia siitä, onko hanke enää toteuttamiskelpoinen, ei ole.

Toiminnasta aiheutuu myös pölyhaittaa, jota ei ole selvitetty.

Korkeimman hallinto-oikeuden tulisi ottaa kantaa hankealueen länsipuolella sijaitsevan ekologisen yhteyden asemaan ja suojaan. Määrätty 250 metrin leveys on riittämätön. Kyseessä on maakunnallinen yhteys, jonka leveyden tulisi olla 500 metriä. Ekologinen yhteys muodostaa ympäristönsuojelulaissa tarkoitetun erityisen luonnonolosuhteen, joka mahdollistaa lajien leviämisen luonnon ydinalueelta toiselle. Louhinta-alueet sijaitsevat lähes kokonaan ekologisen yhteyden alueella. Ekologisen yhteyden katkeaminen merkitsisi ympäristönsuojelulaissa kiellettyä erityisen luonnonolosuhteen huonontumista.

Liito-oravan elinalueita sijaitsee Lemminkäisen ja Destian louhosten länsipuolella ja Hagelbergin louhoksen eteläpuolella. Hallinto-oikeus on tällä perusteella rajannut toiminta-aluetta, mutta mitään selvyyttä rajauksen vaikutuksesta ei ole. Hallinto-oikeuden päätöksessä ei ole otettu huomioon liito-oravien ja muiden eläinten herkkiä kevät- ja kesäaikaan ajoittuvia pesimisjaksoja. Liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen suojelu tarkoittaa myös pesimärauhaa, jonka kiviainestoiminta rikkoisi ainakin huhti-elokuun välisenä aikana. Liito-oravien suojeltuihin lisääntymis- ja levähdyspaikkoihin tulisi myös soveltaa luonnonsuojelualueita koskevaa 45 dB:n melutason ohjearvoa.

Hankkeet sijaitsevat niin lähellä Meiko-Lappträskin ja Kirkkonummen saariston Natura-alueita, että niillä todennäköisesti olisi luonnonsuojelulain 65 §:n mukaisia merkittäviä haitallisia vaikutuksia Natura-verkostoon. Hankealueen länsipuolinen ekologinen yhteys toimii yhteyskäytävänä kahden Natura-alueen välillä. Hankkeiden vaikutukset Natura 2000 -verkostoon olisi tullut arvioida luonnonsuojelulain 65 §:n edellyttämällä tavalla. Ympäristönsuojelulain 5 §:n 2 momentin mukainen varovaisuusperiaate huomioon ottaen, edellytyksiä ympäristölupien myöntämiseen alueen kiviaineshankkeille ei ole.

Toiminnasta aiheutuisi kohtuutonta rasitusta valittajille toiminnasta aiheutuvan melun, tärinän, haitallisten aineiden, lian, pölyn ja maiseman pilaantumisen vaikutuksesta.

Hallinto-oikeuden johtopäätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tarpeesta on epäjohdonmukainen.

2. Kirkkonummen ympäristönsuojeluyhdistys ry on valituksessaan vaatinut, että Vaasan hallinto-oikeuden ja Kirkkonummen rakennus- ja ympäristölautakunnan päätökset kumotaan ja ympäristölupahakemus hylätään. Kunta on määrättävä korvaamaan yhdistyksen oikeudenkäyntikulut 1 500 eurolla.

Vaatimustensa tueksi yhdistys on esittänyt muun ohella seuraavaa:

Rakennus- ja ympäristölautakunta ei ole soveltanut MURAUS-asetusta, vaikka hakemus on kuulutettu uutena vuonna 2015. MURAUS-asetuksessa säädetään, että melua ja pölyä aiheuttavia toimintoja ei saa sijoittaa alle 300 metriä lähemmäksi häiriölle alttiista kohteista. Häiriöille alttiilla kohteilla tarkoitetaan samoja alueita kuin valtioneuvoston päätöksessä melutason ohjearvoista eli asumiseen ja loma-asumiseen käytettäviä alueita, virkistysalueita, ja luonnonsuojelualueita.

Kaikki kolme alueelle suunniteltua hanketta rikkovat MURAUS-asetuksessa säädettyä vähimmäisetäisyysvaatimusta suhteessa asutukseen ja muihin häiriintyviin kohteisiin sekä MURAUS-asetuksen melutason raja-arvoja. Lupamääräyksissä ei ole myöskään säädetty ilmanlaadun tarkkailusta, kuten MURAUS-asetus edellyttää.

Meluselvitykset osoittavat, että melun raja-arvot ylittyisivät läheisissä häiriintyvissä kohteissa. Raja-arvot ylittävää melua on pidettävä ympäristönsuojelulain tarkoittamana merkittävänä ympäristön pilaantumisena tai sen vaarana. Raja-arvot ylittävä melu on myös naapuruussuhdelain tarkoittama kohtuuton rasitus. Ympärivuotisena ja vuosikausia kestävänä meluna kyse on pysyväluonteisesta rasituksesta, joka aiheuttaa kiellettyä terveyshaittaa. Päätöksissä ei ole otettu huomioon taajaman ulkopuolella sijaitsevaa loma-asuntoa, jonka kohdalla loma-asutukselle säädetyt melun raja-arvot ylittyvät. Meluselvityksessä ei ole otettu huomioon melun impulssimaisuutta, peruutusääniä, räjäytysääniä, tai laskennallista virhemarginaalia. Impulssimaisuuden vaikutus ulottuu yleensä noin 300–500 metrin etäisyydelle, mutta voi ulottua kauemmaksikin. Häiriintyvät kiinteistöt sijaitsevat niin lähellä, että impulssikorjaus on tehtävä ja otettava huomioon laskennallinen epävarmuus.

Lähimmillään noin kilometri hankealueen pohjoispuolella sijaitsee Meiko-Lappträskin Natura-alue. Louhimotoiminnan vaikutuksia Natura-alueeseen ei ole arvioitu. Meiko-Lappträskin Natura-alueen suojeluperusteina on samoja suojeltuja lajeja, jotka pesivät suunnitellulla louhinta-alueella tai sen välittömässä läheisyydessä (esimerkiksi liito-orava ja kehrääjä). Lisäksi suunnitellun louhimoalueen kohdalla on riippumattomissa ekologisen verkoston kartoituksissa todettu kulkevan maakunnallisesti tärkeä Natura-alueet yhdistävä ekologinen yhteys Meiko-Lappträskin ja Kirkkonummen saariston Natura-alueiden välillä. Tämä ekologinen yhteys on osa pääkaupunkiseudun viherkehää eikä selvityksien mukaan korvaavia yhteyksiä ole olemassa.

Kyseinen ekologinen yhteys on merkitty myös Kirkkonummen kuntakeskuksen kehityskuvaan 2040, joka ohjaa alueen tulevaa kaavoitusta. Ekologisen yhteyden sekä Natura-alueen ulkopuolisen ympäristön merkitys Natura-alueen suojelulle on todettu myös Metsähallituksen laatimassa Meikon Natura-alueen hoito- ja käyttösuunnitelmasta. Suunnitelmasta käy ilmi, että ihmistoiminnot ja melu aiheuttavat luonnonsuojelualueisiin kohdistuvaa häiriötä, jonka vuoksi Meikon Natura-alueelle tarvitaan puskurivyöhyke ja nyt kyseessä oleva etelään johtava ekologinen yhteys tulee säilyttää. Myös Kirkkonummen kunnan tilaamassa ekologisen verkoston selvityksessä sanotaan selvästi, että alue on Natura-alueen suoja-alue. Alueen luonnonarvojen merkitystä kuvataan myös voimassa olevassa yleiskaavassa, jossa puolet Stormossenin suosta on merkitty MU-merkinnällä, mikä tarkoittaa metsäaluetta, jolla erityisiä luontoarvoja tai ulkoilun ohjaustarvetta. Stormossenin keidassuo on kokonaisuudessaan merkitty maakuntakaavaehdotukseen SL-merkinnällä luonnonsuojelualueeksi.

Nyt kyseessä olevassa tapauksessa on huomattava arvioitaessa melun mahdollisia vaikutuksia alueen lajistolle, että koko Uudenmaan alueella on vain kaksi hiljaisen alueen kriteerit täyttävää aluetta, ja Meiko-Lappträskin Natura-alue on näistä alueista toinen. Näin ollen voimakkaan melun tuominen harvinaisen hiljaisen suojelualueen läheisyyteen ei ole perusteltua ja voi johtaa suojelualueen luonnonarvoja heikentäviin vaikutuksiin. Asia olisi tullut ottaa huomioon myös toiminnan sijaintipaikan sopivuutta arvioitaessa.

Hakijat eivät ole osoittaneet mitään selvitystä suunniteltujen hankkeiden vaikutuksista Meiko-Lappträskin Natura-alueelle. Perusteena on käytetty etäisyyttä, joka on hakemuksissa esitetty virheellisesti. Luonnonsuojelulain mukainen arvio on tehtävä, ellei ole objektiivisin perustein poissuljettua, että hankkeet vaikuttaisivat merkittävästi alueen suojelutavoitteisiin. Arviointi voidaan jättää tekemättä vain siinä tapauksessa, että käytettävissä olevien tietojen valossa ei jää tieteellisesti perusteltua epäilystä vaikutusten syntymättä jäämisestä. Nyt kyseessä olevassa tapauksessa objektiivisin perustein tai oikeuskäytännön mukaan ei voida sulkea pois suunniteltujen hankkeiden merkittäviä haitallisia vaikutuksia Natura-alueen suojeluarvoille, eikä ole mitään varmuutta siitä, että hallinto-oikeuden tekemä rajaus hankealueen länsilaidalla olisi riittävä luontoarvojen turvaamiseksi.

Louhimohankkeet heikentäisivät Natura-alueiden kytkeytyneisyyttä ja niiden suojeluperusteita merkittävästi ollen luonnonsuojelulaissa säädetyn ja luontodirektiivin 10:n artiklan vastaista. Ekologista yhteyttä käyttää elinpiirinään muun muassa Meiko-Lappträskin Natura-alueen suojelun perustana oleva luontodirektiivin liitteen II laji, liito-orava. Yhteyden alueella on suojeltuja eläinlajeja ja luontotyyppejä. Alueella on samoja piirteitä Meiko-Lappträskin Natura-alueen kanssa. Tällainen monimuotoinen ekologinen yhteys turvaa hyvin monenlaisten lajien elinmahdollisuudet laajalla alueella ja sen siirtäminen toisaalle on alueelliset vallitsevat olosuhteet huomioon ottaen ja tutkimustiedon valossa mahdotonta.

Vaasan hallinto-oikeus on päätöksessään todennut, että ekologisella yhteydellä voi olla merkitystä Natura-alueiden luonnonarvojen säilymiselle ja että sen säilyminen on luvassa varmistettava. Hallinto-oikeus on kuitenkin päätöksessään jättänyt täysin huomiotta ympäristönsuojelulain tarkoittaman erityisen luonnonolosuhteen muutoksenhakuperusteena. Lisäksi Vaasan hallinto-oikeus on tulkinnut virheellisesti tarvittavan ekologisen yhteyden riittävän leveyden ja sijainnin. Vaasan hallinto-oikeus on rajannut ottoalueita Kirkkonummen kunnan kaavoituksen esittämän karttakuvan mukaisesti, mikä ei riitä turvaamaan ekologisen yhteyden säilymistä. Ekologisia yhteyksiä koskevien selvityksien mukaisesti yhteyden kapein kohta ei saa ikinä olla leveyttään pidempi, kuten tässä tapauksessa on, sillä kapeikot muodostavat pullonkauloja, jotka estävät yhteyden toimivuuden.

Vaasan hallinto-oikeuden päätöksen liitekarttaan ekologinen yhteys on piirretty alueelle, jossa sijaitsee voimajohtoaukea, eli kyseessä ei ole metsäinen tai mahdollisimman luonnontilainen vyöhyke, mikä on lähtökohtana ekologisten yhteyksien tarkoituksenmukaiselle sijainnille. Liitekartan ekologinen yhteys ei vastaa sijainniltaan riippumattomissa selvityksissä osoitettua ekologisen yhteyden linjausta tai Kirkkonummen kuntakeskuksen kehityskuvassa olevaa linjausta, vaan siitä puuttuu selvityksissä osoitettu Meikon Natura-alueelle johtava haarautuva yhteys, joka sijaitsee luonnonarvokokonaisuuden ja Hagelbergin suunnitellun ottamisalueen päällä. Yhteys Natura-alueelle katkeaisi louhinnan seurauksena.

Suunnitellulla hankealueella ja sen vaikutusalueella on lukuisia suojeltuja luontotyyppejä kuten tervaleppäkorpi, pähkinäpensaslehto, keidassuo, metsälain tarkoittamia luontotyyppejä ja luonnontilaisen kaltainen puro. Alueella myös elää ja pesii suojeltuja lajeja, kuten liito-orava, kehrääjä ja kangaskiuru. Alueen pohjaveden pinnan korkeudesta ei ole esitetty tutkittua tietoa, vaikka esimerkiksi kaavoitusta varten tehdyssä luontoselvityksessä on todettu louhimoalueen läheisyydessä todennäköisesti pohjavesivaikutuksesta syntyneitä lampareita ja hakijat arvioivat Stormossenin suoalueella pohjaveden pintatason olevan arviolta suonpinnan tasolla. Räjäytystyöt ja louhinta voivat aiheuttaa pohjaveden pilaantumista tai pohjaveden pinnan tason muutoksia.

Hallinto-oikeuden tekemä toiminta-alueen rajaus ei estä liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikan heikentymistä. Liito-oravan elinpiirille kohdistuu toiminnasta myös suuri meluhaitta, sillä toiminnasta aiheutuisi liito-oravan elinpiirillä noin 80 dB:n melu.

Luonnonsuojelulaki ei tunne tiukasti suojeltujen lajien kohdalla myöskään hallinto-oikeuden esittämää menettelyä, jossa toiminnan vaikutuksia tai alueiden merkitystä suojeltujen lajien kannalta arvioitaisiin takautuvasti toiminnan sallimisen jälkeen, kuten Vaasan hallinto-oikeus on päätöksessään esittänyt. Sitä vastoin suojelussa on noudettava varovaisuusperiaatetta ja myös luonnonsuojelulaissa säädetty rauhoitettuja eläimiä ja kasveja koskeva haittojen vähentämisvelvoite tulisi ottaa huomioon lupaharkinnassa.

Vaasan hallinto-oikeus on päätöksessään virheellisesti todennut, että hakemuksissa olisi erikseen selvitetty lepakkolajien esiintymistä vaikutusalueella. Todellisuudessa mitään lepakkoselvityksiä ei ole tehty tai osoitettu hakemuksissa, vaikka Kirkkonummen kunnan kaavoituksen tueksi teettämässä riippumattomassa luontoselvityksessä (Keiron 2014) todetaan, että suunnitelluilla louhimoalueilla on lepakoille sopivia elinympäristöjä. Yksi tällainen alue sijaitsee Destian suunnitellulla ottoalueella sijaitsevalla Litorinameren muinaisrannan lohkareikkoalueella. Lepakot ovat tiukasti suojeltuja luontodirektiivilajeja ja alueella todistetusti elävät lepakot muodostavat luonnonsuojelulain mukaisen esteen lupien myöntämiselle. Ympäristönsuojelulain mukaan hakemuksissa on esitettävä lupaharkinnan kannalta riittävät tiedot, eikä mitään selvityksiä ole suojeltujen lepakkolajien osalta esitetty.

Louhinnan salliminen alueelle ei ole yleiskaavan mukaista. Maakuntakaavassa vain osalla nyt louhittavaksi suunnitellusta alueesta on kiviainesvarantomerkintä. Merkintä puuttuu lähimpänä olemassa olevaa asutusta sijaitsevilta alueilta. Aluetta ei ole missään kaavassa osoitettu maa-ainesten ottoalueeksi, kuten toiminnanharjoittajat ovat väittäneet. Koko alue on maakuntakaavassa merkitty taajamatoimintojen alueeksi. Ympäristöluvat ovat voimassa olevan oikeusvaikutteisen yleiskaavan kaavamääräyksen ja PT-aluevarausmerkinnän sisältämien maankäyttömuotojen vastaisia ja osin myös ristiriidassa maakuntakaavan kanssa. Toteutuessaan hankkeet vaikeuttaisivat alueen käyttöä yleiskaavan osoittamaan tarkoitukseen.

Vaasan hallinto-oikeus on päätöksessään jättänyt käsittelemättä ympäristönsuojelulain vaatimuksen sijoituspaikan soveltuvuudesta. Toiminnasta aiheutuisi sadoille ihmisille asuin- ja säännöllisessä käytössä olevien virkistysalueiden viihtyisyyden vähentymistä. Alueella on erityisiä luontoarvoja, jotka ovat ympäristön pilaantumiseen herkkiä. Sijoituspaikan sopivuutta arvioitaessa on ympäristönsuojelulain mukaisesti arvioitava myös muut mahdolliset sijoituspaikat alueella. Suunnitellun louhimoalueen läheisyydessä muutaman kilometrin etäisyydellä on jo neljä toiminnassa olevaa louhimoa. Yksi Kirkkonummella vain reilun kilometrin päässä, yksi Siuntiossa ja kaksi Inkoossa. Lähiseudulla on paljon kallioesiintymiä, jotka eivät sijaitse maakunnallisen ekologisen yhteyden, luonnonsuojelualueen, asutuksen tai suojeltujen lajien tai luontotyyppien kannalta kriittisillä alueilla. Mitään perusteita osoittaa louhimotoimintaa nyt esitetylle alueelle ei ole arvioitaessa toiminnan mahdollisuuksia sijoittua muualle lähiseudulle.

3. Oy Göran Hagelberg Ab on valituksessaan vaatinut, että Vaasan hallinto-oikeuden päätöstä muutetaan niin, ettei MURAUS-asetusta sovelleta. Louhinta-alueen tai toiminta-alueen rajaus on palautettava Kirkkonummen rakennus- ja ympäristölautakunnan lupapäätöksen mukaiseksi ja ympäristölupa palautettava toistaiseksi voimassaolevaksi. Lupamääräys 2 on palautettava lupapäätöksen mukaiseksi poistamalla hallinto-oikeuden muutos, jolla se määräsi murskauslaitoksen sijoitettavaksi vähintään 400 metrin etäisyydelle asutuksesta. Lupamääräys 2 on palautettava lupapäätöksen mukaiseksi sallimalla murskaus arkisin klo 21 asti ja räjäytykset klo 18 asti.

Yhtiö on lisäksi vaatinut, että toiminnanharjoittajalle myönnetään välipäätöksellä lupa aloittaa toiminta muutoksenhausta huolimatta.

Yhtiö on perustellut vaatimuksiaan muun ohella seuraavasti:

Ympäristölupahakemus on tullut vireille 24.9.2009 ja kuulutettu 11.10.2009. Hakijan hakemus oli vireillä ja kuulutettu MURAUS-asetuksen voimaan tullessa. Uusi kuulutus ensimmäisen oikeuskäsittelyn jälkeen ei muuta asiaa. Täydennetyt selvitykset piti kuuluttaa, mutta hakemus ei ollut muuttunut. Asiassa pitää ottaa huomioon, että yhteisvaikutusselvitysten tarve ilmeni vasta myöhemmin vireille tulleiden hankkeiden myötä.

Lupa tulisi myöntää toistaiseksi voimassa olevana, koska mitään painavaa syytä luvan määräaikaisuudelle ei ole.

Hanke sijaitsee yleiskaavassa PT-merkinnällä osoitetulla alueella, jonka toteuttaminen vaatii louhintaa. Louhinta-alue on maakuntakaavassa osoitettu kiviainesvarantoalueeksi. Kunnan teettämässä luontoselvityksessä määritetyllä ekologisella käytävällä ei ole oikeusvaikutuksia eikä sitä ole merkitty maakuntakaavoihin. Yhtiön ottoalueen länsipuolelle jää ilman hallinto-oikeuden tekemää muutostakin vähintään 500 metriä leveä metsäinen vyöhyke. Kallion päällä olevaa aluetta ei käytetä ekologisena käytävänä. Hankkeella ei ole vaikutusta kantatien 51 parantamiseen tai tien ylittävän vihersillan rakentamiseen. Ottoalueen supistamiseen ei ole perusteita.

Määräykselle sijoittaa murskauslaitos vähintään 400 metrin etäisyydelle häiriintyvistä kohteista ei ole perusteita. Lähistöllä ei ole melulle ja pölylle erityisen alttiita kohteita, kuten sairaaloita, päiväkoteja taikka hoito- tai oppilaitoksia. Myös MURAUS-asetuksen mukaan louhinta ja murskaus voidaan sijoittaa 300 metrin etäisyydelle asutuksesta ja tätä lähemmäksi, jos voidaan osoittaa, että asetuksen mukaiset meluraja-arvot eivät ylity. Yhtiön teettämien melumallinnusten mukaan edes 45 dB:n melutaso ei ylity häiriintyvien kohteiden piha-alueilla. Poraaminen on sallittua 300 metrin etäisyydellä häiriintyvistä kohteista. Etäisyys on riittävä myös murskauksen osalta, jonka aiheuttaman melun torjuminen on helpompaa. Murskauslaitos sijaitsee louhoksen pohjalla kalliorintausten ja varastokasojen suojassa.

Murskausajan rajoittamiselle kello 18.00 lopetettavaksi ei ole perusteita ja rajoitus aiheuttaisi yhtiölle merkittäviä hankaluuksia työn järjestämisessä. Murskauksen melupäästöt ovat vähäiset ja hyvin hallittavissa. Murskaustoiminta ei ole jatkuvaa, vaan urakkaluonteista. Vain vaiheessa 1 toimitaan 300–450 metrin päässä asutuksesta. Vaiheessa 2 etäisyys asutukseen on 600–900 metriä. MURAUS-asetuksen mukaan murskausta on mahdollista tehdä kello 22.00 asti, mikä on yleinen käytäntö. Murskausta tehdään yleensä kahdessa vuorossa, mikä päätöksen mukaisella 11 tunnin pituisella työpäivällä ei ole mahdollista.

Räjäytysten kieltäminen kello 16.00 jälkeen ei ole perusteita. Myös MURAUS-asetuksen mukaan räjäytyksiä saa tehdä kello 18.00 asti. Räjäytyksiä on louhintaurakan aikana enimmillään muutaman kerran viikossa ja niiden ajallinen kesto on pari sekuntia. Meluhaitta on lyhytkestoista ja harvoin toistuvaa. Pääosa räjäytyksistä tehdään keskellä päivää ja kello 16.00 jälkeen räjäytyksiä on harvakseltaan. Joissain tapauksissa tämä on kuitenkin tarpeen, jos esimerkiksi panostaminen jostain syystä viivästyy.

Toiminnan ajallista rajoittamista koskevat määräykset eivät ole tarpeen pilaantumisen ehkäisemiseksi.

Kirkkonummen rakennus- ja ympäristölautakunta on antanut vastineen, jossa se on esittänyt, että valitukset tulee hylätä. Lautakunta on lausunut valitusten johdosta lisäksi muun ohella seuraavaa:

Kaavaselostus ei ole osa yleiskaavaa eikä hanke ole muutoinkaan sijoitettu vastoin voimassa olevaa yleiskaavaa. Kiviainestoiminta ei vaaranna alueen käyttämistä tulevaisuudessa kaavan osoittamaan käyttötarkoitukseen eli yritystoimintaan.

Luvan hakijan on mahdollista täyttää MURAUS-asetuksen vaatimukset hallinto-oikeuden päätöksen mukaisesti. Pelkkä yleiskaavassa kantatien eteläpuolelle osoitettu virkistysaluevaraus ei aiheuta estettä luvan myöntämiselle. MURAUS-asetuksen mukaan virkistysalueella tarkoitetaan virkistysaluetta tai sen osaa, jossa säännöllisesti oleskelee ihmisiä virkistystarkoituksessa. Käytössä on ollut lupaharkinnan kannalta riittävä selvitys. Melutason ohjearvot eivät ylity toiminnan seurauksena, eikä toiminnasta muutoinkaan aiheudu ympäristönsuojelulaissa kiellettyä seurausta. Hanke sijaitsee niin kaukana luonnonsuojelualueista, ettei se voi merkittävästi heikentää niiden suojeltuja luontoarvoja. Pölyn hallinnasta on annettu tarvittavat määräykset.

Jos toiminta-aikoja laajennetaan Lemminkäinen Infra Oy:n valituksesta, tulee samalla palauttaa Vaasan hallinto-oikeuden poistama määräys koteloitujen porauspuomien käyttämisestä.

Vaatimukset oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta tulee hylätä.

Kirkkonummen kaavoitus- ja liikennejärjestelmäpalvelut on antanut valitusten johdosta vastineen.Vastineessa on uudistettu se aikaisemmin lausuttu, että alueelle kohdistuu luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseen liittyviä haasteita, joita ei yleiskaavan laatimisen aikaan 1990-luvulla katsottu tarpeelliseksi selvittää. Kunnan teettämän ekologisia yhteyksiä koskevan selvityksen perusteella louhinta-alueet sijaitsevat lähes kokonaan eläinten ekologisen yhteyden alueella. Kantatie 51:n vireillä olevassa aluevaraussuunnitelmassa tullaan ottamaan kantaa ekologisen yhteyden sijaintiin ja sen turvaamiseksi tarvittaviin toimenpiteisiin, kuten riistan ja liito-oravien kulkuyhteyksien toteuttamiseen. Vaasan hallinto-oikeuden tekemät päätökset ottoalueiden rajauksesta alueen länsiosassa ovat riittäviä ekologisen yhteyden toimivuuden ja riistan kulkuyhteyden kannalta. Eteläisimmän ottoalueen (Destia) eteläisimmän osan louhiminen saattaa vaarantaa liito-oravien ekologisen yhteyden toteuttamisen itä-länsisuunnassa ja haitata tienylitysmahdollisuuden toteuttamiskelpoisuutta. Aluevaraussuunnitelmassa tutkittua tienylityspaikkaa ei ole mahdollista siirtää juurikaan länteen päin maaston topografian ja tiegeometrian vuoksi. Eteläisimmän ottoalueen rajausta tulee tarkastella uudelleen vastineeseen oheistetussa liitteessä esitetyllä tavalla.

Kunnanvaltuuston vuonna 2016 hyväksymän kuntakeskuksen kehityskuvan 2040 mukaan Vuohimäen aluetta on tarkoitus kehittää asuin- ja työpaikka-alueena. Kehityskuvan tavoitteita edistetään ja tarkennetaan alueen kaavoituksessa. Uudenmaan maakuntavaltuusto on hyväksynyt Uudenmaan neljännen vaihemaakuntakaavan, jossa Stormossenin ja Malmmossenin suokokonaisuuden luontoarvot on osoitettu luonnonsuojelualueeksi.

Kirkkonummen kunnanhallitus on antanut valitusten johdosta vastineen.

Espoon seudun ympäristöterveydelle Kirkkonummen kunnan terveydensuojeluviranomaisena on varattu tilaisuus vastineen antamiseen valitusten johdosta. Terveydensuojeluviranomaisella ei ole lisättävää rakennus- ja ympäristölautakunnalle lupahakemuksesta annettuun lausuntoon.

Siuntion ympäristö- ja rakennuslautakunnalle on varattu tilaisuus vastineen antamiseen valitusten johdosta. Vastinetta ei ole annettu.

Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on antanut valitusten johdosta lausunnon. ELY-keskus on lausunnossaan katsonut, että hallinto-oikeuden päätös rajoittaa toiminta-aluetta ja muuttaa ympäristölupa määräaikaiseksi on perusteltu. Lisämääräyksiä tulee antaa ottamissuunnitelma-asiakirjojen saattamisesta lupapäätöksen ja hallinto-oikeuden päätöksen mukaisiksi ennen toiminnan aloittamista, hallinto-oikeuden päätöksessä rajatun käytäväalueen merkitsemisestä maastoon, liito-oravan liikkumisessaan käyttämien varttuneiden puiden säilyttämisestä sekä toiminnan seurannasta.

Lupapäätöksessä on annettu määräykset pölyn leviämisen estämisestä ja ilmanlaadusta, mutta ei pölyvaikutusten tarkkailusta. Valvontaviranomaisen määräyksestä luvan haltijan tulee teettää ilmanlaadun hiukkaspitoisuuden mittaus tarvittaessa. MURAUS-asetuksen mukaan yli 500 metrin etäisyydelle sijoittuvia kohteita ei tarvitse tarkkailla, jos voidaan luotettavalla lupaviranomaisen hyväksymällä tavalla osoittaa, että MURAUS-asetuksen 5 §:n mukaiset ilmanlaadun arvot eivät ylity. Päätöksestä ei ilmene, miten tarve hiukkaspitoisuuden mittaukselle määritetään.

Kun huomioidaan, että tilan 257-496-5-273 loma-asunto sijoittuu taajama-alueelle tai sen välittömään läheisyyteen, alueen muiden rakennuksen käyttötarkoitus, sekä liikenteen aiheuttaman melutason alueella, ELY-keskus katsoo, että yksittäistä loma-asumiseen tarkoitettua asuntoa ei voida tulkita loma-asumiseen käytettäväksi alueeksi, jossa tulisi noudattaa tiukempia melun ohjearvoja tai raja-arvoja.

Melun ohjearvoilla on alun perin pyritty rajoittamaan jatkuvaa melua liikenteestä, minkä vuoksi näiden ohjearvojen muuttaminen raja-arvoiksi ympäristöluvissa ei ole ihan ongelmatonta. Impulssimaisuuskorjauksen (+5 dB) tarkoituksena on vähentää haitankärsijöiden mahdollisesti kokemaa kohtuutonta rasitusta. Toimintaa on ympäristöluvassa ja hallinto-oikeuden päätöksellä rajoitettu siten, että louhinnan ja murskauksen meluisinta toiminta-aikaa on rajoitettu virkistyksen kannalta herkimpien aikojen ulkopuolelle (illat ja viikonloput). Toiminta alueella ei ole jatkuvaa ja myös toiminnan sijoittumisesta on annettu määräykset. Lisäksi lupa on muutettu määräaikaiseksi.

ELY-keskuksen mukaan melumittaukset tulee tehdä heti kunkin murskausjakson alkuvaiheessa, jotta voidaan mahdollisimman nopeasti reagoida, mikäli melulle annetut ohjearvot ylittyvät.

A asiakumppaneineen on antanut vastineen Oy Göran Hagelberg Ab:n valituksen sekä annettujen vastineiden ja lausunnon johdosta. Vastineen mukaan lupien muuttaminen määräaikaisiksi ei riitä varmistamaan, että toiminta olisi ympäristönsuojelulain mukaista. Lupakauden aikana ehtii aiheutua haittavaikutuksia. Vaasan hallinto-oikeuden päätöksen mukainen ekologisen yhteyden rajaus on liian kapea. Lupaharkinnassa ei ole MURAUS-asetuksen edellyttämällä tavalla huomioitu kaikkia häiriintyviä kohteita. Tällaisia ovat ainakin Stormossenin suo, yleiskaavaan hankealueen eteläpuolelle merkitty lähivirkistysalue, hankealueen länsipuolella kulkeva ekologinen yhteys, liito-oravien lisääntymis- ja levähdyspaikat ja asuinrakennusten piha-alueet. Olisi varmistettava, että kaikkien alueen eri toimintojen yhteismelu ei saisi ylittää 55 dB:n tasoa. Myös yleiskaavan PT-alueella tulee soveltaa melutason ohjearvoja. Toiminta-aikojen rajaaminen on ollut perusteltua mutta ei riittävää varmistamaan ettei terveyshaittoja ja vahinkoa luonnolle aiheutuisi. Meluntorjuntasuunnitelmissa ei ole huomioitu meluesteitä virkistysalueille ja muille herkille alueille. Meluesteet lännen suuntaan puuttuvat täysin.

Kirkkonummen ympäristöyhdistys ry on antanut vastineen Oy Göran Hagelberg Ab:n valituksen ja vastineiden sekä lausunnon johdosta. Vastineen mukaan luvan hakijan väite siitä, että meluselvityksissä ei tarvitse ottaa huomioon melun impulssimaisuutta, on vastoin louhimotoiminnan melun impulssimaisuudesta tehtyjä selvityksiä ja oikeuskäytäntöä. Koska häiriintyviä kohteita on vain muutamien satojen metrien päässä, impulssikorjaus on välttämätön. Aluetta ei ole maakuntakaavassa osoitettu maa-ainestenottoalueeksi vaan taajamatoimintojen alueeksi ja Stormossenin osalta luonnonsuojelualueeksi. Myös yleiskaavaa on tulkittu väärin.

Alueen kiviaineshankkeet aiheuttavat yhdessä liikenteen melun kanssa melutason nousun yli ohjearvojen useilla kiinteistöillä. Melumallinnukset perustuvat koteloitujen poravaunujen käyttöön. Hallinto-oikeus kumosi määräyksen, joka edellytti koteloitujen porauspuomien käyttämistä. Hankealueen eteläpuolelle kaavaan merkitty virkistysalue on aktiivisessa käytössä ja sitä tulee pitää MURAUS-asetuksen tarkoittamana häiriintyvänä kohteena. ELY-keskuksen tulkinta MURAUS-asetuksen soveltamisesta yksittäiseen loma-asuntoon ei vastaa oikeuskäytäntöä.

Oy Göran Hagelberg Ab on antanut vastineen A:n ja hänen asiakumppaniensa sekä yhdistyksen valitusten sekä annettujen vastineiden ja lausunnon johdosta. Vastineen mukaan Vaasan hallinto-oikeus on päätöksessään 11.12.2012 todennut, että hanketta ei ole sijoitettu kaavan vastaisesti. Korkein hallinto-oikeus on päätöksellään 20.5.2014 vahvistanut tämän. Se, ettei yleiskaavassa ole EO-merkintää hankealueen kohdalla, ei tarkoita, ettei alueella saisi harjoittaa louhintaa ja murskausta. Louhinta on edellytys kaavan toteuttamiselle. Uudenmaan 1. vaihemaakuntakaavassa hakijan ottoalue on laajalti merkitty kiviainesvarantoalueeksi. Merkinnällä osoitetaan alueita, joilla sijaitsee maakunnan kiviaineshuollon kannalta merkittäviä sora-, hiekka- ja kalliokiviainesvaroja. Hanke on linjassa valittajien viittaaman Kuntakeskuksen kehityskuva 2040 -suunnitelman kanssa. Ekologinen käytävä ja luontoarvot säilyvät riittävässä laajuudessa. Meluselvitysten mukaan MURAUS-asetuksen meluraja-arvot eivät ylity. Ekologinen käytävä ei katkea, vaikka toimintaa harjoitettaisiin myönnetyn luvan mukaisesti. Tarvetta Natura-arvion tekemiseen ei ole eikä hanke heikennä liito-oravien lisääntymis- ja levähdyspaikkoja.

A asiakumppaneineen on antanut vastaselityksen Oy Göran Hagelberg Ab:n vastineen johdosta. Toisin kuin luvan hakija vastineessaan katsoo, hankealueen läheisyydessä olevat virkistysalueet ovat MURAUS-asetuksen tarkoittamia häiriintyviä kohteita, koska ne ovat lähiseudun asukkaiden tärkeitä ulkoilu- ja oleskelualueita. Vuoden 2016 meluselvitys osoittaa melua, jolla on haitallisia vaikutuksia liito-oravien elinmahdollisuuksiin alueella. Toiminta heikentäisi myös lepakoiden elinolosuhteita luonnonsuojelulain tavoitteiden vastaisesti.

Oy Göran Hagelberg Ab on antanut vastaselityksen A:n ja hänen asiakumppaniensa sekä yhdistyksen vastineiden johdosta. Hanke on voimassa olevan yleiskaavan mukainen. Kaavan toteuttaminen edellyttää louhintaa. Tulevaisuuden mahdollisissa kunnallisissa kaavoissa on otettava huomioon, että hakijan ottoalue laajalti maakuntakaavassa on osoitettu kiviaineksen varantoalueeksi.

Hankealueen lähistöllä ei asutusta lukuun ottamatta ole häiriölle alttiita kohteita, joihin pitäisi soveltaa MURAUS-asetuksen mukaisia suojaetäisyyksiä. Stormossen ei ole virallinen suojelualue eikä ekologiseen yhteyteen voida MURAUS-asetusta soveltaa. Liito-orava ei ole meluherkkä laji, eikä siihen sovelleta MURAUS-asetusta. Kantatien eteläpuolella olevaan virkistysalueeseen, joka ei ole virallinen virkistysalue, jää hakijan ottoalueelta yli 650 metrin etäisyys. Hanke ei siten vaikeuta lainkaan alueen virkistyskäyttöä.

Hakijan ottoalueen vaiheen 2 osa-alueella etäisyys asukkaiden piha-alueisiin on aina vähintään 600 metriä ja pääosin huomattavasti enemmän. Lomarakennus ei vielä ole loma-asumiseen käytettävä alue, vaikka itse rakennukselle olisi muusta rakennuskannasta poiketen saatu rakennuslupa rakentaa kevyempi lomarakennus. Kiviainestoiminnasta aiheutuva melu ei ylitä valtioneuvoston asetuksen 800/2010 mukaisia raja-arvoja yhdenkään vakituisen asuintalon tai vapaa-ajan asunnon kohdalla, kun toteutetaan mallinnuksessa huomioidut meluesteet. Tämä koskee sekä kunkin toimijan erikseen aiheuttamaa melua että kaikkien toimijoiden yhteismelua.

Kirkkonummen ympäristöyhdistys ry on antanut vastaselityksen Oy Göran Hagelberg Ab:n vastineen johdosta. Lepakkoselvitykset olisi tullut tehdä ennen luparatkaisua. Luontoselvityksessä (Keiron 2014) on osoitettu, että Destia Oy:n hankealueella sijaitseva lohkareikkoalue ja Oy Göran Hagelberg Ab:n hankealueella sijaitseva varttunut metsä ovat lepakoille soveltuvaa elinympäristöä. Kunnan kesällä 2017 tekemä lepakkoselvitys osoittaa, että alueella elää ja saalistaa runsaasti lepakoita. On todennäköistä, että hankkeet johtaisivat lepakkojen lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittämiseen tai heikentämiseen.

Kirkkonummen kunnan ympäristöpäällikkö on toimittanut lisäselvityksenä Kirkkonummen kunnan kesällä 2017 tekemän lepakkoselvityksen. Selvitys on toimitettu muutoksenhakijoille tiedoksi.

A asiakumppaneineen on toimittanut lisälausuman. Muutokset ekologisissa yhteyksissä voivat heijastua myös Natura-alueiden suojeluperusteisiin. Asian käsittelyssä on otettava huomioon Uudenmaan liiton alkuvuodesta 2018 valmistuneen selvityksen tulokset alueen ekologisista yhteyksistä sekä Uudenmaan ELY-keskuksen päätös luonnonsuojelualueen perustamisesta kantatien 51 eteläpuolelle.

Lisälausuma on annettu tiedoksi Oy Göran Hagelberg Ab:lle.

Merkitään, että korkein hallinto-oikeus on tänään antamillaan eri päätöksillä ratkaissut valitukset Kirkkonummen Vuohimäki-Överbyn alueelle Destia Oy:lle ja Lemminkäinen Infra Oy:lle kallion louhintaan ja murskaukseen myönnettyjä ympäristölupia koskevissa asioissa (diaarinumerot 1842/1/17, 1844/1/17, 1894/1/17,1898/1/17, 1900/1/17 ja 1901/1/17).

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian.

1. A:n ja hänen asiakumppaniensa vaatimus katselmuksen toimittamisesta hylätään.

2.A:n ja hänen asiakumppaniensa sekä Kirkkonummen ympäristöyhdistys ry:n valituksista lupamääräys 5 ja lupamääräyksen 13 ensimmäinen kappale muutetaan kuulumaan seuraavasti (muutokset kursiivilla):

5. Silmin havaittavaa kivi/maa-ainespölyä kiviaineksen (räjäytysreikien) porauksesta, ylisuurten lohkareiden rikotuksesta tai murskauslaitoksen toiminnasta, ei saa kulkeutua sen kiinteistön ulkopuolelle, jolla toimintaa harjoitetaan. Toiminnasta (poistettu tekstiä) aiheutuvien hiukkasten (PM10) pitoisuus ilmassa asumiseen käytettävillä alueilla ei saa ylittää ilmanlaatua koskevassa, ympäristönsuojelulain nojalla säädetyssä asetuksessa VNA 79/2017 annettua raja-arvoa. Toiminnanharjoittajan on viimeistään kuukausi ennen toiminnan aloittamista toimitettava lupaviranomaiselle hyväksyttäväksi suunnitelma toiminnasta aiheutuvien hengitettävien hiukkasten pitoisuuksien tarkkailusta. Suunnitelma voidaan laatia ja tarkkailu järjestää yhdessä Lemminkäinen Infra Oy:n ja Destia Oy:n kanssa.

13.Vuohimäen alueen kiinteistöjen 257-496-5-263 (Oy Göran Hagelberg Ab), 257-496-5-204 (Lemminkäinen Infra Oy) ja 257-419-1-24 (Destia Oy) toimijoiden aiheuttamaa melua on seurattava kiinteistöjen 257-496-5-378, 257-496-5-308, 257-496-5-229, 257-496-5-273 ja 257-419-1-30 piha-alueilla sekä lisäksi yhden Storträskin rannan ja yhden Lillåkerintien varren vapaa-ajan asunnon piha-alueella vuosittain vähintään neljä kertaa siten kuin mainitut yhtiöt ovat hakemustensa liitteenä olevassa 1.4.2016 päivätyssä esityksessä melutarkkailuohjelmaksi esittäneet. Melumittaus on järjestettävä aina sellaisella toimintajaksolla, jolla murskaus, poraus tai rikotus on samanaikaisesti käynnissä useammalla kuin yhden toimijan alueella.

Lisäksi korkein hallinto-oikeus lisää A:n ja hänen asiakumppaniensa sekä Kirkkonummen ympäristöyhdistys ry:n valituksista lupapäätökseen uuden lupamääräyksen 15 a, joka kuuluu seuraavasti:

15 a. Luvan saajan on ennen toiminnan aloittamista selvitettävä, sijaitseeko toiminta-alueella lepakoiden lisääntymis- tai levähdyspaikkoja. Jos toiminta-alueelta havaitaan lepakoiden lisääntymis- tai levähdyspaikkoja, selvityksessä on arvioitava toiminnan vaikutusta kyseisiin lisääntymis- tai levähdyspaikkoihin. Selvitys on toimitettava Kirkkonummen rakennus- ja ympäristölautakunnalle sekä Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle. Jos hanke selvityksen perusteella aiheuttaisi luonnonsuojelulain 49 §:n 1 momentin vastaisia seurauksia, hanketta ei saa tältä osin toteuttaa ennen kuin luvan saajalle on myönnetty luonnonsuojelulain 49 §:n 3 momentissa tarkoitettu poikkeus.

Muilta osin A:n ja hänen asiakumppaniensa sekä Kirkkonummen ympäristöyhdistys ry:n valitukset hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei näiden valitusten johdosta muilta osin muuteta.

Oy Göran Hagelberg Ab:n valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei yhtiön valituksen johdosta muuteta.

4. Vaatimukset oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta hylätään.

5. Lausuminen täytäntöönpanon kieltämistä koskevasta vaatimuksesta raukeaa.

Perustelut

1. Katselmusta koskevan vaatimuksen hylkääminen

Hallintolainkäyttölain 41 §:n mukaan asian selvittämiseksi voidaan toimittaa katselmus. Kun otetaan huomioon perusteet, joiden vuoksi A asiakumppaneineen on pyytänyt katselmuksen toimittamista, sekä asiakirjoista saatava selvitys, ja se, että toiminta ei ole vielä käynnistynyt alueella, katselmuksen toimittaminen ei ole asian selvittämiseksi tarpeen.

2. Pääasia

2.1 Sovellettavat säännökset

Ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain (468/1994) 4 §:n 1 momentin mukaan ympäristövaikutusten arviointimenettelyä sovelletaan hankkeisiin ja niiden muutoksiin, joista Suomea velvoittavan kansainvälisen sopimuksen täytäntöönpaneminen edellyttää arviointia taikka joista saattaa aiheutua merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia Suomen luonnon ja muun ympäristön erityispiirteiden vuoksi. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä arvioitavista hankkeista ja niiden muutoksista säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.

Saman pykälän 2 momentin mukaan arviointimenettelyä sovelletaan lisäksi yksittäistapauksessa sellaiseen hankkeeseen tai jo toteutetun hankkeen muuhunkin kuin 1 momentissa tarkoitettuun olennaiseen muutokseen, joka todennäköisesti aiheuttaa laadultaan ja laajuudeltaan, myös eri hankkeiden yhteisvaikutukset huomioon ottaen, 1 momentissa tarkoitettujen hankkeiden vaikutuksiin rinnastettavia merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia.

Pykälän 3 momentin mukaan harkittaessa vaikutusten merkittävyyttä yksittäistapauksessa on sen lisäksi, mitä 2 momentissa säädetään, otettava huomioon hankkeen ominaisuudet ja sijainti sekä vaikutusten luonne. Harkintaperusteista säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.

Ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun valtioneuvoston asetuksen (713/2006) 6 §:n 2 kohdan b alakohdan mukaan hankkeita, joihin sovelletaan arviointimenettelyä ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain 4 §:n 1 momentin nojalla, ovat kiven, soran tai hiekan otto, kun louhinta- tai kaivualueen pinta-ala on yli 25 hehtaaria tai otettava ainesmäärä vähintään 200 000 kiintokuutiometriä vuodessa.

Asetuksen 7 §:n mukaan harkittaessa arviointimenettelyn soveltamista yksittäistapauksessa ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain 4 §:n 2 momentissa tarkoitettuun hankkeeseen on tarkasteltava erityisesti:

1) hankkeen ominaisuuksia, kuten

a) hankkeen koko;

b) yhteisvaikutus muiden hankkeiden kanssa;

c) luonnonvarojen käyttö;

d) jätteiden muodostuminen;

e) pilaantuminen ja muut haitat;

f) onnettomuusriskit ottaen erityisesti huomioon käytettävät aineet ja tekniikat;

2) hankkeen sijaintia, kuten

a) nykyinen maankäyttö;

b) alueen luonnonvarojen suhteellinen runsaus, laatu ja uudistumiskyky;

c) luonnon sietokyky ottaen erityisesti huomioon

- kosteikot,

- rannikkoalueet,

- vuoristo- ja metsäalueet,

- luonnon- ja maisemansuojelualueet,

- lain nojalla luokitellut tai suojellut alueet,

- alueet, joilla yhteisön lainsäädännössä vahvistetut ympäristön tilaa kuvaavat ohjearvot on jo ylitetty,

- tiheään asutut alueet sekä

- historiallisesti, kulttuurisesti tai arkeologisesti merkittävät alueet;

3) vaikutusten luonnetta, kuten

a) vaikutusalueen laajuus ottaen huomioon vaikutuksen kohteena olevan väestön määrä;

b) valtioiden rajat ylittävä vaikutus;

c) vaikutuksen suuruus ja monitahoisuus;

d) vaikutuksen todennäköisyys;

e) vaikutuksen kesto, toistuvuus ja palautuvuus.

Ympäristönsuojelulain (86/2000) 4 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavassa toiminnassa on periaatteena, että menetellään toiminnan laadun edellyttämällä huolellisuudella ja varovaisuudella ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi sekä otetaan huomioon toiminnan aiheuttaman pilaantumisen vaaran todennäköisyys, onnettomuusriski sekä mahdollisuudet onnettomuuksien estämiseen ja niiden vaikutusten rajoittamiseen (varovaisuus- ja huolellisuusperiaate).

Lain 5 §:n 1 momentin mukaan toiminnanharjoittajan on oltava riittävästi selvillä toimintansa ympäristövaikutuksista, ympäristöriskeistä ja haitallisten vaikutusten vähentämismahdollisuuksista (selvilläolovelvollisuus).

Lain 6 §:n 1 momentin mukaan ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttava toiminta on mahdollisuuksien mukaan sijoitettava siten, ettei toiminnasta aiheudu pilaantumista tai sen vaaraa ja että pilaantumista voidaan ehkäistä.

Pykälän 2 momentin mukaan toiminnan sijoituspaikan soveltuvuutta arvioitaessa on otettava huomioon:

1) toiminnan luonne ja pilaantumisen todennäköisyys sekä onnettomuusriski;

2) alueen ja sen ympäristön nykyinen ja tuleva, oikeusvaikutteisessa kaavassa osoitettu käyttötarkoitus ja aluetta koskevat kaavamääräykset;

3) muut mahdolliset sijoituspaikat alueella.

Lain 35 §:n 2 momentin mukaan hakemukseen on liitettävä lupaharkinnan kannalta tarpeellinen selvitys toiminnasta, sen vaikutuksista, asianosaisista ja muista merkityksellisistä seikoista siten kuin asetuksella tarkemmin säädetään.

Lain 41 §:n 1 momentin mukaan ympäristölupa myönnetään, jos toiminta täyttää ympäristönsuojelulain ja jätelain sekä niiden nojalla annettujen asetusten vaatimukset.

Pykälän 3 momentin mukaan lupa-asiaa ratkaistaessa on noudatettava, mitä luonnonsuojelulaissa ja sen nojalla säädetään.

Lain 42 §:n 1 momentin mukaan luvan myöntäminen edellyttää, ettei toiminnasta, asetettavat lupamääräykset ja toiminnan sijoituspaikka huomioon ottaen, aiheudu yksinään tai yhdessä muiden toimintojen kanssa:

1) terveyshaittaa;

2) merkittävää muuta ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa;

3) edellä 7–9 §:ssä kiellettyä seurausta;

4) erityisten luonnonolosuhteiden huonontumista taikka vedenhankinnan tai yleiseltä kannalta tärkeän muun käyttömahdollisuuden vaarantumista toiminnan vaikutusalueella;

5) eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 §:n 1 momentissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta.

Lain 43 §:n 1 momentin mukaan luvassa on annettava tarpeelliset määräykset:

1) päästöistä, päästöraja-arvoista, päästöjen ehkäisemisestä ja rajoittamisesta sekä päästöpaikan sijainnista;

2) jätteistä sekä niiden määrän ja haitallisuuden vähentämisestä;

3) toimista häiriö- ja muissa poikkeuksellisissa tilanteissa;

4) toiminnan lopettamisen jälkeisistä toimista, kuten alueen kunnostamisesta ja päästöjen ehkäisemisestä;

5) muista toimista, joilla ehkäistään, vähennetään tai selvitetään pilaantumista, sen vaaraa tai pilaantumisesta aiheutuvia haittoja.

Pykälän 3 momentin mukaan lupamääräyksiä annettaessa on otettava huomioon toiminnan luonne, sen alueen ominaisuudet, jolla toiminnan vaikutus ilmenee, toiminnan vaikutus ympäristöön kokonaisuutena, pilaantumisen ehkäisemiseksi tarkoitettujen toimien merkitys ympäristön kokonaisuuden kannalta sekä tekniset ja taloudelliset mahdollisuudet toteuttaa nämä toimet. Päästöraja-arvoa sekä päästöjen ehkäisemistä ja rajoittamista koskevien lupamääräysten tulee perustua parhaaseen käyttökelpoiseen tekniikkaan. Lupamääräyksissä ei kuitenkaan saa velvoittaa käyttämään vain tiettyä määrättyä tekniikkaa. Lisäksi on tarpeen mukaan otettava huomioon energian ja materiaalien käytön tehokkuus sekä varautuminen onnettomuuksien ehkäisemiseen ja niiden seurausten rajoittamiseen.

Lain 46 §:n 1 momentin mukaan luvassa on annettava tarpeelliset määräykset toiminnan käyttötarkkailusta sekä päästöjen, toiminnan vaikutusten ja toiminnan lopettamisen jälkeisen ympäristön tilan tarkkailusta. Luvassa on lisäksi annettava tarpeelliset määräykset jätelain 120 §:ssä säädetystä jätehuollon seurannasta ja tarkkailusta sekä jätteen käsittelyn seuranta- ja tarkkailusuunnitelmasta ja sen noudattamisesta. Tarkkailun toteuttamiseksi luvassa on määrättävä mittausmenetelmistä ja mittausten tiheydestä. Luvassa on myös määrättävä siitä, miten seurannan ja tarkkailun tulokset arvioidaan ja miten tulokset toimitetaan valvontaviranomaiselle. Toiminnanharjoittaja voidaan myös määrätä antamaan valvontaa varten muita tarpeellisia tietoja.

Pykälän 4 momentin mukaan luvassa voidaan toiminnanharjoittaja velvoittaa esittämään suunnitelma 1 tai 3 momentissa tarkoitetun seurannan ja tarkkailun tarkemmasta järjestämisestä lupaviranomaisen tai sen määräämän viranomaisen hyväksyttäväksi niin ajoissa, että seuranta ja tarkkailu voidaan aloittaa toiminnan alkaessa tai muuna toiminnan vaikutusten kannalta tarkoituksenmukaisena ajankohtana. Seuranta- ja tarkkailumääräyksiä sekä hyväksyttyä seuranta- ja tarkkailusuunnitelmaa voidaan tarvittaessa muuttaa luvan voimassaolosta huolimatta. Yhteistarkkailun hyväksyneen viranomaisen on muutettava päätöstä, jos yhteistarkkailuun on määrätty osallistumaan uusi toiminnanharjoittaja.

Lain 51 §:n mukaan lupamääräys voi olla tämän ympäristönsuojelulain tai jätelain nojalla annettuun valtioneuvoston asetukseen sisältyvää yksilöityä ympäristönsuojelun vähimmäisvaatimusta ankarampi:

1) luvan myöntämisen edellytysten täyttämiseksi;

2) asetuksella annetun ympäristön laatuvaatimuksen turvaamiseksi;

3) vesien suojelemiseksi; tai

4) parhaan käyttökelpoisen tekniikan noudattamiseksi, jos Euroopan yhteisön säädöksen täytäntöönpanemiseksi annetussa valtioneuvoston asetuksessa näin säädetään

Lain 52 §:n 1 momentin mukaan ympäristölupa myönnetään asian laadun mukaan toistaiseksi tai määräajaksi.

Ympäristönsuojelulain (527/2014) 65 §:n 1 momentin mukaan lupaviranomainen tai 64 §:n mukaisen suunnitelman hyväksynyt viranomainen voi tarvittaessa muuttaa antamiaan tarkkailumääräyksiä tai hyväksymäänsä suunnitelmaa luvan tai suunnitelman voimassaolosta huolimatta. Muutosta koskeva päätös voidaan tehdä päätöksen tehneen viranomaisen omasta aloitteesta tai luvanhaltijan, valvontaviranomaisen, yleistä etua valvovan viranomaisen, kunnan tai haittaa kärsivän asianosaisen taikka 186 §:ssä tarkoitetun rekisteröidyn yhdistyksen tai säätiön vaatimuksesta. Luvanhaltijan muutosta koskevaan hakemukseen sovelletaan 39 §:ää. Asian käsittelyssä noudatetaan, mitä 96 §:ssä säädetään.

Ympäristönsuojeluasetuksen (169/2000) 9 §:n 1 momentin 4, 6 ja 8 kohtien mukaan lupahakemuksen tulee sisältää lupaharkinnan kannalta tarpeelliset tiedot toiminnan tuotannosta, prosesseista, laitteistoista, rakenteista ja niiden sijainnista, tiedot toiminnan päästöjen laadusta ja määrästä veteen, ilmaan ja maaperään sekä toiminnan aiheuttamasta melusta ja tärinästä ja arvio toiminnan eri vaikutuksista ympäristöön.

Pykälän 2 momentin 6 ja 8 kohtien mukaan lupahakemuksen tulee lisäksi sisältää, ottaen huomioon toiminnan luonne ja sen vaikutukset, lupaharkinnan kannalta tarpeelliset seuraavat seikat: yksilöidyt tiedot toiminnan päästölähteistä ja niiden päästöistä sekä melutasosta ja selvitys päästöjen vähentämistä ja puhdistamista koskevista toimista.

Luonnonsuojelulain 10 §:n 1 momentin mukaan luonnonsuojelualueita ovat:

1) kansallispuistot;

2) luonnonpuistot; ja

3) muut luonnonsuojelualueet.

Lain 49 §:n 1 momentin mukaan luontodirektiivin liitteessä IV (a) tarkoitettuihin eläinlajeihin kuuluvien yksilöiden lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kielletty.

Pykälän 3 momentin mukaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi yksittäistapauksessa myöntää luvan poiketa 1 momentin kiellosta sekä 2 momentissa tarkoitettujen eläin- ja kasvilajien osalta 39 §:n, 42 §:n 2 momentin sekä 47 §:n 2 ja 5 momentin kielloista luontodirektiivin artiklassa 16 (1) mainituilla perusteilla. Vastaavasti lintudirektiivin artiklassa 1 tarkoitettujen lintujen osalta voidaan myöntää poikkeus sanotun direktiivin artiklassa 9 mainituilla perusteilla.

Lain 65 §:n 1 momentin mukaan, jos hanke tai suunnitelma joko yksistään tai tarkasteltuna yhdessä muiden hankkeiden ja suunnitelmien kanssa todennäköisesti merkittävästi heikentää valtioneuvoston Natura 2000 -verkostoon ehdottaman tai verkostoon sisällytetyn alueen niitä luonnonarvoja, joiden suojelemiseksi alue on sisällytetty tai on tarkoitus sisällyttää Natura 2000 -verkostoon, hankkeen toteuttajan tai suunnitelman laatijan on asianmukaisella tavalla arvioitava nämä vaikutukset. Sama koskee sellaista hanketta tai suunnitelmaa alueen ulkopuolella, jolla todennäköisesti on alueelle ulottuvia merkittäviä haitallisia vaikutuksia.

Kivenlouhimojen, muun kivenlouhinnan ja kivenmurskaamojen ympäristönsuojelusta annetun valtioneuvoston asetuksen (MURAUS-asetus) 1 §:n mukaan asetuksessa säädetään kivenlouhimon, muun kivenlouhinnan ja kivenmurskaamon ympäristönsuojelun vähimmäisvaatimuksista silloin, kun toimintaan on oltava ympäristölupa.

Asetuksen 3 §:n 1 momentin mukaan toimintaa ei saa sijoittaa alle 400 metrin päähän sairaalasta, päiväkodista, hoito- tai oppilaitoksesta taikka muusta melulle tai pölylle erityisen alttiista kohteesta.

Pykälän 2 momentin mukaan kivenlouhimo, muu kivenlouhinta ja kivenmurskaamo on lisäksi sijoitettava siten, että melua tai pölyä aiheuttavan toiminnon etäisyys asumiseen tai loma-asumiseen käytettävään rakennukseen tai sen välittömässä läheisyydessä sijaitsevaan oleskeluun tarkoitettuun piha-alueeseen tai muuhun häiriölle alttiiseen kohteeseen on vähintään 300 metriä.

Pykälän 3 momentin mukaan kivenlouhimo, jolla on ollut ympäristölupa 16 päivänä syyskuuta 2010, ja kivenmurskaamo voidaan kuitenkin sijoittaa alle 300 metrin päähän häiriöille alttiista kohteesta 2 momentissa tarkoitetulla tavalla, jos toiminnanharjoittaja voi sijoittamalla kivenmurskaamon toiminnan rakennukseen tai kivenmurskaamossa taikka kivenlouhimossa muita teknisiä keinoja käyttäen varmistaa sen, että toiminnasta ei lähimmässä häiriölle alttiissa kohteessa aiheudu 7 §:ssä tarkoitetut melutason ohjearvot ylittävää melua ja että 5 §:ssä tarkoitetut ilmanlaadun raja-arvot eivät ole vaarassa ylittyä. Poikkeaminen edellyttää, että toiminnanharjoittaja on esittänyt poikkeamisen edellytysten täyttymisestä riittävän luotettavan selvityksen lupaviranomaisen hyväksyttäväksi.

Asetuksen 7 §:n mukaan toiminnasta syntyvä melu ei saa häiriöille alttiissa kohteissa ylittää melutason ohjearvoista annetussa valtioneuvoston päätöksessä (993/1992) säädettyjä ulkomelun ohjearvoja.

Asetuksen 8 §:n 1 momentin mukaan, jos toiminnan etäisyys melulle alttiisiin kohteisiin on alle 500 metriä, ei murskaamista, poraamista, rikotusta tai räjäytyksiä eikä kuormauksia tai kuljetuksia saa tehdä viikonloppuisin eikä arkipyhinä, vaan:

1) murskaaminen on tehtävä arkipäivisin kello 7.00 ja 22.00 välisenä aikana;

2) poraaminen on tehtävä arkipäivisin kello 7.00 ja 21.00 välisenä aikana;

3) rikotus on tehtävä arkipäivisin kello 8.00 ja 18.00 välisenä aikana;

4) räjäytykset on tehtävä arkipäivisin kello 8.00 ja 18.00 välisenä aikana; ja

5) kuormaaminen ja kuljetus on tehtävä arkipäivisin kello 6.00 ja 22.00 välisenä aikana.

Pykälän 3 momentin mukaan ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi ympäristöluvassa voidaan erityisestä syystä antaa toiminta-ajoista 1 ja 2 momentissa säädettyä ankarampia määräyksiä.

Asetuksen 13 §:n 1 momentin mukaan, jos toiminnan etäisyys melulle ja pölylle alttiisiin kohteisiin on yli 500 metriä, maasto-olosuhteet ovat erityisen suojaavat ja toiminnanharjoittaja voi luotettavalla, ympäristölupaviranomaisen hyväksymällä tavalla osoittaa, että 5 ja 7 §:ssä tarkoitetut arvot ilmanlaadulle ja melutasolle eivät ylity, ei ympäristöluvassa tarvitse asettaa määräyksiä melun ja hengitettävien hiukkasten pitoisuuksien tarkkailusta.

Asetuksen 14 §:n 2 momentin mukaan kivenlouhimoon, muuhun kivenlouhintaan ja kivenmurskaukseen, jolla on asetuksen voimaan tullessa ympäristölupa sovelletaan asetusta sen 3 §:ää lukuun ottamatta siitä alkaen, kun:

1) toiminnan olennaiseen muuttamiseen on haettava ympäristölupaa ympäristönsuojelulain 28 §:n 3 momentin nojalla;

2) hakemus lupamääräysten tarkistamiseksi on ympäristönsuojelulain 55 §:n 2 momentin mukaisesti tehtävä; tai

3) ympäristölupaa on tarpeen muuttaa ympäristönsuojelulain 58 §:n 1 momentin nojalla.

Pykälän 3 momentin mukaan sen estämättä, mitä 2 momentissa säädetään, asetusta sovelletaan sanotussa momentissa tarkoitettuihin toimintoihin kuitenkin viimeistään 1 päivästä tammikuuta 2018.

Pykälän 4 momentin mukaan asetuksen voimaan tullessa vireillä olevaan kivenlouhimoa, muuta kivenlouhintaa tai kivenmurskausta koskevaan ympäristölupa-asiaan, jota ei ole kuulutettu, sovelletaan asetusta.

Melutason ohjearvoista annetun valtioneuvoston päätöksen 2 §:n 1 momentin mukaan asumiseen käytettävillä alueilla, virkistysalueilla taajamissa ja taajamien välittömässä läheisyydessä sekä hoito- tai oppilaitoksia palvelevilla alueilla on ohjeena, että melutaso ei saa ylittää ulkona melun A-painotetun ekvivalenttitason (L_Aeq) päiväohjearvoa (klo 7–22) 55 dB eikä yöohjearvoa (klo 22–7) 50 dB. Uusilla alueilla on melutason yöohjearvo kuitenkin 45 dB. Oppilaitoksia palvelevilla alueilla ei kuitenkaan sovelleta yöohjearvoja.

Pykälän 2 momentin mukaan loma-asumiseen käytettävillä alueilla, leirintäalueilla, taajamien ulkopuolella olevilla virkistysalueilla ja luonnonsuojelualueilla on ohjeena, että melutaso ei saa ylittää päiväohjearvoa 45 dB eikä yöohjearvoa 40 dB. Loma asumiseen käytettävillä alueilla taajamassa voidaan kuitenkin soveltaa 1 momentissa mainittuja ohjearvoja. Yöohjearvoa ei sovelleta sellaisilla luonnonsuojelualueilla, joita ei yleisesti käytetä oleskeluun tai luonnon havainnointiin yöllä.

2.2 Lupamääräysten muuttaminen

2.2.1 Lupamääräys 5

MURAUS-asetuksen 13 §:n 1 momentin mukaan määräykset hengitettävien hiukkasten pitoisuuksien tarkkailusta voidaan jättää antamatta, jos etäisyys pölylle alttiisiin kohteisiin on yli 500 metriä, maasto-olosuhteet ovat erityisen suojaavat ja toiminnanharjoittaja voi luotettavalla, ympäristölupaviranomaisen hyväksymällä tavalla osoittaa, että asetuksen 5 §:ssä tarkoitetut arvot ilmanlaadulle eivät ylity. Ympäristölupapäätöksessä tulee siten antaa määräykset hiukkaspitoisuuksien tarkkailusta aina, kun etäisyys pölylle alttiisiin kohteisiin on alle 500 metriä ja muulloinkin, elleivät MURAUS-asetuksen 13 §:n 1 momentin edellytykset täyty.

Etäisyys Oy Göran Hagelberg Ab:n itäisemmältä louhinta-alueelta lähimpiin pölylle alttiisiin kohteisiin on alle 500 metriä. Rakennus- ja ympäristölautakunnan päätöksen lupamääräystä 5, jonka mukaan luvanhaltijan tulee valvontaviranomaisen määräyksestä teettää ilmanlaadun hiukkaspitoisuuden mittaus tarvittaessa, ei voida pitää MURAUS-asetuksen 13 §:n tarkoittamana määräyksenä. Luvan saaja on velvoitettava toimittamaan valvovalle viranomaiselle hyväksyttäväksi suunnitelma hengitettävien hiukkasten pitoisuuksien tarkkailusta. Suunnitelma voidaan laatia yhdessä Lemminkäinen Infra Oy:n ja Destia Oy:n kanssa.

2.2.2 Lupamääräys 13

Ympäristönsuojelulain 5 §:n 1 momentin mukaan toiminnanharjoittajan on oltava riittävästi selvillä toimintansa ympäristövaikutuksista, ympäristöriskeistä ja haitallisten vaikutusten vähentämismahdollisuuksista (selvilläolovelvollisuus). Lain 42 §:n 1 momentin mukaan luvan myöntäminen edellyttää muun muassa, että toiminnasta ei, asetettavat lupamääräykset ja toiminnan sijoituspaikka huomioon ottaen, aiheudu yksinään tai yhdessä muiden toimintojen kanssa muun muassa terveyshaittaa tai eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 §:n 1 momentissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta.

Asiassa saadun selvityksen perusteella nyt kyseessä oleva hanke tulee sijaitsemaan alueella, joka jo valmiiksi kärsii liikenteen melusta. Samalle alueelle on lisäksi haettu ympäristölupia myös muille kiviaineshankkeille sekä ampumaradalle. Kuten edellä on todettu, tällaisissa olosuhteissa on varmistuttava siitä, että toiminnasta ei yhdessä alueen muiden melulähteiden kanssa aiheudu sellaista kohtuutonta melurasitusta, joka muodostaisi esteen ympäristöluvan myöntämiselle.

Jotta varmistetaan, että alueen kiviainestoiminnoista ei yhdessä aiheudu edellä mainittua luvan myöntämisen esteenä olevaa rasitusta, on kaikkien kolmen hankkeen melua tarkkailtava hallinto-oikeuden päätöksen liitteenä olevan suunnitelman mukaisesti. Lupamääräystä 13 on kuitenkin tarkennettava ratkaisuosasta ilmenevällä tavalla siten, että tarkkailukertoja on vuosittain vähintään neljä ja että tarkkailua suoritetaan aina sellaisella toimintajaksolla, jolla alueella on käynnissä eniten melua aiheuttavia toimintoja eli murskausta, porausta tai rikotusta useammalla kuin yhdellä toiminta-alueella. Näin saadaan luotettavampia tietoja melun yhteisvaikutuksista. Jos tarkkailu osoittaa, että melun raja-arvot eivät ole vaarassa ylittyä, voi lupaviranomainen muuttaa tarkkailun tiheyttä ympäristönsuojelulain (527/2014) 65 §:n mukaisesti.

Meluselvitysten mukaan alueen kiviainestoiminnoista aiheutuva melu ei ylitä Storträskin rannan tai Lillåkerintien loma-asutuksen kohdalla vapaa-ajan asetukselle MURAUS-asetuksen 7 §:ssä säädettyä 45 dB:n raja-arvoa. Mallinnuksiin liittyvät epävarmuudet huomioon ottaen toimintojen meluvaikutuksia on kuitenkin tarpeen tarkkailla myös yhdessä edustavassa pisteessä Storträskin rannan ja Lillåkerintien varren loma-asutuksen kohdalla, jotta varmistetaan raja-arvojen noudattaminen näilläkin alueilla sekä kokonaiskuvan saaminen meluvaikutuksista.

2.2.3 Lupamääräys 15 a

Kirkkonummen kunta on teettänyt kaavoituksen tausta-aineistoksi selvityksen, jossa kartoitettiin muun muassa lepakoille soveltuvia elinympäristöjä Kirkkonummella. Kyseisessä selvityksessä kaksi lepakoille soveltuvaa elinympäristöä on paikannettu Vuohimäki-Överbyn alueelle suunniteltujen kiviaineshankkeiden tuntumaan. Selvitys on yleispiirteinen, eikä siinä ole tarkasteltu lepakoiden lisääntymis- ja levähdyspaikkojen esiintymistä sopivien elinympäristöjen alueella.

Kirkkonummen kunnan kesällä 2017 tekemän lepakkoselvityksen mukaan hankealueella esiintyy pohjanlepakoita ja viiksisiippoja tai isoviiksisiippoja. Kyseiset lepakkolajit ovat luontodirektiivin liitteessä IV (a) mainittuja lajeja, joiden lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on luonnonsuojelulain 49 §:n 1 momentin mukaan suoraan lain nojalla kielletty. Selvityksen mukaan lepakoiden päiväpiilot sijaitsevat yleensä ruokailualueiden lähellä ja lepakot saattavat käyttää lisääntymis- ja levähdyspaikkoinaan alueella olevia kolopuita. Selvityksen mukaan sen selvittäminen, käyttävätkö lepakot alueen kolopuita, vaatisi lisätutkimuksia, kuten myös sen selvittäminen, käyttävätkö lepakot alueen luonnonkivikoita talvehtimiseen.

Asiakirjoista ei ilmene, että lepakoiden lisääntymis- ja levähdyspaikkojen, kuten päiväpiilojen ja talvehtimispaikkojen esiintymistä alueella olisi selvitetty kiviaineshankkeita varten tehtyjen luontoselvitysten yhteydessä. Koska kunnan teettämien selvitysten mukaan alueella esiintyy lepakoita, jotka muun muassa ruokailevat alueella ja että lepakoiden lisääntymis- ja levähdyspaikat tyypillisesti sijaitsevat niiden ruokailualueiden lähellä, on tarpeen varmistua ennen toiminnan aloittamista siitä, onko alueella lepakoiden lisääntymis- ja levähdyspaikkoja sekä siitä, miten kiviainestoiminta vaikuttaisi niihin.

2.3 Valitusten hylkääminen muilta osin

2.3.1 Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltuminen

Muutoksenhaun kohteena oleva ympäristölupa on myönnetty Kirkkonummen Vuohimäki-Överbyn alueelle, jolle on samanaikaisesti myönnetty ympäristölupa myös kahdelle muulle hankkeelle, joihin kuuluu kallion louhintaa ja murskausta. Hankkeille on samana päivänä myönnetty myös maa-ainesluvat. Lemminkäinen Infra Oy:n hankkeen louhinta-alue on pinta-alaltaan 5,5 hehtaaria ja otettavan aineksen määrä on 56 700 kiintokuutiometriä vuodessa. Destia Oy:n hankkeen louhinta-alue on pinta-alaltaan 5,8 hehtaaria ja otettavan aineksen määrä on 34 000 kiintokuutiometriä vuodessa. Oy Göran Hagelberg Ab:n louhinta-alue koostuu kahdesta osa-alueesta, jotka ovat pinta-alaltaan yhteensä 12,3 hehtaaria ja otettavan aineksen määrä on 68 500 kiintokuutiometriä vuodessa. Hankkeiden yhteenlaskettu louhinta-alueiden pinta-ala on 23,6 hehtaaria ja otettavan aineksen määrä yhteensä 159 200 kiintokuutiometriä vuodessa.

Ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain (468/1994) 4 §:n 1 momentin mukaan ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä arvioitavista hankkeista säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksella. Ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun valtioneuvoston asetuksen (713/2006) 6 §:n 2 kohdan b alakohdan mukaan kiven, soran tai hiekan ottoon sovelletaan ympäristövaikutusten arviointimenettelyä, kun louhinta- tai kaivualueen pinta-ala on yli 25 hehtaaria tai otettava ainesmäärä vähintään 200 000 kiintokuutiometriä vuodessa. Mihinkään Vuohimäen alueen kolmesta kiviaineshankkeesta ei pinta-alan tai otettavan aineksen määrän perusteella ole sovellettava ympäristövaikutusten arviointimenettelyä.

Ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain 4 §:n 2 momentin mukaan arviointimenettelyä sovelletaan lisäksi yksittäistapauksessa sellaiseen hankkeeseen, joka todennäköisesti aiheuttaa laadultaan ja laajuudeltaan, myös eri hankkeiden yhteisvaikutukset huomioon ottaen, 1 momentissa tarkoitettujen hankkeiden vaikutuksiin rinnastettavia merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia. Tapauskohtaisen ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen edellyttäisi, että Vuohimäki-Överbyn alueen kiviaineshankkeiden vaikutukset vastaisivat sellaisen hankkeen vaikutuksia, johon ympäristövaikutusten arviointimenettelyä olisi sen koon puolesta säännönmukaisesti sovellettava. Harkinnassa tulee ottaa huomioon myös muut samalle alueelle sijoittuvat toiminnot, kuten kiviaineshankkeiden läheisyyteen suunniteltu ampumarata.

Vuohimäki-Överbyn alueen kiviaineshankkeilla voi olla lähialueeseen kohdistuvia ympäristövaikutuksia, joita tulee tarkastella myös yhdessä ympäristöluvan myöntämisedellytysten arvioinnin ja riittäviä lupamääräyksiä koskevan harkinnan yhteydessä. Hankkeilla on kuitenkin eri omistajat ja ne ovat toisistaan toiminnallisesti erillisiä. Hankkeiden toteuttamisaikataulut eivät myöskään ole sidottuja toisiinsa. Lemminkäinen Infra Oy:n ja Destia Oy:n hankealueet sijaitsevat rantaradan eteläpuolella ja Oy Göran Hagelberg Ab:n hankealue rantaradan pohjoispuolella. Alueiden sijoittumisen vuoksi myös niiden vaikutukset suuntautuvat eri tavoin. Hankkeilla ei voida katsoa yhdessäkään olevan sellaisia merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia, jotka rinnastuisivat sellaisiin kiviaineshankkeisiin, joihin ympäristövaikutusten arviointimenettelyä on säännönmukaisesti sovellettava.

Kiviaineshankkeiden keskeinen yhteisvaikutus on melu. Näin ollen tapauskohtaisen ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamista arvioitaessa on tarpeen huomioida myös muut melua aiheuttavat toiminnot alueella. Tällaisena voidaan pitää kiviaineshankkeiden itä- ja kaakkoispuolelle suunniteltua ampumaratahanketta. Asiakirjoista saatavan selvityksen mukaan ampumaratatoiminnan melu ei merkittävästi lisää meluhaittaa häiriintyvissä kohteissa. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen ei siten ole tarpeen myöskään ottaen huomioon kiviainestoiminnan ja ampumaradan aiheuttamat yhteisvaikutukset.

2.3.2 Natura-vaikutusten arvioinnin tarve

Luonnonsuojelulain 65 §:n 1 momentin mukaan, jos hanke tai suunnitelma joko yksistään tai tarkasteltuna yhdessä muiden hankkeiden ja suunnitelmien kanssa todennäköisesti merkittävästi heikentää valtioneuvoston Natura 2000 -verkostoon ehdottaman tai verkostoon sisällytetyn alueen niitä luonnonarvoja, joiden suojelemiseksi alue on sisällytetty tai on tarkoitus sisällyttää Natura 2000 -verkostoon, hankkeen toteuttajan tai suunnitelman laatijan on asianmukaisella tavalla arvioitava nämä vaikutukset.

Noin kilometrin päässä pohjoisimmasta Vuohimäki-Överbyn alueelle suunnitellusta eli Oy Göran Hagelberg Ab:n hankealueesta sijaitsee Meiko-Lappträskin Natura-alue. Kyseisen alueen suojeluperusteena ovat alueen luontotyypit sekä luontodirektiivin liitteessä II mainittu liito-orava. Alueen suojeluperusteena eivät ole alueella esiintyvät lintulajit eikä aluetta ole sisällytetty Natura-verkostoon lintudirektiivin perusteella.

Vuohimäki-Överbyn alueen kiviainestoiminnan vaikutuksia Meiko-Lappträskin Natura-alueeseen ei ole erikseen arvioitu. Toiminnalla ei kuitenkaan voida arvioida olevan merkittäviä heikentäviä vaikutuksia Natura-alueen luontotyyppeihin taikka liito-oravalle soveltuviin elinympäristöihin tai lajin yksilöihin Meiko-Lappträskin Natura-alueella, kun otetaan huomioon kiviainestoimintojen vaikutuksista saatu selvitys ja hankealueen etäisyys suhteessa Natura-alueeseen. Näin ollen ympäristöluvan myöntäminen ei ole edellyttänyt luonnonsuojelulain 65 §:n 1 momentissa tarkoitetun arvion tekemistä.

2.3.3 MURAUS-asetuksen soveltuminen

MURAUS-asetuksen 14 §:n 3 momentin mukaan asetusta sovelletaan asetuksen voimaan tullessa vireillä olevaan kivenlouhimoa, muuta kivenlouhintaa tai kivenmurskausta koskevaan ympäristölupa-asiaan, jota ei ole kuulutettu. Oy Göran Hagelberg Ab:n ympäristölupahakemus on tullut vireille ensimmäisen kerran 24.9.2009. Hakemuksen johdosta annetusta lupapäätöksestä valitettiin Vaasan hallinto-oikeuteen, joka kumosi ja palautti asian rakennus- ja ympäristölautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi. Korkein hallinto-oikeus pysytti Vaasan hallinto-oikeuden päätöksen päätöksellään 20.5.2014. Yhtiön hakemus on tarvittavien täydennysten jälkeen kuulutettu uudelleen 21.9.–21.10.2015. Hakemukseen on siten sovellettava MURAUS-asetusta, jonka siirtymäaika muutenkin päättyi 31.12.2017 ja jota siten joka tapauksessa sovellettaisiin yhtiön toimintaan nyt puheena olevalla alueella.

2.3.4 Toiminnan meluvaikutukset

Ympäristönsuojelulain 41 §:n 1 momentin mukaan ympäristölupa on myönnettävä, jos toiminta täyttää ympäristönsuojelulain ja jätelain sekä niiden nojalla annettujen asetusten vaatimukset. Ympäristönsuojelulain 35 §:n 2 momentin mukaan hakemukseen on liitettävä muun muassa lupaharkinnan kannalta tarpeellinen selvitys toiminnasta ja sen vaikutuksista.

Kiviainestenottohankkeissa keskeinen vaikutus on toiminnasta aiheutuva melu. MURAUS-asetuksen 7 §:n mukaan toiminnasta syntyvä melu ei saa häiriöille alttiissa kohteissa ylittää melutason ohjearvoista annetussa valtioneuvoston päätöksessä säädettyjä ulkomelun ohjearvoja. Kyseisen valtioneuvoston päätöksen mukaan asumiseen käytettävillä alueilla on ohjeena, että melutaso ei saa ylittää ulkona melun A-painotetun ekvivalenttitason (L_Aeq) päiväohjearvoa (klo 7–22) 55 dB. Loma-asumiseen käytettävillä alueilla, leirintäalueilla, taajamien ulkopuolella olevilla virkistysalueilla ja luonnonsuojelualueilla on ohjeena, että melutaso ei saa ylittää päiväohjearvoa 45 dB. Lupahakemuksessa tulisikin osoittaa, että toiminnassa voidaan noudattaa MURAUS-asetuksen mukaisia raja-arvoja. Kun kysymys on hakemusvaiheesta, eikä toiminta alueella ole vielä käynnistynyt, hakemuksessa voidaan kuitenkin esittää vain toiminnan meluvaikutuksia koskeva arvio. Raja-arvojen noudattaminen varmistetaan toiminnan käynnistyttyä riittävällä tarkkailulla ja valvonnalla.

Vuohimäki-Överbyn alueelle on myönnetty ympäristö- ja maa-ainesluvat samana päivänä kolmelle kiviaineshankkeelle. Ympäristönsuojelulain 42 §:n 1 momentin mukaan ympäristölupaharkinnassa tulee ottaa huomioon myös eri toimintojen yhteisvaikutukset. Lupahakemukseen on liitetty 5.2.2013 päivätty meluselvitys, jossa on mallinnettu kaikkien kolmen Vuohimäki-Överbyn alueelle suunnitellun kiviaineshankkeen meluvaikutuksia erikseen sekä toimintojen yhteisvaikutuksia kolmessa eri toimintavaiheessa. Selvityksen mukaan mikään hanke yksin tai kaikkien hakkeiden yhteisvaikutus ei riittävillä melunhallintatoimenpiteillä mallinnetuissa tilanteissa johda MURAUS-asetuksen 7 §:n mukaisten raja-arvojen ylittymiseen.

Alueen kiviaineshankkeiden yhteisvaikutusten huomioon ottamisen lisäksi lupaharkinnassa tulee kiinnittää huomiota muihin alueen toimintoihin, joilla voi olla yhteisvaikutuksia häiriintyvissä kohteissa. Tällaisia toimintoja ovat kiviainestenottoalueiden länsi- ja kaakkoispuolelle suunniteltu ampumarata sekä alueen tie- ja raideliikenne. Lupahakemusta on täydennetty 28.8.2015 päivätyllä asiakirjalla, jossa on arvioitu ampumaratatoiminnan ja liikenteen melun sekä kiviaineshankkeiden aiheuttaman melun yhteisvaikutuksia.

Nyt puheena oleva alue sijaitsee kantatien 51 ja rantaradan välittömässä läheisyydessä. Lähimmät kiviainestoiminnan melulle alttiit kohteet sijaitsevat alueella, jolla melutaso liikenneväylien vaikutuksesta jo tälläkin hetkellä ylittää vakituiselle ja loma-asutukselle säädetyt melutason ohjearvot. Vaikka kiviainestoiminnasta aiheutuva melutaso ei näillä alueilla ylittäisikään MURAUS-asetuksen 7 §:n mukaisia raja-arvoja, luvan myöntäminen edellyttää, että liikenteen ja kiviainestoimintojen yhteismelu alueella ei muodostu sellaiseksi, josta aiheutuisi terveyshaittaa tai eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 §:n 1 momentissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta. Tämä seikka on huomioitu lupamääräyksessä 1, jonka mukaan kiviainestoiminta ei saa johtaa melutasojen kasvuun liikenteen melualueella. Meluselvityksen täydennyksen mukaan kiviainestoiminta ei lisää niiden kiinteistöjen määrää, joilla MURAUS-asetuksen 7 §:n mukaiset raja-arvot ylittyvät jo liikennemelun vuoksi. Selvityksen liitekarttojen mukaan kiviainestoiminta aiheuttaa enintään 1–2 dB:n kasvun melutasossa lähimmissä häiriintyvissä kohteissa, joissa myös liikenteen aiheuttama melurasitus on suurin. Meluselvityksen täydennyksen mukaan suunnitellun ampumaratatoiminnan vaikutus melutilanteeseen kiviainesten ottotoiminnan aikana on vähäinen.

Lisäksi Vaasan hallinto-oikeudelle on toimitettu 7.10.2016 päivätty meluselvityksen päivitys, jossa on huomioitu myös Lemminkäinen Infra Oy:n suunnittelema asfalttiasematoiminta sekä arvioitu muun muassa impulssimaisuuskorjauksen tekemisen tarvetta. Melun impulssimaisuus riippuu useista eri tekijöistä eikä päästölähteessä impulssimainen melu aina ole kuultavissa impulssimaisena enää häiriölle alttiissa kohteessa. Selvityksen mukaan impulssimaisuuskorjauksen tekemiselle ei ole tarvetta melulähteen ja häiriintyvien kohteiden välisen etäisyyden vuoksi sekä siitä johtuen, että impulssimaista melua aiheuttavan rikotuksen melutaso jää alueen muuta melua selvästi alhaisemmalle tasolle. Melun impulssimaisuuteen voi vaikuttaa myös toimintojen sijoittelulla. Kun otetaan huomioon meluselvityksen päivityksessä esitetyt seikat, ei impulssimaisuuskorjauksen tekemiseen ole tässä tapauksessa ollut tarvetta. Melun mahdollinen impulssimaisuus on kuitenkin otettava huomioon melun tarkkailussa ja tarvittaessa lisättävä impulssimaisuuskorjaus mittaustulokseen ennen tuloksen vertaamista MURAUS-asetuksen 7 §:n mukaiseen raja-arvoon.

Vuohimäki-Överbyn alueen kiviaineshankkeilla on kolme eri toiminnanharjoittajaa. Hankkeet ovat luonteeltaan kausittaisia siten, että toimintaa harjoitetaan vain osan vuotta. Toiminta voi ajoittain olla kokonaan keskeytyneenä. Hankkeet etenevät toisistaan riippumatta. Hankkeiden lupaharkintaa varten on kuitenkin toimitettu yhteinen melumallinnus, jotta lupaharkinnassa on voitu arvioida toimintojen yhteisvaikutuksia.

Mallinnusten mukaiset tilanteet, joissa toiminta on käynnissä kaikilla kolmella alueella samanaikaisesti siten, että kaikkien toiminnanharjoittajien alueella toiminta tapahtuu melun leviämisen kannalta pahimmassa mahdollisessa paikassa, ovat kuitenkin hankekokonaisuuden luonteen vuoksi käytännössä epätodennäköisiä. Tällaiset tilanteet voidaan välttää paitsi asianmukaisilla melunhallintatoimenpiteillä myös hankkeiden eri toimintojen ajoittamisella siten, että melun yhteisrasitus naapureille ei muodostu kohtuuttomaksi. Näin ollen tässä tapauksessa myös toimintojen meluhaittojen rajoittamiseen tähtäävä jaksottaminen voidaan ottaa huomioon, kun arvioidaan luvan myöntämisen edellytysten täyttymistä. Kun vielä otetaan huomioon luvan määräaikaisuus, Vaasan hallinto-oikeuden päätöksellä edellytetty toimintojen yhteensovittaminen yhdessä riittävän tarkkailun kanssa varmistaa, että kiviainestoimintojen meluvaikutukset eivät muodostu vaikutusalueen asukkaille kohtuuttomaksi.

Valituksissa on viitattu yksittäiseen loma-asuntoon, jonka kohdalla melutasojen ohjearvoista annetun valtioneuvoston päätöksen mukaiset loma-asutukseen käytettävään alueeseen sovellettavat melutason ohjearvot ylittyvät. Asiakirjoista saatavan selvityksen perusteella kyseisen loma-asumiseen käytettävän kiinteistön kohdalla melutason ohjearvot ylittyvät jo yksin liikenteen aiheuttaman melun perusteella. Tällaisessa tilanteessa on pidettävä riittävänä, että lupamääräyksillä on varmistettu, että kiviaineshankkeiden aiheuttama melu ei johda melutason olennaiseen nousuun kyseisellä kiinteistöllä.

Vuohimäki-Överbyn louhinta- ja murskausalueiden läheisyydessä sijaitsevaa, maakuntakaavassa suojelualueeksi osoitettua Stormossenin suoaluetta, jota ei kuitenkaan ole vielä perustettu luonnonsuojelulain nojalla suojelualueeksi tai kiviainesalueiden ympäristöön paikannettuja liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkoja ei ole pidettävä MURAUS-asetuksen tarkoittamina häiriölle alttiina kohteina eikä niihin ole sovellettava raja-arvoina melutason ohjearvoista annetun valtioneuvoston päätöksen (993/1992) mukaisia luonnonsuojelualueisiin ja taajamien ulkopuolisiin virkistysalueisiin sovellettavia ohjearvoja. Raja-arvoja ei myöskään sovelleta pelkän kaavamerkinnän perusteella yleiskaavassa virkistysalueeksi osoitetulla alueella.

Hankealueen eteläpuolelle on Kirkkonummen kunnan aloitteesta perustettu Uudenmaan ELY-keskuksen 20.2.2018 tekemällä päätöksellä, eli muutoksenhaun kohteena olevan ympäristöluvan myöntämisen jälkeen, luonnonsuojelulain 24 §:n 1 momentin nojalla yksityinen luonnonsuojelualue. Suojelualueen lähin osa-alue sijaitsee Destia Oy:n toiminta-alueen eteläpuolella. Suojelualueen ja kiviaineshankealueen välissä kulkee kantatie 51. Luonnonsuojelualueen perustaminen hankealueen eteläpuolelle ympäristöluvan myöntämisen jälkeen ei edellytä lupapäätöksen kumoamista, kun otetaan huomioon suojelualueen etäisyys Oy Göran Hagelberg Ab:n toiminta-alueesta.

2.3.5 Kaavan huomioon ottaminen

Asiassa sovellettavana olevan vanhan ympäristönsuojelulain 42 §:n 2 momentin mukaan toimintaa ei saa sijoittaa asemakaavan vastaisesti. Sijoittamisessa on lisäksi noudatettava, mitä 6 §:ssä säädetään. Ympäristönsuojelulain 6 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaan toiminnan sijoituspaikan soveltuvuutta arvioitaessa on otettava huomioon alueen ja sen ympäristön nykyinen ja tuleva, oikeusvaikutteisessa kaavassa osoitettu käyttötarkoitus ja aluetta koskevat kaavamääräykset. Ympäristönsuojelulain säätämistä koskevan hallituksen esityksen (HE 84/1999 vp) mukaan yleispiirteisten kaavojen merkitys lupaharkinnassa riippuu erityisesti kaavan maankäyttövarauksen erityisyydestä ja maankäyttöratkaisujen kokonaisuudesta.

Suunniteltu kiviaineshanke sijaitsee alueella, joka on yleiskaavassa osoitettu PT-merkinnällä yritystoiminnan alueeksi, joka varataan yksityisille palveluille, hallinnolle, teollisuudelle ja muulle yritystoiminnalle. Kaavaselostuksen mukaan merkintää on käytetty kaikilla huomattavilla työpaikka-alueilla riippumatta siitä, millaisia työpaikkoja niille sijoittuu. Siten esimerkiksi perinteisillä teollisuusalueilla ja toimistovaltaisilla alueilla on sama merkintä. Hankealueen ympäristössä sijaitsee yleiskaavassa asumiseen ja virkistykseen osoitettuja alueita.

Alueella voimassa olevan yleiskaavan PT-merkintä mahdollistaa monenlaisten toimintojen sijoittamisen alueelle maankäytön tarkemmassa suunnittelussa. Toiminnalle myönnetty lupa on määräaikainen ja se sisältää muun muassa toiminnan meluvaikutuksia koskevat raja-arvot ja kattavat tarkkailumääräykset, joilla varmistetaan, ettei yleiskaavassa virkistysalueeksi tai asuinkäyttöön osoitetuilla alueilla aiheudu seurauksia, jotka vaikeuttaisivat kyseisten alueiden käyttöä.

Lupaharkinnassa on ympäristönsuojelulain 6 §:n 2 momentin 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla otettu huomioon alueen ja sen ympäristön nykyinen ja tuleva, oikeusvaikutteisessa kaavassa osoitettu käyttötarkoitus ja aluetta koskevat kaavamääräykset.

2.3.6 Luvan muuttaminen määräaikaiseksi sekä toiminta-aikojen ja toiminta-alueen rajaaminen

Ympäristönsuojelulain 52 §:n 1 momentin mukaan ympäristölupa voidaan myöntää myös määräajaksi. Nyt puheena oleva lupa on myönnetty toistaiseksi voimassa olevana, mutta Vaasan hallinto-oikeus on muuttanut luvan määräaikaiseksi. Luvan voimassaoloa koskevan määräyksen mukaan toiminnan jatkamista koskevassa uudessa hakemuksessa on muun ohella esitettävä selvitys louhoksen aiheuttamasta melusta, louhosten yhteismelusta sekä louhosten melualueen kokonaismelusta. Määräaikaisuutta on tosin nimenomaisesti perusteltu tarpeella arvioida toiminnan vaikutukset toiminta-alueen länsipuolella sijaitsevaan liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkaan ja ekologiseen käytävään uudelleen.

Ympäristönsuojelulain säätämistä koskevan hallituksen esityksen (HE 84/1999 vp) mukaan luvan voimassaolo ratkaistaan tapauskohtaisesti ottaen huomioon toiminnan luonne ja vaikutusalueen ominaisuudet kokonaisuudessaan. Luvan määräaikaisuutta puoltaviksi seikoiksi voidaan katsoa esimerkiksi se, että toiminnan vaikutuksia ei voida ennalta luotettavasti arvioida. Oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että määräaikainen lupa voi tulla kysymykseen esimerkiksi silloin, kun alue on luonnontilaisuuden tai alueeseen kohdistuvan muun kuormituksen vuoksi erityisen herkkä lisäkuormitukselle.

Korkein hallinto-oikeus katsoo, että Oy Göran Hagelberg Ab:n toiminnalle myönnetty lupa on voitu muuttaa määräaikaiseksi. Luvan määräaikaisuutta tässä tapauksessa edellyttää erityisesti toiminnan lähialueen asutukseen kohdistuvien meluvaikutusten hallinta. Kysymyksessä on nykyisinkin meluisa alue, jossa on huolehdittava siitä, että eri melulähteistä aiheutuva yhteismelu ei aiheuta alueen asukkaille terveyshaittaa tai kohtuutonta rasitusta. Vaikka toimitettuja meluselvityksiä onkin pidettävä lupaharkinnan kannalta riittävinä, toiminta-alueen ominaispiirteiden huomioiminen edellyttää luvan muuttamista määräaikaiseksi.

Määräaikaisuutta ei sen sijaan voida perustella tarpeella tarkastella uudelleen toiminnan vaikutuksia esimerkiksi läheiseen liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkaan, jonka osalta on jo ennen toiminnan aloittamista varmistuttava siitä, että toiminnalla ei ole kyseistä lisääntymis- ja levähdyspaikkaa heikentäviä vaikutuksia.

Ympäristönsuojelulain (86/2000) 51 §:n mukaan lupamääräys voi olla ympäristönsuojelulain nojalla annettuun valtioneuvoston asetukseen sisältyvää yksilöityä ympäristönsuojelun vähimmäisvaatimusta ankarampi muun muassa luvan myöntämisen edellytysten täyttämiseksi. MURAUS-asetuksen 1 §:n mukaan asetuksella säädetään ympäristönsuojelun vähimmäisvaatimuksista. Myös MURAUS-asetuksen 8 §:n 3 momentissa on nimenomaisesti todettu, että ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi ympäristöluvassa voidaan erityisestä syystä antaa toiminta-ajoista asetuksessa säädettyä ankarampia määräyksiä. Hallinto-oikeus on voinut esittämillään perusteilla määrätä MURAUS-asetuksessa säädettyä lyhyemmistä toiminta-ajoista.

Kuten edellä on selostettu, asiassa on sovellettava MURAUS-asetusta. MURAUS-asetuksen 3 §:n 2 momentin mukaan kivenlouhinta ja kivenmurskaamo on sijoitettava siten, että melua tai pölyä aiheuttavan toiminnon etäisyys asumiseen tai loma-asumiseen käytettävään rakennukseen tai sen välittömässä läheisyydessä sijaitsevaan oleskeluun tarkoitettuun piha-alueeseen tai muuhun häiriölle alttiiseen kohteeseen on vähintään 300 metriä. Hakemukseen liitettyjen suunnitelmien perusteella louhintaa on ollut tarkoitus suorittaa noin 220 metrin päässä lähimmästä häiriintyvästä kohteesta. MURAUS-asetuksen 3 §:n 2 momentissa säädetyt vähimmäisetäisyysvaatimukset ovat ehdottomia, joten hallinto-oikeus on voinut määrätä toiminta-alueen supistamisesta suhteessa lähimpään häiriintyvään kohteeseen. Asiassa ei ole esitetty MURAUS-asetuksen 3 §:n 3 momentissa tarkoitettuja perusteita, joiden nojalla murskaamo voitaisiin sijoittaa 300 metriä lähemmäs lähintä häiriintyvää kohdetta.

Hallinto-oikeuden rajaus, jolla on supistettu toiminta-aluetta lännessä turvaa riittävän kulkuyhteyden säilymisen rantaradan eteläpuolelta paikannetulta liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikalta pohjoisen suuntaan. Tämä mahdollistaa lisääntymis- ja levähdyspaikan ekologisen toiminnallisuuden säilymisen.

2.3.7 Täydentävät perustelut

Kun muutoin otetaan huomioon edellä ilmenevät hallinto-oikeuden päätöksen perustelut, korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen muilta kuin edellä kohdassa 2.2 lausutuilta osin ei ole perusteita.

3. Oikeudenkäyntikulut

Vuohimäki-Överbyn alueelle suunniteltujen kolmen kiviaineshankkeen ympäristölupaprosessi on ollut monitahoinen ja tulkinnanvarainen asiakokonaisuus, joten kysymyksessä ei ole tilanne, jossa lupaviranomaisen voitaisiin katsoa menetelleen virheellisesti, vaikka lupapäätöstä onkin muutettu. Näin ollen asian laatuun nähden ja kun otetaan huomioon hallintolainkäyttölain 74 §, A:lle ja hänen asiakumppaneillensa tai Kirkkonummen ympäristöyhdistys ry:lle ei ole määrättävä maksettavaksi korvausta oikeudenkäyntikuluista korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Kun otetaan huomioon asian lopputulos oikeudenkäyntikuluja ei ole määrättävä korvattavaksi myöskään Oy Göran Hagelberg Ab:lle.

4. Täytäntöönpanon kieltäminen

Asian tultua tällä päätöksellä ratkaistuksi ei täytäntöönpanon kieltämistä koskevasta vaatimuksesta ole tarpeen lausua.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riitta Mutikainen, Hannu Ranta, Mika Seppälä, Kari Tornikoski ja Jaakko Autio sekä ympäristöasiantuntijaneuvokset Olli Dahl ja Olli Malve. Asian esittelijä Hanna Lehtinen.

Asia Ympäristönsuojelulain mukaista hallintopakkoasiaa koskeva valitus

Valittaja Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen esikunta

Päätös, jota valitus koskee

Vaasan hallinto-oikeus 29.5.2017 nro 17/0171/2

Asian aikaisempi käsittely

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on 25.2.2016 (VARELY/612/2015) päättänyt, että Pohjankankaan harjoitus- ja ampuma-alueella harjoitettava toiminta edellyttää ympäristölupaa raskailla aseilla tapahtuvan ammunnan osalta. Kyseisiä toimintoja koskeva ympäristölupahakemus on päätöksen mukaan tullut tehdä Etelä-Suomen aluehallintovirastolle 1.7.2016 mennessä.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Vaasan hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen esikunnan valituksen Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätöksestä.

Hallinto-oikeus on muuttanut Varsinais-Suomen ELY-keskuksen päätöstä siten, että Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen esikunnan tulee hakea päätöksen tarkoittamaa ympäristölupaa 1.10.2017 mennessä.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Sovelletut oikeusohjeet

Ympäristönsuojelulaki (527/2014) on tullut voimaan 1.9.2014. Sen 229 §:n 1 momentin mukaan hallintoviranomaisessa tai tuomioistuimessa lain voimaan tullessa vireillä olevat asiat käsitellään ja ratkaistaan lain voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten mukaisesti, jollei jäljempänä toisin säädetä.

Tässä asiassa sovelletaan vanhaa ympäristönsuojelulakia (86/2000), koska asia on ollut ELY-keskuksessa vireillä uuden ympäristönsuojelulain (527/2014) voimaan tullessa 1.9.2014.

Ympäristönsuojelulain (86/2000) 28 §:n 1 momentin mukaan ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavaan toimintaan on oltava lupa (ympäristölupa). Asetuksella säädetään tarkemmin luvanvaraisista toiminnoista. Saman pykälän 2 momentin 3 kohdan mukaan ympäristölupa on lisäksi oltava toimintaan, josta saattaa ympäristössä aiheutua eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 §:n 1 momentissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta.

Eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 §:n 1 momentin mukaan kiinteistöä, rakennusta tai huoneistoa ei saa käyttää siten, että naapurille, lähistöllä asuvalle tai kiinteistöä, rakennusta tai huoneistoa hallitsevalle aiheutuu kohtuutonta rasitusta ympäristölle haitallisista aineista, noesta, liasta, pölystä, hajusta, kosteudesta, melusta, tärinästä, säteilystä, valosta, lämmöstä tai muista vastaavista vaikutuksista. Saman pykälän 2 momentin mukaan arvioitaessa rasituksen kohtuuttomuutta on otettava huomioon paikalliset olosuhteet, rasituksen muu tavanomaisuus, rasituksen voimakkuus ja kesto, rasituksen syntymisen alkamisajankohta sekä muut vastaavat seikat.

Ympäristönsuojelulain (86/2000) 84 §:n 1 momentin mukaan valvontaviranomainen voi:

1) kieltää sitä, joka rikkoo tätä lakia, sen nojalla annettua asetusta tai määräystä, jatkamasta tai toistamasta säännöksen tai määräyksen vastaista menettelyä;

2) määrätä sen, joka rikkoo tätä lakia taikka sen nojalla annettua asetusta tai määräystä, täyttämään muulla tavoin velvollisuutensa;

3) määrätä 1 tai 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla menetellyt palauttamaan ympäristö ennalleen tai poistamaan rikkomuksesta ympäristölle aiheutunut haitta;

4) määrätä toiminnanharjoittajan riittävässä määrin selvittämään toiminnan ympäristövaikutukset, jos on perusteltua aihetta epäillä sen aiheuttavan tämän lain vastaista pilaantumista.

Asiassa saatu selvitys

Pohjankangas on Kankaanpään kaupungin Niinisalossa sekä osittain Honkajoen ja Karvian kuntien alueella sijaitseva puolustusvoimien ampuma- ja harjoitusalue. Aluetta käytetään ensisijaisesti koeammunnoissa, maavoimien taisteluammunnoissa, yhtymätason ja mekanisoitujen joukkojen taisteluharjoituksissa sekä kansainvälisten kurssien koulutuksessa. Alueen pinta-ala on noin 10 000 hehtaaria.

Alueella on voimassa Satakunnan maakuntakaava. Pohjankankaan ampuma- ja harjoitusalue on merkitty kaavaan EAH-merkinnällä. Maakuntakaavassa on esitetty Pohjankankaan ampuma- ja harjoitusalueen melualueet. Melualueelle ei tule kaavamääräyksen mukaan sijoittaa uutta asumista tai muuta melulle herkkää toimintaa. Merkintä sallii olemassa olevien rakennusten täydennys- ja peruskorjaustoimenpiteet.

Tykistön tuliasemat sijaitsevat harjoitusalueen eteläosassa ja maalialueet pohjoisempana, Peijarinevan alueella. Panssarivaunuammuntoja suoritetaan Hietaharjunkankaalta Kauraharjuun ulottuvalla alueella. Taisteluammunta- ja räjäytyspaikat sijaitsevat alueen pohjoisosassa Kauraharjussa. Eniten toimintaa ja ammuntoja on huhtikuun alusta kesäkuun alkuun ja lokakuun puolivälistä jouluun. Tykistöllä ammutaan vuosittain 40–60 vuorokautena ja panssarivaunuilla 30–50 vuorokautena. Yhteensä aluetta käytetään 200–220 vuorokautta. Harjoitukset kestävät pääasiassa alle viikon. Yli viikonlopun kestäviä harjoituksia on vähän.

Tykistöprikaatin Saunaluoman ja Korvaluoman kylistä saamien melu- ja tärinähaittoja koskevien palautteiden pohjalta Pohjankankaan käytölle asetettiin vuonna 2012 rajoituksia. Päivittäinen ampuma-aika on maanantaista lauantaihin kello 7–22 ja sunnuntaisin sekä pyhäpäivinä kello 8–9.30 ja 11.30–21. Räjäytysten suurin sallittu kg-määrä on 50 kg.

Raskaiden aseiden laukaukset ja iskemät sekä räjäytykset synnyttävät ilmassa eteneviä paineaaltoja. Sen aiheuttama tärinä sekä kuulo- ja tuntoaistimukset muodostavat yhden merkittävimmistä ympäristöhaitoista. Pohjankaan ampuma- ja harjoitustoimintojen melun vaikutuksia on arvioitu melumittauksin ja melun leviämismallilaskelmin. Pohjankaan ampuma- ja harjoitusalueen merkittävimmät melulähteet ovat raskaat aseet, räjähteet, panssarintorjunta ja panssarit. Selvityksissä melun vertailuarvoina käytetään puolustusvoimien ohjeen mukaisia raskaiden aseiden ja räjäytysten ympäristömelun suositusarvoja. Laskentamallin perustietoina ovat alueella käytettävien aseiden lähtöarvot, laukausmäärät, tuliasemat, ampumasuunnat ja maalialueet. Keskiäänitason laskennassa käytetään melun luonteesta johtuen impulssimaisuuskorjausta 9 dB. Leviämismallin perusteella määritetään meluvyöhykkeet 50, 55 ja 60 dB:n keskiäänitasoille. Mittaukset tehdään suositusarvo-ohjeen ja ympäristömelun mittausohjeen mukaan. Mittauksissa mitataan erillisten melutapahtumien A- ja C-äänialtistustasot. Mittaustuloksena ilmoitetaan kyseisen mittausajankohdan äänitasojen keskiarvo. Mitatun A-äänialtistustason perusteella lasketaan keskiäänitaso, jota verrataan suositusarvoon 55 L_Aeq. Mitattua C-äänialtistustasoa verrataan suositusarvoon 100 dB L_CE.

Asiassa saadun selvityksen mukaan Pohjankankaalla ampuma- ja harjoitusalueen ampumatoiminnasta aiheutuvalle yli 55 dB:n (L_Aeq) melulle altistuu 129 asukasta ja siellä sijaitsee kolme loma-asuntoa. Koeampumalaitoksen ampumatoiminnasta aiheutuvalle yli 55 dB:n melulle altistuu 311 asukasta, mutta alueella ei ole yhtään loma-asuntoa. Raskaiden aseiden ammunnoista aiheutuu meluselvitysten mukaan puolustusvoimien ohjeistuksena antaman enimmäisäänialtistustason 100 dB:n L_CE ylityksiä muun muassa Saunakylässä, Prinkkikylässä ja Karhusaaressa, lähimmissä asuintaloissa noin 110 dB L_CE.

Pohjankankaan ampuma- ja harjoitusalueelle on laadittu tärinäselvitys (Akukon Oy, 17.4.2014), jonka mukaan tykistön ammunnat ovat Pohjankankaan merkittävin tärinä- ja melulähde. Yhteenvetona on todettu muun ohella seuraavaa: Tykkien aiheuttamaa tärinää ja melua mitattiin viidessä ampuma-aluetta lähellä olevassa puurakenteisessa talossa melun etenemiselle edullisissa olosuhteissa. Pohjoispuolella Saunakylässä merkittävin lähde ovat iskemät maalialueella ja etelämpänä lähtölaukaukset ja osalla taloista melun osalta kranaattien yliäänipamaukset. Yhteislaukaukset ja niiden iskemät aiheuttavat hetkellisesti eniten melua ja tärinää, noin 10 dB enemmän kuin yksittäislaukaukset. Mittaustulokset eivät ylittäneet ehdotettuja vaurioriskin suositusarvoja äänipaineelle ja perustusten värähtelynopeudelle. Varsinaisen tuntoaistilla havaittavan lattiatärinän tulokset ylittivät ehdotetun häiritsevyyden suositusarvon kohteissa K6 ja K8 ja olivat suositusarvon tuntumassa kohteen K2 yläkerrassa. Muissa kohteissa suositusarvo alittui. Yhteislaukausten osalta melun suositusarvo ylittyi useimmissa kohteissa. Niillä taloilla, joissa tärinä on suositusarvon tasalla tai sen yli, esiintyy myös suositusarvot ylittävää melua ja mahdollisesti rakennusosien räminää. Kunkin osatekijän (melu, tärinä, räminä) erotteleminen toisistaan on hankalaa ja häiritsevyys aiheutuu näistä osatekijöistä yhdessä.

Ampuma- ja harjoitusalueen toiminta kohdistuu Hietaharjunkankaan, Pohjankankaan ja Kauraharjunkankaan pohjavesialueille. Pohjavesialueet ovat osa Pohjankankaan saumamuodostumaa. Hämeenkankaan–Pohjankankaan muodostuma on Pohjois-Satakunnan tärkein pohjaveden muodostumisalue. Pohjavettä purkautuu muodostuman reunoilta lähteistä ja suotautuu ympäröiville soille. Pohjavesialueilla on useita vesiosuuskuntien vedenottamoita ja yksityisiä talousvesikaivoja. Ampuma- ja harjoitusalueen riskit maaperään ja pohjaveteen liittyvät erityisesti räjähdysaineiden käyttöön, tankkauksiin sekä öljyjen ja muiden haitallisten aineiden käsittelyyn.

Niinisalon varuskunnan ja ampuma- ja harjoitusalueen pohja- ja pintaveden tarkkailuohjelma on päivitetty vuonna 2013 alueella tehtyjen haitta-ainehavaintojen ja ympäristöriskien tarkastelun perusteella. Pohjaveden laadun tarkkailutietojen perusteella räjähdysaineita ja niiden hajoamistuotteita sekä ruudin stabilisaattoreita on havaittu ampuma-alueen pohjavedessä vuodesta 2009 lähtien laboratorioanalytiikan kehittymisen myötä. Räjähdysainepitoisuudet pohjavedessä ovat matalia. Havaintoja haitta-aineista pohjavedessä on tehty noin 15 kilometrin matkalta ampumaharjoitusalueella. Räjähdysaineita on havaittu pohjavesimuodostuman länsireunalla talousvesikäytössä olevien Santaskylän vedenottamon ja Kiviahteen yksityisen kaivon vedessä. Lisäksi räjähdysaineista on viitteitä alueen pintavesissä.

Oikeudellinen arviointi

Puolustusvoimien toiminta kysymyksessä olevalla alueella on alkanut jo 1930-luvulla, jonka jälkeen asutus alueella on lisääntynyt. Kuten valituskirjelmässäkin on esitetty, naapuruussuhdelain 17 §:stä on kuitenkin poistettu ympäristönsuojelulain (86/2000) säätämisen yhteydessä haitan aiheuttajan niin sanottu ehdoton aikaprioriteettisuoja. Tämä tarkoittaa, että arvioitaessa haitan kohtuuttomuutta ei naapuruussuhteen syntyminen haitan ilmenemisen jälkeen enää ilman muuta aiheuta velvollisuutta sietää haittaa. Hallinto-oikeus toteaa, että asiassa on annettava merkitystä myös sille, että nyt kysymyksessä oleva puolustusvoimien toiminta alueella on alkanut jo pitkän aikaa sitten ja ympäröivä asutus on muotoutunut tämän jälkeen. Lisäksi on otettava huomioon alueelle osoitettu käyttötarkoitus Satakunnan maakuntakaavassa. Siten ei voida lähtökohtaisesti pitää epätavallisena, että alueelta kantautuu ampumamelua.

Hallinto-oikeus katsoo, että ympäristöluvan tarvetta on kuitenkin tässä tapauksessa arvioitava sen perusteella, ovatko nykyinen toiminta ja siitä haittaa kärsivän alueen olosuhteet nykyään sellaisia, että toiminnasta aiheutuvaa haittaa voidaan pitää alueella sellaisena, ettei siitä saata aiheutua naapuruussuhdelain 17 §:n 1 momentissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta. Toiminnan sijaintipaikasta johtuen siellä harjoitettavista raskasaseammunnoista aiheutuva melu kantautuu voimakkaana lähimmille asuinrakennuksille edellä asiassa saadusta selvityksestä esitetyllä tavalla. Selvitysten mukaan toiminnan melutasot ylittävät paikoin puolustusvoimien ohjeen suositusarvon 55 dB L_Aeq ja 100 dB L_CE. Asiassa saadun selvityksen mukaan myös toiminnan tärinä ylittää paikoin häiritsevyyden suositusarvon.

Raskaiden aseiden laukausten, iskemien ja räjäytysten aiheuttamalle melulle ei ole ympäristölupaharkinnassa sovellettavia ohje- tai raja-arvoja. Raskaiden aseiden ja räjähteiden aiheuttamaa melua ei voida arvioida luotettavasti ampumaratojen aiheuttaman melutason ohjearvoista annetun valtioneuvoston päätöksen tai melutason ohjearvoista annetun valtioneuvoston päätöksen mukaisten ohjearvojen perusteella. Puolustusvoimien raskaiden aseiden ja räjähteiden aiheuttaman ympäristömelun arviointia koskevat ohjearvot eivät ole oikeudellisesti sitovia. Ne perustuvat kuitenkin selvityksiin melutasoista, jotka antavat viitteitä raskaiden aseiden aiheuttaman ympäristömelun häiritsevyydestä tai merkittävyydestä, joten niillä on asiassa merkitystä selvityksenä.

Asiassa saadun selvityksen perusteella nyt kysymyksessä olevista raskasaseammunnoista ympäristöön aiheutuvat vaikutukset eivät ole toistuvasti samanlaisia. Toiminta sijaitsee lähellä asutusta. Raskasaseammunnoista aiheutuva melu on luonteeltaan ennakoimatonta sekä melun impulssimaisuus ja muut ominaisuudet huomioon ottaen siten poikkeuksellista, ettei siihen voi yleisesti tottua lähialueilla. Melu voidaan kokea erityisen häiritsevänä. Raskasaseammunnoista saattaa lisäksi aiheutua viihtyvyyttä haittaavaa tärinää. Kun otetaan huomioon toiminta-alueen sijainti lähellä asutusta ja edellä selostetun selvityksen perusteella raskasaseammunnoista aiheutuvan melun voimakkuus lähimmissä häiriintyvissä kohteissa sekä mahdolliset tärinähaitat, raskasaseammunnoista saattaa aiheutua ympäristönsuojelulain (86/2000) 28 §:n 2 momentin 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla naapuruussuhdelain 17 §:n 1 momentissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta.

Valituksessa on tuotu esiin, että yöaikaiset ammunnat on kielletty Pohjankankaan ampuma- ja harjoitusalueen johtosäännössä ja niihin on haettava erikseen lupa Porin prikaatin komentajalta. Hallinto-oikeus toteaa kuitenkin, että koska johtosääntö on puolustusvoimien määrittelemä ja siitä voidaan tarvittaessa myöntää poikkeuksia, johtosäännöllä ei voida riittävästi huolehtia siitä, että toiminnasta ei saattaisi aiheutua edellä todettua kohtuutonta rasitusta.

Arvioitaessa, saattaako toiminnasta ympäristönsuojelulain (86/2000) 28 §:n 2 momentin 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla aiheutua kohtuutonta rasitusta, ratkaistavana ei ole, aiheutuuko toiminnasta kohtuutonta rasitusta, joka estäisi ympäristöluvan myöntämisen. Vasta lupamenettelyssä tarkastellaan toimintaa, joka saattaa aiheuttaa naapuruussuhdelain 17 §:n 1 momentissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta, ja ratkaistaan luvan myöntämisen edellytykset.

Asiassa saadun selvityksen mukaan Pohjankankaan ampuma- ja harjoitusalueen toiminnasta aiheutuu räjähdysaineiden kulkeutumista maaperän kautta pohja- ja pintavesiin sekä vedenottokaivoihin. Hallinto-oikeus katsoo Varsinais-Suomen ELY-keskuksen antamassa lausunnossa esitetyin tavoin, että ympäristönsuojelulain 28 §:n 2 momentin 3 kohdassa ja eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 §:n 1 momentissa tarkoitettuna kohtuuttomana rasituksena voidaan pitää myös vedenottokaivoille aiheutuvia haittoja. Ampuma- ja harjoitusalueen raskasaseammunnoista aiheutuu pohja- ja pintavesien sekä maaperän pilaantumisen vaaraa.

Puolustusvoimat on tuonut esiin lakisääteisen toimintansa vaatimukset sekä sen, että koska puolustusvoimat jo tarkkailee toimintansa ympäristövaikutuksia, ympäristölupamenettelyn edellyttäminen ei toisi lisäarvoa ympäristönsuojelun näkökulmasta. Hallinto-oikeus toteaa, että näillä näkökohdilla ei ole merkitystä nyt kysymyksessä olevassa asiassa. Ympäristönsuojelulakia on yleisesti sovellettava, jollei siinä tai muualla laissa ole säädetty poikkeuksia sen soveltuvuudesta. Ympäristönsuojelulakia sovelletaan siten lähtökohtaisesti kaikkeen toimintaan, josta aiheutuu tai saattaa aiheutua ympäristön pilaantumista. Ympäristölupaharkinta, mukaan lukien sen arvioiminen, edellyttääkö toiminta ympäristölupaa, on oikeusharkintaa, jossa ei voida ottaa huomioon, saadaanko ympäristöluvan edellyttämisellä aikaan lisäarvoa.

Edellä mainituilla perusteilla ympäristönsuojelulain (86/2000) 84 §:n 1 momentti huomioon ottaen Varsinais-Suomen ELY-keskuksen on tullut edellyttää nyt kysymyksessä olevilta raskasaseammunnoilta ympäristölupaa. Tästä syystä valitus on hylättävä.

Valituksen käsittelyyn kuluneen ajan vuoksi hallinto-oikeus on jatkanut ympäristölupahakemuksen tekemiselle ELY-keskuksen päätöksessä määrättyä määräaikaa ratkaisukohdasta ilmenevällä tavalla.

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Marja Lampi, Merja Manninen ja Raija Uusi-Niemi. Esittelijä Janika Gummerus.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen esikunta on valituksessaan vaatinut, että Vaasan hallinto-oikeuden ja Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätökset kumotaan.

Vaatimustensa tueksi Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen esikunta on esittänyt muun ohella seuraavaa:

Ympäristölupa on oltava toimintaan, josta saattaa ympäristössä aiheutua eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 §:n 1 momentissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta. Kohtuuttomuutta arvioitaessa on otettava huomioon paikalliset olosuhteet, rasituksen muu tavanomaisuus, rasituksen voimakkuus ja kesto, rasituksen syntymisen alkamisajankohta sekä muut vastaavat seikat. Paikallisista olosuhteista riippuu, millainen melu on katsottavissa kohtuuttomaksi rasitukseksi. Ampuma- ja harjoitusalueen lähistöllä asuvien osalta ampumatoiminnasta aiheutuvaa melua voidaan pitää tavanomaisena. Ampumamelun luonne on otettu huomioon sitä arvioitaessa käytettävissä suureissa.

Ympäristönsuojelulain (86/2000) esitöiden mukaan alueen kaavanmukainen käyttö tarkoittaa, että toiminnasta aiheutuva rasitus on alueella tavanomaista. Pohjankankaan harjoitusalue on merkitty Satakunnan maakuntakaavassa puolustusvoimien käytössä olevaksi ampuma- ja harjoitusalueeksi (EAH), jota suunnittelumääräyksen mukaan kehitetään siten, että alueiden käytön suunnittelussa kiinnitetään huomiota ympäristöarvoihin, yleiseen turvallisuuteen sekä alueen lähiympäristölle ja asutukselle mahdollisesti aiheutuviin haittoihin. Maakuntakaavaan on merkitty myös melualueet vyöhykkeinä, joilla melua aiheuttavan toiminnan meluhaittojen vähentämiseksi on tarpeen ohjata tai rajoittaa alueiden käyttöä. Koska puolustusvoimien toiminta on otettu huomioon maakuntakaavassa, ampumamelua voidaan pitää tavanomaisena meluna.

Kohtuuttomuutta arvioitaessa otetaan huomioon se, onko rasitusta aiheuttava toiminta alkanut ennen kuin haittaa kokeva on alkanut hallita kiinteistöä, rakennusta tai huoneistoa rasitetulla alueella. Yleensä haittaa ei voitaisi pitää kohtuuttomana, jos sen aiheuttaminen on alkanut ennen kuin haittaa kokeva kohde on tullut alueelle. Pohjankankaan ampuma- ja harjoitusalueella on ollut puolustusvoimien ampumatoimintaa 1930-luvulta lähtien. Tämänkin vuoksi toiminnasta aiheutuva melu on alueella tavanomaista eikä sitä voida pitää kohtuuttomana.

Puolustusvoimien toiminta alueella on vakiintunutta eikä toiminnan luonteessa ja määrässä ole tapahtunut muutosta, jonka johdosta toiminta olisi ympäristöluvanvaraista. Kaavamerkintöjen tarkoituksena on estää alueen olosuhteiden muuttuminen siten, että melulle altistuvien määrä ei kasvaisi. Ampuma- ja harjoitusalue ei ole sijoitettavissa toisaalle eikä puolustusvoimat pysty toteuttamaan lakisääteistä tehtäväänsä vaihtoehtoisella tavalla.

Pohjankankaan ampuma- ja harjoitusalue on yksi tärkeimmistä kovapanosharjoitusalueista. Ampuma- ja harjoitusalueen käyttövuorokausien määrä vuosina 2009–2016 on ollut keskimäärin noin 197 vuorokautta ja ampumavuorokausien määrä vuosina 2012–2016 on ollut noin 88. Ammunnat ovat kestoltaan ajallisesti rajoitettuja ja ne kestävät tyypillisesti joitakin tunteja kerrallaan. Harjoitustoiminta keskittyy arkipäiviin aikavälille 8.00–18.00. Yöaikaiset ammunnat on kielletty Pohjankankaan ampuma- ja harjoitusalueen johtosäännössä ja niihin on anottava erikseen lupa Porin prikaatin komentajalta. Yöaikainen ampumatoiminta Pohjankankaalla on ollut hyvin vähäistä. Pohjankankaalla on ampumatoiminnan osalta myös hiljaisia päiviä ja jaksoja. Raskaiden aseiden ampumatoiminnan osalta hiljaisia päiviä on vuosina 2012–2016 ollut yli 260 vuodessa.

Raskaiden aseiden melun arvioinnissa käytetään puolustusvoimien Raskaiden aseiden ja räjäytysten ympäristömelun arviointi -ohjetta (PE 2005). Ohjeessa määritellyt suositusarvot on tarkoitettu maankäytön suunnittelua koskeviksi tavoitteellisiksi arvoiksi, ei kohtuuttoman rasituksen mittariksi. Puolustusvoimien ei tulisi kärsiä haittaa siitä, että se on laatinut selkeät ja konkreettiset tavoitteet toiminnalleen. Valituksenalaisessa päätöksessä on annettu perusteettoman suuri painoarvo sille, että toiminnan melutasot ylittävät paikoin ohjeen mukaiset suositusarvot.

Pohjankankaan ampuma- ja harjoitusalueelle meluselvityksen perusteella määritetyt ampumatoiminnan melualueet määräytyvät eniten ampumamelua aiheuttavien aseiden tai laukausmäärältään suurimpien aseiden perusteella. Käytännössä melualueet ovat määräytyneet tykistön ammuntojen perusteella. Tykistön ampumapäiviä on keskimäärin alle 50 päivänä vuodessa. Ampuma- ja harjoitusalueen ympäristössä suositusarvon ylittävälle melulle altistuvia asukkaita on 129 ja vapaa-ajan asuntoja kolme. Kun otetaan huomioon yöaikaisen ampumatoiminnan vähäisyys, ampumaetäisyydet ja melun voimakkuus, ampumamelun ei voida katsoa aiheuttavan terveydellistä vaaraa. Myöskään sisälle asuintiloihin ei kohdistu melualtistusta, joka voisi aiheuttaa terveydellistä vaaraa. Ampumamelun pääasiallinen mahdollinen vaikutus on viihtyvyyden aleneminen.

Kansainvälisten tutkimusten mukaan melun vaikutukset riippuvat laukausäänen äänekkyyden ohella laukausten lukumäärästä sekä melun esiintymisen ajankohdasta ja kestosta eli kokonaisaltistuksesta. Pohjankankaan ympäristössä altistutaan tykistön ampumamelulle keskimäärin alle 50 päivänä vuodessa, mitä voidaan pitää varsin vähäisenä. Pohjankankaan ampuma- ja harjoitusalueen johtosäännöllä räjäytysten enimmäiskoko on pienennetty 50 kilogrammaan vuonna 2012. Tällä räjähdemäärällä suositusarvot eivät ylity lähimmissä altistuvissa kohteissa.

Pohjankankaan ampuma- ja harjoitusalueen ampumatoiminnasta on tehty tärinäselvitys, jossa saatuja tuloksia verrattiin ehdotettuihin vaurioriskin ja häiritsevyyden suositusarvoihin. Selvityksen mukaan mittaustulokset eivät ylittäneet ehdotettuja vaurioriskin suositusarvoja äänenpaineelle ja perustusten värähtelynopeudelle. Lattiatärinän tulokset ylittivät ehdotetun häiritsevyyden suositusarvon kahdessa kohteessa ja olivat suositusarvon tuntumassa yhdessä kohteessa. Selvityksen johtopäätöksenä oli, että niillä taloilla, joissa tärinä on suositusarvon tasalla tai yli, esiintyy myös suositusarvot ylittävää melua ja mahdollisesti rakennusosien räminää. Kunkin osatekijän erotteleminen toisistaan on hankalaa ja häiritsevyys aiheutuu näistä osatekijöistä yhdessä.

Vuosina 2010–2015 Pohjankankaan ampuma- ja harjoitusalueen toiminnasta on tehty yhteensä 69 yhteydenottoa yhteensä 15 eri kiinteistöltä. Suurin osa on tullut kahden eri kiinteistön haltijalta. Muut melu- ja tärinähäiriöilmoitukset ovat olleet yksittäisiä yhteydenottoja ja liittyneet johonkin käynnissä olleeseen harjoitukseen. Tehtyjen ilmoitusten määrä on pieni suhteessa melualueella asuvien määrään.

Pohjankankaan ampuma- ja harjoitusalue on rinnastettavissa Vuosangan ampuma- ja harjoitusalueeseen, jonka osalta korkein hallinto-oikeus on katsonut, että perustetta ympäristöluvan edellyttämiselle ei ole ollut. Pohjankankaan ampuma- ja harjoitusaluetta ei sen sijaan voi verrata suoraan Santahaminan alueeseen, jonka ympäristössä on Pohjankangasta enemmän häiriintyviä kohteita.

Kaivoille aiheutuvia haittoja ei voida pitää naapuruussuhdelain 17 §:n 1 momentin tarkoittamana kohtuuttomana rasituksena. Asia on tullut joka tapauksessa esille vasta Vaasan hallinto-oikeudelle annetussa lausunnossa. Päätöksen keskeistä sisältöä ei voi tällä tavoin jälkikäteen täydentää. Pohjankankaalla on tehty laajamittaista ja säännöllistä pohja- ja pintavesien tarkkailua vuodesta 2003 lähtien. Alueilla, jotka ovat olleet pitkään tuliasema- ja maalialueina, on löytynyt hyvin pieniä pitoisuuksia räjähteitä pohjavedestä. Pitoisuuksissa ei ole ollut havaittavissa kasvavaa trendiä. Voidaan olettaa, että räjähdeaineita ja niiden hajoamistuotteita on joutunut pohjaveteen hyvin pitkään jatkuneen ampumatoiminnan seurauksena. Vuonna 2013 teetetyn kaivokartoituksen yhteydessä ainoastaan kahdesta talousvesikaivosta löytyi pieniä pitoisuuksia räjähdysaineita. Kaivot sijaitsevat ampuma- ja harjoitusalueen sisäpuolella eikä kohtuuttoman rasituksen siten voida arvioida ulottuvan alueen ulkopuolelle. Sen, että puolustusvoimat on sallinut veden ottamisen alueeltaan ilmaiseksi, ei tulisi johtaa siihen, että ampumatoiminta katsotaan luvanvaraiseksi.

Puolustusvoimien toiminta perustuu puolustusvoimien toiminnasta annetussa laissa määriteltyihin tehtäviin. Puolustusvoimat ylläpitää ja kehittää puolustusvalmiutta muun muassa ampuma- ja harjoitusalueilla tapahtuvien sotilaallisten harjoitusten kautta ja näin suorittaa lainsäädännössä annettua tehtäväänsä. Puolustusvoimien lakisääteisen toiminnan tulee jatkossakin olla puolustusvoimien vastuulla ja puolustusvoimien johtamaa. Velvollisuus ympäristöluvan hakemiseen asettaisi puolustusvoimien lakisääteisen tehtävän suorittamiselle haasteita. Taisteluharjoitustoimintaa on voitava harjoittaa kaikissa olosuhteissa ja kaikkina kellonaikoina mukaan lukien pimeätoiminnan harjoittelu.

Ympäristöluvan tarvetta arvioitaessa on otettava huomioon se, että alue on ollut puolustusvoimien käytössä pitkään, melulle altistuvien määrä, melua aiheuttavien toimintojen ajoittuminen sekä ampumapäivien vuosittainen määrä. Toiminnasta ei voi aiheutua kohtuutonta rasitusta. Toiminnan ympäristövaikutuksia, ympäristöriskejä ja haitallisten vaikutusten vähentämismahdollisuuksia on selvitetty useiden eri tutkimusten ja selvitysten avulla ja toiminnan vaikutuksia tarkkaillaan jatkuvasti. Ympäristöluvan hakeminen ei toisi lisäarvoa ympäristönsuojelun näkökulmasta.

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on antanut lausunnon. Toiminnasta aiheutuu kohtuutonta rasitusta, joka ilmenee yleisöilmoituksina, melun voimakkuutena, pitkäaikaisena rasituksena erityisesti ilta- ja loma-aikoina sekä satunnaisesti yöaikoina. Yleisöilmoitusten määrä ei ole keskeinen seikka arvioitaessa rasituksen kohtuuttomuutta, mutta ilmoitusten perusteella voidaan kuitenkin todeta, että ammunnoista aiheutuu ainakin viihtyisyyttä merkittävästi vähentäviä haittoja. Tärinä ja pohjaveden pilaantumisen vaara on myös otettava huomioon kohtuuttoman rasituksen arvioinnissa. Pohjavedentarkkailuraportti osoittaa, että räjähdysaineet ovat kulkeutuneet laajalla alueella maaperään ja pohjaveteen. Ympäristölupaharkinnassa voitaisiin arvioida tarkemmin raskaista ammunnoista aiheutuvia haittoja ja tarvittaessa rajoittaa niitä. Ympäristölupa antaisi suojaa myös toiminnan harjoittamiseen.

Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen esikunta on antanut vastaselityksen. Rasituksen kohtuuttomuutta on arvioitava objektiivisesti. Päätelmää kohtuuttoman rasituksen syntymisestä ei voida tehdä sillä perusteella, että muutama lähialueen asukas kokee meluhäiriötä.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian. Valitus hylätään. Vaasan hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Asian käsittelyyn kuluneen ajan vuoksi korkein hallinto-oikeus pidentää ympäristölupahakemuksen tekemiselle annettua määräaikaa siten, että hakemus on toimitettava Etelä-Suomen aluehallintovirastolle viimeistään 31.8.2019.

Perustelut

Sovellettavat oikeusohjeet

Ympäristönsuojelulain (86/2000) 8 §:n 1 momentin mukaan ainetta tai energiaa ei saa panna tai johtaa sellaiseen paikkaan tai käsitellä siten, että

1) tärkeällä tai muulla vedenhankintakäyttöön soveltuvalla pohjavesialueella pohjavesi voi käydä terveydelle vaaralliseksi tai sen laatu muutoin olennaisesti huonontua;

2) toisen kiinteistöllä oleva pohjavesi voi käydä terveydelle vaaralliseksi tai kelpaamattomaksi tarkoitukseen, johon sitä voitaisiin käyttää; tai

3) toimenpide vaikuttamalla pohjaveden laatuun muutoin saattaa loukata yleistä tai toisen yksityistä etua (pohjaveden pilaamiskielto).

Ympäristönsuojelulain (527/2014) 49 §:n 1 momentin mukaan ympäristöluvan myöntäminen edellyttää, ettei toiminnasta, asetettavat lupamääräykset ja toiminnan sijoituspaikka huomioon ottaen, aiheudu yksinään tai yhdessä muiden toimintojen kanssa:

1) terveyshaittaa;

2) merkittävää muuta 5 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettua seurausta tai sen vaaraa;

3) 16–18 §:ssä kiellettyä seurausta;

4) erityisten luonnonolosuhteiden huonontumista taikka vedenhankinnan tai yleiseltä kannalta tärkeän muun käyttömahdollisuuden vaarantumista toiminnan vaikutusalueella;

5) eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 §:n 1 momentissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta;

6) olennaista heikennystä edellytyksiin harjoittaa saamelaisten kotiseutualueella perinteisiä saamelaiselinkeinoja tai muutoin ylläpitää ja kehittää saamelaiskulttuuria taikka olennaista heikennystä kolttien elinolosuhteisiin tai mahdollisuuksiin harjoittaa kolttalaissa tarkoitettuja luontaiselinkeinoja koltta-alueella.

Lain 50 §:n 1 momentin mukaan, jos puolustusvoimien raskaiden aseiden tai räjähteiden käyttö taikka rajavartiolaitoksen vastaava toiminta edellyttää ympäristölupaa, toiminnasta aiheutuvaa melua, tärinää sekä maaperän ja pohjaveden tai meren pilaantumisen vaaraa koskevista 49 §:ssä tarkoitetuista luvan myöntämisen edellytyksistä saa poiketa tarpeellisessa määrin, jos toiminnan sijoittuminen alueelle on maanpuolustuksen toimintaedellytysten kannalta välttämätöntä. Toiminnan suunnittelulla ja lupamääräyksillä on tällöin varmistettava, että:

1) toiminnan melualue ja yöaikainen melurasitus rajoitetaan välttämättömään;

2) haitta-aineiden kulkeutuminen ampuma-alueelta ei johda 16 tai 17 §:ssä kiellettyyn seuraukseen alueen ulkopuolella;

3) toiminnasta ei aiheudu merkittävää ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa.

Raskaiden aseiden ja räjäytysten ulkomelutasoista annetun valtioneuvoston asetuksen (903/2017) 1 §:n 1 momentin mukaan asetuksessa säädetään ampuma- ja harjoitusalueiden raskaiden aseiden ampumatoiminnasta ja räjäytyksistä syntyvästä melusta aiheutuvan ympäristönsuojelulain (527/2014) 5 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetun ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi tarpeellisista melutason ohje- ja toimenpideraja-arvoista. Pykälän 2 momentin mukaan asetusta sovelletaan toimintaa harjoitettaessa, maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) mukaisessa alueidenkäytön suunnittelussa sekä ympäristönsuojelulain mukaisessa lupamenettelyssä ja valvonnassa.

Asetuksen 4 §:n 1 momentin mukaan ampuma- ja harjoitusalueiden raskaiden aseiden ampumatoiminnasta ja räjäytyksistä aiheutuva C-taajuuspainotettu äänialtistustaso ei saa ylittää melulle altistuvalla pysyvään asutukseen tai loma-asutukseen käytettävällä alueella ulkomelun toimenpideraja-arvoa 105 dB (äänialtistustaso L_CE arkisin klo 7–19). Pykälän 2 momentin mukaan toimenpideraja-arvojen ylittyessä toiminnanharjoittajan on ryhdyttävä toimenpiteisiin sen selvittämiseksi, miten meluhaittaa voidaan vähentää. Pykälän 3 momentin mukaan iltaisin (kello 19–22), yöaikaan (kello 22–07), viikonloppuisin ja juhlapyhinä raskaiden aseiden ja räjäytysten melu tulee pitää mahdollisimman vähäisenä.

Oikeudellinen arviointi ja lopputulos

Asiassa on Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen esikunnan valituksesta ratkaistavana, edellyttävätkö Pohjankankaan ampuma- ja harjoitusalueella suoritettavat raskasaseammunnat ympäristölupaa.

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on 25.2.2016 päättänyt, että Pohjankankaan harjoitus- ja ampuma-alueella harjoitettava toiminta edellyttää ympäristölupaa raskailla aseilla tapahtuvan ammunnan osalta. Päätöksentekohetkellä raskaiden aseiden melulle ei ollut säädetty raja- tai ohjearvoja. Melun häiritsevyyden ja rasituksen kohtuuttomuuden arvioinnissa on käytetty apuna puolustusvoimien laatimaa oikeudellisesti sitomatonta ohjetta (Raskaiden aseiden ja räjähteiden aiheuttaman ympäristömelun arviointi, R 20/22.8/D/I).

Asiassa saadun selvityksen mukaan Pohjankankaan ampuma- ja harjoitusalueen raskasaseammunnoista saattaa aiheutua melua, joka ylittää edellä mainitun puolustusvoimien ohjeen mukaiset suositusarvot. Kun lisäksi otetaan huomioon toiminnasta mahdollisesti aiheutuva tärinä ja räminä, toiminnan vaikutuksille altistuvien ihmisten määrä sekä melurasituksen toistuvuus ja pysyvyys, toiminnasta saattaa aiheutua eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 §:n tarkoittamaa kohtuutonta rasitusta. Näin ollen toiminnanharjoittaja on voitu velvoittaa hakemaan toiminnalle ympäristölupaa.

Puolustusvoimien toimintaan sovellettava, raskaiden aseiden ja räjäytysten melutasoista annettu valtioneuvoston asetus on tullut voimaan 1.1.2018 eli Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätöksen tekemisen jälkeen. Asetuksessa on muun ohella säädetty toimenpideraja-arvoista. Asetuksen säätämistä koskevan perustelumuistion mukaan toimenpideraja-arvot olisivat lähtökohtana kohtuutonta rasitusta arvioitaessa. Asiakirjojen perusteella myös raskaiden aseiden ja räjähteiden ulkomelutasoista annetun valtioneuvoston asetuksen 4 §:n 1 momentin mukaiset toimenpideraja-arvot saattavat lähialueen asutuksen kohdalla ylittyä. Vaikka asetus ei olekaan ollut voimassa elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tehdessä päätöstään, voidaan asetuksen toimenpideraja-arvoja käyttää yleisenä vertailukohtana arvioitaessa sitä, saattaako Pohjankankaan ampuma- ja harjoitusalueen raskasaseammunnoista aiheutua eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 §:n 1 momentissa tarkoitettua rasitusta.

Kuten hallinto-oikeuden päätöksessäkin on todettu, vasta ympäristölupahakemuksen käsittelyn yhteydessä arvioidaan, onko toiminnasta aiheutuva rasitus siten kohtuutonta, että toiminnan vaikutuksia on tarpeen lupamääräyksillä rajoittaa ja millaisia lupamääräyksiä päätöksessä on tarpeen antaa. Raskaiden aseiden ja räjäytysten melutasoista annetun valtioneuvoston asetuksen perustelumuistion mukaan esimerkiksi toimenpideraja-arvot eivät olisi sellaisenaan ympäristöluvassa annettavia raja-arvoja, vaan ympäristöluvassa annettavat määräykset perustuisivat tapauskohtaiseen harkintaan. Ympäristölupahakemuksessa tulee yksilöidä, mitä raskaita aseita alueella käytetään, eri asetyyppien käyttöajat ja laukausmäärät, miten toiminnat alueelle sijoittuvat ja millaisia vaikutuksia eri toiminnoilla on, jotta mahdolliset lupamääräykset voidaan kohdistaa vain siihen osaan ampuma- ja harjoitusalueen toimintaa, jota on tarpeen ohjata ympäristöluvalla.

Pohjankankaan ampuma- ja harjoitusalueella sijaitsee I ja II luokan pohjavesialueita, joita käytetään vedenottoon. Asiakirjoista saatavan selvityksen perusteella toiminnan seurauksena pohjaveteen on päässyt pieniä pitoisuuksia räjäytysaineita. Kyseiset aineet voisivat suurempina pitoisuuksina aiheuttaa asiassa sovellettavana olevan vanhan ympäristönsuojelulain (86/2000) 8 §:n 1 momentin mukaisen pohjaveden pilaamiskiellon vastaisia seurauksia, kuten alueen pohjaveden muuttumisen laadultaan olennaisesti nykyistä huonommaksi ja kelpaamattomaksi nykyiseen vedenhankintakäyttöön sekä alueella olevien kaivojen käytön estymisen. Vaarana saattaisi olla myös räjähdysainejäämien leviäminen pohjaveden mukana harjoitusalueen ulkopuolelle.

Pohjankankaan ampuma- ja harjoitusalueella suoritettaville raskasaseammunnoille on haettava ympäristölupaa jo yksin toiminnan aiheuttamien melu-, tärinä- ja räminävaikutusten vuoksi. Lupa-asian käsittelyn yhteydessä voidaan arvioida tarkemmin myös toiminnan vaikutuksia alueen pohjavesiin.

Vireille tulevaan ympäristölupahakemukseen sovelletaan raskaiden aseiden ja räjäytysten melutasoista annettua valtioneuvoston asetusta ja uutta ympäristönsuojelulakia (527/2014). Molemmissa säädöksissä on huomioitu puolustusvoimien toiminnan erityislaatuisuus suhteessa muihin toimintoihin. Lupaharkinnassa on tarkasteltava erilaisia mahdollisuuksia ehkäistä toiminnan aiheuttamia haittoja. Ympäristöluvalla voidaan luoda Pohjankankaan raskasaseammunnoille puolustusvoimien toiminnan erityispiirteet huomioon ottaen puitteet, jotka osaltaan selkeyttävät toiminnan vaikutusten sallittua tasoa ja lisäävät toiminnan vaikutusten ennakoitavuutta suhteessa vaikutusalueen asukkaisiin. Toisaalta ympäristölupa mahdollistaa myös puolustusvoimien toiminnan jatkuvuuden alueella. Ympäristölupamenettely myös turvaa toiminnan vaikutusalueen asukkaiden osallistumisen.

Tämän vuoksi ja kun muutoin otetaan huomioon edellä ilmenevät hallinto-oikeuden päätöksen perustelut ja niissä mainitut oikeusohjeet sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita. Korkein hallinto-oikeus kuitenkin pidentää ympäristölupahakemuksen jättämiselle määrättyä aikaa ratkaisuosasta ilmenevällä tavalla, jotta hakemuksen valmistelemiseen jäisi kohtuullinen aika.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riitta Mutikainen, Hannu Ranta, Mika Seppälä, Kari Tornikoski ja Jaakko Autio sekä ympäristöasiantuntijaneuvokset Rauno Pääkkönen ja Seppo Rekolainen. Asian esittelijä Hanna Lehtinen.

Asemakaavan muutoksen tavoitteena oli turvata kaava-alueelle pääosin 1950-luvulla syntynyt pientaloaluekokonaisuus. Kaavassa oli tätä tarkoitusta varten osoitettu useita erillispientalojen ja paritalojen korttelialueita suojeltavaksi merkinnällä AO-3/s. Kaavamääräyksen mukaan alueen rakennettu ympäristö säilytetään. Alueella olevia rakennuksia ei saanut kaavamääräyksen mukaan purkaa. Asiassa oli otettava kantaa siihen, oliko korttelialueita koskevia suojelumääräyksiä pidettävä maanomistajille kohtuullisina.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että suojelumääräysten kohtuullisuus maanomistajalle oli selvitettävä asemakaavaa laadittaessa. Kaavasta tai kaavaselostuksesta ei kuitenkaan ilmennyt, oliko suojelumääräysten kohtuullisuutta maanomistajien kannalta arvioitu. Samoin asiassa oli tähän nähden jäänyt epäselväksi, oliko suojelumääräysten antaminen perustunut maankäyttö- ja rakennuslain 57 §:n 2 momenttiin vai 3 momenttiin. Korkeimman hallinto-oikeuden oli näistä lähtökohdista otettava ensisijaisesti kantaa siihen, oliko kaavamuutoksessa osoitetut AO-3/s-merkinnät kaavamääräyksineen maanomistajille maankäyttö- ja rakennuslain 57 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla kohtuullisia. Mikäli asiassa päädyttäisiin siihen, että mainittua merkintää kaavamääräyksineen ei olisi pidettävä maanomistajille kohtuullisina, korkeimman hallinto-oikeuden olisi sen jälkeen arvioitava, oliko niiden antaminen voitu perustaa saman pykälän 3 momentin nojalla kohteiden suojeluarvoon.

Kun otettiin huomioon, että kaavamääräyksen mukaan puheena olevien alueiden merkittävyys perustui yhtenäisyyden säilymiseen ja tyylinmukaiseen kokonaisvaikutelmaan, merkintää ja siihen liitettyjä kaavamääräyksiä ei voitu tulkita niin, että kysymys olisi oikeusvaikutuksiltaan rakennussuojelualuetta (SR) vastaavasta merkinnästä. Tätä tulkintaa puolsivat myös näiden alueiden suuri määrä sekä se, että alueilla sijaitseviin rakennuksiin ei ollut liitetty suojeltavia rakennuksia koskevia sr-kohdemerkintöjä. Kaavan suojelumääräyksiä oli näin ollen voitava tulkita tavalla, jota oli pidettävä maanomistajille maankäyttö- ja rakennuslain 57 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla kohtuullisena.

Kaavan yleismääräysten mukaan korjaus-, laajennus- ja muutostyöt puheena olevilla korttelialueilla olivat sallittuja, kunhan ne soveltuivat rakennuksen alkuperäiseen tyyliin ja ympäristöön. Kaavaselostuksen mukaan kaavamääräykset eivät estäneet rakennusten muutoksia, mutta ne ohjasivat toimenpiteitä siten, että kaupunkikuva ja kulttuuriperintö säilyivät. Tähän nähden ja kun myös otettiin huomioon, mitä edellä on lausuttu suojelumääräyksen kohtuullisuuden vaatimuksesta, kaavamääräyksiä oli tulkittava siten, että ne edellyttivät vain säilytettävään ympäristöön soveltuvan rakennuksen ulkomuodon ja tyylin säilyttämistä. Kaavassa osoitettuja erillispientalojen ja paritalojen korttelialueiden suojelua koskevia merkintöjä (AO-3/s) kaavamääräyksineen voitiin siten pitää näistä lähtökohdista ja kaavan tavoitteet huomioon ottaen maanomistajille kohtuullisina.

Maankäyttö- ja rakennuslaki 9 § (204/2015), 54 § 2 ja 3 momentti, 55 §, 57 § 2 momentti

Ympäristöministeriön asetus maankäyttö- ja rakennuslain mukaisissa kaavoissa käytettävistä merkinnöistä

Päätös, josta valitetaan

Hämeenlinnan hallinto-oikeus 7.4.2017 nro 17/0111/2

Asian aikaisempi käsittely

Tampereen kaupunginvaltuusto on 12.9.2016 tekemällään päätöksellä (§ 16) hyväksynyt asemakaavan numero 8186; Kissanmaa, asemakaavan tarkistaminen. Asemakaavan muutoksella muodostuu Kissanmaan kaupunginosan lähinnä asumiseen osoitettuja kortteleita sekä katu- ja virkistysaluetta.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Hämeenlinnan hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt A:n valituksen kaupunginvaltuuston päätöksestä ja A:n vaatimuksen oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Sovellettavat oikeusohjeet

Maankäyttö- ja rakennuslain 9 §:n 1 momentin mukaan kaavan tulee perustua kaavan merkittävät vaikutukset arvioivaan suunnitteluun ja sen edellyttämiin tutkimuksiin ja selvityksiin. Kaavan vaikutuksia selvitettäessä otetaan huomioon kaavan tehtävä ja tarkoitus.

Maankäyttö- ja rakennuslain 54 §:n 2 momentin mukaan asemakaava on laadittava siten, että luodaan edellytykset terveelliselle, turvalliselle ja viihtyisälle elinympäristölle, palvelujen alueelliselle saatavuudelle ja liikenteen järjestämiselle. Rakennettua ympäristöä ja luonnonympäristöä tulee vaalia eikä niihin liittyviä erityisiä arvoja saa hävittää. Kaavoitettavalla alueella tai sen lähiympäristössä on oltava riittävästi puistoja tai muita lähivirkistykseen soveltuvia alueita.

Saman pykälän 3 momentin mukaan asemakaavalla ei saa aiheuttaa kenenkään elinympäristön laadun sellaista merkityksellistä heikkenemistä, joka ei ole perusteltua asemakaavan tarkoitus huomioon ottaen. Asemakaavalla ei myöskään saa asettaa maanomistajalle tai muulle oikeuden haltijalle sellaista kohtuutonta rajoitusta tai aiheuttaa sellaista kohtuutonta haittaa, joka kaavalle asetettavia tavoitteita tai vaatimuksia syrjäyttämättä voidaan välttää.

Maankäyttö- ja rakennuslain 57 §:n 1 momentin mukaan asemakaavassa voidaan antaa määräyksiä, joita kaavan tarkoitus ja sen sisällölle asetettavat vaatimukset huomioon ottaen tarvitaan asemakaava-aluetta rakennettaessa tai muutoin käytettäessä (asemakaavamääräykset).

Pykälän 2 momentin mukaan jos jotakin aluetta tai rakennusta on maiseman, luonnonarvojen, rakennetun ympäristön, kulttuurihistoriallisten arvojen tai muiden erityisten ympäristöarvojen vuoksi suojeltava, asemakaavassa voidaan antaa sitä koskevia tarpeellisia määräyksiä (suojelumääräykset). Suojelumääräysten tulee olla maanomistajalle kohtuullisia.

Kaava-aluetta ja kaavaa koskeva selvitys

Suunnittelualue sijaitsee Kissanmaalla noin 3 km itään kaupungin keskustasta Teiskontien eteläpuolella ja on laajuudeltaan noin 27 ha. Kaavaselostuksen mukaan Kissanmaan kaupunginosa on yhtenäinen ja selkeästi rajautuva. Korttelit ja kadut on selkeästi erotettu toisistaan hoidetuilla orapihlaja-aidoilla. Talot on sijoitettu omaleimaisesti porrastaen, joka toinen talo kadun varressa ja joka toinen tontin keskellä. Näin syntyy vaikutelma vielä todellista väljemmästä ympäristöstä. Alueella on ennen kaikkea yhtenäisyytensä vuoksi merkittävää kulttuurihistoriallista ja rakennushistoriallista arvoa. Se edustaa esimerkillisellä tavalla puutarhakaupunkisuunnittelun ihannetta ja suomalaista 1950-luvun asuinaluesuunnittelua. Kissanmaalta ei voi erottaa muita paremmin säilynyttä tai arkkitehtuuriltaan merkittävämpää aluetta, mikä kertoo alueen yhtenäisyydestä. Kaavan tavoitteena on muun muassa turvata vanhan rakennuskannan ja kulttuurihistoriallisen miljöökokonaisuuden säilyminen. Tämä tarkoittaa kaupunkikuvan kannalta tärkeiden puistojen ja katutilojen, tonttijaon ja asuinrakennusten mittakaavan sekä julkisivujen periaatteiden säilyttämistä. Kaavaselostuksen mukaan alueella on 149 tonttia, joista alueellisella suojelumerkinnällä on suojeltu 141 tonttia.

Asemakaavalla nro 8186 on valtaosa kaava-alueesta osoitettu erillispientalojen ja paritalojen korttelialueeksi, jolla rakennettu ympäristö säilytetään (AO-3/s). Näin myös Sopulinkadun varrella, jossa tämä kaavamääräys on suurimmalla osalla taloista. Erillispientalojen korttelialueeksi AO on osoitettu tyylillisesti erilaisten rakennusten tontit, joita ei ole myöskään inventoitu. Näitä tontteja on koko kaava-alueella 7 kpl, joista 3 sijoittuu Sopulinkadun varrelle. Korttelissa 867 (jossa tontilla 1 sijaitsee valittajan omakotitalo) olevan kaavamääräyksen mukaan rakennettu ympäristö muodostaa kulttuurihistoriallisesti, rakennushistoriallisesti ja kaupunkikuvallisesti arvokkaan kokonaisuuden, jonka merkittävyys perustuu yhtenäisyyden säilymiseen ja tyylinmukaiseen kokonaisvaikutelmaan. Asuinrakennuksia ei saa purkaa. Korttelin kaikilla tonteilla on rakennusoikeutta 180 asuntokerrosneliömetriä ja 35 kerrosneliömetriä taloustilalle. Ullakon tasolla saa käyttää kerrosalaan laskettavaksi tilaksi 3/4 rakennuksen suurimman kerroksen alasta. Tontilla 1 on Sudenkadun suuntaisesti osoitettu ohjeellinen talousrakennuksen rakennusala varsinaisen rakennusalan sijoittuessa ohjeellisena keskemmälle tonttia. Koko kaava-alueella AO-3/s kortteleiden asuinrakennusoikeudet ovat välillä 160–185 k-m². Kaavassa on myös korttelialueita A-29/s ja AL/33/s, joilla rakennuksia ei saa purkaa. Kaavan yleismääräyksissä on todettu muun muassa, että korttelialueilla, joilla rakennettu ympäristö säilytetään, saa muuttaa rakennuksen vaipan sisäisiä, kerrosalaan kuulumattomia tiloja kerrosalaan laskettaviksi tiloiksi riippumatta siitä, mitä asemakaavassa on määrätty tontin kerrosalasta tai kerrosluvusta sekä laajentaa erillispientaloa rakennusoikeuden puitteissa harjansuuntaisesti rakennusalan niin salliessa. Asuinrakennuksen merkittävä korottaminen on kielletty lukuun ottamatta kortteleissa 849 ja 866–872 kerrosluvun puitteissa. Kaavan toteuttamista varten on annettu myös rakentamistapaohje.

Rakennusoikeustarkastelun perusteella A:n tontin rakennusoikeus lisääntyy 35 kerrosneliömetrillä verrattuna vuonna 1954 vahvistuneeseen asemakaavaan.

Tampereen kantakaupungin 12.12.2000 vahvistetussa yleiskaavassa alue on pientalovaltaista asuntoaluetta (AP) sekä kerrostalovaltaista asuntoaluetta (AK). Alueella on voimassa kuusitoista asemakaavaa. Suurimmalla osalla alueen pientalotonteista on voimassa 18.12.1952 vahvistettu asemakaava nro 332 sekä alueen koillisosassa 30.9.1954 vahvistettu asemakaava nro 408.

Pirkanmaan maakuntamuseon kulttuuriympäristöyksikkö on tehnyt Kissanmaalle rakennetun ympäristön inventoinnin vuonna 2007. Loppuraportin mukaan inventoidut asuinrakennukset on jaettu kolmeen arvoluokkaan. Sudenkadun varrella on viisi taloa arvoluokassa 1, yhdeksän taloa arvoluokassa 2 ja neljä taloa arvoluokassa 3. A:n omakotitalo on arvotettu luokkaan 1) erittäin merkittävä. Luokitteluperusteena on, että rakennus on säilyttänyt esimerkillisesti sille ominaisen rakennushistoriallisen tyylin. Rakennustyyppi ja arkkitehtuuri ovat säilyneet alkuperäisinä. Muodot, sommittelu ja rakennusmateriaalit ovat alkuperäisiä tai hyvin lähellä alkuperäisiä. Mahdolliset vähäiset muutokset on tehty noudattaen rakennusajankohdan perinnettä ja ne on toteutettu tyyliin sopivin materiaalein ja mallein. Kaikkiaan rakennus on oman aikansa rakennusperinteen aito edustaja; rakennuksen luonne on säilynyt alkuperäisenä. Inventoinnissa on korostettu alueen yhtenäistä ilmettä ja todettu, että rakennusten purkaminen Kissanmaalla tulee olla mahdollista vain erittäin pakottavista syistä.

Sudenkadulla sijaitsevaa A:n kiinteistöä koskevassa inventoinnin kohdekortissa on todettu muun muassa, että asuinrakennus ilmentää esimerkillisellä tavalla aikakautensa rakennusperinnettä. Rakentamisajankohta on 1950-luvun loppu ja se on Kissanmaalle poikkeuksellisesti rakennettu jo alkujaan vain yksikerroksiseksi ja yhden perheen käyttöön. Asuinpinta-ala on 90,9 m².

Hallinto-oikeuden johtopäätökset

Kaupungilla on itsehallintonsa puitteissa lähtökohtaisesti oikeus päättää mille alueelle kaava laaditaan. Valituksenalaisen asemakaavan alueella on voimassa useita asemakaavoja, mutta Sopulinkadun varren talot ovat kaikki vuoden 1954 asemakaavan alueella. Kaavan ulkopuolisilla, aiemmin vuoden 1954 asemakaava-alueelle kuuluneilla viereisillä alueilla asemakaavaa on jo aiemmin muutettu ja alueet ovat myös rakentuneet myöhemmin. Nyt kysymyksessä oleva kaava-alue muodostaa suunnittelullisesti tarkoituksenmukaisen kokonaisuuden eikä alueen rajaus ole vastoin maanomistajien tasapuolisen kohtelun vaatimusta.

Kissanmaan alueen rakennussuojelu perustuu ensisijaisesti alueen yhtenäiseen ilmeeseen ja rakennusten, viheralueiden ja katualueiden muodostamaan kulttuurihistoriallisesti arvokkaaseen kokonaisuuteen. Tähän nähden museoviranomaisen suorittamaa rakennusten ulkopuoliseen tarkasteluun perustunutta inventointia on pidettävä riittävänä. Rakennusten teknistä kuntoa tai sisätiloja ei ole ollut tarpeen tarkastella erikseen. Sopulinkadun varrella sijaitsevat inventoidut rakennukset muodostavat yhteneväisen rakennushistoriallisen kokonaisuuden, minkä perusteella suojelumerkinnän osoittaminen on maankäyttö- ja rakennuslain mukaista.

A:n omistama omakotitalo on arvioitu kuuluvaksi tehdyn inventoinnin arvokkaimpaan luokkaan. Rakennuksen asema kaava-alueen suojelukokonaisuudessa on siten keskeinen ja merkittävä. Tontilla 867-1 rakennusoikeus lisääntyy talousrakennuksen rakennusalan verran. Kun otetaan huomioon, että kysymys on jo rakennetusta asuinalueesta ja että kaavan tavoitteena on suojella rakennushistoriallisesti arvokasta aluekokonaisuutta, suojelumääräykset eivät ole yksittäisen kiinteistönomistajan kannalta arvioituna kohtuuttomia. Asiaa ei ole syytä arvioida toisin yksinomaan sen vuoksi, että rakennuksen teknisten ratkaisujen nykyaikaistaminen tai rakennuksen vaipan sisällä tapahtuvan laajentamisen toteuttaminen voi olla vaikeaa. Suojelumääräykset eivät estä talon sisäpuolisia teknisiä uudistuksia. Asemakaavalla ei ole asetettu maanomistajalle sellaista kohtuutonta rajoitusta tai sellaista kohtuutonta haittaa, joka kaavalle asetettavia tavoitteita tai vaatimuksia syrjäyttämättä voitaisiin välttää. Kaava ei loukkaa perustuslain 15 §:n mukaista omaisuuden suojaa.

Kun otetaan huomioon, että koko kaava-alueen sisälläkin osoitetuissa rakennusoikeuksissa on vain vähäisiä eroavaisuuksia ja että saman kadun kaikille pientalotonteille on osoitettu lähes samansuuruiset rakennusoikeudet, kaava ei ole maanomistajien tai tontinvuokraoikeuden haltijoiden tasapuolisen kohtelun vastainen.

Kaavapäätös ei ole valituksessa esitetyillä perusteilla lainvastainen. Hallinto-oikeus ei voi kumota kaupunginvaltuuston hyväksymää lainmukaista kaavaa sillä perusteella, että toisenlainen kaavaratkaisu olisi valittajan käsityksen mukaan tarkoituksenmukaisempi.

Oikeudenkäyntikulut

Asian näin päättyessä valittajalle ei tule korvausta oikeudenkäyntikuluistaan.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Perusteluissa mainitut

Kuntalaki (365/1995) 90 § (1375/2007)

Kuntalaki (410/2015) 147 §

Maankäyttö- ja rakennuslaki 42 § 1 momentti

Maankäyttö- ja rakennusasetus 1 §

Hallintolainkäyttölaki 74 §

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Eija Mäkelä, Elina Tanskanen, joka on myös esitellyt asian, ja Paula Pihlava.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä. A on valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden ja kaupunginvaltuuston päätökset kumotaan kokonaan tai ainakin siltä osin kuin ne koskevat A:n omistuksessa olevaa omakotitaloa. Asia on palautettava kaupungille uudelleen käsiteltäväksi. Tampereen kaupunki on velvoitettava korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut hallinto-oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa korkoineen.

Vaatimustensa tueksi A on uudistanut asiassa aikaisemmin esittämänsä ja lisäksi lausunut muun ohella seuraavaa:

Kissanmaan vanhan 1950-luvulla rakennetun alueen suojeluasemakaavoituksessa ei ole riittävässä määrin selvitetty rakennuskannan suojeluedellytyksiä.

Asemakaavan suojeluvaatimukset nojautuvat suojelun valmistelussa tehtyyn alueen rakennuskannan inventointiin, joka kohdistuu vain rakennusten ulkonaiseen ilmeeseen ja ympäristöön. Tärkeimpänä arvona on rakennuksen alkuperäisyys. Rakennuksen elinkaari on kuitenkin rajallinen. Rakennusten käytettävyys, materiaalit sekä asumiseen liittyvät tekniset ratkaisut ovat vuosikymmeniä vanhoissa rakennuksissa jo mennyttä aikaa. Tässä tilanteessa rakennuksen suojeluvaatimus on kohtuuton rasite kiinteistönomistajille.

Maanomistajalle kohtuuttomia suojelumääräyksiä, jotka on asetettu selvittämättä tarkemmin suojeltavien rakennusten kuntoa ja teknistaloudellisia mahdollisuuksia kaavamääräysten noudattamiseen, ei voida perustella yksinomaan kunnallisella kaavoitusmonopolilla.

A:n omistama 1950-luvulla rakennettu omakotitalo on nykyisellään käytännössä käyttökelvoton asumiseen. Rakennus on ollut asumaton jo 10 vuotta. Rakennuksen pääasiallinen arvo muodostuu tontista, jota ei voi hyödyntää muuten kuin rakentamalla tontti uudelleen. Suojelumääräykset käytännössä estävät rakennuksen rakennusteknisen perusparantamisen ja nykyaikaistamisen. Rakennuksen purkamiskiellolla ja suojelulla rakennuksen ylläpidosta tulee kiinteistönomistajalle taloudellinen taakka. Rakennusoikeuden lisääntyminen uudella kaavalla on teoreettista, sillä rakennusjärjestyksen nojalla vanhojen asemakaavojen alueelle on saanut rakentaa 40 neliömetrin suuruisen varaston kevyenä rakennelmana.

A:n omistamaa rakennusta on kaavoitusprosessin aikana arvioitu vain sen ulkonaisen hahmon, alkuperäisyyden ja aluekokonaisuuden kannalta. Rakennusteknisiä kysymyksiä kuten rakennuksen ikä, kunto, rakennusmateriaalit ja korjattavuus, ei ole selvitetty.

Hallinnon kohtuullisuus, oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus kiinteistönomistajaa kohtaan ei ole toteutunut kaavoitusprosessissa.

Tampereen kaupunginhallitus on antanut selityksen. Selityksen mukaan asemakaavan alueellinen säilyttämismääräys koskee rakennuksen ulkoista olemusta. Yksittäiselle rakennukselle on mahdollista hakea purkamislupaa, jos rakennus osoittautuu korjauskelvottomaksi.

A on antanut vastaselityksen. Alueellinen säilyttämismääräys kaava-alueen itäreunalla ei ota huomioon Sopulinkadun varrella ja sen lähipiirin rakennuskannassa ja maankäytössä tapahtuneita muutoksia. Kaavamääräys kieltää purkamisen. Kaavamääräys on epätarkoituksenmukainen, epäoikeudenmukainen ja kohtuuton.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii asian.

1. Valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

2. Oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva vaatimus hylätään.

Perustelut

1. Valituksen hylkääminen

Maankäyttö- ja rakennuslain säännökset ja lain esityöt

Maankäyttö- ja rakennuslain 9 §:n (204/2015) 1 momentin mukaan kaavan tulee perustua kaavan merkittävät vaikutukset arvioivaan suunnitteluun ja sen edellyttämiin tutkimuksiin ja selvityksiin. Kaavan vaikutuksia selvitettäessä otetaan huomioon kaavan tehtävä ja tarkoitus. Pykälän 2 momentin mukaan kaavaa laadittaessa on tarpeellisessa määrin selvitettävä suunnitelman ja tarkasteltavien vaihtoehtojen toteuttamisen ympäristövaikutukset, mukaan lukien yhdyskuntataloudelliset, sosiaaliset, kulttuuriset ja muut vaikutukset. Selvitykset on tehtävä koko siltä alueelta, jolla kaavalla voidaan arvioida olevan olennaisia vaikutuksia.

Maankäyttö- ja rakennuslain 54 §:n 2 momentin mukaan asemakaava on laadittava siten, että luodaan edellytykset terveelliselle, turvalliselle ja viihtyisälle elinympäristölle, palvelujen alueelliselle saatavuudelle ja liikenteen järjestämiselle. Rakennettua ympäristöä ja luonnonympäristöä tulee vaalia eikä niihin liittyviä erityisiä arvoja saa hävittää. Kaavoitettavalla alueella tai sen lähiympäristössä on oltava riittävästi puistoja tai muita lähivirkistykseen soveltuvia alueita.

Mainitun pykälän 3 momentin mukaan asemakaavalla ei saa aiheuttaa kenenkään elinympäristön laadun sellaista merkityksellistä heikkenemistä, joka ei ole perusteltua asemakaavan tarkoitus huomioon ottaen. Asemakaavalla ei myöskään saa asettaa maanomistajalle tai muulle oikeuden haltijalle sellaista kohtuutonta rajoitusta tai aiheuttaa sellaista kohtuutonta haittaa, joka kaavalle asetettavia tavoitteita tai vaatimuksia syrjäyttämättä voidaan välttää.

Maankäyttö- ja rakennuslain 55 §:n 1 momentin mukaan asemakaava esitetään kartalla, jossa osoitetaan muun ohella ne yleiset ja yksityiset tarkoitukset, joihin maa-alueet on aiottu käytettäväksi. Pykälän 2 momentin mukaan asemakaavaan kuuluvat myös kaavamerkinnät ja -määräykset. Pykälän 3 momentin (132/1999) mukaan asemakaavaan liittyy selostus, jossa esitetään kaavan tavoitteiden, eri vaihtoehtojen ja niiden vaikutusten sekä ratkaisujen perusteiden arvioimiseksi tarpeelliset tiedot siten kuin asetuksella tarkemmin säädetään.

Maankäyttö- ja rakennuslain 57 §:n (132/1999) 1 momentin ensimmäisen virkkeen mukaan asemakaavassa voidaan antaa määräyksiä, joita kaavan tarkoitus ja sen sisällölle asetettavat vaatimukset huomioon ottaen tarvitaan asemakaava-aluetta rakennettaessa tai muutoin käytettäessä (asemakaavamääräykset).

Mainitun pykälän 2 momentin mukaan, jos jotakin aluetta tai rakennusta on maiseman, luonnonarvojen, rakennetun ympäristön, kulttuurihistoriallisten arvojen tai muiden erityisten ympäristöarvojen vuoksi suojeltava, asemakaavassa voidaan antaa sitä koskevia tarpeellisia määräyksiä (suojelumääräykset). Suojelumääräysten tulee olla maanomistajalle kohtuullisia.

Edelleen saman pykälän 3 momentin mukaan asemakaavaan voidaan ottaa 2 momentin säännöksen estämättä rakennusperinnön suojelemisesta annetun lain (498/2010) 3 §:ssä tarkoitetun kohteen suojelemiseksi tarpeelliset määräykset.

Maankäyttö- ja rakennuslakia koskevan hallituksen esityksen (HE 101/1998 vp) 57 §:ää koskevien perustelujen mukaan 2 momentissa tarkoitettujen suojelumääräysten tulee olla maanomistajalle kohtuullisia. Kohtuullisuuden arviointi on maanomistajan tilanteen kokonaisharkintaa kaavassa osoitetut rakennusoikeudet, muut aluevaraukset sekä rajoittavat kaavamääräykset huomioon ottaen.

Mainitussa hallituksen esityksessä todetaan edelleen, että 57 §:n 3 momentti vastaa rakennuslain 135 §:n 3 ja 4 momenttia ja se sisältää ensinnä viittauksen rakennussuojelulakiin rakennusten suojelua koskevan korvausvelvollisuuden osalta. Säännös siis mahdollistaa muutoin mahdollisesti kohtuuttomiksi katsottavat rakennussuojelua koskevat asemakaavamääräykset. Korvausvelvollisuus kuuluu kunnalle, joka voi saada korvauksiin avustusta valtiolta.

Muita asiaan liittyviä oikeusohjeita

Rakennusperinnön suojelemisesta annetun lain 3 §:n 1 momentin mukaan rakennusperinnön säilyttämiseksi voidaan suojella rakennuksia, rakennelmia, rakennusryhmiä tai rakennettuja alueita, joilla on merkitystä rakennushistorian, rakennustaiteen, rakennustekniikan, erityisten ympäristöarvojen tai rakennuksen käytön tai siihen liittyvien tapahtumien kannalta.

Ympäristöministeriön maankäyttö- ja rakennuslain mukaisissa kaavoissa käytettävistä merkinnöistä antaman asetuksen (342/2000) 1 §:n mukaan muun ohella asemakaavoissa käytetään mainitun asetuksen liitteen mukaisia merkintöjä. Kaavoissa voidaan tarvittaessa käyttää muitakin merkintöjä. Kun kaavassa käytetään mainitun asetuksen mukaista merkintää, sitä tulee käyttää asetuksessa esitetyssä tarkoituksessa. Merkintää voidaan täsmentää kaavamääräyksillä.

Edellä mainitun asetuksen liitteen mukaan asemakaavoissa käytetään rakennussuojelualueesta merkintää SR (väri turkoosi, vaalea) ja alueesta, jolla ympäristö säilytetään, merkintää /s (väri ko. käyttötarkoituksen mukainen väri). Suojeltava rakennus merkitään saman asetuksen liitteen mukaan kohdemerkinnällä sr.

Kaava-alue ja kaavassa osoitettu maankäyttö

Kaava-alue on pinta-alaltaan noin 27 hehtaaria ja se sijaitsee Tampereen kaupungin Kissanmaan kaupunginosassa. Alueella on pääosin 1950-luvulla rakentunutta pientaloaluetta, rivitalo- ja kerrostaloalueita sekä lähivirkistysalueita. Alueen asukasmäärä on noin 2 300.

Kaavaselostuksen mukaan Kissanmaan alue edustaa esimerkillisellä tavalla puutarhakaupunkisuunnittelun ihannetta ja suomalaista 1950-luvun asuinaluesuunnittelua. Kaavamuutoksen tavoitteena on ollut turvata vanhan rakennuskannan ja kulttuurihistoriallisen miljöökokonaisuuden säilyminen, mahdollistaa rakentaminen niin, että talojen nykyisen vaipan sisällä tilat voidaan hyödyntää tehokkaasti, ottaa huomioon nykyajan asumisen vaatimusten sovittaminen suojelunäkökohtiin sekä edistää alueen vetovoimaisuutta ja elinvoimaisena pysymistä.

Kaavaselostuksesta ilmenee, että Pirkanmaan maakuntamuseon kulttuuriympäristöyksikkö on tehnyt Kissanmaalle rakennetun ympäristön inventoinnin vuonna 2007. Selvityksessä on eritelty Kissanmaan kulttuurihistoriallisesti ja rakennushistoriallisesti arvokkaat ominaispiirteet. Selvitystyö on kohdistunut alueen 1940-luvun ja 1960-luvun alun välisenä aikana rakennettuihin asuinrakennuksiin. Maakuntamuseon mukaan keskeisiä piirteitä Kissanmaalla ovat rakennusten sijoittelun lomittaisuus, yhtenäinen massoittelu sekä alueen väljyys.

Asemakaavan muutoksella on muodostettu osa Kissanmaan kaupunginosan rakennuskortteleista 849, 851, 853, 854, 855, 863 ja 869 sekä rakennuskorttelit 852, 856, 857, 858, 859, 860, 861, 864, 866, 867 868, 870, 871 ja 872.

Muutamia korttelialueita lukuun ottamatta rakennuskortteleiden korttelialueisiin on liitetty alueellinen suojelumerkintä (A-29/s, AO-3/s ja AL-33/s). Valtaosa näistä korttelialueista on osoitettu erillispientalojen ja paritalojen korttelialueeksi, jolla ympäristö säilytetään (AO-3/s). Mainittua korttelialuetta koskevan kaavamääräyksen mukaan rakennettu ympäristö muodostaa kulttuurihistoriallisesti, rakennushistoriallisesti ja kaupunkikuvallisesti arvokkaan kokonaisuuden, jonka merkittävyys perustuu yhtenäisyyden säilymiseen ja tyylinmukaiseen kokonaisvaikutelmaan. Asuinrakennuksia ei saa purkaa.

Kaavan yleismääräyksen mukaan korttelialueilla, joilla rakennettu ympäristö säilytetään, asuinrakennuksen korjaus- ja muutostöiden on oltava rakennuksen alkuperäiseen tyyliin ja ympäristöön soveltuvia. Rakennuksen pääikkunoissa on säilytettävä alkuperäinen ikkunatyyppi pielilistoineen. Rakennuksen vesikate, räystäät ja ulkoverhous on säilytettävä alkuperäisen kaltaisena.

Kaavan yleismääräyksen mukaan korttelialueilla, joilla rakennettu ympäristö säilytetään, saa muuttaa rakennuksen vaipan sisäisiä, kerrosalaan kuulumattomia tiloja kerrosalaan laskettaviksi tiloiksi riippumatta siitä, mitä asemakaavassa on määrätty tontin kerrosalasta tai kerrosluvusta ja laajentaa erillispientaloa rakennusoikeuden puitteissa harjansuuntaisesti rakennusalan niin salliessa.

A omistaa tontin, joka sijaitsee korttelin 867 korttelialueella AO-3/s. Tontin rakennusoikeudeksi on asemakaavassa merkitty 180 + t35, jossa 180 tarkoittaa sallitun asuntokerrosalan neliömetrimäärää ja 35 ainoastaan taloustilaksi sallitun kerrosalan neliömetrimäärää. A:n omistamalla tontilla myös rakennuksen korottaminen on kaavan salliman kerrosluvun Iu3/4 puitteissa sallittua.

Asemakaavan muutosta varten laaditussa rakennetun ympäristön inventoinnissa edellä mainitulla A:n omistamalla tontilla sijaitsee yksikerroksinen asuinrakennus, jonka asuinpinta-ala on 90,9 kerrosneliömetriä. Inventoinnin mukaan rakennus sijaitsee maisemallisesti keskeisellä paikalla. Rakennus on luokiteltu korkeimpaan arvoluokkaan 1. Inventoinnin mukaan rakennus on säilynyt lähes täysin alkuperäisessä asussaan ja se ilmentää esimerkillisellä tavalla aikakautensa rakennusperinnettä. Inventoinnissa rakennuksen kunto on arvioitu ulkoisesti hyväksi.

Kaavaselostuksen liitteenä olevan rakennusoikeustarkastelun mukaan A:n omistaman tontin 1 rakennusoikeus lisääntyy 35 kerrosneliömetrillä vuonna 1954 vahvistettuun asemakaavaan nähden.

Oikeudellinen arviointi ja lopputulos

Suojelumääräysten kohtuullisuus maanomistajalle on selvitettävä jo asemakaavaa laadittaessa. Kissanmaan asemakaavan muutoksesta tai sitä koskevasta kaavaselostuksesta ei kuitenkaan ilmene, onko edellä selostettujen suojelumääräysten kohtuullisuutta maanomistajien kannalta arvioitu. Samoin asiassa on tähän nähden jäänyt epäselväksi, onko suojelumääräysten antaminen perustunut maankäyttö- ja rakennuslain 57 §:n 2 momenttiin vai 3 momenttiin. Korkeimman hallinto-oikeuden on näistä lähtökohdista otettava A:n valituksen johdosta ensisijaisesti kantaa siihen, onko asemakaavan muutoksessa osoitetut erillispientalojen ja paritalojen korttelialueiden suojelua koskevat merkinnät (AO-3/s) kaavamääräyksineen maanomistajille yleensä ja A:lle erityisesti maankäyttö- ja rakennuslain 57 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla kohtuullisia. Mikäli asiassa päädytään siihen, että mainittua merkintää kaavamääräyksineen ei ole pidettävä maanomistajille kohtuullisena, korkeimman hallinto-oikeuden on sen jälkeen arvioitava, onko niiden antaminen voitu perustaa saman pykälän 3 momentin nojalla kohteiden suojeluarvoon.

Edellä mainittuihin korttelialueisiin on liitetty kaavamääräys, jonka mukaan alueen rakennettu ympäristö säilytetään. Alueilla olevia rakennuksia ei saa kaavamääräyksen mukaan purkaa. Kun otetaan huomioon, että kaavamääräyksen mukaan alueiden merkittävyys perustuu yhtenäisyyden säilymiseen ja tyylinmukaiseen kokonaisvaikutelmaan, merkintää ja siihen liitettyjä kaavamääräyksiä ei voida tulkita niin, että kysymys olisi oikeusvaikutuksiltaan rakennussuojelualuetta (SR) vastaavasta merkinnästä. Tätä tulkintaa puoltavat myös puheena olevien alueiden suuri määrä sekä se, että alueilla sijaitseviin rakennuksiin ei ole liitetty suojeltavia rakennuksia koskevia sr-kohdemerkintöjä. Kaavan suojelumääräyksiä on näin ollen voitava tulkita tavalla, jota on pidettävä maanomistajille maankäyttö- ja rakennuslain 57 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla kohtuullisena.

Kaavan yleismääräysten mukaan korjaus-, laajennus- ja muutostyöt puheena olevilla korttelialueilla ovat sallittuja, kunhan ne soveltuvat rakennuksen alkuperäiseen tyyliin ja ympäristöön. Kaavaselostuksen mukaan kaavamääräykset eivät estä rakennusten muutoksia, mutta ne ohjaavat toimenpiteitä siten, että kaupunkikuva ja kulttuuriperintö säilyvät. Tähän nähden ja kun myös otetaan huomioon, mitä edellä on lausuttu suojelumääräyksen kohtuullisuuden vaatimuksesta, kaavamääräyksiä tulkittava siten, että ne edellyttävät vain säilytettävään ympäristöön soveltuvan rakennuksen ulkomuodon ja tyylin säilyttämistä. Kaavassa osoitettuja erillispientalojen ja paritalojen korttelialueiden suojelua koskevia merkintöjä (AO-3/s) kaavamääräyksineen voidaan siten pitää näistä lähtökohdista ja kaavan tavoitteet huomioon ottaen maanomistajille kohtuullisina.

Asiassa on selvitetty, että A:n omistamalla tontilla sijaitsevalla asuinrakennuksella on suojeluarvoa erityisesti osana Kissanmaan 1950-luvulla rakentunutta pientaloaluetta. A:n korkeimmalle hallinto-oikeudelle toimittamasta selvityksestä ei ilmene, että nämä arvot olisivat hävinneet tai olennaisesti heikentyneet. Tonttia koskevat suojelumääräykset ja muut tonttia koskevat kaavamääräykset muodostavat kokonaisuuden, joka on A:lle kaavan tavoite huomioon ottaen maanomistajana kohtuullinen. Asemakaavan muutosta ei siten voida pitää A:n valituksessa esitetyillä perusteilla myöskään hänen osaltaan lainvastaisena.

Tämän vuoksi ja kun muutoin otetaan huomioon edellä ilmenevät hallinto-oikeuden päätöksen perustelut ja perusteluissa mainitut oikeusohjeet sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen pääasiaratkaisun tai oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevan ratkaisun osalta ei ole perusteita.

2. Oikeudenkäyntikulut korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Asian näin päättyessä ja kun otetaan huomioon hallintolainkäyttölain 74 §, A:lle ei ole määrättävä maksettavaksi korvausta oikeudenkäyntikuluista korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riitta Mutikainen, Hannu Ranta, Mika Seppälä, Kari Tornikoski ja Jaakko Autio. Asian esittelijä Joonas Ahtonen.

Asia Valitukset vesilain mukaisessa korvausasiassa ja oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämistä koskevat vaatimukset

Valittajat 1. A
2. B
3. C
4. Helsingin Satama Oy ja Liikennevirasto
5. D ja E sekä F

Päätös, jota valitukset koskevat

Vaasan hallinto-oikeus 26.10.2016 nro 16/0244/2

Asian aikaisempi käsittely

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on päätöksellään 6.11.2013 n:ot 218-236/2013/2 määrännyt Helsingin Satamalle (aikaisemmin Helsingin kaupungin liikelaitos) ja Liikennevirastolle (aikaisemmin Merenkulkulaitos) myönnettyihin Vuosaaren sataman rakentamista ja Vuosaaren satamaan johtavan julkisen kulkuväylän perustamista koskevaan sekä Helsingin Satamalle myönnettyihin satamaan liittyviin muihin vesilain (264/1961) mukaisiin lupiin perustuvasta toiminnasta aiheutuvien vahinkojen, haittojen ja edunmenetysten korvaamisesta seuraavasti, siltä osin kuin nyt on kysymys:

Rantakiinteistöjen virkistyskäytön vaikeutuminen

Helsingin Sataman on maksettava asianomaisille oikeudenomistajille Länsi-Suomen vesioikeuden päätösten nro:t 48–52/1998/3 ja Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätösten nro:t 41/2004/1, 85/2004/3, 94/2005/3, 137/2005/3, 78/2006/3, 79/2006/3, 92/2006/3, 115/2006/3, 163/2007/3, 6/2008/3, 56/2008/3 ja 115/2008/3 lupamääräysten mukaisen toiminnan vaikutuksista rantakiinteistöjen virkistyskäytölle aiheutuneista ja aiheutuvista haitoista vuosilta 2003–2006 liitteissä 1 ja 2 esitetyt vuosikorvaukset ja kertakaikkiset korvaukset.

= = =

Vesialuevahingot

Helsingin Sataman on maksettava asianomaisille oikeudenomistajille Länsi-Suomen vesioikeuden päätösten nro:t 48–52/1998/3 ja Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätösten nro:t 41/2004/1, 85/2004/3, 94/2005/3, 137/2005/3, 78/2006/3, 79/2006/3, 92/2006/3, 115/2006/3, 163/2007/3, 6/2008/3, 56/2008/3 ja 115/2008/3 lupamääräysten mukaisen toiminnan aiheuttamasta kalastuksen tuoton alenemisesta vuosilta 2003–2006 liitteessä 3 esitetyt vuosikorvaukset.

= = =

Korvausten ja korkojen maksaminen

Korvaukset ja korot on maksettava kolmenkymmenen päivän kuluttua päätöksen antopäivästä (eräpäivä). Korvauksille on maksettava kuusi (6) prosenttia vuotuista korkoa eräpäivään saakka jäljempänä sanotun mukaisesti.

Eräpäivästä lähtien korvauksille ja eräpäivään saakka lasketuille koroille on maksettava vuotuista viivästyskorkoa, joka on seitsemän prosenttiyksikköä korkeampi kuin voimassa oleva, korkolain 12 §:ssä tarkoitettu viitekorko.

Päätöksen liitteet 1–2

Liite 1: Helsingin Sataman korvaukset sataman I-vaiheen rakentamisesta aiheutuneesta rantakiinteistöjen virkistyskäytön vaikeutumisesta

Liite 1

Liite 2: Helsingin Sataman korvaukset sataman II-vaiheen rakentamisesta aiheutuneesta rantakiinteistöjen virkistyskäytön vaikeutumisesta

Liite 2

= = =

Aluehallintovirasto on perustellut päätöstään nyt kysymyksessä olevilta osin seuraavasti:

Rantakiinteistöjen virkistyskäytön vaikeutuminen

Aluehallintovirasto on katsonut, että satamahankkeen vesirakentamistöistä aiheutunut veden ravinnepitoisuuden, sameuden ja kiintoainepitoisuuden kohoaminen on aiheuttanut korvattavaa haittaa rantakiinteistöjen virkistyskäytölle vuosina 2003–2006.

Korvausten arvioinnissa on käytetty yleisesti vesi- ja ympäristöhallituksessa laadittua virkistyskäyttöluokitusta (Vesistöjen laadullisen käyttökelpoisuuden luokittaminen, Vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisuja 20, 1988), jota on tarkennettu virkistysarvon alenemaa kuvaavilla prosenttiluvuilla seuraavasti:

Virkistyskäyttöluokka, Virkistysarvon alenema

Erinomainen I, 0 %

Hyvä II, 0 %

Tyydyttävä III, 0–30 %

Välttävä IV, 31–60 %

Huono V, 61–80 %

Sopimaton VI, 81–100 %

Vuosaaren satamahanketta koskevan vesistö- ja kalatalousselvityksen (Nurmi, P., Niinimäki, J. ja Hindsberg, S. 1996: Helsingin Satama, Vuosaaren satamahanketta koskeva vesistö- ja kalatalousselvitys) mukaan Kalkkisaarenselkä ja sen ympäristö kuuluivat Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen laatiman luokituksen mukaan v. 1996 luokkaan tyydyttävä eli vesi soveltui laadullisesti tyydyttävästi eri käyttömuotoihin. Mölandet–Musta-Hevonen välisellä merialueella veden laatuluokka oli hyvä. Ulkomerialue kuului laatuluokkaan hyvä.

Vuosaaren satamahankkeen vesistö- ja kalatalousseurannan mukaan kokonaisfosforipitoisuus pinnanläheisessä vedessä oli vuonna 2008, jolloin vesistötyöt olivat mittakaavaltaan pienehköjä, Kalkkisaarenselällä 23–39 µg/l, Mölandetin havaintoasemalla 18–42 µg/l ja Skatanselällä 19–39 µg/l. Sameus on Kalkkisaarenselällä ollut 2,8–6,4 FNU, Mölandetin havaintoasemalla 2,0–5,5 FNU ja Skatanselällä 1,9–3,7 FNU. Fosforipitoisuuden ja sameuden perusteella merialue kuului virkistyskäyttöluokkien hyvä ja tyydyttävä rajalle.

Ilman sataman ja väylän rakentamisen aiheuttamia vaikutuksia kyseisen vesialueen kelpoisuus virkistyskäyttöön on ollut hyvä–tyydyttävä, eikä muu vesialueen kuormitus ole haitannut virkistyskäyttöä. Siten satamahankkeen vesirakentamistöiden aikana todetut veden laadun haitat ovat aiheutuneet kokonaan katselmustoimitukseen määrättyjen lupapäätösten mukaisista töistä. Aluehallintovirasto on hyväksynyt toimitusmiesten esityksen ja toimitusinsinöörin lausunnon esityksen vahinkoalueista ja töiden aikaisen veden laadun muutosten aiheuttaman haitan määrästä. Aluehallintovirasto on kuitenkin katsonut tarkkailutulosten ja maastotarkastelun perusteella, etteivät satama- ja väylätyöt ole aiheuttaneet pysyvää korvattavaa haittaa rantakiinteistöjen virkistyskäytölle sedimentaation lisääntymisen vuoksi. Vuosaaren sataman ja voimalaitosten käytön aikaisessa vesistötarkkailussa ei myöskään ole havaittu pinnan läheisen veden sameustason nousua. Korvauksia virkistyskäyttöhaitoista on määrätty vain kiinteistöille, jotka ovat olleet Vuosaaren sataman ja satamaan johtavan väylän rakentamisen aikana virkistyskäytössä.

Satamahankkeen vesirakennustöistä on aiheutunut vuosina 2003–2006 veden laadun heikentymisen vuoksi 20–100 %:n haitta sataman lähialueen rantakiinteistöjen vesistösidonnaiselle virkistyskäytölle. Haitta-asteet on esitetty kartalla liitteessä 5.

Aluehallintovirasto on katsonut, että Pikku Niinisaaren niille ranta-alueille, jotka ovat olleet lähimpänä kulkureittejä, on aiheutunut satamahankkeen vesirakentamistöihin liittyvästä alusliikenteestä korvattavaa haittaa vuosina 2003–2006. Vaikka proomujen aiheuttamat aallot eivät ole olleet niin suuria, että ne olisivat vaurioittaneet rantarakenteita, on jatkuvan proomuliikenteen aiheuttama aallokko ollut omiaan häiritsemään rantakiinteistöjen virkistyskäyttöä muuten suojaisessa sisäsaaristossa. Proomuliikenne on sisältynyt sitä koskevien lupien hakemussuunnitelmiin. Aluehallintovirasto on katsonut proomuliikenteestä aiheutuneen rantakiinteistöjen virkistyskäytön vaikeutumista, joka on vesilain 11 luvun 3 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan korvattava haitta. Toimitusmiesten esityksestä poiketen aluehallintovirasto on tarkistanut toimitusmiesten esittämiä haittaprosentteja. Aluehallintovirasto on katsonut alusliikenteestä aiheutuneen vuonna 2003 haittaa kyseisten rantojen virkistyskäytölle 5 %, vuonna 2004 30 %, vuonna 2005 6 % ja vuonna 2006 15 %. Haitta-alue on esitetty kartalla liitteessä 6.

Toimitusmiesten esityksen mukaisesti vuoden 2006 haitoista 40 % on katsottu aiheutuneen sataman rakentamisen I-vaiheen ja 60 % II-vaiheen vesistörakentamistöistä.

Aluehallintovirasto on katsonut, että sataman rakentaminen on aiheuttanut korvattavaa maisemallista haittaa lähialueen rantakiinteistöille. Vesilain mukaisten lupien nojalla tapahtuneesta Vuosaaren sataman rakentamisesta on aiheutunut korvattavaa maisemallista haittaa sellaisille enintään noin 700 metrin päässä satamasta virkistyskäytössä oleville kiinteistöille, joilta on suora näköyhteys satamaan ja joille on aiheutunut sataman tai laivaväylän rakentamisesta muutakin korvattavaa haittaa. Ennen sataman rakentamista alueella toimi telakka siihen liittyvine rakenteineen ja laitteineen. Sataman vieressä on myös Vuosaaren voimalaitos kivihiilen varmuusvarastoineen. Välimatka telakka-alueelta Pikku Niinisaareen ja Mölandetiin oli noin 1,5 km. Vuosaaren sataman rakentaminen on siirtänyt rantaviivaa noin kilometrin aikaisempaa ulommaksi merialueelle, ja etäisyys satamasta lähimpiin saariin on nyt muutamia satoja metrejä. Mainitut saaret ovat olleet virkistyskäytössä jo ennen telakan ja sataman rakentamista. Aluehallintovirasto on tarkastuksellaan todennut, että satamasta aiheutuu merkittävää maisemallista haittaa kyseisellä etäisyydellä ja sitä lähempänä sijaitseville virkistyskäytössä oleville rantakiinteistöille.

Aluehallintovirasto on muuttanut toimitusmiesten esittämän kiinteistön vesistösidonnaisen virkistysarvon laskentatavan ja rantakiinteistöjen maapohjan hinnan vastaamaan viimeaikaista korvauskäytäntöä.

Toimitusmiesten esityksessä vesiharrasteiden ja vesiympäristön virkistysarvon merkityksen on katsottu olevan niin keskeisen meren äärellä ja saaristossa sijaitseville rantakiinteistöille, että ne muodostavat rantakiinteistön virkistysarvon kokonaan. Aluehallintovirasto on katsonut, että myös maaharrasteet vaikuttavat kyseisen merialueen rantakiinteistöjen virkistysarvoon. Viimeaikaisessa korvauskäytännössä järvi- ja merialueen virkistysarvon on katsottu määräytyvän samalla tavalla. Paikalliset olosuhteet otetaan huomioon tontin nykyarvon ja vesistösidonnaisen virkistyskäytön rahallisessa arvossa. Ihannetontin virkistysarvonmuodostuksen on katsottu olevan seuraava:

Ihannetontin virkistysarvonmuodostuksen osat, Arvonmuodostuksen osien jakautuminen, Osuus

Vesiharrasteet, Saunominen 18 % Uiminen 10 % Kalastus 5 % Veneily 7 %, Yhteensä 40%

Vesiympäristön virkistysarvo, Rannalla oleilu 11 %, Vesimaisema 27 %, Yhteensä 38 %

Maaharrasteet, Yhteensä 22 %

Vedenlaatuhaitta ja töiden aikainen alusliikennehaitta ovat vaikuttaneet vesiharrasteiden osuuteen eli 40 %:iin tontin vesistösidonnaisesta virkistysarvosta.

Maisemahaitta on vaikuttanut vesiympäristön virkistysarvon vesimaisemaosuuteen eli 27 %:iin tontin vesistösidonnaisesta virkistysarvosta.

Maanmittauslaitoksen kauppahintatilastojen v. 2010–2012 haja-asutusalueen rantaan rajoittuvien alle 2 ha:n suuruisten lomakiinteistöjen mediaanihinnat Porvoossa, Espoossa ja Kirkkonummella ovat vaihdelleet välillä 16,67–32,35 euroa/m². Helsingistä tai Sipoosta ei ollut saatavilla hintatietoja kauppojen vähäisyyden vuoksi. Ilman omaa rantaa olevien haja-asutusalueen alle 2 ha:n suuruisten lomakiinteistöjen mediaanihinnat Uudellamaalla ovat vaihdelleet välillä 3,47–4,6 euroa/m².

Kiinteistöjen maapohjan arvona hyvällä rantatontilla on käytetty 25 euroa/m² ja kuivan maan kiinteistölle 5 euroa/m². Rakentamattoman rantatontin vesistöstä riippuvaksi virkistysarvoksi on siten saatu 20 euroa/m² ja vesistöön perustuvaksi virkistysarvoprosentiksi 80 % verrattuna mantereen arvoihin.

Tontin hintaan vaikuttavina tekijöinä on otettu huomioon tontin pinta-ala seuraavasti:

Tontin pinta-ala m²; kerroin

≤ 1 000; 1,20

6 000; 0,70

10 000; 0,50

≥ 20 000; 0,40

Välit on interpoloitu suoraviivaisesti.

Saaressa sijaitsevilla tonteilla on käytetty kerrointa 0,8 verrattuna mannerkiinteistöjen arvoon.

Kiinteistön on katsottu olevan virkistyskäytössä, jos sillä on rakennuksia alle 100 metrin etäisyydellä rannasta tai muuta rannankäyttöä, jotka on arvioitu hakijan tekemien selvitysten ja toimitusmiesten esityksen perusteella. Saman omistajan tai haltijan useammat rantakiinteistöt on käsitelty yhtenä kokonaisuutena.

Tontin nykyarvolle on asetettu maksimiarvo, joka on laskettu seuraavasti:

- tontin koko 5 000 m²

- perusneliöhinta 25 euroa/m²

- laskennassa käytettävät kertoimien arvot ovat seuraavat: pinta-alakerroin a=0,8 ja mannerkerroin e=1

Tontin nykyarvon maksimi on seuraava:

K_T = A_T * a* e = 5 000 m² * 25 euroa/m² *0,8 * 1 = 100 000 euroa

Yleisen käytännön mukaisesti rakennukset otetaan huomioon virkistyskäyttöhaittaa arvioitaessa, kun vesistön virkistysarvon alenema on >30 %. Rakennusten veden laadun muutoksille altistuvana virkistysarvo-osuutena on käytetty 20 %. Rakennusten nykyarvolle on asetettu maksimiarvo, joka on laskettu seuraavasti:

- tontilla uusi talviasuttava 70 m² loma-asunto

- perusneliöhinta 1 200 euroa/m²

- rakennuksen kunnosta riippuva kerroin 1,0

Rakennuksen nykyarvon maksimi on seuraava:

K_R = 1,0 * 70 m² * 1 200 euroa/m² = 84 000 euroa

Aluehallintovirasto on käyttänyt kyseistä maksimiarvoa kaikille kiinteistöille, joilla rakennuksen arvo on otettu huomioon virkistyskäyttöhaittaa määrättäessä.

Hakijoiden korvattavaksi määrätty virkistyshaitta on laskettu kertomalla kunkin kiinteistön vahinkoprosentilla sen osan tontin ja rakennusten yhteenlasketusta virkistyskäyttöarvosta, johon kyseisillä hankkeilla on vaikutusta ja muuttamalla saatu kertakaikkinen korvaus vuosikorvaukseksi kertomalla luvulla 0,05, joka on kerrottu korvausvuosien määrällä.

Meluesteen puolella oleville kiinteistöille ei katsota aiheutuneen vesilain mukaan korvattavaa maisemallista haittaa, koska meluesteen rakentaminen on ratkaistu lainvoimaisesti alueen asemakaavalla ja melueste on rakennettu asemakaavamääräyksen perusteella. Sen rakentaminen ei sisälly siten mihinkään vesioikeudelliseen lupaan, vaikka Helsingin Satamalla on Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksellä nro 71/2005/3 myönnetty pysyvä käyttöoikeus satama-alueen luiskien ja meluesteen perustuksien rakentamista varten tarvittavaan vesialueeseen määräalalla kiinteistötunnus 91-417-7-360-M601. Kaavamääräysten mukaan meluesteen merialueen puoleinen osa on istutettava alueen osa, jossa on istutettava puurivi. Kyseisen alueen maisemointi kaavamääräysten mukaisesti on vielä selkeästi kesken.

= = =

Vesialuevahingot

Länsi-Suomen vesioikeus on myöntänyt päätöksellään nro 48/1998/3 nykyiselle Helsingin Satamalle lunastusoikeuden rakennettavan sataman alle jääviin maa- ja vesialueisiin sekä pysyvän käyttöoikeuden sataman liikennöintialueella sijaitseviin vesialueisiin. Lunastuksesta ja pysyvästä käyttöoikeudesta vesioikeus on määrännyt maksettavaksi korvaukset maa- ja vesialueen omistajille. Päätöksellään nro 52/1998/3 Länsi-Suomen vesioikeus on myöntänyt nykyiselle Liikennevirastolle pysyvän käyttöoikeuden Musta-Hevosen länsipuolella sijaitsevaan ankkurointi- ja odotusalueeseen. Pysyvästä käyttöoikeudesta vesioikeus on määrännyt maksettavaksi korvaukset vesialueen omistajille.

= = =

Melu ja tärinä

Aluehallintovirasto on katsonut, että melua on voitu tutkia ainoastaan siltä osin kuin sitä on aiheutunut töistä, jotka perustuvat vesilain mukaisiin lupiin. Vesirakennustöiden meluvaikutuksia on selvitetty melumallinnuksilla ja töiden aikaisilla melumittauksilla lähisaarissa. Toukokuussa 2005 ruoppaus- ja louhintatöiden aiheuttaman melun mittauksissa on todettu keskiäänitaso yöaikaan (L_Aeqklo22-07) Pikku Niinisaaressa 47 dB ja Mölandetin asuntojen piirissä 49 dB. Päiväaikainen melu lähimpien asuntojen pihapiirissä Kalkkisaaressa ja Mölandetissa on ollut päiväaikaan L_Aeqklo7-22 52 dB. Keskiäänitaso L_Aeq,20min Kantarnäsin edustalla noin puolen tunnin välein tehdyissä mittauksissa oli 44,6–48,2 dB. Maksimitaso oli 50–63 dB. Kivenkaatokolinan äänitaso oli max 63 dB ja kaivinkoneen max 56–59 dB. Pistolaiturin BP paalutustöiden loppulyöntien maksimiäänitaso on mitattu elokuussa 2006. Impulssikorjattu äänitaso on ollut Mölandetissa 52 dB ja Pikku Niinisaaressa 60 dB. Ekvivalenttiäänitasojen päiväarvot (L_Aeq) ovat olleet Mölandetissa 47 dB ja Pikku Niinisaaressa 54 dB. Pistolaiturin GP2 paalutustyön aiheuttamia äänitasoja on mitattu lokakuussa 2007. Mittaustulosten perusteella ja huomioimalla aktiivipaalutuksen kesto (6 h/työpäivä klo 7–21) paalutuksesta syntyvät keskiäänitasot ovat olleet Pikku Niinisaaressa 51 dB ja Mölandetissa 53 dB. A-laiturin edustan ruoppauksen ja vedenalaisen louhinnan aiheuttamaa melua on mitattu toukokuussa 2007. Pikku Niinisaaren mittauspaikalla keskiäänitaso L_Aeq on ollut 53 dB ja enimmäisäänitaso L_Amax 58 dB. Mölandetin kauimmaisella mittauspaikalla keskiäänitaso L_Aeq on ollut 50 dB. Kalkkisaaressa keskiäänitaso L_Aeq on ollut 47 dB. Mölandetin lähemmällä mittauspaikalla keskiäänitaso on ollut L_Aeq 55 dB ja enimmäisäänitaso L_Amax 70 dB.

Melumittausten ja selvitysten perusteella kyseisistä toimenpiteistä aiheutuneen melun on katsottu olevan ympäristövahinkolain mukaisen sietämisvelvollisuuden piirissä, eikä melusta ole aiheutunut korvattavaa haittaa.

Aluehallintovirasto on hyväksynyt toimitusmiesten esityksen louhintatöiden tärinävaikutuksista. Tärinämittausten, rakennekatselmusten ja kuntotarkastusten perusteella väylän louhintatöistä aiheutunut tärinä ei ole ollut niin voimakasta, että tärinä olisi aiheuttanut rakennevaurioita ruoppauskohteiden lähellä. Lähistöllä olevien kaivojen vedenlaadussa ei ole todettu tapahtuneen louhintatöistä aiheutuvia muutoksia.

= = =

Korvausten pääomitus ja korvauksille maksettava korko

Aluehallintoviraston päätöksen kohdassa "Aikaisemmat päätökset" on selostettu Vuosaaren satamaa ja sinne johtavaa väylää koskevat päätökset, joissa yrityksestä aiheutuvat vahingot, haitat ja muut edunmenetykset on siirretty erillisiksi asioiksi, joiden ratkaisemisesta nyt on kyse.

Helsingin Satama (aiemmin Helsingin kaupungin satamalaitos) on ryhtynyt Vuosaaren sataman I-vaiheen rakentamiseen vuoden 2003 alusta.

Liikennevirasto (aiemmin Merenkulkulaitos) on ryhtynyt Vuosaaren satamaan johtavan väylän rakennustöihin vuonna 2004.

Helsingin Satama on ryhtynyt Vuosaaren sataman II-vaiheen rakentamiseen vuoden 2006 alusta.

Kertakaikkinen korvaus on laskettu pääomittamalla vuotuinen haitta tai vahinko 5 %:n korkokannan mukaan kertomalla se 20:llä.

Koska Helsingin Satamalla ja Liikennevirastolla on ollut lupa aloittaa vesilain mukaiset toimenpiteet jo ennen kuin niistä aiheutuvat haitat ja vahingot on määrätty korvattaviksi, korvauksille on vesilain 11 luvun 14 a §:n 3 momentin (553/1994) mukaisesti maksettava 6 prosentin vuotuista korkoa siitä lukien, kun toimenpiteeseen on ryhdytty.

Helsingin Sataman maksettavaksi määrätyille korvauksille on maksettava korkoa vuoden 2003 alusta sataman I-vaiheen ja vuoden 2006 alusta sataman II-vaiheen töistä aiheutuneista haitoista ja vahingoista. Liikenneviraston maksettavaksi määrätyille korvauksille on maksettava korkoa vuoden 2004 alusta.

= = =

Aluehallintoviraston vastauksia sille esitettyihin vaatimuksiin

Sataman varsinaisesta toiminnasta aiheutuvat haitat, kuten sataman toiminnan aikaiset melu- ja valohaitat, aluehallintovirasto on jättänyt tutkimatta.

Sataman ja väylän rakentamistöiden aikaisia melun ja tärinän aiheuttamia haittoja ja vahinkoja koskevat vaatimukset aluehallintovirasto on hylännyt aiheettomina.

= = =

Kiinteistöjen myyntiarvon alentumista koskeviin vaatimuksiin aluehallintovirasto on todennut, että lukuun ottamatta määräalaa 91-417-7-360-M601 hankkeesta ei ole aiheutunut korvattavaa myyntiarvon alenemista.

= = =

Aluehallintovirasto on hylännyt B:n vaatimukset kiinteistön arvon alentumisen ja maisemahaittojen korvaamisesta aiheettomina. Alusten peräaalloista aiheutuneiden haittojen, veden laadun haittojen ja maisemahaitan osalta aluehallintovirasto on viitannut ratkaisuunsa ja sen perusteluihin.

A:n muistutuksen osalta aluehallintovirasto on todennut, että virkistyskäyttöhaitoista määrätyt korvaukset perustuvat Maanmittauslaitoksen kauppahintatilaston v. 2010–2012 rantaan rajoittuvien alle 2 ha:n suuruisten lomakiinteistöjen mediaanihintoihin Porvoossa, Espoossa ja Kirkkonummella. Vuosaaren satamahankkeella ei ole ollut vaikutusta kyseisiin hintoihin. Aluehallintovirasto on hylännyt rakentamisen ja räjäytysten melun ja kalojen haitallisten aineiden pitoisuuksia koskevat vaatimukset aiheettomina. Alusten peräaalloista aiheutuneiden haittojen, veden laadun haittojen ja maisemahaitan osalta aluehallintovirasto on viitannut ratkaisuunsa ja sen perusteluihin.

= = =

Aluehallintovirasto on hylännyt D:n, E:n ja F:n vaatimukset korvauksista kiinteistöjen arvonalentumisesta aiheettomina. Suullista käsittelyä ja katselmusta koskevan vaatimuksen aluehallintovirasto on hylännyt asian selvitettyyn tilaan nähden aiheettomana. Aluehallintovirasto on pitänyt asiassa tarkastuksen. Muilta osin aluehallintovirasto on viitannut asian ratkaisuun ja sen perusteluihin sekä edellä O:n muistutuksesta antamaansa vastaukseen.

= = =

Muistutuksissa esitetyt vaatimukset edunvalvontakulujen korvaamisesta aluehallintovirasto on hylännyt vesilain 16 luvun 27 §:n nojalla.

Vastauksena lausunnoissa ja muistutuksissa esitettyihin muihin vaatimuksiin aluehallintovirasto on viitannut päätökseen ja sen perusteluihin.

Aluehallintoviraston soveltamat lainkohdat

Vesilaki 4 luku 8 § (646/1992), 11 luku 3 § (467/1987), 11 luku 14 ja 14 a § (553/1994)

Laki ympäristövahinkojen korvaamisesta (737/1994) 1, 3, 5, 7, 11 ja 12 §

Korkolaki 4 ja 12 §

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Vaasan hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään, toimitettuaan asiassa katselmuksen 10.-11.5.2016, muuttanut Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätöstä rantakiinteistöjen virkistyskäytön vaikeutumisesta määrättävistä korvauksista D:n ja E:n sekä F:n yhteisestä valituksesta, K:n, J:n, I:n, L:n ja H:n yhteisestä valituksesta, B:n valituksesta, G:n valituksesta, P:n valituksesta, Q:n ja A:n yhteisestä valituksesta, N:n ja M:n yhteisestä valituksesta sekä C:n valituksesta siten, että aluehallintoviraston päätöksen liitteet 1 ja 2 on muutettu edellä mainittujen muutoksenhakijoiden osalta kuulumaan liitteiksi 1–3 alla olevien taulukoiden mukaisesti.

Edellä mainitut valitukset on hylätty enemmälti.

Liite 1: Helsingin Sataman korvaukset alusliikennehaitasta

Liite 1

Liite 2: Helsingin Sataman korvaukset vedenlaadun heikentymisestä ja maisemahaitasta

Liite 2

Liite 3: Helsingin Sataman ja Liikenneviraston korvaukset meluhaitasta

(Liikenneviraston korvaus * -merkinnällä)

Liite 3

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään pääasian osalta seuraavasti:

Sovellettavat säännökset

Vesilain (264/1961) 2 luvun 13 §:n 1 momentin mukaan vahinko, haitta ja muu edunmenetys, joka johtuu rakentamisesta, rakennetun laitoksen tai rakennelman käyttämisestä taikka oikeudesta käyttää tai lunastaa toiselle kuuluvaa omaisuutta, on asianomaiselle korvattava.

Vesilain 4 luvun 8 §:n (646/1992) mukaan vahingosta, haitasta ja muusta edunmenetyksestä, joka johtuu 4 luvussa (kulkuväylät ja muut vesiliikennealueet) olevien säännösten nojalla suoritetuista toimenpiteistä toisen maa- tai vesialueella taikka oikeudesta saada käyttää tai lunastaa toiselle kuuluvaa aluetta, on suoritettava korvaus. Siitä, että vesialue on määrätty yleiseksi kulkuväyläksi tai että sitä kulkuväylänä käytetään, on korvausta suoritettava vain, jos yksityisen kalastusoikeuden käyttämiselle aiheutuu vahinkoa tai 11 luvun 3 §:n 7 kohdassa tarkoitettu kalastus estyy tai vaikeutuu taikka jonkin oikeuden käyttämistä varten tehty laite tai rakennelma sen johdosta käy hyödyttömäksi.

Vesilain 11 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan, milloin korvausta vesilain säännösten mukaan on suoritettava vahingosta, haitasta tai muusta edunmenetyksestä, joka johtuu tämän lain tai siihen perustuvan luvan nojalla suoritetusta toimenpiteestä, on korvausta määrättäessä ja suoritettaessa noudatettava 11 luvussa olevia säännöksiä.

Vesilain 11 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan, jollei jonkin toimenpiteen osalta ole korvauksesta muuta säädetty, on tässä laissa tarkoitettuna vahinkona, haittana ja muuna edunmenetyksenä korvattava:

1) edunmenetys, joka johtuu tämän lain nojalla toiselle myönnetystä käyttöoikeudesta taikka oikeudesta lunastaa kiinteätä tai irtainta omaisuutta;

2) kiinteän tai irtaimen omaisuuden tai sen osan muusta kuin 1 kohdassa mainitusta syystä aiheutuva menettäminen, vahingoittuminen tai huononeminen, omaisuuden käytön estyminen tai vaikeutuminen, sen tuoton vähentyminen, myyntiarvon aleneminen sekä omistusoikeuteen perustuvan muunkin varallisuusarvoisen edun menettäminen sellaiseksi luettuna myös omaisuuden siirtämisestä ja toisenlaiseksi muuttamisesta johtuvat kustannukset;

3) edellä 1 tai 2 kohdassa tarkoitetusta edunmenetyksestä johtuva, samalle omistajalle kuuluvan muun kiinteän tai irtaimen omaisuuden käyttöarvon väheneminen tai myyntiarvon aleneminen taikka rakennuksen tai muun omaisuuden siirtämisestä tai uudelleen rakentamisesta johtuvat kustannukset;

4) rasite- tai nautintaoikeuden, vesivoiman käyttöoikeuden, kalastusoikeuden sekä niihin verrattavan muun erityisen oikeuden menettäminen, sen käyttämisen estyminen tai vaikeutuminen samoin kuin sellaiseen oikeuteen perustuvan muunkin varallisuusarvoisen edun menettäminen, vuokraan perustuvan oikeuden osalta kuitenkin vain siltä osin, kuin vuokramiehellä ei ole oikeutta tämän luvun 19 §:ssä säädettyyn vuokramaksun alennukseen; (30.4.1987/467)

5) rakennuksen tai muun rakennelman, laitteen tai kaluston käyminen osittain tai kokonaan hyödyttömäksi edellä 4 kohdassa tarkoitetun edunmenetyksen johdosta;

6) muuhun kuin omistusoikeuteen tai 4 kohdassa tarkoitettuun erityiseen oikeuteen perustuvan, edun käyttäjälle tarpeellisen veden saannin taikka vesialueen tai sen rannan muun tärkeän käyttämismahdollisuuden estyminen tai huomattava vaikeutuminen;

7) porotalouden tai ammattimaisen kalastuksen estyminen tai vaikeutuminen muissakin kuin edellä tarkoitetuissa tapauksissa; sekä (30.4.1987/467)

8) liikkeen harjoittamisen keskeytyminen toimenpiteen kohteeksi joutuneella kiinteistöllä sekä sellaiselta kiinteistöltä muuttamisesta johtuvat kustannukset.

Edellä mainitun pykälän 2 momentin (739/1994) mukaan, jos 1 momentin nojalla korvattava vahinko, haitta tai muu edunmenetys johtuu melusta, tärinästä, säteilystä, valosta, lämmöstä, hajusta tai niitä vastaavasta häiriöstä, sovelletaan, mitä ympäristövahinkojen korvaamisesta annetun lain 12 §:ssä säädetään.

Vesilain 11 luvun 5 §:n 1 momentin mukaan vahingosta, jota tarkoitetaan tämän luvun 3 §:n 1–5 kohdissa, on, mikäli tämän luvun 6 tai 7 §:stä ei muuta johdu, suoritettava sen täyttä arvoa vastaava korvaus. Milloin korvausta suoritetaan kiinteän omaisuuden tai siihen kuuluvan osan luovuttamisesta taikka kiinteään omaisuuteen perustetusta käyttöoikeudesta eikä tässä laissa ole toisin säädetty, on korvausta määrättäessä sovellettava yleisen pakkolunastuslainsäädännön säännöksiä korvauksen määräämisen perusteista.

Vesilain 11 luvun 14 §:n (553/1994) 1 momentin mukaan, samalla kun annetaan korvausvelvollisuudesta ratkaisu, on määrättävä, milloin ja miten korvaus on suoritettava. Mainitun pykälän 2 momentin mukaan eräpäivän jälkeiseltä ajalta on viran puolesta määrättävä maksettavaksi korkoa sen mukaan kuin korkolaissa säädetään viivästyskorosta.

Vesilain 11 luvun 14 a §:n (553/1994) 1 momentin mukaan lupapäätöksessä on annettava määräykset siitä, milloin niihin päätökseen perustuviin toimenpiteisiin, joista korvausta on suoritettava, saadaan ryhtyä. Mainitun pykälän 2 momentin (1391/2009) mukaan kertakaikkinen rahakorvaus on määrättävä maksettavaksi tai asianmukaisesti talletettavaksi aluehallintoviraston määräämänä aikana ennen korvausvelvollisuuden aiheuttavaan toimenpiteeseen ryhtymistä, jolleivät asianosaiset toisin sovi taikka 2 luvun 26 §:stä tai 16 luvun 24 §:n 2 momentista muuta johdu. Korvaus on kuitenkin maksettava viimeistään vuoden kuluttua siitä, kun päätös sai lainvoiman. (22.12.2009/1391)

Jos kuitenkin edellä 2 momentissa tarkoitettuun toimenpiteeseen saadaan ryhtyä ennen korvauksen määräämistä, maksamista tai tallettamista tai jos siihen jo on ryhdytty 1 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla, on kertakaikkiselle korvaukselle siitä lukien, kun toimenpiteeseen on ryhdytty, määrättävä suoritettavaksi vuotuista korkoa kuusi prosenttia eräpäivään saakka. Korvaus 16 luvun 24 §:n 2 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa on määrättävä maksettavaksi kolmenkymmenen päivän kuluttua korvauspäätöksen antamisesta, jos luvassa tarkoitettu toiminta on aloitettu.

Mitä edellä 3 momentissa säädetään kertakaikkisista korvauksista, on soveltuvin osin voimassa niistä toistuvaiskorvausten maksueristä, jotka kohdistuvat korvauspäätöstä edeltävään aikaan.

Ympäristövahinkojen korvaamisesta annetun lain 2 §:n 3 momentin mukaan vesilaissa säädetään erikseen niistä vahingoista, joiden korvaamiseen sovelletaan tätä lakia.

Ympäristövahinkojen korvaamisesta annetun lain 3 §:n mukaan ympäristövahinko korvataan tämän lain mukaan, jos voidaan osoittaa, että 1 §:n 1 momentissa tarkoitetun toiminnan ja vahingon välinen syy-yhteys on todennäköinen. Syy-yhteyden todennäköisyyttä arvioitaessa on kiinnitettävä huomiota muun ohella toiminnan ja vahingon laatuun sekä vahingon muihin mahdollisiin syihin.

Ympäristövahinkojen korvaamisesta annetun lain 4 §:n 1 momentin mukaan ympäristövahinko korvataan tämän lain säännösten nojalla vain, jollei häiriön sietämistä ole pidettävä kohtuullisena, ottaen muun ohella huomioon paikalliset olosuhteet ja häiriön syntymiseen johtanut tilanne kokonaisuudessaan sekä häiriön yleisyys vastaavissa olosuhteissa muutoin. Mainitun pykälän 2 momentin mukaan edellä 1 momentissa säädetty sietämisvelvollisuus ei kuitenkaan koske tahallisesti tai rikoksella aiheutettua vahinkoa eikä myöskään henkilövahinkoa ja vähäistä suurempaa esinevahinkoa.

Ympäristövahinkojen korvaamisesta annetun lain 5 §:n 1 momentin mukaan korvaus henkilö- ja esinevahingosta määrätään vahingonkorvauslain 5 luvun säännösten mukaisesti. Sellaisesta taloudellisesta vahingosta, joka ei ole yhteydessä henkilö- tai esinevahinkoon, on suoritettava korvaus, jos vahinko ei ole vähäinen. Rikoksella aiheutettu vahinko on kuitenkin aina korvattava. Mainitun pykälän 2 momentin mukaan muusta kuin 1 momentissa tarkoitetusta ympäristövahingosta on suoritettava korvausta kohtuullinen määrä, jota arvioitaessa on otettava huomioon häiriön ja vahingon kestoaika sekä vahingonkärsijän mahdollisuus välttää tai torjua vahinko.

Ympäristövahinkojen korvaamisesta annetun lain 12 §:n mukaan, jos kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetun lain tai muun siihen verrattavan lain, yleisistä teistä annetun lain, yksityisistä teistä annetun lain tai kaivoslain mukaisessa menettelyssä tulee määrättäväksi korvaus tässä laissa tarkoitetusta ympäristövahingosta, sovelletaan tämän lain säännöksiä korvausvelvollisuudesta ja korvauksen määräämisen perusteista, 8–10 §:ää lukuun ottamatta. Jos edellä tässä pykälässä tarkoitettujen lakien mukaisesta toiminnasta seuraa ympäristövahingoksi luettava henkilövahinko, sovelletaan tätä lakia.

Oikeudellinen arviointi

Lähtökohdat

Asiassa on valitusten johdosta arvioitavana Helsingin Satamalle ja Liikennevirastolle hallinto-oikeuden päätöksen alussa mainittujen vesilain nojalla myönnettyjen vesitalouslupien nojalla toteutetuista Vuosaaren sataman ja sinne johtavan väylän rakentamishankkeista sekä niihin liittyvistä muista hankkeista aiheutuvien vahinkojen, haittojen ja edunmenetysten korvaaminen siten kuin valituksissa on tarkemmin vaadittu.

Valitukset kohdistuvat virkistyskäytön vaikeutumisesta määrättyihin korvauksiin perusteineen ja määrineen sekä vaatimuksiin korvausten määräämiseksi kiinteistön myyntiarvon alentumisesta virkistyskäyttöarvon korvaamisen sijasta. Muutoksenhakijoiden kiinteistöt sijaitsevat Pikku Niinisaaressa, Mölandetin saaressa, Musta-Hevosen saaressa sekä mantereella Kantarnäsissa ja Skatanniemessä sen mukaisesti kuin jäljempänä muutoksenhakijakohtaisesti on todettu.

Sataman rakentamishankkeista aiheutuvat edunmenetykset on mainituissa lupapäätöksissä määrätty selvitettäviksi katselmustoimituksessa. Luvan haltijat olivat tehneet korvausesityksen katselmustoimitusta varten. Katselmustoimituksen perusteella toimitusmiehet ovat esittäneet korvattavaksi hankkeesta johtuvan virkistyskäytön vaikeutumisen siten kuin hallinto-oikeuden päätöksessä on tarkemmin kuvattu. Toimitusmiehet ovat esittäneet virkistyskäyttöhaittakorvausten suorittamista hankkeesta johtuvasta työnaikaisesta alusliikenteen haitasta, vedenlaadun heikentymisestä johtuvasta haitasta, työnaikaisesta meluhaitasta, vesialueen muutoshaitasta sekä rantojen roskaantumisesta aiheutuneesta haitasta. Katselmustoimituksen toimitusinsinööri on laatinut erikseen Vuosaaren satamahankkeen virkistyskäyttöhaittojen arviointitapaa ja korvausten määrittämistä koskevan menetelmän.

Aluehallintovirasto on valituksenalaisilta osin päätöksessään määrännyt virkistyskäyttökorvaukset työnaikaisesta alusliikenteen haitasta, vedenlaadun heikentymisestä johtuvasta haitasta, maisemahaitasta sekä rantojen roskaantumisesta aiheutuneesta haitasta. Aluehallintovirasto on päätöksessään muuttanut toimitusmiesten esittämän virkistyskäyttöarvon laskentaperiaatteen vastaamaan viimeaikaista käytäntöä.

Yleiset perustelut hankkeesta aiheutuvista haitoista ja niiden korvaamisesta

Rakennustöiden aikaisen alusliikenteen haitan korvaaminen

Kuten toimitusmiehet ovat katselmuskirjassaan esittäneet ja aluehallintoviraston päätöksen perusteluissa on todettu, satama-alueen rakentamisen aikainen proomuliikenteen aiheuttama aallokko on ollut omiaan häiritsemään Pikku Niinisaaren rantakiinteistöjen virkistyskäyttöä muuten suojaisassa sisäsaaristossa. Rakennusaikainen proomuliikenteen aiheuttama haitta on sellaista rantakiinteistöjen virkistyskäytön vaikeutumista, joka on vesilain 11 luvun 3 §:n 1 momentin 2 kohdan nojalla korvattava haitta.

Toimitusmiehet ovat esittäneet vuosikohtaiset haitta-asteet proomuliikenteen häiriön vuoksi. Toimitusmiesten esittämä haitta-aste vuodelle 2003 oli 16 %, vuodelle 2004 haitta-aste oli 100 %, vuodelle 2005 haitta-aste oli 18 % ja vuodelle 2006 haitta-aste oli 45 %.

Aluehallintovirasto on päätöksessään muuttanut toimitusmiesten esittämät haittaprosentit siten, että vuoden 2003 haitta-aste on 5 %, vuoden 2004 haitta-aste on 30 %, vuoden 2005 haitta-aste on 6 % ja vuoden 2006 haitta-aste on 15 %.

Katselmuskirjan liitteessä 3 luvussa 2 esitetyn mukaisesti kesäaikaan liikennöinti oli proomuliikennettä satamasta vesiläjitysalueelle ja väylän ruoppauskohteista satamaan. Alukset kulkivat Pikku Niinisaaren molemmin puolin sen mukaan, mikä oli turvallisuuden ja ajankäytön kannalta järkevin reitti. Hinattavien proomujen nopeudet olivat yleensä selvästi alle viisi solmua (yksi solmu on 1,852 km/h). Itsekulkevien proomujen maksiminopeus tyhjänä on noin yhdeksän solmua ja lastattuna noin seitsemän solmua. Luvan haltijoiden arvion mukaan proomujen nopeudet ja syväykset ovat siinä määrin pieniä, että ne eivät aiheuta mainittavaa peräaaltoa.

Proomuliikenteestä esitettyjen tietojen perusteella proomuliikenne oli vilkkainta vuosina 2003–2006, kun rakennettavalta satama-alueelta tulleita ruoppausmassoja kuljetettiin vesiläjitysalueelle proomuilla. Vuoden 2003 kesällä proomuohituksia oli eniten heinäkuussa 56–68 kertaa viikossa. Vuonna 2004 huhtikuun puolenvälin ja kesäkuun puolenvälin välisellä jaksolla proomut ohittivat Pikku Niinisaaren 384–668 kertaa viikossa. Tämän jälkeen kesällä proomuohituksia oli runsaasti elokuun puoliväliin saakka, jolloin ohituksia oli 168–296 kertaa viikossa. Vuonna 2005 kesä-elokuussa proomuohituksia oli 4–88 kertaa viikossa. Vuonna 2006 proomuja liikennöi eniten toukokuusta heinäkuulle 80–368 kertaa viikossa. Lisäksi väylän ruoppauskohteista kuljetettiin läjitysalueelle massoja, mutta tuo on liikennöinti on ollut melko harvaa, joten vaikutukset ovat oletettavasti olleet vähäiset.

Edellä todetuista liikennemäärätiedoista ilmenee, että vuoden 2004 kesäaikana proomuliikenne on tosiasiassa ollut lähes jatkuvaa Pikku Niinisaaren ohitse. Vuoden 2004 kesäaikaan myös väylän ruoppauskohteista satamaan suuntautunut liikenne on ollut huomattava. Näin ollen ja kaiken kaikkiaan kesäaikaisen alusliikenteen vilkkaus vuosina 2003–2006 ja liikenteestä johtuvan aallokon aiheuttaman häiriön merkittävä vaikutus rantakiinteistön virkistyskäytölle huomioon ottaen hallinto-oikeus katsoo, että toimitusmiesten esittämiä haitta-asteita ei ole ollut perusteita lieventää siten kuin aluehallintovirasto on päätöksessään arvioinut. Hallinto-oikeus on korvausten määräämisessä soveltanut aluehallintoviraston päätöksessä sovellettuja haitta-asteita suurempia haitta-asteita, mutta pienempinä kuin toimitusmiesten esittämät, eli seuraavasti: Vuoden 2003 haitta-aste 10 %, vuoden 2004 haitta-aste 60 %, vuoden 2005 haitta-aste 12 % ja vuoden 2006 haitta-aste 30 %. Hallinto-oikeuden soveltama virkistyskäyttöhaitan määrittämistapa ja perustelut muutoksenhakijakohtaisesti on perusteltu jäljempänä erikseen.

Vedenlaatuhaitan korvaaminen

Satamahankkeen vesirakentamistöistä aiheutunut veden ravinnepitoisuuden, sameuden ja kiintoainepitoisuuden kohoaminen on aiheuttanut vesilain 11 luvun 3 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan korvattavaa haittaa rantakiinteistöjen virkistyskäytölle, kuten toimitusmiehet olivat esittäneet ja aluehallintovirasto päätöksessään on katsonut.

Luvan haltijoiden korvausesitys ja haittavyöhykkeiden määritys vuosille 2003–2006 on tehty analysoimalla työnaikaista merialueen pintaveden kohonnutta kiintoainepitoisuutta ja siitä aiheutunutta sameutta virkistyskäytön kannalta ensisijaisena merkittävimpänä haittaa aiheuttavana tekijänä. Rakennustöiden sameusvaikutusalue oli laajin vuonna 2005 ulottuen Granöhön, Mölandetiin ja Pikku Niinisaareen. Tarkkailutulosten perusteella haittavyöhykkeiden määrittäminen vuosille 2007 ja 2008 ei ollut tarpeen, koska näinä vuosina toteutetuista vähäisistä vesistötöistä aiheutunut veden laadun heikkeneminen oli hyvin tilapäistä ja paikallista.

Toimitusmiehet ovat esityksessään todenneet, että vuoden 2004–2006 sedimentaatiotulokset osoittavat, että sataman rakentamisen vaikutukset veden laatuun ovat ulottuneet koko Kalkkisaarenselän alueelle. Vuosien 2007 ja 2008 vesirakennustyöt ovat olleet varsin lyhytaikaisia ja töiden aiheuttama vedenlaadun heikkeneminen on ollut sen vuoksi niin lyhytaikaista, että niiden vuosien töistä ei ole aiheutunut korvattavaa haittaa vedenlaadun heikkenemisestä. Näinä vuosina Kalkkisaarenselällä ainakin vuoden 2006 haittavyöhykkeen IV rajaamalla alueella on kuitenkin vaikuttanut vuosien 2004–2006 aikana rantavesiin kohdistunut kiintoainekuormitus, minkä johdosta rantakiinteistöjen edustan pohjille on laskeutunut kiintoainetta. Toimitusmiehet ovat arvioineet, että veden laadun muuttuminen sataman lähivesialueelle on ollut siinä määrin lisääntyneestä sedimentoitumisesta, samentumisesta ja osaksi ravinnepitoisuuden noususta seuranneesta lisääntyneestä rehevöitymisestä johtuen pysyvää, että korvaukset vedenlaadun heikkenemisestä on esitetty määrättäväksi pääomitettuina.

Aluehallintovirasto on päätöksessään hyväksynyt toimitusmiesten esityksen vedenlaadun heikkenemisen vahinkoalueista ja haitan määrästä, mutta katsonut, että kyse ei ole pysyvästä korvattavasta haitasta. Aluehallintoviraston päätöksessä on määrätty korvattavaksi satamahankkeen vesirakennustöistä vuosina 2003–2006 veden laadun heikentymisen vuoksi 20–100 %:n haitta sataman lähialueen rantakiinteistöjen vesistösidonnaiselle virkistyskäytölle.

Asiakirjoissa olevien vesistön tarkkailutulosten perusteella hallinto-oikeus katsoo kuten aluehallintovirasto, että pääasiallinen veden laadun muutos on aiheutunut sataman keskeisinä rakentamisvuosina 2004–2006. Hallinto-oikeus arvioi kuitenkin, että vedenlaadun muutoksista on aiheutunut rakentamisvuosien jälkeenkin virkistyskäyttöhaittaa, vaikkakin vähäisempänä kuin keskeisinä rakentamisvuosina. Haittaa ei ole pidettävä kuitenkaan pysyvänä siten kuin toimitusmiehet olivat arvioineet. Tästä syystä hallinto-oikeus on määrännyt virkistyskäyttöhaittakorvauksen veden laadun heikentymisestä myös vuosille 2007–2009 muutoksenhakijoina oleville Kalkkisaarenselän rantakiinteistöille.

Melu- ja tärinävaikutukset ja niiden korvaaminen

Rakennustyönaikaista melua on asiakirjojen mukaan aiheutunut sataman ja väylän ruoppauskohteiden vedenalaisista louhintaräjäytyksistä, laitureiden paalutuksista sekä kallioalueiden louhinnasta maalla sekä ajoneuvoliikenteestä.

Toimitusmiesten katselmuskirjassa ja sen liitteissä sataman vesirakennustöiden meluvaikutuksia on arvioitu töihin liittyvien melumittausten ja –mallinnusten tulosten perusteella. Tarkastelussa on keskitytty kesäkuukausiin kesä-, heinä- ja elokuu, jotka ovat rantakiinteistöjen virkistyskäytön kannalta vilkkaimpia kuukausia. Toimitusmiesten mukaan, jos vesialueella tehdyt työt ovat olleet käytännössä jatkuvia, on myös niistä aiheutunut melu ollut jatkuvaa. Sellaisen melun voidaan arvioida häirinneen rantakiinteistön virkistyskäyttöä. Jos melu on ylittänyt melutason ohjearvon jatkuvasti, niin melun sietämistä voidaan pitää kohtuuttomana.

Toimitusmiehet ovat esittäneet rakentamisaikaisen meluhaitan korvattavaksi ja arvioineet melun haitta-asteeksi 100 %, jos kiinteistö sijaitsee meluvyöhykkeellä, jossa ohjearvon ylitys sekä yöllä että päivällä on yli 5 dB, haitta-asteeksi 75 % jos ylitys päivällä on enintään 5 dB ja yöllä yli 5 dB tai ylitys on päivällä yli 5 dB ja yöllä enintään 5 dB, haitta-asteeksi 50 % jos ylitys on päivällä tai yöllä enintään 5 dB tai yli 5 dB joko yöllä tai päivällä. Mikäli melutaso ylittää enintään 5 dB ohjearvon joko yöllä tai päivällä, on haitta-aste 25 %.

Aluehallintovirasto on päätöksensä perusteluissa katsonut melumittausten ja -selvitysten perusteella, että vesilain mukaisten lupien nojalla tehdyistä toimenpiteistä aiheutunut melu on kuulunut ympäristövahinkolain mukaisen sietämisvelvollisuuden piiriin, eikä melusta ole aiheutunut korvattavaa haittaa.

Yhteenvetona melumallinnuksista ja töiden aikaisista melumittauksista lähisaarissa aluehallintovirasto on päätöksensä perusteluina lausunut muun muassa seuraavaa: Toukokuussa 2005 ruoppaus- ja louhintatöiden aiheuttaman melun mittauksissa on todettu keskiäänitaso yöaikaan Pikku Niinisaaressa 47 dB ja Mölandetin asuntojen piirissä 49 dB. Päiväaikainen melu lähimpien asuntojen pihapiirissä Kalkkisaaressa ja Mölandetissa on ollut 52 dB. Keskiäänitaso Kantarnäsin edustalla noin puolen tunnin välein tehdyissä mittauksissa oli 44,6–48,2 dB, ja enimmäisäänitaso oli 50–63 dB. Kivenkaatokolinan enimmäisäänitaso oli 63 dB ja kaivinkoneen 56–59 dB. Pistolaiturin BP paalutustöiden loppulyöntien enimmäisäänitasoa on mitattu elokuussa 2006. Impulssikorjattu äänitaso on ollut Mölandetissa 52 dB ja Pikku Niinisaaressa 60 dB. Ekvivalenttiäänitasojen päiväarvot ovat olleet Mölandetissa 47 dB ja Pikku Niinisaaressa 54 dB. Pistolaiturin GP2 paalutustyön aiheuttamia äänitasoja on mitattu lokakuussa 2007. Mittaustulosten perusteella ja huomioimalla aktiivipaalutuksen kesto (6 h/työpäivä klo 7–21) paalutuksesta syntyvät keskiäänitasot ovat olleet Pikku Niinisaaressa 51 dB ja Mölandetissa 53 dB. A-laiturin edustan ruoppauksen ja vedenalaisen louhinnan aiheuttamaa melua on mitattu toukokuussa 2007. Pikku Niinisaaren mittauspaikalla keskiäänitaso on ollut 53 dB ja enimmäisäänitaso 58 dB, Mölandetin kauimmaisella mittauspaikalla keskiäänitaso on ollut 50 dB ja Kalkkisaaressa 47 dB. Mölandetin lähemmällä mittauspaikalla keskiäänitaso on ollut L_Aeq 55 dB ja enimmäisäänitaso L_Amax 70 dB.

Asiassa on arvioitavana, kuuluuko sataman rakentamisesta ja väylän ruoppaustöistä aiheutunut melu ympäristövahinkolain 4 §:n 1 momentissa säädettyyn sietämisvelvollisuuden piiriin. Lainkohdassa tarkoitetulla sietämisvelvollisuudella tarkoitetaan sitä, että häiriöstä kärsivän on siedettävä korvauksetta eräät kohtuullisina pidettävät häiriöt. Kun harkitaan sitä, onko häiriön sietämistä pidettävä laissa tarkoitetulla tavalla kohtuullisena, lainkohtaa koskevan valmisteluaineiston (Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ympäristövahinkojen korvaamisesta ja laeiksi eräistä siihen liittyvien lakien muuttamisesta HE 165/1992 vp) mukaan olisi otettava muun ohella huomioon paikalliset olosuhteet ja häiriön yleisyys vastaavissa olosuhteissa muutoin. Kysymys olisi tapauskohtaisesta kokonaisharkinnasta, jossa on lähtökohtana haitankärsijätahon asema yksittäistapauksessa verrattuna muihin rinnasteisiin tilanteisiin. Harkinnassa tulisi ottaa ainakin huomioon häiriön vakavuus, voimakkuus ja kesto.

Sataman ja siihen johtavan väylän rakentamisen aiheuttaman meluhaitan kohtuullisuutta arvioitaessa on siten otettava paikallisina olosuhteina huomioon, että kyse on saaristo- ja rannikkoalueella aiheutuneista meluvaikutuksista. Haitankärsijätahot ovat saaristossa sijaitsevien vapaa-ajan käytössä olevien rantakiinteistöjen omistajat.

Rakentamistöistä aiheutuvan meluhaitan tavanomaisuutta arvioitaessa tulee myös ottaa huomioon melutasosta säädetyt ohjearvot. Sataman rakennustöistä mittaamalla tai mallintamalla saatuja meluarvoja on siten verrattava valtioneuvoston päätöksessä (993/1992) oleviin melutasojen ohjearvoihin, jotka kuvaavat ohjearvoina lähinnä sitä melutasoa, joka asumiseen käytettävillä alueilla loma-asumiseen käytettävät alueet mukaan lukien voidaan sallia. Loma-asumiseen käytettävillä alueilla on ohjeena, että melutaso ei saa ylittää päiväohjearvona 45 dB eikä yöohjearvona 40 dB (A-painotettu ekvivalenttitaso). Asumiseen käytettävillä alueilla on ohjeena, että melutaso ei saa ylittää päiväohjearvona 55 dB eikä yöohjearvona 50 dB (A-painotettu ekvivalenttitaso).

Sataman rakentamistyöt ja niistä aiheutunut melu vuosina 2003–2006 ovat ainakin loma-asuntojen aktiivisimman kesäajan olleet lähes jatkuvia ja vuonna 2007 kesäaikaan päivisin jatkuvia. Hallinto-oikeus katsoo, että melutasojen mittaustuloksia arvioitaessa on lisäksi otettava huomioon, että melumallinnusraporteista ei ilmene, miten mallissa on otettu huomioon olosuhteet suhteellisen avoimella meri- ja rannikkoalueella. Melumittausten ja melumallinnusten perusteella sekä valtioneuvoston päätöksen ohjearvoihin nähden ja kokonaisuutena arvioiden rakentamisaikaisten meluhaittojen sietämistä ei voi pitää kohtuullisena saaristossa, jossa taustamelu on yleensä alhaisempi. Näin ollen hallinto-oikeus katsoo, että sataman rakennustöistä on muutoksenhakijoina oleville lähimmille vapaa-ajankiinteistöille merelliset olosuhteet huomioon ottaen aiheutunut merkittävää ja sietovelvollisuuden ylittävää vesilain 11 luvun 1 §:n 3 momentin 2 kohdan nojalla korvattavaa haittaa kiinteistön virkistyskäytölle siten kuin muutoksenhakijakohtaisissa perusteluissa on yksityiskohtaisesti todettu toimitusmiesten esittämän haitta-asteikon mukaisesti.

Vesialueen muutoshaitta/maisemahaitta

Katselmustoimituksen toimitusmiesten esityksessä sekä aluehallintoviraston päätöksessä on katsottu, että sataman rakentaminen on aiheuttanut vesilain 11 luvun 1 §:n 3 momentin 2 kohdan nojalla korvattavaa maisemallista haittaa.

Toimitusmiehet ovat haitan katselmuskirjassa nimenneet vesialueen muutoshaitaksi katsoen, että vesiympäristön virkistysarvosta osan muodostaa vesimaisema: saaristo- ja merimaiseman kauneuden, ympäristönviihtyisyyden ja vesistön virkistyskäyttöön soveltuvuuden väheneminen. Toimitusmiehet ovat maastokäyntien, karttatarkastelun ja tilakorttien perusteella määritelleet vesialueen muutoksesta johtuvan haitta-asteikon, jossa on otettu huomioon muuttuneen vesialueen osuus rantakiinteistön edustan vesinäkymästä sekä etäisyys muuttuneeseen alueeseen ja kiinteistön päänäkymä.

Aluehallintovirasto on tarkastuksellaan tekemiensä havaintojen perusteella katsonut, että korvattavaa maisemallista haittaa aiheutuu sellaisille enintään noin 700 metrin päässä satamasta virkistyskäytössä oleville kiinteistöille, joilta on suora näköyhteys satamaan ja joille on rakentamisesta aiheutunut muutakin korvattavaa haittaa. Aluehallintovirasto on päätöksessään määrännyt maisemahaitasta kertakaikkisen korvauksen yhdelle muutoksenhakijalle, jonka kiinteistöt sijaitsevat Pikku Niinisaaressa sekä muutoksenhakijoille, joiden kiinteistöt sijaitsevat Mölandetissa. Sataman meluesteen puolella oleville kiinteistöille, eli muutoksenhakijoille, joiden kiinteistöt sijaitsevat Kantarnäsissa, ei aluehallintoviraston päätöksen perusteluiden mukaan ole aiheutunut korvattavaa maisemallista haittaa, koska meluesteen rakentaminen on ratkaistu lainvoimaisella alueen asemakaavalla ja koska meluesteen rakentaminen ei sisälly vesioikeudelliseen lupaan.

Vakiintuneen hallinto- ja oikeuskäytännön mukaan korvauksen määrääminen maisemallisesta haitasta vesilain nojalla on pääsääntöisesti edellyttänyt vesitaloushankkeesta aiheutuvan edunmenetyksen liittymistä vesistön tilaan tai kiinteistön fyysiseen muutokseen. Hallinto- ja oikeuskäytännön mukaan maiseman muuttumattomuus sinänsä ei kuulu kiinteistönomistajan suojattuun etupiiriin. Maisemalliset muutokset on kuitenkin tapauskohtaisesti määrätty korvattavaksi, jos kiinteistön ulkopuolella toteutuva hanke aiheuttaa edunmenetystä asianomaisen suojatussa etupiirissä. Hallintokäytännössä suojatun etupiirin alueeksi on usein katsottu lähimaisema, joka on määritelty noin 200 metrin etäisyydeksi. Tuolla etäisyydellä tapahtuvien haitallisten muutosten on melko tavanomaisesti katsottu ylittävän korvauskynnyksen. Maisemallinen muutos on tuollaisissa tapauksissa määrätty korvattavaksi pääosin rantakiinteistön virkistyskäyttöhaittakorvauksella.

Korkein hallinto-oikeus on antanut vuosikirjaratkaisun KHO 2006:59 sillan ja siltapenkereiden rakentamista koskevassa lupa-asiassa koskien maisemallisten haittojen korvattavuutta vesilain säännösten nojalla tilanteessa, joka johtuu kiinteistön alueen ulkopuolella tapahtuvasta muutoksesta. Päätöksessä on katsottu, että korvauksen määräämisen edellytykset vesilain 11 luvun 3 §:n 1 momentin 2 kohdan nojalla ovat olemassa vain siinä poikkeustapauksessa, että kiinteistön omistajalla olosuhteiden kokonaisarvioinnin perusteella on suojattu oikeusasema maisemassa tapahtuvia muutoksia vastaan. Kokonaisarvioinnissa huomioon otettavia seikkoja olivat kiinteistön etäisyys maiseman muutoksesta, asianomaisen maa-alueen käyttö sekä muut olosuhteet alueella, maankäyttö- ja rakennuslain mukaisen kaavan sisältö, mikäli sellainen on voimassa kiinteistöllä tai lähialueella, sekä maankäytön muutoksen muut edellytykset. Lisäksi huomiota oli kiinnitettävä muutoksen voimakkuuteen, välittömyyteen ja odottamattomuuteen.

Asiakirjoista ilmenee kyseessä olevan hankealueen kaavoitusta koskevia tietoja seuraavasti: Vuosaaren sataman I-vaiheen rakentamista koskevaa päätöstä annettaessa vuonna 1998 on ollut voimassa sisäasiainministeriön 1.9.1972 vahvistama asemakaava nro 6830, jossa Vuosaaren alue oli osoitettu telakkakorttelialueeksi, telakan itäpuolisen merialueen osalta vesialueen osaksi, jolle sai sijoittaa telakan tarvitsemia rakenteita ja laitteita. Eteläpuolinen merialue oli määritelty vesialueen osaksi, joka on säilytettävä luonnontilaisena. Telakka-alueen pohjoispuolella oli voimassa ympäristöministeriön 10.1.1989 vahvistama asemakaava nro 9390 ja ympäristöministeriön 20.5.1991 vahvistama asemakaava ja sen muutos 9795, jossa alue oli osoitettu yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten korttelialueeksi.

Sittemmin Vuosaaren sataman ja ympäristön asemakaava nro 10640 on 25.1.2002 hyväksytty ympäristöministeriössä ja asemakaava on tullut lainvoimaiseksi 26.6.2002.

Alueella on harjoitettu telakkatoimintaa 1970-luvulta lähtien. Alueelle on rakennettu myös Vuosaaren voimalaitos ja kivihiilen varmuusvarasto.

Asiakirjojen ja hallinto-oikeuden katselmuksen havaintojen perusteella voidaan todeta, että Vuosaaren sataman rakentamisen takia rantaviiva on siirtynyt pitkälle Kalkkisaarenselälle ja Niinilahti on jäänyt kokonaan sataman alle, kuten myös Käärmeniemi, Lehdessaari ja joitakin pienempiä saaria, jotka on tasattu satamakentäksi. Rantaviivan huomattava, vähintään noin 750 metrin ja enintään noin yhden kilomerin syvyinen siirtyminen merialueelle, lähemmäksi saarikiinteistöjä on ollut odottamaton, poikkeuksellinen ja erityisen merkittävä muutos Pikku Niinisaaressa ja Mölandetissa sijaitsevien muutoksenhakijoiden kiinteistöiltä avautuvaan näkymään. Pikku Niinisaaressa ja Mölandetin saaressa sijaitsevat rantakiinteistöt ovat pitkään olleet lomarakennuskäytössä, ne on sittemmin myös kaavoitettu lomarakennusalueeksi.

Mantereella Kantarnäsissä sijaitsevien muutoksenhakijoiden kiinteistöiltä on ennen sataman rakentamista ollut esteetön vesinäköala Varissaaren ja Kalkkisaaren sekä osasta kiinteistöjä myös Kalkkisaaren ja Skillbergetin välistä. Satamakentän rakentaminen lähes kilometrin verran merialueelle on sulkenut tuon aikaisemman avoimen saari- ja merimaiseman. Myös tuollaista muutosta on pidettävä poikkeuksellisena ja merkittävänä. Kantarnäsissä sijaitsevat kiinteistöt ovat lähimmillään vajaan 500 metrin etäisyydellä satamasta. Vuosaaren sataman rakentamista koskevan lupapäätöksen aikana Kantarnäsin alueella ei ole ollut voimassa oikeusvaikutteista kaavaa. Kantarnäsin kiinteistöillä on ollut asutusta pitkään.

Hallinto-oikeus toteaa, että sillä aluehallintoviraston päätöksensä perusteluissa esittämällä seikalla, että myöhemmin ja muun viranomaishyväksynnän perusteella satamakentän koillisosaan rakennettu melumuuri on vaikuttanut myös Kantarnäsissä sijaitsevien muutoksenhakijoiden kiinteistöjen maisemaan, ei ole oikeudellista merkitystä, kun arvioidaan nyt kyseessä olevan vesilain mukaisen luvan nojalla rakennetun sataman maisemallisten vaikutusten korvausvelvollisuutta.

Hallinto-oikeus toteaa, että satamakentän päälle rakennettu melueste ei ole vesilain mukaisen luvan nojalla toteutettu vesitaloushanke, eikä se siten voi olla korvausperuste vesilain nojalla, kuten aluehallintoviraston päätöksen perusteluissa ja katselmuskirjassa on todettu. Vastaavasti myöskään satamatoimintaan kytkeytyvät nosturit ja kontit eivät muodosta korvausperustetta tässä vesilain mukaisessa korvausmenettelyssä.

Näin ollen hallinto-oikeus katsoo, vaikka otetaan huomioon hankealueen kaavan sisältö lupapäätöksen antamisajankohtana ja alueen 1970-luvulta alkanut maankäyttö teollisuusalueena, edellä kuvattuja maisemamuutoksia muutoksenhakijoina olevien saarikiinteistöjen ja Kantarnäsin niemen kiinteistöjen osalta on kokonaisuutena arvioiden pidettävä sellaisina, että perusteet korvausten määräämiseksi vesilain 11 luvun 3 §:n 1 momentin 2 kohdan nojalla täyttyvät.

Toimitusmiehet olivat esityksessään arvioineet Pikku Niinisaaressa ja Mölandetissa sijaitsevien muutoksenhakijakiinteistöjen vesialueen muutoksen haitta-asteeksi 80 % ja Kantarnäsin kiinteistöjen osalta 100 %.

Koetun maisemahaitan suuruuteen vaikuttaa hallinto-oikeuden arvion mukaan häiriökohteen etäisyyden ohella merkittävästi se, kuinka suuren osan havaitsijan näkökentästä häiriötä aiheuttava rakenne peittää entisestä vesimaisemasta ja kuinka paljon kohde lyhentää kiinteistöltä avautuvan vesistönäkymän pituutta eli niin sanottua näkemää. Näkemän lyhenemä länteen ja pohjoiseen on Pikku Niinisaaressa ja Mölandetissa ollut enintään noin yksi kilometri. Edellä olevan ja hallinto-oikeuden katselmuksessa tekemien havaintojen perusteella arvioituna suurin vesimaiseman muutos sataman rakentamisen seurauksena on tapahtunut, toisin kuin toimitusmiehet olivat esittäneet, muutoksenhakijakiinteistöistä Mölandetin luoteispäässä, jossa kiinteistöt ovat myös lähimpänä satamaa. Huomattava vesimaiseman muutos on tapahtunut myös Pikku Niinisaaressa. Vähäisin maiseman muutos on Kantarnäsissä, ottaen erityisesti huomioon, että ennen sataman rakentamista Kantarnäsin kiinteistöiltä avautunut esteetön vesinäköala saarten välistä on ollut varsin kapeassa sektorissa, vaikka etäisyys satamaan on lyhimmillään näiltä kiinteistöiltä. Muutoksenhakijakohtaiset perustelut on todettu jäljempänä.

Virkistyskäyttöhaitan laskentatapa

Vesilain mukaisista hankkeista aiheutuneiden vahinkojen ja haittojen arviointi tehdään vakiintuneesti vesistön virkistyskäyttöhaitan arvioinnin avulla. Virkistyshaitat arvioidaan rantakiinteistön vesistöön liittyvän virkistysarvon perusteella. Korvaukset määrätään nykykäytännössä yleensä vesistön virkistyskäytön vaikeutumisesta aiheutuvasta haitasta eli virkistyskäytön alenemasta. Virkistyskäytön vaikeutumisen rahallisen arvon määrittämisen välineenä käytetään useimmiten kiinteistön myyntiarvon alentumista, jolloin lähtötietoina käytetään rantakiinteistön arvoa. Tuollaisessa tilanteessa tarkoituksena ei siten ole korvata kiinteistön myyntiarvon alenemaa, vaan myyntiarvon määrittäminen on tulkintaväline muutettaessa virkistyshaittaa rahalla korvattavaksi.

Vuosaaren satamahankkeen katselmustoimituksessa vesistösidonnaisten virkistyskäyttöhaittojen arviointitapa ja korvausten määrittäminen on tehty toimitusinsinöörin kehittämän menetelmän perusteella. Laaditun menetelmän lähtökohtana on ollut yleisesti käytetty virkistyskäyttöarvon laskentatapa, menetelmää on edelleen muokattu nimenomaan Vuosaaren satamahankkeen ominaispiirteet huomioon ottaen. Toimitusmiesten esityksessä on virkistysarvon määrityksessä käytetty alueen tyypillistä tonttikokoa, jotta vierekkäisiä kiinteistöjä kohdellaan samanarvoisesti. Kiinteistön koko ja varustelu ja rannan ominaisuudet on otettu huomioon siten, että on kiinteistökohtaisesti selvitetty kuinka hyvin tontti rakennuksineen ja muine rakenteineen soveltuu vesistösidonnaiseen virkistyskäyttöön ja millä tavalla kiinteistöä käytetään virkistystarkoituksiin. Toimitusinsinöörin laatima menetelmä yksityiskohtaisesti ilmenee hallinto-oikeuden päätöksen kertoelmaosasta.

Hallinto-oikeus katsoo, että toimitusmiesten katselmuskirjassa ja sen liitteissä esittämät perusteet virkistyskäyttöhaittojen korvaamisesta ja virkistyskäyttöarvon laskentatapa ovat pääosin hyväksyttävät eräin jäljempänä ilmenevin täydennyksin ja täsmennyksin. Hallinto-oikeus on korvauksia määrätessään siten soveltanut pääpiirteissään toimitusmiesten laatimaa laskentatapaa.

Kiinteistöjen vertailukauppahintatiedot

Virkistyskäyttöhaitasta johtuvien rahallisten korvausten arvioinnissa käytetään kiinteistöjen kauppahintatietoja. Vesilain säännöksistä ei ole johdettavissa ajankohtaa, minkä ajankohdan mukaisia lähtötietoja olisi käytettävä. Käytettävät kauppahintatiedot ovat vakiintuneesti lupapäätöksen ajankohdan mukaisia kauppahintatilastoja tai mikäli haittojen ja korvausten arviointi on tapahtunut katselmustoimituksessa, tiedot ovat myös olleet katselmusajankohdan mukaiset.

Tässä asiassa luvan haltijat ovat korvausesityksessään käyttäneet Maanmittauslaitoksen kauppahintatilastoja Uudeltamaalta ja Itä-Uudeltamaalta vuosilta 2005–2009. Luvan haltijat ovat tietojen perusteella esittäneet niin sanotun yhden hehtaarin suuruisen normitontin virkistysarvoksi 59 100 euroa. Toimitusmiehet olivat tämän hyväksyneet, määrän indeksikorostuksella tarkistaen. Luvanhaltijoiden hintatarkasteluun ei ollut saatavissa hintatietoja Helsingistä tai Vuosaaren lähialueelta, jossa hinnat oletettavasti ovat korkeampia.

Aluehallintovirasto on käyttänyt päätöksessään tietoja vuosien 2010–2012 kiinteistökaupoista Porvoossa, Espoossa ja Kirkkonummella ja saatujen hintatietojen perusteella katsonut tontin enimmäisvirkistysarvoksi 80 000 euroa.

Hallinto-oikeus toteaa, että hintatarkastelussa voidaan toisaalta ottaa myös huomioon, että hankkeeseen liittyvät lupapäätökset on tehty huomattavasti korvausten arviointi- ja määräämisajankohtaa aikaisemmin ja rakentaminen oli jo toteutettu vuoteen 2009 mennessä.

Näin ollen hallinto-oikeus katsoo, että korvausten määrää arvioitaessa tulee käytettäväksi enintään aluehallintoviraston käyttämä tontin virkistyskäyttöarvo 80 000 euroa.

Kiinteistöillä olevien rakennusten vaikutus

Toimitusmiesten esityksessä virkistysarvoon on laskettu vain kiinteistön maapohja, ei rakennuksia. Kuten aluehallintovirasto on perusteluissaan lausunut, yleisen käytännön mukaisesti rakennukset otetaan huomioon virkistyskäyttöhaittaa arvioitaessa, kun vesistön virkistysarvon alenema on yli 30 %. Vuosaaren sataman lähivesialueen vedenlaadun huononemisesta johtunutta virkistyskäyttöhaittaa on edellä aikaisemmin todetun mukaan aiheutunut erityisesti keskeisinä rakentamisvuosina 2004–2006, ja vähäisempänä sen jälkeisinä vuosina. Ympäristöhallinnossa aikaisemmin käytössä olleen vesistön virkistyskäyttökelpoisuusluokituksen mukaan Vuosaaren sataman lähivesialueen virkistysarvon alenema ei mainittuina vuosinakaan ole ollut yli 30 %, mikä edellyttäisi kahden virkistyskäyttöluokan suuruista muutosta. Näistä syistä ja kun tässä tapauksessa hallinto-oikeus on muutoinkin hyväksynyt toimitusmiesten virkistyskäyttöhaitan tätä hanketta varten laatiman laskentatavan pääpiirteissään, ja joka johtaa muutoksenhakijoille edullisempaan lopputulokseen, virkistysarvo korvausten laskentaperusteena on voitu perustaa tässä tapauksessa pelkästään kiinteistön tontin arvoon.

Virkistyskäyttöarvon muodostuminen

Aluehallintoviraston päätöksessä ja toimitusmiesten katselmusasiakirja-aineistossa selostetuin tavoin oikeuskäytännössä ja eri selvityksissä on katsottu rantatontin virkistysarvon muodostuvan eri tavoin painotettuina vesiharrasteista, vesiympäristöstä ja maaharrasteista. Aluehallintoviraston päätöksestä ja oikeuskäytännöstä poiketen toimitusmiehet ovat katsoneet, että vesiharrasteet (saunominen, uiminen, kalastus, veneily) ja vesiympäristö (rannalla oleilu, vesimaisema) muodostavat rantakiinteistön virkistysarvon kokonaan, ja maaharrasteosuus on jaettu näihin. Hallinto-oikeus arvioi, että Vuosaaren olosuhteissa toimitusmiesten arvio on ollut perusteltavissa, ja muutoksenhakijakiinteistöjen osalta korvausperustetta on tältä osin aluehallintoviraston päätökseen nähden muutettu.

Hallinto-oikeuden perustelut muutoksenhakijakohtaisesti

D, E ja F

Muutoksenhakijat ovat vaatineet määrättäväksi korvauksen Kantarnäsin niemessä sijaitsevien kiinteistöjensä 91-441-1-2, 91-441-1-51, 91-441-1-52, 91-441-1-55 ja 91-441-1-56 myyntiarvon alentumisen vuoksi maisemahaittojen perusteella ja vaatineet korvauksille maksettavan koron määräämistä 24.10.2002 alkaen.

Kiinteistötietojärjestelmän ja asiakirjojen tietojen perusteella muutoksenhakijoiden omistamat kiinteistöt Kantarnäsissä ovat sataman I-vaiheen rakentamista koskevaa lupapäätöstä annettaessa olleet R:n, sittemmin kuolinpesän omistamat kiinteistöt 1:2 ja 1:52 sekä F:n omistama kiinteistö 1:51.

Asiakirjojen ja katselmushavaintojen mukaan D:n nykyisin omistamalla kiinteistöllä 1:2 sijaitsevan päärakennuksen edustalta ja ranta-alueelta on näkymä suoraan sataman suuntaan. Satama on katkaissut avoimen vesinäkymän Varissaaren ja Kalkkisaaren välissä. Satamarakenteet ovat lyhimmillään noin 650 metrin etäisyydellä. Kiinteistöltä kaakkoon ja etelään on satamasta huolimatta vapaata vesistönäkymää laajasti.

D:n nykyisin omistaman kiinteistön 1:52 ranta-alueelta sataman rakentaminen on katkaissut vapaan vesinäkymän sekä Varissaaren ja Kalkkisaaren välissä että Skillbergetin ja Varissaaren välissä. Satamarakenteet ovat lyhimmillään noin 800 metrin etäisyydellä.

D:n nykyisin omistama kiinteistö 1:56 on kiinteistötietojärjestelmän tietojen mukaan lohkottu omaksi kiinteistöksi 22.5.2007 muutoksenhakijoiden edellä mainituista alkuperäisistä kiinteistöistä. Kiinteistön 1:56 osalta kiinteistöille kohdistuvia vaikutuksia voidaan arvioida muille kiinteistöille kuuluvina. Asiakirjojen ja katselmushavaintojen mukaan nykyisen kiinteistön 1:56 alueella olevan asuinrakennuksen edustalta ja ranta-alueelta sekä rantarakennusten edustalta sataman rakentaminen on katkaissut vapaan vesinäkymän sekä Varissaaren ja Kalkkisaaren välissä että Skillbergetin ja Varissaaren välissä. Satamarakenteet ovat lyhimmillään noin 450 metrin etäisyydellä.

E:n nykyisin omistama kiinteistö 1:55 on kiinteistötietojärjestelmän tietojen mukaan lohkottu omaksi kiinteistöksi 4.3.2006 muutoksenhakijoiden edellä mainituista alkuperäisistä kiinteistöistä. Kiinteistölle 1:55 kohdistuvia vaikutuksia voidaan arvioida muille kiinteistöille kuuluvina. Asiakirjojen ja katselmushavaintojen mukaan nykyisen kiinteistön 1:55 alue sijaitsee niemen keskellä. Kiinteistö ei ulotu rantaan eikä kiinteistön asuinrakennuksen edustalta ole näköyhteyttä satamaan.

Asiakirjojen ja katselmushavaintojen mukaan F:n omistaman kiinteistön 1:51 rantarakennuksen edustalta ja ranta-alueelta sataman rakentaminen on katkaissut vapaan vesinäkymän Varissaaren ja Kalkkisaaren välissä. Satamarakenteet ovat lyhimmillään noin 500 metrin etäisyydellä. Kiinteistöltä kaakkoon on satamasta huolimatta vapaata vesistönäkymää.

Edellä lausuttuun ja yleisperusteluihin viitaten hallinto-oikeus katsoo, että kiinteistöjen 1:2, 1:52 ja 1:56 sekä kiinteistön 1:51 osalta on aiheutunut satamakentän rakentamisen seurauksena virkistyskäyttökorvauksena korvattavaa maisemahaittaa. Rantaviivan siirtyminen pitkälle merialueelle on ollut sellainen odottamaton ja huomattava muutos, jonka osalta muutoksenhakijoilla on katsottu olevan suojattu oikeusasema. Korvauksen määräämistä harkittaessa saman omistajan rantakiinteistöt arvioidaan yhtenä kokonaisuutena. Korvauksen määrää arvioitaessa on otettu huomioon, että maiseman muutos on aiheutunut kiinteistöiltä avautuvasta näkymästä kapeassa sektorissa sekä se, että kiinteistöiltä on edelleen vesistönäkymää laajalti. Kertakaikkisen maisemahaittakorvauksen määrää harkittaessa haitta-asteeksi hallinto-oikeus on arvioinut 20 %.

Kun otetaan huomioon yleisperusteluissa esitetyt seikat ja muutoinkin edellä lausutut seikat maisemahaitan muutosasteesta, asiassa ei ole ilmennyt perusteita määrätä korvausta kiinteistöjen myyntiarvon alentumisen johdosta siten kuin muutoksenhakijat ovat vaatineet.

Hallinto-oikeus on pääpiirteissään hyväksynyt toimitusmiesten esityksen virkistyskäyttöarvon laskentatavasta, kuten edellä yleisperusteluissa on todettu. Kiinteistön virkistyskäytön vaikeutumisen rahalliseksi arvioimiseksi on voitu käyttää korkeintaan aluehallintoviraston päätöksen perusteluissa todettuja kauppahintatietoja. Lisäksi hallinto-oikeus toteaa, että vesilain 11 luvun 5 §:n 1 momentin mukaisesti virkistyskäytön vaikeutumisesta on suoritettava sen täyttä arvoa vastaava korvaus.

Näin ollen D:n nykyisin omistamalle kiinteistölle 1:2 ja F:n omistamalle kiinteistölle 1:51 on määrätty suoritettavaksi korvaus maisemahaitasta hallinto-oikeuden ratkaisuosasta ilmenevästi.

Vaaditun koron alkamisajankohdan osalta hallinto-oikeus toteaa, että luvan haltijoilla on lupapäätösten nojalla ollut mahdollisuus ryhtyä rakentamiseen ennen kuin hankkeesta aiheutuvat vahingot on ratkaistu erikseen määrätyssä menettelyssä siten kuin vesilain 11 luvun 14 a §:n 2 momentissa tarkoitetaan. Näin ollen edellä mainitun lainkohdan 3 momentin mukaisesti hankkeesta johtuville kertakaikkisille korvauksille on siitä lukien, kun toimenpiteeseen on ryhdytty, määrättävä suoritettavaksi vuotuista korkoa kuusi prosenttia eräpäivään saakka. Aluehallintoviraston on siten tullut määrätä koron alkamisajankohdasta siten kuin päätöksestä tarkemmin ilmenee.

Edellä lausutun perusteella aluehallintoviraston päätöstä ei ole syytä muutoin muuttaa valituksen johdosta.

= = =

Q ja A

Muutoksenhakijat ovat vaatineet Pikku Niinisaaressa sijaitsevien A:n omistaman kiinteistön 91-417-6-6 ja A:n osaksi omistaman kiinteistön 91-417-6-34 osalta, että virkistyskäyttökorvaukset määrätään pohjaveden laadun heikentymisestä, melusta ja tärinästä, korvauksia korotetaan ja kiinteistön arvon aleneminen korvataan vähintään 35 %:lla. Valituksessaan viittaamassaan muistutuksessa muutoksenhakijat ovat muun muassa esittäneet työnaikaisen proomuliikenteen haittojen korvaamista.

Aluehallintovirasto on päätöksessään määrännyt vedenlaadun heikentymisestä ja alushaitasta vuosikorvaukset ajalta 2003–2006 sekä kertakaikkisen maisemahaittakorvauksen 5 400 euroa kiinteistöjen osalta.

Alusliikenteestä aiheutuneen haitan korvaamisen osalta hallinto-oikeus viittaa edellä yleisperusteluissa lausumaansa. Hallinto-oikeus on korvauksen määrää harkitessaan soveltanut aluehallintoviraston päätöksessä sovellettuja haitta-asteita korkeampia haitta-asteita. Toimitusmiesten virkistyskäyttöarvon laskentatapaa pääosin soveltaen ja ottaen huomioon aluehallintoviraston soveltama korkeampi kauppahintataso sekä muutoinkin hallinto-oikeuden yleisperusteluissa lausuttu, alusliikenteestä johtuvasta haitasta on määrättävä suoritettavaksi korvaus sen mukaisesti kuin ratkaisuosasta ilmenee. Hallinto-oikeus on selvyyden vuoksi todennut ratkaisuosassaan alusliikennehaitasta ja vedenlaatuhaitasta suoritettavat vuosikorvaukset erikseen.

Vedenlaadun heikkenemisen osalta hallinto-oikeus katsoo edellä yleisperusteluissa lausumaansa viitaten, että pääasiallinen veden laadun muutos on aiheutunut sataman keskeisinä rakentamisvuosina 2004–2006, mutta vedenlaadun muutoksista on aiheutunut rakentamisvuosien jälkeenkin virkistyskäyttöhaittaa, kuitenkin vähäisempänä kuin keskeisinä rakentamisvuosina. Haittaa ei ole pidettävä kuitenkaan pysyvänä siten kuin toimitusmiehet olivat arvioineet.

Muutoksenhakijoiden kiinteistöt ovat vuosina 2004–2006 sijainneet alueella, jolla vedenlaadun haitta-aste on ollut 20 %. Hallinto-oikeus on siten määrännyt virkistyskäyttöhaittakorvauksen veden laadun heikentymisestä aluehallintoviraston määräämien vuosien 2004–2006 lisäksi myös vuosille 2007–2009, joiden vuosien haitta-aste on ollut 15 %. Vaikka hallinto-oikeus on pääpiirteissään hyväksynyt toimitusmiesten esityksen virkistyskäyttöarvon laskentatavasta ottaen huomioon aluehallintoviraston päätöksessään soveltaman korkeamman kauppahintatason, toimitusmiesten vedenlaatuhaitan korvaamista koskeva esitys vuosikorvaukseksi muutettuna ei olisi suurempi kuin aluehallintoviraston päätöksessä määrätty vuosikorvaus. Tästä syystä hallinto-oikeus on korvausta määrätessään soveltanut aluehallintoviraston päätöksen mukaista vuosittaista enimmäisvuosikorvausta.

Melusta johtuvien korvausvaatimusten osalta hallinto-oikeus edellä yleisperusteluihin viitaten katsoo, että rakentamisaikainen melu on korvattava siten kuin toimitusmiehet ovat esittäneet. Asiakirjoista ilmenee, että kiinteistöille on toimitusmiesten haitan määrityksen mukaisesti aiheutunut melusta johtuvaa virkistyskäyttöhaittaa vuonna 2004 yöaikaan, vuosina 2005–2006 päivä- ja yöaikaan sekä vuonna 2007 päivällä. Vuosittainen haitta-aste on 25 % vuonna 2004, 50 % vuosina 2005–2006 ja 25 % vuonna 2007. Meluhaitta on siten ollut jatkuvaa usean vuoden ajan kesäaikana ja kun kyse on vapaa-ajan kiinteistöstä saaristossa, jossa taustamelu on yleensä varsin matala, rakentamistöistä aiheutunutta melua ei voi pitää ympäristövahinkolain 4 §:ssä tarkoitetulla tavalla sietämisvelvollisuuteen kuuluvana. = = =

Maisemahaittojen korvattavuuden osalta hallinto-oikeus viittaa edellä yleisperusteluissa lausumaansa. Muutoksenhakijoiden kiinteistöltä on etäisyys satamaan noin 650 metriä. Vesistönäkymän pituuden eli näkemän lyhenemä länteen ja pohjoiseen on Pikku Niinisaaressa ollut vajaa yksi kilometri. Hallinto-oikeus on katselmushavaintojensa perusteella arvioinut maisemamuutoksen haitta-asteeksi 70 %.

Hallinto-oikeus on pääpiirteissään hyväksynyt toimitusmiesten esityksen virkistyskäyttöarvon laskentatavasta, siten kuin edellä yleisperusteluissa on todettu. Kiinteistön virkistyskäytön vaikeutumisen rahalliseksi arvioimiseksi on tullut käyttää korkeintaan aluehallintoviraston päätöksen perusteluissa todettuja kauppahintatietoja.

= = =

C

Muutoksenhakija on vaatinut Pikku Niinisaaressa sijaitsevan omistamansa kiinteistön 91-417-1-11 osalta määrättäväksi korvauksen kiinteistön arvonalenemisesta ja maisemahaitasta 60 000 euroa laillisine korkoineen, käsittäen myös kaikki hankkeesta johtuneet erilaiset kiinteistölle aiheutuneet vahingot. Muutoksenhakija on vaatinut kiinteistöllään olevan ponttonilaiturin rikkoontumisen tutkimista ja korvaamista.

Aluehallintovirasto on päätöksessään määrännyt muutoksenhakijan kiinteistön osalta vedenlaadun heikentymisestä ja alushaitasta vuosikorvaukset ajalta 2003–2006.

Työnaikaisesta alusliikenteestä aiheutuneen haitan korvaamisesta hallinto-oikeus viittaa edellä yleisperusteluissa lausumaansa. Hallinto-oikeus on korvauksen määrää harkitessaan soveltanut aluehallintoviraston päätöksessä sovellettuja haitta-asteita korkeampia haitta-asteita. Toimitusmiesten virkistyskäyttöarvon laskentatapaa pääosin soveltaen ja ottaen huomioon aluehallintoviraston soveltama korkeampi kauppahintataso sekä muutoinkin hallinto-oikeuden yleisperusteluissa lausuttu, alusliikenteestä johtuvasta haitasta on määrättävä suoritettavaksi korvaus sen mukaisesti kuin ratkaisuosasta ilmenee. Hallinto-oikeus on selvyyden vuoksi todennut ratkaisuosassaan alusliikennehaitasta ja vedenlaatuhaitasta suoritettavat vuosikorvaukset erikseen.

Työnaikaisen vedenlaadun heikkenemisestä johtuvien vahinkojen korvaamisen osalta hallinto-oikeus katsoo edellä yleisperusteluissa lausumaansa viitaten, että pääasiallinen veden laadun muutos on aiheutunut sataman keskeisinä rakentamisvuosina 2004–2006, mutta vedenlaadun muutoksista on aiheutunut rakentamisvuosien jälkeenkin virkistyskäyttöhaittaa, kuitenkin vähäisempänä kuin keskeisinä rakentamisvuosina. Haittaa ei ole pidettävä kuitenkaan pysyvänä siten kuin toimitusmiehet olivat arvioineet.

Muutoksenhakijan kiinteistö on vuosina 2004–2006 sijainnut alueella, jolla vedenlaadun haitta-aste on ollut 20 %. Hallinto-oikeus on siten määrännyt virkistyskäyttöhaittakorvauksen veden laadun heikentymisestä aluehallintoviraston määräämien vuosien 2004–2006 lisäksi myös vuosille 2007–2009, joiden vuosien haitta-aste on ollut 15 %. Vaikka hallinto-oikeus on pääpiirteissään hyväksynyt toimitusmiesten esityksen virkistyskäyttöarvon laskentatavasta ottaen huomioon aluehallintoviraston päätöksessään soveltaman korkeamman kauppahintatason, toimitusmiesten vedenlaatuhaitan korvaamista koskeva esitys vuosikorvaukseksi muutettuna ei olisi suurempi kuin aluehallintoviraston päätöksessä määrätty enimmäisvuosikorvaus. Muutoksenhakijan kiinteistön osalta vuosikorvaus veden laadun heikentymisestä on määrätty samansuuruiseksi kuin muilla muutoksenhakijoilla.

Meluhaitan korvaamisen osalta hallinto-oikeus edellä yleisperusteluihin viitaten katsoo, että rakentamisaikainen melu on korvattava siten kuin toimitusmiehet ovat esittäneet. Asiakirjoista ilmenee, että kiinteistölle on toimitusmiesten haitan määrityksen mukaisesti aiheutunut melusta virkistyskäyttöhaittaa vuonna 2006 päivä- ja yöaikaan sekä vuonna 2007 päivällä. Vuosittainen haitta-aste on 50 % vuonna 2006 ja 25 % vuonna 2007. Meluhaitta on siten ollut jatkuvaa kahden vuoden ajan kesäaikana ja kun kyse on vapaa-ajan kiinteistöstä saaristossa, jossa taustamelu on yleensä varsin matala, rakentamistöistä aiheutunutta melua ei voi pitää ympäristövahinkolain 4 §:ssä tarkoitetulla tavalla sietämisvelvollisuuteen kuuluvana.

Maisemahaittojen korvattavuuden osalta hallinto-oikeus viittaa edellä yleisperusteluissa lausumaansa. Muutoksenhakijan kiinteistöltä on etäisyys satamaan noin 800 metriä. Vesistönäkymän pituuden eli näkemän lyhenemä länteen ja pohjoiseen on ollut lähes yksi kilometri. Hallinto-oikeus on katselmushavaintojensa perusteella arvioinut maisemamuutoksen haitta-asteeksi 55 %.

Hallinto-oikeus on pääpiirteissään hyväksynyt toimitusmiesten esityksen virkistyskäyttöarvon laskentatavasta, siten kuin edellä yleisperusteluissa on todettu. Kiinteistön virkistyskäytön vaikeutumisen rahalliseksi arvioimiseksi on tullut käyttää korkeintaan aluehallintoviraston päätöksen perusteluissa todettuja kauppahintatietoja.

= = =

B

Muutoksenhakija on vaatinut Pikku Niinisaaressa sijaitsevan osaksi omistamansa kiinteistön 91-417-4-33 osalta, että virkistyskäyttökorvaukset määrätään pohjaveden laadun heikentymisestä, melusta ja tärinästä, korvauksia korotetaan ja kiinteistön arvon aleneminen korvataan vähintään 35 %:lla. Valituksessaan viittaamassa aiemmissa muistutuksissaan muutoksenhakija on muun muassa esittänyt työnaikaisten haittojen korvaamista.

Aluehallintovirasto on päätöksessään määrännyt vedenlaadun heikentymisestä ja alushaitasta vuosikorvaukset ajalta 2004–2006.

Työnaikaisesta alusliikenteestä aiheutuneen haitan korvaamisen osalta hallinto-oikeus viittaa edellä yleisperusteluissa lausumaansa. Hallinto-oikeus on korvauksen määrää harkitessaan soveltanut aluehallintoviraston päätöksessä sovellettuja haitta-asteita korkeampia haitta-asteita. Toimitusmiesten virkistyskäyttöarvon laskentatapaa pääosin soveltaen ja ottaen huomioon aluehallintoviraston soveltama korkeampi kauppahintataso sekä muutoinkin hallinto-oikeuden yleisperusteluissa lausuttu, alusliikenteestä johtuvasta haitasta on määrättävä suoritettavaksi korvaus sen mukaisesti kuin ratkaisuosasta ilmenee. Hallinto-oikeus on selvyyden vuoksi todennut ratkaisuosassaan alusliikennehaitasta ja vedenlaatuhaitasta suoritettavat vuosikorvaukset erikseen.

Työnaikaisen vedenlaadun heikkenemisestä aiheutuneen haitan korvaamisen osalta hallinto-oikeus katsoo edellä yleisperusteluissa lausumaansa viitaten, että pääasiallinen veden laadun muutos on aiheutunut sataman keskeisinä rakentamisvuosina 2004–2006, mutta vedenlaadun muutoksista on aiheutunut rakentamisvuosien jälkeenkin virkistyskäyttöhaittaa, kuitenkin vähäisempänä kuin keskeisinä rakentamisvuosina. Haittaa ei ole pidettävä kuitenkaan pysyvänä siten kuin toimitusmiehet olivat arvioineet.

Muutoksenhakijan kiinteistö on vuosina 2004–2006 sijainnut alueella, jolla vedenlaadun haitta-aste on ollut 20 %. Hallinto-oikeus on siten määrännyt virkistyskäyttöhaittakorvauksen veden laadun heikentymisestä aluehallintoviraston määräämien vuosien 2004–2006 lisäksi myös vuosille 2007–2009, joiden vuosien haitta-aste on ollut 15 %. Vaikka hallinto-oikeus on pääpiirteissään hyväksynyt toimitusmiesten esityksen virkistyskäyttöarvon laskentatavasta ottaen huomioon aluehallintoviraston päätöksessään soveltaman korkeamman kauppahintatason, toimitusmiesten vedenlaatuhaitan korvaamista koskeva esitys vuosikorvaukseksi muutettuna ei olisi suurempi kuin aluehallintoviraston päätöksessä määrätty vuosikorvaus. Tästä syystä hallinto-oikeuden määräämä vuosikorvaus on samansuuruinen kuin aluehallintoviraston määräämä vuosikorvaus.

Melusta johtuvan korvausvaatimuksen osalta hallinto-oikeus edellä yleisperusteluihin viitaten katsoo, että rakentamisaikainen melu on korvattava siten kuin toimitusmiehet ovat esittäneet. Asiakirjoista ilmenee, että kiinteistölle on toimitusmiesten haitan määrityksen mukaisesti aiheutunut melusta virkistyskäyttöhaittaa vuonna 2006 päivä- ja yöaikaan sekä vuonna 2007 päivällä. Vuosittainen haitta-aste on 50 % vuonna 2006 ja 25 % vuonna 2007. Meluhaitta on siten ollut jatkuvaa kahden vuoden ajan kesäaikana ja kun kyse on vapaa-ajan kiinteistöstä saaristossa, jossa taustamelu on yleensä varsin matala, rakentamistöistä aiheutunutta melua ei voi pitää ympäristövahinkolain 4 §:ssä tarkoitetulla tavalla sietämisvelvollisuuteen kuuluvana. Tärinähaittojen osalta hallinto-oikeus viittaa toimitusmiesten esittämään ja aluehallintoviraston päätöksen perusteluihin ja katsoo, että korvattavaa haittaa ei ole aiheutunut.

Maisemahaittojen korvattavuuden osalta hallinto-oikeus viittaa edellä yleisperusteluissa lausumaansa. Muutoksenhakijan kiinteistöltä on etäisyys satamaan noin 850 metriä. Vesistönäkymän pituuden eli näkemän lyhenemä länteen ja pohjoiseen on ollut lähes yksi kilometri. Hallinto-oikeus on katselmushavaintojensa perusteella arvioinut maisemamuutoksen haitta-asteeksi 55 %.

Hallinto-oikeus on pääpiirteissään hyväksynyt toimitusmiesten esityksen virkistyskäyttöarvon laskentatavasta, siten kuin edellä yleisperusteluissa on todettu. Kiinteistön virkistyskäytön vaikeutumisen rahalliseksi arvioimiseksi on tullut käyttää korkeintaan aluehallintoviraston päätöksen perusteluissa todettuja kauppahintatietoja.

K, J, I, L ja H

Muutoksenhakijat ovat vaatineet Mölandetissa sijaitsevien omistamiensa kiinteistöjen, H kiinteistöjen 753-406-1-80 ja 753-406-1-81 osalta, J ja I kiinteistön 753-406-1-82 osalta, K kiinteistön 753-406-1-83 osalta ja L kiinteistön 753-406-1-84 osalta virkistyskäyttöhaittojen korvaamista vähintään katselmuskirjassa esitettyjen perusteiden mukaisesti, maisemahaitta on määrättävä korvattavaksi 20 prosentilla kiinteistöjen todellisesta myyntiarvosta. = = =

Toimitusmiehet ovat esittäneet kyseessä oleville viidelle vierekkäiselle kiinteistölle virkistyskäyttöhaittakorvauksen pysyvästä vedenlaadun heikentymisestä koskien vuosia 2004–2006 ja haitta-asteeksi oli esitetty 20 % sekä korvauksen vesialueen muutoshaitasta ja melusta. = = =

Aluehallintovirasto on päätöksessään kunkin muutoksenhakijan yhden kiinteistön osalta määrännyt vedenlaadun heikentymisestä vuosikorvaukset ajalta 2004–2006 ja kertakaikkisen maisemahaittakorvauksen 5 400 euroa sekä korvauksen rantojen roskaantumisesta 200 euroa kiinteistöä kohden.

Vaadittujen vedenlaadun heikkenemisestä johtuvien korvausvaatimusten osalta hallinto-oikeus katsoo edellä yleisperusteluissa lausumaansa viitaten, että pääasiallinen veden laadun muutos on aiheutunut sataman keskeisinä rakentamisvuosina 2004–2006, mutta vedenlaadun muutoksista on aiheutunut rakentamisvuosien jälkeenkin virkistyskäyttöhaittaa, kuitenkin vähäisempänä kuin keskeisinä rakentamisvuosina. Haittaa ei ole pidettävä kuitenkaan pysyvänä siten kuin toimitusmiehet olivat arvioineet.

Muutoksenhakijoiden kiinteistöt ovat vuosina 2004–2006 sijainneet alueella, jolla vedenlaadun haitta-aste on ollut 20 %. Hallinto-oikeus on siten määrännyt virkistyskäyttöhaittakorvauksen veden laadun heikentymisestä aluehallintoviraston määräämien vuosien 2004–2006 lisäksi myös vuosille 2007–2009, joiden vuosien haitta-aste on ollut 15 %. Vaikka hallinto-oikeus on pääpiirteissään hyväksynyt toimitusmiesten esityksen virkistyskäyttöarvon laskentatavasta ottaen huomioon aluehallintoviraston päätöksessään soveltaman korkeamman kauppahintatason, toimitusmiesten vedenlaatuhaitan korvaamista koskeva esitys vuosikorvaukseksi muutettuna ei olisi suurempi kuin aluehallintoviraston päätöksessä määrätty vuosikorvaus. Tästä syystä hallinto-oikeuden määräämä vuosikorvaus on samansuuruinen kuin aluehallintoviraston määräämä vuosikorvaus.

Melusta johtuvien korvausvaatimusten osalta hallinto-oikeus edellä yleisperusteluihin viitaten katsoo, että rakentamisaikainen melu on korvattava siten kuin toimitusmiehet ovat esittäneet. Asiakirjoista ilmenee, että kiinteistölle 1:80 on toimitusmiesten haitan määrityksen mukaisesti aiheutunut vuonna 2004 yöaikaan korvattavaa virkistyskäyttöhaittaa, haitta-aste on 25 % ja vuosina 2005–2006 päivä- ja yöaikaan, haitta-aste on 50 % sekä vuonna 2007 päivällä, haitta-aste 50 %. Kiinteistöille 1:83 ja 1:84 on vuonna 2003 yöaikaan aiheutunut korvattavaa virkistyskäyttöhaittaa, vuosina 2004–2006 päivä- ja yöaikaan sekä vuonna 2007 päivällä. Näiden kiinteistöjen vuosittaiset haitta-asteet ovat 25 % vuonna 2003, 75 % vuonna 2004, 100 % vuonna 2005 ja 50 % vuonna 2006–2007. Toimitusmiehet eivät olleet esittäneet virkistyskäyttökorvausta melusta kiinteistön 1:82 osalta sen nykytilan mukainen varustus ja olosuhteet huomioon ottaen.

Edellä olevan perusteella meluhaitta muutoksenhakijoiden kiinteistöillä on ollut jatkuvaa usean vuoden ajan kesäaikana. Kun kyse on vapaa-ajan kiinteistöstä saaristossa, jossa taustamelu on yleensä varsin matala, rakentamistöistä aiheutunutta melua ei voi pitää ympäristövahinkolain 4 §:ssä tarkoitetulla tavalla sietämisvelvollisuuteen kuuluvana.

Maisemahaittojen korvattavuuden osalta hallinto-oikeus viittaa edellä yleisperusteluissa lausumaansa. Muutoksenhakijoiden kiinteistöiltä on etäisyys satamaan 650–700 metriä. Vesistönäkymän pituuden eli näkemän lyhenemä länteen ja pohjoiseen on Mölandetissa ollut vajaa yksi kilometri. Hallinto-oikeus on katselmushavaintojen perusteella arvioinut maisemamuutoksen haitta-asteeksi 80 % kiinteistöllä 1:80 ja kiinteistöillä 1:82, 1:83 ja 1:84 haitta-aste on 90 %.

Hallinto-oikeus on hyväksynyt toimitusmiesten esityksen virkistyskäyttöarvon laskentatavasta, kuten edellä yleisperusteluissa on todettu. Kiinteistön virkistyskäytön vaikeutumisen rahalliseksi arvioimiseksi on tullut käyttää korkeintaan aluehallintoviraston päätöksen perusteluissa todettuja kauppahintatietoja.

Hallinto-oikeus toteaa vielä, että se on korvaukset määrätessään aluehallintoviraston tavoin käsitellyt saman omistajan rantakiinteistöt yhtenä kokonaisuutena siten, että korvausta on määrätty vain yhdeltä kiinteistöltä.

= = =

N ja M

Muutoksenhakijat ovat vaatineet Mölandetissa sijaitsevan omistamansa kiinteistön 753-406-1-85 osalta virkistyskäyttöhaittojen korvaamista melusta 1 294,46 euroa ja vedenlaadun heikentymisestä vuosina 2003–2008 yhteensä 4 728,48 euroa eli siten kuin toimitusmiehet ovat esittäneet. Maisemallisesta haitasta he ovat vaatineet 50 000 euron korvausta.

Aluehallintovirasto on päätöksessään määrännyt vedenlaadun heikentymisestä vuosikorvaukset ajalta 2004–2006 ja kertakaikkisen maisemahaittakorvauksen 5 400 euroa.

Vaaditun vedenlaadun heikkenemisestä johtuvan korvausvaatimuksen osalta hallinto-oikeus katsoo edellä yleisperusteluissa lausumaansa viitaten, että pääasiallinen veden laadun muutos on aiheutunut sataman keskeisinä rakentamisvuosina 2004–2006, mutta vedenlaadun muutoksista on aiheutunut rakentamisvuosien jälkeenkin virkistyskäyttöhaittaa, kuitenkin vähäisempänä kuin keskeisinä rakentamisvuosina. Haittaa ei ole pidettävä kuitenkaan pysyvänä siten kuin toimitusmiehet olivat arvioineet.

Muutoksenhakijoiden kiinteistö on vuosina 2004–2006 sijainnut alueella, jolla vedenlaadun haitta-aste on ollut 20 %. Hallinto-oikeus on siten määrännyt virkistyskäyttöhaittakorvauksen veden laadun heikentymisestä aluehallintoviraston määräämien vuosien 2004–2006 lisäksi myös vuosille 2007–2009, vaadittu korvausmäärä huomioon ottaen. Edellä mainittujen vuosien haitta-aste on ollut 15 %. Vaikka hallinto-oikeus on pääpiirteissään hyväksynyt toimitusmiesten esityksen virkistyskäyttöarvon laskentatavasta ottaen huomioon aluehallintoviraston päätöksessään soveltaman korkeamman kauppahintatason, toimitusmiesten vedenlaatuhaitan korvaamista koskeva esitys vuosikorvaukseksi muutettuna ei olisi suurempi kuin aluehallintoviraston päätöksessä määrätty vuosikorvaus. Tästä syystä hallinto-oikeuden määräämä vuosikorvaus on samansuuruinen kuin aluehallintoviraston määräämä vuosikorvaus.

Melusta johtuvan korvausvaatimuksen osalta hallinto-oikeus katsoo edellä yleisperusteluihin viitaten, että rakentamisaikainen melu on korvattava siten kuin toimitusmiehet ovat esittäneet. Asiakirjoista ilmenee, että kiinteistölle RN:o 1:85 on toimitusmiesten haitan määrityksen mukaisesti aiheutunut vuonna 2003 yöaikaan korvattavaa virkistyskäyttöhaittaa, vuosina 2004–2006 päivä- ja yöaikaan sekä vuonna 2007 päivällä. Vuosittaiset haitta-asteet 25 % vuonna 2003, 75 % vuonna 2004, 100 % vuonna 2005 ja 50 % vuonna 2006–2007. Meluhaitta on siten ollut jatkuvaa usean vuoden ajan kesäaikana ja kun kyse on vapaa-ajan kiinteistöstä saaristossa, jossa taustamelu on yleensä varsin matala, rakentamistöistä aiheutunutta melua ei voi pitää ympäristövahinkolain 4 §:ssä tarkoitetulla tavalla sietämisvelvollisuuteen kuuluvana. Muutoksenhakijoiden vaatimus on hyväksytty määrällisesti vaaditun mukaisena.

Maisemahaittojen korvattavuuden osalta hallinto-oikeus viittaa edellä yleisperusteluissa lausumaansa. Muutoksenhakijoiden kiinteistöltä on etäisyys satamaan noin 600 metriä. Vesistönäkymän pituuden eli näkemän lyhenemä länteen ja pohjoiseen on Mölandetissa ollut noin yksi kilometri. Hallinto-oikeus on katselmushavaintojensa perusteella arvioinut maisemamuutoksen haitta-asteeksi 100 % kiinteistöllä 1:85.

Hallinto-oikeus on pääpiirteissään hyväksynyt toimitusmiesten esityksen virkistyskäyttöarvon laskentatavasta, kuten edellä yleisperusteluissa on todettu. Kiinteistön virkistyskäytön vaikeutumisen rahalliseksi arvioimiseksi on tullut käyttää korkeintaan aluehallintoviraston päätöksen perusteluissa todettuja kauppahintatietoja.

G

Muutoksenhakija on vaatinut Skatanniemessä sijaitsevan kiinteistönsä 91-435-5-53 = = = virkistyskäyttöhaitan korvaamista on vaadittu kiinteistön todellisen arvon ja haitan perusteella.

= = =

Aluehallintovirasto on päätöksessään määrännyt muutoksenhakijan kiinteistön osalta virkistyskäyttökorvauksen vedenlaadun heikentymisestä vuodelta 2004. Muutoksenhakijan kiinteistö on vuonna 2004 sijainnut alueella, jolla vedenlaadun haitta-aste on ollut 20 %. Muutoksenhakija on ilmoittanut hyväksyvänsä aluehallintoviraston soveltaman virkistyskäyttöarvon laskentatavan, mutta vesistöön liittyvä virkistysarvo on muutoksenhakijan mukaan suurempi. Hallinto-oikeus on pääpiirteissään hyväksynyt toimitusmiesten esityksen virkistyskäyttöarvon laskentatavasta ja virkistysarvon muodostumisesta edellä yleisperusteluissa lausutun mukaisesti ja siten, että kiinteistön virkistyskäytön vaikeutumisen rahalliseksi arvioimiseksi on tullut käyttää korkeintaan aluehallintoviraston päätöksen perusteluissa todettuja kiinteistöjen kauppahintatietoja. Tämän mukaisesti vuosikorvaus veden laadun heikentymisestä G:n kiinteistön osalta on määrättävä samansuuruiseksi kuin muilla muutoksenhakijoilla eli vuosikorvaus on 400 euroa.

P

Muutoksenhakija on vaatinut Musta-Hevosen saaressa sijaitsevan kiinteistönsä 753-415-20-1 osalta määrättäväksi 467,44 euron virkistyskäyttöhaittakorvauksen meluhaitasta.

Hallinto-oikeus edellä yleisperusteluihin viitaten katsoo, että rakentamisaikainen melu on korvattava siten kuin toimitusmiehet ovat esittäneet. Asiakirjoista ilmenee, että kiinteistö on toimitusmiesten haitan määrityksen mukaisesti ollut vuosina 2004–2005 väylän ruoppauskohteen RK2 meluhaittavyöhykkeellä päivä- ja yöaikaan. Melun haitta-aste on ollut 75 %. Vuonna 2005 kiinteistö on myös ollut ruoppauskohteen RK3 meluhaittavyöhykkeellä yöaikaan. Melun haitta-aste on ollut 25 %. Meluhaitta on siten ollut jatkuvaa kahden vuoden ajan kesäaikana ja kun kyse on vapaa-ajan kiinteistöstä saaristossa, jossa taustamelu on yleensä varsin matala, rakentamistöistä aiheutunutta melua ei voi pitää ympäristövahinkolain 4 §:ssä tarkoitetulla tavalla sietämisvelvollisuuteen kuuluvana. Muutoksenhakijan vaatimus on hyväksytty vaaditun korvausmäärän suuruisena.

Hallinto-oikeuden ratkaisu kulu- ja oikeudenkäyntikuluvaatimuksista

I Kuluvaatimukset aluehallintovirastossa

Hallinto-oikeus on hylännyt D:n ja hänen asiakumppaneidensa kuluvaatimuksen.

= = =

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään tältä osin seuraavasti:

Vesilain 16 luvun 27 §:n 1 momentin mukaan asianosaiset vastaavat omista kuluistaan aluehallintovirastossa. Edellä mainitun pykälän 2 momentin mukaan, jos asianosainen perusteettomaksi tietämällään väitteellä tai muulla tavoin tahallaan aiheettomasti viivyttää hakemusasian käsittelyä niin, että siitä aiheutuu toiselle asianosaiselle kuluja, on tällä kuitenkin oikeus saada niistä korvaus. Asianosaisella on myös oikeus saada korvaus kuluistaan, milloin hänen on ollut tarpeen ryhtyä erityisiin toimenpiteisiin osoittaakseen, että hänelle aiheutuu yrityksestä vahinkoa, haittaa tai muuta edunmenetystä, taikka milloin kulujen korvaamiseen on muutoin erityistä syytä.

Edellä todetun pääsäännön mukaisesti kukin asianosainen vastaa omista kuluistaan aluehallintovirastossa. Pykälän 2 momentissa on säännös kustannusten korvaamisesta poikkeustilanteessa. Hallinto-oikeus katsoo, että asiassa ei ole ilmennyt sellaisia säännöksessä tarkoitettuja käsittelyn viivyttämistä tarkoittavia seikkoja, että luvan haltijat olisi velvoitettava korvaamaan muutoksenhakijoiden kuluja aluehallintovirastossa. Kun erityisesti otetaan huomioon, että nyt kysymyksessä olevasta satamahankkeesta aiheutuvien haittojen ja vahinkojen selvittäminen on määrätty laissa tarkoitetussa erillisessä katselmustoimituksessa selvitettäväksi, muutoksenhakijoilla ei voi katsoa olleen säännöksessä tarkoitettua tarvetta ryhtyä toimenpiteisiin osoittaakseen vahingon aiheutumista tai muutoinkaan siihen erityistä syytä.

D:n, E:n ja F:n = = = kuluvaatimukset aluehallintovirastossa on siten hylättävä.

II Oikeudenkäyntikuluvaatimukset

Hallinto-oikeus on hylännyt D:n, E:n ja F:n oikeudenkuluvaatimuksen.

= = =

Hallinto-oikeus on hylännyt C:n oikeudenkäyntikuluvaatimuksen.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään näiltä osin seuraavasti:

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Mitä tässä pykälässä ja 75 §:ssä säädetään asianosaisesta, voidaan soveltaa myös päätöksen tehneeseen hallintoviranomaiseen. Mainitun pykälän 2 momentin mukaan harkittaessa julkisen asianosaisen korvausvelvollisuutta on otettava erityisesti huomioon, onko oikeudenkäynti aiheutunut viranomaisen virheestä.

D:n, E:n ja F:n yhteinen valitus, = = = sekä C:n valitus on osin tullut hyväksytyksi. = = =

Kun kyseessä on lupa-asiasta erikseen käsiteltäväksi määrätty korvausasia ja kun asiassa ei ole ollut kyse hallintoviranomaisen virheestä, hallinto-oikeus katsoo, että ei ole pidettävä hallintolainkäyttölain 74 §:ssä tarkoitetulla tavalla kohtuuttomana sitä, että muutoksenhakijat joutuvat pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Hallinto-oikeuden ratkaisu oikeudenkäynnin viivästymishyvitysvaatimuksista

Hallinto-oikeus on hyväksynyt D:n ja E:n vaatimuksen oikeudenkäynnin viivästymishyvityksestä yhteisenä vaatimuksena sekä F:n vaatimuksen oikeudenkäynnin viivästymishyvityksestä.

D:lle ja E:lle määrätään yhteisesti korvattavaksi valtion varoista hyvitystä oikeudenkäynnin viivästymisestä 5 000 euroa. Määrä sisältää vaatimuksen esittämisestä johtuneet kulut. Vaatimus määrän osalta hylätään enemmälti.

F:lle määrätään korvattavaksi valtion varoista hyvitystä oikeudenkäynnin viivästymisestä 5 000 euroa. Määrä sisältää vaatimuksen esittämisestä johtuneet kulut. Vaatimus määrän osalta hylätään enemmälti.

= = =

Hallinto-oikeus on hyväksynyt C:n vaatimuksen oikeudenkäynnin viivästymishyvityksestä.

C:lle määrätään korvattavaksi valtion varoista hyvitystä oikeudenkäynnin viivästymisestä 5 000 euroa. Määrä sisältää vaatimuksen esittämisestä johtuneet kulut. Vaatimus määrän osalta hylätään enemmälti.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään näiltä osin seuraavasti:

Sovellettavat säännökset

Oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä annetun lain (jäljempänä hyvityslaki) 3 §:n (81/2013) 1 momentin mukaan yksityisellä asianosaisella on oikeus saada valtion varoista 6 §:ssä tarkoitettu kohtuullinen hyvitys, jos oikeudenkäynti viivästyy siten, että se loukkaa asianosaisen oikeutta oikeudenkäyntiin kohtuullisen ajan kuluessa. Edellä mainitun pykälän 2 momentin mukaan hallintolainkäyttöasiassa oikeus hyvitykseen 1 momentissa säädettyjen edellytysten täyttyessä on vain sellaisella yksityisellä asianosaisella, jonka oikeutta, etua tai velvollisuutta asia välittömästi koskee.

Hyvityslain 4 §:n 1 momentin mukaan arvioitaessa, onko oikeudenkäynti viivästynyt, otetaan oikeudenkäynnin keston lisäksi huomioon erityisesti:

1) asian laatu ja laajuus;

2) asianosaisten, viranomaisten ja tuomioistuinten toiminta oikeudenkäynnissä;

3) asian merkitys asianosaiselle.

Edellä mainitun pykälän 2 momentin mukaan oikeudenkäynnin viivästymistä arvioitaessa otetaan lisäksi huomioon Euroopan neuvoston ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö, joka koskee ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen (SopS 19/1990) 6 artiklan 1 kappaleen soveltamista.

Hyvityslain 5 §:n 2 momentin mukaan hallintolainkäyttöasiassa oikeudenkäynnin kestona huomioon otettava aika alkaa, kun vireillepanoasiakirja on toimitettu asianomaiselle tuomioistuimelle tai viranomaiselle. Oikeudenkäynnin kestona huomioon otettava aika alkaa kuitenkin jo oikaisuvaatimuksen tai muun vastaavan hallintomenettelyssä käsiteltävän vaatimuksen tekemisestä, jos tällainen vaatimus on lain mukaan tehtävä ennen kuin päätökseen saa hakea muutosta valittamalla. Erityisestä syystä oikeudenkäynnin kestona huomioon otettava aika voi alkaa tätä aikaisemmasta ajankohdasta.

Hyvityslain 6 §:n 1 momentin mukaan hyvityksen tarkoituksena on korvata oikeudenkäynnin viivästymisestä asianosaiselle aiheutunutta huolta, epävarmuutta ja muuta niihin rinnastettavaa haittaa.

Edellä mainitun pykälän 2 momentin mukaan hyvityksen määrä on 1 500 euroa vuodessa kultakin vuodelta, jona oikeudenkäynti on tuomioistuimen tai viranomaisen vastuulla olevasta syystä viivästynyt. Hyvityksen yhteismäärää korotetaan enintään 2 000 eurolla, jos pääasia on erityisen merkittävä asianosaiselle. Asiaa pidetään erityisen merkittävänä, jos se liittyy välittömästi henkilön terveyteen, toimeentuloon, oikeudelliseen asemaan tai muuhun vastaavaan seikkaan. Hyvitystä voidaan alentaa tai korottaa 4 §:n 1 momentissa mainitun tai muun niihin rinnastuvan seikan perusteella.

Edellä mainitun pykälän 3 momentin mukaan hyvitys on enintään 10 000 euroa. Hyvityksen enimmäismäärä voidaan erityisestä syystä ylittää.

Hyvityslakia koskevassa hallituksen esityksessä (HE 85/2012 vp, s. 28) on lain 5 §:ää koskevasta oikeudenkäynnin alkamisajankohtaa koskevasta asiasta todettu muun muassa seuraavaa: Erityisestä syystä oikeudenkäynnin kestona huomioon otettava aika alkaisi vireillepanoasiakirjan toimittamista tai oikaisuvaatimuksen tekemistä aikaisemmasta ajankohdasta. Ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan oikeudenkäynnin alkamisajankohdan määrittelyssä hallintolainkäytössä on ratkaisevaa, milloin asiassa on syntynyt riita. Tarkasteltava ajanjakso saattaa ihmisoikeustuomioistuimen mukaan alkaa jo ennen asian vireille tuloa tuomioistuimessa. Erityinen syy olisi ihmisoikeustuomioistuimen käytännön mukaisesti olemassa lähinnä silloin, jos asiassa voidaan katsoa syntyneen riita jo ennen vireillepanoasiakirjan toimittamista tai oikaisuvaatimuksen tekemistä. Erityisen syyn olemassaolo olisi ratkaistava tapauskohtaisesti.

Tosiseikat

Helsingin kaupungin satamalaitos (sittemmin Helsingin Satama) ja Merenkulkulaitos (sittemmin Liikennevirasto) olivat 10.1.1997 hakeneet lupaa Vuosaaren sataman ja sinne johtavan väylän rakentamiseen. Hakijat olivat hakemukseensa liittäneet esityksen korvattavista vahingoista.

Länsi-Suomen vesioikeus oli 9.7.1998 antamillaan päätöksillä myöntänyt vesitalousluvat Vuosaaren sataman ja sinne johtavan väylän rakentamiseen. Vesioikeus oli edellä mainituissa päätöksissään määrännyt hankkeesta aiheutuvat haitat, vahingot ja edunmenetykset selvitettäviksi erikseen toisessa käsittelyssä eli vesilaissa säädetyssä katselmustoimituksessa.

Nyt viivästymishyvitystä vaatineet muutoksenhakijat, D ja E ja F, = = = sekä C, olivat valittaneet mainituista lupapäätöksistä silloiselle vesiylioikeudelle, silloin kuitenkin R/R:n kuolinpesä = = = , ja vaatineet lupapäätösten kumoamista ja toissijaisesti muun ohella korvausten määräämistä hankkeesta aiheutuvista haitoista ja muista edunmenetyksistä. Valitukset olivat tulleet vireille syyskuussa 1998 Länsi-Suomen vesioikeudessa. Vesiylioikeuden sijaan tullut Vaasan hallinto-oikeus oli 24.2.2000 antamallaan päätöksellä hylännyt valitukset pääosin ja pysyttänyt lupapäätökset voimassa. Korkein hallinto-oikeus oli 24.10.2002 antamallaan päätöksellä hylännyt hallinto-oikeuden päätöksestä tehdyt valitukset.

Luvan haltijat olivat sittemmin hakeneet satamahankkeeseen liittyville useille muille rakennushankkeille vesitalouslupaa sekä lisäksi hakeneet muutoslupaa aikaisemmin myönnettyihin lupapäätöksiin. Vuosien 2004–2008 aikana lupaviranomainen oli käsitellyt vielä yhteensä 14 erilaista sataman rakentamiseen liittyvää lupahakemusta. Viimeisin hanketta koskeva lupapäätös on tullut lainvoimaiseksi vuosien 2008–2009 vaihteessa. Kaikissa näissä lupapäätöksissä hanketta koskevat vahingot oli määrätty selvitettäväksi jo vireillä olleessa katselmustoimituksessa.

Muutoksenhakijat olivat valittaneet myös muista satamahankkeelle myönnetyistä vesitalousluvista muutoksenhakijakohtaisesti seuraavasti:

R:n oikeudenomistajat olivat valittaneet 7.6.2004 annetusta lupapäätöksestä hallinto-oikeudelle ja edelleen korkeimmalle hallinto-oikeudelle, lupapäätös tuli lainvoimaiseksi 19.10.2005. He olivat valittaneet 20.12.2004 annetusta päätöksestä hallinto-oikeudelle ja edelleen korkeimmalle hallinto-oikeudelle, lupapäätös tuli lainvoimaiseksi 2.11.2006. He olivat valittaneet 2.9.2005 annetusta päätöksestä hallinto-oikeudelle ja edelleen korkeimmalle hallinto-oikeudelle, lupapäätös tuli lainvoimaiseksi 24.8.2007. He olivat valittaneet 5.6.2006 annetusta päätöksestä hallinto-oikeudelle, joka antoi päätöksensä 4.5.2007. He olivat valittaneet 5.6.2006 annetusta toisesta päätöksestä hallinto-oikeudelle ja edelleen korkeimmalle hallinto-oikeudelle, lupapäätös tuli lainvoimaiseksi 20.2.2008.

= = =

C oli valittanut 7.6.2004 annetusta lupapäätöksestä hallinto-oikeudelle, joka antoi päätöksensä 7.9.2004. C oli valittanut 20.12.2004 annetusta päätöksestä hallinto-oikeudelle, joka antoi päätöksensä 28.12.2005. C oli valittanut 2.9.2005 annetusta päätöksestä hallinto-oikeudelle, joka antoi päätöksensä 26.5.2006.

Vuonna 1998 annettujen lupapäätösten tultua lainvoimaiseksi vuonna 2002 Länsi-Suomen ympäristölupavirasto (entinen Länsi-Suomen vesioikeus) oli 23.9.2003 määrännyt toimitusinsinöörin katselmustoimitukseen. Katselmustoimitus oli määrätty tehtäväksi 31.10.2005 mennessä.

Kun kaikki hanketta koskevat edellä todetut lupapäätökset olivat tulleet lainvoimaiseksi, luvan haltijat olivat laatineet 5.5.2011 päivätyn korvaushakemussuunnitelman toimitusinsinöörin pyynnöstä katselmustoimitusta varten. Katselmustoimituksessa on pidetty katselmuskokous 21.6.2011, jossa on saanut esittää hankkeen johdosta vaatimuksia. Tämän jälkeen toimitusmiehet ovat tehneet maastokäyntejä syyskuussa 2011. Katselmustoimituksessa esitettyjen vaatimusten johdosta toimitusinsinööri on pyytänyt luvan haltijoilta lisäselvityksiä. Tämän jälkeen toimitusmiehet ovat 18.12.2012 laatineet katselmuskirjan, jossa on arvioitu satamahankkeen toteuttamisen vaikutukset ja tehty esitys vahingoista, haitoista ja muista edunmenetyksistä maksettavista korvauksista. Katselmuskirja asiakirja-aineistoineen on toimitettu aluehallintovirastolle 21.12.2012. Aluehallintovirasto on antanut asiassa valituksenalaisen päätöksen 6.11.2013.

Valitukset aluehallintoviraston päätöksestä, jolla on ratkaistu edellä mainittujen vesitalouslupien nojalla toteutetuista Vuosaaren sataman ja sinne johtavan väylän rakentamisesta aiheutuvien vahinkojen korvaaminen, on toimitettu aluehallintovirastolle 5.12.2013 ja 9.12.2013. Valitusasiakirjojen kuuluttamisen jälkeen valitusasiakirjat ja asian käsittelyssä kertynyt asiakirja-aineisto on toimitettu Vaasan hallinto-oikeudelle 18.3.2014.

Oikeudellinen arviointi ja johtopäätökset

Asiassa on ensinnäkin arvioitavana, mistä ajankohdasta lukien mahdollista oikeudenkäynnin viipymistä on tässä tapauksessa tarkasteltava.

Oikeudenkäynnin kestona huomioon otettava aika alkaa hyvityslain 5 §:n 2 momentin pääsäännön mukaan siitä, kun vireillepanoasiakirja on toimitettu asianomaiselle tuomioistuimelle tai viranomaiselle. Oikeudenkäynnin kestona huomioon otettava aika alkaa kuitenkin jo oikaisuvaatimuksen tai muun vastaavan hallintomenettelyssä käsiteltävän vaatimuksen tekemisestä, jos tällainen vaatimus on lain mukaan tehtävä ennen kuin päätökseen saa hakea muutosta valittamalla. Erityisestä syystä oikeudenkäynnin kestona huomioon otettava aika voi alkaa tätä aikaisemmasta ajankohdasta.

Vuosaaren sataman rakentamista koskevan ja satamaan liittyvien muiden lupahakemusten käsittely oli vuoden 1998 lupapäätöksissä ja myöhemmissä lupapäätöksissä jaettu kahteen vaiheeseen vesilain (264/1961) 16 luvun 24 §:n 2 momentin nojalla. Lupa-asia on ratkaistu hakemusten perusteella ensimmäisessä vaiheessa ja satamahankkeesta aiheutuvien vahinkojen selvittäminen oli määrätty selvitettäväksi erillisessä ja myöhemmin toimitettavassa katselmusmenettelyssä. Hakemusasioissa sovelletun vesilain (264/1961) 16 luvun 21 §:n mukaan hankkeessa, joka koskee luvan saamista vesilaissa tarkoitettua yritystä varten, aluehallintoviraston on viran puolesta tutkittava luvan edellytysten täyttymisen lisäksi, onko havaitusta vahingosta määrättävä korvausta. Vesilain 16 luvun 24 §:n nojalla lupaviranomainen voi ratkaista hakemusasian muilta kuin edunmenetysten johdosta suoritettavien rahakorvausten osalta, jos hankkeesta johtuvien edunmenetysten yksityiskohtainen selvittäminen kohtuuttomasti viivästyttäisi lupa-asian ratkaisua.

Muutoksenhakutuomioistuimessa eli silloisessa vesiylioikeudessa käsitellyt muutoksenhakijoiden ensimmäiset valitukset lupa-asiasta ja nyt kyseessä olevat valitukset korvauksia koskevasta hakemusasiasta ovat saman asian oikeudenkäyntejä.

Kun satamahankkeesta aiheutuvien vahinkojen selvittäminen ja korvaaminen oli kaikissa hanketta koskevissa lainvoimaisissa lupapäätöksissä vuosien 1998-2008 aikana määrätty tehtäväksi toisessa vaiheessa katselmusmenettelyssä, hanketta vastustavilla ja vahingonkorvausta jo vuonna 1998 vaatineilla muutoksenhakijoilla ei tosiasiassa ole ollut mahdollisuuksia saada korvausvaatimuksiaan ratkaistuksi ennen kuin katselmustoimitusmenettely on suoritettu ja lupaviranomainen ratkaissut korvaushakemukset. Katselmusmenettely on säädetty poikkeukselliseksi selvittämiskeinoksi, vesitaloushankkeesta aiheutuvat vahingot määrätään korvattavaksi pääsääntöisesti lupapäätöksen antamisen yhteydessä.

Vesilain (264/1961) säännöksillä erillisestä katselmustoimituksesta on sinällään pyritty hyvään oikeudenhoitoon eli lupa-asian viivytyksettömään ratkaisemiseen. Hankkeesta aiheutuvien vahinkojen selvittäminen erillisessä menettelyssä yksityiskohtaisesti voidaan katsoa myös korvausta vaatineelle eduksi. Se seikka, että vesilain mukaista lupaa edellyttävää hanketta koskevat hakemukset jaetaan kahteen vaiheeseen ja hankkeesta johtuvien haittojen selvittäminen ja korvaaminen määrätään tehtäväksi myöhemmässä menettelyssä, ei voi korvausta vaativan kannalta johtaa kuitenkaan sellaiseen tilanteeseen, että korvausta vaativalla ei olisi mahdollisuutta saada asiaan lopullista ratkaisua kohtuullisen ajan kuluessa.

Nykyisin voimassa olevassa vesilaissa (587/2011) ei ole säännöksiä siitä, että korvausten käsittely voitaisiin määrätä erikseen katselmustoimitukseen. Tuon voimassa olevan vesilain lainvalmisteluaineiston mukaan katselmustoimituksesta luopumisen yhtenä perusteena onkin ollut oikeusturvan kannalta kestämättömät käsittelyajat. Vastuun hakemusasian käsittelystä ja sen etenemisestä tulisi olla lupaviranomaisella.

Edellä lausuttuun nähden ja kun otetaan huomioon, että hyvityslain mukaisen viivästyshyvityksen on tarkoitus olla tehokas kansallinen oikeussuojakeino Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kohdan vastaiselle oikeudenkäynnin viivästymiselle, lupa-asiaa koskevan ensimmäisen vaiheen oikeudenkäynnin ja nyt vireillä olevan korvauksia koskevan oikeudenkäynnin väliin jäänyt hallintomenettelyvaihe, jossa on erillisessä katselmustoimituksessa selvitetty hankkeesta johtuvien vahinkojen korvaamista, on tässä tapauksessa otettava huomioon oikeudenkäynnin kokonaiskestoa tarkastellessa.

Hyvityslain 5 §:n 2 momentin mukainen oikeudenkäynnin kestona huomioon otettava aika on viivästymistarkastelussa alkanut tässä tapauksessa siten syyskuusta 1998, jolloin muutoksenhakijat olivat ensimmäisen kerran valittaneet sataman rakentamista koskevasta lupahakemusasiasta, riippumatta myös siitä että tuo käsittelyaika lähes kokonaan ulottuu ajalle ennen hyvityslain 1.6.2013 voimaan tullutta muutosta. Oikeudenkäynti on kokonaisuudessaan tähän mennessä kestänyt lokakuuhun 2016 saakka.

Arvioitaessa käsittelyn kohtuullista aikaa, on otettava huomioon Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä muodostuneet kriteerit, kuten asian vaikeus sekä valittajan ja viranomaisten toimet asiassa.

Satamahanketta koskevat ensimmäiset ja keskeisimmät vesitalousluvat on ratkaistu vuonna 1998 ja päätökset ovat tulleet lainvoimaisiksi vuonna 2002. Tuo oikeudenkäynti on siten kestänyt noin neljä vuotta. Lupapäätösten lainvoimaistumisen jälkeen katselmustoimitus on aloitettu vuoden 2003 aikana. Asiakirjoista ilmenee, että katselmustoimitusta ei ole voitu saattaa eteenpäin ja toteuttaa alkuperäisessä määräajassa, koska katselmustoimitukseen yhdistettiin käsiteltäväksi vuosien 2004–2009 ajan yhteensä 14 uutta samaan asiakokonaisuuteen kuuluvaa korvaushakemusta. Katselmustoimitus on sittemmin pääosin toimitettu vuosien 2010–2012 aikana. Aluehallintoviraston päätös korvausten määräämisestä on annettu 6.11.2013. Asian toinen oikeudenkäynti eli nyt kyseessä oleva hankkeesta johtuvien korvausten määräämistä koskeva oikeudenkäynti on alkanut joulukuussa 2013, ja se on tähän mennessä kestänyt noin 2 vuotta 10 kuukautta.

Kyseessä on ollut poikkeuksellisen laaja sataman rakentamishanke ja siihen liittyvä asiakirja-aineisto on huomattavan laaja ja asianosaisten määrä on ollut suuri. Hankkeeseen on liittynyt useita luvan haltijoiden lupa- ja korvaushakemuksia.

Hallinto-oikeus katsoo edellä olevan perusteella ja asian eri vaiheista asiakirjoista tarkemmin saatavilla oleva selvitys huomioon ottaen, että asia ei sinällään ole olennaisesti viivästynyt valtion viranomaisten tai tuomioistuinten menettelytoimista. Asian kokonaiskäsittelyn kestoa tässä tapauksessa selittää se, että ensimmäisistä lupapäätöksistä tehtyjen valitusten ratkaisemisen, eli vuoden 2002 jälkeen katselmustoimitukseen oli määrätty vielä seuraavan noin kahdeksan vuoden ajan uusia samaa hanketta koskevien lupapäätösten korvaushakemuksia käsiteltäväksi, eikä vuodesta 2003 lähtien vireillä ollutta katselmustoimitusta voitu saattaa eteenpäin ennen vuotta 2010.

Euroopan neuvoston ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön (esimerkiksi Scordino v. Italia 27.3.2003) mukaan sopimusvaltion on järjestettävä oikeusjärjestelmänsä siten, että jokaisen oikeus saada lopullinen päätös asiassa toteutuu kohtuullisessa ajassa. Ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä (esimerkiksi Castell v. Ranska 21.3.2000) on katsottu, että hyvin pitkään jatkuneissa oikeudenkäynneissä, yleisesti noin 10 vuotta, oikeudenkäynnin pitkittyminen jää joka tapauksessa valtion vastuulle.

Oikeudenkäynnin kokonaiskesto on tähän mennessä yhteensä noin 18 vuotta, joka on huomattavan pitkä aika. Hallinto-oikeus katsoo siten oikeudenkäynnin viivästyneen hyvityslain 3 §:ssä tarkoitetulla tavalla. Hallinto-oikeus katsoo tässä tapauksessa, että viime sijassa kokonaisvastuu asian viivästymisestä on valtiolla, vaikka asian käsittelyn pitkittymiseen on sinällään vaikuttanut luvan haltijoiden samaa asiaa koskevien lupahakemusten vireillepano useiden vuosien ajan sekä satamahankkeen poikkeuksellinen laajuus. Oikeudenkäynnin kokonaiskestoa ei siten voi kaikilta osin pitää valtion vastuulle jäävänä.

Hyvityksen määrää harkitessaan hallinto-oikeus on ottanut huomioon, että oikeudenkäynnin kohteena on muutoksenhakijoiden omistamien kiinteistöjen käyttöön liittyvät edunmenetykset ja niiden korvaaminen, jonka vuoksi hyvityksen vuosittaista määrää on alennettu 1 000 euroon.

Hallinto-oikeus katsoo kohtuulliseksi hyvityksen määräksi viiden vuoden viivästymistä vastaavan hyvityksen, määrältään 1 000 euroa vuodessa, eli yhteensä 5 000 euroa.

D:n ja hänen asiakumppaneidensa erillisten hyvitysvaatimusten osittaisen hylkäämisen osalta hallinto-oikeus toteaa, että kun muutoksenhakija asian ensimmäisessä oikeudenkäynnissä on vuonna 1998 ollut R/R:n kuolinpesä ja F, on D:lle ja E:lle määrättävä yhteinen viivästymishyvityskorvaus sekä F:lle erillinen korvaus.

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Marja Lampi, Mauri Kerätär, Kirsi Stark, joka on myös esitellyt asian, ja Curt Nyman.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

1. A on valituksessaan vaatinut muutosta Vaasan hallinto-oikeuden päätökseen.

Valituksensa tueksi hän on esittänyt muun ohella, että hallinto-oikeuden päätöksessä virkistyshaitan ja virkistyskäyttöarvon korvauksen rahallinen arviointi on epämääräinen.

Laskelmassa on käytetty kauppahintatilastoja Uudeltamaalta. Aluehallintovirasto on käyttänyt kiinteistöjen kauppahintoja Porvoossa, Espoossa ja Kirkkonummella ja on siten päätynyt enimmäisvirkistysarvoon 80 000 euroa, minkä hallinto-oikeus on hyväksynyt. Rannankäyttöselvityksestä tai aluehallintoviraston laskelmista eivät ilmene pinta-ala- ja saarikertoimien juridiset perusteet. Nämä kertoimet perustuvat oletuksiin. Yleinen ja viimeaikainen käytäntö ei ole oikeudellisesti perusteltu tapa laskea korvauksia, vaan korvaukset tulee laskea kiinteistöjen todellisen arvon ja koon mukaan. Valittajan molemmat tontit ovat kooltaan yli 10 000 m².

Saarikertoimen tulisi olla sama kuin mantereella eli 1.0. Lähtökohtaisesti tontin neliöhinnan pohjaksi voisi ottaa kiinteistöverotusarvon korotettuna 50 %:lla, jolloin laskennallinen neliöhinta olisi 30 €/m².

Maisemamuutoksen haitta-asteen tulisi valittajan kiinteistöillä olla ainakin 80 %, kuten toimitusmiehet ovat esittäneet. Hallinto-oikeus on katselmushavaintojensa perusteella arvioinut maisemamuutoksen haitta-asteeksi 70 %. Kiinteistö sijaitsee nykyisin noin 650 metrin päässä satamasta aiemman noin 1,5 kilometrin sijasta. Vuotuista korkoa korvauksille tulee maksaa vuodesta 2003 lähtien, jolloin proomuliikenne on ollut vilkasta ja vesialueella on tehty jatkuvasti töitä.

Valittaja on katsonut, että viranomaiset ovat toimineet asiassa virheellisesti. Korvausasiaa ei olisi tullut jakaa erikseen käsiteltäväksi. Katselmustoimituksesta on aiheutunut asian kohtuuton viivästyminen. Valittaja katsoo olevansa oikeutettu 10 000 euron korvaukseen 20 vuotta kestäneestä oikeuskäsittelyn ja sen viivästymisen johdosta.

Valittaja on pyytänyt, että korkeimman hallinto-oikeuden päätös annetaan maksutta johtuen asian 20 vuoden kokonaiskäsittelyajasta.

2. B on valituksessaan vaatinut muutosta Vaasan hallinto-oikeuden päätökseen.

B on valituksessaan esittänyt samansisältöiset vaatimukset ja pääosin samansisältöiset perustelut kuin A.

3. C on valituksessaan vaatinut, että Vaasan hallinto-oikeuden päätöstä muutetaan ja hänelle määrätty hyvitys oikeudenkäynnin viivästymisestä korotetaan siten, että viivästyshyvitys on 1 500 euroa vuodelta kymmenen vuoden ajalta eli yhteensä 15 000 euroa. Lisäksi hallinto-oikeuden päätöstä on muutettava oikeudenkäyntikuluvaatimuksen hylkäämisen osalta ja Helsingin Satama Oy on velvoitettava korvaamaan C:n oikeudenkäyntikulut asiassa.

Vaatimustensa tueksi valittaja on esittänyt muun ohella, että syynä asian pitkään käsittelyaikaan on ollut aikanaan asian siirtäminen korvausten osalta katselmustoimitukseen. Laissa säädetyt edellytykset oikeudenkäynnin viivästyshyvityksen enimmäiskorvauksen ylittämiseen ovat olemassa. Hallinto-oikeus on todennut ottaneensa huomioon, että oikeudenkäynnin kohteena ovat olleet muutoksenhakijoiden omistamien kiinteistöjen käyttöön liittyvät edunmenetykset ja niiden korvaaminen, jonka vuoksi hyvityksen vuosittaista määrää on alennettu 1 000 euroon. Hallinto-oikeus lienee tarkoittanut alentaa määrättävää viivästyshyvitystä viitaten valittajan asiassa tekemiin omiin valituksiin. Oikeudenkäynnin viivästyminen ei kuitenkaan ole johtunut C:n valituksista.

Oikeudenkäyntikuluratkaisua koskevan valituksen osalta C on esittänyt, että perusteena on lupahakemusten lukumäärä ja jatkuvasti uudelleen perehtymisestä asiaan aiheutunut työ.

4. Helsingin Satama Oy ja Liikennevirasto ovat valituksessaan vaatineet, että Vaasan hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätös saatetaan voimaan.

Vaatimuksensa tueksi valittajat ovat esittäneet muun ohella seuraavaa:

Hallinto-oikeus on katsonut, että maisemamuutoksia saarikiinteistöjen ja Kantarnäsin niemen kiinteistöjen osalta on kokonaisuutena arvioiden pidettävä sellaisina, että perusteet korvausten määräämiseksi vesilain 11 luvun 3 §:n 1 momentin 2 kohdan nojalla täyttyvät. Koetun maisemahaitan suuruuteen vaikuttaa hallinto-oikeuden arvion mukaan häiriökohteen etäisyyden ohella merkittävästi se, kuinka suuren osan havaitsijan näkökentästä häiriötä aiheuttava rakenne peittää entisestä vesimaisemasta ja kuinka paljon kohde lyhentää kiinteistöltä avautuvan vesistönäkymän pituutta eli niin sanottua näkymää.

Hallinto-oikeus on todennut, että Vuosaaren sataman rakentamisen takia rantaviiva on siirtynyt pitkälle Kalkkisaarenselälle ja Niinilahti on jäänyt kokonaan sataman alle, kuten myös Käärmeniemi, Lehdessaari ja joitakin pienempiä saaria, jotka on tasattu satamakentäksi. Rantaviivan huomattava, vähintään noin 750 metrin ja enintään noin yhden kilometrin syvyinen siirtyminen merialueelle, lähemmäksi saarikiinteistöjä on ollut odottamaton, poikkeuksellinen ja erityisen merkittävä muutos näkymään.

Aluehallintovirasto oli tarkastuksellaan tekemiensä havaintojen perusteella katsonut, että korvattavaa maisemallista aiheutuu sellaisille enintään 700 metrin päässä satamasta virkistyskäytössä oleville kiinteistöille, joilta on suora näköyhteys satamaan ja joille on rakentamisesta aiheutunut muutakin korvattavaa haittaa.

Vakiintuneen hallinto- ja oikeuskäytännön mukaan korvauksen määrääminen maisemallisesta haitasta vesilain nojalla on pääsääntöisesti edellyttänyt vesitaloushankkeesta aiheutuvan edunmenetyksen liittyvistä vesistön tilaan tai kiinteistön fyysiseen muutokseen. Maiseman muuttumattomuus ei sinänsä kuulu kiinteistönomistajan suojattuun etupiiriin. Jos kiinteistön ulkopuolella toteutuva hanke aiheuttaa edunmenetystä asianomaisen suojatussa etupiirissä, maisemalliset muutokset on tapauskohtaisesti määrätty korvattaviksi. Hallintokäytännössä suojatuksi etupiiriksi on katsottu lähimaisema, joka on määritelty noin 200 metrin etäisyydeksi. Tällä etäisyydellä tapahtuvien haitallisten muutosten on yleensä katsottu ylittävän korvauskynnyksen, jolloin maisemallinen muutos on määrätty korvattavaksi pääosin rantakiinteistön virkistyskäyttöhaittakorvauksella.

Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulos laajentaa maisemahaitan korvattavuutta siitä, mitä korkeimman hallinto-oikeuden ennakkopäätöksen KHO 2006:59 asettamien kriteerien johdonmukaisesta soveltamisesta seuraisi. Edellä mainitun vuosikirjaratkaisun mukaan maisemahaitta, joka aiheutuu vesilain mukaisen luvan ulkopuolisella kiinteistöllä, voi tulla korvattavaksi vain hyvin poikkeuksellisesti.

Alueen pitkäaikainen teollinen maankäyttö ja kaavoitus huomioon ottaen kyse ei kuitenkaan ole ollut odottamattomasta muutoksesta. Odottamattomuutta arvioitaessa otetaan huomioon myös alueen sijainti kaupunkirakenteen sisällä. Alueen teollinen historia ja kaavoitus ovat painava peruste maisemahaitan jättämiseen korvaamatta Vuosaaren sataman tapauksessa. Kaupunkien kasvusuunnissa tapahtuvat hankkeet ovat odotettavia ja yleensä edellyttävät myös jonkinasteista sietämisvelvollisuutta. Muutos ei ole ollut alueen historia huomioon ottaen dramaattinen, vaan alueen sijainti huomioon ottaen se on ollut odotettavissa ja alueen kaavoitus on tukenut muutosta. Maisemamuutokset eivät ole kenenkään osalta niin odottamattomia, että mainitun ennakkopäätöksen asettamat edellytykset niiden korvaamiselle täyttyisivät.

Maisemahaittakorvausten määrääminen johtaisi perusteettomasti siihen, että vesilain mukaiset hankkeet olisivat korvausmielessä eri asemassa kuin muun lainsäädännön (esimerkiksi kaavoitus ja rakennusluvittaminen) nojalla toteutettavat hankkeet. Voimassa olevan lain ja oikeuskäytännön mukaista tulkintaa ei ole perusteltua muuttaa siten, että vesilain mukaisissa hankkeissa määrättäisiin maiseman muuttuminen korvattavaksi tilanteessa, jossa hyvin samankaltainen hanke muun lainsäädännön nojalla toteutettuna ei johda korvattavaan vahinkoon. Maisemahaittakorvauskäytännön muuttaminen vaarantaisi yhdyskuntakehityksen samoin kuin kansalaisten yhdenvertaisuuden.

Aluehallintovirasto sen sijaan on päätöksessään ottanut huomioon nykyisestä oikeuskäytännöstä ilmenevät kriteerit ja määrännyt korvaukset maksettavaksi jokseenkin niiden perusteella. Erityisesti aluehallintovirasto on edellä mainitun odottamattomuuden lisäksi kiinnittänyt huomiota kiinteistöjen etäisyyteen rakennetusta satamasta ja sataman näkyvyyteen sekä menetetyn merimaiseman osuuteen kullakin kiinteistöllä. Vaikka aluehallintovirasto onkin pidentänyt korvaukseen oikeutettujen kiinteistöjen etäisyysedellytystä, päätöstä voidaan pitää pääpiirteissään oikeuskäytännön mukaisena. Hallinto-oikeuden aluehallintoviraston kannasta poikkeava soveltamisnäkemys näistä kriteereistä on sen sijaan johtanut virheelliseen lain soveltamiseen.

Aluehallintoviraston päätöksessä vedenlaadun heikentyminen ja töiden aikainen alushaitta on käsitelty yhteisenä korvauksena. Vedenlaatuhaitta ja töiden aikainen alusliikenne ovat vaikuttaneet vain vesiharrasteiden osuuteen eli 40 % kiinteistön vesistösidonnaisesta virkistysarvosta. Hallinto-oikeuden soveltamat suuremmat alushaitan haitta-asteet sekä vuosille 2007–2009 määräämät vedenlaatuhaitan korvaukset eivät ole voimassa olevan hallinto- ja oikeuskäytännön mukaisia.

Korvauksia melusta ja tärinästä ei ollut sisällytetty aluehallintoviraston katselmustoimitusta varten laadittuun 5.5.2011 päivättyyn korvaushakemussuunnitelmaan. Aluehallintovirasto on päätöksessään katsonut, että melua on voitu tutkia ainoastaan siltä osin kuin sitä on aiheutunut töistä, jotka perustuvat vesilain mukaisiin lupiin. Vesirakennustöiden meluvaikutuksia on selvitetty melumallinnuksilla ja töiden aikaisilla melumittauksilla lähisaarissa. Yksityiskohtaiset melumittausten tulokset käyvät ilmi muun muassa hallinto-oikeuden päätöksestä.

Meluhaittojen korvattavuutta voidaan käsitellä katselmustoimituksessa siltä osin kuin vesilain mukaisissa luvissa on luvitettu toimenpiteitä, jotka tehdään vesialueella ja joista on aiheutunut korvattavaa haittaa. Merkittävimmät potentiaalista meluhaittaa aiheuttaneet vesistötyövaiheet sataman ja meriväylän rakentamisessa ovat olleet sataman ja sen vesiliikennealueen ruoppaukset, sataman vesiliikennealueen vedenalaiset louhintaporaukset ja louhinnat, sataman pistolaitureiden ja laituriulokkeiden paalutukset, sataman täytöt mereen ja kiviaineksen välivarastointi, sekä väylän vedenalaiset louhintaporaukset, louhinnat ja ruoppaukset.

Tehtyjen meluselvitysten ja mittausten mukaan melutasot eivät ole ylittäneet lähimmissä häiriintyvissä kohteissa Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen päätöksissään asettamia raja-arvoja. Ympäristökeskus on myös todennut, että suuri rakennustyömaa aiheuttaa aina melua lähiympäristöön eikä melu tässä tapauksessa ole ollut kohtuutonta. Koska näistä toimenpiteistä ei ole aiheutunut korvattavaa meluhaittaa, tai meluhaitan on ainakin katsottava jäävän ympäristövahinkolain 4 §:ssä tarkoitetun sietämisvelvollisuuden piiriin, ei muutoksenhakijoille tule määrätä korvauksia meluhaitoista myöskään vesilain (264/1961) 11 luvun 3 §:n 2 momentin ja siinä viitattujen ympäristövahinkolain säännöksien perusteella.

Hallinto-oikeuden johtopäätös siitä, että melu ei kuuluisi sietämisvelvollisuuden piiriin, on näin ollen meluselvitysten valossa virheellinen.

D, E ja Fovat vaatineet korvausta Kantarnäsin niemessä sijaitsevien kiinteistöjensä myyntiarvon alentumisesta maisemahaittojen perusteella korkoineen. Hallinto-oikeus on päätöksessään katsonut, että rantaan ulottuvien kiinteistöjen osalta on aiheutunut satamakentän rakentamisen seurauksena virkistyskäyttökorvauksena korvattavaa maisemahaittaa. Haitta-asteeksi hallinto-oikeus on arvioinut 20 %.

Korvattavaksi voi tulla vesilain mukaisten lupien nojalla tapahtuneesta sataman rakentamisesta aiheutunut haitta virkistyskäytössä oleville, enintään 700 metrin päässä satamasta sijaitseville kiinteistöille, joilta on suora näköyhteys satamaan ja joille on aiheutunut sataman tai laivaväylän rakentamisesta muutakin korvattavaa haittaa. Kyseiset tilat eivät ole kyseisessä asemassa. Ne sijaitsevat vanhastaan teollisluonteisen ja siihen tarkoitukseen kaavassa varatun alueen vieressä. Niiden merinäkymäsektorissa on sitä paitsi tapahtunut vain vähäinen muutos, etenkin kun otetaan huomioon, ettei maankäyttö- ja rakennuslain nojalla luvitetun meluvallin vaikutusta tule huomioida. Hallinto-oikeuden päätöksen mukaisille kertakaikkisille maisemahaittakorvauksille ei ole hyväksyttävää perustetta näiden kiinteistön omistajien tapauksessa.

Hallinto-oikeus on A:n ja C:n tilojen osalta alusliikenteestä aiheutuneen haitan korvauksen määrää harkitessaan soveltanut aluehallintoviraston päätöstä korkeampia haitta-asteita.

Virkistyskäyttöhaittakorvauksen veden laadun heikentymisestä hallinto-oikeus on määrännyt aluehallintoviraston määräämien vuosien 2003–2006, haitta-aste 20 %, lisäksi myös vuosille 2007–2009, joiden vuosien haitta-aste on ollut 15 %.

Melusta johtuvien korvausvaatimusten osalta hallinto-oikeus on katsonut, että rakentamisaikainen melu on korvattava siten kuin toimitusmiehet ovat esittäneet. Meluhaitta on ollut jatkuvaa usean vuoden ajan kesäaikana ja kun kyse on vapaa-ajan kiinteistöistä saaristossa, jossa taustamelu on yleensä varsin matala, rakentamistöistä aiheutunutta melua ei voi pitää ympäristövahinkolain 4 §:ssä tarkoitetulla tavalla sietämisvelvollisuuteen kuuluvana. Tärinähaittojen osalta hallinto-oikeus on todennut, ettei korvattavaa haittaa ole aiheutunut.

Maisemahaittojen osalta hallinto-oikeus on viitannut yleisperusteluissa lausumaansa. Hallinto-oikeus on katselmushavaintojensa perusteella arvioinut A:n tilojen maisemamuutoksen haitta-asteeksi 70 %.

Hallinto-oikeus on katselmushavaintojen perusteella arvioinut C:n kiinteistön maisemamuutoksen haitta-asteeksi 55 %.

Helsingin Satama ja Liikennevirasto ovat pitäneet perusteltuna, että haittoina korvataan vesistösidonnaiselle virkistyskäytölle aiheutuneita haittoja aluehallintoviraston päätöksen liitteiden 1 ja 2 mukaisesti. Helsingin ympäristökeskus on asiantuntijaviranomaisena katsonut meluhaitan jäävän sietämisvelvollisuuden piiriin. Aluehallintovirasto on tähän perustuen jättänyt korvauksen meluhaitasta määräämättä. Helsingin kaupungin ympäristökeskus on asiantuntijaviranomaisena katsonut meluhaitan jäävän sietämisvelvollisuuden piiriin.

Helsingin Satama ja Liikennevirasto ovat lisäksi korostaneet katselmuksen perusteella, että C:n kiinteistön pääasiallinen näkymäsuunta ei ole suoraan satamaan päin, vaan kohti satamaan johtavaa meriväylää.

Hallinto-oikeus on alusliikenteestä aiheutuneen haitan korvauksen määrää harkitessaan soveltanut B:n kiinteistön osalta aluehallintoviraston päätöstä korkeampia haitta-asteita. Virkistyskäyttöhaittakorvauksen veden laadun heikentymisestä hallinto-oikeus on määrännyt aluehallintoviraston määräämien vuosien 2004–2006, haitta-aste 20 %, lisäksi myös vuosille 2007–2009, joiden vuosien haitta-aste on ollut 15 %. Melusta johtuvien korvausvaatimusten osalta hallinto-oikeus on katsonut, että rakentamisaikainen melu on korvattava siten kuin toimitusmiehet ovat esittäneet. Hallinto-oikeus on katselmushavaintojen perusteella arvioinut B:n kiinteistön osalta maisemamuutoksen haitta-asteeksi 55 %.

Helsingin Satama Oy ja Liikennevirasto ovat esittäneet vaatimustensa tueksi samoja näkökohtia kuin A:n ja C:n osalta.

K ja hänen asiakumppaninsaovat vaatineet Mölandetissa sijaitsevien omistamiensa kiinteistöjen osalta virkistyskäyttöhaittojen korvaamista vähintään katselmuskirjassa esitettyjen perusteiden mukaisesti, maisemahaitta on määrättävä korvattavaksi 20 %:lla kiinteistöjen todellisesta myyntiarvosta.

Hallinto-oikeus on määrännyt virkistyskäyttöhaittakorvauksen veden laadun heikentymisestä aluehallintoviraston määräämien vuosien 2004–2006, haitta-aste 20 %, lisäksi myös vuosille 2007–2009, joiden vuosien haitta-aste on ollut 15 %. Hallinto-oikeus on katsonut, että rakentamisaikainen melu on korvattava siten kuin toimitusmiehet ovat esittäneet. Hallinto-oikeus on katselmushavaintojensa perusteella arvioinut maisemamuutoksen haitta-asteeksi 80 % kiinteistöllä 1:80 ja kiinteistöillä 1:82, 1:83 ja 1:84 90 %.

N ja M ovat hallinto-oikeudessa vaatineet Mölandetissa sijaitsevan kiinteistönsä osalta virkistyskäyttöhaittojen korvaamista melusta ja vedenlaadun heikentymisestä vuosina 2003–2008 sekä korvausta maisemallisesta haitasta.

Aluehallintovirasto on päätöksessään määrännyt vedenlaadun heikentymisestä vuosikorvaukset vuosilta 2004–2006 ja kertakaikkisen maisemahaittakorvauksen.

Hallinto-oikeus on määrännyt virkistyskäyttöhaittakorvauksen veden laadun heikentymisestä aluehallintoviraston määräämien vuosien 2004–2006, haitta-aste 20 %, lisäksi myös vuosille 2007–2009, joiden vuosien haitta-aste on ollut 15 %. Hallinto-oikeus on katsonut, että rakentamisaikainen melu on korvattava siten kuin toimitusmiehet ovat esittäneet. Hallinto-oikeus on katselmushavaintojensa perusteella arvioinut kiinteistön maisemamuutoksen haitta-asteeksi 100 %.

G on hallinto-oikeudessa vaatinut Skatanniemessä sijaitsevan kiinteistönsä rannan ja laiturin ympäristön kunnostamista hankkeen aiheuttamien vahinkojen johdosta. Virkistyskäyttöhaitan korvaamista hän on vaatinut kiinteistön todellisen arvon ja haitan perusteella.

P on hallinto-oikeudessa vaatinut Musta-Hevosen saaressa sijaitsevan kiinteistönsä osalta määrättäväksi virkistyshaittakorvausta meluhaitasta.

Hallinto-oikeus on katsonut melusta johtuvien korvausvaatimusten osalta, että rakentamisaikainen melu on korvattava siten kuin toimitusmiehet ovat esittäneet.

Helsingin Satama Oy ja Liikennevirasto ovat katsoneet, että edellä mainitut kiinteistönomistajat eivät ole esittäneet hallinto-oikeudelle sellaisia perusteita, joiden vuoksi aluehallintoviraston päätöstä olisi pitänyt muuttaa.

5. D ja hänen asiakumppaninsa ovat valituksessaan vaatineet, että Vaasan hallinto-oikeuden päätöstä muutetaan siten, että maisemahaitan korvaus määritetään kullekin heidän nykyiselle kiinteistölleen Vuosaaren sataman rakentamisesta aiheutuneiden kiinteistöjen arvon alennusten perusteella professori emeritus Arvo Vitikaisen 24.11.2016 päivätyn lausunnon mukaisesti seuraavasti:

- Tila Kantarnäs II (091-441-1-2), D, 803 000 euroa,

- tila Kantarnäs III (091-441-1-51), F, 119 000 euroa,

- tila Kantarnäs I (091-441-1-52), D, 197 000 euroa,

- tila Kantarnäs IV (091-441-1-55), E, 197 000 euroa ja

- tila Kantarnäs V (091-441-1-56), D, 179 000 euroa.

Lisäksi he ovat vaatineet, että korvauksille määrätään 6 %:n korko 24.10.2002 alkaen maksuhetkeen asti.

Hallinto-oikeuden päätöstä on myös muutettava siten, että hakija määrätään korvaamaan valittajien edunvalvontakulut aluehallintoviraston ja toimituskäsittelyn osalta ja heidän oikeudenkäyntikulunsa Vaasan hallinto-oikeuden käsittelyn osalta laillisine korkoineen näissä käsittelyvaiheissa esitettyjen vaatimusten mukaisesti.

Helsingin Satama Oy ja Liikennevirasto on velvoitettava korvaamaan valittajien oikeudenkäyntikulut korkeimmassa hallinto-oikeudessa täysimääräisesti laillisine korkoineen.

Hallinto-oikeuden päätöstä on muutettava siten, että oikeudenkäynnin viivästymisestä määrätyt korvaukset korotetaan D:n osalta 10 000 euroon, F:n osalta 10 000 euroon ja E:n osalta 10 000 euroon.

Lisäksi valittajat ovat vaatineet katselmuksen suorittamista edellä mainituilla kiinteistöillä kiinteistöjen myyntiarvojen alentumiseen johtaneiden ja korvausvaatimusten perustana olevien olosuhteiden muutosten toteamiseksi.

Vaatimustensa tueksi valittajat ovat esittäneet muun ohessa seuraavaa:

Hallinto-oikeuden päätös on pääosin virheellinen kuten valitukseen liitetyistä professori emeritus Arvo Vitikaisen ja maaoikeusinsinööri emeritus Sampo Hatusen lausunnoista käy ilmi. Maisemahaitan arvioinnissa ei olisi tullut käyttää ympäristövahinkojen arvioimiseksi kehitettyjä arviointikäytäntöjä, vaan kiinteistön myyntiarvon aleneminen on arvioitava suoraan vertailukauppa-aineiston perusteella perinteisellä kauppa-arvomenetelmällä vesilain (264/1961) 11 luvun 5 §:n 1 momentin ja lunastuslain 35 §:n nojalla. Korvaus on määrättävä maisemahaitasta aiheutuvana kiinteistöjen myyntihinnan (markkina-arvon) alenemisena kiinteistökohtaisesti lunastuslain arviointikäytäntöjä noudattaen. Hallinto-oikeus ei ole pyrkinytkään arvioimaan ja korvaamaan maiseman pilaantumisesta kiinteistöille aiheutunutta myyntiarvon alentumista kauppa-arvoperusteisesti. Valittajien mukaan esitetty menettely ei johda laissa tarkoitettuun täyden korvauksen periaatteen toteutumiseen.

Kauppahinnat on kerätty väärältä markkina-alueelta, eivätkä nämä tilastot sen vuoksi eivät anna tietoa rakentamattoman lomarakennuspaikan hinnasta merialueella Vuosaaren sataman edustalla. Kauppahintatietoina olisi pitänyt käyttää Helsingissä maksettuja rakentamattomien asuinpientalokiinteistöjen kauppahintatietoja "normitontin" arvonmäärityksessä. Kantarnäsin alueella sijaitsevat kiinteistöt ovat vakituiseen asumiseen käytettyjä pientalokiinteistöjä, jotka ovat huomattavasti lomakäyttöön tarkoitettuja kiinteistöjä paremmin varusteltuja. Tila Kantarnäs II on kartanomainen arvokiinteistö ja muita Kantarnäsin alueen kiinteistöjä voidaan verrata rakennettuihin merenrantakiinteistöihin. Kiinteistöjen erityisarvot ja rakennukset olisi tullut ottaa huomioon maisemahaitan merkitystä arvioitaessa.

Virkistyskäyttöhaittana korvatun maisemahaitan suuruutta arvioitaessa katselmustoimituksen korvauslaskelmassa on kiinteistön arvona käytetty ilman hyväksyttäviä perusteita vain kiinteistön maapohjan arvoa, ei rakennuksia. Rakennusten arvo olisi tullut ottaa korvausta määrättäessä huomioon.

Hallinto-oikeus on arvioinut ja määrittänyt korvauksen saman omistajan rantakiinteistöille yhtenä kokonaisuutena. Näin ei olisi tullut menetellä täyden korvauksen periaate huomioon ottaen. Kiinteistöittäin tapahtuneet maisemamuutokset samoin kuin rakennettujen kiinteistöjen arvojen vaihtelu ja niihin kytkeytyvä vaikutus kiinteistökohtaisiin arvomenetyksiin on sivuutettu. Kiinteistöillä sijaitsivat jo ennen hallinto-oikeuden päätöksessä mainittuja lohkomisia niillä nyt sijaitsevat asuinrakennukset selvästi erottuvilla rakennuspaikoillaan, jotka olivat maastossa ennen sataman I-vaiheen rakentamista koskenutta päätöstä. Siten kukin rakennuspaikka rakennuksineen on muodostanut erillisen kiinteistökokonaisuuden ja kiinteistön arvon alentumiset kohdistuvat noihin erillisiin rakennuspaikkoihin. Kutakin viittä nykyistä kiinteistöä tulee edellä mainituilla perusteilla käsitellä omana kiinteistönä ja määrätä niille kullekin erilliset korvaukset.

Melumuurin aiheuttama haitta olisi tullut korvata. Hallinto-oikeus on katsonut, että vaikka muuri onkin vaikuttanut myös Kantarnäsissä sijaitsevien kiinteistöjen maisemaan, melumuurilla ei ole kuitenkaan oikeudellista merkitystä, kun arvioidaan nyt kyseessä olevan vesilain mukaisen luvan nojalla rakennetun sataman maisemallisten vaikutusten korvausvelvollisuutta. Hallinto-oikeuden tulkinta meluesteen vaikutuksettomuudesta korvattavuuden kannalta on virheellinen.

Vaikka valo- ja meluhaitta Kantarnäsin alueella ei yksin ylittäisikään korvauskynnystä, haittakokonaisuuden osinanealentavat osaltaan kohdekiinteistöjen myyntiarvoa ja korostavat maisemahaitan suuruutta. Valo- ja meluhaitta tulee tällöin ottaa huomioon mahdollisesti korottavana tekijänä maisemahaitan haitta-astetta arvioitaessa.

Erityisestimaisemahaitan osalta valittajat ovat viitanneet hankkimiinsa asiantuntijaselvityksiin ja useisiin kirjallisuuslähteisiin. Maisemanmuutos tulisi määritellä aineettoman immission aiheuttamaksi varallisuusvahingoksi. Objektiiviset ja pysyvät maisemahaitat tulisi huomioida kiinteistön arvon määrittämisessä. Maisemahaitta alentaa haitan kohteena olevan kiinteistön kauppahintaa keskimäärin 10–20 %, mutta luku voi paikallisesti olla huomattavasti suurempikin. Maisemahaitan arvioinnissa tulisi ottaa huomioon haittojen yhteisvaikutus, kuten tässä tapauksessa myös melu- ja valoimmissio,vaikka ne itsenäisinä haittoina eivät ylittäisikään haittakynnystä, sekä melumuurin muodostama totaalinen näköeste. Maisema-arkkitehti Emilia Weckmanin lausunnon (14.9.2011) mukaan Vuosaaren sataman muodostama maisemahaitta alueella on erittäin merkittävä.Erityisen haitallinen sataman vaikutus on Kantarnäsin vanhimman rakennuksenympäristön noin satavuotisen maisemanmaisemakuvassa.Maisemahaitan merkitys Kantarnäsissä kiinteistön arvon alenemiseen on lausunnossa arvioitu tasolle 50 %.

Valituksenalaisen päätöksen mukaan vesilain mukaisista hankkeista aiheutuneiden vahinkojen ja haittojen arviointi tehdään vakiintuneesti vesistön virkistyskäyttöhaitan arvioinnin perusteella ympäristövahinkona.

Siksi aluehallintovirasto ja hallinto-oikeus ovat arvioineet Vuosaaren satamahankkeesta aiheutuneen maisemahaitan toimitusinsinööri Lempisen menetelmällä osana ympäristövahinkoa ja hallinto-oikeus on korvauksia määrätessään soveltanut pääpiirteissään toimitusmiesten laatimaa laskentatapaa. Haittojen vakiintunut arviointi virkistyskäyttöhaitan perusteella ei sovellu kyseessä olevien arvokiinteistöjen menetysten arviointiin näin lähellä Helsingin keskustaa. Lempisen arviointimenetelmä on kauppa-arvomenetelmän sovellutus, jossa ensin määritetään alueen rantakiinteistöjen pinta-alaa mahdollisimman hyvin vastaava "normitontti", joka tämän jälkeen edustaa arvioinnissa kaikkien alueella olevien kiinteistöjen tontin kokoa. Menetelmässä sivuutetaan kiinteistöihin kohdistuvat menetykset, jotka olennaisella tavalla perustuvat kiinteistökohtaisiin olosuhteisiin.

Hallinto-oikeuden mukaan virkistyskäytön vaikeutumisen rahallisen arvon määrittämisen välineenä käytetään useimmiten kiinteistön myyntiarvon alentumista, jolloin lähtötietoina käytetään rantakiinteistön arvoa. Hallinto-oikeus on todennut nimenomaisesti, että tuollaisessa tilanteessa tarkoituksena ei siten ole korvata kiinteistön myyntiarvon alenemaa. Hallinto-oikeuden tulkinta siitä, että kiinteistön myyntiarvon alentuminen on vain tulkintaväline virkistyshaittakorvauksen rahallisesta arvosta, on väärä. Jos kiinteistön myyntiarvon alenemista arvioidaan edellä mainitulla tavalla keinotekoisesti virkistyskäytön vaikeutumisena, korvausmenettelyn tavoite ei vastaa täyden korvauksen periaatetta ja omaisuuden suojan perustakeita.

Oikeuskirjallisuudessa on esitetty, että ympäristövahinkolain 1 §:n mukaisessa ympäristövahingon määritelmässä maisemamuutokset on haluttu rajata lain soveltamisalan ulkopuolelle. Kun ympäristövahinkolain mukaan maisemahaittaa ei ole pidettävä ympäristövahinkona, sitä ei valittajien mukaan myöskään tulisi käyttää arviointikäytännön perusteena. Kiinteistön myyntiarvon aleneminen tulisi arvioida suoraan vertailukauppa-aineiston perusteella perinteisellä kauppa-arvomenetelmällä vesilain (264/1961) 11 luvun 5 §:n 1 momentin ja lunastuslain 35 §:n perusteella. Vaikka maisemahaitta arvioitaisiin ja korvattaisiin ympäristövahinkona vesistösidonnaisen virkistysarvon avulla, täyden korvauksen periaate ja ympäristövahinkojen arvioinnissa noudatettava menetelmän sisäinen logiikka edellyttää, että maisemahaitta arvioidaan kiinteistökohtaisesti ja käytetään maisemahaitan suuruutena Kantarnäsin alueen kiinteistöjen vesistöön perustuvia virkistysarvoja siten, että kiinteistön arvoon on laskettava mukaan sekä tontti että rakennukset niiden kauppa-arvomenetelmällä.

Toisin kuin vahingonkorvaus, haitankorvaus on kiinteistösidonnainen korvaus. Haitankorvaus on arvioitava kiinteistökohtaisesti. Hallinto-oikeuden ratkaisu arvioida ja määrätä korvaus saman omistajan rantakiinteistöille yhtenä kokonaisuutena on täyden korvauksen periaatteen näkökulmasta virheellinen. Päätöksessä on sivuutettu, että kiinteistöjä käytetään vakituiseen asumiseen ja ne ovat huomattavasti paremmin varusteltuja kuin lomakäyttöön tarkoitetut kiinteistöt.

Vaille perusteluita on jäänyt myös se, että aluehallintoviraston ja hallinto-oikeuden päätösten mukaan rakennukset on otettava huomioon yksittäisen kiinteistön virkistyskäyttöhaitan suuruutta arvioitaessa vasta, kun vesistön virkistyskäytön alenema oli yli 30 %. Aluehallintovirasto on todennut tontilla olevien rakennusten arvon vaikuttavan kiinteistön arvoon ja korvattavan virkistyskäyttöhaitan suuruuteen, mutta se on asettanut tontilla olevan talviasuttavan lomarakennuksen nykyarvon enimmäisarvoksi 84 000 euroa. Aluehallintoviraston mukaan virkistyskäyttöhaitasta maksettava korvaus ei voi olla kiinteistöllä olevien rakennusten arvonmenetyksen osalta tätä maksimiarvoa suurempi. Valittajat ovat katsoneet, että kiinteistön rakennukset ja tontti (maapohja) tulisi ottaa huomioon kokonaisuutena. Kiinteistön arvonmuodostuksessa tontti ja rakennukset muodostavat lähtökohtaisesti kokonaisuuden, jossa muutos toisen omaisuusosan arvossa vaikuttaa aina myös toisen omaisuusosan arvoon. Perustetta jättää rakennuksen arvoa pois arvioitaessa ympäristövahingosta aiheutuvan kiinteistön myyntiarvon alenemista ei ole.

Valituksenalaisen päätöksen mukaan meluesteen puolella oleville kiinteistöille ei ole katsottu aiheutuneen vesilain mukaan korvattavaa maisemallista haittaa, koska meluesteen rakentaminen on ratkaistu lainvoimaisesti alueen asemakaavalla ja melueste on rakennettu asemakaavamääräysten perusteella. Sen rakentamisen ei katsota perustuvan vesioikeudellisen lupaan, vaikka Helsingin Satamalle onkin Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksellä nro 71/2005/3 myönnetty pysyvä käyttöoikeus satama-alueen luiskien ja meluesteen perustuksien rakentamista varten tarvittavaan vesialueeseen määräalalla 91-417-7-M601. Valittajien mukaan melueste on kiistattomasti satamarakenteisiin kuuluva elementti, jonka rakentaminen edellyttää siis vesioikeudellista lupaa. Melueste edellyttää perustuksia, jotka ovat vaatineet vesilain mukaisen luvan huolimatta siitä, että varsinainen melueste on rakennettu asemakaavan perusteella. Asemakaava ja kaavamääräykset eivät poista maanomistajien oikeutta saada korvausta maisemahaitasta, jota satamarakenteeseen elimellisesti liittyvä melueste on lisännyt.

Valittajat ovat vaatineet, että koron alkamishetki on vesilain (264/1961) 11 luvun 14 a §:n mukaan se päivämäärä, kun toimenpiteisiin on ryhdytty. Valittajien mukaan se on 24.10.2002, jolloin korkein hallinto-oikeus antoi asiasta lopullisen päätöksen satamahankkeen toimeenpanemisen suhteen. Toissijaisesti korvaukselle on laskettava korko aluehallintoviraston päätöksessä esitetyllä tavalla.

Sataman rakentamisen aiheuttamat haitat valittajien kiinteistöille ovat huomattavat. Erityisesti hankkeen maisemavaikutukset eivät ole välittyneet korvausten määriin. Katselmustoimituksessa määrätyt korvaukset eivät heijasta kohtuullista tasapainoa aiheutuneisiin menetyksiin nähden. Valittajien kiinteistöjen myyntiarvon aleneminen on jäänyt käytännössä korvaamatta. Heillä on ollut erityinen syy ryhtyä toimenpiteisiin osoittaakseen satamahankkeen rakentamisesta kiinteistöille aiheutuneet vahingot. Näin ollen valittajien oikeudenkäynti- ja edunvalvontakulut tulisi korvata.

Hallinto-oikeudella ei myöskään ole ollut perusteita puolittaa oikeudenkäynnin viivästymisestä määrättyä enimmäishyvitystä, kun otetaan huomioon erityisesti valittajien kiinteistöjen käyttöön liittyvät edellä esitetyt huomattavat edunmenetykset ja viivästymisen varsin poikkeuksellinen kesto.

Jos vesilain korvaussäännöstä tulkitaan siten, että korvausta arvonalenemasta ei suoriteta tai suoritetaan vain nimellinen korvaus, vesilain on tällöin katsottava olevan perustuslain 107 §:n nojalla ilmeisessä ristiriidassa perustuslain 15 §:n ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 1. lisäpöytäkirjan 1. artiklan kanssa ja korvaus tulee tällöin suorittaa suoraan näiden omaisuudensuojasäännösten nojalla (KKO 2004:26).

Hallinto-oikeuden ratkaisu on virheellinen eikä siinä ole annettu merkitystä tosiasiallisesti tapahtuneelle kiinteistön arvoa alentavalle vaikutukselle, jonka merkitys on objektiivisesti ja asiantuntijalausunnoin osoitettavissa. Samalla on poikettu niin kansallisissa ennakkotapauksissa kuin Euroopan ihmisoikeusoikeustuomioistuimen tulkintaa koskevassa käytännössä vahvistetuista korvausperiaatteista.

Etelä-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupavastuualue on lausuntonaan valitusten johdosta ilmoittanut, että sillä ei ole lisättävää siihen, mitä sen 6.11.2013 antamien päätösten nrot 218-236/2013/2 asiaratkaisuissa ja niiden perusteluissa on todettu.

Uudenmaan ELY-keskuksen erikoistutkija, katselmustoimituksen toimitusinsinööri on antanut valitusten johdosta vastineen ja siinä esittänyt muun muassa seuraavaa:

Vaasan hallinto-oikeus on A:n valituksen johdosta päätöksessään katsonut, että toimitusmiesten perusteet virkistyskäyttöhaittojen korvaamisesta ja virkistyskäyttöarvon laskentatapa ovat pääosin hyväksyttävät eräin täydennyksin ja täsmennyksin. Hallinto-oikeus on korvauksia määrätessään soveltanut pääpiirteissään toimitusmiesten laatimaa laskentatapaa.

Hallinto-oikeuden perustelut ovat hyvät ja riittävät eikä A:nvalituksen tämän osan takia ole syytä muuttaa hallinto-oikeuden päätöstä vesistösidonnaisten virkistyskäyttöhaittojen korvaamisen osalta.

Toimitusmiesten esitys 80 % maisemanmuutoksen haitta-asteesta on perustunut siihen, että sataman rakentaminen vesialueelle aiheutti vesistön aseman ja syvyyden muutoksen rantaviivan siirtymisen pitkälle Kalkkisaarenselälle ja vesialueen täyttämisen vuoksi. Hallinto-oikeus on sinänsä perustellut hyvin maisemahaitan korvaamisen, mutta koska päätöksessä ei tarkemmin perustella miksi kysymyksessä olevan kahden kiinteistön haitta-aste on vain 70 %, toimitusinsinööri on katsonut toimitusmiesten esityksen haitta-asteesta olevan paremmin perusteltu ja on pitänyt näin ollen valitusta perusteltuna tältä osin.

Vaasan hallinto-oikeus ei ole muuttanut aluehallintoviraston päätöstä sen osalta milloin ja miten korvaukset ja korot on suoritettava, joten näiden osalta on noudatettava aluehallintoviraston päätöstä.

Oikeudenkäynnin viivästymishyvitystä koskevan vaatimuksen osalta toimitusinsinööri on todennut, että valittaja ei ole vaatinut sellaista korvausta. Kuitenkin yhtä suuri hyvitys valittajalle kuin hyvitystä vaatineille olisi oikein, jos sellaisen määrääminen tässä vaiheessa on vielä laillisesti perusteltavissa. Muutoin haitankärsijät on asetettu muun muassa taustansa ja tietotaitonsa perusteella eriarvoiseen asemaa.

Hallinto-oikeuden ratkaisu hyvityksestä oikeudenkäynnin viivästymisestä on hyvin perusteltu hyvityksen oikeutuksen ja määrän osalta. Se, että hyvitys määrätään vain sellaisille kiinteistönomistajille, jotka tietävät hyvityksen mahdollisuudesta ja osaavat sitä vaatia, asettaa haitankärsijät eriarvoiseen asemaan. Valittajat ovat odottaneet korvauksia yhtä kauan kuin ne, joille hyvitys on määrätty. Sen vuoksi yhtä suuri hyvitys myös valittajille olisi oikein, jos sen määrääminen tässä vaiheessa on laillisesti perusteltavissa.

Toimitusinsinööri on B:nvalituksen johdosta viitannut A:n valituksen johdosta esittämäänsä.

C:n valitus koskee valtion varoista maksettavaa hyvitystä oikeudenkäynnin viivästymisestä ja hylättyä Helsingin Satamaan kohdistunutta oikeudenkäyntikuluvaatimusta. Hallinto-oikeuden ratkaisu hyvityksestä oikeudenkäynnin viivästymisestä on hyvin perusteltu hyvityksen oikeutuksen ja määrän osalta.

Toimitusinsinööri on Helsingin Satama Oy:n ja Liikenneviraston valituksen johdosta esittänyt muun ohella seuraavaa:

Vuosaaren sataman rakentamisen seurauksena satamanpuoleinen ranta on siirretty pitkälle Kalkkisaarenselälle kohti lähisaaria. Sataman edustalla olevien rantakiinteistöjen kannalta vesistön asema on muuttunut melkoisesti, koska sataman puoleista rantaa on siirretty jopa satoja metrejä ulospäin entisestä rantaviivasta. Kiinteistöjen edustalla oleva vapaa vesialue on pienentynyt rannan siirtämisen seurauksena. Kun vesialuetta on täytetty satamalaitureita ja -kenttiä varten, vesistön aseman lisäksi myös sen syvyydessä on tapahtunut muutos. Vesialueen täytön johdosta alkuperäinen vesialue on muuttunut maa-alueeksi. Vesistön aseman ja syvyyden muutoksesta johtuen sataman rakentaminen on muuttanut huomattavasti vesi- ja saaristomaisemaa.

Vesistön aseman ja syvyyden muutoksesta johtuen sataman rakentaminen on melkoisesti vähentänyt sataman edustalla olevien kiinteistöjen osalta luonnon kauneutta, ympäristön viihtyisyyttä ja vesistön soveltuvuutta virkistyskäyttöön. Haitan kokeminen ei riipu siitä, onko kiinteistön omistaja myös sen vesialueen omistaja tai osakas, jolla vesistöä muuttanut toiminta on tapahtunut. Myös toimenpiteen kohteena olevan alueen ulkopuolella sijaitsevan rantakiinteistön omistaja voi olla oikeutettu korvaukseen edellä kuvatun kaltaisesta vesistössä tapahtuneesta muutoksesta johtuvasta haitasta ranta-alueen virkistyskäytölle.

Sataman rakentamisen vaikutuksissa on kyse ratkaisuun KKO 1983 II 71 verrattavasta haitasta. Ratkaisussa pelkkä rannanomistus ilman vesialueen omistusta perusti oikeuden saada korvausta kalakadosta aiheutuneesta virkistyskäyttöhaitasta ja siitä aiheutuneesta myyntiarvon alenemisesta. Vesialueen muutoksesta aiheutui virkistyskäyttöhaittaa. Jos kiinteistönomistaja aikaisemmin halusi viettää aikaa rannalla avaran vesialueen äärellä, vastarannan työntyminen lähelle ja entisen näkökentän tielle saa kiinteistönomistajan välttämään rannalla oleilua, mikä rajoittaa omaisuuden käyttöä.

Toimitusmiehet ovat olleet tietoisia ratkaisun KHO 2006:59 oikeusohjeesta vesistövaikutuksista riippumattoman maiseman haitan korvaamisessa. Toimitusinsinööri on katsonut, ettei hallinto-oikeuden päätöstä maisemahaittojen osalta tule muuttaa valittajan esittämällä tavalla.

Rakennustöiden aikaisen alusliikennehaittojen korvaaminen on lainmukaista ja korvaukset tulee määrätä vähintään hallinto-oikeuden määrittämien haitta-asteiden perusteella.

Vedenlaatuhaittojen osalta toimitusinsinööri on katsonut toimitusmiesten esityksen perustelluksi ja myös hallinto-oikeus on katsonut, että rakennustöiden jälkeenkin on rakennustöistä johtuvia vedenlaatuhaittoja ollut. Korvaukset tulee määrätä vähintään hallinto-oikeuden esittämien korvausten mukaisesti.

Meluhaittojen osalta toimitusinsinööri on samaa mieltä kuin hallinto-oikeus siinä, että meluhaittojen sietämistä ei voi pitää kohtuullisena saaristossa, jossa taustamelu on yleensä alhaisempi.

Toimitusinsinöörin mukaan hallinto-oikeus on perustellut yleisesti ottaen hyvin kiinteistökohtaisia ratkaisujaan. D:n ja E:n sekä F:n valituksessa tarkoitettu tila 91-441-1-55 ulottuu niin lähelle rantaa, että vesistösidonnaisella virkistyskäytöllä on oletettavasti merkitystä tilan omistajalle.

C:n kiinteistö on kallion päällä ja rannalla sataman suunta on tärkeä näkymä, jota sataman rakentaminen on huomattavasti lyhentänyt. B:n kiinteistö on C:n kiinteistön naapuri, joten sen haitat ovat vastaavat kuin C:n kiinteistöllä.

A:n, K:n, I:n ja J:n, L:n sekä H:n, sekä N:n ja M:n kiinteistöjen osalta hallinto-oikeudella on ollut täysi syy tarkastella kiinteistöjen haittoja kokonaisvaltaisesti.

G:n ja P:n kiinteistöjä pitäisi toimitusinsinöörin mukaan tarkastella samoilla perusteilla kuin muitakin kiinteistöjä.

Hallinto-oikeus on katsonut, että D:n ja E:n sekä F:nvalituksen johdosta Kantarnäsin kiinteistöjen 091-441-1-2, 091-441-1-51, 091-441-1-52 ja 091-441-1-56 osalta on aiheutunut virkistyskäyttökorvauksena korvattavaa maisemahaittaa. Hallinto-oikeus on arvioinut haitta-asteen olevan 20 %, koska maiseman muutos on aiheutunut kiinteistöiltä avautuvasta näkymästä kapeassa sektorissa ja koska kiinteistöillä on edelleen vesistönäkymää laajalti. Korvauksen määrää harkittaessa saman omistajan rantakiinteistöt arvioitiin yhtenä kokonaisuutena. Hallinto-oikeus on katsonut, että asiassa ei ole ilmennyt perusteita määrätä korvausta kiinteistöjen myyntiarvon alentumisen johdosta siten kuin muutoksenhakijat olivat vaatineet. Hallinto-oikeuden mukaan kiinteistö 091-441-1-55 sijaitsee niemen keskellä, ei ulotu rantaan eikä kiinteistön asuinrakennuksen edustalta ole näköyhteyttä satamaan. Sille hallinto-oikeus ei ole määrännyt korvauksia.

Toimitusinsinööri ei ole katsonut olevan syytä muuttaa hallinto-oikeuden päätöstä siten, että maisemahaitan korvausta määritettäisiin Kantarnäsin kiinteistöjen osalta kiinteistöjen arvon alennusten perusteella valituksessa esitetyillä perusteilla. Jos niin tehtäisiin, kohdeltaisiin näitä kiinteistöjä toisin kuin muita haittaa kärsineitä kiinteistöjä yleensä.

Haitta-astetta tulisi korottaa, sillä merkitystä pitäisi olla sillä minkälaista vesistönäkymää kiinteistöillä on jäljellä. Haitta-asteita ei ole perusteltua alentaa niin paljon kuin hallinto-oikeus on alentanut. Ennen sataman rakentamista kiinteistöiltä avautui vapaa vesinäkymä pitkälle ulkomerelle. Nyt vapaata vesinäkymää on enää sisäsaaristoon ja pieneen merenlahteen. Vaikka näkymä ulkomerelle oli rajoitettu eräiden pienten saarten välistä, se oli kuitenkin oletettavasti tärkeä näkymä. Rakennusten sijainti tukee sitä arviota kiinteistöä 091-441-1-52 lukuun ottamatta. Silläkin on kuitenkin rantaa ulkomeren puolella. Toimitusmiehet arvioivat vesinäkymän ulkomerelle päin olleen kiinteistöillä käytännössä päänäkymä rannalta käsin, mikä on vesistösidonnaisen virkistyskäytön kannalta tärkein osa kiinteistöä. Koska rannalla satamakenttä hallitsee vesialuetta ja vesinäkymä ulkomerelle päin on lyhentynyt hyvin paljon, toimitusmiehet esittivät 100 %:n haitta-astetta.

Toimitusinsinööri on pitänyt perusteltuna kaikkien viiden kiinteistön käsittelemistä omana kiinteistönä korvausten määräämisen osalta. Myös niemen keskellä sijaitsevalle kiinteistölle 091-441-1-55 tulisi myöntää korvausta, koska se ulottuu niin lähelle rantaa.

Toimitusinsinööri on pitänyt aluehallintoviraston korkopäätöstä lainmukaisena. Virkistyskäyttöhaitan arviointimenetelmä kohtelee haitankärsijöitä tasapuolisesti, ottaa huomioon miten kiinteistöjä voidaan käyttää vesistösidonnaiseen virkistyskäyttöön ja mihin virkistyskäytön osiin haitta kohdistuu.

P:lle on varattu tilaisuus antaa vastineensa Helsingin Satama Oy:n ja Liikenneviraston valituksen sekä aluehallintoviraston lausunnon ja toimitusinsinöörin vastineen johdosta. Vastinetta ei ole annettu.

Q:lle on varattu tilaisuus antaa vastineensa Helsingin Satama Oy:n ja Liikenneviraston valituksen sekä aluehallintoviraston lausunnon ja toimitusinsinöörin vastineen johdosta. Hän ei ole omasta puolestaan antanut vastinetta.

A on antanut vastineen Helsingin Satama Oy:n ja Liikenneviraston valituksen sekä aluehallintoviraston lausunnon ja toimitusinsinöörin vastineen johdosta.

K ja hänen asiakumppaninsa ovat antaneet vastineen Helsingin Satama Oy:n ja Liikenneviraston valituksen sekä aluehallintoviraston lausunnon ja toimitusinsinöörin vastineen johdosta.

N ja M ovat antaneet vastineen Helsingin Satama Oy:n ja Liikenneviraston valituksen sekä aluehallintoviraston lausunnon ja toimitusinsinöörin vastineen johdosta.

G on antanut vastineen Helsingin Satama Oy:n ja Liikenneviraston valituksen sekä aluehallintoviraston lausunnon ja toimitusinsinöörin vastineen johdosta.

C on antanut vastineen Helsingin Satama Oy:n ja Liikenneviraston valituksen sekä aluehallintoviraston lausunnon ja toimitusinsinöörin vastineen johdosta. C on vaatinut valituksen hylkäämistä ja, että Helsingin Satama Oy ja Liikennevirasto velvoitetaan korvaamaan vastineen antamisesta aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

B on antanut vastineen Helsingin Satama Oy:n ja Liikenneviraston valituksen sekä aluehallintoviraston lausunnon ja toimitusinsinöörin vastineen johdosta.

D ja hänen asiakumppaninsa ovat antaneet vastineen Helsingin Satama Oy:n ja Liikenneviraston valituksen sekä aluehallintoviraston lausunnon ja toimitusinsinöörin vastineen johdosta.

Helsingin Satama Oy ja Liikennevirasto ovat antaneet A:n, B:n, C:n ja D:n ja hänen asiakumppaniensa valitusten sekä aluehallintoviraston lausunnon ja toimitusinsinöörin vastineen johdosta vastineen, jossa on esitetty valitusten hylkäämistä.

A on antanut Helsingin Satama Oy:n ja Liikenneviraston vastineen johdosta vastaselityksen.

B on antanut Helsingin Satama Oy:n ja Liikenneviraston vastineen johdosta vastaselityksen.

C on antanut Helsingin Satama Oy:n ja Liikenneviraston vastineen johdosta vastaselityksen.

D ja hänen asiakumppaninsa ovat antaneet Helsingin Satama Oy:n ja Liikenneviraston vastineen johdosta vastaselityksen.

Helsingin Satama Oy ja Liikennevirasto ovat antaneet K:n ja hänen asiakumppaniensa, N:n ja M:n, B:n, C:n, D:n ja hänen asiakumppaniensa sekä G:n ja A:n vastineiden johdosta vastaselityksen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian.

1. D:n ja hänen asiakumppaneidensa vaatimus katselmuksen toimittamisesta hylätään.

2. Valitukset hylätään. Vaasan hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

3. Valtiokonttori määrätään maksamaan A:lle ja B:lle oikeudenkäynnin viivästymisestä kummallekin erikseen 5 000 euroa. A:n ja B:n vaatimukset hyvityksen maksamisesta hylätään enemmälti.

4. C:n sekä D:n ja hänen asiakumppaneidensa vaatimukset oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta hylätään.

Perustelut

1. Hallintolainkäyttölain 41 §:n (799/2015) mukaan asian selvittämiseksi voidaan toimittaa katselmus. Kun otetaan huomioon perusteet, joiden vuoksi valittajat ovat pyytäneet katselmuksen toimittamista, sekä asiakirjoista saatava selvitys ja se, että hallinto-oikeus on toimittanut asiassa katselmuksen, katselmuksen toimittaminen ei ole asian selvittämiseksi tarpeen.

2.

Korvausten määrääminen vesilain nojalla

Kuten hallinto-oikeus on päätöksessään asiakirjoista saatavan selvityksen ja katselmushavaintojensa perusteella todennut, Vuosaaren sataman rakentamisen vuoksi rantaviiva on siirtynyt pitkälle Kalkkisaarenselälle. Niinilahti on jäänyt kokonaan sataman alle, kuten myös Käärmeniemi, Lehdessaari ja joitakin pienempiä saaria, jotka on tasattu satamakentäksi. Rantaviivan huomattava, vähintään noin 750 metrin ja enintään noin yhden kilomerin syvyinen siirtyminen merialueelle, lähemmäksi saarikiinteistöjä on aiheuttanut odottamattoman, poikkeuksellisen ja erityisen merkittävän muutoksen Pikku Niinisaaressa ja Mölandetissa sijaitsevien muutoksenhakijoiden kiinteistöiltä avautuvaan näkymään. Pikku Niinisaaressa ja Mölandetin saaressa sijaitsevat rantakiinteistöt ovat pitkään olleet lomarakennuskäytössä, ja ne on sittemmin myös kaavoitettu lomarakennusalueeksi.

Muutoksenhakijoiden mantereella Kantarnäsissä sijaitsevilta kiinteistöiltä on ennen sataman rakentamista ollut esteetön vesinäköala Varissaaren ja Kalkkisaaren sekä osasta kiinteistöjä myös Kalkkisaaren ja Skillbergetin välistä. Satamakentän rakentaminen lähes kilometrin verran merialueelle on sulkenut tuon aikaisemman avoimen saari- ja merimaiseman. Kuten hallinto-oikeus on päätöksessään katsonut, myös tuollaista muutosta on pidettävä poikkeuksellisena ja merkittävänä. Kantarnäsissä sijaitsevat kiinteistöt ovat lähimmillään vajaan 500 metrin etäisyydellä satamasta. Vuosaaren sataman rakentamista koskevan lupapäätöksen aikana Kantarnäsin alueella ei ole ollut voimassa oikeusvaikutteista kaavaa. Kantarnäsin kiinteistöillä on ollut asutusta pitkään.

Korkein hallinto-oikeus on hallinto-oikeuden päätöksen perusteluissa mainitussa vuosikirjaratkaisussa KHO 2006:59 sillan ja siltapenkereiden rakentamista koskevassa lupa-asiassa arvioinut maisemallisten haittojen korvattavuutta vesilain säännösten perusteella tilanteessa, joka johtuu kiinteistön alueen ulkopuolella tapahtuvasta muutoksesta. Päätöksessä on katsottu, että korvauksen määräämisen edellytykset vesilain 11 luvun 3 §:n 1 momentin 2 kohdan nojalla ovat olemassa vain siinä poikkeustapauksessa, että kiinteistön omistajalla olosuhteiden kokonaisarvioinnin perusteella on suojattu oikeusasema maisemassa tapahtuvia muutoksia vastaan. Kokonaisarvioinnissa huomioon otettavia seikkoja olivat kiinteistön etäisyys maiseman muutoksesta, asianomaisen maa-alueen käyttö sekä muut olosuhteet alueella, maankäyttö- ja rakennuslain mukaisen kaavan sisältö, mikäli sellainen on voimassa kiinteistöllä tai lähialueella, sekä maankäytön muutoksen muut edellytykset. Lisäksi huomiota oli kiinnitettävä muutoksen voimakkuuteen, välittömyyteen ja odottamattomuuteen.

Asiakirjoista saatavan selvityksen mukaan Vuosaaren sataman I-vaiheen rakentamista koskevaa päätöstä annettaessa vuonna 1998 voimassa on ollut sisäasiainministeriön 1.9.1972 vahvistama asemakaava nro 6830, jossa Vuosaaren alue oli osoitettu telakkakorttelialueeksi, telakan itäpuolisen merialueen osalta vesialueen osaksi, jolle sai sijoittaa telakan tarvitsemia rakenteita ja laitteita. Eteläpuolinen merialue oli määritelty vesialueen osaksi, joka on säilytettävä luonnontilaisena. Telakka-alueen pohjoispuolella oli voimassa ympäristöministeriön 10.1.1989 vahvistama asemakaava nro 9390 ja ympäristöministeriön 20.5.1991 vahvistama asemakaava ja sen muutos 9795, jossa alue oli osoitettu yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten korttelialueeksi.

Vaikka otetaan huomioon hankealueen kaavojen sisältö lupapäätöksen antamisajankohtana ja alueen 1970-luvulta alkanut maankäyttö teollisuusalueena, hankealue on ennen sataman rakentamista ollut kaupunkirakenteessa reuna-aluetta, eikä siis keskeisesti kaupunkirakenteen sisällä olevaa aluetta.

Vuosaaren tapauksessa sataman rakentamisesta johtuvat täytöt ovat olleet massiivisia, minkä lisäksi rakentamisesta johtuvat muutokset ovat muutoinkin olleet merkittävämpiä kuin esimerkiksi sellaisessa tilanteessa, jossa täyttö tehdään pelkästään rakennusmaan saamiseksi. Kysymys ei siten ole pelkästä maiseman muuttamisesta rakentamisella, vaan merkittävää haittaa tuottavan toiminnon tuomisesta lomakiinteistöjen läheisyyteen ja maiseman muuttamisesta poikkeuksellisella tavalla. Sataman rakenteet poikkeavat normaalista asuin- ja liikerakentamisesta. Valituksenalaista asiaa ei maisemahaitan korvaamisen osalta ole tässä tapauksessa syytä arvioida toisin kuin hallinto-oikeuden päätöksessä. Kysymyksessä oleva tapaus ei näissä oloissa merkitse muutosta maisemallisten haittojen korvattavuutta vesilain säännösten perusteella koskevaan oikeuskäytäntöön ratkaisusta KHO 2006:59 ilmenevät periaatteet huomioon ottaen.

D ja asiakumppaninsa ovat valituksessaan vaatineet hallinto-oikeuden päätöksen muuttamista myös muun ohella sillä perusteella, että heille olisi tullut korvata myös sataman koillisosaan rakennetun meluesteen aiheuttama maisemahaitta.

Länsi-Suomen ympäristölupavirasto on valituksessa viitatulla päätöksellään 23.6.2005 nro 71/2005/3 myöntänyt Helsingin Satamalle pysyvän käyttöoikeuden Vuosaaren satama-alueen luiskien ja koillisosan meluseinän perustuksien rakentamista varten tarvittavaan vesialueeseen määräalalla 91-417-7-360-M601. Lupahakemuksen mukaan sataman koillisosan meluseinän rakentaminen asemakaavan mukaisesti edellytti, että meluseinän kantava perustus (pohjarakenne) ulottuu hakemuksen mukaiselle vesialueelle. Mainitulla päätöksellä Helsingin satama on velvoitettu maksamaan vesialueen omistajalle vesilain mukainen korvaus pysyvän käyttöoikeuden myöntämisestä toisen vesialueeseen. Päätöksellä tarkoitetusta luvasta aiheutuvia vahinkoja ei ole määrätty selvitettäviksi valituksenalaisessa asiassa kysymyksessä olevaa sataman rakentamiseen liittyvää asiakokonaisuutta koskevassa vesilain mukaisessa katselmustoimituksessa.

Mainitun ympäristölupaviraston päätöksen perustelujen mukaan käyttöoikeus kyseiseen vesialueeseen on voitu myöntää, koska sataman rakentamisen osalta vesilain 2 luvun 6 §:n 2 momentin edellytykset ovat täyttyneet korkeimman hallinto-oikeuden 24.10.2002 päätöksellä taltionumero 2638 lainvoimaiseksi tulleella sataman rakentamispäätöksellä. Asemakaavan ja muuhun kuin vesilakiin perustuneen viranomaishyväksynnän perusteella satamakentän päälle sataman koillisosaan rakennettu melueste ei ole vesilain mukaisen luvan nojalla toteutettu vesitaloushanke, eikä se siten voi olla korvausperuste vesilain nojalla.

Oikeudenkäynnin viivästymishyvitystä koskevat valitukset

D ja hänen asiakumppaninsa ovat valituksessaan vaatineet hallinto-oikeuden päätöksen muuttamista siten, että oikeudenkäynnin viivästymisestä määrätyt hyvitykset korotetaan D:n osalta 10 000 euroon, F:n osalta 10 000 euroon ja E:n osalta 10 000 euroon.

C on valituksessaan vaatinut hallinto-oikeuden päätöksen muuttamista siten, että C:lle määrätty hyvitys oikeudenkäynnin viivästymisestä korotetaan siten, että viivästyshyvitys on 1 500 euroa vuodelta kymmenen vuoden ajalta eli yhteensä 15 000 euroa.

Kun otetaan huomioon edellä ilmenevät hallinto-oikeuden päätöksen perustelut ja hyvityslain 3 §:n 1 momentin, 4 §:n ja 6 §:n säännökset sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöstä ei ole D:n ja hänen asiakumppaniensa sekä C:n valitusten johdosta perusteita muuttaa hyvityksen määrien osalta.

Muut vaatimukset, täydentävät perustelut ja lopputulos

Näillä perusteilla ja kun muutoin otetaan huomioon edellä ilmenevät hallinto-oikeuden päätöksen perustelut ja perusteluissa mainitut oikeusohjeet sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei tehtyjen valitusten johdosta ole perusteita.

3. A on korkeimmassa hallinto-oikeudessa 24.11.2016 valituksensa yhteydessä esittänyt edellä tästä päätöksestä ilmenevillä perusteilla vaatimuksen oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä. B on niin ikään korkeimmassa hallinto-oikeudessa 25.11.2016 valituksensa yhteydessä esittänyt edellä tästä päätöksestä ilmenevillä perusteilla vastaavan vaatimuksen oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä.

Oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä annetun lain (hyvityslain) 3 §:n 1 momentin mukaan yksityisellä asianosasella on oikeus saada valtion varoista saman lain 6 §:ssä tarkoitettu kohtuullinen hyvitys, jos oikeudenkäynti viivästyy siten, että se loukkaa asianosaisen oikeutta oikeudenkäyntiin kohtuullisen ajan kuluessa. Edellä mainitun pykälän 2 momentin mukaan hallintolainkäyttöasiassa oikeus hyvitykseen 1 momentissa säädettyjen edellytysten täyttyessä on vain sellaisella yksityisellä asianosaisella, jonka oikeutta, etua tai velvollisuutta asia välittömästi koskee.

Hyvityslain 5 §:n 2 momentin mukaan hallintolainkäyttöasiassa oikeudenkäynnin kestona huomioon otettava aika alkaa, kun vireillepanoasiakirja on toimitettu asianomaiselle tuomioistuimelle tai viranomaiselle. Oikeudenkäynnin kestona huomioon otettava aika alkaa kuitenkin jo oikaisuvaatimuksen tai muun vastaavan hallintomenettelyssä käsiteltävän vaatimuksen tekemisestä, jos tällainen vaatimus on lain mukaan tehtävä ennen kuin päätökseen saa hakea muutosta valittamalla. Erityisestä syystä oikeudenkäynnin kestona huomioon otettava aika voi alkaa tätä aikaisemmasta ajankohdasta.

Hyvityslain 6 §:n 1 momentin mukaan hyvityksen tarkoituksena on korvata oikeudenkäynnin viivästymisestä asianosaiselle aiheutunutta huolta, epävarmuutta ja muuta niihin rinnastettavaa haittaa.

Edellä mainitun pykälän 2 momentin mukaan hyvityksen määrä on 1 500 euroa vuodessa kultakin vuodelta, jona oikeudenkäynti on tuomioistuimen tai viranomaisen vastuulla olevasta syystä viivästynyt. Hyvityksen yhteismäärää korotetaan enintään 2 000 eurolla, jos pääasia on erityisen merkittävä asianosaiselle. Asiaa pidetään erityisen merkittävänä, jos se liittyy välittömästi henkilön terveyteen, toimeentuloon, oikeudelliseen asemaan tai muuhun vastaavaan seikkaan. Hyvitystä voidaan alentaa tai korottaa 4 §:n 1 momentissa mainitun tai muun niihin rinnastuvan seikan perusteella.

Hyvityslain 7 §:n 1 momentin mukaan hyvitystä on vaadittava pääasiaa käsittelevältä tuomioistuimelta. Vaatimus on tehtävä hyvissä ajoin ja viimeistään ennen pääasian käsittelyn päättymistä puhevallan menettämisen uhalla.

Pykälän 2 momentin mukaan vaatimusta ei voi tehdä vasta korkeimmassa oikeudessa eikä valituslupaa edellyttävässä asiassa korkeimmassa hallinto-oikeudessa ilman pätevää syytä.

Pykälän 3 momentin mukaan vaatimus voidaan tehdä kirjallisesti tai suullisesti. Vaatimus on perusteltava.

A on ollut valittajana Vuosaaren sataman 9.7.1998 annetusta rakentamislupaa koskeneesta päätöksestä tehdyssä valitusasiassa S:nkuolinpesän osakkaana edustaen Pikku Niinisaaressa sijaitsevia tiloja 91-417-6-34 ja 91-417-6-6. Kiinteistötietojärjestelmän mukaan A on sittemmin saanut tilan 91-417-6-6 sekä osaksi tilan 91-417-6-34 omistukseensa.

B omistaa Pikku Niinisaaressa osaksi tilan 91-417-4-33. B ei asiakirjoista saatavan selvityksen mukaan ole ollut valittajana Vuosaaren sataman rakentamista koskevassa tai muissa kysymyksessä olevaan hankekokonaisuuteen liittyneissä lupa-asioissa.

Hyvityslakia koskevassa hallituksen esityksessä (HE 85/2012 vp, s. 26) ehdotuksen 3 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa todetaan, että ehdotuksessa oikeus viivästyshyvitykseen olisi hallintolainkäytössä rajattu sellaisiin yksityisiin asianosaisiin, joiden oikeutta, etua tai velvollisuutta asia välittömästi koskee. Hyvitystä voisi saada sellainen ehdotetussa säännöksessä tarkoitettu yksityinen asianosainen, joka on valittanut hallintopäätöksestä, pannut hallintolainkäyttöasian muulla tavoin vireille tai muutoin osallistunut oikeudenkäyntiin asianosaisen asemassa. Hyvitystä voisi saada myös se, joka ei ole valittanut hallintopäätöksestä, jos muutoksenhakuasia on tullut vireille muun osapuolen valituksen johdosta. Hyvitykseen on hallintolainkäytössä oikeutettu joka tapauksessa vain se, jonka oikeutta, etua tai velvollisuutta asia välittömästi koskee.

Vesilain (264/1961) 16 luvun 21 §:n mukaan hankkeessa, joka koskee luvan saamista vesilaissa tarkoitettua yritystä varten, aluehallintoviraston on viran puolesta tutkittava luvan edellytysten lisäksi, onko havaitusta vahingosta, haitasta tai muusta edunmenetyksestä määrättävä korvausta, vaikka nimenomaista vahingonkorvausvaatimusta ei olisi tehty. B oli vesioikeudessa muistutuksessaan muun ohella vaatinut korvausta sataman rakentamisesta aiheutuvista haitoista. Vuosaaren sataman rakentamista koskevan ja satamaan liittyvien muiden lupahakemusten käsittely oli vuoden 1998 lupapäätöksissä ja myöhemmissä lupapäätöksissä jaettu kahteen vaiheeseen vesilain (264/1961) 16 luvun 24 §:n 2 momentin nojalla. Lupa-asia on ratkaistu hakemusten perusteella ensimmäisessä vaiheessa ja satamahankkeesta aiheutuvat vahingot, haitat ja muut edunmenetykset oli määrätty selvitettäviksi erillisessä ja myöhemmin toimitettavassa vesilain mukaisessa katselmustoimituksessa. B on Vuosaaren sataman kysymyksessä olevaan hankekokonaisuuteen liittyneissä vesiasioissa hankkeen vaikutusalueen korvaukseen oikeutettuna kiinteistönomistajana sellainen asianosainen, jonka oikeutta ja etua asia on välittömästi koskenut.

Hallinto-oikeus on päätöksessään muun ohella D:n, E:n ja F:n sekä C:n vaatimusten johdosta katsonut, että hyvityslain 5 §:n 2 momentin mukainen oikeudenkäynnin kestona huomioon otettava aika on viivästymistarkastelussa näiden viivästymishyvitystä vaatineiden muutoksenhakijoiden osalta alkanut tässä tapauksessa syyskuusta 1998, jolloin muutoksenhakijat olivat ensimmäisen kerran valittaneet sataman rakentamista koskevasta lupahakemusasiasta, riippumatta myös siitä, että tuo käsittelyaika lähes kokonaan ulottuu ajalle ennen hyvityslain 1.6.2013 voimaan tullutta muutosta. Hallinto-oikeus on heidän osaltaan päätöksestä tarkemmin ilmenevillä perusteilla katsonut oikeudenkäynnin viivästyneen hyvityslain 3 §:ssä tarkoitetulla tavalla.

Tähän nähden ja kun muutoin otetaan huomioon hallinto-oikeuden päätöksen oikeudenkäynnin viivästymishyvityksiä koskevan ratkaisun kohdassa Oikeudellinen arviointi ja johtopäätökset lausutut perustelut, A:n ja B:n oikeutta oikeudenkäynnin viivästymishyvitykseen on tässä tapauksessa arvioitava vastaavasti kuin hallinto-oikeuden päätöksessä edellä mainittujen muiden valituksenalaisessa asiassa kysymyksessä olevien asianosaisten osalta. Oikeudenkäynnin on siten myös A:n ja B:n osalta katsottava viivästyneen hyvityslain 3 §:ssä tarkoitetulla tavalla. Tämän vuoksi myös heille on heidän vaatimustensa johdosta määrättävä hyvitys oikeudenkäynnin viivästymisestä.

Korkein hallinto-oikeus A:n ja B:n osalta katsoo samoin kuin hallinto-oikeus päätöksessään edellä mainittujen muiden asianosaisten kohdalla kohtuulliseksi hyvityksen määräksi viiden vuoden viivästymistä vastaavan hyvityksen, määrältään 1 000 euroa vuodessa, eli yhteensä 5 000 euroa kummallekin erikseen. Kun otetaan huomioon edellä mainitut säännökset ja perustelut sekä asiassa esitetyt vaatimukset ja saatu selvitys, A:n ja B:n hyvitysmaksua koskevat vaatimukset on enemmälti hylättävä.
4. Asiakokonaisuuden laatuun nähden ja kun otetaan huomioon hallintolainkäyttölain 74 §, C:lle ei ole määrättävä maksettavaksi korvausta hänen itsensä laatiman vastineen antamisesta korkeimmassa hallinto-oikeudessa aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista. Asian näin päättyessä ja kun otetaan huomioon hallintolainkäyttölain 74 §, D:lle ja hänen asiakumppaneilleen ei ole määrättävä maksettavaksi korvausta oikeudenkäyntikuluista korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Tuomioistuinmaksulain 10 §:n mukaan oikeudenkäyntimaksun määrää asian esittelijä. Esittelijän ratkaisu ilmenee päätöksen jakelusta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Kuusiniemi, Riitta Mutikainen, Hannu Ranta, Mika Seppälä ja Jaakko Autio sekä ympäristöasiantuntijaneuvokset Jukka Horppila ja Kirsi Kostamo. Asian esittelijä Irene Mäenpää.

Asia Lainvoimaisen päätöksen purkamista koskeva hakemus

Hakija KOY Porvoon Koneistajantie 8

Päätös, jota hakemus koskee

Porvoon rakennustarkastaja on 1.6.2017 tekemällään päätöksellä (§ 307), joka on annettu julkipanon jälkeen 6.6.2017, myöntänyt Majoituspalvelu Forenom Oy:lle tilapäisen rakennusluvan viiden tilapäisen majoitusrakennuksen rakentamiseksi Porvoon kaupungin 31. kaupunginosan korttelin 3208 tontille 5 poiketen asemakaavan määräyksistä. Rakennusten kerros- ja kokonaisala on 358 neliömetriä ja tilavuus 975 kuutiometriä rakennusta kohden. Lupa on myönnetty viideksi vuodeksi.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

KOY Porvoon Koneistajantie 8 on tänne 14.7.2017 saapuneessa hakemuksessaan vaatinut, että rakennustarkastajan päätös puretaan tai poistetaan ja rakennuslupahakemus hylätään. Rakennusluvan hakija on velvoitettava keskeyttämään rakennustyöt, kunnes asia on ratkaistu. Muutoksenhakijan oikeudenkäyntikulut on korvattava.

Vaatimustensa tueksi muutoksenhakija on esittänyt muun ohella seuraavaa:

Naapurikiinteistöä vuokraoikeuden nojalla hallitsevaa muutoksenhakijaa ei ole kuultu rakennuslupahakemuksen johdosta maankäyttö- ja rakennuslain 133 §:ssä ja maankäyttö- ja rakennusasetuksen 6 §:ssä edellytetyllä tavalla. Tämän vuoksi muutoksenhakija ei ole pystynyt tekemään oikaisuvaatimusta rakennuslupapäätöksestä. Rakennuslupamenettely on kuulemisen osalta ollut virheellinen ja lainvastainen. Myönnetty rakennuslupa on asemakaavan vastainen. Rakennusten tarkoitus ja ympäristöön sopeutuvuus eivät ole asemakaavan mukaisia.

Porvoon rakennusvalvonta on antanut selityksen. KOY Porvoon Koneistajantie 8 on jäänyt erehdyksessä kuulematta, mutta kuulematta jättäminen ei ole vaikuttanut olennaisesti päätökseen. Hanke ei aiheuta merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia. Tilapäisen majoittumisen voidaan katsoa olevan kaavan tarkoittamaa ympäristöhäiriöitä aiheuttamatonta toimintaa.

Majoituspalvelu Forenom Oy on antanut selityksen.

KOY Porvoon Koneistajantie 8 on antanut vastaselityksen. Majoitustilojen rakentaminen teollisuus- ja varastorakennusten korttelialueelle haittaa merkittävällä tavalla alueen käytön järjestämistä. Parakkirakennukset ovat asemakaavan julkisivuvaatimusten vastaisia. Autopaikat on sijoitettu asemakaavan suojaviheralueelle. Rakennuslupamenettelyssä on sivuutettu hyvän hallinnon periaatteet ja oikeusturvatakeet.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1. Korkein hallinto-oikeus hylkää hakemuksen.

2. Oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva vaatimus hylätään.

3. Lausuminen rakennustarkastajan päätöksen täytäntöönpanon kieltämistä koskevasta vaatimuksesta raukeaa.

Perustelut

1. Hallintolainkäyttölain 63 §:n 1 momentin mukaan päätös voidaan purkaa:

1) jos asiassa on tapahtunut menettelyvirhe, joka on voinut olennaisesti vaikuttaa päätökseen;

2) jos päätös perustuu ilmeisesti väärään lain soveltamiseen tai erehdykseen, joka on voinut olennaisesti vaikuttaa päätökseen; tai

3) jos asiaan on tullut sellaista uutta selvitystä, joka olisi olennaisesti voinut vaikuttaa päätökseen, eikä hakijasta johdu, että uutta selvitystä ei ole aikanaan esitetty.

Maankäyttö- ja rakennuslain 171 §:n 2 momentin mukaan poikkeamista ei saa myöntää, jos se:

1) aiheuttaa haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle;

2) vaikeuttaa luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista;

3) vaikeuttaa rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista; tai

4) johtaa vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai muutoin aiheuttaa merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia.

Maankäyttö- ja rakennuslain 173 §:n 1 momentin mukaan ennen poikkeamista koskevan asian ratkaisemista kunnan on varattava naapureille ja muille, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin hanke saattaa huomattavasti vaikuttaa, tilaisuus kirjallisen muistutuksen tekemiseen.

Maankäyttö- ja rakennuslain 175 §:n 1 momentin mukaan kunnan rakennusvalvontaviranomainen voi 171 §:ssä säädetyin edellytyksin ja rajoituksin myöntää rakennusluvan, kun kysymys on vähäisestä poikkeamisesta rakentamista koskevasta säännöksestä, määräyksestä, kiellosta tai muusta rajoituksesta.

Maankäyttö- ja rakennuslain 176 §:n 1 momentin mukaan rakennusvalvontaviranomainen voi 171 §:n 2 momentissa säädetyin edellytyksin ja rajoituksin myöntää rakennusluvan, kun kysymys on tilapäisen rakennuksen rakentamisesta enintään viiden vuoden ajaksi. Tilapäisenä pidetään rakennusta, joka sen rakenne, arvo ja käyttötarkoitus huomioon ottaen on katsottava tarkoitetun pysytettäväksi paikallaan enintään mainitun ajan.

Mainitun 176 §:n 3 momentin mukaan tilapäistä rakennusta koskevassa lupamenettelyssä on soveltuvin osin noudatettava, mitä 173 §:ssä säädetään.

Majoituspalvelu Forenom Oy:lle on myönnetty viiden vuoden määräajaksi tilapäinen rakennuslupa viiden tilapäisen majoitusrakennuksen rakentamiseksi Porvoon kaupungin 31. kaupunginosan korttelin 3208 tontille 5. Tilapäisessä rakennusluvassa on myönnetty poikkeaminen Porvoon kaupunginvaltuuston päätöksellään 25.2.2009 (§ 15) hyväksymässä Porvoon 31. kaupunginosan kortteleiden 3207–3209 sekä katu-, puisto- ja suojaviheralueiden asemakaavassa tontille 5 osoitetusta käyttötarkoituksesta, rakennuksen kattomuodosta, rakennuksen vähimmäiskorkeudesta ja korttelin reunaa kohti olevan julkisivun pituudesta.

Tilapäistä rakennusta koskevassa lupamenettelyssä noudatetaan maankäyttö- ja rakennuslain 173 §:ssä tarkoitettua poikkeamismenettelyä, joka edellyttää muun ohella naapureiden kuulemista. Naapuritontin 6 haltijaa KOY Porvoon Koneistajantie 8:aa ei ole kuultu rakennuslupahakemuksen johdosta. Asiassa on siten tapahtunut menettelyvirhe.

Tilapäiset majoitusrakennukset sijoittuvat asemakaavassa ympäristöhäiriöitä aiheuttamattomien teollisuus- ja varastorakennusten korttelialueelle (TY-4). Ympäristöhäiriöitä aiheuttavalla toiminnalla tarkoitetaan ympäristöministeriön asemakaavamerkintöjä ja -määräyksiä koskevan oppaan mukaan tässä yhteydessä sellaista teollisuutta, joka aiheuttaa melua, ilman, veden tai maaperän saastumista, raskasta liikennettä tai muita ympäristöhäiriöitä. Urakoitsijoiden majoittumista palvelevaa käyttötarkoitusta ei siten voida pitää kaavamääräyksessä tarkoitettuna ympäristöhäiriönä. Tontin käyttäminen tilapäiseen majoittumiseen ei myöskään estä korttelialueen muiden tonttien käyttämistä niille asemakaavassa varattuun käyttötarkoitukseen. Kun edellä mainittujen seikkojen lisäksi otetaan huomioon erityisesti myönnetyn luvan määräaikaisuus, mainitut poikkeamiset eivät aiheuta maankäyttö- ja rakennuslain 171 §:n 2 momentissa tarkoitettua haittaa kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle. Kysymys ei kuitenkaan ole ollut maankäyttö- ja rakennuslain 175 §:ssä tarkoitetusta vähäisestä poikkeamisesta, vaan mainitun lain 176 §:ssä tarkoitetusta tilapäisestä rakennusluvasta.

Tilapäiseen rakennuslupaan liittyvästä asemapiirustuksesta ilmenee, että osa majoitusrakennusten autopaikoista sijoittuu asemakaavan suojaviheralueelle (EV). Rakennusvalvonnan antaman selityksen mukaan näitä autopaikkoja ei asfaltoida, minkä vuoksi EV-alue voidaan palauttaa kaavan mukaiseen käyttöön luvan voimassaoloajan päätyttyä. Tähän nähden myöskään tilapäiseen rakennuslupaan sisältynyt EV-alueen käyttötarkoituksesta tosiasiassa myönnetty väliaikainen poikkeus ei aiheuta maankäyttö- ja rakennuslain 171 §:n 2 momentissa tarkoitettua haittaa. Tilapäinen rakennuslupa on näin ollen voitu myöntää.

Edellä lausuttuun ja yhtiön purkuhakemuksessa esittämään nähden naapuritontin omistajan kuulematta jättäminen ei ole voinut vaikuttaa hallintolainkäyttölain 63 §:n 1 momentissa 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla olennaisesti päätökseen. Tämän vuoksi ja kun hakemuksessa ei ole esitetty muitakaan hallintolainkäyttölain 63 §:n 1 momentissa tarkoitettuja perusteita, hakemus on hylättävä.

2. Asian näin päättyessä ja kun otetaan huomioon hallintolainkäyttölain 74 §, KOY Porvoon Koneistajantie 8:lle ei ole määrättävä maksettavaksi korvausta oikeudenkäyntikuluista korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

3. Asian tultua tällä päätöksellä ratkaistuksi ei täytäntöönpanon kieltämistä koskevasta vaatimuksesta ole tarpeen lausua.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Kuusiniemi, Hannu Ranta, Mika Seppälä, Kari Tornikoski ja Jaakko Autio. Asian esittelijä Joonas Ahtonen.

Poliisilaitos oli hylännyt järjestyksenvalvojaksi hyväksymistä koskevan hakemuksen, koska hakija oli kahdeksan vuotta aikaisemmin tuomittu muun ohella laittomasta uhkauksesta, pahoinpitelystä ja törkeästä pahoinpitelystä. Valituksessa esitettiin muun ohella, että tuomiota, jolla hakija oli tuomittu alle kahden vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen, ei olisi tullut ottaa huomioon hänen hakemustaan käsiteltäessä, sillä rikosrekisterilain mukaan tieto tällaisesta tuomiosta on poistettava rikosrekisteristä viiden vuoden kuluttua. Korkeimmassa hallinto-oikeudessa oli kysymys siitä, oliko poliisilaitos voinut arvioida, ettei hakija mainitun tuomion perusteella täyttänyt hakijalle yksityisistä turvallisuuspalveluista annetussa laissa asetettua vaatimusta rehellisyydestä ja luotettavuudesta.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että sillä, miten pitkä aika rikosrekisterilaissa on säädetty merkinnän rikosrekisteristä poistamiselle, ei ollut välitöntä oikeudellista merkitystä asiaa ratkaistaessa. Poistamisaika kuitenkin kuvasti osaltaan rikoksen vakavuutta ja tämä seikka oli sinänsä otettava huomioon järjestyksenvalvojaksi hyväksymistä koskevassa arvioinnissa. Poliisilaitos ei kuitenkaan ollut sidottu rikosrekisteristä ilmeneviin tietoihin, vaan henkilön rehellisyyttä, luotettavuutta ja sopivuutta tehtävään arvioitaessa voitiin käyttää kaikkia käytettävissä olevia tietoja henkilön aikaisemmasta ja nykyisestä käyttäytymisestä. Näin ollen laista johtuvaa estettä myös vanhojen rikosten huomioon ottamiselle poliisilaitoksen suorittamassa arvioinnissa ei ollut.

Tuomion perusteena olleiden rikosten vaikutus hakijan rehellisyyden ja luotettavuuden arviointiin on yksi tekijä poliisilaitoksen suorittamassa kokonaisharkinnassa. Se, millainen painoarvo vanhoille rikoksille kokonaisarvioinnissa annetaan, riippuu erityisesti kyseisten rikosten luonteesta suhteessa järjestyksenvalvojan tehtäviin eikä vain rangaistuksen pituudesta ja rikosrekisterimerkinnän poistamisajasta.

Hakija oli tuomittu muun ohella väkivaltarikoksista, joihin syyllistymistä oli pidettävä järjestyksenvalvojan tehtävän kannalta erityisen moitittavana ja näin ollen pidempään järjestyksenvalvojaksi soveltumista arvioitaessa vaikuttavana. Poliisilaitos oli hakijan rikosten luonteeseen nähden voinut arvioida, ettei hakija täytä rehellisyyden ja luotettavuuden vaatimusta, vaikka poliisilaitoksen päätöksen perusteena ollut hakijan saama tuomio oli ollut kahdeksan vuoden takaa. Hakemus järjestyksenvalvojaksi hyväksymisestä oli siten voitu hylätä.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Kuusiniemi, Hannu Ranta, Mika Seppälä, Kari Tornikoski ja Jaakko Autio. Asian esittelijä Joonas Ahtonen.